SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT"

Transkriptio

1 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 363 Tapio Toivonen SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat reserves of Siikainen, western Finland Geologian tutkimuskeskus Espoo 2005

2

3 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 363 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 363 Tapio Toivonen SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat reserves of Siikainen, western Finland Espoo

4 Tapio Toivonen Toivonen, Tapio 2005 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 363, 64 sivua, 4 kuvaa, 3 taulukkoa ja 5 liitettä Siikaisten kunnan alueella tutkittiin Geologian tutkimuskeskuksen toimesta vuosina 1974, 1984, 1985 ja valtakunnan turvevarojen kartoitukseen liittyen 78 suoaluetta yhteispinta-alaltaan ha Tämä on noin 78 % alueen geologisesta yli 20 ha:n suuruisten soiden suoalasta Valtaosa jäljelle jäävästä suoalasta on joko suojelun piirissä tai turvetuotannossa Siikaisissa tutkituissa soissa on turvetta yhteensä 87,7 milj suo-m 3 Soiden keskisyvyys on 1,7 m, josta heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen osuus on 0,7 m Turpeen keskimaatuneisuus on 4,9 Yli 2 m syvän alueen pinta-ala on ha ja turvemäärä 57,2 milj suo-m 3 Turpeista on rahkavaltaisia 71 %, ja loput 29 % ovat saravaltaisia Siikaisten soille on tyypillistä vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on maatuneempaa sara-rahkaturvetta, joka pohjaa kohti muuttuu saravaltaiseksi Suoalasta on ojitettu 59 % Yleisimmät suotyypit ovat rahkaräme, keidasräme ja tupasvillaräme Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,0 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta on 92,8 %, kuiva-aineen määrä eli tiheys 70 kg/ suo-m 3 ja rikkipitoisuus 0,14 % kuivapainosta Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg Tutkituista soista soveltuu 50 turvetuotantoon Näistä 27 suota soveltuu aluksi kasvu- tai ympäristöturvetuotantoon ja lopuksi energiaturvetuotantoon, seitsemän vain kasvuturvetuotantoon ja loput 16 energiaturvetuotantoon Turvetuotantoon soveltuvien alueiden kokonaispinta-ala on ha Käyttökelpoiset energiaturvevarat ovat 15,3 milj suo-m 3 ja energiasisältö 50 %:n kosteudessa 6 2 milj MWh Kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvien alueiden pinta-ala on ha ja käyttökelpoinen turvemäärä 16,6 milj suo-m 3 Avainsanat: suo, turve, inventointi, energiaturve, kasvuturve, Siikainen Tapio Toivonen Geologian tutkimuskeskus PL ESPOO Sähköposti: tapio toivonen@gtk fi ISBN ISSN

5 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Toivonen, Tapio 2005 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat The peatlands and peat reserves of Siikainen, western Finland Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti - Geological Survey of Finland, Peat Researches, Report of Peat Investigation 363, 64 pages, 4 figures, 3 tables and 5 appendices The Geological Survey of Finland studied peat reserves in the municipality of Siikainen in 1974, 1984, 1985, Seventy eight peatlands covering a total of hectares were studied The peatlands studied contain a total of 87 7 million m 3 of peat in situ The mean depth of the peatlands is 1 7 m, including the poorly humified Sphagnum predominant surface layer, which averages 0 7 m in thickness The mean humification degree (H) of the peat is 4 9 The area deeper than 2 m covers ha and contains 65 % of the total peat quantity (57 2 million m 3 ) Seventy one per cent of the peat is Sphagnum predominant, and the remaining 29 % Carex predominant The majority of the peatlands is drained The most common site types are Sphagnum fuscum pine bog, ridge-hollow pine bog and cottongrass pine bog The average ash content of peat is 2 0 % of dry weight, the water content 92 8 % of wet weight, the dry bulk density 70 kg per m 3 in situ and the sulphur content 0 14 % of dry weight The average effective calorific value of the dry peat is 20 1 MJ/kg Fifty of the investigated peatlands are suitable for peat production; 27 of them are suitable for horticultural peat production before fuel peat production and seven only for horticultural and environmental peat production and 16 only for fuel peat production The total area suitable for peat production is ha The available amount of fuel peat is 15 3 million m 3 in situ and the energy content at 50 % moisture content 6 2 million MWh The area suitable for horticultural and environmental peat is ha and the available amount of the peat is 16,6 million m 3 in situ Key words: peatlands, peat, inventory, energy peat, horticultural peat, Siikainen Tapio Toivonen Geological Survey of Finland P O Box 96 FIN ESPOO FINLAND tapio toivonen@gtk fi 3

6 Tapio Toivonen 4

7 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 7 TUTKIMUSMENETELMÄT 7 Kenttätutkimukset 7 Laboratoriotutkimukset 7 AINEISTON KÄSITTELY 9 ARVIOINTIPERUSTEET 11 Energiaturve 11 Kasvu- ja ympäristöturve 11 TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET 12 TUTKITUT SUOT 13 1 Pohjaskeidas 13 2 Torvikeidas 13 3 Kiimakeidas 14 4 Kirkkokeidas 15 5 Haukijärvenkeidas 15 6 Porrasneva 16 7 Annankeidas 17 8 Ristikeidas 18 9 Siikaisneva Leppineva Paulaluodonkeidas Kotokeidas Silmuskeidas Ylisenneva Isokeidas Kirkkokeidas Peräneva Tarkinkeitaat Papinkeidas Kakkurikeidas Härkäjärvenkeidas Korppijärvenkeidas Lehtisenkeidas Mastolankeidas Vänninkeidas Kloppikeidas-Pölkkyneva Viinaluoto Meralahdenkeidas Salmenneva Loukasneva Metsoluodonsuo Karaneva Mansikkarannankeidas Luodeslahti Majanselkä Leppijärvenkeidas Järvensivunkeidas Veteläneva Pohjaslahti Mustasaarenkeidas 35 5

8 Tapio Toivonen 41 Kirkkokallionneva Ämmänkaula Makkarakeidas Kiiltoneva Metsämaanneva Lupponeva Rastaskeidas Lehmikeidas Mustasaarenkytö Kivineva Haukilammensuo Tunturilammi Ritalahti Välisalonneva Isolammi Pajukannanneva Iivarinkeidas S Kolmihaaranneva Talvitienkeidas Eteläjärvenkeidas Pitkäjärvenneva Lähdetala Silmusneva Ylinenkeidas Jäneskeidas Iso Kiimaneva Turkinneva Paljasneva Kahrinneva Kristallikeidas Kivisahinkeidas Iso Pahkaneva Pikku Pahkaneva Kotasalonkeidas Kruununojansuo Rapaneva Kurkikeidas Isoneva N 55 TULOSTEN TARKASTELU 57 Suot ja turvekerrostumat 57 Laboratoriomääritysten tulokset 58 Soiden soveltuvuus turvetuotantoon 59 Soidensuojelu 59 KIRJALLISUUTTA 64 KIITOKSET 64 LIITTEET 6

9 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tehnyt maaperäkartoitukseen ja valtakunnan turvevarojen kartoitukseen liittyviä turvetutkimuksia Siikaisten kunnan alueella vuosina 1974, 1984, 1985 ja Pääosa tutkimuksista on tehty vuosina 1999 ja 2001 Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon ja energiaturvetuotantoon soveltuvat suoalueet huomioimalla myös soiden mahdolliset luontoarvot Tähän raporttiin on koottu alueella eri aikoina tutkittujen soiden perustiedot Siikaisissa on tutkittu kaikkiaan 78 suota tai suon osaa yhteispinta-alaltaan ha (kuva 1) Tutkimukset ovat kohdistuneet lähinnä yli 20 ha suuruisiin soihin, jotka eivät ole turvetuotannossa tai suojelussa Suot, jotka eivät ole vielä suojelussa, mutta ovat Natura ohjelmassa, on myös tutkittu Kaikki kokonsa puolesta teolliseen turvetuotantoon mahdollisesti soveltuvat suot on tutkittu Siikaisten alueella on tällä hetkellä soidensuojelun piirissä neljä suurehkoa suota tai suon osaa Turvetuotantoa on ainakin kahdella erillisellä alueella Tässä tutkimustuloksia esittelevässä raportissa on lyhyet suoselostukset kaikista Siikaisissa tutkituista soista sekä kuntakohtainen tulosten tarkasteluosa Raportissa esitettyjen soiden yksityiskohtaisemmat suoselostukset, jotka sisältävät suokartan, suurimmista soista poikkileikkauskuvat ja laboratorioanalyysien tulokset, ovat tilattavissa GTK:n Etelä-Suomen yksiköstä Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja suon poikkileikkauskuvasta kuvassa 3 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että suurimmille tutkittaville soille laadittiin linjaverkosto, joka koostuu suon hallitsevan osan poikki vedetystä selkälinjasta ja sitä vastaan kohtisuoraan sijoittuvista poikkilinjoista (Lappalainen, Stén ja Häikiö 1984) Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 m:n välein Useimmat tutkimuslinjat vaaittiin suon pinnan kaltevuussuhteiden selvittämiseksi Pienialaiset ja rikkonaiset suoalueet tutkittiin hajapistein Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi, mättäisyys peittävyysprosentteina tasopinnasta ja mättäiden keskimääräinen korkeus Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet, tiheysluokka ja kehitysluokka Kairauksin tutkittiin turvekerrostuman rakenne 10 cm:n tarkkuudella Pääturvelajien ja mahdollisten lisätekijöiden suhteelliset osuudet määritettiin 6-asteikolla, turpeen maatuneisuus von Postin 10- asteikolla, kosteus 5-asteikolla sekä kuituisuus asteikolla 0-6 Lisäksi erotettiin mahdolliset liejukerrostumat ja määritettiin pohjamaalaji Kaikkien vuonna 1992 tai sen jälkeen tutkittujen soiden (suot 1 62) heikosti maatunut (H1-4) rahkaturve on kenttätutkimuksen yhteydessä jaoteltu kasvijäännekoostumuksen mukaan kolmeen ryhmään (Acutifolia-, Cuspidata- ja Palustria-ryhmät) Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrän arvioimiseksi kunkin yli metrin syvyisen tutkimuspisteen ympäristö pliktattiin 2 m:n syvyyteen asti kymmenessä eri kohdassa Laboratoriotutkimukset Useimmista soista, jotka soveltuvat kenttätutkimusten perusteella turvetuotantoon, otettiin suon koosta riippuen 1 3 näytesarjaa laboratoriotutkimuksia varten Näytteistä määritettiin laboratoriossa ph-arvo, vesipitoisuus painoprosentteina (105 C:ssa kuivaamalla), tuhkapitoisuus prosentteina (815 ± 25 C:ssa hehkutettuna) kuivapainosta sekä yleensä joka toisesta näytteestä lämpöarvo Leco AC-300 -kalorimetrillä (ASTM D 3286) Samoista näytteistä analysoitiin rikkipitoisuus prosenttei-na kuivapainosta Leco SC-132 -rikkianalysaattorilla Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin lisäksi kuiva-aineen määrä eli tiheys (kg/suo-m 3 ) 7

10 Tapio Toivonen Kuva 1 Siikaisissa tutkitut suot 8

11 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat 1. POHJASKEIDAS 27. VIINALUOTO 53. RITALAHTI 2. TORVIKEIDAS 28. MERALAHDENKEIDAS 54. VÄLISALONNEVA 3. KIIMAKEIDAS 29. SALMENNEVA 55. ISOLAMMI 4. KIRKKOKEIDAS 30. LOUKASNEVA 56. PAJUKANNANNEVA 5. HAUKIJÄRVENKEIDAS 31. METSOLUODONSUO 57. IIVARINKEIDAS S 6. PORRASNEVA 32. KARANEVA 58. KOLMIHAARANNEVA 7. ANNANKEIDAS 33. MANSIKKARANNANKEIDAS 59. TALVITIENKEIDAS 8. RISTIKEIDAS 34. LUODESLAHTI 60. ETELÄJÄRVENKEIDAS 9. SIIKAISNEVA 35. MAJANSELKÄ 61. PITKÄJÄRVENNEVA 10. LEPPINEVA 36. LEPPIJÄRVENKEIDAS 62. LÄHDETALA 11. PAULALUODONKEIDAS 37. JÄRVENSIVUNKEIDAS 63. SILMUSNEVA 12. KOTOKEIDAS 38. VETELÄNEVA 64. YLINENKEIDAS 13. SILMUSKEIDAS 39. POHJASLAHTI 65. JÄNESKEIDAS 14. YLISENNEVA 40. MUSTASAARENKEIDAS 66. ISO KIIMANEVA 15. ISOKEIDAS 41. KIRKKOKALLIONNEVA 67. TURKINNEVA 16. KIRKKOKEIDAS 42. ÄMMÄNKAULA 68. PALJASNEVA 17. PERÄNEVA 43. MAKKARAKEIDAS 69. KAHRINNEVA 18. TARKINKEITAAT 44. KIILTONEVA 70. KRISTALLIKEIDAS 19. PAPINKEIDAS 45. METSÄMAANNEVA 71. KIVISAHINKEIDAS 20. KAKKURIKEIDAS 46. LUPPONEVA 72. ISO PAHKANEVA 21. HÄRKÄJÄRVENKEIDAS 47. RASTASKEIDAS 73. PIKKU PAHKANEVA 22. KORPPIJÄRVENKEIDAS 48. LEHMIKEIDAS 74. KOTASALONKEIDAS 23. LEHTISENKEIDAS 49. MUSTANSAARENKYTÖ 75. KRUUNUNOJANSUO 24. MASTOLANKEIDAS 50. KIVINEVA S 76. RAPANEVA 25. VÄNNINKEIDAS 51. HAUKILAMMENSUO 77. KURKIKEIDAS 26. KLOPPIKEIDAS-PÖLKKYNEVA 52. TUNTURILAMMI 78. ISONEVA N AINEISTON KÄSITTELY Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen, Toivonen ja Grundström 1983) Siinä jokainen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä (0,3 0,9 m, 1,0 1,9 m jne ) Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turve-määrä, jotka yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä selville Heikosti maatuneen pintarah-katurpeen (H1 3) ja H4 maatuneen rahkavaltaisen väliturpeen määrät ja turvetekijöiden osuudet on laskettu erillisellä kasvuturveohjelmalla Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät ja suhteet on laskettu turvemäärillä painottaen Pliktauksien lieko-osumat on laskettu erikseen 0 1 ja 1 2 m:n välisissä syvyyskerroksissa kantopitoisuusprosentteina turvemäärästä Käyttökelpoisen turpeen energiasisältö on laskettu sekä täysin kuivalle turpeelle että jyrsinturpeen käyttökosteudessa (50 %) olevalle turpeelle Jos suolta ei ole otettu laboratorionäytteitä, on energiasisällön arvioimisessa käytetty Mäkilän (1994) esittämää menetelmää 9

12 Tapio Toivonen Kuva 2 Esimerkki suokartasta Tutkimuspisteen yläpuolella oleva luku ilmoittaa keskimaatuneisuuden ja alapuolella olevat heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuuden ja koko turvekerroksen paksuuden desimetreinä Kuva 3 Esimerkki turvelaji- ja maatumisasteprofiilista Merkkien selitykset ovat liitteissä 1 ja 2 10

13 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat ARVIOINTIPERUSTEET Energiaturve Soiden soveltuvuus energiaturvetuotantoon riippuu mm turvelajikoostumuksesta, maatumisasteesta ja tuhkapitoisuudesta Rahkaturpeen (S) katsotaan soveltuvan energiaturpeeksi, jos sen maatumisaste on korkeampi kuin H4, kun taas saravaltainen (C) turve sopii energiaturpeeksi heikomminkin maatuneena Toisinaan käytetään myös H4-maatunutta rahkavaltaista turvetta heikkolaatuisena energiaturpeena jyrsinmenetelmällä tuotettuna Suota on suositeltu tässä raportissa energiaturvetuotantoon, mikäli siltä löytyy vähintään 5 ha yhtenäistä turvelajin ja maatumisasteen puolesta tuotantoon soveltuvaa yli 1 ½ m syvää aluetta Paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros eli ns pintarahka on usein este palaturvetuotannon aloittamiselle Ohutta pintarahkakerrosta ei kuitenkaan ole vähennetty käyttökelpoista turvemäärää laskettaessa, koska se voidaan sekoittaa alla olevaan turpeeseen ja tuottaa heikkolaatuisena energiaturpeena Tuotantoalueen tulee olla lisäksi ilman suuria pumppaustoimenpiteitä kuivattavissa Käyttökelpoisen turpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty tilanteesta riippuen noin 0,5 m, joka vastaa suon pohjalle jäävää, yleensä vaikeasti hyödynnettävää, usein runsastuhkaista kerrosta Suokohtaisissa selostuksissa on ilmoitettu turvetuotantoon käyttökelpoinen pinta-ala Nämä suot ovat mukana turvetuotantoon soveltuvien alueiden kokonaismäärässä Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta polttoaineeksi on huomioitu myös polttoturpeen laatuohje (liite 4) Kasvu- ja ympäristöturve Hyvälaatuisen kasvuturpeen eli viljelyturpeen laatuvaatimukset ovat tiukat Siihen soveltuu vain H1 3 -maatunut rahkaturve, josta valtaosa kuuluu Acutifolia-ryhmään Arvioitaessa suon soveltuvuutta kasvuturvetuotantoon on arviointiperusteena pidetty Turveteollisuusliiton kasvuturpeen laadunmääritysohjetta (liite 5) sekä maa- ja metsätalousministeriön päätöstä eräistä lannoitevalmisteista (Suomen säädöskokoelma N:o ) Laissa viljelyturpeella tarkoitetaan H1 3 -maatunutta vaaleaa rahkaturvetta, joka sisältää vähintään 90 % rahkasammaljäännöksiä, joista yli 80 % tulee olla Acutifolia-ryhmän jäännöksiä Se vastaa kasvuturpeen laadunmääritysohjeessa viljelyturvetta Kasvu- ja maanparannusturpeen määritelmä on laissa melko väljä Turpeen on oltava koostumukseltaan vain pääosin suokasvien jäännöksiä ja maatumisasteen H1 6 Kasvu-, kuivike- tai imeytysturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on ilmoitettu vain sellaisten soiden kohdalla, missä on vähintään 5 ha:n alueella yli 0,6 m paksu H1 3 -maatunut rahkavaltainen pintakerros, josta huomattava osa koostuu Acutifolia- tai Palustria-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä Mikäli suota on suositeltu ensisijaisesti viljelyturvetuotantoon, on Acutifolia-turvetekijän osuus pintarahkasta vähintään 72 % Pelkästään tai valtaosin Cuspidata-ryhmän sammalista koostuvaa pintarahkakerrosta on mahdollista käyttää kasvuturpeena, maanparannusturpeena tai välttävästi kuiviketurpeena Tällaista turvetta on kuitenkin pyritty heikon laadun takia välttä-mään käyttämästä näihin tarkoituksiin Ympäristöturpeella tarkoitetaan lähinnä karjanlannan ja jätevesien imeyttämiseen ja sitomiseen käytettävää turvetta, mutta termi sisältää myös muihin ympäristösuojelutarkoituksiin käytettävän turpeen Käytettävällä turpeella ei ole tarkkoja laatukriteereitä, mutta valtaosa käytetystä turpeesta on H1 4 -maatunutta rahkaturvetta, jossa tulisi olla mahdollisimman runsaasti Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksiä Soiden 1 62 kohdalla heikosti (H1 3) maatunut rahkavaltainen pintakerros on voitu jakaa kolmeen päälaatuluokkaan liitteen 3 mukaisesti (Toivonen 1997), koska näiden soiden rahkasammalkoostumus on tutkittu H4-maatunut rahkavaltainen väliturve on jaettu kahteen laatuluokkaan, mikäli kerros on yhtenäinen Usein tämä kerros on kuitenkin hyvin epäyhtenäinen 11

14 Tapio Toivonen TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET Jokaisesta tutkitusta suosta on tässä raportissa olevan suppean selostuksen lisäksi laadittu yksityiskohtainen tutkimusselostus, jossa on tiedot suon sijainnista, ympäristöstä, suotyypeistä, ojitustilanteesta, laskusuhteista, turvemääristä, turvelajeista, maatumisasteesta, liekoisuudesta, laboratoriotuloksista sekä soveltuvuudesta turvetuotantoon Yksityiskohtaiseen tutkimusselostukseen liittyy suokartta, johon on merkitty tutkimuslinjat ja tutkimuspisteet, pisteiden turvepaksuudet sekä turpeen keskimääräinen maatumisaste Suokartassa on erotettu turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyysvyöhykkeet eri väreillä (kuva 2) Turvekerrostuman rakenteen selventämiseksi on vaaituista linjoista laadittu poikkileikkausprofiileita, joihin maatuneisuudet, turvelajit ja pohjamaalajit on merkitty symbolein Niihin on lisäksi merkitty lyhentein suotyypit sekä lieko-osumien määrät (kuva 3) Edellä mainittujen perustulostusten lisäksi GTK:n turvetutkimuksista on laadittu atk-ohjelmia, joilla saadaan monipuolinen kuva suosta tai halutusta tutkimusalueesta Tulosteet ovat tasokarttoja ja listauksia tai näiden yhdistelmiä Tällaisia ovat esimerkiksi kartat, joilla tutkimuspisteittäin voidaan esittää mm suotyyppi, liekoisuus, suon pinnan korkeus, pohjamaalaji, liejukerroksen paksuus, tieto-ja puustosta, suon pinnan mättäisyys ja vetisyys Samaan karttaan yhdelle tutkimuspisteelle voidaan merkitä kerralla kaksi edellä mainittua tietoa 12

15 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat TUTKITUT SUOT 1 Pohjaskeidas Pohjaskeidas (kl , x = 6873,2, y = 1545,3) sijaitsee noin 14 km Siikaisten keskustasta pohjoiseen Suo rajoittuu idässä ja koillisessa Marjamäenkankaaseen, joka on pääasiassa moreenia, kaakossa peltoon ja muualla rikkonaiseen moreenimaastoon Kaakkoisreunaa sivuaa paikallistie ja muualle suon reunaosiin johtaa useita metsäautoteitä Suolla on 137 tutkimuspistettä ja 124 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 3,6/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 385 ha, yli 1 m syvän alueen 310 ha, yli 1,5 m syvän 268 ha ja yli 2 m syvän 235 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itäosassa loivasti kaakkoon ja länsiosassa etelään noin 2 m/km Pohjaskeidas on suurimmaksi osaksi luonnontilainen Etelä- ja luoteisosassa on ojitusta Suon keskellä on Pohjasjärvi (67,2 m mpy) ja sen länsipuolella on allikkoalue Vedet laskevat useita laskuojia myöten joko suon eteläpuolella virtaavaan Herrametsänojaan ja siitä edelleen Isoon Leppijärveen tai suoraan laskuojia myöten Isoon Leppijärveen, josta on yhteys (Leppijoki) Siikaisjärveen Siikaisjärvestä on yhteys etelään Isojärveen, josta lähtee Merikarvianjoki Pohjanlahteen Suon länsiosasta on myös ojayhteys Leppijokeen Suo kuuluu vesistöalueeseen numero , Leppijoen valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,3 m Suon pohja on paikoin epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (91 %) ja hiekka (5 %) Liejua on suon pohjalla paikoin keskimäärin alle puolen metrin paksuinen kerros Pohjaskeitaan suotyypeistä on rämeellä 74 %, avosuolla 19 %, korvessa 2 % turvekankaalla 5 % Luonnontilaisia suotyyppejä on 73 % havainnoista Pohjasjärven kaakkoispuolen luonnontilaisella alueella on pääasiassa keidasrämettä ja paikoin silmäkenevaa Järven luoteispuolella esiintyy mm keidasrämettä, silmäkenevaa ja rahkarämettä Länsiosassa on lyhytkorsinevaa ja lyhytkorsinevarämettä Suon eteläosan lähes erillisillä alueilla on rahkaräme tyypillinen Ojitusalueilla tupasvillaräme- ja rahkarämemuuttuma ovat tyypillisiä Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 28 % ja mättäiden korkeus 3,0 dm Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä Reunoilla on paikoin kookkaampaa riuku- tai pinotavara-asteen männikköä Pohjaskeitaan turpeista on rahkavaltaisia 87 % ja saravaltaisia 13 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 72 %, sararahkaturve (CS) 15 % ja rahkasaraturve (SC) 13 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 9 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä Suolle on tyypillistä noin 1,5 m paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu vaihtelevasti Acutifolia- ja Cuspidata-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä edellisten ollessa enemmistönä Paikoin heikosti maatunut rahkakerros ulottuu usean metrin syvyyteen asti Kerroksessa on kuitenkin välissä maatuneempia rahkalinssejä ja -kerroksia 4,7 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja maatuneemman pohjaosan 6,0 Liekoja on erittäin vähän Pohjaskeitaalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten kahdelta pisteeltä Suurin osa Pohjaskeitaasta kuuluu nykyisin Natura-varauksen piiriin, joten suota ei suositella turve-tuotantoon 2 Torvikeidas Torvikeidas (kl , x = 6870,8 y = 1547,7) sijaitsee noin 9 km Siikaisten keskustasta koilliseen Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon Suon länsipuolitse kulkee metsäautotie Suolla on 45 tutkimuspistettä ja 40 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 5,4/10 Suon kokonaispinta-ala on 83 ha, yli 1 m syvän alueen 56 ha, yli 1,5 m syvän 46 ha ja yli 2 m syvän 34 ha Torvikeitaan pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 2 m/km Suon keskiosa on luonnontilainen Reunaosat ja kaakkoislahdeke on ojitettu Suon etelä- ja kaakkoislahdekkeesta on ojayhteys etelään Samminjokeen, joka johtaa Hirvijärveen Hirvijärvestä on yhteys Isojärveen ja siitä edelleen Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen numero , Samminjoen alaosan alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,6 m Suon pohja on tasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (58 %), hiekka (35 %) ja hieta (7 %) Liejua on suon pohjalla syvimmällä alueella ohuehko kerros Torvikeitaan suotyypeistä on rämeellä 68 %, avosuolla 13 %, turvekankaalla 18 % ja pellolla 1 % Suon keskiosa on pääasiassa keidasrämettä Paikoin on silmäkenevaa ruoppakuljuineen ja rahkarämettä Etelä- ja kaakkoislahdekkeissa on voimakkaasti muuttuneita ja usein reheviä suotyyppejä Ruoho-, mustikka- ja puolukkaturvekangas ovat tyypillisiä Lisäksi alueella on korpiräme- ja sara- 13

16 Tapio Toivonen rämemuuttumaa Pohjoisempana suon reunat ovat karumpia Kangasräme- ja isovarpurämemuuttuma ovat yleisiä Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 29 % ja mättäiden korkeus 3,3 dm Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä Reunoilla ja varsinkin kaakkoisosassa on kookasta sekapuustoa Torvikeitaan turpeista on rahkavaltaisia 68 % ja saravaltaisia 32 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 54 %, sararahkaturve (CS) 13 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 1 % ja rahkasara-turve (SC) 32 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 55 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 25 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 15 % kokonaisturvemäärästä Suon keskiosassa on paikoin yli 2 m paksu heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu vaihtelevasti Acutifolia- ja Cuspidata-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä edellisten ollessa yleensä enemmistönä Tupasvilla on yleinen lisätekijä Kerroksessa on paikoin maatuneempia rahkalinssejä Pohjalla on maatuneempaa sararahka- ja rahkasaraturvetta Puun jäännökset ovat yleinen lisätekijä Kaakkoislahdekkeessa turve on pinnasta asti melko hyvin maatunutta ja usein saravaltaista 5,1 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja maatuneemman pohjaosan 6,7 Liekoja on erittäin vähän Torvikeitaalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä Torvikeitaan pintaosa soveltuu kasvuturvetuotantoon ja pohjaosa energiaturvetuotantoon Kaakkoislahdeke (n 4 ha) soveltuu pelkästään energiaturvetuotantoon Suon yli 1,5 m syvällä 46 ha:n alueella on 0,49 milj suo-m 3 lähinnä vaalean kasvuturpeen tai ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvaa H1 3 maatunutta turvetta Turve kuuluu laatuluokkaan 2a H4-maatunutta, ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa laatuluokkaan 3b sijoittuvaa turvetta on 0,19 milj suo-m 3 Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja kaakkoislahdekkeessa on noin 0,37 milj suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 3 Kiimakeidas Kiimakeidas (kl , x = 6868,7, y = 1544,3) sijaitsee noin 6 km Siikaisten keskustasta pohjoiseen Suo rajoittuu mäkiseen ja kallioiseen moreenimaastoon Suon eteläpuolelle ulottuu metsäautotien pää Suolla on 41 tutkimuspistettä ja 34 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 6,0/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 66 ha, yli 1 m syvän alueen 43 ha, yli 1,5 m syvän 33 ha ja yli 2 m syvän 28 ha Kiimanevan pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti länteen ja etelälahdekkeessa etelään noin 1 m/km Suon länsiosa on ojitettu Itäosa on suurimmaksi osaksi luonnontilainen Suon keskellä on vetinen neva-alue Länsiosasta on laskuojia Siikaisjärveen, josta on yhteys Isojärveen Isojärvestä lähtee Merikarvianjoki Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Koirajoen alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,8 m Suon pohja on epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (45 %), moreeni (35 %) ja kallio (14 %) Liejua on suon pohjalla laajalla alueella vaihtelevan paksuinen kerros Kiimakeitaan suotyypeistä on rämeellä 33 %, avosuolla 55 % ja turvekankaalla 12 % Suon länsiosassa on vetinen kalvakkaneva- ja lyhytkorsinevaalue Itäosassa on niin ikään pääasiassa lyhytkorsinevaa ja kalvakkanevaa Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 14 % ja mättäiden korkeus 3,2 dm Puusto on länsiosan ojitusalueella usein keskitiheää riuku- tai pinotavara-asteen mäntyä Kiimakeitaan turpeista on rahkavaltaisia 70 % ja saravaltaisia 30 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 45 %, sararahkaturve (CS) 25 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 27 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 32 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 8 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä Kiimakeitaan keski- ja itäosassa on paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu pääasiassa Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Myös Palustria-ryhmän jäännökset ovat yleisiä Paikoin turve voi olla myös sarapitoista Länsiosan ojitusalueella pinnassa on usein ohut melko hyvin maatunut rahkavaltainen kerros, jonka alla on heikommin maatunutta rahkavaltaista turvetta, jossa on lisätekijänä usein suoleväkön jäännöksiä Tämän kerroksen alla on paksuhko kerros kohtalaisesti maatunutta rahkasaraturvetta 4,7 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja maatuneemman pohjaosan 5,4 Liekoja on erittäin vähän Kiimakeitaan luonnontilaisella alueella suon keski- ja itäosassa turvetuotannon esteenä on paksu heikkolaatuinen rahkavaltainen pintakerros Länsiosan ojitusalueella on energiaturvetuotanto jyrsinmenetelmällä mahdollista Tuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on noin 13 ha ja käyttökelpoi-set turvevarat 0,36 milj suo-m 3 14

