Turvetutkimusraportti 408

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat resources of Haapajärvi, western Finland, Part 3 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 408 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 408 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto HAAPAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT, Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Haapajärvi, western Finland, Part 3 Espoo 2010

3 Turunen, Jukka ja Meriluoto, Heikki Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 3. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 408, 80 sivua, 47 kuvaa, 1 taulukko ja 3 liitettä. Geologian tutkimuskeskus tutki vuosina ja Haapajärvellä 44 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha. Maastossa määritettiin suon pinnan korkeus, suotyyppi, turvelaji, turpeen maatuneisuus, liekoisuus ja pohjamaalaji. Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 266 näytettä, joista kaikista määritettiin vesipitoisuus ja tuhkapitoisuus. Tiheysmäärityksiä tehtiin 234, lämpöarvomäärityksiä 86, hiili- ja typpimäärityksiä 69 ja rikkipitoisuusmäärityksiä 88 kappaletta. Pinta-alalla painotettuna tutkittujen soiden suotyyppihavainnoista oli 50 % rämeitä, 2 % avosoita, 42 % turvekankaita, 4 % peltoja ja 2 % korpia. Luonnontilaisten tai luonnontilaista vastaavien suotyyppien osuus oli 4 % havainnoista. Tutkittujen soiden turpeista rahkavaltaisia oli 59 %, saravaltaisia 38 % ja ruskosammalvaltaisia 3 %. Turvekerrostumien keskimaatuneisuus on 5,5. Tässä raportissa tutkittujen soiden keskisyvyys oli 0,8 m ja kokonaisturvemäärä 22,2 milj. suo-m 3. Tutkitusta suoalasta oli yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 242 ha, jonka kokonaisturvemäärä on noin 4,6 milj. suo-m 3. Haapajärven turvekerrostumien kuiva-ainemäärällä painotettu tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,7 %, turpeen kuiva-ainepitoisuus 116 kg/suo-m 3, tehollinen lämpöarvo 21,3 MJ/kg hiilipitoisuus 53,7 %, typpipitoisuus 2,09 % ja rikkipitoisuus 0,18 % turpeen kuivapainosta. Tutkituista soista energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 20 suolta yhteensä 236 ha. Tämä on 8 % tutkitusta kokonaissuoalasta. Haapajärven soiden yhteenlaskettu käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 3,5 milj. suo-m 3 eli 0,4 milj. tonnia kuiva-aineena. Soiden energiasisältö (50 %:n käyttökosteudessa) on vastaavasti 7,5 milj. GJ eli noin 2,1 TWh. Vaalean rahkaturpeen tuotantoon soveltuvia alueita löytyi kahdelta suolta 29 ha. Käyttökelpoiset vaaleat rahkaturvevarat ovat yhteensä ainoastaan noin 0,2 milj. suo-m 3. Avainsanat: suo, turve, energiaturve, kasvuturve, Haapajärvi Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO jukka.turunen@gtk.fi heikki.meriluoto@gtk.fi ISBN ISSN

4 Turunen, Jukka ja Meriluoto, Heikki Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 3. - The peatlands and peat resources of Haapajärvi, western Finland, Part 3. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 408, Geological Survey of Finland, Report of peat investigation 408, 80 pages, 47 figures, 1 table and 3 appendices. Abstract: The Geological Survey of Finland studied 44 peatlands (total ha) in Haapajärvi municipality in and Elevation, site type, peat type and its decomposition degree, snag content and subsoil type were determined and recorded in the field. A total of 266 samples were analysed for water and ash content, 234 samples for dry bulk density, 86 samples for net calorific value, 69 samples for carbon and nitrogen content and 88 samples for sulphur content. The most common peatland types were pine bogs (50 %), open fens (2 %), drained peatland forest types (42 %), cultivated peat soils (4 %) and spruce mires (2 %). The proportion of undrained peatlands was 4%. The distribution of Sphagnum, Carex and Bryales dominated peat was 59, 38 and 3 %, respectively. The mean degree of peat humification (H1-10) was 5.5. The mean depth of studied peatlands was 0.8 m and the total storage of peat approximately 22.2 million m 3. The studied area deeper than 1.5 m covers 242 hectares and contains about 4.6 million m 3 of peat. The peat volume weighted average ash content of peat was 4.7 % of dry weight, the dry bulk density 116 kg/m 3, effective calorific value of dry peat 21.3 MJ/kg, carbon concentration 53.7 %, nitrogen concentration 2.09 % and the sulphur concentration 0.18 % of dry weight. Altogether, 20 mires covering 236 hectares were evaluated to be suitable for fuel peat production. This is about 8 % of the studied total peatland area. The available amount of fuel peat is about 3.5 million m 3 or 0.4 million tons of dry weight. The energy content is 7.5 milj. GJ or 2.1 TWh at 50% moisture content. Two (2) peatlands were found suitable for horticultural peat production. However, the area and peat quantity of these areas is only 29 hectares and 0.2 million m 3. Keywords: peatland, mire, peat, energy peat, horticultural peat, Haapajärvi Jukka Turunen and Heikki Meriluoto Geological Survey of Finland P.O.Box 1237 FI KUOPIO jukka.turunen@gtk.fi heikki.meriluoto@gtk.fi

5

6 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Laboratoriomääritykset... 9 TUTKITUT SUOT Hirvasneva Rahaneva Ylöstenneva Tuohiskäppyränneva Liminganneva Arvosenneva Hakulinneva Hakulinneva Maijasenneva Matoneva Kultakivenneva Lamminkorpi Jokineva Aittokannonneva Aholanneva Koivikkoneva Luukorpi Himosenkorpi Tieneva Sikoneva Puukkoneva Kurkineva Varpuneva Latvunneva Lamminräme Raatoräme Rahkaräme Kytösuo Kurkisuo Henkipuronneva Pesäneva Kontiomäenrämeet Sikaniitty Tuurunräme Ristiniitty Ylikorpi Kauniskankaansuo Siiponneva Ruonanjärvi Paskonlampi Kalliosaarenneva Sainsaarenrämeet Porrasneva Isoneva... 67

7 TULOSTEN TARKASTELU Soiden levinneisyys ja soistuminen Suoyhdistymät ja suotyypit Turvekerrostumat Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotantoon Soidensuojelu Kiitokset KIRJALLISUUS LIITTEET... 72

