Turvetutkimusraportti 409

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turvetutkimusraportti 409"

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Soini, Part 1 Tapio Toivonen ja Asta Harju

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 409 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 409 Tapio Toivonen ja Asta Harju SOINISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Soini, Part 1 Espoo 2010

3 Toivonen, Tapio ja Harju, Asta Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Geologian tutkimus keskus, Turve tutkimus raportti 409, 141 sivua, 66 kuvaa, 3 tauluk koa ja 3 liitettä. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Soinin turvevaroja vuosina Kaikkiaan on tutkittu 109 suota yhteispinta-alaltaan noin ha. Tässä osaraportissa on tiedot 60 tutkitusta suosta, joiden yhteispinta-ala on ha. Näissä soissa on turvetta yhteensä 103,2 milj. suo-m 3. Soiden keskisyvyys on 1,5 m, josta heikosti maatu neen rahka valtaisen pintaturvekerroksen osuus on 0,4 m. Turpeen keski maatu neisuus on 5,0. Yli 1,5 m syvän alueen pinta-ala on 3010 ha ja sen turvemäärä on 72,4 milj. suo m 3. Turpeista on rahka valtaisia 70 % ja loput 30 % sara valtaisia. Soinin soille on tyypillistä ohuehko heikosti maatunut rahka valtainen pintaturvekerros, jonka alla on maatu neempaa sararahka- tai rahkasaraturvetta. Suoalasta on ojitettu yli 65 %. Yleisimpiä suo tyyppejä ovat tupasvillaräme, rahkaräme, isovarpuräme, lyhytkorsinevaräme ja varsinainen saraneva. Turpeen keski määräinen tuhka pitoisuus on 2,7 % kuiva painosta, vesi pitoisuus märkä painosta 91,0 %, kuiva-aineen määrä eli tiheys 88 kg/suo m 3 ja rikkipitoisuus 0,18 % kuiva painosta. Kuivan turpeen teholli nen lämpö arvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg. Tutkituista soista 47 soveltuu turve tuotantoon. Näistä soveltuu 20 aluksi tarvittaessa kasvu- tai ympäristö turve tuotantoon ja sen jälkeen energia turvetuotantoon ja loput 27 pelkästään energiaturvetuotantoon. Turve tuotantoon sovel tuvien alueiden kokonais pinta-ala on ha. Tuotanto kelpoiset energiaturvevarat ovat 34,1 milj. suo m 3 ja energia sisältö 50 %:n kosteu dessa 15,7 milj. MWh. Kasvu- ja ympäristö turpeen tuotantoon soveltuvien alueiden pinta-ala on 633 ha ja tuotanto kelpoinen turve määrä 5,6 milj. suo m 3. Avainsanat: suo, turve, inventointi, energiaturve, kasvuturve, ympäristöturve, Soini Tapio Toivonen ja Asta Harju Geologian tutkimuskeskus PL Kokkola Sähköposti: tapio.toivonen@gtk.fi asta.harju@gtk.fi ISBN ISSN

4 Toivonen, Tapio and Harju, Asta Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. The peatlands and peat reserves of Soini. Part 1. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 409. Geological Survey of Finland, Peat Researches, Report of Peat Investigation 409, 141 pages, 66 figures, 3 tables and 3 appendices. The Geological Survey of Finland studied peatlands and peat reserves in the area of Soini in mires covering a total of hectares were studied. This report contains the information of 60 mires studied. The total area of studied peatland is hectares, which contains million m 3 peat in situ. The mean depth of the mires is 1.5 m, including 0.4 m thick poorly humified Sphagnum predominant sur face layer. The mean humification degree (H) of the peat is 5.0. The area deeper than 1.5 m covers ha and contains 70% of the total peat quantity (72.4 million m 3 ). Seventy per cent of the peat is Sphagnum predominant, and the remaining 30% is Carex predominant. The majority of the mires are drained. The most common mire site types are cottongrass pine bog, Sphagnum fuscum pine bog, dwarfshrub pine bog, Carex globularis pine bog and tall-sedge fen. The average ash content of peat is 2.7% of dry weight, the water content 91.0% of wet weight, the dry bulk density 88 kg per m 3 in situ and the sulphur content 0.18% of dry weight. The effective calorific value of the dry peat is 21.2 MJ/ kg on an average. Forty seven of the investigated mires are suitable for peat production. Twenty of them are suitable for horticultural peat production before fuel peat production. The total area suitable for peat production is ha. The available amount of fuel peat is 34.1 million m 3 in situ and the energy content is 15.7 million MWh at 50% moisture content. The area suitable for horticultural and environmental peat production is 633 ha and the available amount of the peat is 5.6 million m 3 in situ. Key words: raised bog, peatland, mire, peat, inventory, fuel peat, horticultural peat, environmental peat, Soini Tapio Toivonen and Asta Harju Geological Survey of Finland P.O. Box 97 FI Kokkola Finland tapio.toivonen@gtk.fi asta.harju@gtk.fi

5

6 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 8 Kenttätutkimukset... 8 Laboratoriotutkimukset... 8 AINEISTON KÄSITTELY ARVIOINTIPERUSTEET Energiaturve Kasvu- ja ympäristöturve TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET SOINISSA TUTKITUT SUOT Säynäsneva Vahtisuo Vihisuo Alaneva Isosuo Saarisuo Ketvenenneva Kukkoneva Hetesuo Liimataisenneva Loukkukorpi Kotineva Kokkoneva Koivusuo Kiikkusuo Nuolisaarenneva Kurkisuo Ryötteenneva Kunkunkivenneva Konttisuonneva Pannukankaanneva Sainsuo Karjusuo Järvisalonneva Peltomaanneva Pitkänmännikönneva Naaraskytö Kanasuo Mäntysuo Kitusaaren aukeaneva Kuoppasuo Peltosuo Vakkurinahonsuo Koirasuo Pieni Härkäsuo Virka-ahonsuo Ojikkoneva... 82

7 38. Sikosuo Vanha-ahonneva Koivusaarenneva Isoneva Lypsinneva Harjunsuo Lammasneva Päiväsaarenneva Karjankujanneva Veteläsuo Kalliosuo Nuutinsuo Hettoneva Teerilamminneva Viitasuo Pikkulamminneva Kolosaarenneva Kalliosuo Korsuneva Latokankaanneva Tuohisaarenneva-Alusneva Alasenneva Halkoneva TULOSTEN TARKASTELU Suot ja turvekerrostumat Laboratoriomääritysten tulokset Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Soidensuojelu KIITOKSET KIRJALLISUUS LIITTEET

8 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tehnyt valtakunnalliseen turvevarojen kartoitukseen liittyviä turve tutkimuksia Soinin alueella vuosien välisenä aikana. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä kasvu- ja ympäristö turve tuotantoon sekä energia turve tuotantoon soveltuvat suoalueet huomioiden myös soiden mahdolliset luontoarvot. Vuosien kenttätutkimuksista on vastannut geologi Martti Korpijaakko ja vuosien geologi Riitta-Liisa Kallinen. Soinissa on tutkittu kaikkiaan 109 suota yhteispinta-alaltaan noin ha. Tutkimukset ovat kohdis tuneet yli 20 ha suuruisiin soihin. Useimmat kokonsa puolesta turve tuotantoon mahdolli sesti soveltuvat suot on tutkittu. Tähän osaraporttiin on koottu 60 suota, joiden yhteispinta-ala on ha (kuva 1). Loput kunnassa tutkituista soista raportoidaan 2011 ilmestyvässä toisessa osaraportissa. Tämä raportti sisältää lyhyet selostukset tutkituista soista sekä yhteenvedon tutkimustuloksista. Jokaisesta tutkitusta suosta esitetään tutkimus piste kartta, jonka mittakaava on 1:20 000, ellei toisin mainita. Tämä paperitulosteena tehty raportti on luettavissa myös GTK:n internet-sivuilta ( Raportissa esitettyjen soiden yksityiskohtaisemmat suo selostukset, jotka sisältävät suokartan, suurimmista soista poikki leikkaus kuvat ja laboratorio analyysien tulokset, ovat tilattavissa GTK:n Länsi-Suomen yksiköstä. Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja suon poikki leikkauksesta kuvassa 3. 7

9 Tapio Toivonen ja Asta Harju TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että suurimmille tutkit taville soille laadittiin kartta pohjalle linjaverkosto, joka koostuu suon hallit sevan osan poikki vedetystä selkä linjasta ja sitä vastaan kohti suoraan sijoittuvista poikki linjoista (Lappalainen, Stén ja Häikiö 1984). Tutkimus pisteet ovat linjoilla 100 m:n välein. Useimmat tutkimus linjat vaaittiin suon pinnan kaltevuussuhteiden selvittämiseksi. Pienialaiset ja rikkonaiset suoalueet tutkittiin hajapistein. Tutkimuspisteillä määritettiin suo tyyppi (liite 1), mättäisyys peittävyys prosentteina taso pinnasta ja mättäi den keski määräinen korkeus. Lisäksi määritettiin puuston puu laji suhteet, tiheys luokka ja kehitysluokka. Kairauksin tutkittiin turve kerros tuman rakenne 10 cm:n tark kuudella. Pääturve lajien ja mahdollisten lisä tekijöiden suhteel liset osuudet määritettiin 6 asteikolla, turpeen maatu neisuus von Postin 10 asteikolla, kosteus 5 asteikolla sekä kuitui suus asteikolla 0 6. Lisäksi ero tettiin mahdol liset liejukerrostumat ja määritettiin pohjamaalaji. Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrän arvi oimi seksi kunkin yli metrin syvyisen tutkimus pisteen ympäristö pliktattiin metallisauvalla 2 m:n syvyyteen asti kymmenessä eri kohdassa. Laboratoriotutkimukset Useimmista soista, jotka kenttä tutkimusten perusteella soveltuvat turve tuotantoon, otettiin suon koosta riippuen 1 4 näyte sarjaa laboratorio tutkimuksia varten. Näytt eistä määri tettiin Kuopiossa GTK:n turvelaborato riossa ph-arvo, vesi pitoisuus painoprosentteina (105 C:ssa kuivaa malla) ja tuhkapitoisuus prosent teina (815 ± 25 C:ssa hehkutettuna) kuiva painosta. Lämpö arvot on määri tetty laboratoriossa IKA (C 5000 DUO) kalorimetrillä (ASTM D ). Samoista näyt teistä analysoitiin rikkipitoisuus prosentteina kuivapainosta Leco SC- 132 rikkianalysaattorilla. Tilavuus tarkoista näytteistä määri tettiin lisäksi kuiva-aineen määrä eli tiheys (kg/suo m 3 ). Turpeen tiheydellä tarkoitetaan sitä, minkä verran luonnon tilassa olevassa tilavuusyksikössä on kuiva-ainetta. Laboratoriotutkimusten perusteella määritetään mm. suon energiasisältö ja energiaturpeen laatu ohjearvojen mukaisesti (Energia turpeen laatuohje 2006). 8

10 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 1. Soinin turvetutkimusraportin osan 1 suot. 1 Säynäsneva 2 Vahtisuo 3 Vihisuo 4 Alaneva 5 Isosuo 6 Saarisuo 7 Ketvenenneva 8 Kukkoneva 9 Hetesuo 10 Liimataisenneva 11 Loukkukorpi 12 Kotineva 13 Kokkoneva 14 Koivusuo 15 Kiikkusuo 16 Nuolisaarenneva 17 Kurkisuo 18 Ryötteenneva 19 Kunkunkivenneva 20 Konttisuonneva 21 Pannukankaanneva 22 Sainsuo 23 Karjusuo 24 Järvisalonneva 25 Peltomaanneva 26 Pitkänmännikönneva 27 Naaraskytö 28 Kanasuo 29 Mäntysuo 30 Kitusaaren aukeaneva 31 Kuoppasuo 32 Peltosuo 33 Vakkurinahonsuo 34 Koirasuo 35 Pieni Härkäsuo 36 Virka-ahonsuo 37 Ojikkoneva 38 Sikosuo 39 Vanha-ahonneva 40 Koivusaarenneva 41 Isoneva 42 Lypsinneva 43 Harjunsuo 44 Lammasneva 45 Päiväsaarenneva 46 Karjankujanneva 47 Veteläsuo 48 Kalliosuo1 49 Nuutinsuo 50 Hettoneva 51 Teerilamminneva 52 Viitasuo 53 Pikkulamminneva 54 Kolosaarenneva 55 Kalliosuo 56 Korsuneva 57 Latokankaanneva 58 Tuohisaarenneva-Alusneva 59 Alasenneva 60 Halkoneva 9

11 Tapio Toivonen ja Asta Harju Kuva 2. Esimerkki suokartasta. 10

12 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 3. Esimerkki turvelaji- ja maatuneisuusprofiilista. 11

13 Tapio Toivonen ja Asta Harju AINEISTON KÄSITTELY Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turve lajien ja turve tekijöiden osuudet on laskettu GTK:ssa laaditulla vuonna 2009 käyttöön otetulla laskentaohjelmalla ns. vyöhyke lasku tapaa käyttäen, joka perustuu v kehitettyyn laskentamenetelmään (Hänninen, Toivonen ja Grund ström 1983). Siinä jokainen suo kartalle piir retyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyys käyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyys vyöhyk keensä (0,1 1 m, 1 1,5 m, 1,5 2 m jne.). Jokaiselta syvyys vyöhykkeeltä lasketaan erikseen turve määrä, jotka yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä selville. Maatu neisuudet sekä turve lajien ja turve tekijöiden määrät ja suhteet on laskettu turve määrillä painottaen. Pliktauksien lieko-osumat on laskettu erikseen 0 1 ja 1 2 m:n välisissä syvyys kerroksissa liekoisuusprosentteina turvemäärästä. Kun liekoisuusprosentti on alle 1 %, liekoja on ilmoitettu olevan erittäin vähän. Liekoisuusprosentissa 1 2 % liekoja on vähän, 2 3 % kohtalaisesti, 3 4 % runsaasti ja yli 4 % erittäin runsaasti. Tuotantokelpoisen turpeen energia sisältö on laskettu sekä täysin kuivalle turpeelle että jyrsin turpeen tuotanto kosteu dessa (50 %) olevalle turpeelle. Jos suolta ei ole otettu tilavuustarkkoja laboratorionäytteitä, on energia sisällön arvioimisessa käytetty Mäkilän (1994) esittämää laskenta menetelmää. Soiden pinta-alat, keskisyvyydet, keskimaatuneisuudet sekä kokonaisturvemäärät on esitetty raportin lopussa taulukossa 3. Turvetuotantoon soveltuvien soiden tuotantokelpoiset turvemäärät sekä tuotantokelpoisen turpeen energiasisällöt on koottu taulukkoon 2. ARVIOINTIPERUSTEET Turvekerrostuman koko ja paksuus, turvelaji, turpeen maatuneisuus, muut fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet sekä kuivatettavuus ovat tärkeimpiä tekijöitä arvioitaessa suon soveltu-vuutta turvetuotantoon. Käyttösuosituksissa otetaan huomioon myös luonnonsuojelulliset arvot. Jos turvetuotantoalue on yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupa, jonka myöntää nykyisin aluehallintovirasto (Väyrynen ym. 2008). Luvassa lupa viranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristö vaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, sekä velvoitetarkkailusta ja mahdollisista korvausvelvoitteista. Alle 10 ha:n alueesta on tehtävä ilmoitus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA-lain mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista. Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly ja meluvaikutukset, maiseman muutokset, sekä vaikutukset terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Turveteollisuusliitto 2002). Energiaturve Soiden soveltuvuus energia turve tuotantoon riippuu mm. turvelaji koos tumuksesta, turpeen maatuneisuudesta ja tuhka pitoisuudesta. Rahka turpeen (S) katsotaan soveltuvan energia turpeeksi, jos sen maatuneisuus on korkeampi kuin H4, kun taas saravaltainen (C) turve sopii energia turpeeksi heikomminkin maatu neena. Toisinaan käyte tään myös H1 3 maatunutta rahka turvetta ja H4 maatu nutta rahkavaltaista turvetta energia turpeena jyrsin menetelmällä tuotettuna varsinkin, jos kuljetusetäisyys tuotantoalueelta käyttökohteeseen ei ole kovin pitkä. Suon on katsottu soveltuvan energiaturvetuotantoon, mikäli siltä löytyy vähin tään 5 ha:n laajuinen yhtenäinen, turve lajiltaan ja maatuneisuudeltaan tuotan toon soveltuva yli 1,5 m syvä alue. Paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros eli ns. pinta rahka on usein este pala turve tuotannon aloitta miselle. Ohutta pinta rahka kerrosta ei kuitenkaan ole vähen netty tuotanto kelpoista turve määrää lasket taessa, koska se voidaan sekoittaa alla olevaan turpeeseen ja tuottaa heikko laatuisena energiaturpeena. Tuotanto kelpoisen turpeen määrää lasket 12

14 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 taessa on keski syvyydestä vähennetty pohjan epätasaisuu desta riippuen 0,2 0,5 m (yleensä 0,3 m), mikä vastaa suon pohjalle jäävää, yleensä vaikeasti hyödyn nettävää, usein runsas tuhkaista kerrosta. Suo kohtaisissa selos tuksissa on ilmoitettu turvetuotantoon soveltuvaksi määritelty pinta-ala ja alueen tuotanto kelpoinen turvemäärä. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta poltto aineeksi on nojauduttu energia turpeen uusiin laatu ohjeisiin (Energia turpeen laatuohje 2006). Soista, joista on otettu turvenäytteitä laboratorio määrityksiä varten, ja jotka soveltuvat energia turve tuotantoon, on ilmoitettu jyrsinturpeen laatuluokka energiaturpeen laatu ohjeessa olevan taulukon 6 mukaisesti (liite 3). Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus vastaa M50 kosteusarvoa. Palaturpeen laatuluokat ovat taulukossa 5 (liite 3). Kasvu- ja ympäristöturve Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään ympäristö- ja kasvualustakäytössä. Ympäristöturpeella tarkoitetaan viherrakentamiseen, maatalouskäyttöön, nesteiden, kaasujen, ravinteiden ja raskasmetallien sitomiseen sekä erilaisten jätteiden kompostointiin ja biologiseen hajotukseen soveltuvia turpeita. Heikosti maatunut rahkaturve soveltuu hyvin karjan ja turkiseläinten kuivikkeeksi. Jätehuollossa turve soveltuu orgaanisten yhdyskunta- ja teollisuusjätteiden, kuten jätevesilietteiden ja elintarviketeollisuusjätteiden kompostointiin. Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään myös jonkin verran öljyntorjunnassa sekä suodatinaineena ilman ja jäteveden puhdistuksessa. Teollisuudessa ja jätevesien puhdistuk sessa turve toimii paitsi ravinteiden pidättäjänä, myös tehokkaana raskasmetallien sitojana. Vaaleaa rahkaturvetta käytetään lisäksi maataloudessa maanparannusaineena lisäämässä maaperän kuohkeutta ja orgaanisen aineksen määrää. Korkealaatuisen kuivike- ja jätevesien imeytysturpeen tunnus merkkejä ovat hyvä nesteen ja hajun pidätyskyky sekä kompostoitavuus. Parhaiten ne täyttyvät tutkimusten mukaan Acutifolia-valtaisella rahkaturpeella (mätästurve) ja heikoimmin Cuspidatavaltaisella rahkaturpeella (kuljuturve). Kasvualustakäytössä vaalea rahkaturve on kasvien lasinalaisviljelyn tuotantomenetelmien uudistumisen myötä menettämässä aiempaa valta-asemaansa tummille turvelaaduille. Heikosti maatuneiden vaaleiden rahkaturpeiden käyttö kasvuturpeina perustuu rahka sammalten veden ja ravinteiden pidätyskykyyn sekä suureen huokostilavuuteen, joilla ei ole nykyisessä lasinalaisviljelytekniikassa niin suurta merkitystä kuin aiemmin. Vihannesten ja kukkien kasvihuoneviljelyssä ollaan usein siirtymässä maatuneen kasvuturpeen käyttöön. Uudet kasvuturpeet koostuvat usein eri maatumisasteella olevien turvelaatujen ja muiden materiaalien sekoituksista. Arvioitaessa suon soveltu vuutta kasvu turvetuotantoon on arviointi perus teina huomioitu myös Maa- ja metsä talous ministeriön päätöstä eräistä lannoite valmisteista (Suomen säädös kokoelma N:o ) ja Kauppapuutarhaliiton, Turveteollisuusliiton ja Viherympäristöliiton (2009) laatima Kasvuturpeen ja turvepohjaisten kasvualustojen laatuohje. Kasvu- ja maan parannus turpeen määri telmä on melko väljä. Turpeen on oltava koostu mukseltaan vain pääosin suo kasvien jäännöksiä ja orgaanisen aineksen määrän on oltava vähintään 80 % kuiva-aineesta. Kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on ilmoitettu raportissa vain sellaisten soiden kohdalla, joissa on ainakin 5 ha:n laajuisella alueella vähintään 0,6 m paksu H1 4 maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. 13

15 Tapio Toivonen ja Asta Harju TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET Jokaisesta tutkitusta suosta on tässä raportissa olevan selostuksen lisäksi laadittu yksityis kohtaisempi tutkimus selostus, jossa on tiedot suon sijainnista, ympäristöstä, suo tyypeistä, ojitus tilanteesta, laskusuhteista, turvemääristä, turvelajeista, maatuneisuudesta, liekoisuudesta, laboratoriotuloksista sekä soveltuvuudesta turvetuotantoon. Yksityiskohtaiseen tutkimus selostukseen liittyy suo kartta, johon on merkitty tutkimus linjat ja pisteet, turve paksuudet sekä turpeen keski mä äräinen maatumis aste tutkimus pisteillä. Suo kartassa on erotettu turve kerrostuman paksuutta osoit tavat syvyysvyöhykkeet eri väreillä (kuva 2). Turvekerrostuman rakenteen selven tämiseksi on vaaituista linjoista laadittu poikki leikkaus profiileja, joihin maatuneisuudet, turvelajit ja pohjamaalajit on merkitty symbolein. Niihin on lisäksi merkitty lyhen tein suo tyypit (liite 1) sekä lieko-osumien määrät. Edellä mainittujen perus tulosteiden lisäksi GTK:n turvetietokannasta on mahdollista saada monipuolisia tulosteita suosta tai halutusta suon osasta. Tulosteet voivat olla karttoja, taulukko muotoisia listauksia tai näiden yhdistelmiä. Tällaisia ovat esimerkiksi kartat, joilla tutkimus pisteittäin voidaan esittää mm. suotyyppi, liekoisuus, suon pinnan korkeus, pohja maa laji, lieju kerroksen paksuus, tietoja puustosta, suon pinnan mättäi syys ja vetisyys. Samaan karttaan yhdelle tutkimus pisteelle voidaan merkitä kerralla kaksi edellä mainittua tietoa. 14

16 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 SOINISSA TUTKITUT SUOT 1. Säynäsneva Säynäsneva (kl , x = 6980,8, y = 3368,2 sijaitsee noin 15 km Soinin keskustasta itään. Se rajoittuu lounaassa Limajärveen (183,4 m mpy) ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Lounaisosan halki kulkee suurjännitelinja. Suon itä- ja pohjoisreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 53 tutkimuspistettä ja 49 syvyyspistettä (kuva 4). Tutkimuspisteitä on 3,6/10 ha ja syvyyspisteitä 3,4/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 144 ha, yli 1 m syvän alueen 70 ha, yli 1,5 m syvän 51 ha ja yli 2 m syvän 41 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää eteläosassa pohjoiseen ja suon keskeltä itään noin 2 m/km. Säynäsneva on lähes kokonaan luonnontilainen. Etelälahdekkeessa on ojitusta. Kaakkoisreunassa on pienialainen Noukkalampi (185,6 m mpy), josta on laskuoja Limajärveen. Länsi- ja eteläosan vedet laskevat Limajärveen. Itäosan vedet johtuvat läheiseen Punsanjokeen, joka laskee Kortejärveen ja edelleen Vahankaan, josta lähtee Vahanganjoki kohti Pääjärveä. Myös Limajärvestä on yhteys Vahankaan. Pääjärven vedet päätyvät lopuksi useiden joki- ja järvivaiheiden kautta Kymijokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Mustapuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,0 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat suon keskellä hiekka (66 %) ja hiesu (3 %) ja muualla moreeni (31 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin 0,2 m paksu kerros. Säynäsnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 88 %, avosuolla 11 % ja turvekankaalla 1 %. Suon keskiosa on pääasiassa keidasrämettä ja lyhytkorsinevaa. Reunemmalla on tupasvillarämettä ja rahkarämettä. Pohjoispäässä ja reunoilla on pallosararämet tä ja varsinaista sararämettä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 30 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä. Reunoilla on kehitysluokaltaan vaihtelevaa mäntyvaltaista puustoa. Säynäsnevan turpeista on rahkavaltaisia 55 % ja saravaltaisia 45 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 35 %, sararahkaturve (CS) 20 % ja rahkasaraturve (SC) 45 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 25 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 22 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskiosassa on pinnassa yli metrin paksuinen kerros heikosti maatunutta rahkaturvetta. Tämän kerroksen alapuolella on yleensä kohtalaisesti maatunutta sararahkaturvetta, joka pohjaa kohti muuttuu saravaltaiseksi. Reunaosissa ja alle metrin syvyisellä alueella saravaltainen turve voi ulottua lähelle pintaa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,6. Liekoja on erittäin vähän. Säynäsnevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,5 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 90,2 % ja kuiva-ainemäärä 104,1 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/ kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,12 % kuivapainosta. Säynäsneva kuuluu Natura-verkoston suojelusoiden joukkoon. Se on osana yli 2000 ha laajaa Haukisuo-Härkäsuo-Kukkoneva-luontokokonaisuutta. 15

17 Tapio Toivonen ja Asta Harju Kuva 4. Säynäsnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 16

18 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 2. Vahtisuo Vahtisuo (kl , x = 6978,9, y = 3361,9) sijaitsee noin 4 km Soinin keskustasta itäkoilliseen. Se rajoittuu etelässä Likolampeen (191,0 m mpy), pohjoisessa Vihisuohon ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon pohjoisreunaa sivuaa paikallistie. Suolla on 34 tutkimuspistettä ja 57 syvyyspistettä (kuva 5). Tutkimuspisteitä on 5,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 63 ha, yli 1 m syvän alueen 44 ha, yli 1,5 m syvän 33 ha ja yli 2 m syvän 23 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 2-3 m/km. Vahtisuo on osittain ojitettu. Itäisen alueen keskiosa on ojittamaton. Länsiosan vedet laskevat Likolampeen, josta on laskuoja samoin kuin suon itäosasta Hankajärveen, josta on yhteys Vahankaan ja edelleen Pääjärveen. Useiden joki- ja järvivaiheiden jälkeen vedet päätyvät Kymijokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Mustapuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,8 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (60 %), moreeni (11 %) ja hieta (5 %). Liejua on suon pohjalla useassa kohdassa ohut kerros. Vahtisuon tutkimuspisteistä on rämeellä 64 % ja avosuolla 36 %. Suon ojittamattomalla alueella on pääasiassa lyhytkorsinevaa ja tupasvillarämettä. Ojitetuilla alueilla on lyhytkorsineva- ja tupasvillarämemuuttumaa ja reunaosissa mm. kangas- ja korpirämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 25 % ja mättäiden korkeus 1,7 dm. Puusto on suon luonnontilaisilla rämealueilla kitukasvuista ja harvaa mäntyä. Reunoilla ja ojitusalueilla on hieman kookkaampaa ja tiheämpää mäntyvaltaista puustoa. Vahtisuon turpeista on rahkavaltaisia 78 % ja saravaltaisia 22 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 62 %, sararahkaturve (CS) 16 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 21 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 53 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 2 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jossa on lisätekijänä runsaasti tupasvillan jäännöksiä. Pohjoisosassa tämän kerroksen alla on hyvin maatunutta tupasvillarahkaturvetta, kun taas suon kaakkoisosassa kohtalaisen hyvin maatunut rahkasaraturve on tyypillistä. Tässä kerroksessa ovat suoleväkön ja tupasvillan jäännökset yleisiä turpeen lisätekijöitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,5. Liekoja on erittäin vähän. Vahtisuolta on otettu näytteet viideltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,8 % kuivapainosta, ph-arvo 3,9, vesipitoisuus märkäpainosta 91,6 % ja kuiva-ainemäärä 85,6 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 % kuivapainosta. Vahtisuo soveltuu varauksin turvetuotantoon. Yli 1,5 m syvä alue koostuu kahdesta erillisestä pitkänomaisesta altaasta, joista toinen rajoittuu Likolampeen. Noin 25 ha:n yli 1,5 m syvillä alueilla on noin 0,17 milj. suo m 3 parhaiten ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,35 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,4 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,032 milj. tn (92 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,70 milj. GJ eli 0,19 milj. MWh (21,8 MJ/ kg). Tuotantokosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,62 milj. GJ eli 0,17 milj. MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S0.20. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,49 MWh. 17

19 Tapio Toivonen ja Asta Harju Kuva 5. Vahtisuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 18

20 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 3. Vihisuo Vihisuo (kl , x = 6980,1, y = 3361,5) sijaitsee noin 4 km Soinin keskustasta koilliseen. Se rajoittuu etelässä Vihisuohon, pohjoisessa Isonevaan ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon eteläosan poikki kulkee maantie ja itäreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 101 tutkimuspistettä ja 108 syvyyspistettä (kuva 6). Tutkimuspisteitä on 8,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 122 ha, yli 1 m syvän alueen 92 ha, yli 1,5 m syvän 76 ha ja yli 2 m syvän 59 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoispäässä luoteeseen ja suon keskiosassa koilliseen. Vihisuo on osittain ojitettu. Länsi- ja keskiosassa on luonnontilaista aluetta. Luoteisosassa sijaitsevasta Vihilammesta (190,0 m mpy) lähtee laskuoja Saarijärveen, josta vedet virtaavat Saaripuron kautta Hankajärveen. Myös kaakkoisreunassa sijaitsevasta Paskolammesta (190,5 m mpy) on ojayhteys Saaripuroon. Hankajärvestä on yhteys Vahankajärven kautta Pääjärveen. Suon pohjoispäästä ja länsireunasta on ojayhteys länteen Kuninkaanjokeen, joka johtaa Alajärveen ja edelleen Lappajärveen. Suon länsiosa kuuluu vesistöalueeseen , Kuninkaanjoen yläosan alue ja itäosa vesistöalueeseen , Mustapuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,3 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (50 %), hiekka (40 %) ja savi (6 %). Liejua on suon pohjalla paikoitellen vaihtelevan paksuinen kerros (yleensä alle metri). Vihisuon tutkimuspisteistä on rämeellä 76 %, avosuolla 21 % ja pellolla 3 %. Luonnontilaisilla alueilla on mm. rimpinevaa, lyhytkorsinevaa, keidasrämettä ja tupasvillarämettä. Ojitusalueilla ovat tupasvillaräme-, rahkaräme- ja isovarpurämemuuttuma yleisiä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 31 % ja mättäiden korkeus 1,6 dm. Puusto on mäntyvaltaista, tiheysluokaltaan vaihtelevaa ja ojitusalueilla usein riukuasteella. Luonnontilaisilla rämealueilla on harvaa ja kitukasvuista mäntyä. Vihisuon turpeista on rahkavaltaisia 91 % ja saravaltaisia 9 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 70 %, sararahkaturve (CS) 21 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 8 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 57 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka sisältää lisätekijänä runsaasti tupasvillan ja paikoin myös suoleväkön jäännöksiä. Paikoin kerros voi olla yli 1,5 m paksu. Tämän kerroksen alla on yleensä kohtalaisen hyvin maatunutta tupasvillarahkaturvetta, joka pohjaa kohti muuttuu sarapitoiseksi tai paikoin saravaltaiseksi. Suon kaakkoislahdekkeessa rahkaturve ulottuu pohjaan asti. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,7. Liekoja on erittäin vähän. Vihisuolta on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,1 % kuivapainosta, ph arvo 4,0, vesipitoisuus märkäpainosta 92,3 % ja kuiva-ainemäärä 75,7 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 % kuivapainosta. Vihisuo on muodoltaan rikkonainen ja pohjaltaan epätasainen. Suolla olevat lammet vaikuttavat kuivatusmahdollisuuksiin. Suolla on noin 50 ha tuotantoon soveltuvaa aluetta. Pinnassa on noin 0,50 milj. suo m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,80 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

