Turvetutkimusraportti 450

Transkriptio

1 436. Tapio Toivonen (2013). Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 66 s Riitta-Liisa Kallinen (2013). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (2013). Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2013). Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2013). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Heikki Meriluoto (2013). Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Teuvo Herranen (2013). Vöyrissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 115 s Markku Mäkilä, Heikki Säävuori, Oleg Kuznetsov ja Ale Grundström (2013). Suomen soiden ikä ja kehitys. 67 s Ari Luukkanen (2013). Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus (2013). Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Janne Kivilompolo (2013). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Markku Moisanen (2013). Lopen tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Jani Palola (2014). Alajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Riitta-Liisa Kallinen (2014). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Turunen (2014). Paltamossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. GRANO OY Kuopio 2014 ISBN (nid.) ISBN (PDF) ISSN GTK Turvetutkimusraportti 450 Paltamossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Jukka Turunen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Paltamossa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Paltamo, northern Finland Part 2 Jukka Turunen

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 450 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 450 Jukka Turunen PALTAMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Paltamo, northern Finland Part 2 Espoo 2014

3 Turunen, J Paltamossa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 450, 65 sivua, 44 kuvaa, 1 taulukko ja 5 liitettä. Geologian tutkimuskeskus tutki vuosina Paltamossa 27 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha. Maastossa määritettiin suon pinnan korkeus, suotyyppi, turvelaji, turpeen maatuneisuus, liekoisuus ja pohjamaalaji. Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 606 näytettä, joista kaikista määritettiin vesipitoisuus ja tuhkapitoisuus. Tiheysmäärityksiä tehtiin 566, lämpöarvomäärityksiä 218, hiili- ja typpimäärityksiä 81 ja rikkipitoisuusmäärityksiä 148 kappaletta. Pinta-alalla painotettuna tutkittujen soiden suotyyppihavainnoista oli 48 % rämeitä, 36 % turvekankaita, 9 % avosoita, 4 % peltoja ja 3 % korpia. Luonnontilaisten tai luonnontilaista vastaavien suotyyppien osuus oli 9 % havainnoista. Turvemäärällä painotettuna tutkittujen soiden turpeista oli rahkavaltaisia 54 %, saravaltaisia 43 % ja ruskosammalvaltaisia 3 %. Turvekerrostumien keskimaatuneisuus (H 1 10 ) on 5,4. Tässä raportissa tutkittujen soiden keskisyvyys oli 1,0 m ja kokonaisturvemäärä 36,2 milj. suo-m 3. Tutkitusta suoalasta oli yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 887 ha, jonka kokonaisturvemäärä on noin 21,3 milj. suo-m 3. Paltamon turvekerrostumien kuiva-ainemäärällä painotettu tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,5 %, turpeen kuiva-ainepitoisuus 95 kg/suo-m 3, tehollinen lämpöarvo 21,4 MJ/kg, hiilipitoisuus 53,2 %, typpipitoisuus 1,84 % ja rikkipitoisuus 0,31 % turpeen kuivapainosta. Tutkituista soista energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 22 suolta yhteensä 698 ha. Tämä on 20 % tutkitusta kokonaissuoalasta. Paltamon soiden yhteenlaskettu käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 15,2 milj. suo-m 3 eli 1,4 milj. tonnia kuiva-aineena. Soiden energiasisältö (50 %:n käyttökosteudessa) on vastaavasti 27,3 milj. GJ eli noin 7,6 TWh. Vaalean rahkaturpeen tuotantoon soveltuvia alueita löytyi yhdeltä suolta 12 ha. Käyttökelpoiset vaaleat rahkaturvevarat ovat yhteensä noin 0,1 milj. suo-m 3. Asiasanat (Geosanasto, GTK): turve-esiintymät, suot, turve, polttoturve, varat, Paltamo Jukka Turunen Geologian tutkimuskeskus PL Kuopio Sähköposti: jukka.turunen@gtk.fi ISBN (nid.) ISBN (PDF) ISSN

4 Turunen, J Paltamossa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 2. The peatlands and peat resources of Paltamo, northern Finland, Part 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 450, Geological Survey of Finland, Report of peat investigation 450, 65 pages, 44 figures, 1 table and 5 appendices. The Geological Survey of Finland studied 27 peatlands (total ha) in Paltamo municipality in Elevation, site type, peat type and its decomposition degree, snag content and subsoil type were determined and recorded in the field. A total of 606 samples were analysed for water and ash content, 566 samples for dry bulk density, 218 samples for net calorific value, 81 samples for carbon and nitrogen content and 148 samples for sulphur content. The most common peatland types were pine bogs (48 %), drained peatland forest types (36 %), open fens (9 %), cultivated peat soils (4 %) and spruce mires (3 %). The proportion of undrained peatlands was 9 %. The distribution of Sphagnum, Carex and Bryales dominated peat was 54, 43 and 3 %, respectively. The mean degree of peat humification (H 1 10 ) was 5.4. The mean depth of studied peatlands was 1.0 m and the total storage of peat approximately 36.2 million m 3. The studied area deeper than 1.5 m covers 887 hectares and contains about 21.3 million m 3 of peat. The peat volume weighted average ash content of peat was 3.5 % of dry weight, the dry bulk density 95 kg/m 3, effective calorific value of dry peat 21.4 MJ/ kg, carbon concentration 53.2 %, nitrogen concentration % and the sulphur concentration 0.31 % of dry weight. Altogether, 22 mires covering 698 hectares were evaluated to be suitable for fuel peat production. This is about 20 % of the studied total peatland area. The available amount of fuel peat is about 15.2 million m 3 or 1.4 million tons of dry weight. The energy content is 27.3 milj. GJ or 7.6 TWh at 50% moisture content. Only one peatland was found suitable for horticultural peat production. The area and peat quantity of this area is 12 hectares and 0.1 million m 3. Keywords (GeoRef Thesaurus, AGI): peat deposits, mires, peat, fuel peat, reserves, Paltamo Jukka Turunen Geological Survey of Finland P.O. Box 1237 FI Kuopio Finland jukka.turunen@gtk.fi

