GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus. Turveraportti 238. Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 238 Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Kuopio 1990

2 Leino. Jukka jasaarelainen. Jouko Outokummussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimus, Turveraportti 238, 154 sivua, 89 kuvaa, 45 taulukkoa, 6 liitettä. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Outokummun kunnan alueen soita vuosina 1976 ja Tässä raportissa on 22 suon tutkimustulokset ja ne kattavat noin 2900 ha. Valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiohjelman mukaan Outokummussa on tutkittavaa suoalaa noin 6200 ha. Tutkimuksen päätarkoitus oli poittoturvetuotantoon soveltuvien suoalueiden löytäminen. Tutkittujen soiden yhteenlaskettu turvemäärä on noin 43 milj. suo-m 3. Turvekerrostumien keskimääräinen paksuus on 1,5 m ja keskimaatuneisuus 5,9. Yli metrin syvyisten alueiden keskisyvyys on 2,0 m, mistä heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen osuus on 0,3 m. Turpeesta on 92 % rahkavaltaista ja 8 % saravaltaista. Suot on suurimmaksi osaksi ojitettu ja isovarpuräme ja varsinainen korpi ovat yleisimmät suotyypit. Laboratorionäytteitä otettiin 20 suolta. Turvekerrostumien polttoturvetuotantoon soveltuvaa osaa koskevien näytteiden ph :n keskiarvoksi on saatu 4,2 ja tuhkapitoisuuden keskiarvoksi 2,8 %. Yksi suokuutio sisältää keskimäärin 109 kg kuiva-ainetta. Turpeen tehollinen lämpöarvo on turvetuotannon kannalta käyttökelpoisten näytteiden osalta keskimäärin 22,2 MJ/kg. Rikkipitoisuuden keskiarvo on 0,61 %. Polttoturvetuotantoon soveltuvia alueita on 12 suolla yhteensä noin 800 ha. Tuotantokelpoista turvetta on yhteensä noin 13 milj. suo-m3. Sen energiasisältö on 7,2 milj. MWh kosteudeltaan 50 % :ksi jyrsinturpeeksi laskettuna. Avainsanat : suo, turve, inventointi, Outokumpu Jukka Leino, Jouko Saarelainen Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO ISBN ISSN

3 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 5 2 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Laboratoriotutkimukset Arviointiperusteet Laskelmat 9 3 TULOSTEN ESITYS 11 4 TUTKITUT SUOT Viurusuo Akansuo-Levä Leksunsuo Miinalanrimpi Pienikankaansuo Suurisuo-Tervasuo Töljynsuo Mustarimpi Heinäneva Virmanrimpi Mahalamminsuo Heinäsuo Alasuo Päivärinne Viitasuo-Kapulasuo Lakkarimpi Iso-Loukko Suosaari Roopensuo Aitolamminsuo Suuririmpi Teyrisuo TULOSTEN TARKASTELU Yleistä Suotyypit ja ojitustilanne Turvekerrostumien paksuus Turvelajisuhteet 146

4 5.5 Maatuneisuus ja liekoisuus Pohjamaalajit Turpeen fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet SOVELTUVUUS POLTTOTURVETUOTANTOON KIRJALLISUUS 157 LIITTEET

5 5 1 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus (ent. Geologinen tutkimuslaitos) on tehnyt turvetutkimuksia Outokummun kunnan alueella jo vuonna Silloin tutkittiin kaikkiaan 10 suota. Työ tehtiin Polvijärven alueen tutkimusten yhteydessä. Vuosina täydennettiin joitakin vanhoja tutkimuksia ja tutkittiin kaksitoista uutta suota. Tutkittujen soiden sijainti on kuvassa 1. Vuonna 1988 otettiin lisää näytteitä laboratoriotutkimuksia varten. Outokummun kunnan alueella on valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiohjelman mukaan suoalaa noin 6200 ha. Käsillä olevaan raporttiin sisältyy tutkimustulokset 22 suosta, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 2900 ha eli lähes puolet (47 %) inventointiin sopivasta suoalasta. Vuonna 1976 tutkimuksia johti tutkija Jukka Leino ja vuosina geologi Jouko Saarelainen. He ovat kirjoittaneet vastaavat suoselostukset ja J. Leino tulosten tarkasteluosan.

6 6 II I.. 10 km GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Kuva 1. Outokummussa tutkitut suot. Vuonna : 1976 Vuonna 1987 : 1. Viurusuo 12. Heinäsuo 2. Akansuo-Levä 13. Alasuo 3. Leksunsuo 14. Päivärinne 4. Miinalanrimpi 15. Viitasuo-Kapulasuo 5. Pienikankaansuo 16. Lakkarimpi 6. Suurisuo-Tervasuo 17. Iso-Loukko 7. Töljynsuo 18. Suosaari 8. Mustarimpi 19. Roopensuo 9. Heinäneva 20. Aitolamminsuo 10. Virmanrimpi 21. Suuririmpi 11. Mahalamminsuo 22. Teyrisuo

7 7 2 TUTKIMUSMENETELMÄT 2.1 Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa noudatettiin Geologian tutkimuskeskuksen turvetutkimuksissa käyttämiä menetelmiä (Lappalainen, Sten ja Häikiö 1984). Tällöin tutkittavalle suolle laadittiin linjasto, joka koostuu suon hallitsevan osan poikki vedetystä selkälinjasta ja sitä vastaan kohtisuoraan olevista poikkilinjoista, jotka ovat tavallisesti 400 m :n välein. Tutkimuspisteet sijaitsevat linjastolla 100 m :n välein, suon reunoilla usein myös tiheämmässä syvyyssuhteiden selvittämiseksi. Syvyysmittauksia tehtiin myös tutkimuspisteiden välissä. Runkolinjastoa täydennettiin poikkilinjojen väliin sijoitetuilla apulinjoilla, joilla turvekerrostuman paksuus mitattiin 50 m :n välein. Näitä linjoja ei ole raivattu maastoon eikä vaaittu, mutta tiedot on käytetty suokarttojen piirtämisessä ja syvyysalueiden rajaamisessa. Tutkimuslinjastot on vaaittu ja vaaitukset on pyritty kiinnittämään valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys, mättäisyys (peittävyys-%) ja mättäiden korkeus sekä puustoisilla suotyypeillä puulajisuhteet, tiheys- ja kehitysluokka ja mahdolliset hakkuut. Kairalla otetuista turvenäytteistä määritettiin turvelaji lisätekijöineen (6-asteikolla), maatuneisuus (H1-10), kosteus (5-asteikolla) ja kuituisuus. Kairaushavaintoja tehtiin myös turpeen alla olevista maalajeista. Maatumattoman puuaineksen, ns. liekoisuuden selvittämiseksi pliktattiin turvekerrostuma tutkimuspisteiden ympärillä kymmenen kertaa 2 m :n syvyyteen saakka. Ns. tilavuustarkalla mäntäkairalla otettiin turvenäytteitä laboratoriotutkimuksia varten. Näytteenottopisteet valittiin siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin ko. suon turvekerrostumaa.

