Turvetutkimusraportti 376

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Lapinlahti, Part 2 Ari Luukkanen

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 376 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 376 Ari Luukkanen LAPINLAHDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Lapinlahti Part 2 Espoo 2007

3 Luukkanen Ari Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Geologian tutkimuskeskus., Turvetutkimusraportti 376, 54 sivua, 35 kuvaa, 2 taulukkoa ja 3 liitettä. Geologian tutkimuskeskus tutki vuosina Lapinlahden kunnan alueella 23 suota yhteispinta-alaltaan 1069 ha. Tämä on noin 32 % kunnan koko suoalasta. Tutkituissa soissa on turvetta yhteensä noin 13,46 milj. suo-m 3. Soiden keskisyvyys on 1.2 m, josta heikosti maatuneen rahkaturpeen osuus on 0.2 m. Turpeen keskimaatuneisuus on 4.5. Yli kaksi metriä syvän alueen pinta-ala on 205 ha ja turvemäärä 42 % koko tutkitun alan turvemäärästä. Turpeista on saravaltaisia 78 %, rahkavaltaisia 21 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Luonnontilaisen suon osuus on noin 5 % suotyyppihavainnoista pinta-alalla painotettuna. Turvekankaan osuus on 47 % suotyyppihavainnoista. Energiaturpeeksi soveltuvan turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4.0 % kuivapainosta. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0.19 %, vesipitoisuus 89.6 % märkäpainosta ja kuiva-aineen määrä 98 kg/m 3. Energiaturpeeksi soveltuvan kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20.0 MJ/kg. Tutkituista soista 17 soveltuu energiaturvetuotantoon. Turvetuotantoon soveltuva pinta-ala on 281 ha, ja siinä on tuotantoon soveltuvaa turvetta noin 5.97 milj. suo-m 3. Tämän turpeen energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa on noin 2.55 milj. MWh. Kahdella suolla on turvetuotantoon soveltuvaa, heikosti maatunutta rahkaturvetta. Tätä turvetta on 9 ha:n alueella noin suo-m 3. Avainsanat: suo, turvevarat, energiaturve, Lapinlahti Ari Luukkanen Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO sähköposti: ari.luukkanen@gtk.fi ISBN ISSN

4 Luukkanen Ari Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 The Peatlands and peat reserves of Lapinlahti, Part 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 376, 54 pages, 35 figures, 2 tables and 3 appendices. The Geological survey of Finland studied peat reserves in the municipality of Lapinlahti in Twenty-three mires and bogs covering 1069 hectares were studied. This is about 32 % of the total peatland area in Lapinlahti. The peatlands studied contain a total of million m 3 of peat in situ. The mean thickness of peat is 1.2 m, including the slightly humified Sphagnum predominant surface layer which averages 0,2 m in thickness. The mean humification degree of peat is H 4.5. The area deeper than two meters covers 205 hectares and contains 42 % of the total quantity of peat. Seventy-eight per cent of the peat is Carex predominant, 21 % Sphagnum predominant and 1 % Bryales predominant. Pristine peatland covers only 5 % of the total area. Drained peatland forest covers 47 per cent of the studied peatland area. The average ash content of energy peat is 4.0 % of dry weight. The water content of energy peat is 89.6 % in situ. The average dry bulk density of energy peat is 98 kg per m 3 in situ and sulfur content 0.19 % of dry weight. The average effective calorific value of dry energy peat is 20.0 MJ/kg. Seventeen mires are suitable for energy peat production. The total area suitable for energy peat production is 281 hectares. The amount of mineable energy peat is some 5.97 million m 3 in situ. The energy content at 50 % moisture content is about 2.55 million MWh. Two mires covering 9 hectares include surface peat layer which is weakly decomposed and mineable. The amount of that peat is some m 3 in situ. Key words: peatland, mire, peat reserves, energy peat, Lapinlahti Ari Luukkanen Geological Survey of Finland P.O. Box 1237 FI KUOPIO E- mail: ari.luukkanen@gtk.fi

5

6 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Laboratoriomääritykset AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET ARVIOINTIPERUSTEET TUTKITUT SUOT Aisosuo Kärjensuo Sammalsuo Pirttisuo Ruokosuo Nikinsuo Kumpussuo Tyräsuo Soidinsuo Torakorpi Pellossuo Oriharjunsuo Välisuo Linjasaarensuo Karhusuo Lintusuo Kopolankorpi Sarasuo Huttusuo Viinasuo Leppäsuo Rautakorpi Kortesuo TULOSTEN TARKASTELUA Suot ja soistuminen Suoyhdistymät ja suotyypit Turvekerrostumat Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotannossa Soidensuojelu KIITOKSET KIRJALLISUUTTA LIITTEET... 46

7

8 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 JOHDANTO Lapinlahti sijaitsee Pohjois-Savossa ja kuuluu Ylä-Savon talousalueeseen, rajanaapureinaan Siilinjärvi, Maaninka, Sonkajärvi ja Varpaisjärvi. Lapinlahdella on peruskartoilta tehdyn mittauksen mukaan yli 20 ha:n suuruisia suokuvioita 61 kpl (Lappalainen & al. 1980). Tähän suolukuun on vielä lisättävä useita noin 20 ha:n soita sekä lukuisia turvepeltovaltaisia soita. Geologista suota (turvetta yli 30 cm) näissä on yhteensä 3320 ha. Geologian tutkimuskeskus tutki Lapinlahden turvevaroja ensimmäisen kerran vuonna 1990, jolloin tutkittiin kaksi suota lähinnä maaperäkartoitusta varten. Vuoden 2004 Turveraportissa 354 olivat 16 suon tutkimustulokset (Luukkanen 2001 ja 2004). Tähän Lapinlahden kunnan toiseen turveraporttiin sisältyy 23 suota. Lapinlahden turvetutkimukset liittyvät GTK: n tehtäväksi määrättyyn valtakunnan turvevarojen kokonaiskartoitukseen. Tulokset palvelevat turpeen käyttäjiä ja antavat myös tietoja soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen sekä suojeluun ja virkistyskäyttöön. Alueen turvetutkimukset sisältyvät myös nyt jo päättyneeseen GTK: n ja Maanmittauslaitoksen yhteistyönä tehtyyn maaperäkartoitukseen. Tässä julkaisussa on lyhyt kuvaus kustakin tutkitusta suosta ja arvio sen hyödyntämismahdollisuuksista sekä tulosten yhteinen tarkasteluosa. Soista on mahdollisuus tilata monipuolisia suoselostuksia, yksityiskohtaisia karttoja ja turvekerrostumien poikkileikkauskuvia sekä tietoja turpeen laadusta ja määrästä. Tuloksia on saatavissa palstoittain, soittain, kunnittain tai vesistöalueittain. Lisäksi on mahdollisuus saada tietoja laboratorioanalyyseistä. Yksityiskohtaiset tutkimustiedot säilytetään GTK:n Itä-Suomen yksikössä Kuopiossa. 7

9 Ari Luukkanen Lapinlahti Lapinlahti Tutkitut suot tutkitut suot Valuma-alue Suot Tiet Suojelualueet Pellot Rautatie Natura-alueet Vesistöt km c Geologian tutkimuskeskus 2007 Pohjakartta c Maanmittauslaitos lupanro 384/MYY/07 Kuva 1. Lapinlahdella vuosina tutkitut suot ja niiden sijainti vesistö- ja valumaalueilla. Kuvan vesistöalueet (Ekholm 1993). 4. VUOKSEN VESISTÖALUE 4.5. Iisalmen reitin va 4.51 Onkiveden alue Onkiveden lähialue Nerkoonjärven alue Myllyjoen vesistöalue Koivujoen vesistöalue Kirmanjoen vesistöalue Mätäsjoen vesistöalue Suurijoen vesistöalue Kirjopuron vesistöalue 4.58 Sonkajärven reitin vesistöalue Kilpijärven-Hernejärven alue Varpasjoen vesistöalue 4.59 Naarvanjoen vesistöalue Naarvanjoen alaosan alue Ala-Pitkän alue Luhinjoen vesistöalue Torkonjoen vesistöalue 4.6 Nilsiän reitin vesistöalue 4.63 Syvärin alue Urimojoen vesistöalue Syvärinjoen vesistöalue 4.65 Siilinjoen vesistöalue Pöljänjoen vesistöalue 8

10 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa sovellettiin GTK:n turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen, Sten & Häikiö 1984). Suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jolloin GPS- satelliittipaikantimen avulla suon hallitsevan osan poikki määritettiin selkälinja ja tälle poikkilinjoja. Poikkilinjat ovat yleensä 200 metrin etäisyydellä toisistaan (kuva 2). Tutkimuspisteet ovat selkälinjoilla 100 metrin välein. Lisäksi soilla on syvyysmittauslinjoja ja niillä 50 m: n välein syvyysmittauspisteitä, joilla mitattiin turvekerrostuman paksuus. Tärkeimmät tutkimuslinjat vaaittiin ja korkeudet kiinnitettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaisella tutkimuspisteellä määritettiin suotyyppi ja suon pinnan mättäisyys (peittävyys-% ja korkeus). Suon kasvukerroksesta arvioitiin hillan, karpalon ja kihokkien määrät (3-asteikko). Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet sekä tiheys- ja kehitysluokka. Turvekerrostumien kairauksissa selvitettiin turvelajit lisätekijöineen (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (10-asteikko), kosteus (5-asteikko), tupasvillan kuitujen määrä (6-asteikko) ja liekoisuus (% -osuus). Lisäksi tutkittiin liejukerrostumat ja määritettiin pohjamaalaji (kuva 3). A m B600m A1050m /24 0 0/ / A m /0 0/ /31 0/ / / /23 0/0 0/ /22 A400+90m 0/0 0/ /4 0/3 0/ / /13 0 0/4 0 B /12 0/ /7 2/17 4 0/0-250m / m 0/8 0/ /8-350m A0 Ruokosuo, 22357, Lapinlahti, kl , 09 Turvekerrostuman paksuus 6,4 Keskimääräinen maatuneisuus 0-1m 2-3m Heikosti maatuneen pintakerroksen/ 2/17 1-1,5m koko turvekerrostuman paksuus (dm) 3-4m 0 500m 1,5-2m 15 Turvekerrostuman paksuus (dm) c Geologian tutkimuskeskus 2007 Pohjakartta c Maanmittauslaitos lupanro 384/MYY/07 Kuva 2. Esimerkki suokartasta. 9

