Turvetutkimusraportti 449

Transkriptio

1 436. Tapio Toivonen (2013). Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 66 s Riitta-Liisa Kallinen (2013). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (2013). Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2013). Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2013). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Heikki Meriluoto (2013). Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Teuvo Herranen (2013). Vöyrissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 115 s Markku Mäkilä, Heikki Säävuori, Oleg Kuznetsov ja Ale Grundström (2013). Suomen soiden ikä ja kehitys. 67 s Ari Luukkanen (2013). Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus (2013). Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Janne Kivilompolo (2013). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Markku Moisanen (2013). Lopen tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Jani Palola (2014). Alajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Riitta-Liisa Kallinen (2014). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. GRANO OY Kuopio 2014 ISBN (nid.) ISBN (PDF) ISSN GTK Turvetutkimusraportti 4489 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5. Riitta-Liisa Kallinen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 5 Abstract: The peatlands and peat reserves in Karstula Part 5 Riitta-Liisa Kallinen

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 449 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 449 Riitta-Liisa Kallinen KARSTULASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 5 Abstract: The peatlands and peat reserves in Karstula Part 5 Espoo 2014

3 Kallinen, R.-L Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 5. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 449, 57 sivua, 37 kuvaa, 2 taulukkoa ja 3 liitettä. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Karstulan alueen soita vuosina 2007 ja Tuolloin tutkittujen 27 suon tutkimustulokset julkaistaan tässä raportissa. Soiden yhteispinta-ala on 1379 ha, mikä on 9 % kunnan yli 20 ha:n soiden pinta-alasta. Tutkituissa soissa on yhteensä 18,7 milj. suo-m 3 turvetta. Soiden keskisyvyys on 1,4 metriä, josta heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus on 0,1 metriä. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,2. Tutkituilla soilla on yli 1,5 metrin syvyisiä alueita 473 ha, joiden turvemäärä on yhteensä 11,7 milj. suo-m 3. Turvemäärä on noin 63 % tutkittujen soiden turvemäärästä. Turpeesta on rahkavaltaista 56 % ja saravaltaista 44 %. Turvekankaat ovat yleisimpiä suotyyppejä. Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 2 % suotyyppihavainnoista. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 90,2 % märkäpainosta ja kuiva-aineen määrä 102,6 kg/m 3. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,6 % ja rikkipitoisuus 0,19 % kuivapainosta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg. Energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 20 suolta, yhteensä 432 ha:n alalta. Näiden soiden energiaturvevarat ovat yhteensä 9 milj. suom 3 ja energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa 16,7 milj. GJ eli 4,6 milj. MWh. Ympäristöturvetuotantoon soveltuvia alueita on 3 suolla, yhteensä 11 ha:n alalla. Ympäristöturpeen määrä on 0,16 milj. suo-m 3. Tutkitut suot eivät kuulu suojeluohjelmiin. Asiasanat (Geosanasto, GTK): turve-esiintymät, suot, turve, polttoturve, ympäristöturve, varat, Karstula Riitta-Liisa Kallinen Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO Sähköposti: riitta-liisa.kallinen@gtk.fi ISBN (nid.) ISBN (PDF) ISSN

4 Kallinen, R.-L Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5. The peatlands and peat reserves in Karstula. Part 5. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 449. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 449, 57 pages, 37 figures, 2 table and 3 appendices. The peatlands in the municipality of Karstula, in Central Finland were studied by the Geological Survey of Finland in 2007 and The results of the researches obtained from 27 peatlands, which cover 1379 hectares, are presented in this report. These peatlands containing 18.7 million m 3 of peat in situ constitute about 9% of the peatlands over 20 hectares area in Karstula. The mean depth of peat is 1.4 m, including the slightly humified Sphagnum predominant surface layer, which averages 0.1 m in thickness. The mean humification degree (H) of peat is 5.2. The area deeper than 1.5 m covers 473 hectares and contains about 11.7 million m 3 of peat in situ which is 63% of the total peat quantity. The portion of Sphagnum predominant peat is 56% and Carex predominant peat 44% in the total peat quantity. The most common mire site types are drained peatland forests. Pristine mires cover 2% of the total peatland area. The average water content of peat is 90.2% of wet weight and the dry bulk density kg/per m 3 in situ. The average ash content of peat is 3.6% of dry weight and sulphur content 0.19% of dry weight. The average effective calorific value of the dry peat is 21.3 MJ/kg. Altogether 20 peatlands covering 432 hectares were evaluated suitable for energy peat production. The available amount of energy peat is about 9 million m 3 in situ and energy content at 50% moisture 16.7 million GJ or 4.63 million MWh. Three peatlands covering 11 hectares are suitable for horticultural peat production. The quantity of horticultural peat is about 0.16 million m 3 in situ. None of the studied peatlands has been included in any mire conservation program. Keywords (Georef Thesaurus, AGI): peat deposits, mires, peat, fuel peat, environmental peat, reserves, Karstula Riitta-Liisa Kallinen Geological Survey of Finland P.O. Box 1237 FIN KUOPIO riitta-liisa.kallinen@gtk.fi

5

6 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... TUTKIMUSMENETELMÄT... Kenttätutkimukset... Laboratoriomääritykset... TUTKIMUSAINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET... ARVIOINTIPERUSTEET... TUTKITUT SUOT Kinnarsuo Soidinneva Pekanneva Sammakkolehdonalusneva Jyskylammenneva Syrjänsuo Kirvesneva Havupuronkorpi Teerilammenneva Löytänänpuronneva Petäikköneva Pitkäsuo Salmenneva Taikkoneva Rahkaneva Heinäsuo Hiirisuo Tohonsuo Martinneva Sirosneva Isosuo Haapakorpi Haukipuronsuo Rahkaneva Heinäsuo Hautaneva Arabiankorpi... TULOSTEN TARKASTELU... Suot ja soistuminen... Suoyhdistymät ja suotyypit... Turvekerrostumat... Soiden soveltuvuus turvetuotantoon... Soidensuojelu... KIITOKSET... KIRJALLISUUS... LIITTEET

7

8 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5. JOHDANTO Karstulan kunta sijaitsee Keski-Suomen maakunnassa ja Länsi-Suomen läänissä. Karstulan turvetutkimukset liittyvät Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tekemään valtakunnalliseen turvevarojen kartoitukseen. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä turvetuotantoon soveltuvia soita sekä selvittää käyttökelpoisten turvevarojen laatu ja määrä. Tutkimuksissa huomioidaan myös soiden ja turpeen muut käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat soiden käyttäjiä ja antavat tietoja soiden soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen sekä suojeluun ja virkistyskäyttöön. Karstulan kunnassa on yli 20 hehtaarin kokoisia soita ha, mikä on 17 % kunnan maapinta-alasta (Lappalainen, Häikiö & Heiskanen 1980, Virtanen et al. 2003). Soita on yhteensä 140 kpl, ja niiden keskikoko on 105 ha (Virtanen et al. 2003). Kunnan metsätieteellinen suoala on ha (Tomppo et al. 1998). Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Karstulan kunnassa sijaitsevia suoalueita vuosina 1965, 1975, , 1990, ja Vuosien välisenä aikana tutkitut suot (yht. 112 kpl) on julkaistu raporteissa Korpijaakko (1997), Kallinen (2008), Kallinen (2010) ja Kallinen (2013) (liite 3). Tässä raportissa julkaistaan osa niiden 27 suon keskeisistä tuloksista, jotka on tutkittu vuosina 2007 ja 2009 (kuva 1). Näiden soiden pinta-ala on yhteensä 1382 ha (taulukko 2), mikä on noin 9 % kunnan yli 20 ha:n soiden pinta-alasta. Tähän mennessä Karstulan soista on raportoitu yhteensä ha, mikä on noin 94 % kunnan yli 20 ha:n soiden kokonaisalasta. Tässä raportissa julkaistaan myös yleiskuvaus Karstulassa tutkituista soista, niiden turvemääristä ja soveltuvuudesta turvetuotantoon. Raportti on luettavissa GTK:n internet-sivuilta ( ja tilattavissa GTK:n verkkokaupasta ( Yksityiskohtaisempia suoselosteita, jotka sisältävät mm. erilaisia suokarttoja, turvekerrostuman poikkileikkauskuvia (profiileja) sekä tietoja turpeen laadusta, määrästä ja laboratorioanalyysien tuloksista, on mahdollista tilata GTK:n Itä-Suomen yksiköstä Kuopiosta. Tuloksia on saatavissa kiinteistöittäin, soittain, kunnittain, maakunnittain tai vesistöalueittain. 7

9 Riitta-Liisa Kallinen Kivijärvi Soini KYYJÄRVI Kyyjärvi 94 Heitjärvi KANNONKOSKI Karstula Kannonkoski Enonjärvi Kannonjärvi Pääjärvi Karstula Kalmarinselkä Iso-Löytänä Karankajärvi Kivijärvi Kiesimenjärvi v tutkitut Pylkönmäki suot v tutkitut suot v tutkitut suot v tutkitut suot Kiminginjärvi v tutkitut suot Saarijärvi Mahlunjärvi Saarijärven reitti Suojelualueet 0 10 km Suotiedot GTK 2014 Pohjakartta Maanmittauslaitos ja HALTIK Suojelu- ja valuma-alueet SYKE Saarijärvi Kuva 1. Karstulassa vuosien aikana tutkittujen soiden sijainti. Vesistöalueet ovat Ekholmin (1993) mukaan. 8

10 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5. TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa noudatettiin Geologian tutkimuskeskuksen turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen, Sten & Häikiö 1984). Tutkimusmenetelmänä käytettiin ns. linjatutkimusmenetelmää, jossa suon hallitsevan osan poikki vedettiin selkälinja ja sitä vastaan kohtisuoraan poikkilinjoja yleensä 200 metrin välein. Tutkimuspisteet ovat linjoilla yleensä 100 metrin välein. Tutkimuslinjalta ja erillisiltä syvyysmittauslinjoilta turvekerrostuman paksuus määritettiin linjoilta kairaamalla 50 metrin välein. Pienet ja kapeat suoalueet tutkittiin hajapistetutkimuksella. Suon pinnan korkeuden ja laskusuhteiden selvittämiseksi tärkeimmät tutkimuslinjat vaaittiin ja korkeudet yhdistettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Suot tutkittiin maastotallentimella, johon tutkimustiedot tallennettiin paikkatietoineen GPS-paikannusta hyödyntäen. Turvekerrostumien kairauksissa selvitettiin turvekerroksen paksuus, turvelajit lisätekijöineen (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikko), turpeen kosteus (5-asteikko), tupasvillakuitujen määrä (6-asteikko) ja liekoisuus (%-osuus). Lisäksi tutkittiin turvekerrostuman alla olevat liejukerrostumat ja määritettiin suon pohjamaalaji. Jokaiselta tutkimuspisteeltä määritettiin myös suotyyppi, suon pinnan mättäisyys (peittävyys-% ja korkeus) ja marjaisuus. Puustosta määritettiin puulajisuhteet prosenttiosuuksina sekä puuston kehitys- ja tiheysluokka. Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella soista otettiin tarkkatilavuuksisella kairalla ja laippakairalla laboratorionäytteitä siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa. Turvenäytteistä määritettiin Labtium Oy:ssa Kuopiossa vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino, tuhkapitoisuus, lämpöarvo, rikkipitoisuus ja osasta turvenäytteistä myös alkuainepitoisuudet. Vesipitoisuus ilmoitetaan painoprosentteina märkäpainosta (kuivaus +105 C:ssa) ja tuhkapitoisuus prosentteina kuivan turpeen painosta (hehkutus +815 ± 25 C:ssa). Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa olevan turpeen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suom 3 ). Lämpöarvot on määritetty IKA (C 5000 DUO) kalorimetrillä (ASTM D ). Tulokset ilmoitetaan tehollisina lämpöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle (MJ/kg). Turpeen rikkipitoisuus on analysoitu LECO SC-132 -rikkianalysaattorilla. Turpeen happamuutta eli pharvoa ei ole määritetty. TUTKIMUSAINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET Tutkimusaineisto on tallennettu GTK:n turvetietokantaan. Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen, Toivonen & Grundström 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue muodostaa oman syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät on laskettu turvemäärillä painottaen. Maastossa pliktauksilla havaitut lieko-osumat on muunnettu tilastollisesti kantopitoisuusprosenteiksi turvemäärästä erikseen 0 1 ja 1 2 metrin syvyyskerroksissa. Kun liekoisuusprosentti on alle 1 %, liekoja on ilmoitettu olevan erittäin vähän. Kun liekoisuusprosentti on 1 2, liekoja on vähän, 2 3 %:ssa niitä on kohtalaisesti, 3 4 %:ssa runsaasti ja yli 4 %:ssa erittäin runsaasti. Jokaisesta tutkitusta suosta laadittu yksityiskohtainen suoseloste ja suosta piirretty kartta on arkistoitu GTK:n turvearkistoon. Suoselosteissa on tietoja suon sijainnista, ympäristöstä, laskusuhteista, pinta-aloista, syvyyksistä, suotyypeistä, ojitustilanteesta, turvelajeista, turpeen maatuneisuudesta ja turvemääristä. Turvenäytteiden laboratoriotulokset on esitetty taulukkomuodossa ja tuloksista on tehty lyhyt yhteenveto. Suon käyttökelpoisuudesta on laadittu arvio, jossa on pyritty huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Esimerkkinä olevassa suokartassa (kuva 2) on esitetty tutkimuslinjojen ja -pisteiden sijainti, sekä kunkin tutkimuspisteen kohdalla turvekerrostuman paksuus, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus ja turpeen keskimääräinen maatuneisuus. Kartassa on lisäksi turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyyskäyrät. Syvimmistä tutkimuslinjoista voidaan piirtää poikkileikkauskuvia 9

11 Riitta-Liisa Kallinen eli profiileja (kuva 3), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit ja suon kaltevuus. Yksityiskohtaisia suoselosteita, laboratoriotuloksia, erilaisia suokarttoja ja turvekerroksen poikkileikkausprofiileja voi tilata Geologian tutkimuskeskuksen Itä-Suomen yksiköstä Kuopiosta A0+120 Kettuvuori Eeronlehto 9 21 A / / / Jyskylamminkangas 5/ / / / A / / / / A /0 A Sammakkolehto Jyskylammenneva, 13204, Karstula Turvekerrostuman paksuus 0-1m 1-1,5m 1,5-2m 2-3m 3-4m 4-5m Tutkimuspiste 6,4 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen rahkavaltaisen 2/17 pintakerroksen/turvekerrostuman paksuus (dm) Syvyystutkimuspiste Turvekerrostuman paksuus (dm) m GTK 2014 Pohjakartta Maanmittauslaitos ja HALTIK Kuva 2. Esimerkki suokartasta. 10

12 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5. Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. 11

