YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 9

Transkriptio

1 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 356 Hannu Pajunen YLIKIIMIGISSÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 9 Abstract: The mires and peat reserves of Ylikiiminki, Central Finland Part 9 Geologian tutkimuskeskus Espoo 2004

2

3 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 9 GEOLOGIA TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 356 GEOLOGICAL SURVEY OF FILAD Report of Peat Investigation 356 Hannu Pajunen YLIKIIMIGISSÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 9 Abstract: The mires and peat reserves of Ylikiiminki, Central Finland Part 9 Espoo

4 Hannu Pajunen Pajunen, Hannu 2004 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 9 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 356, 51 sivua, 37 kuvaa, 2 taulukkoa, 3 liitettä Ylikiimingin kunnan alueelta tutkittiin kenttätyökausien 1995 ja 2002 aikana 34 suota Aineisto koottiin käyttäen tutkimuslinjastoa, jossa tutkimuspisteet sijaitsevat 50 metrin välein Maastossa määritettiin pinnan korkeus, suotyyppi, turvelaji, turpeen maatuneisuus, liekoisuus ja pohjamaalaji Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 614 näytettä ph- ja vesipitoisuusmäärityksiä tehtiin 602, tiheysmäärityksiä 530, tuhkapitoisuusmäärityksiä 614, lämpöarvomäärityksiä 324 ja rikkipitoisuusmäärityksiä 213 Tutkittujen soiden yhteenlaskettu pinta-ala on 4834 ha Soiden keskisyvyys on 1,3 m ja turvemäärä 60,78 milj suo-m 3 Turpeesta on rahkavaltaista 47 % ja saravaltaista 53 % Keskimääräinen maatumisaste on 4,8 Turpeen keskimääräinen ph-arvo on 4,3, vesipitoisuus 90,4 %, tiheys 93 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,7 %, rikkipitoisuus 0,30 % ja lämpöarvo 20,4 MJ/kg Tutkitusta suoalasta arvioitiin tuotantokelpoiseksi noin 28 % Turvetuotantoon soveltuvia alueita on 31 suolla yhteensä 1359 ha Tuotantokelpoista turvetta on yhteensä 24,31 milj m 3 Siitä on ympäristöturvetta 4,10 milj m 3 ja energiaturvetta 20,21 milj m 3 Energiakäyttöön soveltuvat turvekerrokset sisältävät energiaa yhteensä 38,19 milj GJ eli 10,62 milj MWh Asiasanat: aapasuot, turve, turvemaat, saraturve, rahkaturve, varat, energia, Ylikiiminki Hannu Pajunen Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO Sähköposti: hannu pajunen@gtk fi ISB X ISS

5 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 9 Pajunen, Hannu 2004 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 9 - The mires and peat reserves of Ylikiiminki, Central Finland Part 9 Geologian tutkimuskeskus,turvetutkimusraportti - Geological Survey of Finland, Report of peat investigation 356, 51 pages, 37 figures, 2 tables, 3 appendices In the municipality of Ylikiiminki 34 mires were surveyed in 1995 and 2002 The data was collected using survey grids with study sites at the intervals of 50 m Elevation, site type, peat type, the decomposition degree of peat, snag content and the type of subsoil were determined and recorded in the field Altogether 614 samples were taken to the laboratory All of them were analysed for ash content A total 602 samples were analysed for ph value and water content, 530 for dry bulk density, 324 for net calorific value and 213 for sulphur content The mires cover altogether 4834 hectares The average depth of the peat deposits is 1 3 m, and the peat quantity totals million m 3 in situ The portion of Sphagnum predominant peat is 47% and Carex predominant peat 53% The average decomposition degree of peat is 4 8 ph value is 4 3, water content 90 4%, dry bulk density 93 kg/m 3, ash content 4 7%, sulphur content 0 3% and net calorific value 20 4 MJ/kg on an average About 28% of the surveyed area was considered suitable for peat production Areas suitable for peat production were found in 31 mires covering an area of 1359 ha The quantity of useful peat is million m 3 in situ The quantity of horticultural peat totals 4 10 milj m 3 and that of fuel peat million m 3 The energy content of fuel peat is million GJ or million MWh Key words: mires, peat, peatlands, Carex peat, Sphagnum peat, reserves, energy, Ylikiiminki Hannu Pajunen Geological Survey of Finland P O Box 1237 FI KUOPIO FILAD hannu pajunen@gtk fi 3

6 Hannu Pajunen 4

7 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 9 SISÄLLYSLUETTELO JOHDATO 7 TUTKIMUSMEETELMÄT 7 Kenttätutkimukset 7 Laboratoriomääritykset 11 ARVIOITIPERUSTEET 11 TULOSTE TARKASTELU 11 Suot ja niiden turvekerrokset 11 Soveltuvuus turvetuotantoon 14 TUTKITUT SUOT 16 1 Ahmasjärvensuo 16 2 Ahvensuo 17 3 Aituuksensuo 18 4 Hillasuo 19 5 Hiltusuo 20 6 Hirvisuonjatke 21 7 Illinsuo 22 8 Inninsuo 23 9 Karhusuo Katajasuo Kellarisuo Kolmiloukonsuo Kortesuo (Yli-Vuotto) Kortesuo (Somerovaara) Kotvassuo Kultasuo Mustikkaselänsuo Pajusuo Paloahonsuo Palosuo Peurasuo Pihlajasuo Pikku Kaunissuo Pitkäräme Pyörösuo Rekisuo Ruunaräme Röytänsuo Sarvisuo Sirppilamminsuo Takalo Törisuo Ukonmurronsuo Viidanpalonsuo 49 KIITOKSET 50 KIRJALLISUUS 51 LIITTEET 5

8 Hannu Pajunen 6

9 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 9 JOHDATO Ylikiimingin yleisimmät maalajit ovat moreeni ja turve Moreeni- ja turvemaiden vallitsemaan maisemaan tuovat vaihtelua jokivarsien tulvakerrostumat ja harjut, jotka ovat osittain muinaisen Itämeren rantavoimien tasoittamia Loivat pinnanmuodot ovat mahdollistaneet laajojen suoalueiden muodostumisen kunnan itä- ja pohjoisosiin Länsiosissa maasto on huomattavasti pienpiirteisempää ja suot vastaavasti pienempiä Kahtakymmentä hehtaaria suurempien soiden pinta-alaksi on mitattu ha (Lappalainen ym 1980) eli noin 40 % kunnan maapinta-alasta Ylikiiminki kuuluu Pohjanmaan aapasuoalueeseen, missä mineraalimailta kulkeutuneet ravinteet ovat vaikuttaneet suokasvillisuuteen ja turvelajeihin Soita on Ylikiimingissä käytetty jo pitkään Ravinteikkaita soita on raivattu pelloiksi, sillä suot ovat olleet moreenimaita helpommin viljeltäviä Soiden puuntuottokykyä on parannettu vesitaloutta säätelemällä ja viime vuosikymmeninä turvetta nostettu Oulun suurten kulutuskohteiden tarpeisiin Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Ylikiimingin soita lähinnä energiakäytön kannalta useaan otteeseen Tähän mennessä on saatu tutkittua 227 suota, yhteensä ha Tulokset on julkaistu raportteina (Häikiö ja Pajunen 1981, Varila 1982, Pajunen ja Varila 1984, Pajunen 1992, 1997, 1998, 2001 ja 2002) Arviointiperusteet ovat muuttuneet vuosien saatossa, mikä on syytä huomioida luettaessa eri ikäisiä raportteja Muutokset koskevat lähinnä tuotantokelpoisen alueen minimikokoa ja kuivatusmahdollisuuksia Tässä yhdeksännessä raportissa käsitellään kesällä 1995 ja 2002 tutkittuja soita (kuva 1) Vuonna 1995 tutkittiin kunnan pohjoisosaa ja vuonna 2002 kaakkoisosaa Luettelo kaikista tähän mennessä tutkituista soista on liitteenä (liite 1) Tässä raportissa kuvataan lyhyesti kutakin suota ja esitetään arvio sen soveltuvuudesta turvetuotantoon Arviot soiden käyttökelpoisuudesta perustuvat maasto- ja laboratoriotutkimuksiin Kaikkea arvioinnin perustana olevaa aineistoa ei julkaista Geologian tutkimuskeskuksesta voi tilata täydentävää materiaalia kuten suokarttoja, poikkileikkauskuvia, laboratoriotuloksia ja yksityiskohtaisia tutkimusselostuksia Tiedot saa tarvittaessa tilakohtaisesti Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja poikkileikkauskuvasta kuvassa 3 TUTKIMUSMEETELMÄT Kenttätutkimukset Tutkittavalle suolle tehtiin linjaverkosto, jossa selkälinja kulkee pitkin suon hallitsevaa osaa ja poikkilinjat ovat sitä vastaan kohtisuoraan 200 m:n välein Tutkimusaineistoa koottiin kairauspisteiltä ja syvyysmittauspisteiltä Kairauspisteet sijaitsevat selkälinjalla 100 m:n välein ja poikkilinjoilla 200 m:n välein Kairauspisteiden muodostamaa verkostoa täydennettiin syvyysmittauspisteillä, niin että tutkimuspisteiden väliksi tuli enintään 50 m Jokaisella kairauspisteellä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys, mättäisyys ja mättäiden korkeus; metsäisillä alueilla lisäksi puulajisuhteet, tiheys- ja kehitysluokka sekä mahdolliset hakkuut Maatumattoman puuaineksen määrä eli liekoisuus selvitettiin pliktaamalla turvekerros kairan varsilla kahden metrin syvyyteen saakka Maastossa määritettiin turvekerroksen turvelaji, maatuneisuus (H1 10), kosteus (B1 5) ja tupasvillan kuitujen suhteellinen osuus (F0 6) sekä pohjamaalaji ja liejukerrokset Syvyysmittauspisteillä määritettiin turvekerroksen paksuuden lisäksi suotyyppi ja pohjamaalaji Osa tutkimuslinjoista vaaittiin ja vaaitukset kiinnitettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon Laboratoriomäärityksiä varten otettiin tilavuustarkkoja näytteitä Tutkimusmenetelmät on kuvattu yksityiskohtaisesti Geologian tutkimuskeskuksen oppaassa (Lappalainen ym 1984) 7

10 Hannu Pajunen 14 Ylikiimingissä tutkitut suot Ñ Ylikiiminki Tutkittu suo Valuma-alue 0 10km Tie Suo Joki Järvi atura_02 Pelto Kuva 1 Ylikiimingissä vuonna 1995 ja 2002 tutkittujen soiden sijainti Fig 1 Location of mires surveyed in the municipality of Ylikiiminki in 1995 and "Ahmasjärvensuo" 2 Ahvensuo 3 Aituuksensuo 4 Hillasuo 5 Hiltusuo 6 Hirvisuonjatke 7 Illinsuo 8 Inninsuo 9 "Karhusuo" 10 Katajasuo 11 Kellarisuo 12 Kolmiloukonsuo 13 Kortesuo (Yli-Vuotto) 14 Kortesuo (Somerovaara) 15 "Kotvassuo" 16 Kultasuo 17 "Mustikkaselänsuo" 18 Pajusuo 19 "Paloahonsuo" 20 Palosuo 21 Peurasuo 22 Pihlajasuo 23 Pikku Kaunissuo 24 Pitkäräme 25 Pyörösuo 26 Rekisuo 27 Ruunaräme 28 Röytänsuo 29 Sarvisuo 30 Sirppilamminsuo 31 Takalo 32 Törisuo 33 Ukonmurronsuo 34 "Viidanpalonsuo" 8

11 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 9 A1400m / / / / / / / / / / / 16 2 / 17 B / 14 3 / / 18 0 / / / 22 / / 15 0 / 5 2 / / / / / m B650m -185m / m B m / / A m A m A0 KULTASUO, 12378, kl , 08, Ylikiiminki Turpeen paksuus 0-1m 1-1,5m 1,5-2m 2-3m Keskimäärinen maatuneisuus Heikosti maatuneen pintakerroksen/ koko turvekerrostuman paksuus (dm) Turvekerrostuman paksuus (dm) 6.4 2/ m Kuva 2 Esimerkki turvekerroksen paksuutta osoittavasta suokartasta Fig 2 A map indicating thickness of peat deposit 9