11 Ari Luukkanen Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiileista. Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella otettiin tilavuustarkat laboratorionäytteet siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin käyttökelpoista turvekerrostumaa (Korpijaakko 1981). Näytteistä määritettiin GTK:n Geopalvelukeskuksen (GPK) geolaboratoriossa Kuopiossa turpeen happamuus eli ph-arvo, vesipitoisuus painoprosentteina ( C:ssa kuivaamalla), tuhkapitoisuus prosentteina (+ 815 ±25 0 :ssa hehkutettuna) kuivapainosta sekä lämpöarvo IKA (C 5000 DUO) kalorimetrillä (ASTM D ) (kuva 4). Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin lisäksi kuiva-aineen määrä (kg/suo-m 3 ). Samalla analysoitiin osasta näytteitä rikkipitoisuus rikkianalysaattorilla (810L) ja hiili- sekä typpipitoisuus hiili-typpi- analysaattorilla (820L). Osasta näytteitä analysoitiin ryhmä alkuaineita (menetelmänä 503P) kuningasvesiuutolla + 90 o C:ssa ICP- AES- tekniikalla. Analysoidut alkuaineet olivat: Al, As, B, Ca, Cd, Co, Cr, Cu, Fe, K, La, Mg, Mn, Mo, Na, Ni, P, Pb, S, Sb, Sn, Sr, Ti, V, ja Zn. 10

12 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET Tutkimusaineisto on tallennettu GTK:n turvetietokantaan. Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen ym. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä, ja näin saadut turvemäärät yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät ja suhteet on laskettu turvemäärillä painottaen. Lieko-osumat, erikseen 0-1 ja 1-2 metrin välisissä syvyyskerroksissa, on muutettu kantopitoisuusprosenteiksi vastaavista turvemääristä Jokaisesta suosta on tässä raportissa olevan suppean kuvauksen lisäksi laadittu yksityiskohtainen tutkimusselostus, suokartta ja poikkileikkauskuvia. Suokartassa on tutkimus- ja syvyysmittauspisteet, pistekohtaiset turvepaksuudet sekä turpeen keskimääräinen maatuneisuus. Kartassa on lisäksi turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyyskäyrät (kuva 2). Poikkileikkauskuvilla havainnollistetaan turvekerrostuman rakennetta. Kuvista käy ilmi turvelajit, turpeen maatuneisuus, pohjamaalajit, suotyypit ja lieko-osumat (kuva 3). Edellä mainittujen perustulostusten lisäksi GTK:n turvetutkimusaineistosta on saatavissa atk-tulosteita tasokarttoina ja listauksina esimerkiksi suotyypeistä, liekoisuudesta, suon pinnan ja pohjan korkeudesta, liejuista sekä pohjamaalajeista. Yhteen karttaan, yhdelle tutkimuspisteelle, voidaan merkitä samanaikaisesti kaksi eri tietoa. ARVIOINTIPERUSTEET Turvekerrostuman koko ja paksuus, turvelajit, turpeen maatuneisuus sekä turpeen muut fysikaaliset ja tietyt kemialliset ominaisuudet ja kuivatettavuus ovat tärkeimpiä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Rahkaturve soveltuu energiaturpeeksi, jos sen maatumisaste on vähintään H 5. Saraturve soveltuu energiakäyttöön heikomminkin maatuneena. Jos heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus on yli 0,6 m se soveltuu useimmiten ympäristöturpeeksi. Kasvuturpeen laatuvaatimukset ovat niin tiukat, ettei tältä alueelta kasvuturpeeksi soveltuvaa heikosti maatunutta rahkaturvetta juurikaan löydy. Ympäristöturpeella tarkoitetaan tässä raportissa kaikkea heikosti maatunutta (H 1-4 ) rahkavaltaista turvetta. Ohut, heikosti maatunut pintarahkakerros on luokiteltu energiaturpeeksi, koska se kunnostusvaiheessa sekoittuu alla olevaan maatuneempaan rahkaturpeeseen tai saraturpeeseen, ja voidaan siten yhdistää varsinaiseen energiaturpeeseen. Turpeiden ja soiden käyttökelpoisuutta arvioitaessa on nojauduttu Turveteollisuusliiton uuteen laadunmäärittelyohjeeseen. Tuhka- ja rikkipitoisuuden osalta on sovellettu jyrsin- ja palapolttoturpeille asetettuja laatuvaatimuksia (liite 3). Tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on pidetty noin 1,5 metriä. Parantuneen tuotantotekniikan ansiosta hyödynnetään nykyisin vieläkin matalampia alueita. Tuotantoon soveltuvalle alueelle ei ole myöskään asetettu vähimmäiskokoa. Käyttökelpoisen energiaturpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty 0,3-0,5 m, mikä vastaa tuotannon jälkeen suon pohjalle jäävää turvekerrosta. Käyttökelpoisen, ympäristöturpeeksi tuotettavan turpeen vähimmäissyvyytenä on pidetty 0,6 metriä. Soiden käyttömuotoja arvioitaessa on myös otettu huomioon soiden sijainti vesistöjen suhteen sekä luonnonsuojelulliset näkökohdat. Soiden omistussuhteita ei ole selvitetty. 11

13 Ari Luukkanen TUTKITUT SUOT 17. Aisosuo Aisosuo (karttalehti ) sijaitsee linnuntietä 8 km Lapinlahden keskustasta pohjoiseen hienoainesmoreenin ympäröimässä maastossa. Suon länsija lounaispuolella on lisäksi hietakerrostumaa. Aisolampi (105,5 m mpy) sijaitsee suon kaakkoisnurkkauksessa. Iso voimalinja kulkee suon kaakkoisreunaa pitkin ja pienempi sähkölinja suon länsiosan halki. Suon korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää pääosin pohjoiseen. Suon eteläosassa vietto on eteläkaakkoon. Pääosa vesistä laskee pelto-ojia pitkin pohjoisluoteeseen Lehminotkoon, josta edelleen länteen Keskimmäiseen (94,6 m mpy). Suon kaakkoisosan vedet laskevat Aisolammen kautta etelään Savonnevalle. Lähes kaksi kolmannesta suosta on luonnontilaisena. Aisosuon keski- ja pohjoisosat kuuluvat Onkiveden alueeseen (4.51) ja siinä lähemmin Mätäsjoen vesistöalueeseen (4.517). Suon kaakkois- ja eteläosat kuuluvat Suurijoen vesistöalueeseen (4.518) (Ekholm 1993). Suon pinta-ala on 17 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 12 ha, yli 1,5 metrin aluetta 9 ha ja yli kahden metrin aluetta 7 ha. Suon keskisyvyys on 1,8 m. Tutkimuspistetiheys on 10,6 kpl/10 ha (kuva 4). Tutkimuspisteistä on 60 % rämeellä, 33 % avosuolla, 3 % korvessa ja 3 % turvekankaalla. Varsinaisen sararämeen muuttuma on yleisin suotyyppi. Sitä on kolmannes suotyyyppihavainnoista. Suon keskiosa on varsinaista (kuva 5) ja ruohoista saranevaa. Pohjakartta c Maanmittauslaitos, lupanro 384/MYY/07 Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Aisosuolla. 12

14 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 Kuva 5. Varsinaista saranevaa Aisosuon keskiosassa. Kasvilajeina mm. jouhisara, luhtavilla, raate ja tupasvilla (kuva Kalle Husso ). Turve on saravaltaista. Rahkavaltaisen turpeen osuus on 19 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 58 %, sararahkaturve (CS-t) 16 % ja korterahkasaraturve (EqSC-t) 7 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 10 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 4 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,3. Liekoja on koko suossa erittäin vähän. Suon pohjamaalajina on pääosin hiekka. Moreenin osuus on 18 % ja hiedan samoin 18 %. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaiselta saranevalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,4 % ja rikkipitoisuus 0,13 %. Turpeen vesipitoisuus on huomattavan korkea (92,9 %) ja sen myötä kuiva-aineen määrä melko alhainen (70 kg/ m 3 ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg. Aisosuolla on 8 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,13 milj. suo-m 3. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa aluetta on suon kaakkois- sekä lounaisnurkissa. 13

15 Ari Luukkanen 18. Kärjensuo Kärjensuo (kl ) sijaitsee 11 km Lapinlahden keskustasta koilliseen lukuisten moreenisaarekkeiden ympäröimänä. Suon korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää pääosin lounaaseen. Vedet laskevat ojia pitkin pääosin suon eteläpuolitse länteen virtaavaan Polvijokeen. Luoteisnurkan vedet laskevat ojia pitkin luoteeseen kohti Petäjäpuroa. Suo on ojitettu kauttaaltaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Kärjensuo kuuluu pääosin Onkiveden alueeseen (4.51) ja siinä lähemmin Suurijoen vesistöalueeseen (4.518). Suon luoteisnurkkaus kuuluu Sonkajärven reitin vesistöalueeseen (4.58) ja siinä lähemmin Kilpijärven-Hernejärven alueeseen (4.581). Suon pinta-ala on 37 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 6 ha ja yli 1,5 m aluetta 1 ha. Suon keskisyvyys on vain 0,7 m. Tutkimuspistetiheys on 6,2 kpl/10 ha (kuva 6). Turvekankaiden osuus suotyyppihavainnoista on 78 %, ja niistä yleisimpiä ovat puolukka- ja mustikkaturvekankaat. Suon keskiosassa on korpirämeen muuttumaa. Turve on lähes kauttaaltaan (96 %) saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 51 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t) 22 % ja varpupitoinen rahkasaraturve (NSC-t) 14 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 22 % ja varpuainesta sisältävien 20 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Liekojen määrä on erittäin suuri syvyysvälillä 0,6-1,0 m. Suon pohja on hiekkaa ja moreenia, joiden kummankin osuus havainnoista on 50 %. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu korpirämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,8 % ja rikkipitoisuus 0,22 %. Turpeessa on kuiva-ainetta 110 kg/m 3 ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,1MJ/kg. Kärjensuo on muodoltaan niin rikkonainen ja matala, ettei se sovellu turvetuotantoon. Pohjakartta c Maanmittauslaitos, lupanro 384/MYY/07 Kuva 6. Tutkimuspisteiden sijainti Kärjensuolla. 14

