Turvetutkimusraportti 417

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstrakt: De undersökta myrarna i Kronoby och deras torvtillgångar, Del 2 Abstract: The peatlands, and peat reserves of Kruunupyy, Ostrobothnia, Part 2

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 417 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 417 KRUUNUPYYSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Abstrakt: De undersökta myrarna i Kronoby och deras torvtillgångar Part 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Kruunupyy, Ostrobothnia Part 2 Espoo 2011

3 Herranen, Teuvo Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turve varat, Osa 2. Geologian tutkimus keskus, Turve tutkimus raportti 417, 144 sivua, 71 kuvaa, 3 tauluk koa ja 3 liitettä. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Kruunupyyn turvevaroja vuosina 1987, ja Tutkimukset julkaistaan kolmena raporttina. Tähän raporttiin on koottu Kruunupyynjoen, Ähtävänjoen ja Perhonjoen vesistöalueiden soita (59 kpl), joiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin ha, ja kokonaisturvemäärä noin 43,23 milj.suo-m 3. Suot on ryhmitelty vesistöalueittain. Digitoinnin yhteydessä tarkistettu tutkittu kokonaissuoala Kruunupyyssä on ha. Kruunupyyn suot ovat yleensä ohutturpeisia. Tähän raporttiin tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,0 m, josta heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta on 0,3 m. Tuotantokelpoisena alueena yleisesti pidettyä yli 1, 5 metrin syvyistä suota on noin 24 % tutkitusta alasta (1 030 ha). Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturpeen (S H1 4 ) osuus on 27 % koko turvemäärästä. Yli 1,5 m syvällä alueella sen osuus on 30 %. Koko turvemäärästä 50 % (21,56 milj. suo-m 3 ) on yli 1,5 m syvällä alueella. Tutkittujen soiden turpeista rahkavaltaisia on 74 % ja saravaltaisia 26 %. Yleensä ravinteikkaita saraturpeita tavataan soiden pohjalla, ja tupasvillaa sisältävät rahkaturpeet muodostavat suon pintakerroksen. Usein tupasvillapitoisia turpeita tavataan myös pohjaturvekerroksessa ja puuainespitoisia turpeita pintaturvekerroksessa. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,2, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen (S H1 4 ) 3,1 ja hyvin maatuneen turpeen 6,0. Suurin osa suoalasta, 85 % on ojitettu lähinnä metsänkasvatusta varten. Luonnontilaista suota on 15 %. Tutkittujen soiden suotyypeistä yleisimpiä ovat erilaiset rämeet, joita on 54 % pinta-alasta. Avosoita eli nevoja on 6 % pintaalasta. Turvekankaiden, turvepeltojen ja turvetuotantoalueiden osuus on yhteensä 39 %. Energiaturpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,2 %. Turpeen kuiva-ainepitoisuus on vastaavasti keskimäärin 90,9 kg/suo-m 3, vesipitoisuus 90,7 % märkäpainosta ja tehollinen lämpöarvo 20,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,39 % turpeen kuivapainosta. Raportin 59 suosta energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 41 suolta yhteensä 765 ha sekä kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvia 14 suolta yhteensä 401 ha. Tutkitusta suoalasta (4 317 ha) noin 19 % soveltuu turvetuotantoon. Teolliseen turvetuotantoon soveltuu 38 suota 41 tuotantokelpoisesta suosta. Tutkittujen soiden käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 8,95 milj. suo-m 3 eli n tonnia. Soiden energiasisältö on vastaavasti noin 14,63 milj. GJ eli 4,07 TWh (50 %:n käyttökosteudessa). Raportin soissa on kasvuturvevaroja yhteensä noin 4,57 milj. suo-m 3 eli keskimäärin 0,9 metrin kerros tuotantokelpoisella alueella. Usein Kruunupyyssä on kerros kasvuturpeen raaka-ainetta energiakäyttöön sopivan turpeen päällä. Avainsanat: suo, turve, tutkittu, energiaturve, kasvu- ja ympäristöturve, Kruunupyy Geologian tutkimuskeskus PL Kokkola Sähköposti: teuvo.herranen@gtk.fi ISBN ISSN

4 Herranen, Teuvo Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turve varat, Osa 2. De undersökta myrarna i Kronoby och deras torvtillgångar, Del 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 417. Geologiska forskningscentralen, Torvforskningsrapport 417, 144 sidor, 71 bilder, 3 tabeller och 3 bilagor. Geologiska forskningscentralen (GTK) har undersökt torvtillgångar i Kronoby under åren 1987, och Forskningarna publiceras som tre rapporter. Till denna rapport samlades 59 myrar från vattenområdet vid Kronoby å, Esse å och Perho å med en areal på sammanlagt ha, och sammanlagd kvantitet på 43,23 milj.myr-m 3. Myrarna är grupperade enligt vattenområden. Den sammanlagda i samband med digitering uppdaterade forskade myrarealen i Kronoby är ha. Kronobys myrar är i allmänhet tunntorviga. Torvavlagringarnas medeldjup, forskade till denna rapport är 1,0 m, varav det låghumifierade vitmossytlagrets andel är 0,3 m. Det 1,5 m djupa myrområdet, som i allmänhet anses vara lämpligt för torvtäkt, omfattar cirka 24 % av den forskade arealen (1 030 ha). Det låghumifierade vitmossytlagret (S H1 4) utgör 27 % av hela torvmängden. Andelen i torvmängden i den över 1,5 meter djupa arealen är 30 % av torvmängden. Av hela torvmängden är 50 % (21,56 milj. myr-m 3 ) på den över 1,5 m djupa arealen. Torvmängden ända upp till 74 % består av vitmossdominerad torv och till 26 % av starrdominerad. Vanligen finns eutrof starrtorv på botten av myrarna, medan tuvull innehållande vitmosstorv bildar ytlagret. Ofta finns det tuvull innehållande torv också på botten och torv med vedrester i ytlagret. Torvens humifieringsgrad är i medeltal 5,2, den låghumifierade vitmossytlagrets (S H1 4 ) 3,1 och den höghumifierade torvens 6,0. Den största delen av myrarnas areal, 85 % har utdikats närmast med tanke på skogsproduktion. Ända upp till 15 % av myrarealen är i naturtillstånd. De vanligaste myrtyperna är olika slags tallmyrar, vilka täcker 54 % av hela arealen. Öppna myrar täcker 6 % av arealen. Bränntorvens askhalt är i medeltal 4,2 % av torrvikten, torrsubstans 90,9 kg/myr-m 3, fukthalt 90,7 % av våtvikten och den torra torvens effektiva värmevärde 20,5 MJ/kg. Svavelhalten är i medeltal 0,39 % av torvens torrsubstans. Fyrtioett av de undersökta 59 myrarna lämpar sig för energitorvproduktion på ett område av 765 ha. Fjorton myrar lämpar sig för växt- och miljötorvproduktion på ett område av 401 ha. Av den forskade arealen (4 317 ha) lämpar sig cirka 19 % för torvproduktion. Trettioåtta av 41 myrar lämpliga för torvproduktion, lämpar sig för industriell torvproduktion. Den användbara energitorvmängden är cirka 8,95 milj. myr-m 3 eller cirka t. Bränntorvens energiinnehåll vid en användningsfuktighet av 50 % är cirka 14,63 milj. GJ eller 4,07 TWh. Råvara lämplig för växt- och miljötorvproduktion är cirka 4,57 milj. myrm 3 eller i medeltal ett 0,9 m tjockt torvlager på den produktionslämpliga arealen. I Kronoby är lagret av råvara lämplig för växt- och miljötorvproduktion ofta ovanpå lagret av råvara lämplig för energitorvproduktion. Nyckelord: myr, torv, undersökt, energitorv, växt- och miljötorv, Kronoby Geologiska forskningscentralen PB Karleby E-post: teuvo.herranen@gtk.fi

5 Herranen, Teuvo Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 2. The peatlands and peat reserves of Kruunupyy, Ostrobothnia, Part 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 417. Geological Survey of Finland, Peat Researches, Report of Peat Investigation 417, 144 pages, 71 figures, 3 tables and 3 appendices. The Geological Survey of Finland has studied peatlands and peat reserves of the municipality of Kruunupyy. The field studies took place in 1987, and This second volume includes the 59 peatlands situated at the rivers Kruunupyynjoki, Ähtävänjoki and Perhonjoki drainage basins. The total peatland area studied is ha. The studied peatlands contain a total of million m 3 of peat in situ. The peatlands of Kruunupyy have usually thin peatlayer, for the mean depth of the mires in this report is 1.0 m, including the poorly humified Sphagnum predominant sur face layer(s H1 4), which averages 0.3 m in thickness. The area deeper than 1.5 m covers ha (24% of total peatland area studied) and contains 50% of the total peat quantity (21.56 million m 3 ). Seventy-four per cent of the peat is Sphagnum predominant and 26% Carex predominant. The mean humification degree (H) of the peat is 5.2, that of poorly humified Sphagnum predominant sur face layer (S H1 4 ) 3.1 and that of highly humified peat 6.0. The majority (85%) of the peatlands is drained mainly for forestry, and fifteen per cent of the peatland types are in natural condition. Fifty-four per cent of peatland types are pine bogs and six per cent fens. The average ash content of peat is 4.2% of dry weight, the water content 90.7% of wet weight, the dry bulk density 90.9 kg per m 3 in situ and the sulphur content 0.39% of dry weight. The average effective calorific value of the dry peat is 20.5 MJ/kg. Forty-one of the investigated peatlands are suitable for fuel peat production; 14 of them are suitable for horticultural and environmental peat production before fuel peat production. The total area suitable for peat production is 835 ha. The area suitable for energy peat production is 765 ha. The area suitable for harvesting horticultural and environmental peat is 401 ha. The feasible amount of fuel peat is 8.95 million m 3 in situ with the energy content of 4.07 TWh at 50% moisture content. For horticultural and environmental uses, the feasible amount of peat is 4.57 million m 3 in situ (average 0.9 m on the area available for production). Often in Kruunupyy there is a layer of rawmaterial for horticultural and environmental uses on top of the peat fitting for energy peat production. Key words: peatland, mire, bog, peat, study, production, energy peat, horticultural peat, environmental peat, Kruunupyy Geological Survey of Finland P.O. Box 97 FI Kokkola Finland teuvo.herranen@gtk.fi

6 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Laboratoriomääritykset Tulosten esitys SOIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON KRUUNUPYYSSÄ TUTKITUT SUOT (OSA 2) Svartklubben Stormossen Törvesbäcken Fräknesmossen Brunnilandsmossen Larikmossen Paloharjumossen Taralampmossen Enrismossen Särsbäckmossen Långbackmossen Dragsjömossen Rönnmossen Kvarnbackmossen Rävisängarna Höbäcksängarna Helveteskärret Tilibrokärret Fulesmossen Tväramossen Storkärret Långsvedjemossen Toskbromossen Stenmossen Skitupottmossen Honkomossen Björnskinnsmossen Långvattensmossen Lill-Emas mossen Pålsmossen Ollömossen Ilvesneva Kiimakorpi Stjärnsarkohmo Fämossen-Jolkaträsket Koivuskärret Lastaskohmo Saarukka Storträsket Lastas Titurmossen Stora Kärkis Hömossen Tattarmossen... 98

7 106. Bastuåsmossen Skrottmossen Kittelmossen Skriko Stormossen Kåtakärret Långkohmo Stenbackmossen Björkbackmossen Storsundsmossen Sunnistomossen Röstarmossen Lokalampi Kutuskärret Kirvesmossen Reposmossen Högnäsmossen TULOSTEN TARKASTELU Soiden levinneisyys ja soistuminen Suoyhdistymät ja suotyypit Turvekerrostumat Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotantoon Soidensuojelu YHTEENVETO KIRJALLISUUS LIITTEET

8 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 JOHDANTO Kruunupyy sijaitsee Pohjanmaan pohjoisosassa Kokkolan, Luodon, Pedersören, Kaustisen, Evijärven ja Vetelin naapurissa. Kruunupyyn turvetutkimukset liittyvät Geologian tutkimuskeskuksen tekemään valtakunnalliseen turvevarojen kokonaisarviointiin. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä energia- ja kasvuturvetuotantoon soveltuvia soita. Tutkimuksissa huomioidaan myös turpeen ja soiden muut käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat turvetuottajia ja turpeen käyttäjiä antamalla tietoa soiden ja turpeen soveltuvuudesta energia- tai kasvuturvetuotantoon sekä maa- ja metsätalouskäyttöön soiden suojelu- ja virkistysarvojakaan unohtamatta. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Kruunupyyn turvevaroja vuosina 1987, ja Tutkimukset julkaistaan kolmena raporttina. Tähän raporttiin on koottu Kruunupyynjoen, Ähtävänjoen ja Perhonjoen vesistöalueiden soita (59 kpl), joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha (kuva 1). Suot on ryhmitelty vesistöalueittain (Ekholm 1993). Digitoinnin yhteydessä tarkistettu tutkittu kokonaissuoala Kruunupyyssä on ha. Kruunupyyn kunnan maapinta-alasta yli 20 hehtaarin kokoisia soita on ha (Virtanen et al. 2003). Kunnan metsätieteellinen suoala on ha (Tomppo et al. 1998), eli kunnan maa-alasta on soita 32 %. Alueen suurin energiaturpeen käyttäjä on Alholmens Kraftin Pietarsaaren biovoimalaitos, jonka vuotuinen turpeen käyttö on noin 4 milj. suo-m 3. Kokkolan biopolttoaineita käyttävä yhteistuotantolaitos käyttää turvetta noin 0,5 milj. suo-m 3. Tämän raportin soiden turvetutkimuksista ovat vastanneet geologit Martti Korpijaakko ja Tapio Toivonen. Tutkimuksia ovat maastossa tehneet edellä mainittujen lisäksi geologit Jukka Räisänen, Teuvo Herranen, Tuija Vähäkuopus, Maarit Kukkonen ja Samu Valpola, tutkimusassistentit Pertti Silén ja Joni Palola sekä kausiapulaiset Rauno Malinen ja Vesa Juntunen. Tässä raportissa julkaistaan yleiskuvaus jokaisesta tutkitusta suosta, turvemääristä ja soiden soveltuvuudesta turvetuotantoon. Geologian tutkimuskeskuksen turveinventoinnin kehittäminen ja maksullisuus-raportin (KTM, Energiaosasto 1990) mukaisesti yksityiskohtaisia tutkimustuloksia ei julkaista, vaan niitä voi tilata GTK:n Länsi-Suomen yksiköstä Kokkolasta. Yksityiskohtaiset suoselosteet sisältävät mm. erilaisia suokarttoja, turvekerrostuman poikkileikkauskuvia sekä tarkempia tietoja turpeen laadusta, määrästä ja laboratorioanalyysien tuloksista. Tutkimustuloksia on mahdollista tilata kiinteistöittäin, soittain, kunnittain, maakunnittain tai vesistöalueittain. Tietoja voi tilata myös tiedostoina. 7

9 Kuva 1. Kruunupyyssä tutkitut suot (osa 2) 8

10 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 KRUUNUPYYNJOEN VESISTÖALUE Peckasjön alue Svartklubben, kl Stormossen, kl Törvesbäcken, kl Fräknesmossen, kl Brunnilandsmossen, kl Larikmossen, kl Paloharjumossen, kl Porasjoen alaosan alue Taralampmossen, kl Enrismossen, kl Särsbäckmossen, kl Långbackmossen, kl Raisjoen valuma-alue Dragsjömossen, kl Rönnmossen, kl Kvarnbackmossen, kl Särsbäckenin valuma-alue Rävisängarna, kl , Höbäcksängarna, kl Helveteskärret, kl Tilibrokärret, kl Fulesmossen, kl Tväramossen, kl Storkärret, kl Långsvedjemossen, kl Toskbromossen, kl Stenmossen, kl Skitupottmossen, kl Jöusbäckenin valuma-alue Honkomossen, kl Björnskinnsmossen, kl ÄHTÄVÄNJOEN VESISTÖALUE Evijärven lähialue Långvattenmossen, kl Lill-Emas mossen, kl Bäckbybäckenin valuma-alue 93.v3594 Pålsmossen, kl Ollömossen, kl PERHONJOEN VESISTÖALUE Perhonjoen alaosan alue Rimmin alue Ilvesneva, kl , Hömossadiketin valuma-alue Kiimakorpi, kl Stjärnsarkohmo, kl Fämossen-Jolkaträsket, kl Koivuskärret, kl Lastaskohmo, kl Saarukka Storträsket, kl Lastas, kl Titurmossen, kl Stora Kärkis, kl Såkabäckenin-Vårabäckenin alue Hömossen, kl Såkabäckenin yläosan valuma-alue Tattarmossen, kl Bastuåsmossen, kl Skrottmossen, kl Kittelmossen, kl Perhonjoen keskiosan alue Lahnakosken alue Skriko Stormossen, kl Kåtakärret, kl , Långkohmo, kl Stenbacksmossen, kl Björkbackmossen, kl Storsundsmossen, kl Paasilan alue Sunnistomossen, kl Röstarmossen, kl Lokalampi, kl Kutuskärret, kl Kirvesmossen, kl Reposmossen, kl Högnäsmossen, kl , 05 9

11 13/MML/11 Kuva 2. Esimerkki suokartasta. Tutkimuspisteen yläpuolella oleva luku ilmoittaa keskimaatuneisuuden ja alapuolella olevat heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen ja koko turvekerroksen paksuuden desimetreinä. 10

12 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 3. Esimerkki maatuneisuusprofiilista. Kuva 4. Esimerkki turvelajiprofiilista. 11

13 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa on noudatettu Geologian tutkimuskeskuksen Turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen et al. 1984). Isot, yhtenäiset suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan poikki on vedetty selkälinja ja sitä vastaan kohtisuoraan poikkilinjoja yleensä metrin välein. Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 tai 200 metrin välein. Tutkimuslinjoilla tutkimuspisteiden välisiltä pisteiltä on turvekerrostuman paksuus kairattu 50 metrin välein. Pienet ja rikkonaiset suot on tutkittu hajapistemenetelmällä. Selkälinjan tutkimustietojen ja gammakarttojen (Virtanen 1997) perusteella ohutturpeisilla soilla on linjaverkostoa harvennettu. Soilla on tutkimuspisteitä keskimäärin 4,5 kpl/10 ha (1,3 8,9 kpl/10 ha) ja syvyyspisteitä keskimäärin 4,9 kpl/10 ha (0,3 10,1 kpl/10 ha). Suon pinnan korkeuden ja laskusuhteiden selvittämiseksi tutkimuslinjoista syvyyksiltään, pituudeltaan ja tutkimustiheydeltään edustavimmat on vaaittu, ja korkeudet on yhdistetty valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaiselta tutkimuspisteeltä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys (5-asteikko) ja mättäisyys (peittävyys-% ja korkeus). Puustosta havainnoitiin puulajisuhteet prosenttiosuuksina sekä kehitys- ja tiheysluokka. Kairauksin selvitettiin turvekerrosten paksuus, pääturvelajit ja turpeen lisätekijät (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikko), kosteus (5-asteikko), tupasvillakuitujen määrä (6-asteikko) ja liekoisuus (%-osuus turvemäärästä). Lisäksi kairauksissa havainnoitiin soiden liejukerrostumat sekä suon pohjan mineraalimaalajit. Vaalean rahkaturpeen tuotantoon soveltuvista soista määritettiin rahkavaltaisen pintaturvekerroksen rahkasammallaji kasvuturpeen laadun arvioimiseksi. Turpeet jaettiin rahkasammallajikoostumuksen ja muiden turvetekijöiden perusteella eri kasvuturveluokkiin (Toivonen 1997). Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella valittiin pisteet, joiden turpeet edustivat mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa ja niiltä otettiin näytteet laboratoriotutkimuksia varten. Turvenäytteistä määritettiin Geologian tutkimuskeskuksen turvelaboratoriossa ja viime vuosina Labtiumin laboratoriossa Kuopiossa happamuus, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino ja tuhkapitoisuus. Osasta näytteitä määritettiin myös lämpöarvo ja rikkipitoisuus. Vesipitoisuus ilmoitetaan pro sentteina märkäpainosta. Tuhkapitoisuus on hehkutusjäännöksen prosenttiosuus kuivan tur venäytteen painosta, kun näytettä on hehkutettu 815±25 C:ssa. Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa ole van turpeen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suo-m 3 ). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteistä LECO AC-300 kalorimetrillä (ASTM D 3286). Tulokset ilmoitetaan tehollisina läm pöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle (MJ/kg). Turpeen rikkipitoisuus on analysoitu LECO SC-32-rikkianalysaattorilla. Osasta turvenäytteitä on analysoitu hiili-typpianalysaattorilla hiili- ja typpipitoisuus (menetelmä 820L) sekä ICP-AES-tekniikalla (menetelmä 503P) alkuainepitoisuuksia, kuten raskasmetalleja ja hivenalkuaineita. 12

14 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Aineiston käsittely ja tulosteet Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen et al. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän - tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä (0,0 0,9, 1,0 1,4, 1,5 1,9, 2,0 2,9 jne.). Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät on laskettu turvemäärillä painottaen. Maastossa yli metrin syvyysalueella havaitut lieko-osumat on muunnettu tilastollisesti kantopitoisuusprosenteiksi turvemäärästä erikseen 0 1 ja 1 2 metrin syvyyskerroksissa. Prosenttiluvut on laskettu soveltaen Pavlovin menetelmää, jossa kantopitoisuus on jaettu viiteen ryhmään: liekoja on erittäin vähän (< 1 %), vähän (1,0 1,9 %), kohtalaisesti (2,0 2,9 %), runsaasti (3,0 3,9 %) ja erittäin runsaasti (> 4 %). Jokaisesta tutkitusta suosta on GTK:n turvearkistoon arkistoitu suoseloste ja piirretty suokartta. Suoselosteissa on tietoja suon sijainnista, ympäristöstä, laskusuhteista, pinta-aloista, syvyyksistä, suotyypeistä, puustosta, ojitustilanteesta, turvelajeista ja turpeen maatuneisuudesta. Turvenäytteiden laboratoriomääritystulokset on esitetty taulukkomuodossa ja tuloksista on laadittu lyhyt yhteenveto. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty arvio, jossa on pyritty huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Suokartasta (kuva 2) ilmenee tutkimuslinjojen ja -pisteiden sijainti, tutkimuspisteiden syvyydet, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus ja turpeen keskimaatuneisuus. Kartalle on piirretty myös turpeen syvyyskäyrät. Soiden tutkimuslinjoista saadaan poikkileikkausprofiileja (kuvat 3 ja 4), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit ja suon pinnan sekä pohjan korkeus. Edellä mainittujen perustulostusten lisäksi GTK:n turvetutkimusaineistosta on saatavissa atk-tulosteita tasokarttoina ja listauksina esim. suotyypeistä, liekoisuudesta, suon pinnan ja pohjan korkeudesta, liejuista ja pohjamaalajeista. Yksityiskohtaisia suoselosteita, laboratoriotuloksia, erilaisia suokarttoja ja turvekerrostuman poikkileikkausprofiileja voi tilata Geologian tutkimuskeskuksen Kokkolan yksiköstä. 13

