GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226. Jouko Saarelainen

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226 Jouko Saarelainen ILOMANTSIN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS POLTTOTURVETUOTANTOON Osa 1. Abstract : The peat resources of the municipality of Ilomantsi and their potentialities in fuel peat production Kuopio 1989

2 Saarelainen, Jouko Ilomantsin kunnassa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa 1. Abstract : The mires, their peat resources and potentialities in fuel peat production in the municipality of Ilomantsi. Geological Survey of Finland. Report of peat investigation pages, 103 figures, 56 tables and 20 appendices. The Geological Survey of Finland studied the mires and peat deposits in the municipality of Ilomantsi in The study is a part of the total inventory of the peat resources of Finland that Geological Survey is undertaking. The main goal of the study is to locate the peat resources with industrial interest Emphasis is on fuel peat production. However, also other ways to use mires are taken into account, including conservation and recreation. A detailed survey on a peatland was made using a survey line grid where the main line was run through the long axis of the deposit and through its center. A number of secondary lines were made perpendicular to the main line at 400 m intervals. The study sites were staked out at 100 m intervals. Depth measurements were made at 50 m intervals. The following surface characteristics were studied and recorded at each stake : The cover type and wetness of mire, the amount and height of peat mounds and the density, size and quality of trees. After that the peat deposit was sampled from the surface to the bottom to determine the type, fibrousity, wetness and the degree of humification of peat. The amount of snags in the deposit was determined by pushing a two meters long rod ten times into the ground. Laboratory samples were taken from selected sites to determine the ph value, ash content, sulphur content, heating value and bulk density of peat. Altogether ha of mires were evaluated good for fuel peat production. This is 39 % of the surveyed area of ha. The amount of useful peat is 42,79 million cubic metres in situ. The energy content is 75,43 million GJ or 20,96 million MWh. Key words : peat, inventory, utilization, mire, Central Finland. Ilomantsi, Jouko Saarelainen Geological Survey of Finland P.O. Box 237 SF KUOPIO ISBN ISSN

3 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 JOHDANTO 5 2 TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITYS Kenttätutkimukset Laboratoriotutkimukset Tulosten esitys Arviointiperusteista 10 3 TUTKITUT SUOT 12 4 TULOSTEN TARKASTELUA 166 LIITTEET 4.1 Yleistä Ilomantsin soista Turvekerrostumien paksuus, turpeen määrä ja maatuneisuus Turvelajijakauma ja liekoisuus Laboratoriotutkimukten tulokset Tutkittujen soiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon 174

4 5 1 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Ilomantsin kunnan alueella soita vuonna Tähän raporttiin on koottu näiden tutkimusten tulokset. Tutkimukset ovat keskittyneet kunnan eteläosan ja kirkonkylän ympäristön suoalueille. Tutkimukset liittyvät Geologian tutkimuskeskuksen tehtäväksi annettuun valtakunnan turvevarojen kokonaisselvitykseen ja kartoitukseen. Tutkimusten tarkoituksena on ensisijaisesti palvella turpeen teollista käyttöä ja tämän vuoksi selvitetään erityisesti soiden soveltuvuutta polttoturvekäyttöön. Toisaalta tutkimuksessa on otettu huomioon myös soiden suojelulliset ja muut käyttöarvot. Vuonna 1987 tutkittiin Ilomantsissa 24 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha. Tämä on hieman yli 6 % kunnan yli 20 ha :n laajuisten soiden yhteisalasta, joka on ha. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Ilomantsin soita myös vuosina 1960 ja Tällöin tutkittu ala on noin ha. Näistä tutkimuksista ei ole julkaistua raporttia, mutta tutkimusten tulokset on tarvittaessa käytettävissä. 2 TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITYS 2.1 Kenttätutkimukset Suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä (Lappalainen, Sten ja Häikiö. Turvetutkimusten maasto-opas, Geologian tutkimuskeskus. Opas no.12, Espoo 1984). Linjaverkosto käsittää suon hallitsevan osan halki kulkevan selkälinjan ja sitä vastaan kohtisuoraan tehdyt poikkilinjat, jotka ovat tavallisesti 400 m :n välein. Tutkimuspisteet sijaitsevat linjastolla 100 m :n välein. Lisäksi turvepaksuus mitattiin linjastoilta 50 m :n välein. Syvyysmittauksia tehtiin myös poikkilinjojen välisillä linjoilla. Suon pinnan korkeuden ja muodon sekä kuivatusmahdollisuuksien selvittämiseksi tutkimuslinjastot on vaaittu.

5 6 Jokaisella tutkimuspisteellä on määritetty suotyyppi, suon pinnan vetisyys, mättäiden korkeus ja peittävyys, puulajisuhteet, mahdolliset hakkuut, puuston kehitysluokka ja tiheys sekä maatumattoman puuaineksen eli liekojen määrä luotaamalla 10 kertaa kahden metrin tangolla tutkimuspisteen ympäristössä. Kairalla otetuista näytteistä määritettiin pinnasta pohjaan saakka turvelajit lisätekijöineen sekä turpeen maatuneisuus ja kosteus. Maastotutkimusten turvenäytteet otettiin ns. venäläisellä kairalla ja laboratorionäytteet tilavuustarkalla mäntäkairalla. Tutkitut suot on esitetty kuvassa Laboratoriotutkimukset Laboratoriotutkimuksia varten otettujen näytteiden pisteet valittiin siten, että ne edustaisivat mahdollisimman hyvin suon turvekerrostumaa. Laboratorionäytteistä määritettiin happamuus (märästä näytteestä), vesipitoisuus prosentteina märkäpainosta (105 C :ssa kuivattuna), kuivatilavuuspaino 1. suokuution sisältämä kuiva-ainemäärä tilavuustarkoista näytteistä, tuhkapitoisuus (prosentteina turpeen kuivapainosta 815±25 C :ssa hehkutettuna) sekä lämpöarvo Leco AC isotermisellä kalorimetrillä. Tehollinen lämpöarvo on määritetty tästä laskennallisesti kuivalle turpeelle ja edelleen lämpöarvo turpeelle käyttökosteudessa. Tuhkapitoisuuksien keskiarvoja laskettaessa on yleensä jätetty alin ja ylin näyte huomioimatta. Alin näyte on kerroksesta, joka jää käyttämättä tuotannossa ja ylin kunnostusvaiheessa tavallisesti poistettavaa heikosti maatunutta rahkaturvekerrosta. Lähes kaikkien soiden näytteistä on määritetty rikkipitoisuus. Määrä on esitetty prosentteina kuivapainosta (liite 2). 2.3 Tulosten esitys Jokaisesta suosta on raporttiin piirretty suokartta, josta käy ilmi tutkimuslinjastojen ja -pisteiden sijainti, turpeiden keskimääräinen maatuneisuus sekä heikosti maatuneen pintakerroksen paksuus ja turvekerroksen koko syvyys kullakin pisteellä. Lisäksi karttaan on piirretty turvekerrostuman

6 Kuva 1. Ilomantsissa vuonna 1987 tutkitut suot. Soiden nimet seuraavalla sivulla. 7

7 8 1. Patrikkasuo 13. Uitoskorpi 2. Ruostesuo 14. Pitkäkangas 3. Karsikkosuo 15. Haukilampi 4. Suurisuo 16. Reimisuo 5. Karpansuo 17. Kontturinsuo 6. Lakkasuo 18. Hauta-ahonsuo 7. Kelorannansuo 19. Järvisuo 8. Säynesuo 20. Maksimaistensuo 9. Rajasuo 21. Kurensuo 10. Tuohisuo 22. Kelorannankangas 11. Parkusuo 23. Heinäsuo 12. Lamminvaaranalussuo 24. Hallahuuhansuo

8 9 paksuutta osoittavat käyrät. Joistakin soista on piirretty peruskarttapohjalle tutkimuspisteiden sijaintia kuvaavat kartat. Turvekerrostumien rakennetta on havainnollistettu sekä turvelajeja että maatumisastetta esittävin poikkileikkauskuvin. Poikkileikkauksissa samoin kuin kartoissa käytettyjen merkkien ja lyhenteiden selitykset ovat liitteessä 1. Soita ja niiden turvekerrostumia koskevia numerotietoja on kerätty taulukoihin, jotka ovat raportin lopussa. Taulukoissa on esitetty tietoja pinta-aloista, turvepaksuuksista, maatuneisuudesta ja turvemääristä sekä suotyyppien ja turvelajien jakaantumisesta. Soista on laadittu tutkimusselostukset, joista ilmenee mm. suon sijainti, tieyhteydet ja suon ympäristön topografia. Lisäksi on kuvattu suotyyppien esiintymistä. Samoin on kuvattu suon laskusuhteet, tutkimusajankohdan ojitustilanne ja selvitetty kuivatusmahdollisuuksia. Keskisyvyys on esitetty koko suolle, yli metrin ja yli puolentoista metrin sekä yli kahden metrin syvyiselle alueelle sekä pintaturpeen (maatuneisuus H1-4) että koko turvekerroksen osalta. Keskisyvyydet ja turvemäärät on laskettu käyttäen vyöhykelaskutapaa. Syvyysvyöhyke on metrin välein piirrettyjen syvyyskäyrien välinen alue. Syvyysvyöhykkeen turvemäärä on saatu kertomalla vyöhykkeen pinta-ala sillä olevan tutkimus- ja syvyyspisteiden keskisyvyydellä. Koko suon turvemäärä on saatu laskemalla vyöhykkeiden turvemäärät yhteen. Eri syvyysalueiden keskisyvyydet on saatu jakamalla syvyysalueiden turvemäärä vastaavalla pinta-alalla. Edelleen selostuksissa on selvitetty suon pohjan muotoa ja pohjamaalajeja. Tutkimusselostuksessa selvitettiin lisäksi pääturvelajien jakaantumista, lisätekijöitä ja puuainesta sisältävän turpeen osuus. Myös suon stratigrafia on selvitetty. Keskimaatuneisuus on esitetty erikseen hyvin maatuneen pohjaturpeen ja koko turvekerroksen osalta. Pintaturpeella tarkoitetaan heikosti maatunutta turvetta (H1-4). Pohjaturve on yleensä keskinkertaisesti (H5-6) tai hyvin (H7-10) maatunutta, mutta heikosti maatuneen turpeen kerroksia saattaa esiintyä seassa. Toisaalta heikosti maatunut kerros saattaa puuttua pintaosasta kokonaan.

9 1 0 Maatumattoman puuaineksen, liekojen, määrä on laskettu Pavlovin menetelmää soveltaen. Liekoisuus on ilmoitettu erikseen 0-1 m ja 1-2 m syvyyksille liekoisuusprosentteina turvemäärästä. Liekojen määrä on luokiteltu seuraavasti : erittäin pieni (liekoisuus alle 1 %), pieni (liekoisuus 1-2 %), keskimääräinen (liekoisuus 2-3 %), suuri (liekoisuus 3-4 %) ja erittäin suuri (liekoisuus yli 4 %). Lopuksi on annettu arvio kyseisen suon turvekerrostuman käyttömahdollisuudesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Turvetuotantoon soveltuvista soista on esitetty arvio tuotantokelpoisesta alasta, soveltuvan turpeen määrästä ja energiasisällöstä. Liitteissä 3-19 on esitetty peruskarttapohjaisia linjastokarttoja suurimmista ja parhaiten polttoturvetuotantoon soveltuvista Ilomantsissa tutkituista soista. 2.4 Arviointiperusteista Arvioitaessa suon soveltuvuutta polttoturvetuotantoon on yhtenä lähtökohtana ollut turveteollisuusliiton antamat ohjeet turpeen laatuvaatimuksista (liite 20). Niiden mukaan turpeen tulee täyttää mm. tietyt lämpöarvo-, tuhka- ja rikkipitoisuusvaatimukset. Parhaiten polttoturpeeksi soveltuvia ovat hyvin maatuneet ja vähän tuhkaa sisältävät turpeet. Arvioitaessa tarkemmin suon soveltuvuutta turvetuotantoon on otettu lisäksi huomioon mm. suon turvelajit ja niissä olevat lisätekijät, turvekerrostumien paksuus, suon pinta-ala ja kuivatusmahdollisuudet, tieyhteydet suolle jne. Esimerkiksi turvetuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on pidetty 1,5 m :ä. Myös ohutturpeisemmat alueet on katsottu soveltuvaksi tuotantoon mikäli turpeen kuivatilavuuspaino on riittävän suuri. Rahkaturve soveltuu jyrsin- ja palaturpeeksi, kun se on vähintään keskinkertaisesti maatunutta (H5). Saraturve soveltuu jyrsinturpeeksi heikostikin maatuneena. Palaturpeeksi se soveltuu mikäli seassa on riittävästi sitovana esim. maatunutta rahkaturvetta, jotta palat pysyvät koossa. Jyrsinturvetuotantoon sopivan alueen vähimmäiskooksi on otettu 30 ha. Palaturvetuotantoon on katsottu sopivan myös

10 1 1 aivan pienet suot. Näillä pienillä soilla on vain tilakohtainen tuotanto kannattavaa. Suot on arvioitu yksittäin ja mm. ympäristön muut tuotantokelpoiset suot ja käyttökohteiden etäisyys on otettu huomioon. Varsinaisesti kasvuturvetuotantoon soveltuvia turpeita tutkituissa soissa ei ole. Maanparannus- ja kuiviketurpeiksi sopiviksi on katsottu heikosti maatuneet rahkavaltaiset turpeet, joita on polttoturvetuotantoon sopivien soiden pintaturpeina. Soiden käyttökelpoisuusarvioinneissa on otettu huomioon myös soiden suojelulliset ja metsätaloudelliset näkökohdat.

