Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 344 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 344 PIIPPOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 2 Abstract: The mires and peat reserves in the municipality of Piippola, Central Finland Part 2 Espoo 2003 1
Virtanen, Kimmo & Herranen, Teuvo 2003. Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 344, 78 sivua, 57 kuvaa, 2 taulukkoa ja 4 liitettä. Geologian tutkimuskeskus tutki Piippolan turvevaroja vuosina 1975-1976, 1979 ja 1992-1996. Piippolassa tutkittiin 115 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 18 881 ha. Tämä on 97 % kunnan kaikkien yli 20 ha:n suuruisten soiden pinta-alasta. Tutkittujen soiden kokonaisturvemäärä on noin 190 milj.suo-m 3. Aineisto koottiin käyttäen tutkimuslinjastoa, jolla tutkimuspisteet sijaitsevat 100 metrin välein. Maastossa määritettiin pinnan korkeus, suotyyppi, turvelaji, turpeen maatuneisuus, liekoisuus ja pohjamaalaji. Laboratorionäytteistä määritettiin ph, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino ja tuhkapitoisuus. Osasta näytteitä analysoitiin myös lämpöarvo, rikki ja muita alkuaineita Tutkitut suot ovat yleensä ohutturpeisia. Turvekerrostuman keskisyvyys on vain 1,0 m, josta keskimäärin 0,2 m on heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta. Tutkitusta suoalasta on yli 1,5 metrin syvyistä 24 % (4 589 ha) käsittäen noin 50 % koko turvemäärästä. Soiden turpeista on 59 % rahkavaltaisia ja 41 % saravaltaisia. Suotyypit ovat valtaosin rämeitä, jotka on ojitettu tehokkaasti metsätaloutta varten. Luonnontilaisten soiden osuus on 25 %. Tähän raporttiin on koottu Piippolan itäosan suot. Raportin 51 suosta energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 42 suolta yhteensä 2 034 ha. Näiden soiden yhteenlaskettu käyttökelpoinen energiaturvemäärä on ollut ennen turvetuotannon aloittamista n. 29 milj. suo-m 3. Kunnan itäosan soiden energiasisältö on ollut vastaavasti noin 57 milj. GJ eli 16 TWh 50 %:n käyttökosteudessa. Kasvuturvetuotantoon sopivia alueita löytyi Piippolan itäosassa 16 suolta, joissa on kasvuturvetta n. 500 hehtaarin alueella yhteensä n. 3,5 milj. suom 3 eli paksuudeltaan keskimäärin 0,7 m. Avainsanat: suo, turve, energia, kasvuturve, Piippola Geologian tutkimuskeskus PL 1237 70211 KUOPIO Sähköposti: kimmo.virtanen@gsf.fi ISBN 951-690-865-9 ISSN 1235-9440 2
Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 Virtanen, Kimmo & Herranen, Teuvo 2003. Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 - The mires and peat reserves of the municipality of Piippola, part 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti - Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 344, 78 pages, 57 figures, 2 tables and 4 appendices. The Geological Survey of Finland studied 115 mires in the municipality of Piippola in 1975-1976, 1979 and 1992-1996. They cover 18 881 hectares, which is 97 % of the mires over 20 hectares in Piippola, and contain about 190 million cubic meters of peat in situ. The data was collected using survey line grids with study sites at the intervals of 100 m. Elevation, site type, peat type, the decomposition degree of peat, snag content and the type of subsoil were determined and recorded in the field. Laboratory samples were taken from selected sites to determine ph value, water content, dry bulk density and ash content of peat. Part of the samples were also analysed for heating value, sulphur and other elements. The mean depth of peat is only 1.0 m, including the slightly humified Sphagnum predominant surfice layer, which averages 0.2 m in thickness. The mean humification degree (H) of peat is 5.0. The area deeper than 1.5 m covers 4589 hectares and contains about 50 % of the total peat quantity. The portion of Sphagnum predominant peat is 59 % and Carex predominant peat 41 %. The most common site types are pine bogs. Virgin peatland covers 25 % of the total peatland area. This report contains the mires of the eastern part of Piippola. Altogether 42 mires covering 2 034 hectares were evaluated suitable for fuel peat production and 16 mires for horticultural peat production. The available amount of fuel peat is about 29 million m 3 in situ and energy content at 50 % moisture 57 million GJ or 16 TWh. The quantity of horticultural peat is about 3.5 million m 3 with average depth of 0.7 m. Keywords: mire, peat, energy, horticultural, Piippola Kimmo Virtanen & Teuvo Herranen Geological Survey of Finland P.O. Box 1237 FIN-70211 KUOPIO FINLAND E-mail: kimmo.virtanen@gsf.fi 3
4
Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 7 Kenttätutkimukset... 7 Laboratoriomääritykset... 10 Aineiston käsittely ja tulosteet... 10 SOIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON... 10 TUTKITUT SUOT... 14 65. Talasneva... 14 66. Sarvikangas... 15 67. Kuojaneva... 16 68. Saarijärvi... 17 69. Rytineva... 18 70. Uljuansalmi... 19 71. Kalmonneva... 20 72. Rapakivenneva... 21 73. Iso Suksineva... 22 74. Ritolatva... 23 75. Hangasneva... 24 76. Isoneva... 25 77. Hoikkaneva... 26 78. Iso-Manninen... 27 79. Kotaneva... 28 80. Honkaneva... 29 81. Keräsenkankaansuo... 30 82. Paloneva... 31 83. Pyöriäräme... 32 84. Pohjoiskangas... 33 85. Kääppäänräme... 33 86. Pieni Hangasneva... 34 87. Soidinneva... 36 88. Heinäneva... 37 89. Siltaräme... 38 90. Saarineva... 39 91. Pitkäneva... 40 92. Raatokorpi... 42 93. Sysikaarronneva... 44 94. Pellikaisenneva... 45 95. Joutenneva... 47 96. Huttupoukamansuo... 49 97. Kuljunneva... 49 98. Rahkaneva... 51 99. Rahkaneva... 52 100. Viitaneva... 53 101. Äijäaho... 54 102. Viitakankaanneva... 55 103. Hautakangas... 56 104. Ahvenjärvenneva... 57 105. Kukkarolahti... 59 106. Äijänahonneva... 60 107. Suksikaarto... 61 5
108. Niskakallionsuo... 62 109. Jokineva... 63 110. Kytösuo... 65 111. Kytöneva... 66 112. Soidinsaarensuo... 66 113. Kokkoperä... 67 114. Teerineva... 68 115. Sikokankaansuo... 69 TULOSTEN TARKASTELUA... 71 Soiden levinneisyys ja soistuminen... 71 Suoyhdistymät ja suotyypit... 71 Turvekerrostumat... 75 Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotantoon... 75 Soiden uusiokäyttö... 75 Soidensuojelu... 78 YHTEENVETO... 78 Kiitokset... 78 KIRJALLISUUS... 78 LIITTEET 6
Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 JOHDANTO Piippolan kunta sijaitsee Oulun läänin eteläosassa. Piippolan turvetutkimukset liittyvät osana valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiin. Turvetutkimusten päätarkoituksena on ollut käyttökelpoisten energia- ja kasvuturvevarojen selvittäminen. Lisäksi on huomioitu myös turpeen ja soiden muut käyttömahdollisuudet. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Piippolan turvevaroja vuosina 1975-1976, 1979 ja 1992-1996. Piippolassa on tutkittu 115 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 18881 ha (kuva 1). Tämä on 97 % kunnan kaikkien yli 20 ha:n suuruisten soiden pinta-alasta. Tutkimatta Piippolassa on vain joukko pieniä soita, joilla ei ole edellytyksiä energia- tai kasvuturvetuotantoon. Kaikkiaan soita Piippolan kunnan pinta-alasta on 46 %. Piippolasta on aiemmin julkaistu vuosien 1975 ja 1976 turvetutkimustulokset GTK:n tutkimusraportissa N:o 33 (Lappalainen et al. 1978). Piippolan länsiosan soiden (suot 1 64) turvetutkimukset on julkaistu Turvetutkimusraportissa 318 (Virtanen & Herranen, 1999). Piippolan itäosan suot (65 115) julkaistaan tässä raportissa. Vuosina 1975 76 ja 1979 tutkituilla soilla on tehty täydennystutkimuksia ja suot ovat mukana tässä raportissa uudelleen arvioituina. Alueen suurin energiaturpeen käyttäjä on IVO:n Haapaveden lauhdevoimala, jonka vuotuinen turpeen käyttö on yli 3 milj. m 3. Yli miljoona kuutiometriä turvetta käyttäviin Kajaanin ja Iisalmen sähkö-lämpölaitoksiin on Piippolasta alle 100 km:n ja Ouluun vähän yli 100 km:n kuljetusmatka. Oulussa käytetään vuodessa yli 4 milj. m 3 turvetta. Piippolan ympäristössä on lisäksi monia energiaturvetta käyttäviä kunnallisia lämpökeskuksia. Raportissa julkaistaan lyhyt kuvaus jokaisesta tutkitusta suosta ja selostus kunkin suon soveltuvuudesta turvetuotantoon. GTK:n turveinventoinnin kehittäminen ja maksullisuus -raportin (KTM 1990) mukaisesti yksityiskohtaisia tutkimustuloksia ei julkaista, vaan niitä voi tilata GTK:n Kuopion yksiköstä. Tällöin on mahdollisuus tilata suoselosteita, jotka sisältävät yksityiskohtaisia karttoja ja turvekerrostuman poikkileikkauskuvia sekä tietoja turpeen laadusta ja määrästä, sekä laboratorioanalyysien tuloksista ja atk-tulosteita muista suohon ja turpeeseen liittyvistä ominaisuuksista. Tietoja voidaan tulostaa mm. tilakohtaisesti tai koko suon osalta ja tiedoista on mahdollisuus tehdä yhteenvetoja esim. kunnittain, maakunnittain tai vaikka vesistöalueittain. Tietoja voi tilata myös sähköisinä tiedostoina. Piippolan turvetutkimuksista on vastannut erikoistutkija Kimmo Virtanen. Tutkimuksia ovat maastossa lisäksi tehneet tutkimusassistentti Teuvo Herranen ja työnjohtaja Reijo Rantapelkonen. TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa on noudatettu Geologian tutkimuskeskuksen Turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen, Stén & Häikiö 1984). Isot, yhtenäiset suot on tutkittu käyttäen linjatutkimusmenetelmää, jossa suon hallitsevan osan poikki on vedetty selkälinja ja tälle poikkilinjoja. Linjoitettavat suot on valittu gammakarttoja käyttäen (Virtanen 1997). Linjat ovat yleensä soilla 400 metrin etäisyydellä toisistaan. Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 tai 200 metrin välein, ja ne on merkitty maastoon paaluin. Lisäksi soille on tehty syvyysmittauslinjoja, joilta turvekerrostuman paksuus on kairattu 50 metrin välein. Pienet ja rikkonaiset suot on tutkittu hajapistemenetelmällä. Soilla on tutkimuspisteitä yleensä 0,6-5,5 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 0,4-7,1 kpl/10 ha. Jokaiselta tutkimuspisteeltä on havainnoitu suotyyppi, suon pinnan vetisyys (5-asteikko) ja mättäisyys (peittävyys -% ja korkeus). Puustosta on havainnoitu puulajisuhteet %:eina sekä kehitys- ja tiheysluokka. Kairauksin on selvitetty turvekerrosten paksuus, turvelajit lisätekijöineen (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (10-asteikko), kosteus (5-asteikko), tupasvillakuitujen määrä (6-asteikko) ja liekoisuus - %. Lisäksi on tehty havaintoja soiden lieju- ja järvimutakerrostumista sekä turvekerrostuman alla olevista maalajeista. Soiden paksuturpeiset osat on vaaittu ja korkeudet yhdistetty valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. 7
2119 4 70 10 78 22 20 74 68 71 65 25 1 23 17 3 5 11 66 69 72 24 26 9 7 57.066 16 57.023 103 7557.032 57.061 27 8 14 3940 15 73 28 30 6 18 67 76 57.062 29 2 12 77 06 09 68 12 106 107 03 38 37PIIPPOLA Ñ 34 41 104 64 31 89 110 101 100 102 35 5546 47 32 33 112 98 99 61 45 50 42 90 105 57.039 36 49 57.063 97 57.067 92 109 51 48 43 91 96 62 44 63 56 93 108 111 57.068 52 53 54 95 94 113 3411 05 08 57 11 02 60 79 59 84 58 81 87 80 114 82 85 54.085 88 83 86 07 57.064 115 10 3413 01 0 5 10 km PIIPPOLASSA TUTKITUT SUOT Itäosan suot Länsiosan suot Natura 57.063 Valuma - alueet Tiet Vesistö Suot Kuva 1. Piippolassa tutkitut suot ja vesistöalueet. 8
Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 PIIPPOLASSA TUTKITUT SUOT (OSA 2) 57. SIIKAJOEN VESISTÖALUE 57.02 SIIKAJOEN KESKIOSAN ALUE 57.023 Uljuan alue 65. Talasneva 66. Sarvikangas 67. Kuojaneva 68. Saarijärvi 69. Rytineva 70. Uljuansalmi 71. Kalmonneva 72. Rapakivenneva 73. Iso Suksineva 74. Ritolatva 57.03 SIIKAJOEN YLÄOSAN ALUE 57.032 Ylipään alue 75. Hangasneva 76. Isoneva 77. Hoikkaneva 78. Iso-Manninen 57.06 LAMUJOEN VALUMA-ALUE 57.063 Kortteisen alue 79. Kotaneva 80. Honkaneva 81. Keräsenkankaansuo 82. Paloneva 83. Pyöriäräme 84. Pohjoiskangas 85. Kääppäänräme 86. Pieni Hangasneva 87. Soidinneva 88. Heinäneva 89. Siltaräme 90. Saarineva 91. Pitkäneva 92. Raatokorpi 93. Sysikaarronneva 94. Pellikaisenneva 95. Joutenneva 96. Huttupoukamansuo 97. Kuljunneva 98. Rahkaneva 99. Rahkaneva 100. Viitaneva 101. Äijäaho 102. Viitakankaanneva 103. Hautakangas 104. Ahvenjärvenneva 105. Kukkarolahti 106. Äijänahonneva 107. Suksikaarto 108. Niskakallionsuo 109. Jokineva 110. Kytösuo 111. Kytöneva 112. Soidinsaarensuo 113. Kokkoperä 54. PYHÄJOEN VESISTÖALUE 54.08 KÄRSÄMÄENJOEN VALUMA-ALUE 54.085 Vuohtojoen valuma-alue 114. Teerineva 115. Sikokankaansuo 9
Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella on syvistä soista otettu laboratorionäytteet siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa (Korpijaakko 1981). Näytteistä on määritetty Geologian tutkimuskeskuksen turvelaboratoriossa Kuopiossa happamuus, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino ja tuhkapitoisuus. Kunkin näytepisteen näytesarjasta määritetään lämpöarvo ja rikkipitoisuus osasta näytteitä, jotka on valittu edustamaan tiettyä turvekerrosta. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märkäpainosta ja tuhkapitoisuus prosentteina kuivan turpeen painosta 815±25 C:ssa hehkutettuna. Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa olevan turpeen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/ suo-m 3 ). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteistä LECO AC-300 isotermisellä kalorimetrillä (ASTM D3286). Tulokset ilmoitetaan tehollisina lämpöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle (MJ/kg). Turpeen rikkipitoisuus on analysoitu LECO SC-132 - rikkianalysaattorilla. Osasta näytesarjoja on valikoiduista näytteistä analysoitu turpeen typpi-, hiili- ja vetypitoisuus LECO CNH -analysaattorilla. Näytteistä on analysoitu ICP -tekniikalla alkuainepitoisuuksia, kuten esim. raskasmetalleja ja hivenalkuaineita. Aineiston käsittely ja tulosteet Tutkimusaineistot on tallennettu atk:lle numeeriseen muotoon. Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen et al. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät on laskettu turvemäärillä painottaen. Lieko-osumat on muunnettu kantopitoisuusprosenteiksi turvemäärästä erikseen 0 1 ja 1 2 metrin syvyyskerroksissa. Jokaisesta tutkitusta suosta on arkistoitu GTK:n turvearkistoon seloste sekä piirretty kartta. Syvistä soista on piirretty myös peruskarttapohjainen pistekartta ja poikkileikkausprofiileja. Selosteissa käsitellään tietoja suon sijainnista, ympäristöstä, laskusuhteista, pinta-aloista, syvyyksistä, suotyypeistä, ojitustilanteesta, turvelajeista ja turpeen maatuneisuudesta. Laboratoriomääritysten tuloksista on esitetty lyhyt yhteenveto. Tulokset on lisäksi esitetty taulukoissa. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty arvio, jossa on pyritty huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Suokartasta (kuva 2) ilmenee tutkimuslinjojen sijainti, tutkimuspisteiden syvyydet, heikosti maatuneen suon pinnassa olevan turvekerroksen paksuus ja turpeen keskimaatuneisuus. Kartalle on piirretty turpeen syvyyskäyrät ja turvetuotantoon sopiva alue. Poikkileikkausprofiileista (kuva 3) ilmenevät turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit ja suon kaltevuus. Edellä mainittujen perustulostusten lisäksi GTK:n turvetutkimusaineistosta on saatavissa atktulosteita tasokarttoina ja listauksina esim. suotyypeistä, liekoisuudesta, suon pinnan ja pohjan korkeudesta, liejuista ja pohjamaalajeista. Samaan karttaan yhdelle tutkimuspisteelle voidaan merkitä kerralla kaksi tietoa. Suoselosteita, laboratoriotuloksia, karttoja ja poikkileikkausprofiileja voi tilata Geologian tutkimuskeskuksen Väli-Suomen aluetoimistosta Kuopiosta. SOIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON Turvetuotannon laajuuden mukaan voidaan erottaa kolme tuotantomuotoa: teollinen, pienimuotoinen ja kotitarveturvetuotanto. Teollinen turvetuotanto on joko jyrsin- tai palaturvetuotantoa. Pienimuotoinen ja kotitarveturvetuotanto ovat pelkästään palaturvetuotantoa. Pienimuotoisella tuotannolla tarkoitetaan turvetuotantoa, jossa tuotantoyksikkö on pieni, mutta turve markkinoidaan muualle. Kotitarvetuotannolla tarkoitetaan turvetuotantoa, jossa tuotettu turve käytetään omalla tai lähitiloilla. 10
Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 Kotitarvetuotantoon soveltuvien soiden syvyydelle, turpeiden tuhkapitoisuudelle, turvelajille ja tilavuuspainolle ei ole asetettu niin tiukkoja laatuvaatimuksia kuin pienimuotoiseen tai teolliseen tuotantoon soveltuvien soiden turpeille. Pienimuotoisen turvetuotannon tuotantoalueen vähimmäispinta-ala on 5 ha. Tämä voi koostua useasta lähekkäin olevasta alueesta. Kotitarveturvetuotannolle ei ole asetettu pinta-alarajaa. Kotitarve- ja pienimuotoisessa turvetuotannossa kulkuyhteys suolle olisi oltava valmiina jo ennen tuotannon aloittamista alkukustannusten pienentämiseksi. Esim. turvepohjaiset pellot ovat usein helposti otettavissa turvetuotantoon. Puuston ei katsota nykyisin olevan ongelma teollista turvetuotantoa suunniteltaessa, mutta pienimuotoisessa ja kotitarvetuotannossa se on kustannuksia lisäävän vaikutuksensa vuoksi tuotannon aloittamista vaikeuttava tekijä. Suon muoto, suon pohjan topografia ja kuivatusmahdollisuudet on myös otettava huomioon turvetuotantoa suunniteltaessa. Turvetuotantoaluetta suunniteltaessa on huomioitava, että sarkaojien kaltevuuden on vesiensuojelusyistä oltava alle 1,5m/km. Suon luontoarvot määräävät nykyisin yhä enemmän voidaanko joku suo ottaa turvetuotantoon. Luontoarvoista merkittäviä ovat harvinaiset eliölajit ja ns. avainbiotoopit, jotka on kuvattu metsälaissa (1997) ja luonnonsuojelulaissa (1997). Nykyisin turvetuotantoon otettavat suot ovat yleensä metsäojitettuja soita. Luonnontilaisia soita turvetuotantoon otetaan nykyisin erittäin vähän. Turvetuotantohankkeiden ympäristövaikutukset on selvitettävä ympäristölupahakemuksen yhteydessä. Ympäristölupaa haetaan ympäristölupavirastolta. Lupahakemus on tehtävä, jos tuotantoalue on pinta-alaltaan yli 10 hehtaarin suuruinen (Turveteollisuusliitto 2002). Myönnetyssä ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä, suoja-alueista ja vesienpuhdistuslaitteista, sekä velvoitetarkkailusta ja mahdollisista korvausvelvoitteista. Mikäli tuotantoalueen pinta-ala on yli 150 hehtaaria, pitää tuotantoalueelle tehdä ennen ympäristöluvan ratkaisemista ympäristövaikutusten arviointi (YVA) (laki 1994), jossa selvitetään tuotannon keskeiset ympäristö vaikutukset. Lisäksi hankkeen luonto- ja naapuruussuhdevaikutukset on huomioitava jo maanhankintavaiheessa. Turvekerrostuman paksuus, maatuneisuus ja turvelaji sekä turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat määrääviä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Fysikaalisten ominaisuuksien osalta on noudatettu soveltaen Energiataloudellisen yhdistyksen, Lämpölaitosyhdistyksen ja Turveteollisuusliiton (1991) esittämiä laatuvaatimuksia jyrsin- ja palapolttoturpeelle (liite 2). Arvioitaessa suon soveltuvuutta kasvuturvetuotantoon kiinnitetään huomiota erityisesti turpeen maatuneisuuteen, rahkasammaltyyppiin ja kerrostuman paksuuteen. Arvioinnissa on noudatettu soveltaen Turveteollisuusliiton (1997) kasvuturpeen laadunmääritysohjetta (liite 3). Seuraavia maatuneisuus-, turvelaji ja syvyysarvoja on käytetty määritettäessä suon soveltuvuutta energia- ja kasvuturvetuotantoon: Energiaturpeen tuotantoon palaturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turpeen maatuneisuus on yli H4 * turve ei ole puhdasta saraturvetta (palat murenevat) * luonnontilaisen suon syvyys on yli 1,5 m * tasapohjaisen turvepellon ja ojitusalueen syvyys on yli 1m * maatumaton pintakerros ( H1 4) on alle 0,6 m paksu Energiaturpeen tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turve on saravaltaista (H 1 10) tai