Turvetutkimusraportti 386

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kemijärvi, Northern Finland Matti Maunu, Jukka Räisänen ja Timo Hirvasniemi

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 386 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 386 Matti Maunu, Jukka Räisänen ja Timo Hirvasniemi KEMIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kemijärvi, Northern Finland Espoo 2008

3 Maunu Matti, Räisänen Jukka ja Hirvasniemi Timo, Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 386, 47 sivua, 23 kuvaa, 2 taulukkoa ja 2 liitettä. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Kemijärven soita ja turvevarojen käyttökelpoisuutta vuosina Tänä aikana tutkittiin 20 suota kokonaispinta-alaltaan ha. Tutkituista sois ta on avosoita 48 %, rämeitä 45 %, korpia 5 % sekä turvekankaita ja peltoja yhteensä 2 %. Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 70 %. Tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,6 m ja kokonaisturvemäärä 62,7 milj. suo-m 3. Yli 1,5 m:n syvyisiä alueita on ha (46 %). Turpeista on 73 % saravaltaisia, 26 % rahkavaltaisia ja 1 % ruskosammalvaltaisia. Kaikkien turpeiden keskimaatuneisuus on von Postin asteikolla 4,4. Keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,0 % kuivapainosta, vesipitoisuus 91,2 % märkäpainosta ja kuiva-ainesisältö 88 kg/suo-m 3. Turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,7 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,28 % turpeen kuivapainosta. Energiaturvetuotantoon soveltuvaa suota on yhteensä ha. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on 24,81 milj. suo-m 3. Sen energiasisältö on 45,0 milj. GJ eli 12,5 milj. MWh, ja 39,6 milj. GJ eli 11,0 milj. MWh (50 %:n käyttökosteudessa). Avainsanoja: turve, suo, inventointi, energiaturve, Kemijärvi Matti Maunu, geologi Jukka Räisänen, geologi Timo Hirvasniemi, tutkimusavustaja Geologian tutkimuskeskus Rovaniemen yksikkö PL 77 FIN ROVANIEMI FINLAND matti.maunu@gtk.fi jukka.raisanen@gtk.fi timo.hirvasniemi@gtk.fi ISBN ISSN

4 Maunu Matti, Räisänen Jukka and Hirvasniemi Timo, The mires, peat resources and their potential use in Kemijärvi, Northern Finland. Geological Survey of Finland, Report of peat investigation 386, 47 pages, 24 figures, 2 appendices. Abstract: The Geological Survey of Finland studied 20 peatlands in Kemijärvi municipality (Northern Finland) in The total area of studied peatlands was hectares. The most common peatland types were open fens (48 %), pine mires (45 %), spruce mires (5 %) and the cultivated peat soils or drained peatland forest types (2 %). The proportion of undrained peatlands was 70 %. The mean depth of studied peatlands was 1,6 m and the total storage of peat approximately 62,7 million m 3. The studied area deeper than 1,5 m covers hectares. Carex predominant of the peat layers is 73 %, Sphagnum predominant is 26 % and Bryales predominant is 1 %. The mean humification degree (H) of the peat is 4,4. The average ash content of peat is 5,0 % by dry weight and water content 91,2 % by wet weight. The dry weight density is 88 kg/m3. The effective calorific value of dry peat is 20,7 MJ/kg and the sulphur content 0,28 % of dry weight. Altogether, 15 mires covering hectares were evaluated to be suitable for energy peat production. The quantity of usable peat is 24,81 million m 3 in situ. The energy content is 45,0 million GJ or 12,5 million MWh, and 39,6 million GJ or 11,0 million MWh at 50 % moisture content. Key words: peat, mire, inventory, energy peat, Kemijärvi Matti Maunu, geologist Jukka Räisänen, geologist Timo Hirvasniemi, research assistant Geological Survey of Finland P.O. Box 77 FIN ROVANIEMI FINLAND matti.maunu@gtk.fi jukka.raisanen@gtk.fi timo.hirvasniemi@gtk.fi

5 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Laboratoriomääritykset... 9 AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEN ESITYS Laskelmat Arviointiperusteet Tulosten esitys TUTKITUT SUOT Iinatinaapa Puukkoaapa Hormuaapa Särkikankaanaapa Korteaapa Laitamaanaapa Karvakkoaapa Kurikka-aapa Pieskanaapa Leppäaapa Lehdonaapa Sammalsuo Uopajanaapa Männikönaapa Musta-aapa Isonmaanaapa Hoikanmaanaapa Saukkoaapa Kyrönaapa Mäntyselänjänkä TULOSTEN TARKASTELU Suot ja niiden turvekerrostumat Soiden soveltuvuus turvetuotantoon KIRJALLISUUSLUETTELO LIITTEET... 38

6 Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus JOHDANTO Kemijärven kunnan alueella tehdyt turvetutkimukset liittyvät Geologian tutkimuskeskuksen tekemään valtakunnalliseen turvevarojen inventointiin. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon sekä energiaturvetuotantoon soveltuvia suoalueita. Tutkimuksissa huomioidaan myös turpeen ja soiden muut käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat turvetuottajia ja turpeen käyttäjiä ja antavat lisäksi tietoa soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen sekä soiden suojelu- ja virkistyskäyttöön. Tähän raporttiin liittyvät tutkimukset suoritettiin kesien 1985 ja 1986 aikana. Tutkijana toimi tutkimusassistentti Anne Sandberg. Tutkimuksiin liittyvistä maastotöistä vastasivat tutkimusavustajat Ilkka Aro, Hannu Hirvasniemi ja Markku Virtanen. Tutkittuja soita oli 20 kappaletta ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala on hehtaaria. Aikaisemmin Kemijärven soita on tutkittu vuosina 1972 ja Tällöin tutkittuja soita on 8 kappaletta ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala on hehtaaria (Lappalainen ym. 1980). Kemijärven kunnassa on yli 20 hehtaarin kokoisia soita hehtaaria, mikä on 19 % kunnan maapinta-alasta. Soita on yhteensä 322 kappaletta ja niiden keskikoko on 209 hehtaaria (Virtanen ym. 2003). Tutkittujen soiden sijainti on esitetty kuvassa 1. Tässä raportissa julkaistaan yleiskuvaus jokaisesta tutkitusta suosta, turvemääristä ja soveltuvuudesta turvetuotantoon. Yksityiskohtaisempia suoselosteita on mahdollista tilata GTK:n Pohjois-Suomen yksiköstä Rovaniemeltä. Tämä raportti on julkaistu myös internetissä osoitteessa Palvelut >> Tutkimus- ja kartoituspalvelut >> Turve >> Turvepaikka- Aineistopalveluun. 7