8 8 2.2 Laboratoriotutkimukset Laboratoriossa määritettiin turvenäytteiden ph märästä näytteestä ja vesipitoisuus kuivaamalla turve 105 C :ssa vakiopainoon. Ns. tilavuustarkoista näytteistä laskettiin kuivaainemäärä eli suo-m 3 :n irtotiheys. Kuivatuista turvenäytteistä määritettiin 815.L 25 C :ssa hehkuttamalla tuhkapitoisuus ja osasta näytteitä lämpöarvo LECO AC 300 kalorimetrillä (ASTM D ) sekä rikkipitoisuus LECO-rikinmäärityslaitteella. Joistakin näytteistä määritettiin tuhkan sulamiskäyttäytyminen (DIN 51731). 2.3 Arviointiperusteet TurDeiden kävttökelpoisuutta selvitettäessä on perustana ollut Turveteollisuusliiton laadunmäärittelyohje (liite 5). Mikäli turve täyttää nämä vaatimukset tuhka- ja rikkipitoisuuden ja lämpöarvon suhteen, määritetään se polttoturpeeksi soveltuvaksi seuraavasti : - Saraturve (C) soveltuu myös heikosti maatuneena jyrsinturpeeksi. Palaturpeeksi se soveltuu mikäli mukana on riittävästi sitovaa ainetta, esim. maatunutta rahkaa, jotta palat pysyvät koossa. - Rahkaturve (S) ja sekaturve soveltuvat kohtalaisesti ja hyvin maatuneena (H5-10) joko jyrsin- tai palaturpeeksi. Soiden kävttökelpoisuutta arvioitaessa on käytetty nelijakoa : polttoturvesuo, kasvuturvesuo, suojelusuo ja muu käyttö, joista jälkimmäinen tarkoittaa lähinnä suon jättämistä luonnontilaiseksi tai esim. metsänviljelyyn. Perinteisesti polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on pidetty kahta metriä, mutta käytännön raja on nykyään 1,5 m. Mikäli turpeen kuiva-ainepitoisuus on suuri, on tuotantokelpoiseksi katsottu yli metrinkin syvyiset alueet. Jyrsinturvetuotantoon soveliaan alueen vähimmäiskooksi on otettu 20 ha. Käytännössä näin pienen kentän kunnostaminen tuotantoon vaatinee, että lähistöllä on muitakin tuotantoalueita.

9 9 Palaturvetuotantoon soveltuvan alueen vähimmäiskokoa on vaikea määritellä, koska kyseeseen saattaa tulla myös pienimuotoinen kotitarvetuotanto. Tapaukset on arvioitava yksittäin ottaen huomioon mm. tiestö sekä kuivatus ja kunnostustyöt sekä kerrostuman liekoisuus. Yksinomaan kasvuturvetuotantoon soveltuvaksi on katsottu suo, jossa pinnalla on vähintään 80 cm heikosti maatunutta (H1-3) rahkaturvetta vähintään 30 hain alalla. Suon omistussuhteita ei tässä tutkimuksessa ole otettu huomioon. Sen sijaan mm. pitkälle viedyt metsähoidolliset toimenpiteet, turvealueiden sijainti vesistöjen suhteen sekä luonnonsuojelulliset näkökohdat on huomioitu. 2.4 Laskelmat Turvemäärät on laskettu käyttäen vyöhykkeistä laskutapaa. Syvyysvyöhyke on metrin tai puolen metrin välein piirrettyjen syvyyskäyrien välinen alue. Syvyysvyöhykkeen turvemäärä on saatu kertomalla vyöhykkeen pinta-ala sillä olevien tutkimus-ja syvyyspisteiden keskisyvyydellä. Tämän jälkeen on koko suon ja eri syvyysalueiden turvemäärät saatu laskemalla vyöhykkeiden turvemäärät yhteen. Tulokset kaikista tutkituista soista on taulukkona liitteessä 1. Polttoturpeen tuotannossa mahdollisesti saatavissa olevan turpeen määrä on laskettu vähentämällä kyseisen alueen turpeen kokonaismäärästä mahdollisen heikosti maatuneen pintarahkan ja pohjalle jäävän noin 50 cm :n paksuisen turvekerroksen osuus. Tuotantomenetelmistä johtuvia vähennyksiä ei ole otettu huomioon. Koko suon samoinkuin eri syvyysalueiden keskisyvyydet on saatu jakamalla turvemäärä pinta-alalla. Suossa olevan turpeen määrä on ilmoitettu miljoonina suokuutiometreinä (milj. suo-m3 ). Suossa olevan kuiva-aineen määrä on saatu kertomalla suokuutioiden lukumäärä yhden suokuution sisältämällä kuivaainemäärällä (kg/suo-m 3 ). Kuiva-ainemäärä ilmoitetaan tuhansina tonneina (10 3 t).

10 1 0 Energiasisältö on laskettu sekä kuivalle että 50 % kostealle ja 35 % kostealle turpeelle. Kuivalle turpeelle se lasketaan kaavan 1 ja kostealle turpeelle kaavan 2 mukaan. 1. E = Nsuo_m 3 Dd. Hu 2. E = Nsuo-m3. Dd. [ 100/ (100 - K) ]. Hu jossa E = energiasisältö, Nsuo_m 3 = suokuutioiden lukumäärä, D d = suokuution sisältämä kuiva-aine (kg/suo-m 3 ), H u = kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), Hu = kosteudessa K olevan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), K = turpeen kosteus (%). Tulos on ilmoitettu miljoonina megawattitunteina (milj. MWh). Turvelajijakaumat esitetään liitteessä 2. Siinä turvelajit on jaettu rahka- ja saravaltaisiin. Rahkavaltaiset on jaettu rahka- ja sararahkaturpeisiin ja saravaltaiset vastaavasti saraja rahkasaraturpeisiin. Nämä on edelleen jaettu ryhmiin vallitsevien lisätekijöiden mukaan. Erikseen on laskettu puun jäännöksiä sisältävien turvelajien kokonaisosuus. Koko aineiston keskiarvot on laskettu turvemääriin painotettuna. Tutkimuspisteiden ja syvyysmittauspisteiden suotyyppimääritysten perusteella laskettiin suotyyppien prosenttijakauma (liite 3). Kunkin suotyypin osuus on laskettu prosentteina suon havaintopisteiden määrästä. Linjaverkoston vuoksi saaduissa prosenttiluvuissa soiden keskustojen suotyypit painottuvat reunaosien suotyyppejä enemmän. Kuitenkin saadut keskiarvot kuvastavat sangen hyvin kunkin suon suotyyppien suhteita sekä antavat kuvan ojituksen laajuudesta. Liekojen määrää, eli soiden liekoisuutta, ja jakautumista on selvitetty laskemalla ns. Pavlovin menetelmää soveltaen liekojen prosentuaalinen osuus turvekerrostuman 0-0,5 m :n, 0,6-1, 0 m : n, 1, 1-1, 5 m : n ja 1, 6-2, 0 m : n syvyysvälien tilavuudesta soiden >_ 1 m :n ja > 2 m :n alueiden osalta (liite 4). Vuonna 1976 liekoisuus määritettiin pelkästään metrin syvyysvälein. Käytetty luokitus on seuraava : %-osuus liekoisuus on liekoja on < 1 % erittäin alhainen erittäin vähän 1-1,9 % alhainen vähän 2-2,9 % keskimääräinen kohtalaisesti 3-3,9 % korkea runsaasti > 4 % erittäin korkea erittäin runsaasti

11 1 1 3 TULOSTEN ESITYS Suoselostukset : Kustakin suosta on kirjoitettu selostus, jossa käsitellään suon sijaintia, ympäristöä, suotyyppejä, ojitustilannetta, laskusuhteita, turvelajeja, maatumisastetta jne. Käytettyjen lyhenteiden ja luokitusten selitykset ovat liitteessä 6. Turvekerrostumaa koskevista numerotiedoista käsitellään turpeen käytön kannalta merkityksellisimpiä. Eri syvyysalueiden pinta-ala, keskisyvyys ja turvemäärä esitetään taulukkona. Pintakerroksella tarkoitetaan näissä selostuksissa suon pintaosan käsittävää, yleensä yhtenäistä rahkavaltaista turvekerrosta, missä maatuneisuus on korkeintaan H4. Pohjaosalla (pohjaturpeella) tarkoitetaan tämän alle jäävää kerrostuman osaa. Se on tavallisesti kohtalaisesti (H5-6) ja/tai hyvin (H7-10) maatunut, mutta siinä voi esiintyä heikostikin maatuneita kerroksia. Pinnasta lähtien saravaltaisessa turvekerrostumassa ei eroteta pinta- ja pohjakerrosta. Suon keskustan turvekerrostuman rakenteesta on lyhyt kuvaus. Liekoisuuden suhteen tarkastellaan suon yli metrin syvyistä aluetta. Turvenäytteistä tehdyistä laboratoriomäärityksistä esitetään ph, tuhkapitoisuus (% kuivapainosta), vesipitoisuus (% märkäpainosta), kuiva-ainemäärä (kg/suo-m 3 ) ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo sekä näiden keskiarvot taulukkona. Keskiarvoja laskettaessa on näytesarjan alin cm :n pituinen näyte jätetty yleensä huomioimatta. Alimpaan näytteeseen vaikuttaa suon pohjan mineraalimaa, toisaalta tämä osa jää turvetuotannossa käyttämättä. Suon aivan pinnimmainen kerros on jätetty huomioimatta, jos se on katsottu tulevan poistetuksi ennen polttoturvetuotantoa. Huomioimatta jätetyt näytteet on taulukossa merkitty sulkuihin. Suoselostusten lopussa on arvio ko. suon turvekerrostuman käyttömahdollisuudesta ja siihen vaikuttavista eri tekijöistä. Turvetuotantoon soveltuvista soista on esitetty arvio tuotantokelpoisesta alasta ja sen sisältämästä tuotantokelpoisesta luonnontilaisesta turvemäärästä. Tämä turvemäärä on laskettu vähentämällä suon pohjalle jäävä turvekerros ja mahdollinen pinnasta poistettava kerros.

