Turvetutkimusraportti 421

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 4 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern Finland, Part 4 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 421 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 421 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo RANUALLA TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 4 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern Finland, Part 4 Espoo 2011

3 Räisänen Jukka ja Kivilompolo Janne Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 4. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 421, 110 sivua, 44 kuvaa, 2 taulukkoa ja 2 liitettä. Geologian tutkimuskeskus (GTK) tutki Ranuan soita ja turvevarojen käyttökelpoisuutta vuonna Tänä aikana tutkittiin 41 suota kokonaispintaalaltaan ha. Tutkituista sois ta on rämeitä 44 %, avosoita 40 %, korpia 8 % sekä turvekankaita ja peltoja yhteensä 8 %. Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 62 %. Tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,3 m ja kokonaisturvemäärä 119,3 milj. suo-m 3. Yli 1,5 m:n syvyisiä alueita on ha (37 %). Turpeista on 60 % saravaltaisia, 38 % rahkavaltaisia ja 2 % ruskosammalvaltaisia. Tutkittujen turpeiden keskimaatuneisuus on von Postin asteikolla 4,4. Keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,1 % kuivapainosta, vesipitoisuus 90,6 % märkäpainosta ja kuiva-ainesisältö 95 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,23 % turpeen kuivapainosta. Energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta on 40 suolla yhteensä ha. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on 59,3 milj. suo-m 3. Sen energiasisältö on 115,8 milj. GJ eli 32,3 milj. MWh, ja 102,1 milj. GJ eli 28,5 milj. MWh 50 %:n käyttökosteudessa. Avainsanoja: turve, suo, inventointi, energiaturve, Ranua Jukka Räisänen, geologi Janne Kivilompolo, geologi Geologian tutkimuskeskus Pohjois-Suomen yksikkö PL ROVANIEMI Sähköposti: [email protected] [email protected] ISBN (nid.) ISBN (pdf) ISSN

4 Räisänen Jukka ja Kivilompolo Janne The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern Finland. Part 4. Geological Survey of Finland, Report of peat investigation 421, 110 pages, 44 figures, 2 tables, 2 appendices. Abstract: The Geological Survey of Finland studied 41 peatlands in Ranua municipality (Northern Finland) in The total area of studied peatlands was hectares. The most common mire site types were pine mires 44 %, open fens 40 %, the cultivated peat soils or drained peatland forest types 8 % and spruce mires 8 %. The proportion of undrained peatlands was 62 %. The mean depth of studied peatlands was 1,3 m and the total storage of peat approximately 119,3 million m 3. The studied area deeper than 1,5 m covers hectares (37 %). Carex predominant of the peat layers is 60 %, Sphagnum predominant is 38 % and Bryales predominant is 2 %. The mean humification degree (H) of the peat is 4,4. The average ash content of peat is 4,1 % by dry weight and water content 90,6 % by wet weight. The dry weight density is 95 kg/m 3. The effective calorific value of dry peat is 20,7 MJ/kg and the sulphur content 0,23 % of dry weight. Altogether, 40 mires covering hectares were evaluated to be suitable for energy peat production. The quantity of usable peat is 59,3 million m 3 in situ. The energy content is 115,8 million GJ or 32,3 million MWh, and 102,1 million GJ or 28,5 million MWh at 50 % moisture content. Key words: peat, mire, inventory, energy peat, Ranua Jukka Räisänen, geologist Janne Kivilompolo, geologist Geological Survey of Finland P.O. Box 77 FI ROVANIEMI FINLAND [email protected] [email protected]

5

6 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Laboratoriomääritykset... 9 AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEN ESITYS Laskelmat Arviointiperusteet Tulosten esitys TUTKITUT SUOT Näverrysaapa Kaarrontakustansuo Lamminsuo Lakkisuo Tuohisuo Kortesuo Risulansuo Vaaranalussuo Kotisuo Palosuo Takkisuo Kaitasuo Kortesuo Joutenrimminsuo Hiisisuo Liippasuo Haapasuo Hiiskuanojansuo Ruonalaiskummunsuo Hoikkasuo Sääskisuo Toljansuo Pikku Asmuntinjärvensuo Raatosuo Pienen Käärmelamminsuo Takasuo Sankapalontaussuot Patvikkoaapa Närhinpalonsuo Isopalonsuo Murto-ojansuo Kantoahonsuo Pyöriäsuo Isonahontaussuo Poutasuo Pouta-ahonsuo Sapilasvaaransuo Rekisuo Lumivaaransuo Korppilamminsuo Sulaojansuo... 94

7 TULOSTEN TARKASTELU Suot ja turvekerrostumat Laboratoriomääritysten tulokset Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Kiitokset KIRJALLISUUSLUETTELO LIITTEET

8 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 4 JOHDANTO Ranuan kunnan alueella tehdyt turvetutkimukset liittyvät Geologian tutkimuskeskuksen tekemään valtakunnalliseen turvevarojen kartoitukseen. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon sekä energiaturvetuotantoon soveltuvia suoalueita. Tutkimuksissa huomioidaan myös turpeen ja soiden muut käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat turvetuottajia ja turpeen käyttäjiä ja antavat lisäksi tietoa soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen sekä soiden suojelu- ja virkistyskäyttöön. Ranuan kunnassa on yli 20 hehtaarin kokoisia soita hehtaaria, mikä on 41 % kunnan maapinta-alasta. Soita on yhteensä 494 kappaletta ja niiden keskikoko on 303 hehtaaria (Virtanen ym. 2003). Tähän raporttiin liittyvät tutkimukset suoritettiin kesän 1985 aikana. Raportoituja soita on 41 kappa- letta ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala on hehtaaria. Tutkittujen soiden sijainti on esitetty kuvassa 1. Edelliset Ranuan turveraportit, osat 1, 2 & 3, sisältävät yhteensä 138 suota, yhteispinta-alaltaan ha. Turveraportteja Ranuan kunnan alueelta tullaan julkaisemaan jatkossa lisää. Tässä raportissa julkaistaan lyhyet suoselostukset Ranualla 1985 tutkituista soista sekä yhteenveto tutkimustuloksista. Raportti on julkaistu myös GTK:n karttapalveluiden internet-sivuilla ( Raportissa esitettyjen soiden yksityiskohtaisemmat suoselostukset, mitkä sisältävät suokartan, suurimmista soista poikkileikkauskuvat ja laboratorioanalyysien tulokset ovat tilattavissa GTK:n Pohjois-Suomen yksiköstä Rovaniemeltä. Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja suon poikkileikkauksesta kuvassa 3. 7

9 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo Kuva 1. Ranuan turvetutkimusraporttiin, osa 4, kuuluvat suot Näverrysaapa 149. Kaitasuo 160. Pikku asmuntijärvensuo 171. Isonahontaussuo 139. Kaarontakustansuo 150. Kortesuo 161. Raatosuo 172. Poutasuo 140. Lamminsuo 151. Joutenrimminsuo 162. Pienen käärmelamminsuo 173. Pouta-ahonsuo 141. Lakkisuo 152. Hiisisuo 163. Takasuo 174. Sapilasvaaransuo 142. Tuohisuo 153. Liippasuo 164. Sankapalontaussuot 175. Rekisuo 143. Kortesuo 154. Haapasuo 165. Patvikkoaapa 176. Lumivaaransuo 144. Risulansuo 155. Hiiskuanojansuo 166. Närhinpalonsuo 177. Korppilamminsuo 145. Vaaranalussuo 156. Ruonalaiskummunsuo 167. Isonpalonsuo 178. Sulaojansuo 146. Kotisuo 157. Hoikkasuo 168. Murto-ojansuo 147. Palosuo 158. Sääskisuo 169. Kantoahonsuo 148. Takkisuo 159. Toljansuo 170. Pyöriäsuo 8

10 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 4 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa noudatettiin Geologian tutkimuskeskuksen turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen ym. 1984). Suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan halki tehtiin selkälinja ja sille poikkilinjoja 400 metrin välein. Tutkimuspisteet sijoittuvat linjoille sadan metrin välein. Suon syvyystietojen tarkentamiseksi tehtiin poikkilinjojen puoliväliin niiden kanssa samansuuntaiset syvyystutkimuslinjat, joilta turvekerrostuman paksuus mitattiin sadan metrin välein. Tutkimuspisteiltä määritettiin suotyyppi, sekä mättäisyys peittävyysprosenttina tasopinnasta ja mättäiden keskimääräinen korkeus. Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet, tiheysluokka, kehitysluokka ja hakkuut. Kairauksin tutkittiin turvekerrostuman rakenne 10 cm:n tarkkuudella. Pääturvelajien ja mahdollisten lisätekijöiden suhteelliset osuudet määritettiin 6-asteikolla, turpeen maatuneisuus von Postin 10-asteikolla, kosteus 5-asteikolla ja tupasvillan tyvitupen kuitujen määrä asteikolla 0 6. Lisäksi erotettiin mahdolliset saostumat ja liejukerrostumat sekä määritettiin pohjamaalajit. Maatumattoman puuaineksen eli liekoisuuden selvittämiseksi pliktattiin turvekerrostuma jokaisella yli metrin syvyisen tutkimuspisteen ympärillä 2 metrin syvyyteen saakka kymmenessä eri kohdassa. Linjastot vaaittiin tutkimuspisteittäin ja korkeudet sidottiin valtakunnalliseen N-60 järjestelmän mukaiseen kiintopistekorkeuteen. Laboratoriomääritykset Jokaiselta tutkitulta suolta otettiin 1-5 tilavuustarkkaa näytesarjaa laboratoriomäärityksiä varten. Näytteenottopisteet valittiin siten, että ne edustavat hyvin mahdollista suon tuotantokelpoista aluetta. Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin happamuus, kuivatilavuuspaino, tuhkapitoisuus ja lämpöarvo. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märkäpainosta (kuivatus 105 C:ssa) ja tuhkapitoisuus prosentteina turpeen kuivapainosta (hehkutus 815 ± 25 C:ssa). Kuivatilavuuspaino laskettiin veden haihduttamisen jälkeen ja ilmoitetaan kuiva-aineen massana luonnontilaista tilavuusyksikköä kohden (kg/ suo-m³). Lämpöarvot määritettiin kuivasta ja hienoksi jauhetusta turpeesta Gallenkamp- kalorimetrillä. Teholliset lämpöarvot ilmoitetaan kuivalle ja 50 %:n kosteudessa olevalle turpeelle. Laboratoriomääritykset tehtiin rikkimäärityksiä lukuun ottamatta Geologian tutkimuskeskuksen turvelaboratoriossa Rovaniemellä. Rikkimääritykset tehtiin Otaniemessä geokemian laboratoriossa. 9

11 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEN ESITYS Laskelmat Turvemäärät, maatuneisuudet ja turvelajien sekä turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen ym. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue muodostaa oman syvyysvyöhykkeensä (0 1 m, 1 1,5 m, 1,5 2 m jne). Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä, ja näin saadut turvemäärät yhdistämällä saadaan selville suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja -tekijöiden määrät on laskettu turvemäärillä painottaen. Turpeesta havaitut lieko-osumat on muunnettu tilastollisesti liekoisuusprosenteiksi turvemäärästä erikseen 0 1 ja 1 2 metrin syvyyskerroksissa. Kun liekoisuusprosentti on alle 1 %, liekoja on ilmoitettu olevan erittäin vähän. Liekoisuusprosentissa 1 2 % liekoja on vähän, 2 3 %:ssa kohtalaisesti, 3 4 %:ssa runsaasti ja yli 4 %:ssa erittäin runsaasti. Tuotantokelpoinen turvemäärä (milj. suo-m³) on saatu kertomalla pinta-ala yli 1,5 metrin syvyisen alueen keskisyvyydellä, josta on vähennetty suon kunnostuksen ja tuotannon aikaisen hävikin sekä suon pohjalle jäävän turpeen osuutena keskimäärin 0,5 metriä paksu kerros. Kuiva-ainemäärä on saatu kertomalla suokuutioiden määrä yhden suokuution sisältämällä kuiva-ainemäärällä. Energiasisältö on laskettu kuivalle sekä 50 % käyttökosteudessa olevalle turpeelle. Osasta soista ei ole määritetty lämpöarvoa, joten näiden soiden laskelmissa on käytetty lämpöarvoina tässä raportissa tutkittujen soiden keskiarvoja. Arviointiperusteet Turvekerrostuman koko ja paksuus, turvelajit, turpeen maatuneisuus sekä muut fysikaaliset ja tietyt kemialliset ominaisuudet ja kuivatettavuus ovat tärkeimpiä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta turvetuotantoon. Tuotantoon sopivan alueen turvekerrostuman vähimmäispaksuutena pidetään nykyisin 1,5 metriä. Tämä voi olla alempikin, jos suo on ojitettu, pohja on tasainen ja muodostunut kantavasta maalajista. Jos turvetuotantoalue on yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupa. Sen myöntää paikallinen ELYkeskus (Väyrynen ym. 2008). Luvassa lupaviranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristövaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä, suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, sekä velvoitetarkkailusta ja puhdistuslaitteista ja mahdollisista korvausvelvoitteista. Alle 10 ha:n alueesta on tehtävä ilmoitus ympäristökeskukselle. Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA-lain mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista. Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly- ja meluvaikutukset, maiseman muutokset sekä vaikutus terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Turveteollisuusliitto 2002.). Energiaturpeeksi soveltuvina pidetään yleensä saravaltaisia turpeita ja maatuneisuudeltaan vähintään H4 olevia rahkaturpeita. Energiaturvekerrostumia peittää usein ohut, alle 0,6 metrin paksuinen heikosti maatunut rahkaturvevaltainen pintakerros. Tätä ei kuitenkaan ole vähennetty tuotantokelpoista turvemäärää laskiessa, koska se voidaan sekoittaa alla olevaan turpeeseen ja tuottaa heikkolaatuisena energiaturpeena. Ympäristöturpeina käytetään pääasiassa heikosti maatuneita rahkaturpeita. Käyttökohteita ovat esimerkiksi kasvuturve viljelykäytössä, tummat turpeet kasvihuoneviljelyssä, seosturpeet, kuiviketurve eläinsuojissa, imeytysturve lietelannan käsittelyssä, öljynimeytysturve ja kompostiturve. Koska raportoidut suot on tutkittu jo vuonna 1985, niiden ojitustilanne ja suotyypit ovat voineet muuttua vuosien myötä. Sen sijaan turvekerrostumiin viive tutkimusajankohdan ja raportoinnin välillä ei ole oleellisesti vaikuttanut. Tuotantomenetelmiä ovat jyrsinturvetuotanto ja palaturvetuotanto. Edellinen on aina suurimittaista teollista turvetuotantoa, joka vaatii aina laajan tuotantokentän, mutta ei ole niinkään riippuvainen turvelajista ja maatuneisuudesta. Jälkimmäinen edellyttää palan koossapysymisen kannalta turpeelta vähintään H4- maatuneisuutta. Tätä heikommin maatuneen turpeen joukossa pitäisi olla sitovana aineksena myös hyvin maatunutta turvetta. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta energiaturpeeksi nojaudutaan energiaturpeen laatuohjeisiin (2006). Jyrsin- ja palaturpeen laatuluokat on esitetty liitteessä 2. 10

12 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 4 Tulosten esitys Tähän raporttiin on kirjoitettu jokaisesta suosta selostus, jossa esitellään suon sijainti, kulkuyhteydet, tiedot suon ympäristöstä, laskusuhteet ja ojitus. Lisäksi esitetään yleisimmät suotyypit, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit ja liejut. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty arvio ja energiasisältö on laskettu laboratoriomäärityksistä saatujen tulosten perusteella. Myös turvetuotannon kannalta haitalliset ominaisuudet, kuten korkea tuhka- ja rikkipitoisuus, ja niistä johtuvat mahdolliset rajoitukset on huomioitu. Suokartoissa on esitelty tutkimuslinjojen ja -pisteiden sijainti. Jokaisesta suosta on myös laadittu yksityiskohtaisempi suoselostus, jossa tutkimuslinjojen ja -pisteiden lisäksi ovat tiedot turvekerrostuman paksuudesta tutkimuspisteillä, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus ja turpeen keskimääräinen maatuneisuus. Kartoissa on myös turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyyskäyrät (kuva 2). Tutkimuslinjoista voidaan piirtää poikkileikkauskuvia eli profiileja (kuva 3), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit, ja suon kaltevuus. Nykyisillä ATKohjelmilla saadaan monipuolisia tulosteita suosta tai halutusta suon osasta. Tulosteet voivat olla karttoja, taulukkomuotoisia listauksia tai näiden yhdistelmiä. Tällaisia ovat esimerkiksi kartat, joilla tutkimuspisteittäin voidaan esittää mm. suotyyppi, liekoisuus, suon pinnan korkeus, pohjamaalaji, liejukerroksen paksuus, tietoja puustosta, suon pinnan mättäisyys ja vetisyys. Raportissa olevien karttojen kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. 11

13 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo Kuva 2. Esimerkki suokartasta syvyysvyöhykkeineen ja tutkimuslinjastoineen. 12

14 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 4 Kuva 3a. Esimerkki turvelajiprofiilista. Merkkien selitykset on esitetty liitteessä 1. Kuva 3b. Esimerkki maatuneisuusprofiilista. Merkkien selitykset on esitetty liitteessä 1. 13

15 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo RANUALLA TUTKITUT SUOT 138. Näverrysaapa Näverrysaapa (kl , x=7312,0, y=3447,0) sijaitsee noin 29 km Ranuan keskustasta länteen. Suo rajoittuu rikkonaisiin moreenimaihin ja Simojoen kerrostamiin hieta- tai hiekkakerrostumiin. Suon sisällä ja reunoilla on myös rantavalleja. Maantie sivuaa suon koillisosaa. Lisäksi suon länsiosaan tulee viljelysteitä. Suolla on 159 tutkimuspistettä ja 237 syvyyspistettä (kuva 4). Tutkimuspisteitä on 3,5/10 ha ja syvyyspisteitä 5,1/10 ha. Suon pinta-ala on 460 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 225 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 158 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 113 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,3 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,1 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pääasiallinen viettosuunta on pohjoiseen ja vedet valuvat ojituksia pitkin Körkkänojaan tai Laitakarinojaan, joista edelleen Simojokeen. Pääosa suosta kuuluu Hosionkosken vesistöalueeseen (64.031). Aivan suon eteläosa kuuluu Näverryksen vesistöalueeseen (64.022). Vedet valuvat tältä alueelta etelään ja päätyvät ojituksia pitkin Simojokeen. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Suurin tavattu turvepaksuus on 4,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (69 %) ja moreeni (21 %). Liejua on suon syvien altaiden pohjilla ja niillä on paksuutta enimmillään noin metri. Näverrysaavan suotyypeistä on rämeitä 36 %, avosoita 30 %, korpia 15 %, peltoa 11 % ja turvekankaita 8 %. Suotyypit ovat melko reheviä. Suon keskialueilla yleisimpiä suotyyppejä ovat ruohoinen sararäme, varsinainen saraneva ja rimpineva. Reunoilla on yleisimmin kangasrämettä tai ruoho- ja heinäkorpea. Peltoa ja kytöheittoa on suon länsiosissa. Lisäksi esiintyy paikoitellen hajanaisia lettoalueita. Suotyypit ovat lähes kokonaan muuttuma-asteella. Puusto on mäntyvaltaista sekametsää. Kehitysluokaltaan puusto on taimikkoa tai harvennusvaiheessa olevaa. Näverryssuon turpeista on saravaltaisia 84 %, rahkavaltaisia 15 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 41 % ja saraturve (C) 23 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 12 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja energiaturpeen 4,3. Liekoja on erittäin vähän. Näverrysaavalta on otettu tilavuustarkat näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,3 % kuivapainosta, ph-arvo 4,6, vesipitoisuus märkäpainosta 89,4 % ja kuiva-ainemäärä 100 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,22 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta kahdessa altaassa yhteensä 154 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 3,078 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,557 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.25. Luonnonsuojelulakien alaisen Simojoen läheisyys vaikeuttaa suon mahdollista kuivatusta. Suo on lisäksi melko rikkonainen. 14

16 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 4. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Näverrysaavalla. 15

17 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 139. Kaarrontakustansuo Kaarrontakustansuo (kl , x=7312,1, y=3450,6) sijaitsee noin 27 km Ranuan keskustasta länteen. Suo rajoittuu pääosin mataliin moreenimaihin. Eteläosastaan suo yhtyy paikoin suolahdekkeisiin. Suon pohjoisosassa on rantakaartoja. Metsäautotie sivuaa paikoin suon etelä- ja länsiosia. Suolla on 69 tutkimuspistettä ja 80 syvyyspistettä (kuva 5). Tutkimuspisteitä on 5,1/10 ha ja syvyyspisteitä 5,9/10 ha. Suon pinta-ala on 135 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 71 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 47 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 23 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,1 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pohjoispuoli viettää pohjoiseen ja vedet valuvat ojia pitkin Kupusenojaan, josta edelleen Simojokeen. Suon eteläpuoli viettää kaakkoon ja vedet valuvat joko suoraan tai ojituksia pitkin Käärmeojaan, josta edelleen Hamarinjokeen. Suon pohjoispuoli kuuluu Hosiokosken vesistöalueeseen (64.031) ja eteläpuoli Käärmeojan vesistöalueeseen (63.071). Suosta hieman yli puolet on ojitettua. Suurin tavattu turvepaksuus on 4,1 m. Suon pohja on melko epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (55 %), hiekka (36 %), kivi (7 %) ja sora (2 %). Liejua ei ole. Kaarrontakustansuon suotyypeistä on avosoita 58 %, rämeitä 41 % ja korpia 1 %. Keskiosissa vallitsevat suotyypit ovat lähinnä varsinaista saranevaa, rimpinevaa ja lyhytkortista nevaa. Reunojen rämei- sillä alueilla yleisin suotyyppi on varsinainen sararäme. Suoalasta noin puolet on muuttuma-asteella. Puusto on lähes kokonaan taimikkoasteella olevaa mäntyä. Kaarrontakustansuon turpeista on saravaltaisia 53 % ja rahkavaltaisia 47 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 41 % ja sararahkaturve (CS) 28 %. Turve on rahkavaltaista suon eteläosissa. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 15 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,7 ja energiaturpeen 4,9. Liekoja ei ole. Kaarrontakustansuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,6 % kuivapainosta, ph-arvo 5,1, vesipitoisuus märkäpainosta 90,7 % ja kuiva-ainemäärä 95 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta kolmessa altaassa yhteensä 47 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,969 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,456 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q

18 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 5. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Kaarrontakustansuolla. 17

