,!7IJ5B6-jajijc! Turvetutkimusraportti 375 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat.

Transkriptio

1 Kimmo Virtanen, Riitta-Liisa Kallinen ja Teuvo Herranen (2003). Alavieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 47 s. Ari Luukkanen (2003). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Toivonen (2003). Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 40 s. Ari Luukkanen (2003). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen (2004). Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Riitta-Liisa Kallinen (2004). Kaavilla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2004). Kiimingin suot, turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa s. Tapio Toivonen (2004). Multialla tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. Osa s. Tapio Toivonen (2004). Pernajassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 26 s. Ari Luukkanen (2004). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Leino (2004). Tohmajärven kunnassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Hannu Pajunen (2004). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Timo Suomi ja Riitta Korhonen (2004). Karviassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2004). Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoiduus. Osa s. Carl-Göran Stén ja Tapio Toivonen (2005). Kokemäen suot ja niiden turvevarat. 44 s. Jukka Turunen ja Teuvo Herranen (2005). Ylivieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen (2005). Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Ari Luukkanen (2005). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Toivonen (2005). Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 64 s. Tapio Toivonen ja Timo Suomi (2006). Merikarvialla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 48 s. Riitta Liisa Kallinen (2006). Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Hannu Pajunen (2006). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niden turvevarat. Osa s. Jukka Turunen (2006). Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Ari Luukkanen (2006). Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Toivonen (2006). Noormarkussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 50 s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2006). Hämeenkyrössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 52 s. Carl-Göran Stén (2006). Ahvenanmaan tutkitut suot. 65 s. Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski (2006). Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 59 s. Hannu Pajunen (2007). Oulun turvevarat. Osa s. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2007). Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2007). Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 98 s. Tutustu turvepaikkaan: EDITA PRIMA OY Helsinki 2007 Julkaisun myynti: Geologian tutkimuskeskus / Kirjasto PL 1237, Kuopio Puh tai Fax s-posti: kuolibrary@gtk.fi ISBN ISSN ,!7IJ5B6-jajijc! GTK Turvetutkimusraportti 375 Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Tapio Toivonen ja Onerva Valo info@gtk.fi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Kauhava, Western Finland Tapio Toivonen ja Onerva Valo

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 375 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 375 TAPIO TOIVONEN JA ONERVA VALO KAUHAVALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat reserves of Kauhava, Western Finland Espoo 2007

3 Toivonen, Tapio ja Valo, Onerva Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Geologian tutkimus keskus, Turve tutkimus raportti 375, 98 sivua, 62 kuvaa, 3 tauluk koa ja 5 liitettä. Geologian tutkimuskeskus (GTK) tutki Kauhavan kaupungin alueella vuosina 1982, 1989, 2003 ja 2004 valta kunnan turve varojen kartoitukseen liittyen 56 suoaluetta yhteis pinta-alaltaan ha. Kaikki kokonsa puolesta turve tuotantoon mahdollisesti soveltuvat suot on tutkittu Kauhavalla. Kauhavalla tutki tuissa soissa on turvetta yhteensä 89,3 milj. suo-m 3. Soiden keski syvyys on 1,6 m, josta heikosti maatu neen rahka valtaisen pinta kerroksen osuus on 0,5 m. Turpeen keski maatu neisuus on 5,1. Yli 2 m syvän alueen pinta-ala on ha ja turve määrä 54,2 milj. suo-m 3. Turpeista on rahka valtaisia 64 % ja loput 36 % sara valtaisia. Kauhavan soille on tyypillistä vaihtelevanpaksuinen heikosti maatunut rahka valtainen pinta kerros, jonka alla on maatuneempaa rahka turvetta, joka pohjaa kohti muuttuu sara pitoiseksi tai -valtaiseksi. Suoalasta on ojitettu 83 %. Yleisimpiä suo tyyppejä ovat rahka räme, isovarpuräme ja tupasvillaräme. Turpeen keski määräinen tuhka pitoisuus on 2,9 % kuiva painosta, vesi pitoisuus märkä painosta 90,8 %, kuiva-aineen määrä eli tiheys 71 kg/suo-m 3 ja rikkipitoisuus 0,18 % kuiva painosta. Kuivan turpeen teholli nen lämpö arvo on keskimäärin 20,4 MJ/kg. Tutkituista soista 36 soveltuu turve tuotantoon. Niistä 20 suota soveltuu aluksi kasvu- tai ympäristö turve tuotantoon ja sen jälkeen energia turve tuotantoon, kaksi vain kasvu turve tuotantoon ja loput 14 energia turve tuotantoon. Turve tuotantoon sovel tuvien alueiden kokonais pinta-ala on ha. Tuotanto kelpoiset energia turve varat ovat 30,4 milj. suo-m 3 ja energia sisältö 50 %:n kosteu dessa 13,3 milj. MWh. Kasvu- ja ympäristö turpeen tuotantoon soveltuvien alueiden pinta-ala on 875 ha ja tuotanto kelpoinen turve määrä 9,2 milj. suo-m 3. Avainsanat: suo, turve, inventointi, energiaturve, kasvuturve, Kauhava Tapio Toivonen ja Onerva Valo Geologian tutkimuskeskus PL KOKKOLA Sähköposti: tapio.toivonen@gtk.fi onerva.valo@gtk.fi ISBN ISSN

4 Toivonen, Tapio ja Valo, Onerva Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. The peatlands and peat reserves of Kauhava, Western Finland. Geologian tutkimus keskus, Turve tutkimus raportti 375. Geological Survey of Finland, Peat Researches, Report of Peat Investigation 375, 98 pages, 62 figures, 3 tables and 5 appendices. The Geological Survey of Finland studied peatlands and peat reserves in the town of Kauhava, 400 km northwest of Helsinki. The field studies took place in 1982, 1989, 2003 and Fifty-six mires covering a total of hectares were studied. The mires studied contain a total of 89.3 million m 3 of peat in situ. The mean depth of the mires is 1.6 m, including the poorly humified Sphagnum predominant sur face layer, which averages 0.5 m in thickness. The mean humification degree (H) of the peat is 5.1. The area deeper than 2 m covers ha and contains 34% of the total peat quantity (54.2 million m 3 ). Sixty four per cent of the peat is Sphagnum predominant, and the remaining 36% Carex predominant. The majority of the mires is drained. The most common site types are Sphagnum fuscum pine bog, dwarf-shrub pine bog and cottongrass pine bog. The average ash content of peat is 2.9% of dry weight, the water content 90.8% of wet weight, the dry bulk density 71 kg per m 3 in situ and the sulphur content 0.18% of dry weight. The effective calorific value of the dry peat is 20.4 MJ/ kg on an average. Thirty-six of the investigated mires are suitable for peat production; 20 of them are suitable for horticultural peat production before fuel peat production, two is only suitable for horticultural and environmental peat production and 14 only for fuel peat production. The total area suitable for peat production is ha. The available amount of fuel peat is 30.4 million m 3 in situ and the energy content at 50% moisture content 13.3 million MWh. The area suitable for horticultural and environmental peat is 875 ha and the available amount of the peat is 9.2 million m 3 in situ. Key words: raised bog, peatlands, mire, peat, inventory, fuel peat, horticultural peat, Kauhava Tapio Toivonen and Onerva Valo Geological Survey of Finland P.O. Box 97 FI KOKKOLA FINLAND tapio.toivonen@gtk.fi onerva.valo@gtk.fi

