JÄMIJÄRVEN SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON

Transkriptio

1 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S Maaperäosasto, raportti. P 13.4/83/ :13 8 Carl-Göran Sten ja Lasse Svahnback JÄMIJÄRVEN SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON Espoo 1983

2 3 - SI SÄALLYSLUETTELq 1 Johdanto 5 2 Tutkimusmenetelmat rkaastotutkiriiukset Ndytteiden käsittely Kartat ja profiilit 8 3 soistuneisuus ja turvekerrostuma,t Pinta-ala ja tutkimustarlckuustiedot Suotyypit ja ojitustilan.ne Turvelajit, turpeen, maatuneisuus j a pohjamaalajit Turvemäära ja liekoisuus Turpeen kemiallioet ja fysikaalise t ominaisuudet Suokohtainen tarkastelu Soiden kåyttömandolli,suudet Soveltuvuus kasvuturpeeksi Soveltuvuus polttoturpeeksi Jämijarven polttoturpeeksi soveltuvat suot Yhteenveto ' 6 6 Kirjallisuutta 6 8 Liitteet 1-6

3 4 Sten, Carl-Göran and Svahnbäck, Lasse, Summary : The peatlands of Jämijärvi, western Finland, and. their suitability for peat. production. Geological Survey of 'inland Report P 13.4/83/ p. The peatlands of the parish Jämijärvi, western Finland, in all 20 mires more than 20 hectors in size and covering an area of 1980 hectare has been investigated in About 67 % of the peatland area investigated exceeds I metre in depth and 39 % is more than 2 ^ie res deep. The averag e depth of the mires is 1.8 :metres, including 0.5 m of slightly humified surficial layer. The thickest peatlayer of th e mires is 6.5 in. The average degree of humification of th e peat is 5.5 using the von Post's scale (H 1_10). Sphagnum peats predominates 67 % and Carex peat: is 33 % of all the peat amount. The peat, resources of Jämijärvi is 30.3 million m3, of which 13.1 million m 3 on 521 hectare is suitable for fuel pea t production. Average water content of in situ, peat is 90 % and in one cubic metre there is in average 92,7 kg of dry matter. The total amount of available energy of the fue l peat deposits is about 26.2 million GJ, i.e. 7.3 million MWh calculated at 50 % production moisture content.

4 - 3 - JOHDANT O Geologinen tutkimuslaitos on tutkinut vuosina 1960, 1978, ja 1983 Jämijärven kunnan alueella olevia soita. Suoritetut tutkimukset liittyvät valtakunnalliseen turvevarojen kokonai s - inventojftiin seka maanmittaushal,lituksen kanssa suoritett a- vaan yhteisty kartoitukseen. 'Turvevarojen koköna±sinventoinnin ensisijaisena tarkoituksen a on palvella turpeen teollisen hyväksikäytön suunnittelua. Erityisesti huomiota on kiinnitetty polttoturpeen raaka - aineeksi soveltuvien 'turvevarojen ja alueiden etsimiseen. Lisäksi on pyritty selvittämään turpeen soveltuvuus kasv u - turpeeksi mandollisesti soiden soveltuvuus suojelutarkoi - tuksiin. Suoritetuissa tutkimuksissa on selvitetty kaikkien yli 20 ha : n suuruisten soiden turvevazat. Tiedot soista, joiden pinta - alasta suurin osa on naapurikuntien alueella, julkaistaa n kyseisten kuntien turvevaroista laadituissa raporteissa.

5 6-2 TUTKIMUSMENETELMt Maastotutkimukse t Ma.astotutkimuksissa noudatettiin Geologisen tutkimuslaitokse n "Turvetutkimusten maasto-oppaan" (Lappalainen, St6n, Häiki ö 1979) menetelmiä. Näin ollen merkittävimmät suot tutkittii n linjaverkastomenetelmällä ja pinta-alaltaan pienet suot haja - jolloin pyrittiin pistetiheyteen 2-3 tutkimu s- pistettä/10 ha. Linjaverkosto laadittiin peruskarta n (1 ; ) avulla siten, että selkälinja kattaa suon hallit - sevan osan. Sitä täydennettiin tarpeen mukaan kohtisuoraa n olevilla poikkilinjoilla400 metrin välein. Apulinja on poikki - linjojen väleissä ja syvyydentähystyspisteet on 50 m :n välei n ja, runkolinjastolla aina 50 m :n kohdalla kairauspisteiden välissä. Tutkimuslin.ja.t vaa'ittiin 50 metrin välein ja korkeu - det sidottiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Tutkimuspisteillä tehtiin suon nykyistä tilaa koskien seuraava t määritykset ; suotyyppi (luonnontilaisena ja/tai ojitukse n myötä muuttuneena), suon pinnan vetisyys 5-asteikolla (kuiva, normaali, vetinen, hyllyvä, rimpinen), mättäisyys (% :ina suo n pinnasta) sekä mättäiden keskimääräinen korkeus (dm :inä), puuston puulajisuhteet 1(% :ina), puiden tiheysluokat ja mando l - liset hakkuut. Kairaukset on suoritettu 50 cm :n kannulla varustetulla Hille r - ka,iralla. Kairauksen turvekerrostumista määritettiin desimetri n tarkkuudella pääturvelaji lisätekijöineen sekä niiden suhteel - liset osuudet (6-asteikolla), turpeen maatuneisuus (10-astei - kolla), kosteus (5-asteikolla) ja tupasvillan kuitujen määr ä (6-asteikolla). Lisäksi huontioitiin suon pohjamaalaji. Turvelajit ja pohjamaal.ajit Sekä niiden symbolit on lueteltu kuvass a 1. Suossa olevan lahoamattoman puuä,neksen osuus (liekoisuus ) määritettiin siten, että tut3u4t tspiateen ympäristö pliktattii n kanden metrin syyteen kymmenessä eri kohdassa. Todetut lieko - osuuiat ilmoitetaan erikseen 0.1 metrin ja 1 2 metrin väli - sissä vyöhykkeissä kantopit,oisuusprosentteina turvemäärästä.

6 - 7 - Kuva 1. Piirroksissa käytetyt symbolit ja lyhenteet.

7 8 Prosenttiluvut on laskettu ns. Pavlovin menetelmää modifio i- den. Kantopitoisuus-on jaettu viiteen ryhmään seuraavasti : liekoja esiintyy erittäin vähän (alle 1 %), vähän (1-2 %), kohtalaisesti (2-3 %), runsaasti (3-4 %) ja erittäi n runsaasti (yli 4 %). Liekoisuuttaei ole määritetty v suoritetuissa tutkimuksissa. Suon turvemäärä on laskettu AS. vyöhykelaskutapaa noudattaen. Siinä on määritetty erikseen suon eri syvyysvydhykkeide n (0,3-0,9 m, 1,0-1,9 m, 2,0-2,9 m jne.) pinta-alat j a keskisyvyydet-. Näiden avulalaskettujen vyöhykkeiden sisältämät turvekuutiot on 'summattu. 2.2 Näytteiden käsittel y Soista, jotka kenttätutkmusten perusteella näyttivät sovel - tuvan polttoturve- tai kasvuturvetuotantoon otettiin näyttee t laboratorioanalyysejä, varten. Naytteenottopaikka valittii n siten, että se edustaisi mandollisimman hyvin, suon turpeide n keskimääräisiä arvoja. Näytteistä määritettiin laboratoriossa happamuus (pi%-aste), vesipitoisuus (105 0C :SSa kuivattuna), kuiva-aineen määr ä tilavuusyksikössä kg/suo- m3, tuhkapitoisuus (815 ± 25 C :ssa poltettuna) sekä lämpöarvo (pommikalorimetrillä). Viimemainittu on laskettu sekä tehollisena lämpöarvona vedettömill e turpeille että lämpöarvoina, jotka vastaavat turpeen 50 % : n käyttökosteutta jyrsinturpeelle ilmoitettuna ja 30 % :a palaturpeell e 2.3 Kartat japrofiili t Jokaisesta tutkitusta suosta on laadittu suokartta helpotta - maan tulosten tulkintaa. Kartasta ilmenee kairauspisteide n sijainnit. Pisteiden yläpuolella oleva luku ilmoittaa pisteen keskimaatuneisuuden J4 'alapug lel la olevan. luvuzi osoittaj a heikosti maatuneen pintakerroksen nimitt,jäkoko turve - kerroksen paksuuden dnussä. Karttoihin on piirretty myös suo - alueella kulkevat korkeuskäypat ja turpeen paksuutta osoitt a - vat syvyyskäyrät 1 nun vale n. Karttoihin piirretty yhtenäinen

