Turvetutkimusraportti 419

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Pihtiputaalla tutkittut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat resources of Pihtipudas, Central Finland, Part 3 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 419 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 419 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto PIHTIPUTAALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 3 Abstract: The peatlands and peat resources of Pihtipudas, Central Finland, Part 3 Espoo 2011

3 Turunen, Jukka ja Meriluoto, Heikki Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 3. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 419, 76 sivua, 33 kuvaa, 61 taulukkoa ja 3 liitettä. Geologian tutkimuskeskus tutki vuosina Pihtiputaalla 30 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha. Maastossa määritettiin suon pinnan korkeus, suotyyppi, turvelaji, turpeen maatuneisuus, liekoisuus ja pohjamaalaji. Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 597 näytettä, joista kaikista määritettiin vesipitoisuus ja tuhkapitoisuus. Tiheysmäärityksiä tehtiin 550, lämpöarvomäärityksiä 164, hiili- ja typpimäärityksiä 172 ja rikkipitoisuusmäärityksiä 178 kappaletta. Pinta-alalla painotettuna tutkittujen soiden suotyyppihavainnoista on 51 % rämeitä, 13 % avosoita, 31 % turvekankaita, 3 % peltoja ja 2 % korpia. Luonnontilaisten tai luonnontilaista vastaavien suotyyppien osuus on 17 % havainnoista. Tutkittujen soiden turpeista rahkavaltaisia on 43 %, saravaltaisia 52 % ja ruskosammalvaltaisia 5 %. Turvekerrostumien keskimaatuneisuus on 5,7. Tässä raportissa tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,2 m ja kokonaisturvemäärä 33,6 milj. suo-m 3. Tutkitusta suoalasta yli 1,5 metrin syvyistä aluetta on 836 ha, jonka kokonaisturvemäärä on noin 18,4 milj. suo-m 3. Pihtiputaan turvekerrostumien kuiva-ainemäärällä painotettu tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,3 %, turpeen kuiva-ainepitoisuus 89 kg/suo-m 3, tehollinen lämpöarvo 21,3 MJ/kg hiilipitoisuus 52,4 %, typpipitoisuus 1,98 % ja rikkipitoisuus 0,20 % turpeen kuivapainosta. Tutkituista soista energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 30 suolta yhteensä 790 ha. Tämä on 27 % tutkitusta kokonaissuoalasta. Soiden yhteenlaskettu käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 14,7 milj. suo-m 3 eli 1,3 milj. tonnia kuiva-aineena. Soiden energiasisältö (50 %:n käyttökosteudessa) on vastaavasti 24,5 milj. GJ eli noin 6,8 TWh. Vaalean rahkaturpeen tuotantoon soveltuvia alueita löytyi neljältä suolta 66 ha. Käyttökelpoiset vaaleat rahkaturvevarat ovat yhteensä noin 0,37 milj. suo-m 3. Avainsanat: suo, turve, energiaturve, kasvuturve, Pihtipudas Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO Sähköposti: jukka.turunen@gtk.fi heikki.meriluoto@gtk.fi (nid.) (PDF) ISSN

4 Turunen, Jukka ja Meriluoto, Heikki Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 3. The peatlands and peat resources of Pihtipudas, Central Finland, Part 3. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 419, Geological Survey of Finland, Report of peat investigation 419, 76 pages, 33 figures, 61 tables and 3 appendices. Abstract: The Geological Survey of Finland studied 30 peatlands (total ha) in Pihtipudas municipality in Elevation, site type, peat type and its decomposition degree, snag content and subsoil type were determined and recorded in the field. A total of 597 samples were analysed for water and ash content, 550 samples for dry bulk density, 164 samples for net calorific value, 172 samples for carbon and nitrogen content and 178 samples for sulphur content. The most common peatland types were pine bogs (51 %), open fens (13 %), drained peatland forest types (31 %), cultivated peat soils (3 %) and spruce mires (2 %). The proportion of undrained peatlands was 17%. The distribution of Sphagnum, Carex and Bryales dominated peat was 43, 52 and 5 %, respectively. The mean degree of peat humification (H1-10) was 5.7. The mean depth of studied peatlands was 1.2 m and the total storage of peat approximately 33.6 million m3. The studied area deeper than 1.5 m covers 836 hectares and contains about 18.4 million m3 of peat. The peat volume weighted average ash content of peat was 4.3 % of dry weight, the dry bulk density 89 kg/m3, effective calorific value of dry peat 21.3 MJ/kg, carbon concentration 52.4 %, nitrogen concentration 1.98 % and the sulphur concentration 0.20 % of dry weight. Altogether, 30 mires covering 790 hectares were evaluated to be suitable for fuel peat production. This is about 27 % of the studied total peatland area. The available amount of fuel peat is about 14.7 million m3 or 1.3 million tons of dry weight. The energy content is 24.5 milj. GJ or 6.8 TWh at 50% moisture content. Four (4) peatlands were found suitable for horticultural peat production. The area and peat quantity of these areas is 66 hectares and 0.37 million m 3. Keywords: peatland, mire, peat, energy peat, horticultural peat, Pihtipudas Jukka Turunen and Heikki Meriluoto Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO jukka.turunen@gtk.fi heikki.meriluoto@gtk.fi

5

6 SISÄLTÖ JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Laboratoriomääritykset... 9 TUTKITUT SUOT Teerisuo Haapasuo Heinälampi Honkasuo Kuohunneva Pujosenneva Kaakkoneva Rimminneva Junussuo Lamminsuo Hoikansuo Suihkolanneva Koiraneva Teerineva Hirvineva Pieni Mäntyneva Kurjalanneva Iso Silmäsuo Tervasuo Hinkaloneva Hopeavuorenneva Matoneva Pyytneva Porkansuo Vuorineva Saarijärvenneva Iso Kivineva Kallioneva Jouttenusneva Pieni Silmäsuo TULOSTEN TARKASTELU Soiden levinneisyys ja soistuminen Suoyhdistymät ja suotyypit Turvekerrostumat Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotantoon Soidensuojelu KIITOKSET KIRJALLISUUS LIITTEET... 75

7

8 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 JOHDANTO Pihtiputaan turvetutkimukset liittyvät osana Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tehtävänä olevaan valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiin. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä energia- ja kasvuturvetuotantoon soveltuvia soita. Tutkimuksissa huomioidaan myös turpeen ja soiden muut käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat turvetuottajia ja turpeen käyttäjiä antaen tietoa soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen sekä soiden suojelu- ja virkistyskäyttöön. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Pihtiputaan turvevaroja vuosina Pihtiputaan kunta sijaitsee Keski-Suomen maakunnan pohjoisosassa. Tähän raporttiin on koottu Pihtiputaalla tutkitut 30 suota, joiden yhteenlaskettu pintaala on ha (kuva 1). Soiden sijainti vesistöalueilla perustuu Ekholm (1993) luokitteluun. Kunnan metsätieteellinen suoala on ha (Tomppo ym. 1998) eli noin 34 % kunnan metsätalousmaasta. Pihtiputaan kunnan maapinta-alasta yli 20 hehtaarin kokoisia soita on noin ha (Virtanen ym. 2003). Pihtiputaan kunnan alueelta on aikaisemmin julkaistu kaksi turveraporttia (Toivonen 1982 ja Virtanen 1983), joissa tutkittujen soiden pinta-ala oli ha (kuva 1). Pihtiputaalla tutkittujen soiden kokonaispinta-ala (9 320 ha) on täten noin 51 % yli 20 ha:n soiden pinta-alasta. Alueen suurimmat energiaturpeen käyttäjät ovat Jyväskylän Energian Keljonlahden voimala (1 3 TWh vuodessa) ja Kanteleen Voima Oy:n Haapaveden lauhdevoimala (vuotuinen turpeen käyttö keskimäärin 2,3 TWh). Turvetta käyttäviin Haapaveden ja Ylivieskan sähkö- ja lämpölaitoksiin on Pihtiputaan soilta pääasiassa alle 100 km:n kuljetusmatka, Jyväskylään n. 140 km. Pihtiputaan suot ovat myös Kokkolan, Oulun ja Pietarsaaren suurvoimaloiden hankinta-alueella (etäisyys km). Tässä raportissa julkaistaan yleiskuvaus jokaisesta tutkitusta suosta, turvemääristä ja soiden soveltuvuudesta turvetuotantoon. Geologian tutkimuskeskuksen turveinventoinnin kehittäminen ja maksullisuus -raportin (KTM, Energiaosasto 1990) mukaisesti yksityiskohtaisia tutkimustuloksia ei julkaista, vaan niitä voi tilata GTK:n yksiköistä. Yksityiskohtaiset suoselosteet sisältävät mm. erilaisia suokarttoja, turvekerrostuman poikkileikkauskuvia sekä tarkempia tietoja turpeen laadusta, määrästä ja laboratorioanalyysien tuloksista. 7

9 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto Pihtipudas / / / Pihtipudas km Geologian tutkimuskeskus 2011 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/11 ja Logica Suomi Oy Pihtipudas osa I Pihtipudas osa II Pihtipudas osa III Kuva 1. Pihtiputaalla tutkitut suot. 47. Teerisuo 48. Haapasuo 49. Heinälampi 50. Honkasuo 51. Kuohunneva 52. Pujosenneva 53. Kaakkoneva 54. Rimminneva 55. Junussuo 56. Lamminsuo 57. Hoikansuo 58. Suihkolanneva 59. Koiraneva 60. Teerineva 61. Hirvineva 62. Pieni Mäntyneva 63. Kurjalanneva 64. Iso Silmäsuo 65. Tervasuo 66. Hinkaloneva 67. Hopeavuorenneva 68. Matoneva 69. Pyytneva 70. Porkansuo 71. Vuorineva 72. Saarijärvenneva 73. Iso Kivineva 74. Kallioneva 75. Jouttenusneva 76. Pieni Silmäsuo 8

10 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Tutkittujen soiden valinnassa käytettiin apuna GTK:n lentomittausaineiston gammakarttoja (Virtanen 1997). Kenttätutkimuksissa noudatetettiin Geologian tutkimuskeskuksen Turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen ym. 1984). Isot, yhtenäiset suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan poikki vedettiin selkälinja ja sitä vastaan kohtisuoraan poikkilinjoja yleensä 200 metrin välein. Tutkimuspisteet ovat linjoilla yleensä 100 metrin välein, joillakin laajoilla suoalueilla myös 200 metrin välein. Tutkimuspisteiden välisiltä pisteiltä turvekerrostuman paksuus kairattiin 50 metrin välein. Lisäksi soille on tehty pelkkiä syvyysmittauslinjoja, joilta turvekerrostuman paksuus kairattiin 50 metrin välein. Tutkituilla soilla on tutkimuspisteitä 4,5 9,7 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,5 9,2 kpl/10 ha. Matalilla soilla tutkimuspisteverkko on varsinkin vanhemmassa aineistossa harvempi. Suopinnan korkeuden ja laskusuhteiden selvittämiseksi tutkimuslinjat vaaittiin, ja korkeudet yhdistettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaiselta tutkimuspisteeltä määritettiin suotyyppi ja mättäisyys (peittävyys -% ja korkeus). Puustosta havainnoitiin puulajisuhteet prosenttiosuuksina sekä kehitys- ja tiheysluokat. Kairauksin selvitettiin turvekerrosten paksuus, pääturvelajit ja turpeen lisätekijät (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikko), tupasvillakuitujen määrä (6-asteikko) ja turpeessa olevan lahoamattoman puuaineksen osuus (liekoisuus %). Lisäksi kairauksissa tutkittiin soiden liejukerrostumat sekä suon pohjamaalaji. Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella valittiin pisteet, joiden turpeet edustivat mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa ja niiltä otettiin tilavuustarkat laboratorionäytteet joko mäntäkairalla, laatikkokairalla tai venäläisellä turvekairalla. Suon turve on heterogeenistä ja suon vesipitoisuus vaihtelee sekä pienpiirteisesti että suon eri osissa. Yhden tai kahden laboratoriopisteen perusteella ei suon energiasisältöä voida arvioida kuin suuntaa antavasti (Mäkilä ym. 2001). Turvenäytteistä määritettiin Kuopion Geologian tutkimuskeskuksen turvelaboratoriossa (nykyisin Labtium) happamuus, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino ja tuhkapitoisuus. Osasta näytteitä määritettiin myös lämpöarvo ja rikkipitoisuus. Vesipitoisuus ilmoitetaan pro sentteina mär käpainosta ja tuhkapitoisuus prosentteina kuivan tur peen painosta 815 ± 25ºC:ssa hehkutettuna. Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa ole van turpeen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suo-m 3 ). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteistä IKA (C5000 DUO) -kalorimetrillä (ASTM D ). Tulokset ilmoitetaan tehollisina läm pöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle (MJ/kg). Turpeen rikkipitoisuus on analysoitu LECO SC-32 -rikkianalysaattorilla (menetelmä 810L). Osasta turvenäytteistä on analysoitu hiili- ja typpipitoisuuksia (menetelmä 820L) sekä alkuainepitoisuuksia, kuten raskasmetalleja ja hivenalkuaineita ICP-AES -tekniikalla (menetelmä 503P). Polttoturpeen laatuohjeet ovat liitteessä 2. Turvenäytteitä otettiin myös kasvuturvetuotantoon soveltuvien soiden pintaturpeista kasvuturpeen laadun määrittämiseksi. Näytteet jaettiin rahkasammallajikoostumuksen ja muiden turvetekijöiden perusteella eri kasvuturveluokkiin (Toivonen 1997). Näytteistä määritettiin maatuneisuus, ph ja tuhkapitoisuus, osasta näytteitä myös turpeen hiili-, typpi ja rikkipitoisuus. 9

