Turvetutkimusraportti 413

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern Finland, Part 3 Jukka Räisänen

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 413 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 413 Jukka Räisänen RANUALLA TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 3 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern Finland Part 3 Espoo 2010

3 Räisänen Jukka, Ranualla tutkitut suot, niiden tur vevarat ja käyt tökelpoisuus. Osa 3. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 413,94 sivua, 39 kuvaa, 2 taulukkoa ja 2 liitettä. Geologian tutkimuskeskus (GTK) tutki Ranuan soita ja turvevarojen käyttökelpoisuutta vuonna Tänä aikana tutkittiin 36 suota kokonaispintaalaltaan ha. Tutkituista sois ta on rämeitä 53 %, avosoita 29 %, korpia 9 % sekä turvekankaita ja peltoja yhteensä 9 %. Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 61 %. Tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,1 m ja kokonaisturvemäärä 61,3 milj. suom 3. Yli 1,5 m:n syvyisiä alueita on ha (27 %). Turpeista on 58 % saravaltaisia, 40 % rahkavaltaisia ja 2 % ruskosammalvaltaisia. Tutkittujen turpeiden keskimaatuneisuus on von Postin asteikolla 4,3. Keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,2 % kuivapainosta, vesipitoisuus 90,6 % märkäpainosta ja kuiva-ainesisältö 97 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,21 % turpeen kuivapainosta. Energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta on 32 suolla yhteensä ha. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on 24,1 milj. suo-m 3. Sen energiasisältö on 49,2 milj. GJ eli 13,7 milj. MWh, ja 42,1 milj. GJ eli 11,7 milj. MWh 50 %:n käyttökosteudessa. Avainsanoja: turve, suo, inventointi, energiaturve, Ranua Jukka Räisänen, geologi Geologian tutkimuskeskus Pohjois-Suomen yksikkö PL ROVANIEMI Sähköposti: [email protected] ISBN ISSN

4 Räisänen Jukka, The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern Finland. Part 3. Geological Survey of Finland, Report of peat investigation 413, 94 pages, 39 figures, 2 tables, 2 appendices. Abstract: The Geological Survey of Finland studied 36 peatlands in Ranua municipality (Northern Finland) in The total area of studied peatlands was hectares. The most common mire site types were pine mires 53 %, open fens 29 %, the cultivated peat soils or drained peatland forest types 9 % and spruce mires 9 %. The proportion of undrained peatlands was 61 %. The mean depth of studied peatlands was 1,1 m and the total storage of peat approximately 61,3 million m 3. The studied area deeper than 1,5 m covers hectares. Carex predominant of the peat layers is 58 %, Sphagnum predominant is 40 % and Bryales predominant is 2 %. The mean humification degree (H) of the peat is 4,3. The average ash content of peat is 5,2 % by dry weight and water content 90,6 % by wet weight. The dry weight density is 97 kg/m 3. The effective calorific value of dry peat is 20,7 MJ/kg and the sulphur content 0,21 % of dry weight. Altogether, 32 mires covering hectares were evaluated to be suitable for energy peat production. The quantity of usable peat is 24,1 million m 3 in situ. The energy content is 49,2 million GJ or 13,7 million MWh, and 41,1 million GJ or 11,7 million MWh at 50 % moisture content. Key words: peat, mire, inventory, energy peat, Ranua Jukka Räisänen, geologist Geological Survey of Finland P.O. Box 77 FI ROVANIEMI FINLAND [email protected]

5

6 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Laboratoriomääritykset... 9 AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEN ESITYS Laskelmat Arviointiperusteet Tulosten esitys TUTKITUT SUOT Nimetönsuo Niittylamminaapa Autionaapa Peura-aapa Peurajärvensuo Rytisuo Autiokankaansuo Tuumasuo Rautasuo Roominlamminsuo Kylmänpohjanvaaransuo Saarisuo Siltasuo Isosuo Iso latvasuo Pajusuo Ryyppysaarensuo Isoaapa Nuupasjärvensuo Näätäsuo Järvenpäänsuo Lakikummunsuo Särkilamminsuo Kotiojanvarsisuo Rovastinaapa Äijänsuo Teerisuo Kotisuo Kaakkurisuo Vesilaskunsuo Porokuusikonsuot Ylimmäinen makkara-aapa Lassinsuo Kaarlesuo p Korkiakummunsuo Mutjunlatvasuo TULOSTEN TARKASTELU Suot ja turvekerrostumat Laboratoriomääritysten tulokset Soiden soveltuvuus turvetuotantoon KIRJALLISUUSLUETTELO LIITTEET... 89

7

8 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 JOHDANTO Ranuan kunnan alueella tehdyt turvetutkimukset liittyvät Geologian tutkimuskeskuksen tekemään valtakunnalliseen turvevarojen inventointiin. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon sekä energiaturvetuotantoon soveltuvia suoalueita. Tutkimuksissa huomioidaan myös turpeen ja soiden muut käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat turvetuottajia ja turpeen käyttäjiä ja antavat lisäksi tietoa soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen sekä soiden suojelu- ja virkistyskäyttöön. Ranuan kunnassa on yli 20 hehtaarin kokoisia soita hehtaaria, mikä on 41 % kunnan maapinta-alasta. Soita on yhteensä 494 kappaletta ja niiden keskikoko on 303 hehtaaria (Virtanen ym. 2003). Tähän raporttiin liittyvät tutkimukset suoritettiin kesän 1984 aikana. Raportoituja soita on 36 kappaletta ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala on hehtaaria. Tutkittujen soiden sijainti on esitetty kuvassa 1. Edelliset Ranuan turveraportit, osa 1 & 2, sisältävät yhteensä 101 suota, yhteispinta-alaltaan ha. Turveraportteja Ranuan kunnan alueelta tullaan julkaisemaan jatkossa lisää. Tässä raportissa julkaistaan lyhyet suoselostukset 36:sta Ranualla 1984 tutkitusta suosta sekä kuntakohtainen tarkasteluosa. Tämä raportti on julkaistu myös GTK:n karttapalveluiden internet-sivuilla ( Turvepaikka). Raportissa esitettyjen soiden yksityiskohtaisemmat suoselostukset, mitkä sisältävät suokartan, suurimmista soista poikkileikkauskuvat ja laboratorioanalyysien tulokset ovat tilattavissa GTK:n Pohjois-Suomen yksiköstä Rovaniemeltä. Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja suon poikkileikkauksesta kuvassa 3. 7

9 Jukka Räisänen Kuva 1. Ranuan turvetutkimusraporttiin, osa 3, kuuluvat suot Nimetönsuo 113. Saarisuo 124. Särkilamminsuo 135. Kaarlesuo p 103. Niittylamminaapa 114. Siltasuo 125. Kotiojanvarsisuo 136. Korkiakummunsuo 104. Autionaapa 115. Isosuo 126. Rovastinaapa 137. Mutjunlatvasuo 105. Peura-aapa 116. Iso latvasuo 127. Äijänsuo 106. Peurajärvensuo 117. Pajusuo 128. Teerisuo 107. Rytisuo 118. Ryyppysaarensuo 129. Kotisuo 108. Autiokankaansuo 119. Isoaapa 130. Kaakkurisuo 109. Tuumasuo 120. Nuupasjärvensuo 131. Vesilaskunsuo 110. Rautasuo 121. Näätäsuo 132. Porokuusikonsuot 111. Roominlamminsuo 122. Järvenpäänsuo 133. Ylimmäinen makkara-aapa 112. Kylmänpohjanvaaransuo 123. Lakikummunsuo 134. Lassinsuo 8

10 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa noudatettiin Geologian tutkimuskeskuksen turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen ym. 1984). Suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan halki tehtiin selkälinja ja sille poikkilinjoja 400 metrin välein. Tutkimuspisteet sijoittuvat linjoille sadan metrin välein. Suon syvyystietojen tarkentamiseksi tehtiin poikkilinjojen puoliväliin niiden kanssa samansuuntaiset pliktauslinjat, joilta turvekerrostuman paksuus mitattiin sadan metrin välein. Tutkimuspisteiltä määritettiin suotyyppi, sekä mät täisyys peittävyysprosenttina tasopinnasta ja mättäiden keskimääräinen korkeus. Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet, tiheysluokka, kehitysluokka ja hakkuut. Kairauksin tutkittiin turvekerrostuman rakenne 10 cm:n tarkkuudella. Pääturvelajien ja mahdollisten lisätekijöiden suhteelliset osuudet määritettiin 6-asteikolla, turpeen maatuneisuus von Postin 10-asteikolla, kosteus 5-asteikolla ja tupasvillan tyvitupen kuitujen määrä asteikolla 0 6. Lisäksi erotettiin mahdolliset saostumat ja liejukerrostumat sekä määritettiin pohjamaalajit. Maatumattoman puuaineksen eli liekoisuuden selvittämiseksi pliktattiin turvekerrostuma jokaisella yli metrin syvyisen tutkimuspisteen ympärillä 2 metrin syvyyteen saakka kymmenessä eri kohdassa. Linjastot vaaittiin tutkimuspisteittäin ja korkeudet sidottiin valtakunnalliseen N-60 järjestelmän mukaiseen kiintopistekorkeuteen. Laboratoriomääritykset Jokaiselta tutkitulta suolta otettiin 1 5 tilavuustarkkaa näytesarjaa laboratoriomäärityksiä varten. Näytteenottopisteet valittiin siten, että ne edustavat hyvin mahdollista suon tuotantokelpoista aluetta. Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin happamuus, kuivatilavuuspaino, tuhkapitoisuus ja lämpöarvo. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märkäpainosta (kuivatus 105 C:ssa) ja tuhkapitoisuus prosentteina turpeen kuivapainosta (hehkutus 815 ± 25 C:ssa). Kuivatilavuuspaino laskettiin veden haihduttamisen jälkeen ja ilmoitetaan kuiva-aineen massana luonnontilaista tilavuusyksikköä kohden (kg/ suo-m³). Lämpöarvot määritettiin kuivasta ja hienoksi jauhetusta turpeesta Gallenkamp- kalorimetrillä. Teholliset lämpöarvot ilmoitetaan kuivalle ja 50 %:n kosteudessa olevalle turpeelle. Laboratoriomääritykset tehtiin rikkimäärityksiä lukuun ottamatta Geologian tutkimuskeskuksen turvelaboratoriossa Rovaniemellä. Rikkimääritykset tehtiin Otaniemessä geokemian laboratoriossa. 9

11 Jukka Räisänen AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEN ESITYS Laskelmat Turvemäärät, maatuneisuudet ja turvelajien sekä turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen ym. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue muodostaa oman syvyysvyöhykkeensä (0 1 m, 1 1,5 m, 1,5 2 m jne). Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä, ja näin saadut turvemäärät yhdistämällä saadaan selville suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja -tekijöiden määrät on laskettu turvemäärillä painottaen. Turpeesta havaitut lieko-osumat on muunnettu tilastollisesti kantopitoisuusprosenteiksi turvemäärästä erikseen 0 1 ja 1 2 metrin syvyyskerroksissa. Kun liekoisuusprosentti on alle 1 %, liekoja on ilmoitettu olevan erittäin vähän. Liekoisuusprosentissa 1 2 % liekoja on vähän, 2 3 %:ssa kohtalaisesti, 3 4 %:ssa runsaasti ja yli 4 %:ssa erittäin runsaasti. Tuotantokelpoinen turvemäärä (milj. suo-m³) on saatu kertomalla pinta-ala yli 1,5 metrin syvyisen alueen keskisyvyydellä, josta on vähennetty suon kunnostuksen ja tuotannon aikaisen hävikin sekä suon pohjalle jäävän turpeen osuutena keskimäärin 0,5 metriä paksu kerros. Kuiva-ainemäärä on saatu kertomalla suokuutioiden määrä yhden suokuution sisältämällä kuiva-ainemäärällä. Energiasisältö on laskettu kuivalle sekä 50 % käyttökosteudessa olevalle turpeelle. Osasta soista ei ole määritetty lämpöarvoa, joten näiden soiden laskelmissa on käytetty lämpöarvoina tässä raportissa tutkittujen soiden keskiarvoja. Arviointiperusteet Turvekerrostuman koko ja paksuus, turvelajit, turpeen maatuneisuus sekä muut fysikaaliset ja tietyt kemialliset ominaisuudet ja kuivatettavuus ovat tärkeimpiä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta turvetuotantoon. Tuotantoon sopivan alueen turvekerrostuman vähimmäispaksuutena pidetään nykyisin 1,5 metriä. Tämä voi olla alempikin, jos suo on ojitettu, pohja on tasainen ja muodostunut kantavasta maalajista. Jos turvetuotantoalue on yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupa. Sen myöntää paikallinen ELYkeskus (Väyrynen ym. 2008). Luvassa lupaviranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristövaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä, suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, sekä velvoitetarkkailusta ja puhdistuslaitteista ja mahdollisista korvausvelvoitteista. Alle 10 ha:n alueesta on tehtävä ilmoitus ympäristökeskukselle. Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA-lain mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista. Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly- ja meluvaikutukset, maiseman muutokset sekä vaikutus terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Turveteollisuusliitto 2002). Energiaturpeeksi soveltuvina pidetään yleensä saravaltaisia turpeita ja maatuneisuudeltaan vähintään H4 olevia rahkaturpeita. Energiaturvekerrostumia peittää usein ohut, alle 0,6 metrin paksuinen heikosti maatunut rahkaturvevaltainen pintakerros. Tätä ei kuitenkaan ole vähennetty tuotantokelpoista turvemäärää laskiessa, koska se voidaan sekoittaa alla olevaan turpeeseen ja tuottaa heikkolaatuisena energiaturpeena. Ympäristöturpeina käytetään pääasiassa heikosti maatuneita rahkaturpeita. Käyttökohteita ovat esimerkiksi kasvuturve viljelykäytössä, tummat turpeet lasinalaisviljelyssä, seosturpeet, kuiviketurve eläinsuojissa, imeytysturve lietelannan käsittelyssä, öljynimeytysturve ja kompostiturve. Koska raportoidut suot on tutkittu jo vuonna 1984, niiden ojitustilanne ja suotyypit ovat voineet muuttua vuosien myötä. Sen sijaan turvekerrostumiin viive tutkimusajankohdan ja raportoinnin välillä ei ole oleellisesti vaikuttanut. Tuotantomenetelmiä ovat jyrsinturvetuotanto ja palaturvetuotanto. Edellinen on aina suurimittaista teollista turvetuotantoa, joka vaatii aina laajan tuotantokentän, mutta ei ole niinkään riippuvainen turvelajista ja maatuneisuudesta. Jälkimmäinen edellyttää palan koossapysymisen kannalta turpeelta vähintään H4- maatuneisuutta. Tätä heikommin maatuneen turpeen joukossa pitäisi olla sitovana aineksena myös hyvin maatunutta turvetta. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta energiaturpeeksi nojaudutaan energiaturpeen laatuohjeisiin (2006). Jyrsin- ja palaturpeen laatuluokat on esitetty liitteessä 2. 10

12 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Tulosten esitys Tähän raporttiin on kirjoitettu jokaisesta suosta selostus, jossa esitellään suon sijainti, kulkuyhteydet, tiedot suon ympäristöstä, laskusuhteet ja ojitus. Lisäksi esitetään yleisimmät suotyypit, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit ja liejut. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty arvio ja energiasisältö on laskettu laboratoriomäärityksistä saatujen tulosten perusteella. Myös turvetuotannon kannalta haitalliset ominaisuudet, kuten korkea tuhka- ja rikkipitoisuus, ja niistä johtuvat mahdolliset rajoitukset on huomioitu. Suokartoissa on esitelty tutkimuslinjojen ja -pisteiden sijainti. Jokaisesta suosta on myös laadittu yksityiskohtaisempi suoselostus, jossa tutkimuslinjojen ja -pisteiden lisäksi on tiedot turvekerrostuman paksuudesta tutkimuspisteillä, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus ja turpeen keskimääräinen maatuneisuus. Kartoissa on myös turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyyskäyrät (kuva 2). Tutkimuslinjoista voidaan piirtää poikkileikkauskuvia eli profiileja (kuva 3), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit, ja suon kaltevuus. Nykyisillä ATK-ohjelmilla saadaan monipuolisia tulosteita suosta tai halutusta suon osasta. Tulosteet voivat olla karttoja, taulukkomuotoisia listauksia tai näiden yhdistelmiä. Tällaisia ovat esimerkiksi kartat joilla tutkimuspisteittäin voidaan esittää mm. suotyyppi, liekoisuus, suon pinnan korkeus, pohjamaalaji, liejukerroksen paksuus, tietoja puustosta, suon pinnan mättäisyys ja vetisyys. Raportissa olevien karttojen kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. 11

13 Jukka Räisänen Kuva 2. Esimerkki suokartasta syvyysvyöhykkeineen ja tutkimuslinjastoineen. 12

14 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 3a. Esimerkki turvelajiprofiilista. Merkkien selitykset on esitetty liitteessä 1. Kuva 3b. Esimerkki maatuneisuusprofiilista. Merkkien selitykset on esitetty liitteessä 1. 13

15 Jukka Räisänen RANUALLA TUTKITUT SUOT 102. Nimetönsuo Nimetönsuo (kl , x=7336,9, y=3463,5) sijaitsee noin 27 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu rikkonaisiin moreenisaarekkeisiin, jotka ovat suon länsipuolella kumpumoreenimuodostumia. Suon pohjoisosan lähistölle tulee metsäautotie. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 36 syvyyspistettä (kuva 4). Tutkimuspisteitä on 2,9/10 ha. Suon pinta-ala on 87 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 11 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 3 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,7 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 1,8 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo viettää pohjoiseen ja vedet laskevat pintavalumana ja lopuksi ojituksia pitkin suon pohjoispuolella sijaitsevaan Ylä-Portimojärveen. Suo on luonnontilainen lukuun ottamatta aivan pohjois- ja eteläosia. Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaiset. Suo kuuluu Ylijoen vesistöalueeseen (64.037). Suurin tavattu turvepaksuus on 2,0 m. Suon pohja on moreenia (75 %) tai hiekkaa (25 %). Liejua ei ole. Nimetönsuon suotyypeistä on rämeitä 68 % ja avosoita 32 %. Suon itäosassa on avosuoalue, joka on pääosin lyhytkortista nevaa. Muissa osissa suota ovat vallitsevina erilaiset rämeet; tupasvillaräme, pallosararäme ja kangasräme. Puusto on lähes täysin mäntyä. Kehitysluokaltaan puusto on taimikkoa tai vajaatuottoista. Nimetönsuon turpeista on rahkavaltaista 89 %, saravaltaista 9 % ja ruskosammalvaltaista 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 60 % ja rahkaturve S 29 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 43 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9. Liekoja on erittäin vähän. Nimetönsuolta ei ole otettu tilavuustarkkoja näytteitä, joten tietoa turpeen ominaisuuksista ei ole. Koska Nimetönsuo on hyvin matala ja yli puolitoista metriä syvää aluetta on vain 3 ha, sillä ei ole turveteollista merkitystä. 14

16 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 4. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Nimetönsuolla. 15