11 12 3 TUTKITUT SUOT 1. Patrikkasuo (kl , x = 69413, y = 45550) sijaitsee noin 13 km Ilomantsin keskustasta kaakkoon. Suon länsipuolella on maantie ja etelä- ja itäpuolella metsäautoteitä. Suo rajoittuu länsireunalta pitkään, luode-kaakko -suuntaiseen moreeniselänteeseen. Etelä- ja itäpuolella on vaihtelevan muotoista moreenimaastoa ja pohjoispuolella on Ruostesuo (kuva 2, liite 3). Pinta on 157,0-170,0 m mpy ja viettää pohjoisesta ja etelästä kohti keskistä itäosaa. Vedet laskevat täältä itään pitkin Heinäpuroa. Taulukko 1. Patrikkasuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) Pintak. H1-10 c -t yht. Pintak. H1-10 c-t yht. H1-4 S-t H5-10 s-t H1-10 H1-4 s-t H5-10 s-t H1-10 Koko suo 435 0,2 2,2 2,4 1,01 9,47 10,48 Yli 1 m 386 0,2 2,4 2,6 0,93 9,25 10,18 Yli 1,5 m 335 0,3 2,6 2,9 0,85 8,75 9,60 Yli 2 m 272 0,3 2,9 3,2 0,72 7,81 8,53 Tutkimuspisteistä on 29 % avosuolla, 68 % rämeellä, 2 % korvessa ja 1 % turvekankaalla. Yleisimmät havaitut suotyypit ovat isovarpuisen rämeen ojikko, tupasvillarämeen ojikko ja lyhytkortisen nevan muuttuma. ovat hyvät. Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Kuivatusmahdollisuudet Turpeesta on 55 % rahka-, 45 % sara- ja alle puoli prosenttia ruskosammalvaltaista. Puujäännöksiä sisältävää turvetta on 7 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävää 18 % ja varpuainesta sisältävää 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Turpeiden kerrosjärjestys suossa on vaihteleva. Rahkavaltaiset turpeet ovat kuitenkin yleisimmin pintaturpeena ja läpeensä vallitsevina reuna-alueilla (kuvat 3, 4, 5, 6, 7 ja 8).

12 21 Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 ja hyvin maatuneen osan 5,9. Liekoja on keskimääräisesti (2,5 %). esiintyy 0,6-1,0 m syvyysvälillä (3,9 %). Runsaimmin liekoja Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet tutkimuspisteiltä A , A ja A suon eteläpäästä, itäosasta ja pohjoispäästä. Turvenäytteiden tuhkapitoisuus on keskimäärin 2,9 %. Happamuusarvojen (ph) keskiarvo on 4,6. Näytteiden vesipitoisuus on keskimäärin 91,4 % ja kuivatilavuuspaino 80 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpäarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg ja 50 % :n käyttökosteudelle laskettuna 9,4 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,27 %, mikä on melko korkea ja ylittää suositusrajan 0,3 % tutkimuspisteellä A (taulukko 2).

13 2 2 Patrikkasuo soveltuu hyvin polttoturvetuotantoon. Muutamilla alueilla kuten keskisessä itäosassa, luoteispäässä ja pisteiden A 1400, 1500 ja 1600 ympäristössä paksu, heikosti maatunut rahkaturve alentaa polttoturpeen arvoa. Suon turpeet ovat pääasiassa sararahka- ja rahkasaraturpeita ja ne soveltuvat sekä jyrsin- että palaturvetuotantoon. Alla olevassa jaotelmassa on laskettu yli 1,5 m syvien alueiden polttoturvetuotantoon saatavissa olevan turpeen määrä ja energiasisältö. Syvyys- Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasis. (milj. MWh) alue ala (milj. ainetta kuiva- 50 % (ha) suo-m 3 ) (10 3 t) turve kostea turve yli 1,5 m 335 8,00 640,00 13,57 12,03 2. Ruostesuo (kl , x = 69435, y = 45531) sijaitsee noin 10 km Ilomantsin keskustasta kaakkoon. Suon länsipuolella on maantie ja koillispuolella paikallistie. Suo rajoittuu vaihtelevan muotoiseen moreenimaastoon. Eteläpuolella on Patrikkasuo (kuva 9, liite 4). Pinta on 166,0-170,5 m mpy ja viettää loivasti pohjoiseen. Vedet laskevat Ruostepuron kautta Korpilampeen. Taulukko 3. Ruostesuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintak. H1-10 c-t yht. Pintak. H1-10 C-t yht. H1-4 s-t H5-10 s-t H1-10 H1-4 s-t H5-10 s-t H1-10 Koko suo 175 0,4 2,0 2,4 0,66 3,51 4,17 Yli 1 m 155 0,4 2,2 2,6 0,61 3,45 4,06 Yli 1,5 m 138 0,4 2,4 2,8 0,58 3,29 3,87 Yli 2 m 118 0,4 2,6 3,0 0,45 3,08 3,53 Tutkimuspisteistä on 12 % avosuolla, 79 % rämeellä, 8 % korvessa ja 1 % turvekankaalla. Yleisimmät yksittäiset suotyypit ovat tupasvillarämeen ojikko ja keidasrämeen ojikko.

14 27 Suurin osa suosta on ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät aivan suon vetisen keskiosan aluetta lukuunottamatta. Turpeesta on 81 % rahka- ja 19 % saravaltaista. Puujäännöksiä sisältävää turvetta on 4 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävää 32 % ja varpuainesta sisältävää 11 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja tupasvillarahkaturve. Saravaltaista turvetta on suon etelä- ja pohjoispäässä pohjaturpeena sekä siellä täällä erillisinä linsseinä rahkaturpeen seassa (kuvat 10, 11 ja 12). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7 ja hyvin maatuneen osan 6,1. Liekoja on runsaasti (3,1 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6-1,0 m syvyysvälillä (4,1 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet tutkimuspisteiltä A ja A 1900 suon eteläpäästä ja suon keskeltä. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 1,5 %. PH-arvo on 3,9. Vesipitoisuuden keskiarvo on 92,8 % ja kuivatilavuuspaino 70 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,3 MJ/kg ja 50 % :n käyttökosteudessa 8,9 MJ/kg. Pisteeltä A määritetyissä näytteissä rikkipitoisuus on keskimäärin 0,12 % kuivapainosta (taulukko 4). Suo soveltuu kohtalaisesti turvetuotantoon lukuunottamatta keskiosan n. 15 ha :n suuruista liejupohjaista aluetta, jossa tuotanto on mahdotonta. Paikoitellen paksu, heikosti maatunut pintakerros heikentää mahdollisen tuotannon alussa turpeen arvoa. Suo soveltuu turvelajiltaan sekä jyrsin- että palaturvetuotantoon. Alla olevassa jaotelmassa on laskettu yli 1,5 m syvien alueiden polttoturvetuotantoon saatavissa olevan turpeen määrä ja energiasisältö. Syvyys- Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasis. (milj. MWh) alue ala (milj. ainetta kuiva- 50 % (ha) suo-m 3 ) (10 3 t) turve kostea turve yli 1,5 m 123 2,83 198,10 4,02 3,53

15 29 3. Karsikkosuo (kl , x = 69435, y = 45486) sijaitsee noin 10 km Ilomantsin keskustasta etelään. Suolle on hyvät kulkuyhteydet, länsipuolella on maantie ja itäpuolella metsäautotie. Suo rajoittuu itäreunalta selännemäisiin noreenipeitteisiin mäkiin ja muualta vaihtelevan muotoisiin mäkiin. Koillispuolella on Tuohisuo (kuva 13, liite 5). Pinta on 162,0-177,5 m mpy ja viettää etelään noin 4 m/km. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin etelän suuntaan. Osa pohjoispään vesistä laskee koilliseen Tuohisuolle. Taulukko 5. Karsikkosuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) ala (ha) Pintak. H1-10 C-t yht. Pintak. H1-10 C-t yht. H1-4 S-t H5-10 S-t H1. 10 H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 Koko suo 315 0,3 1,9 2,2 1,10 6,12 7,22 Yli 1 m 255 0,4 2,3 2,7 0,92 5,95 6,87 Yli 1,5 m 212 0,4 2,6 3,0 0,79 5,57 6,36 Yli 2 m 171 0,4 2,9 3,3 0,70 4,96 5,66 Tutkimuspisteistä on 13 % avosuolla, 79 % rämeellä, 3 % korvessa ja 5 % turvekankaalla. Yleisimmät havaitut suotyypit ovat tupasvillarämeen muuttuma ja ojikko, lyhytkortinen neva ja keidasräme. Suoalasta on yli kolmannes ojitettu siten, että suon keskiset allasalueet ovat luonnontilaisia lukuunottamatta B-linjaston aluetta. Suo on kuivattavissa. Turpeesta on 65 % rahka-, 34 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puujäännöksiä sisältävää turvetta on 9 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävää 29 % ja varpuainesta sisältävää 5 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja rahkasaraturve. Saravaltainen turve on A-, B- ja D-linjastojen alueella erillislinsseinä pääasiassa suon pohjalla. C-linjaston alueella turvekerrostuma on lähes kauttaaltaan saravaltaista (kuvat 14, 15, 16 ja 17).

16 36 Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 ja hyvin maatuneen osan 5,9. Liekoja on keskimääräisesti (2,4 %). Runsaimmin liekoja on 0,6-1,0 m syvyysvälillä (3,3 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet tutkimuspisteiltä A 400, A 1300 ja B Turpeen tuhkapitoisuus näytteissä on keskimäärin 2,8 %. Happamuus on 4,7. Näytteiden vesipitoisuus vaihtelee välillä 85,8-94,1 % ja keskiarvo on 91,8 %. Kuivatilavuuspaino on 79 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg ja 50 % :n käyttökosteudelle laskettuna 9,6 MJ/kg. Pisteeltä B otetuissa näytteissä rikkipitoisuus on 0,18 % kuivapainosta, joskin alimman näytteen rikkipitoisuus on varsin korkea (taulukko 6).

17 3 7 Karsikkosuo soveltuu hyvin polttoturvetuotantoon, joskin paikoin paksu, heikosti maatunut rahkainen pintakerros alentaa polttoturpeen laatua mahdollisen tuotannon alkuvaiheessa. Turve soveltuu laadultaan sekä jyrsin- että palaturpeeksi. Suon länsiosassa, D-linjaston alueella pohjan muodon vaihtelu ja altaan kapeus vaikeuttavat ko. alueen käyttöönottoa. Alla olevassa jaotelmassa on laskettu yli 1,5 m syvien alueiden polttoturvetuotantoon saatavissa olevan turpeen määrä ja energiasisältö. Syvyys- Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasis. (milj. MWh) alue ala (milj. ainetta kuiva- 50 % (ha) suo-m3 ) (milj.tn.) turve kostea turve yli 1,5 m 212 5,30 418,70 9,09 8,04 4. Suurisuo (kl , x = 69357, y = 45573) sijaitsee noin 18 km Ilomantsin keskustasta etelä-kaakkoon. Suolle on hyvät tieyhteydet. Suo rajoittuu moreenisaarekkeisiin ja niiden välisten laaksojen kautta muihin ympäristön soihin. Kaakkoispuolella on Viiksinselän Viitalahti (kuva 18, liite 6). Pinta on 145,0-155,0 m mpy ja viettää kaakkoon n. 2,5 m/km. Vedet laskevat ojia ja Sahinpuroa pitkin Viitalahteen. Taulukko 7. Suurisuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) Pintak. H1. 10 C-t yht. Pintak. H1. 10 C-t yht. H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 Koko suo 730 0,3 1,1 1,4 1,98 7,99 9,97 Yli 1 m 410 0,3 1,6 1,9 1,31 6,64 7,95 Yli 1,5 m 251 0,4 2,1 2,5 0,94 5,18 6,12 Yli 2 m 157 0,4 2,5 2,9 0,59 3,89 4,48 Tutkimuspisteistä on 18 % avosuolla, 69 % rämeellä, 2 % korvessa ja 11 % turvekankaalla. Yleisimmät havaitut suotyypit ovat tupasvillarämeen muuttuma, isovarpuisen rämeen muuttuma ja lyhytkortinen neva.