16 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa Sammalsuo Sammalsuo (kl ) sijaitsee 6 km Lapinlahden keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu pohjoisessa, koillisessa ja lounaassa hienoainesmoreeniin, muualla savi- ja silttipeltoihin. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti lounaaseen kohti Lammakkeenjokea. Vedet laskevat suon lounaispuolitse virtaavaan Lammakkeenjokeen. Suo on kokonaan ojitettu. Kuivatusvaikeuksia on ainoastaan suon eteläosassa, Lammakkeenjoen rannalla. Sammalsuo kuuluu Onkiveden alueeseen (4.51) ja siinä lähemmin Suurijoen vesistöalueeseen (4.518). Suon pinta-ala on 30 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 11 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 5 ha. Turvekerrostuman keskisyvyys on 0,9 m. Tutkimuspistetiheys on 6,3 kpl/10 ha (kuva 7). Lähes koko suo on turvekangasta. Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas. Suon laidoilla on sekä turve- että hiesupohjaisia peltoja ja kytöheittoja. Turve on saravaltaista (83 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 17 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 45 %, varpurahkasaraturve (NSCt) 15 % ja puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t) 9 %. Varpuainesta sisältävien turpeiden osuus on 25 % ja puun jäännöksiä sisältävien 12 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,9. Liekoja on koko suossa vähän mutta 0,6-1,0 metrin välisessä kerroksessa niitä on runsaasti. Suon pohja on pääosin hiesua ja reunoilla lähinnä hiesumoreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on runsastuhkainen pohjaturve mukaan lukien keskimäärin 5,0 % ja ilman sitä 3,8 %. Rikkipitoisuus on normaali (0,21 %). Turpeen vesipitoisuus on alhainen (86,9 %), ja kuiva-aineen määrä korkea, keskimäärin 128 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on normaali (21,5 MJ/kg). Sammalsuolla on 6 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,08 milj. suo-m 3. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa luonnontilaista suota on Sammalsuon lounaisnurkassa Lammakkeenjoen läheisyydessä sekä myös suon länsilaidalla. Pohjakartta c Maanmittauslaitos, lupanro 384/MYY/07 Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Sammalsuolla. 15

17 Ari Luukkanen 20. Pirttisuo Pirttisuo (kl ) sijaitsee 11 km Lapinlahden keskustasta itäkoilliseen. Suo sijaitsee kumpumoreeneiden välisessä painanteessa. Suon itälaidalla on Mörköharjun pienialainen hiekkamuodostuma. Suon korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää luoteeseen ja loivasti myös koilliseen. Suon pohjoisosan vedet laskevat ojia pitkin pohjoisluoteeseen Humalapuroon, joka virtaa luoteeseen Polvijokeen. Keski- ja kaakkoisosien vedet laskevat ojia pitkin koilliseen Lintupuroon ja edelleen Pirttisuon luoteisosan kautta samoin Humalapuroon. Suo on ojitettu kauttaaltaan, eikä kuivatusvaikeuksia ole. Pirttisuo kuuluu Onkiveden alueeseen (4.51) ja siinä lähemmin Suurijoen vesistöalueeseen (4.518). Suon pinta-ala on 44 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 30 ha, yli 1,5 m:n aluetta 21 ha ja yli kahden metrin aluetta 16 ha. Turvekerrostuman keskisyvyys on 1,8 m. Tutkimuspistetiheys on 9,5 kpl/10 ha (kuva 8). Turvekangas (42 %) on runsaslukuisin suotyyppiryhmä. Rämeen osuus on 37 %, turvepellon 16 % ja korven 4 %. Varsinaisen sararämeen muuttuma on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon etelä- ja kaakkoisosassa. Puolukkaturvekangasta on runsaasti suon keskiosassa (kuva 9) ja mustikkaturvekangasta suon pohjois- ja luoteisosassa. Suon keskiosassa on kaksi turvepeltoaluetta (kuva 10). Pohjakartta c Maanmittauslaitos, lupanro 384/MYY/07 Kuva 8. Tutkimuspisteiden sijainti Pirttisuolla. 16

18 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 Kuva 9. Umpeutuvaa ojitusta puolukkaturvekankaalla Pirttisuon keskiosassa. Kuvanottopaikalla turpeen syvyys on 3,4 m ja pohjamaalajina on moreeni (kuva AL 2003). 17

19 Ari Luukkanen Kuva 10. Turvepeltoa Pirttisuon keskiosassa. Turpeen syvyys on kuvan keskellä noin 2,7 m, ja pohjamaalajina on hiesumoreeni (kuva AL ). Turve on saravaltaista (81 % kokonaisturvemäärästä). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 18 % ja ruskosammalvaltaisen 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 54 % ja sararahkaturve 9 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 14 % ja varpuainesta sisältävien 8 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on melko korkea, keskimäärin 5,7. Energiaturpeeksi soveltuvan osan keskimaatuneisuus on 6,1. Liekoja on koko suossa erittäin vähän. Suon pohja on pääosin moreenia ja hiekkaa. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta sekä mustikka- ja puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on melko alhainen, keskimäärin 2,9 % ja rikkipitoisuus 0,18 %. Turpeessa on kuiva-ainetta 81kg/m 3, ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg. Sekä pinta- että pohjaturpeiden raskasmetallipitoisuudet ovat Pirttisuolla alhaiset. Pirttisuolla on 25 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,55 milj. suo-m 3. Luoteeseen laskeville suovesille soveltuva pintavalutuskenttä löytyy suon luoteisnurkkauksesta. Koilliseen laskeville vesille soveltuva pintavalutuskenttä sijaitsee suon itälaidalla, Lintupuron läheisyydessä. 18

20 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa Ruokosuo Ruokosuo (kl ) sijaitsee 7 km Lapinlahden keskustasta itäkoilliseen. Suon luoteis- ja kaakkoispuolella on hiesu- sekä hietapitoisia suoniittypeltoja, joidenka maa-aineksia Suursaimaan matalat rantavedet ovat aikoinaan sekoitelleet. Muualla suon ympäristö on vaihtelevapiirteistä hienoainesmoreenia. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää melko voimakkaasti länsilounaaseen. Suon länsi- ja pohjoisosien vedet laskevat ojia pitkin länteen Rautapuroon, jota pitkin edelleen luoteeseen Lammakkeenjokeen. Eteläosan vedet laskevat suon eteläpuolitse virtaavaan samaan Rautapuroon. Suo on ojitettu kauttaaltaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Ruokosuo kuuluu Onkiveden alueeseen (4.51) ja siinä lähemmin Suurijoen vesistöalueeseen (4.518). Suon pinta-ala on 70 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 19 ha, yli 1,5 m:n aluetta 12 ha ja yli kahden metrin aluetta 7 ha. Turvekerrostuman keskisyvyys on vain 1,0 m. Tutkimuspistetiheys on 5,3 kpl/10 ha (kuva 11). Suo on pääosin turvekangasta (77 % tutkimuspistehavainnoista). Rämeen osuus on 9 %, korven 8 % ja turvepellon 6 %. Yleisin suotyyppi on ruohoturvekangas, ja sitä on runsaasti suon länsi-, pohjois- ja eteläosissa. Suon keskiosassa on laajalti puolukkaturvekangasta. Turve on saravaltaista (84 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 16 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 51 % ja puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t) 21 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 30 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,7. Liekoja on runsaasti syvyysvälillä 0,6-1,0 m. Suon keskiosan pohjamaalajeina ovat hiekka ja hiesu. Reunoilla on moreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta sekä ruoho- ja heinäkorven muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on ilman runsastuhkaista pintakerrosta keskimäärin 6,4 % ja rikkipitoisuus 0,27 %. Turpeen sisältämä kuiva-aineen määrä on kohtalaisen korkea (119 kg/m 3 ), ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo ilman runsastuhkaista pintakerrosta keskimäärin 20,4 MJ/kg. Pohjakartta c Maanmittauslaitos, lupanro 384/MYY/07 Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Ruokosuolla. 19

21 Ari Luukkanen Ruokosuon pintaturpeen eräiden raskasmetallien pitoisuudet ovat korkeita verrattuna Vihannissa tutkittuihin soihin (Virtanen ja Herranen 1986). Koboltin (Co) 11,4 mg/kg, raudan (Fe) 7,97 % ja sinkin (Zn) 136,0 mg/kg pitoisuudet ovat huomattavan korkeat verrattuna yleensä Lapinlahden soiden pintaturpeiden pitoisuuksiin. Pohjaturpeen mangaanin (Mn) pitoisuus, 763,0 mg/kg on myös selvästi korkeampi kuin Lapinlahden soissa yleensä (Luukkanen 2004). Kalsiumin (Ca) pitoisuus, mg/kg pohjaturpeessa on samoin huomattavan korkea (taulukko 1). Ruokosuolta kaksi kilometriä länteen sijaitsee Takaliston Anortosiitti- louhos, jonka anortosiitista on rikastettu alumiinioksidia. Tämä gabro-anortosiitti - intruusio selittänee osaltaan turpeen korkeat raskasmetallipitoisuudet (Paavola 1988). Ruokosuolla on 12 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,23 milj. suo-m3. Suon lounaislaidalla on pintavalutuskentäksi soveltuvaa aluetta. Taulukko 1. Ruokosuon pinta- ja pohjaturpeiden fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia sekä alkuainepitoisuuksia mg/kg (Fe- ja S- pitoisuudet %:eina). Näytepiste A 500 RhKmu 0-30 cm cm A 800 ptk 0-30 cm Syvyys Turvelaji Maatumisaste (H) ph 3,7 5,4 3,4 Vesipitoisuus (%) 84,9 85,6 80,2 Kuiva-aine (kg/m3) Tuhkapitoisuus (%) 9,65 9,44 27,60 Lämpöarvo MJ/kg 18,72 13,62 Al mg/kg As mg/kg alle 10 alle 10 alle 10 Ca mg/kg Cd mg/kg alle 0,5 alle 0,5 alle 0,5 Co mg/kg 1,0 alle 1 11,4 Cr mg/kg 5,5 9,4 13,8 Cu mg/kg 1,6 21,4 2,4 Fe % 3,69 0,90 7,97 K mg/kg 329 alle Mg mg/kg Mn mg/kg Ni mg/kg alle 2 11,8 4,3 P mg/kg Pb mg/kg 9,2 alle 5 18,2 S % 0,21 0,70 0,29 Zn mg/kg 9,2 3,5 136,0 20