5

6 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Laboratoriomääritykset... 9 Aineiston käsittely ja tulokset... 9 SOIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON...11 TUTKITUT SUOT Hoikansuo Raatesuo Lakkasuo Rahkasuo Lakkasuo Lantinsuo Peurasuo Myhkyrinsuo Iso Joutensuo Avopuronaho Palosuo Karjusuo Puronsuo Varpasuo Syrjäsuo Saarijärvensuo Mutajoensuo Peiposensuo Rahkasuo Etäisensuo Laattaansuo Polvenpuronkorpi Laajansuo Likasuo Teerisuo Hukkalanjoensuo Koivusuo...59 TULOSTEN TARKASTELU...61 Soiden levinneisyys ja soistuminen...61 Suoyhdistymät ja suotyypit...61 Turvekerrostumat...61 Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotantoon...62 Soidensuojelu...62 KIITOKSET...64 KIRJALLISUUS...64 LIITTEET

7

8 Paltamossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. JOHDANTO Paltamon turvetutkimukset liittyvät osana Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tehtävänä olevaan valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiin. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä energia- ja kasvuturvetuotantoon soveltuvia soita. Tutkimuksissa huomioidaan myös turpeen ja soiden muut käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat turvetuottajia ja turpeen käyttäjiä antaen tietoa soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen, soiden suojelu- ja virkistyskäyttöön sekä maakuntakaavoitukseen. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Paltamon turvevaroja vuosina Paltamon kunta sijaitsee Kainuun maakunnassa, Oulujärven koillis- ja itäpuolella. Tähän raporttiin on koottu Paltamossa tutkitut 27 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha (kuva 1). Soiden sijainti vesistöalueilla perustuu Ekholmin (1993) luokitteluun. Kunnan metsätieteellinen suoala on ha (Tomppo ym. 1998) eli noin 43 % kunnan metsätalousmaasta. Paltamon kunnan maapinta-alasta yli 20 hehtaarin kokoisia soita on noin ha (Virtanen ym. 2003). Paltamon kunnan alueelta on aikaisemmin julkaistu yksi turveraportti (Häikiö ym. 1993), joissa tutkittujen soiden pinta-ala oli ha. Paltamossa tutkittujen soiden kokonaispinta-ala ( ha) on täten noin 59 % yli 20 ha:n soiden pinta-alasta. Paltamon suot ovat alle 100 km:n päässä Kainuun Voiman turvetta käyttävältä Kajaanin voimalaitokselta. Toisaalta Paltamon suot ovat myös Oulun suurvoimaloiden, Kanteleen Voima Oy:n Haapaveden lauhdevoimalan ja Ylivieskan sähkö- ja lämpölaitoksien hankinta-alueella, etäisyys on noin km. Tässä raportissa julkaistaan yleiskuvaus jokaisesta tutkitusta suosta, turvemääristä ja soiden soveltuvuudesta turvetuotantoon. Geologian tutkimuskeskuksen turveinventoinnin kehittäminen ja maksullisuus -raportin (KTM, Energiaosasto 1990) mukaisesti yksityiskohtaisia tutkimustuloksia ei julkaista, vaan niitä voi tilata GTK:n yksiköistä. Yksityiskohtaiset suoselosteet sisältävät mm. erilaisia suokarttoja, turvekerrostuman poikkileikkauskuvia sekä tarkempia tietoja turpeen laadusta, määrästä ja laboratorioanalyysien tuloksista. 7

9 Jukka Turunen Uva Osmankajärvi Iijärvi Paltaselkä Toukka 70 Ärjänsaari Ärjänselkä KAJAANI Paltamo, osa Rehja Natura- ja suojelualueet Valuma-alue Suo Paltamo km Suotiedot GTK Pohjakartta Maanmittauslaitos ja HALTIK Suojelu- ja valuma-alueet SYKE Kuva 1. Paltamossa tutkitut suot Hoikansuo 61. Raatesuo 62. Lakkasuo Rahkasuo 64. Lakkasuo Lantinsuo 66. Peurasuo 67. Myhkyrinsuo 68. Iso Joutensuo 69. Avopuronaho 70. Palosuo 71. Karjusuo 72. Puronsuo 73. Varpasuo 74. Syrjäsuo 75. Saarijärvensuo 76. Mutajoensuo 77. Peiposensuo 78. Rahkasuo 79. Etäisensuo 80. Laattaansuo 81. Polvenpuronkorpi 82. Laajansuo 83. Likasuo 84. Teerisuo 85. Hukkalanjoensuo 86. Koivusuo 8