8 8 Prosenttiluvut on laskettu ns. Pavlovin menetelmää modifioi - den. Kantopitoisuus on jaettu viiteen ryhmään seuraavasti : liekoja esiintyy erittäin vähän (alle 1 %), vähän (1-2 %), kohtalaisesti (2-3 %), runsaasti (3-4 %) ja erittäi n runsaasti (yli 4 %). Liekoi'suutta ei ole määritett y v suoritetuissa tutkimuksissa. Suon turvemäärä on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa noudattaen. Siinä on määritetty erikseen 'suun eri syvyysvyöhykkeide n (0,3-0,9 m, 1,0 -, 1,9 m, 2,0-2,9 m jne.) pinta-alat j a keskisyvyydet. Näiden avulla laskettujen vyöhykkeiden sisä l - tämät turvekuutiot on summattu. 2.2 Näytteiden käsittel y Soista, jotka kenttätutkimusten perusteella näyttivät sovel - tuvan polttoturve- tai kasvuturvetuotantoon otettiin näyttee t laboratorioanalyysejä varten. Näytteenottopaikka valittii n siten, että se edustaisi mandollisimman hyvin suon turpeide n keskimääräisiä arvoja. Näytteistä määritettiin laboratoriossa happamuus (ph-aste), vesipitoisuus (105 C :ssa kuivattuna), kuiva-aineen määr ä tilavuusyksikössä kg/suo- m3, tuhkapitoisuus (815 ± 25 C :ss a poltettuna) sekä lämpöarvo (pommikalorimetrillä). Viime - mainittu on laskettu sekä tehollisena lämpöarvona vedettömill e turpeille että lämpöarvoina, jotka vastaavat turpeen 50 % : n käyttökosteutta jyrsinturpeelle ilmoitettuna ja 30 % :a palaturpeelle. 2.3 Kartat ja profiili t Jokaisesta tutkitusta suosta on laadittu suokartta helpotta - maan tulosten tulkintaa. Kartasta ilmenee kairauspisteide n sijainnit. Pisteiden yläpuolella oleva luku ilmoittaa pistee n keskimaatuneisuuden ja alapuqiella olevan luvun osqittaj a heikosti maatuneen pintakerroksen ja nimittäjä. keko turvekerroksen paksuuden dm :ssä. Karttoihin on piirretty myös suo - alueella kulkevat knxkeuskäyzät ja turpeen paksuutta osoittavat syvyyskäyrät 1 intn välein. karttoihin piirretty yhtenäinen

9 rajaviiva on kairauksia todettu geologisen suon (turvetta yl i 0,3 m) raja. Suokartoissa ja profiileissa käytettyjen symbo - lien selitys on kuvassa 1. Turvekerrostumien rakennetta._ kuvataan poikkileikkausprof iilien avulla. Maatuneisuutta kuvaavissa profiileissa v. Postin 10-asteikko on jaettu kolmeen eri luokkaan : heikosti maatunut (I?-3, heikohkosti maatunut (I 4) ja kohtalaisesti ja hyvin maatunut (H 5-10). Turve],ajiprofiileissa on kairauspisteen ylappuolella esitetty suotyyppi (luonnontilaisena tai muutt u - neena) ja liekoisuus.(osoittajassa ovat 0-1 m :n syvyys - vyöhykkeen osumat, ja nimittäjässä 1-2 m :n syvyysvyöhykkee n osumat). Kairauspisteen paikka on merkitty profiilien pintaa n pienellä pystyviivalla. Turvelajit ja pohjamaalajit o n esitetty symbolein. Linjaverkoaton suunta ja suon absoluutt i- set korkeudet ovat, profiilikehyksien yläreunoissa. SOIS'1'UNEISUUS JA TURVEKERROSTUMAT Jämijärvi sijaitsee Satakunnan ja Pohjanmaan konsentriste n kermikeidassoiden alueella. Yli 2.0 ha :n suuruisia soita o n kunnassa 1980 ha (Lappalainen et al. 1980). Geologisen tutki - muslaitoksen tutkimukset kattavat 1673 ha 15 suolta, jotka sijaitsevat kokonaan tai suurimmalta osin kunnan alueell a (kuva 2). 3.1 Pinta-ala ja tutkimustarkkuustiedo t Tutkituista soista (1673ha) yli 1 m :n syvyistä aluetta o n 128 ha eli 67 % ja yli 2 m :n syvyistä aluetta on 643 ha el i 38 % koko tutkitusta suopinta-alasta. LinjaverkostomertetelMää käyttäen on tutkittu 13 suota, jotk a on myös vaaittu. Uajapistein on tutkittu 2 suota. Tutkimuslinjaston yhteispituus on 59,3 km ja tutkimuspisteitä o n 723 kpl, joista 644 kpl on?. 0,3 m :n syvyisellä suon osalla.

10 rajaviiva on kairauksia todettu geologisen suon (turvetta yl i 0,3 m) raja. Suokartoissa ja profiileissa käytettyjen symbolien selitys on kuvassa 1. Turvekerrostumien rakennetta kuvataan poikkileikkausprofiilie n avulla. Maatuneisuutta kuvaavissa profiileissa v. Postin 10-asteikko on jaettu kolmeen eri luokkaan : heikosti maatunu t (H 1-3, heikohkosti maatunut (H 4) ja kohtalaisesti ja hyvi n maatunut (H 5-10). Turvelajiprofiileissa on kairauspistee n yläpuolella esitetty suotyyppi (iuonnontilaisena tai muuttu - neena) ja liekoisuus (osoittajassa ovat 0-1 m :n syvyys - vyöhykkeen osumat, ja nimittajassa 1-2 m :n syvyysvyöhykkee n osumat). Kairauspisteen paikka on merkitty profiilien pintaa n pienellä pystyviivalla. Turvelajit ja pohjamaalajit o n esitetty symbolein. Linjaverkoston suunta ja suon absoluutti - set korkeudet ovat profiilikehyksien yläreunoissa. 3 SOISTUNEISUUS JA TURVEKERROSTUMA T Jämijärvi sijaitsee Satakunnan ja Pohjanmaan konsentristen kermikeidassoiden alueella. Yli 20 ha :n suuruisia soita on kunnassa 1980 ha (Lappalainen et al. 1980). Geologisen tutkimuslaitoksen tutkimukset kattavat 1673 ha 15 suolta, jotk a sijaitsevat kokonaan tai suurimmalta osin kunnan alueell a (kuva 2). 3.1 Pinta-ala ja tutkimustarkkuustiedo t Tutkituista soista (1673 ha) yli 1 m :n syvyistä aluetta on 128 ha eli 67 % ja yli 2 m :n syvyistä aluetta on 643 ha el i 38 % koko tutkitusta suopinta-alasta. Linjaverkostomenetelmää käyttäen on tutkittu 13 suota, jotk a on myös vaaittu. Hajapistein Qn tutkittu 2 suota. Tutkimus - linjaston yhteispituus on 59,3 km ja tutkimuspisteitä on 723 kpl, joista 644 kpl on?. 0,3 m :n syvyisellä suon osalla.

11 10 - Kuva 2. Jämi.järvellä tutkitut suot sekä käytetyttut%imusmenetelmä t.

