Turvetutkimusraportti 415

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Karstula, Part 3 Riitta-Liisa Kallinen

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 415 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 415 Riitta-Liisa Kallinen KARSTULASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Karstula, Part 3 Espoo 2010

3 Kallinen, Riitta-Liisa Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 3. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 415, 69 sivua, 34 kuvaa, 1 taulukko ja 3 liitettä. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Karstulan alueen soita vuosina Tässä raportissa julkaistaan 30 suon tutkimustulokset. Soiden yhteispinta-ala on ha, mikä on 18 % kunnan yli 20 ha:n soiden pinta-alasta. Tutkituissa soissa on yhteensä 37,4 milj. suo-m 3 turvetta. Soiden keskisyvyys on 1,4 metriä, josta heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus on 0,1 metriä. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,4. Tutkituilla soilla on yli 1,5 metrin syvyisiä alueita ha, joiden turvemäärä on yhteensä 25,4 milj. suo-m 3. Turvemäärä on noin 68 % tutkittujen soiden turvemäärästä. Turpeesta on rahkavaltaista 51 %, saravaltaista 48 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Rämeet ovat yleisimpiä suotyyppejä. Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 8 % suotyyppihavainnoista. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 90,3 % märkäpainosta ja kuiva-aineen määrä 94,1 kg/m 3. Turpeen keskimääräinen happamuus (ph) on 4,1, tuhkapitoisuus 3,6 % kuivapainosta ja rikkipitoisuus 0,19 % kuivapainosta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg. Energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 29 suolta, yhteensä 977 ha:n alalta. Näiden soiden energiaturvevarat ovat yhteensä 17,4 milj. suo-m 3 ja energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa 29,9 milj. GJ eli 8,3 milj. MWh. Ympäristöturvetuotantoon soveltuvia alueita on 11 suolla, yhteensä 114 ha:n alalla. Ympäristöturpeen määrä on 1,2 milj. suo-m 3. Tutkituista soista 25 kuuluu suojeluohjelmiin (Natura 2000-kohteisiin). Asiasanat: suo, turve, energia, Karstula Riitta-Liisa Kallinen Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO Sähköposti: [email protected] ISBN ISSN

4 Kallinen, Riitta-Liisa Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3 - The peatlands and peat reserves in Karstula. Part 3. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 415, 69 pages, 34 figures, 1 table and 3 appendices. The Geological Survey of Finland studied peatlands in the municipality of Karstula in This report contains results of 30 peatlands, which cover hectares. This is about 18 % of the peatlands over 20 hectares area in Karstula, and contains about 37.4 million m 3 of peat in situ. The mean depth of peat is 1.4 m, including the slightly humified Sphagnum predominant surface layer, which averages 0.1 m in thickness. The mean humification degree (H) of peat is 4.4. The area deeper than 1.5 m covers hectares and contains about 25.4 million m 3 of peat in situ which is 68 % of the total peat quantity. The portion of Sphagnum predominant peat is 51 % and Carex predominant peat 48 % and Bryales predominant peat 1 %. The most common site types are pine bogs. Pristine mires cover 8 % of the total peatland area. The average water content of peat is 90.3 % of wet weight and the dry bulk density is 94.1 kg/per m 3 in situ. The average ph value is 4.1, the average ash content of peat is 3.6 % of dry weight and sulphur content 0.19 % of dry weight. The average effective calorific value of the dry peat is 21.3 MJ/kg. Altogether 29 peatlands covering 977 hectares were evaluated suitable for energy peat production. The available amount of energy peat is about 17.4 million m 3 in situ and energy content at 50 % moisture 29.9 million GJ or 8.3 million MWh. 11 peatlands are suitable for horticultural peat production, covering 114 hectares. The quantity of horticultural peat is about 1.2 million m 3 in situ. Altogether 25 peatlands studied are belonging to conservation program (Natura 2000 areas). Key words: peatland, peat, energy, Karstula Riitta-Liisa Kallinen Geological Survey of Finland P.O. Box 1237 FIN KUOPIO [email protected]

5

6 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 8 Kenttätutkimukset... 8 Laboratoriomääritykset... 8 TUTKIMUSAINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET ARVIOINTIPERUSTEET TUTKITUT SUOT Haapisuo Vihurisuo Murtosuo Kivisuo Heinäsuo Isoneva Töyrineva Pirttiperänneva Renkaisensuo Soppisenneva Eteläahonneva Palmasuo Untamonneva Alusneva Isoneva Paskosuo Ukonsuo Karhusaarenneva Konnonsuo Patinsuo Lehtolamminneva Vihurinahonsuo Pirttisuo Puroahonsuo Riekinneva Tuohisaarenneva Kortesuo Hepolamminneva Karhusaarenneva Kalsonsuo... 51

7 TULOSTEN TARKASTELU Suot ja soistuminen Suoyhdistymät ja suotyypit Turvekerrostumat Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Soidensuojelu KIITOKSET KIRJALLISUUS LIITTEET... 57

8 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 JOHDANTO Karstulan kunta sijaitsee Keski-Suomen maakunnassa ja Länsi-Suomen läänissä. Karstulan turvetutkimukset liittyvät Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tekemään valtakunnalliseen turvevarojen inventointiin. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä turvetuotantoon soveltuvia soita sekä selvittää käyttökelpoisten turvevarojen laatu ja määrä. Tutkimuksissa huomioidaan myös soiden ja turpeen muut käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat soiden käyttäjiä ja antavat tietoja soiden soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen sekä suojeluun ja virkistyskäyttöön. Karstulan kunnassa on yli 20 hehtaarin kokoisia soita ha, mikä on 17 % kunnan maapintaalasta (Lappalainen, Häikiö & Heiskanen 1980, Virtanen & al. 2003). Soita on yhteensä 140 kpl, ja niiden keskikoko on 105 ha (Virtanen & al. 2003). Kunnan metsätieteellinen suoala on ha (Tomppo & al. 1998). Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Karstulan kunnassa sijaitsevia suoalueita vuosina 1965, 1975, , 1990, Vuosien välisenä aikana tutkitut suot (yht. 54 kpl) on julkaistu raporteissa Korpijaakko 1997 ja Kallinen 2008 (liite 3). Tässä raportissa julkaistaan osa niiden 30 suon keskeisistä tuloksista, jotka on tutkittu vuosina Näiden soiden pintaala on yhteensä ha (kuva 1, liite 1), mikä on noin viidesosa (18 %) kunnan yli 20 ha:n soiden pinta-alasta. Tähän mennessä Karstulan soista on raportoitu yhteensä ha, mikä on noin 70 % kunnan yli 20 ha:n soiden kokonaisalasta. Tässä raportissa julkaistaan yleiskuvaus Karstulassa tutkituista soista, niiden turvemääristä ja soveltuvuudesta turvetuotantoon. Yksityiskohtaisempia suoselosteita on mahdollista tilata GTK:n Itä-Suomen yksiköstä Kuopiosta. Selosteet sisältävät mm. erilaisia suokarttoja, turvekerrostuman poikkileikkauskuvia (profiileja) sekä tietoja turpeen laadusta, määrästä ja laboratorioanalyysien tuloksista. Tuloksia on saatavissa kiinteistöittäin, soittain, kunnittain, maakunnittain tai vesistöalueittain. 7

9 Riitta-Liisa Kallinen TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa noudatettiin Geologian tutkimuskeskuksen turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen, Sten & Häikiö 1984). Suot tutkittiin ns. linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan poikki vedettiin selkälinja ja sitä vastaan kohtisuoraan poikkilinjoja yleensä 200 metrin välein. Tutkimuspisteet merkittiin maastoon paaluin selkä- ja poikkilinjoille 100 metrin välein. Tutkimuslinjalta ja erillisiltä syvyysmittauslinjoilta turvekerrostuman paksuus määritettiin linjoilta kairaamalla 50 metrin välein. Suon pinnan korkeuden ja laskusuhteiden selvittämiseksi tärkeimmät tutkimuslinjat vaaittiin ja korkeudet yhdistettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaiselta tutkimuspisteeltä määritettiin suotyyppi, suon pinnan mättäisyys (peittävyys- % ja korkeus) ja marjaisuus. Puustosta määritettiin puulajisuhteet prosenttiosuuksina sekä puuston kehitys- ja tiheysluokka. Turvekerrostumien kairauksissa selvitettiin turvekerroksen paksuus, turvelajit lisätekijöineen (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikko), turpeen kosteus (5-asteikko), tupasvillakuitujen määrä (6-asteikko) ja liekoisuus (%- osuus). Lisäksi tutkittiin liejukerrostumat ja määritettiin pohjamaalaji. Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella soista otettiin tarkkatilavuuksisia laboratorionäytteitä siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa. Turvenäytteistä määritettiin GTK:n geolaboratoriossa Kuopiossa happamuus eli ph-arvo, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino, tuhkapitoisuus, lämpöarvo ja rikkipitoisuus. Vesipitoisuus ilmoitetaan painopro sentteina (+ 105 o C:ssa kuivaamalla) ja tuhkapitoisuus prosentteina kuivan tur peen painosta (+ 815 ± 25 C:ssa hehkutettuna). Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa ole van turpeen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suo-m 3 ). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteistä LECO AC-300 isotermisellä kalorimetrillä (ASTM D3286). Tulokset ilmoitetaan tehollisina läm pöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle (MJ/kg). Turpeen rikkipitoisuus on analysoitu LECO SC-132 -rikkianalysaattorilla. 8

10 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Kyyjärvi Karstula Karstula Kannonkoski Saarijärvi Saarijärven reitti Suojelualueet 0 10 km Pylkönmäki Geologian tutkimuskeskus 2010 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro MML/VIR/TIPA/217/10 ja Logica Suomi Oy Kuva 1. Karstulassa vuosina tutkittujen soiden sijainti. Vesistöalueet ovat Ekholmin (1993) mukaan. 55. Haapisuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/ Puukonjoen va) 56. Vihurisuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.66 Karankajärven va/ Luksanjoen va) 57. Murtosuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va) 58. Kivisuo Viitasaaren reitin valuma-alue (14.44 Kivijärven - Vuosjärven a/ Viivajoen va) 59. Heinäsuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va) 60. Isoneva 1 Viitasaaren reitin valuma-alue (14.44 Kivijärven - Vuosjärven a/ Viivajoen va) 61. Töyrineva Viitasaaren reitin valuma-alue (14.44 Kivijärven - Vuosjärven a/ Viivajoen va) 62. Pirttiperänneva Viitasaaren reitin valuma-alue (14.44 Kivijärven - Vuosjärven a/ Viivajoen va) 9

11 Riitta-Liisa Kallinen 63. Renkaisensuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.66 Karankajärven va/ Luksanjoen va) 64. Soppisenneva Saarijärven reitin valuma-alue (pohjoisosa: Kyyjärven va/ Napolanjoen va, eteläosa: Vahankajoen va/ Vahankajoen a) 65. Eteläahonneva Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va) 66. Palmasuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.64 Kyyjärven va/ Kiminginjärven-Oikarinjoen a) 67. Untamonneva Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va) 68. Alusneva Saarijärven reitin valuma-alue (14.67 Vahankajoen va, eteläosa: Vahangan a, pohjoisosa: Mustapuron va) 69. Isoneva 2 Saarijärven reitin valuma-alue (14.67 Vahankajoen va, itäosa: Vahangan a, länsiosa: Mustapuron va) 70. Paskosuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va) 71. Ukonsuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.67 Vahankajoen va/ Mustapuron va) 72. Karhusaarenneva 1 Saarijärven reitin valuma-alue (14.67 Vahankajoen va/ Mustapuron va) 73. Konnonsuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.67 Vahankajoen va/ Mustapuron va) 74. Patinsuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va) 75. Lehtolamminneva Saarijärven reitin valuma-alue (14.66 Karankajärven va/ Luksanjoen va) 76. Vihurinahonsuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.66 Karankajärven va/ Luksanjoen va) 77. Pirttisuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va) 78. Puroahonsuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.66 Karankajärven va/ Vihanninjoen va) 79. Riekinneva Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va) 80. Tuohisaarenneva Saarijärven reitin valuma-alue (14.67 Vahankajoen va / Vahankajoen a) 81. Kortesuo Saarijärven reitin valuma-alue (14.67 Vahankajoen va/ Mustapuron va) 82. Hepolamminneva Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va) 83. Karhusaarenneva 2 Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va) 84. Kalsonsuo Viitasaaren reitin valuma-alue (14.44 Kivijärven - Vuosjärven a/ Viivajoen va) 10

12 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 TUTKIMUSAINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET Tutkimusaineisto on tallennettu GTK:n turvetietokantaan. Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen, Toivonen & Grundström 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue muodostaa oman syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät on laskettu turvemäärillä painottaen. Maastossa havaitut lieko-osumat on muunnettu tilastollisesti kantopitoisuusprosenteiksi turvemäärästä erikseen 0 1 ja 1 2 metrin syvyyskerroksissa. Jokaisesta tutkitusta suosta on arkistoitu GTK:n turvearkistoon yksityiskohtainen suoseloste ja piirretty suokartta. Suoselosteissa on tietoja suon sijainnista, ympäristöstä, laskusuhteista, pinta-aloista, syvyyksistä, suotyypeistä, ojitustilanteesta, turvelajeista, turpeen maatuneisuudesta ja turvemääristä. Turvenäytteiden laboratoriotulokset on esitetty taulukkomuodossa ja tuloksista on tehty lyhyt yhteenveto. Suon käyttökelpoisuudesta on laadittu arvio, jossa on pyritty huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Esimerkkinä olevassa suokartassa (kuva 2) on esitetty tutkimuslinjojen ja -pisteiden sijainti, turvekerrostuman paksuus tutkimuspisteillä, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus ja turpeen keskimääräinen maatuneisuus. Kartassa on lisäksi turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyyskäyrät. Syvimmistä tutkimuslinjoista voidaan piirtää poikkileikkauskuvia eli profiileja (kuva 3), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit ja suon kaltevuus. Yksityiskohtaisia suoselosteita, laboratoriotuloksia, erilaisia suokarttoja ja turvekerroksen poikkileikkausprofiileja voi tilata Geologian tutkimuskeskuksen Itä- Suomen yksiköstä Kuopiosta. 11

13 Riitta-Liisa Kallinen Konipuronaho 3.8 A Tapiola A A A A A / /0 A /0 5/ / / / / / / / / / / / /27 5/ / / / / / / /18 0/0 41 1/ / / / Haapisuo / / / / / / / / /21 0/ / /27 1/26 8 1/ / / /0 1/ / A / / Myllyaho 4.1 0/ / A /16 0/0 10/ /5 2/ /0 A Kieräperä A Uusitalo A0 Kuivala Hamari Aropelto Kivipelto Haapisuo,13058, Karstula Turvekerrostuman paksuus 0-1m 1-1,5m 1,5-2m 2-3m 3-4m 4-5m Tutkimuspiste 6,4 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen rahkavaltaisen 2/17 pintakerroksen/turvekerrostuman paksuus (dm) Syvyystutkimuspiste Turvekerrostuman paksuus (dm) m Geologian tutkimuskeskus 2010 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro MML/VIR/TIPA/217/10 ja Logica Suomi Oy Kuva 2. Esimerkki suokartasta. 12

14 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. 13

15 Riitta-Liisa Kallinen ARVIOINTIPERUSTEET Turvekerrostuman paksuus, turpeen maatuneisuus, turvelaji ja turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat määrääviä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on pidetty 1,5 metriä. Tuotantoon soveltuvalle alueelle ei ole asetettu vähimmäiskokoa, vaan pienetkin alueet on huomioitu. Käyttökelpoisen energiaturpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty 0,5 m, mikä vastaa tuotannon jälkeen suon pohjalle jäävää turvekerrosta. Energiaturpeiksi soveltuvat saraturpeet sekä rahkaturpeet. Rahkaturpeen maatuneisuuden tulisi olla korkeampi kuin H4, kun taas saraturve soveltuu energiaturpeeksi heikomminkin maatuneena. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta energiaturpeeksi nojaudutaan energiaturpeen laatuohjeisiin (2006). Jyrsin- ja palaturpeen laatuluokat on esitetty liitteessä 2. Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään ympäristö- ja kasvualustakäytössä. Ympäristöturpeella tarkoitetaan viherrakentamiseen, maatalouskäyttöön, nesteiden, kaasujen, ravinteiden ja raskasmetallien sitomiseen sekä erilaisten jätteiden kompostointiin ja biologiseen hajotukseen soveltuvia turpeita. Kasvualustakäytössä vaalea rahkaturve on kasvien lasinalaisviljelyn tuotantomenetelmien uudistumisen myötä menettämässä aiempaa valta-asemaansa tummille turvelaaduille. Heikosti maatuneiden vaaleiden rahkaturpeiden käyttö kasvuturpeina perustuu rahkasammalten veden- ja ravinteiden pidätyskykyyn, sekä suureen huokostilavuuteen, joilla ei ole nykyisessä lasinalaisviljelytekniikassa niin suurta merkitystä kuin aiemmin. Vihannesten ja kukkien kasvihuoneviljelyssä ollaan siirtymässä maatuneen kasvuturpeen käyttöön. Uudet kasvuturpeet koostuvat usein eri maatumisasteella olevien turvelaatujen ja muiden materiaalien sekoituksista. Arvioitaessa suon soveltuvuutta ympäristö- ja kasvuturvetuotantoon kiinnitetään huomiota turpeen maatuneisuuteen, rahkasammaltyyppiin ja turvekerrostuman paksuuteen. Tässä raportissa ympäristöturpeella tarkoitetaan kaikkea heikosti maatunutta (H1-4) rahkavaltaista turvetta. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu ympäristöturpeeksi, jos kerroksen paksuus on yli 0,6 m. Mikäli heikosti maatunut pintaturvekerros on ohut, voidaan se luokitella energiaturpeeksi, koska kunnostusvaiheessa kerros sekoittuu alla olevaan maatuneempaan turpeeseen ja se voidaan siten tuottaa energiaturpeena. Vaaleaa rahkaturvetta (kasvualustakäyttöön) ei juurikaan löydy tutkituilta soilta. Soiden käyttömuotoja arvioitaessa on myös otettu huomioon soiden sijainti vesistöjen suhteen sekä luonnonsuojelulliset näkökohdat. 14