13 Riitta-Liisa Kallinen ARVIOINTIPERUSTEET Turvekerrostuman paksuus, turpeen maatuneisuus, turvelaji ja turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat määrääviä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on pidetty 1,0 1,5 metriä. Hyvin pieniä, 1 2 ha:n kokoisia alueita ei ole laskettu tuotantoon soveltuvaksi alueeksi. Käyttökelpoisen energiaturpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty 0,3 0,5 m suon pohjan pinnanmuodoista ja pohjamaalajista riippuen, mikä vastaa tuotannon jälkeen suon pohjalle jäävää turvekerrosta. Energiaturpeiksi soveltuvat saraturpeet sekä rahkaturpeet. Rahkaturpeen maatuneisuuden tulisi olla korkeampi kuin H4, kun taas saraturve soveltuu energiaturpeeksi heikomminkin maatuneena. Energiaturvetuotantoon soveltuvien soiden osalta on ilmoitettu jyrsinturpeen laatuluokka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaisesti. Jyrsin- ja palaturpeen laatuluokat on esitetty liitteessä 1. Turvetuotanto on aina luvanvaraista toimintaa, joten ennen mahdollista tuotantoa on otettava yhteys paikallisiin ympäristöviranomaisiin. Jos tuotettava ala on yli 150 ha, on tehtävä YVA-selvitys. Jos tuotantoala on alle 150 ha, hankitaan ympäristölupa paikalliselta ELY-keskukselta. Tuotantoalan ollessa alle 10 ha, tehdään ilmoitus paikalliselle ympäristökeskukselle. Luvansaannin ehtona on usein vielä selvitys pintavalutuskentän sijainnista. Heikosti maatunut rahkaturve soveltuu ympäristöja kasvualustaturpeeksi. Ympäristöturpeella tarkoitetaan viherrakentamiseen, maatalouskäyttöön, nesteiden, kaasujen, ravinteiden ja raskasmetallien sitomiseen sekä erilaisten jätteiden kompostointiin ja biologiseen hajotukseen soveltuvaa turvetta. Kasvualustakäytössä vaalea rahkaturve on kasvien lasinalaisviljelyn tuotantomenetelmien uudistumisen myötä menettämässä aiempaa valta-asemaansa tummille turvelaaduille. Heikosti maatuneiden vaaleiden rahkaturpeiden käyttö kasvuturpeina perustuu rahkasammalten veden- ja ravinteiden pidätyskykyyn, sekä suureen huokostilavuuteen, joilla ei ole nykyisessä lasinalaisviljelytekniikassa niin suurta merkitystä kuin aiemmin. Vihannesten ja kukkien kasvihuoneviljelyssä ollaan siirtymässä maatuneen kasvuturpeen käyttöön. Uudet kasvuturpeet koostuvat usein eri maatumisasteella olevien turvelaatujen ja muiden materiaalien sekoituksista. Arvioitaessa suon soveltuvuutta ympäristö- ja kasvuturvetuotantoon kiinnitetään huomiota turpeen maatuneisuuteen, rahkasammaltyyppiin ja turvekerrostuman paksuuteen. Tässä raportissa ympäristöturpeella tarkoitetaan kaikkea heikosti maatunutta (H1-4) rahkavaltaista turvetta. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu ympäristöturpeeksi, jos kerroksen paksuus on yli 0,6 m. Mikäli heikosti maatunut pintaturvekerros on ohut, voidaan se luokitella energiaturpeeksi, koska kunnostusvaiheessa kerros sekoittuu alla olevaan maatuneempaan turpeeseen ja se voidaan siten tuottaa energiaturpeena. Soiden käyttömuotoja arvioitaessa on myös otettu huomioon soiden sijainti vesistöjen suhteen sekä luonnonsuojelulliset näkökohdat. Valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen vuonna 2012 koskien soiden ja turvemaiden kestävää ja vastuullista käyttöä sekä suojelua. GTK:n turvetutkimuksissa otetaan huomioon kyseisen periaatepäätöksen tutkimusstrategia (Kansallinen suo- ja turvemaastrategiatyöryhmä 2012, Valtioneuvosto 2012). Jokaisesta raportin suosta on määritetty luonnontilaisuusluokka (liite 2), joka perustuu soiden ja turvemaiden kansallista strategiaa valmistelleen työryhmän muistioon. 12

14 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5. TUTKITUT SUOT 113. Kinnarsuo Kinnarsuo (kl ) sijaitsee noin 22 km Karstulan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pääasiassa moreenimäkiin, itäpuolelta myös lohkarepeitteiseen harjuun. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suo sijaitsee Saarijärven-Kannonkosken välisen maantien (tie nro 648) varrella, ja suon ympärillä on tiheä metsäautotieverkosto. Suon läpi virtaa Jyskypuro. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin m (suon pintaa ei ole vaaittu). Suon pinta viettää luoteeseen, ja vedet laskevat Jyskypuroa pitkin pohjoiseen yhdistyen Petääpuroon, joka laskee Hoikannevan läpi ja edelleen sen itäpuolella sijaitsevan Pienen Haapajärven kautta Isoon Haapajärveen ja edelleen Kannonjärveen (140,7 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Viitasaaren reitin valuma-alueeseen (Enonjärven va 14.46/ Petääpuron va ). Suon pinta-ala on 73 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 34 ha, yli 1,5 metrin aluetta 19 ha ja yli kahden metrin aluetta 11 ha. Suon keskisyvyys on 1,2 metriä ja suurin havaittu turvekerroksen paksuus 3,9 m. Suolla on 32 tutkimuspistettä ja 39 syvyyspistettä (kuva 4). Kinnarsuon suotyypeistä on turvekankaalla 52 %, rämeellä 44 % ja korvessa 4 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukka- ja mustikkaturvekangas sekä varsinaisen sararämeen muuttuma. Suo on ojitettu kokonaan ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 25 % ja mättäiden korkeus on 2,4 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää harvennusmetsikköä. Kinnarsuon turpeesta on saravaltaista 58 % ja rahkavaltaista 42 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoinen rahkasaraturve (LSC) 16 %, sararahkaturve (CS) 11 % ja rahkasaraturve (SC) 10 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 45 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,7 ja energiaturpeen 5,5. Liekoisuuden määrä vaihtelee erittäin vähäisestä runsaaseen (0,7 % 3,3 %). Suon yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (65 % havainnoista). Liejupisteitä on 13 % havaintojen lukumäärästä. Liejua esiintyy eri puolilla suota altaan syvimmissä osissa turvekerrostuman ja mineraalimaan välissä cm:n kerroksena. Suon itäosasta kahdelta tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset ja laippakairaturvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,5 % kuivapainosta, vesipitoisuus 90,3 % märkäpainosta ja kuiva-ainemäärä 92,2 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa olevan turpeen 9,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,22 %. Molempien näytteiden pohjaturpeessa sekä toisen näytteen pintaturpeessa on korkeita tuhkapitoisuuksia (>10 %:n arvoja ei ole laskettu mukaan keskiarvoon). Kinnarsuon itäosan kolmessa yli 1,5 metrin syvyisessä altaassa, yhteensä 18 ha:n alalla, on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta yhteensä 0,37 milj.suo-m 3. Turvemäärää laskettaessa suon pohjalta on vähennetty 0,3 metriä vastaava turvekerros. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0 ja S0.25. Heikosti maatunut pintaturvekerros on liian ohut, joten suolla ei ole hyödynnettävää ympäristöturvetta. Tuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat yli 1,5 metrin syvyisen alueen rikkonaisuus, pinta- ja pohjaturpeen korkeat tuhkapitoisuudet ja suon läpi virtaava Jyskypuro. 13

15 Riitta-Liisa Kallinen km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Kinnarsuolla. 14

16 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Soidinneva Soidinneva (kl ) sijaitsee noin 20 km Karstulan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu moreeniin. Suon läpi kulkee rautatie ja maantie, ja sen ympärillä on useita metsäautoteitä. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 188 m mpy. Suon kaakkoisosan pinta viettää itäkaakkoon ja vedet virtaavat Jyskypuron kautta Petääpuroon päätyen lopulta Kannonjärveen (140,7 m mpy). Suon luoteisosan pinta viettää luoteeseen ja vedet laskevat ojia pitkin Punajärveen (147,3 m mpy), josta edelleen Punakoskea pitkin Tyräjärveen (143,7 m mpy) ja Tyräkoskesta Enonjärveen (140,8 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Viitasaaren reitin valuma-alueeseen (Enonjärven va 14.46: kaakkoisosa kuuluu Petääpuron va ja luoteisosa kuuluutyräjärven va ). Suon pinta-ala on 20 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 1 ha. Suon keskisyvyys on 0,5 m ja suurin havaittu turvekerroksen syvyys 1,0 m. Suolla on 12 tutkimuspistettä ja 12 syvyyspistettä (kuva 5). Soidinnevan suotyypeistä on turvekankaalla 42 %, rämeellä 42 % ja korvessa 16 %. Yleisimmät suotyypit ovat mustikkaturvekangas ja kangasrämeen muuttuma. Suo on ojitettu kokonaan, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää varttunutta kasvatusmetsikköä. Soidinnevan turpeesta on rahkavaltaista 87 % ja saravaltaista 13 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 31 %, varpuainespitoinen sararahkaturve (NCS) 24 % ja tupasvillapitoinen sararahkaturve (ERCS) 13 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä 25 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 20 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Suon pohja on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (75 % havainnoista) ja hiekka (17 %). Suo ei sovellu tuotantoon, sillä turvekerrostuma on ohut (yli 1 metrin syvyistä aluetta on vain 0,5 ha) km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 5. Tutkimuspisteiden sijainti Soidinnevalla

17 Riitta-Liisa Kallinen 115. Pekanneva Pekanneva (kl ) sijaitsee noin 21 km Karstulan keskustasta kaakkoon. Suon läpi kulkee rautatie, ja itäreunalla sekä länsipuolella on metsäautotie. Suo on tutkittu vuonna 2007 hajapistetutkimuksella. Suon keskiosa on nykyisin turvetuotannossa. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 180 m (suota ei ole vaaittu). Suon vedet laskevat pohjoiseen ja itään yhdistyen ensin Jyskypuroon ja sittemmin Petääpuroon, joka laskee Hoikannevan läpi ja edelleen sen itäpuolella sijaitsevan Pienen Haapajärven (140,7 m mpy) kautta Isoon Haapajärveen (140,7 m mpy) ja edelleen Kannonjärveen (140,7 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Viitasaaren reitin valuma-alueeseen (Enonjärven va 14.46/ Petääpuron va ). Suon pinta-ala on 29 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 6 ha ja yli 1,5 metrin aluetta 1 ha. Suon keskisyvyys on 0,6 m ja suurin havaittu turvekerroksen paksuus 1,5 m. Suolla on yksi tutkimuspiste ja kahdeksan syvyyspistettä (kuva 6). Pekannevan suotyypeistä on turvekankaalla 89 % ja rämeellä 11 %. Yleisimmät suotyypit ovat mustikka- ja puolukkaturvekangas. Suo on ojitettu kokonaan, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus on 2,0 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää harvennusmetsikköä. Turvekerros on kokonaan saravaltaista (100 %) ja yleisin turvelaji on rahkasaraturve (SC), jota on 83 % kokonaisturvemäärästä. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Liekoja on yli 1 m syvällä suoalueella 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 1,2 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (56 % havainnoista) ja moreeni (22 %). Suon keskiosaan sijoittuva yli 1 metrin syvyinen alue on lähes kokonaan turvetuotannossa km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 6. Tutkimuspisteiden sijainti Pekannevalla. 16

18 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Sammakkolehdonalusneva Sammakkolehdonalusneva (kl ) sijaitsee noin 23 km Karstulan keskustasta kaakkoon Karstulan ja Saarijärven kuntien rajalla. Suon eteläosa on Saarijärven kunnan puolella. Suo rajoittuu moreeniin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suo sijaitsee Saarijärvi-Kannonkoski välisen maantien länsipuolella, ja metsäautotiet kulkevat suon keski- ja eteläosan halki. Suon lounaispuolella on Suolikko (183,4 m mpy). Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon eteläosan pinta viettää loivasti etelään, ja vedet laskevat ojia pitkin Suolikkoon. Suon pohjoisosan pinta viettää pohjoiseen, ja vedet laskevat ojia pitkin pohjoiseen kohti Jyskypuroa yhdistyen Petääpuroon, joka laskee Hoikannevan läpi ja edelleen sen itäpuolella sijaitsevan Pienen Haapajärven kautta Isoon Haapajärveen ja edelleen Kannonjärveen (140,7 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Viitasaaren reitin valuma-alueeseen (Enonjärven va 14.46/ Petääpuron va ). Suon pinta-ala on 62 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 33 ha, yli 1,5 metrin aluetta 18 ha ja yli kahden metrin aluetta 9 ha. Suon keskisyvyys on 1,2 m ja suurin havaittu turvekerroksen paksuus 3,8 m. Suolla on 29 tutkimuspistettä ja 34 syvyyspistettä (kuva 7). Sammakkolehdonalusnevan suotyypeistä on rämeellä 65 % ja turvekankaalla 35 %. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillarämeen muuttuma sekä puolukka- ja mustikkaturvekangas. Suo on ojitettu kokonaan, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 33 % ja mättäiden korkeus on 2,1 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää harvennusmetsikköä. Suon turpeista on rahkavaltaista 57 % ja saravaltaista 43 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoinen rahkaturve (ERS) 13 % ja rahkasaraturve (SC) 12 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 19 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 12 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,4 ja energiaturpeen 5,6. Liekoja on 0 1 m:n syvyydessä kohtalaisesti (2,9 %) ja 1 2 m:n syvyydessä erittäin vähän (0,6 %). Suon pohja on vaihteleva. Yleisin pohjamaalaji on moreeni, jota on 86 % havainnoista. Liejupisteitä on 20 % havaintojen lukumäärästä. Liejukerrokset ovat cm:n paksuisia, ja kerrokset ovat paksuimmillaan suon eteläosassa. Suon eteläosasta on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet ja lounaisosasta laippakairaturvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,9 % kuivapainosta, vesipitoisuus 92,7 % märkäpainosta ja kuiva-ainemäärä 49,6 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa olevan turpeen 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,12 % kuivapainosta. Suon keskiosassa turvekerrostuman pintaosassa 4 ha:n alueella on heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta, joka soveltuu ympäristöturpeeksi turvemäärältään 0,05 milj.suo-m 3. Tämän kerroksen alla ja muualla yli 1,5 metrin syvyisellä alueella, 17 ha:n alalla on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,25 milj.suo-m 3. Yli 1,5 metrin syvyinen alue ei ole yhtenäinen, vaan on viidessä eri altaassa. Turvemäärää laskettaessa suon pohjalta on vähennetty 0,5 metriä vastaava turvekerros. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0 ja S

