ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 289 Tapio Toivonen ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Ilmajoki Kuopio 1995

2 Toivonen, Tapio, 1995 Ilmajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimukset, Turvetutkimusraportti 289, 41 sivua, 3 kuvaaja 2 liitettä Ilmajoen kunnan alueella tutkittiin Geologian tutkimuskeskuksen toimesta vuosina 1959, 1985, 1989, 1990, 1991, 1993 ja suota yhteispinta-alaltaan ha Yli 98 % kunnan koko suoalasta on tutkittu Tutkituissa soissa on turvetta yhteensä 117,0 milj suo-m3 Soiden keskisyvyys on 1,7 m, josta heikosti maatuneen pintarahkan osuus on 0,6 m Turpeen keskimaatuneisuus on 5,3 Yli 2 m syvän alueen pintaala on haja turvemäärä 73,7 milj suo-m3 Turpeista on rahkavaltaisia 79 %, ja loput 21 % ovat saravaltaisia Suurin osa soista on ojitettu Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme ja rahkaräme Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,2 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta on 90,8 %, kuiva-aineen määrä 86 kg/suo-m3 ja rikkipitoisuus 0,15 % kuivapainosta Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 19,9 MJ/kg Tutkituista soista soveltuu 23 turvetuotantoon, näistä 9 ennen energiaturpeen nostoa kasvuturvetuotantoon, neljä pelkästään kasvuturvetuotantoon ja loput energiaturvetuotantoon Turvetuotantoon soveltuvien alueiden kokonaispinta-ala on ha Energiaturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on ha Käyttökelpoiset energiaturvevarat tällä alueella ovat 22,6 milj suo-nti ja energiasisältö 50 % :n kosteudessa 9,5 milj MWh Kasvuturpeeksi soveltuvien alueiden pinta-ala on 844 ha ja käyttökelpoinen turvemäärä 9,7 milj suo-m3 Avainsanat : suo, turve, inventointi, energiaturve, kasvuturve, Ilmajoki Tapio Toivonen Geologian tutkimuskeskus Betonimiehenkuja 4 FIN ESPOO FINLAND

3 Toivonen, Tapio, 1995 Ilmajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat - The mires and peat reserves of Ilmajoki Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimukset - Geological Survey of Finland, Peat Researches, Turvetutkimusraportti - Report of Peat Investigation 289, 41 pages, 3 figures, 2 appendices The Geological Survey of Finland studied peat reserves in the municipality of Ilmajoki in 1959, 1985, 1989, 1990, 1991, 1993 and 1994 Fifty-five mires covering a total of hectares were studied The mires studied contain a total of million m3 of peat in situ The mean depth of the mires is 1 7 m, including the poorly humified Sphagnum predominant surface layer, which averages 0 6 m in thickness The mean humification degree (H) of the peat is 5 3 The area deeper than 2 m covers ha and contains 63 % of the total peat quantity (73 7 million n?) Seventy-nine per cent of the peat is Sphagnum predominant, and the remaining 21 % Carex predominant The majority of the mires are drained The most common site types are cottongrass pine bog and Sphagnum fuscum pine bog The average ash content of peat is 2 2 % of dry weight, the water content 90 8 % of wet weight, the dry bulk density 86 kg per n? in situ and the sulphur content 0 15 % of dry weight The effective calorific value of the dry peat is 19 9 MJ/kg Twenty-three of the investigated mires are suitable for peat production ; nine of them are suitable for horticultural peat production before fuel peat production and four only for horticultural peat production The total area suitable for peat production is ha The total area suitable for fuel peat production is ha The available amount of peat is 22 6 million m3 in situ and the energy content at 50 % moisture content 95 million MWh The area suitable for horticultural peat is 844 ha and the available amount of the peat is 9 7 million of in situ Key words : mire, peat, inventory, Ilmaj oki energy peat, horticultural peat, Tapio Toivonen Geological Survey of Finland Betonimiehenkuja 4 FIN ESPOO FINLAND

4 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 7 TUTKIMUSMENETELMÄT 7 Kenttätutkimukset 7 Laboratoriotutkimukset 10 AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET 10 TUTKITUT SUOT 12 TULOSTEN TARKASTELU 38 KIRJALLISUUTTA 41 LIITTEET

5 7 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus on tehnyt maaperäkartoitukseen javaltakunnanturvevarojen kokonaisinventointiin liittyviä turvetutkimuksia Ilmajoen kunnan alueella vuosina 1959, 1985, 1989, 1990, 1991, 1993 ja 1994 Vuonna 1959 on tutkittu kunnan suurin yhtenäinen suoalue, hain laajuisen Karvasuo (13) Vuonna 1985 tutkittiin maaperäkartoitukseen liittyen geologi Erkki Raikamon johdolla 7 suota Kaikkiaan Ilmajoen kunnan alueella on tutkittu 55 suota yhteispinta-alaltaan ha (kuva 1) Tutkitut suot kattavat noin 98 % Ilmajoen koko hain suoalasta (Lappalainen ja Häikiö 1985) Kaikki kunnan alueella olevat 20 haja sitä suuremmat yhtenäiset suoalueet on tutkittu Ilmajoen erikoisuus on Alajoella Kyrönjoen kummallakin puolella sijaitseva laaja peltoalue (suo numero 48), joka on ollut aikoinaan suurimmaksi osaksi suota Lisäksi kunnassa on vuosisadan alussa ollut suoviljelysyhdistyksen koeasema Nikkolannevalla (47) Tässä tutkimustuloksia esittelevässä raportissa on lyhyet suoselostukset kaikista Ilmajoella tutkituista soista sekä kuntakohtainen tulosten tarkasteluosa Yksityiskohtaisemmat suoselostukset, jotka sisältävät suokartan, mahdolliset poikkileikkauskuvat ja laboratorioanalyysien tulokset, on tilattavissa GTK :n Etelä-Suomen aluetoimistosta Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja poikkileikkauskuvasta kuvassa 3 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että tutkittaville soille laadittiin linjaverkosto, joka koostuu suon hallitsevan osan poikki vedetystä selkälinjasta ja sitä vastaan kohtisuoraan sijoittuvista poikkilinjoista (Lappalainen, Stdn ja Häikiö 1984) Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 m :n välein Useimmat tutkimuslinjat vaaittiin suon pinnan kaltevuussuhteiden selvittämiseksi Osa pienialaisista soista tutkittiin hajapistein Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys 5-asteikolla (kuiva, normaali, vetinen, hyllyvä ja rimpinen), mättäisyys 10 % :eina tasopinnasta ja mättäiden keskimääräinen korkeus Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet, tiheysluokka, mahdolliset hakkuut ja kehitysluokka Kairauksin tutkittiin kerrostuman rakenne 10 cm :n tarkkuudella Pääturvelajien ja mahdollisten lisätekijöiden suhteelliset osuudet määritettiin 6-asteikolla, turpeen maatuneisuus von Postin 10-asteikolla, kosteus 5-asteikolla sekä kuituisuus asteikolla 0-6 Lisäksi erotettiin mahdolliset liejukerrostumat ja määritettiin pohjamaalaji Vuonna 1991 ja sitä myöhemmin tutkituissa soissa on heikosti maatunut pintarahka kenttätutkimuksen yhteydessä jaoteltu kasvijäännekoostumuksen mukaan kolmeen ryhmään (Acutifolia-, Cuspidata- ja Palustria-ryhmät) Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrän arvioimiseksi kunkin tutkimuspisteen ympäristö pliktattiin 2 m :n syvyyteen asti kymmenessä eri kohdassa

6 8 Kuva 1 Ilmajoella tutkitut suot 1 Tuulianneva 15 Hongistonneva 29 Santaneva 43 Nikkolankonto 2 Pienineva 16 Majaneva 30 Haapaneva 44 Mannilanneva 3 Karvasuo W 17 Uhverinneva 31 Rahnastonneva 45 Ravinneva 4 Mahlaneva 18 Jussilanneva 32 Teerineva 46 Saarikkoneva 5 Lamminneva 19 Laitaneva 33 Vitiäisneva 47 Nikkolanneva 6 Multionneva 20 Haavistonneva 34 Rapalahti 48 Alajoki 7 Mustantakinneva 21 Lähteenneva 35 Haapatrommunneva 49 Seittunneva 8 Prutakorpi 22 Lautapihdinneva 36 Luukkookorpi 50 Halkoneva E 9 Pikku-Kerus 23 Mattilanneva 37 Järvenneva 51 Halkoneva 10 Hautamäenrämäkkä 24 Tuohineva 38 Timonneva 52 Rantalanneva 11 Hannukselanneva 25 Kortesneva 39 Kylkisalonneva 53 Riihineva 12 Honkaneva 26 Pahaneva 40 Kivisaarenneva 54 Kiimarämäkkä 13 Karvasuo 27 Salvianneva 41 Kontorämäkkä 55 Rutkunneva 14 Karpalonneva 28 Honkimäenneva 42 Jäpinneva

7 9 ;1 A 1650 m 5'; 1!7 1/4 ~ ' A m t 0-250m 4 3 0/6 A m ~fi7 ~0~-U ; \ 4 8 2/12 62 p i 0/3 0/7 :0 4' B/9 0 2/18 60 i 9/737 7/144,6 i/26 p Å800380m -, + iy/j49~ 6 4 7/e A 5 3 O121 ~,66 e/92 5 g A m 1/66A \F 9/13fi 5, 285 1/4 6 8, 1/ Ö/9 0 1/9 5 5 ~3 53 Ö/ /1161 9/2 2/ m / A 4 9 =% Ö/96) V %96 4 2/ O/18 56 ~~~~~// / 8 7 A m 2' A m, 0/2 /2153 N 4 0 A m~ 0/26 44 t 1/ Å m 0 S00 M OEOLOOIRN TUTKIMUSKESKUS Kuva 2 Esimerkki suokartasta Merkkien selite liitteessä 2 NW M MPY N MPY MRRTUNEISUUS SUOTYYPPI LIEKOISUUS TURVELRJIT JA POHJRMRRLRJIT PSRMU olo KM 0/0 TR 2/0 TRMU RR M 0/0 0/0 0/0 LKN 1/0 RR 0/0 H SE HPY _82 _91 _90 _89 _88 _87 _88 _85 M MPY _92 _91 _90 _89 _88 _87 _ m A800 _ m ~SM YMIIWIOewn Kuva 3 Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista Merkkien selite liitteessä 2

8 10 Laboratoriotutkimukset Useimmista soista, jotka soveltuvat kenttätutkimusten perusteella turvetuotantoon, otettiin suon koosta riippuen 1-3 näytesarjaa laboratoriotutkimuksia varten Näytteistä määritettiin laboratoriossa ph-arvo, vesipitoisuus painoprosentteina (105 C :ssa kuivaamalla), tuhkapitoisuus prosentteina (815 ± 25 C :ssa hehkutettuna) kuivapainosta sekä joka toisesta näytteestä lämpöarvo Leco AC-300 -kalorimetrillä (ASTM D3286) Samoista näytteistä määritettiin rikkipitoisuus prosentteina kuivapainosta Leco SC-39 -rikkianalysaattorilla Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin lisäksi kuiva-aineen määrä eli tiheys (kg/suo-m 3) Kasvuturveominaisuuksien selvittämiseksi on osasta näytteitä tehty vaihtokapasiteettimäärityksiä bariumasetaattimenetelmällä AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen, Toivonen ja Grundström 1983) Siinä jokainen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä (0,3-0,9 m, 1,0-1,9 m jne ) Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä, jotka yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä selville Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät ja suhteet lasketaan turvemäärillä painottaen Todetut lieko-osumat on laskettu erikseen 0-1 ja 1-2 m :n välisissä syvyyskerroksissa kantopitoisuusprosentteina turvemäärästä Prosenttiluvut on laskettu soveltaen ns Pavlovin menetelmää, jossa kantopitoisuus on jaettu viiteen eri ryhmään : liekoja on erittäin vähän (alle 1 %), vähän (1,0-1,9 %), kohtalaisesti (2,0-2,9 %) runsaasti (3,0-3,9 %) ja erittäin runsaasti (yli 4 %) Soiden soveltuvuus energiaturvetuotantoon riippuu mm turvelajikoostumuksesta, maatumisasteesta ja tuhkapitoisuudesta Rahkaturpeen (S) katsotaan soveltuvan energiaturpeeksi, jos sen maatumisaste on korkeampi kuin H4, kun taas saravaltainen (C) turve sopii energiaturpeeksi heikomminkin maatuneena Toisinaan käytetään myös H4 maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta heikkolaatuisena energiaturpeena jyrsinmenetelmällä tuotettuna Suota on suositeltu energiaturvetuotantoon, mikäli siltä löytyy vähintään noin 10 ha yhtenäistä turvelajin ja maatumisasteen puolesta tuotantoon soveltuvaa yli 1 'h tai 2 m syvää aluetta Paksu pintarahka on usein este palaturvetuotannon aloittamiselle Ohutta pintarahkaa ei kuitenkaan ole vähennetty käyttökelpoista turvemäärää laskettaessa, koska se voidaan tuottaa heikkolaatuisena energiaturpeena Tuotantoalueen tulee olla lisäksi ilman suuria pumppaustoimenpiteitä kuivattavissa Asutuksen keskellä sijaitsevia soita ja vesistöihin rajoittuvia pienikokoisia soita ei ole suositeltu turvetuotantoon Käyttökelpoisen turpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty tilanteesta riippuen noin 0,5 m, joka vastaa suon pohjalle jäävää, yleensä vaikeasti hyödynnettävää, runsastuhkaista kerrosta Vain ne suot ovat mukana turvetuotantoon soveltuvien alueiden kokonaismäärässä, joista suoselostuksissa on ilmoitettu käyttökelpoinen pintaala Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta polttoaineeksi on nojauduttu polttoturpeen laatuohjeisiin (liite 1) Käyttökelpoisen turpeen energiasisältö on laskettu sekä täysin kuivalle turpeelle että jyrsinturpeen käyttökosteudessa (50 %) olevalle turpeelle Jos suolta ei ole otettu laboratorionäytteitä, on energiasisällön arvioimisessa käytetty Mäkilän (1994) esittämää menetelmää