15 SOIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON Turvetuotannon laajuuden mukaan voidaan erottaa kolme tuotantomuotoa: valtakunnallinen, PK-tuotanto ja kotitarveturvetuotanto. Valtakunnallinen ja PK-turvetuotanto ovat laajamittaista jyrsin- tai palaturvetuotantoa. Kotitarveturvetuotanto on pienialaista palaturvetuotantoa. Valtakunnallisilla tuottajilla on tuhansia hehtaareja turvetuotannossa. PKtuotannolla tarkoitetaan turvetuotantoa, jossa tuottaja saa pääasiallisen toimeentulonsa turvetuotannosta, ja turve markkinoidaan muualle esimerkiksi voimalaitoskäyttöön. Kotitarvetuotannolla tarkoitetaan turvetuotantoa, jossa tuotettu turve käytetään omalla tai lähitiloilla. Kun turvetta käytetään kauppatavarana, turpeen laatuominaisuuksien suhteen sopimuksissa noudatetaan soveltaen Energiateollisuus ry:n, Metsäteollisuus ry:n, Turveteollisuusliitto ry:n ja Suomen turvetuottajat ry:n hyväksymää Energiaturpeen laatuohjetta 2006 (Turvetuotantoalueiden hankintaopas PK-turvetuottajille, Virtanen & Hirvasniemi 2007). Kotitarvetuotantoon soveltuvien soiden syvyydelle, turpeiden tuhka- ja rikkipitoisuudelle, turvelajille ja tilavuuspainolle ei ole asetettu niin tiukkoja laatuvaatimuksia kuin PK- tai valtakunnalliseen tuotantoon soveltuvien soiden turpeille. PK- ja valtakunnallisen tason turvetuotannon yksittäisen tuotantoalueen vähimmäispinta-alana on pidetty 5 ha:n suuruista aluetta, joka voi koostua useasta lähekkäin olevasta lohkosta. Kotitarvetuotannolle ei ole asetettu pinta-alarajaa. Kotitarveturvetuotannossa kulkuyhteys suolle olisi oltava valmiina jo ennen tuotannon aloittamista alkukustannusten pienentämiseksi. Esim. turvepohjaiset pellot ovat usein helposti otettavissa turvetuotantoon. Suopeltojen ongelmana on kuitenkin usein ohutturpeisuus ja turpeen huono laatu. Peltojen turpeessa on usein korkea tuhkapitoisuus ja epäedulliset tuhkan sulamisominaisuudet pellolle vietyjen maa-ainesten ja lannoitteiden johdosta. Energiaturpeen tuhkan muodonmuutoslämpötila on ilmoitettava käyttäjälle, jos lämpötila on alle 1100 C (Energiaturpeen laatuohje 2006) Puuston ei katsota nykyisin olevan ongelma valtakunnallista tai PK-turvetuotantoa suunniteltaessa, mutta kotitarvetuotannossa se on kustannuksia lisäävän vaikutuksensa vuoksi tuotannon aloittamista vaikeuttava tekijä. Toisaalta metsäojitettujen soiden puustosta voidaan saada tarvepuuta ja myyntituloja tuotannon alkuvaiheessa. Suon muoto, suon pohjan topografia ja kuivatusmahdollisuudet on myös otettava huomioon turvetuotantoa suunniteltaessa. Turvetuotantoaluetta suunniteltaessa on huomioitava, että sarkaojien kal- tevuuden on vesiensuojelusyistä oltava alle 1,5 m/ km. Suon luontoarvot määräävät nykyisin yhä enemmän, voidaanko suo ottaa turvetuotantoon. Merkittäviä luontoarvoja ovat harvinaiset eliölajit ja ns. avainbiotoopit, jotka on kuvattu metsälaissa (Savolainen 1997b) ja luonnonsuojelulaissa (Savolainen 1997a). Nykyisin turvetuotantoon otettavat suot ovat yleensä metsäojitettuja soita. Luonnontilaisia soita otetaan nykyisin turvetuotantoon erittäin vähän. Turvetuotanto on luvanvaraista toimintaa. Jos turvetuotantoalue on yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupa. Sen myöntää ympäristölupavirasto (laki ympäristölupavirastoista 87/2000). Luvassa lupaviranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristövaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä, suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, sekä velvoitetarkkailusta ja mahdollisista korvausvelvoitteista. Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA -lain (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 468/1994) mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista (Ranta 2007). Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly ja meluvaikutukset, maiseman muutokset, sekä vaikutukset terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Turveteollisuusliitto 2002). Turvekerrostuman paksuus, maatuneisuus ja turvelaji sekä turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat määrääviä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta poltto aineeksi on nojauduttu energia turpeen uusiin laatu ohjeisiin (Energia turpeen laatuohje 2006). Soista, joista on otettu näytteitä laboratoriomäärityksiä varten, ja jotka soveltuvat energia turvetuotantoon, on ilmoitettu jyrsin turpeen laatu luokka energia turpeen laatu ohjeessa olevan taulukon 6 mukaisesti. Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus vastaa M50 kosteusarvoa. Palaturpeen laatuluokat ovat taulukossa 5 (liite 3). Arvioitaessa suon soveltuvuutta kasvuturvetuotantoon kiinnitetään huomiota erityisesti turpeen maatuneisuuteen, rahkasammaltyyppiin ja kerrostuman paksuuteen. Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään ympäristö- ja kasvualustakäytössä. Ympäristöturpeella tarkoitetaan viherrakentamiseen, maatalouskäyttöön, nesteiden, kaasujen, ravinteiden ja raskasmetallien sitomiseen sekä erilaisten jätteiden kompostointiin ja biologiseen hajotukseen soveltuvia turpeita. Heikosti maatunut rahkaturve soveltuu hyvin 14

16 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 karjan ja turkiseläinten kuivikkeeksi. Turpeen etuina ovat hyvä nesteen- ja hajun pidätyskyky sekä kompostoitavuus. Yhdyskuntien ja teollisuuden jätehuollossa turve soveltuu erilaisten orgaanisten jätteiden, kuten jätevesilietteiden ja elintarviketeollisuuden jätteiden, kompostointiin. Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään myös jonkin verran öljyntorjunnassa ja suodatinaineena sekä ilman että jäteveden puhdistuksessa. Teollisuudessa ja jätevesien puhdistuksessa turve toimii paitsi ravinteiden pidättäjänä, myös tehokkaana raskasmetallien sitojana. Vaaleaa rahkaturvetta käytetään lisäksi maataloudessa maanparannusaineena lisäämässä maaperän kuohkeutta ja orgaanisen aineksen määrää. Kasvualustakäytössä vaalea rahkaturve on, kasvien lasinalaisviljelyn tuotantomenetelmien uudistumisen myötä, menettämässä aiempaa valta-asemaansa tummille turvelaaduille. Heikosti maatuneiden vaaleiden rahkaturpeiden käyttö kasvuturpeina perustuu rahkasammalten veden- ja ravinteiden pidätyskykyyn, sekä suureen huokostilavuuteen, joilla ei ole nykyisessä lasinalaisviljelytekniikassa niin suurta merkitystä, kuin aikaisemmin. Lasinalaisviljelyssä, kuten vihannesten ja kukkien kasvattamisessa, ollaan siirtymässä maatuneen kasvuturpeen käyttöön. Nykyisin kasvuturpeet koostuvat usein eri maatumisasteella olevien turvelaatujen ja muiden materiaalien sekoituksista. Määriteltäessä suon soveltuvuutta energia- ja kasvuturvetuotantoon on käytetty seuraavia maatuneisuus-, turvelaji- ja syvyysarvoja: Energiaturpeen tuotantoon palaturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turpeen maatuneisuus on yli H 4 * turve ei ole puhdasta saraturvetta (palat murenevat) * luonnontilaisen suon syvyys on yli 1,5 m * tasapohjaisen turvepellon ja ojitusalueen syvyys on yli 1 m * maatumaton pintakerros (H 1 4 ) on alle 0,6 m paksu Vaalean rahkaturpeen tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turve on heikosti maatunutta (H 1 3 ) ja sisältää yli 90 % rahkasammaljäännöksiä * luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on 1,5 m, josta vaalean rahkaturpeen osuus on vähintään 0,8 m * tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 5 ha Ympäristöturve käsittää kaikki heikosti maatuneet (H 1 4 ) rahkavaltaiset turpeet. Turvekerrostuman heikosti maatunut pintaosa sisältää rahkasammalien jäännösten ohella usein sarojen, suoleväkön ja tupasvillan jäännöksiä. Tällainen sekaturve voidaan käyttää joko ympäristö- tai energiaturpeena. Käyttökelpoisuus määräytyy lähinnä pintakerroksen paksuuden perusteella siten, että yli 0,5 m:n keskimääräinen paksuus riittää ympäristöturpeen tuotantoon ja tätä ohuemmat kerrokset soveltuvat energiaturpeen tuotantoon. Osa pintaturvekerroksesta sekoittuu alla olevan pohjaturvekerroksen energiaturpeeksi soveltuviin turpeisiin kunnostustoimien yhteydessä. Tuotanto kelpoisen turpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty pohjan epätasaisuudesta riippuen 0,3 0,5 m, mikä vastaa suon pohjalle jäävää, yleensä vaikeasti hyödyn nettävää, usein runsastuhkaista kerrosta. Suo kohtaisissa selos tuksissa on ilmoitettu turve tuotantoon soveltuvaksi määritelty pinta-ala ja alueen tuotanto kelpoinen turvemäärä. Nämä suot ovat mukana turve tuotantoon sovel tuvien alueiden kokonaismäärässä. Tuotantokelpoista aluetta arvioitaessa on vesistöihin ja suojelualueisiin jätetty 100 m leveä suojavyöhyke. Vesistöjen osalta kuivatusmahdollisuudet ja pumppauksen tarve selvitetään tarkemman tutkimuksen yhteydessä. Energiaturpeen tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turve on saravaltaista (H 1 10 ) tai maatunutta rahkavaltaista (yli H 4 ) * luonnontilaisen suon syvyys on yli 1,5 m * tasapohjaisten turvepeltojen ja ojitusalueiden syvyys on yli 1m * maatumaton pintakerros (H 1 4 ) on alle 0,6 m paksu * tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 5 ha 15

17 KRUUNUPYYSSÄ TUTKITUT SUOT (OSA 2) 63. Svartklubben Svartklubben (kl , x = 7048,0, y = 3332,9) sijaitsee noin 48 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon lounaispuolelle johtaa metsäautotie. Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 26 syvyyspistettä (kuva 5). Tutkimuspisteitä on 2,1/10 ha ja syvyyspisteitä 5,6/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 72,5 80 m, ja pinta viettää luoteeseen. Svartklubben on kokonaan ojitettu. Vedet laskevat suon läpi kulkevaa Kaivosojaa pitkin Långvekasjöniin, josta edelleen Tvärasjönin ja Djupsjönin kautta Kruunupyynjokeen. Joen vedet laskevat Kortjärvsjönin ja Rekjärven läpi. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Peckassjön alue. Suon kokonaisala on 47 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 19 ha, yli 1,5 metrin 11 ha ja yli 2 metrin 4 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,4 m on suon keskiosassa. Suon pohja on epätasaista moreenia. Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Svartklubbenin tutkimuspisteistä on turvekankaalla 72 %, rämeellä 25 % ja pellolla 3 %. Suon paksuturpeinen länsiosa on pääosin muuttuma-asteella olevaa tupasvillarämettä ja isovarpuista rämettä. Suon itäosassa ja reunoilla ovat vallitsevana puolukka- ja mustikkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus noin 1 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää riuku-, pinotavara- ja tukkipuuasteen mäntyä, kuusta ja koivua. Svartklubbenin turpeista on rahkavaltaisia 97 % ja saravaltaisia 3 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 5 %, sararahkaturve (CS) 91 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 2 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 34 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 65 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Puu ja tupasvilla ovat yleisiä lisätekijöitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 4,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,0. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Suon yli 1,5 metrin syvyinen alue (11 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen turvemäärä on noin 0,15 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros) ja sen energiasisältö käyttökosteudessa (turpeen kosteusprosentti 50 %) noin 0,07 milj. MWh. Suosta ei otettu näytteitä, eikä sitä vaaittu. Laboratoriotulosten puuttumisen vuoksi on energialaskelmissa käytetty turvelajille tyypillisiä laskennallisia arvoja. 16

18 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 5. Svartklubbenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 17

19 64. Stormossen Stormossen (kl , x = 7047,0, y = 3332,2) sijaitsee noin 47 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon kaakkoispäätä lukuun ottamatta suota kiertävät metsäautotiet. Suolla on 40 tutkimuspistettä ja 48 syvyyspistettä (kuva 6). Tutkimuspisteitä on 5,1/10 ha ja syvyyspisteitä 6,1/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 3,5 m/km. Stormossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Tvärasjönin ja Djupsjönin kautta Kruunupyynjokeen. Joen vedet valuvat Kortjärvsjönin ja Rekjärven läpi. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Peckassjön alue. Suon kokonaisala on 79 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 59 ha, yli 1,5 metrin 47 ha ja yli 2 metrin 36 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,8 m suon kaakkoisosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (57 % havainnoista) ja hiekka (38 %). Vaihtelevan paksuisia liejukerrostumia ( cm) on suon pohjalla paikoin. Stormossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 86 %, korvessa 7 %, pellolla 3 % ja turvekankaalla 3 %. Suon keskiosa on pääasiassa eri ojitusasteilla olevaa tupasvilla- ja rahkarämettä. Reunoilla on vallitsevana ojitettu korpiräme. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 32 % ja mättäiden korkeus noin 3 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai tiheää pinotavara- tai tukkipuuasteen männikköä. Stormossenin turpeista on rahkavaltaisia 77 % ja saravaltaisia 23 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 18 %, sararahkaturve (CS) 59 % ja rahkasaraturve (SC) 22 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 27 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 14 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmalla osalla suota on paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla on yleinen lisätekijä pintakerroksessa. Pohjalla on paksu kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta, jossa puu, varpu, korte ja järviruoko ovat yleisiä lisätekijöitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 5,2. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Stormossenista on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,1 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,5 23,2), vesipitoisuus märkäpainosta 92,0 % (85,4 95,1) ja kuiva-ainemäärä 73,7 kg/ suo m 3 (45,6 134,3). Pohjaturvekerroksesta on tavattu korkea tuhkapitoisuus. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg (18,7 22,6) ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg (8,1 10,1). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,27 % kuivapainosta (0,13 0,70). Läheltä pohjaa on tavattu korkeita rikkipitoisuuksia. Suosta soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen yhtenäinen alue (78 ha). Suon heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen kasvuja ympäristöturvemäärä on noin 0,45 milj. suo m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,64 milj. suo m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,047 milj. t (73,7 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,97 milj. GJ eli 0,27 milj. MWh (20,5 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,85 milj. GJ eli 0,24 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,38 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A6.0,Q8.0,S

20 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 6. Stormossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 19

21 65. Törvesbäcken Törvesbäcken (kl , x = 7045,1, y = 3331,2) sijaitsee noin 47 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Törvesbäcken virtaa suon läpi. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon länsi- ja itäpuolelle johtavat metsäautotiet. Suolla on 8 tutkimuspistettä ja 5 syvyyspistettä (kuva 7). Tutkimuspisteitä on 2,6/10 ha ja syvyyspisteitä 1,6/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 67,5 m, ja pinta viettää etelään. Törvesbäcken on suurimmaksi osaksi ojitettu. Vedet laskevat suolta ojia myöten Törvesbäckenin ja Krokuånin kautta Porasjokeen ja edelleen Kruunupyynjokeen. Joen vedet laskevat Peckassjönin, Tvärasjönin, Djupsjönin, Kortjärvsjönin ja Rekjärven läpi. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Peckassjön alue. Suon kokonaisala on 31 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 4 ha ja yli 1,5 metrin 1 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 3,1 m on suon keskiosassa. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (85 %) ja hiesu (15 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Törvesbäckenin tutkimuspisteistä on turvekankaalla 69 %, rämeellä 8 % ja pellolla 8. Vallitsevana suotyyppinä on ruohoturvekangas. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 1 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai tiheää tukkipuuasteen kuusikkoa. Törvesbäckenin turpeista on rahkavaltaisia 13 % ja saravaltaisia 87 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 1 %, sararahkaturve (CS) 11 % ja rahkasaraturve (SC) 87 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 98 %. Suolla on yleensä ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros, pohjalla samaten ohut kerros kohtalaisesti maatunutta saravaltaista turvetta. Puu on yleinen lisätekijä turvekerrostumassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 5,4. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Ohutturpeisuutensa vuoksi suo ei sovellu turvetuotantoon. 20

22 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 7. Törvesbäckenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 21

23 66. Fräknesmossen Fräknesmossen (kl , x = 7044,9, y = 3332,2) sijaitsee noin 48 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Suo muodostuu kahdesta syvemmästä altaasta, joista pohjoisempi on Fräknesmossen ja eteläisempi Torpasmossen, sekä niiden pohjois-, itäja eteläpuolella olevista ohutturpeisemmista alueista. Suo rajoittuu etelässä ja pohjoisessa peltoihin ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon pohjoisosassa on Lampsjön. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon länsi- ja itäpuolelle johtavat metsäautotiet. Suolla on 59 tutkimuspistettä ja 46 syvyyspistettä (kuva 8). Tutkimuspisteitä on 5,2/10 ha ja syvyyspisteitä 4,1/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 2,5 m/km. Fräknesmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten suon läpi virtaavan Paikkobäckenin ja Lampsjönin kautta Törvesbäckeniin ja Krokuåniin, josta edelleen Porasjokeen ja Kruunupyynjokeen. Tämän vedet laskevat Peckassjönin, Tvärasjönin, Djupsjönin, Kortjärvsjönin ja Rekjärven läpi. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Peckassjön alue. Suon kokonaisala on 113 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 32 ha, yli 1,5 metrin 20 ha ja yli 2 metrin 11 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 5,2 m on suon länsiosassa Torpasmossenilla. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (81 %) ja hiesu (12 %). Vaihtelevan paksuisia ( cm) liejukerrostumia on suon pohjalla paikoin. Fräknesmossenin tutkimuspisteistä on turvekankaalla 66 %, rämeellä 29 % ja pellolla 2 %. Suon keskiosan syvänteissä ovat vallitsevina suotyyppeinä muuttuneet kanervarahkaräme ja tupasvillaräme. Suon pohjois-, itä- ja eteläosan ohutturpeisilla alueilla ovat vallitsevina mustikka- ja puolukkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 7 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara- ja tukkipuuasteen mäntyä, kuusta ja koivua. Fräknesmossenin turpeista on rahkavaltaisia 89 % ja saravaltaisia 11 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 8 %, sararahkaturve (CS) 81 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 11 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 25 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 71 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suon länsiosan syvänteissä on paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Puu on yleinen lisätekijä, ja myös tupasvillaa on melko yleisesti. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta, jossa puu ja korte ovat yleisiä lisätekijöitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,7 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,5. Liekoja on suolla erittäin vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 1,1 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,3 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 0,6 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,3 %. Fräknesmossenista on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 8,5 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,8 22,7), vesipitoisuus märkäpainosta 88,7 % (86,0 91,1) ja kuiva-ainemäärä 113,9 kg/ suo m 3 (84,7 140,0). Pohjaturvekerroksesta on tavattu korkeita tuhkapitoisuuksia. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,0 MJ/kg (17,3 19,5) ja 50 %:n kosteudessa 8,3 MJ/kg (7,4 8,5). Turpeen rikkipitoisuus kuivapainosta on hyvin korkea (ka. 1,88 %). Rikkipitoisuuden vaihteluväli on (0,15 7,56). Turpeen korkeista tuhka- ja rikkipitoisuuksista johtuen suota ei suositella turvetuotantoon. Lisäksi suon keskiosassa heikosti maatunut (H 1-4 ) rahkavaltainen pintakerros on paikoin haitallisen paksu. 22

24 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 8. Fräknesmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 23

25 67. Brunnilandsmossen Brunnilandsmossen (kl , x = 7044,8, y = 3333,0) sijaitsee noin 49 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon, luoteessa Lampsjöniin ja keskiosassa osaksi peltoihin. Pitkänomainen ja rikkonainen suo muodostuu kahdesta osasta, joista varsinainen Brunnilandsmossen käsittää suon keskija luoteisosan sekä Koivuneva suon kaakkoisosan. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon läpi johtaa tilustie. Suolla on 77 tutkimuspistettä ja 73 syvyyspistettä (kuva 9). Tutkimuspisteitä on 5,8/10 ha ja syvyyspisteitä 5,5/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 2,5 25 m/km. Suon luoteisosassa Lampsjönin läheisyydessä vietto on suurin. Brunnilandsmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Lampsjönin kautta Törvesbäckeniin ja Krokuåniin, josta edelleen Porasjokeen ja Kruunupyynjokeen. Tämän vedet laskevat Peckassjönin, Tvärasjönin, Djupsjönin, Kortjärvsjönin ja Rekjärven läpi. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Peckassjön alue. Suon kokonaisala on 132 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 11 ha, yli 1,5 metrin syvyistä 4 ha ja yli 2 metrin syvyistä 1 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,2 m on suon keskiosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni (99 %). Brunnilandsmossenin tutkimuspisteistä on turvekankaalla 81 %, rämeellä 18 % ja pellolla 1 %. Lähinnä suon keskiosassa on muuttunutta tupasvillarämettä. Muuten suolla ovat vallitsevana mustikka- ja puolukkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 3 % ja mättäiden korkeus noin 1 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai tiheää pinotavara- ja tukkipuuasteen mäntyä, kuusta ja koivua. Brunnilandsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 97 % ja saravaltaisia 3 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 21 %, sararahkaturve (CS) 76 % ja rahkasaraturve (SC) 3 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 22 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 79 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Puu ja tupasvilla ovat yleisiä lisätekijöitä koko turvekerrostumassa. Pohjalla on yleensä ohut kerros kohtalaisesti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Suon keskiosassa tämä kerros on paksuimmillaan. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,9. Liekoja on runsaasti. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 3,0 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,7 %. Suon keskiosan itäpuoliskon yli 1,5 metrin syvyinen alue (3 ha) soveltuu kotitarvetuotantoon. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,05 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros) ja energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa noin 0,02 milj. MWh. Suosta ei otettu näytteitä, eikä sitä vaaittu. Laboratoriotulosten puuttumisen vuoksi on energialaskelmissa käytetty turvelajille tyypillisiä laskennallisia arvoja. 24

