Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus

Transkriptio

1 TURVETUTKIMUSRAPORTTI REPORT OF PEAT INVESTIGATION 320 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus Summary : The mires and the usefulness of peat in Forssa, southern Finland GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Espoo 1999

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 320 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen FORSSAN SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Summary : The mires and the usefulness of peat in Forssa, southern Finland Espoo 1999

3 Sten, Carl-Göran ja Moisanen, Markku 1999 Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus Summary : The mires and the usefulness of peat in Forssa, southern Finland Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti sivua, 6 kuvaaja 2 liitettä Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Forssan kaupungissa 31 suota, joiden pinta-ala on 1630 ha Turvekerrostumien keskipaksuus on 1,9 m, josta heikosti maatuneen pintakerroksen osuus on 0,7 m Suurin turpeen paksuus, 9,1 m, on mitattu Marjasuosta Soiden sisältämä turvemäärä on yhteensä 31,7 milj suo-m' Yli metrin syvyisen alueen pinta-ala on 1176 ha jaturvemäärä29,3 milj suo-m' eli 92 % kokonaisturvemäärästä Yli kahden metrin syvyisen alueen pinta-ala on 773 haja turvemäärä 23,8 milj suo-m3 eli 75 % kokonaisturvemäärästä Turpeista on rahkavaltaisia 57 % ja saravaltaisia 43 % Turpeen keskimaatuneisuus on 5,3, ja hyvin maatuneen turvekerroksen 6,4 Suotyyppihavainnoista on rämeitä 62 %, korpia 7 % ja nevoja 4 % Turvekankaita on 23 %, turvepeltoja 3 % ja turpeennostoalueita 1 % Noin kolme neljäsosaa eli 74 % suoalasta on ojitettu lähinnä metsänkasvatusta, viljelyä ja turvetuotantoa varten Suopohjien yleisin maalaji on savi (50 % havainnoista) Forssan tutkituista soista 24 soveltuu turvetuotantoon yhteensä 766 ha :n alalta, mikä on noin 47 % inventoidusta suoalasta Polttoturvetuotantoon soveltuvia soita on 23, ja niissä on käyttökelpoista turvetta 7,75 milj suom' 620 ha :n tuotantoalalla Polttoturpeen energiasisältö 50 % :n käyttökosteudessa on 14,2 milj GJ eli 3,94 milj MWh Polttoturpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,7 % kuiva-aineesta, ph-arvo 4,3 ja vesipitoisuus 90,4 % märkäpainosta ja rikkipitoisuus 0,18 % Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 94 kg/m' ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,2 MJ/kg Kasvuturvetuotantoon soveltuu 15 suota, joiden mahdollinen tuotantoala on yhteensä 640 ha Kasvuturpeen raaka-aineeksi soveltuvaa turvetta on 8,89 milj suo-m' Tästä on viljelyturpeen raaka-aineeksi kelpaavaa turvetta 3,32 milj suo-m' sekä muuksi kasvuturpeeksi, kuivikkeeksi ja imeytysturpeeksi soveltuvaa 5,57 milj suo-m' Forssan soista on turvetuotannossa vain Letonsuo noin 38 ha :n alalta, josta nostetaan heikosti maatunutta rahkaturvetta kasvuturpeen raaka-aineeksi Forssan soista mikään ei ole suojeltu eikä sisälly valtakunnalliseen soidensuojelun perusohjelmaan Koijärven kosteikko sisältyy Natura verkostoon Avainsanat : suot, energia, polttoturve, kasvuturve, inventointi, turvevarat, loppuun käytetty turvealue, Forssa Carl-Göran Stdn ja Markku Moisanen Geologian tutkimuskeskus PL ESPOO Sähköposti : Carl-Goran Sten@gsffi ISBN ISSN

4 Sten, Carl-Göran ja Moisanen, Markku 1999 Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus Summary : The mires and the usefulness of peat in Forssa, southern Finland Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti - Geological Survey offinland, Report ofpeat Investigation pages, 6 figures and 2 appendices Peatland inventories were made by the Geological Survey of Finland (GSF) in the town of Forssa, (60 49', N 23 37' E) about 110 km NW of Helsinki, southern Finland Thirty-one mires covering a total area of 1630 hectares, containing 31 7 million m' of peat in situ were studied The mean depth of the peat layers is 1 9 m, including the slightly humified Sphagnum predominant surface layer, which averages 0 7 m in thickness The maximum thickness of peat found, 9 1 m, is in the raised bog Marjasuo (N o 11) The mean humification (H) degree of the peat in 1-10 scale is 5 3, and for the well humified peat layer 6 4 The area deeper than 2 m covers 773 ha and contains 23 8 million m' of peat in situ, which is 75% of the total peat quantity Fiftyseven per cent of the peat amount is Sphagnum predominant and the remaining 43% Carex predominant About 75% of the peatland area has been drained The most common mineral soil beneath the peatlands is clay Twenty-four of the investigated peatlands are suitable for peat production on an area of 766 ha, which is 47% of the total area Twenty-three mires were found suitable for fuel peat production on an area of 620 ha The fuel peat resources are 7 75 mill m' in situ The energy content equals to 14 2 mill GJ or 3 94 mill MWh as calculated for 50% moisture content The average ash content of fuel peat is 2 7% of dry weight, the ph-value 4 3 and the water content 90 4% of wet weight The sulphur content is in average 0 18% The dry bulk density is 94 kg per m' in situ and the effective calorific value of the dry peat 21 2 MJ/kg Horticultural peat production is proposed on 15 raised bogs and the mineable peat amounts to 8 89 mill M3 in situ on an production area of 640 ha Letonsuo is so far the only horticultural peat-cutting area in peat industrial use in Forssa on an area of about 38 ha The internationally well known water-fowl wetland Koijärvi is included in the proposal for the Natura 2000 Network on an area of 242 hectares Keywords : raised bog, mire, energy, fuel peat, horticultural peat, inventory, cut-away peatland, Forssa, Finland Carl-Göran Sten and Markku Moisanen Geological Survey of Finland, P O BOX 96 FIN ESPOO, FINLAND Carl-GoranSten@gsffi

5 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 7 TUTKIMUSMENETELMÄT JA -AINEISTOT 7 Kenttätutkimukset 7 Laboratoriotutkimukset 9 TUTKIMUSAINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET 9 Tutkimusaineiston laskentaperusteet 9 Tutkimusaineiston tulosteet 10 FORSSAN TUTKITUT SUOT 13 1 Kiimassuo 13 2 Lamminsuo 13 3 Hirvisuo 13 4 Viksberginsuo 14 5 Kiimasuo 16 6 Sammalkorvensuo 16 7 Sepänsuo 17 8 Lamminsuo Lempää 18 9 Myllysuo Pahanladonsuo Marjasuo Saarenpäänsuo Jampperi Valijärvensuo Lunkinsuo Letonsuo Ylisuo Sammalsuo Koivuniemenkorpi Pelikorpi Suonperänsuo Kurkisuo Itketyssuo Karjasuo Valkamankorpi Nikkilänsuo Rapareidenkorpi Alisuo Lunkinsuo E Luolansuo Thnsuot 34 TULOSTEN TARKASTELU 35 Pinta-ala 35 Suotyypit ja ojitus 35 Turvelajit 36 Turpeen maatuneisuus 36 Turpeen paksuus ja turvemäärä 36 Soiden kehitys ja pohjamaalajit 37 Soiden käyttökelpoisuus 38 SUMMARY 39 KIRJALLISUUS - REFERENCES 39 LIITTEET