12 Hannu Pajunen Kuva 3 Esimerkki poikkileikkauskuvasta Ylemmästä kuvasta ilmenee turvekerroksen maatuneisuus ja alemmasta turvelajit ja pohjamaalajit Merkit on selitetty liitteessä 3 Fig 3 A cross-section indicating decomposition degree of peat (above) and peat types (below) 10

13 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 9 Laboratoriomääritykset Laboratoriomäärityksiä varten otettiin yhteensä 614 turvenäytettä ph-arvo mitattiin laboratoriossa välittömästi näytteiden avaamisen jälkeen Vesipitoisuus määritettiin kuivattamalla turvenäytteet 105 C:ssa vakiopainoon Tilavuustarkoista näytteistä laskettiin tiheys (kuiva-ainemäärä kiloina suokuutiota kohti) Kuivatuista turvenäytteistä määritettiin tuhkapitoisuus hehkuttamalla ne 815 ± 25 C:ssa Lämpöarvomääritykset tehtiin LECO AC- 300 kalorimetrillä ja rikkipitoisuusmääritykset LECO SC-132 -analysaattorilla ph-arvo ja vesipitoisuus määritettiin 602 näytteestä, tiheys 530 näytteestä, tuhkapitoisuus 614 näytteestä, lämpöarvo 324 näytteestä ja rikkipitoisuus 213 näytteestä ARVIOITIPERUSTEET Tuotantokelpoisena pidettiin yleensä yli 1,5 m:n syvyistä aluetta Jos turvekerros on hyvin tiivistynyt, voidaan tuotantokelpoinen alue ulottaa metrin syvyyskäyrälle saakka Tällaisia alueita ovat yleensä pellot ja turvekankaat Koska turvekerrosta ei voida käyttää mineraalimaata myöten, vähennettiin tuotantokelpoista turvemäärää laskettaessa keskisyvyydestä 0,5 m Käytännössä suon pohjalle jäävän kerroksen paksuus vaihtelee pohjan kivisyyden, turpeen laadun ja suon jälkikäytön mukaan Varhaisimmista tutkimuksista (raportit 1 4) poiketen ei alueen kokoa ja muotoa käytetä arviointiperusteena Tuotantomenetelmät ovat viime aikoina kehittyneet joustavammiksi, mikä mahdollistaa pienten altaiden käytön osana laajempaa tuotantokokonaisuutta Toinen arviointiperusteiden muutos koskee kuivatusmahdollisuuksia Viime vuosina on yleistynyt turvetuotannon vesiensuojelujärjestelyihin liittyvä pintavalutuskenttien käyttö Kuivatusvesien johtaminen pintavalutuskentälle edellyttää usein pumppaamista Se taas mahdollistaa turvetuotannon alueilla, joilla pohjavedenpintaa ei voida laskea ojittamalla ja joita aiemmin pidettiin tuotantoon soveltumattomina Kuivatusvaikeudet liittyvät yleensä vesistöihin rajoittuviin turvekerrostumiin Tuotantokelpoista aluetta arvioitaessa on vesistöjen ympärille jätetty 100 m leveä suojavyöhyke Kuivatusmahdollisuudet ja pumppauksen tarve selvitetään yksityiskohtaisen suotutkimuksen yhteydessä Energiaturpeeksi soveltuvan rahkavaltaisen turpeen maatuneisuuden tulee olla vähintään 5 Saravaltainen turve soveltuu energiaturpeeksi myös heikommin maatuneena Kasvuturpeeksi soveltuu parhaiten heikosti maatunut Acutifolia-ryhmän rahkasammalista koostuva rahkaturve Ympäristöturpeella ymmärretään tässä raportissa kaikkea heikosti maatunutta (H1 4) rahkavaltaista turvetta Jos siihen sisältyy ensimmäisen luokan kasvuturvetta, on siitä mainittu erikseen Turvekerroksen heikosti maatunut pintaosa muodostuu usein rahkasammalien, sarojen ja tupasvillan jäännöksistä Tällainen heikosti maatunut sekaturve voidaan käyttää joko energia- tai ympäristöturpeena, vaikka se ei ole hyvää kumpaankaan tarkoitukseen Heikosti maatuneen kerroksen alla oleva osa soveltuu yleensä energiakäyttöön Heikosti maatuneen pintaosan kuoriminen on usein osa energiaturvesuon kunnostustoimia Kaikki tässä raportissa esitetyt turvemäärät ovat suokuutiometrejä Tuotantokuutioina laskien turvemäärät ovat huomattavasti pienempiä TULOSTE TARKASTELU Suot ja niiden turvekerrokset Vuonna 1995 tutkitut suot sijaitsevat Ison-Martimon pohjoispuolella kunnan pohjoisosassa ja useimmat vuonna 2002 tutkitut suot Yli-Vuoton ympäristössä kunnan kaakkoisosassa Tutkittuja soita on 34, ja niiden pinta-ala on yhteensä 4834 ha Aineiston suurimmat suot ovat Röytänsuo (780 ha) kunnan pohjoisosassa ja Sarvisuo (580 ha) kaakkoisosassa Yli 100 ha:n soita on yhteensä 14 kpl, ha:n soita 17 kpl ja alle 50 ha:n soita 3 kpl (taulukko 1) Yksittäisten soiden rajaus ja tutkimuspisteiden sijainti käyvät ilmi suoselostusten yhteydessä olevista kartoista Jääkauden jälkeen nykyisen Ylikiimingin alue oli muinaisen Itämeren peitossa Utajärven Ahmasjärvi (99 m merenpinnan yläpuolella) kuroutui Itämerestä Ancylusjärvi-vaiheen aikaan noin 9400 vuotta sitten, Yli-Vuotossa sijaitseva Vähä-Vuotunki (94 m merenpinnan yläpuolella) Litorinameri-vaiheen 11

14 Hannu Pajunen Taulukko 1 Table 1 Soiden pinta-ala, keskisyvyys, turvemäärä ja turpeen keskimääräinen maatuneisuus Area, average depth, quantity of peat and average decomposition degree of peat 3) 4) 3 Suon nimi 1) Pintaala 2) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. m ) Maatuneisuus (ha) Ympäristöturve Energia- Ympäristöturve Energia- (H) 6) turve 7) Yht. 6) turve 7) Yht. 1. Ahmasjärvensuo 135 0,3 1,1 1,4 0,34 1,53 1,87 4,7 2. Ahvensuo 190 0,0 1,3 1,3 0,04 2,49 2,53 4,6 3. Aituuksensuo 60 0,2 0,9 1,1 0,16 0,50 0,66 5,2 4. Hillasuo 100 0,5 1,3 1,8 0,51 1,28 1,79 5,0 5. Hiltusuo 150 0,1 0,5 0,6 0,22 0,65 0,87 3,5 6. Hirvisuonjatke 105 0,2 0,6 0,8 0,17 0,63 0,80 5,4 7. Illinsuo 65 0,1 0,7 0,8 0,05 0,48 0,53 5,1 8. Inninsuo 85 0,1 1,2 1,3 0,05 1,01 1,06 5,2 9. Karhusuo 190 0,4 0,9 1,3 0,89 1,70 2,59 4,9 10. Katajasuo 85 0,1 0,8 0,9 0,10 0,65 0,75 4,8 11. Kellarisuo 240 0,1 1,0 1,1 0,30 2,21 2,51 4,6 12. Kolmiloukonsuo 29 0,3 0,7 1,0 0,11 0,19 0,30 5,4 13. Kortesuo (Yli-Vuotto) 75 0,2 0,7 0,9 0,14 0,54 0,68 5,2 14. Kortesuo (Somerovaara) 70 0,0 0,8 0,8 0,00 0,55 0,55 4,5 15. Kotvassuo 100 0,2 1,0 1,2 0,17 1,03 1,20 4,7 16. Kultasuo 75 0,1 1,2 1,3 0,09 0,94 1,03 5,0 17. Mustikkaselänsuo 220 0,2 1,3 1,5 0,48 2,82 3,30 5,0 18. Pajusuo 110 0,2 1,2 1,4 0,17 0,35 1,52 4,9 19. Paloahonsuo 125 0,0 1,0 1,0 0,01 1,23 1,24 5,1 20. Palosuo 320 0,1 0,7 0,8 0,36 2,24 2,60 5,0 21. Peurasuo 100 0,5 0,8 1,3 0,49 0,78 1,27 4,9 22. Pihlajasuo 33 0,7 0,9 1,6 0,23 0,29 0,52 4,6 23. Pikku Kaunissuo 47 0,2 0,9 1,1 0,12 0,41 0,53 5,3 24. Pitkäräme 90 0,3 0,5 0,8 0,25 0,44 0,69 4,7 25. Pyörösuo 65 0,3 1,0 1,3 0,17 0,69 0,86 5,2 26. Rekisuo 60 0,5 1,2 1,7 0,25 0,73 0,98 5,0 27. Ruunaräme 80 0,3 1,0 1,3 0,25 0,81 1,06 4,8 28. Röytänsuo 780 0,2 0,8 1,0 1,58 6,07 7,65 4,7 29. Sarvisuo 580 0,5 1,3 1,8 2,45 7,71 10,16 4,6 30. Sirppilamminsuo 90 0,2 1,2 1,4 0,16 1,06 1,22 5,1 31. Takalo 55 0,3 0,5 0,8 0,19 0,26 0,45 4,8 32. Törisuo 65 0,2 1,5 1,7 0,16 0,99 1,15 5,2 33. Ukonmurronsuo 60 0,8 1,0 1,8 0,52 0,58 1,10 3,8 34. Viidanpalonsuo 200 0,5 1,9 2,4 0,93 3,83 4,76 4,8 Yhteensä 8) /Keskim. 9) ,3 1,0 1,3 12,11 48,67 60,78 4,8 1) Mire, 2) Area, 3) Average depth 4) Peat quantity in situ, 5) Decomposition degree, 6) Horticultural peat, 7) Fuel peat, 8) Total, 9) Average Ympäristöturve Energiaturve Horticultural peat Fuel peat - heikosti maatunut (H1-4) rahkavaltainen turve kerrostuman pintaosassa - saraturve, ruskosammalturve ja hyvin maatunut (H5-10) rahkaturve - slightly decomposed (H1-4) Sphagnum predominant peat in surface part - sedge peat, Bryales peat and well decomposed (H5-10) Sphagnum peat 12