16 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 TUTKITUT SUOT 55. Haapisuo Haapisuo (kl ) sijaitsee noin 11 km Karstulan keskustasta luoteeseen Haapalahden Kieräperän tien länsipuolella ja Kotajärvelle johtavan tien eteläpuolella. Suo rajoittuu eteläpuoleltaan kumpumoreenimaastoon ja muilta osin moreenikankaisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon pohjois- ja itäpuolella on maantie ja eteläpuolella tilustie. Suo sijaitsee Saarijärven reitillä, joka on yksi Järvi-Suomen reittivesistöistä ja kuuluu rantoineen Natura-2000 alueisiin ja rantojensuojeluohjelmaan (Keski-Suomen ympäristökeskus 2010). Haapisuon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää etelään. Vedet laskevat suoojia pitkin eteläpuolella virtaavaan Puukonjokeen, joka laskee Pääjärveen (144,4 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.63 Pääjärven a/ Puukonjoen va). Suon pinta-ala on 128 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 104 ha, yli 1,5 metrin aluetta 87 ha ja yli kahden metrin aluetta 65 ha. Suon keskisyvyys on 2,0 metriä ja suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 4,2 m. Suolla on 62 tutkimuspistettä ja 77 syvyyspistettä (kuva 4). Suotyypeistä on rämeellä 70 %, turvekankaalla 22 %, korvessa 5 % ja avosuolla 3 %. Suo on lähes ko- konaan ojitettu. Tutkimuspisteistä 9 % on luonnontilaisella alueella. Yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararämemuuttuma, korpirämeojikko ja suon länsiosassa karhunsammalmuuttuma. Turpeesta on saravaltaista 66 % ja rahkavaltaista 34 %. Varpuainesta (N) lisätekijänä sisältävien turpeiden osuus on 13 %, puun jäännöksiä (L) sisältävien 10 % ja tupasvillan jäännöksiä (ER) sisältävien 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat suoleväkköpitoinen rahkasaraturve (SHSC) 20 % ja rahkasaraturve (SC) 18 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 4,5. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (71 %) ja hiekka (28 %). Haapisuon etelä- ja pohjoisosasta, yhteensä kahdelta tutkimuspisteeltä, on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turvenäytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,2 % kuivapainosta, ph-arvo 4,1, vesipitoisuus märkäpainosta 91,5 %, kuiva-ainemäärä 77,5 kg/suo-m 3 ja rikkipitoisuus 0,18 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/ kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Haapisuon yli 1,5 metrin syvyisellä ja 87 ha:n alueella on 1,57 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Haapisuolla. 15

17 Riitta-Liisa Kallinen 56. Vihurisuo Vihurisuo (kl ) sijaitsee noin 13 km Karstulan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu länsiosistaan Martinsuon turvetuotantoalueeseen ja muilta osin moreenikankaisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon itä- ja länsipuolella kulkee metsäautotiet. Eteläpuolella virtaa Vihurinjoki, joka yhtyy suon eteläkärjessä Löytöpuroon. Suo kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.66 Karankajärven va/ Luksanjoen va). Suon pinnan korkeutta ei ole vaaittu. Vedet laskevat suon eteläpuolella virtaavaan Löytöpuroon, joka laskee kohti pohjoista yhtyen Luksanjokeen, joka laskee edelleen Luksanjärveen (148,7 m mpy). Suon pinta-ala on 68 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 35 ha, yli 1,5 metrin aluetta 17 ha ja yli kahden metrin aluetta 5 ha. Suon keskisyvyys on 1,1 m ja suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 2,5 m. Suolla on 38 tutkimuspistettä ja 43 syvyyspistettä (kuva 5). Suo on kokonaan ojitettu. Suotyypeistä on rämeellä 54 %, turvekankaalla 42 % ja avosuolla 4 %. Puolukkaturvekangas on yleinen suotyyppi reunaalueella. Suon keskiosa on pääasiassa varsinaista sararämettä ja tupasvillarämettä. Turpeesta on rahkavaltaista 64 % ja saravaltaista 36 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 13 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä turpeita 11 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 29 % ja rahkasaraturve (SC) 18 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 5,7. Suon pohja on paikoin epätasainen ja pohjamaalaji on pääasiassa hiekkaa. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (43 %) ja moreeni (30 %). Vihurisuon luoteisosan yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,6 % kuivapainosta, ph-arvo 3,9, vesipitoisuus märkäpainosta 88,3 % ja kuiva-ainemäärä 108,6 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 %. Vihurisuon yli 1,5 metrin syvyisellä noin 15 ha:n alueella on 0,21 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 5. Tutkimuspisteiden sijainti Vihurisuolla. 16

18 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Murtosuo Murtosuo (kl ) sijaitsee noin 10 km Karstulan keskustasta pohjoiskoilliseen. Suo rajoittuu pääosin moreenikankaisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon pohjoisreunaa sivuaa valtatie 13:lle johtava soratie ja länsipuolitse suon eteläkärjen kautta kulkeva metsäautotie. Suo kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Vedet laskevat suon läpi virtaavaan Murtopuroon, joka laskee etelään. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va). Suon pinta-ala on 151 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 50 ha, yli 1,5 metrin aluetta 37 ha ja yli kahden metrin aluetta 22 ha. Suon keskisyvyys on 1,1 m ja suurin tavattu turvekerroksen syvyys 4,4 m. Suolla on 63 tutkimuspistettä ja 72 syvyyspistettä (kuva 6). Suo on ojitettu kokonaan. Suotyypeistä on turvekankaalla 51 %, rämeellä 47 %, avosuolla 1 % ja korvessa 1 %. Reuna-alueilla yleinen suotyyppi on puolukkaturvekangas, keskiosassa on vaihtelevasti tupasvillarämemuuttumaa, varsinaista sararämemuuttumaa ja karhunsammalmuuttumaa. Turpeesta on rahkavaltaista 70 %, saravaltaista 28 % ja ruskosammalvaltaista 2 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 15 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Ylei- simmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 27 %, rahkasaraturve (15 %) ja tupasvillapitoinen rahkaturve (9 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 5,4. Suon pohja on paikoin epätasainen. Pohjamaalaji on pääasiassa hiekkaa (54 %) ja suon syvänteissä on myös hiesua (34 %). Liejupisteitä on 34 % havaintojen lukumäärästä. Liejukerroksen paksuus vaihtelee välillä cm. Paksuimmillaan liejukerros on suon keskiosan syvänteessä. Murtosuon kaakkois-, keski- ja pohjoisosasta, yhteensä kolmelta tutkimuspisteeltä, on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,0 % kuivapainosta, ph-arvo 4,2, vesipitoisuus märkäpainosta 88,0 % ja kuivaainemäärä 118,8 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,0 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,8 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,23 %. Murtosuon yli 1,5 metrin syvyinen ja 37 ha:n kokoinen alue on kolmessa eri altaassa. Näissä on yhteensä 0,67 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Turvetuotantoa vaikeuttava tekijä on suon läpi virtaava Murtopuro. Lisäksi suon pohjoisosasta otetun pohjaturvenäytteen tuhka- ja rikkipitoisuudet ovat korkeita, mutta tämän kerroksen voidaan olettaa sisältyvän mahdollisen tuotannon jälkeen suon pohjalle jäävään kerrokseen. 17

19 Riitta-Liisa Kallinen km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 6. Tutkimuspisteiden sijainti Murtosuolla. 18

20 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Kivisuo Kivisuo (kl ) sijaitsee noin 14 km Karstulan keskustasta koilliseen Karstulan Kivijärven maantien länsipuolella. Suo rajoittuu etelä- ja kaakkoispäästä Saarilampeen ja muilta osiin moreenikankaisiin. Suon koillispuolella on Rahkaneva. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon eteläosan vedet laskevat ojia pitkin Saarilammen (194,0 m mpy) kautta kaakkoon ja pohjoisosan vedet luoteispuolella olevaan Lahnajärveen (182,1 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Viitasaaren reitin valuma-alueeseen (14.44 Kivijärven - Vuosjärven a/ Viivajoen va). Suon pinta-ala on 217 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 145 ha, yli 1,5 metrin aluetta 114 ha ja yli kahden metrin aluetta 79 ha. Suon keskisyvyys on 1,7 m. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 5,0 m. Suolla on 105 tutkimuspistettä ja 139 syvyyspistettä (kuva 7). Suo on ojitettu lähes kokonaan. Tutkimuspisteistä 4 % on luonnontilaisella alueella. Suotyypeistä on rämeellä 74 %, korvessa 12 %, turvekankaalla 8 % ja avosuolla 6 %. Suon pohjoisosassa yleinen suotyyppi on varsinainen sararämemuuttuma ja eteläosassa sekä reuna-alueilla korpirämeojikko. Turpeesta on saravaltaista 51 % ja rahkavaltaista 49 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 13 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat suoleväkköpitoinen rahkasaraturve (SHSC) 21 %, rahkasaraturve (SC) 16 %, sararahkaturve (CS) 12 % ja tupasvillapitoinen rahkaturve (ERS) 11 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 4,7. Suon pohja on pääasiassa moreenia (62 %). Liejua on suon keski- ja eteläosassa cm:n kerroksena. Liejupisteitä on 7 % havaintojen lukumäärästä. Kivisuon etelä-, keski- ja pohjoisosasta, yhteensä neljältä tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,7 % kuivapainosta, ph-arvo 3,8, vesipitoisuus märkäpainosta 91,5 % ja kuiva-ainemäärä 78,1 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 %. Kivisuon eteläosassa noin 24 ha:n alueella on heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta 0,28 milj. suo-m 3, joka soveltuu ympäristöturpeeksi. Tämän kerroksen alla 114 ha:n alueella on 2,1 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. 19

21 Riitta-Liisa Kallinen km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Kivisuolla. 20

22 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Heinäsuo Heinäsuo (kl ) sijaitsee noin 9 km Karstulan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu moreenikankaisiin ja kaakkoisosassa kantatiehen 58 Karstulan ja Kivijärven välillä. Lisäksi suon pohjoispäähän tulee metsäautotie, joten kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon länsireunalla, keskiosassa ja luoteisosassa on peltoa. Suo kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää lounaaseen. Suon pohjoisosan vedet laskevat ojia ja kanavia pitkin länsipuolella virtaavaan Riitaniitynpuroon ja eteläosan vedet ojia pitkin eteläpuolella sijaitsevan Untamonnevan kautta Untamonpuroon, joka laskee lounaaseen päin. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va). Suon pinta-ala on 133 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 120 ha, yli 1,5 metrin aluetta 99 ha ja yli kahden metrin aluetta 88 ha. Suon keskisyvyys on 2,9 metriä ja suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 6,5 m. Suolla on 54 tutkimuspistettä ja 66 syvyyspistettä (kuva 8). Suo on ojitettu lähes kokonaan. Tutkimuspisteistä 5 % on luonnontilaisella alueella. Suotyypeistä on rämeellä 66 %, korvessa 14 %, turvekankaalla 14 %, pellolla 4 % ja avosuolla 2 %. Yleisin suotyyppi on varsinainen sararämemuuttuma. Turpeesta on saravaltaisia 75 %, rahkavaltaisia 22 % ja ruskosammalvaltaisia 3 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä turpeita 4 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä turpeita 1 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 26 %, kortepitoinen rahkasaraturve (17 %) ja saraturve (12 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 4,3. Suon pohja on pääasiassa hiekkamoreenia (90 %) ja on melko tasainen. Liejupisteitä on 25 % havaintojen lukumäärästä. Suon keskiosan syvänteessä on cm:n paksuinen liejukerros. Heinäsuon pohjois- ja eteläosasta, yhteensä kahdelta tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 8,0 % kuivapainosta, ph-arvo 4,4, vesipitoisuus märkäpainosta 89,2 % ja kuiva-ainemäärä 103,6 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,0 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,4 %. Lähes kaikkien turvenäytteiden rikkipitoisuudet ylittävät raja-arvon 0,3 %. Myös tuhkapitoisuudet ovat kohonneita (> 10 %) noin cm:n paksuisessa pohjaturvekerroksessa. Heinäsuon yli 1,5 metrin syvyisellä 99 ha:n alueella on 3,07 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Turvetuotantoa vaikeuttava tekijä on turvekerrostuman korkea rikki- ja tuhkapitoisuus. 21

23 Riitta-Liisa Kallinen km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 8. Tutkimuspisteiden sijainti Heinäsuolla

24 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Isoneva 1 Isoneva 1 (kl ) sijaitsee noin 19 km Karstulan keskustasta koilliseen kantatien 77 varrella lähellä Kivijärven rajaa. Suo rajoittuu eteläreunaltaan maantiehen ja muilta osin moreenikankaisiin. Pohjoispuolella virtaa Lahnajoki. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää pohjois-koilliseen. Vedet laskevat ojia pitkin Lahnajokeen, joka laskee suon koillispuolella olevaan Ylä-Kastejärveen (166,1 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Viitasaaren reitin valumaalueeseen (14.44 Kivijärven - Vuosjärven a/ Viivajoen va). Suon pinta-ala on 57 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 26 ha, yli 1,5 metrin aluetta 18 ha ja yli kahden metrin aluetta 11 ha. Suon keskisyvyys on 1,2 m. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys 3,6 m. Suolla on 31 tutkimuspistettä ja 33 syvyyspistettä (kuva 9). Suo on ojitettu kokonaan. Suotyypeistä on turvekankaalla 64 % ja rämeellä 36 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukka- ja mustikkaturvekangas, karhunsammalmuuttuma, tupasvillarämemuuttuma ja varsinainen sararämemuuttuma. Turpeesta on rahkavaltaista 70 %, saravaltaista 23 % ja ruskosammalvaltaista 7 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 7 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 5 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 43 % ja rahkasaraturve (SC) 15 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 5,3. Suon pohja on paikoin epätasainen. Suon reunaalueilla yleisin pohjamaalaji on moreeni (45 %), keskiosassa hiekka (24 %) ja hiesu (22 %). Suon itäosan yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,0 % kuivapainosta, ph-arvo 3,9, vesipitoisuus märkäpainosta 91,0 % ja kuiva-ainemäärä 90,3 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 %. Suon yli 1,5 metrin syvyinen ja 18 ha:n kokoinen alue on kahdessa altaassa. Niissä on yhteensä 0,30 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 9. Tutkimuspisteiden sijainti Isoneva 1:llä. 23

25 Riitta-Liisa Kallinen 61. Töyrineva Töyrineva (kl ) sijaitsee noin 18 km Karstulan keskustasta koilliseen kantatien 77 varrella lähellä Kivijärven rajaa. Suo rajoittuu pohjoispuolelta tiehen ja muilta osin moreenikankaisiin. Suon kaakkoispuolella on Kortelampi (172,3 m mpy). Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja suon pinta viettää loivasti luoteeseen. Vedet laskevat suo-ojia pitkin pohjoispuolella olevan Isonevan (suo nro 60) kautta Lahnajokeen, joka laskee koillispuolella olevaan Ylä-Kastejärveen (166,1 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Viitasaaren reitin valuma-alueeseen (14.44 Kivijärven - Vuosjärven a/ Viivajoen va). Suon pinta-ala on 19 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 13 ha, yli 1,5 metrin aluetta 10 ha ja yli kahden metrin aluetta 8 ha. Suon keskisyvyys on 2,4 m. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 3,6 m. Suolla on 16 tutkimuspistettä ja 14 syvyyspistettä (kuva 10). Suo on harvaan ojitettu. Tutkimuspisteistä 40 % on luonnontilaisella alueella. Suotyypeistä on rämeellä 93 % ja turvekankaalla 7 %. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme ja tupasvillarämemuuttuma, korpiräme ja korpirämeojikko. Turpeesta on rahkavaltaisia 67 %, saravaltaisia 28 % ja ruskosammalvaltaisia 5 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 23 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoinen sararahkaturve (LCS) 20 %, sararahkaturve (CS) 17 %, tupasvillapitoinen rahkaturve (ERS) 14 %, tupasvillapitoinen sararahkaturve (ERCS) 12 % ja rahkasaraturve (SC) 10 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 4,7. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (41 %) ja moreeni (32 %). Liejupisteitä on 32 % havaintojen lukumäärästä. Liejua on suon pohjois- ja keskiosassa cm:n kerroksina. Töyrinevan pohjoisosan yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,7 % kuivapainosta, ph-arvo 3,3, vesipitoisuus märkäpainosta 89,6 % ja kuiva-ainemäärä 105,0 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,12 %. Suon yli 1,5 m:n syvyisellä 10 ha:n alueella on 0,21 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 10. Tutkimuspisteiden sijainti Töyrinevalla. 24

