Turvetutkimusraportti 452

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Vaala Part 4 Hannu Pajunen

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 452 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 452 Hannu Pajunen VAALASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 4 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Vaala Part 4 Espoo 2014

3 Pajunen, H Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 4. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 452, 69 sivua, 46 kuvaa, 5 taulukkoa, 2 liitettä. Vaalan kunnan alueelta tutkittiin kenttätyökausien 2012 ja 2013 aikana 38 suota. Aineisto koottiin tasavälistä tutkimuspisteverkkoa käyttäen. Maastossa määritettiin suotyyppi, turvelaji, turpeen maatuneisuus ja pohjamaalaji. Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 464 näytettä. Tutkittujen soiden yhteenlaskettu pinta-ala on 3100 ha. Soiden keskisyvyys on 1,0 m ja turvemäärä 29 milj. suo-m³. Turpeesta on rahkavaltaista 60 %, saravaltaista 38 % ja ruskosammalvaltaista 2 %. Keskimääräinen maatumisaste on 5,3. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 89,6 %, tiheys 101 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,6 %, tehollinen lämpöarvo 21,9 MJ/kg, hiilipitoisuus 53,7 %, typpipitoisuus 2,0 % ja rikkipitoisuus 0,27 %. Tutkitusta suoalasta arvioitiin tuotantokelpoiseksi noin 19 %. Turvetuotantoon soveltuvia alueita on 21 suolla yhteensä 580 ha. Tuotantokelpoista turvetta on yhteensä 10,9 milj. suo-m 3. Siitä on ympäristökäyttöön soveltuvaa 1,8 milj. suo-m 3 ja 9,1 milj. suo-m 3 energiakäyttöön soveltuvaa. Energiakäyttöön soveltuvien turvekerrosten kuiva-aine sisältää energiaa yhteensä 19 milj. GJ eli 5,3 milj. MWh. Asiasanat (Geosanasto, GTK): turve-esiintymät, suot, turve, polttoturve, ympäristöturve, varat, Vaala Hannu Pajunen Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO Sähköposti: [email protected] ISBN ISSN

4 Pajunen, H Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 4. The Peatlands and Peat Reserves of Vaala. Part 4. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 452. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 452, 69 pages, 46 figures, 5 tables, 2 appendices. In the municipality of Vaala, 38 peatlands were surveyed in 2012 and The data were collected using survey grids. The site type, peat type, the decomposition degree of the peat and the type of subsoil were determined and recorded in the field. Altogether, 464 samples were taken to the laboratory. The mires cover a total of 3100 hectares. The average depth of the peat deposits is 1.0 m, and the total quantity of peat is 29 million m³ in situ. The proportion of Sphagnum-dominated peat is 60%, while that of Carexdominated peat is 38% and Bryales-dominated peat 2%. The average decomposition degree of the peat is 5.3. On average, the peat has a water content of 89.6%, a dry bulk density of 101 kg/m 3, an ash content of 4.6%, a net calorific value of 21.9 MJ/kg, a carbon content of 53.7%, a nitrogen content of 2.0% and a sulphur content of 0.27%. About 19% of the surveyed area was considered suitable for peat production. Areas suitable for peat production were found in 21 mires covering an area of 580 hectares. The quantity of useful peat is 10.9 million m 3 in situ, of which 1.8 million m 3 was considered as horticultural peat and the rest (9.1 million m 3 ) as fuel peat. The energy content of the fuel peat is 19 million GJ or 5.3 million MWh, as calculated on a dry matter basis. Key words (GeoRef Thesaurus, AGI): peat deposits, mires, peat, fuel peat, environmental peat, reserves, Vaala Hannu Pajunen Geological Survey of Finland PL 1237 FI KUOPIO FINLAND [email protected]

5 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO...7 TUTKIMUSMENETELMÄT...7 Kenttätutkimukset...7 Laboratoriomääritykset...7 Arviointiperusteet...10 Raportointi...10 TUTKITUT SUOT Asumasuo Haaposuo Hautasuo Heteojansuo Hyrynpuronsuo Jussinsuo Kaakkurilamminsuo Kaivosojansuo Kallioniemensuo Koivukankaansuo Korpelansuo Kortteikonsuo Korvensuo (Nuojua) Korvensuo (Järvikylä) Kotilaisensuo Kotisuo (Nimisjärvi) Kotisuo (Oterma) Kuikkasuo Lihasuo Mustasuo Mökkikorpi Nevansuo Paatinkankaansuo Pekankaarronsuo Peräsuo Pitkäaro Pyöriäsuo Rouvastinsuo Suoperä Säynäjäsuo Taimensuo Taka-aituus Tallikankaansuo Tavisuo Tervolanluhta Valkiaisensuo Veittikaarronsuo Yläniitty...58

6 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. TULOSTEN TARKASTELU...60 Suot ja niiden turvekerrokset...60 Soveltuvuus turvetuotantoon...66 Kiitokset...68 Kirjallisuus...68 LIITTEET

7 Hannu Pajunen 6

8 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. JOHDANTO Vaalan maaperän koostuu enimmäkseen moreeni- hiekka- ja turvemaista. Lajittunutta mineraalimaata on lähinnä kunnan halki kulkevassa Rokuan harjujaksossa. Harjun liepeillä on hiekka- ja turvemaita ja kauempana harjusta moreeni- ja turvemaita. Metsäinventointien mukaan soiden osuus on hieman yli puolet Vaalan maapinta-alasta (Tomppo ym. 1998, s. 679). Varsinaisten turvemaiden osuus jää kuitenkin huomattavasti pienemmäksi. Geologian tutkimuskeskus (GTK) mittasi 1980-luvun alussa peruskartoilta kahtakymmentä hehtaaria suurempien soiden pinta-alaksi 357 km 2 (Lappalainen & Toivonen 1985), mikä on noin 27 % Vaalan maapinta-alasta. GTK:n mittaamasta alasta on käytetty nimitystä geologinen suoala erotuksena metsäinventointien yhteydessä saadusta suoalasta. GTK aloitti Vaalan suotutkimukset toisen maailmansodan aikaan tutkimalla Pelson alueen soita noin 2000 ha (Salmi 1952). Vuosina tutkittiin suurimpia soita yhteensä ha (Häikiö 2008). Muutama vuosi sitten aloitettiin loppujen soiden kartoitus. Tavoitteena on löytää kaikki yli viiden hehtaarin tuotantokelpoiset alueet. Työ aloitettiin lännestä Siikalatvan rajalta. Ensimmäiset 4000 ha raportoitiin pari vuotta sitten (Pajunen 2012) ja seuraavat 5200 ha viime vuonna (Pajunen 2013). Nyt raportoitavat suot tutkittiin vuosina 2012 ja 2013, ja ne sijaitsevat suurimmaksi osaksi Rokuan ja Oterman välisellä alueella (kuva 1). Soita on 38 kpl, ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala on 3100 ha. Muutamat suot ovat lähes luonnontilaisia, mutta niillä ei ole suojeluvarauksia. Aineistoon kuuluu kolme Niskanselän rantasuota, jotka tutkittiin GTK:n kaivosympäristöhankkeen aloitteesta. TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Aineisto koottiin käyttäen tasavälistä tutkimuspisteverkkoa (Laatikainen ym. 2011). Tutkimuspisteet paikannettiin GPS-laitteella, ja niiden sijainti ilmenee suokuvauksen yhteydessä olevasta kartasta. Tutkimuspisteitä on kahta lajia: varsinaisia tutkimuspisteitä (B-pisteet) ja syvyystutkimuspisteitä (C-pisteet). Jokaisella B-pisteellä määritettiin suotyyppi, mättäisyys ja mättäiden korkeus; metsäisillä alueilla lisäksi puulajisuhteet, puuston tiheys ja kehitysluokka. Maastossa määritettiin turvekerroksen turvelaji, maatuneisuus (H1-10), kosteus (B1-5) ja tupasvillan kuitujen suhteellinen osuus (F0-6) sekä pohjamaalaji ja liejukerrokset (Lappalainen ym. 1984). C-pisteillä määritettiin turvekerroksen paksuus ja pohjamaalaji, kesällä tutkituilla pisteillä myös suotyyppi. Suon pinnan korkeus määritettiin laserkeilausaineistosta. B-pisteitä on yhteensä 629 ja C-pisteitä Laippakairalla otettiin 464 turvenäytettä laboratoriomäärityksiä varten. Näytteitä ei otettu matalimmilta soilta. Laboratoriomääritykset Vesipitoisuus määritettiin kuivattamalla turvenäytteet 105 C:ssa vakiopainoon (Labtiumin menetelmätunnus 608G). Tiheys (kuiva-aineen määrä luonnontilaista tilavuusyksikköä kohti) laskettiin näytteistä, joiden tilavuus tiedettiin. Kuivatuista turvenäytteistä määritettiin tuhkapitoisuus hehkuttamalla ne 815 ± 25 C:ssa (819G). Kuiva-aineesta tehtiin myös lämpöarvo- (602L), hiilipitoisuus- (820L), typpipitoisuus- (820L) ja rikkipitoisuusmääritykset (810L). Monialkuainemääritykset (+503P) tehtiin ICP-AES-tekniikalla typpihappoliuotuksen (503) jälkeen. Vesipitoisuus ja tuhkapitoisuus määritettiin kaikista näytteistä. Tiheys määritettiin 401 näytteestä, lämpöarvo 38 näytteestä, hiili-, typpi- ja rikkipitoisuus 63 näytteestä. Monialkuainemäärityksiä tehtiin 26 (taulukko 1). Vuonna 2013 tutkituista soista määritettiin vain vesipitoisuus, tiheys 7

9 Hannu Pajunen Sanginjärvi Iso Kivijärvi UTAJÄRVI Piltunginjärvi Ahmasjärvi Paatinjärvi Puokiojärvi Pienanjärvi VAALA 8 Niskanselkä 35 Kaarresalo Kuostonsaari Manamansalo Ärjänselkä Vaala järvi PYHÄNTÄ 3413 Tutkittu suo Natura- ja suojelualueet 3431 Suo 0 10 km Suotiedot GTK 2014 Pohjakartta Maanmittauslaitos ja HALTIK Suojelu- ja valuma-alueet SYKE Kuva 1. Vuosina tutkittujen soiden sijainti. Vinorasteri osoittaa Natura- ja suojelualueita. Suon nimen perässä on GTK:n käyttämä ATK-numero. 1. Asumasuo (25164) 14. Korvensuo (Järvikylä) (25162) 27. Pyöriäsuo (25140) 2. Haaposuo (25170) 15. Kotilaisensuo (25119) 28. Rouvastinsuo (25172) 3. Hautasuo (25179) 16. Kotisuo (Nimisjärvi) (25118) 29. Suoperä (25160) 4. Heteojansuo (25175) 17. Kotisuo (Oterma) (25176) 30. Säynäjäsuo (25177) 5. Hyrynpuronsuo (25163) 18. Kuikkasuo (25117) 31. Taimensuo (25171) 6. Jussinsuo (25138) 19. Lihasuo (25165) 32. Taka-aituus (25129) 7. Kaakkurilamminsuo (25178) 20. Mustasuo (25124) 33. Tallikankaansuo (25169) 8. Kaivosojansuo (25158) 21. Mökkikorpi (25121) 34. Tavisuo (25120) 9. Kallioniemensuo (25139) 22. Nevansuo (25130) 35. Tervolanluhta (25159) 10. Koivukankaansuo (25168) 23. Paatinkankaansuo (25180) 36. Valkiaisensuo (25122) 11. Korpelansuo (25133) 24. Pekankaarronsuo (25152) 37. Veittikaarronsuo (25131) 12. Kortteikonsuo (25137) 25. Peräsuo (25136) 38. Yläniitty (25082) 13. Korvensuo (Nuojua) (25123) 26. Pitkäaro (25132) 8

10 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. ja tuhkapitoisuus. Vuonna 2012 oli mahdollista tehdä myös lämpöarvo- ja alkuainemäärityksiä. Määritykset tehtiin Labtium Oy:n laboratoriossa Kuopiossa. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märän näytteen painosta ja tuhka-, rikki-, hiili- ja typpipitoisuus prosentteina kuiva-aineesta. Tiheys ilmoitetaan kiloina suokuutiota kohti. Lämpöarvot ovat kuiva-aineen tehollisia lämpöarvoja (MJ/kg). Taulukko 1. Laboratoriomääritysten lukumäärä. Suon nimi Tiheys Vesipitoisuus Tuhkapitoisuus Lämpöarvo C N S Alkuaineet (ICP) 1. Asumasuo Haaposuo Hautasuo Heteojansuo Hyrynpuronsuo Jussinsuo Kaakkurilamminsuo Kaivosojansuo Kallioniemensuo Koivukankaansuo Korpelansuo Kotilaisensuo Kotisuo (Oterma) Kuikkasuo Lihasuo Mökkikorpi Nevansuo Paatinkankaansuo Pitkäaro Pyöriäsuo Rouvastinsuo Suoperä Säynäjäsuo Taimensuo Tallikankaansuo Tavisuo Tervolanluhta Valkiaisensuo Yläniitty Yhteensä

11 Hannu Pajunen Arviointiperusteet Tuotantokelpoisena pidetään yleensä yli metrin syvyistä aluetta. Jos turvekerros on löyhä (tiheys alle 120 kg/m 3 ), edellytetään tuotantokelpoiselta alueelta vähintään 1,5 metrin syvyyttä. Tällaisia alueita on yleensä ojittamattomilla soilla. Koska turvekerrosta ei voida käyttää mineraalimaata myöten, vähennettiin tuotantokelpoista turvemäärää laskettaessa keskisyvyydestä 0,3-0,5 m. Käytännössä suon pohjalle jäävän kerroksen paksuus vaihtelee pohjan kivisyyden, turpeen laadun ja suon jälkikäytön mukaan. Tuotantokelpoista aluetta arvioitaessa jätettiin vesistöjen ja suojelualueiden ympärille sata metriä leveä suojavyöhyke. Kuivatusmahdollisuudet ja pumppauksen tarve selvitetään yksityiskohtaisen, yleensä tilaustyönä tehtävän suotutkimuksen yhteydessä. Ympäristöturpeella ymmärretään tässä raportissa kaikkea heikosti maatunutta (H1-4) rahkavaltaista turvetta. Usein se sisältää rahkasammalien jäännösten ohella sarojen, suoleväkön ja tupasvillan jäännöksiä. Jos ympäristöturpeeseen sisältyy runsaasti Acutifolia-ryhmän rahkasammalien muodostamaa turvetta, on siitä mainittu erikseen. Jos heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaosan keskimääräinen paksuus on vähintään 0,5 m, pidetään sitä soveltuvana ympäristöturpeen tuotantoon. Mikäli heikosti maatunut pintaosa on tätä ohuempi, luetaan se energiaturvekerrokseen kuuluvaksi. Osa pintakerroksesta sekoittuu alla olevaan energiaturpeeseen kunnostustoimien yhteydessä. Energiaturpeeksi soveltuvan rahkavaltaisen turpeen maatuneisuuden tulisi olla vähintään H5. Saravaltainen turve soveltuu energiaturpeeksi myös heikommin maatuneena. Energiaturpeen laatuluokkaan vaikuttavat lähtömateriaalin tuhkapitoisuus, rikkipitoisuus, lämpöarvo ja typpipitoisuus (Energiaturpeen laatuohje 2006, liite 1). Keskimääräiset laboratoriotulokset antavat viitteitä suosta saatavan turpeen laatuluokasta. Raportointi Paikanniminä käytetään peruskartalla esiintyviä nimiä. Jos jollakin suoalueella ei ole nimeä, annettiin sille työnimi lähitienoon nimistön perusteella. Otsikossa ja taulukoissa työnimi on sitaateissa. Suot raportoidaan aakkosjärjestyksessä. Teiden luokittelussa käytetään peruskartan luokittelua (autotie, ajotie, ajopolku), ja tiet pyrittiin nimeämään osoitekartan mukaan. Karttalehdet ja koordinaatit ovat uuden EUREF -koordinaattijärjestelmän mukaisia. Kunkin suon sijaintia, nykyistä tilaa ja turpeen ominaisuuksia kuvataan lyhyesti, ja suon soveltuvuus turvetuotantoon arvioidaan. Arviot perustuvat edellä kuvattuihin maasto- ja laboratoriotutkimuksiin. GTK:sta voi tilata raporttia täydentävää materiaalia kuten suokarttoja (kuva 2), poikkileikkauskuvia, laboratoriotuloksia ja tutkimusselostuksia. Tilattavissa olevat laboratoriotulokset ilmenevät taulukosta 1. Soiden luonnontila arvioidaan luonnontilaisuusasteikon (0 5) mukaan (Valtioneuvosto 2012). 0 vastaa peruuttamattomasti luonnontilansa menettänyttä ja 5 täysin luonnontilaista suota (liite 2). Turvetuotanto pyritään kohdentamaan 0 2 luokan soille. Kaikki tässä raportissa esitetyt turvemäärät ovat suokuutiometrejä. Tuotantokuutioina laskien turvemäärät ovat huomattavasti pienempiä. Pinta-alat ja turvemäärät esitetään kahden merkitsevän numeron tarkkuudella. Kymmentä hehtaaria pienemmät pinta-alat ovat kuitenkin yhden merkitsevän numeron (hehtaarin) tarkkuudella. 10

12 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Laajankangas /6 11 0/ /8 3 1/ / / / / / / / /4 10 1/9 17 5/ / / / / / Tornikangas / / / /19 11 Haapolampi / / / / / / / / Haaposuo, 25170, Vaala Turvekerrostuman paksuus 0-1m 1-1,5m 1,5-2m 2-3m 3-4m Tutkimuspiste 6,4 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen rahkavaltaisen 2/17 pintakerroksen/turvekerrostuman paksuus (dm) Syvyystutkimuspiste Turvekerrostuman paksuus (dm) m GTK 2014 Pohjakartta Maanmittauslaitos ja HALTIK Kuva 2. Esimerkki turvekerroksen paksuutta osoittavasta suokartasta. 11

13 Hannu Pajunen TUTKITUT SUOT 1. Asumasuo Asumasuo (kl. R4343, x=7171,2, y=4935,2) sijaitsee noin 12 km kunnan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu etelässä Kutujokeen, pohjoisessa (19) Lihasuohon ja muualla moreenisaariin (kuva 3). Suon länsipuolella on Petäjäkoskelta Siliäkankaalle johtava ajotie. Tutkimuspisteitä on 117. Niistä suurin osa (89) on C-pisteitä. Asumasuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Kutujoen alueeseen (59.261). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää etelään. Vedet laskevat Kutujoen kautta Oulujokeen. Suon pinta-ala on noin 110 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 44 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 26 ha. Keskisyvyys on 1,0 m ja suurin syvyys 3,3 m. Eteläosa on keskimääräistä syvempi. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Sen päällä on paikoin moreenimailta huuhtoutunutta hiekkaa. Tutkimuspisteistä on rämeellä 79 %, avosuolla 14 % ja turvekankaalla 7 %. Rämealue on enimmäkseen niukkaravinteista rahkarämettä ja lyhytkortista nevarämettä, avosuoalue ruohoista saranevaa ja turvekangas mustikkaturvekangasta ja varputurvekangasta. Puusto on enimmäkseen harvaa tai keskinkertaisen tiheää männyn taimistoa. Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen, ja sen luonnontilaisuusluokka on 3. Eteläosassa on ojitettua aluetta noin 22 ha. Turvetta on kaikkiaan 1,1 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 83 % ja saravaltaista 17 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja rahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 18 % ja puun jäännöksiä sisältävää 11 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,3. Laboratoriomääritykset tehtiin eteläosan muuttumavaiheessa olevalta lyhytkortiselta nevarämeeltä otetuista näytteistä. Näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 90,5 %, tiheys 86 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 3,6 %. Turvekerros on ohutta pintaosaa lukuun ottamatta luonnontilainen. Asumasuolla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 19 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,30 milj. m 3. Kutujoen varteen on laskennassa rajattu 100 m leveä suojavyöhyke. Tuotantokelpoiseksi arvioidusta alueesta puolet on muuttumavaiheen rämettä, puolet luonnontilaista avosuota. 12

