GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVETUTKIMUS TURVERAPORTTI 235. Ari Luukkanen NILSIÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVETUTKIMUS TURVERAPORTTI 235 Ari Luukkanen NILSIÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and their peat resources in Nilsiä Kuopio 1989

2 Luukkanen,Ari1989. Nilsiässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Abstract : The mires and their peat resources in Nilsiä. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation pages, 69 figures, 32 tables and 4 appendix. The Geological Survey of Finland surveyed the area of hectares of mires in the municipality of Nilsiä during 1974, 1984 and The survey covered about 36 % of the total area of peatlands in Nilsiä. The mires studied contain a total of 21,6 million m 3 of peat in situ. The mean depth of the bogs is 1,6 m and the mean degree of humification (1-10 scala) 5,0. The area deeper than 1,5 m covers 631 ha and contains 78 % of the total peat quantity. Fifty-one percent of the peat is Carex predominant and 44 % Sphagnum predominant. More than 2/3 (71 %) of the bogs are drained. The average ash content is 3,0 % of dry weight, the water content 90,6 % of wet weight, the dry bulk density 88 kg per m3 in situ and the sulphure content 0,19 % of dry weight. The net calorific value of dry peat is 21,4 MJ/kg. The area of 442 hectares was considered good for fuel peat production. The quantity of usable peat is about 10,35 million cubic meters in situ. The energy content of the usable peat is about 18,3 million GJ or about 5,1 million MWh as calculated for dry peat. Key words : mire, peat, inventory, fuel peat production, Nilsiä. Ari Luukkanen Geological Survey of Finland P.O.Box 1237 SF KUOPIO ISBN ISSN

3 SISALLYSLUETTELO JOHDANTO TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITYS Kenttätutkimukset Laboratoriotutkimukset Tutkimusaineiston käsittely ja tulosten esitys. SOIDEN SOVELTUVUUDESTA TURVETUOTANTOON 10 TUTKITUT SUOT Eitikansuo Rasinsalmensuo Ruuskasensuo Torinsalo Kaijanpäänsuo Konttimäenalussuo Vilponsuo Latosuo Rahkasuo Ristikkosuo Soidinsuo 95 TULOSTEN TARKASTELUA Tutkittu suoala Suotyypit Turvekerrostuman paksuus ja maatuneisuus Turvelajijakauma Liekoisuus Turpeiden fysikaaliset ominaisuudet Happamuus Tuhkapitoisuus Vesipitoisuus ja kuiva-aineen määrä Lämpöarvo Turpeiden kemialliset ominaisuudet Rikkipitoisuus Raskasmetallipitoisuudet SOIDEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET Polttoturvetuotanto Soiden suojelu 107 KIRJALLISUUS 108 LIITTEET

4 5 1 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus on suorittanut valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiin liittyviä turvetutkimuksia Nilsiän länsi- ja koillisosissa vuosina 1974, 1984 ja Tutkimusten tarkoituksena oli selvittää soiden soveltuvuus erityisesti polttoturvetuotantoon ; tuotantokelpoisen turpeen määrä ja laatu sekä soiden energiasisältö. Tutkimuksiin kuului myös Soidensuojelun perusohjelmaan kuuluvien Eitikansuon ja Ristikkosuon turvevarojen inventointi. Nilsiän alueen polttoturvetutkimukset palvelevat erityisesti Kuopion kaupungin Haapaniemen turvevoimalan polttoainehuoltoa. Nilsiässä on peruskartoilta tehdyn mittauksen mukaan vähintään 20 hehtaarin suuruisia suokuvioita 60 kpl ja suota yhteensä ha (Lappalainen & al. 1984). Tähän raporttiin sisältyvän 11 suon yhteisala on 1304 ha eli n. 36 % kunnan koko suoalasta. 2 TUTKIMUSMENETELMAT JA TULOSTEN ESITYS 2.1 Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa on noudatettu Geologian tutkimuskeskuksen "Turvetutkimusten maasto-oppaassa" kuvattuja menetelmiä (Lappalainen, Sten, Häikiö 1984). Isot, yhtenäiset suot tutkittiin käyttäen linjatutkimusmenetelmää, jossa suon hallitsevan osan poikki vedetään selkälinja ja tälle poikkilinjoja, jotka ovat yleensä 400 metrin etäisyydellä toisistaan. Tutkimuspisteet ovat linjoilla sadan metrin välein ja ne on merkitty maastoon paaluin. Lisäksi soille on tehty syvyysmittauslinjoja, joilta mitattiin turvekerrostuman paksuus 50 m :n välein. Pienet ja rikkonaiset suot tutkittiin hajapistemenetelmällä. Jokaiselta tutkimuspisteeltä havainnoitiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys (5-asteikko) ja mättäisyys (peittävyys-% ja kosteus) sekä puuston tila (kehitysluokka ja tiheys). Kairauksin selvitettiin turvelajit lisätekijöineen (6-

5 Kuva 1. Nilsiässä vuosina 1974, 1984 a 1985 tutkitut suot. 1. Eitikansuo 5. Kaijanpäänsuo 9. Rahkasuo 2. Rasinsalmensuo 6. Konttimäenalussuo 10. Ristikkosuo 3. Ruuskasensuo 7. Vilponsuo 11. Soidinsuo 4. Torinsalo 8. Latosuo

6 7 asteikko), kosteus (5-asteikko), tupasvillan kuitujen määrä, liekoisuus (%-osuus) ja turpeen maatuneisuus (10-asteikko). Lisäksi tehtiin havaintoja turvekerrostuman alla olevista maalajeista. Tutkimuslinjat vaaittiin ja korkeudet yhdistettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. 2.2 Laboratoriotutkimukset Kenttätutkimustietojen perusteella otettiin laboratorionäytteet siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa. Näytteistä määritettiin Geologian tutkimuskeskuksen turvelaboratoriossa Kuopiossa happamuus, tuhkapitoisuus, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino ja lämpöarvo. Tuhkapitoisuus ilmoitetaan prosentteina kuivan turpeen painosta hehkutettuna C :ssa. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märkäpainosta. Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa olevan turpeen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suo-m 3 ). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteistä LECO AC-300 isotermisellä kalorimetrillä (ASTM D3286). Tulokset ilmoitetaan tehollisina lämpöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 % :n käyttökosteudelle (MJ/kg). Muutamista näytteistä on analysoitu turpeen rikkipitoisuudet LECO SC-32-rikkianalysaattorilla 105 C :ssa kuivatusta ja jauhetusta turpeesta. Turpeen raskasmetallipitoisuudet on analysoitu AAS :llä (Percin Elmer 4000) 500 C :ssa poltetun turpeen tuhkasta, joka on liuotettu 6-N suolahappoon. Rikki- ja raskasmetallipitoisuudet ilmoitetaan keskiarvoina erikseen tutkimuspisteen pintaturpeelle (0-30 cm tai 0-50 cm), turvekerrostuman keskikerrokselle (pinta-ja pohjaturpeen välinen turvekerros, jonka paksuus vaihtelee eri tutkimuspisteillä) ja pohjaturvekerrokselle (20-40 cm suon pohjalla). Tulokset on ilmoitettu metallin pitoisuuksina kuivan turpeen painosta (ppm). Suomessa ei ole polttoturpeen raskasmetallipitoisuuksista määräyksiä tai suosituksia. Sen sijaan turpeen rikkipitoisuus on ilmoitettava käyttäjälle mikäli se on yli 0, 3 % (Turveteollisuus 1982) (liite 4).