17 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat 4 Kirkkokeidas Kirkkokeidas (kl , x = 6861,8, y = 1546,1) sijaitsee noin 3 km Siikaisten keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu idässä ja etelässä lyhyellä matkalla peltoon ja muualla mäkiseen moreenimaastoon Suon pohjoispuolella kulkee paikallistie Suolla on 41 tutkimuspistettä ja 31 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 7,0/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 58 ha, yli 1 m syvän alueen 48 ha, yli 1,5 m syvän 44 ha ja yli 2 m syvän 39 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon keskeltä loivasti itään ja etelään noin 1 m/km Kirkkokeitaan keskiosa on luonnontilainen, mutta reunoilla ja etelälahdekkeessa on ojitusta Suon reunoilta lähtee laskuojia useaan suuntaan Itäreunasta on yhteys Hirvijärveen, eteläreunasta Itäjärveen ja luoteisreunasta Ritalahden kautta Itäjärveen Kaikki vedet päätyvät lopulta Isojärveen ja siitä Merikarvianjokea myöten Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Hirvijärven alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,8 m Suon pohja on melko tasainen, joskin suolla on muutama moreenisaareke Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (65 %), hieta (13 %), hiekka (10 %) ja savi (8 %) Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin alle puolen metrin paksuinen kerros Kirkkokeitaan suotyypeistä on rämeellä 63 %, avosuolla 33 % ja turvekankaalla 4 % Suon luonnontilainen keskiosa on pääasiassa keidasrämettä ja silmäkenevaa Reunemmalla on rahkaräme- ja isovarpurämeojikkoa ja muuttumaa Reunaosissa kangasrämemuuttuma on tyypillinen Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 35 % ja mättäiden korkeus 3,1 dm Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä Reunoilla on paikoin pinotavara-asteen männikköä Kirkkokeitaan turpeista on rahkavaltaisia 67 % ja saravaltaisia 33 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 56 %, sararahkaturve (CS) 10 %, ruskosammalrahkaturve (B) 1 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 32 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 49 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 16 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 18 % kokonaisturvemäärästä Suolla on paksu yhtenäinen heikosti (H1 3) maatunut rahkavaltainen pintakerros, josta yli puolet koostuu Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Monin paikoin on kuitenkin myös Cuspidata-valtaisia kuljukohtia Tupasvilla on yleinen lisätekijä Paikoin on maatuneempia rahkalinssejä Pohjalla on runsaan metrin paksuinen kohtalaisesti maatunut saravaltainen kerros, jossa on lisätekijänä puun, kortteen, järviruo on ja varpujen jäännöksiä 4,3 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja maatuneemman pohjaosan 6,1 Liekoja on erittäin vähän Kirkkokeitaalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä Kirkkokeitaan paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon Viljelyturpeen raaka-aineeksi turvetta ei suositella Yli 1,5 m syvällä 44 ha:n alueella on noin 0,70 milj suo-m 3 laatuluokkaan 2a kuuluvaa rahkaturvetta ja 0,17 milj suo-m 3 heikkolaatuisempaa (3b) lähinnä H4-maatunutta ympäristöturvetta Rahkanevan pintaosa soveltuu kasvuturvetuotantoon ja pohjaosa energiaturvetuotantoon Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,35 milj suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta Turpeen laatua heikentäviä tekijöitä ovat pintakerroksen Cuspidata-valtaiset kuljukohdat ja pohjan korkeahko rikkipitoisuus (järviruokopitoinen turve) 5 Haukijärvenkeidas Haukijärvenkeidas (kl , x = 6862,3, y = 1536,9) sijaitsee noin 6 km Siikaisten keskustasta länteen Suo rajoittuu koillisessa umpeen kasvavaan Haukijärveen ja muualla lähinnä moreenimaastoon Länsireunassa on paikoin hiekkaa Suon halki kulkee maantie, ja eteläosan reunoja sivuavat metsäautotiet Suolla on 56 tutkimuspistettä ja 42 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 4,4/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 126 ha, yli 1 m syvän alueen 91 ha, yli 1,5 m syvän 68 ha ja yli 2 m syvän 59 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää eteläosassa lounaaseen noin 1 m/ km Suon keskiosat ovat luonnontilassa Reunoilla ja eteläosassa on ojitusta Pohjoisosan vedet kulkeutuvat Haukijärven (41,5 m mpy) kautta Taipaleenjokeen ja siitä edelleen Merikarvianjokeen Eteläosasta on laskuojia Merikarvianjokeen Suo kuuluu vesistöalueisiin ja , Tuorijoen alaosan alue ja Taipaleenjoen alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,2 m Suon pohja on melko tasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (56 %), hiekka (30 %) ja hieta (12 %) Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin alle metrin paksuinen kerros Haukijärvenkeitaan suotyypeistä on rämeellä 77 %, avosuolla 7 %, korvessa 2 % ja turvekankaalla 14 % Eteläosan laajalla luonnontilaisella alueella on pääasiassa keidasrämettä Lähempänä reunoja 15

18 Tapio Toivonen suotyyppi muuttuu rahkarämeeksi Eteläosan ojitusalueella on puolukkaturvekangasta, tupasvillarämemuuttumaa ja varsinaista sararämemuuttumaa Haukijärven rannoilla on luhtanevaa, ja melko jyrkän reunaluisun alueella ja päällä on isovarpurämettä Suon pohjoisosassa on toinen keidasrämealue Suon eteläosassa on tutkimushetkellä vuonna 2000 ollut kalasääsken pesä Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 28 % ja mättäiden korkeus 2,8 dm Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä Ojitusalueilla on kookkaampaa pinotavara-asteen tai paikoin tukkipuuasteen mäntyvaltaista puustoa Haukijärvenkeitaan turpeista on rahkavaltaisia 74 %, ruskosammalvaltaisia 1 % ja saravaltaisia 25 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 59 %, sararahkaturve (CS) 15 %, saraturve (C) 1 %, rahkasaraturve (SC) 24 % ja ruskosammalturve (B) 0,5 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 0,5 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 15 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä Suurimmassa osassa suota on noin 2 m paksu, heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros, joka koostuu suureksi osaksi Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Paikoin on kuitenkin Cuspidata-valtaisia kuljukohtia Kerroksessa on jonkin verran maatuneempia rahkalinssejä Tupasvilla on melko yleinen lisätekijä Pohjalla on noin metri kohtalaisen hyvin maatunutta sarapitoista tai -valtaista turvetta Suon eteläosassa tämä kerros ulottuu lähelle pintaa 4,6 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja maatuneemman pohjaosan 6,2 Liekoja on erittäin vähän Haukijärvenkeitaalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä Haukijärvenkeitaan heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu kasvu- tai ympäristöturvetuotantoon ja pohjaosa energiaturvetuotantoon Suon pohjaosien kuivattaminen voi olla hankalaa Haukijärven lähiympäristössä Suolla on lähinnä yli 2 m syvällä 60 ha:n alueella 0,93 milj suo-m 3 vaalean kasvuturpeen tuotantoon soveltuvaa H1 3 maatunutta turvetta Turve kuuluu laatuluokkaan 2a Lähinnä H4-maatunutta ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa laatuluokkaan 3b sijoittuvaa turvetta on 0,21 milj suo-m 3 Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,36 milj suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 6 Porrasneva Porrasneva (kl , x = 6867,7, y = 1538,8) sijaitsee puoliksi Merikarvian puolella noin 8 km Siikaisten keskustasta luoteeseen Suo rajoittuu mäkiseen ja kallioiseen moreenimaastoon Suolla on useita moreenisaarekkeita Länsipuolella kulkee metsäautotie Suolla on 35 tutkimuspistettä ja 24 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 5,3/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 66 ha, yli 1 m syvän alueen 51 ha, yli 1,5 m syvän 44 ha ja yli 2 m syvän 41 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen Kaakkoisosassa ja paikoin reunoilla on ojitusta Suon eteläpäästä johtaa laskuoja läheiseen Vähäjärveen, josta lähtee Taipaleenjoki kohti Merikarvianjokea ja merta Suo kuuluu vesistöalueeseen , Taipaleenjoen alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,4 m Suon pohja on paikoin epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (67 %), hiekka (17 %) ja kallio (7 %) Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin alle puolen metrin paksuinen kerros Porrasnevan suotyypeistä on rämeellä 63 %, avosuolla 31 %, korvessa 3 % ja turvekankaalla 3 % Suon keski- ja länsiosassa on pääasiassa keidasrämettä ja paikoin silmäkenevaa Itä- ja eteläosassa on myös kalvakkanevaa Eteläosassa on lyhytkorsinevaa ja lyhytkorsinevarämettä Reunemmalla ja ojitusalueella on isovarpurämettä ja rahkarämettä Reunaosissa on mm kangasrämettä ja pallosararämettä Keskimääräinen suon pinnan rahkamättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä Reunoilla on paikoin tukkipuustoa Suolla on kalasääsken pesä Porrasnevan turpeista on rahkavaltaisia 71 % ja saravaltaisia 29 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 52 %, sararahkaturve (CS) 19 % ja rahkasaraturve (SC) 29 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 21 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 9 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä Porrasnevan paksuturpeisimmilla alueilla on monin paikoin 2 3 m heikosti maatunutta (H1 4) rahkavaltaista pintakerrosta, joka koostuu vaihtelevasti Acutifolia- ja Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Paikoin on myös Palustriaryhmän rahkasammalien jäännöksiä runsaasti Tupasvilla on yleinen lisätekijä Suon eteläosassa heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on ohuempi, ja paikoin saravaltainen turve alkaa jo metrin syvyydessä Pohjoisosan paksuturpeisimmilla alueilla rahkavaltainen turve voi ulottua poh- 16

19 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat jaan asti Suon pohjalla on yleensä runsas metri kohtalaisesti maatunutta sararahka- tai rahkasaraturvetta 4,4 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja maatuneemman pohjaosan 5,7 Liekoja on erittäin vähän Porrasnevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä Porrasnevan paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on laadultaan vaihteleva Yhtenäisen turvetuotantoalueen muodostamista haittaavat suon keskellä olevat mineraalimaasaarekkeet Syvimpien kohtien kuivattaminen voi tuottaa ongelmia Suon pintaosa soveltuu kasvu- tai ympäristöturvetuotantoon ja pohjaosa energiaturvetuotantoon Yli 2 m syvällä 41 ha:n alueella on 0,53 milj suo-m 3 lähinnä vaalean kasvuturpeen tuotantoon soveltuvaa H1 3 maatunutta turvetta Turve kuuluu laatuluokkaan 2a H4-maatunutta ympäristöturveturvetuotantoon soveltuvaa laatuluokkaan 3b sijoittuvaa turvetta on 0,31 milj suo-m 3 Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,41 milj suo-m 3 energiaturpeeksi välttävästi soveltuvaa turvetta 7 Annankeidas Annankeidas (kl , x = 6864,6, y = 1552,5) sijaitsee noin 10 km Siikaisten keskustasta itään Suo on muodoltaan rikkonainen, sillä on useita mineraalimaasaarekkeita ja se koostuu useasta lähes erillisestä altaasta Suo rajoittuu osin kallioiseen moreenimaastoon Suon eri puolille johtaa useita metsäautoteitä Suolla on 130 tutkimuspistettä ja 66 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 4,0/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 319 ha, yli 1 m syvän alueen 224 ha, yli 1,5 m syvän 144 ha ja yli 2 m syvän 126 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoisessa loivasti pohjoiseen ja suon keskellä lounaaseen noin 1 m/km Annankeidas on suurimmaksi osaksi ojitettu Keskellä ja itäosassa on luonnontilaisia kohtia Suon itäosasta johtaa laskuojia Lavasjärveen (63,4 m mpy), josta lähtee Samminjoki Hirvijärveen Myös pohjoisosasta on laskuojia Samminjokeen Lounaisreunasta lähtee laskuojia Rimpinevanojaan, joka laskee Hirvijärveen Järvestä on yhteys Isojärveen ja edelleen Merikarvianjoen kautta mereen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Samminjoen yläosan valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,3 m Suon pohja on epätasainen Pohjamaalajit ovat moreeni (96 %) ja kallio (4 %) Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros Annankeitaan suotyypeistä on rämeellä 79 %, avosuolla 3 % ja turvekankaalla 18 % Luonnontilaisia suotyyppejä on 47 % havainnoista Suon keskiosa on pääasiassa keidasrämettä, jonka ympärillä on isovarpuräme- ja rahkarämemuuttumia Pohjoisosassa on keidasrämettä, lyhytkorsinevarämettä ja rahkarämettä Ojitusalueella ovat tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttuma yleisiä Itäosan luonnontilaisella alueella on lyhytkorsinevarämettä, tupasvillarämettä ja rahkarämettä Reunaosien ohutturpeisilla alueilla on puolukkaturvekangas isovarpurämemuuttuman ohella yleinen Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 21 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä Reunoilla ja ojitusalueilla on usein pinotavara- tai paikoin tukkipuuasteen männikköä Annankeitaan turpeista on rahkavaltaisia 77 % ja saravaltaisia 23 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 63 %, sararahkaturve (CS) 14 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 20 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 10 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä Annankeitaan turvekerrostumalle on tyypillistä maatumisastevaihtelu, mikä näkyy hyvin myös poikkileikkausprofiileissa Heikosti ja hyvin maatuneet rahkakerrokset vuorottelevat Heikosti maatunut rahkaturve koostuu suureksi osaksi Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Paikoin on kuitenkin Cuspidata-valtaisia alueita Tupasvilla on yleinen lisätekijä Pohjalla ja paikoin ohutturpeisilla alueilla on saravaltaista turvetta 5,0 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja maatuneemman pohjaosan 6,0 Liekoja on erittäin vähän Annankeitaalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten kahdelta pisteeltä Maatumisastevaihtelun takia Annankeitaan turve ei sovellu hyvin kasvu- tai energiaturpeeksi Turvetuotantoa haittaa lisäksi suon rikkonaisuus Yli 2 m syvä alue koostuu useasta eri altaasta Suon heikosti (H1 3) maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu yleensä vaalean kasvuturpeen raakaaineeksi ja alapuolinen kerros lähinnä energiaturpeeksi Suon rikkonaisuudesta johtuen käyttökelpoinen pinta-ala vastaa lähinnä yli 2 m syvää aluetta Suon yli 2 m syvällä 126 ha:n alueella on noin 0,75 milj suo-m 3 vaalean kasvuturpeen tuotantoon soveltuvaa H1 3 -maatunutta turvetta Turve kuuluu laatuluokkaan 2a H4-maatunut väliturvekerros on laskettu energiaturpeeksi Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 2,14 milj suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 17

20 Tapio Toivonen 8 Ristikeidas Ristikeidas (kl , x = 6868,2, y = 1552,5) sijaitsee noin 11 km Siikaisten keskustasta koilliseen Suo rajoittuu rikkonaiseen moreenimaastoon Pohjois- ja eteläpäässä on runsaasti mineraalimaasaarekkeita Suon pohjoispuolelle johtaa metsäautotie, ja eteläpuolella noin 400 metrin etäisyydellä kulkee maantie Suolla on 61 tutkimuspistettä ja 40 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 4,4/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 137 ha, yli 1 m syvän alueen 86 ha, yli 1,5 m syvän 59 ha ja yli 2 m syvän 49 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pääasiassa länteen noin 2 5 m/km Suon keskiosa on luonnontilassa Pohjois-, etelä- ja itäosassa on ojitusta Suon pohjois- ja länsireunasta on yhteys länsipuolella virtaavaan Rynkäjokeen, joka yhtyy Samminjokeen Eteläpäästä on suora ojayhteys Samminjokeen, joka laskee Hirvijärveen, josta on yhteys Isojärveen ja edelleen Merikarvianjoen kautta mereen Suo kuuluu pääasiassa vesistöalueeseen , Samminjoen yläosan valumaalue Pohjoispää kuuluu vesistöalueeseen , Rynkäjoen valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,3 m Suon pohja on paikoin epätasainen Vallitseva pohjamaalaji on moreeni (100 %) Liejua on suon pohjalla laajalla alueella ohut liejukerros Ristikeitaan suotyypeistä on rämeellä 79 %, avosuolla 1 % ja turvekankaalla 20 % Suon luonnontilaisella keskiosalla on keidas- ja rahkarämettä sekä lyhytkorsinevarämettä Ojitusalueella ovat puolukkaturvekangas, varsinainen sararäme-, tupasvillaräme- ja rahkarämemuuttuma tyypillisiä Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 21 % ja mättäiden korkeus 2,6 dm Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä Ojitusalueilla on yleensä keskitiheää pinotavara-asteen puustoa Ristikeitaan turpeista on rahkavaltaisia 69 % ja saravaltaisia 31 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 52 %, sararahkaturve (CS) 17 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 29 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä Ristikeitaan turvekerrostumalle on tyypillistä maatumisastevaihtelu, mikä näkyy hyvin myös poikkileikkausprofiileissa Heikosti ja hyvin maatuneet rahkakerrokset vuorottelevat Heikosti maatunut rahkaturve koostuu suureksi osaksi Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Paikoin on kuitenkin Cuspidata-valtaisia alueita Tupasvilla on yleinen lisätekijä Suon pohjalla on yleensä ohuehko kerros kohtalaisesti maatunutta saravaltaista turvetta Eteläosassa saravaltaisen turpeen osuus lisääntyy, ja se ulottuu paikoin lähelle pintaa 4,8 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja maatuneemman pohjaosan 5,6 Liekoja on erittäin vähän Ristikeitaalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten kahdelta pisteeltä Maatumisastevaihtelun takia Ristikeitaan heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu huonosti kasvuturvetuotantoon, vaikka kerroksesta selvästi yli puolet koostuu Acutifoliaryhmän rahkasammalien jäännöksistä Suolla on yhtenäinen noin 57 ha:n laajuinen yli 1,5 m syvä alue, jonka pintaosassa on 0,68 milj suo-m 3 tumman kasvuturpeen tai ympäristöturpeen raaka-ainetta Kerrosta voi käyttää tarvittaessa myös energiaturpeen raaka-aineena Tämän kerroksen alapuolella on noin 0,63 milj suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 9 Siikaisneva Siikaisneva (kl , x = 6869,6, y = 1541,0) sijaitsee noin 6 km Siikaisten keskustasta pohjoiseen Suolla on useita mineraalimaasaarekkeita, ja se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon Suon länsi- ja eteläpuolelle johtaa metsäautotie Suolla on 52 tutkimuspistettä ja 39 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 5,0/10 ha Suon kokonaispintaala on 104 ha, yli 1 m syvän alueen 63 ha, yli 1,5 m syvän 46 ha ja yli 2 m syvän 32 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu Länsiosassa ja kaakkoislahdekkeessa on luonnontilaisia kohtia Suon etelä- ja kaakkoisreunasta on useita laskuojia joko Leppijoen kautta tai suoraan Siikaisjärveen, josta on yhteys Isojärveen ja edelleen Merikarvianjoen kautta mereen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Leppijoen valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,6 m Suon pohja on epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (96 %) ja hiekka (3 %) Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros Siikaisnevan suotyypeistä on rämeellä 66 %, avosuolla 17 % ja turvekankaalla 18 % Suon länsiosassa on mm tupasvillarämemuuttumaa, rahkarämettä ja reunaosissa puolukkaturvekangasta Itäosassa varsinainen sararäme ja saranevamuuttuma ovat luonteenomaisia Kaakkoislahdekkeessa on mm tupasvillarämettä ja lyhytkorsinevaa Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 11 % ja mät- 18

21 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat täiden korkeus 2,5 dm Puusto on kehitys- ja tiheysluokaltaan vaihtelevaa ja pääasiassa mäntyvaltaista Reunaosissa on männyn ja koivun sekapuustoa Siikaisnevan turpeista on rahkavaltaisia 54 % ja saravaltaisia 46 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 30 %, sararahkaturve (CS) 24 %, saraturve (C) 8 % ja rahkasaraturve (SC) 38 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 32 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä Siikaisnevan länsiosassa on paikoin paksuhko heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu vaihtelevasti Acutifolia- ja Cuspidata-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä Tämän kerroksen alapuolella on maatuneempaa, yleensä saravaltaista turvetta Suon itäosassa turve on usein pinnasta asti saravaltaista, joskaan ei kovin hyvin maatunutta Kaakkoislahdekkeessa on pinnassa usein noin metri heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta 5,2 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja maatuneemman pohjaosan 5,8 Liekoja on erittäin vähän Siikaisnevalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä Siikaisneva soveltuu lähinnä energiaturvetuotantoon Länsiosassa on paikoin paksuhko, joskin melko heikkolaatuinen rahkavaltainen pintakerros Lukuisat mineraalimaasaarekkeet haittaavat laajan yhtenäisen tuotantoalueen muodostamista Suolla on kuitenkin kaksi melko laajaa yhtenäistä yli 1,5 m syvää energiaturvetuotantoon jyrsinmenetelmällä soveltuvaa aluetta, joiden yhteispinta-ala on noin 30 ha ja käyttökelpoiset turvevarat 0,60 milj suo-m 3 10 Leppineva Leppineva (kl , x = 6874,1, y = 1541,5) sijaitsee noin 14 km Siikaisten keskustasta pohjoiseen Suo rajoittuu moreenimaastoon Länsireunassa on peltoja, ja länsireunaa sivuaa myös metsäautotie Suolla on 32 tutkimuspistettä ja 22 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 6,6/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 48 ha, yli 1 m syvän alueen 36 ha, yli 1,5 m syvän 31 ha ja yli 2 m syvän 27 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 3 m/km Suon keskiosa on luonnontilassa Reunat, pohjois- ja eteläpää on ojitettu Suon eteläpäästä on laskuoja peltojen kautta Vähä-Leppijärveen (54,6 m mpy), josta lähtee Alinenjoki Siikaisjärveen Siikaisjärvestä on yhteys Isojärven ja Merikarvianjoen kautta mereen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Leppijoen valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,9 m Suon pohja on melko tasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (69 %), hieta (28 %) ja hiekka Liejua on suon pohjalla eteläosassa alle puolen metrin paksuinen kerros Leppinevan suotyypeistä on rämeellä 66 %, avosuolla 2 %, korvessa 6 % ja turvekankaalla 26 % Suon luonnontilaisella keskiosalla on keidasrämettä, lyhytkorsinevarämettä ja rahkarämettä Ojitusalueilla ja suon reunaosissa on mm puolukka- ja varputurvekangasta, rahkarämemuuttumaa ja isovarpurämemuuttumaa sekä lyhytkorsinevarämeojikkoa Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 18 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä Reunoilla on paikoin tukkipuustoa, ja koivu ja kuusi ovat paikoin yleisiä Leppinevan turpeista on rahkavaltaisia 89 % ja saravaltaisia 11 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 66 %, sararahkaturve (CS) 23 % ja rahkasaraturve (SC) 11 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 20 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä Suon keskellä on paikoin yli 2 m paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu vaihtelevasti Acutifolia- ja Cuspidata-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä Tupasvilla on yleinen lisätekijä Varsinkin suon eteläosassa on kerroksessa runsaasti maatuneempia rahkalinssejä ja - kerroksia Pohjalla on kohtalaisen hyvin maatunutta sararahkaturvetta, jossa on lisätekijänä yleisesti puun jäännöksiä 5,2 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja maatuneemman pohjaosan 7,0 Liekoja on erittäin vähän Leppinevalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä Leppinevan yli 1,5 m syvän alueen heikosti (H1 3) maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu vaalean kasvuturpeen tai ympäristöturpeen raakaaineeksi Vaihtelut rahkasammalkoostumuksessa ja maatuneemmat rahkalinssit heikentävät turpeen laatua Pintarahkan alapuolella on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta Yli 1,5 m syvällä 31 ha:n alueella on 0,40 milj suo-m 3 laatuluokkaan 2a kuuluvaa H1 3 maatunutta turvetta Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,31 milj suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta H4-maatunut väliturvekerros on laskettu mukaan energia-turpeeseen, koska kerros on hyvin epäyhtenäinen 19

22 Tapio Toivonen 11 Paulaluodonkeidas Paulaluodonkeidas (kl , 05, x = 6869,9, y = 1553,6) sijaitsee osittain Honkajoen puolella noin 14 km Siikaisten keskustasta koilliseen Suo rajoittuu luoteessa turvepohjaisiin peltoihin ja muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon Suon eteläpäähän ulottuu metsäautotien pää, ja pohjoisosaan johtaa traktoriura Suolla on 48 tutkimuspistettä ja 41 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 3,5/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 134 ha, yli 1 m syvän alueen 91 ha, yli 1,5 m syvän 72 ha ja yli 2 m syvän 45 ha Paulaluodonkeitaan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen noin 2 m/km Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu Eteläosassa on luonnontilainen alue Suon länsireunasta on useita laskuojia Rynkäjokeen, joka johtaa etelään Samminjokeen Samminjoki laskee Hirvijärveen, josta on yhteys Isojärveen ja edelleen Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rynkäjoen valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,3 m Suon pohja on tasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (92 %) ja hieta (5 %) Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros Paulaluodonkeitaan suotyypeistä on rämeellä 48 %, avosuolla 23 % ja turvekankaalla 29 % Suon eteläosan luonnontilaisella alueella on kalvakkanevaa, lyhytkorsinevaa ja varsinaista saranevaa Reunaosien ojitusalueella on isovarpuräme-, lyhytkorsinevaräme- ja sararämemuuttumaa sekä turvekankaita Suon pohjoisosa on pääasiassa mustikka- ja puolukkaturvekangasta Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 12 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm Puusto on ojitusalueella keskitiheää tai paikoin tiheääkin pinotavara-asteen mäntyvaltaista sekametsää Paulaluodonkeitaan turpeista on rahkavaltaisia 50 % ja saravaltaisia 50 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 21 %, sararahkaturve (CS) 29 % ja rahkasaraturve (SC) 50 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 21 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 8 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä Suolla on ohut, heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka puuttuu pohjoisosassa paikoin kokonaan Sarapitoinen tai valtainen turve ulottuu monin paikoin lähelle pintaa Suon eteläosassa turve on rahkavaltaista lähes pohjaan asti Pohjoisosassa turve on pinnasta pohjaan saravaltaista Turve ei ole pintaosassa kovin hyvin maatunutta, mutta syvemmällä on kohtalaisen hyvin maatunutta turvetta pohjaan asti 5,9 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pin-takerroksen maatumisaste on 3,9 ja maatuneemman pohjaosan 6,1 Liekoja on erittäin vähän Paulaluodonkeitaalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten kahdelta pisteeltä Paulaluodonkeitaalla on yhtenäinen yli 1,5 m syvä 72 ha:n alue, joka soveltuu energiaturvetuotantoon Tuotantoon soveltuvaa turvetta on 1,30 milj suo-m 3 12 Kotokeidas Kotokeidas (kl , x = 6868,3, y = 1549,3) sijaitsee noin 7 km Siikaisten keskustasta koilliseen Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon Luoteisosan halki kulkee maantie Suolla on 22 tutkimuspistettä ja 16 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 6,1/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 36 ha, yli 1 m syvän alueen 27 ha, yli 1,5 m syvän 25 ha ja yli 2 m syvän 22 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 2 m/km Suon keskiosa on luonnontilassa Luoteisosa ja reunat on ojitettu Suon eteläreunasta lähtee laskuojia läheiseen Samminjokeen, joka johtaa Hirvijärveen, josta on yhteys Isojärveen ja edelleen Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen (Samminjoen alaosan alue) Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,8 m Suon pohja on melko tasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat ja moreeni (62 %) ja hiekka (38 %) Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros Kotokeitaan suotyypeistä on rämeellä 82 % ja turvekankaalla 18 % Suon keskiosa on pääasiassa keidasrämettä Keskustan keidasrämealueen ympärillä on rahkarämettä ja isovarpurämettä Reunoilla ja ojitusalueella on turvekankaita, rahkarämeja kangasrämemuuttumaa sekä varsinaista sararämemuuttumaa Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 29 % ja mättäiden korkeus 2,8 dm Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä Reunoilla ja ojitusalueilla on keskitiheää riuku- ja pinotavara-asteen mäntyä Kotokeitaan turpeista on rahkavaltaisia 97 % ja saravaltaisia 3 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 85 %, sararahkaturve (CS) 12 % ja rahkasaraturve (SC) 3 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 7 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä Suolla on paksu heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu suurimmaksi osaksi Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jään- 20

23 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat nöksistä Kerroksessa on kuitenkin melko yhtenäinen 0,3 0,6 m paksu kohtalaisen hyvin maatunut rahkakerros, joka näkyy hyvin selkälinjan maatuneisuusprofiilissa Pohjalla on ohuehko kerros hyvin maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta 4,9 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja maatuneemman pohjaosan 6,1 Liekoja on erittäin vähän Kotokeitaalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä Kotokeitaan paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon ja maatuneempi pohjaosa energiaturvetuotantoon Hyvin maatunut rahkakerros heikosti maatuneessa rahkavaltaisessa pintakerroksessa heikentää turpeen laatua kasvuturveominaisuuksia ajatellen Suota jakavan tien kaakkoispuolisella yli 1,5 m syvällä 25 ha:n alueella on 0,23 milj suo-m 3 vaalean kasvuturpeen tuotantoon soveltuvaa H1 3 maatunutta turvetta Turve kuuluu laatuluokkaan 2a Ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa laatuluokkaan 2b sijoittuvaa H4-maatunutta turvetta on 0,18 milj suo-m 3 Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,23 milj suo-m 3 energiatur-peeksi soveltuvaa turvetta 13 Silmuskeidas Silmuskeidas (kl , x = 6868,5, y = 1554,4) sijaitsee noin 14 km Siikaisten keskustasta itäkoilliseen Suo rajoittuu pohjoisessa Paulaluodonkeitaaseen ja muualla moreenimaastoon Suon itäpuolella kulkee metsäautotie Suolla on 36 tutkimuspistettä ja 28 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 5,5/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 65 ha, yli 1 m syvän alueen 40 ha, yli 1,5 m syvän 34 ha ja yli 2 m syvän 25 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 1 m/km Suon keski-osa on luonnontilassa Pohjoispää ja reunat on ojitettu Suon eteläpäästä lähtee laskuoja etelään Saaresojaan, joka yhtyy Samminjokeen, joka taas johtaa Hirvijärveen, josta on yhteys Isojärveen ja edelleen Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen (Samminjoen yläosan valuma-alue) Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,2 m Suon pohja on melko tasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (88 %) ja sora (8 %) Silmuskeitaan suotyypeistä on rämeellä 23 %, avosuolla 45 %, korvessa 3 %, turvekankaalla 27 % turvetuotantoalueella 2 % Suon keskiosa on pääasiassa kalvakkanevaa, jonka ympärillä on lyhytkorsinevaa ja -nevarämettä Suon keskellä on muutama pienialainen mutta syvä avovesiallikko Ojitusalueella on mm puolukkaturvekangasta ja isovarpurämemuuttumaa Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 3 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm Suon keskiosa on lähes avointa nevaa Pohjois- ja itäosan ojitetulla alueella on vaihtelevankokoista, paikoin kookastakin mäntyvaltaista puustoa Silmuskeitaan turpeista on rahkavaltaisia 66 % ja saravaltaisia 34 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 36 %, sararahkaturve (CS) 30 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 33 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 16 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä Suolla on keskimäärin runsaan puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu suureksi osaksi Palustriaryhmän rahkasammalien jäännöksistä Kerroksessa on paikoin mukana myös jonkin verran saraa, mikä heikentää sen kuiviketurveominaisuuksia Suon keskellä heikosti maatunut ja vetinen pintarahkakerros on paikoin parikin metriä paksu Rahkavaltaisen pintakerroksen alapuolella turve muuttuu yleensä sarapitoiseksi tai -valtaiseksi, ja sen maatumisaste kohoaa (H5 6) Suoleväkkö on yleinen lisätekijä Pohjoisosassa rahkavaltainen turve ulottuu lähelle pohjaa 5,4 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja maatuneemman pohjaosan 6,0 Liekoja on erittäin vähän Silmuskeitaalta on otettu laboratoriomäärityksiä varten kaksi näytesarjaa Silmuskeitaan pintaosan vaihtelevanpaksuinen pintarahkakerros on kasvuturveominaisuuksien kannalta melko heikkolaatuinen, mutta tarvittaessa sitä voitaneen käyttää kuivikkeena tai jätevesien imeytykseen H1 3 -maatunut pintarahkakerros kuuluu heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokituksessa 2a-laatuluokkaan Suon yli 1,5 m syvä 31 ha:n alue soveltuu turvetuotantoon jyrsinturve menetelmällä, mutta kannattavuuslaskelmat on tehtävä lähinnä energiaturpeen varaan, koska kuivikkeen nosto on mahdollista vain muutamana ensimmäisenä tuotantovuotena Yli 1,5 m syvällä 34 ha:n alueella on noin 0,08 milj suo-m 3 H1 3 -maatunutta pintarahkaa, joka on mahdollista käyttää kuivikkeena Alapuolinen kerros soveltuu tyydyttävästi energiaturpeeksi, joskin turpeen kuiva-ainemäärä ja lämpöarvo eivät ole kovin korkeita Käyttökelpoiset energiaturvevarat ovat noin 0,63 milj suo-m 3 21