10 Paltamossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Tutkittujen soiden valinnassa käytettiin apuna GTK:n lentogeofysikaalisten mittausten sähkömagneettista aineistoa (AEM) ja gammasäteily-aineistoa. Suot tutkittiin tutkimuspisteverkkomenetelmällä (Laatikainen ym. 2011). Yleensä tutkimuksissa käytettiin kolmiopisteverkkoa, jossa pisteväli oli kohteesta riippuen m (kuva 2). Tutkituilla soilla on tutkimuspisteitä 1,5 3,9 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,3 10,8 kpl/10 ha. Suopinnan korkeuden ja laskusuhteiden selvittämiseksi tutkimuspisteet vaaittiin ja korkeudet yhdistettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon tai korkeudet määritettiin Maanmittauslaitokselta hankitusta laserkeilausaineistosta. Jokaiselta tutkimuspisteeltä määritettiin suotyyppi ja mättäisyys (peittävyys -% ja korkeus). Puustosta havainnoitiin puulajisuhteet prosenttiosuuksina sekä kehitys- ja tiheysluokat. Kairauksin selvitettiin turvekerrosten paksuus, pääturvelajit ja turpeen lisätekijät (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikko), tupasvillakuitujen määrä (6-asteikko) ja turpeessa olevan lahoamattoman puuaineksen määrä (liekoisuus %). Lisäksi kairauksissa tutkittiin soiden liejukerrostumat sekä suon pohjamaalaji. Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella valittiin pisteet, joiden turpeet edustivat mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa ja niiltä otettiin tilavuustarkat laboratorionäytteet laatikkokairalla (8,5 x 8,5 x 100 cm) ja venäläisellä laippakairalla (5 x 50 cm). Turvenäytteistä määritettiin Labtium Oy:n laboratoriossa happamuus, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino ja tuhkapitoisuus. Osasta näytteitä määritettiin myös lämpöarvo sekä hiili, typpi- ja rikkipitoisuus. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märkäpainosta ja tuhkapitoisuus prosentteina kuivan turpeen painosta 815 ± 25ºC:ssa hehkutettuna. Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa olevan turpeen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suo-m 3 ). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteistä IKA (C5000 DUO) -kalorimetrillä (ASTM D ). Tulokset ilmoitetaan tehollisina lämpöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle (MJ/ kg). Turpeen rikkipitoisuus on analysoitu LECO SC- 32 -rikkianalysaattorilla (menetelmä 810L). Hiili- ja typpipitoisuudet on analysoitu pyrolyyttisesti (menetelmä 820L) sekä alkuainepitoisuudet, kuten raskasmetallit ja hivenalkuaineet ICP-AES -tekniikalla (menetelmä 503P). Polttoturpeen laatuohjeet ovat liitteessä 2. Turvenäytteitä otettiin myös kasvuturvetuotantoon soveltuvien soiden pintaturpeista kasvuturpeen laadun määrittämiseksi. Näytteet jaettiin rahkasammallajikoostumuksen ja muiden turvetekijöiden perusteella eri kasvuturveluokkiin (Toivonen 1997). Näytteistä määritettiin maatuneisuus, ph ja tuhkapitoisuus, osasta näytteitä myös turpeen hiili-, typpi- ja rikkipitoisuus. Aineiston käsittely ja tulokset Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja -tekijöiden osuudet laskettiin ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen ym. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja -tekijöiden määrät laskettiin turvemäärillä painottaen. Jokaisesta tutkitusta suosta on GTK:n turvearkistoon tehty yksityiskohtainen tutkimusselostus. Tutkimusselosteissa on tiedot suon sijainnista, ympäristöstä, laskusuhteista, suotyypeistä, pinta-aloista, turvesyvyyksistä, ojitustilanteesta, turvelajeista ja turpeen maatuneisuudesta sekä havaituista luonto- ja suojeluarvoista. Turvenäytteiden laboratoriomääritystulokset on esitetty taulukkomuodossa ja tuloksista on laadittu yhteenveto. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty arvio, jossa on pyritty huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Suokartasta (kuva 2) ilmenee tutkimusverkon sijainti, tutkimuspisteiden syvyydet, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus 9

11 Jukka Turunen / / / / / / / / / / / / / / Raatesuo, 12931, Paltamo Turvekerrostuman paksuus 0-1m 1-1,5m 1,5-2m Tutkimuspiste 6,4 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen rahkavaltaisen 2/17 pintakerroksen/turvekerrostuman paksuus (dm) Syvyystutkimuspiste Turvekerrostuman paksuus (dm) m GTK 2014 Pohjakartta Maanmittauslaitos ja HALTIK Kuva 2. Esimerkki suokartasta. ja turpeen keskimaatuneisuus. Kartalle on piirretty myös turpeen syvyyskäyrät. Soiden tutkimuspisteistä voidaan piirtää poikkileikkausprofiileja (kuva 3), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit sekä suopinnan ja -pohjan korkeudet. Edellä mainittujen perustulosten lisäksi GTK:n turvetutkimusaineistosta on saatavissa karttoja ja listauksia esim. suotyypeistä, liekoisuudesta, suopinnan ja -pohjan korkeudesta, liejuista ja pohjamaalajeista. Yksityiskohtaisia suoselosteita, laboratoriotuloksia, erilaisia suokarttoja ja turvekerrostuman poikkileikkausprofiileja voi tilata Geologian tutkimuskeskukselta. 10

12 Paltamossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. Lyhenteiden selitykset liitteessä 2. SOIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON Turpeen laatu ja määrä sekä suon luontoarvot vaikuttavat ratkaisevasti siihen, onko suo turvetuotantoon soveltuva. Merkittäviä luontoarvoja ovat harvinaiset eliölajit ja ns. avainbiotoopit, jotka on kuvattu metsälaissa (Savolainen 1997a) ja luonnonsuojelulaissa (Savolainen 1997b). Nykyisin turvetuotantoon tulisi ottaa ensisijaisesti suopeltoja ja metsäojitettuja soita (Valtion alueiden käyttötavoitteet 2008). Valtioneuvoston soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön periaatepäätöksen mukanaan tuomalla luonnontilaisuusasteikolla on suuri merkitys soiden turvetuotantoon soveltuvuuden arvioinnissa (Kansallinen suo- ja turvemaastrategia työryhmä 2011, Valtioneuvoston periaatepäätös 2012, liite 4). Turvekerrostuman paksuus, turvelaji, maatuneisuus sekä turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat määrääviä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Suon muoto, suopohjan topografia, kuivatusmahdollisuudet ja suon yleinen sijainti on myös otettava huomioon turvetuotantoa suunniteltaessa, mm. sarkaojien kaltevuuden on vesiensuojelusyistä oltava alle 1,5 m/km. Tuotantokelpoisena pidetään yleensä yli 1,5 m:n syvyistä aluetta. Mikäli turvekerros on hyvin tiivistynyttä (pellot ja turvekankaat), voidaan tuotantokelpoinen alue ulottaa myös metrin syvyiselle alueelle. Koska turvekerrosta ei voida käyttää aivan mineraalimaata myöten, on tässä raportissa vähennetty tuotantokelpoista turvemäärää laskettaessa turpeen keskisyvyydestä yleensä 0,3 m. Käytännössä suon pohjalle jäävän kerroksen paksuus vaihtelee mm. pohjamaalajin, pohjan kivisyyden, turpeen laadun ja suon jälkikäytön mukaan. Fysikaalisten ominaisuuksien osalta on noudatettu soveltaen Energiateollisuuden, Metsäteollisuuden ja Turveteollisuusliiton (2006) sopimia laatuvaatimuksia jyrsin- ja palapolttoturpeelle (liite 3). Määriteltäessä suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon on käytetty seuraavia maatuneisuus-, turvelaji- ja syvyysarvoja: 11