19 Riitta-Liisa Kallinen km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Sammakkolehdonalusnevalla. 18

20 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Jyskylammenneva Jyskylammenneva (kl ) sijaitsee noin 24 km Karstulan keskustasta kaakkoon lähes Saarijärven kunnan rajalla. Suo on kapea lahdeke, joka rajoittuu Jyskylamminkankaan ja Kettuvuoren moreenikankaisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä itäreunaa sivuaa Saarijärvi Kannonkoski maantie, ja pohjoispuolella sekä eteläreunalla kulkee metsäautotie. Suon pohjoisosassa on Jyskylampi (174,8 m mpy). Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää luoteeseen kohti Jyskylampea, josta vedet laskevat Jyskypuroa pitkin Petääpuroon. Tämä laskee Hoikannevan läpi ja edelleen sen itäpuolella sijaitsevan Pienen Haapajärven kautta Isoon Haapajärveen ja edelleen Kannonjärveen (140,7 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Viitasaaren reitin valuma-alueeseen (Enonjärven va 14.46/ Petääpuron va ). Suon pinta-ala on 33 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 22 ha, yli 1,5 metrin aluetta 10 ha ja yli kahden metrin aluetta 5 ha. Suon keskisyvyys on 1,3 m ja suurin havaittu turvekerroksen paksuus 4,1 m. Suolla on 15 tutkimuspistettä ja 17 syvyyspistettä (kuva 8). Jyskylammennevan suotyypeistä on rämeellä 59 % ja turvekankaalla 41 %. Yleisimmät suotyypit ovat varsinaisen sararämeen, isovarpurämeen ja tupasvillarämeen muuttuma sekä mustikka- ja puolukkaturvekangas. Suo on ojitettu kokonaan ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 11 % ja mättäiden korkeus on 2,1 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää varttunutta kasvatusmetsikköä. Jyskylammennevan turpeista on rahkavaltaista 77 % ja saravaltaista 23 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoinen sararahkaturve (LCS) 20 %, sararahkaturve (CS) 18 % ja varpuainespitoinen sararahkaturve (NCS) 17 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 30 %, varpujen jäännöksiä (N) 23 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä 11 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,5 ja energiaturpeen 5,8. Liekoja on 0 1 m:n syvyydessä erittäin runsaasti (4,1 4,5 %). Suon pohja on melko tasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni, jota on 69 % havainnoista. Liejupisteitä on 17 % havaintojen lukumäärästä. Välittömästi lammen kaakkoispuolella liejukerrokset ovat cm:n paksuisia ja suon kaakkoisosassa cm:n paksuisia. Jyskylammennevan keskiosasta yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu laippakairaturvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,5 % kuivapainosta ja vesipitoisuus märkäpainosta 90,8 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 %. Turvenäytteiden kuivaainemäärää (kg/suo-m 3 ) ei ole määritetty. Jyskylammennevan yli 1,5 metrin syvyinen alue on viidessä altaassa. Näistä tuotantoon soveltuu itäosan kolme allasta, yhteensä 7 ha:n ala, jossa on 0,15 milj. suo-m 3 turvetta. Turvemäärää laskettaessa suon pohjalta on vähennetty 0,3 metriä vastaava turvekerros, ja suolla sijaitsevan lammen ympärille on jätetty suojavyöhyke, jonka sisältämä turvemäärä on samoin vähennetty hyödyntämiskelpoisesta energiaturpeen kokonaismäärästä. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0 ja S0.20. Heikosti maatunut pintaturvekerros on liian ohut ja kerros ei ole yhtenäinen, joten suolla ei ole hyödynnettävää ympäristöturvetta. 19

21 Riitta-Liisa Kallinen km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 8. Tutkimuspisteiden sijainti Jyskylammennevalla. 20

22 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Syrjänsuo Syrjänsuo (kl ) sijaitsee noin 25 km Karstulan keskustasta kaakkoon lähes Saarijärven kunnan rajalla. Suo muodostuu useista moreenikankaiden välisistä kapeista lahdekkeista. Suon itäosan läpi kulkee luode-kaakko-suuntainen harjujakso, eteläpuolelta suo rajoittuu Sammakkokankaan jätekeskukseen ja muilta osiltaan moreenikankaisiin. Suon itäpuolella on Horo (174,5 m mpy). Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon länsipuolitse kulkee Saarijärven ja Kannonkosken välinen maantie. Lisäksi suon ympäristössä on useita metsäautoteitä, ja sen pohjoispuolitse kulkee maantie. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon eteläosan pinta viettää itään, ja vedet laskevat suo-ojia pitkin itäpuolella sijaitsevaan Horoon. Suon pohjois- ja keskiosan pinta viettää luoteeseen, ja vedet laskevat suo-ojia pitkin Karvaslampeen (164,1 m mpy), josta edelleen Petääpuroon, joka laskee luoteeseen Pienen Haapajärven ja Ison Haapajärven kautta Kannonjärveen (140,7 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Viitasaaren reitin valuma-alueeseen (Enonjärven va 14.46/ Petääpuron va ). Suon pinta-ala on 100 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 70 ha, yli 1,5 metrin aluetta 48 ha ja yli kahden metrin aluetta 32 ha. Suon keskisyvyys on 1,8 m ja suurin havaittu turvekerroksen paksuus 6,3 m. Suolla on 35 tutkimuspistettä ja 46 syvyyspistettä (kuva 9). Syrjänsuon suotyypeistä on turvekankaalla 68 %, rämeellä 30 % ja avosuolla 2 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukka- ja mustikkaturvekangas sekä tupasvillarämeen muuttuma. Suo on ojitettu lähes kokonaan ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 19 % ja mättäiden korkeus on 2,1 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää harvennusmetsikköä. Syrjänsuon turpeista on saravaltaista 55 % ja rahkavaltaista 44 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 21 % ja sararahkaturve (CS) 16 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 15 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,4 ja energiaturpeen 5,5. Turvekerrostuman liekoisuus vaihtelee erittäin vähäisestä kohtalaiseen (0,8 % 2,1 %). Suon pohjan pinta on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (68 % havainnoista) ja hiekka (14 %). Liejupisteitä on 33 % havaintojen lukumäärästä. Liejua esiintyy eri puolilla suota, mutta paksuimmat kerrokset ( cm) sijoittuvat suon eteläosaan. Syrjänsuon eteläosasta yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet ja keskiosasta yhdeltä tutkimuspisteeltä laippakairaturvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4 % kuivapainosta, vesipitoisuus 90,5 % märkäpainosta ja kuiva-ainemäärä 99,5 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,9 MJ/ kg ja 50 %:n kosteudessa olevan turpeen 9,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,3 % kuivapainosta. Suon keskiosasta otetun näytesarjan pohjaturpeen rikkipitoisuus on korkea (0,34 % 0,89 %). Syrjänsuo on muodoltaan hyvin kapea ja lahdekkeinen sekä yli 1,5 metrin syvyinen alue on useassa eri altaassa. Suon yli 1,5 metrin syvyisellä alueella, yhteensä 46 ha:n alalla, on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 1,0 milj. suo-m 3. Turvemäärää laskettaessa suon pohjalta on vähennetty 0,5 metriä vastaava turvekerros. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0 ja S0.30. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on liian ohut, ja kerros ei ole yhtenäinen, joten suolla ei ole hyödynnettävää ympäristöturvetta. 21

23 Riitta-Liisa Kallinen km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 9. Tutkimuspisteiden sijainti Syrjänsuolla. 22

24 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kirvesneva Kirvesneva (kl ) sijaitsee noin 10 km Karstulan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu moreenimäkiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon eteläja länsipuolitse kulkee metsäautotie. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m mpy. Suon pinta viettää kaakkoon, ja vedet laskevat suo-ojia pitkin itäpuolella virtaavaan Kivipuroon. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va). Suon pinta-ala on 21 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 14 ha, yli 1,5 metrin aluetta 10 ha ja yli kahden metrin aluetta 5 ha. Suon keskisyvyys on 1,4 m ja suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,1 m. Suolla on 16 tutkimuspistettä ja 16 syvyyspistettä (kuva 10). Kirvesnevan suotyypeistä on turvekankaalla 63 % ja rämeellä 38 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukka- ja mustikkaturvekangas sekä tupasvillarämeen muuttuma. Suo on kokonaan ojitettu ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus on 2,0 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää varttunutta kasvatusmetsikköä. Kirvesnevan turpeista on saravaltaista 69 % ja rahkavaltaista 31 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 29 % ja kortepitoinen rahkasaraturve (EQSC) 21 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 11 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä turpeita 7 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,8 ja energiaturpeen 5,4. Turvekerrostumassa on erittäin vähän liekoja (0,2 % 0,5 %). Suon pohja on tasainen ja yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (34 % havainnoista), moreeni (25 %) ja hiesu (22 %). Liejupisteitä on 4 % havaintojen lukumäärästä. Kirvesnevan keskiosasta yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu laippakairaturvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,1 % kuivapainosta ja vesipitoisuus märkäpainosta 91,7 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa olevan turpeen 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 % kuivapainosta. Turpeen kuiva-ainepitoisuutta ei ole määritetty. Kirvesnevan yli 1 metrin syvyisellä 14 ha:n alalla, on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,22 milj. suo-m 3. Turvemäärää laskettaessa suon pohjalta on vähennetty 0,3 metriä vastaava turvekerros. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0 ja S Kuva 10. Tutkimuspisteiden sijainti Kirvesnevalla km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE

25 Riitta-Liisa Kallinen 120. Havupuronkorpi Havupuronkorpi (kl ) sijaitsee noin 13 km Karstulan keskustasta itä-kaakkoon. Suo rajoittuu moreenikankaisiin ja etelässä Havupuroon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon itäpuolella kulkee metsäautotie. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m mpy. Suon pinta viettää kaakkoon ja vedet laskevat Havupuroa pitkin luoteeseen kohti Pääjärveä (144, 4 m mpy). Vesistöalueeeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va). Suon pinta-ala on 31 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 21 ha, yli 1,5 metrin aluetta 12 ha ja yli kahden metrin aluetta 6 ha. Suon keskisyvyys on 1,3 m ja suurin havaittu turvekerroksen paksuus 3,2 m. Suolla on 21 tutkimuspistettä ja 20 syvyyspistettä (kuva 11). Havupuronkorven suotyypeistä on turvekankaalla 98 % ja rämeellä 2 %. Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas. Suo on ojitettu kokonaan ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää harvennusmetsikköä. Havupuronkorven turpeista on saravaltaista 70 % ja rahkavaltaista 30 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve (SC), jota 45 % kokonaisturvemäärästä. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 13 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,2 ja energiaturpeen 6,2. Turvekerrostumassa on erittäin vähän liekoja (0,3 % 0,6 %). Suon pohjan pinta on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (41 % havainnoista) ja savi (34 %). Liejupisteitä on 76 % havaintojen lukumäärästä. Suon pohjalla on lähes kauttaaltaan 5 50 cm:n paksuinen liejukerros. Suon keskiosasta yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,3 % kuivapainosta, vesipitoisuus 89,2 % märkäpainosta ja kuiva-ainemäärä 103,6 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa olevan turpeen 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % kuivapainosta. Suon yli 1,5 metrin syvyisellä alueella, 10 ha:n alalla, on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,19 milj. suo-m 3. Turvemäärää laskettaessa suon pohjalta on vähennetty 0,3 metriä vastaava turvekerros. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0 ja S km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Havupuronkorvella. 24

26 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Teerilamminneva Teerilamminneva (kl ) sijaitsee noin 9 km Karstulan keskustasta itä-kaakkoon. Suon keskellä on Teerilampi (162,7 m mpy). Suo rajoittuu pohjois- ja itäpuolelta moreeniin ja etelä- ja länsipuolelta harjuun, jota valtatie 13 myötäilee. Suon luoteispuolella on pohjavedenpumppaamo. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m mpy. Suon pinta viettää kaakkoon. Vedet laskevat suon kaakkoispuolella etelään virtaavaan Teeripuroon ja edelleen Saukonpuroa myöten Autionjokeen, joka laskee Kalmarinselkään (129,8 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.62 Mahlunjärven a/ Saukonpuron va). Suon pinta-ala on 32 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 23 ha, yli 1,5 metrin aluetta 15 ha ja yli kahden metrin aluetta 9 ha. Suon keskisyvyys on 1,5 m ja suurin havaittu turvekerroksen paksuus 3,6 m. Suolla on 24 tutkimuspistettä ja 18 syvyyspistettä (kuva 12). Teerilamminnevan suotyypeistä on rämeellä 79 % ja turvekankaalla 21 %. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillarämeen ja rimpinevarämeen muuttuma sekä puolukkaturvekangas. Suo on ojitettu kokonaan ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 40 % ja mättäiden korkeus on 2,7 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja harvaa harvennusmetsikköä. Teerilamminnevan turpeista on saravaltaista 61 % ja rahkavaltaista 39 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 26 %, suoleväkköpitoinen rahkasaraturve (SHSC) 12 % ja tupasvillapitoinen rahkaturve (ERS) 10 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 11 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,9 ja energiaturpeen 5,4. Turvekerrostumassa on erittäin vähän liekoja (0,1 % 0,5 %). Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (40 % havainnoista), hiekka (33 %) ja hieta (21 %). Liejupisteitä on 31 % havaintojen lukumäärästä cm:n paksuiset liejukerrokset sijoittuvat suon keskiosaan. Suon keskiosasta on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,4 % kuivapainosta, vesipitoisuus 90,6 % märkäpainosta ja kuiva-ainemäärä 91,9 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8 MJ/ kg ja 50 %:n kosteudessa olevan turpeen 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 % kuivapainosta. Teerilamminnevan yli 1,5 metrin syvyisellä alueella on 13 ha:n alalla energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,24 milj.suo-m 3. Turvemäärää laskettaessa suon pohjalta on vähennetty 0,3 metriä vastaava turvekerros, ja suolla sijaitsevan lammen ympärille on jätetty suojavyöhyke, jonka sisältämä turvemäärä on myös vähennetty hyödyntämiskelpoisesta energiaturpeen kokonaismäärästä. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0 ja S0.15. Suon heikosti maatunut pintaturvekerros on liian ohut hyödynnettäväksi ympäristöturpeena. Tuotantoa vaikeuttava tekijä on suon keskellä sijaitseva Teerilampi km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 12. Tutkimuspisteiden sijainti Teerilamminnevalla. 25

27 Riitta-Liisa Kallinen 122. Löytänänpuronneva Löytänänpuronneva (kl ) sijaitsee noin 16 km Karstulan keskustasta itä-kaakkoon. Suo sijoittuu Löytänänpuron varrelle, Löytänän (169,4 m mpy) ja Päälammen (169,4 m mpy) väliselle alueelle. Kaakossa suo rajoittuu Päälampeen, muualla moreeniin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon itäpuolitse kulkee maantie. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 170 m mpy. Suon pinta viettää lounaaseen, ja vedet laskevat ojia pitkin suon halki virtaavaan Löytänänpuroon, joka laskee Löytänän (169,4 m mpy) Rupakkolahteen. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va). Suon pinta-ala on 63 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 36 ha, yli 1,5 metrin aluetta 18 ha ja yli kahden metrin aluetta 9 ha. Suon keskisyvyys on 1,2 m ja suurin havaittu turvekerroksen paksuus 3,4 m. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 34 syvyyspistettä (kuva 13). Löytänänpuronnevan suotyypeistä on rämeellä 69 % ja turvekankaalla 31 %. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillarämeen muuttuma ja puolukkaturvekangas. Suo on ojitettu kokonaan ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus on 2,0 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää harvennusmetsikköä. Löytänänpuronnevan turpeista on rahkavaltaista 55 % ja saravaltaista 45 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 18 %, sararahkaturve (CS) 14 % ja puuainespitoinen rahkasaraturve (LSC) 11 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä turpeita 17 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 16 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,3 ja energiaturpeen 5,8. Turvekerrostuman liekoisuus vaihtelee erittäin vähäisestä runsaaseen (0,6 % 3,8 %). Suon pohjan pinta on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (41 % havainnoista) ja hiekka (31 %). Liejupisteitä on 7 % havaintojen lukumäärästä. Löytänänpuron varrelle, suon eteläosaan sijoittuvat liejukerrokset ovat paksuudeltaan cm. Suon pohjoisosasta yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu tarkkatilavuuksiset turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,9 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 89,7 % ja kuiva-ainemäärä 102,2 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa olevan turpeen 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,36 % kuivapainosta. Turvenäytteiden rikkipitoisuudet ovat korkeita (>0,3 %). Löytänänpuronneva ei sovellu tuotantoon, koska se sijoittuu kahden vesistön (Löytänän ja Päälammen) väliselle alueelle ja lisäksi Löytänänpuron varrelle km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Löytänänpuronnevalla