19 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 140. Lamminsuo Lamminsuo (kl , x=7304,6, y=3489,2) sijaitsee noin 15 km Ranuan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pääasiassa rikkonaisiin moreenimaihin. Länsiosastaan suo yhtyy paikoitellen Pyöriäsuohon. Suon pohjoisosassa sijaitsee Isolampi. Maantie sivuaa suon kaakkoislaitaa. Suolla on 40 tutkimuspistettä ja 52 syvyyspistettä (kuva 6). Tutkimuspisteitä on 3,8/10 ha. Suon pinta-ala on 106 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 31 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 18 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 8 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,0 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää suurelta osin länteen. Vedet valuvat Isolampeen, josta edelleen luonnonojaa pitkin Luiminkajokeen. Suon itäisin osa viettää itään ja vedet valuvat ojia pitkin Petäjäjärveen. Pääosa suosta kuuluu Luiminkajoen alaosan vesistöalueeseen (64.471). Osa suon itäosasta kuuluu Luiminkajärven- Kuusijärven vesistöalueeseen (65.472). Suo on pääosin luonnontilaista. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,2 m. Pohjamaalajit ovat moreeni (74 %), hieta (21 %) ja hiekka (5 %). Liejua ei ole. Lamminsuon suotyypeistä on avosoita 44 %, rämeitä 43 % ja peltoa 13 %. Suotyypit ovat melko karuja. Keski- ja pohjoisosat ovat yleisimmin lyhytkortista nevaa tai rahkanevaa. Eteläosassa on peltoa. Reuna-alueet ovat yleisimmin kangasrämettä tai isovarpurämettä. Suotyypit ovat paikoin muuttuma-asteella. Puusto on valtaosin mäntyä. Suon reunoilla puusto on kehitysluokaltaan harvennusvaiheen met- sikköä, joka muuttuu suon keskiosissa kehitysluokaltaan vajaatuottoiseksi. Lamminsuon turpeista on rahkavaltaisia 74 % ja saravaltaisia 26 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve (S) 44 % ja sararahkaturve (CS) 30 %. Lähes koko suon alueella pintaturve on rahkaa, joka vaihettuu kuitenkin nopeasti saraturpeeksi syvemmälle mentäessä. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 44 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,7 ja energiaturpeen 5,2. Liekoja ei ole. Lamminsuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,3 % kuivapainosta, ph-arvo 3,8, vesipitoisuus märkäpainosta 89,4 % ja kuiva-ainemäärä 98 kg/suo-m³. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta kahdessa altaassa yhteensä 16 ha. Tuotantokelpoisen alueen rajauksessa on huomioitu Isolammin rannasta 50 metriä leveä suojavyöhyke. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,257 milj. suo-m³. Tästä kasvu- ja ympäristöturpeeksi soveltuvaa turvetta on 5:n ha:n alalla 0,025 milj. suo-m³ ja energiaturpeeksi soveltuvaa 0,232 milj. suo-m³. Laskelmissa on käytetty lämpöarvoina tämän raportin soiden keskiarvoja. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,115 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A

20 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 6. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Lamminsuolla. 19

21 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 141. Lakkisuo Lakkisuo (kl , x=7305,4, y=3486,8) sijaitsee noin 13 km Ranuan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenikankaisiin. Suon koillisosa rajautuu Luiminkajärveen. Suolle ei ole välitöntä tieyhteyttä. Metsäautotie kulkee noin puolen kilometrin päässä suon länsilaidasta. Suolla on 40 tutkimuspistettä ja 47 syvyyspistettä (kuva 7). Tutkimuspisteitä on 4,9/10. Suon pinta-ala on 82 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 50 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 37 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 20 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,2 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Pääosa suosta viettää loivasti etelään ja vedet valuvat pintavalumana ja luonnonojaa pitkin Luiminkajokeen. Tämä alue kuuluu Luiminkajoen alaosan vesistöalueeseen (64.471). Aivan suon pohjoisosa viettää länteen ja vedet valuvat Luiminkajärveen. Tämä alue kuuluu Luiminkajärven- Kuusijärven vesistöalueeseen (64.472). Suo on lähes kokonaan luonnontilainen. Suon kaakkoisosassa sijaitsee lähde, josta lähtee luonnonoja Luiminkajokeen. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 5,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (42 %) ja hieta (32 %). Liejua ei ole. Lakkisuon suotyypeistä on rämeitä 48 %, avosoita 47 % ja korpia 5 %. Keskiosien avosuoalueet ovat suotyypeiltään yleensä varsinaista saranevaa ja lyhytkortista nevaa. Reuna-alueilla yleisimpiä tyyppejä ovat tupasvillaräme ja korpiräme. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan pääasiassa taimikkoa tai vajaatuottoista metsikköä. Lakkisuon turpeista on rahkavaltaisia 58 % ja saravaltaisia 42 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve (S) 35 % ja rahkasaraturve (SC) 29 %. Rahkaturpeita esiintyy yleensä ohuina kerroksina suon pintaturpeessa, mutta maatuneempia rahkaturvelinssejä esiintyy myös paikoin suon pohjaosissakin. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 34 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,4 ja energiaturpeen 5,1. Liekoja on erittäin vähän. Lakkisuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,9 % kuivapainosta, ph-arvo 4,5, vesipitoisuus märkäpainosta 89,5 % ja kuiva-ainemäärä 109 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 33 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,589 milj.suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,339 Milj.MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0. Suo soveltuu turveominaisuuksiltaan paikoitellen myös palaturvetuotantoon. Suon käyttökelpoisuutta heikentää kuitenkin sen korkea luonnontilaisuusaste. 20

22 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 7. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Lakkisuolla. 21

23 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 142. Tuohisuo Tuohisuo (kl , x=7316,7, y=3484,1) sijaitsee noin 6 km Ranuan keskustasta itään. Suo rajoittuu kaakkoisosastaan Kalliolampeen ja eteläosastaan Kuhajärveen. Muualta suo rajautuu mataliin moreeniselänteisiin. Suon länsiosassa on Tuohilampi. Suo on erittäin rikkonainen. Maantie sivuaa suon pohjoisosaa. Suolla on 177 tutkimuspistettä ja 271 syvyyspistettä (Kuva 8). Tutkimuspisteitä on 3,5/10 ha. Suon pinta-ala on 509 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 306 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 235 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 172 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,5 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,4 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pohjoispuoli viettää länsi-luoteeseen ja vedet valuvat pintavalumana tai ojituksia pitkin Luhtajärveen. Suon keskiosa on hyvin tasainen ja vedet valuvat pintavalumana Tuohilampeen tai Kalliolampeen. Suon eteläisin osa viettää etelään ja vedet valuvat ojia pitkin Kuhajärveen. Suon pohjois- ja eteläosat kuuluvat Luhtaojan vesistöalueeseen (61.468). Suon keskiosa kuuluu Kaitajärven vesistöalueeseen (64.047). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,1 m. Pohjamaalajit ovat moreeni (55 %), hiesu (17 %), hiekka (12 %), hieta (11 %) ja kivi (5 %). Liejua esiintyy suon eteläosassa sijaitsevan pienen lammen ympäristössä. Tuohisuon suotyypeistä on avosoita 57 %, rämeitä 37 %, korpia 3 %, turvekankaita 2 % ja peltoa 1 %. Yleisimmät suotyypit avosuolla ovat lyhytkortinen neva, rimpineva ja varsinainen saraneva. Metsäisillä alueilla yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararäme ja tupasvillaräme. Reuna-alueilla esiintyy lähinnä kangasrämettä ja pallosararämettä. Suo on suurimmalta osalta luonnontilainen. Hajanaisia ojitusalueita on suon pohjoisosissa. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan pääasiassa taimikkoa. Tuohisuon turpeista on saravaltaisia 61 %, rahkavaltaisia 37 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 32 % ja saraturve (C) 25 %. Heikosti maatuneita rahkaturpeita esiintyy lähinnä suon reuna-alueilla. Keskialueilla turve on saravaltaista vaihettuen aivan pohjalla ruskosammalta sisältäväksi. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % ja kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,4 ja energiaturpeen 4,6. Liekoja ei ole. Tuohisuolta on otettu tilavuustarkat näytteet neljältä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,5 % kuivapainosta, ph-arvo 4,4, vesipitoisuus märkäpainosta 90,8 % ja kuiva-ainemäärä 95 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,24 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta kolmessa altaassa yhteensä 187 ha. Tuotantokelpoisen alueen rajauksessa on huomioitu vesistöjen rannoista 50 metriä leveät suojavyöhykkeet. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 3,467 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,703 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S025. Suon länsiosassa, energiaturpeen päällä on noin 10 ha: n suuruinen ympäristöturpeeksi soveltuva alue. Ympäristöturpeeksi soveltuvan turpeen tilavuus on 0,06 milj. suo-m³. Suon pohjoisosasta otetun näytesarjan pohjaturpeessa on huomattavan suuret tuhkapitoisuudet, joten näytepisteen ympäristön pohjaturve voi olla laajemminkin käyttökelvotonta. Suo on pääosin luonnontilainen, mikä vaikeuttaa suon mahdollista käyttöönottoa. Lisäksi alueen vesistöt vaikeuttavat kuivatusta. 22

24 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 8. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Tuohisuolla. 23

25 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 143. Kortesuo Kortesuo (kl , x=7322,4, y=3487,9) sijaitsee noin 12 km Ranuan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu länsiosastaan Raakunsuon turvetuotantoalueeseen ja luoteisosastaan Sääskijärveen. Suo rajautuu hajanaisiin moreeniharjanteisiin, jotka ovat suon pohjoisosassa kumpumoreenimuodostumia. Moreenisaarekkeita on myös suon sisällä. Suon luoteisosan läpäisee maantie. Suolla on 65 tutkimuspistettä ja 108 syvyyspistettä (Kuva 9). Tutkimuspisteitä on 3,0/10 ha. Suon pinta-ala on 214 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 141 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 89 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 65 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,3 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo viettää luoteeseen ja vedet valuvat ojituksia pitkin suon keskiosissa virtaavaan Viuluojaan, josta edelleen Sääskijärveen. Suon länsiosista vedet valuvat osittain suoraan pintavalumana Sääskijärveen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Sääskijoen vesistöalueeseen (64.044). Kuivatuksessa voidaan käyttää hyväksi suon keskellä kulkevaa Viuluojaa ruoppaamalla se kuivatusojaksi. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,6 m. Pohjamaalajit ovat moreeni (31 %), hieta (31 %), hiesu (24 %), hiekka (9 %) ja kivi (5 %). Liejua ei ole. Kortesuon suotyypeistä on rämeitä 61 %, avosoita 25 % ja korpia 14 %. Suo on pääosin rämettä. Yleisin suotyyppi on tupasvillaräme, jota esiintyy erityisesti länsi-luoteisosissa. Myös varsinainen sararäme on yleinen. Suon keskiosa on avosuota. Yleisimmät suotyypit avosuolla ovat lyhytkortinen neva ja rimpineva. Reuna-alueilla esiintyy lähinnä kangaskorpea ja kangasrämettä. Suo on ojitettu keskiosia lukuun ottamatta. Puusto on mäntyvaltaista. Kehitysluokaltaan puusto on pääosin taimistoa ja riukuastetta. Kortesuon turpeista on saravaltaisia 60 % ja rahkavaltaisia 40 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 39 % ja sararahkaturve (CS) 22 %. Heikosti maatuneita rahkaturpeita esiintyy lähinnä länsi-luoteisosissa. Suon keskiosissa turve on saravaltaista. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 %, tupasvillaa (ER) 12 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,4 ja energiaturpeen 5,2. Liekoja on erittäin vähän. Kortesuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,5 % kuivapainosta, ph-arvo 4,0, vesipitoisuus märkäpainosta 90,3 % ja kuiva-ainemäärä 101 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,35 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kolmessa altaassa yhteensä 101 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 1,930 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,030 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.35. Kortesuo on länsiosastaan yhteydessä Raakunsuon turvetuotantoalueeseen ja potentiaaliset tuotantoalueet ovat yhtenäisiä. Kuivatuksessa voidaan käyttää hyödyksi suon keskellä kulkevaa Viuluojaa, joka laskee Sääskijärveen. Suon länsialueelta otetussa näytesarjassa on korkeahkot rikkipitoisuudet turvekerrostuman pohjaosissa. 24

26 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 9. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Kortesuolla. 25

27 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 144. Risulansuo Risulansuo (kl , x=7318,7, y=3488,6) sijaitsee noin 12 km Ranuan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu kaakkoisosastaan Ylilampeen ja itäosastaan Outolampeen. Pohjoisosastaan suo rajoittuu Kortesuohon ja länsiosastaan Kutuvaaraan. Muualla suo rajautuu moreeniharjanteisiin. Sähkölinja leikkaa suon luoteisosaa. Maantie sivuaa suon luoteis-koillisosia. Suolla on 96 tutkimuspistettä ja 192 syvyyspistettä (kuva 10). Tutkimuspisteitä on 2,9/10 ha. Suon pinta-ala on 337 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 166 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 117 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 74 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,4 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo viettää itään ja vedet valuvat pintavalumana sekä ojituksia pitkin Simojokeen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Toljan-Auralammen vesistöalueeseen (64.041). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 5,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (67 %), hiekka (15 %) ja kivi (8 %). Liejua ei ole. Risulansuon suotyypeistä on avosoita 62 %, rämeitä 36 % ja korpia 2 %. Suo on pääosin avosuota. Yleisimmät suotyypit avosuolla ovat varsinainen saraneva ja lyhytkortinen neva. Metsäisimmillä reuna-alueilla yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararäme ja pallosararäme. Suon reunaosissa esiintyy myös kangasrämettä ja korpirämettä. Suo on suurelta osin ojittamaton. Ojituksia on lähinnä suon reunaalueilla. Puusto on lähes kokonaan taimisto- ja riukuasteella olevaa mäntymetsää. Risulansuon turpeista on saravaltaisia 56 % ja rahkavaltaisia 44 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 43 % ja rahkaturve (S) 27 %. Heikosti maatuneita rahkaturpeita esiintyy hieman suon luoteisosassa ja koillisreunassa. Muualla turve on saravaltaista. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,3 ja energiaturpeen 5,2. Liekoja ei ole. Risulansuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,5 % kuivapainosta, ph-arvo 4,8, vesipitoisuus märkäpainosta 91,2 % ja kuiva-ainemäärä 88 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta kolmessa altaassa yhteensä 114 ha. Tuotantokelpoisen alueen rajauksessa on huomioitu Ylilammin rannasta 50 metriä leveä suojavyöhyke. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 2,187 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,974 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. Suon mahdollista tuotantoa rajoittaa sen korkea luonnontilaisuusaste. Kuivatusta vaikeuttaa suon vesien valuminen Simojokeen, joka on luonnonsuojelulakien alainen kohde. 26

28 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 10. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Risulansuolla. 27

29 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 145. Vaaranalussuo Vaaranalussuo (kl , x=7324,6, y=3488,9) sijaitsee noin 15 km Ranuan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu pohjoisosastaan Palo-ojaan ja eteläosastaan maantiehen. Muualla suo rajautuu moreeniharjanteisiin, joista osa on kumpumoreenimuodostumia. Suon eteläosassa sijaitsee Vaaranalussuonlampi. Suolla on 46 tutkimuspistettä ja 58 syvyyspistettä (Kuva 11). Tutkimuspisteitä on 5,0/10 ha. Suon pinta-ala on 93 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 55 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 37 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 20 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,1 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon eteläosassa vedet valuvat pintavalumana suon reunoilta keskiosaan ja Vaaransuonlampeen. Suon pohjoisosa viettää luoteeseen ja vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin Palo-ojaan. Suo kuuluu suurelta osin Sääskijoen vesistöalueeseen (64.044). Aivan suon eteläkärki kuuluu Toljan-Auralammen vesistöalueeseen (64.041). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,5 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (75 %) ja hiekka (11 %). Liejua on vähäisesti lähinnä Vaaransuonlammen ympäristössä. Vaaranalussuon suotyypeistä on rämeitä 55 %, avosoita 43 % ja korpia 2 %. Suon pohjoisosa on pääasiassa rämettä ja suon eteläosa avosuota. Yleisimmät suotyypit rämeellä ovat tupasvillaräme ja pallosararäme. Suon reuna-alueilla esiintyy kangasrämettä. Avosuolla yleisin suotyyppi on varsinainen saraneva. Ojituksia on suon pohjoisosassa, eteläosa on pääasiassa luonnontilaista. Puusto on mäntyvaltaista taimisto- ja riukuasteen metsikköä. Vaaranalussuon turpeista on saravaltaisia 54 % ja rahkavaltaisia 46 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 49 % ja rahkaturve (S) 25 %. Heikosti maatuneita rahkaturpeita esiintyy suon etelä- ja pohjoisosissa. Keskiosissa turve on saravaltaista. Aivan suon pohjalla turve vaihettuu paikoitellen ruskosammalta sisältäväksi. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,5 ja energiaturpeen 5,8. Liekoja ei ole. Vaaranalussuolta on otettu tilavuustarkka näyte yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,2 % kuivapainosta, ph-arvo 4,0, vesipitoisuus märkäpainosta 94,6 % ja kuiva-ainemäärä 51 kg/suo-m³. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kolmessa altaassa yhteensä 33 ha. Tuotantokelpoisen alueen rajauksessa on huomioitu Vaaranalussuonlammin rannasta 50 metriä leveä suojavyöhyke. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,513 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,132 milj.mwh. Laskelmissa on käytetty lämpöarvoina tämän raportin soiden keskiarvoja. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0. Turpeella on alhainen kuivatilavuuspaino, joka alentaa merkittävästi turpeen energiasisältöä. Lisäksi Vaaranalussuonlammen sijainti aiheuttaa kuivatuksellisia ongelmia. 28

30 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 11. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Vaaranalussuolla. 29

31 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 146. Kotisuo Kotisuo (kl , x=7318,2, y=3482,4) sijaitsee noin 6 km Ranuan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu pääasiassa mataliin moreenimaihin. Maantie sivuaa suon länsilaitaa. Peltoalue ja viljelystie lävistävät suon eteläosan. Peltoaluetta on myös suon pohjoisosassa. Suolla on 35 tutkimuspistettä ja 51 syvyyspistettä (Kuva 12). Tutkimuspisteitä on 4,6/10 ha. Suon pinta-ala on 76 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 54 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 43 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 31 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,7 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,3 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo viettää suurelta osin länteen. Vedet valuvat ojituksia pitkin Luhtajärveen, josta luonnonojaa pitkin Ranuanjärveen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Luhtaojan vesistöalueeseen (61.468). Suo on suurelta osin ojitettu. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,8 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (49 %) ja hieta (26 %). Liejua ei ole. Kotisuon suotyypeistä on avosoita 37 %, rämeitä 23 %, peltoja 17 %, turvekankaita 14 % ja korpia 9 %. Suon pohjois- ja keskiosat ovat pääasiassa rimpinevaa ja karhunsammalmuuttumaa. Eteläosassa on varsinaista saranevaa sekä peltoa. Suon reunaalueilla on yleisimmin kangasrämettä ja kangaskorpea. Suotyypit ovat suurelta osin muuttuma-asteella. Puusto on mäntyvaltaista sekametsää. Puuston kehitysluokka on suon reunoilla taimistoa ja riukuastetta. Keskiosissa on aukeaa alaa ja siemenpuustoa. Kotisuon turpeista on saravaltaisia 72 %, rahkavaltaisia 27 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 57 % ja sararahkaturve (CS) 20 %. Heikosti maatuneen pintarahkan osuus on pieni. Pinnassa oleva paksuhko saravaltainen turvekerros on heikosti maatunutta. Ruskosammalta löytyy hieman suon eteläosan pohjakerroksista. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 5 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,4 ja energiaturpeen 4,9. Liekoja ei ole. Kotisuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,9 % kuivapainosta, ph-arvo 4,8, vesipitoisuus märkäpainosta 90,6 % ja kuiva-ainemäärä 94 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 43 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,849 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,390 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. Pinnassa oleva paksuhko saravaltainen turvekerros on heikosti maatunut, mutta soveltuu kuitenkin jyrsinturvetuotantoon. Tuotantoa haittaavia tekijöitä ovat asutuksen ja Luhtajärven läheisyys. 30

32 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 12. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Kotisuolla. 31

33 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 147. Palosuo Palosuo (kl , x=7326,7, y=3488,7) sijaitsee noin 16 km Ranuan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu itäreunastaan kallioisiin moreeniselänteisiin. Länsi- ja eteläosastaan suo rajoittuu mataliin ja pieniin kumpumoreeniselänteisiin sekä Palolampeen. Luoteisosastaan suo yhtyy paikoin Kintassuohon. Metsäautotie sivuaa suon itäreunaa. Suolla on 203 tutkimuspistettä ja 371 syvyyspistettä (Kuva 13). Tutkimuspisteitä on 3,2/10 ha. Suon pinta-ala on 634 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 315 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 183 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 97 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,1 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo viettää suurelta osin kaakkoon. Vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin suon keskiosassa virtaavaan Aitto-ojaan ja siitä edelleen Palolampeen. Suon keskiosan länsireuna viettää länteen, josta vedet valuvat ojituksia pitkin Palo-ojaan. Suon kaakkoisosan reuna-alueet viettävät etelään ja länteen, josta vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin Aitto-ojaan sekä Palolampeen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Sääskijoen vesistöalueeseen (64.044). Kuivatusmahdollisuus Aitto-ojan ja Palo-ojan kautta Sääskijärveen. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,9 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (61 %) ja hiekka (30 %). Liejua esiintyy hieman suon eteläosassa Palolammen läheisyydessä. Palosuon suotyypeistä on avosoita 51 %, rämeitä 46 % ja korpia 3 %. Yleisin suotyyppi avosoilla on rimpineva. Myös varsinainen saraneva on yleinen. Rämeillä yleisin suotyyppi on varsinainen sararäme. Reuna-alueilla esiintyy lähinnä kangasrämettä ja pallosararämettä. Ojituksia on lähinnä suon reunoilla. Puusto on mäntyvaltaista. Kehitysluokaltaan puusto on suon keskiosissa aukeata alaa. Suon reunoilla puusto on pääasiassa taimikkoa ja riukuastetta. Palosuon turpeista on saravaltaisia 76 %, rahkavaltaisia 22 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat saraturve (C) 38 % ja rahkasaraturve (SC) 34 %. Heikosti maatuneita rahkaturpeita esiintyy lähinnä suon etelä- ja itäosissa. Muualla turve on saravaltaista, joka vaihettuu aivan pohjalla paikoitellen ruskosammalta sisältäväksi. Varpujen jäännöksiä lisätekijänä (N) sisältäviä turpeita on 10 %, tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä on 3 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,4 ja energiaturpeen 4,7. Liekoja on erittäin vähän. Palosuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 6,9 % kuivapainosta, ph-arvo 4,7, vesipitoisuus märkäpainosta 90,8 % ja kuiva-ainemäärä 94 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,30 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta viidessä altaassa yhteensä 184 ha. Palolammen reunalta on rajattu pois suojavyöhyke. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 2,956 milj. suom³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,421 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A8.0, Q8.0, S

34 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 13. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Palosuolla. 33

