LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

Transkriptio

1 Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 365 LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves in Lestijärvi Part 2 Geologian tutkimuskeskus Espoo

2 2

3 GEOLOGIA TUTKIMUSKESKUS GEOLOGICAL SURVEY OF FILAD Turvetutkimusraportti 365 Report of Peat Investigation 365 LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves in Lestijärvi Part 2 Espoo 2005

4 4

5 Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 Kallinen, Riitta-Liisa Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 365, 39 sivua, 20 kuvaa, 1 taulukko ja 4 liitettä. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut vuosina Lestijärvellä yhteensä 17 suota yhteispinta-alaltaan 3312 ha. Tämä on noin 13 % kunnan yli 20 ha:n soiden pinta-alasta. Tutkituissa soissa on yhteensä 44,85 milj. suom 3 turvetta. Soiden keskisyvyys on 1,4 m, josta heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturpeen osuus on 0,2 m. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,7. Tutkituilla soilla on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 1147 ha. Tämän alueen turvemäärä vastaa noin 60 % tutkittujen soiden turvemäärästä. Turpeesta on rahkavaltaista 60 % ja saravaltaista 40 %. Rämeet ovat yleisimpiä suotyyppejä. Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 38 % suotyyppihavainnoista. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 90,8 % märkäpainosta ja kuivaaineen määrä 96 kg/m 3. Turpeen keskimääräinen happamuus (ph) on 4,2, tuhkapitoisuus 3,1 % kuivapainosta ja rikkipitoisuus 0,15 % kuivapainosta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg. Energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 11 suolta, yhteensä 580 ha. äiden soiden energiaturvevarat ovat yhteensä 8,38 milj. suo-m 3 ja energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa 15,26 milj. GJ eli 4,24 milj. MWh. Ympäristöturvetuotantoon soveltuvia alueita on 4 suolla, yhteensä 72 ha:n alalla. Ympäristöturpeen määrä on 0,63 milj. suo-m 3. Tutkituista soista neljä kuuluu erilaisiin suojeluohjelmiin. Asiasanat: suo, turve, energia, Lestijärvi Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO Sähköposti: riitta-liisa.kallinen@gtk.fi ISB

6 Kallinen, Riitta-Liisa Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 The peatlands and peat reserves in Lestijärvi, part 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 365, 39 pages, 20 figures, 1 table and 4 appendices. The Geological Survey of Finland studied 17 mires in the municipality of Lestijärvi in Mires cover 3312 hectares, which is 13 % of the mires over 20 hectares area in Lestijärvi, and contain about million cubic meters of peat in situ. The mean depth of peat is 1.4 m, including the slightly humified Sphagnum predominant surface layer, which averages 0.2 m in thickness. The mean humification degree (H) of peat is 4.7. The area deeper than 1.5 m covers 1147 hectares and contains about 60 % of the total peat quantity. The portion of Sphagnum predominant peat is 60 % and Carex predominant peat 40 %. The most common site types are pine bogs. Pristine mires cover 38 % of the total peatland area. The average water content of peat is 90.8 % of wet weight and the dry bulk density is 96 kg/per m 3 in situ. The average ph value is 4.2, the average ash content of peat is 3.1 % of dry weight and sulphur content 0.15 % of dry weight. The average effective calorific value of the dry peat is 21.2 MJ/kg. Altogether 11 mires covering 580 hectares were evaluated suitable for fuel peat production. The available amount of fuel peat is about 8.38 million m 3 in situ and energy content at 50 % moisture million GJ or 4.24 million MWh. Four mires are suitable for horticultural peat production, covering 72 hectares. The quantity of horticultural peat is about 0.63 million m 3 in situ. Four mires studied are belonging to conservation programs. Key words: mire, peat, energy, Lestijärvi Geological Survey of Finland P.O. Box 1237 FI KUOPIO FILAD riitta-liisa.kallinen@gtk.fi

7 Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDATO... 9 TUTKIMUSMEETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Laboratoriomääritykset... 9 TUTKIMUSAIEISTO KÄSITTELY JA TULOSTEET ARVIOITIPERUSTEET TUTKITUT SUOT Paukaneva Jatkonneva Rimpineva Iso-Lamminneva Kuikkaneva Sauvinkivenneva Kivineva Patikkaneva Likoneva Jokineva Soidinräme Veteläneva Rimpineva Säiläneva Pitkäräme Hakaneva Murtoneva TULOSTE TARKASTELUA Suot ja soistuminen Suoyhdistymät ja suotyypit Turvekerrostumat Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Soidensuojelu KIITOKSET KIRJALLISUUS LIITTEET

8

9 Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 JOHDATO Lestijärven kunta sijaitsee Länsi-Suomen läänissä, Keski-Pohjanmaan maakunnassa. Lestijärven turvetutkimukset liittyvät Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tekemään turvevarojen inventointiin. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä turvetuotantoon soveltuvia soita sekä selvittää käyttökelpoisten turvevarojen laatu ja määrä. Tutkimuksissa huomioidaan myös soiden ja turpeen muut käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat soiden käyttäjiä ja antavat tietoja soiden soveltuvuudesta esimerkiksi maaja metsätalouteen sekä suojeluun ja virkistyskäyttöön. Lestijärven kunnassa on yli 20 hehtaarin soita ha, mikä on 44 % kunnan maapinta-alasta (Lappalainen et al. 1980, Virtanen et al. 2003). Yli 20 ha:n kokoisia soita on 144 kpl, ja niiden keskikoko on 174 ha (Virtanen et al. 2003). Kunnan metsätieteellinen suoala on ha (Tomppo et al. 1998). Vuosina ja Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Lestijärvellä yhteensä 24 suota (liite 4), mikä on noin viidesosa (17 %) kunnan yli 20 ha:n soiden pinta-alasta. Vuosina tutkitut suot (7 kpl) on julkaistu Korpijaakon & Koiviston (1989) raportissa. Tässä raportissa julkaistaan vuosina tutkittujen, yhteensä 17 suon tutkimustulokset, joiden yhteispinta-ala on 3312 ha. Suot sijoittuvat kunnan keski- ja pohjoisosiin (kuva 1). Turvetutkimusten kenttätöistä on vastannut geologi Martti Korpijaakko. Tässä raportissa julkaistaan yleiskuvaus Lestijärvellä tutkituista soista, niiden turvemääristä ja soiden soveltuvuudesta turvetuotantoon. Geologian tutkimuskeskuksen turveinventoinnin kehittäminen ja maksullisuus -raportin (KTM, Energiaosasto 1990) mukaisesti yksityiskohtaisia tutkimustuloksia ei julkaista, vaan niitä voi tilata GTK:n Kuopion yksiköstä. Yksityiskohtaiset suoselosteet sisältävät mm. erilaisia suokarttoja, turvekerrostuman poikkileikkauskuvia sekä tarkempia tietoja turpeen laadusta, määrästä ja laboratorioanalyysien tuloksista. Tutkimustuloksia on mahdollista tilata palstoittain, soittain, kunnittain, maakunnittain tai vesistöalueittain. TUTKIMUSMEETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa noudatettiin Geologian tutkimuskeskuksen turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen ym.1984). Suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan poikki on vedetty selkälinja ja sitä vastaan kohtisuoraan poikkilinjoja 200 tai 400 metrin välein. Tutkimuspisteet on merkitty maastoon paaluin. e ovat selkä- ja poikkilinjoilla 100 metrin välein. Tutkimuslinjalta ja erillisiltä syvyysmittauslinjoilta turvekerrostuman paksuus määritettiin kairaamalla 50 metrin välein. Suon pinnan korkeuden ja laskusuhteiden selvittämiseksi tutkimuslinjat vaaittiin ja korkeudet yhdistettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaiselta tutkimuspisteeltä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys (5-asteikko) ja mättäisyys (peittävyys -% ja korkeus). Puustosta määritettiin puulajisuhteet prosenttiosuuksina sekä kehitys- ja tiheysluokka. Turvekerrostumien kairauksissa selvitettiin turvekerroksen paksuus, pääturvelajit ja turpeen lisätekijät (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikko), turpeen kosteus (5-asteikko), tupasvillakuitujen määrä (6-asteikko) ja liekoisuus (%-osuus). Lisäksi määritettiin liejukerrostumat ja pohjamaalajit. Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella soista otettiin tilavuustarkat laboratorionäytteet siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa (Korpijaakko 1981). Turvenäytteistä määritettiin GTK:n turvelaboratoriossa Kuopiossa happamuus eli ph-arvo, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino, tuhkapitoisuus, lämpöarvo ja rikkipitoisuus. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märkäpainosta ja tuhkapitoisuus prosentteina kuivan turpeen painosta 815 ± 25 C:ssa hehkutettuna. Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa olevan turpeen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suo-m 3 ). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteistä LECO AC-300 isotermisellä kalorimetrillä (ASTM D3286). Tulokset ilmoitetaan tehollisina lämpöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle (MJ/kg). Turpeen rikkipitoisuus on analysoitu LECO SC-132 -rikkianalysaattorilla. 9

