Turvetutkimusraportti 407

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstrakt: De undersökta myrarna i Kronoby och deras torvtillgångar, Del 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Kruunupyy, Ostrobothnia, Part 1 Teuvo Herranen

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 407 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 407 Teuvo Herranen KRUUNUPYYSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1 Abstract: De undersökta myrarna i Kronoby och deras torvtillgångar, Del 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Kruunupyy, Ostrobothnia, Part 1 Espoo 2010

3 Herranen, Teuvo Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turve varat, Osa 1. Geologian tutkimus keskus, Turve tutkimus raportti 407, 133 sivua, 73 kuvaa, 3 tauluk koa ja 4 liitettä. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Kruunupyyn turvevaroja vuosina 1987, ja Tutkimukset julkaistaan kolmena raporttina. Tähän raporttiin on koottu Kruunupyynjoen vesistöalueen soita (62 kpl), joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha, ja kokonaisturvemäärä 52,04 milj. suo-m 3. Suot on ryhmitelty vesistöalueittain. Tutkittu kokonaissuoala Kruunupyyssä on ha. Kruunupyyn suot ovat yleensä ohutturpeisia, sillä tähän raporttiin tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,2 m, josta heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta 0,4 m. Tuotantokelpoisen suon syvyyden alarajana yleisesti pidettyä yli 1, 5 metrin syvyistä aluetta on 31 % tutkitusta alasta (1 376 ha). Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturpeen (SH1-4) osuus on 31 % koko turvemäärästä. Yli 1,5 m syvällä alueella sen osuus on 38 %. Koko turvemäärästä 57 % (29,86 milj. suo-m 3 ) on yli 1,5 m syvällä alueella. Tutkittujen soiden turpeista rahkavaltaisia on 76 % ja saravaltaisia 24 %. Yleensä ravinteikkaita saraturpeita tavataan soiden pohjalla, ja tupasvillaa sisältävät rahkaturpeet muodostavat suon pintakerroksen. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,0 ja hyvin maatuneen turpeen 5,8. Suurin osa suoalasta, 84 % on ojitettu lähinnä metsänkasvatusta varten. Luonnontilaista suota on 16 %. Tutkituista soista yleisimpiä suotyyppejä ovat erilaiset rämeet, joita on 57 % pinta-alasta. Avosoita eli nevoja on 5 % pinta-alasta. Energiaturpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,3 %. Turpeen kuiva-ainepitoisuus on vastaavasti keskimäärin 85,5 kg/suo-m 3, vesipitoisuus 90,7 % märkäpainosta ja tehollinen lämpöarvo 19,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,30 % turpeen kuivapainosta. Raportin 62 suosta energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 35 suolta yhteensä ha sekä kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvia 26 suolta yhteensä 562 ha. Tutkitusta suoalasta (4 466 ha) noin 26 % soveltuu turvetuotantoon. Teolliseen turvetuotantoon soveltuu 36 suota tuotantokelpoisista 39 suosta. Tutkittujen soiden käyttökelpoinen energiaturvemäärä noin 12,12 milj. suo-m 3 eli n tonnia. Soiden energiasisältö on vastaavasti noin 18,55 milj. GJ eli 5,14 TWh (50 %:n käyttökosteudessa). Raportin soissa on kasvuturvevaroja yhteensä n. 7,80 milj. suo-m 3 eli keskimäärin 0,9 metrin kerros tuotantokelpoisella alueella. Useimmiten Kruunupyyssä on kerros kasvuturpeen raaka-ainetta energiakäyttöön sopivan turpeen päällä. Avainsanat: suo, turve, tutkittu, energiaturve, kasvu- ja ympäristöturve, Kruunupyy Teuvo Herranen Geologian tutkimuskeskus PL Kokkola Sähköposti: teuvo.herranen@gtk.fi ISBN ISSN