21 Tapio Toivonen ja Asta Harju Kuva 6. Vihisuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 20

22 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 4. Alaneva Alaneva (kl , x = 6978,8, y = 3361,2) sijaitsee 3,5 km Soinin keskustasta itään. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Länsiosan halki kulkee korkeajännitelinja. Suon pohjois- ja länsireunaa sivuaa maantie. Suolla on 27 tutkimuspistettä ja 49 syvyyspistettä (kuva 7). Tutkimuspisteitä on 5,2/10. Suon kokonaispinta-ala on 51 ha, yli 1 m syvän alueen 34 ha, yli 1,5 m syvän 27 ha ja yli 2 m syvän 18 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon keskiosasta pohjoiseen noin 2 m/km. Alaneva on lähes kokonaan ojitettu. Suon länsireunasta on laskuoja Kuninkaanjokeen, joka johtaa Alajärveen ja edelleen Lappajärveen. Valtaosa suosta kuuluu vesistöalueeseen , Kuninkaanjoen yläosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,3 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (56 %), hiekka (28 %) ja hiesu (12 %). Alanevan tutkimuspisteistä on rämeellä 86 % ja avosuolla 14 %. Suon luonnontilaisella alueella on tupasvillarämettä, rahkarämettä ja lyhytkorsinevaa. Muualla rahkaräme- ja tupasvillarämemuuttuma ovat yleisiä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 48 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on monin paikoin vajaatuottoista tiheysluokaltaan vaihtelevaa mäntyä, mutta paikoin koivua on runsaasti seassa. Alanevan turpeista on rahkavaltaisia 66 % ja saravaltaisia 34 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 38 %, sararahkaturve (CS) 28 %, saratur ve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 32 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 43 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 5 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka sisältää lisätekijänä runsaasti tupasvillan jäännöksiä. Tämän kerroksen alla on suon eteläosassa kohtalaisen hyvin maatunutta tupasvillarahkaturvetta ja pohjoisosassa kohtalaisesti maatunutta rahkasaraturvetta, joka sisältää lisätekijänä suoleväkön jäännöksiä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on erittäin vähän. Alanevalta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,4 % kuivapainosta, ph-arvo 4,5, vesipitoisuus märkäpainosta 91,1 % ja kuiva-ainemäärä 83,9 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,21 % kuivapainosta. Alaneva soveltuu varauksin lähinnä energiaturvetuotantoon. Suon rikkonainen muoto vaikeuttaa yhtenäisen tuotantoalueen muodostamista. Suolla on noin 24 ha yli 1,5 m syvää tuotantoon soveltuvaa aluetta. Tuotantokelpoiset energiaturvevarat ovat noin 0,50 milj. suo m 3. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.25. Kuva 7. Alanevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 21

23 Tapio Toivonen ja Asta Harju 5. Isosuo Isosuo (kl , x = 6980,9, y = 3361,7) sijaitsee noin 6 km Soinin keskustasta koilliseen. Se rajoittuu etelässä Vihisuohon ja Vihilampeen (190,0 m mpy) ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon pohjoisreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 33 tutkimuspistettä ja 58 syvyyspistettä (kuva 8). Tutkimuspisteitä on 6,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 48 ha, yli 1 m syvän alueen 30 ha, yli 1,5 m syvän 19 ha ja yli 2 m syvän 10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon keskeltä luoteeseen noin 4 m/km. Isoneva on suurimmaksi osaksi ojitettu. Keskellä suota on ojittamaton alue. Suon pohjoispäästä on ojayhteys länteen Kuninkaanjokeen, joka johtaa Alajärveen ja edelleen Lappajärveen. Eteläosan vedet kulkeutuvat Vihipuron kautta Saarijärveen, josta vedet virtaavat Saaripuron kautta Hankajärveen. Suon pohjois- ja keskiosa kuuluu vesistöalueeseen , Toraspuron valuma-alue ja eteläosa vesistöalueeseen , Mustapuron valumaalue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,3 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (60 %), hiekka (24 %) ja hieta (6 %). Liejua on suon pohjalla pienellä alueella ohut kerros. Isosuon tutkimuspisteistä on rämeellä 67 %, avosuolla 30 % ja turvekankaalla 3 %. Keskiosan luonnontilaisella alueella on lyhytkorsinevaa, rahkanevaa, tupasvillarämettä ja rahkarämettä. Ojitusalueella ovat tupasvillaräme- ja rahkarämemuuttuma tyypillisiä, mutta suolla esiintyy myös mm. lyhytkorsinevaräme-, pallosararäme- ja varsinaista sararämemuuttumaa. Reunaosissa on kangasrämemuuttuma tyypillinen. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 49 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä. Ojitusalueella on yleensä tiheysluokaltaan vaihtelevaa riuku- ja harvennusasteen mäntyä. Isosuon turpeista on rahkavaltaisia 77 % ja saravaltaisia 23 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 50 %, sararahkaturve (CS) 27 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 21 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 32 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 3 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suon etelä- ja keskiosassa on paikoin yli metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka sisältää lisätekijänä tupasvillan jäännöksiä. Tämän kerroksen alla on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkaturvetta, joka pohjalla muuttuu sarapitoiseksi. Suon luoteisosassa on alle metrin paksuisen heikosti maatuneen rahkaturvekerroksen alla yleensä saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Liekoja on erittäin vähän. Isosuolta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,1 % kuivapainosta, ph-arvo 3,8, vesipitoisuus märkäpainosta 90,9 % ja kuiva-ainemäärä 98,8 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 % kuivapainosta. Isosuon yli 1,5 m syvä alue on muodoltaan rikkonainen, ja se rajoittuu etelässä Vihilampeen. Suolla on noin 15 ha yhtenäistä turvetuotantoon soveltuvaa aluetta. Pinnassa on noin 0,10 milj. suo m 3 lähinnä ympäristö- tai vaihtoehtoisesti myös energiaturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta rahkavaltaista turvetta. Heikosti maatuneen turvekerroksen alla on noin 0,10 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

24 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 8. Isosuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 23

25 Tapio Toivonen ja Asta Harju 6. Saarisuo Saarisuo (kl , x = 6980,1, y = 3364,2) sijaitsee noin 7 km Soinin keskustasta koilliseen, ja se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Pohjoisosassa on pienialainen turvetuotantoalue. Suon etelä- ja luoteisreunaa sivuaa maantie ja länsireunaa kesämökeille johtava tie. Suolla on 55 tutkimuspistettä ja 111 syvyyspistettä (kuva 9). Tutkimuspisteitä on 5,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 99 ha, yli 1 m syvän alueen 75 ha, yli 1,5 m syvän 59 ha ja yli 2 m syvän 44 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää eteläosassa luoteeseen ja keskiosasta lounaaseen noin 2 m/km. Saarisuo on lähes kokonaan ojitettu. Lounaisreunasta on ojayhteys Saaripuroon, joka laskee etelään Hankajärveen. Suon pohjoispäässä sijaitsevasta Pikku Viitalammesta (186,7 m mpy) on ojayhteys Viitasuolle, josta vedet virtaavat Viitajoen kautta Iso-Punsaan ja edelleen Hankajärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Mustapuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,7 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (56 %), hiekka (30 %) ja hiesu (9 %). Liejua on suon pohjalla syvimmässä kohdassa ohut kerros. Saarisuon tutkimuspisteistä on rämeellä 89 %, avosuolla 9 %, korvessa 1 % ja turvekankaalla 1 %. Suon pienehköllä ojittamattomalla alueella on rahkanevaa, rahkarämettä ja lyhytkorsinevaa. Ojitusalueella yleisiä ovat rahkaräme-, tupasvillaräme- ja lyhytkorsinevarämemuuttuma. Paikoin on myös keidasrämemuuttumaa. Reunoilla on yleisesti kangasrämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 53 % ja mättäiden korkeus 2,6 dm. Puusto on suuressa osassa suota harvahkoa tai keskitiheää vajaatuottoista mäntyä. Saarisuon turpeista on rahkavaltaisia 72 % ja saravaltaisia 28 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 49 %, sararahkaturve (CS) 23 % ja rahkasaraturve (SC) 28 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 35 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on keskimäärin yli puoli metriä paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka sisältää lisätekijänä yleisesti tupasvillan jäännöksiä. Tämän kerroksen alla on yleensä kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai paikoin sararahkaturvetta, joka pohjaa kohti muuttuu usein saravaltaiseksi. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,9. Liekoja on erittäin vähän. Saarisuolta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,1 % kuivapainosta, ph-arvo 3,8, vesipitoisuus märkäpainosta 90,8 % ja kuiva-ainemäärä 91,2 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 % kuivapainosta. Saarisuo on muodoltaan rikkonainen ja pohjaltaan epätasainen. Siksi yhtenäisen tuotantokentän muodostaminen on hankalaa. Suolla on noin 40 ha tuotantoon soveltuvia lähinnä yli 2 m syviä alueita. Pinnassa on noin 0,32 milj. suo m 3 parhaiten ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Tämän kerroksen alla on noin 0,52 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

26 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 9. Saarisuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 25

27 Tapio Toivonen ja Asta Harju 7. Ketvenenneva Ketvenenneva (kl , x = 6978,1, y = 3366,8) sijaitsee noin 10 km Soinin keskustasta itään. Se rajoittuu lännessä Hankajärveen ja muualla moreenimaastoon, ja sen pohjoisreunaa sivuaa maantie. Suo kuuluu Natura 2006 verkostoon. Suolla on 71 tutkimuspistettä ja 127 syvyyspistettä (kuva 10). Tutkimuspisteitä on 4,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 164 ha, yli 1 m syvän alueen 103 ha, yli 1,5 m syvän 75 ha ja yli 2 m syvän 57 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pääasiassa länteen noin 32 m/ km. Ketvenenneva on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Pohjoisosassa ja paikoin eteläosassa on ojitusta. Suon Länsiosasta on laskuoja Hankajärveen, josta vedet kulkeutuvat Isoon-Punsaan ja siitä edelleen Vahangan kautta Pääjärveen päätyen lopulta useiden järvi- ja jokivaiheiden kautta Kymijokeen. Pohjoisreunasta on lisäksi ojayhteys Limajärveen, josta vedet kulkeutuvat Isoon-Punsaan. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Mustapuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,4 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (50 %), hiekka (37 %) ja savi (9 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin selvästi alle puolen metrin paksuinen kerros. Ketvenennevan tutkimuspisteistä on rämeellä 87 %, avosuolla 12 % ja korvessa 1 %. Suon länsiosassa on lyhytkorsinevaa, rimpinevaa, lyhytkorsinevarämettä ja tupasvillarämettä. Itäosassa on tupasvillarämeen ohella mm. isovarpu- ja rahkarämettä. Ojitusalueella tupasvillaräme on tyypillinen. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 22 % ja mättäiden korkeus 1,3 dm. Puusto on yleensä harvahkoa tai keskitiheää usein vajaatuottoista tai taimi- ja riukuasteen mäntyä. Ketvenennevan turpeista on rahkavaltaisia 82 % ja saravaltaisia 18 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 48 %, sararahkaturve (CS) 35 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 17 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 43 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on yleensä selvästi alle metrin paksuinen. Turvekerros koostuu suureksi osaksi kohtalaisen hyvin maatuneesta rahka- ja sararahkaturpeesta. Tupasvillan ja suoleväkön jäännökset ovat yleisiä turpeen lisätekijöitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Liekoja on erittäin vähän. Ketvenennevalta on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 91,0 % ja kuiva-ainemäärä 88,2 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 % kuivapainosta. Ketvenenneva kuuluu Natura 2006 verkostoon. 26

28 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 10. Ketvenennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 27

29 Tapio Toivonen ja Asta Harju 8. Kukkoneva Kukkoneva (kl , x = 6978,1, y = 3366,8) sijaitsee noin 11 km Soinin keskustasta itään. Suo on muodoltaan erittäin rikkonainen, ja se rajoittuu pohjoisessa Hankajärveen (183,1 m mpy), kaakossa Kukkolampeen (188,7 m mpy) ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon pohjois- ja eteläpuolelle johtaa metsäautotie. Suolla on 107 tutkimuspistettä ja 254 syvyyspistettä (kuva 11). Tutkimuspisteitä on 4,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 248 ha, yli 1 m syvän alueen 154 ha, yli 1,5 m syvän 111 ha ja yli 2 m syvän 79 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itäosassa länteen ja lounaisosassa koilliseen noin 3-4 m/km. Kukkoneva on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Länsireunassa on hieman ojitusta. Suon eteläreunassa sijaitsevasta Lemettilammesta (186,9 m mpy) lähtee Lemetinpuro pohjoiseen Hankajärveen, johon suon vedet laskevat. Hankajärvestä vedet kulkeutuvat Isoon-Punsaan ja siitä edelleen Vahangan kautta Pääjärveen päätyen lopulta useiden järvi- ja jokivaiheiden kautta Kymijokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Mustapuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,7 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (64 %), hiekka (27 %) ja hieta (3 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros. Kukkonevan tutkimuspisteistä on rämeellä 74 %, avosuolla 25 % ja korvessa 1 %. Suon itäosassa on mm. varsinaista saranevaa ja lyhytkorsinevaa. Länsi- ja keskiosassa on näiden lisäksi mm. tupasvillarä mettä, lyhytkorsinevarämettä, varsinaista sararämettä ja rimpinevaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 39 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on rämealueilla yleensä vajaatuottoista tiheysluokaltaan vaihtelevaa mäntyä. Kukkonevan turpeista on rahkavaltaisia 48 % ja saravaltaisia 52 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 21 %, sararahkaturve (CS) 27 %, saraturve (C) 7 % ja rahkasaraturve (SC) 46 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 4 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on yleensä alle puoli metriä paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on heikohkosti maatunutta sararahka- tai rahkasaraturvetta. Paikoin esiintyy myös puhdasta saraturvetta. Syvemmällä on kohtalaisen hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. Paikoin saravaltainen turve ulottuu lähelle pintaa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,6. Liekoja on erittäin vähän. Kukkonevalta on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,8 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 92,2 % ja kuiva-ainemäärä 79,8 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 % kuivapainosta. Kukkoneva kuuluu Natura 2006-verkostoon. 28

30 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 11. Kukkonevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 29

31 Tapio Toivonen ja Asta Harju 9. Hetesuo Hetesuo (kl , x = 6976,6, y = 3362,6) sijaitsee noin 5 km Soinin keskustasta itään. Se rajoittuu lännessä Kuninkaansuon turvetuotantoalueeseen ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon itäpuolella kulkee paikallistie, ja suon pohjoisosassa sijaitsevalle turvetuotantoalueelle johtaa tie. Suolla on 104 tutkimuspistettä ja 205 syvyyspistettä (kuva 12). Tutkimuspisteitä on 3,7/10 ha. Suon kokonaispintaala on 280 ha, yli 1 m syvän alueen 195 ha, yli 1,5 m syvän 120 ha ja yli 2 m syvän 60 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoisosassa etelään noin 2 m/km. Hetesuo on suurimmaksi osaksi ojitettu. Keskellä on kaksi pienehköä ojittamatonta aluetta. Suon kaakkoisreunaa sivuaa Iiroonjoki, joka johtaa pohjoiseen kohti Hankajärveä. Myös suon pohjoisosasta on ojayhteys Hankajärveen, josta vedet kulkeutuvat Isoon-Punsaan ja siitä edelleen Vahangan kautta Pääjärveen päätyen lopulta useiden järvi- ja jokivaiheiden kautta Kymijokeen. Suon länsireunasta on ojayhteys Kuninkaanjokeen, joka johtaa Alajärveen ja edelleen Lappajärveen. Suo kuuluu suurimmaksi osaksi vesistöalueeseen , Mustapuron valuma-alue, ja länsiosa lisäksi vesistöalueeseen , Kuninkaanjoen yläosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,4 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (23 %), hiekka (68 %) ja hiesu (5 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella paikoin yli 2 m paksu kerros. Hetesuon tutkimuspisteistä on rämeellä 69 %, avosuolla 25 %, korvessa 1 % ja turvekankaalla 5 %. Ojittamattomilla alueilla lyhytkorsineva ja varsinainen saraneva ovat luonteenomaisia. Ojitetuilla alueilla esiintyy yleisimmin tupasvillaräme- ja varsinaista sararämemuuttumaa. Reunaosissa on yleisesti pallosararäme- ja korpirämemuuttumia. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 21 % ja mättäiden korkeus 1,8 dm. Puusto on rämealueilla yleensä keskitiheää kehitysluokaltaan vaihtelevaa mäntyä. Reunaosissa on yleisesti sekapuustoa. Hetesuon turpeista on rahkavaltaisia 72 % ja saravaltaisia 28 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 33 %, sararahkaturve (CS) 39 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 26 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 17 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjoisosan paksuturpeisella alueella (osittain nykyinen turvetuotantoalue) on paikoin yli metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Eteläosassa suota tämä kerros on yleensä ohuempi. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta, joka pohjaa kohti muuttuu monin paikoin saravaltaiseksi. Suon eteläosassa pohjaturvekerros on selvästi maatuneempaa kuin suon pohjoisosassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Liekoja on erittäin vähän. Hetesuolta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,2 % kuivapainosta, ph-arvo 4,3, vesipitoisuus märkäpainosta 89,5 % ja kuiva-ainemäärä 105,3 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,5 % kuivapainosta. Hetesuo soveltuu turvetuotantoon. Suon 120 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on ollut ennen turvetuotannon alkua noin 0,82 milj. suo m 3 parhaiten kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 1,30 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,3 m paksu kerros). Kun tuotantokelpoisesta alueesta vähennetään nykyinen tuotantoala, jää tuotantokelpoiseksi alueeksi noin 75 ha, joka muodostuu kuudesta yli 1,5 m syvästä altaasta. Näillä alueilla on noin 0,45 milj. suom 3 lähinnä kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa turvetta ja 0,90 milj. suo-m 3 energiaturvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.30. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,64 MWh. Turvetuotantoon vaikuttavia tekijöitä ovat heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuusvaihtelu, paikoin paksu liejukerros turvekerroksen alla ja korkea pohjaturpeen rikkipitoisuus toisella näytepisteellä. 30

32 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 12. Hetesuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 31

33 Tapio Toivonen ja Asta Harju 10. Liimataisenneva Liimataisenneva (kl , x = 6980,2, y = 3369,3) sijaitsee Soinin ja Karstulan rajalla noin 13 km Soinin keskustasta itään. Se rajoittuu idässä peltoon ja muualla moreenimaastoon. Suon länsi- ja pohjoisreunaa sivuaa metsäautotie. Lisäksi itäreunan pelloille johtaa tilustie. Suolla on 47 tutkimuspistettä ja 82 syvyyspistettä (kuva 13). Tutkimuspisteitä on 4,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 114 ha, yli 1 m syvän alueen 31 ha, yli 1,5 m syvän 14 ha ja yli 2 m syvän 7 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää eteläosassa luoteeseen noin 5 m/km ja pohjoisosassa kaakkoon. Liimataisenneva on kokonaan ojitettu. Vedet laskevat ojia pitkin suon itäpuolella sijaitsevaan Kortejärveen, josta lähtee Kortejoki Vahankaan, josta vedet kulkeutuvat useiden joki- ja järvivaiheiden kautta Kymijokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Mustapuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,0 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (71 %), moreeni (24 %) ja hiesu (4 %). Liimataisennevan tutkimuspisteistä on rämeellä 92 %, avosuolla 4 % ja korvessa 4 %. Suon itäosassa on kytöheittoa. Eteläosassa on mm. varsinaista sararäme-, tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttumaa. Pohjoisosassa on tupasvillaräme tyypillinen. Reunaosissa on yleisesti kangasrämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus 1,1 dm. Puusto on keskitiheää tai paikoin harvahkoa mäntyvaltaista riukua tai harvennusmetsää. Reunaosissa on kookkaampaa puustoa ja kytöheittoalueilla on paikoin koivuvaltaista puustoa. Liimataisennevan turpeista on rahkavaltaisia 81 % ja saravaltaisia 19 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 46 %, sararahkaturve (CS) 34 % ja rahkasaraturve (SC) 20 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 11 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 3 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus vaihtelee, mutta se on yleensä selvästi alle puoli metriä. Suon eteläosassa on turvekerros monin paikoin lähes pinnasta asti sarapitoista tai saravaltaista. Maatumisaste ei kuitenkaan nouse yleensä yli kuuden. Suon pohjoisosassa turvekerros on yleensä rahkavaltaista. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,9. Liekoja on erittäin vähän. Liimataisennevalta on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,1 % kuivapainosta, ph-arvo 4,3, vesipitoisuus märkäpainosta 91,3 % ja kuiva-ainemäärä 81,0 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,0 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,7 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 % kuivapainosta. Liimataisennevan yli 1,5 m syvä alue koostuu kolmesta eri altaasta. Eteläosassa on noin 7 ha:n yhtenäinen alue, jonka turvekerros on saravaltainen mutta turpeen maatuneisuus on melko alhainen. Alueella on noin 0,14 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

34 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 13. Liimataisennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 33

35 Tapio Toivonen ja Asta Harju 11. Loukkukorpi Loukkukorpi (kl , x = 6979,6, y = 3369,5) sijaitsee noin 12 km Soinin keskustasta itään. Suo on muodoltaan erittäin rikkonainen, ja se rajoittuu moreenimaastoon. Suon itäreunaa sivuaa metsäautotie ja länsireunaa tilustie. Suolla on 33 tutkimuspistettä ja 117 syvyyspistettä (kuva 14). Tutkimuspisteitä on 2,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 113 ha, yli 1 m syvän alueen 57 ha, yli 1,5 m syvän 30 ha ja yli 2 m syvän 17 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää koilliseen noin 4 m/km. Loukkukorpi on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Pohjois- ja länsiosassa on ojitusta. Länsiosasta on ojayhteys Limajärveen (183,1 m mpy), josta vedet virtaavat Iso-Punsaan ja siitä edelleen Punsanjoen ja Kortejärven kautta Vahankaan ja Pääjärveen, josta ne päätyvät useiden joki- ja järvivaiheiden kautta Kymijokeen. Pohjoisosasta on ojayhteys Kortejärveen, josta on lasku-uoma Vahankaan. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Mustapuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,4 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (82 %), moreeni (13 %) ja savi (5 %). Loukkukorven tutkimuspisteistä on rämeellä 86 % ja korvessa 14 %. Suon keskiosan luonnontilaisella alueella ovat varsinainen sararäme ja tupasvillaräme yleisimmät suotyypit. Lisäksi alueella esiintyy mm. isovarpurämettä ja rahkarämettä. Ojitusalueilla on varsinainen sararämemuuttuma tyypillinen. Reunaosissa on mm. kangasrämemuuttumaa, nevakorpimuuttumaa ja varsinaista korpimuut tumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 19 % ja mättäiden korkeus 1,4 dm. Puusto on luonnontilaisella alueella harvahkoa ja usein vajaatuottoista mäntyä. Ojitusalueella on yleensä keskitiheää riukuasteen mäntyvaltaista sekapuustoa. Paikoin puusto on koivuvaltaista. Loukkukorven turpeista on rahkavaltaisia 72 % ja saravaltaisia 28 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 47 %, sararahkaturve (CS) 25 % ja rahkasaraturve (SC) 28 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 10 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 2 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on yleensä ohuehko. Turvekerros koostuu suureksi osaksi kohtalaisen hyvin maatuneesta rahka- ja sararahkaturpeesta. Sararämealueilla saravaltainen turve voi ulottua lähelle pintaa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Liekoja on erittäin vähän. Loukkukorvesta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,2 % kuivapainosta ph-arvo 4,5, vesipitoisuus märkäpainosta 91,3 % ja kuiva-ainemäärä 85,2 kg/ suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 % kuivapainosta. Loukkukorpi sijaitsee Natura-alueella. 34

36 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 14. Loukkukorven tutkimus- ja syvyyspisteet. 35

37 Tapio Toivonen ja Asta Harju 12. Kotineva Kotineva (kl , x = 6978,1, y = 3368,7) sijaitsee noin 12 km Soinin keskustasta itään. Se rajoittuu pohjoisessa peltoon ja muualla osin mäkiseen hiekkamoreenimaastoon. Suon etelä- ja länsireunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 37 tutkimuspistettä ja 63 syvyyspistettä (kuva 15). Tutkimuspisteitä on 4,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 77 ha, yli 1 m syvän alueen 52 ha, yli 1,5 m syvän 41 ha ja yli 2 m syvän 27 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 3 m/km. Kotineva on valtaosin luonnontilassa. Eteläreunassa on ojitusta ja länsiosan halki luoteeseen on oja. Itälahdekkeessa on kaksi lampea. Suon luoteispäästä on laskuoja Limajärveen (183,3 m mpy), josta vedet kulkeutuvat Isoon-Punsaan ja siitä edelleen Punsanjoen ja Kortejärven kautta Vahankaan ja Pääjärveen, josta ne päätyvät useiden joki- ja järvivaiheiden kautta Kymijokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Mustapuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,4 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (46 %), moreeni (42 %) ja hiesu (12 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros. Kotinevan tutkimuspisteistä on rämeellä 77 %, avosuolla 20 % ja korvessa 3 %. Luonnontilaisella neva-alueella on yleensä lyhytkorsinevaa ja paikoin varsinaista saranevaa. Rämealueilla ovat tupasvillaräme ja lyhytkorsinevaräme yleisiä. Paikoin esiintyy myös varsinaista sararämettä ja rahkarämettä. Oji tuksen vaikutusalueella lyhytkorsinevarämemuuttuma on tyypillinen. Reunaosissa on yleisesti kangasrämettä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 18 % ja mättäiden korkeus 1,2 dm. Puusto on rämealueilla yleensä harvaa ja vajaatuottoista mäntyä. Kotinevan turpeista on rahkavaltaisia 92 % ja saravaltaisia 8 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 41 %, sararahkaturve (CS) 51 % ja rahkasaraturve (SC) 8 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 29 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on kohtalaisesti maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta usein pohjaan asti. Paikoin sarapitoinen turvekerros ulottuu lähelle pintaa. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,6. Liekoja on erittäin vähän. Kotinevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,8 % kuivapainosta, ph-arvo 4,5, vesipitoisuus märkäpainosta 91,8 % ja kuiva-ainemäärä 75,6 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,22 % kuivapainosta. Kotineva kuuluu Natura-alueeseen. 36

38 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 15. Kotinevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 37

39 Tapio Toivonen ja Asta Harju 13. Kokkoneva Kokkoneva (kl , x = 6977,3, y = 3369,3) sijaitsee noin 13 km Soinin keskustasta itään. Suo on muodoltaan erittäin rikkonainen, ja se rajoittuu lännessä Kokko-Valkeiseen (193,5 m mpy) ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Kaakkoisosassa on turvetuotantoalue. Suon keskelle johtaa pohjoisesta metsäautotie ja turvetuotantoalueelle etelästä ajotie. Suolla on 110 tutkimuspistettä ja 291 syvyyspistettä (kuva 16). Tutkimuspisteitä on 4,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 256 ha, yli 1 m syvän alueen 173 ha, yli 1,5 m syvän 128 ha ja yli 2 m syvän 94 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää eteläkaakkoon noin 3 m/km. Kokkoneva on turvetuotantoaluetta lukuun ottamatta lähes kokonaan luonnontilainen. Suon keskellä olevasta Kokkolammesta (190,9 m mpy) lähtee luonnontilainen puro etelään Joutenjärveen. Myös turvetuotantoalueelta on ojayhteys Joutenjärveen, josta lähtee laskuoja Vahvasenjokeen, joka johtaa Valkkunaan ja edelleen Vahankaan, josta vedet laskevat useiden joki- ja järvivaiheiden kautta Kymijokeen. Suon etelä- ja keskiosa kuuluu vesistöalueeseen , Valkkunan valuma-alue ja Pohjoisosa vesistöalueeseen ; Mustapuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,5 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (67 %), hiekka (29 %) ja hiesu (2 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros. Kokkonevan tutkimuspisteistä on rämeellä 78 %, avosuolla 21 % ja korvessa 1 %, Suon länsiosassa on lyhytkorsinevaa, lyhytkorsinevarämettä ja tupasvillarämettä. Pohjoisosassa on rimpineva-alue. Lisäk si alueella on varsinaista saranevaa ja rämettä sekä reunaosissa kangasrämettä. Itäosassa nykyisellä turvetuotantoalueella on ollut lyhytkorsinevaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 37 % ja mättäiden korkeus 1,8 dm. Puusto on suureksi osaksi harvahkoa ja vajaatuottoista mäntyä. Kokkonevan turpeista on rahkavaltaisia 72 % ja saravaltaisia 28 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 49 %, sararahkaturve (CS) 23 %, ja rahkasaraturve (SC) 28 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 33 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 3 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on paksuhko heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on kohtalaisesti maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta. Paikoin saravaltainen turve ulottuu kuitenkin lähelle pintaa. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Liekoja on yleensä vähän. Kokkonevalta on otettu näytteet neljältä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,1 % kuivapainosta, ph-arvo 4,0, vesipitoisuus märkäpainosta 91,6 % ja kuiva-ainemäärä 83,0 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,4 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % kuivapainosta. Kokkonevan nykyisen turvetuotantoalueen ulkopuolinen alue kuuluu valtaosin Natura-alueeseen. 38

40 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 16. Kokkonevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 39