10 Lestijärvellä tutkitut suot ( 13 ( 8 09 ( 15 ( 9 12 ( ( ( ( ( ( ( ( ( ( ( ( ( ( ( ( ( ( km ( v tutkitut suot ( v tutkitut suot 51.0 Valuma-alue Tiet Soidensuojelualueet atura Pellot Vesistö Suot Kuva 1. Lestijärvellä (v ) tutkitut suot vesistöalueittain. Suot 1 7 (tutkittu v ) ovat liitteessä Paukaneva 9. Jatkonneva Lestijoen vesistöalue (Paukanevan a ) Lestijoen vesistöalue (Paukanevan a ) 10. Rimpineva 2 Lestijoen vesistöalue (Lestijärven lähialue ) 11. Iso-Lamminneva 12. Kuikkaneva Lestijoen vesistöalue (Takolammen va ) / Kalajoen vesistöalue (Reis-Vuohtajärven a ) Perhonjoen vesistöalue (Korpiojan va ) / Lestijoen vesistöalue (Pappilanpuron va ) 13. Sauvinkivenneva 14. Kivineva Lestijoen vesistöalue (Paukanevan va / Mato-ojan va ) Lestijoen vesistöalue (Mato-ojan va ) 15. Patikkaneva Lestijoen vesistöalue (Paukanevan a ) 16. Likoneva 17. Jokineva Lestijoen vesistöalue (Lestijärven lähialue ) Lestijoen vesistöalue (Jokinevanpuron va ) 18. Soidinräme 19. Veteläneva Lestijoen vesistöalue (Pappilanpuron va ) Lestijoen vesistöalue (Pappilanpuron va ) 20. Rimpineva 1 Lestijoen vesistöalue (Pappilanpuron va ) 21. Säiläneva 22. Pitkäräme Lestijoen vesistöalue (Pappilanpuron va ) Lestijoen vesistöalue (Pappilanpuron va ) 23. Hakaneva 24. Murtoneva Lestijoen vesistöalue (Pappilanpuron va ) Lestijoen vesistöalue (Pappilanpuron va / Lehtosenjoen alaosan a ) 10

11 Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 TUTKIMUSAIEISTO KÄSITTELY JA TULOSTEET Tutkimusaineistot on tallennettu atk:lle numeeriseen muotoon. Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen et al. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän - tai syvyyskäyrän ja suon reunan - välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät on laskettu turvemäärillä painottaen. Maastossa havaitut lieko-osumat on muunnettu tilastollisesti kantopitoisuusprosenteiksi turvemäärästä erikseen 0 1 ja 1 2 metrin syvyyskerroksissa. Jokaisesta tutkitusta suosta on arkistoitu GTK:n turvearkistoon seloste ja piirretty kartta. Suoselosteissa on tietoja suon sijainnista, ympäristöstä, laskusuhteista, pinta-aloista, syvyyksistä, suo- tyypeistä, ojitustilanteesta, turvelajeista ja turpeen maatuneisuudesta. Turvenäytteiden laboratoriomääritystulokset on esitetty taulukkomuodossa ja tuloksista on laadittu lyhyt yhteenveto. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty arvio, jossa on pyritty huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Suokartasta (kuva 2) ilmenee tutkimuslinjojen ja - pisteiden sijainti, turvekerrostuman paksuus tutkimuspisteillä, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus ja turpeen keskimaatuneisuus. Kartoille on myös piirretty suon syvyyskäyrät. Suon syvimmistä tutkimuslinjoista voidaan piirtää poikkileikkausprofiileja (kuva 3), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit ja suon kaltevuus. Yksityiskohtaisia suoselosteita, laboratoriotuloksia, erilaisia suokarttoja ja turvekerroksen poikkileikkausprofiileja voi tilata Geologian tutkimuskeskuksen Kuopion yksiköstä. A / / A m 0 / / / m 0 / A m 2 / / / m 2 / 23 1 / / / 17 2 / 18 2 / 12 A m / / 23 5 / / / m / 26 2 / 10 2 / 15 5 / / / / / 30 3 / / / 0 A m / m 2 / 19 2 / 10 A1525m LIKOEVA, Lestijärvi kl Turvekerrostuman paksuus 0-1m 3.5 Keskimääräinen maatuneisuus 1-1,5m 2/15 Heikosti maatuneen pintakerroksen / 1,5-2m koko turvekerrostuman paksuus (dm) 2-3m 18 Turvekerrostuman paksuus (dm) Saareke Vesistö m Kuva 2. Esimerkki suokartasta. 11

12 Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. Merkkien selite liitteessä 3. ARVIOITIPERUSTEET Turvekerrostuman paksuus, maatuneisuus ja turvelaji sekä turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat määrääviä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on pidetty 1,5 metriä. Tuotantoon soveltuvalle alueelle ei ole asetettu vähimmäiskokoa, vaan pienetkin alueet on huomioitu. Käyttökelpoisen energiaturpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty 0,5 m, mikä vastaa tuotannon jälkeen suon pohjalle jäävää turvekerrosta. Energiaturpeiksi (polttoturpeiksi) soveltuvat saraturpeet sekä rahkaturpeet, joiden maatumisaste on vähintään H5. Polttoturpeen laatuohjeen (1991) mukaan turpeen tuhkapitoisuus ei saa ylittää 10 %:a, eikä rikkipitoisuus 0,3 %:a (liite 2). Arvioitaessa suon soveltuvuutta kasvuturvetuotan- toon kiinnitetään huomiota erityisesti turpeen maatuneisuuteen, rahkasammaltyyppiin ja turvekerrostuman paksuuteen. Tässä raportissa ympäristöturpeella ymmärretään kaikkea heikosti maatunutta (H1-4) rahkavaltaista turvetta. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu ympäristöturpeeksi, jos kerroksen paksuus on yli 0,6 m. Mikäli heikosti maatunut pintarahkakerros on ohut, voidaan se luokitella energiaturpeeksi, koska kunnostusvaiheessa kerros sekoittuu alla olevaan maatuneempaan turpeeseen ja voidaan siten tuottaa energiaturpeena. Turvetuotannon ohella soiden käyttösuosituksissa on huomioitu myös suon säilyttäminen luonnontilaisena maisemallisten ja biologisten luontoarvojen takia. 12