8 Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 JOHDANTO Haapajärven turvetutkimukset liittyvät osana Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tehtävänä olevaan valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiin. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä energia- ja kasvuturvetuotantoon soveltuvia soita. Tutkimuksissa huomioidaan myös turpeen ja soiden muut käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat turvetuottajia ja turpeen käyttäjiä antaen tietoa soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen sekä soiden suojelu- ja virkistyskäyttöön. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Haapajärven turvevaroja vuosina ja Haapajärven kunta sijaitsee Oulun läänin eteläosassa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa. Tähän raporttiin on koottu Haapajärvellä tutkitut 44 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha (kuva 1). Suot on ryhmitelty vesistöalueittain (Ekholm 1993). Kunnan metsätieteellinen suoala on ha (Tomppo ym. 1998) eli noin 53 % kunnan metsätalousmaasta. Haapajärven kunnan maapinta-alasta yli 20 hehtaarin kokoisia soita on noin ha (Virtanen ym. 2003). Haapajärven kunnan alueelta on aikaisemmin julkaistu kaksi turveraporttia (Korpijaakko & Koivisto 1986, 1988), joissa tutkittujen soiden pinta-ala oli ha. Haapajärvellä tutkittujen soiden kokonaispinta-ala ( ha) on täten noin 60 % yli 20 ha:n soiden pinta-alasta. Alueen suurin energiaturpeen käyttäjä on Kanteleen Voima Oy:n Haapaveden lauhdevoimala, jonka vuotuinen turpeen käyttö on yli 3 milj. m 3. Turvetta käyttäviin Haapaveden, Ylivieskan ja Kokkolan sähkö- ja lämpölaitoksiin on Haapajärven soilta pääasiassa alle 100 km:n kuljetusmatka. Haapajärven suot ovat myös Oulun ja Pietarsaaren suurvoimaloiden hankinta-alueella (etäisyys km). Tässä raportissa julkaistaan yleiskuvaus jokaisesta tutkitusta suosta, turvemääristä ja soiden soveltuvuudesta turvetuotantoon. Geologian tutkimuskeskuksen turveinventoinnin kehittäminen ja maksullisuus -raportin (KTM, Energiaosasto 1990) mukaisesti yksityiskohtaisia tutkimustuloksia ei julkaista, vaan niitä voi tilata GTK:n yksiköistä. Yksityiskohtaiset suoselosteet sisältävät mm. erilaisia suokarttoja, turvekerrostuman poikkileikkauskuvia sekä tarkempia tietoja turpeen laadusta, määrästä ja laboratorioanalyysien tuloksista. 7

9 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto Nivala Haapajärvi Reisjärvi Haapajärvi 0 10km Geologian tutkimuskeskus 2010 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/10 ja Logica Suomi Oy Kuva 1. Haapajärvellä tutkitut suot. 64. Hirvasneva 65. Rahaneva 66. Ylöstenneva 67. Tuohiskäppyränneva 68. Liminganneva 69. Arvosenneva 70. Hakulinneva Hakulinneva Maijasenneva 73. Matoneva 74. Kultakivenneva 75. Lamminkorpi 76. Jokineva 77. Aittokannonneva 78. Aholanneva Koivikkoneva 80. Luukorpi 81. Himosenkorpi 82. Tieneva 83. Sikoneva 84. Puukkoneva 85. Kurkineva 86. Varpuneva 87. Latvunneva 88. Lamminräme 89. Raatoräme 90. Rahkaräme 91. Kytösuo 92. Kurkisuo 93. Henkipuronneva 94. Pesäneva 95. Kontiomäenrämeet 96. Sikaniitty 97. Tuurunräme 98. Ristiniitty 99. Ylikorpi 100. Kauniskankaansuo 101. Siiponneva 102. Ruonanjärvi 103. Paskonlampi 104. Kalliosaarenneva 105. Sainsaarenrämeet 106. Porrasneva 107. Isoneva

10 Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Tutkittujen soiden valinnassa käytettiin apuna GTK:n lentomittausaineiston gamma-aineistoja (Virtanen 1997). Kenttätutkimuksissa noudatetettiin Geologian tutkimuskeskuksen Turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen ym. 1984). Isot, yhtenäiset suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan poikki vedettiin selkälinja ja sitä vastaan kohtisuoraan poikkilinjoja yleensä 200 metrin välein. Tutkimuspisteet ovat linjoilla yleensä 100 metrin välein, joillakin laajoilla suoalueilla myös 200 metrin välein. Tutkimuspisteiden välisiltä pisteiltä turvekerrostuman paksuus kairattiin 50 metrin välein. Lisäksi soille on tehty pelkkiä syvyysmittauslinjoja, joilta turvekerrostuman paksuus kairattiin 50 metrin välein. Tutkituilla soilla on tutkimuspisteitä 0,3 9,6 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 1,4 9,0 kpl/10 ha. Matalilla soilla tutkimuspisteverkko on varsinkin vanhemmassa aineistossa harvempi. Suopinnan korkeuden ja laskusuhteiden selvittämiseksi tutkimuslinjat vaaittiin, ja korkeudet yhdistettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaiselta tutkimuspisteeltä määritettiin suotyyppi ja mättäisyys (peittävyys -% ja korkeus). Puustosta havainnoitiin puulajisuhteet prosenttiosuuksina sekä kehitys- ja tiheysluokat. Kairauksin selvitettiin turvekerrosten paksuus, pääturvelajit ja turpeen lisätekijät (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikko), tupasvillakuitujen määrä (6-asteikko) ja turpeessa olevan lahoamattoman puuaineksen määrä (liekoisuus %). Lisäksi kairauksissa tutkittiin soiden liejukerrostumat sekä suon pohjamaalaji. Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella valittiin pisteet, joiden turpeet edustivat mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa ja niiltä otettiin tilavuustarkat laboratorionäytteet joko mäntäkairalla, laatikkokairalla tai venäläisellä turvekairalla. Turvenäytteistä määritettiin Kuopion Geologian tutkimuskeskuksen turvelaboratoriossa (nykyisin Labtium) happamuus, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino ja tuhkapitoisuus. Osasta näytteitä määritettiin myös lämpöarvo ja rikkipitoisuus. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märkäpainosta ja tuhkapitoisuus prosentteina kuivan turpeen painosta 815 ± 25ºC:ssa hehkutettuna. Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa olevan turpeen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suo-m 3 ). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteistä IKA (C5000 DUO) kalorimetrillä (ASTM D ). Tulokset ilmoitetaan tehollisina lämpöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle (MJ/kg). Turpeen rikkipitoisuus on analysoitu LECO SC-32 rikkianalysaattorilla (menetelmä 810L). Osasta turvenäytteistä on analysoitu hiili- ja typpipitoisuuksia (menetelmä 820L) sekä alkuainepitoisuuksia, kuten raskasmetalleja ja hivenalkuaineita ICP-AES tekniikalla (menetelmä 503P). Polttoturpeen laatuohjeet ovat liitteessä 2. Turvenäytteitä otettiin myös kasvuturvetuotantoon soveltuvien soiden pintaturpeista kasvuturpeen laadun määrittämiseksi. Näytteet jaettiin rahkasammallajikoostumuksen ja muiden turvetekijöiden perusteella eri kasvuturveluokkiin (Toivonen 1997). Näytteistä määritettiin maatuneisuus, ph ja tuhkapitoisuus, osasta näytteitä myös turpeen hiili-, typpi ja rikkipitoisuus. 9