24 Tapio Toivonen 14 Ylisenneva Ylisenneva (kl , x = 6865,5, y = 1550,1) sijaitsee noin 10 km Siikaisten keskustasta itään Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon Suon pohjoisosaan johtaa metsäautotie Suolla on 38 tutkimuspistettä ja 20 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 4,6/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 81 ha, yli 1 m syvän alueen 53 ha, yli 1,5 m syvän 35 ha ja yli 2 m syvän 28 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon keskeltä kaakkoon ja luoteeseen noin 1 m/km Suon keskiosa on luonnontilainen Reunoilla on ojitusta Suon luoteis- ja kaakkoisreunasta lähtee laskuoja Samminjokeen, joka johtaa Hirvijärveen, josta on yhteys Isojärveen ja edelleen Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen (Samminjoen alaosan alue) Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,5 m Suon pohja on paikoin epätasainen Vallitseva pohjamaalajit on moreeni (98 %), joka on paikoin lohkareista Liejua on suon pohjalla laajahkolla alueella ohut kerros Ylisennevan suotyypeistä on rämeellä 72 %, avosuolla 12 %, korvessa 2 % ja turvekankaalla 14 % Suon keskiosa on pääasiassa keidasrämettä Paikoin on silmäkenevaa, rahkarämettä ja lyhytkorsinevarämettä Reunemmalla ojitusalueilla on mm isovarpuräme- ja tupasvillarämemuuttumaa sekä puolukkaturvekangasta Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus 3,5 dm Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä Reunoilla on paikoin tukkipuustoa Ylisennevan turpeista on rahkavaltaisia 80 % ja saravaltaisia 20 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 76 %, sararahkaturve (CS) 4 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 18 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 9 % kokonaisturvemäärästä Suolla on paksu, heikosti maatunut (H1 4) rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu pääasiassa Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Kerroksen pintaosassa on kuitenkin melko yhtenäinen, joskin ohut hyvin maatunut rahkakerros Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on ohuehko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta yleensä rahkavaltaista turvetta Aivan pohjalla on ohut kerros saravaltaista turvetta 4,6 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pin-takerroksen maatumisaste on 3,2 ja maatuneemman pohjaosan 6,0 Liekoja on erittäin vähän Ylisennevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä Ylisennevan paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu kasvuturvetuotantoon Tämän kerroksen alapuolella on lisäksi jonkin verran energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta Heikosti maatuneen rahkaturpeen laatua heikentää tässä kerroksessa läpi suon kulkeva ohut hyvin maatunut rahkakerros Suon yli 1,5 m syvällä 33 ha:n alueella on 0,50 milj suo-m 3 vaalean kasvuturpeen tuotantoon soveltuvaa H1 3 -maatunutta turvetta Turve kuuluu laatuluokkaan 2a Ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa laatuluokkaan 2b sijoittuvaa H4-maatunutta turvetta on 0,07 milj suom 3 Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,26 milj suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 15 Isokeidas Isokeidas (kl , x = 6868,5, y = 1557,1) sijaitsee noin 15 km Siikaisten keskustasta itäkoilliseen Suo rajoittuu lounaassa paikoin turvepohjaisiin peltoihin ja muualla kallioiseen moreenimaastoon Suon länsi- ja pohjoispuolella on ajokelpoinen tie noin 500 m:n etäisyydellä Suolla on 71 tutkimuspistettä ja 47 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 5,3/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 132 ha, yli 1 m syvän alueen 76 ha, yli 1,5 m syvän 51 ha ja yli 2 m syvän 23 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään ja kaakkoon noin 5 m/km Suo on kokonaan ojitettu Suon etelä- ja lounaisreunasta lähtee laskuojia Saaresojaan, joka yhtyy Samminjokeen Samminjoki johtaa Hirvijärveen, josta on yhteys Isojärveen ja edelleen Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen (Samminjoen yläosan valuma-alue) Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,6 m Suon pohja on paikoin epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (58 %), moreeni (36 %) ja hieta (3 %) Liejua on suon pohjalla muuta-massa kohdassa ohut kerros Isokeitaan suotyypeistä on rämeellä 40 %, avosuolla 2 %, korvessa 3 %, turvekankaalla 53 % ja pellolla 2 % Suotyypit ovat pitkälle muuttuneita Puolukkaturvekangas on monin paikoin vallitseva suotyyppi Lisäksi suolla esiintyy mm varputurvekangasta, varsinaista sararämemuuttumaa ja tupasvillarämemuuttumaa Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 4 % ja mättäiden korkeus 2,8 dm Puusto on keskitiheää tai tiheää pinotavara- ja tukkipuuasteen mäntyvaltaista sekapuustoa, jossa koivua on usein runsaasti Isokeitaan turpeista on rahkavaltaisia 23 % ja saravaltaisia 77 % Pääturvelajeittain jakaantuma 22

25 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat on: rahkaturve (S) 12 %, sararahkaturve (CS) 10 %, ruskosammal-rahkaturve (BS) 1 %, saraturve (C) 27 % ja rahkasaraturve (SC) 50 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on yleensä ohut, tai se puuttuu paikoin kokonaan Turve on suurimmaksi osaksi H4 6 -maatunutta sara- tai rahkasaraturvetta pohjaan asti 4,9 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pin-takerroksen maatumisaste on 3,6 ja maatuneemman pohjaosan 5,1 Liekoja on erittäin vähän Iso-keitaalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä Isokeitaalla on melko laaja-alaiset ohutturpeiset reuna-alueet Suolla on kuitenkin melko yhtenäinen yli 1,5 m syvä alue, joka soveltuu energiaturvetuotantoon Haittana on paikoin kookas puusto Yhtenäisellä yli 1,5 m syvällä 45 ha:n alueella on 0,72 milj suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 16 Kirkkokeidas Kirkkokeidas (kl , x = 6865,0, y = 1541,1) sijaitsee noin 2 km Siikaisten keskustasta luoteeseen Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon Suon koillis- ja lounaispuolelle ulottuu metsäautotien pää Suolla on 24 tutkimuspistettä ja 14 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 7,5/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 32 ha, yli 1 m syvän alueen 22 ha, yli 1,5 m syvän 18 ha ja yli 2 m syvän 14 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 1 m/km Kirkkokeitaan keski- ja pohjoisosa on luonnontilainen Eteläpäässä ja länsireunassa on ojitusta Suon eteläpäästä lähtee laskuoja Matinlampeen, josta on yhteys Isojärveen ja edelleen Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen (Koirajoen alue) Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,2 m Suon pohja on epätasainen Pohjamaalajit ovat moreeni (92 %) ja savi (8 %) Liejua on suon pohjalla laajalla alueella vaihtelevan paksuinen kerros Kirkkokeitaan suotyypeistä on rämeellä 74 %, avosuolla 8 % ja turvekankaalla 18 % Suon keskiosan luonnontilaisella alueella on keidasrämettä, rahkarämettä, lyhytkorsinevarämettä ja lyhytkorsinevaa Ojitusalueella ovat mustikkaturvekangas, tupasvillaräme- ja varsinainen sararämemuuttuma tyypillisiä Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 23 % ja mättäiden korkeus 2,8 dm Puusto on suon keskiosan keidasrämealueella kitukasvuista ja harvaa mäntyä Reunaosien ojitusalueella on paikoin melko kookasta mäntyvaltaista puustoa Kirkkokeitaan turpeista on rahkavaltaisia 63 % ja saravaltaisia 37 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 52 %, sararahkaturve (CS) 11 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 35 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 7 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä Suolla on yli metrin paksuinen heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu suureksi osaksi Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Tämän kerroksen alla on hieman maatuneempaa sararahka- tai rahkasaraturvetta pohjaan asti 4,7 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja maatuneemman pohjaosan 5,9 Liekoja on vähän Kirkkokeitaan yli metrin paksuinen heikosti maatunut (H1 4) rahkavaltainen pintakerros soveltuu huonosti kasvuturvetuotantoon Turve kuuluu laatuluokkaan 3 Sitä voidaan varauksin hyödyntää ympäristöturpeena (lähinnä kuivike- ja jätevesien imeytysturve) Suon yli 1,5 m syvällä 18 ha:n alueella on 0,15 milj suo-m 3 H1 3 maatunutta turvetta (laatuluokka 3a) ja lähinnä H4-maatunutta laatuluokkaan 3b sijoittuvaa turvetta 0,04 milj suo-m 3 Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,13 milj suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 17 Peräneva Peräneva (kl , x = 6877,0, y = 1541,2) sijaitsee noin 17 km Siikaisten keskustasta pohjoiseen Siihen on laskettu mukaan myös pohjoinen Heikinnevan alue Suo koostuu kolmesta lähes erillisestä altaasta, ja se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon Suon poikki kulkee metsäautotie Suolla on 90 tutkimuspistettä ja 67 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 4,7/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 191 ha, yli 1 m syvän alueen 146 ha, yli 1,5 m syvän 120 ha ja yli 2 m syvän 101 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää keskeltä länteen noin 2 m/km Suon keskiosassa on luonnontilaisia alueita Reunaosat on ojitettu Suon länsireunasta on laskuoja länteen Välijokeen, joka jatkuu Lauttijärvenjokena etelään Lauttijärveen, josta on yhteys Merikarvianjokeen ja mereen Suo kuuluu vesistöalueeseen (Vä- 23

26 Tapio Toivonen lijoen valuma-alue) Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,1 m Suon pohja on paikoin epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (62 %), hiekka (24 %) ja hieta (10 %) Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros Peränevan suotyypeistä on rämeellä 64 %, avosuolla 15 %, korvessa 6 % ja turvekankaalla 15 % Suon eteläosassa on luonnontilaisella keskiosalla lyhytkorsinevaa, jonka ympärillä on lyhytkorsinevarämettä ja rahkarämettä Reunaosien ojitusalueella on mustikkaturvekangasta ja kangasrämemuuttumaa Paikoin on korpisuutta Suon keskiosassa (Heikinnevan alue) luonnontilaisella alueella on keidasrämettä, rahkarämettä, lyhytkorsinevaa ja lyhytkorsinevarämettä Ojitetulla alueella on mm rahkarämemuuttumaa, tupasvillarämemuuttumaa ja turvekankaita Suon pohjoisosassa on mm keidasrämettä ja rahkarämemuuttumaa Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 24 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm Puusto on ojitusalueella keskitiheää ja paikoin tiheääkin, usein pinotavara- tai tukkipuuasteen mäntyvaltaista sekapuustoa Peränevan turpeista on rahkavaltaisia 66 % ja saravaltaisia 34 % Pääturvelajeittain jakaantuma on rahkaturve (S) 54 %, sararahkaturve (CS) 12 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 32 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 17 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä Suon eteläosassa on vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu suureksi osaksi Cuspida-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Tupasvilla on yleinen lisätekijä Paikoin sarapitoinen turve ulottuu lähelle pintaa Pohjalla ja reunoilla on kohtalaisesti maatunutta saravaltaista turvetta Suon keskiosassa Heikinnevan alueella paksu heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu pääasiassa Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Kerroksessa on kuitenkin maatuneempia rahkalinssejä Pohjalla on maatuneempaa rahkasara- ja sararahkaturvetta Myös suon pohjoisimmassa altaassa on paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros 4,7 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja maatuneemman pohjaosan 5,7 Liekoja on erittäin vähän Peränevalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten kahdelta pisteeltä Peränevan keskiosan (Heikinneva) ja pohjoisosan paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon Suon eteläosassa pintakerros on tähän tarkoitukseen heikkolaatuisempaa Alueella on noin 84 ha tuotantoon soveltuvaa lähinnä yli 2 m syvää aluetta, jossa on 1,09 milj suo-m 3 vaalean kasvuturpeen ja ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvaa H1 3 maatunutta turvetta Turve kuuluu laatuluokkaan 2a H4-maatunutta ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa laatuluokkaan 3b sijoittuvaa turvetta on 0,57 milj suo-m 3 Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja suon eteläosassa on 120 ha:n alueella noin 1,34 milj suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 18 Tarkinkeitaat Tarkinkeitaat (kl , x = 6860,2, y = 1551,9) sijaitsee noin 16 km Siikaisten keskustasta itään Suo rajoittuu etelässä Housulampeen, luoteessa Kivijärveen ja muualla kallioiseen moreenimaastoon Housulammen rannalle on rakennettu turpeen päälle kesämökkejä Suon länsireunassa kulkee metsäautotie Suolla on 26 tutkimuspistettä ja 24 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 4,0/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 65 ha, yli 1 m syvän alueen 45 ha, yli 1,5 m syvän 35 ha ja yli 2 m syvän 30 ha Tarkinkeitaiden pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti lounaaseen ja luoteeseen noin 2 m/km Suon keskiosa on luonnontilassa Moreenisaarekkeiden pirstoma länsiosa ja reunat on ojitettu Kivijärven (77,3 m mpy) kautta on ojayhteys länteen Rimpinevanojaan, joka johtaa Hirvijärveen Hirvijärvestä vedet kulkeutuvat Isojärven ja Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen (Hirvijärven alue) Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,4 m Suon pohja on epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (66 %) ja savi (28 %) Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros Tarkinkeitaiden suotyypeistä on rämeellä 90 % ja turvekankaalla 10 % Suon luonnontilaisella keskiosalla on pääasiassa keidasrämettä Paikoin on myös lyhytkorsinevarämettä Ojitusalueilla ovat tupasvillaräme- isovarpuräme- ja rahkarämemuuttuma sekä puolukkaturvekangas tyypillisiä Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 27 % ja mättäiden korkeus 2,9 dm Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä Reunoilla on riukuja pinotavara-asteen mäntyä Tarkinkeitaiden turpeista on rahkavaltaisia 88 % ja saravaltaisia 12 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 73 %, sararahkaturve (CS) 15 % ja rahkasaraturve (SC) 12 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, puun 24

27 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä Suon paksuturpeisella alueella on paksu heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu suurimmaksi osaksi Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Varsinkin alueen eteläosassa on kuitenkin pinnassa hyvin maatunut rahkakerros heikosti maatuneen kerroksen päällä Pohjalla on runsaan metrin paksuinen kerros maatuneempaa sararahka- tai rahkasaraturvetta 4,8 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja maatuneemman pohjaosan 6,6 Liekoja on erittäin vähän Tarkinkeitailta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä Turvetuotantoa rajoittavia tekijöitä ovat suon eteläpään rajoittuminen lampeen ja länsiosan saarekkeisuus Tarkinkeitailla on kuitenkin melko yhtenäinen lähinnä yli 2 m syvä alue, jossa on kohtalaisen paksu kerros melko hyvälaatuista kasvu- tai ympäristöturpeen raaka-aineeksi soveltuvaa turvetta Hyvin maatuneet linssit heikentävät kuitenkin paikoin turpeen laatua Suolla on 20 ha:n alueella noin 0,40 milj suo-m 3 laatuluokkaan 2a sijoittuvaa H1 3 -maatunutta turvetta ja 0,20 milj suo-m 3 laatuluokkaan 2b kuuluvaa turvetta Tämän kerroksen alla on lisäksi jonkin verran energiaturvetta, joka sijoittuu kuitenkin osaksi Kivijärven pinnan (77,7 m mpy) alapuolelle, ja tuotanto vaatisi siten kuivatuksen kannalta erikoistoimenpiteitä 19 Papinkeidas Papinkeidas (kl , x = 6866,7, y = 1559,0) sijaitsee noin 17 km Siikaisten keskustasta itään Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon Suon eteläreunaa sivuaa metsäautotie Suolla on 29 tutkimuspistettä ja 13 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 8,2/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 35 ha, yli 1 m syvän alueen 21 ha, yli 1,5 m syvän 17 ha ja yli 2 m syvän 14 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen noin 2 m/km Suo on kokonaan ojitettu Lounaisreunasta lähtee laskuoja Saaresojaan, joka johtaa Samminjokeen ja edelleen Hirvijärveen, josta on yhteys Isojärven ja Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen (Samminjoen yläosan valuma-alue) Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,2 m Suon pohja on paikoin epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (81 %) ja savi (17 %) Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keski-määrin puolen metrin paksuinen kerros Papinkeitaan suotyypeistä on rämeellä 38 %, avosuolla 7 %, korvessa 7 %, turvekankaalla 43 %, pellolla 3 % ja turvetuotantoalueella 2 % Yleisimmät suotyypit ovat rahkaräme- ja tupasvillarämemuuttuma Reunaosissa ja suon lounaisosassa on turvekankaita Erityisesti puolukkaturvekangas on yleinen Suon itäosassa on vanha hylätty turvepehkun nostoalue Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus 3,0 dm Puusto on keskitiheää tai paikoin tiheääkin pinotavara- ja tukkipuuasteen männyn ja koivun sekapuustoa Papinkeitaan turpeista on rahkavaltaisia 64 % ja saravaltaisia 36 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 54 %, sararahkaturve (CS) 10 % ja rahkasaraturve (SC) 36 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 16 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä Suuressa osassa suota on paksu heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, josta noin puolet koostuu Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Kerroksessa on kuitenkin runsaasti hyvin maatuneita rahkalinssejä, joista osa on aivan suon pinnassa Pohjalla ja reunoilla on maatuneempaa ja usein saravaltaista turvetta Suon lounaisosa on hyvin ohutturpeista 4,9 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja maatuneemman pohjaosan 5,7 Liekoja on erittäin vähän Papinkeitaalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä Maatumisastevaihtelun takia Papinkeitaan paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu lähinnä ympäristöturvetuotantoon ja pohjaosa energiaturvetuotantoon Suon yli 1,5 m syvällä 17 ha:n alueella on 0,09 milj suo-m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 3 maatunutta turvetta Turve kuuluu laatuluokkiin 2a 3a H4-maatunutta laatuluokkaan 3b sijoittuvaa turvetta on 0,10 milj suo-m 3 Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,22 milj suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 20 Kakkurikeidas Kakkurikeidas (kl , x = 6860,6, y = 1558,3) sijaitsee noin 18 km Siikaisten keskustasta itään Suo rajoittuu kaakossa Vähä Latvajärveen ja muualla moreenimaastoon Koillisreunaa sivuaa maantie Suolla on 36 tutkimuspistettä ja 30 syvyys- 25

28 Tapio Toivonen pistettä Tutkimuspisteitä on 3,9/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 92 ha, yli 1 m syvän alueen 76 ha, yli 1,5 m syvän 63 ha ja yli 2 m syvän 53 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen Reunoilla ja kaakkoisosassa on ojitusta Suon keskellä on pieni lampi, josta on kaivettu kanava pohjoisrannalle Lisäksi Vähä Latvajärven pinta (73 m mpy) on selvästi suon pohjan yläpuolella Pohjoisreunasta on laskuoja Lavasjärveen, josta lähtee Samminjoki Hirvijärveen, josta on yhteys Isojärven ja Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo sijaitsee vesistöalueiden (Vuorijärven valuma-alue) ja (Samminjoen yläosan valuma-alue) rajalla Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,7 m Suon pohja on epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (55 %), savi (29 %) ja hiekka (11 %) Liejua on suon pohjalla ohuehko kerros laajahkolla alueella Kakkurikeitaan suotyypeistä on rämeellä 88 %, avosuolla 9 % ja turvekankaalla 3 % Suon luonnontilainen keskiosa on pääasiassa keidasrämettä Paikoin on silmäkenevaa, rahkarämettä ja reunemmalla tupasvillarämettä Reunaosien ojitusalueella tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttuma ovat yleisiä Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 24 % ja mättäiden korkeus 2,9 dm Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä Reunoilla on paikoin pinotavara-asteen puustoa Kakkurikeitaan turpeista on rahkavaltaisia 78 % ja saravaltaisia 22 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 65 %, sararahkaturve (CS) 13 % ja rahkasaraturve (SC) 22 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 11 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä Suolla on paksu heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu suureksi osaksi Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Tupasvilla on melko yleinen lisätekijä Pohjalla on runsaan metrin paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta Reunoilla tämä kerros ulottuu lähelle pintaa 4,9 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja maatuneemman pohjaosan 6,1 Liekoja on erittäin vähän Turvelajin ja maatumisasteen puolesta Kakkurikeitaan heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu vaalean kasvuturpeen tai ympäristöturpeen tuotantoon Haittaavana tekijänä on suon keskellä oleva lampi, jonka kuivatus tai pinnan oleellinen lasku on ensin välttämätön Lammesta lähtevän kanavan päässä on lisäksi kesämökki Mikäli kuivatus halutaan suorittaa, on suolla noin 48 ha tuotantoon soveltuvaa aluetta, jossa on 0,53 milj suo-m 3 vaalean kasvuturpeen tuotantoon soveltuvaa H1 3 maatunutta turvetta Turve kuuluu laatuluokkaan 2a H4-maatunutta ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvaa laatuluokkaan 3b sijoittuvaa turvetta on 0,14 milj suo-m 3 Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla oleva maatuneempi pohjakerros on samalla tasolla Vähä Latvajärven pinnan kanssa, eikä sitä siksi suositella turvetuotantoon 21 Härkäjärvenkeidas Härkäjärvenkeidas (kl , x = 6863,4, y = 1541,2) sijaitsee noin 2 km Siikaisten keskustasta länteen Suo rajoittuu moreenimaastoon Suon etelä- ja länsireunaa sivuaa tilustie Suolla on 7 tutkimuspistettä ja 4 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 2,1/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 32 ha, yli 1 m syvän alueen 10 ha, yli 1,5 m syvän 6 ha ja yli 2 m syvän 4 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m Suon pohjoisosa on umpeenkasvanut järvi (Härkäjärvi) Muualla suo on ojitettu Suolta on laskuojia etelään Luodeslahteen, josta on yhteys Isojärveen ja edelleen Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen (Otamonjoen alaosan alue) Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,5 m Suon pohja on paikoin epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (64 %), hiekka (27 %) ja savi (9 %) Liejua on suon pohjalla varsinkin umpeenkasvaneen Härkäjärven pohjalla paikoin yli 1,5 m paksu kerros Härkäjärvenkeitaan suotyypeistä on rämeellä 46 %, avosuolla 27 % ja turvekankaalla 27 % Suon pohjoisosassa umpeenkasvaneen järven kohdalla on luhtanevaa Eteläosassa on isovarpuräme- ja rahkarämemuuttumaa sekä puolukkaturvekangasta Suon eteläosassa on merkkejä turvepehkun nostosta Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 17 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm Puusto on suon eteläosassa tiheähköä taimi- ja riukuasteen mäntyä Pohjoisempana on kookkaampaa sekapuustoa Härkäjärvenkeitaan turpeista on rahkavaltaisia 51 % ja saravaltaisia 49 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 20 %, sararahkaturve (CS) 31 % ja rahkasaraturve (SC) 49 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 10 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 11 % kokonaisturvemäärästä Suon eteläosassa on runsaan puolen metrin paksuinen heikosti (H1 3) maatunut rahkavaltainen 26

29 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat pintakerros, jonka alla on kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- ja sararahkaturvetta Pintarahka koostuu pääasiassa Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Umpeenkasvualueella on ohuehko, yleensä saravaltainen turvekerros liejun päällä 5,6 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,3 ja maatuneemman pohjaosan 6,6 Liekoja on vähän Härkäjärvenkeitaan eteläosassa on noin 6 ha:n laajuinen yhtenäinen yli 1,5 m syvä alue, jolla on pienimuotoinen turvetuotanto mahdollista Pintaosasta on nostettavissa jonkin verran kasvu- tai kuiviketurvetta ja alapuolelta energiaturvetta Alueella on laatuluokkaan 1 kuuluvaa viljelyturvetuotantoon soveltuvaa H1 3 -maatunutta turvetta 0,04 milj suo-m 3 Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,06 milj suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 22 Korppijärvenkeidas Korppijärvenkeidas (kl , x = 6864,3, y = 1540,9) sijaitsee noin 2 km Siikaisten keskustasta länteen Suo rajoittuu mäkiseen ja rikkonaiseen moreenimaastoon Suon itä- ja pohjoispuolella kulkee metsäautotie Suolla on 8 tutkimuspistettä ja 2 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 2,7/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 29 ha, yli 1 m syvän alueen 13 ha, yli 1,5 m syvän 6 ha ja yli 2 m syvän 3 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m Reunaosissa on ojitusta Suon keskellä on pieni lampi (42,6 m mpy) Pohjoisosasta on laskuoja itään Matinlampeen, josta on yhteys Niemijärven kautta Isojärveen ja siitä edelleen Merikarvianjokea pitkin Pohjanlahteen Myös suon eteläpäästä on laskuoja Niemijärveen Suo kuuluu vesistöalueeseen (Koirajoen alue) Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,3 m Suon pohja on epätasainen Pohjamaalajit ovat moreeni (60 %), hiekka (30 %) ja savi (10 %) Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin yli puolen metrin paksuinen kerros Korppijärvenkeitaan suotyypeistä on rämeellä 80 %, avosuolla 10 % ja turvekankaalla 10 % Rahkaräme on yleisin suotyyppi Lisäksi suolla on mm isovarpurämemuuttumaa ja tupasvillarämettä sekä puolukkaturvekangasta Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 35 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm Puusto on tiheys- ja kehitysluokaltaan vaihtelevaa mäntyä Korppijärvenkeitaan turpeista on rahkavaltaisia 68 % ja saravaltaisia 32 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 22 %, sararahkaturve (CS) 46 % ja rahkasaraturve (SC) 32 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on maatuneempaa sarapitoista tai -valtaista turvetta pohjaan asti Turvekerroksen paksuus vaihtelee suon eri osissa 4,5 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,1 ja maatuneemman pohjaosan 6,5 Liekoja on erittäin vähän Korppijärvensuo on muodoltaan rikkonainen ja yli 1,5 m syvä alue koostuu useasta pienestä altaasta Suota ei suositella turvetuotantoon 23 Lehtisenkeidas Lehtisenkeidas (kl , x = 6868,5, y = 1547,6) sijaitsee noin 5 km Siikaisten keskustasta koilliseen Suo rajoittuu kallioiseen moreenimaastoon Suon koillisreunaa sivuaa maantie Suolla on 7 tutkimuspistettä ja 1 syvyyspiste Tutkimuspisteitä on 4,1/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 17 ha, yli 1 m syvän alueen 12 ha, yli 1,5 m syvän 10 ha ja yli 2 m syvän 8 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2,5 m/km Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen Lounaisosassa ja reunoilla on ojitusta Suon eteläpäästä on laskuoja läheiseen Samminjokeen, joka johtaa Hirvijärveen, josta on yhteys Isojärveen ja edelleen Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen (Samminjoen alaosan alue) Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,4 m Suon pohja on paikoin epätasainen Pohjamaalajit ovat moreeni (88 %) ja hiekka (12 %) Lehtisenkeitaan suotyypeistä on rämeellä 100 % Suon keskiosa on pääasiassa rahkarämettä Reunemmalla on isovarpurämettä ja tupasvillarämettä Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 54 % ja mättäiden korkeus 2,6 dm Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä Reunoilla on paikoin kookkaampaa ja tiheämpää puustoa Lehtisenkeitaan turpeista on rahkavaltaisia 80 % ja saravaltaisia 20 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 59 %, sararahkaturve (CS) 21 % ja rahkasaraturve (SC) 20 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 20 % kokonaisturvemäärästä Suuressa osassa suota on yli 1,5 m paksu, heikosti (H1-4) maatunut pintarahkakerros, joka koostuu 27