4 Herranen, Teuvo Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turve varat, Osa 1. De undersökta myrarna i Kronoby och deras torvtillgångar. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 407. Geologiska forskningscentralen, Torvforskningsrapport 407, 133 sidor, 73 bilder, 3 tabeller och 4 bilagor. Geologiska forskningscentralen (GTK) har undersökt Kronobys torvtillgångar under åren 1987, och Forskningarna publiceras som tre rapporter. Till denna rapport samlades 62 myrar från vattenområdet vid Kronoby å, med en areal på sammanlagt ha, och sammanlagd kvantitet på 52,04 milj.myr-m 3. Myrarna är grupperade enligt vattenområden. Den sammanlagda forskade myrarealen i Kronoby är ha. Kronobys myrar är i allmänhet tunntorviga. Torvavlagringarnas medeldjup, forskade till denna rapport är 1,2 m, varav det låghumifierade vitmossytlagrets andel är 0,4 m. Den allmänt hållna nedre gränsen för produktionduglig myr 1,5 m, omfattar 31 % av den forskade arealen (1 376 ha). Andelen av det låghumifierade vitmossytlagret(s H1-4) är 31 % av hela torvmängden. På över 1,5 meters djup areal är andelen 38 % av torvmängden. Av hela torvmängden är 57 % (29,86 milj. myr-m 3 ) på över 1,5 m djup areal. Torvmängden består till 76 % av vitmossdominerad torv och till 24 % av starrdominerad. Vanligen finns eutrof starrtorv på botten av myrarna, och tuvull innehållande vitmosstorv bildar ytlagret. Torvens humifieringsgrad är i medeltal 5,0 och den höghumifierade torvens 5,8. Största delen av myrarnas areal, 84 % har utdikats närmast med tanke på skogsproduktion. Myrarealen är till 16 % i naturtillstånd. De vanligaste myrtyperna är olika tallmyrar, vilka täcker 57 % av hela arealen. Öppna myrar täcker 5 % av arealen. Bränntorvens askhalt är i medeltal 3,3 %, torrsubstans 85,5 kg/myr-m 3, fukthalt 90,7 % av våtvikten och den torra torvens effektiva värmevärde 19,6 MJ/kg. Svavelhalten är i medeltal 0,30 % av torvens torrsubstans. Trettiofem av de undersökta 62 myrarna lämpar sig för energitorvproduktion på ett område av ha. Tjugosex myrar lämpar sig för växt- och miljötorvproduktion på ett område av 562 ha. Av den forskade arealen (4 466 ha) lämpar sig cirka 26 % för torvproduktion. Trettiosex av 39 myrar lämpliga för torvproduktion, lämpar sig för industriell torvproduktion. Den användbara energitorvmängden är cirka 12,12 milj. myr-m 3 eller cirka t. Bränntorvens energiinnehåll vid en användningsfuktighet av 50 % är cirka 18,55 milj. GJ eller 5,14 TWh. Råvara lämplig för växt- och miljötorvproduktion är cirka 7,80 milj. myr-m 3 eller i medeltal ett 0,9 m tjockt lager på den produktionslämpliga arealen. I Kronoby är lagret av råvara lämplig för växt- och miljötorvproduktion oftast ovanpå lagret av råvara lämplig för energitorvproduktion. Nyckelord: myr, torv, undersökt, energitorv, växt- och miljötorv, Kronoby Teuvo Herranen Geologiska forskningscentralen PB Karleby E-post: teuvo.herranen@gtk.fi