12 1 2 Kartat : Selostukseen liittyy suokartta, johon on merkitty tutkimuslinjat, tutkimus- ja syvyydenmittauspisteet, pisteiden syvyydet sekä tutkimuspisteiden keskimääräiset maatumisasteet. Lisäksi on piirretty turvekerrostuman paksuutta osoittavat käyrät ja suon pinnan korkeuskäyrät. Merkkien selitykset ovat liitteessä 6. Peruskarttapohjalle on merkitty tutkimuslinjastot ja pisteet ja nämä 1 : mittakaavaiset kartat ovat kuvina suoselostusten yhteydessä. Profiilit : Turvekerrostumien rakennetta on havainnollistettu poikkileikkauskuvin, joihin turvelajit, maatuneisuudet ja pohjamaalajit on merkitty symbolein sekä lisäksi suotyypit lyhentein ja lieko-osumien määrät (liite 6).

13 1 3 4 TUTKITUT SUOT 1. Viurusuo, (kl , x = 6952,7, y = 4443,0) sijaitsee noin 8 km Outokummusta lounaaseen, Myhkylässä. Suo rajoittuu moreenikumpareisiin, jotka eteläosassa ovat kallioisia. Itäosassa on runsaasti saarekkeita ja vanha turpeennostoalue. Keskiosassa on myös saarekkeita ja kaksi pientä lampea kulkuyhteydet ovat hyvät. Teitä tulee suon reunan lähelle joka puolella (kuva 2). Pinta on m mpy ja viettää pohjoiseen ja koilliseen. Vedet laskevat ojia myöten lounaaseen (Juojärveen), pohjoiseen (Kaita-Kuusjärveen) ja itään (Heinäjokeen). Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Tutkimuspisteitä on 2,5 kpl/10 ha. Taulukko 1. Viurusuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) 1) Pintak. H1-4 S-t Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj.suo-m3) 2) H1-10 C-t H5-10 S-t Yht. H1-10 1) Pintak. H1-4 S-t 2) H1-10 C-t H5-10 S-t Yht. H1-10 Koko suo 425 0,4 1,4 1,8 1,84 5,99 7,83 Yli 1,0 m 300 0,5 1,9 2,4 1,50 5,71 7,21 Yli 1,5 m 266 0,6 2,0 2,6 1,45 5,34 6,79 Yli 2,0 m 210 0,6 2,2 2,8 1,25 4,55 5,80 1) Heikosti maatunut pintarahkaturve. 2) Polttoturpeeksi soveltuva turve. Tutkimuspisteistä on 3 % avosuolla, 82 % rämeellä, 14 % korvessa ja 1 % turvekankaalla. Yleisimmät suotyypit ovat keidasräme ja isovarpuräme sekä näiden ojikot ja muuttumat. Viurusuo on suurmuodoltaan eksentrinen keidassuo, jolla on kaksi hieman koholla olevaa keidasosaa. Näiden keskukset ovat pisteiden B 400 ja A ympärillä. Suon pohjoisreuna on raivattu viljelykseen. Turpeesta on 96 % rahka- ja 4 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 25 % ja tupasvillan

14 17 VIURUSUO OUTOKUMPU B-SELKCLINJR. KL M MPY MRRTUNEISUUS Kuva 5. Viurusuon profiileja. jäännöksiä sisältävien 42 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahka- (35 %), rahka- (17 %) ja puusararahkaturve (14 %). Viurusuon turvekerrostuman pääosan muodostavat tupasvillarahka- ja rahkaturve. Pohjaosassa saran määrä lisääntyy ja paikoin on pieniä määriä saravaltaista turvetta. Suon reuna- ja pohjaosissa on puun jäännöksiä sisältäviä turpeita. Heikosti maatunut pintarahka on noin puolen metrin vahvuinen ja vaihettuu verrattain pian hyvin maatuneeksi (kuvat 4 ja 5). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 7,1. Liekoja on yli metrin syvyisellä alueella kohtalaisesti (2-3 %). Pisteiltä A 1200 ja B 400 otetuissa näytesarjoissa ph ja tuhkapitoisuus ovat alhaiset (taulukko 1). Turvekerrostuman

15 1 9 keskiosassa lämpöarvo on korkea. Pintaosassa se on alhainen, koska kyseessä on heikosti maatunut rahkaturve. Näytteet on otettu vuonna Silloin ei ollut käytettävissä tilavuustarkkaa kairaa, joten suokuution kuiva-ainesisältöä ei ole voitu määrittää. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hieta ja moreeni. Liejua tavattiin vain parissa pisteessä ja niissäkin ohut kerros. Viurusuon yli kahden metrin syvyinen alue soveltuu turvetuotantoon. Suon keskiosan heikosti maatuneesta pintakerroksesta on saatavissa kasvuturvetta ja tämän runsaan puolen metrin vahvuisen kerroksen alta polttoturvetta. Tuotantokelpoinen alue on noin 200 ha. Tuotantoalueiden muodostamista vaikeuttavat mineraalimaan saarekkeet ja keskiosan lammet. Kasvuturpeeksi soveltuvaa turvetta on luonnontilaisena noin 1, 2 milj. suo-m3. Laatua heikentää turpeen kuituisuus. Polttoturpeeksi soveltuvaa turvetta on pintakerroksen poistaminen ja tuotannossa suon pohjalle jäävä kerros (0,5 m) huomioiden noin 3,4 milj. suo-m 3. Suokuution sisältämäksi kuiva-ainemääräksi voidaan kosteuspitoisuuden perusteella arvioida 100 kg (ks. Korpijaakko, Häikiö ja Leino 1981). Laboratoriotulosten perusteella turpeen lämpöarvo on 50 % :n tuotantokosteudessa keskimäärin 10, 5 MJ/kg. Näitä arvoja käyttäen saadaan em. polttoturvemäärän energiasisällöksi noin 2,0 milj. MWh ja kosteudeltaan 35 % :na palaturpeena tuotettuna 2,1 milj. MWh. Suurin osa Viurusuosta on Vapo Oy :n hallussa.