41 Tapio Toivonen ja Asta Harju 14. Koivusuo Koivusuo (kl , x = 6972,5, y = 3363,3) sijaitsee noin 9 km Soinin keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suon pohjoisosan poikki kulkee metsäautotie ja itäosan halki suurjännitelinja. Suolla on 36 tutkimuspistettä ja 81 syvyyspistettä (kuva 17). Tutkimuspisteitä on 4,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 86 ha, yli 1 m syvän alueen 50 ha, yli 1,5 m syvän 43 ha ja yli 2 m syvän 32 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää keskeltä etelään ja pohjoiseen noin 2 m/km. Koivusuon keskiosa on luonnontilassa, pohjois- ja eteläpää sekä reunat on ojitettu. Suon eteläpäästä on ojayhteys Näätäpuroon, joka johtaa Isoon Heinäjärveen, josta vedet laskevat etelään Pirttijoen kautta Isoon Ruokoseen, josta on yhteys Ähtärinjärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Syväjoen alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,3 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (42 %), hiekka (43 %) ja hieta (10 %). Koivusuon tutkimuspisteistä on rämeellä 73 %, avosuolla 19 %, korvessa 6 % ja turvekankaalla 2 %. Suon keskiosan luonnontilaisella alueella on mm. lyhytkorsinevaa, rahkanevaa ja rahkarämettä. Alueen ympärillä on rahkaräme- ja tupasvillarämemuuttumaa. Pohjoispäässä on tupasvillarämemuuttuma tyypillinen. Reunaosissa on paikoin korpisuutta. Kaakkoisosassa on kytöheittoa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 44 % ja mättäiden korkeus 2,9 dm. Puusto on suon keskiosan rämealueella kitukasvuista ja harvaa mäntyä. Reunoilla on keskitiheää tai paikoin tiheää yleensä mäntyvaltaista sekapuustoa. Koivusuon turpeista on rahkavaltaisia 45 % ja saravaltaisia 55 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 33 %, sararahkaturve (CS) 12 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 53 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 29 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 3 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskiosassa on paikoin yli metri heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta. Tämän kerroksen alla on yleensä heikohkosti maatunutta rahkasaraturvetta, jonka maatumisaste kasvaa pohjaa kohti. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä heikosti maatuneessa pintakerroksessa ja suoleväkön jäännökset syvemmällä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Liekoja on erittäin vähän. Koivusuolta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta, ph-arvo 4,2, vesipitoisuus märkäpainosta 92,9 % ja kuiva-ainemäärä 74,1 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % kuivapainosta. Koivusuo soveltuu turvetuotantoon. Suon keskiosan yhtenäisellä noin 26 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,18 milj. suo m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja muualla yli 1,5 m syvällä noin 40 ha:n alueella on noin 0,74 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

42 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 17. Koivusuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 41

43 Tapio Toivonen ja Asta Harju 15. Kiikkusuo Kiikkusuo (kl , x = 6972,5, y = 3361,8) sijaitsee noin 7 km Soinin keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu luoteessa Isoon Kaihijärveen ja muualla osin mäkiseen hiekka ja moreenimaastoon. Suon keskiosan poikki kulkee metsäautotie ja koillisreunaan ulottuu metsäautotien pää. Suolla on 48 tutkimuspistettä ja 111 syvyyspistettä (kuva 18). Tutkimuspisteitä on 4,4/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 107 ha, yli 1 m syvän alueen 56 ha, yli 1,5 m syvän 35 ha ja yli 2 m syvän 23 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää keskeltä luoteeseen noin 6 m/ km ja kaakkoon 2 m/km. Kiikkusuo on osittain ojitettu. Pohjoisosassa on laajahko luonnontilainen alue. Pohjoisosan vedet laskevat ojaa myöten Isoon Kaihijärveen (186,5 m mpy), josta ne kulkeutuvat etelään Isoon Heinäjärveen. Myös suon eteläosasta on ojayhteys Isoon Heinäjärveen, josta vedet virtaavat etelään Pirttijoen kautta Isoon Ruokoseen, josta on yhteys Ähtärinjärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Syväjoen alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,0 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (43 %), hiekka (36 %) ja hiesu (15 %). Kiikkusuon tutkimuspisteistä on rämeellä 91 %, avosuolla 1 %, korvessa 6 % ja turvekankaalla 2 %. Suon pohjoisosan luonnontilaisella alueella on mm. tupasvillarämettä, lyhytkorsinevarämettä, rahkarämettä ja varsinaista sararämettä. Eteläosan ojitusalueella on mm. tupasvillaräme- ja lyhytkorsinevarämemuuttumaa. Reunaosissa esiintyy mm. kangasrämettä ja kangaskorpea. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 45 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on suon pohjoisosassa yleensä kitukasvuista ja harvahkoa männikköä. Muualla on paikoin tiheääkin yleensä mäntyvaltaista sekapuustoa. Kiikkusuon turpeista on rahkavaltaisia 49 % ja saravaltaisia 51 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 30 %, sararahkaturve (CS) 19 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 48 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 34 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 7 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjoisosassa on paikoin yli metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka sisältää lisätekijänä runsaasti tupasvillan jäännöksiä. Syvemmällä turve muuttuu kohtalaisen hyvin maatuneeksi rahkasaraturpeeksi. Luoteispäässä saravaltainen turve ulottuu lähelle pintaa. Suon kaakkoisosassa turvekerros on ohuempi, samoin heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on selvästi alle metrin paksuinen. Tämän kerroksen alla on kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka- tai rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Liekoja on erittäin vähän. Kiikkusuolta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,7 % kuivapainosta, ph-arvo 4,1, vesipitoisuus märkäpainosta 90,6 % ja kuiva-ainemäärä 94,0 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 % kuivapainosta. Kiikkusuon pohjoisosa kuuluu suurimmaksi osaksi Natura-suojeluvarauksen (FI ) piiriin. Kaakkoisosa on taas melko ohutturpeinen. Suota ei suositella turvetuotantoon. 42

44 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 18. Kiikkusuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 43

45 Tapio Toivonen ja Asta Harju 16. Nuolisaarenneva Nuolisaarenneva (kl , x = 6976,5, y = 3364,8) sijaitsee noin 11 km Soinin keskustasta itään. Suo on muodoltaan rikkonainen, ja se rajoittuu moreenimaastoon. Suon halki kulkee kesämökeille johtava tie. Suolla on 32 tutkimuspistettä ja 30 syvyyspistettä (kuva 19). Tutkimuspisteitä on 6,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 52 ha, yli 1 m syvän alueen 16 ha, yli 1,5 m syvän 2 ha ja yli 2 m syvän 0,3 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 5 m/km. Nuolisaarenneva on kokonaan ojitettu. Suon pohjoispäästä on laskuojia läheiseen Hankajärveen (183,1 m mpy), josta vedet virtaavat Ison-Punsan ja Vahangan kautta Pääjärveen ja edelleen useiden järvi- ja jokivaiheiden jälkeen Kymijokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Mustapuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,3 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (84 %), hiekka (8 %) ja hieta (8 %). Nuolisaarennevan tutkimuspisteistä on rämeellä 98 % ja avosuolla 2 %. Yleisin suotyyppi on tupasvillarämemuuttuma. Lisäksi suolla esiintyy mm. lyhytkorsinevarämemuuttumaa. Reunaosissa ja ohutturpeisilla alueilla ovat pallosararäme- ja korpirämemuuttuma tyypillisiä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 21 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on yleensä riuku- tai harvennusvaiheen män tyä. Reunaosissa on myös kookasta sekapuustoa. Suon keskellä on kitukasvuista ja harvaa mäntyä. Nuolisaarennevan turpeista on rahkavaltaisia 95 % ja saravaltaisia 5 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 31 %, sararahkaturve (CS) 64 % ja rahkasaraturve (SC) 5 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 21 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on kohtalaisesti maatunutta sararahkaturvetta. Tupasvillan jäännökset ovat melko yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Liekoja on erittäin vähän. Nuolisaarennevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,0 % kuivapainosta, ph-arvo 3,1, vesipitoisuus märkäpainosta 89,5 % ja kuiva-ainemäärä 102,3 kg/ suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,23 % kuivapainosta. Ohuen turvekerroksen takia Nuolisaarennevaa ei suositella turvetuotantoon. Kuva 19. Nuolisaarennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 44

46 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Kurkisuo Kurkisuo (kl , x = 6966,7, y = 3367,4) sijaitsee noin 15 km Soinin keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu etelässä pienellä matkalla Isoon Lauttajärveen ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Itäreunassa on peltoja ja länsiosan halki kulkee suurjännitelinja. Itäreunassa on umpeenkasvanut Pieni Lauttajärvi. Suon itä- ja länsipuolella kulkee maantie, ja suolle johtaa tilusteitä. Suolla on 150 tutkimuspistettä ja 262 syvyyspistettä (kuva 20). Tutkimuspisteitä on 3,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 448 ha, yli 1 m syvän alueen 260 ha, yli 1,5 m syvän 192 ha ja yli 2 m syvän 123 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoisosassa etelään, keskiosassa itään, kaakkoispäässä luoteeseen ja Haukkalammen alueella luoteeseen. Kurkisuo on suurimmaksi osaksi ojitettu. Keskiosassa ja kaakkoispäässä on kolme pienehköä ojittamatonta aluetta. Suurin osa vesistä laskee ojaverkoston kautta suon itäosan halki Isosta Lauttajärvestä (210,4 m mpy) lähtevään pohjoiseen virtaavaan Lauttapuroon, joka johtaa Jokijärveen, josta vedet laskevat Syväjokea pitkin Iiroonjärveen. Länsiosan Haukilammesta lähtee laskuoja Ryötteenpuroon, joka johtaa Löytöjokeen. Suurin osa suosta kuuluu vesistöalueeseen , Mustapuron valuma-alue, Haukilammen ympäristö vesistöalueeseen , Alajoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,6 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (29 %), hiekka (58 %) ja hiesu (7 %). Liejua on suon pohjalla laajahkolla alueella paikoin yli metrin paksuinen kerros. Kurkisuon tutkimuspisteistä on rämeellä 79 %, avosuolla 12 %, korvessa 2 % ja turvekankaalla 7 %. Itäosan umpeenkasvaneen Pienen Lauttajärven alueella on luhtanevaa, ruohoista saranevaa ja varsinaista saranevaa. Ojittamattomilla rämealueilla tupasvillaräme on tyypillinen. Muualla esiintyy yleisesti tupasvillarämemuuttumaa ja varsinaista sararäme muuttumaa. Reunaosissa pallosararämemuuttuma on luonteenomainen. Paikoin on myös turvekankaita. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 18 % ja mättäiden korkeus 1,7 dm. Puusto on tiheysluokaltaan vaihtelevaa yleensä riuku- tai harvennusvaiheen mäntyä. Kurkisuon turpeista on rahkavaltaisia 54 % ja saravaltaisia 46 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 26 %, sararahkaturve (CS) 28 %, saraturve (C) 4 % ja rahkasaraturve (SC) 42 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 25 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 17 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on maatumisasteeltaan vaihtelevaa sararahka- ja rahkasaraturvetta. Monin paikoin sarapitoinen turve ulottuu lähelle pintaa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Liekoja on erittäin vähän. Kurkisuolta on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,9 % kuivapainosta, ph-arvo 4,2, vesipitoisuus märkäpainosta 89,6 % ja kuiva-ainemäärä 103,3 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 % kuivapainosta. Kurkisuo on muodoltaan melko rikkonainen, ja yli 1,5 m syvä alue koostuu useasta erillisestä altaasta. Suolla on noin 150 ha parhaiten energiaturvetuotantoon jyrsinmenetelmällä soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta, joka koostuu neljästä alueesta. Tuotantokelpoiset turvevarat ovat noin 2,85 milj. suo m 3. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S

47 Tapio Toivonen ja Asta Harju Kuva 20. Kurkisuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 46

48 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Ryötteenneva Ryötteenneva (kl , x = 6966,3, y = 3365,4) sijaitsee noin 14 km Soinin keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu pohjoisessa Isonevaan ja Vakkurinahonsuohon, etelässä Kitusaaren Aukeanevaan, länsiosassa peltoon ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon pohjois- ja länsireunalla kulkee metsäautotie. Suolla on 89 tutkimuspistettä ja 99 syvyyspistettä (kuva 21). Tutkimuspisteitä on 5,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 160 ha, yli 1 m syvän alueen 127 ha, yli 1,5 m syvän alueen 94 ha ja yli 2 m syvän alueen 66 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon pohjoisosassa lounaaseen 4 m/km ja muualla pohjoisluoteeseen noin 5 m/ km. Ryötteenneva on kokonaan ojitettu. Suon vedet valuvat laskuojia pitkin suon läpi virtaavaan Ryötteenpuroon, joka kääntyy etelään ja kuljettaa vedet edelleen Alajokeen ja Syväjokeen, joka laskee Kolunjärveen, josta vedet kulkeutuvat Kolunjoen kautta Ähtärinjärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Alajoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,2 m. Suon pohja on melko epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (68 %), moreeni (27 %) ja hieta (3 %). Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros. Ryötteennevan tutkimuspisteistä on rämeellä 72 %, avosuolla 8 %, korvessa 3 %, turvekankaalla 15 % ja pellolla 2 %. Suon vallitsevia suotyyppejä ovat varsinaisen sararämeen ja tupasvillarämeen muuttumat. Myös varsinaista saranevaa esiintyy suon kaakkoisosassa. Suon reunoilla on yleisesti ruohoturvekangasta, pallosararämemuuttumaa, ja myös varsinaista korpea esiintyy. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 19 % ja mättäiden korkeus 1,6 dm. Suon puusto on pääasiassa taimi- tai harvennusasteista mäntyä ja koivua. Paikoin on myös tukkipuustoa. Ryötteennevan turpeista on rahkavaltaisia 19 % ja saravaltaisia 81 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 7 %, sararahkaturve (CS) 12 %, saraturve (C) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 76 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 25 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros. Tämän alla turve on selvästi saravaltaista rahkasaraturvetta, jonka maatumisaste kasvaa tasaisesti pohjaa kohti heikosti maatuneesta kohtalaisesti maatuneeseen. Paikoin on myös maatuneempia linssejä. Turpeen seassa on yleisesti kortteen ja puun jäännöksiä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 4,9. Liekoja on erittäin vähän. Ryötteennevalta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,8 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 90,5 % ja kuiva-ainemäärä 92,9 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,9 MJ/kg. Rikkipitoisuutta ei määritetty. Ryötteenneva soveltuu energiaturvetuotantoon. Suon 94 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 2,10 milj. suo m 3 tuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q

49 Tapio Toivonen ja Asta Harju Kuva 21. Ryötteennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 48

50 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Kunkunkivenneva Kunkunkivenneva (kl , x = 6974,4, y = 3362,2) sijaitsee noin 5 km Soinin keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu pohjois- ja eteläosistaan turvetuotantoalueisiin, luoteisreunastaan soramoreenimuodostumaan ja muuten moreenimaastoon. Suota ympäröivät maantie ja metsäautotie. Suolla on 13 tutkimuspistettä ja 33 syvyyspistettä (kuva 22). Tutkimuspisteitä on 3,4/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 38 ha, yli 1 m syvän alueen 32 ha, yli 1,5 m syvän alueen 27 ha ja yli 2 m syvän alueen 17 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti pohjoiseen. Kunkunkivenneva on suurimmaksi osaksi ojitettu. Suon vedet valuvat pohjoiseen turvetuotantoalueiden välisen laskuojan kautta Kuninkaanlampeen ja siitä edelleen Kuninkaanjokeen ja Alajärveen, josta vedet kulkeutuvat Kurejoen kautta Lappajärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kuninkaanjoen yläosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,5 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (60 %) ja hiekka (40 %). Kunkunkivennevan tutkimuspisteistä on rämeellä 52 %, avosuolla 37 % ja turvekankaalla 11 %. Suon keskiosa on pääasiassa rimpinevamuuttumaa. Muualla vallitseva suotyppi on varsinainen sararämemuuttuma. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 16 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Suon puusto vaihtelee kitukasvuisesta harvennusasteiseen mäntyyn. Kunkunkivennevan turpeista on rahkavaltaisia 13 % ja saravaltaisia 87 %. Pääturvelajeittain jakauma on: sararahkaturve (CS) 13 % ja rahkasaraturve (SC) 87 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 2 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Suon turvekerros koostuu lähinnä heikosti tai kohtalaisesti maatuneesta rahkasaraturpeesta. Seassa on paikoin myös paremmin maatuneita sararahkaturvelinssejä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,9 ja maatuneemman pohjakerroksen 4,6. Liekoja on erittäin vähän. Kunkunkivennevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,9 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 90,7 % ja kuiva-ainemäärä 81,1 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 % kuivapainosta. Kunkunkivennevaneva soveltuu turvetuotantoon. Suon 27 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,50 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.15. Kuva 22. Kunkunkivennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 49

51 Tapio Toivonen ja Asta Harju 20. Konttisuonneva Konttisuonneva (kl , x = 6981,3, y = 3348,6) sijaitsee noin 12 km Soinin keskustasta länsiluoteeseen. Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suon pohjois- ja länsireunoilla kulkevat metsäautotiet. Suolla on 43 tutkimuspistettä ja 73 syvyyspistettä (kuva 23). Tutkimuspisteitä on 3,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 109 ha, yli 1 m syvän alueen 53 ha, yli 1,5 m syvän alueen 24 ha ja yli 2 m syvän alueen 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 4,5 m/km. Konttisuonneva on kokonaan ojitettu. Suon vedet valuvat länsiosasta laskuojaa ja itäosasta useiden ojien kautta Latojokeen, josta edelleen Levijokeen, joka laskee Alajärveen, josta Kurejokea pitkin Lappajärveen ja edelleen useiden vesistöjen kautta Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Latojoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,1 m. Suon pohja on epätasainen. Suon pohjamaalajit ovat moreeni (95 %) ja hiekka (5 %). Konttisuonnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 87 %, avosuolla 10 % ja turvekankaalla 3 %. Suon länsiosan keskiosa on rimpinevamuuttumaa, jonka ympärillä on varsinaista sararämemuuttumaa. Itäosan keskiosan rahkarämemuuttumaa ympäröi yleisesti tupasvillarämemuuttuma sekä varsinainen sararämemuuttuma. Paikoin on lyhytkorsinevamuuttumaa sekä suon reunoilla pallosara- ja korpirämettä. Suon puusto on pääasiassa harvennusasteista mäntyä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 37 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Konttisuonnevan turpeista on rahkavaltaisia 37 % ja saravaltaisia 63 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 11 %, sararahkaturve (CS) 26 % ja rahkasaraturve (SC) 63 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 28 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskiosan pohjoisreunalla on paksuhko kerros heikosti maatunutta pintarahkaa, muualla saraturve ulottuu pintaan asti. Suon länsiosassa turve on heikosti tai kohtalaisesti maatunutta rahkasaraturvetta, jonka seassa on yleisesti puun jäännöksiä. Pohjalla on paikoin hyvin maatunutta sararahkaturvetta. Suon itäosassa turve on heikosti tai kohtalaisesti maatunutta sekaturvetta, jonka pääturvelaji vaihtelee. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 4,8. Konttisuonnevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,0 % kuivapainosta, ph-arvo 3,4, vesipitoisuus märkäpainosta 88,2 % ja kuiva-ainemäärä 119,5 kg/ suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 23,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 10,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % kuivapainosta. Konttisuonneva soveltuu turvetuotantoon. Suon kahdella yhteensä 24 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on 0,33 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Suon itäpuolella on Natura-verkostoon soidensuojelun perusohjelman täydennyksen osana kuuluva luonnonsuojelualue. 50

52 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 23. Konttisuonnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 51

53 Tapio Toivonen ja Asta Harju 21. Pannukankaanneva Pannukankaanneva (kl , x = 6980,4, y = 3348,9) sijaitsee noin 8 km Soinin keskustasta länteen. Se rajoittuu mäkiseen hiekkamoreenimaastoon ja paikoin kallioon. Suo muodostaa kokonaisuuden eteläpuolella olevan Pitkämännikönnevan kanssa. Metsäautoteitä kulkee sekä suon länsi- että itäpuolella. Suolla on 99 tutkimuspistettä ja 153 syvyyspistettä (kuva 24). Tutkimuspisteitä on 4,1/10. Suon kokonaispinta-ala on 240 ha, yli 1 m syvän alueen 177 ha, yli 1,5 m syvän alueen 140 ha ja yli 2 m syvän alueen 98 ha. Pannukankaannevan pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää pohjoisosissa luoteeseen ja eteläosissa noin 2,5 m/km länteen ja lounaaseen. Pannukankaanneva on kokonaan ojitettu. Suon vedet valuvat eteläosassa laskuojia pitkin Multipuroon ja edelleen Latojokeen ja pohjoisosassa naapurisuon ojaverkoston kautta Latojokeen. Latojoesta vedet kulkevat Levijoen kautta Alajärveen, josta Kurejoen kautta Lappajärveen ja edelleen useiden vesistöjen kautta Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Latojoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,1 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (64 %), moreeni (29 %) ja savi (5 %). Suon keskiosan pohjalla on liejua laajalla alueella noin cm paksuinen kerros. Pannukankaannevan tutkimuspisteistä on rämeellä 83 %, avosuolla 2,5 %, korvessa 1 %, turvekankaalla 11 % ja pellolla 2,5 %. Suon vallitsevia suotyyppejä ovat isovarpuräme ja tupasvillaräme sekä niiden muuttumat. Suon keskiosassa on pienehkö alue keidasrämettä. Näiden lisäksi suolla on mm. lyhytkorsinevarämettä ja pallosararämettä sekä eteläosassa tyypiltään karuja turvekankaita. Suon päälinjaston pohjoispäässä on tavattu myös rimpilettoa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 9 % ja mättäiden korkeus 1,9 dm. Suon puusto on pääasiassa harvaa tai kitukasvuista mäntyä. Länsiosissa on paikoin tukkipuustoa. Pannukankaannevan turpeista on rahkavaltaisia 63 % ja saravaltaisia 37 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 47 %, sararahkaturve (CS) 16 %, saraturve (C) 21 % ja rahkasaraturve (SC) 16 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 30 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 3 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskiosan keidasrämealueella on paksuhko heikosti (H1-4) maatunut pintarahkakerros, muualla pintarahkakerros on ohut. Suon eteläosassa turve on kohtalaisesti tai melko hyvin maatunutta rahkaturvetta, jonka seassa on melko runsaasti tupasvillan jäännöksiä. Linsseinä ja suon pohjaosissa on paikoin heikommin maatunutta saravaltaista turvetta. Suon pohjois- ja länsiosissa turvekerrostuma koostuu yleisesti pintaosistaan heikosti maatuneesta saraturpeesta tai saravaltaisesta sekaturpeesta, joiden alla on melko hyvin maatunutta rahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,0 Liekoja on erittäin vähän. Pannukankaannevalta on otettu näytteet neljältä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,4 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 90,7 % ja kuiva-ainemäärä 92,8 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 % kuivapainosta. Pannukankaannevan 140 ha:n laajuisella, kolmesta osasta koostuvalla yli 1,5 m syvällä alueella on 2,84 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

54 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 24. Pannukankaannevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 53

55 Tapio Toivonen ja Asta Harju 22. Sainsuo Sainsuo (kl , x = 6982,1, y = 3350,8) sijaitsee noin 10 km Soinin keskustasta länsiluoteeseen. Se rajoittuu moreenimaastoon sekä lounaisosastaan kallioon. Suon itä- ja länsipuolella kulkee metsäautotie ja eteläpuolella paikallistie. Suolla on 21 tutkimuspistettä ja 41 syvyyspistettä (kuva 25). Tutkimuspisteitä on 4,5/10. Suon kokonaispinta-ala on 47 ha, yli 1 m syvän alueen 20 ha, yli 1,5 m syvän alueen 8 ha ja yli 2 m syvän alueen 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti luoteeseen. Sainsuon luoteisosa on luonnontilainen, muuten suo on ojitettu. Suon länsiosan vedet valuvat laskuojia pitkin pohjoiseen ja Unkanpuroon, joka laskee Kuninkaanjokeen. Suon itä- ja eteläosissa vedet valuvat eteläpuolisen Pannukankaannevan ojaverkoston kautta Latojokeen. Nämä joet laskevat Alajärveen, josta vesi kulkeutuu Kurejokea pitkin Lappajärveen ja edelleen useiden vesistöjen kautta Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueisiin , Kuninkaanjoen keskiosan alue ja Latojoen valuma-alue. Sainsuon suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,3 m. Suon pohja on melko epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (48 %), hiekka (45 %), sora (5 %) ja hiesu (2 %). Tutkimuspisteistä on rämeellä 82,5 % ja avosuolla 17,5 %. Suon luonnontilaisella alueella on lyhytkortista nevaa ja lyhytkorsinevarämettä sekä paikoin rahkarämettä. Suon ojitetuissa reunaosissa vallitse via suotyyppejä ovat tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttuma. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 17 % ja mättäiden korkeus 1,4 dm. Suon puusto koostuu kitukasvuisesta männystä, osin suo on kokonaan puutonta. Sainsuon turpeista on rahkavaltaisia 89 % ja saravaltaisia 11 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 86 %, sararahkaturve (CS) 3 % ja saraturve (C) 11 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 50 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 2 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Sainsuolla on paksuhko heikosti (H1 3) maatunut pintarahkakerros. Pintarahkan alla on melko hyvin maatunutta rahkaturvetta, jonka seassa on runsaasti tupasvillan jäännöksiä. Suon eteläosassa on paikoin myös kohtalaisesti tai melko hyvin maatunutta sararahkaturvetta ja saraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 1,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,9. Liekoja on erittäin vähän. Sainsuo soveltuu varauksin pienimuotoiseen energiaturvetuotantoon. Paikoin heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on yli 0,5 m paksu. Suon 6 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,09 milj. suo m 3 turvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 25. Sainsuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 54

56 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Karjusuo Karjusuo (kl , x = 6981,9, y = 3352,) sijaitsee noin 10 km Soinin keskustasta luoteeseen. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon länsipuolella kulkee metsäautotie ja itäpuolella maantie. Suolla on 58 tutkimuspistettä ja 64 syvyyspistettä (kuva 26). Tutkimuspisteitä on 4,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 146 ha, yli 1 m syvän alueen 81 ha, yli 1,5 m syvän alueen 65 ha ja yli 2 m syvän alueen 37 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 4 m/km. Karjusuo on lähes kokonaan ojitettu. Suon vedet valuvat laskuojia pitkin pohjoiseen ja useiden ojaverkostojen kautta Unkanpuroon ja edelleen Kuninkaanjokeen, joka laskee Alajärveen, josta vedet kulkeutuvat Kurejokea pitkin Lappajärveen ja edelleen useiden vesistöjen kautta Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kuninkaanjoen keskiosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,5 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (61 %) ja moreeni (36 %). Karjusuon tutkimuspisteistä on rämeellä 95 %, avosuolla 1 % ja turvekankaalla 4 %. Suon vallitsevat suotyypit ovat isovarpu- ja tupasvillarämemuuttuma. Paikoin on myös lyhytkorsinevarämemuuttumaa. Puusto on pääasiassa kitukasvuista ja harvaa mäntyä. Karjusuon turpeista on rahkavaltaisia 58 % ja saravaltaisia 42 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 41 %, sararahkaturve (CS) 17 %, sara turve (C) 23 % ja rahkasaraturve (SC) 19 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 29 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 2 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros, jonka alla on koostumukseltaan vaihtelevaa, pääasiassa heikosti ja kohtalaisesti maatunutta sekaturvetta. Suon pohjois- ja länsiosissa turve on rahkavaltaisempaa ja itä- ja eteläosissa saravaltaisempaa. Tupasvillan ja suoleväkön jäänteet ovat yleisiä turpeen lisätekijöitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Karjusuolta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,1 % kuivapainosta, ph-arvo 3,8, vesipitoisuus märkäpainosta 92,5 % ja kuiva-ainemäärä 70,9 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 % kuivapainosta. Karjusuo soveltuu turvetuotantoon. Suon 65 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 1,24 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

57 Tapio Toivonen ja Asta Harju Kuva 26. Karjusuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 56

58 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Järvisalonneva Järvisalonneva (kl , x = 6986,8, y = 3360,7) sijaitsee noin 10 km Soinin keskustasta pohjoiseen. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Maantie ja metsäautotiet ympäröivät suota. Suolla on 99 tutkimuspistettä ja 137 syvyyspistettä (kuva 27). Tutkimuspisteitä on 5,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 191 ha, yli 1 m syvän alueen 113 ha, yli 1,5 m syvän alueen 89 ha ja yli 2 m syvän alueen 62 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 3 m/km. Järvisalonnevasta noin puolet on ojitettu. Suolla on pienialainen Järvisalonlampi (201,9 m mpy), josta lähtee luonnontilainen puro. Suon pohjoisosan vedet valuvat lounaaseen laskuojia ja ojaverkostoja pitkin Myllypuroon ja edelleen Hallapuron kautta Kuninkaanjokeen. Eteläosassa vedet valuvat etelään Tipakanpuroon ja edelleen useiden ojaverkostojen kautta Pohjoisjokeen, joka laskee Torasjärveen, josta vedet kulkeutuvat Toraspuron kautta Kuninkaanjokeen. Kuninkaanjoki laskee Alajärveen, josta vesi kulkeutuu Kurejokea pitkin Lappajärveen ja edelleen useiden vesistöjen kautta Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueisiin , Kuninkaanjoen keskiosan alue ja , Toraspuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,5 m. Suon pohja on epätasainen. Suon pohjamaalajit ovat moreeni (74 %), hiekka (21 %) ja sora (5 %). Järvisalonlammen etelä- ja länsipuolella suon pohjalla on liejua keskimäärin puolen metrin paksuinen kerros. Järvisalonnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 90 % ja avosuolla 10 %. Suon luonnontilainen osa on pääasiassa lyhytkorsinevarämettä tai lyhytkortista nevaa, paikoin on myös rahkarämettä tai rimpinevaa. Suon reunoja kohti suotyyppi muuttuu tupasvillarämeeksi ja ojitetuilla reunoilla tupasvilla- ja isovarpurämeen muuttumiksi. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus 1,9 dm. Suon puusto on lähinnä kitukasvuista ja harvaa mäntyä. Järvisalonnevan turpeista on rahkavaltaisia 90 % ja saravaltaisia 10 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 81 %, sararahkaturve (CS) 9 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 7 %. Tupas villaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 49 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suon läntisen osan keskellä on laajahkolla alueella yli metrin paksuinen heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros. Muualla pintarahka on vaihtelevan paksuinen. Tämän alla on yleisesti ohuehko kohtalaisesti maatunut kerros rahkaturvetta, jonka seassa on yleisesti tupasvillan jäännöksiä. Pohjaturve on hyvin maatunutta rahkaturvetta ja lammen ympäristössä myös kohtalaisesti maatunutta saraturvetta. Sekä suoleväkön että tupasvillan jäänteet ovat yleisiä turpeen lisätekijöitä. Suon itäosassa vaihtelevan paksuisen heikosti (H1 3) maatuneen pintarahkan alla on hyvin maatunutta rahkaturvetta, jonka seassa on runsaasti tupasvillan ja tupasluikan jäännöksiä. Eteläisimmässä osassa on syvemmissä kerroksissa myös maatumisasteeltaan vaihtelevaa saravaltaista sekaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,9. Liekoja on erittäin vähän. Järvisalonnevalta on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,2 % kuivapainosta, ph-arvo 3,8, vesipitoisuus märkäpainosta 91,9 % ja kuiva-ainemäärä 80,4 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 % kuivapainosta Järvisalonneva soveltuu varauksin turvetuotantoon. Suo on muodoltaan rikkonainen, ja yli 1,5 m syvä alue koostuu useasta erillisestä altaasta. Lisäksi huomattava osa suoalasta on luonnontilassa. Järvisalonnevan useasta erillisestä alueesta koostuvalla, yhteensä noin 84 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on noin 1,62 milj. suo m 3 parhaiten energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Turvetuotantoon sopivasta alasta on vähennetty Järvisalonlammen pinta-ala. 57