22 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa Nikinsuo Nikinsuo (kl ) sijaitsee 14 km Lapinlahden keskustasta koilliseen. Suon ympäristössä on soistuvaa moreenimaastoa ja korkeita moreenimäkiä. Noin 20 ha:n kokoinen Nikinlampi (163,0 m mpy) sijaitsee suon keskellä. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti kohti Nikinlampea ja lounasta. Vedet laskevat ojia pitkin Nikinlampeen ja siitä ojaa pitkin lounaaseen Kumpuseen ja edelleen kaakkoon Kumpusjokeen. Suon keskellä sijaitseva Nikinlampi vaikeuttaa merkittävästi kauttaaltaan ojitetun suon kuivatusta. Osittainen pumppukuivatus on välttämätöntä. Nikinsuo kuuluu Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6) ja siinä Syvärin alueeseen (4.63) ja lähemmin Syvärinjoen vesistöalueeseen (4.635). Suon pinta-ala on 59 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 39 ha, yli 1,5 m:n aluetta 27 ha ja yli kahden metrin aluetta 10 ha. Turvekerrostuman keskisyvyys on 1,4 m. Tutkimuspistetiheys on 9,0 kpl/10 ha (kuva 12). Runsaat puolet havaituista suotyypeistä on rämeitä. Turvekankaan osuus on 44 % ja korven 3 %. Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas, ja sitä on laajalti suon kaakkois- ja eteläosassa. Tupasvillarämeen muuttumaa on runsaasti suon itäosassa. Varsinaisen sararämeen muuttumaa on Nikinlammen itä- ja luoteispuolella. Turve on saravaltaista (71 % kokonaisturvemäärästä). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 28 % ja ruskosammalvaltaisen 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 30 %, tupasvillarahkasaraturve (ErSC-t) 10 % ja suoleväkkörahkasaraturve (ShSC-t) 8 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 25 % ja varpuainesta sisältävien 11 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,9. Koko suossa on liekoja kohtalaisesti. Suon pohja on pääosin moreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu tupasvillarämeen muuttumalta, Nikinlammen kaakkoisja luoteispuolelta. Turpeen tuhkapitoisuus on, ilman runsastuhkaista pohjakerrosta keskimäärin 2,4 %. Rikkipitoisuus on alhainen (0,13 %). Turpeen kuivaaineen määrä suokuutiossa on alhainen (69 kg/m 3 ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg. Nikinsuolla on 19 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,30 milj. suo-m 3. Pumppukuivatusta vaativa alue on noin 3 ha:n laajuinen, ja siinä tuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,05 milj. suom 3. Nikinlammen lounaispäässä on pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojittamatonta suota. Pohjakartta c Maanmittauslaitos, lupanro 384/MYY/07 Kuva 12. Tutkimuspisteiden sijainti Nikinsuolla. 21

23 Ari Luukkanen 23. Kumpussuo Kumpussuo (kl ) sijaitsee 13 km Lapinlahden keskustasta koilliseen ja rajoittuu pohjoisosastaan Kumpusen järveen. Suon ympäristöä sävyttää kumpumoreenien muodostama tiheä verkosto. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjois- ja keskiosastaan koilliseen sekä eteläosastaan lounaaseen. Lähes kauttaaltaan ojitetun suon pohjois- ja keskiosien vedet laskevat ojia pitkin koilliseen Kumpuseen. Etelä-, kaakkois- ja lounaisosan vedet laskevat ojia pitkin suon eteläosasta lähtevään ja länteen virtaavaan Lintupuroon. Lintupuro virtaa luoteeseen Humalapuroon ja sitä pitkin edelleen luoteeseen Polvijokeen. Kumpussuo kuuluu Syvärin alueeseen (4.63). Suon pohjois- ja keskiosat kuuluvat tarkemmin Syvärinjoen vesistöalueeseen (4.635) ja eteläiset osat Urimojoen vesistöalueeseen (4.634). Suon pinta-ala on 98 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 72 ha, yli 1,5 m:n aluetta 63 ha ja yli kahden metrin aluetta 53 ha. Turvekerrostuman keskisyvyys (2,3 m) on lähes kaksinkertainen kunnan keskiarvoon verrattuna. Tutkimuspistetiheys on 7,1 kpl/10 ha (kuva 13). Räme on yleisin suotyyppi ja sitä on noin puolet suotyypeistä. Turvekankaan osuus on 30 %, korven 11 % ja avosuon 8 %. Varsinaisen sararämeen muuttuma on yleisin rämetyyppi ja sitä on laajalti suon etelä- ja pohjoisosissa (kuva 14). Suon länsiosassa on tupasvillarämeen muuttumaa. Puolukkaturvekangasta on suon pohjois- ja keskiosassa sekä eteläosan laitamilla. Suon keskiosassa on 8 ha:n kokoinen avosuoalue, joka on eteläosastaan ojittamaton (kuva 15). Lyhytkortisen nevan alueella kasvaa mm. tupasluikkaa (kuva 16). Ruohoisen saranevan eräs indikaattorilaji on villapääluikka (kuva 17). Turve on saravaltaista (85 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 14 % ja ruskosammalvaltaisen 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 33 %, puukortesaraturve (LEqC-t) 10 % ja ruskosammalsaraturve (BC-t) 8 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 20 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 7 % ja varpuainesta sisältävien 6 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,1. Koko suossa on liekoja erittäin vähän. Suon pohja on pääosin moreenia. Kolmannes pohjan mineraalimaalajeista on hiekkaa. Pohjakartta c Maanmittauslaitos, lupanro 384/MYY/07 Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Kumpussuolla. 22

24 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu viideltä eri pisteeltä. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,4 % ja rikkipitoisuus 0,16 %. Turpeen kuivaaineen määrä suokuutiossa on alhainen (71 kg/m 3 ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg. Kumpussuolla on 58 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 1,51 milj. suo-m 3. Koilliseen laskeville vesille löytyy sopiva pintavalutuskenttä suon pohjoispäästä, läheltä Kumpusen järveä. Suon etelä- ja keskiosien vesille löytyy sopiva pintavalutuskenttä suon länsilaidalta, Lintupuron läheisyydestä. Kuva 14. Varsinaisen sararämeen muuttumaa Kumpussuon keskiosan laitamilta. Suo-ojassa on havaittavissa voimakasta pullosarakasvustoa (Carex rostrata) (kuva Ari Luukkanen 2003). Kuva 15. Näkymä Kumpussuon keskiosasta. Etualalla lyhytkortista nevarämettä ja taustalla lyhytkortista nevaa (kuva Ari Luukkanen 2003). 23

25 Ari Luukkanen Kuva 16. Tupasluikka (Trichophorum cespitosum) on monivuotinen, tiiviisti mätästävä sarakasvi, joka viihtyy valoisilla, avoimilla nevoilla ja letoilla (Flora 1987). Tupasluikka vaatii jonkin verran korkeampaa suoveden pintaa kuin tupasvilla. Tupasluikkaa kasvaa Kumpussuon keski- ja eteläosassa (kuva Ari Luukkanen 2003). Kuva 17. Villapääluikka (Trichophorum alpinum) on meso-eutrofinen sarakasvi, joka kasvaa ravinteisilla, avoimilla soilla. Villapääluikka mahtui vielä luvun alussa täpärästi turvemaiden sadan yleisimmän kasvilajin joukkoon. Nykyään se on jossain määrin niukentunut (Reinikainen ym. 2000). Villapääluikkaa kasvaa Kumpussuon keskiosassa (kuva Ari Luukkanen 2003). 24

26 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa Tyräsuo Tyräsuo (kl ) sijaitsee 7 km Lapinlahden keskustasta itään. Vaihtelevapiirteinen moreenimaasto ympäröi suota. Suon keskellä on hieta- ja hiekkapohjaisia peltoja. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää melko voimakkaasti luoteeseen. Pääosa suon vesistä laskee ojia pitkin luoteeseen Soidinpuroon, josta edelleen pohjoiseen Rautapuroon ja Lammakkeenjokeen. Pohjoisnurkkauksen vedet laskevat ojia pitkin suoraan pohjoiseen Rautapuroon. Suo on ojitettu kokonaan ja uudisojitettu aivan luvun alussa. Tyräsuo kuuluu Onkiveden alueeseen (4.51) ja siinä lähemmin Suurijoen vesistöalueeseen (4.518). Suon pinta-ala on 72 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 19 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 9 ha. Turvekerrostuman keskisyvyys on vain 0,9 m, Tutkimuspistetiheys on 5,4 kpl/10 ha (kuva 18). Yli puolet suotyyppihavainnoista on turvekankaalla. Korven osuus on 18 %, pellon 15 % ja rämeen 14 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon keski-, itä-, etelä- ja luoteisosassa. Suon koillislaidalla on runsaasti ruohoturvekangasta. Pelloille oli kylvetty kauraa keväällä Turve on saravaltaista (68 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 32 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 38 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t) 19 % ja sararahkaturve (CS-t) 16 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 25 % ja varpuainesta sisältävien 16 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältäviä turpeita on erittäin vähän. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,4. Liekoja on erittäin runsaasti 0,6-1,0 metrin välisessä kerroksessa. Suon pohjamaalaji on pääosin hiekansekaista hietaa ja hiesua. Reunaosissa pohjamaalajina on moreeni. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,7 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Turpeen kuiva-aineen määrä suokuutiossa on normaali (109 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo keskimäärin 21,3 MJ/kg. Tyräsuolla on 11 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,13 milj. suo-m 3. Sopiva pintavalutuskenttä Tyräsuon vesille löytyy suon luoteispäästä, Takkomäenniityn vierestä. Pohjakartta c Maanmittauslaitos, lupanro 384/MYY/07 Kuva 18. Tutkimuspisteiden sijainti Tyräsuolla. 25