18 3 9 Suoalasta on kolme neljäsosaa ojitettu. Suon kuivattaminen pohjaa myöten tutkimuspisteiden A 2000 ja B 1000 eteläpuolisilla alueilla on ongelmallista suon kaakkoispuolella olevan järven takia. Turpeesta on n. 89 % rahka-, n. 11 % sara- ja alle 0,5 ruskosammalvaltaista. Puujäännöksiä sisältävää turvetta on 8 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävää 59 % ja varpuainesta sisältävää 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahkaturve ja sararahkaturve. Suurin osa turpeesta on rahkavaltaista. Saravaltaisia turpeita on ainoastaan paikoin pohjaturpeena (kuvat 19, 20, 21, 22, 23 ja 24). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 ja hyvin maatuneen osan 6,0. Liekoja on vähän (1,6 %). Runsaimmin liekoja havaittiin 0,6-1,0 m syvyysvälillä (3,2 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hieta ja hiekka. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet tutkimuspisteiltä A 1800, A , B 500, C 400 ja E Näytteiden tuhkapitoisuus on keskimäärin 2,1 %. Happamuus (ph-arvo) on 4,1. Vesipitoisuus on keskimäärin 90,1 % ja turpeen kuivatilavuuspaino 95 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 22,0 MJ/kg ja 50 % :n käyttökosteudelle laskettuna 9,8 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on varsin korkea, keskimäärin 0,31 %. Keskiarvoa nostaa pisteen B 500 korkeat rikkipitoisuudet (taulukko 8). Suosta soveltuu polttoturvetuotantoon kuivatusvaikeuksien takia vain erilliset altaat linjan A 2000 ja B 1000 pohjoispuolelta sekä Kaivattilammen ympäristön allas lounaassa. Näistä erillisistä altaista suurin on n. 30 ha. Turpeet soveltuvat sekä jyrsin- että palaturpeeksi. Alla olevassa jaotelmassa on laskettu yli 1,5 m syvien alueiden polttoturvetuotantoon saatavissa olevan turpeen määrä ja energiasisältö. Syvyys- Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasis. (milj. MWh) alue ala (milj. ainetta kuiva- 50 % (ha) suo-m3 ) (10 3 t) turve kostea turve yli 1,5 m 115 2,30 218,50 4,80 4,28

19 47 5.Karpansuo (kl , x = 69375, y = 45547) sijaitsee noin 14 km Ilomantsin keskustasta eteläkaakkoon. Suolle on hyvät tieyhteydet. Suo on hajanainen ja moreenisaarekkeinen. Itäreunalla se rajoittuu yhtenäiseen moreeniselänteeseen ja länsireunalta saarekkeiden välitse Lakkasuohon (kuva 24, liiteet 6 ja 7). Pinta on 148,5-156,0 m mpy ja viettää pääpiirteissään kaakkoon ja suon halki virtaavaan Oskajokeen. Oskajoki virtaa luoteispuolella sijaitsevasta Oskajärvestä kaakkoon. Suon vedet laskevat myös Oskajokeen. Taulukko 9. Karpansuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) ala (ha) Pintak. H1-10 C-t yht. Pintak. H1. 10 C-t yht. H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 Koko suo 305 0,2 0,9 1,1 0,68 2,66 3,34 Yli 1 m 138 0,3 1,4 1,7 0,39 1,87 2,26 Yli 1,5 m 58 0,3 1,9 2,2 0,20 1,12 1,32 Yli 2 m 35 0,5 2,2 2,7 0,16 0,77 0,93

20 4 9 Tutkimuspisteistä on 72 % rämeellä, 11 % korvessa ja 17 % turvekankaalla. Yleisimmät havaitut yksittäiset suotyypit ovat tupasvillarämeen muuttuma ja -ojikko. Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Suo on kuivattavissa, jos Oskajoki perkataan hyvin vetäväksi. Turpeesta on 91 % rahka- j a 9 % saravaltaista. Puujäännöksiä sisältävää turvetta on 11 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävää 36 % ja varpuainesta sisältävää 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- ja tupasvillarahkaturve. Valtaosa turpeista on rahkaturpeita ja saraturpeet ovat pohjaturpeina (kuvat 25, 26, 27 ja 28). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja hyvin maatuneen osan 5,8. Liekoja on runsaasti (3,6 %). Runsaimmin liekoja havaittiin 0,6-1,0 m syvyysvälillä (6,3 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet tutkimuspisteeltä A 200 suon keskiosasta suurimman yhtenäisen altaan alueelta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 1,4 % ja happamuus 3,6. Näytteiden vesipitoisuus vaihtelee välillä 87,6-93,0 % ja keskiarvo on 90,3 %. Kuivatilavuuspaino on keskimäärin 93 kg/m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 21,0 MJ/kg ja 50 % :n käyttökosteudessa 9,3 MJ/kg. Näytteiden rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % (taulukko 10). Karpansuo soveltuu kohtalaisesti polttoturvetuotantoon. Tuotantoa haittaavana tekijänä on alueen jakaantuminen useaksi eri altaaksi ja suon runsas liekoisuus. Kuitenkin suurin yhtenäinen allas on n. 35 ha. Turve soveltuu laatunsa puolesta sekä pala- että jyrsinturpeeksi. Alla olevassa jaotelmassa on laskettu yli 1,5 m syvien alueiden polttoturvetuotantoon saatavissa olevan turpeen määrä ja energiasisältö. Syvyys- Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasis. (milj. MWh) alue ala (milj. ainetta kuiva- 50 % (ha) suo-m 3 ) (10 3 t) turve kostea turve yli 1,5 m 58 0,98 91,14 1,91 1,69

21 54 6.Lakkasuo (kl , x = 69379, y = 54333) sijaitsee noin 14 km Ilomantsin keskustasta eteläkaakkoon. Suon länsija eteläreunalle tulee metsäautotie. Suo rajoittuu moreenisaarekkeisiin ja niiden välitse ympäristön muihin soihin (kuva 29, liite 7). Pinta on 153,0-158,5 m mpy ja viettää pohjoiseen ja itään n. 2 m/km. Vedet laskevat Oskajärveen ja Oskajokeen. Taulukko 11. Lakkasuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) Pintak. H1-4 S-t H1-10 C-t H5-10 S-t yht. H1-10 Pintak. H1-10 C-t yht. H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 Koko suo 165 0,2 1,9 2,1 0,32 3,16 3,48 Yli 1 m 124 0,2 2,3 2,5 0,25 2,91 3,16 Yli 1,5 m 96 0,2 2,7 2,9 0,22 2,61 2,83 Yli 2 m 81 0,3 2,9 3,2 0,20 2,37 2,57 Tutkimuspisteistä on 5 % avosuolla, 65 % rämeellä, 10 % korvessa ja 20 % turvekankaalla. Yleisimmät havaitut suotyypit ovat tupasvillarämeen muuttuma ja isovarpuisen rämeen muuttuma. Suoalasta on kaksi kolmasosaa ojitettu. Suon kuivattaminen pohjaan saakka on hankalaa, sillä pohjoispuolella olevan Oskajärven pinta ulottuu suon pohjan tasolle. Turpeesta on n. 88 % rahka-, n. 12 % sara- ja noin 0,5 % ruskosammalvaltaista. Puujäännöksiä sisältävää turvetta on 8 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävää 60 % ja varpuainesta sisältävää 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahka- ja tupasvillasararahkaturve. Rahkavaltaiset turpeet ovat pintaturpeina ja saravaltaisia turpeita on paikoin pohjaturpeena (kuvat 30, 31 ja 32). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9 ja hyvin maatuneen osan 6,2. Liekoja on erittäin vähän (0,7 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6-1,0 m syvyysvälillä (1,1 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hieta ja hiekka.

22 55 Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet tutkimuspisteeltä A 800 suon keskeltä. Turpeen tuhkapitoisuus on erittäin alhainen, keskimäärin vain 0,9 %. PH-arvo on 3,5. Vesipitoisuus vaihtelee välillä 87,4-93,6 % ja keskiarvo on 90,0 %. Turvenäytteiden kuivatilavuuspaino on keskimäärin 88 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,8 MJ/kg ja 50 % :n käyttökosteudelle laskettuna 9,2 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on 0,13 % kuiva-aineesta (taulukko 12).

23 5 6 Suon hyödyntäminen polttoturvekäyttöön aivan suon pohjaan saakka on hankalaa ilman erityiskuivatustoimenpiteitä. Suo soveltuu muuten pinta-alan, turvepaksuuden ja turvelajien puolesta hyvin sekä jyrsin- että palaturvetuotantoon. Alla olevassa jaotelmassa on laskettu yli 1,5 m syvien alueiden polttoturvetuotantoon saatavissa olevan turpeen määrä ja energiasisältö. Syvyys- Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasis. (milj. MWh) alue ala (milj. ainetta kuiva- 50 % (ha) suo-m 3 ) (10 3 t) turve kostea turve yli 1,5 m 96 2,30 202,40 4,21 3,72

24 59 7. Kelorannansuo (kl , x = 69503, y = 45582) sijaitsee noin 10 km Ilomantsin keskustasta itäkaakkoon. Suon länsiosan halki ja eteläpuolitse kulkee metsäautotie. Suo rajoittuu pohjoisessa ja lännessä vesistöihin. Muualla suo rajoittuu loivapiirteisiin moreenikankaisiin (kuva 33, liite 8).

25 6 0 Pinta on 145,5-153,0 m mpy ja viettää loivasti kohti ympäröiviä vesistöjä, joihin vedet laskevat ojia pitkin. Taulukko 13. Kelorannansuon pinta-ala, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) ala (ha) Pintak. H1-10 C-t yht. Pintak. H1-10 C-t yht. H1-4 S-t HS-10 S-t H1-10 H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 Koko suo 365 0,3 1,6 1,9 1,14 5,99 7,13 Yli 1 m 269 0,4 2,1 2,5 0,96 5,58 6,54 Yli 1,5 m 215 0,4 2,4 2,8 0,77 5,16 5,93 Yli 2 m 150 0,4 2,8 3,2 0,58 4,22 4,80 Tutkimuspisteistä on 3 % avosuolla, 91 % rämeellä, 2 % korvessa, 3 % turvekankaalla ja 1 % pellolla. Yleisimmät havaitut yksittäiset suotyypit ovat tupasvillarämeen muuttuma ja isovarpuisen rämeen muuttuma. Suoalasta on kolme neljäsosaa ojitettu. Järvien läheisten suoaltaiden kuivattaminen pohjaan saakka on mahdotonta. Turpeesta on 74 % rahka-, 25 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puujäännöksiä sisältävää turvetta on 10 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävää 46 % ja varpuainesta sisältävää 5 %. Yleisin turvelaji on tupasvillarahkaturve, jonka osuus on 31 % kaikista turpeista. Pintaturpeena on kauttaaltaan rahkavaltainen turve. Saravaltaisia turpeita on välikerroksena ja pohjaturpeena on yleensä rahkavaltainen turve (kuvat 34, 35, 36, 37 ja 38). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9 ja hyvin maatuneen osan 6,3. Liekoj a on keskimääräisesti (2,7 %). esiintyy 0,6-1,0 m syvyysvälillä (3,5 %). Runsaimmin l iekoj a Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja hieta. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet tutkimuspisteiltä A ja B 500 suon keskeltä ja kaakkoispäästä. Näytteiden tuhkapitoisuus on keskimäärin vain 1,2 % ja ph-arvo on 3,6. Vesipitoisuus on 90,1 % ja kuivatilavuuspaino 99 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo

26 6 2 näytteissä on 21,9 (taulukko 14). MJ/kg ja 50 % :n käyttökosteudessa 9,7 MJ/kg Suo soveltuu huonosti polttoturvetuotantoon. Kuivatusvaikeuksien takia vain neljäsosa alasta sopisi tuotantoon ja tälläkin osalla paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros heikentää turpeen laatua. Hyvin tuotantoon sopivaa aluetta on vain aivan suon itäosassa tutkimuspisteiden A välisellä alueella n 10 ha.

27 67 Alla olevassa jaotelmassa on laskettu yli 1,5 m syvien alueiden polttoturvetuotantoon saatavissa olevan turpeen määrä ja energiasisältö. Syvyys- Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasis. (milj. MWh) alue ala (milj. ainetta kuiva- 50 % (ha) suo-m 3 ) (10 3 t) turve kostea turve yli 1,5 m 10 0,20 19,80 0,43 0,38 8. Säynesuo (kl , x =69416, y = 45580) sijaitsee noin 14 km Ilomantsista kaakkoon. Suolle on hyvät tieyhteydet. Suo rajoittuu itäreunalta paikoin harjumuodostumiin, mutta yleisemmin moreenimaastoon. Länsireunalla on moreenimaastoa (kuva 39, liite 9). Pinta on 149,0-162,0 m mpy ja viettää etelään noin 3 m/km. Vedet laskevat Murtopuron ja Säynesuonpuron kautta Läävästönpohjan Haapajärveen. Taulukko 15. Säynesuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) Pintak. H1-10 C-t yht. Pintak. H1-10 C-t yht. H1-4 S-t H5-10 S-t H1. 10 H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 Koko suo 230 0,3 1,3 1,6 0,78 3,08 3,86 Yli 1 m 169 0,4 1,6 2,0 0,67 2,74 3,41 Yli 1,5 m 121 0,4 1,9 2,3 0,51 2,35 2,86 Yli 2 m 83 0,5 2,2 2,7 0,40 1,82 2,22 Tutkimuspisteistä on 11 % avosuolla, 79 % rämeellä, 1 % korvessa ja 9 % turvekankaalla. Yleisimmät yksittäiset havaitut suotyypit ovat tupasvillaräme ja sen ojikot ja muuttumat sekä keidasräme ja sen ojikot ja muuttumat. Suoalasta on lähes kolme neljäsosaa ojitettu. Suo on kuivattavissa pohjaa myöten. Turpeesta on 73 % rahka- ja 27 % saravaltaista. Puujäännöksiä sisältävää turvetta on 7 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävää 43 % ja varpuainesta sisältävää 3 %. Yleisimmät

28 6 9 turvelajit ovat tupasvillarahka- ja tupasvillasararahkaturve. Saravaltaiset turpeet ovat joko välikerroksena rahkavaltaisen turpeen seassa tai pohjaturpeena rahkavaltaisten turpeiden alla (kuvat 40, 41 ja 42). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5 ja hyvin maatuneen osan 6,1 %. Liekoja on keskimääräisesti (2,4 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6-1,0 m syvyysvälillä (4,6 %). Yleisin pohjamaalaji on moreeni.