6 Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tehnyt turvetutkimuksia Forssan kaupungin alueella geologi Carl-Göran Stenin johdolla vuosina 1985, 1988 ja 1998 Vuosien 1985 ja 1988 turvetutkimukset liittyivät GTK :n ja maanmittaushallituksen yhteistyönä suoritettuun maaperäkartoitukseen Forssan alueella Mineraalimaan kartoituksesta vastasivat tällöin geologit Maija Haavisto-Hyvärinen ja Heikki Rainio sekä turvetutkimuksista geologi C -G Stentutkimusassistentti Markku Moisasen avustamana Kartoituksen tuloksena on valmistunut kahdeksan numeerista maaperäkarttaa mittakaavassa 1 :20 000, jotka ovat saatavissa myös paperi- ja muovitulosteina : ja (Geologiantutkimuskeskus ja Maanmittauslaitos 1996a ja b) Forssan maaperäkartta selityksineen (kl ) on myös saatavissa painettuna (Rainio et al 1985) Edellä mainittujen karttojen lisäksi on GTK julkaissut Forssan alueelta maaperäkartan mittakaavassa 1 : : Forssa N :o 2113 (Punakivi 1976) Turvetutkimuksen tarkoituksena on etsiä kasvuturpeen raaka-aineen ja energiaturpeen tuottamiseen soveltuvia soita GTK on jo vuonna 1982 tehnyt Forssan kaupungille tutkimusselostuksen Forssan ja sen naapurikuntien tutkituista soista ja niiden turvevaroista (Sten 1982) Suomen soista kerätään perustietoja, joita voidaan hyödyntää myös maa-ja metsätalouden suunnittelussa ja ympäristönsuojelun tarpeisiin Tässä raportissa on selvitetty 31 tutkitun suon turvemäärät, turpeen laatuja käyttökelpoisuus (kuva 1) Kaupungin rajalla sij aitsevat ja pääosin Forssaan kuuluvat suot kuten Hirvisuo, Luolansuo ja Pelikorpi Urjalan rajalla on käsitelty kokonaisuudessaan tässä raportissa Tammelan rajalla ja vain osittain Forssassa sijaitsevat Kärjensuo, Sinipäänsuo ja Kaakkosuo on sen sijaan käsitelty Tammelan turveraportissa (Sten 1998) Forssan naapurikunnista Karkkilasta (Sten & Moisanen 1993), sekä Jokioisista ja Humppilasta (Sten & Moisanen 1994) on aikaisemmin julkaistu vastaavanlaisia turveraportteja Tässä raportissa julkaistun aineiston lisäksi on tilattavissa tarkemmat tiedot soista, kuten syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät, laboratorioanalyysien tulokset ja havainnot puustosta sekä suokartat mittakaavassa 1 : ja mahdolliset poikkileikkauskuvat TUTKIMUSMENETELMÄT JA -AINEISTOT Kenttätutkimukset Soille laadittiin linjaverkostot, jotka koostuivat kunkin suon hallitsevan osan poikki vedetystä selkälinjasta ja sitä vastaan kohtisuorista poikkilinjoista (Lappalainen, Sten ja Häikiö, 1978) Poikkilinjojen väli oli yleensä 400 m, ja tutkimuslinjoilla paaluin merkityt kairaus- ja syvyyspisteet vuorottelivat 50 m :n välein Pienet suot tutkittiin hajapistein, jolloin myös pyrittiin 2-5 pisteen tiheyteen kymmentä hehtaaria kohti Tutkimuslinj at on vaaittu vähintään 50 metrin välein ja linjojen alku- ja loppupäissä tiheämminkin Korkeudet sidottiin valtakunnallisen kiintopisteverkon N60-korkeustasoon Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi, mättäisyys prosentteina suon pinta-alasta sekä mättäiden keskimääräinen korkeus desimetreinä, puuston puulajisuhteet prosentteina ja puuston tiheys- ja kehitysluokat Suo katsotaan tyyppimäärityksessä ojitetuksi silloin kun tutkimuspisteen etäisyys ojasta on enintään 25 m Luonnontilaisuusaste määräytyy suotyyppihavaintojen perusteella 7

7 ml p Urjala 'JR ;ö ' 20 - Kalvola 19 2N i-, 18 26% N 27 a 5 IeM 4,t 3, Humppila Matku 2 1 A ti 1 1 R ; h 31 i a s a i r P o 6 FORSSA Tammela J , i o r _nunna :, Hä 'F Jok 1t RSSA o m 1 % i i a i ot K - 51vn öö GEOLOGCN MRIAK/SKESKUS GEOLOGICAL SURVEYOFF/MAM)

8 Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus Kairauksin, jotka tehtiin 5 0 cm :n kannulla varustetulla turvekairalla, määritettiin turvekerrostumista pääturvelajit lisätekijöineen sekä niiden suhteelliset osuudet (6-asteikolla), turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikolla), kosteus (5-asteikolla) ja tupasvillan kuitujen määrä (6-asteikolla) Lisäksi määritettiin suon pohjamaalaj it Turvelajit ja pohj a- maalajit sekä niiden symbolit on esitetty liitteissä 1 ja 2 Suurimmista soista otettiin näytteet laboratorioanalyysejä varten v 1998 Näytesarjat on otettu alueilta, jotka tutkimusten perusteella mahdollisesti soveltuvat poltto- tai kasvuturvetuotantoon Näytesarjoista laskettiin heikosti maatuneen pintarahkaturpeen (eli pintarahkan) ja paremmin maatuneen rahka- ja saraturpeen ominaisuuksille suokohtaisia keskiarvoja, jotka on esitetty arkistoraportin suokohtaisissa yhteenvedoissa Näitä keskiarvoja, vaikka ne eivät aina edustakaan suon kaikkia turpeita, on käytetty mm arvioitaessa suon energiasisältöä Näytteet pituudeltaan 20 cm ja halkaisijaltaan 8 cm, otettiin suon pinnasta pohjaan jatkuvana sarjana käyttäen tarkkatilavuuksista mäntäkairaa (Korpijaakko 1981, Lappalainen, Sten & Häikiö 1984) Laboratoriotutkimukset Turvenäytteet on otettu suon turvetuotantoon soveltuvalta alueelta Näytteet on jaoteltu turvelajin- ja maatumisasteen perusteella kasvuturve- ja polttoturvenäytteisiin Polttoturvenäytteistämääritettiin laboratoriossa turvelaji, maatuneisuus, happamuus (ph-aste), vesipitoisuus prosentteina märkäpainosta (105 C :ssa kuivattuna), kuiva-aineen määrä tilavuusyksikössä (kg/suo-m 3 ) ja tuhkapitoisuus prosentteina kuiva-aineesta (815 ± 25 C :ssa poltettuna) Lämpöarvo on määritetty LECO AC- 300-kalorimetrillä (ASTM D 3286) ja tulokset ilmoitetaan megajouleina kilogrammaa kohti (MJ/ kg) Tehollinen lämpöarvo on laskettu sekä kuivalle turpeelle että turpeelle, jonka kosteusprosentti on 50 ja 35 Rikkipitoisuudet on määritetty LECO SC- 39 -rikkianalysaattorilla j a tulokset ilmoitetaan prosentteina kuivapainosta Kasvuturvenäytteiden rahkavaltainen, heikosti maatunut turve on luokiteltu kolmeen ryhmään : Acutifolia, Palustria ja Cuspidata Näytteet kuivattiin 40 C :ssa ja happamuus (ph-arvo) ja johto kyky määritettiin 3 g : sta kuivaa turvetta sekoitettuna 50 ml :aan tislattua vettä Turve/vesiseos saa seistä yön yli ennen ph :n ja johtoluvun määritystä Johtoluku (j l) ilmoitetaan millisiemenseinä/metri (ms/ m) Vaihtokapasiteetti ilmentää turpeen ravinteiden pidätyskykyä Vaihtokapasiteetti (CEC) määritetään ph 7 :ssä ja ph 9 :ssä bariumasetaattimenetelmää käyttäen ja tulokset ilmoitetaan ph 7 :ssä milliekvivalentteina/100 g (mek/100 g) (Puustjärvi 1956) TUTKIMUSAINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET Tutkimusaineiston laskentaperusteet Tutkimuspisteiden perusteella suo jaetaan syvyysvyöhykkeisiin, joiden rajat ovat 0,3 ; 1,0 ; 2,0 ; 3,0 ; 4,0 ; 5,0 ja 6,0 m Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä erikseen lasketut turvemäärät yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä selville Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät ja suhteet lasketaan turvemäärillä painottaen Turve jaetaan käyttökelpoisuuden mukaan potentiaaliseen kasvuturpeeseen, väliturpeeseen ja polttoturpeeseen Kullekin luokalle lasketaan syvyysvyöhykkeittäin keskimääräinen turvepaksuus ja turvemäärä Suota on suositeltu polttoturvetuotantoon, mikäli siellä on vähintään 10 ha, tilakohtaisissa tapauksissa myös alle 10 ha turvelajin ja maatumisasteen (yli 5,0) puolesta tuotantoon soveltuvaa yhtenäistä, yli 2 m syvää yhtenäistä aluetta Polttoturpeita ovat maatuneet (yli 5,0) rahkaturpeet (St H5-10) sekä kaikki sara- ja ruskosammalturpeet (Ct ja Bt H1-10) Käyttökelpoisen turpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty 0,5 m :n turvekerros, joka vastaa suon pohjalle tuotannon jälkeen jäävää kerrosta Polttoturpeen laatuohj een mukaan 9