59 Tapio Toivonen ja Asta Harju Kuva 27. Järvisalonnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 58

60 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Peltomaanneva Peltomaanneva (kl , x = 6984,6, y = 3361,5) sijaitsee noin 9 km Soinin keskustasta pohjoiskoilliseen. Se rajoittuu mäkiseen hiekkamoreenimaastoon. Suo muodostaa kokonaisuuden itäpuolellaan sijaitsevan Koirasuon kanssa. Suon ympärillä kulkee useita metsäautoteitä. Suolla on 54 tutkimuspistettä ja 77 syvyyspistettä (kuva 28). Tutkimuspisteitä on 4,7/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 114 ha, yli 1 m syvän alueen 85 ha, yli 1,5 m syvän alueen 73 ha ja yli 2 m syvän alueen 56 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon pohjoisosassa loivasti etelään, keskiosassa länteen noin 6 m/km ja eteläosassa loivasti luoteeseen. Peltomaanneva on suurimmaksi osaksi luonnontilainen, pohjoisosassa ja länsilahdekkeessa on ojitusta. Keskiosan halki kulkee laskuoja etelään. Suon vedet valuvat laskuojaa pitkin länteen ja edelleen ojaverkostoja pitkin etelään Pohjoisjokeen, joka laskee Torasjärveen. Torasjärvestä vedet kulkeutuvat Toraspuron kautta Kuninkaanjokeen ja edelleen Alajärven ja Kurejoen kautta Lappajärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Toraspuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,7 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (54 %), hiekka (37 %) ja hieta (9 %). Suon syvimmässä osassa liejua on suon pohjalla keskimäärin 30 senttimetrin paksuinen kerros. Peltomaannevan tutkimuspisteistä on rämeellä 97 % ja turvekankaalla 3 %. Suon vallitseva suotyyppi on lyhytkorsinevaräme. Keskiosassa on myös pieni keidasrämealue ja paikoin rahkarämettä. Suon pohjoisosa on lähinnä rahkaräme-, tupasvillarämeja isovarpurämemuuttumaa. Suon reunoilla on yleisesti pallosararämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 29 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Suon luonnontilaisen osan puusto on kitu kasvuista ja harvaa mäntyä. Muualla puusto on mäntytaimikkoa tai harvennusasteista metsää. Peltomaannevan turpeista on rahkavaltaisia 82 % ja saravaltaisia 18 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 26 %, sararahkaturve (CS) 56 % ja rahkasaraturve (SC) 18 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 22 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on keskimäärin metrin paksuinen heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros. Pintarahkan alla on yleisimmin heikosti tai kohtalaisesti maatunutta sararahkaturvetta, suon keskiosassa myös heikosti maatunutta rahkasaraturvetta. Suoleväkön ja puun jäännökset ovat yleisiä turpeen lisätekijöitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,2. Liekoja on erittäin vähän. Peltomaannevalta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta, ph-arvo 4,3, vesipitoisuus märkäpainosta 91,2 % ja kuiva-ainemäärä 82,6 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 % kuivapainosta. Peltomaanneva soveltuu turvetuotantoon. Suon 56 ha:n laajuisella, yli 2 m syvällä alueella on 0,60 milj. suo m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja muualla yli 1,5 m syvällä 73 ha:n alueella on noin 1,30 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

61 Tapio Toivonen ja Asta Harju Kuva 28. Peltomaannevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 60

62 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Pitkänmännikönneva Pitkänmännikönneva (kl , x = 6978,4, y = 3349,3) sijaitsee noin 8 km Soinin keskustasta länteen. Se rajoittuu mäkiseen tai kallioiseen hiekkamoreenimaastoon ja muodostaa kokonaisuuden pohjoispuolellaan sijaitsevan Pannukankaannevan kanssa. Suon pohjoisosan poikki kulkee metsäautotie. Suolla on 52 tutkimuspistettä ja 65 syvyyspistettä (kuva 29). Tutkimuspisteitä on 5,4/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 97 ha, yli 1 m syvän alueen 65 ha, yli 1,5 m syvän alueen 55 ha ja yli 2 m syvän alueen 31 ha. Suon eteläosa kuuluu Natura2000-suojeluohjelmaan. Pitkänmännikönnevan pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon eteläosan pinta on melko tasainen, pohjoisosissa pinta viettää pohjoiseen noin 5 m/km. Pitkänmännikönnevan eteläpuoli on luonnontilainen ja pohjoispuoli ojitettu. Suon vedet valuvat pohjoisen puolella laskuojia pitkin Multipuroon, joka laskee Latojokeen. Latojoesta vedet kulkeutuvat Levijoen kautta Alajärveen, ja edelleen Kurejoen kautta Lappajärveen ja useiden vesistöjen kautta Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Latojoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,7 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (80 %), moreeni (14 %), hiesu (4 %) ja savi (2 %). Pitkänmännikönnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 83 %, avosuolla 6 % ja turvekankaalla 11 %. Suon luonnontilainen osa on pääosin tupasvilla- ja lyhtykorsinevarämettä tai lyhytkortista nevaa. Nevaalueen reunalla on havaittu myös rimpilettoa. Suon pohjoisosassa yleisimpiä suotyyppejä ovat varsinainen sararäme-, lyhytkorsinevaräme-, tupasvillaräme- sekä reunoilla myös isovarpurämemuuttumat. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 3 % ja mättäiden korkeus 1,9 dm. Suon puusto on lähes yksinomaan kitukasvuista ja harvaa mäntyä. Pitkänmännikönnevan turpeista on rahkavaltaisia 73 % ja saravaltaisia 27 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 54 %, sararahkaturve (CS) 19 %, saraturve (C) 14 % ja rahkasaraturve (SC) 13 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 35 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 2 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Pitkänmännikönnevalla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros. Tämän kerroksen alla on melko hyvin maatunutta rahkaturvetta, jossa tupasvillan jäännökset ovat erittäin yleinen lisätekijä tai rahkavaltaista kohtalaisesti maatunutta sekaturvetta. Paikoin esiintyy saravaltaisen turpeen linssejä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 1,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,6. Liekoja on erittäin vähän. Suolta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,0 % kuivapainosta, ph-arvo 4,3, vesipitoisuus märkäpainosta 92,1 % ja kuiva-ainemäärä 76,8 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 % kuivapainosta. Pitkämännikönneva soveltuu turvelajin ja maatuneisuuden puolesta turvetuotantoon. Noin puolet tutkitusta suoalasta kuitenkin kuuluu Natura2000-suojeluverkostoon. Suon suojelualueen ulkopuolisessa osassa on noin 26 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella 0,64 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

63 Tapio Toivonen ja Asta Harju Kuva 29. Pitkänmännikönnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 62

64 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Naaraskytö Naaraskytö (kl , x = 6979,6, y = 3352,8) sijaitsee noin 7 km Soinin keskustasta länteen. Suo rajoittuu moreenimaastoon ja sen länsireunalla kulkee metsäautotie. Suolla on 44 tutkimuspistettä ja 30 syvyyspistettä (kuva 30). Tutkimuspisteitä on 3,7/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 40 ha, yli 1 m syvän alueen 12 ha ja yli 1,5 m syvän alueen 4 ha. Naaraskydön pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta on melko tasainen. Suon pohjoisosa on reunoja lukuun ottamatta luonnontilainen ja eteläosa ojitettu. Suon pohjoisosan vedet laskevat laskuojaa pitkin Kantopuroon ja edelleen Kuninkaanjokeen, joka laskee Alajärveen, josta vedet kulkeutuvat Kurejoen kautta Lappajärveen. Suon eteläosan vedet laskevat ojia pitkin Naarasjärveen, josta vedet kulkeutuvat Leväjärven kautta Leväpuroon ja edelleen Alainen Leväjärven ja Alasen kautta Ähtärinjärveen. Suo kuuluu vesistöalueisiin , Kantopuron valuma-alue, ja , Leväjoen valumaalue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,1 m. Suon pohja on epätasainen. Suon pohjamaalajit ovat moreeni (69 %) ja hiekka (31 %). Naaraskydön tutkimuspisteistä on rämeellä 96 % ja turvekankaalla 4 %. Suon luonnontilainen osa on rahkarämettä. Ojitetuilla reunoilla ja eteläosassa vallitseva suotyyppi on isovarpurämemuuttuma. Myös tupasvillarämettä esiintyy. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 24 % ja mättäiden korkeus 1,8 dm. Suon puusto on kitukasvuista ja harvaa mäntyä. Pohjoisreunoilla on paikoin tukkipuustoa. Naaraskydön turpeista on rahkavaltaisia 100 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 97 % ja sararahkaturve (CS) 3 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 58 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 3) maatunut pintarahkakerros, jonka alla on hyvin maatunutta rahkaturvetta, jonka seassa on tupasvillan jäänteitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 1,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,9. Naaraskytö on pääasiassa ohutturpeinen, eikä sitä suositella turvetuotantoon. Kuva 30. Naaraskydön tutkimus- ja syvyyspisteet. 63

65 Tapio Toivonen ja Asta Harju 28. Kanasuo Kanasuo (kl , x = 6977,5, y = 3348,3) sijaitsee noin 11 km Soinin keskustasta länteen. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon ja itäreunoistaan myös kallioihin. Suon pohjoisosaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 50 tutkimuspistettä ja 71 syvyyspistettä (kuva 31). Tutkimuspisteitä on 5,4/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 93 ha, yli 1 m syvän alueen 60 ha, yli 1,5 m syvän alueen 44 ha ja yli 2 m syvän alueen 22 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 4 m/km. Kanasuo on lähes kokonaan ojitettu. Suon pohjoisosan vedet valuvat laskuojaa pitkin pohjoiseen ja Multipuroon ja edelleen Latojokeen, joka laskee Alajärveen, josta vedet kulkevat Kurejoen kautta Lappajärveen. Suon eteläosassa vedet valuvat ojaverkostoja pitkin etelään ja Poikkijokeen, joka laskee Ruokosen kautta Ähtärinjärveen. Suo kuuluu vesistöalueisiin , Latojoen valuma-alue, ja Ähtärinjärven alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,9 m. Suon pohja on melko epätasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (63 %), moreeni (30 %) ja sora (7 %). Kanasuon tutkimuspisteistä on rämeellä 79 %, avosuolla 10 % ja turvekankaalla 11 %. Suon pohjoisosassa vallitsevina suotyyppeinä ovat tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttuma ja reunoilla pallosararäme sekä karut turvekankaat. Suon eteläosa on pääasiassa lyhytkorsinevaräme- ja tupasvillarämemuuttumaa. Myös rimpineva, rahkaräme- ja keidasrämemuuttumaa esiintyy. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 9 % ja mättäiden korkeus 1,6 dm. Suon keskiosa on puutonta ja muualla puusto on kitukasvuista tai harvaa mäntyä. Suon luoteisreunalla on myös tukkipuustoa. Kanasuon turpeista on rahkavaltaisia 72 % ja saravaltaisia 28 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 52 %, sararahkaturve (CS) 20 %, saraturve (C) 15 % ja rahkasaraturve (SC) 13 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 30 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vain paikoin ohut heikosti maatunut (H1 3) pintarahkakerros. Suon pohjoisosassa pintakerros koostuu monin paikoin heikosti maatuneesta saraturpeesta, joka länsireunalla muuttuu kohtalaisesti maatuneeksi saraturpeeksi tai itäosassa kohtalaisesti maatuneeksi pääturvelajiltaan vaihtelevaksi sekaturpeeksi. Suon eteläosassa turve on pääosin rahkaturvetta, joka on jo pintakerroksessa kohtalaisesti maatunutta ja syvemmissä kerroksissa muuttuu melko hyvin ja hyvin maatuneeksi. Paikoin suon pohjakerroksissa on myös sararahkaturvetta. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,6. Kanasuolta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,7 % kuivapainosta, ph-arvo 3,4, vesipitoisuus märkäpainosta 89,6 % ja kuiva-ainemäärä 102,3 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,12 % kuivapainosta. Kanasuo soveltuu energiaturvetuotantoon. Suon 44 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,78 milj. suo m 3 turvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S

66 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 31. Kanasuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 65

67 Tapio Toivonen ja Asta Harju 29. Mäntysuo Mäntysuo (kl , x = 6985,4, y = 3360,6) sijaitsee noin 9 km Soinin keskustasta pohjoiskoilliseen. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suon pohjoispäähän ulottuu metsäautotie. Suolla on 37 tutkimuspistettä ja 62 syvyyspistettä (kuva 32). Tutkimuspisteitä on 4,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 87 ha, yli 1 m syvän alueen 55 ha, yli 1,5 m syvän alueen 34 ha ja yli 2 m syvän alueen 13 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon eteläosassa etelään noin 2,5 m/km ja pohjoisosassa loivasti lounaaseen. Mäntysuo on kokonaan ojitettu. Suon pohjoisosan vedet valuvat pohjoiseen laskuojia ja ojaverkostoja pitkin Myllypuroon ja edelleen Hallapuron kautta Kuninkaanjokeen, josta vedet laskevat Alajärveen ja Kurejokea pitkin edelleen Lappajärveen. Suon eteläosassa vedet kulkeutuvat useiden ojaverkostojen kautta Pohjoisjokeen, joka laskee Torasjärveen, josta vedet kulkeutuvat Toraspuron kautta Kuninkaanjokeen. Suo kuuluu vesistöalueisiin , Kuninkaanjoen keskiosan alue ja , Toraspuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,9 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (74 %), hiekka (23 %) ja sora (3 %). Mäntysuon tutkimuspisteistä on rämeellä 93 % ja avosuolla 7 %. Suon keskiosa on pääasiassa rahkarämemuuttumaa. Muualla on tupasvillaräme- ja erityisesti suon reunoilla isovarpurämemuuttumaa. Paikoin on myös lyhytkortisen nevan tai rimpinevan muuttumia. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 32 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Suon keskiosa on monin paikoin lähes aukeaa, muualla puusto on pääasiassa kitukasvuista ja harvaa mäntyä. Mäntysuon turpeista on rahkavaltaisia 99 % ja saravaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 94 %, sararahkaturve (CS) 5 % ja saraturve (C) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 67 %. Suolla on paikoin yli puoli metriä paksu heikosti (H1-4) maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Suon turvekerros on suurimmaksi osaksi rahkaturvetta, jonka seassa on runsaasti tupasvillan jäännöksiä. Turve on suon pohjoisosassa kohtalaisesti tai melko hyvin maatunutta ja eteläosassa hyvin maatunutta. Suon eteläosan pohjakerroksissa on paikoin mukana myös saraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,5. Mäntysuolta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,9 % kuivapainosta, ph-arvo 3,2, vesipitoisuus märkäpainosta 86,7 % ja kuiva-ainemäärä 134,0 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 % kuivapainosta. Mäntysuo soveltuu turvetuotantoon. Suon noin 30 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,42 milj. suo m 3 parhaiten energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S

68 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva. 32 Mäntysuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 67

69 Tapio Toivonen ja Asta Harju 30. Kitusaaren aukeaneva Kitusaaren aukeaneva (kl , x = 6965,5, y = 3365,7) sijaitsee noin 17 km Soinin keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu etelässä tiehen ja Kuoppasuohon, pohjoisessa Ryötteennevaan ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon eteläreunalla kulkee maantie ja länsipuolella metsäautotie. Suolla on 34 tutkimuspistettä ja 52 syvyyspistettä (kuva 33). Tutkimuspisteitä on 3,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 87 ha, yli 1 m syvän alueen 54 ha, yli 1,5 m syvän alueen 40 ha ja yli 2 m syvän alueen 21 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 3 m/km. Kitusaaren aukeanevan keski- ja eteläosassa on luonnontilaista aluetta, mutta muualla suo on ojitettu. Suon länsiosassa on pieni Kitulähde. Suon vedet valuvat laskuojaa pitkin koilliseen Ryötteenpuroon ja edelleen Alajokeen ja Syväjokeen, joka laskee Kolunjärveen, josta vedet kulkeutuvat Kolunjoen kautta Ähtärinjärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Alajoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,5 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (62 %) ja hiekka (38 %). Kitusaaren aukeanevan tutkimuspisteistä on rämeellä 92 %, avosuolla 7 % ja korvessa 1 %. Suon keskiosan luonnontilainen alue on lyhytkortista nevaa, lyhytkorsinevarämettä ja rahkarämettä, eteläosan alue lähinnä rahkarämettä. Ojitetuilla alueilla yleisimpiä suotyyppejä ovat isovarpu- ja tupasvillarämemuuttuma. Suon reunoilla on myös pallosararämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 31 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on suon luonnontilaisilla alueilla lähinnä kitukasvuista ja harvaa mäntyä, muualla harvennusasteista mäntyä Kitusaaren aukeanevan turpeista on rahkavaltaisia 86 % ja saravaltaisia 14 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 35 %, sararahkaturve (CS) 51 %, ja rahkasaraturve (SC) 14 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on keskimäärin metrin paksuinen heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros, jonka seassa on tupasvillan jäänteitä. Tämän alla on kohtalaisesti maatunutta rahkavaltaista sekaturvetta. Suon pohjoisosassa on paikoin myös saravaltaisen turpeen linssejä ja näiden alla maatuneempaa sararahkaturvetta. Pohjakerroksissa turpeen seassa on melko yleisesti puun jäänteitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,1. Liekoja on erittäin vähän. Kitusaaren aukeanevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,1 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 92,2 % ja kuiva-ainemäärä 76,3 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg (18,4 23,0) ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,24 % kuivapainosta. Kitusaaren aukeaneva soveltuu turvetuotantoon. Suon yli 2,0 m syvällä alueella on noin 20 ha:n alalla 0,18 milj. suo m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta. Suon 39 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella osin heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,52 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

70 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 33. Kitusaaren aukeanevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 69

71 Tapio Toivonen ja Asta Harju 31. Kuoppasuo Kuoppasuo (kl , x = 6964,4, y = 3365,5) sijaitsee noin 18 km Soinin keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu pohjoisessa Kitusaaren aukeanevaan ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon keskellä on noin hehtaarin laajuinen Palolampi (213,4 m mpy). Suon pohjoisreunalla kulkee maantie. Suolla on 41 tutkimuspistettä ja 53 syvyyspistettä (kuva 34). Tutkimuspisteitä on 4,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 98 ha, yli 1 m syvän alueen 56 ha, yli 1,5 m syvän alueen 33 ha ja yli 2 m syvän alueen 19 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pääasiassa luoteeseen noin 4 m/km. Kuoppasuon länsiosa Palolammen läheisyydessä on luonnontilainen, muuten suo on ojitettu. Suon vedet valuvat laskuojia luoteeseen naapurisuon laskuojan kautta Ryötteenpuroon, josta Alajokeen ja Syväjokeen, joka laskee Kolunjärveen, josta vedet kulkeutuvat edelleen Kolunjoen kautta Ähtärinjärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Alajoen valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,4 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (79 %) ja hiekka (21 %). Kuoppasuon tutkimuspisteistä on rämeellä 97 %, turvekankaalla 1,5 % ja pellolla 1,5 %. Suon luonnontilainen osa on lähinnä tupasvillarämettä, ja muuallakin tupasvillarämemuuttuma on yleinen suotyyppi. Myös rahkarämeen ja isovarpurämeen muuttumaa ja lyhytkorsinevarämemuuttumaa esiintyy. Suon reunoilla on yleisesti korpirämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 24 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Puusto on pääasiassa harvennusasteista mäntyä. Kuoppasuon turpeista on rahkavaltaisia 93 % ja saravaltaisia 7 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 37 %, sararahkaturve (CS) 57 % ja rahkasaraturve (SC) 7 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 59 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 11 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjoisosassa on keskimäärin 0,7 m paksu heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros, muualla pintarahkan paksuus vaihtelee. Tämän kerroksen alla on melko heikosti ja kohtalaisesti maatunutta sararahkaturvetta, jonka seassa on yleisesti tupasvillan jäännöksiä, lähempänä pohjaa myös suoleväkön jäännöksiä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,4. Liekoja on erittäin vähän. Kuoppasuolta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,6 % kuivapainosta, ph-arvo 3,5, vesipitoisuus märkäpainosta 93,1 % ja kuiva-ainemäärä 64,6 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,4 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,12 % kuivapainosta. Kuoppasuo soveltuu turvetuotantoon. Suon yli 1,5 m syvällä alueella on noin 12 ha:n alalla 0,08 milj. suo m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3b. Suon kahdesta erillisestä osasta koostuvalla, yhteensä 28 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella osin heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,38 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S

72 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 34. Kuoppasuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 71

73 Tapio Toivonen ja Asta Harju 32. Peltosuo Peltosuo (kl , x = 6983,4, y = 3361,8) sijaitsee noin 8 km Soinin keskustasta pohjoiskoilliseen. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suon pohjois- ja länsireunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 30 tutkimuspistettä ja 40 syvyyspistettä (kuva 35). Tutkimuspisteitä on 4,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 65 ha, yli 1 m syvän alueen 42 ha, yli 1,5 m syvän alueen 24 ha ja yli 2 m syvän alueen 16 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länsiosassa etelään noin 7 m/ km, keskiosissa eteläkaakkoon noin 4,5 m/km ja itäisimmässä reunassa jyrkästi luoteeseen. Peltosuon pohjoisosa on luonnontilainen, muuten suo on ojitettu. Pohjoispään vedet valuvat laskuojaa pitkin etelään Pohjoisjokeen, keskiosan vedet laskuojia pitkin kaakkoon ja itäreunan vedet luoteeseen suon poikki kulkevaan puroon, joka laskee Pohjoisjokeen. Suovedet laskevat Pohjoisjoen mukana Torasjärveen ja edelleen Toraspuron kautta Kuninkaanjokeen, Alajärveen ja Kurejoen kautta Lappajärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Toraspuron valumaalue. Peltosuon suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,2 m. Suon pohja on epätasainen ja pohjamaalajit ovat moreeni (71 %), hiekka (23 %) ja hieta (6 %). Peltosuon tutkimuspisteistä on 100 % rämeellä. Suon luonnontilainen pohjoisosa on tupasvillarämettä. Ojitetun osan vallitsevia suotyyppejä ovat rahkaräme ja tupasvillarämemuuttuma sekä itäosassa varsinainen sararämemuuttuma. Suon reunoilla on lisäksi korpiräme- ja isovarpurämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 32 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Peltosuon puusto on suurimmaksi osaksi harvennusasteista mäntyä, pohjoisosissa myös vajaatuottoista ja harvaa männikköä. Peltosuon turpeista on rahkavaltaisia 90 % ja saravaltaisia 10 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 56 %, sararahkaturve (CS) 34 ja rahkasaraturve (SC) 10 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 36 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 22 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskiosassa on noin viiden hehtaarin alueella keskimäärin metrin paksuinen heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros. Pintarahkan alla on pääasiassa heikosti tai kohtalaisesti maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta, jonka seassa on runsaasti tupasvillan jäänteitä. Myös puun jäänteet ovat yleinen turpeen lisätekijä. Suon keskiosassa on paikoin myös saravaltaista sekaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,4. Peltosuolta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,1 % kuivapainosta, ph-arvo 3,8, vesipitoisuus märkäpainosta 91,0 % ja kuiva-ainemäärä 86,7 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,13 % kuivapainosta. Turvelajin ja turpeen maatuneisuuden puolesta Peltosuo soveltuu kohtalaisesti pienimuotoiseen turvetuotantoon. Suo on kuitenkin saarekkeinen ja pohjaltaan epätasainen ja sen eteläreunalla on pieni lampi. Suon noin 20 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,36 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

74 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 35. Peltosuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 73

75 Tapio Toivonen ja Asta Harju 33. Vakkurinahonsuo Vakkurinahonsuo (kl , x = 6968,4, y = 3365,5) sijaitsee noin 13 km Soinin keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu lännessä Ryötteennevaan ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon itäpuolella kulkee maantie ja länsireunalla metsäautotie. Lisäksi suon halki kulkee korkeajännitelinja. Suolla on 50 tutkimuspistettä ja 62 syvyyspistettä (kuva 36). Tutkimuspisteitä on 4,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 112 ha, yli 1 m syvän alueen 70 ha, yli 1,5 m syvän alueen 47 ha ja yli 2 m syvän alueen 21 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pohjoisosassa pinta on melko tasainen, ja muualla pinta viettää länsilounaaseen noin 3 m/ km. Vakkurinahonsuon länsiosassa on luonnontilainen alue, mutta muuten suo on ojitettu. Suon vedet valuvat laskuojia pitkin lounaaseen Ryötteenpuroon, jota pitkin etelään Löytöjokeen ja edelleen Alajokeen, joka yhtyy Syväjokeen, josta vedet kulkeutuvat Kolunjärven ja Kolunjoen kautta Ähtärinjärveen. Suon pohjoisosasta vesiä valuu laskuojia pitkin myös itään Jokijärveen ja Syväjoen kautta Iiroonjärveen, josta edelleen Iiroonjoen kautta Hankajärveen ja Iso-Punsaan ja edelleen Punsanjoen kautta Kortejärveen ja Vahankaan. Suo kuuluu vesistöalueisiin , Alajoen valuma-alue, ja , Mustapuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,5 m. Suon pohja on epätasainen. Suon pohjamaalajit ovat moreeni (76 %), hiekka (23 %) ja hieta (1 %). Vakkurinahonsuon tutkimuspisteistä on rämeellä 90 %, avosuolla 1 %, korvessa 2 %, ja turvekankaalla 7 %. Suon luonnontilainen länsiosa on lyhytkorsinevarämettä. Muuten suon vallitseva suotyyppi on tupasvillarmemuuttuma. Näiden lisäksi esiintyyt myös varsinaista sararäme- ja rahkarämemuuttumaa. Suon reunalla on yleisesti isovarpuräme- ja pallosararämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 25 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Puusto on pääasiassa harvennusasteista mäntyä, ja luonnontilainen alue on puutonta. Vakkurinahonsuon turpeista on rahkavaltaisia 80 % ja saravaltaisia 20 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 27 %, sararahkaturve (CS) 53 % ja rahkasaraturve (SC) 20 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 37 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon luonnontilaisessa osassa on keskimäärin metrin paksuinen heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros, muualla pintarahkan paksuus vaihtelee. Tämän kerroksen alla on pääasiassa kohtalaisesti ja osin melko hyvin maatunutta sararahkaturvetta, jonka seassa on paikoin rahkasaraturvelinssejä. Suon eteläosassa turve on heikosti tai kohtalaisesti maatunutta saravaltaista sekaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,4. Liekoja on erittäin vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 0,2 %. Vakkurinahonsuolta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,9 % kuivapainosta, ph-arvo 3,9, vesipitoisuus märkäpainosta 90,4 % ja kuiva-ainemäärä 93,8 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 % kuivapainosta. Vakkurinahonsuo soveltuu turvetuotantoon. Suon yli 1,5 m syvällä alueella on noin 10 ha:n alalla 0,11 milj. suo m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3b. Suon kahdesta erillisestä osasta koostuvalla, yhteensä 47 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella osin heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,79 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Suon halki kulkevan korkeajännitelinjan mahdollisesti vaatimaa suoja-aluetta ei ole huomioitu. 74

76 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 36. Vakkurinahonsuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 75

77 Tapio Toivonen ja Asta Harju 34. Koirasuo Koirasuo (kl , x = 6984,5, y = 3363,1) sijaitsee noin 10 km Soinin keskustasta koilliseen. Suo muodostaa kokonaisuuden länsipuolellaan sijaitsevan Peltomaannevan kanssa ja muualla rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon sekä eteläosassaan pieneen järveen. Suon etelä- ja länsiosien turvetuotantoalueille johtavat tiet. Suolla on 84 tutkimuspistettä ja 140 syvyyspistettä (kuva 37). Tutkimuspisteitä on 4,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 207 ha, yli 1 m syvän alueen 159 ha, yli 1,5 m syvän alueen 128 ha ja yli 2 m syvän alueen 81 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon pohjoisosassa kaakkoon noin 3,5 m/km ja eteläosassa loivasti länteen. Koirasuo on lähes kokonaan ojitettu. Suon koillis- ja eteläosa on turvetuotannossa. Suon länsiosasta vedet valuvat laskuojaa ja ojaverkostoja pitkin Pohjoisjoen kautta Torasjärveen ja edelleen Toraspuron kautta Kuninkaanjokeen, josta Alajärven ja kurejoen kautta Lappajärveen. Kaakkoisosissa suon vedet valuvat laskuojia pitkin Ryöstöjärven ja Viitapuron kautta Viitajokeen, joka laskee Iso-Punsaan, josta vedet kulkeutuvat edelleen Punsanjoen kautta Kortejärveen ja Vahankaan. Suo kuuluu vesistöalueisiin , Toraspuron valuma-alue, ja , Mustapuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,2 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (45 %), hiekka (38 %) ja savi (11 %). Liejua suon pohjalla on suon keskiosissa keskimäärin alle puolen metrin paksuinen kerros. Koirasuon tutkimuspisteistä on rämeellä 82 %, avosuolla 6 % ja turvekankaalla 12 %. Suon vallitsevia suotyyppejä ovat rahkaräme- ja isovarpurämemuuttuma. Myös tupasvillaräme- ja lyhytkorsinevarämemuuttumat sekä puolukkaturvekankaat ovat yleisiä. Suon länsiosassa on myös paikoin keidasrämemuuttumaa ja lyhytkortista nevaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 17 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on yleensä harvahkoa ja vajaatuottoista mäntyä. Koirasuon turpeista on rahkavaltaisia 83 % ja saravaltaisia 17 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 70 %, sararahkaturve (CS) 13 %, saraturve (C) 8,5 % ja rahkasaraturve (SC) 8,5 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 41 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 5 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 3) maatunut pintarahkakerros. Tämän kerroksen alla on paksu kerros kohtalaisesti tai hyvin maatunutta rahkaturvetta, jossa on yleisesti tupasvillan jäännöksiä. Suon pohjaosissa on pääosin hyvin maatunutta saravaltaista sekaturvetta ja paikoin puhdasta saraturvetta, joissa lisätekijänä esiintyy suoleväkköä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,8. Liekoja on erittäin vähän. Koirasuolta on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,1 % kuivapainosta, ph-arvo 3,6, vesipitoisuus märkäpainosta 90,9 % ja kuiva-ainemäärä 82,3 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 % kuivapainosta. Koirasuo soveltuu turvetuotantoon. Alueen eteläja itäosa on otettu tuotantoon. Suon 110 ha:n laajuisella (vähennetty saarekkeet ja lampien suoja-alueet), yli 1,5 m syvällä alueella on ollut tutkimushetkellä noin 2,00 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Tuotantoalueen ulkopuolisella noin 56 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on noin 1,02 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Tuotantoalueen pohja on epätasainen. 76

78 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 37. Koirasuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 77