17 Jukka Räisänen 103. Niittylamminaapa Niittylamminaapa (kl , x=7336,9, y=3462,5) sijaitsee noin 28 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu pohjoisessa Yli-Portimojärveen, etelässä Niittylampeen sekä lännessä ja idässä moreenikankaisiin. Suon luoteisosan lähistöön tulee metsäautotie. Suolla on 53 tutkimuspistettä ja 60 syvyyspistettä (kuva 5). Tutkimuspisteitä on 6,2/10. Suon pinta-ala on 85 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 49 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 29 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 17 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,3 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,2 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Suon pinta viettää luoteeseen ja vedet valuvat ojituksia pitkin suon läpi virtaavaan Niittylamminojaan, josta edelleen Yli-Portimojärveen. Suo kuuluu Ylijoen vesistöalueeseen (64.037). Kuivatusta haittaa Yli- Portimojärven sijainti suon pohjoisosassa. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Suurin tavattu turvepaksuus on 3,9 m. Suon pohja on melko epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (55 %) ja moreeni (36 %). Liejua ei ole. Niittylamminaapan suotyypeistä on rämeitä 47 %, korpia 25 %, avosoita 19 % ja turvekankaita 9 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat ruoho- ja heinäkorpi, ruohoinen sararäme ja varsinainen sararäme. Suotyypit ovat pääasiassa muuttuma-asteella olevia. Puusto on mäntyvaltaista sekapuustoa. Kehitysluokaltaan puusto on pääasiassa taimikkoa tai harvennusvaiheessa olevaa. Niittylamminaapan turpeista on saravaltaista 71 %, rahkavaltaista 26 % ja ruskosammalvaltaista 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 47 % ja sararahkaturve (CS) 21 %. Puhtaita rahkaturpeita esiintyy ohuina pintakerroksina suon keskija pohjoisosissa. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä turpeita 8 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 6 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,8 ja energiaturpeen 4,5. Liekoja on erittäin vähän. Niittylamminaavalta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,6 % kuivapainosta, ph-arvo 4,9, vesipitoisuus märkäpainosta 90,1 % ja kuiva-ainemäärä 97 kg/suo-m³. Niittylamminaavalla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta 24 ha. Tämän alueen energiaturvemäärä on 0,45 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,24 milj. MWh. Laskelmissa on käytetty lämpöarvon osalta tämän raportin soiden lämpöarvojen keskiarvoa. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A

18 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 5. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Niittylamminaapalla. 17

19 Jukka Räisänen 104. Autionaapa Autionaapa (kl , x=7337,2, y=3461,4) sijaitsee noin 28 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suota ympäröivät moreenikankaat ja pohjoisosastaan se yhtyy Tuumasuohon. Suon koillisosan läheisyyteen tulee metsäautotie. Suolla on 38 tutkimuspistettä ja 50 syvyyspistettä (kuva 6). Tutkimuspisteitä on 4,8/10 ha. Suon pinta-ala on 80 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 35 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 13 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 2 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,0 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 1,7 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pohjoisosa kuuluu Ylijoen vesistöalueeseen (64.037) ja eteläosa Ruonajoen yläosan vesistöalueeseen (64.082). Suon pohjoisosa viettää pohjoiseen ja vedet valuvat pintavalumana Tuumasuolla sijaitsevaan ojikkoon, josta edelleen Yli-Portimojärveen. Suon eteläosa viettää länteen ja vedet valuvat pintavalumana viereiselle Koivikkosuolle. Suo on kokonaan luonnontilainen ja se on varsin tasainen. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,3 m. Vallitseva pohjamaalaji on hiekka (72 %). Moreenipohjaista aluetta on 28 %. Suon pohjalla ei ole liejuja. Autionaapan suotyypeistä on avosoita 63 % ja rämeitä 37 %. Yleisimmät suotyypit ovat rimpineva, varsinainen saraneva ja lyhytkortinen neva. Reunamien rämevyöhyke on kapea ja pallosararäme ja kangasräme ovat vallitsevia suotyyppejä. Puusto on mäntyvaltaista. Rämealueiden puusto on kehitysluokaltaan vajaatuottoista. Aivan suon reunoilla esiintyy varttunutta kasvatusmetsikköä. Autionaapan turpeista on saravaltaisia 52 % ja rahkavaltaisia 48 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 44 % ja sararahkaturve (CS) 39 %. Suon pinnalla on yleensä ohut, heikosti maatunut rahkavaltainen turve, joka vaihettuu syvemmällä paremmin maatuneeksi saravaltaiseksi turpeeksi. Reuna-alueiden matalaturpeisilla alueilla rahkaturve on paikoin vallitsevana. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 3 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,8 ja energiaturpeen 4,8. Liekoja on erittäin vähän. Autionaapalta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,2 % kuivapainosta, ph-arvo 4,6, vesipitoisuus märkäpainosta 90,7 % ja kuiva-ainemäärä 105 kg/suo-m³. Autionaapalla on yli 1,5 metriä syvää aluetta vain 13 ha ja se on kokonaan luonnontilainen joten se soveltuu melko heikosti turvetuotantoon. Turveominaisuuksien puolesta jyrsinturvetuotantoon soveltuvaa turvetta on kahdessa altaassa yhteensä 0,19 milj suo-m³. Pohjamaa tuotantoon soveltuvalla alueella on hiekkaa, joten pohjavähennyksenä on käytetty 30 cm:iä. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,101 milj. MWh. Laskelmissa on käytetty tämän raportin soiden keskiarvoa, koska lämpöarvoa ei ole määritetty. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A

20 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 6. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Autionaapalla. 19

21 Jukka Räisänen 105. Peura-aapa Peura-aapa (kl , x=7327,3, y=3464,6) sijaitsee noin 27 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu yleensä moreenimaihin tai ohutturpeisiin soistumiin. Luoteisosastaan suo rajautuu Peurajärveen. Simojoki virtaa suon itäosan tuntumassa. Suon itäpuolella kulkee Simoon johtava maantie, joten kulkuyhteydet ovat hyvät. Suolla on 120 tutkimuspistettä ja 140 syvyyspistettä (kuva 7). Tutkimuspisteitä on 4,9/10 ha. Suon pinta-ala on 243 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 135 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 83 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 53 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,1 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon länsipuoli kuuluu Peurajärven vesistöalueeseen (64.035). Tämän alueen pohjoisosan vedet valuvat suoraan Peurajärveen. Muualta vedet valuvat ojituksia ja Lammasojaa pitkin etelään, Peuraojaan, josta edelleen Simojokeen. Suon itäosa kuuluu Rovastinahon vesistöalueeseen (64.032) ja vedet valuvat ojituksia pitkin itään, Simojokeen. Kuivatusta haittaa Peurajärven läheisyys sekä pintavalutuskentän hankala sijoittaminen ennen Simojokea. Simojoki kuuluu koskiensuojelu- ja vesilain piiriin. Suo on ojitettu lähes kokonaan. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,4 m. Suon pohja on pääasiassa hiekkaa. Liejua on jonkin verran suon syvien altaiden pohjilla. Liejukerrokset ovat melko ohuita. Enimmillään paksuutta on puoli metriä. Peura-aapan suotyypeistä on rämeitä 56 %, peltoa 20 %, avosoita 13 %, korpia 8 % ja turvekankaita 3 %. Suo on lähes kokonaan muuttuma-asteella. Suon lounaisosassa on peltoa. Suon keskiosa on varsinaista saranevamuuttumaa. Suon reunaosat ja kaakkoisosa ovat rämettä, lähinnä ruohoista sararämettä ja sen muuttumaa, pallosararämettä ja kor pirämettä. Puusto on yleensä mäntyvaltaista. Kehitysluokaltaan puusto on taimikkoa tai harvennusvaiheen metsikköä. Järeämpää puuta on jonkin verran suon reunoilla. Peura-aapan turpeista on saravaltaista 54 %, rahkavaltaista 41 % ja ruskosammalvaltaista 5 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 50 % ja sararahkaturve (CS) 36 %. Turve on suon syvemmillä alueilla joko sararahka- tai rahkasaraturvetta, jotka vaihettuvat ruskosammalta sisältäviksi turvekerrostuman pohjaosissa. Varpua (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 6 %, tupasvillan jäännöksiä (ER) sisältäviä turpeita 5 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,8 ja energiaturpeen 4,7. Liekoja on erittäin vähän. Peura-aapalta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,7 % kuivapainosta, ph-arvo 4,8, vesipitoisuus märkäpainosta 89,9 % ja kuiva-ainemäärä 104 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 81 ha, joka jakautuu neljään eri altaaseen. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 1,336 milj.suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,688 Milj.MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. Tuotantoa haittaavia tekijöitä ovat suon syvän alueen jakaantuminen neljään erilliseen altaaseen, ohuet liejukerrokset tuotantokelpoisen alueen pohjaosissa sekä Peurajärven ja Simojoen läheisyydestä johtuvat kuivatukselliset ongelmat. 20

22 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 7. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Peura-aapalla. 21

23 Jukka Räisänen 106. Peurajärvensuo Peurajärvensuo (kl , x=7329,0, y=3463,2) sijaitsee noin 25 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Etelässä suo rajoittuu metsäautotiehen, jonka takana sijaitsee Peurajärvi. Muualla suo rajoittuu moreenikankaisiin. Suon keskialueelle tulee viljelystie. Suolla on 40 tutkimuspistettä ja 49 syvyyspistettä (kuva 8). Tutkimuspisteitä on 2,5/10 ha. Suon pinta-ala on 70 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 40 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 27 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 19 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,4 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Suon pinta viettää etelään ja vedet valuvat ojituksia pitkin Peurajärveen. Suo kuuluu Peurajärven vesistöalueeseen (64.035). Kuivatusta haittaa Peurajärven sijainti suon eteläpuolella. Peurajärven pinnan keskikorkeus on 146,8 m mpy. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,8 m. Pohjamaalajit ovat hiekka (72 %), hiesu (21 %), hieta (3 %) ja kivi (3 %). Ohuita liejukerroksia on jonkin verran suon eteläosissa. Peurajärvensuon suotyypeistä on avosoita 33 %, peltoa 28 %, rämeitä 28 % ja korpia 12 %. Suon eteläosa on raivattu pelloksi. Muualla vallitsevana suotyyppinä on varsinainen saranevamuuttuma. Reunamien rämevyöhyke on kapea. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan harvennusvaiheessa olevaa. Peurajärvensuon turpeista on rahkavaltaista 52 %, saravaltaista 42 % ja ruskosammalvaltaista 6 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 46 % ja rahkasaraturve (SC) 40 %. Rahkaturpeita esiintyy suon matalaturpeisillä keski- ja pohjoisalueilla. Syvien alueiden turve on yleensä rahkasaraturvetta, joka vaihettuu ruskosammalvaltaiseksi turvekerrostuman pohjaosissa. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 4 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6 ja energiaturpeen 5,0. Liekoja on erittäin vähän. Peurajärvensuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,6 % kuivapainosta, ph-arvo 4,3, vesipitoisuus märkäpainosta 90,1 % ja kuiva-ainemäärä 92 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta yhdessä altaassa 26 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,552 milj.suo-m³. Pohjapoistona laskussa on käytetty 30 cm:iä, koska pohjamaalaji on tuotantokelpoisella alueella hiekka. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,251 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. Tuotantoa haittaavia tekijöitä ovat Peurajärven läheisyydestä johtuvat ongelmat kuivatuksessa sekä turpeen korkea tuhkapitoisuus peltoalueen pintaosassa. 22

24 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 8. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Peurajärvensuolla. 23

25 Jukka Räisänen 107. Rytisuo Rytisuo (kl , x=7335,5, y=3459,4) sijaitsee noin 27 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suota ympäröivät rikkonaiset moreenikankaat ja kaakkoisosastaan se yhtyy Särkilamminsuohon. Suo on rikkonainen ja saarekkeinen. Suon keskialueella on selvä kynnys, joka jakaa suon korkeusalueiltaan kahteen erilliseen altaaseen. Suon läpi kulkee metsäautotie. Suolla on 90 tutkimuspistettä ja 111 syvyyspistettä (kuva 9). Tutkimuspisteitä on 4,2/10 ha. Suon pinta-ala on 215 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 146 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 101 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 67 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,8 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,8 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Suon pinta viettää eteläosasta kaakkoon ja vedet valuvat pintavalumana Särkiojaan, josta edelleen Suhankojokeen. Muualta suon pinta viettää länteen ja vedet valuvat pintavalumana tai ojituksia pitkin Rytiojaan ja Saukko-ojaan. Suon eteläosa kuuluu Suhankojoen vesistöalueeseen (64.082) ja muu osa suosta Ruonajoen vesistöalueen yläosaan (64.082). Suo on lähes kokonaan luonnontilainen. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 6,6 m. Pohjamaalajit ovat moreeni (80 %), hiekka (19 %) ja hiesu (1 %). Liejukerroksia on suon etelä- ja pohjoisosien syvien altaiden pohjilla. Enimmillään liejua on 0,8 m. Rytisuon suotyypeistä on avosoita 61 %, rämeitä 30 % ja korpia 9 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rimpineva, ruohoinen saraneva ja varsinainen saraneva. Puusto on mäntyvaltaista sekametsää. Kehitysluokka on taimikkoa ja harvennusvaiheen metsikköä. Pääosa suosta on avosuota. Rytisuon turpeista on saravaltaista 81 %. rahkavaltaista 18 % ja ruskosammalvaltaista 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 45 % ja saraturve (C) 28 %. Turve on syvemmillä alueilla saravaltaista pinnasta pohjaan. Paikoin esiintyy puhtaita saraturpeita, mikä heikentää palaturvetuotannossa palan koossa pysymistä. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 7 %, Tupasvillan jäänteitä (ER) sisältäviä 5 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 2 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,5 ja energiaturpeen 4,3. Liekoja on erittäin vähän. Rytisuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,2 % kuivapainosta, ph-arvo 4,9, vesipitoisuus märkäpainosta 92,5 % ja kuiva-ainemäärä 75 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,21 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kolmessa altaassa yhteensä 99 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 2,327 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,864 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6,0, Q8,0, S0,20. Tuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat suon rikkonaisuus ja ohuehkot liejukerrostumat syvien altaiden pohjilla. Lisäksi suo on lähes kokonaan luonnontilainen. 24

26 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 9. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Rytisuolla. 25

27 Jukka Räisänen 108. Autiokankaansuo Autiokankaansuo (kl , x=7335,7, y=3461,3) sijaitsee noin 29 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu moreenikankaisiin. Suolle ei ole välitöntä tieyhteyttä. Metsäautotie kulkee noin 300 metrin päässä suon eteläreunasta. Suolla on 50 tutkimuspistettä ja 50 syvyyspistettä (kuva 10). Suon pintaala on 82 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 60 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 49 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 39 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 2,0 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,7 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää etelään ja vedet valuvat suolla alkavaa luonnonojaa pitkin Särkilampeen. Suo kuuluu Suhankojoen vesistöalueeseen (64.084). Suo on lähes kokonaan luonnontilainen ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,8 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (76 %) ja hieta (15 %). Liejua on enimmillään 0,7 m ja kerrostumat sijaitsevat suon keski- ja eteläosissa. Suon pohjalla esiintyy jonkin verran lohkareita. Autiokankaansuon suotyypeistä on rämeitä 52 %, avosoita 30 % ja korpia 18 %. Reuna-alueiden rämeiden yleisimmät suotyypit ovat lettoräme, varsinainen sararäme ja pallosararäme. Keskiosan avosuoalue on varsinaista lettoa, varsinaista saranevaa ja rimpinevaa. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan yleensä taimikkoa tai harvennusvaiheessa olevaa. Eteläosan reuna-alueilla esiintyy myös järeämpää puustoa. Autiokankaansuon turpeista on saravaltaista 67 %, rahkavaltaista 26 % ja ruskosammalvaltaista 7 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 45 % ja sararahkaturve (CS) 18 %. Rahkaturpeita esiintyy reunamien matalaturpeisilla alueilla. Syvempien alueiden turve on pääasiassa rahkasaratai ruskosammalsaraturvetta. Syvemmillä alueilla on myös puhdasta saraturvetta, mikä heikentää turvepalan koossapysymistä. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,8 ja energiaturpeen 4,4. Liekoja on vähän. Autiokankaansuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,3 % kuivapainosta, ph-arvo 5,0, vesipitoisuus märkäpainosta 92,3 % ja kuiva-ainemäärä 80 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta yhdessä altaassa 49 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 1,107 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,448 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6,0, Q8,0, Suolla on luonnontilaisia lettoja, mikä on otettava huomioon tuotantoa suunniteltaessa. 26

28 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 10. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Autiokankaansuolla. 27

29 Jukka Räisänen 109. Tuumasuo Tuumasuo (kl , x=7338,3, y=3460,6) sijaitsee noin 37 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu lännessä Palovaaraan. Kaakkoisosastaan se yhtyy Autionaapaan. Muualta suo rajoittuu mataliin moreenikumpareihin, joita on myös suon sisällä. Palovaaraan johtava maantie kulkee aivan suon pohjoisosan vieressä. Suolla on 52 tutkimuspistettä ja 58 syvyyspistettä (kuva 11). Tutkimuspisteitä on 3,9/10 ha. Suon pinta-ala on 134 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 37 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 21 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 8 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,0 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Suon pinta viettää koilliseen ja vedet valuvat suon pohjois- ja itäosissa olevia ojikkoja pitkin Yli-portimojärveen. Suo kuuluu Ylijoen vesistöalueeseen (64.037). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,6 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (63 %) ja moreeni (30 %). Liejua ei ole. Tuumasuon suotyypeistä on avosoita 46 %, rämeitä 38 %, peltoa 8 %, korpia 4 % ja turvekankaita 4 %. Vallitsevana suotyyppinä on rimpineva. Suon eteläosassa on rämealue, joka on pääosin lyhytkortista nevarämettä. Suon pohjoisosa on ojitettu ja sin ne on myös raivattu peltoa. Pääosa suosta on kuitenkin luonnontilaista. Puusto on mäntyvaltaista, vajaa neljännes puista on koivua. Puusto on kehitysluokaltaan vajaatuottoista tai taimikkoa. Suon pinta-alasta hieman yli puolet on avosuota. Tuumasuon turpeista on saravaltaista 54 %, rahkavaltaista 45 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 46 % ja sararahkaturve (CS) 23 %. Puhtaita rahkaturpeita esiintyy suon matalaturpeisilla reuna-alueilla, eivätkä ne ole hyödynnettävissä. Syvien alueiden turve on pääasiassa heikosti tai jonkin verran maatunutta rahkasaraturvetta. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 22 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 4 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6 ja energiaturpeen 5,0. Liekoja on erittäin vähän. Tuumasuolta ei ole otettu tilavuustarkkoja näytteitä, joten tietoa turpeen kemiallisista ominaisuuksista ei ole. Suolla on turveominaisuuksien puolesta energiaturvekäyttöön soveltuvaa aluetta kahdessa altaassa 17 ha, jossa on tuotantoon soveltuvaa turvetta 0,301 milj. suo-m³. 28

30 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 11. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Tuumasuolla. 29