12 Suotyypit ja oj itustilann e Alueelle ominaisina oleville kermikeidassoille on tunnusomai - sina piirteinä suon kilpim inen muoto, jolloin keskusta kohoa a selvästi reunoja korkeammalle. Tällaisen kilpimäisen keidas - suon keskiosa saa vetensä ainoastaan sateista, jolloin se n ravinnetilaa kuvaa niukkaravinteisuus, ombrotrofia. Keidassuon reunaosissa on kapea yleensä m levyinen laideosa, jok a erottaa suon ympäristön mineraalimaista. Tässä minerotrofisessa laideosassa, joka saa, osan vesistään ympäröiviltä mine - raaltmailta, suoveden ravinnemäärät kohoavat selvästi sade - veden vastaavia arvoja korkeammaksi. Osa alueen soista o n vasta saavuttanut ombrotrofiaa ilmentävän kermikeidasvaihee n alun. Näissä soissa suon kilppmäinen muoto ei vielä ole havaittavissa. Erityyppiset rämeat ovat yleisimpin& suotyyppeinä, osa räme - suotyypeistä on ojituksen seurauksena muuttumassa tai j o muuttunut luonnontilaiseen rämesuokeavillisuuteen verrattuna. Soiden keskiosissa on yleisesti keidasrämettä, rahkarämettä j a tupasvillarämettå, reunemmalle siirryttäessä tulee isovarpu - rämettä ja laidealueilla varsinaista sararämettä. Korpi a esiintyy paikoitellen soiden reuna-alueilla, mutta yleisest i ottaen ne ovat harvinaisia. Avosuotyyppejä esiintyy paikoitel - len hyvin kehittyneiden keidassoiden keskiosissa (kuva 3). Lähes kaikkien Jämijärvellä tutkittujen soiden reuna-aluee t on ojitettu ja muutamat suot on ojitettu kauttaaltaan. Keidas - soiden keskiosatovat jääneet ojituksen ulkopuolelle, sill ä niiden ojitus ei olisi kannattavaa metsätaloudellisia toimenpiteitä silmällä pitäen. Muutamilla soilla suotyypit ova t saattaneet turvekangasasteen ojituksen seurauksena. Niissä e i ole enää havaittavissa alkuperäistä suokasvillisuutta, vaan erilaiset kuiville kankaille tyypilliset kasvit ovat vallitsevia.

13 I Avosuot Il!Smoot 1. Varsinainen lotto VL 2. Rimpiletto RIL 3. Ruohoinen saraneva RUN 4. Varsinainen saraneva VS N 5. Rimpineva RIN 6. Lyhytkortinen neva LKN 7. Kalvakkaneva KN 8. Silmåkeneva SIN 9. Rahkaneva R! Luhtaneva LUN 1. LattorAtne LR 2. Ruohoinen sararäme RHS R 3. Varsinainen sararäme VS R 4. Lyhytkorsinevarilme LKNR 5. Tupasvillarämo TR 6. PaliosararAme PSR 7. Korpirime KR 8. KangasrSas KGR 9. IsovarpurSme I R 10. RahkarYme RR 11. Keidasräve KER III Korve t IV Muuttuneetsuotyypit 1. Lettokorpi LK 2. Koivuletto KOL. 3. Lehtokorpi LSE 4. Ruoho- ja heinäloozpi RHK 5. Kangaskorpi KGK 6. Varsinainen korpi VK 7. Nevakorpi NK 8. Rääseikkö RAK 1. Ojikko OJ 2. Muuttuva MU 3.. Karhunsamoalvuuttuma KSMU 4. Ruohoturvokangas RHT K 5. Mustikkaturvekangas MTK 6. Puolukkaturvekangas PTK 7. Varputurvokangas VATK 8. Jåkåläturvekangas JATK 9. Kytöheitto KH 10. Pilto PE 11. palaturpeerinostoalue PTA 11. Jyrsinturpeen nostoalue JT A Pääturvelaji t 1. Rahkaturve S 2. Sararahkaturve CS 3. Ruskosammalrahkaturve RS 4. Saraturve C 5. Rahkasara :urve SC 6. Ruskosammalsaraturve SC 7. Rus]:osamanalturve B 8. Rahkaruskosanm alturve S B 9. Sararuskosammalturve CB LisYtekijA t 1. Tupasvilla arfophorwn) ER 2. Puuaines 04nsdi) L 3. Varpuaines (Nmso Zignidi) N 4. Korte (åquisstwn) E Q 6. JYrviruoko (Phragna:tas) PR 6. Suolevitkkö (Schsuchssria) SH 7. Tupasluikka i:'richophorwn) TR 8. Raate (Menyanthss) MN 9. Siniheinl (A1cZinia) ML 10. Jrrvikaisla (Soirpua) S P Kuva 3. Suotyyppien ja turpeen lyhenteet.

14 13,- 3.3 Tttrveta jit, turma satatuneisuue ja pohjamaala j i t Jamijurven soi:sa on rahkavaltaisia turpaita 67 % ja saravaltaisia 33 % (taulukko 3). Yleisimmät turvelajit ovat tupas - villarahkaturve (32 %), rahkaturve 21 %). sararahkaturve (7 % ) ja rahkasaraturve (7 %). Yleisin lisatekija rahkavaltaisess a turpeessa on tupasvilla ja saravaltaisessa turpeessa puuaine s ja j*rviruvko. Puunja nteit* sisältävien turpeiden osuus on 13 % ( liite 3). Tutkittujen soiden keskimu*rinen maatuneisuus (H 1-10) o n 5,5, josta heikosti ss>tuneen turpaan osan (H 1-4) 3,2 j a kohtalaisesti ja hyvin naatuusan osan (H ) 6,2. Heikost i maatunut turvekerros on palosin sijoittunut suon pintakerro k - siin ja turve on useimmiten rahkaturvetta. Heikosti maatu - neessa rahkaturpeessa on usein paremmin maatuneita 0,1-0,5 m paksuja ns. linssejä varsinkin keidasrämealueella. Yleisin itt pohjamaalajit ovat moreeni, hiesu, hieta ja hiekka. Hiekkaa tavataan soiden. pohjaosassa H*meenkankaan reuna - alueilla sijaitsevista soista. Muuten suot ovat useimmite n moreenipohjaisia ja vain altaan syvimnissa kohdissa on hiesu - tai kerrostuma. Liejukerroksia on vähän ja vain ohuin a kerroksina turpeen alla kivennaismaan päällä. 3.4 TurvemaRrä ja liekoisuu s Tutkittujen soiden turvekerrostumien keski paksuus on 1,8 m. Tästä heikosti maatuneen pintaturpeen osuus on 0,5 m ja hyvi n maatuneen pohjaturpeen1,3 In (liite 1). Yli 1 m :n syvyi - sellä alueella turpeen keskipaksuus on 2,4 m, josta heikost i maatuneen pintaturpeen osuus on 0,6 m. Yli 2 msn.syvyisell ä sulan osalla turpeen keskipaksutze on 3,1 m, josta heikost i maatuneen pintaturpeen 0,8 in (liite 2). Tutkituissa soissb on turvetta yhteensä 30,3 milj. suo-m 3, josta heikosti maatuflutta,pintakerrosta on 7,8 milj. suo-m3 (26' %). Yli 1 msn 'syvyisella suon, osalla on turvetta 27,1 milj. suo-m 3 ja yli 2 msn syvyisella alueella 19,6 milj. suo-m 3, josta heikosti maatuhutt& pintaturvetta on 5,2 milj. suo-m3

15 (27 %r Lahoatmattoman puuatineksen, liekojen määrä on erittäin alhainen sekä 0-1 min syvyydessä (0,8 %) etta 1-2 m : n syvyydessä (0,1 ; %). 3.5 Turpeen kemialliset ja fysikaaliset ominaisuude t Näytesarjoja laboratorio arityksiä varten on otettu 11 kp l kymmenestä suosta. Näytteenottopisteet valittiin edustamaa n mandollisimman hyvin soiden polttoturvetuotantoon soveltuvi a osia. Tulosten yhteenveto on esitetty liitteissä 4 ja 5. Näytesarjan tuloksia Usiteltäessä on keskiarvolaskuist a jätetty pois alimmainen n*yte lahelta mineraalimaata. Kaikista näytesarjoista on yli 2 msn syvyisten polttoturvetuotantoo n soveltuvia turvemääri,ä painottaen laskettu koko kuntaa koske - via keskiarvoja. Happamuuden keskiarvo on ph 3,8 ja vaihtelu - vali ph 3,4-4,7. Vesipitoisuuden keskiarvo on 90,4 % j a vaihteluvali 87,1-93,4 %. Vesipitoisuuden vaihtelu samassa - kin näytesarjassa saattaa olla huomattava useista eri. tekijöistä riippuen kuten suon pintaosassa ojituksesta tai suotyypistä ja muuten turvelajista, maatuneisuudesta j a syvyydestä riippuen. Tuhkapitoisuus on keskimäärin 1,8 % kuivapainosta. Vaihteluväli suokohtaisesti on 1,0-4,0 %. Tuhkan esiintymisellä soissa on yleensä selvänä yhteisenä piirteenä suon pintaosassa oleva korkeampi tuhkapitoisuu s kuin välittömästi alapuolella olevassa samanlaisessa turpeessa. Tuhkapitoisuus lisääntyy syvemmälle mentäessä varsinkin sara - turpeissa. Turpeen kuiva-ainepitoisuuden (kg/m3 ) keskiarvo on 92,7 kg/km3 ja vaihteluvåli 60,0-123,0 kg/m3. Kuiva-aine - pitoisuus on lähes suoraan verrannollinen edellä esitettyyn turpeen vesipitoisuuteen. Keskimääräinen tehollinen lämpöarvo`kuivalle turpeelle on 21,6 MJ/kg vaihteluvalin olless a 20,5-23,4 MJ/kg. 150 %:n k*yttökosteudelle laskettuna s e on 9,6 MJ/kg vaihteluvälinollessa 9,0-10,5 MJ/kg. Luonnontilaisen suoturvekuutit energiasisältö heikosti maaturieissa pintaturpeissa on keskimäärin 0,47 MWh ja paremmin maatuneissa pohjaturpeissa 0,58 MWh,. Pinta- ja pohjakerrokse n painotettu keskiarvo luonnontilaisen suoturvekuution energi a- sisällölle on 0,56 MWh (liitteet 4 ja 5).