5

6 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 8 Kenttätutkimukset... 8 Laboratoriotutkimukset... 8 AINEISTON KÄSITTELY ARVIOINTIPERUSTEET Energiaturve Kasvu- ja ympäristöturve TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET KAUHAVALLA TUTKITUT SUOT Saarimaanneva Sulkunneva Näykinneva Haapaneva-Vesineva Hietahaudanneva Kivineva Iso Vuosjärvi Konttiniemenneva Välineva Inginneva Roposenneva Rapaneva Loukasneva Muuranneva Koivikonneva Kakkurinneva Välineva Myllyvuorenneva Luripakanneva Hangasneva Trapunneva Saarineva Kontoneva Peräneva Muuranneva Haisuneva Kaidesneva Kunnanneva Pitkänkankaanneva Laakaneva Saarenneva Hautakorvenneva Kräkylinkonto Halmesmaanneva Rapalaksonneva Isoneva Karhuviidanneva Huhtakonto Kylkineva Rättärinmäenneva Tiilineva Kramsunneva... 58

7 43. Marjaharjunneva Mustikkaneva Vähä Lummukkajärvi Kappelikytö Myöhäsenjärvenneva Haisuneva Matinneva Ohraneva Hangasneva Kiviniemenneva Järvenpäänneva Nokuanjärvi Huhmarneva Mullinneva TULOSTEN TARKASTELU Suot ja turvekerrostumat Laboratoriomääritysten tulokset Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Soidensuojelu Kiitokset KIRJALLISUUTTA LIITTEET... 88

8 Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tehnyt maaperäkartoitukseen liittyviä turve tutkimuksia Kauhavan kaupungin alueella vuonna Tällöin on tutkittu seitsemän suota kunnan länsiosassa (suot 1 5, 15 ja 16). Tulokset on julkaistu Turvetutkimusraportissa numero 134 (Kokko 1983). Valtakunnan turvevarojen kartoitukseen liittyviä turvetutkimuksia on tehty Kauhavalla vuosina 1989, 2003 ja Pääosa tutkimuksista on tehty vuonna Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä kasvu- ja ympäristö turve tuotantoon sekä energia turvetuotantoon soveltuvat suoalueet, myös soiden mahdolliset luontoarvot huomioiden. Tähän raporttiin on koottu alueella eri aikoina tutkittujen soiden perustiedot. Kauhavalla on tutkittu kaikkiaan 56 suota tai suon osaa yhteispinta-alaltaan ha (kuva 1). Tutkimukset ovat kohdistuneet lähinnä yli 20 ha suuruisiin soihin. Kaikki kokonsa puolesta turvetuotantoon mahdollisesti soveltuvat suot on tutkittu. Tässä tutkimus tuloksia esittelevässä raportissa on lyhyet suo selostukset kaikista Kauhavalla tutkituista soista sekä kunta kohtainen tulosten tarkasteluosa. Jokaisesta tutkitusta suosta esitetään tutkimuspistekartta, jonka mittakaava on 1:20 000, ellei muuta mainita. Tämä paperitulosteena tehty raportti löytyy myös GTK:n internet-sivuilta ( Raportissa esitettyjen soiden yksityis kohtaisemmat suo selostukset, jotka sisältävät suo kartan, suurimmista soista poikki leikkaus kuvat ja laboratorioanalyysien tulokset, ovat tilattavissa GTK:n Länsi- Suomen yksiköstä. Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja suon poikki leikkauksesta kuvassa 3. Vuoden 1983 raportissa esitettyjen soiden tietoja on jatkokäsitelty siten, että karttoihin on lisätty 1,5 m:n syvyyskäyrä. Soveltuvuuskriteereitä on myös yhdenmukaistettu myöhemmin tutkittujen soiden kanssa mm. kasvuturvekriteerien osalta. Siksi näiden soiden kohdalla on tiedoissa paikoin jonkin verran eroja vuoden 1983 tietoihin verrattuna. Joitakin Lapuan, Kortesjärven, Lappajärven ja Alahärmän vastaisilla rajoilla olevia soita on tutkittu näiden kuntien turvekartoituksen yhteydessä, ja tiedot on julkaistu tai tullaan julkaisemaan kuntakohtaisissa turvetutkimusraporteissa. 7

9 Tapio Toivonen ja Onerva Valo TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että suurimmille tutkit taville soille laadittiin linja verkosto, joka koostuu suon hallit sevan osan poikki vedetystä selkä linjasta ja sitä vastaan kohti suoraan sijoittuvista poikki linjoista (Lappalainen, Stén ja Häikiö 1984). Tutkimus pisteet ovat linjoilla 100 m:n välein. Useimmat tutkimus linjat vaaittiin suon pinnan kaltevuus suhteiden selvit tämiseksi. Pieni alaiset ja rikkonaiset suoalueet tutkittiin hajapistein. Tutkimuspisteillä määritettiin suo tyyppi, mättäisyys peittävyysprosentteina tasopinnasta ja mättäiden keski määräinen korkeus. Lisäksi määritettiin puuston puu laji suhteet, tiheys luokka ja kehitysluokka. Kairauksin tutkittiin turve kerros tuman rakenne 10 cm:n tark kuudella. Pääturve lajien ja mahdollisten lisä tekijöiden suhteel liset osuudet määritettiin 6-asteikolla, turpeen maatu neisuus von Postin 10-asteikolla, kosteus 5-asteikolla sekä kuitui suus asteikolla 0 6. Lisäksi ero tettiin mahdol liset liejukerrostumat ja määritettiin pohjamaalaji. Kaikkien vuonna 1992 tai sen jälkeen tutkit tujen soiden heikosti maatunut (H1 4) rahka turve on kenttätutkimuksen yhteydessä jaoteltu kasvijäännekoostu muksen mukaan kol meen ryhmään (Acutifolia-, Cuspi data- ja Palustria -ryhmät). Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrän arvi oimi seksi kunkin yli metrin syvyisen tutkimus pisteen ympäristö pliktattiin metallisauvalla 2 m:n syvyyteen asti kymmenessä eri kohdassa. Laboratoriotutkimukset Useimmista soista, jotka soveltuvat kenttätutkimusten perus teella turve tuotantoon, otettiin suon koosta riippuen 1 7 näyte sarjaa laboratoriotutkimuksia varten. Näytt eistä määri tettiin laboratoriossa ph-arvo, vesi pitoisuus paino prosentteina (105 C:ssa kuivaamalla), tuhkapitoisuus prosentteina (815 ± 25 C:ssa hehkutettuna) kuiva painosta. Turpeen lämpö arvo on viime vuosiin asti määritetty Leco AC-300 -kalorimetrillä (ASTM D 3286). Viimei simmät lämpö arvot on määritetty Kuopiossa IKA (C 5000 DUO) -kalorimetrillä (ASTM D ). Samoista näyt teistä analysoitiin rikki pitoisuus prosentteina kuivapainosta Leco SC-132 -rikkianalysaattorilla. Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin lisäksi kuiva-aineen määrä eli tiheys (kg/suo-m 3 ). 8