13 Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 TUTKITUT SUOT 8. Paukaneva 8. Paukaneva (kl ) on laaja yhtenäinen aapasuoalue, joka sijoittuu Lestijoen varrelle noin 12 km Lestijärven kirkonkylältä luoteeseen, Lestijärven ja Toholammin kuntien rajalle. Paukaneva kuuluu valtakunnalliseen soidensuojeluohjelmaan ja atura verkostoon. Suon reunat ovat kauttaaltaan ojitettu, silti suo on kokonaisuutena varsin luonnontilainen. Suoalueen läpi virtaava Lestijoki on koskiensuojelulain nojalla suojeltu vesistö (Länsi-Suomen ympäristökeskus 2004). Geologian tutkimuskeskus on tutkinut vuonna 1990 Paukanevasta Lestijoen eteläpuolelle jäävän osan. Tutkimuslinjasto rajoittuu pohjois- ja koillisosistaan Lestijokeen ja muilta osin loiviin hiekkamoreenikankaisiin (kuva 4). Suon itäpuolella on maantie ja eteläpuolisilla kankailla metsäautoteitä. Suo kuuluu Lestijoen vesistöalueeseen (Paukanevan a ). Suon pinta on m mpy ja viet- tää itäosasta koilliseen noin 2 m/km ja länsipäästä lounaaseen noin 1 m/km. Vedet laskevat Lestijokeen. Suon pinta-ala on 311 ha, josta yli 1,5 metrin syvyistä aluetta on 191 ha. Suon keskisyvyys on 1,9 metriä. Koko suon turvemäärä on 5,80 milj. suo-m 3 ja yli 1,5 metriä syvän alueen 4,83 milj. suo-m 3. Tutkimuspisteistä 77 % on avosuolla, 20 % rämeellä, 2 % korvessa ja 1 % turvekankaalla. Suon länsija keskiosan yleinen suotyyppi on rahkaneva. Keskiosassa on myös lyhytkorsinevaa ja varsinaista saranevaa. Linjaston itäpäässä esiintyy vaihtelevasti lyhytkorsinevan ojikkoa ja muuttumaa sekä lyhytkorsinevarämeen ja rahkarämeen muuttumaa. Jokivarren rannat ovat muuta suoaluetta rehevämpää luhtanevaa. Suon itäosa on osittain ojitettu, samoin suon eteläosan reuna-alueet. Turpeesta on 79 % rahka- ja 21 % saravaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Paukanevalla. 13

14 25 %, puun jäännöksiä sisältävien 2 % ja varpuainesta sisältävien 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve (31 %), tupasvillarahkaturve (14 %), sararahkaturve (21 %) ja rahkasaraturve (14 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja pohjaturvekerroksen 6,1. Turvekerrostumassa esiintyy hyvin vähän liekoja. Suon yleisimmät pohjamaalajit ovat kivinen moreeni ja hiekka. Lestijoen puoleisella suon osalla, turvekerroksen alla on lähes yhtenäinen liejukerros, jonka paksuus vaihtelee cm:iin. Suon länsi- ja keskiosasta on otettu tilavuustarkat turvenäytteet. Turvenäytteiden vesipitoisuudet (84,3 % 96,2 %) vaihtelevat voimakkaasti. Tämä vaikuttaa myös kuiva-ainepitoisuuksien vaihteluun ( kg/m 3 ). Turvenäytteiden vesipitoisuus on keskimäärin 91,6 %, kuiva-ainepitoisuus 83 kg/m 3, tuhkapitoisuus 2,4 % ja rikkipitoisuus 0,14 %. Lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg. Paukaneva kuuluu valtakunnalliseen soidensuojeluohjelmaan ja atura-2000-verkostoon. 9. Jatkonneva 9. Jatkonneva (kl ) sijaitsee noin 10 km Lestijärven kirkonkylältä luoteeseen, Lestijärven Kiiskilänlahden luoteispuolella. Jatkonneva on Lestijoen yläjuoksualuetta ja kuuluu valtakunnalliseen rantojensuojeluohjelmaan ja atura-2000-verkostoon (Länsi-Suomen ympäristökeskus 2004). Suo on tutkittu vuonna Jatkonneva sijoittuu kaakosta luoteeseen virtaavan Lestijoen ja saman suuntaisen pitkän, yhtenäisen hiekkamoreenikankaan (Seljänkangas) väliselle alueelle (kuva 5). Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät, sillä suon kaakkoispäästä kulkee Halsua-Reisjärvi maantie ja lisäksi suon ympärillä on useita metsäautoteitä. Suo kuuluu Lestijoen vesistöalueeseen (Paukanevan a ). Suon pinta on m mpy ja viettää lounaaseen, luoteisosassa vietto on noin 2 m/km ja kaakkoisosassa noin 4 m/km. Vedet laskevat Lestijokeen. Suon pinta-ala on 682 ha, josta yli 1,5 metrin syvyistä aluetta on 152 ha. Suon keskisyvyys on 1,1 metriä. Koko suon turvemäärä on 7,24 milj. suo-m 3 Kuva 5. Tutkimuspisteiden sijainti Jatkonnevalla. 14