29 72 Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet tutkimuspisteiltä A 1000 ja B 200 suon eteläosasta ja keskiosasta. Turvenäytteiden tuhkapitoisuus on keskimäärin 1,9 %. Happamuus (ph-arvo) on 4,0. Vesipitoisuus on keskimäärin 90,5 % ja kuivatilavuuspaino 94 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpäarvo on keskimäärin 22,1 MJ/kg ja 50 % :n käyttökosteudelle laskettuna 9,9 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on 0,16 % kuivaaineesta (taulukko 16). Suo soveltuu kohtalaisesti polttoturvetuotantoon. Tuotantoa haittaavana tekijänä on se, että suo jakaantuu viiteen eri yli 1,5 m syvään altaaseen. Turve soveltuu sekä jyrsin- että palaturpeeksi. Suon pohjoisosassa B-selkälinjan alueella on pinnassa paksu, rahkainen, heikosti maatunut turve, joka on tuotettava ensin joko kasvu- tai maanparannusturpeeksi. Tätä on noin 0,10 milj. suo-m3. Alla olevassa jaotelmassa on laskettu yli 1,5 m syvien alueiden polttoturvetuotantoon saatavissa olevan turpeen määrä ja energiasisältö. Syvyys- Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasis. (milj. MWh) alue ala (milj. ainetta kuiva- 50 % (ha) suo-m 3 ) (10 3 t) turve kostea turve yli 1,5 m 121 2,10 197,40 4,36 3,91

30 74 9.Rajasuo (kl , x = 69464, y = 45598) sijaitsee noin 13 km Ilomantsista itäkaakkoon. Suon halki menee maantie ja pohjoispuolitse metsäautoteitä. Suo rajoittuu vaihtelevan muotoisiin moreenikankaisiin ja paikoin soraisiin mäkiin. Lounaispuolella on Ravajärvi (kuva 43, liite 10). Pinta on 146,5-157,5 m mpy ja viettää luoteeseen ja itään siten, että B-linjaston alue laskee vetensä Ravajärveen, suon pohjoisosa ojia pitkin pohjoiseen ja keski- ja eteläosa ojia pitkin itään Oinaslampeen ja Petkeljärveen. Taulukko 17. Rajasuon pinta-ala, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) Pintak. H1-10 C-t yht. Pintak. H1-10 C-t yht. H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 Koko suo 320 0,2 1,1 1,3 0,61 3,41 4,02 Yli 1 m 160 0,2 1,6 1,8 0,36 2,64 3,00 Yli 1,5 m 101 0,2 2,1 2,3 0,24 2,09 2,33 Yli 2 m 70 0,2 2,4 2,6 0,16 1,66 1,82 Tutkimuspisteistä on 8 % avosuolla, 71 % rämeellä, 3 % korvessa ja 18 % turvekankaalla. Yleisimmät havaitut suotyypit ovat tupasvillarämeen muuttuma, varputurvekangas ja isovarpuisen rämeen ojikko. Suo on ojitettu kokonaan. Aivan Väntsänlammen ja Kortelammen ympäristöä lukuunottamatta suo on kuivattavissa kauttaaltaan. Turpeesta on 82 % rahka- ja 18 % saravaltaista. Puujäännöksiä sisältävää turvetta on 15 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävää 35 % ja varpuainesta sisältävää 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve, tupasvillarahka- ja tupasvillasararahkaturve. Valtaosa turpeesta on rahkaturvetta. Saravaltaisia turpeita on välikerroksina rahkavaltaisten turpeiden seassa. Saravaltaista turvetta on eniten A-selkälinjan alueella (kuvat 44, 45, 46 a ja b). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9 ja hyvin maatuneen osan 6,3.

31 7 9 Liekoja on keskimääräisesti (2,9 %). Runsaimmin liekoja on 0,6-1,0 m syvyysvälillä (4,7 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hieta. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet tutkimuspisteiltä A 1400 ja A Rajasuon isoimman altaan alueelta. Turvenäytteiden tuhkapitoisuus on

32 80 keskimäärin 2,0 % ja ph-arvo 4,1. Vesipitoisuus on keskimäärin 91,2 % ja turpeen kuivatilavuuspaino 85 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg ja 50 % :n käyttökosteudelle laskettuna 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,11 % kuiva-aineesta (taulukko 18).

33 8 1 Rajasuo soveltuu varsin hyvin polttoturvetuotantoon, joskin suon pohjoispäässä heikosti maatunut pintakerros on paksuhko. Suo soveltuu turvelajinsa puolesta sekä jyrsin- että palaturvetuotantoon. Alla olevassa jaotelmassa on laskettu yli 1,5 m syvien alueiden polttoturvetuotantoon saatavissa olevan turpeen määrä ja energiasisältö. Syvyys- Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasis. (milj. MWh) alue ala (milj. ainetta kuiva- 50 % (ha) suo-m 3 ) (10 3 t) turve kostea turve yli 1,5 m 95 1,71 145,35 3,11 2, Tuohisuo (kl , x = 69454, y = 45497) sijaitsee noin 7 km Ilomantsista etelään Rehvanan itäpuolella. Suon länsi- ja eteläpuolitse menee metsäautotie. Suo rajoittuu länsi- ja kaakkoispuolella selännemäisiin moreenipeitteisiin mäkiin. Muualla ympäristö on vaihtelevan muotoista moreeni- ja suomaastoa (kuva 47, liite 11). Pinta on 154,5-167,5 m mpy ja viettää pääpiirteissään koilliseen kohti Koskipuroa, jonne myös vedet laskevat. Taulukko 19. Tuohisuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintak. H1-10 C-t yht. Pintak. H1-10 C-t yht. H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 H1. 4 S-t H5-10 S-t H1-10 Koko suo 220 0,2 2,4 2,6 0,47 5,27 5,74 Yli 1 m 194 0,2 2,7 2,9 0,46 5,14 5,60 Yli 1,5 m 170 0,3 2,9 3,2 0,43 4,89 5,32 Yli 2 m 142 0,3 3,1 3,4 0,36 4,47 4,83 Tutkimuspisteistä on 5 % avosuolla, 71 % rämeellä, 14 % korvessa, 8 % turvekankaalla ja 2 % pellolla. Yleisimmät havaitut yksittäiset suotyypit ovat tupasvillarämemuuttuma ja isovarpuisen rämeen muuttuma.

34 8 2 Suoalasta on neljä viidesosaa ojitettu. Suo on kuivattavissa pohjaa myöten. Turpeesta on 55 % rahka-, 44 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puujännöksiä sisältävää turvetta on 10 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävää 28 % ja varpuainesta sisältävää 5 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillasararahkaturve ja sararahkaturve. Turpeiden kerrosjärjestys on vaihteleva, mutta yleispiirteisesti katsottuna rahkavaltaiset turpeet ovat pinnalla ja saravaltaiset turpeet pohjalla (kuvat 48, 49, 50 ja 51).

35 8 3 Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9 ja hyvin maatuneen osan 6,2. Liekoja on keskimääräisesti (2,5 %). esiintyy 0,6-1,0 m syvyysvälillä (4,0 $). Pohjamaa on lähes kauttaaltaan moreenia. Runsaimmin liekoja Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet tutkimuspisteiltä A 1000 ja B suon keskeltä ja lounaispäästä. Turvenäytteiden tuhkapitoisuus on keskimäärin 1,5 % ja ph-arvo 4,0. Vesipitoisuus on keskimäärin 91,1 % ja kuivatilavuuspaino 83 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,1 MJ/kg ja 50 % :n käyttökosteudelle laskettuna 9,8 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 % kuivaaineesta (taulukko 20).

36 88 Tuohisuo soveltuu hyvin polttoturvetuotantoon. Turpeet ovat pääasiassa keskinkertaisesti tai hyvin maatuneita sararahka- ja rahkasaraturpeita ja ne sopivat sekä jyrsin- että palaturpeeksi. Haittaavina tekijöinä turvetuotantoa ajatellen ovat paikoin runsas liekoisuus ja suon jyrkähkö vietto pohjoiseen. Alla olevassa jaotelmassa on laskettu yli 1,5 m syvien alueiden polttoturvetuotantoon saatavissa olevan turpeen määrä ja energiasisältö. Syvyys- Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasis. (milj. MWh) alue ala (milj. ainetta kuiva- 50 % (ha) suo-m 3 ) (10 3 t) turve kostea turve yli 1,5 m 170 4,76 395,08 8,73 7, Parkusuo (kl , x = y = 45517) sijaitsee noin 30 km Ilomantsin kirkolta etelään Putkivaaran ja Lapinniemen pohjoispuolella. Suolle on hyvät tieyhteydet. Suo rajoittuu kumpareiseen ja rikkonaiseen moreenimaastoon (kuva 52, liite 12). Pinta on 147,0-157,5 m mpy ja viettää kaakkoon ja luoteispäässä luoteeseen. Vedet laskevat suo-ojitusten kautta Ruokojokeen ja luoteispäässä Tammapuron kautta Kälkäjärveen. Taulukko 21. Parkusuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) Pintak. H1-10 C-t yht. Pintak. H1-10 C-t yht. H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 H1-4 S-t H5-10 S-t H1. 10 Koko suo 290 0,3 1,7 2,0 0,89 4,95 5,84 Yli 1 m 218 0,4 2,1 2,5 0,77 4,65 5,42 Yli 1,5 m 171 0,4 2,5 2,9 0,65 4,23 4,88 Yli 2 m 133 0,4 2,8 3,2 0,49 3,72 4,21 Tutkimuspisteistä on 5 % avosuolla, 69 % rämeellä, 1 % korvessa ja 25 % turvekankaalla. Yleisimmät yksittäiset ja

37 9 0 havaitut suotyypit ovat tupasvillarämemuuttuma ja varputurvekangas. Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Suo on kuivattavissa. Turpeesta on 80 % rahka-, 19 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puujäännöksiä sisältävää turvetta on 5 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävää 47 % ja varpuainesta sisältävää 5 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillasararahkaturve ja sararahkaturve. Pääosa turpeesta on rahkaturvetta ja saravaltainen turve on linsseinä rahkaturpeen seassa ja pohjaturpeena rahkavaltaisen turpeen alla (kuvat 53, 54 ja 55).

38 9 2 Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8 ja hyvin maatuneen osan 6,2. Liekoja on erittäin vähän (1,0 %). Runsaimmin liekoja on 0,6-1,0 m syvyysvälillä (1,9 %). Suon pohja on kauttaaltaan moreenia. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet tutkimuspisteiltä A 400 ja C 500 suon keskeltä ja länsireunasta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 1,1 % ja happamuus 3,8 %. Näytteiden vesipitoisuus on 91,9 % ja kuivatilavuuspaino 78 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg ja 50 % :n käyttökosteudelle laskettuna 9,2 MJ/kg. Tutkimuspisteeltä A 400 otettujen näytteiden rikkipitoisuus on 0,14 % kuiva-aineesta (taulukko 22).

39 9 4 Parkusuo soveltuu vain kohtalaisesti polttoturvetuotantoon. Haittaavina tekijöinä ovat suon saarekkeisuus, jakautuminen useaan altaaseeen ja paikoin paksu, heikosti maatunut pintakerros. Turpeet soveltuvat kuitenkin laatuunsa puolesta sekä jyrsin- että palaturpeeksi. Alla olevassa jaotelmassa on laskettu yli 1,5 m syvien alueiden polttoturvetuotantoon saatavissa olevan turpeen määrä ja energiasisältö. Syvyys- Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasis. (milj. MWh) alue ala (milj. ainetta kuiva- 50 % (ha) suo-m 3 ) (10 3 t) turve kostea turve yli 1,5 m 160 3,84 299,52 6,26 5, Lamminvaaranalussuo (kl , x = 69352, y = 45536) sijaitsee noin 18 km Ilomantsin kirkolta etelään. Suo rajoittuu varsin jyrkkäpiirteisiin moreeniselänteisiin, eteläpuolella maasto on kuitenkin tasaisempaa (kuva 56, liite 13). Pinta on 160,0-174,5 m mpy ja viettää vallitsevasti etelään, mutta suolta on useita laskuojia eri suuntiin. Pohjoisosan vedet laskevat etelään ja osittain itään Oskajokeen, ja eteläosan vedet laskevat länteen ja kaakkoon. Taulukko 23. Lamminvaaranalussuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) Pintak. H1-10 C-t yht. Pintak. H1-10 C-t yht. H1-4 S-t H5-10 S-t H1. 10 H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 Koko suo 120 0,4 1,6 2,0 0,45 1,88 2,33 Yli 1 m 90 0,4 2,0 2,4 0,35 1,77 2,12 Yli 1,5 m 76 0,4 2,2 2,6 0,32 1,64 1,96 Yli 2 m 64 0,5 2,3 2,8 0,29 1,46 1,75 Tutkimuspisteistä on 8 % avosuolla, 82 % rämeellä, 1 % korvessa ja 9 % turvekankaalla. Yleisimmät yksittäiset havaitut suotyypit ovat rahkaräme, sen ojikot ja muuttumat ja varputurvekangas.

40 9 6 Suoalasta on hieman yli puolet ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Turpeesta on 83 % rahka- ja 17 % saravaltaista. Puujäännöksiä sisältävää turvetta on 13 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävää 51 % ja varpuainesta sisältävää 6 %. Selvästi yleisin yksittäinen turvelaji on tupasvillarahkaturve. Suon pinnalla on paksu yhtenäinen rahkavaltaisen turpeen kerros, ja saravaltaiset turpeet ovat pohjaturpeina (kuvat 57, 58, 59 ja 60).

41 97 Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7 ja hyvin maatuneen osan 6,4. Liekoja on keskimääräisesti (2,4 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6-1,0 m syvyysvälillä (3,0 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka.