11 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto Hoikanmäki Anttila 180 Alapiha Pölkkysaari Hoikanlampi Mäenpää Hoikankorpi A0 6.0 Paloräme 1/ A / / / / / /2023 Pujosenneva / / /3 A A Matinmäki A /5 1/3 9/ / / / /3 Kivikkoselkämä A Kota 6.0 B400 A1025 A / A /20 8 5/ / /0 0/9 Rokkahaara / / /18 2/ / Suihkolanneva Luokkiselkämä 0/0 B730 Kella-ahonneva Pujosenneva, 12834, Pihtipudas Turvekerrostuman paksuus Tutkimuspiste 0-1m 5-6m 6,4 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen rahkavaltaisen 1-1,5m 2/17 pintakerroksen/turvekerrostuman 1,5-2m paksuus (dm) Jutkulanselkämä Syvyystutkimuspiste 2-3m Turvekerrostuman paksuus (dm) 7 3-4m m 4-5m Geologian tutkimuskeskus 2011 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/11 ja Logica Suomi Oy 180 Kuva 2. Esimerkki suokartasta. 10

12 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Aineiston käsittely ja tulokset Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja -tekijöiden osuudet laskettiin ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen ym. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja -tekijöiden määrät laskettiin turvemäärillä painottaen. Jokaisesta tutkitusta suosta on GTK:n turvearkistoon tehty laaja ja yksityiskohtainen tutkimusselostus. Tutkimusselosteissa on tiedot suon sijainnista, ympäristöstä, laskusuhteista, suotyypeistä, pintaaloista, turvesyvyyksistä, ojitustilanteesta, turvelajeista ja turpeen maatuneisuudesta sekä havaituista luonto- ja suojeluarvoista. Turvenäytteiden laboratoriomääritystulokset on esitetty taulukkomuodossa ja tuloksista on laadittu yhteenveto. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty arvio, jossa on pyritty huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Suokartasta (kuva 2) ilmenee tutkimuslinjojen ja -pisteiden sijainti, tutkimuspisteiden syvyydet, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus ja turpeen keskimaatuneisuus. Kartalle on piirretty myös turpeen syvyyskäyrät. Soiden syvimmistä tutkimuslinjoista on piirretty poikkileikkausprofiileja (kuva 3), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit sekä suopinnan ja -pohjan korkeudet. Edellä mainittujen perustulosten lisäksi GTK:n turvetutkimusaineistosta on saatavissa tasokarttoja ja listauksia esim. suotyypeistä, liekoisuudesta, suopinnan ja -pohjan korkeudesta, liejuista ja pohjamaalajeista. Yksityiskohtaisia suoselosteita, laboratoriotuloksia, erilaisia suokarttoja ja turvekerrostuman poikkileikkausprofiileja voi tilata Geologian tutkimuskeskukselta. Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. Lyhenteiden selitykset liitteessä 3. 11

13 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto SOIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON Turpeen laatu ja määrä sekä suon luontoarvot vaikuttavat ratkaisevasti siihen, onko suo turvetuotantoon soveltuva. Merkittäviä luontoarvoja ovat harvinaiset eliölajit ja ns. avainbiotoopit, jotka on kuvattu metsälaissa (Savolainen 1997a) ja luonnonsuojelulaissa (Savolainen 1997b). Nykyisin turvetuotantoon tulisi ottaa ensisijaisesti suopeltoja ja metsäojitettuja soita (Valtion alueiden käyttötavoitteet 2008). Turvekerrostuman paksuus, turvelaji, maatuneisuus sekä turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat määrääviä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Suon muoto, suopohjan topografia, kuivatusmahdollisuudet ja suon yleinen sijainti on myös otettava huomioon turvetuotantoa suunniteltaessa, mm. sarkaojien kaltevuuden on vesiensuojelusyistä oltava alle 1,5 m/km. Tuotantokelpoisena pidetään yleensä yli 1,5 m:n syvyistä aluetta. Mikäli turvekerros on hyvin tiivistynyttä (pellot ja turvekankaat), voidaan tuotantokelpoinen alue ulottaa myös metrin syvyiselle alueelle. Tuotantokelpoista aluetta arvioitaessa jätettiin vesistöjen ympärille 100 m leveä suojavyöhyke. Koska turvekerrosta ei voida käyttää aivan mineraalimaata myöten, on tässä raportissa vähennetty tuotantokelpoista turvemäärää laskettaessa turpeen keskisyvyydestä 0,3 m. Käytännössä suon pohjalle jäävän kerroksen paksuus vaihtelee mm. pohjamaalajin, pohjan kivisyyden, turpeen laadun ja suon jälkikäytön mukaan. Fysikaalisten ominaisuuksien osalta on noudatettu soveltaen Energiateollisuuden, Metsäteollisuuden ja Turveteollisuusliiton (2006) sopimia laatuvaatimuksia jyrsin- ja palapolttoturpeelle (liite 2). Määriteltäessä suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon on käytetty seuraavia maatuneisuus-, turvelaji- ja syvyysarvoja: Energiaturpeen tuotantoon palaturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turpeen maatuneisuus on yli H 4 * turve ei ole puhdasta saraturvetta (palat murenevat) * suon syvyys on yli 1,5 m * tasapohjaisen turvepellon ja ojitusalueen syvyys on yli 1 m * maatumaton pintakerros (H 1-4) on alle 0,6 m paksu Energiaturpeen tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turve on saravaltaista (H 1-10) tai maatunutta rahkavaltaista (yli H 4) * suon syvyys on yli 1,5 m * tasapohjaisten turvepeltojen ja ojitusalueiden syvyys on yli 1 m * maatumaton pintakerros (H 1-4) on alle 0,6 m paksu * tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 15 ha Turvetuotannon laajuuden mukaan voidaan erottaa kolme tuotantomuotoa: teollinen, pk-turvetuotanto ja kotitarvetuotanto. Teollinen turvetuotanto ja pk-tuotanto ovat joko jyrsin- tai palaturvetuotantoa. Teollisen- ja pk-tuotannon tuotantoalat ovat yleensä kymmeniä tai satoja hehtaareja. Kotitarvetuotannolla tarkoitetaan palaturvetuotantoa, jossa tuotettu turve käytetään omalla tai lähitiloilla. Kotitarvetuotantoon soveltuvien soiden syvyydelle, turpeiden tuhkapitoisuudelle, turvelajille ja tilavuuspainolle ei ole asetettu niin tiukkoja laatuvaatimuksia kuin teolliseen- tai pk-tuotantoon soveltuvien soiden turpeille. Teollisen- ja pk-tuotannon vähimmäispinta-ala on noin 5 ha. Tämä voi koostua useasta lähekkäin olevasta alueesta. Kotitarvetuotannolle ei ole asetettu pinta-alarajaa. Kotitarvetuotannossa kulkuyhteyden suolle olisi oltava valmiina jo ennen tuotannon aloittamista alkukustannusten pienentämiseksi. Esim. turvepohjaiset pellot ovat usein helposti otettavissa turvetuotantoon. Puuston ei katsota nykyisin olevan ongelma teollista turvetuotantoa suunniteltaessa, mutta kotitarvetuotannossa se voi olla kustannuksia lisäävä ja tuotannon aloittamista vaikeuttava tekijä. Arvioitaessa suon soveltuvuutta ympäristöturpeeksi (mm. kasvuturve, viherrakentaminen, maatalouskäyttö, öljyntorjunta ja jätevesien puhdistus) kiinnitetään huomiota erityisesti turpeen rahkasammaltyyppiin, maatuneisuuteen ja kerrostuman paksuuteen. Arvioinnissa on noudatettu Toivosen (1997) esittämää heikosti maatuneen eli vaalean rahkaturpeen (H 1-4) laatuluokitusta. Nykyisin vaaleiden rahkaturpeiden rinnalla käytetään myös tummia turvelaatuja. Nämä tummat turpeet ovat pitemmälle maatuneita, usein eri maatumisasteilla olevia turpeita tai turpeiden ja muiden materiaalien sekoituksia. Turvetuotanto on luvanvaraista toimintaa. Jos turvetuotantoalue on kooltaan yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupaviraston myöntämä ympäristölupa (Ympäristönsuojeluasetus 2000). Luvassa lupaviranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristövaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä, suoja-alueis- 12

14 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 ta ja puhdistuslaitteista, velvoitetarkkailusta ja mahdollisista korvausvelvoitteista. Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA -lain mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista (Valtioneuvoston asetus 2006). Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly ja meluvaikutukset, maiseman muutokset, sekä vaikutukset terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Väyrynen ym. 2008). Mikäli turvetuotantoalue on alle 10 ha, tuotantoalueesta on tehtävä ilmoitus alueelliseen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen (ELY). 13

15 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto TUTKITUT SUOT 47. Teerisuo Teerisuo (kl , x = 7033,3, y = 3440,6) sijaitsee n. 13 km Pihtiputaan keskustasta itään. Suo rajoittuu pääosin moreenikankaisiin. Suolle tulee useita metsäautoteitä (kuva 4). Teerisuon kokonaispinta-ala on noin 119 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 70 ha, yli 1,5 m:n aluetta 35 ha ja yli 2 m:n aluetta 17 ha. Suon keskisyvyys on 1,2 m ja suurin havaittu syvyys 3,7 m. Suo kuuluu Saanijärven valuma-alueeseen (14.49) ja tarkemmin Liitonjoen valuma-alueeseen (14.498). Suopinta on n m mpy. Suon viettää pohjoiseen n. 2,8 m/km. Vedet laskevat suo- ja pelto-ojia pitkin Liitonjokeen, josta edelleen Elämäjärveen. Suolla on 64 tutkimuspistettä (5,4/10 ha) ja 87 syvyystutkimuspistettä (7,3/10 ha). Teerisuo on ojitettu lähes kokonaisuudessaan. Suon keski- ja koillisosassa on hiukan ojittamatonta suoaluetta (10 %). Tutkimuspisteistä 77 % on rämeillä, 20 % turvekankailla ja 3 % korvessa. Yleisinä suotyyppeinä ovat varsinaiset sararämemuuttumat, tupasvillarämemuuttumat sekä puolukkaja ruohoturvekankaat. Puusto on suoalueella hyvin vaihtelevaa. Puusto on valtaosin keskinkertaisen tiheää tai harvaa taimisto- ja riukuasteen männikköä tai harvennusikäistä männikköä, jossa on sekapuuna koivua. Sekä varttuneita että vajaatuottoisia metsiä on myös runsaasti. Turpeesta 28 % on rahka, 69 % sara- ja 3 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 6 %, sararahkaturve (CS) 20 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 2 %, rahkasaraturve (SC) 69 %, ruskosammalturve (B) 2 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 1 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 4 % ja tupasvillan (ER) jäännöksiä sisältävien 5 %. Pohjamaalajit ovat moreeni (64 %), hiesu (25 %), hieta (9 %) ja hiekka (2 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 1 %. Teerisuolta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 94 kg/suo-m3 ja tuhkapitoisuus 5,5 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan alueen 5,8. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,7 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 53,9 %, typpipitoisuus 2,08 % ja rikkipitoisuus 0,21 %. Toisen näytteenottopisteen pohjaturpeissa havaittiin erittäin korkeita tuhkapitoisuuksia (taulukko 2). Teerisuon yli 1,5 m:n syvyisestä alueesta soveltuu turvetuotantoon noin 34 ha. Alue koostuu kolmesta erillisestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on noin suo-m³, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.25. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. 14