9 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen turpeen tuhkapitoisuus ei saa ylittää 10 % :a, eikä rikkipitoisuus 0,3 % :a (Energiatalouden yhdistys et al 1991) Mikäli suosta ei ole käytettävissä laboratoriotuloksia, on energiasisällön arvioimisessa käytetty Mäkilän (1994) GTK :n laajoihin tutkimustuloksiin perustuvaa menetelmää Suota on suositeltu kasvuturvetuotantoon, mikäli siellä on vähintään 10 ha turvelajin ja maatumisasteen puolesta tuotantoon soveltuvaa yhtenäistä, 0,7 metrin tai sitä syvempää aluetta Pieniä, alle 10 ha :n alueita on suositeltu kuiviketurpeen nostoon, jos turvelaji ja maatumisaste sitä edellyttävät Potentiaalinen kasvuturvekerros on yleensä suon pinta- osassa Kasvuturpeen raaka-aineeksi on katsottu soveltuvan turve, j ota täyttää lannoitelain asettamat vaatimukset (Suomen säädöskokoelma 1994) Väliturpeisiin kuuluvat ne rahkavaltaiset turpeet, joiden keskimaatuneisuus on korkeintaan H4 ja jotka eivät kuulu edellä määriteltyihin potentiaalisiin kasvuturpeisiin Potentiaalinen kasvuturve saa sisältää väliturvetta enintään 20 cm :n kerroksina Jos väliturvetta on yli 20 cm, määritellään sen alla oleva potentiaalinen kasvuturvekin väliturpeeksi Väliturvetta käytetään ns ympäristöturpeena esim viherrakentamiseen Tutkimusaineiston tulosteet Tutkituista soista on laadittu suokartat mittakaavassa 1 : Kartoista ilmenevät kairauspisteiden sijainti, turpeen keskimaatuneisuus sekä heikosti maatuneen, rahkavaltaisen pintakerroksen ja koko turvekerroksen paksuus Karttoihin on piirretty myös turpeen paksuutta osoittavat syvyyskäyrät (1 m, 2 m, 3 m, 4 m jne) Turvekerrostumien rakennetta kuvataan poikkileikkausprofiilein Maatuneisuutta kuvaavissa profiileissa von Postin 10-asteikko on jaettu kolmeen eri luokkaan : heikosti maatunut (H1-3), keskinkertaisesti maatunut (H4) sekä kohtalaisesti ja hyvin maatunut (H5-10) Turvelajiprofiileihin on merkitty kairauspisteen yläpuolelle suotyyppi, luonnontilaisena tai muuttuneena, sekä yli metrin syvyisen alueen liekoisuus murtolukuna : osoittajassa liekoosumien määrä 0-1 m :n syvyydessä ja nimittäjässä osumien määrä 1-2 m :n syvyydessä Nämä osumat muutetaan liekoisuusprosenteiksi, ja liekoisuus on jaettu viiteen eri luokkaan : liekoja on erittäin vähän (alle 1 %), vähän (1,0-1,9 %), kohtalaisesti (2,0-2,9 %), runsaasti (3,0-3,9 %) ja erittäin runsaasti (yli 4 % turvemäärästä) Tutkimuslinj an ilmansuunta ja suon absoluuttiset korkeudet ovat profiilikehyksien sivureunoissa Edellä kuvattuja suokarttoja ja profiileja on käytetty hyväksi selvitettäessäteolliseentuotantoon soveltuvien kasvu- ja polttoturpeiden määrää ja niiden esiintymisen laajuutta Kartoista ja profiileista ovat esimerkit kuvissa 2 ja 3 1 0

10 Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus LETONSUO FORSSA KL no /15 2 S : j _ ~ AI004I50m 5 A m 0/ r 1/31 (5 18/314/29 ' 4m-4 ; 0 31/ ~~ 0 A m /49 i /5I ;3 3~4 4 4*3 (R 2 44/544l/ /4131/35,3O/ l/49 4 _y 23~ ~ A m N M I I 1 1 I 1 GEOLOGIRN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUKSET 1988 Kuva 2 Esimerkki suokartasta, johon on merkitty tutkimuslinjasto ja -pisteet Tutkimuspisteen yläpuolella on turpeen keskimääräinen maatuneisuus (H1-10), sekä alapuolella heikosti maatuneen rahkakerroksen ja koko turvekerrostuman paksuus (dm) Syvyyskäyrät ovat metrin välein Merkkien selite on liitteissä 1 ja 2 Fig 2 An example of a mire map For symbols and abbreviations, see appendices

11 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen LETONSUO FORSSA A-SELKnL I NJR KL N M MPY MAA TUNE I SUUS S M MPY _115 _114 _113 _112 _111 _110 _109 _108 _107 SUOTYYPIT LIEKO-OSUMRT TURVELRJIT JR POHJRMRALRJIT M MPY _115 _114 _113 _112 _111 A, A A A A A _110 _109 _108 _107 GEOLOGIRN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUKSET TUTKIMUSVUOS1i88 Kuva 3 Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista Merkkien selite liitteissä 1-2 Fig 3 Humiftcation and peat types in a cross-section of a raised bog For symbols and abbreviations, see appendices

12 Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus FORSSAN TUTKITUT SUOT 1 Kiimassuo Kiimassuo (kl ) sijaitsee noin 3 km Forssan keskustasta lounaaseen (kuva 1) Suon pinta on m mpy ja viettää koilliseen Vedet laskevat koillisreunalta ojia pitkin Viksberginsuon ja Loimalammen kautta Loimijokeen Suo rajoittuu lähes kauttaaltaan kallio- ja moreenialueisiin (Punakivi 1976, Rainio et al 1985) Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät Suon kokonaispinta-ala oli tutkimusajankohtana ja ennen kaatopaikan perustamista 36 ha, yli metrin syvyisen alueen 30 haja yli 2 m syvän 23 ha Suolla on 6 hajatutkimuspistettä, ja tutkimuspistetiheys on 1,7/10 ha Kiimassuo on nykyään Forssan kaatopaikkana ja suurimmaksi osaksi kaatopaikkajätteiden peitossa Tutkimusajankohtana yleisimpiä suotyyppejä olivat tupasvillaräme, isovarpuräme, varsinainen sararäme sekä puolukka- ja mustikkaturvekangas Puulajisuhteet olivat : mänty 67 %, kuusi 18 % ja koivu 15 % Suo on kokonaan tiheästi ojitettu Kohtalaisesti j a hyvin maatuneen turvekerroksen keskimaatuneisuus oli 6,3 ja koko turvekerrostuman 5,9 Yli 2 m :n syvyisen alueen vastaavat luvut ovat 6,3 ja 6,0 Suurinturvepaksuus, 3,8 m, mitattiin suon keskiosasta Kiimassuossa on rahkavaltaisia turpeita 63 % ja saravaltaisia 37 % kokonaisturvemäärästä Pääturvelaj ien prosenttiosuudet suon turvemäärästä ovat : rahka 50 %, sararahka 13 % ja rahkasara 37 % Keskimääräinen liekoisuus oli korkea, 3,6 % Suon pohjamaalajit ovat moreeni (50 %) ja savi, (50 % havainnoista), joita suoaltaan syvimmissä osissa peittää 90 cm :n paksuinen liejukerros Tutki muspisteistä puolet on liejualueella Kiimassuossa oli ennen kaatopaikan perustamista turvetta yhteensä noin suo-m3 Suurin osa tästä turvemäärästä on nyt kaatopaikan jätteiden alla, eikä näin ollen ole enää hyödynnettävissä 2 Lamminsuo Lamminsuo (kl ) sijaitsee noin 3 km Forssan keskustasta lounaaseen Kiimassuon luoteispuolella (kuva 1) Suon pinta on m mpy ja viettää luoteeseen Vedet laskevat luoteisreunalta ojia pitkin Kuhalanojaan ja Loimijokeen Suo rajoittuu kauttaaltaan moreenialueisiin (Punakivi 1976, Rainio et al 1985) Kulkuyhteydet suolle ovat huonot Suon kokonaispinta-ala on 12 ha, yli metrin syvyisen alueen 10 haja yli 2 m syvän 8 ha Suolla on 2 haj atutkimuspistettä, j a tutkimuspistetiheys on 1,7/10 ha Suotyypeistä on rämeitä 64 %, korpia 3 % ja muita suotyyppejä 33 % havainnoista Yleisimpiä suotyyppejä ovat rahkaneva, silmäkeneva, rahkaräme, tupasvillaräme ja isovarpuräme Osa suosta on ollut kuiviketurpeen nostoalueena Suon pinnan mättäiden korkeus on keskimäärin 20 cm Suo on lähes kokonaan luonnontilassa turpeennostoaluetta lukuun ottamatta Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaiset Kohtalaisesti j a hyvin maatuneen turvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,4 ja koko turvekerrostuman 4,7 Yli 2 m :n syvyisen alueen vastaavat luvut ovat 6,3 ja 4,4 Suoaltaan keskiosan heikosti maatunut, 2,2 m :n syvyyteen Suurin turvepaksuus, 3,6 m, on mitattu suon keskiosasta Lamminsuossa on rahkavaltaisia turpeita 93 % ja saravaltaisia 7 % kokonaisturvemäärästä Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästä määrästä 14 % ja tupasvillarahkaturpeita 23 % Turpeiden yleisin lisätekijä ontupasvilla, jonka jäännökset muodostavat noin 4 % suon turvemassasta Saraturpeisiin ja hyvin maatuneisiin rahkaturpeisiin liittyvän puuaineksen osuus on 5 % Leväkköä, jota tavataan lähinnä kuljurahkaturpeissa on 4 % Pääturvelajien prosenttiosuudet suon turvemäärästä ovat : rahka 73 %, sararahka 20 % ja rahkasara 7 % Keskimääräinen liekoisuus (1,7 %) on alhainen, mutta on varsinkin pintakerroksessa paikoin korkea Suon yleisin pohjamaalaji on moreeni, jota suoaltaan syvimmissä osissa peittää 1,7 m :n paksuinen liejukerros Kaikki tutkimuspisteet ovat liejualueella Suo on alkanut kehittyä järven umpeenkasvuna Mineraalimaan, lähinnä metsämaan soistuminen on sittemmin laajentanut suota ympäristöön Lamminsuossa on turvetta yhteensä 0,30 milj suo-m3 Monen tilan alueelta on aikoinaan nostettu rahkaturvetta kuivikkeeksi, mitä turvehaudatja -ladot osoittavat Kokonsa, turvemääriensä jaturpeittensa laadun perusteella suo soveltuu tilakohtaiseen kuiviketurpeen nostoon ja sen jälkeen tilakohtaiseen palaturvetuotantoon 3 Hirvisuo Hirvisuo (kl ) sijaitsee Urjalan ja Forssan rajalla Matkun kylässä, noin 20 km Forssan keskustasta luoteeseen (kuva 1) Suon pinta on 1 3