15 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 9 aikaan noin 7400 vuotta sitten (Eronen 1974, iät kalibroitu) ja Kiimingin Loukkojärvi (56,6 m merenpinnan yläpuolella) niinikään Litorinameri-vaiheen aikaan noin 5100 vuotta sitten (Pajunen 2004) Tutkitut suot sijaitsevat m:n korkeudella merenpinnasta Useimmat suoaltaat paljastuivat jo Ancylusjärvi-vaiheen aikana, mutta metrin korkeudella sijaitsevat Litorinameri-vaiheen aikana viimeistään 5000 vuotta sitten Väistyvä meri jätti jälkeensä kosteita painanteita ja matalia vesialtaita Soistuminen alkoi edullisimmissa paikoissa heti merestä vapautumisen jälkeen Myöhemmin suot laajenivat vesistöjen umpeenkasvun ja metsämaan soistumisen seurauksena Maan pinnanmuodot ovat vaikuttaneet soiden kehitykseen Loivapiirteisessä maastossa suot ovat voineet levittäytyä laajalle alueelle, mutta niiden turvekerrokset ovat jääneet ohuiksi Mäkisemmässä maastossa taas pinnanmuodot rajoittavat soiden leviämistä ja suot kehittyvät yleensä syvemmiksi Tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,3 m, mikä on hieman suurempi kuin kaikkien Pohjois-Pohjanmaalta tutkittujen soiden keskisyvyys (Virtanen ym 2003) Suokohtaiset keskisyvyydet vaihtelevat Hiltusuon 0,6 m:stä Viidanpalonsuon 2,4 m:in Hiltusuon lisäksi selvästi keskimääräistä matalampia ovat Hirvisuonjatke, Illinsuo, Somerovaaran Kortesuo, Palosuo, Pitkäräme ja Takalo Vastaavasti suhteellisen syviä soita ovat Hillasuo, Rekisuo, Sarvisuo, Törisuo ja Ukonmurronsuo Matalimmissa soissa ei ole lainkaan yli 1,5 m:n syvyisiä alueita, kun taas syvimmissä niiden osuus on noin 60 % Yli 1,5 m:n syvyisten alueiden keskisyvyys on 2,2 m Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuus on yli 1,5 m:n syvyisillä alueilla keskimäärin 0,4 m Suoalasta on avosuota 38 %, rämettä 37 %, korpea 4 %, turvekangasta 13 % ja peltoa 6 % Avosoista suurin osa on luonnontilaista, mutta rämeistä vain vajaa puolet Luonnontilaisten alueiden osuus on 41 % ja ojitettujen 59 % Ojitetun alueen osuus vaihtelee soittain Lähes kokonaan luonnontilaisia ovat Karhusuo, Katajasuo, Pihlajasuo ja Takalo Ojitettujen alueiden suotyypit ovat joko muuttumavaiheessa, tai niiden kasvillisuus on muuttunut vielä pitemmälle turvekankaaksi Turvekankaat ovat hyvin yleisiä (yli 30 %) Ahvensuossa, Aituuksensuossa, Hiltusuossa, Illinsuossa ja Pyörösuossa Peltojen osuus on suurin Somerovaaran Kortesuossa, Paloahonsuossa ja välittömästi sen pohjoispuolella olevassa Ahvensuossa Turpeesta on rahkavaltaista 47 % ja saravaltaista 53 % Lähes kaikissa soissa on sekä rahkaettä saravaltaisia turvekerroksia Kymmenessä suossa rahka- ja saravaltaisen turpeen osuus on lähes yhtä suuri (40 60 %) Rahkavaltainen turve on selvästi vallitsevana (yli 80 %) viidessä suossa ja saravaltainen neljässä Useimmat selvästi rahkaturvevaltaiset suot sijaitsevat Yli-Vuoton ympäristössä paikallisilla vedenjakajilla kuten Peurasuo ja Pihlajasuo tai aivan Kiiminkijoen varressa kuten Kolmiloukonsuo ja Takalo Jokivarren soille ei ulotu Kiiminkijoen eikä siihen laskevien purojen tulvat, joten suot ovat jääneet niukkaravinteisiksi Useimmat saraturvevaltaiset suot ovat kunnan pohjoisosassa, missä aapasoiden piirteet ovat selvemmin havaittavissa Ruskosammalvaltaisen turpeen osuus on suurin (4 %) Pajusuossa, mutta koko turvemäärästä ruskosammalvaltaisen turpeen osuus jää alle puolen prosentin Ruskosammalsaraturve on sitä vastoin melko yleinen pohjoisosan soissa Suurin osa turpeesta sisältää sekä rahkasammalien että sarojen jäännöksiä ja on luokiteltavissa vallitsevan osan (jälkimmäinen) mukaan joko sararahka- tai rahkasaraturpeeksi Pelkän rahkaturpeen osuus ylittää 30 % Kolmiloukonsuossa, Peurasuossa, Takalossa ja Ukonmurronsuossa, jotka kaikki sijaitsevat Yli-Vuoton ympäristössä Pelkän saraturpeen osuus ylittää saman osuuden kunnan pohjoisosan Ahvensuossa ja Kellarisuossa Tupasvillan jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 12 %, puun jäännöksiä sisältävän samoin 12 % ja varpujen jäännöksiä sisältävän 10 % Tupasvillan jäännökset ovat yleisimpiä Kolmiloukonsuossa, Peurasuossa ja Hirvisuonjatkeessa, puun jäännökset Aituuksensuossa ja Illinsuossa ja varpujen jäännöksethirvisuonjatkeessa, Kolmiloukonsuossa ja Ruunarämeessä Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,8 Suokohtaiset keskiarvot vaihtelevat 3,5 5,4 Maatuneisuuserot voivat olla suuria sekä alueittain että kerroksittain Maatuneisuuden vaihtelu on yleensä voimakkainta rahkavaltaisissa turvekerroksissa Laboratoriomääritysten perusteella saatiin turpeen keskimääräisiksi ominaisuuksiksi: - ph-arvo 4,3 - vesipitoisuus 90,4 % - tiheys 93 kg/m 3 - tuhkapitoisuus 4,7 % - rikkipitoisuus 0,30 % - lämpöarvo 20,4 MJ/kg Keskimääräinen ph-arvo vaihtelee soittain 3,2 5,0 Happamimpia soita ovat Peurasuo, Pihlajasuo ja Ukonmurronsuo ja vähiten happamia Ahvensuo, Kellarisuo ja Mustikkaselänsuo Turvekerrosten ph-arvo pienenee pintaa kohti, mikä kuvastaa soiden luonnollista kehitystä niukkaravinteisempaan suuntaan 13

16 Hannu Pajunen Keskimääräinen tiheys vaihtelee soittain kg/m 3 Pienimmät keskimääräiset tiheydet ovat Rekisuolla ja Ukonmurronsuolla ja suurimmat Ahvensuolla ja Peurasuolla Pienimpiä tiheyksiä vastaava vesipitoisuus on noin 93 % ja suurimpia tiheyksiä vastaava noin 88 % Tiheys voi vaihdella merkittävästi myös suon eri osien välillä ja kerroksittain Pieniä tiheyksiä tavataan yleensä umpeen kasvavien vesistöjen ympäristössä ja suurimpia ohutturpeisilla vanhoilla ojitusalueilla Suurimmilla soilla, joilla on useita näytteenottopisteitä, keskiarvot lähenevät koko aineiston keskimääräisiä arvoja Koko aineiston keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,30 %, mikä on sama kuin energiaturpeen kuukausierän korkein sallittu keskimääräinen pitoisuus (Polttoturpeen laatuohje 1991) Suokohtaiset keskiarvot vaihtelevat 0,12 0,93 % Keskiarvo ylittää raja-arvon vain Ahmasjärvensuossa, Sarvisuossa ja Viidanpalonsuossa Keskiarvoja kohottavat yleensä pohjan läheisten kerrosten korkeat pitoisuudet Esimerkiksi Ahmasjärvensuossa yhden näytteen rikkipitoisuus on 1,9 % muiden näytteiden pitoisuuksien jäädessä alle 0,30 % Sarvisuossa ja Viidanpalonsuossa on myös korkeita tutkimuspistekohtaisia pitoisuuksia Runsaasti rikkiä sisältävien kerrosten rajaaminen edellyttää huomattavasti yksityiskohtaisempaa näytteenottoa Soveltuvuus turvetuotantoon Turvetuotantoon soveltuvaa aluetta on yhteensä 1359 ha, mikä on noin 28 % tutkitusta suoalasta Tuotantokelpoisia alueita on lähes kaikilla soilla (taulukko 2) Tuotantokelpoiseksi arvioitu alue jakautuu yleensä useaan erilliseen altaaseen Suurin tuotantokelpoinen alue noin 330 ha on Sarvisuolla Siitä huomattava osa on jo tuotannossa Suurimmat kokonaan käyttämättömät alueet ovat Viidanpalonsuolla (120 ha) ja Mustikkaselänsuolla (106 ha) Lisäksi neljällätoista suolla on tuotantokelpoista aluetta ha Pienimmät tuotantokelpoiset alueet ovat vain muutaman hehtaarin kokoisia, joten niitä on syytä tarkastella yhdessä muiden lähialueen soiden kanssa Tutkituista soista useimmat sijaitsevat kunnan kaakkoisosassa Kiiminkijoen varsilla ja kuuluvat siten Kiiminkijoen vesistöalueeseen Muutama kunnan eteläosan suo on Oulujoen vesistöalueella ja kaikki pohjoisosan suot Iijoen vesistöalueella Oulujoen vesistöalueella on tuotantokelpoisia alueita käsittäviä soita 3 ja tuotantokelpoiseksi arvioitua aluetta 95 ha Kiiminkijoen vesistöalueella on tuotantokelpoisia soita 21 ja tuotantokelpoista aluetta 1025 ha Iijoen vesistöalueella on tuotantokelpoisia soita 7 ja tuotantokelpoista aluetta 239 ha (taulukko 2) Ohut turvekerros on merkittävin soiden tuotantokelpoisuutta rajoittava tekijä Paikoin rajoittavana tekijänä on korkea tuhka- ja rikkipitoisuus Runsaasti tuhkaa ja rikkiä sisältävät kerrokset ovat usein pienialaisia, joten niiden esilletulo tällä tutkimustarkkuudella on jossain määrin sattumanvaraista Kerrosten rajaaminen edellyttää huomattavasti yksityiskohtaisempaa suotutkimusta Kaikista soista ei tehty laboratoriomäärityksiä, joten niiden turpeen laatu on syytä selvittää ennen tuotantotoimiin ryhtymistä Lähes kaikissa soissa on heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka voidaan tuottaa kerroksen paksuudesta ja laadusta riippuen joko ympäristö- tai energiaturpeeksi Tuotantokelpoista turvetta on yhteensä 24,31 milj m 3 Siitä on ympäristöturvetta 4,10 milj m 3 ja energiaturvetta 20,21 milj m 3 Energiaturpeeksi soveltuvien kerrostumien energiasisältö on 38,19 milj GJ eli 10,62 milj MWh 14

17 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 9 Taulukko 2 Table 2 Käyttökelpoiset turvevarat Valuma-alueet Ekholmin (1993) mukaan Peat reserves suitable for peat production Drainage basins according to Ekholm (1993) Suon nimi 1) Pintaala Ympäristöturvetta Energiaturvetta Energiaa Valuma-alue 6) umero ja nimi ha 3) milj. m 3 milj. m 3 milj. GJ 1. Ahmasjärvensuo 54 0,22 0,65 1, Rekikylän - Kirkkosaaren alue 2. Ahvensuo 35 0,59 1, Röytynojan valuma-alue 3. Aituuksensuo 13 0,18 0, Rekikylän - Kirkkosaaren alue 4. Hillasuo 60 0,24 0,90 1, Jokikylän - Hamarinjärven alue Lavaojan valuma-alue 6. Hirvisuonjatke 6 0,08 0,15* auruanojan valuma-alue 7. Illinsuo 10 0,14 0,27* Rekikylän - Kirkkosaaren alue 8. Inninsuo 23 0,51 0, Porkkalan - Vuoton alue 9. Karhusuo 65 0,39 0,65 1, Jokikylän - Hamarinjärven alue Lavaojan valuma-alue 10. Katajasuo 10 0,14 0,27* Jokikylän - Hamarinjärven alue 11. Kellarisuo 50 0,70 1, Iso-Martimon valuma-alue 12. Kolmiloukonsuo 7 0,03 0,06 0,12* Porkkalan - Vuoton alue 13. Kortesuo (Yli-Vuotto) 9 0,13 0,25* Jokikylän - Hamarinjärven alue 15. Kotvassuo 23 0,28 0, auruanojan valuma-alue 16. Kultasuo 33 0,50 1, Porkkalan - Vuoton alue 17. Mustikkaselänsuo 106 1,91 3, Jokikylän - Hamarinjärven alue 18. Pajusuo 39 0,04 0,70 1, Iso-Martimon valuma-alue 19. Paloahonsuo 22 0,26 0, Röytynojan valuma-alue 21. Peurasuo 36 0,18 0,36 0, Puutturinalue Iso-Vuotungin valuma-alue 22. Pihlajasuo 19 0,13 0,15 0, Iso-Vuotungin valuma-alue 23. Pikku Kaunissuo 12 0,18 0,35* Porkkalan - Vuoton alue 24. Pitkäräme 7 0,08 0,15* Jokikylän - Hamarinjärven alue 25. Pyörösuo 24 0,36 0,69* Vepsänjoen valuma-alue 26. Rekisuo 35 0,14 0,49 0, Jokikylän - Hamarinjärven alue 27. Ruunaräme 30 0,48 0, Porkkalan - Vuoton alue Lavaojan valuma-alue 28. Röytänsuo 64 0,29 0,59 1, Röytynojan valuma-alue 29. Sarvisuo 330 1,65 4,62 7, Vepsänjoen valuma-alue 30. Sirppilamminsuo 40 0,56 1,08* Puutturinalue 31. Takalo 4 0,02 0,02 0,04* Porkkalan - Vuoton alue 32. Törisuo 35 0,07 0,67 1, Vepsänjoen valuma-alue Porkkalan - Vuoton alue 33. Ukonmurronsuo 38 0,46 0,27 0, Keihäsojan valuma-alue 34. Viidanpalonsuo 120 0,24 3,00 5, Jokikylän - Hamarinjärven Yhteensä ,10 20,21 38,19 1) Mire, 2) Area, 3) Quantity of horticultural peat in situ, 4) Quantity of fuel peat in situ, 5) Energy content, 6) Drainage basin, 7) Total * laskettu keskimääräisen tiheyden ja lämpöarvon perusteella * based on average density and calorific value 15