30 Tapio Toivonen suurimmaksi osaksi Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Tupasvilla on melko yleinen lisätekijä Pohjalla on ohuehko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka- ja rahkasara turvetta Reunoilla tämä kerros ulottuu lähelle pintaa 5,6 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,8 ja maatuneemman pohjaosan 6,8 Liekoja on erittäin vähän Lehtisenkeitaan paksu ja heikosti maatunut rahkavaltainen pintaosa soveltuu kasvuturvetuotantoon ja pohjaosa energiaturvetuotantoon Suolla on noin 8 ha:n alueella 0,09 milj suo-m 3 viljelyturvetuotantoon soveltuvaa H1 3 maatunutta turvetta Turve kuuluu laatuluokkaan 1 H4-maatunutta ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa laatuluokkiin 2b ja 3b sijoittuvaa turvetta on 0,02 milj suo-m 3 Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,08 milj suo-m3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 24 Mastolankeidas Mastolankeidas (kl , x = 6868,5, y = 1546,6) sijaitsee noin 5 km Siikaisten keskustasta koilliseen Suo rajoittuu pohjoisessa ja luoteessa turvepohjaisiin peltoihin ja muualla moreenimaastoon Suon luoteis- ja itäreunaan ulottuu tilustie Suolla on 9 tutkimuspistettä ja 4 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 2,8/10 ha Suon kokonaispintaala on 32 ha, yli 1 m syvän alueen 15 ha, yli 1,5 m syvän 11 ha ja yli 2 m syvän 9 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 2 m/km Suo on kokonaan ojitettu Suon luoteispäästä on laskuoja Formunluomaan, joka johtaa Tunturijokeen, joka laskee Siikaisjärveen Siikaisjärvestä on yhteys Isojärveen ja edelleen Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen (Koirajoen alue) Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,9 m Suon pohja on paikoin epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (69 %), hiesu (15 %) ja savi (8 %) Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros Mastolankeitaan suotyypeistä on rämeellä 46 % ja turvekankaalla 54 % Suon pohjoisosassa paksuturpeisella alueella on puolukkaturvekangasta Lisäksi suolla on mm isovarpurämemuuttumaa, varsinaista sararämemuuttumaa ja mustikkaturvekangasta Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 8 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm Puusto on suurimmassa osassa suota keskitiheää tai tiheää mäntyvaltaista tukkipuustoa Mastolankeitaan turpeista on rahkavaltaisia 25 % ja saravaltaisia 75 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 10 %, sararahkaturve (CS) 15 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 74 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 39 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä Suurimmassa osassa suota heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros puuttuu lähes kokonaan Turve on suureksi osaksi kohtalaisesti maatunutta rahkasaraturvetta Puun jäännökset ovat yleinen lisätekijä 6,5 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja maatuneemman pohjaosan 6,9 Liekoja on vähän Turvelajin ja maatumisasteen puolesta Mastolankeidas soveltuu energiaturvetuotantoon Suolla on noin 10 ha yhtenäistä yli 1,5 m syvää tuotantokelpoista aluetta, jonka käyttökelpoiset turvevarat ovat noin 0,20 milj suo-m 3 Turvetuotantoon vaikuttava tekijä on kookas ja tiheä puusto 25 Vänninkeidas Vänninkeidas (kl , x = 6873,5, y = 1546,0) sijaitsee noin 14 km Siikaisten keskustasta pohjoiseen Suo rajoittuu lännessä Marjamäenkankaaseen, joka on pääasiassa moreenia, kaakossa peltoihin ja idässä Vänninojaan Suon länsireunaa sivuaa metsäautotie Suolla on 24 tutkimuspistettä ja 23 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 4,4/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 54 ha, yli 1 m syvän alueen 35 ha, yli 1,5 m syvän 21 ha ja yli 2 m syvän 12 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 2 m/km Suo on suureksi osaksi ojitettu Keskellä on laajahko luonnontilainen alue Vedet laskevat läheiseen Vänninojaan, joka johtaa Isoon Leppijärveen, josta on yhteys Siikaisjärveen Siikaisjärvestä vedet virtaavat Siikaisjoen kautta Isojärveen ja edelleen Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen (Leppijoen valuma-alue) Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,2 m Suon pohja on melko tasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (37 %), moreeni (30 %) ja hiekka (26 %) Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin alle puolen metrin paksuinen kerros Vänninkeitaan suotyypeistä on rämeellä 70 % ja turvekankaalla 30 % Suon keskiosan luonnontilaisella alueella on pääasiassa lyhytkorsinevarämettä ja rahkarämettä Ojitusalueella puolukkaturvekan- 28

31 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat gas, rahkaräme- ja isovarpurämemuuttuma ovat tyypillisiä Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 33 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä Ojitusalueella on paikoin tukkipuustoa Vänninkeitaan turpeista on rahkavaltaisia 72 % ja saravaltaisia 28 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 48 %, sararahkaturve (CS) 24 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 27 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 12 % kokonaisturvemäärästä Suon keskiosan paksuturpeisella alueella on paikoin yli 2 m paksu heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, josta yli puolet koostuu Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Suurin osa turpeesta on maatumisasteeltaan H4 Pohjalla on ohuehko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta, usein saravaltaista turvetta Suon itäosan ohutturpeisella alueella heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on ohuempi ja saravaltainen turve ulottuu usein lähelle pintaa 5,5 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja maatuneemman pohjaosan 6,6 Liekoja on vähän Vänninkeitaan yli 2 m syvän 12 ha alueen heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu lähinnä ympäristöturvetuotantoon, koska maatumisaste on pääasiassa H4 Alueella on 0,14 milj suo-m 3 käyttökelpoista turvetta Turve kuuluu lähinnä laatuluokkaan 2b Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,11 milj suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 26 Kloppikeidas-Pölkkyneva Kloppikeidas-Pölkkyneva (kl , x = 6861,1, y = 1555,0) sijaitsee noin 15 km Siikaisten keskustasta itään Suo on muodoltaan erittäin rikkonainen ja rajoittuu moreenimaastoon Itäreunaan ulottuu metsäautotien pää Suolla on 14 tutkimuspistettä ja 20 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 1,6/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 86 ha, yli 1 m syvän alueen 60 ha, yli 1,5 m syvän 23 ha ja yli 2 m syvän 14 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen noin 3 m/km Suo on kokonaan ojitettu Lounaisosasta on laskuojia, jotka johtavat Vuorijärveen, josta lähtee laskuoja Hirvijärveen Hirvijärvestä on yhteys Isojärveen ja edelleen Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen (Hirvijärven alue) Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,0 m Pohjamaalajit ovat moreeni (88 %) ja savi (12 %) Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros Kloppikeidas-Pölkkynevan suotyypeistä on rämeellä 24 %, avosuolla 6 % ja turvekankaalla 70 % Varpu- ja puolukkaturvekangas ovat suolle tyypillisiä Lisäksi alueella esiintyy mm tupasvillarämemuuttumaa Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 1 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm Puusto on yleensä tiheää pinotavara-asteen mäntyä, joskin paikoin on koivua runsaasti seassa Kloppikeidas-Pölkkynevan turpeista on rahkavaltaisia 52 % ja saravaltaisia 48 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 31 %, sararahkaturve (CS) 21 % ja rahkasaraturve (SC) 47 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 40 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä Suurimmassa osassa suota on hyvin ohut heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros Paikoin kerros puuttuu kokonaan Turve on yleensä kohtalaisesti maatunutta sararahka- tai rahkasaraturvetta Pohjalla on paikoin melko hyvin maatunutta turvetta Tupasvilla on yleinen lisätekijä Turvepaksuus vaihtelee huomattavasti saarekkeisen suon eri osissa Yli 2 m syvä alue koostuu kuudesta pienestä osa-alueesta 5,4 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,9 ja maatuneemman pohjaosan 5,6 Liekoja on erittäin vähän Saarekkeisuuden ja yleensä ohuehkon turvekerroksen takia Kloppikeidas-Pölkkyneva soveltuu melko huonosti turvetuotantoon Suon keskellä on kuitenkin noin 6 ha:n laajuinen yhtenäinen yli 1,5 m syvä alue, joka soveltuu pienimuotoiseen energiaturvetuotantoon Alueella on noin 0,10 milj suo-m 3 käyttökelpoista turvetta 27 Viinaluoto Viinaluoto (kl , x = 6864,3, y = 1557,7) sijaitsee noin 17 km Siikaisten keskustasta itään Suo on muodoltaan rikkonainen ja rajoittuu useassa kohdassa Kallijärveen, etelässä harjuun ja muualla moreenimaastoon Suon eteläpuolella kulkee maantie Suolla on 17 tutkimuspistettä ja 12 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 1,8/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 90 ha, yli 1 m syvän alueen 52 ha, yli 1,5 m syvän 24 ha ja yli 2 m syvän 21 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoisosassa pohjoiseen Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu Länsi- ja koillisosassa 29

32 Tapio Toivonen on luonnontilaisia alueita Etelä- ja länsiosan vedet kulkeutuvat Kallijärveen (74,1 m mpy), josta lähtee laskuoja pohjoiseen Saaresojaan, joka yhtyy Samminjokeen Samminjoki johtaa Hirvijärveen, josta on yhteys Isojärven ja Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Samminjoen yläosan valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,2 m Suon pohja on epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (86 %), savi (7 %) ja hiekka (7 %) Liejua on suon pohjalla useassa kohdassa ohuehko kerros Viinaluodon suotyypeistä on rämeellä 69 %, avosuolla 3 % ja turvekankaalla 28 % Luonnontilaisilla alueilla on keidasrämettä, rahkarämettä ja lyhytkorsinevarämettä Ojitusalueilla tupasvillarämemuuttuma ja puolukkaturvekangas ovat tyypillisiä Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm Puusto on yleensä kehitys- ja tiheysluokaltaan vaihtelevaa mäntyä Paikoin on myös koivuvaltaisia kohtia Viinaluodon turpeista on rahkavaltaisia 80 % ja saravaltaisia 20 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 47 %, sararahkaturve (CS) 33 % ja rahkasaraturve (SC) 20 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 21 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 15 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä Suon lounaisosassa on melko paksuturpeinen alue, jossa on 1 1,5 m paksu heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu pääosin Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Muualla vastaava kerros on selvästi ohuempi Kerroksen alla on selvästi maatuneempaa sararahka- tai rahkasaraturvetta 6,3 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja maatuneemman pohjaosan 7,1 Liekoja on erittäin vähän Turvetuotantoa rajoittavia tekijöitä ovat Viinaluodon saarekkeisuus ja rajoittuminen Kallijärveen, jonka rannoilla on kesämökkejä Suon lounaisosassa on noin 15 ha turvepaksuuden perusteella kasvu- ja energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta, mutta kesämökkien takia suota ei suositella turvetuotantoon 28 Meralahdenkeidas Meralahdenkeidas (kl , x = 6862,9, y = 1545,6) sijaitsee noin 2 km Siikaisten keskustasta itään Suo on muodoltaan rikkonainen ja rajoittuu moreenimaastoon Länsireunaa sivuaa metsäautotie Suolla on 7 tutkimuspistettä ja 6 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 2,3/10 ha Suon kokonaispintaala on 30 ha, yli 1 m syvän alueen 12 ha, yli 1,5 m syvän 4 ha ja yli 2 m syvän 2 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m Suo on kokonaan ojitettu Pohjoisreunasta on laskuoja Heinijokeen, joka laskee Siikaisjokeen, josta on yhteys Isojärven ja Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Hirvijärven alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,1 m Suon pohja on epätasainen Pohjamaalajit ovat moreeni (85 %), savi (8 %) ja hiekka (7 %) Moreeni on lohkareista Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros Meralahdenkeitaan suotyypeistä on rämeellä 100 % Isovarpuräme on monin paikoin vallitseva suotyyppi Lisäksi suolla tavataan tupasvillarämeja rahkarämemuuttumaa Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 30 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm Puusto on keskitiheää tai tiheää riuku- ja pinotavara-asteen mäntyä Meralahdenkeitaan turpeista on rahkavaltaisia 99 % ja saravaltaisia 1 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 70 %, sararahkaturve (CS) 29 % ja rahkasaraturve (SC) 1 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 7 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä Suurimmassa osassa suota on melko ohut turvekerros Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on noin puolen metrin paksuinen Tämän kerroksen alapuolella on yleensä hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta pohjaan asti 6,2 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,8 ja maatuneemman pohjaosan 8,1 Liekoja on paikoin erittäin runsaasti Pienen koon ja ohuen turvekerroksen takia Meralahdenkeidasta ei suositella turvetuotantoon 29 Salmenneva Salmenneva (kl , x = 6862,9, y = 1546,9) sijaitsee noin 3 km Siikaisten keskustasta itään Suo rajoittuu idässä ja kaakossa peltoihin ja muualla moreenimaastoon Suon länsipuolella kulkee tilustie Suolla on 7 tutkimuspistettä ja 4 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 3,8/10 ha Suon kokonaispintaala on 18 ha, yli 1 m syvän alueen 15 ha ja yli 1,5 m syvän 12 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, 30

33 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat ja pinta viettää itään Suo on kokonaan ojitettu Itäreunasta on laskuoja Hirvijärveen, josta lähtee Heinijoki yhtyen Siikaisjokeen, josta on yhteys Isojärven ja Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Hirvijärven alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,0 m Suon pohja on tasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (36 %) ja hiekka (36 %) Liejua on suon pohjalla laajalla alueella alle puolen metrin paksuinen kerros Salmennevan suotyypeistä on rämeellä 100 % Isovarpurämemuuttuma on vallitseva suotyyppi Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 47 % ja mättäiden korkeus 3,3 dm Puusto on keskitiheää pinotavara-asteen mäntyä Salmennevan turpeista on rahkavaltaisia 69 % ja saravaltaisia 31 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 55 %, sararahkaturve (CS) 14 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 28 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 14 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä Suolla on runsaan puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu pääosin Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Tämän kerroksen alapuolella on selvästi maatuneempaa rahkavaltaista turvetta, joka pohjaa kohti muuttuu saravaltaiseksi 5,9 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja maatuneemman pohjaosan 7,3 Liekoja on vähän Ohuehkon turvekerroksen takia Salmennevaa ei suositella turvetuotantoon 30 Loukasneva Loukasneva (kl , x = 6876,4, y = 1542,8) sijaitsee noin 15 km Siikaisten keskustasta pohjoiseen Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon Suon poikki kulkee metsäautotie Suolla on 8 tutkimuspistettä ja 3 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 2,8/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 28 ha, yli 1 m syvän alueen 21 ha, yli 1,5 m syvän 12 ha ja yli 2 m syvän 8 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 2 m/km Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu Pohjoisosassa on luonnontilainen alue Suon eteläpäästä on laskuoja etelään Tommilanojaan, joka johtaa umpeenkasvavaan Vähä Leppijärveen, josta lähtee Alinenjoki kohti Siikaisjärveä Siikaisjärvestä on yhteys Isojärven ja Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Leppijoen valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m Suon pohja on paikoin epätasainen Pohjamaalajit ovat moreeni (82 %) ja hieta (18 %) Liejua on suon pohjalla laajalla alueella alle puolen metrin paksuinen kerros Loukasnevan suotyypeistä on rämeellä 36 % ja turvekankaalla 64 % Suon pohjoisosassa on luonnontilaisella alueella rahkarämettä ja ojitusalueella puolukkaturvekangasta Eteläosassa puolukkaturvekangas on vallitseva suotyyppi Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 28 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm Puusto on ojitusalueella yleensä tukkipuuasteen männikköä Loukasnevan turpeista on rahkavaltaisia 39 % ja saravaltaisia 61 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 15 %, sararahkaturve (CS) 24 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 58 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 40 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä Suolla on yleensä melko ohut, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on kohtalaisen hyvin maatunutta sarapitoista tai -valtaista turvetta Puun jäännökset ovat tässä kerroksessa yleinen lisätekijä Pohjoisosan luonnontilaisella alueella heikosti maatunut (H1 4) rahkavaltainen pintakerros on noin metrin paksuinen 6,3 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja maatuneemman pohjaosan 7,4 Liekoja on erittäin vähän Loukasnevan eteläosassa on noin 5 ha pienimuotoiseen energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta Käyttökelpoiset turvevarat ovat 0,08 milj suo-m 3 Suon pohjoisosan käyttökelpoisuutta heikentää paksuhko, melko heikkolaatuinen, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros 31 Metsoluodonsuo Metsoluodonsuo (kl , x = 6862,0, y = 1557,1) sijaitsee noin 17 km Siikaisten keskustasta itään Suo rajoittuu pohjoisessa ja idässä paikoin peltoon ja muualla mäkiseen moreenimaastoon Luoteispuolella kulkee metsäautotie Suolla on 5 tutkimuspistettä ja 6 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 2,7/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 18 ha, yli 1 m syvän alueen 11 ha, yli 1,5 m syvän 6 ha ja yli 2 m syvän 3 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, 31

34 Tapio Toivonen ja pinta viettää koilliseen noin 3 m/km Suo on kokonaan ojitettu Koillisreunasta on laskuojia Kortesnevanojaan, joka johtaa Lavasjärveen, josta Samminjoki lähtee kohti Hirvijärveä Hirvijärvestä on yhteys Isojärven ja Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Samminjoen yläosan valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m Suon pohja on melko tasainen Pohjamaalajit ovat savi (73 %) ja moreeni (27 %) Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros Metsoluodonsuon suotyypeistä on rämeellä 37 %, korvessa 9 %, turvekankaalla 46 % ja pellolla 9 % Tupasvillarämemuuttuma ja puolukkaturvekangas ovat yleisimmät suotyypit Mättäisyyttä ei juuri ole Metsoluodonsuon turpeista on rahkavaltaisia 77 % ja saravaltaisia 23 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 43 %, sararahkaturve (CS) 34 % ja rahkasaraturve (SC) 23 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 35 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 22 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä Suolla on ohuehko heikosti (H4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on maatuneempaa rahkavaltaista turvetta, joka pohjaa kohti muuttuu saravaltaiseksi Tupasvillan ja puun jäännökset ovat yleisiä lisätekijöitä 5,6 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja maatuneemman pohjaosan 6,2 Liekoja on paikoin runsaasti Turvelajin ja maatumisasteen puolesta Metsoluodonsuo soveltuu pienimuotoiseen energiaturvetuotantoon Käyttökelpoisen alueen pieni koko ja kookas tukkipuusto heikentävät kuitenkin alueen käyttökelpoisuutta 32 Karaneva Karaneva (kl , x = 6869,4, y = 1555,3) sijaitsee osittain Honkajoen puolella noin 14 km Siikaisten keskustasta koilliseen Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon Pohjoisreunaa sivuaa metsäautotie Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 6 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 3,0/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 33 ha, yli 1 m syvän alueen 12 ha, yli 1,5 m syvän 8 ha ja yli 2 m syvän 1 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km Suo on kokonaan ojitettu Eteläpäästä on laskuoja Saaresojaan, joka johtaa Samminjokeen ja edelleen Hirvijärveen, josta on yhteys Isojärven ja Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Samminjoen yläosan valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,1 m Suon pohja on paikoin epätasainen Vallitseva pohjamaalaji on moreeni (100 %) Karanevan suotyypeistä on rämeellä 56 % ja turvekankaalla 46 % Vallitsevat suotyypit ovat isovarpurämemuuttuma ja puolukkaturvekangas Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 24 % ja mättäiden korkeus 2,8 dm Puusto on kehitysasteeltaan vaihtelevaa keskitiheää mäntyä Karanevan turpeista on rahkavaltaisia 63 % ja saravaltaisia 37 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 25 %, sararahkaturve (CS) 38 % ja rahkasaraturve (SC) 37 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 21 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 7 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä Suolla on hyvin ohut heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on yleensä hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta, joka pohjaa kohti muuttuu saravaltaiseksi 6,5 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja maatuneemman pohjaosan 6,7 Liekoja on erittäin vähän Pienimuotoinen energiaturvetuotanto on Karanevalla mahdollista 33 Mansikkarannankeidas Mansikkarannankeidas (kl , x = 6879,1, y = 1541,8) sijaitsee noin 11 km Siikaisten keskustasta pohjoiseen Suo rajoittuu moreenimaastoon Pohjois- ja itäpuolelle johtaa ajokelpoinen tie Suolla on 7 tutkimuspistettä ja 3 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 2,3/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 30 ha, yli 1 m syvän alueen 19 ha, yli 1,5 m syvän 15 ha ja yli 2 m syvän 12 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään Suon keskiosa on luonnontilassa Reunaosat on ojitettu Suon eteläpäästä on laskuojia osin Siikaisnevan kautta Leppijokeen, joka laskee Siikaisjärveen, josta on Isojärven ja Merikarvianjoen kautta yhteys Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Leppijoen valumaalue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,4 m Suon pohja on paikoin epätasainen Pohjamaalajit ovat moreeni (90 %) ja hieta (10 %) Moreeni on paikoin lohkareista Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros Mansikkarannankeitaan suotyypeistä on rämeellä 100 % Suon luonnontilainen keskiosa on pääasiassa rahkarämettä Paikoin on myös keidasrämet- 32

35 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat tä Reunaosien ojitusalueella on rahkaräme-, tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttumaa Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 53 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä Reunoilla on tiheämpää ja kookkaampaa männikköä Mansikkarannankeitaan turpeista on rahkavaltaisia 93 % ja saravaltaisia 7 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 74 %, sararahkaturve (CS) 19 % ja rahkasaraturve (SC) 7 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 10 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä Suon paksuturpeisella alueella on lähes 2 m heikosti (H1 4) maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta, joka koostuu suurimmaksi osaksi Acutifoliaryhmän rahkasammalien jäännöksistä Tämän kerroksen alla on yleensä hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta, joka pohjalla muuttuu sarapitoiseksi tai -valtaiseksi Tupasvilla on melko yleinen lisätekijä 4,6 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pin-takerroksen maatumisaste on 3,0 ja maatuneemman pohjaosan 7,2 Liekoja on erittäin vähän Mansikkarannankeitaan paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu kasvuturvetuotantoon ja pohjaosa energiaturvetuotantoon Suon yli 1,5 m syvällä 15 ha:n alueella on 0,23 milj suo-m 3 viljelyturvetuotantoon soveltuvaa H1 3 maatunutta turvetta Turve kuuluu laatuluokkaan 1 Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,06 milj suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 34 Luodeslahti Luodeslahti (kl , x = 6862,0, y = 1541,6) sijaitsee noin 2 km Siikaisten keskustasta lou-naaseen Alue on umpeenkasvava soistunut lahti, joka rajoittuu moreenimaastoon Eteläosan halki virtaa Siikaisjärvestä Niemijärveen johtava uoma, johon Luodeslahti on yhteydessä Alue kuuluu Naturasuojelualueeseen Suolla on 3 tutkimuspistettä ja 3 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 0,7/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 44 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 41 m Alue on luonnontilainen Se kuuluu vesistöalueeseen , Otamonjoen alaosan alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,3 m Suon pohja on tasainen Pohjamaalajit ovat savi (67 %) ja moreeni (33 %) Liejua on suon pohjalla laajalla alueella paikoin yli metrin paksuinen kerros Luodeslahden vallitseva suotyyppi on luhtaneva Puustoa ei juuri ole Luodeslahden turpeista on saravaltaisia 100 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 100 % Alueella on keskimäärin 0,3 m paksu turvekerros, joka on heikosti maatunutta ja koostuu sarojen ja Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä 2,0 35 Majanselkä Majanselkä (kl , x = 6861,8, y = 1543,4) sijaitsee runsaan kilometrin etäisyydellä Siikaisten keskustasta etelään Alue on soistuma, joka on syntynyt Siikaisjoen kummallekin puolelle Se kuuluu Natura-suojelun piiriin Alue rajoittuu moreenimaastoon Suolla on 4 tutkimuspistettä Tutkimuspistetiheys on 1,3/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 31 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti etelään Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen Pohjoispäässä on ojitusta Suo kuuluu vesistöalueeseen , Otamonjoen alaosan alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,3 m Suon pohja on tasainen Pohjamaalajit ovat savi (75 %) ja hiekka (25 %) Liejua on suon pohjalla laajalla alueella paikoin yli metrin paksuinen kerros Vallitsevina suotyyppeinä ovat luhtaneva ja ruohoinen saraneva Puustoa ei juuri ole Majanselän turpeista on saravaltaisia 100 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 100 % Alueella on keskimäärin 0,3 m paksu turvekerros, joka on heikosti maatunutta ja koostuu sarojen ja Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä 2,7 36 Leppijärvenkeidas Leppijärvenkeidas (kl , x = 6869,0, y = 1553,5) sijaitsee noin 15 km Siikaisten keskustasta koilliseen Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon Suon länsi- ja luoteispuolella kulkee metsäautotie Suolla on 5 tutkimuspistettä ja 4 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 1,7/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 30 ha, yli 1 m syvän alueen 16 ha, yli 1,5 m syvän 11 ha ja yli 2 m syvän 9 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen Suo on suurimmaksi 33

36 Tapio Toivonen osaksi luonnontilainen Reunat on ojitettu Länsi- ja eteläreunasta on laskuojia Ristikeitaan kautta Samminjokeen, joka johtaa Hirvijärveen, josta on yhteys Isojärven ja Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rynkäjoen valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,1 m Suon pohja on melko tasainen Vallitseva pohjamaalaji on moreeni (100 %) Liejua on suon pohjalla yhdellä pisteellä ohut kerros Leppijärvenkeitaan suotyypeistä on rämeellä 100 % Suon keskiosa on pääasiassa rahkarämettä Paikoin on myös keidasrämeen piirteitä Reunemmalla on tupasvillaräme- ja rahkarämemuuttumaa Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 58 % ja mättäiden korkeus 2,6 dm Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä Reunoilla on paikoin hieman kookkaampaa ja tiheämpää puustoa Leppijärvenkeitaan turpeista on rahkavaltaisia 100 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 97 % ja sararahkaturve (CS) 3 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 2 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä Suolla on ohut, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on kerros hyvin maatunutta rahkaturvetta, jonka alapuolella turve muuttuu uudestaan heikosti maatuneeksi ja koostuu pääasiassa Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Pohjalla on hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta 5,5 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,8 ja maatuneemman pohjaosan 5,7 Liekoja on erittäin vähän Leppijärvenkeitaalla on yhtenäinen 11 ha laaja yli 1,5 m syvä turvetuotantoon soveltuva alue Maatumisastevaihtelun takia turvetta ei suositella kasvu- tai ympäristöturvetuotantoon, vaan käyttökelpoiseksi vaihtoehdoksi jää energiaturvetuotanto lähinnä jyrsinmenetelmällä Käyttökelpoiset turvevarat ovat noin 0,22 milj suo-m 3 37 Järvensivunkeidas Järvensivunkeidas (kl , x = 6865,4, y = 1553,9) sijaitsee noin 13 km Siikaisten keskustasta itään, ja se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon Suon poikki kulkee metsäautotie Suolla on 5 tutkimuspistettä ja 6 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 1,8/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 28 ha, yli 1 m syvän alueen 16 ha, yli 1,5 m syvän 8 ha ja yli 2 m syvän 6 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m Suo on suureksi osaksi ojitettu Keskellä on luonnontilainen alue Suolta on useita laskuojia Lavasjärveen ja siitä lähtevään Samminjokeen, joka johtaa Hirvijärveen, josta on yhteys Isojärven ja Merikarvianjoen kautta mereen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Samminjoen yläosan valumaalue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,1 m Suon pohja on paikoin epätasainen Vallitseva pohjamaalaji on moreeni (100 %) Liejua on suon pohjalla laajalla alueella ohut kerros Järvensivunkeitaan suotyypeistä on rämeellä 82 % ja turvekankaalla 18 % Suon keskiosan luonnontilaisella alueella on rahkarämettä ja keidasrämettä Ojitetulla alueella on näiden lisäksi tupasvillarämemuuttumaa ja puolukkaturvekangasta Järvensivunkeitaan turpeista on rahkavaltaisia 100 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 88 % ja sararahkaturve (CS) 12 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 1 % kokonaisturvemäärästä Suon keskiosassa on ohut, heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on yleensä alle puoli metriä hyvin maatunutta rahkaturvetta, jonka jälkeen turve muuttuu uudestaan heikosti maatuneeksi rahkaturpeeksi (lähinnä Acutifoliaturvetta) Pohjalla on jälleen ohut kerros hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta Suon pohjoisja eteläosa ovat ohutturpeisia 5,7 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,2 ja maatuneemman pohjaosan 6,3 Liekoja on erittäin vähän Syvyyssuuntainen turpeen maatumisastevaihtelu heikentää Järvensivunkeitaalla turpeen käyttökelpoisuutta eri tarkoituksiin Mikäli suo halutaan turvetuotantoon, tulee lähinnä kysymykseen pienimuotoinen energiaturvetuotanto yli 1,5 m syvällä 8 ha:n alueella Käyttökelpoiset turvevarat ovat noin 0,15 milj suo-m 3 38 Veteläneva Veteläneva (kl , x = 6860,9, y = 1552,6) sijaitsee noin 12 km Siikaisten keskustasta itään Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon Pohjoisreunaa sivuaa metsäautotie Suolla on 5 tutkimuspistettä ja 3 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 3,3/ 10 ha Suon kokonaispinta-ala on 15 ha, yli 1 m syvän alueen 11 ha, yli 1,5 m syvän 9 ha ja yli 2 m syvän 7 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 68 m 34

37 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Suo on kokonaan ojitettu Pohjoispäästä laskuoja johtaa Vuorijärveen, josta on yhteys Hirvijärveen Hirvijärvestä vedet kulkeutuvat Isojärven ja Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Vuorijärven valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,0 m Suon pohja on epätasainen Vallitseva pohjamaalaji on moreeni (100 %) Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin puolen metrin paksuinen kerros Vetelänevan suotyypeistä on rämeellä 100 % Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme- ja rahkarämemuuttuma Eteläosassa on varsinaista sararämemuuttumaa Suolla on vanhoja hylättyjä turvepehkun nostohautoja Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 38 % ja mättäiden korkeus 3,3 dm Puusto on keskitiheää riukuasteen mäntyä Vetelänevan turpeista on rahkavaltaisia 37 % ja saravaltaisia 63 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 20 %, sararahkaturve (CS) 17 % ja rahkasaraturve (SC) 63 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 42 % kokonaisturvemäärästä Suolla on keskimäärin puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, josta noin puolet koostuu Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Tämän kerroksen alla on maatuneempaa rahkavaltaista turvetta, joka pohjaa kohti muuttuu saravaltaiseksi Suon eteläosassa saravaltainen turve ulottuu lähelle pintaa 6,7 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja maatuneemman pohjaosan 7,2 Liekoja on paikoin kohtalaisesti Vetelänevan pienehkö koko ja paikoin yli puoli metriä paksu, heikosti maatunut pintarahka asettavat rajoituksia turvetuotannolle Mikäli suon yli 1,5 m syvä 9 ha:n alue halutaan turvetuotantoon, on pinnasta nostettavissa noin 0,04 milj suo-m 3 vaalean kasvuturpeen tai ympäristöturpeen raaka-ainetta Turve kuuluu lähinnä laatuluokkaan 2a Tämän kerroksen alla on lisäksi noin 0,16 milj suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 39 Pohjaslahti Pohjaslahti (kl , x = 6864,2, y = 1546,2) sijaitsee noin 3 km Siikaisten keskustasta itään Alue on oikeastaan Hirvijärven jatke, jonka reunaosat ovat soistuneet Alueen länsireunalla on peltoja Muualla se rajoittuu moreenimaastoon Alue kuuluu Natura-varauksen piiriin Suolla on 2 tutkimuspistettä ja 3 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 0,6/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 31 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 43,7 m Suoalue on luonnontilainen Alueen halki virtaa Hirvijärvestä uoma, joka jatkuu Luodeslahdesta Heinijokena, ja vedet kulkeutuvat lopulta Isojärveen ja siitä Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Hirvijärven alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,3 m Pohja on tasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (40 %) ja hiekka (40 %) Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin vajaan metrin paksuinen kerros Pohjaslahden suotyypeistä on avosuolla 100 % Vallitseva suotyyppi on luhtaneva Puustoa ei juuri ole Pohjaslahden turpeista on saravaltaisia 100 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: saraturve (C) 100 % Alueella on keskimäärin 0,3 m paksu, heikosti maatunut, vetinen saraturvekerros liejun päällä Järviruoko on yleinen lisätekijä Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 2,0 40 Mustasaarenkeidas Mustasaarenkeidas (kl , x = 6876,4, y = 1545,2) sijaitsee noin 18 km Siikaisten keskustasta pohjoiseen Tutkittu alue on Mustasaarenkeitaan Siikaisten puolelle ulottuva lahdeke Varsinainen Mustasaarenkeidas on tutkittu orientoivasti Isojoen turvevarojen kartoituksen yhteydessä Tutkittu alue rajoittuu pohjoisessa suohon ja muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon Suon etelä- ja itäpuolelle johtaa metsäautotie Suolla on 72 tutkimuspistettä ja 53 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 4,0/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 181 ha, yli 1 m syvän alueen 149 ha, yli 1,5 m syvän 139 ha ja yli 2 m syvän 119 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen Reunaosissa on ojitusta Suon kaakkoisreunasta lähtee Vänninoja kohti Isoa Leppijärveä, josta on yhteys Siikaisjärveen Myös lounaisreunasta on yhteys Tomminojan kautta Siikaisjärveen, josta vedet kulkeutuvat Isojärveen ja edelleen Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Leppijoen valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,7 m Suon pohja on paikoin epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (92 %) ja hiekka (6 %) Liejua on suon pohjalla ohut kerros muutamalla pisteellä Mustasaarenkeitaan suotyypeistä on rämeellä 42 %, avosuolla 53 % ja korvessa 1 % Suon keski- 35