13 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen 106,5-110,5 m mpy ja viettää etelään Vedet laskevat eteläreunalta lähteviä ojia myöten länteen virtaavaan Koijokeen ja Koenjokeen, Palojokeen ja edelleen Loimijokeen ja Kokemäenjokeen Suo raj oittuu lähinnä pohjoisessa kallio- ja moreenialueeseen, muualla turvepeltoihin (Punakivi 1976) Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät eteläreunaa pitkin kulkevan tien ansiosta Suon kokonaispinta-ala on 51 hä, josta 46 ha on Forssan ja 5 ha Urjalan puolella Yli metrin syvyisen alueen pinta-ala on 48 haja yli 2 m syvän 42 ha Suolla on 28 tutkimuspistettä ja 21 syvyyspistettä Tutkimuspistetiheys on 9,6/10 ha Suotyypeistä on rämeitä 74 %, korpia 2 %, nevoja 6 % ja muita suotyyppejä 18 % havainnoista Yleisimpiä suotyyppejä ovat suon keskiosassa tavattavat keidasräme, silmäkenevaja lyhytkorsineva Reunoilla on isovarpurämettä ja rahkarämettä sekä ruoho- ja heinäkorpea Lisäksi on pitkäaikaisen kuivatuksen vaikutuksesta syntyneitä varpu- ja mustikkaturvekankaita Suon pohjoisosasta on nostettu rahkaturvetta kuivikkeeksi Puulajisuhteet ovat : mänty 87 %, koivu 9 %, kuusi 3 % ja muut lehtipuut 1 % Suon pinnan mättäiden korkeus on 1-3 dm ja peittävyys 34 % Suo on lähes kokonaan tiheästi ojitettu ja luonnontilaisuusaste on noin 33 % Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät Kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjaturvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,5 ja koko turvekerrostuman 5,1 Yli 2 m :n syvyisen alueen vastaavat luvut ovat 6,6 ja 5,1 Suon keskiosan heikosti maatunut, 3,5 m :n syvyyteen Suurin turvepaksuus, 6,9 m, on mitattu suon itäosasta Hirvisuossa on saravaltaisia turpeita 56 % ja rahkavaltaisia 44 % kokonaisturvemäärästä Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästä määrästä 49 % ja tupasvillarahkaturpeita 21 % Rahkaturpeiden yleisin lisätekij ä on tupasvilla, j onka jäännökset muodostavat noin 5 % suon turvemassasta Leväkköä, jota tavataan lähinnä kuljurahkaturpeissaonalle 1 % Saraturpeisiinjahyvin maatuneisiin rahkaturpeisiin liittyvän puuaineksen osuus on runsaat 9 % ja saraturpeiden kortteen noin 6 % sekä järviruo'on ja raatteen kummankin noin 1 % Pääturvelajien prosenttiosuudet suon turvemäärästä ovat : rahka 38 %, sara 39 %, sararahka 6 % ja rahkasara 17 % Keskimääräinen liekoisuus on erittäin alhainen, 0,3 % turvemäärästä Suon yleisin pohjamaalaji on savi (96 % havainnoista), jota suoaltaan itäisessä ja syvimmässä osassa peittää cm :n paksuinen liejukerros Moreenia on 4 %, etupäässä suon pohjoisreunalla Tutkimuspisteistä lähes puolet eli 47 % on liejualueella Suo on alkanut kehittyä järven umpeenkasvun seurauksena Mineraalimaan, lähinnä metsämaan sois- tuminen on sittemmin laajentanut suota ympäristöön Turvekerrostumista on tavattu ainakin neljä päällekkäistä hiilikerrosta, jotka kertovat suota muinoin kohdanneista toistuvista metsäpaloista Hirvisuossa on turvetta yhteensä 1,91 milj suomi Suon pohjoisosasta on aikoinaan nostettu hieman rahkaturvetta kuivikkeeksi Kokonsa, turvemääriensä ja turpeen laadun perusteella suo soveltuu hyvin teolliseen kasvuturvetuotantoon ja sen jälkeen polttoturvetuotantoon 4 Viksberginsuo Viksberginsuo (kl ) sijaitsee noin 2 km Forssan keskustasta kaakkoon (kuva 1) Suon pinta on m mpy ja viettää koilliseen Vedet laskevat itä- ja pohjoisreunalta Varkaanojaa pitkin ja Loimalammin kautta pohjoiseen Loimijokeen Suo rajoittuu lähes kauttaaltaan savialueisiin (Punakivi 1976) Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät länsireunan lähellä kulkevan tien ansiosta Suon kokonaispintaala on 79 ha, yli metrin syvyisen alueen 38 haja yli 2 m syvän 31 ha Suolla on 23 hajatutkimuspistettä, ja tutkimuspistetiheys on 2,9/10 ha Viksberginsuo on Aartolahden (1965 s 124) mukaan symmetrinen kohosuo (kuva 4) Viksberginsuo on Sepän (1998 s 28) mukaan tyyppiesimerkki kilpikeitaasta Suotyypeistä on rämeitä 70 %, nevoja 4 % ja muita suotyyppejä 26 % havainnoista Yleisimpiä suotyyppejä ovat suon keskiosassa keidasräme ja isovarpuräme Reunoilla on isovarpurämettä ja korpirämettä, sekä ruoho-, mustikkaja varputurvekangasta Itäosassa on luonnontilainen luhtaneva Loimalammin ympärillä Suon länsiosassa on Forssan entinen kaatopaikka, joka suljettiin v 1996 Puulajisuhteet ovat : mänty 55 %, koivu 36 %, kuusi 5 %j a lehtipuut kuten haapa ja pihlaja, 4 % Suon pinnan mättäiden korkeus on 3 dm ja niiden peittävyys 17 % Suo on lähes kokonaan tiheästi ojitettu itäosaa lukuun ottamatta Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät Kohtalaisesti ja hyvin maatuneen turvekerroksen keskimaatuneisuus on 7,2 ja koko turvekerrostuman 5,4 Yli 2 m :n syvyisen alueen vastaavat luvut ovat 7,9 ja 5,5 Suoaltaan keskiosan heikosti maatunut, 2,6 m :n syvyyteen Suurin turvepaksuus, 5,1 m, on mitattu suon keskiosasta Viksberginsuossa on rahkavaltaisia turpeita 68 ja saravaltaisia 32 % kokonaisturvemäärästä Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästä määrästä 42 % ja tupasvillarahkaturpeita 27 % Rahkaturpeiden yleisin lisätekijä ontupasvilla,jonka jäännökset muodostavat noin 6 % suon turve- 1 4

14 Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus S VIKSBERGINSUO massasta Saraturpeisiin ja hyvin maatuneisiin määrästä ovat: rahka 50 %, rahkasara 31 %, sararahkaturpeisiin liittyvänpuuaineksen osuus on 10 %, rahka 18 % ja sara 1 % Keskimääräinen liekoisuus saraturpeiden kortteen noin 4 % ja järviruo'on alle on erittäin alhainen, 0,4 % turvemäärästä 1 % Pääturvelajien prosenttiosuudet suon turveni 102- loi : W ' 'M i Nei - u _ U- _u _ u JJ _ u_ V- I I I I i I, I Hienodetrituslieju, (Fine detritusgyttja) Karkeadetrituslieju, (Coarse detritusgyttja) IuUI Korteturve, (Equisetum peat) Järviruokoturve, (Phragmites peat) Sara- ja korpiturve, (Carex and wood peat) Rahkaturve, (Sphagnum peat) Kuusen yleistymisraja, (Picea + limit) Samanaikainen taso, (Synchronous niveau) Kairauspiste, (Boring point) Kuva 4 Viksberginsuon turvelajipro%ili Symmetrisen kohosuon kehitys synkronisiin siitepölytasoihin perustuen Aartolahden mukaan (Aartolahti 1965 s 124) Fig 4 The development of the symmetric raised bog Viksberginsuo determinated by synchronous pollen niveaus according to Aartolahti (1965 s 124) 1 5