5 Herranen, Teuvo Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1. The peatlands and peat reserves of Kruunupyy, Ostrobothnia, Part 1. Geologian tutkimus keskus, Turve tutkimus raportti 407. Geological Survey of Finland, Peat Researches, Report of Peat Investigation 407, 133 pages, 73 figures, 3 tables and 4 appendices. The Geological Survey of Finland has studied peatlands and peat reserves of the municipality of Kruunupyy. The field studies took place in 1987, and This first volume includes the 62 peatlands situated at the river Kruunupyynjoki drainage basin. The total peatland area studied is ha. The studied peatlands contain a total of 52.0 million m 3 of peat in situ. The peatlands of Kruunupyy have usually thin peatlayer, for the mean depth of the mires is 1.2 m, including the poorly humified Sphagnum predominant sur face layer, which averages 0.4 m in thickness. The area deeper than 1.5 m covers ha (31 % of total peatland area studied) and contains 57 % of the total peat quantity (29.9 million m 3 ). Seventy-six per cent of the peat is Sphagnum predominant and 24 % Carex predominant. The mean humification degree (H) of the peat is 5.0 and that of highly humified peat 5.8. The majority (84 %) of the peatlands is drained mainly for forest cultivation, and sixteen per cent of the peatland types are in natural condition. Fifty-seven per cent of peatland types are pine bogs and five per cent fens. The average ash content of peat is 3.3 % of dry weight, the water content 90.7 % of wet weight, the dry bulk density 85.5 kg per m 3 in situ and the sulphur content 0.30 % of dry weight. The average effective calorific value of the dry peat is 19.6 MJ/kg. Thirty-five of the investigated peatlands are suitable for fuel peat production; 22 of them are suitable for horticultural peat production before fuel peat production. Four peatlands are suitable only for harvesting horticultural and environmental peat. The total area suitable for peat production is ha (39 peatlands). The area suitable for energy peat production is ha. The area suitable for harvesting horticultural and environmental peat is 562 ha. The feasible amount of fuel peat is million m 3 in situ and the energy content at 50 % moisture is 5.14 TWh. For horticultural and environmental uses, the feasible amount of peat is 7.80 million m 3 in situ (average 0,9 m on the area available for production). Mostly in Kruunupyy there is a layer of rawmaterial for horticultural and environmental uses on peat fitting for energy peat production. Key words: peatland, mire, bog, peat, study, production, energy peat, horticultural peat, environmental peat, Kruunupyy Teuvo Herranen Geological Survey of Finland P.O. Box 97 FI Kokkola Finland teuvo.herranen@gtk.fi

6 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Laboratoriomääritykset Tulosten esitys SOIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON KRUUNUPYYSSÄ TUTKITUT SUOT (OSA 1) Tranumossen Lågdalsmossen Storbackramset Hallonbackmosse Jämnmossen Rödbacken Kainsmossen Inrättningsmossen Kåtamossen Vitmossen Brännässkatan Kvickkällmossen Bäcksömossen Furumossen Dalbackramset Revamossen Vitsjömossen - Borrbackramset Nylandsmossen Björkmossen Simonsbackkärret Rägumossen Långbackkärret Stenbäcksängarna Kålkärret Hamniusmossen Bäckssängsmossen Skitumossen Lampmossen Torrkullrödningen Lanjärvmossen Fagerbackmossen Stormossen-Lanjärvmossen Karmmossen Treslingomossen Sumlumossen Storhagen Hömossen Rödbron Södermossen Särsmossen Stormossen Samsmossen... 82

7 43. Djupsjömossen- Sjömossen Höträskmossen Höträsket Frödomossen Roskmossen Högmossen Nymossen Frödbackmossen Stormossen Mossen Velakmossen Skitujärvmossen Furubackmossen Långbackmossen Skrottmossen Plattermossen Broändmossen Petomossen Kåtabackmossen Petomossen TULOSTEN TARKASTELU Soiden levinneisyys ja soistuminen Suoyhdistymät ja suotyypit Turvekerrostumat Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotantoon Soidensuojelu YHTEENVETO KIITOKSET KIRJALLISUUS LIITTEET