16 Akansuo (kl , x = 6968,5, y = 4449,6) sijaitsee noin 12 km Outokummusta pohjoiseen, lääninrajan kahden puolen (kuva 6). Tässä yhteydessä Akansuolla ymmärretään Akansuon - Saunasuon - Levän - Yläsuon - Leväsuon muodostamaa suokompleksia. Se on keskiosastaan saarekkeinen ja rajoittuu eteläosastaan Valkeiseen. Länsireunalla on harjumaastoa ja muualla suot rajoittuvat moreenikumpareisiin. on Kulkuyhteydet ovat eteläosaa lukuun ottamatta hyvät. Pinta 114 m mpy ja viettää luoteisosassa jyrkästi keskustaan, Akonpuroon. Itäosassa pinta viettää etelään, Vuonosjokeen. Vedet laskevat Vuonosjokea myöten kaakkoon. Kuivatusmahdollisuudet ovat B-linjaston alueella hyvät, A-linjaston keskiosassa huonot. Tutkimuspisteitä on 3,0 kpl/10 ha. Taulukko 3. Akansuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) 1) Pintak. H1-4 S-t Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj.suo-m3) 2) H1-10 C-t H5-10 S-t Yht. Hi-10 1) Pintak. H1-4 S-t 2) H1-10 C-t H5-10 S-t Yht. H1-10 Koko suo 198 0,4 0,7 1,1 0,71 1,48 2,19 Yli 1,0 m 86 0,6 1,1 1,7 0,51 0,96 1,47 Yli 1,5 m 54 0,7 1,3 2,0 0,40 0,69 1,09 Yli 2,0 m 27 0,7 1,6 2,3 0,20 0,43 0,63 1) Heikosti maatunut pintarahkaturve. 2) Polttoturpeeksi soveltuva turve. Tutkimuspisteistä on 8 % avosuolla, 61 % rämeellä, 20 % korvessa ja 10 % turvekankaalla. A-linjaston keskustassa on saranevaa ja rahkanevaa. Reunempana on sararämettä ja ruohoturvekangasta. B-linjastolla vallitsevat isovarpurämeojikko ja ruoho- ja heinäkorven muuttuma. Turpeesta on 92 % rahka- ja 8 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 31 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 18 % ja varpuainesta sisältävien 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat puusararahka- (25 %) ja sararahkaturve (22 %).

17 2 2 Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 6,1. A-linjaston keskustan turvekerrostuma on heikosti maatunutta rahka- ja sararahkaturvetta. Turvekerroksen alla on paksulti liejua ja järvimutaa (kuva 8). Itään pistävässä lahdekkeessa on yli kahden metrin turvekerros, joka koostuu pääasiassa rahkavaltaisesta turpeesta. Siellä on paksuhko kerros pintarahkaa. A- ja B-linjaston välinen alue on matala. B-linjaston turvekerrostuma on turvelajisuhteiltaan ja maatuneisuudeltaan vaihteleva (kuva 9). AKANSUO Outokumpu ja Kaavi, kl , 11 Kuva 7. Akansuon turvekerrotuman paksuus ja maatuneisuus.

18 26 Liekoja on yli metrin syvyisellä alueella keskimääräisesti (2,9 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja savi. Liejua on paksu kerros A-linjaston keskiosassa. Pisteiltä A 800 ja B 600 on otettu näytesarjat laboratoriotutkimuksia varten. Tuhkapitoisuus on molemmissa samaa suuruusluokkaa : 3-4 %. Rikkipitoisuus on pohjimmaisia näytteitä lukuun ottamatta alhainen, alle 0,3 %. Kuiva-ainesisältö on A- linjastolla kovin alhainen (ka 60 kg/suo-m3 ) ja B-linjastolla kohtalaisen korkea, varsinkin turvekerrostuman pohjaosassa. Lämpöarvo on A-linjaston pintakerros pois lukien korkea (taulukko 4). Huonojen kuivatusmahdollisuuksien, paksun ja alhaisen lämpöarvon omaavan pintakerroksen ja alhaisen kuiva-ainesisällön takia A-linjaston alue ei sovellu polttoturvetuotantoon eikä turvelajisuhteittensa vuoksi kasvuturvetuotantoon. B-linjaston alue sen sijaan soveltuu polttoturvetuotantoon yli 1,5 m :n syvyiseltä osaltaan. Sen käyttökelpoisen turpeen määrä ja energiasisällöt ovat (laskentaperusteet s. 9-10) : Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältö (milj.mwh) ala (milj. ainetta Kuiva 35 % kostea 50 % kostea (ha) (103 suo-m3) t) turve turve turve 20 0,320 0,032 0,210 0,190 0,180 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : suokuution sisältämä kuiva-aineen määrä 100,5 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 22,9 MJ/kg, 50 % kostean turpeen 10,3 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 14,0 MJ/kg. Heikosti maatunut pintakerros on niin ohut, että sitä ei ole ajateltu erikseen poistettavaksi.

19 Leksunsuo, (kl , x = 6959,3, y = 4457,5) sijaitsee noin 8 km Outokummusta itään, Sätöskoskella. Suo on hyvin lahdekkeinen ja se rajoittuu moreenimäkiin. Reunoja on raivattu pelloksi. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon eri puolille tulee tilusteitä (kuva 10). Pinta on 82,5-85 m mpy ja viettää loivasti itään ja lounaaseen. Vedet laskevat ojia myöten Sätösjokeen ja Viinijärveen. Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaisen hyvät. Tutkimuspisteitä on 4,0 kpl/10 ha. Taulukko 5. Leksunsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) 1) Pintak. H1-4 S-t Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj.suo-m3) 2) H1-10 C-t H5-10 S-t Yht. H1-10 1) Pintak. H1-4 S-t 2) H1-10 C-t H5-10 S-t Yht. Hi-10 Koko suo 154 0,3 0,8 1,1 0,40 1,23 1,63 Yli 1,0 m 88 0,3 1,0 1,3 0,30 0,87 1,17 Yli 1,5 m 33 0,5 1,1 1,6 0,16 0,38 0,54 1) Heikosti maatunut pintarahkaturve. 2) Polttoturpeeksi soveltuva turve. Tutkimuspisteistä on 2 % avosuolla, 46 % rämeellä, 39 % korvessa ja 13 % turvekankaalla. Suon keskiosassa vallitsevat räme-ojikot ja -muuttumat, reunoilla korpimuuttumat. Suo on kokonaan ojitettu ja puusto on tiheä. Yleisimmät suotyypit ovat varsinaisen korven muuttuma ja tupasvillarämemuuttuma. Turpeesta on 85 % rahka-, ja 15 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 47 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 20 % ja varpuainesta sisältävien 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat puusararahka- (23 %) ja puurahkaturve (21 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 6,4. Leksunsuon keski- ja kaakkoisosassa on laajat yli 1,5 m syvät alueet. Reunaosat ja lahdekkeet ovat ohutturpeisia (kuva 11). Kaakkoisosassa turve on pinnasta turvekerrostuman

20 2 8 puoliväliin asti tupasvillarahkaa, sitten sararahkaa ja ohuelti saravaltaista ennen liejukerrosta. Heikosti maatunut pintakerros on ohut ja turve on pääasiassa kohtalaisesti ja hyvin maatunutta. Keskiosan yli 1,5 m syvän alueen turvekerrostumassa on sararahkaturpeen ja puunjäännöksien osuus suurempi kuin kaakkoisosassa. Heikosti maatunut pintakerros on paksumpi varsinkin 10. Leksunsuon tutkimuspisteiden sijainti.

21 2 9 länsi- ja eteläosassa (kuva 12). Lahdekkeiden ohut turvekerros koostuu puunjäännöksiä sisältävästä rahkavaltaisesta turpeesta. Liekoja on runsaasti (3,7 %). Yleisin pohjamaalaji on savi. Lähes koko suon alueella on turvekerroksen alla cm liejua ja sen alla savi. Suon itäosassa on liejukerroksen alla turvekerros, sitten lieju ja savi syntynyt muinaisen nk. Suursaimaan tulvan Kerrosjärjestys on 1. transgression aiheuttamana (Saarnisto 1970). LEKSUNSUO, Outokumpu, ki Kuva 1 1. Leksunsuon turvekerrostuman paksuus ja maatuneisuus.

22 3 1 Pisteiltä A 900 ja A otetuissa näytesarjoissa turpeen tuhka- ja rikkipitoisuus on alhainen. Pintakerros pois lukien lämpäarvo on korkea. Kuiva-ainesisällössä on kerroksittaista vaihtelua (taulukko 6). Taulukko 6. Laboratoriomääritysten tuloksia Leksunsuosta.