18 Hannu Pajunen TUTKITUT SUOT 1 Ahmasjärvensuo Ahmasjärvensuo (kl , x = 7216,6, y = 3449,7) sijaitsee Rekikylässä noin 10 km kunnan keskustasta länteen Tutkittu suoalue käsittää Ahmasjärven itä- ja pohjoispuolisia suoalueita, ja niistä käytetään tässä yhteydessä työnimeä Ahmasjärvensuo (kuva 4) Keski- ja itäosan suoallas rajoittuu etelässä lajittuneesta aineksesta syntyneeseen Juminkankaaseen ja pohjoisessa Ruunakankaaseen ja Ahmaskankaaseen Luoteisosan allas rajoittuu lounaassa Jäkälämaahan ja koillisessa Kiiminkijoen tulvamaihin, ja sen keskellä on Pikku Ahmasjärvi Kulkuyhteydet ovat eteläreunaa sivuavan Ylikiiminki Oulu -tien takia hyvät Tutkitun alueen pinta-ala on noin 135 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 83 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 54 ha ja yli 2 m:n syvyistä 27 ha Ahmasjärvensuo on Kiiminkijoen vesistöalueella ja kuuluu Rekikylän Kirkkosaaren alueeseen (60 022) Suon pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää luoteeseen Vedet laskevat ojaverkoston ja Pikku Ahmasjärven kautta Kiiminkijokeen Tutkimuspisteistä on 3 % avosuolla, 65 % rämeellä, 7 % korvessa, 21 % turvekankaalla ja 4 % pellolla Suo on lähes kauttaaltaan ojitettu, ja sen yleisimmät suotyypit ovat muuttumavaiheen rahkaräme, isovarpuräme ja ruohoinen sararäme Ravinteikkaita suotyyppejä on lähinnä luoteisosassa Turpeesta on 36 % rahka-, 63 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista Puun jäännöksiä sisältävän Kuva 4 Tutkimuspisteiden sijainti Ahmasjärvensuolla Fig 4 Location of survey sites in Ahmasjärvensuo 16

19 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 9 turpeen osuus on 25 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 7 % ja varpuainesta sisältävän 10 % Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (58 %) ja sararahkaturve (25 %) Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,7 Liekoja on erittäin vähän Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni Ahmasjärvensuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 54 ha Sillä on tuotantokelpoista ympäristöturvetta noin 0,22 milj m 3 ja tuotantokelpoista energiaturvetta noin 0,65 milj m 3 Ympäristöturpeeksi soveltuva pintakerros on paksuimmillaan Juminkankaaseen rajoittuvassa osassa 2 Ahvensuo Ahvensuo (kl , x = 7240,8, y = 3458,3) sijaitsee noin 26 km kunnan keskustasta pohjoiseen Suo rajoittuu idässä sora- ja hiekkamaihin, lännessä moreenisaariin ja Röytänsuohon ja etelässä Paloahonsuohon (kuva 5) Tiet sivuavat suota etelässä ja idässä Tutkitun alueen pinta-ala on noin 190 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 110 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 75 ha Ahvensuo on Iijoen vesistöalueella ja kuuluu pohjoisosiltaan Poika-Martimon valuma-alueeseen (61 184) ja eteläosaltaan Röytynojan valuma-alu- Kuva 5 Tutkimuspisteiden sijainti Ahvensuolla Fig 5 Location of survey sites in Ahvensuo 17

20 Hannu Pajunen eeseen (61 186) Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää länteen Vedet laskevat Martimojokeen pohjoisosasta Rööninginojan ja eteläosasta Röytänojan kautta Tutkimuspisteistä on 16 % avosuolla, 15 % rämeellä, 12 % korvessa, 36 % turvekankaalla ja 21 % pellolla Suo on ravinteikas ja kauttaaltaan ojitettu Suotyypit ovat vähintään muuttumavaiheessa Eteläosassa on hylättyjä peltoja, keskiosassa on muuttumavaiheen rimpinevaa ja pohjoisosassa mustikkaturvekangasta Turpeesta on 14 % rahka-, 85 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 4 % ja varpuainesta sisältävän 14 % Yleisimmät turvelajit ovat saraturve (33 %) ja rahkasaraturve (30 %) Turvekerroksen alaosa on yleensä ruskosammalsaraturvetta ja yläosa saraturvetta Turpeen joukossa on paikoin rautasaostumia Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,6 Liekoja on erittäin vähän Pohjamaa on enimmäkseen moreenia Paikoin sen päällä on hiekkaa Ahvensuolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 35 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta noin 0,59 milj m 3 Rautasaostumat kohottavat turpeen tuhkapitoisuutta ja alentavat lämpöarvoa Saostuma-alueiden rajaaminen edellyttää yksityiskohtaisempaa suotutkimusta 3 Aituuksensuo Aituuksensuo (kl , x = 7216,3, y = 3453,3) sijaitsee Vesalan kylässä noin 7 km kunnan keskustasta länteen Tutkittu alue käsittää Aituuksensuon lisäksi sen pohjoispuolella olevan Pyöriäsuon (kuva 6) Tutkittu alue rajoittuu etelässä Kiiminkijoen tulvamaihin ja muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon Tutkitun alueen pinta-ala on noin 60 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 32 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 13 ha Aituuksensuo on Kiiminkijoen vesistöalueella ja kuuluu Rekikylän Kirkkosaaren alueeseen (60 022) Pinta on noin 60 m merenpinnan yläpuolella ja viettää etelään Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Kiiminkijokeen Tutkimuspisteistä on 9 % avosuolla, 47 % rämeellä, 9 % korvessa, 34 % turvekankaalla ja 1 % pellolla Suon kasvillisuus on muuttunut ojituksen takia Yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararämemuuttuma ja puolukkaturvekangas Kuva 6 Tutkimuspisteiden sijainti Aituuksensuolla Fig 6 Location of survey sites in Aituuksensuo 18

21 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 9 Turpeesta on 68 % rahka- ja 32 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 51 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 7 % ja varpuainesta sisältävän 13 % Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (61 %) ja rahkasaraturve (31 %) Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,2 Liekoja on erittäin vähän Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hieta ja hiekka Tutkitulla alueella on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 13 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta noin 0,18 milj m 3 Aituuksensuon puolella on pienellä alalla ympäristöturvetta 4 Hillasuo Hillasuo (kl , x = 7209,3, y = 3486,6) sijaitsee Utajärven rajan tuntumassa noin 26 km kunnan keskustasta itään Suo on osa laajaa suoverkostoa Tutkittu alue ulottuu idässä Kaunislammelle saakka (kuva 7) Muualla suo rajoittuu moreenisaariin ja ympäröiviin soihin Hillasuon länsipäästä on metsätielle matkaa noin 1,5 km Tutkitun alueen pinta-ala on noin 100 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 80 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 60 ha Hillasuo on Kiiminkijoen vesistöalueella, ja sen länsiosa on Lavaojan valuma-alueella (60 035) ja itäosa Jokikylän - Hamarinjärven alueella (60 032) Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää länsiosassa luoteeseen ja itäosassa itään Vedet laskevat Kiiminkijokeen länsiosasta Lavajärven ja itäosasta Torvenjärvien kautta Tutkimuspisteistä on 51 % avosuolla, 40 % rämeellä ja 9 % turvekankaalla Yleisimmät suotyypit ovat luonnontilainen lyhytkortinen neva ja muuttumavaiheen rimpineva Suon länsiosa on luonnontilaista ja itäosa vanhaa ojitusaluetta Turpeesta on 57 % rahka- ja 43 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 6 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 23 % ja varpuainesta sisältävän 2 % Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (43 %) ja sararahkaturve (42 %) Edellistä on erityisesti turvekerroksen pohjaosassa ja Kuva 7 Tutkimuspisteiden sijainti Hillasuolla Fig 7 Location of survey sites in Hillasuo 19

22 Hannu Pajunen jälkimmäistä kerroksen pintaosassa Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,0 Liekoja on erittäin vähän Yleisin pohjamaalaji on moreeni Hillasuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 60 ha Tuotantokelpoista ympäristöturvetta on noin 0,24 milj m 3 ja tuotantokelpoista energiaturvetta noin 0,90 milj m 3 Suo sijaitsee paikallisella vedenjakajalla, minkä takia tuhka- ja rikkipitoisuudet ovat alhaisia 5 Hiltusuo Hiltusuo (kl , x = 7213,2, y = 3478,8) sijaitsee Korpisenojan varressa noin 19 km kunnan keskustasta itään Tutkittu alue käsittää Hiltusuon lisäksi sen itä- ja luoteispuolella olevat suoalueet (kuva 8) Tutkittu alue rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon Suon pinta-ala on noin 150 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 2 ha Hiltusuo on kuuluu osittain Korpisenojan valuma-alueeseen (60 034) osittain Lavaojan valumaalueeseen (60 035) Pinta on noin 90 m merenpinnan yläpuolella ja viettää länteen Vedet laskevat Korpisenojan ja Lavaojan kautta Kiiminkijokeen Tutkimuspisteistä on 3 % avosuolla, 63 % rämeellä ja 34 % turvekankaalla Yleisimmät suotyypit ovat pallosararämemuuttuma ja puolukkaturvekangas Suo on kauttaaltaan ojitettu Turpeesta on 37 % rahka- ja 63 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 1 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 21 % ja varpuainesta sisältävän 3 % Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (63 %) ja sararahkaturve (27 %) Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 3,5 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka Hiltusuon turvekerros on turvetuotantoa ajatellen liian ohut Kuva 8 Tutkimuspisteiden sijainti Hiltusuolla Fig 8 Location of survey sites in Hiltusuo 20

23 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 9 6 Hirvisuonjatke Hirvisuonjatke (kl , x = 7241,2, y = 3459,4) sijaitsee noin 25 km kunnan keskustasta pohjoiseen Suo rajoittuu moreenisaariin ja viereisiin soihin ja on lähes kauttaaltaan tien ympäröimä (kuva 9) Tutkitun alueen pinta-ala on noin 105 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 26 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 6 ha Hirvisuonjatke on Iijoen vesistöalueella ja kuuluu auruanojan valuma-alueeseen (61 17) Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää loivasti länteen Tutkimuspisteistä on 43 % avosuolla, 40 % rämeellä, 4 % korvessa ja 13 % turvekankaalla Vallitsevat suotyypit ovat muuttumavaiheen rimpineva ja lyhytkortinen nevaräme, joita on lähinnä suon länsiosassa Kapeassa keskiosassa on pallosararämettä Suo on lähes kokonaan ojitettu Turpeesta on 81 % rahka- ja 19 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 1 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 31 % ja varpuainesta sisältävän 26 % Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (52 %) ja rahkaturve (29 %) Turvekerros on ohut Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,4 Liekoja on erittäin vähän Pohjamaa on lähes kauttaaltaan moreenia Hirvisuonjatkeessa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 6 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta noin 0,08 milj m 3 Laboratoriomäärityksiä ei tehty, joten turpeen tuhka- ja rikkipitoisuus on syytä tarkistaa ennen tuotantotoimiin ryhtymistä Kuva 9 Tutkimuspisteiden sijainti Hirvisuonjatkeella Fig 9 Location of survey sites in Hirvisuonjatke 21