15 Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 ja yli 1,5 metriä syvän alueen 3,10 milj. suo-m 3. Tutkimuspisteistä 74 % on rämeellä, 23 % avosuolla, 2 % turvekankaalla ja 1 % korvessa. Suon kaakkoispää ja luoteisosan pohjoisreunat ovat tiheään ojitettuja. Keskiosan ojitus on harvempaa. Suon luoteispäässä on laajahko luonnontilainen alue. Suon kaakkoispään ojitetulla alueella esiintyy pääasiassa pallosararämeen ojikkoa ja muuttumaa, tupasvillarämeen ojikkoa ja muuttumaa sekä varsinaisen sararämeen muuttumaa. Tämän alueen reunoilla on korpirämeen ojikkoa ja muuttumaa. Keskiosan luonnontilainen alue on varsinaista sararämettä, rimpinevaa ja tupasvillarämettä ja ojitettu alue pääasiassa varsinaisen sararämeen ja pallosararämeen muuttumaa. Luoteispään luonnontilainen alue on karua rahkanevaa, rahkarämettä ja keidasrämettä, ja ojitettu alue on pääasiassa tupasvillarämeen ojikkoa. Turpeesta on 53 % rahka- ja 47 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 18 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 22 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (22 %), rahkaturve (17 %), puuainespitoinen rahkasaraturve (13 %) ja sararahkaturve (13 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja pohjaturvekerroksen 5,7. Turvekerrostumassa ei ole liekoja. Suon yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Liejuja ei esiinny. Suon luoteispäästä ja keskiosasta on otettu tilavuustarkat turvenäytteet. Muutamien yksittäisten turvenäytteiden kuiva-ainemäärät ovat korkeita (max. 166 kg/m 3 ), keskimäärin kuiva-ainemäärä on 119 kg/m 3. Turvenäytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 88,2 %, tuhkapitoisuus 3,8 %, lämpöarvo 21,6 MJ/kg ja lämpöarvo 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus ylittää muutamissa turvekerroksen pohjalta otetuissa näytteissä polttoturpeen laatuohjeen raja-arvon (> 0,30 %). Turpeen keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,20 %. Jatkonnevan alue on Lestijoen yläjuoksualuetta ja kuuluu valtakunnalliseen rantojensuojeluohjelmaan. Yläjuoksualue on maakunnan merkittävin koskikarojen talvehtimisalue. Jatkonnevan alueella esiintyy myös monia uhanalaisia tai muuten harvinaisia kasvilajeja, kuten hoikkavillaa, jokileinikkiä, kaarlenvaltikkaa, rantalemmikkiä, rantanätkelmää, rimpivihvilää, suomenlummetta ja raidankeuhkojäkälää. Suon kaakkoisosassa, Tikkakosken alapuolella Lestijoki on varsin luonnontilainen ja maisemallisesti hieno (Länsi-Suomen ympäristökeskus 2004). 10. Rimpineva Rimpineva 2 (kl ) sijaitsee noin 5 km Lestijärven kirkonkylältä luoteeseen. Suo on tutkittu vuonna Suo rajoittuu hiekkamoreenikankaisiin, jotka ovat paikoin lohkarepintaisia. Suon pohjois- ja länsipuoliset kankaat ovat laajoja ja yhtenäisiä, sen sijaan eteläpuolta reunustavat kankaat ovat rikkonaisia ja kumparemaisia. Suon keskiosassa on Rimpilampi (148,9 m mpy), länsipuolella Iso-Valkiaisen (149,3 m mpy) järvi ja itäpäässä peltoja (kuva 6). Suo vaihettuu pohjoisosistaan Isonevan soidensuojelualueeseen. Rimpineva 2:n länsiosa kuuluu tämän soidensuojelualueen atura laajennuksiin (Länsi-Suomen ympäristökeskus 2004). Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset, sillä suon itäpäästä kulkee Reisjärvi Lestijärvi maantie ja pohjoispuolisella Ketunpesänkankaalla (Rimpinevankangas) metsäautotie. Suo kuuluu Lestijoen vesistöalueeseen (Lestijärven lähialue ). Suon pinta on m mpy ja viettää kaakkoon noin 2 m/km. Vedet laskevat itäosan ojia pitkin Lestijärveen. Suon pinta-ala on 173 ha, josta yli 1,5 metrin syvyistä aluetta on 122 ha. Suon keskisyvyys on 2,8 metriä. Tutkimuspisteistä 48 % on avosuolla, 42 % rämeellä, 1 % korvessa ja 9 % turvekankaalla. Suon länsi- ja keskiosa on luonnontilainen, itäosa on ojitettu. Suon keskiosassa on pääasiassa lyhytkorsinevaa ja kalvakkanevaa. Suon itäosassa esiintyy varsinaisen sararämeen muuttumaa, joka on paikoin kehittynyt varputurvekankaaksi. Lounaisosassa vallitsee rimpineva, jonka keskellä on hieman silmäkenevaa ja tupasvillarämettä. Suon reunaalueilla esiintyy erilaisia rämetyyppejä (mm. varsinainen sararäme, pallosararäme, kangasräme, isovarpuräme, tupasvillaräme ja korpiräme). Turpeesta 70 % on rahka- ja 30 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 11 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 15 % ja varpuainesta sisältävien 6 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (19 %), rahkaturve (17 %), rahkasaraturve (14 %) ja tupasvillarahkaturve (11 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4 ja pohjaturvekerroksen 4,8. Liekoja on hyvin vähän. Suon itä- ja keskiosan yleinen pohjamaalaji on hiesu ja länsija lounaisosan kivinen moreeni. Itä- ja lounaisosassa esiintyy paikoin liejua cm:n kerroksena. Suon keskiosasta ja lounaisosasta on otettu tilavuustarkat turvenäytteet. Keskiosasta otettu näytesarja on pääturvelajiltaan saravaltaista ja lounaisosan rahkavaltaista, turve on molemmissa näytesarjoissa heikosta kohtalaiseen maatunutta. äytesarjojen fysikaaliset ominaisuudet ovat vesipitoisuuden, kuiva-ainemäärän ja rikkipitoisuuden osalta hyvin samankaltaiset. Suokohtainen keskiarvo vesipitoisuudelle on 92,6 %, kuiva-ainemäärälle 70 kg/m 3 ja rikkipitoisuudelle 0,13 %. Saraturvenäytteiden keskimääräiset lämpöarvot (21,3 MJ/kg ja 9,4 15

16 MJ/kg) ja tuhkapitoisuus (3,7 %) ovat hieman korkeampia kuin vastaavien rahkaturvenäytteiden arvot (19,6 MJ/kg, 8,6 MJ/kg ja 1,6 %). Rimpineva 2:n länsiosa kuuluu Isonevan soidensuojelualueen atura 2000-laajennuksiin. Suoalue on sekä linnustoltaan että kasvistoltaan arvokas. Kasvistoon kuuluu alueellisesti uhanalaisia ja muuten harvinaisia kasveja, mm. kaarlenvaltikka, punakämmekkä, rimpivihvilä ja vaaleasara. Lisäksi soiden saarekkeissa on pieniä luonnonmetsiä (Länsi-Suomen ympäristökeskus 2004). atura-2000 laajennusalueen itäpuolella, suon yli 1,5 metrin syvyisellä 34 ha:n alueella on energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,68 milj. suom 3. Tämän alueen keskiosassa, turvekerroksen pintaosassa on 7 ha:n alalla ympäristöturpeeksi soveltuvaa heikosti maatunutta rahkaturvetta noin 0,07 milj. suo-m 3. Tuotantoon soveltuvan alueen käyttöä rajoittaa atura-alueen läheisyys ja suon kuivatusongelmat (vedet laskevat Lestijärveen). Lisäksi suoalueen turve on energiaturpeeksi heikosti maatunutta. Kuva 6. Tutkimuspisteiden sijainti Rimpineva 2:lla. 11. Iso-lamminneva 11. Iso-lamminneva (kl ) sijaitsee Lestijärven pohjoispuolella noin 8 km Lestijärven kirkonkylältä koilliseen. Suo on tutkittu vuonna Iso-lamminneva on luode-kaakkosuuntainen kapeahko suoalue, joka rajoittuu pääosin mataliin hiekkamoreenikankaisiin (kuva 7). Luoteispäästä suo rajoittuu Lamminneva-Kivineva-Tuomikonnevan soidensuojelualueeseen ja itäosistaan Takalolampeen (142,1 m mpy). Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät, sillä suon eteläpuolella kulkee maantie, josta johtaa tie suon keskiosan pelloille ja pohjoispuolisille turvetuotantoalueille. Lisäksi suon luoteispään halki kulkee Lestijärvi Reisjärvi maantie. Suon etelä- ja keskiosat kuuluvat Lestijoen vesistöalueeseen (Takolammen va ) ja suon pohjoisimmat osat Kalajoen vesistöalueeseen (Reis-Vuohtajärven a ). Suon pinta on m mpy ja viettää pääasiassa koilliseen, suon pohjoisosassa noin 2 m/km ja eteläosassa Takalolammen kohdalla 4 5 m/km. Suon eteläisin osa viettää loivasti lounaaseen. Suon eteläosan vedet laskevat Takalolammen tai Takalolammesta laskevan kanavan kautta Lestijärveen. Suon pohjoisosan vedet laskevat pääosin ojia myöten Takalolampeen, osa vesistä kulkeutuu ojia myöten koilliseen kohti Reisjärven Vuohtajärveä. Suon pinta-ala on 360 ha, josta yli 1,5 metrin sy- 16