11 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto Aineiston käsittely ja tulokset Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja -tekijöiden osuudet laskettiin ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen ym. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja -tekijöiden määrät laskettiin turvemäärillä painottaen. Turpeessa havaitut lieko-osumat muunnettiin tilastollisesti kantopitoisuusprosenteiksi 0-1 ja 1-2 metrin syvyyskerroksille. Jokaisesta tutkitusta suosta on GTK:n turvearkistoon tehty laaja ja yksityiskohtainen tutkimusselostus. Tutkimusselosteissa on tiedot suon sijainnista, ympäristöstä, laskusuhteista, suotyypeistä, pintaaloista, turvesyvyyksistä, ojitustilanteesta, turvelajeista ja turpeen maatuneisuudesta sekä havaituista luonto- ja suojeluarvoista. Turvenäytteiden laboratoriomääritystulokset on esitetty taulukkomuodossa ja tuloksista on laadittu yhteenveto. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty arvio, jossa on pyritty huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Suokartasta (kuva 2) ilmenee tutkimuslinjojen ja pisteiden sijainti, tutkimuspisteiden syvyydet, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus ja turpeen keskimaatuneisuus. Kartalle on piirretty myös turpeen syvyyskäyrät. Soiden syvimmistä tutkimuslinjoista on piirretty poikkileikkausprofiileja (kuva 3), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit sekä suopinnan ja -pohjan korkeudet. Edellä mainittujen perustulosten lisäksi GTK:n turvetutkimusaineistosta on saatavissa tasokarttoja ja listauksia esim. suotyypeistä, liekoisuudesta, suopinnan ja -pohjan korkeudesta, liejuista ja pohjamaalajeista. Yksityiskohtaisia suoselosteita, laboratoriotuloksia, erilaisia suokarttoja ja turvekerrostuman poikkileikkausprofiileja voi tilata Geologian tutkimuskeskukselta. 10

12 Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Matokallio A / / / / /0 1/ /23 0/ / / /13 0/0 0/ /14 0/ / / /5 0/ /4 2/9 0/ /2 1/8 0/ / / /7 5/13 2/ / / /8 11 0/0 0/0 140 A / / / / /0 Pikku-Lötäkkä Lötäkänkallio 140 Tieneva, 12812, Haapajärvi Turvekerrostuman paksuus Tutkimuspiste 0-1m 6,4 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen rahkavaltaisen 1-1,5m 2/17 pintakerroksen/turvekerrostuman 1,5-2m paksuus (dm) SyvyystutkimuspisteKetunpesäkangas 2-3m Turvekerrostuman paksuus (dm) m 140 Lötäkänkangas Geologian tutkimuskeskus 2010 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/10 ja Logica Suomi Oy 140 Kuva 2. Esimerkki suokartasta. 11

13 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. Lyhenteiden selitykset liitteessä 3. 12

14 Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 SOIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON Turpeen laatu ja määrä sekä suon luontoarvot vaikuttavat ratkaisevasti siihen, onko suo turvetuotantoon soveltuva. Merkittäviä luontoarvoja ovat harvinaiset eliölajit ja ns. avainbiotoopit, jotka on kuvattu metsälaissa (Savolainen 1997a) ja luonnonsuojelulaissa (Savolainen 1997b). Nykyisin turvetuotantoon tulisi ottaa ensisijaisesti suopeltoja ja metsäojitettuja soita (Valtion alueiden käyttötavoitteet 2008). Turvekerrostuman paksuus, turvelaji, maatuneisuus sekä turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat määrääviä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Suon muoto, suopohjan topografia, kuivatusmahdollisuudet ja suon yleinen sijainti on myös otettava huomioon turvetuotantoa suunniteltaessa, mm. sarkaojien kaltevuuden on vesiensuojelusyistä oltava alle 1,5 m/km. Tuotantokelpoisena pidetään yleensä yli 1,5 m:n syvyistä aluetta. Mikäli turvekerros on hyvin tiivistynyttä (pellot ja turvekankaat), voidaan tuotantokelpoinen alue ulottaa myös metrin syvyiselle alueelle. Koska turvekerrosta ei voida käyttää aivan mineraalimaata myöten, on tässä raportissa vähennetty tuotantokelpoista turvemäärää laskettaessa turpeen keskisyvyydestä 0,2-0,3 m. Käytännössä suon pohjalle jäävän kerroksen paksuus vaihtelee mm. pohjamaalajin, pohjan kivisyyden, turpeen laadun ja suon jälkikäytön mukaan. Fysikaalisten ominaisuuksien osalta on noudatettu soveltaen Energiateollisuuden, Metsäteollisuuden ja Turveteollisuusliiton (2006) sopimia laatuvaatimuksia jyrsin- ja palapolttoturpeelle (liite 2). Määriteltäessä suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon on käytetty seuraavia maatuneisuus-, turvelaji- ja syvyysarvoja: Energiaturpeen tuotantoon palaturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: turpeen maatuneisuus on yli H 4 turve ei ole puhdasta saraturvetta (palat murenevat) suon syvyys on yli 1,5 m tasapohjaisen turvepellon ja ojitusalueen syvyys on yli 1 m maatumaton pintakerros (H 1-4) on alle 0,6 m paksu Energiaturpeen tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: turve on saravaltaista (H 1-10) tai maatunutta rahkavaltaista (yli H 4) suon syvyys on yli 1,5 m tasapohjaisten turvepeltojen ja ojitusalueiden syvyys on yli 1 m maatumaton pintakerros (H 1-4) on alle 0,6 m paksu tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 15 ha 13