9 1 1 Hyvälaatuisen (1 lk) kasvuturpeen laatuvaatimukset ovat melko tiukat Siihen soveltuu vain H1-3 maatunut rahkaturve, josta valtaosa kuuluu Acutifolia-ryhmään Arvioitaessa suon soveltuvuutta kasvuturvetuotantoon on arviointiperusteena pidetty Turveteollisuusliiton kasvuturvestandardia (1980) Kasvuturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on ilmoitettu vain sellaisten soiden kohdalla, missä on vähintään noin 10 ha yli 0,6 m paksu H1-3 maatunut pintarahkakerros, josta osa kuuluu Acutifolia-ryhmään Ainakin osa tästä turpeesta soveltuu 1 luokan kasvuturpeeksi Pelkästään tai valtaosin Cuspidata- ja Palustria-ryhmiin kuuluva pintarahkakerros soveltuu yleensä 2 luokan kasvuturpeeksi tai kuiviketurpeeksi Pintarahkan H1-3 ja H4 maatuneen turpeen määrät on laskettu erillisellä kasvuturveohjelmalla Jokaisesta tutkitusta suosta on tässä raportissa olevan suppean selostuksen lisäksi laadittu yksityiskohtainen tutkimusselostus, jossa on tiedot suon sijainnista, ympäristöstä, suotyypeistä, ojitustilanteesta, laskusuhteista, turvemääristä, turvelajeista, maatumisasteesta, liekoisuudesta, laboratoriotuloksista sekä soveltuvuudesta turvetuotantoon Yksityiskohtaiseen tutkimusselostukseen liittyy suokartta, johon on merkitty tutkimuslinjat, tutkimus- ja syvyydenmittauspisteet, pisteiden turvepaksuudet sekä turpeen keskimääräinen maatumisaste Suokartassa on lisäksi turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyyskäyrät (kuva 2) Turvekerrostuman rakenteen selventämiseksi on vaaituista linjoista laadittu poikkileikkausprofiileita, joihin maatuneisuudet, turvelajit ja pohj amaalajit on merkitty symbolein Niihin on lisäksi merkitty lyhentein suotyypit sekä lieko-osumien määrät (kuva 3) Edellä mainittujen perustulostusten lisäksi GTK :n turvetutkimuksista on laadittu atkohjelmia, joilla saadaan monipuolinen kuva suosta tai halutusta tutkimusalueesta Tulosteet ovat tasokarttoja ja listauksia tai näiden yhdistelmiä Tällaisia ovat esimerkiksi kartat, joilla tutkimuspisteittäin voidaan esittää mm suotyyppi, liekoisuus, suon pinnan korkeus, pohjamaalaji, liejukerroksen paksuus, tietoja puustosta, suon pinnan mättäisyys ja vetisyys Yhdelle tutkimuspisteelle voidaan piirtää kerralla kaksi edellä mainittua tietoa

10 1 2 TUTKITUT SUOT 1 Tuulianneva Tuulianneva (kl ) sijaitsee noin 16 km Ilmajoen keskustasta etelään Suo rajoittuu mäkiseen ja kallioiseen moreenimaastoon Suon läheisyydessä on metsäautoteitä Osa suosta on raivattu turvetuotantoa varten Suolla on 133 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 305 ha, yli 1 m syvän alueen 246 ha ja yli 2 m syvän alueen 192 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon keskeltä sekä luoteeseen että kaakkoon Tuulianneva on osittain ojitettu Suolta on useita laskuojia Luoteispään laskuoja johtaa Kortesnevan kauttakyrönjokeen Lounaaseen laskevat ojat kulkevat peltojen halki Jalasjokeen Itäpään vedet kulkeutuvat Tuoresluoman kautta Kyrönjokeen Tuuliannevan yleisimmät suotyypit luoteisosassa ovat varsinainen sararäme- ja saranevamuuttuma sekä tupasvillarämemuut- tuma Muualla on lyhytkorsineva vallitseva suotyyppi Suon reunaosissa on saranevan ja -rämeen ohella mm pallosararämettä ja erilaisia korpityyppejä Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, savi ja hiekka Liejua on suon pohjalla 25 % :ssa tutkimus- ja syvyyspisteistä keskimäärin cm :n paksuinen kerros Tuuliannevan turpeista on rahkavaltaisia 52 % ja saravaltaisia 48 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 33 %, CS 19%, C 9 % ja SC 39 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 19 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 6 % Turvetuotantoa haittaa Tuuliannevalla paikoin paksu heikkolaatuinen pintarahkakerros Yli 2 m syvä 192 hain alue soveltuu välttävästi energiaturvetuotantoon 2 Pienineva Pienineva (kl ) sijaitsee noin 16 km Ilmajoen keskustasta etelään Suo rajoittuu koillisessa ja lännessä peltoihin ja muualla mäkiseen moreenimaastoon Eteläpäähän ulottuu tilustie Suolla on 12 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 45 ha, yli 1 m syvän alueen 24 ha ja yli 2 m syvän 13 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää keskeltä koilliseen ja lounaaseen Pienineva on kokonaan ojitettu Länsi- ja koillisosasta lähtee laskuoja Jalasjokeen Pieninevan keskiosassa on rahkarämemuuttumaa, koillisosassa isovarpurämemuuttumaa ja varputurvekangasta sekä lounaisosassa varpu- ja puolukkaturvekangasta Reunaosat ovat yleensä turvekangasasta Koillisosassa on metsittynyttä kytöheittoa Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8 Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (61 %), hiesu ja moreeni Pieninevan turpeista on rahkavaltaisia 68 % ja saravaltaisia 32 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 48 %, CS 20 % ja SC 32 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 29 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 10 % Pieninevan paksuturpeisella keskiosalla on runsas puoli metriä heikosti maatunutta pintarahkakerrosta, joka heikentää suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon Myös puusto on paikoin kookasta Suota ei suositella turvetuotantoon

11 1 3 3 Karvasuo W Karvasuo W (kl ) sijaitsee noin 23 km Ilmajoen keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu koillisessa maantiehen ja Karvasuohon (13) sekä luoteessa ja etelässä peltoon Koillisreunassa kulkee Seinäjoelle johtava maantie Suolla on 18 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 56 ha, yli 1 m syvän alueen 42 ha ja yli 2 m syvän 29 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään Karvasuon länsireunassa on ojia Suon keskiosa on luonnontilassa Vedet laskevat reunaojien kautta etelään läheiseen Seinäjokeen Karvasuon keskiosa on suureksi osaksi karua lyhytkorsinevarämettä Paikoin on huonosti kehittynyttä keidasrämettä ja rahkarämettä Lounaisreunassa on varputurvekan- gasta ja kaakkoisosassa kytöheittoa Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (57 %) ja moreeni Liejua on suon pohjalla laajalla alueella ohut kerros Karvasuon turpeista on rahkavaltaisia 87 % ja saravaltaisia 13 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 69 %, CS 18 %, C 1 % ja SC 12 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 11 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 1 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 2 % Karvasuon pohjoisosassa on paksu ja turvetuotannon kannalta heikkolaatuinen pintarahkakerros Suon yli 1,5 m syvä 34 ha :n alue soveltuu välttävästi energiaturvetuotantoon jyrsinmenetelmällä 4 Mahlaneva Mahlaneva (kl ) sijaitsee noin 15 km Ilmajoen keskustasta eteläkaakkoon Suo rajoittuu etelässä ja pohjoisessa paikoin peltoihin ja muualla kallioisiin moreenimäkiin Suon luoteispuolelle ulottuu tilustien pää Suolla on 86 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 187 ha, yli 1 m syvän alueen 145 ha ja yli 2 m syvän 91 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m Mahlaneva on osittain ojitettu Eteläpäästä lähtee laskuoja Järviluomaan, joka laskee Matoluomaan ja edelleen Jalasjokeen, joka taas yhtyy Kyrönjokeen Pohjoispäästä on laskuoja Kehroolanojaan, joka laskee Pojanluomaan ja edelleen Kyrönjokeen Mahlanevan länsiosassa ojittamattomalla alueella on rahkanevaa ja paikoin lyhytkorsinevaa Ojitetulla alueella ovat rahkarämeja tupasvillarämemuuttuma yleisiä Koillisosassa ovat lyhytkorsineva, varsinainen saraneva ja kalvakkaneva tyypillisiä Reunoilla on usein pallosararäme- ja varsinaisia sararämemuuttumia Pohjoislahdekkeessa on keskellä rahkarämettä ja tupasvillarämettä Reunemmalla esiintyy mm varsinaista sararämettä ja eteläosassa lyhytkorsinevarämettä Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5 Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (41 %), hiesu ja moreeni Mahlanevan turpeista on rahkavaltaisia 78 % ja saravaltaisia 22 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 36 %, CS 42 %, C 1 % ja SC 21 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 35 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 16 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 4 % Mahlanevalla on 20 ha kasvuturvetuotantoon soveltuvaa aluetta Tämän alueen pintarahkan alapuolinen osa ja suuri osa suon muusta yli 2 m syvästä yhteensä 80 hain alueesta soveltuu välttävästi energiaturvetuotantoon Haittana ovat suon rikkonaisuus ja paikoin paksuhko heikosti maatunut pintakerros

12 14 5 Lamminneva Lamminneva (kl ) sijaitsee noin 12 km Ilmajoen keskustasta eteläkaakkoon Suo rajoittuu luoteessa ja koillisessa peltoihin ja muualla kallioisiin moreenimäkiin Pohjoisreunaa sivuaa tilustie Suolla on 34 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 76 ha, yli 1 m syvän alueen 58 ha ja yli 2 m syvän 40 ha Lamminnevan pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kohti suon keskellä sijaitsevaa Tuoreslampea Suo on kokonaan ojitettu Tuoreslammesta lähtee laskuoja luoteeseen Tuoresluomaan, joka johtaa Kyrönjokeen Lamminnevan yleisimmät suotyypit ovat rahkaräme- ja tupasvillarämemuuttuma Tuoreslammen lähellä on lyhytkorsinevarämeojikkoa ja -muuttumaa Pohjoisosassa on puolukkaturvekangasta ja metsittynyttä kytöheittoa Turvekerrostuman keskimaatunei- suus on 5,8 Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (48 %) ja hiesu Liejua on suon pohjalla Tuoreslammen ympärillä noin puolen metrin paksuinen kerros Turpeista on rahkavaltaisia 77 % ja saravaltaisia 23 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 53 %, CS 24 %, C 0 % ja SC 23 % 9 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 19 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 0,2 % Turvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä Lamminnevalla ovat suon keskellä sijaitseva Tuoreslammi, paikoin paksuhko pintarahka ja vaihtelut maatumisasteessa Suolla on kuitenkin melko laaja ja yhtenäinen yli 2 m syvä 30 ha :n alue, jota voi varauksin pintarahkan käytön tai poiston jälkeen käyttää energiaturvetuotantoon Kasvuturvetuotantoon suota ei suositella 6 Multionneva Multionneva (kl ) sijaitsee osittain Jalasjärven puolella noin 17 km Ilmajoen keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu pohjoisja eteläpäässä paikoin peltoon ja muualla kallioiseen moreenimaastoon Seinäjoen ja Parkanon välinen kantatie kulkee suon koillisosan halki Suolla on 38 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 121 ha, yli 1 m syvän alueen 67 ha ja yli 2 m syvän 31 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää eteläosassa loivasti etelään ja pohjoisosassa pohjoiseen Multionneva on kokonaan ojitettu Eteläpäästä on laskuoja Järviluomaan, joka johtaa Jalasjokeen Pohjoispäästä on lisäksi ojayhteys Pojanluoman kautta Kyrönjokeen Multionnevan keskiosa on varsinaista saranevamuuttumaa Reunemmalla on varsinaista sararämemuuttumaa, puolukkatur- vekangasta sekä tupasvillarämemuuttumaa Eteläpää on karumpaa rahkarämemuuttumaa ja varputurvekangasta Koillisosassa on tupasvillarämemuuttumavallitsevasuotyyppi Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,3 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja savi Liejua on länsiosassa suon pohjalla paikoin ohut kerros Turpeista on rahkavaltaisia 87 % ja saravaltaisia 13 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 27 %, CS 60 %, C 1 %jasc12% 43 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 25 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 2 % Turvetuotantoa haittaavia tekijöitä Multionnevalla ovat paikoin kookas puusto sekä paksuhko pintarahka Yli 2 m syvä noin 30 ha :n alue soveltuu kuitenkin välttävästi energiaturvetuotantoon