15 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen Suon pohjamaalaji on savi, jota suoaltaan syviinmissä osissa peittää 3,0 m :n paksuinen liejukerros Tutkimuspisteistä 87 % on liejualueella Suo on alkanut kehittyä järven umpeenkasvun seurauksena, ja tämä jatkuu edelleen Loimalammen kohdalla Metsämaan soistuminen on sittemmin jossain määrin laajentanut suota ympäristöön Viksberginsuossa on turvetta yhteensä 1,40 milj suo-m3 Suota ei suositella turvetuotantoon, koska kaatopaikan valumavedet ovat imeytyneet turvekerrostumaan Saastuneiden maa-alueiden laajuutta voidaan kartoittaa GTK : ssa kehitettyjen geofysikaalisten menetelmien avulla ennen kuin ennallistettaviin toimenpiteisiin ryhdytään (Mäkilä & Toivonen 1998) Kaatopaikan maisemoinnin jälkeen alue voidaan metsittää ja kunnostaa puistoksi tai ulkoilualueeksi, johon myös Loimilampi sisältyy 5 Kiimasuo Kiimasuo (kl ja ) sijaitsee noin 5 km Forssan keskustasta pohjoiskoilliseen (kuva 1) Suon pinta on m mpy ja viettää luoteeseen ja koilliseen Vedet laskevat koillisreunalta lähtevää ojaa myöten suon itäpuolella sijaitsevaan Jänijärveen ja edelleen Peräjoki - Jänhijokea myöten Loimijokeen Suo rajoittuu koillisreunan turveja savipohj aista peltoa lukuunottamatta kauttaaltaan moreenimaastoon, jossa varsinkin pohjoisessa, idässäja kaakossa on kalliopaljastumia (Punakivi 1976) Kulkuyhteydet suolle ovat melko huonot ; metsätie päättyy noin neljänsadan metrin päähän suon länsireunasta Suon kokonaispinta-ala on 29 ha, yli metrin syvyisen alueen 21 haja yli 2 m syvän 10 ha Suolla on 18 tutkimuspistettä, j a tutkimuspistetiheys on 6,2/10 ha Suotyypeistä on rämeitä 65 %, korpia 16 % ja muita suotyyppejä 19 %havainnoista Tavallisimpia suotyyppejä ovat suon keskiosassa ja laitamilla tavattavat isovarpuräme ja korpiräme sekä reunaosien erilaiset turvekankaat, erityisesti mustikkaturvekangas Reunoilla on lisäksi varsinaista korpea sekä ruoho- ja heinäkorpea Puulajisuhteet koko suolla ovat : mänty 45 %, kuusi 3 8 %, j a koivu 17 % Suon pinnan mättäiden korkeus on cm, keskimäärin 22 cm, ja niiden peittävyys on 6,1 % Ojitusta on lähinnä vain itä- ja länsireunalla sekä harvakseltaan keski- ja pohjoisosassa, joten luonnontilaisuusaste on noin 68 % Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät Kohtalaisesti ja hyvin maatuneen turvekerroksen keskimaatuneisuus on 7,4 ja koko turvekerrostuman 7,1 Yli 2 m :n syvyisen alueen vastaavat luvut ovat 7,3 j a 6, 8 Suoaltaan länsiosassa heikosti maatunut, 0,7 m :n syvyyteen Suurinturvepaksuus, 3,0 m, on mitattu niinikään suon länsiosasta Kiimasuossa on saravaltaisia turpeita 63 % ja rahkavaltaisia 37 % kokonaisturvemäärästä Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästä määrästä 76 % ja tupasvillarahkaturpeita 18 % Turpeiden yleisin lisätekijä on puuaines, joka muodostaa noin 21 % suon turvemassasta Puuainesta on saraturpeissa sekä kohtalaisesti ja hyvin maatuneissa rahkaturpeissa Rahkaturpeiden tupasvillan jäännöksiä on noin neljä prosenttia turveaineksesta Pääturvelajien prosenttiosuudet suon turvemäärästä ovat : rahkasara 62 %, rahka 21 % ja sararahka 17 % Keskimääräinen liekoisuus on kohtalainen, 2,7 % turvemääristä Suon yleisin pohjamaalaji on savi (77 % havainnoista), jota suoaltaan syvimmissä osissa peittää cm :n paksuinen liejukerros Paikoin savi on pintaosastaan cm :n paksuudelta liejusaven peittämä Moreenia on 23 % Tutkimuspisteistä 61 % on liejualueella Suo on alkanut kehittyä pikkujärven umpeenkasvun seurauksena Mineraalimaan, lähinnä metsämaan soistuminen on sittemmin laajentanut suota ympäristöön Suon kehitykseen ovat vaikuttaneet myös lukuisat metsäpalot, joista on jäänyt jäljelle hiilikerroksia turpeeseen Usein nämä metsäpalot edistivät maaperän vettymistä ja siten soistumista tuhoamalla kosteutta haihduttavan pintakasvillisuuden Kiimasuossa on turvetta yhteensä 0,43 milj suomi Suon heikosti maatunut rahkaturve ei kelpaa kasvuturpeen raaka-aineeksi Kokonsa, turvemääriensä ja turpeen laadun perusteella suo soveltuu tilakohtaiseen polttoturvetuotantoon 6 Sammalkorvensuo Sammalkorvensuo (kl ) sijaitsee noin 8 km Forssan keskustasta pohjoiskoilliseen (kuva 1) Suon pinta on ,5 m mpy ja viettää luoteeseen ja kaakkoon Vedet laskevat luoteisosasta Lylynojaan ja Koijokeen sekä etelä- ja kaakkoisreunalta lähteviä ojia myöten Heinijokeen, Peräj okeen, Loimij okeen ja edelleen Kokemäenj o- keen Suo rajoittuu savi-, kallio-j a moreenialueisiin (Punakivi 1976) Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset itä-ja pohjoisreunan lähellä kulkevan metsäautotien ansiosta Suon kokonaispinta-ala on 3 8 ha, yli metrin syvyisen alueen 31 ha ja yli 2 m syvän 22 ha Suolla on 33 tutkimuspistettä ja 17 syvyyspistettä Tutkimuspistetiheys on 13,2/10 ha Rämeitä on 72 %, korpia 14 % ja muita suotyyppejä 14 % havainnoista Yleisimpiä suotyyppejä 1 6

16 Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus ovat suon keskiosassa keidasräme ja rahkaräme Reunoilla on isovarpurämettä, tupasvillarämettä, varsinaista korpea sekä ruoho- ja heinäkorpea Lisäksi on ruoho-, mustikka-, puolukka- ja varputurvekangasta sekä kuivikkeennostoalue Puulajisuhteet ovat : mänty 66 %, koivu 19 %, kuusi 13 ja muut lehtipuut 2 % Suon pinnan mättäiden korkeus on 2-3 dm ja niiden peittävyys on 16 % Suo on lähes kokonaan tiheästi ojitettu, ja luonnontilaisuusaste on noin 14 % Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät, keskiosan vedenjakajalla kohtalaiset Kohtalaisesti ja hyvin maatuneen turvekerroksen keskimaatuneisuus on 6, 7 j a koko turvekerrostuman 4,9 Yli 2 m :n syvyisen alueen vastaavat luvut ovat 6,8 ja 4,8 Suoaltaan keskiosan heikosti maatunut, 2,6 m :n syvyyteen Suurin turvekerrostuman paksuus, 4,1 m, on mitattu suon kaakkoisosasta Sammalkorvensuossa on rahkavaltaisia turpeita 59 % ja saravaltaisia 41 % kokonaisturvemäärästä Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästä määrästä 32 % ja tupasvillarahkaturpeita 34 % Turpeiden yleisin lisätekijä on tupasvilla, jonka jäännökset muodostavat noin 7 % suon turvemassasta Saraturpeisiin ja hyvin maatuneisiin rahkaturpeisiin liittyvän puuaineksen osuus tästä on noin 7 %, saraturpeiden kortteen ja järviruo'on kummankin noin prosentin ja raatteen alle prosentti Leväkköä, jota tavataan lähinnä kuljurahkaturpeissa on alle 1 % Pääturvelajien prosenttiosuudet suon turvemäärästä ovat : rahka 55 %, rahkasara 40 %, sararahka 4 % ja sara 1 % Keskimääräinen liekoisuus on erittäin alhainen, 0,4 % turvemäärästä Suon yleisin pohjamaalaji on savi (75 % havainnoista), jota suoaltaan syvimmissä osissa peittää cm :n paksuinen liejukerros Moreenia on 23 % ja hiesua 2 % Tutkimuspisteistä 29 % on liejualueella Suo on alkanut kehittyä järven umpeenkasvun seurauksena Mineraalimaan, lähinnä metsämaan soistuminen on sittemmin laajentanut suota ympäristöön Sammalkorvensuossa on turvetta yhteensä 0,83 milj suo-m3 Luoteisosasta on aikoinaan nostettu hieman rahkaturvetta kuivikkeeksi Kokonsa, turvemääriensä ja turpeen laadun perusteella suo soveltuu kohtalaisesti teolliseen kasvuturvetuotantoon ja sen jälkeen kohtalaisesti polttoturvetuotantoon 7 Sepänsuo Sepänsuo (kl ) sijaitsee noin 8 km Forssan keskustasta pohjoiskoilliseen (kuva 1) Suon pinta on 118,5-122 m mpy ja viettää luoteeseen ja etelään Vedet laskevat luoteisreunalta lähteviä ojia myöten pohjoiseen virtaavaan Lylynojaan ja Koijokeen ja edelleen Kokemäenjokeen Eteläosan vedet laskevat ojia pitkin etelään Heinijokeen ja edelleen Peräjokeen Suo rajoittuu lähes kauttaaltaan kallio-ja moreenialueisiin (Punakivi 1976) Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset länsi- ja pohjoisreunan lähellä kulkevien metsäautoteiden ansiosta Suon kokonaispinta-ala on 73 ha, yli metrin syvyisen alueen 55 haja yli 2 m syvän 34 ha Suolla on 59 tutkimuspistettä ja 35 syvyyspistettä Tutkimuspistetiheys on 12,9/10 ha Rämeitä on 67 %, korpia 9 % ja muita suotyyppejä 24 % havainnoista Yleisimpiä suotyyppejä ovat suon keskiosassa keidasräme ja rahkaräme Reunoilla on isovarpurämettä, rahkarämettä, tupasvillarämettä, korpirämettä, sararämettä, kangasrämettä ja varsinaista korpea Lisäksi on ruoho-, mustikka-, puolukka- ja varputurvekangasta, sekä kytöheittoa j a kuivikkeennostoalue Puulaj isuhteet ovat : mänty 59 %, koivu 21 % ja kuusi 20 % Suon pinnan mättäiden korkeus on 2-3 dm ja niiden peittävyys on 9 % Suo on lähes kokonaan tiheästi ojitettu, ja luonnontilaisuusaste on noin 17% Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät Kohtalaisesti j a hyvin maatuneen turvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,2 ja koko turvekerrostuman 5,3 Yli 2 m :n syvyisen alueen vastaavat luvut ovat 6,1 ja 5,2 Suoaltaan keskiosan heikosti maatunut, 3,2 m :n syvyyteen Suurin turvepaksuus, 4,9 m, on mitattu suon itäosasta Sepänsuossa on saravaltaisia turpeita 57 % ja rahkavaltaisia 43 % kokonaisturvemäärästä Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästä määrästä 39 % ja tupasvillarahkaturpeita 23 % Rahkaturpeiden yleisin lisätekijä on tupasvilla, jonka jäännökset muodostavat noin 5 % suon turvemassasta Saraturpeisiin ja hyvin maatuneisiin rahkaturpeisiin liittyvän puuaineksen osuus tästä on runsaat 6 % ja saraturpeiden kortteen noin 3 % Pääturvelaj ien prosenttiosuudet suon turvemäärästä ovat : rahkasara 50 %, rahka 36 %, sara 7 % ja sararahka 7 % Keskimääräinen liekoisuus on erittäin alhainen, 0,6 % turvemäärästä Suon yleisin pohjamaalaji on savi (80 % havainnoista), jota suoaltaan syvimmissä osissa peittää 40 cm :n paksuinen liejukerros Moreenia on 18 % ja hiesua 1 % Kalliota on 1 % Tutkimuspisteistä 7 on liejualueella Suo on alkanut kehittyä pienen lammen umpeenkasvun seurauksena Mineraalimaan, lähinnä metsämaan soistuminen on sittemmin laajentanut suota ympäristöön Sepänsuossaonturvettayhteensä 1,33 milj suoma Länsiosasta on aikoinaan nostettu hieman rah- 1 7