26 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Pirttiperänneva Pirttiperänneva (kl ) sijaitsee noin 16 km Karstulan keskustasta koilliseen. Suon kaakkoispää rajoittuu Rahkanevaan, muualla suo rajoittuu moreenikankaisiin. Suon länsipuolella on Lahnajärvi (182,1 m mpy). Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon ympärillä on useita metsäautoteitä. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää luoteeseen noin 2 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin luoteeseen kohti Lahnajärveä. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Viitasaaren reitin valuma-alueeseen (14.44 Kivijärven - Vuosjärven a/ Viivajoen va). Suon pinta-ala on 49 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 24 ha, yli 1,5 metrin aluetta 18 ha ja yli kahden metrin aluetta 9 ha. Suon keskisyvyys on 1,3 m. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 5,2 m. Suolla on 24 tutkimuspistettä ja 28 syvyyspistettä (kuva 11). Suo on kokonaan ojitettu. Suotyypeistä on rämeellä 76 % ja turvekankaalla 24 %. Koko suon alueella yleinen suotyyppi on tupasvillarämemuuttuma. Pohjoisosan reuna-alueilla esiintyy myös puolukkaturvekangasta. Pirttiperännevan turpeesta on rahkavaltaista 58 % ja saravaltaista 42 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 28 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 16 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 16 % ja sararahkaturve (CS) 14 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 5,8. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (57 %) ja moreeni (32 %). Pirttiperännevan etelä- ja keskiosasta, yhteensä kahdelta tutkimuspisteeltä, on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,3 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 91,9 % ja kuiva-ainemäärä 83,1 kg/suom 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,13 %. Suon etelä- ja keskiosan yli 1,5 m:n syvyisellä ja noin 7 ha:n alueella on 0,05 milj. suo-m 3 ympäristöturpeeksi soveltuvaa turvetta. Tämän kerroksen alla, 18 ha:n alueella, on 0,25 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Pirttiperännevalla. 25

27 Riitta-Liisa Kallinen 63. Renkaisensuo Renkaisensuo (kl ) sijaitsee noin 16 km Karstulan keskustasta lounaaseen. Suon läpi kulkee kantatie 58 Karstulan ja Multian välillä. Suon luoteisosa kuuluu Aittosuon-Leppäsuon-Uitusharjun Natura 2000 kohteeseen. Renkaisensuo kuuluu myös Saarijärven reitin alueeseen. Suon ja länsipuolella olevan Aittosuon välissä on pieniä kalliomäkiä, jotka ovat ohuen moreenikerroksen ja lohkareiden peittämiä. Muilta osin suo on moreenikankaiden ympäröimä. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 203,5 207,5 m ja pinta viettää luoteeseen noin 3 m/km. Vedet laskevat suon pohjoispuolella virtaavaa Vihurinjokea pitkin pohjoiseen. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.66 Karankajärven va/ Luksanjoen va). Suon pinta-ala on 55 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 37 ha, yli 1,5 metrin aluetta 28 ha ja yli kahden metrin aluetta 22 ha. Suon keskisyvyys on 1,9 m. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 5,9 m. Suolla on 32 tutkimuspistettä ja 29 syvyyspistettä (kuva 12). Suon pohjois- ja keskiosa on luonnontilaista aluetta, eteläosa on ojitettu. Tutkimuspisteistä 72 % on luonnontilaisella alueella. Suotyypeistä on rämeellä 73 %, avosuolla 20 % ja turvekankaalla 7 %. Yleisimmät suotyypit ovat rahkaräme, lyhytkorsinevaräme ja lyhytkorsineva. Turpeesta on rahkavaltaista 63 %, saravaltaista 36 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 22 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä turpeita 4 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 1 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 22 % ja rahkasaraturve (SC) 20 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 5,6. Suon pohja on epätasainen. Suon reuna-alueiden pohjamaalaji on pääasiassa moreenia ja kivistä moreenia (33 %), keskiosassa on hiekkaa (20 %), hietaa (4 %) ja hiesua (4 %). Liejupisteitä on 13 % havaintojen lukumäärästä ja ne sijoittuvat suon pohjoiskärkeen ja keskiosaan. Liejukerrosten paksuus vaihtelee cm:iin. Renkaisensuon pohjoisosan yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta, ph-arvo 3,7, vesipitoisuus märkäpainosta 91,0 % ja kuiva-ainemäärä 90,5 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 %. Renkaisensuon itä- ja kaakkoisosassa yli 1,5 m:n syvyisellä ja noin 12 ha:n alueella on 0,13 milj. suom 3 ympäristöturpeeksi soveltuvaa heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Tämän kerroksen alla noin 22 ha:n alueella on 0,42 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 12. Tutkimuspisteiden sijainti Renkaisensuolla

28 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Soppisenneva Soppisenneva (kl ) sijaitsee noin 15 km Karstulan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu moreenimäkiin. Itäpuolella mäet ovat pieniä, rikkonaisia ja lohkareiden peittämiä. Pohjoisreunalla on Ruuhilampi (199,2 m mpy) ja itäosassa Pikku-Kaija (195,9 m mpy). Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon läpi kulkee metsäautotie. Suo kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pohjoisosa viettää pohjois-luoteeseen ja vedet laskevat Ruuhilampeen, josta edelleen Sarantajärven (184,5 m mpy), Nurmijoen, Hirvijoen ja Nopolanjoen kautta Kyyjärveen (150,5 m mpy). Suon etelä- ja keskiosa viettää itäkaakkoon ja vedet laskevat ojia pitkin Heinäsuonpuron ja Vahanganjoen kautta Pääjärveen (144,4 m mpy). Suo sijaitsee Saarijärven reitin valuma-alueella; pohjoisosa kuuluu Kyyjärven valuma-alueeseen (Napolanjoen va ) ja eteläosa Vahankajoen valuma-alueeseen (Vahankajoen a ). Suon pinta-ala on 160 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 98 ha, yli 1,5 metrin aluetta 76 ha ja yli kahden metrin aluetta 52 ha. Suon keskisyvyys on 1,6 m. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 5,0 m. Suolla on 64 tutkimuspistettä ja 78 syvyyspistettä (kuva 13). Suo on ojitettu lähes kokonaan. Suotyypeistä on rämeellä 99 % ja turvekankaalla 1 %. Tupasvillarämemuuttuma on yleinen suotyyppi koko suon alueella. Keski- ja pohjoisosassa varsinainen sararäme- muuttuma on yleinen ja reuna-alueella pallosararämeojikko. Turpeesta on rahkavaltaista 63 % ja saravaltaista 37 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 14 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 17 %, tupasvillapitoinen rahkaturve (ERS) 17 % ja rahkasaraturve (SC) 16 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 5,1. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (54 %) ja hiekka (27 %). Liejupisteitä on 10 % havaintojen lukumäärästä. Liejua on eri puolilla suota cm:n paksuisena kerroksena. Soppisennevan keskiosan kahdelta tutkimuspisteeltä ja pohjoisluoteisosan yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta, ph-arvo 4,0, vesipitoisuus märkäpainosta 91,9 % ja kuiva-ainemäärä 76,9 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 %. Soppisennevan yli 1,5 m syvyinen alue on kahdessa altaassa. Suolla on ympäristöturpeeksi soveltuvaa turvetta yhteensä 10 ha:n alueella 0,12 milj. suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta on 76 ha:n alueella 1,2 milj. suo-m 3. 27

29 Riitta-Liisa Kallinen km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Soppisennevalla. 28

30 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Eteläahonneva Eteläahonneva (kl ) sijaitsee noin 12 km Karstulan keskustasta pohjoiseen. Suon pohjois- ja länsiosat kuuluvat osittain Kilpisuon Natura 2000-kohteeseen, joka on luonnontilainen ja yhtenäinen keidassuoalue (Keski-Suomen ympäristökeskus 2005). Suo kuuluu myös Saarijärven reitin alueeseen. Muilta osin suo rajoittuu moreenikankaisiin ja niiden välisiin soistumiin. Suon itäreunaa sivuaa metsäautotie ja kaakkoispuolella noin 1 km:n etäisyydellä on Tynnörsuon turvetuotantoalue. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää loivasti (n. 0,5 m/km) kaakkoon. Vedet laskevat suo-ojia pitkin kaakkoon. Suo sijaitsee Saarijärven reitin valuma-alueella (Pääjärven a 14.63/Päällinjärven va ). Suon pinta-ala on 34 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 20 ha, yli 1,5 metrin aluetta 15 ha ja yli kahden metrin aluetta 13 ha. Suon keskisyvyys on 1,6 m. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 3,5 m. Suolla on 14 tutkimuspistettä ja 14 syvyyspistettä (kuva 14). Suo on lähes kokonaan ojitettu. Tutkimuspisteistä 7 % on luonnontilaisella suon keskialueella. Suotyypeistä on rämeellä 96 % ja turvekankaalla 4 %. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillarämeojikko ja -muuttuma, korpirämeojikko ja isovarpurämemuuttuma. Turpeesta on rahkavaltaista 71 % ja saravaltaista 29 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 36 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 1 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 18 %, tupasvillapitoinen sararahkaturve (CS) 17 % ja tupasvillapitoinen rahkaturve (ERS) 17 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 5,1. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (48 %) ja hiekka (39 %). Eteläahonnevan keski- ja länsiosasta, yhteensä kahdelta tutkimuspisteeltä, on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 90,5 % ja kuiva-ainemäärä 85,1 kg/suom 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 %. Eteläahonnevan yli 1,5 m:n syvyisellä ja noin 9 ha:n alueella on 0,17 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 14. Tutkimuspisteiden sijainti Eteläahonnevalla. 29

31 Riitta-Liisa Kallinen 66. Palmasuo Palmasuo (kl ) sijaitsee noin 8 km Karstulan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu pohjoisja itäpuolelta moreenikankaisiin ja etelä- ja länsipuolelta harjujaksoon. Suon keskiosassa on Päälampi (176,3 m mpy). Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon lounaispuolella on valtatie 13 Kyyjärven ja Saarijärven välillä sekä pohjoisosassa metsäautotie. Palmasuo kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 175,5 181 m mpy. Suon keski- ja eteläosa viettää länsilounaaseen 2 7 m/km ja pohjoisosa luoteeseen noin 5 m/km. Suon pohjoisosan vedet laskevat suo-ojia pitkin luoteeseen Kalmupuron kautta Kiminginjärveen (150,4 m mpy). Keski- ja eteläosan vedet laskevat ensin Päälampeen, josta suo-ojia pitkin Kalmupuroon ja edelleen Kiminginjärveen. Suo sijaitsee Saarijärven reitin Kyyjärven valuma-alueella (Kiminginjärven-Oikarinjoen a ). Suon pinta-ala on 93 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 47 ha, yli 1,5 metrin aluetta 26 ha ja yli kahden metrin aluetta 16 ha. Suon keskisyvyys on 1,2 m. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 3,6 m. Suolla on 48 tutkimuspistettä ja 50 syvyyspistettä (kuva 15). Suo on kokonaan ojitettu, Päälammen itäpuolella olevaa pientä luonnontilaista aluetta lukuun ottamatta. Tutkimuspisteistä 7 % on luonnontilaisella alueella. Suotyypeistä on rämeellä 93 %, turvekankaalla 6 % ja avosuolla 1 %. Suon keskiosassa yleinen suotyyppi on varsinainen sararämemuuttuma ja pohjoisosassa korpirämeojikko, tupasvillarämeojikko ja -muuttuma. Palmasuon turpeesta on rahkavaltaista 72 % ja saravaltaista 28 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 18 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 19 %, tupasvillarahkaturve (ERS) 12 %, puuainespitoinen sararahkaturve (LCS) 11 % sekä suoleväkköpitoiset sararahkaturve (SHCS) 10 % ja rahkasaraturve (SHSC) 10 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 5,0. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (61 %) ja moreeni (37 %). Liejupisteitä on 2 % havaintojen lukumäärästä. Liejukerrokset ovat 20 cm:n paksuisia ja ne sijoittuvat suon itäosaan. Palmasuon pohjois- ja eteläosasta, yhteensä kolmelta tutkimuspisteeltä, on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 90,0 % ja kuiva-ainemäärä 101,5 kg/suom 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,23 %. Suon yli 1,5 m:n syvyinen alue on kolmessa altaassa, joista laajin ympäröi suon keskellä olevaa Päälampea. Päälammen koillispuolella noin 5 ha:n alueella on ympäristöturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,06 milj. suo-m 3. Yli 1,5 m syvyisellä ja 26 ha:n alueella on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta noin 0,38 milj. suo-m 3. 30

32 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 15. Tutkimuspisteiden sijainti Palmasuolla

33 Riitta-Liisa Kallinen 67. Untamonneva Untamonneva (kl ) sijaitsee noin 9 km Karstulan keskustasta koilliseen kantatien 58 varrella, Karstulan ja Kivijärven välillä. Suo rajoittuu moreenimäkiin (Joutenlamminmäki, Untamonmäki), kaakossa Untamoon (168,9 m mpy) ja luoteessa kantatiehen. Suon pohjoisreunalla on peltoa. Läheisen päätien ja suota ympäröivien metsäautoteiden vuoksi kulkuyhteydet ovat hyvät. Suo kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää kaakkoon. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Untamonpuroon, joka laskee lounaaseen ensin Ilveslammen (160,0 m mpy) kautta Ilvespuroon ja Suojokeen ja edelleen Iso-Korppiseen (157,0 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va). Suon pinta-ala on 53 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 33 ha, yli 1,5 metrin aluetta 17 ha ja yli kahden metrin aluetta 8 ha. Suon keskisyvyys on 1,3 metriä. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 3,0 m. Suolla on 32 tutkimuspistettä ja 35 syvyyspistettä (kuva 16). Suo on ojitettu lähes kokonaan. Tutkimuspisteistä 12 % on luonnontilaisella alueella. Suotyypeistä on rämeellä 66 %, turvekankaalla 21 %, korvessa 9 % ja avosuolla 4 %. Korpirämeojikko on yleinen suotyyp- pi koko suon alueella, varsinaista sararämemuuttumaa ja tupasvillarämemuuttumaa esiintyy keskiosissa ja ruohoturvekangasta keski- ja pohjoisosassa. Turpeesta on saravaltaista 73 %, rahkavaltaista 26 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve (SC) 31 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 4,6. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (64 %), hiesu (14 %) ja moreeni (13 %). Suon keski- ja eteläosassa on turpeen alla liejua, jonka kerrospaksuus vaihtelee cm:iin. Liejupisteitä on 61 % havaintojen lukumäärästä. Untamonnevan pohjoisosan yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 36,9 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 81,6 % ja kuiva-ainemäärä 192,8 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,7 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,26 %. Turvenäytteiden laboratoriotulosten perusteella Untamonnevaa ei voida suositella turvetuotantoon, koska turpeen tuhkapitoisuudet ovat erittäin korkeita km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 16. Tutkimuspisteiden sijainti Untamonnevalla. 32

34 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Alusneva Alusneva (kl ) sijaitsee noin 17 km Karstulan keskustasta länsiluoteeseen Karstulan ja Kyyjärven kuntien rajalla. Suo rajoittuu moreenikankaisiin. Pohjoispuolella on metsäautotie. Alusneva kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon eteläosa viettää noin 5 m/km etelälounaaseen ja vedet laskevat eteläpuolen suo-ojia pitkin Vahankaan (165,3 m mpy). Muu osa suosta viettää 3 9 m/km länsiluoteeseen. Vedet laskevat ojia pitkin Mustapuroon, joka laskee etelään Kortejärven (166,6 m mpy) kautta Vahankaan. Suo sijaitsee Saarijärven reitin Vahankajoen valuma-alueella: eteläosa kuuluu Vahangan alueeseen (14.672) ja pohjoisosa Mustapuron valuma-alueeseen (14.674). Suon pinta-ala on 69 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 51 ha, yli 1,5 metrin aluetta 34 ha ja yli kahden metrin aluetta 24 ha. Suon keskisyvyys on 1,6 m. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,9 m. Suolla on 39 tutkimuspistettä ja 43 syvyyspistettä (kuva 17). Suotyypeistä on rämeellä 89 %, avosuolla 7 %, korvessa 2 % ja turvekankaalla 1 %. Suon luonnontilaisella keskiosalla yleinen suotyyppi on varsinainen sararäme. Varsinaista sararämemuuttumaa ja tupasvillarämemuuttumaa on suon pohjois- ja eteläosan ojitetulla alueella. Tutkimuspisteistä 45 % on luonnontilaisella alueella. Turpeesta on saravaltaista 51 % ja rahkavaltaista 49 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 11 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 9 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat suoleväkköpitoinen rahkasaraturve (SHSC) 28 %, sararahkaturve (CS) 22 % ja rahkasaraturve (SC) 19 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 4,9. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (66 %) ja hiekka (23 %). Alusnevan pohjoisosan yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,2 % kuivapainosta, ph-arvo 4,3, vesipitoisuus märkäpainosta 90,1 % ja kuiva-ainemäärä 103,5 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 %. Alusnevan yli 1,5 m:n syvyiset alueet ovat kahdessa altaassa. Näillä yhteensä 34 ha:n alueilla on 0,58 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 17. Tutkimuspisteiden sijainti Alusnevalla. 33