7 8 2.3 Tutkimusaineiston käsittely ja tulosten esitys Jokaisesta tutkitusta suosta on kirjoitettu selostus sekä piirretty kartta mittakaavassa 1 : Siitä selviää turvekerroksen paksuus, heikosti maatuneen pintakerroksen osuus ja koko kerroksen keskimääräinen maatuneisuus kullakin tutkimuspisteellä. On huomattava, että kartoista ilmenee heikosti maatuneen pintaturvekerroksen paksuus, mutta ei sen turvelaji, joten tätä lukemaa ei sinällään, tarkistamatta myös pintakerroksen turvelajia,voida hyödyntää arvioitaessa suon käyttökelpoisuutta. Soiden turvekerroksia havainnollistetaan joiltakin tutkimuslinjoilta piirretyillä turvelaji- ja maatuneisuusprofiileilla. Niiden pystymittakaavana käytettiin 1 :50 ja vaakamittakaavana 1 :4000. Turvelajien ja maatuneisuuden ohella niistä ilmenee myös suotyyppi, liekoisuus ja pohjamaalaji. Merkkien ja lyhenteiden selitys on liitteessä 1. Julkaisuteknisistä syistä suokartat ja profiilit ovat raportissa pienennettyinä mielivaltaiseen mittakaavaan. (Kopioita alkuperäisistä 1 : kartoista on saatavissa GTK :n Väli-Suomen aluetoimistosta). Selostuksissa käsitellään tietoja suon sijainnista, ympäristöstä, suon pinta-aloista ja syvyyksistä, suotyypeistä, ojitustilanteesta ja laskusuhteistä sekä suon stratigrafiasta, turvelajeista ja maatuneisuudesta. Suokohtaisissa taulukoissa on suon keskisyvyydet ja turvemäärät ilmoitettu vanhalla menetelmällä eli esim. heikosti maatuneeseen pintakerrokseen (H1-4) kuuluvat kaikki turvelajit. Sen sijaan yhteenvetotaulukoissa on uusi menetelmä eli esim. em. heikosti maatunut pintakerros koostuu vain heikosti (Hl-3) maatuneesta rahkaturpeesta ja välikerroksena on H4-maatunut rahkaturve. Laboratoriotuloksia on käsitelty lyhyesti ja lisäksi ne on esitetty taulukoissa. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty selvitys, jossa on pyritty huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Osa laskelmista on tehty ATK :ta apuna käyttäen, osa käsin. Laskentamenetelmät on selvitetty Geologian tutkimuskeskuksen maaperäosaston raportissa P 13,4/83/131 (Hänninen ym. 1983).

8 9 Suotyyppien jakaumat on laskettu havaintojen kokonaismäärästä. Suon pinta-alat on ilmoitettu eri syvyysalueille hehtaarin tarkkuudella. Turvemäärät on laskettu syvyysvyöhykkeittäin, joista yhteenlaskemalla on saatu syvyysvyöhykkeitten turvemäärät, mutta ilmoitettu syvyysalueittain. Laskuissa on käytetty seuraavia syvyysvyöhykkeitä : cm, cm, cm, cm, cm, cm. n :E hi A = syvyysvyöhykkeen pinta-ala A. i = 1 n g hi = -"- tutkimuspisteiden n i = 1 yhteenlaskettu turvekerroksen paksuus n = syvyysvyöhykkeen tutkimuspisteiden lukumäärä Suon eri syvyysalueiden keskisyvyydet on saatu jakamalla syvyysalueiden turvemäärä vastaavalla pinta-alalla. Tästä syystä keskisyvyys ei ole sama kuin tutkimuspisteiden syvyyksien keskiarvo kullakin syvyysalueella. Liekoisuudet on laskettu soveltaen Pavlovin kokeellista menetelmää. Tässä sovellutuksessa lieko-osumien lukumäärä muutetaan prosenttiluvuksi, joka ilmoittaa lahoamattoman puuaineksen osuuden suon tilavuudesta. Liekojen määrä on luokiteltu seuraavasti : liekoisuus on alle 1 % erittäin alhainen 1-2 % alhainen 2-3 % keskimääräinen 3-4 % korkea yli 4 % erittäin korkea liekoja on erittäin vähän vähän kohtalaisesti runsaasti erittäin runsaasti liekojen määrä on erittäin pieni pieni keskimääräinen suuri erittäin suuri Käyttökelpoisten turvevarojen energiasisältö on laskettu sekä kuivalle, 50 % kostealle että 35 % kostealle turpeelle. Kuivalle turpeelle se saadaan kaavasta 1 ja kostealle turpeelle kaavasta E = Nsuo-m3. Dd. Hu 2. E = Nsuo-m3. Dd. (100/100-K). Hu E = energiasisältö, Nsuo-m3 = suokuutioiden lukumäärä, jossa : Dd = suokuution sisältämä kuiva-aine (kg/suo-m 3 ), H u = kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), H u = kosteudessa

9 10 K olevan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), K = turpeen kosteus (%). Tulos on ilmoitettu miljoonina gigajouleina (milj. GJ) ja myös miljoonina megawattitunteina (milj. MWh). Keskiarvoja laskettaessa on jätetty huomioimatta suon pohjalta otettu cm pitkä näyte. Alimpaan näytteeseen vaikuttaa suon pohjan mineraalimaa ja toisaalta tämä osa jää turvetuotannossa käyttämättä. Myös ylin kerros on jätetty huomioimatta, jos se on katsottu poistettavaksi ennen polttoturvetuotantoa. 3 SOIDEN SOVELTUVUUDESTA TURVETUOTANTOON Turvetuotantoon sopiviksi alueiksi on yleensä katsottu joko yli metrin, yli 1,5 m :n tai yli 2 m :n syvyiset alueet riippuen tuotantotavasta, turpeen laadusta, kosteudesta sekä suon pohjan muodoista jne. Tuotantoon soveltuvista soista on ilmoitettu tuotantokelpoisen alueen pinta-ala ja turvemäärä. Tätä turvemäärää laskettaessa on huomioitu suon pohjalle jäävä turvekerros (0,3-1,5 m) ja mahdollisesti pinnasta poistettava kerros. Turpeiden käyttökelpoisuutta selvitettäessä on nojauduttu Turveteollisuusliiton laadunmäärittelyohjeeseen (liite 4). Mikäli turve täyttää nämä vaatimukset tuhka- ja rikkipitoisuuden ja lämpöarvon suhteen, se soveltuu polttoturpeeksi seuraavasti : - saraturve (C) soveltuu myös heikosti maatuneena jyrsinturpeeksi. Palaturpeeksi se soveltuu mikäli mukana on riittävästi sitovaa ainetta, esim. maatunutta rahkaa, jotta palat pysyvät koossa. - rahkaturve (S) ja sekaturve soveltuu kohtalaisesti ja hyvin maatuneena (H5-10) sekä jyrsin- että palaturpeeksi. Palaturvemenetelmällä polttoturpeeksi soveltuvalta suolta edellytetään, että : - turpeen maatuneisuus on yli H4 - suon tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on 1,5 metriä (ei koske tilakohtaiseen tuotantoon otettavia turvepeltoja)

10 1 1 - heikosti maatuneen pintakerroksen (H1-4) on oltava alle 0,5 metrin paksuinen (luonnontilaisella suolla) - pienimuotoisen tuotantoalueen pinta-ala on vähintään 10 ha. Jyrsinturvemenetelmällä polttoturpeeksi soveltuvalta suolta edellytetään, että : - mikäli turve on puhdasta rahkaturvetta, sen maatuneisuuden on oltava yli H4 - luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on 1,5 metriä - heikosti maatuneen rahkaisen pintakerroksen (Hl-3) on oltava alle 0,5 metrin paksuinen (luonnontilaisella suolla) - tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 25 ha. Tärkeimmistä tuotantosoista piirrettiin soveltuvuuskartta, josta ilmenevät tuotantokelpoiset alueet ja alueet, jotka on rajattu pois esim. kuivatusvaikeuksien takia. Samassa kartassa ovat myös tuhkapitoisuuden, lämpöarvon ja kuiva-ainepitoisuuden pistekohtaiset keskiarvot.