31 Jukka Räisänen 110. Rautasuo Rautasuo (kl , x=7310,5, y=3473,9) sijaitsee noin 6 km Ranuan keskustasta lounaaseen. Lännessä suo yhtyy viereisiin soihin ja muualla sitä ympäröivät moreenikumpareet. Moreenisaarekkeita on runsaasti myös suon sisällä. Noin kilometrin päässä Rautasuon länsilaidasta alkaa tunnettu Litokairan luonnonsuojelualue. Metsäautotie kulkee suon keskiosan läpi ja sille tulee lisäksi useita viljelysteitä. Suolla on 155 tutkimuspistettä ja 267 syvyyspistettä (kuva 12). Tutkimuspisteitä on 3,4/10 ha. Suon pinta-ala on 462 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 262 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 150 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 53 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 1,9 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää reunoilta kohti suon läpi virtaavaa Heinijokea, johon myös suolta valuvat vedet laskevat. Suo kuuluu Heinijoen vesistöalueeseen (63.055). Heinijoen sijainti heikentää suon kuivatettavuutta. Lähes koko suo on harvakseen ojitettua. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,9 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (79 %) ja moreeni (11 %). Ohuita liejukerroksia on lähinnä Heinijoen ympäristössä. Rautasuon suotyypeistä on rämeitä 59 %, avosoita 22 %, korpia 9 %, peltoa 8 % ja turvekankaita 2 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat erilaiset rämeet; Varsinainen sararäme, tupasvillaräme ja ruohoinen sararäme. Avosuoalueiden varsinaista saranevaa ja rimpinevaa tavataan lähinnä suon länsiosassa. Osa suosta on käytössä olevia peltoja. Puusto on pääasiassa mäntyä ja kehitysluokaltaan taimikkoa tai harvennusvaiheessa olevaa. Avosuota on hieman yli neljännes kokonaispinta-alasta. Rautasuon turpeista on saravaltaista 59 % ja rahkavaltaista 41 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 38 % ja sararahkaturve (CS) 33 %. Turvekerrostuman pinnassa on usein melko paksu heikosti maatunut saravaltainen turve, joka soveltuu kuitenkin jyrsinturvetuotantoon. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 13 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 13 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,7 ja energiaturpeen 4,1. Liekoja on erittäin vähän. Rautasuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,7 % kuivapainosta, ph-arvo 3,9, vesipitoisuus märkäpainosta 90,3 % ja kuiva-ainemäärä 102 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,28 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kolmessa altaassa 139 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 2,258 milj.suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,204 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4,0, Q8,0, S0,30. Tuotantoa vaikeuttaa tuotantokelpoisen alueen rikkonaisuus sekä Heinijoen sijainnista johtuvat kuivatukselliset ongelmat. Pinnassa oleva paksu saravaltainen turvekerros on heikosti maatunut, mutta soveltuu kuitenkin jyrsinturvetuotantoon. 30

32 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 12. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Rautasuolla. 31

33 Jukka Räisänen 111. Roominlamminsuo Roominlamminsuo (kl , x=7335,6, y=3472,6) sijaitsee noin 22 km Ranuan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu etelässä Roominjokeen ja muualla rikkonaisiin moreenisaarekkeisiin, jotka ovat kumpumoreenimuodostumia. Myös suon sisäosissa on runsaasti moreenikumpuja. Suon koillis- ja länsilaitaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 121 tutkimuspistettä ja 157 syvyyspistettä (kuva 13). Tutkimuspisteitä on 4,0/10 ha. Suon pinta-ala on 306 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 81 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 34 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 12 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,8 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,0 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Suon pinta viettää etelään ja vedet valuvat ojia pitkin Roominlampeen ja edelleen Roominjokea pitkin Simojokeen. Kuivatusmahdollisuudet suon luoteisosan syvällä alueella ovat melko huonot, johtuen Lassinlammen sijainnista. Suo kuuluu Portimojärven- Toljanjärven alaosan vesistöalueeseen (64.033). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (77 %) ja hiesu (18 %). Liejukerroksia on Lassinlammen ja Roominlammen lähistöillä. Liejua on enimmillään 2,5 metriä. Roominlamminsuon suotyypeistä on rämeitä 57 %, avosoita 30 %, korpia 12 % ja turvekankaita 1 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinainen saraneva, varsinainen sararäme ja pallosararäme. Suo on ojitettu lähes kokonaan ja suotyypit ovat nykyisellään muuttuma-asteella. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan joko taimikkoa tai harvennusvaiheessa olevaa. Avosuota on noin neljännes pintaalasta. Roominlamminsuon turpeista on saravaltaista 58 %, rahkavaltaista 40 % ja ruskosammalvaltaista 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 50 % ja sararahkaturve (CS) 27 %. Turve on pääasiassa saravaltaista, joskin turvekerrostuman sisäosissa on varsinkin suon pohjoisosassa hyvin maatuneita puhtaita rahkakerroksia. Varpujen jäännöksiä lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 9 % ja tupasvillan (ER) jäännöksiä sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,4 ja energiaturpeen 5,1. Liekoja on vähän. Roominlamminsuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,2 % kuivapainosta, ph-arvo 4,2, vesipitoisuus märkäpainosta 89,5 % ja kuiva-ainemäärä 116 kg/suo-m³. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kahdessa altaassa 27 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,417 milj.suo-m³. Laskelmissa on käytetty lämpöarvoina tämän raportin soiden keskiarvoja. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,245 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6,0. Tuotantoa vaikeuttaa Lassinlammen sijainnista johtuvat kuivatukselliset ongelmat sekä paksut liejukerrostumat tuotantokelpoisella alueella. Turve on varsinkin suon pohjoisosissa rahkavaltaista ja hyvin maatunutta, joten myös palaturvetuotanto on paikoin mahdollista. 32

34 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 13. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Roominlamminsuolla. 33

35 Jukka Räisänen 112. Kylmänpohjanvaaransuo Kylmänpohjanvaaransuo (kl , x=7329,4, y=3474,3) sijaitsee noin 13 km Ranuan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu eteläosastaan Kylmäsuohon ja kaakkoisosastaan Saarisuohon. Myös pohjoisosastaan suo yhtyy suoalueisiin. Koillisosassa suo rajautuu kumpumoreenimuodostumiin, joita on myös suon sisäosissa. Muualla suo rajautuu moreenimaihin. Suon koillisosaan tulee metsäautotie. Suolla on 92 tutkimuspistettä ja 152 syvyyspistettä (kuva 14). Tutkimuspisteitä on 5,0/10 ha. Suon pinta-ala on 185 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 107 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 72 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 42 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,3 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,1 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pääasiallinen viettosuunta on pohjoiseen. Vedet valuvat pintavalumana tai ojituksia pitkin Kokalmuslampeen, josta edelleen Simojokeen. Suon koillisosan vedet valuvat ojituksia pitkin itään, Saukkojärveen, josta edelleen Simojokeen. Suosta yli puolet on luonnontilaista. Suo kuuluu Portimojärven- Toljajärven alaosan vesistöalueeseen (64.033). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 5,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (33 %) ja hiekka (28 %). Pohjamaalajin päällä on monin paikoin muutaman kymmenen sentin paksuisia liejuisen hiesun kerroksia. Kylmänpohjanvaaransuon suotyypeistä on rämeitä 72 %, turvekankaita 16 %, avosoita 11 % ja korpia 1 %. Yleisimmät suotyypit ovat varsinainen saraneva, varsinainen sararäme, rimpineva ja ruohoinen sararäme. Nämä ovat paikoin muuttuma-asteella. Suon pohjoisosassa on kytöheittoa. Puusto on mänty- ja koivuvaltaista sekapuustoa. Kehitysluokaltaan puusto on taimikkoa tai harvennusvaiheessa olevaa. Reunamilla on myös varttunutta metsää. Kylmänpohjanvaaransuon turpeista on saravaltaista 79 % ja rahkavaltaista 21 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 41 % ja saraturve (C) 28 %. Turve on syvemmillä alueilla saravaltaista pinnasta pohjaan. Raate on hyvin yleinen lisätekijä turpeen seassa. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 6 %, tupasvillan jäänteitä (ER) sisältäviä 4 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja energiaturpeen 5,0. Liekoja on erittäin vähän. Kylmänpohjanvaaransuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 7,0 % kuivapainosta, ph-arvo 4,6, vesipitoisuus märkäpainosta 89,5 %, kuiva-ainemäärä 109 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta useassa altaassa 72 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 1,2 milj.suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,683 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A8.0, Q8.0, S0.15 Tuotantomahdollisuuksia heikentää suon rikkonaisuus ja syvien alueiden jakaantuminen useaan altaaseen. 34

36 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 14. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Kylmänpohjanvaaransuolla. 35

37 Jukka Räisänen 113. Saarisuo Saarisuo (kl , x=7329,2, y=3475,8) sijaitsee noin 14 km Ranuan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu idästä Saarijärveen ja muualla sitä ympäröivät moreenisaarekkeet. Suon pohjoisosa kuuluu kumpumoreenialueeseen. Kumpuja on myös suon sisällä. Suon itäosan läpi kulkee maantie. Suolla on 59 tutkimuspistettä ja 100 syvyyspistettä (kuva 15). Tutkimuspisteitä on 3,8/10 ha. Suon pinta-ala on 154 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 96 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 56 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 26 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,3 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,1 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää itään ja vedet valuvat pintavalumana ja ojia pitkin Saarijärveen. Suo on ojitettu lukuun ottamatta sen pohjoisosaa. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät, mutta Saarijärven läheinen alue, eli maantien itäpuolinen alue on kuivatuksellisesti hyvin ongelmallinen. Suo kuuluu Portimojärven- Toljanjärven alaosan vesistöalueeseen (64.033). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,0 m. Pohjamaalajit ovat hiekka (41 %), hiesu (30 %), moreeni (17 %), kivi (7 %) ja hieta (6 %). Liejua on 10 %:ssa tutkimuspisteistä. Paksuimmat liejukerrokset (> 1,5 m) sijoittuvat suon eteläosiin sekä Saarijärven lähistölle. Lisäksi suolla on yleisesti liejuisen saven kerroksia pohjamaalajin päällä. Saarisuon suotyypeistä on rämeitä 83 %, turvekankaita 10 %, avosoita 5 % ja korpia 2 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinainen sararäme, isovarpuräme ja korpiräme. Nämä ovat yleisesti muuttuma-asteella. Suon itä- ja eteläosia on raivattu pelloiksi. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan yleensä taimikkoa tai harvennusvaiheessa olevaa. Saarisuon turpeista on saravaltaista 75 % ja rahkavaltaista 25 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 39 % ja saraturve (C) 30 %. Puhtaita rahkaturpeita esiintyy vain reunamien matalaturpeisilla alueilla. Syvien alueiden turve on yleensä saravaltaista, runsaasti raatetta lisätekijänä sisältävää turvetta. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 10 %, tupasvillan jäännöksiä (ER) sisältäviä 5 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,5 ja energiaturpeen 5,1. Liekoja on vähän. Saarisuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 8,4 % kuivapainosta, ph-arvo 4,6, vesipitoisuus märkäpainosta 89,8 % ja kuiva-ainemäärä 107 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kolmessa altaassa yhteensä 43 ha. Saarijärven ja maantien välistä aluetta ei ole huomioitu arvioitaessa tuotantokelpoista aluetta. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,697 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,377 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A10.0, Q8.0. Suo soveltuu tuotantoon vain varauksin. Suon lähistöllä on runsaasti asutusta. Saarijärvi, johon suon vedet valuvat liittyy suoraan Simojokeen, joka on luonnonsuojelulakien alainen. Lisäksi turvenäytteissä tuhkapitoisuudet olivat melko korkeat. 36

38 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 15. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Saarisuolla. 37

39 Jukka Räisänen 114. Siltasuo Siltasuo (kl , x=7331,2, y=3470,5) sijaitsee noin 18 km Ranuan keskustasta pohjoiseen. Idässä suo rajoittuu Rovaniemi-Ranua maantiehen. Etelässä ja lännessä suota reunustavat moreenivaarat ja - kumpareet. Moreenisaarekkeita on myös suon sisäosissa. Pohjoisessa suo rajautuu Portimojärveen. Suon länsiosassa on noin hehtaarin kokoinen Äijänlampi. Kulkuyhteydet ovat maantien johdosta hyvät. Suolla on 72 tutkimuspistettä ja 97 syvyyspistettä (kuva 16). Tutkimuspisteitä on 3,9/10 ha. Suon pinta-ala on 183 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 74 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 52 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 29 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,2 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Suon pinta viettää pohjoiseen ja vedet valuvat ojia pitkin Portimojärveen. Suo on pääosin ojitettu. Suon keskialueilla on jonkin verran luonnontilaisia alueita. Suo kuuluu Portimojärven- Toljanjärven alaosan vesistöalueeseen (64.033). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,6 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (64 %) ja hieta (21 %). Liejua on lähinnä suon syvän keskiosan pohjalla. Liejukerrostuman paksuus enimmillään on 1,5 m. Siltasuon suotyypeistä on rämeitä 71 %, peltoa 15 %, avosoita 10 % ja korpia 3 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat isovarpuräme, varsinainen sararäme, rimpineva ja pelto. Puusto on mäntyvaltaista ja yleensä harvennusvaiheen metsikköä. Myös taimikkoa on runsaasti. Siltasuon turpeista on saravaltaista 60 % ja rahkavaltaista 40 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 59 % ja sararahkaturve (CS) 38 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 %, tupasvillan jäännöksiä (Er) sisältäviä turpeita 6 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6 ja energiaturpeen 4,6. Liekoja on erittäin vähän. Siltasuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 8,3 % kuivapainosta, ph-arvo 5,1, vesipitoisuus märkäpainosta 89,6 % ja kuiva-ainemäärä 105 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kahdessa altaassa 49 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,923 milj.suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,480 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A10,0, Q8,0. Turpeen laatua heikentää toisella näytepisteellä havaitut korkeat tuhkapitoisuudet. Portimojärven läheisyys vaikeuttaa suon kuivatettavuutta. 38

40 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 16. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Siltasuolla. 39

41 Jukka Räisänen 115. Isosuo Isosuo (kl , x=7331,8, y=3473,2) sijaitsee noin 15 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu pohjoisosastaan Simojokeen. Muutoin suo rajautuu erittäin rikkonaisiin kumpumoreenimuodostumiin. Moreenisaarekkeita on runsaasti myös suon sisäosissa. Lisäksi suon sisällä on useita lampia. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon länsilaitaa sivuaa maantie ja metsäautoteitä kulkee suon pohjoisja eteläosissa. Suolla on 133 tutkimuspistettä ja 219 syvyyspistettä (kuva 17). Tutkimuspisteitä on 3,8/10 ha. Suon pinta-ala on 350 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 139 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 67 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 31 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,0 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,1 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pääasiallinen viettosuunta on pohjoinen. Suo on melkein kokonaan ojitettu. Vedet valuvat lampien kautta sekä ojituksia ja luonnonojia pitkin Simojokeen. Suo on vaikeasti kuivatettavissa lampien sekä Simojoen sijainnin takia. Suo kuuluu Portimojärven- Toljanjärven alaosan vesistöalueeseen (64.033). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,7 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (43 %) ja hieta (27 %). Liejua on lampien lähistöillä. Pohjamaalajin päällä on lisäksi monin paikoin paksuja liejuisen hiesun kerroksia. Isosuon suotyypeistä on rämeitä 59 %, peltoa 18 %, turvekankaita 11 %, korpia 9 % ja avosoita 2 %. Isosuo on erittäin rikkonainen ja suotyypit vaihtelevat suuresti suon eri osissa. Noin viidesosa tutkimuspisteistä on pellolla tai kytöheitolla. Muut vallitsevat suotyypit ovat ruohoinen sararäme, varsinainen sararäme ja lyhytkortinen nevaräme. Suo on pääosin ojitettu ja suotyypit ovat muuttuma-asteella. Laajin yhtenäinen luonnontilainen alue on suon länsiosassa. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan yleensä taimikkoasteella olevaa. Isosuon turpeista on saravaltaista 71 %, rahkavaltaista 28 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 49 % ja sararahkaturve (CS) 25 %. Turvelajit vaihtelevat suon eri osissa, itäosan ollessa kuitenkin selvästi saravaltainen. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 %, tupasvillan jäännöksiä (ER) sisältäviä 5 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja energiaturpeen 4,0. Liekoja on erittäin vähän. Isosuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,7 % kuivapainosta, ph-arvo 4,7, vesipitoisuus märkäpainosta 89,3 % ja kuiva-ainemäärä 97 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta useassa altaassa 39 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,647 milj.suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,325 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4,0. Q8.0. Tuotantoa haittaavia tekijöitä ovat suon rikkonaisuus, runsas asutus suon lähistöllä sekä vesistöistä johtuvat kuivatukselliset ongelmat. Suo soveltuu turveominaisuuksiltaan jyrsinturvetuotantoon. 40

42 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 17. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Isosuolla. 41

43 Jukka Räisänen 116. Iso latvasuo Iso latvasuo (kl , x=7340,9, y=3463,8) sijaitsee noin 32 km Ranuan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu rikkonaisiin kumpumoreenimuodostumiin, joita on runsaasti myös suon sisäosissa. Suolle ei ole välitöntä tieyhteyttä. Palovaaraan johtava maantie kulkee suon kaakkoisosan tuntumassa. Suolla on 51 tutkimuspistettä ja 61 syvyyspistettä (kuva 18). Tutkimuspisteitä on 4,6/10. Suon pintaala on 110 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 62 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 46 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 31 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,5 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,6 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää kaakkoon ja vedet johtuvat Isoojaan, josta edelleen Ylijokeen. Suo on pääosin luonnontilainen. Ojitusta on suon etelä- ja pohjoisosissa. Suo kuuluu Ylijoen vesistöalueeseen (64.037). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 5,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (74 %), hieta (16 %) ja kivi (9 %). Liejua on 8 %:ssa tutkimuspisteistä. Liejut sijoittuvat suon syvien altaiden pohjaosiin ja ovat ohuita lukuun ottamatta suon kaakkoisosan allasta, jossa liejukerroksen syvyys on 1,5 metriä. Iso latvasuon suotyypeistä on avosoita 54 %, rämeitä 31 % ja korpia 14 %. Vallitsevat suotyypit ovat rimpineva ja varsinainen saraneva. Suolla on paikoin avovesilampareita. Suo on keskiosaltaan hyvin märkä. Puusto on mäntyvaltaista sekapuustoa. Puuston kehitysluokka on lähinnä taimikkoa tai harvennusvaiheessa olevaa. Suo on enimmäkseen avosuota. Puustoa on vain reuna-alueilla. Iso latvasuon turpeista on saravaltaista 82 %, rahkavaltaista 14 % ja ruskosammalvaltaista 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 52 % ja saraturve (C) 22 %. Turve on pääosin hyvin saravaltaista. Rahkaturpeita esiintyy vain alueen ohuilla reuna-alueilla. Turve on monin paikoin puhdasta saraa ja heikosti maatunutta, joten turve soveltuu vain jyrsinturpeeksi. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 4 % ja tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita 3 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,2 ja energiaturpeen 4,4. Liekoja on erittäin vähän. Iso-Latvasuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,7 % kuivapainosta, ph-arvo 4,5, vesipitoisuus märkäpainosta 91,7 % ja kuiva-ainemäärä 80 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kahdessa altaassa 44 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,946 milj.suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,387 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6,0. Q8.0. Turve soveltuu vain jyrsinturpeeksi. Tuotantomahdollisuuksia heikentää suon rikkonaisuus ja keskiosan märkyys, joka aiheuttaa kuivatuksellisia ongelmia. Lisäksi Iso-ojan läheisyydessä turpeen pintakerroksessa on melko korkeat tuhkapitoisuudet. 42