28 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Petäikköneva Petäikköneva (kl ) sijaitsee noin 5 km Karstulan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenipeitteisiin kalliomäkiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon länsiosan halki kulkee Karstulan ja Pylkönmäen välinen maantie, ja suon itäpuolella on metsäautotie. Suon kaakkoisosassa on Pitkänsuonlampi (174,9 m mpy), joka rajaa Petäikkönevan ja Pitkäsuon (suo nro 124) toisistaan. Petäikköneva on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja suon pinta viettää pohjois-luoteeseen. Osa vesistä laskee Pajulammen (171,8 m mpy) kautta Pajupuroon, joka laskee Poukanlampeen (170,0 m mpy) ja osa vesistä laskee suo-ojia pitkin suoraan Poukanlampeen ja edelleen Lipityspuroa pitkin Pääjärven (144,4 m mpy) Poukanlahteen. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.63 Pääjärven a/pääjärven lähialue ). Suon pinta-ala on 68 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 43 ha, yli 1,5 metrin aluetta 29 ha ja yli kahden metrin aluetta 21 ha. Suon keskisyvyys on 1,6 metriä ja suurin havaittu turvekerroksen paksuus 4,5 m. Suolla on 47 tutkimuspistettä ja 51 syvyyspistettä (kuva 14). Petäikkönevan suotyypeistä on turvekankaalla 54 % ja rämeellä 46 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukkaturvekangas, ruohoturvekangas ja isovarpurämeen muuttuma. Suo on ojitettu kokonaan ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus on 2,5 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää varttunutta kasvatusmetsikköä. Petäikkönevan turpeista on rahkavaltaista 66 % ja saravaltaista 34 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 20 %, rahkasaraturve (SC) 18 % ja tupasvillapitoinen rahkaturve (ERS) 14 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 25 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 16 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,8 ja energiaturpeen 5,6. Turvekerrostuman liekoisuus vaihtelee vähäisestä runsaaseen (1,9 % 3,2 %). Suon pohja on pääasiassa moreenia (71 % havainnoista). Liejupisteitä on 7 % havaintojen lukumäärästä. Liejukerrokset, joiden paksuus on 5 40 cm, sijaitsevat suon keski- ja länsiosassa. Petäikkönevan keski- ja länsiosasta on otettu laippakairaturvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,7 % kuivapainosta, vesipitoisuus 89,4 % märkäpainosta ja kuiva-ainemäärä 96,2 kg/ suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21, 3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa olevan turpeen 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 % kuivapainosta. Suon keskiosasta otetun näytesarjan keskellä ja pohjalla on korkeita tuhkapitoisuuksia (>10 %). Petäikkönevan yli 1,5 metrin syvyinen alue on neljässä altaassa, joissa on yhteensä 25 ha:n alalla energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,57 milj.suom 3. Turvemäärää laskettaessa suon pohjalta on vähennetty 0,3 metriä vastaava turvekerros, ja suolla sijaitsevien kahden lammen ympärille on jätetty suojavyöhykkeet, joiden sisältämä turvemäärä on myös vähennetty hyödyntämiskelpoisesta energiaturpeen kokonaismäärästä. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0 ja S0.20. Heikosti maatunut pintaturvekerros on liian ohut ja kerros ei ole yhtenäinen, joten suolla ei ole hyödynnettävää ympäristöturvetta. 27

29 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 449, 2014 Riitta-Liisa Kallinen km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 14. Tutkimuspisteiden sijainti Petäikkönevalla. Kuva 15. Puolukkaturvekangasta suon keskiosassa. Kuva: Kaisa-Maria Remes, GTK

30 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Pitkäsuo Pitkäsuo (kl ) sijaitsee noin 6 km Karstulan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu moreeniin ja moreenipeitteisiin kalliomäkiin sekä luoteessa Pitkänsuonlampeen (174,9 m mpy). Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon keskiosan halki ja itä-koillispuolella kulkee metsäautotie. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon luoteisosa viettää pohjois-luoteeseen, ja täältä vedet laskevat suo-ojia pitkin ensin Pitkänsuonlampeen, josta päätyvät lopulta Pääjärven (144,4 m mpy) Poukanlahteen. Suon keski- ja eteläosa viettää itä-kaakkoon, ja vedet laskevat suo-ojia pitkin Veteläpuroon ja edelleen Humalalampeen (142,1 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (suon luoteiskärki: Pääjärven a/ Pääjärven lähialue ja muu osa suosta: Mahlunjärven a/ Humalalammen va). Suon pinta-ala on 90 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 67 ha, yli 1,5 metrin aluetta 54 ha ja yli kahden metrin aluetta 43 ha. Suon keskisyvyys on 2,2 metriä ja suurin havaittu turvekerroksen paksuus 8,5 m. Suolla on 56 tutkimuspistettä ja 62 syvyyspistettä (kuva 16). Pitkäsuon suotyypeistä on turvekankaalla 49 %, rämeellä 42 % ja avosuolla 9 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukka- ja mustikkaturvekangas sekä tupasvillarämeen muuttuma. Suon luoteisosassa on ojittamatonta aluetta, muilta osiltaan suo on ojitettu. Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 14 % ja mättäiden korkeus on 2,1 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää varttunutta kasvatusmetsikköä. Pitkäsuon turpeista on saravaltaista 54 % ja rahkavaltaista 46 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 25 % ja sararahkaturve (CS) 16 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 15 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä turpeita 12 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,9 ja energiaturpeen 5,5. Turvekerrostumassa on erittäin vähän liekoja (0,4 % 0,7 %). Suon pohja on pääasiassa moreenia (51 % havainnoista) ja hiekkaa (25 %). Liejupisteitä on 8 % havaintojen lukumäärästä. Liejukerrokset, jotka ovat cm:n paksuisia, esiintyvät eri puolilla suon syvänteissä. Pitkäsuon keski- ja luoteisosasta kahdelta tutkimuspisteeltä on otettu laippakairaturvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,7 % kuivapainosta, vesipitoisuus 91,3 % märkäpainosta ja kuiva-ainemäärä 93,2 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa olevan turpeen 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % kuivapainosta. Suon keskiosasta otetun näytesarjan pohjalla on korkeita tuhkapitoisuuksia (>10 %). Turvenäytteistä on tehty myös alkuaineanalyysejä. Pitkäsuon pohjois-lounaisosassa turvekerrostuman pintaosassa on 3 ha:n alalla heikosti maatunutta rahkavaltaista ja ympäristöturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,09 milj.suo-m 3. Tämän kerroksen alla ja muualla yli 1,5 metrin syvyisellä alueella, yhteensä 53 ha:n alalla, on 1,48 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Yli 1,5 metrin alue on neljässä altaassa. Turvemäärää laskettaessa suon pohjalta on vähennetty 0,3 metriä vastaava turvekerros, ja suon luoteiskärjessä lammen ympärille on jätetty suojavyöhyke, jonka sisältämä turvemäärä on samoin vähennetty hyödyntämiskelpoisesta energiaturpeen kokonaismäärästä. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0 ja S

31 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 449, 2014 Riitta-Liisa Kallinen km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 16. Tutkimuspisteiden sijainti Pitkäsuolla. Kuva 17. Varsinaista saranevaa Pitkäsuon luoteisosan ojittamattomalla alueella. Kuva: Kaisa-Maria Remes, GTK

32 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Salmenneva Salmenneva (kl ) sijaitsee noin 6 km Karstulan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu moreeniin ja moreenipeitteisiin kalliomäkiin. Suon koillispuolella on turvetuotantoalue. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon itä- ja länsipuolella sekä eteläosan halki kulkee tie. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää kaakkoon, ja vedet laskevat suoojia pitkin etelä-kaakkoon kohti Veteläpuroa, joka laskee Humalalampeen (142,1 m mpy) ja edelleen Humalapuroa pitkin Tuhmajokeen ja Tuhmalampeen (131,7 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (suon luoteiskärki: Pääjärven a/pääjärven lähialue ja muu osa suosta:14.62 Mahlunjärven a/ Humalalammen va). Suon pinta-ala on 43 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 23 ha, yli 1,5 metrin aluetta 13 ha ja yli kahden metrin aluetta 8 ha. Suon keskisyvyys on 1,4 metriä ja suurin havaittu turvekerroksen paksuus 5,6 m. Suolla on 31 tutkimuspistettä ja 30 syvyyspistettä (kuva 18). Salmennevan suotyypeistä on turvekankaalla 62 % ja rämeellä 38 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukka- ja mustikkaturvekangas sekä tupasvillarämeen muuttuma. Suo on ojitettu kokonaan ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 13 % ja mättäiden korkeus on 2,2 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää varttunutta kasvatusmetsikköä. Salmennevan turpeista on rahkavaltaista 67 % ja saravaltaista 33 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 19 % ja puuainespitoinen rahkasaraturve (LSC)15 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 31 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä 15 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 14 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,8 ja energiaturpeen 5,6. Turvekerrostumassa on vähän liekoja (1,2 % 1,9 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (69 % havainnoista) ja hiekka (20 %). Liejupisteitä on 8 % havaintojen lukumäärästä. Liejua esiintyy suon pohjois- ja keskiosassa cm:n paksuisina kerroksina. Salmennevan keskiosasta yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu laippakairaturvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,4 % kuivapainosta, vesipitoisuus 90,2 % märkäpainosta ja kuiva-ainemäärä 117,9 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa olevan turpeen 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % kuivapainosta. Näytesarjan pohjalla on korkeita tuhkapitoisuuksia (>10 %). Turvenäytteistä on tehty myös alkuaineanalyysejä. Salmennevan yli 1,5 metrin syvyinen alue on neljässä altaassa, joista energiatuotantoon soveltuu eteläisin 11 ha:n kokoinen allas turvemäärällä 0,27 milj. suo-m 3. Turvemäärää laskettaessa suon pohjalta on vähennetty 0,3 metriä vastaava turvekerros. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0 ja S0.20. Heikosti maatunut pintaturvekerros on liian ohut hyödynnettäväksi ympäristöturpeena. 31

33 Riitta-Liisa Kallinen km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 18. Tutkimuspisteiden sijainti Salmennevalla. 32

34 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Taikkoneva Taikkoneva (kl ) sijaitsee noin 8 km Karstulan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu länsipuolelta moreenikankaaseen, pohjoisessa Latvapuroon ja idässä peltoon. Suon eteläosassa on myös peltoa. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon eteläpuolella kulkee tie ja ympäristössä on useita metsäautoteitä. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pohjoisosan pinta viettää pohjois-luoteeseen, ja vedet laskevat suo-ojia pitkin Latvapuroon ja edelleen Multapuron, Saukonpuron ja Autionjoen kautta Kalmarinselkään (129,8 m mpy). Eteläosan pinta viettää kaakkoon, ja vedet laskevat suo-ojia pitkin Taikkopuron, Multapuron, Saukonpuron, Autionjoen kautta Kalmarinselkään. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.62 Mahlunjärven a/ Saukonpuron va). Suon pinta-ala on 38 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 27 ha, yli 1,5 metrin aluetta 17 ha ja yli kahden metrin aluetta 7 ha. Suon keskisyvyys on 1,4 metriä ja suurin havaittu turvekerroksen paksuus 3,4 m. Suolla on 33 tutkimuspistettä ja 32 syvyyspistettä (kuva 19). Taikkonevan suotyypeistä on turvekankaalla 68 %, rämeellä 18 % ja pellolla 14 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukka- ja mustikkaturvekangas sekä pelto. Suo on ojitettu kokonaan ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 9 % ja mättäiden korkeus on 2,3 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää varttunutta kasvatusmetsikköä. Taikkonevan turpeista on rahkavaltaista 74 % ja saravaltaista 26 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoinen sararahkaturve (LCS) 23 %, sararahkaturve (CS) 17 % ja rahkasaraturve (SC) 10 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 43 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,9 ja energiaturpeen 5,8. Turvekerrostuman liekoisuus vaihtelee erittäin vähäisestä runsaaseen (0,8 % 3,3 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (31 % havainnoista), hieta (28 %) ja hiesu (26 %). Liejupisteitä on 2 % havaintojen lukumäärästä. Taikkonevan keskiosasta yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu laippakairaturvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,4 % kuivapainosta, vesipitoisuus 89 % märkäpainosta ja kuiva-ainemäärä 112,2 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa olevan turpeen 9,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,2 % kuivapainosta. Näytesarjan pohjalla on korkeita tuhkapitoisuuksia. Turvenäytteistä on tehty myös alkuaineanalyysejä hiilen ja typen osalta. Taikkonevan yli 1,5 metrin syvyinen alue on 15 ha:n kokoinen ja yhtenäinen, ja alueella on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,24 milj.suo-m 3. Turvemäärää laskettaessa suon pohjalta on vähennetty 0,3 metriä vastaava turvekerros, ja joen varrelle on jätetty suojavyöhyke, jonka sisältämä turvemäärä on myös vähennetty hyödyntämiskelpoisesta energiaturpeen kokonaismäärästä. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0 ja S0.20. Heikosti maatunut pintaturvekerros on liian ohut, joten suolla ei ole hyödynnettävää ympäristöturvetta. 33

35 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 449, 2014 Riitta-Liisa Kallinen km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 19. Tutkimuspisteiden sijainti Taikkonevalla. Kuva 20. Turvekangasta Taikkonevan pohjoisosassa