11 1 2 4 TUTKITUT SUOT 1. Eitikansuo (kl , x = 7017,7, y = 545,0) sijaitsee n. 15 km Nilsiän keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu matalapiirteisiin moreenisaarekkeisiin. Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset ; sen itäpuolitse kulkee paikallistie (kuva 2). Eitikansuo kuuluu valtakunnalliseen soidensuojelun perusohjelmaan. Suon pinta on m mpy j a viettää kaakkoon n. 3 m/km. Vedet laskevat ojia pitkin suon etelä- ja kaakkoispuolella sijaitseviin Suureen-Pajuseen ja Eitikkaan (kuva 3). Tutkimuspisteitä on 3,6 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä kaikkiaan 5,3 kpl/10 ha. Taulukko 1. Eitikansuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) pinta pohja yht. pinta pohja yht. H 1-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 182 0,92 1,00 1,92 1,67 1,82 3, Yli 1 m 109 1,27 1,55 2,82 1,39 1,68 3,07 88 Yli 1,5 m 83 1,47 1,88 3,35 1,22 1,56 2,78 80 Yli - 2 m 62 1,57 2,32 3,89 0,97 1,44 2, Eitikansuon turvekerrostuman keskisyvyys on 1,9 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,8 m. Tästä on heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta 0,6 m ja pohjakerrosta 2,2 m. Suon pohja on vaihteleva ja pääasiassa moreenia. Tutkimuspisteistä on 55 % avosuolla, 34 % rämeellä, 7 % korvessa ja 4 % turvekankaalla. Valtaosa suon keski- ja eteläosasta on luonnontilaisena. Kaakkois- ja eteläpäässä on harva ojitus.

12 14 Kuva 3. Eitikansuon tutkimuspisteiden sijainti. Turpeesta on 33 % rahka-, 58 % sara- ja 9 % ruskosammalvaltaista. Puunjäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 9 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävän 11 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (16 %), sararahka- (11 %) ja saraturve (10 %) (kuvat 4-8). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3, rahkavaltaisen pintakerroksen 3,2 ja pohjakerroksen 5,4. Liekoja on yli 1 m :n syvyisellä alueella vähän (1,5 %). Eniten liekoja (2,3 %) esiintyy 1,1-1,5 m :n syvyysvälillä (taulukko 29).

13 19 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiesu ja savi (kuvat 5 ja 6). Paikoittain esiintyy myös liejua (kuvat 7 ja 8). Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteiltä A ja A (taulukko 2). Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,5 % ja lämpäarvo 20,7 MJ/kg. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keskimäärin 73 kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 %. Näytepisteiden väliset erot ovat selvät. Pohjoisempi näytepiste, A , on suotyypiltään luonnontilaista varsinaista saranevaa kun taas eteläisempi näytepiste A on ojitettua rimpinevaa. Ojitus näkyy selvästi esim. turpeiden kuiva-ainepitoisuuksissa. Tualukko 2. Laboratoriomääritysten tuloksia Eitikansuon pisteiltä A ja A

14 2 0 Eitikansuo kuuluu valtakunnalliseen soidensuojelun perusohjelmaan, jonka täydennysosan (Peräpohjolan aapasuovyöhyke sekä Lapin aapa- ja palsasuot) Valtioneuvosto vahvisti vuonna Suo oli ojitettu vuonna 1984 kaikilta reunaosiltaan sekä länsi-, pohjois- ja kaakkoisosiltaan (kuva 9). Myös Eitikansuon keskiosasta sijaitsevasta Paha-Pajusen lammesta kaakkoon johtava oja on kaivettu syväksi eli sen kuivattava vaikutus tullee olemaan huomattava. EITIKANSUO, Nilsiä, ki GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Kuva 9. Eitikansuon tutkimuslinjastot, näytteenottopisteet ja ojitettu alue.

15 Rasinsalmensuo (kl , x = 7016,5, y = 541,6) sijaitsee n. 13 km Nilsiän keskustasta länteen. Suon länsi- ja pohjoisreuna on peltona (kuva 10), muualla suo rajoittuu matalaan moreenimaastoon ja -saarekkeisiin. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon eteläpuolitse kulkee Nilsiä-Koivumäki -paikallistie ja länsipuolitse yksityistie (kuva 11). Suon pinta on m mpy ja viettää länsi- ja keskiosassa n. 5 m/km kaakosta koilliseen, joten tämä suunta ei sovi ojitussuunnaksi (kuva 12). Vedet laskevat suon kaakkoisja pohjoisosista kaakkoon Teeripuroon ja keskiosasta etelään Lähtevänpuroon, jota pitkin edelleen kaakkoon Ventojokeen, jonne myös Teeripuro laskee (kuva 11). Taulukko 3. Rasinsalmensuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain Syvyysalue Pinta- ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) pinta pohja yht. pinta pohja yht. H 1-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 125 0,49 1,03 1,52 0,61 1,29 1, Yli 1 m 66 0,67 1,69 2,36 0,44 1,12 1,56 82 Yli 1,5 m 47 0,82 2,06 2,88 0,39 0,96 1,35 71 Yli 2 m 33 0,95 2,41 3,36 0,31 0,80 1, Tutkimuspisteitä on 5,0 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä kaikkiaan 7,0 kpl/10 ha. Rasinsalmensuon turvekerrostuman keskisyvyys on 1,5 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,4 m. Tästä on heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta 0,3 m ja pohjakerrosta 2,1 m. Syvimmän alueen yleisin suotyyppi on korpiräme (kuva 12). Suon etelä-, kaakkois- ja keskiosissa on harva ojitus. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät.

16 2 3 Kuva 11. Rasinsalmensuon tutkimuspisteiden sijainti. Turpeesta on 24 % rahka-, 69 % sara- ja 7 % ruskosammalvaltaista (kuvat 12-16). Puunjäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 20 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävän 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat sara- (18,5 %), rahkasara- (17,3 %) ja sararahkaturve (8,5 %) (liite 3). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8, heikosti maatuneen saravaltaisen pintakerroksen 3,4 ja pohjakerroksen 5,5. Maatuneisuus vaihtelee Rasinsalmensuossa huomattavasti (kuvat 14 j a 15).

17 28 Liekoja on yli 1 m syvyisellä alueella kohtalaisesti (2,2 ). Eniten liekoja (4,3 %) esiintyy 0,1-0,5 m :n syvyysvälillä (taulukko 29). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja hiesu (kuvat 12, 15 ja 16). Liejua on vain ohuelti suon syvimmissä altaissa (kuvat 12, 13 ja 15). Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteeltä A 1300 (taulukko 4). Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,2 % ja lämpöarvo 21,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,26 %. Yhden näytteen ( cm) pitoisuus ylittää ilmoitusvelvollisuusrajan (0,3 %) (taulukko 4). Taulukko 4. Laboratoriomääritysten tuloksia Rasinsalmensuon pisteeltä A 1300 Rasinsalmensuon raskasmetallipitoisuudet ovat normaaleja, mangaani tosin hieman alhainen verrattuna esim. Kiuruveden turpeiden vastaavaan pitoisuuteen (turveraportti 222) (taulukko 5). Rasinsalmensuosta soveltuu polttoturvetuotantoon n. 44 ha (kuva 17). Tällä alueella on turvetuotantoon soveltuvaa polttoturvetta n. 1,21 milj. suo-m3. Kuivan turpeen energiasisältö on n. 2,32 milj. GJ eli n. 0,64 milj. MWh. Suon keskiosa soveltuu jyrsinturvetuotantoon, muut osat palaturvetuotantoon.