35 Riitta-Liisa Kallinen 69. Isoneva 2 Isoneva 2 (kl ) sijaitsee noin 17 km Karstulan keskustasta luoteeseen lähellä Kyyjärven rajaa. Suo rajoittuu moreenikankaisiin. Suon länsipuolella on tie ja itäreunalle tulee metsäautotie. Suon luoteispuolella on Ukonsuo (suo nro 71). Suo kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää itäosassa 8 9 m/km, keskiosassa noin 5 m/km ja länsiosassa noin 6 m/km etelälounaaseen. Itäosan vedet laskevat suo-ojia pitkin Leväpuroon, joka laskee Vahankaan (165,3 m mpy). Länsiosan vedet laskevat ojia pitkin Mustapuroon, joka laskee etelään Kortejärven (166,6 m mpy) kautta Vahankaan. Suo sijaitsee Saarijärven reitin Vahankajoen valuma-alueella: itäosa kuuluu Vahangan alueeseen (14.672) ja länsiosa Mustapuron valuma-alueeseen (14.674). Suon pinta-ala on 122 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 65 ha, yli 1,5 metrin aluetta 40 ha ja yli kahden metrin aluetta 13 ha. Suon keskisyvyys on 1,2 m. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 3,0 m. Suolla on 63 tutkimuspistettä ja 70 syvyyspistettä (kuva 18). Suon länsipäässä on pieni luonnontilainen alue, muutoin suo on kokonaan ojitettu. Tutkimuspisteistä 6 % on luonnontilaisella alueella. Suotyypeistä on rämeellä 89 %, korvessa 5 %, turvekankaalla 2 % ja pellolla 3 %. Itäosassa yleisimmät suotyypit ovat korpirämeojikko ja rahkarämemuuttuma. Varsinai- nen sararämemuuttuma on yleinen länsiosassa. Turpeesta on rahkavaltaista 66 % ja saravaltaista 34 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 25 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä turpeita 17 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 16 %, rahkasaraturve (SC) 16 %, puuainespitoinen sararahkaturve (LCS) 15 % ja rahkaturve (S) 11 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 4,9. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (41 %) ja hiekka (42 %). Suon itä- ja länsiosasta, yhteensä kahdelta tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,1 % kuivapainosta, ph-arvo 4,2, vesipitoisuus märkäpainosta 89,9 % ja kuiva-ainemäärä 104,1 kg/suom 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/ kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 %. Muutamien turvenäytteiden rikkipitoisuus ylittää raja-arvon 0,30 %. Suon yli 1,5 m:n syvyiset alueet ovat kahdessa altaassa. Yli 1,5 m:n syvyisellä ja noin 6 ha:n alueella on ympäristöturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,06 milj. suo-m 3. Tämän kerroksen alapuolella ja altaiden muissa osissa 40 ha:n alueella on 0,38 milj. suom 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 18. Tutkimuspisteiden sijainti Isoneva 2:lla

36 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Paskosuo Paskosuo (kl ) sijaitsee noin 9 km Karstulan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu moreenikankaisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon pohjois-, itä- ja länsireunaa sivuaa metsäautotiet. Suo kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 175,5 180 m ja pinta viettää kaakkoon 4 5 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin itäpuolella virtaavaan Murtopuroon, joka laskee etelään. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va). Suon pinta-ala on 59 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 35 ha, yli 1,5 metrin aluetta 23 ha ja yli kahden metrin aluetta 11 ha. Suon keskisyvyys on 1,4 metriä. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 3,1 m. Suolla on 22 tutkimuspistettä ja 26 syvyyspistettä (kuva 19). Suo on lähes kokonaan ojitettu. Tutkimuspisteistä 6 % on luonnontilaisella alueella. Suotyypeistä on rämeellä 90 % ja turvekankaalla 10 %. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillarämemuuttuma ja korpirämeojikko. Turpeesta on saravaltaista 62 % ja rahkavaltaista 38 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 22 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 11 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 27 %, suoleväkköpitoinen rahkasaraturve (SHSC) 13 % ja tupasvillapitoinen rahkaturve (ERS) 12 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 4,6. Suon pohja on tasainen. Yleisin pohjamaalaji on hiekka (91 %). Suon keskiosan kahdelta tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,2 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 91,2 % ja kuivaainemäärä 78,9 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 %. Paskosuon yli 1,5 m:n syvyisellä ja 23 ha:n kokoisella alueella on 0,32 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 19. Tutkimuspisteiden sijainti Paskosuolla. 35

37 Riitta-Liisa Kallinen 71. Ukonsuo Ukonsuo (kl ) sijaitsee noin 19 km Karstulan keskustasta luoteeseen lähellä Kyyjärven rajaa. Suo rajoittuu lännessä peltoon ja metsäautotiehen, kaakossa Isonevaan (suo nro 69). Muilta osin suota ympäröivät moreenikankaat. Suon länsipuolella virtaa Mustapuro ja pohjoisosan halki kulkee metsäautotie. Suo kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää lounaaseen 4 8 m/km. Vedet laskevat ojia pitkin Mustapuroon, joka laskee etelään Kortejärven (166,6 m mpy) kautta Vahankaan (165,3 m mpy). Suo sijaitsee Saarijärven reitin Vahankajoen valuma-alueella (Mustapuron va ). Suon pinta-ala on 88 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 59 ha, yli 1,5 metrin aluetta 43 ha ja yli kahden metrin aluetta 32 ha. Suon keskisyvyys on 1,7 m. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 3,9 m. Suolla on 37 tutkimuspistettä ja 54 syvyyspistettä (kuva 20). Suo on kokonaan ojitettu. Suotyypeistä on rämeellä 87 %, turvekankaalla 4 %, korvessa 3 %, pellolla 3 % ja avosuolla 2 %. Varsinainen sararämemuuttuma on yleinen suotyyppi koko suon alueella. Turpeesta on rahkavaltaista 54 % ja saravaltaista 46 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 22 %, sararahkaturve (CS) 18 % ja puuainespitoinen rahkasaraturve (LSC) 10 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 4,6. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (72 %) ja moreeni (20 %). Suon eteläosassa on cm:n paksuisia liejukerroksia. Liejupisteitä on 10 % havaintojen lukumäärästä. Suon keski- ja pohjoisosasta, yhteensä kahdelta tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,5 % kuivapainosta, ph-arvo 4,6, vesipitoisuus märkäpainosta 91,1 % ja kuiva-ainemäärä 84,8 kg/ suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,23 %. Ukonsuon yli 1,5 m:n syvyinen alue on yhtenäinen ja 43 ha:n kokoinen. Tällä alueella on 0,86 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. 36

38 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 20. Tutkimuspisteiden sijainti Ukonsuolla. 37

39 Riitta-Liisa Kallinen 72. Karhusaarenneva 1 Karhusaarenneva 1 (kl ) sijaitsee noin 20 km Karstulan keskustasta luoteeseen lähellä Kyyjärven rajaa. Etelässä suo rajoittuu maantiehen ja suopeltoon sekä koillisessa Konnonsuohon (suo nro 73). Suon länsireuna on peltoa, muilta osin suo rajoittuu moreenikankaisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät eteläja länsipuolella olevien maanteiden vuoksi. Karhusaarenneva kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 175,5 180 m ja pinta viettää lounaaseen noin 4 m/km. Suon länsireunalta yhdistyy laskuoja Mustapuroon, joka laskee etelään Kortejärven (166,6 m mpy) kautta Vahankaan (165,3 m mpy). Suo sijaitsee Saarijärven reitin Vahankajoen valuma-alueella (Mustapuron va ). Suon pinta-ala on 34 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 26 ha, yli 1,5 metrin aluetta 13 ha ja yli kahden metrin aluetta 3 ha. Suon keskisyvyys on 1,2 metriä. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 2,2 m. Suolla on 16 tutkimuspistettä ja 14 syvyyspistettä (kuva 21). Suo on ojitettu lähes kokonaan. Suotyypeistä on rämeellä 67 %, turvekankaalla 20 %, pellolla 10 % ja korvessa 3 %. Varsinainen sararämemuuttuma on yleinen suotyyppi koko suon alueella. Keskiosassa on myös karhunsammalmuuttumaa ja länsireunalla peltoa. Turpeesta on saravaltaista 82 % ja rahkavaltaista 18 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 30 %, puuainespitoinen rahkasaraturve (LSC) 13 %, suoleväkköpitoinen rahkasaraturve (SHSC) 12 %, sararahkaturve (CS) 12 % ja kortepitoinen rahkasaraturve (EQSC) 11 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 4,2. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (85 %) ja moreeni (15 %). Suon eteläosan yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,4 % kuivapainosta, ph-arvo 5,1, vesipitoisuus märkäpainosta 91,3 % ja kuiva-ainemäärä 85,1 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 %. Suon yli 1,5 m:n syvyisellä ja 13 ha:n alueella on 0,16 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 21. Tutkimuspisteiden sijainti Karhusaarenneva 1:lla. 38

40 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Konnonsuo Konnonsuo (kl ) sijaitsee noin 19 km Karstulan keskustasta luoteeseen. Suon lounaisosa on Karstulan kunnan puolella ja koillisosa on Kyyjärven kunnan puolella. Suon pohjoispuolella on Saarisuon-Valleussuon-Löytösuon-Hirvilammen soidensuojelualue ja Natura-2000 kohde. Lounaassa suo rajoittuu Karhusaarennevaan (suo nro 72) ja muualla moreenikankaisiin. Suon eteläreunaa sivuaa maantie ja itäpuolella on metsäautotie. Konnonsuo kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää lounaaseen 4 5 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Karhusaarennevan kautta Mustapuroon, joka laskee etelään Kortejärven (166,6 m mpy) kautta Vahankaan (165,3 m mpy). Suo sijaitsee Saarijärven reitin Vahankajoen valuma-alueella (Mustapuron va ). Suon pinta-ala on 125 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 60 ha, yli 1,5 metrin aluetta 44 ha ja yli kahden metrin aluetta 28 ha. Suon keskisyvyys on 1,3 metriä. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 3,7 m. Suolla on 61 tutkimuspistettä ja 71 syvyyspistettä (kuva 22). Suo on ojitettu lähes kokonaan. Tutkimuspisteistä 7 % on luonnontilaisella alueella. Suotyypeistä on rämeellä 87 %, avosuolla 8 %, turvekankaalla 3 % ja korvessa 2 %. Yleisin suotyyppi koko suon alueella on varsinainen sararämemuuttuma. Turpeesta on saravaltaista 67 % ja rahkavaltaista 33 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä turpeita 11 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat suoleväkköpitoinen rahkasaraturve (SHSC) 31 % ja rahkasaraturve (SC) 15 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 4,4. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (86 %) ja moreeni (13 %). Konnonsuon eteläosan yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta, ph-arvo 3,7, vesipitoisuus märkäpainosta 91,5 % ja kuiva-ainemäärä 81,2 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 %. Konnonsuon yli 1,5 m:n syvyisellä ja yhtenäisellä 44 ha:n alueella on 0,88 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 22. Tutkimuspisteiden sijainti Konnonsuolla. 39

41 Riitta-Liisa Kallinen 74. Patinsuo Patinsuo (kl ) sijaitsee noin 9 km Karstulan keskustasta itäkoilliseen. Suo rajoittuu kaakossa peltoon, pohjoisessa Koiralampeen (170,2 m mpy) ja muualla moreenikankaisiin ja moreenipeitteisiin kalliomäkiin. Suon ympärillä on useita metsäautoteitä, joten kulkuyhteydet ovat hyvät. Suo kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää eteläkaakkoon. Vedet laskevat eteläpuolella virtaavaan Heinäjokeen, joka laskee lännessä Iso-Korppiseen (157,0 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va). Suon pinta-ala on 147 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 78 ha, yli 1,5 metrin aluetta 56 ha ja yli kahden metrin aluetta 43 ha. Suon keskisyvyys on 1,4 metriä. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 4,8 m. Suolla on 59 tutkimuspistettä ja 73 syvyyspistettä (kuva 23). Suon länsiosassa on pieni luonnontilainen alue, muilta osin suo ojitettu. Tutkimuspisteistä 10 % on luonnontilaisella alueella. Suotyypeistä on rämeellä 92 %, turvekankaalla 5 %, korvessa 2 %, avosuolla 1 % ja pellolla 1 %. Koko suon alueella yleinen suotyyppi on varsinainen sararämemuuttuma. Tupasvil- larämemuuttumaa on myös jonkin verran. Turpeesta on saravaltaista 71 % ja rahkavaltaista 29 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä 10 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve (SC) 42 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 4,4. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (62 %) ja moreeni (26 %). Suon länsi- ja koillisosassa on cm:n paksuisia liejukerroksia. Liejupisteitä on 10 % havaintojen lukumäärästä. Patinsuon länsiosan kahdelta tutkimuspisteeltä ja itäosan yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,4 % kuivapainosta, ph-arvo 4,2, vesipitoisuus märkäpainosta 90,1 % ja kuiva-ainemäärä 98,6 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,7 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 %. Patinsuon yli 1,5 metrin syvyisellä 46 ha:n alueella on 0,87 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 23. Tutkimuspisteiden sijainti Patinsuolla. 40

42 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Lehtolamminneva Lehtolamminneva (kl ) sijaitsee noin 12 km Karstulan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu moreenikankaisiin ja suon keskiosassa on Lehtolampi (197,2 m mpy). Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon lounaispuolella on metsäautotie ja itäpuolella maantie. Suo kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää länteen 4 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Vihurinjokeen ja Löytöpuroon. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valumaalueeseen (14.66 Karankajärven va/ Luksanjoen va). Suon pinta-ala on 61 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 36 ha, yli 1,5 metrin aluetta 30 ha ja yli kahden metrin aluetta 24 ha. Suon keskisyvyys on 1,7 m. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 4,5 m. Suolla on 32 tutkimuspistettä ja 37 syvyyspistettä (kuva 24). Lehtolamminneva on suurimmaksi osaksi ojitettu. Tutkimuspisteistä 10 % on luonnontilaisella alueella. Suotyypeistä on rämeellä 86 %, korvessa 10 % ja turvekankaalla 4 %. Yleisimmät suotyypit ovat korpirämeojikko ja varsinainen sararämemuuttuma. Turpeesta on rahkavaltaista 71 % ja saravaltaista 29 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä turpeita 15 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 19 %, puuainespitoinen sararahkaturve (LCS) 19 % ja suoleväkköpitoinen rahkasaraturve (SHSC) 16 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 5,0. Suon pohja on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (68 %) ja moreeni (20 %). Liejupisteitä on 25 % havaintojen lukumäärästä. Liejua on suon keskiosassa, Lehtolammin ympäristössä cm:n paksuisena kerroksena. Lehtolamminnevan itäosan yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,4 % kuivapainosta, ph-arvo 4,3, vesipitoisuus märkäpainosta 90,4 % ja kuiva-ainemäärä 93,9 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,4 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 %. Lehtolamminnevalla on noin 8 ha:n alueella ympäristöturpeeksi soveltuvaa heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta 0,1 milj. suo-m 3. Tämän kerroksen alla ja muualla noin 30 ha:n alueella on 0,53 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 24. Tutkimuspisteiden sijainti Lehtolamminnevalla. 41

43 Riitta-Liisa Kallinen 76. Vihurinahonsuo Vihurinahonsuo (kl ) sijaitsee noin 12 km Karstulan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu moreenikankaisiin. Suon länsipuolella on metsäautotie, joten kulkuyhteydet ovat hyvät. Suo kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Suon pinnan korkeutta ei ole vaaittu. Vedet laskevat suon etelä- ja itäpuolelta virtaavaan Vihurinjokeen, joka laskee pohjoiseen. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.66 Karankajärven va/ Luksanjoen va). Suon pinta-ala on 53 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 17 ha, yli 1,5 metrin aluetta 3 ha ja yli kahden metrin aluetta 1 ha. Suon keskisyvyys on 0,8 metriä. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 2,7 m. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 30 syvyyspistettä (kuva 25). Vihurinahonsuo on lähes kokonaan ojitettu. Suotyypeistä on rämeellä 80 %, turvekankaalla 16 % ja korvessa 4 %. Yleisimmät suotyypit ovat korpi-, pallosara- ja tupasvillarämeojikko sekä reuna-alueilla ruohoturvekangas. Turpeesta on rahkavaltaista 81 % ja saravaltaista 19 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 43 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä 25 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoinen sararahkaturve (LCS) 24 %, sararahkaturve (CS) 18 %, puuainespitoinen rahkasaraturve (LSC) 16 %, tupasvillapitoinen rahkaturve (ERS) 15 % ja tupasvillapitoinen sararahkaturve (ERCS) 11 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 5,2. Suon pohja on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (47 %) ja hiekka (39 %). Liejupisteitä on 2 % havaintojen lukumäärästä. Suolta ei ole otettu turvenäytteitä, joten turpeen fysikaalisista ominaisuuksista ei ole tietoa. Vihurinahonsuon yli 1,5 m:n syvyisellä ja 3 ha:n alueella on 0,04 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 25. Tutkimuspisteiden sijainti Vihurinahonsuolla. 42

44 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Pirttisuo Pirttisuo (kl ) sijaitsee noin 10 km Karstulan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu moreenikankaisiin. Suon pohjois- ja eteläreunalle tulee metsäautotie. Suon pohjoispuolella on Karhusaarenneva (suo nro 83). Suo kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää pääosin lounaaseen 4 8 m/km ja vedet laskevat suo-ojia pitkin länsipuolella virtaavaan Murtopuroon. Suon kaakkoisosan vedet laskevat laskuojaa pitkin etelään. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va). Suon pinta-ala on 167 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 109 ha, yli 1,5 metrin aluetta 79 ha ja yli kahden metrin aluetta 40 ha. Suon keskisyvyys on 1,4 metriä. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 4,6 m. Suolla on 76 tutkimuspistettä ja 111 syvyyspistettä (kuva 26). Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu. Tutkimuspisteistä 11 % on luonnontilaisella alueella. Suotyypeistä on rämeellä 73 %, turvekankaalla 17 %, korvessa 9 % ja avosuolla 1 %. Suon itäosassa yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararämemuuttuma ja karhunsammalmuuttuma sekä länsiosassa korpirämeojikko Turpeesta on saravaltaista 60 % ja rahkavaltaista 40 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä turpeita 14 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat suoleväkköpitoinen rahkasaraturve (SHSC) 17 %, rahkasaraturve (SC) 17 % ja kortepitoinen rahkasaraturve (EQSC) 10 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 4,6. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (54 %) ja moreeni (34 %). Suon länsiosassa on cm:n paksuisia liejukerroksia. Liejupisteitä on 6 % havaintojen määrästä. Pirttisuon keski-, kaakkois- ja luoteisosasta, yhteensä kolmelta tutkimuspisteeltä, on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,0 % kuivapainosta, ph-arvo 4,1, vesipitoisuus märkäpainosta 89,3 % ja kuivaainemäärä 100,4 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 %. Pirttisuolla on noin 20 ha:n alueella ympäristöturvetta 0,16 milj. suo-m 3. Tämän kerroksen alla on noin 1,1 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 26. Tutkimuspisteiden sijainti Pirttisuolla. 43