44 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 18. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Iso latvasuolla. 43

45 Jukka Räisänen 117. Pajusuo Pajusuo (kl , x=7323,6, y=3461,8) sijaitsee noin 18 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu länsiosastaan Hetesuohon. Suo rajautuu muualla kumpumoreenimuodostumiin, joita esiintyy myös suon sisäosissa saarekkeina. Suolle ei ole välitöntä tieyhteyttä. Maantie kulkee noin puolen kilometrin päässä suon eteläosasta. Suolla on 79 tutkimuspistettä ja 118 syvyyspistettä (kuva 19). Tutkimuspisteitä on 4,8/10 ha. Suon pinta-ala on 165 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 62 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 33 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 8 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 1,9 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pohjoisosassa on pieni luonnontilainen alue, muutoin suo on kauttaaltaan ojitettu. Suon pinta viettää kaakkoon ja vedet valuvat ojituksia pitkin Simojokeen. Suo kuuluu Rovastinahon alaosan vesistöalueesen (64.032). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,9 m. Pohjamaalajit ovat hieta (32 %), hiekka (28 %), kivi (23 %) ja moreeni (17 %). Liejukerrostumia on suon syvien altaiden pohjilla ja ne ovat ohuita. Pajusuon suotyypeistä on rämeitä 58 %, avosoita 34 % ja korpia 8 %. Pajusuo on erittäin rikkonainen ja moreenikumpareiden välit ovat paikoin avosuota ja paikoin rämettä. Avosoista yleisimpiä ovat varsinainen saraneva ja rimpineva. Tupasvillaräme, varsinainen sararäme ja ruohoinen sararäme ovat yleisimmät rämetyypit. Puusto on mäntyvaltaista ja ke hitysluokaltaan pääasiassa taimikkoa tai harvennusvaiheessa olevaa. Suon keskialueilla on myös vajaatuottoista puustoa. Pajusuon turpeista on saravaltaista 56 %, rahkavaltaista 42 % ja ruskosammalvaltaista 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 41 % ja sararahkaturve (CS) 34 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 2 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,8 ja energiaturpeen 4,1. Liekoja on erittäin vähän. Pajusuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,7 % kuivapainosta, ph-arvo 3,6, vesipitoisuus märkäpainosta 90,3 % ja kuiva-ainemäärä 94 kg/suo-m³. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kahdessa altaassa 29 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,419 milj.suo-m³. Laskelmissa on käytetty lämpöarvoina tämän raportin soiden keskiarvoja. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,199 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6,0. Mahdollista tuotantoa haittaa suon pohjan runsas lohkareisuus. 44

46 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 19. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Pajusuolla. 45

47 Jukka Räisänen 118. Ryyppysaarensuo Ryyppysaarensuo (kl , x=7323,1, y=3463,3) sijaitsee noin 17 km Ranuan keskustasta luoteeseen, Raiskion kylän välittömässä läheisyydessä. Suo rajoittuu yleensä rikkonaisiin moreenisaarekkeisiin, jotka ovat suon pohjoisosassa kumpumoreenimuodostumia. Itäosassa suo rajautuu harjumuodostumaan. Paikoin suo on rajattu poikki suolahdekkeistaan. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon eteläosaa sivuaa maantie. Suolla on 45 tutkimuspistettä ja 59 syvyyspistettä (kuva 20). Tutkimuspisteitä on 6,1/10 ha. Suon pinta-ala on 73 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 48 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 17 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 7 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,0 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Suon pinta viettää kaakkoon ja vedet valuvat ojia pitkin Simojokeen. Suo on ojitettu lähes kokonaan. Suo kuuluu Rovastinahon alaosan vesistöalueeseen (64.032). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,0 m. Pohjamaalajit ovat hieta (58 %), hiesu (21 %), hiekka (15 %) ja kivi (6 %). Liejukerrostumia on suon syvien altaiden pohjilla ja ne ovat ohuita. Ryyppysaarensuon suotyypeistä on rämeitä 49 %, avosoita 31 %, korpia 13 % ja peltoa 7 %. Suon keski- ja pohjoisosissa vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinainen saraneva ja rimpineva. Länsiosa on pääasiassa varsinaista sararämettä ja eteläosa peltoa. Suotyypit ovat nykyisellään muuttumia. Puusto on mäntyvaltaista sekapuustoa. Kehitysluokka vaihtelee suuresti suon eri osissa. Keskialueilla on lähinnä vajaatuottoista tai taimikkovaiheen puustoa. Reunoilla on harvennusvaiheen metsikköä tai varttunutta kasvatusmetsää. Ryyppysaarensuon turpeista on rahkavaltaista 70 % ja saravaltaista 30 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 55 % ja rahkasaraturve (SC) 29 %. Turve on suon syvemmillä alueilla yleensä sararahka- tai rahkasaraturvetta. Puhtaita rahkaturpeita esiintyy lähinnä ohuina pintakerroksina. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 9 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,7 ja energiaturpeen 5,2. Liekoja on erittäin vähän. Ryyppysaarensuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,9 % kuivapainosta, ph-arvo 4,2, vesipitoisuus märkäpainosta 88,9 % ja kuiva-ainemäärä 112 kg/suo-m³. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kahdessa altaassa 15 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,224 milj.suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,127 milj.mwh. Laskelmissa on käytetty lämpöarvoina tämän raportin soiden keskiarvoja. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6,0. Suo soveltuu turveominaisuuksiltaan paikoitellen myös palaturvetuotantoon. Turve on varsin rahkavaltaista, mutta maatumattoman rahkaturpeen kerrokset ovat niin ohuita, että kasvuturpeen hyödyntäminen ei ole mahdollista. Tuotantoa vaikeuttaa runsas asutus suon lähellä ja vesien valuminen Simojokeen, joka on luonnonsuojelulakien alainen. 46

48 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 20. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Ryyppysaarensuolla. 47

49 Jukka Räisänen 119. Isoaapa Isoaapa ( kl , x=7325,6, y=3461,8) sijaitsee noin 20 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu pohjoisosassa moreenivaaroihin ja muualla kumpumoreenimuodostumiin. Kumpumoreeneja on myös suon sisäosissa. Suon koillisosan läheisyydessä kulkee maantie ja länsiosan läheisyydessä kulkee metsäautotie. Suolla on 46 tutkimuspistettä ja 80 syvyyspistettä (kuva 21). Tutkimuspisteitä on 3,5/10 ha. Suon pinta-ala on 131 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 66 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 41 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 19 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,0 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo kuuluu kahteen vesistöalueeseen. Suon länsi-ja lounaisosa kuuluu Rovastinahon alaosan vesistöalueeseen (64.032) ja vedet valuvat tältä alueelta pintavalumana ja ojituksia pitkin etelään päätyen lopulta Simojokeen. Muu osa suosta kuuluu Peurajärven vesistöalueeseen, vedet valuvat ojituksia pitkin Peurajärveen. Suon itäosa ja muualta reuna-alueet on ojitettu. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,3 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (68 %) ja kivi (13 %). Liejua on 9 %:ssa tutkimuspisteistä. Liejukerrostumat ovat hyvin ohuita ja niitä esiintyy suon syvien altaiden pohjilla. Isoaapan suotyypeistä on rämeitä 33 %, avosoita 56 % ja korpia 11 %. Vallitsevana suotyyppinä on varsinainen saraneva, jota muuttumineen on yli puolet suon pinta-alasta. Suon koillisosassa on laajempi rämealue ja se on isovarpurämemuuttumaa. Puustoa on suon koillisosassa ja reunoilla. Puusto on mäntyvaltaista. Koivua on neljännes. Kehitysluokaltaan puusto on yleensä harvennusvaiheessa olevaa. Isoaapan turpeista on rahkavaltaista 58 %, saravaltaista 42 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 53 % ja rahkasaraturve (SC) 29 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6 ja energiaturpeen 4,2. Liekoja on erittäin vähän. Isoaapalta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,5 % kuivapainosta, ph-arvo 4,5, vesipitoisuus märkäpainosta 91,7 % ja kuiva-ainemäärä 97 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta useassa altaassa 38 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,604 milj.suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,313 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0. Tuotantoa haittaa suon rikkonaisuus ja turpeen matala maatuneisuus. Toisaalta turpeen lämpöarvo on melko korkea. Suon pohjassa on melko runsaasti lohkareita. 48

50 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 21. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Isoaapalla. 49

51 Jukka Räisänen 120. Nuupasjärvensuo Nuupasjärvensuo (kl , x=7324,6, y=3468,9) sijaitsee noin 13 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu lähinnä rikkonaisiin moreenimaihin. Suon läpi kulkee maantie. Suolla on 52 tutkimuspistettä ja 67 syvyyspistettä (kuva 22). Tutkimuspisteitä on 4,8/10. Suon pinta-ala on 108 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 53 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 33 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 17 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,1 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää pääasiassa kaakkoon ja vedet valuvat pintavalumana ja ojia pitkin Nuupasjokeen. Suon aivan pohjoisosa viettää pohjoiseen ja vedet valuvat ojia pitkin Nuupasjärveen. Suo kuuluu Nuupasjoen vesistöalueeseen (63.054). Suosta noin puolet on ojitettu. Nuupasjoen sijainti heikentää hieman kuivatettavuutta. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Pohjamaalajit ovat hiekka (89 %), kivi (5 %), moreeni (5 %) ja hieta (2 %). Liejua on vähän ja kerrostumat ovat hyvin ohuita. Nuupasjärvensuon suotyypeistä on rämeitä 40 %, avosoita 21 %, korpia 21 % ja peltoa 17 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon pohjoisosassa varsinainen saraneva ja rimpineva. Keskiosa maantien molemmin puolin on raivattu pelloksi. Eteläosassa yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme ja varsinainen sararäme. Puusto on mäntyvaltaista ja sen kehitysluokka vaihtelee keskiosien vajaatuottoisista puista reuna-alueiden varttuneisiin kasvatusmetsiköihin. Nuupasjärvensuon turpeista on saravaltaista 49 %, rahkavaltaista 42 % ja ruskosammalvaltaista 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 46 % ja sararahkaturve (CS) 32 %. Rahkaturpeita esiintyy suon eteläpuolella. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 5 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja energiaturpeen 4,6. Liekoja on vähän. Nuupasjärvensuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,8 % kuivapainosta, ph-arvo 4,1, vesipitoisuus märkäpainosta 90,7 % ja kuiva-ainemäärä 100 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta yhdessä altaassa 30 ha. Nuupasjoen vierestä on rajattu pois 50 m:n levyinen suojavyöhyke. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,556 milj.suo-m³. Pohjapoistona laskussa on käytetty 30 cm:iä, koska pohjamaalaji on tuotantokelpoisella alueella hiekka. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,278 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0. Nuupasjärvensuon eteläosissa on rahkaturvealueita, jotka sopivat pienimuotoiseen kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon. 50

52 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 22. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Nuupasjärvensuolla. 51

53 Jukka Räisänen 121. Näätäsuo Näätäsuo (kl , x=7326,4, y=3467,9) sijaitsee noin 16 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu rikkonaisiin moreenisaarekkeisiin, joita on myös suon sisäosissa. Suolle ei ole tieyhteyttä. Ranua-Rovaniemi maantie kulkee vajaan kilometrin päässä suon itäreunasta. Suolla on 88 tutkimuspistettä ja 116 syvyyspistettä (kuva 23). Tutkimuspisteitä on 5,5/10 ha. Suon pinta-ala on 160 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 47 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 30 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 22 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,0 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,4 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo viettää pohjoiseen ja vedet valuvat pintavalumana tai ojikkoja pitkin Näätäojaan, josta edelleen Simojokeen. Suo kuuluu Rovastinahon alaosan vesistöalueeseen (64.032). Suon itäpuoli on ojitettu. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,0 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (67 %) ja moreeni (16 %). Liejua ei ole suon pohjalla. Näätäsuon suotyypeistä on rämeitä 54 %, avosoita 21 %, korpia 16 % ja peltoa 9 %. Suon länsiosissa yleisimpiä suotyyppejä ovat varsinainen sararäme ja pallosararäme. Luoteisosassa on rimpinevaa. Suon itäpuolella esiintyy yleisimmin tupasvillarämettä. Suon kaakkoisosassa on vanhaa peltoa, joka on nykyisellään kytöheittoa. Puusto on mäntyvaltaista ja se on kehitysluokaltaan yleensä taimikkoa tai harvennusvaiheessa olevaa. Näätäsuon turpeista on saravaltaista 62 %, rahkavaltaista 37 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 54 % ja sararahkaturve (CS) 25 %. Rahkaturpeita esiintyy ohuina kerroksina suon pinnalla. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 15 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 3 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6ja energiaturpeen 4,7. Liekoja on erittäin vähän. Näätäsuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,0 % kuivapainosta, ph-arvo 4,2, vesipitoisuus märkäpainosta 90,9 % ja kuiva-ainemäärä 96 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta yhdessä altaassa 29 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,623 milj.suo-m³. Pohjapoistona laskussa on käytetty 30 cm:iä, koska pohjamaalaji on tuotantokelpoisella alueella yleensä hiekka. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,296 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q

54 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 23. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Näätäsuolla. 53

55 Jukka Räisänen 122. Järvenpäänsuo Järvenpäänsuo (kl , x=7326,6, y=3469,3) sijaitsee noin 15 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu itäosastaan Rovaniemi-Ranua maantiehen. Luoteis- ja koillisosastaan suo yhtyy Mutjunlatvasuohon. Muualla suota ympäröivät moreenivaarat. Suolla on 23 tutkimuspistettä ja 32 syvyyspistettä (kuva 24). Tutkimuspisteitä on 3,9/10 ha. Suon pinta-ala on 51 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 26 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 20 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 12 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,0 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,2 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon luoteisosa viettää pohjoiseen ja vedet valuvat ojia pitkin Mutjunlatvasuolle, josta edelleen Simojokeen. Muu osa suosta viettää kaakkoon ja vedet valuvat ojia pitkin Nuupasjärveen. Suo on varsin tasainen. Suon luoteisosa kuuluu Rovastinahon alaosan vesistöalueeseen (64.032) ja muu osa suosta Nuupasjoen vesistöalueeseen (63.054). Suo on lähes kokonaan ojitettu. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (67 %) ja hiekka (17 %). Liejua ei ole. Järvenpäänsuon suotyypeistä on rämeitä 74 %, avosoita 13 %, korpia 4 % ja peltoa 9 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat erilaiset rämeet, joista varsinainen sararäme, ruohoinen sararäme ja pallosararäme ovat yleisimmät. Suon keskiosissa oleva avosuoalue on rimpinevaa ja lyhytkortista nevaa. Maantien läheisyyteen on raivattu peltoa. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan yleensä taimikkoa. Järvenpäänsuon turpeista on saravaltaista 77 %, rahkavaltaista 22 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 46 % ja saraturve (C) 24 %. Puhtaita saraturpeita esiintyy suon syvillä alueilla. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 2 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja energiaturpeen 4,5. Liekoja on erittäin vähän. Järvenpäänsuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,0 % kuivapainosta, ph-arvo 5,2, vesipitoisuus märkäpainosta 90,9 % ja kuiva-ainemäärä 94 kg/suo-m³. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 15 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,286 milj.suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,136 milj.mwh. Laskelmissa on käytetty lämpöarvon osalta tämän raportin soiden keskiarvoa. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0. Tuotantokelpoisen alueen pienuuden vuoksi suo kannattaa ottaa tuotantoon maantien itäpuolella sijaitsevan Nuupaskummunsuon mahdollisen tuotantoalueen kanssa. 54

56 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 24. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Järvenpäänsuolla. 55

57 Jukka Räisänen 123. Lakikummunsuo Lakikummunsuo (kl , x=7320,9, y=3477,8) sijaitsee noin 9 km Ranua keskustasta pohjoiseen. Länsiosassa suo yhtyy Latvasuohon. Etelässä suo rajautuu Sammakkolampeen ja muualla moreenimaihin. Suon eteläosiin tulee viljelystie. Suolla on 38 tutkimuspistettä ja 53 syvyyspistettä (kuva 25). Tutkimuspisteitä on 6,0/10 ha. Suon pinta-ala on 64 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 38 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 28 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 20 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,5 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,5 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pohjoispuoli viettää pohjoiseen ja vedet valuvat ojituksia pitkin Ylilampeen. Suon eteläosa viettää etelään ja vedet valuvat pelto-ojia pitkin Sammakkolampeen. Suo kuuluu Luhtaojan vesistöalueeseen (61.468). Suo on lähes kokonaan ojitettu. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,8 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (34 %) ja hiekka (34 %). Liejua on suon eteläosassa, Sammakkolammen lähistöllä. Liejukerrostuman paksuus on enimmillään lähes 6 metriä. Lakikummunsuon suotyypeistä on rämeitä 71 %, avosoita 13 %, peltoa 8 %, turvekankaita 5 % ja korpia 3 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat muuttumaasteen varsinainen saraneva ja varsinainen sararäme. Etelä- ja keskiosissa on peltoa. Reunoilla yleisin typpi on korpiräme. Puusto on mäntyvaltaista sekapuustoa. Kehitysluokka vaihtelee suolla suuresti. Pääasiassa puusto on kuitenkin varttunutta kasvatusmetsää tai harvennusvaiheessa olevaa. Lakikummunsuon turpeista on rahkavaltaista 69 % ja saravaltaista 31 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 63 % ja rahkasaraturve (SC) 29 %. Raate esiintyy hyvin yleisenä lisätekijänä suon turpeissa. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja energiaturpeen 5,2. Liekoja on erittäin vähän. Peurajärvensuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,4 % kuivapainosta, ph-arvo 4,7, vesipitoisuus märkäpainosta 91,1 % ja kuiva-ainemäärä 88 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta yhdessä altaassa 24 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,505 milj.suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,227 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q

58 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 25. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Lakikummunsuolla. 57

59 Jukka Räisänen 124. Särkilamminsuo Särkilamminsuo (kl , x=7333,5, y=3461,1) sijaitsee noin 23 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu moreenikankaisiin ja -saariin. Suon luoteisosa yhtyy Rytisuohon. Suon pohjoisosaa sivuaa metsäautotie. Särkilampi sijaitsee suon pohjoisosassa. Suolla on 61 tutkimuspistettä ja 80 syvyyspistettä (kuva 26). Tutkimuspisteitä on 3,8/10. Suon pinta-ala on 162 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 88 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 57 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 27 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,0 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo pinta viettää etelään ja vedet laskevat suon läpi virtaavaan Särkiojaan, josta edelleen Alajärveen. Kuivatusta haittaa suon pohjoisosassa Särkilammen sijainti. Särkioja voidaan ruopata suon kuivatusojaksi. Suon kaakkois- ja koillisosat on ojitettu. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,2 m. Pohjamaalajit ovat moreeni (90 %), hieta (4 %), hiekka (4 %) ja hiesu (2 %). Liejua on lähinnä Särkilammen lähistöllä. Liejukerrostuman paksuus on paikoin lähes 3 metriä. Särkilamminsuon suotyypeistä on rämeitä 44 %, avosoita 38 % ja korpia 18 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon länsi- ja eteläosissa varsinainen saraneva, rimpineva ja lyhytkortinen neva. Pohjois- ja itäosissa yleisin suotyyppi on varsinainen sararäme. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan yleensä taimikkoasteella olevaa. Särkilamminsuon turpeista on saravaltaista 68 %, rahkavaltaista 30 % ja ruskosammalvaltaista 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 48 %, sararahkaturve (CS) 22 %. Syvien altaiden turve on yleensä rahkasaraturvetta. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 6 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6 ja energiaturpeen 4,3. Liekoja on erittäin vähän. Särkilamminsuoltasuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,8 % kuivapainosta, ph-arvo 4,3, vesipitoisuus märkäpainosta 90,7 % ja kuiva-ainemäärä 101 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kahdessa altaassa 40 ha. Särkilammen ympäristön allas on rajattu pois kuivatuksellisten vaikeuksien sekä paksujen liejukerrostumien takia. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,608 milj.suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,311 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q