42 9 8 Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet tutkimuspisteeltä A 700 suon pohjoisosasta. Turvenäytteiden tuhkapitoisuus on keskimäärin 1,4 % ja ph-arvo on 3,7. Vesipitoisuus vaihtelee välillä 88,1 % - 93,0 % ja keskiarvo on 90,6 %. Kuivatilavuuspaino on keskimäärin 89 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 21,7 MJ/kg ja 50 % :n käyttökosteudelle laskettuna 9,6 MJ/kg (taulukko 24).

43 1 0 0 Suo soveltuu polttoturvetuotantoon vain kohtalaisesti. Käyttöönottoa haittavina tekijöinä ovat suon jakautuminen kahtia, jyrkähköt viettosuhteet ja eteläosassa paksu, heikosti maatunut pintakerros. Heikosti maatunut pintakerros olisi tuotettava maanparannus- ja kuiviketurpeeksi, muuten turpeet sopivat sekä jyrsin- että palaturpeeksi. Alla olevassa jaotelmassa on laskettu yli 1,5 m syvien alueiden polttoturvetuotanoon saatavissa olevan turpeen määrä ja energiasisältö. Syvyys- Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasis. (milj. MWh) alue ala (milj. ainetta kuiva- 50 % (ha) suo-m 3 ) (10 3 t) turve kostea turve yli 1,5 m 76 1,10 97,90 2,12 1,88

44 Uitoskorpi (kl , x = 69319, y = 45573) sijaitsee noin 25 km Ilomantsin kirkolta eteläkaakkoon Ostronsaaren länsipuolella. Suolle on hyvät tieyhteydet. Suo rajoittuu koillisreunalta loivapiirteiseen moreenimaastoon ja lounaispuolelta jyrkkäpiirteisiin kumpareisiin. Kaakkoispuolella on Nivanselkä (kuva 61, liite 14). Pinta on 146,5-154,5 m mpy ja viettää kaakkoon 3 m/km. Vedet laskevat ojia ja perattuja Paju- ja Haukipuroa pitkin Nivanselällä. Taulukko 25. Uitoskorven pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) Pintak. H1-10 C-t yht. Pintak. H1-10 C-t yht. H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 H1. 4 S-t H5-10 S-t H1-10 Koko suo 180 0,1 1,3 1,4 0,20 2,29 2,49 Yli 1 m 103 0,2 1,7 1,9 0,18 1,80 1,98 Yli 1,5 m 74 0,2 2,0 2,2 0,16 1,48 1,64 Yli 2 m 48 0,2 2,3 2,5 0,11 1,09 1,20 Tutkimuspisteistä on 2 % avosuolla, 68 % rämeellä, 12 % korvessa, 10 % turvekankaalla ja 8 % pellolla. Selvästi yleisimmät yksittäiset suotyypit ovat isovarpuisen rämeen ojikko- ja -muuttuma. Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Aivan itä- ja eteläosaa lukuunottamatta suo on kuivattavissa. Turpeesta on 75 % rahka-, 24 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puujäännöksiä sisältävää turvetta on 15 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävää 25 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja tupasvillasararahkaturve. Valtaosa turpeesta on rahkaturvetta ja saravaltainen turve on linsseinä rahkaturpeessa ja suon pohjalla pohjaturpeena (kuvat 62, 63, 64 ja 65). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9 ja hyvin maatuneen osan 6,1. Liekoja on runsaasti (3,1 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,1-0,5 m syvyysvälillä (4,7 %). Suon pohja on kauttaaltaan moreenia.

45 103 Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet tutkimuspisteeltä A suon keskialueelta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 1,4 % ja ph-arvo 3,7. Vesipitoisuus vaihtelee välillä 87,1-93,7 % ja keskiarvo on 90,2 %. Turvenäytteiden kuivatilavuuspaino on keskimäärin 97 kg/m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,8 MJ/kg ja 50 % :n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 % (taulukko 26). Uitoskorpi soveltuu vain kohtalaisesti polttoturvetuotantoon, sillä suon kuivattaminen aivan pohjaan saakka suon itäja eteläosassa on hankalaa. Myös turpeen runsas liekoisuus aiheuttaa hankaluuksia turpeen nostossa. Turpeen puolesta suo soveltuu sekä jyrsin- että palaturvetuotantoon.

46 1 0 4 Alla olevassa jaotelmassa on laskettu yli 1,5 m syvien alueiden polttoturvetuotantoon saatavissa olevan turpeen määrä ja energiasisältö. Syvyys- Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasis. (milj. MWh) alue ala (milj. ainetta kuiva- 50 % (ha) suo-m 3 ) (10 3 t) turve kostea turve yli 1,5 m 74 1,26 122,22 2,54 2,25

47 Pitkäkangas (kl , x = 69363, y = 45525) sijaitsee noin 18 km Ilomantsin kirkolta etelään. Suolle on hyvät tieyhteydet. Suo rajoittuu moreeniselänteisiin. Kaakkoisreunalla on Särkilampi (kuva 66 liite 7). Pinta on 157,5-170,0 m mpy ja viettää kahtaalle, pohjoiseen ja etelään. Vedet laskevat pohjoiseen Oskajärveen Särkipuroa pitkin ja eteläpuolelle Särkilampeen, josta edelleen ojia pitkin etelään.

48 ill Taulukko 27. Pitkäkankaan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintak. H1-10 C-t yht. Pintak. H1. 10 C-t yht. H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 Koko suo 80 0,4 1,4 1,8 0,28 1,15 1,43 Yli 1 m 64 0,4 1,7 2,1 0,26 1,06 1,32 Yli 1,5 m 41 0,4 2,2 2,6 0,14 0,91 1,05 Yli 2 m 30 0,4 2,5 2,9 0,11 0,74 0,85 Tutkimuspisteistä on 3 % avosuolla, 83 % rämeellä, 7 % korvessa ja 7 % turvekankaalla. Yleisin havaittu suotyyppi on isovarpuisen rämeen muuttuma.

49 112 Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Suon kuivattaminen aivan pohjaan saakka on hankalaa. Turpeesta on 80 % rahka- ja 20 % saravaltaista. Puujäännöksiä sisältävää turvetta on 19 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävää 28 % ja varpuainesta sisältävää 6 %. Yleisin yksittäinen turvelaji on sararahkaturve (67, 68 ja 69). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7 ja hyvin maatuneen osan 6,2. Liekoja on keskimääräisesti (2,5 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6-1,0 m syvyysvälillä (5,2 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja hieta. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet tutkimuspisteeltä A 300 suon eteläosasta. Turpeen tuhkapitoisuus on 2,8 %. Happamuus (ph-arvo) on keskimäärin 3,9. Turvenäytteiden vesipitoisuus vaihtelee välillä 91,2-94,4 % ja keskiarvo on 93,4 %. Kuivatilavuuspaino on keskimäärin 63 kg/m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,2 MJ/kg ja 50 % :n käyttökosteudelle laskettuna 8,9 MJ/kg (taulukko 28). Suo jakautuu neljään erilliseen yli 1,5 m syvään altaaseen, jotka ovat varsin pieniä, ja niiden kuivattaminen pohjaan saakka on hankalaa. Suota ei kannata ottaa polttoturvekäyttöön.

50 Haukilampi (kl , x = 69486, y = 45518) sijaitsee noin 6 km Ilomantsin kirkolta kaakkoon. Suolle on hyvät tieyhteydet. Suo rajoittuu itäreunalta suuntautuneisiin moreeniselänteisiin ja länsireunalla maasto on loivapiirteistä moreenimaastoa (kuva 70, liite 15). Pinta on 163,0-168,5 m mpy ja viettää loivasti pohjoiseen, jonne myös vedet laskevat ojaverkostoa pitkin. Taulukko 29. Haukilammen pinta-ala, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) Pintak. H1-10 C-t yht. Pintak. H1-10 C-t yht. H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 H1-4 S-t H5. 10 S-t H1-10 Koko suo 50 0,4 1,6 2,0 0,18 0,80 0,98 Yli 1 m 35 0,4 2,1 2,5 0,14 0,75 0,89 Yli 1,5 m 28 0,4 2,5 2,9 0,11 0,70 0,81 Yli 2 m 23 0,5 2,7 3,2 0,11 0,61 0,72 Tutkimuspisteistä on 5 % avosuolla, 74 % rämeellä, 2 % korvessa, 16 % turvekankaalla ja 3 % pellolla. Yleisimmät havaitut yksittäiset suotyypit ovat isovarpuisen rämeen muuttuma ja varputurvekangas. Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Suo on kuivattavissa mikäli suolla oleva lampi kuivataan. Turpeesta on 76 % rahka- ja 24 % saravaltaista. Puujäännöksiä sisältävää turvetta on 13 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävää 37 % ja varpuainesta sisältävää 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillasararahka- ja sararahkaturve (kuvat 71 ja 72) Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9 ja hyvin maatuneen osan 6,4. Liekoja on vähän (1,3 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6-1,0 m syvyysvälillä (2,5 %). Suon pohja on kauttaaltaan moreenia. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet tutkimuspisteeltä A 300 suon keskeltä. Turvenäytteiden tuhkapitoisuus on keskimäärin 1,8 %. Ph-arvo on 4,3.

51 117 Vesipitoisuus on keskimäärin 91,7 % ja kuivatilavuuspaino 78 kg/m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpäarvo on 20,7 MJ/kg ja 50 % :n kosteudessa 9,1 MJ/kg (taulukko 30). Kuivatusongelman, pienen pinta-alan ja paikoin paksun, heikosti maatuneen pintakerroksen takia suota ei kannata ottaa polttoturvetuotantoon.

52 Reimisuo (kl , x = 69469, y = 45544) sijaitsee noin 8 km Ilomantsin kirkolta kaakkoon. Suo rajoittuu vaihtelevan muotoisten moreenisaarekkeiden väliseen laaksoon (kuva 73, liite 16). Pinta on 149,5-154,0 m mpy ja viettää vallitsevasti itään ja vedet laskevat ojia ja puroja pitkin suon itäpuolella oleviin lampiin. Taulukko 31. Reimisuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintak. H1. 10 C-t yht. Pintak. H1-10 C-t yht. H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 Koko suo 70 0,2 1,5 1,7 0,15 1,01 1,16 Yli 1 m 39 0,3 2,2 2,5 0,10 0,88 0,98 Yli 1,5 m 30 0,2 2,7 2,9 0,06 0,82 0,88 Yli 2 m 24 0,2 3,1 3,3 0,05 0,73 0,78 Tutkimuspisteistä on 12 % avosuolla, 63 % rämeellä, 6 % korvessa ja 19 % turvekankaalla. Selvästi yleisin yksittäinen suotyyppi on lyhytkortinen nevarämeojikko. Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Turpeesta on 69 % rahka-, 30 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puujäännöksiä sisältävää turvetta on 10 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävää 41 % ja varpuainesta sisältävää 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahkaturve ja tupasvillasararahkaturve (kuva 74). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9 ja hyvin maatuneen osan 6,2. Liekoja on keskimääräisesti (2,9 %). esiintyy 0,6-1,0 m syvyysvälillä (5,0 $). Suon pohja on kauttaaltaan moreenia. Runsaimmin liekoja Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet tutkimuspisteeltä A 600 suon keskisestä länsiosasta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,0 % ja ph-arvo on 4,4. Vesipitoisuus vaihtelee välillä 90,5-93,1 % ja keskiarvo on

53 121 91,9 %. Kuivatilavuuspaino on keskimäärin 79 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,1 MJ/kg ja 50 % :n kosteudelle laskettuna 9,8 MJ/kg (taulukko 16). Suo soveltuu varsin hyvin pienimuotoiseen polttoturvetuotantoon. Heikosti maatunut pintakerros on ohut ja turve muutenkin laatunsa puolesta soveltuu palaturpeeksi. Haittaavana tekijänä on paikoin runsas liekoisuus. Alla olevassa jaotelmassa on laskettu yli 1,5 m syvien alueiden polttoturvetuotantoon saatavissa olevan turpeen määrä ja energiasisältö. Syvyys- Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasis. (milj. MWh) alue ala (milj. ainetta kuiva- 50 % (ha) suo-m 3 ) (10 3 t) turve kostea turve yli 1,5 m 30 0,72 56,88 1,26 1,11

54 Kontturinsuo (kl , x = 69584, y = 45465) sijaitsee noin 8 km Ilomantsin kirkolta pohjoiseen. Suon itäpuolitse kulkee metsäautotie. Suo rajoittuu vaihtelevan muotoisiin moreenipeitteisiin mäkiin. Länsipuolella on Hautaahonsuo ja koillis- ja pohjoisreunalta suo rajoittuu Kätkäjärven Kartisko- ja Savilahteen (kuva 75, liite 17). Pinta on 145,5-161,5 m mpy ja viettää loivasti koilliseen ja vedet laskevat Kätkäjärveen. Taulukko 33. Kontturinsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintak. H1-10 C-t yht. Pintak. H1-10 C-t yht. H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 H1-4 S-t H5. 10 S-t H1-10 Koko suo 195 0,3 1,7 2,0 0,55 3,30 3,85 Yli 1 m 124 0,3 2,4 2,7 0,43 3,02 3,45 Yli 1,5 m 115 0,3 2,6 2,9 0,42 2,93 3,35 Yli 2 m 102 0,4 2,7 3,1 0,40 2,73 3,13 Tutkimuspisteistä on 11 % avosuolla, 85 % rämeellä, 3 % korvessa ja 1 % turvekankaalla. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme ja lyhtykortinen nevaräme. Suoalasta on ojitettu vain hieman alle puolet. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Turpeesta on 85 % rahka-, 14 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puujäännöksiä sisältävää turvetta on 12 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävää 23 % ja varpuainesta sisältävää 4 %. Selvästi yleisin turvelaji on sararahkaturve. Pääosa suon turpeesta on rahkavaltaista. Saravaltainen turve on linsseinä rahkavaltaisen turpeen välissä. Ruskosammalturpeet ovat suon pohjalla (kuvat 76, 77, 78, 79 ja 80). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8 ja hyvin maatuneen osan 6,2. Liekoja on runsaasti (3,3 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6-1,0 m syvyysvälillä (6,0 %). Suon pohja on lähes kauttaaltaan moreenia.