36 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Rahkaneva Rahkaneva (kl ) sijaitsee noin 8 km Karstulan keskustasta kaakkoon. Suon länsiosa on peltoa, koillisessa suo rajoittuu valtatie 13:een, idässä harjuun ja etelässä Tuhkapakat-tuulikerrostumaan, joka luokitellaan valtakunnallisesti arvokkaisiin tuulikerrostumiin (Ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus 2014). Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon itäpuolella harjujaksoa myötäillen kulkee valtatie 13. Suon itäpuolella on Teerilamminneva (suo nro 121). Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää lounaaseen, ja vedet laskevat suo- ja pelto-ojia pitkin etelään Multapuroon ja edelleen Saukonpuroon, joka laskee Kalmarinselkään (129,8 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.62 Mahlunjärven a/ Saukonpuron va). Suon pinta-ala on 30 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 16 ha, yli 1,5 metrin aluetta 11 ha ja yli kahden metrin aluetta 6 ha. Suon keskisyvyys on 1,2 metriä ja suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,4 m. Suolla on 19 tutkimuspistettä ja 24 syvyyspistettä (kuva 21). Rahkanevan suotyypeistä on rämeellä 56 %, pellolla 30 % ja turvekankaalla 14 %. Yleisimmät suotyypit ovat pelto ja variksenmarjarahkarämeen muuttuma. Suo on ojitettu kokonaan ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 24 % ja mättäiden korkeus on 2,8 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää harvennusmetsikköä. Rahkanevan turpeista on rahkavaltaista 80 % ja saravaltaista 20 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoinen rahkaturve (ERS) 29 %, sararahkaturve (CS) 22 %, rahkasaraturve (SC) 19 % ja tupasvillapitoinen sararahkaturve (ERCS) 15 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 46 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,7 ja energiaturpeen 5,9. Turvekerrostumassa on erittäin vähän liekoja (0,3 % 0,5 %). Suon pohja on tasainen ja pohjamaalaji on hiekkaa. Rahkanevan eteläosasta yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu laippakairaturvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,4 % kuivapainosta, vesipitoisuus 88,1 % märkäpainosta ja kuiva-ainemäärä 131,7 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 23 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa olevan turpeen 10,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,12 % kuivapainosta. Pohjaturvenäytteen tuhkapitoisuus on korkea (arvoa ei ole laskettu mukaan keskiarvoon). Rahkanevan yli 1 metrin syvyisellä, 16 ha:n kokoisella ja yhtenäisellä alueella on 0,23 milj.suom 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Turvemäärää laskettaessa suon pohjalta on vähennetty 0,3 metriä vastaava turvekerros. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q10.0 ja S0.15. Heikosti maatunut pintaturvekerros on liian ohut, ja kerros ei ole yhtenäinen, joten suolla ei ole hyödynnettävää ympäristöturvetta. Turvetuotantoa vaikeuttaa suon eteläosan rajoittuminen suojeltuun tuulikerrostumaan km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 21. Tutkimuspisteiden sijainti Rahkanevalla. 35

37 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 449, 2014 Riitta-Liisa Kallinen Kuva 22. Rahkarämettä suon pohjoisosassa. Kuva: Kaisa-Maria Remes, GTK

38 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Heinäsuo 3 Heinäsuo 3 (kl ) sijaitsee noin 7 km Karstulan keskustasta itäkoilliseen. Suo rajoittuu lounaassa Heinäjokeen, pohjois-, itä- ja länsipuolelta harjuun ja etelässä moreenipeitteiseen kalliomäkeen. Suon kaakkoispuolella on Heinälampi (163,6 m mpy) ja eteläpuolella peltoa. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon läpi kulkee valtatie 13. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää lounaaseen ja vedet virtaavat suo-ojia pitkin Heinäjokeen, josta edelleen Iso Korppiseen (157, 0 m mpy), Välijokeen, Pieni Korppiseen (155,3 m mpy) ja Myllyjokeen, joka laskee Ylimen (144,6 m mpy) ja Päällin (144,6 m mpy) kautta Pääjärveen (144,4 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va). Suon pinta-ala on 38 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 23 ha, yli 1,5 metrin aluetta 15 ha ja yli kahden metrin aluetta 9 ha. Suon keskisyvyys on 1,5 metriä ja suurin havaittu turvekerroksen paksuus 5,4 m. Suolla on 31 tutkimuspistettä ja 28 syvyyspistettä (kuva 23). Heinäsuo 3:n suotyypeistä on rämeellä 61 %, turvekankaalla 37 % ja pellolla 2 %. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillarämeen muuttuma ja puolukkaturvekangas. Suo on ojitettu kokonaan ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus on 3,3 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää harvennusmetsikköä. Heinäsuo 3:n turpeista on rahkavaltaista 56 % ja saravaltaista 43 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoinen rahkaturve (ERS) 26 %, rahkasaraturve (SC) 26 %, sararahkaturve (CS) 14 % ja puuainespitoinen rahkasaraturve (LSC) 13 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 35 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 18 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,8 ja energiaturpeen 5,5. Turvekerrostuman liekoisuus vaihtelee erittäin vähäisestä vähäiseen (0,1 % 1,8 %). Suon pohja on pääasiassa hiekkaa (80 %). Liejupisteitä on 11 % havaintojen lukumäärästä, ja cm:n paksuiset liejukerrokset sijoittuvat suon lounaisosaan, lähelle Heinäjokea. Heinäsuo 3:n keskiosasta on otettu laippakairaturvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,7 % kuivapainosta, vesipitoisuus 90,1 % märkäpainosta ja kuiva-ainemäärä 106,3 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21 MJ/ kg ja 50 %:n kosteudessa olevan turpeen 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 % kuivapainosta. Pohjaturvenäytteen tuhkapitoisuus on korkea (arvoa ei ole laskettu mukaan keskiarvoon). Suon yli 1,5 metrin syvyisellä 11 ha:n alueella (johon Heinäjoen rantavyöhyke ei kuulu) on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,22 milj.suo-m 3. Turvemäärää laskettaessa suon pohjalta on vähennetty 0,3 metriä vastaava turvekerros. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0 ja S0.20. Heikosti maatunut pintaturvekerros on liian ohut ja kerros ei ole yhtenäinen, joten suolla ei ole hyödynnettävää ympäristöturvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 23. Tutkimuspisteiden sijainti Heinäsuo 3:lla

39 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 449, 2014 Riitta-Liisa Kallinen Kuva 24. Variksenmarjarahkarämeen ojikkoa Heinäsuo 3:n pohjoisosassa. Kuva: Kaisa-Maria Remes, GTK

40 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Hiirisuo Hiirisuo (kl ) sijaitsee noin 8 km Karstulan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu moreenikankaisiin. Suon koillispuolella on Untamo (168,9 m mpy) ja kaakkoispuolella Koiralampi (170,2 m mpy). Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suo on metsäautoteiden ympäröimä. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää pohjois-luoteeseen, ja vedet laskevat suo-ojia pitkin Untamonpuroon, joka laskee lounaaseen ensin Ilveslammen (160,0 m mpy) kautta Ilvespuroon, Suojokeen ja edelleen Iso-Korppiseen (157,0 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va). Suon pinta-ala on 57 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 27 ha, yli 1,5 metrin aluetta 16 ha ja yli kahden metrin aluetta 11 ha. Suon keskisyvyys on 1,2 metriä ja suurin havaittu turvekerroksen paksuus 4,0 m. Suolla on 40 tutkimuspistettä ja 40 syvyyspistettä (kuva 25). Hiirisuon suotyypeistä on turvekankaalla 67 % ja rämeellä 33 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukkaja ruohoturvekangas. Suo on ojitettu kokonaan ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 11 % ja mättäiden korkeus on 2,3 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää varttunutta kasvatusmetsikköä. Hiirisuon turpeista on saravaltaista 60 % ja rahkavaltaista 40 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 35 %, puuainespitoinen rahkasaraturve (LSC) 14 % ja sararahkaturve (CS) 13 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä 14 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,9 ja energiaturpeen 6,0. Turvekerrostuman liekoisuus vaihtelee erittäin vähäisestä vähäiseen (0,1 % - 1,5 %). Suon pohjan pinta on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (43 % havainnoista) ja hiesu (28 %). Hiirisuon eteläosasta on otettu laippakairaturvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,7 % kuivapainosta, vesipitoisuus 91,2 % märkäpainosta ja kuiva-ainemäärä 95,8 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/ kg ja 50 %:n kosteudessa olevan turpeen 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 % kuivapainosta. Hiirisuon yli 1,5 metrin syvyinen alue on kolmessa altaassa, joista eteläisimmässä, 15 ha:n altaassa on 0,33 milj.suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Turvemäärää laskettaessa suon pohjalta on vähennetty 0,3 metriä vastaava turvekerros. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0 ja S0.20. Heikosti maatunut pintaturvekerros on liian ohut ja kerros ei ole yhtenäinen, joten suolla ei ole hyödynnettävää ympäristöturvetta km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 25. Tutkimuspisteiden sijainti Hiirisuolla. 39

41 Riitta-Liisa Kallinen 130. Tohonsuo Tohonsuo (kl ) sijaitsee noin 11 km Karstulan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu moreeniin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon keskiosan halki kulkee maantie ja ympäristössä on useita metsäautoteitä. Suon eteläosan halki kulkee voimalinja. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pohjois- ja keskiosa viettävät luoteeseen, ja vedet laskevat ojia pitkin pohjoiseen, ensin Haukilampeen (171,7 m mpy), ja sitten Haukipuroa pitkin Vastinginjärveen (164,1 m mpy). Suon kaakkoisosa viettää kaakkoon, ja vedet laskevat ojia pitkin eteläkaakkoon kohti Löytänää (169, 4 m mpy). Suurin osa suosta kuuluu vesistöalueeltaan Viitasaaren reitin valuma-alueeseen (Enonjärven va 14.46/ Enonjoen va). Suon kaakkoisosa kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.63 Pääjärven a/ Päällinjärven va). Suon pinta-ala on 56 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 25 ha, yli 1,5 metrin aluetta 12 ha ja yli kahden metrin aluetta 6 ha. Suon keskisyvyys on 1,1 metriä ja suurin havaittu turvekerroksen paksuus 3,6 m. Suolla on 39 tutkimuspistettä ja 42 syvyyspistettä (kuva 26). Tohonsuon suotyypeistä on turvekankaalla 54 %, rämeellä 42 %, pellolla 2 % ja korvessa 1 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukka- ja ruohoturvekangas sekä tupasvillarämeen muuttuma. Suo on ojitettu kokonaan ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 7 % ja mättäiden korkeus on 2,1 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää varttunutta kasvatusmetsikköä. Tohonsuon turpeista on rahkavaltaista 74 % ja saravaltaista 26 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoinen rahkaturve (ERS) 22 %, rahkasaraturve (SC) 16 %, sararahkaturve (CS) 14 % ja puuainespitoinen sararahkaturve (LCS) 13 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 32 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 26 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,7 ja energiaturpeen 6,0. Liekoja on 0 1 m:n syvyydessä vähän (1,0 % 1,8 %). Suon pohjan pinta on vaihteleva ja pohjamaalaji on pääasiassa moreenia (86 % havainnoista). Liejupisteitä on 4 % havaintojen lukumäärästä. Tohonsuon keski- ja eteläosasta on otettu laippakairaturvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,5 % kuivapainosta, vesipitoisuus 89,1 % märkäpainosta ja kuiva-ainemäärä 114,5 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,8 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa olevan turpeen 9,7 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 % kuivapainosta. Tohonsuon yli 1,5 metrin syvyinen alue on kolmessa altaassa. Näistä keski- ja eteläosan altaissa on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta yhteensä 10 ha:n alalla noin 0,20 milj.suo-m 3. Turvemäärää laskettaessa suon pohjalta on vähennetty 0,3 metrin turvekerros. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0 ja S0.20. Turvekerrostuman heikosti maatunut pintaturvekerros on ohut, joten suolla ei ole hyödynnettävää ympäristöturvetta. 40

42 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 449, 2014 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 26. Tutkimuspisteiden sijainti Tohonsuolla. Kuva 27. Turvekangasta Tohonsuon keskiosassa. 41

43 Riitta-Liisa Kallinen 131. Martinneva Martinneva (kl ) sijaitsee noin 13 km Karstulan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu kaakossa lähes umpeenkasvaneeseen Martinlampeen (174,6 m mpy), etelässä moreenipeitteiseen kalliomäkeen ja muualla moreeniin. Suon lounaisosa on peltoa, ja suon koillispuolella on Sirosneva (suo nro 132). Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon lounaisosan läpi kulkee metsäautotie. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää loivasti länsi-lounaaseen. Suon vedet laskevat suo-ojia pitkin etelään Haukilampeen (171,7 m mpy) ja edelleen Haukipuroa pitkin Vastinginjärveen (164,1 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Viitasaaren reitin valuma-alueeseen (Enonjärven va 14.46/ Enonjoen va). Suon pinta-ala on 23 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 19 ha, yli 1,5 metrin aluetta 16 ha ja yli kahden metrin aluetta 13 ha. Suon keskisyvyys on 2,1 metriä ja suurin havaittu turvekerroksen paksuus 4,3 m. Suolla on 19 tutkimuspistettä ja 17 syvyyspistettä (kuva 28). Martinnevan suotyypeistä on rämeellä 50 %, turvekankaalla 28 % ja pellolla 22 %. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillarämeen muuttuma ja pelto. Suo on ojitettu kokonaan ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 13 % ja mättäiden korkeus on 2,2 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää harvennusmetsikköä. Martinnevan turpeista on rahkavaltaista 93 % ja saravaltaista 7 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoinen rahkaturve (ERS) 29 %, sararahkaturve (CS) 19 %, tupasvillapitoinen sararahkaturve (ERCS) 16 % ja puuainespitoinen sararahkaturve (LCS) 12 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 47 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 14 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,6 ja energiaturpeen 5,6. Turvekerrostuman liekoisuus vaihtelee erittäin vähäisestä kohtalaiseen (0,6 % 2,1 %). Suon pohja on tasainen ja allasmainen. Pohjamaalaji on yleisimmin savea (42 % havainnoista), jonka päällä on ohut liejukerros. Pohjamaalajijakaumasta moreenia on 28 % ja hietaa 14 %. Liejupisteitä on 37 % havaintojen lukumäärästä. Suon länsi- ja lounaisosassa on 5 30 cm:n paksuisia liejukerroksia. Martinnevan keskiosasta on otettu laippakairaturvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2 % kuivapainosta, vesipitoisuus 90 % märkäpainosta ja kuiva-ainemäärä 127,6 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,4 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa olevan turpeen 9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,13 % kuivapainosta. Martinnevan keskiosassa 4 ha:n alueella on 0,03 milj.suo-m 3 heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta, joka soveltuu ympäristöturpeeksi. Tämän kerroksen alla ja muualla yli 1 metrin syvyisellä alueella, 18 ha:n alalla on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,38 milj.suo-m 3. Turvemäärää laskettaessa suon pohjalta on vähennetty 0,3 metriä vastaava turvekerros, ja Martinlammen ympärille on jätetty suojavyöhyke. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0 ja S km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 28. Tutkimuspisteiden sijainti Martinnevalla. 42

44 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Sirosneva Sirosneva (kl ) sijaitsee noin 14 km Karstulan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu etelässä umpeenkasvaneeseen Martinlampeen (174,6 m mpy) ja muualla moreeniin. Suon koillis- ja kaakkoisosassa on peltoa, samoin pohjois- ja länsipuolella. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon pohjoispuolella on maantie ja ympäristössä on myös metsäautoteitä. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää etelään ja vedet laskevat suoojia ja etelään päin virtaavaa kanavaa pitkin Lylyjärveen (168,0 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Viitasaaren reitin valuma-alueeseen (Enonjärven va 14.46/ Enonjoen va). Suon pinta-ala on 30 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 23 ha, yli 1,5 metrin aluetta 18 ha ja yli kahden metrin aluetta 13 ha. Suon keskisyvyys on 2,1 metriä ja suurin havaittu turvekerroksen paksuus 5,8 m. Suolla on 27 tutkimuspistettä ja 22 syvyyspistettä (kuva 29). Sirosnevan suotyypeistä on turvekankaalla 76 %, rämeellä 16 % ja pellolla 8 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukka- ja ruohoturvekangas sekä tupasvillarämeen muuttuma. Suo on ojitettu kokonaan ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 9 % ja mättäiden korkeus on 2,1 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää varttunutta kasvatusmetsikköä. Sirosnevan turpeista puolet on rahka- ja puolet saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 40 %, puuainespitoinen sararahkaturve (LCS) 40 % ja rahkasaraturve (SC) 22 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä turpeita 13 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 4,0 ja energiaturpeen 5,4. Turvekerrostuman liekoisuus vaihtelee erittäin vähäisestä kohtalaiseen (0,7 % 2,7 %). Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (39 % havainnoista) ja hiekka (35 %). Liejupisteitä on 24 % havaintojen lukumäärästä. Liejukerrokset sijaitsevat suon keskiosassa ja kerrosten paksuudet vaihtelevat cm:iin. Sirosnevan keskiosasta yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu laippakairaturvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,5 % kuivapainosta, vesipitoisuus 89,6 % märkäpainosta ja kuiva-ainemäärä 105,4 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa olevan turpeen 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,22 % kuivapainosta. Sirosnevan yli 1,5 metrin syvyisellä ja yhtenäisellä 18 ha:n alueella on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,46 milj.suo-m 3. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0 ja S0.25. Turvemäärää laskettaessa suon pohjalta on vähennetty 0,3 metriä vastaava turvekerros. Heikosti maatunut pintaturvekerros on liian ohut hyödynnettäväksi ympäristöturpeeksi km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 29. Tutkimuspisteiden sijainti Sirosnevalla. 43