13 Jukka Turunen Energiaturpeen tuotantoon palaturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turpeen maatuneisuus on yli H4 * turve ei ole puhdasta saraturvetta (palat murenevat) * suon syvyys on yli 1,5 m * tasapohjaisen turvepellon ja ojitusalueen syvyys on yli 1 m * maatumaton pintakerros (H1 4) on alle 0,6 m paksu Energiaturpeen tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turve on saravaltaista (H1 10) tai maatunutta rahkavaltaista (yli H4) * suon syvyys on yli 1,5 m * tasapohjaisten turvepeltojen ja ojitusalueiden syvyys on yli 1 m * maatumaton pintakerros (H1 4) on alle 0,6 m paksu * tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 15 ha Turvetuotannon laajuuden mukaan voidaan erottaa kolme tuotantomuotoa: teollinen, pk-turvetuotanto ja kotitarvetuotanto. Teollinen turvetuotanto ja pk-tuotanto ovat joko jyrsin- tai palaturvetuotantoa. Teollisen- ja pk-tuotannon tuotantoalat ovat yleensä kymmeniä tai satoja hehtaareja. Kotitarvetuotannolla tarkoitetaan palaturvetuotantoa, jossa tuotettu turve käytetään omalla tai lähitiloilla. Kotitarvetuotantoon soveltuvien soiden syvyydelle, turpeiden tuhkapitoisuudelle, turvelajille ja tilavuuspainolle ei ole asetettu niin tiukkoja laatuvaatimuksia kuin teolliseen- tai pk-tuotantoon soveltuvien soiden turpeille. Teollisen- ja pk-tuotannon vähimmäispinta-ala on noin 5 ha. Tämä voi koostua useasta lähekkäin olevasta alueesta. Kotitarvetuotannolle ei ole asetettu pinta-alarajaa. Kotitarvetuotannossa kulkuyhteyden suolle olisi oltava valmiina jo ennen tuotannon aloittamista alkukustannusten pienentämiseksi. Esim. turvepohjaiset pellot ovat usein helposti otettavissa turvetuotantoon. Puuston ei katsota nykyisin olevan ongelma teollista turvetuotantoa suunniteltaessa, mutta kotitarvetuotannossa se voi olla kustannuksia lisäävä ja tuotannon aloittamista vaikeuttava tekijä. Arvioitaessa suon soveltuvuutta ympäristöturpeeksi (mm. kasvuturve, viherrakentaminen, maatalouskäyttö, öljyntorjunta ja jätevesien puhdistus) kiinnitetään huomiota erityisesti turpeen rahkasammaltyyppiin, maatuneisuuteen ja kerrostuman paksuuteen. Arvioinnissa on noudatettu Toivosen (1997) esittämää heikosti maatuneen eli vaalean rahkaturpeen (H1 4) laatuluokitusta. Nykyisin vaaleiden rahkaturpeiden rinnalla käytetään myös tummia turvelaatuja. Nämä tummat turpeet ovat pitemmälle maatuneita, usein eri maatumisasteilla olevia turpeita tai turpeiden ja muiden materiaalien sekoituksia. Turvetuotanto on luvanvaraista toimintaa. Jos turvetuotantoalue on kooltaan yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupaviraston myöntämä ympäristölupa (Ympäristönsuojeluasetus 2000). Luvan myöntää paikallinen aluehallintovirasto (AVI) ja lupaa valvoo alueellinen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY). Luvassa lupaviranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristövaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä, suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, velvoitetarkkailusta ja mahdollisista korvausvelvoitteista. Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA-lain mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista (Valtioneuvoston asetus 2006). Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly ja meluvaikutukset, maiseman muutokset, sekä vaikutukset terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Ympäristöhallinnon ohjeita 2/2013). Mikäli turvetuotantoalue on alle 10 ha, tuotantoalueesta on tehtävä ilmoitus alueelliseen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen (ELY). 12

14 Paltamossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. TUTKITUT SUOT 60. Hoikansuo Hoikansuo (Atk nro , kl /Q5224, x=7145,0, y=5443,6) sijaitsee n. 4 km Paltamon keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu pääosin hiekkamoreenikankaisiin. Suo on metsäautoteiden ympäröimä (kuva 4). Hoikansuon kokonaispinta-ala on noin 114 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 51 ha, yli 1,5 m:n aluetta 32 ha ja yli 2 m:n aluetta 20 ha. Suon keskisyvyys on 1,1 m ja suurin havaittu syvyys 3,7 m. Suo kuuluu Oulujoen vesistöalueeseen (59). Suon länsiosa sijaitsee Kiehimäjoen alaosan alueella (59.411) ja itäosa Housupuron valuma-alueella (59.419). Suopinta on n m mpy. Suo itäosa viettää luoteeseen n. 15 m/km ja länsiosa myös luoteeseen n. 7,2 m/km. Vedet laskevat suon länsiosasta suo-ojia pitkin Vasikkapuroon, josta edelleen Kiehimänjokeen. Suon itäosasta vedet laskevat luoteeseen Housupuroon, josta edelleen Kiehimänjokeen. Suolla on 35 tutkimuspistettä (3,1/10 ha) ja 115 syvyystutkimuspistettä (10,1/10 ha). Hoikansuo on ojitettu lähes kokonaisuudessaan (93 %). Suon itä- ja koillisosassa on pienialaisesti ojittamatonta suoaluetta. Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Tutkimuspisteistä 60 % on rämeellä, 34 % turvekankaalla, 3 % korvessa ja 3 % avosuolla. Yleisinä suotyyppeinä ovat lyhytkorsinevarämemuuttuma, varsinainen sararämemuuttuma sekä puolukka- ja ruohoturvekankaat. Puusto on suoalueella valtaosin keskinkertaisen tiheää tai harvaa harvennusikäistä männikköä tai taimisto- ja riukuasteen männikköä, jossa on sekapuuna koivua ja kuusta. Turpeesta 64 % on rahka-, 31 % sara- ja 5 % ruskosammalvaltaista. Yleisimpiä pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 19 %, sararahkaturve (CS) 43 %, rahkasaraturve (SC) 30 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 2 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 30 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 20 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (40 %), moreeni (26 %), hiesu (25 %) ja hieta (9 %). Turpeen alla olevia liejukerroksia oli 1 %:lla tutkimus- ja syvyyspisteistä. Hoikansuolta otettiin tilavuustarkat näytteet kolmelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 104 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,1 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,6 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 54,0 %, typpipitoisuus 2,27 % ja rikkipitoisuus 0,34 %. Hoikansuon alueella on mustaliuskekivilajeja, jotka lisäävät paikoin etenkin pohjaturpeiden alkuainepitoisuuksia. Yhden tutkimuspisteen pohjaturpeesta löytyi erittäin korkea rikkipitoisuus (1,28 %). Hoikansuon yli 1,5 m:n syvyisestä alueesta soveltuu turvetuotantoon noin 28 ha. Alue koostuu kahdesta erillisestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on noin suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.35. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Ennen mahdollisen turvetuotannon aloitusta, turpeista pitäisi määrittää laajemmin metalli- ja rikkipitoisuuksia. 13