18 2 9 Taulukko 5. Raskasmetallipitoisuuksia Rasinsalmensuosta (ppm turpeen kuiva-aineesta, Fe % :na) Näyte piste Syvyys (cm) Co Ni Pb Zn Fe Cd As A ,7 3,8 7,4 1,8 25,0 18,6 0,3 0,6 1, ,9 11,7 13,5 3,0 2,1 6,7 0,3 0,1 1, ,9 35,6 16,2 4,7 1,6 2,7 0,4 0,2 2, ,9 31,6 22,4 4,5 1,4 2,4 0,4 0,2 1,8 RASINSALMENSUO, Nitsiä, kl GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Kuva 17. Rasinsalmensuon tutkimuslinjastot ja polttoturvetuotantoon soveltuva alue, jossa näytteenottopiste (ylin numero on keskimääräinen tuhkapitoisuus, keskimmäinen lukema kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo ja alimmainen suokuution sisältämä kuiva-aineen määrä).

19 3 0 Turvetuotantoon soveltuvan alueen turvemäärät ja energiasisältö ovat (laskentaperusteet s. 9) : Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältö milj. GJ ala milj. ainetta Kuiva 50 % 35 % (ha) suo-m t turve kostea kostea turve turve 44 1, ,32 2,04 2,17 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 90 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpäarvo 21,3 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpöarvo 9,4 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 13,0 MJ/kg. Soveltuvan alueen tuotantokelpoisena keskisyvyytenä on laskelmissa käytetty 2,75 m. 3. Ruuskasensuo (kl , x = 7017,7, y = 547,2) sijaitsee n. 10 km Nilsiän keskustasta luoteeseen. Suon länsiosan halki virtaa Eitikanjoki. Suon länsipuolinen moreenimaasto on jyrkkäpiirteistä, muualla moreenimaat ovat loivampia. Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset. Suon koillispuolitse kulkee kärrytie (kuva 18). Suon pinta on m mpy ja se viettää loivasti pohjoiseen n. 1 m/km. Vedet laskevat ojia pitkin Eitikanj okeen, joka laskee pohjoiseen Pitkä-Viitaseen (kuva 19). Tutkimuspisteitä on 3,9 kpl/10 ha.

20 3 2 Ruuskasensuon turvekerrostuman keskisyvyys on 1,3 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,1 m. Tästä on heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta 0,1 m ja pohjakerrosta 2,0 m. Tutkimuspisteistä on 76 % rämeellä ja 7 % korvessa. Yleisimmät suotyypit ovat isovarpuräme- ja tupasvillarämemuuttuma. Suon reunaosat ovat valtaosaltaan pallosararäme- ja korpirämemuuttumaa. Suo on ojitettu kauttaaltaan. ovat hyvät. Kuivatusmahdollisuudet Turpeesta on 63 % rahka, 28 *, sara- ja 9 % ruskosammalvaltaista (kuvat 20-21). Puunjäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 56 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävän 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuainesta sisältävä sararahkaturve (27 %), ruskosammalrahkaturve (17 %) ja ruskosammalsaraturve (10 %) (liite 3). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7, rahkavaltaisen pintakerroksen (H1-4) 2,2 ja pohjakerroksen 6,4. Liekoja on yli 1 m :n syvyisellä alueella kohtalaisesti (2,4 %). Eniten liekoja (6,4 %) esiintyy 0,1-0,5 m :n syvyysvälillä (taulukko 29). Yleisin pohjamaalaji on hiesu (kuva 21). Suon pohja on erittäin epätasainen. Liejua on suon syvänteissä paksuimmillaan n. 1,5 metriä (kuva 20). Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteeltä A 300. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,8 % ja lämpöarvo 22,4 MJ/kg. Puupitoisten turvenäytteiden (LCS-turpeita) runsaus nostaa kuiva-ainepitoisuutta. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,22 % (taulukko 7). Ruuskasensuosta soveltuu turvetuotantoon n. 17 ha (kuva 22). Tällä alueella on tuotantoon soveltuvaa polttoturvetta n. 0,34 milj. suo-m3. Kuivan turpeen energiasisältö on n. 0,08 milj. GJ eli 0,02 milj. MWh. Suositeltavin tuotantotapa on palaturvetuotanto.

21 36 Turvetuotantoon soveltuvan alueen turvemäärät ja energiasisältö ovat (laskentaperusteet s. 9) : Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältö milj. GJ ala milj. ainetta Kuiva 50 % 35 % (ha) suo-m t turve kostea kostea turve turve 17 0, ,08 0,07 0,07 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 117 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 22,4 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpöarvo 10,0 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 13,7 MJ/kg. Soveltuvan alueen tuotantokelpoisena keskisyvyytenä on laskelmissa käytetty 2,0 m. 4. Torinsalo (kl , x = 7018,3, y = 543,4) sijaitsee n. 13 km Nilsiän keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu pohjoisessa ja lännessä mataliin moreenisaarekkeisiin. Itäpuolella on Eitikansuo ja etelässä Ristikkosuo (kuvat 23 ja 24). Kulkuyhteydet ovat kohtalaiset ; suon lounaispuolitse kulkee yksityistie. Suon pinta on m mpy ja viettää jyrkimmillään etelään n. 7 m/km. Vedet laskevat ojia pitkin etelään virtaavaan Hangaspuroon, josta edelleen Pieni-Pajuseen, Ventojokeen ja Kotajärveen. Tutkimuspisteitä on 3,6 kpl/l0 ha. Taulukko 8. Torinsalon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain.

22 3 8 Kuva 24. Torinsalon tutkimuspisteiden sijainti. Torinsalon turvekerrostuman keskisyvyys on 1,4 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,0 m. Tästä on heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta 0,3 m ja pohjakerrosta 1,7 m (kuva 25). Tutkimuspisteistä on 13 % avosuolla, 54 % rämeellä, 7 % korvessa ja 26 % turvekankaalla. Suon lounais- ja länsiosan yleisimmät suotyypit ovat ruohoinen turvekangas ja ruohoinen sararämemuuttuma. Keski- ja koillisosassa on kalvakkaneva- ja korpirämeojikkoa. Suolla on tiheä ojitus kauttaaltaan. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Eteläsuuntainen kuivatus on paikoin hankalaa suon pinnan liiallisen vieton takia (kuva 26).

23 3 9 Turpeesta on 38 % rahka-, 58 % sara- ja 4 % ruskosammalvaltaista. Puunjäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 26 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävän 11 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (15 %), sararahkaturve (10 %) ja saraturve (8 %) (liite 3) (kuvat 25-27). Y[OLOGIAN IUtKIUUIXCSKUG Kuva 25. Torinsalon A-selkälinjan maatuneisuus- ja turvelajiprofiili.

24 4 1 Kuva 27. Torinsalon A 1200-poikkilinjan maatuneisuus- ja turvelajiprofiili. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6, rahkavaltaisen pintakerroksen (H1-4 S-t) 3,2 ja pohjakerroksen 6,0. Liekoja on yli lm :n syvyisellä alueella kohtalaisesti (2,5 %). Eniten liekoja esiintyy (3,3 %) 1,1-1,5 m :n syvyysvälillä (taulukko 29). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiesu ja hiekka. Paikoin pohjalla on ohut liejukerros (kuva 27). Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteeltä A 200. Polttoturvetuotantoon soveltuvien turvenäytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,4 % ja lämpöarvo 20,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,21 % (taulukko 9). Raskasmetallipitoisuudet ovat normaaleja (taulukko 10).