27 Ari Luukkanen 25. Soidinsuo Soidinsuo (kl ) sijaitsee 6 km Lapinlahden keskustasta itäkoilliseen. Suon ympäristö on pääosin vaihtelevapiirteistä moreenimaastoa, mutta suon pohjoispuolella on hiesua ja kaakossa hienoa hietaa. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen. Suon vedet laskevat ojia pitkin luoteeseen Soidinpuroon ja edelleen pohjoiseen Rautapuroon ja Lammakkeenjokeen. Suo on ojitettu kauttaaltaan. Soidinsuo kuuluu Onkiveden alueeseen (4.51) ja siinä lähemmin Suurijoen vesistöalueeseen (4.518). Suon pinta-ala on 44 ha ja tutkimuspistetiheys 6,4 kpl/10 ha Koko suo on alle metrin syvyinen, ja keskisyvyys vain 0,5 m (kuva 19). Lähes puolet suotyypeistä on turvekankaita. Turvepellon osuus on 41 %, korven 6 % ja rämeen 4 %. Turvepelto on raivattu suon keski- ja itäosaan vasta muutama vuosi sitten, ja se on nyt yleisin (41 %) suotyyppi. Ruohoturvekangasta on laajalti suon pohjois- ja luoteisosassa. Suon keskiosassa on mustikkaturvekangasta. Turve on saravaltaista (90 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 10 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 57 % ja puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t) 33 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 33 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hieta ja hiesu. Soidinsuo on niin matala, ettei se sovellu turvetuotantoon. Pohjakartta c Maanmittauslaitos, lupanro 384/MYY/07 Kuva 19. Tutkimuspisteiden sijainti Soidinsuolla. 26

28 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa Torakorpi Torakorpi (kl ) sijaitsee 9 km Lapinlahden keskustasta kaakkoon, korkeiden moreenimäkien ympäröimänä. Suon koillislaidalla on pieni harjujakso, ja sen vierellä rantakerrostumia. Suursaimaa on ulottunut suon länsireunaan ja samalla tuonut sekä levittänyt hienoa hietaa ja hiesua alueelle. Suo sijaitsee jyrkässä rinteessä, ja sen pinnan korkeus merenpinnasta on noin m. Pinta viettää erittäin jyrkästi länteen. Suon vedet laskevat ojia pitkin länsiluoteeseen Salmiseen (92,9 m mpy), josta edelleen ojaa pitkin länteen Onkiveden Sahanlahteen. Suo on ojitettu kokonaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Torakorpi kuuluu Onkiveden alueeseen (4.51) ja siinä lähemmin Onkiveden lähialueeseen (4.511). Suon pinta-ala on 60 ha, mistä vain 1 ha on yli metrin syvyisellä alueella. Turvekerrostuman keskisyvyys on 0,5 m. Tutkimuspistetiheys on 2,0 kpl/10 ha (kuva 20). Tutkimuspisteistä on 83 % turvekankaalla. Korven osuus on 17 %. Yleisimmät turvekankaat ovat puolukka- ja mustikkaturvekankaat. Varsinaisen korven muuttuma on yleisin korpityyppi. Turve on rahkavaltaista (63 %). Saravaltaisen turpeen osuus on 37 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 37 %, sararahkaturve (CS-t) 28 % ja varpurahkaturve (NS-t) 26 %. Varpuainesta sisältävien turpeiden osuus on 35 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Suon pohja on pääasiassa moreenia, johon on sekaantunut rantavoimien tuomaa hienoainesta. Torakorpi ei mataluutensa takia sovellu turvetuotantoon. Pohjakartta c Maanmittauslaitos, lupanro 384/MYY/07 Kuva 20. Tutkimuspisteiden sijainti Torakorvessa. 27

29 Ari Luukkanen 27. Pellossuo Pellossuo (kl ) sijaitsee 13 km Lapinlahden keskustasta itäkoilliseen vaihtelevapiirteisessä kumpumoreeni vyöhykkeessä. Suon koillislaidalla on laajoja kalliomäkiä. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoisosastaan luoteeseen ja keski- sekä eteläosastaan kaakkoon. Kauttaaltaan ojitetun suon pohjoisosan vedet laskevat ojia pitkin pohjoisluoteeseen Lintupuroon, jota pitkin edelleen luoteeseen Humalapuroon ja Polvijokeen. Etelä- ja keskiosan vedet laskevat ojia pitkin itäkaakkoon Kumpusjokeen, jota pitkin koilliseen Vuoriseen (126,1 m mpy). Pellossuon pohjoisosa kuuluu Onkiveden alueeseen (4.51) ja siinä lähemmin Suurijoen vesistöalueeseen (4.518). Suon keski- ja eteläosat kuuluvat Nilsiän reitin vesistöalueeseen, Syvärin alueeseen (4.63) ja siinä lähemmin Urimojoen vesistöalueeseen (4.634). Suon pinta-ala on 51 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 35 ha, yli 1,5 m:n aluetta 29 ha ja yli kahden metrin aluetta 24 ha. Turvekerrostuman paksuus on keskimäärin 2,2 m. Tutkimuspistetiheys on 9,2 kpl/10 ha (kuva 21). Tutkimuspisteistä on 47 % turvekankaalla. Rämeen osuus on 43 % ja korven 10 %. Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas, ja sitä on laajalti suon kaakkois-, pohjois- ja keskiosassa. Varsinaisen sararämeen muuttumaa on runsaasti suon eteläisessä keskiosassa. Turve on saravaltaista (71 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 28 % ja ruskosammalvaltaisen 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 40 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t) 14 % ja tupasvillasararahkaturve (ErCS-t) 10 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 24 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 19 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,7. Liekoja on koko suossa erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja hiesu. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu lyhytkortisen nevarämeen ja rahkarämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen (2,6 %) ja rikkipitoisuus samoin alhainen, keskimäärin 0,12 %. Turpeen vesipitoisuus on korkea (94,5 %) ja kuiva-aineen määrä siitä johtuen erittäin alhainen (48 kg/m 3 ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,0 MJ/kg. Pellossuolla on 27 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,73 milj. suo-m 3. Sopiva pintavalutuskenttä pohjoisluoteeseen virtaaville vesille löytyy suon pohjoispäästä. Itäkaakkoon virtaaville vesille löytyy sopiva pintavalutuskenttä suon kaakkoisnurkalta tarvittaessa ojia tukkimalla. Pohjakartta c Maanmittauslaitos, lupanro 384/MYY/07 Kuva 21. Tutkimuspisteiden sijainti Pellossuolla. 28

30 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa Oriharjunsuo Oriharjunsuo (kl ) sijaitsee 12 km Lapinlahden keskustasta itään. Suon keski- ja itäosa sijaitsee jyrkkäpiirteisessä kumpumoreenimaastossa. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pääosin etelälounaaseen. Vedet laskevat ojia pitkin aluksi lounaaseen mutta myöhemmin luoteeseen Suurisuolle, Suurensuon kanavaan ja Kiukonjokeen. Suo on ojitettu kauttaaltaan. Oriharjunsuo kuuluu Onkiveden alueeseen (4.51) ja siinä lähemmin Suurijoen vesistöalueeseen (4.518). Suon pinta-ala on 42 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 31 ha, yli 1,5 m:n aluetta 24 ha ja yli kahden metrin aluetta 20 ha. Turvekerrostuman keskisyvyys on 2,0 m. Tutkimuspistetiheys on 11,7 kpl/10 ha (kuva 22). Tutkimuspisteistä 48 % on turvekankaalla. Rämeen osuus on 43 % ja korven 6 %. Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas ja sitä on laajalti suon kaakkois-, luoteis- ja keskiosassa. Suon keskiosassa on myös runsaasti tupasvillarämeen ja lyhytkortisen nevarämeen muuttumaa. Turve on saravaltaista (71 % kokonaisturvemäärästä). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 28 % ja ruskosammalvaltaisen 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 31 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t) 18 % ja tupasvillasararahkaturve (ErCS-t) 12 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 27 % kuten myös tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeidenkin. Varpuainesta sisältävien turpeiden osuus on 5 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,7. Liekoja on koko suossa erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja hiesu. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta ja lyhytkortisen nevarämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 2,5 % ja rikkipitoisuus 0,16 %. Turpeen kuiva-aineen määrä suokuutiossa on keskimäärin 85 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg. Oriharjunsuolla on 23 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,53 milj. suo-m 3. Sopiva, noin hehtaarin kokoinen pintavalutuskenttä löytyy suon lounaispuolelta. Pohjakartta c Maanmittauslaitos, lupanro 384/MYY/07 Kuva 22. Tutkimuspisteiden sijainti Oriharjunsuolla. 29

31 Ari Luukkanen 29. Välisuo Välisuo (kl ) sijaitsee 2 km Lapinlahden keskustasta länteen miltei kokonaan savi- ja hiesupeltojen ympäröimänä. Näitä peltoja on myös suon keskellä. Suon länsi- ja eteläpuolella on hienoainesmoreenia. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti laidoilta kohti keskustaa. Suon pinta on lähes viereisen Onkiveden (84,7 m mpy) tasassa. Suon vedet laskevat ojia pitkin Onkiveteen. Suo on ojitettu kokonaan. Välisuo kuuluu Onkiveden alueeseen (4.51) ja siinä lähemmin Onkiveden lähialueeseen (4.511). Suon pinta-ala on 26 ha. Koko suo on alle metrin syvyinen, ja turvekerrostuman keskipaksuus on vain 0,6 m. Tutkimuspistetiheys on 3,8 kpl/10 ha (kuva 23). Tutkimuspisteistä on 76 % turvekankaalla, 19 % rämeellä ja 5 % pellolla. Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas, ja sitä on laajalti suon keski- ja pohjoisosassa. Suon eteläosassa on mustikkaturvekangasta. Turve on saravaltaista (73 % kokonaisturvemäärästä). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 27 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 55 % ja tupasvillasararahkaturve (ErCS-t) 8 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 18 % ja varpuainesta sisältävien 10 %. Puunjäännösturpeita on vähän (4 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,7. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi ja hiesu. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 6,7 % ja rikkipitoisuus keskimäärin 0,17 %. Turpeessa on kuiva-ainetta keskimäärin 109 kg/m 3. Matala Välisuo ei sovellu turvetuotantoon. Pohjakartta c Maanmittauslaitos, lupanro 384/MYY/07 Kuva 23. Tutkimuspisteiden sijainti Välisuolla. 30