10 Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Kuva 1. Kauhavalla tutkitut suot. 1 SAARIMAANNEVA 20 HANGASNEVA 39 KYLKINEVA 2 SULKUNNEVA 21 TRAPUNNEVA 40 RÄTTÄRINMÄENNEVA 3 NÄYKINNEVA 22 SAARINEVA 41 TIILINEVA 4 HAAPANEVA-VESINEVA 23 KONTONEVA 42 KRAMSUNNEVA 5 HIETAHAUDANNEVA 24 PERÄNEVA 43 MARJAHARJUNNEVA 6 KIVINEVA 25 MUURANNEVA 44 MUSTIKKANEVA 7 ISOVUOSJÄRVI 26 HAISUNEVA 45 VÄHÄ LUMMUKKAJÄRVI 8 KONTTINIEMENNEVA 27 KAIDESNEVA 46 KAPPELIKYTÖ 9 VÄLINEVA 28 KUNNANNEVA 47 MYÖHÄSENJÄRVENNEVA 10 INGINNEVA 29 PITKÄNKANKAANNEVA 48 HAISUNEVA 11 ROPOSENNEVA 30 LAAKANEVA 49 MATINNEVA 12 RAPANEVA 31 SAARENNEVA 50 OHRANEVA 13 LOUKASNEVA 32 HAUTAKORVENNEVA 51 HANGASNEVA 14 MUURANNEVA 33 KRÄKYLINKONTO 52 KIVINIEMENNEVA 15 KOIVIKONNEVA 34 HALMESMAANNEVA 53 JÄRVENPÄÄNNEVA 16 KAKKURINNEVA 35 RAPALAKSONNEVA 54 NOKUANJÄRVI 17 VÄLINEVA 36 ISONEVA 55 HUHMARNEVA 18 MYLLYVUORENNEVA 37 KARHUVIIDANNEVA 56 MULLINNEVA 19 LURIPAKANNEVA 38 HUHTAKONTO 9

11 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 2. Esimerkki suokartasta. Tutkimuspisteen yläpuolella oleva luku ilmoittaa keskimaatuneisuuden ja alapuolella olevat heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuuden ja koko turvekerroksen paksuuden desimetreinä. Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. Merkkien selitykset ovat liitteissä 1 ja 2. 10

12 Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat AINEISTON KÄSITTELY Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turve lajien ja turve tekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhyke laskutapaa käyttäen (Hänninen, Toivonen ja Grund ström 1983). Siinä jokainen suo kartalle piir retyn kahden vierekkäisen syvyys käyrän tai syvyys käyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyys vyöhykkeensä (0,3 1 m, 1 1,5 m, 1,5 2 m jne). Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä laske taan erikseen turve määrä, jotka yhdistämällä saadaan suon koko nais turve määrä selville. Heikosti maatuneen pinta rahkaturpeen (H1 3) ja H4 -maatu neen rahka valtaisen väli turpeen määrät ja turve teki jöiden osuudet on laskettu eril lisellä kasvuturveohjelmalla. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turve tekijöiden määrät ja suhteet on laskettu turve määrillä painottaen. Pliktauksien lieko-osumat on laskettu erikseen 0 1 ja 1 2 m:n välisissä syvyyskerroksissa kantopitoisuusprosentteina turvemäärästä. Kun liekoisuusprosentti on alle 1 %, liekoja on ilmoitettu olevan erittäin vähän. Liekoisuusprosentissa 1 2 % liekoja on vähän, 2 3 %:ssa kohtalaisesti, 3 4 %:ssa runsaasti ja yli 4 %:ssa erittäin runsaasti. Käyttö kelpoisen turpeen energia sisältö on laskettu sekä täysin kuivalle turpeelle että jyrsin turpeen tuotantokosteudessa (50 %) olevalle turpeelle. Jos suolta ei ole otettu tilavuustarkkoja laboratorionäytteitä, on energia sisällön arvioimisessa käytetty Mäkilän (1994) esittämää laskenta menetelmää. ARVIOINTIPERUSTEET Energiaturve Soiden soveltuvuus energia turve tuotantoon riippuu mm. turvelaji koos tumuksesta, maatuneisuudesta ja tuhka pitoisuudesta. Rahka turpeen (S) katsotaan soveltuvan energia turpeeksi, jos sen maatuneisuus on korkeampi kuin H4, kun taas sara valtainen (C) turve sopii energia turpeeksi heikom minkin maatuneena. Toisinaan käyte tään myös H1 3 -maatunutta rahkaturvetta ja H4 -maatu nutta rahka valtaista turvetta energiaturpeena jyrsinmenetelmällä tuotettuna varsinkin, jos kuljetusetäisyys tuotantoalueelta käyttökohteeseen ei ole kovin pitkä. Suota on tässä raportissa suositeltu energia turvetuotantoon, mikäli siltä löytyy vähin tään 5 ha:n laajuinen, turve lajiltaan ja maatuneisuudeltaan yhtenäinen tuotan toon soveltuva yli 1,5 m syvä alue. Paksu, heikosti maatunut rahka valtainen pinta turvekerros eli ns. pinta rahka on usein este pala turvetuotannon aloittamiselle. Ohutta pintarahka kerrosta ei kuitenkaan ole vähen netty tuotanto kelpoista turve määrää lasket taessa, koska se voidaan sekoittaa alla olevaan turpeeseen ja tuottaa heikko laatuisena energiaturpeena. Tuotanto kelpoisen turpeen määrää laskettaessa on keski syvyydestä vähennetty pohjan epätasaisuu desta riippuen 0,3 0,5 m, mikä vastaa suon pohjalle jäävää, yleensä vaikeasti hyödyn nettävää, usein runsas tuhkaista kerrosta. Suo kohtaisissa selostuksissa on ilmoitettu turve tuotantoon soveltuvaksi määritelty pinta-ala ja alueen tuotanto kelpoinen turvemäärä. Nämä suot ovat mukana turve tuotantoon soveltuvien alueiden kokonaismäärässä. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta poltto aineeksi on nojauduttu energia turpeen uusiin laatu ohjeisiin (Energia turpeen laatuohje 2006). Soista, joista on otettu näytteitä laboratorio määrityksiä varten, ja jotka soveltuvat energia turve tuotantoon, on ilmoitettu jyrsin turpeen laatu luokka energia turpeen laatuohjeessa olevan taulukon 6 mukaisesti (liite 4). Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus vastaa M50-kosteusarvoa. Palaturpeen laatuluokat ovat taulukossa 5 (liite 4). 11

