KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT"

Transkriptio

1 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 372 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat reserves of Kalvola Geologian tutkimuskeskus Espoo 2006

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 372 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 372 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat reserves of Kalvola Espoo 2006

3 Suomi, Timo ja Lehmuskoski, Kari Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Geologian tutkimuskeskus. Turvetutkimusraportti 372, 47 sivua, 4 kuvaa, 2 taulukkoa ja 5 liitettä. Kalvolassa tutkittiin vuosina 1985, 1987, 1988 ja suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 1972 ha, mikä on 94 % kunnan suoalasta. Tutkittujen soiden kokonaisturvemäärä on 37,04 milj. suo-m 3. Soiden keskisyvyys on 1,9 m, josta heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturpeen osuus on 0,3 m. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,8. Tutkitusta suoalasta on yli 1,5 m syvää aluetta 1044 ha (53 %) ja sen turvemäärä 29,59 milj. suo-m 3. Rahkavaltaisten turpeiden osuus on 60 % ja saravaltaisten 40 %. Vallitsevia suotyyppejä ovat erilaiset rämeet. Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 13 % suotyyppihavainnoista. Tilavuustarkkoja näytteitä otettiin laboratoriomäärityksiä varten yhteensä 266 kpl. Turvenäytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,8 % ja rikkipitoisuus 0,38 % kuivapainosta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,0 MJ/kg ja kuiva-ainemäärä 91,8 kg/suo-m 3. Energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita on 22 suolla. Tuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 705 ha ja sen käyttökelpoinen turvemäärä 14,55 milj. suo-m 3. Tuotantokelpoisen turpeen kuiva-ainemäärä on 1,41 milj.tn ja energiasisältö 8,27 milj. MWh kuivalle turpeelle laskettuna. Kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvien alueiden pinta-ala on 241 ha ja käyttökelpoinen turvemäärä 1,77 milj. suo-m 3. Avainsanat: suo, turve, energiaturve, kasvuturve, Kalvola. Timo Suomi Kari Lehmuskoski Geologian tutkimuskeskus Geologian tutkimuskeskus PL 96 PL ESPOO ESPOO Sähköposti: timo.suomi@gtk.fi Sähköposti: kari.lehmuskoski@gtk.fi ISBN ISSN

4 Suomi, Timo ja Lehmuskoski, Kari Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. The peatlands and peat reserves of Kalvola. Geologian tutkimuskeskus. Turvetutkimusraportti - Geological Survey of Finland, Peat Researches, Report of Peat Investigation 372, 47 pages, 4 figures, 2 tables and 5 appendices. In the municipality of Kalvola 47 mires covering 1972 hectares were surveyed in 1985, 1987, 1988 ja The mires studied contain a total of 37,04 million m 3 of peat in situ. The mean thickness of peat is 1,9 m, including the slightly humified Sphagnum predominant surface layer, which averages 0,3 m in thickness. The mean humification degree (H) of peat is 5,8. The area deeper than 1,5 m covers 1044 hectares (53 %) and contains 29,59 million m 3 peat in situ. Sixty per cent of the peat is Sphagnum predominant and 40 % Carex predominant. The most common site types are pine bogs. Pristine peatland covers 13 % of the total peatland area. Altogether 266 peat samples were analysed in the laboratory. The average ash content of peat is 3,8 % and the sulphur content 0,38 % of dry weight. The average effective calorific value of the dry peat is 20,0 MJ/kg and the dry bulk density 91,8 kg per m 3 in situ. Twenty two of the investigated mires are suitable for fuel peat production. The total area suitable for fuel peat production is 705 hectares. The available amount of peat is 14,55 million m 3 in situ and the energy content 8,27 million MWh as calculated for dry peat. The area suitable for horticultural and environmental peat is 241 ha and the available amount of the peat is 1,77 milj. m 3 in situ. Key words: mire, peat, fuel peat, horticultural peat, Kalvola Timo Suomi Kari Lehmuskoski Geological Survey of Finland Geological Survey of Finland P.O. Box 96 P.O. Box 96 FIN ESPOO FIN ESPOO FINLAND FINLAND timo.suomi@gtk.fi kari.lehmuskoski@gtk.fi

5

6 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO TUTKIMUSMENETELMÄT 7 Kenttätutkimukset 7 Laboratoriomääritykset 7 AINEISTON KÄSITTELY 7 ARVIOINTIPERUSTEET 8 TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET 8 TUTKITUT SUOT Kanajärvensuo Turunkorpi Särölamminkorpi Isosuo Väärälamminsuo Uurtaansuo Nimettömänsuo Myllylänkorpi Sorronsuo Aholadonsuo Isosuo Hevoskorpi Pitkänsillansuo Lata-ahonsuo Peurasuo Kadonneensuo Sammalsuo Teerisuo Ketunpesänsuo Talvitienkorpi Ämmänkorpi Navettavuorensuo Kitinkorpi Isosuo Hanhissuo Liisanlamminsuo Vääränjärvensuo Koppikulonsuo Vähäsuo Isosuo Isorahka Palkkisuo Isokorpi Kohisevansuo Uusikorpi Leinamonsuo 34

7 37. Murhalamminsuo Halkokorpi Pyörresuo Katajasuo Ojajärvensuo Vohtensuo Keihäskorpi Kaivolankorpi Itkonkorpi Juurevansuo Rannikonsuo 41 TULOSTEN TARKASTELU 42 Tutkitut suot ja niiden turvekerrostumat 42 Luonnonsuojelualueet 42 Laboratoriomääritysten tulokset 43 Soiden soveltuvuus turvetuotantoon 44 KIRJALLISUUTTA 46 LIITTEET 48 6

8 Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tehnyt maaperän ja turvevarojen kartoitukseen liittyviä turvetutkimuksia Kalvolassa vuosina 1985, 1987, 1988 ja Vuosina tutkittiin 16 suota (C- G. Stèn) ja vuonna suota (T. Suomi). Näiden 47 suon yhteispinta-ala on 1972 ha. Tutkimusten päätarkoituksena on osoittaa kasvu- ja energiaturvetuotantoon soveltuvat suoalueet huomioimalla myös soiden luontoarvot. Tutkimustietoja voidaan käyttää myös turvetuotanto-, suojelu- ja virkistysalueiden suunnittelussa, ojituksessa, metsänkasvatuksessa, maataloudessa ja rakentamisessa. Tähän raporttiin on koottu näiden tutkittujen soiden perustiedot. Yksityiskohtaiset suoselostukset, jotka sisältävät mm. suokartan ja laboratorioanalyysien tulokset, ovat tilattavissa GTK:n Etelä-Suomen yksiköstä. Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja suon poikkileikkauskuvasta kuvassa 3. Tutkittujen soiden sijainti on esitetty kartassa (kuva 1), johon on merkitty myös suojelualueet. Raportin lopussa on tulosten tarkasteluosa, jossa on yhteenveto mm. tutkituista turvekerrostumista, suojelualueista, laboratoriomääritysten tuloksista ja turvetuotantoon soveltuvista soista (kuva 4). TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Suurimmat suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan poikki vedettyä selkälinjaa vastaan on kohtisuoraan sijoittuvia poikkilinjoja (Lappalainen, Stén & Häikiö 1984). Osa tutkimuslinjoista on vaaittu. Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 metrin välein. Pienet ja saarekkeiset suot tutkittiin hajapistein. Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi ja mättäisyys. Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet, tiheys- ja kehitysluokka. Turvekerrostumien kairauksissa tutkittiin turvelajit lisätekijöineen, turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikko) ja kosteus (5-asteikko). Myös liejukerrokset ja pohjamaalajit määritettiin. Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrää arvioitiin luotaamalla tutkimuspisteillä kymmenessä eri kohdassa kahden metrin syvyyteen. Laboratoriomääritykset Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 12 suolta 16 näytepisteeltä yhteensä 266 tilavuustarkkaa turvenäytettä, joista tutkittiin maastossa turvelajit ja maatuneisuus. Laboratoriossa määritettiin ph-arvo, vesipitoisuus painoprosentteina (105 C:ssa kuivaamalla), kuiva-aineen määrä (kg/suo-m 3 ) ja tuhkapitoisuus prosentteina kuivapainosta (815 ± 25 C:ssa hehkutettuna). Valikoiduista näytteistä määritettiin myös lämpöarvo Leco AC-300-kalorimetrillä (ASTM D 3286) ja IKA C 5000 DUO-kalorimetrillä (ASTM D ) ja rikkipitoisuus prosentteina kuivapainosta Leco SC-132 -rikkianalysaattorilla (taulukko 1). AINEISTON KÄSITTELY Turvemäärät, maatuneisuudet ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen, Toivonen ja Grundström 1983). Siinä syvyyskäyrien väliset alueet ovat vyöhykkeitä, joilta kultakin lasketaan erikseen turvemäärät. Nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Erikseen on laskettu H1-3 ja H4 maatuneen rahkavaltaisen pintaturpeen osuus kokonaisturvemäärästä. Käyttökelpoisen turpeen energiasisältö on laskettu jyrsinturpeen käyttökosteudessa (50%) olevalle turpeelle (taulukko 2). Mikäli tuotantoon soveltuvalta suolta ei ole otettu laboratorionäytteitä, on energiasisältöä ja kuiva-ainemäärää laskettaessa käytetty menetelmää, joka perustuu maastossa määritettyihin kosteus- ja maatuneisuusarvoihin (Mäkilä 1994). 7

9 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski ARVIOINTIPERUSTEET Soiden käyttökelpoisuuden määräävät turpeen laatu ja määrä. Tässä raportissa tuotantokelpoisena pidetään yleensä yli 1,5 m syvää, vähintään 10 ha:n suuruista aluetta. Mikäli turvekerros on hyvin tiivistynyt (turvekankaat, pellot yms.) voidaan tuotantokelpoinen alue ulottaa metrin syvyyskäyrälle asti. Käyttökelpoista turvemäärää laskettaessa on vähennetty suon pohjalle jääväksi oletettu, keskimäärin 50 cm paksu, yleensä vaikeasti hyödynnettävä ja runsastuhkainen kerros. Suon pohjalle jäävän kerroksen paksuus vaihtelee pohjan kivisyyden ja turpeen laadun mukaan. Energiaturvetuotantoon hyvin soveltuvia ovat saravaltaiset turpeet ja H5-10 maatuneet rahkavaltaiset turpeet. Mikäli heikosti maatunut (H 1 4) rahkavaltainen pintaturvekerros on ohut, on se laskettu mukaan energiaturpeen kokonaismäärään. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta energiaturpeena on nojauduttu polttoturpeen laatuohjeisiin (liite 2). Hyvälaatuisen kasvuturpeen eli viljelyturpeen laatuvaatimukset ovat erittäin tiukat, kun taas kasvu- ja maanparannusturpeen määritelmä on melko väljä (liite 3). Parhaiten kasvuturpeeksi soveltuu H1 3 -maatunut Acutifolia-ryhmän rahkaturve. Heikointa kasvuturvetta saadaan Cuspidata-ryhmän rahkasammalista muodostuneesta turpeesta. Tässä raportissa ympäristöturpeella tarkoitetaan kaikkea heikosti maatunutta (H1 4) rahkavaltaista turvetta, joka soveltuu lähinnä karjanlannan ja jätevesien imeyttämiseen tai muihin ympäristönsuojelutarkoituksiin. Suoselostuksissa on arvioitu kasvuturpeen laatua (kenttätutkimusten tarkkuudesta riippuen) ottamalla huomioon turpeen maatuneisuus, lisätekijöiden määrä ja rahkasammalryhmät (Acutifolia, Palustria, Cuspidata). TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET Tässä raportissa olevan suppean suoselostuksen lisäksi jokaisesta tutkitusta suosta on tehty laajempi tutkimusselostus, jossa on tarkat tiedot myös laboratoriomääritysten tuloksista ja soiden soveltuvuudesta turvetuotantoon. Yksityiskohtaiseen tutkimusselostukseen liittyvässä suokartassa on tutkimuspisteittäin turvekerroksen keskimääräinen maatuneisuus sekä heikosti maatuneen (H1-4) rahkavaltaisen pintaturvekerroksen ja koko turvekerrostuman paksuus. Suokartoissa on myös turvekerroksen paksuutta osoittavat syvyyskäyrät (kuva 2). Soiden turvekerrostumista voidaan laatia erilaisia poikkileikkauskuvia esim. maatuneisuuksista ja turvelajeista (kuva 3). Näiden perustulosteiden lisäksi voidaan tulostaa erilaisia tasokarttoja, joilla havainnollistetaan suon ominaisuuksia, kuten suotyyppejä, liekoisuutta, suon pinnan korkeutta, pohjamaalajeja, liejukerroksia sekä tietoja puustosta, mättäisyydestä ja vetisyydestä. Samaan karttaan voidaan yhdelle tutkimuspisteelle merkitä kaksi edellä mainituista tiedoista kerrallaan. 8

10 Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Kuva 1. Kalvolassa tutkittujen soiden sijainti. 1. Kanajärvensuo 2. Turunkorpi 3. Särölamminsuo 4. Isosuo 5. Väärälamminsuo 6. Uurtaansuo 7. Nimettömänsuo 8. Myllylänkorpi 9. Sorronsuo 10. Aholadonsuo 11. Isosuo 12. Hevoskorpi 13. Pitkänsillansuo 14. Lata-ahonsuo 15. Peurasuo 16. Kadonneensuo 17. Sammalsuo 18. Teerisuo 19. Ketunpesänsuo 20. Talvitienkorpi 21. Ämmänkorpi 22. Navettavuorensuo 22. Kitinkorpi 24. Isosuo 25. Hanhissuo 26. Liisanlamminsuo 27. Vääränjärvensuo 28. Koppikulonsuo 29. Vähäsuo 30. Isosuo 31. Isorahka 32. Palkkisuo 33. Isokorpi 34. Kohisevansuo 35. Uusikorpi 36. Leinamonsuo 37. Murhalamminsuo 38. Halkokorpi 39. Pyörresuo 40. Katajasuo 41. Ojajärvensuo 42. Vohtensuo 43. Keihäskorpi 44. Kaivolankorpi 45. Itkonkorpi 46. Juurevansuo 47. Rannikonsuo 9

11 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski Kuva 2. Esimerkki turvekerroksen paksuutta osoittavasta suokartasta. Tutkimuspisteen yläpuolella on turpeen keskimaatuneisuus ja alapuolella heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuus/koko turvekerrostuman paksuus desimetreinä. Merkkien tarkempi selitys on liitteessä 4. 10

12 Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Rahka Rahkasara Sara Tupasvilla Varpu Puu Korte Järviruoko Hieta Hiekka Moreeni Suotyypit: RHTK = Ruohoturvekangas, VATK = Varputurvekangas, IRMU = Isovarpurämemuuttuma, TRMU = Tupasvillarämemuuttuma, RRMU = Rahkarämemuuttuma, RROJ = Rahkarämeojikko Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. Merkkien tarkempi selitys on liitteissä 4 ja 5. 11

13 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski 1. Kanajärvensuo Kanajärvensuo (kl , x = 6759,0, y = 2500,6) sijaitsee noin 25 km Kalvolan keskustasta etelälounaaseen. Suo rajoittuu eteläpäästään Kanajärveen ja muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat tyydyttävät, suon pohjoisosan lähelle tulee traktoritie. Tutkitun alueen pintaala on 101 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 30 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 3 ha. Suolla on 16 tutkimuspistettä ja 16 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11 kpl/10 ha. Kanajärvensuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 4 m/km. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Vedet laskevat ojia myöten etelään suohon rajoittuvaan Kanajärveen. Kanajärvensuo sijaitsee Teuronjoen vesistöalueella (35.934). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 2 m, on pisteellä S 2. Suon pohja on epätasainen, pohjamaana koko suon alueella on moreeni. Kanajärvensuo on suotyypiltään valtaosin mustikkaturvekangasta, vain reunoilla on kangaskorpi- ja varsinaista korpimuuttumaa. Puusto on keskitiheää ja tiheää, kehitysluokaltaan pinotavara-asteen sekä tukkipuuasteen kuusta, jonka joukossa on jonkin verran koivua. Kanajärvensuon turpeista on rahkavaltaisia 74 % ja saravaltaisia 26 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 28 %, sararahkaturve (CS) 39 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 7 % ja rahkasaraturve (SC) 26 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 43 % kokonaisturvemäärästä. 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja muun osan 5,7. Liekoja on erittäin vähän (0,9 %). Kanajärvensuolla on yli 1,5 m syvää aluetta 3 ha. Turvetta tällä alueella on 0,05 milj. suo-m 3. Kanajärvensuo ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerroksen takia. 2. Turunkorpi Turunkorpi (kl , x = 6759,6, y = 2501,4) sijaitsee noin 21 km Kalvolan keskustasta etelälounaaseen. Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat tyydyttävät, suon itäpuolella on metsäautotie, eteläpuolella traktoritie. Tutkitun alueen pinta-ala on 41 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 23 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 16 ha ja yli 2 m:n syvyistä 8 ha. Suolla on 22 tutkimuspistettä ja 18 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10 kpl/10 ha. Turunkorpi on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 3 m/km. Suo on täysin ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Vedet voidaan johtaa suon eteläpäästä Kanajärvensuon kautta Kanajärveen. Suo sijaitsee Teuronjoen vesistöalueella (35.934). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 3,3 m, on pisteillä A ja A Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (85 %) sekä savi ja hiesu. Suon keskiosassa on pienellä alueella ohut liejukerros. Turunkorven suotyypeistä on rämeellä 25 %, korvessa 60 % ja turvekankaalla 15 %. Yleisin suotyyppi on varsinainen korpimuuttuma; suon länsilahdekkeessa on isovarpu-, rahka- ja keidasrämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 3,2 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on kuusivaltaista, melko tiheää, kehitysluokaltaan pinotavaraa ja tukkipuuta. Turunkorven turpeista on rahkavaltaisia 88 % ja saravaltaisia 12 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 60 %, sararahkaturve (CS) 28 % ja rahkasaraturve (SC) 12 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 5 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 35 % kokonaisturvemäärästä. 5,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja muun osan 5,5. Liekoja on runsaasti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 5,9 %. Turunkorvessa on yli 1,5 m syvää aluetta 16 ha. Turvetta tällä alueella on 0,35 milj. suo-m 3, josta H 4 -maatunutta rahkavaltaista turvetta on 0,03 milj. suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta on 0,32 milj. suo-m 3. Energiaturvetuotantoon soveltuu yli 1,5 m syvä 16 ha:n alue. Turve on valtaosin runsaasti puuta sisältävää rahka- ja sararahkaturvetta. Tuotantoon soveltuvan alueen puusto on kookasta ja melko tiheää. Tuotantoa haittaavana tekijänä on lahoamattomien puunjäännösten (liekoisuus) suuri määrä. Suolta ei ole otettu laboratorionäytteitä. 12

14 Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat 3. Särölamminkorpi Särölamminkorpi (kl , x = 6760,7, y = 2501,5) sijaitsee noin 20 km Kalvolan keskustasta etelälounaaseen. Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon, ja suolla on kolme lampea. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon läpi kulkee metsäautotie. Tutkitun alueen pinta-ala on 31 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 23 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 18 ha ja yli 2 m:n syvyistä 12 ha. Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 7 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 6 kpl/10 ha. Särölamminkorpi on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Vedet virtaavat suon pohjoispäästä Väärälamminsuon kautta Renkajärveen. Suo sijaitsee Renkajoen yläosan vesistöalueella (35.885). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 2,8 m, on pisteillä P 1 ja P 10. Suon pohja on epätasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni (94 %). Särölamminkorven suotyypeistä on rämeellä 29 %, korvessa 12 % ja turvekankaalla 59 %. Yleisimmät suotyypit ovat mustikka-, puolukka- ja varputurvekangas. Suon eteläosan rahka-alueella on isovarpurämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 1 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on yleensä mäntyvaltaista, melko tiheää, kehitysluokaltaan pinotavaraa ja tukkipuuta. Särölamminkorven turpeista on rahkavaltaisia 89 % ja saravaltaisia 11 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 47 %, sararahkaturve (CS) 42 %, rahkasaraturve (SC) 10 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 2 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 58 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. 7,0. Heikosti maatunutta rahkavaltaista p i n t a k e r- rosta ei Särölamminkorvessa juurikaan ole. Liekoja on runsaasti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 5,5 %. Särölamminkorvessa on yli 1,5 m syvää aluetta 18 ha. Turvetta tällä alueella on 0,41 milj. suom 3. Turve on energiaturpeeksi soveltuvaa, pääosin hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Turpeessa on runsaasti puuta lisätekijänä. Suolla on useita lampia. Särölamminkorpi kuuluu soidensuojeluohjelman piiriin. 4. Isosuo Isosuo (kl , x = 6761,0, y = 2503,0) sijaitsee noin 20 km Kalvolan keskustasta etelään. Suo rajoittuu pohjois- ja koillisreunaltaan hiekkamuodostumiin, muualla moreenimuodostumiin. Kaakosta suolle työntyy Holminharjun hiekkamuodostuma. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät, Holminharjulla on metsäautotie. Tutkitun alueen pinta-ala on 43 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 23 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 13 ha ja yli 2 m:n syvyistä 9 ha. Suolla on 17 tutkimuspistettä ja 12 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7 kpl/10 ha. Isosuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo on pääosin ojitettu, vain Matolammin ympäristössä on luonnontilaista aluetta. Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Suon itäpäästä on laskuoja itään Ämmänniitun kautta Renkajärveen. Suo sijaitsee Renkajoen yläosan vesistöalueella (35.885). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 3,4 m, on pisteellä P 6. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajeina ovat moreeni (90 %) ja hiekka. Suon pohjalla on Matolammin ympäristössä noin kahden metrin paksuinen liejukerros. Isosuon suotyypeistä on rämeellä 38 %, korvessa 17 %, avosuolla 4 % ja turvekankaalla 41 %. Yleisimmät suotyypit ovat mustikka- ja puolukkaturvekangas sekä varsinaisen korven ja korpirämeen muuttuma. Suon pohjoisosassa, Matolammin pohjoispuolella on rahka- ja isovarpurämettä sekä sen muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 6,5 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on varttunutta mänty- ja kuusivaltaista kasvatusmetsikköä ja tukkipuuta. Isosuon turpeista on rahkavaltaisia 97 % ja saravaltaisia 3 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 75 %, sararahkaturve (CS) 22 %, ja rahkasaraturve (SC) 3 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 5 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 20 %. 5,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,8 ja muun osan 5,9. Liekoja on runsaasti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m:n syvyydessä 4,0 %. Isosuo ei sovellu laajamittaiseen turvetuotantoon. Matolammin pohjoispuolella on pienellä alueella kasvu- tai ympäristöturpeen raaka-aineeksi soveltuvaa turvetta. Eteläosat ovat pääosin matalaa korpea ja turvekangasta, missä puusto on kookasta ja liekoja runsaasti. 13