7 Matti Maunu, Jukka Räisänen ja Timo Hirvasniemi Kuva 1. Kemijärvellä tutkitut suot. 8

8 Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa noudatettiin Geologian tutkimuskeskuksen turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen ym. 1984). Suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan halki tehtiin selkälinja ja sille poikkilinjoja 400 metrin välein. Tutkimuspisteet sijoittuvat linjoille sadan metrin välein. Suon syvyystietojen tarkentamiseksi tehtiin poikkilinjojen puoliväliin niiden kanssa samansuuntaiset pliktauslinjat, joilta turvekerrostuman paksuus mitattiin sadan metrin välein. Tutkimuspisteiltä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys (5-asteikolla) sekä mättäisyys. Lisäksi huomioitiin puulajisuhteet, tiheysluokka, kehitysluokka ja hakkuut. Kairauksin tutkittiin turvekerrostuman rakenne 10 cm:n tarkkuudella. Pääturvelajien ja mahdollisten lisätekijöiden osuudet määritettiin 6-asteikolla, turpeen maatuneisuus von Postin 10-asteikolla, kosteus 5-asteikolla ja tupasvillan tyvitupen kuitujen määrä 0-6- asteikolla. Lisäksi erotettiin mahdolliset saostumat ja liejukerrostumat. Myös pohjamaalaji määritettiin.maatumattoman puuaineksen eli liekoisuuden selvittämiseksi pliktattiin turvekerrostuma tutkimuspisteiden ympärillä 10 kertaa 2 metrin syvyyteen saakka. Linjastot vaaittiin tutkimuspisteittäin ja korkeudet sidottiin valtakunnalliseen N-60 järjestelmän mukaiseen kiintopistekorkeuteen. Laboratoriomääritykset Jokaiselta tutkitulta suolta otettiin 1-3 tilavuustarkkaa näytesarjaa laboratoriomäärityksiä varten. Näytteenottopisteet valittiin siten, että ne edustavat hyvin mahdollista suon tuotantokelpoista aluetta. Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin happamuus, kuivatilavuuspaino, tuhkapitoisuus ja lämpöarvo. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märkäpainosta (kuivatus 105 C:ssa) ja tuhkapitoisuus prosentteina turpeen kuivapainosta (hehkutus 815 ± 25 C:ssa). Kuivatilavuuspaino laskettiin veden haihduttamisen jälkeen ja ilmoitetaan kuiva-aineen massana luonnontilaista tilavuusyksikköä kohden (kg/ suo-m3). Lämpöarvot määritettiin kuivasta ja hienoksi jauhetusta turpeesta Gallenkamp- kalorimetrillä. Teholliset lämpöarvot ilmoitetaan kuivalle ja 50 %:n kosteudessa olevalle turpeelle. Laboratoriotutkimukset tehtiin rikkimäärityksiä lukuun ottamatta Geologian tutkimuskeskuksen turvelaboratoriossa Rovaniemellä. Rikkimääritykset tehtiin Otaniemessä geokemian laboratoriossa. 9

9 Matti Maunu, Jukka Räisänen ja Timo Hirvasniemi AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEN ESITYS Laskelmat Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja tekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen ym. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue muodostaa oman syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä, ja näin saadut turvemäärät yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja -tekijöiden määrät on laskettu turvemäärillä painottaen. Turpeesta havaitut lieko-osumat on muunnettu tilastollisesti kantapitoisuusprosenteiksi turvemäärästä erikseen 0 1 ja 1 2 metrin syvyyskerroksissa. Käyttökelpoinen turvemäärä (milj. suo-m3) on saatu kertomalla pinta-ala yli 1,5 metrin syvyisen alueen keskisyvyydellä, josta on vähennetty suon kunnostuksen ja tuotannon aikaisen hävikin sekä suon pohjalle jäävän turpeen osuutena keskimäärin 0,5 metriä paksu kerros. Kuiva-ainemäärä on saatu kertomalla suokuutioiden määrä yhden suokuution sisältämällä kuiva-ainemäärällä. Energiasisältö on laskettu kuivalle sekä 50 % käyttökosteudessa olevalle turpeelle. Arviointiperusteet Turvekerrostuman koko ja paksuus, turvelajit, turpeen maatuneisuus sekä muut fysikaaliset ja tietyt kemialliset ominaisuudet ja kuivatettavuus ovat tärkeimpiä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta turvetuotantoon. Tuotantoon sopivan alueen turvekerrostuman vähimmäispaksuutena pidetään nykyisin 1,5 metriä. Tämä voi olla alempikin, jos suo on ojitettu, pohja on tasainen ja muodostunut kantavasta maalajista. Energiaturpeeksi soveltuvina pidetään yleensä saravaltaisia turpeita ja maatuneisuudeltaan vähintään H5 olevia rahkaturpeita. Energiaturvekerrostumia peittää usein ohut, alle 0,6 metrin paksuinen heikosti maatunut rahkaturvevaltainen pintakerros. Tätä ei kuitenkaan ole vähennetty tuotantokelpoista turvemäärää laskiessa, koska se voidaan sekoittaa alla olevaan turpeeseen ja tuottaa heikkolaatuisena energiaturpeena. Ympäristöturpeina käytetään pääasiassa heikosti maatuneita rahkaturpeita. Käyttökohteita ovat esimerkiksi kasvuturve viljelykäytössä, kuiviketurve eläinsuojissa, imeytysturve lietelannan käsittelyssä, öljynimeytysturve ja kompostiturve. Tuotantomenetelmiä ovat jyrsinturvetuotanto ja palaturvetuotanto. Edellinen on aina suurimittaista teollista turvetuotantoa, joka vaatii aina laajan tuotantokentän, mutta ei ole niinkään riippuvainen turvelajista ja maatuneisuudesta. Jälkimmäinen edellyttää palan koossapysymisen kannalta turpeelta vähintään H4- maatuneisuutta. Tätä heikommin maatuneen turpeen joukossa pitäisi olla sitovana aineksena myös hyvin maatunutta turvetta. Arvioitaessa turpeen soveltuvuutta energiaturpeeksi, on tukeuduttu Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeeseen 1991 (Liite 1). Uuden laadunmääritysohjeen 2006 (Liite 2) luokitusten raja-arvot eroavat jossain määrin vanhasta luokituksesta, sisältäen alhaisemmat vaatimukset turpeen tuhka- ja rikkipitoisuuden sekä lämpöarvon suhteen. Uutta ohjetta ei käytetty johtuen Kemijärven soiden kaukaisesta tutkimusajankohdasta. 10

10 Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Tulosten esitys Tähän raporttiin on kirjoitettu jokaisesta suosta selostus, jossa esitellään suon sijainti, kulkuyhteydet, tiedot suon ympäristöstä, laskusuhteet ja ojitus. Lisäksi esitetään yleisimmät suotyypit, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit ja liejut. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty arvio ja mahdollinen energiasisältö on laskettu laboratoriotuloksista saatujen tulosten perusteella. Myös haitalliset ominaisuudet, kuten korkea tuhka- ja rikkipitoisuus, ja niistä johtuvat mahdolliset rajoitukset on huomioitu. Suokartoissa on esitelty tutkimuslinjojen ja -pisteiden sijainti. Erikseen tilattavissa suokohtaisissa kartoissa on esitetty tutkimuslinjojen ja -pisteiden lisäksi turvekerrostuman paksuus tutkimuspisteillä, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus ja turpeen keskimääräinen maatuneisuus. Kartoissa on myös turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyyskäyrät (kuva 2). Syvimmistä tutkimuslinjoista voidaan piirtää poikkileikkauskuvia eli profiileja (kuva 3), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit, ja suon kaltevuus. Näitä tulosteita voi tilata Geologian tutkimuskeskuksesta: Puh:

11 Matti Maunu, Jukka Räisänen ja Timo Hirvasniemi B0-100m -165m -200m A900m B600m B m B m A0 A m Turvekerrostuman paksuus 0-1m 1-1,5m 17 Turvekerrostuman paksuus (dm) 1,5-2m 17 Turvekerrostuman paksuus (dm) 0 1: m 2-3m 3-4m C Geologian tutkimuskeskus 2008 Pohjakartta C Maanmittauslaitos lupanro13/mll/08 4-5m Kuva 2. Esimerkki suokartasta syvyysalueineen ja tutkimuslinjastoineen. 12

12 Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Kuva 3. Esimerkki erään suon tutkimuslinjan profiilista. 13