13 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kasvu- ja ympäristöturve Hyvälaatuisen kasvuturpeen eli viljely turpeen laatuvaatimukset ovat tiukat. Siihen soveltuu vain H1 3 -maatunut rahka turve, josta valtaosa kuuluu Acutifolia -ryhmään. Arvioitaessa suon soveltu vuutta kasvuturve tuotantoon on arviointi perusteena pidetty Turveteollisuusliiton kasvuturpeen laadunmääritysohjetta (liite 5) sekä Maa- ja metsä talousministeriön päätöstä eräistä lannoite valmisteista (Suomen sää döskokoelma N:o ). Laissa viljely turpeella tarkoi tetaan H1 3 -maatunutta vaaleaa rahka turvetta, joka sisältää vähintään 90 % rahka sammaljäännöksiä, joista yli 80 % tulee olla Acutifolia -ryhmän jäännöksiä. Se vastaa kasvu turpeen laadun määritysohjeessa viljely turvetta. Kasvu- ja maan parannusturpeen määritelmä on laissa melko väljä. Turpeen on oltava koostumukseltaan vain pääosin suo kasvien jäännöksiä ja maatuneisuuden H1 6. Hyvälaatuisen kasvu- ja ympäristö turpeen tunnusmerkkejä ovat hyvä nesteen imu- ja pidätyskyky sekä kestävä rakenne. Parhaiten ne täyttyvät tutkimusten mukaan Acutifolia -valtaisella rahkaturpeella (mätästurve) ja heikoimmin Cuspidata -valtaisella rahkaturpeella (kuljuturve). Nykyään on alettu käyttää enenevässä määrin myös hyvin maatuneita rahkavaltaisia turpeita kasvuturpeen raaka-aineena. Mikäli tällaisia turpeita halutaan etsiä tutkituista soista, otollisimpia kohteita ovat suot, joissa suurin osa turpeista on rahkavaltaisia, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on ohut ja maatumisaste mahdollisimman korkea. Kasvu-, kuivike- tai imeytys turve tuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on ilmoitettu vain sellaisten soiden kohdalla, missä on ainakin 5 ha:n laajuisella alueella vähintään 0,6 m paksu H1 4 -maatunut rahkavaltainen pinta kerros, josta huomattava osa koostuu Acutifolia- tai Palustria -ryhmien rahka sammalien jäännöksistä. Mikäli suota on suositeltu ensi sijaisesti viljelyturvetuotantoon, on Acutifolia -turvetekijän osuus pinta rahkasta vähintään 72 %. Pelkästään tai valta osin Cuspidata -ryhmän sammalista koostuvaa pintarahkakerrosta on mahdollista käyttää kasvuturpeena, maanparannusturpeena tai välttävästi kuivike turpeena. Tällaista turvetta on kuitenkin pyritty heikon laadun takia välttä mään käyttämästä näihin tarkoituksiin. Ympäristöturpeella tarkoitetaan lähinnä karjanlannan ja orgaanisten jätteiden ja jäte vesien imeyttämiseen ja sito miseen käytet tävää turvetta, mutta termi sisältää myös muihin ympäristön suojelutarkoituksiin käytettävän turpeen. Käytet tävällä turpeella ei ole tarkkoja laatu kriteereitä, mutta valtaosa käytetystä turpeesta on H1 4 -maatunutta rahkaturvetta, jossa tulisi olla mahdolli simman runsaasti Acutifolia -ryhmän rahka sammalien jäännöksiä. Suon tuotanto kelpoisen alueen heikosti maatunut (H1 3) rahka turve on jaettu laadun mukaan kolmeen pää laatuluokkaan, joiden määräytymisperusteet on selitetty liitteessä 3 (Toivonen 1997). H4 -maatunut rahka valtainen väli turve on jaettu kahteen laatuluokkaan, mikäli kerros on yhtenäinen. Usein tämä kerros on kuitenkin hyvin epä yhtenäinen. Pinta kerroksen maatuneisuus vaihtelun takia kaikkien tuotantoon soveltuvien soiden rahka valtaista pinta kerrosta ei ole voitu jakaa eri laatuluokkiin. TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET Jokaisesta tutkitusta suosta on tässä raportissa olevan suppean selostuksen lisäksi laadittu yksityiskohtaisempi tutkimusselostus, jossa on tiedot suon sijainnista, ympäristöstä, suo tyypeistä, ojitustilanteesta, laskusuhteista, turvemääristä, turvelajeista, maatuneisuudesta, liekoi suudesta, laboratoriotuloksista sekä soveltuvuudesta turvetuotantoon. Yksityiskohtaiseen tutkimus selostukseen liittyy suo kartta, johon on merkitty tutkimus linjat ja -pisteet, pisteiden turve paksuudet sekä turpeen keski määräinen maatumis aste. Suo kartassa on erotettu turvekerrostuman paksuutta osoit tavat syvyys vyöhykkeet eri väreillä (kuva 2). Turvekerrostuman rakenteen selven tämiseksi on vaaituista linjoista laadittu poikki leikkausprofiileja, joihin maatu neisuudet, turve lajit ja pohja maalajit on merkitty symbolein. Niihin on lisäksi merkitty lyhentein suo tyypit sekä lieko-osumien määrät (kuva 3). Edellä mainittujen perus tulosteiden lisäksi GTK:n turve tutkimuksista on laadittu atk-ohjelmia, joiden avulla on mahdollista saada moni puolisia tulosteita suosta tai halutusta suon osasta. Tulosteet voivat olla karttoja, taulukko muotoisia listauksia tai näiden yhdistelmiä. Tällaisia ovat esi merkiksi kartat, joilla tutkimus pisteittäin voidaan esittää mm. suotyyppi, liekoisuus, suon pinnan korkeus, pohja maa laji, lieju kerroksen paksuus, tietoja puustosta, suon pinnan mättäi syys ja vetisyys. Samaan karttaan yhdelle tutkimus pisteelle voidaan merkitä kerralla kaksi edellä mainittua tietoa. 12