15 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski 5. Väärälamminsuo Väärälamminsuo (kl , x = 6762,1, y = 2502,2) sijaitsee noin 18 km Kalvolan keskustasta etelään. Suo rajoittuu pohjoisessa ja idässä moreeniin, lännessä ja etelässä hiekkamuodostumiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon eteläpuolta kaartaa maantie. Tutkitun alueen pinta-ala on 24 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 18 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 13 ha ja yli 2 m:n syvyistä 6 ha. Suolla on 15 tutkimuspistettä ja 8 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10 kpl/10 ha. Väärälamminsuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu, mutta melko harvalla ojavälillä. Suon pohjoispäästä on laskuoja itään Renkajärveen. Suo sijaitsee Renkajoen yläosan vesistöalueella (35.885). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 3,4 m, on pisteellä P 10. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajeina ovat moreeni (96 %) ja savi. Väärälamminsuon suotyypeistä on rämeellä 17 %, korvessa 9 % ja turvekankaalla 74 %. Yleisimmät suotyypit ovat mustikka- ja puolukkaturvekangas. Väärälampien läheisyydessä on isovarpu- ja korpirämemuuttumaa. Isovarpurämemuuttumaa on myös suon pohjoisosassa saarekkeiden välissä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 2,0 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on melko tiheää pinotavara- ja tukkipuuvaiheen kuusta ja mäntyä, jonkin verran myös koivua. Väärälamminsuon turpeista on rahkavaltaisia 61 % ja saravaltaisia 39 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 33 %, sararahkaturve (CS) 27 %, saraturve (C) 6 % ja rahkasaraturve (SC) 34 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 2 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 17 % kokonaisturvemäärästä. 5,1, heikosti maatunutta pintakerrosta ei juurikaan ole. Liekoja on vähän. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 2,6 %. Väärälamminsuo ei sovellu turvetuotantoon. Turve on laadultaan energiaturpeeksi soveltuvaa, suon pintaosassa yleensä kohtalaisesti maatunutta rahkaturvetta ja pohjaosassa rahkasaraturvetta. Syvänteet ovat kuitenkin pienialaisia ja hajallaan eri puolilla suota. Puusto on kookasta ja melko tiheää. Eteläosan lammikot vaikeuttavat suon kuivatusta. 6. Uurtaansuo Uurtaansuo (kl , x = 6765,7, y = 2492,0) sijaitsee noin 20 km Kalvolan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu idässä moreeniin, etelässä ja kaakossa peltoihin ja lännessä Uurtaanjärveen. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon kaakkoispään peltojen kautta kulkee tilustie. Tutkitun alueen pinta-ala on 45 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 35 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 30 ha ja yli 2 m:n syvyistä 22 ha. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 18 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10 kpl/10 ha. Uurtaansuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Uurtaanjärvi haittaa suon pohjaosan kuivausta. Pintaosan vedet johtuvat ojia myöten länteen Uurtaanjärveen. Suo sijaitsee Tarpianjoen yläosan vesistöalueella (35.285). Uurtaanjärvi kuuluu valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 3,2 m, on pisteellä A 400. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajeina ovat savi (93 %) ja hiesu. Suon pohjalla on lähes koko suon alueella keskimäärin metrin, paksuimmillaan runsaan puolentoista metrin paksuinen liejukerros. Uurtaansuon suotyypeistä on rämeellä 81 %, korvessa 12 % ja avosuolla 7 %. Suo on pääasiassa rahkarämeojikkoa. Uurtaanjärveen rajoittuvalla reunaalueella on sara- ja luhtanevaa, muilla reuna-alueilla on isovarpurämeojikkoa sekä varsinaista korpimuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 35 % ja mättäiden korkeus 3,5 dm. Puusto on riukuasteen mäntyä, reunoilla on paikoin pinotavara-asteen koivua ja kuusta. Uurtaansuon turpeista on rahkavaltaisia 75 % ja saravaltaisia 25 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 63 %, sararahkaturve (CS) 11 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 25 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 46 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerrok- 14

16 Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat sen maatumisaste on 3,5 ja muun osan 5,1.Liekoja on vähän. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 1,5 %. Suuressa osassa suota on yli 2 m paksu heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Maatuneempaa turvetta on kuitenkin monin paikoin välikerroksina heikosti maatuneessa turpeessa. Uurtaansuolla on yli 1,5 m syvää aluetta 30 ha. Turvetta tällä alueella on 0,71 milj. suo-m 3, josta H 3 -maatunutta rahkaturvetta on 0,22 milj. suo-m 3 ja H 4 -maatunutta 0,15 milj. suo-m 3. Heikosti maatunut pintaturve sisältää runsaasti tupasvillaa ja soveltuu lähinnä ympäristöturpeeksi. Uurtaansuo ei sovellu energiaturvetuotantoon. Laadultaan energiaturpeeksi soveltuva hyvin maatunut turve (0,34 milj. suo-m 3 ) on pääosin välikerroksina heikosti maatuneen rahkaturpeen seassa. Suon pohjaosan kuivattamista vaikeuttaa suon länsipuolella sijaitseva Uurtaanjärvi, joka kuuluu valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan. Uurtaansuolta on otettu laboratorionäytteet pisteeltä A Nimettömänsuo Nimettömänsuo (kl , x = 6766,7 y = 2492,2) sijaitsee noin 19 km Kalvolan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu pohjois- ja länsireunastaan Tarpianjokeen ja sen sivuhaaraan, muualla moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon itäpään poikki kulkee tilustie. Tutkitun alueen pinta-ala on 81 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 68 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 60 ha ja yli 2 m:n syvyistä 50 ha. Suolla on 44 tutkimuspistettä ja 30 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9 kpl/10 ha. Nimettömänsuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti pohjoiseen. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat välttävät. Suo-ojat johtavat pintaosan vedet pohjoiseen Tarpianjokeen, mutta viereinen Uurtaanjärvi ja Tarpianjoki vaikeuttavat pohjaosien kuivatusta. Suo sijaitsee Tarpianjoen yläosan vesistöalueella (35.285). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 3,3 m, on pisteellä A 100. Suon pohja on tasainen. Yleisin pohjamaalaji on savi (97 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin puolen metrin paksuinen kerros. Paikoin liejua on vajaat kaksi metriä. Nimettömänsuon suotyypeistä on rämeellä 71 %, korvessa 22 %, avosuolla 3 % ja turvekankaalla 4 %. Suon keskiosa on pääasiassa isovarpurämeojikkoa. Paikoin on rahkaräme- ja korpirämeojikkoa. Reunoilla on varsinaisen korven sekä ruoho- ja heinäkorven muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Puusto on suon keskellä riuku- ja pinotavara-asteen männikköä. Reunoilla puusto on koivu- ja kuusivaltaista. Nimettömänsuon turpeista on rahkavaltaisia 35 % ja saravaltaisia 65 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 12 %, sararahkaturve (CS) 23 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 62 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 7 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 67 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. 6,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja muun osan 7,1. Liekoja on suon pintaosassa runsaasti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 4,0 %. Turvekerrostuma on valtaosin rahkasaraturvetta, missä on lisätekijänä runsaasti puuta. Heikosti maatuneen (H1-4) rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus on keskimäärin vain 0,3 m. Nimettömänsuossa on yli 1,5 m syvää aluetta 60 ha. Turvetta tällä alueella on 1,44 milj. suo-m 3, josta H 1-4 -maatunutta rahkaturvetta on 0,15 milj. suom 3. Energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta on 1,29 milj. suo-m 3. Nimettömänsuo soveltuu välttävästi energiaturvetuotantoon. Tuotantoa haittaavia tekijöitä ovat lahoamattomien puunjäännösten (liekoisuus) suuri määrä suon pintaosassa ja pohjaosan korkea rikkipitoisuus (noin 1 %). Uurtaanjärvi ja Tarpianjoki vaikeuttavat pohjaosien kuivatusta. Nimettömänsuolta on otettu laboratorionäytteet pisteeltä A

17 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski 8. Myllylänkorpi Myllylänkorpi (kl , x = 6765,5, y = 2493,3) sijaitsee noin 19 km Kalvolan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu eteläosastaan kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon, länsiosastaan peltoihin ja koillisreunaltaan Tarpianjoen sivuhaaraan. Pohjoisosastaan suo liittyy Nimettömänsuohon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon kaakkoispään lähelle tulee maantie. Tutkitun alueen pinta-ala on 37 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 31 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 28 ha ja yli 2 m:n syvyistä 25 ha. Suolla on 11 tutkimuspistettä (3/10 ha). Myllylänkorpi on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää koilliseen. Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät, vedet laskevat ojia myöten Tarpianjokeen ja edelleen pohjoiseen Kallijärveen. Suo sijaitsee Tarpianjoen yläosan vesistöalueella (35.285). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 4,2 m, on pisteellä P 9. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajeina ovat savi (91 %) ja hiesu. Suon pohjalla on laajalla alueella keskimäärin 25 cm:n paksuinen liejukerros. Myllylänkorven suotyypeistä on korvessa 37 %, rämeellä 27 %, avosuolla 9 % ja turvekankaalla 27 %. Yleisin suotyyppi on varsinainen korpiojikko. Suon eteläosassa on jonkin verran isovarpurämeojikkoa ja jokivarressa on luhtanevamuuttumaa. Pohjoisosassa on varsinaista sararäme- ja tupasvillarämeojikkoa. Reunoilla on lisäksi ruohoturvekangasta ja mustikkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 8 % ja mättäiden korkeus 3,5 dm. Puusto on pinotavara- ja tukkipuuasteista kuusikkoa, seassa on paikoin runsaastikin koivua. Myllylänkorven turpeista on rahkavaltaisia 18 % ja saravaltaisia 82 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 7 %, sararahkaturve (CS) 11 %, saraturve (C) 45 % ja rahkasaraturve (SC) 37 %. Puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita on 48 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. 5,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,2 ja muun osan 5,8. Liekoja on kohtalaisesti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 5,7 %. Turvekerrostuma on valtaosin sara- ja rahkasaraturvetta, missä on puuta runsaasti lisätekijänä. Heikosti maatuneen (H1-4) rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus on keskimäärin vain 0,2 m. Myllylänkorvessa on yli 1,5 m syvää aluetta 28 ha. Turvetta tällä alueella on 0,83 milj. suo-m 3, josta H 1-4 -maatunutta rahkaturvetta on 0,05 milj. suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta on 0,78 milj. suo-m 3. Myllylänkorpi soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantoa haittaavana tekijänä on suon pintaosassa lahoamattomien puunjäännösten (liekoisuus) suuri määrä. Soveltuvan alueen puusto on kookasta ja melko tiheää. Suolta ei ole otettu laboratorionäytteitä. 9. Sorronsuo Sorronsuo (kl , x = 6764,8, y = 2496,5) sijaitsee noin 18 km Kalvolan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu pohjoisessa peltoihin ja muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon luoteisreunaan ulottuu metsäautotie ja eteläosan pelloille peltotie. Tutkitun alueen pinta-ala on 93 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 73 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 60 ha ja yli 2 m:n syvyistä 53 ha. Suolla on 30 tutkimuspistettä ja 29 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 6 kpl/10 ha. Sorronsuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 2 m/km. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon pohjoispäästä on laskuoja pohjoiseen Muulinjärven järvikuivioon. Suo sijaitsee Tarpianjoen yläosan vesistöalueella (35.285). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 3,4 m, on pisteellä A 400. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat kivinen moreeni ( 56 %), hieta ja hiesu. Muutamilla tutkimuspisteillä on ohut (10 80 cm ) liejukerros. Sorronsuon suotyypeistä on rämeellä 65 %, korvessa 5 %, turvekankaalla 20 % ja pellolla 10 %. Suon keskiosa on pääasiassa rahkarämemuuttumaa, reunoilla on isovarpurämemuuttumaa ja ruohoturvekangasta. Osa suon itäosasta on peltona. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 22 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on suon keskellä riukuasteen mäntyä, reunoilla on varttuneempaa mäntyä ja koivua. Sorronsuon turpeista on rahkavaltaisia 20 % ja saravaltaisia 80 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 18 %, sararahkaturve (CS) 2 %, saraturve (C) 11 % ja rahkasaraturve (SC) 69 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 %, 16

18 Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 62 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 11 % kokonaisturvemäärästä. 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja muun osan 5,6. Liekoja on runsaasti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 4,2 %. Turvekerrostuma on valtaosin rahkasaraturvetta, missä on lisätekijänä runsaasti puuta. Heikosti maatuneen (H1-4) rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus on keskimäärin 0,4 m. Sorronsuossa on yli 1,5 m syvää aluetta 60 ha. Turvetta tällä alueella on 1,69 milj. suo-m 3, josta H 1-3 maatunutta rahkaturvetta on 0,15 milj. suo-m 3 ja H 4 -maatunutta 0,11 milj. suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta on 1,43 milj. suo-m 3. Sorronsuon soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantoa haittaavana tekijänä on lahoamattomien puunjäännösten (liekoisuus) suuri määrä. Suolta ei ole otettu laboratorionäytteitä. 10. Aholadonsuo Aholadonsuo (kl , x = 6765,7, y = 2497,8) sijaitsee noin 18 km Kalvolan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon eteläpään kautta kulkee paikallistie. Tutkitun alueen pinta-ala on 35 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 21 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 13 ha ja yli 2 m:n syvyistä 9 ha. Suolla on 27 tutkimuspistettä ja 17 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 13 kpl/10 ha. Aholadonsuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 1 m/km. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Suon pohjoispäästä on laskuoja luoteeseen Muulinjärven järvikuivion kautta Kallijärveen. Suo sijaitsee Tarpianjoen yläosan vesistöalueella (35.285). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 3,4 m, on pisteellä A Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajeina ovat moreeni (84 %), savi, hiesu ja hieta. Suon pohjalla on muutamalla syvimmällä tutkimuspisteellä ohut liejukerros. Aholadonsuon suotyypeistä on rämeellä 5 %, korvessa 2 %, turvekankaalla 91 % ja pellolla 2 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukka- ja mustikkaturvekangas. Puusto on pinotavara-asteen kuusta ja mäntyä, joukossa tukkipuuta. Aholadonsuon turpeista on rahkavaltaisia 94 % ja saravaltaisia 6 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 28 %, sararahkaturve (CS) 66 % ja rahkasaraturve (SC) 6 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 2 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 60 % kokonaisturvemäärästä. 7,3. Heikosti maatunutta pintakerrosta ei juurikaan ole. Liekoja on runsaasti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 4,9 %. Turvekerrostuma on valtaosin hyvin maatunutta rahkasaraturvetta, missä on puuta yleisesti lisätekijänä. Heikosti maatuneen (H1-4) rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus on keskimäärin vain 0,1 m. Aholadonsuossa on yli 1,5 m syvää aluetta 13 ha. Turvetta tällä alueella on 0,32 milj. suo-m 3, josta H 1-4 -maatunutta rahkaturvetta on 0,01 milj. suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta on 0,31 milj. suo-m 3. Aholadonsuo soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantoa haittaavana tekijänä on lahoamattomien puunjäännösten (liekoisuus) suuri määrä. Tuotantoon soveltuvan alueen puusto on melko kookasta. Suolta ei ole otettu laboratorionäytteitä. 17

19 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski 11. Isosuo Isosuo (kl , x = 6762,6, y = 2496,9) sijaitsee noin 20 km Kalvolan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu louhikkoiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat tyydyttävät, suon eteläosan läpi kulkee traktoritie. Tutkitun alueen pinta-ala on 69 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 53 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 42 ha ja yli 2 m:n syvyistä 33 ha. Suolla on 33 tutkimuspistettä ja 35 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10 kpl/10 ha. Isosuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti luoteeseen. Suo on keskiosastaan luonnontilainen, pohjois- ja eteläosa on ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Suon vedet laskevat ojia myöten pohjoisesta ja etelästä Patamonlamminojaa myöten Tarpianjokeen. Suo sijaitsee Tarpianjoen yläosan vesistöalueella (35.285). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 5,4 m, on pisteellä A 900. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (73 %) ja hieta. Suon syvimmällä osalla on keskimäärin 30 cm:n paksuinen liejukerros. Isosuon suotyypeistä on rämeellä 52 %, korvessa 22 % ja turvekankaalla 26 %. Suon keskiosa on pääasiassa lettorämettä. Pohjoisosa on tupasvillarämeja lyhytkorsinevarämemuuttumaa, eteläosa ruohoturvekangasta, paikoin varsinaista sararämemuuttumaa. Lahdekkeet ovat pääasiassa varsinaista korpea. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 7 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja tiheää mäntyä, jonka seassa on koivua ja katajaa, paikoin kuustakin. Pohjoisosan puusto on pinotavara-asteen männikköä, reunoilla ja lahdekkeissa on tukkipuuta. Isosuon turpeista on rahkavaltaisia 49 %, saravaltaisia 49 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 13 %, sararahkaturve (CS) 36 %, saraturve (C) 6 %, rahkasaraturve (SC) 43 % ja sararuskosammalturve (CB) 2 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 4 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 33 % kokonaisturvemäärästä. 4,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,7 ja muun osan 5,1. Liekoja on runsaasti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 3,6 %. Suon pohjoisosan syvimmillä osilla on paikoin yli metrin paksuinen heikosti (H1-4) maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka koostuu pääosin Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Muutoin turve on pääosin puuta sisältävää rahkasara- ja sararahkaturvetta. Isosuolla on yli 1,5 m syvää aluetta 42 ha. Turvetta tällä alueella on 1,23 milj. suo-m 3, josta H maatunutta rahkaturvetta on 0,06 milj. suo-m 3 ja H 4 -maatunutta 0,13 milj. suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta on 1,04 milj. suo-m 3. Isosuo soveltuu energiaturvetuotantoon. Suon pohjoisosassa turpeen laatua energiaturpeena heikentää heikosti maatuneen rahkavaltaisen (H1-4) pintaturvekerroksen paksuus. Tuotantoa haittaa lahoamattomien puunjäännösten (liekoisuus) suuri määrä. Puusto on paikoin melko kookasta. Suon keskiosat ovat rehevää lettorämettä, missä kasvaa männyn ohella myös koivua, kuusta ja paikoin katajaakin sekapuuna. Isosuolta on otettu laboratorionäytteet pisteeltä A Hevoskorpi Hevoskorpi (kl , x = 6762,7 y = 2498,1) sijaitsee noin 20 km Kalvolan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu eteläpäästään peltoon, muualla moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat tyydyttävät, suon itäpuolelle ulottuu metsäautotie. Tutkitun alueen pinta-ala on 18 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 11 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 8 ha ja yli 2 m:n syvyistä 5 ha. Suolla on 8 tutkimuspistettä ja 10 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10 kpl/10 ha. Hevoskorpi on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti pohjoiseen. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Suon vedet laskevat ojia myöten pohjoispäästä Sorronsuon kautta Muulinjärven järvikuivioon. Suo sijaitsee Tarpianjoen yläjuoksun vesistöalueella (35.285). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 3,5 m, on pisteellä P 8. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajina on monin paikoin lohkareinen moreeni. Suon eteläosassa on pienellä alueella runsaan puolen metrin paksuinen liejukerros. Hevoskorven suotyypeistä on rämeellä 6 %, korvessa 5 % ja turvekankaalla 89 %. Yleisin suotyyppi on mustikkaturvekangas, jonkin verran on puo- 18

20 Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat lukkaturvekangasta ja varsinaista korpimuuttumaa. Puusto on keskitiheää, osin tiheääkin, pinotavaraa ja tukkipuuta, jossa valtalajina on koivu. Hevoskorven turpeista on rahkavaltaisia 20 % ja saravaltaisia 80 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 10 %, sararahkaturve (CS) 10%, ja rahkasaraturve (SC) 80 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 1,5 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 22 % kokonaisturvemäärästä. 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja muun osan 5,5. Liekoja on kohtalaisesti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 5,0 %. Hevoskorpi ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerroksen takia. Yli 1,5 m syvät alueet muodostuvat kahdesta erillisestä altaasta. Pintaturpeen liekoisuus on runsasta ja puusto kookasta. 13. Pitkänsillansuo Pitkänsillansuo (kl , x = 6763,6, y = 2499,9) sijaitsee noin 15 km Kalvolan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon eteläpään lähelle ulottuu maantie ja itäreunan lähelle metsäautotie. Tutkitun alueen pinta-ala on 38 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 29 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 23 ha ja yli 2 m:n syvyistä 18 ha. Suolla on 27 tutkimuspistettä ja 16 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11 kpl/10 ha. Pitkänsillansuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon pohjoisosan itäreunalta on laskuoja Lata-ahonsuon kautta pohjoiseen Kotkajärveen. Suo sijaitsee Tarpianjoen yläosan vesistöalueella (35.285). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 3,8 m, on pisteillä A 800 ja P 3. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (51 %) ja savi. Suon pohjalla on muutamin paikoin yleensä ohut, joskus yli puolentoista metrin paksuinen liejukerros. Pitkänsillansuon suotyypeistä on rämeellä 42 %, korvessa 21 % ja turvekankaalla 37 %. Suon pohjoisosa on pääasiassa tupasvilla- ja rahkarämemuuttumaa, keskiosa mustikkaturvekangasta ja varsinaista korpimuuttumaa. Eteläosa on tupasvillarämemuuttumaa ja puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 6 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on pohjoisosan rämemuuttuma-alueella pinotavara-asteen männikköä, muualla pinotavara- ja tukkipuuasteen sekapuustoa. Pitkänsillansuon turpeista on rahkavaltaisia 70 % ja saravaltaisia 30 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 38 %, sararahkaturve (CS) 32%, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 29 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 34 % kokonaisturvemäärästä. 5,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja muun osan 5,6. Liekoja on runsaasti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 4,9 %. Pitkänsillansuolla on yli 1,5 m syvää aluetta 23 ha. Turvetta tällä alueella on 0,62 milj. suo-m 3, josta H 1-4 -maatunutta rahkaturvetta on 0,06 milj. suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta on 0,56 milj. suo-m 3. Pitkänsillansuo soveltuu energiaturvetuotantoon. Turve on suon pohjoisosassa hyvin maatunutta rahka- ja sararahkaturvetta. Eteläosassa turve on pääosin rahkasaraturvetta. Tuotantoa haittaa lahoamattomien puunjäännösten (liekoisuus) suuri määrä. Tuotantoon soveltuvan alueen puusto on melko kookasta pinotavaraa ja tukkipuuta. 19