8 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 JOHDANTO Kruunupyy sijaitsee Pohjanmaan pohjoisosassa Kokkolan, Luodon, Pedersören, Kaustisen, Evijärven ja Vetelin naapurissa. Kruunupyyn turvetutkimukset liittyvät osana Geologian tutkimuskeskuksen tekemään valtakunnalliseen turvevarojen kokonaisarviointiin. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä energia- ja kasvuturvetuotantoon soveltuvia soita. Tutkimuksissa huomioidaan myös turpeen ja soiden muut käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat turvetuottajia ja turpeen käyttäjiä antamalla tietoa soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi energia- tai kasvuturvetuotantoon, maa- ja metsätalouskäyttöön soiden suojelu- ja virkistysarvojakaan unohtamatta. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Kruunupyyn turvevaroja vuosina 1987, ja Tutkimukset julkaistaan kolmena raporttina. Tähän raporttiin on koottu Kruunupyynjoen vesistöalueen soita (62 kpl), joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha (kuva 1). Suot on ryhmitelty vesistöalueittain (Ekholm 1993). Tutkittu kokonaissuoala Kruunupyyssä on ha. Kruunupyyn kunnan maapinta-alasta yli 20 hehtaarin kokoisia soita on ha (Virtanen et al. 2003). Kunnan metsätieteellinen suoala on ha (Tomppo et al. 1998), eli kunnan maa-alasta on soita 32 %. Alueen suurin energiaturpeen käyttäjä on Ahlholmens Kraftin Pietarsaaren biovoimalaitos, jonka vuotuinen turpeen käyttö on noin 4 milj. suo-m 3. Kokkolan biopolttoaineita käyttävä yhteistuotantolaitos käyttää turvetta noin 0,5 milj. suo-m 3. Tämän raportin soiden turvetutkimuksista ovat vastanneet geologit Martti Korpijaa kko ja Tapio Toivonen. Tutkimuksia ovat maastossa tehneet edellä mainittujen lisäksi geologit Markku Koivisto, Jukka Räisänen, Teuvo Herranen, Tuija Vähäkuopus, Maarit Kukkonen ja Samu Valpola, tutkimusassistentit Pertti Silén ja Joni Palola sekä fil.yo Vesa Juntunen ja fil.yo Rauno Malinen. Tässä raportissa julkaistaan yleiskuvaus jokaisesta tutkitusta suosta, turvemääristä ja soiden soveltuvuudesta turvetuotantoon. Geologian tutkimuskeskuksen turveinventoinnin kehittäminen ja maksullisuus -raportin (KTM, Energiaosasto 1990) mukaisesti yksityiskohtaisia tutkimustuloksia ei julkaista, vaan niitä voi tilata GTK:n Länsi-Suomen yksiköstä Kokkolasta. Yksityiskohtaiset suoselosteet sisältävät mm. erilaisia suokarttoja, turvekerrostuman poikkileikkauskuvia sekä tarkempia tietoja turpeen laadusta, määrästä ja laboratorioanalyysien tuloksista (kuvat 2 4). Tutkimustuloksia on mahdollista tilata kiinteistöittäin, soittain, kunnittain, maakunnittain tai vesistöalueittain ja myös tiedostoina. 7

9 Teuvo Herranen Kuva 1. Kruunupyyssä tutkitut suot (osa 1). 48. KRUUNUPYYNJOEN VESISTÖALUE Kruunupyynjoen alaosan alue 1. Tranumossen 2. Lågdalsmossen 3. Storbackramset 4. Hallonbackmossen 5. Jämnmossen 6. Rödbacken 7. Kainsmossen 8. Inrättningsmossen 9. Kåtamossen 10. Vitmossen 11. Brännässkatan 12. Kvickkällmossen 13. Bäcksömossen 14. Furumossen 15. Dalbackramset 16. Revamossen Kruunupyynjoen keskiosan alue 17. Vitsjömossen- Borrbackramset 18. Nylandsmossen 19. Björkmossen Simonsbackkärret 21. Rägumossen 22. Långbackkärret 23. Stenbäcksängarna 24. Kålkärret 25. Hamniusmossen 26. Bäcksängsmossen 27. Skitumossen 28. Lampmossen 29. Torrkullrödningen 30. Lanjärvmossen 31. Fagerbackmossen 32. Stormossen- Lanjärvmossen 33. Karmmossen 34. Treslingomossen 35. Sumlumossen 36. Storhagen 37. Hömossen 38. Rödbron 39. Södermossen 40. Särsmossen 41. Stormossen Rekijärvsjön alue 42. Samsmossen 43. Djupsjömossen- Sjömossen 44. Höträskmossen 45. Höträsket 46. Frödomossen 47. Roskmossen 48. Högmossen 49. Nymossen 50. Frödbackmossen 51. Stormossen 52. Mossen 53. Velakmossen 54. Skitujärvmossen 55. Furubackmossen 56. Långbackmossen 57. Skrottmossen 58. Plattermossen 59. Broändmossen 60. Petomossen 61. Kåtabackmossen 62. Petomossen