15 Jukka Turunen km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 4. Hoikansuon tutkimuslinjasto

16 Paltamossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Raatesuo Raatesuo (Atk nro , kl /R5113, x=7152,4, y=5463,5) sijaitsee n. 11 km Paltamon keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu pääosin hiekkamoreenimaastoon. Suon vieressä kulkee paikallistie (kuva 5). Raatesuon kokonaispinta-ala on 62 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 10 ha ja yli 1,5 m:n aluetta vajaa 3 ha. Suon keskisyvyys on 0,6 m ja suurin havaittu syvyys 2,6 m. Suo kuuluu Oulujoen vesistöalueeseen (59), tarkemmin Uurajärven-Iijärven alueeseen (59.412). Suopinta on noin m mpy ja pääasiallinen viettosuunta itä-koilliseen n. 10 m/km. Vedet laskevat suo- ja pelto-ojia pitkin Pahapuroon, josta Pajulammen kautta Iijärveen. Suolla on 14 tutkimuspistettä (2,2/10 ha) ja 71 syvyystutkimuspistettä (11,4/10 ha). Raatesuo on ojitettu lähes kokonaisuudessaan (98 %). Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Tutkimuspisteistä 58 % on rämeellä, 31 % turvekankaalla, 9 % korvessa ja 2 % avosuolla. Yleisinä suotyyppeinä ovat varsinainen sararämemuuttuma, puolukka- ja ruohoturvekankaat, pallosararämemuuttuma, isovarpurämemuuttuma sekä mustikkakorpimuuttuma. Puusto on suoalueella pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä tai varttunutta kasvatusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua ja kuusta. Turpeesta 78 % on rahka- ja 22 % saravaltaista. Yleisimpiä pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 12 %, sararahkaturve (CS) 65 % ja rahkasaraturve (SC) 22 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 23 % tupasvillaa (ER) sisältävien 3 % ja varpuainesta (N) sisältävien 3 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (51 %), hiekka (29 %), hieta (13 %) ja savi (7 %). Liejuja ei tutkimuksissa havaittu. Raatesuolta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä näytepisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 111 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 7,8 %. Pohjaturpeissa on varsin korkea tuhkapitoisuus (taulukko 4). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,6 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,19 %. Turpeen hiili- ja typpipitoisuuksia ei ole määritetty. Raatesuon yli 1,5 metrin syvyinen alue (3 ha) koostuu kolmesta erillisestä altaasta, joista suurin on ainoastaan 1,4 ha. Toisaalta Raatesuon kaakkoisosaan ulottuu Kokkoharjun vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue. Näistä syistä suo ei sovellu turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 5. Raatesuon tutkimuslinjasto. 15

17 Jukka Turunen 62. Lakkasuo 2 Lakkasuo 2 (Atk nro , kl /R5131, x=7147,3, y=5513,4) sijaitsee n. 12 km Paltamon keskustasta itäkoilliseen. Suo rajoittuu pääasiassa moreenikankaisiin. Suo on metsäteiden ympäröimä (kuva 6). Lakkasuon kokonaispinta-ala on noin 62 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 38 ha, yli 1,5 m:n aluetta 28 ha ja yli 2 m:n aluetta 21 ha. Suon keskisyvyys on 1,8 m ja suurin havaittu syvyys 5,7 m. Suo kuuluu Oulujoen vesistöalueeseen (59) ja tarkemmin Pajujoen valuma-alueeseen (59.416). Suopinta on noin m mpy ja pääasiallinen viettosuunta kaakkoon n. 13 m/km. Vedet laskevat suolta koilliseen Soidinpuroon, josta Pajujoen kautta Iijärveen. Suolla on 22 tutkimuspistettä (3,6/10 ha) ja 58 syvyystutkimuspistettä (9,4/10 ha). Lakkasuo on ojitettu kokonaisuudessaan. Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Tutkimuspisteistä 50 % on rämeellä, 49 % turvekankaalla ja 1 % korvessa. Yleisinä suotyyppeinä ovat isovarpurämemuuttuma, korpirämemuuttuma sekä puolukkaturvekangas. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä tai taimisto- ja riukuasteen männikköä, jossa on sekapuuna kuusta ja koivua. Turpeesta 85 % on rahka-, 6 % sara- ja 9 % ruskosammalvaltaista. Yleisimpiä pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 22 %, sararahkaturve (CS) 59 %, rahkasaraturve (SC) 6 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 5 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 31 % tupasvillaa (ER) sisältävien 17 % ja varpuainesta (N) sisältävien 4 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (68 %), hieta (21 %) ja hiekka (10 %). Turpeen alla olevia liejukerroksia oli 1 %:lla tutkimus- ja syvyyspisteistä. Lakkasuolta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 117 kg/suo-m3 ja tuhkapitoisuus 3,6 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,3 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 52,3 %, typpipitoisuus 1,21 % ja rikkipitoisuus korkea 0,78 %. Korkea rikkipitoisuus johtuu Lakkasuon alla olevista mustaliuskekivilajeista, jotka lisäävät paikoin etenkin pohjaturpeiden alkuainepitoisuuksia. Lakkasuon yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta soveltuu turvetuotantoon noin 26 ha, joka koostuu kahdesta erillisestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S Tutkitut rikkipitoisuudet ovat suolla korkeita, ja potentiaalista tuotantoa ajatellen suolla tulisi tehdä täydentäviä turpeen rikkipitoisuusmäärityksiä. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 6. Lakkasuon tutkimuslinjasto