16 SUOKOHTPINEN TARKASTEL U 1. Lakianeva (kl ja 06, x = 6854,0, y = 429,0 ) sijaitsee noin 3 km Jämijärven kirkolta etelään. Suo rajoittu u eteläreunasta Hämeenkankaan hiekkamuodostumaan ja pohjois - reunasta loivapiirteisiin pohjoiseen viettäviin hienohietaisii n maihin. Lakianevan pinta-ala on 533 ha, josta yli 1 m : n syvyistä aluetta on 322 ha ja yli 2 m :n 179 ha. Tutkimuslinjaa on m ja tutkimuspisteitä 232 kpl, joista 225 on yl i 0,3 m :n. Tutkimuspistetiheys on 4,4 kpl/.10 ha {kuva 4). Suon pinnan korkeus on m mpy. Suon pinta kallistuu melko voimakkaasti pohjoiseen. Vedet laskevat ojia ja puroj a pitkin pohjoiseen Jamij&rveen. Suo on melko täydellisest i ojitettu. Vallitsevina suotyyppeinä ovat isovarpuräme (IR), tupasvillaräme (TR) ja rahkaräme (RR). Lakianevan turvekerros - tumien keskipaksuus on 1,6 m. Tästä on heikosti maatunee n (H 1-4) pintaturpeen,osuus 0,4 m ja paremmin maatuneen (H 5-10 ) osuus 1,2 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,9 m, josta heikosti maatunutta on 0,4 m ja yli 2 metrin 2,5 m, josta heikosti maatunutta 0,5 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 4,3 m. Suon pohjamaalajit ovat pääasiassa hiekka ja hieta. Lakianevan turvelajeista vallitsevimpina ovat rahkavaltaise t turpeet, noin 74 %, saravaltaisia on 26 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisissa runsaimmin tupasvillaa ja saravaltaisissa järviruokoa. Puun ja varpujen jäänteitä sisältävie n turpeiden kokonaisosuus on 2 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9, josta heikosti maatuneen pintaosan 2, 5 ja paremmin maatuneen pohjaosan 6,7. Lakianevassa on turvetta 8,33 milj. m3, josta heikosti maat u- nutta on 1,90 milj. m3 (23 %) ja paremmin maatunutta 6,43 milj. m3 (77 %). Koko turvemäärästä yli 1 metrin syvy i- sellä suon osalla on 7,42 milj. m3 (89 %), josta heikost i maatunutta on 1,55 milj. m3. Yli 2 metrin syvyisellä suo n osalla on turvetta 4,52 milj. m3 (54 %), josta heikosti maat u- nutta on 0,93 milj. m3.

17 Kurjenpesä (kl , x = 6856, 8, y = 426,6) sijaitsee noin 5 km Jämijärven kirkolta länteen. Suo rajoittuu hiesumaihin ja pohjoisosastaan pieneen hiekkamuodostumaan. Kurjen - pesän pinta-ala on 14 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 8 ha. Tutkimuspisteitä on 2 kpl, joista molemmat ovat yl i 0,3 m :n. Tutkimuspistetiheys on 1,4 kpl/10 ha (kuva 5). Suon pinnan korkeus on m mpy. Suon pinta kallistuu loivasti itään. Vedet laskevat ojia pitkin itään Jämijärveen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat lyhytkortinen nevamuuttum a (LKNmu) ja isovarpurämemuuttuma (IRmu). Kurjenpesän turve - kerrostumien keskipaksuus on 1,2 m. Tästä on heikosti maatunee n (H 1-4) pintaturpeen osuus 0,9 m ja paremmin maatuneen (H 5-10 ) osuus 0,3 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,6 m, josta heikosti maatunutta on 1,2 m. Suurin havaittu turpee n paksuus on 1,8 m. Suon pohjamaalaji on pääasiassa hieta. Liejua ja järvimutaa on turpeen alla paksulti laajalla alueella, joten suo on syntynyt lammen umpeenkasvun tuloksena.

18 Kurjenpesän turvelajeista vallitsevimpina ovat saravaltaise t turpeet, noin 55 %, rahkavaltaisia on 45 %. Turpeen lisä - tekijöinä tavataan saravaltaisissa runsaimmin suoleväkköä, järviruokoa ja puuainesta ja rahkavaltaisissa tupasvillaa j a suoleväkköä. Puun ja varpujen jäänteitä sisältävien turpeide n kokonaisosuus on 21 %. Liekoja on 0-1 metrin syvyysvyöhyk - keessä vähän (1,4 %) ja 1-2 metrin vvöhykkeessä ei ollenkaan. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,6, josta heikost i maatuneen pintaosan 3,0 ja paremmin maatuneen pohjaosan 5,4. Kurjenpesässä on turvetta 0,17 milj. m3, josta heikosti maa - tunutta on 0,13 milj. m3 (76 %) ja paremmin maatunutt a 0,04 milj. m4 (24 %). Koko turvemäärästä yli 1 metrin syvyisell ä suon osalla on 0,13 milj. m3 (76 %), josta heikosti maatunutta on 0,10 milj. m3. 3. Sahrakeidas käsitellään Kankaanpään kunnan tutkittujen soide n yhteydessä. Suon pinta-alasta on 52 ha Jämijärven kunnan alueella. 4. Jokikeidas (kl , x =6858,8, y =425,4) sijaitse e noin 6 km Jämijärven kirkolta länteen. Suo rajoittuu pääosi n hiesumaihin ja lännessä myös moreenipeitteiseen mäkeen. Joki - keitaan pinta-ala on 25 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 21 ha ja yli 2 m :n 16 ha. Tutkimuspisteitä on 4 kpl, joista 4 on yli 0,3 m :n, 4 yli 1 m :n ja 3 yli 2 m :n syvyisiä. Tutkimus - pistetiheys on 1,6 kpl/10 ha (kuva 6 ). Suon pinnan korkeus on noin m mpy. Suon pinta kallis - tuu loivasti pohjoiseen ja etelään. Vedet laskevat ojia pitki n pohjoiseen Naurisjokeen ja etelään Kakonojaan. Vallitsevin a suotyyppeinä ovat tupasvillarämeojikko (TRoj), rahkarämeojikk o (RRoj) ja lyhytkortinen nevaojikko (LKNoj). Jokikeitaan turve - kerrostumien keskipaksuus on 2,5 m. Tästä on heikosti maatunee n (R 1-4) pintaturpeen osuus 1,3 m ja paremmin maatuneen (H 5-10 ) osuus 1,2 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,9 m, josta heikosti maatunutta on 1,5 m ja yli 2 m :n 3,2 m, jost a heikosti maatunutta 1,6 m. Suurin havaittu turpeen paksuus o n 4,5 m. Suon pohjamaalaji on pääasiassa savi. Liejua on turpeen alla melko laajalla alueella, joten suo on syntynyt lammen umpeenkasvun tuloksena.