14 Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat KAUHAVALLA TUTKITUT SUOT 1. Saarimaanneva Saarimaanneva (kl , x = 6995,9, y = 2447,3) sijaitsee noin 9 km Kauhavan keskustasta lounaaseen. Suuri osa suosta on aikoinaan raivattu pelloiksi, ja suo koostuukin nykyisin kahdesta lähes erillisestä peltojen melkein kokonaan ympäröimästä alueesta. Vain pohjoisessa se rajoittuu lyhyellä matkalla moreenimaastoon. Suon pohjois reunaa sivuaa kylätie ja itäosan halki kulkee sähkölinja. Saarimaannevalla on 32 tutkimus pistettä ja 21 syvyys pistettä (kuva 4). Tutkimus pisteitä on 2,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 110 ha, yli 1 m syvän alueen 92 ha, yli 1,5 m syvän 70 ha ja yli 2 m syvän 45 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen noin 2 m/km. Saarimaanneva on kokonaan ojitettu. Vedet valuvat suon keskellä kulkevaan Eristysojaan ja siitä Kauhavan joen kautta Lapuanjokeen. Suo sijaitsee vesistö alueella , Kauhavanjoen alaosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohja maalajit ovat hiesu (94 %) ja hieta (6 %). Saarimaannevan suotyypeistä on rämeellä 79 % ja turve kankaalla 21 %. Suon keskiosa on pääasiassa rahkarämemuuttumaa. Paikoin on isovarpuräme- ja tupasvillarämemuuttumaa. Reunoilla on puolukka turve kangasta. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 59 % ja mättäiden korkeus 2,8 dm. Puusto on enimmäkseen keski tiheää pinotavara-asteella olevaa männikköä, paikoin myös tukkipuustoa. Seassa kasvaa jonkin verran koivua. Saarimaannevan turpeista on rahka valtaisia 83 % ja sara valtaisia 17 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 33 %, sararahka turve (CS) 50 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasara turve (SC) 16 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 46 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 38 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 11 % kokonaisturvemäärästä. Saarimaannevalla on noin 1,5 m paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jossa on lisätekijänä runsaasti tupasvillan jäännöksiä. Myös varpujen jäännöksiä on paikoin. Tutkimusajankohdasta (1982) johtuen kerroksen rahkasammalkoostumusta ei ole tutkittu. Pohjalla on alle metrin paksuinen kerros sararahka- tai rahkasaraturvetta, jossa on lisätekijänä puun jäännöksiä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,7 ja maatuneemman pohjakerroksen 5,9. Liekoja on kohtalaisesti. Saarimaannevan 70 ha:n laajuinen yli 1,5 m syvä alue soveltuu ensisijaisesti kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon. Turpeen laatu ei varsinkaan suon reunaosissa ole maatumis aste vaihtelusta ja tur- Kuva 4. Saarimaannevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 13

15 Tapio Toivonen ja Onerva Valo peen lisätekijöistä johtuen kovin hyvä. Alueella on 0,49 milj. suo-m 3 kasvu- ja ympäristö turvetuotantoon soveltuvaa H1 3 -maatunutta turvetta. Lähinnä H4 -maatunutta ympäristö turvetuotantoon soveltuvaa turvetta on 0,49 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahka kerroksen alla on 0,28 milj. suo-m 3 energiaturve tuotantoon soveltuvaa turvetta. 2. Sulkunneva Sulkunneva (kl , x = 6997,3, y = 2448,4) sijaitsee noin 6 km Kauhavan keskustasta lounaaseen. Se rajoittuu pohjoisessa peltoihin ja muualla mäkiseen moreeni maastoon. Suon halki kulkee paikallistie, ja pohjoisosaa halkoo sähkölinja. Sulkunnevalla on 4 tutkimus pistettä ja 9 syvyys pistettä (kuva 5). Tutkimuspisteitä on 1,0/10 ha. Suon kokonais pintaala on 42 ha, yli 1 m syvän alueen 29 ha, yli 1,5 m syvän 20 ha ja yli 2 m syvän 5 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 4 m/km. Sulkunneva on kokonaan ojitettu. Vedet laskevat ojia pitkin pohjois päästä Kauhavan jokeen ja siitä edelleen Lapuanjokeen. Suo sijaitsee vesistö alueella , Kauhavanjoen alaosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon pohja on tasainen. Pohja maalaji on hiesua. Sulkunnevan suotyypit ovat rämeitä, enimmäkseen muuttuma-asteella olevaa tupasvilla- ja isovarpurämettä. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 50 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on keskitiheää mäntymetsää. Sulkunnevan turpeista on rahka valtaisia 90 % ja sara valtaisia 10 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 63 %, sararahkaturve (CS) 27 %, saraturve (C) 0 % ja rahkasara turve (SC) 10 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 49 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 13 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 59 % kokonais turvemäärästä. Sulkunnevalla on noin 1,5 m paksu, heikosti (H1 4) maatunut rahka valtainen pinta kerros, jossa on lisätekijänä runsaasti tupasvillan ja varpujen jäännöksiä. Pohjalla on ohuehko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka turvetta, jossa on lisätekijänä puun jäännöksiä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,4 ja maatuneemman pohjakerroksen 6,5. Liekoja on vähän. Sulkunnevan 20 ha:n laajuinen yli 1,5 m syvä alue soveltuu lähinnä ympäristö turve tuotantoon. Turpeen laatu ei ole kovin hyvä. Kerroksessa on paikoin runsaasti tupasvillan ja varpujen jäännöksiä. Alueella on H1 4 -maatunutta ympäristö turvetuotantoon soveltuvaa turvetta 0,30 milj. suo-m 3. Kuva 5. Sulkunnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 14