60 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 26. Tutkimus- ja syvyyspisteiden Särkilamminsuolla. 59

61 Jukka Räisänen 125. Kotiojanvarsisuo Kotiojanvarsisuo (kl , x=7339,6, y=3461,3) sijaitsee noin 20 km Ranuan keskustasta länteen. Suo koillisosa yhtyy Korkiankummunsuohon. Muutoin suo rajautuu moreenimaihin, jotka ovat suon itäja eteläpuolella kumpumoreenimuodostumia. Suon läpi virtaa Kotioja. Metsäautotie sivuaa suon itä- ja etelälaitaa. Suolla on 38 tutkimuspistettä ja 47 syvyyspistettä (kuva 27). Tutkimuspisteitä on 2,9/10 ha. Suon pinta-ala on 130 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 35 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 20 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 9 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,0 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää reunoilta kohti keskellä virtaavaa Kotiojaa, josta suon vedet valuvat edelleen Ylijokeen. Suo on luonnontilainen lukuun ottamatta lounaisosaa. Suo kuuluu Ylijoen vesistöalueeseen (64.037). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,2 m. Pohjamaalajit ovat moreeni (50 %), hiekka (47 %) ja hiesu (3 %). Liejua ei ole. Kotiojanvarsisuon suotyypeistä on rämeitä 50 %, avosoita 32 % ja korpia 18 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinainen sararäme ja ruohoinen sararäme. Avosuoalueilla esiintyy yleisimmin varsinaista saranevaa. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitys luokaltaan yleensä taimikkoa tai harvennusvaiheessa olevaa. Kotiojanvarsisuon turpeista on rahkavaltaista 50 %, saravaltaista 48 % ja ruskosammalvaltaista 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 41 %, sararahkaturve (CS) 34 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 25 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 4 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,4 ja energiaturpeen 4,8. Liekoja on runsaasti. Kotiojanvarsisuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta, ph-arvo 4,0, vesipitoisuus märkäpainosta 89,8 % ja kuiva-ainemäärä 115 kg/suo-m³. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta koillisosan, Korkiankummunsuohon yhtyvässä altaassa 16 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,260 milj.suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,151 milj.mwh. Laskelmissa on käytetty tämän raportin soiden keskiarvoja lämpöarvojen osalta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4,0. 60

62 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 27. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Kotiojanvarsisuolla. 61

63 Jukka Räisänen 126. Rovastinaapa Rovastinaapa (kl , x=7316,6, y=3458,1) sijaitsee noin 19 km Ranuan keskustasta länteen. Rovastinahon kylä sijaitsee suon pohjoisosan vieressä. Suo rajoittuu moreenikankaisiin. Suon pohjoisosa ulottuu lähes Simojokeen saakka. Suon keskiosan läpi virtaa Teerioja. Suon luoteisosaan tulee viljelystie. Suolla on 71 tutkimuspistettä ja 103 syvyyspistettä (kuva 28). Tutkimuspisteitä on 3,6/10 ha. Suon pinta-ala on 197 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 69 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 40 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 3 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 1,7 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pohjoisosa viettää pohjoiseen ja vedet valuvat ojia pitkin Simojokeen. Muualla suon pinta viettää kohti suon keskellä virtaavaa Teeriojaa, josta vedet valuvat edelleen Simojokeen. Suo kuuluu Rovastinahon alaosan vesistöalueeseen (64.032). Suo on ojitettu lähes kokonaan. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (70 %) ja hieta (13 %). Suon pohjamaalajin päällä on laajalla alueella paksut kerrokset pehmeitä jokisedimenttejä. Rovastinaapan suotyypeistä on rämeitä 42 %, turvekankaita 18 %, peltoa 14 %, avosoita 13 % ja korpia 13 %. Suon pohjoisosa on kytöheittoa tai peltoa. Suon eteläpuolella on yleisimmin varsinaista sararämemuuttumaa. Puusto on mänty- ja koivuvaltaista sekapuustoa. Kehitysluokka on yleisimmin harvennusvaiheen metsikkö. Suon reunoilla esiintyy myös järeämpää puustoa. Rovastinaapan turpeista on rahkavaltaista 82 %, saravaltaista 17 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 76 % ja rahkasaraturve (SC) 15 %. Turve on syvemmillä alueilla kohtalaisesti maatunutta sararahkaturvetta. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 25 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja energiaturpeen 5,3. Liekoja on erittäin vähän. Rovastinaapalta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,8 % kuivapainosta, ph-arvo 4,5, vesipitoisuus märkäpainosta 84,8 % ja kuiva-ainemäärä 147 kg/suo-m³. Suolla on sekä jyrsin- että palaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kahdessa altaassa yhteensä 40 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,501 milj.suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,379 milj.mwh. Laskelmissa on käytetty tämän raportin soiden keskiarvoja lämpöarvojen osalta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6,0. Mahdollista tuotantoa vaikeuttaa suon pohjoisosissa vesien valuminen lähes suoraan suojelunalaiseen Simojokeen. Paksut pehmeiden maalajien kerrokset vaikeuttavat suon pohjaosien hyödyntämistä. 62

64 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 28. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Rovastinaapalla. 63

65 Jukka Räisänen 127. Äijänsuo Äijänsuo (kl , x=7318,4, y=3460,5) sijaitsee noin 16 km Ranuan keskustasta länteen. Suo rajoittuu rikkonaiseen moreenimaastoon. Moreenisaarekkeita on myös suon sisäosissa. Maantie kulkee suon pohjoisosan tuntumassa ja metsäautotie sivuaa suon länsilaitaa. Suolla on 70 tutkimuspistettä ja 103 syvyyspistettä (kuva 29). Tutkimuspisteitä on 2,6/10 ha. Suon pinta-ala on 274 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 76 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 50 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 28 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,4 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo viettää pohjoiseen ja vedet valuvat pintavalumana tai ojituksia pitkin Simojokeen. Suo kuuluu Rovastinahon alaosan vesistöalueeseen (64.032). Suon itä- ja eteläosat ovat luonnontilaista aluetta. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 5,3 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (55 %) ja hiekka (26 %). Liejua ei ole. Äijänsuon suotyypeistä on rämeitä 44 %, avosoita 35 %, korpia 15 % ja peltoa 6 %. Vallitsevia suotyyppejä ovat varsinainen saraneva, rimpineva, ruohoinen saraneva ja suon koillisosassa pelto. Puusto on mäntyvaltaista sekapuustoa. Kehitysluokaltaan puusto on yleensä taimikkoa tai harvennusvaiheessa olevaa. Äijänsuon turpeista on saravaltaista 66 % ja rahkavaltaista 34 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 48 % ja sararahkaturve (CS) 31 %. Turve on syvemmillä alueilla yleensä rahkasaraturvetta. Myös puhtaita saraturpeita esiintyy yleisesti. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 %, tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita 10 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,3 ja energiaturpeen 4,0. Liekoja on erittäin vähän. Äijänsuolta on otettu tilavuustarkat näytteet viideltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,8 % kuivapainosta, ph-arvo 4,6, vesipitoisuus märkäpainosta 90,2 % ja kuiva-ainemäärä 100 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kolmessa altaassa yhteensä 50 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,975 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,499 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4,0, Q 8,0, S0,20. Tuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat suon rikkonaisuus ja vesien valuminen lähes suoraan Simojokeen. Suon luoteisosasta on nostettu palaturvetta pienimuotoisesti 80-luvulla. 64

66 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 29. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Äijänsuolla. 65

67 Jukka Räisänen 128. Teerisuo Teerisuo (kl , x=7316,5, y=3459,0) sijaitsee noin 20 km Ranuan keskustasta länteen. Suo rajoittuu moreenimaihin tai soistumiin. Suolle ei ole välitöntä tieyhteyttä. Metsäautotie tulee noin puolen kilometrin päähän suon pohjoisreunasta. Suolla on 29 tutkimuspistettä ja 20 syvyyspistettä (kuva 30). Tutkimuspisteitä on 5,5/10 ha. Suon pinta-ala on 53 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 9 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,7 metriä. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää pohjoiseen ja vedet valuvat Kiviojaan, josta edelleen Simojokeen. Suon reuna-alueet on ojitettu. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 1,4 m. Pohjamaalajit ovat hiekka (68 %), hieta (18 %) ja moreeni (14 %). Liejua on hyvin vähän. Teerisuon suotyypeistä on rämeitä 48 %, avosoita 34 % ja korpia 17 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinainen saraneva ja lyhytkortinen neva suon etelä- ja länsiosassa. Suon itä- ja pohjoisosa ovat ruohoista sararämettä ja varsinaista sararämettä. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan pääasiassa taimikkoa. Teerisuon turpeista on rahkavaltaista 57 % ja saravaltaista 43 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 43 % ja rahkasaraturve (SC) 37 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 %, tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä 12 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Liekoja on erittäin vähän. Suo on pieni ja matala. Sillä ei ole turveteollista merkitystä. 66

68 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 30. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Teerisuolla. 67

69 Jukka Räisänen 129. Kotisuo Kotisuo (kl , x=7317,5, y=3453,4) sijaitsee noin 24 km Ranuan keskustasta länteen. Suo rajoittuu rikkonaisiin moreenikankaisiin. Maantie kulkee suon pohjoisosan tuntumassa. Suolla on 64 tutkimuspistettä ja 89 syvyyspistettä (kuva 31). Tutkimuspisteitä on 2,8/10 ha. Suon pinta-ala on 226 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 71 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 35 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 20 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,0 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,3 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon luoteisosa viettää pohjoiseen ja vedet valuvat Simojokeen. Muu osa suosta viettää koilliseen ja vedet valuvat ojituksia pitkin Leppiojaan, josta Simojokeen. Suo kuuluu Hosionkosken alaosan vesistöalueeseen (64.031). Suon länsi- ja luoteisosa on luonnontilaista. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,6 m. Pohjamaalajit ovat moreeni (59 %), hiekka (39 %) ja hiesu (2 %), Liejua ei ole. Kotisuon suotyypeistä on avosoita 52 %, rämeitä 37 % ja korpia 11 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon pohjois- ja keskiosissa rimpineva ja varsinainen saraneva sekä suon eteläosassa varsinainen sararäme ja pallosararäme. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan lähinnä taimikkoa ja vajaatuottoista metsää. Kotisuon turpeista on saravaltaista 66 % ja rahkavaltaista 34 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 49 % ja sararahkaturve (CS) 26 %. Suon itäosan syvä allas on rahkasara- tai saraturvetta. Heikosti maatuneita rahkaturpeita on suon matalaturpeisilla alueilla sekä jonkin verran suon keskialueen pintaturpeessa. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 14 % ja tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä 14 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6 ja energiaturpeen 5,1. Liekoja on vähän. Kotisuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 6,2 % kuivapainosta, ph-arvo 5,1, vesipitoisuus märkäpainosta 90,5 % ja kuiva-ainemäärä 98 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta yhdessä altaassa 31 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,660 milj.suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,331 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A8,0, Q8,0. Tuotantokelpoisen alueen länsiosassa on 2 ha:n suuruinen alue, jonka pinnalla on keskimäärin 0,6 m:n syvyinen kerros rahkaturvetta, joka soveltuu ympäristöturvekäyttöön. Tämän kerroksen tilavuus on 0,012 milj. suo-m³, mikä on vähennetty energiaturpeen tilavuudesta. 68

70 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 31. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Kotisuolla. 69

71 Jukka Räisänen 130. Kaakkurisuo Kaakkurisuo ( kl , x=7329,9, y=3468,4) sijaitsee noin 17 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu eteläosastaan maantiehen. Muualla suota ympäröivät rikkonaiset moreenisaarekkeet. Moreenisaaria on myös suon sisällä. Noin hehtaarin suuruinen Kaakkurilampi sijaitsee suon itäosassa. Suon itäosan läpi kulkee metsäautotie. Suolla on 28 tutkimuspistettä ja 41 syvyyspistettä (kuva 32). Tutkimuspisteitä on 3,7/10 ha. Suon pinta-ala on 76 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 29 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 20 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 14 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,4 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää itään ja vedet valuvat ojia pitkin Simojokeen. Suo kuuluu Rovastinahon alaosan vesistöalueeseen (64.032). Suo on lähes kokonaan ojitettu. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,6 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (43 %) ja hiekka (38 %). Liejua on lähinnä Kaakkurilammen ympäristössä. Liejukerrostuman paksuus on enimmillään 1,5 metriä. Kaakkurisuon suotyypeistä on rämeitä 75 %, avosoita 14 %, korpia 4 %, turvekankaita 4 % ja peltoa 4 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat lammen ympäristössä ja länsiosan avosuoalueilla varsinainen saraneva, rimpineva ja lyhytkortinen neva. Muualla yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararäme, ruohoinen sararäme ja pallosararäme. Maantien läheisyyteen on raivattu peltoa. Puusto on suon keskialueen rämealueilla yleensä vajaatuottoista metsikköä. Reuna-alueilla puusto on kehitysluokaltaan taimikkoa tai harvennusvaiheessa olevaa. Kaakkurisuon turpeista on saravaltaista 63 %, rahkavaltaista 36 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 50 % ja sararahkaturve (CS) 33 %. Turve on suon syvemmillä alueilla yleensä jonkin verran maatunutta rahkasaraturvetta. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 10 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja energiaturpeen 4,5. Liekoja on erittäin vähän. Kaakkurisuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 7,0 % kuivapainosta, ph-arvo 5,4, vesipitoisuus märkäpainosta 90,3 % ja kuiva-ainemäärä 106 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 13 ha. Tuotantokelpoisesta alueesta on rajattu pois Kaakkurilammen ympäriltä 100 metrin levyinen suojavyöhyke. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,257 milj.suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,135 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A8,0, Q8,0. 70

72 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 32. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Kaakkurisuolla. 71

73 Jukka Räisänen 131. Vesilaskunsuo Vesilaskunsuo (kl , x=7326,2, y=3466,9) sijaitsee noin 15 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu moreenikumpareisiin. Suon luoteisosaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 31 tutkimuspistettä ja 38 syvyyspistettä (kuva 33). Tutkimuspisteitä on 4,2/10 ha. Suon pinta-ala on 74 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 27 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 17 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 9 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,0 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,0 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää luoteeseen ja vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin Simojokeen. Suo kuuluu Rovastinahon alaosan vesistöalueeseen (64.032). Suo on luonnontilainen lukuun ottamatta suon luoteis- ja länsilaitaa. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,8 m. Pohjamaalajit ovat moreeni (68 %), hiesu (8 %), hiekka (24 %). Liejua ei ole. Vesilaskunsuon suotyypeistä on rämeitä 48 %, avosoita 39 %, korpia 9 % ja turvekankaita 3 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon keskiosassa varsinainen saraneva ja rimpineva. Reunamien rämetyypeistä ovat yleisimpiä pallosararäme ja varsinainen sararäme. Puusto on mäntyvaltaista sekapuustoa ja kehitysluokaltaan taimikkoa tai vajaatuottoista metsikköä. Vesilaskunsuon turpeista on saravaltaista 65 %, rahkavaltaista 35 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 60 % ja sararahkaturve (CS) 33 %. Varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä turpeita on 7 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja energiaturpeen 4,6. Liekoja on erittäin vähän. Näätäsuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 7,4 % kuivapainosta, ph-arvo 5,1, vesipitoisuus märkäpainosta 91,0 % ja kuiva-ainemäärä 99 kg/suo-m³. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta yhdessä altaassa 17 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,254 milj.suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,127 milj.mwh. Laskelmissa on käytetty lämpöarvon osalta tämän raportin soiden keskiarvoa. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A8,0. 72

74 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 33. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Vesilaskunsuolla. 73

75 Jukka Räisänen 132. Porokuusikonsuot Porokuusikonsuot (kl , x=7316,3, y=3460,3) sijaitsee noin 18 km Ranuan keskustasta länteen. Suo rajoittuu rikkonaiseen moreenimaastoon. Suon läpi kulkee metsäautotie. Suolla on 42 tutkimuspistettä ja 52 syvyyspistettä (kuva 34). Tutkimuspisteitä on 5,3/10 ha. Suon pinta-ala on 79 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 38 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 26 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 15 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,2 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo jakautuu kahteen moreenimaiden erottamaan altaaseen. Läntisempi allas on huomattavasti alempana kuin itäinen. Itäisen altaan vedet valuvat ojia pitkin länteen, josta edelleen ojia pitkin länteen Teeriojaan, josta myöhemmin Simojokeen. Suo on ojitettu lukuun ottamatta suon länsiosan altaan keskiosaa. Suo kuuluu Rovastinahon alaosan vesistöalueeseen (64.032). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,7 m. Pohjamaalajit ovat moreeni (53 %) ja hiekka (47 %). Vähäiset liejukerrostumat sijoittuvat suon syvien altaiden pohjille ja ovat hyvin ohuita. Porokuusikonsoitten suotyypeistä on rämeitä 62 %, avosoita 29 % ja korpia 9 %. Suon länsiosassa vallitsevana suotyyppinä on varsinainen saraneva. Itäosa on kokonaan rämettä ja yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararäme ja pallosararäme. Varsinkin itäosa on nykyisellään muuttuma-asteella. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan taimikkoa tai vajaatuottoista puustoa. Suon länsiosassa on avosuota. Porokuusikonsoitten turpeista on saravaltaista 57 % ja rahkavaltaista 43 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 54 % ja sararahkaturve (CS) 36 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 15 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6 ja energiaturpeen 5,0. Liekoja on erittäin vähän. Porokuusikonsoilta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,0 % kuivapainosta, ph-arvo 4,6, vesipitoisuus märkäpainosta 91,0 % ja kuiva-ainemäärä 101 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kahdessa altaassa yhteensä 25 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,432 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,223 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4,0, Q8,0. 74

76 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 34. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Porokuusikonsoilla. 75