19 Jokikeitaan turvelajeista vallitsevimpina ovat rahkavaltaise t turpeet, noin 70 saravaltaisia on 30 Turpeen lisä - tekijöinä tavataan rahkavaltaisissa runsaimmin tupasvillan j a suoleväkön jäänteitä ja saravaltaisissa puuaineksen ja korttee n jäänteitä. Puun ja varpujen jäänteitä sisältävien turpeide n kokonaisosuus on 18 Liekoja on 0-1 m :n syvyysvyöhykkeess ä erittäin vähän (0,1 %) ja 1-2 m :n vyöhykkeessä ei ollenkaan. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6, josta heikost i maatuneen pintaosan 3,0 ja paremmin maatuneen pohjaosan 6,3. Jokikeitaassa on turvetta 0,63 milj. m 3, josta heikost i maatunutta on 0,33 milj. m 3 (52 %) ja paremmin maatunutta

20 ,30 milj. m3 (48 %). Koko turvemäärästä yli 1 m :n syvyisell ä suon osalla on 0,60 milj. m3 (95 %), josta heikosti maatunutt a on 0,31 milj. m3. Yli 2 metrin syvyisellä suon osalla o n turvetta 0,51 milj. m3 (81 %), josta heikosti maatunutta o n 0,26 milj. m3. 5. Ko keidas käsitellään Kankaanpään kunnan tutkittujen soiden yhteydessä. Suon pinta-alasta on 27 ha Jämijärven kunnan alueella. 6. Isonniemenkeidas käsitellään Kankaanpään kunnan tutkittujen soiden yhteydessä. Suon pinta-alasta on 110 ha Jämijärven kunnan alueella. 7. Peurakeidas (kl ja 04, x = 6867,0, y = 429,5 ) sijaitsee noin 10 km Jämijärven kirkolta pohjoiseen. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon reunoilla o n useita turvepohjaisia peltoja ja suon pohjoisosan halki kulkee Pori - Parkano maantie. Peurakeitaan pinta-ala on 245 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 216 ha ja yli 2 m :n 179 ha. Tutkimuslinjaa on m ja tutkimuspisteitä 122 kpl, joista 115 on yli 0,3 m :n. Tutkimuspistetiheys on 5,0/10 ha (kuva 7). Suon pinnan korkeus osn m mpy. Suon pohjoisosan pinta kallistuu luoteeseen ja eteläosan kaakkoon. Vedet laskeva t ojia pitkin suon länsipuolella virtaavaan Palojokeen. Suolla o n noin 60 % :n ojitus. Vallitsevina suotyyppeinä ovat keidasräm e (KER), rahkaräme (RR), isovarpuräme (IR) ja lyhytkortinen nev a (LKN). Peurakeitaan turvekerrostumien keskipaksuus on 2,5 m. Tästä on heikosti maatuneen (H 1-4) pintaturpeen osuus 0,8 m ja paremmin maatuneen (H 5-10) osuus 1,7 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,8 m, josta heikosti maatunutta o n 0,9 m ja yli 2 metrin 3,1 m, josta heikosti maatunutta on 1,0 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 4,8 m. Suon pohjamaalaji t ovat pääasiassa hiesua, moreenia, hietaa ja savea. Liejua o n selkälinjan A A 2400 itäpuolella noin 0,5-1,0 metri n paksuudelta (kuvat 8 ja 9). Peurakeitaan turvelajeista vallitsevimpina ovat rahkavaltaise t turpeet, noin 64 %,. saravaltaisia on 36 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisissa runsaimmin tupasvillaa ja sara - valtaisissa puuainesta ja rahkaa. Puun ja varpujen jäänteit ä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 16 %. Liekoja on

21 metrin syvyysvyöhykkeessä erittäin vähän (0,1 %) j a 1-2 metrin vyöhykkeessä ei ollenkaan. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2, josta heikosti maatuneen pintaosan 3, 7 ja paremmin maatuneen pohjaosan 6,0. Peurakeitaassa on turvetta 6,20 milj. m3, josta heikosti maatunutta on 2,06 milj. m 3 (33 %) ja paremmin maatunutta 4,14 milj. m 3 (67 %). Koko turvemäärästä yli 1 metrin syvyisellä suon osalla on 6,02 milj. m 3 (97 %), josta heikosti maatunutta o n 2,00 milj. m3. Yli 2 metrin syvyisellä suon osalla on turvetta 3 5,49 milj. m 3 (89 %), josta heikosti maatunutta on 1,83 milj. m

22 Hohka (kl , x = 6868,7, y = 429,5) sijaitsee noi n 11 km Jämijärven kirkolta pohjoiseen. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon ja osittain myös turvepohjaisii n peltoihin. Hohkan pinta-ala on 34 ha, josta yli 1 m :n syvyist ä aluetta on 28 ha ja yli 2 m :n 16 ha. Tutkimuslinjaa o n m ja tutkimuspisteitä 25 kpl, joista 24 on yli 0,3 m : n Tutkimuspistetiheys on 7,4 kpl/10 ha (kuva 10). Suon pinnan korkeus on m mpy. Suon pinta kallistuu hyvin loivasti länteen. Vedet laskevat ojia pitkin länteen. Suo on lähes täydellisesti ojitettu. Vallitsevina suotyyppein ä ovat isovarpurämeojikko (IRoj), rahkarämeojikko (RRoj), korpirämeojikko (KRoj) ja karhunsammalmuuttuma (KSmu). Hohkan turve - kerrostumien keskipaksuus on 1,9 m. Tästä on heikosti maatunee n (H 1-4) pintaturpeen osuus 0,1 m ja paremmin maatuneen (H 5-10 ) osuus 1,8 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,1 m,

23 josta heikosti maatunutta on 0,1 m ja yli 2 m :n 2,7 m, jost a heikosti maatunutta on 0,1 m. Suurin havaittu turpeen paksuu s on 4,1 m. Suon pohjamaalajit ovat pääasiassa hiesu ja hiekka. Liejua on A 50 - A 200 välisellä alueella noin 0,2 m : n paksuudelta (kuva 11). Hohkan turvelajeista vallitsevimpina ovat saravaltaiset turpeet, noin 78 %, rahkavaltaisia on 23 Turpeen lisätekijöinä tavataan saravaltaisissa runsaimmin puuainesta ja kortetta ja rahka - valtaisissa tupasvillaa. Puun ja varpujen jäänteitä sisältävie n turpeiden kokonaisosuus on 48 Liekoja on 0-1 m :n syvyysvyöhykkeessä erittäin vähän (0,4 %) ja 1-2 m :n vyöhykkeess ä ei ollenkaan. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5, jost a heikosti maatuneen pintaosan 4,0 ja paremmin maatuneen pohja - osan 6, 6. Hohkassa on turvetta 0,64 milj. m 3, josta heikosti maatunutt a on 0,03 milj. m 3 (5 %) ja paremmin maatunutta 0,61 milj. m 3 (95 %). Koko turvemäärästä yli 1 m :n syvyisellä suon osall a on 0,60 milj. m 3 (94 %), josta heikosti maatunutta o n 0,03 milj. m 3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on turvett a 0,43 milj. m (67 %), josta heikosti maatunutta o n 0,02 milj. m 3.

24 Sarasulkonneva (kl , x = 6870,5, y = 427,2 ) sijaitsee noin 14 km Jämijärven kirkolta pohjoiseen. Suo rajoittuu moreenipeitteisiin mäkiin ja muutamiin peltoihin. Sarasulkonnevan pinta-ala on 53 ha, josta yli 1 m :n syvyist ä aluetta on 38 ha ja yli 2 m :n 26 ha. Tutkimuslinjaa o n m ja tutkimuspisteitä 31 kpl, joista 29 on yli 0,3 m :n. Tutkimuspistetiheys on 5,8/10 ha (kuva 12). Suon pinnan korkeus on m mpy. Suon pinta kallistuu lounaaseen. Vedet laskevat ojia pitkin suon lounaisosaan j a edelleen Palojokeen. Suo on lähes täydellisesti ojitettu. Vallitsevina suotyyppeinä ovat karhunsammalmuuttuma (KSmu), rahkarämeojikko (RRoj), isovarpurämeojikko (IRoj) ja lyhytkortinen nevaojikko (LKNoj). Sarasulkonnevan turvekerrostumie n keskipaksuus on 1,8 m. Tästä on heikosti maatuneen (H 1-4 ) pintaturpeen osuus 0,6 m ja paremmin maatuneen (H 5-10) osuus