25 4 2 Taulukko 9. Laboratoriomääritysten tuloksia Torinsalosta Torinsalosta soveltuu turvetuotantoon n. 41 ha (kuva 28). Tällä alueella on tuotantoon soveltuvaa polttoturvetta n. 0,94 milj. suo-m3. Kuivan turpeen energiasisältö on n. 1,60 milj. GJ eli n. 0,44 milj. MWh. Suositeltavin tuotantotapa on jyrsinturvetuotanto. Turvetuotantoon soveltuvan alueen turvemäärät ja energiasisältö ovat (laskentaperusteet s. 9) : Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältä milj. GJ ala milj. ainetta Kuiva 50 % 35 % (ha) suo-m t turve kostea kostea turve turve 41 0, ,60 1,40 1,50

26 4 3 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 82 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpäarvo 20,8 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpäarvo 9,1 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 12,7 MJ/kg. Soveltuvan alueen tuotantokelpoisena keskisyvyytenä on laskelmissa käytetty 2,3 m :ä. TORIN SALO ja RISTIKKOSUO, Nilsiä, kl Kuva 28. Torinsalon ja Ristikkkosuon tutkimuslinjastot, näytteenottopisteet ja polttoturvetuotantoon soveltuvat alueet. Selitykset kuvassa 17, sivulla 29.

27 44 5. KaijanpÄÄnsuo (kl , x = 7013,2, y = 546,6) sijaitsee n. 8 km NilsiÄn keskustasta länteen. Suo rajoittuu idässä jyrkkäpiirteiseen moreenimäkeen ja eteläpuolelta KaijajÄrveen. Muualla on matalia moreenisaarekkeita. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät, sillä suon pohjoisositse kulkee NilsiÄ-KoivumÄki maantie (kuvat 29 ja 30). Suon pinta on m mpy ja viettää lounaaseen n. 4 m/km. Vedet laskevat ojia pitkin etelään Kaija-jÄrveen. Luoteisosan vedet laskevat pohjoiseen (kuva 30). TutkimuspisteitÄ on 5,3 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä kaikkiaan 9,5 kpl/10 ha. Taulukko 10. KaijanpÄÄnsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. KaijanpÄÄnsuon turvekerrostuman keskisyvyys on 1,9 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,6 m. TÄstÄ on heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta 0,3 m ja pohjakerrosta 2,3 m. TutkimuspisteistÄ on 77 % rämeellä, 9 % korvessa, 9 % turvekankaalla ja 4 % pellolla. Suon itäosan altaan yleisimmät suotyypit ovat ruohoinen sararäme- ja varsinainen sararämemuuttuma. Keski- ja luoteisosassa on isovarpuräme- ja karhunsammalmuuttumaa (kuva 31). Suo on lähes kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Turpeesta on 18 % rahka-, 75 % sara- ja 7 % ruskosammalvaltaista. PuunjÄÄnnäksiÄ sisältävän turpeen osuus on 8 % ja tupasvillan jäännäksiä sisältävän 9 %. YleisimmÄt turvelajit ovat saraturve (21 %), rahkasaraturve (13 %) ja ruskosammalsaraturve (13 %) (liite 3) (kuvat 31-33).

28 4 5 KAIJANPAANSUO, NilsiÄ, ki GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Kuva 29. KaijanpÄÄnsuon tutkimuslinjasto, turpeen maatuneisuus- ja turvekerrostuman paksuus. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8, rahkavaltaisen pintakerroksen (H1-4 S-t) 3,6 ja pohjakerroksen 5,9. Liekoja on yli 1 m :n syvyisellä alueella vähän (1,7 %). Eniten liekoja (2,4 %) esiintyy 0,6-1,0 m :n syvyysvälillä (taulukko 29). YleisimmÄt pohjamaalajit ovat moreeni ja hiesu (kuvat 32 ja 33). LaboratoriomÄÄrityksiÄ varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteeltä A 900 (taulukko 11). KÄyttäkelpoisten näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,7 % ja lämpäarvo 20,4 MJ/kg. Suokuution sisältämä kuiva-aineen määrä (67 kg) on 21 kg alle kunnan keskiarvon (taulukko 30). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,12 %. Turpeen raskasmetallipitoisuudet ovat normaaleja (taulukko 12).

29 49 KRIJRNPPRNSUO NILSIR B-SELKRLINJR Kuva 33. KaijanpÄÄnsuon B-selkÄlinjan maatuneisuus- ja turvelajiprofiili. KaijanpÄÄnsuosta soveltuu turvetuotantoon n. 46 ha (kuva 34). TÄllÄ alueella on tuotantoon soveltuvaa polttoturvetta n. 1,27 milj. suo-m3. Kuivan turpeen energiasisältä on n. 1,73 milj. GJ eli 0,48 milj. MWh. Suon pintaosa soveltuu jyrsinturpeeksi ja keski- ja pohjaosat palaturpeeksi. Turvetuotantoon soveltuvan alueen turvemäärät ja energiasisältä ovat (laskentaperusteet s. 9) : Pinta- Turvetta Kuiva- EnergiasisÄltä milj. GJ ala milj. ainetta Kuiva 50 % 35 % (ha) suo-m t turve kostea kostea turve turve 46 1, ,73 1,53 1,62

30 5 0 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on 67 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpäarvo 20,4 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpäarvo 9,0 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 12,4 MJ/kg. Soveltuvan alueen tuotantokelpoisena keskisyvyytenä on laskelmissa käytetty 2,8 m :Ä. Taulukko 11. LaboratoriomÄÄritysten tuloksia KaijanpÄÄnsuosta. Tutk. Syvyys Turve- Maatu- ph Vesi- Kuiva- Tuhka- Teholl. lämpäpiste (cm) laji nei- pit. ainet- pit. arvo (MJ/kg) suus (H) (y) Suo- (k /m 3 ) ( ) kuiva 50 % :n Rikki tyyppi g turve kost. Taulukko 12. Raskasmetallipitoisuuksia KaijanpÄÄnsuosta (ppm turpeen kuiva-aineesta, Fe % :na) NÄyte piste syvyys (CM) Co Cu Mn Ni Frb Zn Fe Od As A ,8 1,7 28,2 1,1 9,7 18,6 0,1 0,3 0, ,0 4,0 8,3 1,8 1,4 1,7 0,1 0,1 0, ,4 7,5 10,8 2,8 1,2 7,9 0,2 0,1 0, ,4 2,6 16,5 1,7 0,7 2,7 0,2 0,1 0,2

31 5 1 KAIJANPööNSUO, NilsiÄ, ki Kuva 34. KaijanpÄÄnsuon tutkimuslinjastot, näytteenottopiste ja polttoturvetuotantoon soveltuva alue. Selitykset kuvassa 17 sivulla KonttimÄenalussuo (kl , x = 7012,4, y = 545,0) sijaitsee n. 10 km NilsiÄn keskustasta länteen. Suo rajoittuu luoteessa ja kaakossa peltoon, muualla mataliin moreenisaarekkeisiin. Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset. Sen luoteisja kaakkoispäähän tulee useita yksityisteitä (kuvat 30 ja 35). Suon pinta on m mpy ja viettää länteen n. 3,5 m/km. Vedet laskevat ojia pitkin luoteeseen virtaavaan YlÄpuroon, josta edelleen länteen KotajÄrveen. TutkimuspisteitÄ on 4,1 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä kaikkiaan 7,9 kpl/10 ha.