16 Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat 3. Näykinneva Näykinneva (kl , x = 6998,7, y = 2450,1) sijaitsee noin 4 km Kauhavan keskustasta länteen. Suo rajoittuu peltoihin. Eteläosassa on jätevedenpuhdistamo. Suon kaakkois reunaan ulottuu puhdistamolle johtava tie. Näykinnevalla on 2 tutkimuspistettä ja 3 syvyyspistettä (kuva 6). Tutkimuspisteitä on 0,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 37 ha, yli 1 m syvän alueen 28 ha, yli 1,5 m syvän 24 ha ja yli 2 m syvän 12 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta on tasainen. Näykinneva on kokonaan ojitettu. Suon vedet virtaavat ojia pitkin pohjoiseen Kauhavan jokeen ja edelleen Lapuanjokeen. Suo sijaitsee vesistö alueella , Kauhavanjoen alaosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon pohja on tasainen. Pohja maalaji on hiesua. Näykinnevan suotyypit ovat rämeitä, vallitsevana tyyppinä isovarpuräme muuttuma. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 80 % ja mättäiden korkeus 3,5 dm. Puusto on keskitiheää pinotavara-asteen mäntyä. Näykinnevan turpeista on rahkavaltaisia 95 % ja sara valtaisia 5 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 4 %, sararahkaturve (CS) 91 % ja rahkasara turve (SC) 5 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 21 % kokonais turvemäärästä. Suolla on keskimäärin 1,5 m paksu heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, jossa on lisätekijänä tupasvillan jäännöksiä. Tämän kerroksen alla on alle puolen metrin paksuinen kerros maatuneempaa, yleensä rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,0. Liekoja on runsaasti. Näykinnevan eteläosassa sijaitseva jätevedenpuhdistamo rajoittaa suon käyttöä turve tuotantoon. Puhdistamon pohjoispuolella on noin 15 ha:n laajuinen alue, joka soveltuu turve laatunsa perusteella lähinnä ympäristö turpeen tuotantoon. Alueella on 0,22 milj. suo-m 3 tuotantoon soveltuvaa H1 4 -maatunutta turvetta. Kuva 6. Näykinnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 15

17 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 4. Haapaneva-Vesineva Haapaneva-Vesineva (kl , x = 7005,7, y = 2447,8) sijaitsee noin 8 km Kauhavan keskustasta luoteeseen. Pohjoisin lahdeke on osittain Alahärmän puolella. Suo on muodoltaan rikkonainen, ja se rajoittuu pääasiassa kallioiseen ja mäkiseen moreeni maastoon. Itälaidassa on pieni Mikkilänjärvi (55,7 m mpy). Suon etelä-, pohjois- ja keskiosiin ulottuu metsäautoteitä. Suolla on 28 tutkimuspistettä ja 49 syvyyspistettä (kuva 7). Tutkimuspisteitä on 1,0/10. Suon kokonaispinta-ala on 277 ha, yli 1 m syvän alueen 197 ha, yli 1,5 m syvän 131 ha ja yli 2 m syvän 90 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon ja etelään 1 2 m/km. Haapaneva-Vesineva on kokonaan ojitettu. Suon keskiosan vedet valuvat etelään ojia pitkin Varvasluomaan ja Honki rämäkkä luomaan, jotka johtavat Lapuanjokeen. Tämä osa suosta kuuluu vesistö alueeseen , Varpulan alue. Suon kaakkois osasta vedet laskevat itään Mikkilän järveen, laskuojaa pitkin Mäenpään järveen ja edelleen Mäenpään luomaa pitkin Vääräjokeen, Kauhavan jokeen ja Lapuanjokeen; se kuuluu vesistö alueeseen , Vääräjoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,0 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (41 %), hieta (21 %) ja hiesu (21 %). Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros. Haapaneva-Vesinevan suotyypeistä on rämeellä 83 %, avosuolla 14 % ja turve kankaalla 3 %. Vallitsevana suotyyppinä suon itäosassa Mikkilänjärven ympäristössä on isovarpuräme ojikko. Keskiosa on rahkaräme- ja rahkanevaojikkoa, reunoilla on pääasiassa tupasvillaräme ojikkoa ja -muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 65 % ja mättäiden korkeus 3,3 dm. Puusto on tutkimushetkellä (1982) ollut enimmäkseen osin kitu kasvuista mäntyä, seassa paikoin koivua. Haapaneva-Vesinevan turpeista on rahka valtaisia 67 % ja sara valtaisia 33 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 36 %, sararahka turve (CS) 31 %, saraturve (C) 6 % ja rahkasara turve (SC) 27 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 60 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 19 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on keskimäärin puoli metriä paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, joskin pistekohtaisesti paksuus voi vaihdella huomattavastikin. Tupasvilla on erittäin yleinen lisätekijä. Tämän kerroksen alla on kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,2 ja maatuneemman pohjakerroksen 6,0. Liekoja on erittäin vähän. Haapaneva-Vesinevalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten kahdelta pisteeltä. Haapaneva-Vesineva soveltuu varauksin energiaturvetuotantoon. Turve tuotannon kannalta suo on hankalan muotoinen, ja sillä on runsaasti mineraalimaa saarekkeita. Tuotanto kelpoisen yli 1,5 m syvän alueen pinta-ala on noin 100 ha, ja se koostuu useasta lähes erillisestä altaasta. Alueella on energia turvetuotantoon soveltuvaa turvetta 1,90 milj. suo-m 3. Luvussa on mukana myös vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 4) maatunut rahka valtainen pintakerros. Energia turpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q

18 Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Kuva 7. Haapaneva-Vesinevan tutkimus- ja syvyyspisteet. Kartan mittakaava 1:

19 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 5. Hietahaudanneva Hietahaudanneva (kl , x = 7007,7, y = 2447,5) sijaitsee noin 10 km Kauhavan keskustasta luoteeseen. Se rajoittuu idässä ja koillisessa rautatiehen ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon länsi- ja eteläosaan ulottuu metsäautotie. Hietahaudannevalla on 6 tutkimus pistettä ja 9 syvyyspistettä (kuva 8). Tutkimuspisteitä on 1,6/10 ha. Suon kokonais pinta-ala on 37 ha, yli 1 m syvän alueen 23 ha, yli 1,5 m syvän 14 ha ja yli 2 m syvän 11 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itään ja pohjoiseen noin 3 m/km. Hietahaudanneva on kokonaan ojitettu. Suon eteläpäästä vedet virtaavat ojia pitkin etelään Haapanevan kautta Mikkilänjärveen, siitä laskuojaa pitkin Mäenpäänjärveen ja edelleen Mäenpäänluomaa pitkin Vääräjokeen, Kauhavanjokeen ja Lapuan jokeen. Myös pohjoispäästä on ojayhteys Lapuanjokeen. Suon eteläosa sijaitsee vesistö alueella , Varpulan alue, ja pohjoisosa vesistöalueella , Alahärmän alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat suon pohjoisosassa hiekka (50 %) ja eteläosassa hieta (50 %). Hietahaudannevan suotyypit ovat rämeitä, yleisimpinä rahkaräme ojikko, tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttuma. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 57 % ja mättäiden korkeus 3,8 dm. Puusto on kitukasvuista ja harvaa männikköä. Hietahaudannevan turpeista on rahkavaltaisia 68 % ja saravaltaisia 32 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 44 %, sararahkaturve (CS) 24 %, saraturve (C) 2 % ja rahka saraturve (SC) 30 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 74 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 26 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 23 % kokonaisturvemäärästä. Suon eteläosassa on vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros. Pohjoisosassa kerros on ohut tai se puuttuu paikoin kokonaan. Tämän kerroksen alla ja suon pohjoisosassa pinnasta asti on kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta. Tupasvillan jäännökset ovat lähes koko turvekerroksessa yleinen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja on runsaasti. Hietahaudanneva soveltuu pienimuotoiseen energia turve tuotantoon. Huomioitavia seikkoja ovat korkea liekoisuus ja eteläosan paikoin paksuhko heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Suon 14 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,25 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 8. Hietahaudannevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 18

20 Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat 6. Kivineva Kivineva (kl , , x = 7010,3, y = 2446,7) sijaitsee noin 10 km Kauhavan keskustasta luoteeseen. Se rajoittuu pohjoisessa peltoon, lounaassa rautatiehen ja muualla moreenimaastoon. Pohjoisosa sijaitsee Alahärmän puolella. Suon itäpuolella kulkee paikallistie (Sotatie). Kivinevalla on 29 tutkimuspistettä ja 18 syvyyspistettä (kuva 9). Tutkimuspisteitä on 6,9/10 ha. Suon kokonaispintaala on 42 ha, yli 1 m syvän alueen 11 ha ja yli 1,5 m syvän 3 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 2 m/km. Kivineva on kokonaan ojitettu. Suon pohjoispäästä on laskuoja koilliseen Isoon Vuosjärveen, mistä vedet virtaavat pohjoiseen, Pääjärvenluomaa pitkin Kunnarinluomaan ja edelleen Lapuanjokeen. Suo sijaitsee vesistöalueella , Kunnarinluoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,5 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (51 %), moreeni (40 %) ja savi (4 %). Liejua on suon pohjalla pienellä alueella ohut kerros. Kivinevan suotyypeistä on rämeellä 43 % ja turvekankaalla 57 %. Suon keskiosa on pääasiassa lyhytkorsinevarämemuuttumaa. Paikoin on rahkarämemuuttumaa. Eteläosa on varpu- ja puolukkaturvekangasta. Reunoilla on enimmäkseen varputurvekangasta. Keski määräinen pinnan rahkamättäisyys on 17 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Puusto on suon keskellä harvahkoa männikköä. Reunoilla on paikoin tukkipuustoa. Kivinevan turpeista on rahkavaltaisia 75 % ja saravaltaisia 25 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 39 %, sararahkaturve (CS) 36 % ja rahkasaraturve (SC) 25 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 20 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on selvästi maatu neempaa rahka- ja sararahkaturvetta. Pohjaa kohti turve muuttuu saravaltaiseksi, ja maatuneisuus on melko korkea. Suurimmassa osassa suota turvekerros on alle metrin paksuinen. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,7. Liekoja on kohtalaisesti. Ohuen turvekerroksen takia Kivinevaa ei suositella turvetuotantoon. Kuva 9. Kivinevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 19

21 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 7. Iso Vuosjärvi Iso Vuosjärvi (kl , x = 7009,5, y = 2448,0) sijaitsee noin 10 km Kauhavan keskustasta luoteeseen. Pohjoispää sijaitsee Alahärmän puolella. Suo rajoittuu pohjoisessa ja etelässä peltoihin, muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon pohjoisosan muodostaa umpeen kasvava Pääjärvi, 54,5 m mpy. Eteläreunaan ulottuu kylätie. Suolla on 10 tutkimus pistettä ja 1 syvyyspiste (kuva 10). Tutkimuspisteitä on 2,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 34 ha ja yli 1 m syvän alueen 3 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 55 m, ja pinta on tasainen. Iso Vuosjärvi on suurimmaksi osaksi luonnontilainen, eteläpäässä ja reunoilla on vähän ojitusta. Vedet virtaavat pohjoiseen Pääjärvenluomaa pitkin Kunnarinluomaan ja edelleen Lapuanjokeen. Suo sijaitsee vesistöalueella , Kunnarinluoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,2 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (54 %) ja hiekka (36 %). Liejua on suon pohjalla koko suon alueella paksuimmillaan neljän metrin paksuinen kerros. Ison Vuosjärven suotyypeistä on rämeellä 18 %, avosuolla 73 % ja korvessa 9 %. Yleisimmät suotyypit ovat ruohoinen saraneva ja varsinainen saraneva, pohjois osassa myös rimpineva. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 3 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Suo on enimmäkseen puuton, ja reunaosien vähäinen puusto on kitukasvuista ja harvaa mäntyä ja koivua. Ison Vuosjärven turpeista on rahkavaltaisia 84 % ja saravaltaisia 16 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 11 %, sararahkaturve (CS) 72 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 16 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 4 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Ison Vuosjärven turvekerros on syntynyt järven umpeenkasvun tuloksena. Turve on valtaosin hyvin heikosti maatunutta ja vetistä sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 2,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 4,7. Ohuen turvekerroksen takia suo ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 10. Ison Vuosjärven tutkimus- ja syvyyspisteet. 20