45 Riitta-Liisa Kallinen 78. Puroahonsuo Puroahonsuo (kl ) sijaitsee noin 13 km Karstulan keskustasta lounaaseen lähellä Saarijärven (ent. Pylkönmäki) rajaa. Suo rajoittuu moreenikankaisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon länsipuolitse kulkee maantie ja eteläpuolella on metsäautotie. Suo kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää kaakkoon 5 7 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin etelään. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.66 Karankajärven va/ Vihanninjoen va). Suon pinta-ala on 41 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 18 ha, yli 1,5 metrin aluetta 10 ha ja yli kahden metrin aluetta 5 ha. Suon keskisyvyys on 1,1 metriä. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 3,3 m. Suolla on 24 tutkimuspistettä ja 29 syvyyspistettä (kuva 27). Puroahonsuo on lähes kokonaan ojitettu. Suotyypeistä on rämeellä 91 %, turvekankaalla 7 % ja korvessa 2 %. Suon keskiosassa yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme- ja isovarpurämeojikko sekä reunaosissa korpirämeojikko. Turpeesta on rahkavaltaista 97 % ja saravaltaista 3 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpei- ta on 34 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 26 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 29 %, puuainespitoinen sararahkaturve (LCS) 22 %, tupasvillapitoinen rahkaturve (ERS) 20 % ja tupasvillapitoinen sararahkaturve (ERCS) 15 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 5,4. Suon pohja on melko vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (76 %) ja hiekka (24 %). Puroahonsuon länsiosan yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,8 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 91,3 % ja kuivaainemäärä 86,5 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 %. Puroahonsuon kahdella yli 1,5 m:n syvällä, yhteensä 10 ha:n alueella on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,13 milj. suo-m km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 27. Tutkimuspisteiden sijainti Puroahonsuolla. 44

46 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Riekinneva Riekinneva (kl ) sijaitsee noin 6 km Karstulan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu pohjoisessa moreenikankaisiin sekä etelässä ja lännessä harjujaksoon. Idässä suo rajoittuu Pöngänsuohon. Suon etelä- ja itäosat ovat turvetuotannossa. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon länsipuolella kulkee valtatie 13 Kyyjärven ja Saarijärven välillä sekä tästä lähtevät ja suon etelä- ja pohjoispuolelle haarautuvat metsäautotiet. Riekinneva kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin m (suota ei ole vaaittu) ja pinta viettää lounaaseen. Vedet laskevat suon eteläosan läpi virtaavaan Riekinpuroon. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va). Suon pinta-ala on 48 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 2 ha ja yli 1,5 metrin aluetta 1 ha. Suon keskisyvyys on 0,6 metriä. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 1,6 m. Suolla on 18 tutkimuspistettä ja 33 syvyyspistettä (kuva 28). Suo on lähes kauttaaltaan ojitettu. Suotyypeistä on rämeellä 86 %, turvekankaalla 12 % ja korvessa 2 %. Suon pohjoisosassa korpirämeojikko on yleinen suotyyppi, keski- ja eteläosassa vallitsevia suotyyppejä ovat pallosararämeojikko ja tupasvillarämemuuttuma. Turpeesta on rahkavaltaista 86 % ja saravaltaista 14 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 17 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve (S) 24 %, sararahkaturve (CS) 21 %, tupasvillapitoinen rahkaturve (ERS) 14 %, puuainespitoinen sararahkaturve (LCS) 13 % ja tupasvillapitoinen sararahkaturve (ERCS) 12 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 4,7. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (58 %) ja moreeni (42 %). Suolta ei ole otettu turvenäytteitä, joten turpeen fysikaalisista ominaisuuksista ei ole tietoa. Suon yli 1,5 m:n syvällä 1 ha:n alueella on 0,01 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 28. Tutkimuspisteiden sijainti Riekinnevalla. 45

47 Riitta-Liisa Kallinen 80. Tuohisaarenneva Tuohisaarenneva (kl ) sijaitsee noin 15 km Karstulan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu moreenikankaisiin ja keskiosan poikki kulkee metsäautotie. Suo kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää 4 7 m/km etelään. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Vihipuroon, joka laskee Vahanganjokeen. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.67 Vahankajoen va /Vahankajoen a ). Suon pinta-ala on 58 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 31 ha, yli 1,5 metrin aluetta 21 ha ja yli kahden metrin aluetta 10 ha. Suon keskisyvyys on 1,2 metriä. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 3,2 m. Suolla on 30 tutkimuspistettä ja 33 syvyyspistettä (kuva 29). Suo on lähes kokonaan ojitettu. Suotyypeistä on rämeellä 98 % ja korvessa 2 %. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme-, korpiräme- ja isovarpurämeojikko sekä tupasvillaräme- ja rahkarämemuuttuma. Turpeesta on rahkavaltaista 97 % ja saravaltaista 3 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 22 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 14 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Yleisin turvelaji on sararahkaturve (CS) 41 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 5,7. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (68 %) ja hiekka (21 %). Tuohisaarennevan itä- ja keskiosasta, yhteensä kahdelta tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,9 % kuivapainosta, ph-arvo 3,7, vesipitoisuus märkäpainosta 90,4 % ja kuiva-ainemäärä 98,3 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 %. Tuhka- ja rikkipitoisuudet ovat muutamissa turvenäytteissä kohonneita. Tuohisaarennevan yli 1,5 m syvyiset alueet ovat kahdessa altaassa. Näiden altaiden pintaosassa yhteensä 10 ha:n alueella on 0,09 milj. suo-m 3 ympäristöturpeeksi soveltuvaa heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Tämän kerroksen alla on noin 0,23 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 29. Tutkimuspisteiden sijainti Tuohisaarennevalla. 46

48 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Kortesuo Kortesuo (kl ) sijaitsee noin 21 km Karstulan keskustasta luoteeseen Karstulan ja Kyyjärven kuntien rajalla, osittain Kyyjärven puolella. Suon länsipuolella on peltoa ja maantie. Muilta osin suo rajoittuu moreenikankaisiin ja näiden välisiin soistumiin. Suon pohjois- ja koillispuolella on Saarisuon- Valleussuon-Löytösuon-Hirvilammen soidensuojelualue ja Natura-2000 kohde. Kortesuo kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 180 m (suota ei ole vaaittu). Vedet laskevat ojia pitkin länsipuolella virtaavaan Mustapuroon, joka laskee etelään Kortejärven (166,6 m mpy) kautta Vahankaan (165,3 m mpy). Suo sijaitsee Saarijärven reitin Vahankajoen valuma-alueella (Mustapuron va ). Suon pinta-ala on 99 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 14 ha ja yli 1,5 metrin aluetta 2 ha. Suon keskisyvyys on 0,6 metriä. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 1,6 m. Suolla on 55 tutkimuspistettä ja 66 syvyyspistettä (kuva 30). Suo on ojitettu lähes kokonaan. Tutkimuspisteistä 8 % on luonnontilaisella alueella. Suotyypeistä on rämeellä 96 % ja turvekankaalla 4 %. Yleisimmät suotyypit ovat pohjoisosassa varsinainen sararämemuuttuma, eteläosassa tupasvillarämemuuttuma, keski- ja pohjoisosassa pallosararämeojikko ja reuna-alueilla korpirämeojikko. Turpeesta on rahkavaltaista 86 % ja saravaltaista 14 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 20 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Yleisin turvelaji on sararahkaturve (CS) 30 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 5,1. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (80 %) ja moreeni (20 %). Suolta ei ole otettu turvenäytteitä laboratorioanalyysejä varten. Suon yli 1,5 m:n syvällä 2 ha:n alueella on 0,02 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 30. Tutkimuspisteiden sijainti Kortesuolla. 47

49 Riitta-Liisa Kallinen 82. Hepolamminneva Hepolamminneva (kl ) sijaitsee noin 7 km Karstulan keskustasta koilliseen. Itäpuolelta suo rajoittuu moreenikankaisiin ja länsipuolelta harjujaksoon. Suolla on pieniä lampia: Palmalampi (176 m mpy), Hepolampi (174,7 m mpy) ja Riekinlampi (172,4 m mpy). Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon länsipuolitse kulkee valtatie 13 Kyyjärven ja Saarijärven välillä sekä suon etelä- ja itäpuolella on metsäautoteitä. Hepolamminneva kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m mpy ja pinta viettää 2 5 m/km. Suon pohjois- ja keskiosa viettää kaakkoon ja vedet laskevat ojia pitkin Riekinlammen kautta Riekinpuroon. Suon eteläja keskiosan vedet laskevat suoraan Riekinpuroon, joka laskee suon keskiosan halki etelään. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va). Suon pinta-ala on 128 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 68 ha, yli 1,5 metrin aluetta 48 ha ja yli kahden metrin aluetta 24 ha. Suon keskisyvyys on 1,3 metriä. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 5,8 m. Suolla on 58 tutkimuspistettä ja 76 syvyyspistettä (kuva 31). Suo on lähes kokonaan ojitettu. Tutkimuspisteistä 7 % on luonnontilaisella alueella. Suotyypeistä on rämeellä 76 %, turvekankaalla 13 %, avosuolla 4 %, korvessa 4 % ja pellolla 3 %. Suotyypit ovat vaihtelevia. Yleisimpiä ovat varsinainen sararäme- ja tupasvillarämemuuttuma, joita esiintyy suon keski- ja eteläosassa. Turpeesta on rahkavaltaista 56 % ja saravaltaista 44 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 13 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 19 % ja rahkasaraturve (SC) 19 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 4,6. Suon pohja on vaihteleva. Yleisin pohjamaalaji on hiekka (92 %). Liejupisteitä on 4 % havaintojen lukumäärästä. Liejua on muutamilla havaintopisteillä Palmalammin länsipuolella ja Riekinlammen eteläpuolella. Hepolamminnevan etelä-, länsi- ja pohjoisosasta, yhteensä neljältä tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,0 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 89,5 % ja kuiva-ainemäärä 101,7 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,21 %. Hepolamminnevan yli 1,5 m syvyinen alue on useassa eri altaassa, joiden keskellä on pieniä lampia. Suon pohjoiskärjessä noin 6 ha:n alueella on heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta, josta soveltuu ympäristöturpeeksi 0,11 milj. suo-m 3. Muualla suon yli 1,5 m:n syvyisillä, yhteensä 36 ha:n alueella on 0,5 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta, kun Hepolampea, Palmalampea ja Riekinlampea reunustavat alueet (suojavyöhykkeet) vähennetään tuotantoon soveltuvasta alasta. 48

50 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 31. Tutkimuspisteiden sijainti Hepolamminnevalla. 49

51 Riitta-Liisa Kallinen 83. Karhusaarenneva 2 Karhusaarenneva 2 (kl ) sijaitsee noin 11 km Karstulan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu moreenikankaisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon ympärillä on useita metsäautoteitä. Suo kuuluu Saarijärven reitin alueeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pohjoisosa viettää loivasti pohjoisluoteeseen ja vedet laskevat viereisen suon kautta Pääpohjanjärveen (190 m mpy). Suon etelä- ja keskiosa viettää etelälounaaseen 5 8 m/km ja vedet virtaavat eteläpuolella olevan Pirttisuon (suo nro 77) kautta Murtopuroon, joka laskee etelään. Vesistöalueeltaan suo kuuluu lähes kokonaan Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va). Suon pohjoiskärki kuuluu Viitasaaren reitin valuma-alueeseen (14.44 Kivijärven - Vuosjärven a/ Viivajoen va). Suon pinta-ala on 40 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 16 ha, yli 1,5 metrin aluetta 9 ha ja yli kahden metrin aluetta 2 ha. Suon keskisyvyys on 1,0 metriä. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 2,6 m. Suolla on 17 tutkimuspistettä ja 24 syvyyspistettä (kuva 32). Suo on kokonaan ojitettu. Suotyypeistä on rämeellä 60 %, korvessa 23 % ja turvekankaalla 17 %. Suon eteläosassa yleisimmät suotyypit ovat varsinai- nen korpiojikko ja ruohoturvekangas, keskiosassa tupasvilla- ja korpirämeojikko ja pohjoisosassa rahkarämemuuttuma. Turpeesta on rahkavaltaista 73 % ja saravaltaista 27 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 59 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä turpeita 22 % kokonaisturvemäärästä. Yleisin turvelaji on puuainespitoinen sararahkaturve (LCS) 40 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 5,0. Suon pohja on melko tasainen ja pohjamaalaji on kokonaan moreenia. Suon pohjoisosan yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,9 % kuivapainosta, ph-arvo 4,5, vesipitoisuus märkäpainosta 90,0 % ja kuiva-ainemäärä 90,4 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 %. Suon yli 1,5 m:n syvyisen alueen pintaosassa on 6 ha:n alueella ympäristöturpeeksi soveltuvaa heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta 0,05 milj. suo-m 3. Tämän kerrostuman ympärillä ja syvemmällä noin 9 ha:n alueella on 0,07 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 32. Tutkimuspisteiden sijainti Karhusaarenneva 2:lla. 50

52 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Kalsonsuo Kalsonsuo (kl ) sijaitsee noin 13 km Karstulan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu moreenikankaisiin. Suon länsipuolella on maantie ja Pääpohjanjärvi (190 m mpy). Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon ympärillä on useita metsäautoteitä. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 195,5 198,5 m ja pinta viettää koilliseen 2 3 m/km. Suon etelä- ja länsiosan vedet laskevat Pääpohjanpuroa pitkin pohjoispuolella olevaan Lahnajärveen (182,1 m mpy) ja itäosan vedet laskevat suo-ojia pitkin Lahnajärveen. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Viitasaaren reitin valuma-alueeseen (14.44 Kivijärven - Vuosjärven a/ Viivajoen va). Suon pinta-ala on 86 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 27 ha, yli 1,5 metrin aluetta 12 ha ja yli kahden metrin aluetta 5 ha. Suon keskisyvyys on 0,9 metriä. Suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 2,4 m. Suolla on 37 tutkimuspistettä ja 34 syvyyspistettä (kuva 33). Suo on lähes kokonaan ojitettu. Suotyypeistä on rämeellä 63 %, turvekankaalla 24 %, korvessa 7 % ja pellolla 6 %. Suon keskiosassa tupasvillarämemuuttuma on yleinen suotyyppi, eteläosassa varsinainen sararämemuuttuma sekä itäosassa puolukkaturvekangas. Turpeesta on rahkavaltaista 78 %, saravaltaista 21 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 30 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä turpeita 16 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Yleisin turvelaji on sararahkaturve (CS) 33 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen 5,1. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (62 %) ja hiekka (24 %). Suon keskiosassa on cm:n paksuisia liejukerroksia. Liejupisteitä on 10 % havaintojen määrästä. Kalsonsuon keskiosan yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,0 % kuivapainosta, ph-arvo 3,7, vesipitoisuus märkäpainosta 87,9 % ja kuiva-ainemäärä 119,6 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,4 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 10,0 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,21 %. Kalsonsuon yli 1,5 m:n syvyiset alueet ovat kahdessa altaassa. Näissä altaissa on yhteensä 12 ha:n alueella 0,16 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Kuva 33. Tutkimuspisteiden sijainti Kalsonsuolla. 51