32 5 3 Taulukko 13. KonttimÄenalussuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. turvekerrostuman keskisyvyys on 2,0 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,5 m. TÄstÄ on heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta 0,3 m ja pohjakerrosta 2,2 m. TutkimuspisteistÄ on 1 % avosuolla, 69 % rämeellä, 8 % korvessa, 6 % turvekankaalla ja 16 % pellolla. YleisimmÄt suotyypit ovat varsinaisen sararämeen muuttumat. Suon pohjoisja kaakkoisosassa on peltoa. Muilla reuna-alueilla on tupasvillaräme- ja kangaskorpimuuttumaa. Suolla on harvaa ojitusta kauttaaltaan. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Turpeesta on 18 % rahka-, 77 % sara- ja 4 % ruskosammalvaltaista. PuunjÄÄnnäksiÄ sisältävän turpeen osuus on 7 % ja tupasvillan jäännäksiä sisältävän 12 %. YleisimmÄt turvelajit ovat saraturve (20 %), rahkasaraturve (17 %) ja ruskosammalsaraturve (13 %) (liite 3) (kuvat 36-40). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen 3,7 ja pohjakerroksen 6,1. Liekoja on yli 1 m :n syvyisellä alueella vähän (1,4 %). Eniten liekoja (2,1 %) esiintyy 0,1-0,5 m :n syvyysvälillä (taulukko 29). YleisimmÄt pohjamaalajit ovat moreeni, hiesu ja hiekka. Pohjalla on kauttaaltaan ohut liejukerros (kuvat 36-40).

33 59 LaboratoriomÄÄrityksiÄ varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteiltä A ja C Polttoturvetuotantoon soveltuvien näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,3 %. PrErCS-turvenÄytteen (C 400-piste, syv cm) tuhkapitoisuus (9,6 %) on suuri. KeskimÄÄrÄinen lämpäarvo on 20,9 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,17 %. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keskimäärin 88 kg (taulukko 14). Taulukko 14. LaboratoriomÄÄritysten tuloksia KonttimÄenalussuosta Tutk. Syvyys Turve- Maatu- ph Vesi- Kuiva- Tuhka- Teholl. lämpäpiste (cm) laji nei- pit. ainet- pit. arvo (MJ/kg) suus (%) ta Suo- Rikki tyyppi (H) (%) kuiva 50 % :n (kg/m3) turve kost. %

34 60 Raskasmetallipitoisuuksista kupari- ja mangaanipitoisuudet ovat pisteellä A 400 normaalia korkeammat (taulukko 15). Pistekohtaiset erot ovat huomattavat. A400-pisteellÄ mangaanipitoisuus on kymmenkertainen, rautapitoisuus kahdeksankertainen, kuparipitoisuus viisinkertainen ja kobolttipitoisuus nelikertainen verrattuna C400-pisteen vastaaviin pitoisuuksiin (taulukko 15). Sinkkipitoisuudet pintaturvenäytteissä ovat suuret. Taulukko 15. Raskasmetallipitoisuuksia KonttimÄenalussuosta (ppm turpeen kuiva-aineesta, Fe % :na) NÄyte piste Syvyys (cm) Oo Cu Mn Ni Pb Zn Fe Od As C ,7 1,3 41,8 0,8 11,2 28,8 0,1 0,2 0, ,9 3,6 7,5 1,8 1,5 3,8 0,1 0,0 0, ,9 3,2 8,1 1,6 1,3 3,1 0,1 0,1 0,0 A ,4 4,3 84,3 2,3 16,5 33,6 0,4 0,3 0, ,4 10,3 186,5 4,0 1,7 7,1 0,6 0,1 0, ,0 16,8 269,6 5,0 1,9 6,6 1,0 0,2 1, ,9 25,1 336,6 5,9 2,1 3,1 1,2 0,2 1,9 KonttimÄenalussuosta soveltuu turvetuotantoon n. 90 ha (kuva 41). TÄllÄ alueella on tuotantoon soveltuvaa polttoturvetta n. 2,11 milj. suo-m3. Kuivan turpeen energiasisältä on n. 3,88 milj. GJ eli n. 1,08 milj. MWh. Suon pjntaosa soveltuu jyrsinturpeeksi, keski- ja pohjaosat palaturpeeksi. Turvetuotantoon soveltuvan alueen turvemäärät ja energiasisältä ovat (laskentaperusteet s. 9) : Pinta- Turvetta Kuiva- EnergiasisÄltÄ milj. GJ ala milj. ainetta Kuiva 50 % 35 % (ha) suo-m t turve kostea kostea turve turve 90 2, ,88 3,41 2,62 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on 88 kg, kuivan

35 6 1 turpeen tehollinen lämpäarvo 20,9 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpäarvo 9,2 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 12,7 MJ/kg. Soveltuvan alueen tuotantokelpoisena keskisyvyytenä on laskelmissa käytetty 2,7 m :Ä. KONTTIMAENALUSSUO, NiisiÄ, kl Kuva 41. KonttimÄenalussuon tutkimuslinjastot, näytteenottopisteet ja polttoturvetuotantoon soveltuva alue. Selitykset kuvassa 17, sivulla 29.

36 Vilponsuo (kl , x = 7028,8, y = 566,9) sijaitsee n. 43 km NilsiÄn keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu mataliin moreenisaarekkeisiin. LÄnsipuolella on Latosuo. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon luoteispäähän tulee metsäautotie (kuvat 42 ja 43). Suon pinta on m mpy ja viettää luoteeseen n. 3 m/km. Vedet laskevat ojia pitkin Koilliseen virtaavaan Nurkkapuroon, josta edelleen Keyritynjokeen. TutkimuspisteitÄ on 4,6 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä kaikkiaan 4,9 kpl/10 ha. Taulukko 16. Vilponsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Vilponsuon turvekerrostuman keskisyvyys on 1,8 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,2 m. TÄstÄ on heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta 0,3 m ja pohjakerrosta 1,9 m. TutkimuspisteistÄ on 20 % avosuolla, 69 % rämeellä ja 11 % turvekankaalla. Suon luoteispäässä on lyhytkorsinevarämemuuttumaa, keskiosissa kalvakkaneva- ja rimpinevamuuttumaa ja kaakkoispäässä tupasvilla- ja isovarpurämemuuttumaa. hyvät. Suo on tiheästi ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat Turpeesta on 67 % rahka-, 30 % sara- ja 3 % ruskosammalvaltaista (kuva 44). PuunjÄÄnnäksiÄ sisältävän turpeen osuus on 14 % ja tupasvillan jäännäksiä sisältävän 32 %. YleisimmÄt turvelajit ovat tupasvillaa sisältävä rahkaturve (21 %), sararahkaturve (17 %) ja rahkasaraturve (13 %) (liite 3) (kuvat 44-48).