24 Hannu Pajunen 7 Illinsuo Illinsuo (kl , x = 7217,3, y = 3451,7) sijaitsee Kiiminkijoen ja Kiimingintien välissä noin 9 km kunnan keskustasta länteen Suo rajoittuu etelässä Kiiminkijoen tulvamaihin ja muualla loivapiirteisiin moreenimaihin (kuva 10) Tutkitun alueen pinta-ala on noin 65 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 18 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 8 ha Illinsuo on Kiiminkijoen vesistöalueella ja kuuluu Rekikylän Kirkkosaaren alueeseen (60 022) Pinta on noin 60 m merenpinnan yläpuolella ja viettää etelään Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Kiiminkijokeen Illinsuo on vanhaa ojitusaluetta, joten sen alkuperäiset suotyypit ovat ehtineet muuttua kuivatuksen takia Tutkimuspisteistä on 21 % rämeellä, 16 % korvessa, 47 % turvekankaalla ja 17 % pellolla Turvekankaista yleisin on ruohoturvekangas, jota on yhtenäisenä alueena lounaisosassa Turpeesta on 38 % rahka- ja 62 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 56 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 2 % ja varpuainesta sisältävän 9 % Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (60 %) ja sararahkaturve (36 %) Rahkasaraturve on vallitsevana matalilla alueilla ja sararahkaturve syvillä (yli 1,5 m) alueilla Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,1 Liekoja on erittäin vähän Yleisin pohjamaalaji on moreeni Illinsuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta noin 10 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta noin 0,14 milj m 3 Tuotantokelpoinen ala on kahdessa erillisessä altaassa Laboratoriomäärityksiä ei ole tehty, joten turpeen laatu on syytä tarkistaa ennen mahdollisia tuotantotoimia Kuva 10 Tutkimuspisteiden sijainti Illinsuolla Fig 10 Location of survey sites in Illinsuo 22

25 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 9 8 Inninsuo Inninsuo (kl , x = 7206,7, y = 3481,5) sijaitsee Kiiminkijoen pohjoispuolella noin 23 km kunnan keskustasta itäkaakkoon Suo rajoittuu etelässä Inninselkään muualla loivapiirteisiin moreenimaihin (kuva 11) Kulkuyhteydet ovat metsäteiden ansiosta hyvät Tutkitun alueen pinta-ala on noin 85 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 37 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 23 ha Inninsuo on Kiiminkijoen vesistöalueella ja kuuluu Porkkalan Vuoton alueeseen (60 031) Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää lounaaseen Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Kiiminkijokeen Tutkimuspisteistä on 55 % avosuolla, 31 % rämeellä, 4 % korvessa ja 10 % turvekankaalla Yleisimmät suotyypit ovat muuttumavaiheen ruohoinen saraneva ja varsinainen saraneva Suurin osa suosta on ojitettu metsän kasvatusta varten Reunamien ojat ovat jossain määrin kuivattaneet myös luonnontilaista keskiosaa Turpeesta on 17 % rahka-, 82 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 9 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 2 % ja varpuainesta sisältävän 5 % Yleisin turvelaji on rahkasaraturve (78 %) Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,2 Liekoja on erittäin vähän Yleisin pohjamaalaji on moreeni Inninsuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 23 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta noin 0,51 milj m 3 Kuva 11 Tutkimuspisteiden sijainti Inninsuolla Fig 11 Location of survey sites in Inninsuo 23

26 Hannu Pajunen 9 Karhusuo Karhusuo (kl , x = 7207,9, y = 3485,5) sijaitsee noin 26 km kunnan keskustasta itäkaakkoon Tutkittu alue käsittää Karhuselän itä- ja pohjoispuolisia suoalueita Isomaahan saakka (kuva 12) Iso Lavasuo ja Lavasuo (Varila 1982) ja Kivilamminsuo (Pajunen 1992) tutkittiin aiemmin, mutta tämä välialue jäi niiden yhteydessä tutkimatta Alueelle ei ole nimeä peruskartalla Karhusuo on tässä yhteydessä käytetty työnimi Tutkittu alue on moreenisaarien rikkoma ja osa laajaa suoverkostoa Kulkuyhteydet ovat metsätien ansiosta hyvät Tutkitun alueen pinta-ala on noin 190 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 138 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 65 ha Karhusuo on Kiiminkijoen vesistöalueella ja se Kuva 12 Tutkimuspisteiden sijainti Karhusuolla Fig 12 Location of survey sites in Karhusuo 24

27 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 9 kuuluu osittain Lavaojan valuma-alueeseen (60 035) osittain Jokikylän Hamarinjärven alueeseen (60 032) Pinta on m merenpinnan yläpuolella Vedet laskevat Kiiminkijokeen luoteisosasta Lavaojan kautta ja kaakkoisosasta Torvenjärvien kautta Tutkimuspisteistä on 49 % avosuolla ja 51 % rämeellä Yleisimmät suotyypit ovat lyhytkortinen neva ja lyhytkortinen nevaräme Tutkittu alue on Karhuselän länsipuolista osaa lukuun ottamatta luonnontilaista Turpeesta on 74 % rahka- ja 26 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 7 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 20 % ja varpuainesta sisältävän 5 % Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (57 %), rahkasara- (25 %) ja rahkaturve (17 %) Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,9 Liekoja on erittäin vähän Reunamien yleisin pohjamaalaji on moreeni Syvänteissä moreenin päällä on hiekkaa ja hiesua Karhusuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 65 ha Alue muodostuu useista erillisistä altaista Tuotantokelpoista ympäristöturvetta on yhteensä noin 0,39 milj m 3 ja tuotantokelpoista energiaturvetta noin 0,65 milj m 3 10 Katajasuo Katajasuo (kl , x = 7205,1, y = 3484,8) sijaitsee noin 26 km kunnan keskustasta itäkaakkoon Tutkittu alue käsittää Soidinmaan ja Heikin Palomaan välisen osan (kuva 13) Alue rajoittuu luoteessa suojelualueeseen ja muualla moreenimaihin Kulkuyhteydet ovat metsäteiden ansiosta hyvät Tutkitun alueen pinta-ala on noin 85 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 28 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 11 ha Kuva 13 Tutkimuspisteiden sijainti Katajasuolla Fig 13 Location of survey sites in Katajasuo 25

28 Hannu Pajunen Katajasuo on Kiiminkijoen vesistöalueella ja kuuluu Jokikylän Hamarinjärven alueeseen (60 032) Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää etelään Vedet laskevat Katajaojan kautta Kiiminkijokeen Tutkimuspisteistä on 39 % avosuolla, 59 % rämeellä ja 1 % korvessa Yleisimmät suotyypit ovat ruohoinen sararäme ja varsinainen saraneva Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen Ojitettua, muuttumavaiheeseen ehtinyttä suota on paikoin itäreunalla Turpeesta on 24 % rahka- ja 76 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 10 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 9 % ja varpuainesta sisältävän 8 % Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (76 %) ja sararahkaturve (22 %) Saravaltainen turve on vallitsevana matalilla alueilla ja rahkavaltainen syvänteissä Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,8 Liekoja on erittäin vähän Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka Katajasuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 10 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta noin 0,14 milj m 3 Laboratoriomäärityksiä ei tehty, joten turpeen tuhka- ja rikkipitoisuus on syytä selvittää ennen tuotantotoimiin ryhtymistä 11 Kellarisuo Kellarisuo (kl , x = 7236,4, y = 3463,9) sijaitsee noin 22 km kunnan keskustasta pohjoiskoilliseen Varsinainen Kellarisuo tutkittiin aiemmin (Varila 1982) Tässä yhteydessä tutkittiin Häkiönniementien pohjoispuolinen alue (kuva 14) Se on muodoltaan pitkänomainen ja rajoittuu pohjoisessa Hirvisuon soidensuojelualueeseen ja rantavalleihin Eteläreuna rajoittuu moreenikankaisiin ja Häikiönniementiehen Tutkitun alueen pinta-ala on noin 240 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 107 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 59 ha Kuva 14 Tutkimuspisteiden sijainti Kellarisuolla Fig 14 Location of survey sites in Kellarisuo 26

29 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 9 Kellarisuo on Iijoen vesistöalueella ja kuuluu Iso- Martimon valuma-alueeseen (61 183) Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää lounaaseen Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Isoon- Martimoon ja sieltä edelleen Martimojoen kautta Iijokeen Tutkimuspisteistä on 46 % avosuolla, 23 % rämeellä, 2 % korvessa, 14 % turvekankaalla ja 15 % pellolla Suon keskellä peltojen läheisyydessä on karhunsammalmuuttumaa, pohjoisreunalla rimpinevaa ja sen muuttumaa ja eteläosassa muuttumavaiheen varsinaista saranevaa ja ruohoista saranevaa Suo on ojitettu Hirvisuohon rajoittuvaa reunaa lukuun ottamatta Suosta noin kolmasosa on peltoja Turpeesta on 30 % rahka- ja 70 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 2 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 3 % ja varpuainesta sisältävän 11 % Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (37 %) ja saraturve (33 %) Heikosti maatunutta rahkaturvetta on paikoitellen suon reunoilla Eniten sitä on itäosassa alueella, jolla on keidassuon piirteitä ja joka rajoittuu Hirvisuohon Paksuin turvekerrostuma on 3,0 m Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,6 Liekoja on erittäin vähän Syvänteiden pohjalla on ohuita liejukerroksia Pohjamaa on enimmäkseen hiekkaa Kellarisuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 50 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta noin 0,70 milj m 3 Syvänne rajoittuu Hirvisuon soidensuojelualueeseen, mikä rajoittaa sen käyttömahdollisuuksia 12 Kolmiloukonsuo Kolmiloukonsuo (kl , x = 7207,6, y = 3478,2) sijaitsee Kiiminkijoen varressa noin 19 km kunnan keskustasta itäkaakkoon Suo rajoittuu lännessä Kiiminkijoen tulvamaihin ja muualla moreenimaihin (kuva 15) Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä metsätie ulottuu suon itäreunaan Suon pinta-ala on noin 29 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 13 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 7 ha Kolmiloukonsuo on Kiiminkijoen vesistöalueella ja kuuluu Porkkalan Vuoton alueeseen (60 031) Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää länteen Vedet laskevat ojaverkoston kautta Kiiminkijokeen Tutkimuspisteistä on 8 % avosuolla, 72 % rämeellä, 11 % korvessa ja 8 % turvekankaalla Yleisimmät suotyypit ovat lyhytkortinen nevaräme ja rahkaräme Suon reunamat ja länsiosa on ojitettu Turpeesta on 96 % rahka- ja 4 % saravaltaista Kuva 15 Tutkimuspisteiden sijainti Kolmiloukonsuolla Fig 15 Location of survey sites in Kolmiloukonsuo 27

30 Hannu Pajunen Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 28 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 31 % ja varpuainesta sisältävän 21 % Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (58 %) ja rahkaturve (37 %) Rahkaturve on vallitseva turvelaji yli 1,5 m:n syvyisellä alueella Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,4 Liekoja on erittäin vähän Yleisin pohjamaalaji on hieta Kolmiloukonsuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 7 ha Tuotantokelpoista ympäristöturvetta on noin 0,03 milj m 3 ja tuotantokelpoista energiaturvetta noin 0,06 milj m 3 Laboratoriomäärityksiä ei tehty, joten turpeen tuhkapitoisuus on syytä selvittää ennen mahdollisia tuotantotoimia 13 Kortesuo (Yli-Vuotto) Kortesuo (kl , x = 7205,5, y = 3482,4) sijaitsee Kiiminkijoen varressa noin 23 km kunnan keskustasta itäkaakkoon Tutkittu alue rajoittuu luoteessa Inninselkään ja idässä Korteahoon ja on moreenisaarien takia varsin hajanainen (kuva 16) Kulkuyhteydet ovat metsätieverkoston takia hyvät Suon pinta-ala on 75 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 18 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 9 ha Kortesuo on Kiiminkijoen vesistöalueella ja kuuluu Jokikylän Hamarinjärven alueeseen (60 032) Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää lounaaseen Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Kiiminkijokeen Tutkimuspisteistä on 17 % avosuolla, 57 % rämeellä, 4 % korvessa ja 23 % turvekankaalla Yleisin suotyyppi on muuttumavaiheen varsinainen sararäme Itäosassa on samaa suotyyppiä myös luonnontilaisena Turpeesta on 62 % rahka- ja 38 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 17 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 10 % ja varpuainesta sisältävän 16 % Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (56 %) ja rahkasaraturve (37 %) Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,2 Liekoja on erittäin vähän Yleisin pohjamaalaji on moreeni Sen päällä on paikoin hietaa ja hiekkaa Kortesuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 9 ha Tuotantokelpoista turvetta on noin 0,13 milj m 3 Laboratoriomäärityksiä ei tehty, joten turpeen tuhka- ja rikkipitoisuus on syytä tarkistaa ennen mahdollisia tuotantotoimia Kuva 16 Tutkimuspisteiden sijainti Kortesuolla Fig 16 Location of survey sites in Kortesuo 28