35 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 148. Takkisuo Takkisuo (kl , x=7324,5, y=3491,7) sijaitsee noin 17 km Ranuan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu länsi- ja itäreunoiltaan kallioisiin moreeniharjanteisiin. Muualla suo rajoittuu pääasiassa pieniin ja mataliin moreenimaihin, jotka eteläreunassa ovat kumpumoreeneja. Eteläosastaan suo yhtyy paikoitellen Pitkäsuohon. Suon keski- ja itäosissa on peltoaluetta. Maantie halkaisee suon keskiosan länsi- itäsuunnassa. Metsäautotie sivuaa suon länsireunaa. Suolla on 81 tutkimuspistettä ja 145 syvyyspistettä (Kuva 14). Tutkimuspisteitä on 5,0/10 ha. Suon pinta-ala on 237 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 150 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 107 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 58 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,1 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo viettää kaakkoon. Vedet valuvat suon pohjoisosasta pintavalumana ja eteläosasta ojituksia pitkin Takkiojaan, josta edelleen Simojokeen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Toljan- Auralammen vesistöalueeseen (64.041). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,4 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (72 %) ja hiesu (14 %). Liejua ei ole. Takkisuon suotyypeistä on avosoita 44 %, rämeitä 42 %, peltoja 12 %, korpia 1 % ja turvekankaita 1 %. Avosoilla yleisimmät suotyypit ovat lyhytkorsineva, varsinainen saraneva ja rimpineva. Reunojen rämeisillä alueilla yleisin suotyyppi on varsinainen sararäme. Ojitetut alueet ovat muuttuma-asteella. Puusto on mäntyvaltaista. Kehitysluokaltaan puusto on pääasiassa aukeata alaa. Suon reuna-alueilla on taimistoa. Takkisuon turpeista on saravaltaisia 65 % ja rahkavaltaisia 35 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 41 % ja saraturve (C) 22 %. Rahkaturpeita esiintyy lähinnä suon pohjoisosissa. Suon etelä- ja pohjoisosien turpeissa esiintyy pohjalla hieman ruskosammalta. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 25 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä 7 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6 ja energiaturpeen 4,9. Liekoja on erittäin vähän. Takkisuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,4 % kuivapainosta, ph-arvo 4,8, vesipitoisuus märkäpainosta 91,3 % ja kuiva-ainemäärä 90 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,24 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kahdessa altaassa yhteensä 107 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 1,764 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,821 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.25. Suon tuotantoon ottoa vaikeuttaa suon vesien valuminen Simojokeen, joka on luonnonsuojelulakien alainen kohde. 34

36 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 14. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Takkisuolla. 35

37 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 149. Kaitasuo Kaitasuo (kl , x=7321,3, y=3484,1) sijaitsee noin 9 km Ranuan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu eteläosastaan Kaitajärveen ja pohjoisosastaan Saralampeen. Länsireunasta suo yhtyy osittain Kortesuohon. Muualla suo rajautuu mataliin moreeniselänteisiin. Suon länsireunalla on pitkä kumpumoreeniselänne. Suon eteläosan poikki kulkee maantie. Suolla on 135 tutkimuspistettä ja 179 syvyyspistettä (Kuva 15). Tutkimuspisteitä on 4,1/10 ha. Suon pinta-ala on 327 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 214 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 162 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 108 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,5 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,3 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon eteläosa viettää itään ja vedet valuvat pääasiassa pintavalumana Kaitaojaan, josta edelleen Simojokeen. Suon pohjoisosa viettää pohjoiseen ja vedet valuvat pintavalumana tai ojituksia pitkin Simojokeen. Suon pohjoisosa kuuluu Toljan- ja Auralammen vesistöalueeseen (64.041). Pieni osa suon pohjoisosan länsireunasta kuuluu Luhtaojan vesistöalueeseen (61.468). Suon eteläosa kuuluu Kaitajärven vesistöalueeseen (64.047). Kuivatusmahdollisuuksia vaikeuttavat Kaitajärvi sekä suon vieressä virtaava Simojoki, joka on luonnonsuojelulakien alainen kohde. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,7 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (37 %) ja hieta (26 %). Liejua esiintyy muutamilla pisteillä suon eteläosassa Kaitajärven läheisyydessä. Kaitasuon suotyypeistä on avosoita 60 %, rämeitä 39 % ja korpia 1 %. Avosoilla yleisimmät suotyypit ovat rimpineva ja lyhytkortinen neva. Suon metsäisemmillä reuna-alueilla esiintyy lähinnä kangasrämettä ja tupasvillarämettä. Suo on suurimmalta osalta luonnontilainen. Ojituksia on suon pohjoisosassa ja paikoin reuna-alueilla. Puusto on mäntyvaltaista. Suon puustoisilla reuna-alueilla puusto on kehitysluokaltaan pääasiassa taimistoa ja riukuastetta. Kaitasuon turpeista on saravaltaisia 64 %, rahkavaltaisia 35 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat saraturve (C) 34 % ja rahkasaraturve (SC) 25 %. Heikosti maatuneita rahkaturpeita esiintyy lähinnä suon eteläosassa. Keski- ja pohjoisosissa turve on saravaltaista, joka vaihettuu pohjalla paikoitellen ruskosammalta sisältäväksi. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,2 ja energiaturpeen 4,6. Liekoja ei ole. Kaitasuolta on otettu tilavuustarkat näytteet neljältä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,5 % kuivapainosta, ph-arvo 4,2, vesipitoisuus märkäpainosta 90,6 % ja kuiva-ainemäärä 97 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 159 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 3,233 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,604 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Suo on suurelta osin luonnontilainen, mikä vaikeuttaa suon mahdollista käyttöönottoa. Lisäksi alueen vesistöt vaikeuttavat kuivatusta. Erityisiä vaikeuksia aiheuttaa suon vesien valuminen Simojokeen, joka on luonnonsuojelulakien alainen kohde. 36

38 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 15. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Kaitasuolla. 37

39 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 150. Kortesuo Kortesuo (kl , x=7321,6, y=3482,6) sijaitsee noin 8 km Ranuan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu eteläosastaan kallioiseen moreeniharjanteeseen. Itäreunaltaan suo rajoittuu kumpumoreeniselänteeseen, muualla mataliin moreeniharjanteisiin. Suo yhtyy pohjoisosastaan osittain Murtosuohon ja länsiosastaan Kaitasuohon. Suon pohjoisosassa peltoalueita. Metsäautotie kulkee suon eteläosaan. Suolla on 110 tutkimuspistettä ja 149 syvyyspistettä (Kuva 16). Tutkimuspisteitä on 3,1/10 ha. Suon pinta-ala on 359 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 212 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 161 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 100 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,5 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,4 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pohjois- ja keskiosat ovat hyvin tasaisia ja viettävät loivasti etelään. Vedet valuvat pintavalumana suon eteläosaan, joka viettää lounaaseen. Eteläosasta vedet valuvat ojituksia pitkin Maunujärveen. Aivan suon pohjoisosan itäreuna viettää koilliseen, josta vedet valuvat ojituksia pitkin Simojokeen. Valtaosa suosta kuuluu Luhtaojan vesistöalueeseen (61.468). Aivan suon pohjoisosa kuuluu Toljan-Auralammen vesistöalueeseen (64.041). Pohjoisosien vesien valuminen luonnonsuojelulakien alaiseen Simojokeen vaikeuttaa kuivatusta. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 5,5 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (77 %) ja hiesu (10 %). Liejua esiintyy muutamilla pisteillä suon keski- ja pohjoisosissa. Kortesuon suotyypeistä on avosoita 69 %, rämeitä 30 % ja peltoa 1 %. Avosuolla yleisimmät suotyypit ovat rimpineva ja varsinainen saraneva. Myös lyhytkortinen neva on melko yleinen. Suon metsäisimmillä reuna-alueilla yleisimmät suotyypit ovat pallosararäme, kangasräme ja korpiräme. Suo on suurelta osin luonnontilainen. Ojituksia on lähinnä suon reuna-alueilla. Pelto-alueita on suon pohjoisosassa. Puusto on mäntyvaltaista. Suon metsäisillä reuna-alueilla puusto on kehitysluokaltaan taimikkoa ja riukuastetta. Kortesuon turpeista on saravaltaisia 77 %, rahkavaltaisia 21 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat saraturve (C) 43 % ja rahkasaraturve (SC) 31 %. Heikosti maatuneita rahkaturpeita esiintyy lähinnä vain suon keskiosan itäreunalla. Muualla turve on saravaltaista. Suon pohjoisosissa turve vaihettuu pohjalla paikoin ruskosammalta sisältäväksi. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,1 ja energiaturpeen 4,5. Liekoja ei ole. Kortesuolta on otettu tilavuustarkat näytteet neljältä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,7 % kuivapainosta, ph-arvo 4,7, vesipitoisuus märkäpainosta 90,8 % ja kuiva-ainemäärä 92 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 158 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 2,962 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,424 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Suon tuotantoon ottoa vaikeuttaa suon pohjoisosan vesien valuminen Simojokeen, joka on luonnonsuojelulakien alainen kohde. 38

40 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 16. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Kortesuolla. 39

41 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 151. Joutenrimminsuo Joutenrimminsuo (kl , x=7313,9, y=3494,3) sijaitsee noin 17 km Ranuan keskustasta itään. Suo rajoittuu eteläosastaan Posiontiehen. Muualla suo rajautuu mataliin moreeniharjanteisiin. Luiminkajoki sivuaa osittain suon itäreunaa. Suon eteläosassa on peltoalue. Suolla on 53 tutkimuspistettä ja 71 syvyyspistettä (Kuva 17). Tutkimuspisteitä on 4,2/10 ha. Suon pinta-ala on 128 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 78 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 62 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 50 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,6 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,6 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pohjoisosan länsi- ja itäreunat viettävät loivasti kohti suon keskustaa. Muuten suo viettää selkälinjan suuntaisesti etelään. Vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin Luiminkajokeen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Luiminkajoen keskiosan vesistöalueeseen (61.473). Kuivatus on parhaiten toteutettavissa ojitusten kautta etelään Luiminkajokeen. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 5,9 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (53 %) ja hieta (33 %). Liejua ei ole. Joutenrimminsuon suotyypeistä on avosoita 51 %, rämeitä 36 % ja peltoa 13 %. Suon pohjoisosan avonaisella alueella yleisin suotyyppi on lyhytkorsineva. Myös varsinaista saranevaa ja rimpinevaa esiintyy. Rämealueiden suotyyppejä ovat kangasräme, tupasvillaräme, pallosararäme ja isovarpuräme. Suon keski- ja pohjoisosa ovat luonnontilaisia. Ojituksia on suon reunoilla ja eteläosan peltoalueella. Puusto on mäntyvaltaista. Suon metsäisillä reuna-alueilla puusto on kehitysluokaltaan taimistoa ja riukuastetta. Joutenrimminsuon turpeista on saravaltaisia 71 % ja rahkavaltaisia 29 %. Yleisimmät turvelajit ovat saraturve (C) 49 % ja rahkasaraturve (SC) 23 %. Turve on hyvin saravaltaista ja soveltuu näin ollen vain jyrsinturpeeksi. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,3 ja energiaturpeen 4,7. Liekoja ei ole. Joutenrimminsuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,3 % kuivapainosta, ph-arvo 4,1, vesipitoisuus märkäpainosta 91,0 % ja kuiva-ainemäärä 94 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 62 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 1,390 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,654 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q

42 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 17. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Joutenrimminsuolla. 41

43 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 152. Hiisisuo Hiisisuo (kl , x=7317,8, y=3495,6) sijaitsee noin 18 km Ranuan keskustasta itään. Suo rajoittuu pääasiassa moreenimaihin. Suon länsi- ja itäreunan moreeniharjanteet ovat kallioisia. Moreeniharjanteita on myös suon sisällä. Suon kaakkoisreunalla on Kuohulampi ja eteläreunalla Hiisilampi. Metsäautotie sivuaa paikoin suon pohjoisosia. Pohjoisosastaan suo on hiukan yhteydessä Haapasuohon. Suolla on 109 tutkimuspistettä ja 156 syvyyspistettä (Kuva 18). Tutkimuspisteitä on 3,2/10 ha. Suon pinta-ala on 341 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 160 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 93 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 63 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,4 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pohjois- ja länsiosat viettävät etelä- lounaissuuntaan ja vedet valuvat ojituksia pitkin Hiisilampeen, josta Hiisiojaa pitkin edelleen Luiminkajokeen. Suon keski- ja kaakkoisosat viettävät kaakkoon ja vedet valuvat pintavalumana tai ojituksia pitkin Kuohulampeen, josta edelleen Kuohulamminojaa pitkin Luiminkajokeen. Suo kuuluu suurelta osin Luiminkajoen keskiosan vesistöalueeseen (61.473). Pieni osa suon pohjoisosaa kuuluu Toljan Auralammen vesistöalueeseen (64.041). Kuivatusmahdollisuus on lampien kautta luonnonojia pitkin Luiminkajokeen. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,5 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (48 %) ja moreeni (28 %). Vähäisiä liejukerrostumia löytyy kaakkoisosassa sijaitsevan Kuohulammen lähistöltä. Hiisisuon suotyypeistä on avosoita 53 %, rämeitä 44 % ja korpia 3 %. Yleisimmät suotyypit avosoilla ovat rimpineva ja lyhytkorsineva. Rämeisillä reunaalueilla yleisimmät suotyypit ovat kangasräme, varsinainen sararäme ja lyhytkorsinevaräme. Korpialueiden yleisin suotyyppi on kangaskorpi. Suosta noin puolet on ojitettu. Puusto on lähes täysin mäntyvaltaista taimikkoa. Hiisisuon turpeista on rahkavaltaisia 52 % ja saravaltaisia 48 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 32 % ja rahkaturve (S) 27 %. Heikosti maatunutta rahkaturvetta esiintyy lähinnä suon kaakkois- ja pohjoisosissa. Suon pohjaosissa on paikoin hyvin maatunutta rahkaturvetta, joka soveltuu myös palaturpeeksi. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,5 ja energiaturpeen 5,0. Liekoja on erittäin vähän. Hiisisuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,8 % kuivapainosta, ph-arvo 4,6, vesipitoisuus märkäpainosta 91,0 % ja kuiva-ainemäärä 91 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,29 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kolmessa altaassa yhteensä 91 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 1,972 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,908 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S

44 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 18. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Hiisisuolla. 43

45 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 153. Liippasuo Liippasuo (kl , x=7315,7, y=3491,1) sijaitsee noin 14 km Ranuan keskustasta itään. Suo yhtyy pohjoisosastaan paikoin Korppiviidanalussuohon. Suon eteläosan itäreunalla on kallioinen moreeniharjanne. Simojoki sivuaa paikoin suon luoteisreunaa. Muuten suo rajoittuu mataliin moreenimaihin. Suon pohjoisosan poikki kulkee Malto-oja ja keskiosasta lounaaseen laskee Syrjäoja. Suon pohjoisosan itäreunassa on lähteitä. Suon itäpuolella kulkevalta metsäautotieltä erkaantuu talvitienpohjia suon pohjoisosiin. Suolla on 130 tutkimuspistettä ja 191 syvyyspistettä (Kuva 19). Tutkimuspisteitä on 3,7/10 ha. Suon pinta-ala on 354 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 216 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 169 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 123 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,6 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,5 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pohjoisosa viettää lounaaseen ja eteläosa pohjoiseen kohti suon keskustaa. Vedet valuvat pintavalumana ja suon pohjois- ja keskiosissa virtaavia luonnonojia pitkin Simojokeen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Toljan-Auralammen vesistöalueeseen (64.041). Suo on lähes kokonaan luonnontilainen. Ojituksia on ainoastaan suon pohjois- ja eteläosien kärjissä. Kuivatusmahdollisuudet ovat luonnonojien myötä hyvät. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 5,9 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (34 %) ja hiekka (29 %). Liejukerroksia esiintyy hieman suon eteläosassa, moreeniharjanteiden välisessä syvänteessä. Liippasuon suotyypeistä on rämeitä 60 %, avosoita 35 % ja korpia 5 %. Suon keski- ja pohjoisosissa on avosuoalueita, jotka ovat pääasiassa lyhytkorsine- vaa. Myös varsinaista saranevaa ja rimpinevaa esiintyy. Suon rämeisillä alueilla yleisimmät suotyypit ovat pallosararäme ja varsinainen sararäme. Puusto on mäntyvaltaista. Kehitysluokaltaan puusto on taimistoa ja riukuastetta. Suon reuna-alueilla puusto on paikoitellen harvennusmetsää ja siemenpuustoa. Liippasuon turpeista on rahkavaltaisia 57 % ja saravaltaisia 43 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve (S) 30 % ja sararahkaturve (CS) 27 %. Rahkavaltaiset turpeet soveltuvat maatuneisuudeltaan paikoin myös palaturve käyttöön. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,7 ja energiaturpeen 5,0. Liekoja on erittäin vähän. Liippasuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,9 % kuivapainosta, ph-arvo 4,5, vesipitoisuus märkäpainosta 90,5 % ja kuiva-ainemäärä 93 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kolmessa altaassa yhteensä 168 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 3,771 milj. suom³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,735 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Haittana kuivatukselle on suon korkea luonnontilaisuusaste sekä suon vesien valuminen Simojokeen, joka on luonnonsuojelulakien alainen kohde. 44

46 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 19. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Liippasuolla. 45

47 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 154. Haapasuo Haapasuo (kl , x=7321,1, y=3493,6) sijaitsee noin 17 km Ranuan keskustasta itään. Suo rajoittuu moreenimaihin. Suo yhtyy lounaisosastaan Myyrinsuohon. Simojoki kulkee muutaman sadan metrin päässä suon länsipuolella. Suon eteläosiin kulkee metsäautotie. Suolla on 105 tutkimuspistettä ja 132 syvyyspistettä (Kuva 20). Tutkimuspisteitä on 3,0/10 ha. Suon pinta-ala on 346 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 107 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 66 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 30 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,8 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,1 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo viettää luoteeseen. Vedet valuvat ojituksia ja luonnonojia pitkin Simojokeen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Toljan- Auralammen vesistöalueeseen (64.041). Suo on keskiosaa lukuun ottamatta ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat luonnonojien ja ojitusten ansiosta hyvät. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (56 %) ja moreeni (31 %). Liejua esiintyy vähäisiä määriä suon pohjoisosan syvimpien alueiden pohjilla. Haapasuon suotyypeistä on rämeitä 62 %, avosoita 30 % ja korpia 8 %. Suon ojitetuissa osissa suotyypit vaihtelevat melkoisesti. Yleisimmät rämetyypit ovat varsinainen sararäme, kangasräme ja pallosararäme. Suon keskiosan ojittamattomalla alueella yleisimmät suotyypit ovat rimpineva ja varsinainen saraneva. Aivan suon reunojen vähäturpeisilla alueilla on kangaskorpea. Puusto on mäntyvaltaista ja sen kehitysluokka on vaihtelevaa. Suon reuna-alueilla on vaihtelevasti harvennusmetsikköä ja vajaatuottoista metsikköä. Suon keskialue on avonaista ja keskustan reunoilla puusto on kehitysluokaltaan taimistoa tai riukuastetta. Haapasuon turpeista on saravaltaisia 57 % ja rahkavaltaisia 43 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 34 %, saraturve (C) 23 %, ja sararahkaturve (CS) 23 %. Turve on suon syvemmillä alueilla yleensä sararahka- tai rahkasaraturvetta. Puhtaita hyvin maatuneita rahkaturpeita esiintyy suon lounaisosan pohjakerroksissa. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6 ja energiaturpeen 4,5. Liekoja on erittäin vähän. Haapasuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,4 % kuivapainosta, ph-arvo 4,5, vesipitoisuus märkäpainosta 91,0 % ja kuiva-ainemäärä 90 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 64 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 1,168 milj.suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,544 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. Suon tuotantoon ottoa vaikeuttaa suon vesien valuminen Simojokeen, joka on luonnonsuojelulakien alainen kohde. 46

48 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 20. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Haapasuolla 47

49 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 155. Hiiskuanojansuo Hiiskuanojansuo (kl , x=7318,5, y=3448,9), on nykyisin kartalla nimellä Sankapalonsuo. Suo sijaitsee noin 28 km Ranuan keskustasta länteen. Suo yhtyy osittain eteläosan lounaisreunastaan Taussuohon. Muualla suota ympäröivät matalat moreenimaastot. Suon pohjoisosan poikki kulkee Niittysuonoja. Maantie sivuaa suota muutaman sadan metrin päässä suon länsipuolella. Metsäautotie tulee idästä, päättyen muutaman sadan metrin päähän suon keskiosaa. Heikkokuntoisia tieuria kulkee suon pohjoisosiin. Suolla on 51 tutkimuspistettä ja 62 syvyyspistettä (Kuva 21). Tutkimuspisteitä on 4,7/10 ha. Suon pinta-ala on 109 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 59 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 33 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 7 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,3 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,3 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon kohonnut keskiosa aiheuttaa suon vesien valumisen eri ilmansuuntiin pohjois- ja eteläosien välillä. Suon pohjoisosiin valuvat vedet jatkavat pintavalumana ja ojituksia pitkin pohjoisessa kulkevaan Niittysuonojaan, josta edelleen Hiiskuanojan kautta Simojokeen. Eteläosan vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin idässä kulkevan Haisevanojan kautta Simojokeen. Pieni osa suon eteläpäätä kuuluu Hosionkosken alajakoalueeseen (64.041). Muu osa suosta kuuluu Hiiskuanojan vesistöalueeseen (64.034). Suon reuna-alueet ovat ojitettuja. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät luonnonojia hyväksikäyttäen. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,6 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (59 %) ja moreeni (37 %). Liejupohjaisia pisteitä on 17 % tutkimuspisteistä. Paksuimmat liejukerrostumat ovat suon pohjoisosan syvimmissä osissa. Hiiskuanojansuon suotyypeistä on avosoita 57 %, rämeitä 24 %, korpia 18 % ja turvekankaita 2 %. Suon keskiosien avonaisilla suoalueilla yleisimmät suotyypit ovat rimpineva, lyhytkortinen neva ja varsinainen saraneva. Suon reunojen räme- ja korpialueilla esiintyy yleisimmin varsinaista sararämettä, kangasrämettä, nevakorpea ja kangaskorpea. Noin puolet suotyypeistä on ojikkoasteella. Reuna-alueiden puusto on mäntyvaltaista sekametsää ja on kehitysluokaltaan taimistoa tai harvennusmetsikköä. Hiiskuanojansuon turpeista on saravaltaisia 60 %, rahkavaltaisia 36 % ja ruskosammalvaltaisia 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 46 % ja sararahkaturve (CS) 27 %. Suon pohjoisosan saravaltaiset turpeet vaihettuvat syvemmällä ruskosammalta sisältäväksi ja ovat maatuneisuusasteeltaan heikkoja. Rahkavaltaisia turpeita esiintyy lähinnä suon eteläosassa, jossa turpeen maatuneisuusaste on korkeampi. Varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä turpeita on 18 %, tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä 8 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,7 ja energiaturpeen 4,5. Liekoja on erittäin vähän. Hiiskuanojansuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,4 % kuivapainosta, ph-arvo 4,6, vesipitoisuus märkäpainosta 90,8 % ja kuiva-ainemäärä 95 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kahdessa altaassa yhteensä 33 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,672 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,327 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. Turvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä on useita, kuten suon keskiosien vetisyys ja suon vesien valuminen Simojokeen, joka on luonnonsuojelulakien alainen kohde. Myös pohjoisosan paksuhko liejukerros voi hankaloittaa tuotantoa. 48

50 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 21. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Hiiskuanojansuolla. 49