16 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 4. Teerisuon tutkimuslinjasto

17 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 48. Haapasuo Haapasuo (kl , x=7033,9, y=3442,1) sijaitsee n. 15 km Pihtiputaan keskustasta itään. Suo rajoittuu peltoihin ja moreenimaastoon. Suon ympäristöön tulee useita metsäauto- ja peltoteitä (kuva 5). Haapasuon kokonaispinta-ala on 146 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 54 ha, yli 1,5 m:n aluetta 12 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 3 ha. Suon keskisyvyys on 0,9 m ja suurin havaittu syvyys 2,4 m. Suo kuuluu Saanijärven valuma-alueeseen (14.49) ja tarkemmin Liitonjoen valuma-alueeseen (14.498). Suopinta on noin m mpy ja pääasiallinen viettosuunta luoteeseen n. 3,1 m/km. Vedet laskevat suo- ja pelto-ojia pitkin Liitonjokeen, josta edelleen Elämäjärveen. Suolla on 91 tutkimuspistettä (6,2/10 ha) ja 104 syvyystutkimuspistettä (7,1/10 ha). Haapasuo on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 35 % on pellolla, 32 % rämeellä, 28 % turvekankaalla, 3 % avosuolla ja 2 % korvessa. Yleisinä suotyyppeinä ovat peltojen lisäksi varsinainen sararämemuuttuma sekä puolukka- ja ruohoturvekankaat. Puusto on suoalueella hyvin vaihtelevaa, pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua ja kuusta. Turpeesta 39 % on rahka-, 54 % sara- ja 7 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeja ovat: sararahkaturve (CS) 35 %, rahkasaraturve (SC) 52 % sekä sararuskosammalturve (CB) 3 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 25 % tupasvillaa (ER) sisältävien 3 % ja varpuainesta (N) sisältävien 4 %. Pohjamaalajit ovat hiesu (54 %), hieta (28 %), moreeni (14 %) ja savi (4 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 1 %. Haapasuolta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 98 kg/suo-m3 ja tuhkapitoisuus 5,5 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,1. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,0 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 51,5 %, typpipitoisuus 2,31 % ja rikkipitoisuus 0,18 %. Haapasuon yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta soveltuu potentiaalisesti turvetuotantoon noin 11 ha, joka koostuu yhdestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.20. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Osa Haapasuosta sijaitsee luonnonsuojeluohjelma-alueella (maisemakokonaisuudet). Turvetuotantoon soveltuva peltoalue sijaitsee lähes kokonaan tällä luonnonsuojeluohjelma-alueella. 16

18 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 5. Haapasuon tutkimuslinjasto

19 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 49. Heinälampi Heinälampi (kl , x=7033,0, y=3445,2) sijaitsee n. 17 km Pihtiputaan keskustasta itään. Suo rajoittuu pääasiassa lohkaremoreenikankaisiin ja suon koillisosassa umpeenkasvaneeseen Pieneen Liitonjärveen. Suo on paikallisteiden ympäröimä (kuva 6). Heinälammen kokonaispinta-ala on noin 68 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 38 ha, yli 1,5 m:n aluetta 24 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 8 ha. Suon keskisyvyys on 1,2 m ja suurin havaittu syvyys 3,7 m. Suo kuuluu Saanijärven valuma-alueeseen (14.49) ja tarkemmin Liitonjoen valuma-alueeseen (14.498). Suopinta on noin m mpy ja pääasiallinen viettosuunta luoteeseen n. 1,5 m/km. Vedet laskevat suo- ja pelto-ojia pitkin Lamminpuroon, josta Hallapuron kautta Liitonjokeen ja edelleen Elämäjärveen. Suolla on 51 tutkimuspistettä (7,5/10 ha) ja 57 syvyystutkimuspistettä (8,3/10 ha). Heinälampi on ojitettu lähes kokonaisuudessaan, ainoastaan suon koillisosassa, umpeenkasvaneen Pienen Liitonjärven alueella on luonnontilaista suota. Tutkimuspisteistä 59 % on rämeellä, 30 % turvekankaalla, 7 % avosuolla, 3 % pellolla ja 1 % korvessa. Yleisinä suotyyppeinä ovat tupasvillarämemuuttuma, lyhytkorsinevarämemuuttuma sekä puolukkaturvekangas. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä tai taimisto- ja riukuasteen männikköä, jossa on sekapuuna koivua. Turpeesta 41 % on rahka-, 49 % sara- ja 10 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 17 %, sararahkaturve (CS) 21 %, rahkasaraturve (SC) 43 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 6 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 7 % tupasvillaa (ER) sisältävien 26 % ja varpuainesta (N) sisältävien 1 %. Pohjamaalajit ovat moreeni (62 %), hiesu (29 %), hieta (8 %) ja savi (1 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 15 %. Heinälammelta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 92 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,4 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 ja turvetuotantoon soveltuvan osan 6,3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,4 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 53,2 %, typpipitoisuus 1,65 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Heinälammen yli 1,5 metrin syvyinen alue (24 ha) soveltuu turvetuotantoon. Se koostuu kahdesta vierekkäisestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.20. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. 18

20 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 6. Heinälammen tutkimuslinjasto. 19

21 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 50. Honkasuo Honkasuon (kl , x=7031,7, y=3447,7) sijaitsee n. 20 km Pihtiputaan keskustasta itään. Suo rajoittuu lohkaremoreenimaastoon. Suo on metsä- ja paikallisteiden ympäröimä (kuva 7). Honkasuon kokonaispinta-ala on 123 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 38 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 5 ha. Suon keskisyvyys on 0,8 m ja suurin havaittu syvyys 2,0 m. Suo kuuluu Saanijärven valuma-alueeseen (14.49) ja tarkemmin Liitonjoen valuma-alueeseen (14.498). Suopinta on noin m mpy ja viettää pääasiassa länsi-luoteeseen n. 5,0 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Yrjönpuroon, josta Hallapuron ja Liitonjoen kautta Elämäjärveen. Suolla on 66 tutkimuspistettä (5,4/10 ha) ja 99 syvyystutkimuspistettä (8,0/10 ha). Honkasuo on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 64 % on rämeellä, 31 % turvekankaalla, 3 % avosuolla ja 2 % pellolla. Yleisinä suotyyppeinä ovat lyhytkorsinevarämemuuttumat, tupasvillarämemuuttumat, varsinainen sararämemuuttuma ja puolukkaturvekankaat. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää tai harvaa taimisto- ja riukuasteen männikköä sekä varttunutta kasvatusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua. Turpeesta 55 % on rahka-, 44 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 8 %, sararahkaturve (CS) 42 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 5 %, rahkasaraturve (SC) 44 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 1 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 4 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 7 % ja varpuainesta (N) sisältävien 1 %. Pohjamaalajit ovat moreeni (72 %), hiekka (16 %), hieta (11 %) ja hiesu (1 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 1 %. Honkasuolta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 106 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,0 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5 ja turvetuotantoon soveltuvan osan 6,8. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,7 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 10,1 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 55,0 %, typpipitoisuus 2,19 % ja rikkipitoisuus 0,18 %. Honkasuon yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta soveltuu kotitarvetuotantoon noin 3 ha, joka koostuu yhdestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q10.0, S0.20. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. 20

22 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 7. Honkasuon tutkimuslinjasto

23 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 51. Kuohunneva Kuohunneva (kl , x=7036,9, y=3447,5) sijaitsee n. 21 km Pihtiputaan keskustasta itäkoilliseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon ja lännessä Liitonjärveen. Suo on metsäautoteiden ympäröimä (kuva 8). Kuohunnevan kokonaispinta-ala on 140 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 23 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 3 ha. Suon keskisyvyys on 0,7 m ja suurin havaittu syvyys 1,8 m. Suo kuuluu Saanijärven valuma-alueeseen (14.49) ja tarkemmin Liitonjoen valuma-alueeseen (14.498). Suopinta on noin m mpy ja viettää länteen n. 7,5 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Liitonjärveen. Suolla on 88 tutkimuspistettä (6,3/10 ha) ja 81 syvyystutkimuspistettä (5,8/10 ha). Kuohunneva on ojitettu lähes kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 86 % on rämeellä, 13 % turvekankaalla ja 1 % avosuolla. Yleisinä suotyyppeinä ovat lyhytkorsinevaräme-, pallosararäme- ja tupasvillarämemuuttumat sekä puolukka- ja ruohoturvekankaat. Puusto on suoalueella vaihtelevaa, pääosin harvaa harvennusmännikköä tai varttunutta männikköä, jossa on sekapuuna koivua. Turpeesta 71 % on rahka-, 28 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 19 %, sararahkaturve (CS) 47 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 27 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 7 % ja tupasvillaa sisältävien 17 %. Varpuainesta (N) sisältäviä turpeita ei havaittu. Pohjamaalajit ovat moreeni (57 %), hiesu (15 %), hiekka (14 %) ja hieta (14 %). Liejupisteitä ei tutkimuksissa havaittu. Kuohunnevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 110 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,9 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9 ja turvetuotantoon soveltuvan osan 6,1. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,8 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 10,2 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 55,4 %, typpipitoisuus 2,20 % ja rikkipitoisuus 0,17 %. Kuohunnevan yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta soveltuu kotitarvetuotantoon 2,5 ha, joka koostuu yhdestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q10.0, S0.20. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. 22

24 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 8. Kuohunnevan tutkimuslinjasto

25 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 52. Pujosenneva Pujosenneva (kl , x=7030,9, y=3452,0) sijaitsee n. 24 km Pihtiputaan keskustasta itään. Suo rajoittuu hiekka- ja moreenikankaisiin. Suon länsiosassa kulkee metsäautotie, joka haaroittuu kulkemaan myös suon keskiosan lävitse (kuva 9). Pujosennevan kokonaispinta-ala on noin 39 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 14 ha, yli 1,5 m:n aluetta 9 ha ha yli 2,0 m:n aluetta 4,5 ha. Suon keskisyvyys on 0,9 m ja suurin havaittu syvyys 4,0 m. Suo kuuluu Nilakan alueeseen (14.73) ja tarkemmin Kangasjoen valuma-alueeseen (14.733). Suopinta on noin m mpy ja viettää suon pohjoisosassa kaakkoon n. 7,4 m/km ja suon eteläosassa pohjoiseen n. 4,3 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Hoikanpuroon, josta edelleen Kivipuron kautta Kangasjokeen. Suolla on 35 tutkimuspistettä (8,9/10 ha) ja 32 syvyystutkimuspistettä (8,2/10 ha). Pujosennevasta on luonnontilassa hiukan yli puolet (55 %). Tutkimuspisteistä 56 % on rämeellä, 19 % korvessa, 13 % avosuolla ja 12 % turvekankailla. Yleisinä suotyyppeinä ovat varsinainen sararäme- ja isovarpurämemuuttuma sekä luonnontilaisella alueella varsinainen sararäme ja -neva sekä mustikkakorpi. Puusto on pääosin harvaa tai keskinkertaisen tiheää, kehitysasteeltaan hyvin vaihteleaa mäntyvaltaista metsää, jossa on sekapuuna koivua. Suon reunaosissa esiintyy myös kuusivaltaista puustoa. Turpeesta 49 % on rahka-, 48 % sara- ja 3 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 14 %, sararahkaturve (CS) 31 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 4 % ja rahkasaraturve (SC) 48 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 12 % ja tupasvillaa (ER) sisältävien 6 %. Varpuainesta (N) sisältäviä turpeita ei havaittu. Pohjamaalajit ovat hieta (48 %), hiekka (33 %), moreeni (16 %) ja hiesu (3 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 2 %. Pujosennevalta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 76 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,5 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8 ja turvetuotantoon soveltuvan osan 5,4. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,2 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 51,6 %, typpipitoisuus 2,26 % ja rikkipitoisuus 0,17 %. Pujosennevan yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta soveltuu turvetuotantoon noin 8,5 ha, joka koostuu yhdestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.20. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. 24