maatunutta rahkavaltaista ( yli H4) * luonnontilaisen suon syvyys on yli 1,5 m * tasapohjaisten turvepeltojen ja ojitusalueiden syvyys on yli 1m * maatumaton pintakerros ( H1 4) on alle 0,6 m paksu * tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 15 ha Viljelyturpeen (parhaan kasvuturpeen) tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turve on heikosti maatunutta (H1 3) ja sisältää yli 90 % rahkasammaljäänteitä, joista yli 80 % Acutifolia -ryhmään kuuluvia * varpujen ja muiden puumaisten kasvien jäänteitä on alle 3 % ja tupasvillan jäänteitä alle 6 % kuiva-aineen painosta * luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on 1,5 m, josta viljelyturpeeksi soveltuvaa vähintään 0,8 m * tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 15 ha Vaalealta kasvuturpeelta ei edellytetä muuta kuin, että turpeesta yli 80 % on heikosti maatuneita rahkasammaljäänteitä (H1 4). Myös tummia turvelajeja voidaan käyttää kasvuturpeina esimerkiksi nurmikoiden perustamisessa. 11
C0 C200-100 4.6 0.0 N20 / 29 13 0 / 0 N N 3 N N 1 / 7 0 10 / 0 64.3 8 4.0 N1 / 13 N 19 N 4.1 N4 / 26 10 8 33 N N 2 / 30 14 N 19 N 4.5 8 N 34 3 / 33 3 N 31 4.1 N 1 / 19 0.0 A950 N28 0 / 0 0 0.0 23 N C200+240 5.3 / 0 24 2 / 20 N A800-130 N 23 N 0.0 0 / N N N 1 0 5.6 5.5 24 8 / 23 5.5 A800+280 18 / 520 N 5.1 N N 35 7 / 30 0.0 10 251 / 14 4 N 5.6 0 / 0 32 N7 3 3 / 35 0.0 N 5.3 0 / 0N N 4.7 6 / 27 N 4.8 37 24 336 / 36 N 4.9 3 / 40 N 5.6 D0 40 396 / 36 N N 244 / 19 5.2 4 / 13 N 0.0 13 3.8 41 6 0 / 0 N 1 / 41 3.8 11 N 0.04.5 02 // 0 10 N N 3.8 1 / 14 41 N0.0 N 1 / 37 A400+ 28 39 24 0 / 0 N N 5.8 18 N 70 N 5 / 25 N N 4.8 318 37 22 N 13 3B0 1 / 29 5.0 27 0.0 N 4.5 11 / 21 0 / 0 34 N N 2 / 31 3.9 20 15 4.9 N 0.04.8 7 / 15 3 / 10 A100-40 26 N N 0 / 30 6.3 / 20 N 5.1 2 / 18 N 0.0 4.1 10 5.3 N 4 16 4 / 140 / 0 0.0 A100+ 8 0.0 4 / 8 0 / 0 3 / 11 17 N 250 0 / 0 D515 12 0.0 0 / 0 A600-280 A400-230 Äijänahonneva, Piippola kl. 3411 11, 12 3413 02, 03, 4.0 0.0 A0 C560 Kuva 2. Esimerkki suokartasta. Merkkien selitys liitteessä 4. B500-230 Turpeen paksuus 0-1m 1-1,5m 1,5-2m 2-3m 3-4m 4-5m 0 100 200 300 400 500 m 6.6 4/19 N 25 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen pintakerroksen / koko turvekerrokesn paksuus Turvekerrostuman paksuus N A600+395 4.9 6 / 14 N 20 5.8 1 / 19 N 18 5.4 3.80.0 N 5.1 N 5.9 N 6 / 14174 / 6 0 / 0 0.0 N 4 / 1614 0 / 01 / 12 12 13 4.1 4 / 10 N 11 4.2 8 / 9 N 7 0.0 0 / 0 B800 B500+120 12
Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. Merkkien selitys liitteessä 4. 13
TUTKITUT SUOT 65. Talasneva Talasneva (kl. 3411 12, x = 7125,1, y = 3457,0) sijaitsee n. 9 km Piippolan keskustasta koilliseen maantien n:o 805 etelä- ja itäpuolella (kuva 4). Suon länsipuolella on Sarvikankaan metsäautotie. Suon ympäristö on lohkareista ablaatiomoreenialuetta. Suon pinta on 85,2 101,2 m mpy ja viettää suon länsiosassa koilliseen Mustaojaan n. 15 m/ km, Mustaojan itäpuolella lounaaseen n. 8 m/km ja suon pohjoisosassa länteen Mustaojaan n. 4 m/km. Vedet laskevat suolta Mustaojan kautta Uljuan tekojärveen, josta Siikajokeen. Tutkimuspisteitä on 4,5 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,6 kpl/10 ha. Tilavuustarkat näytteet on otettu neljältä tutkimuspisteeltä. Talasnevan pinta-ala on 140 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta 67 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 50 ha ja yli 2 metrin syvyistä 30 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus suolla on 1,2 m, yli metrin syvyisellä alueella 1,9 m, yli 1,5 metrin syvyisellä 2,2 m ja yli 2 m syvyisellä 2,6 m. Koko suon turvemäärä on 1,7 milj. suo-m 3, josta yli 1,5 metrin syvyisellä osalla 1,1 milj. suo-m 3. Kuva 4. Talasnevan tutkimuslinjasto. 14
Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 Tutkimuspisteistä on 13 % avosuolla, 30 % rämeellä, 46 % korvessa, 10 % turvekankaalla ja 2 % pellolla. Suo on kokonaan ojitettu. Suolla ovat vallitsevina suotyyppeinä ojitettu tai muuttunut varsinainen korpi sekä muuttuneet nevakorpi ja varsinainen saraneva. Turpeesta on 15 % rahka- ja 85 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 52 % ja varpuainesta sisältävien 13 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoinen rahkasara- (40 %) ja rahkasaraturve (17 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,3. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,2 %). Suon pohja on sekä topografialtaan, että maalajeiltaan vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, hieta ja savi. Paikoin tavataan liejuja suon pohjalla. Talasnevasta soveltuu energiaturvetuotantoon jyrsinturvemenetelmällä suon eteläosan yli 1,5 metrin syvyinen alue (39 ha), jonka tuotantokelpoinen turvemäärä on n. 0,79 milj. suo-m 3. Palaturvemenetelmällä energiaturvetuotantoon soveltuu suon keskiosassa oleva yli 1,5 metrin syvyinen alue lukuun ottamatta Mustaojan varressa olevia hajanaisia yli 1,5 metrin syvyisiä alueita. Tuotantoon soveltuvan yhtenäisen alueen pinta-ala on 7 ha ja tuotantokelpoinen turvemäärä n. 0,11 milj. suo-m 3. 66. Sarvikangas Sarvikangas (kl. 3411 12, x = 7124,2, y = 3457,2) sijaitsee n. 9 km Piippolan keskustasta itäkoilliseen Sarvikankaan metsäautotien itä- ja pohjoispuolella (kuva 5). Suo rajoittuu lohkareiseen ablaatiomoreenimaastoon. Suon pinta on 91,6 95,2 m mpy ja viettää pohjoiseen n. 4 13 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten Jarvanojan kautta Mustaojaan, joka laskee Uljuan tekojärven kautta Siikajokeen. Tutkimuspisteitä on 4,1 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 8,0 kpl/10 ha. Tilavuustarkat näytteet on otettu yhdeltä tutkimuspisteeltä. Suon pinta-ala on 46 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 14 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 9 ha ja yli 2 metrin syvyistä 6 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus suolla on 1,1 m, yli metrin syvyisellä alueella 2,0 m, yli 1,5 metrin syvyisellä 2,5 m ja yli 2 m syvyisellä 2,9 m. Koko suon turvemäärä on 0,5 milj. suo-m 3, josta yli 1,5 metrin syvyisellä osalla 0,2 milj. suo-m 3. Tutkimuspisteistä on 5 % avosuolla, 68 % rämeellä ja 26 % turvekankaalla. Koko suo on ojitettu. Vallitsevina suotyyppeinä ovat muuttuneet isovarpu-, pallosara- ja tupasvillaräme sekä ruohoturvekangas. Turpeesta on 70 % rahka- ja 30 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 38 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien Kuva 5. Sarvikankaan tutkimuslinjasto. 15