51 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 156. Ruonalaiskummunaapa Ruonalaiskummunaapa (kl , x=7324,5, y=3452,1) sijaitsee noin 26 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo yhtyy kaakkois- ja eteläosastaan paikoin Aitamaantaussuohon. Pohjoisosassa suo rajoittuu Pahaojaan. Muualla suo rajautuu moreeniharjanteisiin. Pienempiä moreeniharjanteita on myös suon sisällä. Kulkuyhteydet ovat kohtuulliset. Suon pohjoisosan lähistölle kulkee viljelystie ja metsäautotie sivuaa suon länsilaitaa muutaman sadan metrin päässä suon reunasta. Suolla on 69 tutkimuspistettä ja 75 syvyyspistettä (Kuva 22). Tutkimuspisteitä on 4,1/10 ha. Suon pinta-ala on 170 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 92 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 56 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 33 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,2 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pohjoisosan viettosuunta on koilliseen. Vedet valuvat pintavalumana ja vähäisiä ojituksia pitkin Pahaojaan, josta edelleen Ruonajokeen. Suon eteläosa viettää kaakkoon, vesien valuessa pintavalumana ja ojituksia pitkin Ruonajokeen. Vedenjakaja kulkee suon keskiosan lävitse lounas-koillissuunnassa. Vedenjakajan luoteispuolelle jäävä alue kuuluu Pahaojan vesistöalueeseen (64.083) ja kaakkoispuolen alue vastaavasti Ruonajoen alaosan alajakoalueeseen (64.081). Suo on melkein kokonaan luonnontilainen ja keskiosiltaan märkä avosuo. Pieniä ojitusalueita on ainoastaan suon kaakkois- ja koillisosissa. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,4 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni (95 %). Liejua esiintyy 8 %:ssa tutkimuspisteistä ja sitä esiintyy ohuina kerrostumina suon syvimpien alueiden pohjalla. Ruonalaiskummunaavan suotyypeistä on avosoita 38 %, rämeitä 36 %, korpia 25 % ja turvekankaita 1 %. Suon keskiosien avoimilla alueilla yleisimmät suotyypit ovat rimpineva ja rimpiletto. Keskiosien ruohoisemmilla alueilla esiintyy varsinaista sararämettä ja ruohoista sararämettä. Suon reunojen metsäisimmillä alueilla yleisimpiä rämetyyppejä ovat varsinainen sararäme ja ruohoinen sararäme. Korpialueiden yleisin suotyyppi on ruohokorpi, joista noin puolet on ojikkoasteella. Puusto on mäntyvaltaista. Myös kuusta esiintyy jonkin verran. Suon reunojen metsäisillä alueilla puusto on kehitysluokaltaan taimistoa ja riukuastetta. Ruonalaiskummunaavan turpeista on saravaltaisia 79 %, rahkavaltaisia 16 % ja ruskosammalvaltaisia 5 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 52 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 25 %. Suon kaakkois- eteläosan turvekerrostumissa ruskosammalta esiintyy paikoin runsaastikin. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 6 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 2 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja energiaturpeen 4,2. Liekoja on erittäin vähän. Ruonalaiskummunaavalta on otettu tilavuustarkka näyte yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,7 % kuivapainosta, ph-arvo 5,2, vesipitoisuus märkäpainosta 90,3 % ja kuiva-ainemäärä 98 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kolmessa altaassa yhteensä 56 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,938 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,456 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. Suon tuotantoon ottoa vaikeuttaa suon korkea luonnontilaisuusaste sekä keskiosan märkyys. 50

52 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 22. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Ruonalaiskummunaavalla. 51

53 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 157. Hoikkasuo Hoikkasuo (kl , x=7303,8, y=3475,2) sijaitsee noin 12 km Ranuan keskustasta etelään. Suo on moreenimaiden ympäröimä. Luoteisosastaan suo rajoittuu metsäautotiehen. Muutaman sadan metrin päässä suon kaakkoisosasta alkaa Asmuntinsuon ja Lamminsuon soidensuojelualue. Kulkuyhteydet ovat kohtalaiset suon luoteisosaa sivuavasta tiestä johtuen. Tieltä erkanee huonokuntoinen tienpohja, joka kulkee suon lävitse. Suolla on 47 tutkimuspistettä ja 67 syvyyspistettä (Kuva 23). Tutkimuspisteitä on 4,5/10 ha. Suon pinta-ala on 106 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 77 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 63 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 39 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,7 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,3 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo on pinnaltaan melko tasainen. Vedenjakaja katkaisee suon luoteis- ja kaakkoisosaan. Suon luoteisosasta vedet valuvat ojituksia pitkin luoteeseen. Suon kaakkoisosa viettää kaakkoon ja vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin Pikku Asmuntinjärveen. Suon luoteisosa kuuluu Lapio-ojan vesistöalueeseen (63.044) ja kaakkoisosa Asmuntinjoen yläosan vesistöalueeseen (61.453). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,0 m. Pohjamaalajit ovat moreeni (64 %), hiekka (28 %), kivi (5 %) ja hieta (3 %). Liejua on 8 %:ssa tutkimuspisteistä. Sitä esiintyy eniten suon keskiosien syvimpien alueiden pohjalla. Hoikkasuon suotyypeistä on avosoita 44 %, rämeitä 31 %, korpia 16 % ja turvekankaita 9 %. Avosuolla yleisimmät suotyypit ovat lyhytkortinen neva, rimpineva ja varsinainen saraneva. Suon reunojen rämeisillä alueilla yleisimmin esiintyy pallosararämettä ja tupasvillarämettä, joista suurin osa on ojikkoasteella. Korpialueiden yleisin suotyyppi on kangaskorpi. Suon luoteisosassa on paikoin karhunsammalmuuttumia. Suo on ojitettu keskiosaa lukuun ottamatta. Puusto on mäntyvaltaista. Puuston kehitysluokka vaihtelee suon keskustan aukeammista alueista reunojen taimikkoihin ja harvennusmetsiin. Hoikkasuon turpeista on rahkavaltaisia 62 %, saravaltaisia 36 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 35 % ja rahkasaraturve (SC) 32 %. Heikosti maatuneita rahkaturpeita esiintyy eniten suon luoteisosassa. Saran osuus turpeessa kasvaa syvemmälle mentäessä. Suon keskiosien syvänteissä turve vaihettuu ruskosammalta sisältäväksi. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 31 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja energiaturpeen 5,1. Liekoja on erittäin vähän. Hoikkasuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,0 % kuivapainosta, ph-arvo 4,3, vesipitoisuus märkäpainosta 90,7 % ja kuiva-ainemäärä 91 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta yhdessä altaassa 63 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 1,160 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,534 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0. Suon tuotantoon otto ei ole suositeltavaa lähellä sijaitsevan Asmuntinsuon ja Lamminsuon soidensuojelualueen vuoksi. 52

54 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 23. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Hoikkasuolla. 53

55 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 158. Sääskisuo Sääskisuo (kl , x=7325,8, y=3483,4) sijaitsee noin 12 km Ranuan keskustasta koilliseen. Suo rajautuu länsiosastaan paikoitellen Kelukkajokeen. Muualla suo rajautuu mataliin moreenimaihin, joiden välit ovat soistuneet. Matalia moreenimaita on myös suon sisällä. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon länsiosan läpi kulkee Tolja-Rynkkä välinen maantie. Suon pohjois- ja itäreunaa kiertää Tolja-Rynkkä tiehen yhtyvä maantie. Suosta noin kolmasosa on nykyisin raivattu peltoalueiksi. Suolla on 105 tutkimuspistettä ja 182 syvyyspistettä (Kuva 24). Tutkimuspisteitä on 3,3/10 ha. Suon pinta-ala on 318 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 185 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 119 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 61 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,0 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon reunaosat viettävät kohti suon keskiosaa. Keskiosan viettosuunta on länteen. Vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin Kelukkajokeen, josta edelleen Simojokeen. Suon itäosassa on vedenjakaja, joka jakaa alueen suurempaan länsiosaan, Kelukkajoen vesistöalueeseen (64.043) ja pienempään itäosaan, Sääskijoen vesistöalueeseen (64.044). Kuivatusmahdollisuus on ojitusten kautta Kelukkajokeen. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,6 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (59 %) ja hiesu (37 %). Liejua ei ole. Sääskisuon suotyypeistä on avosoita 42 %, rämeitä 31 %, peltoa 16 %, turvekankaita 9 % ja korpia 2 %. Suon itä- ja keskiosien avosuoalueilla yleisimmät suotyypit ovat rimpineva, varsinainen saraneva ja rimpiletto. Osa avosuoalueista on nykyisin peltoa. Suon reunojen rämealueilla yleisimmät suotyypit ovat ruohoinen sararäme, varsinainen sararäme ja pallosararäme. Noin kolmasosa suotyypeistä on muuttuma-asteella. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Puusto on mäntyvaltaista. Suon reunoilla puusto on kehitysluokiltaan taimikkoa ja harvennusmetsikköä. Sääskisuon turpeista on saravaltaisia 78 %, rahkavaltaisia 15 % ja ruskosammalvaltaisia 7 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 33 % ja saraturve (C) 31 %. Turve on saravaltaista, joka vaihettuu suon eteläpuolen keskiosien syvemmissä kerrostumissa ruskosammalta sisältäväksi. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä 2 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,2 ja energiaturpeen 4,6. Liekoja on erittäin vähän. Sääskisuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,5 % kuivapainosta, ph-arvo 4,2, vesipitoisuus märkäpainosta 90,7 % ja kuiva-ainemäärä 96 kg/suo-m³. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,23 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta neljässä altaassa yhteensä 116 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 1,797 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,911 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.25. Suon tuotantoon ottoa vaikeuttaa suon vesien valuminen Kelukkajoen kautta Simojokeen, joka on luonnonsuojelulakien alainen kohde. 54

56 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 24. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Sääskisuolla. 55

57 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 159. Toljansuo Toljansuo (kl , x=7323,9, y=3480,2) sijaitsee noin 9 km Ranuan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu paikoin länsiosastaan maantiehen ja itäosastaan metsäautotiehen. Eteläosastaan suo yhtyy paikoin Kanto-ojansuohon. Muualla suo rajoittuu mataliin moreenimaastoihin, joiden välit ovat soistuneet. Kulkuyhteydet ovat hyvät, johtuen suota kiertävistä maanteistä. Suolla on 55 tutkimuspistettä ja 81 syvyyspistettä (Kuva 25). Tutkimuspisteitä on 3,4/10 ha. Suon pinta-ala on 163 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 82 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 42 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 22 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,0 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon kaakkoisosa laskee luoteeseen kohti keskiosia, josta vedet virtaavat ojituksia pitkin Kantolampeen ja Kanto-ojaan. Suon keskusta on melko tasainen, viettäen loivasti kohti suon koillisosaa. Koillisosasta vedet valuvat ojituksia pitkin pohjoiseen Toljanjärveen. Suo on kokonaan ojitettu. Suo kuuluu lähes kokonaisuudessaan Luhtaojan vesistöalueeseen (61.468). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,8 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (59 %) ja hiesu (24 %). Ohuita liejukerroksia esiintyy suon keskialueen lounaisosan syvässä osassa. Toljansuon suotyypeistä on peltoa 43 %, avosoita 22 %, rämeitä 19 %, turvekankaita 11 % ja korpia 5 %. Avosoilla yleisin suotyyppi on rimpineva, joka on osittain ojikko- ja muuttuma-asteella. Rämeillä yleisin suotyyppi on pallosararämemuuttuma. Turvekangastyyppinä yleisin on karhunsammalmuuttuma. Peltoaluetta on noin puolet suon kokonaispintaalasta. Puusto on mänty- ja koivuvaltaista sekametsää, joka on kehitysluokaltaan taimistoa ja harvennusmetsikköä. Toljansuon turpeista on saravaltaisia 76 %, rahkavaltaisia 23 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 44 % ja saraturve (C) 30 %. Turve on saravaltaista, joka vaihettuu suon syvimmän alueen pohjakerroksissa ruskosammalta sisältäväksi. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 28 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä 2 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,4 ja energiaturpeen 5,2. Liekoja ei ole. Toljansuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,5 % kuivapainosta, ph-arvo 4,4, vesipitoisuus märkäpainosta 91 % ja kuiva-ainemäärä 95 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kolmessa altaassa yhteensä 42 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,723 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,340 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q

58 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 25. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Toljansuolla. 57

59 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 160. Pikku Asmutinjärvensuo Pikku Asmutinjärvensuo (kl , x=7302,9, y=3474,5) sijaitsee noin 13 km Ranuan keskustasta etelään. Suo rajautuu kaakkoisosastaan Pikku Asmuntinjärveen. Suo yhtyy koillisosastaan osittain Hoikkasuohon ja eteläosastaan paikoin muihin suoalueisiin. Muualla suota ympäröivät moreeniselänteet. Suon itäpuolella, muutaman sadan metrin päässä suon reunasta alkaa Asmuntinsuon ja Lamminsuon soidensuojelualue. Kulkuyhteydet ovat kohtalaiset. Metsäautotiet sivuavat suon luoteis- ja länsipuolta. Suolla on 71 tutkimuspistettä ja 105 syvyyspistettä (Kuva 26). Tutkimuspisteitä on 3,9/10 ha. Suon pinta-ala on 183 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 145 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 98 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 51 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,5 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,1 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo viettää itä- kaakkois- suuntaan ja vedet valuvat ojituksia pitkin Pikku Asmuntinjärveen. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Suo kuuluu lähes kokonaisuudessaan Asmuntinjoen yläosan vesistöalueeseen (61.453). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,5 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (48 %) ja hiekka (45 %). Liejukerrostumia on Pikku Asmuntinjärven läheisyydessä ja niiden paksuus on enimmillään noin metrin. Pikku Asmutinjärvensuon suotyypeistä on rämeitä 72 %, avosoita 25 % ja korpia 3 %. Suon reunaosien rämealueilla yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme, lyhytkorsinevaräme ja pallosararäme. Suurin osa suotyypeistä on ojikko- ja muuttuma-asteella. Suon keskiosien avosuoalueella yleisin suotyyppi on lyhytkortinen nevamuuttuma. Puusto on mäntyvaltaista. Suon keskiosien laidalla puusto on kehitysluokaltaan taimistoa ja riukuastetta. Suon reunaosissa on harvennusmetsikköä. Pikku Asmutinjärvensuon turpeista on rahkavaltaisia 68 %, saravaltaisia 31 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve (S) 46 % ja sararahkaturve (CS) 20 %. Heikosti maatunutta rahkasammalta esiintyy ohuina kerroksina koko suon alueella. Syvemmälle mentäessä kohtalaisesti maatunut rahkaturve vaihettuu saraa ja suon eteläosan syvimmällä alueella ruskosammalta sisältäväksi. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja energiaturpeen 5,6. Liekoja on erittäin vähän. Pikku Asmuntinjärvensuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,4 % kuivapainosta, ph-arvo 3,8, vesipitoisuus märkäpainosta 90,1 % ja kuiva-ainemäärä 96 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,31 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 97 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 1,779 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,874 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.35. Suo soveltuu turveominaisuuksiltaan paikoitellen myös palaturvetuotantoon. Turve on rahkavaltaista, mutta maatumattoman rahkaturpeen kerrokset ovat niin ohuita, että kasvuturpeen hyödyntäminen ei ole mahdollista. Tuotantoon ottoa vaikeuttaa suon lähistöltä alkava Asmuntinsuon ja Lamminsuon soidensuojelualue. 58

60 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 26. Tutkimus- ja syvyyspisteiden Pikku Asmuntinjärvensuolla. 59

61 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 161. Raatosuo Raatosuo (kl , x=7313,9, y=3449,0) sijaitsee noin 28 km Ranuan keskustasta länteen. Suo rajoittuu moreeniselänteisiin. Suon pohjoisosan halki pohjoiseen laskee Kupusenoja. Suon keski- ja pohjoisosissa on pieniä peltoalueita. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Maantie kulkee suon pohjoisosan poikki ja sivuaa suon länsi- ja eteläosia. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Suolla on 58 tutkimuspistettä ja 68 syvyyspistettä (Kuva 27). Tutkimuspisteitä on 4,6/10 ha. Suon pinta-ala on 127 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 70 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 51 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 38 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,3 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo viettää pohjoiseen ja vedet valuvat ojituksia pitkin Kupusenojaan, josta edelleen Simojokeen. Kuivatusmahdollisuus Kupusenojan kautta Simojokeen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Hosionkosken alajakoalueeseen (64.031). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,1 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (74 %) ja hieta (21 %). Liejua on 10 %:ssa tutkimuspisteistä ja sitä esiintyy suon etelä- ja keskiosissa. Paksuimmat kerrostumat ovat suon keskiosan syvimmän altaan pohjalla, jossa liejua esiintyy myös turvekerrostuman välikerroksina. Raatosuon suotyypeistä on rämeitä 34 %, avosoita 28 %, korpia 19 %, turvekankaita 16 % ja peltoa 3 %. Suon etelä- ja pohjoisosien rämeillä esiintyy yleisimmin pallosararämettä ja kangasrämettä, joista suurin osa on ojikko- tai muuttuma-asteella. Suon eteläosan avosuoalueella on rimpinevaa ja varsinaista saraneva muuttumaa. Rimpinevoista puolet on ojikko- tai muuttuma-asteella. Suon keskiosien korpialueilla yleisin suotyyppi on nevakorpi muuttuma. Suon keskiosissa on myös karhunsammalmuuttumaa. Puusto on mäntyvaltaista. Suon keskija pohjoisosissa myös koivu on yleinen. Puuston kehitysluokka vaihtelee aukeasta alasta taimikkoon ja harvennusmetsiin. Raatosuon turpeista on saravaltaisia 71 %, rahkavaltaisia 28 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 40 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 21 %. Turve on suon keski- ja eteläosissa saravaltaista, joka vaihettuu syvemmällä ruskosammalta sisältäväksi. Suon pohjoisosassa on pieni alue puhdasta rahkaturvetta. Heikosti maatuneen rahkasammaleen osuus on kuitenkin vähäinen. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, varpujen (N) jäännöksiä sisältäviä 6 % ja tupasvillan (ER) jäännöksiä sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6 ja energiaturpeen 4,3. Liekoja ei ole. Raatosuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,4 % kuivapainosta, ph-arvo 4,7, vesipitoisuus märkäpainosta 89,4 % ja kuiva-ainemäärä 104 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,4. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 49 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,971 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,528 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. Suon tuotantoon ottoa vaikeuttaa suon vesien valuminen suoraan Simojokeen, joka on luonnonsuojelulakien alainen kohde. Myös suon keskiosien liejukerrostumat voivat vaikeuttaa tuotantoa. 60

62 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 27. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Raatosuolla. 61

63 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 162. Pienen Käärmelamminsuo Pienen Käärmelamminsuo (kl , x=7310,9, y=3449,4), on nykyään kartalla nimellä Käärmelamminaapa ja sijaitsee noin 28 km Ranuan keskustasta länteen. Suo yhtyy lännessä ja idässä osittain muihin suoalueisiin. Kaakkoisosa rajautuu Pieneen Käärmeenlampeen. Pohjoisessa suon reunassa ampumarata. Muuten suo rajautuu moreeniselänteisiin. Pitkähkö moreeniselänne on myös suon sisällä. Kulkuyhteydet ovat kohtalaiset. Maantie sivuaa suota muutaman sadan metrin päässä pohjois- ja itäosia. Metsäautotie sivuaa suon kaakkoisreunaa. Suolla on 58 tutkimuspistettä ja 70 syvyyspistettä (Kuva 28). Tutkimuspisteitä on 4,8/10 ha. Suon pinta-ala on 120 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 85 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 58 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 27 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,5 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,1 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon etelä- ja keskiosat ovat pinnaltaan melko tasaisia. Suon pohjois- ja keskiosat viettävät länteen, vesien valuessa pintavalumana ja ojituksia pitkin lopulta Simojokeen. Suon eteläosa viettää viistosti itään ja vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin Pieneen Käärmeenlampeen. Vedenjakaja kulkee pohjoisosassa jakaen suon isompaan eteläosaan, joka kuuluu Käärmeojan vesistöalueeseen (63.073) ja pienempään pohjoisosaan, joka kuuluu Hosionkosken alajakoalueeseen (64.031). Kuivatusmahdollisuudet ovat heikot, johtuen Pienen Käärmelammen sijainnista suon syvimpien alueiden läheisyydessä. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,6 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (55 %) ja hiekka (43 %). Paksuhkoja liejukerrostumia on hieman suon kaakkoisosassa Pienen Käärmeenlammen läheisyydessä. Pienen Käärmelamminsuon suotyypeistä on avosoita 72 % ja rämeitä 28 %. Suon keski- ja eteläosien avosuoalueella yleisimmät suotyypit ovat rimpineva, rimpiletto ja lyhytkortinen neva. Kolmasosa suotyypeistä on ojikkoasteella. Suon reunojen rämealueilla yleisimmät suotyypit ovat kangasrämeojikko sekä tupasvillarämeojikko. Puusto on mäntyvaltaista. Suurin osa suoalueesta on avosuota. Suon reuna-alueilla ja pohjoisosassa puuston on kehitysluokaltaan taimistoa ja riukuastetta. Pienen Käärmelamminsuon turpeista on saravaltaisia 76 % ja rahkavaltaisia 24 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 46 % ja saraturve (C) 15 %. Heikosti maatunutta rahkaturvetta on vähäisiä määriä suon pohjoisosissa. Turve on saravaltaista, joka vaihettuu suon rimpisten alueiden pinta- ja pohjakerroksissa ruskosammalta sisältäväksi. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja energiaturpeen 4,5. Liekoja ei ole. Pieneltä Käärmelamminsuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,4 % kuivapainosta, pharvo 4,6, vesipitoisuus märkäpainosta 90,6 % ja kuiva-ainemäärä 96 kg/suo-m³. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta kahdessa eri altaassa yhteensä 56 ha. Tuotantokelpoisen alueen rajauksessa on huomioitu Pienen Käärmelammen rannasta 50 metriä leveä suojavyöhyke. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,899 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,451 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. Tuotantoon ottoa vaikeuttaa suon syvien alueiden sijainti Pienen Käärmelammen läheisyydessä. 62

64 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 28. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Pienen Käärmelamminsuolla. 63

65 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 163. Takasuo Takasuo (kl , x=7315,2, y=3447,3) sijaitsee noin 30 km Ranuan keskustasta länteen. Suo rajoittuu eteläosastaan maantiehen. Muualla suo rajoittuu moreenimaihin. Suon keskiosien läpi kulkee Simo-Ranua välinen maantie. Kulkuyhteydet ovat hyvät suon läpi kulkevan maantien ja suon eteläreunaa kiertävän maantien ansiosta. Suolla on 53 tutkimuspistettä ja 69 syvyyspistettä (Kuva 29). Tutkimuspisteitä on 4,8/10 ha. Suon pinta-ala on 109 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 20 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 1 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,7 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 1,6 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo viettää jyrkästi etelään. Vedet valuvat ojituksia ja Suvannonojaa pitkin Simojokeen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Näverryksen alajakoalueeseen (64.022). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 1,8 m. Pohjamaalajit ovat hiekka (75 %) ja moreeni (25 %). Liejua ei ole. Takasuon suotyypeistä on rämeitä 51 %, avosoita 28 % ja korpia 21 %. Suo on suotyypeiltään erittäin vaihtelevaa. Rämealueiden yleisimmät suotyypit ovat pallosararäme, tupasvillaräme ja varsinainen sararäme. Suurin osa rämeiden suotyypeistä on ojikko tai muuttuma-asteella. Suon pienillä avosuoalueilla yleisimmät suotyypit ovat rimpineva ja varsinainen saraneva. Näistä noin puolet on ojikko tai muuttuma-asteella. Korpialueilla yleisimmin esiintyy kangaskorpea ja varsinaista korpea. Puusto on mäntyvaltaista ja vaihtelee kehitysluokaltaan taimikosta harvennusmetsiköihin. Takasuon turpeista on rahkavaltaisia 77 % ja saravaltaisia 23 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve (S) 42 % ja sararahkaturve (CS) 35 %. Suo on ohutturpeinen. Puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita on 25 %, tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä 22 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,7 ja energiaturpeen 4,8. Liekoja on erittäin vähän. Takasuolta ei ole otettu tilavuustarkkoja näytteitä. Suo on hyvin matala ja yli 1,5 metriä syvää aluetta on vain 1 ha, joten sillä ei ole turveteollista merkitystä. 64