37 68 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8, rahkavaltaisen pintakerroksen (S-t) 3,1 ja muun kerroksen 7,2. Liekoja on yli 1 m :n syvyisellä alueella kohtalaisesti (2,1 %). Runsaimmin liekoja (3,3 %) esiintyy 0,6-1,0 m :n syvyysvälillä (taulukko 29). YleisimmÄt pohjamaalajit ovat hiekka, moreeni ja hiesu (kuvat 45-48). Pohjalla on kauttaaltaan ohut liejukerros (kuvat 46, 47 ja 48). LaboratoriomÄÄrityksiÄ varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteiltä A 400 ja A KÄyttäkelpoisten näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,8 % ja lämpäarvo 22,1 MJ/kg. NÄytepisteiden väliset erot, lämpäarvojen kohdalla, ovat suuret, keskimäärin 2,9 MJ/kg. TÄmÄ selittyy turvelajien ja maatumisasteiden erilaisuudella (taulukko 17 ja kuva 44). Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keskimäärin 100 kg. Rikkipitoisuuden keskiarvo on 0,21 %. Taulukko 17. LaboratoriomÄÄritysten tuloksia Vilponsuosta. Tutka Syvyys Turve- Maatu- ph Vesi- Kuiva- Tuhkapiste (cm) laji nei- pit. ainet- pit. arvo (MJ/kg) Teholl. lämpä- suns Suo- (H) Rikki ( ) (kg/m3) ( ) kuiva 50 5 :n tyyppi turve kost. %

38 6 9 Raskasmetalleista mangaanilla on alhainen pitoisuus (taulukko 18) verrattuna kunnan keskiarvopitoisuuksiin (taulukko 31). Taulukko 18. Raskasmetallipitoisuuksia Vilponsuosta (ppm turpeen kuiva-aineesta, Fe % :ma) Vilponsuosta soveltuu turvetuotantoon n. 76 ha. TÄllÄ alueella on tuotantoon soveltuvaa polttoturvetta n. 1,61 milj. suo-m 3. Kuivan turpeen energiasisältä on n. 3,55 milj. GJ eli 0,99 milj. MWh. Vilponsuon keskiosa soveltuu jyrsinturvetuotantoon, muut osat sekä jyrsin- että palaturvetuotantoon. Turvetuotantoon soveltuvan alueen turvemäärät ja energiasisältä ovat (laskentaperusteet s. 9) : Pinta- Turvetta Kuiva- EnergiasisÄltä milj. GJ ala milj. ainetta Kuiva 50 % 35 % (ha) suo-m t turve kostea kostea turve turve 76 1, ,55 3,15 3,34 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 100 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpäarvo 22,1 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpäarvo 9,8 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 13,5 MJ/kg. Soveltuvan alueen tuotantokelpoisena keskisyvyytenä on laskelmissa käytetty 2,1 m.

39 Latosuo (ki , x = 7028,8, y =568,3) sijaitsee n. 35 km NilsiÄn keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu mataliin moreenisaarekkeisiin. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Sen pohjoispäähän tulee metsäautotie (kuvat 50 ja 43). Suon pinta on m mpy ja viettää koilliseen n. 3 m/km. Vedet laskevat ojia pitkin läpi Rahkasuon Ahmapuroon, josta edelleen Keyritynjokeen. TutkimuspisteitÄ on 4,3 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä kaikkiaan 3,6 kpl/10 ha. Taulukko 19. Latosuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Latosuon turvekerrostuman keskisyvyys on 2,0 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,3 m. TÄstÄ on heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta 0,3 m ja pohjakerrosta 2,0 m. TutkimuspisteistÄ on 15 % avosuolla, 76 % rämeellä, 3 % korvessa ja 6 % turvekankaalla. Suon keski- ja länsiosassa vallitsevat varsinainen sararäme- ja tupasvillarämemuuttuma, pohjoispäässä rimpinevamuuttuma ja koilliskulmalla tupasvillarämemuuttuma. Suolla on tiheä ojitus. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Turpeesta on 29 % rahka-, 67 % sara- ja 4 % ruskosammalvaltaista (kuva 51). PuunjÄÄnnäksiÄ sisältävän turpeen osuus on 7 % ja tupasvillan jäännäksiä sisältävän 16 %. YleisemmÄt turvelajit ovat saraturve (23 %), rahkasaraturve (19 %) ja tupasvillaa sisältävä rahkaturve (10 %) (liite 1) (kuvat 51-54). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5, rahkavaltaisen pintakerroksen 3,6 ja pohjakerroksen 6,5.

40 77 Liekoja on yli 1 m :n syvyisellä alueella vähän (1,7 %). Eniten liekoja (2,4 %) esiintyy 0,6-1,0 m :n syvyysvälillä. (taulukko 29). YleisimmÄt pohjamaalajit ovat hiekka, moreeni ja hiesu (kuvat 52 ja 53). Suon pohjalla on paikoin ohut liejukerros (kuvat 51 ja 54). LaboratoriomÄÄrityksiÄ varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteiltä A (taulukko 20). NÄytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,9 % ja lämpäarvo 22,3 MJ/kg. Suokuutio sisältää keskimäärin 78 kg kuiva-ainetta. Rikkipitoisuuden keskiarvo on 0,26 %. Suon pohjaosan näytteiden rikkipitoisuudet ylittävät 0,3 % :n rajan (taulukko 20). Taulukko 20. LaboratoriomÄÄritysten tuloksia Latosuon pisteeltä A Syvyys Turve- Maatu- ph Vesi- Kuiva- Tuhka- Teholl. lämpä- Rikki- (cm) laji nei- pit. ainet- pit. arvo (MJ/kg) pit. suus (%) ta (%) kuiva 50 % :n (%) (H) (kg/m3 ) turve kost.

41 7 8 Taulukko 21. Raskasmetallipitoisuuksia Latosuosta (ppm turpeen kuiva-aineesta, Fe % :na) NÄyte piste Syvyys (cm) Co Cu Mn Ni Pb Zn Fe Cd As A ,0 4,5 10,0 5,0 11,2 10,9 0,3 0,3 1, ,4 13,4 4,5 2,2 0,8 2,3 0,3 0,1 0, ,9 29,4 5,9 6,4 1,1 2,7 0,3 0,1 0,5 Latosuosta soveltuu turvetuotantoon n. 57 ha (kuva 55). TÄllÄ alueella on tuotantoon soveltuvaa polttoturvetta n. 1,33 milj. suo-m3. Kuivan turpeen energiasisältä on n. 2,31 milj. GJ eli n. 0,64 milj. MWh. Latosuo soveltuu sekä pala- että jyrsinturvetuotantoon. Turvetuotantoon soveltuvan alueen turvemäärät ja energiasisältä ovat (laskentaperusteet s. 9) : Pinta- Turvetta Kuiva- EnergiasisÄltä milj. GJ ala milj. ainetta Kuiva 50 % 35 % (ha) suo-m t turve kostea kostea turve turve 57 1, ,31 2,05 2,16 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 78 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpäarvo 22,3 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpäarvo 9,9 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 13,6 MJ/kg. Soveltuvan alueen tuotantokelpoisena keskisyvyytenä on laskelmissa käytetty 2,3 m :Ä.

42 Rahkasuo , x = 7027,4, y = 568,8) sijaitsee n. 42 km NilsiÄn keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu mataliin moreenisaarekkeisiin. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Sen sivuitse kulkee metsäautotie (kuvat 43 ja 56). Suon pinta on m mpy ja viettää kaakkoon n. 6,5 m/km. Vedet laskevat ojia pitkin Ahmapuroon, josta edelleen Keyritynjokeen. TutkimuspisteitÄ on 4,6 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä kaikkiaan 5,6 kpl/10 ha. Taulukko 22. Rahkasuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain Syvyysalue Pinta- ala (ha) Keskisyvyys (m) TurvemÄÄrÄ (milj. suo-m 3 ) pinta pohja yht. pinta pohja yht. H 1-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 151 0,71 0,82 1,53 1,07 1,23 2, Yli 1 m 98 0,94 1,14 2,08 0,93 1,12 2,05 89 Yli 1,5 m 69 1,16 1,31 2,47 0,80 0,90 1,70 74 Yli 2 m 48 1,44 1,38 2,82 0,69 0,66 1, Rahkasuon turvekerrostuman keskisyvyys on 1,5 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,1 m. TÄstÄ on heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta 0,5 m ja pohjakerrosta 1,6 m. Suon pohja on pääasiassa hiekkaa ja moreenia (kuva 57). TutkimuspisteistÄ on 26 % avosuolla, 68 % rämeellä, 3 % korvessa ja 3 % turvekankaalla. Suon luoteis- ja länsilaidoilla vallitsevina suotyyppeinä ovat kangas-, rahka- ja tupasvillarämemuuttuma, keskiosissa enimmäkseen lyhytkorsinevaräme- ja varsinainen sararämemuuttuma sekä etelässä korpirämemuuttumaa (kuvat 57 ja 58). Suon länsiosassa on harva ojitus. Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaiset. Turpeesta on 46 % rahka-, 52 % sara- ja 2 % ruskosammalvaltaista (kuvat 58). PuunjÄÄnnäksiÄ sisältävän turpeen osuus on 15 % ja tupasvillan jäännäksiä sisältävän 18 %. YleisimmÄt turvelajit ovat saraturve (16 %), rahkasaraturve (9 %) ja sararahkaturve (9 %) (liite 3).