53 Riitta-Liisa Kallinen TULOSTEN TARKASTELU Suot ja soistuminen Karstulan kunnassa on yli 20 hehtaarin kokoisia soita ha, mikä on 17 % kunnan maapinta-alasta (Lappalainen, Häikiö & Heiskanen 1980, Virtanen & al. 2003). Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Karstulan soita vuosina 1965, 1975, , 1990 ja Tämän raportin suot sijaitsevat pääasiassa Karstulan kunnan pohjoisosassa. Tutkittujen soiden keskikoko on 89 ha. Soista suurimpia ovat Kivisuo (219 ha), Pirttisuo (171 ha), Soppisenneva (160 ha), Patinsuo (151 ha) ja Murtosuo (151 ha). Kaikki suot kuuluvat Kymijoen vesistöalueeseen joko Viitasaaren reitin tai Saarijärven reitin valuma-alueille (kuva 1, vesistöalueet Ekholmin 1993 mukaan). Suot sijoittuvat korkeustasolle, joka on m mpy. Soiden muodostuminen Karstulan alueella saattoi alkaa mannerjäätikön perääntymisen jälkeen noin vuotta sitten (kalibroitu ikä). Tuolloin alueelle ulottui Ancylusjärvi jättäen rannanmerkkejä tasolle, jotka ovat nykyisin noin 175 m mpy. Alueen maaston muodot ovat kallioperän säätelemiä. Kallioperä on monin paikoin vain ohuen pohjamoreenikerroksen peittämää ja varsinaisia kalliopaljastumia on vain Pääjärven eteläpuolella. Moreeni on yleisesti hiekkamoreenia. Kunnan itäosassa on Kokkolasta Saarijärvelle ja edelleen Laukaalle jatkuva harjujakso, jota valtatie 13 myötäilee (Maaperäkartta Karstula ja kartan selitys). Tutkituista soista Palmasuo, Hepolamminneva ja Riekinneva rajoittuvat tähän harjuun. Harjujaksoon liittyy lievehietakerrostumia ja lentohiekkamuodostumia eli dyynejä. Kunnan lounaisosassa esiintyy suuntautuneita kumpumoreenimuodostumia eli drumliineja. Alueen kallioperä kuuluu Keski-Suomen syväkivialueeseen. Vallitsevia kivilajeja ovat kvartsidioriitit, granodioriitit ja graniitit. Soiden pohjaturpeen puupitoisuudesta voidaan päätellä, että alueen yleisin soistumismuoto on metsämaan soistuminen. Noin kolmannes tutkituista soista on syntynyt vesistöjen umpeenkasvun seurauksena, mistä kertoo soiden pohjalla oleva liejukerrostuma. Eniten liejupisteitä havaintojen lukumäärästä on Untamonnevalla (61 %), Murtosuolla (34 %) ja Töyrinevalla (32 %). Tutkittujen soiden pohjamaalajihavainnoista hiekkaa on 46 %, moreenia 40 % ja hienolajitteisia maalajeja (hietaa ja hiesua) yhteensä 6 %. Suoyhdistymät ja suotyypit Suoyhdistymällä tarkoitetaan soiden kasviyhdyskuntien samankaltaisuutta, joka on syntynyt eri soiden samanlaisen hydrologian ja kasvien ravinteiden saannin seurauksena. Ruuhijärven (1983) suoyhdistymätyyppijaotuksen mukaan Karstulan alue sijoittuu viettokeitaiden ja Pohjanmaan aapasoiden väliselle vaihettumisvyöhykkeelle. Karstulan soilla määritetyistä suotyypeistä on laskettu pinta-alalla painotetut keskiarvot. Suotyypeistä on rämeitä 78 %, turvekankaita 14 %, korpia 5 %, avosoita 2 % ja peltoa 1 %. Luonnontilaisia suotyyppejä on 8 %, ojikkojen osuus on 29 % ja muuttumien 49 %. Tutkituista soista ainoastaan Renkaisensuota (nro 63) voidaan pitää lähes luonnontilaisena, sillä suon tutkimuspisteistä yli 70 % on luonnontilaisella alueella. Soista noin 80 % eli 25 kpl on kokonaan tai lähes kokonaan ojitettuja. 52

54 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Turvekerrostumat Tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,40 m, joka vastaa koko maan tutkittujen turvekerrostumien keskisyvyyttä 1,41 m (Virtanen & al. 2003). Syvin suo on Heinäsuo (suo nro 59), jonka keskisyvyys on 2,9 m. Tutkituilla soilla on yli metrin syvyistä aluetta yhteensä ha, yli 1,5 metrin aluetta ha ja yli kahden metrin aluetta 666 ha. Soiden turpeista on rahkavaltaista 51 %, saravaltaista 48 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Koko turvemäärästä tupasvillapitoisia turpeita (ErS-t) on 15 %, puuainespitoisia turpeita (L-t) 16 % ja varpuainespitoisia (N-t) 5 %. Heikosti maatuneen pintaturvekerroksen keskimääräinen paksuus on 0,1 m, väliturvekerroksen (H4 maatunut) 0,2 m ja pohjaturvekerroksen 1,1 m. Turvekerrostumien keskimaatuneisuus on 4,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,8 (liite 1). Lähes kaikilta tuotantoon soveltuvilta soilta otettiin tarkkatilavuuksisia näytteitä laboratoriomäärityksiä varten. Turvekerrostumien keskimääräinen vesipitoisuus on 90,3 % märkäpainosta ja kuiva-aineen määrä 94,1 kg/m 3. Turpeen keskimääräinen happamuus (ph) on 4,1 ja tuhkapitoisuus 3,6 %. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/ kg ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg (taulukko 1). Turvenäytteitä ei ole otettu tuotantoon soveltuvilta Vihurinahonsuolta (nro 76), Riekinnevalta (nro 79) ja Kortesuolta (nro 81), joiden laskelmissa on käytetty kaikkien turvenäytteiden keskiarvoja. Karstulan tutkittujen soiden turvemäärä on yhteensä 37,4 milj. suo-m 3 (liite 1). Tästä yli 1,5 metrin alueella on 25,4 milj. suo-m 3 ja yli kahden metrin syvyisellä alueella 19,3 milj. suo-m 3. Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Turvetuotantoon soveltuvat suot ja tuotantoalat, turvemäärät sekä energiasisällöt on esitetty taulukossa 1 ja tuotantoon soveltuvat suot kuvassa 34. Tutkituista soista energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta on 29:lla suolla, yhteensä 977 ha:n alueella. Energiaturvevarat ovat yhteensä 17,4 milj. suom 3 eli noin m 3 /ha. Energiaturvetuotantoon soveltuvien soiden kuivan turpeen energiasisältö on yhteensä 33,8 milj. GJ eli 9,4 milj. MWh. Hyödyntämiskelpoista ympäristöturvetta on 11 suolla, yhteensä 114 ha:n alueella. Ympäristöturpeen määrä on yhteensä 1,2 milj. suo-m 3. Tuotantokäytölle on monella suolla esteitä tai niiden käyttö vaatii lisäselvityksiä. Murtosuon (nro 57) ja Heinäsuon (nro 59) turvenäytteiden tuhka- ja rikkipitoisuudet ovat kohonneita. Untamonnevan (nro 67) turpeen tuhkapitoisuudet ovat niin korkeita, ettei suo sovellu turvetuotantoon, ainakaan ilman lisätutkimuksia. Tutkituista soista Riekinneva (nro 79) on nykyisin turvetuotannossa. Useilla soilla, kuten Kivisuo (nro 58), Soppisenneva (nro 64), Palmasuo (nro 66), Patinsuo (nro 74), Lehtolamminneva (nro 75) ja Hepolamminneva (nro 82), on pieniä lampia tai ne rajoittuvat lampeen. 53

55 Riitta-Liisa Kallinen Kivijärvi Kyyjärvi Karstula Kannonkoski Karstula Saarijärvi 0 10 km Geologian tutkimuskeskus 2010 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro MML/VIR/TIPA/217/10 ja Logica Suomi Oy Pylkönmäki Kuva 34. Turvetuotantoon soveltuvat suot. 54

56 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Soidensuojelu Tutkituista soista Renkaisensuon (nro 63) länsi- ja luoteisosa kuuluu Aittosuon-Leppäsuon-Uitusharjun Natura 2000-kohteeseen (Keski-Suomen ympäristökeskus 2009b) ja Eteläahonnevan (nro 65) pohjoisja länsiosat kuuluvat Kilpisuon Natura 2000-kohteeseen (Keski-Suomen ympäristökeskus 2005). Edellä mainitut suot ja lisäksi 23 muuta suota kuuluvat Saarijärven reitin valuma-alueeseen, joka on yksi Järvi-Suomen reittivesistöistä. Reitti alkaa Suomenselän vedenjakajalta ja reitin ylin järvi on Kyyjärvi (150,5 m mpy), josta vedet laskevat useiden järvien ja jokien kautta Kuhnamoon (91,8 m mpy). Saarijärven reitti on laajuudeltaan 1534 ha ja se käsittää Kyyjärven, Alajärven, Soinin, Karstulan, Uuraisen, Multian, Kannonkosken, Saarijärven ja Äänekosken kuntien ja kaupunkien alueet. Reitille tunnusomaista ovat lähellä toisiaan olevat järvet, joita yhdistävät joet ja kosket. Lähes koko vesireitti kuuluu rantoineen Natura 2000-kohteisiin ja rantojensuojeluohjelmaan. Lisäksi useimmat reitillä sijaitsevat kosket on suojeltu koskiensuojelulailla (Keski-Suomen ympäristökeskus 2009a). Turvetuotannon vaikutusta Saarijärven reitin vesistöihin on tarkasteltu Vilkkilän (2008) tutkimuksessa. Kiitokset Karstulan turvetutkimuksista on vastannut geologi Riitta-Liisa Kallinen. Tutkijana on toiminut vastaavien geologien lisäksi tutkimusassistentti Pertti Silén. Tutkimuksiin liittyvistä maastotöistä ovat vastanneet tutkimustyöntekijät Lauri Harju ja Jouko Korpi. Tutkimusaineiston on tallentanut toimistotyöntekijä Anita Hiltunen. Laborantit Anne Backman ja Arja Salpakari ovat vastanneet turvenäytteiden laboratoriomäärityksistä. Tutkimusavustaja Ritva Jokisaari on piirtänyt raportin suokartat. Raportin on tarkastanut geologi Tapio Muurinen. Tekijä kiittää kaikkia raportin eri työvaiheisiin osallistuneita. 55

57 Riitta-Liisa Kallinen KIRJALLISUUS Ekholm, M Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja sarja A, 126. Vesi- ja ympäristöhallitus. Painatuskeskus. Helsinki Energiaturpeen laatuohje Polttoaineluokitus ja laadunvarmistus, näytteenotto ja ominaisuuksien määritys. Nordic Innovation Centre, NT Envir 009:fi 2006, ISSN: ). 23 s. Hänninen, P., Toivonen, T. & Grundström, A Turvetutkimustietojen laskentamenetelmät. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti P 13,4/83/ s. Kallinen, R-L Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 382, 56 s. Keski-Suomen ympäristökeskus Karstulan Natura 2000-kohteet. < URL: asp?contentid=27174&lan=fi Keski-Suomen ympäristökeskus 2009a. Karstulan Natura 2000-kohteet.< URL: asp?contentid=15480&lan=fi Keski-Suomen ympäristökeskus 2009b. Karstulan Natura 2000-kohteet. < URL: asp?contentid=26810&lan=fi Keski-Suomen ympäristökeskus Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet > Saarijärven reitti < URL: Korpijaakko, M Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti s. Lappalainen, E., Häikiö, J. & Heiskanen, P Keski-Suomen läänin suoinventointi. Yhdistelmä pinta-alamittausten tuloksista. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti P 13,6/1980/25. Lappalainen, E., Sten, C.-G. & Häikiö, J Turvetutkimus ten maasto-opas. Geologian tutkimuskeskus. Opas n:o 12, 62 s. Maaperäkartta Karstula (1:20000) ja maaperäkartan selitys. Ruuhijärvi, R Suomen suoyhdistymätyypit. Suomen suot ja niiden käyttö. Suoseura ry. Helsinki. s Tomppo, E., Katila, M., Moilanen, J., Mäkelä, H. & Peräsaari, J Kunnittaiset metsävaratiedot Metsätieteen aikakauskirja; 4B (1998), 839 s. ISSN Vilkkilä, T Vapo Oy:n turvetuotannon vesistökuormitus Saarijärven reitillä. Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Luonnonvarainstituutti, Bioenergiakeskuksen julkaisusarja (BDC-Publicatios) Nro s. Virtanen, K., Hänninen, P., Kallinen, R-L., Vartiainen, S., Herranen, T. & Jokisaari, R Suomen turvevarat Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti s., 7 liitettä. 56

58 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 LIITTEET Taulukko 1. Turvetuotantoon soveltuva suoala, turpeen määrä ja energiasisältö. Liite 1. Tutkittujen soiden pinta-ala, turvekerrostumien keskipaksuus, keskimaatuneisuus ja turvemäärä. Liite 2. Energiaturpeen laatuohje. Liite 3. Karstulassa tutkitut suot. 57

59 taulukko 1 Taulukko 1. Karstulan soiden turvetuotantoon soveltuva suoala, turpeen määrä ja energiasisältö Suon nro ja nimi Tuotantokelpoinen Ympäristö- Energiaturve- turve- Kuiva- Kuiva- Kuiva- Tehollinen 50 %:n kost. Energiaturpeen kuiva-ainemäärä Lämpöarvo ja energiasisältö ala (ha) varat varat tilavuus- ainetta aine- lämpö- energiasisältö lämpö- energiasisältö Ympäristö- Energia- (milj. (milj. paino määrä arvo (milj (milj. arvo (milj. (milj. turve turve suo-m 3) suo-m 3) (kg/suo-m (1000 tn) (1000 tn/ha) (MJ/kg) GJ) MWh) (MJ/kg) GJ) MWh) 55. Haapisuo 87 1,57 77, ,40 20,6 2,51 0,70 9,1 2,21 0, Vihurisuo 15 0,21 108,6 23 1,52 20,9 0,48 0,13 9,2 0,42 0, Murtosuo 37 0,67 118,8 80 2,15 22,0 1,75 0,49 9,8 1,56 0, Kivisuo ,28 2,10 78, ,44 21,3 3,49 0,97 9,4 3,08 0, Heinäsuo 99 3,07 103, ,21 20,0 6,36 1,77 8,8 5,60 1, Isoneva ,30 90,3 27 1,51 20,9 0,57 0,16 9,2 0,50 0, Töyrineva 10 0,21 105,0 22 2,21 20,7 0,46 0,13 9,1 0,40 0, Pirttiperänneva ,05 0,25 83,1 21 1,15 20,6 0,43 0,12 9,1 0,38 0, Renkaisensuo ,13 0,42 90,5 38 1,73 21,7 0,82 0,23 9,6 0,73 0, Soppisenneva ,12 1,20 76,9 92 1,21 20,9 1,93 0,54 9,2 1,70 0, Eteläahonneva 9 0,17 85,1 14 1,61 22,1 0,32 0,09 9,8 0,28 0, Palmasuo ,06 0,38 101,5 39 1,48 22,1 0,85 0,24 9,8 0,76 0, Alusneva 34 0,58 103,5 60 1,77 21,4 1,28 0,36 9,5 1,14 0, Isoneva ,06 0,38 104,1 40 0,99 21,6 0,85 0,24 9,6 0,76 0, Paskosuo 23 0,32 78,9 25 1,10 21,2 0,54 0,15 9,4 0,47 0, Ukonsuo 43 0,86 84,8 73 1,70 21,6 1,58 0,44 9,6 1,40 0, Karhusaarenneva ,16 85,1 14 1,05 21,5 0,29 0,08 9,5 0,26 0, Konnonsuo 44 0,88 81,2 71 1,62 20,7 1,48 0,41 9,1 1,30 0, Patinsuo 46 0,87 98,6 86 1,86 21,7 1,86 0,52 9,7 1,66 0, Lehtolamminneva ,10 0,53 93,9 50 1,66 20,4 1,02 0,28 9,0 0,90 0, Vihurinahonsuo* 3 0,04 94,1 4 1,25 21,3 0,08 0,02 9,4 0,07 0, Pirttisuo ,16 1,10 100, ,40 21,6 2,39 0,66 9,6 2,12 0, Puroahonsuo 10 0,13 86,5 11 1,12 21,3 0,24 0,07 9,4 0,21 0, Riekinneva* 1 0,01 94,1 1 0,94 21,3 0,02 0,01 9,4 0,02 0, Tuohisaarenneva ,09 0,23 98,3 23 1,08 21,3 0,48 0,13 9,4 0,43 0, Kortesuo* 2 0,02 94,1 2 0,94 21,3 0,04 0,01 9,4 0,04 0, Hepolamminneva ,11 0,50 101,7 51 1,41 21,7 1,10 0,31 9,6 0,98 0, Karhusaarenneva ,05 0,07 90,4 6 0,70 21,0 0,13 0,04 9,3 0,12 0, Kalsonsuo 12 0,16 119,6 19 1,59 22,4 0,43 0,12 10,0 0,38 0,11 Yht./Keskiarvo ,21 17,39 94, ,48 21,3 33,77 9,39 9,4 29,87 8,30 3) * käytetty soiden nro 55 66, 68 75, 77 78, 80, turvenäytteiden laboratoriomääritysten keskiarvoja

60 liite 1 Tutkittujen soiden pinta-ala, turvekerrostumien paksuus, maatuneisuus ja turvemäärä Keskipaksuus Keskimaatuneisuus Turvemäärä Mm3 Suon Suon Kartta- Pinta- S1-3 S4 S5-10, Yht. S1-4 S5-10, Yht. S1-3 S4 S5-10, Yht. nro nimi lehti ala C1-10 C1-10 C Haapisuo ,09 0,26 1,68 2,03 3,3 4,5 4,3 0,12 0,32 2,08 2,52 56 Vihurisuo ,04 0,34 0,69 1,06 3,8 5,7 5,0 0,02 0,24 0,48 0,74 57 Murtosuo ,03 0,25 0,84 1,13 3,9 5,4 5,0 0,05 0,37 1,27 1,70 58 Kivisuo ,20 0,22 1,27 1,69 3,2 4,7 4,3 0,45 0,48 2,78 3,71 59 Heinäsuo ,04 0,13 2,77 2,94 3,4 4,3 4,3 0,05 0,18 3,66 3,89 60 Isoneva ,03 0,29 0,87 1,18 3,9 5,3 4,9 0,02 0,17 0,50 0,69 61 Töyrineva ,12 0,27 1,45 1,83 3,6 4,7 4,5 0,02 0,05 0,27 0,34 62 Pirttiperänneva ,06 0,33 0,94 1,34 3,9 5,8 5,2 0,03 0,18 0,49 0,70 63 Renkaisensuo ,22 0,36 1,26 1,83 3,6 5,6 5,0 0,12 0,19 0,68 1,00 64 Soppisenneva ,25 0,25 1,05 1,55 3,3 5,1 4,5 0,39 0,41 1,69 2,49 65 Eteläahonneva ,23 0,09 1,26 1,58 3,3 5,1 4,7 0,08 0,03 0,43 0,54 66 Palmasuo ,15 0,29 0,75 1,20 3,5 5,0 4,4 0,14 0,27 0,69 1,10 67 Untamonneva ,06 0,14 1,03 1,23 3,6 4,6 4,5 0,03 0,08 0,56 0,67 68 Alusneva ,12 0,15 1,33 1,60 3,1 4,9 4,6 0,08 0,11 0,93 1,12 69 Isoneva ,15 0,21 0,78 1,14 3,3 4,9 4,4 0,18 0,25 0,94 1,37 70 Paskosuo ,25 0,12 0,95 1,32 2,9 4,6 4,1 0,15 0,07 0,58 0,80 71 Ukonsuo ,08 0,15 1,44 1,67 3,4 4,6 4,4 0,07 0,13 1,28 1,48 72 Karhusaarenneva ,04 0,08 1,13 1,25 3,4 4,2 4,2 0,01 0,03 0,41 0,45 73 Konnonsuo ,14 0,17 1,00 1,30 3,1 4,4 4,1 0,17 0,21 1,25 1,63 74 Patinsuo ,07 0,22 1,07 1,35 3,6 4,4 4,3 0,10 0,33 1,61 2,05 75 Lehtolamminneva ,18 0,37 1,06 1,62 3,5 5,0 4,5 0,12 0,23 0,67 1,01 76 Vihurinahonsuo ,10 0,24 0,47 0,81 3,5 5,2 4,5 0,05 0,13 0,25 0,43 77 Pirttisuo ,12 0,18 1,09 1,39 3,2 4,6 4,3 0,20 0,31 1,86 2,37 78 Puroahonsuo ,22 0,12 0,67 1,01 2,9 5,4 4,6 0,09 0,05 0,27 0,41 79 Riekinneva ,16 0,15 0,15 0,45 3,1 4,7 3,7 0,11 0,10 0,11 0,31 80 Tuohisaarenneva ,20 0,34 0,60 1,14 3,5 5,7 4,6 0,11 0,19 0,34 0,65 81 Kortesuo ,13 0,17 0,27 0,56 3,1 5,1 4,1 0,13 0,17 0,27 0,56 82 Hepolamminneva ,10 0,30 0,84 1,24 3,7 4,6 4,3 0,13 0,38 1,08 1,59 83 Karhusaarenneva ,12 0,06 0,75 0,93 3,0 5,0 4,6 0,05 0,03 0,30 0,37 84 Kalsonsuo ,11 0,11 0,59 0,80 3,4 5,1 4,7 0,09 0,09 0,51 0,69 Yhteensä / keskiarvo ,13 0,22 1,05 1,40 3,4 4,8 4,4 3,37 5,78 28,22 37,37