22 Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat 8. Konttiniemenneva Konttiniemenneva (kl , x = 7009,9, y = 2448,7) sijaitsee noin 13 km Kauhavan keskustasta pohjoiseen. Se rajoittuu idässä peltoihin ja muualla kallioiseen moreeni maastoon. Suon pohjoispuolella kulkee kylätie. Konttiniemennevalla on 7 tutkimuspistettä ja 7 syvyys pistettä (kuva 11). Tutkimuspisteitä on 4,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 17 ha, yli 1 m syvän alueen 9 ha ja yli 1,5 m syvän 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 1 m/km. Konttiniemenneva on kokonaan ojitettu. Sen pohjoispäästä on laskuoja länteen Isoon Vuosjärveen, mistä vedet virtaavat pohjoiseen, Pääjärvenluomaa pitkin Kunnarinluomaan ja edelleen Lapuanjokeen. Suo sijaitsee vesistö alueella , Kunnarinluoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,8 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (50 %), hiesu (21 %), hiekka (14 %) ja moreeni (14 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin puolen metrin paksuinen kerros. Konttiniemennevan suotyypit ovat rämeitä. Suon keskiosa on pääasiassa isovarpu räme muuttumaa, reunaosissa on korpiräme- ja pallosara rämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 16 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on keskitiheää pinotavara-asteen männikköä, seassa koivua. Reunoilla on paikoin tukkipuustoa. Konttiniemennevan turpeista on rahkavaltaisia 85 % ja saravaltaisia 15 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 35 %, sararahkaturve (CS) 50 %, rahkasaraturve (SC) 14 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 31 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 48 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 14 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on ohut. Sen alla on kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- ja sararahkaturvetta. Puun ja tupasvillan jäännökset ovat yleisiä lisätekijöitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,5. Liekoja on kohtalaisesti. Suurin osa Konttiniemennevasta on ohutturpeista. Pienimuotoinen energiaturvetuotanto on suon eteläosassa mahdollista. Kuva 11. Konttiniemennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 21

23 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 9. Välineva Välineva (kl , x = 6993,7, y = 2455,8) sijaitsee Lapuan rajan tuntumassa noin 9 km Kauhavan keskustasta etelään. Se rajoittuu etelässä Lamminnevaan ja muualla lohka reiseen moreenimaastoon. Suon länsireunaan ulottuu paikallistie. Välinevalla on 35 tutkimuspistettä ja 26 syvyyspistettä (kuva 12). Tutkimuspisteitä on 5,6/10 ha. Suon kokonais pinta-ala on 63 ha, yli 1 m syvän alueen 35 ha, yli 1,5 m syvän 25 ha ja yli 2 m syvän 8 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 67 m, ja pinta on tasainen. Välineva on suurimmaksi osaksi ojitettu, mutta keskiosan ojat ovat lähes umpeenkasvaneita. Suon vedet valuvat pohjoisosasta Ojutjärveen, siitä ojia pitkin pohjoiseen Kauhavanjokeen ja edelleen Lapuanjokeen. Eteläosan vedet virtaavat Lamminnevan ojia pitkin Riihiluoman, Heiniluoman ja Hatunluoman kautta Hirvijokeen ja edelleen Kauhavanjoen kautta Lapuanjokeen. Suon pohjoisosa sijaitsee vesistöalueella , Kauhavanjoen alaosan alue, ja eteläosa vesistö alueella , Hirvijoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,1 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (59 %), moreeni (25 %) ja hiesu (15 %). Pohjalla ei ole havaittu liejua. Välinevan suotyypeistä on rämeellä 88 %, korvessa 2 % ja turvekankaalla 10 %. Suon keskiosa on pääasiassa rahkaräme muuttumaa. Paikoin on lyhytkorsinevaräme- ja tupasvilla rämemuuttumaa. Reunoilla on mm. varpu turvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 32 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on tiheydeltään vaihtelevaa, usein melko kitukasvuista, paikoin pinotavara-asteella olevaa mäntyvaltaista sekametsää. Välinevan turpeista on rahkavaltaisia 95 % ja saravaltaisia 5 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 55 %, sararahkaturve (CS) 40 % ja rahkasaraturve (SC) 5 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 17 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on keskimäärin puoli metriä paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu pääasiassa Cuspidata -ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Acutifolia- ja Palustria -ryhmien ollessa selvänä vähemmistönä. Tupasvilla on tässä kerroksessa yleinen lisätekijä. Kerroksen alla on kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- ja sararahkaturvetta pohjaan asti. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,6. Liekoja on erittäin runsaasti. Välinevan heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu välttävästi ympäristö turvetuotantoon ja pohjaosa energiaturvetuotantoon. Turvetuotantoa hankaloittava tekijä on korkea liekoisuus. Suon 25 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on 0,13 milj. suo-m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 -maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3a ja 3b. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on 0,25 milj. suo-m 3 energia turvet uotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 12. Välinevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 22

24 Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat 10. Inginneva Inginneva (kl , x = 6995,5, y = 2452,0) sijaitsee noin 5 km Kauhavan keskustasta etelään. Se rajoittuu pohjoisessa peltoihin ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Luoteis puolella kulkee Kauhavalle johtava tie. Suolla on 31 tutkimuspistettä ja 18 syvyyspistettä (kuva 13). Tutkimuspisteitä on 7,4/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 42 ha, yli 1 m syvän alueen 34 ha, yli 1,5 m syvän 27 ha ja yli 2 m syvän 21 ha. Inginnevan pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 3 m/km. Suo on kokonaan ojitettu. Vedet virtaavat lounaaseen Särkymäluomaan ja siitä Kuivaluoman ja Eristysojan kautta Kauhavanjokeen ja edelleen Lapuanjokeen. Suo sijaitsee vesistöalueella , Kauhavanjoen alaosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,5 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (86 %) ja moreeni (8 %). Liejua on suon pohjalla pienellä alueella ohut kerros. Inginnevan suotyypeistä on rämeellä 63 %, korvessa 10 % ja turvekankaalla 27 %. Suon keskiosa on pääasiassa rahkaräme muuttumaa, ja sitä ympäröivä vyöhyke on isovarpu räme muuttumaa. Reunaosissa on ravinteisuudeltaan vaihtelevia turvekankaita. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 24 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on keskitiheää pinotavara-asteen mäntyvaltaista sekametsää. Reunoilla on paikoin tukkipuustoa. Inginnevan turpeista on rahkavaltaisia 88 % ja saravaltaisia 12 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 64 %, sararahkaturve (CS) 24 % ja rahkasaraturve (SC) 12 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 10 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Inginnevan paksuturpeisella alueella on selvästi yli metrin paksuinen heikosti maatunut (H1 4) rahkavaltainen pintakerros, josta suurin osa koostuu Acutifolia -ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Sen alla on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta, joka pohjaa kohti muuttuu saravaltaiseksi. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,9. Liekoja on vähän. Inginnevalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä. Inginnevan 27 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on 0,18 milj. suo-m 3 viljelyturvetuotantoon soveltuvaa H1 3 -maatunutta rahkaturvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 1. Lähinnä H4 -maatunutta kasvu- ja ympäristö turvetuotantoon soveltuvaa laatuluokkaan 2b sijoittuvaa turvetta on 0,11 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on 0,27 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S0.15. Kuva 13. Inginnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 23