21 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski 14. Lata-ahonsuo Lata-ahonsuo (kl , x = 6764,0, y = 2500,3) sijaitsee noin 14 km Kalvolan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon pohjoisreunaan ulottuu maantie, ja eteläosan yli kulkee metsäautotie. Tutkitun alueen pinta-ala on 37 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 21 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 17 ha ja yli 2 m:n syvyistä 13 ha. Suolla on 28 tutkimuspistettä ja 21 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 13 kpl/10 ha. Lata-ahonsuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 1 m/km. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Suon itäpäästä on laskuoja pohjoiseen Kotkajärveen. Suo sijaitsee Tarpianjoen yläosan vesistöalueella (35.285). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 3,5 m, on pisteellä A Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (59 %) ja savi. Suon keskiosassa on keskimäärin alle puolen metrin paksuinen liejukerros. Pisteellä A on noin 3 metrin paksuinen kerros järvimutaa. Lata-ahonsuon suotyypeistä on rämeellä 35 %, korvessa 14 % ja turvekankaalla 51 %. Suurin osa suosta on mustikka- ja puolukkaturvekangasta. Suon keskiosissa on isovarpuräme- ja lyhytkorsinevarämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 3,6 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on pinotavara- ja tukkipuuasteen mäntyä ja kuusta. Lata-ahonsuon turpeista on rahkavaltaisia 81 % ja saravaltaisia 19 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 52 %, sararahkaturve (CS) 29 %, saraturve (C) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 14 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 4 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 35 % kokonaisturvemäärästä. 5,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,7 ja muun osan 5,8. Liekoja on runsaasti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 4,8 %. Turvekerrostuma on pääosin kohtalaisesti ja hyvin maatunutta rahkaturvetta, missä puu on yleinen lisätekijä. Suon pohjalla on ohuehko kerros saravaltaista turvetta. Suon keskiosassa on alue, missä on saviliejun päällä paksulti järvimutaa. Heti tämän muinaisen lammen umpeenkasvun jälkeen on järvimudan päälle kerrostunut noin 3 metrin paksuudelta pääosin Cuspidata-ryhmän rahkaturvetta. Lata-ahonsuolla on yli 1,5 m syvää aluetta 17 ha. Turvetta tällä alueella on 0,40 milj. suo-m 3, josta H 1-3 -maatunutta rahkaturvetta on 0,05 milj. suo-m 3 ja H 4 -maatunutta 0,03 milj. suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta on 0,32 milj. suo-m 3. Lata-ahonsuo soveltuu välttävästi energiaturvetuotantoon. Suon keskiosassa (tutkimuspisteen A ympäristössä) turpeen laatua energiaturpeena heikentää heikosti maatuneen rahkavaltaisen (H1-4) pintaturvekerroksen paksuus. Tuotantoa haittaa lahoamattomien puunjäännösten (liekoisuus) suuri määrä. Puusto on suon keskiosaa lukuun ottamatta kookasta tukkipuuta. Lata-ahonsuolta on otettu laboratorionäytteet pisteeltä A Peurasuo Peurasuo (kl , x = 6763,3, y = 2501,9) sijaitsee noin 14 km Kalvolan keskustasta etelälounaaseen. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat tyydyttävät. Suon länsi- ja kaakkoisreunaan ulottuu metsäautotie. Tutkitun alueen pinta-ala on 105 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 78 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 64 ha ja yli 2 m:n syvyistä 56 ha. Suolla on 58 tutkimuspistettä ja 39 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9 kpl/10 ha. Peurasuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää keskustasta reunoille päin noin 2m/ km. Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen, etelä- ja koillisosissa on ojitusta. Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Suon kaakkois- ja koillispäästä on laskuoja itään Renkajärveen. Suo sijaitsee Renkajoen yläosan vesistöalueella (35.885). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 6,2 m, on pisteellä A Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (44 %) ja hiekka (41 %). Suon keskiosassa on pienellä alueella keskimäärin puolentoista metrin paksuinen liejukerros. Peurasuon suotyypeistä on rämeellä 72 %, korvessa 12 %, avosuolla 9 %, turvekankaalla 5 %, pellolla 1 % ja kytöheitolla 1 %. Suon keskiosa on pääasiassa keidasrämettä ja rahkarämettä, paikoin silmäkenevaa. Reunoilla on ruoho- ja heinäkorpea sekä ruohoturvekangasta. Suon eteläosassa on varsinaista sararämettä ja lettorämettä sekä näiden muuttumia. Itäosassa on vanhoja turpeennostohautoja. Keski- 20

22 Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat määräinen pinnan rahkamättäisyys on 34 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa männikköä, reunoilla riukuvaiheen sekapuustoa. Peurasuon turpeista on rahkavaltaisia 51 % ja saravaltaisia 49 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 43 %, sararahkaturve (CS) 8 %, saraturve (C) 6 %, rahkasaraturve (SC) 42 % ja ruskosammalsaraturvetta (BC) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 35 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on paksu heikosti (H1-4) maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Tupasvilla on pintaturpeessa melko yleinen lisätekijä. Pohjalla on kohtalaisen hyvin maatunutta saravaltaista turvetta, missä on puuta ja järviruokoa yleisesti lisätekijänä. Reunoilla tämä kerros ulottuu pintaan tai lähelle pintaa. 4,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja muun osan 5,5. Liekoja on erittäin vähän. Peurasuolla on yli 1,5 m syvää aluetta 64 ha. Turvetta tällä alueella on 2,56 milj. suo-m 3, josta H 1-3 -maatunutta rahkaturvetta on 0,44 milj. suo-m 3 ja H 4 -maatunutta 0,68 milj. suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta on 1,44 milj. suo-m 3. Peurasuolta on otettu laboratorionäytteet pisteeltä A Peurasuo kuuluu Natura ohjelman piiriin. 16. Kadonneensuo Kadonneensuo (kl , x = 6763,8, y = 2505,3) sijaitsee noin 13 km Kalvolan keskustasta etelään. Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat tyydyttävät. Suon koillisreunalla kulkee tilustie, länsireunan lähellä maantie. Tutkitun alueen pinta-ala on 49 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 43 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 25 ha ja yli 2 m:n syvyistä 15 ha. Suolla on 28 tutkimuspistettä ja 19 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10 kpl/10 ha. Kadonneensuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen noin 2 m/km. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon eteläpäästä on laskuoja etelään Renkajärveen. Suo sijaitsee Renkajoen yläosan vesistöalueella (35.885). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 3,7 m, on pisteellä A Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (62 %) ja hiesu. Kadonneensuon suotyypeistä on rämeellä 66 % ja korvessa 34 %. Suon keskiosa on pääasiassa tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttumaa, lisäksi on varsinaista sararämemuuttumaa. Reunoilla on ruoho- ja heinäkorpimuuttumaa sekä varsinaista korpimuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 8 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on taimi- ja pinotavara-asteen männikköä. Jonkin verran on myös kuusta ja koivua. Kadonneensuon turpeista on rahkavaltaisia 81 % ja saravaltaisia 19 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 26 %, sararahkaturve (CS) 55 %, ja rahkasaraturve (SC) 19 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 10 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 77 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. 5,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,7 ja muun osan 6,2. Liekoja on runsaasti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 5 %. Kadonneensuolla on yli 1,5 m syvää aluetta 25 ha. Turvetta tällä alueella on 0,59 milj. suo-m 3, josta H 1-4 -maatunutta rahkaturvetta on 0,06 milj. suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta on 0,53 milj. suo-m 3. Turvekerrostuma on valtaosin hyvin maatunutta sararahkaturvetta, missä on puuta runsaasti lisätekijänä. Suon pohjalla on ohuehko kerros saravaltaista turvetta. Kadonneensuon soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantoa haittaa lahoamattomien puunjäännösten (liekoisuus) suuri määrä. Suolta ei ole otettu laboratorionäytteitä. 21

23 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski 17. Sammalsuo Sammalsuo (kl , x = 6765,4, y = 2505,2) sijaitsee noin 11 km Kalvolan keskustasta etelään. Suo rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon pohjoispäähän ulottuu metsäautotie ja eteläosan lähelle maantie. Tutkitun alueen pinta-ala on 22 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 16 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 11 ha ja yli 2 m:n syvyistä 8 ha. Suolla on 9 tutkimuspistettä ja 8 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8 kpl/10 ha. Sammalsuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää koilliseen. Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon itäreunasta on laskuoja pohjoiseen Löyttylammiin, josta vedet laskevat edelleen itään Takajärveen. Suo sijaitsee Alajoen vesistöalueella (35.893). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 5,0 m, on pisteellä P 2. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (35 %), hiekka ja savi. Suon syvimmillä osilla on keskimäärin 40 cm:n paksuinen liejukerros. Sammalsuon suotyypeistä on rämeellä 65 %, korvessa 18 % ja turvekankaalla 17 %. Suon keskiosa on pääasiassa rahkarämemuuttumaa ja isovarpurämemuuttumaa. Reunoilla on ruoho- ja heinäkorpimuuttumaa sekä turvekangasta, enimmäkseen mustikkaturvekangasta. Suon eteläosassa on vanhoja turvepehkun nostohautoja. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 17 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on mäntyvaltaista, kehitysasteeltaan pinotavaraa ja tukkipuuta. Sammalsuon turpeista on rahkavaltaisia 71 % ja saravaltaisia 29 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 32 %, sararahkaturve (CS) 39 % ja rahkasaraturve (SC) 29 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 25 % kokonaisturvemäärästä. 4,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,7 ja muun osan 5,4. Liekoja on kohtalaisesti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 1,4 % ja 1 2 m:n syvyydessä 2,4 %. Sammalsuolla on yli 1,5 m syvää aluetta 11 ha. Turvetta tällä alueella on 0,32 milj. suo-m 3, josta H 1-4 -maatunutta rahkaturvetta on 0,11 milj. suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta on 0,21 milj. suo-m 3. Rahkarämealueilla on paksuhko heikosti (H1-4) maatunut rahkavaltainen pintakerros. Muualla turve on pääosin energiaturpeeksi soveltuvaa sararahka- ja rahkasaraturvetta, missä puu on yleinen lisätekijä. Heikosti maatunut pintaturve on valtaosin Acutifolia-valtaista. Pieneltä rahkarämealueelta suon itäosasta on mahdollista nostaa turvetta, joka soveltuu lähinnä 2-luokan kasvuturpeeksi tai ympäristöturpeeksi. Sammalsuo ei sovellu energiaturvetuotantoon. Turve on paikoin laadultaan energiaturpeeksi soveltuvaa, mutta syvänteet ovat pienialaisia ja hajallaan eri puolilla suota. Puusto on kookasta ja melko tiheää. Lisäksi suon liekoisuus on melko runsasta. 18. Teerisuo Teerisuo (kl , x = 6765,9, y = 2503,3) sijaitsee noin 12 km Kalvolan keskustasta etelälounaaseen. Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Metsäautotiet kiertävät suota lähes joka puolella. Tutkitun alueen pinta-ala on 48 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 30 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 16 ha ja yli 2 m:n syvyistä 9 ha. Suolla on 13 tutkimuspistettä ja 13 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 5 kpl/10 ha. Teerisuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen noin 4 m/km. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Suon eteläpäästä on laskuoja etelään Renkajärveen. Suo sijaitsee Renkajoen yläosan vesistöalueella (35.885). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 5,3 m, on pisteellä P 9. Suon pohja on epätasainen, pohjamaana koko suon alueella on moreeni. Suon keskija eteläosan syvillä osilla on runsaan metrin paksuinen liejukerros. Teerisuon suotyypeistä on rämeellä 45 %, korvessa 7 % ja turvekankaalla 48 %. Suon keskiosa on pääasiassa puolukkaturvekangasta ja varsinaista sararämemuuttumaa. Paikoin on mustikkaturvekangasta ja varsinaista korpimuuttumaa. Suon keskiosassa on pieni rahkarämemuuttuma-alue. Keskimääräinen pinnan 22

24 Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat rahkamättäisyys on 7 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on mäntyvaltaista tukkipuuta ja pinotavaraa. Teerisuon turpeista on rahkavaltaisia 47 % ja saravaltaisia 53 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 13 %, sararahkaturve (CS) 34 % ja rahkasaraturve (SC) 53 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 7 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 75 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 19 % kokonaisturvemäärästä. 6,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,0 ja muun osan 6,2. Liekoja on runsaasti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 4,2 %. Teerisuolla on yli 1,5 m syvää aluetta 16 ha. Turvetta tällä alueella on 0,35 milj. suo-m 3, josta H 1-4 -maatunutta rahkaturvetta on 0,02 milj. suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta on 0,33 milj. suo-m 3. Turve on laadultaan energiaturpeeksi soveltuvaa, pääosin rahkasara- ja sararahkaturvetta, missä on runsaasti puuta lisätekijänä. Teerisuo on kuitenkin erittäin rikkonainen ja syvänteet ovat hajallaan eri puolilla suota. Puusto on monin paikoin kookasta ja lahoamattomia puunjäännöksiä (liekoja) on suossa runsaasti. Suolla on kaksi pientä yli 1,5 m syvää aluetta ( 2 ha ja 6 ha), jotka soveltuvat turpeen laadun puolesta energiaturvetuotantoon. Suolta ei ole otettu laboratorionäytteitä. 19. Ketunpesänsuo Ketunpesänsuo (kl , x = 6766,8 y = 2504,1) sijaitsee noin 12 km Kalvolan keskustasta etelälounaaseen. Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon itäreunaan ulottuu tilustie. Tutkitun alueen pinta-ala on 44 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 28 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 21 ha ja yli 2 m:n syvyistä 15 ha. Suolla on 18 tutkimuspistettä ja 16 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8 kpl/10 ha. Ketunpesänsuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää keskustasta luoteeseen ja kaakkoon noin 2 m/km. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon luoteispäästä on laskuoja luoteeseen Ulajanlammiin, josta vedet laskevat edelleen länteen Kotkajärveen. Eteläosan vedet laskevat kaakkoispäästä Löyttylammin kautta itään Takajärveen. Suo sijaitsee Alajoen vesistöalueella (35.893) sekä Tarpianjoen yläosan vesistöalueella (35.285). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 5,8 m, on pisteellä S 11. Suon pohja on epätasainen, yleisin pohjamaalaji on moreeni (94 %). Suon pohjalla on monin paikoin liejua. Eniten sitä on suon pohjoisosassa, keskimäärin runsaan puolen metrin paksuinen kerros. Ketunpesänsuon suotyypeistä on rämeellä 74 %, korvessa 3 % ja turvekankaalla 23 %. Suon keskiosat ovat pääasiassa isovarpuräme-, rahkaräme- ja tupasvillarämemuuttumaa. Reunaosat ja lahdekkeet ovat puolukkaturvekangasta ja varsinaista sararämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa männikköä. Reunoilla on paikoin tukkipuustoa. Ketunpesänsuon turpeista on rahkavaltaisia 76 % ja saravaltaisia 24 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 63 %, sararahkaturve (CS) 13 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 23 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 5 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 13 %. 5,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja muun osan 6,1. Liekoja on runsaasti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 4,5 %. Ketunpesänsuolla on yli 1,5 m syvää aluetta 21 ha. Turvetta tällä alueella on 0,55 milj. suo-m 3, josta H 1-4 -maatunutta rahkaturvetta on 0,05 milj. suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta on 0,50 milj. suo-m 3. Turve on paikoin laadultaan energiaturpeeksi soveltuvaa, hyvin maatunutta rahkaturvetta ja rahkasaraturvetta. Ketunpesänsuo on kuitenkin erittäin rikkonainen ja saarekkeinen. Syvänteet ovat pienialaisia ja hajallaan eri puolilla suota. Tuotantoa haittaa lahoamattomien puunjäännösten (liekojen) suuri määrä. Suon pohjoisosan yli 1,5 m syvällä 8 ha:n suuruisella rahkarämealueella energiaturvetuotantoa haittaa paksuhko heikosti maatunut (H1-4) rahkavaltainen pintaturvekerros, joka soveltuu lähinnä 2- luokan kasvuturpeeksi tai ympäristöturpeeksi. 23

25 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski 20. Talvitienkorpi Talvitienkorpi (kl , x = 6772,5, y = 2490,3) sijaitsee noin 25 km Kalvolan keskustasta länsilounaaseen. Suo rajoittuu pohjois- ja eteläpäästään peltoihin, itäreunalla moreenimäkeen. Suon lounaisreuna rajoittuu Harvianjokeen. Joen eteläpuolella on erillinen suoalue, joka rajoittuu Harvianjoen lisäksi idässä Lintumaanjärveen, lännessä peltoon ja etelässä moreenimäkeen. Kulkuyhteydet ovat kohtuulliset. Suon koillisreunan pelloille ulottuu tilustie. Tutkitun alueen pinta-ala on 22 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 16 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 11 ha ja yli 2 m:n syvyistä 4 ha. Suolla on 8 tutkimuspistettä ja 9 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8 kpl/10 ha. Talvitienkorpi on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen Harvianjokeen. Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu, vain pohjoispäässä on luonnontilaista aluetta. Kuivatusmahdollisuudet ovat välttävät, Harvianjoki estää pohjaosan kuivatuksen. Suon vedet laskevat suon läpi virtaavaan Harvianjokeen. Suo sijaitsee Tampinkosken vesistöalueella (35.284). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 2,3 m, on pisteillä P3, P5 ja P6. Suon pohja on melko tasainen, pohjamaana on savi. Koko suon alueella on cm:n paksuinen liejukerros. Talvitienkorven suotyypeistä on rämeellä 18 %, korvessa 29 % ja turvekankaalla 53 %. Yleisimmät suotyypit ovat mustikkaturvekangas sekä varsinainen korpimuuttuma, paikoin on korpirämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 1 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on pinotavara- ja tukkipuuasteen kuusta ja mäntyä sekä jonkin verran myös koivua. Talvitienkorven turpeista on rahkavaltaisia 59 %, saravaltaisia 40 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 32 %, sararahkaturve (CS) 27 %, rahkasaraturve (SC) 40 % ja ruskosammalturve (B) 1 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 42 % kokonaisturvemäärästä. 5,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,8 ja muun osan 5,9. Liekoja on erittäin vähän. Talvitienkorvessa on yli 1,5 m syvää aluetta 11 ha. Turvetta tällä alueella on 0,21 milj. suo-m 3, josta energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta on 0,20 milj. suo-m 3. Turve on laadultaan energiaturpeeksi soveltuvaa, pääosin hyvin maatunutta rahkasara- ja sararahkaturvetta, missä on runsaasti puuta lisätekijänä. Yli 1,5 m syvät alueet ovat kuitenkin hajallaan suota halkovan joen molemmin puolin. Puusto on monin paikoin kookasta ja melko tiheää. 21. Ämmänkorpi Ämmänkorpi (kl , x = 6772,6, y = 2491,7) sijaitsee noin 24 km Kalvolan keskustasta länsilounaaseen. Suo rajoittuu luoteessa peltoihin ja koillisessa Ahlajärveen. Muualla on kallioista ja mäkistä moreenimaastoa. Kulkuyhteydet ovat tyydyttävät. Suon eteläreunaan ulottuu metsäautotie. Tutkitun alueen pinta-ala on 30 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 23 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 17 ha ja yli 2 m:n syvyistä 10 ha. Suolla on 8 tutkimuspistettä ja 7 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 5 kpl/10 ha. Ämmänkorpi on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen. Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu, vain Ahlajärveen rajoittuvat osat ovat luonnontilassa. Kuivatusmahdollisuudet ovat huonot, Ahlajärven vedenpinta on lähellä suon pinnan tasoa. Suon vedet laskevat länteen Ahlajärven laskuuomaan, joka laskee Harvianjokeen. Suo sijaitsee Tampinkosken vesistöalueella (35.284). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 2,5 m, on pisteellä P 5. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajina on enimmäkseen savi ( 93 %). Suon pohjalla on liejua laajalla alueella, paksuimmillaan Ahlajärven lähistöllä runsaan metrin paksuinen kerros. Ämmänkorven suotyypeistä on rämeellä 27 %, korvessa 13 % ja turvekankaalla 60 %. Vallitsevat suotyypit ovat mustikka- ja puolukkaturvekangas, paikoin on varsinaista korpimuuttumaa ja korpirämemuuttumaa. Suon pohjoisosassa on vanhoja turpeennostohautoja. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 5 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on tukkipuuvaltaista, keskitiheää mäntyä ja kuusta. Ämmänkorven turpeista on rahkavaltaisia 58 % ja saravaltaisia 42 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 42 %, sararahkaturve (CS) 16 % ja rahkasaraturve (SC) 42%. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 21 % kokonaisturvemäärästä. 24

26 Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat 6,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja muun osan 6,5. Liekoja on vähän. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 3,0 %. Ämmänkorvessa on yli 1,5 m syvää aluetta 17 ha. Turvetta tällä alueella on 0,35 milj. suo-m 3, josta energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta on 0,31 milj. suo-m 3. Turve on pääosin laadultaan energiaturpeeksi soveltuvaa, kohtalaisesti ja hyvin maatunutta rahkaturvetta sekä rahkasara- ja sararahkaturvetta, missä on puuta lisätekijänä. Idässä suohon rajoittuva Ahlajärvi kuitenkin vaikeuttaa suon kuivatusta. Puusto on kookasta ja melko tiheää. 22. Navettavuorensuo Navettavuorensuo (kl , x = 6771,0, y = 2494,1) sijaitsee noin 22 km Kalvolan keskustasta länsiluoteeseen. Suo rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat tyydyttävät. Suon kaakkoispään lähelle ulottuu maantie. Tutkitun alueen pinta-ala on 21 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 14 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 9 ha ja yli 2 m:n syvyistä 5 ha. Suolla on 7 tutkimuspistettä ja 7 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7 kpl/10 ha. Navettavuorensuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 2 m/km. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Suon luoteispäästä on laskuoja luoteeseen Ahlajärveen, josta vedet laskevat edelleen Kallijärven kautta Harvianjokeen. Suo sijaitsee Tampinkosken vesistöalueella (35.284). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 3,2 m, on pisteellä P 4. Suon pohja on epätasainen, pohjamaalajeina ovat savi (57 %) ja moreeni (43 %). Suon syvimmillä osilla on muutamalla tutkimuspisteellä vajaan puolen metrin paksuinen liejukerros. Navettavuorensuon suotyypeistä on korvessa 36 % ja turvekankaalla 64 %. Valtaosa suosta on mustikkaturvekangasta sekä ruoho- ja heinäkorpimuuttumaa. Mättäitä ei suon pinnalla ole lainkaan. Puusto on suurimmaksi osaksi keskitiheää tukkipuuasteen kuusta, vähemmässä määrin koivua. Navettavuorensuon turpeista on rahkavaltaisia 97 % ja saravaltaisia 3 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 30 %, sararahkaturve (CS) 67 % ja rahkasaraturve (SC) 3 %. Puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita on 93 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. 7,4. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta ei ole lainkaan. Liekoja on kohtalaisesti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 5,0 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,1 %. Navettavuorensuolla on yli 1,5 m syvää aluetta 9 ha. Tällä alueella on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,21 milj. suo-m 3. Turve on laadultaan energiaturpeeksi soveltuvaa, hyvin maatunutta rahkaturvetta, missä on runsaasti puuta lisätekijänä. Suo on kuitenkin muodoltaan kapea ja syvänteet ovat hajallaan eri puolilla suota. Lisäksi suon pintaosan liekoisuus on erittäin runsasta. Puusto on kookasta ja melko tiheää. 23. Kitinkorpi Kitinkorpi (kl , x = 6773,7, y = 2493,8) sijaitsee noin 23 km Kalvolan keskustasta länteen. Suo rajoittuu pohjoisessa ja idässä moreeniin, lännessä harjuun. Kaakkoispäästä suo rajoittuu Tyvijärveen. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon eteläreunalle ulottuu maantie, pohjoisreunalta suon keskikohdan läpi rantaan tilustie. Tutkitun alueen pinta-ala on 69 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 60 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 53 ha ja yli 2 m:n syvyistä 46 ha. Suolla on 40 tutkimuspistettä ja 31 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10 kpl/10 ha. Kitinkorpi on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kohti suolla olevaa Tyvijärveä. Suon länsiosa on ojitettu, itäosa on luonnontilainen. Kuivatusmahdollisuudet ovat välttävät, Tyvijärvi estää suon pohjaosien kuivattamisen. Suon vedet laskevat Tyvijärveen, joka edelleen laskee Ahlajärven ja Kallijärven kautta Harvianjokeen. Suo sijaitsee Tampinkosken vesistöalueella (35.284). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 5,4 m, on pisteellä A 150. Suon pohja on melko tasainen. Yleisin pohjamaalaji on savi (80 %), lisäksi on moreenia ja hietaa. Suon pohjalla on laajalla alueella keskimäärin puolen metrin paksuinen liejukerros. Kitinkorven suotyypeistä on rämeellä 54 %, avosuolla 1 %, korvessa 10 %, turvekankaalla 31 % ja pellolla 4 %. Suon läntinen osa on pääasiassa mustikka- ja puolukkaturvekangasta sekä isovarpuräme- 25