26 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 9. Brunnilandsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 25

27 68. Larikmossen Larikmossen (kl , x = 7044,2, y = 3330,7) sijaitsee noin 49 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon ja pohjoisessa Peckassjöniin. Porasjoki virtaa suon läpi. Suon lounaispuolella on Svartsjön, josta Svartbäcken laskee Porasjokeen. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon länsireuna rajoittuu osaksi Kaustinen-Evijärvi-tiehen. Lisäksi suon itäpuolelle johtaa tilustie ja pohjoispäähän metsäautotie. Suolla on 39 tutkimuspistettä ja 45 syvyyspistettä (kuva 10). Tutkimuspisteitä on 3,3/10 ha ja syvyyspisteitä 3,8/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 62,5 67,5 m. Suolla ei voida havaita selvää viettosuuntaa. Larikmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Porasjokeen ja edelleen Kruunupyynjokeen. Tämän vedet laskevat Peckassjönin, Tvärasjönin, Djupsjönin, Kortjärvsjönin ja Rekjärven läpi. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Peckassjön alue. Suon kokonaisala on 118 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 54 ha, yli 1,5 metrin 21 ha ja yli 2 metrin 8 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 3,1 m on suon kaakkoisosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (77 %), savi (7 %), hiesu (6 %) ja hieta (5 %). Pohjalla on yleisesti vaihtelevan paksuisia ( cm) liejukerrostumia. Larikmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 55 %, turvekankaalla 28 %, pellolla 15 %, avosuolla 1 % ja korvessa 1 %. Suon pohjoisosa on pääasiassa muuttunutta isovarpuista rämettä. Suon kaakkoisosa on pääosin peltoa. Peltojen ympärillä mustikka- ja puolukkaturvekangas ovat yleisimmät suotyypit. Porasjoen länsipuolella ovat vallitsevina ojitettu isovarpuinen räme ja ruohoturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 9 % ja mättäiden korkeus noin 3 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuu- ja pinotavara-asteen mäntyä ja koivua. Larikmossenin turpeista on rahkavaltaisia 70 % ja saravaltaisia 30 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 40 %, sararahkaturve (CS) 29 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 29 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 34 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 49 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Tupasvilla on yleinen lisätekijä koko turvekerrostumassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,0. Liekoja on suolla vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 1,1 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,1 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 0,4 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,0 %. Suon yli 1,5 metrin syvyiset alueet ovat pieniä ja hajallaan Kruunupyynjoen eri puolilla. Lisäksi suon läpi virtaavasta joesta johtuen turpeen tuhkapitoisuus on todennäköisesti korkea. Näistä syistä johtuen suota ei suositella turvetuotantoon. Mahdolliset tilakohtaiseen turvetuotantoon soveltuvat alueet ovat osaksi pelloilla. Ennen mahdollista turvetuotantoa tulisi turpeen tuhka- ja rikkipitoisuus selvittää. 26

28 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 10. Larikmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 27

29 69. Paloharjumossen Paloharjumossen (kl , x = 7045,2, y = 3333,4) sijaitsee noin 49 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon länsi- ja itäpuolelle johtaa metsäautoteitä. Suolla on 35 tutkimuspistettä ja 39 syvyyspistettä (kuva 11). Tutkimuspisteitä on 5,8/10 ha ja syvyyspisteitä 6,4/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 2 m/km. Paloharjumossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten luoteeseen Stormossenille, jolta vedet laskevat Tvärasjönin ja Djupsjönin kautta Kruunupyynjokeen. Joen vedet valuvat Kortjärvsjönin ja Rekjärven läpi. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Peckassjön alue. Suon kokonaisala on 61 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 17 ha, yli 1,5 metrin 9 ja yli 2 metrin 4 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,5 m on suon keskiosassa. Suon pohja on epätasaista moreenia. Paloharjumossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 97 % ja korvessa 3 %. Vallitsevana suotyyppinä on ojitettu tupasvillaräme. Reunoilla ojitettu pallosararäme on yleisin. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 50 % ja mättäiden korkeus noin 3 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-asteen tai vajaatuottoista mäntyä ja koivua. Paloharjumossenin turpeista on rahkavaltaisia 96 % ja saravaltaisia 4 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 91 %, sararahkaturve (CS) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 4 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 36 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 16 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla on yleinen lisätekijä koko turvekerrostumassa. Pohjalla on yleensä vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,7 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 5,7. Paloharjumossenista on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,8 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,1 3,0), vesipitoisuus märkäpainosta 90,5 % (87,6 92,6) ja kuiva-ainemäärä 86,7 kg/ suo m 3 (70,7 106,8). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg (20,1 22,4) ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg (8,8 10,0). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,13 % kuivapainosta (0,09 0,16). Suon yli 1,5 metrin syvyinen alue (9 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen turvemäärä on noin 0,13 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,011 milj. t (86,7 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,24 milj. GJ eli 0,07 milj. MWh (21,4 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,21 milj. GJ eli 0,06 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,46 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A2.0,Q8.0,S

30 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 11. Paloharjumossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 29

31 70. Taralampmossen Taralampmossen (kl , x = 7041,0, y = 3331,0) sijaitsee noin 52 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu etenkin pohjoisessa, mutta myös lännessä ja idässä suurelta osin peltoihin ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon itäpuolella on Småböndersin paikallistie ja länsipuolella metsäautotie. Suolla on 19 tutkimuspistettä ja 23 syvyyspistettä (kuva 12). Tutkimuspisteitä on 7,5/10 ha ja syvyyspisteitä 9,1/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 4 m/km. Taralampmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Raisjoen, Svartsjönin ja Svartbäckenin kautta Porasjokeen ja Kruunupyynjokeen. Joen vedet laskevat Peckassjönin, Tvärasjönin, Djupsjönin, Kortjärvsjönin ja Rekjärven läpi. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Porasjoen alaosan alue. Suon kokonaisala on 25 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 17 ha, yli 1,5 metrin 13 ha ja yli 2 metrin 8 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 3,1 m on suon pohjoisosassa. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat hiesu (67 %) ja moreeni (33 %). Taralampmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 55 %, turvekankaalla 43 % ja pellolla 2 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat muuttuneet tupasvillaräme, isovarpuinen räme ja variksenmarjarahkaräme (kuva 13). Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 16 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää riuku-, pinotavara- ja tukkipuuasteen männikköä. Taralampmossenin turpeista on rahkavaltaisia 95 % ja saravaltaisia 5 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 29 %, sararahkaturve (CS) 66 % ja rahkasaraturve (SC) 5 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 62 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohuehko heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Puu on yleinen lisätekijä koko turvekerrostumassa ja tupasvilla pintaturvekerroksessa. Pohjalla on paksu kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,6. Liekoja on suolla paljon. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 4,9 % ja 1 2 m:n syvyydessä 2,2 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 4,2 % ja 1 2 m:n syvyydessä 3,1 %. Taralampmossenista on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,8 % kuivapainosta (vaihteluväli 3,9 9,5), vesipitoisuus märkäpainosta 86,6 % (83,5 89,1) ja kuiva-ainemäärä 135,5 kg/ suo m 3 ( ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,9 MJ/kg (17,9 21,6) ja 50 %:n kosteudessa 8,7 MJ/kg (7,7 9,6). Rikkipitoisuus on korkea koko turvekerrostumassa (ka. 0,82 % kuivapainosta, vaihteluväli 0,51 0,93). Suon yli 1,5 metrin syvyinen alue (13 ha) soveltuu varauksin energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen turvemäärä on noin 0,21 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,028 milj. t (135,5 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,57 milj. GJ eli 0,16 milj. MWh (19,9 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,50 milj. GJ eli 0,14 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,67 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A2.0,Q8.0,S0.15. Ennen mahdollista turvetuotantoa on suolta otettava lisää näytteitä korkean rikkipitoisuuden alueen rajaamiseksi tuotantoalueen ulkopuolelle. Korkea rikkipitoisuus voi estää tai tehdä kannattamattomaksi turvetuotannon suolla. 30

32 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 12. Taralampmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. Kuva 13. Taralampmossenin rahkarämealuetta (kuva: Joni Palola). 31

33 71. Enrismossen Enrismossen (kl , x = 7042,0, y = 3333,2) sijaitsee noin 54 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Suo muodostuu pohjoisosan ohutturpeisesta Enrismossenista ja eteläosan paksuturpeisesta Lillsjömossenista. Suo rajoittuu kaakossa peltoihin ja muualla lohkareiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon kaakkoispuolella on Nykäsen paikallistie, ja luoteispuolelle johtaa tilustie. Suolla on 14 tutkimuspistettä ja 22 syvyyspistettä (kuva 14). Tutkimuspisteitä on 2,6/10 ha ja syvyyspisteitä 4,1/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suurin osa suon pinnasta viettää länteen noin 4 6 m/ km. Enrismossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suon eteläosasta lounaaseen Hemmossenin pelloille, joilta edelleen Fårbäckeniä Latamossenin peltojen läpi Porasjokeen ja lopulta Kruunupyynjokeen. Suon pohjoisosan vedet laskevat Prästmossenin ja Villkärretin peltojen läpi lounaaseen Porasjokeen, josta edelleen Kruunupyynjokeen. Tämän vedet laskevat Peckassjönin, Tvärasjönin, Djupsjönin, Kortjärvsjönin ja Rekjärven läpi. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Porasjoen alaosan alue. Suon kokonaisala on 53 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 18 ha, yli 1,5 metrin 13 ha ja yli 2 metrin 7 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 3,9 m on suon eteläosassa Lillsjömossenilla. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (94 %) ja hiesu (6 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Enrismossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 11 %, avosuolla 5 %, turvekankaalla 53 % ja pellolla 31 %. Suon pohjois- ja keskiosa on pääasiassa mustikkaturvekangasta. Suon kaakkoisosa on peltoa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 12 % ja mättäiden korkeus noin 1 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai tiheää tukkipuuasteen mäntyä ja kuusta. Enrismossenin turpeista on rahkavaltaisia 88 % ja saravaltaisia 12 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 6 %, sararahkaturve (CS) 82 % ja rahkasaraturve (SC) 12 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 62 % kokonaisturvemäärästä. Suon eteläosan syvänteessä on paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Muualla kerros on ohut. Puu on yleinen lisätekijä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros hyvin maatunutta turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,0. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Enrismossenista on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,0 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,6 10,3), vesipitoisuus märkäpainosta 90,5 % (80,6 93,8) ja kuiva-ainemäärä 98,8 kg/ suo m 3 (61,6 199,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,3 MJ/kg (18,7 20,2) ja 50 %:n kosteudessa 8,4 MJ/kg (8,1 8,9). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,34 % kuivapainosta (0,07 1,23). Suosta soveltuu energiaturvetuotantoon eteläosan (Lillsjömossen) yli 1,5 metrin syvyinen alue (noin 6 ha). Paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros heikentää turvetuotannon kannattavuutta. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,15 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,012 milj. t (80,4 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,23 milj. GJ eli 0,07 milj. MWh (19,4 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,21 milj. GJ eli 0,06 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,40 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A2.0,Q8.0,S0.20. Suon kaakkoisosan peltoalueen runsasrikkistä ja -tuhkaista turvetta ei suositella turvetuotantoon. 32

34 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 14. Enrismossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 33

35 72. Särsbäckmossen Särsbäckmossen (kl , x = 7039,4, y = 3333,6) sijaitsee noin 55 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu suurelta osin peltoihin, pohjoisessa mäkiseen moreenimaastoon ja lounaassa osin Porasjokeen. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon itäpuolella on Nykäsen paikallistie ja länsipuolella kylätie. Suolla on 23 tutkimuspistettä ja 30 syvyyspistettä (kuva 15). Tutkimuspisteitä on 6,3/10 ha ja syvyyspisteitä 8,3/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 65 67,5 m, ja pinta viettää lounaaseen noin 5 m/km. Särsbäckmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Porasjokeen, joka laskee Kruunupyynjokeen. Tämän vedet laskevat Peckassjönin, Tvärasjönin, Djupsjönin, Kortjärvsjönin ja Rekjärven läpi. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Porasjoen alaosan alue. Suon kokonaisala on 36 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 18 ha, yli 1,5 metrin 12 ha ja yli 2 metrin 5 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,1 m on suon itäosassa. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat hiesu (77 %), hieta (13 %) ja moreeni (10 %). Särsbäckmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 40 %, turvekankaalla 53 % ja pellolla 7 %. Suon pohjoisosassa on vallitsevana muuttunut tupasvillaräme, eteläosassa puolukka- ja mustikkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 4 % ja mättäiden korkeus noin 3 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuu- pinotavara- ja riukuasteen mäntyä. Särsbäckmossenin turpeista on rahkavaltaisia 94 % ja saravaltaisia 6 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 42 %, sararahkaturve (CS) 52 %, saraturve (C) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 57 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 63 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on yleensä ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Puu ja tupasvilla ovat yleisiä lisätekijöitä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,8 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,6. Liekoja on vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 1,1 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,4 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 0,0 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,0 %. Suon yli 1,5 metrin syvyinen alue (12 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen turvemäärä on noin 0,16 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros) ja sen energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) noin 0,07 milj. MWh. Suosta ei otettu näytteitä, eikä sitä vaaittu. Laboratoriotulosten puuttumisen vuoksi on energialaskelmissa käytetty turvelajille tyypillisiä laskennallisia arvoja. Porasjoen läheisyyden vuoksi ennen mahdollista tuotannon aloittamista on suolta otettava näytteitä turpeen rikki- ja tuhkapitoisuuden selvittämiseksi. 34

36 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 15. Särsbäckmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 35

37 73. Långbackmossen Långbackmossen (kl , x = 7038,2, y = 3333,8) sijaitsee noin 56 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu pohjoisessa pääosin peltoihin ja Porasjokeen, muualla pääosin mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon läpi johtaa metsäautotie ja suon luoteispään lähellä on kylätie. Suolla on 97 tutkimuspistettä ja 97 syvyyspistettä (kuva 16). Tutkimuspisteitä on 3,9/10 ha ja syvyyspisteitä 3,9/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 2,5 7 m/km. Suon keskiosassa on viettoa myös itäkoilliseen noin 2 m/ km. Långbackmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Porasjokeen, josta edelleen Kruunupyynjokeen. Joen vedet laskevat Peckassjönin, Tvärasjönin, Djupsjönin, Kortjärvsjönin ja Rekjärven läpi. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Porasjoen alaosan alue. Suon kokonaisala on 247 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 121 ha, yli 1,5 metrin 70 ha ja yli 2 metrin 22 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 3,0 m on suon eteläosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (55 %), hiekka (38 %) ja hiesu (10 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Långbackmossenin tutkimuspisteistä on tutkimusajankohtana ollut rämeellä 86 %, avosuolla 4 %, korvessa 3 %, turvekankaalla 6 % ja pellolla 2 %. Pellon osuus on tutkimuksen jälkeen lisääntynyt. Suon etelä- ja kaakkoisosassa on pieniä alueita otettu turvetuotantoon. Vallitseva suotyyppi on suurelta osin muuttunut tupasvillaräme. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 24 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin harvaa tai keskitiheää vajaatuottoista männikköä. Långbackmossenin turpeista on rahkavaltaisia 95 % ja saravaltaisia 5 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 68 %, sararahkaturve (CS) 27 % ja rahkasaraturve (SC) 5 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 36 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 29 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla ja puu ovat yleisiä lisätekijöitä koko turvekerrostumassa. Pohjalla on yleensä vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,7 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,5. Liekoja on suolla vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 1,5 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,4 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 1,0 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,5 %. Långbackmossenista on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,2 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,3 22,9), vesipitoisuus märkäpainosta 90,8 % (84,6 93,4) ja kuiva-ainemäärä 88,1 kg/suo m 3 (56,9 151,8). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg (19,2 23,2) ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg (8,4 10,4). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,22 % kuivapainosta (0,13 0,41). Suon yli 1,5 metrin syvyiset alueet (yht.70 ha) soveltuvat parhaiten energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,98 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,086 milj. t (88,1 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 1,80 milj. GJ eli 0,50 milj. MWh (20,9 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,59 milj. GJ eli 0,44 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,45 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q8.0,S0.25. Suon heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros on paikoin haitallisen paksu, ja heikentää turvetuotannon kannattavuutta. 36

38 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 16. Långbackmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 37

39 74. Dragsjömossen Dragsjömossen (kl , x = 7041,6, y = 3329,0) sijaitsee noin 54 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu pääosin hiekkakankaisiin. Suon keskellä on Dragsjön. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon luoteis- ja lounaispuolelle ulottuvat metsäautotiet. Suolla on 5 tutkimuspistettä ja 6 syvyyspistettä (kuva 17). Tutkimuspisteitä on 2,0/10 ha ja syvyyspisteitä 2,4/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 65 67,5 m, ja pinta viettää Raisjärveen. Dragsjömossen on suurimmaksi osaksi ojittamaton. Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaiset. Vedet laskevat suolta Raisjärven kautta Raisjokeen, ja edelleen Svartsjönin ja Svartbäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Tämän vedet laskevat Peckassjönin, Tvärasjönin, Djupsjönin, Kortjärvsjönin ja Rekjärven läpi. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Raisjoen valuma-alue. Suon kokonaisala on 25 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 9 ha, yli 1,5 metrin 3 ha ja yli 2 metrin 1 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,5 m on suon luoteispäässä. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (55 %), savi (18 %), hiesu (18 %) ja moreeni (9 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Dragsjömossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 55 %, avosuolla 18 %, korvessa 18 % ja turvekankaalla 9 %. Yleisin suotyyppi on muuttunut isovarpuinen räme. Raisjärven pohjoispuolella on luonnontilaista ruohoista saranevaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää riuku ja pinotavara-asteen mäntyä ja koivua. Dragsjömossenin turpeista on rahkavaltaisia 23 % ja saravaltaisia 77 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 13 %, sararahkaturve (CS) 10 %, ja rahkasaraturve (SC) 77 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 7 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 64 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,1 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,8. Liekoja on suolla vähän tai kohtalaisesti. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 1,7 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,0 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 2,3 % ja 1 2 m:n syvyydessä 2,9 %. Suon pohjoisosan yli 1,5 metrin syvyinen alue (2 ha) soveltuu kotitarvetuotantoon. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,02 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros) ja sen energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) noin 0,01 milj. MWh. Suosta ei otettu näytteitä, eikä sitä vaaittu. Laboratoriotulosten puuttumisen vuoksi on energialaskelmissa käytetty turvelajille tyypillisiä laskennallisia arvoja. Kuva 17. Dragsjömossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 38

40 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Rönnmossen Rönnmossen (kl , x = 7039,7, y = 3330,9) sijaitsee noin 53 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon. Raisjoki virtaa suon länsipuolella. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon länsi- ja kaakkoisreunaan johtavat tilustiet. Suolla on 19 tutkimuspistettä ja 15 syvyyspistettä (kuva 18). Tutkimuspisteitä on 8,0/10 ha ja syvyyspisteitä 6,3/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 67,5 72,5 m, ja pinta viettää lounaaseen noin 5 12,5 m/ km. Rönnmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Raisjokeen, ja edelleen Svartsjönin ja Svartbäckenin kautta Porasjokeen ja Kruunupyynjokeen. Tämän vedet laskevat Peckassjönin, Tvärasjönin, Djupsjönin, Kortjärvsjönin ja Rekjärven läpi. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Raisjoen valuma-alue. Suon kokonaisala on 24 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 1,2 m on suon itäosassa. Suon pohja on varsin tasaista moreenia. Rönnmossenin tutkimuspisteet ovat turvekankaalla. Vallitsevina suotyyppeinä ovat mustikka- ja puolukkaturvekangas. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuuasteen kuusta, mäntyä ja koivua. Rönnmossenin turpeet ovat puupitoisia rahkasaraturpeita. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,7. Ohutturpeisuutensa vuoksi suo ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 18. Rönnmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 39

41 76. Kvarnbackmossen Kvarnbackmossen (kl , x = 7038,4, y = 3331,7) sijaitsee noin 54 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu pohjoisessa osin peltoihin ja muualla lohkareiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon lounaispuolella on Raisjoki. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon eteläosan halki johtaa metsäautotie. Suolla on 32 tutkimuspistettä ja 26 syvyyspistettä (kuva 19). Tutkimuspisteitä on 5,5/10 ha ja syvyyspisteitä 4,5/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 1 5 m/km. Kvarnbackmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Raisjokeen, josta edelleen Svartsjönin ja Svartbäckenin kautta Porasjokeen ja Kruunupyynjokeen. Tämän vedet laskevat Peckassjönin, Tvärasjönin, Djupsjönin, Kortjärvsjönin ja Rekjärven läpi. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Raisjoen valuma-alue. Suon kokonaisala on 58 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 32 ha, yli 1,5 metrin 22 ha ja yli 2 metrin 14 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 3,9 m on suon keskiosassa. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (69 %), hiesu (22 %) ja hieta (9 %). Suon pohjalla on paikoin vaihtelevan paksuisia ( cm) liejukerrostumia. Kvarnbackmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 88 % ja turvekankaalla 12 %. Suon pohjoisosassa ovat vallitsevina suotyyppeinä muuttuneet variksenmarja- ja kanervarahkaräme, keski- ja eteläosassa muuttunut isovarpuinen räme. Paikoin suon pohjoisja keskiosassa on muuttunutta keidasrämettä. Suon eteläosassa myös puolukkaturvekangas on yleinen. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 17 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuuasteen ja myös vajaatuottoista männikköä. Kvarnbackmossenin turpeista on rahkavaltaisia 96 % ja saravaltaisia 4 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 64 %, sararahkaturve (CS) 32 % ja rahkasaraturve (SC) 4 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 60 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 51 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjois- ja keskiosassa on yleisesti paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla on yleinen lisätekijä koko turvekerrostumassa. Myös puuta on melko yleisesti. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on yleensä vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 3,5 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,9 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 1,8 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,8 %. Kvarnbackmossenista on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,4 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,3 4,3), vesipitoisuus märkäpainosta 92,1 % (88,6 94,8) ja kuiva-ainemäärä 81,2 kg/suo m 3 (56,2 115,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,8 MJ/kg (17,8 23,1) ja 50 %:n kosteudessa 8,7 MJ/kg (7,7 10,3). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,12 % kuivapainosta (0,07 0,21). Suon yli 1,5 metrin syvyisen alueen (22 ha) heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on noin 0,14 milj. suo m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,37 milj. suo m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,030 milj. t (81,2 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,59 milj. GJ eli 0,17 milj. MWh (19,8 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,52 milj. GJ eli 0,15 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,41 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q8.0,S

42 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 19. Kvarnbackmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 41

43 77. Rävisängarna Rävisängarna (kl , x = 7054,5, y = 3320,3) sijaitsee noin 33 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon Hästbackan kylän länsipuolella (kuva 1). Se rajoittuu pohjoisessa ja idässä osaksi peltoihin, muualla lohkareiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Storbäcken virtaa suon läpi. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon pohjoispuolella on paikallistie. Suolla on 26 tutkimuspistettä ja 31 syvyyspistettä (kuva 20). Tutkimuspisteitä on 5,2/10 ha ja syvyyspisteitä 6,2/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 42,5 47,5 m, ja pinta viettää pohjoiseen. Rävisängarna on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaiset. Vedet laskevat suolta ojia myöten Storbäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Särsbäckenin valuma-alue. Suon kokonaisala on 50 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 19 ha, yli 1,5 metrin 8 ha ja yli 2 metrin 5 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,8 m on suon keskiosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (35 %), moreeni (25 %), savi (19 %) ja hiekka (18 %). Suon pohjalla on yleisesti vaihtelevan paksuisia ( cm) liejukerrostumia. Rävisängarnan tutkimuspisteistä on rämeellä 42 % ja turvekankaalla 58 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat muuttunut pallosararäme ja mustikkaturvekangas. Suon eteläosan syvänteessä muuttunut isovarpuinen räme on yleisin. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 5 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-asteen mäntyä, kuusta ja koivua. Rävisängarnan turpeista on rahkavaltaisia 23 % ja saravaltaisia 77 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 10 %, sararahkaturve (CS) 13 % ja rahkasaraturve (SC) 77 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 21 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 48 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Puu on yleinen lisätekijä koko turvekerrostumassa, ja myös tupasvilla on melko yleinen. Pohjalla on yleensä vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,8 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,6. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Suon yli 1,5 metrin syvyinen alue (8 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,13 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros) ja sen energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) noin 0,06 milj. MWh. Suosta ei otettu näytteitä, eikä sitä vaaittu. Laboratoriotulosten puuttumisen vuoksi on energialaskelmissa käytetty turvelajille tyypillisiä laskennallisia arvoja. 42

44 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 20. Rävisängarnan tutkimus- ja syvyyspisteet. 43

45 78. Höbäcksängarna Höbäcksängarna (kl , x = 7049,8, y = 3321,0) sijaitsee noin 38 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Höbäcken ja edelleen Storbäcken virtaavat suon länsi- ja pohjoisosan halki. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon itäpuolelle johtaa metsäautotie. Suolla on 26 tutkimuspistettä ja 22 syvyyspistettä (kuva 21). Tutkimuspisteitä on 6,2/10 ha ja syvyyspisteitä 5,3/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 50 52,5 m. Suolla ei ole selvää viettoa. Höbäcksängarna on suurimmaksi osaksi ojitettu, mutta sen kuivatusmahdollisuudet ovat huonot. Vedet laskevat suolta ojia myöten Höbäckenin ja Storbäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Särsbäckenin valuma-alue. Suon kokonaisala on 42 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 18 ha ja yli 1,5 metrin 9 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,0 m on suon pohjoisosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (83 %) ja savi (8 %). Monin paikoin suon pohjalla on paksuja liejukerroksia ( cm). Höbäcksängarnan tutkimuspisteistä on rämeellä 69 %, korvessa 2 %, turvekankaalla 29 %. Vallitseva suotyyppi on muuttunut isovarpuräme. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuu- ja pinotavara-asteen mäntyä ja koivua. Höbäcksängarnan turpeista on rahkavaltaisia 85 % ja saravaltaisia 15 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 58 %, sararahkaturve (CS) 27 % ja rahkasaraturve (SC) 15 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 43 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 67 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Puu ja tupasvilla ovat yleisiä lisätekijöitä koko turvekerrostumassa. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja on vaihtelevasti. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 2,6 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,2 %. Suon pohjoisosan yli 1,5 metrin syvyinen alue (8 ha) soveltuu varauksin energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,09 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros) ja sen energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) noin 0,04 milj. MWh. Suosta ei otettu näytteitä, eikä sitä vaaittu. Laboratoriotulosten puuttumisen vuoksi on energialaskelmissa käytetty turvelajille tyypillisiä laskennallisia arvoja. Ennen mahdollista turvetuotantoa tulee suolta ottaa näytteitä turpeen tuhka- ja rikkipitoisuuden selvittämiseksi, koska on oletettavaa, että alueen läpi virtaavat Höbäcken ja Storbäcken nostavat pitoisuuksia. 44

46 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 21. Höbäcksängarnan tutkimus- ja syvyyspisteet. 45

47 79. Helveteskärret Helveteskärret (kl , x = 7049,4, y = 3321,7) sijaitsee noin 38 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu pohjoisessa Gåsvattnetiin ja muualla lohkareiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon länsi-, etelä- ja itäpuolelle ulottuu metsäautotie. Suolla on 27 tutkimuspistettä ja 22 syvyyspistettä (kuva 22). Tutkimuspisteitä on 6,8/10 ha ja syvyyspisteitä 5,5/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 3 m/km. Helveteskärret on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Särsbäckenin ja Storbäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Särsbäckenin valuma-alue. Suon kokonaisala on 40 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 29 ha, yli 1,5 metrin 22 ha ja yli 2 metrin 14 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 4,1 m on suon keskiosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (88 %) ja hiekka (6 %). Paksuja ( cm) liejukerrostumia on suon pohjalla monin paikoin. Helveteskärretin tutkimuspisteistä on rämeellä 53 %, avosuolla 2 % ja turvekankaalla 45 %. Suon keski- ja eteläosan syvänteessä on vallitsevana suotyyppinä muuttunut kanervarahkaräme (kuva 23). Reunoilla on mustikka- ja puolukkaturvekangasta sekä muuttunutta pallosararämettä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 13 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara- ja tukkipuuasteen mäntyä, kuusta ja koivua. Helveteskärretin turpeista on rahkavaltaisia 43 % ja saravaltaisia 57 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 19 %, sararahkaturve (CS) 24 %, ja rahkasaraturve (SC) 57 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 45 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 68 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on yleensä paksu kerros kohtalaisesti maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta. Puu ja tupasvilla ovat yleisiä lisätekijöitä koko turvekerrostumassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,3. Liekoja on vaihtelevasti. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 4,0 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,2 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 4,7 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,6 %. Helveteskärretistä on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,4 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,1 4,2), vesipitoisuus märkäpainosta 91,5 % (89,5 93,1) ja kuiva-ainemäärä 87,1 kg/ suo m 3 (72,3 105,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,2 MJ/kg (18,4 21,3) ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg (8,0 9,4). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 % kuivapainosta (0,06 0,30). Suon eteläosan yli 1,5 metrin syvyinen alue (noin 17 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Suon pohjoisosassa Gåsvattnetin itäpuolella olevaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta ei suositella turvetuotantoon alueen pienialaisuuden, ilmeisten kuivatusvaikeuksien, järven vaatiman suojavyöhykkeen ja paikoin paksun pintarahkan vuoksi. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,31 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,027 milj. t (87,1 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,55 milj. GJ eli 0,15 milj. MWh (20,2 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,48 milj. GJ eli 0,13 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,42 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q8.0,S

48 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 22. Helveteskärretin tutkimus- ja syvyyspisteet. Kuva 23. Helveteskärretin rahkarämealuetta (kuva: Tuija Vähäkuopus). 47

49 80. Tilibrokärret Tilibrokärret (kl , x = 7047,8, y = 3322,5) sijaitsee noin 41 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu lohkareiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Hööpäkki virtaa suon läpi. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon pohjois-, itä- ja eteläpuolelle johtaa metsäautoteitä. Suolla on 14 tutkimuspistettä ja 21 syvyyspistettä (kuva 24). Tutkimuspisteitä on 2,5/10 ha ja syvyyspisteitä 3,8/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 57,5 60 m. Selvää viettosuuntaa ei ole. Tilibrokärret on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaiset. Vedet laskevat suolta ojia myöten Hööpäkin ja Storbäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Särsbäckenin valuma-alue. Suon kokonaisala on 56 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 27 ha, yli 1,5 metrin 13 ha ja yli 2 metrin 7 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 3,7 m on suon pohjoisosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (71 %), hiesu (11 %) ja hieta (11 %). Paksuja ( cm) liejukerrostumia on suon pohjalla monin paikoin. Tilibrokärretin kaikki tutkimuspisteet ovat rämeellä. Suon itäosan syvänteissä vallitsevat muuttuneet variksenmarja- ja kanervarahkaräme. Muualla on lähinnä muuttunutta pallosararämettä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 24 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-asteen mäntyä ja kuusta. Tilibrokärretin turpeista on rahkavaltaisia 36 % ja saravaltaisia 64 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 19 %, sararahkaturve (CS) 17 % ja rahkasaraturve (SC) 64 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 40 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 60 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suon syvänteissä on paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,3. Liekoja on suolla vaihtelevasti. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 1,3 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,4 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 2,0 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,0 %. Suo on rikkonainen, ja heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on monin paikoin haitallisen paksu energiaturvetuotantoon. Kasvuturvetuotantoon erilliset yli 1,5 metrin syvyiset alueet ovat liian pieniä. Lisäksi on oletettavaa, että suon läpi virtaava Höbäcken nostaa turpeen tuhkapitoisuuksia. Siten suota ei suositella turvetuotantoon. 48

50 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 24. Tilibrokärretin tutkimus- ja syvyyspisteet. 49

51 81. Fulesmossen Fulesmossen (kl , x = 7049,4, y = 3323,5) sijaitsee noin 38 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu pääosin lohkareiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon itäpuolelle johtaa metsäautotie. Suolla on 36 tutkimuspistettä ja 32 syvyyspistettä (kuva 25). Tutkimuspisteitä on 4,3/10 ha ja syvyyspisteitä 3,8/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon keskelle. Fulesmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaiset. Vedet laskevat suolta ojia myöten pohjoiseen Fulesbäckeniin, josta edelleen Särsbäckenin ja Storbäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Särsbäckenin valuma-alue. Suon kokonaisala on 84 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 50 ha, yli 1,5 metrin 27 ha ja yli 2 metrin 16 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 3,1 m on suon keskiosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (68 %), hiesu (16 %) ja hieta (9 %). Vaihtelevan paksuisia ( cm) liejukerrostumia on suon pohjalla monin paikoin. Fulesmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 50 % ja turvekankaalla 50 %. Suon keskiosa on pääasiassa muuttunutta isovarpuista rämettä. Reunoilla on vallitsevana suotyyppinä mustikkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 3 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuuasteen mäntyä, koivua ja kuusta. Fulesmossenin turpeista on rahkavaltaisia 95 % ja saravaltaisia 5 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 41 %, sararahkaturve (CS) 54 % ja rahkasaraturve (SC) 5 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 34 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 71 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on ohuehko kerros kohtalaisesti maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Puu, tupasvilla ja korte ovat yleisiä lisätekijöitä koko turvekerrostumassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,9 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja on suon pintakerroksessa paljon tai erittäin paljon ja pohjakerroksessa erittäin vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 5,6 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,3 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 3,1 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,6 %. Fulesmossenista on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,2 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,6 5,2), vesipitoisuus märkäpainosta 90,0 % (88,3 91,0) ja kuiva-ainemäärä 102,9 kg/ suo m 3 (94,2 118,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8MJ/kg (19,9 21,5) ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg (8,7 9,5). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,34 % kuivapainosta (0,17 0,58). Suon yli 1,5 metrin syvyinen alue (27 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,46 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,047 milj. t (102,9 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,98 milj. GJ eli 0,27 milj. MWh (20,8 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,86 milj. GJ eli 0,24 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,52 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q8.0,S

52 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 25. Fulesmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 51

53 82. Tväramossen Tväramossen (kl , x = 7047,1, y = 3323,7) sijaitsee noin 43 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu lohkareiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon lounaispuolella virtaa Hööpäkki. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon pohjoisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 20 tutkimuspistettä ja 18 syvyyspistettä (kuva 26). Tutkimuspisteitä on 6,6/10 ha ja syvyyspisteitä 5,9/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen noin 3 m/km. Tväramossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Hööpäkin ja Storbäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Särsbäckenin valuma-alue. Suon kokonaisala on 31 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 23 ha, yli 1,5 metrin 18 ha ja yli 2 metrin 13 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 4,5 m on suon pohjoisosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (50 %) ja hiesu (42 %). Vaihtelevan paksuisia ( cm) liejukerrostumia on suon pohjalla monin paikoin. Tväramossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 63 % ja turvekankaalla 37 %. Suon keskiosa on pääasiassa muuttunutta varsinaista sararämettä. Suon itäosassa on pääosin muuttunutta rahkarämettä. Reunoilla on vallitsevana suotyyppinä puolukkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 19 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai tiheää riuku- tai pinotavaraasteen männikköä. Tväramossenin turpeista on rahkavaltaisia 24 % ja saravaltaisia 76 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 9 %, sararahkaturve (CS) 15 %, saraturve (C) 17 % ja rahkasaraturve (SC) 59 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 25 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 54 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Suon itäosassa kerros on paikoin paksu. Pohjalla on yleensä paksu kerros kohtalaisesti maatunutta saravaltaista turvetta. Puu ja tupasvilla ovat yleisiä lisätekijöitä koko turvekerrostumassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 5,3. Liekoja on vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 2,5 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,6 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 1,9 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,5 %. Tväramossenista on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,6 % kuivapainosta (vaihteluväli 2,4 7,2), vesipitoisuus märkäpainosta 90,6 % (87,7 93,5) ja kuiva-ainemäärä 87,8 kg/ suo m 3 (63,6 113). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,2 MJ/kg (18,9 21,2) ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg (8,2 9,4). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,63 % kuivapainosta (0,13 1,53). Pohjaturvekerroksen rikkipitoisuus on korkea. Suon yli 1,5 metrin syvyinen alue (18 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,43 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,038 milj. t (87,8 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,76 milj. GJ eli 0,21 milj. MWh (20,2 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,67 milj. GJ eli 0,19 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,44 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A6.0,Q8.0,S Suon itäosassa heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on paikoin haitallisen paksu energiaturvetuotantoon, ja alentaa turvetuotannon kannattavuutta. Pohjaturvekerroksen korkean rikkipitoisuuden vuoksi tulee turpeen rikkipitoisuus selvittää tarkemmin ennen mahdollista turvetuotantoa. 52

54 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 26. Tväramossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 53

55 83. Storkärret Storkärret (kl , x = 7046,6, y = 3324,2) sijaitsee noin 44 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suo on muodostunut kahdesta altaasta, joista koillisosan paksuturpeisempi allas on nimeltään Kurvängsmossen ja lounaisosan ohutturpeisempi Storkärret. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon pohjoisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 32 tutkimuspistettä ja 26 syvyyspistettä (kuva 27). Tutkimuspisteitä on 8,2/10 ha ja syvyyspisteitä 6,7/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen noin 1 5 m/km. Storkärret on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Höbäckenin ja Storbäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Särsbäckenin valuma-alue. Suon kokonaisala on 39 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 20 ha, yli 1,5 metrin 10 ha ja yli 2 metrin 4 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,8 m on suon koillisosassa Kurvängsmossenilla. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (62 %) hieta (21 %) ja savi (10 %). Paksuja ( cm) liejukerrostumia on suon pohjalla monin paikoin. Storkärretin tutkimuspisteistä on rämeellä 67 %, avosuolla 3 % ja turvekankaalla 30 %. Vallitsevia suotyyppejä ovat muuttunut isovarpuinen räme ja mustikkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 3 % ja mättäiden korkeus noin 3 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuu-, pinotavara- ja riukuasteen mäntyä ja koivua. Storkärretin turpeista on rahkavaltaisia 96 % ja saravaltaisia 4 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 43 %, sararahkaturve (CS) 53 % ja rahkasaraturve (SC) 4 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 76 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on yleensä vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Puu on yleinen lisätekijä koko turvekerrostumassa ja tupasvilla melko yleinen. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 5,9. Liekoja on suon pintakerroksessa erittäin paljon ja pohjakerroksessa vähän tai kohtalaisesti. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 6,4 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,9 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 5,4 % ja 1 2 m:n syvyydessä 2,3 %. Storkärretistä on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 6,4 % kuivapainosta (vaihteluväli 2,5 8,1), vesipitoisuus märkäpainosta 88,5 % (85,5 95,2) ja kuiva-ainemäärä 125,2 kg/suo m 3 ( ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg (18,8 20,8) ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg (8,2 9,2). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,99 % kuivapainosta (0,35 1,33). Pintakerrosta lukuun ottamatta rikkipitoisuus on korkea. Suon yli 1,5 metrin syvyinen alue (10 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,15 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,019 milj. t (125,2 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,38 milj. GJ eli 0,11 milj. MWh (20,3 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,33 milj. GJ eli 0,09 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,60 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A8.0,Q8.0,S Suon koillisosan turpeet ovat runsasrikkisiä, minkä vuoksi turpeiden rikkipitoisuus tulee selvittää tarkemmin ennen mahdollista turvetuotantoa. 54

56 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 27. Storkärretin tutkimus- ja syvyyspisteet. 55

57 84. Långsvedjemossen Långsvedjemossen (kl , x=7049,3, y=3324,9) sijaitsee noin 40 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon lounaisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 22 tutkimuspistettä ja 18 syvyyspistettä (kuva 28). Tutkimuspisteitä on 5,8/10 ha ja syvyyspisteitä 4,8/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 3 m/km. Långsvedjemossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Fulesbäckeniin, josta edelleen Särsbäckenin ja Storbäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Särsbäckenin valuma-alue. Suon kokonaisala on 38 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 21 ha, yli 1,5 metrin 15 ja yli 2 metrin 10 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 3,7 m on suon itäosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (60 %) ja hiekka (30 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Långsvedjemossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 60 % ja turvekankaalla 40 %. Suon keskiosa on pääasiassa muuttuneita isovarpuista rämettä ja kanervarahkarämettä. Reunoilla on vallitsevana suotyyppinä mustikkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 21 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara- ja tukkipuuasteen tai vajaatuottoista mäntyä, kuusta ja koivua. Långsvedjemossenin turpeista on rahkavaltaisia 72 % ja saravaltaisia 28 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 36 %, sararahkaturve (CS) 36 % ja rahkasaraturve (SC) 28 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 56 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 47 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Puu ja tupasvilla ovat yleisiä lisätekijöitä. Pohjalla on yleensä paksu kerros kohtalaisesti maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja on suolla erittäin vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 0,8 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,7 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 0,4 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,0 %. Långsvedjemossenista on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,9 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,9 5,0), vesipitoisuus märkäpainosta 89,7 % (83,6 91,8) ja kuiva-ainemäärä 97,0 kg/ suo m 3 (79,6 127,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/kg (20,5 21,9) ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg (9,0 9,7). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,66 % kuivapainosta (0,27 0,87). Rikkipitoisuus on korkea lähes koko turvekerrostumassa. Suon yli 1,5 metrin syvyinen alue (15 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,30 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,029 milj. t (97,0 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,61 milj. GJ eli 0,17 milj. MWh (21,0 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,54 milj. GJ eli 0,15 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,50 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q8.0,S Suon itäosan turvekerrostumasta tavattujen korkeiden rikkipitoisuuksien vuoksi ennen mahdollista turvetuotantoa tulee turpeen rikkipitoisuus selvittää tarkemmin. 56

58 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 28. Långsvedjemossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 57

59 85. Toskbromossen Toskbromossen (kl , x = 7048,0, y = 3324,9) sijaitsee noin 40 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon pohjois- ja eteläreunaan ulottuvat metsäautotiet. Suolla on 39 tutkimuspistettä ja 41 syvyyspistettä (kuva 29). Tutkimuspisteitä on 4,1/10 ha ja syvyyspisteitä 4,3/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 1 m/km. Toskbromossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Långsvedjemossenin läpi Fulesbäckeniin, josta edelleen Särsbäckenin ja Storbäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Särsbäckenin valuma-alue. Suon kokonaisala on 95 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 57 ha, yli 1,5 metrin 26 ha ja yli 2 metrin 9 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,8 m on suon kaakkoispäässä. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (66 %) ja hieta (27 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Toskbromossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 57 %, korvessa 9 % ja turvekankaalla 34 %. Suon syvänteissä on vallitsevana suotyyppinä muuttunut varsinainen sararäme ja ohutturpeisilla alueilla puolukkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 29 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuu-, riukuja pinotavara-asteen mäntyä ja koivua. Toskbromossenin turpeista on rahkavaltaisia 88 %, ruskosammalvaltaisia 1 % ja saravaltaisia 11 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 3 %, sararahkaturve (CS) 85 %, rahkaruskosammalturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 11 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 4 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 47 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 17 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Puu, varpu ja suoleväkkö ovat melko yleisiä lisätekijöitä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 5,5. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Toskbromossenista on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,5 % kuivapainosta (vaihteluväli 2,1 15,1), vesipitoisuus märkäpainosta 87,9 % (80,0 90,9) ja kuiva-ainemäärä 109,1 kg/ suo m 3 (89,3 135,6). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/kg (19,2 22,3) ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg (8,4 9,9). Rikkipitoisuus on keskimäärin 1,20 % kuivapainosta (0,21 3,59). Rikkipitoisuus on korkea lähes koko turvekerrostumassa. Suon yli 1,5 metrin syvyinen alue (26 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,39 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,043 milj. t (109,1 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,89 milj. GJ eli 0,25 milj. MWh (21,0 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,79 milj. GJ eli 0,22 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,56 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A6.0,Q8.0,S Suon keski- ja itäosan turvekerrostumasta erityisesti pohjaturvekerroksesta tavattujen korkeiden rikki- ja tuhkapitoisuuksien vuoksi ennen mahdollista turvetuotantoa tulee turpeen rikki- ja tuhkapitoisuus selvittää tarkemmin. Suon yli 1,5 metrin syvyiset alueet ovat hajallaan suon eri puolilla. Paikoin suon heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros on haitallisen paksu energiaturvetuotantoon. 58

60 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 29. Toskbromossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 59

61 86. Stenmossen Stenmossen (kl , x = 7048,2, y = 3326,1) sijaitsee noin 41 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suon pohjoisosassa on Särkijärvi. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon kaakkoiskulman läpi johtaa metsäautotie. Suolla on 18 tutkimuspistettä ja 14 syvyyspistettä (kuva 30). Tutkimuspisteitä on 5,3/10 ha ja syvyyspisteitä 4,1/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Selvää viettoa ei voida havaita. Stenmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaiset. Vedet laskevat suolta ojia myöten Särkijärveen, josta Långsvedjemossenille. Täältä vedet valuvat Fulesbäckeniin, josta Särsbäckenin ja Storbäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Särsbäckenin valuma-alue. Suon kokonaisala on 34 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 19 ha, yli 1,5 metrin 12 ha ja yli 2 metrin 2 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,5 m on suon eteläosassa. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (97 %) ja hiesu (3 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Stenmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 75 %, avosuolla 3 % ja turvekankaalla 22 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat muuttuneet isovarpuinen räme ja tupasvillaräme (kuva 31). Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 19 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-asteen männikköä. Stenmossenin turpeista on rahkavaltaisia 52 % ja saravaltaisia 48 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 27 %, sararahkaturve (CS) 25 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 48 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 25 %. puun jäännöksiä (L) sisältäviä 71 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Puu ja tupasvilla ovat yleisiä lisätekijöitä. Pohjalla on yleensä paksu kerros kohtalaisesti maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0, heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen 3,1 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,4. Liekoja on suolla vaihtelevasti. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 4,5 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,2 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 4,3 % ja 1 2 m:n syvyydessä 3,4 %. Stenmossenista on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,4 % kuivapainosta (vaihteluväli 2,5 8,6), vesipitoisuus märkäpainosta 89,6 % (86,8 92,1) ja kuiva-ainemäärä 112,7 kg/suo m 3 ( ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/kg (19,8 22,0) ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg (8,7 9,8). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,83 % kuivapainosta (0,28 1,37). Pintakerrosta lukuun ottamatta turpeen rikkipitoisuus on korkea. Suon eteläosan yli 1,5 metrin syvyinen alue (11 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,14 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,016 milj. t (112,7 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,33 milj. GJ eli 0,09 milj. MWh (21,0 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,29 milj. GJ eli 0,08 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,57 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A6.0,Q8.0,S Suon eteläosan turvekerrostumasta tavattujen korkeiden rikkipitoisuuksien vuoksi ennen mahdollista turvetuotantoa tulee turpeen rikkipitoisuus selvittää tarkemmin ja suunnitella suon kuivatus siten, ettei Särkijärven veden laatu huonone. 60

62 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 30. Stenmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. Kuva 31. Stenmossenin runsasliekoista uudisojitusaluetta (kuva: Tuija Vähäkuopus). 61

63 87. Skitupottmossen Skitupottmossen (kl , x = 7046,6, y = 3325,6) sijaitsee noin 44 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon pohjoispäähän ulottuu metsäautoteitä. Suolla on 17 tutkimuspistettä ja 13 syvyyspistettä (kuva 32). Tutkimuspisteitä on 7,8/10 ha ja syvyyspisteitä 6,0/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, eikä selvää viettosuuntaa voida havaita. Skitupottmossen on lähes kokonaan ojittamaton. Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaiset. Vedet laskevat suolta ojia myöten Toskbromossenille, jolta Långsvedjemossenin läpi Fulesbäckeniin sekä edelleen Särsbäckenin ja Storbäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Särsbäckenin valuma-alue. Suon kokonaisala on 22 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 16 ha, yli 1,5 metrin 12 ja yli 2 metrin 10 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 4,6 m on suon kaakkoisosassa. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (67 %), hiesu (20 %) ja hieta (13 %). Melko paksuja (30 90 cm) liejukerrostumia on suon pohjalla monin paikoin. Skitupottmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 97 % ja avosuolla 3 %. Suon keski- ja itäosassa ovat vallitsevina suotyyppeinä luonnontilaiset keidasräme ja variksenmarjarahkaräme (kuva 33). Suon länsiosassa on luonnontilainen varsinainen sararäme yleisin. Paikoin on tupasvillarahkarämettä ja tupasvillarämettä. Reunoilla on pallosararämettä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 38 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää vajaatuottoista männikköä. Skitupottmossenin turpeista on rahkavaltaisia 98 % ja saravaltaisia 2 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 66 %, sararahkaturve (CS) 32 % ja rahkasaraturve (SC) 2 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 78 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 19 % ja varpujen jäännöksiä (N) 1 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on yleensä vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Tupasvilla on yleinen lisätekijä koko turvekerrostumassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,0. Liekoja on koko suolla vähän. Skitupottmossenista on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,5 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,8 17,3) ja vesipitoisuus märkäpainosta 94,5 % (91,5 95,6). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,7 MJ/kg (17,8 20,1) ja 50 %:n kosteudessa 8,1 MJ/kg (7,7 8,8). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,24 % kuivapainosta (0,06 1,37). Suon heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Suosta soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue (12 ha). Käyttökelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on noin 0,12 milj. suo m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,14 milj. suo m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros) ja sen energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) noin 0,04 milj. MWh. Määritysten puuttuessa on kuiva-ainemäärälle käytetty laskennallista arvoa. 62

64 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 32. Skitupottmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. Kuva 33. Skitupottmossenin keidasrämealuetta (kuva: Tuija Vähäkuopus). 63

65 88. Honkomossen Honkomossen (kl , x = 7062,3, y = 3313,9) sijaitsee noin 20 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu lohkareiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon luoteis- ja lounaispuolelle johtavat metsäautotiet. Suolla on 18 tutkimuspistettä ja 18 syvyyspistettä (kuva 34). Tutkimuspisteitä on 6,2/10 ha ja syvyyspisteitä 6,2/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 2,5 m/km. Honkomossen on suurimmaksi osaksi ojittamaton, mutta sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Rödningenin ja Övermossenin kautta Jöusbäckeniin ja edelleen Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Jöusbäckenin valuma-alue. Suon kokonaisala on 29 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 15 ha, yli 1,5 metrin 7 ha ja yli 2 metrin 2 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,3 m on suon keskiosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (87 %) ja hieta (10 %). Honkomossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 84 %, avosuolla 8 % ja korvessa 8 %. Suon etelä- ja kaakkoisosa on pääasiassa luonnontilaista lyhytkorsinevarämettä ja lyhytkortista nevaa. Suon luoteis- ja pohjoisosa on pääosin muuttunutta tai luonnontilaista tupasvillarämettä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 38 % ja mättäiden korkeus noin 3 dm. Suopuusto on pääosin avoimesta keskitiheään riukuasteen tai vajaatuottoista mäntyä ja koivua. Honkomossenin turpeista on rahkavaltaisia 97 % ja saravaltaisia 3 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 79 %, sararahkaturve (CS) 18 % ja rahkasaraturve (SC) 3 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 66 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 29 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Suon kaakkoisosassa on paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Tupasvilla on yleinen lisätekijä koko turvekerrostumassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,5. Honkomossenista on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,5 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,0 2,4), vesipitoisuus märkäpainosta 92,5 % (91,1 94,8) ja kuiva-ainemäärä 77,8 kg/suo m 3 (61,6 88,3). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,6 MJ/kg (18,8 20,2) ja 50 %:n kosteudessa 8,6 MJ/kg (8,2 8,9). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,10 % kuivapainosta (0,07 0,15). Suon yli 1,5 metrin syvyisen alueen (7 ha) heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu parhaiten kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on noin 0,06 milj. suo m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,03 milj. suo m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,002 milj. t (77,8 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,05 milj. GJ eli 0,01 milj. MWh (19,6 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,04 milj. GJ eli 0,01 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,33 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A2.0,Q8.0,S

66 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 34. Honkomossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 65

67 89. Björnskinnsmossen Björnskinnsmossen (kl , x=7061,6, y=3313,2) sijaitsee noin 21 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kulasbäcken virtaa suon läpi. Kulkuyhteydet ovat kohtalaiset, sillä suon koillispuolelle johtaa metsäautotie. Suolla on 19 tutkimuspistettä ja 21 syvyyspistettä (kuva 35). Tutkimuspisteitä on 7,6/10 ha ja syvyyspisteitä 8,4/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 1,5 3 m/km. Björnskinnsmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten suon läpi virtaavaan Kulasbäckeniin, ja edelleen Jöusbäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Jöusbäckenin valuma-alue. Suon kokonaisala on 25 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 15 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 5 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 1,7 m on suon keskiosassa. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat hiesu (70 %) ja moreeni (30 %).. Björnskinnsmossenin tutkimuspisteet ovat turvekankaalla. Lähes koko suo on mustikkaturvekangasta. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuuasteen koivua, kuusta ja mäntyä. Björnskinnsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 52 % ja saravaltaisia 48 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 1 %, sararahkaturve (CS) 51 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 47 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 6 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 76 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros lähes puuttuu suolta. Turvekerros on kohtalaisesti maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Puu on yleinen lisätekijä koko turvekerrostumassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,8. Heikosti maatuneen ja lähes olemattoman rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,9. Liekoja on suolla vaihtelevasti. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 2,6 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,3 %. Björnskinnsmossenista on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 8,1 % kuivapainosta (vaihteluväli 6,5 10,3), vesipitoisuus märkäpainosta 86,1 % (81,8 87,7) ja kuiva-ainemäärä 132,2 kg/suo m 3 (115,0 159,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,6 MJ/kg (19,2 20,1) ja 50 %:n kosteudessa 8,6 MJ/kg (8,4 8,8). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,91 % kuivapainosta (0,39 1,46). Suon yli 1,5 metrin syvyinen alue (5 ha) soveltuu varauksin energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,06 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,008 milj. t (132,2 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,16 milj. GJ eli 0,04 milj. MWh (19,6 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,14 milj. GJ eli 0,04 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,67 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A10.0,Q8.0,S Suon näytepisteellä on tavattu korkea tuhka- ja rikkipitoisuus koko turvekerrostumassa. Ennen mahdollista turvetuotantoa tulee turpeen tuhka- ja rikkipitoisuus selvittää tarkemmin. 66

68 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 35. Björnskinnsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 67

69 90. Långvattensmossen Långvattensmossen (kl , x = 7045,8, y = 3326,3) sijaitsee noin 49 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu pohjoisessa osaksi Emasjärveen ja muualla pääosin mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon pohjoispäähän ulottuu tilustie. Suon itäpuolelle johtaa metsäautotie. Suolla on 17 tutkimuspistettä ja 13 syvyyspistettä (kuva 36). Tutkimuspisteitä on 7,4/10 ha ja syvyyspisteitä 5,6/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 65 m, eikä selvää viettoa voida havaita. Långvattensmossen on suurimmaksi osaksi ojittamaton. Ojitusta on vain suon itäosassa ja pohjoispäässä. Kuivatusmahdollisuudet ovat huonot, sillä noin puolet turvekerrostumasta on Emasjärven pinnan alapuolella. Vedet laskevat suolta ojia myöten Emasjärveen, josta Mouhaanojan kautta Evijärveen ja edelleen Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Evijärven lähialue. Suon kokonaisala on 23 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 18 ha, yli 1,5 metrin 15 ha ja yli 2 metrin 12 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 3,4 m on suon keskiosassa. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (53 %), hiesu (17 %), hiekka (17 %) ja hieta (13 %). Vaihtelevan paksuisia ( cm) liejukerrostumia on suon pohjalla monin paikoin. Långvattensmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 90 %, avosuolla 3 % ja turvekankaalla 7 %. Suon keskiosa on pääasiassa luonnontilaista tai muuttunutta kanervarahkarämettä. Reunoilla on vallitsevana suotyyppinä muuttunut isovarpuinen räme. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 31 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-asteen ja vajaatuottoista männikköä. Långvattensmossenin turpeista on rahkavaltaisia 93 % ja saravaltaisia 7 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 85 %, sararahkaturve (CS) 8 % ja rahkasaraturve (SC) 7 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 79 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 23 % ja varpujen jäännöksiä (N) 1 % kokonaisturvemäärästä. Osassa suota on paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on yleensä paksu kerros kohtalaisesti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Tupasvilla on yleinen lisätekijä koko turvekerrostumassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 5,9. Liekoja on suolla vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 1,0 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,3 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 0,8 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,6 %. Långvattensmossenista on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,0 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,7 1,6), vesipitoisuus märkäpainosta 92,6 % (91,1 94,2) ja kuiva-ainemäärä 74,5 kg/suo m 3 (57,7 87,9). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,3 MJ/kg (18,5 20,0) ja 50 %:n kosteudessa 8,4 MJ/kg (8,0 8,8). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,08 % kuivapainosta (0,06 0,12). Suon yli 1,5 metrin syvyinen alue rajoittuu Emasjärveen. Suurin osa alueesta on luonnontilaista. Osassa aluetta on energiaturvetuotantoa ajatellen haitallisen paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Noin puolet turvekerrostumasta on järven pinnan alapuolella, joten suon kuivattaminen on vaikeaa. Järven ympärillä on lisäksi ranta-asutusta. Näistä syistä johtuen suota ei suositella turvetuotantoon. 68

70 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 36. Långvattensmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 69

71 91. Lill-Emas mossen Lill-Emas mossen (kl , x = 7042,2, y = 3329,1) sijaitsee noin 53 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 1). Suo muodostuu pohjois- ja keskiosan Lilla Emassjönin järvikuiviosta ja eteläosan Lill-Emas mossenista. Suo rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon. Järvikuivion eteläosassa on lampi. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon pohjoispuolelle johtaa paikallistie ja länsipuolella on metsäautotie. Suolla on 16 tutkimuspistettä ja 17 syvyyspistettä (kuva 37). Tutkimuspisteitä on 3,7/10 ha ja syvyyspisteitä 4,0/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 65 67,5 m. Suolla ei voida havaita selvää viettosuuntaa. Lill- Emas mossenin keskiosan länsipuoliskossa ja suon eteläosassa on ojitusta. Järvikuivio on reunaa lukuun ottamatta ojittamaton. Suon kuivatusmahdollisuudet ovat huonot. Vedet laskevat suolta ojia myöten Vähä Emasojan ja Mouhaanojan kautta Evijärveen ja edelleen Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Evijärven lähialue. Suon kokonaisala on 43 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 16 ha, yli 1,5 metrin 9 ha ja yli 2 metrin 6 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,8 m on suon eteläosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni (94 %). Vaihtelevan paksuisia ( cm) liejukerrostumia on suon pohjalla monin paikoin. Lill-Emas mossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 61 %, avosuolla 12 %, korvessa 9 %, turvekankaalla 12 % ja pellolla 6 %. Järvikuivio on pääasiassa luonnontilaista varsinaista saranevaa (kuva 38). Lammesta lähtevän luonnonojan varrella kasvaa mm. leveäosmankäämiä (Typha latifolia) ja järviruokoa (Phragmites australis). Suon keskiosassa on muuttunut isovarpuinen räme vallitsevana, eteläosassa ojitettu kanervarahkaräme. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 19 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin harvasta tiheään riukuasteen tai vajaatuottoista mäntyä ja koivua. Lill-Emas mossenin turpeista on rahkavaltaisia 86 % ja saravaltaisia 14 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 54 %, sararahkaturve (CS) 32 % ja rahkasaraturve (SC) 14 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 37 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) 1 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla on melko yleinen lisätekijä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,5 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 5,7. Liekoja on suolla vaihtelevasti. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 2,6 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,3 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 1,6 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,5 %. Lill-Emas mossenista on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,6 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,0 2,8), vesipitoisuus märkäpainosta 91,7 % (90,3 93,8) ja kuiva-ainemäärä 84,9 kg/ suo m 3 (71,4 103,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,9 MJ/kg (19,1 20,9) ja 50 %:n kosteudessa 8,7 MJ/kg (8,3 9,2). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,11 % kuivapainosta (0,08 0,17). Suon eteläosan yli 1,5 metrin syvyinen alue (8 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,13 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,011 milj. t (84,9 kg/ m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,22 milj. GJ eli 0,06 milj. MWh (19,9 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,19 milj. GJ eli 0,05 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,38 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A2.0,Q8.0,S

72 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 37. Lill-Emas mossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. Kuva 38. Lill-Emas mossenin keskiosan saraneva-aluetta (kuva: Samu Valpola). 71

73 92. Pålsmossen Pålsmossen (kl , x = 7067,7, y = 3305,4) sijaitsee noin 11 km Kruunupyyn keskustasta etelään (kuva 1). Se rajoittuu pääosin lohkareiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Etelässä suo rajoittuu osaksi peltoihin. Suon itäosassa on Pålsmossträsket ja Lillträsket. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon luoteisosaan ja eteläpuolelle johtaa metsäautoteitä. Suolla on 50 tutkimuspistettä ja 99 syvyyspistettä (kuva 39). Tutkimuspisteitä on 2,6/10 ha ja syvyyspisteitä 5,2/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 1,5 m/km. Pålsmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, vain keskiosassa on ojittamaton alue. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Ollömossenille, josta Höutjärven ja Fjölkoträsketin kautta Mattbäckeniin ja edelleen Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Bäckbybäckenin alaosan alue. Suon kokonaisala on 191 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 102 ha, yli 1,5 metrin 71 ha ja yli 2 metrin 20 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,7 m on suon keskiosassa. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (41 %), hiekka (26 %), hieta (24 %) ja hiesu (9 %). Vaihtelevan paksuisia ( cm) liejukerrostumia on pohjalla monin paikoin. Pålsmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 70 %, avosuolla 23 %, korvessa 5 % ja turvekankaalla 2 %. Suon keskiosan luonnontilaisella alueella on vallitsevana suotyyppinä varsinainen saraneva. Suon länsi- ja pohjoisosassa on muuttunut tupasvillaräme yleisin. Suon eteläosassa on pääasiassa muuttuneita rahkarämettä ja tupasvillarämettä. Suon kaakkoisosassa on eniten muuttunutta varsinaista sararämettä. Reunoilla on lähinnä muuttunutta pallosararämettä. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 28 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-asteen männikköä. Noin kolmasosa suosta on lähes puutonta nevaa. Pålsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 60 % ja saravaltaisia 40 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 24 %, sararahkaturve (CS) 36 % ja rahkasaraturve (SC) 40 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 10 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 18 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla, puu, korte ja varpu ovat melko yleisiä lisätekijöitä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 5,0. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Pålsmossenista on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,8 % kuivapainosta (vaihteluväli 2,3 8,1), vesipitoisuus märkäpainosta 92,8 % (90,4 94,9) ja kuiva-ainemäärä 68,2 kg/ suo m 3 (49,7 90,5). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8 MJ/kg (19,2 22,1) ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg (8,4 9,8). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % kuivapainosta (0,13 0,23). Suon yli 1,5 metrin syvyisen alueen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu järvien ympärille jätettäviä suojavyöhykkeitä lukuun ottamatta kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Tuotantokelpoinen ala on noin 67 ha. Käyttökelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on noin 0,60 milj. suo m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,34 milj. suo m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,023 milj. t (68,2 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,48 milj. GJ eli 0,13 milj. MWh (20,8 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,43 milj. GJ eli 0,12 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,35 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q8.0,S

74 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 39. Pålsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 73

75 93. Ollömossen Ollömossen (kl , x = 7068,7, y = 3307,6) sijaitsee noin 9 km Kruunupyyn keskustasta eteläkaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon. Pohjoisessa suo rajoittuu osaksi Storbackramsetiin, idässä Stormosseniin ja Furuträskramsetiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon keskiosaan johtaa metsäautotie. Suolla on 127 tutkimuspistettä ja 119 syvyyspistettä (kuva 40). Tutkimuspisteitä on 4,8/10 ha ja syvyyspisteitä 4,5/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 0 2 m/km. Ollömossenistä on ojitettu noin kaksi kolmasosaa. Suon paksuturpeinen itäosa on pääosin luonnontilasssa. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Höutjärven ja Fjölkoträsketin kautta Mattbäckeniin ja edelleen Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Bäckbybäckenin alaosan alue. Suon kokonaisala on 263 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 135 ha, yli 1,5 metrin 86 ha ja yli 2 metrin 58 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 3,2 m on suon eteläosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (63 %), moreeni (21 %) ja hiesu (10 %). Vaihtelevan paksuisia ( cm) liejukerroksia on suon pohjalla monin paikoin. Ollömossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 80 %, avosuolla 16 %, korvessa 2 % ja turvekankaalla 2 %. Suon pohjoisosassa on vallitsevana suotyyppinä luonnontilainen lyhytkortinen neva. Länsiosassa ovat muuttuneet varsinainen sararäme ja isovarpuinen räme yleisimmät. Suon kaakkoisosa on lähinnä luonnontilaista tupasvillarämettä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 32 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai harvaa pinotavara- tai riukuasteen mäntyä ja koivua. Ollömossenin turpeista on rahkavaltaisia 81 % ja saravaltaisia 19 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 38 %, sararahkaturve (CS) 43 % ja rahkasaraturve (SC) 19 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 21 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Lähinnä suon itäosassa on paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Tupasvilla on yleinen lisätekijä koko turvekerrostumassa. Myös puuta, kortetta ja varpua on melko yleisesti. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 4,8. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Ollömossenista on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,8 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,7 18,6), vesipitoisuus märkäpainosta 90,7 % (87,3 94,7) ja kuiva-ainemäärä 95,8 kg/ suo m 3 (71,4 122,6). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/kg (18,4 21,7) ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg (8,0 9,6). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 % kuivapainosta (0,06 0,35). Suon itäosan yli 1,5 metrin syvyisen alueen (84 ha) heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on noin 1,09 milj. suo m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,42 milj. suo m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros). Lisäksi suon länsiosassa tien varressa on pienimuotoiseen energiaturvetuotantoon soveltuva alue (2 ha), jonka käyttökelpoinen turvemäärä on noin 0,02 milj. suo m 3 Energiaturpeen kuiva-ainemäärä suolla on noin 0,042 milj. t (95,8 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,89 milj. GJ eli 0,25 milj. MWh (21,0 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,78 milj. GJ eli 0,22 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,50 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A6.0,Q8.0,S0.20. Suolle on rakennettu retkeilyreittejä, joten suolla on myös huomattavaa virkistysarvoa. Itäpuolella olevan Stormossenin kanssa suo muodostaa laajan lähes luonnontilaisen retkeilysuoalueen. 74

76 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 40. Ollömossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 75

77 94. Ilvesneva Ilvesneva (kl , x = 7077,0, y = 3322,1) sijaitsee noin 22 km Kruunupyyn keskustasta itään (kuva 1). Se rajoittuu pääosin lohkareiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Rikkonainen suo on muodostunut useasta altaasta. Varsinainen Ilvesneva käsittää suon pohjois- ja keskiosan altaat. Kohmokärret muodostaa suon eteläosan ja Pelonkorpi suon itäpään. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon keskiosaan johtaa tilustie. Suolla on 27 tutkimuspistettä ja 44 syvyyspistettä (kuva 41). Tutkimuspisteitä on 2,3/10 ha ja syvyyspisteitä 3,7/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 3 m/km. Ilvesneva on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rimmin alue. Suon kokonaisala on 118 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 41 ha, yli 1,5 metrin 17 ha ja yli 2 metrin 3 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,8 m on suon keskiosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni (93 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Ilvesnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 68 %, avosuolla 3 % ja turvekankaalla 29 %. Suon pohjoisosassa on vallitsevana suotyyppinä luonnontilainen variksenmarjarahkaräme. Suon keski- ja eteläosassa ovat muuttunut isovarpuinen räme ja puolukkaturvekangas yleisimmät. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 40 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuuasteen tai vajaatuottoista mäntyä ja koivua. Ilvesnevan turpeista on rahkavaltaisia 79 %, ruskosammalvaltaisia 6 % ja saravaltaisia 15 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 30 %, sararahkaturve (CS) 49 %, rahkasaraturve (SC) 15 % ja sararuskosammalturve (CB) 6 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 31 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 28 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 20 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on paksu heikosti (H 1 4) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla, puu ja varpu ovat yleisiä lisätekijöitä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 5,2. Liekoja on suolla vaihtelevasti. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 5,5 % ja 1 2 m:n syvyydessä 2,2 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 2,8 % ja 1 2 m:n syvyydessä 2,0 %. Suon pohjoisosan yli 1,5 metrin syvyisen alueen (noin 7 ha) heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu parhaiten kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on noin 0,08 milj. suo m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,03 milj. suo m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros). Suosta ei otettu näytteitä, eikä sitä vaaittu. Laboratoriotulosten puuttumisen vuoksi on energialaskelmissa käytetty turvelajille tyypillisiä laskennallisia arvoja. Suon yli 1,5 metrin syvyinen alue on hyvin rikkonainen ja suurimmalla osalla alueesta on paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Siksi suon muut yli 1,5 metrin syvyiset pienemmät alueet eivät sovellu turvetuotantoon. 76

78 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 41. Ilvesnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 77

79 95. Kiimakorpi Kiimakorpi (kl , x = 7075,0, y = 3323,3) sijaitsee noin 23 km Kruunupyyn keskustasta itään (kuva 1). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon kaakkoispuolella on paikallistie. Lisäksi suon länsi- ja luoteispuolelle johtavat metsäautotiet. Suolla on 34 tutkimuspistettä ja 41 syvyyspistettä (kuva 42). Tutkimuspisteitä on 2,7/10 ha ja syvyyspisteitä 3,3/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää koilliseen noin 2,5 5 m/km. Kiimakorpi on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Herrosmossenin kautta Korpiojaan ja edelleen Hömossadiketiin ja lopulta Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Hömossadiketin valuma-alue. Suon kokonaisala on 124 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 29 ha, yli 1,5 metrin 4 ha ja yli 2 metrin 1 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,2 m on suon länsiosassa. Suon pohja on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (69 %) ja moreeni (23 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Kiimakorven tutkimuspisteistä on rämeellä 32 %, avosuolla 7 %, korvessa 2 % ja turvekankaalla 59 %. Vallitseva suotyyppi on puolukkaturvekangas. Suon itäosassa on pieni ojitettu variksenmarjarahkaräme ja lounaisosassa pieni luonnontilainen rimpineva-alue. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara- ja tukkipuuasteen koivua ja mäntyä. Kiimakorven turpeista on rahkavaltaisia 91 % ja saravaltaisia 9 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 23 %, sararahkaturve (CS) 68 % ja rahkasaraturve (SC) 9 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 69 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on yleensä ohuehko kerros kohtalaisesti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Puu on yleinen lisätekijä koko turvekerrostumassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on suon pintakerroksessa vaihtelevasti. Pohjakerroksessa liekoja ei tavattu. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 2,6 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,0 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 1,7 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,0 %. Suo ei rikkonaisuutensa, ohutturpeisuutensa ja paikoin paksun heikosti (H 1 4 ) maatuneen pintarahkakerroksen vuoksi sovellu turvetuotantoon. 78

80 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 42. Kiimakorven tutkimus- ja syvyyspisteet. 79

81 96. Stjänsarkohmo Stjänsarkohmo (kl , x = 7074,5, y = 3325,1) sijaitsee noin 25 km Kruunupyyn keskustasta itään (kuva 1). Se rajoittuu lohkareiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon pohjoisreunaan ulottuu Jolkan paikallistie. Suolla on 21 tutkimuspistettä ja 23 syvyyspistettä (kuva 43). Tutkimuspisteitä on 6,7/10 ha ja syvyyspisteitä 7,3/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suolla ei voida havaita selvää viettosuuntaa. Stjänsarkohmo on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaiset. Vedet laskevat suolta ojia myöten Korpiojan ja Hömossadiketin kautta Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Hömossadiketin valuma-alue. Suon kokonaissuoala on 32 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 12 ha ja yli 1,5 metrin 4 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,1 m on suon keskiosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (50 %), moreeni (36 %) ja hiekka (11 %). Liejua on tavattu suon pohjalla parilla pisteellä cm. Stjänsarkohmon tutkimuspisteistä on rämeellä 37 % ja turvekankaalla 63 %. Suon keskiosa on pääasiassa muuttunutta tupasvillarämettä. Reunoilla ovat vallitsevina suotyyppeinä puolukka- ja mustikkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 11 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää riuku- ja pinotavaraasteen mäntyä ja koivua. Stjänsarkohmon turpeista on rahkavaltaisia 25 % ja saravaltaisia 75 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 3 %, sararahkaturve (CS) 22 % ja rahkasaraturve (SC) 75 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 42 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Puu ja tupasvilla ovat melko yleisiä lisätekijöitä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 5,9. Liekoja on suolla vaihtelevasti. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 2,5 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,1 %. Suon yli 1,5 metrin syvyinen alue (noin 4 ha) soveltuu kotitarvetuotantoon energiaksi. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,05 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros), ja sen energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on noin 0,02 milj. MWh. Suosta ei otettu näytteitä, eikä sitä vaaittu. Laboratoriotulosten puuttumisen vuoksi on energialaskelmissa käytetty turvelajille tyypillisiä laskennallisia arvoja. 80

82 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 43. Stjänsarkohmon tutkimus- ja syvyyspisteet. 81

83 97. Fämossen-Jolkaträsket Fämossen-Jolkaträsket (kl , x = 7072,6, y = 3325,1) sijaitsee noin 24 km Kruunupyyn keskustasta itään (kuva 1). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon itäosan läpi johtaa metsäautotie. Suolla on 44 tutkimuspistettä ja 55 syvyyspistettä (kuva 44). Tutkimuspisteitä on 3,6/10 ha ja syvyyspisteitä 4,5/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 41 42,5 m, ja pinta viettää luoteeseen noin 1 m/km. Fämossen-Jolkaträsket on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat ojia myöten Fämossenilta Jolkaträsketille, jolta Korpiojaa myöten Hömossadiketiin ja edelleen Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Hömossadiketin valuma-alue. Suon kokonaisala on 122 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 21 ha, yli 1,5 metrin 12 ha ja yli 2 metrin 4 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,1 m on suon luoteisosassa. Suon pohja on muualla melko tasainen, mutta suon paksuturpeisessa luoteisosassa epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (74 %) ja moreeni (15 %). Suon pohjalla on monin paikoin vaihtelevan paksuisia ( cm) liejukerrostumia. Fämossen-Jolkaträsketin tutkimuspisteistä on rämeellä 29 %, avosuolla 3 %, korvessa 2 %, turvekankaalla 63 % ja pellolla 3 %. Suon luoteisosa on pääasiassa muuttunutta variksenmarjarahkarämettä. Muualla on vallitsevana suotyyppinä ruohoturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-, tukkipuu- ja riukuasteen koivua, mäntyä ja kuusta. Fämossen-Jolkaträsketin turpeista on rahkavaltaisia 90 %, ruskosammalvaltaisia 1 % ja saravaltaisia 9 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 19 %, sararahkaturve (CS) 71 %, rahkasaraturve (SC) 9 % ja sararuskosammalturve (CB) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 33 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 23 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 12 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Suon luoteisosan rahkarämealueella kerros on paksu. Tupasvilla on yleinen lisätekijä koko turvekerrostumassa suon luoteisosassa, muualla puuaines. Pohjalla on yleensä ohut kerros kohtalaisesti maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Suon luoteisosassa kerros on vaihtelevan paksuinen. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Suon luoteisosan yhtenäisen yli 1,5 metrin syvyisen alueen (noin 11 ha) heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on noin 0,10 milj. suo m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,06 milj. suo m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros), jonka energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on noin 0,03 milj. MWh. Suosta ei otettu näytteitä, eikä sitä vaaittu. Laboratoriotulosten puuttumisen vuoksi on energialaskelmissa käytetty turvelajille tyypillisiä laskennallisia arvoja. 82

84 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 44. Fämossen-Jolkaträsketin tutkimus- ja syvyyspisteet. 83

85 98. Koivuskärret Koivuskärret (kl , x = 7074,0, y = 3327,4) sijaitsee noin 28 km Kruunupyyn keskustasta itään (kuva 1). Se rajoittuu lohkareiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon itäosassa on Koivusträsket. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon länsireunaan ulottuu metsäautotie ja suon pohjoispäähän johtaa tilustie. Suolla on 17 tutkimuspistettä ja 6 syvyyspistettä (kuva 45). Tutkimuspisteitä on 6,1/10 ha ja syvyyspisteitä 2,1/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää Koivusträsketiin noin 5 8 m/km. Koivuskärretin luoteisosa on ojitettu, muuten suo on suurimmaksi osaksi ojittamaton. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta Koivusträsketin kautta Korpiojaan ja edelleen Hömossadiketiin, jota myöten Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Hömossadiketin valuma-alue. Suon kokonaisala on 28 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 4 ha ja yli 1,5 metrin 1 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,1 m on suon pohjoispäässä. Suon pohja on epätasaista moreenia. Suon pohjalla on paikoin vaihtelevan paksuisia ( cm) liejukerrostumia. Koivuskärretin tutkimuspisteistä on rämeellä 36 % ja turvekankaalla 64 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat puolukka- ja mustikkaturvekangas. Suon luoteisosan syvänteessä on muuttunut tupasvillaräme yleisin. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 5 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää riuku- ja tukkipuuasteen mäntyä, kuusta ja koivua. Koivuskärretin turpeista on rahkavaltaisia 93 % ja saravaltaisia 7 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 13 %, sararahkaturve (CS) 80 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 5 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 67 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Puu ja tupasvilla ovat melko yleisiä lisätekijöitä. Pohjalla on yleensä ohut kerros kohtalaisesti maatunutta turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,7 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,7. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Koivuskärretin luoteisosan yli 1,5 metrin syvyinen alue (noin 1 ha) soveltuu mahdollisesti energiaturvetuotantoon kotitarpeiksi. Tuotantokelpoisen turpeen pieni määrä ja suon moreenipohja voivat tehdä kuitenkin tuotannon huonosti kannattavaksi. Muu osa suosta ei ohutturpeisuutensa ja Koivusträsketin vuoksi sovellu turvetuotantoon. 84

86 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 45. Koivuskärretin tutkimus- ja syvyyspisteet. 85

87 99. Lastaskohmo Lastaskohmo (kl , x = 7075,6, y = 3328,9) sijaitsee noin 30 km Kruunupyyn keskustasta itään (kuva 1). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suon keski- ja pohjoisosassa on paljon saarekkeita. Pohjoisessa suo on yhteydessä Naturassa osittain suojeltuun Ristinevaan. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon etelä- ja kaakkoisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 28 tutkimuspistettä ja 27 syvyyspistettä (kuva 46). Tutkimuspisteitä on 8,6/10 ha ja syvyyspisteitä 8,3/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin m, ja pinta viettää etelään noin 1 m/km. Lastaskohmo on suurimmaksi osaksi ojittamaton. Ojitusta on lähinnä suon reunoilla ja keskiosassa, mutta sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta Korpiojaan ja edelleen Hömossadiketiin, jota Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Hömossadiketin valuma-alue. Suon kokonaisala on 33 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 10 ha, yli 1,5 metrin 6 ha ja yli 2 metrin 3 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,8 m on suon eteläosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni (93 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Lastaskohmon tutkimuspisteistä on rämeellä 93 % ja avosuolla 7 %. Vallitsevana suotyyppinä on luonnontilainen rahkaräme. Keskiosassa muuttunut tupasvillaräme on yleisin. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 48 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavaraja riukuasteen sekä vajaatuottoista männikköä. Lastaskohmon turpeista on rahkavaltaisia 93 % ja saravaltaisia 7 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 39 %, sararahkaturve (CS) 54 % ja rahkasaraturve (SC) 7 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 30 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 32 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 11 % kokonaisturvemäärästä. Suon eteläosassa on paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on yleensä vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Puu ja tupasvilla ovat yleisiä lisätekijöitä koko turvekerrostumassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 5,4. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Lastaskohmosta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,9 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,2 3,1), vesipitoisuus märkäpainosta 91,9 % (89,4 93,8) ja kuiva-ainemäärä 76,0 kg/ suo m 3 (57,1 104,6). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,1 MJ/kg (17,7 20,6) ja 50 %:n kosteudessa 8,3 MJ/kg (7,6 9,1). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 % kuivapainosta (0,05 0,42). Suon yli 1,5 metrin syvyisen alueen (noin 6 ha) heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Tästä 1 ha soveltuu pelkästään energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on noin 0,05 milj. suo m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,04 milj. suo m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,003 milj. t (76,0 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,06 milj. GJ eli 0,02 milj. MWh (19,1 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,05 milj. GJ eli 0,01 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,25 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A2.0,Q8.0,S

88 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 46. Lastaskohmon tutkimus- ja syvyyspisteet. 87

89 100. Saarukka Storträsket Saarukka Storträsket (kl , x = 7073,5, y = 3328,7) sijaitsee noin 29 km Kruunupyyn keskustasta itään (kuva 1). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suon itäosassa on Haukilampi, jolla on pesinyt joutsenia. Keskiosassa on paljon saarekkeita. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon pohjoispuolelle johtaa tilustie. Suolla on 21 tutkimuspistettä ja 2 syvyyspistettä (kuva 47). Tutkimuspisteitä on 2,8/10 ha ja syvyyspisteitä 0,3/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 45 47,5 m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 4 m/km. Saarukka Storträsket on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Saarukka Lillträsketin kautta Korpiojaan ja edelleen Hömossadiketiin, jota myöten Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Hömossadiketin valuma-alue. Suon kokonaisala on 76 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 18 ha, yli 1,5 metrin 5 ha ja yli 2 metrin 2 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,5 m on suon eteläosassa. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (57 %) ja hiesu (43 %). Suon pohjalla on monin paikoin vaihtelevan paksuisia ( cm) liejukerrostumia. Saarukka Storträsketin tutkimuspisteistä on rämeellä 39 %, avosuolla 4,5 %, korvessa 4,5 % ja turvekankaalla 52 %. Suon länsiosassa on vallitsevana suotyyppinä karhunsammalmuuttuma ja itäosassa muuttunut korpiräme. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 22 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää riuku-, pinotavara- ja tukkipuuasteen koivua, mäntyä ja kuusta. Saarukka Storträsketin turpeista on rahkavaltaisia 74 %, ruskosammalvaltaisia 3 % ja saravaltaisia 23 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 15 %, sararahkaturve (CS) 57 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 1 %, ruskosammalturve (B) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 24 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 38 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon eteläosassa on paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Puu ja tupasvilla ovat yleisiä lisätekijöitä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,0. Liekoja on suolla vaihtelevasti. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 2,6 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,0 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 1,0 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,0 %. Suo on rikkonainen ja ohutturpeinen. Lisäksi suon yli 1,5 metrin syvyinen alue koostuu kahdesta täysin erillisestä alueesta, jotka ovat kaukana teistä ja yksinään liian pieniä turvetuotantoon. Näistä eteläisemmän alueen pinnassa on energiaturvetuotantoa ajatellen haitallisen paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Siksi suota ei suositella turvetuotantoon. 88

90 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 47. Saarukka Storträsketin tutkimus- ja syvyyspisteet. 89

91 101. Lastas Lastas (kl , x = 7075,0, y = 3329,2) sijaitsee noin 29 km Kruunupyyn keskustasta itään (kuva 1). Se rajoittuu lohkareiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon keskellä on Lastanen. Suo on rikkonainen, ja se on muodostunut useasta suoaltaasta. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon länsipuolelle johtaa metsäautotie. Suolla on 9 tutkimuspistettä ja 21 syvyyspistettä (kuva 48). Tutkimuspisteitä on 1,3/10 ha ja syvyyspisteitä 3,1/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 46 52,5 m, ja pinta viettää lounaaseen noin 3 m/km. Lastas on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon pohjois- ja keskiosan vedet laskevat Lastasen kautta suon lounaisosaan (Saarukka Lillträsket). Tästä vedet laskevat Korpiojaan ja edelleen Hömossadiketin kautta Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Hömossadiketin valuma-alue. Suon kokonaisala on 69 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 14 ha, yli 1,5 metrin 5 ha ja yli 2 metrin 3 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 3,0 m suon koillispäässä. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (80 %) ja hiesu (20 %). Suon pohjalla on paikoin vaihtelevan paksuisia ( cm) liejukerrostumia. Lastasin tutkimuspisteistä on rämeellä 48 %, avosuolla 24 % ja turvekankaalla 28 %. Vallitseva suotyyppi suon pohjois- ja eteläosan syvänteissä on ojitettu variksenmarjarahkaräme. Suon keskiosassa muuttunut isovarpuinen räme on yleisin. Lastasen pohjoispuolella on muuttunutta tupasvillarämettä. Suon lounaisosan yleisimmät suotyypit ovat ojitettu ruohoinen saraneva, muuttunut oligotrofinen lyhytkortinen neva, karhunsammalmuuttuma ja ruohoturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 33 % ja mättäiden korkeus noin 3 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää riuku ja pinotavara-asteen sekä vajaatuottoista mäntyä ja koivua. Lastasin turpeista on rahkavaltaisia 89 % ja saravaltaisia 11 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 19 %, sararahkaturve (CS) 70 % ja rahkasaraturve (SC) 11 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 18 % ja varpujen jäännöksiä (N) 3 % kokonaisturvemäärästä. Suon etelä- ja pohjoisosassa on yleensä paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Puu ja tupasvilla ovat melko yleisiä lisätekijöitä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,5 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 5,8. Liekoja on suolla vaihtelevasti. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 2,9 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,0 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 1,0 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,0 %. Suosta suurin osa on rikkonaista ja ohutturpeista. Suon yli 1,5 metrin syvyiset alueet ovat pieniä ja hajallaan. Energiaturvetuotantoa ajatellen niiden heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros on suon etelä- ja pohjoisosassa haitallisen paksu, ja toisaalta kasvuturvetuotantoon alueet ovat liian pieniä. Keskiosan pieni yli 1,5 metrin syvyinen alue on saarekkeiden ympäröimä. Näistä syistä suota ei suositella turvetuotantoon. 90

92 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 48. Lastasen tutkimus- ja syvyyspisteet. 91

93 102. Titurmossen Titurmossen (kl , x = 7071,2, y = 3326,5) sijaitsee noin 26 km Kruunupyyn keskustasta itään (kuva 1). Suo on rikkonainen, ja se rajoittuu lohkareiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon itäosassa on Ketaralampi ja lounaispuolella Stora Kutusträsket. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon lounaispuolella on paikallistie, ja metsäautotie johtaa suon länsiosan läpi. Suolla on 47 tutkimuspistettä ja 36 syvyyspistettä (kuva 49). Tutkimuspisteitä on 7,0/10 ha ja syvyyspisteitä 5,4/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 44 62,5 m Pinta viettää etelä- ja itäosassa länteen noin 8 50 m/ km ja pohjoisosassa pääosin pohjoiseen noin 8 m/ km. Suurin vietto on moreenimäkien välissä. Titurmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suurin osa vesistä laskee suolta ojia myöten Stora Kutusträsketiin, josta edelleen Perhonjokeen. Suon pohjoisosan vedet laskevat Korpiojaan ja edelleen Hömossadiketiin, jota myöten Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Hömossadiketin valuma-alue. Suon kokonaisala on 67 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 29 ha, yli 1,5 metrin 17 ha ja yli 2 metrin 10 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 3,1 m on suon itäpäässä. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (78 %), hiesu (7 %) ja hiekka (7 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Titurmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 85 % ja turvekankaalla 15 %. Suon itäosa on pääasiassa muuttuneita rahkarämeitä (kuva 50). Länsija pohjoisosassa muuttuneet tupasvillaräme ja varsinainen sararäme ovat yleisimmät. Myös erilaiset muuttuneet ja ojitetut rahkarämeet ovat yleisiä länsiosassa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 26 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai harvaa pinotavara- ja riukuasteen männikköä. Titurmossenin turpeista on rahkavaltaisia 69 % ja saravaltaisia 31 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 42 %, sararahkaturve (CS) 27 % ja rahkasaraturve (SC) 31 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 39 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon eteläosassa on paikoin paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla on melko yleinen lisätekijä suon itäosassa ja puu länsiosassa. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,6. Liekoja on suon pintakerroksessa paljon. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 4,2 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,9 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 4,3 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,4 %. Suon itäosan yli 1,5 metrin syvyisen alueen (noin 7 ha) heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on noin 0,06 milj. suo m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,07 milj. suo m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Suon länsiosassa on lisäksi neljässä erillisessä alueessa parhaiten energiaturpeeksi sopivaa turvetta noin 0,14 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturvetta on kaikkiaan 17 ha:n alalla, ja sen energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on noin 0,09 milj. MWh. Suosta ei otettu näytteitä, eikä sitä vaaittu. Laboratoriotulosten puuttumisen vuoksi on energialaskelmissa käytetty turvelajille tyypillisiä laskennallisia arvoja. 92

94 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 49. Titurmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. Kuva 50. Titurmossenin itäosan rahkarämealuetta (kuva: Tapio Toivonen). 93

95 103. Stora Kärkis Stora Kärkis (kl , x = 7073,1, y = 3326,8) sijaitsee noin 27 km Kruunupyyn keskustasta itään (kuva 1). Se rajoittuu lohkareiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon eteläosan läpi johtaa metsäautotie suon itäpuolelle. Lisäksi suon pohjoisosan länsipuolelle johtaa tilustie ja itäpuolelle metsäautotie. Suolla on 58 tutkimuspistettä ja 59 syvyyspistettä (kuva 51). Tutkimuspisteitä on 4,7/10 ha ja syvyyspisteitä 4,8/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja eteläosan pinta viettää pohjoiseen noin 4 5 m/km. Suon pohjoisosassa ei selvää viettoa voida havaita. Stora Kärkis on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaiset. Vedet laskevat suolta ojia myöten Korpiojaan ja edelleen Hömossadiketiin, jota pitkin Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Hömossadiketin valuma-alue. Suon kokonaisala on 122 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 32 ha ja yli 1,5 metrin 9 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 1,7 m on suon pohjoisosassa kolmella pisteellä. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (67 %), moreeni (21 %) ja hieta (11 %). Stora Kärkisen tutkimuspisteistä on rämeellä 55 %, korvessa 20 % ja turvekankaalla 25 %. Vallitseva suotyyppi suon pohjoisosassa on muuttunut tupasvillaräme ja eteläosassa karhunsammalmuuttuma. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 32 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara- ja riukuasteen sekä vajaatuottoista koivua, mäntyä ja kuusta. Stora Kärkisen turpeista on rahkavaltaisia 54 % ja saravaltaisia 46 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 10 %, sararahkaturve (CS) 44 % ja rahkasaraturve (SC) 46 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 44 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 24 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Puu, varpu ja tupasvilla ovat yleisiä lisätekijöitä koko turvekerrostumassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 5,4. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Suon pohjoisosan yli 1,5 metrin syvyinen alue (noin 8 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,09 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros), ja sen energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on noin 0,04 milj.mwh. Suosta ei otettu näytteitä. Laboratoriotulosten puuttumisen vuoksi on energialaskelmissa käytetty turvelajille tyypillisiä laskennallisia arvoja. 94

96 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 51. Stora Kärkisen tutkimus- ja syvyyspisteet. 95

97 104. Hömossen Hömossen (kl , x = 7076,5, y = 3316,0) sijaitsee noin 20 km Kruunupyyn keskustasta itään (kuva 1). Se rajoittuu lohkareiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat kohtalaiset, sillä suon itäpuolella on tilustie. Suolla on 32 tutkimuspistettä ja 25 syvyyspistettä (kuva 52). Tutkimuspisteitä on 7,8/10 ha ja syvyyspisteitä 6,1/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 22,5 25 m, ja pinta viettää itään noin 4 m/km. Hömossen on suurimmaksi osaksi ojitettu ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Pääosa suon vesistä laskee Åivobäckenin, Såkabäckenin, Kålabäckenin ja Hongabäckenin kautta Perhonjokeen, kaakkoisosasta vesiä laskee ojia myöten suoraan Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Såkabäckenin-Vårabäckenin alue. Suon kokonaisala on 41 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 16 ha, yli 1,5 metrin 7 ha ja yli 2 metrin 5 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,9 m on suon eteläosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (65 %) ja moreeni (33 %). Suon pohjalla on monin paikoin vaihtelevan paksuisia ( cm) liejukerrostumia. Hömossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 31 % ja turvekankaalla 69 %. Suon keski- ja pohjoisosa sekä suon reunat on pääasiassa mustikkaturvekangasta. Suon eteläosassa ovat vallitsevina suotyyppeinä muuttuneet isovarpuinen räme ja kanervarahkaräme. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 9 % ja mättäiden korkeus noin 1 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai tiheää tukkipuu- ja pinotavaraasteen kuusta, mäntyä ja koivua. Hömossenin turpeista on rahkavaltaisia 75 % ja saravaltaisia 25 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 31 %, sararahkaturve (CS) 44 % ja rahkasaraturve (SC) 25 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 52 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 39 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Suon eteläosassa on paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Tupasvilla ja puu ovat melko yleisiä lisätekijöitä koko turvekerrostumassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 5,7. Liekoja on suolla vähän tai erittäin vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 1,6 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,1 %. Suon eteläosan yli 1,5 metrin syvyisen alueen (noin 7 ha) heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Tästä alueesta 1 ha soveltuu pelkästään energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä 6 ha:n alalla on noin 0,08 milj. suo m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,03 milj. suo m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros), ja sen energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on noin 0,01 milj. MWh. Laboratoriotulosten puuttumisen vuoksi on energialaskelmissa käytetty turvelajille tyypillisiä laskennallisia arvoja. 96

98 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 52. Hömossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 97

99 105. Tattarmossen Tattarmossen (kl , x = 7076,7, y = 3309,5) sijaitsee noin 7 km Kruunupyyn keskustasta itään (kuva 1). Se rajoittuu hiekkakankaisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon itäpuolella on paikallistie, ja suon länsipuolelle johtaa metsäautotie. Suolla on 28 tutkimuspistettä ja 24 syvyyspistettä (kuva 53). Tutkimuspisteitä on 2,8/10 ha ja syvyyspisteitä 2,4/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 22,5 m, ja pinta viettää pohjoiseen. Tattarmossen on kokonaan ojitettu. Vedet laskevat suolta ojia myöten itään Bäcklandsbäckeniin, josta Såkabäckeniä myöten Kålabäckeniin ja edelleen Hongabäckenin kautta Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Såkabäckenin yläosan valuma-alue. Suon kokonaisala on 98 ha. Yli metrin syvyistä aluetta ei tavattu. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,3 m. Suon pohja on tasaista hiekkaa. Tattarmossenin tutkimuspisteet ovat turvekankaalla. Vallitsevina suotyyppeinä ovat puolukka- ja varputurvekangas. Suopuusto on pääosin tiheää tukkipuuasteen männikköä. Tattarmossenin turpeista on rahkavaltaisia 91 % ja saravaltaisia 9 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 36 %, sararahkaturve (CS) 55 % ja rahkasaraturve (SC) 9 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 96 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,6. Ohutturpeisuutensa vuoksi Tattarmossen ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 53. Tattarmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 98

100 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Bastuåsmossen Bastuåsmossen (kl , x = 7077,2, y = 3310,1) sijaitsee noin 8 km Kruunupyyn keskustasta itään (kuva 1). Se rajoittuu hiekkakankaisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon kaakkoispuolella on paikallistie. Suolla on 18 tutkimuspistettä ja 17 syvyyspistettä (kuva 54). Tutkimuspisteitä on 4,5/10 ha ja syvyyspisteitä 4,3/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 20 22,5 m. Selvää viettosuuntaa ei voida havaita. Bastuåsmossen on osaksi ojitettu. Vedet laskevat suolta Bäcklandsbäckeniin, josta Såkabäckeniä myöten Kålabäckeniin ja edelleen Hongabäckenin kautta Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Såkabäckenin yläosan valuma-alue. Suon kokonaisala on 40 ha. Yli metrin syvyistä aluetta ei tavattu. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,9 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (66 %) ja hieta (34 %). Bastuåsmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 65 % ja turvekankaalla 35 %. Suon keskiosassa yleisimmät suotyypit ovat muuttuneet isovarpuinen räme, kangasräme, kanervarahkaräme ja variksenmarjarahkaräme. Reunoilla on puolukkaturvekangas yleisin. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 30 % ja mättäiden korkeus noin 3 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-asteen ja vajaatuottoista männikköä. Bastuåsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 97 % ja saravaltaisia 3 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 84 %, sararahkaturve (CS) 13 % ja rahkasaraturve (SC) 3 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 42 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 15 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Ohutturpeisuutensa vuoksi suo ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 54. Bastuåsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 99

101 107. Skrottmossen Skrottmossen (kl , x = 7073,5, y = 3312,5) sijaitsee noin 11 km Kruunupyyn keskustasta itään (kuva 1). Se rajoittuu lohkareiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon kaakkois- ja itäpuolella on paikallistie, ja länsiosan läpi johtaa metsäautotie. Suolla on 36 tutkimuspistettä ja 29 syvyyspistettä (kuva 55). Tutkimuspisteitä on 4,4/10 ha ja syvyyspisteitä 3,5/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 22,5 25 m. Keskiosan pinta viettää länsiluoteeseen noin 2,5 m/km. Länsipään pinta viettää luoteeseen noin 12,5 m/km ja itäpään koilliseen noin 10 m/km. Skrottmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Vedet laskevat suolta ojia myöten Bäcklandsbäckeniin, josta Såkabäckeniä myöten Kålabäckeniin ja edelleen Hongabäckenin kautta Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Såkabäckenin yläosan valuma-alue. Suon kokonaisala on 82 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 6 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 1,4 m on suon länsipäässä. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (34 %), hiekka (34 %) ja moreeni (29 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Skrottmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 9 %, avosuolla 9 %, turvekankaalla 62 % ja pellolla 20 %. Suon keskiosa on pääasiassa mustikkaja puolukkaturvekangasta, länsipää peltoa ja itäpää pääosin ruohoturvekangasta. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuuasteen mäntyä ja koivua. Skrottmossenin turpeista on rahkavaltaisia 65 %, ruskosammalvaltaisia 1 % ja saravaltaisia 34 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 22 %, sararahkaturve (CS) 43 %, saraturve (C) 3 %, rahkasaraturve (SC) 31 % ja sararuskosammalturve (CB) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 54 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Ohutturpeisuudestaan johtuen suo ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 55. Skrottmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 100

102 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Kittelmossen Kittelmossen (kl , x = 7071,6, y = 3314,4) sijaitsee noin 11 km Kruunupyyn keskustasta itäkaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu pääosin harjumaastoon, idässä osaksi laajaan peltoalueeseen. Suon luoteispuolella on Storåsen ja kaakkoispuolella Backändåsen. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon keskiosan läpi johtaa kaksi paikallistietä. Suolla on 36 tutkimuspistettä ja 22 syvyyspistettä (kuva 56). Tutkimuspisteitä on 3,6/10 ha ja syvyyspisteitä 2,2/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 22,5 37,5 m, ja pinta viettää pohjoiseen. Kittelmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Vedet laskevat suolta ojia myöten Bäcklandsbäckeniin, josta Såkabäckeniä Kålabäckeniin ja edelleen Hongabäckenin kautta Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Såkabäckenin yläosan valuma-alue. Suon kokonaisala on 99 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 2 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 1,4 m on tavattu suon länsi- ja itäpäässä. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (59 %), hieta (27 %), moreeni (7 %) ja hiesu (7 %). Kittelmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 6 %, turvekankaalla 89 % ja pellolla 5 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat mustikka- ja puolukkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 3 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuuasteen mäntyä ja koivua. Kittelmossenin turpeista on rahkavaltaisia 37 % ja saravaltaisia 63 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 6 %, sararahkaturve (CS) 31 % ja rahkasaraturve (SC) 63 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 60 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,7. Ohutturpeisuutensa vuoksi suo ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 56. Kittelmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 101

103 109. Skriko Stormossen Skriko Stormossen (kl , x = 7076,6, y = 3320,1) sijaitsee noin 20 km Kruunupyyn keskustasta itään (kuva 1). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon, idässä pieneltä osin peltoihin, etelässä osaksi tilustiehen, kaakossa ja pohjoisessa osaksi paikallistiehen. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suolla on 80 tutkimuspistettä ja 115 syvyyspistettä (kuva 57). Tutkimuspisteitä on 4,1/10 ha ja syvyyspisteitä 5,8/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 1 m/km. Skriko Stormossen on suurimmaksi osaksi ojittamaton, vain suon eteläosa on ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat kohtalaiset. Vedet laskevat suolta suon eteläosan ojitusalueelle, josta Tyllbäckenin kautta Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Lahnakosken alue. Suon kokonaisala on 196 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 146 ha, yli 1,5 metrin 107 ha ja yli 2 metrin 68 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 3,0 m on suon keskiosassa. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat hiesu (71 %) ja moreeni (29 %). Liejua ei ole tavattu. Skriko Stormossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 42 %, avosuolla 30 %, korvessa 8 % ja turvekankaalla 20 %. Vallitseva suotyyppi on luonnontilainen lyhytkortinen neva. Suon eteläosassa karhunsammalmuuttuma on yleisin ja länsipäässä mustikkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 37 % ja mättäiden korkeus noin 3 dm. Puuttomien alueiden lisäksi suolla on harvasta keskitiheään taimi-, riuku- ja pinotavara-asteen tai vajaatuottoista mäntyä, koivua ja kuusta. Skriko Stormossenin turpeista on rahkavaltaisia 61 % ja saravaltaisia 39 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 32 %, sararahkaturve (CS) 29 %, rahkasaraturve (SC) 38 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 22 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 13 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 20 % kokonaisturvemäärästä. Suuressa osassa suota on yli 2 m paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on yleensä ohut kerros kohtalaisesti maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta. Tupasvilla ja suoleväkkö ovat yleisiä lisätekijöitä koko turvekerrostumassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 4,7. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Skriko Stormossenista on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,0 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,9 3,4), vesipitoisuus märkäpainosta 94,7 % (92,7 96,9) ja kuiva-ainemäärä 49,9 kg/suo m 3 (29,4 70,2). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,8 MJ/kg (17,9 21,5) ja 50 %:n kosteudessa 8,7 MJ/kg (7,7 9,5). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,12 % kuivapainosta (0,04 0,22). Suon pohjois- ja keskiosan heikosti maatunut paksu rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon. Suon eteläosa soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantokelpoinen ala kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon on noin 90 ha ja energiaturvetuotantoon noin 20 ha. Käyttökelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on noin 1,66 milj. suo m 3 ja energiaturvemäärä noin 0,21 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,010 milj. t (49,9 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,21 milj. GJ eli 0,06 milj. MWh (19,8 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,18 milj. GJ eli 0,05 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,24 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A2.0,Q8.0,S

104 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 57. Skriko Stormossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 103

105 110. Kåtakärret Kåtakärret (kl , x = 7073,5, y = 3321,4) sijaitsee noin 21 km Kruunupyyn keskustasta itään (kuva 1). Suo on rikkonainen, ja muodostuu useasta suoaltaasta. Näistä pohjoisimmat ovat Kettuskärret ja Rensmossen. Suon keskiosa on Kåtakärret. Etelä- ja kaakkoisosassa on Vandmossen. Suo rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon. Lännessä ja etelässä suo rajoittuu osaksi peltoihin ja kaakossa paikallistiehen. Suon lounaispuolella on tilustie. Suolla on 40 tutkimuspistettä ja 39 syvyyspistettä (kuva 58). Tutkimuspisteitä on 3,3/10 ha ja syvyyspisteitä 3,2/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen noin 4 m/km. Kåtakärret on suureksi osaksi ojitettu, mutta keskiosassa on laaja ojittamaton alue. Suon kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Roulubäckeniin, josta edelleen Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Lahnakosken alue. Suon kokonaisala on 123 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 40 ha ja yli 1,5 metrin 21 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,0 m on suon itäosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (68 %) ja hiesu (25 %). Kåtakärretin tutkimuspisteistä on rämeellä 47 %, avosuolla 1 % ja turvekankaalla 52 %. Vallitsevana suotyyppinä on puolukkaturvekangas. Luoteis- ja kaakkoisosassa myös muuttunut isovarpuinen räme on yleinen. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 19 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Puusto on pääosin keskitiheää tukkipuuasteen mäntyä, kuusta, ja koivua. Kåtakärretin turpeista on rahkavaltaisia 72 % ja saravaltaisia 28 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 19 %, sararahkaturve (CS) 53 % ja rahkasaraturve (SC) 28 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 47 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 13 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on yleensä ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Puu, tupasvilla, varpu ja korte ovat melko yleisiä lisätekijöitä. Pohjalla on yleensä ohuehko kerros kohtalaisesti maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 5,9. Liekoja on suolla vaihtelevasti. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 4,5 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,2 %. Suon kaakkoisosan (Vandmossenin) yli 1,5 metrin syvyinen alue (16 ha) soveltuu parhaiten energiaturvetuotantoon. Alueen pohjoisosasta voidaan mahdollisesti tuottaa vähän kasvuturvetta. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,22 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros), ja sen energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on noin 0,10 milj. MWh. Suosta ei otettu näytteitä. Laboratoriotulosten puuttumisen vuoksi on energialaskelmissa käytetty turvelajille tyypillisiä laskennallisia arvoja. 104

106 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 58. Kåtakärretin tutkimus- ja syvyyspisteet. 105

107 111. Långkohmo Långkohmo (kl , x = 7073,2, y = 3322,7) sijaitsee noin 22 km Kruunupyyn keskustasta itään (kuva 1). Se rajoittuu mäkiseen harju- ja moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon länsiosan läpi johtaa Jolkan paikallistie ja pohjoisosan läpi metsäautotie, eteläpuolella on paikallistie Paasilaan ja kaakkoispuolella tilustie. Suolla on 44 tutkimuspistettä ja 38 syvyyspistettä (kuva 59). Tutkimuspisteitä on 4,9/10 ha ja syvyyspisteitä 4,2/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 4 16,5 m/km. Suurin vietto on suon eteläosassa. Långkohmo on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Kåtakärretin kautta Roulubäckeniin, josta edelleen Perhonjokeen ja Kiimakorven kautta Herrosmossenille, josta Korpiojaan ja edelleen Hömossadiketiin. Tästä vedet valuvat Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Lahnakosken alue. Suon kokonaisala on 90 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 29 ha, yli 1,5 metrin 14 ha ja yli 2 metrin 5 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,5 m on suon itäosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (54 %), hiesu (33 %) ja hiekka (11 %). Liejua ei ole juuri tavattu. Långkohmon tutkimuspisteistä on rämeellä 49 %, avosuolla 7 %, korvessa 1 % ja turvekankaalla 43 %. Suon pohjoisosassa on vallitsevana suotyyppinä muuttunut isovarpuinen räme. Suon eteläosa on pääosin puolukkaturvekangasta.. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 29 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai tiheää pinotavara-, tukkipuu- ja riukuasteen mäntyä ja koivua. Långkohmon turpeista on rahkavaltaisia 84 % ja saravaltaisia 16 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 26 %, sararahkaturve (CS) 58 % ja rahkasaraturve (SC) 16 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 50 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on ohuehko kerros kohtalaisesti maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Puu ja tupasvilla ovat melko yleisiä lisätekijöitä koko turvekerrostumassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,8 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,4. Liekoja on suolla vaihtelevasti. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 5,4 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,1 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 3,9 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,0 %. Suon yli 1,5 metrin syvyinen alue (14 ha) soveltuu parhaiten energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen turvemäärä on noin 0,20 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros), ja sen energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on noin 0,09 milj. MWh. Suosta ei otettu näytteitä. Laboratoriotulosten puuttumisen vuoksi on energialaskelmissa käytetty turvelajille tyypillisiä laskennallisia arvoja. 106

108 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 59. Långkohmon tutkimus- ja syvyyspisteet. 107

109 112. Stenbacksmossen Stenbacksmossen (kl , x = 7066,3, y = 3319,8) sijaitsee noin 20 km Kruunupyyn keskustasta itäkaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu pohjoisessa ja lännessä harjumaastoon, etelässä ja idässä lohkareiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon lounaispuolella on paikallistie. Suolla on 16 tutkimuspistettä ja 13 syvyyspistettä (kuva 60). Tutkimuspisteitä on 3,7/10 ha ja syvyyspisteitä 3,0/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pohjoisosan pinta viettää koilliseen noin 3,5 m/km ja eteläosan länteen noin 1,5 m/km. Stenbacksmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Björkbackmossenille ja edelleen Hömossdiketiä Loulus Storträsketin läpi Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Lahnakosken alue. Suon kokonaisala on 43 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 6 ha ja yli 1,5 metrin 4 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,3 m on suon keskiosassa. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (60 %) ja moreeni (40 %). Stenbacksmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 86 % ja turvekankaalla 14 %. Suon eteläosa on pääasiassa eri ojitusasteilla olevaa rahkarämettä, pohjoisosa puolukkaturvekangasta ja muuttunutta tupasvillarämettä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 41 % ja mättäiden korkeus noin 3 dm. Suopuusto on pääosin harvaa tai keskitiheää pinotavaraja riukuasteen tai vajaatuottoista mäntyä ja koivua. Stenbacksmossenin turpeista on rahkavaltaisia 87 % ja saravaltaisia 13 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 63 %, sararahkaturve (CS) 24 % ja rahkasaraturve (SC) 13 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 43 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 27 % kokonaisturvemäärästä. Osassa suota on paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla on melko yleinen lisätekijä. Pohjalla on yleensä vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 5,4. Ohutturpeisuutensa sekä yli 1,5 metrin syvyisen alueen pienialaisuuden ja paksun pintarahkan vuoksi suota ei suositella turvetuotantoon. 108

110 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 60. Stenbackmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 109

111 113. Björkbackmossen Björkbackmossen (kl x = 7067,1, y = 3320,6) sijaitsee noin 22 km Kruunupyyn keskustasta itään (kuva 1). Se rajoittuu lohkareiseen ja topografialtaan vaihtelevaan moreenimaastoon. Lounaassa suo on yhteydessä Stenbacksmosseniin ja pohjoisessa Loulus Storträsketiin. Suon itäosa on varsinainen Björkbackmossen, pohjoisosa Bullomossen ja länsiosa Hömossen. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon itäpuolella on kantatie n:o 13, ja luoteispäähän johtaa tilustie. Suolla on 29 tutkimuspistettä ja 58 syvyyspistettä (kuva 61). Tutkimuspisteitä on 3,3/10 ha ja syvyyspisteitä 6,6/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 2 m/km. Björkbackmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Hömossdiketiin ja edelleen Loulus Storträsketin läpi Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Lahnakosken alue. Suon kokonaisala on 88 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 23 ha, yli 1,5 metrin 7 ha ja yli 2 metrin 3 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,5 m on suon keskiosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (39 %), hiesu (36 %) ja hiekka (23 %). Liejua on suon pohjalla paikoin 10 cm. Björkbackmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 23 %, korvessa 5 % ja turvekankaalla 72 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat puolukka- ja ruohoturvekangas. Suon keskiosan paksuturpeisella alueella on eri ojitusasteilla oleva variksenmarjarahkaräme yleisin. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 18 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuuasteen mäntyä, koivua ja kuusta. Björkbackmossenin turpeista on rahkavaltaisia 65 % ja saravaltaisia 35 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 6 %, sararahkaturve (CS) 59 % ja rahkasaraturve (SC) 35 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 65 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on olematon heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Puu on yleinen lisätekijä. Ohuen pintakerroksen alla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 5,7. Liekoja on suolla hyvin vaihtelevasti. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 6,4 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,2 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 5,1 % ja 1 2 m:n syvyydessä 2,8 %. Björkbackmossenista on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,9 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,2 3,0), vesipitoisuus märkäpainosta 91,6 % (90,2 92,6) ja kuiva-ainemäärä 79,5 kg/ suo m 3 (71,1 94,4). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,4 MJ/kg (18,0 18,7) ja 50 %:n kosteudessa 8,0 MJ/kg (7,8 8,1). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,10 % kuivapainosta (0,07 0,16). Suon keskiosassa olevasta yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta (7 ha) 4 ha:n laajuisen osan heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu parhaiten kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Muu osa alueesta soveltuu energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on noin 0,03 milj. suo m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,07 milj. suo m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,006 milj. t (79,5 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,10 milj. GJ eli 0,03 milj. MWh (18,4 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,09 milj. GJ eli 0,02 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,29 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A2.0,Q8.0,S

112 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 61. Björkbackmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 111

113 114. Storsundsmossen Storsundsmossen (kl , x = 7069,0, y = 3318,5) sijaitsee noin 17 km Kruunupyyn keskustasta itään (kuva 1). Se rajoittuu topografialtaan vaihtelevaan moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon lounaispuolella on paikallistie ja eteläpuolella Louluksen kylätie. Suolla on 30 tutkimuspistettä ja 35 syvyyspistettä (kuva 62). Tutkimuspisteitä on 4,3/10 ha ja syvyyspisteitä 5,0/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 30 32,5 m. Selvää viettosuuntaa ei voida havaita. Storsundsmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaiset. Vedet laskevat suolta ojia myöten Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Lahnakosken alue. Suon kokonaisala on 71 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 25 ha, yli 1,5 metrin 17 ha ja yli 2 metrin 7 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,4 m on suon keskiosassa. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (36 %), moreeni (26 %), hiesu (22 %) ja savi (16 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Storsundsmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 82 %, korvessa 4 % ja turvekankaalla 14 %. Suon keskiosa on pääasiassa paksuturpeista ojitettua tai muuttunutta isovarpuista rämettä. Myös muuttuneet rahkaräme ja tupasvillaräme ovat yleisiä. Reunoilla varputurvekangas on yleinen. Suopuusto on pääosin harvaa vajaatuottoista tai pinotavara-asteen männikköä. Storsundsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 98 % ja saravaltaisia 2 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 84 %, sararahkaturve (CS) 14 %, ja rahkasaraturve (SC) 2 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 37 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 22 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 12 % kokonaisturvemäärästä. Osassa suota on paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on yleensä vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Tupasvilla on yleinen lisätekijä koko turvekerrostumassa. Suon yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta (17 ha) sopii noin 6 ha:n alalta heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros parhaiten kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on noin 0,05 milj. suo m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja muualla suon yli 1,5 metrin syvyisellä alueella on noin 0,17 milj. suo m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros), jonka energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on noin 0,08 milj. MWh. Suosta ei otettu näytteitä, eikä sitä vaaittu. Laboratoriotulosten puuttumisen vuoksi on energialaskelmissa käytetty turvelajille tyypillisiä laskennallisia arvoja. 112

114 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 62. Storsundsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 113

115 115. Sunnistomossen Sunnistomossen (kl , x = 7065,2, y = 3324,9) sijaitsee noin 27 km Kruunupyyn keskustasta itäkaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon. Idässä suo rajoittuu suurelta osin peltoihin ja Perhonjokeen, pohjoisessa osin Viitaveden kylätiehen. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon länsipuolella on lisäksi Hongan kylätie. Suolla on 42 tutkimuspistettä ja 40 syvyyspistettä (kuva 63). Tutkimuspisteitä on 6,1/10 ha ja syvyyspisteitä 5,9/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 2,5 m/km. Sunnistomossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suon luoteispäästä Lokalampeen, josta edelleen Viitavesbäckenin ja Kainobäckenin kautta Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Paasilan alue. Suon kokonaisala on 68 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 45 ha, yli 1,5 metrin 34 ha ja yli 2 metrin 23 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 3,0 m on suon kaakkoisosassa. Suon pohja on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (61 %) ja moreeni (34 %). Suon pohjalla on paikoin vaihtelevan paksuisia ( cm) liejukerrostumia. Sunnistomossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 71 %, avosuolla 2 % ja turvekankaalla 27 %. Vallitseva suotyyppi on muuttunut pallosararäme. Suon keskiosan paksuturpeisella alueella muuttuneet isovarpuinen räme ja tupasvillaräme ovat yleisiä. Reunoilla ovat mustikka- ja puolukkaturvekangas yleisimmät. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 8 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara- ja tukkipuuasteen mäntyä, koivua ja kuusta. Sunnistomossenin turpeista on rahkavaltaisia 44 % ja saravaltaisia 56 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 19 %, sararahkaturve (CS) 25 % ja rahkasaraturve (SC) 56 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 71 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Puu on yleinen lisätekijä koko turvekerrostumassa, ja tupasvillaakin on melko yleisesti. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on suolla vaihtelevasti. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 4,4 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,6 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 4,0 % ja 1 2 m:n syvyydessä 2,1 %. Sunnistomossenista on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 18,1 % kuivapainosta (vaihteluväli 5,1 44,2), vesipitoisuus märkäpainosta 87,0 % (81,4 91,5) ja kuiva-ainemäärä 133,4 kg/ suo m 3 (94,4 186,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 17,9 MJ/kg (11,9 20,5) ja 50 %:n kosteudessa 7,8 MJ/kg (4,7 9,0). Rikkipitoisuus on keskimäärin 1,55 % kuivapainosta (0,43 8,25). Laboratorioanalyysien perusteella rikki- ja tuhkapitoisuus on korkea koko turvekerrostumassa. Sen vuoksi suota ei suositella turvetuotantoon. 114

116 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 63. Sunnistomossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 115

117 116. Röstarmossen Röstarmossen (kl , x = 7065,5, y = 3324,0) sijaitsee noin 27 km Kruunupyyn keskustasta itäkaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon pohjoisja itäpuolella on kylätie, länsipuolella metsäautotie. Suolla on 29 tutkimuspistettä ja 35 syvyyspistettä (kuva 64). Tutkimuspisteitä on 8,9/10 ha ja syvyyspisteitä 10,7/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 3 m/km. Röstarmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suon pohjoispäästä Lokalampeen, josta edelleen Viitavesbäckenin ja Kainobäckenin kautta Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Paasilan alue. Suon kokonaisala on 33 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 19 ha, yli 1,5 metrin 13 ha ja yli 2 metrin 7 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,5 m on kahdella pisteellä suon länsiosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (55 %) ja hiesu (44 %). Suon pohjalla on monin paikoin vaihtelevan paksuisia ( cm) liejukerrostumia. Röstarmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 34 %, turvekankaalla 64 % ja pellolla 2 %. Suon länsi- ja pohjoisosan paksuturpeisella alueella on vallitsevana suotyyppinä muuttunut tupasvillaräme. Suon kaakkoisosa on pääosin muuttunutta isovarpuista rämettä. Puolukkaturvekangas on yleinen etenkin ohutturpeisemmilla alueilla ja suon reunoilla. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 7 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara- ja tukkipuuasteen mäntyä, koivua ja kuusta. Röstarmossenin turpeista on rahkavaltaisia 83 % ja saravaltaisia 17 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 10 %, sararahkaturve (CS) 73 % ja rahkasaraturve (SC) 17 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 57 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 49 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Puu ja tupasvilla ovat yleisiä lisätekijöitä koko turvekerrostumassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja on suon pintakerroksessa paljon ja pohjakerroksessa vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 3,5 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,0 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 3,7 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,7 %. Röstarmossenista on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,9 % kuivapainosta (vaihteluväli 2,8 9,2), vesipitoisuus märkäpainosta 89,5 % (85,7 92,5) ja kuiva-ainemäärä 89,9 kg/ suo m 3 (68,5 98,9). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg (19,6 21,9) ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg (8,6 9,7). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,28 % kuivapainosta (0,14 0,52). Suon yli 1,5 metrin syvyinen alue (13 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,20 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,018 milj. t (89,9 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,38 milj. GJ eli 0,10 milj. MWh (20,9 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,33 milj. GJ eli 0,09 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,45 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A6.0,Q8.0,S

118 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 64. Röstarmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 117

119 117. Lokalampi Lokalampi (kl , x = 7066,5, y = 3324,0) sijaitsee noin 26 km Kruunupyyn keskustasta itäkaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu pääosin lohkareiseen ja mäkiseen moreenimaastoon, lounaassa Döv-Majasharjuun. Suo muodostuu osittain umpeenkasvaneesta Lokalammesta ja pohjoisosan Norrperasta. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon lounaispuolella on kylätie ja pohjoispuolella metsäautotie. Suolla on 5 tutkimuspistettä ja 19 syvyyspistettä (kuva 65). Tutkimuspisteitä on 1,3/10 ha ja syvyyspisteitä 5,1/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Selvää viettosuuntaa ei voida havaita. Ojitusta on lähinnä pohjoisosassa. Vedet laskevat suolta Viitavesbäckenin ja Kainobäckenin kautta Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Paasilan alue. Suon kokonaisala on 37 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 6 ha ja yli 1,5 metrin 1 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 1,7 m on suon pohjoisosassa Norrperalla. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (71 %) ja moreeni (21 %). Suon pohjalla on monin paikoin vaihtelevan paksuisia ( cm) liejukerrostumia. Lokalammen tutkimuspisteistä on rämeellä 55 % ja turvekankaalla 45 %. Vallitseva suotyyppi on mustikkaturvekangas. Suon eteläosan vetisellä järvikuiviolla on muuttunutta ruohoista sararämettä. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-asteen koivua, kuusta ja mäntyä. Lokalammen turpeista on rahkavaltaisia 6 % ja saravaltaisia 94 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 5 %, sararahkaturve (CS) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 94 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 6 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 56 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,9. Suo ei sovellu turvetuotantoon ohutturpeisuutensa ja vetisyytensä vuoksi. 118

120 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 65. Lokalammen tutkimus- ja syvyyspisteet. 119

121 118. Kutuskärret Kutuskärret (kl , x = 7068,7, y = 3326,1) sijaitsee noin 28 km Kruunupyyn keskustasta itäkaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu pohjoisessa Stora Kutusträsketiin, lännessä ja lounaassa Lilla Kutusträsketiin, etelässä- ja kaakossa Mustasiin sekä idässä lohkareiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon läpi johtaa metsäautotie. Suolla on 26 tutkimuspistettä ja 28 syvyyspistettä (kuva 66). Tutkimuspisteitä on 5,0/10 ha ja syvyyspisteitä 5,3/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja selvää viettosuuntaa ei voida havaita. Ojitusta on vain suon kaakkois- ja eteläosassa. Järvien ympäröimän suon kuivatusmahdollisuudet ovat huonot. Vedet laskevat suolta järvien kautta Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Paasilan alue. Suon kokonaisala on 52 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 31 ha, yli 1,5 metrin 22 ha ja yli 2 metrin 5 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 3,1 m on suon keskiosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (48 %) ja hiesu (46 %). Liejua on suon pohjalla paikoin 5 85 cm. Kutuskärretin tutkimuspisteistä on rämeellä 91 %, avosuolla 7 % ja korvessa 2 %. Suon pohjoisosan vallitseva suotyyppi on luonnontilainen isovarpuinen räme. Suon keskiosassa ovat luonnontilaiset variksenmarja- ja kanervarahkaräme yleisiä, kaakkoisosassa ojitetut isovarpuinen räme ja luhtaneva. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 25 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää vajaatuottoista mäntyä ja koivua. Stora Kutusträsketin rannan luhtaneva-osalla kasvaa harvinaisen runsaasti mm. rantakukkaa (Lythrum salicaria) ja leveäosmankäämiä (Typha latifolia) (kuva 67). Kutuskärretin turpeista on rahkavaltaisia 56 % ja saravaltaisia 44 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 22 %, sararahkaturve (CS) 34 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 42 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 29 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 20 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä. Osassa suon keskiosaa on paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla ja puu ovat melko yleisiä lisätekijöitä. Pohjalla on yleensä vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,7 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,4. Liekoja on suolla vaihtelevasti. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 3,8 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,5 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 0,7 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,5 %. Järvien ympäröimä suo ei sovellu turvetuotantoon järvien vaatiman suojakaistan ja suon keskiosan paksun, mutta turvetuotantoon liian pienialaisen, heikosti (H 1 4 ) maatuneen pintarahkakerroksen vuoksi. Lisäksi suuri osa suon pinnasta on lähellä järvien pinnan tasoa, ja Stora Kutuskärretin luhtaisella rantasuo-osalla on maisemallisesti kaunis ja runsas kasvusto mm. rantakukkaa ja leveäosmankäämiä. Kutuskärret muodostaa maisemallisesti ja kasvistollisesti arvokkaan suokokonaisuuden, jonka Stora ja Lilla Kutusträsketiin sekä Mustasiin rajoittuvat osat ovat vetistä luhtanevaa ja kauempana järvistä olevat alueet karua rahkarämettä. 120

122 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 66. Kutuskärretin tutkimus- ja syvyyspisteet. Kuva 67. Stora Kutusträsketin rannan rehevää luhtaneva-aluetta (kuva: ). 121

123 119. Kirvesmossen Kirvesmossen (kl , x = 7068,5, y = 3327,1) sijaitsee noin 28 km Kruunupyyn keskustasta itään (kuva 1). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon. Etelässä suo rajoittuu Mustoseen sekä kaakossa Reposträsketiin ja Reposmosseniin. Suon luoteisosassa on Kirvesjärvi. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon keskiosan halki johtaa tilustie, ja länsipuolella on metsäautotie. Suolla on 35 tutkimuspistettä ja 41 syvyyspistettä (kuva 68). Tutkimuspisteitä on 4,6/10 ha ja syvyyspisteitä 5,4/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km. Suon eteläosa viettää länteen noin 3 m/km. Kirvesmossen on osaksi ojitettu, mutta suolla on myös laajoja ojittamattomia alueita. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta Mustosen kautta Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Paasilan alue. Suon kokonaisala on 76 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 53 ha, yli 1,5 metrin 30 ha ja yli 2 metrin 4 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,3 m kolmella pisteellä suon pohjois- ja eteläosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (62 %) ja savi (33 %). Suon pohjalla on paikoin vaihtelevan paksuisia ( cm) liejukerrostumia. Kirvesmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 70 %, avosuolla 9 %, korvessa 12 % ja turvekankaalla 9 %. Vallitsevana suotyyppinä pohjoisosassa on luonnontilainen rahkaräme, itäosassa mustikkaturvekangas sekä länsi- ja eteläosassa luonnontilainen ruohoinen sararäme. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 26 % ja mättäiden korkeus noin 3 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai harvaa riukuasteen tai vajaatuottoista mäntyä ja koivua. Kirvesmossenin turpeista on rahkavaltaisia 63 % ja saravaltaisia 37 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 6 %, sararahkaturve (CS) 57 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 35 %. Tupasvilla (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 3 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 51 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Puu on melko yleinen lisätekijä. Pohjalla on ohuehko kerros kohtalaisesti maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 5,6. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Kirvesmossenista on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 6,0 % kuivapainosta (vaihteluväli 2,0 13,1), vesipitoisuus märkäpainosta 88,6 % (84,0 93,6) ja kuiva-ainemäärä 118,2 kg/ suo m 3 (93,7 152,4). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg (19,9 21,5) ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg (8,7 9,5). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,55 % kuivapainosta (0,26 0,90). Pohjaturpeen tuhka- ja rikkipitoisuus on korkea. Suon yli 1,5 metrin syvyinen yhtenäinen alue järvien ympärille jätettäviä suoja-alueita lukuun ottamatta soveltuu parhaiten energiaturvetuotantoon. Tuotantokelpoinen ala on noin 19 ha. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,25 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,030 milj. t (118,2 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,61 milj. GJ eli 0,17 milj. MWh (20,6 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,53 milj. GJ eli 0,15 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,60 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A6.0,Q8.0,S Suon heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros on energiaturvetuotantoa ajatellen paikoin haitallisen paksu. Pohjaturvekerroksen tuhka- ja rikkipitoisuus on korkea. Kirvesjärvessä on pesinyt joutsen. Näillä varauksilla suo soveltuu turvetuotantoon. 122

124 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 68. Kirvesmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 123

125 120. Reposmossen Reposmossen (kl , x = 7068,0, y = 3328,3) sijaitsee noin 30 km Kruunupyyn keskustasta itäkaakkoon (kuva 1). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon, idässä osaksi peltoihin ja etelässä osaksi Isojärveen. Luoteessa suo rajoittuu Kirvesmosseniin ja Reposträsketiin. Suo on muodostunut suon pohjoisosan varsinaisesta Reposmossenista ja kaakkoisosan Storkärretistä. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon pohjois- ja lounaispuolelle johtavat metsäautotiet, itäpuolella on tilusteitä. Suolla on 26 tutkimuspistettä ja 18 syvyyspistettä (kuva 69). Tutkimuspisteitä on 5,9/10 ha ja syvyyspisteitä 4,1/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 45 47,5 m, ja pinta viettää pohjoisosassa länteen Kirvesmossenille ja edelleen Mustasiin noin 2,5 m/ km ja eteläosassa Isojärveen noin 4 8 m/km. Suo on osaksi ojitettu, mutta huomattava osa erityisesti pohjoisosasta on ojittamatta. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta Isojärven kautta Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Paasilan alue. Suon kokonaisala on 44 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 20 ha, yli 1,5 metrin 10 ha ja yli 2 metrin 4 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 3,2 m on suon pohjoisosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (59 %) ja moreeni (30 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm, ja yhdellä pisteellä jopa 240 cm.. Reposmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 68 %, avosuolla 2 % ja turvekankaalla 30 %. Suon pohjois- ja keskiosassa on luonnontilainen tupasvillaräme vallitseva suotyyppi, itä- ja eteläosassa mustikkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 23 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-, tukkipuu- ja riukuasteen tai vajaatuottoista mäntyä, kuusta ja koivua. Reposmossenin turpeista on rahkavaltaisia 84 % ja saravaltaisia 16 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 42 %, sararahkaturve (CS) 42 % ja rahkasaraturve (SC) 16 %. Tupasvilla (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 2 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 49 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Osassa suota on paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Puu on yleinen lisätekijä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,4 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,9. Liekoja on suolla vaihtelevasti. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 2,3 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,1 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 0,3 % ja 1 2 m:n syvyydessä 2,3 %. Suon luoteisosan yli 1,5 metrin syvyinen alue Reposträsketin ympärille jätettävää suojavyöhykettä lukuun ottamatta soveltuu parhaiten energiaturvetuotantoon. Tuotantokelpoinen ala on noin 7 ha. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,10 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros), ja sen energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on noin 0,04 milj. MWh. Suosta ei otettu näytteitä, eikä sitä vaaittu. Laboratoriotulosten puuttumisen vuoksi on energialaskelmissa käytetty turvelajille tyypillisiä laskennallisia arvoja. 124

126 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 69. Reposmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 125

127 121. Högnäsmossen Högnäsmossen (kl , x = 7064,3, y = 3329,0) sijaitsee noin 35 km Kruunupyyn keskustasta itäkaakkoon (kuva 1). Suo muodostuu Köyhäjoen Kuhalampeen kanavoidun haaran pohjoispuolisesta Högnäsmossenista ja eteläpuolisesta Kuhalampinkorvesta. Suo rajoittuu lännessä Kuhalampeen ja luoteessa Isojärveen, koillisessa pääosin peltoihin, etelässä ja osin lännessä mäkiseen moreenimaastoon. Köyhäjoen vanha uoma virtaa suon pohjoispuolisen peltoalueen halki. Joen kanavoitu uoma johtaa suon läpi Kuhalampeen. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon läpi kanavan vartta johtaa metsäautotie, luoteisreunaa sivuaa tilustie, etelä- ja itäpuolella on metsäautoteitä. Suolla on 60 tutkimuspistettä ja 54 syvyyspistettä (kuva 70). Tutkimuspisteitä on 6,5/10 ha ja syvyyspisteitä 5,8/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 0,7 m/km. Högnäsmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, mutta eteläosassa on laaja ojittamaton alue. Kuivatusmahdollisuudet ovat huonot. Vedet laskevat suolta Isojärven kautta Perhonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Paasilan alue. Suon kokonaisala on 93 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 77 ha, yli 1,5 metrin 55 ha ja yli 2 metrin 26 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus 3,2 m on suon keskiosassa. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (59 %), moreeni (32 %) ja savi (8 %). Liejua on suon pohjalla paikoin 9 40 cm. Högnäsmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 52 %, avosuolla 3 %, korvessa 1 %, turvekankaalla 41 % ja pellolla 3 %. Vallitsevana suotyyppinä on pääosin ojitettu tai muuttunut isovarpuinen räme. Lounaisosassa luonnontilainen lyhytkorsinevaräme ja luoteisosassa ojitettu kanervarahkaräme ovat yleisiä. Reunoilla on puolukkaturvekangas yleinen. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 22 % ja mättäiden korkeus noin 2 dm. Puusto on pääosin keskitiheää pinotavara- ja tukkipuuasteen tai vajaatuottoista mäntyä ja koivua. Högnäsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 66 % ja saravaltaisia 34 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 27 %, sararahkaturve (CS) 39 % ja rahkasaraturve (SC) 34 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 38 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 37 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 18 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisesti maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta. Tupasvilla ja puu ovat yleisiä lisätekijöitä koko turvekerrostumassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6 ja kohtalaisesti maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja on suon pintakerroksessa erittäin paljon ja pohjakerroksessa vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 6,1 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,5 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 5,6 % ja 1 2 m:n syvyydessä 2,0 %. Högnäsmossenista on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 8,1 % kuivapainosta (vaihteluväli 3,6 25,9), vesipitoisuus märkäpainosta 90,7 % (86,9 95,3) ja kuiva-ainemäärä 92,5 kg/ suo m 3 (68,3 117,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,9 MJ/kg (17,2 21,9) ja 50 %:n kosteudessa 8,7 MJ/kg (7,4 9,7). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,35 % kuivapainosta (0,15 0,57). Suon pohjoisosassa on turpeen tuhkapitoisuus korkea lähes koko turvekerrostumassa. Suon yli 1,5 metrin syvyinen alue lukuun ottamatta Isojärven ja Kuhalammen ympärille jätettävää suojavyöhykettä soveltuu parhaiten energiaturvetuotantoon. Tuotantokelpoinen ala on noin 41 ha. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,62 milj. suo m 3 (pohjalta on vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,057 milj. t (92,5 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 1,14 milj. GJ eli 0,32 milj. MWh (19,9 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,00 milj. GJ eli 0,28 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,45 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A10.0,Q8.0,S0.35. Suon pohjoisosan lähes koko turvekerrostumasta on tavattu korkea tuhkapitoisuus, ja suon lounaisosasta korkeahko rikkipitoisuus. Suon yli 1,5 metrin syvyinen alue koostuu useammasta osasta. Suo on suurelta osin Isojärven ja Köyhäjoen haarojen ympäröimä ja halkoma. Suuri osa suosta on lähes järven pinnan tasossa. Mahdolliset kuivatusvaikeudet muiden edellä lueteltujen tekijöiden lisäksi voivat tehdä turvetuotannon suolla kannattamattomaksi. 126

128 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 70. Högnäsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 127