17 Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 vyistä aluetta on 108 ha. Suon keskisyvyys on 1,1 metriä. Tutkimuspisteistä 21 % on avosuolla, 56 % rämeellä, 11 % turvekankaalla ja 12 % pellolla. Suon pohjoisosan yleisiä suotyyppejä ovat rimpinevan ojikko ja muuttuma. Tämän eteläpuolella yleistyvät isovarpurämeen, tupasvillarämeen, lyhytkorsinevarämeen ja varsinaisen sararämeen muuttumat. Suon keski- ja pohjoisosassa on peltoalueita. Suon eteläosassa vallitsee isovarpurämeen ojikko ja muuttuma, näiden keskellä esiintyy paikoin myös rahkarämeen ja tupasvillarämeen ojikkoa ja muuttumaa. Eteläosan laidoilla varpu-, puolukka- ja ruohoturvekankaat sekä kangasrämeen ojikko ja muuttuma ovat yleisiä suotyyppejä. Turpeesta on 64 % rahka- ja 36 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 9 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 23 % ja varpuainesta sisältävien 8 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (20 %), rahkasaraturve (19 %), tupasvillarahkaturve (10 %) ja tupasvillasararahkaturve (10 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja pohjaturvekerroksen 5,3. Liekoja on erittäin vähän Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Iso-lamminnevalla. 17

18 (0,2 %). Suon pohjamaalaji on pääasiassa kivistä moreenia. Takalolammen lounaisreunalla ja luoteispuolella esiintyy paksuimmillaan noin 2 metrin liejukerros. Suon keskiosan peltoalueelta on otettu tilavuustarkat turvenäytteet. äytesarja on kohtalaisesti maatunutta, pintaosastaan rahkavaltaista ja pohjaosastaan saravaltaista turvetta. Turvenäytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89,5 %, tuhkapitoisuus 2,7 % ja rikkipitoisuus 0,14 %. Suon pintaosasta otettujen näytteiden kuiva-ainemäärät ovat korkeita, samoin lämpöarvot. Turvenäytteiden keskimääräinen kuiva-ainepitoisuus on 102 kg/ m 3 ja lämpöarvot 21,8 MJ/kg ja 9,7 MJ/kg. Iso-lamminnevan yli 1,5 metrin syvyinen alue on kolmessa eri altaassa. äistä tuotantoon soveltuu pohjoisin, 88 ha:n alue, jonka energiaturvetuotantoon soveltuva turvemäärä on 1,14 milj. suo-m 3. Turvekerroksen pintaosan heikosti maatunut rahkavaltainen kerros on liian ohut ympäristöturvetuotantoon, joten sen voidaan ajatella sekoittuvan alla olevaan maatuneempaan kerrokseen. Suon tuotantokäyttöä vaikeuttaa rajoittuminen Takalolampeen ja soidensuojelualueeseen. Lisäksi Takalolammen ympäristössä on paikoin paksuja liejukerrostumia. 12. Kuikkaneva 12. Kuikkaneva (kl ) sijaitsee noin 8 km Lestijärven kirkonkylältä lounaaseen. Suo on tutkittu vuonna Suo rajoittuu rikkonaisiin ja lohkarepeitteisiin moreenikankaisiin. Suon eteläosan keskellä on Kuikkalampi (170,2 m mpy). Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät, sillä suon itäpuolella kulkee maantie ja eteläpuolella metsäautotie (kuva 8). Suo sijaitsee vedenjakaja-alueella: suon länsiosa kuuluu Perhonjoen vesistöalueeseen (Korpiojan va ) ja itäosa Lestijoen vesistöalueeseen (Pappilanpuron va ). Suon pinta on m mpy ja viettää pääosin koilliseen 1 2,5 m/km. Vedet laskevat ojia pitkin pääsääntöisesti suon koillispuolella sijaitsevaan Iso-Lemmistöön (158,6 m mpy). Suon luoteisosan vedet laskevat ojia pitkin länsi-luoteeseen. Suon pinta-ala on 294 ha, josta yli 1,5 metrin syvyistä aluetta on 69 ha. Suon keskisyvyys on 1,1 metriä. Tutkimuspisteistä 40 % on avosuolla, 53 % rämeellä ja 7 % turvekankaalla. Suo on ojitettu keskiosan Kuikkalammen ympäristöä ja luoteiskulmaa lukuun ottamatta. Suon luonnontilaisella keskiosalla esiintyy varsinaista saranevaa, silmäkenevaa ja rahkanevaa, jotka muuttuvat reunoja kohden pallosara- ja kangasrämeeksi. Suon eteläosassa on erityyppisten rämeiden, kuten tupasvilla-, rahka-, isovarpu-, pallosaraja korpirämeen ojikoita. Pohjoisosassa esiintyy vaihtelevasti rimpinevaa, varsinaista sararämettä, varsinaista saranevaa ja näiden muuttumaa sekä tupasvillarämeen ja pallosararämeen ojikkoa ja muuttumaa sekä ruohoturvekangasta. Turpeesta on 38 % rahka- ja 62 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 5 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 11 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (39 %), sararahkaturve (15 %), rahkaturve (12 %) ja kortepitoinen rahkasaraturve (11 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4 ja pohjaturvekerroksen 5,1. Liekoja on erittäin vähän (0,1 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Liejuja ei esiinny. Suon keskiosasta on otettu tilavuustarkat turvenäytteet. äytesarjan turve on pintaosastaan sararahkavaltaista ja pohjaosastaan rahkasaravaltaista ja turpeen maatuneisuus vaihtelee heikosti maatuneesta kohtalaisesti maatuneeseen (H 3 6). Turvenäytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 90,9 %, kuiva-ainemäärä 91 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,3 %, lämpöarvot 20,9 MJ/kg ja 9,3 MJ/kg. Muutamien näytteiden rikkipitoisuus kohoaa lähelle polttoturpeen laatuohjeen raja-arvoa (0,30 %), keskimäärin turpeen rikkipitoisuus (0,24 %) on kuitenkin alle sen. Kuikkanevan tuotantoon soveltuva yli 1,5 metrin syvyinen alue on kolmessa eri altaassa; Kuikkalammen ympärillä on kahdessa altaassa yhteensä 52 ha:n ja pohjoisosassa 11 ha:n alueella tuotantoon soveltuvaa turvetta. äiden alueiden turvemäärä on yhteensä 0,50 milj. suo-m 3. Suon keskiosassa, noin 19 ha:n alueella turvekerroksen pintaosassa on ympäristöturpeeksi soveltuvaa heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta 0,15 milj. suo-m 3. Suon keskiosan hyödyntämistä ja kuivatusta vaikeuttaa suon keskellä oleva Kuikkalampi. 18