27 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski muuttumaa. Itäinen osa on isovarpurämeojikkoa. Reunoilla on korpirämemuuttumaa ja varsinaista korpimuuttumaa sekä kangaskorpimuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 4 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on länsiosassa pinotavara-asteen sekapuustoa, jossa on joukossa tukkipuuta. Itäosan puusto on pinotavara-asteen mäntyä. Kitinkorven turpeista on rahkavaltaisia 92 % ja saravaltaisia 8 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 68 %, sararahkaturve (CS) 24 % ja rahkasaraturve (SC) 8 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 5 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 36 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. 6,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 1,8 ja muun osan 6,4. Liekoja on vähän. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 2,1 %. Kitinkorvessa on yli 1,5 m syvää aluetta 53 ha. Turvetta tällä alueella on 1,62 milj. suo-m 3, josta H 1-4 -maatunutta rahkaturvetta on 0,08 milj. suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta on 1,54 milj. suo-m 3. Turve on pääosin hyvin tai kohtalaisesti maatunutta rahka- ja sararahkaturvetta, missä on puuta monin paikoin lisätekijänä, pohjaturpeessa myös järviruokoa. Etenkin suon itäosassa on maatuneen turpeen seassa heikommin maatunutta rahkavaltaista turvetta välikerroksina. Kitinkorpi soveltuu välttävästi energiaturvetuotantoon. Tuotantoa haittaa suon pohjaosan vaikea kuivatus. Heikosti maatuneet rahkavaltaiset turvekerrokset maatuneemman turpeen seassa heikentävät turpeen laatua energiaturpeena. Lisäksi näytepisteen A 400 rikkipitoisuudet ovat korkeita (keskim. 0,55 %). 24. Isosuo Isosuo (kl , x = 6774,7, y = 2493,7) sijaitsee noin 39 km Kalvolan keskustasta länteen. Osa suosta sijaitsee Kylmäkosken kunnan puolella. Suo rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon pohjoisreunaa sivuaa metsäautotie. Tutkitun alueen pinta-ala on 39 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 19 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 9 ha ja yli 2 m:n syvyistä 5 ha. Suolla on 9 tutkimuspistettä ja 5 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 4 kpl/10 ha. Isosuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti kaakkoon. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Suon kaakkoispäästä on laskuoja Kaakkolammiin, joka laskee etelään Tyvijärveen. Suo sijaitsee Tampinkosken vesistöalueella (35.284). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 2,5 m, on pisteellä S 2. Suon pohja on epätasainen, pohjamaalajeina ovat savi (50 %) ja moreeni (50 %). Suon syvimmillä osilla on keskimäärin 20 cm:n paksuinen liejukerros. Isosuon suotyypeistä on rämeellä 29 %, korvessa 7 % ja turvekankaalla 64 %. Suo on pääasiassa mustikkaturvekangasta, itäosa isovarpurämemuuttumaa. Paikoin on puolukkaturvekangasta sekä reunoilla korpiräme- ja kangaskorpimuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 1 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on mäntyvaltaista, keskitiheää ja tiheää pinotavaraa ja tukkipuuta. Isosuon turpeet ovat rahkavaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 39 %, sararahkaturve (CS) 60 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 7 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 83 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 19 % kokonaisturvemäärästä. 7,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja muun osan 7,5. Liekoja on runsaasti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 5,9 %. Isosuolla on yli 1,5 m syvää aluetta 9 ha. Tällä alueella on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,18 milj. suo-m 3. Turve on laadultaan energiaturpeeksi soveltuvaa, hyvin maatunutta rahka- ja sararahkaturvetta, missä on runsaasti puuta lisätekijänä. Syvänteet ovat kuitenkin kahdessa muutaman hehtaarin suuruisessa altaassa. Lisäksi suon pintaosan liekoisuus on erittäin runsasta. Puusto on kookasta ja melko tiheää. 26

28 Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat 25. Hanhissuo Hanhissuo (kl , x = 6770,9, y = 2495,9) sijaitsee noin 18 km Kalvolan keskustasta länsilounaaseen. Suo rajoittuu luoteessa Iso-Salanti-järveen, muualla mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat tyydyttävät. Suon itäreunaa sivuaa maantie, pohjoisreunaa tilustie. Tutkitun alueen pinta-ala on 160 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 126 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 106 ha ja yli 2 m:n syvyistä 90 ha. Suolla on 89 tutkimuspistettä ja 52 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9 kpl/10 ha. Hanhissuo on tutkittu pääosin vuonna Suon pohjois- ja itäosaa on tutkittu jo vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen noin 2 m/km. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat välttävät, Salantijärvet haittaavat suon pohjaosien kuivatusta. Suon vedet laskevat suolla olevan Pikku-Salanti-järven laskuojan kautta Iso-Salanti-järveen, josta edelleen Tyvijärven ja Ahlajärven kautta Harvianjokeen. Suo sijaitsee Tampinkosken vesistöalueella (35.284). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 6,5 m, on pisteellä E 650. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (52 %) ja savi. Suon syvimmillä osilla on keskimäärin 30 cm:n paksuinen liejukerros. Paksuimmillaan liejua on 110 cm. Hanhissuon suotyypeistä on rämeellä 32 %, avosuolla 2 %, korvessa 30 % ja turvekankaalla 36 %. Suon pohjoisosa Pikku-Salanti-järven pohjoispuolella on pääasiassa rahkaräme- ja rahkanevaojikkoa ja -muuttumaa sekä lyhytkorsinevaojikkoa. Salantijärvien välinen alue on vaihtelevasti varsinaista korpimuuttumaa sekä puolukka- ja mustikkaturvekangasta, lähellä Pikku-Salanti-järveä myös isovarpurämemuuttumaa. Suon eteläinen osa on puolukkaturvekangasta sekä tupasvillarämemuuttumaa ja varsinaista korpimuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 11 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Puusto on suon pohjoisosassa pinotavara-asteen mäntyä, länsiosassa kuusivaltaista pinotavaraja tukkipuusekametsää. Eteläinen osa on mäntyvaltaista sekametsää, kehitysluokaltaan pinotavara- ja tukkipuuasteista. Hanhissuon turpeista on rahkavaltaisia 75 % ja saravaltaisia 25 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 43 %, sararahkaturve (CS) 32 %, saraturve (C) 8 % ja rahkasaraturve (SC) 17 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 61 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 11 % kokonaisturvemäärästä. Suon etelä- ja pohjoisosassa on paikoin paksu heikosti (H1-4) maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka koostuu sekä Acutifolia- että Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Tupasvilla on melko yleinen lisätekijä. Tämän kerroksen alla on yleensä maatunutta rahkaturvetta ja sararahkaturvetta, missä puu on yleinen lisätekijä. Pohjalla on ohuehko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. Itäosassa turve on valtaosin runsaasti puuta sisältävää hyvin maatunutta sararahkaturvetta. 6,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja muun osan 7,1. Liekoja on vähän, 2,0 %. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 1,8 %. Hanhissuolla on yli 1,5 m syvää aluetta 106 ha. Turvetta tällä alueella on 3,32 milj. suo-m 3, josta H 1-4 -maatunutta rahkaturvetta on 0,48 milj. suom 3. Energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta on 2,84 milj. suo-m 3. Hanhissuo soveltuu välttävästi energiaturvetuotantoon. Tuotantoa haittaa suon pohjaosan vaikeahko kuivatus Pikkulammen ympäristössä. Lahoamattomia puunjäännöksiä (liekoja) on paikoin runsaasti, ja puusto on melko kookasta. Paikoitellen paksu heikosti maatunut pintaturvekerros heikentää turpeen laatua energiaturpeena. Hanhissuolta on otettu laboratoriomäärityksiä varten näytteet pisteiltä E 1000, E ja D 400. Pohjaturpeen rikkipitoisuudet ovat korkeita, etenkin näytepisteillä E 1000 ja D 400 (keskim. 0,36 %). Lähinnä suon etelä- ja itäosassa on alueita, joilta on mahdollista nostaa ympäristöturpeen raaka-aineeksi soveltuvaa heikosti maatunutta rahkaturvetta 0,48 milj. suo-m 3. 27

29 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski 26. Liisanlamminsuo Liisanlamminsuo (kl , x = 6769,5, y = 2495,8) sijaitsee noin 19 km Kalvolan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat tyydyttävät. Suon kaakkoisosan poikki kulkee metsäautotie. Tutkitun alueen pinta-ala on 31 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 20 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 15 ha ja yli 2 m:n syvyistä 9 ha. Suolla on 8 tutkimuspistettä ja 7 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 5 kpl/10 ha. Liisanlamminsuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 3 m/km. Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon kaakkoispäästä on laskuoja koilliseen Hanhissuolle, josta vedet laskevat edelleen järvien kautta Harvianjokeen. Suo sijaitsee Tampinkosken vesistöalueella (35.284). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 3,2 m, on pisteellä P 1. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (73 %) ja hiesu. Suon pohjalla monin paikoin cm:n paksuinen liejukerros. Liisanlammin ympäristössä on järvimutaa noin 2 m:n paksuudelta. Liisanlamminsuon suotyypeistä on rämeellä 7 %, korvessa 66 % ja turvekankaalla 27 %. Yleisimmät suotyypit ovat varsinainen korpimuuttuma ja puolukkaturvekangas, lisäksi reunoilla on kangaskorpimuuttumaa. Mättäitä ei suolla ole lainkaan. Puusto on kasvatusvaiheen sekapuustoa, jossa valtapuuna on kuusi. Paikoin on myös tukkipuuta. Liisanlamminsuon turpeista on rahkavaltaisia 94 % ja ruskosammalvaltaisia 6 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 28 %, sararahkaturve (CS) 66 % ja ruskosammalturve (B) 6 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 1 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 83 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 19 % kokonaisturvemäärästä. 7,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 4,0 ja muun osan 7,2. Liekoja on runsaasti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 5,3 %. Liisanlamminsuolla on yli 1,5 m syvää aluetta 15 ha. Tällä alueella on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,35 milj. suo-m 3. Turve on laadultaan energiaturpeeksi soveltuvaa, hyvin maatunutta rahka- ja sararahkaturvetta, jossa on runsaasti puuta lisätekijänä. Syvänteet ovat kuitenkin kahdessa eri altaassa. Lisäksi suon pintaosan liekoisuus on erittäin runsasta, puusto kookasta ja melko tiheää. Kuivatusta vaikeuttaa suon keskiosan lampi, jonka ympäristössä on suon pohjalla paksulti järvimutaa ja liejua. 27. Vääränjärvensuo Vääränjärvensuo (kl , x = 6769,9, y = 2497,7) sijaitsee noin 19 km Kalvolan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon länsireunan vieressä on maantie. Tutkitun alueen pinta-ala on 37 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 27 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 15 ha ja yli 2 m:n syvyistä 10 ha. Suolla on 6 tutkimuspistettä ja 7 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 4 kpl/10 ha. Vääränjärvensuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää Vääräjärveen. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon itäpäästä on laskuoja itään Isoon Ohtislammiin, josta vedet laskevat Lontilanjokea myöten pohjoiseen. Suo sijaitsee Lontilanjoen yläosan vesistöalueella (35.273). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 3,9 m, on pisteellä S 4. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajeina ovat moreeni (62 %) ja savi. Suon syvimmillä osilla on cm:n paksuinen liejukerros. Vääränjärvensuon suotyypeistä on rämeellä 8 %, korvessa 31 % ja turvekankaalla 61 %. Yleisin suotyyppi on mustikkaturvekangas, jonkin verran on varsinaista korpimuuttumaa. Mättäitä ei suolla ole. Puusto on mäntyvaltaista varttunutta kasvatusmetsää, jossa joukossa on tukkipuustoa. Männyn lisäksi on kuusta ja koivua melko runsaasti. Vääränjärvensuon turpeet ovat rahkavaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 36 %, sararahkaturve (CS) 58 % ja ruskosammalrahkaturve (BS) 6 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 7 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 85 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. 28

30 Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat 7,2. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta ei ole lainkaan. Liekoja on vähän (1,9 %). Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 2,3 %. Vääränjärvensuossa on yli 1,5 m syvää aluetta 15 ha. Tällä alueella on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,34 milj. suo-m 3. Vääränjärvensuo soveltuu energiaturvetuotantoon. Turve on laadultaan energiaturpeeksi soveltuvaa, hyvin maatunutta rahka- ja sararahkaturvetta, missä on runsaasti puuta lisätekijänä. Suon pintaosassa on kohtalaisesti liekoja. Puusto on kookasta ja melko tiheää. Suolta ei ole otettu laboratorionäytteitä. 28. Koppikulonsuo Koppikulonsuo (kl , x = 6769,0, y = 2498,5) sijaitsee noin 15 km Kalvolan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat tyydyttävät. Suon länsireunaan ulottuu metsäautotie. Tutkitun alueen pinta-ala on 25 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 8 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 6 ha ja yli 2 m:n syvyistä 4 ha. Suolla on 18 tutkimuspistettä ja 9 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11 kpl/10 ha. Koppikulonsuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti kaakkoon. Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu, vain muutama lahdeke on ojittamatta. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon kaakkoispäästä on laskuoja Vähäsuolle, josta vedet virtaavat Ohtislammien kautta Lontilanjokeen. Suo sijaitsee Lontilanjoen yläosan vesistöalueella (35.273). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 2,6 m, on pisteellä A Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (56 %) ja savi. Suon pohjalla on laajalla alueella keskimäärin puolen metrin paksuinen liejukerros. Koppikulonsuon suotyypeistä on rämeellä 15 %, korvessa 37 % ja turvekankaalla 48 %. Suon keskiosa on pääasiassa mustikkaturvekangasta, jonkin verran on varsinaista korpi- ja korpirämemuuttumaa. Reunoilla on kangaskorpimuuttumaa. Mättäitä ei ole. Puusto on kuusi- ja koivuvaltaista pinotavaraa ja tukkipuuta. Koppikulonsuon turpeista on rahkavaltaisia 93 %, saravaltaisia 5 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 58 %, sararahkaturve (CS) 35 %, rahkasaraturve (SC) 5 %, rahkaruskosammalturve (SB) 1 % ja sararuskosammalturve (CB) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 4 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 40 % kokonaisturvemäärästä. 5,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 4,0 ja muun osan 6,2. Liekoja on runsaasti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 6,7 %. Koppikulonsuossa on yli 1,5 m syvää aluetta 6 ha. Turvetta tällä alueella on 0,13 milj. suo-m 3, josta energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta on 0,10 milj. suo-m 3. Turve on laadultaan pääosin energiaturpeeksi soveltuvaa, kohtalaisesti ja hyvin maatunutta rahka- ja sararahkaturvetta, missä on puuta lisätekijänä. Suon pintaosan liekoisuus on runsasta ja puusto kookasta ja melko tiheää. 29. Vähäsuo Vähäsuo (kl , x = 6768,8, y = 2499,8) sijaitsee noin 13 km Kalvolan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon pohjoisreunaan ulottuu metsäautotie. Tutkitun alueen pinta-ala on 23 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 17 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 14 ha ja yli 2 m:n syvyistä 12 ha. Suolla on 7 tutkimuspistettä ja 6 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 6 kpl/10 ha. Vähäsuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon luoteispäästä on laskuoja Pikku Ohtislammiin, josta vedet virtaavat Ison Ohtislammin kautta Lontilanjokeen. Suo sijaitsee Lontilanjoen yläjuoksun vesistöalueella (35.273). 29

31 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 4,7 m, on pisteillä P 2 ja P 3. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (62 %) ja moreeni. Suon keskiosien syvimmillä osilla on cm:n paksuinen liejukerros. Vähäsuon suotyypeistä on rämeellä 46 %, korvessa 46 % ja turvekankaalla 8 %. Suon keskiosa on pääasiassa tupasvillarämemuuttumaa, reunat varsinaista korpimuuttumaa. Paikoin on puolukkaturvekangasta ja kangaskorpimuuttumaa, itäpäässä nevakorpimuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 4 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on taimi- ja riukuasteen männikköä, jonka joukossa on jonkin verran koivua ja kuusta. Keskustassa puusto on paikoin kitukasvuista. Vähäsuon turpeista on rahkavaltaisia 89 % ja saravaltaisia 11 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 32 %, sararahkaturve (CS) 57 % ja rahkasaraturve (SC) 11 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 76 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. 6,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja muun osan 6,7. Liekoja on runsaasti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m:n syvyydessä 4,5 %. Vähäsuossa on yli 1,5 m syvää aluetta 14 ha. Tällä alueella on turvetta 0,43 milj. suo-m 3, josta energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta 0,39 milj. suo-m 3. Vähäsuo soveltuu energiaturvetuotantoon. Turve on laadultaan pääosin energiaturpeeksi soveltuvaa, hyvin maatunutta rahka- ja sararahkaturvetta, missä on runsaasti puuta lisätekijänä. Tuotantoa haittaa lahoamattomien puunjäännösten (liekoisuus) suuri määrä. Suolta ei ole otettu laboratorionäytteitä. 30. Isosuo Isosuo (kl , x = 6767,8, y = 2499,8) sijaitsee noin 12 km Kalvolan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon itäreunaan ulottuu tilustie, samoin lähelle etelälahdeketta. Tutkitun alueen pinta-ala on 80 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 54 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 31 ha ja yli 2 m:n syvyistä 17 ha. Suolla on 47 tutkimuspistettä ja 35 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10 kpl/10 ha. Isosuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen noin 2 m/km. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon lounaisesta lahdekkeesta on laskupuro länteen kuivatun Muulinjärven kautta Tarpianjokeen. Suo sijaitsee Tarpianjoen yläosan vesistöalueella (35.285). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 4,3 m, on pisteellä A Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (50 %) ja moreeni. Suon syvimmillä osilla on laajalla alueella keskimäärin runsaan kahden metrin paksuinen liejukerros. Isosuon suotyypeistä on rämeellä 32 %, korvessa 7 % ja turvekankaalla 61 %. Suon itäosa on puolukka- ja mustikkaturvekangasta, länsiosa tupasvillaräme- ja rahkarämemuuttumaa. Länsiosan keskellä on varsinaisen sararämeen ojikoita ja muuttumia. Suon reunoilla on kangaskorpi- ja kangasrämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 7 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Puusto on suon itäosassa pinotavara- ja tukkipuuvaltaista sekapuustoa, jossa valtapuina ovat koivu ja kuusi, joukossa on mäntyä. Länsiosan puusto on mäntyvaltaista pinotavaraa ja tukkipuuta. Isosuon turpeista on rahkavaltaisia 71 % ja saravaltaisia 29 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 40 %, sararahkaturve (CS) 31 % ja rahkasaraturve (SC) 29 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 6 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 37 %. Suon länsiosassa (A 400 ympäristö) on pienellä alueella paksu heikosti (H1-4) maatunut pintarahkakerros, joka koostuu sekä Acutifolia- että Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Muutoin turvekerrostuma on pääosin kohtalaisesti maatunutta rahka- ja sararahkaturvetta. Pohjalla on ohuehko ker- 30

32 Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat ros kohtalaisen hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. Reunoilla tämä kerros ulottuu lähelle pintaa. 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja muun osan 5,6. Liekoja on kohtalaisesti (2,2 %). Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 3,1 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,6 %. Isosuossa on yli 1,5 m syvää aluetta 31 ha. Turvetta tällä alueella on 0,68 milj. suo-m 3, josta H 1-4 -maatunutta rahkaturvetta on 0,07 milj. suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta on 0,59 milj. suo-m 3. Turve on pääosin hyvin tai kohtalaisesti maatunutta rahka- ja sararahkaturvetta, missä on etenkin suon itäosassa runsaasti puuta lisätekijänä. Suon länsiosassa on maatuneen turpeen seassa heikommin maatunutta rahkavaltaista turvetta välikerroksina. Isosuo soveltuu energiaturvetuotantoon. Yli 1,5 m syvät alueet ovat kahdessa eri altaassa. Suon länsiosassa maatuneemman turpeen seassa olevat heikosti maatuneet rahkavaltaiset välikerrokset heikentävät turpeen laatua energiaturpeena. Itäosassa tuotantoa haittaa lahoamattomien puunjäännösten (liekoisuus) suuri määrä. Tuotantoon soveltuvan alueen puusto on melko kookasta. Isosuolta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten pisteeltä A Isorahka Isorahka (kl , x =6769,1, y =2504,6) sijaitsee noin 9 km Kalvolan keskustasta etelälounaaseen. Suo rajoittuu etelässä ja kaakossa hiekkamuodostumiin, muualla mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon kaakkoisreunaan ulottuu maantie, josta erkanee suolle päin metsäautotie. Tutkitun alueen pinta-ala on 31 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 21 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 16 ha ja yli 2 m:n syvyistä 12 ha. Suolla on 26 tutkimuspistettä ja 25 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 17 kpl/10 ha. Isorahka on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 2 m/km. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon kaakkoisosassa on laskuoja pohjoiseen Palkkisuolle, josta vedet laskevat Pyörresuon kautta Äimäjärveen. Suo sijaitsee Äimäjärven vesistöalueella (35.262). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 3,9 m, on pisteellä A Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (88 %) ja hiekka. Suon pohjalla on muutamin paikoin cm:n paksuinen liejukerros. Isorahkan suotyypeistä on rämeellä 37 %, avosuolla 2 %, korvessa 8 % ja turvekankaalla 53 %. Suon luoteisosa on pääasiassa isovarpurämemuuttumaa, kaakkoisosa puolukka- ja mustikkaturvekangasta. Reunoilla on paikoin kangasräme- ja kangaskorpimuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 4 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on mäntyvaltaista pinotavara- ja tukkipuustoa, jossa sekapuuna on koivua ja kuusta. Isorahkan turpeista on rahkavaltaisia 64 % ja saravaltaisia 36 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 46 %, sararahkaturve (CS) 18 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 35 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 40 % kokonaisturvemäärästä. 5,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja muun osan 6,2. Liekoja on runsaasti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 4,4 %. Suon pintaosassa on ohuehko heikosti maatunut rahkavaltainen (H1-4) turvekerros. Tämän alla on maatunutta rahkaturvetta ja pohjalla rahkasaraturvetta, missä puu on yleinen lisätekijä. Suon luoteisosassa on maatuneen turpeen seassa heikommin maatunutta rahkavaltaista turvetta välikerroksena. Isorahkassa on yli 1,5 m syvää aluetta 16 ha. Turvetta tällä alueella on 0,38 milj. suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta on 0,36 milj. suo-m 3. Isorahka soveltuu energiaturvetuotantoon. Suon luoteisosassa maatuneemman turpeen seassa oleva heikosti maatunut rahkavaltainen välikerros heikentää turpeen laatua energiaturpeena. Tuotantoon soveltuvan alueen puusto on melko kookasta ja lahoamattomien puunjäännösten (liekoisuus) määrä suuri. Isorahkalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten pisteeltä A