31 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 9 14 Kortesuo (Somerovaara) Kortesuo (kl , x = 7241,7, y = 3456,8) sijaitsee noin 27 km kunnan keskustasta pohjoiseen Suo on suurelta osaltaan raivattu pelloksi (kuva 17) Eteläpuolella on turvetuotantoalueelle johtava tie Pohjoisessa suo rajoittuu soistuneeseen ja ojitettuun moreenimaastoon Tutkitun alueen pinta-ala on noin 70 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 15 ha Kortesuo on Iijoen vesistöalueella ja kuuluu Poika-Martimon valuma-alueeseen (61 184) Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää länteen Vedet laskevat Rööninginojan kautta Martimojokeen Tutkimuspisteistä on 9 % avosuolla, 9 % turvekankaalla ja 82 % pellolla Suurin osa suosta on peltoa Kaakkoispää on ruohoturvekangasta Turve on saravaltaista ja siinä on vähän lisätekijöitä Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on vain 2 % ja varpuainesta sisältävän 1 % Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (87 %) ja saraturve (10 %) Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,5 Kaakkoispäässä on ohuita liejukerroksia Pohjamaa on enimmäkseen moreenia Turvekerros on ohut, joten suo ei sovellu turvetuotantoon Kuva 17 Tutkimuspisteiden sijainti Kortesuolla Fig 17 Location of survey sites in Kortesuo 15 Kotvassuo Kotvassuo (kl , x = 7240,1, y = 3460,3) sijaitsee noin 25 km kunnan keskustasta pohjoiseen Suo rajoittuu pohjoisessa Kotvasmaahan ja etelässä Ahvenselkään (kuva 18) Somerovaaran tie on suon länsireunasta noin kilometrin päässä Suon eteläpuolelle Ahvenselkään tulee heikkokuntoinen metsätie Suota ei ole nimetty peruskartalla Kotvassuo on tässä yhteydessä käytetty työnimi Tutkitun alueen pinta-ala on noin 100 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 61 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 37 ha Kotvassuo on Iijoen vesistöalueella ja kuuluu auruanojan valuma-alueeseen (61 17) Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja 29

32 Hannu Pajunen viettää loivasti länteen Vedet laskevat länsipäästä ojaverkostoa pitkin auruanojaan ja sieltä edelleen Iijokeen Tutkimuspisteistä on 86 % avosuolla ja 14 % rämeellä Vallitsevat suotyypit ovat varsinainen saraneva ja rimpineva suon keskialueella, sekä lyhytkortinen neva kaakkoisosassa Turpeesta on 44 % rahka- ja 56 % saravaltaista Tupasvillan jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 18 % ja varpuainesta sisältävän 9 % Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (45 %) ja sararahkaturve (27 %) Reuna-alueilla turve on yleensä rahkavaltaista Kaakkoispäässä heikosti maatunutta pintakerrosta on lähes metri Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,7 Liekoja on erittäin vähän Suon pohjalla on ohuita liejukerroksia Pohjamaa on moreenia ja hiekkaa Kotvassuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta noin 23 ha ja sillä käyttökelpoista turvetta noin 0,28 milj m 3 Kuva 18 Tutkimuspisteiden sijainti Kotvassuolla Fig 18 Location of survey sites in Kotvassuo 16 Kultasuo Kultasuo (kl , x = 7206,5, y = 3480,5) sijaitsee Kiiminkijoen varressa noin 22 km kunnan keskustasta itäkaakkoon Suo rajoittuu moreenimaihin ja sen itäreunaa sivuaa metsätie (kuva 19) Suon pinta-ala on noin 75 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 47 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 33 ha Kultasuo on Kiiminkijoen vesistöalueella ja kuuluu Porkkalan Vuoton alueeseen (60 031) Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää luoteeseen Vedet laskevat Kultaojan kautta Kiiminkijokeen Tutkimuspisteistä on 33 % avosuolla, 47 % rämeellä, 4 % korvessa ja 16 % turvekankaalla Yleisimmät suotyypit ovat muuttumavaiheen ruohoinen ja varsinainen saraneva ja varsinainen sararäme Luonnontilaista suota on pieninä alueina keskiosassa Turpeesta on 26 % rahka- ja 74 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 15 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 4 % ja varpuainesta sisältävän 10 % Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (74 %) ja sararahkaturve (21 %) Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,0 Liekoja on erittäin vähän Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, moreeni ja hiekka Kultasuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta noin 33 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta noin 0,50 milj m 3 30

33 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 9 Kuva 19 Tutkimuspisteiden sijainti Kultasuolla Fig 19 Location of survey sites in Kultasuo 17 Mustikkaselänsuo Mustikkaselänsuo (kl , x = 7205,1, y = 3486,5) sijaitsee Utajärven rajan tuntumassa noin 28 km kunnan keskustasta itäkaakkoon Tutkittu alue käsittää Yli-Soidinmaata ympäröivät suoalueet (kuva 20) e ovat osa laajaa moreenisaarien rikkomaa suoaluetta Mustikkasuon nimellä tutkittiin aiemmin alueen itäosa (Pajunen 1992) imeä Mustikkaselänsuo ei ole peruskartalla, vaan se on nyt tutkitun alueen työnimenä Alueen eteläreunaan ulottuu metsätie Tutkitun alueen pinta-ala on noin 220 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 140 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 106 ha Mustikkaselänsuo on Kiiminkijoen vesistöalueella ja kuuluu Jokikylän Hamarinjärven alueeseen (60 032) Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää lounaaseen Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Kiiminkijokeen Tutkimuspisteistä on 53 % avosuolla, 42 % rämeellä, 2 % korvessa ja 3 % turvekankaalla Yleisimmät suotyypit ovat varsinainen saraneva ja varsinainen sararäme Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen Ojitettua aluetta on lähinnä Yli- Soidinmaan eteläpuolella ja reunamilla Reunamien ojitukset ovat jossain määrin kuivattaneet myös ojittamattomia osia Turpeesta on 40 % rahka-, 59 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 15 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 4 % ja varpuainesta sisältävän 10 % Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (57 %) ja sararahkaturve (35 %) Yli-Soidinmaan pohjois-, itä- ja eteläpuolen altaissa on vallitsevana rahkasaraturve Sen päällä on ohut kerros sararahkaturvetta Rahkavaltaisen turpeen osuus kasvaa altaiden reunoille päin Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,0 Liekoja on erittäin vähän Yleisin pohjamaalaji on moreeni Mustikkaselänsuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 106 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta noin 1,91 milj m 3 31

34 Hannu Pajunen Kuva 20 Tutkimuspisteiden sijainti Mustikkaselänsuolla Fig 20 Location of survey sites in Mustikkaselänsuo 18 Pajusuo Pajusuo (kl , x = 7236,5, y = 3456,9) sijaitsee noin 22 km kunnan keskustasta pohjoiseen Tutkittu alue käsittää varsinaisen Pajusuon lisäksi sen luoteispuolella olevan altaan Suo on moreenisaarien rikkoma ja rajoittuu moreenimaihin, joiden pinnalla on rantavoimien lajittelemia sora- ja hiekkakerroksia (kuva 21) Eteläreunaa sivuaa heikkokuntoinen tie Tutkitun alueen pinta-ala on noin 110 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 61 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 39 ha Pajusuo on Iijoen vesistöalueella ja kuuluu Iso- Martimon valuma-alueeseen (61 183) Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää lounaaseen Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Isoon- Martimoon ja sieltä edelleen Matimojokeen Tutkimuspisteistä on 49 % avosuolla, 24 % rämeellä, 24 % korvessa ja 3 % turvekankaalla Luonnontilaisena on vain keskiosat suon luoteis- ja kaakkoispäästä Luoteisosassa tavataan lyhytkortista nevaa ja kaakkoisosan ruohoista saranevaa ja nevakorpea Reunamat ovat enimmäkseen muuttumavaiheen nevakorpea ja ojikkovaiheen kangasrämettä Turpeesta on 40 % rahka-, 57 % sara- ja 3 % ruskosammalvaltaista Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 12 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 7 % ja varpuainesta sisältävän 2 % Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (28 %) ja rahkasaraturve (25 %) Suo koostuu useista eri altaista, joiden turvekerrokset poikkeavat toisistaan Suon karussa luoteispäässä on rahkavaltaista 32

35 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 9 turvetta ja heikosti maatunut pintakerros on yli puolen metrin paksuinen Kaakkoisosassa on ravinteikkaampaa saravaltaista turvetta Alimmat kerrokset ovat ruskosammalpitoisia Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,9 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka Pajusuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta yhteensä noin 39 ha Tuotantokelpoista ympäristöturvetta on noin 0,04 milj m 3 ja tuotantokelpoista energiaturvetta noin 0,70 milj m 3 Alue koostuu neljästä erillisestä altaasta Ympäristöturvetta on vain luoteisosassa Kuva 21 Tutkimuspisteiden sijainti Pajusuolla Fig 21 Location of survey sites in Pajusuo 19 Paloahonsuo Paloahonsuo (kl , x = 7238,5, y = 3458,5) sijaitsee noin 23 km kunnan keskustasta pohjoiseen Suo rajoittuu idässä hiekka- ja lännessä moreenimaihin ja jatkuu pohjoiseen Ahvensuona ja kaakkoon Palosuona (kuva 22) Pohjois- ja itäreunaa sivuaa tie Tutkitun alueen pinta-ala on noin 125 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 58 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 22 ha Paloahonsuo on Iijoen vesistöalueella ja kuuluu Röytynojan valuma-alueeseen (61 186) Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää länteen Vedet laskevat Röytänojan ja Martimojoen kautta Iijokeen Tutkimuspisteistä on 21 % avosuolla, 18 % rämeellä, 6 % korvessa, 24 % turvekankaalla ja 31 % pellolla Pellon ohella yleinen suotyyppi on karhunsammalmuuttuma, jota on varsinkin keski- ja kaakkoisosassa Suo on kokonaan ojitettu Luoteisosan ojaverkosto on harva oin 40 ha suon keski- ja pohjoisosasta on peltoa Turpeesta on 4 % rahka- ja 96 % saravaltaista Rahkavaltaista turvetta on pienellä alueella suon kaakkoisosassa Puun jäännöksiä sisältävän tur- 33