66 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 29. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Takasuolla. 65

67 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 164. Sankapalontaussuot Sankapalontaussuot (kl , x=7317,6, y=3449,5), on nykyään kartalla nimellä Taussuo ja sijaitsee noin 28 km Ranuan keskustasta länteen. Sankapalontaussuot koostuvat kahdesta erillisestä suoalueesta, jotka moreeniharjanne erottaa läntiseen ja itäiseen suoalueeseen. Läntinen suoalue yhtyy koillisosastaan Sankapalonsuohon. Muualta suo rajoittuu ympäröiviin moreenimaihin. Maantie sivuaa suon länsilaitaa. Itäinen suoalue rajautuu eteläosastaan Simo-Ranua maantiehen. Muualta suo rajoittuu moreenimaihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät lähellä kulkevista maanteistä johtuen. Suolla on kahdella linjastolla yhteensä 43 tutkimuspistettä ja 56 syvyyspistettä (Kuva 30). Tutkimuspisteitä on 5,3/10 ha. Suon pinta-ala on 80 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 50 ha, yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 36 ha ja yli 2,0 metrin syvyistä aluetta 21 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,2 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Läntinen suoalue on pinnaltaan melko tasainen ja viettää itäreunastaan loivasti itään. Itäisen suoalueen pohjoisosa viettää itään ja vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin Hiiskuanojan kautta Simojokeen. Itäisen suoalueen pohjoisosassa on vedenjakaja, joka jakaa suon pohjoisosan kuuluvaksi Hiiskuanojan vesistöalueeseen (64.034). Muutoin molemmat suoalueet kuuluvat Hosionkosken alajakoalueeseen (64.031). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (76 %) ja moreeni (18 %). Liejunsekaista hiesua esiintyy tasaisina kerroksina molempien suoalueiden pohjalla, paksuimmat kerrostumat ovat itäisen suoalueen pohjoisosan pohjalla. Puhdasta liejua ei ole. Sankapalontaussoiden suotyypeistä on avosoita 42 %, korpia 30 %, rämeitä 23 % ja turvekankaita 5 %. Avosoilla yleisimmät suotyypit ovat ruohoinen saraneva, rimpineva ja varsinainen saraneva. Rimpineva- alueita on pääasiassa läntisen suoalueen keskiosissa. Suurin osa avosuon suotyypeistä on ojikkoasteella. Soiden reuna-alueilla esiintyy yleisimmin varsinaista sararämettä ja ruohoista sararämettä. Rämeiset suotyypit ovat kaikki ojikkoasteella. Matalilla suoalueilla, moreenimaiden reunoilla esiintyy myös kangaskorpea. Puusto on mäntyvaltaista, mutta myös kuusi ja koivu ovat yleisiä. Puuston kehitysluokka vaihtelee avonaisista alueista taimistoon ja harvennusmetsiköihin. Sankapalontaussoiden turpeista on rahkavaltaisia 52 %, saravaltaisia 47 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 37 % ja sararahkaturve (CS) 31 %. Turve on pintaosissa saravaltaista, joka vaihettuu pohjaosissa rahkaa ja ruskosammalta sisältäväksi. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 11 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja energiaturpeen 4,5. Liekoja on erittäin vähän. Sankapalontaussoilta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,2 % kuivapainosta, ph-arvo 4,9, vesipitoisuus märkäpainosta 89,6 % ja kuiva-ainemäärä 101 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg. Soilla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta kahdessa eri altaassa yhteensä 36 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,659 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,326 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. Suon tuotantoon ottoa vaikeuttaa soiden vesien valuminen Simojokeen, joka on luonnonsuojelulakien alainen kohde. 66

68 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 30. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Sankapalontaussoilla. 67

69 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 165. Patvikkoaapa Patvikkoaapa (kl , x=7322,2, y=3453,0) sijaitsee noin 25 km Ranuan keskustasta länteen. Suo muodostuu kahdesta osasta, pohjoisesta ja eteläisestä, josta eteläinen osa on nykyään kartalla nimellä Aitamaantaussuo. Suo rajoittuu moreeniselänteisiin ja viereisiin suoalueisiin. Suon keskikohdan ylitse kulkee Hosionpalontie. Kulkuyhteydet ovat hyvät läheisten maanteiden johdosta. Suolla on 119 tutkimuspistettä ja 168 syvyyspistettä (Kuva 31). Tutkimuspisteitä on 4,0/10 ha. Suon pinta-ala on 297 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 180 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 130 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 93 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,4 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pääasiallinen viettosuunta on etelään. Suo on miltei kokonaan ojitettu. Pohjois- ja itäosissa on peltoalueita. Suon pohjoisosa kuuluu Ruonajoen alaosan vesistöalueeseen (64.081) ja eteläosa Hosionkosken vesistöalueeseen (64.031). Vedet valuvat ojituksia tai Suvannonojaa pitkin Simojokeen. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (61 %) ja hiekka (26 %). Liejua on 15 %:ssa tutkimuspisteistä. Kerrostumat ovat ohuita ja esiintyvät eteläosan syvän altaan pohjalla ja sen reuna-alueilla sekä keskija pohjoisosien syvien altaiden pohjilla. Patvikkoaavan suotyypeistä on rämeitä 34 %, avosoita 21 %, turvekankaita 19 %, korpia 17 % ja peltoa 9 %. Rämeellä yleisimmät suotyypit ovat ruohoinen sararäme, lettoräme ja pallosararäme. Avosoilla yleisimmät suotyypit ovat ruohoinen saraneva, lyhytkortinen neva ja rimpiletto. Suon reunojen korpisilla alueilla yleisimmin esiintyy kangaskorpea. Edellä mainituista suotyypeistä suurin osa on ojikko- tai muuttuma-asteella. Turvekankaista yleisimmin esiintyy ruohoturvekangasta. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan riukuastetta ja harvennusmetsikköä. Patvikkoaavan turpeista on saravaltaisia 64 %, rahkavaltaisia 31 % ja ruskosammalvaltaisia 5 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 36 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 22 %. Turve on hyvin saravaltaista. Ruskosammalta esiintyy saraturpeen joukossa yleisesti etenkin suon syvimmissä altaissa. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 14 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja energiaturpeen 4,3. Liekoja on erittäin vähän. Patvikkoaavalta on otettu tilavuustarkat näytteet kuudelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,5 % kuivapainosta, ph-arvo 4,9, vesipitoisuus märkäpainosta 90,0 % ja kuiva-ainemäärä 99 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,25 % Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta neljässä altaassa yhteensä 130 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 2,516 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,191 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.25. Suon tuotantoon ottoa vaikeuttaa suon vesien valuminen Simojokeen, joka on luonnonsuojelulakien alainen vesistökohde. 68

70 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 31. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Patvikkoaavalla. 69

71 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 166. Närhinpalonsuo Närhinpalonsuo (kl , x=7323,6, y=3455,4) sijaitsee noin 23 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu moreenimaihin, joita on myös suon sisällä. Länsiosastaan suo rajoittuu paikoin myös peltoalueisiin. Maantie sivuaa suon länsilaitaa. Metsäautotie kulkee suon eteläosan poikki. Kulkuyhteydet ovat hyvät johtuen teiden sijainneista. Suolla on 71 tutkimuspistettä ja 70 syvyyspistettä (Kuva 32). Tutkimuspisteitä on 4,3/10 ha. Suon pinta-ala on 164 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 76 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 56 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 29 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,3 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pohjoisosan viettosuunta on lounaaseen. Suon keski- ja eteläosat viettävät länteen ja etelään. Vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin Ruonajokeen, josta edelleen Simojokeen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Ruonajoen alaosan alajakoalueeseen (64.081). Kuivatusmahdollisuus ojitusten kautta Ruonajokeen. Noin puolet suosta on nykyään ojitettu. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,6 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (78 %) ja hiesu (10 %). Liejua esiintyy ohuina kerrostumina suon pohjoisosan syvimmän altaan pohjalla. Närhinpalonsuon suotyypeistä on rämeitä 62 %, avosoita 25 %, korpia 10 %, turvekankaita 1 % ja peltoa 1 %. Suon etelä- ja keskiosien ojitetuilla rämealueilla yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararäme, tupasvillaräme, pallosararäme ja isovarpuinen räme. Suurin osa rämealueiden suotyypeistä on ojikko- asteella. Suon pohjoisosan ojittamattomilla avosuoalueilla yleisimmät suotyypit ovat varsinainen saraneva, lyhytkortinen neva ja rimpineva. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan pääasiassa taimistoa ja riukuastetta. Närhinpalonsuon turpeista on saravaltaisia 62 %, rahkavaltaisia 37 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 57 % ja sararahkaturve (CS) 30 %. Heikosti maatuneen pintarahkan osuus on pieni ja sitä esiintyy pääasiassa vain suo eteläosassa. Syvemmälle mentäessä kohtalaisesti maatuneen saraturpeen osuus kasvaa ja suon keski- ja pohjoisosien pohjalla turve vaihettuu ruskosammalta sisältäväksi. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 13 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja energiaturpeen 4,8. Liekoja on erittäin vähän. Närhinpalonsuolta on otettu tilavuustarkka näyte yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,1 % kuivapainosta, ph-arvo 4,2, vesipitoisuus märkäpainosta 90,6 % ja kuiva-ainemäärä 98 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 56 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 1,010 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,490 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. Suon tuotantoon ottoa vaikeuttaa asutusten läheisyys ja suon vesien valuminen Simojokeen, joka on luonnonsuojelulakien alainen kohde. 70

72 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 32. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Närhinpalonsuolla. 71

73 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 167. Isopalonsuo Isopalonsuo (kl , x=7323,4, y=3456,7) sijaitsee noin 22 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu moreeniselänteisiin ja viereisiin soihin. Suhankojoki sivuaa suon etelä- ja itäosia. Metsäautotie kulkee suon keskiosan poikki. Kulkuyhteydet ovat kohtalaiset. Suolla on kahdella linjastolla yhteensä 95 tutkimuspistettä ja 83 syvyyspistettä (Kuva 33). Tutkimuspisteitä on 5,1/10 ha. Suon pinta-ala on 186 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 112 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 83 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 61 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,7 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,8 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon viettosuunta on etelään ja vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin Suhankojokeen, josta edelleen Ruonajokeen. Suon pohjoisosa on pinnaltaan hyvin tasainen. Suo kuuluu lähes kokonaan Suhankojoen vesistöalueeseen (64.084). Aivan suon pohjoisosassa on vedenjakaja, joka jakaa pienen osan suota kuuluvaksi Ruonajoen alaosan alajakoalueeseen (64.081). Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 5,0 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni (96 %). Liejua esiintyy eniten suon syvien altaiden pohjalla. Paksuimmat, noin 3 metrin syvyiset liejukerrostumat ovat suon eteläosassa. Isopalonsuon suotyypeistä on avosoita 45 %, rämeitä 44 % ja korpia 11 %. Suon etelä- ja pohjoisosien avosuoalueilla yleisimmät suotyypit ovat lyhytkortinen neva, varsinainen saraneva ja rimpineva. Avosuoalueet ovat kaikki luonnontilaisia. Avosuoalueita reunustavilla rämeillä yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararäme, tupasvillaräme ja korpiräme. Rämealueita on ojitettu suon etelä- ja keskiosissa sekä reuna-alueilla. Korpialueilla yleisin suotyyppi on kangaskorpi. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan suurimmaksi osaksi taimikkoa ja riukuastetta. Isopalonsuon turpeista on saravaltaisia 60 %, rahkavaltaisia 38 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 54 % ja sararahkaturve (CS) 30 %. Rahkavaltaisia heikosti maatuneita turpeita esiintyy eniten suon pohjois- ja keskiosien pintakerroksissa. Syvemmälle mentäessä saraturpeen osuus kasvaa ja syvimpien altaiden pohjaosien kerrostumissa esiintyy myös ruskosammalta. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 17 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6 ja energiaturpeen 4,5. Liekoja ei ole. Isopalonsuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,1 % kuivapainosta, ph-arvo 4,1, vesipitoisuus märkäpainosta 92,5 % ja kuiva-ainemäärä 79 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kolmessa altaassa yhteensä 83 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 1,901 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,743 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Suon tuotantoon ottoa vaikeuttaa suon vesien valuminen Suhankojoen ja Ruonajoen kautta Simojokeen, joka on luonnonsuojelulakien alainen kohde. Myös paksut liejukerrostumat tuotantokelpoisen alueen pohjalla voivat aiheuttaa kantavuusongelmia koneille. 72

74 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 33. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Isopalonsuolla. 73

75 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 168. Murto-ojansuo Murto-ojansuo (kl , x=7298,8, y=3489,0) sijaitsee noin 21 km Ranuan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu eteläosastaan mataliin moreenimaihin, joiden välit ovat soistuneet. Muualla suo rajoittuu kallioisiin moreenimaihin. Suon länsilaitaa sivuaa maantie. Suon eteläosassa on peltoalueita, joille johtaa viljelystie. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suolla on 83 tutkimuspistettä ja 114 syvyyspistettä (Kuva 34). Tutkimuspisteitä on 4,0/10 ha. Suon pinta-ala on 206 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 114 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 65 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 28 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,0 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Keskeisin viettosuunta on etelään. Eteläosan länsilaidalla viettosuunta on osin myös länteen. Vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin Murto-ojaan, josta edelleen Siuruanjokeen. Suon eteläosa on lähes kokonaan ojitettu. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Murto-ojan vesistöalueeseen (61.435). Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,1 m. Pohjamaalajit ovat moreeni (63 %) ja hiekka (38 %). Liejua ei ole. Murto-ojansuon suotyypeistä on rämeitä 57 %, korpia 14 %, peltoa 11 %, avosoita 10 % ja turvekankaita 7 %. Rämeillä yleisimmät suotyypit ovat isovarpuinen räme, lyhytkorsinevaräme ja kangasräme. Reunaosien korpialueilla yleisin suotyyppi on ruohokorpi. Noin puolet korvista on ojikkoasteella. Suon pienillä avosuoalueilla yleisimmin esiintyy varsinaista saranevaa. Suon eteläosiin on raivattu peltoalueita. Puustoisten alueiden valtapuuna on mänty. Puusto on kehitysluokaltaan pääasiassa taimistoa ja harvennusmetsää. Murto-ojansuon turpeista on saravaltaisia 52 % ja rahkavaltaisia 48 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 34 % ja rahkaturve (S) 29 %. Puhtaita heikosti maatuneita rahkaturpeita esiintyy pääasiassa suon pohjoisosassa. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,7 ja energiaturpeen 5,2. Liekoja on erittäin vähän. Murto-ojansuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,4 % kuivapainosta, ph-arvo 4,4, vesipitoisuus märkäpainosta 90,6 % ja kuivaainemäärä 89 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta neljässä altaassa yhteensä 65 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,966 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,435 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q

76 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 34. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Murto-ojansuolla 75

77 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 169. Kantoahonsuo Kantoahonsuo (kl , x=7297,2, y=3486,6) sijaitsee noin 21 km Ranuan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu kaakkois- eteläosastaan paikoin maantiehen. Muualla suo rajoittuu moreeniselänteisiin, joiden välit ovat soistuneet. Suon länsilaitaa sivuaa Luiminkajoki. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suolla on 58 tutkimuspistettä ja 65 syvyyspistettä (Kuva 35). Tutkimuspisteitä on 4,3/10 ha. Suon pinta-ala on 135 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 42 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 18 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 12 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,5 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon viettosuunta on länteen ja vedet valuvat ojituksia pitkin Luiminkajokeen. Suo kuuluu lähes kokonaan Luiminkajoen alaosan alajakoalueeseen (64.471). Suo on kokonaan ojitettu ja suon itäosia on raivattu pelloiksi. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,9 m. Pohjamaalajit ovat moreeni (88 %) ja hieta (12 %). Ohut liejukerros löytyy suon itäosan syvimmän altaan pohjalta. Kantoahonsuon suotyypeistä on rämeitä 68 %, korpia 21 %, peltoa 5 %, avosoita 3 % ja turvekankaita 3 %. Rämeillä yleisimmät suotyypit ovat isovarpuinen räme, tupasvillaräme, kangasräme ja pallosararäme. Korpialueilla yleisimmät suotyypit ovat kangaskorpi ja ruohokorpi. Lähes kaikki suotyypit ovat ojikkoasteella. Mäntyvaltainen puusto on kehitysluokaltaan pääasiassa taimikkoa ja harvennusmetsikköä. Kantoahonsuon turpeista on rahkavaltaisia 61 % ja saravaltaisia 40 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve (S) 34 % ja sararahkaturve (CS) 27 %. Rahkaturvetta esiintyy kohtalaisesti maatuneena yleisesti turvekerrosten sisäosissa, joten turve soveltuu myös palaturvetuotantoon. Heikosti maatuneen pintarahkan kerrokset ovat ohuita, eikä niillä ole merkitystä kasvu- tai ympäristöturpeeksi. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 25 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6 ja energiaturpeen 5,2. Liekoja on erittäin vähän. Kantoahosuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,3 % kuivapainosta, ph-arvo 4,3, vesipitoisuus märkäpainosta 90,0 % ja kuiva-ainemäärä 95 kg/suo-m³. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kahdessa altaassa yhteensä 18 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,356 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,171 milj. MWh. Laskuissa on käytetty lämpöarvoina tämän raportin keskiarvoja. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q

78 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 35. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Kantoahonsuolla. 77

79 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 170. Pyöriäsuo Pyöriäsuo (kl , x=7303,8, y=3488,6) sijaitsee noin 17 km Ranuan keskustasta kaakkoon. Suo yhtyy pohjoisosastaan Lamminsuohon ja länsireunastaan Isonahontaussuohon. Muualla suo rajautuu moreeniselänteisiin, joiden välit soistuneet. Maantie sivuaa muutaman sadan metrin etäisyydellä suon itäreunaa. Metsäautotie kulkee suon eteläosan poikki. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suolla on 63 tutkimuspistettä ja 77 syvyyspistettä (Kuva 36). Tutkimuspisteitä on 4,4/10 ha. Suon pinta-ala on 143 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 91 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 71 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 48 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,5 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,4 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon viettosuunta on luoteeseen. Vedet valuvat pintavalumana, ojituksia ja luonnonojaa pitkin Luiminkajokeen. Suo on lähes kokonaan ojittamaton. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Luiminkajoen alaosan alajakoalueeseen (61.471). Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon keskiosissa kulkeva luonnonoja voidaan ruopata kuivatusojaksi. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,0 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (60 %) ja hieta (23 %). Liejua ei ole. Pyöriäsuon suotyypeistä on rämeitä 61 %, turvekankaita 21 %, avosoita 10 %, korpia 6 % ja peltoa 2 %. Rämealueilla suotyypit ovat hyvin vaihtelevia. Suolla esiintyy pallosara-, varsinainen sara-, tupasvilla-, kangas-, rahka-, ja isovarpuisia rämeitä. Pien- ten avosuoalueiden yleisin suotyyppi on lyhytkortinen neva. Turvekankaat ovat suotyypiltään pääasiassa varputurvekankaita. Puusto on paikoin harvennuskelpoista männikköä. Pyöriäsuon turpeista on saravaltaisia 62 % ja rahkavaltaisia 38 %. Yleisimmät turvelajit ovat saraturve (C) 36 % ja rahkasaraturve (SC) 26 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 11 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,3 ja energiaturpeen 4,7. Liekoja on erittäin vähän. Pyöriäsuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,5 % kuivapainosta, ph-arvo 4,6, vesipitoisuus märkäpainosta 90,6 % ja kuiva-ainemäärä 91 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta 71 ha. Tuotantokelpoisella alueella turvetta on yhteensä 1,489 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,693 milj. Mwh. Energiaturpeen laatuohjeen mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Suon lähistön runsas asutus ja korkea luonnontilaisuusaste heikentävät suon käyttöönottomahdollisuuksia. 78

80 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 36. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Pyöriäsuolla. 79

81 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 171. Isonahontaussuo Isonahontaussuo (kl , x=7302,6, y=3487,7) sijaitsee noin 17 km Ranuan keskustasta kaakkoon. Suo yhtyy pohjoisosastaan osittain Pyöriäsuohon. Lounaisosistaan suo rajoittuu Luiminkajokeen. Muualla suota rajaavat moreenimaat. Suon pohjois- ja itäosaan on raivattu peltoalueita. Suon pohjoisosan poikki kulkee metsäautotie. Kulkuyhteydet ovat kohtalaiset. Suolla on kahdella eri linjastolla yhteensä 84 tutkimuspistettä ja 108 syvyyspistettä (Kuva 37). Tutkimuspisteitä on 3,9/10 ha. Suon pinta-ala on 215 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 59 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 24 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 11 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,8 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 1,9 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pääasiallinen viettosuunta on länsi- lounaaseen. Vedet valuvat ojituksia ja suon sisällä virtaavaa puroa pitkin Luiminkajokeen. Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Luiminkajoen alaosan alajakoalueeseen (61.471). Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,8 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (56 %) ja hiekka (35 %). Liejua on 5 %:ssa tutkimuspisteistä. Paksuimmat liejukerrostumat ovat suon eteläosan syvimmän altaan reunoilla, jossa liejukerroksen paksuus on enimmillään noin 4 metriä. Suotyypeistä on rämeitä 56 %, korpia 14 %, turvekankaita 14 %, peltoa 8 % ja avosuota 8 %. Rämeiden yleisimpiä suotyyppejä ovat pallosararäme, korpiräme, varsinainen sararäme ja tupasvillaräme. Korpien yleisimmät tyypit ovat ruohokorpi ja kangaskorpi. Turvekankaat ovat lähinnä kytöheittoa. Puusto on mäntyvaltaista sekapuustoa. Kehitysluokka vaihtelee niin, että suon keskiosat ovat vajaatuottoista metsää ja reunat ovat taimikkoa tai harvennusvaiheessa olevaa. Isonahontaussuon turpeista on rahkavaltaisia 72 % ja saravaltaisia 28 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve (S) 37 % ja sararahkaturve (CS) 35 %. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta on eniten suon pohjoisosissa. Kohtalaisesti maatuneet rahkaturpeet voivat paikoin soveltua myös palaturvetuotantoon. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6 ja energiaturpeen 5,3. Liekoja on erittäin vähän. Isonahontaussuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,3 % kuivapainosta, ph-arvo 4,8, vesipitoisuus märkäpainosta 89,6 % ja kuiva-ainemäärä 103 kg/suo-m³. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta seitsemässä altaassa yhteensä 24 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,341 milj. suom³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,178 milj.mwh. Laskuissa on käytetty lämpöarvoina tämän raportin keskiarvoja. Energiaturpeen laatuohjeen mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. Suo on matala ja yli 1,5 metrin syvyiset alueet ovat pieniä ja erillään toisistaan. 80