19 Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 Kuva 8. Tutkimuspisteiden sijainti Kuikkanevalla. 13. Sauvinkivenneva 13. Sauvinkivenneva (kl ) sijaitsee noin 12 km Lestijärven keskustasta luoteeseen. Suo on tutkittu vuonna Suo rajoittuu pääasiassa mataliin hiekkamoreenikankaisiin ja luoteispäässä peltoihin. Suon pohjoiskoillispuolella virtaa Lestijokeen laskeva Heinosenpuro. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon länsireunaa sivuaa maantie ja suon etelä- ja itäpuolella on metsäautoteitä (kuva 9 ). Suo kuuluu Lestijoen vesistöalueeseen (Paukanevan a / Mato-ojan va ). Suon pinta on m mpy. Suon pohjois- ja keskiosa viettää luoteeseen noin 5 m/km ja eteläosa länsi-luoteeseen 3 4 m/ km. Osa vesistä laskee ojia ja kanavia pitkin suoraan Lestijokeen ja osa Heinosenpuron kautta Lestijokeen. Suon pinta-ala on 166 ha, josta yli 1,5 metrin syvyistä aluetta on 24 ha. Suon keskisyvyys on 0,9 metriä. Tutkimuspisteistä 33 % on avosuolla, 52 % rämeellä, 2 % korvessa ja 13 % turvekankaalla. Suo on ojitettu kokonaan. Suon pohjoisosassa yleinen suotyyppi on varsinaisen sararämeen muuttuma, keskiosassa varsinaisen saranevan muuttuma ja eteläosassa rimpinevan muuttuma sekä puolukkaturvekangas. Turpeesta 23 % on rahka- ja 77 % saravaltaista. Varpuainesta sisältävien turpeiden osuus on 15 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 7 % ja puun jäännöksiä sisältävien 5 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (43 %), varpuainespitoinen rahkasaraturve (14 %), saraturve (10 %) ja sararahkaturve (10 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja pohjaturvekerroksen 5,8. Liekoja on erittäin vähän (0,2 %). Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Suon keski- ja eteläosassa on paikoin kivistä moreenia. Liejuja ei esiinny. Suon eteläosasta on otettu tilavuustarkat turvenäyt- 19

20 teet. äytesarjan turve on pintaosastaan rahkavaltaista, muutoin turve on puu- ja varpuainespitoista rahkasaraa. Maatuneisuudeltaan turve vaihtelee heikosta melko maatuneeseen (H 4 7). Turvenäytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89,8 %, tuhkapitoisuus 3,7 % ja rikkipitoisuus 0,15 %. Turvekerroksen pintanäytteen kuiva-ainemäärä on korkea (159 kg/m 3 ), turpeen keskimääräinen kuiva-ainemäärä on 96 kg/ m 3. Turvenäytteiden keskimääräiset lämpöarvot ovat 20,8 MJ/kg ja 9,2 MJ/kg. Sauvinkivennevan yli 1,5 metrin syvyinen alue on kahdessa eri altaassa: etelä-keskiosan 20 ha:n ja pohjoisosan 4 ha:n altaissa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta yhteensä 0,31 milj. suo-m 3. Sauvinkivennevan tuotantokäyttöä vaikeuttaa yli 1,5 metrin alueen epäyhtenäisyys. Kuva 9. Tutkimuspisteiden sijainti Sauvinkivennevalla. 14. Kivineva 14. Kivineva (kl ) sijaitsee noin 7 km Lestijärven keskustasta luoteeseen Lestijärveltä Toholammille johtavan maantien varrella. Suo on tutkittu vuonna Suo rajoittuu pohjoispuolelta luode-kaakkosuuntaiseen Syrinharjuun ja tämän reunaa kulkevaan Lestijärvi Toholampi maantiehen. Muilta osin suota ympäröivät rikkonaiset ja voimakkaasti lohkarepeit- teiset moreenikankaat. Suon luoteispuolella on peltoja ja itä- ja länsireunalla kulkevat metsäauto- ja peltotiet (kuva 10). Suo kuuluu Lestijoen vesistöalueeseen (Mato-ojan va ). Suon pinta on m mpy ja viettää pohjois-luoteeseen 3 4 m/km. Vedet laskevat ojia pitkin länsi-luoteispuolella virtaavaan Peritalonpuroon, josta edelleen Puikonpuron kautta Mato-ojaan 20

21 Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 ja edelleen Lestijokeen. Suon pinta-ala on 109 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 12 ha. Suon keskisyvyys on 0,6 metriä. Tutkimuspisteistä 87 % on rämeellä, 2 % korvessa ja 11 % turvekankaalla. Suo on ojitettu kokonaan. Suon keski- ja lounaisosat ovat varsinaisen sararämeen muuttumaa, tämän ympärillä on pääasiassa pallosararämeen ojikkoa ja muuttumaa. Reuna-alueiden yleisimmät suotyypit ovat pallosararäme ja ruohoturvekangas. Turpeesta 24 % on rahka- ja 76 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 35 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 14 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoinen rahkasaraturve (32 %) ja rahkasaraturve (28 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2 ja pohjaturvekerroksen 4,5. Suon pohjamaalaji on hiekkaa. Liejuja ei esiinny. Suolta ei ole otettu tilavuustarkkoja turvenäytteitä. Kivineva soveltuu parhaiten metsätalouskäyttöön ohuen turvekerroksen vuoksi. Kuva 10. Tutkimuspisteiden sijainti Kivinevalla. 15. Patikkaneva 15. Patikkaneva (kl ) sijaitsee Lestijoen varrella noin 12 km Lestijärven keskustasta luoteeseen, lähes Lestijärven ja Toholammin kuntien rajalla. Suo on tutkittu vuonna Patikkaneva on valtakunnalliseen soidensuojeluohjelmaan ja atura-2000-verkostoon kuuluvan Paukanevan (suo nro 8) itäisiä osia. Patikkaneva rajoittuu lounaisreunaltaan Lestijokeen, joka samalla erottaa Patikkanevan Paukanevasta. Muilta osin suo rajoittuu mataliin hiekkamoreenikankaisiin. Suon itäpuolelta kulkee maantie ja luoteispuolelta metsäautotie (kuva 11). Suo kuuluu Lestijoen vesistöalueeseen (Paukanevan a ). Suon pinta on m mpy ja viettää lounaaseen noin 2 m/km. Vedet laskevat Lestijokeen. Suon pinta-ala on 194 ha, josta yli 1,5 metrin syvyistä aluetta on 107 ha. Suon keskisyvyys on 1,8 metriä. Koko suon turvemäärä on 3,57 milj. suo-m 3 ja yli 1,5 metrin syvyisen alueen 2,80 milj. suo-m 3. Tutkimuspisteistä 69 % on avosuolla, 29 % rämeellä ja 2 % korvessa. Suon luoteis-pohjoisosa on ojitettu, muilta osin suo on luonnontilainen. Keskiosassa esiintyy silmäkenevaa ja rimpinevaa, tämän ympärillä on yleisesti lyhytkorsinevaa ja jonkin verran lyhytkorsinevarämettä. Luoteisosan luonnontilainen alue on pääasiassa rahkanevaa, rahkarämettä ja kalvakkanevaa. Suon koillisreuna on kangasrämeen ja isovarpurämeen ojikkoa. Lestijoen varrella luhtaneva ja nevakorpi ovat yleiset suotyypit. Turpeesta on 70 % rahka- ja 30 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 4 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 6 % ja varpuainesta sisältävien 7 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (33 %), rahkasaraturve (21 %) ja rahkaturve (12 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja pohjaturvekerroksen 5,4. Suon yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja kivinen moreeni. Lestijoen 21