13 Matti Maunu, Jukka Räisänen ja Timo Hirvasniemi TUTKITUT SUOT 1. Iinatinaapa Iinatinaapa (kl , x = 7399,5, y = 3488,7) sijaitsee noin 32 km Kemijärven keskustasta länteen, Rovaniemi-Kemijärvi maantien eteläpuolella. Suo rajoittuu moreenikankaisiin ja liittyy ilman selvää rajaa Puukkoaapaan. Suolle on hyvät kulkuyhteydet maantien sivutessa suon pohjoisosaa. (kuva 4). Suon pinta-ala on 31 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 21 ha, yli 1,5 metrin 14 ha ja yli kahden metrin 7 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,5 m ja yli 1,5 metrin syvyisellä alueella 2,2 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 3,1 m. Suon pinta viettää lounaaseen ja vedet valuvat Kalliolampeen ja edelleen Kalliojärveen. Suo ympäristöineen kuuluu Venejärven valuma-alueeseen (65.793). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Iinatinaavan suotyypeistä on rämettä 73 % ja avosuota 27 %. Yleisimmät rämetyypit ovat ruohoinen sararäme, varsinainen sararäme ja kangasräme. Yleisimmät avosuotyypit ovat varsinainen ja ruohoinen saraneva. Suo on lähes luonnontilainen. Iinatinaavan turpeista on rahkavaltaisia 12 %, saravaltaisia 87 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden määrä on 5,1 % ja varpuainesta sisältävien 17,8 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara-, sara- ja sararahkaturve. Pohjamaalaji on moreenia. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Liekoja ei havaittu. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Vesipitoisuus on keskimäärin 90,2 % ja kuivatilavuuspaino 95 kg/suo-m3. Tuhkapitoisuus on 3,9 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa olevan turpeen 9,6 MJ/kg. Suota ei suositella turvetuotantoon. Se sijaitsee lisäksi Rovajärven ampuma-alueella. Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Iinatinaavalla 14

14 Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus 2. Puukkoaapa Puukkoaapa (kl , x = 7398,5, y = 3489,6) sijaitsee noin 32 km Kemijärven keskustasta länteen. Suo rajoittuu loivapiirteisiin moreenisaarekkeisiin ja yhtyy luoteisosassa ilman selvää rajaa Iinatinaapaan. Suolle ei ole välitöntä tieyhteyttä (kuva 5). Suon pinta-ala on 61 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 29 ha, yli 1,5 m 11 ha ja yli kahden metrin 2 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 m ja yli 1,5 metrin syvyisellä alueella 1,8 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 3,3 m. Suo viettää pohjoisosassa luoteeseen ja eteläosassa etelään. Vedet laskevat eri reittejä pitkin Kalliojärveen. Suo ympäristöineen kuuluu Venejärven valuma-alueeseen (65.793). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Puukkoaavan suotyypeistä on rämettä 41 % ja avosuota 59 %. Yleisimmät suotyypit ovat avosuoalueilla rimpineva ja varsinainen saraneva. Suon reunaosat ovat pääosin pallosara- ja kangasrämettä. Suo on osin ojitettua. Puukkoaavan turpeista on rahkavaltaisia 26 % ja saravaltaisia 74 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 0,4 % ja varpuainesta sisältävien 2,5 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara-, sararahka- ja saraturve. Pohjamaalaji on moreenia. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Liekoja ei havaittu. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Vesipitoisuus on 86,8 % ja kuivatilavuuspaino 128 kg/suo-m3. Tuhkapitoisuus on 5,8 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 23,1 MJ/kg ja 50 % kostean turpeen 10,3 MJ/kg. Suo on rikkonainen ja syvätkin osat sijaitsevat useammassa eri altaassa, joten se on vaikeasti hyödynnettävissä, eikä sitä siksi suositella turvetuotantoon. Kuva 5. Tutkimuspisteiden sijainti Puukkoaavalla. 15

15 Matti Maunu, Jukka Räisänen ja Timo Hirvasniemi 3. Hormuaapa Hormuaapa (kl , x = 7423,3, y = 3504,7) sijaitsee noin 27 km Kemijärven keskustasta luoteeseen, Kemijärvi Vuojärvi maantien pohjoispuolella. Suon reunaan tulee metsäautotie em. maantieltä (kuva 6). Suo rajoittuu loivapiirteisiin moreenikankaisiin. Suon pinta-ala on 308 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 205 ha, yli 1,5 metrin 131 ha ja yli kahden metrin syvyistä 92 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,7 m ja yli 1,5 metriä syvällä alueella 2,8 m. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 5,5 m. Suon pinta viettää pääosin kaakkoon ja vedet johtuvat suon eteläosan läpi virtaavaan Hormuojaan ja edelleen Komionojaa pitkin Javarusjärveen. Suo kuuluu Javarusjärven valuma-alueeseen (65.353). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Hormuaavan suotyypeistä on rämettä 27 %, avosuota 70 % ja korpea 3 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat avosuoalueiden varsinainen saraneva, rimpineva ja varsinainen letto. Lähinnä suon reunamilla esiintyvistä rämeistä yleisin on pallosararäme. Suo on keskiosiltaan paikoin erittäin vetistä. Ojitusta on lähinnä suon itä- ja eteläosassa. Hormuaavan turpeista on rahkavaltaisia 20 %, saravaltaisia 78 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 1,3 %, tupasvillan jäänteitä sisältävien 0,3 % ja varpuainesta sisältävien 10,7 %. Vallitsevana turvelajina on rahkasaraturve, jota on erityisesti suon pohjois- ja eteläosissa. Suon keskiosan turve on yleisimmin ruskosammalsaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Pohjamaalajeina esiintyvät yleisimmin moreeni ja hiekka. Paikoitellen pohjamaana on myös savea. Liejuja on suon keskiosassa. Liejukerrostumien paksuus on enimmillään noin 2 metriä. Liekoja ei havaittu. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeiden vesipitoisuus on keskimäärin 93,0 % ja korkeimmat pitoisuudet ovat keskiosan lettoalueella. Kuivatilavuuspaino on ka. 69 kg/ suo-m3, ja on alimmillaan vain kg/suo-m3. Tuhkapitoisuus on 3,3 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 21,1 MJ/kg ja 50 % kostean turpeen 9,3 MJ/kg. Turpeiden rikkipitoisuus on yhden näytepisteen perusteella 0,20 % kuivapainosta. Hormuaavalla on sen keski- ja pohjoisosan yhtenäisellä alueella turvetuotantoon soveltuvaa alaa n. 100 ha ja käyttökelpoiset turvevarat 2,28 milj. suom3. Turpeen energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa on 0,81 milj. MWh. Kuva 6. Tutkimuspisteiden sijainti Hormuaavalla. 16

16 Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus 4. Särkikankaanaapa Särkikankaanaapa ( kl , x = 7419,9, y = 3503,7) sijaitsee noin 25 km Kemijärven keskustasta luoteeseen Javarukselle menevän tien molemmin puolin. Suo rajoittuu moreenikankaisiin (kuva 7). Suon pinta-ala on 121 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 93 ha, yli 1,5 metrin 70 ha ja yli kahden metrin 37 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,6 m ja yli 1,5 metrin syvyisellä alueella 2,2 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 3,6 m. Suon pinta viettää lounaaseen ja vedet valuvat pienempien järvien kautta Javarusjärveen. Suo kuuluu Morkkajoen valuma-alueeseen (65.354). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Särkikankaanaavan suotyypeistä on rämettä 37 %, avosuota 47 % ja korpea 16 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinainen saraneva ja rimpineva suon pohjois- ja eteläosissa. Suon keski- ja itäosa ovat pääosin rahkanevaa ja rahkarämettä. Suon itäosaa on ojitettu, lisäksi suolla on luonnonojia. Suon turpeista on rahkavaltaisia 55 % ja saravaltaisia 45 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 3,4 %, tupasvillan jäänteitä sisältävien 1,1 % ja varpuainesta sisältävien 11,9 %. Yleisin turvelaji on rahkaturve ja sitä esiintyy erityisesti suon keski- ja itäosassa. Muualla rahkasara- ja sararahkaturve ovat vallitsevina. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Liekoja on erittäin vähän, 0,2 %. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen vesipitoisuus on keskimäärin 90,0 % ja kuivatilavuuspaino 103 kg/suo-m3. Tuhkapitoisuus on 5,2 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 21,1 MJ/kg ja 50 % kostean turpeen 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on 0,51 %. Särkikankaanaavalla on energiaturpeeksi soveltuvaa aluetta kahdessa eri altaassa yhteensä 60 ha ja käyttökelpoiset turvevarat 1,02 milj.m3. Turpeen energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa on 0,54 milj. MWh. Soveltuvuutta energiaturpeeksi heikentää rahkavaltaisen turpeen osuus suon keski- ja itäosassa. Rikkipitoisuus on korkeahko. Rahkaturpeen koostumusta ei ole selvitetty, mutta ainakin paikoin se voi soveltua esim. maanparannusturpeeksi. Lupa nro 13/MLL/08 Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Särkikankaanaavalla. 17