38 Tapio Toivonen osan luonnontilaisella alueella on pääasiassa lyhytkorsinevaa ja kalvakkanevaa Reunemmalla on usein rahkanevaa ja -rämettä Ojitusalueilla ovat tupasvillaräme- ja rahkarämemuuttuma tyypillisiä Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 24 % ja mättäiden korkeus 2,6 dm Puusto on ojitusalueella harvahkoa tai keskitiheää riuku- ja pinotavaraasteen mäntyä Paikoin on runsaasti koivua seassa Mustasaarenkeitaan turpeista on rahkavaltaisia 73 % ja saravaltaisia 27 % Pääturvelajeittain jakaantuma on rahkaturve (S) 50 %, sararahkaturve (CS) 23 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 26 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 43 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 3 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä Suon keskiosan luonnontilaisella alueella on keskimäärin 1,5 m paksu, heikosti maatunut ja usein vetinen rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu pääasiassa Cuspidata- ja Palustria-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Tupasvilla ja suoleväkkö ovat yleisiä lisätekijöitä Syvemmällä on hieman maatuneempaa sararahka- ja rahkasaraturvetta 4,5 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja maatuneemman pohjaosan 5,5 Liekoja on erittäin vähän Mustasaarenkeitaalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä Mustasaarenkeidas kuuluu osana Natura-verkostoon 41 Kirkkokallionneva Kirkkokallionneva (kl , x = 6866,1, y = 1538,9) sijaitsee noin 5 km Siikaisten keskustasta luoteeseen, ja se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaaston Suon poikki kulkee heikkokuntoinen metsäautotie Suolla on 63 tutkimuspistettä ja 55 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 6,2/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 101 ha, yli 1 m syvän alueen 81 ha, yli 1,5 m syvän 57 ha ja yli 2 m syvän 43 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 3 m/km Suo on osittain ojitettu Pohjois- ja eteläosassa on luonnontilaisia alueita Reunat ja suon keskiosa on ojitettu Suon pohjoispäästä on laskuoja länteen läheiseen Vähäjärveen, josta lähtee Taipaleenjoki kohti Merikarvianjokea Suo kuuluu vesistöalueeseen , Taipaleenjoen alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,9 m Suon pohja on paikoin epätasainen Pohjamaalajit ovat moreeni (98 %) ja hiekka (2 %) Liejua on suon pohjalla pohjoisosassa ohut kerros Kirkkokankaannevan suotyypeistä on rämeellä 63 %, avosuolla 13 %, korvessa 5 % ja turvekankaalla 18 % Suon pohjoisosassa on luonnontilaisella alueella lyhtykorsinevaa, rahkarämettä ja lyhytkorsinevarämettä Eteläosassa rahkaräme on tyypillinen Ojitusalueilla ovat tupasvillaräme-, rahkaräme-, lyhytkorsinevarämemuuttuma ja puolukkaturvekangas yleisiä Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 24 % ja mättäiden korkeus 2 dm Puusto on luonnontilaisella alueella kitukasvuista ja harvaa mäntyä Reunoilla ja ojitusalueilla on kookkaampaa ja tiheämpää mäntyvaltaista sekapuustoa Kirkkokankaannevan turpeista on rahkavaltaisia 65 % ja saravaltaisia 35 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 28 %, sararahkaturve (CS) 37 %, saraturve (C) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 30 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 42 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 13 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 18 % kokonaisturvemäärästä Suolla on ohuehko heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros Suurin osa turvekerroksesta on kohtalaisesti maatunutta sararahka- tai rahkasaraturvetta Tupasvilla ja suoleväkkö ovat yleisiä lisätekijöitä 5,7 Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja maatuneemman pohjaosan 6,1 Liekoja on erittäin vähän Kirkkokallionnevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä Kirkkokallionneva soveltuu energiaturvetuotantoon jyrsinmenetelmällä Suon pohjoisosassa on noin 36 ha tuotantoon soveltuvaa aluetta Eteläpäässä haittana on paikoin paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros Käyttökelpoiset turvevarat ovat noin 0,83 milj suo-m 3 42 Ämmänkaula Ämmänkaula (kl , x = 6863,5, y = 1551,2) sijaitsee noin 9 km Siikaisten keskustasta itään Suo on muodoltaan rikkonainen ja se rajoittuu moreenimaastoon Suon eteläpuolella kulkee maantie Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 14 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 3,8/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 26 ha, yli 1 m syvän alueen 18 ha ja yli 1,5 m syvän 4 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen Suo on kokonaan ojitettu Länsipäästä on laskuojia Rimpinevanojaan, joka johtaa Hirvijärveen, josta lähtee Heinijoki kohti Isojärveä Suo kuuluu vesistöalueeseen , 36

39 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Hirvijärven alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,9 m Suon pohja on epätasainen Yleisin pohjamaalaji on moreeni (96 %) Liejua on suon pohjalla muutamassa pisteessä ohut kerros Ämmänkaulan suotyypeistä on rämeellä 13 % ja turvekankaalla 87 % Suurin osa suosta on turvekangasasteella Puolukka- ja mustikkaturvekangas ovat tyypillisiä Lisäksi suolla on varputurvekangasta ja tupasvillarämemuuttumaa Mättäisyyttä ei juuri ole Puusto on suuressa osassa suota keskitiheää koivuvaltaista harvennusmetsikköä Paikoin on myös tukkipuustoa Ämmänkaulan turpeista on rahkavaltaisia 30 %, saravaltaisia 68 % ja ruskosammalvaltaisia 2 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 18 %, sararahkaturve (CS) 12 %, rahkasaraturve (SC) 68 % ja ruskosammalturve 2 % Puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita on 5 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä Suurin osa turvekerroksesta on heikohkosti maatunutta rahkasaraturvetta Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros puuttuu lähes kokonaan 5,1, ja hyvin maatuneen pohjaosan 5,3 Liekoja on erittäin vähän Ohuen turvekerroksen takia Ämmänkaulaa ei suositella turvetuotantoon 43 Makkarakeidas Makkarakeidas (kl , x = 6862,2, y = 1550,9) sijaitsee noin 8 km Siikaisten keskustasta itään Suo rajoittuu etelässä Makkarajärveen, koillisessa peltoon ja muualla moreenimaastoon Suon koillisreunaa sivuaa tie Suolla on 11 tutkimuspistettä ja 13 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 4,2/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 26 ha, yli 1 m syvän alueen 22 ha, yli 1,5 m syvän 16 ha ja yli 2 m syvän 15 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m Suo on kokonaan ojitettu Suon pohjoispäästä ja länsireunasta on laskuoja läheiseen Rimpinevanojaan, joka johtaa Hirvijärveen, josta on yhteys Isojärveen ja siitä Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Hirvijärven alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,0 m Suon pohja on paikoin epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (58 %), hiekka (17 %) ja savi (13 %) Liejua on suon pohjalla laajalla alueella ohuehko kerros Makkarakeitaan suotyypeistä on rämeellä 33 % ja turvekankaalla 67 % Yleisimmät suotyypit ovat varputurvekangas, reunemmalla mustikka- ja puolukkaturvekangas Suon keskellä on keidasräme- ja rahkarämemuuttumaa Suolla on merkkejä turvepehkun nostosta Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 21 % ja mättäiden korkeus 2 dm Puusto on kehitysasteeltaan vaihtelevaa keskitiheää tai paikoin tiheää mäntyä Makkarakeitaan turpeista on rahkavaltaisia 78 % ja saravaltaisia 22 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 60 %, sararahkaturve (CS) 18 % ja rahkasaraturve (SC) 22 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 16 % kokonaisturvemäärästä Suolla on paikoin paksu, heikosti maatunut (H1 4) rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu suureksi osaksi Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Tämän kerroksen alla on maatuneempaa rahkavaltaista turvetta, joka pohjaa kohti muuttuu saravaltaiseksi 5,0 Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja maatuneemman pohjaosan 6,0 Liekoja on erittäin vähän Makkarakeitaan keski- ja koillisosassa on noin 9 ha alue, jonka paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen raaka-aineeksi Haittaavana tekijänä on paikoin kookas puusto Alueella on noin 0,11 milj suom 3 H1 3 -maatunutta rahkaturvetta Turve kuuluu lähinnä laatuluokkaan 1 H4-maatunutta ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa, laatuluokkaan 3b sijoittuvaa turvetta on 0,02 milj suo-m 3 Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on periaatteessa jonkin verran energiaturvetta, mutta pohjaosan kuivatusongelmat voivat haitata kerroksen hyödyntämistä (Makkarajärven pinta on alle 2 m suon pintaa alempana) 44 Kiiltoneva Kiiltoneva (kl , x = 6863,3, y = 1560,7) sijaitsee Kankaanpään vastaisella rajalla noin 20 km Siikaisten keskustasta itään Suo rajoittuu kallioiseen ja rikkonaiseen moreenimaastoon Länsireunaa sivuaa tilustie Suolla on 15 tutkimuspistettä ja 8 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 2,8/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 53 ha, yli 1 m syvän alueen 28 ha, yli 1,5 m syvän 15 ha ja yli 2 m syvän 12 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen ja etelään Suo on kokonaan ojitettu Länsireunasta on laskuojia Kortesnevano- 37

40 Tapio Toivonen jaan, joka johtaa Lavasjärveen, josta lähtee Samminjoki Hirvijärveen Hirvijärvestä on yhteys Isojärven ja Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Samminjoen yläosan valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,4 m Suon pohja on epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (91 %) ja savi (9 %) Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros Kiiltonevan suotyypeistä on rämeellä 66 %, avosuolla 4 % ja turvekankaalla 30 % Yleisin suotyyppi on varsinainen sararämemuuttuma Lisäksi suolla tavataan mm puolukkaturvekangasta ja pohjoisosassa rahkarämemuuttumaa Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 35 % ja mättäiden korkeus 2 dm Puusto on harvahkoa tai keskitiheää riuku- tai pinotavara-asteen mäntyä Paikoin on myös runsaasti koivua Kiiltonevan turpeista on rahkavaltaisia 36 % ja saravaltaisia 64 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 18 %, sararahkaturve (CS) 18 %, saraturve (C) 26 % ja rahkasaraturve (SC) 38 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 29 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 22 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 15 % kokonaisturvemäärästä Suolla on yleensä hyvin ohut tai usein kokonaan puuttuva heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros Vain pohjoisosassa on noin 0,4 m paksu pintarahkakerros, jonka alla on maatuneempaa rahkavaltaista turvetta, jonka alla on jälleen heikosti maatunutta Acutifolia-turvetta Muualla turve on kohtalaisesti maatunutta saravaltaista turvetta pinnasta pohjaan 5,9 Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja maatuneemman pohjaosan 6,1 Liekoja on erittäin vähän Kiiltoneva on muodoltaan rikkonainen Yli 1,5 m syvä alue koostuu useasta eri altaasta Suon keskija eteläosan yli 1,5 m syvällä, noin 8 ha:n saravaltaisella alueella on pienimuotoinen energiaturvetuotanto mahdollista Haittana on alueen muoto ja paikoin kookas puusto Alueella on noin 0,14 milj suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 45 Metsämaanneva Metsämaanneva (kl , x = 6868,1, y = 1551,2) sijaitsee noin 8 km Siikaisten keskustasta koilliseen Suo rajoittuu etelässä paikoin peltoihin ja muualla moreenimaastoon Kulkuyhteydet ovat hyvät Suon itäreunaa sivuaa metsäautotie Suolla on 15 tutkimuspistettä ja 14 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 6,3/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 24 ha, yli 1 m syvän alueen 14 ha, yli 1,5 m syvän 9 ha ja yli 2 m syvän 7 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää voimakkaasti etelään Suon keskiosa on luonnontilainen Reunoilla on ojitusta Suon eteläpäästä on laskuoja Samminjokeen, joka johtaa Hirvijärveen, josta on yhteys Isojärven ja Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Samminjoen alaosan alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,4 m Suon pohja on epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (79 %) ja hiekka (14 %) Metsämaannevan suotyypeistä on rämeellä 79 % ja turvekankaalla 21 % Suon keskiosa on pääasiassa rahkarämettä Reunemmalla on lisäksi tupasvillarämettä ja isovarpurämettä Ojitusalueella puolukkaturvekangas ja isovarpurämemuuttuma ovat tyypillisiä Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 27 % ja mättäiden korkeus 3 dm Puusto on pääasiassa keskitiheää pinotavara- tai tukkipuuasteen mäntyä Metsämaannevan turpeista on rahkavaltaisia 93 % ja saravaltaisia 7 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 64 %, sararahkaturve (CS) 29 % ja rahkasaraturve (SC) 7 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 11 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 32 % kokonaisturvemäärästä Suon keskellä on runsaan 1,5 metrin paksuinen heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu pääasiassa Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Tämän kerroksen alla on selvästi maatuneempaa rahkavaltaista turvetta Reunaosissa turve on paikoin saravaltaista pinnasta pohjaan asti 5,6 Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja maatuneemman pohjaosan 6,6 Liekoja on vähän Metsämaannevan paksuhko, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu kasvu- tai ympäristöturvetuotantoon Yli 2 m syvällä 7 ha:n alueella on noin 0,08 milj suo-m 3 viljelyturvetuotantoon soveltuvaa H1 3 -maatunutta turvetta Turve kuuluu laatuluokkaan 1 H4-maatunutta kasvu- tai ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa, laatuluokkaan 2b sijoittuvaa turvetta on 0,01 milj suo-m 3 Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,07 milj suom 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta 38

41 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat 46 Lupponeva Lupponeva (kl , x = 6869,5, y = 1553,4) sijaitsee noin 15 km Siikaisten keskustasta koilliseen, ja se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon Suon poikki kulkee metsäautotie Suolla on 8 tutkimuspistettä ja 10 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 2,3/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 35 ha, yli 1 m syvän alueen 15 ha, yli 1,5 m syvän 10 ha ja yli 2 m syvän 4 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen ja etelään Suo on kokonaan ojitettu Suolta on laskuojia länteen läheiseen Rynkäjokeen, joka yhtyy Samminjokeen, joka johtaa Hirvijärveen Hirvijärvestä on yhteys Isojärven ja Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rynkäjoen valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m Suon pohja on epätasainen Vallitseva pohjamaalaji on moreeni (100 %) Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros Lupponevan suotyypeistä on rämeellä 61 % ja turvekankaalla 39 % Rahkaräme- ja tupasvillarämemuuttuma sekä puolukkaturvekangas ovat yleisiä suotyyppejä Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus 2 dm Puusto on pääasiassa keskitiheää pinotavara-asteen mäntyä Lupponevan turpeista on rahkavaltaisia 72 % ja saravaltaisia 28 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 43 %, sararahkaturve (CS) 29 % ja rahkasaraturve (SC) 28 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 34 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 11 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä Suolla on ohuehko, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on melko hyvin maatunutta rahkaturvetta Pohjalla ja paikoin reunaosissa on saravaltaista tai -pitoista turvetta 6,4 Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,7 ja maatuneemman pohjaosan 6,9 Liekoja on erittäin vähän Suurin osa Lupponevasta on melko ohutturpeista Yli 1,5 m syvä alue koostuu kahdesta erillisestä altaasta Suota ei suositella turvetuotantoon, mutta eteläosassa on pienimuotoinen energiaturvetuotanto mahdollista parin hehtaarin alueella 47 Rastaskeidas Rastaskeidas (kl , x = 6865,5, y = 1555,6) sijaitsee noin 13 km Siikaisten keskustasta itään, ja se rajoittuu kallioiseen moreenimaastoon Suon lounais- ja itäpuolella kulkee maantie Suolla on 18 tutkimuspistettä ja 9 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 5,8/10 ha Suon kokonaispin-ta-ala on 31 ha, yli 1 m syvän alueen 20 ha, yli 1,5 m syvän 13 ha ja yli 2 m syvän 10 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään Suo on kokonaan ojitettu Suolta on laskuojia läheiseen Lavasjärveen, josta lähtee Samminjoki Hirvijärveen, josta on yhteys Isojärven ja Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Samminjoen yläosan valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,4 m Suon pohja on epätasainen Yleisin pohjamaalaji on moreeni (96 %) Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros Rastaskeitaan suotyypeistä on rämeellä 56 % ja turvekankaalla 44 % Suon keskiosa on pääasiassa rahkarämemuuttumaa Reunemmalla on yleensä puolukkaturvekangasta Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 13 % ja mättäiden korkeus 2 dm Puusto on yleensä keskitiheää pinotavara-asteen mäntyä Reunaosissa on paikoin koivua runsaasti Rastaskeitaan turpeista on rahkavaltaisia 93 % ja saravaltaisia 7 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 75 %, sararahkaturve (CS) 17 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 1 % ja rahkasara-turve (SC) 7 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 29 %, puun jäännöksiä (L) sisäl-täviä turpeita 16 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä Suolle on tyypillistä ohut, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on kerros maatuneempaa rahkaturvetta, jonka alapuolella on uudestaan paksuhko kerros heikosti maatunutta rahkaturvetta Pohjalla ja reunaosissa on sarapitoista tai -valtaista turvetta 5,7 Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja maatuneemman pohjaosan 6,2 Liekoja on erittäin vähän Rastaskeitaalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä Maatumisastevaihtelun takia Rastaskeitaan turve soveltuu melko huonosti ympäristöturpeen raaka-aineeksi Energiaturvetuotanto jyrsinmenetelmällä on käyttökelpoisin tuotantomuoto Paikoin on mahdollista tuottaa myös jonkin verran ympäristöturvetta Suon yli 1,5 m syvällä 13 ha:n alueella on noin 0,27 milj suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 39

42 Tapio Toivonen 48 Lehmikeidas Lehmikeidas (kl , x = 6865,8 y = 1549,3) sijaitsee noin 7 km Siikaisten keskustasta koilliseen Suo on muodoltaan rikkonainen, ja se rajoittuu kallioiseen moreenimaastoon Suon länsipuolella kulkee metsäautotie Suolla on 13 tutkimuspistettä ja 11 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 2,8/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 47 ha, yli 1 m syvän alueen 30 ha, yli 1,5 m syvän 20 ha ja yli 2 m syvän 10 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään Lehmikeidas on lähes kokonaan ojitettu Alueella on muutama pieni luonnontilainen laikku Suon eteläpäästä lähtee laskuoja Samminjokeen, joka johtaa Hirvijärveen, josta on yhteys Isojärven ja Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Samminjoen alaosan alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,4 m Suon pohja on epätasainen Vallitseva pohjamaalaji on moreeni (100 %) Liejua on suon pohjalla monin paikoin ohut kerros Lehmikeitaan suotyypeistä on rämeellä 59 %, avosuolla 4 %, korvessa 4 % ja turvekankaalla 33 % Luonnontilaisilla alueilla on mm rahkarämettä ja lyhytkorsinevaa Ojitusalueilla rahkarämemuuttuma ja puolukkaturvekangas ovat tyypillisiä Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 30 % ja mättäiden korkeus 2 dm Puusto on yleensä keskitiheää kehitysluokaltaan vaihtelevaa mäntyä Lehmikeitaan turpeista on rahkavaltaisia 81 %, saravaltaisia 18 % ja ruskosammalvaltaisia 1 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 57 %, sararahkaturve (CS) 22 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 2 %, saraturve (C) 6 %, rahkasaraturve (SC) 12 % ja ruskosammalturve (B) 1 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 39 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 18 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä Suolla on pohjoisosaa lukuun ottamatta melko ohut, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros Turve on yleensä rahkavaltaista lähes pohjaan asti, mutta siinä on usein runsaasti maatumisastevaihtelua Tupasvilla on yleinen lisätekijä 6,2 Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,7 ja maatuneemman pohjaosan 6,6 Liekoja on yleensä vähän Lehmikeidas on muodoltaan rikkonainen Turvekerroksen maatumisasteessa on syvyyssuuntaista vaihtelua Yli 1,5 m syvä alue koostuu neljästä erillisestä altaasta Suota ei varsinaisesti suositella turvetuotantoon, mutta pienimuotoinen turvetuotanto on mahdollista 49 Mustasaarenkytö Mustasaarenkytö (kl , x = 6870,6, y = 1552,7) sijaitsee osittain Honkajoen puolella noin 13 km Siikaisten keskustasta koilliseen Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon Eteläosa on raivattu pelloiksi Suon halki kulkee tilustie Suolla on 24 tutkimuspistettä ja 22 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 4,8/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 50 ha, yli 1 m syvän alueen 18 ha, yli 1,5 m syvän 6 ha ja yli 2 m syvän 1 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen noin 2 m/km Suo on kokonaan ojitettu Lounaisosasta lähtee Mustasaarenoja Rynkäjokeen, joka johtaa Samminjokeen, joka laskee Hirvijärveen Hirvijärvestä on yhteys Isojärven ja Merikarvianjoen kautta Pohjanlah-teen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rynkäjoen valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,1 m Suon pohja on paikoin epätasainen Vallitseva pohjamaalaji on moreeni (100 %) Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros Mustasaarenkydön suotyypeistä on rämeellä 32 %, turvekankaalla 36 % ja pellolla 32 % Erilaiset turvekankaat, varsinainen sararämemuuttuma ja kytöheitto ovat suolle luonteenomaisia suotyyppejä Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 6 % ja mättäiden korkeus 3 dm Puusto on melko kookasta keskitiheää männyn ja koivun sekapuustoa Mustasaarenkydön turpeista on rahkavaltaisia 2 % ja saravaltaisia 98 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve (CS) 2 %, saraturve (C) 39 % ja rahkasaraturve (SC) 59 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 7 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 21 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 14 % kokonaisturvemäärästä Turvekerros on yleensä ohut Suurin osa turpeesta on hyvin maatunutta saraturvetta Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros puuttuu Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,9 Liekoja on erittäin vähän Maatumisasteen ja turvelajin puolesta Mustasaarenkytö soveltuisi energiaturvetuotantoon, mutta yli 1,5 m syvä alue koostuu useasta pienestä altaasta, joten suota ei suositella turvetuotantoon 50 Kivineva Kivineva (kl , x = 6863,2, y = 1538,3) sijaitsee noin 4 km Siikaisten keskustasta länteen Tutkittu alue rajoittuu pohjoisessa Kivinevan soidensuojelualueeseen ja muualla moreenimaastoon 40

43 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Suon eteläosan poikki kulkee maantie Suolla on 18 tutkimuspistettä ja 17 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 3,2/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 57 ha, yli 1 m syvän alueen 35 ha, yli 1,5 m syvän 32 ha ja yli 2 m syvän 30 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km Suo on suureksi osaksi luonnontilainen Suon eteläosa ja koillis- sekä lounaisreuna on ojitettu Alueen keskellä on Otamonlampi (47,7 m mpy), jonka pinta on laskettu Lammesta lähtee laskuoja kohti Luodeslahtea, joka on yhteydessä Isojärveen Myös suon eteläosasta on yhteys Pitkäjärven kautta Isojärveen, josta lähtee Merikarvianjoki kohti Pohjanlahtea Suo kuuluu vesistöalueeseen , Otamonjoen alaosan alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,4 m Suon pohja on epätasainen Yleisin pohjamaalaji on moreeni (97 %) Liejua on suon pohjalla laajahkolla alueella paikoin yli puolen metrin paksuinen kerros Kivinevan suotyypeistä on rämeellä 91 %, korvessa 3 % ja turvekankaalla 6 % Suon pohjois- ja keskiosa on pääasiassa keidasrämettä Luoteisosassa on avovesiallikoita Ojitusalueella on pääasiassa isovarpu- ja rahkarämemuuttumaa sekä puolukkaturvekangasta Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 29 % ja mättäiden korkeus 3 dm Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä Eteläosassa on yleensä keskitiheää riukuasteen mäntyä Reunoilla on paikoin tukkipuustoa Kivinevan turpeista on rahkavaltaisia 93 % ja saravaltaisia 7 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 78 %, sararahkaturve (CS) 15 % ja rahkasaraturve (SC) 7 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 13 % kokonaisturvemäärästä Suolla on paksu, heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu suurimmaksi osaksi Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Kerros on alueen pohjoisosassa paikoin yli 3 m paksu Pohjalla on ohuehko kerros maatuneempaa, usein sarapitoista tai -valtaista turvetta Reunaosissa saravaltainen turve voi ulottua lähelle pintaa 4,5 Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja maatuneemman pohjaosan 7,6 Liekoja on erittäin vähän Turvelaadun puolesta Kivinevan heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu viljelyturpeen raaka-aineeksi Koska Kivinevan tutkittu osa rajoittuu suojelualueeseen, keskellä sijaitsee lampi ja eteläosaa halkoo maantie, ei aluetta suositella turvetuotantoon Pohjoisosa soveltuu suojelualueen laajennusalueeksi 51 Haukilammensuo Haukilammensuo (kl , x = 6862,0, y = 1555,8) sijaitsee noin 15 km Siikaisten keskustasta itään Suo koostuu kahdesta lähes erillisestä altaasta, joista toisen keskellä sijaitsee Haukilampi (68,3 m mpy) Suo rajoittuu lännessä paikoin peltoihin ja muualla moreenimaastoon Itäosan poikki kulkee metsäautotie ja Haukilammen etelärannalle tilustie Suolla on 23 tutkimuspistettä ja 24 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 4,9/10 ha Suon kokonaispintaala on 47 ha, yli 1 m syvän alueen 40 ha, yli 1,5 m syvän 34 ha ja yli 2 m syvän 30 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää eteläisessä altaassa luoteeseen Suo on suureksi osaksi ojitettu Haukilammen länsi- ja itäpuolella on luonnontilainen alue Haukilammesta ja suon luoteispäästä lähtee laskuoja Rimpinevanojaan, joka johtaa Hirvijärveen, josta on yhteys Isojärven ja Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Hirvijärven alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,7 m Suon pohja on epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (38 %), savi (34 %) ja hiekka (23 %) Liejua on suon pohjalla laajahkolla alueella Haukilammen ympäristössä noin puolen metrin paksuinen kerros Haukilammensuon suotyypeistä on rämeellä 41 %, avosuolla 26 % ja turvekankaalla 33 % Haukilammen länsipuolella luonnontilaisella alueella on keidasrämettä, silmäkenevaa ja rahkarämettä Ojitusalueella reunaosissa on mm rahkarämemuuttumaa Alueella on myös merkkejä turvepehkun nostosta Suon eteläisessä altaassa on mm puolukkaturvekangasta ja karhunsammalmuuttumaa Luonnontilaisilla laikuilla on mm lyhytkorsinevaa Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 28 % ja mättäiden korkeus 3 dm Puusto on luonnontilaisilla alueilla kitukasvuista ja harvaa mäntyä Ojitusalueilla on tiheämpää ja kookkaampaa puustoa Haukilammensuon turpeista on rahkavaltaisia 88 % ja saravaltaisia 12 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 70 %, sararahkaturve (CS) 18 % ja rahkasaraturve (SC) 12 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 22 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä Haukilammen länsipuolisella alueella on paksu, 41

44 Tapio Toivonen heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu vaihtelevasti Acutifolia- ja Cuspidataryhmän rahkasammalien jäännöksistä Tupasvilla on yleinen lisätekijä Kerroksessa on hyvin maatuneita rahkalinssejä Pohjalla on paikoin ohut kerros maatuneempaa rahkavaltaista turvetta Eteläisessä altaassa heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on selvästi ohuempi Paikoin sarapitoinen turve ulottuu lähelle pintaa 4,9 Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja maatuneemman pohjaosan 6,3 Liekoja on erittäin vähän Haukilammen rannalla on useita kesämökkejä Siksi sen länsipuolella olevaa aluetta ei suositella turvetuotantoon Turvemäärän ja -laadun perusteella alue soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon Haukilammensuon eteläisellä altaalla pintarahkan paksuus vaihtelee huomattavasti, mikä heikentää turpeen laatua Alueella on lähinnä energiaturvetuotantoon jyrsinmenetelmällä soveltuvaa aluetta noin 12 ha Käyttökelpoinen turvemäärä on noin 0,24 milj suo-m 3 52 Tunturilammi Tunturilammi (kl , x = 6865,0, y = 1545,4) sijaitsee noin 2 km Siikaisten keskustasta koilliseen Suo rajoittuu lännessä peltoihin ja muualla moreenimaastoon Suon länsipuolella kulkee maantie Suolla on 5 tutkimuspistettä ja 4 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 3,1/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 16 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 44 m Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen Tunturijoki virtaa alueen halki Siikaisjärveen, josta on yhteys Isojärven ja Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Koirajoen alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,1 m Suon pohja on tasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (67 %), moreeni (22 %) ja savi (11 %) Liejua on suon pohjalla koko alueella paikoin lähes parin metrin paksuinen kerros Tunturilammin suotyypeistä on avosuolla 89 % ja turvekankaalla 11 % Alue on entinen soistunut lampi, jonka halki on kaivettu Tunturijoen uusi uoma Luhtaneva on vallitseva suotyyppi Alueella on myös ruohoista saranevaa, varsinaista saranevaa ja eteläreunalla ruohoturvekangasta Alueen itäosassa on joskus ollut pelto Tunturilammin turpeista on rahkavaltaisia 100 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 18 % ja sararahkaturve (CS) 82 % Suon eteläreunalla on pienellä alueella noin metrin paksuinen rahkavaltainen turvekerros Suurimmassa osassa aluetta on 10 cm paksu, heikosti maatunut saraturvekerros liejun päällä Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7 Ohuen turvekerroksen takia alue ei sovellu turvetuotantoon 53 Ritalahti Ritalahti (kl , x = 6861,4, y = 1544,7) sijaitsee noin 2 km Siikaisten keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu Etelässä Itäjärveen ja muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon Suon länsipuolella kulkee metsäautotie Suolla on 7 tutkimuspistettä ja 4 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 1,7/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 42 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 41 m Alue on suurimmaksi osaksi luonnontilainen Reunaosissa on ojia Alueen keskellä on umpeenkasvanut lampi Löytynojanpuro kulkee suon ja lammen kautta Itäjärveen, josta on yhteys Isojärven ja Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Otamonjoen alaosan alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,3 m Suon pohja on tasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (91 %) ja savi (9 %) Liejua on suon pohjalla keskimäärin puolen metrin paksuinen kerros Ritalahden suotyypeistä on avosuolla 91 % ja turvekankaalla 9 % Luhtaneva ja ruohoinen saraneva ovat vallitsevat suotyypit Reunaosissa on ruohoturvekangasta Ritalahden turpeista on saravaltaisia 100 %, pääturvelaji on kauttaaltaan rahkasaraturvetta (SC) Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 33 % kokonaisturvemäärästä Suurimmassa osassa aluetta on 0,2 0,3 m paksu heikohkosti maatunut saravaltainen turvekerros liejun päällä Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 Ohuen turvekerroksen takia Ritalahti ei sovellu turvetuotantoon 54 Välisalonneva Välisalonneva (kl , x = 6862,4, y = 1544,6) sijaitsee noin 1 km Siikaisten keskustasta kaakkoon Suo on kokonaan raivattu pelloiksi ja rajoittuu moreenimaastoon Alueen poikki kulkee maantie Suolla on 6 tutkimuspistettä, tutkimuspisteitä on 3,0/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 20 ha 42