45 Riitta-Liisa Kallinen 133. Isosuo Isosuo (kl ) sijaitsee noin 12 km Karstulan keskustasta länteen Vahangan (165,3 m mpy) eteläpuolella. Suo rajoittuu etelässä Lamminmäenlampeen (187,0 m mpy), muualla moreenikankaisiin. Suon ympärillä on maanteitä ja metsäautoteitä, joten kulkuyhteydet ovat hyvät. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää pohjoiseen, ja vedet laskevat suo-ojia pitkin pohjoispuolella sijaitsevaan Vahankaan. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.67 Vahankajoen va/ Vahangan a). Suon pinta-ala on 150 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 104 ha, yli 1,5 metrin aluetta 84 ha ja yli kahden metrin aluetta 64 ha. Suon keskisyvyys on 1,7 metriä ja suurin havaittu turvekerroksen paksuus 4,7 m. Suolla on 85 tutkimuspistettä ja 83 syvyyspistettä (kuva 30). Isosuon suotyypeistä on rämeellä 55 % ja turvekankaalla 45 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukkaturvekangas sekä tupasvillarämeen ja varsinaisen sararämeen muuttuma. Suo on ojitettu kokonaan, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 17 % ja mättäiden korkeus on 2,2 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää harvennusmetsikköä. Isosuon turpeista on saravaltaista 51 % ja rahkavaltaista 49 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 20 %, sararahkaturve (CS) 14 %, järviruokopitoinen rahkasaraturve (PRSC) 13 % ja tupasvillapitoinen rahkaturve (ERS) 11 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 13 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,9 ja energiaturpeen 5,5. Turvekerrostuman liekoisuus vaihtelee erittäin vähäisestä vähäiseen (0,3 % 1,3 %). Suon pohjan pinta on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (56 % havainnoista) ja hiekka (35 %). Liejupisteitä on 9 % havaintojen lukumäärästä. Liejukerrokset (5 40 cm) sijaitsevat suon pohjoisosassa sekä eteläosassa Lamminmäenlammen länsipuolella. Isosuon etelä- ja pohjoisosasta on otettu laippakairaturvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,6 % kuivapainosta, vesipitoisuus 91 % märkäpainosta ja kuiva-ainemäärä 88,3 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa olevan turpeen 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,21 % kuivapainosta. Turvenäytteistä on tehty myös alkuaineanalyysejä. Isosuolla on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 75 ha, jonka sisältämä turvemäärä 1,57 milj.suo-m 3 soveltuu energiaturpeeksi. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0 ja S0.25. Turvemäärää laskettaessa suon pohjalta on vähennetty 0,3 metriä vastaava turvekerros, ja lammen ympärille on jätetty suojavyöhyke. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on liian ohut hyödynnettäväksi ympäristöturpeeksi. 44

46 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 449, 2014 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 30. Tutkimuspisteiden sijainti Isosuolla. Kuva 31. Tupasvillarämeen muuttumaa Isosuon keskiosassa. Kuva: Kaisa-Maria Remes, GTK

47 Riitta-Liisa Kallinen 134. Haapakorpi Haapakorpi (kl ) sijaitsee noin 23 km Karstulan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu pohjoisessa suohon, idässä loiviin moreenikankaisiin, lännessä turvetuotantoalueeseen ja moreeniin sekä kaakossa tiehen. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä myös etelä- ja koillispuolella kulkee metsäautotie. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin m (suota ei ole vaaittu). Suon pinta viettää eteläkaakkoon, ja vedet laskevat suo-ojia pitkin eteläreunalla virtaavaan Haukipuroon, joka laskee itään kohti Mustapuroa. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.67 Vahankajoen va/ Mustapuron va). Suon pinta-ala on 62 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 11 ha. Suon keskisyvyys on 0,7 metriä ja suurin havaittu turvekerroksen paksuus 1,4 m. Koko suon turvemäärä on 0,43 milj. suo-m 3 ja yli 1,5 metriä syvän alueen 0,12 milj. suo-m 3. Suolla on 40 tutkimuspistettä ja 37 syvyyspistettä (kuva 32). Haapakorven suotyypeistä on rämeellä 87 %, turvekankaalla 10 % ja avosuolla 3 %. Yleisimmät suotyypit ovat kangasrämeen ja tupasvillarämeen muuttuma. Suon koillis- ja luoteisosassa on ojittamatonta aluetta: suo kuuluu siten luonnontilaisuusluokkaan 1. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 24 % ja mättäiden korkeus on 2,4 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää harvennusmetsikköä. Haapakorven turpeista on rahkavaltaista 92 % ja saravaltaista 8 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoinen rahkaturve (ERS) 48 %, sararahkaturve (CS) 15 % ja tupasvillapitoinen sararahkaturve (ERCS) 10 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 63 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 12 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 4 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,6 ja energiaturpeen 5,8. Suon pohjan pinta on vaihteleva. Suon pohjamaalajit ovat moreenia (64 % havainnoista) ja hiekkaa (36 %). Haapakorpi ei sovellu ohuen turvekerroksen vuoksi turvetuotantoon km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 32. Tutkimuspisteiden sijainti Haapakorvella

48 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Haukipuronsuo Haukipuronsuo (kl ) sijaitsee noin 24 km Karstulan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu mataliin moreenikankaisiin ja pohjoisessa turvetuotantoalueeseen. Suon länsipuolella on myös turvetuotantoalueita. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon läpi kulkee metsäautotie. Suon eteläpuolella on Natura 2000-kohteisiin kuuluva Haukisuo-Härkäsuo-Kukkonevan suoalue. Haukipuronsuo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää etelä-kaakkoon, ja vedet laskevat suo-ojia pitkin eteläreunan Haukipuroon, joka virtaa itään kohti Mustapuroa. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.67 Vahankajoen va/ Mustapuron va). Suon pinta-ala on 86 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 27 ha, yli 1,5 metrin aluetta 7 ha ja yli kahden metrin aluetta 3 ha. Suon keskisyvyys on 0,8 metriä ja suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,2 m. Suolla on 67 tutkimuspistettä ja 62 syvyyspistettä (kuva 33). Haukipuronsuon suotyypeistä on turvekankaalla 60 %, rämeellä 35 % ja pellolla 5 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukkaturvekangas sekä kangasrämeen, tupasvillarämeen ja isovarpurämeen muuttuma. Suo on ojitettu kokonaan ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus on 2,3 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää varttunutta kasvatusmetsikköä. Haukipuronsuon turpeista on rahkavaltaista 68 % ja saravaltaista 32 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 29 %, rahkasaraturve (SC) 21 % ja tupasvillapitoinen rahkaturve (ERS) 15 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 14 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 4 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,8 ja energiaturpeen 5,5. Turvekerrostuman liekoisuus vaihtelee erittäin vähäisestä vähäiseen (0,3 % 1,0 %). Suon pohja on melko tasainen ja on pääasiassa moreenia (50 % havainnoista) ja hiekkaa (44 %). Haukipuronsuon länsi- ja itäosasta on otettu laippakairaturvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,8 % kuivapainosta, vesipitoisuus 88,9 % märkäpainosta ja kuiva-ainemäärä 111,3 kg/ suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa olevan turpeen 9,7 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 % kuivapainosta. Turvenäytteistä on tehty myös alkuaineanalyysejä. Haukipuronsuon yli metrin syvyinen alue on viidessä altaassa, joista itäisen ja läntisen altaiden turve soveltuvat tuotantoon. Näissä on yhteensä 23 ha:n alalla tuotantoon soveltuvaa energiaturvetta 0,24 milj. suo-m 3. Turvemäärää laskettaessa suon pohjalta on vähennetty 0,3 metriä vastaava turvekerros. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0 ja S0.20. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on liian ohut hyödynnettäväksi ympäristöturpeeksi Kuva 33. Tutkimuspisteiden sijainti Haukipuronsuolla. 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE

49 Riitta-Liisa Kallinen 136. Rahkaneva Rahkaneva (kl ) sijaitsee noin 12 km Karstulan keskustasta länsi-luoteeseen Vahangan (165,3 m mpy) itäpuolella ja siitä laskevan Vahanganjoen pohjoispuolella. Pohjoisessa suo rajoittuu moreeniin ja eteläpuolella on peltoa. Suon keskellä on lähes umpeenkasvanut Kaakkolampi. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon ympärillä on useita teitä. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää etelään: itäosassa hyvin loivasti ja länsiosassa noin 6 m/km. Vedet laskevat suon keskeltä laskevaa kanavaa pitkin etelään Vahanganjokeen. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (Vahankajoen va 14.67: suon itäosa kuuluu Vahankajoen a ja länsiosa Vahangan a ). Suon pinta-ala on 30 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 18 ha, yli 1,5 metrin aluetta 14 ha ja yli kahden metrin aluetta 10 ha. Suon keskisyvyys on 1,5 metriä ja suurin havaittu turvekerroksen paksuus 3,3 m. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 20 syvyyspistettä (kuva 34). Rahkanevan suotyypeistä on turvekankaalla 58 %, rämeellä 31 %, pellolla 7 % ja avosuolla 4 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukkaturvekangas ja tupasvillarämeen muuttuma. Suo on ojitettu kokonaan ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 12 % ja mättäiden korkeus on 2,8 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää harvennusmetsikköä. Rahkanevan turpeista on rahkavaltaista 75 % ja saravaltaista 25 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 43 % ja rahkasaraturve (SC) 16 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä 15 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,8 ja energiaturpeen 5,9. Turvekerrostuman liekoisuus vaihtelee erittäin vähäisestä vähäiseen (0,3 % - 1,6 %). Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (31 % havainnoista), moreeni (29 %), savi (20 %) ja hiesu (20 %). Liejupisteitä on 31 % havaintojen lukumäärästä. Liejukerrosten paksuus vaihtelee cm:iin, ja ne sijoittuvat suon keski- ja itäosaan. Rahkanevan itäosasta yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu laippakairaturvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,9 % kuivapainosta, vesipitoisuus 91,8 % märkäpainosta ja kuiva-ainemäärä 87,4 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa olevan turpeen 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 % kuivapainosta. Rahkanevan yli 1,5 metrin syvyisellä ja 13 ha:n kokoisella, yhtenäisellä alueella on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,26 milj.suo-m 3. Turvemäärää laskettaessa suon pohjalta on vähennetty 0,3 metriä vastaava turvekerros, ja samoin lammen ympäriltä suojavyöhykettä vastaava turvekerros. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0 ja S0.15. Mahdollista tuotantoa vaikeuttaa suon sijainti lähellä Vahanganjärveä ja -jokea. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on liian ohut hyödynnettäväksi ympäristöturpeeksi km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 34. Tutkimuspisteiden sijainti Rahkanevalla. 48

50 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Heinäsuo 4 Heinäsuo 4 (kl ) sijaitsee noin 9 km Karstulan keskustasta länsiluoteeseen. Suo rajoittuu moreenikankaisiin. Suon läpi virtaa Heinäsuonpuro, joka laskee eteläpuoliseen Vahanganjokeen. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä metsäautotiet kulkevat suon länsipuolitse ja eteläosan halki. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää etelään, ja vedet laskevat Heinäsuonpuroa pitkin Vahanganjokeen, joka laskee Pääjärveen (144,4 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.67 Vahankajoen va/ Vahankajoen a). Suon pinta-ala on 59 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 34 ha, yli 1,5 metrin aluetta 16 ha ja yli kahden metrin aluetta 4 ha. Suon keskisyvyys on 1,1 metriä ja suurin havaittu turvekerroksen paksuus 2,4 m. Suolla on 37 tutkimuspistettä ja 38 syvyyspistettä (kuva 35). Heinäsuo 4:n suotyypeistä on turvekankaalla 72 % ja rämeellä 28 %. Yleisimmät suotyypit ovat ruohoja puolukkaturvekangas sekä varsinaisen sararämeen muuttuma. Suo on ojitettu kokonaan ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 8 % ja mättäiden korkeus on 2,5 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää harvennusmetsikköä. Heinäsuo 4:n turpeista on rahkavaltaista 60 % ja saravaltaista 40 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 22 %, puuainespitoinen sararahkaturve (LCS)19 %, rahkasaraturve (SC) 18 % ja kortepitoinen rahkasaraturve (EQSC)12 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 29 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,9 ja energiaturpeen 5,6. Turvekerrostuman liekoisuus vaihtelee erittäin vähäisestä erittäin runsaaseen (0,3 % 5,9 %). Suon pohjan pinta on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (52 % havainnoista), hiesu (24 %) ja moreeni (17 %). Liejupisteitä on 60 % havaintojen lukumäärästä. Suon pohjaa peittää lähes kauttaaltaan cm:n paksuinen liejukerros. Heinäsuo 4:n eteläosasta yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu laippakairaturvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 6,3 % kuivapainosta, vesipitoisuus 88,3 % märkäpainosta ja kuiva-ainemäärä 125,4 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa olevan turpeen 9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,28 % kuivapainosta. Pohjaturvekerrostuman tuhkapitoisuudet ovat korkeita (>10 %). Heinäsuo 4 ei sovellu tuotantoon suon läpi virtaavan Heinäsuonpuron vuoksi km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 35. Tutkimuspisteiden sijainti Heinäsuo 4:llä. 49

51 Riitta-Liisa Kallinen 138. Hautaneva Hautaneva (kl ) sijaitsee noin 11 km Karstulan keskustasta länteen ja suo rajoittuu moreenikankaisiin. Suon koillispuolella on Arabiankorpi (suo nro 139). Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä ympäristössä on useita metsäautoteitä. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 180 m (suota ei ole vaaittu). Suon pinta viettää pohjoiskoilliseen, ja vedet laskevat suo-ojia pitkin itään Vahanganjokeen, joka laskee Pääjärveen (144,4 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.67 Vahankajoen va / Vahankajoen a). Suon pinta-ala on 35 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on vain 0,3 ha. Suon keskisyvyys on 0,5 metriä ja suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,3 m. Koko suon turvemäärä on 0,17 milj. suo-m 3. Suolla on 30 tutkimuspistettä ja 26 syvyyspistettä (kuva 36). Hautanevan suotyypeistä on turvekankaalla 63 % ja rämeellä 38 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukkaturvekangas ja kangasrämeen muuttuma. Suo on ojitettu kokonaan ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon pinnan mättäisyys on hyvin vähäistä. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää varttunutta kasvatusmetsikköä. Hautanevan turve on kokonaan rahkavaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoinen rahkaturve (LS) 38 %, varpuainespitoinen rahkaturve (NS) 26 % ja sararahkaturve (CS) 25 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 47 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 26 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Suon pohjan pinta on vaihteleva. Pohjamaalaji on yleisimmin moreenia (77 % havainnoista). Hautaneva ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerroksen vuoksi km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 36. Tutkimuspisteiden sijainti Hautanevalla. 50