32 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa Linjasaarensuo Linjasaarensuo (kl ) sijaitsee 2 km Lapinlahden keskustasta länteen savi- ja hiesupeltojen lähes täysin ympäröimänä. Suon etelä- ja kaakkoispuolella on hienoainesmoreenia. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti kohti viereistä Onkivettä (84,7 m mpy). Suovedet laskevat ojia pitkin Onkiveteen. Suo on ojitettu kokonaan. Linjasaarensuo kuuluu Onkiveden alueeseen (4.51) ja siinä lähemmin Onkiveden lähialueeseen (4.511). Suon pinta-ala on 20 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 8 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,8 m. Tutkimuspistetiheys on 10,0 kpl/10 ha (kuva 24). Tutkimuspisteistä on 57 % rämeellä, 37 % turvekankaalla ja 6 % pellolla. Yleisin suotyyppi on varsinaisen sararämeen muuttuma. Puolukkaturvekangasta on laajalti suon laidoilla. Turve on saravaltaista (79 % kokonaisturvemäärästä). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 21 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 37 %, suoleväkkörahkasaraturve (ShSC-t) 10 % ja kortesaraturve (EqC-t) 10 %. Varpuainesta sisältävien turpeiden osuus on 22 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 14 %. Puun jäännöksiä sisältäviä turpeita ei ole lainkaan. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,8. Suon pohja on savea ja hiesua. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu tupasvillarämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on ilman runsastuhkaista pohjakerrosta keskimäärin 2,8 % ja rikkipitoisuus 0,18 %. Turpeen kuiva-aineen määrä suokuutiossa on keskimäärin 100 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on normaali (21,5 MJ/kg). Linjasaarensuolla on 2 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,02 milj. suo-m 3. Pohjakartta c Maanmittauslaitos, lupanro 384/MYY/07 Kuva 24. Tutkimuspisteiden sijainti Linjasaarensuolla. 31

33 Ari Luukkanen 31. Karhusuo Karhusuo (kl ) sijaitsee 17 km Lapinlahden keskustasta koilliseen vaihtelevapiirteisessä kumpumoreenimaastossa. Suon koillisreunaa pitkin kulkee Rokuankankaan harjujakso. Suon matalassa pohjoisosassa on laajoja hieta- ja hiekkakerrostumia. Alle hehtaarin kokoinen Karhulampi (146,5 m mpy) sijaitsee suon lounaisnurkkauksessa. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjois- ja eteläosastaan kaakkoon. Suon pohjoisosan vedet laskevat ojia pitkin kaakkoon Vuorisen (126,1 m mpy) Luodelahteen. Eteläosan vedet laskevat Karhulammen kautta ja ojia pitkin kaakkoon Vuoriseen. Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Karhulammen lounaispuolella on runsaan 3 ha:n kokoinen ojittamaton alue. Karhusuo kuuluu Syvärin alueeseen (4.63) ja siinä lähemmin Syvärinjoen vesistöalueeseen (4.635). Suon pinta-ala on 53 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 20 ha, yli 1,5 m:n aluetta 15 ha ja yli kahden metrin aluetta 11 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 m. Tutkimuspistetiheys on 5,7 kpl/10 ha (kuva 25). Tutkimuspisteistä on 55 % rämeellä ja 33 % korvessa. Turvekankaan osuus on 12 %. Yleisin suotyyppi on korpirämeen muuttuma ja sitä on laajalti suon etelä- ja keskiosassa. Varsinaisen sararämeen muuttuma on yleinen suon eteläisessä keskiosassa. Suon pohjois- ja koillisosassa on laajalti ruoho- ja heinäkorven muuttumaa. Turve on saravaltaista (85 % kokonaisturvemäärästä). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 15 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 37 %, raaterahkasaraturve (MnSC-t) 18 % ja tupasvillarahkasaraturve (ErSC-t) 10 %. Tupasvillaa ja varpuainesta sisältävien turpeiden osuus on molemmilla 11 %. Puun jäännöksiä sisältävien osuus on 8 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osa 5,2. Liekoja on koko suossa erittäin vähän. Suon eteläosan pohjamaalajina on pääasiassa moreeni ja Karhulammen läheisyydessä hiesu. Pohjoisosan pohjamaalajeja ovat hiekka, hieta ja hiesu. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on melko alhainen, keskimäärin 3,8 %, mutta rikkipitoisuus normaali, 0,17 %. Turpeen kuiva-aineen määrä suokuutiossa on keskimäärin 80 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/kg. Karhusuolla on 10 ha:n alueella tuotantoon soveltuvaa turvetta 0,23 milj. suo-m 3. Sopiva alue pintavalutuskentälle löytyy suon itälaidalta. Pohjakartta c Maanmittauslaitos, lupanro 384/MYY/07 Kuva 25. Tutkimuspisteiden sijainti Karhusuolla. 32

34 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa Lintusuo Lintusuo (kl ) sijaitsee 3 km Lapinlahden keskustasta luoteeseen savi- ja hiesupeltojen ympäröimänä, joskin suon ympäristössä on myös hienoainesmoreenisaarekkeita. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti lounaaseen. Suon vedet laskevat ojia pitkin lounaaseen Telppäsjokeen ja sitä pitkin edelleen Onkiveteen (84,7 m mpy). Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Lintusuo kuuluu Onkiveden alueeseen (4.51) ja siinä lähemmin Onkiveden lähialueeseen (4.511). Suon pinta-ala on 37 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 5 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on vain 0,7 m. Tutkimuspistetiheys on 6,2 kpl/10 ha (kuva 26). Tutkimuspisteistä on 51 % rämeellä, 43 % turvekankaalla ja 6 % pellolla. Yleisin suotyyppi on varsinaisen sararämeen muuttuma, ja sitä on laajalti suon keski- ja eteläosassa. Suon pohjois- ja itäosassa on runsaasti puolukkaturvekangasta. Turve on saravaltaista (71 % kokonaisturvemäärästä). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 29 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 38 %, sararahkaturve (CS-t) 11 % ja varpurahkasaraturve (NSC-t) 10 %. Varpuainesta sisältävien turpeiden osuus on 26 % ja puun jäännöksiä sisältävien 9 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältäviä turpeita on vain vähän. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi ja hiesu. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 2,5 % ja rikkipitoisuus normaali (0,16 %). Kuiva-aineen määrä suokuutiossa on melko korkea, keskimäärin 104 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on normaali (20,8 MJ/kg). Lintusuo on niin matala, ettei sitä voi suositella turvetuotantoon. Pohjakartta c Maanmittauslaitos, lupanro 384/MYY/07 Kuva 26. Tutkimuspisteiden sijainti Lintusuolla. 33

35 Ari Luukkanen 33. Kopolankorpi Kopolankorpi (kl ) sijaitsee 9 km Lapinlahden keskustasta luoteeseen savi- ja hiesupeltojen ympäröimänä lukuun ottamatta eteläpuolen hienoainesmoreenia ja idän Nerkoonjärveä (85,8 m mpy). Suon korkeus merenpinnasta on noin m, ja pinta viettää koilliseen. Vedet laskevat ojia pitkin koilliseen Nerkoonjärveen. Suo on ojitettu kokonaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Kopolankorpi kuuluu Onkiveden alueeseen (4.51) ja siinä lähemmin Nerkoonjärven alueeseen (4.512). Suon pinta-ala on 80 ha ja siinä on yli metrin syvyistä aluetta 15 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,8 m. Tutkimuspistetiheys on 6,4 kpl/10 ha (kuva 27). Tutkimuspisteistä on rämeellä 55 %. Turvekankaan osuus on 41 % ja turvepellon 4 %. Yleisin suotyyppi on varsinaisen sararämeen muuttuma, ja sitä on laajalti suon etelä-, keski- ja pohjoisosassa. Mustikkaturvekangasta on runsaasti suon kaakkois- ja länsiosassa. Turve on saravaltaista (74 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 26 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 48 %, sararahkaturve (CS-t) 12 % ja varpurahkaturve (NS-t) 11 %. Varpuainesta sisältävien turpeiden osuus on 17 % ja puun jäännöksiä sisältävien 4 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Liekojen määrä koko suossa on erittäin pieni. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja savi. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,3 % ja rikkipitoisuus 0,17 %. Turpeen kuiva-aineen määrä suokuutiossa on keskimäärin 97 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on normaali (20,7 MJ/kg). Kopolankorvessa on 3 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,05 milj. suo-m 3. Sopiva pintavalutuskenttä voisi olla suon ja Nerkoonjärven välimaastossa sijaitseva, alle metrin syvyinen suoalue. Pohjakartta c Maanmittauslaitos, lupanro 384/MYY/07 Kuva 27. Tutkimuspisteiden sijainti Kopolankorvessa. 34