33 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski 32. Palkkisuo Palkkisuo (kl , x = 6769,6, y = 2505,6) sijaitsee noin 14 km Kalvolan keskustasta etelään. Suo rajoittuu kaakkoisosastaan hiekkamuodostumaan, muualla mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon eteläpuolelle ulottuu maantie, josta erkanee metsäautotie suon itäpuolelle. Tutkitun alueen pinta-ala on 43 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 31 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 25 ha ja yli 2 m:n syvyistä 20 ha. Suolla on 22 tutkimuspistettä ja 18 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9 kpl/10 ha. Palkkisuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää koilliseen noin 3 m/km. Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu; vain muutaman hehtaarin alue luoteessa on ojittamatta. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon koilliskolkasta on laskuoja pohjoiseen Pyörresuolle, josta vedet laskevat edelleen Äimäjärveen. Suo sijaitsee Äimäjärven vesistöalueella (35.262). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 4,7 m, on pisteellä A Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi ja moreeni. Suon pohjalla on laajalla alueella keskimäärin vajaan metrin paksuinen liejukerros. Paksuimmillaan liejua on 2,7 m. Palkkisuon suotyypeistä on rämeellä 67 %, korvessa 13 % ja turvekankaalla 20 %. Suon keskiosa on pääasiassa rahkarämemuuttumaa. Tämän alueen ulkopuolella on tupasvillarämemuuttumaa sekä reunoilla varsinaista korpimuuttumaa ja turvekankaita, eniten puolukkaturvekangasta. Luoteisosassa on pieni alue varsinaista sararämettä sekä sen muuttumaa. Keskellä suota on vanha turvepehkun nostohauta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 14 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Puusto on suon keskellä pinotavara-asteen mäntyä, reunoilla koivu- ja kuusivaltaista sekapuustoa, jossa on joukossa tukkipuuta. Palkkisuon turpeista on rahkavaltaisia 51 % ja saravaltaisia 49 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 30 %, sararahkaturve (CS) 21 % ja rahkasaraturve (SC) 49 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 27 % kokonaisturvemäärästä. 5,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja muun osan 6,0. Liekoja on kohtalaisesti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 2,5 %. Palkkisuolla on yli 1,5 m syvää aluetta 25 ha. Turvetta tällä alueella on 0,65 milj. suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta on 0,58 milj. suo-m 3. Suon pintaosassa on ohuehko heikosti maatunut rahkavaltainen (H1-4) turvekerros. Tämän alla on maatunutta rahkasaraturvetta, missä puu on yleinen lisätekijä. Palkkisuo soveltuu energiaturvetuotantoon. Suon lounaisosassa paksuhko heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros heikentää turpeen laatua energiaturpeena. Puusto on melko kookasta ja lahoamattomien puunjäännösten määrä (liekoisuus) paikoin suuri. Näytepisteellä A 400 turpeen rikkipitoisuus on korkeahko (keskim. 0,43 %). 33. Isokorpi Isokorpi (kl , x = 6768,4, y = 2506,5) sijaitsee noin 16 km Kalvolan keskustasta etelään. Suo rajoittuu lounaisreunastaan harjuun, länsi- ja itäreunaltaan hiekkamuodostumiin. Pohjoisosastaan ja osin itäreunastaan suo rajoittuu moreeniin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, eri puolilla suota on metsäautoteitä. Tutkitun alueen pinta-ala on 46 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 35 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 28 ha ja yli 2 m:n syvyistä 22 ha. Suolla on 26 tutkimuspistettä ja 14 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9 kpl/10 ha. Isokorpi on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 5 m/km. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon eteläpäästä on laskuoja Emälammiin, josta vedet virtaavat edelleen muiden lampien kautta Takajärveen. Suo sijaitsee Alajoen vesistöalueella (35.893). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 5,5 m, on pisteellä A 150. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (48 %) ja savi. Suon pohjalla on laajalla alueella keskimäärin vajaan metrin paksuinen liejukerros. Isokorven suotyypeistä on rämeellä 45 %, korvessa 3 % ja turvekankaalla 52 %. Suon keskiosa on pääasiassa rahkarämemuuttumaa ja puolukkaturvekangasta. Jonkin verran on korpirämemuuttumaa ja isovarpurämemuuttumaa sekä mustikkaturvekan- 32

34 Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat gasta. Pohjoinen osa suota on puolukka- ja mustikkaturvekangasta. Harjun vastaisella suon reunalla on pieni alue lettorämeojikkoa sekä ruohoturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 8 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on suon keskellä riuku- ja pinotavara-asteen mäntyä. Pohjoinen osa on pinotavara- ja tukkipuuasteen sekametsää. Reunoilla on paikoin tukkipuustoa. Isokorven turpeista on rahkavaltaisia 69 % ja saravaltaisia 31 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 25 %, sararahkaturve (CS) 44 %, saraturve (C) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 26 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 3 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 38 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. 6,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja muun osan 6,3. Liekoja on runsaasti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 4,4 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,9 %. Isokorvessa on yli 1,5 m syvää aluetta 28 ha. Turvetta tällä alueella on 0,84 milj. suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta on 0,78 milj. suo-m 3. Turve on valtaosin hyvin maatunutta rahkasara- ja sararahkaturvetta, missä järviruoko ja puu ovat yleisiä lisätekijöitä. Suon luoteisosassa (tutkimuspisteen A 200 ympäristössä) on paksu heikosti maatunut rahkavaltainen (H1-4) pintaturvekerros. Isokorpi soveltuu välttävästi energiaturvetuotantoon. Suon luoteisosassa paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros heikentää turpeen laatua energiaturpeena. Puusto on paikoin kookasta ja lahoamattomien puunjäännösten määrä (liekoisuus) paikoin suuri. Näytepisteellä A turpeen rikkipitoisuus on korkea (keskim. 0,81 %). 34. Kohisevansuo Kohisevansuo (kl , x = 6771,5, y = 2501,5) sijaitsee noin 10 km Kalvolan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon eteläreunaan ulottuu maantie ja länsilahdekkeen läpi metsäautotie. Tutkitun alueen pinta-ala on 27 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 12 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 8 ha ja yli 2 m:n syvyistä 6 ha. Suolla on 7 tutkimuspistettä ja 3 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 4 kpl/10 ha. Kohisevansuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon pohjoispäästä on laskuoja pohjoiseen Mankansuolle, josta vedet virtaavat lampien kautta Keihäsjärveen. Suo sijaitsee Myllyojan vesistöalueella (35.263). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 3,1 m, on pisteellä S 2. Suon pohja on epätasainen, pohjamaana on moreeni. Kohisevansuon suotyypeistä korvessa 70 % ja turvekankaalla 30 %. Suon keskusta on varsinaista korpimuuttumaa sekä mustikka- ja puolukkaturvekangasta, reunat ovat kangaskorpimuuttumaa. Mättäisyyttä ei suolla ole. Puusto on kuusivaltaista sekapuustoa, kehitysluokaltaan pinotavara- ja tukkipuuta. Kuusen lisäksi on koivua sekä hieman mäntyä. Kohisevansuon turpeet ovat rahkavaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 28 % ja sararahkaturve (CS) 72 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 2 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 98 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. 7,1. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta ei ole lainkaan. Liekoja on runsaasti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 4,5 %. Kohisevansuolla on yli 1,5 m syvää aluetta 8 ha. Turvetta tällä alueella on 0,19 milj. suo-m 3. Turve on laadultaan energiaturpeeksi soveltuvaa, pääosin rahka- ja sararahkaturvetta, missä on runsaasti puuta lisätekijänä. Puusto on kookasta ja liekoisuus runsasta. 33

35 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski 35. Uusikorpi Uusikorpi (kl , x = 6770,8, y = 2501,4) sijaitsee noin 9 km Kalvolan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu itäosastaan Leinamonjärveen ja muualla moreeniin. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon läpi kulkee tilustie. Tutkitun alueen pinta-ala on 25 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 16 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 7 ha ja yli 2 m:n syvyistä 2 ha. Suolla on 8 tutkimuspistettä ja 9 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7 kpl/10 ha. Uusikorpi on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Leinamonjärvi vaikeuttaa suon pohjaosan kuivatusta. Suon länsilahdekkeesta on laskuoja Lapiolammiin, josta vedet virtaavat Ison Ohtislammin kautta Lontilanjokeen. Leinamonjärven kautta vedet laskevat Myllyojaa myöten pohjoiseen Keihäsjärveen. Suo sijaitsee Myllyojan vesistöalueella (35.263) sekä pohjoisosastaan Lontilanjoen yläosan vesistöalueella (35.273). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 2,3 m, on pisteellä S 3. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (59 %) ja hiekka. Suon keskiosassa on keskimäärin 40 cm:n sekä järven rannalla noin kahden metrin paksuinen liejukerros. Uusikorven suotyypeistä on rämeellä 17 %, korvessa 12 %, turvekankaalla 65 % ja pellolla 6 %. Suon on pääasiassa mustikkaturvekangasta. Paikoin on isovarpurämemuuttumaa ja puolukkaturvekangasta sekä varsinaista korpimuuttumaa. Suon keskellä on 3 ha:n alue peltona. Rahkamättäitä ei suolla ole. Puusto on keskitiheää kuusi- ja koivuvaltaista pinotavaraa ja tukkipuuta. Uusikorven turpeista on rahkavaltaisia 86 % ja saravaltaisia 14 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 58 %, sararahkaturve (CS) 28 % ja rahkasaraturve (SC) 14 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 2 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 33 %. 5,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,8 ja muun osan 6,7. Liekoja on runsaasti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 4,5 % ja 1-2 m:n syvyydessä 3,0 %. Uusikorvessa on yli 1,5 m syvää aluetta kahdessa eri altaassa yhteensä 7 ha. Turvetta tällä alueella on 0,12 milj. suo-m 3. Uusikorpi ei sovellu pienen kokonsa ja mataluutensa vuoksi turvetuotantoon. Suon pohjaosan kuivatuksen estää itäosassa Leinamonjärvi. Turve on laadultaan energiaturpeeksi soveltuvaa, pääosin rahka- ja sararahkaturvetta, missä on yleisesti puuta lisätekijänä. Puusto on kookasta ja liekoisuus runsasta. 36. Leinamonsuo Leinamonsuo (kl , x =6770,4, y =2502,3) sijaitsee noin 8 km Kalvolan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu luoteispäästään Leinamonjärveen, muualla mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon kaakkoisosan läpi kulkee maantie. Tutkitun alueen pinta-ala on 18 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 5 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 1 ha. Suolla on 17 tutkimuspistettä ja 9 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 14 kpl/10 ha. Leinamonsuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti luoteeseen. Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu; kaakkoispää on ojittamatta. Leinamonjärvi haittaa suon pohjaosan kuivatusta. Suon keskeltä laskee Myllyoja Murhalammiin, ja siitä vedet laskevat Keihäsjärveen. Suo sijaitsee Myllyojan vesistöalueella (35.263). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 2,2 m, on pisteellä A Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (57 %) ja hieta. Liejua suon pohjalla ei ole. Leinamonsuon suotyypeistä on rämeellä 31 %, avosuolla 4 %, korvessa 8 % ja turvekankaalla 57 %. Suo on pääasiassa mustikkaturvekangasta, reunoilla on isovarpurämemuuttumaa ja kangasrämemuuttumaa sekä varsinaista korpimuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on suon keskellä keskitiheää pinotavara-asteen männikköä. Reunoilla on paikoin tukkipuustoa. Valtapuuna on mänty, lisäksi on koivua ja kuusta. 34

36 Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Leinamonsuon turpeista on rahkavaltaisia 29 % ja saravaltaisia 71 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 3 %, sararahkaturve (CS) 26 %, saraturve (C) 22 % ja rahkasaraturve (SC) 49 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 1 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 97 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. 6,8. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta ei ole lainkaan. Liekoja on vähän. Leinamonsuolla on yli 1,5 m syvää aluetta noin 1 ha. Turvetta tällä alueella on 0,2 milj. suo-m 3. Leinamonsuo ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerroksen takia. 37. Murhalamminsuo Murhalamminsuo (kl , x = 6771,8, y = 2504,0) sijaitsee noin 7 km Kalvolan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu moreenimuodostumiin. Suon keskellä on Murhalammi, joka jakaa suon kahteen erilliseen osaan. Kulkuyhteydet ovat tyydyttävät. Suon itäisen osan vierelle ulottuu mökkitie, läntisen osan viereiselle pellolle traktoritie. Tutkitun alueen pinta-ala on 34 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 26 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 20 ha ja yli 2 m:n syvyistä 13 ha. Suolla on 9 tutkimuspistettä ja 10 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 6 kpl/10 ha. Murhalamminsuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Murhalammi ja Keihäsjärvi haittaavat suon pohjaosien kuivatusta. Suon vedet laskevat Murhalammiin ja sen laskuojaan ja sitä pitkin pohjoiseen Keihäsjärveen. Suo sijaitsee Myllyojan vesistöalueella (35.263). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 3,7 m, on pisteellä S 5. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (53 %) ja savi. Suon pohjalla läntisen osan keskellä on keskimäärin puolen metrin liejukerros, sekä pohjoisosassa, lähellä Keihäsjärveä, yli kolmen metrin paksuinen liejukerros. Murhalamminsuon suotyypeistä on rämeellä 53 % ja turvekankaalla 47 %. Suon pohjoisosa on pääasiassa isovarpurämemuuttumaa, eteläinen osa isovarpurämemuuttumaa ja puolukkaturvekangasta. Murhalammin koillispuolinen osa on isovarpurämemuuttumaa ja mustikkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 11 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on pääosin keskitiheää pinotavara- ja tukkipuuasteen männikköä. Murhalamminsuon turpeista on rahkavaltaisia 93 % ja saravaltaisia 7 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 58 %, sararahkaturve (CS) 35 % ja rahkasaraturve (SC) 7 %. Puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita on 73 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. 7,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,5 ja muun osan 7,6. Liekoja on vähän. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 3,5 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,4 %. Turve on laadultaan energiaturpeeksi soveltuvaa, hyvin maatunutta rahka- ja sararahkaturvetta, missä on runsaasti puuta lisätekijänä. Syvänteet ovat kuitenkin kolmessa eri altaassa. Suon pintaosan liekoisuus on runsasta ja puusto kookasta. Murhalammi ja Keihäsjärvi vaikeuttavat suon kuivatusta. 38. Halkokorpi Halkokorpi (kl , x = 6771,9, y = 2505,8) sijaitsee noin 5 km Kalvolan keskustasta etelälounaaseen. Suo rajoittuu louhikkoiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon länsireunan vieressä kulkee maantie, josta erkanee suon poikki metsäautotie. Tutkitun alueen pinta-ala on 22 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 11 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 5 ha ja yli 2 m:n syvyistä 3 ha. Suolla on 19 tutkimuspistettä ja 5 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11 kpl/10 ha. Halkokorpi on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää koilliseen noin 1 m/km. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon koillislahdekkeesta vedet laskevat Valkoisenojaa myöten Äimäjärveen. Suo sijaitsee Äimäjärven vesistöalueella (35.262). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 3,2 m, on pisteellä A 350. Suon pohja on epätasainen. Suon 35

37 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski pohjamaalajeina ovat moreeni (72 %) ja savi. Suon pohjalla on muutamissa paikoissa keskimäärin 20 cm:n paksuinen liejukerros. Halkokorven suotyypeistä on rämeellä 83 % ja korvessa 17 %. Suon keskiosa on pääasiassa rahkarämemuuttumaa, lähellä reunoja on isovarpurämemuuttumaa. Reunoilla on myös varsinaista korpimuuttumaa sekä kangasräme- ja korpimuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 28 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä. Reunoilla on paikoin tukkipuustoa, puulajeina mänty ja koivu. Halkokorven turpeista on rahkavaltaisia 90 % ja saravaltaisia 10 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 61 %, sararahkaturve (CS) 29 %, saraturve (C) 4 % ja rahkasaraturve (SC) 6 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 72 % kokonaisturvemäärästä. 6,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,7 ja muun osan 7,0. Liekoja on erittäin vähän. Halkokorvessa on yli 1,5 m syvää aluetta 5 ha. Tällä alueella on turvetta 0,11 milj. suo-m 3, josta energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,09 milj. suo-m 3. Halkokorpi ei sovellu turvetuotantoon rikkonaisen muotonsa ja ohuen turvekerroksensa takia. Kolmessa pienessä syvänteessä on laadultaan energiaturpeeksi soveltuvaa, hyvin maatunutta rahka- ja sararahkaturvetta, missä on runsaasti puuta lisätekijänä. 39. Pyörresuo Pyörresuo (kl , x = 6771,1, y = 2505,5) sijaitsee noin 6 km Kalvolan keskustasta etelälounaaseen. Suo rajoittuu louhikkoiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon länsiosan läpi kulkee maantie ja pohjoisosalle ulottuu metsäautotie. Tutkitun alueen pinta-ala on 89 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 68 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 52 ha ja yli 2 m:n syvyistä 42 ha. Suolla on 68 tutkimuspistettä ja 42 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12 kpl/10 ha. Pyörresuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää koilliseen noin 2 m/km. Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu, vain eteläosassa on noin 15 ha luonnontilaista suota. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon läpi virtaava Myllyoja vie suon vedet pohjoispäästä Äimäjärveen. Suo sijaitsee Äimäjärven vesistöalueella (35.262). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 5,2 m, on pisteellä A 600. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja savi. Suon syvimmillä osilla on keskimäärin puolen metrin paksuinen liejukerros. Pyörresuon suotyypeistä on rämeellä 85 %, korvessa 8 % ja turvekankaalla 7 %. Suon eteläosa on pääasiassa rahkarämemuuttumaa, keskiosa rahkaräme- ja sararämeojikkoa ja -muuttumaa. Lännessä on varsinaista sararämemuuttumaa ja puolukkaturvekangasta ja pohjoisessa varsinaista sararäme- ja isovarpurämemuuttumaa. Suon laidoilla sekä saarekkeiden reunoilla on kangasräme- ja kangaskorpimuuttumaa. Suon keskeltä sekä pohjoiselta lahdekkeelta on nostettu turvepehkua. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 34 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Puusto on suon keskellä nuorta kasvatusvaiheen mäntyä, reunoilla on lisäksi koivua ja kuusta. Reunoilla on jonkin verran myös tukkipuuta. Pyörresuon turpeista on rahkavaltaisia 30 % ja saravaltaisia 70 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 18 %, sararahkaturve (CS) 12 %, saraturve (C) 18 % ja rahkasaraturve (SC) 52 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 57 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 12 % kokonaisturvemäärästä. 5,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja muun osan 6,5. Liekoja on runsaasti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 3,5 % ja 1 2 m:n syvyydessä 2,4 %. Pyörresuossa on yli 1,5 m syvää aluetta 52 ha. Turvetta tällä alueella on 1,46 milj. suo-m 3, josta H 1-4 -maatunutta rahkavaltaista turvetta on 0,28 milj. suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta on 1,18 milj. suo-m 3. 36

38 Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Pyörresuo soveltuu energiaturvetuotantoon. Paikoitellen paksu heikosti maatunut pintaturvekerros heikentää turpeen laatua energiaturpeena. Puusto on paikoin kookasta ja lahoamattomien puunjäännösten määrä (liekoisuus) suuri. Suo on saarekkeinen ja muodoltaan rikkonainen. Suolla on alueita, joilta on mahdollista nostaa lähinnä ympäristöturpeen raaka-aineeksi soveltuvaa heikosti maatunutta rahkaturvetta 0,28 milj. suo-m Katajasuo Katajasuo (kl , x = 6770,5, y = 2506,5) sijaitsee noin 10 km Kalvolan keskustasta etelään. Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat tyydyttävät. Suon eteläreunan lähelle ulottuu metsäautotie. Tutkitun alueen pinta-ala on 7 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 5 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 4 ha ja yli 2 m:n syvyistä 3 ha. Suolla on 2 tutkimuspistettä (3/10 ha). Katajasuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo on ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon pohjoispäästä on laskuoja Äimäjärveen. Suo sijaitsee Äimäjärven vesistöalueella (35.262). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 2,6 m, on pisteellä P 1. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajeina ovat moreeni ja hiekka. Liejua ei suon pohjalla ole. Katajasuon suotyypeistä on avosuolla 50 % ja turvekankaalla 50 %. Suon pohjoisosa on pääasiassa puolukkaturvekangasta, eteläosa rimpinevaa. Mättäitä suolla ei ole. Puusto on suon pohjoisosassa kasvatusvaiheen koivun ja kuusen muodostamaa sekapuustoa, eteläosassa on vain yksittäisiä koivuja ja mäntyjä. Katajasuon turpeet ovat saravaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on: saraturve (C) 39 % ja rahkasaraturve (SC) 61 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita 63 % kokonaisturvemäärästä. 6,8. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta ei Katajasuolla ole lainkaan. Liekoja on vähän (2,0 %). Katajasuossa on yli 1,5 m syvää aluetta 4 ha. Tällä alueella on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,10 milj. suo-m 3. Katajasuo ei sovellu turvetuotantoon pienen kokonsa takia. 41. Ojajärvensuo Ojajärvensuo (kl , x = 6774,0, y = 2501,4) sijaitsee noin 10 km Kalvolan keskustasta länsilounaaseen. Suo rajoittuu luoteisosassa Ojajärveen, etelässä Kostionkorpeen, muualla mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon itäreunan lähelle ulottuu metsäautotie. Tutkitun alueen pinta-ala on 24 ha. Yli metrin syvyistä aluetta ei suolla ole. Suolla on 14 tutkimuspistettä ja 1 syvyyspiste. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 6 kpl/10 ha. Ojajärvensuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kohti Ojajärveä. Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu; Ojajärven ranta-alue on luonnontilaista. Kuivatusmahdollisuudet ovat Ojajärven vuoksi huonot. Suon vedet purkautuvat Ojajärveen, joka laskee länteen Ravinojaa myöten Lontilanjokeen. Suo sijaitsee Lontilanjoen yläosan vesistöalueella (35.273). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 0,6 m, on pisteillä A 50 ja A 100. Suon pohja on tasainen, pohjamaalajeina ovat savi (92 %) ja moreeni. Suon pohjalla on reunoja ja lahdekkeita lukuun ottamatta noin puolentoista metrin paksuinen liejukerros. Ojajärvensuon suotyypeistä on avosuolla 40 % ja korvessa 60 %. Keskiosan suotyypit ovat varsinainen saraneva sekä nevakorpi sekä näiden ojikot ja muuttumat, reunoilla on kangaskorpiojikkoa ja -muuttumaa. Mättäitä ei suolla ole. Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa koivua, reunoilla sekametsätaimikkoa. 37