23 3 2 Leksunsuon yli 1,5 m :n syvyinen alue soveltuu polttoturvetuotantoon. Haittatekijöitä ovat suon lahdekkeinen muoto, turvekerroksen ohuus ja liekoisuus. Pintakerros on ohut, mutta heikentää kuitenkin turvekerrostuman arvoa polttoturvekäytössä. Käyttökelpoisen turpeen määrä ja energiasisältö ovat (laskentaperusteet s. 9-10) : Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältö (milj.mwh) ala (milj. ainetta Kuiva 35 % kostea 50 % kostea (ha) suo-m 3 ) ( 10 3 t) turve turve turve 30 0,330 0,031 0,199 0,175 0,165 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : suokuution sisältämä kuiva-aineen määrä 94,5 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,5 MJ/kg, 50 % kostean turpeen 9,5 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 13,5 MJ/kg. Heikosti maatunut pintakerros on niin ohut, että sitä ei ole ajateltu erikseen poistettavaksi. 4. Miinalanrimpi (kl , x = 6966,0, y = 4456,0) sijaitsee noin 10 km Outokummusta koilliseen, Mutalankylässä. Suo rajoittuu lännessä harjuun ja idässä moreenikumpareisiin. Itäreunalla suon ja mineraalimaan raja on epämääräinen pienten moreenisaarekkeiden ja suolahdekkeiden takia (kuva 13). Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon pohjoisosan poikki kulkee uudehko tie (kuva 14). Pinta on m mpy ja viettää kaakkoon. Pohjoisosassa vietto on jyrkempi (6 m/km) kuin eteläosassa (3 m/km), missä myös suon itäreuna viettää keskustaan päin. Vedet laskevat koko suon kattavaa ojaverkostoa myöten kaakkoon, Mustajokeen ja edelleen Viinijärveen. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Tutkimuspisteitä on 2,9 kpl/10 ha. Tutkimus- ja syvyystutkimuspisteitä on yhteensä 7,9 kpl/10 ha.

24 3 3 Taulukko 7. Miinalanrimmen pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) 1) Pintak. H1-4 S-t Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj.suo-m3) 2) H1-10 C-t H5-10 S-t Yht. Hi-10 1) Pintak. H1-4 S-t 2) H1-10 C-t H5-10 S-t Yht. H1-10 Koko suo 265 0,3 1,7 2,0 0,81 4,56 5,37 Yli 1,0 m 208 0,3 2,1 2,4 0,72 4,35 5,07 Yli 1,5 m 172 0,4 2,3 2,7 0,63 3,99 4,62 Yli 2,0 m 136 0,5 2,5 3,0 0,58 3,43 4,01 1) Heikosti maatunut pintarahkaturve. 2) Polttoturpeeksi soveltuva turve. Tutkimuspisteistä on 70 % rämeellä, 29 % korvessa ja 1 % turvekankaalla. Yleisimmät suotyypit ovat korpiräme-muuttuma (29 %), varsinaisen korven muuttuma (18 %) ja isovarpuräme-muuttuma (17 %). Puusto on tiheä ja avosuota ei esiinny. Turpeesta on 99 % rahka- ja 1 % saravaltaista. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 25 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 7 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahka- (28 %) ja sararahkaturve (27 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 6,4. Miinalanrimmen turvekerrostumassa heikosti maatunut pintakerros on ohut tai puuttuu. Pinnassa on H 4-maatunutta rahkavaltaista turvetta, joka syvemmällä vaihtuu hyvin maatuneeksi sararahkaturpeeksi. Turvekerrostuman alaosassa on runsaasti järviruo'on jäännöksiä. Pohjoispäässä ja reunoilla puunjäännösturpeiden osuus on suuri. Maatuneisuudessa on kerroksittaista vaihtelua. Suossa on laaja ja melko yhtenäinen yli 2 m :n syvyinen alue ja pohjoispäässä on turvetta paksuimmillaan lähes 6 m (kuvat 14-18). Liekoja on yli metrin syvyisellä alueella runsaasti (3,1 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi, hiesu ja hiekka. Lähes koko suon alueella on paksuhko kerros liejua, joka vähittäin vaihettuu saviliejun ja liejusaven kautta saveksi (kuvat 15-18). Pisteiltä A , A , A 370, ja C 200 otettiin näytesarjat laboratoriotutkimuksia varten. A-linjaston

25 3 3 Taulukko 7. Miinalanrimmen pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) 1) Pintak. H1-4 S-t Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj.suo-m3) 2) H1-10 C-t H5-10 S-t Yht. H1-10 1) Pintak. H1-4 S-t 2) H1-10 C-t H5-10 S-t Yht. H1-10 Koko suo 265 0,3 1,7 2,0 0,81 4,56 5,37 Yli 1,0 m 208 0,3 2,1 2,4 0,72 4,35 5,07 Yli 1,5 m 172 0,4 2,3 2,7 0,63 3,99 4,62 Yli 2,0 m 136 0,5 2,5 3,0 0,58 3,43 4,01 1) Heikosti maatunut pintarahkaturve. 2) Polttoturpeeksi soveltuva turve. Tutkimuspisteistä on 70 % rämeellä, 29 % korvessa ja 1 % turvekankaalla. Yleisimmät suotyypit ovat korpiräme-muuttuma (29 %), varsinaisen korven muuttuma (18 %) ja isovarpuräme-muuttuma (17 %). Puusto on tiheä ja avosuota ei esiinny. Turpeesta on 99 % rahka- ja 1 % saravaltaista. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 25 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 7 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahka- (28 %) ja sararahkaturve (27 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 6,4. Miinalanrimmen turvekerrostumassa heikosti maatunut pintakerros on ohut tai puuttuu. Pinnassa on H 4-maatunutta rahkavaltaista turvetta, joka syvemmällä vaihtuu hyvin maatuneeksi sararahkaturpeeksi. Turvekerrostuman alaosassa on runsaasti järviruo'on jäännöksiä. Pohjoispäässä ja reunoilla puunjäännösturpeiden osuus on suuri. Maatuneisuudessa on kerroksittaista vaihtelua. Suossa on laaja ja melko yhtenäinen yli 2 m :n syvyinen alue ja pohjoispäässä on turvetta paksuimmillaan lähes 6 m (kuvat 14-18). Liekoja on yli metrin syvyisellä alueella runsaasti (3,1 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi, hiesu ja hiekka. Lähes koko suon alueella on paksuhko kerros liejua, joka vähittäin vaihettuu saviliejun ja liejusaven kautta saveksi (kuvat 15-18). Pisteiltä A , A , A 370, ja C 200 otettiin näytesarjat laboratoriotutkimuksia varten. A-linjaston

26 38 Kuiva-ainesisältö on suon eteläosassa korkea, mutta keskiosassa alhainen. Suon pohjoisosassa, pisteen C 200 turvekerrostumassa, on korkeahko tuhkapitoisuus (noin 5 %) ja varsin korkea rikkipitoisuus (noin 1 %). Kuiva-ainesisältö on kohtalaisen korkea, mutta lämpöarvo on alhainen (taulukko 8). MIINRLRNRIMPI OUTOKUMPU.R1375-POIKKILINJR. KL

27 41 Taulukko 8. jatkoa. Syvyys Turve- Maatu- ph Vesi- Kuiva- Tuhka- Tehollinen lämpöarvo Rikki- (cm) laji nei- pit. ainetta pit. (MJ/kg) pit. suus (%) (kg/m3 ) (%) Kuiva 50 % :n 35 % :n (%) (H) turve kost. kost. Miinalanrimmen A-linjaston yli 1,5 m :n syvyinen alue soveltuu polttoturvetuotantoon. Suon pohjoisosassa on haittana turpeen korkea rikkipitoisuus. B-linjan alueesta ei ole laboratoriotuloksia käytettävissä, joten se on tässä yhteydessä jätetty tuotantokelpoiseksi katsotun alueen ulkopuolelle. B-linjalla on hyvin samanlaiset turvelajisuhteet kuin C-linjastolla, jolloin myös siellä turpeen rikkipitoisuus on todennäköisesti korkea.