18 Paltamossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Rahkasuo Rahkasuo (Atk nro , kl /Q5224, x=7145,0, y=5423,9) sijaitsee n. 3 km Paltamon keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu pääosin savikoihin. Paikallistie johtaa suon läpi ja suon pohjois- ja eteläpuolella on metsäautotiet (kuva 7). Rahkasuon kokonaispinta-ala on 27 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 19 ha, yli 1,5 m:n aluetta 13 ha ja yli 2 m:n aluetta 8 ha. Suon keskisyvyys on 1,6 m ja suurin havaittu syvyys 3,7 m. Suo kuuluu Oulujoen vesistöalueeseen (59) ja tarkemmin Kiehimäjoen alaosan alueeseen (59.411). Suopinta on noin m mpy ja viettää pääasiassa pohjoiseen n. 4,0 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Vasikkapuroon, josta edelleen Kiehimänjokeen. Suolla on 8 tutkimuspistettä (3,0/10 ha) ja 30 syvyystutkimuspistettä (11,2/10 ha). Rahkasuolla on noin 50 % ojittamatonta aluetta. Paikallistie kulkee suon lävitse ja metsäojituksia on jonkin verran suon kaakkoisosassa. Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 3. Tutkimuspisteistä 95 % on rämeellä ja 5 % avosuolla. Yleisinä suotyyppeinä ovat ojitetulla alueella varsinainen sararämemuuttuma ja ojittamattomalla alueella muurainrahkaräme ja tupasvillarahkaräme (kuva 8). Puusto on pääosin harvaa tai keskinkertaisen tiheää taimisto- ja riukuasteen männikköä. Turpeesta 85 % on rahka-, 14 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Yleisimpiä pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 55 %, sararahkaturve (CS) 30 % ja rahkasaraturve (SC) 14 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 1 % ja tupasvillaa (ER) sisältä vien 40 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (84 %), hiesu (13 %) ja hiekka (3 %). Turpeen alla olevia liejukerroksia oli 8 %:lla tutkimus- ja syvyyspisteistä. Rahkasuolta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 82 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 2,9 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,1 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,11 %. Turpeen hiili- ja typpipitoisuuksia ei ole määritetty. Rahkasuon yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta soveltuu turvetuotantoon noin 13 ha, joka koostuu yhdestä altaasta. Alueen pinnassa on varsin paksu kerros (30 60 cm) heikosti maatunutta rahkaturvetta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n suom 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.15. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 7. Rahkasuon tutkimuslinjasto. 17

19 Jukka Turunen Kuva 8. Muurainrahkarämettä Rahkasuon itäosasta. Turpeen syvyys kuvanottopaikalla on 200 cm. Kuva: Jukka Turunen, GTK. 18

20 Paltamossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Lakkasuo 1 Lakkasuo 1 (Atk nro , kl /R5131, x=7148,1, y=5509,5) sijaitsee n. 12 km Paltamon keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suon etelä- ja länsiosaan tulee metsäautoteitä (kuva 9). Lakkasuon kokonaispinta-ala on 39 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 21 ha, yli 1,5 m:n aluetta 15 ha ja yli 2 m:n aluetta 6 ha. Suon keskisyvyys on 1,2 m ja suurin havaittu syvyys 3,6 m. Suo kuuluu Oulujoen vesistöalueeseen (59) ja tarkemmin Pajujoen valuma-alueeseen (59.416). Suopinta on noin m mpy ja viettää kaakkoon n. 20 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin kaakkoon Soidinpuroon, josta Pajujoen kautta Iijärveen. Suolla on 12 tutkimuspistettä (3,1/10 ha) ja 36 syvyystutkimuspistettä (9,3/10 ha). Lakkasuo on ojitettu kokonaisuudessaan. Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Tutkimuspisteistä 52 % on rämeellä, 42 % turvekankaalla, 4 % korvessa ja 2 % avosuolla. Yleisinä suotyyppeinä ovat varsinainen sararämemuuttuma, korpirämemuuttuma sekä puolukkaturvekangas. Puusto on suoalueella pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua. Turpeesta 65 % on rahka-, 24 % sara- ja 11 % ruskosammalvaltaista. Yleisimpiä pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 7 %, sararahkaturve (CS) 49 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 9 %, rahkasaraturve (SC) 22 % ja ruskosammalturve (B) 8 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 47 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 19 % ja varpuainesta (N) sisältäviä 10 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (96 %) ja hiekka (4 %). Liejuja ei tutkimuksissa havaittu. Lakkasuolta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 100 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 2,7 %. Pohjaturpeissa on varsin korkea tuhkapitoisuus. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,2 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,9 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,27 %. Turpeen hiili- ja typpipitoisuuksia ei ole määritetty. Lakkasuon yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta soveltuu turvetuotantoon noin 14 ha, joka koostuu yhdestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.30. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros Kuva 9. Lakkasuon tutkimuslinjasto km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE

21 Jukka Turunen 65. Lantinsuo Lantinsuo (Atk nro , kl /R5111, x=7152,1, y=5227,2) sijaitsee n. 20 km Paltamon keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu hiekka- ja moreenikankaisiin, kaakkoisosassa Kongasjokeen. Suo on metsäautoteiden ympäröimä (kuva 10). Lantinsuon kokonaispinta-ala on noin 87 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 43 ha, yli 1,5 m:n aluetta 29 ha ja yli 2 m:n aluetta 18 ha. Suon keskisyvyys on 1,2 m ja suurin havaittu syvyys 3,8 m. Suo kuuluu Oulujoen vesistöalueeseen (59) ja tarkemmin Kongasjoen alueeseen (59.352). Suopinta on noin m mpy ja viettää kaakkoon n. 6,4 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Kongasjokeen, josta edelleen Kivesjärveen. Suolla on 24 tutkimuspistettä (2,8/10 ha) ja 81 syvyystutkimuspistettä (9,3/10 ha). Lantinsuo on ojitettu kokonaisuudessaan. Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Tutkimuspisteistä 50 % on rämeellä, 26 % turvekankaalla, 14 % pellolla, 8 % avosuolla ja 2 % korvessa. Yleisinä suotyyppeinä ovat lyhytkorsinevarämemuuttuma, varsinainen sararämemuuttuma, puolukkaturvekangas ja turvepelto. Puusto on suoalueella hyvin vaihtelevaa, pääosin keskinkertaisen tiheää tai harvaa taimisto- ja riukuasteen männikköä, jossa on sekapuuna koivua ja kuusta. Suon reunaosissa esiintyy myös kuusivaltaista puustoa. Turpeesta 35 % on rahka-, 58 % sara- ja 7 % ruskosammalvaltaista. Yleisimpiä pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 5 %, sararahkaturve (CS) 24 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 6 %, saraturve (C) 14 %, rahkasaraturve (SC) 44 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 6 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 26 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 16 % ja varpuainesta (N) sisältävien 3 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (33 %), hiesu (31 %), hiekka (18 %) ja moreeni (18 %). Liejuja ei tutkimuksissa havaittu. Lantinsuolta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 93 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 2,9 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,8 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,7 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,22 %. Turpeen hiili- ja typpipitoisuuksia ei ole määritetty. Lantinsuon yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta soveltuu turvetuotantoon noin 26 ha, joka koostuu yhdestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.25. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 10. Lantinsuon tutkimuslinjasto

22 Paltamossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Peurasuo Peurasuo (Atk. nro 12936, kl /R5111, x=7154,5, y=5215,5) sijaitsee n. 22 km Paltamon keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu hiekka- ja hietamoreenimaastoon. Suolle ja suon ympäristöön johtaa useita metsäautoteitä (kuva 11). Peurasuon kokonaispinta-ala on noin 372 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on ainoastaan 5 ha. Suon keskisyvyys on 0,3 m ja suurin havaittu syvyys 1,3 m. Suo kuuluu Oulujoen vesistöalueeseen (59) ja tarkemmin Kongasjoen alueeseen (59.352). Suopinta on noin m mpy ja viettää kaakkoon. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Kongasjokeen, josta edelleen Kivesjärveen. Suolla on 71 tutkimuspistettä (1,9/10 ha) ja 222 syvyystutkimuspistettä (6,0/10 ha). Peurasuo on ojitettu lähes kokonaisuudessaan (98 %). Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Tutkimuspisteistä 43 % on turvekankaalla, 31 % rämeellä, 24 % pellolla ja 2 % avosuolla. Yleisinä suotyyppeinä ovat peltojen lisäksi puolukka- ja varputurvekankaat sekä lyhytkorsinevaräme- ja isovarpurämemuuttuma. Puusto on kehitysluokaltaan hyvin vaihtelevaa, pääosin harvaa tai keskinkertaisen tiheää taimisto- ja riukuasteen männikköä, jossa on sekapuuna koivua ja kuusta. Toisaalta myös aukeita tai lähes aukeita alueita on suolla runsaasti. Turpeesta 54 % on rahka- ja 46 % ruskosammalvaltaista. Yleisimpiä pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 17 %, sararahkaturve (CS) 26 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 10 %, ruskosammalturve (B) 19 %, rahkaruskosammalturve (SB) 10 % ja sararuskosammalturve (CB) 16 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 6 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 22 % ja varpuainesta (N) sisältäviä 10 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (51 %), hieta (26 %) ja hiekka (23 %). Liejuja ei tutkimuksissa havaittu. Peurasuolta ei otettu turvenäytteitä. Peurasuo on ohutturpeinen, eikä suo sovellu turvetuotantoon. 21

23 Jukka Turunen km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 11. Peurasuon tutkimuslinjasto

24 Paltamossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Myhkyrinsuo Myhkyrinsuo (Atk nro , kl /R5111, x=7153,6, y=5236,0) sijaitsee n. 19 km Paltamon keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu hiekkamoreenimaastoon. Suolle ja suon ympäristöön johtaa useita metsäautoteitä (kuva 12). Myhkyrinsuon kokonaispinta-ala on 271 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on ainoastaan 1 ha. Suon keskisyvyys on 0,4 m ja suurin havaittu syvyys 1,4 m. Suo kuuluu Oulujoen vesistöalueeseen (59) ja pääosin Kongasjoen alueeseen (59.352). Suopinta on noin m mpy ja viettää pääosin lounaaseen. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Kongasjokeen, josta edelleen Kivesjärveen. Suolla on 53 tutkimuspistettä (2,0/10 ha) ja 160 syvyystutkimuspistettä (5,9/10 ha). Myhkyrinsuo on ojitettu kokonaisuudessaan. Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Tutkimuspisteistä 45 % on rämeellä, 43 % turvekankaalla ja 12 % avosuolla. Yleisinä suotyyppeinä ovat puolukkaturvekangas, varsinainen sararämemuuttuma, ruohoinen sararämemuuttuma sekä lyhytkorsinevarämemuuttuma. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä tai varttunutta kasvatusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua. Turpeesta 60 % on rahka- ja 40 % saravaltaista. Pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 8 %, sararahkaturve (CS) 52 % ja rahkasaraturve (SC) 40 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 3 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 7 % ja varpuainesta (N) sisältävien 8 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (65 %) ja hiekka (34 %). Liejuja ei tutkimuksissa havaittu. Myhkyrinsuolta ei otettu turvenäytteitä. Myhkyrinsuo on ohutturpeinen, eikä suo sovellu turvetuotantoon. 23