36 Hannu Pajunen peen osuus on 8 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 2 % ja varpuainesta sisältävän 5 % Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (79 %) ja saraturve (18 %) Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,1 Liekoja on erittäin vähän Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka Paloahonsuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 22 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta noin 0,26 milj m 3 Turvekerroksen pintaosa on kuivatuksen takia tiivistynyt, joten tuotantoaluetta voidaan tarvittaessa laajentaa 1,0 1,5 m:n syvyisille alueille Kuva 22 Tutkimuspisteiden sijainti Paloahonsuolla Fig 22 Location of survey sites in Paloahonsuo 20 Palosuo Palosuo (kl , x = 7236,5, y = 3461,2) sijaitsee noin 20 km kunnan keskustasta pohjoiseen Suo rajoittuu moreenisaariin ja niiden välistä viereisiin soihin (kuva 23) Saaret rikkovat suokuviota Lännessä on Somerovaaran muodostuma, jonka aines on osittain soraa Suo on lähes kokonaan teiden ympäröimä Tutkitun alueen pinta-ala on noin 320 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 90 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 31 ha Palosuo on Iijoen vesistöalueella ja kuluu Iso- Martimon valuma-alueeseen (61 183) Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää etelään Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Isoon- Martimojokeen ja siitä edelleen Iijokeen Tutkimuspisteistä on 39 % avosuolla, 37 % rämeellä, 7 % korvessa, 11 % turvekankaalla ja 5 % pellolla Eteläosassa on muuttumavaiheen varsinaista sararämettä ja pohjoisosassa rimpinevaa, josta osa on muuttumavaiheessa Suurin osa suosta on ojitettu Itäosassa on peltoja Turpeesta on 35 % rahka- ja 65 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 4 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 9 % ja varpuainesta sisältävän 3 % Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (47 %) ja sararahkaturve (24 %) Etelä- ja keskiosan turvekerros on ohut ja rahkavaltainen Pohjoisosan syvemmillä alueilla turve on 34

37 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 9 enimmäkseen rahkasaraturvetta, rimpisillä alueilla saraturvetta Itäosassa on usealla pisteellä rautasaostumaa Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,0 Liekoja on erittäin vähän Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka Palosuolla ei ole turvetuotantoon soveltuvaa aluetta Suurimmassa osassa turvekerros on liian ohut Itäosan syvänne taas sisältää rautasaostumia, jotka nostavat turpeen tuhkapitoisuuden korkeaksi Kuva 23 Tutkimuspisteiden sijainti Palosuolla Fig 23 Location of survey sites in Palosuo 35

38 Hannu Pajunen 21 Peurasuo Peurasuo (kl , x = 7201,5, y = 3480,0) sijaitsee Sanginjoen varressa noin 24 km kunnan keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu etelässä Sanginjokeen ja muualla moreenimaihin (kuva 24) Metsätie ulottuu lähelle suon kaakkoispäätä Suon pinta-ala on noin 100 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta noin 58 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 36 ha Peurasuo on Oulujoen vesistöalueella, ja sen pohjoisosa kuuluu Iso-Vuotungin valuma-alueeseen (59 154) ja eteläosa Puutturin alueeseen (59 151) Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää pohjoisessa luoteeseen ja etelässä lounaaseen Vedet laskevat Sanginjokeen pohjoisosasta Järviojan kautta ja eteläosasta suoraan Tutkimuspisteistä on 29 % avosuolla, 66 % rämeellä, 1 % korvessa ja 4 % turvekankaalla Suo on melko karu Yleisimpiä suotyyppejä ovat lyhytkortinen neva, rahkaneva ja lyhytkortinen nevaräme Suurin osa on luonnontilaista Ojitettua aluetta on lähinnä länsiosassa ja reunamilla Turpeesta on 94 % rahka- ja 6 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 17 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 39 % ja varpuainesta sisältävän 8 % Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (50 %) ja rahkaturve (44 %) Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,9 Liekoja on erittäin vähän Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka Peurasuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 36 ha Sillä on tuotantokelpoista ympäristöturvetta noin 0,18 milj m 3 ja tuotantokelpoista energiaturvetta noin 0,36 milj m 3 Kuva 24 Tutkimuspisteiden sijainti Peurasuolla Fig 24 Location of survey sites in Peurasuo 36

39 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 9 22 Pihlajasuo Pihlajasuo (kl , x = 7204,1, y = 3479,4) sijaitsee Yli-Vuotossa noin 22 km kunnan keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu pohjoisessa Tervakankaaseen, lounaassa Isoon-Vuotunkiin ja muualla moreenimaihin (kuva 25) Lounaisosaan ulottuu yksityistie Suon pinta-ala on noin 33 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 26 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 20 ha Pihlajasuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Iso-Vuotungin valuma-alueeseen (59 154) Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää lounaaseen kohti Isoa-Vuotunkia, jonne suon vedet valuvat Tutkimuspisteistä on 31 % avosuolla, 56 % rämeellä, 2 % korvessa ja 11 % turvekankaalla Keskiosan yleisimmät suotyypit ovat rimpineva ja lyhytkortinen neva Reunamilla on lyhytkortista nevarämettä ja isovarpurämettä Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen Eteläosassa on pitkälle muuttunutta varputurvekangasta Turpeesta on 89 % rahka- ja 11 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 16 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 18 % ja varpuainesta sisältävän 11 % Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (65 %) ja rahkaturve (24 %) Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,6 Liekoja on erittäin vähän Pohjamaa on syvänteissä hiesua ja hietaa, reunamilla moreenia Pihlajasuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 19 ha Tuotantokelpoista ympäristöturvetta on noin 0,13 milj m 3 ja tuotantokelpoista energiaturvetta noin 0,15 milj m 3 Lounaisosan turvekerros on osittain Ison-Vuotungin vedenpinnan alapuolella Kuva 25 Tutkimuspisteiden sijainti Pihlajasuolla Fig 25 Location of survey sites in Pihlajasuo 37

40 Hannu Pajunen 23 Pikku Kaunissuo Pikku Kaunissuo (kl , x = 7207,4, y = 3479,4) sijaitsee noin 20 km kunnan keskustasta itäkaakkoon Suo rajoittuu luoteessa Ruunarämeeseen, kaakossa Kultasuohon ja muualla moreenimaihin (kuva 26) Tutkittu alue rajoittuu luoteessa metsätiehen Suon pinta-ala on noin 47 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 24 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 12 ha Pikku Kaunissuo on Kiiminkijoen vesistöalueella ja kuuluu Porkkalan Vuoton alueeseen (60 031) Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää kohti suon halki virtaavaa Kultaojaa Vedet laskevat Kultaojan kautta Kiiminkijokeen Tutkimuspisteistä on 20 % avosuolla, 60 % rämeellä ja 20 % korvessa Yleisimmät suotyypit ovat muuttumavaiheen varsinainen saraneva, varsinainen sararäme ja lyhytkortinen nevaräme Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu Luonnontilaista aluetta on lähinnä eteläosassa Turpeesta on 66 % rahka- ja 34 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 34 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 17 % ja varpuainesta sisältävän 12 % Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (54 %) ja rahkasaraturve (31 %) Syvänteiden turvekerroksessa on runsaasti sekä rahkasammalien että sarojen jäännöksiä vallitsevan osatekijän vaihdellessa epäsäännöllisesti Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,3 Liekoja on erittäin vähän Pohjamaa on syvänteissä hietaa ja hiesua, reunamilla moreenia Pikku Kaunissuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 12 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta noin 0,18 milj m 3 Laboratoriomäärityksiä ei tehty, joten turpeen tuhka- ja rikkipitoisuus on syytä tarkistaa ennen tuotantotoimiin ryhtymistä Kuva 26 Tutkimuspisteiden sijainti Pikku Kaunissuolla Fig 26 Location of survey sites in Pikku Kaunissuo 38

41 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 9 24 Pitkäräme Pitkäräme (kl , x = 7206,7, y = 3482,9) sijaitsee noin 24 km kunnan keskustasta itäkaakkoon Suo rajoittuu pohjoisessa Lavasuohon ja muualla moreenimaihin Tutkittu alue ulottuu Lavasuon eteläosaan metsätien pohjoispuolelle (kuva 27) Kulkuyhteydet ovat hyvät Tutkitun alueen pinta-ala on noin 90 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 19 ja yli 1,5 m:n syvyistä 7 ha Pitkäräme on Kiiminkijoen vesistöalueella ja kuuluu Jokikylän Hamarinjärven alueeseen (0 032) Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää lounaaseen Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Kiiminkijokeen Tutkimuspisteistä on 31 % avosuolla, 67 % rämeellä ja 2 % turvekankaalla Reunamilla on yleisesti kangasrämettä, keski- ja eteläosassa muuttumavaiheen varsinaista sararämettä ja pohjoisosassa luonnontilaista lyhytkortista nevaa Turpeesta on 75 % rahka- ja 25 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 12 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 11 % ja varpuainesta sisältävän 7 % Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (48 %) ja rahkaturve (27 %) Rahkaturpeen osuus vähenee turvekerroksen paksuuden lisääntyessä Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,7 Pohjamaa on moreenia Pitkärämeessä on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta yhteensä noin 7 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta noin 0,08 milj m 3 Tuotantokelpoinen alue jakautuu viiteen erilliseen altaaseen Laboratoriomäärityksiä ei tehty Etelä- ja keskiosan ensisijainen käyttömuoto on metsätalous Kuva 27 Tutkimuspisteiden sijainti Pitkärämeellä Fig 27 Location of survey sites in Pitkäräme 39

42 Hannu Pajunen 25 Pyörösuo Pyörösuo (kl , x = 7206,3, y = 3470,5) sijaitsee noin 13 km kunnan keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu idässä Vuotonojaan ja Kortesuohon ja muualla moreeniselänteisiin (kuva 28) Puolangantie on välittömästi suon luoteispuolella Suon pinta-ala on noin 65 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 44 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 24 ha Pyörösuo on Kiiminkijoen vesistöalueella ja kuuluu Vepsänjoen valuma-alueeseen (60 026) Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää itään Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Vuotonojaan, josta edelleen Vepsänjoen kautta Kiiminkijokeen Tutkimuspisteistä on 7 % avosuolla, 58 % rämeellä, 2 % korvessa ja 33 % turvekankaalla Yleisimmät suotyypit ovat muuttumavaiheen varsinainen sararäme ja karhunsammalmuuttuma Suo on lähes kauttaaltaan ojitettu ja osittain viljelty männyn kasvatukseen Keskiosassa on pienellä alalla luonnontilaista varsinaista saranevaa Turpeesta on 60 % rahka- ja 40 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 21 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 8 % ja varpuainesta sisältävän 10 % Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (58 %) ja rahkasaraturve (39 %) Syvänteessä on vallitsevana rahkasaraturve Sen päällä on ohut kerros sararahkaturvetta Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,2 Liekoja on erittäin vähän Pohjamaa on reunamilla moreenia Syvänteissä moreenia peittää yleensä hiesu tai hiekka Pyörösuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 24 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta noin 0,36 milj m 3 Laboratoriomäärityksiä ei tehty, joten turpeen tuhka- ja rikkipitoisuus on syytä selvittää ennen tuotantotoimiin ryhtymistä Kuva 28 Tutkimuspisteiden sijainti Pyörösuolla Fig 28 Location of survey sites in Pyörösuo 26 Rekisuo Rekisuo (kl , x = 7203,7, y = 3484,1) sijaitsee Kiiminkijoen varressa noin 26 km kunnan keskustasta itäkaakkoon Suo rajoittuu lounaassa hiekkamaihin ja muualla moreenimäkiin (kuva 29) Mäkien välistä suo on yhteydessä pohjoispuolella olevaan Katajasuohon ja itäpuolella olevaan Vii- 40

43 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 9 danpalonsuohon Suon pohjois- ja itäosaan ulottuu metsätie Suon pinta-ala on 60 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 43 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 35 ha Rekisuo on Kiiminkijoen vesistöalueella ja kuuluu Jokikylän Hamarinjärven alueeseen (60 032) Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää lounaaseen Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Kiiminkijokeen Tutkimuspisteistä on 32 % avosuolla, 63 % rämeellä, 1 % korvessa ja 4 % turvekankaalla Yleisimmät suotyypit ovat muuttumavaiheen varsinainen sararäme (41 %) ja varsinainen saraneva Rimpinevamuuttumaa on pohjoisosassa Suo on lähes kauttaaltaan ojitettu Turpeesta on 49 % rahka- ja 51 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 9 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 25 % ja varpuainesta sisältävän 14 % Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (50 %) ja sararahkaturve (47 %) Sararahkaturve on vallitsevana itäosassa ja rahkasaraturve muualla Keskiosassa kerrokset vuorottelevat siten, että pohjalla on ohut kerros rahkavaltaista turvetta, sen päällä paksu kerros saravaltaista turvetta ja pinnalla taas ohut kerros rahkavaltaista turvetta Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,0 Liekoja on erittäin vähän Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni Rekisuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 35 ha Tuotantokelpoista ympäristöturvetta on noin 0,14 milj m 3 ja tuotantokelpoista energiaturvetta noin 0,49 milj m 3 Kuva 29 Tutkimuspisteiden sijainti Rekisuolla Fig 29 Location of survey sites in Rekisuo 27 Ruunaräme Ruunaräme (kl , x = 7208,2, y = 3479,4) sijaitsee noin 20 km kunnan keskustasta itäkaakkoon Suo rajoittuu moreenimäkiin ja on mäkien välistä yhteydessä eteläpuolella olevaan Pikku Kaunissuohon (kuva 30) Kulkuyhteydet ovat metsätien takia hyvät Suon pinta-ala on noin 80 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 50 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 30 ha Ruunaräme on Kiiminkijoen vesistöalueella ja kuuluu osittain Porkkalan Vuoton alueeseen (60 031) osittain Lavaojan valuma-alueeseen (60 035) Pinta on m merenpinnan yläpuo- 41