36 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa Sarasuo Sarasuo (kl ) sijaitsee 14 km Lapinlahden keskustasta itäkoilliseen jyrkkäpiirteisessä moreenimaastossa. Moreeni on hienoainesmoreenia, ja sen seurana on runsaasti kalliopaljastumia. Puolen hehtaarin kokoinen Saralampi (156,5 m mpy) sijaitsee suon eteläosassa. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti koilliseen. Vedet laskevat ojia pitkin suon koillispuolitse virtaavaan Kumpusjokeen. Kumpusjoki laskee itäkoilliseen Vuoriseen (126,1 m mpy). Suo on ojitettu kokonaan. Saralampi vaikeuttaa suon eteläosan kuivatusta. Sarasuo kuuluu Syvärin alueeseen (4.63). Suon pohjois- ja koillisosat kuuluvat siinä lähemmin Syvärinjoen vesistöalueeseen (4.635) ja keski- sekä eteläosat Urimojoen vesistöalueeseen (4.634). Suon pinta-ala on 47 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 19 ha, yli 1,5 m:n aluetta 13 ha ja yli kahden metrin aluetta 10 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 m. Tutkimuspistetiheys on 7,0 kpl/10 ha (kuva 28). Tutkimuspisteistä on 46 % rämeellä, 41 % turvekankaalla, 12 % korvessa ja 2 % avosuolla. Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas, ja sitä on laajalti suon etelä-, keski- ja itäosassa. Varsinaisen sararämeen muuttumaa on runsaasti suon keski- ja pohjoisosassa. Suon eteläosassa on korpirämeen muuttumaa. Turve on saravaltaista (67 % kokonaisturvemäärästä). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 31 % ja ruskosammalvaltaisen 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 50 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t) 9 % ja varputupasvillarahkaturve (NErS-t) 8 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 15 %, varpuainesta sisältävien 13 % ja puun jäännöksiä sisältävien turpeiden 12 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,1. Liekoja on runsaasti 0,6-1,0 m:n välisessä kerroksessa. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiesu. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu pallosararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 2,6 % ja rikkipitoisuus 0,21 %. Kuivaaineen määrä suokuutiossa on keskimäärin 105 kg/ m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on normaali (21,1 MJ/kg). Sarasuolla on 9 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,20 milj. suo-m 3. Sopiva pintavalutuskenttä, vaikkakin niukka sellainen löytyy suon koillisnurkkauksesta. Pohjakartta c Maanmittauslaitos, lupanro 384/MYY/07 Kuva 28. Tutkimuspisteiden sijainti Sarasuolla. 35

37 Ari Luukkanen 35. Huttusuo Huttusuo (kl ) sijaitsee 15 km Lapinlahden keskustasta itäkoilliseen. Suo on kallio- ja moreenimäkien ympäröimä. Kaakkoislaidalla on hiesuja hietaesiintymä. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti lounaaseen. Vedet laskevat ojia pitkin lounaaseen Kumpusjokeen. Kumpusjoki virtaa suon lounais- ja eteläpuolitse koilliseen Vuoriseen (126,1 m mpy). Suo on ojitettu kokonaan, eikä kuivatusvaikeuksia ole. Huttusuo kuuluu Syvärin alueeseen (4.63) ja siinä lähemmin Syvärinjoen vesistöalueeseen (4.635). Suon pinta-ala on 58 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 16 ha, yli 1,5 ha:n aluetta 8 ha ja yli kahden metrin aluetta 6 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,0 m. Tutkimuspistetiheys on 6,6 kpl/10 ha (kuva 29). Tutkimuspisteistä on 79 % rämeellä. Korven osuus on 18 % ja turvekankaan 3 %. Varsinaisen sararämeen muuttuma on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon koillis- ja luoteisosissa. Kangaskorven muuttumaa on runsaasti suon pohjois- ja keskiosissa. Turve on saravaltaista (75 % kokonaisturvemäärästä). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 25 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 39 % ja puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t) 9 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 19 %, varpuainesta sisältävien 14 % ja puun jäännöksiä sisältävien 13 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,3. Liekojen määrä on koko suossa erittäin pieni. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen ja tupasvillarämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen (2,7 %), ja rikkipitoisuus puolestaan normaali (0,21 %). Turpeen kuiva-aineen määrä suokuutiossa on keskimäärin 96 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on normaali (21,3 MJ/kg). Huttusuolla on 10 h:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,19 milj. suo-m 3. Soveltuva, tosin ojitettu pintavalutuskenttä, löytyy suon lounaisnurkasta, Kumpusjoen läheisyydestä. Pohjakartta c Maanmittauslaitos, lupanro 384/MYY/07 Kuva 29. Tutkimuspisteiden sijainti Huttusuolla. 36

38 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa Viinasuo Viinasuo (kl ) sijaitsee 15 km Lapinlahden keskustasta itäkoilliseen vaihtelevapiirteisessä moreenimaastossa. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin itäkaakkoon Vuoriseen (126,1 m mpy). Suo on ojitettu kauttaaltaan, eikä kuivatusvaikeuksia ole. Viinasuo kuuluu Syvärin alueeseen (4.63) ja siinä lähemmin Syvärinjoen vesistöalueeseen (4.635). Suon pinta-ala on 16 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 9 ha, yli 1,5 m:n aluetta 6 ha ja yli kahden metrin aluetta 5 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,7 m. Tutkimuspistetiheys on 9,4 kpl/10 ha (kuva 30). Tutkimuspisteistä on 74 % turvekankaalla. Rämeen osuus on 22 % ja turvepellon 4 %. Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas ja sitä on laajalti suon länsi-, pohjois- ja keskiosissa. Suon länsiosassa on myös runsaasti ruohoturvekangasta. Varsinaisen sararämeen muuttumaa on suon itäosassa. Turve on pääosin (96 %) saravaltaista turvetta. Rahkavaltaisen turpeen osuus on 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 46 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t) 12 % ja tupasvillarahkasaraturve (ErSC-t) 11 %. Puun ja tupasvillan jäänteitä sisältäviä turpeita on kumpaakin 13 % kokonaisturvemäärästä. Varpuainesta sisältävien turpeiden osuus on 8 %. Koko turvekerrostuman samoin kuin energiaturpeeksi soveltuvan osankin keskimaatuneisuus on 4,9. Liekojen määrä on erittäin suuri syvyysvälillä 0,6-1,0 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,9 % ja rikkipitoisuus 0,24 %. Kuivaaineen määrä suokuutiossa on keskimäärin 105 kg/ m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on normaali (20,8 MJ/kg). Viinasuolla on 7 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,17 milj. suo-m 3. Suon itälaidalta löytyy pienialaista, ojitettua pintavalutuskentäksi soveltuvaa turvekenttää. Pohjakartta c Maanmittauslaitos, lupanro 384/MYY/07 Kuva 30. Tutkimuspisteiden sijainti Viinasuolla. 37

39 Ari Luukkanen 37. Leppäsuo Leppäsuo (kl ) sijaitsee 16 km Lapinlahden keskustasta itäkoilliseen hienoainesmoreenin ja kalliopaljastumien ympäröimänä. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti enummäkseen pohjoiskoilliseen. Aivan suon eteläosassa vietto on etelään. Suurin osa suovesistä laskee ojia pitkin pohjoiskoilliseen ja lopuksi Vuoriseen (126,1 m mpy). Eteläosan vedet laskevat ojaa pitkin eteläkaakkoon Vuoriseen. Suo on pääosin ojitettu. Eteläosassa on pienialainen ojittamaton alue. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Leppäsuo kuuluu Syvärin alueeseen (4.63) ja siinä lähemmin Syvärinjoen vesistöalueeseen (4.635). Suon pinta-ala on 21 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 12 ha, yli 1,5 m:n aluetta 9 ha ja yli kahden metrin aluetta 7 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,5 m. Tutkimuspistetiheys on 11,0 kpl/10 ha (kuva 31). Tutkimuspisteistä on 62 % rämeellä. Turvekankaan osuus on 28 % ja korven 10 %. Yleisin suotyyppi on varsinaisen sararämeen muuttuma ja sitä on laajalti suon keski- ja itäosassa. Puolukkaturvekangasta on runsaasti suon pohjois-, itä- ja länsiosassa. Turve on saravaltaista (91 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 7 % ja ruskosammalvaltaisen 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 52 % ja puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t) 17 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 17 % ja varpuainesta sisältävien 10 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältäviä turpeita on 8 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,0. Liekojen määrä on erittäin suuri syvyysvälillä 0,6-1,0 m:ä. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiesu. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaiselta sararämeeltä. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,5 %, ja rikkipitoisuuden 0,27 %. Kuiva-aineen määrä suokuutiossa on korkea (121 kg/ m 3 ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on normaali (21,4 MJ/kg). Leppäsuolla on 9 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,20 milj. suo-m 3. Sekä suon pohjois- että eteläpäässä on pintavalutuskentäksi soveltuvaa, luonnontilaista turvekenttää. Pohjakartta c Maanmittauslaitos, lupanro 384/MYY/07 Kuva 31. Tutkimuspisteiden sijainti Leppäsuolla. 38

40 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa Rautakorpi Rautakorpi (kl ) sijaitsee 8 km Lapinlahden keskustasta itään matalapiirteisessä hienoainesmoreeniympäristössä. Suo rajoittuu luoteislaidaltaan hietaesiintymään. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti länsiluoteeseen. Vedet laskevat suon lounaispuolitse virtaavaan Rautapuroon ja sitä pitkin edelleen koilliseen Lammakkajokeen, Suurijokeen ja Lapinlahteen (84,7 m mpy). Suo on ojitettu, eikä kuivatusvaikeuksia ole. Rautakorpi kuuluu Onkiveden alueeseen (4.51) ja siinä lähemmin Suurijoen vesistöalueeseen (4.518). Koko suo (20 ha) on alle metrin syvyinen. Turvekerrostuman keskisyvyys on vain 0,5 m. Tutkimuspistetiheys on 6,0 kpl/10 ha (kuva 32). Tutkimuspisteistä on 57 % turvekankaalla. Korven osuus on 33 % ja rämeen 10 %. Yleisin suotyyppi on ruohoturvekangas, ja sitä on laajalti suon keskiosassa. Suon itälaidalla on runsaasti ruoho- ja heinäkorven muuttumaa. Turve on saravaltaista (78 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 22 %. Yleisimmät turvelajit ovat puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t) 61 % ja rahkasaraturve (SC-t) 11 %. Puun jäännöksiä sisältäviä turpeita on erittäin runsaasti. Niiden osuus on 67 % koko turvemäärästä. Varpuainesta sisältävien turpeiden osuus on 17 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 8 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hieta ja moreeni. Matala Rautakorpi ei sovellu turvetuotantoon. Pohjakartta c Maanmittauslaitos, lupanro 384/MYY/07 Kuva 32. Tutkimuspisteiden sijainti Rautakorvessa. 39