61 LIITE 2(1) liite 2(1) Päätaulukko Alkuperä Kauppanimike Mitat (mm) a Muoto sylinteri D D Laatuluokat palaturpeelle Turve Palaturve Halkaisija (D) / pituus (L) P40 40 mm ja L 5 x halkaisija P60 60 mm ja L 5 x halkaisija P80 80 mm ja L 5 x halkaisija L L kuutio P30 L 1 30 mm, L 2 40 mm L mm L 1 L 2 L3 kaari (lainepalaturve) P70 L mm, L 2 70 mm L mm L 1 L 3 Velvoittavat Opastavat L 2 Ylisuuret kappaleet (% painosta), ylisuurien kappaleiden enimmäispaino yksittäisessä kuormassa OP0.5 0,5 % OP1.0 1,0 % Ylisuuret kappaleet, yksittäisen kappaleen suurin mitta ja ulottuvuuksien summa (mm) MD mm ja ulottuvuuksien summa 450 mm MD mm ja ulottuvuuksien summa 700 mm MD mm ja ulottuvuuksien summa 900 mm Kosteus (p-% saapumistilassa) M30 20 M 30 % M38 25 M 38 % M47 30 M 47 % M55 40 M 55 % Tuhka (p-% kuiva-aineesta) A2.0 2,0 % A4.0 4,0 % A6.0 6,0 % A8.0 8,0 % A % A10.0+ > 10,0 %, todellinen arvo ilmoitettava Tehollinen lämpöarvo saapumistilassa (MJ/kg (= MWh/t)) b, c Q14.0 Q12.0 Q10.0 Q8.0 14,0 ( 3,9 MWh/t) 12,0 ( 3,3 MWh/t) 10,0 ( 2,8 MWh/t) 8,0 ( 2,2 MWh/t) tai energiatiheys saapumistilassa (E) (MWh/irto-m 3 ) E1.30 1,30 MWh/irto-m 3 E1.15 1,15 MWh/irto-m 3 E1.00 1,00 MWh/irto-m 3 E0.80 0,80 MWh/irto-m 3 vastaa M30-kosteusarvoa vastaa M38-kosteusarvoa vastaa M47-kosteusarvoa vastaa M55-kosteusarvoa vastaa M30-kosteusarvoa vastaa M38-kosteusarvoa vastaa M47-kosteusarvoa vastaa M55-kosteusarvoa Hienoaineksen määrä (p-%, < 20 mm P40 P80-luokissa ja < 5 mm P30-luokassa) tuotannon jälkeen F5.0 5,0 % F ,0 % F ,0 % F15.0+ > 15,0 %, todellinen arvo ilmoitettava Rikki (p-% kuiva-aineesta) S0.15 S0.20 S0.25 S0.30 S0.35 S0.40 S0.45 S0.50 S ,15 % 0,20 % 0,25 % 0,30 % 0,35 % 0,40 % 0,45 % 0,50 % > 0,50 %, todellinen arvo ilmoitettava Typpi (p-% kuiva-aineesta) N1.0 N1.5 N2.0 N2.5 N3.0 N3.0+ 1,0 % 1,5 % 2,0 % 2,5 % 3,0 % > 3,0 %, todellinen arvo ilmoitettava Irtotiheys saapumistilassa (kg/irto-m 3 ) Kloori, Cl (p-% kuiva-aineesta) Tuhkan sulamiskäyttäytyminen (hapettava ilmakehä), muodonmuutoslämpötila (DT) o C a Lainepalaturpeen piirros esittää tuotantovaihetta. Toimituksessa turvepala katkeaa 2 4 osaan. Suositeltavaa ilmoittaa, jos palaturvetta myydään tilavuuden mukaan jossain seuraavista laatuluokista: (BD280, BD300), enintään BD550. Klooripitoisuus on suositeltavaa ilmoittaa jonain seuraavista laatuluokista: Cl 0.03, Cl 0.05 tai Cl 0.07, Cl 0.10 tai Cl (jos Cl > 0,10 %, todellinen arvo ilmoitettava). DT on suositeltavaa ilmoittaa, mikäli lämpötila on <1100 o C. HUOM: Kaikki mitatut lämpötilat ja käytetyt testausmenetelmät (ISO tai CEN) on suositeltavaa ilmoittaa. b Valitaan joko tehollinen lämpöarvo saapumistilassa tai energiatiheys. c Tehollisen lämpöarvon (kuiva-aineesta) vähimmäisvaatimus 18 MJ/kg.

62 LIITE 2(2) Laatuluokat jyrsinturpeelle liite 2(2) Velvoittavat Opastavat Päätaulukko Alkuperä Kauppanimike Ylisuuret kappaleet a Turve Jyrsinturve Ylisuuret kappaleet (OP), paino (p-%), ylisuurien kappaleiden enimmäispaino yksittäisessä kuormassa OP0.5 0,5 % OP1.0 1,0 % Ylisuuret kappaleet, yksittäisen kappaleen suurin mitta ja ulottuvuuksien summa (mm) MD mm ja ulottuvuuksien summa 600 mm MD mm ja ulottuvuuksien summa 1000 mm MD mm ja ulottuvuuksien summa 1500 mm Kosteus (p-% saapumistilassa) (liite E) M45 40 M 45 % yksittäisessä kuormassa enintään 50 %, vähintään 38 % M50 40 M 50 % yksittäisessä kuormassa enintään 55 %, vähintään 38 % M55 45 M 55 % yksittäisessä kuormassa enintään 60 %, vähintään 38 % M60 50 M 60 % yksittäisessä kuormassa enintään 65 %, vähintään 38 % Tuhka (p-% kuiva-aineesta) A2.0 2,0 % A4.0 4,0 % A6.0 6,0 % A8.0 8,0 % A ,0% A10.0+ > 10,0 %, todellinen arvo ilmoitettava Tehollinen lämpöarvo saapumistilassa (MJ/kg b = MWh/t) Q MJ/kg ( 2,8 MWh/t) vastaa M45-kosteusarvoa Q8.0 8 MJ/kg ( 2,2 MWh/t) vastaa M50-kosteusarvoa Q6.0 6 MJ/kg ( 1,7 MWh/t) vastaa M55-kosteusarvoa Q5.0 5 MJ/kg ( 1,4 MWh/t) vastaa M60-kosteusarvoa Q5.0- < 5,0 MJ/kg (< 1,4 MWh/t) kosteuspitoisuus 60 p-% tai energiatiheys (E) (MWh/irto-m 3 ) c E0.8 0,8 MWh/irto-m 3 vastaa M45-kosteusarvoa E0.7 0,7 MWh/irto-m 3 vastaa M50-kosteusarvoa E0.5 0,5 MWh/irto-m 3 vastaa M55-kosteusarvoa E0.4 0,4 MWh/irto-m 3 vastaa M60-kosteusarvoa Rikki (p-% kuiva-aineesta) S0.15 0,15 % S0.20 0,20 % S0.25 0,25 % S0.30 0,30 % S0.35 0,35 % S0.40 0,40 % S0.45 0,45 % S0.50 0,50 % S0.50+ > 0,50 %, todellinen arvo ilmoitettava Tuhkan sulamiskäyttäytyminen (hapettava ilmakehä), muodonmuutoslämpötila (DT) o C DT on suositeltavaa ilmoittaa, jos lämpötila on <1100 o C. HUOM: Kaikki mitatut lämpötilat ja käytetyt testausmenetelmät (ISO tai CEN) on suositeltavaa ilmoittaa. Typpi (p-% kuiva-aineesta) N1.0 N1.5 N2.0 N2.5 N3.0 N3.0+ 1,0 % 1,5 % 2,0 % 2,5 % 3,0 % > 3,0 %, todellinen arvo ilmoitettava Kloori, Cl (p-% kuiva-aineesta) Irtotiheys saapumistilassa (kg/irto-m 3 ) a Mittojen numeeriset arvot viittaavat kappaleisiin, jotka läpäisevät mainitun kokoisen pyöreäreikäisen seulan (ISO-mitat). Todellisten kappaleiden mitat voivat poiketa näistä arvoista, erityisesti pituuden osalta. Klooripitoisuus on suositeltavaa ilmoittaa jonain seuraavista laatuluokista: Cl 0.03, Cl 0.05 tai Cl 0.07, Cl 0.10 tai Cl (jos Cl > 0,10 %, todellinen arvo ilmoitettava). Suositeltavaa ilmoittaa, mikäli jyrsinturvetta myydään tilavuuden mukaan seuraavissa laatuluokissa: vähintään BD200, BD220, BD240, BD 350, enintään BD470. b Katso myös liite D, jyrsinturpeen laadunvalintakaavio. c Tehollista lämpöarvoa suositellaan käytettäväksi mieluummin kuin energiatiheyttä. d Tehollisen lämpöarvon (kuiva-aineesta) vähimmäisvaatimus 18 MJ/kg.

63 KARSTULASSA TUTKITUT SUOT liite 3(1) nro Suon nimi KL Tutk.vuosi Raportti 1 KESÄPOLU ja ISOSUO ,08, osa 1 2 KAIJANSUO-HÄRKÄNEVA osa 1 3 LAIHISTENNEVA osa 1 4 RISTISUO osa 1 5 ISOSUO osa 1 6 MESIÄISNEVA osa 1 7 SUONIEMENSUO osa 1 8 LEHTOSUO , osa 1 9 UMPILAMMINNEVA osa 1 10 MARTINSUO osa 1 11 TEERENSUO osa 1 12 ALUSNEVA osa 1 13 AUTIONEVA osa 1 14 LUKSANSUO osa 1 15 MUTLAMMINNEVA osa 1 16 HETTOPURONNEVA osa 1 17 HAAPAPUUKONSUOT osa 1 18 PERHONSUO osa 1 19 KANSANSUO osa 1 20 JÄNISSUO osa 1 21 TÖYRISUO osa 1 22 SARVISUO osa 1 23 RAHKA-VEHKASUOT osa 1 24 PENIKKANEVA osa 1 25 RÖTKÖNPERÄNSUO osa 1 26 SAARENNEVA osa 1 27 LAMPISUO osa 1 28 SUKKULASUO osa 1 29 MURTOLAMMINNEVA osa 1 30 PIRTTISUO osa 1 31 MYLLYKANKAANNEVA osa 2 32 LAPINSUO osa 2 33 VIHISUO osa 2 34 KORKEAKANKAANNEVA osa 2 35 ALUSNEVA osa 2 36 ISONEVA osa 2 37 LEPPÄSUO osa 2 38 LÖYTÖSUO osa 2 39 ISOSUO osa 2 40 HAUKISUO osa 2 41 HÄRKÄSUO osa 2 42 LOUKKUKANKAANNEVA osa 2 43 PITKÄSUO osa 2 44 HIRVINEVA osa 2 45 PIILOLANNEVA osa 2 46 RONTINNEVA osa 2 47 KITINSUO osa 2 48 KANTAINSUO osa 2 49 SARA-AHONNEVA osa 2 50 HALLANEVA osa 2 51 PITKÄAHONNEVA osa 2 52 HAAPASUO osa 2

64 liite 3(2) nro Suon nimi KL Tutk.vuosi Raportti 53 HAAPAMÄENSUO osa 2 54 KYNTÖLÄISNEVA osa 2 55 HAAPISUO osa 3 56 VIHURISUO osa 3 57 MURTOSUO osa 3 58 KIVISUO osa 3 59 HEINÄSUO osa 3 60 ISONEVA osa 3 61 TÖYRINEVA osa 3 62 PIRTTIPERÄNNEVA osa 3 63 RENKAISENSUO osa 3 64 SOPPISENNEVA osa 3 65 ETELÄAHONNEVA osa 3 66 PALMASUO osa 3 67 UNTAMONNEVA osa 3 68 ALUSNEVA osa 3 69 ISONEVA osa 3 70 PASKOSUO osa 3 71 UKONSUO osa 3 72 KARHUSAARENNEVA osa 3 73 KONNONSUO osa 3 74 PATINSUO osa 3 75 LEHTOLAMMINNEVA osa 3 76 VIHURINAHONSUO osa 3 77 PIRTTISUO osa 3 78 PUROAHONSUO osa 3 79 RIEKINNEVA osa 3 80 TUOHISAARENNEVA osa 3 81 KORTESUO osa 3 82 HEPOLAMMINNEVA osa 3 83 KARHUSAARENNEVA osa 3 84 KALSONSUO osa 3

65 VUOSIEN AIKANA ILMESTYNEET TURVETUTKIMUSRAPORTIT 1. Erkki Raikamo (1980). Sysmän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 55 s. 3. Erkki Raikamo (1980). Hollolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 71 s. 5. Markku Mäkilä (1980). Tutkimus Toholammin soiden käyttökelpoisuudesta ja turpeen eri ominaisuuksien riippuvuuksis ta. 149 s. 6. Erkki Raikamo (1980). Kärkölän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 65 s. 7. Erkki Raikamo (1980). Koski HL:n turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 40 s. 8. Erkki Raikamo (1980). Hartolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 128 s. 10. Jukka Leino (1980). Rantasalmen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 81 s. 13. Erkki Raikamo (1980). Asikkalan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 63 s. 14. Erkki Raikamo (1980). Orimattilan ja Artjärven turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 70 s. 15. Erkki Raikamo (1980). Nastolan ja Lahden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 57 s. 16. Erkki Raikamo (1980). Heinolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 64 s. 17. Erkki Raikamo (1980). Padasjoen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 76 s. 20. Eino Lappalainen ja Hannu Pajunen (1980). Lapin turvevarat, yhteenveto vuosina Lapissa tehdyistä turvetutki muksista. 229 s. 23. Erkki Raikamo (1980). Päijät-Hämeen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 110 s. 55. Carl-Göran Stén ja Timo Varila (1981). Raportti Punkalaitumen turvevaroista ja niiden käyttömahdollisuuksista. 67 s. 60. Helmer Tuittila (1981). Laitilan turvevarat. 150 s. 61. Jukka Leino (1981). Karttulassa tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 59 s. 62. Jukka Leino (1981). Pielavedellä tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 61 s. 63. Markku Mäkilä ja Tapio Toivonen (1981). Pyhäjärven (01.) turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 215 s. 64. Jukka Häikiö ja Hannu Pajunen (1981). Ylikiimingin inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. 58 s. 91. Helmer Tuittila (1982). Mynämäen turvevarat. Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. 175 s. 98. Tapio Toivonen (1982). Pihtiputaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osaraportti Pihtiputaan soiden turvevarojen koko naisinventoinnista. 73 s. 99. Jukka Häikiö, Jouko Saarelainen ja Pirjo Löytynoja (1982). Sotkamon kunnassa inventoidut turvevarat ja niiden soveltu vuuspolttoturvetuotantoon. 84 s Ari Luukkanen (1982). Väliraportti Pielavedellä 1981 tutkittujen soiden turvevaroista ja niiden käyttökelpoisuudesta. 137 s Jukka Häikiö (1982). Tutkimus Kiimingin soista ja turvevaroista. 73 s Jukka Leino (1982). Joroisten turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 145 s Jukka Leino ja Juha Saarinen (1982). Tuupovaaran turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 283 s Carl-Göran Stén, Riitta Korhonen ja Lasse Svahnbäck. Petäjäveden karttalehden (2234) itäosan suot. Väliraportti Petäjävedellä, Korpilahdella, Jyväskylän mlk:ssa ja Jämsänkoskella tehdyistä turvetutkimuksista. 119 s Jukka Häikiö, Jouko Saarelainen ja Pirjo Löytynoja (1982). Kuhmon kunnassa tutkitut turvevarat ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. 141 s Erkki Raikamo ja Jouko Kokko (1982). Isojoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 287 s Erkki Raikamo ja Pertti Silén (1982). Kauhajoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. Loppuraportti Kauhajoen turvevarojen kokonaisinventoinnista. 311 s Timo Varila (1982). Ylikiimingin inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa ll. 116 s Pauli Hänninen (1983). Pudasjärven inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 229 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1983). Luumäen ja lähikuntien eräiden soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 83 s Helmer Tuittila (1983). Pöytyän turvevarat. Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. 97 s Tapio Toivonen (1983). Jaalan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 88 s Kimmo Virtanen (1983). Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 45 s Kimmo Virtanen ja Olli Ristaniemi (1983). Kuivaniemellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 169 s Jukka Leino (1983). Virtasalmen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 119 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1990). Miehikkälän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Uusittu ja täydennetty painos. 109 s Juha Saarinen (1983). Jäppilän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 65 s Ari Luukkanen (1983). Pielavedellä 1981 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 196 s Erkki Raikamo ja Pertti Silén (1983). Karijoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 84 s Erkki Raikamo, Jouko Kokko ja Riitta Lappalainen (1983). Teuvan suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 179 s Jukka Leino (1983). Kerimäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 85 s Kimmo Virtanen (1983). Pihtiputaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa II. Osaraportti Pihtiputaan soiden turvevarojen kokonaisselvityksestä. 94 s.