82 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 37. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Isonahontaussuolla. 81

83 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 172. Poutasuo Poutasuo (kl , x=7300,7, y=3488,0), on nykyisin kartalla nimellä Latvasuo ja sijaitsee noin 19 km Ranuan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu kallioisiin moreenimaihin. Petäjäjärvi-Kokkokylä maantie sivua vajaan kilometrin etäisyydellä suon itäreunaa. Metsäautotie sivuaa muutamien satojen metrien etäisyydellä suon länsireunaa. Kulkuyhteydet ovat heikohkot välittömän tieyhteyden puuttuessa. Suolla on 48 tutkimuspistettä ja 63 syvyyspistettä (Kuva 38). Tutkimuspisteitä on 4,6/10 ha. Suon pinta-ala on 104 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 71 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 49 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 21 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,5 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,1 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pohjoisosan kärki viettää pohjoiseen, vesien valuessa ojituksia pitkin Poutapuroon, josta edelleen Luiminkajokeen. Suon keskiosa on pinnaltaan melko tasainen ja viettosuunta on loivasti etelään. Suon eteläosa viettää etelä- lounassuuntaan. Keskija eteläosien vedet valuvat pintavalumana ja luonnonojaa pitkin Luiminkajokeen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Luiminkajoen alaosan alajakoalueeseen (61.471). Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,5 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (74 %) ja hiekka (26 %). Liejua ei ole. Poutasuon suotyypeistä on rämeitä 67 %, avosoita 25 % ja korpia 8 %. Rämealueiden vallitsevina suotyyppeinä ovat lyhytkorsinevaräme, isovarpuinen räme sekä reuna-alueilla esiintyvät kangasräme ja pallosararäme. Suon keskiosien avosuoalueet ovat pääasiassa lyhytkortista nevaa. Suo on pohjoisosan reuna-alueita lukuun ottamatta ojittamaton, joten suurin osa vallitsevista suotyypeistä on luonnontilaisia. Puusto on mäntyvaltaista taimistoa ja harvennusmetsää. Poutasuon turpeista on rahkavaltaisia 54 % ja saravaltaisia 46 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve (S) 31 % ja rahkasaraturve (SC) 25 %. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta esiintyy lähinnä suon keski- ja pohjoisosissa. Syvemmälle mentäessä saran osuus kasvaa. Kohtalaisesti maatunutta rahkavaltaista turvetta esiintyy suon itäosan syvimmän altaan pohjalla ja reunoilla. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,7 ja energiaturpeen 5,0. Liekoja on erittäin vähän. Poutasuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,7 % kuivapainosta, ph-arvo 4,4, vesipitoisuus märkäpainosta 91,3 % ja kuiva-ainemäärä 90 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta yhdessä altaassa 49 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,779 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,359 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q

84 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 38. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Poutasuolla. 83

85 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 173. Pouta-ahonsuo Pouta-ahonsuo (kl , x=7299,1, y=3487,6), on nykyisin kartalla nimellä Poutasuo ja sijaitsee noin 20 km Ranuan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pohjois- ja länsiosistaan paikoin muihin suoalueisiin. Länsiosistaan suo rajoittuu myös mataliin moreenimaihin ja muualta kallioisiin moreeniselänteisiin. Suon pohjoisosiin on raivattu peltoalue. Kokkokylä-Petäjäjärvi maantie sivuaa suon itäosaa. Metsäautotie kulkee suon poikki sen kapeasta keskikohdasta. Kulkuyhteydet ovat hyvät läheisten paikallisteiden ansiosta. Suolla on 52 tutkimuspistettä ja 67 syvyyspistettä (Kuva 39). Tutkimuspisteitä on 4,1/10 ha. Suon pinta-ala on 127 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 81 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 60 ha ja yli 2,0 m:n syvyistä aluetta 41 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,5 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,3 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon keskiosa on pinnanmuodoiltaan melko tasainen. Suon pohjoisosan viettosuunta on länteen, vesien valuessa ojituksia pitkin Luiminkajokeen. Suon eteläosa viettää hyvin loivasti länteen ja vedet valuvat pintavalumana ja luonnonojaa pitkin Luiminkajokeen. Suon keskiosa on ojitettu. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Luiminkajoen alaosan alajakoalueeseen (61.471). Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,0 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (82 %) ja hiekka (16 %). Liejua esiintyy suon eteläosan syvimmän altaan pohjalla, jossa liejukerrostuman paksuus on enimmillään noin 2 metriä. Pouta-ahonsuon suotyypeistä on rämeitä 51 %, avosoita 31 %, korpia 14 % ja turvekankaita 4 %. Suon keskiosan ja reuna-alueiden vallitsevina rämesuotyyppeinä ovat isovarpuinen räme, pallosararäme ja lyhytkorsinevaräme. Näistä noin kolmasosa on ojikkoasteella. Luonnontilaisia avosuoalueita on suon pohjois- ja eteläosien keskustoissa, joissa yleisimmät suotyypit ovat varsinainen saraneva, ruohoinen saraneva ja lyhytkortinen neva. Suon reunaalueiden vähäturpeisilla alueilla esiintyy myös kangas- ja ruohokorpea. Puusto on mäntyvaltaista. Metsäisimmillä alueilla puusto on kehitysluokaltaan taimikkoa ja harvennusmetsikköä. Pouta-ahonsuon turpeista on rahkavaltaisia 51 % ja saravaltaisia 49 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 27 % ja rahkasaraturve (SC) 25 %. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta esiintyy eniten suon eteläosassa. Suon pohjoisosissa turve on saravaltaisempaa. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 13 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,5 ja energiaturpeen 5,1. Liekoja on erittäin vähän. Pouta-ahonsuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 7,9 % kuivapainosta, ph-arvo 4,3, vesipitoisuus märkäpainosta 90,2 % ja kuiva-ainemäärä 103 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,4. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta kahdessa altaassa yhteensä 60 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 1,106 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,595 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A8.0, Q8.0. Suon eteläosan näytepisteeltä otetuissa näytteissä on varsin korkea tuhkapitoisuus, joten alue voi olla turvetuotantoon kelpaamaton. 84

86 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 39. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Pouta-ahonsuolla. 85

87 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 174. Sapilasvaaransuo Sapilasvaaransuo (kl , x=7320,5, y=3488,1) sijaitsee noin 12 km Ranuan keskustasta koilliseen. Suo yhtyy kaakkois- eteläosastaan Risulansuohon. Suon länsiosa rajoittuu metsäautotiehen. Muutoin suo rajoittuu moreenimaihin. Sähkölinja kulkee suon halki sen etelä- ja itäosissa. Maantiet sivuavat suon pohjois- itäosia sekä länsiosaa. Kulkuyhteydet ovat hyvät läheisten maanteiden johdosta. Suolla on 53 tutkimuspistettä ja 80 syvyyspistettä (Kuva 40). Tutkimuspisteitä on 3,5/10 ha. Suon pinta-ala on 153 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 69 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 40 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 13 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 1,9 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pääasiallinen viettosuunta on länteen, vesien valuessa pintavalumana ja ojituksia pitkin Simojokeen. Suon länsiosassa on ojituksia, muutoin suo on luonnontilainen. Suo kuuluu lähes kokonaan Toljan-Auralammen alajakoalueeseen (64.041). Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät, mutta kuivatusta vaikeuttaa suon vesien valuminen Simojokeen, joka on luonnonsuojelulakien alainen kohde. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,5 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (49 %) ja moreeni (34 %). Liejua esiintyy ohuena kerroksena suon itäosan syvimmän altaan pohjalla. Sapilasvaaransuon suotyypeistä on avosoita 58 %, rämeitä 38 % ja korpia 4 %. Avosoilla yleisimmät suotyypit ovat rimpineva ja lyhytkortinen neva, jotka ovat lähes kokonaan luonnontilaisia. Suon reunaosien matalaturpeisilla alueilla yleisimmät rämesuotyypit ovat kangasräme, pallosararäme ja varsinainen sararäme. Näistä pieni osa on ojikko- ja muuttuma-asteella. Puusto on mäntyvaltaista. Aukeita aloja reunustavilla metsäisemmillä alueilla puusto on kehitysluokaltaan taimikkoa ja riukuastetta. Sapilasvaaransuon turpeista on saravaltaisia 52 % ja rahkavaltaisia 48 %. Yleisimmät turvelajit ovat saraturve (C) 28 % ja rahkaturve (S) 26 %. Rahkavaltaista heikosti maatunutta pintaturvetta on vähän. Suon itäosissa turve on lähes kokonaan saravaltaista. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,2 ja energiaturpeen 4,7. Liekoja on erittäin vähän. Sapilasvaaransuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,1 % kuivapainosta, ph-arvo 4,0, vesipitoisuus märkäpainosta 89,8 % ja kuiva-ainemäärä 108 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta neljässä altaassa yhteensä 40 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,571 milj. suom³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,305 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0. Suon tuotantoon ottoa vaikeuttaa suon vesien valuminen Simojokeen, joka on luonnonsuojelulakien alainen kohde. Lisäksi tuotantokelpoiset alueet ovat varsin pieniä ja erillään toisistaan. 86

88 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 40. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Sapilasvaaransuolla. 87

89 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 175. Rekisuo Rekisuo (kl , x=7321,6, y=3480,6) sijaitsee noin 7 km Ranuan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu moreenimaihin ja niiden välisiin soistumiin. Pohjoisosassa metsäautotie erottaa suon Toljansuosta. Ranua-Tolja maantie sivuaa suon länsilaitaa ja tältä erkaantuva metsäautotie kulkee suon poikki sen keskiosissa. Kantolammesta lähtevä Kanto-oja laskee suon lävitse Rekijärveen. Suon pohjoisosaan on raivattu peltoalueita. Kulkuyhteydet ovat hyvät läheisten paikallisteiden ansiosta. Suolla on 82 tutkimuspistettä ja 126 syvyyspistettä (Kuva 41). Tutkimuspisteitä on 3,3/10 ha. Suon pinta-ala on 257 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 169 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 113 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 72 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,4 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon reunat viettävät kohti suon keskustaa. Muutoin suon yleinen viettosuunta on etelään. Vedet valuvat ojituksia pitkin Kanto-ojaan, josta edelleen Rekijärveen. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon keskellä virtaava Kanto-oja voidaan ruopata kuivatuskanavaksi. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Luhtaojan vesistöalueeseen (61.468). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,4 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (58 %) ja moreeni (35 %). Liejua esiintyy ohuina kerroksina turvekerrostuman alla suon eteläosassa. Rekisuon suotyypeistä on rämeitä 48 %, avosoita 20 %, korpia 16 %, turvekankaita 12 % ja peltoa 4 %. Suotyypit ovat melko reheviä. Rämealueilla yleisin suotyyppi on ruohoinen sararäme ja avosuoalueilla ruohoinen saraneva. Suon reunojen korpialueilla yleisimmin esiintyy kangaskorpea. Turvekankaat ovat lähinnä varputurvekangasta. Suurin osa suotyypeistä on muuttuma-asteella. Puusto on mänty- ja koivuvaltaista sekametsää, jonka kehitysaste vaihtelee riuku- ja harvennusmetsikön välillä. Rekisuon turpeista on saravaltaisia 74 %, rahkavaltaisia 21 % ja ruskosammalvaltaisia 5 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 32 % ja saraturve (C) 28 %. Turve on saravaltaista, joka vaihettuu suon syvimmillä alueilla ruskosammalta sisältäväksi. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 45 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä 4 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Myös korte (EQ) on suon turpeissa yleinen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,3 ja energiaturpeen 5,0. Liekoja on erittäin vähän. Rekisuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 6,0 % kuivapainosta, ph-arvo 4,7, vesipitoisuus märkäpainosta 89,7 % ja kuiva-ainemäärä 100 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on 0,20 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 113 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 2,385 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,207 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.20. Suon turvetuotantoon ottoa hankaloittaa asutuksen läheisyys. 88

90 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 41. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Rekisuolla. 89

91 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 176. Lumivaaransuo Lumivaaransuo (kl , x=7319,1, y=3447,1) sijaitsee noin 30 km Ranuan keskustasta länteen. Suo rajoittuu eteläosastaan toiseen suoalueeseen ja pohjoisosastaan osittain maantiehen. Muuten suo rajoittuu pääasiassa moreenimaihin ja näiden välisiin soistumiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät lähellä kulkevasta maantiestä johtuen. Suolla on kahdella eri tutkimuslinjastolla yhteensä 55 tutkimuspistettä ja 71 syvyyspistettä (Kuva 42). Tutkimuspisteitä on 3,8/10 ha. Suon pinta-ala on 145 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 69 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 44 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 31 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,3 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,5 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pohjoisosa on pinnaltaan hyvin tasainen, viettosuunta on loivasti itään. Suon eteläinen osa viettää lounaaseen. Vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin Simojokeen. Pääosa suosta kuuluu Lumiojan vesistöalueeseen (64.025). Aivan suon pohjoisosa kuuluu Hiiskuanojan vesistöalueeseen (64.034). Vedet valuvat tältä alueelta itään ja päätyvät ojituksia pitkin Simojokeen. Suon pohjoisosan reuna-alueet sekä valtaosa eteläosasta ovat ojitettuja. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,6 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (50 %) ja hiekka (35 %). Liejua on 11 %:ssa tutkimuspisteistä. Eniten liejua esiintyy suon pohjoisosan syvimmän altaan pohjalla, jossa liejukerrostuman paksuus on enimmillään 1,3 metriä. Liejua on myös eteläosan syvimmän altaan reunoilla. Lumivaaransuon suotyypeistä on avosoita 56 %, rämeitä 31 %, korpia 11 % ja turvekankaita 2 %. Suotyypit ovat melko reheviä. Suon keskialueilla yleisimmät suotyypit ovat rimpineva, varsinainen saraneva ja ruohoinen sararäme. Reuna-alueiden yleisimmät suotyypit ovat kangasräme, kangaskorpi ja pallosararäme. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan taimikkoa tai harvennusvaiheessa olevaa. Lumivaaransuon turpeista on saravaltaisia 60 %, rahkavaltaisia 35 % ja ruskosammalvaltaisia 5 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 57 % ja sararahkaturve (CS) 29 %. Saravaltainen turve on pääasiassa heikosti maatunutta. Ruskosammalia esiintyy suon syvimpien alueiden liejukerrostumien päällä. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 11 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 15 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja energiaturpeen 4,2. Liekoja on erittäin vähän. Lumivaaransuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,4 % kuivapainosta, ph-arvo 4,6, vesipitoisuus märkäpainosta 93,3 % ja kuiva-ainemäärä 66 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,5 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kolmessa altaassa yhteensä 44 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,948 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,296 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. Suon tuotantoon ottoa hankaloittavat paksut liejukerrostumat, tuotantokelpoisen alueen jakaantuminen useaan eri osaan sekä suon vesien valuminen Simojokeen, joka on luonnonsuojelulakien alainen kohde. 90

92 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 42. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Lumivaaransuolla. 91

93 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 177. Korppilamminsuo Korppilamminsuo (kl , x=7316,1, y=3494,6) sijaitsee noin 18 km Ranuan keskustasta itään. Nykyisin suo tunnetaan kartalla nimellä Iso Joutenrimminsuo. Suo rajoittuu pääasiassa mataliin moreeniselänteisiin, joiden väliset alueet ovat soistuneet. Moreenimaat rikkovat suon pintaa myös suon sisällä. Reilun kilometrin mittainen hiekkaharju kulkee pohjois-eteläsuunnassa muutaman sadan metrin päässä suon länsireunasta. Osa suon eteläreunasta rajoittuu Luiminkajokeen. Suon pohjoisosa rajoittuu toiseen suoalueeseen sekä Hiisilampeen. Suon luoteisreunan läheisyydessä sijaitsee Korppilampi. Suon itäreuna on paikoin yhteydessä Löytösuohon. Kulkuyhteydet ovat kohtalaiset suon etelä- ja länsireunan läheisyydessä kulkevien metsäautoteiden vuoksi. Suolla on 113 tutkimuspistettä ja 126 syvyyspistettä (Kuva 43). Tutkimuspisteitä on 4,1/10 ha. Suon pinta-ala on 276 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 100 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 61 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 41 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,3 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon itäpuoli viettää etelään ja länsipuoli kaakkoon, vesien valuessa lähinnä pintavalumana Luiminkajokeen. Ojitettuja alueita on vain hieman suon reuna-alueilla. Vedenjakaja kulkee suon keskiosissa jakaen suon itäiseen ja hieman pienempään läntiseen osaan. Itäosa kuuluu Luiminkajoen keskiosan alajakoalueeseen (61.473) ja pienempi länsiosa Toljan- Auralammen alajakoalueeseen (64.041). Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät viettosuuntien mukaisesti Luiminkajokeen. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,3 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (66 %) ja hiekka (23 %). Liejua ei ole. Korppilamminsuon suotyypeistä on avosoita 63 %, rämeitä 33 % ja korpia 4 %. Suon lounaisosassa esiintyy melko laajoja luonnontilaisia lyhytkorsija rimpineva-alueita. Suon pohjois- ja itäalueet sekä reuna-alueet ovat pääasiassa kangaskorpea, kangasrämettä, tupasvillarämettä sekä isovarpuista rämettä. Suo on lähes kokonaan luonnontilainen. Harva puusto on mäntyvaltaista. Korppilamminsuon turpeista on rahkavaltaisia 53 %, saravaltaisia 46 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve (S) 31 % ja saraturve (C) 28 %. Heikosti maatuneita rahkaturpeita esiintyy suon pohjois- ja keskiosien matalilla alueilla. Avosuoalueilla turve on saravaltaista. Ruskosammalta esiintyy suon syvimpien altaiden pohjalla. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,4 ja energiaturpeen 5,0. Liekoja on erittäin vähän. Korppilamminsuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,0 % kuivapainosta, ph-arvo 4,7, vesipitoisuus märkäpainosta 90,9 % ja kuiva-ainemäärä 95 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,8 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,7 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kahdessa altaassa yhteensä 61 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 1,109 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,568 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0. Suon kuivatusta turvetuotantoa varten hankaloittaa vedenjakajan kulkeminen turvetuotantoon soveltuvan alueen poikki. Myös suon korkea luonnontilaisuusaste on syytä huomioida. 92

94 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 43. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Korppilamminsuolla. 93

95 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 178. Sulaojansuo Sulaojansuo (kl , x=7311,9, y=3493,7) sijaitsee noin 17 km Ranuan keskustasta itään. Suo rajoittuu pohjoisosastaan Ranua Posio maantiehen. Itäosa rajoittuu Luiminkajokeen. Muualla suo rajautuu mataliin ja soistuviin moreenikankaisiin. Suon poikki virtaavat luode-kaakko suuntaisesti Sulaoja sekä Korppioja. Kulkuyhteydet ovat kohtalaiset pohjoisessa kulkevasta maantiestä johtuen. Suolla on 80 tutkimuspistettä ja 115 syvyyspistettä (Kuva 44). Tutkimuspisteitä on 3,4/10 ha. Suon pinta-ala on 238 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 123 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 75 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 32 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,0 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta m. Suo viettää melko jyrkästi itään ja vedet valuvat ojituksia pitkin Luiminkajokeen, josta edelleen Kuusijärven ja Petäjäjärven kautta Luiminkajärveen. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät suon keskiosien läpi virtaavien luonnonojien ansiosta. Suo on lähes kauttaaltaan ojitettu. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Luiminkajoen keskiosan alajakoalueeseen (61.473). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,9 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (71 %) ja hieta (24 %). Liejua esiintyy muutamilta tutkimuspisteillä Luiminkajoen rannan läheisyydestä. Sulaojansuon suotyypeistä on rämeellä 71 %, avosuolla 14 %, korvessa 14 % ja turvekankaalla 1 %. Rämeistä yleisimmin esiintyy pallosara-, tupasvilla- ja isovarpuista rämettä. Suon keskiosien pieni avosuoalue on lähinnä lyhytkortista nevaa. Suon reuna-alueilla esiintyy ruoho- ja kangaskorpea. Suo on lähes kokonaan ojitettu lukuun ottamatta keskiosien avosuoaluetta. Puusto on valtaosin harvennusvaiheessa olevaa mäntymetsää. Sulaojansuon turpeista on saravaltaisia 58 %, rahkavaltaisia 41 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 36 % ja saraturve (C) 22 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 4 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,7 ja energiaturpeen 5,5. Liekoja on vähän. Sulaojansuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,4 % kuivapainosta, ph-arvo 3,8, vesipitoisuus märkäpainosta 88,6 % ja kuiva-ainemäärä 113 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,7 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,29 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kolmessa altaassa yhteensä 75 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 1,147 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,699 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0. S

96 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 44. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Sulaojansuolla. 95