39 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski Ojajärvensuon turpeet ovat saravaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on: saraturve (C) 14 % ja rahkasaraturve (SC) 86 %. Suurimmassa osassa suota turvekerros on cm:ä paksu, heikosti (H1-3) maatunut, ja on valtaosin rahkasaraturvetta ja saraturvetta. Paikoin on lisätekijänä järvikortetta. Liekoja suolla ei ole. Koko suon keskimääräinen maatuneisuus on 2,3. Polttoturpeeksi soveltuvaa maatunutta turvetta ei ole lainkaan. Ojajärvensuossa on heikosti maatunutta saravaltaista turvetta noin 0,10 milj. suo-m 3. Ojajärvensuo ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerroksensa takia. 42. Vohtensuo Vohtensuo (kl , x = 6774,6, y = 2502,0) sijaitsee noin 9 km Kalvolan keskustasta länsilounaaseen. Suo rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon, myös suon sisällä on moreenisaarekkeita. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon länsireunaa sivuaa metsäautotie. Tutkitun alueen pinta-ala on 21 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 14 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 12 ha ja yli 2 m:n syvyistä 10 ha. Suolla on 30 tutkimuspistettä ja 21 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 24 kpl/10 ha. Vohtensuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon lounaiskolkasta on laskuoja Ojajärveen ja sitä kautta Lontilanjokeen, itäosasta Myllyojaa myöten Äimäjärveen. Suo sijaitsee lounaisosastaan Lontilanjoen yläosan vesistöalueella (35.273), itäosastaan Myllyojan vesistöalueella (35.263). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 5,5 m, on pisteellä A Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (62 %) ja savi. Suon syvimmillä osilla on keskimäärin vajaan puolen metrin paksuinen liejukerros. Vohtensuon suotyypeistä on rämeellä 76 %, korvessa 16 % ja turvekankaalla 8 %. Suon keskiosa on pääasiassa isovarpurämeojikkoa ja -muuttumaa. Jonkin verran on myös pallosararämeen ja korpirämeen ojikkoa ja muuttumaa. Saarekkeiden reunoilla on kangasräme- ja kangaskorpimuuttumaa. Suon reunoilla on varsinaista korpimuuttumaa ja paikoin varputurvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 6 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Puusto on suon keskellä pinotavara- ja tukkipuuasteen mäntyä, joukossa hieman koivua. Reunoilla on lisäksi kuusta. Vohtensuon turpeista on rahkavaltaisia 68 % ja saravaltaisia 32 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 32 %, sararahkaturve (CS) 36 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 31 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 74 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 15 % kokonaisturvemäärästä. 7,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja muun osan 7,4. Liekoja on runsaasti. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 5,3 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,6 %. Vohtensuolla on yli 1,5 m syvää aluetta 12 ha. Tällä alueella on turvetta 0,32 suo-m 3, josta energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,29 milj. suo-m 3. Vohtensuo soveltuu välttävästi energiaturvetuotantoon. Turve on laadultaan pääosin energiaturpeeksi soveltuvaa, hyvin maatunutta rahka- ja sararahkaturvetta, missä on yleisesti puuta lisätekijänä. Pohjalla on yleensä saravaltaista turvetta, missä on runsaasti puuta ja paikoin myös järviruokoa lisätekijänä. Suo on muodoltaan rikkonainen ja saarekkeita on myös suolla. Puusto on kookasta ja lahoamattomien puunjäännösten määrä (liekoisuus) suuri. Suolta ei ole otettu laboratorionäytteitä. 43. Keihäskorpi Keihäskorpi (kl , x = 6774,3, y = 2503,2) sijaitsee noin 5 km Kalvolan keskustasta länsilounaaseen. Suo rajoittuu etelässä Keihäsjärveen, muualla moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat tyydyttävät. Suon länsireunaan ulottuu mökkitie ja itäreunaan metsäautotie. Tutkitun alueen pinta-ala on 30 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 19 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 13 ha ja yli 2 m:n syvyistä 8 ha. Suolla on 20 tutkimuspistettä ja 17 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12 kpl/10 ha. Keihäskorpi on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään Keihäsjärveen. Suo on lähes kokonaan ojitettu, vain eteläosassa Keihäsjärven rannalla sekä lännessä lähellä Myllyojaa on muutama hehtaari ojittamatta. Kuivatusmahdollisuudet ovat välttävät, Keihäsjärvi vaikeuttaa pohjaosan kui- 38

40 Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat vatusta. Suon vedet purkautuvat eteläreunalla olevaan Keihäsjärveen sekä sen lasku-uomaan Myllyojaan ja sitä myöten Äimäjärven Taljalanlahteen. Suo sijaitsee Myllyojan vesistöalueella (35.263). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 3,1 m, on pisteellä A 100. Suon pohja on suhteellisen tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (49 %) ja hiesu. Suon pohjalla on laajalla alueella keskimäärin 30 cm:n paksuinen liejukerros. Keihäskorven suotyypeistä on rämeellä 51 %, korvessa 30 % ja turvekankaalla 19 %. Suon keski- ja eteläosa on pääasiassa isovarpu- ja korpirämemuuttumaa, pohjoisosa varsinaista korpimuuttumaa sekä ruoho- ja mustikkaturvekangasta. Reunoilla on kangaskorpiojikkoa, ja Keihäsjärven vesirajalla on hieman luhtanevaa ja nevakorpea. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 7 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on keskitiheää sekapuustoa, kehitysasteeltaan pinotavaraa ja tukkipuuta. Keihäskorven turpeista on rahkavaltaisia 34 % ja saravaltaisia 66 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 15 %, sararahkaturve (CS) 19 %, saraturve (C) 20 % ja rahkasaraturve (SC) 46 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 7 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 70 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. 6,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,5 ja muun osan 6,8. Liekoja on vähän. Keihäskorvessa on yli 1,5 m syvää aluetta 13 ha. Tällä alueella on turvetta 0,27 suo-m 3, josta energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,24 milj. suo-m 3. Keihäskorpi soveltuu energiaturvetuotantoon. Turve on laadultaan pääosin energiaturpeeksi soveltuvaa, hyvin maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta, missä on runsaasti puuta lisätekijänä. Pohjaturpeessa myös järviruoko on yleinen lisätekijä. Puusto on kookasta ja melko tiheää. Suolta ei ole otettu laboratorionäytteitä. 44. Kaivolankorpi Kaivolankorpi (kl , x = 6775,4, y = 2503,2) sijaitsee noin 7 km Kalvolan keskustasta länteen. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat tyydyttävät. Suon pohjoisreunan lähelle ulottuu tilustie, josta erkanee suopellolle traktoritie. Tutkitun alueen pinta-ala on 26 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 16 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 5 ha ja yli 2 m:n syvyistä 3 ha. Suolla on 5 tutkimuspistettä ja 5 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 4 kpl/10 ha. Kaivolankorpi on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Pohjois- ja länsiosat ovat peltona. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät, vedet laskevat suon läpi virtaavaa Myllyojaa myöten pohjoiseen Äimäjärven Taljalanlahteen. Suo sijaitsee Myllyojan vesistöalueella (35.263). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 2,5 m, on pisteellä P 3. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajeina ovat savi (90 %) ja moreeni. Suon pohjalla lähes koko suon alueella keskimäärin kahden ja puolen metrin paksuinen liejukerros. Kaivolankorven suotyypeistä on rämeellä 10 %, turvekankaalla 60 % ja pellolla 30 %. Suurin osa suosta on pitkälle muuttunutta: länsiosa on mustikka- ja puolukkaturvekangasta, itäosa varputurvekangasta. Itäosassa on syvimmällä alueella myös pieni ala isovarpurämemuuttumaa. Pohjoispuoliset pellot ovat hylättyinä muuttuneet kytöheitoiksi. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 6 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on keskitiheää, kookasta tukkipuustoa, osin pinotavarapuustoa. Valtapuulajina on mänty, seassa koivua ja hieman kuusta. Kaivolankorven turpeista on rahkavaltaisia 81 %, saravaltaisia 17 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 62 %, sararahkaturve (CS) 19 %, rahkasaraturve (SC) 17 % ja ruskosammalturve (B) 2 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 3 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 11 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmalla osalla suota turvekerros on pinnasta pohjaan hyvin maatunutta rahkaturvetta, pohjalla paikoin rahkasaraturvetta. Pienellä alueella suon isovarpurämealueella on pinnasta pohjaan ulottuva, heikosti (H1-3) maatunut rahkaturvekerros, joka koostuu vaihtelevasti Acutifolia- ja Cuspidata-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. 5,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja muun osan 6,1. Liekoja on erittäin vähän. Kaivolankorvessa on yli 1,5 m syvää aluetta 5 ha. Tällä alueella on turvetta 0,10 suo-m 3, josta energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,05 milj. suo-m 3. Kaivolankorpi ei sovellu energiaturvetuotantoon ohuen turvekerroksensa takia. 39

41 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski 45. Itkonkorpi Itkonkorpi (kl , x = 6779,0, y = 2503,2) sijaitsee noin 6 km Kalvolan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu peltoihin, jotka itäreunalla ovat savea, muualla saraturvetta. Länsipuoleltaan suo rajautuu myös Oikolanjokeen, eteläkärjestään ja koillisosastaan pieniin moreenialueisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon itäpuolella on tilustie. Tutkitun alueen pinta-ala on 24 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 23 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 23 ha ja yli 2 m:n syvyistä 22 ha. Suolla on 5 tutkimuspistettä (2/10 ha). Itkonkorpi on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 82 m, ja pinta viettää loivasti länteen. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Suon eteläpuoliskoa käytetään Iittalan jätevesien puhdistukseen, jätevedenpuhdistamo sijaitsee suon eteläreunalla. Kuivatusmahdollisuudet ovat välttävät, suon pohjaosien kuivatus on Oikolanjoen vuoksi vaikeaa. Suon vedet virtaavat ojia myöten suon länsireunalla virtaavaan Oikolanjokeen ja sitä myöten Saarioisjärven kautta Vanajaveden Rauttunselkään. Suo sijaitsee Oikolanjoen alaosan vesistöalueella (35.261). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 5,6 m, on pisteellä A 200. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajeina ovat savi (75 %) ja moreeni. Suon pohjalla on laajalla alueella keskimäärin runsaan puolen metrin paksuinen liejukerros. Itkonkorven suotyypeistä on rämeellä 60 % ja turvekankaalla 40 %. Suon keskiosa on pääasiassa tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttumaa, reunat ovat mustikka- ja ruohoturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 4 % ja mättäiden korkeus 1 dm. Puusto on mäntytaimikkoa, joukossa jonkin verran koivua. Itkonkorven turpeista on rahkavaltaisia 34 % ja saravaltaisia 66 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 34 %, saraturve (C) 51 %, rahkasaraturve (SC) 12 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 3 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 43 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. 6,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja muun osan 7,6. Liekoja on vähän. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 0,8 % ja 1 2 m:n syvyydessä 4,8 %. Suurimmassa osassa suota on yli metrin (keskim. 1,1 m) paksuinen heikosti (H1-4) maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Tupasvilla on pintaturpeessa melko yleinen lisätekijä. Pohjalla on hyvin maatunutta saravaltaista turvetta, missä on puuta ja jonkun verran kortetta ja järviruokoa lisätekijänä. Itkonkorvessa on yli 1,5 m syvää aluetta 23 ha. Turvetta tällä alueella on 0,97 milj. suo-m 3, josta H 1-4 -maatunutta rahkavaltaista turvetta on 0,25 milj. suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta on 0,72 milj. suo-m 3. Itkonkorpi soveltuu energiaturvetuotantoon. Paksu heikosti maatunut pintaturvekerros heikentää turpeen laatua energiaturpeena. Suon pohjaosien kuivatus on Oikolanjoen vuoksi vaikeaa. Suon eteläpuoliskoa käytetään Iittalan jätevesien puhdistukseen, jätevedenpuhdistamo sijaitsee suon eteläreunalla. Suolta on mahdollista nostaa lähinnä ympäristöturpeen raaka-aineeksi soveltuvaa heikosti maatunutta rahkaturvetta 0,25 milj. suo-m Juurevansuo Juurevansuo (kl , x = 6775,0, y = 2512,9) sijaitsee noin 6 km Kalvolan keskustasta itään. Suo rajoittuu idässä Vanajaveteen, kaakossa Leteensuohon, etelässä moreeniin ja muualla savipeltoihin, joista osa on hylätty. Kulkuyhteydet ovat hyvät, mökki- ja peltoteitä ulottuu eri puolilla suota. Tutkitun alueen pinta-ala on 50 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 37 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 30 ha ja yli 2 m:n syvyistä 24 ha. Suolla on 28 tutkimuspistettä ja 17 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9 kpl/10 ha. Juurevansuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti kohti Vanajavettä. Suon keskiosa on ojitettu, itäosa on ojittamatta. Pohjoisosassa on vain muutama oja suon poikki. Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtuullisen hyvät, vaikka Vanajavesi vaikeuttaa suon itäreunan pohjaosan kuivattamista. Suon vedet laskevat suohon rajoittuvaan Vanajaveteen. Suo sijaitsee Vanajanselän vesistöalueella (35.23). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 3,7 m, on pisteellä A 350. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajeina ovat savi (98 %) ja moreeni. Liejua ei suon pohjalla ole. Juurevansuon suotyypeistä on rämeellä 69 %, korvessa 7 % ja turvekankaalla 24 %. Suon keskiosasn yleisimmät suotyypit ovat isovarpuräme sekä sen 40

42 Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat ojikot ja muuttumat. Laidat ovat enimmäkseen ruoho-, mustikka- sekä varputurvekangasta. Vanajaveden rannalla on luhtanevaa. Suon keskiosassa on vanhoja turpeennostohautoja. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 23 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä, osittain mäntytaimikkoa. Reunoilla on paikoin tukkipuustoa, pääpuuna mänty, seassa runsaasti koivua. Juurevansuon turpeista on rahkavaltaisia 52 % ja saravaltaisia 48 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 42 %, sararahkaturve (CS) 10 %, saraturve (C) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 43 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 43 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 44 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 12 % kokonaisturvemäärästä. 5,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja muun osan 6,4. Liekoja on erittäin vähän. Suurimmassa osassa suota on yli metrin paksuinen (keskim. 1,3 m) heikosti (H1-4) maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Tupasvilla on pintaturpeessa yleinen lisätekijä. Pohjalla on hyvin maatunutta saravaltaista turvetta, missä on puuta ja jonkun verran kortetta lisätekijänä. Juurevansuossa on yli 1,5 m syvää aluetta 30 ha. Turvetta tällä alueella on 0,81 milj. suo-m 3, josta H 1-4 -maatunutta rahkavaltaista turvetta on 0,39 milj. suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta on 0,42 milj. suo-m 3. Juurevansuo soveltuu energiaturvetuotantoon. Paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros heikentää turpeen laatua energiaturpeena. Vanajavesi vaikeuttaa suon itäreunan pohjaosan kuivattamista. Suolta on mahdollista nostaa lähinnä ympäristöturpeen raaka-aineeksi soveltuvaa heikosti maatunutta rahkaturvetta 0,39 milj. suo-m Rannikonsuo Rannikonsuo (kl , x = 6774,9, y = 2514,1) sijaitsee noin 10 km Kalvolan keskustasta itään. Suo rajoittuu pohjoisessa Vanajaveteen, idässä ja etelässä Leteensuon turvepeltoihin ja lännessä Leteensuon lasku-uomaan. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon kaakkoisreunaan ulottuu peltotie. Tutkitun alueen pinta-ala on 28 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 28 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 28 ha ja yli 2 m:n syvyistä 28 ha. Suolla on 20 tutkimuspistettä ja 12 syvyyspistettä. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11 kpl/10 ha. Rannikonsuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää Vanajaveteen. Suo on osittain ojitettu; luoteisosa on ojitettu, kaakkoisosa ei. Kuivatusmahdollisuudet ovat huonot, Vanajaveden takia vain runsas metri suon pinnasta voidaan kuivata. Suon vedet laskevat ojia myöten Vanajaveteen. Suo sijaitsee Vanajanselän vesistöalueella (35.23). Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 9,3 m, on pisteellä A Suon pohja on melko epätasainen. Pohjamaalajina on savi. Pohjoiseen pistävän niemenkärjen alueella on keskimäärin 20 cm:n paksuinen liejukerros ja Vanhaojan varrella yli 7 metrin paksuinen liejukerros. Rannikonsuon suotyypeistä on rämeellä 69 %, avosuolla 6 % ja turvekankaalla 25 %. Suurin osa suosta on isovarpurämettä. Valtaosa suosta on muuttuma-asteella, osa myös ojikkona ja luonnontilaisena. Suon reunaosat ovat varsinaista sararämemuuttumaa sekä varpu- ja mustikkaturvekangasta. Vanhaojan varrella on luhtanevaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 22 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Puusto on suon keskellä keskitiheää pinotavara-asteen mäntyä, jonka joukossa on jonkin verran koivua. Reunoilla on pääasiassa koivua, vähemmän mäntyä. Rannikonsuon turpeista on rahkavaltaisia 3 % ja saravaltaisia 97 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 2 %, sararahkaturve (CS) 1 %, saraturve (C) 23 % ja rahkasaraturve (SC) 74 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 1 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 40 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä. 4,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja muun osan 4,7. Liekoja on erittäin vähän. Rannikonsuossa on yli 1,5 m syvää aluetta 28 ha. Turvetta tällä alueella on 1,76 milj. suo-m 3, josta energiaturpeeksi soveltuvaa saravaltaista turvetta ja H maatunutta rahkavaltaista turvetta on 1,71 milj. suo-m 3. 41

43 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski Vaikka Rannikonsuon turve on laadultaan energiaturpeeksi soveltuvaa heikosti tai kohtalaisesti maatunutta rahkasara- ja saraturvetta, soveltuu suo huonosti turvetuotantoon. Vanajaveden takia voidaan ilman pumppausta kuivata vain runsas metri suon pinnasta. Juurevansuolta ei ole otettu näytteitä. Turpeessa on puun lisäksi runsaasti järviruokoa ja kortetta lisätekijöinä, mikä viittaa korkeaan tuhka- ja rikkipitoisuuteen. TULOSTEN TARKASTELU Tutkitut suot ja niiden turvekerrostumat Kalvolan yli 20 ha:n suuruisten soiden yhteispintaala on 2095 ha, mikä on 7 % kunnan maapinta-alasta (Virtanen ym. 2003). Vuosina 1985, 1987, 1988 ja 2004 tutkittiin Kalvolassa yhteensä 47 suota, yhteispinta-alaltaan 1972 ha. Tämä on 94 % kunnan suoalasta. Tässä raportissa on julkaistu näiden 47 suon tutkimustulokset. Tutkittujen soiden koko vaihtelee 7 hehtaarista 160 hehtaariin, keskikoon ollessa 42 ha. Suurin osa Kalvolan soista on Vanajaveden- Pyhäjärven vesistöalueella (Ekholm 1993). Kalvola sijaitsee ns. Tammelan ylängön koillislaidalla. Tällä alueella korkeuserot ovat varsin vähäisiä. Äimäjärven (82 m.mpy) ympäristön tasangoilta maasto kohoaa lounaaseen niin, että järvien korkeus lounaisosassa on noin 130 metriä merenpinnan yläpuolella. Yleensä suurimmat korkeudet jäävät näillä alueilla 130 metriin, korkeimpien mäkien kohotessa 170 metriin. Yleisin maalaji Kalvolassa on moreeni, lajittunutta ainesta on hyvin vähän. Laajimmat savikot ovat Äimäjärven ja Oikolanjoen laaksoissa. Savikoita esiintyy noin 105 metrin (m.mpy) korkeustasoon asti. Kalvolan tutkitut suot sijaitsevat yleensä metrin korkeustasossa, lukuun ottamatta aivan koillisosien soita, jotka ovat noin 80 metriä merenpinnan yläpuolella. Kalvolan keskiosaa halkoo luode kaakko-suuntainen harjujakso, jonka molemmin puolin on laajoja moreeniselänteitä. Pieniä kalliopaljastumia on etenkin kunnan itäosissa runsaasti. Kallioperän emäksiset kivilajit näkyvät monin paikoin maaperän ravinteisuutena. Viljelyalueet ovat pääasiassa hietaa ja savea. Kalvolan suot sijaitsevat pääosin kunnan etelä- ja itäosassa. Vähiten soita on kunnan koillisosassa, Äimäjärven itäpuolella. Kalvolan suot kuuluvat kilpikeitaiden alueeseen (Ruuhijärvi 1983) sijoittuen aivan Sisä-Suomen viettokeitaiden rajalle. Suurin osa tutkituista soista voidaankin luokitella viettokeitaiksi tai tasaisiksi rahkakeitaiksi. Tutkituille soille on tyypillistä ohuehko heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Suon pohjakerrostumissa turve on yleensä saravaltaista. Kalvolan soiden turvekerrostumille on luonteenomaista puuaineksen suuri määrä. Puuta on runsaasti lähes kokonaan tai osittain maatuneena turpeen seassa, mutta myös lahoamattomia puunjäännöksiä (liekoja) on turvekerrostumissa runsaasti. Pintaturpeessa on yleisesti tupasvillaa lisätekijänä. Vallitsevia suotyyppejä ovat erilaiset rämeet (45 %) ja turvekankaat (33 %), mutta myös korpien osuus on suuri (19 %). Avosoiden eli nevojen osuus on vain 2 %. Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 13 % suotyyppihavainnoista. Tutkittujen turvekerrostumien keskimääräinen paksuus on 1,9 m, josta heikosti maatuneen (H1-4) rahkavaltaisen pintaturvekerroksen osuus on 0,3 m. Yli 1,5 m syvän alueen pinta-ala on 1044 ha eli 53 % kokonaispinta-alasta. Kokonaisturvemäärä tutkituissa soissa on 37,04 milj.suo-m 3, josta H1-3 -maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta on 2,15 milj.suo m 3 ja H4 -maatunutta 3,45 milj.suo-m 3. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,8. Rahkavaltaista turvetta on 60 % ja saravaltaista 40 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (47%) ja savi (36%). Lähes kaikkien tutkittujen soiden pohjalla on liejua, ja sen pinta-aloihin painotettu esiintymisprosentti on 37. Luonnonsuojelualueet Kalvolan luonnonsuojelualueiden pinta-alan osuus kunnan kokonaispinta-alasta on noin 2 %. Natura ohjelmaan kuuluvaa aluetta on yhteensä 428 ha (ks. kuva 4). Tutkituista soista soidensuojeluohjelmaan kuuluvat Peurasuo ja Särölamminkorpi. Peurasuo (95 ha), joka kuuluu myös Natura ohjelmaan, on hyvin säilynyt konsentrinen kermikeidas. Suolla on myös reheviä suotyyppejä, kuten lettorämettä. Valtaosin Hattulan kunnan puolella olevasta Taipaleensuo-Kolisevankorven alueesta (84 ha) läntisin osa ulottuu Kalvolan puolelle. Myös Taipaleensuo-Kolisevankorpi kuuluu Natura ohjelman piiriin. Uurtaansuohon rajoittuva Uurtaanjärvi kuuluu valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan. 42