17 Matti Maunu, Jukka Räisänen ja Timo Hirvasniemi 5. Korteaapa Korteaapa (kl , x = 7417,7, y = 3505,0) sijaitsee noin 23 km Kemijärven keskustasta luoteeseen. Javaruksen tie kulkee suon pohjoispuolella. Muuten suo rajoittuu moreenikankaisiin (kuva 8). Suon pinta-ala on 309 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 191 ha, yli 1,5 metrin 144 ha ja yli kahden metrin aluetta 101 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,8 m ja yli 1,5 metrin syvyisellä alueella 2,9 m. Suurin tavattu turvekerrostuman paksuus on 6,3 m. Suon pinta viettää luoteeseen ja vedet laskevat Kuusikko-ojaan, josta edelleen Hauta-Morkkaan. Suo kuuluu Morkkajoen valuma-alueeseen (65.354). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Korteaavan suotyypeistä on rämettä 44 %, avosuota 43 %, korpea 10 %, 1 % turvekangasta ja 2 % peltoa. Suon keskiosa on paikoin melko märkää varsinaista saranevaa ja rimpinevaa. Yleisimmät rämetyypit ovat varsinainen sararäme ja rahkaräme. Ojitusta on lähinnä reuna-alueilla. Korteaavan turpeista on rahkavaltaisia 20 %, ruskosammalvaltaisia 3 % ja saravaltaisia 77 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 3,2 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 1,2 % ja varpuainesta sisältävien 14,0 %. Yleisimmät turvelajit ovat sara-, rahkasara- ja sararahkaturve. Suon keskiosassa turve on kokonaan heikosti maatunutta saraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Pohjamaalaji on lähes täysin moreenia. Liekoja ei havaittu. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeiden vesipitoisuus on keskimäärin 92,3 % ja tuhkapitoisuus 3,4 %. Kuivatilavuuspaino on 75 kg/suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 % kostean turpeen 9,1 MJ/kg. Suon pohjois- ja keskiosan yhtenäisellä 1,5 metrin syvyisellä alueella on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 120 ha ja käyttökelpoiset turvevarat 2,88 milj. suo-m3. Turpeen energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa on 1,09 milj. MWh. Syvimpien alueiden kuivatuksessa saattaa olla vaikeuksia. Lisäksi turpeen kuivatilavuuspaino on melko alhainen. Lupa nro 13/MLL/08 Kuva 8. Tutkimuspisteiden sijainti Korteaavalla. 18

18 Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus 6. Laitamaanaapa Laitamaanaapa (kl , x = 7413,3, y = 3511,4) sijaitsee n. 15 km Kemijärven keskustasta luoteeseen, välittömästi Javaruksen tien eteläpuolella. Suota reunustavat hiekka- ja moreenikankaat (kuva 9). Laitamaanaavan pinta-ala on 201 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 114 ha, yli 1,5 metrin 93 ha ja yli kahden metrin 72 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,8 m ja yli 1,5 metrin syvyisellä alueella 3,1 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 6,4 m. Suon pinta viettää eteläosassa kaakkoon ja vedet valuvat Laitamaanojaan ja edelleen Ylijärveen. Keskiosassa on vedenjakaja, jonka pohjoispuolella suonpinta viettää koilliseen. Vedet laskevat ojia pitkin viereisen Kurikka-aavan läpi Mäntyojaan ja edelleen Outijoen kautta Sorsajärveen. Suon pohjoisosa kuuluu Outijoen valuma-alueeseen (65.323) ja eteläosa Karvakkajoen valuma-alueeseen (65.322). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Laitamaanaavan suotyypeistä on rämettä 51 %, avosuota 41 %, korpea 5 % ja peltoa 3 %. Yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararäme ja lyhytkortinen nevaräme. Eteläosassa on melko laaja varsinaisen saranevan alue. Suon pohjoisosa ja aivan eteläisin osa on ojitettu. Suotyypit ovat näillä alueilla ojikko- tai muuttuma-asteella. Suon turpeista on rahkavaltaisia 27 %, ruskosammalvaltaisia 1 % ja saravaltaisia 72 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 4,6 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 1,7 % ja varpuainesta sisältävien 15,6 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve erityisesti suon pohjoisosassa. Suon eteläosan paksuturpeisimmassa osassa ovat rahka- ja sararahkaturve vallitsevina. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Liekoja on erittäin vähän, 0,2 %. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeiden vesipitoisuus on keskimäärin 92,0 %. Tuhkapitoisuus on 4,4 % kuivapainosta. Kuivatilavuuspaino on 82 kg/ suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa olevan turpeen 9,3 MJ/ kg. Turpeen rikkipitoisuus on toisen näytepisteen näytteissä 0,19 %. Laitamaanaavalla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yhtenäistä aluetta 80 ha ja käyttökelpoiset turvevarat 2,08 milj. suo-m3. Turpeen energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa on 0,88 milj. MWh. Kuva 9. Tutkimuspisteiden sijainti Laitamaanaavalla. 19

19 Matti Maunu, Jukka Räisänen ja Timo Hirvasniemi 7. Karvakkoaapa Karvakkoaapa (kl , x =7408,8, y = 3513,9) sijaitsee noin 9 km Kemijärven keskustasta luoteeseen Peltojärven pohjoispuolella, noin kilometri Kemijärvi-Pelkosenniemi maantiestä länteen. Maantieltä tulee suolle viljelystie. Suo rajoittuu etelässä Peltojärveen ja muualla vaihteleviin moreenimaihin (kuva 10). Suon pinta-ala on 232 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 145 ha, yli 1,5 metrin 102 ha ja yli kahden metrin 65 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,5 m ja yli 1,5 metrin syvyisellä alueella 2,5 m. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 6,3 m. Suon etelä- ja keskiosan pinta viettää kaakkoon ja pohjoisosan itään. Vedet laskevat joko suoraan tai Välijoen kautta Peltojärveen, josta Karvakkojokea pitkin Kemijokeen. Suo ympäristöineen kuuluu Karvakkojoen valuma-alueeseen (65.322). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Karvakkoaavan suotyypeistä tutkimushetkellä oli rämettä 64 %, avosuota 30 %, korpea 2 %, turvekangasta 2 % ja peltoa 2 %. Keski- ja pohjoisosa ovat pääosin rämeitä, joista yleisimmin rahka-, tupasvilla- ja pallosararämettä. Suon eteläosa on suurimmaksi osaksi ojitettua ja yleisimmät suotyypit ovat rimpinevamuuttuma ja karhunsammalmuuttuma sekä pelto. Suon turpeista on rahkavaltaisia 36 % ja saravaltaisia 64 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 5,2 %, tupasvillan jäänteitä sisältävien 2,7 % ja varpuainesta sisältävien 13,6 %. Turvelajeiltaan suo vaihtelee suuresti, yleisimmän turvelajin ollessa rahkasaraturve (n. 40 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi ja moreeni. Liekoja on erittäin vähän, 0,2 %. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen vesipitoisuus on keskimäärin 89,9 % ja kuivatilavuuspaino 99 kg/suo-m3. Tuhkapitoisuus on 4,1 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 21,2 MJ/kg ja 50 % kostean turpeen 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on tavanomaista jonkin verran korkeampi ollen 0,38 % kuiva-aineesta. Karvakkoaavan käyttökelpoiset turvevarat sijoittuvat kahteen erilliseen altaaseen; pohjoisempi 40 ha ja eteläosan 15 ha. Yhteensä 55 ha:n energiaturvetuotantoon soveltuvalla suoalalla on käyttökelpoista turvetta 1,10 milj. suo-m3. Turpeen energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa on 0,57 milj. MWh. Vanhoilta pelloilta on nostettukin turvetta lähinnä kotitarvekäyttöön. Kuva 10. Tutkimuspisteiden sijainti Karvakkoaavalla. 20