79 Tapio Toivonen ja Asta Harju 35. Pieni Härkäsuo Pieni Härkäsuo (kl , x = 6984,9, y = 3364,4) sijaitsee noin 13 km Soinin keskustasta koilliseen. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suota ympäröivät maantiet ja metsäautotiet. Suolla on 60 tutkimuspistettä ja 82 syvyyspistettä (kuva 38). Tutkimuspisteitä on 5,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 117 ha, yli 1 m syvän alueen 78 ha, yli 1,5 m syvän alueen 43 ha ja yli 2 m syvän alueen 27 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 3 m/km. Pieni Härkäsuo on kokonaan ojitettu ja turvetuotannossa. Suon eteläpäästä on laskuoja Ryöstöjärveen, josta vedet valuvat Viitapuron ja Viitajoen kautta Iso- Punsaan ja edelleen Punsanjoen kautta Kortejärveen ja Vahankaan. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Mustapuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,4 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (67 %), hiekka (31,5 %) ja hiesu (1,5 %). Pienen Härkäsuon tutkimuspisteistä on tutkimushetkellä ollut rämeellä 95 % ja turvekankaalla 5 %. Suo on ollut ennen turvetuotantoa suurelta osin varsinaista sararämemuuttumaa. Tupasvilla- ja rahkarämemuuttumaa on myös ollut yleisesti. Suon reunoilla on ollut isovarpurämemuuttumaa ja turvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on ollut 28 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Puusto on tutkimushetkellä ollut pääasiassa taimi- ja riukuasteista tiheysasteeltaan vaihtelevaa mäntyä ja koivua. Suon reunaosissa on ollut enemmän harvennusasteista männikköä. Pienen Härkäsuon turpeista on rahkavaltaisia 62 % ja saravaltaisia 38 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 23 %, sararahkaturve (CS) 39 % ja rahkasaraturve (SC) 38 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 14 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros. Tämän kerroksen alla on heikosti tai kohtalaisesti maatunutta rahkasaraturvetta, jonka seassa on melko yleisesti tupasvillan tai suoleväkön jäänteitä. Suon pohjalla on paikoin melko hyvin maatunutta rahkavaltaista sekaturvetta, jonka seassa on yleisesti kortteen jäänteitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,0. Liekoja on erittäin vähän. Pieneltä Härkäsuolta on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,9 % kuivapainosta, ph-arvo 3,6, vesipitoisuus märkäpainosta 89,9 % ja kuiva-ainemäärä 88,6 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 % kuivapainosta. Pieni Härkäsuo on lähes kokonaan turvetuotannossa. Suon kahdesta erillisestä alueesta koostuvalla 43 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on ollut ennen tuotannon alkua noin 0,79 milj. suo m 3 parhaiten energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. 78

80 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 38. Pienen Härkäsuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 79

81 Tapio Toivonen ja Asta Harju 36. Virka-ahonsuo Virka-ahonsuo (kl , x = 6969,6, y = 3365,1) sijaitsee noin 12 km Soinin keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu lounaisosastaan Isonevaan ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon koillisreunalla kulkee maantie ja lounaisreunalla metsäautotie. Suolla on 20 tutkimuspistettä ja 25 syvyyspistettä (kuva 39). Tutkimuspisteitä on 6,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 33 ha, yli 1 m syvän alueen 25 ha, yli 1,5 m syvän alueen 22 ha ja yli 2 m syvän alueen 17 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta on melko tasainen. Virka-ahonsuo on lähes kokonaan luonnontilainen. Suon itäosan vedet valuvat koilliseen Pirttilampeen ja edelleen Pirttipuron ja Syväjoen kautta Iiroonjärveen. Iiroonjärvestä vedet kulkeutuvat Iiroonjoen kautta Hankajärveen ja Iso-Punsaan ja edelleen Punsanjoen kautta Kortejärveen ja Vahankaan. Suon länsiosien vedet valuvat lounaaseen ja naapurisuon ojaverkostojen kautta etelään Löytöjokeen ja edelleen Alajokeen, joka yhtyy Syväjokeen, joka laskee Kolunjärveen, josta vedet kulkeutuvat edelleen Kolunjoen kautta Ähtärinjärveen. Suo kuuluu vesistöalueisiin , Mustapuron valuma-alue, ja , Alajoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,6 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (70 %), hiekka (15 %) ja savi (13 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella suon keskiosassa keskimäärin 1,5 metrin paksuinen kerros. Virka-ahonsuon tutkimuspisteistä on rämeellä 67 %, avosuolla 17 %, korvessa 8 % ja turvekankaalla 8 %. Suon pohjoisosa on lyhytkortista nevaa ja varsinaista saranevaa sekä varsinaista sararämettä. Eteläosan suotyyppejä ovat tupasvillaräme ja rahkaräme. Suon reunoilla on myös varsinaista korpea ja karhunsammalmuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 26 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Suo on puutonta tai puusto on kitukasvuista tai riukuasteista harvaa mäntyä. Virka-ahonsuon turpeista on rahkavaltaisia 88 % ja saravaltaisia 12 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 31 %, sararahkaturve (CS) 57 % ja rahkasaraturve (SC) 12 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 30 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 26 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on yli 1 m paksu heikosti (H1 3) maatunut pintarahkakerros, jonka seassa on yleisesti tupasvillan jäännöksiä. Tämän kerroksen alla on pääasiassa kohtalaisesti maatunutta sararahkaturvetta, jonka lisätekijänä on suoleväkköä. Suon pohjakerroksissa on paikoin myös rahkasaraturvetta, jonka seassa on yleisesti puun jäännöksä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Liekoja on erittäin vähän. Virka-ahonsuolta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,9 % kuivapainosta, ph-arvo 4,0, vesipitoisuus märkäpainosta 92,2 % ja kuiva-ainemäärä 83,1 kg/ suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,11 % kuivapainosta. Virka-ahonsuo soveltuu turvetuotantoon. Suon yli 1,5 m syvällä alueella on noin 17 ha:n alalla 0,24 milj. suo m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa pääasiassa H1 3 maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3b. Suon 22 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,24 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

82 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 39. Virka-ahonsuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 81

83 Tapio Toivonen ja Asta Harju 37. Ojikkoneva Ojikkoneva (kl , x = 6989,4, y = 3361,2) sijaitsee noin 15 km Soinin keskustasta pohjoiseen. Se rajoittuu lounaisosastaan Tuohisaarenneva-Alusnevaan ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon halki kulkee metsäautotie. Suolla on 42 tutkimuspistettä ja 62 syvyyspistettä (kuva 40). Tutkimuspisteitä on 5,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 99 ha, yli 1 m syvän alueen 63 ha, yli 1,5 m syvän alueen 44 ha ja yli 2 m syvän alueen 24 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 5 m/km. Ojikkoneva on kokonaan ojitettu. Suon vedet valuvat pohjoiseen laskuojaa ja naapurisoiden ojaverkostoja pitkin Savonjärveen, josta vedet kulkeutuvat Savonjoen ja Vimpelinjoen kautta Lappajärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Savonjoen yläosan valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,7 m. Suon pohja on melko epätasainen. Suon pohjamaalajit ovat moreeni (65 %), hiekka (34 %) ja sora (1 %). Ojikkonevan tutkimuspisteistä on rämeellä 62 %, avosuolla 7 % ja turvekankaalla 31 %. Suon eteläosa on pääasiassa isovarpurämeen muuttumaa ja reunoiltaan turvekangasta. Keskiosassa hallitsevia suotyyppejä ovat rahkaräme- tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttumat. Paikoin on myös lyhytkortista nevaa. Suon pohjoisin osa on varpu- ja puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 17 % ja mättäiden korkeus 2,6 dm. Suon puusto on pääasiassa kitukasvuista, harvaa mäntyä. Suon pohjoisimmassa osassa on myös tukkipuustoa. Ojikkonevan turpeista on rahkavaltaisia 60 % ja saravaltaisia 40 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 44 %, sararahkaturve (CS) 16 %, sara turve (C) 20 % ja rahkasaraturve (SC) 20 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 38 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 3 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota turve on kohtalaisesti maatunutta rahkaturvetta. Paikoin saraturve ulottuu pintaan. Suon matalammassa keskiosassa turve tämän kerroksen alla on melko hyvin tai hyvin maatunutta rahkasaraturvetta tai saraturvetta, joiden seassa on suoleväkön jäännöksiä. Muualla turve on pintakerroksen alla melko hyvin maatunutta rahkaturvetta, jonka seassa on yleisesti tupasvilla jäännöksiä, ja syvemmällä hyvin kohtalaisesti tai hyvin maatunutta rahkavaltaista sekaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen 2,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja on erittäin vähän. Ojikkonevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta, ph-arvo 4,0, vesipitoisuus märkäpainosta 92,4 % ja kuiva-ainemäärä 73,2 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 % kuivapainosta. Ojikkoneva soveltuu turvetuotantoon. Suon 38 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,70 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Suon saarekkeisuus vaikeuttaa yhtenäisen tuotantoalueen muodostamista. 82

84 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 40. Ojikkonevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 83

85 Tapio Toivonen ja Asta Harju 38. Sikosuo Sikosuo (kl , x = 6966,8, y = 3362,3) sijaitsee noin 16 km Soinin keskustasta eteläkaakkoon. Se rajoittuu lännessä turvetuotantoalueeseen, pohjoisosastaan Peuralampeen sekä sen viereiseen harjuun sekä luoteisosastaan kallioiseen ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon pohjois- ja itäreunalla kulkee metsäautotie. Suolla on 72 tutkimuspistettä ja 108 syvyyspistettä (kuva 41). Tutkimuspisteitä on 4,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 149 ha, yli 1 m syvän alueen 114 ha, yli 1,5 m syvän alueen 90 ha ja yli 2 m syvän alueen 68 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon eteläosissa pinta viettää loivasti kaakkoon, mutta muualla pinta on melko tasainen. Sikosuo on luonnontilainen lukuun ottamatta pohjois- ja eteläpään pienehköjä ojitusalueita. Suon keskeltä lähtee luonnontilainen puro pohjoiseen kohti Peuralampea. Suon kaakkoisosista vedet valuvat laskuojien kautta kaakkoon, lounaisosissa myös viereisen turvetuotantoalueen laskuojien kautta lounaaseen, Löytöjokeen ja edelleen Alajokeen, joka yhtyy Syväjokeen. Vedet kulkeutuvat edelleen Syväjoesta Kolunjärven ja Kolunjoen kautta Ähtärinjärveen. Sikosuo kuuluu vesistöalueeseen , Alajoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,3 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (62 %), hiekka (37 %) ja hieta (1 %). Sikosuon tutkimuspisteistä on rämeellä 75 %, avosuolla 24 % ja turvekankaalla 1 %. Suon keskiosa on pääasiassa lyhytkortista nevaa, jota ympäröi lyhytkorsinevarämealue. Paikoin esiintyy myös silmäkenevaa. Suon lounaisosa on keidasrämettä ja rahkarämemuuttumaa. Suon pohjoisosa puolestaan on pääasiassa tupasvillarämemuuttumaa. Suon reunoilla ja ojitetussa kaakkoisosassa on yleisesti kangasräme-, pallosararäme- ja isovarpurämeen muuttumia. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 25 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Suon luonnontilainen osa on puutonta tai vajaatuottoista mäntyä kasvavaa. Ojitetuilla alueilla puusto on pääosin harvennusasteista mäntyä. Sikosuon turpeista on rahkavaltaisia 71 % ja saravaltaisia 29 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 29 %, sararahkaturve (CS) 42 %, saratur ve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 28 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 8 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 14 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on keskimäärin 1,3 m paksu heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros. Suon pohjoisosassa pintarahkan alla on pääosin melko heikosti maatunutta rahkasaraturvetta, jonka seassa on yleisesti suoleväkön ja varpujen jäännöksiä. Paikoin suon pohjalla on ohut melko hyvin maatunut rahkavaltainen sekaturvekerros. Suon eteläosassa pintarahkakerroksen alla on heikosti tai kohtalaisesti maatunutta sararahkaturvetta, jonka seassa on tupasvillan jäännöksiä. Tämän kerroksen alla turve muuttuu pääosin melko heikosti maatuneeksi saravaltaiseksi sekaturpeeksi. Suon lounaisimmassa osassa turve on rahkavaltaista pohjaan asti. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,3 ja maatuneemman pohjakerroksen 4,9. Sikosuolta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta, ph-arvo 4,1, vesipitoisuus märkäpainosta 92,8 % ja kuiva-ainemäärä 70,5 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 % kuivapainosta. Sikosuo soveltuu turvetuotantoon. Suon yli 1,5 m syvällä alueella noin 60 ha:n alalla 0,78 milj. suo m 3 välttävästi ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta. Kerrostumaa voidaan hyödyntää myös energiaturpeena. Suon noin 85 ha:n laajuisella (lampi vähennetty), yli 1,5 m syvällä alueella osin heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 1,21 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.25. Turvetuotantoa suunniteltaessa huomionarvoisia seikkoja ovat suon luonnontilaisuus, suolta lähtevä luonnontilainen puro, pohjoispään lampi ja harju sekä länsipuolella sijaitseva tuotantoalue. 84

86 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 41. Sikosuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 85

87 Tapio Toivonen ja Asta Harju 39. Vanha-ahonneva Vanha-ahonneva (kl , x = 6985,8, y = 3363,5) sijaitsee noin 13 km Soinin keskustasta koilliseen. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suon koillisreunalla kulkee maantie ja kaakkoisreunalla metsäautotie. Suolla on 34 tutkimuspistettä ja 46 syvyyspistettä (kuva 42). Tutkimuspisteitä on 5,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 66 ha, yli 1 m syvän alueen 32 ha, yli 1,5 m syvän alueen 12 ha ja yli 2 m syvän alueen 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 3,5 m/km. Vanha-ahonneva on kokonaan ojitettu. Suon vedet laskevat laskuojia pitkin kaakkoon ja etelään Ryöstöjärven ja Viitapuron kautta Viitajokeen, joka laskee Isoon-Punsaan ja edelleen Punsanjoen kautta Kortejärveen ja Vahankaan. Suon lounaiskulman vedet valuvat lounaaseen ojaverkostoja pitkin Pohjoisjoen kautta Torasjärveen ja edelleen Toraspuron kautta Kuninkaanjokeen, josta Alajärven ja kurejoen kautta Lappajärveen. Suo kuuluu vesistöalueisiin , Mustapuron valuma-alue, ja , Toraspuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,3 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (67 %) ja hiekka (33 %). Pohjoisosassa on liejua suon pohjalla ohut kerros. Vanha-ahonnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 33 %, korvessa 2,5 % ja turvekankaalla 64,5 %. Yleisimpiä suotyyppejä ovat puolukka- ja varputurvekangas sekä tupasvillarämemuuttuma. Myös mm. rahkaräme- ja isovarpurämemuuttumaa esiintyy. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Suon puusto on pääasiassa mäntyvaltaista tiheysasteeltaan vaihtelevaa harvennusasteista metsää. Varsinkin suon keskiosissa on mukana myös koivua. Suon reunoilla puusto on paikoin kuusivaltaista tukkipuustoa. Vanha-ahonnevan turpeista on rahkavaltaisia 57 % ja saravaltaisia 43 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 13 %, sararahkaturve (CS) 44 %, saraturve (C) 5 %, rahkasaraturve (SC) 36 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 2 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 15 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 11 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjoisosassa on vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros, muualla rahkavaltainen sekaturve ulottuu pintaan asti. Suon turvekerros on pääasiassa heikosti tai kohtalaisesti maatunutta rahkasaraturvetta, suon pohjoisimmassa osassa myös paikoin sararahkaturvetta. Tämä kerros jatkuu suurimmassa osassa suota pohjaan saakka, mutta suon pohjoisosan syvimmällä alueella pohjalla on kohtalaisesti maatunut ruskosammalsaraturvekerros, jonka seassa on järviruo on jäännöksiä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Liekoja on erittäin vähän. Vanha-ahonnevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,7 % kuivapainosta, ph-arvo 3,7, vesipitoisuus märkäpainosta 89,0 % ja kuiva-ainemäärä 106,9 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,24 % kuivapainosta. Vanha-ahonneva soveltuu pienimuotoiseen turvetuotantoon. Suon kolmesta erillisestä osasta koostuvalla, yhteensä 11 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,16 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.25. Palaturvetuotannon kannalta haittana on alhainen turpeen keskimaatuneisuus. 86

88 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 42. Vanha-ahonnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 87

89 Tapio Toivonen ja Asta Harju 40. Koivusaarenneva Koivusaarenneva (kl , x = 6966,9, y = 3361,0) sijaitsee noin 16 km Soinin keskustasta etelään. Suo on muodoltaan erittäin rikkonainen, ja sillä on lukuisia moreenisaarekkeita. Se rajoittuu etelässä ja idässä turvetuotantoalueeseen ja muualla osin kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon länsi- ja eteläpuolella kulkee metsäautotie. Suolla on 85 tutkimuspistettä ja 118 syvyyspistettä (kuva 43). Tutkimuspisteitä on 3,5/10 ha. Suon kokonaispintaala on 242 ha, yli 1 m syvän alueen 133 ha, yli 1,5 m syvän alueen 84 ha ja yli 2 m syvän alueen 42 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Pinta on suhteellisen tasainen, mutta se viettää pohjoisosissa loivasti kaakkoon ja keskiosissa loivasti länteen. Koivusaarenneva on suurelta osin luonnontilainen. Suon reunoilla ja keskiosissa on ojitusta. Suon vedet valuvat pääasiassa keskiosan laskuojan kautta länteen Koirapuron kautta Iso-Ruokoseen ja edelleen Pieni-Ruokosen kautta Syväjokeen, joka laskee Kolunjärveen ja vedet kulkeutuvat edelleen Kolunjoen kautta Ähtärinjärveen. Suon koillispäästä vesiä valuu myös naapurisuon ojaverkostojen kautta kaakkoon Löytöjokeen ja edelleen Alajokeen, joka yhtyy Syväjokeen. Suo kuuluu vesistöalueisiin , Syväjoen alue, ja , Alajoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,8 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (68 %) ja hiekka (32 %). Koivusaarennevan tutkimuspisteistä on rämeellä 86 % ja avosuolla 14 %. Suon yleisimpiä suotyyppejä ovat rahkaräme, tupasvillaräme ja varsinainen sararäme muuttumineen. Paksuturpeisimmilla alueilla on yleisesti myös lyhytkorsinevarämettä, lyhytkortista nevaa sekä paikoin myös varsinaista saranevaa ja rimpinevaa. Suon reunoilla ja ohutturpeisemmilla alueilla on pallosararämettä ja kangasrämettä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 28 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Puusto vaihtelee vajaatuottoisesta harvennusasteiseen mäntyyn. Paikoin on myös puuttomia alueita. Koivusaarennevan turpeista on rahkavaltaisia 71 % ja saravaltaisia 29 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 26 %, sararahkaturve (CS) 45 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 26 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 25 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 11 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on monin paikoin paksu heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Suon turvekerros koostuu pääasiassa kohtalaisesti maatuneesta sararahkaturpeesta ja rahkasaraturpeesta. Paikoin suon pohjalla on hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,1. Liekoja on erittäin vähän. Koivusaarennevalta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,9 % kuivapainosta, ph-arvo 3,6, vesipitoisuus märkäpainosta 92,0 % ja kuiva-ainemäärä 77,8 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 % kuivapainosta. Koivusaarenneva on muodoltaan erittäin rikkonainen. Yli 1,5 m syvä tuotantokelpoinen alue muodostuu useasta pienehköstä altaasta. Suolla on noin 50 ha tuotantoon soveltuvaa lähinnä yli 1,5 m syvää aluetta. Pinnasta on tuotettavissa noin 0,25 milj. suo m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa pääasiassa H1 4 maatunutta rahkavaltaista turvetta. Lähinnä tämän kerroksen alla on lisäksi noin 0,60 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S

90 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 43. Koivusaarennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 89

91 Tapio Toivonen ja Asta Harju 41. Isoneva Isoneva (kl , x = 6968,8, y = 3364,4) sijaitsee noin 13 km Soinin keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu kaakossa Ryötteennevaan ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon länsi- ja itäpuolella kulkee metsäautotie. Suolla on 58 tutkimuspistettä ja 73 syvyyspistettä (kuva 44). Tutkimuspisteitä on 4,7/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 122 ha, yli 1 m syvän alueen 90 ha, yli 1,5 m syvän alueen 76 ha ja yli 2 m syvän alueen 59 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km. Isonevalla on laajoja luonnontilaisia alueita, mutta suon keskellä on harvassa ojia ja reunaosissa on ojitusta. Suon keskellä on pienialainen Palolampi (199,3 m mpy). Suon vedet valuvat laskuojia pitkin eteläosan halki virtaavan Ryötteenpuron kautta etelään Löytöjokeen ja siitä Alajokeen, ja edelleen Syväjokeen, joka laskee Kolunjärveen ja vedet kulkeutuvat Kolunjoen kautta Ähtärinjärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Alajoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,4 m. Suon pohja on melko epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (66 %), hiekka (29 %) ja hiesu (4 %). Liejua on suon pohjalla melko laajalla alueella suon keskiosassa keskimäärin puolen metrin paksuinen kerros. Isonevan tutkimuspisteistä on rämeellä 96 %, korvessa 3 %, ja turvekankaalla 1 %. Suon koillisosassa on keidasrämettä, keskellä rahkarämettä ja muualla yleisimmin tupasvillarämettä. Suon pohjoisosassa on paikoin kangasrämettä ja suon lounaisosassa varsinaista sararämettä. Suon reunoilla on yleisesti korpirämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 33 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Suon keskiosien puusto on lähinnä kitukasvuista ja harvaa mäntyä. Reunoilla on myös harvennusasteista mäntyä. Isonevan turpeista on rahkavaltaisia 78 % ja saravaltaisia 22 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 31 %, sararahkaturve (CS) 47 % ja rahkasaraturve (SC) 22 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 35 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 17 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on keskimäärin metrin paksuinen heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros. Tämän alla on kohtalaisesti maatunutta sararahkaturvetta, jonka seassa on tupasvillan jäännösiä. Syvemmällä turve on melko heikosti tai kohtalaisesti maatunutta rahkasaraturvetta, jonka seassa on yleisesti suoleväkön jäännöksiä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,4. Isonevalta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,3 % kuivapainosta, ph-arvo 4,4, vesipitoisuus märkäpainosta 91,3 % ja kuiva-ainemäärä 86,2 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 % kuivapainosta. Isoneva soveltuu turvetuotantoon. Suon yli 1,5 m syvällä alueella on noin 35 ha:n alalla 0,39 milj. suo m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta. Suon noin 65 ha:n laajuisella (vähennetty lampi), yli 1,5 m syvällä alueella osittain heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 1,13 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

92 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 44. Isonevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 91

93 Tapio Toivonen ja Asta Harju 42. Lypsinneva Lypsinneva (kl , x = 6987,2, y = 3362,5) sijaitsee noin 14 km Soinin keskustasta koilliseen. Se rajoittuu moreenimaastoon. Suon koillis- ja lounaisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 42 tutkimuspistettä ja 51 syvyyspistettä (kuva 45). Tutkimuspisteitä on 6,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 62 ha, yli 1 m syvän alueen 42 ha, yli 1,5 m syvän alueen 32 ha ja yli 2 m syvän alueen 25 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiskoilliseen noin 3 m/ km. Lypsinnevan keskiosa on osittain luonnontilainen, muuten suo on ojitettu. Suon pohjoisosan vedet valuvat laskuojia pitkin pohjoiseen ja naapurisoiden ojaverkostoja pitkin Savonjärveen, josta vedet kulkeutuvat Savonjoen ja Vimpelinjoen kautta Lappajärveen. Eteläosan vedet valuvat eteläkaakkoon laskuojia ja useiden soiden ojaverkostojen kautta lopulta Ryöstöjärveen, josta vedet valuvat Viitapuron ja Viitajoen kautta Iso-Punsaan ja edelleen Punsanjoen kautta Kortejärveen ja Vahankaan. Suo kuuluu vesistöalueisiin , Savonjoen yläosan valuma-alue, ja , Mustapuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,0 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (56 %), moreeni (36 %) ja hiesu (8 %). Lypsinnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 47 %, avosuolla 11 % ja turvekankaalla 42 %. Suon luonnontilainen osa on lyhytkortista nevaa ja lyhytkorsineva- sekä rahkarämettä, sekä paikoin myös rimpinevaa. Ojitetun alueen yleisimmät suotyypit ovat rahkaräme- ja tupasvillarämemuuttuma ja reunemmalla puolukka- ja varputurvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 26 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on suon luonnontilaisella alueella ja keskiosassa on harvaa mäntyvaltaista taimiasteista metsää, paikoin on myös puuttomia alueita. Suon reunoilla on pääasiassa harvennusasteista keskitiheää koivunsekaista mäntymetsää. Lypsinnevan turpeista on rahkavaltaisia 87 % ja saravaltaisia 13 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 26 %, sararahkaturve (CS) 61 % ja rahkasaraturve (SC) 13 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 39 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 4 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Laajalla alueella suon keski- ja eteläosissa on keskimäärin 0,9 m paksu heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros, jonka seassa on jonkin verran tupasvillan jäännöksiä. Tämän alla on heikosti tai kohtalaisesti maatunutta rahkaturvetta tai sararahkaturvetta, joiden lisätekijänä esiintyy yleisesti tupasvillaa. Turpeen maatumisaste kasvaa pohjaa kohti ja pohjakerroksissa on melko hyvin maatunutta sararahkaturvetta ja paikoin myös rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,9. Lypsinnevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,8 % kuivapainosta, ph-arvo 3,6, vesipitoisuus märkäpainosta 91,2 % ja kuiva-ainemäärä 86,6 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % kuivapainosta. Lypsinneva soveltuu turvetuotantoon. Suon 32 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on noin 22 ha:n alueella 0,20 milj. suo m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja muualla yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,55 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S

94 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 45. Lypsinnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 93

95 Tapio Toivonen ja Asta Harju 43. Harjunsuo Harjunsuo (kl , x = 6964,0, y = 3355,8) sijaitsee noin 16 km Soinin keskustasta etelään. Se rajoittuu osin mäkiseen moreenimaastoon ja monelta suunnalta myös peltoihin. Suon lounaisreunassa sijaitsee Asmalampi, ja länsi- ja pohjoispuolella kulkee maantie. Suolla on 41 tutkimuspistettä ja 59 syvyyspistettä (kuva 46). Tutkimuspisteitä on 3,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 115 ha, yli 1 m syvän alueen 68 ha, yli 1,5 m syvän alueen 53 ha ja yli 2 m syvän alueen 41 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen ja koilliseen noin 1,5 m/km. Harjunsuo on kokonaan ojitettu. Suon vedet valuvat pääasiassa länteen ja kaakkoon laskuojia pitkin Syväjokeen, josta edelleen Kolunjärven ja Kolunjoen kautta Ähtärinjärveen. Suon lounaisimmasta osasta vedet valuvat lounaisreunassa sijaitsevaan Asmalampeen (189,5 m mpy), josta edelleen laskuojaa pitkin Hykkösenpuron ja Korpisenpuron kautta Ähtärinjärveen. Suo kuuluu vesistöalueisiin , Syväjoen alue, ja , Korpisenpuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,4 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (48 %), moreeni (40 %) ja hiesu (10 %). Liejua on suon pohjalla keskiosan syvimmillä alueilla ohuehko kerros. Harjunsuon tutkimuspisteistä on rämeellä 66 %, avosuolla 2,5 %, turvekankaalla 29 % ja pellolla 2,5 %. Suon vallitseva suotyyppi on lyhytkorsinevarämemuuttuma. Tupasvillarämemuuttuma ja varsinkin suon eteläosassa rahkarämemuuttuma ovat myös yleisiä. Paikoin on myös varsinaista sararämemuuttumaa ja reunemmalla puolukkaturve- ja varputurvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 28 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Suon puusto on pääasiassa harvennusasteista mäntyä. Harjunsuon turpeista on rahkavaltaisia 73 % ja saravaltaisia 27 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 37 %, sararahkaturve (CS) 36 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 26 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 25 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 8 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 33 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on paksuhko heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros, joka suon etelä- ja keskiosissa on keskimäärin metrin paksuinen. Tämän kerroksen alla on heikosti ja kohtalaisesti maatunutta sararahkaturvetta, jonka seassa on tupasvillan jäännöksiä. Syvemmällä turve on pääasiassa kohtalaisesti maatunutta sararahkaturvetta tai rahkasaraturvetta, mutta myös maatuneempia linssejä esiintyy. Paikoin suon pohjalla on kohtalaisesti maatunutta ruskosammalsaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Harjunsuolta on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,2 % kuivapainosta, ph-arvo 4,2, vesipitoisuus märkäpainosta 90,5 % ja kuiva-ainemäärä 89,4 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % kuivapainosta. Harjunsuo soveltuu turvetuotantoon. Suon yli 1,5 m syvällä alueella noin 25 ha:n alalla on 0,28 milj. suo m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta. Suon kolmesta erillisestä alueesta koostuvalla, yhteensä noin 50 ha:n laajuisella (vähennetty lampi) yli 1,5 m syvällä alueella on osin heikosti maatuneen rahkakerroksen alla noin 1,04 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

96 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 46. Harjunsuon tutkimus- ja syvyyspisteet. Kuva 47. Rahkarämettä Harjunsuolla (kuva Riitta-Liisa Kallinen). 95

97 Tapio Toivonen ja Asta Harju 44. Lammasneva Lammasneva (kl , x = 6985,0, y = 3348,8) sijaitsee Soinin ja Alajärven kuntien rajalla, noin 14 km Soinin keskustasta luoteeseen. Se rajoittuu moreenimaastoon sekä etelässä ja kaakossa peltoihin. Suon itäreunaan ulottuu metsäautotie. Suon itäpuolella on Natura-alue, jonka läpi virtaa suon valumavedet keräävä Unkanpuro. Suolla on 44 tutkimuspistettä ja 60 syvyyspistettä (kuva 48). Tutkimuspisteitä on 5,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 85 ha, yli 1 m syvän alueen 50 ha, yli 1,5 m syvän alueen 31 ha ja yli 2 m syvän alueen 14 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itään noin 3,5 m/km. Lammasnevan itäosa ja reunat on ojitettu, muuta muuten suo on luonnontilainen. Suon vedet valuvat itäja pohjoisosien laskuojia pitkin Unkanpuron kautta Kuninkaanjokeen ja edelleen Alajärveen, josta Kurejokea pitkin Lappajärveen ja edelleen useiden vesistöjen kautta Ähtävänjokeen. Lammasneva kuuluu vesistöalueeseen , Kuninkaanjoen keskiosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,8 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (56 %), hiekka (42 %) ja hieta (2 %). Lammasnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 67 %, avosuolla 28 % ja turvekankaalla 5 %. Suo on pääasiassa rahkanevaa ja rahkarämettä, joita reunustaa tupasvillarämemuuttuma. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 57 % ja mättäiden korkeus 2,6 dm. Suon keskiosa on puutonta tai kitukasvuista ja harvaa mäntyä kasvavaa. Suon itäosassa puusto on harvennusasteista mäntyä. Lammasnevan turpeista on rahkavaltaisia 97 % ja saravaltaisia 3 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 56 %, sararahkaturve (CS) 41 % ja rahkasaraturve (SC) 3 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 41 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 8 % ja varpujen (N) jäännöksiä sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Lammasnevan paksuturpeisimmalla alueella on yli metrin paksu heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros, muualla kerros on ohut. Syvemmällä turve muuttuu jonkin verran tai kohtalaisesti maatuneeksi rahkaturpeeksi. Suon pohjalla on kohtalaisesti ja paikoin hyvin maatunutta sararahkaturvetta. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen lisätekijä läpi turvekerroksen. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Liekoja on erittäin vähän. Lammasnevalta on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,9 % kuivapainosta, ph-arvo 3,2, vesipitoisuus märkäpainosta 89,8 % ja kuiva-ainemäärä 108,5 kg/ suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 % kuivapainosta. Lammasneva soveltuu turvetuotantoon. Suon 31 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,27 milj. suo m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa heikosti maatunutta (H1-4) turvetta. Kerroksen alla on noin 0,24 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S