25 ,2 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,4 m, jost a heikosti maatunutta on 0,9 m ja yli 2 metrin 2,8 m, jost a heikosti maatunutta 1,0 m. Suurin havaittu turpeen paksuus o n 3,6 m. Suon pohjamaalajit ovat pääasiassa moreeni ja hies u (kuva 13 ). Sarasulkonnevan turvelajeista vallitsevimpina ovat saravalta i - set turpeet, noin 78 %, rahkavaltaisia on 22 %. Turpeen lisä - tekijöinä tavataan saravaltaisissa runsaimmin puuainesta j a kortetta ja rahkavaltaisissa tupasvillaa. Puun ja varpujen jäänteitä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 30 %. Liekoj a on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä erittäin vähän (0,3 %) j a 1-2 metrin vyöhykkeessä myös erittäin vähän (0,1 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3, josta heikosti maa - tuneen pintaosan 4,0 ja paremmin maatuneen pohjaosan 6,1. Sarasulkonnevassa on turvetta 0,96 milj. m3, josta heikost i maatunutta on 0,34 milj. m3 (35 %) ja paremmin maatunutt a 0,62 milj. m3 (65 %). Koko turvemäärästä yli 1 metrin syvyisell ä suon osalla on 0,90 milj. m3 (94 %), josta heikosti maatunutt a on 0,32 milj. m3. Yli 2 metrin syvyisellä suon osalla o n turvetta 0,73 milj. m3 (76 %), josta heikosti maatunutta o n 0,26 milj. m Nuijakeidas (kl ja 06, x = 6850,1, y = 431,3 ) sijaitsee noin 7 km Jämijärven kirkolta etelään. Suo rajoittu u pohjois- ja itäosiltaan hiekkamaihin ja länsi- ja eteläosiltaa n hietamaihin. Nuijakeitaan pinta-ala on 136 ha, josta yli 1 m : n syvyistä aluetta on 42 ha ja yli 2 m :n 3 ha. Tutkimuslinjaa on m ja tutkimuspisteitä 54 kpl, joista 32 on yli 0,3 m :n. Tutkimuspistetiheys on 4,0 kpl/10 ha (kuva 14). Suon pinnan korkeus on m mpy. Suon pinta kallistuu länteen ja lounaaseen. Vedet laskevat lähes täydellist ä ojitusta pitkin länteen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suo n keskiosissa karhunsammalmuuttuma (KSmu) ja turvekankaat (tk ) ja reunaosissa yleisiä suotyyppejä ovat kangasrämeojikk o (KGRoj), tupasvillarämeojikko (TRoj) ja ruoho- ja heinäkorp i - muuttuma (RHKmu). Nuijakeitaan turvekerrostumien keskipaksuu s on d,9 m. Tästä on heikosti maatuneen (H 1-4) pintaturpee n osuus 0,2 m ja paremmin maatuneen (H 5-10) osuus 0,7 m. Yli

26 metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,6 m, josta heikost i maatunutta on 0,3 m ja yli 2 metrin 2,0 m, josta heikost i maatunutta 2,3 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 2,2 m. Suon pohjamaalaji on hiekka (kuva 15 ). Nuijakeitaan turvelajeista vallitsevimpina ovat saravaltaise t turpeet, noin 96 %, rahkavaltaisia on 4 Turpeen lisä - tekijöinä tavataan saravaltaisissa runsaimmin puuainesta ja

27 ;rahkaa. Puun ja varpujen jäänteitä sisältävien turpeide n,kokonaisosuus on 14 %. Liekoja on 0-1 metrin syvyysvyöhyk -. keessä kohtalaisesti (2,4 %) ja 1-2 metrin vyöhykkeessä erittäin vähän (0,2 %). TTurvekerrostuman keskimaatuneisuu s on 5,4, josta heikosti maatuneen pintaosan 3,9 ja paremmi n maatuneen pohjaosan 5,8. Nuijakeitaassa on turvetta 1,20 milj. m3, josta heikosti. maatunutta on 0,24 milj. m3 (20 %) ja paremmin maatunutt a 0,96 milj. m3 (80 %). Koko turvemäärästä yli 1 metrin syvyisell ä suon osalla on 0,66 milj. m3 (55 %), josta heikosti maatunutt a on 0,13 milj. m3. Yli 2 metrin syvyisellä suon osalla on turvett a 0,06 milj. m3 (5 %), josta heikosti maatunutta on 0,01 milj. m Rapakonneva käsitellään Ikaalisten kunnan tutkittujen soide n yhteydessä. Suon pinta-alasta on 70 ha Jämijärven kunnan alueella. 12. Lauttaneva käsitellään Ikaalisten kunnan tutkittujen soide n yhteydessä. Suon pinta-alasta on 43 ha Jämijärven kunnan alueella. 13. Luomanneva (kl , x = 6852,4, y = 436,2) sijaitse e noin 5 km Jämijärven kirkolta koilliseen. Suo rajoittuu itä - osaltaan Lauttakankaan harjuun ja muilta osin moreenipeitteisiin mäkiin. Luomannevan p inta-ala on 48 ha, josta yli 1 m :n syvyist ä aluetta on 27 ha ja yli 2 m :n 9 ha. Tutkimuslinjaa on 1450 m j a tutkimuspisteitä 21 kpl, joista 12 on yli 0,3 m :n, 12 yli 1 m : n ja 4 yli 2 m :n syvyisiä. Tutkimuspistetiheys on 4,4 kpl/10 ha (kuva 16). Suon pinnan korkeus on 121,5-123 m mpy. Suon pinta kallistuu länteen. Vedet laskevat ojia pitkin länteen ja edelleen etelää n Ainajärveen. Suon ojitus on täydellinen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon keskiosissa tupasvillarämeojikko (TRoj) ja rahka - rämeojikko (RRoj). Suon reunaosissa on yleisesti kangasrämeojikkoa (KGRoj) ja isovarpurämeojikko (IRoj) ja aivan reunoill a kangaskorpiojikkoa (KGKoj) ja varsinaista korpiojikkoa. Luoman - nevan turvekerrostumien keskipaksuus on 1,2 m. Tästä on heikost i maatuneen (H 1-4) pintaturpeen osuus 0,2 m ja paremmin maatunee n (H 5-10) osuus 1,0 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys o n 1,9 m, josta heikosti maatunutta on 0,4 m ja yli 2 m :n 2,4 m, josta heikosti maatunutta on 0,4 m. Suurin havaittu turpeen pa k - suus on 2,7 m. Suon pohjamaalaji on pääasiassa hiekka (kuva 17).

28 Luomannevan turvelajeista vallitsevimpina ovat saravaltaise t turpeet, noin 51 %, rahkavaltaisia on 49 Turpeen lisätekijöin ä tavataan saravaltaisissa runsaimmin puuainesta, rahkaa ja suoleväkköä, ja rahkavaltaisissa tupasvillaa ja saraa. Puun j a varpujen jäänteitä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 3 7 Liekoja on 0-1 m :n syvyysvyöhykkeessä runsaasti (3,1 %) ja 1-2 m :n vyöhykkeessä vähän (1,1 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5, josta heikosti maatuneen pintaosan 3,2 j a paremmin maatuneen pohjaosan 6,0. Luomannevassa on turvetta 0,56 milj. m 3, josta heikosti maatunutt a on 0,11 milj. m 3 (20 %) ja paremmin maatunutta 0,45 milj. m3 (80 %). Koko turvemäärästä yli 1 m :n syvyisellä suon osalla on 0,50 milj. m 3 (89 %), josta heikosti maatunutta on 0,10 milj. m3. Yli 2 m :n syvyisellä osalla on turvetta 0,22 milj. m3 (39 %), josta heikosti maatunutta on 0,04 milj. m 3.

29 Saarikeidas (kl , x = 6863,8, y = 433,3 ) sijaitsee noin 6 km Jämijärven kirkolta pohjoiseen. Suo rajoittuu loivapiirteisiin moreenipeitteisiin mäkiin. Saarikeitaa n pinta-ala on 270 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 160 ha ja yli 2 m :n 120 ha. Tutkimuslinjaa on m ja tutkimus - pisteitä 47 kpl, joista 47 on yli 0,3 m :n. Tutkimuspistetihey s on 1,7 kpl/10 ha (kuva 18). Suon pinnan korkeus on m mpy. Suon pinta kallistuu pohjoiseen ja suon eteläosassa länteen. Vedet laskevat pohjois - osasta ojia pitkin pohjoiseen Kuusijokeen ja eteläosasta oji a pitkin länteen Tykköönjärveen (111,6). Vallitsevina suotyyppein ä ovat keidasräme (KER), rahkaräme (RR), lyhytkortinen neva (LKN ) ja isovarpuräme (IR). Saarikeitaan turvekerrostumien keski - paksuus on 2,6 m. Tästä on heikosti maatuneen (H 1-4) pinta - turpeen osuus 0,8 m ja paremmin maatuneen (H 5-10) osuus 1,8 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 3,9 m, josta heikost i maatunutta on 1,2 m ja yli 2 metrin 4,3 m, josta heikost i maatunutta 1,3 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 6,5 m.