22 varrella on cm:n paksuisia liejukerroksia. Suon luoteispäästä ja keskiosasta on otettu tilavuustarkat turvenäytteet. äytesarjojen turve on pintaosastaan heikosti maatunutta tupasvillapitoista rahkaturvetta, ja tämän alla on kohtalaisesti hyvin maatunutta (H 6 8) sararahkaa tai rahkasaraa. äytesarjat ovat fysikaalisilta ominaisuuksiltaan hyvin samanlaiset, paitsi suon keskiosasta otettujen muutamien yksittäisten näytteiden tuhkapitoisuudet ovat kohonneita (kuitenkin alla 10 %). Turvenäytteiden keskimääräi- Suo kuuluu Lestijoen vesistöalueeseen (Lestijärven lähialue ). Suon pinta on m mpy ja viettää hyvin loivasti kaakkoon. Vedet laskevat eteläosan reunaojia pitkin iemenlammen kautta Lestijärveen. Suon pinta-ala on 80 ha, josta yli 1,5 metrin syvyistä aluetta on 55 ha. Suon keskisyvyys on 1,8 metriä. Tutkimuspisteistä 35 % on avosuolla, 56 % rämeellä ja 9 % turvekankaalla. Suon pohjois-luoteisosa on pääasiassa isovarpurämeen muuttumaa, ja reunoilla esiintyy varpu- ja puolukkaturvakangasta. Suon keskiosassa on rimpinevaa ja tämän ojikkoa, tämän ymnen vesipitoisuus on 90,1 %, kuiva-ainemäärä 99 kg/ m3, tuhkapitoisuus 5,6 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Keskimääräinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudelle 9,1 MJ/kg. Patikkaneva kuuluu osana Paukanevaa valtakunnalliseen soidensuojeluohjelmaan ja atura-2000-verkostoon. Lisäksi suoalueen läpi virtaava Lestijoki on koskiensuojelulain nojalla suojeltu vesistö. Patikkanevan itäosan kosteikko on kahlaajien suosittua pesintäaluetta (Länsi-Suomen ympäristökeskus 2004). Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Patikkanevalla. 16. Likoneva 16. Likoneva (kl ) sijaitsee Lestijärven ja Lestijärven Kiiskilänlahden välisessä niemessä noin 6 km Lestijärven keskustasta koilliseen. Suo on tutkittu vuonna Suo rajoittuu pääosin hiekkamoreenikankaisiin ja kaakossa iemenlampeen, josta on suora yhteys Lestijärveen. Suon länsi-luoteispuolella on peltoja, ja suon keskellä on uudempaa tuotantoa oleva kapea peltoalue. Suon etelä-lounaispuolelta kulkee iemenkylän maantie, joka yhtyy Lestijärvi Reisjärvi maantiehen (kuva 12). Suon pinta on paikoin hyvin kivinen. 22

23 Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 pärillä on tupasvilla- ja isovarpurämettä sekä näiden ojikkoa ja muuttumaa. Suon pohjoisosa on ojitettu kokonaan, samoin eteläosan reunat. Eteläosan keskiosaan on raivattu kapea peltoalue, jonka ympärillä on luonnontilaista aluetta. Turpeesta on 79 % rahka- ja 21 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 3 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 32 % ja varpuainesta sisältävien 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (23 %), rahkasaraturve (17 %), tupasvillapitoinen rahkaturve (17 %) ja tupasvillapitoinen sararahkaturve (13 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 ja pohjaturvekerroksen 6,0. Yleisimmät pohjamaalajit ovat kivinen moreeni ja hiesu. Suon luoteis- ja keskiosassa on cm:n paksuisia liejukerroksia. Suon keskiosasta on otettu tilavuustarkat turvenäytteet. äytesarjan turve on pintaosasta heikosti maatunutta rahkaturvetta, jonka alla on sararahkaturvetta ja tämän alla järviruoko- ja kortepitoista sararahkaturvetta. Turpeen maatuneisuus vaihtelee heikosta hyvin maatuneeseen (H4 8). Turvenäytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 90,5 %, kuiva-ainemäärä 95 kg/m3, tuhkapitoisuus 1,5 % ja rikkipitoisuus 0,08 %. Keskimääräinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on 21,0 MJ/kg ja 50 %:n kostealle 9,3 MJ/kg. Likonevan yli 1,5 metrin syvyisellä, 55 ha:n alueella on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,77 milj. suo-m 3. Suo ei sovellu tuotantoon, koska se sijaitsee Lestijärven rantavyöhykkeellä. Kuva 12. Tutkimuspisteiden sijainti Likonevalla. 17. Jokineva 17. Jokineva (kl ) sijaitsee Lestijärven etelärannalla noin 8 km Lestijärven keskustasta kaakkoon. Suo on tutkittu vuonna Suo rajoittuu lounaispuolelta luode- kaakkosuuntaiseen Kasalanharjuun ja länsi- ja luoteispuolelta Lestijärveen laskevaan Lehtosenjokeen ja tätä reunustaviin peltoihin. Pohjoispuolelta suo rajoittuu Lestijärven Kuivaniemenlahteen ja itäpuolelta moreenikankaisiin. Suon eteläpuolella on peltoa. Suon halki virtaa Jokinevanpuro, joka laskee Lehtosenjoen kautta Lestijärveen. Suon lounaispuolella kulkee Kinnula Lestijärvi maantie (kuva 13). Suo kuuluu Lestijoen vesistöalueeseen (Jokinevanpuron va ). Suon pinta on m mpy. Suon eteläosa viettää itä-koilliseen noin 3 m/km ja vedet laskevat suo-ojia pitkin Jokinevanpuroon, josta edelleen Lehtosenjoen kautta Lestijärveen. Suon pohjoisosa viettää luoteeseen noin 2 m/km ja vedet laskevat Lehtosenjoen kautta Lestijärveen. Suon pinta-ala on 164 ha, josta yli 1,5 metrin syvyistä aluetta on 115 ha. Suon keskisyvyys on 2,2 metriä. Tutkimuspisteistä 11 % on avosuolla, 73 % rämeellä, 2 % korvessa, 6 % turvekankaalla ja 8 % pellolla. Suon etelä- ja itäosan ojitetulla alueella on pääasias- 23

24 sa peltoa, kytöheittoa, varsinaisen sararämeen muuttumaa sekä isovarpurämeen ojikkoa ja muuttumaa. Suon luonnontilaisella pohjois- ja keskiosalla esiintyy vaihtelevasti lyhytkorsinevaa, rimpinevaa, varsinaista sararämettä, lyhytkorsinevarämettä sekä tupasvilla- ja isovarpurämettä. Turpeesta 62 % on rahka- ja 38 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 15 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 5 % ja varpuainesta sisältävien 15 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (14 %) ja rahkasaraturve (19 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja pohjaturvekerroksen 5,0. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja hiekka. Liejukerrokset keskittyvät Jokinevanpuron ja Lehtosenjoen varteen ja kerrosten paksuus vaihtelee välillä cm. Suon keskiosasta on otettu tilavuustarkat turvenäytteet. äytesarjan turve on rahkasaraa, pintaosastaan kortepitoista ja muilta osin puuainespitoista. Turpeen maatuneisuus vaihtelee heikosta jonkin verran maatuneeseen (H 4 5). Turvenäytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89,8 %, kuiva-ainemäärä 99 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 4,2 %. Keskimääräinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on 23 MJ/kg ja 50 %:n kosteudelle 10,3 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen rikkipitoisuus (0,46 %) ylittää polttoturpeen laatuohjeen raja-arvon (0,30 %). Jokinevan yli 1,5 metrin syvyisellä, noin 115 ha:n alueella on energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 2,0 milj. suo-m 3. Suo ei kuitenkaan sovellu tuotantoon ympäröivien vesistöjen vuoksi, sillä se sijaitsee Lestijärven rantavyöhykkeellä ja rajoittuu Lehtosenjokeen. Lisäksi suon halki virtaa Jokinevanpuro. Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Jokinevalla. 18. Soidinräme 18. Soidinräme (kl ) sijaitsee noin 6 km Lestijärven kirkolta lounaaseen. Suo on tutkittu vuonna Suo rajoittuu moreenipeitteisiin kalliomäkiin. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät pohjois-, etelä- ja itäpuolella kulkevien metsäautoteiden ansiosta (kuva 14). Suo kuuluu Lestijoen vesistöalueeseen (Pappilanpuron va ). Suon pinta on m mpy ja viettää eteläosasta pohjoiseen noin 1,5 m/km ja poh- joisosasta luoteeseen 2 m/km. Vedet laskevat suo- ja metsäojia pitkin suon luoteispuolella olevaan Iso- Lemmistöön (158,6 m mpy). Suon pinta-ala on 81 ha, josta yli 1,5 metrin syvyistä aluetta on 34 ha. Suon keskisyvyys on 1,4 metriä. Tutkimuspisteistä 8 % on avosuolla ja 92 % rämeellä. Suon länsiosa ja eteläkärki on ojitettu. Suon keskiosalla vallitsee rahkaräme ja tupasvillaräme. Tämän 24