43 8 1 RAHKASUO, NilsiÄ, kt ja 11 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Kuva 56. Rahkasuon tutkimuslinjasto, turpeen maatuneisuus ja turvekerrostuman paksuus. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6, heikosti maatuneen pintakerroksen 3,2 ja pohjakerroksen 6,3. Liekoja on yli 1 m :n syvyisellä alueella kohtalaisesti (2,9 %). Eniten liekoja (4,6 %) esiintyy 0,6-1,0 m :n syvyysvälillä. YleisimmÄt pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni (kuvat 57 ja 59). Suon keskialueella on ohut liejukerros (kuvat 58 ja 60).

44 85 LaboratoriomÄÄrityksiÄ varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteiltä A ja A 1200 (taulukko 23). KÄyttäkelpoisten näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,1 % ja lämpäarvo 22,1 MJ/kg. Suokuutio sisältää keskimäärin 82 kg kuiva-ainetta. Rikkipitoisuuden keskiarvo on 0,19 %. NÄytepisteiden välinen ero on turpeen kuiva-aineella 24 kg ja lämpäarvossa 0,9 MJ/kg. TÄhÄn ovat syynä erilaiset ojitusasteet ja turvelajit (taulukko 23). Taulukko 23. LaboratoriomÄÄritysten tuloksia Rahkasuon pisteiltä A ja A 1200

45 8 6 Raskasmetalleista ovat sinkkipitoisuudet pintaturvenäytteissä normaalia suuremmat. Mangaanipitoisuus on suon keskiosissa normaalia alhaisempi (taulukko 24). Taulukko 24. Raskasmetallipitoisuuksia Rahkasuosta (ppm turpeen kuiva-aineesta, Fe % :na) NÄyte piste Syvyys (cm) Mn Ni Pb Zn Fe cd As A ,6 4,0 67,8 1,4 10,2 34,7 0,1 0,5 0, ,7 3,1 8,3 1,7 7,2 5,9 0,2 0,1 0, ,0 2,4 4,2 2,2 1,0 2,2 0,2 0,1 0, ,5 5,7 15,2 2,3 1,2 2,9 0,6 0,1 0,7 A ,8 2,9 17,0 1,3 12,4 25,9 0,2 0,4 1, ,9 3,6 9,5 1,5 1,2 2,8 0,2 0,0 0,2, (= BO) ,3 6,9 28,7 2,0 1,1 1,8 0,3 0,1 0, ,0 12,0 24,1 3,3 1,7 1,8 0,5 0,2 0,1 Rahkasuosta soveltuu turvetuotantoon n. 71 ha (kuva 61). TÄllÄ alueella on tuotantoon soveltuvaa polttoturvetta n. 1,54 milj. suo-m3. Kuivan turpeen energiasisältä on n. 2,83 milj. GJ eli 0,79 milj. MWh. Rahkasuon pintaosa soveltuu jyrsinturveja pohjaosa sekä jyrsin- että palaturvetuotantoon. Suon itäosan pinnalla on paksuhko, heikosti maatunut rahkavaltainen kerros. Turvetuotantoon soveltuvan alueen turvemäärät ja energiasisältä ovat (laskentaperusteet s. 9) : Pinta- Turvetta Kuiva- EnergiasisÄltä milj. GJ ala milj. ainetta Kuiva 50 % 35 % (ha) suo-m t turve kostea kostea turve turve 71 1, ,83 2,51 2,66 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 84 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpäarvo 21,9 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpäarvo 9,7 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 13,4 MJ/kg. Soveltuvan alueen tuotantokelpoisena keskisyvyytenä on laskelmissa käytetty 2,17 m.

46 8 7 RAHKASUO, NilsiÄ, k ja 11 Kuva 61. Rahkasuon tutkimuslinjastot, näytteenottopisteet ja polttoturvetuotantoon soveltuvat alueet. Selitykset kuvassa 17, sivulla Ristikkosuo (kl , x = 7016,9, y = 544,0) sijaitsee n. 12 km NilsiÄn keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu mataliin moreenisaarekkeisiin (kuva 63) ja luoteisessa Torinsalonsuohon (kuva 24). Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset. Sen itäpuolitse kulkee metsäautotie (kuva 62). Suon pinta on m mpy. Suossa on keidassuon piirteitä (kuva 63). Suon länsiosan vedet laskevat ojia pitkin länteen Hangaspuroon (kuva 63), josta edelleen Pieni-Pajuseen, Ventojokeen ja KotajÄrveen. TutkimuspisteitÄ on 4,3 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä kaikkiaan 6,7 kpl/10 ha.

47 8 8 Taulukko 25. Ristikkosuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain SyvyysaLue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) TurvemÄÄrÄ (milj. suo-m3 ) pinta pohja yht. pinta pohja yht. H 1-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 103 0,61 0,53 1,14 0,63 0,54 1, Yli 1 m 51 0,90 0,91 1,82 0,46 0,47 0,93 80 Yli 1,5 m 31 1,03 1,21 2,24 0,32 0,38 0,70 60 Yli 2 m 21 1,18 1,34 2,52 0,23 0,28 0, Ristikkosuon turvekerrostuman keskisyvyys on 1,1 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,8 m. TÄstÄ on heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta 0,7 m ja pohjakerrosta 1,1 m. TutkimuspisteistÄ on 59 % avosuolla, 36 % rämeellä, 3 % korvessa ja 2 % turvekankaalla. Suon keski- ja länsiosassa on silmäkenevaa. Pohjoisessa on tupasvillarämettä. EtelÄ- ja kaakkoisreunamilla on rimpineva- ja korpirämemuuttumaa. Turpeesta on 72 % rahka-, 25 % sara- ja 3 % ruskosammalvaltaista (kuvat 64 ja 65). PuunjÄÄnnäksiÄ sisältävän turpeen osuus on 4 % ja tupasvillan jäännäksiä sisältävän 21 %. YleisimmÄt turvelajit ovat rahkaturve (20 %), sararahkaturve (17 %) ja rahkasaraturve (13 %) (liite 3). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2, rahkavaltaisen pintakerroksen 2,0 ja pohjakerroksen 6,7. Liekoja on yli 1 m :n syvyisellä alueella erittäin vähän (0,4 %). Eniten liekoja (0,7 %) esiintyy 0,6-1,0 m :n syvyysvälillä (taulukko 29). YleisimmÄt pohjamaalajit ovat savi, moreeni ja hiesu (kuvat 64 ja 65).

48 9 0 Kuva 63. Ristikkosuon tutkimuspisteiden sijainti. LaboratoriomÄÄrityksiÄ varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteiltä A ja A (taulukko 26). TurvenÄytteiden tuhkapitoisuus on suon pinta- ja keskiosissa alhainen. PisteellÄ A 300 tehollinen lämpäarvo on korkea, keskimäärin 22,4 MJ/kg kun taas pisteellä A se on keskimäärin 1,8 MJ/kg alhaisempi. Suokuution kuiva-aineen määrä vaihtelee melkoisesti, vaihteluväli kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % (taulukko 26).