10 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoinen sararahka- (35 %), sararahka- (21 %) ja rahkasaraturve (18 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,6 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja savi. Liejuja ei ole tavattu. Suosta soveltuu energiaturvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue (9 ha), jonka tuotantokelpoinen turvemäärä on n. 180 000 suo-m 3. 67. Kuojaneva Kuojaneva (kl. 3411 12, x = 7122,4, y = 3459,3) sijaitsee n. 10 km Piippolan keskustasta itään Herakankaan metsäautotien eteläpuolella (kuva 6). Suo rajoittuu lohkareiseen ablaatiomoreenimaastoon. Suo on rikkonainen ja saarien pirstoma. Suon pinta on 112,2 120,3 m mpy ja viettää länteen n. 5 6 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten Jarvanojaan, josta Mustaojaa Uljuan tekojärveen ja edelleen Siikajokeen. Tutkimuspisteitä on 4,5 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,2 kpl/10 ha. Tilavuustarkat näytteet on otettu kolmelta tutkimuspisteeltä. Kuojanevan pinta-ala on 110 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 50 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 35 ha ja yli 2 metrin syvyistä 27 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus suolla on 1,4 m, yli metrin syvyisellä alueella 2,5 m, yli 1,5 metrin syvyisellä 3,0 m ja yli 2 m syvyisellä 3,3 m. Koko suon turvemäärä on 1,6 milj. suo-m 3, josta yli 1,5 metrin syvyisellä osalla 1,0 milj. suo-m 3. Tutkimuspisteistä on 30 % avosuolla, 68 % rämeellä ja 2 % korvessa. Suo on ojitettu itäosan keskustaa lukuun ottamatta. Suon itäosa on lyhytkortista nevaa, joka on osittain luonnontilaista. Sen reunoilla tavataan isovarpurämettä. Länsiosa on muuttunutta sararämettä. Turpeesta on 41 % rahka- ja 59 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 20 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 12 % ja varpuainesta sisältävien 14 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (25 %), sararahka- (14 %) ja puuainespitoinen rahkasaraturve (13 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,4. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,6 %). Ohutturpeiset alueet Kuva 6. Kuojanevan tutkimuslinjasto. 16
Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 ovat moreenia, syvänteissä on hietaa ja hiekkaa. Paikoin tavataan ohuita liejukerroksia. Kuojanevasta soveltuu energiaturvetuotantoon suon yli 1,5 m syvyiset alueet, joista läntisimmän pinta-ala on 6 ha, itäisimmän 29 ha ja eteläisimmän 2 ha. Tuotantokelpoiset turvemäärät ovat vastaavasti n. 120 000 suo-m 3, 850 000 suo-m 3 ja 40 000 suo-m 3. Heikosti maatunut rahkavaltainen turvekerros on paikoin haitallisen paksu. Paikoitellen suolla on liekoja todella paljon, mistä voi olla haittaa turvetta tuotettaessa. 68. Saarijärvi Saarijärvi (kl. 3413 03, x = 7125,9, y = 3460,1) sijaitsee n. 12 km Piippolan keskustasta itäkoilliseen Lievoperän metsäautotien länsipuolella. Suon pohjoispuolella on Juolunselän metsäautotie (kuva 7). Suo rajoittuu moreenimaastoon muualla, paitsi koillisessa Saarijärveen. Etelässä suo on yhteydessä Rytinevaan. Suon pinta on 110,8 112,7 m mpy ja viettää koilliseen Saarijärveen n. 5 m/km. Vedet laskevat ojia myöten Saarijärven läpi Saaripuroon, josta Hangasojan kautta Siikajokeen. Tutkimuspisteitä on 4,4 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 6,0 kpl/ 10 ha. Tilavuustarkat näytteet on otettu yhdeltä tutkimuspisteeltä. Suon pinta-ala on 55 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 24 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 19 ha ja yli 2 metrin syvyistä 14 ha. Turvekerrostuman keskisyvyys suolla on 1,2 m, yli metrin syvyisellä alueella 2,1 m, yli 1,5 metrin syvyisellä 2,3 m ja yli 2 m syvyisellä 2,5 m. Koko suon turvemäärä on 0,7 milj. suo-m 3, josta yli 1,5 metrin syvyisellä osalla 0,4 milj. suo-m 3. Tutkimuspisteistä on 29 % avosuolla, 67 % rämeellä ja 4 % turvekankaalla. Saarijärven länsipuolella on ojittamaton alue, muuten suo on ojitettu kokonaan. Vallitsevina suotyyppeinä ovat ojitetulla alueella muuttuneet tupasvilla-, isovarpu- ja pallosararäme. Luonnontilaisella alueella ovat vallitsevina rahkaneva ja lyhytkortinen neva. Turpeesta on 87 % rahka- ja 13 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 19 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 42 % ja varpuainesta sisältävien 10 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoiset sararahka- ja rahkaturve (yht. 39 %). Yleisiä ovat myös sararahka- (20 %) ja puuainespitoinen sararahkaturve (19 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,8. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,1 %). Pohjamaalajina on hiekka, paikoin moreeni. Suon pohjoisosassa on tavattu karkeadetritusliejua ja Saarijärven lähellä järvimutaa. Suosta soveltuu energiaturvetuotantoon Saarijärven lounaispuolella oleva yli 1,5 metrin syvyinen alue lukuun ottamatta n. 100 metriä leveää suojavyöhykettä järven ympärillä. Tuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 15 ha ja käyttökelpoinen turvemäärä n. 240 000 suo-m 3. Heikosti maatunut rahkavaltainen turvekerros suon pinnassa on monin paikoin haitallisen paksu. Lisäksi suon pohjaturvekerroksen kuivattamiseksi tarvitaan pumppausta. Kuva 7. Saarijärven tutkimuslinjasto. 17
69. Rytineva Rytineva (kl. 3413 03, x = 7124,8, y = 3460,3) sijaitsee n. 11 km Piippolan keskustasta itäkoilliseen Lievoperän metsäautotien länsipuolella (kuva 8). Suo rajoittuu rikkonaiseen moreenimaastoon. Suo muodostuu useasta altaasta. Suon pinta on 115,1 130,8 m mpy ja viettää pohjoiseen n. 2 7 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten Saarijärven kautta Saaripuroon, josta Hangasojaa Uljuan tekojärveen ja edelleen Siikajokeen. Tutkimuspisteitä on 5,8 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,5 kpl/10 ha. Laboratorionäytteet on otettu 10 tutkimuspisteeltä. Suo on tutkittu vuonna 1979 ja täydentäviä tutkimuksia on tehty vuonna 1995. Rytinevan pinta-ala on 280 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 175 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 135 ha ja yli 2 metrin syvyistä 95 ha. Turvekerrostuman keskisyvyys suolla on 1,6 m, yli metrin syvyisellä alueella 2,3 m, yli 1,5 metrin syvyisellä Kuva 8. Rytinevan tutkimuslinjasto. 18
Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 2,6 m ja yli 2 m syvyisellä 2,9 m. Koko suon turvemäärä on 4,5 milj. suo-m 3, josta yli 1,5 metrin syvyisellä osalla 3,5 milj. suo-m 3. Tutkimuspisteistä on 20 % avosuolla, 75 % rämeellä, 1 % korvessa ja 5 % turvekankaalla. Suon reunaosat on ojitettu kauttaaltaan, mutta altaiden keskiosat ovat lähes ojittamatta. Vallitsevina suotyyppeinä ovat pääosin ojitetut tai muuttuneet rahka-, isovarpu- ja tupasvillaräme. Turpeesta on 73 % rahka- ja 27 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 13 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 55 % ja varpuainesta sisältävien 10 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoiset sararahka- ja rahkaturve (yht. 46 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,8. Liekoja on vähän (1,7 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6 1,0 m syvyysvälillä (3,6 %). Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Rytinevasta soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyiset alueet 135 ha, joiden heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on yleisesti liian paksu energiaturvetuotantoa ajatellen mutta soveltuu vaalean kasvuturpeen tuotantoon. Runsaasti tupasvillan ja sarojen jäänteitä sisältävänä se ei sovellu hyvälaatuisen viljelyturpeen raakaaineeksi. Suon yhteenlaskettu käyttökelpoinen kasvuturvemäärä on n. 0,8 milj. suo-m 3 ja energiaturvemäärä n. 1,6 milj. suo-m 3. Suon rikkonaisuus ja monin paikoin runsas liekojen määrä laskevat turvetuotannon kannattavuusedellytyksiä. Paikoin suon pohjalla on turpeen ja mineraalimaan välissä vaihtelevan paksuisia (0,2 1,65 m) järvimutakerrostumia. 70. Uljuansalmi Uljuansalmi (kl. 3413 03, x = 7126,7, y = 3462,3) sijaitsee n. 14 km Piippolan keskustasta koilliseen. Suon länsiosan halki kulkee metsäautotie (kuva 9). Suo rajoittuu pohjoisessa Uljua -järveen ja muualla moreenimaastoon. Suon pinta on 105,7-110,8 m mpy ja viettää pohjoiseen n. 6 8 m/km. Vedet laskevat suon länsiosasta ojia myöten Hangasojaan, josta Uljuan tekojärven kautta Siikajokeen. Suon itäosan vedet valuvat Uljuaan, josta ojia myöten Sammakkonevalle ja edelleen Uljuanojaa Uljuan tekojärveen. Tutkimuspisteitä on 4,9 kpl/ 10 ha ja syvyyspisteitä 7,1/10 ha. Tilavuustarkat näytteet on otettu kahdelta pisteeltä. Suon pinta-ala on 95 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 29 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 20 ha ja yli 2 metrin syvyistä 8 ha. Koko suon keskisyvyys on 0,9 m, yli metrin syvyisen alueen 1,7 m, yli 1,5 metrin syvyisen 2,0 m ja yli 2 m syvyisen 2,4 m. Koko suon turvemäärä on 0,8 milj. suo-m 3, josta yli 1,5 metrin syvyisellä osalla 0,4 milj. suo-m 3. Kuva 9. Uljuansalmen tutkimuslinjasto. 19
Tutkimuspisteistä on 30 % avosuolla, 60 % rämeellä ja 10 % turvekankaalla. Suon länsiosa on ojitettu, itäosassa on pieni ojittamaton alue. Vallitsevina suotyyppeinä ovat eriasteinen lyhytkortinen neva, muuttunut isovarpuräme ja muuttunut tai ojitettu tupasvillaräme. Turpeesta on 94 % rahkaja 6 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 32 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 48 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoiset sararahka- ja rahkaturve (yht. 44 %). Yleinen on myös puuainespitoinen sararahkaturve (24 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,4. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,6 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Paikoin tavataan liejua 10-70 cm suon pohjalla olevassa turvekerrostumassa tai turpeen ja mineraalimaan välissä. Suon länsiosassa on rautasaostumaa turpeessa. Suosta soveltuu energiaturvetuotantoon suon itäosassa Uljuan -järven eteläpuolella olevat kaksi yli 1,5 metrin syvyistä aluetta järven eteläpuolelle jätettävää n. 100 metrin suojakaistaa lukuun ottamatta. Alueiden yhteispinta-ala on 12 ha ja tuotantokelpoinen turvemäärä n. 220 000 suo-m 3. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on paikoin haitallisen paksu. 71. Kalmonneva Kalmonneva (kl. 3413 03, x = 7125,9, y = 3462,5) sijaitsee n. 14 km Piippolan keskustasta itäkoilliseen. Metsäautoteitä on suon pohjois-, itä- ja eteläpuolella (kuva 10). Suo rajoittuu moreenimaastoon. Pohjoisessa suo on yhteydessä Uljuansalmeen ja etelässä Rapakivennevaan. Suon pinta on 112,7 116,8 m mpy ja viettää länteen n. 3-8 m/ km. Vedet laskevat suolta ojia myöten Hangasojaan, josta Uljuan tekojärven kautta Siikajokeen. Tutkimuspisteitä on 5,5 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 4,5 kpl/10 ha. Tilavuustarkat näytteet on otettu kahdelta tutkimuspisteeltä. Kalmonnevan pinta-ala on 31 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 16 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 10 ha ja yli 2 m syvää 4 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,2 m, yli metrin syvyisen alueen 1,8 m, yli 1,5 metrin syvyisen 2,0 m ja yli 2 m syvyisen 2,5 m. Koko suon turvemäärä on 0,4 milj. suo-m 3, josta yli 1,5 metrin syvyisellä osalla 0,2 milj. suo-m 3. Tutkimuspisteistä on 35 % avosuolla, 59 % rämeellä ja 6 % turvekankaalla. Koko suo on ojitettu. Vallitsevana suotyyppinä on suon itäosassa muuttunut rimpineva. Yleisimmät suotyypit suon länsiosassa ovat ojitettu tupasvillaräme ja muuttunut rahkaräme. Turpeesta on 50 % rahka- ja 50 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 25 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 26 % ja varpuainesta sisältävien 10 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoiset rahka- ja sararahkaturve (yht. 25 %). Ylei- Kuva 10. Kalmonnevan tutkimuslinjasto. 20
Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 siä ovat myös rahkasara- (20 %), kortepitoinen rahkasara- (16 %) ja puuainespitoinen sararahkaturve (12 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Liekoja on koko suossa erittäin vähän (0,8 %). Paikoin liekoja on kuitenkin runsaasti. Pohjamaalajina on moreeni. Liejuja ei juuri ole. Kalmonnevasta soveltuu energiaturvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue (10 ha), jonka käyttökelpoinen turvemäärä on n. 150 000 suo-m 3. 