98 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 48. Lammasnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 97

99 Tapio Toivonen ja Asta Harju 45. Päiväsaarenneva Päiväsaarenneva (kl , x = 6985,3, y = 3351,4) sijaitsee noin 16 km Soinin keskustasta luoteeseen. Se rajoittuu eteläosastaan kallioihin ja muuten moreenimaastoon. Suon länsireunalla kulkee metsäautotie. Suolla on 20 tutkimuspistettä ja 23 syvyyspistettä (kuva 49). Tutkimuspisteitä on 6,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 33 ha, yli 1 m syvän alueen 14 ha, yli 1,5 m syvän alueen 8 ha ja yli 2 m syvän alueen 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoisluoteeseen noin 6 7 m/ km. Päiväsaarenneva on kokonaan ojitettu. Suon vedet valuvat luoteeseen ja pohjoiseen laskuojia ja ojaverkostoja pitkin Unkanpuron kautta Kuninkaanjokeen ja edelleen Alajärveen, josta Kurejokea pitkin Lappajärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kuninkaanjoen keskiosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,9 m. Suon pohja on melko tasainen. Suon pohjamaalajit ovat moreeni (67 %), hiekka (30 %) ja hieta (3 %). Liejua on suon pohjalla eteläosan syvimmällä alueella ohut kerros. Päiväsaarennevan tutkimuspisteistä on rämeellä 74 % ja turvekankaalla 26 %. Suon pohjoisosa on pääasiassa puolukkaturvekangasta ja eteläosa rahkarämemuuttumaa, jota ympäröi tupasvillarämemuuttuma. Suon reunoilla on myös mm. pallosararämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 32 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm. Suon puusto on pääasiassa kitukasvuista tai harvennusasteista mäntyä. Päiväsaarennevan turpeista on rahkavaltaisia 88 % ja saravaltaisia 12 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 37 %, sararahkaturve (CS) 51 % ja rahkasaraturve (SC) 12 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 5 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 12 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros, jonka alla on pääasiassa kohtalaisesti maatunutta sararahkaturvetta. Paikoin on myös rahkasaraturvetta. Suon pohjalla on monin paikoin melko hyvin maatunutta rahkavaltaista sekaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Päiväsaarennevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,7 % kuivapainosta, ph-arvo 3,5, vesipitoisuus märkäpainosta 90,3 % ja kuiva-ainemäärä 92,6 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 % kuivapainosta. Päiväsaarenneva soveltuu pienimuotoiseen turvetuotantoon. Suon 8 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,15 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S0.20. Kuva 49. Päiväsaarennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 98

100 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Karjakujanneva Karjakujanneva (kl , x = 6991,1, y = 3357,6) sijaitsee noin 16 km Soinin keskustasta pohjoiseen. Se rajoittuu moreenimaastoon. Suon pohjoisreunaan ulottuu metsäautotie ja itäreunaa sivuaa korkeajännitelinja. Suolla on 37 tutkimuspistettä ja 59 syvyyspistettä (kuva 50). Tutkimuspisteitä on 4,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 88 ha, yli 1 m syvän alueen 14 ha ja yli 1,5 m syvän alueen 3 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länsilounaaseen noin 4 6 m/ km. Karjakujannevan keskellä on luonnontilainen alue, muuten suo on ojitettu. Suon vedet valuvat etelään ja lounaaseen laskuojaa pitkin Löytöpuron kautta Leipäpuroon ja edelleen Kuninkaanjokeen. Suon pohjoisimmasta osasta vedet valuvat pohjoiseen laskuojia pitkin useiden soiden ojaverkostojen kautta Hämeenjokeen ja edelleen Kuninkaanjokeen. Kuninkaanjoki laskee Alajärveen, josta vedet kulkeutuvat Kurejoen kautta Lappajärveen. Suo kuuluu vesistöalueisiin , Kuninkaanjoen keskiosan alue, ja , Hämeenjoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,8 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (76 %) ja hiekka (24 %). Karjakujannevan tutkimuspisteistä on avosuolla 74 %, rämeellä 18 % ja korvessa 8 %. Suon vallitseva suotyyppi on rimpineva ja suon ojitetussa osassa vastaavasti rimpinevamuuttuma. Myös nevakorpimuuttumaa sekä paikoin lyhytkorsinevarämettä ja rahkarämemuuttumaa esiintyy. Suon reunoilla on lisäksi korpirämemuuttumaa ja pallosararämettä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 31 % ja mättäiden korkeus 2,6 dm. Suon puusto vaihtelee aukeasta tai kitukasvuisesta männiköstä harvennusasteiseen mäntyvaltaiseen metsään. Karjakujannevan turpeista on rahkavaltaisia 64 % ja saravaltaisia 36 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 11 %, sararahkaturve (CS) 53 % ja rahkasaraturve (SC) 36 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 7 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suon turvekerros koostuu pääasiassa heikosti maatuneesta sararahkaturpeesta ja syvemmällä kohtalaisesti maatuneesta saravaltaisesta sekaturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,6. Karjakujannevaa ei suositella turvetuotantoon mataluutensa vuoksi. Kuva 50. Karjakujannevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 99

101 Tapio Toivonen ja Asta Harju 47. Veteläsuo Veteläsuo (kl , x = 6986,4 y = 3359,2) sijaitsee noin 11 km Soinin keskustasta pohjoiseen. Se rajoittuu moreenimaastoon. Suon halki kulkee korkeajännitelinja ja koillisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 39 tutkimuspistettä ja 54 syvyyspistettä (kuva 51). Tutkimuspisteitä on 4,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 86 ha, yli 1 m syvän alueen 43 ha, yli 1,5 m syvän alueen 26 ha ja yli 2 m syvän alueen 10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen noin 5 7 m/km. Veteläsuo on ojitettu lukuun ottamatta suon aivan eteläisintä, suojeltua osaa. Suon vedet valuvat länsireunan laskuojia pitkin lounaaseen ja edelleen Myllypuron ja Hallapuron kautta Kuninkaanjokeen, joka laskee Alajärveen, josta vedet kulkeutuvat Kurejoen kautta Lappajärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kuninkaanjoen keskiosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,7 m. Suon pohja on melko epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (73 %) ja hiekka (27 %). Veteläsuon tutkimuspisteistä on rämeellä 69 %, avosuolla 5 %, korvessa 5 %, turvekankaalla 20 % ja pellolla 1 %. Suon pohjoisosa on pääasiassa varsinaisen sararämeen ja korpirämeen muuttumaa, paikoin myös tupasvillarämemuuttumaa. Suon keskiosan vallitseva suotyyppi on korpirämemuuttuma. Eteläosan luonnontilainen alue on varsinaista ja lyhytkortista saranevaa sekä lyhytkorsineva- ja tupasvillarämettä. Karhunsammalmuuttuma on myös yleinen suotyyppi ja paikoin esiintyy varsinaisen korven muuttumaa sekä suon reunoilla turvekankaita. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 23 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on vaihtelevankokoista mäntyvaltaista metsää, paikoin on puuttomia tai vajaatuottoisen puuston alueita. Veteläsuon turpeista on rahkavaltaisia 40 % ja saravaltaisia 60 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 9 %, sararahkaturve (CS) 31 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 59 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 18 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros, jonka seassa on yleisesti tupasvillan jäänöksiä. Tämän kerroksen alla on heikosti tai kohtalaisesti maatunutta rahkasaraturvetta. Suon pohjalla on monin paikoin ohut kerros melko hyvin maatunutta sararahkaturvetta, jonka seassa on puun jäännöksiä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 4,8. Liekoja on erittäin vähän. Veteläsuolta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,2 % kuivapainosta, ph-arvo 4,1, vesipitoisuus märkäpainosta 91,2 % ja kuiva-ainemäärä 79,9 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,23 % kuivapainosta. Veteläsuo soveltuu pienimuotoiseen turvetuotantoon. Suon suojelualueen ulkopuolisella, kahdesta erillisestä alueesta koostuvalla 14 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,24 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S

102 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 51. Veteläsuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 101

103 Tapio Toivonen ja Asta Harju 48. Kalliosuo 1 Kalliosuo 1 (kl , x = 6968,7, y = 3356,6) sijaitsee noin 8 km Soinin keskustasta etelään. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon ja pohjois- ja keskiosistaan myös kallioihin. Suon pohjois- ja itäpuolella kulkee metsäautoteitä. Suolla on 64 tutkimuspistettä ja 95 syvyyspistettä (kuva 52). Tutkimuspisteitä on 4,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 141 ha, yli 1 m syvän alueen 102 ha, yli 1,5 m syvän alueen 80 ha ja yli 2 m syvän alueen 63 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon suon länsiosassa noin 6 m/km ja pohjoisosassa noin 3 m/km sekä itäosassa loivasti lounaaseen ja koilliseen. Kalliosuon pohjois- ja itäosissa on luonnontilaista aluetta, muuten suo on ojitettu. Suon vedet valuvat laskuojia pitkin kaakkoon Kalliolammien (184,7 m mpy), Viitapuron ja Viitajärven kautta Syväjokeen. Suon pohjoisosasta suovesiä valuu myös koillisen suuntaan laskuojia pitkin Alasen, Kukkolanjoen ja Pieni-Ruokosen kautta Syväjokeen. Syväjoki laskee Kolunjärveen ja vedet kulkeutuvat edelleen Kolunjoen kautta Ähtärinjärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Syväjoen alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 7,0 m. Suon pohja on melko epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (67 %), hiekka (15 %) ja hiesu (12 %). Liejua on suon pohjalla vain paikoin ohut kerros. Kalliosuon tutkimuspisteistä on rämeellä 53 %, avosuolla 13 %, korvessa 1 % ja turvekankaalla 33 %. Suon länsiosa on pääasiassa puolukka- ja varputurvekangasta sekä karhunsammalmuuttumaa, paikoin on myös tupasvillarämemuuttumaa. Pohjoisosan luonnontilainen alue on lähinnä rimpinevaa, varsinaista saranevaa ja rämettä, muualla rahkarämemuuttuma on yleinen tyyppi. Suon itäosan luonnontilaisella alueella vallitseva suotyyppi puolestaan on lyhytkortinen neva, muuten yleisimmin on tupasvillarämemuuttumaa ja varputurvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 23 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Suon luonnontilaisilla alueilla on osin puutonta tai puusto on vajaatuottoista mäntyä. Muualla puusto on pääasiassa harvennusasteista mäntyä, eteläosassa lammen rannalla myös runsaasti koivua. Kalliosuon turpeista on rahkavaltaisia 52 %, saravaltaisia 47 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 21 %, sara rahkaturve (CS) 31 %, saraturve (C) 6 %, rahkasaraturve (SC) 37 % ruskosammalsaraturve 4 % ja sararuskosammalturve 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 7 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 32 % kokonaisturvemäärästä. Suon itäosassa on laajalla alueella keskimäärin 1,5 metrin paksuinen heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros. Myös suon pohjoisimmassa osassa on pienemmällä alalla yli metrin paksuinen heikosti maatunut pintarahkakerros. Muualla pintarahkan paksuus vaihtelee. Suon länsiosan turvekerrostuma koostuu lähempänä pintaa heikosti ja syvemmällä kohtalaisesti maatuneesta rahkasaraturpeesta ja saraturpeesta, joiden seassa on yleisesti varpujen ja suoleväkön, sekä pohjalla myös puun, jäänteitä. Paikoin pohjakerroksissa on myös ruskosammalsaraturvetta. Suon itäosassa pintarahkan alla on kohtalaisesti maatunutta sararahkaturvetta, jonka seassa on suoleväkön jäänteitä. Paikoin on myös ohuita maatuneempia ja saravaltaisia kerroksia. Suon keskiosassa pintarahkan alla on kerros heikosti maatunutta rahkasaraturvetta. Tämän alla on heikosti tai kohtalaisesti maatunutta ruskosammalsaraturvetta ja rahkasaraturvetta, joiden seassa on yleisesti kortteen ja varpujen jäänteitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,0. Liekoja on erittäin vähän. Kalliosuolta on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,0 % kuivapainosta, ph-arvo 4,0, vesipitoisuus märkäpainosta 91,5 % ja kuiva-ainemäärä 80,6 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 % kuivapainosta. Kalliosuo soveltuu turvetuotantoon. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuus vaihtelee, jolloin jyrsinturvemenetelmä on suositeltava tuotantomuoto. Yli 1,5 m syvällä 75 ha:n laajuisella alueella on noin 2,03 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

104 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 52. Kalliosuo 1:n tutkimus- ja syvyyspisteet. Kuva 53. Lyhytkorsinevaa Kalliosuolla (kuva Riitta-Liisa Kallinen). 103

105 Tapio Toivonen ja Asta Harju 49. Nuutinsuo Nuutinsuo (kl , x = 6971,2, y = 3356,8) sijaitsee noin 7 km Soinin keskustasta etelään. Se rajoittuu moreenimaastoon sekä luoteis- ja koillisosistaan myös kallioihin. Suon keskellä on pieni lampi ja suon eteläreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 26 tutkimuspistettä ja 27 syvyyspistettä (kuva 54). Tutkimuspisteitä on 5,7/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 46 ha, yli 1 m syvän alueen 29 ha, yli 1,5 m syvän alueen 22 ha ja yli 2 m syvän alueen 18 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2,5 m/km. Nuutinsuon keskiosa on luonnontilainen, pohjois- ja eteläosat on ojitettu. Suon pohjoisosan vedet valuvat kaakkoon Nuutinlampeen ja eteläosan etelään laskuojien kautta päätyen Alaseen, josta vedet kulkeutuvat Kukkolanjoen kautta Pieni-Ruokoseen ja edelleen Syväjoen, Kolunjärven ja Kolunjoen kautta Ähtärinjärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Syväjoen alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,8 m. Suon pohja on melko epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (50 %), hiesu (35 %) ja hiekka (11 %). Eteläpäätä lukuun ottamatta liejua on suon pohjalla keskimäärin metrin paksuinen kerros. Nuutinsuon tutkimuspisteistä on rämeellä 67 %, avosuolla 18 % ja turvekankaalla 15 %. Suon luonnontilainen keskiosa on pääasiassa rimpinevaa ja varsinaista saranevaa, reunemmalla on rahkarämettä ja lyhytkorsinevarämettä. Suon pohjois- ja eteläpäiden vallitseva suotyyppi on tupasvillarämemuuttuma. Suon reunoilla on yleisesti puolukkaturvekangasta ja korpirämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 27 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto suon keskellä lammen läheisyydessä on kitukasvuista ja harvaa mäntyä. Suon reunoilla on pääosin harvennusasteista mäntyä. Nuutinsuon turpeista on rahkavaltaisia 70 % ja saravaltaisia 30 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 24 %, sararahkaturve (CS) 46 %, rahkasaraturve (SC) 21 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 9 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 14 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 28 % kokonaisturvemäärästä. Suon heikosti (H1 4) maatuneen pintarahkakerroksen paksuus vaihtelee huomattavasti. Pintakerroksen alla on heikosti tai kohtalaisesti maatunutta sararahkaturvetta tai rahkasaraturvetta, joiden seassa on yleisesti varpujen ja suoleväkön jäänteitä. Suon pohjois- ja keskiosissa on paikoin myös kohtalaisesti maatunutta ruskosammalsaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,0. Nuutinsuolta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta, ph-arvo 4,2, vesipitoisuus märkäpainosta 93,4 % ja kuiva-ainemäärä 64,0 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % kuivapainosta. Nuutinsuo soveltuu välttävästi turvetuotantoon. Eteläosan lammen ympärillä on avovesiallikoita. Suon yhtenäisellä noin 18 ha:n laajuisella (vähennetty lampi), yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,41 milj. suo m 3 lähinnä energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Turpeen kuiva-ainemäärä tilavuusyksikköä kohden on alhainen, joten yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin vain 0,33 MWh. 104

106 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 54. Nuutinsuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 105

107 Tapio Toivonen ja Asta Harju 50. Hettoneva Hettoneva (kl , x = 6966,8, y = 3352,8) sijaitsee noin 12 km Soinin keskustasta etelälounaaseen. Se rajoittuu etelässä peltoon, lännessä paikoin hiekkamaastoon ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon länsipuolella kulkee metsäautotie ja itäpuolella maantie. Suolla on 42 tutkimuspistettä ja 61 syvyyspistettä (kuva 55). Tutkimuspisteitä on 4,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 98 ha, yli 1 m syvän alueen 55 ha, yli 1,5 m syvän 22 ha ja yli 2 m syvän 9 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen noin 4 m/km. Hettoneva on kokonaan ojitettu. Vedet laskevat suon halki virtaavan Hettopuron kautta etelään Korpisenjärveen (158,2 m mpy), josta ne kulkeutuvat Korpisenpuron kautta Ähtärinjärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Korpisenpuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,4 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (67 %), moreeni (25 %) ja hiesu (5 %). Hettonevan tutkimuspisteistä on rämeellä 57 % ja turvekankaalla 43 %. Yleisimmät suotyypit ovat lyhytkorsinevaräme-, tupasvillaräme- ja varsinainen sararämemuuttuma. Reunaosissa on turvekankaita, joista selvästi yleisin on puolukkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 21 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Puusto on yleensä keskitiheää mäntyvaltaista harvennusmetsää. Reunaosissa on paikoin kookasta sekapuustoa. Hettonevan turpeista on rahkavaltaisia 65 % ja saravaltaisia 35 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 19 %, sararahkaturve (CS) 46 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 31 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 8 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 31 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on paikoin metrin paksuinen, yleensä kuitenkin alle puoli metriä. Paikoin kerros koostuu sararahkaturpeesta. Pintakerroksen alla on yleensä heikohkosti maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 4,9. Liekoja on erittäin vähän. Hettonevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,9 % kuivapainosta, ph-arvo 4,3, vesipitoisuus märkäpainosta 91,0 % ja kuiva-ainemäärä 84,6 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 % kuivapainosta. Hettonevan yli 1,5 m syvä alue koostuu kuudesta eri altaasta. Turvekerroksen maatumisaste jää liian alhaiseksi palaturvetuotantoa ajatellen. Suota ei suositella turvetuotantoon, mutta lähinnä pienimuotoinen ympäristöturpeen tuotanto on paikoin mahdollista. 106

108 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 55. Hettonevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 107

109 Tapio Toivonen ja Asta Harju 51. Teerilamminneva Teerilamminneva (kl , x = 6960,8, y = 3353,5) sijaitsee noin 19 km Soinin keskustasta etelälounaaseen. Se rajoittuu lännessä paikoin turvetuotantoalueisiin ja muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Lounaisosassa on umpeenkasvanut Teerilampi. Suon itäpuolella kulkee paikallistie, josta lähtee suon poikki turvetuotantoalueille johtavia teitä. Suolla on 55 tutkimuspistettä ja 67 syvyyspistettä (kuva 56). Tutkimuspisteitä on 5,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 102 ha, yli 1 m syvän alueen 65 ha, yli 1,5 m syvän 47 ha ja yli 2 m syvän 26 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen noin 6 m/km. Teerilamminneva on lähes kokonaan ojitettu. Suon keskiosan poikki ja länsireunaa seuraten lähtee valtaoja (Teeripuro) etelään kohti Ähtärinjärveä. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kolunjoen alaosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,4 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (53 %), moreeni (22 %) ja savi (10 %). Liejua on suon pohjalla Teerilammen alueella yli metrin paksuinen kerros. Teerilamminnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 49 %, avosuolla 8 %, korvessa 5 % ja turvekankaalla 38 %. Suon pohjoisosassa on mm. karhunsammalmuuttumaa, varsinaista sararämemuuttumaa ja tupasvillarämemuuttumaa. Eteläosassa on tupasvillarämemuuttuma tyypillinen. Alueen keskellä on myös rahkarämemuuttumaa. Reunaosissa on mm. varputurvekangasta. Teerilammen alueella on luhtanevaa ja sen länsipuolella ruohoturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 23 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Puusto on yleensä mäntyvaltaista keskitiheää harvennusmetsää. Teerilamminnevan turpeista on rahkavaltaisia 61 % ja saravaltaisia 39 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 23 %, sararahkaturve (CS) 38 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 36 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 19 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjoisosassa turvekerros on monin paikoin pinnasta pohjaan saravaltaista, paikoin puhdasta saraturvetta. Maatumisaste jää melko alhaiseksi. H4-5 on tyypillinen. Eteläosassa on usein puoli metriä tai paksumpikin heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on hieman maatuneempaa sararahka- tai rahkasaraturvetta. Tupasvillan jäännökset ovat pintakerroksessa melko yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,0. Liekoja on erittäin vähän. Teerilamminnevalta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,6 % kuivapainosta, ph-arvo 4,4, vesipitoisuus märkäpainosta 91,4 % ja kuiva-ainemäärä 77,5 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 % kuivapainosta. Teerilamminneva soveltuu turvetuotantoon. Suolla on kaksi yli 1,5 m syvää aluetta, joiden yhteispinta-ala on noin 45 ha. Tuotantokelpoiset energiaturvevarat ovat noin 0,81 milj. suo m 3. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

110 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 56. Teerilamminnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 109

111 Tapio Toivonen ja Asta Harju 52. Viitasuo Viitasuo (kl , x = 6981,8, y = 3363,9) sijaitsee noin 9 km Soinin keskustasta koilliseen. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Eteläpäässä on Pikku Viitalampi (186,7 m mpy). Suo on tutkittu vuonna 2002, ja suurin osa alueesta on nykyisin turvetuotantoalueena. Suon itä- ja länsipuolella kulkee maantie, ja turvetuotantoalueelle suon keskiosaan johtaa tie. Suolla on 76 tutkimuspistettä ja 100 syvyyspistettä (kuva 57). Tutkimuspisteitä on 4,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 153 ha, yli 1 m syvän alueen 119 ha, yli 1,5 m syvän 93 ha ja yli 2 m syvän 71 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää eteläosassa pohjoiseen noin 2 m/km. Viitasuo on suurimmaksi osaksi ojitettu. Turvetuotantoalueen länsipuolella on ojittamaton alue. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Suon keskeltä on laskuoja itään Viitajokeen, joka johtaa Iso-Punsaan (182,9 m mpy), josta vedet kulkeutuvat edelleen Vahankaan ja Pääjärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Mustapuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,9 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (49 %), hiekka (45 %) ja hiesu (5 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros. Viitasuon tutkimuspisteistä on rämeellä 36 %, avosuolla 14 % ja turvekankaalla 50 %. Suon keskiosassa on tutkimushetkellä ollut varpu- ja jäkäläturvekangasta sekä rahkarämemuuttumaa. Länsiosan luonnontilaisella alueella on mm. lyhytkorsinevaa, ja rahkarämettä. Lisäksi suolla esiintyy mm. tupasvillarämemuuttumaa, kangasrämemuuttumaa ja varsinaista sararämettä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 34 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm. Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä. Reunoilla on paikoin tukkipuustoa. Viitasuon turpeista on rahkavaltaisia 75 % ja saravaltaisia 25 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 25 %, sararahkaturve (CS) 50 % ja rahkasaraturve (SC) 25 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on keskimäärin runsaan puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Paikoin kerros on yli metrin paksuinen. Tämän kerroksen alla on hieman maatuneempaa sararahka- tai rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Liekoja on erittäin vähän. Viitasuolta on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,9 % kuivapainosta, ph-arvo 3,4, vesipitoisuus märkäpainosta 90,3 % ja kuiva-ainemäärä 97,8 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 % kuivapainosta. Viitasuo soveltuu turvetuotantoon. Nykyisen turvetuotantoalueen länsipuolella on noin 18 ha lähinnä energiatuotantoon jyrsinmenetelmällä soveltuvaa aluetta. Paikoin heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on yli metrin paksuinen. Tällä alueella on tuotantokelpoista turvetta noin 0,36 milj. suo m 3. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Viitanevan yli 1,5 m syvällä noin 80 ha:n alueella on ennen turvetuotannon alkua ollut 1,60 milj. suo-m 3 tuotantoon soveltuvaa turvetta. 110

112 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 57. Viitasuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 111

113 Tapio Toivonen ja Asta Harju 53. Pikkulamminneva Pikkulamminneva (kl , x = 6981,2, y = 3362,8) sijaitsee noin 6 km Soinin keskustasta koilliseen. Suo on muodoltaan rikkonainen monine moreenisaarekkeineen, ja se rajoittuu kaakossa Saarijärveen (185,2 m mpy) ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon etelä-, länsi- ja pohjoisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 62 tutkimuspistettä ja 91 syvyyspistettä (kuva 58). Tutkimuspisteitä on 4,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 135 ha, yli 1 m syvän alueen 84 ha, yli 1,5 m syvän 67 ha ja yli 2 m syvän 38 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km. Pikkulamminneva on suureksi osaksi ojitettu. Pohjoisosa on luonnontilassa. Suon keskellä ojitus- ja luonnontilaisen alueen rajalla on pienialainen Pikkulampi (181,4 m mpy). Suurin osa vesistä kulkeutuu ojia myöten Saarijärveen, josta lähtee laskuoja Hankajärveen, josta on yhteys monien järvi- ja jokivaiheiden jälkeen Kymijokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Mustapuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,2 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (66 %), hiekka (16 %) ja hiesu (9 %). Liejua on suon pohjalla paikoitellen keskimäärin alle puolen metrin paksuinen kerros. Pikkulamminnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 45 %, avosuolla 17 % ja turvekankaalla 38 %. Suon pohjoisosan luonnontilaisella alueella on lyhytkorsinevaa ja rahkarämettä. Etelämpänä ojitusalueella tupasvillarämemuuttuma ja varputurvekangas ovat tyypillisiä. Paikoin on myös puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 27 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on ojitusalueilla keskitiheää riuku- tai harvennusvaiheen mäntyä. Luonnontilaisella rämealueella puusto on harvaa ja kitukasvuista. Pikkulamminnevan turpeista on rahkavaltaisia 80 %, saravaltaisia 19 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 36 %, sararahkaturve (CS) 44 %, sararuskosammalsaraturve (CB) 1 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 18 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 7 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 15 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjoisosassa on paikoin yli 2 m paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka sisältää kuitenkin toisena päätekijänä usein saraa, ja jossa on maatuneempia rahkalinssejä. Eteläosassa tämä kerros on selvästi ohuempi. Pohjoisosassa rahkavaltainen turve ulottuu usein pohjaan asti, mutta keski- ja eteläosassa sarapitoinen tai -valtainen turve ulottuu paikoin pintaan asti. Keskimaatuneisuus jää kuitenkin melko alhaiseksi. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,4. Liekoja on erittäin vähän. Pikkulamminnevalta on otettu näytteet neljältä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta, ph-arvo 4,0, vesipitoisuus märkäpainosta 91,5 % ja kuiva-ainemäärä 83,9 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 % kuivapainosta. Pikkulamminneva on turvetuotannon kannalta ongelmallinen. Suo on muodoltaan rikkonainen ja itäosa rajoittuu vesistöön. Lisäksi heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuus vaihtelee, ja kerros sisältää paikoin saraa. Suon keskija pohjoisosassa on noin 50 ha turvetuotantoon välttävästi soveltuvaa yli 1,5 m syvää aluetta, jossa on noin 0,97 milj. suo m 3 parhaiten energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

114 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 58. Pikkulamminnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 113

115 Tapio Toivonen ja Asta Harju 54. Kolosaarenneva Kolosaarenneva (kl , x = 6977,3, y = 3353,8) sijaitsee noin 5 km Soinin keskustasta länteen. Se rajoittuu lännessä toiseen suohon ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon poikki kulkee metsäautotie. Suolla on 24 tutkimuspistettä ja 47 syvyyspistettä (kuva 59). Tutkimuspisteitä on 1,7/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 138 ha, yli 1 m syvän alueen 46 ha ja yli 1,5 m syvän 9 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen noin 5 m/km. Kolosaarenneva on lähes kokonaan ojitettu. Suurin osa vesistä kulkeutuu ojia myöten suon luoteispuolella virtaavaan puroon, joka johtaa pohjoiseen Kuninkaanjokeen ja edelleen Alajärveen ja Lappajärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kantopuron valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,0 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (94 %), hiekka (4 %) ja hieta (2 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros. Kolosaarennevan tutkimuspisteistä on rämeellä 67 % ja turvekankaalla 33 %. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillarämemuuttuma ja puolukkaturvekangas. Lounaisosassa on korpirämemuuttumaa. Li säksi suolla esiintyy mm. rahkaräme- ja varsinaista sararämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 36 % ja mättäiden korkeus 2,8 dm. Puusto on yleensä keskitiheää harvennusvaiheen männikköä. Kolosaarennevan turpeista on rahkavaltaisia 92 % ja saravaltaisia 8 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 41 %, sararahkaturve (CS) 51 % ja rahkasaraturve (SC) 8 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 21 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Ylin metrin syvyinen alue koostuu useasta eri altaasta. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on paikoin yli puoli metriä paksu. Tämän kerroksen alla on hieman maatuneempaa rahka- tai sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,6. Liekoja on erittäin vähän. Yli 1,5 m syvä alue koostuu useasta eri altaasta. Ohuen turvekerroksen takia Kolosaarennevaa ei suositella turvetuotantoon. Kuva 59. Kolosaarennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 114

116 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Kalliosuo Kalliosuo (kl , x = 6961,0, y = 3363,0) sijaitsee noin 22 km Soinin keskustasta etelään. Suo on muodoltaan rikkonainen, ja se rajoittuu mäkiseen ja osin kallioiseen moreenimaastoon. Suon koillis-, lounais- ja länsireunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 45 tutkimuspistettä ja 51 syvyyspistettä (kuva 60). Tutkimuspisteitä on 5,4/10. Suon kokonaispinta-ala on 82 ha, yli 1 m syvän alueen 53 ha, yli 1,5 m syvän 36 ha ja yli 2 m syvän 23 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länsiosassa etelään ja itäosassa itään. Kalliosuo on osittain ojitettu. Etelä- ja pohjoisosassa on ojittamattomia alueita. Suon länsiosasta on laskuoja etelään Isoon Manalaiseen, josta lähtee puro etelään Kivijärveen. Itäosasta on ojayhteys Isoon Koirajärveen, josta lähtee Hirvijoki Kivijärveen. Suon länsiosa kuuluu vesistöalueeseen , Arpaisenpuron valuma-alue ja itäosa vesistöalueeseen , Tyystänjoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,1 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (79 %) ja hiekka (21 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros. Kalliosuon tutkimuspisteistä on rämeellä 93 %, avosuolla 1 %, korvessa 2 % ja turvekankaalla 4 %. Luonnontilaisilla alueilla on rahkarämettä, paikoin myös rahkanevaa ja varsinaista sararämettä. Ojitusalueilla esiintyy yleisesti tupasvillaräme- ja rahkarämemuuttumaa. Lisäksi suolla on mm. korpirämemuuttumaa ja pallosararämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 29 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Puusto on suurimmaksi osaksi keskitiheää harvennusvaiheen mäntyä. Kalliosuon turpeista on rahkavaltaisia 87 % ja saravaltaisia 13 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 35 %, sararahkaturve (CS) 52 % ja rahkasaraturve (SC) 13 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 37 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on paikoin selvästi yli metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on maatuneempaa rahka- tai sararahkaturvetta. Saravaltaista turvetta on melko vähän. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä heikosti maatuneessa pintakerroksessa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,6. Liekoja on erittäin vähän. Kalliosuolta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,4 % kuivapainosta, ph-arvo 3,6, vesipitoisuus märkäpainosta 93,1 % ja kuiva-ainemäärä 63,6 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,12 % kuivapainosta. Kalliosuo on muodoltaan rikkonainen. Yli 1,5 m syvä alue koostuu useasta erillisestä altaasta. Suolla on noin 20 ha pienimuotoiseen turvetuotantoon soveltuvaa aluetta. Pinnassa on noin 0,10 milj. suo m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Tämän kerroksen alla on lisäksi noin 0,26 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

117 Tapio Toivonen ja Asta Harju Kuva 60. Kalliosuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 116

118 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Korsuneva Korsuneva (kl , x = 6964,0, y = 3363,0) sijaitsee noin 19 km Soinin keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suon länsiosaan johtaa metsäautotie. Suolla on 47 tutkimuspistettä ja 75 syvyyspistettä (kuva 61). Tutkimuspisteitä on 3,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 118 ha, yli 1 m syvän alueen 48 ha, yli 1,5 m syvän 22 ha ja yli 2 m syvän 9 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää eteläosassa pohjoiseen ja Löytöjoen alueella lounaaseen. Korsuneva on suurimmaksi osaksi ojitettu. Eteläpää on luonnontilassa. Lisäksi tällä alueella on pienialainen Kyöstinlampi (189,9 m mpy). Löytöjoki virtaa suon halki lounaaseen kohti Kolunjärveä, josta vedet kulkeutuvat Ähtärinjärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Alajoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,8 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (71 %) ja moreeni (29 %). Liejua on suon pohjalla pohjoispäässä yli 2 m paksu kerros. Korsunevan tutkimuspisteistä on rämeellä 81 %, avosuolla 7 % ja turvekankaalla 12 %. Luonnontilaisella alueella on rahkarämettä, rahkanevaa, tupasvillarämettä ja reunaosissa pallosararämettä ja kangasrämettä. Ojitusalueella ovat tupasvillaräme- ja rahkarämemuuttuma tyypillisiä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 35 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Puusto on ojitusalueella yleensä keskitiheää harvennusasteen männikköä. Luonnontilaisella alueella puusto on harvahkoa ja vajaatuottoista. Korsunevan turpeista on rahkavaltaisia 87 % ja saravaltaisia 13 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 51 %, sararahkaturve (CS) 36 %, rahkasaraturve (SC) 13 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 41 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 26 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on paikoin paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla maatuneempaa rahka- tai sararahkaturvetta. Paikoin saravaltainen turve ulottuu lähelle pintaa. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,4. Liekoja on erittäin vähän. Korsunevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta, ph-arvo 4,2, vesipitoisuus märkäpainosta 91,6 % ja kuiva-ainemäärä 86,8 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 % kuivapainosta. Korsuneva on muodoltaan rikkonainen. Yli 1,5 m syvä alue koostuu useasta eri altaasta. Löytöjoki virtaa suon halki. Suurimmalla yhtenäisellä yli 1,5 m syvällä alueella on lampi. Suota ei suositella turvetuotantoon. 117

119 Tapio Toivonen ja Asta Harju Kuva 61. Korsunevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 118

120 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Latokankaanneva Latokankaanneva (kl , x = 6960,9, y = 3355,5) sijaitsee osittain Ähtärin puolella noin 20 km Soinin keskustasta etelään. Se rajoittuu pohjoispäässä peltoon ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon eteläreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 24 tutkimuspistettä ja 34 syvyyspistettä (kuva 62). Tutkimuspisteitä on 4,4/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 54 ha, yli 1 m syvän alueen 30 ha, yli 1,5 m syvän 19 ha ja yli 2 m syvän 12 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 6 m/km. Latokankaanneva on kokonaan ojitettu. Vedet laskevat pohjoiseen Mustapuroon, joka johtaa Syväjokeen, josta vedet virtaavat Kolunjärven kautta Ähtärinjärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Syväjoen alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 3,8 m, on pisteellä A950. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (90 %), moreeni (8 %) ja hieta (2 %). Latokankaannevan tutkimuspisteistä on rämeellä 69 %, korvessa 12 % ja turvekankaalla 19 %. Yleisimmät suotyypit ovat rahkaräme- ja tupasvillarämemuuttuma. Reunaosissa on korpisuutta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 29 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Puusto on suon keskellä keskitiheää harvennusvaiheen männikköä. Reunaosissa kuusi ja koivu yleistyvät, ja puusto on paikoin tukkipuuasteella. Latokankaannevan turpeista on rahkavaltaisia 89 % ja saravaltaisia 11 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 46 %, sararahkaturve (CS) 43 % ja rahkasaraturve (SC) 11 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 33 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 7 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskiosassa on paikoin yli 1,5 m paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on maatumisasteeltaan vaihtelevaa sararahkaturvetta. Pohjalla on yleensä saravaltaista turvetta. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä heikosti maatuneessa rahkavaltaisessa pintaturvekerroksessa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,3. Liekoja on erittäin vähän. Latokankaannevalta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,3 % kuivapainosta, ph-arvo 3,6, vesipitoisuus märkäpainosta 92,2 % ja kuiva-ainemäärä 75,0 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 % kuivapainosta. Latokankaanneva soveltuu turvetuotantoon. Suon 19 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,20 milj. suo m 3 parhaiten ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,15 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Kuva 62. Latokankaannevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 119

121 Tapio Toivonen ja Asta Harju 58. Tuohisaarenneva-Alusneva Tuohisaarenneva-Alusneva (kl , x = 6988,1, y = 3361,0) sijaitsee noin 12 km Soinin keskustasta pohjoiseen. Se rajoittuu lännessä Iso-Syvärin lampeen (206,6 m mpy), koillisessa toiseen suohon ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon itäosan halki kulkee suurjännitelinja ja eteläreunaa sivuaa paikallistie. Suolla on 37 tutkimuspistettä ja 49 syvyyspistettä (kuva 63). Tutkimuspisteitä on 3,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 93 ha, yli 1 m syvän alueen 54 ha, yli 1,5 m syvän 31 ha ja yli 2 m syvän 15 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 2 m/km. Tuohisaarenneva-Alusneva on kokonaan ojitettu. Suon pohjoispäästä on laskuoja Savonjärveen, josta lähtee Savonjoki kohti Lappajärveä. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Savonjoen yläosan valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,1 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (81 %), hiekka (18 %) ja hieta (1 %). Tuohisaarenneva-Alusnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 98 % ja korvessa 2 %. Yleisimmät suotyypit ovat rahkaräme-, tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttuma. Reunaosissa korpirämemuuttuma on tyypillinen. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 33 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on yleensä keskitiheää mäntyvaltaista harvennuspuustoa. Reunaosissa kuusi ja koivu yleistyvät. Tuohisaarenneva-Alusnevan turpeista on rahkavaltaisia 90 % ja saravaltaisia 10 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 47 %, sararahka turve (CS) 43 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 9 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 21 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 21 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskiosissa on noin puoli metriä paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Tämän kerroksen alla on hieman maatuneempaa rahka- tai sararahkaturvetta. Pohjalla on paikoin ohuehko kerros saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,6. Liekoja on erittäin vähän. Tuohisaarenneva-Alusnevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,7 % kuivapainosta, ph-arvo 3,3, vesipitoisuus märkäpainosta 89,6 % ja kuiva-ainemäärä 105,4 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 % kuivapainosta. Suo on muodoltaan melko rikkonainen. Yli 1,5 m syvä alue koostuu kahdesta erillisestä altaasta. Paikoin heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on paksuhko. Suolla on noin 26 ha:n lähinnä energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta, jossa on tuotantokelpoista turvetta noin 0,44 milj. suo m 3. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S Kuva 63. Tuohisaarenneva-Alusnevan tutkimus- ja syvyyspisteet.

122 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Alasenneva Alasenneva (kl , x = 6968,9, y = 3357,7) sijaitsee noin 9 km Soinin keskustasta etelään. Se rajoittuu koillisessa Alasenjärveen ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon itäpuolella kulkee maantie ja luoteisreunaan johtaa metsäautotie. Suolla on 28 tutkimuspistettä ja 34 syvyyspistettä (kuva 64). Tutkimuspisteitä on 3,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 72 ha, yli 1 m syvän alueen 36 ha, yli 1,5 m syvän 21 ha ja yli 2 m syvän 7 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itään ja luoteeseen noin 5 m/ km. Alasenneva on kokonaan ojitettu. Kukkolanjoki virtaa suon itäosan halki Alasenjärvestä (180,7 m mpy) etelään Pieneen-Ruokaseen (179,2 m mpy), josta on yhteys Syväjokeen, joka johtaa Ähtärinjärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Syväjoen alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (51 %), hiekka (40 %) ja hieta (6 %). Liejua on suon pohjalla paikoin ohuehko kerros. Alasennevan tutkimuspisteistä on rämeellä 87 %, avosuolla 2 % ja turvekankaalla 11 %. Yleisimmät suotyypit ovat isovarpuräme- ja tupasvillarämemuuttuma. Reunaosissa on korpirämemuuttuma tyypillinen. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 27 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on suon keskellä keskitiheää harvennusvaiheen mäntyä. Reunaosissa on kookasta sekapuustoa. Alasennevan turpeista on rahkavaltaisia 84 % ja saravaltaisia 16 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 39 %, sararahkaturve (CS) 45 % ja rahkasaraturve (SC) 18 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 25 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 11 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskiosassa on noin puoli metriä paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on hieman maatuneempaa rahka- tai sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,4. Liekoja on erittäin vähän. Alasennevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,2 % kuivapainosta, ph-arvo 3,5, vesipitoisuus märkäpainosta 90,3 % ja kuiva-ainemäärä 87,2 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,0 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 % kuivapainosta. Alasennevan eteläosassa on noin 10 ha yli 1,5 m syvää aluetta, joka soveltuu varauksin pienimuotoiseen turvetuotantoon. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on paikoin paksuhko. Alueella on 0,16 milj. suo m 3 lähinnä energiaturvetuotantoon turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Kuva 64. Alasennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 121

123 Tapio Toivonen ja Asta Harju 60. Halkoneva Halkoneva (kl , x = 6968,5, y = 3359,6) sijaitsee noin 11 km Soinin keskustasta etelään. Se rajoittuu etelässä Isoon Ruokaseen (179,8 m mpy) ja muualla mäkiseen ja osin kallioiseen moreenimaastoon. Suon itäpuolella kulkee metsäautotie. Suolla on 38 tutkimuspistettä ja 48 syvyyspistettä (kuva 65). Tutkimuspisteitä on 4,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 77 ha, yli 1 m syvän alueen 45 ha, yli 1,5 m syvän 31 ha ja yli 2 m syvän 20 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen noin 2 m/km. Halkoneva on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Reunoilla on ojitusta. Suon vedet laskevat länsipuolella virtaavaan Pirttijokeen, joka johtaa Isoon Ruokaseen. Järvestä lähtee Syväjoki kohti Ähtärinjärveä. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Syväjoen alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,2 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (58 %), moreeni (35 %) ja hieta (7 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros. Halkonevan tutkimuspisteistä on rämeellä 82 %, avosuolla 17 % ja turvekankaalla 1 %. Suon keskiosa on pääasiassa rahkanevaa ja rahkarämettä. Lounaisosassa on varsinaista sararämettä. Lisäksi länsireunassa on paikoin joen rannalla luhtanevaa. Reunaosissa esiintyy monin paikoin korpirämettä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 41 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä. Reunoilla on paikoin kookkaampaa puustoa. Halkonevan turpeista on rahkavaltaisia 68 % ja saravaltaisia 32 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 29 %, sararahkaturve (CS) 39 % ja rahkasaraturve (SC) 32 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 18 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskiosassa on paikoin lähes metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on yleensä hieman maatuneempaa sararahkaturvetta. Lounaisosassa turve on paikoin pinnasta asti sarapitoista tai valtaista, mutta maatumisaste on alhainen. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,1 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 4,9. Liekoja on erittäin vähän. Halkonevalta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,5 % kuivapainosta, ph-arvo 3,5, vesipitoisuus märkäpainosta 90,1 % ja kuiva-ainemäärä 104,4 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 % kuivapainosta. Halkonevan keskellä on noin 25 ha:n laajuinen yhtenäinen alue, joka soveltuu varauksin turvetuotantoon. Alue on lähes kokonaan luonnontilainen. Pinnassa on noin 0,17 milj. suo m 3 parhaiten ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta, jonka alla on noin 0,42 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

124 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 65. Halkonevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 123

125 Tapio Toivonen ja Asta Harju TULOSTEN TARKASTELU Suot ja turvekerrostumat Soinin maapinta-ala on 533 km 2. Peruskartoilta 1980-luvun alussa tehtyjen soiden pinta-alamittausten (Virtanen ym. 2003) mukaan Soinissa on geologisten, 20 ha ja sitä suurempien soiden kokonaispinta-ala ha, mikä on 33 % maa-alasta. Kaikkien soiden ja soistumien pinta-ala on ha (metsätieteellinen suoala), mikä on 40 % maa-alasta (Tomppo ym. 1998). Soini sijaitsee keidas- ja aapasuoalueen vaihtumisvyöhykkeellä. Keidassuot kuuluvat suoyhdistymätyypiltään viettokeitaiden alueeseen, jossa tyypilliset keidas suot ovat pinnan- ja pohjan muodoltaan viettäviä. Monilla soilla on kuitenkin selviä aapasoiden piirteitä. Suot sijoittuvat eri puolille kuntaa keskittyen kuitenkin kunnan itä- ja eteläosiin. Suurin suoalue on 448 ha:n laajuinen Kurkisuo (numero 17). Tutkittujen soiden keski koko on 117 ha, mutta soiden koko vaihtelee huomattavasti. Suurin osa soista sijoittuu m:n korkeuteen merenpinnasta. Tutkituilla soilla tehtiin kaikkiaan suotyyppihavaintoa. Useimmat suot ovat kasvilli suudeltaan melko karuja. Yleisimpiä suo tyyppejä ovat erilaiset rämeet, joiden osuus on 77 % tutkitusta suopintaalasta (suo kohtaisesti pinta-aloihin paino tettu keskiarvo). Rämetyypeistä yleisimpiä ovat tupasvillaräme, joiden osuus on 24 % havainnoista, rahkaräme (12 %) ja lyhytkorsinevaräme (9 %). Avosoiden eli nevojen osuus on 12 % ja korpien 1 % pinta-alasta. Lyhytkorsi neva (5 %) ja varsinainen saraneva (5 %) ovat useimmin esiintyviä nevatyyppejä. Turvekankaiden osuus on 10 %, joista varputurvekangas (4 %) ja puolukkaturvekangas (4 %) ovat tyypillisiä. Ojikkoasteella olevaa suota on 21 % ja muuttumavaiheessa olevaa 34 % tutkitusta suopinta-alasta. Ojittamattoman suon osuus on 35 %. Kytöheittojen eli vanhojen turve peltojen ja entisten turvepehkun nosto alueiden osuus on alle 0,3 %. Ojituksen vaiku tuksen alaista suota on kaikkiaan 65 % tutkitusta suopinta-alasta. Suurin osa tutkituista soista onkin ainakin osittain ojitettu, mutta myös osittain tai lähes kokonaan luonnontilaisia suoalueita löytyy melko runsaasti. Laajahkoja luonnontilaisia alueita on useilla soilla. Laajimmat suurimmaksi osaksi luonnon tilaiset suot ovat Säynäsneva (1), Ketvenenneva (7), Loukkukorpi (11), Kotineva (12), Kokkoneva (13) ja Kiikkusuo (15). Soinin länsi- ja pohjoisosa kuuluu Ähtävänjoen vesistöalueeseen (nro 47) ja lounaisosa Kokemäenjoen vesistöalueeseen (nro 35) ja itä- ja kaakkoisosa Kymijoen vesistöalueeseen (nro 14) (Ekholm 1993). Useimpien soiden kuivatusmahdollisuudet turvetuotantoa ajatellen ovat melko hyvät, mutta monilla soilla pienialainen lampi tai järvi vaikuttaa kuivattavuuteen. Taulukossa 1 esitetään tutkittujen soiden turvemäärät pää turve lajin ja maatunei suuden mukaan. Heikosti (H1 4) maatuneen rahka valtaisen (S) pinta turpeen osuus on 28 % koko turve määrästä. Yli 1,5 m syvällä alueella sen osuus on 24 %. Koko turve määrästä 71 % on yli 1,5 m syvällä alueella. Soinin soille on tyypillistä, että ne sijoittuvat mäkisen moreenimaaston painanteisiin. Ne ovat usein muodoltaan rikkonaisia, ja niillä on moreenisaarekkeita. Suon pohja on yleensä epätasainen. Monille soille on ominaista paksuhko turvekerros. Yli metrin syvyistä aluetta on 61 % tutkitusta suoalasta. Soiden keskisyvyys on 1,5 m, josta heikosti (H1 4) maatu neen rahka valtaisen pintaturvekerroksen osuus on 0,4 m. Yli 1,5 m syvän alueen osuus tutkitusta suo alasta on 43 %. Soiden yli metrin syvyisten alueiden turve kerrostu man keski paksuus on 2,0 m, yli 1,5 m syvien 2,4 m ja yli 2 m syvien alueiden 2,8 m. Suurin havaittu piste kohtainen turvepaksuus, 7,0 m, on Kalliosuolla (suo nro 48). Taulukko 1. Soinissa tutkittujen soiden turvemäärät eri syvyysalueilla. Pinta-ala Pintarahka (S) milj. suo-m Syvyysalue 3 Muu turve S H5-10 Yhteensä milj. ha H1 3 H4 C H1-10 milj. suo-m 3 suo-m 3 Kokonaissuoala ,46 13,69 74,06 103,21 Yli 1 m syvä alue ,54 10,88 64,82 87,24 Yli 1,5 m syvä alue ,90 8,79 54,75 72,44 Yli 2 m syvä alue ,26 6,52 41,15 53,93 124

126 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Tutkituissa soissa rahkavaltaisen turpeen osuus on 70 %, kun se Etelä-Pohjanmaan tutkituissa soissa on keskimäärin 67 % (Virtanen ym. 2003). Saravaltaisten turpeiden osuus on 30 %. Ruskosammalvaltaisia turpeita on hyvin vähän, alle 0,1 % kokonaisturvemäärästä. Alueen soille on tyypillistä vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Paksuturpeisilla soilla tämä kerros voi olla selvästi yli metrin paksuinen, kun taas joillakin ohutturpeisilla alueilla se voi puuttua lähes kokonaan. Turpeen lisätekijöistä tupasvillan jäännökset ovat yleisimpiä. Tupasvillan jäännöksiä sisältäviä turpeita on 30 % kokonaisturvemäärästä. Puun jäännökset sijoittuvat yleensä turvekerroksen pohjaosiin ja ohutturpeisille alueille. Puun jäännöksiä sisältäviä turpeita on 10 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 6 % kokonais turvemäärästä. Suokohtaisesti turvemääriin painotettu turpeen keski maatuneisuus on 5,0 (von Postin kymmenasteikko). Heikosti (H1 4) maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen keski maatu neisuus on 3,1 ja maatu neemman pohjaosan 5,8. Turvekerroksessa olevan lahoamattoman puuaineksen eli liekojen määrä on tutki tuilla soilla yleensä alhainen. Korkea liekoisuus (yli 3 %) voi aiheuttaa lisä kustannuksia turve tuotannossa, varsinkin jos kyseessä on pien tuotanto tai tila kohtainen palaturve tuotanto. Nykyisillä tuotanto menetelmillä liekoisuus ei kuitenkaan ole este tuotannon aloittamiselle. Tutkittujen soiden yleisin pohja maa laji on moreeni, jonka osuus on 51 % suoalasta (suo kohtaisesti pinta-aloihin painotettu keskiarvo). Hiekan osuus pohjamaalajeista on 42 % suo alasta, hiesun 3 %, hiedan 2 %, soran 1 % ja saven 1 %. Liejua on havaittu 44 suon pohjalla. Liejukerrokset ovat paikoin paksuja ja laaja-alaisia. Tutkimuspisteistä laskettu ja pinta-aloihin painotettu liejun esiinty mis prosentti on 8. Liejuja on soiden pohjalla kaikkiaan noin 560 ha:n alueella. Lieju osoittaa suon syntyneen vesistön umpeen kasvun seurauksena. Laboratoriomääritysten tulokset Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 56 suosta 111 näyte pisteeltä yhteensä 974 turve näytettä. Turpeiden keski määräinen tuhka pitoisuus on 2,7 % kuiva painosta ja keskimääräinen vesipitoisuus 91,0 % märkä painosta. Kuiva-ainetta soissa oli keski määrin 88 kg/suo m 3. Turpeen vesipitoisuus riippuu mm. turve lajista, maatunei suudesta sekä suon ojituksesta. Suossa olevan turpeen kuivaaine pitoisuuteen puolestaan vaikuttaa ennen kaikkea vesi pitoisuus sekä maatu neisuus ja turvelaji. Turpeen kuiva-ainemäärä on tärkein vaikut taja suokuution energia sisältöä laskettaessa. Ojitetun suon pintaosan turpeen energiasisältö tilavuusyksikköä kohden on usein selvästi korkeampi luonnon tilaiseen suohon verrattuna. Energiaturpeen yksi tärkeä soveltuvuuden mitta on sen tehol linen lämpö arvo, joka riippuu turvelajista, maatu neisuudesta, tuhka pitoisuudesta ja vesipitoisuudesta. Tutkittujen soiden turvemääriin paino tettu keski määräinen tehollinen lämpö arvo kuivalla turpeella on 21,2 MJ/kg. Vastaava arvo 50 %:n kosteu dessa on 9,4 MJ/kg. Turpeen keski määräinen rikki pitoisuus on 0,18 % kuivapainosta. Energiaturpeen laatuohjeen (liite 3) mukaan turpeen eräänä velvoittavana luokitteluarvona on rikkipitoisuus, jonka todellinen arvo tulee ilmoittaa, mikäli se ylittää 0,50 %:n pitoisuuden. Turpeen rikki pitoisuus nousee yleensä jonkin verran suon pohjaturpeessa, ja varsinkin järvi ruoko turpeen lisä tekijänä kohottaa arvoja. 125

127 Tapio Toivonen ja Asta Harju Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Soinissa on runsaasti turvetuotannossa olevia suoalueita. Tutkituista soista on useita otettu osittain tai kokonaan turvetuotantoon. Tutkittujen, turvetuotantoon otettujen (tiedossa olevien) soiden käyttökelpoisia turvemääriä ei ole laskettu mukaan tuotantokelpoiseen turvemäärään. Soista 47 soveltuu turvelajin, maatu neisuuden ja turve määrän perusteella turvetuotantoon (kuva 66, taulukko 2). Näistä 20 suon pinta kerroksesta on ensin nostet tavissa vaaleaa rahkaturvetta kasvu- tai ympäristö turpeeksi, minkä jälkeen loppuosa turpeesta soveltuu energiaturvetuotantoon. Turvetuotantoon (sekä kasvu- että energia turve) soveltuvien alueiden yhteis pinta-ala on ha. Taulukossa 2 lueteltujen soiden lisäksi joillakin soilla on pieni alaisia, lähinnä tila kohtaiseen turve tuotantoon soveltuvia alueita, joista ei ole erikseen laskettu tuotanto kelpoista turvemäärää. Kasvu- ja ympäristö turve tuotantoon soveltuvien soiden tuotanto kelpoinen pinta-ala on yhteensä 633 ha. Tuotanto kelpoista, heikosti maatunutta pinta turve tta on 5,57 milj. suo m 3. Turve soveltuu lähinnä vaalean kasvu turpeen tai kuivike- ja imeytysturpeen (ympäristö turve) raaka-aineeksi. Hyvälaatuista viljely turve tuotantoon soveltuvaa aluetta ja turvetta on vähän. Energiaturve tuotantoon soveltuvaa aluetta on 47 suolla, ja tuotanto kelpoinen pinta-ala on ha. 27 suon yhteensä ha:n laajuinen alue soveltuu pelkästään energia turve tuotantoon. Muilla alueilla heikosti maatunut rahka valtainen pinta kerros on hyödynnettävissä ensin kasvu- tai ympäristöturpeena. Tuotantokelpoisen energia turpeen kokonaismäärä on 34,10 milj. suo-m 3, ja kuivan turpeen energia sisältö on 17,79 milj. MWh. Jyrsin turpeelle lasketussa tuotanto kosteudessa (50 %) energia sisältö on 15,74 milj. MWh, jolloin yhden suo kuution keski määräinen energia sisältö on 0,46 MWh. Palaturpeen tuotanto kosteuteen (35 %) lasket tuna suokuution energia sisältö on noin 5,5 % korkeampi. Koska energia turpeen laatu vaatimukset ovat melko väljät, on kasvu- tai ympäristö turve tuotantoon suositeltuja pintaturve kerroksia mahdollista käyttää myös energiaturpeen raaka-aineeksi. Soista, joista on otettu turvenäytteitä laboratoriomäärityksiä varten, ja jotka soveltuvat energiaturve tuotantoon, on määritetty Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaisesti laatuluokat tuhkapitoisuudelle (A), teholliselle lämpöarvolle (Q) ja rikkipitoisuudelle (S). Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus on 50 % (M50). Useimmat suot sijoittuvat tuhkapitoisuuden perusteella luokkiin A2.0 ja A4.0, tehollisen lämpöarvon perusteella luokkaan Q8 ja rikkipitoisuuden perusteella luokkiin S0.15 ja S0.20. Mikäli heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta käytetään energiaturpeena, sen lämpöarvoluokka on usein Q6. Ilmoitetut laatuluokat ovat lähinnä suuntaa-antavia, ja ne ovat riippuvaisia mm. toimitetun turpeen kosteudesta ja mineraalimaan sekoittumisesta turpeeseen tuotantoprosessissa. 126

128 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 66. Turvetuotantoon soveltuvat suot. 127

129 Tapio Toivonen ja Asta Harju Taulukko 2. Turvetuotantoon soveltuvat suot. Energiaturve Kasvu- ja ympäristöturve Tuotantokelp. 50 %:n Energiasis. Nro Suon nimi Tuotantokelp. pintakelp. pinta- turvemäärä milj. Tuotanto- Tuotantokelp. turvemää-rä kosteudes-sa ala ha ala ha suo-m³ milj. suo-m³ milj. MWh 2 Vahtisuo 25 0,35 0, ,17 3 Vihisuo 50 0,80 0, ,50 4 Alaneva 24 0,50 0, Isosuo 15 0,10 0, ,10 6 Saarisuo 40 0,52 0, ,32 9 Hetesuo 75 0,90 0, ,45 10 Liimataisenneva 7 0,14 0, Koivusuo 40 0,74 0, ,18 17 Kurkisuo 150 2,85 1, Ryötteenneva 94 2,10 1, Kunkunkivenneva 27 0,50 0, Konttisuonneva 24 0,33 0, Pannukankaanneva 140 2,84 1, Sainsuo 6 0,09 0, Karjusuo 65 1,24 0, Järvisalonneva 84 1,62 0, Peltomaanneva 73 1,30 0, ,60 26 Pitkänmännikönneva 26 0,64 0, Kanasuo 44 0,78 0, Mäntysuo 30 0,42 0, Kitusaaren aukeaneva 39 0,52 0, ,18 31 Kuoppasuo 28 0,38 0, ,08 32 Peltosuo 20 0,36 0, Vakkurinahonsuo 47 0,79 0, ,11 34 Koirasuo 56 1,02 0, Pieni Härkäsuo Tuotannossa 36 Virka-ahonsuo 22 0,24 0, ,24 37 Ojikkoneva 38 0,70 0, Sikosuo 85 1,21 0, ,78 39 Vanha-ahonneva 11 0,16 0, Koivusaarenneva 50 0,60 0, ,25 41 Isoneva 65 1,13 0, ,39 42 Lypsinneva 32 0,55 0, ,20 43 Harjunsuo 50 1,04 0, ,28 44 Lammasneva 31 0,24 0, ,27 45 Päivänsaarenneva 8 0,15 0, Veteläsuo 14 0,24 0, Kalliosuo ,03 0, Nuutinsuo 18 0,41 0, Teerilamminneva 45 0,81 0, Viitasuo 18 0,36 0, Pikkulamminneva 50 0,97 0, Kalliosuo 20 0,26 0, ,10 57 Latokankaanneva 19 0,15 0, ,20 58 Tuohisaarenneva-Alusneva 26 0,44 0, Alasenneva 10 0,16 0, Halkoneva 25 0,42 0, ,17 Yhteensä ,10 15, ,57 128

130 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Taulukko 3. Tutkittujen soiden pinta-ala, heikosti maatuneen pintakerroksen paksuus, keskisyvyys, keskimaatuneisuus, kokonaisturvemäärä ja vesistöalueen numero. Nro Suon nimi Karttalehti Pintaala ha Pintakerros H1-4S m Keskisyvyys m Keskimaatuneisuus Turvemää-rä milj. suo-m³ Vesistöalueen numero 1 Säynäsneva ,6 1,3 4,4 1, Vahtisuo ,5 1,7 5,3 1, Vihisuo ,6 2,1 5,6 2, , Alaneva ,3 1,7 5,4 0, Isosuo ,5 1,3 4,7 0, , Saarisuo ,2 1,9 5,0 1, Ketvenenneva ,4 1,6 5,7 2, Kukkoneva ,5 1,5 4,6 3, Hetesuo ,6 1,4 5,0 3, Liimataisenneva ,5 0,8 5,1 0, Loukkukorpi ,4 1,2 5,1 1, Kotineva ,2 1,6 5,6 1, Kokkoneva ,4 1,6 4,7 4, Koivusuo ,3 1,6 4,9 1, Kiikkusuo ,1 1,4 4,8 1, Nuolisaarenneva ,1 0,9 5,3 0, Kurkisuo ,2 1,4 5,2 6, , Ryötteenneva ,4 1,8 4,6 2, Kunkunkivenneva ,2 1,9 4,5 0, Konttisuonneva ,4 1,0 4,5 1, Pannukankaanneva ,8 1,7 5,6 4, Sainsuo ,2 0,9 4,8 0, , Karjusuo ,2 1,5 5,4 2, Järvisalonneva ,1 1,5 5,8 2, Peltomaanneva ,5 2,1 4,6 2, Pitkänmännikönneva ,6 1,7 6,0 1, Naaraskytö ,5 0,8 6,1 0, Kanasuo ,4 1,4 6,2 1, Mäntysuo ,5 1,3 5,5 1, Kitusaaren aukeaneva ,4 1,5 4,4 1, Kuoppasuo ,9 1,2 4,6 1, Peltosuo ,1 1,4 4,8 0, Vakkurinahonsuo ,2 1,4 4,7 1, Koirasuo ,6 1,8 6,1 3, Pieni Härkäsuo ,5 1,3 4,5 1, Virka-ahonsuo ,6 1,9 4,5 0, , Ojikkoneva ,3 1,4 6,0 1, Sikosuo ,1 2,0 4,3 3, Vanha-ahonneva ,2 1,0 5,2 0, Koivusaarenneva ,6 1,2 4,3 2, Isoneva ,6 1,9 4,7 2, Lypsinneva ,4 1,8 5,2 1, Harjunsuo ,4 1,8 5,0 2, Lammasneva ,5 1,3 4,4 1, Päiväsaarenneva ,5 1,0 5,2 0, Karjankujanneva ,4 0,6 5,2 0, , Veteläsuo ,4 1,2 4,5 1, Kalliosuo ,7 2,1 4,6 3, Nuutinsuo ,3 1,7 4,5 0, Hettoneva ,3 1,2 4,5 1,