26 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 9. Pujosennevan tutkimuslinjasto

27 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 53. Kaakkoneva 53. Kaakkoneva (kl , x=7027,8, y=3451,9) sijaitsee n. 24 km Pihtiputaan keskustasta itään. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suon ympäristöön tulee metsäautoteitä ja suon lävitse kulkee Keiteleentie (kuva 10). Kaakkonevan kokonaispinta-ala on noin 61 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 38 ha, yli 1,5 m:n aluetta 30 ha ha yli 2,0 m:n aluetta 23 ha. Suon keskisyvyys on 1,9 m ja suurin havaittu syvyys 5,6 m. Suo sijaitsee Kolkunjoen valuma-alueen (14.475) ja Kangasjoen valuma-alueen (14.733) rajalla. Suopinta on noin m mpy ja viettää suon eteläosassa etelään n. 8,1 m/km ja suon pohjoisosassa luoteeseen n. 1,8 m/km. Suon eteläosasta vedet laskevat suo-ojia pitkin Kukkanen-järveen ja suon pohjoisosasta Kinturi-järveen. Suolla on 50 tutkimuspistettä (8,2/10 ha) ja 47 syvyystutkimuspistettä (7,7/10 ha). Kaakkonevasta on ojitettu noin puolet (55 %). Tutkimuspisteistä 31 % on rämeellä, 34 % avosuolla, 29 % turvekankaalla ja 6 % korvessa. Yleisinä suotyyppeinä ovat ruoho- ja puolukkaturvekankaat sekä varsinainen sararämemuuttuma sekä luonnontilaisella alueella varsinainen saraneva ja oligotrofinen lyhytkorsineva. Puusto on kehitysluokaltaan hyvin vaihtelevaa, pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusvaiheen männikköä tai varttunutta männikköä, jossa on sekapuuna koivua ja kuusta. Toisaalta myös aukeita tai lähes aukeita alueita on suolla runsaasti. Turpeesta 24 % on rahka-, 71 % sara- ja 5 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 7 %, sararahkaturve (CS) 17 %, rahkasaraturve (SC) 68 % ja sararuskosammalturve (CB) 3 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 3 % ja tupasvillaa (ER) sisältävien 4 %. Varpuainesta (N) sisältäviä turpeita ei havaittu. Pohjamaalajit ovat moreeni (60 %), hiesu (19 %), hieta (14 %) ja hiekka (7 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 5 %. Kaakkonevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 71 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,1 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1 ja turvetuotantoon soveltuvan osan 5,8. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,5 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 53,4 %, typpipitoisuus 2,33 % ja rikkipitoisuus 0,20 %. Kaakkonevan yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta soveltuu turvetuotantoon noin 28 ha, joka koostuu kahdesta vierekkäisestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.20. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. 26

28 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 10. Kaakkonevan tutkimuslinjasto. 27

29 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 54. Rimminneva Rimminneva (kl , x=7028,6, y=3452,7) sijaitsee n. 25 km Pihtiputaan keskustasta itään. Suo rajoittuu lohkaremoreenimaastoon. Suo on metsä- ja mökkiautoteiden ympäröimä (kuva 11). Rimminnevan kokonaispinta-ala on 116 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 77 ha, yli 1,5 m:n aluetta 51 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 31 ha. Suon keskisyvyys on 1,5 m ja suurin havaittu syvyys 5,6 m. Suo kuuluu Nilakan alueeseen (14.73) ja tarkemmin Kangasjoen valuma-alueeseen (14.733). Suopinta on noin m mpy ja pääasiallisin viettosuunta kaakkoon n. 4,4 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Köykönpuroon, josta edelleen Rikkajärveen. Suolla on 76 tutkimuspistettä (6,6/10 ha) ja 94 syvyystutkimuspistettä (8,1/10 ha). Rimminneva on pääosin ojitettu, mutta suon pohjoisosasta ja Rimminlammen ympäristöstä löytyy ojittamatonta suoaluetta (35 %). Tutkimuspisteistä 51 % on rämeellä, 25 % avosuolla, 21 % turvekankaalla ja 3 % korvessa. Yleisinä suotyyppeinä ovat isovarpurämemuuttumat, puolukkaturvekankaat sekä luonnontilaisella alueella varsinainen saraneva. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää, taimistoja riukuasteen männikköä tai harvennusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua. Turpeesta 45 % on rahka-, 54 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 12 %, sararahkaturve (CS) 32 %, rahkasaraturve (SC) 54 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 1 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 5 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 13 % ja varpuainesta (N) sisältävien 1 %. Pohjamaalajit ovat moreeni (60 %), hiesu (22 %), hieta (9 %), hiekka (7 %) ja savi (2 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 45 %. Rimminnevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kolmelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 72 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,4 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,6. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,5 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 52,8 %, typpipitoisuus 1,92 % ja rikkipitoisuus 0,18 %. Rimminnevan yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta soveltuu turvetuotantoon noin 47 ha, joka koostuu kolmesta vierekkäisestä altaasta. Tuotantoa mahdollisesti rajoittavina tekijöinä ovat Rimminlampi ja alueen runsas mökkiasutus. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on kaikkiaan n. 1,0 milj. suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. 28

30 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 11. Rimminnevan tutkimuslinjasto

31 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 55. Junussuo Junussuo (kl , x=7021,5, y=3455,9) sijaitsee n. 29 km Pihtiputaan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suon länsipuolella kulkee paikallistie ja suon lävitse kulkee metsäautotie (kuva 12). Junussuon kokonaispinta-ala on 104 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 81 ha, yli 1,5 m:n aluetta 61 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 46 ha. Suon keskisyvyys on 1,9 m ja suurin havaittu syvyys 6,1 m. Suo kuuluu Nilakan alueeseen (14.73) ja sijaitsee Kangasjoen valuma-alueen (14.733) ja Nilakan lähialueen (14.731) rajalla. Suopinta on noin m mpy ja viettää pääasiassa kaakkoon n. 2,9 m/km. Vedet laskevat suo- ja pelto-ojia pitkin Pieni Lemmetty -lampeen, mistä edelleen Mustapuron kautta Nilakka-järveen. Suolla on 82 tutkimuspistettä (7,9/10 ha) ja 91 syvyystutkimuspistettä (8,8/10 ha). Junussuo on ojitettu lähes kokonaisuudessaan. Suon keskiosassa Junuslammen ympäristössä on pienialainen suoalue ojittamatta. Tutkimuspisteistä 57 % on rämeellä, 27 % turvekankaalla 5 % avosuolla, 8 % pellolla ja 3 % korvessa. Yleisinä suotyyppeinä ovat varsinainen sararämemuuttuma, isovarpurämemuuttuma, puolukkaturvekangas sekä pellot. Puusto on pääasiassa keskinkertaisen tiheää tai harvaa varttunutta männikköä, jossa on sekapuuna koivua ja kuusta. Myös harvennusikäisiä ja taimistoasteen männiköitä on runsaasti. Turpeesta 27 % on rahka-, 72 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 4 %, sararahkaturve (CS) 22 %, saraturve (C) 4 % ja rahkasaraturve (SC) 67 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 7 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 6 % ja varpuainesta (N) sisältävien 1 %. Pohjamaalajit ovat moreeni (71 %), hiesu (9 %), hiekka (9 %), hieta (7 %) ja savi (4 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 13 %. Junussuolta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 90 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,3 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,6. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,3 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 53,1 %, typpipitoisuus 2,20 % ja rikkipitoisuus 0,21 %. Junussuon yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta soveltuu turvetuotantoon noin 50 ha, joka koostuu kahdesta vierekkäisestä altaasta. Tuotantoa mahdollisesti rajoittavana tekijänä on suon keskellä sijaitseva Junuslampi. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on kaikkiaan n. 1,1 milj. suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.25. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. 30

32 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 12. Junussuon tutkimuslinjasto. 31

33 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 56. Lamminsuo Lamminsuo (kl , x=7039,0, y=3440,9) sijaitsee n. 15 km Pihtiputaan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suon ympärillä on useita metsäautoteitä (kuva 13). Lamminsuon kokonaispinta-ala on 32 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 21 ha, yli 1,5 m:n aluetta 14 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 5 ha. Suon keskisyvyys on 1,4 m ja suurin havaittu syvyys 2,8 m. Suo kuuluu Saanijärven valuma-alueeseen (14.49) ja tarkemmin Luhanpuron valuma-alueeseen (14.497). Suopinta on noin m mpy ja viettää luoteeseen n. 6,5 m/km. Vedet laskevat suo- ojia pitkin Luhanpuroon, josta edelleen Elämäjärveen. Suolla on 26 tutkimuspistettä (8,0/10 ha) ja 25 syvyystutkimuspistettä (7,7/10 ha). Lamminsuo on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 65 % on rämeellä, 29 % turvekankaalla ja 6 % avosuolla. Yleisinä suotyyppeinä ovat varsinainen sararämemuuttuma ja puolukkaturvekankaat. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua, mutta myös taimisto- ja riukuasteen sekä varttuneita männiköitä on runsaasti. Turpeesta 37 % on rahka-, 62 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 7 %, sararahkaturve (CS) 25 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 5 %, saraturve (C) 6 % ja rahkasaraturve (SC) 56 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 23 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 18 % ja varpuainesta (N) sisältävien 8 %. Pohjamaalajit ovat moreeni (80 %), hieta (8 %), hiekka (6 %) ja hiesu (6 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 2 %. Lamminsuolta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 97 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,8 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,9. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,5 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 53,8 %, typpipitoisuus 2,11 % ja rikkipitoisuus 0,24 %. Lamminsuon yli 1,5 metrin syvyinen alue (14 ha) soveltuu turvetuotantoon. Alue koostuu yhdestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on kaikkiaan n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.25. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 13. Lamminsuon tutkimuslinjasto. 32

34 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Hoikansuo Hoikansuo (kl , x=7030,3, y=3453,5) sijaitsee n. 26 km Pihtiputaan keskustasta itään. Suo rajoittuu pääasiassa moreenimaastoon. Suon eteläosaan tulee metsäautoteitä (kuva 14). Hoikansuon kokonaispinta-ala on 36 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 20 ha, yli 1,5 m:n aluetta 14 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 9 ha. Suon keskisyvyys on 1,3 m ja suurin havaittu syvyys 3,3 m. Suo kuuluu Nilakan alueeseen (14.73) ja tarkemmin Kangasjoen valuma-alueeseen (14.733). Suopinta on n m mpy ja viettää suon länsiosassa kaakkoon n. 8,5 m/km ja suon itäosassa luoteeseen n. 3,9 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Hoikanpuroon, josta Kangasjoen kautta edelleen Nilakka- järveen. Suolla on 32 tutkimuspistettä (8,9/10 ha) ja 29 syvyystutkimuspistettä (8,1/10 ha). Hoikansuo on ojitettu lähes kokonaisuudessaan, ainoastaan suon itäosassa on ojittamatonta suota (11 %). Tutkimuspisteistä 59 % on rämeellä, 26 % turvekankaalla, 12 % avosuolla ja 3 % korvessa. Yleisinä suotyyppeinä ovat varsinainen sararäme- ja saranevamuuttumat sekä ruoho- ja mustikkaturvekankaat. Puusto on pääosin harvaa tai keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä tai varttunutta männikköä, jossa on sekapuuna koivua ja kuusta. Suon reunaosissa on myös kuusi- ja koivuvaltaisia metsiä. Turpeesta 52 % on rahka- ja 48 % saravaltaista. Pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 5 %, sararahkaturve (CS) 46 % ja rahkasaraturve (SC) 48 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 7 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä 11 % ja varpuainesta (N) sisältäviä 3 %. Pohjamaalajit ovat hieta (40 %), hiesu (33 %), moreeni (15 %) ja hiekka (12 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 9 %. Hoikansuolta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 73 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,4 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,9. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 8,9 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 51,0 %, typpipitoisuus 2,06 % ja rikkipitoisuus 0,17 %. Hoikansuon yli 1,5 metrin syvyinen alue (14 ha) soveltuu turvetuotantoon. Alue koostuu kahdesta vierekkäisestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on kaikkiaan n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 14. Hoikansuon tutkimuslinjasto