72. Rapakivenneva Rapakivenneva kl. 3413 03, x = 7124,8, y = 3463,0 sijaitsee n. 14 km Piippolan keskustasta itäkoilliseen. Suon pohjois- ja kaakkoispuolelle tulee metsäautoteitä (kuva 11). Suo rajoittuu moreenimaastoon. Pohjoisessa suo on yhteydessä Kalmonnevaan ja etelässä Hangasnevaan. Suon pinta on 113,7 119,4 m mpy ja viettää länteen n. 2,5 8 m/km. Vedet laskevat suolta Hangasojaan, josta Uljuan tekojärven kautta Siikajokeen. Tutkimuspisteitä on 3,2 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 3,2 kpl/10 ha. Laboratorionäytteitä on otettu kolmelta tutkimuspisteeltä. Suo on tutkittu vuonna 1979 ja syvyyspliktauksia on tehty vuonna 1995. Rapakivennevan pinta-ala on 110 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta 55 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 42 ha ja yli 2 m syvyistä 33 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,3 m, yli metrin syvyisen alueen 2,1 m, yli 1,5 metrin syvyisen 2,4 m ja yli 2 m syvyisen 2,6 m. Koko suon turvemäärä on 1,4 milj. suo-m 3, josta yli 1,5 metrin syvyisellä osalla 1,0 milj. suo-m 3. Tutkimuspisteistä on 37 % avosuolla, 54 % rämeellä ja 9 % turvekankaalla. Vain suon reunaalueita on ojitettu. Vallitsevina suotyyppeinä suon ojittamattomassa ja hyvin vetisessä keskiosassa ovat kalvakkaneva, lyhytkortinen neva ja rahkaneva. Muualla ovat yleisimpiä eriasteiset tupasvilla-, rahka- ja isovarpuräme. Turpeesta on 99 % rahka- ja 1 % saravaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 82 % kokonaisturvemäärästä. Yleisin turvelaji on tupasvillapitoinen rahkaturve (63 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,9. Liekoja on vähän (1,1 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6 1,0 m syvyysvälillä (3,2 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiekka. Kuva 11. Rapakivennevan tutkimuslinjasto. 21
Rapakivestä soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 m syvyinen yhtenäinen alue (40 ha). Suon heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu viljely- tai kasvuturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Suon käyttökelpoinen kasvuturvemäärä on n. 200 000 suo-m 3 ja energiaturvemäärä n. 560 000 suo-m 3. 73. Iso Suksineva Iso Suksineva (kl. 3413 03, x = 7121,4, y = 3463,5) sijaitsee n. 13 km itään Piippolan keskustasta Lievoperän metsäautotien itäpuolella. Tutkimuksessa on Isoon Suksinevaan luettu myös Pieni Suksineva, joka sijaitsee metsäautotien molemmilla puolilla Lievosenjärven eteläpuolella (kuva 12). Suo rajoittuu moreenimaastoon. Eteläpuolella suo on yhteydessä Ahvenjärvennevaan ja idässä metsäautotien välityksellä Hoikkanevaan. Suon pinta on 130,0 132,2 m mpy ja viettää Isolla Suksinevalla n. 2,5 m/km koilliseen ja Pienellä Suksinevalla n. 5 m/km luoteeseen Lievosenjärveen. Vedet laskevat suon itäosasta Lievosenojaan, josta Hangaslammen läpi Hangasojaan ja edelleen Uljuanjärven läpi Lamujokeen. Tästä vedet valuvat Siikajokeen. Suon länsiosan vedet laskevat Lievosenjärven kautta Lievosenojaan. Tutkimuspisteitä on 3,2 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 4,3 kpl/10 ha. Laboratorionäytteet on otettu kolmelta tutkimuspisteeltä. Suo on tutkittu vuonna 1976 (Lappalainen et al. 1978) ja syvyyspliktauksia on tehty vuonna 1994. Ison Suksinevan pinta-ala on 150 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 95 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 65 ha ja yli 2 metrin syvyistä 50 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,8 m, yli metrin syvyisen alueen 2,5 m, yli 1,5 metrin syvyisen 3,1 m ja yli 2 m syvyisen 3,5 m. Koko suon turvemäärä on 2,7 milj. suo-m 3, josta yli 1,5 metrin syvyisellä osalla 2,0 milj. suo-m 3. Tutkimuspisteistä on 71 % avosuolla ja 29 % rämeellä. Pieni Suksineva on ojitettu länsiosaa lukuun ottamatta, mutta Isosta Suksinevasta on ojitettu vain pohjoisreunaa. Natura2000 -alueen rajaus seuraa ojitetun ja ojittamattoman alueen rajaa. Suotyypeiltään länsi- ja lounaisosa samoin kuin kaakkoon työntyvät lahdekkeet ovat lyhytkortista nevaa. Koillisosan keskusta on saranevaa. Kuva 12. Iso Suksinevan tutkimuslinjasto. 22
Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 Reunamilla on kapea vyöhyke isovarpurämettä. Turpeesta on 64 % rahka- ja 36 % saravaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 13 % ja varpuainesta sisältävien 16 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (23 %), puhdas rahka- (16 %) ja rahkasaraturve (14 %). Suon länsiosassa on lähes yksinomaan rahkaturpeita. Itäosassa välikerrosturve on saravaltaista, pinta- ja pohjakerrosturve rahkavaltaista. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,8. Liekoja on erittäin vähän (0,6 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6 1,0 m syvyysvälillä (1,1 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, moreeni ja savi. Isosta Suksinevasta soveltuu syvyyden puolesta turvetuotantoon 45 ha. Turvekerrostuman pinnassa on 0,5 2 m (ka. 0,9 m) heikosti maatunutta rahkaturvetta, joka koostuu pääosin Cuspidata - ryhmän rahkasammalista. Turve soveltuu ympäristöturpeen tuotantoon. Tuotantokelpoinen turvemäärä on 0,47 milj. suo-m 3. Suossa on energiaturpeen tuotantoon soveltuvaa turvetta 1,17 milj.suo-m 3. Iso Suksineva on seutukaavassa varattu suojelualueeksi. Isosta Suksinevasta sen keskiosa (69 ha) kuuluu Ahvenjärvennevan ja Turvakonnevan kanssa Natura 2000 -esitykseen. Näiden soiden Natura 2000 -esityksessä oleva kokonaissuoala on 470 ha. Ison Suksinevan pohjoisosassa on tehty uusia ojituksia, minkä johdosta suo on julistettu toimenpidekieltoon. 74. Ritolatva Ritolatva (kl. 3411 12, x = 7125,9, y = 3456,1) sijaitsee n. 8 km Piippolan keskustasta koilliseen maantien n:o 805 etelä- ja Sarvikankaan metsäautotien itäpuolella (kuva 13). Suo rajoittuu lohkareiseen ablaatiomoreenimaastoon. Suon pinta on 87,9 94,5 m mpy ja viettää pohjoiseen n. 8 16 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten koilliseen Mustaojaan, josta Uljuan tekojärven kautta Siikajokeen. Tutkimuspisteitä on 4,4 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,8 kpl/10 ha. Tilavuustarkat näytteet laboratoriotutkimuksia varten on otettu yhdeltä näytepisteeltä. Suon pinta-ala on 48 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 24 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 20 ha ja yli 2 metrin syvyistä 18 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,7 m, yli metrin syvyisen alueen 3,0 m, yli 1,5 metrin syvyisen 3,3 m ja yli 2 m syvyisen 3,5 m. Koko suon turvemäärä on 0,8 milj. suo-m 3, josta yli 1,5 metrin syvyisellä osalla 0,7 milj. suo-m 3. Tutkimuspisteistä on 19 % rämeellä, 24 % korvessa ja 57 % turvekankaalla. Koko suo on ojitettu. Suo on lähes kokonaan ruohoturvekangasta, joka on ilmeisesti syntynyt koivuletosta. Suolla on pinotavara-asteen puusto. Turpeesta on 5 % rahka- ja 95 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 44 % ja varpuainesta sisältävien 21 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoinen rahkasara- (42 %), rahkasara- (18 %) ja varpupitoinen rahkasaraturve (14 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Liekoja on erittäin vähän (0,2 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, moreeni ja savi. Suolla on saostumanoduleita ja sideriittiä. Kuva 13. Ritolatvan tutkimuslinjasto. 23