55 130 Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet tutkimuspisteiltä A ja B Näytteiden tuhkapitoisuus on keskimäärin 2,3 % ja ph arvo on 4,3. Turpeen vesipitoisuus on 90,8 % ja kuivatilavuuspaino 86 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,8 MJ/kg ja 50 % :n käyttökosteudessa 9,7 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,25 % kuiva-aineesta. Keskiarvoa nostaa pisteen A muutamat korkeat arvot (taulukko 34). Suo soveltuu varsin hyvin polttoturvetuotantoon. Mahdollista tuotantoa haittaa kuitenkin suon runsas liekoisuus. Suon rahkavaltaiset turpeet sopivat sekä pala- että jyrsinturpeeksi. Alla olevassa jaotelmassa on laskettu yli 1,5 m syvien alueiden polttoturvetuotantoon saatavissa olevan turpeen määrä ja energiasisältö. Syvyys- Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasis. (milj. MWh) alue ala (milj. ainetta kuiva- 50 % (ha) suo-m 3 ) (10 3 t) turve kostea turve yli 1,5 m 105 2,52 216,72 4,72 4, Hauta-ahonsuo (kl , x = 69583, y = 45453) sijaitsee noin 8 km Ilomantsin kirkolta pohjoiseen. Suon länsireunan halki kulkee metsäautotie. Suo rajoittuu moreenikumpareisiin, itäreunalta osittain Kontturinsuohon ja länsireunalla suo yhtyy Teronsuohon (kuva 81, liite 17). Pinta on 149,0-152,5 m mpy ja viettää koilliseen ja itäosasta laskuojaan, jonka kautta edelleen Kätkäjärveen.

56 131 Taulukko 35. Hauta-ahonsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) ala (ha) Pintak. H1-10 C-t yht. Pintak. H1-10 C-t yht. H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 Koko suo 135 0,5 1,9 2,4 0,69 2,58 3,27 Yli 1 m 114 0,6 2,2 2,8 0,61 2,55 3,16 Yli 1,5 m 101 0,6 2,4 3,0 0,55 2,46 3,01 Yli 2 m 86 0,6 2,6 3,2 0,51 2,25 2,76

57 133 Tutkimuspisteistä on 23 % avosuolla, 66 % rämeellä, 1 % korvessa ja 10 % turvekankaalla. Yleisimmät havaitut yksittäiset suotyypit ovat isovarpuisen rämeen muuttuma ja lyhytkortinen neva.

58 13 5 ovat hyvät. Suoalasta on noin puolet ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet Turpeesta on 83 % rahka- ja 17 % saravaltaista. Puujäännöksiä sisältävää turvetta on 6 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävää 23 % ja varpuainesta sisältävää 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve, leväkön jäännöksiä sisältävä sararahkaturve ja tupasvillasararahkaturve. Saravaltainen turve on erillisinä linsseinä rahkavaltaisen turpeen välissä. Eniten saraturvetta on suon länsiosassa (kuvat 82, 83 ja 84). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5 ja hyvin maatuneen osan 6,0. Liekoja on vähän (1,9 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,1-0,5 m syvyysvälillä (2,6 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiesu. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet tutkimuspisteeltä A 400 suon keskeltä. Turvenäytteiden tuhkapitoisuus on keskimäärin 2,1 % ja ph-arvo on 4,4. Vesipitoisuus on keskimäärin 92,1 % ja kuivatilavuuspaino on 73 kg/m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpäarvo on 21,6 MJ/kg ja 50 % :n käyttökosteudella laskettuna 9,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on 0,17 % kuiva-aineesta (taulukko 36). Suo soveltuu vain kohtalaisesti turvetuotantoon itäpuolella sijaitsevan Kontturinsuon lisäalueeksi. Hauta-ahonsuo on saarekkeinen ja heikosti maatunut pintakerros on paikoin paksu. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta on yli 1,5 m syvällä alueella noin 0,60 milj. suo-m3. Alla olevassa jaotelmassa on laskettu yli 1,5 m alueiden polttoturvetuotantoon saatavissa olevan turpeen määrä ja energiasisältö. Syvyys- Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasis. (milj. MWh) alue ala (milj. ainetta kuiva- 50 % (ha) suo-m3 ) (10 3 t) turve kostea turve yli 1,5 m 101 1,31 95,63 2,07 1,84

59 Järvisuo (kl , x = 69555, y = 45463) sijaitsee noin 4 km Ilomantsin kirkolta pohjoiseen Ilomantsin järven pohjoisrannalla. Suolle on hyvät tieyhteydet. Suo rajoittuu pohjoisrannalta vaihtelevan muotoiseen moreenimaastoon ja eteläreunalta järveen (kuva 85). Pinta on 146,0-150,0 m mpy ja viettää etelään kohti Ilomantsinjärveä ja koillispäässä koilliseen kohti Ilomantsinjokea.

60 137 Taulukko 37. Järvisuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) (ha) Pintak. H1-10 C-t yht. Pintak. H1-10 C-t yht. H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 Koko suo 127 0,4 1,8 2,2 0,53 2,34 2,87 Yli 1 m 97 0,4 2,3 2,7 0,42 2,24 2,66 Yli 1,5 m 83 0,4 2,6 3,0 0,36 2,12 2,48 Yli 2 m 70 0,4 2,8 3,2 0,30 1,97 2,27 Tutkimuspisteistä on 87 % rämeellä, 5 % korvessa ja 8 % turvekankaalla. Yleisin yksittäinen suotyyppi on isovarpuinen räme ja sen ojikko.

61 138 Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Suon kuivattaminen pohjaa myöten eteläosan alueella on mahdotonta. Turpeesta on 81 % rahka- ja 19 % saravaltaista. Puujäännöksiä sisältävää turvetta on 20 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävää 32 % ja varpuainesta sisältävää 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- ja tupasvillasararahkaturve sekä puun- ja varvun jäännöksiä sisältävä sararahkaturve. Saravaltainen turve on erillisinä linsseinä rahkaturpeen välissä (kuvat 86 ja 87).

62 1 3 9 Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8 ja hyvin maatuneen osan 6,3. Liekoja on runsaasti (3,3 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6-1,0 m syvyysvälillä (4,8 %). Suon pohja on lähes kauttaaltaan moreenia.

63 1 4 0 Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet tutkimuspisteeltä A 1200 suon läntisestä keskiosasta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin vain 1,3 % ja ph-arvo on 3,7. Vesipitoisuus vaihtelee välillä 88,9 % - 92,9 % ja keskiarvo on 91,4 %. Kuivatilavuuspaino on 85 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 21,4 MJ/kg ja 50 % :n käyttökosteudessa 9,5 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,13 % kuivaaineesta (taulukko 38). Kuivatusongelmien takia Järvisuosta soveltuu polttoturvetuotantoon vain tutkimusselkälinjan pohjoispuoliset alueet. Turve soveltuu sekä jyrsin- että palaturpeeksi. Alla olevassa jaotelmassa on laskettu yli 1,5 m syvien alueiden polttoturvetuotantoon saatavissa olevan turpeen määrä ja energiasisältö.

64 Maksimaistensuo (kl , x = 69563, y = 45480) sijaitsee noin 4 km Ilomantsin kirkolta pohjoiseen. Suolle on hyvät tieyhteydet. Suo rajoittuu länsireunalta moreeniselänteeseen. Pohjoisreunalta suo rajoittuu Ilomantsinjokeen ja sen lahdekkeisiin. Eteläreunalla on Kurenjoki (kuva 88, liite 18). Pinta on 145,0-147,0 m mpy ja viettää loivasti ympäröiviin vesistöihin. Taulukko 39. Maksimaistensuon pinta-ala, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueitain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) Pintak. H1-10 C-t yht. Pintak. H1-10 C-t yht. H1-4 S-t H5-10 S-t M-10 M1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 Koko suo 110 0,2 1,5 1,7 0,22 1,70 1,92 Yli 1 m 59 0,4 2,3 2,7 0,22 1,37 1,59 Yli 1,5 m 51 0,4 2,5 2,9 0,22 1,28 1,50 Yli 2 m 42 0,5 2,7 3,2 0,22 1,12 1,34 Tutkimuspisteistä on 36 % avosuolla, 58 % rämeellä ja 6 % korvessa. Yleisimmät yksittäiset suotyypit ovat silmäkeneva ja varsinainen sararäme. Suo on lähes ojittamaton. Suon kuivattaminen pohjaa myöten on mahdotonta. Turpeesta on 51 % rahka-, 46 % sara- ja 3 % ruskosammalvaltaista. Puujäännöksiä sisältävää turvetta on 14 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävää 20 % ja varpuainesta sisältävää 7 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Rahkavaltaiset turpeet ovat suon pohjoisosassa ja saravaltaiset turpeet pääasiassa suon eteläosassa (kuvat 89 ja 90). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5 ja hyvin maatuneen osan 5,8. Liekoja on keskimääräisesti (2,7 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6-1,0 m syvyysvälillä (3,6 %). Suon pohja on kauttaaltaan moreenia. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet tutkimuspisteeltä A Turvenäytteiden tuhkapitoisuus on keskimäärin 1,6 % ja ph-arvo 4,1. Vesipitoisuus on

65 144 keskimäärin 90,5 % ja kuivatilavuuspaino 94 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpäarvo on 21,9 MJ/kg (taulukko 40). Maksimaistensuo ei sovellu kuivatusvaikeuksien ja paksun, heikosti maatuneen pintakerroksen takia polttoturvetuotantoon.

66 Kurensuo (kl , x = 69546, y = 45481) sijaitsee noin 2 km Ilomantsin kirkolta pohjoiseen. Ilomantsinjärven ja Kurenjoen välisellä kannaksella. Suolle on hyvät tieyhteydet. Suo rajoittuu pohjois- ja eteläreunalta moreeniselänteisiin. Länsi- ja itäreunalta suo rajoittuu em. vesistöihin (kuva 91). Pinta on 144,5-147,0 m mpy ja viettää länsiosassa Ilomantsinjärveen ja itäosassa Kurenjärveen.

67 146 Taulukko 41. Kurensuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) Pintak. H1-10 C-t yht. Pintak. H1. 10 C-t yht. H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 Koko suo 65 0,3 1,7 2,0 0,20 1,12 1,32 Yli 1 m 59 0,3 1,9 2,2 0,19 1,09 1,28 Yli 1,5 m 42 0,4 2,2 2,6 0,16 0,91 1,07 Yli 2 m 30 0,4 2,4 2,8 0,12 0,73 0,85 Tutkimuspisteistä on 37 % avosuolla ja 63 % rämeellä. Yleisimmät havaitut suotyypit ovat lyhytkortinen neva ja lyhytkortinen nevaräme.

68 148 Suoalasta on noin neljäsosa ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat huonot, sillä ympäröivien vesistöjen korkeus on n. 144,5 m mpy. Turpeesta on 72 % rahka- ja 28 % saravaltaista. Puujäännöksiä sisältävää turvetta on 17 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävää 43 % ja varpuainesta sisältävää 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahkaturve ja tupasvillasararahkaturve. Suon pinnalla on paksu, yhtenäinen rahkavaltaisen turpeen kerros, ja saravaltaiset turpeet ovat suon pohjalla (kuvat 92 ja 93). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0 ja hyvin maatuneen osan 6,4. Liekoja on runsaasti (3,6 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6-1,0 m syvyysvälillä (6,1 %).

69 1 4 9 Suon pohja on kauttaaltaan moreenia. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet tutkimuspisteeltä A 300. Näytteiden tuhkapitoisuus on 2,0 % ja ph-arvo on 4,5. Vesipitoisuus on keskimäärin 90,1 % ja kuivatilavuuspaino 98 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 22,3 MJ/kg ja 50 % :n kosteudessa 9,9 MJ/kg (taulukko 42). Suo ei sovellu polttoturvetuotantoon, koska sen kuivattaminen pohjaan saakka on mahdotonta ja se jakautuu useaan erilliseen altaaseen.