20 Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus 8. Kurikka-aapa Kurikka-aapa (kl , x = 7415,5, y = 3512,4) sijaitsee noin 15 km Kemijärveltä luoteeseen, Javarukseen johtavan maantien pohjoispuolella. Metsäautotie sivuaa suota koillisessa ja muualla se rajoittuu hiekka- ja moreenikankaisiin ( kuva 11). Suon pinta-ala on 230 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 161 ha, yli 1,5 metrin 132 ha ja yli kahden metrin 84 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,7 m ja yli 1,5 m alueella 2,4 metriä. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,9 m. Suon länsiosassa vietto on koilliseen ja itäosassa lähes pohjoiseen. Vedet laskevat suon keskiosan läpi virtaavaa ojaa pitkin Mäntyojaan ja edelleen Outijokeen. Suo ympäristöineen kuuluu Outijoen valumaalueeseen (65.323). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Kurikka-aapa on lähes luonnontilainen. Sen suotyypeistä on rämettä 29 %, avosuota 67 % ja korpea 4 %. Keskiosan avosuoalueen yleisimmät suotyypit ovat rimpineva ja varsinainen saraneva. Avosuota ympäröivät rämeet ovat lyhytkortista nevarämettä, varsinaista sararämettä ja pallosararämettä. Kurikka-aavan turpeista on rahkavaltaisia 20 % ja saravaltaisia 80 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 2,8 % ja varpuainesta sisältävien 10,2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara-, saraja sararahkaturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja savi. Liejua esiintyy noin metrin paksuisena kerroksena suon keskiosan pohjalla. Liekoja ei havaittu. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Vesipitoisuus on keskimäärin 91,4 %. Tuhkapitoisuus on 6,2 %, korkeimpien tuhkapitoisuuksien esiintyessä suon koillisosan näytepisteen pohjaosissa. Kuivatilavuuspaino on keskimäärin 86 kg/suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,3 MJ/kg ja 50 % kostean turpeen 8,9 MJ/kg. Kurikka-aavalla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa alaa 70 ha ja käyttökelpoiset turvevarat 1,34 milj.suo-m3. Turpeen energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa on 0,57 milj. MWh. Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Kurikka-aavaalla. 21

21 Matti Maunu, Jukka Räisänen ja Timo Hirvasniemi 9. Pieskanaapa Pieskanaapa ( kl , x = 7416,6, y = 3513,3) sijaitsee noin 18 km Kemijärveltä luoteeseen. Suo rajoittuu luoteessa luonnonojaan ja muualla moreenimaihin (kuva 12). Metsäautotiet sivuavat suota etelässä ja idässä. Suon pinta-ala on 49 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 34 ha, yli 1,5 metrin 26 ha ja yli kahden metrin 19 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,7 m ja yli 1,5 metrin syvyisellä alueella 2,5 m. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,1 m. Suon pinta viettää luoteeseen ja vedet johtuvat ojia pitkin Outijokeen ja edelleen Kemijärveen. Suo ympäristöineen kuuluu Outijoen valuma-alueeseen (65.323). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Pieskanaavan suotyypeistä on rämettä 35 %, avosuota 62 % ja turvekangasta 3 %. Vallitsevat suotyypit ovat rimpineva ja varsinainen saraneva. Reunamien rämetyypeistä yleisin on pallosararäme. Suo on pääosin luonnontilainen, ojitusta on vain suon luoteisosassa. Pieskanaavan turpeista on rahkavaltaisia 11 % ja saravaltaisia 89 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 2,1 % ja varpuainesta sisältävien 18,1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve, saraturve ja sararahkaturve. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi ja moreeni. Suon keski- ja pohjoisosassa on liejukerrostumia, joiden paksuus on enimmillään noin 2 metriä. Liekoja on erittäin vähän, 0,1 %. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on yhdeltä pisteeltä. Turpeen tuhkapitoisuus on 5,5 % kuivapainosta. Keskimääräinen vesipitoisuus on 91,8 % ja kuiva-aineen määrä 83 kg/ suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,6 MJ/kg. Suota ei suositella turvetuotantoon. Kuva 12. Tutkimuspisteiden sijainti Pieskanaavalla. 22

22 Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus 10. Leppäaapa Leppäaapa (kl , x = 7418,4, y = 3512,8) sijaitsee noin 20 km Kemijärven keskustasta luoteeseen. Suota rajoittaa idässä Outijoki ja muualla se rajoittuu moreenimaihin. Suon eteläreunaa sivuaa metsäautotie (kuva 13). Suon pinta-ala on 94 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 44 ha, yli 1,5 metrin 35 ha ja yli kahden metrin 23 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 m ja yli 1,5 metrin syvyisellä alueella 2,3 m. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,7 m. Suon pinta viettää kaakkoon ja vedet johtuvat ojia pitkin Outijokeen ja edelleen Kemijärveen. Suo ympäristöineen kuuluu Outijoen valuma-alueeseen (65.323). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Leppäaavan suotyypeistä on rämettä 52 %, avosuota 40 %, korpea 6 % ja turvekangasta 2 %. Vallitsevana suotyyppinä on suon keski- ja itäosassa rimpineva. Suon länsiosa on ojitettua ja suotyypit ovat pääosin rahkaräme- ja tupasvillarämeojikkoa. Leppäaavan turpeista on rahkavaltaisia 32 % ja saravaltaisia 68 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 3,2 % ja varpuainesta sisältävien 20,8 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve, sararahkaturve ja rahkaturve. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi, moreeni ja hiekka. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Liekoja on erittäin vähän, 0,1 %. Tilavuustarkat näytteet on otettu yhdeltä pisteeltä. Vesipitoisuus on keskimäärin 91,0 % ja kuivatilavuuspaino 92,0 kg/suo-m3. Tuhkapitoisuus on 8,9 % ja suurimmat tuhkapitoisuudet ovat turvekerrostuman pinta- ja pohjaosissa, joissa se ylittää selvästi 10 %. Lämpöarvoja ei ole määritetty. Korkeahkon tuhkapitoisuuden ja osittaisten kuivatusvaikeuksien takia suota ei suositella turvetuotantoon. Lupa nro 13/MLL/08 Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Leppäaavalla. 23