41 Ari Luukkanen 39. Kortesuo Kortesuo (kl ) sijaitsee 11 km Lapinlahden keskustasta eteläkaakkoon. Hienoainesmoreeni ympäröi suon itä- ja pohjoislaitaa. Suon etelälaidalla, Pajujärven (115,6 m mpy) pohjoisrannalla on paksuja hiesukerrostumia. Hietakerrostumat reunustavat suon länsilaitaa. Hietakerrostumien länsipuolella on lisäksi Iisalmi-Lapinlahti-harjujaksoon liittyviä hiekkakerrostumia. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti eteläkaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin etelään Pajujärveen, josta edelleen lounaaseen Pajulampeen. Pajulampi laskee Kirjopuroa pitkin lounaaseen Onkiveden Karjusselkään (84,7 m mpy). Suo on ojitettu kauttaaltaan, eikä kuivatusvaikeuksia ole. Kortesuo kuuluu Onkiveden alueeseen (4.51) ja siinä lähemmin Kirjopuron vesistöalueeseen (4.519). Suon pinta-ala on 67 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 49 ha, yli 1,5 m:n aluetta 38 ha ja yli kahden metrin aluetta 29 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,9 m. Tutkimuspistetiheys on 8,1 kpl/10 ha (kuva 33). Tutkimuspisteistä on 43 % turvekankaalla. Rämeen osuus on 29 %, turvepellon 15 % ja korven 13 %. Yleisin suotyyppi on ruohoturvekangas ja sitä on laajalti suon pohjois-, koillis-, itä- ja keskiosassa. Korpirämemuuttumaa on runsaasti suon etelä- ja länsiosassa. Suon etelä- ja keskiosassa on turvepeltoja ja kytöheittoa. Turve on saravaltaista (89 %). Ruskosammalvaltaista turvetta on huomattavan paljon. Sen osuus on 6 %, kun taas rahkavaltaisen turpeen osuus on vain 5 % kokonaisturvemärästä. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 48 % ja puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t) 22 %. Puun jäännöksiä sisältäviä turpeita on runsaasti (24 %). Tupasvillan jäännöksiä sisältäviä turpeita on erittäin vähän. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,9. Hiesu on yleisin pohjamaalaji. Moreenia ja hiekkaa on suon pohjois-, itä- ja länsiosan pohjamaalajeina. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu korpirämeen ja varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on Lapinlahden keskimääräistä pitoisuutta korkeampi (6,7 %). Rikkipitoisuus on normaali (0,19 %). Turpeen kuiva-aineen määrä on 96 kg/m 3, ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo keskimäärin 20,3 MJ/kg. Kortesuolla on 44 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,88 milj. suo-m 3. Suon etelälaidalla on pintavalutuskentäksi soveltuvaa, osittain ojitettua turvekenttää. Pohjakartta c Maanmittauslaitos, lupanro 384/MYY/07 Kuva 33. Tutkimuspisteiden sijainti Kortesuolla. 40

42 Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 TULOSTEN TARKASTELUA Suot ja soistuminen Lapinlahden maapinta-alasta on runsaat 5 % geologisen suon peitossa (Lappalainen ym. 1980). Vuosina 2003 ja 2004 Lapinlahdella tutkittiin lähes 30 suota. Tähän raporttiin on näistä otettu 23 yhteispinta-alaltaan 1069 ha. Tämä on noin 32 % kunnan koko geologisesta suoalasta (Lappalainen ja Toivonen 1985). Lapinlahdella vuosina 2002 ja 2004 tutkitut suot kuuluvat sekä Iisalmen reitin vesistöalueeseen (4.5) että Nilsiän reitin vesistöalueeseen (4.6). Iisalmen reitille kuuluu 15 suota ja Nilsiän 7 suota. Yksi suo (Pellossuo) jakaantuu kummankin reitin vesistöalueelle. Useimmat suot kuuluvat Onkiveden alueeseen (4.51) ja monet niistä Suurijoen vesistöalueeseen (4.518). Kaikki Nilsiän reitin suot kuuluvat Syvärin alueeseen (4.63) ja useimmat siinä lähemmin Syvärinjoen vesistöalueeseen (4.635) (kuva 1 ja Ekholm 1993). Ylä-Savon maaperä ja maaston muodot ovat peräisin jääkaudelta. Noin puolet maa-alasta on moreenikerrostumien peitossa. Suurin osa moreenista on ohutta, alle 5 metrin paksuista pohjamoreenia. Savikerrostumia on viidennes maa-alasta (Kukkonen & Sahala 1982). Uusimpien tutkimusten mukaan mannerjäätikkö suli alueelta hieman alle vuotta sitten. Alue peittyi aluksi kokonaan Itämeren muinaisen vaiheen, Yoldiameren alle. Senaikaisen Yoldiarannan korkeus on nyt noin 180 m nykyisen merenpinnan yläpuolella. Maankohoamisen seurauksena meri mataloitui, ja korkeimmat mäet paljastuivat saariksi. Soistuminen sai alkunsa. Alueen yleisimmät soistumistavat ovat metsämaan soistuminen ja vesistön umpeenkasvu. Soistumisen katsotaan olleen metsämaan soistumista silloin, kun suon pohjalla on runsaasti puupitoista turvetta. Tämän raportin soista on lampien ja järvien umpeenkasvun seurauksena syntynyt 9 kappaletta. Tällaisia soita ovat mm. Aisosuo, Nikinsuo, Kumpussuo ja Kortesuo. Näiden soiden pohjalla, turvekerroksen ja mineraalimaan välissä on vaihtelevanpaksuisia liejukerrostumia. Lapinlahden soiden tutkimuspisteistä on moreenipohjaisia 36 %, hienoainespohjaisia (savi ja hiesu) 32 % sekä hiekka- ja hietapohjaisia samoin 32 %. Turpeenalaista liejua löytyi keskimäärin joka neljännellä tutkimuspisteellä. Noin joka toisen suon pohjalla on merkittävä liejukerrostuma. Pinta-alaltaan suurimmat suot ovat Kumpussuo 98 ha ja Kopolankorpi 80 ha. Tutkituista 23 suosta 13 on alle 50 ha:n kokoista. Suoyhdistymät ja suotyypit Suoyhdistymällä tarkoitetaan sitä kokonaisuutta, jonka yhtenäisen suon puitteissa sen eri suotyypit luonteenomaisine kasviyhdyskuntineen muodostavat. Samanlaisten ilmasto-olojen sekä samanlaisen hydrologian ja kasvien ravinteiden saannin seurauksena suoyhdistymät kehittyvät kasvillisuudeltaan ja rakenteeltaan siinä määrin samankaltaisiksi, että ne voidaan lukea samaan suoyhdistymätyyppiin. Päätyyppejä ovat keidassuot ja aapasuot (Kalliola 1973). Lapinlahden suot sijaitsevat Järvi-Suomen eksentristen kermikeidassoiden ja Pohjanmaan aapasoiden vaihettumisvyöhykkeellä (Ruuhijärvi 1960 ja Eurola 1962). Kunnan pohjoisosan suot sijaitsevat Pohjanmaan aapasoiden alueella. Suoyhdistymätyypit kehittyvät kuitenkin paikallisten olosuhteiden määrääminä ja niiden vaihettuminen tapahtuu asteittain. Tutkituista suotyypeistä on avosoita 2 % (pintaalalla painotettuna), rämeitä 36 %, korpia 9 %, turvekankaita 47 % ja turvepeltoja 6 %. Tutkimuspisteistä on luonnontilaisilla suotyypeillä 5 %. Ojitusvaiheessa olevia suotyyppejä on vain 1 % mutta muuttumavaiheessa olevia 41 %. Suon katsotaan olevan luonnontilainen, jos siitä on ojitettu korkeintaan 1/3 pinta-alasta (Lappalainen ja Häikiö 1993). Tämän arvioperusteen mukaan Lapinlahdella tutkituista soista ei yksikään suo ole luonnontilainen. 41

43 Ari Luukkanen Turvekerrostumat Lapinlahdella vuosina 2002 ja 2004 tutkitut suot ovat keskisyvyydeltään hieman alle suomalaisen suon keskitason eli 1,2 m. Keskisyvyys on yli kaksi metriä vain kahdessa suossa. Syvin suo on Kumpussuo, keskisyvyydeltään 2,3 m. Yli metrin syvyistä aluetta on 428 ha (40 % tutkitusta suoalasta), yli 1,5 metrin aluetta 289 ha (27 %) ja yli kahden metrin aluetta 205 ha (19 %). Tutkittujen soiden turpeista on saravaltaista 78 % ja rahkavaltaista 21 %. Ruskosammalvaltaisen turpeen osuus on 1 %. Rahkan ja saran seuralaisena turpeessa on mm. tupasvillaa sekä puun ja varpujen jäännöksiä. Tupasvillaa ja suoleväkköä sisältävät happamet rahkaturpeet ovat suon pintakerroksessa, kun taas ravinteikkaammat ja emäksisemmät suokortetta ja raatetta sisältävät saraturpeet löytyvät useimmiten suon keski- ja pohjakerroksista. Kortetta ja järviruokoa sisältävät ruskosammalvaltaiset turpeet muodostavat siellä täällä suon pohjakerroksen (kuva 34). Tutkittujen, energiaturpeeksi soveltuvien turpeiden vesipitoisuus on keskimäärin 89,6 % märkäpainosta. Kuiva-ainetta on suon energiaturpeeksi soveltuvassa osassa 98 kg/m 3. Energiaturpeeksi soveltuvan kerroksen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,0 % eli noin 4,1 kg/suo-m 3. Rikkipitoisuus on 0,19 % kuivapainosta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on energiaturpeeksi soveltuvassa kerroksessa keskimäärin 20,0 MJ/kg. Polttoturpeen laatuohjeen (liite 3) mukaan turpeen rikkipitoisuus tulee ilmoittaa, mikäli pitoisuus on enemmän kuin 0,3 % kuivapainosta. Tutkittujen soiden turvemäärä on noin 13,46 milj. suo-m 3. Tästä yli 1,5 metriä syvällä alueella on noin 7,90 milj. suo-m 3 (59 % koko turvemäärästä) ja yli kaksi metriä syvällä alueella noin 5,69 milj. suo-m 3 (42 % koko turvemäärästä). Kuva 34. Turvetutkimusta Lapinlahdella. Kausiapulainen Anne Vaarasuo määrittelemässä turvelajia ja turpeen maatuneisuutta. Kairanvarressa Kalle Husso (kuva Ari Luukkanen). 42