70 Kelorannankangas (kl , x = 69485, y = 45584) sijaitsee noin 11 km Ilomantsin kirkolta itäkaakkoon. Suon itäpuolitse kulkee metsäautotie. Suo rajoittuu loivapiirteisiin moreenikankaisiin. Pinta on 151,5-154,0 m mpy ja viettää lounaaseen, paitsi aivan koillisosa, joka viettää itään. Vedet laskevat ojia pitkin lounaassa Kortelampeen ja koillisosassa Karpanjärveen. Taulukko 43. Kelorannankankaan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) Pintak. H1. 10 C-t yht. Pintak. H1-10 C-t yht. H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 Koko suo 60 0,2 0,8 1,0 0,12 0,50 0,62 Yli 1 m 25 0,3 1,3 1,6 0,07 0,33 0,40 Yli 1,5 m 12 0,3 1,7 2,0 0,04 0,20 0,24 Yli 2 m 7 0,5 1,7 2,2 0,03 0,12 0,15 Tutkimuspisteistä on 23 % avosuolla, 54 % rämeellä ja 23 % turvekankaalla. Yleisin yksittäinen havaittu suotyyppi on rahkanevamuuttuma. Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Turpeesta on 99 % rahka- j a 1 % saravaltaista. Puujäännöksiä sisältävää turvetta on 16 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävää 48 % ja varpuainesta sisältävää 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahkaturve ja tupasvillasararahkaturve (kuva 95). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8 % ja hyvin maatuneen osan 6,3. Liekoja on runsaasti (3,3 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6-1,0 m syvyysvälillä (6,7 %). Suon pohja on lähes kauttaaltaan moreenia. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet tutkimuspisteeltä A 500 suon läntisen altaan keskeltä. Turvenäytteiden tuhkapitoisuus on keskimäärin 1,6 % ja ph-arvo 3,7 %. Vesipitoisuus on keskimäärin 89,5 % ja kuivatilavuuspaino

71 kg/m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 21,4 MJ/kg ja 50 % :n kosteudessa 9,5 MJ/kg (taulukko 44). Paksuhkon, heikosti maatuneen pintakerroksen, pienen pinta-alan ja vähäisen turvemäärän takia suota ei kannata ottaa polttoturvetuotantoon.

72 Heinäsuo (kl , x = 69424, y = 45564) sijaitsee noin 12 km Ilomantsin kirkolta kaakkoon. Suon itä- ja länsipuolitse kulkee metsäautoteitä. Suo rajoittuu itäreunalta luode-kaakko -suuntaiseen moreenipeitteiseen selänteeseen. Länsi- ja eteläreunalla maasto on itäreunaa rikkonaisempaa moreenimaastoa (kuva 96, liite 9). Pinta on 155,0-160,5 m mpy ja viettää eteläosassa etelään ja pohjoisosassa pohjoiseen. Eteläosan vedet laskevat ojia pitkin Murtolampeen ja pohjoisosassa vedet virtaavat ojia pitkin Heikurapuroa pitkin Aittolahteen.

73 155 Taulukko 45. Heinäsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) Pintak. H1-10 C-t yht. Pintak. H1. 10 C-t yht. H1-4 S-t H5-10 S-t H1. 10 H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 Koko suo 140 0,4 1,3 1,7 0,52 1,81 2,33 Yli 1 m 93 0,4 1,8 2,2 0,36 1,68 2,04 Yli 1,5 m 67 0,5 2,1 2,6 0,31 1,42 1,73 Yli 2 m 50 0,5 2,4 2,9 0,25 1,17 1,42

74 157 Tutkimuspisteistä on 1 % avosuolla, 68 % rämeellä, 10 % korvessa ja 21 % turvekankaalla. Yleisimmät havaitut suotyypit ovat varputurvekangas ja rahkarämemuuttuma. Suo on ojitettu kauttaaltaan. Suo on kuivattavissa. Turpeesta on 95 % rahka- j a 5 % saravaltaista. Puujäännöksiä sisältävää turvetta on 27 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävää 20 % ja varpuainesta sisältävää 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja puun ja varvun jäännöksiä sisältävä sararahkaturve. Turve on suossa lähes kauttaaltaan rahkavaltaista. Saraturvetta on ainoastaan siellä täällä pohjaturpeena (kuvat 97 ja 98). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7 ja hyvin maatuneen osan 6,3. Liekoja on runsaasti (3,3 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6-1,0 m syvyysvälillä (5,9 %). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiesu.

75 1 5 8 Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet tutkimuspisteeltä B 600. Näytteiden tuhkapitoisuus on 3,3 % ja ph-arvo 5,4 %. Vesipitoisuus vaihtelee välillä 86,6 % - 93,1 % ja keskiarvo on 91,6 %. Kuivatilavuuspaino on 83 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 21,6 MJ/kg ja 50 % :n käyttökosteudessa 9,6 MJ/kg (taulukko 46). Heinäsuo on kapea-altainen, pohjan muodoltaan erittäin vaihteleva ja suon alueella on lampia. Suo ei sovellu polttoturvetuotantoon. 24. Hallahuuhansuo (kl , x = 69376, y = 45589) sijaitsee noin 20 km Ilomantsin kirkolta kaakkoon. Suon luoteisreunalle tulee metsäautotie. Suo rajoittuu luode-kaakkosuuntaisiin moreenipeitteisiin selänteisiin (kuva 99, liite 19). Pinta on 153,5-161,5 m mpy ja viettää aivan pohjoisosaa lukuunottamatta etelään. Vedet laskevat eteläosan kautta ojaverkostoa pitkin Melasjärveen. Pohjoispään vedet laskevat Haapajärveen. Taulukko 47. Hallahuuhansuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) Pintak. H1-10 C-t yht. Pintak. H1-10 C-t yht. H1-4 S-t HS-10 S-t H1-10 H1-4 S-t H5-10 S-t H1-10 Koko suo 145 0,3 1,4 1,7 0,48 1,93 2,41 Yli 1 m 100 0,4 1,8 2,2 0,36 1,79 2,15 Yli 1,5 m 74 0,4 2,1 2,5 0,29 1,56 1,85 Yli 2 m 63 0,4 2,2 2,6 0,25 1,41 1,66 Tutkimuspisteistä on 9 % avosuolla, 79 % rämeellä, 10 % korvessa ja 2 % turvekankaalla. Yleisimmät havaitut suotyypit ovat tupasvillarämemuuttuma ja isovarpuisen rämeen ojikko. Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Turpeesta on 92 % rahka- ja 8 % saravaltaista. Puujäännöksiä sisältävää turvetta on 10 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävää 35 % ja varpuainesta sisältävää 4 %. Yleisimmät turvelajit

76 164 ovat sararahkaturve ja tupasvillarahkaturve (kuvat 100, 101, 102 ja 103). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 ja hyvin maatuneen osan 6,1. Liekoja on runsaasti (3,3 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,1-0,5 m syvyysvälillä (4,0 %). Suon pohja on lähes kauttaaltaan moreenia. Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet tutkimuspisteiltä A 300 ja B 900. Turvenäytteiden tuhkapitoisuus on keskimäärin 2,3 % ja happamuus 3,8. Vesipitoisuus on keskimäärin 89,7 % ja kuivatilavuuspaino 102 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 22,2 MJ/kg ja 50 % :n käyttökosteudessa 9,9 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,27 %. Keskiarvoa nostaa 2,0 m :n korkea rikkipitoisuusarvo (taulukko 48). Suo soveltuu vain kohtalaisesti polttoturvetuotantoon. Tuotantoon sopivaa aluetta on vain suon itäosa, A- ja B-linjastojen alueet. Alla olevassa jaotelmassa on laskettu yli 1,5 m syvien alueiden polttoturvetuotantoon saatavissa olevan turpeen määrä ja energiasisältö. Syvyys- Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasis. (milj. MWh) alue ala (milj. ainetta kuiva- 50 % (ha) suo-m 3 ) (10 3 t) turve kostea turve yli 1,5 m 50 1,00 102,00 2,26 2,02

77 TULOSTEN TARKASTELUA 4.1 Yleistä Ilomantsin soista Ilomantsin kunnan alueella on peruskartoilta tehtyjen mittausten mukaan yli 20 ha :n kokoisia soita ha (Lappalainen, Häikiö ja Heiskanen. Yhdistelmä pinta-alamittausten tuloksista. Maaperäosasto, raportti P 13.6/80/26. Espoo 1980). Tämä on lähes 30 % kunnan maa-alasta. Vuonna 1987 Ilomantsissa tutkittiin 5027 ha soita, mikä on noin 6 % yli 20 ha :n kokoisten soiden alasta. Tutkitut suot sijaitsevat kunnan etelä- ja kaakkoisosassa. Lähes puolet tutkituista soista on pinta-alaltaan yli 200 ha, ja kaikkien tutkittujen soiden keskikoko on noin 210 ha. Suot rajoittuivat loivapiirteisiin moreenipeitteisiin mäkiin ja vaaroihin. Osa tutkituista soista sijaitsee pitkänomaisina juotteina luode-kaakko suuntaisten kalliomäkien välissä. Tällaisia soita ovat esim. Patrikkasuo, Ruostesuo ja Hallahuuhansuo. Muutamat tutkituista soista rajoittuvat osittain vesistöihin, kuten Kelorannansuo, Järvisuo ja Maksimaistensuo. Yleisimmät pohjamaalajit tutkituissa soissa ovat moreeni ja hiekka. Ilomantsin alueen suot kuuluvat suokasvillisuusaluejaossa keidassoiden (Pohjois-Karjalan keitaat) ja Pohjanmaan aapasoiden vaihettumisvyöhykkeeseen. Näitä molempia yhdistymiä sisältävät välimuotosuot ovat alueelle luonteenomaisia. Tutkituista soistakin on suuri osa näitä välimuotosoita. Tutkituista soista ainoastaan yksi, Maksimaistensuo on lähes luonnontilainen. Tutkimuspisteillä tehtyjen määritysten mukaan luonnontilaisia suotyyppejä on keskimäärin 23 %, ojikoita 22 % ja muuttumia 44 %. Turvekankaita on 10 % ja 1 % tutkimuspisteistä on sattunut suopellolle. Yleisimmät suotyypit tutkituissa soissa ovat erilaiset rämeet, joita on 73 % kaikista suotyypeistä. Erilaisten avosoiden osuus on 11 % ja korpien 5 % (taulukko 49).

78 167 Taulukko 49. Suotyyppien prosentuaalinen jakauma. Laskettu tutkimuspisteillä tehtyjen määritysten perusteella. Suon nimi p-ala tutk.- pist. Avosuot lu oj mu Rämeet lu oj mu Korvet lu oj mu Yhteensä lu oj mu tkpe 1. Patrikkasuo Ruostesuo Karsikkosuo Suurisuo Karpansuo Lakkasuo Kelorannansuo Säynesuo Rajasuo Tuohisuo Parkusuo Lamminvaaranalussuo Uitoskorpi Pitkäkangas Haukitampi Reimisuo Kontturinsuo Hauta-ahonsuo Järvisuo Maksimaistensuo Kurensuo Kelorannankangas Heinäsuo Hallahuuhansuo Yhteensä/keskiarvo

79 Turvekerrostumien paksuus, turpeen määrä ja maatuneisuus Tutkittujen soiden turvekerrostumien keskipaksuus on 1,9 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,4 m, yli 1,5 m syvän 2,7 m ja yli 2 m syvän alueen 3,0 m. Tutkitusta alasta on yli metrin syvyistä aluetta ha (70 %), yli 1,5 m syvyistä ha (53 %) ja yli 2 m :n syvyistä ha (41 %). Kokonaisturvemäärä tutkituissa soissa on yhteensä 92,23 milj. suo-m 3, josta on yli metrin syvillä osilla 82,47 milj.suo-m3, yli 1,5 m syvillä 72,99 milj.suo-m 3 ja yli 2 m syvillä osilla 62,46 milj.suo-m3 (taulukot 50, 51, 52 ja 53). Heikosti maatunutta pintaturvetta (H1-4) on keskimäärin 0,3 m, keskinkertaisesti (H5-6) ja hyvin (H7-10) maatunutta pohjaturvetta 1,6 m. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7 ja hyvin maatuneen pohjaturpeen 6, Turvelajijakauma ja liekoisuus Vuonna 1987 Ilomantsissa tutkittujen soiden turpeista on 78 % rahkavaltaisten osuus ja 22 % saravaltaisten turpeiden osuus. Ruskosammalturpeiden (B-t) osuus on mitätön. Yleisin turvelaji rahkavaltaisista turpeista (S-t) on sararahkaturve (CS-t), jota on 23 % kaikista turpeista. Puhdasta rahkaturvetta on 3 % ja tupasvillaa sisältävää rahkaturvetta (ErS) on 20 %. Saravaltaisista turpeista (C-t) yleisin on rahkasaraturve (SCt), jota on 10 % kaikista turpeista. Taulukkoon 54 on yhdistetty yleisimmät havaitut turvelajit. Tutkittujen soiden keskimääräinen liekoisuus eli maatumattomien puunjäännösten määrä soiden pintaosassa (0-1 m) on suuri (3,42 %) ja syvemmällä (1-2 m) pieni (1,77 %).