13 1 5 7 Mustantakinneva Mustantakinneva (kl ) sijaitsee noin 22 km Ilmajoen keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu kaakkois- ja luoteisosassa peltoihin ja muualla rikkonaiseen moreenimaastoon Suon länsipuolta sivuaa metsäautotie Suolla on 125 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 417 ha, yli 1 m syvän alueen 264 ha ja yli 2 m syvän 131 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta on melko tasainen Mustantakinneva on kokonaan ojitettu Koillisreunasta lähtee useita laskuojia läheiseen Seinäjokeen Eteläosasta on ojayhteyksiä Ojaluoman kautta ja suoraan Seinäjokeen Länsireunasta lähtee laskuojia luoteeseen Tuomiluomaan, joka yhtyy Kyrönjokeen MustantakinnevanA-linjaston keskiosassa on keidasrämeojikkoa ja -muuttumaa sekä paikoin rahkanevaojikkoa Tämän alueen ympärillä on rahkaräme- ja tupasvillarämemuuttumaa Reunaosien ohutturpeisilla alueilla ovat turvekankaat, pallosararäme- ja kangasrämemuuttuma tyypillisiä Suon pohjoisosassa B-linjaston alueella on pitkälle muuttunutta rahka-, tupasvilla ja lyhytkorsinevarämettä Lännessä C-linjaston alueella on edellisten suotyyppien lisäksi keskiosassa keidasrämemuuttumaa Suon kaakkoisosasta on joskus nostettu turvetta Turvekerrostu- man keskimaatuneisuus on 5,7 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (84 %), hiekka ja hiesu Hiekka ja hiesu keskittyvät A-linjaston keskiosiin Liejua on muutamassa pisteessä ohut kerros suon pohjalla Mustantakinnevan turpeista on rahkavaltaisia 89 % ja saravaltaisia 11 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 63 %, CS 26 %, C 1 % ja SC 10 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 18 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 1 % Turvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat suon rikkonaisuus, vaihtelut maatumisasteessa ja paikoin ohut turvekerros Ohuen pintarahkan takia suo ei sovellu ensisijaisesti kasvuturvetuotantoon, mutta heikosti maatuneet kerrokset syvemmällä heikentävät turpeen laatua myös energiaturpeen kannalta A- ja C-linjastojen alueella on melko laajat yhtenäiset yli 2 m syvät alueet, jotka turvemäärän puolesta soveltuvat turvetuotantoon Käyttökelpoinen kokonaispinta-ala on 118 ha Mikäli suo halutaan turvetuotantoon, tulee ensisijaisesti kysymykseen energiaturvetuotanto jyrsinmenetelmällä Samanaikaisesti osalta suota voidaan nostaa kasvu- tai kuiviketurvetta, josta osa soveltuu jopa 1 luokan kasvuturpeeksi 8 Prutakorpi Prutakorpi (kl ) sijaitsee noin 10 km Ilmajoen keskustasta eteläkaakkoon Suo rajoittuu pohjoisessa ja luoteessa peltoon ja muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon Luoteisreunaan ulottuu tilustie Suo on tutkittu hajapistein, ja sillä on 8 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 28 ha ja yli 1 m syvän alueen 2 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen Prutakorpi on kokonaan ojitettu Ojat ulottuvat mine- raalimaahan asti Vedet laskevat luoteireunasta Tuoresluomaan ja pohjoispäästä Pojanluomaan, joka yhtyy Tuoresluomaan Jälkimmäinen taas johtaa Kyrönjokeen Prutakorven yleisimmät suotyypit ovat pallosararämemuuttuma ja tupasvillarämemuuttuma Osa suotyypeistä on turvekangasasteella Suuri osa suoalasta on ohutturpeista ns biologista suota Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,2 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (53 %) ja hieta

14 16 Turpeista on saravaltaisia 51 % ja rahkavaltaisia 49 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 14 %, CS 35 % ja SC 51 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 3 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 63 % Ohuen turvekerroksen takia Prutakorpi ei sovellu turvetuotantoon Mahdollisuudet metsänkasvatukseen ovat hyvät 9 Pikku-Kerus Pikku-Kerus (kl ) sijaitsee noin 17 km Ilmajoen keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon Suon reunaa sivuaa pohjoisessa ja idässä metsäautotie Suolla on 62 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 190 ha, yli 1 m syvän alueen 147 ha ja yli 2 m syvän 72 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen ja koilliseen Pikku-Kerus on osittain ojitettu Suon keskiosa on luonnontilassa Vedet laskevat useita laskuojia myöten pohjoiseen Tuomiluomaan, joka päätyy Kyrönjokeen Pikku-Keruksen yleisimmät suotyypit suon keskiosassa ovat lyhytkorsineva ja kalvakkaneva Eteläosassa on saranevaa Pohjoisosassa ja reunempana ovat rahkaräme, tupasvillaräme ja paikoin varsinainen sararäme sekä näiden muuttumamuodot tyypillisiä Itäosassa on laajahko turvekangasasteella oleva ojien rajaama alue Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (69 %) ja hiesu Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros Turpeista on rahkavaltaisia 68 % ja saravaltaisia 32 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 40 %, CS 28 %, C 3 % ja SC 29 % 39 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 24 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 2 % Turvetuotantoa haittaavia tekijöitä ovat hyvin epätasainen moreenipohja ja paikoin paksuhko heikkolaatuinen pintarahkakerros Sijainti lähellä tietä ja kulutuskohdetta on kuitenkin hyvä Pikku-Keruksen yli 2 m syvä yhtenäinen 70 hain alue soveltuu välttävästi energiaturvetuotantoon 10 Hautamäenrämäkkä Hautamäenrämäkkä (kl ) sijaitsee noin 15 km Ilmajoen keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu pohjoisessa peltoihin, etelässä hieta-alueeseen ja muualla loivapiirteisiin moreenimäkiin Etelä- ja pohjoispäähän ulottuu tilustie Suolla on 46 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 106 ha, yli 1 m syvän alueen 76 ha ja yli 2 m syvän 6 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen Hautamäenrämäkkä on kokonaan ojitettu Pohjois- ja länsireunasta lähtee laskuojiatuomiluomaan, joka johtaa Kyrönjokeen Hautamäenrämäkän yleisimmät suotyypit ovat rahkaräme-, tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttuma sekä reunaosissa puolukka- turvekangas Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (62 %) ja moreeni Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros Turpeista on rahkavaltaisia 83 % ja saravaltaisia 17 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 61 %, CS 22 % ja SC 17 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 22 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 3 % Hautamäenrämäkkä on turvetuotannon kannalta ohuturpeinen ja rikkonainen Pintarahka on paikoin haitallisen paksu energiaturvetuotannon kannalta, mutta toisaalta laadultaan epätasainen ja ohut kasvuturvetuotannon kannalta Suota ei suositella turvetuotantoon

15 Hannukselanneva Hannukselanneva (kl ) sijaitsee noin 16 km Ilmajoen keskustasta kaakkoon Pinta-alaan on laskettu mukaan myös itäinen Larvalannevan alue Suo rajoittuu pohjoisessa ja idässä peltoon ja muualla kallioiseen moreenimaastoon Koillisreunaa sivuaa tilustie Suolla on 19 tutkimuspistettä Kokonaispintaala on 61 ha, yli 1 m syvän alueen 38 ha ja yli 2 m syvän 7 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m Hannukselanneva on kokonaan ojitettu Itäreunasta on laskuojia läheiseen Seinäjokeen Lisäksi luoteisnurkasta lähtee laskuojia kohti Tuomiluomaa Hannukselannevan keskiosassa on rahkarämeojikkoa ja luoteisosassa puolukkaturve- kangasta Itäosassa on tupasvillarämemuuttuma tyypillinen Paikoin on myös turvekankaita Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (77 %) ja savi Turpeista on rahkavaltaisia 61 % ja saravaltaisia 39 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 24 %, CS 37 %, C 5 % ja SC 34 % 29 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 40 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 1 % Suurin osa Hannukselannevasta on ohutturpeista ja pohjaltaan epätasaista Paksuturpeisimmalla alueella haittana on paksuhko heikkolaatuinen pintarahka Suota ei suositella turvetuotantoon 12 Honkaneva Honkaneva (kl ) sijaitsee Seinäjoelta Peräseinäjoelle johtavan tien länsipuolella noin 13 km Seinäjoen keskustasta etelään Suo rajoittuu eteläpäässä paikoin peltoihin, idässä maantiehen ja muualla pääasiassa loivapiirteiseen moreenimaastoon Suolla on 89 tutkimuspistettä ja 85 syvyyspistettä Kokonaispinta-ala on 177 ha, yli 1 m syvän alueen 131 ha ja yli 2 m syvän 39 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti etelään Honkanevan A-linjaston pohjoispää ja B-linjaston eteläosa on ojitettu Eteläpäästä lähtee laskuojia läheiseen Seinäjokeen Honkanevan suotyypit ovat yleensä melko karuja A-linjaston pohjois- ja eteläpäässä on rahkarämettä sekä paikoin myös isovarpu- ja tupasvillarämettä Linjaston keskiosassa on laaja lyhytkorsineva-alue joka muuttuu suon eteläosassa monin paikoin rahkanevaksi Reunaosissa on paikoin pallosara- ja varsinaista sararämettä 13-linjaston eteläosassa ojitusalueella on isovarpurämemuuttumia ja pohjoisempana rahkarämeojikoita Luonnontilaisella alueella on rahkarämettä, -nevaa ja lyhytkorsinevaa A- ja B-linjaston välissä A 1000-poikkilinjalla on saranevaa ja sararämettä Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hieta Liejua on suon pohjalla ohut kerros B-linjaston eteläosassa Turpeista on rahkavaltaisia 98 % ja saravaltaisia 2 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 86 %, CS 12 % ja SC 2 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 30 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 11 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 1 % Honkaneva on melko ohutturpeinen Yli 2 m syvä alue koostuu useasta erillisestä alueesta Koska suo on lisäksi suureksi osaksi luonnontilainen ja heikosti maatunut pintarahkakerros on paksuhko, ei sitä suositella turvetuotantoon Suo kuuluu seutukaavaliiton soidensuojelukohteisiin

16 Karvasuo Karvasuo (kl ) sijaitsee noin 23 km Ilmajoen keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu etelässä paikoin peltoihin ja muualla vaihtelevapiirteiseen moreenimaastoon Länsireunaa sivuaa Seinäjoen ja Peräseinäjoen välinen maantie Itäpuolitse kulkee paikallistie, ja pohjoisesta ulottuu metsäautotien pää suon pohjoisreunaan Lisäksi suon halki kulkee rautatie Suo on tutkittu 1959, ja sillä on 181 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on ha, yli 1 m syvän alueen 856 ha ja yli 2 m syvän 643 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen Karvasuo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen Pohjoispäässä ja reunoilla on paikoin ojitusta Etelä- ja länsireunasta on ojayhteyksiä Seinäjokeen Lisäksi pohjoispäästä lähtee laskuojia Pajuluomaan, joka yhtyy Kyrönjokeen johtavaan kanavaan Karvasuon keskiosissa yleisimmät suotyypit ovat keidasräme, silmäkeneva ja lyhytkor- sineva Paikoin on rahkanevaa ja kalvakkanevaa Itäosassa on saranevajuotti Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni Liejua on suon pohjalla laajoilla alueilla ohut kerros Karvasuon turpeista on rahkavaltaisia 92 % ja saravaltaisia 8 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 64 %, CS 29 % ja SC 7 % 56 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 1 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 1 % Suurin turvetuotantoa vaikeuttava tekijä Karvasuolla on paksu heikosti maatunut pintarahka, joka koostuu suurimmaksi osaksi Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä, ja soveltuu siten huonosti kasvuturvetuotantoon Suota ei suositella turvetuotantoon Koska suurin osa Karvasuosta on säilynyt luonnontilassa, soveltuu alue hyvin virkistyskäyttöön tai suojelualueeksi 14 Karpalonneva Karpalonneva (kl ) sijaitsee noin 17 km Ilmajoen keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu rikkonaiseen moreenimaastoon Seinäjoelta Jalasjärvelle vievä maantie kulkee suon halki Suo on tutkittu hajapistein, ja sillä on 18 tutkimuspistettä Kokonaispintaala on 109 ha, yli 1 m syvän alueen 45 ha ja yli 2 m syvän 5 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen Karpalonneva on kokonaan ojitettu Karpalonnevan yleisimmät suotyypit ovat tupasvillarämemuuttuma (56 %), pallosararämemuuttuma ja turvekankaat Turvekerrostuman keski- maatuneisuus on 6,5 Yleisin pohjamaalaji on moreeni (94 %) Liejua on parissa pisteessä ohut kerros suon pohjalla Turpeista on rahkavaltaisia 57 % ja saravaltaisia 43 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 24 %, CS 33 % ja SC 43 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 35 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 23 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 2 % Karpalonnevalla on runsaasti mineraalimaasaarekkeita, ja pohja on epätasainen Lisäksi suurin osa suosta on ohutturpeista Suota ei suositella turvetuotantoon