10 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 2. Esimerkki suokartasta. Tutkimuspisteen yläpuolella oleva luku ilmoittaa keskimaatuneisuuden ja alapuolella olevat heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen ja koko turvekerroksen paksuuden desimetreinä. 9

11 Teuvo Herranen Kuva 3. Esimerkki maatuneisuusprofiilista. Kuva 4. Esimerkki turvelajiprofiilista. 10

12 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa on noudatettu Geologian tutkimuskeskuksen Turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lap palainen et al. 1984). Isot, yhtenäiset suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan poikki on vedetty selkälinja ja sitä vastaan kohtisuoraan poikkilinjoja yleensä metrin välein. Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 tai 200 metrin välein. Tutkimuslinjoilla tutkimuspisteiden välisiltä pisteiltä on turvekerrostuman paksuus kairattu 50 metrin välein. Pienet ja rikkonaiset suot on tutkittu hajapistemenetelmällä. Selkälinjan pliktaustietojen ja gammakarttojen (Virtanen 1997) perusteella ohutturpeisilla soilla on linjaverkostoa harvennettu. Soilla on tutkimuspisteitä keskimäärin 4,6 kpl/10 ha (0,3 8,9 kpl/10 ha) ja syvyyspisteitä keskimäärin 6,1 kpl/10 ha (2,6 9,7 kpl/10 ha). Suon pinnan korkeuden ja laskusuhteiden selvittämiseksi tutkimuslinjoista syvyyksiltään, pituudeltaan ja tutkimustiheydeltään edustavimmat on vaaittu, ja korkeudet on yhdistetty valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaiselta tutkimuspisteeltä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys (5-asteikko) ja mättäisyys (peittävyys-% ja korkeus). Puustosta havainnoitiin puulajisuhteet prosenttiosuuksina sekä kehitys- ja tiheysluokka. Kairauksin selvitettiin turvekerrosten paksuus, pääturvelajit ja turpeen lisätekijät (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikko), kosteus (5-asteikko), tupasvillakuitujen määrä (6-asteikko) ja liekoisuus (%-osuus). Lisäksi kairauksissa havainnoitiin soiden liejukerrostumat sekä suon pohjan mineraalimaalajit. Vaalean rahkaturpeen tuotantoon soveltuvista soista määritettiin rahkavaltaisen pintaturvekerroksen rahkasammallaji kasvuturpeen laadun määrittämiseksi. Turpeet jaettiin rahkasammallajikoostumuksen ja muiden turvetekijöiden perusteella eri kasvuturveluokkiin (Heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitus, Toivonen 1997). Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella valittiin pisteet, joiden turpeet edustivat mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa ja niiltä otettiin näytteet laboratoriotutkimuksia varten. Turvenäytteistä määritettiin Geologian tutkimuskeskuksen turvelaboratoriossa ja viime vuosina Labtiumin laboratoriossa Kuopiossa happamuus, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino ja tuhkapitoisuus. Osasta näytteitä määritettiin myös lämpöarvo ja rikkipitoisuus. Vesipitoisuus ilmoitetaan pro sentteina märkäpainosta ja tuhkapitoisuus prosentteina kuivan tur peen painosta 815±25 C:ssa hehkutettuna. Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa ole van turpeen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suo-m 3 ). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteistä LECO AC-300 kalorimetrillä (ASTM D 3286). Tulokset ilmoitetaan tehollisina läm pöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle (MJ/kg). Turpeen rikkipitoisuus on analysoitu LECO SC-32-rikkianalysaattorilla. Osasta turvenäytteitä on analysoitu hiili-typpianalysaattorilla hiili- ja typpipitoisuus (menetelmä 820L) sekä ICP-AES-tekniikalla (menetelmä 503P) alkuainepitoisuuksia, kuten raskasmetalleja ja hivenalkuaineita. 11