14 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 3. Tutkimuspisteiden sijainti Asumasuolla. 13

15 Hannu Pajunen 2. Haaposuo Haaposuo (kl. R4343, x=7176,1, y=4994,5) sijaitsee noin 18 km kunnan keskustasta pohjoiskoilliseen. Suo rajoittuu lännessä Haapolampeen ja muualla moreenimaihin ja soihin (kuva 4). Itäpuolella on (7)Kaakkurilamminsuo ja kaakkoispuolella (23)Paatinkankaansuo, jota kuvataan jäljempänä. Hetejärventieltä erkaneva metsätie ulottuu Haaposuon länsireunaan ja Velholantieltä erkaneva itäreunaan. Suolla on 121 tutkimuspistettä, joista suurin osa (90) on C-pisteitä. Haaposuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Heteojan valuma-alueeseen (59.253). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää länteen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Hetejärveen, josta edelleen Heteojan ja Naamanjoen kautta Oulujokeen. Suon pinta-ala on noin 110 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 83 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 59 ha. Keskisyvyys on 1,6 m ja suurin syvyys 3,5 m. Suoallas on yhtenäinen ja itäreunalta nopeasti syvenevä. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Tutkimuspisteistä on avosuolla 44 %, rämeellä 39 %, korvessa 1 % ja turvekankaalla 16 %. Avosuo on enimmäkseen luonnontilaista varsinaista saranevaa ja lyhytkortista nevaa, räme lyhytkortista nevarämettä (kuva 5) ja tupasvillarämettä ja turvekangas puolukkaturvekangasta ja varputurvekangasta. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää männyn taimistoa. Luonnontilaisuusluokka on 3. Ojia on lähinnä pohjois- ja länsiosan rämealueella. Turvetta on kaikkiaan 1,7 milj. m 3. Siitä on saravaltaista 54 %, rahkavaltaista 45 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve, sararahkaturve ja rahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 7 % ja puun jäännöksiä sisältävää 11 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,9. Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 91,1 %, tiheys 85 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 3,9 %. Näytepisteiden väliset erot ovat pieniä. Haaposuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 57 ha. Sillä on tuotantokelpoista ympäristöturvetta 0,29 milj. m 3 ja tuotantokelpoista energiaturvetta 0,86 milj. m 3. Ympäristökäyttöön soveltuvaa kerrosta on keskimäärin 0,5 m ja sen alla energiakäyttöön soveltuvaa keskimäärin 1,5 m. Haapolammen rannalle on rajattu 100 m leveä suojavyöhyke. Tuotantokelpoiseksi arvioitu alue on enimmäkseen luonnontilaista. 14

16 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Haaposuolla. Kuva 5. Lyhytkortista nevarämettä Haaposuon keskiosassa. Kuva: H. Pajunen, GTK. 15

17 Hannu Pajunen 3. Hautasuo Hautasuo (kl. R5121, x=7176,8, y=5021,4) sijaitsee noin 20 km kunnan keskustasta pohjoisluoteeseen. Suo rajoittuu idässä Velholantiehen, muualla loivapiirteiseen soistuneeseen moreenimaastoon (kuva 6). Tutkimuspisteitä on yhteensä 49, joista suurin osa (39) C-pisteitä. Hautasuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Paatinjärven valuma-alueeseen (59.265). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää itään. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Paatinjärveen ja sieltä Otermanjärven ja Kutujoen kautta Oulujokeen. Suon pinta-ala on 43 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 15 ha. Keskisyvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 1,5 m. Suon pohja on tasainen, ja pohjamaa on hiekkaa. Tutkimuspisteistä on rämeellä 74 % ja turvekankaalla 26 %. Yleisimpiä suotyyppejä ovat isovarpuräme, varsinainen sararäme ja lyhytkortinen nevaräme, jotka kaikki ovat muuttumavaiheessa. Turvekangas on suurimmaksi osaksi varputurvekangasta. Puusto on mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan varttunutta tai nuorta kasvatusmetsää. Suo on kauttaaltaan ojitettu, ja sen luonnontilaisuusluokka on 1. Turvetta on kaikkiaan 0,30 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 56 % ja saravaltaista 44 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja rahkasaraturve. Puun jäännöksiä lisätekijänä sisältävää turvetta on 33 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 52 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,9. Liekoja on yli metrin syvyisellä alueella keskimäärin 3,8 % turvetilavuudesta. Keskiosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 87,4 %, tiheys 119 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 4,4 %. Hautasuo on tässä raportissa käytettävillä kriteereillä liian matala turvetuotantoon. Alueella on nyt hyvä puusto. Mikäli turvetta halutaan hyödyntää, tulee turvetuotanto ajoittaa metsän uudistamisen yhteyteen km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 6. Tutkimuspisteiden sijainti Hautasuolla. 16

18 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Heteojansuo Heteojansuo (kl. R4343, x=7177,3, y=4957,5) sijaitsee noin 19 km kunnan keskustasta pohjoiseen. Suota ei ole nimetty peruskartalla. Tutkittu alue rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon ja ulottuu etelässä Hetejärventielle. Hetejärventieltä erkanee ajoura suon itäosaan (kuva 7). Tutkimuspisteitä on yhteensä 30. Niistä suurin osa on C-pisteitä. Heteojansuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Heteojan valuma-alueeseen (59.253). Suon pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää länteen. Vedet laskevat Heteojan ja Naamanjoen kautta Oulujokeen. Suon pinta-ala on 45 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 6 ha. Keskisyvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 1,4 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Tutkimuspisteistä puolet on turvekankaalla, puolet rämeellä. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Reunamien puustoa on uudistushakattu. Suon luonnontilaisuusluokka on 0. Turvetta on kaikkiaan 0,30 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 73 % ja saravaltaista 27 %. Yleisin turvelaji on sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 23 % ja puun jäännöksiä sisältävää 17 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 6,3. Itäosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89,3 %, tiheys 101 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 5,3 %. Tuhkapitoisuudet ovat saravaltaiselle turvekerrokselle tyypillisiä. Heteojansuo on liian matala turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Heteojansuolla. 17

19 Hannu Pajunen 5. Hyrynpuronsuo Hyrynpuronsuo (kl. R4334, x=7166,1, y=4985,9) sijaitsee noin 9 km kunnan keskustasta koilliseen. Suota ei ole nimetty peruskartalla. Tutkittu alue käsittää Hyrynpuron varressa olevan suoalueen (kuva 8). Alue rajoittuu luoteessa Otermantiehen. Suo jatkuu tien toisella puolen (38)Yläniittynä. Tutkimuspisteitä on yhteensä 52, suurin osa (41) C-pisteitä. Hyrynpuronsuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Ala-Parttuaisen puron valuma-alueeseen (59.267). Suon pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää kohti Hyrynpuroa. Vedet laskevat Hyrynpuron ja Ala-Parttuaisen puron kautta Oulujokeen. Suon pinta-ala on noin 45 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 25 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 15 ha. Keskisyvyys on 1,3 m ja suurin syvyys 4,0 m. Suolla on kaksi erillistä syvännettä. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja moreeni. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 54 %, rämeellä 41 % ja korvessa 5 %. Turvekangas on suurimmaksi osaksi puolukkaturvekangasta ja räme muuttumavaiheen tupasvillarämettä. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää, nuorta kasvatusmetsää. Männyn keskimääräinen osuus on noin puolet, kuusen kolmasosa ja koivun viidesosa. Suo on kauttaaltaan ojitettu, ja sen luonnontilaisuusluokka on 0. Turvetta on kaikkiaan 0,60 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 53 % ja saravaltaista 47 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja rahkasaraturve. Puun jäännöksiä lisätekijänä sisältävää turvetta on 29 % turvemäärästä. Muita lisätekijöitä on vähän. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,9. Pohjoisosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 86,3 %, tiheys 128 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 6,3 %. Tuhkapitoisuus kohoaa lähellä pohjaa 13 prosentin tasolle. Muuten tulokset ovat saravaltaiselle turvekerrokselle tyypillisiä. Hyrynpuronsuon pohjoisosassa on turvetuotantoon soveltuvaa, yli metrin syvyistä aluetta noin 10 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,15 milj. m 3. Tuotantokelpoiseksi arvioitu alue on suurelta osalta avohakattu ja sillä on hyvin tiheä koivuvaltainen taimisto. Puron varsi on rajattu pois mahdollisten tulvakerrosten takia km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 8. Tutkimuspisteiden sijainti Hyrynpuronsuolla

20 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Jussinsuo Jussinsuo (kl. R4334, x=7167,4, y=4920,4) sijaitsee noin 8 km kunnan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu lännessä moreenisaariin, muualla moreenimaista huuhtoutuneisiin lajittuneisiin mineraalimaihin. Petäjäkoskentie menee tutkitun alueen halki (kuva 9). Tutkimuspisteitä on 49. Niistä on B-pisteitä 14 ja C-pisteitä 35. Jussinsuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Kutujoen alueeseen (59.261). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää kaakkoon. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Kutujokeen ja sieltä Järvikylän kautta Oulujokeen. Suon pinta-ala on noin 72 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 9 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 2 ha. Keskisyvyys on 0,5 m ja suurin syvyys 1,9 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja hieta. Tutkimuspisteistä on rämeellä 96 % ja turvekankaalla 4 %. Puolet rämeestä on muuttumavaiheen tupasvillarämettä, toinen puoli lähinnä pallosararämettä ja varsinaista sararämettä, jotka nekin ovat muuttumavaiheessa. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Suon luonnontilaisuusluokka on 1. Turvetta on kaikkiaan 0,41 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 77 % ja saravaltaista 23 %. Yleisin turvelaji on sararahkaturve (51 %). Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 49 %, puun jäännöksiä sisältävää 20 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 26 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,4. Länsiosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 87,8 %, tiheys 125 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 3,2 %. Turvekerroksen pohjaosa on tiivis. Pintaosan (0 0,4 m) tiheyttä ei voitu määrittää, joten koko kerroksen keskimääräinen tiheys jää määritysten keskiarvoa pienemmäksi. Jussinsuo on liian matala turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 9. Tutkimuspisteiden sijainti Jussinsuolla. 19

21 Hannu Pajunen 7. Kaakkurilamminsuo Kaakkurilamminsuo (kl. R5121, x=7176,1, y=5006,4) sijaitsee noin 18 km kunnan keskustasta pohjoiskoilliseen. Suo rajoittuu moreenimaihin, ja sen pohjoisreunalle tulee Velholantieltä erkaneva ajotie (kuva 10). Tutkimuspisteitä on 95. Niistä suurin osa (70) on C-pisteitä. Kaakkurilamminsuo on Oulujoen vesistöalueella ja sijaitsee kolmella eri valuma-alueella. Itäosa kuuluu Paatinjärven valuma-alueeseen (59.265) ja luoteisosa Heteojan valuma-alueeseen (59.253). Niiden välissä on kaistale Otermanjärven lähialuetta (59.262). Suon pinta on m merenpintaa korkeammalla. Suon pinta-ala on noin 87 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 20 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 11 ha. Keskisyvyys on 0,8 m ja suurin syvyys 2,8 m. Kaakkurilammen kohdalla on luode kaakkosuuntainen syvänne. Muuten suo on matala ja tasapohjainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni 63 % ja hiekka 34 %. Tutkimuspisteistä on rämeellä 48 %, avosuolla 42 % ja turvekankaalla 10 %. Räme on suurimmaksi osaksi lyhytkortista nevarämettä, josta osa on luonnontilaista, osa ojikkoa ja osa muuttumaa. Avosuo on suurimmaksi osaksi luonnontilaista lyhytkortista nevaa. Puusto on enimmäkseen harvaa, kitukasvuista rämemännikköä. Kaakkurilammen itäpuolen puustoa on ennallistettu hakkaamalla. Suon luonnontilaisuusluokka on 2. Turvetta on kaikkiaan 0,69 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 96 %, ruskosammalvaltaista 2 % ja saravaltaista 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja rahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 11 %, puun jäännöksiä sisältävää 4 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 7 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,1. Keskiosan syvänteestä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 90,8 %, tiheys 82 kg/ m 3 ja tuhkapitoisuus 2,6 %. Tulokset ovat luonnontilaiselle, rahkavaltaiselle turvekerrokselle tyypillisiä. Kaakkurilamminsuo on liian matala turvetuotantoon. Syvänteen käyttöä rajoittaa lampi. Jos lammen ympärille rajataan sadan metrin suojavyöhyke, pienenee yli 1,5 metrin syvyisen alueen koko alle viiden hehtaarin km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 10. Tutkimuspisteiden sijainti Kaakkurilamminsuolla

22 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kaivosojansuo Kaivosojansuo (kl. R4333, x=7156,0, y=4994,5) sijaitsee Neulaniemen tyvessä, noin 8 km kunnan keskustasta itäkaakkoon. Suolle ei ole nimeä peruskartalla. Tutkittu alue rajoittuu idässä ja lännessä Oulujärveen ja sen poikki on kaivettu veneväylä, Kaivosoja. Neulaniemen tie menee tutkitun alueen halki (kuva 11). Tutkimuspisteitä on 12, joista neljä on B-pisteitä ja kahdeksan C-pisteitä. Kaivosojansuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Niskanselän lähialueeseen (59.311). Suon pinta on noin 124 m merenpintaa korkeammalla. Suon pinta-ala on noin 30 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 11 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 2 ha. Keskisyvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 2,0 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi ja hiesu. Tutkimuspisteistä on rämeellä 67 % ja pellolla 33 %. Yleisimpiä suotyyppejä ovat varsinainen sararäme, rahkaräme ja tupasvillaräme. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus on 4 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja jakautuu eri kehitys- ja tiheysluokkiin. Suon luonnontilaisuusluokka on 2. Turvetta on kaikkiaan 0,22 milj. m 3. Siitä rahkavaltaista 34 % ja saravaltaista 66 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 37 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 21 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,7. Läheltä Soutulahden puoleista rantaa otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 87,3 %, tiheys 115 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,3 %, hiilipitoisuus 55,3 %, typpipitoisuus 2,03 % ja rikkipitoisuus 0,21 %. Kerroksen pintaosa on rahkavaltainen ja pohjaosa saravaltainen, mikä näkyy pohjaosan korkeampina tuhka-, rikki- ja typpipitoisuuksina. Hiilipitoisuudet ovat korkeimmillaan kerrostuman puolivälissä. Kaivosojansuo ei sovellu turvetuotantoon. Rannan turvekerros ulottuu 1,5 m Oulujärven pinnan alapuolelle ja osoittaa vedenpinnan olleen suon syntyaikaan huomattavasti nykyistä alempana km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Kaivosojansuolla. 21

23 Hannu Pajunen 9. Kallioniemensuo Kallioniemensuo (kl. R4334, x=7168,8, y=4907,1) sijaitsee noin 10 km kunnan keskustasta pohjoiseen. Suota ei ole nimetty peruskartalla. Tutkittu alue rajoittuu pohjoisessa Tolkansuon soidensuojelualueeseen ja muualla huuhtoutuneeseen moreenimaastoon (kuva 12). Tutkittu alue ulottuu idässä lähelle Petäjäkoskentietä ja lännessä lähelle Tolkantietä. Tutkimuspisteitä on 174. Niistä on B- pisteitä 44 ja C-pisteitä 130. Kallioniemensuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu suurimmaksi osaksi Tolkanojan valumaalueeseen (59.264). Itäosa kuuluu Kutujoen alueeseen (59.261). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää etelään. Vedet laskevat Oulujokeen itäosasta Kutujoen kautta, muualta Tolkanojan, Järvenjärven ja Keskijärven kautta. Suon pinta-ala on noin 250 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 38 ha. Alue jakautuu kahdeksaan erilliseen altaaseen. Suo on matala: keskisyvyys 0,5 m ja suurin syvyys 1,5 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Tutkimuspisteistä on rämeellä 87 %, turvekankaalla 12 % ja avosuolla 1 %. Yleisin suotyyppi on muuttumavaiheen varsinainen sararäme. Loppuosa jakautuu monen eri suotyypin kesken. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Suon luonnontilaisuusluokka on 1. Turvetta on kaikkiaan 1,5 milj. m 3. Siitä on saravaltaista 55 % ja rahkavaltaista 45 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 18 %, puun jäännöksiä sisältävää 15 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 45 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,3. Lounaisosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 87,6 %, tiheys 126 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 3,8 %. Pintaosalle ei voitu laskea tiheyttä, joten määritysten keskiarvo edustaa kerrostuman keski- ja pohjaosaa. Kallioniemensuolla on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 20 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta noin 0,18 milj. m 3. Alue jakautuu kahteen erilliseen altaaseen. 22

24 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 12. Tutkimuspisteiden sijainti Kallioniemensuolla. 23

25 Hannu Pajunen 10. Koivukankaansuo Koivukankaansuo (kl. R4343, x=7173,3, y=4967,4) sijaitsee noin 14 km kunnan keskustasta pohjoiskoilliseen. Suota ei ole nimetty peruskartalla. Tutkittu alue rajoittuu lounaassa Pieneen Koivukankaaseen ja pohjoispuolella Isoon Koivukankaaseen. Suota ympäröivät mineraalimaat ovat voimakkaasti huuhtoutuneita moreenimaita. Pohjoispuolella on Naamantie ja itäpuolella siltä erkaneva, turvetuotantoalueen reunaa seuraava Ahvensuontie (kuva 13). Tutkimuspisteitä on 78. Niistä 20 on tarkemmin tutkittuja B-pisteitä. Koivukankaansuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu suurimmaksi osaksi Kutujoen alueeseen (59.261). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää suurimmassa osassa suota loivasti etelään. Vedet laskevat Oulujokeen luoteisosasta Naamanjoen ja muualta Kutujoen kautta. Suon pinta-ala on noin 71 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 16 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 1 ha. Keskisyvyys on 0,6 m ja suurin syvyys 1,7 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Tutkimuspisteistä on rämeellä 52 % ja avosuolla 48 %. Suolla on useita niukkaravinteisia suotyyppejä. Rämealueen yleisin suotyyppi on lyhytkortinen nevaräme (kuva 14) ja avosuon lyhytkortinen neva. Puusto on enimmäkseen harvaa, kitukasvuista rämemännikköä. Suon luonnontilaisuusluokka on 4. Turvetta on kaikkiaan 0,45 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 75 % ja saravaltaista 25 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve, sararahkaturve ja rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 26 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 6 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,1. Luoteisosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 86,9 %, tiheys 159 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 2,8 %. Turvekerroksen pintaosa on heikosti maatunutta rahkaturvetta, jolle ei voitu laskea tiheyttä. Määritysten suuri keskiarvo edustaa turvekerroksen tiivistä pohjaosaa. Koivukankaansuo on liian matala turvetuotantoon. Pohjaosan turve soveltuu hyvin energiakäyttöön, mutta kerros on liian ohut (0,4 m). 24

26 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Koivukankaansuolla. Kuva 14. Lyhytkortista nevarämettä Koivukankaansuolla. Kuva: H. Pajunen, GTK. 25

27 Hannu Pajunen 11. Korpelansuo Korpelansuo (kl. R4334, x=7165,4, y=4897,0) sijaitsee Järvikylässä, noin 7 km kunnan keskustasta pohjoisluoteeseen. Suota ei ole nimetty peruskartalla. Tutkittu alue rajoittuu moreenisaariin, joiden välisissä painanteissa on soistunutta, hienojakoista mineraalimaata. Tutkittu alue ulottuu idässä Petäjäkoskentielle (kuva 15). Tutkimuspisteitä on 55. Niistä on B-pisteitä 12 ja C-pisteitä 43. Korpelansuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu suurimmaksi osaksi Kutujoen alueeseen (59.261). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää etelään. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Järvenjärveen ja sieltä Keskijärven kautta Oulujokeen. Suon pinta-ala on noin 55 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 24 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 9 ha. Keskisyvyys on 0,9 m ja suurin syvyys 1,8 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiekka. Tutkimuspisteistä on rämeellä 96 % ja turvekankaalla 4 %. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme, isovarpuräme ja rahkaräme, jotka kaikki ovat muuttumavaiheessa. Keskimäärin 4 dm korkeat mättäät peittävät lähes puolet suon pinnasta. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskikertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan joko taimistoa tai nuorta kasvatusmetsää. Suo on kauttaaltaan ojitettu, ja sen luonnontilaisuusluokka on 1. Turvetta on kaikkiaan 0,49 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 74 % ja saravaltaista 26 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja rahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 39 %, puun jäännöksiä sisältää 40 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 19 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,8. Liekoja on noin puoli prosenttia turvetilavuudesta. Keskiosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 87,9 %, tiheys 116 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 2,0 %. Näytteenottopaikan turvekerros on rahkavaltainen. Sen heikosti maatunut pintaosa on löyhä, mutta hyvin maatunut pohjaosa tiivis (tiheys noin 150 kg/m 3 ). Tuhkapitoisuudet ovat rahkavaltaiselle turvekerrokselle tyypillisiä. Korpelansuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 20 ha. Sillä on ympäristökäyttöön soveltuvaa turvetta noin 0,10 milj. m 3 ja sen alla energiakäyttöön soveltuvaa turvetta turvetilavuutena mitaten saman verran, noin 0,10 milj. m km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 15. Tutkimuspisteiden sijainti Korpelansuolla

28 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kortteikonsuo Kortteikonsuo (kl. R4334, x=7167,8, y=4900,0) sijaitsee noin 9 km kunnan keskustasta pohjoiseen. Suota ei ole nimetty peruskartalla. Tutkittu alue rajoittuu huuhtoutuneeseen, sittemmin soistuneeseen moreenimaastoon. Suon koillispuolella on edellä kuvattu (9)Kallioniemensuo ja kaakkoispuolella aiemmin tutkittu Löytölamminsuo (Häikiö 2008). Tolkantie sivuaa suon länsireunaa (kuva 16). Tutkimuspisteitä on 70, niistä suurin osa (52) C-pisteitä. Kortteikonsuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Tolkanojan valuma-alueeseen (59.264). Suon pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää kaakkoon. Vedet laskevat Tolkanojan, Järvenjärven ja Keskijärven kautta Oulujokeen. Suon pinta-ala on noin 92 ha. Suo on matala: keskisyvyys 0,4 m ja suurin syvyys 1,0 m. Pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiekka. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 56 % ja rämeellä 44 %. Turvekangas on enimmäkseen varputurvekangasta ja puolukkaturvekangasta ja räme muuttumavaiheen tupasvillarämettä ja muuttumavaiheen isovarpurämettä. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Nuoren kasvatusmetsän ohella on myös varttunutta kasvatusmetsää ja taimistoa. Suon luonnontilaisuusluokka on 0. Turvetta on kaikkiaan 0,41 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 91 % ja saravaltaista 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja rahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 22 %, puun jäännöksiä sisältävää 19 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 3 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,6. Kortteikonsuo on liian matala turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 16. Tutkimuspisteiden sijainti Kortteikonsuolla. 27

29 Hannu Pajunen 13. Korvensuo (Nuojua) Korvensuo (kl. R4334, x=7160,9, y=4824,6) sijaitsee Korvenkylässä noin 10 km kunnan keskustasta länteen. Suota ei ole nimetty peruskartalla. Tutkittu alue rajoittuu loivapiirteisiin hiekkamaihin. Suon koillispuolella on rautatie, kaakkoispuolella Kantolantie, lounaispuolella Rokuantie ja länsipuolella Rokuantieltä erkaneva ajotie (kuva 17). Tutkimuspisteitä on 62. Niistä suurin osa (50) on C-pisteitä. Korvensuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Siirasojan valuma-alueeseen (59.217). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää pohjoiseen. Vedet laskevat Siirasojan kautta Oulujokeen. Suon pinta-ala on noin 69 ha. Suo on matala. Keskisyvyys on vain 0,2 m ja suurin syvyys 0,7 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiekka. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 93 % ja rämeellä 7 %. Yleisin turvekangastyyppi on puolukkaturvekangas. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää tai tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Suo on kauttaaltaan ojitettu, ja sen luonnontilaisuusluokka on 0. Turvetta on kaikkiaan 0,14 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 84 % ja saravaltaista 16 %. Yleisin turvelaji on sararahkaturve. Varpujen jäännöksiä lisätekijänä sisältävää turvetta on 84 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,9. Korvensuo on liian matala turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 17. Tutkimuspisteiden sijainti Korvensuolla (Nuojua). 28

30 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Korvensuo (Järvikylä) Korvensuo (kl. R4334, x=7164,7, y=4942,9) sijaitsee noin 6 km kunnan keskustasta pohjoiskoilliseen. Suo rajoittuu huuhtoutuneeseen, sittemmin soistuneeseen moreenimaastoon. Suon pohjoisosaan tulee Varpuvaarantie (kuva 18). Tutkimuspisteitä on 16, suurin osa B-pisteitä. Korvensuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu suurimmaksi osaksi Ala-Parttuaisen puron valuma-alueeseen (59.267). Suon pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää etelään. Vedet laskevat Ala-Parttuaisen puron ja Keskijärven kautta Oulujokeen. Suon pinta-ala on noin 54 ha. Suo on matala. Sen keskisyvyys on vain 0,5 m ja suurin syvyys 1,0 m. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 80 % ja rämeellä 20 %. Yleisimmät turvekangastyypit ovat puolukkaturvekangas ja varputurvekangas. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Suo on kauttaaltaan ojitettu, ja sen luonnontilaisuusluokka on 0. Turvetta on kaikkiaan 0,27 milj. m 3, ja se kaikki on rahkavaltaista. Turvelajit ovat sararahkaturve (59 %) ja rahkaturve (41 %). Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 18 % ja puun jäännöksiä sisältävää 11 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,2. Korvensuo on liian matala turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 18. Tutkimuspisteiden sijainti Korvensuolla (Järvikylä). 29

31 Hannu Pajunen 15. Kotilaisensuo Kotilaisensuo (kl. R4333, x=7154,3, y=4892,9) sijaitsee noin 6 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suota ei ole nimetty peruskartalla. Tutkittu alue rajoittuu idässä Nimisjokeen, muualla muinaisen Itämeren kasaamiin rantavalleihin ja hiekkamaihin. Vuolijoentie menee alueen eteläosan halki, ja Vuolijoentieltä erkaneva Nimisjärventie sivuaa luoteisosaa (kuva 19). Tutkimuspisteitä on 66, joista tarkemmin tutkittuja B-pisteitä on 17. Kotilaisensuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Nimisjoen valuma-alueeseen (59.313). Suon pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää itään. Vedet laskevat Nimisjoen kautta Oulujärveen. Suon pinta-ala on noin 76 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 25 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 1 ha. Keskisyvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 1,7 m. Suon pohjalla on turpeeseen hautautuneita rantavalleja. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja hieta. Tutkimuspisteistä on rämeellä 48 %, turvekankaalla 45 % ja avosuolla 7 %. Yleisin rämetyyppi on isovarpuräme. Sen ohella tavataan muita niukkaravinteisia rämeitä. Turvekangas on joko varputurvekangasta tai puolukkaturvekangasta. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää männyn taimistoa. Suon luonnontilaisuusluokka on 1. Turvetta on kaikkiaan 0,56 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 82 % ja saravaltaista 18 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 45 %, puun jäännöksiä sisältävää 25 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 11 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,8. Liekoja on eniten vajaan metrin syvyydessä. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 88,0 %, tiheys 122 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 3,5 %. Turvekerroksen pohjaosa on tiivis ja tuhkapitoisuus pohjaosaa lukuun ottamatta alhainen. Lämpöarvo, hiili-, typpi- ja rikkipitoisuus määritettiin itäosan näytteenottopaikalta, ja tuloksiksi saatiin: 22,2 MJ/kg, 56,1 % (C), 1,3 % (N) ja 0,17 % (S). Kotilaisensuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 20 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,18 milj. m 3. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaosaa on keskimäärin 0,4 m km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 19. Tutkimuspisteiden sijainti Kotilaisensuolla. 30

32 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kotisuo (Nimisjärvi) Kotisuo (kl. R4333, x=7155,4, y=4881,0) sijaitsee noin 6 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu muinaisen Itämeren kasaamiin rantavalleihin. Suo on teiden ympäröimä: koillispuolella on Nimisjärventie, luoteispuolella Neittäväntie ja lounaispuolella siltä erkaneva ajotie (kuva 20). Tutkimuspisteitä on 32. Niistä suurin osa (24) on C-pisteitä. Kotisuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Nimisjoen valuma-alueeseen (59.313). Suon pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää voimakkaasti koilliseen. Vedet laskevat Nimisjärven ja Nimisjoen kautta Oulujärveen. Suon pinta-ala on noin 39 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 2 ha. Suo on matala: keskisyvyys 0,5 m ja suurin syvyys 1,3 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja hieta. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 47 %, pellolla 29 % ja rämeellä 24 %. Turvekangas on enimmäkseen puolukkaturvekangasta ja räme muuttumavaiheen tupasvillarahkarämettä. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää, mäntyvaltaista taimistoa. Suon luonnontilaisuusluokka on 0. Rahkavaltaista turvetta on kaikkiaan 0,17 milj. m 3. Yleisin turvelaji on sararahkaturve (73 %). Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 36 %, puun jäännöksiä (L) sisältävää 23 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 4 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 6,3. Nimisjärven Kotisuo on liian matala turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 20. Tutkimuspisteiden sijainti Kotisuolla (Nimisjärvi). 31

33 Hannu Pajunen 17. Kotisuo (Oterma) Kotisuo (kl. R5112, x=7168,8, y=5017,5) sijaitsee noin 13 km kunnan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu pohjoisessa (30)Säynäjäsuohon, idässä Otermanjärven Hakolahteen ja luoteessa Vehkalahteen. Otermantie menee länsiosan halki. Siltä erkaneva Hakolahdentie sivuaa suon eteläreunaa ja Takarannantie pohjoisreunaa (kuva 21). Tutkimuspisteitä on 57. Niistä suurin osa (44) on C- pisteitä. Kotisuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Otermanjärven lähialueeseen (59.262). Suon pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää suurimmassa osassa suota itään kohti Hakolahtea. Vedet laskevat Otermanjärven ja Kutujoen kautta Oulujokeen. Suon pinta-ala on noin 55 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 30 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 22 ha. Keskisyvyys on 1,4 m ja suurin syvyys 3,4 m. Suon keskellä on luode kaakko-suuntainen syvänne. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, moreeni ja hieta. Hakolahden rannalla turve rajoittuu suoraan mineraalimaahan, mikä osoittaa, että ranta on pikemminkin kuluva kuin umpeen kasvava. Tutkimuspisteistä on rämeellä 62 % ja turvekankaalla 38 %. Räme on enimmäkseen isovarpurämettä ja lyhytkortista nevarämettä, jotka molemmat ovat muuttumavaiheessa. Turvekangas on joko puolukkaturvekangasta tai varputurvekangasta. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan joko taimistoa tai nuorta kasvatusmetsää. Suon luonnontilaisuusluokka on 1. Turvetta on kaikkiaan 0,72 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 54 % ja saravaltaista 46 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 15 %, puun jäännöksiä sisältävää 14 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 4 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,6. Liekoja on turvekerroksen pintaosassa vajaat puoli prosenttia turvetilavuudesta. Keskiosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89,5 %, tiheys 103 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 4,1 %. Turvekerroksen alaosa on varpujen ja raatteen jäännöksiä sisältävää rahkasaraturvetta ja yläosa tupasvillan jäännöksiä sisältävää sararahkaturvetta. Suon kehitys on kulkenut niukkaravinteisempaan suuntaan, mikä näkyy tuhkapitoisuuden alenemisena pintaa kohti. Kotisuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 13 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,26 milj. m 3. Turvekerros ulottuu osittain Otermanjärven pinnan alapuolelle. Järven rannalle on arviossa jätetty 100 metriä leveä suojavyöhyke km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 21. Tutkimuspisteiden sijainti Kotisuolla (Oterma). 32

34 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kuikkasuo Kuikkasuo (kl. R4333, x=7154,3, y=4861,3) sijaitsee Neittävällä noin 8 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu loivapiirteisiin hiekkamaihin, ja sen pohjoisreunaa sivuaa Neittäväntie (kuva 22). Suon eteläreunalla on Suo-Kuikkanen niminen lampi. Tutkimuspisteitä on 49, joista suurin osa (37) C-pisteitä. Kuikkasuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Nimisjoen valuma-alueeseen (59.313). Suon pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää loivasti pohjoiseen. Vedet laskevat Loirasen ja Nimisjärven kautta Oulujärveen. Suon pinta-ala on noin 69 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 25 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 7 ha. Keskisyvyys on 0,8 m ja suurin syvyys 2,1. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja hieta. Tutkimuspisteistä on rämeellä 63 %, avosuolla 23 % ja turvekankaalla 13 %. Rämealue on enimmäkseen niukkaravinteista keidasrämettä ja tupasvillarahkarämettä. Mättäät peittävät puolet suon pinnasta, ja niiden keskimääräinen korkeus on 4 dm. Puusto on enimmäkseen harvaa männyn taimistoa tai kitukasvuista rämemännikköä. Suon luonnontilaisuusluokka on 3. Turvetta on kaikkiaan 0,54 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 97 % ja saravaltaista 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve (66 %) ja sararahka- turve (23 %). Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 59 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 6 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,8. Liekoja on yli 1,5 metrin syvyisellä alueella keskimäärin 0,5 % turvetilavuudesta. Eteläosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89,4 %, tiheys 135 kg/m 3, tuhkapitoisuus 1,8 %, lämpöarvo 20,6 MJ/kg, hiilipitoisuus 52,8 %, typpipitoisuus 1,36 % ja rikkipitoisuus 0,11 %. Turvekerroksen pintaosa on löyhä (vesipitoisuus 96 %) ja pohjaosa tiivis (vesipitoisuus 86 %). Pintaosalle ei voitu laskea tiheyttä, joten edellä esitetty määritysten keskiarvo ilmentää turvekerroksen tiivistä pohjaosaa. Tuhka-, typpija rikkipitoisuudet ovat alhaisia, mikä on tyypillistä rahkavaltaiselle turvekerrokselle. Kuikkasuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 5 ha. Sillä on ympäristökäyttöön soveltuvaa turvetta 0,030 milj. m 3 ja energiakäyttöön soveltuvaa 0,035 milj. m 3. Ympäristökäyttöön soveltuvaa turvetta on kerrostuman yläosassa keskimäärin 0,6 m ja sen alla energiakäyttöön soveltuvaa keskimäärin 0,7 m. Tuotantokelpoiseksi arvioitu alue on suon luonnontilaisella osalla. Lammen rannalle on rajattu 100 m leveä suojavyöhyke km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 22. Tutkimuspisteiden sijainti Kuikkasuolla

35 Hannu Pajunen 19. Lihasuo Lihasuo (kl. R4343, x=7172,0, y=4946,0) sijaitsee noin 13 km kunnan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu pohjoisessa Siliäkankaaseen ja muualla huuhtoutuneeseen moreenimaastoon. Suoalue jatkuu lounaaseen edellä kuvattuna (1)Asumasuona. Utajärven puolelta tuleva Siliäkankaantie sivuaa Lihasuon pohjoisreunaa (kuva 23). Tutkimuspisteitä on 179. Niistä on B-pisteitä 34 ja C-pisteitä 145. Lihasuo on Oulujoen vesistöalueella. Sen luoteisosa kuuluu Naamanjoen keskiosan alueeseen (59.252) ja kaakkoisosa Kutujoen alueeseen (59.261). Suon pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää itäosassa etelään ja pohjoisosassa länteen. Vedet laskevat Oulujokeen itäosasta Kutujoen ja pohjoisosasta Naamanjoen kautta. Suon pinta-ala on noin 180 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 120 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 72 ha. Keskisyvyys on 1,3 m ja suurin syvyys 3,7 m. Syvin alue on suon itäosassa. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Tutkimuspisteistä on avosuolla 57 % ja rämeellä 43 %. Avosuoalue on enimmäkseen varsinaista saranevaa, rimpinevaa ja lyhytkortista nevaa ja räme- alue rahkarämettä ja lyhytkortista nevarämettä. Keskimäärin 3 dm korkeat mättäät peittävät puolet suon pinnasta. Puusto on enimmäkseen harvaa kitukasvuista rämemännikköä. Suon luonnontilaisuusluokka on 4. Turvetta on kaikkiaan 2,4 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 60 %, saravaltaista 36 % ja ruskosammalvaltaista 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve, rahkaturve ja rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 17 % turvemäärästä. Muita lisätekijöitä on vähän. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,4. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 90,7 %, tiheys 92 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 3,1 %. Tulokset ovat kerrosten luonnontilaisuuteen ja turvelajiin nähden tavanomaisia. Lihasuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 70 ha ja sillä ympäristökäyttöön soveltuvaa turvetta 0,35 milj. m 3 ja energiakäyttöön soveltuvaa 0,91 milj. m 3. Ympäristökäyttöön soveltuvaa turvetta on keskimäärin 0,5 m ja sen alla energiakäyttöön soveltuvaa 1,3 m. 34

36 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 23. Tutkimuspisteiden sijainti Lihasuolla. 35

37 Hannu Pajunen 20. Mustasuo Mustasuo (kl. R4334, x=7162,4, y=4812,6) sijaitsee Rokuan ja Oulujoen välisellä alueella, noin 11 km kunnan keskustasta länteen. Suo rajoittuu loivapiirteisiin hiekkamaihin. Suolla oleville pelloille ja suon eteläreunaan tulee ajotie Ylisuvannontieltä (kuva 24). Tutkimuspisteitä on 50. Niistä suurin osa (38) on C-pisteitä. Mustasuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu suurimmaksi osaksi Lohiojan valuma-alueeseen (59.218). Suon pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää pohjoiseen. Vedet laskevat Lohiojan kautta Oulujokeen. Suon pinta-ala on noin 72 ha. Suo on hyvin matala. Keskisyvyys on vain 0,3 m ja suurin syvyys 0,7 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiekka. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 49 %, rämeellä 45 % ja pellolla 6 %. Turvekangas on enimmäkseen puolukkaturvekangasta ja varputurvekangasta ja räme muuttumavaiheen pallosararämettä ja isovarpurämettä. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Suon luonnontilaisuusluokka on 0. Turvetta on kaikkiaan 0,18 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 93 % ja saravaltaista 7 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (63 %) ja rahkaturve (30 %). Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 7 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 89 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,1. Mustasuo on liian matala turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 24. Tutkimuspisteiden sijainti Mustasuolla. 36