17 19 15 Hongistonneva Hongistonneva (kl ) sijaitsee noin 14 km Ilmajoen keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu idässä moreenimäkeen ja muualla turvepohjaisiin peltoihin Suon etelä- ja länsipuolella kulkee paikallistie Suolla on 34 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 72 ha, yli 1 m syvän alueen 41 ha ja yli 2 m syvän 21 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen ja luoteeseen Hongistonneva on suurimmaksi osaksi luonnontilainen Pohjoisosassa on ojitusta Koillis- ja pohjoisreunasta lähtee laskuojia Tuomiluomaan, joka johtaa Kyrönjokeen Hongistonnevan luonnontilainen alue on suurimmaksi osaksi rahkarämettä Reunoilla on tupasvillarämettä ja pohjoisosassa isovarpurämemuuttumaa Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (84 %), hiekka ja hiesu Hongistonnevanturpeista on rahkavaltaisia 96 % ja saravaltaisia 4 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 90 %, CS 6 %, ja SC 4 % 16 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 29 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 1 % Hongistonnevan yli 2 m syvä 21 ha :n alue soveltuu kasvuturvetuotantoon Koska suuri osa turpeesta koostuu Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä ja on maatumisasteeltaan korkeintaan H3, soveltuu turve 1 luokan kasvuturpeen raaka-aineeksi 16 Majaneva Majaneva (kl ) sijaitsee noin 15 km Ilmajoen keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu pohjoisessa, idässä ja lounaassa paikoin peltoihin ja muualla moreenimäkiin Kaakkoispään poikki kulkee Seinäjoelle johtava maantie, ja itäreunaa sivuaa paikallistie Suolla on 41 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 112 ha, yli 1 m syvän alueen 49 ha ja yli 2 m syvän 11 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen Majaneva on kokonaan ojitettu Eteläosasta on laskuoja länteen Pojanluomaan, joka johtaa Kyrönjokeen Pohjoispäästä ja kaakkoisreunasta on lisäksi laskuoja Tuomiluomaan, joka myös laskee Kyrönjokeen Majanevan pohjoisosassa on tupasvillarämemuuttumaa ja ohutturpeisilla alueilla pal- losararämemuuttumaa ja puolukkaturvekangasta Eteläosassa on näiden ohella isovarpurämemuuttuma yleinen Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (65 %), hiesu ja hiekka Liejua on pohjoisosassa suon pohjalla ohut kerros Turpeista on rahkavaltaisia 96 % ja saravaltaisia 4 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 46 %, CS 50 % ja SC 4 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 40 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 25 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 1 % Suurin osa Majanevasta on ohutturpeista Yli 2 m syvä alue koostuu useasta eri altaasta Myös liekoisuus on paikoin korkea Pienimuotoinen energiaturvetuotanto on mahdollista suon pohjoisosassa

18 20 17 Uhverinneva Uhverinneva (kl ) sijaitsee noin 14 km Seinäjoen keskustasta itään Suo rajoittuu lounaassa ja etelässä turvepohjaisiin peltoihin ja muualla moreenimaastoon Suon kaakkoispuolella noin 300 m :n etäisyydellä kulkee paikallistie Suolla on 40 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 114 ha, yli 1 m syvän alueen 48 ha ja yli 2 m syvän 6 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen Uhverinneva on kokonaan ojitettu Vedet laskevat suon länsipuolitse virtaavaan Letonojaan, joka yhtyy Tuomiluomaan ja edelleen Kyrönjokeen Uhverinnevan yleisimmät suotyypit ovat isovarpuräme-, rahkaräme-jatupasvillarämemuuttuma Reunaosissa on turvekankaita Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (60 %), savi ja hiekka Turpeista on rahkavaltaisia 91 % ja saravaltaisia 9 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 52 %, CS 39 %, ja SC 9 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 23 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 5 % Uhverinnevalla on paksu heikosti maatunut pintarahkakerros, joka on turvelaadultaan vaihteleva Liekoisuus on paikoin korkea Suota ei suositella turvetuotantoon 18 Jussilanneva Jussilanneva (kl ) sijaitsee noin 13 km Ilmajoen keskustasta kaakkoon Suo on erittäin rikkonainen, ja se rajoittuu luoteessa peltoon ja muualla vaihtelevapiirteiseen moreenimaastoon Seinäjoen ja Jalasjärven välinen maantie kulkee suon halki, samoin siitä erkaneva Ilmajoelle johtava tie Suo on tutkittu hajapistein, ja sillä on 22 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 96 ha ja yli 1 m syvän alueen 37 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen Jussilanneva on kokonaan ojitettu Länsireunasta lähtee laskuojia Tuomiluomaan, joka johtaa Kyrönjokeen Jussilannevan yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme-, rahkaräme-ja isovarpurämemuuttuma sekä puolukkaturvekangas Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5 Yleisin pohjamaalaji on moreeni Turpeista on rahkavaltaisia 72 % ja saravaltaisia 28 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 32 %, CS 40 %, C 1 % ja SC 27 % 17 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 57 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 5 % Ohuen turvekerroksen ja rikkonaisuuden takia Jussilanneva ei sovellu turvetuotantoon 19 Laitaneva Laitaneva (kl ) sijaitsee noin 12 km Ilmajoen keskustasta itään Suo rajoittuu etelä- ja pohjoispäässä peltoon ja muualla mäkiseenmoreenimaastoon Suoneteläpäässä sijaitsevan pellon reunaan ulottuu tilustie Suolla on 21 tutkimuspistettä Kokonaispinta- ala on 45 ha, yli 1 m syvän alueen 32 ha ja yli 2 m syvän 20 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen Laitaneva on kokonaan ojitettu Länsireunasta on useita laskuojia Tuomiluomaan, joka johtaa Kyrönjokeen

19 2 1 Laitanevan yleisin suotyyppi on rahkaräme, jota esiintyy sekä ojikko- että muuttumamuodossa Suon keskellä on rahkanevaojikkoa Pohjoisosassa ja reunoilla on tupasvillarämemuuttumaa Reunoilla on lisäksi turvekankaita Pohjoispäässä sijaitsevan pellon ojasta on löytynyt limoniittia Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (74 %) ja hiekka Turpeista on rahkavaltaisia 83 % ja saravaltaisia 17 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 54 %, CS 29 % ja SC 17 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 35 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 21 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 7 % Laitanevan yli 1,5 m syvän 26 ha :n alueen paksuhko heikosti maatunut pintarahkakerros soveltuu lähinnä 2 luokan kasvuturpeeksi tai kuiviketurpeeksi Pintarahkan käytön jälkeen alapuolinen kerros soveltuu energiaturvetuotantoon 20 Haavistonneva Haavistonneva (kl ) sijaitsee noin 6 km Ilmajoen keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon Pohjoisreunaa sivuaa Ilmajoelle johtava maantie Suolla on 79 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 176 ha, yli 1 m syvän alueen 82 ha ja yli 2 m syvän 27 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta on melko tasainen Haavistonneva on kokonaan ojitettu Eteläpäästä lähtee laskuojia Pojanluomaan, joka yhtyy Tuoresluomaan Länsiosasta on myös laskuoja Tuoresluomaan, joka päätyy Kyrönjokeen Pohjoispäästä lähtee lisäksi laskuojia luoteeseen kohti Kaaronojaa, joka johtaa Kyrönjokeen Haavistonnevan läntisen ja itäisen altaan keskiosat ovat suurimmaksi osaksi rahkarämemuuttumaa Paikoin on rahkanevamuuttumaa ja tupasvilliarämemuuttumaa sekä itäosassa jäkäläturvekangasta Reunaosissa on tupasvillarämemuutuman ohella pallosararä- memuuttumaa j a kangasrämemuuttumaa Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3 Vallitseva pohjamaalaji on moreeni Liejua on suon pohjalla syvimmissä kohdissa ohut kerros Turpeista on rahkavaltaisia 91 % ja saravaltaisia 9 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 70 %, CS 21 % ja SC 9 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 35 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 11 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 0,1 % Vaikka Haavistonnevalla on paljon heikosti maatunutta pintarahkaa, heikentää sen laatua välissä olevat paksuhkotkin kerrokset ja linssit hyvin maatunutta rahkaturvetta Suurin osa suosta on melko ohutturpeista Mikäli suon yli 1,5 m syvä 51 hain alue halutaan turvetuotantoon, tulee kysymykseen lähinnä 2 luokan kasvuturpeen tai kuiviketurpeen nosto, vaikka huomattava osa pintarahkasta kuuluukin Acutifolia-ryhmään 21 Lähteenneva Lähteenneva (kl ) sijaitsee noin 5 km Ilmajoen keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu pohjoisessa ja etelässä peltoon, idässä Lautapihdinnevaan ja muualla moree- nimaastoon Suon pohjoispäähän ulottuu tilustie Suolla on 40 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 88 ha, yli 1 m syvän alueen 64 ha ja yli 2 m syvän 36 ha

20 22 Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen Lähteenneva on suureksi osaksi ojitettu Suon keskellä ja lounaisosassa on ojittamatonta aluetta Pohjoisosasta lähtee laskuoja Saveenojaan, joka johtaa Tuoresluomaan Eteläpäästä on suora ojayhteys Tuoresluomaan, joka päätyy Kyrönjokeen Lähteennevan pohjoisosassa on rahkarämettä ja eteläosassa tupasvillarämettä Reunaosissa on turvekankaiden ohella pallosararämemuuttumaa ja varsinaista sararämemuuttumaa Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 Yleisimmät pohjamaalajit ovat suon keskiosassa savi ja reunaosissa moreeni Turpeista on rahkavaltaisia 82 % ja sara- valtaisia 18 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 55 %, CS 27 %, C 0 % ja SC18% 28 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 23 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 11 % Pohjoisosan paksu heikosti maatunut pintarahkakerros soveltuu melko hyvin jopa 1 luokan kasvuturpeeksi Kasvuturpeen noston jälkeen alapuolista kerrosta ja suon eteläosaa pinnasta asti voidaan käyttää energiaturvetuotantoon Pohjoisosassa on lähinnä yli 3 m :n syvyisellä alueella noin 18 hain alueella H 1-3 maatunutta kasvuturpeeksi soveltuvaa pintarahkaa Tämän kerroksen alapuolella ja eteläosassa yli 1,5 m syvällä 53 hain alueella on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 22 Lautapihdinneva Lautapihdinneva (kl ) sijaitsee noin 6 km Ilmajoen keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu lännessä Lähteennevaan ja muualla moreenimaastoon Pohjoispään poikki kulkee metsäautotie Suolla on 21 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 59 ha, yli 1 m syvän alueen 33 ha ja yli 2 m syvän 9 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen Suon keskiosassa on katettu lähde Lautapihdinneva on kokonaan ojitettu Laskuojat johtavat luoteeseen Saveenojaan, joka yhtyy Tuoresluomaan ja edelleen Kyrönjokeen Lautapihdinnevan länsiosassa on rahkarämemuuttumaa ja paikoin rahkanevamuuttumaa Reunaosissa on tupasvillarämemuuttu- maa Suon keskiosassa on ohutturpeinen turvekangasalue, jossa on lähinnä puolukkaturvekangasta Pohjoisosassa on tupasvillaja isovarpurämemuuttumaa Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (70 %) ja hiekka Turpeista on rahkavaltaisia 77 % ja saravaltaisia 23 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 42 %, CS 35 % ja SC 23 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 28 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 29 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 10 % Lautapihdinnevan länsiosan paksuhko heikosti maatunut pintarahkakerros ei sovellu kovin hyvin kasvuturpeeksi Pienimuotoinen kuiviketurpeen nosto on mahdollista 23 Mattilanneva Mattilanneva (kl ) sijaitsee noin 21 km Ilmajoen keskustasta kaakkoon Suo rajoittuu idässä turvepohjaisiin peltoihin ja muualla moreenimaastoon Länsireunaa sivuaa paikallistie, ja eteläpään poikki kulkee tilustie Suolla on 24 tutkimuspistettä Koko- naispinta-ala on 56 ha, yli 1 m syvän alueen 40 ha ja yli 2 m syvän 10 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itään kohti Seinäjokea Mattilanneva on kokonaan ojitettu Vedet laskevat läheiseen Seinäjokeen

21 23 Mattilannevan eteläosassa on rahkarämemuuttumaa ja pohjoisosassa tupasvillarämesekä varsinasta sararämemuuttumaa Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,1 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (68 %) ja savi Liejua on suon pohjalla parissa kohtaa ohut kerros Turpeista on rahkavaltaisia 49 % ja saravaltaisia 51 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 23 %, CS 26 %, C 5 % ja SC 46 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 23 % Turvelajin ja maatumisasteen puolesta suurin osa Mattilannevasta soveltuisi energiaturvetuotantoon Haittana ovat yleensä ohut turvekerros ja paksuturpeisella alueella paikoin paksuhko pintarahka Tilakohtainen palaturvetuotanto on mahdollista 24 Tuohineva Tuohineva (kl ) sijaitsee noin 8 km Ilmajoen keskustasta eteläkaakkoon Suo rajoittuu Pohjoisessa ja koillisessa hietapeltoon ja muualla hietamaastoon Itäreunaalle johtaa tilustie Suo on tutkittu hajapistein, ja sillä on 7 tutkimuspistettä Kokonaispintaala on 31 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen Tuohineva on kokonaan ojitettu Vedet virtaavat laskuojaa pitkin läheiseen Tuoresluomaan, joka päätyy Kyrönjokeen Tuohinevan yleisimmät suotyypit ovat puolukkaturvekangas ja pallosararämemuuttuma Suurin osa suosta on ohutturpeista ns biologista suota Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,6 Vallitseva pohjamaalaji on hieta Turpeista on rahkavaltaisia 81 % ja saravaltaisia 19 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 11 %, CS 70 % ja SC 19 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 4 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 63 % Ohuen turvekerroksen takia Tuohineva ei sovellu turvetuotantoon Mahdollisuudet metsänkasvatukseen ovat hyvät 25 Kortesneva Kortesneva (kl ) sijaitsee noin 15 km Ilmajoen keskustasta lounaaseen Suo rajoittuu idässä Härkiluoma-nimiseen puroon, pohjoisessa Salviannevaan ja etelässä lyhyen matkaa Tuuliannevaan Muualla suota ympäröi paikoin kallioinen moreenimaasto Suon läheisyyteen johtaa metsäautotie Suolla on 49 tutkimuspistettä Kokonaispintaala on 81 ha, yli 1 m syvän alueen 68 haja yli 2 m syvän 48 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen Kortesneva on suureksi osaksi ojitettu Laskuojat viettävät pohjoiseen Härkiluomaan, joka laskee Kyrönjokeen Kortesnevan yleisimmät suotyypit ovat erilaiset rämeet, joita on 75 % havainnoista Keskiosan luonnontilaisella alueella on rahkarämettä, lyhytkorsinevaa ja rahkanevaa Reunaosien ojitetuilla alueilla on lisäksi tupasvillarämettä, varsinaista sararämettä, pallosararämettä ja turvekankaita Ojitetulla alueella suotyypit ovat yleensä muuttumaasteella Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka Turpeista on saravaltaisia 55 % ja rahkavaltaisia 45 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 26 %, CS 19 %, C 14 % ja SC 41 % 24 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 14 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 9 %

22 24 Kortesnevalla on monin paikoin paksuhko heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka sisältää runsaasti tupasvillan jäännöksiä Tämä kerros on mahdollista käyttää heikkolaatuisena kasvuturpeena tai kuiviketurpeena Turpeen energiasisältö tilavuusyksikköä kohden jää alhaiseksi Suon yli 2 m syvä 48 ha :n alue soveltuu tyydyttävästi energiaturvetuotantoon Suo on nykyisin turvetuotannossa 26 Pahaneva Pahaneva (kl ) sijaitsee noin 10 km Ilmajoen keskustasta etelään Suo rajoittuu lännessä Kortesnevaan, etelässä Tuuliannevaan ja muualla kallioiseen moreenimaastoon Uusi Kortesnevalle johtava metsäautotie kulkee suon halki Suolla on 42 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 102 ha, yli 1 m syvän alueen 40 ha ja yli 2 m syvän 8 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen Pahaneva on kokonaan ojitettu Suurin osa vesistä laskee suon länsireunaa sivuavaan Härkiluomaan, joka johtaa Kyrönjokeen Pahanevan yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme-, varsinainen sararäme-japallosararämemuuttuma sekä erilaiset turvekan- kaat Eteläosassa om laaja metsittynyt kytöheittoalue Turvekerrostumankeskimaatuneisuus on 6,6 Vallitseva pohjamaalaji on moreeni, joka on monin paikoin lohkareista Turpeista on rahkavaltaisia 24 % ja saravaltaisia 76 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 9 %, CS 15 %, C 10 % ja SC66% 15 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 27 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 9 % Turvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä Pahanevalla ovat ohut turvekerros, epätasainen moreenipohja ja kookas puusto Ojien penkoilla on usein mineraalimaata Turvelajin ja maatumisasteen puolesta suo soveltuu energiaturvetuotantoon Pienimuotoinen tuotanto suolla on mahdollista 27 Salvianneva Salvianneva (kl ) sijaitsee noin 15 km Ilmajoen keskustasta etelään Suo rajoittuu idässä puroon ja muualla loivapiirteiseen joskin paikoin kallioiseen moreenimaastoon Suon luoteisreunaan ulottuu metsäautotien pää Suolla on 58 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 92 ha, yli 1 m syvän alueen 62 ha ja yli 2 m syvän 39 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen Salvianneva on suurimmaksi osaksi ojitettu Suon pohjoispäästä lähtevät laskuojat, jotka johtavat Härkiluomaan, joka laskee edelleen Kyrönjokeen Salviannevan yleisimmät suotyypit ovat erilaiset rämeet, joita on 84 % havainnoista Suon keskellä on luonnontilainen alue, jonka keskellä on rahkanevaa ja reunemmalle mentäessä rahkarämettä ja tupasvillarämettä Muualla ovat varsinainen sararäme ja tupasvillaräme tyypillisiä Reunaosissa on lisäksi paikoin korpisuutta ja pallosararämettä Suotyypit ovat ojitetulla alueella yleensä muuttuma-asteella Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka Turpeista on rahkavaltaisia 55 % ja saravaltaisia 45 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 31 %, CS 24 %, C 7 % ja SC 38 % 25 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 22 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 9 %

23 25 Salviannevan yli 2 m syvä 39 hain alue soveltuu varauksin energiaturvetuotantoon Tuotantoa vaikeuttaa alkuvaiheessa paikoin paksuhko rahkavaltainen heikosti maatunut pintakerros Suo on raivattu turvetuotantoa varten 28 Honkimäenneva Honkimäenneva (kl ) sijaitsee noin 7 km Ilmajoen keskustasta etelään Suo rajoittuu kallioiseen moreenimaastoon Eteläreunaa sivuaa metsäautotie Suolla on 22 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 127 ha ja yli 1 m syvän alueen 1 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää voimakkaasti itään ja koilliseen Honkimäenneva on kokonaan ojitettu Vedet laskevat itäpäästä Tuohiluoman kautta Tuoresluomaan, joka johtaa Kyrönjokeen Honkimäennevan yleisimmät suotyypit ovat pallosararäme-, kangasräme- ja tupasvillarämemuuttuma sekä puolukkaturvekangas Suuri osa suosta on ohuturpeista ns biologista suota Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0 Vallitseva pohjamaalaji on moreeni, joka on monin paikoin lohkareista Länsiosassa on joskus ollut pienehkö lampi Nykyisin alue on saranevamuuttumaa Turpeista on rahkavaltaisia 58 % ja saravaltaisia 42 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 22 %, CS 36 % ja SC 42 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 45 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 3 % Ohuen turvekerroksen takia Honkimäenneva ei sovellu turvetuotantoon Suo on ojitettu metsänkasvatusta varten 29 Santaneva Santaneva (kl ) sijaitsee noin 10 km Ilmajoen keskustasta lounaaseen Suo rajoittuu joka puolelta osittain turvepohjaisiin peltoihin Luoteisreunaa sivuaa Seinäjoelle johtava maantie, ja eteläosan poikki kulkee paikallistie Suolla on 34 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 113 ha, yli 1 m syvän alueen 85 ha ja yli 2 m syvän 50 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta on melko tasainen Santaneva on lähes kokonaan ojitettu Suon keskellä on pieni ojittamaton alue Etelä- ja pohjoispäästä lähtee laskuoja kohti läheistä Kyrönjokea Santanevan keskiosa on suurimmaksi osaksi keidasrämeojikkoa Reunaosissa on rahka- ja isovarpurämeojikkoa ja -muuttumaa Luoteis- ja itäreunassa on turvetuotantoalue Eteläreunassa on ollut turvepehkunnostoalue Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0 Suon pohja on tasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (60 %), hieta ja hiekka Liejua on suon pohjalla laajalla alueella ohut kerros Turpeista on rahkavaltaisia 99 % ja saravaltaisia 1 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 81 %, CS 16 %, BS 2 % ja SC 1 % 9 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 15 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 4 % Suurin osa Santanevan paksusta pintarahkasta ei sovellu 1 luokan kasvuturpeeksi, mutta kylläkin 2 luokan kasvuturpeeksi, koska pintarahkasta suurin osa koostuu Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä Käyttökelpoisen yli 2 m syvän alueen pinta-ala on 50 ha Pintarahkan käytön jälkeen hyvin maatunutta pohjakerrosta voidaan hyödyntää energiaturpeena

24 26 30 Haapaneva Haapaneva (kl ) sijaitsee noin 14 km Ilmajoen keskustasta länsilounaaseen Suo rajoittuu idässä moreenialueeseen, pohjoisessa moreenimäkeen, jonka rinteellä on hiekkakerros ja muualla hieta-alueeseen Länsi- ja eteläreunassa on peltoa Suon pohjoispuolella kulkee Ilmajoen ja Jurvan välinen maantie Suo on tutkittu hajapistein, ja sillä on 7 tutkimuspistettä Kokonaispintaala on 48 ha ja yli 1 m syvän alueen 2 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää voimakkaasti etelään Haapaneva on kokonaan ojitettu Vedet laskevat etelään Nimettömänluoman kautta Kyrönjokeen Haapanevan yleisimmät suotyypit ovat puolukkaturvekangas, tupasvillarämemuuttuma ja kangaskorpimuuttuma Suuri osa suosta on ohutturpeista ns biologista suota Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,2 Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja moreeni Haapanevan turpeista on rahkavaltaisia 34 % ja saravaltaisia 66 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 12 %, CS 22 % ja SC 66 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 1 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 46 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 0,4 % Ohuen turvekerroksen takia Haapaneva ei sovellu turvetuotantoon Suo on ojitettu metsänkasvatusta varten 31 Rahnastonneva Rahnastonneva (kl ) sijaitsee noin 15 km Ilmajoen keskustasta länteen Suo rajoittuu eteläpäässä peltoon ja muualla moreenimäkiin Suon etelä-japohjoispuolella noin 500 m :n etäisyydellä kulkee maantie Suolla on 51 tutkimuspistettä Kokonaispintaala on 98 ha, yli 1 m syvän alueen 71 ha ja yli 2 m syvän 44 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen Rahnastonneva on kokonaan ojitettu Suurin osa vesistä laskee suon pohjoispään kautta Huissinojaan ja siitä edelleen Nahkaluomaan, joka päätyy Kyrönjokeen Eteläpäästä on lisäksi laskuoja Nenättömänluomaan, joka niin ikään laskee Kyrönjokeen Rahnastonevan keskiosassa yleisin suotyyppi on rahkarämemuuttuma Paikoin on lisäksi tupasvillaräme-, rahkaneva-, isovarpuja sararämemuuttumaa Reunaosissa on korpi- ja korpirämemuuttumia Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (67 %), moreeni ja savi Turpeista on rahkavaltaisia 63 % ja saravaltaisia 37 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 36 %, CS 27 %, C 8 %, SC 28 % ja BC 1 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 31 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 19 % Rahnastonnevalla on paksu heikosti maatunutpintarahkakerros, jonka rahkasammallajeja ei ole erikseen tutkittu Kerros sisältää kuitenkin monin paikoin tupasvillan tai suoleväkön jäännöksiä, joten suurin osa pintarahkasta soveltuu korkeintan vain 2 luokan kasvuturpeeksi Pintarahkan alapuolinen kerros soveltuu varauksin energiaturvetuotantoon jyrsinmenetelmällä Suota ei suositella turvetuotantoon

25 27 32 Teerineva Teerineva (kl ) sijaitsee noin 22 km Ilmajoen keskustasta länteen Suo rajoittuu kallioisiin moreenimäkiin Lähin tie on noin puolen kilometrin etäisyydellä suon eteläpuolella Suolla on 27 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 59 ha, yli 1 m syvän alueen 26 ha ja yli 2 m syvän 8 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää keskeltä länteen ja kaakkoon Teerineva on kokonaan ojitettu Länsipäästä lähtee laskuoja Tuurinluomaan, joka yhtyy Laihianjokeen Eteläpäästä on lisäksi oja Kalajaisjärveen Teerinevan keskiosat ovat keidasrämemuuttumaa Reunemmalla ja ohutturpeisilla alueilla on tupasvillaräme-, isovarpuräme- ja sararämemuuttumaa Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3 Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (60 %) ja moreeni Turpeista on rahkavaltaisia 96 % ja saravaltaisia 4 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 70 %, CS 26 %, C 1 % ja SC3 % 54 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 5 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 12 % Teerinevan paksuturpeinen alue koostuu kahdesta pienestä altaasta Pintarahkakeros on niin ohut ettei sillä juuri ole teollista käyttöä, mutta se kuitenkin haittaa pienimuotoista palaturvetuotantoa, johon alapuolinen maatuneempi turve soveltuu Suota ei suositella turvetuotantoon 33 Vitiäisneva Vitiäisneva (kl ) sijaitsee noin 16 km Ilmajoen keskustasta länteen Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon Lounaisreuna on peltona Pellon reunaan johtaa tilustie Suolla on 11 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 32 ha, yli 1 m syvän alueen 19 ha ja yli 2 m syvän 4 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen Vitiäisneva on kokonaan ojitettu Vitiäisnevan yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme-, rahkaräme-ja isovarpurämemuuttuma Turvekerrostumankeskimaatuneisuus on 6,2 Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (59 %), hieta ja moreeni Turpeista on rahkavaltaisia 61 % ja saravaltaisia 39 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 23 %, CS 38 %, C 12 % ja SC 27 % 34 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 27 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 4,4 % Vitiäisnevan paksuturpeinen alue on melko pienikokoinen, ja alueella on paikoin noin puoli metriä heikosti maatunutta pintarahkaa Yli 1,5 m syvä 11 hain alue soveltuu välttävästi pienimuotoiseen energiaturvetuotantoon 34 Rapalahti Rapalahti (kl ) sijaitsee noin 18 km Ilmajoen keskustasta länsiluoteeseen Suo rajoittuu vaihtelevapiirteiseen moreenimaastoon, eteläreunassa rantahiekkaan Suon eteläpuolella kulkee metsäautotie Suolla on 24 tutkimuspistettä Kokonaispintaala on 62 ha, yli 1 m syvän alueen 22 ha ja yli 2 m syvän alueen 8 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää voimakkaasti pohjoiseen Rapalahti on kokonaan ojitettu Suon pohjoispäästä on laskuojia Laihianjokeen, joka alkaa suolta

26 2 8 Rapalahden yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararämemuuttuma ja tupasvillarämemuuttuma Reunaosissa on turvekankaita Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,6 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka Turpeista on rahkavaltaisia 16 % ja saravaltaisia 84 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S3 %,CS13 %,C18% ja SC66 % 12 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 39 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 1 % Turvelajin ja maatumisasteen puolesta Rapalahden yli 1,5 m syvä 15 hain alue soveltuu energiaturvetuotantoon Haittaava tekijä on erittäin korkea liekoisuus, joka voi olla merkittävä pienimuotoisessa palaturvetuotannossa Lisäksi osa turpeesta on lähes puhdasta saraa 35 Haapatrommunneva Haapatrommunneva (kl ) sijaitsee noin 16 km Ilmajoen keskustasta länsiluoteeseen Suo rajoittuu idässä harjumuodostumaan ja sorakuoppaan, etelässä kallioiseen moreenimäkeen, jonka reunalla on rantakerrostumia sekä muualla moreenimaastoon Eteläreunaa sivuaa metsäautotie Suolla on 33 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 66 ha, yli 1 m syvän alueen 49 ha ja yli 2 m syvän alueen 26 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen Haapatrommunneva on kokonaan ojitettu Pohjoisreunasta lähtee laskuojia Paavalinluomaan, joka johtaa Laihianjokeen Haapatrommunnevan yleisin suotyyppi on rahkarämemuuttuma (39 %) Keskiosassa ja paikoin reunoillakin on varsinaista sararäme- muuttumaa Lisäksi suolla esiintyy tupasvillarämemuuttumaa ja reunaosissa korpirämemuuttumaa Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (73 %) ja hiekka Liejua on suon pohjalla parissa pisteessä ohut kerros Turpeista on rahkavaltaisia 56 % ja saravaltaisia 44 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 37 %, CS 19 %, C 3 % ja SC 41 % 13 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 33 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 1 % Turvetuotantoa haittaavia tekijöitä Haapatrommunnevalla ovat epätasainen pohja ja paksuhko heikosti maatunutpintarahkakerros, joka ei sovellu 1 luokan kasvuturpeeksi Suota ei suositella turvetuotantoon 36 Luukkookorpi Luukkookorpi (kl ) sijaitsee noin 16 km Ilmajoen keskustasta luoteiseen Suo rajoittuu etelässä soraharjuun (sorakuoppiin) ja muualla moreenimaastoon Eteläreunalle ulottuu sorakuopalle johtava tie ja länsireunaa sivuaa valtatie 3 Suo on tutkittu hajapistein, ja sillä on 10 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 42 ha, yli 1 m syvän alueen 35 ha ja yli 2 m syvän 26 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen Luukkookorpi on kokonaan ojitettu Vedet laskevat luoteisreunasta Luokkaluoman kautta Laihianjokeen Luukkookorven yleisimmät suotyypit ovat isovarpuräme- ja tupasvillarämemuutuma sekä turvekankaat Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hieta Liejua on suon keskiosassa pohjalla ohuehko kerros

27 2 9 Turpeista on saravaltaisia 62 % ja rahkavaltaisia 38 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 23 %, CS 15%, C 16 % ja SC 46 % 16 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 33 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 8 % Turvelajin ja maatumisasteen puolesta Luukkookorven yli 2 m syvä 26 ha :n alue soveltuu energiaturvetuotantoon Haittaavana tekijänä on kookas puusto 37 Järvenneva Järvenneva (kl ) sijaitsee noin 16 km Ilmajoen keskustasta luoteeseen Suo rajoittuu pohjoisessa Rukkistenluhtiin, idässä soraharjuun, etelässä lampeen ja peltoon sekä muualla moreenimaastoon Itäreunaa sivuaa paikallistie Suolla on 23 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 88 ha, yli 1 m syvän alueen 63 ha ja yli 2 m syvän 35 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää keskeltä loivasti etelään ja pohjoiseen Järvenneva on osittain ojitettu Suon keskellä on ojittamattomia alueita Eteläpäässä sijaitsevan lammen luoteispuolellasyvimpienosienkuivattaminen on hankalaa Eteläosan vedet laskevat eteläpään Lampisjärven kautta Nahkaluomaan, joka johtaa Kyrönjokeen Pohjoispäästä lähtee laskuoja Rukkistenluhtien kautta pohjoiseen Orismalanjokeen, joka laskee Kotilammin kautta Kyrönjokeen Järvennevan yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme ja rahkaräme Reunaosissa ja pohjoispäässä on korpiräme- ja varsinaista korpimuuttumaa Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (42 %), hiekka ja moreeni Liejua on kaakkoisosassa suon pohjalla laajahkolla alueella vaihtelevan paksuinen kerros Lampisjärven lähellä on myös järvimutaa pohjalla Turpeista on rahkavaltaisia 84 % ja saravaltaisia 16 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 53 %, CS 31 %, ja SC 16 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 39 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 42 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 3 % Paksun heikkolaatuisen pintarahkan takia Järvennevaa ei suositella turvetuotantoon 38 Timonneva Timonneva (kl ) sijaitsee noin 12 km Ilmajoen keskustasta luoteeseen Suo rajoittuu joka puolella peltoihin, eikä sille ole ajotietä Lähin tilustie ulottuu noin 200 m :n etäisyydelle suon länsipuolelle Suolla on 16 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 55 ha, yli 1 m syvän alueen 49 haja yli 2 m syvän 39 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta on melko tasainen Timonneva on osittain ojitettu Suon keskellä on ojittamattomia alueita Vedet laskevat läheiseen Nahkaluomaan, joka johtaa Kyrönjokeen Timonnevan keskiosassa on keidasrämettä sekä paikoin tupasvillarämettä Reunemmalla on rahkaräme- ja isovarpurämeojikoita ja -muuttumia Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3 Suon pohja on tasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (92 %), hieta ja savi Liejua on suon pohjalla laajahkolla alueella ohut kerros Turpeista on rahkavaltaisia 84 % ja saravaltaisia 16 % Pääturvelajeittainjakaantuma on S 73 %, CS 11 % ja SC 16 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 22 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 20 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 1 %

28 30 Timonnevan yli 2 m syvän 39 hain alueen paksua pintarahkaa voidaan varauksin käyttää kasvu- ja kuiviketurpeena Suurin osa lurpeesta soveltuu kuitenkin vain 2 luokan kasvuturpeeksi, koska pintarahkan maatumisaste on monin paikoin H4 ja Cuspidataryhmä on vallitsevampi kuin Acutifolia-ryhmä 39 Kylkisalonneva Kylkisalonneva (kl ) sijaitsee osittain Ylistaron puolella noin 16 km Ilmajoen keskustasta luoteeseen, ja se rajoittuu joka puolella kallioiseen moreenimaastoon Suon pohjoispuolelle ulottuu metsäautotien pää Suolla on 38 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 300 ha, yli 1 m syvän alueen 189 ha ja yli 2 m syvän 116 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta on melko tasainen Kylkisalonnevan pohjoisosassa ja reunoilla on ojitusta EteläreunastalähteelaskuojiaKoivuluomaan, joka yhtyy Nahkaluomaan ja edelleen Kyrönjokeen Lisäksi suolta on laskuojia pohjoiseen Järvennevalle, itään ja länteen, jotka päätyvät lopulta Kyrönjokeen Kylkisalonnevan keskiosassa on keidasrä- mettä ja lyhytkorsinevaa Reunemmalla on tupasvilla-, isovarpu- ja rahkarämettä sekä reunaosissa mm pallosararämeojikoita ja - muuttumia Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4 Suon pohja on epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (67 %) ja hiekka Turpeista on rahkavaltaisia 90 % ja saravaltaisia 10 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 44 %, CS 46 %, ja SC 10 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 44 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 32 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 3 % Kylkisalonnevalla oleva paksu heikosti maatunut pintarahka ei sovellu heikon turvelaatunsa takia 1 luokan kasvuturpeeksi, joten suota ei suositella turvetuotantoon 40 Kivisaarenneva Kivisaarenneva (kl ) sijaitsee noin 15 km Ilmajoen keskustasta luoteeseen Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon, eikä sille ole ajotietä Suolla on 17 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 25 ha, yli 1 m syvän alueen 13 ha ja yli 2 m syvän 4 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 70 m, ja pinta viettää luoteeseen ja etelään Kivisaarenneva on kokonaan ojitettu Vedet laskevat osin Kontorämäkän kautta Nahkaluomaan, joka johtaa Kyrönjokeen Kivisaarennevan yleisin suotyyppi on isovarpurämemuuttuma Reunoilla on pallosararämemuuttumaa, turvekankaita ja kangaskorpimuuttumaa Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,3 Suon pohja on epätasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat kivinen moreeni (75 %) ja savi Liejua on suon pohjalla syvimmissä kohdissa noin puolen metrin paksuinen kerros Turpeista on rahkavaltaisia 71 % ja saravaltaisia 29 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 27 %, CS 44 %, C 3 % ja SC26% 24 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 19 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 1 % Turvelajin ja maatumisasteen puolesta Kivisaarenneva soveltuu energiaturvetuotantoon Käyttökelpoinen alue on kuitenkin pienikokoinen Kysymykseen tulee vain tilakohtainen pientuotanto

29 Kontorämäkkä Kontorämäkkä (kl ) sijaitsee noin 14 km Ilmajoen keskustasta luoteeseen Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon Suon itäpuolella noin 500 m :n etäisyydellä on metsäautotie Suo on tutkittu hajapistein, ja sillä on 6 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 27 ha, yli 1 m syvän alueen 8 ha ja yli 2 m syvän 1 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen Kontorämäkkä on kokonaan ojitettu Eteläosasta on laskuoja Nahkaluomaan, joka johtaa Kyrönjokeen Kontorämäkän pohjoisosassa on isovarpuja rahkarämemuuttumaa Etelä- j a keskiosassa tupasvillaräme- j a varsinainen sararämemuuttuma ovat tyypillisiä Paikoin on pallosararämemuuttumaa Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,3 Suon pohja on epätasainen Vallitseva pohjamaalaji on moreeni Turpeista on rahkavaltaisia 52 % ja saravaltaisia 48 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 25 %, CS 27 % ja SC 48 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 3 ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 20 % Suurin osa Kontorämäkästä on ohuturpeista Suota ei suositella turvetuotantoon 42 Jäpinneva Jäpinneva (kl ) sijaitsee noin 6 km Ilmajoen keskustasta pohjoiseen Suo rajoittuu lännessä moreenimaastoon ja muualla peltoihin Suon kokonaispinta-alaan on laskettu mukaan osa ympäröivistä turvepohjaisista pelloista, joilla on tehty syvyyshavaintoja Suon koillis- ja eteläpuolella kulkee paikallistie Suolla on 102 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 710 ha, yli 1 m syvän alueen 225 ha ja yli 2 m syvän 150 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itään kohti Kyrönjokea Jäpinneva on suurimmaksi osaksi ojitettu Koillisosan halki on kaivettu kanava Osa ojista on syviä ja leveitä B-linjaston alueella on ojittamattomia paikkoja Vedet laskevat useita laskuojia pitkin kaakkoon Kyrönjokeen Jäpinnevan peltohin rajoittuvilla reunaalueilla on yleisesti varpu- ja puolukkaturvekangasta Eteläosassa on lisäksi jäkäläturvekangasta sekä keidasrämemuuttumaa Muualla rahkaräme- ja isovarpurämemuuttuma ovat tyypillisiä Koillisosan luonnontilaisella alueella on mm tupasvilla- ja rahkarämettä Kaakkoisreunassa on kytöheittoa Suon reunoilla on pari pienialaista turpeennostoaluetta Keskelle suota on raivattu laajahko pelto- alue, joka ei ole käytössä Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8 Yleisimmät pohj a- maalajit ovat savi (60 %) ja moreeni Moreeni sijoittuu suon länsiosaan Liejua muutamassa pisteessä suon pohjalla ohut kerros Turpeista on rahkavaltaisia 62 % ja saravaltaisia 38 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 34 %, CS 28 %, C 6 % ja SC 32 % 25 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 34 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 5 % Turvelajin ja maatumisasteen puolesta osa Jäpinnevan heikosti maatuneesta pintarahkasta soveltuu kasvuturvetuotantoon Koillisosan poikki kaivettu kanava haittaa tuotantoalueiden muodostamista Suolla on yhteensä noin 35 ha :n alueilla Hi - 3 maatunutta pintarahkaa, joka koostuu suureksi osaksi Acutifoliaryhmän rahkasammalien jäännöksistä ja soveltuu siten osaksi jopa 1 luokan kasvuturpeen raaka-aineeksi Muualla yli 2 m syvällä alueella pintarahkan laatuja paksuus vaihtelevat, ja pintaturve soveltuu lähinnä 2 luokan kasvu- tai kuiviketurpeeksi Tämä edellyttää, ollakseen kannattavaa, alapuolisen kerroksen käyttöä energiaturvetuotantoon Yli 2 m syvällä 150 ha :n alueella on pintarahkan käytön jälkeen energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta

30 Nikkolankonto Nikkolankonto (kl ) sijaitsee noin 4 km Ilmajoen keskustasta koilliseen Suo rajoittuu joka puolella peltoihin Kolme tilustietä halkoo ja sivuaa suota Suo on tutkittu hajapistein, ja sillä on 20 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 47 ha, yli 1 m syvän alueen pinta-ala on 35 ha ja yli 2 m syvän alueen 8 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m Nikkolankonto on kokonaan ojitettu Kuivatusmahdollisuudet ovat erittäin hyvät Vedet laskevat ojia myöten läheiseen Kyrönjokeen Nikkolankonnon suotyypit ovat pitkälle muuttuneita Suuressa osasssa suota on vanhoja hylättyjä turvehautoja, joista on joskus nostettu turvepehkua tai maanparannusturvetta pelloille Turvehautojen takia suon pinta ja turvepaksuus vaihtelevat huomattavasti Osa nykyisestä suoalueesta on ollut myös peltona ja uudelleen metsitetty Suotyypeistä puolukkaturvekangas j a isovarpurämemuuttuma ovat tyypillisiä Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0 Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi 93 % ja hiesu Liejua on suon pohjalla laajalla alueella ohut kerros Turpeista on rahkavaltaisia 67 % ja saravaltaisia 33 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 30 %, CS 37 %, C1%jaSC32% 3 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 11 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 4 % Kookkaan puuston ja turvehaudoista johtuvan epätasaisen pinnan takia Nikkolankontoa ei nykymenetelmillä suositella turvetuotantoon, vaikka se turvelajin ja maatumisasteen puolesta soveltuukin energiaturvetuotantoon 44 Mannilanneva Mannilanneva (kl ) sijaitsee noin 9 km Ilmajoen keskustasta pohjoiseen Suo rajoittuu pohjoisessa lyhyellä matkalla moreenimäkeen ja muualla peltoihin Paikallistie sivuaa suota etelässä ja pohjoisessa Suolla on 27 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 57 ha, yli 1 m syvän alueen 48 ha ja yli 2 m syvän 13 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itään ja etelään Mannilanneva on kokonaan ojitettu Vedet laskevat Metiäisluoman kautta kaakkoon Kyrönjokeen Mannilannevan keskiosassa on rahkarämeja isovarpurämemuuttumaa sekä paikoin tupasvillarämemuuttumaa Reunaosissa on turvekankaita Lähes puolet suoalasta on rai- vattu pelloiksi Osa itäosan peltoalueesta on kesannolla Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 Vallitseva pohjamaalaji on savi Turpeista on rahkavaltaisia 92 % ja saravaltaisia 8 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 55 %, CS 37 % ja SC 8 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 40 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 2 % Suurin osa Mannilannevan paksuturpeisesta alueesta on raivattu pelloksi ja savettu Muu alue suosta on melko ohuturpeista ja kasvaa paikoin tiheää puustoa Paksu pintarahkakerros soveltuu lähinnä 2 luokan kasvuturpeeksi tai kuiviketurpeeksi Suota ei suositella turvetuotantoon