Suosta soveltuu energiaturvetuotantoon yli 1,5 m syvyinen alue (20 ha), jonka käyttökelpoinen turvemäärä on n. 0,5 milj. suo-m 3. Turvekerrostuman alaosasta on tavattu saostumanoduleita ja sideriittiä. Pintaturpeesta on saatu korkea tuhkapitoisuus (16,4 %) ja muutenkin tuhkapitoisuus turvekerrostumassa on korkeahko (ka. 6,5 %). Näistä tekijöistä johtuen turvetuotannon kannattavuuteen liittyy epävarmuustekijöitä. 75. Hangasneva Hangasneva (kl. 3413 03, x = 7123,5, y = 3463,8) sijaitsee n. 14 km Piippolan keskustasta itään Lievoperän metsäautotien itäpuolella (kuva 14). Suo rajoittuu moreenimaastoon. Pohjoisessa suo on yhteydessä Rapakivennevaan ja Hautakankaaseen. Hautalampi on suon pohjoisosassa. Suon pinta on 118,0 121,9 m mpy ja viettää Hangaslampeen n. 3 6 m/km. Vedet laskevat suolta Hangaslampeen, josta Hangasojaan ja edelleen Uljuan tekojärven kautta Siikajokeen. Tutkimuspisteitä on 2,4 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,8 kpl/10 ha. Laboratorionäytteet on otettu viideltä tutkimuspisteeltä. Suo on tutkittu vuonna 1979 ja syvyyspliktauksia on tehty vuonna 1995. Hangasnevan pinta-ala on 190 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 100 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 75 ha ja yli 2 metrin syvyistä 47 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,3 m, yli metrin syvyisen alueen 2,0 m, yli 1,5 metrin syvyisen 2,3 m ja yli 2 m syvyisen 2,7 m. Koko suon turvemäärä on 2,5 milj. suo-m 3, josta yli 1,5 metrin syvyisellä osalla 1,7 milj. suo-m 3. Tutkimuspisteistä on 23 % avosuolla ja 71 % rämeellä ja 5 % turvekankaalla. Suon keskiosasta osa on ojittamatonta, muuten suo on ojitettu. Vallitsevina suotyyppeinä suon keskiosassa ovat lyhytkortinen neva ja kalvakkaneva. Laiteilla ovat vallitsevina ojitetut rahka-, tupasvilla- ja sararäme. Turpeesta on 91 % rahka- ja 9 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 12 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 63 % kokonaisturvemäärästä. Yleisin turvelaji on tupasvillapitoinen rahkaturve (44 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,8. Liekoja on keskimääräisesti (2,8 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 1,6 2,0 m syvyysvälillä (6,3 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiekka. Hangasnevasta soveltuu energiaturvetuotantoon suon yli 1,5 m syvyiset alueet, joista läntisemmän pinta-ala on 8 ha ja itäisemmän 67 ha. Käyttökelpoiset turvemäärät ovat vastaavasti n. 0,10 milj. suo-m 3 ja n. 1,35 milj. suo-m 3. Kuva 14. Hangasnevan tutkimuslinjasto. 24
Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 76. Isoneva Isoneva (kl. 3413 03, x = 7122,4, y = 3466,4) sijaitsee n. 17 km Piippolan keskustasta itään. Suon länsiosassa on Rytijärvi ja kaakkoispuolella metsäautotie (kuva 15). Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suon pinta on 105,2 118,3 m mpy ja viettää suon länsiosassa itään n. 10 m/km ja itäosassa pohjoiseen n. 2,5 10 m/km. Vedet laskevat suolta ojia myöten Rytinevan kautta Siikajokeen. Tutkimuspisteitä on 4,7 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 6,3 kpl/10 ha. Suosta on otettu tilavuustarkat näytteet kolmelta pisteeltä. Isonevan pinta-ala on 180 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 96 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 68 ha ja yli 2 metrin syvyistä 42 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,4 m, yli metrin syvyisen alueen 2,1 m, yli 1,5 metrin syvyisen 2,4 m ja yli 2 m syvyisen 2,9 m. Koko suon turvemäärä on 2,5 milj. suo-m 3, josta yli 1,5 metrin syvyisellä osalla 1,7 milj. suo-m 3. Tutkimuspisteistä on 12 % avosuolla, 83 % rämeellä, 4 % korvessa ja 1 % turvekankaalla. Suon keskiosa on ojittamatta, samoin Rytijärven itäpuolella oleva alue. Muu osa suosta on ojitettu. Vallitsevina suotyyppeinä ovat muuttuneet isovarpu-, tupasvilla- ja pallosararäme. Turpeesta on 74 % rahka- ja 26 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 24 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 34 % ja varpuainesta sisältävien 11 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoiset sararahka- ja rahkaturve (yht. 27 %). Yleisiä ovat myös puuainespitoinen sararahka- (20 %) sararahka- (16 %) ja rahkasaraturve (11 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,4. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,5 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. A-linjastolla on paikoin järvimutaa. Kuva 15. Isonevan tutkimuslinjasto. 25
Isonevasta soveltuu energiaturvetuotantoon suon keski- ja itäosassa olevat yli 1,5 metrin syvyiset alueet, joiden pinta-alat ovat 42 ha ja 8 ha. Käyttökelpoiset turvemäärät ovat vastaavasti n. 0,97 milj. suo-m 3 ja n. 0,15 milj. suo-m 3. Suon länsiosassa Rytijärven ympärillä oleva yli 1,5 metrin syvyinen alue ei sovellu turvetuotantoon kuivatusvaikeuksista johtuen. Paikoin suon heikosti maatunut rahkavaltainen turvekerros on haitallisen paksu energiaturvetuotantoa ajatellen. Se ei myöskään sovellu viljelyturpeen tuotantoon. 77. Hoikkaneva Hoikkaneva (kl. 3413 03, x = 7121,5, y = 3465,4) sijaitsee n. 17 km Piippolan keskustasta itään. Suon pohjois-, länsi- ja itäpuolella on metsäautoteitä (kuva 16). Suo rajoittuu moreenimaastoon. Pohjoisessa suo on yhteydessä Hangasnevaan ja Isonevaan, etelässä Ahvenjärvennevaan (Turvakonnevaan). Suon pinta on 120,4 129,8 m mpy ja viettää suon länsiosassa pohjoiseen n. 5 m/km ja itäosassa kaakkoon n. 2,5 8 m/km. Vedet laskevat suon länsiosasta ojia myöten Lievosenojan kautta Hangasojaan, joka laskee Uljuan tekojärven kautta Siikajokeen. Itäosasta vedet valuvat Isonevan ja Rytinevan kautta Siikajokeen. Tutkimuspisteitä on 5,2 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 9,4 kpl/10 ha. Suosta on otettu tilavuustarkat näytteet neljältä pisteeltä. Hoikkanevan pinta-ala on 155 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 75 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 50 ha ja yli 2 metrin syvyistä 35 ha. Koko suon keskisyvyys on 1,3 m, yli metrin syvyisen alueen 2,0 m, yli 1,5 metrin syvyisen 2,4 m ja yli 2 m syvyisen 2,7 m. Koko suon turvemäärä on 1,9 milj. suo-m 3, josta yli 1,5 metrin syvyisellä osalla 1,2 milj. suo-m 3. Tutkimuspisteistä on 29 % avosuolla, 59 % rämeellä, 8 % korvessa ja 5 % turvekankaalla. Suon läntisin allas on ojitettu kokonaan. Suon keski- ja eteläosassa reuna-alueet on ojitettu. Yleisin suotyyppi suon itäosassa on muuttunut isovarpuräme, länsiosassa muuttunut tupasvillaräme sekä keskija eteläosassa lyhytkortinen neva. Kuva 16. Hoikkanevan tutkimuslinjasto. 26