45 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 43 m, ja pinta viettää kaakkoon Alueen halki virtaa laskuoja Ritalahteen, josta on yhteys Itäjärven kautta Isojärveen ja edelleen Merikarvianjokea pitkin Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Otamonjoen alaosan alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,6 m Suon pohja on tasainen Pohjamaalaji on hiekka (100 %) Välisalonnevan suotyypeistä on turvepellolla 100 % Turpeista on saravaltaisia 100 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: saraturve (C) 82 % ja rahkasaraturve (SC) 18 % Suolla on keskimäärin vajaan puolen metrin paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta saravaltaista turvetta Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,7 Ohuen turvekerroksen takia Välisalonneva ei sovellu turvetuotantoon 55 Isolammi Isolammi (kl , x = 6863,3, y = 1544,2) sijaitsee alle kilometrin päässä Siikaisten keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu etelässä ja pohjoisessa peltoihin ja muualla moreenimaastoon Suon pohjoispuolella kulkee maantie noin 200 m:n etäisyydellä Suolla on 6 tutkimuspistettä ja 3 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 4,6/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 13 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 44 m Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen Heinijoki virtaa suon eteläosan halki kohti Siikaisjokea, joka johtaa Isojärveen, josta on Merikarvianjoen kautta yhteys Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Otamonjoen alaosan alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,6 m Suon pohja on tasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (78 %) ja savi (11 %) Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin puolen metrin paksuinen kerros Isolammin suotyypeistä on avosuolla 89 % ja turvepellolla 11 % Ruohoinen saraneva on vallitseva suotyyppi Lisäksi alueella on luhtanevaa ja varsinaista saranevaa Isolammin turpeista on saravaltaisia 100 %, ja pääturvelaji on kauttaaltaan saraturvetta (C) Isolammi on umpeenkasvanut lampi, jossa liejun päällä on cm heikosti maatunutta saraturvetta Eteläosan peltoalueella on hieman paksumpi ja selvästi maatuneempi saraturvekerros Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0 Ohuen turvekerroksen takia Isolammi ei sovellu turvetuotantoon 56 Pajukannanneva Pajukannanneva (kl , x = 6861,2, y = 1540,2) sijaitsee noin 4 km Siikaisten keskustasta lounaaseen Suo rajoittuu moreenimaastoon Suon itälahdekkeen poikki kulkee maantie Suolla on 23 tutkimuspistettä ja 8 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 10,5/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 22 ha ja yli 1 m syvän alueen 9 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoisosassa itään Suo on kokonaan ojitettu Suon pohjoisosan poikki virtaa Pitkäjärvestä tuleva laskuoja itään Niemijärveen, joka on yhteydessä Isojärveen Isojärvestä on yhteys Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Otamonjoen alaosan alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,7 m Suon pohja on melko tasainen Pohjamaalajit ovat moreeni (97 %) ja hiekka (3 %) Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros Pajukannannevan suotyypeistä on rämeellä 39 % ja turvekankaalla 61 % Suon keskiosa on pääasiassa puolukkaturvekangasta ja tupasvillarämemuuttumaa Itälahdekkeessa on isovarpurämemuuttumaa Suolla on merkkejä turvepehkun nostosta Rahkamättäitä ei juuri esiinny Puusto on yleensä tiheää pinotavara- tai tukkipuuasteen mäntyä Pajukannannevan turpeista on rahkavaltaisia 97 % ja saravaltaisia 3 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 82 %, sararahkaturve (CS) 15 % ja rahkasaraturve (SC) 3 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 11 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 19 % Suolla on ohuehko, heikosti maatunut (H1 4) rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu pääasiassa Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Tämän kerroksen alla on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta 6,1 Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerrok-sen maatumisaste on 2,9 ja maatuneemman pohjaosan 6,7 Liekoja on erittäin runsaasti Ohuen turvekerroksen, kookkaan puuston ja korkean liekoisuuden takia Pajukannannevaa ei suositella turvetuotantoon 57 Iivarinkeidas S Iivarinkeidas S (kl , 02, x = 6870,1, y = 1549,1) sijaitsee noin 9 km Siikaisten keskustasta koilliseen Suo rajoittuu etelässä peltoihin, pohjoisessa turvetuotantoalueeseen ja muualla moreenimaastoon Kulkuyhteydet ovat melko hyvät Suon eteläreunaan ulottuu tilusteitä Suolla on 31 tutki- 43

46 Tapio Toivonen muspistettä ja 23 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 5,8/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 53 ha, yli 1 m syvän alueen 33 ha, yli 1,5 m syvän 19 ha ja yli 2 m syvän 10 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen noin 5 m/km Suo on kokonaan ojitettu Suolta on laskuoja etelään Samminjokeen, joka johtaa Hirvijärveen Hirvijärvestä on yhteys Isojärven ja Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Samminjoen alaosan alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,5 m Suon pohja on epätasainen Pohjamaalajit ovat moreeni (96 %) ja hiekka (4 %) Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros Iivarinkeitaan suotyypeistä on rämeellä 7 %, korvessa 11 % ja turvekankaalla 82 % Puolukkaja mustikkaturvekangas ovat lähes vallitsevia suotyyppejä Paikoin on lisäksi varsinaista korpimuuttumaa ja varsinaista sararämemuuttumaa Rahkamättäitä ei juuri esiinny Puusto on yleensä keskitiheää tukkipuuasteen männyn ja koivun sekapuustoa Paikoin on kuusta runsaasti Iivarinkeitaan turpeista on rahkavaltaisia 10 % ja saravaltaisia 90 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve (CS) 10 %, saraturve (C) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 85 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 4 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 17 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 37 % kokonaisturvemäärästä Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros puuttuu lähes kokonaan Turve on suurimmaksi osaksi kohtalaisen hyvin maatunutta rahkasaraturvetta 6,8 Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja maatuneemman pohjaosan 6,9 Liekoja on erittäin vähän Turvelajin ja maatumisasteen puolesta Iivarinkeidas soveltuu energiaturvetuotantoon Haittaavina tekijöinä ovat käyttökelpoisen alueen muoto sekä kookas puusto Suolla on noin 19 ha tuotantoon soveltuvaa 1,5 m syvää aluetta Käyttökelpoiset turvevarat ovat noin 0,32 milj suo-m 3 58 Kolmihaaranneva Kolmihaaranneva (kl , x = 6875,5, y = 1547,0) sijaitsee noin 18 km Siikaisten keskustasta pohjoiseen Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon Suon länsipuolella noin 500 m:n etäisyydellä on heikkokuntoinen metsäautotie Suolla on 19 tutkimuspistettä ja 17 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 5,8/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 33 ha, yli 1 m syvän alueen 17 ha ja yli 1,5 m syvän 4 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 3 m/km Suo on osittain ojitettu Keskellä on luonnontilainen alue Suon eteläosasta on laskuojia Herranmetsänojaan, joka johtaa Leppijärveen, josta lähtee Leppijoki Siikaisjärveen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Leppijoen valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,1 m Suon pohja on melko tasainen Pohjamaalajit ovat moreeni (92 %) ja hiekka (8 %) Kolmihaarannevan suotyypeistä on rämeellä 80 %, avosuolla 14 %, korvessa 3 % ja turvekankaalla 3 % Suon keskiosan luonnontilaisella alueella on rahkanevaa, rahkarämettä ja keidasrämettä Ojitetulla alueella on mm tupasvillaräme-, keidasräme- ja rahkanevamuuttumaa Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 18 % ja mättäiden korkeus 2 dm Puusto on ojitusalueella melko tiheää riuku- ja pinotavara-asteen mäntyä Kolmihaarannevan turpeista on rahkavaltaisia 82 % ja saravaltaisia 18 % Pääturvelajeittain jakaan-tuma on: rahkaturve (S) 56 %, sararahkaturve (CS) 26 % ja rahkasaraturve (SC) 18 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 54 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 10 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä Suolla on paikoin paksu, heikosti maatunut (H1 4) rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu pääasiassa Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Tupasvilla on yleinen lisätekijä Pohjalla on ohuehko kerros maatuneempaa sarapitoista tai -valtaista turvetta 4,5 Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja maatuneemman pohjaosan 6,1 Liekoja on erittäin vähän Suuressa osassa suota turvekerros on vain runsaan metrin paksuinen Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on laadullisesti heikko Kolmihaarannevaa ei suositella turvetuotantoon 59 Talvitienkeidas Talvitienkeidas (kl , x = 6869,5, y = 1546,8) sijaitsee noin 8 km Siikaisten keskustasta koilliseen Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon Suon etelä- ja itäpuolella kulkee maantie Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 8 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 6,7/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 15 ha, yli 1 m syvän alueen 7 ha ja yli 1,5 m syvän 1 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m 44

47 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Talvitienkeidas on lähes kokonaan ojitettu Suon eteläpäästä on laskuoja Formunluomaan, joka johtaa Tunturijokeen, joka laskee Siikaisjärveen Siikaisjärvestä on yhteys Isojärven ja Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Koirajoen alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,8 m Suon pohja on epätasainen Vallitseva pohjamaalaji on moreeni (100 %), joka on paikoin lohkareista Talvitienkeitaan suotyypeistä on rämeellä 78 % ja turvekankaalla 22 % Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme- ja rahkarämemuuttuma sekä puolukkaturvekangas Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 29 % ja mättäiden korkeus 3 dm Puusto on monin paikoin tiheähköä pinotavaraasteen mäntyä Talvitienkeitaan turpeista on rahkavaltaisia 100 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 96 % ja sararahkaturve (CS) 4 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 4 % kokonaisturvemäärästä Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu vaihtelevasti Acutifolia- ja Cuspidata-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä Tämän kerroksen alla on selvästi maatuneempaa rahkavaltaista turvetta 6,0 Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerrok-sen maatumisaste on 3,0 ja maatuneemman pohjaosan 6,9 Liekoja on vähän Ohuen turvekerroksen takia Talvitiennevaa ei suositella turvetuotantoon 60 Eteläjärvenkeidas Eteläjärvenkeidas (kl , x = 6869,4, y = 1544,0) sijaitsee noin 8 km Siikaisten keskustasta pohjoiseen Suo rajoittuu kallioiseen moreenimaastoon Suolle johtaa metsäautoteitä Suolla on 12 tutkimuspistettä ja 8 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 4,0/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 30 ha, yli 1 m syvän alueen 22 ha, yli 1,5 m syvän 14 ha ja yli 2 m syvän 5 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu Suon keskellä on Eteläjärvi (55,9 m mpy) Suolta on laskuoja länteen läheiseen Leppijokeen, joka johtaa Siikaisjärveen Siikaisjärvestä on yhteys Isojärveen ja edelleen Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Leppijoen valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,7 m Suon pohja on epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (80 %), savi (10 %) ja hiekka (5 %) Liejua on suon pohjalla laajalla alueella ohuehko kerros Eteläjärvenkeitaan suotyypeistä on rämeellä 85 % ja avosuolla 15 % Yleisimmät suotyypit ovat rahkaräme- ja rahkanevamuuttuma Lisäksi suolla on lyhytkorsinevaa, isovarpurämettä ja varsinaista sararämettä Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 62 % ja mättäiden korkeus 3 dm Puusto on kehitys- ja tiheysasteeltaan vaihtelevaa mäntyä Eteläjärvenkeitaan turpeista on rahkavaltaisia 88 % ja saravaltaisia 12 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 47 %, sararahkaturve (CS) 41 % ja rahkasaraturve (SC) 12 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 25 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä Suolla on ohuehko, heikosti maatunut (H1 4) rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on hyvin maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta 6,5 Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja maatuneemman pohjaosan 7,1 Liekoja on vähän Eteläjärvenkeidas on muodoltaan rikkonainen Keskellä sijaitseva Eteläjärvi estää lähialueen syvimpien osien kuivattamisen Suota ei suositella turvetuotantoon 61 Pitkäjärvenneva Pitkäjärvenneva (kl , x = 6862,0, y = 1539,4) sijaitsee noin 4 km Siikaisten keskustasta länteen Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon Itä- ja länsipuolella kulkee metsäautotie Suolla on 14 tutkimuspistettä ja 21 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 3,8/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 37 ha, yli 1 m syvän alueen 22 ha, yli 1,5 m syvän 12 ha ja yli 2 m syvän 6 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m Pitkäjärvenneva on suurimmaksi osaksi ojitettu Länsiosassa on luonnontilainen alue Alueen keskellä sijaitsee Pitkäjärvi (44,7 m mpy), jonka ympärillä suo sijaitsee Pitkäjärven eteläpäästä on laskuoja Niemijärveen, joka on yhteydessä Isojärveen, josta Merikarvianjoki johtaa Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Otamonjoen alaosan alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,4 m Suon pohja on epätasainen Yleisimmät pohja-maalajit ovat moreeni (69 %) ja hiekka (29 %) Liejua on suon pohjalla laajalla alueella ohuehko kerros 45

48 Tapio Toivonen Pitkäjärvennevan suotyypeistä on rämeellä 66 % ja turvekankaalla 34 % Luonnontilaisella alueella on rahkarämettä ja keidasrämettä Ojitusalueilla tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttuma sekä mustikkaturvekangas ovat tyypillisiä Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 26 % ja mättäiden korkeus 3 dm Puusto on keskitiheää, kehitysasteeltaan vaihtelevaa ja mäntyvaltaista Paikoin koivua on runsaasti Järven rannalla on majavan pesä ja majavan kaatamia puita Pitkäjärvennevan turpeista on rahkavaltaisia 86 % ja saravaltaisia 14 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 61 %, sararahkaturve (CS) 25 % ja rahkasaraturve (SC) 14 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 30 % kokonaisturvemäärästä Varsinkin Pitkäjärven länsipuolella on paksu, heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu vaihtelevasti Acutifolia- ja Cuspidata-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä Pohjalla on kerros maatuneempaa sararahka- ja rahkasaraturvetta 4,7 Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja maatuneemman pohjaosan 6,1 Liekoja on erittäin vähän Koska Pitkäjärvenneva sijaitsee Pitkäjärven ympärillä, ei suota suositella turvetuotantoon 62 Lähdetala Lähdetala (kl , x = 6876,0, y = 1543,8) sijaitsee noin 18 km Siikaisten keskustasta pohjoiseen Suo rajoittuu pohjoisessa paikoin Mustasaarenkeitaaseen, etelässä Pohjaskeitaaseen ja muualla kumpuilevaan moreenimaastoon Suon pohjoisosan poikki kulkee metsäautotie Suolla on 43 tutkimuspistettä ja 37 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 5,7/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 76 ha, yli 1 m syvän alueen 46 ha, yli 1,5 m syvän 26 ha ja yli 2 m syvän 16 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon keskeltä länteen Lähdetala on suurimmaksi osaksi ojitettu Keskellä on pienialainen ojittamaton alue Suon keskiosassa on pieni lampi Suon keskeltä ja eteläpäästä on laskuoja Tomminojaan, joka johtaa Vähä Leppijärveen, josta Leppijoki laskee Siikaisjärveen Siikaisjärvestä on yhteys Isojärven ja Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Leppijoen valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,1 m Suon pohja on epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (90 %), hiekka (4 %) ja savi (4 %) Liejua on suon pohjalla pienen lammen ympäristössä yli metrin paksuinen kerros Lähdetalan suotyypeistä on rämeellä 55 %, avosuolla 4 %, korvessa 1 % ja turvekankaalla 40 % Luonnontilaisella alueella on keidas- ja rahkarämettä Ojitusalueella tupasvillaräme- ja rahkarämemuuttuma ovat tyypillisiä Pohjoisosassa ja reunaosissa on turvekankaita, joista puolukkaturvekangas on yleisin, mutta myös varputurvekangasta on runsaasti Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 14 % ja mättäiden korkeus 3 dm Puusto on ojitusalueella keskitiheää tai tiheää kehitysasteeltaan vaihtelevaa, joskin paikoin kookasta mäntyä Paikoin on koivua runsaasti Lähdetalan turpeista on rahkavaltaisia 94 % ja saravaltaisia 6 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 81 %, sararahkaturve (CS) 13 % ja rahkasaraturve (SC) 6 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 38 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 9 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä Suon paksuturpeisimmalla alueella on paksu, heikosti maatunut (H1 4) rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu vaihtelevasti Acutifolia- ja Cuspidata-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä edellisen ryhmän ollessa enemmistönä Tupasvilla on yleinen lisätekijä Kerroksessa on kuitenkin maatumisastevaihtelua Pohjalla on kohtalaisesti maatunutta, yleensä rahkavaltaista turvetta 4,9 Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja maatuneemman pohjaosan 6,0 Liekoja on erittäin vähän Lähdetalalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä Lähdetalan heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu lähinnä ympäristöturpeeksi Noin 15 ha:n alueella on 0,20 milj suo-m 3 H1 4 -maatunutta ympäristöturvetta Tämän kerroksen alla on noin 0,12 milj suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 63 Silmusneva Silmusneva (kl , x = 6856,9, y = 1542,8) sijaitsee noin 7 km Siikaisten keskustasta etelään Suo rajoittuu pohjoisessa ja lännessä paikoin peltoihin ja muualla moreenimaastoon Suolla on useita moreenisaarekkeita ja sille on raivattu peltoja Suon pohjois- ja eteläpuolella kulkee maantie Suolla on 23 tutkimuspistettä ja 29 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 3,2/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 73 ha, yli 1 m syvän alueen 55 ha, yli 1,5 m syvän 39 ha 46

49 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat ja yli 2 m syvän 14 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen noin 2 m/km Silmusneva on lähes kokonaan ojitettu Suon länsipäästä lähtee laskuoja läheiseen Lahdenjärveen, joka on yhteydessä Isojärveen, josta lähtee Merikarvianjoki kohti Pohjanlahtea Suo kuuluu vesistöalueeseen , Isojärven alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,3 m Suon pohja on paikoin epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (96 %) ja hiekka (4 %) Liejua on suon pohjalla muutamassa pisteessä ohut kerros Silmusnevan suotyypeistä on rämeellä 38 %, avosuolla 4 %, korvessa 4 %, turvekankaalla 29 % ja pellolla 25 % Yleisiä suotyyppejä ovat suon länsiosassa isovarpurämemuuttuma, keskellä suota tupasvillaräme- ja rahkarämemuuttuma Muualla varsinainen sararämemuuttuma ja turvekankaat, etenkin ruoho- ja mustikkaturvekangas, ovat yleisiä Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 8 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm Puusto on keskitiheää tai tiheää, usein pinotavara- tai tukkipuuasteen männyn ja koivun sekapuustoa Silmusnevan turpeista on rahkavaltaisia 38 % ja saravaltaisia 62 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 8 %, sararahkaturve (CS) 29 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 60 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä Suolla on ohuehko, heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on hieman maatuneempaa sararahka- tai rahkasaraturvetta pohjaan asti Monin paikoin sarapitoinen turve ulottuu lähelle pintaa 5,0 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja maatuneemman pohjaosan 5,5 Liekoja on paikoin kohtalaisesti Silmusnevalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä Suuri osa Silmusnevasta on melko ohutturpeista ja suolla on useita mineraalimaasaarekkeita Suolla on runsaasti peltoja, joiden pintaan on ajettu mineraalimaata Lisäksi suon halki kulkee sähkölinja Turvelajin ja maatumisasteen puolesta Silmusneva soveltuu energiaturvetuotantoon Suolla on peltoalueiden ulkopuolella noin 15 ha turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta Käyttökelpoiset turvevarat ovat noin 0,21 milj suo-m 3 64 Ylinenkeidas Ylinenkeidas (kl , x = 6851,9, y = 1554,0) sijaitsee noin 20 km Siikaisten keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu mäkiseen ja kallioiseen moreenimaastoon Suon eteläreunaa sivuaa maantie Suolla on 35 tutkimuspistettä ja 33 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 5,8/10 ha Suon kokonaispintaala on 60 ha, yli 1 m syvän alueen 50 ha, yli 1,5 m syvän 44 ha ja yli 2 m syvän 40 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon keskeltä luoteeseen ja kaakkoon noin 3 m/km Ylisenkeitaan keskiosa on luonnontilassa Kaakkois- ja luoteispäässä sekä reunoilla on ojitusta Suon luoteispäästä on laskuoja Keidaslammin kautta Leväsjokeen Kaakkoispäästä on laskuoja Petkeleenjokeen, joka yhtyy Leväsjokeen, joka johtaa Isojärveen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Leväsjoen valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 6,4 m Suon pohja on epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (50 %), savi (24 %) ja hiekka (19 %) Liejua on suon pohjalla laajalla alueella paikoin yli metrin paksuinen kerros Ylisenkeitaan suotyypeistä on rämeellä 60 %, avosuolla 31 % ja turvekankaalla 9 % Suon keskiosa on pääasiassa keidasrämettä, paikoin on lyhytkorsinevaa ja rahkanevaa Kaakkoisosassa on lyhytkorsinevaa Ojitusalueella on rahkaräme- ja keidasrämemuuttumaa sekä reunoilla turvekankaita Koillisosassa on kaksi pienialaista lampea Suolla on kalasääsken pesä Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 43 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm Puusto on ojitusalueella harvahkoa mäntyvaltaista taimikkoa tai riukua Reunoilla on paikoin kookkaampaa puustoa Ylisenkeitaan turpeista on rahkavaltaisia 99 % ja saravaltaisia 1 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 98 %, sararahkaturve (CS) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 1 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 45 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 13 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä Suolla on paksu, heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, jossa on pinnassa noin puoli metriä Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä koostuvaa turvetta ja tämän alla Acutifolia-valtaista turvetta Heikosti maatuneessa rahkakerroksessa on paikoin maatuneempia rahkalinssejä Pohjalla on vajaa metri maatuneempaa rahkavaltaista turvetta 3,8 Heikosti maatuneen (H1-4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja maatuneemman pohjaosan 6,5 Liekoja on erittäin vähän Ylisen- 47

50 Tapio Toivonen keitaalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten kahdelta pisteeltä Turvetuotantoon vaikuttavia tekijöitä ovat Ylisenkeitaalla oleva kalasääsken pesä, moreenisaarekkeet ja heikkolaatuinen pintakerros (0,5 m) Muuten suo soveltuu lähinnä kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon Mikäli suo halutaan turvetuotantoon, on sen keskiosassa noin 20 ha tuotantoon soveltuvaa (lähinnä yli 3 m syvää) aluetta Alueella on vaalean kasvuturpeen ja ympäristöturpeen raaka-aineeksi soveltuvaa H1 4 maatunutta rahkaturvetta noin 0,60 milj suo-m 3 Turve kuuluu lähinnä laatuluokkaan 2 65 Jäneskeidas Jäneskeidas (kl , x = 6860,0, y = 1537,4) sijaitsee noin 8 km Siikaisten keskustasta lounaaseen Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon Kaakkoisreunassa on peltoja Suon koillis- ja eteläosan poikki kulkee metsäautotie Suolla on 35 tutkimuspistettä ja 67 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 2,9/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 120 ha, yli 1 m syvän alueen 78 ha, yli 1,5 m syvän 59 ha ja yli 2 m syvän 51 ha Jäneskeitaan pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km Suon keskiosa on luonnontilassa Reunaosat ja lahdekkeet on ojitettu Suon eteläpäästä on laskuoja Merikarvianjokeen, joka johtaa Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Merikarvianjoen suualue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,3 m Suon pohja on paikoin epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (80 %) ja hiekka (10 %) Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohuehko kerros Jäneskeitaan suotyypeistä on rämeellä 76 %, avosuolla 15 % ja turvekankaalla 9 % Suon keskiosassa on keidasrämeen ohella rahkarämettä ja paikoin lyhytkorsinevaa Ojitusalueilla on rahka- ja isovarpurämemuuttumaa ja turvekankaita Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 49 % ja mättäiden korkeus 2,6 dm Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä Reunoilla on paikoin kookkaampaa ja tiheämpää puustoa Jäneskeitaan turpeista on rahkavaltaisia 76 % ja saravaltaisia 24 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 59 %, sararahkaturve (CS) 17 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 22 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 56 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä Suolla on paksu, heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka rahkasammalkoostumusta ei tutkimusajankohdasta (1984) johtuen ole tutkittu Tupasvilla on yleinen lisätekijä Pohjalla on alle metrin paksuinen maatuneempi kerros sararahka- ja rahkasaraturvetta 4,3 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja maatuneemman pohjaosan 5,8 Liekoja on erittäin vähän Jäneskeitaan paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu vaalean kasvuturpeen ja ympäristöturpeen raaka-aineeksi Suolla olevat ohutturpeiset saarekkeet heikentävät yhtenäisen tuotantoalueen muodostamista Yhtenäisen tuotantokelpoisen alueen pinta-ala on noin 45 ha, jolla on noin 0,40 milj suo-m 3 H1 3 maatunutta turvetta H4-maatunutta ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa turvetta on 0,36 milj suo-m 3 Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,14 milj suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta Energiaturvevarat ovat ohuen käyttökelpoisen turvekerroksen takia lähinnä teoreettisia 66 Iso Kiimaneva Iso Kiimaneva (kl , x = 6851,9, y = 1545,7) sijaitsee noin 15 km Siikaisten keskustasta etelään Suo rajoittuu idässä peltoon ja muualla kallioiseen moreenimaastoon Itäosan poikki kulkee maantie Suolla on 16 tutkimuspistettä ja 9 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 6,7/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 24 ha, yli 1 m syvän alueen 15 ha, yli 1,5 m syvän 13 ha ja yli 2 m syvän 11 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pääasiassa itään noin 2 m/km Suo on kokonaan ojitettu Kaakkois- ja länsireunasta lähtevät laskuojat päätyvät Leväslampeen, joka on yhteydessä Isojärveen, josta lähtee Merikarvianjoki Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Leväsjoen valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,9 m Suon pohja on epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (56 %), kallio (20 %) ja moreeni (12 %) Iso Kiimanevan suotyypeistä on rämeellä 84 %, avosuolla 4 %, korvessa 4 % ja turvekankaalla 8 % Suon keskiosa on pääasiassa keidasrämeojikkoa Reunemmalla on rahka- ja isovarpurämeojikoita ja -muuttumia Reunaosissa mustikkaturvekangas ja varsinainen korpimuuttuma ovat tyypillisiä Suolta on nostettu turvepehkua Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 21 % ja mättäiden korkeus 3,1 dm Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja 48

51 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat harvaa mäntyä Reunoilla on paikoin kookkaampaa ja tiheämpää puustoa Iso Kiimanevan turpeista on rahkavaltaisia 87 % ja saravaltaisia 13 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 83 %, sararahkaturve (CS) 4 %, saraturve (C) 6 % ja rahkasaraturve (SC) 7 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 2 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 9 % kokonaisturvemäärästä Suolle on ominaista paksu, heikosti maatunut (H1 4) rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on maatuneempaa, yleensä rahkavaltaista turvetta pohjaan asti 4,4 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja maatuneemman pohjaosan 6,0 Liekoja on erittäin vähän Ison Kiimanevan paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen raaka-aineeksi Tutkimusajankohtana turpeen rahkasammalkoostumusta ei ole tutkittu, eikä turvetta voi siten suositella viljelyturvetuotantoon Yli 1,5 m syvällä 13 ha:n alueella on käyttökelpoista H1 4 -maatunutta rahkaturvetta noin 0,24 milj suo-m 3 Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,07 milj suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 67 Turkinneva Turkinneva (kl , x = 6852,3, y =1543,5) sijaitsee noin 15 km Siikaisten keskustasta etelään Suo rajoittuu pohjoisessa Leväslampeen, kaakossa peltoon ja muualla mäkiseen ja osin kallioiseen moreenimaastoon Suon pohjoisosan poikki kulkee kesämökeille johtava tie Suolla on 36 tutkimuspistettä ja 21 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 4,5/ 10 ha Suon kokonaispinta-ala on 80 ha, yli 1 m syvän alueen 52 ha, yli 1,5 m syvän 36 ha ja yli 2 m syvän 27 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 2 m/km Turkinneva on suurimmaksi osaksi ojitettu Keskellä on pienehkö luonnontilainen alue Suo rajoittuu Leväslampeen, johon vedet myös laskevat Leväslammesta on yhteys Isojärveen ja edelleen Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Isojärven alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,4 m Suon pohja on paikoin epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (86 %), moreeni (5 %) ja hiekka (4 %) Liejua on suon pohjalla paikoin yli 0,5 m paksu kerros Turkinnevan suotyypeistä on rämeellä 73 %, avosuolla 7 %, korvessa 12 % ja turvekankaalla 7 % Suon keskiosan luonnontilaisella alueella on pääasiassa rahkarämettä ja rahkanevaa Ojitusalueella ovat isovarpurämemuuttuma, tupasvillarämeojikko ja ruohoheinäkorpimuuttuma tyypillisiä Länsiosassa on mm isovarpurämemuuttumaa ja ruohoheinäkorpimuuttumaa Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 24 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm Puusto on ojitusalueella yleensä keskitiheää riuku- tai pinotavara-asteen sekapuustoa Turkinnevan turpeista on rahkavaltaisia 42 % ja saravaltaisia 58 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 25 %, sararahkaturve (CS) 17 %, saraturve (C) 39 % ja rahkasaraturve (SC) 19 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 4 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 27 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä Suon keskellä paksuturpeisimmalla alueella on paksuhko, heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on selvästi maatuneempaa ja usein saravaltaista turvetta pohjaan asti Reunemmalla saravaltainen turve ulottuu paikoin lähelle pintaa 5,8 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pin-takerroksen maatumisaste on 3,4 ja maatuneemman pohjaosan 6,3 Liekoja on erittäin vähän Suurin turvetuotantoa rajoittava tekijä on Turkinnevan rajoittuminen Leväslampeen Suon keskikohta on runsaat 2 m järven pintaa ylempänä Tällä alueella turvetuotanto on teknisesti mahdollista Koska Leväslampi on yhteydessä läheiseen Isojärveen, jonka rannoilla on runsaasti kesämökkiasutusta, ei suota suositella turvetuotantoon 68 Paljasneva Paljasneva (kl , x = 6852,9, y = 1543,8) sijaitsee noin 14 km Siikaisten keskustasta etelään Suo rajoittuu pohjoisessa ja koillisessa peltoihin, lännessä Leväslampeen ja muualla mäkiseen moreenimaastoon Suon halki kulkee tilustie Suolla on 12 tutkimuspistettä Tutkimuspistetiheys on 4,6/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 26 ha, yli 1 m syvän alueen 20 ha, yli 1,5 m syvän 14 ha ja yli 2 m syvän 9 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 3 m/km Suo on lähes kokonaan ojitettu Vedet laskevat läheiseen Leväslampeen, joka on yhteydessä Isojärveen, josta Merikarvianjoki johtaa Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Isojärven alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,5 49