52 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Arabiankorpi Arabiankorpi (kl ) sijaitsee noin 11 km Karstulan keskustasta länteen. Suo rajoittuu mataliin moreenikankaisiin ja soistumiin. Suon lounaispuolella on Hautaneva (suo nro 138). Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon luoteisosan halki kulkee metsäautotie. Suo on tutkittu vuonna Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 173 m (suota ei ole vaaittu). Suon pinta viettää kaakkoon, ja vedet laskevat suo-ojia pitkin itäkaakkoon kohti Vahanganjokea, joka laskee Pääjärveen (144,4 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.67 Vahankajoen va / Vahankajoen a). Suon pinta-ala on 23 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on vain 0,4 ha. Suon keskisyvyys on 0,6 metriä ja suurin havaittu turvekerroksen paksuus 1,0 m. Koko suon turvemäärä on 0,14 milj. suo-m 3. Suolla on 18 tutkimuspistettä ja 15 syvyyspistettä (kuva 37). Arabiankorven suotyypeistä on turvekankaalla 73 % ja rämeellä 27 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukkaturvekangas ja isovarpurämeen muuttuma. Suo on ojitettu kokonaan ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon pinnan mättäisyys on hyvin vähäistä. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää varttunutta kasvatusmetsikköä. Arabiankorven turve on kokonaan rahkavaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 34 %, varpuainespitoinen rahkaturve (NS) 28 %, puuainespitoinen rahkaturve (LS) 17 % ja tupasvillapitoinen rahkaturve (ERS) 16 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 28 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 22 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä 16 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalaji on moreenia (79 % havainnoista) ja hiekkaa (21 %). Arabiankorpi ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerroksen vuoksi km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 37. Tutkimuspisteiden sijainti Arabiankorvella. 51

53 Riitta-Liisa Kallinen TULOSTEN TARKASTELU Suot ja soistuminen Karstulan kunnassa on yli 20 hehtaarin kokoisia soita ha, mikä on 17 % kunnan maapinta-alasta (Lappalainen, Häikiö & Heiskanen 1980, Virtanen et al. 2003). Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Karstulan soita vuosina 1965, 1975, , 1990, ja Tämän raportin suot sijaitsevat pääasiassa Karstulan kunnan kaakkoisosassa. Tutkittujen soiden keskikoko on 51 ha. Soista suurimpia ovat Isosuo (nro 133, 150 ha), Syrjänsuo (nro 118, 100 ha) ja Pitkäsuo (nro 124, 90 ha). Kaikki suot sijaitsevat Kymijoen vesistöalueella kuuluen joko Viitasaaren reitin tai Saarijärven reitin valuma-alueille (Ekholm, M. 1993, kuva 1). Suot sijoittuvat korkeustasolle, joka on noin m mpy. Soiden muodostuminen Karstulan alueella on arvioitu alkaneen mannerjäätikön perääntymisen jälkeen noin vuotta sitten (kalibroitu ikä). Tuolloin alueelle ulottui muinainen Ancylusjärvi jättäen rannanmerkkejä tasolle, jotka ovat nykyisin noin 175 m mpy. Alueen maaston muodot ovat kallioperän säätelemiä. Kallioperä on monin paikoin vain ohuen pohjamoreenikerroksen peittämää ja varsinaisia kalliopaljastumia on vain Pääjärven eteläpuolella. Moreeni on yleisesti hiekkamoreenia. Kunnan itäosassa on Kokkolasta Saarijärvelle ja edelleen Laukaalle jatkuva harjujakso, jota valtatie 13 myötäilee (Kukkonen 1987, Kukkonen & Korpijaakko 2003). Harjujaksoon liittyy lievehietakerrostumia ja lentohiekkamuodostumia eli dyynejä. Kunnan lounaisosassa esiintyy suuntautuneita kumpumoreenimuodostumia eli drumliineja. Alueen kallioperä kuuluu Keski- Suomen syväkivialueeseen. Vallitsevia kivilajeja ovat kvartsidioriitit, granodioriitit ja graniitit. Soiden pohjaturpeen puupitoisuudesta voidaan päätellä, että alueen yleisin soistumismuoto on ollut metsämaan soistuminen. Noin kolmannes tutkituista soista on syntynyt vesistöjen umpeenkasvun seurauksena, mistä kertoo soiden pohjalla oleva liejukerrostuma. Selvästi eniten liejupisteitä havaintojen lukumäärästä on Havupuronkorvessa (nro 120, 76 %) ja Heinäsuo 4:ssa (nro 137, 60 %). Tutkittujen soiden pohjamaalajihavainnoista moreenia on 46 %, hiekkaa 26 % ja hienolajitteisia maalajeja (hietaa ja hiesua) yhteensä 12 %. Suoyhdistymät ja suotyypit Suoyhdistymällä tarkoitetaan soiden kasviyhdyskuntien samankaltaisuutta, joka on syntynyt eri soiden samanlaisen hydrologian ja kasvien ravinteiden saannin seurauksena. Ruuhijärven (1983) suoyhdistymätyyppijaotuksen mukaan Karstulan alue sijoittuu viettokeitaiden ja Pohjanmaan aapasoiden väliselle vaihettumisvyöhykkeelle. Karstulan soilla määritetyistä suotyypeistä on laskettu pinta-alalla painotetut keskiarvot. Suotyypeistä on turvekankaita 52 %, rämeitä 44 %, peltoa 2 %, avosoita 1 % ja korpia 1 %. Ojittamattomia suotyyppejä on 2 % suotyyppihavainnoista, ojikkojen osuus on 3 % ja muuttumien 41 %. Tutkitut suot ovat kokonaan tai lähes kokonaan ojitettuja: 27 suota kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0 ja neljä suota luonnontilaisuusluokkaan 1. Luokkiin 2 5 kuuluvia ei ole tutkituissa soissa lainkaan (liite 2). Turvekerrostumat Tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,35 m, mikä on hieman pienempi kuin koko maan tutkittujen turvekerrostumien keskisyvyys 1,41 m (Virtanen & al. 2003). Syvin suo on Pitkäsuo (suo nro124), jonka keskisyvyys on 2,3 m. Tutkituilla soilla on yli metrin syvyistä aluetta yhteensä 745 ha, yli 1,5 metrin aluetta 473 ha ja yli kahden metrin aluetta 303 ha. Soiden turpeista on rahkavaltaista 56 % ja saravaltaista 44 %. Koko turvemäärästä puuainespitoisia turpeita (L-t) on 20 %, tupasvillapitoisia turpeita (ErS-t) 18 % ja varpuainespitoisia (N-t) 11 %. Heikosti maatuneen pintaturvekerroksen keskimääräinen paksuus on 0,07 m, väliturvekerroksen (maatuneisuus H4) 0,23 m ja pohjaturvekerroksen 1,05 m. Turvekerrostumien keskimaatuneisuus on 5,2 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,6 (taulukko 1). Kaikilta tuotantoon soveltuvilta soilta otettiin tarkkatilavuuksisia ja/tai laippakairanäytteitä laboratoriomäärityksiä varten. Turvekerrostumien keskimääräinen vesipitoisuus on 90,2 % märkäpainosta ja kuiva-aineen määrä 102,6 kg/ suo-m 3. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,6 % kuivapainosta ja rikkipitoisuus 0,19 % kuivapainosta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteu- 52

54 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5. dessa olevan turpeen 9,4 MJ/kg. Turvenäytteitä ei ole otettu tuotantoon soveltumattomilta Soidinnevalta (nro 114), Haapakorvelta (nro 134), Hautanevalta (nro 138) ja Arabiankorvelta (nro 139). Tutkituista soista Pekannevan (nro 115) keskiosa on nykyisin turvetuotannossa. Karstulan tutkittujen soiden turvemäärä on yhteensä 18,7 milj. suo-m 3 (taulukko 2). Tästä yli 1,5 metrin alueella on 11,7 milj. suo-m 3 ja yli kahden metrin syvyisellä alueella 8,9 milj. suo-m 3. Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Turvetuotantoon soveltuvat suot ja tuotantoalat, turvemäärät sekä energiasisällöt on esitetty taulukossa 1. Tutkituista soista 20:llä, yhteensä 432 ha:n alueella, on energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturvevarat ovat yhteensä 9 milj. suo-m 3 eli noin m 3 /ha. Energiaturvetuotantoon soveltuvien soiden kuivan turpeen energiasisältö on yhteensä 18,8 milj. GJ eli 5,2 milj. MWh. Hyödyntämiskelpoista ympäristöturvetta on 3 suolla, yhteensä 11 ha:n alueella. Ympäristöturpeen määrä on yhteensä 0,16 milj. suo-m 3. Useimmilla soilla sijaitsee lampia, tai suot rajoittuvat lampeen, jokeen tai puroon, mikä on tuotantoa vaikeuttava tekijä. Löytänänpuronneva (nro 122) ja Heinäsuo 4 (nro 137) eivät sovellu tuotantoon, sillä soiden keskellä virtaa puro (Löytänänpuro ja Heinäsuonpuro). Soidensuojelu Tutkituista soista 19 suota kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (kuva 1), joka on yksi Järvi-Suomen reittivesistöistä. Reitti alkaa Suomenselän vedenjakajalta ja reitin ylin järvi on Kyyjärvi (150,5 m mpy), josta vedet laskevat useiden järvien ja jokien kautta Kuhnamoon (91,8 m mpy). Saarijärven reitti on laajuudeltaan 1534 ha ja se käsittää Kyyjärven, Alajärven, Soinin, Karstulan, Uuraisen, Multian, Kannonkosken, Saarijärven ja Äänekosken kuntien ja kaupunkien alueet. Reitille tunnusomaista ovat lähellä toisiaan olevat järvet, joita yhdistävät joet ja kosket. Lähes koko vesireitti kuuluu rantoineen Natura 2000-kohteisiin ja rantojensuojeluohjelmaan. Lisäksi useimmat reitillä sijaitsevat kosket on suojeltu koskiensuojelulailla (Keski-Suomen ELY-keskus 2013). Turvetuotannon vaikutusta Saarijärven reitin vesistöihin on tarkasteltu Vilkkilän (2008) tutkimuksessa. Tutkituista soista Rahkaneva (nro 127) rajoittuu eteläosastaan Tuhkapakat-tuulikerrostumaan, joka luokitellaan valtakunnallisesti arvokkaisiin tuulikerrostumiin (Ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus 2014). 53

55 Riitta-Liisa Kallinen KIITOKSET Karstulan turvetutkimuksista on vastannut geologi Riitta-Liisa Kallinen. Tutkijana on lisäksi toiminut geologi Kaisa-Maria Remes. Tutkimuksiin liittyvistä maastotöistä ovat vastanneet tutkimustyöntekijät Lauri Harju, Jouko Korpi ja Esa Maukonen. Laborantit Anne Backman ja Arja Salpakari ovat vastanneet turvenäytteiden laboratoriomäärityksistä. Tutkimusavustaja Ritva Jokisaari on piirtänyt raportin suokartat. Raportin on tarkastanut geologi Markku Moisanen. Tekijä kiittää kaikkia raportin eri työvaiheisiin osallistuneita. KIRJALLISUUS Ekholm, M Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja sarja A, 126. Vesi- ja ympäristöhallitus. Painatuskeskus. Helsinki Energiaturpeen laatuohje Polttoaineluokitus ja laadunvarmistus, näytteenotto ja ominaisuuksien määritys. Nordic Innovation Centre, NT Envir 009:fi 2006, ISSN: ). 23 s. Hänninen, P., Toivonen, T. & Grundström, A Turvetutkimustietojen laskentamenetelmät. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti P 13,4/83/ s. Kallinen, R.-L Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 382, 56 s. Kallinen, R.-L Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 3. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 415, 57 s. Kallinen, R.-L Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 4. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 437, 59 s. Kansallinen suo- ja turvemaastrategiatyöryhmä Valtioneuvoston soiden ja turvemaiden kestävää ja vastuullista käyttöä ja suojelua koskevan periaatepäätöksen ( ) taustaraportti: Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi. Työryhmämuistio, MMM 2011: s.[www-dokumentti] [Viitattu ]. Saatavissa: syyskuu_2012_.pdf, 18 liitettä. [WWW-dokumentti] [Viitattu ]. Saatavissa: Keski-Suomen ELY-keskus [WWW-dokumentti] [Viitattu ]. Saatavissa: Korpijaakko, M Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti s. Kukkonen, E Karstula. Suomen geologinen kartta 1:20 000, maaperäkartta, lehti Geologian tutkimuskeskus. Kukkonen, E. & Korpijaakko, M Karstulan kartta-alueen maaperä. Suomen geologinen yleiskartta 1:20 000, maaperäkartan selitys, lehti s. Lappalainen, E., Häikiö, J. & Heiskanen, P Keski-Suomen läänin suoinventointi. Yhdistelmä pintaalamittausten tuloksista. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti P 13,6/1980/25. Lappalainen, E., Sten, C.-G. & Häikiö, J Turvetutkimusten maasto-opas. Geologian tutkimuskeskus. Opas n:o 12, 62 s. Ruuhijärvi, R Suomen suoyhdistymätyypit. Suomen suot ja niiden käyttö. Suoseura ry. Helsinki. s

56 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5. Tomppo, E., Katila, M., Moilanen, J., Mäkelä, H. & Peräsaari, J Kunnittaiset metsävaratiedot Metsätieteen aikakauskirja; 4B (1998), 839 s. ISSN Valtioneuvosto Valtioneuvoston periaatepäätös soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta. 19 s. [WWW-dokumentti] [Viitattu ] Saatavissa: Vilkkilä, T Vapo Oy:n turvetuotannon vesistökuormitus Saarijärven reitillä. Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Luonnonvarainstituutti, Bioenergiakeskuksen julkaisusarja (BDC-Publicatios) Nro s. Virtanen, K., Hänninen, P., Kallinen, R-L., Vartiainen, S., Herranen, T. & Jokisaari, R Suomen turvevarat Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti s., 7 liitettä. Ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus Tuuli- ja rantakerrostumat. [WWW-dokumentti] [Viitattu ]. Saatavissa: rantakerrostumat 55