28 4 2 Käyttökelpoisen turpeen määrä ja energiasisältö ovat (laskentaperusteet s. 9-10) : Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältö (milj.mwh) ala (milj. ainetta Kuiva 35 % kostea 50 % kostea (ha) suo-m 3 ) ( 103 t) turve turve turve 100 1,780 0,171 1,051 0,988 0,932 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : suokuution sisältämä kuiva-aineen määrä 96,1 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 22,1 MJ/kg, 50 % kostean turpeen 9,8 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 13,5 MJ/kg. Heikosti maatunut pintakerros on ajateltu poistettavaksi. 5. Pienikankaansuo (kl , x = 6965,5, y = 4454,0) sijaitsee noin 9 km Outokummusta pohjoiskoilliseen, Törisevän kylän itäpuolella (kuva 19). Lahdekkeinen suo rajoittuu idässä harjuun ja muualla jyrkkärinteisiin moreenimäkiin. Koilliseen pistävä lahdeke ulottuu lähelle Miinalanrimpeä (n :o 4). Reunoja on raivattu monin paikoin pelloksi (kuva 20). Kulkuyhteydet ovat hyvät. Pinta on m mpy ja viettää voimakkaasti idästä länteen ja lounaaseeen. Välillä A 0 - A 1000 pinta viettää 7 m/km. Vedet laskevat ojia myöten Vuonosjokeen. Tutkimuspisteitä on 3,2 kpl/10 ha. Tutkimus- ja syvyystutkimuspisteitä on yhteensä 8,1 kpl/10 ha.

29 4 3 Taulukko 9. Pienikankaansuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) 1) Pintak. H1-4 S-t Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj.suo-m3) 2) H1-10 C-t H5-10 S-t Yht. H1-10 1) Pintak. H1-4 S-t 2) C-t H5-10 S-t Yht. H1-10 Koko suo 134 0,3 1,8 2,1 0,50 2,30 2,80 Yli 1,0 m 100 0,4 2,2 2,6 0,41 2,18 2,59 Yli 1,5 m 82 0,4 2,5 2,9 0,37 2,02 2,39 Yli 2,0 m 65 0,4 2,8 3,2 0,29 1,81 2,10 1) Heikosti maatunut pintarahkaturve. 2) Polttoturpeeksi soveltuva turve.

30 4 4 Tutkimuspisteistä on 69 % rämeellä, 26 % korvessa ja 5 % turvekankaalla. Yleisimmät suotyypit ovat korpirämemuuttuma (24 %) ja isovarpurämeojikko (23 %). Reunoilla on korpityyppejä. Puusto on tiheää ja melko kookasta. Turpeesta on 85 % rahka- ja 14 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 25 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 4 % ja varpuainesta sisältävien 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat puusararahka- (42 %), sararahka- (17 %) ja järviruokosararahkaturve (16 %). Luonteenomaista on puun ja järviruo'on jäännösten runsas esiintyminen. PIENIKANKAANSUO, Outokumpu, k Kuva 20. Pienikankaansuon turvekerrostuman paksuus ja maatuneisuus.

31 48 Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,6. Koillisosassa turvekerrostuman pintaosassa on ohut kerros heikosti maatunutta rahka- ja tupasvillarahkaturvetta. Muualla turve on pinnasta lähtien puun jäännöksiä sisältävää sararahkaturvetta. Turvekerrostuman keskivaiheilla esiintyy runsaasti järviruo'on jäännöksiä ja pohjalla taas puun jäännöksiä. Turvekerros on paksuin itäosassa, yli 4 m. Maatuneisuudessa on kerroksittaista vaihtelua (kuvat 21-23). Liekoja on yli metrin syvyisellä alueella keskimääräisesti (3,0 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi, hiesu ja hiekka. Länsiosassa, lähellä Vuonosjokea, on paksu kerros liejua. Muualla liejukerros on ohut tai puuttuu (kuvat 21-23). Pisteiltä A , A 900 ja A 200 otetuissa näytteissä turpeen tuhkapitoisuuus on keskimääräinen (ka 3,9 %), kuivaainesisältö kohtalaisen korkea (ka 102 kg/suo-m 3 ) ja lämpöarvo keskimääräinen (ka 21,1 MJ/kg). Rikkipitoisuus on korkea suon itäosassa ja muualla turvekerrostuman pohjaosassa (taulukko 10). Pienikankaansuon yli 1,5 m :n syvyinen alue soveltuu tyydyttävästi polttoturvetuotantoon. Turpeen rikkipitoisuus on ennen mahdollista turvetuotantoa selvitettävä koko suon alueelta. On hyvinkin mahdollista, että pitoisuudet ovat korkeita muuallakin kuin suon itäosassa. Käyttökelpoisen turpeen määrä ja energiasisältö ovat (laskentaperusteet s. 9-10) : Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältö (milj.mwh) ala (milj, ainetta Kuiva 35 % kostea 50 % kostea (ha) suo-m3 ) ( 10 3 t) turve turve turve 80 1,760 0,179 1,051 0,989 0,936 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : suokuution sisältämä kuiva-aineen määrä 101,8 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,1 MJ/kg, 50 % kostean turpeen 9,4 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 12,9 MJ/kg. Heikosti maatunut pintakerros ei ole laskelmissa mukana.

32 5 0 Taulukko 10. jatkoa 6. Suurisuo-Tervasuo (kl , x = 6968,5, y = 445-3,0) sijaitsee noin 12 km Outokummusta pohjoiseen, Raiskion kylässä. Lahdekkeinen suo rajoittuu pohjois- ja eteläreunalla viljelyksiin, muualla jyrkkärinteisiin moreenimäkiin. Suon joka osaan on hyvät kulkuyhteydet (kuva 24). Pinta on m mpy ja viettää suon halki virtaavaan Mustapuro - Vaivionpuroon päin. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Tutkimuspisteitä on 4,1 kpl/10 ha. Tutkimus- ja syvyystutkimuspisteitä on yhteensä 7,2 kpl/10 ha.

33 51 Taulukko 11. Suurisuo-Tervasuon pinta-alat, keskisyvydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Tutkimuspisteistä on 50 % rämeellä, 49 % korvessa ja 1 % turvekankaalla. Yleisimmät suotyypit ovat varsinainen korpi (15 %) ja sen muuttuma (25 %) C-linjaston alueella sekä isovarpurämeojikko (20 %) A-linjaston alueella. Tutkimusajankohtana vuonna 1976 oli suon länsiosassa luonnontilaista aluetta. Turpeesta on 96 % rahka- ja 4 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 18 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 1,6 % ja varpuainesta sisältävien 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahka- (46 %) ja sararahkaturve (23 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 6,4. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on ohut tai puuttuu. Sen alla on kohtalaisesti ja pääasiassa hyvin maatunutta, A-linjaston alueella sararahka- ja puusararahkaturvetta, muualla yleensä rahkaturvetta. Heikosti maatuneita kerroksia esiintyy paikoin suon pohjalla (kuvat 26-28). Liekoja on keskimääräisesti (2,8 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi, hiekka ja hiesu. Suon keskiosassa on paksu liejukerros (kuvat 26-28). Pisteiltä A 1500, C 900 ja B 500 otetuissa näytesarjoissa turpeen tuhkapitoisuus on keskimääräinen (yleensä 2-4 %), kuiva-ainesisältö korkea (ka 132 kg/suo-m 3 ) ja lämpöarvo pintakerrosta lukuun ottamatta korkea (tehollinen keskimäärin 21,9 MJ/kg). Rikkipitoisuus on paikoin korkea, paikoin alhainen (taulukko 12).

34 5 3 Käyttökelpoisen turpeen määrä ja energiasisältö ovat (laskentaperusteet s. 9-10) : Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältö (milj.mwh) ala (milj. ainetta Kuiva 35 % kostea 50 % kostea (ha) suo-m 3 ) ( 103 t) turve turve turve Kuva 25. Suurisuo-Tervasuon turvekerrostuman paksuus ja maatuneisuus.

35 5 5 Suurisuo - Tervasuon yli 1,5 m :n syvyinen alue soveltuu turvetuotantoon mikäli rikkipitoisuus on koko alueella riittävän alhainen. Lisää määrityksiä tarvitaan varsinkin suon keskija länsiosasta. Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : suokuution sisältämä kuiva-aineen määrä 131,9 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,9 MJ/kg, 50 % kostean turpeen 9,7 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 13,4 MJ/kg. Heikosti maatunut pintakerros on ajateltu erikseen poistettavaksi. Kuva 2 7. Suurisuo-Tervasuon profiileja.