17 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen katurvetta kuivikkeeksi Kokonsa, turvemääriensä ja turpeen laadun perusteella suo soveltuu heikosti teolliseen kasvuturvetuotantoon ja hyvin polttoturvetuotantoon 8 Lamminsuo Lempää Lamminsuo (kl ) sijaitsee Forssan Lempään kylässä noin 8 km Forssan keskustasta pohjoiskoilliseen (kuva 1) Suon pinta on 121,5-125 m mpy ja viettää luoteeseen Vedet laskevat Luolalammiin ja itäreunalta lähteviä ojia myöten Luolalamminojaan, Heinijärven kautta Heinijokeen sekä Peräjoen ja Loimijoen kautta edelleen Kokemäenjokeen Suo rajoittuu lännessä Luolalammiin, kaakossa silttiin j a muualla kallio-ja moreenialueisiin (Punakivi 1976) Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset länsi- ja pohjoisreunan lähellä kulkevien metsäautoteiden ansiosta Suon kokonaispinta-ala on 30 ha, josta 5 ha on Tammelan puolella Yli metrin syvyinen alue on 11 haja yli 2 m syvä 4 ha Suolla on 27 tutkimus- ja 15 syvyyspistettä, ja tutkimuspistetiheys on 14/10 ha Suotyypeistä on rämeitä 64 %, korpia 3 % ja muita suotyyppejä 33 % havainnoista Yleisin suotyyppi on suon keskiosassa isovarpuräme samoin kuin reunoilla, jossa lisäksi on tupasvillarämettä, korpirämettä, kangasrämettä sekä varsinaista korpea Puulajisuhteet ovat : mänty 59 %, kuusi 23 % ja koivu 18 % Suon pinnan mättäiden korkeus on 2 dm ja niiden peittävyys on 3 % Suo on lähes kokonaan tiheästi ojitettu, j a luonnontilaisuusaste on noin 14 % Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät Kohtalaisesti ja hyvin maatuneen turvekerroksen keskimaatuneisuus on 7,2 ja koko turvekerrostuman 6,6 Yli 2 m :n syvyisen alueen vastaavat luvut ovat 7,4 ja 6,8 Suoaltaan keskiosan heikosti maatunut, 0,8 m :n syvyyteen Suurin turvepaksuus, 4,0 m, on mitattu suon kaakkoisosasta Lamminsuossa on saravaltaisia turpeita 66 %, rahkavaltaisia 33 % ja ruskosammalvaltaisia 1 kokonaisturvemäärästä Puun javarpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästä määrästä 66 % ja tupasvillarahkaturpeita 22 % Rahkaturpeiden yleisin lisätekijä on tupasvilla, jonka jäännökset muodostavat noin 5 % suon turvemassasta Saraturpeisiin ja hyvin maatuneisiin rahkaturpeisiin liittyvän puuaineksen osuus on 14 % ja saraturpeiden kortteen noin 1 % sekä järviruo'on ja raatteen kummankin alle 1 % Pääturvelajien prosenttiosuudet suon turvemäärästä ovat : rahka 27 %, sara 4 %, sararahka 6 %, rahkasara 62 % ja ruskosammal 1 % Keskimääräinen liekoisuus on alhainen, 1,2 turvemäärästä Suon yleisin pohjamaalaji on hiesu (45 % havainnoista), jota suoaltaan syvimmissä osissa peittää metrin paksuinen liejukerros Moreenia on 25 % ja hietaa 30 % Tutkimuspisteistä 25 % on liejualueella Suo on alkanut kehittyä järven umpeenkasvun seurauksena Mineraalimaan, lähinnä metsämaan soistuminen on sittemmin laajentanut suota ympäristöön Lamminsuossa on turvetta yhteensä 0,29 milj suo-m 3 Suon pintaosan heikosti maatunut rahkaturve sopii kuivikkeeksi Kohtalaisesti ja hyvin maatunut turve soveltuu kohtalaisesti polttoturvetuotantoon, lähinnä palaturvetuotantoon Kohtalaisesti ja hyvin maatunutta turvetta voidaan käyttää myös maanparannusaineena tai turvemullan raakaaineena Suuri osa suoalasta on ohutturpeista ja soveltuu metsänkasvatukseen 9 Myllysuo Myllysuo (kl ) sijaitsee noin 10 km Forssan keskustasta pohjoiskoilliseen (kuva 1) Suon pinta on m mpy j a viettää kaakkoon Vedet laskevat suon halki virtaavaan luonnontilaiseen Myllyojaan, Heinijärven kautta Heinijokeen ja edelleen Peräjoen ja Loimijoen kautta Kokemäenjokeen Suo rajoittuu kallio- ja moreenialueisiin (Punakivi 1976) Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset etelä- ja länsireunan lähellä olevan metsäautotien ansiosta Suon kokonaispinta-ala on 40 ha, yli metrin syvyisen alueen 30 haja yli 2 m syvän 18 ha Suolla on 35 tutkimuspistettä ja 23 syvyyspistettä Tutkimuspistetiheys on 14,5/10 ha Rämeitä on 59 %, korpia 27 %, nevoja 2 % ja muita suotyyppejä 12 % havainnoista Yleisimpiä suotyyppejä ovat suon keskiosassa rahkaräme, isovarpuräme, tupasvillaräme ja lyhytkorsinevaräme Reunoilla on korpirämettä, kangasrämettä, varsinaista sararämettä, varsinaista korpea sekä ruohoja heinäkorpea Puulajisuhteet ovat : mänty 51 %, kuusi 25 %,koivu 23 % ja muut lehtipuut 1 % Suon pinnan mättäiden korkeus on 2-4 dm ja niiden peittävyys on 26 % Suo on lähes kokonaan tiheästi ojitettu, ja luonnontilaisuusaste on noin 7 % Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät Kohtalaisesti ja hyvin maatuneen turvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,5 ja koko turvekerrostuman 5,8 Yli 2 m :n syvyisen alueen vastaavat luvut ovat 6,0 ja 5,3 Suoaltaan keskiosan heikosti maatunut, 3,6 m :n syvyyteen Suurin turvepaksuus, 4,3 m, on mitattu suon keskiosasta 1 8