77 Jukka Räisänen 133. Ylimmäinen makkara-aapa Ylimmäinen makkara-aapa (kl , x=7313,8, y=3460,5) sijaitsee noin 20 km Ranuan keskustasta länteen. Suo yhtyy kaakkoisosastaan Pitkänkuusikonsuohon ja lounaisosastaan Makkaralatva-aapaan. Länsiosastaan suo rajautuu kumpumoreenimuodostumiin ja muualta tavallisiin moreenimaihin. Suon itäreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 81 tutkimuspistettä ja 117 syvyyspistettä (kuva 35). Tutkimuspisteitä on 3,9/10 ha. Suon pinta-ala on 210 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 120 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 97 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 71 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,5 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,5 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon vietto on vaihteleva. Suon aivan luoteisosa viettää pohjoiseen ja vedet valuvat ojia pitkin Teeriojaan, josta edelleen Simojokeen. Suon eteläosa viettää etelään ja vedet valuvat pintavalumana Makkaralatva-aapaan, josta edelleen Makkaraojaan. Pääosa suosta viettää itään ja vedet valuvat pintavalumana ja myöhemmin ojituksia pitkin Näätäojaan. Tämä alue suosta kuuluu Näätäojan vesistöalueeseen (63.043). Suon eteläosa kuuluu Makkaraojan vesistöalueeseen (63.042) ja suon luoteisosa Rovastinahon alaosan vesistöalueeseen (64.032). Suo on koillisosaa lukuun ottamatta luonnontilainen. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,0 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (63 %), hiesu (15 %) ja kivi (12 %). Liejua on 7 %:ssa tutkimuspisteistä. Liejukerrostumat ovat suon syvien altaiden pohjilla ja paksuutta niillä on enimmillään hieman yli metrin. Lisäksi kovan pohjamaan päällä esiintyy usein pehmeitä liejuisen hiesun kerroksia. Ylimmäinen makkara-aapan suotyypeistä on avosoita 59 % ja rämeitä 41 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinainen saraneva, rimpineva ja lyhytkortinen neva. Reunamien rämevyöhyke on kapea ja on yleisimmin varsinaista sararämettä ja korpirämettä. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan taimikkoa tai vajaatuottoista puustoa. Ylimmäinen makkara-aapan turpeista on rahkavaltaista 82 % ja saravaltaista 18 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 62 % ja rahkaturve (S) 19 %. Rahkaturvetta esiintyy kohtalaisesti maatuneena yleisesti turvekerrosten sisäosissa, joten turve soveltuu myös palaturvetuotantoon. Heikosti maatuneen pintarahkan kerrokset ovat ohuita, eikä niillä ole merkitystä kasvu- tai ympäristöturpeeksi. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 32 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja energiaturpeen 5,4. Liekoja on erittäin vähän. Ylimmäinen makkara-aapalta on otettu tilavuustarkat näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,9 % kuivapainosta, ph-arvo 4,6, vesipitoisuus märkäpainosta 91,1 % ja kuiva-ainemäärä 94 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kahdessa altaassa yhteensä 97 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 1,904 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,915 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6,0, Q8,0, S0.20. Suo soveltuu turveominaisuuksiensa puolesta hyvin palaturvetuotantoon. Mahdollista tuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat suon vaihtelevat laskuolosuhteet, mikä vaikeuttaa suon kuivattamista. Lisäksi suon pohjalla esiintyy runsaasti lohkareita. 76

78 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 35. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Ylimmäisellä makkara-aapalla. 77

79 Jukka Räisänen 134. Lassinsuo Lassinsuo (kl , x=7335,5, y=3470,6) sijaitsee noin 22 km Ranuan keskustasta pohjoiseen, Portimojärven koillispuolella. Suo rajoittuu etelässä Simojokeen, lännessä Rovaniemi-Ranua maantiehen ja muualla moreenimaihin. Suon läpi virtaa Majavajoki. Kulkuyhteydet ovat maantien johdosta hyvät. Suolla on 49 tutkimuspistettä ja 55 syvyyspistettä (kuva 36). Tutkimuspisteitä on 4,0/10. Suon pintaala on 123 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 33 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 14 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 5 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,8 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,4 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pääasiallinen viettosuunta on etelä. Vedet laskevat suon läpi virtaavan Majavajoen kautta Simojokeen. Suon kaakkoisosassa vedet valuvat suoraan Simojokeen. Suon kaakkoisosa kuuluu Portimojärven- Toljanjärven alaosan vesistöalueeseen (64.033) ja suon pääosa Majavajoen vesistöalueeseen (64.038). Suo on lähes kokonaan ojitettu. Kuivatusta hankaloittaa Majavajoki sekä vesien virtaaminen Simojokeen, joka on suojeltu. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,8 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (51 %) ja hiesu (37 %). Liejua on 5 %:ssa tutkimuspisteistä. Liejukerrostumien paksuus on enimmillään lähes kaksi metriä. Lisäksi turpeen alla on monin paikoin paksuja liejuisen hiesun kerroksia. Lassinsuon suotyypeistä on rämeitä 74 %, avosoita 14 %, korpia 4 %, turvekankaita 4 % ja peltoa 4 %. Suon rämeiset tyypit ovat yleensä lyhytkortista nevarämettä tai pallosararämettä. Pienialaiset avosuoalueet ovat varsinaista saranevaa tai lyhytkortista nevaa. Suotyypit ovat pitkälti muuttuma-asteella. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan pääasiassa taimikkoa. Lassinsuon turpeista on rahkavaltaista 77 % ja saravaltaista 23 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 65 % ja rahkasaraturve (SC) 21 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 2 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 1 % ja kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Liekoja on erittäin vähän. Lassinsuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 7,2 % kuivapainosta, ph-arvo 4,5, vesipitoisuus märkäpainosta 88,9 % ja kuiva-ainemäärä 114 kg/suo-m³. Suota ei suositella turvetuotantoon. Suon tuotantokelpoinen alue jää vesistöjen suojavyöhykkeiden rajauksen jälkeen hyvin pieneksi. Vaikuttavia tekijöitä ovat myös runsas asutus suon lähellä sekä Simojoen läheisyys. Simojoki on luonnonsuojelulakien alainen. 78

80 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 36. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Lassinsuolla. 79

81 Jukka Räisänen 135. Kaarlesuo p Kaarlesuo p (kl , x=7331,8, y=3464,3) sijaitsee noin 21 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo yhtyy pohjoisosassa Suhankolamminsuohon. Etelässä suo rajautuu melkein umpeenkasvaneeseen Kaarlejärveen. Muualla suo rajoittuu moreenimaihin, jotka ovat osaksi kumpumoreenimuodostumia. Metsäautotie kiertää suon pohjois- ja itäreunaa. Suolla on 75 tutkimuspistettä ja 98 syvyyspistettä (kuva 37). Tutkimuspisteitä on 4,2/10 ha. Suon pinta-ala on 179 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 67 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 40 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 18 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,0 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 1,9 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo viettää etelään ja vedet valuvat ojituksia pitkin etelään Kaarlejärveen, josta Kaarleojaan ja siitä edelleen Simojokeen. Suo kuuluu Väliojan vesistöalueeseen (64.036). Suo on lähes kokonaan ojitettu. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,5 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (70 %) ja hiekka (14 %). Liejuisen hiedan kerroksia on suon eteläosassa. Kaarlesuon pohjoisosan suotyypeistä on rämeitä 63 %, avosoita 20 %, korpia 12 % ja turvekankaita 5 %. Suo on alun perin ollut varsinaista saranevaa tai varsinaista sararämettä, mutta on ojituksen myötä muuttunut näiden muuttumiksi. Suon reunaosat ovat kangas- tai korpirämettä. Puusto on mäntyvaltaista sekapuustoa. Kehitysluokka vaihtelee niin, että suon keskiosat ovat vajaatuottoista metsää ja reunat ovat taimikkoa tai harvennusvaiheessa olevaa. Kaarlesuon pohjoisosan turpeista on saravaltaista 71 %, rahkavaltaista 28 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 62 % ja sararahkaturve (CS) 20 %. Turve on suon syvemmillä alueilla pääasiassa rahkasaraturvetta. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 7 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 3 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja energiaturpeen 4,5. Liekoja on erittäin vähän. Kaarlesuon pohjoisosasta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,7 % kuivapainosta, ph-arvo 4,8, vesipitoisuus märkäpainosta 90,5 % ja kuiva-ainemäärä 94 kg/suo-m³. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kolmessa altaassa yhteensä 32 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,498 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,237 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6,0. Tuotantoa haittaa suon rikkonaisuus ja syvien altaiden sijainti hajallaan toisistaan. 80

82 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 37. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Kaarlesuon pohjoisosassa. 81

83 Jukka Räisänen 136. Korkiankummunsuo Korkiankummunsuo (kl , x=7341,3, y=3461,6) sijaitsee noin 29 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu länsi- ja itäosastaan moreenikankaisiin. Etelässä suo yhtyy Kotiojanvarsisuohon ja pohjoisessa Rovaniemen puolella olevaan Heiniaapaan. Suon itäosan vieressä kulkee metsäautotie. Suolla on 48 tutkimuspistettä ja 67 syvyyspistettä (kuva 38). Tutkimuspisteitä on 4,8/10. Suon pinta-ala on 101 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 73 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 60 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 43 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,8 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,5 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää pohjoisessa pohjoiseen ja etelässä etelään. Vedet valuvat pohjoisessa ojituksia pitkin Ylijokeen ja etelässä pintavalumana Kotiojaan, josta edelleen Ylijokeen. Suo kuuluu Ylijoen vesistöalueeseen (64.037). Suo on pääosin luonnontilainen. Ojitusta on suon pohjoisosassa. Kuivatettavuutta vaikeuttaa suon tasaisuus sen keskiosissa. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 5,3 m. Pohjamaalajit ovat moreeni (88 %), hiekka (10 %) ja kivi (2 %). Liejua on 7 %:ssa tutkimuspisteistä. Enimmillään liejukerrostumien paksuus on 0,7 metriä ja niitä on varsinkin suon keskiosan syvän altaan pohjalla. Korkiankummunsuon suotyypeistä on avosoita 56 %, rämeitä 42 % ja korpia 2 %. Suon keski- ja pohjoisosissa vallitsevina suotyyppeinä ovat rimpineva ja varsinainen saraneva. Suon eteläosa on pääasiassa varsinaista sararämettä ja ruohoista sararämettä. Puusto on pääasiassa mäntyä ja kehitysluokaltaan vajaatuottoista metsikköä. Korkiankummunsuon turpeista on saravaltaista 75 %, rahkavaltaista 19 % ja ruskosammalvaltaista 6 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 51 % ja sararahkaturve (CS) 16 %. Turve on syvemmillä alueilla hyvin saravaltaista, josta se vaihettuu usein ruskosammalta sisältäväksi suon pohjaosissa. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 11 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 7 % ja tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä 5 %, kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,5 ja energiaturpeen 4,4. Liekoja on erittäin vähän. Rytisuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,1 % kuivapainosta, ph-arvo 4,4, vesipitoisuus märkäpainosta 91,0 % ja kuiva-ainemäärä 97 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/ kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta yhdessä altaassa 60 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 1,211 milj.suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,575 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6,0, Q8,0, S0,20. Turve soveltuu ominaisuuksiensa puolesta lähinnä jyrsinturvetuotantoon. 82

84 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 38. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Korkiakummunsuolla. 83

85 Jukka Räisänen 137. Mutjunlatvasuo Mutjunlatvasuo (kl , x=7327,6, y=3468,8) sijaitsee noin 16 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu moreenimaihin, jotka ovat suon eteläpuolella drumliineja. Kulkuyhteydet ovat melko heikot, suolle ei ole välitöntä tieyhteyttä. Suolla on 32 tutkimuspistettä ja 42 syvyyspistettä (kuva 39). Tutkimuspisteitä on 5,9/10 ha. Tutkimuspisteitä on 4,8/10. Suon pinta-ala on 54 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 10 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 4 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,7 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 1,8 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo viettää luoteeseen ja vedet valuvat ojituksia pitkin tai pintavalumana luoteeseen. Vedet kerää luonnonoja, joka valuu Simojokeen. Suo kuuluu Rovastinahon alaosan vesistöalueeseen (64.032). Suon lounaisosa on ojitettua. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,2 m. Pohjamaalajit ovat hiekka (56 %), moreeni (40 %) ja hieta (4 %), Liejua ei ole. Mutjunlatvasuon suotyypeistä on rämeitä 50 %, avosoita 31 % ja korpia 19 %. Rämeistä yleisimpiä ovat ruohoinen sararäme, lyhytkortinen sararäme, tupasvillaräme ja isovarpuräme. Suon kaakkoisosassa on rehevä, luonnontilainen alue, jossa esiintyy rimpinevaa, ruohoista saranevaa sekä rimpilettoa ja varsinaista lettoa. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan joka taimikkoa tai vajaatuottoista metsikköä. Mutjunlatvasuon turpeista on saravaltaista 60 % ja rahkavaltaista 40 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 59 % ja sararahkaturve (CS) 29 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 3 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Liekoja on erittäin vähän. Suo ei sovellu tuotantoon sen mataluuden vuoksi. 84

86 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Kuva 39. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Mutjunlatvasuolla. 85

87 Jukka Räisänen TULOSTEN TARKASTELU Suot ja niiden turvekerrostumat Ranuan maapinta-ala on 3465 km². Tässä raportissa käsiteltyjen soiden kokonaispinta-ala on hehtaaria ja niiden keskikoko 151 hehtaaria (Taulukko 1.) Suurimmat suot ovat Rautasuo (462 ha), Isosuo (350 ha) ja Roominlamminsuo (306 ha). Soiden painotettu keskisyvyys on 1,1 metriä. Suurin tavattu turvepaksuus on Rytisuolla, 6,6 metriä. Yli metrin syvyisiä alueita on hehtaaria, yli 1,5 metrin alueita ha ja yli kahden metrin alueita 791 ha. Aikaisemmin julkaistuissa raporteissa (Maunu 1985 & Räisänen 2009) käsitellyt suot mukaan laskien on Ranualta nyt raportoitu yhteensä 137 suota, pintaalaltaan hehtaaria. Kallioperältään tutkimusalue kuuluu Pudasjärven arkeeiseen alueeseen (Lehtinen ym.1998). Pääkivilajeina ovat granitoidiset gneissit ja migmatiitit sekä niiden sisään sulkeutuvat amfiboliitit. Topografialtaan alue on varsin tasainen, mikä on yhtenä syynä alueen suurelle soistumisasteelle. Maaperä on enimmäkseen moreenia. Kumpumoreenimuodostumia esiintyy jonkin verran tutkimusalueen pohjoisosissa. (Johansson ym. 2005). Jäätikön vetäydyttyä alueelta noin vuotta sitten alue peittyi alavimmilta osiltaan Ancylusjärveksi nimetyn Itämerenvaiheen peittoon (Johansson ym. 2005). Ancylusjärven jälkeensä jättämiä savi- ja hiesukerroksia esiintyy useiden soiden pohjilla. Lisäksi rantavoimat huuhtoivat järvivaiheen aikana rinteitä, jolloin tulevien suoaltaiden pohjille huuhtoutui hieta- ja hiekkakerroksia. Ancylusjärvivaiheen päätyttyä alueella hieman yli 9000 vuotta sitten käynnistyi soistuminen alavilta alueilta ja maaston painanteista. Osa soista on syntynyt vesistön umpeenkasvun seurauksena, mistä kertoo soiden pohjalla oleva liejukerrostuma. Liejupohjaisia soita on noin 5 % tutkitusta suoalasta. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (38 %), hiekka (36 %) ja hieta (12 %). Suurin osa soista kuuluu Simojoen päävesistöalueeseen. Tutkimusalueen eteläosan suot sijoittuvat Kuivajoen päävesistöalueeseen (Ekholm 1993). Suot sijoittuvat korkeustasolle, joka on metriä merenpinnan yläpuolella. Tutkitusta suopinta-alasta on ojitettu 39 %. Rämeitä on 53 %, avosoita 29 %, turvekankaita ja peltoja 9 % sekä korpia 9 %. Yleisimpiä suotyyppejä ovat avosuoalueilla rimpineva, ruohoinen saraneva ja varsinainen saraneva. Puustoisilla alueilla esiintyy yleisesti pallosararämettä, tupasvillarämettä ja varsinaista sararämettä. Ravinteikkaimpien suotyyppien, lettojen määrä on hyvin vähäinen. Suoyhdistymätyyppijaotuksen mukaan Ranuan alue kuuluu Peräpohjolan aapasoihin, eli ns. sara-aapojen alueeseen, joille on tyypillistä suhteellisen kuivat, laajalti välipintaiset suot (Ruuhijärvi 1983). Turpeesta on saravaltaista 58 %, rahkavaltaista 40 % ja ruskosammalvaltaista 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (43 %), sararahkaturve (32 %) ja saraturve (11 %). Turpeen seassa olevista lisätekijöistä on yleisin tupasvilla, jota esiintyy 12 %:ssa turpeista. Varpujen jäänteitä esiintyy 9 %:ssa ja puuainesta 5 %:ssa turpeista. Turvekerroksessa olevan maatumattoman puuaineksen eli liekojen määrä on tutkituilla soilla yleensä erittäin vähäinen. Turpeiden keskimääräinen maatuneisuus on 4,3 ja energiaturpeeksi sopivien 4,6. Laboratoriomääritysten tulokset Laboratoriomäärityksiä varten Ranualla otettiin vuoden 1984 tutkimusten yhteydessä 32 suolta yhteensä 48 pisteeltä 672 turvenäytettä. Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin turpeen fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia. Energiaturpeeksi soveltuvien turpeiden ph-luku on keskimäärin 4,4. Pintaturve on yleensä happamampaa kuin syvemmällä oleva turve. Samoin rahkavaltaiset turpeet ovat saravaltaisia happamampia. Tuhkapitoisuus on keskimäärin 5,2 % kuivapainosta. Tuhkapitoisuus kertoo turpeessa olevien kivennäisravinteiden, tulvakerrostumien ja kemiallisten saostumien yhteisvaikutuksen (Virtanen 2003). Korkeahkoja tuhkapitoisuuksia havaittiin vain Saarisuon (113) ja Siltasuon (114) näytteissä. Näissä turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 8,3-8,4 % kuivapainosta. Turpeen vesipitoisuus riippuu mm. turvelajista, maatuneisuudesta sekä suon ojituksesta. Keskimääräinen vesipitoisuus on 90,6 % märkäpainosta. Suom³:ssä on kuiva-ainetta keskimäärin 97 kg. Kuiva-aineen määrällä eli turpeen tiheydellä tarkoitetaan sitä, minkä verran luonnontilassa olevassa tilavuusyksikössä on kuiva-ainetta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo turvemääriin painotettuna on 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Lämpöarvo on tärkeä mittari arvioitaessa energiaturpeen kelpoisuutta. Tuotantokel 86