25 Jukka Turunen km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 12. Myhkyrinsuon tutkimuslinjasto. 24

26 Paltamossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Iso Joutensuo Iso Joutensuo (Atk nro , kl /R5111, x=7156,5, y=5204,7) sijaitsee n. 24 km Paltamon keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suo on metsäautoteiden ympäröimä (kuva 13). Ison Joutensuon kokonaispinta-ala on 275 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 24 ha ja yli 1,5 m:n aluetta hieman yli 9 ha. Suon keskisyvyys on 0,5 m ja suurin havaittu syvyys 2,0 m. Suo kuuluu Oulujoen vesistöalueeseen (59) ja sijaitsee Liminpuron valuma-alueen (59.312) ja Kongasjoen alueen (59.352) rajalla. Suopinta on noin m mpy ja viettää suon länsiosassa länteen n. 7 m/km ja itäosassa kaakkoon n. 5 m/km. Suon eteläosa viettää puolestaan lounaaseen n. 9 m/km. Vedet laskevat suon länsiosasta suo-ojia pitkin Heinipuroon, mistä edelleen Pöljänpäänpuron ja Liminpuron kautta Oulujärveen. Suon itäosasta vedet laskevat suo-ojia pitkin Kongasjokeen, josta edelleen Kivesjärveen. Suon eteläosasta vedet laskevat Liminlammen kautta Heinipuroon. Suolla on 41 tutkimuspistettä (1,5/10 ha) ja 149 syvyystutkimuspistettä (5,4/10 ha). Iso Joutensuosta on ojitettu noin 75 %. Suon itäosassa on kuitenkin ojittamatonta suoaluetta, joka on yhteydessä Pieneen Joutensuohon. Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 2. Tutkimuspisteistä 75 % on rämeellä, 21 % turvekankaalla ja 4 % avosuolla. Yleisinä suotyyppeinä ovat ruohoinen sararämemuuttuma, varsinainen sararämemuuttuma sekä puolukka-, mustikka- ja ruohoturvekankaat. Luonnontilaisella alueella yleisiä suotyyppejä ovat lyhytkorsinevaräme ja keidasräme (kuva 14). Puusto on pääasiassa keskinkertaisen tiheää tai harvaa harvennusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua. Ojittamaton alue on lähinnä harvaa, vajaatuottoista männikköä. Turpeesta 72 % on rahka- ja 28 % saravaltaista. Yleisimpiä pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 19 %, sararahkaturve (CS) 53 % ja rahkasaraturve (SC) 25 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 2 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 16 % ja varpuainesta (N) sisältävien 3 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (57 %) ja hiekka (42 %). Liejuja ei tutkimuksissa havaittu. Isolta Joutensuolta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 106 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,6 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,6 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 10,1 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen rikkipitoisuus 0,22 %. Turpeen hiili- ja typpipitoisuuksia ei ole määritetty. Ison Joutensuon yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta soveltuu turvetuotantoon noin 9 ha, joka koostuu yhdestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on kaikkiaan n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q10.0, S0.25. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Iso Joutensuolla havaittiin kalasääsken pesä. 25

27 Jukka Turunen km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 13. Ison Joutensuon tutkimuslinjasto. 26

28 Paltamossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Kuva 14. Keidasrämettä Ison Joutensuon itäosasta. Turpeen syvyys kuvanottopaikalla on 350 cm. Kuva: Kaisa-Maria Remes, GTK. 27

29 Jukka Turunen 69. Avopuronaho Avopuronaho (Atk nro , kl /R5111, x=7147,9, y=5176,2) sijaitsee n. 23 km Paltamon keskustasta länsi-kaakkoon. Suo rajoittuu hiesumoreenimaastoon. Suon itäosaan tulee metsäautotie (kuva 15). Avopuronahon kokonaispinta-ala on 102 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 65 ha, yli 1,5 m:n aluetta 48 ha ja yli 2 m:n aluetta 30 ha. Suon keskisyvyys on 1,5 m ja suurin havaittu syvyys 4,5 m. Suo kuuluu Oulujoen vesistöalueeseen (59) ja tarkemmin Kivesjärven alueeseen (59.351). Suopinta on noin m mpy ja pääviettosuunta itään n. 1,1 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin suon keskellä kulkevaan Suljunpuroon, josta edelleen Kivesjärveen. Suolla on 32 tutkimuspistettä (3,1/10 ha) ja 92 syvyystutkimuspistettä (9,1/10 ha). Avopuronaho on pääosin ojitettu (79 %), mutta suon pohjois- ja kaakkoisosassa on ojittamatonta suoaluetta. Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 2. Tutkimuspisteistä 57 % on rämeellä, 38 % turvekankaalla, 3 % avosuolla ja 2 % korvessa. Yleisinä suotyyppeinä ovat varsinainen sararämemuuttuma sekä puolukka- ja mustikkaturvekankaat (kuva 16). Ojittamattomalla alueella yleisinä suotyyppeinä ovat varsinainen sararäme ja lyhytkorsinevaräme. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua ja kuusta. Suolla on runsaasti myös vajaatuottoisia metsiköitä. Turpeesta 37 % on rahka- ja 63 % saravaltaista. Yleisimpiä pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 5 %, sararahkaturve (CS) 32 % ja rahkasaraturve (SC) 62 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 18 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 8 % ja varpuainesta (N) sisältävien 1 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (52 %), moreeni (27 %) ja hiesu (20 %). Turpeen alla olevia liejukerroksia oli 30 %:lla tutkimus- ja syvyyspisteistä. Avopuronaholta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 102 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,5 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,0 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,8 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 53,9 %, typpipitoisuus 2,04 % ja rikkipitoisuus 0,20 %. Avopuronahon yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta soveltuu turvetuotantoon n. 32 ha. Suon keskellä kulkeva Suljunpuro rajoittaa turvetuotantoon soveltuvaa aluetta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on kaikkiaan n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 15. Avopuronahon tutkimuslinjasto. 28