36 5 7 Kuva 28. Suurisuo-Tervasuon profiileja. 7. Töliynsuo (kl , x = 6967,3, y = 4451,2) sijaitsee noin 11 km Outokummusta pohjoiseen, Raiskion kylässä (kuva 29). Suo rajoittuu jyrkkärinteisiin moreenimäkiin. Itä- ja pohjoisreunaa on raivattu viljelykseen. Tutkimuspisteitä on 2,7 kpl/10 ha. Tutkimus- ja syvyystutkimuspisteitä on yhteensä 6,6 kpl/10 ha. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon etelä- ja pohjoispuolelle tulee uudet metsäautotiet.

37 5 9 Pinta on m mpy ja viettää kaakkoon. Vedet laskevat ojia myöten Vuonosjokeen. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Tutkimuspisteistä on 23 % rämeellä ja 77 % korvessa. Yleisimmät suotyypit ovat varsinaisen korven muuttuma (50 %), ruoho- ja heinäkorven muuttuma (19 %) ja isovarpuräme-muuttuma (19 %). A-linjaston keskiosassa on isovarpurämettä, muutoin korpityypit ovat vallitsevina. Puusto on järeää ja tiheäkasvuista. TOLJYNSUO, Outokumpu, k

38 6 0 Turvekerrostuma on rahkavaltainen (liite 2). Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 49 % ja varpuainesta sisältävien 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahka- (44 %), puusararahka- (28 %) ja puurahkaturve (21 %). TULJYNSUO OUTOKUMPU R-SELKMLINJR. KL Kuva 31. Töljynsuon profiileja.

39 6 2 Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 6,7. Turvekerrostuma on pinnasta lähtien kohtalaisesti ja hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta (kuvat 31 ja 32). Pohjaosassa on järviruo'on jäännöksiä turpeen lisätekijänä, muutoin turvekerrostuma on verraten tasalaatuinen. Liekoja on yli metrin syvyisellä alueella runsaasti (3,9 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, savi ja hieta. Keskiosassa on ohut liejukerros turpeen ja saven välissä. Pisteeltä A 200 otetussa näytesarjassa turpeen kuiva-ainesisältö on korkea (ka 120 kg/suo-m 3 ), samoin lämpöarvo (ka 22,7 MJ/kg). Tuhka- ja rikkipitoisuus kohoavat jyrkästi pinnasta pohjaan ja ovat kohtalaisen korkeita (taulukko 14). Korkean lieko-, rikki- ja tuhkapitoisuuden sekä pienen kokonsa vuoksi Töljynsuo soveltuu huonosti polttoturvetuotantoon. Taulukko 14. Laboratoriomääritysten tuloksia Täljynsuosta. Syvyys Turve Maatu- ph Vesi- Kuiva- Tuhka- Tehollinen lämpöarvo Rikki- (cm) laji nei- pit. ainetta pit. (MJ/kg) pit. suus (%) (kg/m3 ) (%) Kuiva 50 % :n 35 % :n (%) (H) turve kost. kost.

40 Mustarimpi (kl , x = 6970,3, y = 4453,5) sijaitsee noin 15 km Outokummusta pohjoiseen, kunnan- ja lääninrajalla (kuva 33). Suo rajoittuu etelässä ja lännessä harjuun ja moreenimaihin ; pohjoisessa ja idässä moreenikumpuihin sekä kaakossa kallioihin. Kulkuyhteydet ovat uusia metsäautoteitä myöten hyvät. Pinta on 103,5-112 m mpy ja viettää etelään. Vedet laskevat ojia myöten Mustapuroon. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Tutkimuspisteitä on 5,0 kpl/10 ha. Taulukko 15. Mustarimmen pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) 1) Pintak. H1-4 S-t Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj.suo-m3) 2) H1-10 C-t H5-10 S-t Yht. H1-10 1) Pintak. H1-4 S-t 2) H1-10 C-t H5-10 S-t Yht. Hi-10 Koko suo 90 0,6 1,3 1,9 0,52 1,16 1,68 Yli 1,0 m 81 0,6 1,4 2,0 0,50 1,12 1,62 Yli 1,5 m 63 0,7 1,5 2,2 0,47 0,94 1,41 Yli 2,0 m 46 0,9 1,5 2,4 0,40 0,71 1,11 1) Heikosti maatunut pintarahkaturve. 2) Polttoturpeeksi soveltuva turve. Tutkimuspisteistä on 25 % avosuolla, 55 % rämeellä, 6 % korvessa ja 13 % turvekankaalla. Yleisin suotyyppi on isovarpuräme-ojikko (25 %). Suon itä- ja kaakkoisreuna on ojittamatta. Suon keskiosassa on saranevamuuttumaa, kaakkoisosassa lyhytkorsinevaa ja itään pistävässä lahdekkeessa rahkanevaa. Muutoin isovarpuräme-ojikko on vallitseva suotyyppi. Länsiosaan on istutettu mäntyä. Reunoilla on ruohoturvekangasta. Turpeesta on 77 % rahka- ja 23 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 14 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 23 % ja varpuainesta sisältävien 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (18 %), tupasvillarahka- (13 %) ja rahkaturve (11 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,3.

41 6 4 Suon keskiosan turvekerrostuma on saravaltainen. Heikosti maatunut rahkasaraturve ulottuu pinnasta lähes pohjaan saakka. Itäosan turvekerrostumassa on paljon heikosti maatunutta tupasvillarahkaturvetta. Suon pohjalla on ohut kerros hyvin

42 71 maatunutta rahkavaltaista turvetta, jossa on puun ja järviruo'on jäännöksiä mukana (kuvat 35-38). Liekoja on keskimääräisesti (2,6 %). Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Liejua ei kairauksissa tavattu. Pisteiltä A , A 600 ja A otetuissa näytesarjoissa turpeen tuhkapitoisuus on melko alhainen (ka 2,5 %), kuiva-ainesisältö varsin alhainen (ka 69 kg/suo-m 3 ) ja rikkipitoisuus pohjaosaa lukuun ottamatta alhainen (ka 0,23 %). Lämpöarvo on korkea (ka 22,0 MJ/kg). Mustarimmen keskiosa soveltuu polttoturvetuotantoon. Itäosassa on paksulti pintarahkaa, pohjoispää on saarekkeinen ja länsi- ja eteläosan lahdekkeisiin on vaikea tehdä yhtenäisiä tuotantokenttiä. Käyttökelpoisen turpeen määrä ja energiasisältö ovat (laskentaperusteet s. 9-10) : Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältö (milj.mwh) ala (milj. ainetta Kuiva 35 % kostea 50 % kostea (ha) suo-m 3 ) ( 103 t) turve turve turve 50 0,760 0,053 0,321 0,303 0,286 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : suokuution sisältämä kuiva-aineen määrä 69,1 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 22,0 MJ/kg, 50 % kostean turpeen 9,8 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 13,5 MJ/kg. Heikosti maatunut pintakerros on oletettu poistettavaksi ennen poltoturpeen tuotantoa. 9. Heinäneva (kl , x = 6971, 3, y = 4454,4) sijaitsee noin 18 km Outokummusta pohjoiseen, lähellä kunnan- ja lääninrajaa, Mustarimmen koillispuolella (kuvat 33 ja 34). Saarekkeinen ja lahdekkeinen suo rajoittuu moreenikumpareisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon etelä- ja länsiosaan tulee metsäautotie. Pinta on 105,5-108 m mpy ja viettää suon pääosalla kaakkoon. Suo on ojitettu koko alaltaan ja kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Tutkimuspisteitä on 3,3 kpl/10 ha.