35 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 58. Suihkolanneva Suihkolanneva (kl , x=7030,7, y=3451,6) sijaitsee n. 24 km Pihtiputaan keskustasta itään. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suo lävitse johtaa useita metsä- ja paikallisteitä (kuva 15). Suihkolannevan kokonaispinta-ala on 50 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 27 ha, yli 1,5 m:n aluetta 18 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 12 ha. Suon keskisyvyys on 1,3 m ja suurin havaittu syvyys 5,2 m. Suon pohjoisosa kuuluu Saanijärven valuma-alueeseen (14.49) ja sijaitsee tarkemmin Liitonjoen valumaalueella (14.498). Suon keski- ja eteläosat kuuluvat Nilakan alueeseen (14.73) ja tarkemmin Kangasjoen valuma-alueeseen. Suonpinta on n m mpy ja viettää suon pohjoisosassa luoteeseen n. 2,8 m/km ja suon keski- ja eteläosassa kaakkoon n. 6,2 m/km. Vedet laskevat suon pohjoiosasta suo-ojia pitkin Kivipuroon, josta edelleen Koivujoen kautta Liitonjärveen. Suon keski- ja eteläosasta vedet laskevat Rikkajärveen. Suolla on 36 tutkimuspistettä (7,2/10 ha) ja 35 syvyystutkimuspistettä (7,0/10 ha). Suihkolanneva on pääosin luonnontilassa (70 %), ojitusta on lähinnä suon pohjoisosassa. Tutkimuspisteistä 96 % on rämeellä, 1 % avosuolla ja 3 % turvekankaalla. Yleisinä suotyyppeinä ovat lyhytkorsinevaräme, varsinainen sararäme sekä isovarpurämemuuttuma. Puusto on pääosin harvaa ja vajaatuottoista männikköä tai taimisto- ja riukuasteen männikköä. Turpeesta 67 % on rahka-, 32 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 26 %, sararahkaturve (CS) 42 % ja rahkasaratuve (SC) 31 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 8 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 32 % ja varpuainesta (N) sisältävien 1 %. Pohjamaalajit ovat hiekka (54 %), moreeni (21 %), hieta (17 %) ja hiesu (8 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 27 %. Suihkolannevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 80 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 2,9 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,5. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,5 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 52,6 %, typpipitoisuus 1,89 % ja rikkipitoisuus 0,18 %. Suihkolannevan yli 1,5 metrin syvyinen alue (18 ha) soveltuu turvetuotantoon. Alue koostuu yhdestä kapeasta altaasta. Tuotantokelpoiselta alueelta on saatavissa Cuspidata-valtaista vaaleaa rahkaturvetta n suo-m 3 noin 12 ha:n alueelta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on vaalean rahkaturpeen oton jälkeen n suo-m3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. 34

36 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 15. Suihkolannevan tutkimuslinjasto

37 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 59. Koiraneva Koiraneva (kl , x=7031,0, y=3412,2) sijaitsee n. 15 km Pihtiputaan keskustasta länteen. Suo rajoittuu lohkaremoreenimaastoon. Suon etelä- ja itäpuolelle tulee metsäautotiet (kuva 16). Koiranevan kokonaispinta-ala on 119 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 76 ha, yli 1,5 m:n aluetta 59 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 41 ha. Suon keskisyvyys on 1,5 m ja suurin havaittu syvyys 3,6 m. Suo kuuluu Kivijärven-Vuosjärven alueeseen (14.44) ja tarkemmin Urpilanjoen valuma-alueeseen (14.449). Suopinta on n m mpy ja viettää luoteeseen n. 1,8 m/km. Vedet laskevat luontaisesti tai suo-ojia pitkin Purasenjokeen, josta Levä- ja Urpilanjoen kautta Kivijärveen. Suolla on 88 tutkimuspistettä (7,4/10 ha) ja 75 syvyystutkimuspistettä (6,3/10 ha). Koiranevasta on luonnontilassa hiukan yli puolet (55 %), ojitettua aluetta on lähinnä suon eteläosassa. Tutkimuspisteistä 54 % on rämeellä, 24 % avosuolla ja 22 % turvekankaalla. Yleisinä suotyyppeinä ovat varsinainen sararämemuuttuma ja puolukkaturvekangas sekä luonnontilaisella alueella tupasvillaräme ja rahkaräme. Suoalueen puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä tai varttunutta männikköä. Suolla on runsaasti myös vajaatuottoisia männiköitä. Turpeesta 36 % on rahka-, 62 % sara- ja 2 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 21 %, sararahkaturve (CS) 15 % ja rahkasaraturve (SC) 59 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 3 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 36 % ja varpuainesta (N) sisältävien 6 %. Pohjamaalajit ovat moreeni (60 %), hieta (20 %), hiekka (17 %) ja hiesu (3 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 7 %. Koiranevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 98 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,2 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,5. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,9 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,7 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 52,2 %, typpipitoisuus 1,85 % ja rikkipitoisuus 0,22 %. Koiranevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 59 ha, joka koostuu yhdestä altaasta. Vaalean rahkaturpeen ottoon soveltuvaa aluetta on noin 18 ha, josta on saatavissa Acutifolia-Cuspidata -turvetta n suo-m 3. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on vaalean rahkaturpeen oton jälkeen n. 1,05 milj. suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.25. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. 36

38 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 16. Koiranevan tutkimuslinjasto. 37

39 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 60. Teerineva Teerineva (kl , x=7020,4, y=3425,7) sijaitsee n. 11 km Pihtiputaan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu hiekka- ja hietamoreenimaastoon. Suo on metsäautoteiden ympäröimä (kuva 17). Teerinevan kokonaispinta-ala on noin 67 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 31 ha, yli 1,5 m:n aluetta 18 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 3 ha. Suon keskisyvyys on 1,0 m ja suurin havaittu syvyys 3,2 m. Suo kuuluu Keiteleen pohjoisosan alueeseen (14.43) ja tarkemmin Löytänän valuma-alueeseen (14.438). Suopinta on n m mpy ja viettää suon itä- ja keskiosissa lounaaseen n. 12,5 m/km ja suon länsiosassa etelään n. 5,6 m/km. Vedet laskevat Mäntyjokeen, josta edelleen Iso-Korppiseen. Suolla on 51 tutkimuspistettä (7,6/10 ha) ja 47 syvyystutkimuspistettä (7,0/10 ha). Teerineva on ojitettu lähes kokonaisuudessaan, ainoastaan suon koillisosassa on pienialaisesti ojittamatonta suoaluetta. Tutkimuspisteistä 66 % on rämeellä, 26 % turvekankaalla, 5 % korvessa ja 3 % avosuolla. Yleisinä suotyyppeinä ovat varsinaiset sararämemuuttumat, tupasvillarämemuuttumat sekä puolukka- ja mustikkaturvekankaat. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä tai varttunutta männikköä, jossa on sekapuuna koivua. Turpeesta 40 % on rahka-, 58 % sara- ja 2 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 15 %, sararahkaturve (CS) 24 % ja rahkasaraturve (SC) 56 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 18 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 20 % ja varpuainesta (N) sisältävien 3 %. Pohjamaalajit ovat moreeni (49 %), hieta (37 %), hiesu (12 %) ja hiekka (2 %) Liejupisteitä ei tutkimuksissa havaittu. Teerinevalta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 91 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,4 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan samoin 5,4. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,2 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 52,9 %, typpipitoisuus 2,39 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Teerinevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 18 ha, joka koostuu kahdesta vierekkäisestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on kaikkiaan n suom 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.20. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. 38

40 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 17. Teerinevan tutkimuslinjasto. 39

41 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 61. Hirvineva Hirvineva (kl , x=7021,1, y=3420,9) sijaitsee n. 11 km Pihtiputaan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu pääasiassa lohkaremoreenikankaisiin. Suon itäpuolella kulkee paikallistie ja suon ympärillä on useita metsäautoteitä (kuva 18). Hirvinevan kokonaispinta-ala on 63 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 40 ha, yli 1,5 m:n aluetta 20 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 8 ha. Suon keskisyvyys on 1,3 m ja suurin havaittu syvyys 3,0 m. Suo kuuluu Keiteleen pohjoisosan alueeseen (14.43) ja tarkemmin Löytänän valuma-alueeseen (14.438). Suopinta on n m mpy ja viettää pääasiallisesti koilliseen n. 1,2 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Mäntyjokeen, josta edelleen Mäntyjärveen. Suolla on 51 tutkimuspistettä (8,1/10 ha) ja 41 syvyystutkimuspistettä (6,5/10 ha). Hirvineva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 74 % on rämeellä, 21 % turvekankaalla ja 5 % korvessa. Yleisinä suotyyppeinä ovat varsinaiset sararämemuuttumat ja tupasvillarämemuuttumat sekä varpu-, mustikka- ja puolukkaturvekankaat. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää tai tiheää varttunutta männikköä tai harvennusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua ja suon reunaosissa myös kuusta. Turpeesta 39 % on rahka-, 60 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 17 %, sararahkaturve (CS) 22 % ja rahkasaraturve (SC) 57 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 26 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 27 % ja varpuainesta (N) sisältävien 7 %. Pohjamaalajit ovat moreeni (74 %), hieta (20 %), hiekka (4 %) ja hiesu (2 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 12 %. Hirvinevalta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 89 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,2 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,2. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,6 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 54,5 %, typpipitoisuus 2,09 % ja rikkipitoisuus 0,16 %. Hirvinevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 20 ha, joka koostuu kahdesta vierekkäisestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. 40

42 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 18. Hirvinevan tutkimuslinjasto. 41

43 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 62. Pieni Mäntyneva Pieni Mäntyneva (kl , x=7022,7, y=3422,4) sijaitsee n. 10 km Pihtiputaan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu pääosin lohkareiseen moreenimaastoon. Suo on metsäautoteiden ympäröimä (kuva 19). Pienen Mäntynevan kokonaispinta-ala on 178 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 89 ha, yli 1,5 m:n aluetta 38 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 3 ha. Suon keskisyvyys on 1,1 m ja suurin havaittu syvyys 2,3 m. Suo sijaitsee Alvajärven valuma-alueen (14.48) ja Keiteleen pohjoisosan alueen (14.43) rajalla. Suopinta on n m mpy ja viettää suon itäosassa koilliseen n. 4,3 m/km ja suon länsiosassa kaakkoon n. 0,5 m/km. Vedet laskevat suon itäosista Tervasuolle, josta Vipusenpuron kautta Alvajärveen. Suon länsiosista vedet laskevat Mäntyjokeen, josta edelleen Iso- Korppinen-järveen. Suolla on 121 tutkimuspistettä (6,8/10 ha) ja 99 syvyystutkimuspistettä (5,5/10 ha). Pieni Mäntyneva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 44 % on rämeellä, 24 % avosuolla, 30 % turvekankaalla ja 2 % korvessa. Yleisinä suotyyppeinä ovat varsinaiset sararäme- ja lyhytkorsinevarämemuuttumat, mesotrofiset lyhytkorsinevamuuttumat sekä puolukka- ja varputurveturvekankaat. Puusto on kehitysasteeltaan hyvin vaihtelevaa, mutta pääosin keskinkertaisen tiheää tai tiheää varttunutta männikköä, jossa on sekapuuna koivua ja kuusta. Turpeesta 59 % on rahka- ja 41 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 32 %, sararahkaturve (CS) 27 %, rahkasaraturve (SC) 41 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 13 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 59 % ja varpuainesta (N) sisältävien 7 %. Pohjamaalajit ovat moreeni (87 %), hiekka (8 %) ja hieta (5 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 1 %. Pieneltä Mäntynevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 97 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,8 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,4. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,8 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,7 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 54,3 %, typpipitoisuus 2,08 % ja rikkipitoisuus 0,17 %. Pienellä Mäntynevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 37 ha, joka koostuu neljästä vierekkäisestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. 42

44 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 19. Pienen Mäntynevan tutkimuslinjasto. 43