44 Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Laboratoriomääritysten tulokset Laboratoriomäärityksiä varten otettiin turvenäytteitä 12 suolta, 16 näytepisteeltä yhteensä 266 kappaletta. Turpeiden keskimääräinen ph-arvo on 4,5. Yleensä ph kasvaa kohti suon pohjaa, missä saraturpeet ovatkin vallitsevia. Tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,8 %. Rahkaturpeissa tuhkapitoisuus on useimmiten alle 3 ja saraturpeissa 3-6. Joillakin soilla suon pohjaosan runsastuhkaiset näytteet nostavat hieman keskiarvoja. Kaikilla näytepisteillä arvot ovat niin alhaisia, ettei tuhkapitoisuus ole esteenä turvetuotannolle. Vesipitoisuuteen ja sitä kautta kuiva-ainemäärään vaikuttaa rahkaturpeissa ennen kaikkea turpeen maatuneisuus. Heikosti maatuneiden rahkaturpeiden tiheys on alhainen ja se lisääntyy jyrkästi maatuneisuuden kasvaessa. Saraturpeiden tiheys on yleensä aika suuri jo heikosti maatuneena. Ojitetulla suolla pintaturpeen tiheys on keskimääräistä korkeampi maatumisasteesta tai turvelajista riippumatta. Turpeen kuiva-ainemäärä on tärkein vaikuttaja suon energiasisältöön. Näytteiden vesipitoisuus on keskimäärin 90,5 % märkäpainosta ja kuiva-ainemäärä 91,8 kg/suo-m 3. Suokohtaiset kuiva-ainemäärät vaihtelevat 65 kg:sta 121 kg:aan (taulukko 1). Myös turpeen lämpöarvo vaikuttaa merkittävästi energiasisältöön. Lämpöarvoon vaikuttavat ennen kaikkea maatuneisuus, vesipitoisuus, turvelaji ja tuhkapitoisuus. Heikosti maatuneella saraturpeella on selvästi korkeammat lämpöarvot kuin heikosti maatuneella rahkaturpeella. Tutkittujen soiden tehollinen lämpöarvo on kuivalle turpeelle laskettuna keskimäärin 20,0 MJ/kg. Polttoturpeen laatuohjeen (liite 1) mukaan turpeen rikkipitoisuus tulee ilmoittaa, jos se ylittää arvon 0,3 %. Rikkimäärityksiä tehtiin 12 suolta, ja 0,3 %:n keskiarvo ylittyy peräti 9:llä suolla. Suurimmalla osalla arvo ylittyy kuitenkin vain niukasti, suurelta osin pohjaturpeen korkean rikkipitoisuuden vuoksi. Korkeimmat rikkipitoisuudet ovat Isokorvella (keskim. 0,81%), Nimettömänsuolla (0,64%) ja Lata-ahonsuolla (0,48%). Näytteiden keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,38 %. Taulukko 1. Yhteenveto laboratoriomääritysten tuloksista (painotettu turpeen määrällä) SUO H ph Vesipit. %kuivap. Kuivaaine kg/ m 3 Tuhkapit. %kuivap. MJ/kg kuiva MJ/ kg 50% Rikkipit. %kuivap. 6. Uurtaansuo Nimettömänsuo Isosuo Pitkänsillansuo Lata-ahonsuo Peurasuo Kitinkorpi Hanhissuo Isosuo Isorahka Palkkisuo Isokorpi Keskimäärin

45 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Tutkitusta 1972 ha:n suoalasta turvetuotantoon soveltuvaa aluetta on yhteensä 735 ha, mikä on 37 % tutkimuspinta-alasta. Tuotantoon soveltuvia soita on 23. Näistä 18 soveltuu vain energiaturvetuotantoon ja 1 vain kasvuturvetuotantoon. Neljältä suolta voidaan ensin tuottaa suon pintaosasta kasvu- ja ympäristöturvetta ja pohjaosasta energiaturvetta. Uurtaansuo soveltuu vain kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon. Itkonkorpi, Juurevansuo, Pyörresuo ja Hanhissuo ovat soita, joiden pintaosan on katsottu soveltuvan parhaiten kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon. Soiden pohjaosassa on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta, jolle on erikseen laskettu käyttökelpoinen turvemäärä ja energiasisältö. Pyörresuolla ja Hanhissuolla on ympäristöturvetta vain joissakin suon osissa. Kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvaa aluetta on yhteensä 241 ha, ja turpeen määrä on 1,77 milj. suo-m 3 (taulukko 2). Energiaturpeen tuotantoon soveltuva suopinta-ala on 705 ha. Turpeen määrä on yhteensä 14,55 milj. suo-m 3 ja kuiva-ainemäärä 1,41 milj. tonnia. Energiasisältö on kuivalle turpeelle laskettuna 8,27 milj. MWh ja jyrsinturpeen käyttökosteuteen (50%) laskettuna 7,26 milj. MWh (taulukko 2). Taulukko 2. Turvetuotantoon soveltuvat suot Kalvolassa nro Suon nimi Energiaturve Kasvu- ja ympäristöturve Käyttökelp. pinta-ala ha Käyttökelp. turvemäärä milj.suo- m 3 Energiasis. 50 %:n kosteudessa milj. MWh Käyttökelp. pinta-ala ha Käyttökelp. turvemäärä milj.suo- m 3 Tuotantoa haittaavia tekijöitä 2 Turunkorpi Runsas liekoisuus 6 Uurtaansuo Nimettömänsuo Liekoja, korkea rikkip., kuivatus 8 Myllylänkorpi Runsas liekoisuus 9 Sorronsuo Runsas liekoisuus 10 Aholadonsuo Runsas liekoisuus 11 Isosuo Liekoja, paikoin paksu H1-4 S 13 Pitkänsillansuo Runsas liekoisuus 14 Lata-ahonsuo Liekoja, paikoin paksu H1-4 S 16 Kadonneensuo Runsas liekoisuus 23 Kitinkorpi Korkea rikkipitoisuus, kuivatus 25 Hanhissuo Pohjaturpeen korkea rikkipitoisuus 27 Vääränjärvensuo Suon pintaosan runsas liekoisuus 29 Vähäsuo Runsas liekoisuus 30 Isosuo Idässä liekoja, lännessä paksu H1-4 S 31 Isorahka Runsas liekoisuus 32 Palkkisuo Liekoja, korkeahko rikkipitoisuus 33 Isokorpi Liekoja, korkea rikkipitoisuus 39 Pyörresuo Runsas liekoisuus 42 Vohtensuo Runsas liekoisuus 43 Keihäskorpi Itkonkorpi Eteläosassa jätevedenpuhdistamo 46 Juurevansuo Kuivatus 23 suota

46 Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Kuva 4. Kalvolassa tutkittujen soiden sijainti ja turvetuotantoon soveltuvat suot. Kalvola kuuluu Kokemäenjoen vesistöalueeseen (35). Suurin osa Kalvolan soista on Vanajaveden Pyhäjärven alueella (35.2). Kaakkoisosat ovat Vanajan reitin vesistöalueella (35.8), ja aivan eteläisin osa on Loimijoen vesistöalueella (35.9). 45

47 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski KIRJALLISUUTTA Ekholm, M Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja -sarja A s. Hänninen, P., Toivonen, T. ja Grundström, A Turvetutkimustietojen laskentamenetelmät. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti P 13.4/83/ s. Lappalainen, E. ja Häikiö, J Suomen suovarat. Geologian tutkimuskeskus, maaperäosasto, raportti P 13.4/85/ s. Lappalainen, E., Stén, C-G. ja Häikiö, J Turvetutkimusten maasto-opas. Geologian tutkimuskeskus, Opas N:o s. Mäkilä, M Suon energiasisällön laskeminen turpeen ominaisuuksien avulla. Geologian tutkimuskeskus. Tutkimusraportti s. Polttoturpeen laatuohje, Energiataloudellinen yhdistys, Lämpölaitosyhdistys ry ja Turveteollisuusliitto ry. 20 s. Ruuhijärvi, R Peatlandcomplex types. In: Finnish Peatlands and their Utilization. Finnish Peatland Society. s Toivonen, T Heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitus. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti s. Turveteollisuusliitto ry Kasvuturpeen laadunmääritysohje. 2 s. Virtanen, K., Hänninen, P., Kallinen, R-L., Vartiainen, S., Herranen, T. ja Jokisaari, R Suomen turvevarat Geologian tutkimuskeskus, tutkimusraportti s. 7 liitettä. 46

48 Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Suoryhmä turvekerrostiedot koko suon alueelta SUON NIMI KARTTA- PINTA- KESKISYVYYS m KESKIMAAT. TURVEMÄÄRÄ LEHTI ALA HA MILJ. M 3 Kasvu- Väli- Poltto- YHT Poltto- YHT Kasvu- Väli- Poltto- YHT turve turve turve turve turve turve turve 1 KANAJÄRVENSUO TURUNKORPI SÄRÖLAMMINKORPI ISOSUO VÄÄRÄLAMMINSUO UURTAANSUO NIMETTÖMÄNSUO MYLLYLÄNKORPI SORRONSUO AHOLADONSUO ISOSUO HEVOSKORPI PITKÄNSILLANSUO LATA-AHONSUO PEURASUO KADONNEENSUO SAMMALSUO TEERISUO KETUNPESÄNSUO TALVITIENKORPI ÄMMÄNKORPI NAVETTAVUORENSUO KITINKORPI ISOSUO HANHISSUO LIISANLAMMINSUO VÄÄRÄNJÄRVENSUO KOPPIKULONSUO VÄHÄSUO ISOSUO ISORAHKA PALKKISUO ISOKORPI KOHISEVANSUO UUSIKORPI LEINAMONSUO MURHALAMMINSUO HALKOKORPI PYÖRRESUO KATAJASUO OJAJÄRVENSUO VOHTENSUO KEIHÄSKORPI KAIVOLANKORPI ITKONKORPI JUUREVANSUO RANNIKONSUO YHTEENSÄ/KESKIM

49 POLTTOTURPEEN LAATUOHJE 1991 LIITE 1 (1) JYRSINPOLTTOTURPEEN LAATULUOKAT, OMINAISUUKSIEN RAJA-ARVOT Kohta Ominaisuus Raja-arvon kohdistuminen Yksikkö Ilmoitustarkkuus Raja-arvot Laatuluokittain Toteamistapa kattavuus ja taajuus J6 J8 J10 1. KOSTEUS SAAPUMIS- TILASSA 2. TEHOLLINEN LÄMPÖARVO SAAPUMISTILASSA 3. ENERGIATIHEYS SAAPUMISTILASSA 4. TEHOLLINEN LÄMPÖARVO KUIVA-AINEESSA Toimituserä vähintään enintään Yksittäinen kuorma vähintään enintään p-% p-% p-% p-% 0,1 0,1 0,1 0,1 40,0 60,0 38,0 65,0 40,0 56,0 38,0 63,0 40,0 50,0 38,0 60,0 A, 1/vrk A, 1/vrk Toimituserä, vähintään MJ/kg 0,1 6,0 8,0 10,0 A, 1/vrk Toimituserä, vähintään MWh/m 3 0,01 0,50 0,70 0,80 A, 1/vrk Kuukausierä, vähintään MJ/kg 0,01 18,00 18,00 19,00 B, 1/vrk C 5. TUHKAPITOISUUS KUIVA-AINEESSA Kuukausierä enintään p-% 0,1 10,0 10,0 10,0 B, 1/kk 6. TUHKAN SULAMIS- KÄYTTÄYTYM. Toimituserä ja kuukausierä yhdeltä toimitus-paikalta enintään Kuukausierä, puolipallopiste vähintään p-% 0,1 15,0 15,0 15,0 C E C C ellei etukäteen toisin ole ilmoitettu 7. RIKKIPITOISUUS KUIVA-AINEESSA Kuukausierä, enintään p-% 0,01 0,30 0,30 0,30 B, 1/kk ellei etukäteen toisin ole ilmoitettu 8. SUURET KAPPALEET Kuorma, silmäkooltaan 200x200 mm täryritilälle jäävä osuus enintään p-% 0,2 1,0 1,0 0,5 C Yksittäisen kappaleen suurin sallittu ulottuvuus ja tilavuus m m 3 0,1 1,0 0,2 1,0 0,2 1,0 0,2 C C ellei etukäteen toisin ole sovittu 9. KARKEA AINES Toimituserä, 200x200 mm täryritilän läpäisevä, mutta 40x40 mm seulalle jäävä osuus enintään p-% C ellei etukäteen toisin ole sovittu 10. IRTOTIHEYS Kuorma, vähintään enintään kg/m 3 10 kg/m C Raja-arvot Kattavuus Taajuus Ominaisuuden arvon katsotaan olevan ilmoitetun arvon mukainen, mikäli se poikkeaa raja-arvosta enintään puolet ilmoitustarkkuudesta epäedulliseen suuntaan. A. Koko turvemäärän kattava säännöllinen ominaisuuden määritys turpeen arvon määrittämistä varten. B. Koko turvemäärän kattava säännöllinen ominaisuuden määritys, ei ole suoraan sidottu turpeen arvoon. C. Ominaisuus määritetään satunnaisesti tai tarpeen vaatiessa. Ilmoitettu taajuus on vähimmäistaajuus, jolla ominaisuus määritetään.

50 POLTTOTURPEEN LAATUOHJE 1991 LIITE 1 (2) PALATURPEEN LAATULUOKAT, OMINAISUUKSIEN RAJA-ARVOT Kohta Ominaisuus Raja-arvon kohdistuminen Yksikkö Ilmoitustarkkuus Raja-arvot Laatuluokittain Toteamistapa kattavuus ja taajuus P9 P11 P13 P15 *) 1. KOSTEUS SAAPUMISTILASSA Toimituserä vähintään enintään p-% p-% 0,1 0,1 35,0 53,0 30,0 47,0 27,0 ** ) 40,0 20,0 ** ) 33,0 A, 1/vrk A, 1/vrk 2. TEHOLLINEN LÄMPÖ- ARVO SAAPUMIS- TILASSA *** ) 3. ENERGIATIHEYS SAAPUMISTILASSA *** ) 4. TEHOLLINEN LÄMPÖARVO KUIVA-AINEESSA Toimituserä, vähintään MJ/kg 0,1 9,0 11,0 13,0 15,0 A, 1/vrk Toimituserä, vähintään MWh/m 3 0,01 1, ,30 1,50 A, 1/vrk Kuukausierä, vähintään MJ/kg 0,01 18,00 19,00 19,00 20,00 B, 1/vrk 5. TUHKAPITOISUUS KUIVA-AINEESSA Kuukausierä enintään Toimituserä ja kuukausierä yhdeltä toimituspaikalta enintään p-% p-% 0,1 0,1 10,0 15,0 10,0 15,0 8,0 12,0 6,0 8,0 B, 1/kk C 6. TUHKAN SULAMIS- KÄYTTÄYTYM. Kuukausierä, puolipallopiste vähintään E C C ellei etukäteen toisin ole ilmoitettu 7. RIKKIPITOISUUS KUIVA-AINEESSA Kuukausierä, enintään p-% 0,01 0,30 0,30 0,30 0,30 B, 1/kk ellei etukäteen toisin ole ilmoitettu 8. SUURET KAPPALEET Kuorma, suurin ulottuvuus enintään mm C osuus enintään p-% 0,1 1,0 1,0 1,0 1,0 ellei etukäteen toisin ole sovittu 9. PALAKOKO Keskimääräiset mitat halkaisija mm ellei etukäteen toisin C pituus mm ole sovittu 10. HIENOAINEKSEN OSUUS Kuorma, silmäkooltaan 20x20 mm verkkoseulan läpäisevä osuus enintään p-% **** ) tai 10 5 **** ) C ellei etukäteen toisin ole ilmoitettu 11. IRTOTIHEYS Kuorma vähintään kg/m C enintään kg/m HUOMAUTUKSET: * ) Pienkäyttöluokka, jonka osalta toteamistapa (-kattavuus ja taajuus) sovitaan tapauskohtaisesti. ** ) Erityisrajoitus kohdassa 5.2 *** ) Sovitaan toimitussopimuksessa käytetäänkö MJ/kg vai MWh/m 3, ei molempia samanaikaisesti. Lisähuomautus: MJ/kg- ja MWh/m 3 - arvoja ei ole tästä syystä synkronoitu keskenään. **** ) Seulottu kuormausvaiheessa. Raja-arvot Ominaisuuden arvon katsotaan olevan ilmoitetun arvon mukainen, mikäli se poikkeaa raja-arvosta enintään puolet ilmoitustarkkuudesta epäedulliseen suuntaan. Kattavuus Taajuus A. Koko turvemäärän kattava säännöllinen ominaisuuden määritys turpeen arvon määrittämistä varten. B. Koko turvemäärän kattava säännöllinen ominaisuuden määritys ei ole suoraan sidottu turpeen arvoon. C. Ominaisuus määritetään satunnaisesti tai tarpeen vaatiessa. Ilmoitettu taajuus on vähimmäistaajuus, jolla ominaisuus määritetään.

51 KASVUTURPEEN LAADUNMÄÄRITYSOHJE LIITE 2 (1) I. MÄÄRITELMÄT Tämä laadunmääritysohje käsittää kasvuturpeen ja turvepohjaisten kasvualustojen sekä maanparannusturpeen laatuvaatimukset, näytteenoton ja määritysmenetelmät. II. YLEISET LAATUVAATIMUKSET Turvetuotteet eivät saa sisältää orgaanisia haitta-aineita eikä haitallisia mikro-organismeja siinä määrin, että niiden käyttöohjeiden mukaisesta käytöstä voi olla haittaa ihmisille, eläimille, kasveille tai ympäristölle. Lisäksi raskasmetalleille on säädetty seuraavat enimmäispitoisuudet (MMM:n päätös 46/94): Maanparannusaine mg/kg kuiva-ainetta Lannoitettu kasvualusta, mg/l Elohopea (Hg) Kadmium (Cd) Arseeni (As) Nikkeli (Ni) Lyijy (Pb) Kupari (Cu) Sinkki (Zn) III. KALKITSEMATTOMAT JA LANNOITTAMATTOMAT TURPEET a. Viljelyturpeen raaka-aine Turpeen tulee olla vaaleaa rahkaturvetta, jonka maatumisaste on H1-3 von Post in asteikolla mitattuna ja joka sisältää vähintään 90 % rahkasammaljäänteitä, joista yli 80 % tulee olla acutifolia-ryhmään kuuluvia. Varpujen ja muiden puumaisten kasvien jäänteiden määrä saa olla enintään 3 % ja tupasvillan jäänteiden määrä enintään 6 % kuiva-aineen painosta. Turpeen orgaanisen aineksen määrän tulee olla vähintään 95 % kuiva-aineesta. Puristenesteen ominaissähkönjohtokyky saa olla korkeintaan 0,5 ms/cm ja ph korkeintaan 4,5. Irtotiheyden pitää olla alle 75 kg/m 3. Lisäksi turpeen tulee olla erityisen puhdas käyttöä ja käsittelyä haittaavista aineksista (esim. kivet, muovit, puu, ojamaat). b. Kasvuturpeen raaka-aine Turpeen tulee olla koostumukseltaan pääosin suokasvien jäännöksiä ja sen tulee soveltua sellaisenaan kalkki- ja lannoitelisäyksen jälkeen kasvualustaksi. 40 mm:n seulalle jäävän puuaineksen osuus saa olla korkeintaan 5 % kuivapainosta. Orgaanisen aineksen määrän (=hehkutushäviö) pitää olla vähintään 80 % kuiva-aineesta. Kasvuturpeet jaetaan seuraaviin kolmeen luokkaan: Kasvuturpeen laatuluokat Irtotiheys kg kuivaainetta/m 3 Ominaisuudet Maatumisaste von Post in mukaan Johtokyky, ms/m (SFS 1+5) vaalea <75 H 1-3 <6 tumma H 3-6 <10 musta >120 H 6-10 <15

52 Maanparannusturve Maanparannusturve on tarkoitettu sekoitettavaksi viljelymaahan. Turpeen orgaanisen aineksen määrän tulee olla vähintään 50 % kuiva-aineesta. IV. KALKITUT JA LANNOITETUT TUOTTEET Kalkitut ja/tai lannoitetut turpeet ja turvepohjaiset seokset kuuluvat lannoitevalmisteihin ja ovat siten lannoitelain (232/93) alaisia tuotteita. Niistä pitää aina antaa asiakkaalle tuoteseloste riippumatta siitä myydäänkö tuote pakattuna tai irtotavarana. Tuoteseloste on hyväksytettävä etukäteen Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen maatalouskemian osastolla (KTTK/MKO), joka samalla rekisteröi tuotteen ja valmistajan. Tuoteselosteissa on oltava seuraavat pakollisina ilmoitettavat tiedot: a. Viljelyturve tyyppinimi (viljelyturve) kauppanimi raaka-aineen botaaninen koostumus (vaalea rahkaturve) lisätyt aineet; niiden laji ja määrät (esim. kg/m 3 ; lannoitteista NPK-pitoisuudet, myös typen muodot ilmoitetaan) puristenesteestä mitatut ph, johtokyky (ms/cm) ja pääravinteet typpi (N), fosfori (P) ja kalium (K), mg/l irtotiheys (kuiva-aineen tilavuuspaino) g/l karkeusaste (esim. hieno, keskikarkea, karkea) tai maksimiraekoko, mm. haitalliset raskasmetallit; kadmium, lyijy ja elohopea (riittää esim. maininta: raskasmetallien pitoisuudet alittavat MMM:n päätöksen 46/94 enimmäispitoisuudet) irtotilavuus (l tai m 3 ), mikäli tavara toimitetaan pakattuna käyttöohje ja mahdolliset käytön rajoitukset alkuperämaa, valmistaja, myyjä sekä valmistajan ja myyjän osoite b. Kasvuturve kuten edellä, mutta puristenesteanalyysin tilalla voidaan käyttää maa-analyysimenetelmällä (1+5) määritettyjä ph-, johtokyky- ja ravinnearvoja