38 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Mökkikorpi Mökkikorpi (kl. R4334, x=7160,0, y=4810,5) sijaitsee Rokuan kupeessa, noin 11 km kunnan keskustasta länteen. Suo rajoittuu etelässä Rokuan muodostumaan, idässä jäljempänä kuvattavaan (36)Valkiaisensuohon ja muualla loivapiirteisiin hiekkamaihin. Tutkittu alue ulottuu pohjoisessa Rokuantielle, ja sen halki kulkee Mökkikorventie (kuva 25). Suolla on 59 tutkimuspistettä. Niistä 14 on yksityiskohtaisesti tutkittuja B-pisteitä. Mökkikorpi on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Siirasojan valuma-alueeseen (59.217). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää melko voimakkaasti pohjoiseen. Vedet laskevat Siirasojan kautta Oulujokeen. Suon pinta-ala on noin 88 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 64 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 45 ha. Keskisyvyys on 1,6 m ja suurin syvyys 4,1 m. Suon pohjan muoto on vaihteleva. Sen yksityiskohtainen selvittäminen edellyttää tiheämpää tutkimuspisteverkostoa. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 83 %, rämeellä 12 % ja korvessa 5 %. Yleisin turvekangastyyppi on puolukkaturvekangas. Sen ohella on hieman ravinteikkaampaa mustikkaturvekangasta ja karumpaa varputurvekangasta. Ravinteisuus vaihtelee suovesien alkuperän mukaan (kuva 26). Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää varttunutta kasvatusmetsää. Mänty ja kuusi ovat lähes yhtä yleisiä puulajeja. Suon luonnontilaisuusluokka on 0. Turvetta on kaikkiaan 1,38 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 55 %, saravaltaista 40 % ja ruskosammalvaltaista 5 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 7 %, puun jäännöksiä sisältävää 38 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 24 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,1. Liekoja on ylimmässä metrin kerroksessa prosentin verran turvetilavuudesta. Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 88,9 %, tiheys 106 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 6,4 %. Lämpöarvo, hiili-, typpi- ja rikkipitoisuus määritettiin kahdelta pisteeltä, ja tuloksiksi saatiin 22,7 MJ/kg, 56,6 % (C), 2,02 % (N) ja 0,64 % (S). Tuhka- ja rikkipitoisuudet ovat paikoin korkeita itäosassa. Mökkikorvessa on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta noin 40 ha. Sillä on ympäristökäyttöön soveltuvaa turvetta 0,20 milj. m 3 ja sen alla varauksin energiakäyttöön soveltuvaa 0,60 milj. m 3. Tuotantokelpoisuuden tarkempi arviointi edellyttää yksityiskohtaisempaa tutkimusta, jossa kiinnitetään erityistä huomiota altaan muotoon ja turpeen laatuun varsinkin suon itäosassa. 37

39 Hannu Pajunen km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 25. Tutkimuspisteiden sijainti Mökkikorvessa. Kuva 26. Veden alkuperä vaikuttaa suon ravinteisuuteen. Kuvassa pohjaveden purkautumispaikan ympärille syntynyttä ravinteikasta suota Mökkikorven itäosassa. Kuva: H. Pajunen, GTK. 38

40 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Nevansuo Nevansuo (kl. R4334, x=7165,8, y=4865,2) sijaitsee noin 8 km kunnan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu etelässä Syrjävaaraan, lännessä Syrjäsuohon ja idässä Rasinsuohon. Syrjävaarantie ulottuu lähelle suon eteläreunaa (kuva 27). Tutkimuspisteitä on 64, useimmat (49) C-pisteitä. Nevansuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Oilinginojan valuma-alueeseen (59.213). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää länteen. Vedet laskevat Syrjäsuon, Ylimmäisen Korteojan ja Oilinginojan kautta Oulujokeen. Suon pinta-ala on noin 91 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 63 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 41 ha. Keskisyvyys on 1,5 m ja suurin syvyys 3,6 m. Suoallas syvenee kohti Syrjävaaran puoleista reunaa. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Tutkimuspisteistä on rämeellä 67 %, turvekankaalla 28 %, avosuolla 3 % ja korvessa 2 %. Yleisin rämetyyppi on muuttumavaiheen tupasvillaräme ja yleisin turvekangastyyppi puolukkaturvekangas. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää männyn taimistoa. Suon luonnontilaisuusluokka on 1. Turvetta on kaikkiaan 1,35 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 62 %, saravaltaista 35 % ja ruskosammalvaltaista 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve ja rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 23 %, puun jäännöksiä sisältävää 9 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 6 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,8. Liekoja on yli 1,5 metrin syvyisellä alueella reilu prosentti turvetilavuudesta. Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89,3 %, tiheys 105 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 3,1 %. Lämpöarvo, hiili-, typpi- ja rikkipitoisuus määritettiin yhdeltä eteläosan pisteeltä, ja tuloksiksi saatiin: 22,9 MJ/ kg, 56,5 % (C), 2,02 % (N) ja 0,29 % (S). Suon kehitys on kulkenut niukkaravinteisempaan suuntaan, mikä näkyy pintaa kohti alenevina tuhka-, typpija rikkipitoisuuksina. Nevansuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 38 ha. Sillä on ympäristökäyttöön soveltuvaa turvetta 0,23 milj. m 3 ja energiakäyttöön soveltuvaa 0,49 milj. m Kuva 27. Tutkimuspisteiden sijainti Nevansuolla km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE

41 Hannu Pajunen 23. Paatinkankaansuo Paatinkankaansuo (kl. R5121, x=7174,7, y=5010,7) sijaitsee noin 18 km kunnan keskustasta koilliseen. Suota ei ole nimetty peruskartalla. Tutkittu alue rajoittuu idässä Paatinkankaaseen, muualla matalampiin moreenimaihin. Luoteispuolella on edellä kuvattu (2)Haaposuo. Tutkittu alue ulottuu kaakossa Velholantielle ja sen poikki menee Velholantieltä erkaneva ajotie (kuva 28). Tutkimuspisteitä on 95. Niistä suurin osa (71) on C-pisteitä. Paatinkankaansuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Otermanjärven lähialueeseen (59.262). Suon pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää kaakkoon. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Otermanjärveen ja sieltä Kutujoen kautta Oulujokeen. Suon pinta-ala on noin 110 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 40 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 21 ha. Keskisyvyys on 1,0 m ja suurin syvyys 3,9 m. Suon keskiosassa on yhtenäinen syvänne. Luoteis- ja kaakkoispää ovat matalia. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 50 %, rämeellä 48 % ja avosuolla 2 %. Yleisin turvekangastyyppi on puolukkaturvekangas, ja yleisimmät rämetyypit ovat isovarpuräme ja lyhytkortinen nevaräme. Isovarpuräme ja osa lyhytkortisesta nevarämeestä ovat muuttumavaiheessa. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää, mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Tutkitun alueen luonnontilaisuusluokka on 1. Turvetta on kaikkiaan 1,0 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 46 %, saravaltaista 50 % ja ruskosammalvaltaista 4 %. Rahkavaltaista turvetta on lähinnä matalilla alueilla, saravaltaista syvänteessä ja ruskosammalvaltaista syvänteessä lähellä pohjaa. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 7 % ja puun jäännöksiä sisältävää 23 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 6,5. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 90,2 %, tiheys 95 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 5,1 %. Näytepisteiden väliset erot ovat pieniä. Paatinkankaansuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 21 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,46 milj. m 3. Turpeen rikkipitoisuus on syytä selvittää ennen tuotantotoimiin ryhtymistä km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 28. Tutkimuspisteiden sijainti Paatinkankaansuolla. 40

42 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Pekankaarronsuo Pekankaarronsuo (kl. R5112, x=7169,8, y=5104,8) sijaitsee noin 21 km kunnan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu huuhtoutuneeseen moreenimaastoon. Holtontie sivuaa suon pohjoisreunaa ja menee itäosassa tutkitun alueen läpi (kuva 29). Tutkimuspisteitä on yhteensä 153. Niistä 38 on B- pisteitä ja 115 C-pisteitä. Pekankaarronsuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu suurimmaksi osaksi Tervajoen alueeseen (59.263). Suon pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Tervajoen kautta Otermanjärveen ja sieltä Kutujoen kautta Oulujokeen. Suon pinta-ala on noin 130 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 10 ha. Suon keskisyvyys on 0,4 m ja suurin syvyys 1,7 m. Pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Tutkimuspisteistä on rämeellä 60 % ja turvekankaalla 40 %. Yleisin rämetyyppi on muuttumavaiheen varsinainen sararäme ja yleisin turvekangastyyppi puolukkaturvekangas. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää, mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Suon luonnontilaisuusluokka on 1. Turvetta on kaikkiaan 0,61 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 70 % ja saravaltaista 30 %. Yleisin turvelaji on sararahkaturve (60 %). Puun jäännöksiä lisätekijänä sisältävää turvetta on 31 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 42 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,0. Pekankaarronsuo on liian matala turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 29. Tutkimuspisteiden sijainti Pekankaarronsuolla. 41

43 Hannu Pajunen 25. Peräsuo Peräsuo (kl. R4334, x=7168,8, y=4840,9) sijaitsee Utajärven rajalla noin 12 km kunnan keskustasta luoteeseen. Suota ei ole nimetty peruskartalla. Tutkittu alue rajoittuu huuhtoutuneeseen moreenimaastoon, ja sen pohjoispuolella on Korteperänsuo ja eteläpuolella Syrjäsuo. Suon itäreunaan tulee ajotie Utajärven puolelta (kuva 30). Tutkimuspisteitä on 52, niistä suurin osa (39) C-pisteitä. Peräsuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Oilinginojan valuma-alueeseen (59.213). Suon pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Oilinginojan kautta Oulujokeen. Suon pinta-ala on noin 70 ha. Suo on kauttaaltaan hyvin matala. Keskisyvyys on vain 0,4 m ja suurin syvyys 1,0 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiekka. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 92 % ja rämeellä 8 %. Turvekangas on enimmäkseen puolukkaturvekangasta. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää, mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Suon luonnontilaisuusluokka on 0. Turvetta on kaikkiaan 0,29 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 94 % ja saravaltaista 6 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja rahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 14 % ja puun jäännöksiä sisältävää 9 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,8. Peräsuo on liian matala turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 30. Tutkimuspisteiden sijainti Peräsuolla. 42

44 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Pitkäaro Pitkäaro (kl. R4334, x=7164,8, y=4878,6) sijaitsee noin 8 km kunnan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu pohjoisessa Syrjävaaraan, muualla muinaisen Itämeren kasaamiin rantavalleihin. Syrjävaarantie sivuaa suon lounaisreunaa (kuva 31). Tutkimuspisteitä on 25. Niistä 6 on B-pisteitä ja 19 C-pisteitä. Pitkäaro on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Karjalanojan valuma-alueeseen (59.214). Suon pinta on m merenpintaa korkeammalla. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Oulujokeen. Suon pinta-ala on noin 24 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 19 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 15 ha. Keskisyvyys on 1,7 m ja suurin syvyys 3,1 m. Suoallas syvenee Syrjävaaran puoleiselta reunalta jyrkästi. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja moreeni. Pitkäaron suotyypeistä on avosuolla 60 % ja rämeellä 40 %. Avosuo on enimmäkseen lyhytkortista nevaa ja niukkaravinteista rimpinevaa ja räme isovarpurämettä ja rahkarämettä. Puusto on kitukasvuista rämemännikköä. Suon luonnontilaisuusluokka on 4. Turvetta on kaikkiaan 0,40 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 80 % ja saravaltaista 20 %. Yleisin turvelaji on rahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 37 %, puun jäännöksiä sisältävää 3 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 11 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,3. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 90,4 %, tiheys 115 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 1,1 %. Lämpöarvo, hiili-, typpi- ja rikkipitoisuus määritettiin vain toiselta pisteeltä ja keskiarvoiksi saatiin: 21,1 MJ/kg, 52,4 % (C), 2,14 % (N) ja 0,13 % (S). Tuhkapitoisuudet ovat hyvin alhaisia. Pitkäarossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 15 ha. Sillä on ympäristökäyttöön soveltuvaa turvetta 0,15 milj. m 3 ja energiakäyttöön soveltuvaa 0,12 milj. m km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 31. Tutkimuspisteiden sijainti Pitkäarolla

45 Hannu Pajunen 27. Pyöriäsuo Pyöriäsuo (kl. R4334, x=7167,5, y=4936,6) sijaitsee noin 8 km kunnan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu luoteessa Kutujoen varren hiekkamaihin, muualla huuhtoutuneeseen moreenimaastoon. Suon itä- ja eteläpuolelle tulee ajotie Latvakankaantieltä (kuva 32). Tutkimuspisteitä on 29. Niistä 6 on B-pisteitä ja 23 C-pisteitä. Pyöriäsuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Kutujoen alueeseen (59.261). Suon pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Kutujoen kautta Oulujokeen. Pinta-ala on noin 41 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 23 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 12 ha. Keskisyvyys on 1,1 m ja suurin syvyys 2,1 m. Suoallas syvenee kaakkoisreunalta nopeasti. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiesu. Suotyypit määritettiin B-pisteillä. Niistä on rämeellä 5 ja turvekankaalla 1. Räme on tupasvillarämettä (3 havaintoa), varsinaista sararämettä (1) ja tupasvillarahkarämettä (1). Turvekangas on puolukkaturvekangasta. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää, mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan taimistoa (3) tai nuorta kasvatusmetsää (2). Suon luonnontilaisuusluokka on 2. Turvetta on kaikkiaan 0,45 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 87 % ja saravaltaista 13 %. Yleisin turvelaji on sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 39 % ja puun jäännöksiä sisältävää 11 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,8. Liekoja on puoltatoista metriä syvemmän alueen pintaosassa (0 1 m) noin 2 % turvetilavuudesta. Kaakkoisosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89,5 %, tiheys 99 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 4,8 %. Tulokset ovat turvelajiin nähden tavanomaisia. Pyöriäsuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 12 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,17 milj. m 3. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaosaa on keskimäärin 0,2 m Kuva 32. Tutkimuspisteiden sijainti Pyöriäsuolla km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE

46 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Rouvastinsuo Rouvastinsuo (kl. R4343, x=7170,5, y=4960,1) sijaitsee noin 11 km kunnan keskustasta pohjoiskoilliseen. Suo rajoittuu kumpuilevaan moreenimaastoon. Suoalue jatkuu moreenisaarten välistä itään (31)Taimensuona. Soiden välissä on Niskankankaantie (kuva 33). Tutkimuspisteitä on 110. Niistä 30 on B-pisteitä ja 80 C-pisteitä. Rouvastinsuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Kutujoen alueeseen (59.261). Suon pinta on metriä merenpintaa korkeammalla ja viettää länteen. Vedet laskevat Kutujoen kautta Oulujokeen. Suon pinta-ala on noin 110 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 86 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 62 ha. Keskisyvyys on 1,7 m ja suurin syvyys 4,1 m. Keskiosan moreenisaaret jakavat suon kahteen osaan. Suurin yhtenäinen allas on itäosassa. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Tutkimuspisteistä on rämeellä 74 %, turvekankaalla 24 % ja avosuolla 2 %. Räme on enimmäkseen muuttumavaiheen tupasvillarämettä ja turvekangas puolukkaturvekangasta. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää, mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Suon luonnontilaisuusluokka on 1. Turvetta on kaikkiaan 1,9 milj. m 3. Siitä on saravaltaista 54 %, rahkavaltaista 45 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 25 %, puun jäännöksiä sisältävää 26 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 2 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 6,4. Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 90,3 %, tiheys 89 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 4,1 %. Näytteenottopaikkojen väliset erot ovat pieniä. Rouvastinsuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 60 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 1,2 milj. m 3. 45

47 Hannu Pajunen km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 33. Tutkimuspisteiden sijainti Rouvastinsuolla

48 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Suoperä Suoperä (kl. Q5222, x=7143,4, y=5053,1) sijaitsee Kaaresjärven pohjoisrannalla, noin 20 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu etelässä järveen, muualla muinaisen Itämeren kasaamiin rantavalleihin. Länsipuolen rantavallien kehitykseen on vaikuttanut Oulujärven vedenpinnan kohoaminen. Tutkitun alueen halki menee Kilonniementieltä erkaneva Lehminiementie (kuva 34). Tutkimuspisteitä on 33. Niistä suurin osa (25) on C-pisteitä, joilta suon syvyyden ja pohjamaalajin lisäksi määritettiin myös suotyyppi. Suoperä on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Niskanselän lähialueeseen (59.311). Suon pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää kohti Kaaresjärveä. Suon pinta-ala on noin 60 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 39 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 27 ha. Keskisyvyys on 1,5 m ja suurin syvyys 4,7 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Suon syntyajankohtana Oulujärven vedenpinnan on täytynyt olla huomattavasti nykyistä alempana. Tutkimuspisteistä on rämeellä 69 %, turvekankaalla 19 %, avosuolla 9 % ja pellolla 3 %. Räme on enimmäkseen varsinaista sararämettä ja turvekangas puolukkaturvekangasta. Suon luonnontilaisuusluokka on 3. Turvetta on kaikkiaan 0,90 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 52 % ja saravaltaista 48 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 24 %, puun jäännöksiä sisältävää 23 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 28 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,7. Näytteet laboratoriomäärityksiä varten otettiin kaakkoisosasta järven rannalta. Näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 90,0 %, Tiheys 84 kg/ m 3, tuhkapitoisuus 14 %, hiilipitoisuus 49,2 % typpipitoisuus 2,17 ja rikkipitoisuus 0,23 %. Tuhkapitoisuus on melko korkea ja vaihtelee kerroksittain. Korkeimmat pitoisuudet ovat kortteen jäännöksiä sisältävässä saraturpeessa. Suo on voinut olla ajoittain alttiina Oulujärven tulville. Mineraaliainesta on voinut kulkeutua myös tuulen mukana läheiseltä rannalta. Jos Kaaresjärven rannalle rajataan 100 m leveä suojavyöhyke, jää suon länsiosaan tuotantokelpoista aluetta noin 10 ha. Sillä on energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,20 milj. m 3. Turvekerros on suurimmaksi osaksi Oulujärven pinnan alapuolella km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 34. Tutkimuspisteiden sijainti Suoperällä

49 Hannu Pajunen 30. Säynäjäsuo Säynäjäsuo (kl. R5112, x=7169,4, y=5020,8) sijaitsee noin 14 km kunnan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu kaakossa ja luoteessa Otermanjärveen, etelässä (17)Kotisuohon ja muualla moreenimaihin. Otermantieltä erkaneva Takarannantie tulee suon eteläreunaan, ja osoitekartalla nimeämätön Nihinniemeen johtava ajotie kulkee suon pohjoisosan halki (kuva 35). Tutkimuspisteitä on 53. Niistä 12 on B-pisteitä ja 41 C-pisteitä. Säynäjäsuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Otermanjärven lähialueeseen (59.262). Suon pinta on m merenpintaa korkeammalla. Vedet valuvat Otermanjärveen ja laskevat sieltä Kutujoen kautta Oulujokeen. Suon pinta-ala on noin 51 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 38 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 32 ha. Keskisyvyys on 2,0 m ja suurin syvyys 3,8 m. Suoallas on säännöllisen muotoinen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, moreeni ja hieta. Turpeen alla on ohut liejukerros luoteisosassa. Kaakkoisosassa turve rajoittuu suoraan mineraalimaahan. Järven vedenpinnan on täytynyt olla suon syntyessä huomattavasti nykyistä alempana. Tutkimuspisteistä on rämeellä 87 % ja avosuolla 13 %. Yleisin rämetyyppi on muuttumavaiheen isovarpuräme. Vajaa kolmasosa suon pinnasta on 3 4 dm korkeiden mättäiden peittämää. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää, mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Suon luonnontilaisuusluokka on 2. Turvetta on kaikkiaan 1,0 milj. m 3. Siitä on saravaltaista 66 %, rahkavaltaista 33 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 9 %, puun jäännöksiä sisältävää 2 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 15 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 6,3. Keskiosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 91,0 %, tiheys 82 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 3,4 %. Tulokset ovat luonnontilaiselle turvekerrokselle tyypillisiä. Säynäjäsuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 20 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,48 milj. m 3. Turvekerros on suureksi osaksi Otermanjärven vedenpinnan alla. Järven rannalle on arviossa jätetty 100 m leveät suojavyöhykkeet km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 35. Tutkimuspisteiden sijainti Säynäjäsuolla