23 Matti Maunu, Jukka Räisänen ja Timo Hirvasniemi 11. Lehdonaapa Lehdonaapa (kl x = 7419,0, y = 3516,2) sijaitsee noin 16 km Kemijärven keskustasta luoteeseen. Suon eteläreunaa sivuaa metsäautotie ja muualla se rajoittuu loivapiirteisiin moreenikankaisiin (kuva 14). Suon pinta-ala on 148 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 77 ha, yli 1,5 metrin 56 ha ja yli kahden metrin 34 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 m ja yli 1,5 metrin syvyisellä alueella 2,6 metriä. Suurin tavattu turvepaksuus on 6,2 m. Suon eteläosassa pinta viettää länteen ja vedet laskevat Outijärven ja Outijoen kautta Kemijärveen. Suon pohjoisosan pinta viettää kaakkoon ja vedet johtuvat Luokanaavan kautta Kemijokeen. Suon eteläosa kuuluu Outijoen valuma-alueeseen (65.323) ja pohjoisosa Kostamon valuma-alueeseen (65.321). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Lehdonaavan suotyypeistä on rämettä 42 %, avosuota 51 % ja korpea 7 %. Suo on lähes täysin luonnontilassa. Vallitsevina suotyyppeinä avoimessa keskiosassa ovat varsinainen saraneva ja rimpineva. Reunamien rämetyypeistä yleisimmät ovat sararäme ja pallosararäme. Lehdonaavan turpeista on rahkavaltaisia 21 %, ruskosammalvaltaisia 1 % ja saravaltaisia 78 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 1,3 %, tupasvillan jäänteitä sisältävien 1,1 % ja varpuainesta sisältävien 9,6 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve, saraturve ja sararahkaturve. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hiesu ja savi. Liekoja on erittäin vähän, 0,2 %. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Vesipitoisuus on keskimäärin 91,6 % ja tuhkapitoisuus 5,9 %. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on 87 kg. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 19,9 MJ/kg ja 50 % kostean turpeen 8,7 MJ/kg. Lehdonaavan käyttökelpoiset turvevarat ovat kahdessa erillisessä altaassa suon pohjois- ja eteläosassa. Energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta on arvioitu olevan 55 ha ja käyttökelpoinen turvemäärä 1,15 milj. suo-m3, jota vastaava turpeen energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa on 0,48 milj. MWh. Kuva 14. Tutkimuspisteiden sijainti Lehdonaavalla. 24

24 Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus 12. Sammalsuo Sammalsuo (kl , x = 7416,6, y = 3515,7) sijaitsee noin 16 km Kemijärven keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu lännessä Outijokeen ja muualla moreenikankaisiin. Suon etelä- ja pohjoisreunoja sivuavat metsäautotiet (kuva 15). Suon pinta-ala on 276 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 190 ha, yli 1,5 m:n 120 ha ja yli kahden metrin 60 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 m ja yli 1,5 metrin syvyisellä alueella 2,1 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 3,9 m. Suon pinta viettää länteen ja vedet laskevat Outijokeen ja sitä myöten edelleen Kemijokeen. Suo ympäristöineen kuuluu Outijoen valuma-alueeseen (65.323). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Sammalsuon suotyypeistä on rämettä 52 %, avosuota 37 % ja korpea 11 %. Keski- ja eteläosien avosuoalueet ovat rimpinevaa. Pohjoisosa ja reunamat ovat enimmäkseen varsinaista sararämettä ja lyhytkorsinevarämettä. Noin kolme neljännestä suosta on ojitettu. Suon turpeista on rahkavaltaisia 39 % ja saravaltaisia 61 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 4,7 %, tupasvillanjäännöksiä sisältävien 2,2 % ja varpuainesta sisältävien 11,8 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve, jota esiintyy erityisesti suon etelä- ja pohjoisosassa. Sararahka- ja rahkaturvetta on eniten suon luoteis- ja länsiosissa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi ja hiesu. Liejukerroksia esiintyy suon keski- ja pohjoisosassa. Liejukerrosten paksuus on enimmillään hieman yli metrin. Liekoja on erittäin vähän, 0,1 %. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Vesipitoisuus on keskimäärin 88,3 % ja tuhkapitoisuus 6,1 %. Kuivatilavuuspaino on 113 kg/suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,8 MJ/kg ja 50 % kostean turpeen 9,2 MJ/kg. Sammalsuon soveltuvuutta turvetuotantoon rajoittaa pohjan pinnamuotojen suuri vaihtelevuus. Energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta on suon keskiosassa noin 45 ha ja käyttökelpoinen turvemäärä 0.72 milj. suo-m3. Turpeen energiasisältö 50 % käyttökosteudessa on 0,42 milj. MWh. Kuva 15. Tutkimuspisteiden sijainti Sammalsuolla. 25

25 Matti Maunu, Jukka Räisänen ja Timo Hirvasniemi 13. Uopajanaapa Uopajanaapa (kl , x = 7415,5, y = 3522,6) sijaitsee noin 20 km Kemijärven keskustasta koilliseen. Suon pohjoisosa rajoittuu Kemijokeen ja itäosa Kalkiaisiin johtavaan maantiehen. Muualla suo rajoittuu moreenikankaisiin (kuva 16). Suon pinta-ala on 124 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 32 ha, yli 1,5 metrin 19 ha ja yli kahden metrin 9 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 m ja yli 1,5 metrin syvyisellä alueella 2,0 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 2,5 m. Suon pinta viettää pohjoiseen ja vedet laskevat Kemijokeen. Suo kuuluu Kalkiaisjoen valuma-alueeseen (65.324). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Uopajanaavan suotyypeistä on rämettä 40 %, avosuota 48 %, korpea 10 % ja turvekangasta 2 %. Vallitsevina suotyyppeinä pääosin luonnontilaisessa keskiosassa ovat rimpineva ja varsinainen saraneva. Muualla yleisimmät suotyypit ovat varsinainen saranevamuuttuma, pallosararämeojikko ja varsinainen sararämeojikko. Uopajanaavan turpeista on rahkavaltaisia 24 % ja saravaltaisia 76 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 3,9 % ja varpuainesta sisältävien 25,4 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve, saraturve ja sararahkaturve. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja savi. Liekoja on erittäin vähän, 0,2 %. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Vesipitoisuus on keskimäärin 89,7 % ja tuhkapitoisuus 5,4 %. Kuivatilavuuspaino on keskimäärin 93 kg/suo-m3 ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 9,4 MJ/kg. Suota ei suositella turvetuotantoon. Kuva 16. Tutkimuspisteiden sijainti Uopajanaavalla. 26

26 Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus 14. Männikönaapa Männikönaapa (kl , x = 7412,9, y = 3523,1) sijaitsee noin 16 km Kemijärven keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu rikkonaisiin, loivapiirteisiin moreenimaihin ja kaakossa Sortoselkään. Koillisessa se on soistuvien metsämaiden kautta yhteydessä Hoikanmaanaapaan (kuva 17). Suon länsipuolella kulkee maantie ja koillis- ja eteläosien läheisyydessä metsäautotiet. Tutkittuun alueeseen kuuluu myös nykyisin kartalla nimellä oleva Seljänaapa. Tutkitun alueen pinta-ala on 317 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 186 ha, yli 1,5 metrin 146 ha ja yli kahden metrin 106 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,5 m ja yli 1,5 metrin syvyisellä alueella 2,3 m. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,0 m. Suonpinta viettää pohjoiseen ja vedet laskevat Männikönlampien kautta kulkevaa ojaa pitkin Kemijokeen. Suo kuuluu Kalkiaisjoen valuma-alueeseen (65.324). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Männikönaavan suotyypeistä on rämettä 53 % ja avosuota 47 %. Suon eteläosa (Seljänaapa) on rimpinevaa, joka on paikoin ylipääsemätöntä. Suon keskija pohjoisosa ovat pääosin ojitettu. Vallitsevina suotyyppeinä ovat eri rämetyyppien ojikot. Männikönaavan turpeista on rahkavaltaisia 14 %, ruskosammalvaltaisia 1 % ja saravaltaisia 85 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 5,7 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 0,7 % ja varpuainesta sisältävien 15,6 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- ja saraturve, joiden osuus on noin kolme neljännestä kaikista turpeista. Sararahkaturvetta on lähinnä suon reuna-alueilla. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Pohjamaalaji on moreenia. Liekoja ei havaittu. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Keskimääräinen vesipitoisuus on 90,5 % ja kuivatilavuuspaino 91 kg/suo-m3. Tuhkapitoisuus on 6,1 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 21,4 MJ/kg ja 50 % kostean turpeen 9,5 MJ/ kg. Rikkipitoisuus on eteläosan näytteissä keskimäärin 0,29 %. Männikönaavalla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa alaa suon pohjois- ja eteläosassa yhteensä 70 ha ja käyttökelpoinen turvemäärä 1,26 milj. suom3. Turpeen energiasisältö 50 % käyttökosteudessa on 0,61 milj. MWh. Eteläosa (Seljänaapa) soveltuu tuotantoon vain välttävästi mahdollisten kuivatusongelmien vuoksi. Kuva 17. Tutkimuspisteiden sijainti Männikönaavalla. 27