13 Teuvo Herranen Aineiston käsittely ja tulosteet Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen et al. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän - tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä (0,0 0,9, 1,0 1,4, 1,5 1,9, 2,0 2,9 jne.). Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät on laskettu turvemäärillä painottaen. Maastossa yli metrin syvyysalueella havaitut liekoosumat on muunnettu tilastollisesti kantopitoisuusprosenteiksi turvemäärästä erikseen 0 1 ja 1 2 metrin syvyyskerroksissa. Prosenttiluvut on laskettu soveltaen Pavlovin menetelmää, jossa kantopitoisuus on jaettu viiteen ryhmään: liekoja on erittäin vähän (< 1 %), vähän (1,0 1,9 %), kohtalaisesti (2,0 2,9 %), runsaasti (3,0 3,9 %) ja erittäin runsaasti (> 4 %). Jokaisesta tutkitusta suosta on GTK:n turvearkistoon arkistoitu suoseloste ja piirretty suokartta. Suoselosteissa on tietoja suon sijainnista, ympäristöstä, laskusuhteista, pinta-aloista, syvyyksistä, suotyypeistä, ojitustilanteesta, turvelajeista ja turpeen maatuneisuudesta. Turvenäytteiden laboratoriomääritystulokset on esitetty taulukkomuodossa ja tuloksista on laadittu lyhyt yhteenveto. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty arvio, jossa on pyritty huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Suokartasta (kuva 2) ilmenee tutkimuslinjojen ja pisteiden sijainti, tutkimuspisteiden syvyydet, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus ja turpeen keskimaatuneisuus. Kartalle on piirretty myös turpeen syvyyskäyrät. Soiden syvimmistä tutkimuslinjoista on piirretty poikkileikkausprofiileja (kuvat 3 ja 4), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit ja suon pinnan sekä pohjan korkeus. Edellä mainittujen perustulostusten lisäksi GTK:n turvetutkimusaineistosta on saatavissa atk-tulosteita tasokarttoina ja listauksina esim. suotyypeistä, liekoisuudesta, suon pinnan ja pohjan korkeudesta, liejuista ja pohjamaalajeista. Yksityiskohtaisia suoselosteita, laboratoriotuloksia, erilaisia suokarttoja ja turvekerrostuman poikkileikkausprofiileja voi tilata Geologian tutkimuskeskuksen Kokkolan yksiköstä. 12