50 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Taimensuo Taimensuo (kl. R4343, x=7170,1, y=4974,0) sijaitsee noin 12 km kunnan keskustasta pohjoiskoilliseen. Suo rajoittuu idässä Otermanjärven Salmenselkään, lännessä edellä kuvattuun (28) Rouvastinsuohon ja muualla moreenimaihin. Niskankankaantie sivuaa suon länsipäätä (kuva 36). Tutkimuspisteitä on 106. Niistä 25 on B-pisteitä ja 81 C-pisteitä. Taimensuo on Oulujoen vesistöalueella. Sen länsiosa kuuluu Kutujoen alueeseen (59.261), ja keski- ja itäosa kuuluvat Otermanjärven lähialueeseen (59.262). Suon pinta on m merenpintaa korkeammalla. Länsiosan vedet laskevat Rouvastinsuon kautta Kutujokeen ja sieltä edelleen Oulujokeen. Keski- ja itäosan vedet laskevat Otermanjärveen ja sieltä Kutujoen kautta Oulujokeen. Suon pinta-ala on noin 110 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 81 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 62 ha. Keskisyvyys on 1,6 m ja suurin syvyys 3,2 m. Suoaltaan itäosa on tasapohjainen ja säännöllisen muotoinen, länsiosassa on muutamia mineraalimaan saaria. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Tutkimuspisteistä on avosuolla 65 %, rämeellä 33 % ja turvekankaalla 2 %. Suo on niukkaravinteinen. Avosuo on suurimmaksi osaksi lyhytkortista nevaa (kuva 37) ja räme lyhytkortista nevarämettä. Puusto on enimmäkseen harvaa, kitukasvuista rämemännikköä. Suon luonnontilaisuusluokka on 3. Turvetta on kaikkiaan 1,8 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 70 % ja saravaltaista 30 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve, rahkasaraturve ja rahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 14 %, puun jäännöksiä sisältävää 13 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 6 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,9. Suon länsipäästä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 91,3 %, tiheys 80 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 2,7 %. Ylimmän näytteen (0-0,5 m) vesipitoisuus on korkea ja tiheys pieni. Muuten tulokset ovat luonnontilaiselle turvekerrokselle tyypillisiä. Taimensuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 58 ha. Sillä on ympäristökäyttöön soveltuvaa turvetta 0,41 milj. m 3 ja energiakäyttöön soveltuvaa 0,75 milj. m 3. Järven rannalle on rajattu 100 m leveä suojavyöhyke. 49

51 Hannu Pajunen km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 36. Tutkimuspisteiden sijainti Taimensuolla. Kuva 37. Näkymä Taimensuon luonnontilaiseen länsiosaan. Kuva: H. Pajunen, GTK. 50

52 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Taka-aituus Taka-aituus (kl. R4334, x=7164,3, y=4845,2) sijaitsee noin 9 km kunnan keskustasta länsiluoteeseen. Suo rajoittuu moreeni- ja hiekkamaihin, ja sen eteläreunaa sivuaa Ouluntie (kuva 38). Tutkimuspisteitä on 89. Niistä suurin osa (67) on C-pisteitä. Taka-aituus on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu suurimmaksi osaksi Karjalanojan valumaalueeseen (59.214). Suon pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää lounaaseen. Vedet laskevat Karjalanojan kautta Oulujokeen. Suon pinta-ala on noin 130 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 2 ha. Suo on hyvin matala: keskisyvyys 0,3 m ja suurin syvyys 1,5 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiekka. Tutkimuspisteistä on pellolla 52 %, turvekankaalla 35 % ja rämeellä 13 %. Turvekangas on puolukkaturvekangasta ja varputurvekangasta. Puusto on enimmäkseen keskikertaisen tiheää, mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Suon luonnontilaisuusluokka on 0. Turvetta on kaikkiaan 0,42 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 93 % ja saravaltaista 7 %. Yleisin turvelaji on rahkaturve (90 %). Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 24 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 6,8. Taka-aituus on liian matala turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 38. Tutkimuspisteiden sijainti Taka-aituuksessa. 51

53 Hannu Pajunen 33. Tallikankaansuo Tallikankaansuo (kl. R4343, x=7176,5, y=4977,9) sijaitsee noin 17 km kunnan keskustasta pohjoiskoilliseen. Suota ei ole nimetty peruskartalla. Tutkittu alue käsittää Ison Tallikankaan itä- ja pohjoispuoleisen suoalueen. Alue rajoittuu moreenimaihin ja soihin. Hetejärventie sivuaa suon itäreunaa (kuva 39). Tutkimuspisteitä on 91. Niistä 21 on B-pisteitä ja 70 C-pisteitä. Tallikankaansuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Heteojan valuma-alueeseen (59.253). Suon pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää Ison Tallikankaan itäpuolella pohjoiseen ja pohjoispuolella länteen. Vedet laskevat Hetejärven, Heteojan ja Naamanjoen kautta Oulujokeen. Suon pinta-ala on noin 81 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 32 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 13 ha. Keskisyvyys on 0,9 m ja suurin syvyys 2,7 m. Ison Tallikankaan pohjoispuolella on yhtenäinen yli kahden metrin syvyinen allas. Muuten suo on matala. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Tutkimuspisteistä on rämeellä 52 %, turvekankaalla 43 % ja avosuolla 5 %. Räme on suurimmaksi osaksi tupasvillarahkarämettä, lyhytkortista nevarämettä ja isovarpurämettä, jotka kaikki ovat muuttumavaiheessa. Yleisin turvekangastyyppi on varputurvekangas. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää, mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Suon luonnontilaisuusluokka on 1. Turvetta on kaikkiaan 0,75 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 76 % ja saravaltaista 24 %. Yleisin turvelaji on sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 8 % ja puun jäännöksiä sisältävää 13 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,8. Pohjoisosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 90,3 %, tiheys 89 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 4,0 %. Tallikankaansuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 9 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,16 milj. m 3. Alue rajoittuu tuotantosuon pintavalutuskenttään km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 39. Tutkimuspisteiden sijainti Tallikankaansuolla

54 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Tavisuo Tavisuo (kl. R4333, x=7153,2, y=4891,7) sijaitsee noin 7 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu muinaisen Itämeren kasaamiin rantavalleihin. Suolta on Niskanselän rantaan matkaa noin 150 m. Tutkittu alue ulottuu lännessä Vuolijoentielle (kuva 40). Tutkimuspisteitä on 46. Niistä suurin osa (36) on C-pisteitä. Tavisuo on Oulujoen vesistöalueella. Sen pohjoisosa kuuluu Nimisjoen valuma-alueeseen (59.313) ja eteläosa Niskanselän lähialueeseen (59.311). Suon pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää itään. Vedet laskevat Oulujärveen pohjoisosasta Taviojan ja Nimisjoen kautta ja eteläosasta suoraan. Suon pinta-ala on noin 60 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 35 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 8 ha. Keskisyvyys on 1,0 m ja suurin syvyys 2,9 m. Suon pohja on turpeeseen hautautuneiden kaartojen takia muodoltaan vaihteleva. Yli 1,5 metrin syvyinen alue jakautuu neljään erilliseen altaaseen. Pohjamaa on hiekkaa. Tutkimuspisteistä on rämeellä 57 % ja turvekankaalla 43 %. Yleisin rämetyyppi on isovarpuräme ja yleisin turvekangastyyppi puolukkaturvekangas. Puolet suon pinnasta on keskimäärin 4 dm korkeiden mättäisen peittämää. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää, mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan joko nuorta kasvatusmetsää tai taimistoa. Suon luonnontilaisuusluokka on 1. Turvetta on kaikkiaan 0,61 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 76 %, saravaltaista 21 % ja ruskosammalvaltaista 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja rahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 37 % ja puun jäännöksiä sisältävää 38 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 6,2. Liekoja on metriä syvemmällä alueella noin 2 % turvetilavuudesta. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 90 %, tiheys 101 kg/m 3, tuhkapitoisuus 3,0 %, lämpöarvo 21,8 MJ/ kg, hiilipitoisuus 55,0 %, typpipitoisuus 1,6 % ja rikkipitoisuus 0,17 %. Tavisuo on liian matala turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 40. Tutkimuspisteiden sijainti Tavisuolla

55 Hannu Pajunen 35. Tervolanluhta Tervolanluhta (kl. R5111, x=7155,3, y=5069,4) sijaitsee Oulujärven rannalla noin 15 km kunnan keskustasta itään. Suo rajoittuu moreeniselänteisiin ja järveen. Suon poikki menee Tervolanniementie (kuva 41). Tutkimuspisteitä on 16. Niistä 7 on B-pisteitä ja 9 C-pisteitä. Tervolanluhta on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu Niskanselän lähialueeseen (59.311). Suon pinta on noin 124 m merenpintaa korkeammalla ja viettää kohti järveä. Suon pinta-ala on noin 38 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 23 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 15 ha. Keskisyvyys on 1,5 m ja suurin syvyys 3,7 m. Turvekerros ulottuu Oulujärven pinnan alapuolelle. Yleisin pohjamaalaji on savi. Tutkimuspisteistä on rämeellä 50 %, korvessa 37 % ja avosuolla 13 %. Räme on enimmäkseen ruohoista sararämettä, korpi ruoho- ja heinäkorpea ja avosuo luhtanevaa. Suon luonnontilaisuusluokka on 3. Turvetta on kaikkiaan 0,55 milj. m 3. Siitä on saravaltaista 78 % ja rahkavaltaista 22 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Puun jäännöksiä lisätekijänä sisältävää turvetta on 23 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 18 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,7. Likolahden rannalta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 91,8 %, tiheys 72 kg/m 3, tuhkapitoisuus 3,9 %, hiilipitoisuus 55,7 %, typpipitoisuus 2,26 % ja rikkipitoisuus 0,20 %. Vesipitoisuus on kokea ja tiheys pieni. Tuhkapitoisuudessa ei näy tulvan merkkejä. Tervolanluhdassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 9 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,18 milj. m 3. Järven rannalle on arviossa jätetty 100 m leveä suojavyöhyke. Turvekerros on suurimmaksi osaksi järven vedenpinnan alapuolella km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 41. Tutkimuspisteiden sijainti Tervolanluhdassa. 54

56 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Valkiaisensuo Valkiaisensuo (kl. R4334, x=7159,3, y=4821,6) sijaitsee Rokuan kupeessa noin 10 km kunnan keskustasta länteen. Suo rajoittuu muinaisen Itämeren kasaamiin rantavalleihin ja hiekkamaihin, ja se jatkuu länteen edellä kuvattuna Mökkikorpena. Suon eteläpuolella on Mökkikorventie (kuva 42). Tutkimuspisteitä on 37. Niistä on B-pisteitä 10 ja C-pisteitä 27. Valkiaisensuo on Oulujoen vesistöalueella. Sen länsiosa kuuluu Siirasojan valuma-alueeseen (59.217) ja itäosa Valkiaisojan valuma-alueeseen (59.216). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää pohjoiseen. Vedet laskevat Oulujokeen länsiosasta Heiniojan ja Siirasojan ja itäosasta Valkiaisojan kautta. Suon pinta-ala on noin 62 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 39 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 31 ha. Keskisyvyys on 1,8 m ja suurin syvyys 4,3 m. Suon pohjalla on turpeeseen hautautuneita rantavalleja. Pohjan muodon yksityiskohtainen kartoittaminen vaatii tiheämpää tutkimuspisteverkostoa. Pohjamaa on hiekkaa. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 93 % ja rämeellä 7 %. Yleisimmät turvekangastyypit ovat puolukkaturvekangas ja ruohoturvekangas. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää varttunutta kasvatusmetsää. Männyn osuus on noin kaksi kolmasosaa ja koivun kolmasosa. Suon luonnontilaisuusluokka on 0. Turvetta on kaikkiaan 1,1 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 45 %, ruskosammalvaltaista 32 % ja saravaltaista 23 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (45 %) ja sararuskosammalturve (32 %). Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 8 %, puun jäännöksiä sisältävää 42 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 12 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,1. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89,4 %, tiheys 100 kg/m 3, tuhkapitoisuus 6,7 %, lämpöarvo 21,8 MJ/kg, hiilipitoisuus 54,2 %, typpipitoisuus 2,06 % ja rikkipitoisuus 0,34 %. Läheltä Rokuan puoleista reunaa otettujen näytteiden tuhkapitoisuus on alhainen, lämpöarvo melko suuri ja hiilipitoisuus melko korkea. Lähellä pohjoisreunaa sijaitseva näytteenottopaikka on huomattavasti ravinteikkaampi. Kerroksen yläosan tulokset ovat saravaltaiselle turpeelle tyypillisiä. Sen sijaan ruskosammalvaltaisen alaosan tuhkapitoisuus on korkea, keskimäärin 20 %. Turpeen laatu vaihtelee voimakkaasti Rokualta purkautuvien vesien virtausreittien mukaan. Valkiaisensuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 30 ha. Sillä on varauksin energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,69 milj. m 3. Korkean tuhkapitoisuuden takia on suon pohjalle arvioitu jäävän keskimäärin 0,6 m paksun kerroksen. Runsastuhkaisten kerrosten sijainti on syytä selvittää tarkemmin ennen tuotantotoimiin ryhtymistä. Jos turve käytetään turvemullan raaka-aineeksi, ei tuhkapitoisuudella ole yhtä suurta merkitystä. Turve tulee tuotantoprosessin aikana saada mahdollisimman tasalaatuiseksi. 55

57 Hannu Pajunen km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 42. Tutkimuspisteiden sijainti Valkiaisensuolla. 56

58 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Veittikaarronsuo Veittikaarronsuo (kl. R4334, x=7164,5, y=4869,7) sijaitsee noin 8 km kunnan keskustasta länteen. Suo rajoittuu pohjoisessa Syrjävaaraan, muualla muinaisen Itämeren kasaamiin rantavalleihin. Koillispuolella on edellä kuvattu (26)Pitkäaro. Syrjävaarantie kiertää suon pohjoispuolella (kuva 43). Tutkimuspisteitä on 84. Niistä suurin osa (63) on C-pisteitä. Veittikaarronsuo on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu suurimmaksi osaksi Karjalanojan valumaalueeseen (59.214). Suon pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää lounaaseen. Vedet laskevat Karjalanojan kautta Oulujokeen. Suon pinta-ala on noin 120 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 2 ha. Suo on matala: keskisyvyys vain 0,4 m ja suurin syvyys 1,2 m. Pohjamaa on hiekkaa ja hietaa Tutkimuspisteistä on rämeellä 51 % ja turvekankaalla 49 %. Yleisimmät rämetyypit ovat muuttumavaiheen varsinainen sararäme ja tupasvillaräme ja yleisimmät turvekangastyypit puolukkaturvekangas ja varputurvekangas. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää, mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Suon luonnontilaisuusluokka on 0. Turvetta on kaikkiaan 0,51 milj. m 3. Siitä on rahkavaltaista 67 % ja saravaltaista 33 %. Yleisin turvelaji on sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 16 %, puun jäännöksiä sisältävää 19 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 44 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,7. Veittikaarronsuo on liian matala turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 43. Tutkimuspisteiden sijainti Veittikaarronsuolla. 57

59 Hannu Pajunen 38. Yläniitty Yläniitty (kl. R4334, x=7166,8, y=4980,7) sijaitsee noin 10 km kunnan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu kaakossa edellä kuvattuun (5)Hyrynpuronsuohon ja muualla moreenimaihin. Eteläpuolella on Latvakankaan Natura-alue. Otermantie sivuaa tutkitun alueen kaakkoisreunaa (kuva 44). Tutkimuspisteitä on 55. Niistä 12 on B-pisteitä ja 43 C- pisteitä. Yläniitty on Oulujoen vesistöalueella ja kuuluu suurimmaksi osaksi Ylä-Parttuaisen puron valuma-alueeseen (59.266). Pinta on m merenpintaa korkeammalla ja viettää lounaaseen. Vedet laskevat Ylä-Parttuaisen puron ja Kutujoen kautta Oulujokeen. Suon pinta-ala on noin 82 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 51 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 37 ha. Keskisyvyys on 1,5 m ja suurin syvyys 3,5 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, moreeni ja hieta. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 60 %, rämeellä 34 % ja korvessa 6 %. Turvekangas on suurimmaksi osaksi puolukkaturvekangasta ja räme muuttumavaiheen korpirämettä. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää varttunutta kasvatusmetsää (kuva 45). Mäntyä on yli puolet, kuusta ja koivua viidesosa molempia. Suon luonnontilaisuusluokka on 0. Turvetta on kaikkiaan 1,2 milj. m 3. Siitä on saravaltaista 86 % ja rahkavaltaista 14 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve (77 %). Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 10 %, puun jäännöksiä sisältävää 46 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 17 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 6,0. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89,4 %, tiheys 114 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,7 %, lämpöarvo 21,7 MJ/kg, hiilipitoisuus 54,4 %, typpipitoisuus 2,31 % ja rikkipitoisuus 0,26 %. Tulokset ovat turvelajiin nähden tavanomaisia. Yläniityssä on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 37 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,81 milj. m 3. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaosa puuttuu. 58

60 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 44. Tutkimuspisteiden sijainti Yläniityllä. Kuva 45. Varputurvekangasta Yläniityn keskiosassa. Puusto on mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan varttunutta kasvatusmetsää. Kuva: H. Pajunen, GTK. 59

61 Hannu Pajunen TULOSTEN TARKASTELU Suot ja niiden turvekerrokset Suot ovat geologisina muodostumina nuoria, jääkauden jälkeen syntyneitä. Mannerjäätikön reuna vetäytyi Vaalan alueelta viimeistään vuotta sitten. Jäätiköstä vapautunut alue jäi kokonaan muinaisen Itämeren alle. Vesi mataloitui kuitenkin nopeasti, Pellon Rovaniemen alueella jopa kymmenen metriä vuosisadassa (Saarnisto 1981). Rokuan rannansiirtymiskäyrän (Rokua Geopark 2012, s.57) mukaan Rokuanvaaran laki kohosi vedenpinnan yläpuolelle noin vuotta sitten, ja kunnan pohjoisimmat osat alkoivat paljastua noin vuotta sitten. Otermanjärvi kuroutui Itämerestä noin 9900 vuotta sitten ja Oulujärvi noin 9500 vuotta sitten. Muinainen Itämeri väistyi kokonaan Vaalan alueelta noin 8500 vuotta sitten. Turpeen muodostuminen alkoi edullisimmissa paikoissa heti Itämerestä kohoamisen jälkeen. Kunnan pohjoisosassa Otermanjärveä korkeammalla olevien soiden kehitys on voinut alkaa jo varhain ( v. s.). Oulujärveä alempana olevien soiden täytyy sitä vastoin olla 9500 vuotta nuorempia. Suot olivat alkuvaiheessa matalia ja pieniä. Vuosituhansien mittaan turvekerrokset ovat kasvaneet paksuutta ja suot levittäytyneet ympäristöön. Soiden laajenemismahdollisuuksiin ovat vaikuttaneet lähinnä pinnanmuodot ja kosteusolot. Jääkauden jälkeinen maankuoren kohoaminen on vaikuttanut varsinkin Oulujärven, mutta jossain määrin myös Otermanjärven kehitykseen. Saarniston laatiman vietto/ikä-käyrän (Virkki & Hokkanen 2007) mukaan Oulujärven kuroutumisajankohtaa (9500 v. s.) vastaava vedenpinnan taso viettää nykyisin itäkaakkoon noin 35 cm kilometriä kohti. Oulujärven alin mahdollinen vedenpinnan taso on siten (8)Kaivosojansuon kohdalla noin 3,0 m, Tervolanluhdan kohdalla noin 5,3 m ja (29)Suoperän kohdalla noin 6,1 m nykyistä alempana (kuva 46). Oulujärven kuroutumisajankohtaa vastaava vedenpinnan taso on (8)Kaivosojansuon kohdalla 1,5 m suon pohjaa alempana. Kohoava vedenpinta tavoitti suon pohjan tason noin 7000 vuotta sitten. Paikan täytyi soistua sitä ennen ( v. s.). Turvelajeista ja tuhkapitoisuuksista päätellen suon pinta pysyi Oulujärven tulvien ulottumattomissa. (35)Tervolanluhdan kohdalla Oulujärven vedenpinta oli kuroutumisen aikaan 1,6 m suon pohjaa alempana. Kohoava vedenpinta tavoitti suon pohjan noin 8200 vuotta sitten. Paikan täytyi soistua sitä ennen ( v. s.). Tervolanluhta oli koko ajan (8)Kaivosojansuota vetisempi, mutta turvekerroksessa ei näy varsinaisia tulvan merkkejä. m Rahkaturve Saraturve Ruskosammal Tupasvilla Korte Puuaines 7000 v.s v.s Vaala Kaivosojan-1suo Tervolanluhta Suoperä 20km Kuva 46. Oulujärven allas on jääkauden jälkeen kallistunut itäkaakkoon, mikä on kohottanut vedenpintaa sitä enemmän mitä kauempana laskukynnyksestä ollaan. Rantasoiden turvekerrokset ovat jääneet lähes kokonaan Oulujärven vedenpinnan alle. 60

62 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. (29)Suoperä on tarkasteltavista rantasoista syvin ja sijaitsee kauimpana laskukynnyksestä. Kuroutumisajankohtaa vastaava vedenpinnan taso on 1,4 m suon pohjaa alempana. Kohoava vedenpinta tavoitti Suoperän pohjan tason noin 8500 vuotta sitten. Paikan täytyi soistua sitä ennen ( v. s.). Turvelajeista päätellen suo oli koko ajan vetinen, ja sen pinta pysyi lähellä Oulujärven pintaa. Paikoin korkeat tuhkapitoisuudet johtuvat todennäköisesti lentohiekkakinosten läheisyydestä. Otermanjärven kuroutumisajankohtaa vastaava vedenpinnan taso viettää nykyisin itäkaakkoon noin 40 cm kilometriä kohti. (17)Kotisuo ja (30) Säynäjäsuo sijaitsevat Hakolahden rannalla, noin 5 km Otermanjärven luusuasta itäkaakkoon. Kuroutumisajankohtaa vastaava vedenpinnan taso on soiden kohdalla noin 2,0 m nykyistä alempana. Vedenpinnan kohotessa turvekerros kasvoi paksuutta ja sen alimmat osat jäivät vedenpinnan alle. Rantaviiva vetäytyy aallokon ja jään työnnön aiheuttaman kulumisen takia. Tutkittuja soita on 38, ja niiden pinta-ala on yhteensä 3100 ha. Suurimman suon pinta-ala on noin 250 ha ja pienimmän 24 ha. Yli 150 hehtaarin soita on kaksi, hehtaarin kahdeksan, hehtaarin kaksikymmentä ja alle 50 hehtaarin kahdeksan (taulukko 2). Suot ovat huomattavasti aiemmin tutkittuja pienempiä (keskikoko 81 ha). Vuonna 2008 raportoitujen soiden keskikoko on noin 280 ha ja viime vuosina (2012 ja 2013) raportoitujen noin 160 ha. Tutkittujen soiden keskimääräinen syvyys on 1,0 m, josta heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaosan osuus on keskimäärin 0,2 m. Suokohtaiset keskisyvyydet vaihtelevat 0,2 metristä 2,0 metriin (taulukko 2). Matalimmat suot, Nuojuan (13)Korvensuo ja (20)Mustasuo, sijaitsevat Oulujokeen laskevien raviinimaisten purojen välisillä hiekkatasanteilla. Suot ovat jääneet tulvavesien ulottumattomiin, ja ne ovat liian pieniä kehittyäkseen kohosoiksi. Turpeen muodostumisedellytykset ovat olleet paremmat lähempänä Rokuanvaaraa. Muodostuman kupeessa sijaitsevat (21)Mökkikorpi ja (36)Valkiaisensuo ovat huomattavasti keskimääräistä syvempiä. Tutkitusta alasta on yli metrin syvyistä runsas kolmasosa (1100 ha). Syvimmissä soissa on metriä syvempää aluetta yli puolet, (28) Rouvastinsuossa ja (26)Pitkäarossa peräti 80 %. Viidessä matalassa suossa ei ole lainkaan metriä syvempää aluetta. Turvetta on yhteensä 29 milj. m 3, josta yli metrin syvyisellä alueella on 21 milj. m 3 ja yli 1,5 metrin syvyisellä 15 milj. m 3. Turvemäärällä mitaten suurin suo on (19)Lihasuo (2,4 milj. m 3 ), joka jatkuu lounaaseen (1)Asumasuona (1,1 milj. m 3 ). Samalla kohdalla Kutujoen toisella puolella on (28) Rouvastinsuo (1,9 milj. m 3 ), joka jatkuu itään (31) Taimensuona (1,8 milj. m 3 ). Näissä neljässä suossa on neljäsosa tämän raportin tutkitusta turvemäärästä. Suoalasta on avosuota 12 %, rämettä 52 %, korpea 1 %, turvekangasta 32 % ja peltoa 3 %. Avosuot ovat enimmäkseen luonnontilaisia ja rämeet muuttumia. Suotyyppihavaintojen mukaan ojittamattomien alueiden osuus on 28 % ja ojitettujen 72 %. Ojitetut alueet ovat pitkälle muuttuneita. Ojikkovaiheessa olevaa aluetta on vain muutamalla suolla, mutta vähintään muuttumavaiheessa olevaa lähes kaikilla soilla (taulukko 3). Muuttumat ovat hyvin yleisiä (yli 80 %) (6)Jussinsuolla, (11)Korpelansuolla ja (27)Pyöriäsuolla ja turvekankaat Nuojuan (13)Korvensuolla, (21)Mökkikorvessa, (25)Peräsuolla ja (36)Valkiaisensuolla. Peltoa on eniten (32)Taka-aituuksessa. Useimmat suot ovat menettäneet luonnontilansa ja kuuluvat luonnontilaisuusluokkiin 0 ja 1. Neljä suota kuuluu luokkaan 2, kuusi luokkaan 3 ja kolme luokkaan 4. Turpeesta on rahkavaltaista 60 %, saravaltaista 38 % ja ruskosammalvaltaista 2 % (taulukko 2). Rahkavaltainen turve on vallitsevana (yli 70 %) yhdeksässätoista suossa ja saravaltainen kahdessa. Suurin osa turpeesta sisältää sekä rahkasammalien että sarojen jäännöksiä ja on luokiteltavissa vallitsevan osan (jälkimmäinen) mukaan joko sararahka- tai rahkasaraturpeeksi. Rahkavaltaisesta turpeesta hieman yli puolet on sararahkaturvetta, mutta saravaltainen turve on lähes kokonaan rahkasaraturvetta. Rahkasammalien jäännösten yleisyys saraturpeessa selittyy suurelta osalta turvetta tuottavan suon kasvilajikoostumuksella. Rahkaturvetta tuottavalla suolla ei välttämättä esiinny saroja, mutta saraturvetta tuottavalla suolla kasvaa lähes poikkeuksetta myös rahkasammalia. Ruskosammalvaltaista turvetta on kymmenellä suolla, eniten Rokuanvaaran kupeessa olevalla (36)Valkiaisensuolla. Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,3. Suokohtaiset keskiarvot ovat 4,1 6,8. (7)Kaakkurilamminsuon, (20)Mustasuon ja (10)Koivukankaansuon turvekerrokset ovat vähiten maatuneet ja (23)Paatinkankaansuon, (28)Rouvastinsuon ja 61

63 Hannu Pajunen (32)Taka-aituuksen eniten maatuneet. Yleensä maatuneisuuden vaihtelu on rahkavaltaisissa turvekerroksissa voimakkaampaa kuin saravaltaisissa. Maatuneisuuden valtakunnallinen keskiarvo on 5,0 (Virtanen ym. 2003). Taulukko 2. Suon nimi Soiden pinta-ala, keskisyvyys, turvelajit ja keskimääräinen maatuneisuus. Pintaala ha Keskisyvyys m Turvelajit % Maatuneisuus Pintaosa Yhteensä Rahka- Sara- Ruskovaltainen valtainen sammal- (S1-4) valtainen H 1. Asumasuo 110 0,3 1, ,3 2. Haaposuo 110 0,3 1, ,9 3. Hautasuo 43 0,2 0, ,9 4. Heteojansuo 45 0,1 0, ,3 5. Hyrynpuronsuo 45 0,2 1, ,9 6. Jussinsuo 72 0,2 0, ,4 7. Kaakkurilamminsuo 87 0,4 0, ,1 8. Kaivosojansuo 30 0,2 0, ,7 9. Kallioniemensuo 250 0,2 0, ,3 10. Koivukankaansuo 71 0,4 0, ,1 11. Korpelansuo 55 0,3 0, ,8 12. Kortteikonsuo 92 0,2 0, ,6 13. Korvensuo (Nuojua) 69 0,0 0, ,9 14. Korvensuo (Järvikylä) 54 0,2 0, ,2 15. Kotilaisensuo 76 0,2 0, ,8 16. Kotisuo (Nimisjärvi) 39 0,1 0, ,3 17. Kotisuo (Oterma) 55 0,1 1, ,6 18. Kuikkasuo 69 0,4 0, ,8 19. Lihasuo 180 0,5 1, ,3 20. Mustasuo 72 0,1 0, ,1 21. Mökkikorpi 88 0,3 1, ,1 22. Nevansuo 91 0,4 1, ,8 23. Paatinkankaansuo 110 0,1 1, ,5 24. Pekankaarronsuo 130 0,1 0, ,0 25. Peräsuo 70 0,1 0, ,8 26. Pitkäaro 24 0,8 1, ,3 27. Pyöriäsuo 42 0,2 1, ,8 28. Rouvastinsuo 110 0,2 1, ,4 29. Suoperä 60 0,4 1, ,7 30. Säynäjäsuo 51 0,2 2, ,3 31. Taimensuo 110 0,6 1, ,0 32. Taka-aituus 130 0,0 0, ,8 33. Tallikankaansuo 81 0,1 0, ,8 34. Tavisuo 60 0,1 1, ,2 35. Tervolanluhta 38 0,1 1, ,7 36. Valkiaisensuo 62 0,1 1, ,1 37. Veittikaarronsuo 120 0,1 0, ,7 38. Yläniitty 82 0,0 1, ,0 Yhteensä/Keskimäärin ,2 1, ,3 62

64 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. Taulukko 3. Soiden muuttumisaste suotyyppimääritysten mukaan ja luonnontilaisuusluokka. Suon nimi Luonnontilainen Pelto Ojikko Muttuma Turvekangas Luonnontilaisuusluokka 1. Asumasuo Haaposuo Hautasuo Heteojansuo Hyrynpuronsuo Jussinsuo Kaakkurilamminsuo Kaivosojansuo Kallioniemensuo Koivukankaansuo Korpelansuo Kortteikonsuo Korvensuo (Nuojua) Korvensuo (Järvikylä) Kotilaisensuo Kotisuo (Nimisjärvi) Kotisuo (Oterma) Kuikkasuo Lihasuo Mustasuo Mökkikorpi Nevansuo Paatinkankaansuo Pekankaarronsuo Perasuo Pitkäaro Pyoriasuo Rouvastinsuo Suoperä Säynäjäsuo Taimensuo Taka-aituus Tallikankaansuo Tavisuo Tervolanluhta Valkiaisensuo Veittikaarronsuo Yläniitty Keskiarvo

65 Hannu Pajunen Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 89,6 % laskettuna kaikkien määritysten keskiarvona (taulukko 4). Alhaisimmat keskiarvot (noin 87 %) ovat (5)Hyrynpuronsuossa, (8)Kaivosojansuossa ja (10)Koivukankaansuossa ja korkeimmat (noin 91 %) (2)Haaposuossa, (31)Taimensuossa ja (35) Tervolanluhdassa. Alhaisimmat keskimääräiset pitoisuudet ovat yleensä tehokkaasti kuivatuissa matalissa soissa ja korkeimmat luonnontilaisissa, syvissä soissa. Vesipitoisuuden valtakunnallisena keskiarvona voitaneen pitää lähes viidenkymmenentuhannen näytteen keskiarvoa 90,7 % (Mäkilä 1994). Nyt raportoitavan aineiston keskimääräinen vesipitoisuus jää valtakunnallista keskiarvoa pienemmäksi, mikä johtuu lähinnä soiden mataluudesta ja vanhojen ojitusalueiden yleisyydestä. Keskimääräinen tiheys on 101 kg/m 3, mikä on huomattavasti valtakunnallista keskiarvoa 91 kg/ m 3 (Mäkilä 1994) suurempi. Keskimääräinen tiheys vaihtelee soittain kg/m 3. Pienimmät keskimääräiset tiheydet ovat (31)Taimensuossa ja (35)Tervolanluhdassa ja suurimmat (5)Hyrynpuronsuossa, (18)Kuikkasuossa ja (10)Koivukankaansuossa. Keskimääräiset tiheydet ovat todennäköisesti hieman liian suuria, sillä tiheyttä ei aina voitu laskea turvekerroksen löyhästä pintaosasta otetuille näytteille. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,6 %, mikä on selvästi valtakunnallista keskiarvoa korkeampi(mäkilä 1994, Virtanen ym. 2003). Alhaisimmat pitoisuudet ovat (18)Kuikkasuossa ja (26)Pitkäarossa, joiden molempien turvekerros on rahkavaltainen ja niukkaravinteinen. Korkeimmat pitoisuudet ovat (5)Hyrynpuronsuossa, (21)Mökkikorvessa ja (36)Valkiaisensuossa. (5) Hyrynpuronsuon tuhkapitoisuutta kohottavat tulvat. (21)Mökkikorpi ja (36)Valkiaisensuo taas sijaitsevat ravinteikkaassa ympäristössä Rokuanvaaran kupeessa. (29)Suoperän tuhkapitoisuus on poikkeuksellisen korkea, mikä johtuu Oulujärven rannalta tuulen mukana kulkeutuneesta hiekasta. Turvekerrosten tuhkapitoisuus alenee yleensä pintaa kohti, mikä ilmentää soiden lisääntyvää riippuvuutta sadevedestä. Poikkeuksen muodostavat purovarret ja vesien valumareitit, missä tuhkapitoisuus voi olla korkea myös turvekerroksen keskija yläosassa. Lämpöarvoon vaikuttavat lähinnä turpeen maatuneisuus ja tuhkapitoisuus, jossain määrin myös kasvilajikoostumus. Yleensä suurimmat lämpöarvot ovat kerrostuman keskivaiheilla, mistä ne pienenevät pintaa kohti vähenevän maatuneisuuden ja pohjaa kohti kohoavan tuhkapitoisuuden takia. Tutkittujen turvekerrosten keskimääräinen lämpöarvo on 21,9 MJ/kg, mikä on hieman valtakunnallista keskiarvoa (21,0 MJ/kg, Mäkilä 1994) suurempi. Hiilipitoisuus vaihtelee lämpöarvon tavoin: maatuneisuuden lisääntyminen kohottaa ja tuhkapitoisuuden kohoaminen alentaa. Hiilipitoisuus määritettiin vain osasta näytteitä, mikä vaikeuttaa ominaisuuksien välisen riippuvuuden havaitsemista. Yleensä korkeita, yli 57 %:n hiilipitoisuuksia on näytteissä, joiden maatuneisuus on vähintään H5 ja joiden tuhkapitoisuus on alle 3 %. Keskimääräinen hiilipitoisuus on 53,7 %. Keskimääräinen typpipitoisuus on 2,00 %. Suokohtainen keskiarvo on alhaisin (1,30 %) rahkaturvevaltaisessa (15)Kotilaisensuossa ja korkein (2,31 %) saraturvevaltaisessa (38)Yläniityssä. Koko aineiston keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,27 %, mikä on hieman valtakunnan keskiarvoa korkeampi (Herranen 2009). Suokohtaiset keskiarvot ovat 0,11-0,64 %. Alhaisimmat pitoisuudet ovat (18)Kuikkasuossa ja korkeimmat (21) Mökkikorvessa ja (36)Valkiaisensuossa. Rikkipitoisuus kohoaa yleensä pohjaa kohti. Pohjaosan pitoisuus ylittää paikoin 0,3 %:n rajan. Muiden alkuaineiden pitoisuudet ovat alhaisia: esimerkiksi kromi 9,3 mg/kg (14,0 mg/kg, Pajunen 2012 ja 2013), kupari 3,3 (7,3) mg/kg, rauta 3800 (6900) mg/kg, kalium 58 (74) mg/kg, mangaani 84 (37) mg/kg, nikkeli 3 (3) mg/kg, fosfori 428 (716) mg/kg, lyijy 2 (3) mg/kg ja sinkki 7 (6) mg/kg. Pitoisuudet ovat samaa luokkaa aiemmin Vaalasta raportoitujen tulosten kanssa. Muutamien alkuaineiden pitoisuudet jäävät alle määritysrajan. 64

66 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. Taulukko 4. Laboratoriomääritysten suokohtaiset keskiarvot. Suon nimi Vesipit. Tiheys Tuhkapit. Lämpöarvo C N S % kg/m 3 % MJ/kg % % % 1. Asumasuo Haaposuo Hautasuo Heteojansuo Hyrynpuronsuo Jussinsuo Kaakkurilamminsuo Kaivosojansuo 87, ,3 55,3 2,03 0,21 9. Kallioniemensuo Koivukankaansuo Korpelansuo Kotilaisensuo ,1 1,3 0, Kotisuo (Oterma) Kuikkasuo ,8 1,36 0, Lihasuo Mökkikorpi ,6 2,02 0, Nevansuo ,5 2,02 0, Paatinkankaansuo Pitkäaro ,4 2,14 0, Pyöriäsuo Rouvastinsuo Suoperä 90, ,5 49,2 2,17 0, Säynäjäsuo Taimensuo Tallikankaansuo Tavisuo ,6 0, Tervolanluhta 91,8 72 3,9 55,7 2,26 0, Valkiaisensuo ,2 2,06 0, Yläniitty ,4 2,31 0,26 Keskiarvo 89, ,6 21,9 53,7 2,00 0,27 65

67 Hannu Pajunen Soveltuvuus turvetuotantoon Turvetuotantoon soveltuvaa aluetta on yhteensä 580 ha, mikä on noin 19 % tutkitusta suoalasta. Tuotantokelpoisia alueita on 21 suolla (taulukko 5), ja niiden keskimääräinen koko on noin 28 ha. Suurimmat tuotantokelpoiset alueet ovat (2)Haaposuolla (57 ha), (19)Lihasuolla (70 ha), (28)Rouvastinsuolla (60 ha) ja (31)Taimensuolla (58 ha). (19)Lihasuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 4, joten se jäänee turvetuotannon ulkopuolelle. (28) Rouvastinsuo ja (31)Taimensuo rajoittuvat toisiinsa, ja muodostavat suurimman tuotantokelpoisen suokokonaisuuden. Neljällä suolla tuotantokelpoisen alueen koko jää kymmeneen hehtaariin tai sen alle. Tutkitut suot sijaitsevat Oulujoen (59) vesistöalueella. Tuotantokelpoiseksi arvioidusta alueesta 180 ha sijaitsee Kutujoen alueella (59.261) ja 110 ha Otermanjärven lähialueella (59.262). Loppuosa jakautuu kahdeksan eri valuma-alueen/alueen kesken. Tuotantokelpoiseksi arvioiduista soista kolme kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0, kahdeksan luokkaan 1, kaksi luokkaan 2, kuusi luokkaan 3 ja kaksi luokkaan 4. Luokkaan 0 kuuluvissa soissa on tuotantokelpoista aluetta yhteensä 110 ha, luokkaan 1 kuuluvissa 200 ha, luokkaan 2 kuuluvissa 32 ha, luokkaan 3 kuuluvissa 160 ha ja luokkaan 4 kuuluvissa 85 ha. Turvetuotantoon soveltuu yleensä vain osa suosta. Tuotantokelpoisen osan luonnontila voi poiketa koko suon luonnontilaisuusluokasta. Ympäristökäyttöön soveltuvaa turvetta on noin 1,8 milj. m 3 ja energiakäyttöön soveltuvaa noin 9,1 milj. m 3 (taulukko 5). Energiakäyttöön soveltuvien kerrosten kuiva-aineen energiasisältö on noin 19 milj. GJ eli 5,3 milj. MWh. 66