27 Matti Maunu, Jukka Räisänen ja Timo Hirvasniemi 15. Musta-aapa Musta-aapa (kl , x = 7407,9, y = 3521,8) sijaitsee noin 12 km Kemijärven keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu lännessä maantiehen, idässä Mustalampeen ja pohjoisessa ja etelässä moreenikankaisiin (kuva 18). Suon pinta-ala on 85 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 60 ha, yli 1,5 metrin 51 ha ja yli kahden metrin syvyistä 39 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,7 m ja yli 1,5 metrin alueella 2,5 m. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 5,1 metriä. Suon itäosan pinta viettää itään ja vedet valuvat Mustalammen kautta Myllylampeen, josta Myllyojaa pitkin Kotajärveen ja edelleen Kemijokeen. Suon länsiosa viettää länteen ja vedet valuvat ojitusta pitkin Kemijärveen. Suon itäosa kuuluu Kostamon valumaalueeseen (65.321) ja länsiosa Kotajärven vesistöalueeseen (65.314). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Musta-aavan suotyypeistä on rämettä 48 %, avosuota 48 % ja korpea 4 %. Suon keskiosa on avosuota, jossa vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinainen saraneva ja rimpineva. Lähinnä reunamilla esiinty- vistä rämetyypeistä yleisimmät ovat varsinainen sararäme ja pallosararäme. Ojitusta on suon länsi- ja pohjoisosassa. Musta-aavan turpeista on rahkavaltaisia 14 %, ruskosammalvaltaisia 1 % ja saravaltaisia 85 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 4,1 % ja varpuainesta sisältävien 16,1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara-, sara- ja rahka- ja sararahkaturve. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Yleisin pohjamaalaji on savi. Liekoja on erittäin vähän, 0,1 %. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen vesipitoisuus on keskimäärin 90,5 % ja kuivatilavuuspaino 94 kg/suo-m3. Tuhkapitoisuus on 4,6 % ja rikkipitoisuus 0,18 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,6 MJ/kg ja 50 % kostean turpeen 9,1 MJ/kg. Musta-aavalla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yhtenäistä aluetta 40 ha ja käyttökelpoiset turvevarat 0,80 milj. m3. Turpeen energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa on 0,38 milj. MWh. Kuva 18. Tutkimuspisteiden sijainti Musta-aavalla. 28

28 Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus 16. Isonmaanaapa Isonmaanaapa (kl , x = 7406,9, y = 3524,7) sijaitsee noin 10 km Kemijärven keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu moreenikankaisiin. Suolle on hyvät kulkuyhteydet, sillä metsäautotie kulkee suon eteläosan läpi (kuva 19). Suon pinta-ala on 141 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 101 ha, yli 1,5 metrin 87 ha ja yli kahden metrin syvyistä 75 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 2,1 m ja yli 1,5 metrin syvyisellä alueella 2,9 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 5,9 m. Suon pinta viettää pohjoisosassa etelään ja keskisekä eteläosassa kaakkoon. Valtaosa vesistä valuu Kyröjärveen ja edelleen Puikonjärven kautta Kemijokeen. Suo ympäristöineen kuuluu Kotajärven valuma-alueeseen (65.314). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Isonmaanaavan suotyypeistä on rämettä 56 %, avosuota 40 %, korpea 3 % ja turvekangasta 1 %. Suon eteläosa on pääosin rahkarämeojikkoa. Pohjoisosassa yleisimmät suotyypit ovat varsinainen saraneva ja ruohoinen saraneva. Keskiosassa esiintyy saranevan ohella myös rimpinevaa. Pohjoisinta osaa lukuun ottamatta suo on ojitettu. Isonmaanaavan turpeista on rahkavaltaisia 24 % ja saravaltaisia 76 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 3,3 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 0,5 % ja varpuainesta sisältävien 17,9 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara, sara- ja rahkaturve. Rahkasaraturvetta on erityisesti suon pohjoisja keskiosassa. Rahkavaltaista turvetta esiintyy etupäässä turvekerrostuman pintaosassa suon eteläosassa. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, savi ja hiekka. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Liekoja on erittäin vähän, 0,1 %. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet kolmelta pisteeltä. Vesipitoisuus on keskimäärin 91,8 % ja kuiva-ainepitoisuus 81 kg/ suo-m3. Tuhkapitoisuus on 3,6 % ja rikkipitoisuus 0,27 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa olevan 9,1 MJ/ kg. Isonmaanaavalla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kahdessa eri altaassa yhteensä 80 ha ja käyttökelpoiset turvevarat 1,92 milj. m3. Turpeen energiasisältö 50 % käyttökosteudessa on 0,79 milj. MWh. Eteläosassa rahkavaltainen pintaosa heikentää energiaturpeen laatua. Kuva 19. Tutkimuspisteiden sijainti Isonmaanaavalla. 29

29 Matti Maunu, Jukka Räisänen ja Timo Hirvasniemi 17. Hoikanmaanaapa Hoikanmaanaapa (kl , x = 7414,9, y = 3524,3) sijaitsee noin 20 km Kemijärven keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu lännessä Kalkiaisiin johtavaan maantiehen ja muualla moreenisaarekkeisiin, joiden välistä suo liittyy idässä Saukkoaapaan ja etelässä Männikönaapaan ilman selvää rajaa (kuva 20). Suon pinta-ala on 205 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 87 ha, yli 1,5 metrin 67 ha ja yli kahden metrin 37 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 m ja yli 1,5 metrin syvyisellä alueella 2,1 m. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,6 m. Suon pinta viettää koilliseen ja vedet valuvat suon pohjoispuolella virtaavaan Kalkiaisjokeen ja edelleen Kemijokeen. Suo ympäristöineen kuuluu Kalkiaisjoen valuma-alueeseen (65.324). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Hoikanmaanaavan suotyypeistä on rämettä 51 %, avosuota 43 %, korpea 4,0 % ja peltoa 2 %. Yleisimmät suotyypit ovat rimpinevaojikko ja rimpineva erityisesti suon keskiosassa. Erityyppisiä rämeitä esiintyy lähinnä suon etelä- ja kaakkoisosassa. Noin puolet suosta on ojitettu. Hoikanmaanaavan turpeista on rahkavaltaisia 42 % ja saravaltaisia 58 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 5,9 %, tupasvillan jääneitä sisältävien 6,5 % ja varpuainesta sisältävien 12,6 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve, rahkaturve ja sararahkaturve. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Liekoja ei havaittu. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Vesipitoisuus on keskimäärin 89,1 %. Kuivatilavuuspaino on 107 kg/ suo-m3. Tuhkapitoisuus on 6,5 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,0. Keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,25 % kuivapainosta. Hoikanmaanaavalla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yhtenäistä aluetta n. 65 ha ja käyttökelpoisen turpeen määrä 1,04 milj. suo-m3. Turpeen energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa on 0,56 milj. MWh. Kuva 20. Tutkimuspisteiden sijainti Hoikankankaanaavalla. 30