15 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto Turvetuotannon laajuuden mukaan voidaan erottaa kolme tuotantomuotoa: teollinen, pk-turvetuotanto ja kotitarvetuotanto. Teollinen turvetuotanto ja pk-tuotanto ovat joko jyrsin- tai palaturvetuotantoa. Teollisen- ja pk-tuotannon tuotantoalat ovat yleensä kymmeniä tai satoja hehtaareja. Kotitarvetuotannolla tarkoitetaan palaturvetuotantoa, jossa tuotettu turve käytetään omalla tai lähitiloilla. Kotitarvetuotantoon soveltuvien soiden syvyydelle, turpeiden tuhkapitoisuudelle, turvelajille ja tilavuuspainolle ei ole asetettu niin tiukkoja laatuvaatimuksia kuin teolliseen - tai pk- tuotantoon soveltuvien soiden turpeille. Teollisen - ja pk-tuotannon vähimmäispinta-ala on noin 5 ha. Tämä voi koostua useasta lähekkäin olevasta alueesta. Kotitarvetuotannolle ei ole asetettu pinta-alarajaa. Kotitarvetuotannossa kulkuyhteyden suolle olisi oltava valmiina jo ennen tuotannon aloittamista alkukustannusten pienentämiseksi. Esim. turvepohjaiset pellot ovat usein helposti otettavissa turvetuotantoon. Puuston ei katsota nykyisin olevan ongelma teollista turvetuotantoa suunniteltaessa, mutta kotitarvetuotannossa se voi olla kustannuksia lisäävä ja tuotannon aloittamista vaikeuttava tekijä. Arvioitaessa suon soveltuvuutta ympäristöturpeeksi (mm. kasvuturve, viherrakentaminen, maatalouskäyttö, öljyntorjunta ja jätevesien puhdistus) kiinnitetään huomiota erityisesti turpeen rahkasammaltyyppiin, maatuneisuuteen ja kerrostuman paksuuteen. Arvioinnissa on noudatettu Toivosen (1997) esittämää heikosti maatuneen eli vaalean rahkaturpeen (H 1-4) laatuluokitusta. Nykyisin vaaleiden rahkaturpeiden rinnalla käytetään myös tummia turvelaatuja. Nämä tummat turpeet ovat pitemmälle maatuneita, usein eri maatumisasteilla olevia turpeita tai turpeiden ja muiden materiaalien sekoituksia. Turvetuotanto on luvanvaraista toimintaa. Jos turvetuotantoalue on kooltaan yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupaviraston myöntämä ympäristölupa (Ympäristönsuojeluasetus 2000). Luvassa lupaviranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristövaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä, suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, velvoitetarkkailusta ja mahdollisista korvausvelvoitteista.) Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA -lain mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista (Valtioneuvoston asetus 2006). Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly ja meluvaikutukset, maiseman muutokset, sekä vaikutukset terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Väyrynen ym. 2008). Mikäli turvetuotantoalue on alle 10 ha, tuotantoalueesta on tehtävä ilmoitus alueelliseen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen (ELY). 14

16 Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 TUTKITUT SUOT 64. Hirvasneva Hirvasneva (Atk nro , kl , x = 7085,0, y = 3413,5) sijaitsee n. 12 km Haapajärven keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu pääosin moreenikankaisiin. Suolle tulee runsaasti metsäauto- ja peltoteitä (kuva 4). Hirvasnevan kokonaispinta-ala on noin 224 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 35 ha ja 1,5 m:n aluetta 1 ha. Suon keskisyvyys on 0,7 m ja suurin havaittu syvyys 1,7 m. Suo kuuluu Kalajoen yläosan alueeseen (53.04) ja tarkemmin Kirkkoherranojan valuma-alueeseen (53.045). Suopinta on n m mpy. Suon pohjoisosa viettää etelään n. 2,2 m/km ja suon eteläosa länteen n. 2,5 m/km. Vedet laskevat suo- ja pelto-ojia pitkin Harjusenojaan, josta Kirkkoherranojan kautta Kalajokeen. Suolla on 102 tutkimuspistettä (4,7/10 ha) ja 128 syvyystutkimuspistettä (5,9/10 ha). Hirvasneva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 43 % on rämeillä, 3 % korvessa, 28 % turvekankailla ja 26 % pellolla. Yleisinä suotyyppeinä ovat ruohoturvekankaat, varsinaiset sararämemuuttumat, tupasvillarämemuuttumat sekä korpirämemuuttumat. Puusto on suoalueella hyvin vaihtelevaa. Puusto on valtaosin harvaa, varttunutta tai harvennusikäistä kuusi-koivu-mänty -sekametsää. Aukeita aloja sekä taimisto ja riukuasteen metsiä on myös runsaasti. Turpeesta 43 % on rahka, 56 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 7 %, sararahkaturve (CS) 36 %, rahkasaraturve (SC) 56 % ja ruskosammalturve (B) 1 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 8 % ja tupasvillan (ER) jäännöksiä sisältävien myös 8 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (53 %), hiekka (21 %), hiesu (16 %) ja hieta (10 %). Liejuja ei tutkimuksissa havaittu. Hirvasnevalta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 140 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,4 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 7,8. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,6 MJ/ kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 53,5 %, typpipitoisuus 2,39 % ja rikkipitoisuus 0,17 %. Hirvasneva ei sovellu turvetuotantoon, vähintään 1,5 m:n syvyistä aluetta on ainoastaan 1 ha Kuva 4. Hirvasnevan tutkimuslinjasto. 15

17 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 65. Rahaneva Rahaneva (Atk nro , kl , x = 7085,0, y = 3416,2) sijaitsee n. 12 km Haapajärven keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu idässä peltoihin, muutoin lähinnä hieta- ja hiekkamoreenimaastoon. Suo on metsäauto- ja peltoteiden ympäröimä (kuva 5). Rahanevan kokonaispinta-ala on 56 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 8 ha, yli 1,5 m:n aluetta 4 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 2 ha. Suon keskisyvyys on 0,6 m ja suurin havaittu syvyys 3,0 m. Suo kuuluu Settijoen valuma-alueeseen (53.07) ja tarkemmin Murisojan valuma-alueeseen (53.075). Suopinta on noin m mpy ja viettää kaakkoon n. 4,7 m/km. Vedet laskevat suo- ja pelto-ojia pitkin Murisojaan, josta edelleen Settijokeen. Suolla on 32 tutkimuspistettä (5,7/10 ha) ja 38 syvyystutkimuspistettä (6,7/10 ha). Rahaneva on ojitettu lähes kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 51 % on rämeellä, 4 % korvessa, 43 % turvekankaalla ja 2 % pellolla. Yleisinä suotyyppeinä ovat ruohoturvekankaat, varsinainen sararämemuuttuma, pallosararämemuuttuma sekä isovarpurämemuuttuma. Puusto on hyvin vaihtelevaa. Suon eteläosassa puusto on pääosin harvaa harvennusmännikköä, reunaosissa osittain myös kuusivaltaista varttunutta kasvatusmetsikköä. Suon pohjoisosassa puusto on harvaa, varttunutta sekametsää. Turpeesta 25 % on rahka- ja 75 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 6 %, sararahkaturve (CS) 18 % ja rahkasaraturve (SC) 76 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 8 % ja tupasvillaa (ER) sisältävien 6 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (37 %), hiekka (32 %), hieta (23 %), moreeni (7 %) ja savi (1 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 6 %. Rahanevalta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 105 kg/suo-m3 ja tuhkapitoisuus 4,5 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,9. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,6 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 10,1 MJ/ kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 55,3 %, typpipitoisuus 2,19 % ja rikkipitoisuus 0,17 %. Rahanevan eteläosassa on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 4 ha, joka koostuu yhdestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n suom 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q10.0, S Kuva 5. Rahanevan tutkimuslinjasto