53 LIITE 3 HEIKOSTI MAATUNEEN RAHKATURPEEN LAATULUOKITUS, GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Tapio Toivonen Peruslähtökohta käyttökelpoiselle suolle: Vähintään 10 ha:n laajuinen yhtenäinen alue, jossa on yli 0,6 m paksu pintakerros heikosti maatunutta rahkaturvetta, jonka keskimaatuneisuus on korkeintaan 3,0. 1-laatuluokka eli viljelyturve Heikosti maatunutta (H1-3) turvetta, jossa on vähintään 90 % rahkasammalien jäännöksiä. Näistä yli 80 % täytyy kuulua Acutifolia-ryhmään. Acutifolia-turvetekijää on oltava koko turvemäärästä yli 72 %. Turveinventoinnissa heikosti maatunut rahkaturve jaetaan kolmeen ryhmään (A, Q, P). Lisätekijöinä saa paikallisesti olla tupasvillan, tupasluikan ja varpujen jäännöksiä. Tupasvillaturvetekijän määrä ei saisi ylittää 6 % eikä varputurvetekijän määrä 3 %. Muutamia ohuita maatuneempia rahkavaltaisia linssejä saa olla. Laatuluokkaan 1 kuuluvaa turvetta on pääasiassa keidassuoalueen soissa, joiden vallitsevia suotyyppejä ovat rahkaneva, rahkaräme, keidasräme sekä näiden ojikko- ja muuttumamuodot. Mättäisyys on runsasta. Mikäli suolla on sarapitoisia alueita, on ne rajattava käyttökelpoisen alueen ulkopuolelle. Vaihtokapasiteettimäärityksissä näytteiden keskiarvon tulee olla yli 100 mek/100 g. Mikäli turve koostuu lähes puhtaasta H1-3 maatuneesta Acutifolia-turvetekijästä, eikä siinä ole juuri lainkaan havaittavissa varpujen jäännöksiä, ja turvekerros on vähintään 1 m paksu, voidaan puhua EKSTRAlaatuluokan viljelyturpeesta. Tällaiset turvealueet ovat harvinaisia. 1-laatuluokkaan sijoittuva suo ja turve soveltuu viljelyturpeen, vaalean kasvuturpeen sekä kuivike- ja imeytysturpeen raaka-aineeksi. 2-laatuluokka Heikosti maatunutta (H1-4) turvetta, jossa on vähintään 80 % rahkasammalien jäännöksiä. Keskimaatuneisuus on korkeintaan H4. Maatuneempia cm paksuja rahkavaltaisia linssejä saa olla. Turvetekijöiden kokonaismäärästä tulee yli 50 % kuulua Acutifolia- tai Palustria-ryhmään. Lisätekijöiden kokonaismäärä ei saa ylittää 20 %. Tyypillisiä suotyyppejä, joiden alueella on 2-laatuluokan turvetta, ovat 1-laatuluokan kohdalla mainittujen suotyyppien lisäksi isovarpuräme, lyhytkorsinevaräme ja silmäkeneva sekä näiden ojikkoja muuttumamuodot. Mättäisyys on yleensä runsasta. Tämä laatuluokka voidaan jakaa maatumisasteen perusteella kahteen alaluokkaan: 2a-laatuluokka Maatumisaste on H1-3. 2b-laatuluokka Maatumisaste on keskimäärin H4. 2-laatuluokkaan sijoittuva suo ja turve soveltuu osin vaalean kasvuturpeen (2a), osin tumman kasvuturpeen (2b) sekä kuivike- ja imeytysturpeen raaka-aineeksi. 3-laatuluokka Tähän ryhmään kuuluu kaikki muu heikosti maatunut (H1-4) rahkavaltainen pintaturve, jossa on vähintään 80 % rahkasammalien jäännöksiä. Eli ryhmään kuuluu mm. lähes kaikki heikosti maatunut (H1-4), selvästi Cuspidata-valtainen rahkaturve. Tyypillisiä suotyyppejä, joiden alueella on 3-laatuluokan turvetta, ovat lyhytkorsineva, kalvakkaneva, lyhytkorsinevaräme ja tupasvillaräme sekä näiden ojikko- ja muuttumamuodot. Mättäisyys on ojittamattomalla alueella vähäistä. Tämä laatuluokka voidaan jakaa maatumisasteen perusteella kahteen alaluokkaan:

54 3a-laatuluokka Maatumisaste on H1-3. 3b-laatuluokka Maatumisaste on keskimäärin H4. 3-laatuluokkaan sijoittuvaa suota tai turvetta ei yleensä suositella kasvu-, kuivike- tai imeytysturvetuotantoon, mutta tähän ryhmään sijoittuvia turpeita on käytetty jonkin verran kuivike- ja imeytysturpeena. Määrittelemätön rahkaturve sijoittuu aina 3-luokkaan. Raja 1- ja 2-luokan välillä on helppo. Se on suoraan luettavissa lannoitelaissa. 2- ja 3-luokan välistä rajaa ei ole missään määritelty, mutta käytännössä paksun heikosti maatuneen, selvästi Cuspidata-valtaisen pintaturpeen omaavat suot ovat jääneet hyödyntämättä. Edellä kuvatun luokituksen lisäksi voidaan suot esimerkiksi kunta- tai kuntainliittokohtaisessa tarkastelussa asettaa heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen sisältämien turvetekijöiden osuuksien perusteella paremmuusjärjestykseen, jolloin on entistä helpompi valita kiinnostavimmat suot lähemmän tarkastelun kohteeksi. Yksinkertaistettuna 1-laatuluokkaan sijoittuva turve on hyvää kasvu-, kuivike- ja imeytysturpeen raaka-ainetta, 2-laatuluokkaan kuuluva turve keskinkertaista ja 3-laatuluokkaan kuuluva huonoa raaka-ainetta.

55 LIITE 4

Turvetutkimusraportti 389

Turvetutkimusraportti 389 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 389 2008 Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Keuruu Part 2 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski, Markku

Lisätiedot

ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1. Abstract: The mires and peat reserves of Alajärvi Part 1

ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1. Abstract: The mires and peat reserves of Alajärvi Part 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 339 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 339 ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Abstract: The mires and peat reserves

Lisätiedot

YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 293 Tapio Toivonen YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Ylistaro Kuopio 1995 Toivonen, Tapio, 1995. Ylistarossa

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334. Tapio Toivonen PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334. Tapio Toivonen PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334 PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Abstract : The mires and peat reserves of Porvoo Sammandrag : De undersökta myrarna i Borgå och deras torvtillgångar

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 415

Turvetutkimusraportti 415 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 415 2010 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Karstula, Part 3 Riitta-Liisa Kallinen GEOLOGIAN

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1

TOHMAJÄRVEN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 355 TOHMAJÄRVE KUASSA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Tohmajärvi Part 1 Geologian tutkimuskeskus Espoo

Lisätiedot

ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turveraportti 253 Tapio Toivonen ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Alavus Espoo 1992 Toivonen. Tapio. 1992. Alavudella tutkitut

Lisätiedot

,!7IJ5B6-jajijc! Turvetutkimusraportti 375 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. www.gtk.fi info@gtk.

,!7IJ5B6-jajijc! Turvetutkimusraportti 375 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. www.gtk.fi info@gtk. 345. 346. 347. 348. 349. 350. 351. 352. 353. 354. 355. 356. 357. 358. 359. 360. 361. 362. 363. 364. 365. 366. 367. 368. 369. 370. 371. 372. 373. 374. 375. Kimmo Virtanen, Riitta-Liisa Kallinen ja Teuvo

Lisätiedot

RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Summary: The peatlands of Renko, southern Finland

RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Summary: The peatlands of Renko, southern Finland GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 338 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 338 RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Summary: The peatlands of Renko, southern Finland Espoo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 434

Turvetutkimusraportti 434 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s. Hannu Pajunen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 413

Turvetutkimusraportti 413 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 413 2010 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 7

KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 7 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 362 Ari Luukkanen KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 7 Abstract: The peatlands and peat reserves of Kiuruvesi Part 7 Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 453

Turvetutkimusraportti 453 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 453 451 2014 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat Iisalmen turpeiden kemiasta Osa 2 Abstract: The chemistry of Iisalmi peat bogs Abstract: The Peatlands

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 394

Turvetutkimusraportti 394 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 394 2009 Oravaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Oravainen Abstract: Undersökta myrar i Oravais och deras

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 412

Turvetutkimusraportti 412 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 412 2010 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat resources of Hattula, southern Finland. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 421

Turvetutkimusraportti 421 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 421 2011 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 4 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 260 Markku Mäkilä ja Ale Grundström LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat reserves of Lammi and their potential use Espoo 1993

Lisätiedot

KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1

KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1 Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 367 KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 377

Turvetutkimusraportti 377 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 377 2007 Pyhäjoella tutkitut suot, ja niiden turvevarat, osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Pyhäjoki, western Finland, Part I Jukka Turunen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 432

Turvetutkimusraportti 432 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 432 2012 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 5 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Lapinlahti (Varpaisjärvi),

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 449

Turvetutkimusraportti 449 436. Tapio Toivonen (2013). Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 66 s. 437. Riitta-Liisa Kallinen (2013). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 73 s. 438. Tapio Toivonen (2013).

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228. Turvetutkimus. Timo Suomi. ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228. Turvetutkimus. Timo Suomi. ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228 Turvetutkimus Timo Suomi ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I Abstract : The peat resources of Isokyrö and their potential use KUOPIO 1989 Suomi.Timo1989.

Lisätiedot

SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 268 Tapio Toivonen SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The mires and peat reserves of Seinäjoki Espoo 1993 Toivonen. Tapio. 1993. Seinäjoella

Lisätiedot

YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 360 Jukka Turunen ja Teuvo Herranen YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIEN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Ylivieska, western

Lisätiedot

NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 258 Tapio Toivonen NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Nurmo Espoo 1993 Toivonen. Tapio.1993. Nurmossa tutkitut

Lisätiedot

SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 363 Tapio Toivonen SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat reserves of Siikainen, western Finland Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1

The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 225 TAPIO TOIVONEN ÄHTÄRIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS OSA 1 Abstract : The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1 Espoo

Lisätiedot

TUULOKSEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

TUULOKSEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turveraportti 254 Markku Mäkilä ja Ale Grundström TUULOKSEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat reserves of Tuulos and their usefulness Espoo 1992 Mäkilä,

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 385

Turvetutkimusraportti 385 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 385 2008 Ikaalisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Ikaalinen Tapio Toivonen ja Onerva Valo GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 402

Turvetutkimusraportti 402 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 402 2009 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 406

Turvetutkimusraportti 406 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 406 2010 Maaningalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Maaninka, Central Finland Ari Luukkanen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO. Markku Mäkilä ja Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO. Markku Mäkilä ja Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO Markku Mäkilä ja Ale Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat resources of Iitti and their potential use Geological

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 435

Turvetutkimusraportti 435 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s. Hannu

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus. Turveraportti 238. Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus. Turveraportti 238. Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 238 Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Kuopio 1990 Leino. Jukka jasaarelainen. Jouko 1990. Outokummussa

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 391

Turvetutkimusraportti 391 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 391 2009 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, Northern Ostrobothnia Part 2 Teuvo Herranen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 447

Turvetutkimusraportti 447 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 447 2013 Lopen tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The Peatlands and Peat Resources of Loppi, Southern Finland Part 1 Markku Moisanen GEOLOGIAN

Lisätiedot

TURVERAPORTTI 213. Markku Mäkilä ja Grundström TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract :

TURVERAPORTTI 213. Markku Mäkilä ja Grundström TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract : GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 213 MAAPERÄOSASTO Markku Mäkilä ja Ale Grundström KUUSANKOSKELLA JA KOUVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The peat resources of Kuusankoski and

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 423

Turvetutkimusraportti 423 391. 392. 393. 394. 395. 396. 397. 398. 399. 400. 401. 402. 403. 404. 405. 406. 407. 408. 409. 410. 411. 412. 413. 414. 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 452

Turvetutkimusraportti 452 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 452 2014 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Vaala Part 4 Hannu Pajunen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 380

Turvetutkimusraportti 380 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 380 2007 Pomarkussa tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Pomarkku, Southwest Finland Tapio Toivonen ja Samu Valpola

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 446

Turvetutkimusraportti 446 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 446 2013 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 6 Abstract: The peatlands, peat resources and their potential use of Ranua, Northern

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 209 MAAPERÄOSASTO. Jukka Leino PIEKSÄMÄEN MLK :SSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 3

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 209 MAAPERÄOSASTO. Jukka Leino PIEKSÄMÄEN MLK :SSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 3 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 209 MAAPERÄOSASTO Jukka Leino PIEKSÄMÄEN MLK :SSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 3 Kuopio 1988 Leino.Jukka1988. Pieksämäen mlk :ssa tutkitut suot, osa 3.

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVETUTKIMUS TURVERAPORTTI 235. Ari Luukkanen NILSIÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVETUTKIMUS TURVERAPORTTI 235. Ari Luukkanen NILSIÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVETUTKIMUS TURVERAPORTTI 235 Ari Luukkanen NILSIÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and their peat resources in Nilsiä Kuopio 1989 Luukkanen,Ari1989.

Lisätiedot

LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 278 Tapio Toivonen LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Lapua Kuopio 1994 Toivonen Tapio 1994 Lapualla tutkitut

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 409

Turvetutkimusraportti 409 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 409 2010 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Soini, Part 1 Tapio Toivonen ja Asta Harju GEOLOGIAN

Lisätiedot

ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 289 Tapio Toivonen ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Ilmajoki Kuopio 1995 Toivonen, Tapio, 1995 Ilmajoella

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 305. Tapio Muurinen. YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 305. Tapio Muurinen. YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 305 Tapio Muurinen YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2 The Mires and Useful Peat Reserves of Yli-Ii, Central Finland Part 2 Espoo 1997 Muurinen,

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 302. Riitta Korhonen. JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Osa 1

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 302. Riitta Korhonen. JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Osa 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 302 JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Osa 1 Summary : The Mires and Peat Reserves of Jalasjärvi, Western Finland Part 1 Espoo 1996 Korhonen,

Lisätiedot

KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 350 KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves in Kaavi Part 2 Geologian tutkimuskeskus Espoo 2004 Kaavilla

Lisätiedot

KIIMINGIN SUOT, TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2

KIIMINGIN SUOT, TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 351 KIIMIGI SUOT, TURVEVARAT JA IIDE KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Abstract: The peatlands of Kiiminki, peat reserves and their potential use Part 2 Geologian

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 404

Turvetutkimusraportti 404 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 404 2010 Kuusamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kuusamo, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 422

Turvetutkimusraportti 422 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 422 2011 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Soini, Part 2 Tapio Toivonen ja Asta Harju GEOLOGIAN

Lisätiedot

EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 283 Tapio Toivonen EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Eura Kuopio 1994 Toivonen.Tapio.1994. Eurassa tutkitut

Lisätiedot

KARVIASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

KARVIASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 357 Timo Suomi ja Riitta Korhonen KARVIASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Karvia Part 2 Geologian

Lisätiedot

HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS. Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland

HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS. Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 309 Carl-Göran Sten HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland

Lisätiedot

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 Matti Maun u TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T Rovaniemi 1983 Tekijän osoite : Geologinen tutkimuslaito s Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 436

Turvetutkimusraportti 436 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. 436. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s.

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 386

Turvetutkimusraportti 386 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 386 2008 Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kemijärvi, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 418

Turvetutkimusraportti 418 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 418 2011 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Uusikaarlepyy, Part 2 Abstrakt: Undersökta

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 378

Turvetutkimusraportti 378 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 378 2007 Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Alahärmä, Western Finland Tapio Toivonen ja Onerva Valo

Lisätiedot

ALAVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract: The mires and peat reserves in the municipality of Alavieska, Western Finland

ALAVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract: The mires and peat reserves in the municipality of Alavieska, Western Finland GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 345 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 345 ALAVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The mires and peat reserves in

Lisätiedot

KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 267 Tapio Toivonen ja Pertti Sil6n KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Kurikka Espoo 1993 Toivonen. Tapioja

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 420

Turvetutkimusraportti 420 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 420 2011 Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Pedersöre, Part 1 Abstrakt: Undersökta myrar

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 388

Turvetutkimusraportti 388 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 388 2008 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Kankaanpää Part 3 Tapio Toivonen ja Onerva Valo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 382

Turvetutkimusraportti 382 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 382 2008 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves in Karstula, part 2 Riitta-Liisa Kallinen GEOLOGIAN

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 408

Turvetutkimusraportti 408 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 408 2010 Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat resources of Haapajärvi, western Finland, Part 3 Jukka Turunen

Lisätiedot

Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2

Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Suokohtainen aineisto 31.10.2016 Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto Suokohtainen aineisto: Kartta- ja ilmakuvaotteet Geologian

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO. Ari Luukkanen ja Heimo KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO. Ari Luukkanen ja Heimo KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO Ari Luukkanen ja Heimo Porkka KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and their peat resources in Kiuruvesi Kuopio

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 400

Turvetutkimusraportti 400 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 400 2009 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kolari, Northern

Lisätiedot

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 9

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 9 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 356 Hannu Pajunen YLIKIIMIGISSÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 9 Abstract: The mires and peat reserves of Ylikiiminki, Central Finland Part 9 Geologian

Lisätiedot

Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus

Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus TURVETUTKIMUSRAPORTTI REPORT OF PEAT INVESTIGATION 320 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus Summary : The mires and the usefulness of peat in Forssa, southern Finland

Lisätiedot

ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S

ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S MAAPERÄOSASTO, raportti P 13.4/84/159 Markku Mäkilä ja Ale Grundströ m ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Espoo 1984 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto,

Lisätiedot

HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract: The mires and peat reserves of Honkajoki

HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract: The mires and peat reserves of Honkajoki Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 347 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 347 TapioToivonen HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT JA

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 419

Turvetutkimusraportti 419 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 419 2011 Pihtiputaalla tutkittut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat resources of Pihtipudas, Central Finland, Part 3 Jukka Turunen

Lisätiedot

JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 2. Abstract: The mires and peat reserves of Jalasjärvi Part 2

JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 2. Abstract: The mires and peat reserves of Jalasjärvi Part 2 Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 343 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 343 JALASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN

Lisätiedot

TURVERAPORTTI 224. Jukka Leino. JÄPPILÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 ja yhteenveto

TURVERAPORTTI 224. Jukka Leino. JÄPPILÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 ja yhteenveto GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 224 Turvetutkimus Jukka Leino JÄPPILÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 ja yhteenveto Kuopio 1989 Leino.Jukka1988. Jäppilässä tutkitut suot ja niiden turvevarat.

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 397

Turvetutkimusraportti 397 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 397 2009 Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: Mires and peat reserves of Muhos, Central Finland. Part 4 Hannu Pajunen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 430

Turvetutkimusraportti 430 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 430 2012 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: The Peatlands and Peat Resources of Pihtipudas, Central Finland Part 4 Heikki Meriluoto

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13.4/85/17 1 Jouko Saarelaine n SONKAJÄRVEN SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUU S POLTTOTURVETUOTANTOON OSA 2 Kuopio 1985 SISÄLTÖ JOHDANTO 3 TUTKIMUSMENETELMÄT

Lisätiedot

Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigatio n

Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigatio n GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI 20 0 Markku Mäkilä Ale Grundströ m j a KOTKAN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use.

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 437

Turvetutkimusraportti 437 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. 436. 437. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 381

Turvetutkimusraportti 381 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 381 2008 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, part 1, Northern Ostrobothnia Tapio Toivonen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 405

Turvetutkimusraportti 405 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 405 2010 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Uusikaarlepyy, Part 1 Abstrakt: Undersökta

Lisätiedot

HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS

HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 274 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen HUMPPILAN JA JOKIOISTEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The mires and the usefulness of the peat resources

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226. Jouko Saarelainen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226. Jouko Saarelainen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226 Jouko Saarelainen ILOMANTSIN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS POLTTOTURVETUOTANTOON Osa 1. Abstract : The peat resources of the municipality

Lisätiedot

KOKEMÄEN SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

KOKEMÄEN SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 359 Carl-Göran Stén ja Tapio Toivonen KOKEMÄEN SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Summary: The peatlands and peat reserves of Kokemäki, Southwest Finland Geologian

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 401

Turvetutkimusraportti 401 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 401 2009 Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Reisjärvi, western Finland Part 2 Jukka Turunen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 431

Turvetutkimusraportti 431 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s. Hannu Pajunen (2011). Siikalatvan

Lisätiedot

KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT

KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT GELGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 325 Martti Korpijaakko ja Pertti Silen KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUT JA NIIDEN TURVE VARAT Abstract : The mires and peat reserves of the municipality

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 396

Turvetutkimusraportti 396 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 396 2009 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, Northern Ostrobothnia, Finland. Part 3

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 407

Turvetutkimusraportti 407 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 407 2010 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstrakt: De undersökta myrarna i Kronoby och deras torvtillgångar, Del 1 Abstract: The peatlands

Lisätiedot

VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S

VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI 18 6 Markku Mäkilä j a Ale Grundström VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Abstract : The peat resources of Vehkalahti municipality

Lisätiedot

PERÄSEINÄJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

PERÄSEINÄJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIA TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 265 Riitta Korhonen PERÄSEIÄJOELLA TUTKITUT SUOT JA IIDE KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The mires of Peräseinäjoki and their usefulness Espoo 1993 Korhonen Riitta

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 390

Turvetutkimusraportti 390 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 390 2008 Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The mires and peat reserves of Liminka, Central Finland Part 2 Hannu Pajunen GEOLOGIAN

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 445

Turvetutkimusraportti 445 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 445 2013 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Lappajärvi Part 2 Onerva Valo, Asta Harju ja

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4 Matti Maun u SIMOSSA'TUTKITUT SUOT JA NIIDE N TURVEVARA T Rovaniemi 1984 Tekijän osoite : Geologinen tutkimuslaito s Pohjois-Suomen aluetoimist

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

MÄNTSÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turveraportti 249 Markku Mäkilä ja Ale Grundström MÄNTSÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat reserves of Mäntsälä and their potential use. Espoo 1992 Mäkilä,

Lisätiedot

LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 365 LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves

Lisätiedot

PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IX

PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IX GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 246 Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IX Kuopio 1991 Hänninen, Pauli ja Hyvönen, Arto 1991. Pudasjärvellä

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 384

Turvetutkimusraportti 384 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 384 2008 Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Iisalmi, part 2 Ari Luukkanen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot