Turvetutkimusraportti 421

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 4 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern Finland, Part 4 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 421 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 421 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo RANUALLA TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 4 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern Finland, Part 4 Espoo 2011

3 Räisänen Jukka ja Kivilompolo Janne Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 4. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 421, 110 sivua, 44 kuvaa, 2 taulukkoa ja 2 liitettä. Geologian tutkimuskeskus (GTK) tutki Ranuan soita ja turvevarojen käyttökelpoisuutta vuonna Tänä aikana tutkittiin 41 suota kokonaispintaalaltaan ha. Tutkituista sois ta on rämeitä 44 %, avosoita 40 %, korpia 8 % sekä turvekankaita ja peltoja yhteensä 8 %. Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 62 %. Tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,3 m ja kokonaisturvemäärä 119,3 milj. suo-m 3. Yli 1,5 m:n syvyisiä alueita on ha (37 %). Turpeista on 60 % saravaltaisia, 38 % rahkavaltaisia ja 2 % ruskosammalvaltaisia. Tutkittujen turpeiden keskimaatuneisuus on von Postin asteikolla 4,4. Keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,1 % kuivapainosta, vesipitoisuus 90,6 % märkäpainosta ja kuiva-ainesisältö 95 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,23 % turpeen kuivapainosta. Energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta on 40 suolla yhteensä ha. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on 59,3 milj. suo-m 3. Sen energiasisältö on 115,8 milj. GJ eli 32,3 milj. MWh, ja 102,1 milj. GJ eli 28,5 milj. MWh 50 %:n käyttökosteudessa. Avainsanoja: turve, suo, inventointi, energiaturve, Ranua Jukka Räisänen, geologi Janne Kivilompolo, geologi Geologian tutkimuskeskus Pohjois-Suomen yksikkö PL ROVANIEMI Sähköposti: jukka.raisanen@gtk.fi janne.kivilompolo@gtk.fi ISBN (nid.) ISBN (pdf) ISSN

4 Räisänen Jukka ja Kivilompolo Janne The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern Finland. Part 4. Geological Survey of Finland, Report of peat investigation 421, 110 pages, 44 figures, 2 tables, 2 appendices. Abstract: The Geological Survey of Finland studied 41 peatlands in Ranua municipality (Northern Finland) in The total area of studied peatlands was hectares. The most common mire site types were pine mires 44 %, open fens 40 %, the cultivated peat soils or drained peatland forest types 8 % and spruce mires 8 %. The proportion of undrained peatlands was 62 %. The mean depth of studied peatlands was 1,3 m and the total storage of peat approximately 119,3 million m 3. The studied area deeper than 1,5 m covers hectares (37 %). Carex predominant of the peat layers is 60 %, Sphagnum predominant is 38 % and Bryales predominant is 2 %. The mean humification degree (H) of the peat is 4,4. The average ash content of peat is 4,1 % by dry weight and water content 90,6 % by wet weight. The dry weight density is 95 kg/m 3. The effective calorific value of dry peat is 20,7 MJ/kg and the sulphur content 0,23 % of dry weight. Altogether, 40 mires covering hectares were evaluated to be suitable for energy peat production. The quantity of usable peat is 59,3 million m 3 in situ. The energy content is 115,8 million GJ or 32,3 million MWh, and 102,1 million GJ or 28,5 million MWh at 50 % moisture content. Key words: peat, mire, inventory, energy peat, Ranua Jukka Räisänen, geologist Janne Kivilompolo, geologist Geological Survey of Finland P.O. Box 77 FI ROVANIEMI FINLAND jukka.raisanen@gtk.fi janne.kivilompolo@gtk.fi

5

6 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Laboratoriomääritykset... 9 AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEN ESITYS Laskelmat Arviointiperusteet Tulosten esitys TUTKITUT SUOT Näverrysaapa Kaarrontakustansuo Lamminsuo Lakkisuo Tuohisuo Kortesuo Risulansuo Vaaranalussuo Kotisuo Palosuo Takkisuo Kaitasuo Kortesuo Joutenrimminsuo Hiisisuo Liippasuo Haapasuo Hiiskuanojansuo Ruonalaiskummunsuo Hoikkasuo Sääskisuo Toljansuo Pikku Asmuntinjärvensuo Raatosuo Pienen Käärmelamminsuo Takasuo Sankapalontaussuot Patvikkoaapa Närhinpalonsuo Isopalonsuo Murto-ojansuo Kantoahonsuo Pyöriäsuo Isonahontaussuo Poutasuo Pouta-ahonsuo Sapilasvaaransuo Rekisuo Lumivaaransuo Korppilamminsuo Sulaojansuo... 94

7 TULOSTEN TARKASTELU Suot ja turvekerrostumat Laboratoriomääritysten tulokset Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Kiitokset KIRJALLISUUSLUETTELO LIITTEET

8 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 4 JOHDANTO Ranuan kunnan alueella tehdyt turvetutkimukset liittyvät Geologian tutkimuskeskuksen tekemään valtakunnalliseen turvevarojen kartoitukseen. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon sekä energiaturvetuotantoon soveltuvia suoalueita. Tutkimuksissa huomioidaan myös turpeen ja soiden muut käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat turvetuottajia ja turpeen käyttäjiä ja antavat lisäksi tietoa soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen sekä soiden suojelu- ja virkistyskäyttöön. Ranuan kunnassa on yli 20 hehtaarin kokoisia soita hehtaaria, mikä on 41 % kunnan maapinta-alasta. Soita on yhteensä 494 kappaletta ja niiden keskikoko on 303 hehtaaria (Virtanen ym. 2003). Tähän raporttiin liittyvät tutkimukset suoritettiin kesän 1985 aikana. Raportoituja soita on 41 kappa- letta ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala on hehtaaria. Tutkittujen soiden sijainti on esitetty kuvassa 1. Edelliset Ranuan turveraportit, osat 1, 2 & 3, sisältävät yhteensä 138 suota, yhteispinta-alaltaan ha. Turveraportteja Ranuan kunnan alueelta tullaan julkaisemaan jatkossa lisää. Tässä raportissa julkaistaan lyhyet suoselostukset Ranualla 1985 tutkituista soista sekä yhteenveto tutkimustuloksista. Raportti on julkaistu myös GTK:n karttapalveluiden internet-sivuilla ( Raportissa esitettyjen soiden yksityiskohtaisemmat suoselostukset, mitkä sisältävät suokartan, suurimmista soista poikkileikkauskuvat ja laboratorioanalyysien tulokset ovat tilattavissa GTK:n Pohjois-Suomen yksiköstä Rovaniemeltä. Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja suon poikkileikkauksesta kuvassa 3. 7

9 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo Kuva 1. Ranuan turvetutkimusraporttiin, osa 4, kuuluvat suot Näverrysaapa 149. Kaitasuo 160. Pikku asmuntijärvensuo 171. Isonahontaussuo 139. Kaarontakustansuo 150. Kortesuo 161. Raatosuo 172. Poutasuo 140. Lamminsuo 151. Joutenrimminsuo 162. Pienen käärmelamminsuo 173. Pouta-ahonsuo 141. Lakkisuo 152. Hiisisuo 163. Takasuo 174. Sapilasvaaransuo 142. Tuohisuo 153. Liippasuo 164. Sankapalontaussuot 175. Rekisuo 143. Kortesuo 154. Haapasuo 165. Patvikkoaapa 176. Lumivaaransuo 144. Risulansuo 155. Hiiskuanojansuo 166. Närhinpalonsuo 177. Korppilamminsuo 145. Vaaranalussuo 156. Ruonalaiskummunsuo 167. Isonpalonsuo 178. Sulaojansuo 146. Kotisuo 157. Hoikkasuo 168. Murto-ojansuo 147. Palosuo 158. Sääskisuo 169. Kantoahonsuo 148. Takkisuo 159. Toljansuo 170. Pyöriäsuo 8

10 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 4 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa noudatettiin Geologian tutkimuskeskuksen turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen ym. 1984). Suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan halki tehtiin selkälinja ja sille poikkilinjoja 400 metrin välein. Tutkimuspisteet sijoittuvat linjoille sadan metrin välein. Suon syvyystietojen tarkentamiseksi tehtiin poikkilinjojen puoliväliin niiden kanssa samansuuntaiset syvyystutkimuslinjat, joilta turvekerrostuman paksuus mitattiin sadan metrin välein. Tutkimuspisteiltä määritettiin suotyyppi, sekä mättäisyys peittävyysprosenttina tasopinnasta ja mättäiden keskimääräinen korkeus. Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet, tiheysluokka, kehitysluokka ja hakkuut. Kairauksin tutkittiin turvekerrostuman rakenne 10 cm:n tarkkuudella. Pääturvelajien ja mahdollisten lisätekijöiden suhteelliset osuudet määritettiin 6-asteikolla, turpeen maatuneisuus von Postin 10-asteikolla, kosteus 5-asteikolla ja tupasvillan tyvitupen kuitujen määrä asteikolla 0 6. Lisäksi erotettiin mahdolliset saostumat ja liejukerrostumat sekä määritettiin pohjamaalajit. Maatumattoman puuaineksen eli liekoisuuden selvittämiseksi pliktattiin turvekerrostuma jokaisella yli metrin syvyisen tutkimuspisteen ympärillä 2 metrin syvyyteen saakka kymmenessä eri kohdassa. Linjastot vaaittiin tutkimuspisteittäin ja korkeudet sidottiin valtakunnalliseen N-60 järjestelmän mukaiseen kiintopistekorkeuteen. Laboratoriomääritykset Jokaiselta tutkitulta suolta otettiin 1-5 tilavuustarkkaa näytesarjaa laboratoriomäärityksiä varten. Näytteenottopisteet valittiin siten, että ne edustavat hyvin mahdollista suon tuotantokelpoista aluetta. Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin happamuus, kuivatilavuuspaino, tuhkapitoisuus ja lämpöarvo. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märkäpainosta (kuivatus 105 C:ssa) ja tuhkapitoisuus prosentteina turpeen kuivapainosta (hehkutus 815 ± 25 C:ssa). Kuivatilavuuspaino laskettiin veden haihduttamisen jälkeen ja ilmoitetaan kuiva-aineen massana luonnontilaista tilavuusyksikköä kohden (kg/ suo-m³). Lämpöarvot määritettiin kuivasta ja hienoksi jauhetusta turpeesta Gallenkamp- kalorimetrillä. Teholliset lämpöarvot ilmoitetaan kuivalle ja 50 %:n kosteudessa olevalle turpeelle. Laboratoriomääritykset tehtiin rikkimäärityksiä lukuun ottamatta Geologian tutkimuskeskuksen turvelaboratoriossa Rovaniemellä. Rikkimääritykset tehtiin Otaniemessä geokemian laboratoriossa. 9

11 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEN ESITYS Laskelmat Turvemäärät, maatuneisuudet ja turvelajien sekä turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen ym. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue muodostaa oman syvyysvyöhykkeensä (0 1 m, 1 1,5 m, 1,5 2 m jne). Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä, ja näin saadut turvemäärät yhdistämällä saadaan selville suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja -tekijöiden määrät on laskettu turvemäärillä painottaen. Turpeesta havaitut lieko-osumat on muunnettu tilastollisesti liekoisuusprosenteiksi turvemäärästä erikseen 0 1 ja 1 2 metrin syvyyskerroksissa. Kun liekoisuusprosentti on alle 1 %, liekoja on ilmoitettu olevan erittäin vähän. Liekoisuusprosentissa 1 2 % liekoja on vähän, 2 3 %:ssa kohtalaisesti, 3 4 %:ssa runsaasti ja yli 4 %:ssa erittäin runsaasti. Tuotantokelpoinen turvemäärä (milj. suo-m³) on saatu kertomalla pinta-ala yli 1,5 metrin syvyisen alueen keskisyvyydellä, josta on vähennetty suon kunnostuksen ja tuotannon aikaisen hävikin sekä suon pohjalle jäävän turpeen osuutena keskimäärin 0,5 metriä paksu kerros. Kuiva-ainemäärä on saatu kertomalla suokuutioiden määrä yhden suokuution sisältämällä kuiva-ainemäärällä. Energiasisältö on laskettu kuivalle sekä 50 % käyttökosteudessa olevalle turpeelle. Osasta soista ei ole määritetty lämpöarvoa, joten näiden soiden laskelmissa on käytetty lämpöarvoina tässä raportissa tutkittujen soiden keskiarvoja. Arviointiperusteet Turvekerrostuman koko ja paksuus, turvelajit, turpeen maatuneisuus sekä muut fysikaaliset ja tietyt kemialliset ominaisuudet ja kuivatettavuus ovat tärkeimpiä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta turvetuotantoon. Tuotantoon sopivan alueen turvekerrostuman vähimmäispaksuutena pidetään nykyisin 1,5 metriä. Tämä voi olla alempikin, jos suo on ojitettu, pohja on tasainen ja muodostunut kantavasta maalajista. Jos turvetuotantoalue on yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupa. Sen myöntää paikallinen ELYkeskus (Väyrynen ym. 2008). Luvassa lupaviranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristövaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä, suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, sekä velvoitetarkkailusta ja puhdistuslaitteista ja mahdollisista korvausvelvoitteista. Alle 10 ha:n alueesta on tehtävä ilmoitus ympäristökeskukselle. Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA-lain mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista. Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly- ja meluvaikutukset, maiseman muutokset sekä vaikutus terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Turveteollisuusliitto 2002.). Energiaturpeeksi soveltuvina pidetään yleensä saravaltaisia turpeita ja maatuneisuudeltaan vähintään H4 olevia rahkaturpeita. Energiaturvekerrostumia peittää usein ohut, alle 0,6 metrin paksuinen heikosti maatunut rahkaturvevaltainen pintakerros. Tätä ei kuitenkaan ole vähennetty tuotantokelpoista turvemäärää laskiessa, koska se voidaan sekoittaa alla olevaan turpeeseen ja tuottaa heikkolaatuisena energiaturpeena. Ympäristöturpeina käytetään pääasiassa heikosti maatuneita rahkaturpeita. Käyttökohteita ovat esimerkiksi kasvuturve viljelykäytössä, tummat turpeet kasvihuoneviljelyssä, seosturpeet, kuiviketurve eläinsuojissa, imeytysturve lietelannan käsittelyssä, öljynimeytysturve ja kompostiturve. Koska raportoidut suot on tutkittu jo vuonna 1985, niiden ojitustilanne ja suotyypit ovat voineet muuttua vuosien myötä. Sen sijaan turvekerrostumiin viive tutkimusajankohdan ja raportoinnin välillä ei ole oleellisesti vaikuttanut. Tuotantomenetelmiä ovat jyrsinturvetuotanto ja palaturvetuotanto. Edellinen on aina suurimittaista teollista turvetuotantoa, joka vaatii aina laajan tuotantokentän, mutta ei ole niinkään riippuvainen turvelajista ja maatuneisuudesta. Jälkimmäinen edellyttää palan koossapysymisen kannalta turpeelta vähintään H4- maatuneisuutta. Tätä heikommin maatuneen turpeen joukossa pitäisi olla sitovana aineksena myös hyvin maatunutta turvetta. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta energiaturpeeksi nojaudutaan energiaturpeen laatuohjeisiin (2006). Jyrsin- ja palaturpeen laatuluokat on esitetty liitteessä 2. 10

12 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 4 Tulosten esitys Tähän raporttiin on kirjoitettu jokaisesta suosta selostus, jossa esitellään suon sijainti, kulkuyhteydet, tiedot suon ympäristöstä, laskusuhteet ja ojitus. Lisäksi esitetään yleisimmät suotyypit, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit ja liejut. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty arvio ja energiasisältö on laskettu laboratoriomäärityksistä saatujen tulosten perusteella. Myös turvetuotannon kannalta haitalliset ominaisuudet, kuten korkea tuhka- ja rikkipitoisuus, ja niistä johtuvat mahdolliset rajoitukset on huomioitu. Suokartoissa on esitelty tutkimuslinjojen ja -pisteiden sijainti. Jokaisesta suosta on myös laadittu yksityiskohtaisempi suoselostus, jossa tutkimuslinjojen ja -pisteiden lisäksi ovat tiedot turvekerrostuman paksuudesta tutkimuspisteillä, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus ja turpeen keskimääräinen maatuneisuus. Kartoissa on myös turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyyskäyrät (kuva 2). Tutkimuslinjoista voidaan piirtää poikkileikkauskuvia eli profiileja (kuva 3), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit, ja suon kaltevuus. Nykyisillä ATKohjelmilla saadaan monipuolisia tulosteita suosta tai halutusta suon osasta. Tulosteet voivat olla karttoja, taulukkomuotoisia listauksia tai näiden yhdistelmiä. Tällaisia ovat esimerkiksi kartat, joilla tutkimuspisteittäin voidaan esittää mm. suotyyppi, liekoisuus, suon pinnan korkeus, pohjamaalaji, liejukerroksen paksuus, tietoja puustosta, suon pinnan mättäisyys ja vetisyys. Raportissa olevien karttojen kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. 11

13 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo Kuva 2. Esimerkki suokartasta syvyysvyöhykkeineen ja tutkimuslinjastoineen. 12

14 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 4 Kuva 3a. Esimerkki turvelajiprofiilista. Merkkien selitykset on esitetty liitteessä 1. Kuva 3b. Esimerkki maatuneisuusprofiilista. Merkkien selitykset on esitetty liitteessä 1. 13

15 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo RANUALLA TUTKITUT SUOT 138. Näverrysaapa Näverrysaapa (kl , x=7312,0, y=3447,0) sijaitsee noin 29 km Ranuan keskustasta länteen. Suo rajoittuu rikkonaisiin moreenimaihin ja Simojoen kerrostamiin hieta- tai hiekkakerrostumiin. Suon sisällä ja reunoilla on myös rantavalleja. Maantie sivuaa suon koillisosaa. Lisäksi suon länsiosaan tulee viljelysteitä. Suolla on 159 tutkimuspistettä ja 237 syvyyspistettä (kuva 4). Tutkimuspisteitä on 3,5/10 ha ja syvyyspisteitä 5,1/10 ha. Suon pinta-ala on 460 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 225 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 158 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 113 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,3 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,1 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pääasiallinen viettosuunta on pohjoiseen ja vedet valuvat ojituksia pitkin Körkkänojaan tai Laitakarinojaan, joista edelleen Simojokeen. Pääosa suosta kuuluu Hosionkosken vesistöalueeseen (64.031). Aivan suon eteläosa kuuluu Näverryksen vesistöalueeseen (64.022). Vedet valuvat tältä alueelta etelään ja päätyvät ojituksia pitkin Simojokeen. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Suurin tavattu turvepaksuus on 4,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (69 %) ja moreeni (21 %). Liejua on suon syvien altaiden pohjilla ja niillä on paksuutta enimmillään noin metri. Näverrysaavan suotyypeistä on rämeitä 36 %, avosoita 30 %, korpia 15 %, peltoa 11 % ja turvekankaita 8 %. Suotyypit ovat melko reheviä. Suon keskialueilla yleisimpiä suotyyppejä ovat ruohoinen sararäme, varsinainen saraneva ja rimpineva. Reunoilla on yleisimmin kangasrämettä tai ruoho- ja heinäkorpea. Peltoa ja kytöheittoa on suon länsiosissa. Lisäksi esiintyy paikoitellen hajanaisia lettoalueita. Suotyypit ovat lähes kokonaan muuttuma-asteella. Puusto on mäntyvaltaista sekametsää. Kehitysluokaltaan puusto on taimikkoa tai harvennusvaiheessa olevaa. Näverryssuon turpeista on saravaltaisia 84 %, rahkavaltaisia 15 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 41 % ja saraturve (C) 23 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 12 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja energiaturpeen 4,3. Liekoja on erittäin vähän. Näverrysaavalta on otettu tilavuustarkat näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,3 % kuivapainosta, ph-arvo 4,6, vesipitoisuus märkäpainosta 89,4 % ja kuiva-ainemäärä 100 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,22 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta kahdessa altaassa yhteensä 154 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 3,078 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,557 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.25. Luonnonsuojelulakien alaisen Simojoen läheisyys vaikeuttaa suon mahdollista kuivatusta. Suo on lisäksi melko rikkonainen. 14

16 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 4. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Näverrysaavalla. 15

17 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 139. Kaarrontakustansuo Kaarrontakustansuo (kl , x=7312,1, y=3450,6) sijaitsee noin 27 km Ranuan keskustasta länteen. Suo rajoittuu pääosin mataliin moreenimaihin. Eteläosastaan suo yhtyy paikoin suolahdekkeisiin. Suon pohjoisosassa on rantakaartoja. Metsäautotie sivuaa paikoin suon etelä- ja länsiosia. Suolla on 69 tutkimuspistettä ja 80 syvyyspistettä (kuva 5). Tutkimuspisteitä on 5,1/10 ha ja syvyyspisteitä 5,9/10 ha. Suon pinta-ala on 135 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 71 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 47 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 23 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,1 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pohjoispuoli viettää pohjoiseen ja vedet valuvat ojia pitkin Kupusenojaan, josta edelleen Simojokeen. Suon eteläpuoli viettää kaakkoon ja vedet valuvat joko suoraan tai ojituksia pitkin Käärmeojaan, josta edelleen Hamarinjokeen. Suon pohjoispuoli kuuluu Hosiokosken vesistöalueeseen (64.031) ja eteläpuoli Käärmeojan vesistöalueeseen (63.071). Suosta hieman yli puolet on ojitettua. Suurin tavattu turvepaksuus on 4,1 m. Suon pohja on melko epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (55 %), hiekka (36 %), kivi (7 %) ja sora (2 %). Liejua ei ole. Kaarrontakustansuon suotyypeistä on avosoita 58 %, rämeitä 41 % ja korpia 1 %. Keskiosissa vallitsevat suotyypit ovat lähinnä varsinaista saranevaa, rimpinevaa ja lyhytkortista nevaa. Reunojen rämei- sillä alueilla yleisin suotyyppi on varsinainen sararäme. Suoalasta noin puolet on muuttuma-asteella. Puusto on lähes kokonaan taimikkoasteella olevaa mäntyä. Kaarrontakustansuon turpeista on saravaltaisia 53 % ja rahkavaltaisia 47 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 41 % ja sararahkaturve (CS) 28 %. Turve on rahkavaltaista suon eteläosissa. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 15 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,7 ja energiaturpeen 4,9. Liekoja ei ole. Kaarrontakustansuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,6 % kuivapainosta, ph-arvo 5,1, vesipitoisuus märkäpainosta 90,7 % ja kuiva-ainemäärä 95 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta kolmessa altaassa yhteensä 47 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,969 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,456 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q

18 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 5. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Kaarrontakustansuolla. 17

19 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 140. Lamminsuo Lamminsuo (kl , x=7304,6, y=3489,2) sijaitsee noin 15 km Ranuan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pääasiassa rikkonaisiin moreenimaihin. Länsiosastaan suo yhtyy paikoitellen Pyöriäsuohon. Suon pohjoisosassa sijaitsee Isolampi. Maantie sivuaa suon kaakkoislaitaa. Suolla on 40 tutkimuspistettä ja 52 syvyyspistettä (kuva 6). Tutkimuspisteitä on 3,8/10 ha. Suon pinta-ala on 106 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 31 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 18 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 8 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,0 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää suurelta osin länteen. Vedet valuvat Isolampeen, josta edelleen luonnonojaa pitkin Luiminkajokeen. Suon itäisin osa viettää itään ja vedet valuvat ojia pitkin Petäjäjärveen. Pääosa suosta kuuluu Luiminkajoen alaosan vesistöalueeseen (64.471). Osa suon itäosasta kuuluu Luiminkajärven- Kuusijärven vesistöalueeseen (65.472). Suo on pääosin luonnontilaista. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,2 m. Pohjamaalajit ovat moreeni (74 %), hieta (21 %) ja hiekka (5 %). Liejua ei ole. Lamminsuon suotyypeistä on avosoita 44 %, rämeitä 43 % ja peltoa 13 %. Suotyypit ovat melko karuja. Keski- ja pohjoisosat ovat yleisimmin lyhytkortista nevaa tai rahkanevaa. Eteläosassa on peltoa. Reuna-alueet ovat yleisimmin kangasrämettä tai isovarpurämettä. Suotyypit ovat paikoin muuttuma-asteella. Puusto on valtaosin mäntyä. Suon reunoilla puusto on kehitysluokaltaan harvennusvaiheen met- sikköä, joka muuttuu suon keskiosissa kehitysluokaltaan vajaatuottoiseksi. Lamminsuon turpeista on rahkavaltaisia 74 % ja saravaltaisia 26 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve (S) 44 % ja sararahkaturve (CS) 30 %. Lähes koko suon alueella pintaturve on rahkaa, joka vaihettuu kuitenkin nopeasti saraturpeeksi syvemmälle mentäessä. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 44 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,7 ja energiaturpeen 5,2. Liekoja ei ole. Lamminsuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,3 % kuivapainosta, ph-arvo 3,8, vesipitoisuus märkäpainosta 89,4 % ja kuiva-ainemäärä 98 kg/suo-m³. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta kahdessa altaassa yhteensä 16 ha. Tuotantokelpoisen alueen rajauksessa on huomioitu Isolammin rannasta 50 metriä leveä suojavyöhyke. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,257 milj. suo-m³. Tästä kasvu- ja ympäristöturpeeksi soveltuvaa turvetta on 5:n ha:n alalla 0,025 milj. suo-m³ ja energiaturpeeksi soveltuvaa 0,232 milj. suo-m³. Laskelmissa on käytetty lämpöarvoina tämän raportin soiden keskiarvoja. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,115 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A

20 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 6. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Lamminsuolla. 19

21 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 141. Lakkisuo Lakkisuo (kl , x=7305,4, y=3486,8) sijaitsee noin 13 km Ranuan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenikankaisiin. Suon koillisosa rajautuu Luiminkajärveen. Suolle ei ole välitöntä tieyhteyttä. Metsäautotie kulkee noin puolen kilometrin päässä suon länsilaidasta. Suolla on 40 tutkimuspistettä ja 47 syvyyspistettä (kuva 7). Tutkimuspisteitä on 4,9/10. Suon pinta-ala on 82 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 50 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 37 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 20 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,2 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Pääosa suosta viettää loivasti etelään ja vedet valuvat pintavalumana ja luonnonojaa pitkin Luiminkajokeen. Tämä alue kuuluu Luiminkajoen alaosan vesistöalueeseen (64.471). Aivan suon pohjoisosa viettää länteen ja vedet valuvat Luiminkajärveen. Tämä alue kuuluu Luiminkajärven- Kuusijärven vesistöalueeseen (64.472). Suo on lähes kokonaan luonnontilainen. Suon kaakkoisosassa sijaitsee lähde, josta lähtee luonnonoja Luiminkajokeen. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 5,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (42 %) ja hieta (32 %). Liejua ei ole. Lakkisuon suotyypeistä on rämeitä 48 %, avosoita 47 % ja korpia 5 %. Keskiosien avosuoalueet ovat suotyypeiltään yleensä varsinaista saranevaa ja lyhytkortista nevaa. Reuna-alueilla yleisimpiä tyyppejä ovat tupasvillaräme ja korpiräme. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan pääasiassa taimikkoa tai vajaatuottoista metsikköä. Lakkisuon turpeista on rahkavaltaisia 58 % ja saravaltaisia 42 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve (S) 35 % ja rahkasaraturve (SC) 29 %. Rahkaturpeita esiintyy yleensä ohuina kerroksina suon pintaturpeessa, mutta maatuneempia rahkaturvelinssejä esiintyy myös paikoin suon pohjaosissakin. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 34 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,4 ja energiaturpeen 5,1. Liekoja on erittäin vähän. Lakkisuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,9 % kuivapainosta, ph-arvo 4,5, vesipitoisuus märkäpainosta 89,5 % ja kuiva-ainemäärä 109 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 33 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,589 milj.suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,339 Milj.MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0. Suo soveltuu turveominaisuuksiltaan paikoitellen myös palaturvetuotantoon. Suon käyttökelpoisuutta heikentää kuitenkin sen korkea luonnontilaisuusaste. 20

22 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 7. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Lakkisuolla. 21

23 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 142. Tuohisuo Tuohisuo (kl , x=7316,7, y=3484,1) sijaitsee noin 6 km Ranuan keskustasta itään. Suo rajoittuu kaakkoisosastaan Kalliolampeen ja eteläosastaan Kuhajärveen. Muualta suo rajautuu mataliin moreeniselänteisiin. Suon länsiosassa on Tuohilampi. Suo on erittäin rikkonainen. Maantie sivuaa suon pohjoisosaa. Suolla on 177 tutkimuspistettä ja 271 syvyyspistettä (Kuva 8). Tutkimuspisteitä on 3,5/10 ha. Suon pinta-ala on 509 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 306 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 235 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 172 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,5 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,4 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pohjoispuoli viettää länsi-luoteeseen ja vedet valuvat pintavalumana tai ojituksia pitkin Luhtajärveen. Suon keskiosa on hyvin tasainen ja vedet valuvat pintavalumana Tuohilampeen tai Kalliolampeen. Suon eteläisin osa viettää etelään ja vedet valuvat ojia pitkin Kuhajärveen. Suon pohjois- ja eteläosat kuuluvat Luhtaojan vesistöalueeseen (61.468). Suon keskiosa kuuluu Kaitajärven vesistöalueeseen (64.047). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,1 m. Pohjamaalajit ovat moreeni (55 %), hiesu (17 %), hiekka (12 %), hieta (11 %) ja kivi (5 %). Liejua esiintyy suon eteläosassa sijaitsevan pienen lammen ympäristössä. Tuohisuon suotyypeistä on avosoita 57 %, rämeitä 37 %, korpia 3 %, turvekankaita 2 % ja peltoa 1 %. Yleisimmät suotyypit avosuolla ovat lyhytkortinen neva, rimpineva ja varsinainen saraneva. Metsäisillä alueilla yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararäme ja tupasvillaräme. Reuna-alueilla esiintyy lähinnä kangasrämettä ja pallosararämettä. Suo on suurimmalta osalta luonnontilainen. Hajanaisia ojitusalueita on suon pohjoisosissa. Puusto on mäntyvaltaista ja kehitysluokaltaan pääasiassa taimikkoa. Tuohisuon turpeista on saravaltaisia 61 %, rahkavaltaisia 37 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 32 % ja saraturve (C) 25 %. Heikosti maatuneita rahkaturpeita esiintyy lähinnä suon reuna-alueilla. Keskialueilla turve on saravaltaista vaihettuen aivan pohjalla ruskosammalta sisältäväksi. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % ja kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,4 ja energiaturpeen 4,6. Liekoja ei ole. Tuohisuolta on otettu tilavuustarkat näytteet neljältä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,5 % kuivapainosta, ph-arvo 4,4, vesipitoisuus märkäpainosta 90,8 % ja kuiva-ainemäärä 95 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,24 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta kolmessa altaassa yhteensä 187 ha. Tuotantokelpoisen alueen rajauksessa on huomioitu vesistöjen rannoista 50 metriä leveät suojavyöhykkeet. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 3,467 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,703 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S025. Suon länsiosassa, energiaturpeen päällä on noin 10 ha: n suuruinen ympäristöturpeeksi soveltuva alue. Ympäristöturpeeksi soveltuvan turpeen tilavuus on 0,06 milj. suo-m³. Suon pohjoisosasta otetun näytesarjan pohjaturpeessa on huomattavan suuret tuhkapitoisuudet, joten näytepisteen ympäristön pohjaturve voi olla laajemminkin käyttökelvotonta. Suo on pääosin luonnontilainen, mikä vaikeuttaa suon mahdollista käyttöönottoa. Lisäksi alueen vesistöt vaikeuttavat kuivatusta. 22

24 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 8. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Tuohisuolla. 23

25 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 143. Kortesuo Kortesuo (kl , x=7322,4, y=3487,9) sijaitsee noin 12 km Ranuan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu länsiosastaan Raakunsuon turvetuotantoalueeseen ja luoteisosastaan Sääskijärveen. Suo rajautuu hajanaisiin moreeniharjanteisiin, jotka ovat suon pohjoisosassa kumpumoreenimuodostumia. Moreenisaarekkeita on myös suon sisällä. Suon luoteisosan läpäisee maantie. Suolla on 65 tutkimuspistettä ja 108 syvyyspistettä (Kuva 9). Tutkimuspisteitä on 3,0/10 ha. Suon pinta-ala on 214 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 141 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 89 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 65 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,3 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo viettää luoteeseen ja vedet valuvat ojituksia pitkin suon keskiosissa virtaavaan Viuluojaan, josta edelleen Sääskijärveen. Suon länsiosista vedet valuvat osittain suoraan pintavalumana Sääskijärveen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Sääskijoen vesistöalueeseen (64.044). Kuivatuksessa voidaan käyttää hyväksi suon keskellä kulkevaa Viuluojaa ruoppaamalla se kuivatusojaksi. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,6 m. Pohjamaalajit ovat moreeni (31 %), hieta (31 %), hiesu (24 %), hiekka (9 %) ja kivi (5 %). Liejua ei ole. Kortesuon suotyypeistä on rämeitä 61 %, avosoita 25 % ja korpia 14 %. Suo on pääosin rämettä. Yleisin suotyyppi on tupasvillaräme, jota esiintyy erityisesti länsi-luoteisosissa. Myös varsinainen sararäme on yleinen. Suon keskiosa on avosuota. Yleisimmät suotyypit avosuolla ovat lyhytkortinen neva ja rimpineva. Reuna-alueilla esiintyy lähinnä kangaskorpea ja kangasrämettä. Suo on ojitettu keskiosia lukuun ottamatta. Puusto on mäntyvaltaista. Kehitysluokaltaan puusto on pääosin taimistoa ja riukuastetta. Kortesuon turpeista on saravaltaisia 60 % ja rahkavaltaisia 40 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 39 % ja sararahkaturve (CS) 22 %. Heikosti maatuneita rahkaturpeita esiintyy lähinnä länsi-luoteisosissa. Suon keskiosissa turve on saravaltaista. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 %, tupasvillaa (ER) 12 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,4 ja energiaturpeen 5,2. Liekoja on erittäin vähän. Kortesuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,5 % kuivapainosta, ph-arvo 4,0, vesipitoisuus märkäpainosta 90,3 % ja kuiva-ainemäärä 101 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,35 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kolmessa altaassa yhteensä 101 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 1,930 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,030 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.35. Kortesuo on länsiosastaan yhteydessä Raakunsuon turvetuotantoalueeseen ja potentiaaliset tuotantoalueet ovat yhtenäisiä. Kuivatuksessa voidaan käyttää hyödyksi suon keskellä kulkevaa Viuluojaa, joka laskee Sääskijärveen. Suon länsialueelta otetussa näytesarjassa on korkeahkot rikkipitoisuudet turvekerrostuman pohjaosissa. 24

26 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 9. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Kortesuolla. 25

27 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 144. Risulansuo Risulansuo (kl , x=7318,7, y=3488,6) sijaitsee noin 12 km Ranuan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu kaakkoisosastaan Ylilampeen ja itäosastaan Outolampeen. Pohjoisosastaan suo rajoittuu Kortesuohon ja länsiosastaan Kutuvaaraan. Muualla suo rajautuu moreeniharjanteisiin. Sähkölinja leikkaa suon luoteisosaa. Maantie sivuaa suon luoteis-koillisosia. Suolla on 96 tutkimuspistettä ja 192 syvyyspistettä (kuva 10). Tutkimuspisteitä on 2,9/10 ha. Suon pinta-ala on 337 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 166 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 117 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 74 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,4 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo viettää itään ja vedet valuvat pintavalumana sekä ojituksia pitkin Simojokeen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Toljan-Auralammen vesistöalueeseen (64.041). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 5,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (67 %), hiekka (15 %) ja kivi (8 %). Liejua ei ole. Risulansuon suotyypeistä on avosoita 62 %, rämeitä 36 % ja korpia 2 %. Suo on pääosin avosuota. Yleisimmät suotyypit avosuolla ovat varsinainen saraneva ja lyhytkortinen neva. Metsäisimmillä reuna-alueilla yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararäme ja pallosararäme. Suon reunaosissa esiintyy myös kangasrämettä ja korpirämettä. Suo on suurelta osin ojittamaton. Ojituksia on lähinnä suon reunaalueilla. Puusto on lähes kokonaan taimisto- ja riukuasteella olevaa mäntymetsää. Risulansuon turpeista on saravaltaisia 56 % ja rahkavaltaisia 44 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 43 % ja rahkaturve (S) 27 %. Heikosti maatuneita rahkaturpeita esiintyy hieman suon luoteisosassa ja koillisreunassa. Muualla turve on saravaltaista. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,3 ja energiaturpeen 5,2. Liekoja ei ole. Risulansuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,5 % kuivapainosta, ph-arvo 4,8, vesipitoisuus märkäpainosta 91,2 % ja kuiva-ainemäärä 88 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta kolmessa altaassa yhteensä 114 ha. Tuotantokelpoisen alueen rajauksessa on huomioitu Ylilammin rannasta 50 metriä leveä suojavyöhyke. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 2,187 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,974 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. Suon mahdollista tuotantoa rajoittaa sen korkea luonnontilaisuusaste. Kuivatusta vaikeuttaa suon vesien valuminen Simojokeen, joka on luonnonsuojelulakien alainen kohde. 26

28 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 10. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Risulansuolla. 27

29 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 145. Vaaranalussuo Vaaranalussuo (kl , x=7324,6, y=3488,9) sijaitsee noin 15 km Ranuan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu pohjoisosastaan Palo-ojaan ja eteläosastaan maantiehen. Muualla suo rajautuu moreeniharjanteisiin, joista osa on kumpumoreenimuodostumia. Suon eteläosassa sijaitsee Vaaranalussuonlampi. Suolla on 46 tutkimuspistettä ja 58 syvyyspistettä (Kuva 11). Tutkimuspisteitä on 5,0/10 ha. Suon pinta-ala on 93 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 55 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 37 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 20 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,1 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon eteläosassa vedet valuvat pintavalumana suon reunoilta keskiosaan ja Vaaransuonlampeen. Suon pohjoisosa viettää luoteeseen ja vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin Palo-ojaan. Suo kuuluu suurelta osin Sääskijoen vesistöalueeseen (64.044). Aivan suon eteläkärki kuuluu Toljan-Auralammen vesistöalueeseen (64.041). Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,5 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (75 %) ja hiekka (11 %). Liejua on vähäisesti lähinnä Vaaransuonlammen ympäristössä. Vaaranalussuon suotyypeistä on rämeitä 55 %, avosoita 43 % ja korpia 2 %. Suon pohjoisosa on pääasiassa rämettä ja suon eteläosa avosuota. Yleisimmät suotyypit rämeellä ovat tupasvillaräme ja pallosararäme. Suon reuna-alueilla esiintyy kangasrämettä. Avosuolla yleisin suotyyppi on varsinainen saraneva. Ojituksia on suon pohjoisosassa, eteläosa on pääasiassa luonnontilaista. Puusto on mäntyvaltaista taimisto- ja riukuasteen metsikköä. Vaaranalussuon turpeista on saravaltaisia 54 % ja rahkavaltaisia 46 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 49 % ja rahkaturve (S) 25 %. Heikosti maatuneita rahkaturpeita esiintyy suon etelä- ja pohjoisosissa. Keskiosissa turve on saravaltaista. Aivan suon pohjalla turve vaihettuu paikoitellen ruskosammalta sisältäväksi. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,5 ja energiaturpeen 5,8. Liekoja ei ole. Vaaranalussuolta on otettu tilavuustarkka näyte yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,2 % kuivapainosta, ph-arvo 4,0, vesipitoisuus märkäpainosta 94,6 % ja kuiva-ainemäärä 51 kg/suo-m³. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta kolmessa altaassa yhteensä 33 ha. Tuotantokelpoisen alueen rajauksessa on huomioitu Vaaranalussuonlammin rannasta 50 metriä leveä suojavyöhyke. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,513 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,132 milj.mwh. Laskelmissa on käytetty lämpöarvoina tämän raportin soiden keskiarvoja. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0. Turpeella on alhainen kuivatilavuuspaino, joka alentaa merkittävästi turpeen energiasisältöä. Lisäksi Vaaranalussuonlammen sijainti aiheuttaa kuivatuksellisia ongelmia. 28