31 Ravinneva Ravinneva (kl ) sijaitsee noin 9 km Ilmajoen keskustasta pohjoiseen Suo rajoittuu pohjoisessa lyhyellä matkalla moreenimaastoon ja muualla peltoihin Suon itä-, etelä- ja pohjoispuolelle ulottuu tilustien pää Suolla on 50 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 120 ha, yli 1 m syvän alueen 113 haja yli 2 m syvän 92 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta on melko tasainen Ravinneva on kokonaan ojitettu Vedet laskevat koillispuolella virtaavaan Könninluomaan ja kaakkoispuolella Takaluomaan, jotka yhtyvät Tieksinluomaksi, joka laskee Kyrönjokeen Ravinnevan keskiosassa on rahkaräme- ja rahkanevamuuttumaa Reunoilla on isovarpu- rämemuuttumaa ja puolukkaturvekangasta Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 Vallitseva pohjamaalaji on savi Turpeista on rahkavaltaisia 97 % ja saravaltaisia 3 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 81 %, CS 16 %, ja SC 3 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 11 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 32 % Ravinnevan yli 2 m syvällä 92 ha :n alueella on paksu heikosti maatunut pintarahkakerros, joka soveltuu varauksin kasvuturvetuotantoon Haittaavana tekijänä on paikoin korkeahko maatumisaste (H4) Hyvin maatunutta pohjakerrosta on mahdollista käyttää pintarahkan noston jälkeen energiaturvetuotantoon 46 Saarikkoneva Saarikkoneva (kl ) sijaitsee noin 12 km Ilmajoen keskustasta pohjoiseen Suo rajoittuu idässä peltoihin ja muualla mäkiseen moreenimaastoon Eteläosan poikki kulkee kaksi tilustietä, ja länsipuolelle ulottuu metsäautotie Suolla on 87 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 244 ha, yli 1 m syvän alueen 205 ha ja yli 2 m syvän 159 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää eteläosassa kaakkoon Saarikkoneva on suurimmaksi osaksi ojitettu Suon keskellä on pieni ojittamaton neva-alue Etelä- ja itäreunasta lähtee laskuojia Tieksinluomaan, joka johtaa Kyrönjokeen Saarikkonevan ojittamattomalla alueella on lyhytkorsinevaa ja rahkanevaa Muualla länsiosassa ovat rahkaräme-, tupasvillaräme-, lytkorsineva- ja rahkanevamuuttuma yleisiä Reunoilla ja pohjoispäässä on sararämemuut- tumaa Kaakkoisosassa on tupasvillaräme-, lyhytkorsinevaräme- ja rahkarämemuuttumaa Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 Suolla on moreenisaarekkeita Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (48 %), hiesu (36 %) ja moreeni Turpeista on rahkavaltaisia 97 % ja saravaltaisia 3 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 73 %, CS 24 % ja SC 3 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 22 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 27 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 4 % Saarikkonevan yli 2 m syvän 159 ha :n alueen paksu pintarahka soveltuu varauksin kasvuturvetuotantoon Haittaavina tekijöinä ovat pintarahkan epätasainen laatu ja tupasvillan määrä Pintarahkan käytön jälkeen hyvin maatunut pohjakerros soveltuu energiaturvetuotantoon

32 34 47 Nikkolanneva Nikkolanneva (kl ) sijaitsee noin 4 km Ilmajoen keskustasta koilliseen Suo rajoittuu kaakkoisreunasta lyhyellä matkalla moreenimäkeen Muualla suo on osittain turvepohjaisten peltojen ympäröimä Seinäjoelle johtava tie kulkee suon halki Suolla on 39 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 115 ha, yli 1 m syvän alueen 94 ha ja yli 2 m syvän 38 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen ja luoteeseen Nikkolanneva on kokonaan ojitettu Pohjoisosan halki on kaivettu kanava, joka johtaa Kyrönjokeen Nikkolanneva on suurimmaksi osaksi entistä turvetuotantoaluetta Suurimmassa osassa suota on vieri vieressä syviä turvehautoja, joiden väliset harjanteet ovat turvekangasasteella Ennenturvetuotantoavallitsevat tuotyypit ovat olleet rahkaneva ja rahkaräme Suon reunaosia on aina näihin päiviin asti otettu viljelykseen Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 Suon pohja on melko tasainen Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta, savi ja hiesu Liejua on suon pohjalla muutamassa pisteessä ohut kerros Turpeista on rahkavaltaisia 61 % ja saravaltaisia 39 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 37 %, CS 24 %, C 10 % ja SC 29 % 6 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 10 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 2 % Turvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä Nikkolannevalla ovat syvät turvehaudat ja kookas puusto Suota ei suositella nykymenetelmillä turvetuotantoon Turvepehkun otto pistoturpeena tilakohtaisiin tarpeisiin on paikoin mahdollista joskin hankalaa Nikkolannevalla on ollut Suoviljelysyhdistyksen Etelä-Pohjanmaan koeasematila Koeasema perustettiin vuonna 1907, ja päärakennus valmistui 1912 Turvepelloilla tehtiin runsaasti koetoimintaa, ja koeaseman talouden selkäranka oli 1914 perustettu turvepehkutehdas Suolla oli kevyt kenttärautatie, turvesuojat ja varastoja Varsinaisen työ tekivät vangit Rautatien varressa oli seisake, josta saatiin turvepehkupaalit markkinoille Turvetta käytettiin mm eristeenä rakennuksissa Vuonna 1931 turvepehkutehdas paloi, ja koeasema joutui taloudellisiin vaikeuksiin ja se lakkautettiin vuonna 1934 (Huokuna 1994) 48 Alajoki Alajoki (kl ) sijaitsee Kyrönjoen pohjois- ja eteläpuolella noin 10 km Ilmajoen keskustasta pohjoiskoilliseen Alajoen alue on esimerkki kokonaan pelloiksi otetuista entisistä suoalueista Kyrönjokilaaksossa Alueen halki kulkee tilusteitä, ja sillä on 21 tutkimuspistettä Tutkitun alueen kokonaispinta-ala on noin 100 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 37,3-39,5 m, ja pinta on melko tasainen Alue on ojitettu Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1 Suurin turpeen paksuus on 0,95 m Yleisin pohjamaalaji on liejuinen savi Savista ja hiesuista liejua on vaihtelevan paksuinen kerros turpeen päällä Alajoen turpeista on saravaltaisia 96 % ja rahkavaltaisia 4 % Pääturvelajeittain jakaantuma on SC 74 %, C 20 %, CS 4 % ja BC 2 % Puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 3 ja kortteen jäännöksiä sisältäviä 38 % Entinen suoalue on otettu kokonaan viljelykseen, ja suuri osa turpeesta on tulvaliejun alla jopa useiden metrien syvyydessä

33 Seittunneva Seittunneva (kl ) sijaitsee noin 17 km Ilmajoen keskustasta koilliseen Suo rajoittuu idässä peltoon ja muualla moreenimaastoon Suon itäreunan pellolle ulottuu tilustie Suolla on 26 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 66 ha, yli 1 m syvän alueen 50 ha ja yli 2 m syvän 13 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta on melko tasainen Seittunnevan reunaosat on ojitettu Suon reunoilta lähtee useita laskuojia kohti Kyrönjokea Seittunnevan yleisimmät suotyypit ovat suon keskellä isovarpu- ja rahkaräme Paikoin on tupasvillarämettä Reunoilla varpuja puolukkaturvekangas ovat tyypillisiä Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (79 %), savi ja moreeni Turpeista on rahkavaltaisia 88 % ja saravaltaisia 12 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 66 %, CS 22 % ja SC 12 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 34 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 29 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 3 % Seittunnevan turvekerros on turvetuotannon kannalta ongelmallinen Hyvin maatunut kerros pintarahkassa heikentää käyttöä kasvuturvetuotantoon Suota ei suositella turvetuotantoon 50 Halkoneva E Halkoneva E (kl ) sijaitsee noin 21 km Ilmajoen keskustasta koilliseen Suo rajoittuu pohjoisessa ja koillisessa toiseen suohon, idässä ja etelässä osittain turvepohjaisiin peltoihin ja luoteessa moreenimäkeen Seinäjoen ja Ylistaron välinen maantie sivuaa suota koillisessa Suolla on 44 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 100 ha, yli 1 m syvän alueen 83 ha ja yli 2 m syvän 56 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon Halkoneva on suurimmaksi osaksi ojitettu Pohjoisosassa on ojittamaton alue Vedet laskevat useita laskuojia pitkin kaakkoon Kyrönjokeen Halkonevan luonnontilaisella alueella on rahka- ja tupasvillarämettä Muualla on isovarpuräme- tupasvillaräme- ja rahkaräme- muuttumaa Reunaosat ovat yleensä turvekangasasteella Itäosassa valtatien lähellä on vanha hylätty palaturpeennostoalue Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3 Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (85 %) ja moreeni Turpeista on rahkavaltaisia 94 % ja saravaltaisia 6 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 62 %, CS 32 % ja SC 6 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 43 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 1 % Halkonevan yli 2 m syvän 55 ha :n alueen paksu heikosti maatunut pintarahka soveltuu välttävästikasvuturvetuotantoon Pintarahkan käytön jälkeen hyvin maatunut pohjaturve soveltuu energiaturvetuotantoon 51 Halkoneva Halkoneva (kl ) sijaitsee noin 21 km Ilmajoen keskustasta koilliseen Suon itäpää ja itäosan reuna on osittain raivattu pelloiksi Länsiosassa suo rajoittuu moreenimäkiin Itäosaan ulottuu tilustien pää Koillisreunaa sivuaa rautatie Suolla on 63 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 218 ha, yli 1 m syvän alueen 191 ha ja yli 2 m syvän 150 ha

34 36 Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti kaakkoon Halkoneva on suureksi osaksi ojitettu Suon keskellä on laajahko ojittamaton alue Suurin osa vesistä laskee kaakkoisosan kautta Romuojaan, joka johtaa Kyrönjokeen Halkonevan yleisimmät suotyypit ovat ojittamattomalla alueella lyhytkorsi- ja rahkaneva sekä keidasräme Muualla ovat rahkaräme- ja isovarpurämemuuttuma vallitsevia Reunaosissaonturvekankaita Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 Suon pohja on paikoin epätasainen Suolla on useita mineraalimaasaarekkeita Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (88 %) ja moreeni Turpeista on rahkavaltaisia 96 % ja saravaltaisia 4 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 68 %, CS 28 % ja SC 4 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 35 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 2 % Halkoneva on turvetuotannon kannalta ongelmallinen Tuotantoalueen muotoilua haittaavat kaakkoisosaan raivatut turvepellot ja suolla olevat mineraalimaasaarekkeet Pintarahkan laatu vaihtelee huomattavasti Siksi suurin osa siitä ei sovellu 1 luokan kasvuturpeeksi Suolla on noin 60 ha kasvu- ja kuiviketurpeen nostoon soveltuvaa aluetta Pintarahkan alapuolella on lisäksi energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta 52 Rantalanneva Rantalanneva (kl ) sijaitsee noin 14 km Ilmajoen keskustasta pohjoiseen Suo rajoittuu lännessä ja etelässä paikoin peltoon ja muualla mäkiseen moreenimaastoon Eteläpäähän ulottuu tilustie, ja pohjoispuolitse kulkee metsäautotie Suolla on 27 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 57 ha, yli 1 m syvän alueen 39 ha ja yli 2 m syvän alueen 17 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti etelään Rantalanneva on kokonaan ojitettu Vedet laskevat etelään Pahanperänluoman kautta Tieksinluomaan ja siitä edelleen Kyrönjokeen Rantalannevan yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme-, isovarpuräme-jarahkaräme- muuttuma sekä reunaosissa erilaiset turvekankaat Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (80 %) ja moreeni Liejua on suon pohjalla parissa kohtaa ohut kerros Turpeista on rahkavaltaisia 73 % ja saravaltaisia 27 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 42 %, CS 31 % ja SC 27 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 28 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 39 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 5 % Paksuturpeisimmalla alueella Rantalannevan paksu heikosti maatunut pintarahka ei sovellu lainkaan kasvilajikoostumuksen perusteella 1 luokan kasvuturpeeksi, joten suota ei suositella turvetuotantoon 53 Riihineva Riihineva (kl ) sijaitsee noin 12 km Ilmajoen keskustasta pohjoisluoteiseen Suo rajoittuu moreenimaastoon Pohjois- ja itäosassa on vanhoja metsittyneitä peltoja Suon eteläpuolella kulkee metsäautotie Suo on tutkittu hajapistein, ja sillä on 8 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 25 ha, yli 1 m syvän alueen 15 ha ja yli 2 m syvän 5 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää koilliseen Riihineva on osittain ojitettu Vedet laskevat itään Takaluomaan, joka johtaa lopulta Kyrönjokeen