18 Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Ylöstenneva Ylöstenneva (Atk nro , kl , x = 7086,3, y = 3414,3) sijaitsee n. 13 km Haapajärven keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu moreenikankaisiin. Suo on metsäautoteiden ympäröimä (kuva 6). Ylöstennevan kokonaispinta-ala on 35 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 1 ha ja yli 1,5 m:n aluetta ainoastaan 5 aaria. Suon keskisyvyys on 0,6 m ja suurin havaittu syvyys 1,7 m. Suo kuuluu Kalajoen yläosan alueeseen (53.04) ja tarkemmin Kirkkoherranojan valuma-alueeseen (53.045). Suopinta on n m mpy ja viettää lounaaseen n. 4,4 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin lounaaseen Hirvasnevalle, josta Harjusenojan ja Kirkkoherranojan kautta Kalajokeen. Suolla on 20 tutkimuspistettä (5,7/10 ha) ja 23 syvyystutkimuspistettä (6,5/10 ha). Ylöstenneva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 77 % on rämeellä ja 23 % turvekankaalla. Yleisinä suotyyppeinä ovat isovarpurämemuuttuma, pallosararämemuuttuma, tupasvillarämemuuttuma sekä puolukkaturvekangas. Puusto on pääosin harvaa varttunutta mänty-kasvatusmetsikköä tai taimisto- ja riukuasteen männikköä, jossa on sekapuuna koivua. Turpeesta 88 % on rahka-, 4 % sara- ja 8 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 22 %, sararahkaturve (CS) 65 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 1 %, rahkasaraturve (SC) 4 % ja ruskosammalturve (B) 8 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,2. Puu- ja varpujäännöksiä sisältäviä turpeita ei havaittu, mutta tupasvillaa (ER) sisältävien turpeiden osuus oli 14 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (89 %), hiesu (7 %), hieta (2 %) ja hiekka (2 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 3 %. Ylöstennevalta ei otettu laboratorionäytteitä. Ohutturpeisuudestaan johtuen suo ei sovellu turvetuotantoon Kuva 6. Ylöstennevan tutkimuslinjasto

19 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 67. Tuohiskäppyränneva Tuohiskäppyränneva (Atk nro , kl , x = 7087,8, y = 3414,2) sijaitsee n. 15 km Haapajärven keskustasta pohjois-luoteeseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suo on metsäautoteiden ympäröimä ja suon itäosan lävitse kulkee myös metsäautotie (kuva 7). Tuohiskäppyrännevan kokonaispinta-ala on 28 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on ainoastaan 0,5 ha. Suon keskisyvyys on 0,7 m ja suurin havaittu syvyys 1,2 m. Suo kuuluu Kalajoen yläosan alueeseen (53.04) ja tarkemmin Kilpanevanpuron valuma-alueeseen (53.044). Suopinta on noin m mpy ja viettää länsi-luoteeseen n. 2,7 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Väliojaan josta edelleen Kalajokeen. Suolla on 18 tutkimuspistettä (5,2/10 ha) ja 17 syvyystutkimuspistettä (4,9/10 ha). Tuohiskäppyränneva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 82 % on rämeellä ja 18 % turvekankaalla. Yleisinä suotyyppeinä ovat pallosararämemuuttumat, isovarpurämemuuttumat sekä varputurvekankaat. Puusto on pääosin harvaa taimisto- ja riukuasteen männikköä, jossa on sekapuuna paikoin koivua. Turpeesta 92 % on rahka- ja 8 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 16 %, sararahkaturve (CS) 70 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 6 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 8 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 2 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 20 % ja varpuainesta (N) sisältävien 3 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (97 %) ja hiesu (3 %). Liejuja ei tutkimuksissa havaittu. Tuohiskäppyrännevalta ei otettu laboratorionäytteitä. Ohutturpeisuudestaan johtuen suo ei sovellu turvetuotantoon Kuva 7. Tuohiskäppyrännevan tutkimuslinjasto. 18

20 Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Liminganneva Liminganneva (Atk nro , kl , x = 7088,1, y = 3415,6) sijaitsee n. 15 km Haapajärven keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu hieta- ja moreenimaastoon. Suo on metsäautoteiden ympäröimä ja suon lävitse kulkee myös metsäautotie (kuva 8). Limingannevan kokonaispinta-ala on 46,5 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on ainoastaan 0,2 ha. Suon keskisyvyys on 0,5 m ja suurin havaittu syvyys 1,3 m. Suo kuuluu Settijoen valuma-alueeseen (53.07) ja tarkemmin Murisojan valuma-alueeseen (53.075). Suopinta on noin m mpy ja viettää etelään n. 3,0 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Murisojaan, josta edelleen Settijokeen. Suolla on 23 tutkimuspistettä (4,9/10 ha) ja 28 syvyystutkimuspistettä (6,0/10 ha). Liminganneva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 12 % on rämeellä ja 88 % turvekankaalla. Vallitsevina suotyyppeinä ovat puolukkaja ruohoturvekankaat. Puusto on suoalueella vaihtelevaa, pääosin harvaa harvennusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua. Myös koivuvaltaista harvaa, varttunutta kasvatusmetsää esiintyy varsinkin suon keski- ja koillisosissa. Turpeesta 51 % on rahka-, 37 % sara- ja 12 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: sararahkaturve (CS) 48 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 3 %, rahkasaraturve (SC) 37 %, ja rahkaruskosammalturve (SB) 12 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,2. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 27 %, tupasvillaa ja varpuainesta sisältäviä turpeita ei havaittu. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (53 %), hiekka (25 %), hieta (20 %) ja hiesu (2 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 3 %. Limingannevalta ei otettu laboratorionäytteitä. Ohutturpeisuudestaan johtuen suo ei sovellu turvetuotantoon Kuva 8. Limingannevan tutkimuslinjasto. 19