68 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. Taulukko 5. Käyttökelpoiset turvevarat. Valuma-alueet Ekholmin (1993) mukaan. Suon nimi Pintaala ha Ympäristöturvetta milj. m 3 Energiaturvetta milj. m 3 Energiaa Valuma-alue milj. GJ numero ja nimi 1. Asumasuo 19 0,30 0,57* Kutujoen alue 2. Haaposuo 57 0,29 0,86 1,6* Heteojan va 9. Kallioniemensuo 20 0,18 0,50* Tolkanojan va 11. Korpelansuo 20 0,10 0,10 0,26* Kutujoen alue 15. Kotilaisensuo 20 0,18 0, Nimisjoen va 17. Kotisuo (Oterma) 13 0,26 0,59* Otermanjärven lähialue 18. Kuikkasuo 5 0,030 0,035 0, Nimisjoen va 19. Lihasuo 70 0,35 0,91 1,8* Kutujoen alue 21. Mökkikorpi 40 0,20 0,60 1, Siirasojan va 22. Nevansuo 38 0,23 0,49 1, Oilinginojan va 23. Paatinkankaan 21 0,46 0,96* Otermanjärven lähialue suo 26. Pitkäaro 15 0,15 0,12 0, Karjalanojan va 27. Pyöriäsuo 12 0,17 0,37* Kutujoen alue 28. Rouvastinsuo 60 1,2 2,3* Kutujoen alue 29. Suoperä 10 0,20 0,37* Niskanselän lähialue 30. Säynäjäsuo 20 0,48 0,87* Otermanjärven lähialue 31. Taimensuo 58 0,41 0,75 1,3* Otermanjärven lähialue 33. Tallikankaansuo 9 0,16 0,31* Heteojan va 35. Tervolanluhta 9 0,18 0,29* Niskanselän lähialue 36. Valkiaisensuo 30 0,69 1, Siirasojan va 38. Yläniitty 37 0,81 2, Ylä-Parttuaisen puron va Yhteensä 580 1,8 9,1 19 *laskettu Vaalasta vuosina tutkittujen soiden keskimääräisen lämpöarvon mukaan, määrityksiä yhteensä

69 Hannu Pajunen Kiitokset Heikki Meriluoto, Aimo Pesiö ja Terhi-Liisa Seppänen tekivät suurimman osan maastomäärityksistä, ja Tapio Toivonen tarkasti käsikirjoituksen. Kiitän edellä mainittuja ja kaikkia muita eri työvaiheisiin osallistuneita henkilöitä yhteistyöstä. Kirjallisuus Ekholm, M Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja -sarja A, s. Energiaturpeen laatuohje Polttoaineluokitus ja laadunvarmistus, Näytteenotto ja ominaisuuksien määritys. Energiateollisuus ry, Metsäteollisuus ry ja Turveteollisuusliitto ry. 16 s. Herranen, T Turpeen rikkipitoisuus Suomessa. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti s. Häikiö, J Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti s. Laatikainen, M., Leino, J., Lerssi, J., Torppa, J. & Turunen, J Turvetutkimusten menetelmäkehitystarkastelu. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti s. Lappalainen, E., Stén, C.-G. & Häikiö, J Turvetutkimusten maasto-opas. Geologian tutkimuskeskus, opas n:o 12, Espoo. 62 s. Lappalainen, E. & Toivonen, T Laskelmat Suomen turvevaroista, Yhteenveto vuosien turvetutkimuksista. Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti s. Mäkilä, M Suon energiasisällön laskeminen turpeen ominaisuuksien avulla. Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti s. Pajunen, H Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti s. Pajunen, H Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 3. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti s. Rokua Geopark, Jääkauden perintö, Geologinen retkeilyopas, Maisema ja maankamara Geologian tutkimuskeskus, Kopijyvä Oy, Kuopio. 64 s. Saarnisto, M Holocene emergence history and stratigraphy in the area north of the Gulf of Bothnia. Annales Academiae Scientiarum Fennicae, Series A. III, Geologica Geographica s. Salmi, M Turvetutkimuksia Pelson suoalueella. Geologinen tutkimuslaitos, Geoteknisiä julkaisuja s. Tomppo, E., Katila, M., Moilanen, J., Mäkelä, H. & Peräsaari, J Kunnittaiset metsävaratiedot Metsätieteen aikakauskirja 4B, Valtioneuvosto Valtioneuvoston periaatepäätös soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta ( ). 19 s. [WWW-dokumentti] [Viitattu ]. Saatavissa: valtioneuvoston_periaatepaatos_v4_2.pdf 68

70 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. Virkki, H. & Hokkanen, K Kanta-Hämeen muinaisrannat, Itämeren varhaisvaiheiden visualisointi. Hämeen liitto, Hämeen liiton julkaisu V:84, Hämeenlinna. 31 s. Virtanen, K., Hänninen, P., Kallinen, R.-L., Vartiainen, S., Herranen, T. & Jokisaari, R Suomen turvevarat Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti s. 69

71 Hannu Pajunen Liite 1(1) NORDTEST METHOD NT ENVIR 009 Taulukko. Laatuluokat palaturpeelle. Päätaulukko Alkuperä Kauppanimike Mitat (mm) a Muoto sylinteri D D Turve Palaturve Halkaisija (D) / pituus (L) P40 40 mm ja L 5 x halkaisija P60 60 mm ja L 5 x halkaisija P80 80 mm ja L 5 x halkaisija L L kuutio P30 L 1 30 mm, L 2 40 mm L mm L 1 L 2 L3 kaari (lainepalaturve) P70 L mm, L 2 70 mm L mm L 1 L 3 Velvoittavat Opastavat L 2 Ylisuuret kappaleet (% painosta), ylisuurien kappaleiden enimmäispaino yksittäisessä kuormassa OP0.5 0,5 % OP1.0 1,0 % Ylisuuret kappaleet, yksittäisen kappaleen suurin mitta ja ulottuvuuksien summa (mm) MD mm ja ulottuvuuksien summa 450 mm MD mm ja ulottuvuuksien summa 700 mm MD mm ja ulottuvuuksien summa 900 mm Kosteus (p-% saapumistilassa) M30 20 M 30 % M38 25 M 38 % M47 30 M 47 % M55 40 M 55 % Tuhka (p-% kuiva-aineesta) A2.0 2,0 % A4.0 4,0 % A6.0 6,0 % A8.0 8,0 % A % A10.0+ > 10,0 %, todellinen arvo ilmoitettava Tehollinen lämpöarvo saapumistilassa (MJ/kg (= MWh/t)) b, c Q14.0 Q12.0 Q10.0 Q8.0 14,0 ( 3,9 MWh/t) 12,0 ( 3,3 MWh/t) 10,0 ( 2,8 MWh/t) 8,0 ( 2,2 MWh/t) tai energiatiheys saapumistilassa (E) (MWh/irto-m 3 ) E1.30 1,30 MWh/irto-m 3 E1.15 1,15 MWh/irto-m 3 E1.00 1,00 MWh/irto-m 3 E0.80 0,80 MWh/irto-m 3 vastaa M30-kosteusarvoa vastaa M38-kosteusarvoa vastaa M47-kosteusarvoa vastaa M55-kosteusarvoa vastaa M30-kosteusarvoa vastaa M38-kosteusarvoa vastaa M47-kosteusarvoa vastaa M55-kosteusarvoa Hienoaineksen määrä (p-%, < 20 mm P40 P80-luokissa ja < 5 mm P30-luokassa) tuotannon jälkeen F5.0 5,0 % F ,0 % F ,0 % F15.0+ > 15,0 %, todellinen arvo ilmoitettava Rikki (p-% kuiva-aineesta) S0.15 S0.20 S0.25 S0.30 S0.35 S0.40 S0.45 S0.50 S ,15 % 0,20 % 0,25 % 0,30 % 0,35 % 0,40 % 0,45 % 0,50 % > 0,50 %, todellinen arvo ilmoitettava Typpi (p-% kuiva-aineesta) N1.0 N1.5 N2.0 N2.5 N3.0 N3.0+ 1,0 % 1,5 % 2,0 % 2,5 % 3,0 % > 3,0 %, todellinen arvo ilmoitettava Irtotiheys saapumistilassa (kg/irto-m 3 ) Kloori, Cl (p-% kuiva-aineesta) Tuhkan sulamiskäyttäytyminen (hapettava ilmakehä), muodonmuutoslämpötila (DT) o C a Lainepalaturpeen piirros esittää tuotantovaihetta. Toimituksessa turvepala katkeaa 2 4 osaan. Suositeltavaa ilmoittaa, jos palaturvetta myydään tilavuuden mukaan jossain seuraavista laatuluokista: (BD280, BD300), enintään BD550. Klooripitoisuus on suositeltavaa ilmoittaa jonain seuraavista laatuluokista: Cl 0.03, Cl 0.05 tai Cl 0.07, Cl 0.10 tai Cl (jos Cl > 0,10 %, todellinen arvo ilmoitettava). DT on suositeltavaa ilmoittaa, mikäli lämpötila on <1100 o C. HUOM: Kaikki mitatut lämpötilat ja käytetyt testausmenetelmät (ISO tai CEN) on suositeltavaa ilmoittaa. b Valitaan joko tehollinen lämpöarvo saapumistilassa tai energiatiheys. c Tehollisen lämpöarvon (kuiva-aineesta) vähimmäisvaatimus 18 MJ/kg. 70

72 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. Liite 1(2) NORDTEST METHOD NT ENVIR 009 Taulukko. Laatuluokat jyrsinturpeelle. Velvoittavat Opastavat Päätaulukko Alkuperä Kauppanimike Ylisuuret kappaleet a Turve Jyrsinturve Ylisuuret kappaleet (OP), paino (p-%), ylisuurien kappaleiden enimmäispaino yksittäisessä kuormassa OP0.5 0,5 % OP1.0 1,0 % Ylisuuret kappaleet, yksittäisen kappaleen suurin mitta ja ulottuvuuksien summa (mm) MD mm ja ulottuvuuksien summa 600 mm MD mm ja ulottuvuuksien summa 1000 mm MD mm ja ulottuvuuksien summa 1500 mm Kosteus (p-% saapumistilassa) (liite E) M45 40 M 45 % yksittäisessä kuormassa enintään 50 %, vähintään 38 % M50 40 M 50 % yksittäisessä kuormassa enintään 55 %, vähintään 38 % M55 45 M 55 % yksittäisessä kuormassa enintään 60 %, vähintään 38 % M60 50 M 60 % yksittäisessä kuormassa enintään 65 %, vähintään 38 % Tuhka (p-% kuiva-aineesta) A2.0 2,0 % A4.0 4,0 % A6.0 6,0 % A8.0 8,0 % A ,0% A10.0+ > 10,0 %, todellinen arvo ilmoitettava Tehollinen lämpöarvo saapumistilassa (MJ/kg b = MWh/t) Q MJ/kg ( 2,8 MWh/t) vastaa M45-kosteusarvoa Q8.0 8 MJ/kg ( 2,2 MWh/t) vastaa M50-kosteusarvoa Q6.0 6 MJ/kg ( 1,7 MWh/t) vastaa M55-kosteusarvoa Q5.0 5 MJ/kg ( 1,4 MWh/t) vastaa M60-kosteusarvoa Q5.0- < 5,0 MJ/kg (< 1,4 MWh/t) kosteuspitoisuus 60 p-% tai energiatiheys (E) (MWh/irto-m 3 ) c E0.8 0,8 MWh/irto-m 3 vastaa M45-kosteusarvoa E0.7 0,7 MWh/irto-m 3 vastaa M50-kosteusarvoa E0.5 0,5 MWh/irto-m 3 vastaa M55-kosteusarvoa E0.4 0,4 MWh/irto-m 3 vastaa M60-kosteusarvoa Rikki (p-% kuiva-aineesta) S0.15 0,15 % S0.20 0,20 % S0.25 0,25 % S0.30 0,30 % S0.35 0,35 % S0.40 0,40 % S0.45 0,45 % S0.50 0,50 % S0.50+ > 0,50 %, todellinen arvo ilmoitettava Tuhkan sulamiskäyttäytyminen (hapettava ilmakehä), muodonmuutoslämpötila (DT) o C DT on suositeltavaa ilmoittaa, jos lämpötila on <1100 o C. HUOM: Kaikki mitatut lämpötilat ja käytetyt testausmenetelmät (ISO tai CEN) on suositeltavaa ilmoittaa. Typpi (p-% kuiva-aineesta) N1.0 N1.5 N2.0 N2.5 N3.0 N3.0+ 1,0 % 1,5 % 2,0 % 2,5 % 3,0 % > 3,0 %, todellinen arvo ilmoitettava Kloori, Cl (p-% kuiva-aineesta) Irtotiheys saapumistilassa (kg/irto-m 3 ) a Mittojen numeeriset arvot viittaavat kappaleisiin, jotka läpäisevät mainitun kokoisen pyöreäreikäisen seulan (ISO-mitat). Todellisten kappaleiden mitat voivat poiketa näistä arvoista, erityisesti pituuden osalta. Klooripitoisuus on suositeltavaa ilmoittaa jonain seuraavista laatuluokista: Cl 0.03, Cl 0.05 tai Cl 0.07, Cl 0.10 tai Cl (jos Cl > 0,10 %, todellinen arvo ilmoitettava). Suositeltavaa ilmoittaa, mikäli jyrsinturvetta myydään tilavuuden mukaan seuraavissa laatuluokissa: vähintään BD200, BD220, BD240, BD 350, enintään BD470. b Katso myös liite D, jyrsinturpeen laadunvalintakaavio. c Tehollista lämpöarvoa suositellaan käytettäväksi mieluummin kuin energiatiheyttä. d Tehollisen lämpöarvon (kuiva-aineesta) vähimmäisvaatimus 18 MJ/kg. 71

73 Hannu Pajunen Liite 2. Valtioneuvoston soiden ja turvemaiden kestävää ja vastuullista käyttöä ja suojelua koskevan periaatepäätöksen ( ) taustaraportissa esitetty soiden luonnontilaisuusasteikko (Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi. Työryhmämuistio, MMM 2011:1). SUOYHDISTYMIEN TAI SUOKOKONAISUUKSIEN LUONNONTILAISUUSASTEIKKO Luonnontilaisuuteen perustuva yleinen luontoarvon luokittelu Luokka Kuivatus Kasvillisuus Vedenpintä Muuttunut peruuttamattomasti: Vesitalous muuttunut, kasvillisuuden muutos edennyt pitkälle. Vesitalous muuttunut kauttaaltaan, kasvillisuusmuutokset selviä. Suolla ojitettuja ja ojittamattomia osia. Ojitus estää hydrologisen yhteyden suon ja ympäristön välillä. Osalla ojittamatonta alaa kuivahtamista. Keidassoilla ojitus on muuttanut myös reunaluisun ja keskustan vesitaloutta. Kasvillisuus muuttunut kauttaaltaan ja sen kehitys osissa tapauksista edennyt turvekangasvaiheeseen. Puuston kasvu selvästi lisääntynyt ja/ tai alue taimettunut/ metsittynyt. Kasvillisuusmuutokset voivat kauttaaltaan ojitetuillakin alueilla olla hitaita. Alue voi olla myös jäkälöitynyt tai karhunsammaloitunut vailla merkittävää puustokerrosta. Suolle tyypillinen kasvistoaines kärsinyt; varpuisuus voi olla lisääntynyt välipinnoilla; merkkejä puuston kasvun lisääntymisestä tai taimettumisesta. Osalla suon ojittamatonta alaa kasvillisuusmuutoksia. Keidassoiden keskiosien muutokset voivat laidetta lukuun ottamatta olla vähäisiä. Suoveden pinta kauttaaltaan alentunut Suoveden pinta voi olla hivenen alentunut kauempanakin ojista, jos ne ovat puhkaisseet laajoja rimpiä tai keidassoiden kuljuja taikka allikoita. Suon ennallistamisen tai suolle tulevien pistoojien aiheuttamat taikka esim. penkkateiden patoamat vettymät kuuluvat tähän luokkaan. 3 Valtaosa suosta ojittamatonta. Aapasuon reunaojitus ei kauttaaltaan estä luonnollista vaihettumista kangasmetsään (tms.); merkittävää kuivahtamista ei suon muissa osissa. Keidassoiden laideosissa voi olla laajalti vesitalouden muutoksia. Suokasvillisuudessa ei muutoksia suon reunavyöhykettä lukuun ottamatta. Keidassoilla laiteella puuvartisten kasvien osuus voi olla merkittävästi lisääntynyt. Suoveden pinta alentunut ojien tuntumassa, joskus myös suon pinta. 4 5 Suon välittömässä läheisyydessä tai reunassa häiriö(itä), esim. ojia, tie tms., jotka eivät aiheuta näkyvää muutosta suolla. Osassa keidassoiden laiteita voi kuitenkin olla vesitalouden muutoksia. Suolla ja sen välittömässä läheisyydessä ei häiriötekijöitä. Suokasvillisuus vallitsee aluskasvillisuudessa (pl.luontaisesti ruoppaiset tai pohjakerrokseltaan sulkeutumattomat suotyypit). Osassa keidassoiden laiteita voi olla vähäisiä kasvillisuuden muutoksia. Vedenpinta kullekin suopinnan tasolle tyypillisissä rajoissa. Taulukossa aapasoista sanottu koskee myös varhaisvaiheessa olevia keidassoita sekä aapasoiden ja keidassoiden sekayhdistymiä. 72

74 VUOSIEN AIKANA ILMESTYNEET TURVETUTKIMUSRAPORTIT 1. Erkki Raikamo (1980). Sysmän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 55 s. 3. Erkki Raikamo (1980). Hollolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 71 s. 5. Markku Mäkilä (1980). Tutkimus Toholammin soiden käyttökelpoisuudesta ja turpeen eri ominaisuuksien riippuvuuksis ta. 149 s. 6. Erkki Raikamo (1980). Kärkölän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 65 s. 7. Erkki Raikamo (1980). Koski HL:n turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 40 s. 8. Erkki Raikamo (1980). Hartolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 128 s. 10. Jukka Leino (1980). Rantasalmen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 81 s. 13. Erkki Raikamo (1980). Asikkalan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 63 s. 14. Erkki Raikamo (1980). Orimattilan ja Artjärven turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 70 s. 15. Erkki Raikamo (1980). Nastolan ja Lahden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 57 s. 16. Erkki Raikamo (1980). Heinolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 64 s. 17. Erkki Raikamo (1980). Padasjoen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 76 s. 20. Eino Lappalainen ja Hannu Pajunen (1980). Lapin turvevarat, yhteenveto vuosina Lapissa tehdyistä turvetutki muksista. 229 s. 23. Erkki Raikamo (1980). Päijät-Hämeen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 110 s. 55. Carl-Göran Stén ja Timo Varila (1981). Raportti Punkalaitumen turvevaroista ja niiden käyttömahdollisuuksista. 67 s. 60. Helmer Tuittila (1981). Laitilan turvevarat. 150 s. 61. Jukka Leino (1981). Karttulassa tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 59 s. 62. Jukka Leino (1981). Pielavedellä tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 61 s. 63. Markku Mäkilä ja Tapio Toivonen (1981). Pyhäjärven (01.) turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 215 s. 64. Jukka Häikiö ja Hannu Pajunen (1981). Ylikiimingin inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. 58 s. 91. Helmer Tuittila (1982). Mynämäen turvevarat. Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. 175 s. 98. Tapio Toivonen (1982). Pihtiputaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osaraportti Pihtiputaan soiden turvevarojen koko naisinventoinnista. 73 s. 99. Jukka Häikiö, Jouko Saarelainen ja Pirjo Löytynoja (1982). Sotkamon kunnassa inventoidut turvevarat ja niiden soveltu vuuspolttoturvetuotantoon. 84 s Ari Luukkanen (1982). Väliraportti Pielavedellä 1981 tutkittujen soiden turvevaroista ja niiden käyttökelpoisuudesta. 137 s Jukka Häikiö (1982). Tutkimus Kiimingin soista ja turvevaroista. 73 s Jukka Leino (1982). Joroisten turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 145 s Jukka Leino ja Juha Saarinen (1982). Tuupovaaran turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 283 s Carl-Göran Stén, Riitta Korhonen ja Lasse Svahnbäck. Petäjäveden karttalehden (2234) itäosan suot. Väliraportti Petäjävedellä, Korpilahdella, Jyväskylän mlk:ssa ja Jämsänkoskella tehdyistä turvetutkimuksista. 119 s Jukka Häikiö, Jouko Saarelainen ja Pirjo Löytynoja (1982). Kuhmon kunnassa tutkitut turvevarat ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. 141 s Erkki Raikamo ja Jouko Kokko (1982). Isojoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 287 s Erkki Raikamo ja Pertti Silén (1982). Kauhajoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. Loppuraportti Kauhajoen turvevarojen kokonaisinventoinnista. 311 s Timo Varila (1982). Ylikiimingin inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa ll. 116 s Pauli Hänninen (1983). Pudasjärven inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 229 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1983). Luumäen ja lähikuntien eräiden soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 83 s Helmer Tuittila (1983). Pöytyän turvevarat. Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. 97 s Tapio Toivonen (1983). Jaalan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 88 s Kimmo Virtanen (1983). Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 45 s Kimmo Virtanen ja Olli Ristaniemi (1983). Kuivaniemellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 169 s Jukka Leino (1983). Virtasalmen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 119 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1990). Miehikkälän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Uusittu ja täydennetty painos. 109 s Juha Saarinen (1983). Jäppilän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 65 s Ari Luukkanen (1983). Pielavedellä 1981 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 196 s Erkki Raikamo ja Pertti Silén (1983). Karijoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 84 s Erkki Raikamo, Jouko Kokko ja Riitta Lappalainen (1983). Teuvan suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 179 s Jukka Leino (1983). Kerimäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 85 s Kimmo Virtanen (1983). Pihtiputaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa II. Osaraportti Pihtiputaan soiden turvevarojen kokonaisselvityksestä. 94 s.