131 Tapio Toivonen ja Asta Harju Nro Suon nimi Karttalehti Pintaala ha Pintakerros H1-4S m Keskisyvyys m Keskimaatuneisuus Turvemää-rä milj. suo-m³ Vesistöalueen numero 51 Teerilamminneva ,3 1,3 4,5 1, Viitasuo ,6 1,8 5,1 2, Pikkulamminneva ,6 1,6 4,9 2, Kolosaarenneva ,4 0,8 4,9 1, Kalliosuo ,6 1,5 4,6 1, Korsuneva ,5 0,9 4,3 1, Latokankaanneva ,3 1,3 4,2 0, Tuohisaarenneva-Alusneva ,8 1,2 4,9 1, Alasenneva ,4 1,0 4,7 0, Halkoneva ,4 1,4 4,4 1, Yhteensä/keskimäärin ,4 1,5 5,0 103,21 Soidensuojelu Soinissa on runsaasti lailla suojeltuja tai suojeluohjelmissa (Natura 2006) olevia suoalueita. Soinissa on myös melko runsaasti naapurikuntiin verrattuna osittain tai lähes kokonaan ojittamattomia soita. Tutkittuja suojelussa tai suojeluohjelmissa olevia soita ovat Säynäsneva (nro 1), Ketvenenneva (7), Loukkukorpi (11), Kotineva (12), Kokkoneva (13) ja Kiikkusuo (15) sekä osa Pitkänmännikönnevasta (26) ja Veteläsuosta (47). Suojeltavia luontoarvoja ovat mm. priorisoidut luontotyypit kuten aapasuot, keidassuot ja luonnontilaiset puustoiset suot, sekä uhanalaisten suokasvien suojelun kannalta tärkeät suotyypit ja pienvesikokonaisuudet. KIITOKSET Soinin turvetutkimusten maastotöistä on vastannut ennen vuotta 2002 tutkittujen soiden osalta geologi Martti Korpijaakko ja uudempien kenttätutkimusten osalta geologi Riitta-Liisa Kallinen. Laboratorionäytteet analysoitiin GTK:n Kuopion turvelaboratoriossa. Suokarttojen laadinnasta ja digitoinnista on vastannut tutkimus avustaja Heikki Kujala ja tutkimuspistekartat on laatinut tutkija Onerva Valo ja indeksikartat geologi Tuija Vähäkuopus. Raportin on tarkas tanut geologi Hannu Pajunen ja taittanut Lassi Miettinen, Kopijyvä Oy. Tekijät esittävät parhaat kiitoksensa kaikille raportin eri vaiheisiin osallistuneille. 130

132 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 KIRJALLISUUS Ekholm, M Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja. Sarja A s. Energiaturpeen laatuohje Polttoaineluokitus ja laadunmääritys, näytteenotto ja ominaisuuksien määritys. Nordic Innovation Centre Nordtest, NT ENVIR 009. Method. 23 s. Hänninen, P., Toivonen, T. ja Grundström, A Turvetutkimustietojen laskentamenetelmät. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti P 13.4/83/ s. Kauppapuutarhaliitto ry, Turveteollisuusliitto ry ja Viherympäristöliitto ry Kasvuturpeen ja turvepohjaisten kasvualustojen laatuohje. 12 s. Lappalainen, E., Stén, C-G. ja Häikiö, J Turvetutkimusten maasto-opas. Geologian tutkimuskeskus, Opas N:o s. Maa- ja metsätalousministeriö Valtakunnallinen soiden suojelun perus ohjelma. 164 s. ja 1 liite. Mäkilä, M Suon energiasisällön laskeminen turpeen ominaisuuksien avulla. Geologian tutkimus keskus, Tutkimusraportti s. Suomen säädöskokoelma N:o 45-47, Maa- ja metsätalous ministeriön päätös eräistä lannoite valmisteista N:o Toivonen, T Heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitus. Geologian tutkimus keskus, Turvetutkimusraportti s. Tomppo, E., Katila, M., Moilanen, J., Mäkelä, H. ja Peräsaari, J Kunnittaiset metsävaratiedot Folia Forestalia 4B/1998: Turveteollisuusliitto Turvetuotannon ympäristövaikutusten arviointi. Ohjeita turvetuotannon luonto- ja naapuruussuhdevaikutusten arvioimiseksi. 66 s. Virtanen, K., Hänninen, P., Kallinen R.-L., Vartiainen, S., Herranen, T. & Jokisaari, R Suomen turvevarat Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti s. Väyrynen, T., Aaltonen, R., Haavikko, H., Juntunen, M., Kalliokoski, K., Niskala, A-L. ja Tukiainen, O Turvetuotannon ympäristönsuojeluopas. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. 87 s 131

133 Suotyyppien, pääturvelajien ja turpeen lisätekijöiden lyhenteet LIITE 1 I Avosuot II Rämeet 1, Varsinainen letto VL 1, Lettoräme LR 2, Rimpiletto RIL 2, Ruohoinen sararäme RHSR 3, Ruohoinen saraneva RHSN 3, Varsinainen sararäme VSR 4, Varsinainen saraneva VSN 4, Lyhytkorsinevaräme LKNR 5, Rimpineva RIN 5, Tupavillaräme TR 6, Lyhytkortinen neva LKN 6, Pallosararäme PSR 7, Kalvakkaneva KN 7, Korpiräme KR 8, Silmäkeneva SIN 8, Kangasräme KGR 9, Rahkaneva RN 9, Isovarpuräme IR 10, Luhtaneva LUN 10, Rahkaräme RR 11, Keidasräme KER III Korvet IV Muuttuneet suotyypit 1, Lettokorpi LK 1, Ojikko OJ 2, Koivuletto KOL 2, Muuttuma MU 3, Lehtokorpi LHK 3, Karhunsammalmuuttuma KSMU 4, Ruoho- ja heinäkorpi RHK 4, Ruohoturvekangas RHTK 5, Kangaskorpi KGK 5, Mustikkaturvekangas MTK 6, Varsinainen korpi VK 6, Puolukkaturvekangas PTK 7, Nevakorpi NK 7, Varputurvekangas VATK 8, Rääseikkö RAK 8, Jäkäläturvekangas JATK 9, Kytöheitto KH 10, Pelto PE 11, Palaturpeen nostoalue PTA 12, Jyrsinturpeen nostoalue JTA Pääturvelajit Lisätekijät 1, Rahkaturve S 1, Tupasvilla (Eriophorum) ER 2, Sararahkaturve CS 2, Puuaines (Lignidi) L 3, Ruskosammalrahkaturve BS 3, Varpuaines (Nanolignidi) N 4, Saraturve C 4, Korte (Equisetum) EQ 5, Rahkasaraturve SC 5, Järviruoko (Phragmites) PR 6, Ruskosammalsaraturve BC 6, Suoleväkkö (Scheuchzeria) SH 7, Ruskosammalturve B 7, Tupasluikka (Trichophorum) TR 8, Rahkaruskosammalturve SB 8, Raate (Menyanthes) MN 9, Sararuskosammalturve CB 9, Siniheinä (Molinia) ML 10, Järvikaisla (Scirpus) SP

134 LIITE 2 HEIKOSTI MAATUNEEN RAHKATURPEEN LAATULUOKITUS, GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Tapio Toivonen Peruslähtökohta käyttökelpoiselle suolle: Vähintään 10 ha:n laajuinen yhtenäinen alue, jossa on yli 0,6 m paksu pintakerros heikosti maatunutta rahkaturvetta, jonka keskimaatuneisuus on korkeintaan 3,0, 1-laatuluokka eli viljelyturve Heikosti maatunutta (H1-3) turvetta, jossa on vähintään 90 % rahkasammalien jäännöksiä, Näistä yli 80 % täytyy kuulua Acutifoliaryhmään, Acutifolia-turvetekijää on oltava koko turvemäärästä yli 72 %, Turveinventoinnissa heikosti maatunut rahkaturve jaetaan kolmeen ryhmään (A, Q, P), Lisätekijöinä saa paikallisesti olla tupasvillan, tupasluikan ja varpujen jäännöksiä, Tupasvillaturvetekijän määrä ei saisi ylittää 6 % eikä varputurvetekijän määrä 3 %, Muutamia ohuita maatuneempia rahkavaltaisia linssejä saa olla, Laatuluokkaan 1 kuuluvaa turvetta on pääasiassa keidassuoalueen soissa, joiden vallitsevia suotyyppejä ovat rahkaneva, rahkaräme, keidasräme sekä näiden ojikko- ja muuttumamuodot, Mättäisyys on runsasta, Mikäli suolla on sarapitoisia alueita, on ne rajattava käyttökelpoisen alueen ulkopuolelle, Vaihtokapasiteettimäärityksissä näytteiden keskiarvon tulee olla yli 100 mek/100 g, Mikäli turve koostuu lähes puhtaasta H1-3 maatuneesta Acutifolia-turvetekijästä, eikä siinä ole juuri lainkaan havaittavissa varpujen jäännöksiä, ja turvekerros on vähintään 1 m paksu, voidaan puhua EKSTRA-laatuluokan viljelyturpeesta, Tällaiset turvealueet ovat harvinaisia, 1-laatuluokkaan sijoittuva suo ja turve soveltuu viljelyturpeen, vaalean kasvuturpeen sekä kuivike- ja imeytysturpeen raaka-aineeksi, 2-laatuluokka Heikosti maatunutta (H1-4) turvetta, jossa on vähintään 80 % rahkasammalien jäännöksiä, Keskimaatuneisuus on korkeintaan H4, Maatuneempia cm paksuja rahkavaltaisia linssejä saa olla, Turvetekijöiden kokonaismäärästä tulee yli 50 % kuulua Acutifoliatai Palustria-ryhmään, Lisätekijöiden kokonaismäärä ei saa ylittää 20 %, Tyypillisiä suotyyppejä, joiden alueella on 2-laatuluokan turvetta, ovat 1-laatuluokan kohdalla mainittujen suotyyppien lisäksi isovarpuräme, lyhytkorsinevaräme ja silmäkeneva sekä näiden ojikko- ja muuttumamuodot, Mättäisyys on yleensä runsasta, Tämä laatuluokka voidaan jakaa maatumisasteen perusteella kahteen alaluokkaan: 2a-laatuluokka Maatumisaste on H1-3, 2b-laatuluokka Maatumisaste on keskimäärin H4, 2-laatuluokkaan sijoittuva suo ja turve soveltuu osin vaalean kasvuturpeen (2a), osin tumman kasvuturpeen (2b) sekä kuivike- ja imeytysturpeen raaka-aineeksi, 3-laatuluokka Tähän ryhmään kuuluu kaikki muu heikosti maatunut (H1-4) rahkavaltainen pintaturve, jossa on vähintään 80 % rahkasammalien jäännöksiä, Eli ryhmään kuuluu mm, lähes kaikki heikosti maatunut (H1-4), selvästi Cuspidata-valtainen rahkaturve, Tyypillisiä suotyyppejä, joiden alueella on 3-laatuluokan turvetta, ovat lyhytkorsineva, kalvakkaneva, lyhytkorsinevaräme ja tupasvillaräme sekä näiden ojikko- ja muuttumamuodot, Mättäisyys on ojittamattomalla alueella vähäistä, Tämä laatuluokka voidaan jakaa maatumisasteen perusteella kahteen alaluokkaan: 3a-laatuluokka Maatumisaste on H1-3, 3b-laatuluokka Maatumisaste on keskimäärin H4, 3-laatuluokkaan sijoittuvaa suota tai turvetta ei yleensä suositella kasvu-, kuivike- tai imeytysturvetuotantoon, mutta tähän ryhmään sijoittuvia turpeita on käytetty jonkin verran kuivike- ja imeytysturpeena, Määrittelemätön rahkaturve sijoittuu aina 3-luokkaan, Raja 1- ja 2-luokan välillä on helppo, Se on suoraan luettavissa lannoitelaissa, 2- ja 3-luokan välistä rajaa ei ole missään määritelty, mutta käytännössä paksun heikosti maatuneen, selvästi Cuspidata-valtaisen pintaturpeen omaavat suot ovat jääneet hyödyntämättä, Edellä kuvatun luokituksen lisäksi voidaan suot esimerkiksi kunta- tai kuntainliittokohtaisessa tarkastelussa asettaa heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen sisältämien turvetekijöiden osuuksien perusteella paremmuusjärjestykseen, jolloin on entistä helpompi valita kiinnostavimmat suot lähemmän tarkastelun kohteeksi, Yksinkertaistettuna 1-laatuluokkaan sijoittuva turve on hyvää kasvu-, kuivike- ja imeytysturpeen raaka-ainetta, 2-laatuluokkaan kuuluva turve keskinkertaista ja 3-laatuluokkaan kuuluva huonoa raaka-ainetta,

135 LIITE 3 (1)

136 LIITE 3 (2)

ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1. Abstract: The mires and peat reserves of Alajärvi Part 1

ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1. Abstract: The mires and peat reserves of Alajärvi Part 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 339 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 339 ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Abstract: The mires and peat reserves

Lisätiedot

,!7IJ5B6-jajijc! Turvetutkimusraportti 375 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. www.gtk.fi info@gtk.

,!7IJ5B6-jajijc! Turvetutkimusraportti 375 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. www.gtk.fi info@gtk. 345. 346. 347. 348. 349. 350. 351. 352. 353. 354. 355. 356. 357. 358. 359. 360. 361. 362. 363. 364. 365. 366. 367. 368. 369. 370. 371. 372. 373. 374. 375. Kimmo Virtanen, Riitta-Liisa Kallinen ja Teuvo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 394

Turvetutkimusraportti 394 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 394 2009 Oravaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Oravainen Abstract: Undersökta myrar i Oravais och deras

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 415

Turvetutkimusraportti 415 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 415 2010 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Karstula, Part 3 Riitta-Liisa Kallinen GEOLOGIAN

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 389

Turvetutkimusraportti 389 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 389 2008 Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Keuruu Part 2 Timo Suomi, Kari Lehmuskoski, Markku

Lisätiedot

YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 293 Tapio Toivonen YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Ylistaro Kuopio 1995 Toivonen, Tapio, 1995. Ylistarossa

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 435

Turvetutkimusraportti 435 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s. Hannu

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334. Tapio Toivonen PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334. Tapio Toivonen PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 334 PORVOOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT Abstract : The mires and peat reserves of Porvoo Sammandrag : De undersökta myrarna i Borgå och deras torvtillgångar

Lisätiedot

ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turveraportti 253 Tapio Toivonen ALAVUDELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Alavus Espoo 1992 Toivonen. Tapio. 1992. Alavudella tutkitut

Lisätiedot

KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 372 Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski KALVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat reserves of Kalvola Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 422

Turvetutkimusraportti 422 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 422 2011 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Soini, Part 2 Tapio Toivonen ja Asta Harju GEOLOGIAN

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 385

Turvetutkimusraportti 385 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 385 2008 Ikaalisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Ikaalinen Tapio Toivonen ja Onerva Valo GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 436

Turvetutkimusraportti 436 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. 436. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s.

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 380

Turvetutkimusraportti 380 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 380 2007 Pomarkussa tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Pomarkku, Southwest Finland Tapio Toivonen ja Samu Valpola

Lisätiedot

The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1

The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 225 TAPIO TOIVONEN ÄHTÄRIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS OSA 1 Abstract : The peat resources of Ähtäri and their potential use Part 1 Espoo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 413

Turvetutkimusraportti 413 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 413 2010 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 3 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 391

Turvetutkimusraportti 391 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 391 2009 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, Northern Ostrobothnia Part 2 Teuvo Herranen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 420

Turvetutkimusraportti 420 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 420 2011 Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Pedersöre, Part 1 Abstrakt: Undersökta myrar

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1

TOHMAJÄRVEN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 355 TOHMAJÄRVE KUASSA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Tohmajärvi Part 1 Geologian tutkimuskeskus Espoo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 382

Turvetutkimusraportti 382 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 382 2008 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves in Karstula, part 2 Riitta-Liisa Kallinen GEOLOGIAN

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 418

Turvetutkimusraportti 418 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 418 2011 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Uusikaarlepyy, Part 2 Abstrakt: Undersökta

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 421

Turvetutkimusraportti 421 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 421 2011 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 4 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 258 Tapio Toivonen NURMOSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Nurmo Espoo 1993 Toivonen. Tapio.1993. Nurmossa tutkitut

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 378

Turvetutkimusraportti 378 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 378 2007 Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Alahärmä, Western Finland Tapio Toivonen ja Onerva Valo

Lisätiedot

KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 7

KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 7 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 362 Ari Luukkanen KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 7 Abstract: The peatlands and peat reserves of Kiuruvesi Part 7 Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 449

Turvetutkimusraportti 449 436. Tapio Toivonen (2013). Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 66 s. 437. Riitta-Liisa Kallinen (2013). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 73 s. 438. Tapio Toivonen (2013).

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228. Turvetutkimus. Timo Suomi. ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228. Turvetutkimus. Timo Suomi. ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turveraportti 228 Turvetutkimus Timo Suomi ISOKYRÖSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVAVARAT Osa I Abstract : The peat resources of Isokyrö and their potential use KUOPIO 1989 Suomi.Timo1989.

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 377

Turvetutkimusraportti 377 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 377 2007 Pyhäjoella tutkitut suot, ja niiden turvevarat, osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Pyhäjoki, western Finland, Part I Jukka Turunen

Lisätiedot

SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 363 Tapio Toivonen SIIKAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat reserves of Siikainen, western Finland Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 388

Turvetutkimusraportti 388 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 388 2008 Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Kankaanpää Part 3 Tapio Toivonen ja Onerva Valo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 404

Turvetutkimusraportti 404 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 404 2010 Kuusamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kuusamo, Northern

Lisätiedot

KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1

KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1 Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 367 KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 453

Turvetutkimusraportti 453 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 453 451 2014 Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat Iisalmen turpeiden kemiasta Osa 2 Abstract: The chemistry of Iisalmi peat bogs Abstract: The Peatlands

Lisätiedot

YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 360 Jukka Turunen ja Teuvo Herranen YLIVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIEN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Ylivieska, western

Lisätiedot

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S Maaperäosasto, raportti P 13,4/83/14 2 Matti Maun u TERVOLASSA VUONNA 1982 TUTKITUT SUO T JA NIIDEN TURVEVARA T Rovaniemi 1983 Tekijän osoite : Geologinen tutkimuslaito s Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 445

Turvetutkimusraportti 445 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 445 2013 Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Lappajärvi Part 2 Onerva Valo, Asta Harju ja

Lisätiedot

SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 268 Tapio Toivonen SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The mires and peat reserves of Seinäjoki Espoo 1993 Toivonen. Tapio. 1993. Seinäjoella

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 402

Turvetutkimusraportti 402 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 402 2009 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern

Lisätiedot

KIIMINGIN SUOT, TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2

KIIMINGIN SUOT, TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 351 KIIMIGI SUOT, TURVEVARAT JA IIDE KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Abstract: The peatlands of Kiiminki, peat reserves and their potential use Part 2 Geologian

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 432

Turvetutkimusraportti 432 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 432 2012 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 5 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Lapinlahti (Varpaisjärvi),

Lisätiedot

RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Summary: The peatlands of Renko, southern Finland

RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Summary: The peatlands of Renko, southern Finland GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 338 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 338 RENGON SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Summary: The peatlands of Renko, southern Finland Espoo

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 405

Turvetutkimusraportti 405 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 405 2010 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Uusikaarlepyy, Part 1 Abstrakt: Undersökta

Lisätiedot

Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2

Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Potentiaaliset turvetuotantoalueet, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Suokohtainen aineisto 31.10.2016 Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto Suokohtainen aineisto: Kartta- ja ilmakuvaotteet Geologian

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 446

Turvetutkimusraportti 446 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 446 2013 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 6 Abstract: The peatlands, peat resources and their potential use of Ranua, Northern

Lisätiedot

LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 278 Tapio Toivonen LAPUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Lapua Kuopio 1994 Toivonen Tapio 1994 Lapualla tutkitut

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 452

Turvetutkimusraportti 452 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 452 2014 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Vaala Part 4 Hannu Pajunen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus. Turveraportti 238. Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus. Turveraportti 238. Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 238 Jukka Leino ja Jouko Saarelainen OUTOKUMMUSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Kuopio 1990 Leino. Jukka jasaarelainen. Jouko 1990. Outokummussa

Lisätiedot

ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 289 Tapio Toivonen ILMAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Ilmajoki Kuopio 1995 Toivonen, Tapio, 1995 Ilmajoella

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 434

Turvetutkimusraportti 434 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s. Hannu Pajunen

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 305. Tapio Muurinen. YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 305. Tapio Muurinen. YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 305 Tapio Muurinen YLI-IIN SOIDEN JA TURVEVAROJEN KÄYTTOKELPOISUUS Osa 2 The Mires and Useful Peat Reserves of Yli-Ii, Central Finland Part 2 Espoo 1997 Muurinen,

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO. Markku Mäkilä ja Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO. Markku Mäkilä ja Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 217 MAAPERÄOSASTO Markku Mäkilä ja Ale Grundström IITIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat resources of Iitti and their potential use Geological

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 396

Turvetutkimusraportti 396 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 396 2009 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, Northern Ostrobothnia, Finland. Part 3

Lisätiedot

TUULOKSEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

TUULOKSEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turveraportti 254 Markku Mäkilä ja Ale Grundström TUULOKSEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat reserves of Tuulos and their usefulness Espoo 1992 Mäkilä,

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVETUTKIMUS TURVERAPORTTI 235. Ari Luukkanen NILSIÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVETUTKIMUS TURVERAPORTTI 235. Ari Luukkanen NILSIÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVETUTKIMUS TURVERAPORTTI 235 Ari Luukkanen NILSIÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and their peat resources in Nilsiä Kuopio 1989 Luukkanen,Ari1989.

Lisätiedot

TURVERAPORTTI 213. Markku Mäkilä ja Grundström TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract :

TURVERAPORTTI 213. Markku Mäkilä ja Grundström TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract : GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 213 MAAPERÄOSASTO Markku Mäkilä ja Ale Grundström KUUSANKOSKELLA JA KOUVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The peat resources of Kuusankoski and

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 386

Turvetutkimusraportti 386 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 386 2008 Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kemijärvi, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 406

Turvetutkimusraportti 406 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 406 2010 Maaningalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Maaninka, Central Finland Ari Luukkanen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 260 Markku Mäkilä ja Ale Grundström LAMMIN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat reserves of Lammi and their potential use Espoo 1993

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 447

Turvetutkimusraportti 447 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 447 2013 Lopen tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The Peatlands and Peat Resources of Loppi, Southern Finland Part 1 Markku Moisanen GEOLOGIAN

Lisätiedot

KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 267 Tapio Toivonen ja Pertti Sil6n KURIKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Kurikka Espoo 1993 Toivonen. Tapioja

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 423

Turvetutkimusraportti 423 391. 392. 393. 394. 395. 396. 397. 398. 399. 400. 401. 402. 403. 404. 405. 406. 407. 408. 409. 410. 411. 412. 413. 414. 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 437

Turvetutkimusraportti 437 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. 436. 437. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69

Lisätiedot

Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigatio n

Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigatio n GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI 20 0 Markku Mäkilä Ale Grundströ m j a KOTKAN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat resources of Kotka and their potential use.

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13.4/85/17 1 Jouko Saarelaine n SONKAJÄRVEN SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUU S POLTTOTURVETUOTANTOON OSA 2 Kuopio 1985 SISÄLTÖ JOHDANTO 3 TUTKIMUSMENETELMÄT

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 407

Turvetutkimusraportti 407 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 407 2010 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstrakt: De undersökta myrarna i Kronoby och deras torvtillgångar, Del 1 Abstract: The peatlands

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSASTO TURVERAPORTTI 212 PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA VI

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSASTO TURVERAPORTTI 212 PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA VI GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSASTO TURVERAPORTTI 212 Pauli Hänninen PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA VI Kuopio 1988 Hänninen, Pauli1988. Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat,

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 381

Turvetutkimusraportti 381 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 381 2008 Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäntä, part 1, Northern Ostrobothnia Tapio Toivonen

Lisätiedot

VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S

VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI 18 6 Markku Mäkilä j a Ale Grundström VEHKALAHDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Abstract : The peat resources of Vehkalahti municipality

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 412

Turvetutkimusraportti 412 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 412 2010 Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat resources of Hattula, southern Finland. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski

Lisätiedot

ALAVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract: The mires and peat reserves in the municipality of Alavieska, Western Finland

ALAVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract: The mires and peat reserves in the municipality of Alavieska, Western Finland GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 345 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 345 ALAVIESKASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The mires and peat reserves in

Lisätiedot

EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 283 Tapio Toivonen EURASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The Mires and Peat Reserves of Eura Kuopio 1994 Toivonen.Tapio.1994. Eurassa tutkitut

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 209 MAAPERÄOSASTO. Jukka Leino PIEKSÄMÄEN MLK :SSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 3

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 209 MAAPERÄOSASTO. Jukka Leino PIEKSÄMÄEN MLK :SSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 3 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 209 MAAPERÄOSASTO Jukka Leino PIEKSÄMÄEN MLK :SSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 3 Kuopio 1988 Leino.Jukka1988. Pieksämäen mlk :ssa tutkitut suot, osa 3.

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO. Ari Luukkanen ja Heimo KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO. Ari Luukkanen ja Heimo KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO Ari Luukkanen ja Heimo Porkka KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and their peat resources in Kiuruvesi Kuopio

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/14 4 Matti Maun u SIMOSSA'TUTKITUT SUOT JA NIIDE N TURVEVARA T Rovaniemi 1984 Tekijän osoite : Geologinen tutkimuslaito s Pohjois-Suomen aluetoimist

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 431

Turvetutkimusraportti 431 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s. Hannu Pajunen (2011). Siikalatvan

Lisätiedot

HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS. Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland

HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS. Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 309 Carl-Göran Sten HUITTISTEN TUTKITUT SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Summary : The mires investigated and the usefulness of peat in southwestern Finland

Lisätiedot

KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 350 KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves in Kaavi Part 2 Geologian tutkimuskeskus Espoo 2004 Kaavilla

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226. Jouko Saarelainen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226. Jouko Saarelainen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 226 Jouko Saarelainen ILOMANTSIN KUNNASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS POLTTOTURVETUOTANTOON Osa 1. Abstract : The peat resources of the municipality

Lisätiedot

KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT

KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVE VARAT GELGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 325 Martti Korpijaakko ja Pertti Silen KAUSTISEN KUNNAN ALUEELLA TUTKITUT SUT JA NIIDEN TURVE VARAT Abstract : The mires and peat reserves of the municipality

Lisätiedot

TÖYSÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

TÖYSÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 245 Tapio Toivonen TÖYSÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The peat resources of Töysä and their potential use Espoo 1991 3 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 390

Turvetutkimusraportti 390 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 390 2008 Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The mires and peat reserves of Liminka, Central Finland Part 2 Hannu Pajunen GEOLOGIAN

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 440

Turvetutkimusraportti 440 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. 436. 437. 438. 439. 440. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat.

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 400

Turvetutkimusraportti 400 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 400 2009 Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Kolari, Northern

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 408

Turvetutkimusraportti 408 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 408 2010 Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat resources of Haapajärvi, western Finland, Part 3 Jukka Turunen

Lisätiedot

TURVERAPORTTI 224. Jukka Leino. JÄPPILÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 ja yhteenveto

TURVERAPORTTI 224. Jukka Leino. JÄPPILÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 ja yhteenveto GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 224 Turvetutkimus Jukka Leino JÄPPILÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 ja yhteenveto Kuopio 1989 Leino.Jukka1988. Jäppilässä tutkitut suot ja niiden turvevarat.

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 397

Turvetutkimusraportti 397 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 397 2009 Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: Mires and peat reserves of Muhos, Central Finland. Part 4 Hannu Pajunen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract: The mires and peat reserves of Honkajoki

HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract: The mires and peat reserves of Honkajoki Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 347 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 347 TapioToivonen HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT JA

Lisätiedot

KUORTANEEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 242 TAPIO TOIVONEN.

KUORTANEEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 242 TAPIO TOIVONEN. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 242 TAPIO TOIVONEN KUORTANEEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract: The peat resources of Kuortane and their potential use Espoo 1990 Toivonen,

Lisätiedot

ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S

ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S MAAPERÄOSASTO, raportti P 13.4/84/159 Markku Mäkilä ja Ale Grundströ m ANJALANKOSKEN TURVEVARA T JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Espoo 1984 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto,

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 401

Turvetutkimusraportti 401 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 401 2009 Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Reisjärvi, western Finland Part 2 Jukka Turunen

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 208 MAAPERÄOSASTO TAPIO TOIVONEN NÄRPIÖN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 208 MAAPERÄOSASTO TAPIO TOIVONEN NÄRPIÖN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 208 MAAPERÄOSASTO TAPIO TOIVONEN NÄRPIÖN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Torvtillgångarna i Närpes och deras användbarhet Abstract : The peat resources of

Lisätiedot

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 9

YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 9 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 356 Hannu Pajunen YLIKIIMIGISSÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 9 Abstract: The mires and peat reserves of Ylikiiminki, Central Finland Part 9 Geologian

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 430

Turvetutkimusraportti 430 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 430 2012 Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: The Peatlands and Peat Resources of Pihtipudas, Central Finland Part 4 Heikki Meriluoto

Lisätiedot

PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IX

PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IX GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 246 Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen PUDASJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA IX Kuopio 1991 Hänninen, Pauli ja Hyvönen, Arto 1991. Pudasjärvellä

Lisätiedot

Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus

Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus TURVETUTKIMUSRAPORTTI REPORT OF PEAT INVESTIGATION 320 Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus Summary : The mires and the usefulness of peat in Forssa, southern Finland

Lisätiedot

Markku Mäkilä ja Ale Grundström MIEHIKKÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS. Abstract : The peat resources of Miehikkälä an d their usefulness

Markku Mäkilä ja Ale Grundström MIEHIKKÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS. Abstract : The peat resources of Miehikkälä an d their usefulness GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 125 Markku Mäkilä ja Ale Grundström MIEHIKKÄLÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat resources of Miehikkälä an d their usefulness

Lisätiedot

Turvetutkimusraportti 419

Turvetutkimusraportti 419 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 419 2011 Pihtiputaalla tutkittut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The peatlands and peat resources of Pihtipudas, Central Finland, Part 3 Jukka Turunen

Lisätiedot

LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 365 LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13.4/85/17 7

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13.4/85/17 7 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13.4/85/17 7 Matti Maunu RANUALLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARA T OSA I Rovaniemi 1985 SISÄLLYSLUETTEL O JOHDANTO 3 TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN

Lisätiedot

KARVIASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2

KARVIASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 357 Timo Suomi ja Riitta Korhonen KARVIASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Karvia Part 2 Geologian

Lisätiedot