45 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 63. Kurjalanneva Kurjalanneva (kl , x=7035,8, y=3427,9) sijaitsee n. 5 km Pihtiputaan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu moreenikankaisiin ja peltoihin sekä idässä Saanijärveen. Suon lävitse kulkee Kuljunperäntie sekä metsäautoteitä (kuva 20). Kurjalannevan kokonaispinta-ala on 115 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 67 ha, yli 1,5 m:n aluetta 7 ha ja yli 2 m:n aluetta 1 ha. Suon keskisyvyys on 1,0 m ja suurin havaittu syvyys 2,1 m. Suo sijaitsee Alvajärven valuma-alueen (14.48) ja Saanijärven valuma-alueen (14.49) rajalla. Suopinta on n m mpy ja viettää suon itäosassa kaakkoon n. 0,7 m/km ja suon länsiosassa länteen n. 1,5 m/km. Vedet laskevat suon itäosista Saanijärveen. Suon länsiosista vedet laskevat Häyhtiönjokeen, josta edelleen Alvajärveen. Suolla on 92 tutkimuspistettä (8,0/10 ha) ja 78 syvyystutkimuspistettä (6,8/10 ha). Kurjalanneva on ojitettu lähes kokonaisuudessaan, ainoastaan suon itäosassa Saanijärven rannalla on pienialainen suoalue ojittamatta. Tutkimuspisteistä 25 % on rämeellä ja 75 % turvekankaalla. Yleisinä suotyyppeinä ovat varsinainen sararämemuuttuma sekä puolukka-, mustikka- ja ruohoturvekankaat. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää varttunutta männikköä, jossa on sekapuuna koivua ja kuusta. Turpeesta 68 % on rahka-, 30 % sara- ja 2 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 12 %, sararahkaturve (CS) 55 %, rahkasaraturve (SC) 29 % ja sararuskosammalturve (CB) 1 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 8 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 3 % ja varpuainesta (N) sisältävien 10 %. Pohjamaalajit ovat moreeni (48 %), hiesu (39 %), savi (12 %) ja hieta (1 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 64 %. Kurjalannevasta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 123 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,2 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,8. Laskennallinen kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 23,0 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 10,4 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 53,2 %, typpipitoisuus 1,64 % ja rikkipitoisuus 0,20 %. Kurjalannevalla on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 7 ha, joka koostuu viidestä toisistaan varsin kaukana olevasta altaasta. Kurjalannevasta soveltuu kotitarvetuotantoon 3 ha, joka koostuu yhdestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n suom 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q10.0, S0.20. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. 44

46 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 20. Kurjalannevan tutkimuslinjasto

47 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 64. Iso Silmäsuo Iso Silmäsuo (kl , x=7037,6, y=3413,1) sijaitsee n. 17 km Pihtiputaan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu pääasiassa lohkaremoreenimaastoon. Suo on metsäautoteiden ympäröimä (kuva 21). Ison Silmäsuon kokonaispinta-ala on 103 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 47 ha, yli 1,5 m:n aluetta 32 ha ja yli 2 m:n aluetta 16 ha. Suon keskisyvyys on 1,1 m ja suurin havaittu syvyys 4,1 m. Suo kuuluu Alvajärven valuma-alueeseen (14.48) ja tarkemmin Karankajoen valuma-alueeseen (14.486). Suopinta on n m mpy ja viettää koilliseen n. 7,1 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Murronpuroon, josta Karanginjoen kautta Alvajärveen. Suolla on 47 tutkimuspistettä (4,5/10 ha) ja 63 syvyystutkimuspistettä (6,1/10 ha). Iso Silmäsuo on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 44 % on rämeellä ja 56 % turvekankaalla. Yleisinä suotyyppeinä ovat lyhytkorsinevarämemuuttumat, isovarpurämemuuttumat ja puolukkaturvekankaat. Puusto on keskinkertaisen tiheää, mutta kehitysasteeltaan hyvin vaihtelevaa, taimistoja riukuasteen männiköistä aina varttuneisiin männiköihin. Turvekankailla on sekapuuna runsaasti myös koivua ja kuusta. Turpeesta 32 % on rahka-, 52 % sara- ja 16 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeja ovat: sararahkaturve (CS) 22 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 6 %, rahkasaraturve (SC) 50 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 8 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 20 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 14 % ja varpuainesta (N) sisältävien 10 %. Pohjamaalajit ovat moreeni (86 %), hiesu (12 %) ja hieta (2 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 2 %. Isosta Silmäsuosta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 81 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,9 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,1. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,2 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 50,6 %, typpipitoisuus 1,79 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Ison Silmäsuon yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta soveltuu turvetuotantoon noin 30 ha, joka koostuu kahdesta vierekkäisestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. 46

48 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 21. Ison Silmäsuon tutkimuslinjasto. 47

49 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 65. Tervasuo Tervasuo (kl , x=7024,1, y=3423,2) sijaitsee n. 9 km Pihtiputaan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu pääosin lohkareiseen moreenimaastoon. Suon pohjoispuolella kulkee Kinnulantie sekä länsi- ja itäreunalla metsäautotiet (kuva 22). Tervasuon kokonaispinta-ala on 88 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 38 ha, yli 1,5 m:n aluetta 20 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 9 ha. Suon keskisyvyys on 1,0 m ja suurin havaittu syvyys 2,4 m. Suo kuuluu Alvajärven valuma-alueeseen (14.48) ja tarkemmin Tervajoen valuma-alueeseen (14.483). Suopinta on n m mpy ja viettää koilliseen n. 7,4 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Vipusenpuroon, josta edelleen Alvajärveen. Suolla on 50 tutkimuspistettä (5,7/10 ha) ja 55 syvyystutkimuspistettä (6,3/10 ha). Tervasuo on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 31 % on rämeellä, 21 % avosuolla ja 48 % turvekankaalla. Yleisinä suotyyppeinä ovat varsinaiset sararämemuuttumat, ruohoiset sararämemuuttumat, varsinaiset saranevamuuttumat, puolukkaturvekankaat sekä karhunsammalmuuttumat. Puusto on pääasiassa keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua. Suolla on myös runsaasti varttuneita kasvatusmetsiä. Turpeesta 29 % on rahka-, 70 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeja ovat: sararahkaturve (CS) 27 %, saraturve (C) 21 % ja rahkasaraturve (SC) 49 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpei- den osuus on 10 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 1 % ja varpuainesta (N) sisältävien 6 %. Pohjamaalajit ovat moreeni (61 %), hieta (20 %), hiesu (13 %) ja hiekka (6 %). Liejupisteitä ei tutkimuksissa havaittu. Tervasuolta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 114 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 12,0 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,1. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,7 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 8,1 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 46,2 %, typpipitoisuus 2,36 % ja rikkipitoisuus 0,25 %. Suon pintaturpeissa havaittiin erittäin korkeita tuhkapitoisuuksia. Vastaavien näytteiden lämpöarvot ovat myös erittäin alhaisia. Tervasuolla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 20 ha, joka koostuu kahdesta altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A10.0+, Q8.0, S0.25. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Korkeat pintaturpeiden tuhkapitoisuudet heikentävät energiaturpeen laatua, ja alueelta suositellaankin otettavaksi lisää turvenäytteitä korkeiden tuhkapitoisuuksien laajuuden määrittämiseksi. 48

50 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 22. Tervasuo tutkimuslinjasto. 49

51 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 66. Hinkaloneva Hinkaloneva (kl , x=7036,2, y=3412,3) sijaitsee n. 17 km Pihtiputaan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu pääasiassa lohkaremoreenimaastoon ja idässä Hinkalolampeen. Suo on metsäautoteiden ympäröimä (kuva 23). Hinkaloneva on tutkittu jo vuonna 1962 ja se on raportoitu Pihtiputaan ensimmäisessä turveraportissa (Toivonen 1982). Tästä raportista löytyy tarkentavaa tietoa suosta mm. tiheämmän tutkimuslinjaston myötä. Hinkalonevan kokonaispinta-ala on 187 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 113 ha, yli 1,5 m:n aluetta 66 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 17 ha. Suon keskisyvyys on 1,2 m ja suurin havaittu syvyys 3,1 m. Suo kuuluu Alvajärven valuma-alueeseen (14.48) ja tarkemmin Karankajoen valuma-alueeseen (14.486). Suopinta on n m mpy ja viettää suon pohjoisosassa kaakkoon n. 0,3 m/km ja suon eteläosassa luoteeseen n. 1,8 m/km. Vedet laskevat suo-ojaverkostoa pitkin Hinkalolampeen, josta Murronpuron ja Karanginjoen kautta edelleen Alvajärveen. Suolla on 104 tutkimuspistettä (5,6/10 ha) ja 135 syvyystutkimuspistettä (7,2/10 ha). Hinkaloneva on pääosin ojitettu, mutta Hinkalolammen pohjois- ja eteläosassa on noin 20 ha:n ojittamaton suoalue. Tutkimuspisteistä 30 % on avosuolla, 41 % rämeellä ja 29 % turvekankaalla. Yleisinä suotyyppeinä ovat lyhytkorsinevaräme- ja lyhytkorsinevamuuttumat, varsinaiset saranevamuuttumat, puolukka- ja mustikkaturvekankaat sekä karhunsammalmuuttumat. Luonnontilaisella alueella minerotrofinen lyhytkorsineva on yleinen. Puusto on alueella hyvin vaihtelevaa, pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä tai taimisto- ja riukuasteen männikköä, jossa on sekapuuna koivua. Suon reunaosissa esiintyy myös koivu- ja kuusivaltaisia mustikka- ja puolukkaturvekankaita. Turpeesta 55 % on rahka-, 38 % sara- ja 7 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 13 %, sararahkaturve (CS) 37 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 4 %, rahkasaraturve (SC) 35 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 5 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 6 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 29 % ja varpuainesta (N) sisältävien 4 %. Vallitsevana pohjamaalajina on moreeni (100 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 6 %. Hinkalonevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kolmelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 94 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,6 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan 5,8. Laskennallinen kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,5 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 53,0 %, typpipitoisuus 1,95 % ja rikkipitoisuus 0,20 %. Hinkalonevan yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta soveltuu turvetuotantoon n. 64 ha, joka koostuu yhdestä altaasta. Suon eteläosan pinnassa on pienialainen, varsin paksu (60 90 cm) Cuspidata-Acutifolia -valtainen rahkaturvekerros. Tuotantokelpoiselta alueelta (n. 10 ha) on saatavissa vaaleaa rahkaturvetta n suo-m 3. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on vaalean rahkaturpeen oton jälkeen n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. 50

52 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 23. Hinkalonevan tutkimuslinjasto

53 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 67. Hopeavuorenneva Hopeavuorenneva (kl , x=7034,3, y=3413,8) sijaitsee n. 15 km Pihtiputaan keskustasta länsiluoteeseen. Suo rajoittuu pääasiassa lohkaremoreenimaastoon. Suon itä- ja pohjoisosiin tulee metsäautoteitä (kuva 24). Hopeavuorennevan kokonaispinta-ala on 80 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 23 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 8 ha. Suon keskisyvyys on 0,7 m ja suurin havaittu syvyys 2,1 m. Suo kuuluu Alvajärven valumaalueeseen (14.48) ja sijaitsee Kivipuron valuma-alueen (14.485) ja Karankajoen valuma-alueen (14.486) rajalla. Suopinta on n m mpy ja viettää suon eteläosassa luoteeseen n. 5,2 m/km, suon keskiosissa kaakkoon n. 3,4 m/km ja suon pohjoisosassa luoteeseen n. 1,1 m/km. Vedet laskevat suon etelä- ja keskiosista suo-ojia pitkin Hopeavuorenpuroon, josta Kivipuron kautta Alvajärveen. Suon pohjoisosasta vedet laskevat Hinkalonevalle, josta Hinkalolammen, Murronpuron ja Karanginjoen kautta edelleen Alvajärveen. Suolla on 53 tutkimuspistettä (6,7/10 ha) ja 54 syvyystutkimuspistettä (6,8/10 ha). Hopeavuorenneva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 41 % on rämeellä, 4 % avosuolla ja 55 % turvekankaalla. Yleisinä suotyyppeinä ovat lyhytkorsinevarämemuuttumat, sekä puolukka- ja varputurvekankaat. Puusto on pääasiassa keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua. Myös varttunutta männikköä sekä taimisto- ja riukuasteen männikköä on suolla runsaasti. Turpeesta 43 % on rahka-, 38 % sara- ja 19 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 9 %, sararahkaturve (CS) 26 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 8 %, rahkasaraturve (SC) 37 %, ruskosammalturve (B) 8 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 8 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 9 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 22 % ja varpuainesta (N) sisältävien 6 %. Pohjamaalajit ovat moreeni (71 %), hieta (15 %), hiekka (8 %) ja hiesu (6 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 1 %. Hopeavuorennevalta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 82 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,2 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan 5,5. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,2 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 50,8 %, typpipitoisuus 2,00 % ja rikkipitoisuus 0,21 %. Hopeavuorennevan yli 1,5 metrin syvyinen alue (8 ha) soveltuu turvetuotantoon. Se koostuu kahdesta vierekkäisestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.25. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. 52