97 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo TULOSTEN TARKASTELU Suot ja turvekerrostumat Ranuan maapinta-ala on km². Tässä raportissa käsiteltyjen soiden kokonaispinta-ala on hehtaaria ja niiden keskikoko 216 hehtaaria (Taulukko 1). Suurimmat suot ovat Palosuo (634 ha), Tuohisuo (509 ha) ja Näverrysaapa (460 ha). Soiden painotettu keskisyvyys on 1,3 metriä. Suurin tavattu turvepaksuus on Joutenrimminsuolla, 5,9 metriä. Yli metrin syvyisiä alueita on hehtaaria, yli 1,5 metrin alueita ha ja yli kahden metrin alueita ha. Aikaisemmin julkaistuissa raporteissa (Maunu 1985, Räisänen 2009 ja Räisänen 2010) käsitellyt suot mukaan laskien on Ranualta nyt raportoitu yhteensä 178 suota, pinta-alaltaan hehtaaria. Kallioperältään tutkimusalue kuuluu pääosin Pudasjärven arkeeiseen alueeseen (Lehtinen ym. 1998). Pääkivilajeina ovat granitoidiset gneissit, dioriitit ja migmatiitit. Alueen luoteisosan suot sijoittuvat vulkaniittialueelle, jossa kivilajin korkeahko ravinnetaso heijastuu lettoisuutena Ruonalaiskummunaapalla ja Patvikkoaapalla. Topografialtaan alue on varsin tasainen, mikä on yhtenä syynä alueen suurelle soistumisasteelle. Alueen maaperä on enimmäkseen mannerjäätikön toiminnan seurauksena syntynyttä moreenia. Se esiintyy kallioperää verhoavana vaihtelevan syvyisenä peitteenä ja on yleisin maalaji myös turvekerrostumien alla. Kumpumoreenimuodostumia esiintyy jonkin verran tutkimusalueen koillissosissa. (Johansson ym. 2005). Moreenikumpuja esiintyy usein myös suoaltaiden sisällä. Simojoen läheisyydessa on lajittuneen aineksen (hieta, hiekka) kerroksia, jotka ovat syntyneet joen kuljetustoiminnan seurauksena. Jäätikön vetäydyttyä alueelta noin vuotta sitten alue peittyi alavimmilta osiltaan Ancylusjärveksi nimetyn Itämerenvaiheen peittoon (Johansson ym. 2005). Ancylusjärven jälkeensä jättämiä savija hiesukerroksia esiintyy useiden soiden pohjilla. Lisäksi rantavoimat huuhtoivat järvivaiheen aikana rinteitä, jolloin altaiden pohjille huuhtoutui hieta- ja hiekkakerroksia. Ancylusjärvivaiheen päätyttyä alueella hieman yli 9000 vuotta sitten käynnistyi soistuminen alavilta alueilta ja maaston painanteista. Osa soista on syntynyt vesistön umpeenkasvun seurauksena, mistä kertoo suon pohjalla oleva liejukerrostuma. Liejupohjaisia soita on noin 3 % tutkitusta suoalasta. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (52 %), hiekka (26 %) ja hieta (10 %). Suurin osa soista kuuluu Simojoen päävesistöalueeseen. Etelä- ja kaakkoisosan suot kuuluvat Iijoen päävesistöalueeseen. Kaksi suota alueen lounaisosassa kuuluvat Kuivajoen päävesistöalueeseen (Ekholm 1993). Suot sijoittuvat korkeustasolle, joka on metriä merenpinnan yläpuolella. Tutkitusta suopinta-alasta on ojitettu 38 %. Rämeitä on 44 %, avosoita 40 %, korpia 8 % sekä turvekankaita ja peltoja yhteensä 8 %. Yleisimpiä suotyyppejä ovat avosuoalueilla rimpineva, ruohoinen saraneva, varsinainen saraneva ja lyhytkortinen neva. Puustoisilla alueilla esiintyy yleisesti pallosararämettä, isovarpurämettä, tupasvillarämettä ja varsinaista saranevarämettä. Ravinteikkaimpia suotyyppejä, lettoja esiintyy pienialaisina vain muutamalla suolla. Suoyhdistymäjaon mukaan Ranuan alue kuuluu Peräpohjolan aapasoihin, eli ns. saraaapojen alueeseen, joille on tyypillistä suhteellisen kuivat, laajalti välipintaiset suot (Ruuhijärvi 1983). Turpeesta on saravaltaista 60 %, rahkavaltaista 38 % ja ruskosammalvaltaista 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (35 %), saraturve (21 %) ja sararahkaturve (19 %). Turpeen lisätekijöistä yleisin on tupasvilla, jota esiintyy 12 %:ssa turpeista. Varpujen jäänteitä esiintyy 10 %:ssa ja puuainesta 3 %:ssa turpeista. Turvekerroksessa olevan maatumattoman puuaineksen eli liekojen määrä on tutkituilla soilla yleensä erittäin vähäinen. Turpeiden keskimääräinen maatuneisuus on 4,4 ja energiaturpeeksi sopivien 4,6. 96

98 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 4 Laboratoriomääritysten tulokset Laboratoriomäärityksiä varten Ranualla otettiin vuoden 1985 tutkimusten yhteydessä 40 suolta yhteensä 82 pisteeltä 1066 turvenäytettä. Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin turpeen fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia. Energiaturpeeksi soveltuvien turpeiden ph-luku on keskimäärin 4,5. Pintaturve on yleensä happamampaa kuin syvemmällä oleva turve. Samoin rahkavaltaiset turpeet ovat saravaltaisia happamampia. Tuhkapitoisuus on alueella yleisesti melko alhainen keskiarvon ollessa 4,1 % kuivapainosta. Tuhkapitoisuus kertoo turpeessa olevien kivennäisravinteiden, tulvakerrostumien ja kemiallisten saostumien yhteisvaikutuksen (Virtanen 2003). Korkeita tuhkapitoisuuksia havaittiin Tuohisuon (142) ja Poutaahonsuon (173) näytteissä. Turpeen vesipitoisuus riippuu mm. turvelajista, maatuneisuudesta sekä suon ojituksesta. Keskimääräinen vesipitoisuus on 90,6 % märkäpainosta. Suom³:ssä on kuiva-ainetta keskimäärin 95 kg. Kuiva-aineen määrällä eli turpeen tiheydellä tarkoitetaan sitä, minkä verran luonnontilassa olevassa tilavuusyksikössä on kuiva-ainetta. Vaaranalussuon (145) näytteissä havaittiin hyvin alhaiset kuivatilavuuspainot, mikä heikentää turpeen käyttökelpoisuutta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo turvemääriin painotettuna on 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Lämpöarvo on tärkeä mittari arvioitaessa energiaturpeen kelpoisuutta. Tuotantokelpoisten soiden näytteistä määritetty rikkipitoisuus on keskimäärin 0,23 % kuiva-aineesta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan todellinen rikkipitoisuus tulee ilmoittaa jos rikkipitoisuus on yli 0,50 % kuivapainosta, muutoin rikkipitoisuus ilmoitetaan luokkana esim. S0.25. Korkein suokohtainen rikkipitoisuus (0,35 %) on Kortesuolla (143), jossa kahdessa pohjaosien näytteessä rikkipitoisuus on yli 0,50 %. Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Raportissa käsitellyillä soilla ei ole tällä hetkellä turvetuotantoa. Muualla Ranuan kunnan alueella on tällä hetkellä turvetuotantoa 7:llä suolla: Karttalehdellä Näätäaapa; karttalehdellä Lumiaapa; karttalehdellä Hirviojanaapa; karttalehdellä Raakunsuo; karttalehdellä Karsikkosuo; karttalehdellä Sääskisuo ja karttalehdellä Tuomisuo. Tutkituista soista on turvelajin, maatuneisuuden ja turvemäärän perusteella energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita 40 suolla yhteensä hehtaaria (taulukko 2). Tämä on noin 36 % tutkitusta suoalasta. Laajimmat tuotantokelpoiset alueet ovat Tuohisuolla (187 ha) ja Palosuolla (184 ha). Tutkittujen soiden käyttökelpoinen energiaturvemäärä on 59,3 milj. suo-m³ ja turpeen kuiva-ainemäärä on 5,6 milj. tn. Turpeen energiasisältö on 32,3 milj. MWh ja 50 %:n käyttökosteudessa 28,5 milj. MWh. Yhden suo-m³:n sisältämä energiamäärä on keskimäärin 0,48 MWh 50 %:n käyttökosteudelle laskettuna. Vain yksi suo todettiin turvekerrostuman mataluuden ja pienuuden takia kokonaan tuotantoon kelpaamattomaksi. Turvetuotantoalueen muodostamista haittaavat joidenkin soiden rikkonainen muoto. Muutamalla suolla altaiden pohjalle kerrostunut lieju voi aiheuttaa kantavuusongelmia pohjakerrostumien turpeen tuotannossa. Joillakin soilla on lampia tai ne rajoittuvat vesistöön. Joidenkin soiden lähistöllä on runsaasti asutusta, mikä vaikeuttaa suon luvitusta. Osa soista sijoittuu hyvin lähelle Simojokea, joka kuuluu koskiensuojelu- ja vesilain piiriin. Tämä on huomioitava mahdollista kuivatusta suunniteltaessa. Tulevaisuudessa myös soiden luonnontilaisuusaste voi olla esteenä mahdolliselle käyttöönotolle (Maaja metsätalousministeriö 2011). Osa raportin soista on lähes kokonaan luonnontilaisia. Mikään tutkituista soista ei sijoitu soidensuojelualueille. Hoikkasuo ja Pikku Asmuntinjärvensuo sijoittuvat kuitenkin suojelualueiden välittömään läheisyyteen. Tutkituilla soilla on vain vähän energiaturvetuotantoa haittaavaa heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta. Kasvu/ympäristöturvetuotantoon soveltuvia heikosti maatuneita rahkaturpeita on yleensäkin Ranualla hyvin vähän. Tämän raportin soista ainoastaan Lamminsuolta (140) ja Tuohisuolta (142) löytyvät pienet alueet ympäristöturpeeksi kelpaavaa rahkaturvetta. Soista, joista on otettu näytteitä laboratoriomäärityksiä varten, ja jotka soveltuvat energiaturvetuotantoon, on määritetty Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan laatuluokat tuhkapitoisuudelle (A), teholliselle lämpöarvolle (Q) ja rikkipitoisuudelle (S). Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus on 50 % (M50). Suot sijoittuvat yleensä tuhkapitoisuuden perusteella luokkiin A4.0 ja A6.0, tehollisen lämpöarvon perusteella luokkaan Q8.0 ja rikkipitoisuuden perusteella luokkiin S0.20 ja S0.25. Kaikilta soilta joilta on otettu tilavuustarkat näytteet ei ole tehty lämpöarvo- tai rikkipitoisuusmäärityksiä, joten laatuluokkia ei näille soille tehollisen lämpöarvon ja rikkipitoisuuden suhteen voitu ilmoittaa. Raportissa olevat laatuluokat ovat lähinnä suuntaa antavia. 97

99 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo KIITOKSET Ranuan turvetutkimusten maastotöihin osallistuivat kesällä 1985 tutkijoina geologi Matti Maunu, tutkimusassistentti Anne Sandberg ja tutkimusavustaja Timo Hirvasniemi. Tutkimuksiin liittyvistä maastotöistä vastasivat tutkimusavustajat Tauno Hakala, Hannu Hirvasniemi, Arto Illikainen ja Markku Virtanen. Turvenäytteiden analyysit rikkimäärityksiä lu- kuun ottamatta on Rovaniemellä tehnyt Maija Ylijääskö. Aineistoja ovat käsitelleet Timo Hirvasniemi ja Markku Virtanen vuosina Suokarttoja on käsitellyt tutkimusavustaja Reijo Lampela. Raportin käsikirjoituksen on tarkastanut geologi Heikki Meriluoto. Heille kaikille tekijöiltä suuret kiitokset. KIRJALLISUUS Ekholm, M., Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja. Sarja s. Energiaturpeen laatuohje Polttoaineluokitus ja laadunmääritys, näytteenotto ja ominaisuuksien määritys. Nordic Innovation centre Nordtest, NT ENVIR 009. Method 23 s. Hänninen, P., Toivonen, T. ja Grundström, A Turvetutkimusten laskentamenetelmät. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti P 13.4/ 83/ s. Johansson, P. (toim.); Kujansuu, R. (toim.); Eriksson, B., Grönlund, T., Kejonen, A., Maunu, M., Mäkinen, K., Saarnisto, M., Virtanen, K., Väisänen, U., Pohjois-Suomen maaperä : maaperäkarttojen 1: selitys. Espoo: Geologian tutkimuskeskus. 236 s. Lappalainen, E., Sten, C-G. ja Häikiö, J., Turvetutkimusten maasto-opas. Geologian tutkimuskeskus, Opas N:o s. Lehtinen, M., Nurmi, P. & Rämö. T. (toim.) Suomen kallioperä 3000 vuosimiljoonaa. Helsinki: Suomen geologinen seura. 375 s. Maa- ja metsätalousministeriö Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi. Helsinki Työryhmämuistio. MMM 2011:1. Maunu, M., Ranualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. Geologian tutkimuskeskus, maaperäosasto, raportti P 13.4/85/ s. Ruuhijärvi, R Suomen suoyhdistymätyypit. Suomen suot ja niiden käyttö. Suoseura ry. Helsinki. S Räisänen, J., Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 2. Geologian tutkimuskeskus, turveraportti s. Räisänen, J., Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 3. Geologian tutkimuskeskus, turveraportti s. Turveteollisuusliitto Turvetuotannon ympäristövaikutusten arviointi. Ohjeita turvetuotannon luonto- ja naapuruussuhdevaikutusten arvioimiseksi. 66 s. Virtanen, K.,Hänninen, P., Kallinen, R-K., Vartiainen, S., Herranen, T., Jokisaari, R., Suomen turvevarat Geologian tutkimuskeskus. Tutkimusraportti s. Väyrynen, T., Aaltonen, R., Haavikko, H., Juntunen, M., Kalliokoski, K., Niskala, A.-L. ja tukiainen, O Turvetuotannon ympäristönsuojeluopas. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. 87 s. 98

100 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 4 Taulukko 1. Ranualla tutkittujen soiden pinta-ala, turvekerrostumien paksuus, maatuneisuus ja turvemäärä. Suon Suon nimi Kartta- Pinta- Keskipaksuus (m) Yht. Keskimaat. Turvemäärä (milj. suo-m3) ala nro lehti (ha) S1-3 S4 S5-10 (m) S5-10 Koko S1-3 S4 S5-10 Yht C1-10 C1-10 suo C Näverrysaapa ,0 0,1 1,2 1,3 4,3 4,3 0,08 0,22 5,73 6, Kaarrontakustansuo ,1 0,2 0,9 1,2 4,9 4,3 0,12 0,29 1,24 1, Lamminsuo ,2 0,2 0,5 0,9 5,2 4,2 0,19 0,19 0,53 0, Lakkisuo ,1 0,1 1,2 1,4 5,1 4,6 0,12 0,11 0,96 1, Tuohisuo ,3 0,1 1,1 1,5 4,6 4,0 1,36 0,65 5,80 7, Kortesuo ,2 0,1 1,1 1,4 5,2 4,6 0,40 0,26 2,44 3, Risulansuo ,2 0,1 0,9 1,2 5,2 4,4 0,70 0,43 3,16 4, Vaaranalussuo ,2 0,2 1,0 1,4 5,8 4,9 0,16 0,16 0,89 1, Kotisuo ,1 0,1 1,5 1,7 4,9 4,7 0,06 0,05 1,12 1, Palosuo ,1 0,0 1,0 1,1 4,7 4,4 0,42 0,25 6,57 7, Takkisuo ,2 0,1 1,1 1,4 4,9 4,5 0,41 0,26 2,63 3, Kaitasuo ,2 0,1 1,2 1,5 4,6 4,1 0,74 0,31 4,04 5, Kortesuo ,1 0,1 1,3 1,5 4,5 4,2 0,40 0,22 4,68 5, Joutenrimminsuo ,1 0,2 1,3 1,6 4,7 4,2 0,16 0,27 1,63 2, Hiisisuo ,1 0,1 0,9 1,1 5,0 4,5 0,44 0,41 3,22 4, Liippasuo ,1 0,2 1,3 1,6 5,0 4,5 0,52 0,68 4,52 5, Haapasuo ,0 0,1 0,7 0,8 4,5 4,2 0,17 0,39 2,57 3, Hiiskuanojansuo ,1 0,1 1,1 1,3 4,5 4,2 0,06 0,14 1,19 1, Ruonalaiskummunaapa ,0 0,0 1,2 1,2 4,2 4,1 0,03 0,07 2,02 2, Hoikkasuo ,2 0,4 1,1 1,7 5,1 4,4 0,19 0,43 1,15 1, Sääskisuo ,0 0,1 1,1 1,2 4,6 4,4 0,08 0,23 3,64 3, Toljansuo ,0 0,1 1,0 1,1 5,2 4,9 0,05 0,15 1,56 1, Pikku Asmutinjärvensuo ,2 0,2 1,1 1,5 5,6 4,8 0,43 0,42 2,06 2, Raatosuo ,1 0,1 1,2 1,4 4,3 4,1 0,10 0,11 1,47 1, Pienen Käärmelamminsuo ,1 0,1 1,3 1,5 4,5 4,3 0,11 0,14 1,51 1, Takasuo ,1 0,1 0,5 0,7 4,8 4,1 0,11 0,15 0,49 0, Sankapalontaussuot ,0 0,2 1,2 1,4 4,5 4,3 0,03 0,11 0,93 1, Patvikkoaapa ,0 0,1 1,3 1,4 4,3 4,2 0,13 0,34 3,93 4, Närhinpalonsuo ,0 0,2 1,0 1,2 4,8 4,5 0,08 0,25 1,69 2, Isopalonsuo ,1 0,2 1,4 1,7 4,5 4,1 0,18 0,42 2,52 3, Murto-ojansuo ,2 0,1 0,9 1,2 5,2 4,6 0,34 0,22 1,89 2, Kantoahonsuo ,1 0,1 0,7 0,9 5,2 4,5 0,17 0,15 0,91 1, Pyöriäsuo ,1 0,1 1,3 1,5 4,7 4,4 0,17 0,10 1,91 2, Isonahontaussuo ,1 0,2 0,6 0,9 5,3 4,4 0,22 0,35 1,18 1, Poutasuo ,2 0,2 1,1 1,5 5,0 4,4 0,19 0,23 1,09 1, Pouta-ahonsuo ,2 0,1 1,2 1,5 5,1 4,5 0,20 0,17 1,51 1, Sapilasvaaransuo ,2 0,1 0,8 1,1 4,7 4,1 0,27 0,14 1,19 1, Rekisuo ,1 0,1 1,4 1,6 5,0 4,7 0,20 0,30 3,29 4, Lumivaaransuo ,0 0,2 1,1 1,3 4,2 4,0 0,05 0,22 1,55 1, Korppilamminsuo ,2 0,2 0,7 1,1 5,0 4,0 0,62 0,48 1,87 2, Sulaojansuo ,1 0,1 0,9 1,1 5,5 4,8 0,35 0,26 2,23 2,84 YHTEENSÄ/ PAINOTETTU KA ,12 0,12 1,06 1,3 4,8 4,4 11,07 10,99 96,82 119,25 99

101 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo Taulukko 2. Suot (nro ja nimi), joilla on käyttökelpoisia turvevaroja: 1 = käyt tökelpoinen pinta-ala (ha), 2 = käyttökelpoinen energiaturvemäärä (milj. suo-m3), 3 = vastaava kuiva-ainesisältö (mil j. t), 4 = kuivan turpeen energiasisältö (milj. MWh), 5 = 50 % :n kosteudessa olevan turpeen energiasisältö (milj. MWh ), 6 = energiamäärä (MWh) / suo-m3:n turvesisältö (50 %:n käyttökosteudessa). Suon nimi Näverrysaapa 154 3,078 0,308 1,771 1,557 0, Kaarrontakustansuo 47 0,969 0,092 0,520 0,456 0, Lamminsuo 16 0,232 0,023 0,131 0,115 0, Lakkisuo 33 0,589 0,064 0,384 0,339 0, Tuohisuo 187 3,467 0,329 1,923 1,703 0, Kortesuo 101 1,930 0,195 1,165 1,030 0, Risulansuo 114 2,187 0,192 1,102 0,974 0, Vaaranalussuo 33 0,513 0,026 0,151 0,132 0, Kotisuo 43 0,849 0,080 0,446 0,390 0, Palosuo 184 2,956 0,278 1,614 1,421 0, Takkisuo 107 1,764 0,159 0,931 0,821 0, Kaitasuo 159 3,233 0,314 1,822 1,604 0, Kortesuo 158 2,962 0,273 1,606 1,424 0, Joutenrimminsuo 62 1,390 0,131 0,745 0,654 0, Hiisisuo 91 1,972 0,179 1,028 0,908 0, Liippasuo 168 3,771 0,351 1,970 1,735 0, Haapasuo 64 1,168 0,105 0,614 0,544 0, Hiiskuanojansuo 33 0,672 0,064 0,370 0,327 0, Ruonalaiskummunaapa 56 0,938 0,092 0,524 0,456 0, Hoikkasuo 63 1,160 0,106 0,605 0,534 0, Sääskisuo 116 1,797 0,173 1,026 0,911 0, Toljansuo 42 0,723 0,069 0,386 0,340 0, Pikku Asmuntinjärvensuo 97 1,779 0,171 0,938 0,874 0, Raatosuo 49 0,971 0,101 0,598 0,528 0, Pienen Käärmelamminsuo 56 0,899 0,086 0,511 0,451 0, Sankapalontaussuot 36 0,659 0,067 0,372 0,326 0, Patvikkoaapa 130 2,516 0,249 1,364 1,191 0, Närhinpalonsuo 56 1,010 0,099 0,556 0,490 0, Isopalonsuo 83 1,901 0,150 0,848 0,743 0, Murto-ojansuo 65 0,966 0,086 0,492 0,435 0, Kantoahonsuo 18 0,356 0,033 0,195 0,171 0, Pyöriäsuo 71 1,489 0,135 0,784 0,693 0, Isonahontaussuo 24 0,341 0,035 0,202 0,178 0, Poutasuo 49 0,779 0,070 0,407 0,359 0, Pouta-ahonsuo 60 1,106 0,114 0,671 0,595 0, Sapilasvaaransuo 40 0,571 0,062 0,346 0,305 0, Rekisuo 113 2,385 0,239 1,372 1,207 0, Lumivaaransuo 44 0,948 0,063 0,339 0,296 0, Korppilamminsuo 61 1,109 0,105 0,638 0,568 0, Sulaojansuo 75 1,147 0,130 0,789 0,699 0,609 YHTEENSÄ ,252 5,598 32,256 28,484 Ka 0,

102 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 4 LEIKKAUSPROFIILEISSA KÄYTETYT MERKINNÄT JA LYHENTEET LIITE 1(1) TURVEPROFIILIT: SUOTYYPIT Letot Rämeet WAL Warnstorfii -letto RHSR Ruohoinen sararäme CAL Campylium -letto VSR Varsinainen sararäme SRIL Scorpidium -rimpiletto LKNR Lyhytkorsinevaräme DRIL Revolvens -rimpiletto TR Tupasvillaräme CRIL Calliergon richardsonii -rimpiletto PSR Pallosararäme KOL Koivuletto KR Korpiräme LUL Luhtaletto KGR Kangasräme LASU Lähdesuo IR Isovarpuinen räme VKR Vaivaiskoivuräme Nevat RR Rahkaräme (vanh.) LUN Luhtaneva KARR Kanervarahkaräme RHSN Ruohoinen saraneva VARR Variksenmarjarahkaräme VSN Varsinainen saraneva TURR Tupasvillarahkaräme ORIN Oligotrofinen rimpineva MURR Muurainrahkaräme MRIN Mesotrofinen rimpineva KER Keidasräme OLKN Ombrotrofinen lyhytkortinen neva KANR Kalvakkanevaräme MLKN Minerotrofinen lyhytkortinen neva RINR Rimpinevaräme OKN Oligotrofinen kalvakkaneva LR Lettoräme MKN Mesotrofinen kalvakkaneva SIN Silmäkeneva Korvet RN Rahkaneva (vanh.) VK Varsinainen korpi (vanh.) KARN Kanervarahkaneva VLK Varsinainen lettokorpi VARN Variksenmarja rahkaneva KOLK Koivulettokorpi TURN Tupasvilla rahkaneva LHK Lehtokorpi MURN Muurainrahkaneva RHK Ruoho- ja heinäkorpi TIHP Tihkupinnat KGK Kangaskorpi KUN Kuljuneva VTEK Varsinainen tervaleppakorpi RTEK Ruohoinen tervaleppäkorpi Muuttumat MSK Mustikkakorpi SOTK Soistuva turvekangas MRK Muurainkorpi KSMU Karhunsammalmuuttuma MKK Metsäkortekorpi RHTK Ruohoturvekangas KUK Kurjenpolvikorpi MTK Mustikkaturvekangas SAK Saniaiskorpi PTK Puolukkaturvekangas NK Nevakorpi VATK Varputurvekangas PAVI Pajuviita JATK Jäkäläturvekangas RAK Rääseikkö KH Kytöheitto PE Pelto (turvepohjainen) Lisämerkinnät TA Tuotantoalue LU Luonnontilainen YHJA Yhdyskuntajäte alue OJ Ojikko MU Muuttuma TK Turvekangas UK Uusiokäyttö