43 7 2 Taulukko 17. Heinänevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) 1) Pintak. H1-4 S-t Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj.suo-m3) 2) H1-10 C-t H5-10 S-t Yht. H1-10 1) Pintak. Hl-4 S-t 2) C-t H5-10 S-t Yht. H1-10 Koko suo 58 0,2 0,7 0,9 0,12 0,40 0,52 Yli 1,0 m 18 0,2 1,0 1,2 0,05 0,17 0,22 Yli 1,5 m 2 0,1 1,4 1,5 0,00 0,03 0,03 1) Heikosti maatunut pintarahkaturve. 2) Polttoturpeeksi soveltuva turve. Tutkimuspisteistä on 79 % rämeellä, 16 % korvessa ja 5 % turvekankaalla. Lähes koko suo on isovarpurämemuuttumaa tai -ojikkoa ja siellä on tiheä mäntytaimikko. Turpeesta on 88 % rahka- ja 12 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 41 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 34 %. Yleisimmät turvelajit ovat puusararahka- (26 %), tupasvillasararahka- (16 %) ja rahkaturve (16 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,8. Liekoja on erittäin runsaasti. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja sora. Liejua ei tavattu. Ohuen turvekerrostuman takia Heinäneva ei sovellu turvetuotantoon. 10. Virmanrimpi (kl , x = 6969,0, y = 4458,2) sijaitsee noin 17 km Outokummusta koilliseen, Sukkulansalon kylässä. Suo rajoittuu pohjoisosastaan Sukkulanjokeen ja muualla jyrkkärinteisiin moreenimäkiin. Reunoja on raivattu viljelykseen. Kulkuyhteydet ovat tilusteitä myöten hyvät (kuva 39). Pinta on peruskartan tietojen mukaan noin m mpy ja viettää pohjoiseen ja itään. Vedet laskevat Sukkulanjokeen. Tutkimuspisteitä on 1,5 kpl/10 ha. Suo on tutkittu hajapistein.

44 7 4 Tutkimuspisteistä on 29 % avosuolla ja 71 % rämeellä. Virmanrimmen keskiosa on rahkamättäistä lyhytkorsinevaa ja reunaosat tupasvillarämettä ja sararämettä, paikoin nevakorpea. Vuonna 1976 suo oli luonnontilainen. Suon keskiosasta on nostettu vähän turvepehkua. Turpeesta on 92 % rahka- ja 8 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 20 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 35 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (31 %), tupasvillarahka- (27 %) ja puusararahkaturve (20 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 6,7. Suon keskiosassa on noin puoli metriä paksu, heikosti maatunut, tupasvillarahkaturvetta oleva pintakerros. Sen alla on kohtalaisesti ja hyvin maatunutta sararahka- ja puusararahkaturvetta suon pohjalle asti. Kuva 40. Virmanrimmen rurvexerroslumaii paxsuus ]a maatuneisuus.

45 7 5 Liekoja on keskimääräisesti (2,8 %). Yleisin pohjamaalaji on savi. Liejua esiintyy noin puolen metrin kerroksena lähes koko suon alueella. Paksuhkon pintarahkan ja pienen yli 1,5 m :n syvyisen alueen takia Virmanrimpi ei sovellu polttoturvetuotantoon. Kuivatusmahdollisuudet on lisäksi selvittämättä. Keskiosan rahkaiselta alueelta on mahdollista nostaa kuiviketurvetta pienkäyttöä varten. 11. Mahalamminsuo, (kl , x = 6963,2, y = 4455,3) sijaitsee noin 8 km Outokummusta koilliseen. Suon etelä- ja itäpuolella on tie. Suo rajoittuu pohjois- ja itäosasta harjuun. Eteläpuolella on Heinäsuo ja länsipuolella moreenikankaita (kuvat 41 ja 42). Pinta on 90,5-95,5 m mpy ja viettää lounaaseen. Vedet laskevat Mahalammen kautta ojia pitkin Vuonosjokeen. Tutkimuspisteitä on 4,2 kpl/10 ha ja syvyys- ja tutkimuspisteitä yhteensä 7,0 kpl/10 ha. Taulukko 19. Mahalamminsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) 1) Pintak. H1-4 S-t Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj.suo-m3) 2) H1-10 C-t H5-10 S-t Yht. H1-10 1) Pintak. H1-4 S-t 2) H1-10 C-t H5-10 S-t Yht. H1-10 Koko suo 60 0,3 1,6 1,9 0,20 0,97 1,17 Yli 1,0 m 40 0,4 2,2 2,6 0,17 0,87 1,04 Yli 1,5 m 35 0,5 2,3 2,8 0,16 0,82 0,98 Yli 2,0 m 28 0,5 2,6 3,1 0,13 0,73 0,85 1) Heikosti maatunut pintarahkaturve. 2) Polttoturpeeksi soveltuva turve.

46 7 6 Tutkimuspisteistä on 90 % rämeellä ja 10 % korvessa. Yleisin suotyyppi on isovarpuinen räme. Suoalasta on noin puolet ojitettu. Suo on kuivattavissa. Turpeesta on 78 % Kuva 41. Mahalamminsuon, Heinäsuon ja Alasuon tutkimuspisteiden sijainti.

47 80 Taulukko 20. Laboratoriomääritysten tuloksia Mahalamminsuosta. Syvyys Turve- Maatu- ph Vesi- Kuiva- Tuhka (cm) laji nei- pit. ainetta pit. suus (%) (kg/m3 ) (%) (H) Tehollinen lämpöarvo Rikki- (MJ/kg) pit. Kuiva 50 % :n 35 % :n (%) turve kost. kost. A 300 Keskiarvo 7 4,8 90, ,1 21,0 9,3 12,8 1,16 rahka- ja 22 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 18 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 13 % ja varpuainesta sisältävien 19 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja tupasvillarahkaturve. Valtaosa suon turpeesta on rahkaturvetta. Saravaltainen turve on joko erillisinä linsseinä rahkaturpeen seassa tai pohjaturpeena suon pohjalla (kuvat 43 ja 44). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 6,2. Liekoja on keskimääräisesti (2,7 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6-1,0 m syvyysvälillä (4,4 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, hieta ja hiekka. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet tutkimuspisteeltä A 300 suon itäisestä keskiosasta. Turvenäytteiden tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,1 % ja ph-arvo (happamuus) 4,8. Vesipitoisuus on keskimäärin 90,0 % ja kuivatilavuuspaino 100 kg/m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on

48 8 1 keskimäärin 21,0 MJ/kg, 50 % :n kosteudessa 9,3 MJ/kg ja 35 % :n kosteudessa 12,8 MJ/kg. Turvenäytteiden rikkipitoisuus on erittäin korkea, keskimäärin 1,16 % kuiva-aineesta (taulukko 20). Suossa olisi pientuotantoon sopivaa yli 1,5 m syvää aluetta noin 35 ha, mutta 0,6-0,8 m :n syvyydestä alkavan turpeen korkean rikkipitoisuuden takia suota ei voi suosittaa turvetuotantoon otettavaiksi. 12. Heinäsuo (kl , x = 6962,2, y = 4455,3) sijaitsee noin 7 km Outokummusta koilliseen. Suon pohjoisosan läpi menee tie. Suo rajoittuu itäreunalta harjuun. Eteläpuolella on peltoja, länsipuolella kaivostoiminta-alueita ja pohjoispuolella Mahalamminsuo (kuvat 41 ja 42). Pinta on 87,5-94,0 m mpy ja viettää lounaaseen. Suon kaakkoisosassa on Heinälampi. Vedet laskevat Vuonosjokeen. Tutkimuspisteitä on 5,7 kpl/10 ha ja syvyys- ja tutkimuspisteitä yhteensä 9,9 kpl/10 ha. Taulukko 21. Heinäsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) 1) Pintak. H1-4 S-t Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj.suo-m3) 2) H1-10 C-t H5-10 S-t Yht. H1-10 1) Pintak. H1-4 S-t 2) H1-10 C-t H5-10 S-t Yht. H1-10 Koko suo 90 0,3 1,3 1,6 0,28 1,18 1,46 Yli 1,0 m 59 0,4 1,6 2,0 0,26 0,97 1,23 Yli 1,5 m 46 0,5 1,8 2,3 0,22 0,85 1,07 Yli 2,0 m 26 0,6 2,3 2,9 0,13 0,61 0,74 1) Heikosti maatunut pintarahkaturve. 2) Polttoturpeeksi soveltuva turve. Tutkimuspisteistä on 3 % avosuolla, 88 % rämeellä, 6 % korvessa ja 2 % pellolla. Yleisin havaittu suotyyppi on