30 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 11. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Vaaranalussuolla. 29

31 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 146. Kotisuo Kotisuo (kl , x=7318,2, y=3482,4) sijaitsee noin 6 km Ranuan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu pääasiassa mataliin moreenimaihin. Maantie sivuaa suon länsilaitaa. Peltoalue ja viljelystie lävistävät suon eteläosan. Peltoaluetta on myös suon pohjoisosassa. Suolla on 35 tutkimuspistettä ja 51 syvyyspistettä (Kuva 12). Tutkimuspisteitä on 4,6/10 ha. Suon pinta-ala on 76 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 54 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 43 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 31 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,7 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,3 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo viettää suurelta osin länteen. Vedet valuvat ojituksia pitkin Luhtajärveen, josta luonnonojaa pitkin Ranuanjärveen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Luhtaojan vesistöalueeseen (61.468). Suo on suurelta osin ojitettu. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,8 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (49 %) ja hieta (26 %). Liejua ei ole. Kotisuon suotyypeistä on avosoita 37 %, rämeitä 23 %, peltoja 17 %, turvekankaita 14 % ja korpia 9 %. Suon pohjois- ja keskiosat ovat pääasiassa rimpinevaa ja karhunsammalmuuttumaa. Eteläosassa on varsinaista saranevaa sekä peltoa. Suon reunaalueilla on yleisimmin kangasrämettä ja kangaskorpea. Suotyypit ovat suurelta osin muuttuma-asteella. Puusto on mäntyvaltaista sekametsää. Puuston kehitysluokka on suon reunoilla taimistoa ja riukuastetta. Keskiosissa on aukeaa alaa ja siemenpuustoa. Kotisuon turpeista on saravaltaisia 72 %, rahkavaltaisia 27 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 57 % ja sararahkaturve (CS) 20 %. Heikosti maatuneen pintarahkan osuus on pieni. Pinnassa oleva paksuhko saravaltainen turvekerros on heikosti maatunutta. Ruskosammalta löytyy hieman suon eteläosan pohjakerroksista. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 5 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,4 ja energiaturpeen 4,9. Liekoja ei ole. Kotisuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,9 % kuivapainosta, ph-arvo 4,8, vesipitoisuus märkäpainosta 90,6 % ja kuiva-ainemäärä 94 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 43 ha. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 0,849 milj. suo-m³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,390 milj.mwh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. Pinnassa oleva paksuhko saravaltainen turvekerros on heikosti maatunut, mutta soveltuu kuitenkin jyrsinturvetuotantoon. Tuotantoa haittaavia tekijöitä ovat asutuksen ja Luhtajärven läheisyys. 30

32 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ Kuva 12. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Kotisuolla. 31

33 Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo 147. Palosuo Palosuo (kl , x=7326,7, y=3488,7) sijaitsee noin 16 km Ranuan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu itäreunastaan kallioisiin moreeniselänteisiin. Länsi- ja eteläosastaan suo rajoittuu mataliin ja pieniin kumpumoreeniselänteisiin sekä Palolampeen. Luoteisosastaan suo yhtyy paikoin Kintassuohon. Metsäautotie sivuaa suon itäreunaa. Suolla on 203 tutkimuspistettä ja 371 syvyyspistettä (Kuva 13). Tutkimuspisteitä on 3,2/10 ha. Suon pinta-ala on 634 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 315 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 183 ha ja yli 2 m:n syvyistä aluetta 97 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 metriä ja yli 1,5 m:n alueella 2,1 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo viettää suurelta osin kaakkoon. Vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin suon keskiosassa virtaavaan Aitto-ojaan ja siitä edelleen Palolampeen. Suon keskiosan länsireuna viettää länteen, josta vedet valuvat ojituksia pitkin Palo-ojaan. Suon kaakkoisosan reuna-alueet viettävät etelään ja länteen, josta vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin Aitto-ojaan sekä Palolampeen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Sääskijoen vesistöalueeseen (64.044). Kuivatusmahdollisuus Aitto-ojan ja Palo-ojan kautta Sääskijärveen. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,9 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (61 %) ja hiekka (30 %). Liejua esiintyy hieman suon eteläosassa Palolammen läheisyydessä. Palosuon suotyypeistä on avosoita 51 %, rämeitä 46 % ja korpia 3 %. Yleisin suotyyppi avosoilla on rimpineva. Myös varsinainen saraneva on yleinen. Rämeillä yleisin suotyyppi on varsinainen sararäme. Reuna-alueilla esiintyy lähinnä kangasrämettä ja pallosararämettä. Ojituksia on lähinnä suon reunoilla. Puusto on mäntyvaltaista. Kehitysluokaltaan puusto on suon keskiosissa aukeata alaa. Suon reunoilla puusto on pääasiassa taimikkoa ja riukuastetta. Palosuon turpeista on saravaltaisia 76 %, rahkavaltaisia 22 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat saraturve (C) 38 % ja rahkasaraturve (SC) 34 %. Heikosti maatuneita rahkaturpeita esiintyy lähinnä suon etelä- ja itäosissa. Muualla turve on saravaltaista, joka vaihettuu aivan pohjalla paikoitellen ruskosammalta sisältäväksi. Varpujen jäännöksiä lisätekijänä (N) sisältäviä turpeita on 10 %, tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä on 3 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,4 ja energiaturpeen 4,7. Liekoja on erittäin vähän. Palosuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 6,9 % kuivapainosta, ph-arvo 4,7, vesipitoisuus märkäpainosta 90,8 % ja kuiva-ainemäärä 94 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,30 %. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta viidessä altaassa yhteensä 184 ha. Palolammen reunalta on rajattu pois suojavyöhyke. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta yhteensä 2,956 milj. suom³. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,421 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A8.0, Q8.0, S