18 Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus Myllysuossa on rahkavaltaisia turpeita 50 % ja saravaltaisia 50 % kokonaisturvemäärästä Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästä määrästä 49 % ja tupasvillarahkaturpeita 31 % Rahkaturpeiden yleisin lisätekijä on tupasvilla, j onka jäännökset muodostavat noin 9 % suon turvemassasta Saraturpeisiin ja hyvin maatuneisiin rahkaturpeisiin liittyvän puuaineksen osuus tästä on runsaat 11 %, saraturpeiden järviruo'on 4 % ja kortteen 1 % Pääturvelajien prosenttiosuudet suon turvemäärästä ovat : rahkasara 49 %, rahka 41 %, sararahka 9 % ja sara 1 % Keskimääräinen liekoisuus on erittäin alhainen, 0,2 % turvemäärästä Suon yleisin pohjamaalaji on savi (61 havainnoista), jota suoaltaan syvimmissä osissa peittää 260 cm :n paksuinen liejukerros Moreenia on 21 %, hietaa 14 % ja hiesua 2 % Kallion osuus on 2 % Tutkimuspisteistä 47 % on liejualueella Liejukerrostumasta on löydetty vesipähkinän (Trapa natans) subfossiilisia hedelmiä useasta kairauspisteestä 3,5-4,5 m :n syvyydestä Noin puolet suoaltaasta on alkanut kehittyä järven umpeenkasvun seurauksena Mineraalimaan, lähinnä metsämaan soistuminen on sittemmin laajentanut suota ympäristöön Myllysuossa on turvetta yhteensä 0,71 milj suoma Kokonsa, turvemääriensä ja turpeittensa laadun perusteella suo soveltuu kohtalaisesti teolliseen kasvuturvetuotantoon ja sen jälkeen kohtalaisesti polttoturvetuotantoon 10 Pahanladonsuo Pahanladonsuo (kl ) sijaitsee noin 10 km Forssan keskustasta pohjoiskoilliseen (kuva 1) Suon pinta on m mpy ja viettää etelään ja kaakkoon Vedet laskevat etelä- ja kaakkoisreunalta lähteviä ojia myöten Myllyojaan, Luolalammin ja Luolaojan kautta Heinijärveen sekä Heinijoen, Peräjoen ja Loimijoen kautta edelleen Kokemäenjokeen Suo rajoittuu etelässä Luolalammiin, muualla kallio-j amoreenialueisiin (Punakivi 1976) Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät pohjois- ja itäreunan lähellä kulkevien metsäautoteiden ansiosta Suon kokonaispinta-ala on 27 ha, yli metrin syvyisen alueen 14 ha ja yli 2 m syvän 4 ha Suolla on 12 tutkimuspistettä ja 10 syvyyspistettä Tutkimuspistetiheys on 8,1/10 ha Suotyypeistä on rämeitä 68 %, korpia 14 % ja muita suotyyppejä 18 % havainnoista Yleisimpiä suotyyppejä ovat korpiräme, isovarpuräme, tupasvillaräme ja varsinainen korpi Lisäksi on lyhytkorsinevarämettä ja mustikkaturvekangasta Puulajisuhteet ovat : mänty 56 %, kuusi 25 % ja koivu 19 % Suon pinnan mättäiden korkeus on 3-4 dm ja niiden peittävyys on 26 % Suo on kokonaan tiheästi ojitettu Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät Kohtalaisesti ja hyvin maatuneen turvekerroksen keskimaatuneisuus on 7,3 j a koko turvekerrostuman 6,6 Yli 2 m :n syvyisen alueen vastaavat luvut ovat 7,1 ja 6,8 Suoaltaan keskiosan heikosti maatunut, 0,4 m :n syvyyteen Suurin turvepaksuus, 3,3 m, on mitattu suon eteläosasta Pahanladonsuossa on rahkavaltaisia turpeita 53 ja saravaltaisia 47 % kokonaisturvemäärästä Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästä määrästä 73 % ja tupasvillarahkaturpeita 40 % Rahkaturpeiden yleisin lisätekijä ontupasvilla, jonka jäännökset muodostavat noin 11 % suon turvemassasta Saraturpeisiin ja hyvin maatuneisiin rahkaturpeisiin liittyvän puuaineksen osuus tästä on runsaat 19 % ja saraturpeiden kortteen ja järviruo'on kummankin alle prosentin Pääturvelajien prosenttiosuudet suon turvemäärästä ovat : rahkasara 47 %, rahka 36 %, sararahka 15 % ja ruskosammalrahka 2 % Keskimääräinen liekoisuus on alhainen, 1,7 turvemäärästä Suon yleisin pohjamaalaji on moreeni (64 havainnoista) Savea jahiesua on yhteensä 36 %, ja niitä peittää suoaltaan syvimmissä osissa 70 cm :n paksuinen liejukerros Tutkimuspisteistä 23 % on liejualueella Suo on alkanut kehittyä kahden pienen järven umpeenkasvun seurauksena Mineraalimaan, lähinnä metsämaan soistuminen on sittemmin laajentanut suota ympäristöön Pahanladonsuossa on turvetta yhteensä 0,3 3 milj suo-m 3 Tästä on heikosti maatunutta rahkaturvetta suon yli metrin syvyisellä 14 ha :n alueella keskimäärin 0,2 m :n paksuudelta yhteensä noin 0, 03 milj suo-m3 Kokonaisuutena suon heikosti maatunut rahkaturve ei ohuutensa takia kelpaa kasvutupeen raaka-aineen tuotantoon Pienen koon j a rikkonaisuutensa perusteella suota ei suositella teolliseen kasvu- tai polttoturvetuotantoon Suossa on paikoin erittäin hyvin maatunutta turvetta, joka saattaa soveltua kylpy-ja hoitoturpeeksi 11 Marjasuo Marjasuo (kl ) sijaitsee noin 12 km Forssan keskustasta pohjoiskoilliseen (kuva 1) Suon pinta on m mpy ja viettää etelään ja kaakkoon Vedet laskevat keski- ja itäosasta Pikku Kiimalammiin ja Kiimalammiin, ja edelleen Myllyojan sekä Heiniojan kautta Peräjokeen Pohjoisosasta vedet laskevat Korteojaan ja eteläreunalta länteen 1 9

19 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen virtaavaan Ilvesojaan ja Koijokeen, Loimijokeen ja edelleen Kokemäenjokeen Suo rajoittuu lähes kauttaaltaan kallio-ja moreenialueisiin (Punakivi 1976) Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät suon yli kulkevan metsäautotien ansiosta Suon kokonaispinta-ala on 54 ha, yli metrin syvyisen alueen 38 ha ja yli 2 m syvän 23 ha Suolla on 38 tutkimuspistettä ja 32 syvyyspistettä Tutkimuspistetiheys,on 13/10 ha Suotyypeistä on rämeitä 81 %, korpia 10 %, nevoja 2 % ja muita suotyyppejä 7 % havainnoista Yleisimpiä suotyyppejä ovat suon keskiosassa keidasräme, rahkaräme ja lyhytkorsineva Reunoilla on isovarpurämettä, rahkarämettä, tupasvillarämettä, varsinaista sararämettä, kangasrämettä ja korpirämettä Reunoilla on paikoin varsinaista korpea, nevakorpea ja kangaskorpea Lisäksi on mustikkaturvekangasta Puulaj isuhteet ovat : mänty 64 %, koivu 23 % ja kuusi 13 % Suon pinnan mättäiden korkeus on 3-4 dm ja niiden peittävyys on 23 % Suo on kokonaan tiheästi ojitettu, ja luonnontilaisuusaste on noin 3 % Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät Kohtalaisesti ja hyvin maatuneen turvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,6 ja koko turvekerrostuman 5,9 Yli 2 m :n syvyisen alueen vastaavat luvut ovat 6,3 ja 5,6 Suon eteläosassa heikosti maatunut, 4,9 m :n syvyyteen Suurin turvepaksuus, peräti 9,1 m, on mitattu suon pohjoisosasta Marjasuossa on rahkavaltaisia turpeita 55 %, saravaltaisia 43 % ja ruskosammalvaltaisia 1 kokonaisturvemäärästä Puunjavarpujenjäännöksiä sisältäviä turpeita on tästä määrästä 56 % ja tupasvillarahkaturpeita 30 % Rahkaturpeiden yleisin lisätekijä on tupasvilla, jonka jäännökset muodostavat noin 7 %suon turvemassasta Saraturpeisiin ja hyvin maatuneisiin rahkaturpeisiin liittyvän puuaineksen osuus tästä on 16 % ja saraturpeiden kortteen ja järviruo'on kummankin noin prosentti Leväkköä, jota tavataan lähinnäkuljurahkaturpeissa on prosentin verran Pääturvelajien prosenttiosuudet suon turvemäärästä ovat : rahka ja rahkasara 43 %, sararahka 12 % sekä ruskosammalrahka ja ruskosammal 1 % Keskimääräinen liekoisuus on alhainen, 1,5 % turvemäärästä Suon yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, 52 %, sekä savi ja hiesu yhteensä 48 %havainnoista Suoaltaan syvimmissä osissa pohjamaalajeja peittää jopa 420 cm :n paksuinen liejukerros Liejukerrostumista on löydetty vesipähkinän (Trapa natans) subfossiilisia hedelmiä 3,2-3,6 m :n syvyydestä Tutkimuspisteistä 44 % on liejualueella Suo on alkanut kehittyä järven umpeenkasvun seurauksena Järvialtaan kasvettua umpeen soistuminen jatkui mineraalimaan soistumisena, eli metsämaan soistumisena Usein metsämaan soistumista nopeuttivat metsäpalot tuhoamalla kosteutta haihduttavan kasvillisuuden ja siten kohottamalla pohjaveden pinta Turvekerrostumista on löydetty jopa yhdeksän metsäpalon jäljet Marjasuossaonturvettayhteensä 1,03 milj suom3 Kokonsa, turvemääriensä ja turpeittensa laadun perusteella suo soveltuu välttävästi teolliseen kasvuturvetuotantoon j a sen j älkeen heikosti polttoturvetuotantoon Kohtalaisesti ja hyvin maatunutta turvetta voidaan käyttää myös maanparannusaineena tai turvemullan raaka-aineena Hieman rahkaturvetta olisi myös nostettavissa kuivikkeeksi suon eteläosasta Turvetuotannon päätyttyä suo voidaan metsittää 12 Saarenpäänsuo Saarenpäänsuo (kl ) sijaitsee noin 14 km Forssan keskustasta pohjoiskoilliseen (kuva 1) Suon pinta on m mpy ja viettää länteen ja luoteeseen Suo sijaitsee vedenjakajalla Suon eteläosassa on Suopohjanlammi, josta vedet laskevat eteläreunalta kaakkoon virtaavaa ojaa myöten Valkjärveen ja edelleen Kuivajärven kautta Myllyojaan, Peräjokeen, Loimijokeen ja Kokemäenjokeen Suon pohjoisosan vedet laskevat länsireunalta lähteviä ojia myöten luoteeseen virtaavaan ojaan ja edelleen Koijokeen, Koenjokeen, Palojokeen, Loimijokeen ja Kokemäenjokeen Suo rajoittuu pohjoisessa Valijärvensuohon ja muualla lähes kauttaaltaan kallio-ja moreenialueisiin (Punakivi 1976) Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät pohjois- ja eteläreunan lähellä kulkevien metsäautoteiden ansiosta Suon kokonaispinta-ala on 71 ha, yli metrin syvyisen alueen 55 haja yli 2 m syvän 34 ha Suolla on 78 tutkimuspistettä, jatutkimuspistetiheys on 11/10 ha Suotyypeistä on rämeitä 83 %, korpia 9 %, nevoja 4 % ja muita suotyyppejä 4 % havainnoista Yleisimpiä suotyyppejä ovat suon keskiosassatavattavat rahkaräme, tupasvillaräme ja lyhytkorsineva Reunoilla on isovarpurämettä, varsinaista sararämettä, korpirämettä j a kangasrämettä Reunoilla on myös nevakorpea, varsinaista korpea, kangaskorpea sekä ruoho- ja heinäkorpea Suon reunoilla on lisäksi ojituksen vaikutuksesta syntyneitä varpu-, mustikka- ja ruohoturvekankaita Puulajisuhteet ovat : mänty 72 %, koivu 18 %, kuusi 9 % ja muut lehtipuut 1 % Suon pinnan mättäiden korkeus on 1-3 dm ja niiden peittävyys on 24 % Suo on lähes kokonaan tiheästi ojitettu, ja luonnontilaisuusaste on enää noin 15 % Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaiset Suolammen ja sen ympäristön kuivattamisessa saattaa tulla vaikeuksia 2 0