14 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 SOIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON Turvetuotannon laajuuden mukaan voidaan erottaa kolme tuotantomuotoa: valtakunnallinen, PKtuotanto ja kotitarveturvetuotanto. Valtakunnallinen ja PK-turvetuotanto ovat laajamittaista jyrsin- tai palaturvetuotantoa. Kotitarveturvetuotanto on pienialaista palaturvetuotantoa. Valtakunnallisilla tuottajilla on tuhansia hehtaareja turvetuotannossa. PKtuotannolla tarkoitetaan turvetuotantoa, jossa tuottaja saa pääasiallisen toimeentulonsa turvetuotannosta, ja turve markkinoidaan muualle esimerkiksi voimalaitoskäyttöön. Kotitarvetuotannolla tarkoitetaan turvetuotantoa, jossa tuotettu turve käytetään omalla tai lähitiloilla. Kun turvetta käytetään kauppatavarana, turpeen laatuominaisuuksien suhteen sopimuksissa noudatetaan soveltaen Energiateollisuus ry:n, Metsäteollisuus ry:n, Turveteollisuusliitto ry:n ja Suomen turvetuottajat ry:n hyväksymää Energiaturpeen laatuohjetta 2006 (Turvetuotantoalueiden hankintaopas PK-turvetuottajille, Virtanen & Hirvasniemi 2007). Kotitarvetuotantoon soveltuvien soiden syvyydelle, turpeiden tuhka- ja rikkipitoisuudelle, turvelajille ja tilavuuspainolle ei ole asetettu niin tiukkoja laatuvaatimuksia kuin PK- tai valtakunnalliseen tuotantoon soveltuvien soiden turpeille. PK- ja valtakunnallisen tason turvetuotannon yksittäisen tuotantoalueen vähimmäispinta-alana on pidetty 5 ha:n suuruista aluetta, joka voi koostua useasta lähekkäin olevasta lohkosta. Kotitarvetuotannolle ei ole asetettu pinta-alarajaa. Kotitarveturvetuotannossa kulkuyhteys suolle olisi oltava valmiina jo ennen tuotannon aloittamista alkukustannusten pienentämiseksi. Esim. turvepohjaiset pellot ovat usein helposti otettavissa turvetuotantoon. Suopeltojen ongelmana on kuitenkin usein ohutturpeisuus ja turpeen huono laatu. Peltojen turpeessa on usein korkea tuhkapitoisuus ja epäedulliset tuhkan sulamisominaisuudet pellolle vietyjen maa-ainesten ja lannoitteiden johdosta. Energiaturpeen tuhkan muodonmuutoslämpötila on ilmoitettava käyttäjälle, jos lämpötila on alle 1100 C (Energiaturpeen laatuohje 2006) Puuston ei katsota nykyisin olevan ongelma valtakunnallista tai PK-turvetuotantoa suunniteltaessa, mutta kotitarvetuotannossa se on kustannuksia lisäävän vaikutuksensa vuoksi tuotannon aloittamista vaikeuttava tekijä. Toisaalta metsäojitettujen soiden puustosta voidaan saada tarvepuuta ja myyntituloja tuotannon alkuvaiheessa. Suon muoto, suon pohjan topografia ja kuivatusmahdollisuudet on myös otettava huomioon turvetuotantoa suunniteltaessa. Turvetuotantoaluetta suunniteltaessa on huomioitava, että sarkaojien kaltevuuden on vesiensuojelusyistä oltava alle 1,5 m/ km. Suon luontoarvot määräävät nykyisin yhä enemmän, voidaanko suo ottaa turvetuotantoon. Merkittäviä luontoarvoja ovat harvinaiset eliölajit ja ns. avainbiotoopit, jotka on kuvattu metsälaissa (Savolainen 1997b) ja luonnonsuojelulaissa (Savolainen 1997a). Nykyisin turvetuotantoon otettavat suot ovat yleensä metsäojitettuja soita. Luonnontilaisia soita otetaan nykyisin turvetuotantoon erittäin vähän. Turvetuotanto on luvanvaraista toimintaa. Jos turvetuotantoalue on yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupa. Sen myöntää ympäristölupavirasto (laki ympäristölupavirastoista 87/2000). Luvassa lupaviranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristövaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, sekä velvoitetarkkailusta ja mahdollisista korvausvelvoitteista. Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA -lain (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 468/1994) mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista (Ranta 2007). Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly- ja meluvaikutukset, maiseman muutokset, sekä vaikutukset terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Turveteollisuusliitto 2002). Turvekerrostuman paksuus, maatuneisuus ja turvelaji sekä turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat määrääviä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta poltto aineeksi on nojauduttu energia turpeen uusiin laatu ohjeisiin (Energia turpeen laatuohje 2006). Soista, joista on otettu näytteitä laboratoriomäärityksiä varten, ja jotka soveltuvat energia turvetuotantoon, on ilmoitettu jyrsin turpeen laatu luokka energia turpeen laatu ohjeessa olevan taulukon 6 mukaisesti. Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus vastaa M50-kosteusarvoa. Palaturpeen laatuluokat ovat taulukossa 5 (liite 4). Arvioitaessa suon soveltuvuutta kasvuturvetuotantoon kiinnitetään huomiota erityisesti turpeen maatuneisuuteen, rahkasammaltyyppiin ja kerrostuman paksuuteen. Arvioinnissa on noudatettu Toivosen (1997) esittämää heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitusta (liite 5). Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään ympäristö- ja kasvualustakäytössä. Ympäristöturpeella tarkoitetaan viherrakentamiseen, maatalouskäyttöön, nesteiden, kaasujen, ravinteiden ja raskasmetallien sitomiseen sekä erilaisten jätteiden kompos- 13