103 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo LIITE 1(2) Turvelajit Värikoodi S Rahka (Sphagnum) Vihreä CS Carex-Sphagnum (sara-rahka) Vihreä BS Bryales-Sphagnum (ruskosammal-rahka) Vihreä C Sara (Carex) Oranssi SC Sphagnum-Carex (rahka-sara) Oranssi BC Bryales-Carex (ruskosammal-sara) Oranssi B Ruskosammal (Bryales) Violetti CB Carex-Bryales (sara-ruskosammal) Violetti SB Sphagnum-Bryales (rahka-ruskosammal) Violetti Turpeen lisätekijät ER Tupasvilla (Eriophorum) L Puuaines (Lignidi) N Varpuaines (Nanolignidi) EQ Korte (Equisetum) PR Järviruoko (Phragmites) SH Suoleväkkö (Scheuchzeria) TR Tupasluikka (Trichophorum) MN Raate (Menyanthes) ML Siniheinä (Molinia) SP Järvikaisla (Scirpus) SUON POHJALLA Liejut Mineraalimaalajeja JAMU Järvimuta SA Savi HDLJ Hieno detrituslieju HS Hiesu KDLJ Karkea detrituslieju HT Hieta SALJ Savilieju HK Hiekka HSLJ Hiesuinen lieju SR Sora MR Moreeni KI Kivikko LO Lohkareikko Kemiallisia saostumia (välikerroksina tai pinnassa/pohjalla) SISS Rautakarbonaatti (Sideriitti) LISS Suomalmi (Limoniitti) RASS Keltamulta (Rautaokra) VISS Sinimaa (Ferrofosfaatti, Vivianiitti) ALSS Aluna DOSS Doppleriitti MAATUNEISUUSPROFIILIT Maatuneisuus Värikoodi H1-3 Heikosti maatuneet pintaturpeet Tumman vihreä H4 Väliturpeet Keltainen H5-6 Kohtalaisen hyvin maatuneet turpeet Punainen H7- Hyvin maatuneet turpeet Vaalean ruskea

104 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 4

105 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo

106 VUOSIEN AIKANA ILMESTYNEET TURVETUTKIMUSRAPORTIT 1. Erkki Raikamo (1980). Sysmän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 55 s. 3. Erkki Raikamo (1980). Hollolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 71 s. 5. Markku Mäkilä (1980). Tutkimus Toholammin soiden käyttökelpoisuudesta ja turpeen eri ominaisuuksien riippuvuuksis ta. 149 s. 6. Erkki Raikamo (1980). Kärkölän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 65 s. 7. Erkki Raikamo (1980). Koski HL:n turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 40 s. 8. Erkki Raikamo (1980). Hartolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 128 s. 10. Jukka Leino (1980). Rantasalmen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 81 s. 13. Erkki Raikamo (1980). Asikkalan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 63 s. 14. Erkki Raikamo (1980). Orimattilan ja Artjärven turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 70 s. 15. Erkki Raikamo (1980). Nastolan ja Lahden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 57 s. 16. Erkki Raikamo (1980). Heinolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 64 s. 17. Erkki Raikamo (1980). Padasjoen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 76 s. 20. Eino Lappalainen ja Hannu Pajunen (1980). Lapin turvevarat, yhteenveto vuosina Lapissa tehdyistä turvetutki muksista. 229 s. 23. Erkki Raikamo (1980). Päijät-Hämeen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 110 s. 55. Carl-Göran Stén ja Timo Varila (1981). Raportti Punkalaitumen turvevaroista ja niiden käyttömahdollisuuksista. 67 s. 60. Helmer Tuittila (1981). Laitilan turvevarat. 150 s. 61. Jukka Leino (1981). Karttulassa tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 59 s. 62. Jukka Leino (1981). Pielavedellä tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 61 s. 63. Markku Mäkilä ja Tapio Toivonen (1981). Pyhäjärven (01.) turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 215 s. 64. Jukka Häikiö ja Hannu Pajunen (1981). Ylikiimingin inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. 58 s. 91. Helmer Tuittila (1982). Mynämäen turvevarat. Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. 175 s. 98. Tapio Toivonen (1982). Pihtiputaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osaraportti Pihtiputaan soiden turvevarojen koko naisinventoinnista. 73 s. 99. Jukka Häikiö, Jouko Saarelainen ja Pirjo Löytynoja (1982). Sotkamon kunnassa inventoidut turvevarat ja niiden soveltu vuuspolttoturvetuotantoon. 84 s Ari Luukkanen (1982). Väliraportti Pielavedellä 1981 tutkittujen soiden turvevaroista ja niiden käyttökelpoisuudesta. 137 s Jukka Häikiö (1982). Tutkimus Kiimingin soista ja turvevaroista. 73 s Jukka Leino (1982). Joroisten turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 145 s Jukka Leino ja Juha Saarinen (1982). Tuupovaaran turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 283 s Carl-Göran Stén, Riitta Korhonen ja Lasse Svahnbäck. Petäjäveden karttalehden (2234) itäosan suot. Väliraportti Petäjävedellä, Korpilahdella, Jyväskylän mlk:ssa ja Jämsänkoskella tehdyistä turvetutkimuksista. 119 s Jukka Häikiö, Jouko Saarelainen ja Pirjo Löytynoja (1982). Kuhmon kunnassa tutkitut turvevarat ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. 141 s Erkki Raikamo ja Jouko Kokko (1982). Isojoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 287 s Erkki Raikamo ja Pertti Silén (1982). Kauhajoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. Loppuraportti Kauhajoen turvevarojen kokonaisinventoinnista. 311 s Timo Varila (1982). Ylikiimingin inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa ll. 116 s Pauli Hänninen (1983). Pudasjärven inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 229 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1983). Luumäen ja lähikuntien eräiden soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 83 s Helmer Tuittila (1983). Pöytyän turvevarat. Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. 97 s Tapio Toivonen (1983). Jaalan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 88 s Kimmo Virtanen (1983). Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 45 s Kimmo Virtanen ja Olli Ristaniemi (1983). Kuivaniemellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 169 s Jukka Leino (1983). Virtasalmen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 119 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1990). Miehikkälän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Uusittu ja täydennetty painos. 109 s Juha Saarinen (1983). Jäppilän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 65 s Ari Luukkanen (1983). Pielavedellä 1981 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 196 s Erkki Raikamo ja Pertti Silén (1983). Karijoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 84 s Erkki Raikamo, Jouko Kokko ja Riitta Lappalainen (1983). Teuvan suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 179 s Jukka Leino (1983). Kerimäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 85 s Kimmo Virtanen (1983). Pihtiputaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa II. Osaraportti Pihtiputaan soiden turvevarojen kokonaisselvityksestä. 94 s.

107 134. Jouko Kokko (1983). Karttalehdillä 2222 (Seinäjoki) ja 2311 (Lapua) v tutkitut suot ja niiden turvevarat. 111 s Jouko Kokko (1983). Ylihärmän suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 35 s Pauli Hänninen (1983). Pudasjärven inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa II. 138 s Jukka Häikiö, Hannu Pajunen ja Kimmo Virtanen (1983). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 100 s Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1983). Jämijärven suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. 68 s Helmer Tuittila (1983). Yläneen turvevarat. Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. 144 s Ari Luukkanen (1983). Juankosken turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. 114 s Eino Lappalainen ja Tapio Toivonen (1984). Laskelmat Suomen turvevaroista. 104 s Matti Maunu (1983). Tervolassa vuonna 1982 tutkitut suot ja niiden turvevarat. 26 s Jouko Saarelainen (1984). Sonkajärven suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 254 s Matti Maunu (1984). Simossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 34 s Jukka Leino (1984). Pieksämäen mlk:ssa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Olli Ristaniemi (1984). Petäjäveden kunnan länsiosan turvevarat. 108 s Olli Ristaniemi ja Carl-Göran Sten (1984). Petäjäveden kunnassa suoritetut turvetutkimukset. 12 s Jukka Häikiö ja Heimo Porkka (1984). Ristijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s Hannu Pajunen (1984). Yli-Iissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 100 s Jukka Leino ja Juha Saarinen (1984). Haukivuorella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Anne Nokela (1984). Kittilässä vuosina tutkittujen soiden turvevarat ja niiden tuotantokel poisuus. 441 s Pauli Hänninen (1984). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa III. 95 s Eino Lappalainen, Pauli Hänninen, Pekka Hänninen, Leevi Koponen, Jukka Leino, Heikki Rainio ja Raimo Sutinen (1984). Geofysikaalisten mittausmenetelmien soveltuvuus maaperätutkimuksiin. 36 s Tapio Toivonen (1984). Valkealan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 331 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1984). Anjalankosken turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 280 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1984). Elimäen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 53 s Markku Mäkilä, Kari Lehmuskoski ja Ale Grundström (1984). Savitaipaleen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 114 s Ari Luukkanen (1984). Pielavedellä 1982 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 85 s Juha Saarinen ja Riitta Lappalainen (1984). Jurvan suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 171 s Hannu Pajunen ja Timo Varila (1984). Ylikiimingin inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa III. 167 s Jukka Häikiö ja Heimo Porkka (1984). Kajaanissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 110 s Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1984). Sievissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 288 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1984). Vihannissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 169 s Ari Luukkanen (1985). Kaavilla 1982 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 66 s Jukka Leino (1985). Kuopiossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 95 s Eino Lappalainen ja Pauli Hänninen (1985). Maatutkaluotaimen ja suosondin soveltuvuus turvetutkimuksiin. 24 s Jouko Saarelainen (1985). Sonkajärven suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa s Jukka Häikiö, Pirjo Löytynoja ja Heimo Porkka (1985). Kajaanissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 178 s Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1985). Kankaanpään itäosan suot ja niiden turvevarojen käyttökelpoisuus. 115s Pauli Hänninen (1985). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IV. 113 s Jukka Häikiö, Pirjo Löytynoja ja Heimo Porkka (1985). Kajaanissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa III. 142 s Kimmo Virtanen (1985). Pattijoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 163 s Matti Maunu (1985). Ranualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 234 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1985). Virolahden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 90 s Erkki Raikamo ja Pertti Silén (1985). Kristiinan kaupungin suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 203 s Ari Luukkanen (1986). Pielavedellä 1983 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 174 s Riitta Korhonen (1986). Jämsässä ja Jämsänkoskella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 160 s Hannu Pajunen (1986). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 135 s Jouko Saarelainen (1986). Vieremän suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 208 s Jukka Leino ja Jouko Kokko (1986). Lieksan suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa I. 212 s Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1986). Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 179 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1986). Vehkalahden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 195 s Tapio Muurinen (1986). Rovaniemen alueen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa I. 185 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1986). Vihannissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 207 s Hannu Pajunen (1986). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 98 s.

108 190. Jukka Häikiö (1986). Pulkkilassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 98 s Tapio Toivonen (1986). Virtain turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 225 s Pauli Hänninen (1986). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa V. 121 s Jukka Leino (1987). Kerimäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 191 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1987). Haapavedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 131 s Jouko Saarelainen (1987). Vieremän suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa II. 221 s Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1987). Ylivieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 77 s Ari Luukkanen (1987). Siilinjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat sekä turpeiden soveltuvuus jätevesilietteen käsittelyyn ja polttoturvetuotantoon. 57 s Tapio Muurinen (1987). Turvevarojen inventointi Kittilässä vuonna s Tapio Toivonen (1987). Mäntyharjun turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 217 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1987). Kotkan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 99 s Tapio Muurinen (1987). Rovaniemen alueen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa II. 73 s Pauli Hänninen ja Eino Lappalainen (1987). Maatutkan ja suosondin soveltuvuus turvevarojen määrän ja laadun selvittämi seen. 31 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1987). Ruukissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 163 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1987). Pyhtään turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 88 s Sirkka Lojander (1987). SPSSX-tilasto-ohjelmiston käyttö turvetutkimuksissa. 51 s Hannu Pajunen (1987). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa III. 83 s Jukka Häikiö ja Heimo Porkka (1987). Vuolijoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 192 s Tapio Toivonen (1988). Närpiön turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 275 s Jukka Leino (1988). Pieksämäen mlk:ssa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1988). Ruukissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 158 s Tapio Muurinen (1988). Turvetutkimukset Tervolassa vuonna s Pauli Hänninen (1988). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VI. 136 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1988). Kuusankoskella ja Kouvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 56 s Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1988). Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1988). Kankaanpään länsiosan suot ja niiden turvevarojen käyttökelpoisuus. 93 s Jouko Saarelainen (1988). Juuan kunnassa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 242 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1988). Iitin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 102 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1988). Oulaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 239 s Jukka Leino ja Pertti Silén (1988). Suonenjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 270 s Pekka Hänninen (1988). Atk:n hyväksikäyttö turveinventoinnin ja tutkimuksen apuna. 37 s Riitta Korhonen (1988). Keuruulla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1988). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 168 s Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1989). Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s Jukka Leino (1989). Jäppilässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 ja yhteenveto. 116 s Tapio Toivonen (1989). Ähtärin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa s Jouko Saarelainen (1989). Ilomantsin kunnassa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa s Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen (1989). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VII. 324 s Timo Suomi (1989). Isokyrössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 69 s Hannu Pajunen (1989). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IV. 137 s Tapio Muurinen (1989). Simossa vuosina tutkitut suot ja niiden turvevarat. 213 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1989). Ylämaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 142 s Jukka Leino (1989). Hankasalmella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1989). Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 96 s Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1989). Parkanon suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa s Ari Luukkanen (1989). Nilsiässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 109 s Carl-Göran Stén ja Tapio Toivonen (1990). Kihniössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 151 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1990). Limingassa, Lumijoella ja Temmeksellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 148 s Jukka Leino ja Jouko Saarelainen (1990). Outokummussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen (1990). Simon suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa II. 238 s Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen (1990). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VIII. 403 s Hannu Pajunen (1990). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa V. 141 s Tapio Toivonen (1990). Kuortaneen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 212 s.

109 243. Timo Suomi (1991). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa II. 150 s Martti Korpijaakko (1991). Kannonkoskella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 58 s Tapio Toivonen (1991). Töysässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 107 s Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen (1991). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IX. 129 s Tapio Toivonen (1991). Ähtärin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa s Jukka Leino (1992). Pieksämäen mlk:ssa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1992). Mäntsälän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 50 s Hannu Pajunen (1992). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IV. 22 s Jukka Leino (1992). Pieksämäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 19 s Pauli Hänninen ja Satu Jokinen (1992). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa X. 20 s Tapio Toivonen (1992). Alavudella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 48 s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1992). Tuuloksen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 36 s Carl-Göran Stén (1992). Valkeakosken suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 38 s Riitta Korhonen (1992). Leivonmäellä tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. 34 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1992). Haapavedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (1993). Nurmossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 50 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1993). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1993). Lammin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 58 s Timo Suomi (1993). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa III. 24 s Jukka Häikiö, Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1993). Paltamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoi suus. 39 s Timo Suomi (1993). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa IV. 25 s Tapio Muurinen (1993). Kuivaniemen soiden ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa II. 95 s Riitta Korhonen (1993). Peräseinäjoella tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. 40 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1993). Ristijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa s Tapio Toivonen ja Pertti Silén (1993). Kurikassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s Tapio Toivonen (1993). Seinäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 26 s 269. Hannu Pajunen (1993). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VI. 27 s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1993). Karkkilan suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 44 s Jukka Häikiö (1993). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XI. 27 s Riitta Korhonen (1993). Multialla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1994). Hyrynsalmella tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeen käyttökelpoisuus. 55 s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1994). Humppilan ja Jokioisten suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 41 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1994). Pyhäsalmella tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa II.18 s Jukka Häikiö ja Heikki Sutinen (1994). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XII. 37 s Jukka Leino ja Heimo Porkka (1994). Uuraisten kunnassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (1994). Lapualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 49 s Pauli Hänninen ja Heikki Sutinen (1994). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XIII, 43 s Hannu Pajunen (1994). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Timo Suomi (1994). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa V. 41 s Hannu Pajunen ja Heikki Sutinen (1994). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VII. 30 s Tapio Toivonen (1994). Eurassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 33 s Carl-Göran Stén & Markku Moisanen (1994). Tammisaaren suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa s Hannu Pajunen ja Heikki Sutinen (1995). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VIII. 44 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1995). Kärsämäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 88 s Carl-Göran Stén & Markku Moisanen (1995). Karvian suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa s Riitta Korhonen (1995). Lehtimäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 34 s Tapio Toivonen (1995). Ilmajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 41 s Hannu Pajunen (1995). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IX. 28 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1995). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 83 s Pauli Hänninen ja Heikki Sutinen (1995). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XIV. 33 s Tapio Toivonen (1995). Ylistarossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 36 s Martti Korpijaakko (1995). Perhossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 32 s Hannu Pajunen (1996). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1996). Kurussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 23 s.

110 297. Tapio Toivonen (1996). Isossakyrössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1996). Lappi Tl:n suot ja niiden turvevarat. 26 s Timo Suomi (1996). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa VI. 40 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1996). Nurmeksessa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa s Pauli Hänninen ja Heikki Sutinen (1996). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XV. 29 s Riitta Korhonen (1996). Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (1997). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa V. 33 s Tapio Toivonen (1997). Laihialla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 37 s Tapio Muurinen (1997). Yli-Iin soiden ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1997). Inkoon, Siuntion ja Kirkkonummen tutkitut suot sekä turpeen käyttökelpoisuus. 61 s Martti Korpijaakko (1997). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 19 s Tapio Toivonen (1997). Heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitus. 38 s Carl-Göran Stén (1997). Huittisten tutkitut suot ja turpeen käyttökelpoisuus. 41 s Jukka Häikiö, Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1997). Sotkamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa II. 48 s Hannu Pajunen (1998). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VI. 43 s Martti Korpijaakko (1998). Kyyjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 23 s Markku Mäkilä ja Tapio Toivonen (1998). Turvetutkimusten ja johtavuusluotausten käyttömahdollisuudet suoalueen ympäristötutkimuksissa: esimerkkinä Lapuan Löyhinkinevan jätevesialue. 25 s Carl-Göran Stén (1998). Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa s Jukka Leino ja Heimo Porkka (1998). Kangasniemellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 62 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1998). Sonkajärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa s Heikki Sutinen (1999). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XVI. 30 s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1999). Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s 319. Tapio Toivonen (1999). Maalahdessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 42 s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1999). Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus. 40 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1999). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa s Martti Korpijaakko (2000). Vetelissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 57 s Tapio Muurinen (2000). Iin soiden ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 44 s Martti Korpijaakko (2000). Evijärven kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Martti Korpijaakko (2000). Kaustisen kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 34 s Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (2000). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa s 327. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2000). Espoon ja Kauniaisten suot. 59 s Hannu Pajunen (2001). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Martti Korpijaakko (2001). Evijärven kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Martti Korpijaakko (2001). Kortesjärven kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 49 s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2001). Sallassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Heikki Sutinen (2001). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XVII. 31 s 333. Ari Luukkanen (2001). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (2001). Porvoossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 29 s Martti Korpijaakko ja Pertti Silén (2002). Halsualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s Jukka Leino (2002). Mikkelin kunnassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 106 s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2002). Hämeenlinnan suot. 34 s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2002). Rengon suot ja niiden turvevarat. 53 s Tapio Toivonen (2002). Alajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2002). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Ari Luukkanen (2002). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2002). Tutkimus Haukiputaan soista ja turvevarojen käyttökelpoisuudesta. 58 s Riitta Korhonen ja Timo Suomi (2003). Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (2003). Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s.

111 345. Kimmo Virtanen, Riitta-Liisa Kallinen ja Teuvo Herranen (2003). Alavieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 47 s Ari Luukkanen (2003). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (2003). Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 40 s Ari Luukkanen (2003). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen (2004). Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Riitta-Liisa Kallinen (2004). Kaavilla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2004). Kiimingin suot, turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa s Tapio Toivonen (2004). Multialla tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. Osa s Tapio Toivonen (2004). Pernajassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 26 s Ari Luukkanen (2004). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s 355. Jukka Leino (2004). Tohmajärven kunnassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2004). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Timo Suomi ja Riitta Korhonen (2004). Karviassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2004). Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa s Carl-Göran Stén ja Tapio Toivonen (2005). Kokemäen suot ja niiden turvevarat. 44 s Jukka Turunen ja Teuvo Herranen (2005). Ylivieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen (2005). Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Ari Luukkanen (2005). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (2005). Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 64 s Tapio Toivonen ja Timo Suomi (2006). Merikarvialla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 48 s Riitta Liisa Kallinen (2006). Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2006). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niden turvevarat. Osa s Jukka Turunen (2006). Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Ari Luukkanen (2006). Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen (2006). Noormarkussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 50 s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2006). Hämeenkyrössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 52 s Carl-Göran Stén (2006). Ahvenanmaan tutkitut suot. 65 s Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski (2006). Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 59 s Hannu Pajunen (2007). Oulun turvevarat. Osa s Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2007). Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2007). Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 98 s Ari Luukkanen (2007). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Turunen ja Matti Laatikainen (2007). Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2007). Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 80 s Kimmo Virtanen ja Timo Hirvasniemi (2007). Turvetuotantoalueiden hankintaopas PK-turvetuottajille. 44 s Tapio Toivonen ja Samu Valpola (2007). Pomarkussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 82 s Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen (2008). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Riitta-Liisa Kallinen (2008). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Jukka Häikiö (2008). Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Ari Luukkanen (2008). Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2008). Ikaalisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 106 s Matti Maunu, Jukka Räisänen ja Timo Hirvasniemi (2008). Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. 47 s Jukka Turunen (2008). Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2008). Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Timo Suomi, Kari Lehmuskoski, Markku Moisanen ja Riitta Korhonen (2008). Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s Hannu Pajunen (2008). Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s.

112 Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Hannu Pajunen (2009). Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Hannu Pajunen ja Heikki Meriluoto (2009). Siikalatvan turvevarat. Osa s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2009). Oravaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 60 s. Ari Luukkanen (2009). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Hannu Pajunen (2009). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Teuvo Herranen (2009). Turpeen rikkipitoisuus Suomessa. 61 s. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen (2009). Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2009). Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Jukka Turunen ja Matti Laatikainen (2009). Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Jukka Räisänen (2009). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Hannu Pajunen (2010). Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Heikki Meriluoto ja Ilkka Aro (2010). Kuusamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. 79 s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2010). Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa s. Ari Luukkanen (2010). Maaningalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 56 s. Teuvo Herranen (2010). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto (2010). Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Toivonen ja Asta Harju (2010). Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2010). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Jukka Leino (2010). Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen (2010). Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat. 124 s. Jukka Räisänen (2010). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Matti Laatikainen, Jukka Leino, Jouni Lerssi, Johanna Torppa ja Jukka Turunen (2011). Turvetutkimusten menetelmäkehitystarkastelu. 198 s. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Hannu Pajunen (2011). Siikalatvan turvevarat. Osa s. Teuvo Herranen (2011). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2011). Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto (2011). Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2011). Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa s. Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo (2011). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa s. Tutustu turvepaikkaan: Julkaisun myynti: Geologian tutkimuskeskus / Kirjasto PL 1237, Kuopio Puh tai Fax s-posti: [email protected] KOPIJYVÄ OY Kuopio 2011 ISBN (nid.) ISBN (PDF) ISSN