44 Hannu Pajunen lella ja viettää itä- ja pohjoisosassa pohjoiseen, muualla etelään Vedet laskevat vedenjakajan pohjoispuolelta Haaraojaan ja eteläpuolelta Kultaojaan ja niistä edelleen Kiiminkijokeen Tutkimuspisteistä on 29 % avosuolla, 65 % rämeellä, 1 % korvessa ja 5 % turvekankaalla Yleisin suotyyppi on muuttumavaiheen varsinainen sararäme Sitä on yhtenäisenä alueena itäosassa Länsiosassa on kalvakkanevaa, lyhytkortista nevaa, varsinaista saranevaa ja niukkaravinteista rimpinevaa Itäosa ja reunamat on ojitettu Turpeesta on 64 % rahka- ja 36 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 20 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 12 % ja varpuainesta sisältävän 29 % Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (48 %) ja rahkasaraturve (35 %) Länsiosassa turvekerroksen pohjaosa muodostuu sararahkaturpeesta Sen päällä on rahkasaraturvetta ja pintaosassa uudelleen sararahkaturvetta Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,8 Liekoja on erittäin vähän Yleisin pohjamaalaji on moreeni Sen päällä on paikoin hiesua ja hiekkaa Ruunarämeessä on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 30 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta noin 0,48 milj m 3 Kuva 30 Tutkimuspisteiden sijainti Ruunarämeellä Fig 30 Location of survey sites in Ruunaräme 28 Röytänsuo Röytänsuo (kl , x = 7239,6, y = 3456) sijaitsee Haukiputaan rajalla noin 24 km kunnan keskustasta pohjoiseen Suo rajoittuu loivapiireisiin moreenimaihin, ja sen altaat ovat suuntautuneet luoteesta kaakkoon (kuva 31) Koillisreunaa kiertää Somerovaarasta Pyöriäsuon turvetuotantoalueelle johtava tie Lähelle eteläreunaa tulee myös tie Tutkitun alueen pinta-ala on noin 780 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 342 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 150 ha Röytänsuo kuuluu Iijoen vesistöalueeseen ja on suurimmaksi osaksi Röytynojan valuma-alueella (61 186) Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää länteen Vedet laskevat suon poikki virtaavan Röytänojan kautta Martimojokeen ja edelleen Iijokeen Suon keskellä ollut Röytänlampi on kuivattu Tutkimuspisteistä on 61 % avosuolla, 18 % rämeellä, 4 % korvessa, 6 % turvekankaalla ja 11 % pellolla Röytänojan pohjoispuoli on karua rahkanevaa, rahkarämettä ja lyhytkortista nevaa Kuivatun 42

45 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 356, 2004 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 9 Kuva 31 Tutkimuspisteiden sijainti Röytänsuolla Fig 31 Location of survey sites in Röytänsuo 43

46 Hannu Pajunen Röytänlammen ympäristössä on lyhytkortista nevaa ja rimpinevaa, joka on paikoin muuttumavaiheessa Suon ohutturpeinen pohjoisosa on ojitettu, mutta etelä- ja keskiosa ovat enimmäkseen luonnontilaisia Turpeesta on 56 % rahka- ja 44 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 5 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 21 % ja varpuainesta sisältävän 13 % Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (32 %) ja rahkaturve (29 %) Röytänojan pohjoispuolella heikosti maatunut, tupasvillan jäännöksiä sisältävä rahkavaltainen pintakerros on lähes metrin paksuinen Röytänojan eteläpuolella on saraturvetta Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,7 Liekoja on erittäin vähän Liejua on suon keskiosassa pohjalla ohuena (20 25 cm) kerroksena Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka Röytänsuolla on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta kahdessa altaassa yhteensä noin 64 ha Tuotantokelpoista ympäristöturvetta on noin 0,29 milj m 3 ja tuotantokelpoista energiaturvetta noin 0,59 milj m 3 Ympäristöturvetta on vain Röytänlammen luoteispuolella 29 Sarvisuo Sarvisuo (kl , x = 7206,0, y = 3474,1) sijaitsee noin 16 km kunnan keskustasta kaakkoon Tutkittu alue käsittää varsinaisen Sarvisuon lisäksi Vähän-Vuotungin länsipuoliset suoalueet ja Puolangantien pohjoispuolisen suoalueen Pahanojansaarille saakka (kuva 32) Osasta suota tuotetaan turvetta Kulkuyhteydet pohjoisosaan ovat hyvät Sen sijaan eteläosaan on lähimmältä tieltä paikoin matkaa 2 3 km Tutkitun alueen pinta-ala on noin 580 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 417 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 337 ha Sarvisuo on Kiiminkijoen vesistöalueella ja kuuluu Vepsänjoen valuma-alueeseen (60 026) Pinta on m merenpinnan yläpuolella Vedet laskevat Vepsänjokeen pohjoisesta Heinäjoen ja etelästä Vuotonojan kautta Tutkimuspisteistä on 25 % avosuolla, 36 % rämeellä, 2 % korvessa, 19 % turvekankaalla ja 19 % turvetuotantoalueella Tutkittu alue on laaja ja rikkonainen, joten alueella esiintyy lukuisia suotyyppejä Yksittäisten suotyyppien osuudet jäävät kuitenkin pieniksi Kaakkoisosan suotyypit ovat enimmäkseen karuja Alapääsuo on lyhytkortista nevaa, rahkanevaa ja rahkarämettä, Vuotonojan varret taas rahkarämettä, rahkanevaa ja pallosararämettä Hanhiselän länsipuolella on saranevaa, luhtanevaa ja sararämettä Pohjoiseen mentäessä suo muuttuu karummaksi Hanhilammen pohjois- ja itäpuolella on yleisesti lyhytkortista nevaa, rahkanevaa ja rahkarämettä Rahkarämettä on myös keskiosassa turvetuotantoalueen itäpuolella Muutoin tuotantoalueiden ympäristössä ja pohjoisosassa vallitsevat muuttumavaiheen suotyypit ja turvekankaat Turpeesta on 46 % rahka-, 53 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 15 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 12 % ja varpuainesta sisältävän 8 % Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (46 %) ja sararahkaturve (33 %) Turvelajit vaihtelevat alueen eri osissa Kevättulvien vaikutuspiiriin kuuluneilla alueilla on saravaltaista turvetta, muualla rahkavaltaista Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,6 Liekoja on erittäin vähän Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hiesu ja moreeni Sarvisuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 330 ha Tuotantokelpoista ympäristöturvetta on noin 1,65 milj m 3 ja tuotantokelpoista energiaturvetta noin 4,62 milj m 3 Tuotantokelpoiseksi arvioidusta alueesta huomattava osa on jo tuotannossa 44

47 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 9 Kuva 32 Tutkimuspisteiden sijainti Sarvisuolla Fig 32 Location of survey sites in Sarvisuo 45

48 Hannu Pajunen 30 Sirppilamminsuo Sirppilamminsuo (kl , x = 7204,2, y = 3470,7) sijaitsee noin 15 km kunnan keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu moreenimäkiin ja mäkien välisten alavien maiden kohdalla ympäröiviin soihin (kuva 33) Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä Kivijärventie sivuaa suon länsipäätä Suon pinta-ala on noin 90 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 63 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 43 ha Sirppilamminsuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu lähes kokonaan Puutturin alueeseen (59 151) Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää lounaaseen Vedet laskevat Kivenojan kautta Sanginjokeen Tutkimuspisteistä on 31 % avosuolla, 56 % rämeellä, 6 % korvessa ja 7 % turvekankaalla Yleisimmät suotyypit ovat muuttumavaiheen varsinainen saraneva ja varsinainen sararäme Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu Turpeesta on 55 % rahka- ja 45 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 28 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 4 % ja varpuainesta sisältävän 15 % Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (50 %) ja rahkasaraturve (45 %) Keskiosassa on pohjaa vasten puun jäännöksiä sisältävää sararahkaturvetta Sen päällä on rahkasaraturvetta ja pinnassa ohut kerros sararahka- tai rahkaturvetta Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,1 Liekoja on erittäin vähän Yleisin pohjamaalaji on moreeni Sen päällä on paikoin hiekkaa ja hietaa Sirppilamminsuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 40 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta noin 0,56 milj m 3 Laboratoriomäärityksiä ei tehty, joten turpeen tuhka- ja rikkipitoisuus on syytä selvittää ennen tuotantotoimiin ryhtymistä Kuva 33 Tutkimuspisteiden sijainti Sirppilamminsuolla Fig 33 Location of survey sites in Sirppilamminsuo 31 Takalo Takalo (kl , x = 7206,8, y = 3479,2) sijaitsee Kiiminkijoen varressa noin 20 km kunnan keskustasta itäkaakkoon Suo rajoittuu lounaassa Kiiminkijoen tulvamaihin ja muualla moreenimaihin (kuva 34) Suon pohjoispäähän ulottuu metsätie Suon pinta-ala on noin 55 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 12 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 4 ha Takalo on Kiiminkijoen vesistöalueella ja kuuluu Porkkalan Vuoton alueeseen (60 031) Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää lounaa- 46

49 Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 9 seen kohti Kiiminkijokea Tutkimuspisteistä on 93 % rämeellä, 4 % korvessa, 1 % turvekankaalla ja 1 % pellolla Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme ja rahkaräme Reunamilla on korpirämettä ja kangasrämettä Suo on luonnontilainen Turpeesta on 99 % rahka- ja 1 % saravaltaista Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 25 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 25 % ja varpuainesta sisältävän 12 % Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (67 %) ja rahkaturve (32 %) Turvekerroksen pohjaosa on useimmiten sararahkaturvetta ja pintaosa tupasvillarahkaturvetta Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,8 Yleisin pohjamaalaji on hieta Takalossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 4 ha Tuotantokelpoista turvetta on noin 0,04 milj m 3, josta puolet on ympäristöturvetta Laboratoriomäärityksiä ei tehty Kuva 34 Tutkimuspisteiden sijainti Takalossa Fig 34 Location of survey sites in Takalo 32 Törisuo Törisuo (kl , x = 7208,3, y = 3474,8) sijaitsee noin 15 km kunnan keskustasta itäkaakkoon Suo rajoittuu idässä hiekkakankaisiin ja muualla moreenimaihin Kulkuyhteydet ovat hyvät (kuva 35) Suon pinta-ala on noin 65 ha Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 43 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 35 ha Törisuo on Kiiminkijoen vesistöalueella ja sen länsiosa kuuluu Vepsänjoen valuma-alueeseen (60 026) ja itäosa Porkkalan Vuoton alueeseen (60 031) Pinta on m merenpinnan yläpuolella ja viettää länteen, itäisimmässä osassa kaakkoon Suurin osa vesistä laskee Heinäojan ja Vepsänjoen kautta Kiiminkijokeen Tutkimuspisteistä on 15 % avosuolla, 59 % rämeellä, 4 % korvessa, 18 % turvekankaalla ja 4 % pellolla Yleisimmät suotyypit ovat muuttumavaiheen varsinainen sararäme ja lyhytkortinen nevaräme Reunamilla on kangasrämettä Turpeesta on 49 % rahka- ja 51 % saravaltaista 47