21 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 69. Arvosenneva Arvosenneva (Atk nro , kl , x = 7088,8, y = 3414,4) sijaitsee n. 16 km Haapajärven keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon, lännessä peltoihin. Suo on kaikista ilmansuunnista metsäauto- ja peltoteiden ympäröimä (kuva 9). Arvosennevan kokonaispinta-ala on noin 63 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 4 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 0,4 ha. Suon keskisyvyys on 0,5 m ja suurin havaittu syvyys 1,7 m. Suo kuuluu Kalajoen yläosan alueeseen (53.04) ja tarkemmin Kilpanevanpuron valuma-alueeseen (53.044). Suopinta on noin m mpy ja viettää länsi-lounaaseen n. 2,0 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Väliojaan josta edelleen Kalajokeen. Suolla on 27 tutkimuspistettä (4,3/10 ha) ja 37 syvyystutkimuspistettä (5,8/10 ha). Arvosenneva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 30 % on rämeellä, 67 % turvekankaalla ja 3 % pellolla. Yleisinä suotyyppeinä ovat ruoho- ja puolukkaturvekankaat sekä varsinainen sararämemuuttuma. Puusto on pääosin harvaa, varttunutta tai uudistuskypsyyden saavuttanutta koivikkoa, jossa on sekapuuna mäntyä. Suon länsiosassa esiintyy myös harvaa tai keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua. Turpeesta 52 % on rahka- ja 48 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 2 %, sararahkaturve (CS) 50 %, rahkasaraturve (SC) 48 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 13 % ja tupasvillaa (ER) sisältävien 6 %. Varpuainesta (N) sisältäviä turpeita ei havaittu. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (75 %), hiekka (14 %), hieta (6 %) ja hiesu (5 %). Liejuja ei tutkimuksissa havaittu. Arvosennevalta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 149 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 6,4 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 8,1. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 23,0 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 10,3 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 56,5 %, typpipitoisuus 2,13 % ja rikkipitoisuus 0,18 %. Arvosennevalla on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta ainoastaan 0,4 ha. Ohutturpeisuudestaan johtuen suo ei sovellu turvetuotantoon Kuva 9. Arvosennevan tutkimuslinjasto. 20

22 Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Hakulinneva 1 Hakulinneva 1 (Atk nro , kl , x = 7091,4, y = 3417,5) sijaitsee n. 18 km Haapajärven keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suon pohjoisosaan tulee metsäautotie ja länsiosaan useita ajouria (kuva 10). Hakulinnevan kokonaispinta-ala on 61 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 8 ha. Suon keskisyvyys on 0,7 m ja suurin havaittu syvyys 1,5 m. Suo sijaitsee pääosin Aholanjärven valuma-alueella (53.076), pohjoisosastaan hiukan myös Karsikasojan valuma-alueen (53.063) puolella. Suopinta on noin m mpy ja viettää etelään n. 0,5 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Murisjärveen, mistä edelleen Murisojan kautta Settijokeen. Suolla on 37 tutkimuspistettä (6,1/10 ha) ja 42 syvyystutkimuspistettä (6,9/10 ha). Hakulinneva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 51 % on rämeellä, 1 % korvessa ja 48 % turvekankaalla. Yleisinä suotyyppeinä ovat ruoho- ja puolukkaturvekankaat sekä isovarpuräme- ja pallosararämemuuttumat. Puusto on kehitysluokaltaan hyvin vaihtelevaa. Suon etelä- ja keskiosat ovat pääosin taimisto- ja riukuvaiheen tai harvennusvaiheen männikköä. Suon pohjois- ja reunaosat ovat pääosin varttunutta tai uudistuskypsyyden saavuttanutta koivikkoa, jossa esiintyy sekapuuna mäntyä ja kuusta. Turpeesta 67 % on rahka-, 31 % sara- ja 2 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 13 %, sararahkaturve (CS) 54 %, rahkasaraturve (SC) 31 % ja ruskosammalturve (B) 2 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,3. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 4 % ja tupasvillaa (ER) sisältävien 7 %. Varpuainesta (N) sisältäviä turpeita ei havaittu. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (89 %), hiekka (9 %), hiesu (1 %) ja hieta (1 %). Liejuja ei tutkimuksissa havaittu. Hakulinnevalta ei otettu laboratorionäytteitä. Ohutturpeisuudestaan johtuen suo ei sovellu turvetuotantoon Kuva 10. Hakulinneva 1 tutkimuslinjasto. 21

23 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 71. Hakulinneva 2 Hakulinneva 2 (Atk nro , kl , x = 7089,8, y = 3416,8) sijaitsee n. 17 km Haapajärven keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suon pohjoispuolella kulkee paikallistie (kuva 11). Hakulinnevan kokonaispinta-ala on 60 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 12 ha, yli 1,5 m:n aluetta 6 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 0,3 ha. Suon keskisyvyys on 0,7 m ja suurin havaittu syvyys 2,1 m. Suo kuuluu Settijoen valuma-alueeseen (53.07) ja tarkemmin Aholanjärven valuma-alueeseen (53.076). Suopinta on noin m mpy ja viettää etelään n. 3,4 m/km. Vedet laskevat suo- ja pelto-ojia pitkin Murisojaan, josta edelleen Settijokeen. Suolla on 37 tutkimuspistettä (6,2/10 ha) ja 35 syvyystutkimuspistettä (5,8/10 ha). Hakulinneva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 47 % on rämeellä, 3 % korvessa ja 50 % turvekankaalla. Yleisinä suotyyppeinä ovat puolukka- ja ruohoturvekankaat sekä isovarpurämemuuttumat. Puusto on pääosin harvaa, varttunutta tai harvennusikäistä männikköä, jossa on sekapuuna koivua. Turpeesta 46 % on rahka-, 53 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 6 %, sararahkaturve (CS) 40 %, rahkasaraturve (SC) 53 % ja ruskosammalturve (B) 1 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 5 % ja tupasvillaa (ER) sisältävien 13 %. Varpuainesta (N) sisältäviä turpeita ei havaittu. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (51 %) ja hiekka (49 %). Liejuja ei tutkimuksissa havaittu. Hakulinnevalta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 113 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,0 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,9. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,1 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,8 MJ/ kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 55,2 %, typpipitoisuus 2,04 % ja rikkipitoisuus 0,21 %. Hakulinnevasta soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue (6 ha), joka koostuu yhdestä yhtenäisestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on kaikkiaan n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S Kuva 11. Hakulinneva 2 tutkimuslinjasto.