75 134. Jouko Kokko (1983). Karttalehdillä 2222 (Seinäjoki) ja 2311 (Lapua) v tutkitut suot ja niiden turvevarat. 111 s Jouko Kokko (1983). Ylihärmän suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 35 s Pauli Hänninen (1983). Pudasjärven inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa II. 138 s Jukka Häikiö, Hannu Pajunen ja Kimmo Virtanen (1983). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 100 s Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1983). Jämijärven suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. 68 s Helmer Tuittila (1983). Yläneen turvevarat. Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. 144 s Ari Luukkanen (1983). Juankosken turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. 114 s Eino Lappalainen ja Tapio Toivonen (1984). Laskelmat Suomen turvevaroista. 104 s Matti Maunu (1983). Tervolassa vuonna 1982 tutkitut suot ja niiden turvevarat. 26 s Jouko Saarelainen (1984). Sonkajärven suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 254 s Matti Maunu (1984). Simossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 34 s Jukka Leino (1984). Pieksämäen mlk:ssa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Olli Ristaniemi (1984). Petäjäveden kunnan länsiosan turvevarat. 108 s Olli Ristaniemi ja Carl-Göran Sten (1984). Petäjäveden kunnassa suoritetut turvetutkimukset. 12 s Jukka Häikiö ja Heimo Porkka (1984). Ristijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s Hannu Pajunen (1984). Yli-Iissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 100 s Jukka Leino ja Juha Saarinen (1984). Haukivuorella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Anne Nokela (1984). Kittilässä vuosina tutkittujen soiden turvevarat ja niiden tuotantokel poisuus. 441 s Pauli Hänninen (1984). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa III. 95 s Eino Lappalainen, Pauli Hänninen, Pekka Hänninen, Leevi Koponen, Jukka Leino, Heikki Rainio ja Raimo Sutinen (1984). Geofysikaalisten mittausmenetelmien soveltuvuus maaperätutkimuksiin. 36 s Tapio Toivonen (1984). Valkealan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 331 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1984). Anjalankosken turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 280 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1984). Elimäen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 53 s Markku Mäkilä, Kari Lehmuskoski ja Ale Grundström (1984). Savitaipaleen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 114 s Ari Luukkanen (1984). Pielavedellä 1982 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 85 s Juha Saarinen ja Riitta Lappalainen (1984). Jurvan suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 171 s Hannu Pajunen ja Timo Varila (1984). Ylikiimingin inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa III. 167 s Jukka Häikiö ja Heimo Porkka (1984). Kajaanissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 110 s Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1984). Sievissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 288 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1984). Vihannissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 169 s Ari Luukkanen (1985). Kaavilla 1982 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 66 s Jukka Leino (1985). Kuopiossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 95 s Eino Lappalainen ja Pauli Hänninen (1985). Maatutkaluotaimen ja suosondin soveltuvuus turvetutkimuksiin. 24 s Jouko Saarelainen (1985). Sonkajärven suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa s Jukka Häikiö, Pirjo Löytynoja ja Heimo Porkka (1985). Kajaanissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 178 s Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1985). Kankaanpään itäosan suot ja niiden turvevarojen käyttökelpoisuus. 115s Pauli Hänninen (1985). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IV. 113 s Jukka Häikiö, Pirjo Löytynoja ja Heimo Porkka (1985). Kajaanissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa III. 142 s Kimmo Virtanen (1985). Pattijoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 163 s Matti Maunu (1985). Ranualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 234 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1985). Virolahden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 90 s Erkki Raikamo ja Pertti Silén (1985). Kristiinan kaupungin suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 203 s Ari Luukkanen (1986). Pielavedellä 1983 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 174 s Riitta Korhonen (1986). Jämsässä ja Jämsänkoskella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 160 s Hannu Pajunen (1986). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 135 s Jouko Saarelainen (1986). Vieremän suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 208 s Jukka Leino ja Jouko Kokko (1986). Lieksan suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa I. 212 s Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1986). Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 179 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1986). Vehkalahden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 195 s Tapio Muurinen (1986). Rovaniemen alueen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa I. 185 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1986). Vihannissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 207 s Hannu Pajunen (1986). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 98 s.

76 190. Jukka Häikiö (1986). Pulkkilassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 98 s Tapio Toivonen (1986). Virtain turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 225 s Pauli Hänninen (1986). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa V. 121 s Jukka Leino (1987). Kerimäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 191 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1987). Haapavedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 131 s Jouko Saarelainen (1987). Vieremän suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa II. 221 s Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1987). Ylivieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 77 s Ari Luukkanen (1987). Siilinjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat sekä turpeiden soveltuvuus jätevesilietteen käsittelyyn ja polttoturvetuotantoon. 57 s Tapio Muurinen (1987). Turvevarojen inventointi Kittilässä vuonna s Tapio Toivonen (1987). Mäntyharjun turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 217 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1987). Kotkan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 99 s Tapio Muurinen (1987). Rovaniemen alueen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa II. 73 s Pauli Hänninen ja Eino Lappalainen (1987). Maatutkan ja suosondin soveltuvuus turvevarojen määrän ja laadun selvittämi seen. 31 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1987). Ruukissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 163 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1987). Pyhtään turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 88 s Sirkka Lojander (1987). SPSSX-tilasto-ohjelmiston käyttö turvetutkimuksissa. 51 s Hannu Pajunen (1987). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa III. 83 s Jukka Häikiö ja Heimo Porkka (1987). Vuolijoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 192 s Tapio Toivonen (1988). Närpiön turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 275 s Jukka Leino (1988). Pieksämäen mlk:ssa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1988). Ruukissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 158 s Tapio Muurinen (1988). Turvetutkimukset Tervolassa vuonna s Pauli Hänninen (1988). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VI. 136 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1988). Kuusankoskella ja Kouvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 56 s Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1988). Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1988). Kankaanpään länsiosan suot ja niiden turvevarojen käyttökelpoisuus. 93 s Jouko Saarelainen (1988). Juuan kunnassa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 242 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1988). Iitin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 102 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1988). Oulaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 239 s Jukka Leino ja Pertti Silén (1988). Suonenjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 270 s Pekka Hänninen (1988). Atk:n hyväksikäyttö turveinventoinnin ja tutkimuksen apuna. 37 s Riitta Korhonen (1988). Keuruulla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1988). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 168 s Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1989). Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s Jukka Leino (1989). Jäppilässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 ja yhteenveto. 116 s Tapio Toivonen (1989). Ähtärin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa s Jouko Saarelainen (1989). Ilomantsin kunnassa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa s Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen (1989). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VII. 324 s Timo Suomi (1989). Isokyrössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 69 s Hannu Pajunen (1989). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IV. 137 s Tapio Muurinen (1989). Simossa vuosina tutkitut suot ja niiden turvevarat. 213 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1989). Ylämaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 142 s Jukka Leino (1989). Hankasalmella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1989). Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 96 s Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1989). Parkanon suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa s Ari Luukkanen (1989). Nilsiässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 109 s Carl-Göran Stén ja Tapio Toivonen (1990). Kihniössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 151 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1990). Limingassa, Lumijoella ja Temmeksellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 148 s Jukka Leino ja Jouko Saarelainen (1990). Outokummussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen (1990). Simon suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa II. 238 s Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen (1990). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VIII. 403 s Hannu Pajunen (1990). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa V. 141 s Tapio Toivonen (1990). Kuortaneen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 212 s.

77 243. Timo Suomi (1991). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa II. 150 s Martti Korpijaakko (1991). Kannonkoskella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 58 s Tapio Toivonen (1991). Töysässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 107 s Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen (1991). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IX. 129 s Tapio Toivonen (1991). Ähtärin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa s Jukka Leino (1992). Pieksämäen mlk:ssa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1992). Mäntsälän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 50 s Hannu Pajunen (1992). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IV. 22 s Jukka Leino (1992). Pieksämäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 19 s Pauli Hänninen ja Satu Jokinen (1992). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa X. 20 s Tapio Toivonen (1992). Alavudella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 48 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1992). Tuuloksen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 36 s Carl-Göran Stén (1992). Valkeakosken suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 38 s Riitta Korhonen (1992). Leivonmäellä tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. 34 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1992). Haapavedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (1993). Nurmossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 50 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1993). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1993). Lammin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 58 s Timo Suomi (1993). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa III. 24 s Jukka Häikiö, Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1993). Paltamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoi suus. 39 s Timo Suomi (1993). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa IV. 25 s Tapio Muurinen (1993). Kuivaniemen soiden ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa II. 95 s Riitta Korhonen (1993). Peräseinäjoella tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. 40 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1993). Ristijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa s Tapio Toivonen ja Pertti Silén (1993). Kurikassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s Tapio Toivonen (1993). Seinäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 26 s 269. Hannu Pajunen (1993). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VI. 27 s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1993). Karkkilan suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 44 s Jukka Häikiö (1993). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XI. 27 s Riitta Korhonen (1993). Multialla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1994). Hyrynsalmella tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeen käyttökelpoisuus. 55 s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1994). Humppilan ja Jokioisten suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 41 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1994). Pyhäsalmella tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa II.18 s Jukka Häikiö ja Heikki Sutinen (1994). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XII. 37 s Jukka Leino ja Heimo Porkka (1994). Uuraisten kunnassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (1994). Lapualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 49 s Pauli Hänninen ja Heikki Sutinen (1994). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XIII, 43 s Hannu Pajunen (1994). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Timo Suomi (1994). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa V. 41 s Hannu Pajunen ja Heikki Sutinen (1994). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VII. 30 s Tapio Toivonen (1994). Eurassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 33 s Carl-Göran Stén & Markku Moisanen (1994). Tammisaaren suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa s Hannu Pajunen ja Heikki Sutinen (1995). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VIII. 44 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1995). Kärsämäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 88 s Carl-Göran Stén & Markku Moisanen (1995). Karvian suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa s Riitta Korhonen (1995). Lehtimäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 34 s Tapio Toivonen (1995). Ilmajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 41 s Hannu Pajunen (1995). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IX. 28 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1995). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 83 s Pauli Hänninen ja Heikki Sutinen (1995). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XIV. 33 s Tapio Toivonen (1995). Ylistarossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 36 s Martti Korpijaakko (1995). Perhossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 32 s Hannu Pajunen (1996). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1996). Kurussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 23 s.

78 297. Tapio Toivonen (1996). Isossakyrössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1996). Lappi Tl:n suot ja niiden turvevarat. 26 s Timo Suomi (1996). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa VI. 40 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1996). Nurmeksessa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa s Pauli Hänninen ja Heikki Sutinen (1996). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XV. 29 s Riitta Korhonen (1996). Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (1997). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa V. 33 s Tapio Toivonen (1997). Laihialla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 37 s Tapio Muurinen (1997). Yli-Iin soiden ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1997). Inkoon, Siuntion ja Kirkkonummen tutkitut suot sekä turpeen käyttökelpoisuus. 61 s Martti Korpijaakko (1997). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 19 s Tapio Toivonen (1997). Heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitus. 38 s Carl-Göran Stén (1997). Huittisten tutkitut suot ja turpeen käyttökelpoisuus. 41 s Jukka Häikiö, Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1997). Sotkamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa II. 48 s Hannu Pajunen (1998). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VI. 43 s Martti Korpijaakko (1998). Kyyjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 23 s Markku Mäkilä ja Tapio Toivonen (1998). Turvetutkimusten ja johtavuusluotausten käyttömahdollisuudet suoalueen ympäristötutkimuksissa: esimerkkinä Lapuan Löyhinkinevan jätevesialue. 25 s Carl-Göran Stén (1998). Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa s Jukka Leino ja Heimo Porkka (1998). Kangasniemellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 62 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1998). Sonkajärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa s Heikki Sutinen (1999). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XVI. 30 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1999). Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s 319. Tapio Toivonen (1999). Maalahdessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 42 s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1999). Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus. 40 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1999). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa s Martti Korpijaakko (2000). Vetelissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 57 s Tapio Muurinen (2000). Iin soiden ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 44 s Martti Korpijaakko (2000). Evijärven kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Martti Korpijaakko (2000). Kaustisen kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 34 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (2000). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa s 327. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2000). Espoon ja Kauniaisten suot. 59 s Hannu Pajunen (2001). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Martti Korpijaakko (2001). Evijärven kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Martti Korpijaakko (2001). Kortesjärven kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 49 s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2001). Sallassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Heikki Sutinen (2001). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XVII. 31 s 333. Ari Luukkanen (2001). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (2001). Porvoossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 29 s Martti Korpijaakko ja Pertti Silén (2002). Halsualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s Jukka Leino (2002). Mikkelin kunnassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 106 s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2002). Hämeenlinnan suot. 34 s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2002). Rengon suot ja niiden turvevarat. 53 s Tapio Toivonen (2002). Alajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2002). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Ari Luukkanen (2002). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2002). Tutkimus Haukiputaan soista ja turvevarojen käyttökelpoisuudesta. 58 s Riitta Korhonen ja Timo Suomi (2003). Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (2003). Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s.

79 345. Kimmo Virtanen, Riitta-Liisa Kallinen ja Teuvo Herranen (2003). Alavieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 47 s Ari Luukkanen (2003). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (2003). Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 40 s Ari Luukkanen (2003). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen (2004). Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Riitta-Liisa Kallinen (2004). Kaavilla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2004). Kiimingin suot, turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa s Tapio Toivonen (2004). Multialla tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. Osa s Tapio Toivonen (2004). Pernajassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 26 s Ari Luukkanen (2004). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s 355. Jukka Leino (2004). Tohmajärven kunnassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2004). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Timo Suomi ja Riitta Korhonen (2004). Karviassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2004). Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa s Carl-Göran Stén ja Tapio Toivonen (2005). Kokemäen suot ja niiden turvevarat. 44 s Jukka Turunen ja Teuvo Herranen (2005). Ylivieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen (2005). Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Ari Luukkanen (2005). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (2005). Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 64 s Tapio Toivonen ja Timo Suomi (2006). Merikarvialla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 48 s Riitta Liisa Kallinen (2006). Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2006). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niden turvevarat. Osa s Jukka Turunen (2006). Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Ari Luukkanen (2006). Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (2006). Noormarkussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 50 s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2006). Hämeenkyrössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 52 s Carl-Göran Stén (2006). Ahvenanmaan tutkitut suot. 65 s Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski (2006). Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 59 s Hannu Pajunen (2007). Oulun turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2007). Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2007). Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 98 s Ari Luukkanen (2007). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Turunen ja Matti Laatikainen (2007). Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2007). Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 80 s Kimmo Virtanen ja Timo Hirvasniemi (2007). Turvetuotantoalueiden hankintaopas PK-turvetuottajille. 44 s Tapio Toivonen ja Samu Valpola (2007). Pomarkussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 82 s Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen (2008). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Riitta-Liisa Kallinen (2008). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Häikiö (2008). Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Ari Luukkanen (2008). Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2008). Ikaalisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 106 s Matti Maunu, Jukka Räisänen ja Timo Hirvasniemi (2008). Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. 47 s Jukka Turunen (2008). Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2008). Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Timo Suomi, Kari Lehmuskoski, Markku Moisanen ja Riitta Korhonen (2008). Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2008). Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2009). Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen ja Heikki Meriluoto (2009). Siikalatvan turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2009). Oravaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 60 s Ari Luukkanen (2009). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2009). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s.

80 398. Teuvo Herranen (2009). Turpeen rikkipitoisuus Suomessa. 61 s Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen (2009). Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2009). Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Jukka Turunen ja Matti Laatikainen (2009). Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Räisänen (2009). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Hannu Pajunen (2010). Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Heikki Meriluoto ja Ilkka Aro (2010). Kuusamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. 79 s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2010). Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa s Ari Luukkanen (2010). Maaningalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 56 s Teuvo Herranen (2010). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto (2010). Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Asta Harju (2010). Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2010). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Jukka Leino (2010). Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen (2010). Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat. 124 s Jukka Räisänen (2010). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Matti Laatikainen, Jukka Leino, Jouni Lerssi, Johanna Torppa ja Jukka Turunen (2011). Turvetutkimusten menetelmäkehitystarkastelu. 198 s Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2011). Siikalatvan turvevarat. Osa s Teuvo Herranen (2011). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2011). Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto (2011). Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2011). Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo (2011). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Tapio Toivonen ja Asta Harju (2011). Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Timo Suomi ja Ale Grundström (2011). Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat. 83 s Ari Luukkanen (2011). Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2012). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Jukka Leino (2012). Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2012). Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2012). Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Teuvo Herranan (2012). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen (2012). Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2012). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Ari Luukkanen (2012). Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Janne Kivilompolo (2012). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Timo Suomi (2012). Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus (2012). Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s.

81 Tapio Toivonen (2013). Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 66 s Riitta-Liisa Kallinen (2013). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (2013). Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2013). Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2013). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Heikki Meriluoto (2013). Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Teuvo Herranen (2013). Vöyrissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 115 s Markku Mäkilä, Heikki Säävuori, Oleg Kuznetsov ja Ale Grundström (2013). Suomen soiden ikä ja kehitys. 67 s Ari Luukkanen (2013). Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus (2013). Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Janne Kivilompolo (2013). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Markku Moisanen (2013). Lopen tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Jani Palola (2014). Alajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Riitta-Liisa Kallinen (2014). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Turunen (2014). Paltamossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Ari Luukkanen (2014). Iisalmen turpeiden kemiasta. 76 s Hannu Pajunen (2014). Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Espoo 2014 ISBN ISSN