57 Riitta-Liisa Kallinen Taulukko 1. Turvetuotantoon soveltuvat suot, suoala, turpeen määrä ja energiasisältö Suon nro ja nimi Tuotantokelpoinen Ympäristö- Energia- Energiaturpeen kuiva- ainemäärä Lämpöarvo ja energiasisältö ala (ha) turve- turve- Kuiva- Kuiva- Kuiva- Tehollinen 50 %:n kost. varat varat 7lavuus- aine9a aine- lämpö- energiasisältö lämpö- energiasisältö Ympäristö- Energia- (milj. (milj. paino määrä arvo (milj (milj. arvo (milj. (milj. turve turve suo- m 3) suo- m 3) (kg/suo- m3) (1000 tn) (1000 tn/ha) (MJ/kg) GJ) MWh) (MJ/kg) GJ) MWh) 113. Kinnarsuo 18 0,37 92,2 34 1,90 21,6 0,74 0,20 9,6 0,65 0, Sammakkolehdonalusneva ,05 0,25 49,6 12 0,73 20,6 0,26 0,07 9,1 0,23 0, Jyskylammenneva 7 0,15 102,6 15 2,20 21,1 0,32 0,09 9,3 0,29 0, Syrjänsuo , ,16 21,9 2,18 0,61 9,8 1,95 0, Kirvesneva 14 0,22 102,6 23 1, ,47 0,13 9,3 0,42 0, Havupuronkorpi 10 0,19 103,6 20 1,97 21,5 0,42 0,12 9,5 0,37 0, Teerilamminneva 13 0,24 91,9 22 1,70 20,8 0,46 0,13 9,2 0,41 0, Petäikköneva 25 0,57 96,2 55 2,19 21,3 1,17 0,32 9,4 1,03 0, Pitkäsuo ,09 1,48 93, , ,90 0,81 9,3 2,57 0, Salmenneva 11 0,27 117,9 32 2,89 21,4 0,68 0,19 9,5 0,60 0, Taikkoneva 15 0,24 112,2 27 1,80 21,6 0,58 0,16 9,6 0,52 0, Rahkaneva 16 0,23 131,7 30 1, ,70 0,19 10,3 0,62 0, Heinäsuo_3 15 0,33 106,3 35 2, ,74 0,20 9,3 0,65 0, Hiirisuo 15 0,33 95,8 32 2,11 20,9 0,66 0,18 9,2 0,58 0, Tohonsuo 10 0,2 114,5 23 2,29 21,8 0,50 0,14 9,7 0,44 0, MarLnneva ,03 0,38 127,6 48 2,69 20,4 0,99 0,27 9 0,87 0, Sirosneva 18 0,46 105,4 48 2,69 21,2 1,03 0,29 9,4 0,91 0, Isosuo 75 1,57 88, ,85 21,1 2,93 0,81 9,3 2,58 0, Haukipuronsuo 23 0,24 111,3 27 1,16 21,9 0,58 0,16 9,7 0,52 0, Rahkaneva 13 0,26 87,4 23 1,75 21,3 0,48 0,13 9,4 0,43 0, , , ,3 18,78 5,22 9,4 16,65 4,63 56

58 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5. Taulukko 2. Tutki+ujen soiden pinta- ala, turvekerrostumien keskipaksuus, keskimaatuneisuus ja turvemäärä. Suon Suon Kar(a- Pinta- Keskipaksuus Keskimaatuneisuus Turvemäärä Mm3 nro nimi leh1 ala S1-3 S4 S5-10, C1-10 Yht S1-4 S5-10, C1-10 Yht S1-3 S4 S5-10, C1-10 Yht 113 Kinnarsuo ,05 0,11 1,01 1,17 3,7 5,5 5,3 0,03 0,08 0,74 0, Soidinneva ,04 0,13 0,29 0,47 3,5 6,2 5,2 0,01 0,03 0,06 0, Pekanneva ,00 0,00 0,62 0,62 0,0 5,4 5,4 0,00 0,00 0,18 0, Sammakkolehdonalusneva ,21 0,14 0,84 1,20 3,4 5,6 5,0 0,13 0,09 0,52 0, Jyskylammenneva ,01 0,34 0,98 1,33 3,5 5,8 5,2 0,00 0,11 0,32 0, Syrjänsuo ,16 0,23 1,36 1,75 3,4 5,5 5,0 0,15 0,23 1,36 1, Kirvesneva ,03 0,21 1,19 1,43 3,8 5,4 5,2 0,01 0,04 0,25 0, Havupuronkorpi ,06 0,08 1,17 1,31 3,2 6,2 5,9 0,02 0,02 0,36 0, Teerilamminneva ,03 0,20 1,31 1,54 3,9 5,4 5,1 0,01 0,07 0,42 0, Löytänänpuronneva ,11 0,20 0,92 1,24 3,3 5,8 5,1 0,07 0,13 0,58 0, Petäikköneva ,08 0,22 1,26 1,56 3,8 5,6 5,3 0,06 0,15 0,86 1, Pitkasuo ,04 0,40 1,85 2,29 3,9 5,5 5,3 0,04 0,36 1,66 2, Salmenneva ,08 0,27 1,02 1,37 3,8 5,6 5,2 0,04 0,12 0,44 0, Taikkoneva ,02 0,32 1,04 1,38 3,9 5,8 5,3 0,01 0,12 0,39 0, Rahkaneva ,12 0,24 0,83 1,20 3,7 5,9 5,2 0,04 0,07 0,25 0, Heinäsuo ,12 0,33 1,04 1,49 3,8 5,5 5,0 0,05 0,12 0,40 0, Hiirisuo ,02 0,21 0,99 1,23 3,9 6,0 5,6 0,01 0,12 0,56 0, Tohonsuo ,08 0,19 0,82 1,09 3,7 6,0 5,5 0,04 0,11 0,46 0, MarMnneva ,15 0,24 1,75 2,14 3,6 5,6 5,2 0,03 0,05 0,40 0, Sirosneva ,00 0,30 1,75 2,05 4,0 5,4 5,2 0,00 0,09 0,52 0, Isosuo ,02 0,24 1,45 1,71 3,9 5,5 5,2 0,03 0,37 2,17 2, Haapakorpi ,12 0,19 0,38 0,69 3,6 5,8 4,8 0,07 0,12 0,23 0, Haukipuronsuo ,06 0,24 0,54 0,84 3,8 5,5 4,9 0,05 0,20 0,46 0, Rahkaneva ,05 0,34 1,06 1,45 3,8 5,9 5,4 0,01 0,10 0,32 0, Heinäsuo ,02 0,29 0,80 1,11 3,9 5,6 5,1 0,01 0,17 0,47 0, Hautaneva ,02 0,21 0,25 0,48 3,9 5,3 4,7 0,01 0,07 0,09 0, Arabiankorpi ,04 0,33 0,22 0,58 3,9 5,8 4,6 0,01 0,08 0,05 0,14 Summat/m3- painot. keskiarvot ,07 0,23 1,05 1,35 3,7 5,6 5,2 0,95 3,22 14,52 18,68 57

59 Riitta-Liisa Kallinen Liite 1. Energiaturpeen laatuohje. LIITE 1(1) Päätaulukko Alkuperä Kauppanimike Mitat (mm) a Muoto sylinteri D D Laatuluokat palaturpeelle Turve Palaturve Halkaisija (D) / pituus (L) P40 40 mm ja L 5 x halkaisija P60 60 mm ja L 5 x halkaisija P80 80 mm ja L 5 x halkaisija L L kuutio P30 L 1 30 mm, L 2 40 mm L mm L 1 L 2 L3 kaari (lainepalaturve) P70 L mm, L 2 70 mm L mm L 1 L 3 Velvoittavat Opastavat L 2 Ylisuuret kappaleet (% painosta), ylisuurien kappaleiden enimmäispaino yksittäisessä kuormassa OP0.5 0,5 % OP1.0 1,0 % Ylisuuret kappaleet, yksittäisen kappaleen suurin mitta ja ulottuvuuksien summa (mm) MD mm ja ulottuvuuksien summa 450 mm MD mm ja ulottuvuuksien summa 700 mm MD mm ja ulottuvuuksien summa 900 mm Kosteus (p-% saapumistilassa) M30 20 M 30 % M38 25 M 38 % M47 30 M 47 % M55 40 M 55 % Tuhka (p-% kuiva-aineesta) A2.0 2,0 % A4.0 4,0 % A6.0 6,0 % A8.0 8,0 % A % A10.0+ > 10,0 %, todellinen arvo ilmoitettava Tehollinen lämpöarvo saapumistilassa (MJ/kg (= MWh/t)) b, c Q14.0 Q12.0 Q10.0 Q8.0 14,0 ( 3,9 MWh/t) 12,0 ( 3,3 MWh/t) 10,0 ( 2,8 MWh/t) 8,0 ( 2,2 MWh/t) tai energiatiheys saapumistilassa (E) (MWh/irto-m 3 ) E1.30 1,30 MWh/irto-m 3 E1.15 1,15 MWh/irto-m 3 E1.00 1,00 MWh/irto-m 3 E0.80 0,80 MWh/irto-m 3 vastaa M30-kosteusarvoa vastaa M38-kosteusarvoa vastaa M47-kosteusarvoa vastaa M55-kosteusarvoa vastaa M30-kosteusarvoa vastaa M38-kosteusarvoa vastaa M47-kosteusarvoa vastaa M55-kosteusarvoa Hienoaineksen määrä (p-%, < 20 mm P40 P80-luokissa ja < 5 mm P30-luokassa) tuotannon jälkeen F5.0 5,0 % F ,0 % F ,0 % F15.0+ > 15,0 %, todellinen arvo ilmoitettava Rikki (p-% kuiva-aineesta) S0.15 S0.20 S0.25 S0.30 S0.35 S0.40 S0.45 S0.50 S ,15 % 0,20 % 0,25 % 0,30 % 0,35 % 0,40 % 0,45 % 0,50 % > 0,50 %, todellinen arvo ilmoitettava Typpi (p-% kuiva-aineesta) N1.0 N1.5 N2.0 N2.5 N3.0 N3.0+ 1,0 % 1,5 % 2,0 % 2,5 % 3,0 % > 3,0 %, todellinen arvo ilmoitettava Irtotiheys saapumistilassa (kg/irto-m 3 ) Kloori, Cl (p-% kuiva-aineesta) Tuhkan sulamiskäyttäytyminen (hapettava ilmakehä), muodonmuutoslämpötila (DT) o C a Lainepalaturpeen piirros esittää tuotantovaihetta. Toimituksessa turvepala katkeaa 2 4 osaan. Suositeltavaa ilmoittaa, jos palaturvetta myydään tilavuuden mukaan jossain seuraavista laatuluokista: (BD280, BD300), enintään BD550. Klooripitoisuus on suositeltavaa ilmoittaa jonain seuraavista laatuluokista: Cl 0.03, Cl 0.05 tai Cl 0.07, Cl 0.10 tai Cl (jos Cl > 0,10 %, todellinen arvo ilmoitettava). DT on suositeltavaa ilmoittaa, mikäli lämpötila on <1100 o C. HUOM: Kaikki mitatut lämpötilat ja käytetyt testausmenetelmät (ISO tai CEN) on suositeltavaa ilmoittaa. b Valitaan joko tehollinen lämpöarvo saapumistilassa tai energiatiheys. c Tehollisen lämpöarvon (kuiva-aineesta) vähimmäisvaatimus 18 MJ/kg.

60 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5. LIITE 1(2) Velvoittavat Opastavat Päätaulukko Alkuperä Kauppanimike Ylisuuret kappaleet a Laatuluokat jyrsinturpeelle Turve Jyrsinturve Ylisuuret kappaleet (OP), paino (p-%), ylisuurien kappaleiden enimmäispaino yksittäisessä kuormassa OP0.5 0,5 % OP1.0 1,0 % Ylisuuret kappaleet, yksittäisen kappaleen suurin mitta ja ulottuvuuksien summa (mm) MD mm ja ulottuvuuksien summa 600 mm MD mm ja ulottuvuuksien summa 1000 mm MD mm ja ulottuvuuksien summa 1500 mm Kosteus (p-% saapumistilassa) (liite E) M45 40 M 45 % yksittäisessä kuormassa enintään 50 %, vähintään 38 % M50 40 M 50 % yksittäisessä kuormassa enintään 55 %, vähintään 38 % M55 45 M 55 % yksittäisessä kuormassa enintään 60 %, vähintään 38 % M60 50 M 60 % yksittäisessä kuormassa enintään 65 %, vähintään 38 % Tuhka (p-% kuiva-aineesta) A2.0 2,0 % A4.0 4,0 % A6.0 6,0 % A8.0 8,0 % A ,0% A10.0+ > 10,0 %, todellinen arvo ilmoitettava Tehollinen lämpöarvo saapumistilassa (MJ/kg b = MWh/t) Q MJ/kg ( 2,8 MWh/t) vastaa M45-kosteusarvoa Q8.0 8 MJ/kg ( 2,2 MWh/t) vastaa M50-kosteusarvoa Q6.0 6 MJ/kg ( 1,7 MWh/t) vastaa M55-kosteusarvoa Q5.0 5 MJ/kg ( 1,4 MWh/t) vastaa M60-kosteusarvoa Q5.0- < 5,0 MJ/kg (< 1,4 MWh/t) kosteuspitoisuus 60 p-% tai energiatiheys (E) (MWh/irto-m 3 ) c E0.8 0,8 MWh/irto-m 3 vastaa M45-kosteusarvoa E0.7 0,7 MWh/irto-m 3 vastaa M50-kosteusarvoa E0.5 0,5 MWh/irto-m 3 vastaa M55-kosteusarvoa E0.4 0,4 MWh/irto-m 3 vastaa M60-kosteusarvoa Rikki (p-% kuiva-aineesta) S0.15 0,15 % S0.20 0,20 % S0.25 0,25 % S0.30 0,30 % S0.35 0,35 % S0.40 0,40 % S0.45 0,45 % S0.50 0,50 % S0.50+ > 0,50 %, todellinen arvo ilmoitettava Tuhkan sulamiskäyttäytyminen (hapettava ilmakehä), muodonmuutoslämpötila (DT) o C DT on suositeltavaa ilmoittaa, jos lämpötila on <1100 o C. HUOM: Kaikki mitatut lämpötilat ja käytetyt testausmenetelmät (ISO tai CEN) on suositeltavaa ilmoittaa. Typpi (p-% kuiva-aineesta) N1.0 N1.5 N2.0 N2.5 N3.0 N3.0+ 1,0 % 1,5 % 2,0 % 2,5 % 3,0 % > 3,0 %, todellinen arvo ilmoitettava Kloori, Cl (p-% kuiva-aineesta) Irtotiheys saapumistilassa (kg/irto-m 3 ) a Mittojen numeeriset arvot viittaavat kappaleisiin, jotka läpäisevät mainitun kokoisen pyöreäreikäisen seulan (ISO-mitat). Todellisten kappaleiden mitat voivat poiketa näistä arvoista, erityisesti pituuden osalta. Klooripitoisuus on suositeltavaa ilmoittaa jonain seuraavista laatuluokista: Cl 0.03, Cl 0.05 tai Cl 0.07, Cl 0.10 tai Cl (jos Cl > 0,10 %, todellinen arvo ilmoitettava). Suositeltavaa ilmoittaa, mikäli jyrsinturvetta myydään tilavuuden mukaan seuraavissa laatuluokissa: vähintään BD200, BD220, BD240, BD 350, enintään BD470. b Katso myös liite D, jyrsinturpeen laadunvalintakaavio. c Tehollista lämpöarvoa suositellaan käytettäväksi mieluummin kuin energiatiheyttä. d Tehollisen lämpöarvon (kuiva-aineesta) vähimmäisvaatimus 18 MJ/kg.

61 Riitta-Liisa Kallinen LIITE 2 Soiden ja turvemaiden luonnontilaisuusluokittelu ja suositukset