24 Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Maijasenneva Maijasenneva (Atk nro , kl , x = 7090,6, y = 3414,5) sijaitsee n. 17 km Haapajärven keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon, luoteessa peltoihin. Suo on paikallis- ja metsäautoteiden ympäröimä (kuva 12). Maijasennevan kokonaispinta-ala on 97 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 5 ha. Suon keskisyvyys on 0,6 m ja suurin havaittu syvyys 1,5 m. Suo kuuluu Malisjoen valuma-alueeseen (53.06) ja tarkemmin Mutaojan valuma-alueeseen (53.068). Suopinta on noin m mpy ja viettää luoteeseen n. 2,9 m/km. Vedet laskevat suo- ja pelto-ojia pitkin Mutalampeen, mistä edelleen Mutaojan kautta Malisjokeen. Suolla on 53 tutkimuspistettä (4,9/10 ha) ja 67 syvyystutkimuspistettä (6,2/10 ha). Maijasenneva on ojitettu lähes kokonaisuudessaan. Suon lounaiskulmassa on pienialainen suoalue ojittamatta. Tutkimuspisteistä 1 % on avosuolla, 42 % rämeellä, 2 % korvessa, 54 % turvekankaalla ja 1 % pellolla. Yleisinä suotyyppeinä ovat ruoho- ja puolukkaturvekankaat sekä tupasvillarämeja pallosararämemuuttumat. Puusto on pääosin harvaa, varttunutta tai harvennusikäistä männikköä, jossa on sekapuuna koivua ja kuusta. Suon etelä- ja reunaosissa on myös kuusivaltaisia harvennusmetsiä ja varttuneita kasvatusmetsiä. Turpeesta 41 % on rahka-, 2 % ruskosammal- ja 57 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 7 %, sararahkaturve (CS) 34 %, rahkasaraturve (SC) 57 % ja ruskosammalturve (B) 2 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 7 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 8 %. Varpuainesta (N) sisältäviä turpeita ei tutkimuksissa havaittu. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (66 %), hiekka (27 %), hieta (5 %) ja hiesu (2 %). Liejuja ei tutkimuksissa havaittu. Maijasennevalta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 115 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 5,0 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,8. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,4 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 52,8 %, typpipitoisuus 2,20 % ja rikkipitoisuus 0,22 %. Maijasenneva ei sovellu turvetuotantoon, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta ei tutkimuksissa löytynyt ja yli 1 m:n aluettakin on ainoastaan 5 ha Kuva 12. Maijasennevan tutkimuslinjasto. 23

25 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 73. Matoneva Matoneva (Atk nro , kl , x = 7083,6, y = 3417,7) sijaitsee n. 10 km Haapajärven keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu hiekka- ja hietamoreenimaastoon sekä kaakossa peltoihin. Suon eteläpuolella kulkee paikallistie (kuva 13). Matonevan kokonaispinta-ala on 17 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 2 ha. Suon keskisyvyys on 0,7 m ja suurin havaittu syvyys 1,2 m. Suo kuuluu Settijoen valuma-alueeseen (53.07) ja tarkemmin Murisojan valuma-alueeseen (53.075). Suopinta on noin m mpy. Vedet laskevat suo- ja peltoojia pitkin etelä-kaakkoon Settijokeen. Suolla on 16 tutkimuspistettä (9,6/10 ha) ja 13 syvyystutkimuspistettä (7,8/10 ha). Matoneva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 79 % on rämeellä, 3 % avosuolla, 14 % turvekankaalla ja 4 % pellolla. Yleisinä suotyyppeinä ovat tupasvillaräme-, isovarpuräme- ja pallosararämemuuttumat. Puusto on kehitysluokaltaan hyvin vaihtelevaa, pääosin harvaa harvennusmännikköä ja taimisto- ja riukuasteen männikköä, jossa on sekapuuna koivua. Suon reunaosissa on myös varttunutta kasvatusmetsikköä. Turpeesta 90 % on rahka-, 3 % ruskosammal- ja 7 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 30 %, sararahkaturve (CS) 54 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 6 %, rahkasaraturve (SC) 7 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 3 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Puu- ja varpuainesta sisältäviä turpeita ei havaittu, mutta tupasvillaa (ER) sisältävien turpeiden osuus oli 44 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (76 %), hiesu (14 %), hiekka (7 %) ja hieta (3 %). Liejupisteitä ei tutkimuksissa havaittu. Matonevalta ei otettu laboratorionäytteitä. Ohutturpeisuudestaan johtuen suo ei sovellu turvetuotantoon Kuva 13. Matonevan tutkimuslinjasto. 24

26 Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Kultakivenneva Kultakivenneva (Atk nro , kl , x = 7085,4, y = 3418,6) sijaitsee n. 12 km Haapajärven keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon, kaakossa peltoihin. Suon eteläpuolella kulkee paikallistie ja kaakkoispuolelle tulee peltoteitä (kuva 14). Kultakivennevan kokonaispinta-ala on noin 19 ha. Yli 1 m:n syvyistä aluetta ei tutkimuksissa havaittu. Suon keskisyvyys on 0,5 m ja suurin havaittu syvyys 0,8 m. Suo kuuluu Settijoen valuma-alueeseen (53.07) ja tarkemmin Aholanjärven valuma-alueeseen (53.076). Suopinta on n m mpy Vedet laskevat suo- ja pelto-ojia pitkin etelään Aholanjärveen. Suolla on 10 tutkimuspistettä (5,3/10 ha) ja 13 syvyystutkimuspistettä (6,9/10 ha). Kultakivenneva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 35 % on rämeellä ja 65 % turvekankaalla. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua. Suon pohjoisosassa on myös runsaasti taimisto- ja riukuasteen koivikkoa. Yleisinä suotyyppeinä ovat ruoho- ja puolukkaturvekankaat, isovarpurämemuuttumat sekä pallosararämemuuttumat. Turpeesta 93 % on rahka- ja 7 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 14 %, sararahkaturve (CS) 79 %, rahkaruskosammalturve (SB) 4 % ja sararuskosammalturve (CB) 3 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 17 %. Varpuainesta (N) ja tupasvillaa (ER) sisältäviä turpeita ei havaittu. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (48 %), hieta (39 %) ja hiekka (13 %). Liejuja ei tutkimuksissa havaittu. Kultakivennevalta ei otettu laboratorionäytteitä. Ohutturpeisuudestaan johtuen suo ei sovellu turvetuotantoon Kuva 14. Kultakivennevan tutkimuslinjasto. 25