30 Suon pohjamaalaji on keskiosissa savi ja reunemmalla moreeni. Saarikeitaan turvelajeista vallitsevimpina ovat rahkavaltaise t turpeet, noin 95 %, saravaltaisia on 5 Turpeeitl lisätekijöin ä tavataan rahkavaltaisissa runsaimmin tupasvillanljäänteitä. Puun ja varpujen jäänteitä sisältävien turpeiden kokonaisosuu s on 2 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8, josta heikosti maatuneen pintaosan 3,2 ja paremmin maatuneen pohja - osan 5,5.

31 Saarikeitaassa on turvetta 6,93 milj. m3, josta heikost i maatunutta on 2,14 milj. m 3 (31 %) ja paremmin maatunutt a 4,79 milj. m 3 (69 %). Koko turvemaarästä yli 1 metrin syvyisell ä suon osalla on 6,21 milj. m 3 (90 %), josta heikosti maatunutt a on 1,92 milj. m 3. Yli 2 metrin syvyisellä suo osalla on turvetta 5,12 milj. m 3 (74 %), josta heikosti maatunutta o n 1,58 milj. m Uudennevankeidas (kl , x = 6865,4, y = 432,5 ) sijaitsee noin 8 km Jämijärven kirkolta pohjoiseen. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Uudennevankeitaan pinta - ala on 33 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 20 ha ja yl i 2 m :n 14 ha. Tutkimuslinjaa on m ja tutkimuspisteit ä 24 kpl, joista 20 on yli 0,3 m :n. Tutkimuspistetiheys o n 7,3 kpl/10 ha (kuva 19).

32 Suon pinnan korkeus on m mpy. Suon pinta kallistuu loivasti itään ja kaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin suo n kaakkoisosaan, josta edelleen Kuusijokeen. Suo on lähes luonnontilainen muutamaa vanhaa ojaa lukuunottamatta. Vallitsevina suo - tyyppeinä, ovat rahkaräme (RR), varsinainen sararäme (VSR) ja tupasvillaräme (TR). Uudennevankeitaan turvekerrostumien keskipaksuu s on 1,7 m. Tästä on heikosti maatuneen (H 1-4) pintaturpee n osuus 0,2 m ja paremmin maatuneen (H 5-10) osuus 1,5 m. Yli metri n syvyisen alueen keskisyvyys on 2,4 m, josta heikosti maatunutt a on 0,2 m ja yli 2 metrin 2,8 m, josta heikosti maatunutta 0,2 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 3,6 m. Suon pohjamaalaji t ovat pääasiassa hiesu ja moreeni. Liejua on A 50 - A 600 välisell ä alueella keskimäärin 0,4 metrin paksuudelta (kuva 20). Uudennevankeitaan turvelajeista vallitsevimpina ovat rahkavaltaiset turpeet, noin 51 %, saravaltaisia on 49 % ja ruskosammalvaltaisia 1 Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisissa runsaimmin tupasvillan jäänteitä ja saravaltaisiss a kortetta ja puuainesta. Puun ja varpujen jäänteitä sisältävien

33 0 + - turpeiden kokona,isosuus on 11 S. Liekaja on 0-1 metrin syyyysvyöhykkeeesä erittäin Vähän (0,3 S i) ja 1-2 metrin vyöhykkeessä ei ollenkaan. Turveketroatuman keskimaatuneisuu s on 6,1, josta heikosti m atuneet pintaosan 3,8 ja paremmin maatuneen pohjaosan 6,3. Uudennevankeitaassa on turvetta 0,55 m3, josta heikost i maatunutta on 0,05 milj. m3 (9 %) ja paremmin maatunutt a 0,50 milj. m3 (91 %). Koko turvemäärästä yli 1 metrin syvyiseli ä suon osalla on 0,48 milj. m3 {87 %), josta heikosti maatunutt a on 0,04 milj. m3. Yli 2 metrin syvyisellä suon osalla on turvetta 0,40 milj. m3 (73 %), josta heikosti maatunutta o n 0,03 milj. m Susimäenkeidas (kl , x = 6866,7, y = 431,2 ) sijaitsee noin 9 km Jämijärven kirkolta pohjoiseen. Suo rajoi t- tuu suurelta osaltaan loivapiirteisiin moreenimäkiin, lisäks i idässä ja etelässä peltoihin ja lännessä Peurakeitaaseen. Susi - mäenkeitaan pinta-ala on 85 ha, josta yli 1 m :n syvyist ä aluetta on 53 ha ja yli 2 m :n 31 ha. Tutkimuslinjaa on m ja tutkimuspisteitå44 kpl, joista 37 on yli 0,3 m :n. Tutkimu s - pistetiheys on 5,2 kpl/10 ha (kuva 21 ). Suon pinnan korkeus on m mpy. Suon pinta kallistuu etelään. Vedet laskevat ojia pitkin etelään ja edelleen Palo - jokeen. Suo on lähes täydellisesti ojitettu. Vallitsevina suo - tyyppeinä ovat rahkarämeojikko (RRoj), isovarpurämeojikko (TRoj), tupasvillarämeojikko (TRoj), korpirämeojikko (KRoj) ja karhun - sammalmuuttuma (KSmu). Susimäenkeitaan turvekerrostumien keski - paksuus on 1,5 m. Tästä on heikosti maatuneen (H 1-4) pinta - turpeen osuus 0,1 m ja paremmin maatuneen (H 5-10) osuus 1,4 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,1 m, josta heikost i maatunutta on 0,2 m ja yli 2 metrin 2,5 m, josta heikost i maatunutta 0,2 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 2,9 m. Suon pohjamaa.ajit ovat pääasiassa hiesu ja moreeni. Liejua o n poikkilinjatla A A paksuimmillaan 2,2 m (kuva 22). Susimäenkeitaan turvelajeista vallitsevimpina ovat saravalta i - set turpeet, noin 61 %, rahkavaltaisia on 39 %. Turpeen lisä-

34 tekijöinä tavataan saravaltaisissa runsaimmin puun ja korttee n jäänteitä ja rahkavaltaisissa tupasvillan jäänteitä. Puun j a varpujen jäänteitä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 2 9 Liekoja on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä erittäin vähän (0,3 %) ja 1-2 metrin vyöhykkeessä ei ollenkaan. Turvekerrostuma n keskimaatuneisuus on 6,5, josta heikosti maatuneen pintaosa n 3,7 ja paremmin maatuneen pohjaosan 6,7. Susimäenkeitaassa on turvetta 1,26 milj. m 3, josta heikost i maatunutta on 0,10 milj. m 3 (8 %) ja paremmin maatunutta 1,16 milj. m 3 (92 %). Koko turvemäärästä yli 1 metrin syvyisellä suon osall a on 1,09 milj. m 3 (87 %), josta heikosti maatunutta on 0,09 milj. m 3. Yli 2 metrin syvyisellä suon osalla on turvetta 0,77 milj. m3 (61 %), josta heikosti maatunutta on 0,06 milj. m 3.

35 Koppioneva (kl ja 04, X = 6862,2, y = 430,2) sijaitse e noin 12 km Jämijärven kirkolta pohjoiseen. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon ja moreenisaarekkeisiin. Koppionevan pinta-ala on 77 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 49 ha ja yli 2 m :n 28 ha. Tutkimuslinjaa on m ja tutkimus - pisteitä 39 kpl, joista 35 on yli 0,3 m :n. Tutkimuspistetihey s on 5,1 kpl/10 ha (kuva 23).