35 3 7 Riihinevan yleisimmät suotyypit ovat isovarpu- ja tupasvillarämemuuttuma sekä pohjoisossa puolukkaturvekangas Suon länsiosassa on lähde Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 Yleisin pohjamaalaji on moreeni Turpeista on rahkavaltaisia 66 % ja saravaltaisia 34 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 34 %, CS 32 % ja SC 34 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 25 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 35 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 11 % Riihinevan pieni koko ja paksuhko laadultaan epätasainen pintarahka heikentävät soveltuvuutta turvetuotantoon Suota ei suositella turvetuotantoon 54 Kiimarämäkkä Kiimarämäkkä (kl ) sijaitsee noin 12 km Ilmajoen keskustasta pohjoisluoteeseen Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon Pohjoispuolella kulkee metsäautotie Suo on tutkittu hajapistein, ja sillä on 8 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 25 ha, yli 1 m syvän alueen 16 ha ja yli 2 m syvän 6 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itään Kiimarämäkkä on kokonaan ojitettu Osa ojista on uusia Vedet virtaavat itäpäästä lähtevää laskuojaa pitkin Metiäisluoman kautta Kyrönjokeen Kiimarämäkän pohjoisosasa on isovarpu- rämemuuttumaa, länsiosassa puolukkaturvekangasta ja eteläosassa tupasvillarämemuuttumaa Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1 Yleisin pohjamaalaji on moreeni (73 %), joka on paikoin lohkareista Turpeista on rahkavaltaisia 69 % ja saravaltaisia 31 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 39 %, CS 30 %, C1jaSC30% 8 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 28 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 3 % Kiimarämäkkää ei suositella turvetuotantoon Haittana ovat suon pieni koko, kookas puusto ja epätasainen pohja 55 Rutkunneva Rutkunneva (kl ) sijaitsee noin 8 km Ilmajoen keskustasta pohjoiseen Suo rajoittuu lännessä moreenimäkeen ja muualla peltoihin Pohjoispuolella kulkee paikallistie Suo on tutkittu hajapistein, ja sillä on 7 tutkimuspistettä Kokonaispinta-ala on 23 ha, yli 1 m syvän alueen 14 ha ja yli 2 m syvän 4 ha Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itään ja etelään Rutkunneva on kokonaan ojitettu Itäosan halki on kaivettu kanava, joka johtaa Kyrönjokeen Rutkunnevan yleisimmät suotyypit ovat puolukka- javarputurvekangas Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,6 Vallitseva pohjamaalaji on savi Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros Turpeista on rahkavaltaisia 70 % ja saravaltaisia 30 % Pääturvelajeittain jakaantuma on S 43 %, CS 27 % ja SC 30 % Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 6 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 41 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 2 % Rutkunnevan halki kaivettu kanava ja käyttökelpoisen alueen pieni koko estävät käytön turvetuotantoon

36 3 8 TULOSTEN TARKASTELU Ilmajoen maapinta-ala on 607 km2 Tästä alasta on 20 ha ja sitä suurempia yhtenäisiä suoalueita 49 kappaletta yhteispinta-alaltaan ha eli 12 % pinta-alasta Luku on selvästi alhaisempi kuin Vaasan läänin keskiarvo, joka on 20,5 % (Lappalainen ja Hänninen 1993) Ilmajoen suot kuuluvat Satakunnan ja Etelä-Pohj anmaan kermikeitaisiin Suurin osa soista kuuluu viettokeitaisiin, eli pinta viettää johonkin suuntaan, mutta myös laakiokeitaisiin luettavia soita on muutama Joillakin soilla tai suon osilla on aapasoiden piirteitä Tutkittujen soiden keskikoko on 128 ha Ilmajoen ja koko Etelä-Pohjanmaan laajin yhtenäinen suoalue on aikoinaan sijainnut Alajoella Kyrönjoen kummallakin puolella Koko alue on ollut vielä 1500-luvulla luonnontilaista suota 1600-luvulla aluetta on alettu kydöttää ja raivata vähitellen pelloiksi Maaperäkartan selityksessä Salmi on arvioinut turvealueen laajuudeksi vuonna 1948 vielä ha (Mölder ja Salmi 1954) Nykyisin valtaosa alueesta on peltona, ja jäljellä oleva turvekerros on suureksi osaksi tulvaliejun alla Laajasta suoalueesta ovat merkkeinä muutamat alueen reunoille sijoittuvat rahkasuoalueet, joiden reunaosat ja osin keskustatkin ovat vielä viime vuosikymmenen lopullakin joutuneet pellonraivauksen kohteiksi Alajoen alue on erinomainen esimerkki pitkäaikaisesta soiden maatalouskäytöstä Tutkituilla soilla tehtiin kaikkiaan suotyyppihavaintoa Yleisimpiä suotyyppejä ovat erilaiset rämeet, joita on 64 % pintaalasta (suokohtaisesti pinta-aloihin painotettu keskiarvo) Rämetyypeistä ovat tupasvillaräme ja rahkaräme yleisimmät Avosoita eli nevoja on 15 % ja korpia 2 % Suotyypeistä on 6 % ojikkovaiheessa ja 48 % muuttumavaiheessa Luonnontilaisia suotyyppejä on 27 % Turvekankaiden, peltojen ja turpeennostoalueiden osuus on yhteensä 19 % Kaikkiaan ojituksen vaikutuksen alaisia suotyyppejä on 73 % Ilmajoella tutkittujen soiden turpeen keski- paksuus on 1,7 m, josta heikosti (H1-4) maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen osuus on 0,6 m Soiden keskisyvyys on hieman suurempi kuin Vaasan läänissä keskimäärin, joka on 1,5 m (Lappalainen ja Hänninen 1993) Tutkittujen soiden yli 1 m syvien alueiden turvekerrosten keskipaksuus on 2,3 m ja yli 2 m syvien alueiden 2,8 m Suurin turvepaksuus, 6,3 m, on Tuuliannevalla (1) Tutkituissa 55 suossa, joiden yhteispintaala on ha, on turvetta kaikkiaan 117,01 milj suo-m3, josta heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen osuus on 38,53 milj suo-m3 eli 33 % Yli 1 m :n syvyisillä yhteispinta-alaltaan hain alueilla on turvetta 101,63 milj suo-m 3, josta hyvin maatuneen pohjakerroksen ja saravaltaisen turpeen osuus on 65 % eli 66,29 milj suo-m3 Yli 2 m :n syvyisillä yhteispinta-alaltaan hain alueilla on turvetta 73,72 milj suo-m3, josta hyvin maatuneen pohjakerroksen ja saravaltaisen turpeen osuus on 62 % eli 45,69 milj suo-m3 Yli 2 m :n syvyisten alueiden turvemäärän osuus koko turvemäärästä on 63 % Turpeista on rahkavaltaisia 79 % Vaasan läänissä rahkavaltaisten turpeitten osuus on keskimäärin 68 % Saravaltaisia turpeita on 21 % Ruskosammalvaltaisia turpeita ei ole havaittu Lisätekijöistä ovat tupasvillan (ER) jäännökset yleisimpiä, ja niitä esiintyy turpeessa jokaisella tutkitulla suolla Tupasvillapitoisen turpeen osuus kokonaisturvemäärästä on 30 % Tupasvilla on yleisin lisätekijä rahkavaltaisessa pintakerroksessa, ja sitä on joillakin soilla runsaasti Puun jäännöksiä sisältäviä turpeita on 20 %, ja ne keskittyvät yleensä soiden pohj aosiin Varpuj en j äännöksiä sisältäviä turpeita on 3 % Suokohtaisesti turvemääriin painotettu turvekerrostumien keskimaatuneisuus on 5,3 Heikosti (H1-4) maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,1 ja muun osan 6,4 Turvekerrostumienkeskimaatuneisuus on lähes sama kuin Vaasan läänissä keskimäärin, jossa se on 5,0

37 Suossaolevanlahoamattomanpuuaineksen eli liekojen määrä on tutkituilla soilla yleensä alhainen Joillakin pienillä ja yleensä puustoisilla soilla liekoisuus on paikoin korkea Korkea liekoisuus (yli 3 %) aiheuttaa usein lisäkustannuksia turvetuotannossa, varsinkin jos kyseessä on pientuotanto tai tilakohtainen palaturvetuotanto Tutkittujen soiden yleisin pohjamaalaji on moreeni, jota esiintyy 43 % :ssa suoalasta (suokohtaisesti pinta-aloihin painotettu keskiarvo) Savea esiintyy 19 % :ssa suoalasta, hiekkaa 18 % :ssa, hiesua 14 % :ssa, ja hietaa 6 % :ssa Vallitseva pohjamaalaji vaihtelee huomattavasti sen mukaan, missä suo sijaitsee Kyrönjokilaaksossa sijaitsevien soiden pohjamaalaji on yleensä savi tai hiesu, kun taas korkeammalla sijaitsevien soiden pohjamaalajina on moreeni Liejua on 36 :n suon pohjalla Liejukerrokset ovat vaihtelevan laajuisia ja yleensä ohuita Tutkittujen soiden pinta-aloihin painotettu liejun esiintymisprosentti on 13 Siten liejuja on soiden pohjalla kaikkiaan noin 920 hain alueella Lieju on merkkinä suon synnystä vesistön umpeenkasvun tuloksena Turpeiden keskimääräinen p11-arvo on 3,8 Pintaturve on happamampaa kuin syvemmällä oleva turve Samoin rahkavaltaiset turpeet ovat saravaltaisia happamampia Keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,2 kuivapainosta Tuhkapitoisuudet ovat niin alhaisia, että ne eivät ole esteenä turvetuotantoa suunniteltaessa Korkeimmat tuhkapitoisuudet ovat lähellä suon pohjaa, koska turve voi siellä sisältää runsaasti sekundääristä mineraalimaa-ainesta Turpeen vesipitoisuus riippuu mm turvelajista, maatumisasteesta sekä suon ojituksesta Keskimääräinen vesipitoisuus on 90,8 % märkäpainosta Turpeentiheydelläeli kuiva-aineen määrällä tarkoitetaan sitä painoa, minkä verran tietyn tilavuusyksikön (yleensä yksi suokuutiometri) sisältämä täysin kuiva turve painaa Keskimäärin kuiva-ainetta on 86 kg/suo-m3 Suossa olevan turpeen kuiva-ainepitoisuuteen vaikuttaa ennen kaikkea vesipitoisuus sekä maatumisaste ja turvelaji Ojitetulla suolla pintaturpeen kuivaaineen määrä on yleensä keskimääräistä korkeampi turvelajista tai maatumisasteesta riippumatta Tämä johtuu pintakerroksen alhaisesta vesipitoisuudesta ja turpeen tiivistymisestä Turpeen kuiva-ainemäärä on tärkein vaikuttaja suokuution energiasisältöä laskettaessa Ojitetun suon pintaosan turpeen energiasisältö tilavuusyksikköä kohden on usein selvästi korkeampi ojittamattomaan suohon verrattuna Energiaturpeen yhtenä tärkeänä kelpoisuuden mittana on sen tehollinen lämpöarvo Se riippuu turvelajista, maatuneisuudesta, tuhkapitoisuudesta sekä vesipitoisuudesta Suokohtaisesti turvemääriin painotettu keskimääräinen tehollinen lämpöarvo täysin kuivalla turpeella on 19,9 MJ/kg Vastaava arvo 50 % :n kosteudessa on 8,7 MJ/kg Tutkittujen soiden keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,15 % kuivapainosta Polttoturpeen laatuohjeen (liite 1) mukaan rikkipitoisuus tulee ilmoittaa, mikäli se ylittää arvon 0,30 % Rikkipitoisuus nousee yleensä jonkin verran syvyyden kasvaessa, ja varsinkin turpeessa lisätekijänä esiintyvä järviruoko kohottaa arvoja Ilmajoella on useita soita turvetuotannossa Suurin turvetuotannossa oleva suoalue on osittain Jalasjärven puolelle sijoittuva Peurainneva kunnan eteläosassa Turvetuotantoalueita on raivattu myös Tuuliannevalle (1), Kortesnevalle (25), Salviannevalle (27) ja Santanevalle (29) Nikkolannevalla (47) ja Nikkolankonnolla (43) on aikoinaan ollut laajamittaista turvepehkun nostoa, josta ovat merkkeinä syvät turvehaudat Nikkolannevalla on ollut tämän vuosisadan alkupuolella Suoviljelysyhdistyksen koeasema, jossa on tutkittu soidenkäyttökelpoisuutta kasvualustana (Huokuna 1994) Koska Ilmajoki kuuluu keidassuoalueeseen, on alueen soille tyypillistä paksu heikosti maatunut pintarahkakerros Siten useimpien soiden ensisijainen hyödyntämismuoto on kasvu- ja kuiviketurvekäyttö Soveltuakseen 1 luokan kasvuturpeeksi tulee valtaosan H 1-3 maatuneesta pintarahkasta kuulua Acutifolia-ryhmään Ilmoitettu Hi - 3 maatunut käyttökelpoinen pintarahka sisältää sekä 1 että 2 luokan kasvuturvetta Kasvu- ja kuiviketurpeen nostoon soveltuvia soita Ilmajoella on 13 kappaletta, ja niiden käyttökelpoisten alueiden yhteispintaala on 844 ha eli 12 % tutkitusta suoalasta Käyttökelpoiset H 1-4 maatuneet pintaturve- 39