52 Tapio Toivonen m Suon pohja on epätasainen Vallitseva pohjamaalaji on moreeni (100 %) Liejua ja järvimutaa on suon pohjalla laajalla alueella paikoin jopa yli kolmen metrin paksuinen kerros Paljasnevan suotyypeistä on rämeellä 75 % ja turvekankaalla 25 % Tyypillisin suotyyppi on isovarpurämemuuttuma Lisäksi suolla tavataan mm keidasrämeojikkoa, rahkarämemuuttumaa ja turvekankaita Suolla on merkkejä turvepehkun nostosta Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 47 % ja mättäiden korkeus 2,9 dm Puusto on keskitiheää mäntyvaltaista riukua tai harvennusmetsikköä Paljasnevan turpeista on rahkavaltaisia 81 % ja saravaltaisia 19 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 60 %, sararahkaturve (CS) 21 %, saraturve (C) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 14 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 65 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 23 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 25 % kokonaisturvemäärästä Suolla on paikoin paksu, heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on selvästi maatuneempaa, yleensä rahkavaltaista turvetta Tupasvillan jäännökset ovat varsinkin pintakerroksessa yleinen lisätekijä 5,7 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,7 ja maatuneemman pohjaosan 6,6 Liekoja on erittäin vähän Suurin turvetuotantoa rajoittava tekijä on Paljasnevan rajoittuminen Leväslampeen Suon keskikohta on runsaat 2 m järven pintaa ylempänä Tällä alueella turvetuotanto on teknisesti mahdollista Koska Leväslampi on yhteydessä läheiseen Isojärveen, jonka rannoilla on runsaasti kesämökkiasutusta, suota ei suositella turvetuotantoon 69 Kahrinneva Kahrinneva (kl , x = 6854,5, y = 1543,3) sijaitsee noin 13 km Siikaisten keskustasta etelään Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon Suolla on useita moreenisaarekkeita Suon poikki kulkee metsäautotie Suolla on 16 tutkimuspistettä ja 7 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 6,4/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 25 ha, yli 1 m syvän alueen 20 ha, yli 1,5 m syvän 16 ha ja yli 2 m syvän 12 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m Pinta viettää loivasti etelään Suo on osittain ojitettu Keskellä on luonnontilaisia kohtia Eteläpäästä on laskuoja Leväsjokeen ja edelleen Leväslammen kautta Isojärveen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Leväsjoen valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,0 m Suon pohja on tasainen Pohjamaalajit ovat savi (78 %) ja moreeni (22 %) Kahrinnevan suotyypeistä on rämeellä 70 %, avosuolla 13 %, korvessa 9 % ja turvekankaalla 9 % Suon keskiosa on keidasrämettä, rahkanevaa ja rahkarämettä Reunemmalla on isovarpuräme- ja rahkarämemuuttumaa sekä varsinaista korpea ja varputurvekangasta Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 22 % ja mättäiden korkeus 1,7 dm Puusto on suon keskellä rämealueilla kitukasvuista ja harvaa mäntyä Reunoilla on paikoin tukkipuuasteen sekapuustoa Kahrinnevan turpeista on rahkavaltaisia 75 % ja saravaltaisia 25 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 44 %, sararahkaturve (CS) 31 %, saraturve (C) 10 % ja rahkasaraturve (SC) 15 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 62 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 13 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä Suon keskellä on paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla turve muuttuu maatuneemmaksi ja usein saravaltaiseksi Tupasvilla on pintakerroksessa hyvin yleinen lisätekijä Tutkimusajankohdasta (1985) johtuen heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen rahkasammalryhmien suhteellisia osuuksia ei ole tutkittu Reunaosissa saravaltainen tai -pitoinen turve ulottuu usein lähelle pintaa 4,9 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja maatuneemman pohjaosan 6,0 Liekoja on erittäin vähän Karhinnevan keskiosan paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu varauksin lähinnä ympäristöturvetuotantoon Tupasvilla ja maatumisastevaihtelu heikentävät turpeen laatua Suon keskellä on noin 10 ha:n alueella noin 0,12 milj suom 3 H1 4 -maatunutta ympäristöturvetta Kerroksen alla on lisäksi noin 1,30 milj suo-m 3 energiaturvetta 70 Kristallikeidas Kristallikeidas (kl , x = 6855,4, y = 1543,5) sijaitsee noin 11 km Siikaisten keskustasta etelään Suo rajoittuu idässä ja pohjoisessa peltoihin ja muualla moreenimaastoon Suon pohjoispuolella kulkee maantie Suolla on 20 tutkimuspistettä ja 12 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 5,6/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 36 ha, yli 1 m syvän alueen 32 ha, yli 1,5 m syvän 26 ha ja yli 2 m syvän 22 ha 50

53 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti luoteeseen Suon keskiosa on suurimmaksi osaksi luonnontilainen Länsiosassa ja reunoilla on ojitusta Suon pohjoispäästä on laskuoja läheiseen Roominojaan, joka laskee Lahdenjärveen ja edelleen Isojärveen, josta lähtee Merikarvianjoki Pohjanlahteen Samoin eteläpäästä on yhteys Kulkusojan ja Leväsjoen kautta Isojärveen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Isojärven alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,5 m Suon pohja on tasainen Pohjamaalajit ovat savi (81 %), moreeni (16 %) ja hieta (3 %) Liejua on suon pohjalla laajahkolla alueella yleensä alle puolen metrin paksuinen kerros Kristallikeitaan suotyypeistä on rämeellä 70 %, avosuolla 10 %, korvessa 14 % ja turvekankaalla 6 % Suon keskiosa on pääasiassa rahka- ja keidasrämettä Reunemmalla on isovarpurämettä, ja ojitusalueilla varsinaista korpea, turvekankaita ja rahkarämemuuttumaa Suolla on merkkejä turvepehkun nostosta Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 30 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä Reunoilla on kookkaampaa sekapuustoa Kristallikeitaan turpeista on rahkavaltaisia 73 %, ruskosammalvaltaisia 1 % ja saravaltaisia 26 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 65 %, sararahkaturve (CS) 8 %, rahkaruskosammalturve (SB) 1 %, saraturve (C) 21 % ja rahkasaraturve (SC) 5 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 40 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 31 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä Suolla on paksu, heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, jossa on lisätekijänä tupas-villan jäännöksiä Pohjalla on runsas metri maatuneempaa sarapitoista tai -valtaista turvetta Puun jäännökset ovat tässä kerroksessa yleinen lisätekijä Reunaosissa saravaltainen turve ulottuu lähelle pintaa 4,8 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pin-takerroksen maatumisaste on 3,2 ja maatuneemman pohjaosan 6,0 Liekoja on erittäin vähän Kristallikeitaalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä Kristallikeitaan pintaosa soveltuu kasvuturvetuotantoon ja pohjaosa energiaturvetuotantoon Suon yli 1,5 m syvällä 26 ha:n alueella on 0,26 milj suo-m 3 vaalean kasvuturpeen tuotantoon soveltuvaa H1 3 maatunutta turvetta H4-maatunutta ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa turvetta on 0,13 milj suo-m 3 Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,26 milj suo-m 3 välttävästi energia-turpeeksi soveltuvaa turvetta 71 Kivisahinkeidas Kivisahinkeidas (kl , x = 6856,2, y = 1541,4) sijaitsee noin 10 km Siikaisten keskustasta etelään Suo rajoittuu pääasiassa mäkiseen moreenimaastoon, paikoin peltoihin Koillisreunaa sivuaa maantie Suolla on 25 tutkimuspistettä Tutkimuspistetiheys on 6,0/10 ha Suon kokonaispintaala on 42 ha, yli 1 m syvän alueen 28 ha, yli 1,5 m syvän 20 ha ja yli 2 m syvän 12 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti luoteeseen Suon luoteisosa ja reunat on ojitettu Keskiosa on luonnontilassa Luoteisosan vedet laskevat alueen halki virtaavan Ahvenojan kautta Lahdenjärveen Myös alueen kaakkoispäästä on ojayhteys Lahdenjärveen, joka on yhteydessä Isojärveen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Isojärven alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,3 m Suon pohja on paikoin epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (52 %), savi (24 %) ja hiesu (12 %) Liejua on suon pohjalla ohut kerros melko laajalla alueella Kivisahinkeitaan suotyypeistä on rämeellä 52 %, avosuolla 8 %, korvessa 12 % ja turvekankaalla 28 % Suon keskiosassa on keidas- ja rahkarämettä sekä lyhytkorsinevaa Ojitusalueilla ovat varsinainen sararämemuuttuma ja mustikkaturvekangas tyypillisiä Lisäksi reunaosissa on mm puolukkaturvekangasta ja korpimuuttumia Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 17 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä Reunoilla ja ojitusalueella on paikoin keskitiheää pinotavara- tai tukkipuuasteen sekapuustoa Kivisahinkeitaan turpeista on rahkavaltaisia 88 % ja saravaltaisia 12 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 51 %, sararahkaturve (CS) 37 %, saraturve (C) 4 % ja rahkasaraturve (SC) 8 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 25 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä Suon keskiosassa on paksu heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, jossa on lisätekijänä yleisesti tupasvillan jäännöksiä Pohjalla on runsas metri maatuneempaa rahkavaltaista turvetta Suon luoteisosassa turve on pinnasta asti sarapitoista tai -valtaista 4,7 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja maatuneemman pohjaosan 6,1 Liekoja on paikoin kohtalaisesti Kivisahinkeitaan keskellä, lähinnä yli 2 m syvällä alueella, on yli 1,5 m paksu, heikosti maatunut 51

54 Tapio Toivonen rahkavaltainen pintakerros, jonka rahkasammalkoostumusta ei tutkimusajankohdasta (1985) johtuen ole tutkittu Siksi pintakerrosta voi suositella korkeintaan vaalean kasvuturpeen ja ympäristöturpeen raaka-aineeksi Suon yli 2 m syvällä 12 ha:n alueella on 0,12 milj suo-m 3 H1 3 -maatunutta rahkaturvetta H4-maatunutta ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa turvetta on 0,09 milj suo-m 3 Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,07 milj suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 72 Iso Pahkaneva Iso Pahkaneva (kl , x = 6857,2 y = 1545,8) sijaitsee noin 8 km Siikaisten keskustasta etelään Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon Suon etelä- ja pohjoispäähän ulottuu huonokuntoinen ajoura Suolla on 46 tutkimuspistettä ja 32 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 6,1/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 75 ha, yli 1 m syvän alueen 51 ha, yli 1,5 m syvän 36 ha ja yli 2 m syvän 23 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 2 m/km Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu Pohjois- ja eteläosassa on pienialainen luonnontilainen alue Suon pohjoispäästä on laskuoja Vanhankydönojaan, joka johtaa Itäjärveen, josta on yhteys Isojärven ja Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Isojärven alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,0 m Suon pohja on epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (44 %), moreeni (37 %) ja kallio (14 %) Ison Pahkanevan suotyypeistä on rämeellä 83 %, avosuolla 3 %, korvessa 3 %, turvekankaalla 9 % ja turvetuotantoalueella 2 % Suon etelä- ja pohjoisosan luonnontilaisella alueella on lähinnä keidasrämettä Muualla ovat isovarpurämeen, rahkarämeen ja keidasrämeen ojikko- ja muuttumamuodot yleisiä Reunaosissa on lisäksi mm puolukkaturvekangasta ja varsinaista sararämemuuttumaa Suon etelä- ja pohjoispäässä on merkkejä turvepehkun nostosta Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 19 % ja mättäiden korkeus 1,9 dm Puusto on suon keskellä harvahkoa mäntytaimikkoa ja riukua Reunoilla on kookkaampaa sekapuustoa Ison Pahkanevan turpeista on rahkavaltaisia 56 % ja saravaltaisia 44 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 44 %, sararahkaturve (CS) 12 %, saraturve (C) 32 % ja rahkasaraturve (SC) 12 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 15 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä Suon etelä- ja pohjoisosan yli 2 m syvällä alueella on paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka rahkasammalkoostumusta ei tutkimusajankohdasta johtuen ole tutkittu Suon pohjalla on saravaltaista turvetta Samoin suon keskellä ohutturpeisella alueella saravaltainen turve ulottuu lähelle pintaa 4,6 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja maatuneemman pohjaosan 5,9 Liekoja on erittäin vähän Ison Pahkanevan yli 2 m syvien alueiden paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu lähinnä ympäristöturpeen raaka-aineeksi Käyttökelpoisten alueiden yhteispinta-ala on noin 20 ha Alueilla on noin 0,20 milj suo-m 3 H1 3 - maatunutta rahkaturvetta ja H4-maatunutta rahkavaltaista turvetta 0,10 milj suo-m 3 Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,12 milj suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta Turvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat epätasainen pohja ja moreenisaarekkeet 73 Pikku Pahkaneva Pikku Pahkaneva (kl , x = 6856,8, y = 1546,7) sijaitsee noin 8 km Siikaisten keskustasta etelään Suo rajoittuu moreenimaastoon Suon länsipuolella on heikkokuntoinen ajoura Suolla on 30 tutkimuspistettä ja 18 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 6,8/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 44 ha, yli 1 m syvän alueen 24 ha, yli 1,5 m syvän 14 ha ja yli 2 m syvän 1 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 2 m/km Suo on kokonaan tiheästi ojitettu Pohjoispäästä on laskuoja Vanhankydönojaan, joka johtaa Itäjärveen, josta on yhteys Isojärven ja Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Isojärven alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,5 m Suon pohja on epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (52 %), savi (42 %) ja hiekka (4 %) Pikku Pahkanevan suotyypeistä on rämeellä 38 %, avosuolla 44 %, korvessa 6 % ja turvekankaalla 12 % Suon keskiosassa on pääasiassa varsinaista saranevamuuttumaa Muualla ovat tupasvilla-, varsinainen sararäme- ja ruohoinen saranevamuuttuma yleisiä Reunoilla on lisäksi turvekankaita Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm Puusto on harvahkoa tai keskitiheää mäntyvaltaista riukua 52

55 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Reunoilla on paikoin runsaasti koivua ja paikoin kuusta Pikku Pahkanevan turpeista on rahkavaltaisia 13 % ja saravaltaisia 87 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 11 %, sararahkaturve (CS) 2 %, saraturve (C) 75 % ja rahkasaraturve (SC) 12 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 4 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 11 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on yleensä ohut tai se puuttuu paikoin kokonaan Suurimmassa osassa suota turve on hyvin saravaltaista pinnasta pohjaan Maatumisaste ei ole kuitenkaan kovin korkea 4,9 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,7 ja maatuneemman pohjaosan 5,1 Liekoja on erittäin vähän Turvelajin ja maatumisasteen puolesta Pikku Pahkaneva soveltuisi energiaturvetuotantoon jyrsinmenetelmällä Turvekerros on kuitenkin melko ohut ja tuotantokelpoinen yli 1,5 m syvä alue muodoltaan sokkeloinen Suon keskellä on kuitenkin noin 10 ha yhtenäinen alue, jossa on noin 0,12 milj suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 74 Kotasalonkeidas Kotasalonkeidas (kl , x = 6857,5, y = 1549,4) sijaitsee noin 9 km Siikaisten keskustasta kaakkoon Suo on muodoltaan rikkonainen, ja se koostuu kahdesta lähes erillisestä alueesta Suo rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon Suon länsi- ja eteläreunaan ulottuu metsäautotien pää Suolla on 143 tutkimuspistettä ja 101 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 5,7/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 250 ha, yli 1 m syvän alueen 190 ha, yli 1,5 m syvän 126 ha ja yli 2 m syvän 108 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoisosassa luoteeseen Kotasalonkeidas on suureksi osaksi ojitettu Eteläosassa on laajahko luonnontilainen neva-alue Suon eteläpäästä on laskuojia Leväsjokeen, joka johtaa Isojärveen Pohjoisosasta lähtee Kruunuoja länteen Itäjärveen, josta on yhteys Isojärveen ja edelleen Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueisiin ja , Leväsjoen valuma-alue ja Otamonjoen alaosan alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,0 m Suon pohja on epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (57 %), savi (31 %) ja hiekka (8 %) Liejua on suon pohjalla laajalla alueella paikoin lähes kahden metrin paksuinen kerros Kotasalonkeitaan suotyypeistä on rämeellä 59 %, avosuolla 15 %, korvessa 2 % ja turvekankaalla 24 % Suon eteläosan luonnontilaisella alueella on keidasrämettä, silmäkenevaa ja lyhytkorsinevaa Alueella on myös kaksi pientä lampea Suoalueen reunaosissa on mm rahkarämemuuttumaa ja mustikkaturvekangasta Pohjoisemman altaan alueella on mm rahkaräme-, keidasräme-, rahkaneva- ja isovarpurämemuuttumaa sekä reunaosissa mustikka- ja varputurvekankaita Suon eteläosassa on merkkejä turvepehkun nostosta Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 30 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm Puusto on luonnontilaisella alueella kitukasvuista ja harvaa mäntyä Ojitusalueilla on kookkaampaa ja tiheämpää mäntyvaltaista puustoa Paikoin koivua ja kuusta on runsaasti seassa Kotasalonkeitaan turpeista on rahkavaltaisia 68 % ja saravaltaisia 32 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 56 %, sararahkaturve (CS) 12 %, saraturve (C) 19 % ja rahkasaraturve (SC) 13 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 22 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 26 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä Suon etelä- ja pohjoisosan syvimmillä alueilla on paksu, heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka rahkasammalkoostumusta ei ole tutkimusajankohdasta (1985) johtuen tutkittu näytepisteitä lukuun ottamatta Tupasvilla on tässä kerroksessa yleinen lisätekijä Pohjalla on ohuehko kerros maatuneempaa sarapitoista tai -valtaista turvetta Ojitusalueilla erityisesti suon keskiosassa ja ohutturpeisilla alueilla heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on oleellisesti ohuempi ja turve on sarapitoisempaa, joskaan ei kovin hyvin maatunutta 4,5 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja maatuneemman pohjaosan 6,0 Liekoja on erittäin vähän Kotasalonkeitaalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten kahdelta pisteeltä Kotasalonkeitaan monin paikoin paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on laadultaan vaihteleva, eikä sovellu viljelyturpeen raaka-aineeksi, mutta kylläkin vaalean kasvuturpeen ja ympäristöturpeen raaka-aineeksi Tämän kerroksen alla on lisäksi jonkin verran energiaturvetta Käyttökelpoinen alue koostuu useasta erillisestä altaasta Suon eteläosassa on suurin yhtenäinen alue, jossa on kuitenkin kaksi lampea ja allikoita, joiden kuivattaminen on tuotannon edellytyksenä Suon pohjoisosassa käyttökelpoinen alue on muodoltaan rikkonainen Käyttökelpoisten alueiden (lähinnä yli 2 m syvä) yhteispinta-ala on noin 80 ha, jossa on 53

56 Tapio Toivonen H1 3 maatunutta rahkaturvetta noin 1,36 milj suom 3 H4-maatunutta ympäristöturvetta on 0,40 milj suo-m 3 Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,64 milj suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta Kruununojansuo (kl , x = 6859,2, y = 1547,5) sijaitsee noin 7 km Siikaisten keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon Länsipäähän ulottuu tilustie Suolla on 26 tutkimuspistettä ja 18 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 4,6/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 56 ha, yli 1 m syvän alueen 38 ha, yli 1,5 m syvän 23 ha ja yli 2 m syvän 13 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen noin 2 m/km Kruununojansuo on kokonaan ojitettu Suon halki virtaa Kruunuoja länteen Itäjärveen, josta on yhteys Isojärveen ja edelleen Merikarvianjoen kautta Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Otamonjoen alaosan alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,3 m Suon pohja on epätasainen Pohjamaalajit ovat moreeni (71 %), savi (25 %) ja kallio (4 %) Liejua on suon pohjalla laajalla alueella ohut kerros Kruununojansuon suotyypeistä on rämeellä 79 %, korvessa 16 % ja pellolla 5 % Suon keskiosassa on pääasiassa rahkaräme- ja isovarpurämemuuttumaa Reunaosissa on kangasräme- ja korpimuuttumia Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 25 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm Puusto on suon keskellä keskitiheää riuku- tai pinotavara-asteen mäntyä Reunaosissa on kookkaampaa sekapuustoa Kruununojansuon turpeista on rahkavaltaisia 71 % ja saravaltaisia 29 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 46 %, sararahkaturve (CS) 25 %, saraturve (C) 20 % ja rahkasaraturve (SC) 9 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 21 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 35 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on yleensä maatuneempaa rahkavaltaista turvetta, joka pohjaa kohti muuttuu saravaltaiseksi Puun jäännökset ovat pohjakerroksessa yleinen lisätekijä 5,5 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja maatuneemman pohjaosan 6,2 Liekoja on erittäin vähän Suuri osa Kruununojansuosta on melko ohutturpeista Suon halki virtaava puro jakaa turvepaksuuden perusteella tuotantokelpoiset alueet neljään osaan Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuus on paikoin yli metri, eikä sen laatu ole kovin hyvä Suota ei suositella turvetuotantoon 75 Kruununojansuo 76 Rapaneva Rapaneva (kl , x = 6861,8, y = 1538,5) sijaitsee noin 6 km Siikaisten keskustasta länteen Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon Pohjoispäässä on ampumarata Lisäksi suolla on kaksi lampea Pohjoisreunaa sivuaa maantie, ja suolle johtaa metsäautotie Suolla on 66 tutkimuspistettä ja 36 syvyyspistettä Tutkimuspisteitä on 4,4/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 151 ha, yli 1 m syvän alueen 92 ha, yli 1,5 m syvän 61 ha ja yli 2 m syvän 44 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään Rapanevan keskiosa on luonnontilainen Muualla suo on ojitettu Suon eteläpäästä on ojayhteys Isojärveen, josta Merikarvianjoki johtaa Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Isojärven alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,2 m Suon pohja on paikoin epätasainen Pohjamaalajit ovat moreeni (78 %), hiekka (15 %) ja savi (7 %) Liejua on suon pohjalla laajahkolla alueella paikoin yli puolen metrin paksuinen kerros Rapanevan suotyypeistä on rämeellä 41 %, avosuolla 50 %, korvessa 1 % ja turvekankaalla 8 % Suon luonnontilaisella alueella on pääasiassa lyhytkorsinevaa, paikoin rahkanevaa ja varsinaista saranevaa Ojitusalueilla etenkin eteläosassa rahkaräme-, isovarpuräme- ja tupasvillarämemuuttuma ovat tyypillisiä Reunaosissa on turvekankaita Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 31 % ja mättäiden korkeus 2,6 dm Puusto on ojitusalueella mäntyvaltaista keskitiheää riukua tai harvennusmetsikköä Paikoin on koivua runsaasti Rapanevan turpeista on rahkavaltaisia 83 % ja saravaltaisia 17 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 66 %, sararahkaturve (CS) 17 %, saraturve (C) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 12 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 32 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 23 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä Suon yli 2 m syvällä alueella on paikoin yli 2 m paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu pääasiassa Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Tupasvilla on yleinen lisätekijä Pohjalla on noin metri maatuneempaa sararahka- tai rahkasaraturvetta Ohutturpei- 54

57 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat silla alueilla sarapitoinen tai -valtainen turve ulottuu paikoin lähelle pintaa 4,3 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja maatuneemman pohjaosan 6,1 Liekoja on erittäin vähän Rapanevalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä Turvetuotantoa vaikeuttavia seikkoja Rapanevalla ovat suolla olevat lammet, pohjoispään ampumarata sekä paksu ja heikkolaatuinen pintarahkakerros Rapanevaa ei suositella turvetuotantoon 77 Kurkikeidas Kurkikeidas (kl , x = 6859,1, y = 1536,6) sijaitsee noin 8 km Siikaisten keskustasta lounaaseen Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon Suon länsipuolella kulkee metsäautotie Suolla on 12 tutkimuspistettä Tutkimuspisteitä on 3,2/ 10 ha Suon kokonaispinta-ala on 38 ha, yli 1 m syvän alueen 28 ha, yli 1,5 m syvän 17 ha ja yli 2 m syvän 15 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoisreunalla kaakkoon Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen Reunoilla on ojitusta Suolla on kaksi lampea Kaakkoispäästä on laskuoja Merikarvianjokeen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Merikarvianjoen suualue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,7 m Suon pohja on tasainen Pohjamaalajit ovat moreeni (50 %) ja hieta (50 %) Liejua on suon pohjalla syvimmässä kohdassa ohuehko kerros Kurkikeitaan suotyypeistä on rämeellä 66 %, avosuolla 17 % ja korvessa 17 % Suon keskiosa on pääasiassa keidasrämettä ja silmäkenevaa Keidasrämealueen ympärillä ja reunaosissa on rahkarämettä ja isovarpurämettä sekä näiden muuttumia Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 28 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä Reunoilla on kookkaampaa puustoa Kurkikeitaan turpeista on rahkavaltaisia 68 % ja saravaltaisia 32 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 65 %, sararahkaturve (CS) 3 %, saraturve (C) 16 % ja rahkasaraturve (SC) 16 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 16 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä Suolla on paksu heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka rahkasammalkoostumusta ei tutkimusajankohdasta johtuen ole tutkittu Pohjalla on ohuehko kerros maatuneempaa sarapitoista tai -valtaista turvetta 3,7 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja maatuneemman pohjaosan 4,9 Liekoja on erittäin vähän Kurkikeitaan paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu lähinnä ympäristöturvetuotantoon Kaakkoisosassa sijaitsevat lammet haittaavat/estävät kuivatusta Ne on kuivattava, mikäli suo halutaan turvetuotantoon Yli 1,5 m syvällä 17 ha:n alueella on noin 0,17 milj suo-m 3 H1 3 maatunutta ympäristöturvetta, josta osa voi soveltua vaalean kasvuturpeen raaka-aineeksi ja 0,15 milj suo-m 3 H4-maatunutta ympäristöturvetta Näiden kerrosten alla on lisäksi hieman energiaturvetta Tämä kerros jää kuitenkin melko ohueksi 78 Isoneva N Isoneva (N) (kl , x = 6858,2, y = 1536,2) sijaitsee osittain Merikarvian puolella noin 9 km Siikaisten keskustasta lounaaseen Suo on tutkittu 1974 Suo on muodoltaan rikkonainen, ja se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon Suon eteläpuolella kulkee maantie Suolla on 27 tutkimuspistettä Tutkimuspisteitä on 1,8/10 ha Suon kokonaispinta-ala on 148 ha, yli 1 m syvän alueen 86 ha, yli 1,5 m syvän 69 ha ja yli 2 m syvän 60 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta on melko tasainen Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen Reunoilla on ojitusta Suon keskellä sijaitsee pienehkö Kakkurilampi (39,6 m mpy) Eteläreunasta on ojayhteyksiä Merikarvianjokeen Pohjoisreunasta on laskuoja Tuorijoen kautta Merikarvianjokeen ja edelleen Pohjanlahteen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Tuorijoen alaosan alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,7 m Suon pohja on epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (76 %), savi (8 %) ja hiesu (8 %) Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros Isonevan suotyypeistä on rämeellä 59 %, avosuolla 26 % ja korvessa 15 % Keidasräme, rahkaräme ja silmäkeneva ovat tyypillisiä suotyyppejä Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 46 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä Reunoilla on kookkaampaa puustoa Isonevan turpeista on rahkavaltaisia 81 % ja saravaltaisia 19 % Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 76 %, sararahkaturve (CS) 5 %, saraturve (C) 6 % ja rahkasaraturve (SC) 13 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 30 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 9 % ja 55

58 Tapio Toivonen varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä Suolla on paksu heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on maatuneempaa rahkavaltaista turvetta, joka pohjaa kohti muuttuu saravaltaiseksi Reunaosissa saravaltainen turve ulottuu lähelle pintaa Tupasvilla on yleinen lisätekijä heikosti maatuneessa rahkavaltaisessa pintakerroksessa Tutkimusajankohdasta (1974) johtuen heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen rahkasammalkoostumusta ei ole tutkittu 3,7 Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pin-takerroksen maatumisaste on 3,0 ja maatuneemman pohjaosan 5,6 Liekoja on erittäin vähän Isonevan paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu periaatteessa vaalean kasvuturpeen tai ympäristöturpeen raaka-aineeksi Tuotanto edellyttäisi kuitenkin suon keskellä olevan Kakkurilammen kuivattamista tai pinnan oleellista laskemista Mikäli tämä on mahdollista, on suolla noin 50 ha yhtenäistä turvetuotantoon soveltuvaa aluetta Tällä alueella on noin 0,80 milj suo-m 3 H1 3 maatunutta rahkaturvetta ja H4-maatunutta rahkavaltaista turvetta 0,30 milj suo-m 3 Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on ohut kerros maatuneempaa turvetta, jonka käyttö energiaturpeena on lähinnä teoreettista 56