54 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 24. Hopeavuorennevan tutkimuslinjasto

55 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 68. Matoneva Matoneva (kl , x=7037,7, y=3410,8) sijaitsee n. 19 km Pihtiputaan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu pääosin lohkareiseen moreenimaastoon. Suon eteläosaan tulee metsäautotie (kuva 25). Matonevan kokonaispinta-ala on 37 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 12 ha, yli 1,5 m:n aluetta 5 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 2 ha. Suon keskisyvyys on 0,8 m ja suurin havaittu syvyys 2,5 m. Suo kuuluu Alvajärven valuma-alueeseen (14.48) ja tarkemmin Karankajoen valuma-alueeseen (14.486). Suopinta on n m mpy ja viettää itä-kaakkoon n. 3,4 m/ km. Vedet laskevat suo-ojaverkostoa pitkin Suurenjärvenjokeen, josta edelleen Kalaksimenjärven kautta Alvajärveen. Suolla on 36 tutkimuspistettä (9,7/10 ha) ja 34 syvyystutkimuspistettä (9,2/10 ha). Matoneva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 56 % on rämeellä, 37 % turvekankaalla ja 7 % avosuolla. Yleisinä suotyyppeinä ovat ruohoinen sararäme-, isovarpuräme- ja pallosararämemuuttuma sekä puolukkaturvekankaat. Puusto on keskinkertaisen tiheää tai harvaa mäntyvaltaista harvennusmetsää tai taimisto- ja riukuasteen männikköä, jossa on sekapuuna koivua. Myös vajaatuottoisia metsiä esiintyy runsaasti. Turpeesta 60 % on rahka-, 28 % sara- ja 12 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 10 %, sararahkaturve (CS) 44 %, rahkasaraturve (SC) 25 % ja ruskosammalturve (B) 6 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 2 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 19 % ja varpuainesta (N) sisältävien 6 %. Yleisin pohjamaalaji on moreeni (99 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on 1 %. Matonevalta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 99 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,4 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan 6,3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,0 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 50,7 %, typpipitoisuus 1,30 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Matonevan yli 1,5 metrin syvyinen alue (5 ha) soveltuu turvetuotantoon. Se koostuu kahdesta vierekkäisestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. 54

56 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 25. Matonevan tutkimuslinjasto

57 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 69. Pyytneva Pyytneva (kl , x = 7046,5, y = 3436,6) sijaitsee n. 18 km Pihtiputaan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon ja kaakossa turvetuotantoalueeseen. Suo on metsäautoteiden ympäröimä ja suon lävitse kulkee Pyhäsalmentie (kuva 26). Pyytneva on tutkittu jo vuonna 1962 ja se on raportoitu Pihtiputaan ensimmäisessä turveraportissa (Toivonen 1982). Tästä raportista löytyy tarkentavaa tietoa suosta mm. tiheämmän tutkimuslinjaston myötä. Pyytnevan kokonaispinta-ala on 121 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 60 ha, yli 1,5 m:n aluetta 36 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 19 ha. Suon keskisyvyys on 1,1 m ja suurin havaittu syvyys 3,7 m. Suo sijaitsee Saanijärven valuma-alueella (14.49) ja tarkemmin Hongonjoen valuma-alueella (14.495). Suopinta on n m mpy ja viettää luoteeseen n. 2,3 m/km. Vedet laskevat suo-ojaverkostoa pitkin Hongonjokeen, josta edelleen Elämäjärveen. Suolla on 75 tutkimuspistettä (6,2/10 ha) ja 101 syvyystutkimuspistettä (8,3/10 ha). Pyytneva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 39 % on rämeellä, 3 % avosuolla, 57 % turvekankaalla ja 1 % korvessa. Yleisinä suotyyppeinä ovat tupasvillaräme-, lyhytkorsinevaräme- ja ruohoiset sararämemuuttumat sekä puolukka-, mustikka- ja ruohoturvekankaat. Puusto on kehitysluokaltaan hyvin vaihtelevaa, pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä tai taimisto- ja riukuasteen männikköä, jossa on sekapuuna koivua. Myös kehitysluokaltaan varttunutta kasvatusmetsää esiintyy runsaasti. Suon reunaosissa on kuusi- ja koivuvaltaisia metsiä. Turpeesta 35 % on rahka-, 50 % sara- ja 15 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 5 %, sararahkaturve (CS) 27 %, saraturve (C) 10 %, rahkasaraturve (SC) 40 %, ruskosammalturve (B) 5 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 7 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 17 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 7 % ja varpuainesta (N) sisältävien 7 %. Pohjamaalajit ovat moreeni (61 %), hiesu (37 %), hieta (1 %) ja hiekka (1 %). Liejupisteitä ei tutkimuksissa havaittu. Pyytnevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 95 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,2 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,6. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,6 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 52,8 %, typpipitoisuus 2,02 % ja rikkipitoisuus 0,20 %. Pyytnevasta soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue (36 ha), joka koostuu kahdesta vierekkäisestä altaasta. Altaiden lävitse kulkee Pyhäsalmentie. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n suo-m3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.20. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. 56

58 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 26. Pyytnevan tutkimuslinjasto

59 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 70. Porkansuo Porkansuo (kl , x=7032,4, y=3416,5) sijaitsee n. 12 km Pihtiputaan keskustasta länteen. Suo rajoittuu pääosin lohkaremoreenimaastoon. Suo on metsäautoteiden ympäröimä (kuva 27). Porkansuon kokonaispinta-ala on 69 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 30 ha, yli 1,5 m:n aluetta 12 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 2 ha. Suon keskisyvyys on 0,9 m ja suurin havaittu syvyys 2,4 m. Suo sijaitsee Alvajärven valuma-alueella (14.48) ja tarkemmin Kivipuron valuma-alueella (14.485). Suon pinta on noin m mpy ja viettää itä-kaakkoon n. 6,1 m/km. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Ripanansuolle, josta Sammalisenpuron kautta Kivipuroon ja edelleen Alvajärveen. Suolla on 59 tutkimuspistettä (8,6/10 ha) ja 57 syvyystutkimuspistettä (8,3/10 ha). Porkansuo on ojitettu lähes kokonaisuudessaan. Suon itäosassa on pienialainen suoalue ojittamatta. Tutkimuspisteistä 43 % on rämeellä, 14 % avosuolla ja 43 % turvekankaalla. Yleisinä suotyyppeinä ovat lyhytkorsinevaräme- ja isovarpurämemuuttumat, ruohoiset saranevamuuttumat sekä ruoho-, mustikka- ja puolukkaturvekankaat. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä tai varttunutta kasvatusmetsää, jossa on sekapuuna koivua ja paikoin myös kuusta. Myös taimisto- ja riukuasteen männiköitä on runsaasti. Turpeesta 44 % on rahka-, 44 % sara- ja 12 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 7 %, sararahkaturve (CS) 32 %, saraturve (C) 6 %, rahkasaraturve (SC) 38 % ja sararuskosammalturve (CB) 6 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 10 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 14 % ja varpuainesta (N) sisältävien 5 %. Pohjamaalajit ovat moreeni (94 %), hieta (3 %) ja hiekka (3 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on 1 %. Porkansuolta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 99 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 5,6 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,1 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 50,3 %, typpipitoisuus 2,13 % ja rikkipitoisuus 0,23 %. Porkansuon yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta soveltuu turvetuotantoon n. 8 ha, joka koostuu yhdestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.25. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. 58

60 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 27. Porkansuon tutkimuslinjasto. 59

61 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 71. Vuorineva Vuorineva (kl , x=7047,3, y=3428,9) sijaitsee n. 16 km Pihtiputaan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suon länsipuolella kulkee Haapajärventie ja suon lävitse kulkee metsäautotie (kuva 28). Vuorinevan kokonaispinta-ala on 186 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 122 ha, yli 1,5 m:n aluetta 80 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 51 ha. Suon keskisyvyys on 1,5 m ja suurin havaittu syvyys 4,7 m. Suo sijaitsee Saanijärven valuma-alueella (14.49) ja tarkemmin Raudanjoen valuma-alueen (14.494) ja Elämänjärven alueen (14.493) rajalla. Suopinta on n m mpy ja viettää suon pohjoisosassa etelään n. 1,3 m/km ja suon eteläosassa luoteeseen n. 1,6 m/ km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Tuohipuroon, josta Kortteisenkanavan kautta Saanijärveen. Suolla on 118 tutkimuspistettä (6,4/10 ha) ja 133 syvyystutkimuspistettä (7,2/10 ha). Vuorineva on ojitettu lähes kokonaisuudessaan. Suon keskiosassa on pienialainen ojittamaton alue. Tutkimuspisteistä 38 % rämeellä, 7 % avosuolla, 3 % korvessa, 45 % turvekankaalla ja 7 % pellolla. Yleisinä suotyyppeinä ovat lyhytkorsinevarämemuuttumat, isovarpurämemuuttumat, karhunsammalmuuttumat, pellot sekä mustikka-, puolukka- ja ruohoturvekankaat. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä, mutta myös aukeita alueita, vajaatuottoisia männiköitä, taimisto- ja riukuasteen männiköitä ja varttuneita männiköitä esiintyy runsaasti. Suon reuna-alueilla on myös kuusi ja koivuvaltaisia alueita. Turpeesta 29 % on rahka-, 61 % sara- ja 10 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 4 %, sararahkaturve (CS) 23 %, saraturve (C) 13 %, rahkasaraturve (46 %), ruskosammalturve (B) 4 % ja sararuskosammalturve (CB) 4 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 14 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 8 % ja varpuainesta (N) sisältävien 4 %. Pohjamaalajit ovat hiesu (57 %), moreeni (26 %), hieta (15 %) ja hiekka (2 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on 2 %. Vuorinevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kolmelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 87 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,6 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan samoin 6,0. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,4 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 52,5 %, typpipitoisuus 2,06 % ja rikkipitoisuus 0,22 %. Vuorinevan yli 1,5 metrin syvyinen alue (80 ha) soveltuu potentiaalisesti turvetuotantoon. Alue koostuu neljästä vierekkäisestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.25. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. 60

62 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 28. Vuorinevan tutkimuslinjasto. 61