66 134. Jouko Kokko (1983). Karttalehdillä 2222 (Seinäjoki) ja 2311 (Lapua) v tutkitut suot ja niiden turvevarat. 111 s Jouko Kokko (1983). Ylihärmän suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 35 s Pauli Hänninen (1983). Pudasjärven inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa II. 138 s Jukka Häikiö, Hannu Pajunen ja Kimmo Virtanen (1983). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 100 s Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1983). Jämijärven suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. 68 s Helmer Tuittila (1983). Yläneen turvevarat. Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. 144 s Ari Luukkanen (1983). Juankosken turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. 114 s Eino Lappalainen ja Tapio Toivonen (1984). Laskelmat Suomen turvevaroista. 104 s Matti Maunu (1983). Tervolassa vuonna 1982 tutkitut suot ja niiden turvevarat. 26 s Jouko Saarelainen (1984). Sonkajärven suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 254 s Matti Maunu (1984). Simossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 34 s Jukka Leino (1984). Pieksämäen mlk:ssa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Olli Ristaniemi (1984). Petäjäveden kunnan länsiosan turvevarat. 108 s Olli Ristaniemi ja Carl-Göran Sten (1984). Petäjäveden kunnassa suoritetut turvetutkimukset. 12 s Jukka Häikiö ja Heimo Porkka (1984). Ristijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s Hannu Pajunen (1984). Yli-Iissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 100 s Jukka Leino ja Juha Saarinen (1984). Haukivuorella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Anne Nokela (1984). Kittilässä vuosina tutkittujen soiden turvevarat ja niiden tuotantokel poisuus. 441 s Pauli Hänninen (1984). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa III. 95 s Eino Lappalainen, Pauli Hänninen, Pekka Hänninen, Leevi Koponen, Jukka Leino, Heikki Rainio ja Raimo Sutinen (1984). Geofysikaalisten mittausmenetelmien soveltuvuus maaperätutkimuksiin. 36 s Tapio Toivonen (1984). Valkealan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 331 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1984). Anjalankosken turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 280 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1984). Elimäen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 53 s Markku Mäkilä, Kari Lehmuskoski ja Ale Grundström (1984). Savitaipaleen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 114 s Ari Luukkanen (1984). Pielavedellä 1982 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 85 s Juha Saarinen ja Riitta Lappalainen (1984). Jurvan suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 171 s Hannu Pajunen ja Timo Varila (1984). Ylikiimingin inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa III. 167 s Jukka Häikiö ja Heimo Porkka (1984). Kajaanissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 110 s Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1984). Sievissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 288 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1984). Vihannissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 169 s Ari Luukkanen (1985). Kaavilla 1982 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 66 s Jukka Leino (1985). Kuopiossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 95 s Eino Lappalainen ja Pauli Hänninen (1985). Maatutkaluotaimen ja suosondin soveltuvuus turvetutkimuksiin. 24 s Jouko Saarelainen (1985). Sonkajärven suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa s Jukka Häikiö, Pirjo Löytynoja ja Heimo Porkka (1985). Kajaanissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 178 s Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1985). Kankaanpään itäosan suot ja niiden turvevarojen käyttökelpoisuus. 115s Pauli Hänninen (1985). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IV. 113 s Jukka Häikiö, Pirjo Löytynoja ja Heimo Porkka (1985). Kajaanissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa III. 142 s Kimmo Virtanen (1985). Pattijoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 163 s Matti Maunu (1985). Ranualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 234 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1985). Virolahden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 90 s Erkki Raikamo ja Pertti Silén (1985). Kristiinan kaupungin suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 203 s Ari Luukkanen (1986). Pielavedellä 1983 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 174 s Riitta Korhonen (1986). Jämsässä ja Jämsänkoskella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 160 s Hannu Pajunen (1986). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 135 s Jouko Saarelainen (1986). Vieremän suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 208 s Jukka Leino ja Jouko Kokko (1986). Lieksan suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa I. 212 s Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1986). Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 179 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1986). Vehkalahden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 195 s Tapio Muurinen (1986). Rovaniemen alueen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa I. 185 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1986). Vihannissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 207 s Hannu Pajunen (1986). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 98 s.

67 190. Jukka Häikiö (1986). Pulkkilassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 98 s Tapio Toivonen (1986). Virtain turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 225 s Pauli Hänninen (1986). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa V. 121 s Jukka Leino (1987). Kerimäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 191 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1987). Haapavedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 131 s Jouko Saarelainen (1987). Vieremän suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa II. 221 s Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1987). Ylivieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 77 s Ari Luukkanen (1987). Siilinjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat sekä turpeiden soveltuvuus jätevesilietteen käsittelyyn ja polttoturvetuotantoon. 57 s Tapio Muurinen (1987). Turvevarojen inventointi Kittilässä vuonna s Tapio Toivonen (1987). Mäntyharjun turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 217 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1987). Kotkan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 99 s Tapio Muurinen (1987). Rovaniemen alueen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa II. 73 s Pauli Hänninen ja Eino Lappalainen (1987). Maatutkan ja suosondin soveltuvuus turvevarojen määrän ja laadun selvittämi seen. 31 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1987). Ruukissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 163 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1987). Pyhtään turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 88 s Sirkka Lojander (1987). SPSSX-tilasto-ohjelmiston käyttö turvetutkimuksissa. 51 s Hannu Pajunen (1987). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa III. 83 s Jukka Häikiö ja Heimo Porkka (1987). Vuolijoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 192 s Tapio Toivonen (1988). Närpiön turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 275 s Jukka Leino (1988). Pieksämäen mlk:ssa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1988). Ruukissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 158 s Tapio Muurinen (1988). Turvetutkimukset Tervolassa vuonna s Pauli Hänninen (1988). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VI. 136 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1988). Kuusankoskella ja Kouvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 56 s Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1988). Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1988). Kankaanpään länsiosan suot ja niiden turvevarojen käyttökelpoisuus. 93 s Jouko Saarelainen (1988). Juuan kunnassa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 242 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1988). Iitin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 102 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1988). Oulaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 239 s Jukka Leino ja Pertti Silén (1988). Suonenjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 270 s Pekka Hänninen (1988). Atk:n hyväksikäyttö turveinventoinnin ja tutkimuksen apuna. 37 s Riitta Korhonen (1988). Keuruulla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1988). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 168 s Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1989). Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s Jukka Leino (1989). Jäppilässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 ja yhteenveto. 116 s Tapio Toivonen (1989). Ähtärin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa s Jouko Saarelainen (1989). Ilomantsin kunnassa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa s Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen (1989). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VII. 324 s Timo Suomi (1989). Isokyrössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 69 s Hannu Pajunen (1989). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IV. 137 s Tapio Muurinen (1989). Simossa vuosina tutkitut suot ja niiden turvevarat. 213 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1989). Ylämaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 142 s Jukka Leino (1989). Hankasalmella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1989). Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 96 s Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1989). Parkanon suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa s Ari Luukkanen (1989). Nilsiässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 109 s Carl-Göran Stén ja Tapio Toivonen (1990). Kihniössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 151 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1990). Limingassa, Lumijoella ja Temmeksellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 148 s Jukka Leino ja Jouko Saarelainen (1990). Outokummussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen (1990). Simon suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa II. 238 s Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen (1990). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VIII. 403 s Hannu Pajunen (1990). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa V. 141 s Tapio Toivonen (1990). Kuortaneen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 212 s.

68 243. Timo Suomi (1991). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa II. 150 s Martti Korpijaakko (1991). Kannonkoskella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 58 s Tapio Toivonen (1991). Töysässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 107 s Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen (1991). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IX. 129 s Tapio Toivonen (1991). Ähtärin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa s Jukka Leino (1992). Pieksämäen mlk:ssa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1992). Mäntsälän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 50 s Hannu Pajunen (1992). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IV. 22 s Jukka Leino (1992). Pieksämäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 19 s Pauli Hänninen ja Satu Jokinen (1992). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa X. 20 s Tapio Toivonen (1992). Alavudella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 48 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1992). Tuuloksen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 36 s Carl-Göran Stén (1992). Valkeakosken suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 38 s Riitta Korhonen (1992). Leivonmäellä tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. 34 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1992). Haapavedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (1993). Nurmossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 50 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1993). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1993). Lammin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 58 s Timo Suomi (1993). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa III. 24 s Jukka Häikiö, Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1993). Paltamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoi suus. 39 s Timo Suomi (1993). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa IV. 25 s Tapio Muurinen (1993). Kuivaniemen soiden ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa II. 95 s Riitta Korhonen (1993). Peräseinäjoella tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. 40 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1993). Ristijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa s Tapio Toivonen ja Pertti Silén (1993). Kurikassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s Tapio Toivonen (1993). Seinäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 26 s 269. Hannu Pajunen (1993). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VI. 27 s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1993). Karkkilan suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 44 s Jukka Häikiö (1993). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XI. 27 s Riitta Korhonen (1993). Multialla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1994). Hyrynsalmella tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeen käyttökelpoisuus. 55 s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1994). Humppilan ja Jokioisten suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 41 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1994). Pyhäsalmella tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa II.18 s Jukka Häikiö ja Heikki Sutinen (1994). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XII. 37 s Jukka Leino ja Heimo Porkka (1994). Uuraisten kunnassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (1994). Lapualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 49 s Pauli Hänninen ja Heikki Sutinen (1994). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XIII, 43 s Hannu Pajunen (1994). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Timo Suomi (1994). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa V. 41 s Hannu Pajunen ja Heikki Sutinen (1994). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VII. 30 s Tapio Toivonen (1994). Eurassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 33 s Carl-Göran Stén & Markku Moisanen (1994). Tammisaaren suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa s Hannu Pajunen ja Heikki Sutinen (1995). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VIII. 44 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1995). Kärsämäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 88 s Carl-Göran Stén & Markku Moisanen (1995). Karvian suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa s Riitta Korhonen (1995). Lehtimäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 34 s Tapio Toivonen (1995). Ilmajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 41 s Hannu Pajunen (1995). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IX. 28 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1995). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 83 s Pauli Hänninen ja Heikki Sutinen (1995). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XIV. 33 s Tapio Toivonen (1995). Ylistarossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 36 s Martti Korpijaakko (1995). Perhossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 32 s Hannu Pajunen (1996). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1996). Kurussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 23 s.

69 297. Tapio Toivonen (1996). Isossakyrössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1996). Lappi Tl:n suot ja niiden turvevarat. 26 s Timo Suomi (1996). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa VI. 40 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1996). Nurmeksessa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa s Pauli Hänninen ja Heikki Sutinen (1996). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XV. 29 s Riitta Korhonen (1996). Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (1997). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa V. 33 s Tapio Toivonen (1997). Laihialla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 37 s Tapio Muurinen (1997). Yli-Iin soiden ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1997). Inkoon, Siuntion ja Kirkkonummen tutkitut suot sekä turpeen käyttökelpoisuus. 61 s Martti Korpijaakko (1997). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 19 s Tapio Toivonen (1997). Heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitus. 38 s Carl-Göran Stén (1997). Huittisten tutkitut suot ja turpeen käyttökelpoisuus. 41 s Jukka Häikiö, Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1997). Sotkamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa II. 48 s Hannu Pajunen (1998). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VI. 43 s Martti Korpijaakko (1998). Kyyjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 23 s Markku Mäkilä ja Tapio Toivonen (1998). Turvetutkimusten ja johtavuusluotausten käyttömahdollisuudet suoalueen ympäristötutkimuksissa: esimerkkinä Lapuan Löyhinkinevan jätevesialue. 25 s Carl-Göran Stén (1998). Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa s Jukka Leino ja Heimo Porkka (1998). Kangasniemellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 62 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1998). Sonkajärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa s Heikki Sutinen (1999). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XVI. 30 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1999). Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s 319. Tapio Toivonen (1999). Maalahdessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 42 s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1999). Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus. 40 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1999). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa s Martti Korpijaakko (2000). Vetelissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 57 s Tapio Muurinen (2000). Iin soiden ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 44 s Martti Korpijaakko (2000). Evijärven kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Martti Korpijaakko (2000). Kaustisen kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 34 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (2000). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa s 327. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2000). Espoon ja Kauniaisten suot. 59 s Hannu Pajunen (2001). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Martti Korpijaakko (2001). Evijärven kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Martti Korpijaakko (2001). Kortesjärven kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 49 s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2001). Sallassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Heikki Sutinen (2001). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XVII. 31 s 333. Ari Luukkanen (2001). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (2001). Porvoossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 29 s Martti Korpijaakko ja Pertti Silén (2002). Halsualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s Jukka Leino (2002). Mikkelin kunnassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 106 s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2002). Hämeenlinnan suot. 34 s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2002). Rengon suot ja niiden turvevarat. 53 s Tapio Toivonen (2002). Alajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2002). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Ari Luukkanen (2002). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2002). Tutkimus Haukiputaan soista ja turvevarojen käyttökelpoisuudesta. 58 s Riitta Korhonen ja Timo Suomi (2003). Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (2003). Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s.

70 345. Kimmo Virtanen, Riitta-Liisa Kallinen ja Teuvo Herranen (2003). Alavieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 47 s Ari Luukkanen (2003). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (2003). Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 40 s Ari Luukkanen (2003). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen (2004). Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Riitta-Liisa Kallinen (2004). Kaavilla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2004). Kiimingin suot, turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa s Tapio Toivonen (2004). Multialla tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. Osa s Tapio Toivonen (2004). Pernajassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 26 s Ari Luukkanen (2004). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s 355. Jukka Leino (2004). Tohmajärven kunnassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2004). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Timo Suomi ja Riitta Korhonen (2004). Karviassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2004). Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa s Carl-Göran Stén ja Tapio Toivonen (2005). Kokemäen suot ja niiden turvevarat. 44 s Jukka Turunen ja Teuvo Herranen (2005). Ylivieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen (2005). Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Ari Luukkanen (2005). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (2005). Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 64 s Tapio Toivonen ja Timo Suomi (2006). Merikarvialla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 48 s Riitta Liisa Kallinen (2006). Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2006). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niden turvevarat. Osa s Jukka Turunen (2006). Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Ari Luukkanen (2006). Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (2006). Noormarkussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 50 s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2006). Hämeenkyrössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 52 s Carl-Göran Stén (2006). Ahvenanmaan tutkitut suot. 65 s Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski (2006). Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 59 s Hannu Pajunen (2007). Oulun turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2007). Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2007). Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 98 s Ari Luukkanen (2007). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Turunen ja Matti Laatikainen (2007). Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2007). Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 80 s Kimmo Virtanen ja Timo Hirvasniemi (2007). Turvetuotantoalueiden hankintaopas PK-turvetuottajille. 44 s Tapio Toivonen ja Samu Valpola (2007). Pomarkussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 82 s Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen (2008). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Riitta-Liisa Kallinen (2008). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Häikiö (2008). Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Ari Luukkanen (2008). Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2008). Ikaalisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 106 s Matti Maunu, Jukka Räisänen ja Timo Hirvasniemi (2008). Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. 47 s Jukka Turunen (2008). Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2008). Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Timo Suomi, Kari Lehmuskoski, Markku Moisanen ja Riitta Korhonen (2008). Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2008). Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s.

71 Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2009). Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen ja Heikki Meriluoto (2009). Siikalatvan turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2009). Oravaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 60 s Ari Luukkanen (2009). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2009). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Teuvo Herranen (2009). Turpeen rikkipitoisuus Suomessa. 61 s Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen (2009). Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2009). Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Jukka Turunen ja Matti Laatikainen (2009). Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Räisänen (2009). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Hannu Pajunen (2010). Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Heikki Meriluoto ja Ilkka Aro (2010). Kuusamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. 79 s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2010). Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa s Ari Luukkanen (2010). Maaningalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 56 s Teuvo Herranen (2010). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto (2010). Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Asta Harju (2010). Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2010). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Jukka Leino (2010). Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen (2010). Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat. 124 s Jukka Räisänen (2010). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Matti Laatikainen, Jukka Leino, Jouni Lerssi, Johanna Torppa ja Jukka Turunen (2011). Turvetutkimusten menetelmäkehitystarkastelu. 198 s Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tutustu turvepaikkaan: Julkaisun myynti: Geologian tutkimuskeskus / Kirjasto PL 1237, Kuopio Puh tai Fax s-posti: [email protected] KOPIJYVÄ OY Kuopio 2011 ISBN ISSN