20 Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus Kohtalaisesti j a hyvin maatuneen turvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,5 ja koko turvekerrostuman 5,4 Yli 2 m :n syvyisen alueen vastaavat luvut ovat 6,6 ja 5,5 Suoaltaan keskiosan heikosti maatunut, 2,2 m :n syvyyteen Suurin turvepaksuus, 5,2 m, on mitattu suon pohjoisosasta Saarenpäänsuossa on saravaltaisia turpeita 51 ja rahkavaltaisia 49 %kokonaisturvemäärästä Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästä määrästä 50 % ja tupasvillarahkaturpeita 24 % Rahkaturpeiden yleisin lisätekijä ontupasvilla,jonka jäännökset muodostavat noin 5 % suon koko turvemassasta Leväkköä, jota tavataan lähinnä kuljurahkaturpeissa on alle 1 % Saraturpeisiin ja hyvin maatuneisiin rahkaturpeisiin liittyvän puuaineksen osuus on lähes 12 % ja saraturpeiden järviruo'on 3 %, kortteen noin 1 % sekä raatteen alle 1 % Pääturvelajien prosenttiosuudet suon turvemäärästä ovat : rahka 36 %, rahkasara 29 %, sara 22 % ja sararahka 13 % Keskimääräinen liekoisuus on erittäin alhainen, 0,8 % turvemäärästä Suon yleisin pohjamaalaji on moreeni (52 havainnoista), jota suoaltaan syvimmissä osissa peittää liejukerros Suon eteläosassa, Suopohjanlammin kohdalla liejukerros on noin 2 m paksu Savea on 27 %, hiesua 3 %, hietaa 7 % ja hiekkaa 9 % Lähinnä suon reunalla tavattavan kallion osuus on 2 % havainnoista Tutkimuspisteistä 41 % on liejualueella Suo on alkanut kehittyä järven umpeenkasvun seurauksena Mineraalimaan, lähinnä metsämaan soistuminen on sittemmin laajentanut suota ympäristöön Suon kehitykseen ovat vaikuttaneet myös useat metsäpalot Saarenpäänsuossa on turvetta yhteensä 1,19 milj suo-m3 Tästä on heikosti maatunutta rahkaturvetta suon pohjoisosan yli metrin syvyisellä ja tuotantoon sopivalla 20 ha :n alueella Suon pohjoisosanturvekerrostumasta on otettu näytteet laboratorioanalyysejä varten Kokonaisuutena suon heikosti maatunut rahkaturve soveltuu kohtalaisesti kasvuturpeen raaka-aineeksi ja sen jälkeen suo sopii hyvin polttoturvetuotantoon 13 Jampperi Jampperi (kl ) sijaitsee Koijärven kylässä noin 14 km Forssan keskustasta pohjoiskoilliseen (kuva 1) Suon pinta on m mpy ja viettää länteen Vedet laskevat länsireunalta lähteviä ojia myöten länteen Jampperin peltoalueen halki Savikonojaan, Koijokeen, Loimijokeen ja edelleen Kokemäenjokeen Suo rajoittuu lännessä Jampperin turvepeltoon, idässä Valijärvensuohon ja muualla kallio- ja moreenialueisiin (Punakivi 1976) Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset pohjois- ja eteläreunan lähellä kulkevien metsäautoteiden ansiosta Suon kokonaispinta-ala on 32 ha, yli metrin syvyisen alueen 24 ha, yli 1,5 m :n syvän 17 haja yli 2 m syvän 12 ha Suolla on 28 tutkimuspistettä ja 23 syvyyspistettä Tutkimuspistetiheys on 15,9/10 ha Suotyypeistä on rämeitä 33 %, korpia 10 % ja muita suotyyppejä 57 % havainnoista Yleisimpiä suotyyppejä ovat suon keskiosassa rahkaräme ja isovarpuinen räme Reunoilla on isovarpurämettä, rahkarämettä, kangaskorpea, varsinaista korpea sekä ruoho- ja heinäkorpea Lisäksi on varpu-, puolukka-, mustikka-, ja ruohoturvekangasta sekä turvepeltoajakytöheittoa Puulajisuhteetovat : mänty 42 %, koivu 37 % ja kuusi 21 % Suon pinnan mättäiden korkeus on noin 3 dm, j a niiden peittävyys on 16 % Suo on kokonaan tiheästi ojitettu Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät Kohtalaisesti j a hyvin maatuneen turvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,8 ja koko turvekerrostuman 6,5 Yli 2 m :n syvyisen alueen vastaavat luvut ovat 6,7 ja 6,3 Suoaltaan keskiosan heikosti maatunut, 1,7 m :n syvyyteen Suurinturvepaksuus, 2,9 m, on mitattu suon keskiosasta Jampperissa on saravaltaisia turpeita 69 % ja rahkavaltaisia 31 % kokonaisturvemäärästä Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästä määrästä 58 % ja tupasvillarahkaturpeita 22 % Rahkaturpeiden yleisin lisätekij ä on tupasvilla, j onka jäännökset muodostavat noin 6 % suon turvemassasta Saraturpeisiin ja hyvin maatuneisiin rahkaturpeisiin liittyvän puuaineksen osuus tästä on runsaat 11 % sekä saraturpeiden kortteen ja järviruo'on kummankin 1 % Pääturvelaj ien prosenttiosuudet suon turvemäärästä ovat : rahkasara 69 %, rahka 21 %, sararahka 9 %, ja ruskosammalrahka 1 % Keskimääräinen liekoisuus on erittäin alhainen, 0,7 % turvemäärästä Suonyleisimmätpohjamaalajitovathieta55 %ja hiekka 15 % havainnoista Liejua ei ole löydetty, mutta liejusavea on paikoin saven päällä Moreenia on 12 %, savea 12 % ja hiesua 6 % Suo on alkanut kehittyä mineraalimaan, lähinnä metsämaan soistumana Turvekerrostumassa on hiilikerroksia muinaisten metsäpalojen jäljiltä Jampperissa on turvetta yhteensä 0,53 milj suom 3 Kokonsa, turvemääriensä ja turpeittensa laadun perusteella suo ei sovellu teolliseen kasvuturvetuotantoon, mutta sitä vastoin kohtalaisesti polttoturvetuotantoon, lähinnä palaturvetuotantoon Kohtalaisesti j a hyvin maatunutta turvetta voidaan käyttää maanparannusaineena tai turvemullan raakaaineena Turvetuotannon päätyttyä suo voidaan metsittää tai ottaa viljelykseen 2 1