59 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat TULOSTEN TARKASTELU Suot ja turvekerrostumat Siikaisten maapinta-ala on 491 km 2 Peruskartoilta tehdyn pinta-alamittauksen mukaan 20 ha ja sitä suurempia yhtenäisiä suoalueita on kunnan alueella 66 kappaletta yhteispinta-alaltaan ha eli 14 % kunnan pinta-alasta (Virtanen et al 2003) Siikaisten suot kuuluvat suuralueellisesti rannikko-suomen kermikeitaiden alueeseen, jossa tyypilliset keidassuot ovat pinnanmuodoltaan kilpimäisiä Tyypillisiä kilpikeitaita Siikaisissa on kuitenkin melko vähän Monilla soilla on laakio- tai viettokeitaiden piirteitä Suurin suoalue on osittain Isojoen puolella sijaitseva Haapakeidas, jonka kokonaispinta-ala on 1200 ha Haapakeidas on soidensuojelun piirissä ja suurin osa Siikaisten puolella sijaitsevasta alueesta on jo suojeltu Siikaisten ja Isojoen rajaalueen soista on tietoja Isojoen turvetutkimusraportissa (Raikamo ja Kokko 1982) Suurin yhtenäinen tutkittu suoalue on 385 ha:n laajuinen Pohjaskeidas (1), joka kuuluu Natura -varauksen piiriin Tutkittujen soiden keskikoko on 67 ha Soiden koko vaihtelee huomattavasti (vaihteluväli ha) Varsinkin kunnan etelä- ja kaakkoisosassa on runsaasti pieniä alle 20 ha:n soita mäkien välissä painanteissa (kuva 1) Laaja-alaisimmat suot sijoittuvat kunnan pohjois- ja länsiosiin Taulukossa 3 ovat suokohtaiset tiedot tutkittujen soiden kokonaispinta-alasta, keskisyvyydestä, keskimaatuneisuudesta, kokonaisturvemäärästä ja vesistöalueesta Tutkituilla soilla tehtiin kaikkiaan suotyyppihavaintoa Yleisimpiä suotyyppejä ovat erilaiset rämeet, joita on 61 % pinta-alasta (suokohtaisesti pinta-aloihin painotettu keskiarvo) Rämetyypeistä rahkaräme, keidasräme ja tupasvillaräme ovat tyypillisiä Avosoita eli nevoja on 17 % ja korpia 2 % pinta-alasta Nevatyypeistä lyhytkorsineva ja rahkaneva ovat yleisiä Suotyypeistä on 6 % ojikko- ja 33 % muuttumavaiheessa Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 41 % Turvekankaiden, vanhojen turpeennostoalueiden ja turvepeltojen osuus on yhteensä 20 % Ojituksen vaikutuksen alaisia suotyyppejä on havainnoista kaikkiaan 59 % Useimmat tutkitut suot ovatkin joko kokonaan tai ainakin osittain ojitettuja Joidenkin soiden keskiosat ovat luonnontilassa, mutta reunoilla on ojitusta Tutkimushetkellä on vain Pohjaslahti (39) ollut täysin luonnontilassa Siikainen kuuluu valtaosin Karvianjoen vesistöalueeseen numero 36 (Ekholm 1993) Suurin osa soista sijoittuu Otamonjoen valuma-alueelle (36 06) Monien soiden kuivatusmahdollisuudet ovat turvetuotannon kannalta hyvät Useilla soilla on kuitenkin lampia tai ne sijoittuvat järvien tai jokien varsille, jolloin niiden kuivatusmahdollisuudet ovat rajalliset Taulukossa 1 on tutkittujen soiden turvemäärät pääturvelajin ja maatuneisuuden mukaan luokiteltuna Heikosti maatuneen rahkavaltaisen (S) pintaturpeen (H1 4) osuus on 41 % koko turvemäärästä Yli 1,5 m syvällä alueella se on 47 % Koko turvemäärästä on 76 % yli 1,5 m syvällä alueella Siikaisissa tutkittujen soiden turpeen keskipaksuus on 1,7 m, josta heikosti (H1 4) maatunutta rah-kavaltaista pintakerrosta on 0,7 m Soiden keskisyvyys on sama kuin Satakunnassa keskimäärin, jossa se on 1,7 m (Virtanen et al 2003) Yli 2 m syvän alueen osuus tutkitusta suoalasta on 37 % Tutkittujen soiden yli metrin syvyisten alueiden turvekerrostuman keskipaksuus on 2,3 m, yli 1,5 m syvän 2,7 m yli kahden metrin syvyisten alueiden 3,0 m Suurin pistekohtainen turvepaksuus, 6,4 m, on Ylisenkeitaalla (64) Taulukko 1 Siikaisissa tutkittujen soiden turvemäärät eri syvyysalueilla Syvyysalue Pintaala ha Pintarahka (S) milj. suom 3 H1 3 H4 Muu turve S H5-10, C H1-10 milj. suo-m 3 Yhteensä milj. suo-m 3 Kokonaissuoala ,16 20,86 51,67 87,69 Yli 1 m syvä alue ,27 19,74 44,00 78,01 Yli 1,5 m syvä ,12 18,18 35,56 66,86 alue Yli 2 m syvä alue ,77 16,66 28,78 57,21 57

60 Tapio Toivonen Tutkituissa soissa rahkavaltaisen turpeen osuus on 71 % Satakunnassa se on keskimäärin 72 % (Virtanen et al 2003) Saravaltaisten turpeiden osuus on 29 % Alueen soille on tyypillistä paksuhko, heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, jossa on usein runsaasti maatuneempia rahkalinssejä ja -kerroksia Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros koostuu vaihtelevasti Acutifolia- ja Cuspidata-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä Palustria-ryhmän rahkasammalien jäännösten ollessa selvänä vähemmistönä Suon pohjalla on yleensä kohtalaisen hyvin maatunutta rahkasara- tai sararahkaturvetta Turpeen lisätekijöistä tupasvillan jäännökset ovat yleisiä varsinkin suon pintakerroksessa Pohjalla puun jäännökset ovat tyypillisiä Suokohtaisesti turvemääriin painotettu turpeen keskimaatuneisuus on 4,9 (von Postin kymmenasteikko) Heikosti (H1 4) maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,0 ja maatuneemman pohjaosan 6,0 Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen eli liekojen määrä on tutkituilla soilla yleensä alhainen Joillakin pienillä ja usein puustoisilla soilla liekoisuus on paikoin korkeahko Korkea liekoisuus (yli 3 %) aiheuttaa lisäkustannuksia turvetuotannossa, varsinkin jos kyseessä on pientuotanto tai tilakohtainen palaturvetuotanto Tutkittujen soiden yleisin pohjamaalaji on moreeni, jota esiintyy 73 %:ssa suoalasta (suokohtaisesti pinta-aloihin painotettu keskiarvo) Hiekkaa esiintyy 12 %:ssa suoalasta, savea 11 %:ssa, hietaa 3 %:ssa ja hiesua 1 %:ssa Kalliota on 2 % Liejua on 71 suon pohjalla Liejukerrokset ovat paikoin laaja-alaisia ja melko paksujakin Tutkittujen soiden pinta-aloihin painotettu liejun esiintymisprosentti on 29 Liejuja on soiden pohjalla kaikkiaan noin ha:n alueella Lieju on merkkinä suon synnystä vesistön umpeenkasvun tuloksena Laboratoriomääritysten tulokset Laboratoriomäärityksiä varten otettiin Siikaisissa 24 suosta yhteensä 31 näytepisteestä 502 turvenäytettä Turpeiden keskimääräinen ph-arvo on 4,0 Pintaturve on happamampaa kuin syvemmällä oleva turve Samoin rahkavaltaiset turpeet ovat saravaltaisia happamampia Keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,0 % kuivapainosta Tuhkapitoisuudet ovat yleensä alhaisia, eivätkä ne ole esteenä turvetuotantoa suunniteltaessa Korkeimmat tuhkapitoisuudet ovat lähellä suon pohjaa, koska turve voi siellä sisältää runsaasti sekundääristä mineraalimaa-ainesta Turpeen vesipitoisuus riippuu mm turvelajista, maatumisasteesta sekä suon ojituksesta Keskimääräinen vesipitoisuus on 92,8 % märkäpainosta Turpeen tiheydellä eli kuiva-aineen määrällä tarkoitetaan sitä, minkä verran luonnontilassa olevassa tilavuusyksikössä on kuiva-ainetta Suhde ilmaistaan tavallisesti kilogrammoina suokuutiometriä kohti Siikaisten soissa on kuiva-ainetta keskimäärin 70 kg/suo-m 3 Suossa olevan turpeen kuiva-ainepitoisuuteen vaikuttaa ennen kaikkea vesipitoisuus sekä maatumisaste ja turvelaji Turpeen kuiva-ainemäärä on tärkein suokuution energiasisältöön vaikuttaja tekijä Ojitetun suon pintaosan turpeen energiasisältö tilavuusyksikköä kohden on usein selvästi korkeampi luonnontilaiseen suohon verrattuna Energiaturpeen yhtenä tärkeänä kelpoisuuden mittana on sen tehollinen lämpöarvo Se riippuu turvelajista, maatuneisuudesta, tuhkapitoisuudesta sekä vesipitoisuudesta Tutkittujen soiden turvemääriin painotettu keskimääräinen tehollinen lämpöarvo täysin kuivalla turpeella on 20,1 MJ/kg Vastaava arvo 50 %:n kosteudessa on 8,8 MJ/kg Keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,14 % kuivapainosta Polttoturpeen laatuohjeen (liite 1) mukaan rikkipitoisuus tulee ilmoittaa, mikäli se ylittää arvon 0,30 % Rikkipitoisuus nousee yleensä jonkin verran syvyyden kasvaessa, ja varsinkin turpeessa lisätekijänä esiintyvä järviruoko kohottaa arvoja Koska Siikaisten soiden turpeista suurin osa on rahkavaltaisia ja maatumisaste ei ole kovin korkea, ovat tuhkapitoisuuden, lämpöarvon ja rikkipitoisuuden keskiarvot melko alhaisia 58

61 Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Siikaisissa on peruskarttatietojen perusteella turvetuotantoa tai tuotantoalueita kahdella suoalueella (Kotokeidas ja Iivarinkeidas) Tuotantoalueiden yhteispinta-ala on noin 200 ha Siikainen sijaitsee keidassuoalueella, jossa soilla on yleensä paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros Tällaisten soiden ensisijainen hyödyntämismuoto on kasvu- ja ympäristöturvetuotanto Myös useimmilla Siikaisten turvetuotantoon soveltuvilla soilla on ensin hyödynnettävä paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alapuolella on vaihtelevan paksuinen energiaturvekerros Turvetuotannon kannalta ongelmallinen on heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen laatu Useilla turvetuotantoon pinta-alan ja turvepaksuuden puolesta soveltuvilla soilla on huomattavaa turpeen maatumisastevaihtelua usein yli 2 m syvyyteen asti H1 3 -maatunut pintakerros voi olla hyvinkin ohut Tämän kerroksen alla on usein selvästi maatuneempaa rahkavaltaista turvetta eri paksuisia kerroksia, ja välissä on taas heikosti maatunutta rahkaa Maatuneemmat rahkakerrokset eivät ole yleensä yhtenäisiä Maatumisastevaihtelun takia turve soveltuu huonosti sekä kasvu- että energiaturvekäyttöön Usein tällainen turvekerros hyödynnetään kuitenkin energiaturpeena jyrsinmenetelmällä, mikäli suo katsotaan muuten turvetuotantoon soveltuvaksi Siikaisissa on 50 turvelajin, maatumisasteen ja turvemäärän perusteella turvetuotantoon soveltuvaa suota (taulukko 2), joista 16 soveltuu pelkästään energiaturvetuotantoon (kuva 4) 27 suon pintakerroksesta on ensin nostettavissa kasvu- tai ympäristöturvetta, jonka jälkeen loppuosa turpeesta soveltuu energiaturvetuotantoon Seitsemän suota soveltuu vain kasvu- tai ympäristöturvetuotantoon Turvetuotantoon soveltuviksi osoitettujen soiden lisäksi on joillakin soilla pienialaisia, lähinnä tilakohtaiseen turvetuotantoon soveltuvia alueita, joista ei ole erikseen laskettu käyttökelpoista turvemäärää Turvetuotantoon (kasvu- ja energiaturve) soveltuvien alueiden yhteispinta-ala on ha Kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuva pinta-ala 34 suolla on yhteensä ha Käyttökelpoiset H1 4 -maatuneet pintaturvevarat ovat 16,63 milj suo-m 3 Vain neljän suon turve (suot 21, 23, 33, ja 45) soveltuu selvästi kasvihuoneissa käytettävän viljelyturpeen raaka-aineeksi (Acutifolia-turpeen määrä vähintään 72 %) Muilla soilla turve soveltuu lähinnä vaalean kasvuturpeen tai kuivike- ja imeytysturpeen (ympäristöturve) raaka-aineeksi Energiaturvetuotantoon soveltuvan aluetta on 43 suolla ha, joista 16 suon 313 ha:n alue soveltuu pelkästään energiaturvetuotantoon Muilla alueilla on hyödynnettävä ensin heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros Käyttökelpoisen energiaturpeen kokonaismäärä on 15,33 milj suo-m 3, ja kuivan turpeen energiasisältö on 7 04 milj MWh Jyrsinturpeelle lasketussa tuotantokosteudessa (50 %) energiasisältö on 6,15 milj MWh, jolloin yhden suokuution keskimääräinen energiasisältö on 0,40 MWh Palaturpeen tuotantokosteuteen (35 %) laskettuna suokuution energiasisältö on noin 5,5 % korkeampi Soidensuojelu Siikaisissa on lukuisia jo suojeltuja tai Naturaohjelmassa olevia suojelluiksi ehdotettuja soita tai suon osia Suojelualueet keskittyvät kunnan pohjoisosaan Lisäksi Siikaisten keskustan eteläpuolella on laaja (738 ha) Natura-alue, Niemijärvi-Itäjärven alue, joka koostuu useasta järvestä ja niitä yhdistävästä joesta, joiden ranta-alueet ovat soistuneet Turvekerros on hyvin ohut, mutta liejua voi olla paikoin paksu kerros Siikaisjärvestä laskevat vedet virtaavat tämän alueen halki Isojärveen Alueella on tutkittu kolme ohutturpeista soistumaa (suot 34, 35 ja 53) Suojeltuja soita Siikaisten alueella ovat kunnan länsirajalla sijaitseva Kivineva ja osittain Honkajoen ja Isojoen puolella sijaitseva Haapakeidas, jonka kokonaispinta-ala on noin ha Kunnan pohjoisrajalla pääasiassa Isojoen puolella sijaitsevat Natura-suot Mustasaarenkeidas ja Kivikeidas Näistä soista on tutkimustietoja Isojoen Turvetutkimusraportissa (Raikamo ja Kokko 1982) Mustasaarenkeitaan etelälahdeke on tutkittu Siikaisten turvevarojen kartoituksen yhteydessä (suo numero 40) 59

62 Tapio Toivonen Kuva 4 Siikaisten kasvu- ja energiaturvetuotantoon soveltuvat suot on merkitty karttaan punaisella ympyrällä 60

ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1. Abstract: The mires and peat reserves of Alajärvi Part 1

ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1. Abstract: The mires and peat reserves of Alajärvi Part 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 339 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 339 ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Abstract: The mires and peat reserves

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334. Tapio Toivonen PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334. Tapio Toivonen PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334 PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Abstract : The mires and peat reserves of Porvoo Sammandrag : De undersökta myrarna i Borgå och deras torvtillgångar

Lisätiedot

ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turveraportti 253 Tapio Toivonen ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Alavus Espoo 1992 Toivonen. Tapio. 1992. Alavudella tutkitut

Lisätiedot

YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 293 Tapio Toivonen YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Ylistaro Kuopio 1995 Toivonen, Tapio, 1995. Ylistarossa

Lisätiedot

NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 258 Tapio Toivonen NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Nurmo Espoo 1993 Toivonen. Tapio.1993. Nurmossa tutkitut

Lisätiedot

,!7IJ5B6-jajijc! Turvetutkimusraportti 375 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. www.gtk.fi info@gtk.

,!7IJ5B6-jajijc! Turvetutkimusraportti 375 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. www.gtk.fi info@gtk. 345. 346. 347. 348. 349. 350. 351. 352. 353. 354. 355. 356. 357. 358. 359. 360. 361. 362. 363. 364. 365. 366. 367. 368. 369. 370. 371. 372. 373. 374. 375. Kimmo Virtanen, Riitta-Liisa Kallinen ja Teuvo

Lisätiedot

KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 372 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat reserves of Kalvola Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 389

Turvetutkimusraportti 389 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 389 2008 Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Keuruu Part 2 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski, Markku

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 415

Turvetutkimusraportti 415 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 415 2010 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Karstula, Part 3 Riitta-Liisa Kallinen GEOLOGIAN

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1

TOHMAJÄRVEN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 355 TOHMAJÄRVE KUASSA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Tohmajärvi Part 1 Geologian tutkimuskeskus Espoo

Lisätiedot

Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2

Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Suokohtainen aineisto 31.10.2016 Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto Suokohtainen aineisto: Kartta- ja ilmakuvaotteet Geologian

Lisätiedot

LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 278 Tapio Toivonen LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Lapua Kuopio 1994 Toivonen Tapio 1994 Lapualla tutkitut

Lisätiedot

ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 289 Tapio Toivonen ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Ilmajoki Kuopio 1995 Toivonen, Tapio, 1995 Ilmajoella

Lisätiedot

HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract: The mires and peat reserves of Honkajoki

HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract: The mires and peat reserves of Honkajoki Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 347 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 347 TapioToivonen HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT JA

Lisätiedot

The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1

The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 225 TAPIO TOIVONEN ÄHTÄRIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS OSA 1 Abstract : The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1 Espoo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 435

Turvetutkimusraportti 435 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s. Hannu

Lisätiedot

SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 268 Tapio Toivonen SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The mires and peat reserves of Seinäjoki Espoo 1993 Toivonen. Tapio. 1993. Seinäjoella

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 409

Turvetutkimusraportti 409 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 409 2010 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Soini, Part 1 Tapio Toivonen ja Asta Harju GEOLOGIAN

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 394

Turvetutkimusraportti 394 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 394 2009 Oravaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Oravainen Abstract: Undersökta myrar i Oravais och deras

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 413

Turvetutkimusraportti 413 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 413 2010 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 380

Turvetutkimusraportti 380 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 380 2007 Pomarkussa tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Pomarkku, Southwest Finland Tapio Toivonen ja Samu Valpola

Lisätiedot

KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 267 Tapio Toivonen ja Pertti Sil6n KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Kurikka Espoo 1993 Toivonen. Tapioja

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 385

Turvetutkimusraportti 385 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 385 2008 Ikaalisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Ikaalinen Tapio Toivonen ja Onerva Valo GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 421

Turvetutkimusraportti 421 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 421 2011 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 4 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 436

Turvetutkimusraportti 436 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. 436. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s.

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228. Turvetutkimus. Timo Suomi. ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228. Turvetutkimus. Timo Suomi. ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228 Turvetutkimus Timo Suomi ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I Abstract : The peat resources of Isokyrö and their potential use KUOPIO 1989 Suomi.Timo1989.

Lisätiedot

EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 283 Tapio Toivonen EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Eura Kuopio 1994 Toivonen.Tapio.1994. Eurassa tutkitut

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO. Markku Mäkilä ja Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO. Markku Mäkilä ja Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO Markku Mäkilä ja Ale Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat resources of Iitti and their potential use Geological

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 391

Turvetutkimusraportti 391 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 391 2009 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, Northern Ostrobothnia Part 2 Teuvo Herranen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 377

Turvetutkimusraportti 377 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 377 2007 Pyhäjoella tutkitut suot, ja niiden turvevarat, osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Pyhäjoki, western Finland, Part I Jukka Turunen

Lisätiedot

KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 7

KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 7 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 362 Ari Luukkanen KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 7 Abstract: The peatlands and peat reserves of Kiuruvesi Part 7 Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 260 Markku Mäkilä ja Ale Grundström LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat reserves of Lammi and their potential use Espoo 1993

Lisätiedot

YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 360 Jukka Turunen ja Teuvo Herranen YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIEN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Ylivieska, western

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 446

Turvetutkimusraportti 446 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 446 2013 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 6 Abstract: The peatlands, peat resources and their potential use of Ranua, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 434

Turvetutkimusraportti 434 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s. Hannu Pajunen

Lisätiedot

KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1

KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1 Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 367 KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 402

Turvetutkimusraportti 402 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 402 2009 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 422

Turvetutkimusraportti 422 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 422 2011 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Soini, Part 2 Tapio Toivonen ja Asta Harju GEOLOGIAN

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 378

Turvetutkimusraportti 378 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 378 2007 Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Alahärmä, Western Finland Tapio Toivonen ja Onerva Valo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 449

Turvetutkimusraportti 449 436. Tapio Toivonen (2013). Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 66 s. 437. Riitta-Liisa Kallinen (2013). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 73 s. 438. Tapio Toivonen (2013).

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 432

Turvetutkimusraportti 432 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 432 2012 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 5 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Lapinlahti (Varpaisjärvi),

Lisätiedot

RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Summary: The peatlands of Renko, southern Finland

RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Summary: The peatlands of Renko, southern Finland GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 338 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 338 RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Summary: The peatlands of Renko, southern Finland Espoo

Lisätiedot

KIIMINGIN SUOT, TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2

KIIMINGIN SUOT, TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 351 KIIMIGI SUOT, TURVEVARAT JA IIDE KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Abstract: The peatlands of Kiiminki, peat reserves and their potential use Part 2 Geologian

Lisätiedot

TUULOKSEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

TUULOKSEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turveraportti 254 Markku Mäkilä ja Ale Grundström TUULOKSEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat reserves of Tuulos and their usefulness Espoo 1992 Mäkilä,

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 453

Turvetutkimusraportti 453 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 453 451 2014 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat Iisalmen turpeiden kemiasta Osa 2 Abstract: The chemistry of Iisalmi peat bogs Abstract: The Peatlands

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 418

Turvetutkimusraportti 418 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 418 2011 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Uusikaarlepyy, Part 2 Abstrakt: Undersökta

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 452

Turvetutkimusraportti 452 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 452 2014 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Vaala Part 4 Hannu Pajunen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus. Turveraportti 238. Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus. Turveraportti 238. Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 238 Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Kuopio 1990 Leino. Jukka jasaarelainen. Jouko 1990. Outokummussa

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 404

Turvetutkimusraportti 404 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 404 2010 Kuusamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kuusamo, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 406

Turvetutkimusraportti 406 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 406 2010 Maaningalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Maaninka, Central Finland Ari Luukkanen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 Matti Maun u TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T Rovaniemi 1983 Tekijän osoite : Geologinen tutkimuslaito s Pohjois-Suomen

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 305. Tapio Muurinen. YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 305. Tapio Muurinen. YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 305 Tapio Muurinen YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2 The Mires and Useful Peat Reserves of Yli-Ii, Central Finland Part 2 Espoo 1997 Muurinen,

Lisätiedot

TURVERAPORTTI 213. Markku Mäkilä ja Grundström TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract :

TURVERAPORTTI 213. Markku Mäkilä ja Grundström TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract : GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 213 MAAPERÄOSASTO Markku Mäkilä ja Ale Grundström KUUSANKOSKELLA JA KOUVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The peat resources of Kuusankoski and

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 420

Turvetutkimusraportti 420 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 420 2011 Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Pedersöre, Part 1 Abstrakt: Undersökta myrar

Lisätiedot

KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT

KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT GELGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 325 Martti Korpijaakko ja Pertti Silen KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUT JA NIIDEN TURVE VARAT Abstract : The mires and peat reserves of the municipality

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 412

Turvetutkimusraportti 412 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 412 2010 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat resources of Hattula, southern Finland. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 388

Turvetutkimusraportti 388 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 388 2008 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Kankaanpää Part 3 Tapio Toivonen ja Onerva Valo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 382

Turvetutkimusraportti 382 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 382 2008 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves in Karstula, part 2 Riitta-Liisa Kallinen GEOLOGIAN

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 447

Turvetutkimusraportti 447 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 447 2013 Lopen tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The Peatlands and Peat Resources of Loppi, Southern Finland Part 1 Markku Moisanen GEOLOGIAN

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 386

Turvetutkimusraportti 386 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 386 2008 Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kemijärvi, Northern

Lisätiedot

ALAVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract: The mires and peat reserves in the municipality of Alavieska, Western Finland

ALAVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract: The mires and peat reserves in the municipality of Alavieska, Western Finland GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 345 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 345 ALAVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The mires and peat reserves in

Lisätiedot

KUORTANEEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 242 TAPIO TOIVONEN.

KUORTANEEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 242 TAPIO TOIVONEN. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 242 TAPIO TOIVONEN KUORTANEEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract: The peat resources of Kuortane and their potential use Espoo 1990 Toivonen,

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 396

Turvetutkimusraportti 396 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 396 2009 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, Northern Ostrobothnia, Finland. Part 3

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 381

Turvetutkimusraportti 381 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 381 2008 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, part 1, Northern Ostrobothnia Tapio Toivonen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 445

Turvetutkimusraportti 445 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 445 2013 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Lappajärvi Part 2 Onerva Valo, Asta Harju ja

Lisätiedot

TÖYSÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

TÖYSÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 245 Tapio Toivonen TÖYSÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The peat resources of Töysä and their potential use Espoo 1991 3 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Malax och deras torvtillgängar

Malax och deras torvtillgängar GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 319 Tapio Toivonen MAALAHDESSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Maalahti Sammandrag : De undersökta myrarna i

Lisätiedot

KARVIASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

KARVIASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 357 Timo Suomi ja Riitta Korhonen KARVIASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Karvia Part 2 Geologian

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 302. Riitta Korhonen. JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Osa 1

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 302. Riitta Korhonen. JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Osa 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 302 JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Osa 1 Summary : The Mires and Peat Reserves of Jalasjärvi, Western Finland Part 1 Espoo 1996 Korhonen,

Lisätiedot

HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS. Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland

HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS. Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 309 Carl-Göran Sten HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 209 MAAPERÄOSASTO. Jukka Leino PIEKSÄMÄEN MLK :SSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 3

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 209 MAAPERÄOSASTO. Jukka Leino PIEKSÄMÄEN MLK :SSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 3 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 209 MAAPERÄOSASTO Jukka Leino PIEKSÄMÄEN MLK :SSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 3 Kuopio 1988 Leino.Jukka1988. Pieksämäen mlk :ssa tutkitut suot, osa 3.

Lisätiedot

Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigatio n

Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigatio n GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI 20 0 Markku Mäkilä Ale Grundströ m j a KOTKAN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use.

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 408

Turvetutkimusraportti 408 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 408 2010 Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat resources of Haapajärvi, western Finland, Part 3 Jukka Turunen

Lisätiedot

KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 350 KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves in Kaavi Part 2 Geologian tutkimuskeskus Espoo 2004 Kaavilla

Lisätiedot

LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 365 LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 423

Turvetutkimusraportti 423 391. 392. 393. 394. 395. 396. 397. 398. 399. 400. 401. 402. 403. 404. 405. 406. 407. 408. 409. 410. 411. 412. 413. 414. 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut

Lisätiedot

VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S

VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI 18 6 Markku Mäkilä j a Ale Grundström VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Abstract : The peat resources of Vehkalahti municipality

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 208 MAAPERÄOSASTO TAPIO TOIVONEN NÄRPIÖN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 208 MAAPERÄOSASTO TAPIO TOIVONEN NÄRPIÖN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 208 MAAPERÄOSASTO TAPIO TOIVONEN NÄRPIÖN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Torvtillgångarna i Närpes och deras användbarhet Abstract : The peat resources of

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 296. Markku Mäkilä ja Ale Grundström KURUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 296. Markku Mäkilä ja Ale Grundström KURUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 296 Markku Mäkilä ja Ale Grundström KURUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Abstract : The mires and peat reserves of Kuru Espoo 1996 Mäkilä, Markku &

Lisätiedot

Avainsanat : suo, turve, inventointi, energiaturve, kasvuturve, Laihia. Tapio Toivonen Geologian tutkimuskeskus PL ESPOO

Avainsanat : suo, turve, inventointi, energiaturve, kasvuturve, Laihia. Tapio Toivonen Geologian tutkimuskeskus PL ESPOO GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 304 Tapio Toivonen LAIHIALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT The Mires and Peat Reserves of Laihia Espoo 1997 Toivonen, Tapio, 1997 Laihialla tutkitut

Lisätiedot

Markku Mäkilä ja Ale Grundström MIEHIKKÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS. Abstract : The peat resources of Miehikkälä an d their usefulness

Markku Mäkilä ja Ale Grundström MIEHIKKÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS. Abstract : The peat resources of Miehikkälä an d their usefulness GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 125 Markku Mäkilä ja Ale Grundström MIEHIKKÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat resources of Miehikkälä an d their usefulness

Lisätiedot

KOKEMÄEN SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

KOKEMÄEN SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 359 Carl-Göran Stén ja Tapio Toivonen KOKEMÄEN SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Summary: The peatlands and peat reserves of Kokemäki, Southwest Finland Geologian

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 437

Turvetutkimusraportti 437 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. 436. 437. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69

Lisätiedot

JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 2. Abstract: The mires and peat reserves of Jalasjärvi Part 2

JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 2. Abstract: The mires and peat reserves of Jalasjärvi Part 2 Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 343 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 343 JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN

Lisätiedot

RISTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2

RISTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 266 Ari Luukkanen ja Heimo Porkka RISTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Abstract : The mires and peat reserves

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 390

Turvetutkimusraportti 390 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 390 2008 Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The mires and peat reserves of Liminka, Central Finland Part 2 Hannu Pajunen GEOLOGIAN

Lisätiedot

Turveraportti 236. Carl-Göran Sten ja Tapio Toivonen KIHNIÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Summary :

Turveraportti 236. Carl-Göran Sten ja Tapio Toivonen KIHNIÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Summary : GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 236 Turvetutkimus Carl-Göran Sten ja Tapio Toivonen KIHNIÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Summary : The peat resources and their potential use in Kihniö,

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 407

Turvetutkimusraportti 407 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 407 2010 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstrakt: De undersökta myrarna i Kronoby och deras torvtillgångar, Del 1 Abstract: The peatlands

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS MAAPERÄOSASTO KANKAANPÄÄN LÄNSIOSAN SUOT JA NIIDEN TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS TURVERAPORTTI 215 CARL - GÖRAN STÉN

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS MAAPERÄOSASTO KANKAANPÄÄN LÄNSIOSAN SUOT JA NIIDEN TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS TURVERAPORTTI 215 CARL - GÖRAN STÉN GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS MAAPERÄOSASTO TURVERAPORTTI 215 CARL - GÖRAN STÉN LASSE SVAHNBÄCK JA KANKAANPÄÄN LÄNSIOSAN SUOT JA NIIDEN TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The mires in the western part

Lisätiedot

Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus

Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus TURVETUTKIMUSRAPORTTI REPORT OF PEAT INVESTIGATION 320 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus Summary : The mires and the usefulness of peat in Forssa, southern Finland

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 298. Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen LAPPI TL :N SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 298. Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen LAPPI TL :N SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 298 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen LAPPI TL :N SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Summary : The mires and peat resources in Lappi, southwestern Finland Espoo

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVETUTKIMUS TURVERAPORTTI 235. Ari Luukkanen NILSIÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVETUTKIMUS TURVERAPORTTI 235. Ari Luukkanen NILSIÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVETUTKIMUS TURVERAPORTTI 235 Ari Luukkanen NILSIÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and their peat resources in Nilsiä Kuopio 1989 Luukkanen,Ari1989.

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

MÄNTSÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turveraportti 249 Markku Mäkilä ja Ale Grundström MÄNTSÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat reserves of Mäntsälä and their potential use. Espoo 1992 Mäkilä,

Lisätiedot

ÄHTÄRIN.TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2

ÄHTÄRIN.TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 GELGA TUTKMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 247 Tapio Toivonen ÄHTÄR.TURVEVARAT JA DE KÄYTTÖKELPSUUS sa 2 Abstract : The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 2 Espoo 1991 Toivonen,Tapio,

Lisätiedot

TURVERAPORTTI 224. Jukka Leino. JÄPPILÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 ja yhteenveto

TURVERAPORTTI 224. Jukka Leino. JÄPPILÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 ja yhteenveto GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 224 Turvetutkimus Jukka Leino JÄPPILÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 ja yhteenveto Kuopio 1989 Leino.Jukka1988. Jäppilässä tutkitut suot ja niiden turvevarat.

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 405

Turvetutkimusraportti 405 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 405 2010 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Uusikaarlepyy, Part 1 Abstrakt: Undersökta

Lisätiedot

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 9

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 9 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 356 Hannu Pajunen YLIKIIMIGISSÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 9 Abstract: The mires and peat reserves of Ylikiiminki, Central Finland Part 9 Geologian

Lisätiedot

HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS

HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 274 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The mires and the usefulness of the peat resources

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4 Matti Maun u SIMOSSA'TUTKITUT SUOT JA NIIDE N TURVEVARA T Rovaniemi 1984 Tekijän osoite : Geologinen tutkimuslaito s Pohjois-Suomen aluetoimist

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13.4/85/17 1 Jouko Saarelaine n SONKAJÄRVEN SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUU S POLTTOTURVETUOTANTOON OSA 2 Kuopio 1985 SISÄLTÖ JOHDANTO 3 TUTKIMUSMENETELMÄT

Lisätiedot