80 Taulukko 50. Yhteenvetotietoja Ilomantsissa tutkituista soista (koko suo). KOKO SUO SUON SUON NIMI N :O KARTTA- LEHTI PINTA- ALA (ha) KESKISYVYYS (m) Pintak. H1-10 Ct YHT H1-4 St H5-10 St H1-10 KESKIMAATUNEISUUS TURVEMÄÄRÄ MILJ. SUO-M3 H5-10 St TOT Pintak. H1-10 Ct YHT H1-10 Ct H1-4 St H5-10 St H PATRIKKASUO RUOSTESUO KARSIKKOSUO SUURISUO KARPANSUO LAKKASUO KELORANNANSUO SÄYNESUO RAJASUO TUOHISUO PARKUSUO LAMMINVAARANALUSSUO UITOSKORPI PITKÄKANGAS HAUKILAMPI REIMISUO KONTTURINSUO HAUTA-AHONSUO JÄRVISUO MAKSIMAISTENSUO KURENSUO KELORANNANKANGAS HEINÄSUO HALLAHUUHANSUO YHTEENSÄ/KESKIMÄÄRIN

81 Taulukko 51. Yhteenvetotietoja yli 1 m :n syvyisistä alueista. YLI 1 M :N SYVYINEN ALUE SUON SUON NIMI N :O KARTTA- LEHTI PINTA- KESKISYVYYS (m) ALA (ha) Pintak. H1-10 Ct YHT H1-4 St H5-10 St H1-10 KESKIMAATUNEISUUS TURVEMÄÄRÄ MILJ. SUO-M3 H5-10 St TOT Pintak. H1-10 Ct YHT H1-10 Ct H1-4 St H5-10 ST H PATRIKKASUO RUOSTESUO KARSIKKOSUO SUURISUO KARPANSUO LAKKASUO KELORANNANSUO SÄYNESUO RAJASUO TUOHISUO PARKUSUO LAMMINVAARANALUSSUO UITOSKORPI PITKÄKANGAS HAUKILAMPI REIMISUO KONTTURINSUO HAUTA-AHONSUO JÄRVISUO MAKSIMAISTENSUO KURENSUO KELORANNANKANGAS HEINÄSUO HALLAHUUHANSUO YHTEENSÄ/KESKIMÄÄRIN

82 Taulukko 5 2. Yhteenvetotietoja yli 1,5 m :n syvyisistä alueista. YLI 1.5 M :N SYVYINEN ALUE SUON SUON NIMI N :0 KARTTA- LEHTI PINTA- ALA (ha) KESKISYVYYS (m) Pintak. H1-10 Ct YHT H1-4 St H5-10 St H1-10 KESKIMAATUNEISUUS TURVEMÄÄRÄ MILJ. SUO-M3 H5-10 St TOT Pintak. H1-10 Ct YHT H1-10 Ct H1-4 St H5-10 St H PATRIKKASUO RUOSTESUO KARSIKKOSUO SUURISUO KARPANSUO LAKKASUO KELORANNANSUO SÄYNESUO RAJASUO TUOHISUO PARKUSUO LAMMINVAARANALUSSUO UITOSKORPI PITKÄKANGAS HAUKILAMPI REIMISUO KONTTURINSUO HAUTA-AHONSUO JÄRVISUO MAKSIMAISTENSUO KURENSUO KELORANNANKANGAS HEINÄSUO HALLAHUUHANSUO YHTEENSÄ/KESKIMÄÄRIN

83 Taulukko 53. Yhteenvetotietoja yli 2 m :n syvyisistä alueista. YLI 2 M :N SYVYINEN ALUE SUON SUON NIMI N :O KARTTA- LEHTI PINTA- ALA (ha) KESKISYVYYS (m) Pintak. H1-10 Ct YHT H1-4 St H5-10 St H1-10 KESKIMAATUNEISUUS TURVEMÄÄRÄ MILJ. SUO-M3 H5-10 St TOT Pintak. H1-10 Ct YHT H1-10 Ct H1-4 St H5-10 St H PATRIKKASUO RUOSTESUO KARSIKKOSUO SUURISUO KARPANSUO LAKKASUO KELORANNANSUO SÄYNESUO RAJASUO TUOHISUO PARKUSUO LAMMINVAARANALUSSUO UITOSKORPI PITKÄKANGAS HAUKILAMPI REIMISUO KONTTURINSUO HAUTA-AHONSUO JÄRVISUO MAKSIMAISTENSUO KURENSUO KELORANNANKANGAS HEINÄSUO HALLAHUUHANSUO YHTEENSÄ/KESKIMÄÄRIN

84 173 Taulukko 54. Tutkittujen soiden turvelajien prosentuaalinen jakauma. Rahkavaltaiset turpeet (S-t) Saravaltaiset turpeet (C-t) Suon nimi S Rahkaturve Sararahkaturve Sara- ja rahkasaraturve Yht. Yht. S + C + Yht. ErS L5 NS Muut Yht. S CS ErCS LCS RCS Muut Yht. CS CS + BS Yht. C SC MnSC ShSC LSC NSC Muut SC + BC B-turpeet L N 1. Patrikkasuo Ruostesuo Karsikkosuo Suurisuo Karpansuo Lakkasuo Ketorannansuo Säynesuo Rajasuo Tuohisuo Parkusuo Lamminvaaranalussuo Uitoskorpi Pitkäkangas Haukilampi Re imisuo Kontturinsuo Hauta-ahonsuo Järvisuo Maksimaistensuo Kurensuo Ketorannankangas Heinäsuo Hallahuuhansuo Keskiarvo

85 Laboratoriotutkimusten tulokset Laboratoriotutkimusten tulokset ovat yhteenvetona taulukossa 55. Taulukossa on esitetty kunkin suon tulosten keskiarvo ja vaihteluväli sekä lopuksi kaikkien tulosten keskiarvot. Kaikkien näytteiden tuhkapitoisuus on keskimäärin 1,9 %. Tuhkapitoisuudet ovat pienimmät Lakkasuossa (6), Kelorannansuossa (7), Parkusuossa (11) ja Järvisuossa (19). Tutkittujen soiden tuhkapitoisuusarvot alittavat Turveteollisuusliitto ry :n laadunmäärittämisohjeessa antamat ohjearvot. Turpeiden vesipitoisuuksien keskiarvo on 91,1 % ja kuivatilavuuspaino on keskimäärin 87 kg/m 3. Turvenäytteiden keskimääräiset teholliset lämpöarvot kuivalla turpeella vaihtelevat välillä 20,2-22,3 MJ/kg ja keskiarvo on 21,5 MJ/kg 50 % :n käyttökosteudelle laskettuna keskimääräinen tehollinen lämpöarvo on 9,6 MJ/kg. Suurimmat lämpöarvot ovat Suurisuossa (4), Säynesuossa (8), Tuohisuossa (10), Reimisuossa (16), Kurensuossa (21) ja Hallahuuhansuossa (24). Rikkipitoisuudet tutkituissa turvenäytteissä vaihtelevat välillä 0,07-1,22 % kuiva-aineesta. Tulokset on esitetty liitteessä 2. Turveteollisuusliiton laadunmäärittämisohjeen mukaan rikkipitoisuus on tuotantoturpeesta ilmoitettava mikäli se on yli 0,3 %. 4.5 Tutkittujen soiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon Tutkituista 24 suon ha :sta tuotantoon sopivaa aluetta on ha eli 39 % koko alasta. Tuotantoon sopivista soista on 9 sellaisia, että tuotantoon sopiva ala on yli 100 ha. Alle 50 ha :n suuruisia, pientuotantoon sopivia tuotantoaloja on vain kolmella suolla. Tuotantokelpoisten alueiden teollisesti käyttökelpoisen turpeen määrä on 42,79 milj.suo-m 3 (taulukko 56). Tuotantomääriä laskettaessa on arvioitu suon pohjalle jäävän keskimäärin 0,5 m :n paksuinen turvekerros. Tutkituissa soissa on tuotantokelpoista kuiva-ainetta yhteensä 3 564,94 x 10 3 t. Lämpöarvomäärityksien pohjalta on laskettu turpeiden energiasisältö kuivalle turpeelle. Tuotantokelpoiset alueet sisältävät energiaa 75,43 milj. GJ eli 20,96 milj. MWh. Lopuksi taulukossa 56

86 17 6 Taulukko 56. Yhteenveto tuotantokelpoisista alueista. Suon nimi Tuotantokelp. alue (ha) TuotantokeLp.turve (milj.suo-m 3 ) Kuivaainetta (10 3 t) EnergiasisäLtö kuivalle turpeelle milj. GJ mitj. Muh Tuotantotapa : Jyrsinturve Palaturve Patrikkasuo 335 8,00 640,00 13,57 3,77 J,P 2. Ruostesuo 123 2,83 198,10 4,02 1,12 J,P 3. Karsikkosuo 212 5,30 418,70 8,04 2,24 J,P 4. Suurisuo 115 2,30 218,50 4,80 1,33 J,P 5. Karpansuo 58 0,98 91,14 1,91 0,53 J,P 6. Lakkasuo 96 2,30 202,40 4,21 1,17 J,p 7. Kelorannansuo 10 0,20 19,80 0,43 0,12 p 8. Säynesuo 121 2,10 197,40 4,36 1,21 J,P 9. Rajasuo 95 1,71 145,35 3,11 0,87 J,P 10. Tuohisuo 170 4,76 395,08 8,73 2,42 J,p 11. Parkusuo 160 3,84 299,52 6,26 1,74 J,P 12. Lamminvaaranaluss. 76 1,10 97,90 2,12 0,59 J,p 13. Uitoskorpi 74 1,26 122,22 2,54 0,70 J,P 14. Pitkäkangas Haukilampi Reimisuo 30 0,72 56,88 1,26 0,35 p 17. Kontturinsuo 105 2,52 216,72 4,72 1,31 J,P 18. Hauta-ahonsuo 101 1,31 95,63 2,07 0,58 J,P 19. Järvisuo 28 0,56 47,60 1,02 0,28 J,P 20. Maksimaistensuo Kurensuo Ketorannankangas Heinäsuo Hallahuuhansuo 50 1,00 102,00 2,26 0,63 J,P Yhteensä , ,94 75,43 20,96 (J) (P)

87 17 7 on turpeen ominaisuuksien perusteella kunkin suon kohdalla mainittu sopivin tuotantotapa.

88 Liite 1

89 Liite 2 RIKKIMÄÄRITYKSET Suo Syvyys Turvelaji Maatunei- Rikkiä % Tutk.piste cm suus (H) kuivaaineesta Patrikkasuo (1) 0-20 SC 4 0,22 A ShSC 5 0, ShSC 5 0, SC 5 0, NSC 6 0, NSC 7 0, CS 8 0,15 A ErS 4 0, ErS 5 0, ErS 4 0, ErS 8 0, ErS 8 0, CS 7 0,24 A S 4 0, ErS 4 0, ShSC 5 0, CS 7 0, CS 7 0, SC 5 0, PrSC 5 1,04 Ruostesuo (2) 0-20 ErS 4 0,19 A ErS 5 0, ErS 6 0, CS 5 0, CS 7 0, CS 7 0, CS 7 0,11 Karsikkosuo (3) 0-20 ErS 3 0,09 B CS 5 0, NCS 6 0, SC 5 0, LCS 7 0, LCS 7 0, SC 6 0,75 Suurisuo (4) 0-20 ErS 3 0,10 B ErS 5 0, ErS 7 0, NErS 7 0, SC 6 0, EqSC 5 1,22 C S 3 0, ErS 4 0, CS 7 0, NCS 6 0, CS 7 0, LCS 8 0,26

90 Liite 2 jatkoa RIKKIMÄÄRITYKSET Suo Syvyys Turvelaji Maatunei- Rikkiä % Tutk.piste cm suus (H) kuivaaineesta Suurisuo (4) 0-20 S 3 0,14 E ErS 4 0, ErS 5 0, ErCS 5 0, CS 7 0, LCS 7 0, SC 6 0,25 Karpansuo (5) 0-20 ErS 3 0,12 A ErS 4 0, ErCS 6 0, ErS 7 0, CS 7 0, LCS 8 0, CS 5 0,29 Lakkasuo (6) 0-20 S 3 0,10 A ErS 3 0, ErS 5 0, CS 5 0, CS 5 0, ErS 7 0, ErS 8 0,18 Säynesuo (8) 0-20 ErS 3 0,12 A ErS 3 0, NErCS 5 0, LCS 7 0, LCS 7 0, NSC 5 0, NSC 5 0,81 B S 2 0, ErS 3 0, CS 4 0, ErCS 5 0, CS 6 0, ErCS 7 0,12 Rajasuo (9) 0-20 S 3 0,15 A ErS 5 0, ErS 7 0, ErS 5 0, CS 7 0, CS 7 0, NCS 6 0,52

91 Liite 2 jatkoa RIKKIMÄÄRITYKSET Suo Tutk.piste Syvyys cm Turvelaji Maatunei- Rikkiä suus (H) kuivaaineesta Tuohisuo (10) 0-20 ErCS 4 0,27 A ErCS 6 0, CS 7 0, CS 5 0, CS 6 0, CS 7 0, SC 5 0,22 B S 3 0, NErS 4 0, ErCS 5 0, ErSC 5 0, NSC 6 0, LCS 7 0,21 Parkusuo (11) 0-20 ErS 3 0,19 A ErCS 5 0, ShCS 4 0, ShCS 5 0, ErS 7 0, CS 9 0, EqSC 5 0,17 Uitoskorpi (13) 0-20 S 3 0,12 A ErS 4 0, ErCS 5 0, CS 6 0, LCS 6 0, LS 8 0, CS 7 0,81 Kontturinsuo (17) 0-20 TrCS 4 0,16 A ErCS 5 0, ErCS 7 0, ErCS 7 0, SC 5 0, SC 6 0, NSC 6 0,63 B ErS 2 0, ErS 2 0, ErCS 5 0, CS 5 0, ShSC 5 0, LCS 7 0, LS 8 0,48

92 Liite 2 jatkoa RIKKIMÄÄRITYKSET Suo Tutk.piste Syvyys cm Turvelaji (H) Rikkiä Maatuneisuus kuivaaineesta Hauta-ahons. (18) 0-20 ErS 4 0,26 A NErSC 5 0, SC 6 0, SC 5 0, ErCS 7 0, NCS 6 0, LCS 8 0,22 Järvisuo (19) 0-20 S 4 0,14 A ErCS 5 0, ErCS 6 0, LCS 7 0, ErCS 6 0, CS 7 0, CS 7 0,17 Hallahuuhans. (24) 0-20 S 6 0,10 A ErS 5 0, ErS 6 0, ErS 7 0, CS 7 0, SC 6 0,75

93 Liite 3

94 Liite 4

95 Liite 5

96 Liite 6

97 Liite 7

98 Liite 8

99 Liite 9

100 Liite 1 0

101 Liite 1 1

102 Liite 1 2