88 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 poisten soiden näytteistä määritetty rikkipitoisuus on keskimäärin 0,21 % kuiva-aineesta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan todellinen rikkipitoisuus tulee ilmoittaa jos rikkipitoisuus on yli 0,50 % kuivapainosta, muutoin rikkipitoisuus ilmoitetaan luokkana esim. S0.25. Rikkipitoisuus ei ylittänyt 0,50 %:n arvoa yhdelläkään suolla. Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Raportissa käsitellyillä soilla ei ole tällä hetkellä turvetuotantoa. Muualla Ranuan kunnan alueella on tällä hetkellä turvetuotantoa 7:llä suolla: Karttalehdellä Näätäaapa; karttalehdellä Lumiaapa; karttalehdellä Hirviojanaapa; karttalehdellä Raakunsuo; karttalehdellä Karsikkosuo; karttalehdellä Sääskisuo ja karttalehdellä Tuomisuo. Tutkituista soista on turvelajin, maatuneisuuden ja turvemäärän perusteella energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita 32 suolla yhteensä hehtaaria (taulukko 2). Tämä on noin 24 % tutkitusta suoalasta. Soista 4 todettiin turvekerrostuman mataluuden ja pienuuden takia tuotantoon kelpaamattomiksi. Turvetuotantoalueen muodostamista haittaavat joidenkin soiden rikkonainen muoto ja varsinkin kumpumoreenialueilla suon sisällä olevat moreenisaarekkeet. Joillakin soilla on lampia, tai ne rajoittuvat vesistöön. Osa soista sijoittuu hyvin lähelle Simojokea, joka kuuluu koskiensuojelu- ja vesilain piiriin. Tämä on huomioitava mahdollista kuivatusta suunniteltaessa. Mikään tutkituista soista ei sijoitu soidensuojelualueille. Tutkituilla soilla ei yleensä ole energiaturvetuotantoa haittaavaa, heikosti maatunutta pintakerrosta. Kasvu/ ympäristöturvetuotantoon soveltuvia turpeita on Ranualla hyvin vähän. Ainoastaan Kotisuolta (129) ja Nuupasjärvensuolta (120) löytyy pienet alueet ympäristöturpeeksi mahdollisesti kelpaavaa rahkaturvetta. Tutkittujen soiden käyttökelpoinen energiaturvemäärä on 24,1 milj. suo-m³ ja turpeen kuiva-ainemäärä on 2,31 milj. tn. Turpeen energiasisältö on 13,7 milj. MWh ja 50 %:n käyttökosteudessa 11,7 milj. MWh. Yhden suo-m³:n sisältämä energiamäärä on keskimäärin 0,51 MWh 50 %:n käyttökosteudelle laskettuna. Soista, joista on otettu näytteitä laboratoriomäärityksiä varten, ja jotka soveltuvat energiaturvetuotantoon, on määritetty Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan laatuluokat tuhkapitoisuudelle (A), teholliselle lämpöarvolle (Q) ja rikkipitoisuudelle (S). Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus on 50 % (M50). Suot sijoittuvat yleensä tuhkapitoisuuden perusteella luokkiin A4.0 ja A6.0, tehollisen lämpöarvon perusteella luokkaan Q8.0 ja rikkipitoisuuden perusteella luokkiin S0.20 ja S0.25. Kaikilta soilta joilta on otettu tilavuustarkat näytteet ei ole tehty lämpöarvo- tai rikkiarvomäärityksiä, joten laatuluokkia ei näille soille tehollisen lämpöarvon ja rikkipitoisuuden suhteen voitu ilmoittaa. Raportissa olevat laatuluokat ovat lähinnä suuntaa antavia. 87

89 Jukka Räisänen KIITOKSET Ranuan turvetutkimusten maastotöihin osallistuivat kesällä 1984 tutkijoina geologi Matti Maunu, tutkimusassistentti Anne Sandberg ja tutkimusavustaja Timo Hirvasniemi. Tutkimuksiin liittyvistä maastotöistä vastasivat tutkimusavustajat Tauno Hakala, Hannu Hirvasniemi, Arto Illikainen ja Markku Virtanen. Turvenäytteiden analyysit rikkimäärityksiä lukuun ottamatta on Rovaniemellä tehnyt Maija Ylijääskö. Aineistoja ovat käsitelleet Timo Hirvasniemi ja Markku Virtanen vuosina Raportin käsikirjoituksen on tarkastanut Timo Suomi. Heille kaikille suuret kiitokset. KIRJALLISUUSLUETTELO Ekholm, M., Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja. Sarja s. Energiaturpeen laatuohje Polttoaineluokitus ja laadunmääritys, näytteenotto ja ominaisuuksien määritys. Nordic Innovation centre Nordtest, NT ENVIR 009. Method 23 s. Hänninen, P., Toivonen, T. ja Grundström, A Turvetutkimusten laskentamenetelmät. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti P 13.4/ 83/ s. Johansson, P. (toim.); Kujansuu, R. (toim.); Eriksson, B., Grönlund, T., Kejonen, A., Maunu, M., Mäkinen, K., Saarnisto, M., Virtanen, K., Väisänen, U., Pohjois-Suomen maaperä : maaperäkarttojen 1: selitys. Espoo: Geologian tutkimuskeskus. 236 s. Lappalainen, E., Sten, C-G. ja Häikiö, J., Turvetutkimusten maasto-opas. Geologian tutkimuskeskus, Opas N:o s. Maunu, M., Ranualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. Geologian tutkimuskeskus, maaperäosasto, raportti P 13.4/85/ s. Ruuhijärvi, R Suomen suoyhdistymätyypit. Suomen suot ja niiden käyttö. Suoseura ry. Helsinki. S Räisänen, J., Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa II. Geologian tutkimuskeskus, turveraportti s. Turveteollisuusliitto Turvetuotannon ympäristövaikutusten arviointi. Ohjeita turvetuotannon luonto- ja naapuruussuhdevaikutusten arvioimiseksi. 66 s. Virtanen, K.,Hänninen, P., Kallinen, R-K., Vartiainen, S., Herranen, T., Jokisaari, R., Suomen turvevarat Geologian tutkimuskeskus. Tutkimusraportti s. Väyrynen, T., Aaltonen, R., Haavikko, H., Juntunen, M., Kalliokoski, K., Niskala, A.-L. ja tukiainen, O Turvetuotannon ympäristönsuojeluopas. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. 87 s. 88

90 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Taulukko 1. Ranualla tutkittujen soiden pinta-ala, turvekerrostumien paksuus, maatuneisuus ja turvemäärä.. Suon Suon nimi Kartta- Pinta- Keskipaksuus (m) Yht. Keskimaat. Turvemäärä (milj. suo-m3) ala S1- nro lehti (ha) 3 S4 S5-10 (m) S5-10 Koko S1-3 S4 S5-10 Yht C1-10 C1-10 suo C Nimetönsuo ,1 0,3 0,3 0,7 5,9 3,9 0,10 0,23 0,25 0, Niittylamminaapa ,0 0,2 1,1 1,3 4,5 4,3 0,03 0,13 0,94 1, Autionaapa ,0 0,3 0,7 1,0 4,8 4,1 0,03 0,23 0,52 0, Peura-aapa ,0 0,1 1,1 1,2 4,7 4,3 0,04 0,36 2,61 3, Peurajärvensuo ,0 0,2 1,2 1,4 5,0 4,7 0,00 0,09 0,86 0, Rytisuo ,1 0,1 1,7 1,8 4,3 4,1 0,11 0,16 3,52 3, Autiokankaansuo ,0 0,2 1,8 2,0 4,4 4,2 0,01 0,18 1,44 1, Tuumasuo ,1 0,1 0,7 0,9 5,0 4,4 0,11 0,16 0,88 1, Rautasuo ,0 0,1 1,1 1,2 4,1 3,9 0,13 0,66 4,61 5, Roominlamminsuo ,1 0,1 0,6 0,8 5,1 4,5 0,16 0,35 1,98 2, Kylmänpohjanvaaransuo ,0 0,1 1,2 1,3 5,0 4,9 0,08 0,12 2,20 2, Saarisuo ,1 0,1 1,1 1,3 5,1 4,9 0,12 0,13 1,69 1, Siltasuo ,0 0,2 0,9 1,1 4,6 4,2 0,00 0,34 1,62 1, Isosuo ,0 0,1 0,9 1,0 4,0 3,9 0,05 0,38 2,93 3, Iso latvasuo ,0 0,1 1,4 1,5 4,4 4,2 0,03 0,06 1,60 1, Pajusuo ,0 0,2 0,7 0,9 4,1 3,9 0,03 0,25 1,27 1, Ryyppysaarensuo ,1 0,3 0,8 1,2 5,2 4,5 0,06 0,19 0,62 0, Isoaapa ,0 0,3 0,9 1,2 4,2 3,8 0,03 0,40 1,10 1, Nuupasjärvensuo ,0 0,1 1,0 1,1 4,6 4,3 0,06 0,16 1,03 1, Näätäsuo ,1 0,1 0,8 1,0 4,7 4,3 0,11 0,15 1,31 1, Järvenpäänsuo ,0 0,1 0,9 1,0 4,5 4,4 0,01 0,05 0,53 0, Lakikummunsuo ,0 0,2 1,3 1,5 5,2 5,0 0,02 0,11 0,83 0, Särkilamminsuo ,1 0,2 0,9 1,2 4,3 3,9 0,12 0,24 1,58 1, Kotiojanvarsisuo ,1 0,2 0,6 0,9 4,8 3,9 0,10 0,25 0,80 1, Rovastinaapa ,0 0,1 0,8 0,9 5,3 5,0 0,03 0,18 1,56 1, Äijänsuo ,0 0,1 0,8 0,9 3,9 3,7 0,02 0,28 2,28 2, Teerisuo ,0 0,2 0,5 0,7 5,3 4,3 0,03 0,11 0,24 0, Kotisuo ,1 0,2 0,7 1,0 5,1 4,5 0,15 0,35 1,74 2, Kaakkurisuo ,0 0,1 1,0 1,1 4,5 4,3 0,00 0,09 0,77 0, Vesilaskunsuo ,0 0,1 0,9 1,0 4,6 4,4 0,01 0,09 0,61 0, Porokuusikonsuot ,0 0,3 0,9 1,2 5,0 4,4 0,03 0,21 0,70 0, Ylimmäinen makkara-aapa ,1 0,2 1,2 1,5 5,4 5,0 0,22 0,38 2,62 3, Lassinsuo ,0 0,2 0,6 0,8 4,8 4,4 0,06 0,22 0,71 0, Kaarlesuo p ,0 0,0 1,0 1,0 4,5 4,4 0,06 0,07 1,57 1, Korkiakummunsuo ,0 0,2 1,6 1,8 4,4 4,2 0,02 0,16 1,66 1, Mutjunlatvasuo ,0 0,1 0,6 0,7 4,5 4,2 0,02 0,06 0,31 0,39 YHTEENSÄ/ PAINOTETTU KA ,04 0,14 0,95 1,1 4,6 4,3 2,19 7,58 51,49 61,26 89

91 Jukka Räisänen Taulukko 2. Suot (nro ja nimi), joilla on käyttökelpoisia turvevaroja: 1 = käyt tökelpoinen pinta-ala (ha), 2 = käyttökelpoinen energiaturvemäärä (milj. suo-m 3 ), 3 = vastaava kuiva-ainesisältö ( mil j. t), 4 = kuivan turpeen energiasisältö ( milj. MWh), 5 = 50% :n kosteudessa olevan turpeen energiasisältö (milj. MWh ), 6 = energiamäärä (MWh) / suo-m 3 :n turvesisältö (50 %:n käyttökosteudessa). Suon nimi Niittylamminaapa 24 0,450 0,044 0,251 0,220 0, Autionaapa 13 0,190 0,020 0,114 0,101 0, Peura-aapa 81 1,336 0,139 0,808 0,688 0, Peurajärvensuo 26 0,552 0,050 0,285 0,251 0, Rytisuo 99 2,327 0,175 0,980 0,864 0, Autiokankaanaapa 49 1,107 0,090 0,510 0,448 0, Tuumasuo 17 0, Rautasuo 139 2,258 0,230 1,364 1, Roominlamminsuo 27 0,417 0,048 0,278 0,245 0, Kylmänpohjanvaaransuo 72 1,200 0,131 0,771 0,683 0, Saarisuo 43 0,697 0,075 0,429 0,377 0, Siltasuo 49 0,923 0,097 0,544 0,480 0, Isosuo 39 0,647 0,063 0,368 0,325 0, Iso latvasuo 44 0,946 0,076 0,440 0,387 0, Pajusuo 29 0,419 0,039 0,227 0,199 0, Ryyppysaarensuo 15 0,224 0,025 0,144 0,127 0, Isoaapa 38 0,604 0,059 0,353 0,313 0, Nuupasjärvensuo 30 0,556 0,056 0,314 0,278 0, Näätäsuo 29 0,623 0,060 0,334 0,296 0, Järvenpäänsuo 15 0,286 0,027 0,155 0,136 0, Lakikummunsuo 24 0,505 0,044 0,257 0,227 0, Särkilamminsuo 40 0,608 0,061 0,353 0,311 0, Kotiojanvarsisuo 16 0,260 0,030 0,172 0,151 0, Rovastinaapa 40 0,501 0,075 0,431 0,379 0, Äijänsuo 50 0,975 0,098 0,566 0,499 0, Kotisuo 31 0,660 0,065 0,774 0,331 0, Kaakkurisuo 13 0,257 0,027 0,154 0,135 0, Vesilaskunsuo 17 0,254 0,025 0,145 0,127 0, Porokuusikonsuot 25 0,432 0,044 0,252 0,223 0, Ylimmäinen makkara-aapa 97 1,904 0,179 1,040 0,915 0, Kaarlesuo p 32 0,498 0,047 0,269 0,237 0, Korkiakummunsuo 60 1,211 0,117 0,656 0,575 0,475 YHTEENSÄ ,128 2,316 13,738 11,732 Ka 0,507 90

92 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 LEIKKAUSPROFIILEISSA KÄYTETYT MERKINNÄT JA LYHENTEET LIITE 1(1) TURVEPROFIILIT: SUOTYYPIT Letot Rämeet WAL Warnstorfii -letto RHSR Ruohoinen sararäme CAL Campylium -letto VSR Varsinainen sararäme SRIL Scorpidium -rimpiletto LKNR Lyhytkorsinevaräme DRIL Revolvens -rimpiletto TR Tupasvillaräme CRIL Calliergon richardsonii -rimpiletto PSR Pallosararäme KOL Koivuletto KR Korpiräme LUL Luhtaletto KGR Kangasräme LASU Lähdesuo IR Isovarpuinen räme VKR Vaivaiskoivuräme Nevat RR Rahkaräme (vanh.) LUN Luhtaneva KARR Kanervarahkaräme RHSN Ruohoinen saraneva VARR Variksenmarjarahkaräme VSN Varsinainen saraneva TURR Tupasvillarahkaräme ORIN Oligotrofinen rimpineva MURR Muurainrahkaräme MRIN Mesotrofinen rimpineva KER Keidasräme OLKN Ombrotrofinen lyhytkortinen neva KANR Kalvakkanevaräme MLKN Minerotrofinen lyhytkortinen neva RINR Rimpinevaräme OKN Oligotrofinen kalvakkaneva LR Lettoräme MKN Mesotrofinen kalvakkaneva SIN Silmäkeneva Korvet RN Rahkaneva (vanh.) VK Varsinainen korpi (vanh.) KARN Kanervarahkaneva VLK Varsinainen lettokorpi VARN Variksenmarja rahkaneva KOLK Koivulettokorpi TURN Tupasvilla rahkaneva LHK Lehtokorpi MURN Muurainrahkaneva RHK Ruoho- ja heinäkorpi TIHP Tihkupinnat KGK Kangaskorpi KUN Kuljuneva VTEK Varsinainen tervaleppakorpi RTEK Ruohoinen tervaleppäkorpi Muuttumat MSK Mustikkakorpi SOTK Soistuva turvekangas MRK Muurainkorpi KSMU Karhunsammalmuuttuma MKK Metsäkortekorpi RHTK Ruohoturvekangas KUK Kurjenpolvikorpi MTK Mustikkaturvekangas SAK Saniaiskorpi PTK Puolukkaturvekangas NK Nevakorpi VATK Varputurvekangas PAVI Pajuviita JATK Jäkäläturvekangas RAK Rääseikkö KH Kytöheitto PE Pelto (turvepohjainen) Lisämerkinnät TA Tuotantoalue LU Luonnontilainen YHJA Yhdyskuntajäte alue OJ Ojikko MU Muuttuma TK Turvekangas UK Uusiokäyttö 91

93 Jukka Räisänen LIITE 1(2) Turvelajit Värikoodi S Rahka (Sphagnum) Vihreä CS Carex-Sphagnum (sara-rahka) Vihreä BS Bryales-Sphagnum (ruskosammal-rahka) Vihreä C Sara (Carex) Oranssi SC Sphagnum-Carex (rahka-sara) Oranssi BC Bryales-Carex (ruskosammal-sara) Oranssi B Ruskosammal (Bryales) Violetti CB Carex-Bryales (sara-ruskosammal) Violetti SB Sphagnum-Bryales (rahka-ruskosammal) Violetti Turpeen lisätekijät ER Tupasvilla (Eriophorum) L Puuaines (Lignidi) N Varpuaines (Nanolignidi) EQ Korte (Equisetum) PR Järviruoko (Phragmites) SH Suoleväkkö (Scheuchzeria) TR Tupasluikka (Trichophorum) MN Raate (Menyanthes) ML Siniheinä (Molinia) SP Järvikaisla (Scirpus) SUON POHJALLA Liejut Mineraalimaalajeja JAMU Järvimuta SA Savi HDLJ Hieno detrituslieju HS Hiesu KDLJ Karkea detrituslieju HT Hieta SALJ Savilieju HK Hiekka HSLJ Hiesuinen lieju SR Sora MR Moreeni KI Kivikko LO Lohkareikko Kemiallisia saostumia (välikerroksina tai pinnassa/pohjalla) SISS Rautakarbonaatti (Sideriitti) LISS Suomalmi (Limoniitti) RASS Keltamulta (Rautaokra) VISS Sinimaa (Ferrofosfaatti, Vivianiitti) ALSS Aluna DOSS Doppleriitti MAATUNEISUUSPROFIILIT Maatuneisuus Värikoodi H1-3 Heikosti maatuneet pintaturpeet Tumman vihreä H4 Väliturpeet Keltainen H5-6 Kohtalaisen hyvin maatuneet turpeet Punainen H7- Hyvin maatuneet turpeet Vaalean ruskea 92