63 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 72. Saarijärvenneva Saarijärvenneva (kl , x=7046,7, y=3407,5) sijaitsee n. 26 km Pihtiputaan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu pääosin lohkaremoreenimaastoon, eteläosassa osittain Saari- ja Pyydysjärveen ja pohjoisosastaan Karangat-järviin. Suon lävitse kulkee kaksi metsäautotietä (kuva 29). Saarijärvennevan kokonaispinta-ala on noin 154 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 79 ha, yli 1,5 m:n aluetta 61 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 30 ha. Suon keskisyvyys on 1,1 m ja suurin havaittu syvyys 3,6 m. Suo kuuluu Alvajärven valuma-alueeseen (14.48) ja sijaitsee pääosin Karankajoen valuma-alueella (14.486) ja länsiosastaan osin myös Vuohtojärven valuma-alueella (14.487). Suopinta on n m mpy ja viettää suo länsiosassa luoteeseen n. 0,9 m/ km, mutta pääasiallisesti itä-kaakkoon n. 1,1 m/km. Vedet laskevat suon länsiosasta suo-ojia pitkin Saaripuron kautta Savijärveen, josta edelleen Vuohtojärveen. Suon keski- ja itäosista vedet laskevat Keski- Karankaan, josta Karanganjoen kautta Alvajärveen. Suolla on 81 tutkimuspistettä (5,3/10 ha) ja 87 syvyystutkimuspistettä (5,7/10 ha). Saarijärvenneva on lähes kokonaan luonnontilainen suo. Tutkimuspisteistä 57 % rämeellä, 41 % avosuolla ja 2 % turvekankaalla. Yleisinä suotyyppeinä ovat luonnontilaiset lyhytkorsinevarämeet, minerotrofiset lyhytkorsinevat sekä muurainrahkarämeet ja -nevat. Suoalue on joko aukeaa tai harvaa vajaatuottoista männikköä tai taimisto- ja riukuasteen männikköä, jossa on sekapuuna koivua. Turpeesta 72 % on rahka-, 25 % sara- ja 3 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 35 %, sararahkaturve (CS) 34 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 3 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 21 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 2 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 39 % ja varpuainesta (N) sisältävien 3 %. Vallitseva pohjamaalaji on moreeni (100 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on 23 %. Saarijärvennevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 89 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 1,5 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,0. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,5 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 52,5 %, typpipitoisuus 1,45 % ja rikkipitoisuus 0,15 %. Saarijärvennevan yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta soveltuu potentiaalisesti turvetuotantoon n. 53 ha, joka koostuu kahdesta vierekkäisestä altaasta. Suon pinnassa on paikoitellen varsin paksu (60-90 cm) Cuspidata-Acutifolia -valtainen rahkaturvekerros. Kahdelta tuotantokelpoiselta alueelta (n. 20 ha) on saatavissa vaaleaa rahkaturvetta n suo-m 3. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on vaalean rahkaturpeen oton jälkeen n suom3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S0.15. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. Saarijärvenneva on lähes täydellisesti luonnontilainen suo, joka on useiden järvien ympäröimä. Suolla sijaitsee lisäksi Puurolampi ja luonnontilainen Puuropuro. Suo soveltuu virkistyskäyttöön, eikä sitä suositella tuotantokäyttöön. 62

64 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 29. Saarijärvennevan tutkimuslinjasto

65 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 73. Iso Kivineva Iso Kivineva (kl , x=7048,7, y=3408,0) sijaitsee n. 27 km Pihtiputaan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu lohkaremoreenimaastoon. Suo on metsäautoteiden ympäröimä (kuva 30). Ison Kivinevan kokonaispinta-ala on noin 66 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 31 ha, yli 1,5 m:n aluetta 18 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 13 ha. Suon keskisyvyys on 1,1 m ja suurin havaittu syvyys 3,2 m. Suo kuuluu Alvajärven valuma-alueeseen (14.48) ja tarkemmin Vuohtojärven valuma-alueeseen (14.487). Suopinta on n m mpy ja viettää pääasiallisesti pohjoiseen n. 3,4 m/km. Vedet laskevat suon länsiosista suo-ojia pitkin Saaripuroon, josta edelleen Savijärveen ja Vuohtojärveen. Suon itäosista vedet laskevat Iso Heininevalle, josta edelleen Vuohtojärveen. Suolla on 36 tutkimuspistettä (5,5/10 ha) ja 43 syvyystutkimuspistettä (6,5/10 ha). Iso Kivineva on pääosin ojitettu, mutta suon pohjoiosassa on hiukan ojittamatonta suoaluetta (14 %). Tutkimuspisteistä 63 % on rämeellä, 10 % avosuolla ja 27 % turvekankaalla. Yleisinä suotyyppeinä ovat ruohoiset sararämemuuttumat, rimpinevarämemuuttumat ja puolukkaturvekankaat sekä luonnontilaisella alueella lyhytkorsinevarämeet ja varsinaiset sararämeet. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää tai harvaa harvennusmännikköä, osin taimisto- ja riukuasteen männikköä, jossa on sekapuuna koivua. Myös vajaatuottoisia metsiä esiintyy runsaasti. Turpeesta 48 % on rahka-, 42 % sara- ja 10 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 9 %, sararahkaturve (CS) 36 %, saraturve (C) 15 %, rahkasaraturve (SC) 27 % ja ruskosammalturve (B) 6 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 13 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 18 % ja varpuainesta (N) sisältävien 2 %. Pohjamaalajit ovat moreeni (97 %) ja hiesu (3 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on 10 %. Isolta Kivinevalta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 78 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,5 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan 5,6. Laskennallinen kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 23,2 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 10,2 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 51,4 %, typpipitoisuus 1,84 % ja rikkipitoisuus 0,22 %. Ison Kivinevan yli 1,5 metrin syvyinen alue (18 ha) soveltuu turvetuotantoon. Se koostuu yhdestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q10.0, S0.25. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. 64

66 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 30. Ison Kivinevan tutkimuslinjasto

67 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 74. Kallioneva Kallioneva (kl , x=7025,9, y=3421,0) sijaitsee n. 9 km Pihtiputaan keskustasta länsilounaaseen. Suo rajoittuu lohkare- ja hietamoreenimaastoon. Suo on metsäautoteiden ympäröimä (kuva 31). Kallionevan kokonaispinta-ala on 125 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta on 54 ha, yli 1,5 m:n aluetta 33 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 20 ha. Suon keskisyvyys on 1,1 m ja suurin havaittu syvyys 3,3 m. Suo kuuluu Alvajärven valuma-alueeseen (14.48) ja tarkemmin Tervajoen valuma-alueeseen (14.483). Suopinta on n m mpy ja viettää luoteeseen n. 4,5 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Tervajokeen, josta edelleen Alvajärveen. Suolla on 65 tutkimuspistettä (5,2/10 ha) ja 78 syvyystutkimuspistettä (6,3/10 ha). Kallioneva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 59 % on rämeellä, 3 % avosuolla, 36 % turvekankaalla ja 2 % korvessa. Yleisinä suotyyppeinä ovat varsinaiset sararämemuuttumat, ruohoiset sararämemuuttumat sekä puolukka- ja mustikkaturvekankaat. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä tai varttunutta männikköä, jossa on sekapuuna koivua. Suon länsiosassa on myös koivu- ja kuusivaltaisia turvekankaita. Turpeesta 35 % on rahka-, 62 % sara- ja 3 % rus- kosammalvaltaista. Pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 8 %, sararahkaturve (CS) 26 % ja rahkasaraturve (SC) 60 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 8 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 6 % ja varpuainesta (N) sisältävien 1 %. Pohjamaalajit ovat moreeni (46 %), hiesu (30 %), hieta (23 %) ja hiekka (1 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on 8 %. Kallionevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 104 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 6,1 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan 5,5. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,6 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 52,5 %, typpipitoisuus 1,96 % ja rikkipitoisuus 0,22 %. Kallionevan yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta soveltuu turvetuotantoon 31 ha, joka koostuu kahdesta altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A8.0, Q8.0, S0.25. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. 66

68 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 31. Kallionevan tutkimuslinjasto. 67

69 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 75. Jouttenusneva Jouttenusneva (kl , x=7043,7, y=3429,2) sijaitsee n. 13 km Pihtiputaan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon. Suon pohjois- ja itäpuolelle tulee kaksi metsäautotietä (kuva 32). Jouttenusnevan kokonaispinta-ala on 78 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 43 ha, yli 1,5 m:n aluetta 27 ja yli 2,0 m:n aluetta 15 ha. Suon keskisyvyys on 1,1 m ja suurin havaittu syvyys 3,0 m. Suo kuuluu Saanijärven valuma-alueeseen (14.49) ja tarkemmin Raudanjoen valuma-alueen ( ) ja Kortteisenkanavan alueen (14.492) rajalla. Suopinta on n m mpy ja viettää suon länsiosassa luoteeseen n. 0,9 m/km ja itäosassa kaakkoon n. 1,8 m/km. Vedet laskevat suon länsiosasta suo-ojia pitkin Riikinkoskeen, josta Raudanjoen kautta Saanijärveen. Suon itäosasta vedet laskevat Tuohipuroon, josta Kortteisenkanavan kautta Saanijärveen. Suolla on 55 tutkimuspistettä (7,1/10 ha) ja 59 syvyystutkimuspistettä (7,6/10 ha). Jouttenusnevan pohjois- ja eteläosat on ojitettu, keskiosa on ojittamatonta. Tutkimuspisteistä 60 % on rämeellä, 24 % avosuolla, 15 % turvekankaalla ja 1 % korvessa. Yleisinä suotyyppeinä ovat ojitetulla alueella lyhytkorsinevarämemuuttumat, isovarpurämemuuttumat sekä puolukkaturvekankaat. Ojittamattomalla alueella yleisiä ovat lyhytkorsinevarämeet ja varsinaiset sararämeet. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä tai taimisto- ja riukuasteen männikköä, jossa on koivua sekapuuna. Myös aukeita tai melkein aukeita alueita esiintyy runsaasti. Turpeesta 40 % on rahka-, 55 % sara- ja 5 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeja ovat: rahkaturve (S) 10 %, sararahkaturve (CS) 25 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 5 %, saraturve (C) 9 %, rahkasaraturve (SC) 46 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 4 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 9 %, tupasvillaa (ER) sisältävien 19 % ja varpuainesta sisältävien 1 %. Pohjamaalajit ovat moreeni (74 %), hiesu (22 %) ja hieta (4 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on 2 %. Jouttenusnevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 83 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,2 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan samoin 5,3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,6 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 53,1 %, typpipitoisuus 2,15 % ja rikkipitoisuus 0,20 %. Jouttenusnevan yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta soveltuu turvetuotantoon n. 27 ha, joka koostuu yhdestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.20. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. 68

70 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 32. Jouttenusnevan tutkimuslinjasto. 69

71 Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto 76. Pieni Silmäsuo Pieni Silmäsuo (kl , x=7038,2, y=3412,6) sijaitsee n. 18 km Pihtiputaan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu lohkaremoreenimaastoon. Suo on metsäautoteiden ympäröimä (kuva 33). Pienen Silmäsuon kokonaispinta-ala on 31 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 23 ha, yli 1,5 m:n aluetta 19 ja yli 2,0 m:n aluetta 17 ha. Suon keskisyvyys on 2,1 m ja suurin havaittu syvyys 5,1 m. Suo sijaitsee Alvajärven valuma-alueella (14.48) ja tarkemmin Karankajoen valuma-alueella (14.486). Suopinta on n m mpy ja viettää koilliseen n. 4,8 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Karanginjokeen, mistä edelleen Kalaksimenjärven kautta Alvajärveen. Suolla on 21 tutkimuspistettä (6,9/10 ha) ja 24 syvyystutkimuspistettä (7,9/10 ha). Pienellä Silmäsuolla on reunaojituksia, mutta pääosin suo on ojittamaton tai ojikkoasteella olevaa suota. Tutkimuspisteistä 27 % on rämeellä, 55 % avosuolla ja 18 % turvekankaalla. Yleisinä suotyyppeinä ovat meso- ja oligotrofinen rimpineva sekä ruohoinen sararämemuuttuma. Puusto on pääosin harvaa taimisto- ja riukuasteen männikköä tai harvennusmännikköä. Suon reunaosissa on myös koivu- ja kuusivaltaisia turvekankaita. Turpeesta 8 % on rahka-, 85 % sara- ja 7 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeja ovat: sararahkaturve (CS) 6 %, rahkasaraturve (SC) 76 %, ruskosammalsaraturve (BC) 7 % ja sararuskosammalturve (CB) 7 %. Puujäännöksiä (L) sisältävien turpeiden osuus on 10 % ja varpuainesta (N) sisältävien 1 %. Pohjamaalajit ovat moreeni (49 %), hiesu (47 %) ja hieta (4 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on 17 %. Pieneltä Silmäsuolta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 82 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 9,0 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,5. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,1 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 8,3 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 47,8 %, typpipitoisuus 1,62 % ja rikkipitoisuus 0,20 %. Pienen Silmäsuon yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta soveltuu turvetuotantoon n. 19 ha, joka koostuu yhdestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n suo-m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A10.0, Q8.0, S0.20. Suon pohjalle ja tuotannon ulkopuolelle oletetaan jäävän 0,3 m:n turvekerros. 70

72 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 33. Pienen Silmäsuon tutkimuslinjasto. 71