30 Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus 18. Saukkoaapa Saukkoaapa (kl , x = 7414,8, y = 3525,7) sijaitsee noin 21 km Kemijärven keskustasta koilliseen. Tutkittu alue käsittää Saukko-ojan länsipuolella olevan osan Saukkosuosta ja siihen kuuluu nykyisin karttanimenä oleva Huhdanaapa (kuva 21). Lännessä se on yhteydessä Hoikanmaanaapaan. Suolle ei ole välitöntä tieyhteyttä, luoteispuolella oleva maantie ja lounaispuolelle tuleva metsäautotie ovat noin kilometrin etäisyydellä suosta. Tutkitun alueen pinta-ala on 376 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 264 ha, yli 1,5 metrin 207 ha ja yli kahden metrin 154 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,9 m ja yli 1,5 metrin alueella 2,7 metriä. Suurin tavattu turvepaksuus on 7,9 metriä. Suon pinta viettää koilliseen ja vedet valuvat Saukko-ojaan, sitä myöten Kalkkiaisjokeen ja edelleen Kemijokeen. Suo ympäristöineen kuuluu Kalkiaisjoen valuma-alueeseen (65.324). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Saukkoaavan suotyypeistä on rämettä 39 %, avosuota 44 %, korpea 11 % ja turvekangasta 6 %. Suon eteläosan (Huhdanaapa) luonnontilainen alue on varsinaista saranevaa ja rimpinevaa. Pohjoisosa on ojitettua ja on yleisimmin varsinainen saraneva- ja rimpinevaojikkoa. Rämetyypeistä, jotka ovat ojitettuja, yleisimmät ovat rahka-, tupasvilla- ja varsinainen sararämeojikot. Saukkoaavan turpeista on rahkavaltaisia 32 %, ruskosammalvaltaisia 2 % ja saravaltaisia 66 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 6,2 %, tupasvillan jäänteitä sisältävien 1,1 % ja varpuainesta sisältävien 21,6 %. Yleisin turvelaji suolla on rahkasaraturve, jota esiintyy erityisesti suon eteläosassa. Suon pohjoisosassa turpeet ovat rahkaisempia, pääosin sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Pohjamaalaji on moreenia. Liekoja ei havaittu. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Vesipitoisuus on keskimäärin 90,5 %. Tuhkapitoisuus on 7,1 %. Kuivatilavuuspaino on keskimäärin 96 kg/suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 19,9 MJ/kg ja 50 % kostean turpeen 8,7 MJ/kg. Rikkipitoisuus on yhden pisteen näytteissä ka. 0,25 %. Saukkoaavalla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 150 ha ja käyttökelpoinen turvemäärä 3,30 milj. suo-m3. Turpeen energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa on 1,52 milj. MWh. Tuotantokelpoinen alue jakaantuu kahteen eri altaaseen. Kuva 21. Tutkimuspisteiden sijainti Saukkoaavalla. 31

31 Matti Maunu, Jukka Räisänen ja Timo Hirvasniemi 19. Kyrönaapa Kyrönaapa (kl , x = 7408,9, y = 3527,2) sijaitsee noin 20 km Kemijärveltä koilliseen. Suo rajoittuu loivasti kohoaviin, rikkonaisiin moreenimaihin. Suon pohjoisosaa sivuaa metsäautotie (kuva 22). Tutkittuun alueeseen kuuluu nykyisellä kartalla oleva Tihkumaanaapa. Suon pinta-ala on 349 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 200 ha, yli 1,5 metrin 160 ha ja yli kahden metrin 103 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,5 m ja yli 1,5 metrin syvyisellä alueella 2,5 m. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 5,9 m. Suon länsiosan pinta viettää kaakkoon ja itäosan (Tihkumaanaapa) lounaaseen. Vedet laskevat suon eteläpäästä alkavaa Pohjaspäänojaa pitkin Kyröjärveen. Suon pohjoisin osa viettää koilliseen ja vedet valuvat Saukkolammen ja Saukko-ojan kautta Kemijärveen. Suon pohjoisosa kuuluu Kalkiaisojan valuma-alueeseen (65.324) ja muu osa suosta Kotajärven valuma-alueeseen (65.314). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Kyrönaapa on rikkonainen ja sen suotyypeistä on rämettä 39 %, avosuota 58 % ja korpea 3 %. Vallitsevina suotyyppinä avosuoalueilla ovat rimpineva ja varsinainen saraneva. Paikoin tavataan myös lettoisuutta. Reunoilla ja saarekkeiden ympärillä on rämeitä, joista yleisimpinä ovat varsinainen sararäme, ruohoinen sararäme ja pallosararäme. Ojitusta on lähinnä reuna-alueilla. Kyrönaavan turpeista on rahkavaltaisia 15 %, ruskosammalvaltaisia 1 % ja saravaltaisia 84 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 3,1 % ja varpuainesta sisältävien 14,7 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara-, sararahka- ja ruskosammalrahkaturve. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, savi ja hiesu. Liekoja on erittäin vähän, 0,1 %. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Vesipitoisuus on keskimäärin 90,4 %. Tuhkapitoisuus on 6,9 % ja sitä nostettavat selvästi pinta- ja pohjaosien kohonneet arvot. Kuivatilavuuspaino on 100 kg/suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,5 MJ/kg ja 50 % kostean turpeen 9,0 MJ/kg. Rikkipitoisuuden keskiarvo on kahden pisteen näytteissä 0,28 %. Kyrönaavasta soveltuu energiaturvetuotantoon n. 100 ha ja se jakaantuu useaan pienempään altaaseen. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 2,00 milj. suo-m3, jota vastaava turpeen energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa on 1,00 milj. MWh. Lupa nro 13/MLL/08 Kuva 22. Tutkimuspisteiden sijainti Kyrönaavalla. 32

32 Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus 20. Mäntyselänjänkä Mäntyselänjänkä (kl , x = 7406,0, y = 3532,1) sijaitsee noin 16 km Kemijärven keskustasta itään. Suo rajoittuu etelässä rautatiehen ja pohjoisessa Kummunjokeen. Muuten suo sijaitsee moreenivaarojen välissä. Metsäautotie kulkee vajaan kilometrin päässä suon itäreunasta (kuva 23). Suon pinta-ala on 335 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 208 ha, yli 1,5 metrin 163 ha ja yli kahden metrin aluetta 103 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,5 m ja yli 1,5 metrin syvyisellä alueella 2,1 m. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 5,7 m. Suonpinta viettää pohjoiseen kohti Kummunjokea, johon pääosa vesistä valuu. Suo ympäristöineen kuuluu Kotajärven valuma-alueeseen (65.314). Suon pinta on metriä merenpinnan yläpuolella. Mäntyselänjängän suotyypeistä on rämettä 55 %, avosuota 40 %, korpea 4 % ja turvekangasta 1 %. Suon etelä- ja keskiosat ovat rimpinevaa ja varsinaista saranevaa. Suon pohjoisosa on ojitettua ja tyypeiltään rimpinevaojikkoa ja rimpinevamuuttumaa. Rämetyypeistä yleisimpinä esiintyvät pallosararäme ja lyhytkortinen nevaräme. Mäntyselänjängän turpeista on rahkavaltaisia 36 %, ruskosammalvaltaisia 3 % ja saravaltaisia 61 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 5,0 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 0,5 % ja varpuainesta sisältävien 19,6 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- ja sararahkaturve. Suon keskiosan lähteikköalueella turvelajit vaihtelevat pinnan rahkaturpeesta pohjan rahkasara- ja ruskosammalturpeisiin. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Pohjamaalaji on lähes täysin moreenia. Liekoja on erittäin vähän, 0,1 %. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Vesipitoisuus on keskimäärin 91,6 %. Tuhkapitoisuus on 3,5 %. Ja kuivatilavuuspaino 83 kg/suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,8 MJ/kg ja 50 % kostean turpeen 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on neljän näytteen perusteella 0,60 % kuivapainosta. Mäntyselänjängällä on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta n. 120 ha ja käyttökelpoinen turvemäärä 1,92 milj. suo-m3. Turpeen energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa on 0,81 milj. MWh. Turpeen pohjaosissa on korkeita rikkipitoisuuksia. Lupa nro 13/MLL/08 Kuva 23. Tutkimuspisteiden sijainti Mäntyselänjänkällä. 33