94 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 93

95 Jukka Räisänen 94

96 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 VUOSIEN AIKANA ILMESTYNEET TURVETUTKIMUSRAPORTIT 1. Erkki Raikamo (1980). Sysmän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 55 s. 3. Erkki Raikamo (1980). Hollolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 71 s. 5. Markku Mäkilä (1980). Tutkimus Toholammin soiden käyttökelpoisuudesta ja turpeen eri ominaisuuksien riippuvuuksis ta. 149 s. 6. Erkki Raikamo (1980). Kärkölän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 65 s. 7. Erkki Raikamo (1980). Koski HL:n turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 40 s. 8. Erkki Raikamo (1980). Hartolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 128 s. 10. Jukka Leino (1980). Rantasalmen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 81 s. 13. Erkki Raikamo (1980). Asikkalan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 63 s. 14. Erkki Raikamo (1980). Orimattilan ja Artjärven turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 70 s. 15. Erkki Raikamo (1980). Nastolan ja Lahden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 57 s. 16. Erkki Raikamo (1980). Heinolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 64 s. 17. Erkki Raikamo (1980). Padasjoen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 76 s. 20. Eino Lappalainen ja Hannu Pajunen (1980). Lapin turvevarat, yhteenveto vuosina Lapissa tehdyistä turvetutki muksista. 229 s. 23. Erkki Raikamo (1980). Päijät-Hämeen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 110 s. 55. Carl-Göran Stén ja Timo Varila (1981). Raportti Punkalaitumen turvevaroista ja niiden käyttömahdollisuuksista. 67 s. 60. Helmer Tuittila (1981). Laitilan turvevarat. 150 s. 61. Jukka Leino (1981). Karttulassa tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 59 s. 62. Jukka Leino (1981). Pielavedellä tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 61 s. 63. Markku Mäkilä ja Tapio Toivonen (1981). Pyhäjärven (01.) turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 215 s. 64. Jukka Häikiö ja Hannu Pajunen (1981). Ylikiimingin inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. 58 s. 91. Helmer Tuittila (1982). Mynämäen turvevarat. Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. 175 s. 98. Tapio Toivonen (1982). Pihtiputaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osaraportti Pihtiputaan soiden turvevarojen koko naisinventoinnista. 73 s. 99. Jukka Häikiö, Jouko Saarelainen ja Pirjo Löytynoja (1982). Sotkamon kunnassa inventoidut turvevarat ja niiden soveltu vuuspolttoturvetuotantoon. 84 s Ari Luukkanen (1982). Väliraportti Pielavedellä 1981 tutkittujen soiden turvevaroista ja niiden käyttökelpoisuudesta. 137 s Jukka Häikiö (1982). Tutkimus Kiimingin soista ja turvevaroista. 73 s Jukka Leino (1982). Joroisten turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 145 s Jukka Leino ja Juha Saarinen (1982). Tuupovaaran turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 283 s Carl-Göran Stén, Riitta Korhonen ja Lasse Svahnbäck. Petäjäveden karttalehden (2234) itäosan suot. Väliraportti Petäjävedellä, Korpilahdella, Jyväskylän mlk:ssa ja Jämsänkoskella tehdyistä turvetutkimuksista. 119 s Jukka Häikiö, Jouko Saarelainen ja Pirjo Löytynoja (1982). Kuhmon kunnassa tutkitut turvevarat ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. 141 s Erkki Raikamo ja Jouko Kokko (1982). Isojoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 287 s Erkki Raikamo ja Pertti Silén (1982). Kauhajoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. Loppuraportti Kauhajoen turvevarojen kokonaisinventoinnista. 311 s Timo Varila (1982). Ylikiimingin inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa ll. 116 s Pauli Hänninen (1983). Pudasjärven inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 229 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1983). Luumäen ja lähikuntien eräiden soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 83 s Helmer Tuittila (1983). Pöytyän turvevarat. Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. 97 s Tapio Toivonen (1983). Jaalan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 88 s Kimmo Virtanen (1983). Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 45 s Kimmo Virtanen ja Olli Ristaniemi (1983). Kuivaniemellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 169 s Jukka Leino (1983). Virtasalmen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 119 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1990). Miehikkälän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Uusittu ja täydennetty painos. 109 s Juha Saarinen (1983). Jäppilän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 65 s Ari Luukkanen (1983). Pielavedellä 1981 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 196 s Erkki Raikamo ja Pertti Silén (1983). Karijoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 84 s Erkki Raikamo, Jouko Kokko ja Riitta Lappalainen (1983). Teuvan suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 179 s Jukka Leino (1983). Kerimäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 85 s Kimmo Virtanen (1983). Pihtiputaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa II. Osaraportti Pihtiputaan soiden turvevarojen kokonaisselvityksestä. 94 s. 95

97 Jukka Räisänen 134. Jouko Kokko (1983). Karttalehdillä 2222 (Seinäjoki) ja 2311 (Lapua) v tutkitut suot ja niiden turvevarat. 111 s Jouko Kokko (1983). Ylihärmän suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 35 s Pauli Hänninen (1983). Pudasjärven inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa II. 138 s Jukka Häikiö, Hannu Pajunen ja Kimmo Virtanen (1983). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 100 s Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1983). Jämijärven suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. 68 s Helmer Tuittila (1983). Yläneen turvevarat. Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. 144 s Ari Luukkanen (1983). Juankosken turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. 114 s Eino Lappalainen ja Tapio Toivonen (1984). Laskelmat Suomen turvevaroista. 104 s Matti Maunu (1983). Tervolassa vuonna 1982 tutkitut suot ja niiden turvevarat. 26 s Jouko Saarelainen (1984). Sonkajärven suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 254 s Matti Maunu (1984). Simossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 34 s Jukka Leino (1984). Pieksämäen mlk:ssa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Olli Ristaniemi (1984). Petäjäveden kunnan länsiosan turvevarat. 108 s Olli Ristaniemi ja Carl-Göran Sten (1984). Petäjäveden kunnassa suoritetut turvetutkimukset. 12 s Jukka Häikiö ja Heimo Porkka (1984). Ristijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s Hannu Pajunen (1984). Yli-Iissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 100 s Jukka Leino ja Juha Saarinen (1984). Haukivuorella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Anne Nokela (1984). Kittilässä vuosina tutkittujen soiden turvevarat ja niiden tuotantokel poisuus. 441 s Pauli Hänninen (1984). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa III. 95 s Eino Lappalainen, Pauli Hänninen, Pekka Hänninen, Leevi Koponen, Jukka Leino, Heikki Rainio ja Raimo Sutinen (1984). Geofysikaalisten mittausmenetelmien soveltuvuus maaperätutkimuksiin. 36 s Tapio Toivonen (1984). Valkealan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 331 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1984). Anjalankosken turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 280 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1984). Elimäen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 53 s Markku Mäkilä, Kari Lehmuskoski ja Ale Grundström (1984). Savitaipaleen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 114 s Ari Luukkanen (1984). Pielavedellä 1982 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 85 s Juha Saarinen ja Riitta Lappalainen (1984). Jurvan suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 171 s Hannu Pajunen ja Timo Varila (1984). Ylikiimingin inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa III. 167 s Jukka Häikiö ja Heimo Porkka (1984). Kajaanissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 110 s Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1984). Sievissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 288 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1984). Vihannissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 169 s Ari Luukkanen (1985). Kaavilla 1982 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 66 s Jukka Leino (1985). Kuopiossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 95 s Eino Lappalainen ja Pauli Hänninen (1985). Maatutkaluotaimen ja suosondin soveltuvuus turvetutkimuksiin. 24 s Jouko Saarelainen (1985). Sonkajärven suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa s Jukka Häikiö, Pirjo Löytynoja ja Heimo Porkka (1985). Kajaanissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 178 s Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1985). Kankaanpään itäosan suot ja niiden turvevarojen käyttökelpoisuus. 115s Pauli Hänninen (1985). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IV. 113 s Jukka Häikiö, Pirjo Löytynoja ja Heimo Porkka (1985). Kajaanissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa III. 142 s Kimmo Virtanen (1985). Pattijoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 163 s Matti Maunu (1985). Ranualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 234 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1985). Virolahden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 90 s Erkki Raikamo ja Pertti Silén (1985). Kristiinan kaupungin suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 203 s Ari Luukkanen (1986). Pielavedellä 1983 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 174 s Riitta Korhonen (1986). Jämsässä ja Jämsänkoskella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 160 s Hannu Pajunen (1986). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 135 s Jouko Saarelainen (1986). Vieremän suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 208 s Jukka Leino ja Jouko Kokko (1986). Lieksan suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa I. 212 s Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1986). Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 179 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1986). Vehkalahden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 195 s Tapio Muurinen (1986). Rovaniemen alueen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa I. 185 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1986). Vihannissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 207 s Hannu Pajunen (1986). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 98 s. 96

98 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa Jukka Häikiö (1986). Pulkkilassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 98 s Tapio Toivonen (1986). Virtain turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 225 s Pauli Hänninen (1986). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa V. 121 s Jukka Leino (1987). Kerimäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 191 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1987). Haapavedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 131 s Jouko Saarelainen (1987). Vieremän suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa II. 221 s Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1987). Ylivieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 77 s Ari Luukkanen (1987). Siilinjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat sekä turpeiden soveltuvuus jätevesilietteen käsittelyyn ja polttoturvetuotantoon. 57 s Tapio Muurinen (1987). Turvevarojen inventointi Kittilässä vuonna s Tapio Toivonen (1987). Mäntyharjun turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 217 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1987). Kotkan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 99 s Tapio Muurinen (1987). Rovaniemen alueen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa II. 73 s Pauli Hänninen ja Eino Lappalainen (1987). Maatutkan ja suosondin soveltuvuus turvevarojen määrän ja laadun selvittämi seen. 31 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1987). Ruukissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 163 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1987). Pyhtään turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 88 s Sirkka Lojander (1987). SPSSX-tilasto-ohjelmiston käyttö turvetutkimuksissa. 51 s Hannu Pajunen (1987). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa III. 83 s Jukka Häikiö ja Heimo Porkka (1987). Vuolijoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 192 s Tapio Toivonen (1988). Närpiön turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 275 s Jukka Leino (1988). Pieksämäen mlk:ssa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1988). Ruukissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 158 s Tapio Muurinen (1988). Turvetutkimukset Tervolassa vuonna s Pauli Hänninen (1988). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VI. 136 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1988). Kuusankoskella ja Kouvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 56 s Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1988). Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1988). Kankaanpään länsiosan suot ja niiden turvevarojen käyttökelpoisuus. 93 s Jouko Saarelainen (1988). Juuan kunnassa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 242 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1988). Iitin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 102 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1988). Oulaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 239 s Jukka Leino ja Pertti Silén (1988). Suonenjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 270 s Pekka Hänninen (1988). Atk:n hyväksikäyttö turveinventoinnin ja tutkimuksen apuna. 37 s Riitta Korhonen (1988). Keuruulla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1988). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 168 s Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1989). Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s Jukka Leino (1989). Jäppilässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 ja yhteenveto. 116 s Tapio Toivonen (1989). Ähtärin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa s Jouko Saarelainen (1989). Ilomantsin kunnassa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa s Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen (1989). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VII. 324 s Timo Suomi (1989). Isokyrössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 69 s Hannu Pajunen (1989). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IV. 137 s Tapio Muurinen (1989). Simossa vuosina tutkitut suot ja niiden turvevarat. 213 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1989). Ylämaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 142 s Jukka Leino (1989). Hankasalmella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1989). Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 96 s Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1989). Parkanon suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa s Ari Luukkanen (1989). Nilsiässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 109 s Carl-Göran Stén ja Tapio Toivonen (1990). Kihniössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 151 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1990). Limingassa, Lumijoella ja Temmeksellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 148 s Jukka Leino ja Jouko Saarelainen (1990). Outokummussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen (1990). Simon suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa II. 238 s Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen (1990). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VIII. 403 s Hannu Pajunen (1990). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa V. 141 s Tapio Toivonen (1990). Kuortaneen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 212 s. 97

99 Jukka Räisänen 243. Timo Suomi (1991). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa II. 150 s Martti Korpijaakko (1991). Kannonkoskella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 58 s Tapio Toivonen (1991). Töysässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 107 s Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen (1991). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IX. 129 s Tapio Toivonen (1991). Ähtärin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa s Jukka Leino (1992). Pieksämäen mlk:ssa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1992). Mäntsälän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 50 s Hannu Pajunen (1992). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IV. 22 s Jukka Leino (1992). Pieksämäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 19 s Pauli Hänninen ja Satu Jokinen (1992). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa X. 20 s Tapio Toivonen (1992). Alavudella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 48 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1992). Tuuloksen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 36 s Carl-Göran Stén (1992). Valkeakosken suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 38 s Riitta Korhonen (1992). Leivonmäellä tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. 34 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1992). Haapavedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (1993). Nurmossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 50 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1993). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1993). Lammin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 58 s Timo Suomi (1993). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa III. 24 s Jukka Häikiö, Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1993). Paltamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoi suus. 39 s Timo Suomi (1993). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa IV. 25 s Tapio Muurinen (1993). Kuivaniemen soiden ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa II. 95 s Riitta Korhonen (1993). Peräseinäjoella tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. 40 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1993). Ristijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa s Tapio Toivonen ja Pertti Silén (1993). Kurikassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s Tapio Toivonen (1993). Seinäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 26 s 269. Hannu Pajunen (1993). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VI. 27 s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1993). Karkkilan suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 44 s Jukka Häikiö (1993). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XI. 27 s Riitta Korhonen (1993). Multialla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1994). Hyrynsalmella tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeen käyttökelpoisuus. 55 s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1994). Humppilan ja Jokioisten suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 41 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1994). Pyhäsalmella tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa II.18 s Jukka Häikiö ja Heikki Sutinen (1994). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XII. 37 s Jukka Leino ja Heimo Porkka (1994). Uuraisten kunnassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (1994). Lapualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 49 s Pauli Hänninen ja Heikki Sutinen (1994). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XIII, 43 s Hannu Pajunen (1994). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Timo Suomi (1994). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa V. 41 s Hannu Pajunen ja Heikki Sutinen (1994). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VII. 30 s Tapio Toivonen (1994). Eurassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 33 s Carl-Göran Stén & Markku Moisanen (1994). Tammisaaren suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa s Hannu Pajunen ja Heikki Sutinen (1995). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VIII. 44 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1995). Kärsämäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 88 s Carl-Göran Stén & Markku Moisanen (1995). Karvian suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa s Riitta Korhonen (1995). Lehtimäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 34 s Tapio Toivonen (1995). Ilmajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 41 s Hannu Pajunen (1995). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IX. 28 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1995). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 83 s Pauli Hänninen ja Heikki Sutinen (1995). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XIV. 33 s Tapio Toivonen (1995). Ylistarossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 36 s Martti Korpijaakko (1995). Perhossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 32 s Hannu Pajunen (1996). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1996). Kurussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 23 s. 98

100 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa Tapio Toivonen (1996). Isossakyrössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1996). Lappi Tl:n suot ja niiden turvevarat. 26 s Timo Suomi (1996). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa VI. 40 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1996). Nurmeksessa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa s Pauli Hänninen ja Heikki Sutinen (1996). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XV. 29 s Riitta Korhonen (1996). Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (1997). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa V. 33 s Tapio Toivonen (1997). Laihialla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 37 s Tapio Muurinen (1997). Yli-Iin soiden ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1997). Inkoon, Siuntion ja Kirkkonummen tutkitut suot sekä turpeen käyttökelpoisuus. 61 s Martti Korpijaakko (1997). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 19 s Tapio Toivonen (1997). Heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitus. 38 s Carl-Göran Stén (1997). Huittisten tutkitut suot ja turpeen käyttökelpoisuus. 41 s Jukka Häikiö, Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1997). Sotkamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa II. 48 s Hannu Pajunen (1998). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VI. 43 s Martti Korpijaakko (1998). Kyyjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 23 s Markku Mäkilä ja Tapio Toivonen (1998). Turvetutkimusten ja johtavuusluotausten käyttömahdollisuudet suoalueen ympäristötutkimuksissa: esimerkkinä Lapuan Löyhinkinevan jätevesialue. 25 s Carl-Göran Stén (1998). Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa s Jukka Leino ja Heimo Porkka (1998). Kangasniemellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 62 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1998). Sonkajärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa s Heikki Sutinen (1999). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XVI. 30 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1999). Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s 319. Tapio Toivonen (1999). Maalahdessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 42 s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1999). Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus. 40 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1999). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa s Martti Korpijaakko (2000). Vetelissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 57 s Tapio Muurinen (2000). Iin soiden ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 44 s Martti Korpijaakko (2000). Evijärven kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Martti Korpijaakko (2000). Kaustisen kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 34 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (2000). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa s 327. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2000). Espoon ja Kauniaisten suot. 59 s Hannu Pajunen (2001). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Martti Korpijaakko (2001). Evijärven kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Martti Korpijaakko (2001). Kortesjärven kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 49 s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2001). Sallassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Heikki Sutinen (2001). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XVII. 31 s 333. Ari Luukkanen (2001). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (2001). Porvoossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 29 s Martti Korpijaakko ja Pertti Silén (2002). Halsualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s Jukka Leino (2002). Mikkelin kunnassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 106 s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2002). Hämeenlinnan suot. 34 s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2002). Rengon suot ja niiden turvevarat. 53 s Tapio Toivonen (2002). Alajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2002). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Ari Luukkanen (2002). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2002). Tutkimus Haukiputaan soista ja turvevarojen käyttökelpoisuudesta. 58 s Riitta Korhonen ja Timo Suomi (2003). Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (2003). Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. 99

101 Jukka Räisänen 345. Kimmo Virtanen, Riitta-Liisa Kallinen ja Teuvo Herranen (2003). Alavieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 47 s Ari Luukkanen (2003). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (2003). Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 40 s Ari Luukkanen (2003). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen (2004). Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Riitta-Liisa Kallinen (2004). Kaavilla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2004). Kiimingin suot, turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa s Tapio Toivonen (2004). Multialla tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. Osa s Tapio Toivonen (2004). Pernajassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 26 s Ari Luukkanen (2004). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s 355. Jukka Leino (2004). Tohmajärven kunnassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2004). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Timo Suomi ja Riitta Korhonen (2004). Karviassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2004). Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa s Carl-Göran Stén ja Tapio Toivonen (2005). Kokemäen suot ja niiden turvevarat. 44 s Jukka Turunen ja Teuvo Herranen (2005). Ylivieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen (2005). Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Ari Luukkanen (2005). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (2005). Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 64 s Tapio Toivonen ja Timo Suomi (2006). Merikarvialla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 48 s Riitta Liisa Kallinen (2006). Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2006). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niden turvevarat. Osa s Jukka Turunen (2006). Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Ari Luukkanen (2006). Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (2006). Noormarkussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 50 s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2006). Hämeenkyrössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 52 s Carl-Göran Stén (2006). Ahvenanmaan tutkitut suot. 65 s Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski (2006). Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 59 s Hannu Pajunen (2007). Oulun turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2007). Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2007). Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 98 s Ari Luukkanen (2007). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Turunen ja Matti Laatikainen (2007). Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2007). Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 80 s Kimmo Virtanen ja Timo Hirvasniemi (2007). Turvetuotantoalueiden hankintaopas PK-turvetuottajille. 44 s Tapio Toivonen ja Samu Valpola (2007). Pomarkussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 82 s Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen (2008). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Riitta-Liisa Kallinen (2008). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Häikiö (2008). Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Ari Luukkanen (2008). Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2008). Ikaalisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 106 s Matti Maunu, Jukka Räisänen ja Timo Hirvasniemi (2008). Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. 47 s Jukka Turunen (2008). Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2008). Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Timo Suomi, Kari Lehmuskoski, Markku Moisanen ja Riitta Korhonen (2008). Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2008). Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. 100

102 Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2009). Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen ja Heikki Meriluoto (2009). Siikalatvan turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2009). Oravaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 60 s Ari Luukkanen (2009). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2009). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Teuvo Herranen (2009). Turpeen rikkipitoisuus Suomessa. 61 s Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen (2009). Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2009). Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Jukka Turunen ja Matti Laatikainen (2009). Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Räisänen (2009). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Hannu Pajunen (2010). Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Heikki Meriluoto ja Ilkka Aro (2010). Kuusamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. 79 s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2010). Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa s Ari Luukkanen (2010). Maaningalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 56 s Teuvo Herranen (2010). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto (2010). Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Asta Harju (2010). Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2010). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Jukka Leino (2010). Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Makku Moisanen (2010). Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Räisänen (2010). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Tutustu turvepaikkaan: Julkaisun myynti: Geologian tutkimuskeskus / Kirjasto PL 1237, Kuopio Puh tai Fax s-posti: [email protected] KOPIJYVÄ OY Kuopio 2011 ISBN ISSN