27 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 75. Lamminkorpi Lamminkorpi (Atk nro , kl , x = 7085,9, y = 3421,5) sijaitsee n. 13 km Haapajärven keskustasta pohjois-koilliseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suo on metsäautoteiden ympäröimä (kuva 15). Lamminkorven kokonaispinta-ala on 36 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta ainoastaan 0,3 ha. Suon keskisyvyys on 0,4 m ja suurin havaittu syvyys 1,1 m. Suo kuuluu Settijoen valuma-alueeseen (53.07) ja sijaitsee tarkemmin Aholanjärven valuma-alueeseen (53.076) ja Settijoen alaosan alueen (53.071) rajalla. Suopinta on n m mpy ja viettää lounaaseen n. 4,5 m/km. Vedet laskevat suo- ja pelto-ojia pitkin Settijokeen, josta edelleen Kalajokeen. Suolla on 20 tutkimuspistettä (5,6/10 ha) ja 25 syvyystutkimuspistettä (7,0/10 ha). Lamminkorpi on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 24 % on rämeellä ja 76 % turvekankaalla. Yleisinä suotyyppeinä ovat ruoho- ja puolukkaturvekankaat sekä varsinaiset sararämemuuttumat. Puusto on suon keski- ja pohjoisosassa pääosin keskinkertaisen tiheää tai tiheää harvennusmännikköä tai varttunutta männikköä, jossa on sekapuuna koivua. Suon eteläosassa puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää harvennuskoivikkoa tai varttunutta koivikkoa, jossa on sekapuuna mäntyä ja kuusta. Turpeesta 94 % on rahka- ja 6 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: sararahkaturve (CS) 76 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 18 %, ruskosammalturve (B) 2 % ja sararuskosammalturve (CB) 4 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 22 %. Tupasvillaa (ER) ja varpuainesta (N) sisältäviä turpeita ei havaittu. Vallitseva pohjamaalaji on moreenia (100 %). Liejuja ei kairauksissa havaittu. Lamminkorvesta ei otettu laboratorionäytteitä. Ohutturpeisuudestaan johtuen suo ei sovellu turvetuotantoon Kuva 15. Lamminkorven tutkimuslinjasto. 26

28 Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Jokineva Jokineva (Atk nro , kl , x = 7080,7, y = 3418,2) sijaitsee n. 7 km Haapajärven keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu moreeni- ja hiesumaastoon. Suon pohjois- ja itäpuolelle tulevat metsäautotiet (kuva 16). Jokinevan kokonaispinta-ala on 39 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 24 ha, yli 1,5 m:n aluetta 15 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 6 ha. Suon keskisyvyys on 1,3 m ja suurin havaittu syvyys 2,7 m. Suo kuuluu Settijoen valuma-alueeseen (53.07) ja tarkemmin Settijoen alaosan alueeseen (53.071). Suopinta on n m mpy ja viettää luoteeseen n. 4,3 m/km. Vedet laskevat suo- ja pelto-ojia pitkin Settijokeen. Suolla on 27 tutkimuspistettä (6,9/10 ha) ja 29 syvyystutkimuspistettä (7,4/10 ha). Jokineva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 82 % on rämeellä ja 18 % turvekankaalla. Yleisinä suotyyppeinä ovat pallosararämeja tupasvillarämemuuttumat. Suoalueen puusto on pääosin harvaa harvennusmännikköä tai taimistoja riukuasteen männikköä, jossa on sekapuuna koivua. Myös varttuneita sekametsiä esiintyy suon reuna-alueilla. Turpeesta 67 % on rahka-, 29 % sara- ja 4 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 8 %, sararahkaturve (CS) 57 % ruskosammalrahkaturve (BS) 2 %, rahkasaraturve (SC) 29 %, rahkaruskosammalturve (SB) 3 % ja sararuskosammalturve (CB) 1 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 8 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 22 % ja varpuainesta (N) sisältävien 1 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (57 %), hiesu (20 %), hiekka (14 %) ja hieta (9 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 10 %. Jokinevalta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 142 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,4 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan samoin 6,7. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,4 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 10,4 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 55,9 %, typpipitoisuus 1,86 % ja rikkipitoisuus 0,17 %. Jokinevalla on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 15 ha, joka koostuu yhdestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on kaikkiaan n suom 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q10.0, S Kuva 16. Jokinevan tutkimuslinjasto. 27

29 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 77. Aittokannonneva Aittokannonneva (Atk nro , kl , x = 7088,8, y = 3420,7) sijaitsee n. 16 km Haapajärven keskustasta pohjois-koilliseen. Suo rajoittuu pääosin hiekka- ja hietamoreenimaastoon, etelässä peltoihin. Suo on metsäautoteiden ympäröimä (kuva 17). Aittokannonnevan kokonaispinta-ala on noin 83 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 21 ha, yli 1,5 m:n aluetta 13 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 9 ha. Suon keskisyvyys on 0,9 m ja suurin havaittu syvyys 4,0 m. Suo kuuluu Settijoen valuma-alueeseen (53.07) ja tarkemmin Aholanjärven valuma-alueeseen (53.076). Suopinta on n m mpy ja viettää etelään n. 4,6 m/km. Vedet laskevat Aitto-ojaan, josta edelleen Lamminojan ja Kotiojan kautta Aholanjärveen. Suolla on 44 tutkimuspistettä (5,3/10 ha) ja 57 syvyystutkimuspistettä (6,9/10 ha). Aittokannonneva on ojitettu lähes kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 42 % on rämeellä ja 58 % turvekankaalla. Yleisinä suotyyppeinä ovat puolukka-, mustikka- ja ruohoturvekankaat, karhunsammalmuuttumat sekä varsinaiset sararämemuuttumat. Puusto on suon eteläosassa pääosin keskinkertaisen tiheää tai harvaa harvennusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua. Suon pohjoisosassa puusto on keskinkertaisen tiheää tai tiheää harvennusmännikköä ja varttunutta kasvatusmetsää. Turpeesta 26 % on rahka-, 69 % sara- ja 5 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 2 %, sararahkaturve (CS) 23 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 1 %, saraturve (C) 20 %, rahkasaraturve (SC) 48 %, ruskosammalsaraturve (BC) 1 %, ruskosammalturve (B) 2 % ja sararuskosammalturve (CB) 3 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 14 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 2 % ja varpuainesta (N) sisältävien 2 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (41 %), moreeni (36 %), hiekka (13 %) ja hiesu (10 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 1 %. Aittokannonnevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 103 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 7,1 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,8. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 8,8 MJ/ kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 50,7 %, typpipitoisuus 2,41 % ja rikkipitoisuus 0,25 %. Aittokannonnevalla on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 13 ha, joka koostuu yhdestä kaakko-luode -suuntaisesta altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on kaikkiaan n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A8.0, Q8.0, S