25 Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 alueen ympärillä on pääasiassa pallosararämeen ja tupasvillarämeen ojikkoa ja muuttumaa sekä rahkarämeen ojikkoa. Turpeesta 59 % on rahka- ja 41 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 5 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 28 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (27 %), rahkaturve (19 %), tupasvillasararahkaturve (14 %), sararahkaturve (13 %) ja tupasvillarahkaturve (11 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4 ja pohjaturvekerroksen 5,5. Liekoja on erittäin vähän (0,1 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Suon keskiosasta on otettu tilavuustarkat turvenäytteet. äytesarjan turve on pintaosastaan heikosta kohtalaiseen maatunutta (H4-6) tupasvillapitoista rahkaturvetta ja kerroksen keski- ja pohjaosassa on H5-7 maatunutta rahkasaraa, joka on paikoin puuainespitoista. Turvenäytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 90,4 %, kuiva-ainepitoisuus 109 kg/m 3, tuhkapitoisuus 2,3 % ja rikkipitoisuus 0,10 %. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on 21,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudelle 9,5 MJ/kg. Soidinrämeen yli 1,5 metrin syvyisellä ja 34 ha:n kokoisella alueella on energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,34 milj. suo-m 3. Tämän alueen pintaosassa, noin 30 ha:n alalla on ympäristöturpeeksi soveltuvaa heikosti maatunutta rahkaturvetta 0,27 milj. suo-m 3. Kuva 14. Tutkimuspisteiden sijainti Soidinrämeellä. 19. Veteläneva 19. Veteläneva (kl ) sijaitsee noin 7 km Lestijärven kirkolta etelään. Suo on tutkittu vuonna Suota ympäröi hiekkamoreenikankaat. Pohjoisosastaan suo rajoittuu metsäautotiehen ja vaihettuu samalla Rimpineva 1:ksi (suo nro 20). Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät, sillä sen ympäristössä on useita metsäautoteitä (kuva 15 ). Suo kuuluu Lestijoen vesistöalueeseen (Pappilanpuron va ). Suon pinta on m mpy ja viettää pohjois-koilliseen noin 3 m/km. Vedet laskevat suon reunaojia pitkin pohjoiseen; Rimpineva 1:n ja Siliänevan (Säilänevan) kautta Iso-Lemmistöstä (158,6 m mpy) laskevaan Salonpuroon, josta edelleen Pappilanjoen kautta Lestijärveen. Suon pinta-ala on 111 ha, josta yli 1,5 metrin syvyistä aluetta on 59 ha. Suon keskisyvyys on 1,8 metriä. Tutkimuspisteistä 48 % on avosuolla ja 52 % rämeellä. Suon reuna-alueet ja pohjoispää on ojitettu. Suon keskiosa on rimpinevaa ja tämän ympärillä on varsinaista saranevaa. Reunoja kohden yleistyvät erilaiset rämeet, kuten varsinainen sararäme sekä lyhytkorsinevarämeen, tupasvillarämeen, pallosararämeen ja kangasrämeen ojikot. Turpeesta 49 % on rahka- ja 51 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 7 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 18 % ja varpuainesta sisältävien 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (30 %), sararahkaturve (16 %), tupasvillapitoinen rahkaturve (15 %) ja kortepitoinen rahkasaraturve (12 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja pohjaturvekerroksen 5,3. Liekoja ei esiinny. Suon reuna-alueella pohjamaalaji on kivinen mo- 25

26 reeni. Keskiosassa esiintyy hiekkaa, hietaa ja hiesua. Suon keskiosassa, muutamalla tutkimuspisteellä on liejua cm:n kerroksina. Suon keskiosan tutkimuspisteiltä on otettu tilavuustarkat turvenäytteet. äytesarjojen turve on rahkasaraa, joka on pohjaosastaan puu- ja kortepitoista. Turpeen maatuneisuus vaihtelee heikosta hyvin maatuneeseen (H 4 8). Turvenäytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 91 %, kuiva-ainemäärä 88 kg/m 3, tuhkapitoisuus 3,4 % ja rikkipitoisuus 0,13 %. Keskimääräinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on 21,5 MJ/ kg ja 50 %:n kosteudelle 9,5 MJ/kg. Vetelänevan yli 1,5 metrin syvyisellä, 59 ha:n alueella on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,88 milj. suo-m 3. Suon keskiosassa noin 16 ha:n alalla on ympäristöturpeeksi soveltuvaa heikosti maatunutta rahkaturvetta 0,14 milj. suo-m 3. Kuva 15. Tutkimuspisteiden sijainti Vetelänevalla. 20. Rimpineva Rimpineva 1 (kl ) sijaitsee noin 5 km Lestijärven kirkolta etelään. Suo on tutkittu vuonna Suota ympäröivät hiekkamoreenipeitteiset kankaat. Kaakkoispuoleen rajautuvilla kankailla on kalliopaljastumia. Suon eteläosassa on Rimpilampi (158,7 m mpy). Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suo on metsäautoteiden ympäröimä (kuva 16). Suo kuuluu Lestijoen vesistöalueeseen (Pappilanpuron va ). Suon pinta on m mpy ja viettää koilliseen, pohjoisosasta noin 2 m/km ja eteläosasta noin 5 m/km. Vedet laskevat ojia ja Rimpilammesta johtavaa kanavaa pitkin Salonpuroon ja edelleen Lestijärveen. Suon pinta-ala on 125 ha, josta yli 1,5 metrin syvyistä aluetta on 63 ha. Suon keskisyvyys on 1,6 metriä. Tutkimuspisteistä 28 % on avosuolla, 70 % rämeellä, 1 % korvessa ja 1 % turvekankaalla. Suon keskiosassa on pieni luonnontilainen alue, muilta osin suo on ojitettu. Suon keskiosa on rimpinevaa, rimpinevan ojikkoa, varsinaisen ja ruohoisen saranevan muuttumaa. Suon reunoilla esiintyy erilaisia rämeitä, kuten ruohoisen ja varsinaisen sararämeen muuttumaa, rahkarämeen ja tupasvillarämeen muuttumaa, isovarpurämeen ojikkoa, korpirämeen ja kangasrämeen ojikkoa ja muuttumaa. Turpeesta on 26 % rahka- ja 74 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 8 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 5 % ja varpuainesta sisältävien 6 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (35 %), kortepitoinen rahkasaraturve (19 %) 26