36 Suon pinnan korkeus on m 1npy. Suon pinta kallistuu länteen ja kaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin lännestä Kah i - luoman kautta Palojokeen ja kaakosta edelleen Kuusijokeen. Suo on noin 50-prosenttisesti ojitettu. Vallitsevina suotyyppein ä ovat luonnontilaisilla suon og illa tahkaräme (RR), keidasräme (KER) ja lyhytkortinen neva (IA fl). Ojitetuilla suon osill a yleisimmät suotyypit ovat rahkaräme (RR), isovarpuräme (IR), kangasräme (KGR) ja tupasvillaräme (TR). Koppionevan turve - kerrostumien keskipaksuus on 1,6 m. Tästä on heikosti maatunee n (H 1-4) pintaturpeen osuus 0,1 m ja paremmin maatuneen (H 5-10 ) osuus 1,5 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,2 m, josta heikosti maatunutta on 0,1 m ja yli 2 m :n 2,7 m, jost a heikosti maatunutta 0,1 m. Suurin havaittu turpeen paksuus o n 3,5 m. Suon pohjamaalajit ovat pääasiassa hiesu ja moreen i (kuva 24 ). Koppionevan turvelajeista vallitsevimpina ovat rahkavaltaise t turpeet, noin 66 %, saravaltaisia on 34 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisissa runsaimmin tupasvillan jäänteitä j a saravaltaisissa puun ja kortteen jäänteitä. Puun ja varpuje n jäänteitä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 19 %. Liekoj a on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä erittäin vähän (0,3 %) j a 1-2 metrin vyöhykkeessä ei ollenkaan. Turvekerrostuman kesk i - maatuneisuus on 5,6, josta heikosti maatuneen pintaosan 3,8 j a paremmin maatuneen pohjaosan 5,7. Koppionevassa on turvetta 1,21 milj. m3, josta heikosti maatu - nutta on 0,07 milj. m 3 (6 %) ja paremmin maatunutta 1,14 milj. m3 (94 %). Koko turvemäärästä yli 1 metrin syvyisellä suo n osalla on 1,07 milj. m3 (88 %), josta heikosti maatunutta o n 0,06 milj. m 3. Yli 2 metrin syvyisellä suon osalla on turvett a 0,76 milj. m3 (63 %), josta heikosti maatunutta on 0,04 milj. m Vuorenpäänneva (kl , x = 6863,1, y = 435,0) sijait - see noin 7 km Jämijärven kirkolta koilliseen. Suo rajoittu u itäosaltaan Lauttakangas -nimiseen harjuun, eteläosaltaa n Vatilähteennevaan ja muuten loivapiirteiseen moreenimaastoon. Vuorenpäännevan pinta-ala on 70 ha, josta yli 1 m :n syvyist ä aluetta on 47 ha ja yli 2 m :n 13 ha. Tutkimuslinjaa on m ja tutkimuspisteitä 35 kpl, joista 28 on yli 0,3 m :n. Tutkimu s - pistetiheys on 5,0 kpl/10 ha (kuva 25 ).

37 Suon pinnan korkeus on ,5 m mpy. Suon pinta kallistuu länteen. Vedet laskevat ojia pitkin länteen Tykköönjärveen. Suo on lähes täydellisesti ojitettu lukuunottamatta itäosia. Vallitsevina suotyyppeinä ovat keski- ja itöosissa rahkaräm e (RR) ja muuten korpiräme (KR). Vuorenpäännevan turvekerrostumie n keskipaksuus on 1,5 M. Tuosta on heikosti maatuneen (H 1-4 ) pintaturpeen osuus 0,2 m ja paremmin maatuneen (H 5-10) osuu s 1,3 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,9 m, jost a heikosti maatunutta on 0,2 m ja yli 2 m :n 3,0 m, josta heikost i maatunutta 0,1 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 3,4 m. Suon pohjamaalaji on pääasiassa moreeni (kuva 26). Vuorenpäännevan turvelajeista vallitsevimpina ovat saravaltaise t turpeet, noin 58 %, rahkavaltaisia on 42 Turpeen lisätekijöin ä tavataan saravaltaisissa runsaimmin puuainesta ja kortetta j a rahkavaltaisissa tupasvillaa. Puun ja varpujen jäänteitä sisältä - vien turpeiden kokonaisosuus on 34 Liekoja on 0-1 m : n syvyysvyöhykkeessä erittäin vähän (0,8 %) ja 1-2 m :n vyöhykkeessä ei ollenkaan. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,7,

38 josta heikosti maatuneen pintaosan 3,1 ja paremmin maatunee n pohjaosan 7,3. Vuorenpäännevassa on turvetta 1,02 milj. m3, josta heikost i maatunutta on 0,13 milj. in 3 (13 %) ja paremmin maatunutt a 0,89 milj. m3 {87 %). Koko turvemäärästä yli 1 m :n syvyisellä suon osalla on 0,88 milj. m3 (86 %), josta heikosti maatunutt a on 0,11 milj. m3. Yli 2 metrin syvyisellä suon osalla o n turvetta 0,39 milj. m3 (38 %), josta heikosti maatunutta o n 0,01 milj. m Leppikorvenneva (k , x = 6864,1, y = 435,3 ) sijaitsee noin 8 km Jämijärven kirkolta koilliseen. Suo rajoit - tuu idässä Lauttakangas -nimiseen harjuun, muuten suo rajoittu u loivapiirteiseen moreenimaastoon ja kalliopaljastumiin, joit a on myös saarekkeina. Leppikorvennevan pinta-ala on 24 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 10 ha ja yli 2 m :n 2 ha. Tutkimuslinjaa on m ja tutkimuspisteitä 20 kpl, joista 16 on yl i 0,3 m:n. Tutkimuspistetiheys on 8,3 kpl/10 ha (kuva 27 ). Suon pinnan korkeus on 133,5-135,5 m mpy. Suon pinta kallistuu etelään ja pohjoiseen. Vedet laskevat ojia pitkin pohjoisee n ja koilliseen Kuusijokeen ja etelään Tykköönjärveen. Lähinn ä suon reunaosat ovat ojitetut. Vallitsevina suotyyppeinä ova t rahkaräme (RR), keidasräme (KER), isovarpuräme (IR) ja lyhyt - kortinen neva (LKN). Leppikorvennevan turvekerrostumien keski - paksuus on 1,1 m. Tästä on heikosti maatuneen (H 1-4) pintaturpee n osuus 0,2 m ja paremmin maatuneen (H 5-10) osuus 0,9 m. Yl i 1 m :n syvyisen alueen keskisyvyys on 1,6 m, josta heikost i maatunutta on 0,3 m ja yli 2 metrin 2,3 m, josta heikosti maatu - nutta 0,5 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 2,6 m. Suon pohj a- maalaji on pääasiassa moreeni (kuva 28 ). Leppikorvennevan turvelajeista vallitsevimpina ovat rahkavaltaise t turpeet, noin 79 %, saravaltaisia on 21 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisissa runsaimmin tupasvillaa ja puuainest a ja saravaltaisissa puuainesta ja kortetta. Puun ja varpujen jäänteitä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 27 %. Liekoj a on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä erittäin vähän (0,8 %) j a 1-2 metrin vyöhykkeessä myös erittäin vähän (0,2 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,6, josta heikosti maatunee n pintaosan 3,5 ja paremmin maatuneen pohjaosan 7,3.

39 Leppikorvennevassa on turvetta 0,26 milj. m 3, josta heikost i maatunutta on 0,04 milj. m 3 (15 %) ja paremmin maatunutt a 0,22 milj. m 3 (85 %). Koko turvemaarästä yli 1 metrin syvyisell ä suon osalla on 0,16 milj. m 3 (62 %), josta heikosti maatunutt a on 0,03 milj. m3. Yli 2 metrin syvyisellä suon osalla on turvett a 0,05 milj. m 3 (19 %), josta heikosti maatunutta on 0,01 milj. m 3.

40 Vihunsuo (kl ) sijaitsee noin 6 km Jämijärve n kirkolta luoteeseen. Topografisesti suo sijaitsee loivapiirteisten hiesupeitteisten mäkien välisessä painanteessa. Vihunsuon pinta-ala on 26 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 17 ha ja yli 2 m :n 7 ha. Tutkimuslinjaa on 1640 m ja tutkimus - pisteitä 23 kpl, joista 18 on yli 0,3 m :n syvyisia. Tutkimuspistetiheys on 8,0 kpl/10 ha (kuva 29). Suon pinnan korkeus on m mpy. Suon pinta kallistuu melko tasaisesti suon reunoille. Suolta vedet laskevat oji a pitkin pääosin kaakkoon. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suo n keskiosissa rahkarämeojikko (RRoj) ja reunemmalla tupasvillarameojikko (TRoj) ja isovarpurameojikko (IRoj) seka aiva n reunoilla korpisuotyyppejä. Vihunsuon turvekerrostumien keskipaksuus on 1,5 m. Tästä o n heikosti maatuneen turpeen osuus 0,5 m ja paremmin maatunee n osuus 1,0 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,0 m j a yli 2 metrin 2,8 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 3,2 m. Suon pohjamaalaji on hiesua. Liejua on ohuelti pienell ä alueella suon keskiosassa (kuva 30).