15 Teuvo Herranen tointiin ja biologiseen hajotukseen soveltuvia turpeita. Heikosti maatunut rahkaturve soveltuu hyvin karjan ja turkiseläinten kuivikkeeksi. Turpeen etuina ovat hyvä nesteen- ja hajun pidätyskyky sekä kompostoitavuus. Yhdyskuntien ja teollisuuden jätehuollossa turve soveltuu erilaisten orgaanisten jätteiden, kuten jätevesilietteiden ja elintarviketeollisuuden jätteiden, kompostointiin. Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään myös jonkin verran öljyntorjunnassa ja suodatinaineena sekä ilman että jäteveden puhdistuksessa. Teollisuudessa ja jätevesien puhdistuksessa turve toimii paitsi ravinteiden pidättäjänä, myös tehokkaana raskasmetallien sitojana. Vaaleaa rahkaturvetta käytetään lisäksi maataloudessa maanparannusaineena lisäämässä maaperän kuohkeutta ja orgaanisen aineksen määrää. Kasvualustakäytössä vaalea rahkaturve on, kasvien lasinalaisviljelyn tuotantomenetelmien uudistumisen myötä, menettämässä aiempaa valta-asemaansa tummille turvelaaduille. Heikosti maatuneiden vaaleiden rahkaturpeiden käyttö kasvuturpeina perustuu rahkasammalten veden- ja ravinteiden pidätyskykyyn, sekä suureen huokostilavuuteen, joilla ei ole nykyisessä lasinalaisviljelytekniikassa niin suurta merkitystä, kuin aikaisemmin. Lasinalaisviljelyssä, kuten vihannesten ja kukkien kasvattamisessa, ollaan siirtymässä maatuneen kasvuturpeen käyttöön. Nykyisin kasvuturpeet koostuvat usein eri maatumisasteella olevien turvelaatujen ja muiden materiaalien sekoituksista. Määriteltäessä suon soveltuvuutta energia- ja kasvuturvetuotantoon on käytetty seuraavia maatuneisuus-, turvelaji- ja syvyysarvoja: Energiaturpeen tuotantoon palaturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turpeen maatuneisuus on yli H 4 * turve ei ole puhdasta saraturvetta (palat murenevat) * luonnontilaisen suon syvyys on yli 1,5 m * tasapohjaisen turvepellon ja ojitusalueen syvyys on yli 1 m * maatumaton pintakerros (H 1 4 ) on alle 0,6 m paksu Vaalean rahkaturpeen tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turve on heikosti maatunutta (H 1 3 ) ja sisältää yli 90 % rahkasammaljäänteitä * luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on 1,5 m, josta vaalean rahkaturpeen osuus on vähintään 0,8 m * tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 5 ha Ympäristöturve käsittää kaikki heikosti maatuneet (H 1 4 ) rahkavaltaiset turpeet. Turvekerrostuman heikosti maatunut pintaosa sisältää rahkasammalien jäännösten ohella usein sarojen, suoleväkön ja tupasvillan jäännöksiä. Tällainen sekaturve voidaan käyttää joko ympäristö- tai energiaturpeena. Käyttökelpoisuus määräytyy lähinnä pintakerroksen paksuuden perusteella siten, että yli 0,5 m:n keskimääräinen paksuus riittää ympäristöturpeen tuotantoon ja tätä ohuemmat kerrokset soveltuvat energiaturpeen tuotantoon. Osa pintaturvekerroksesta sekoittuu alla olevan pohjaturvekerroksen energiaturpeeksi soveltuviin turpeisiin kunnostustoimien yh teydessä. Tuotanto kelpoisen turpeen määrää laskettaessa on keski syvyydestä vähennetty pohjan epä tasaisuu desta riippuen 0,3 0,5 m, mikä vastaa suon pohjalle jäävää, yleensä vaikeasti hyödyn nettävää, usein runsastuhkaista kerrosta. Suo kohtaisissa selos tuksissa on ilmoitettu turve tuotantoon soveltuvaksi määritelty pinta-ala ja alueen tuotanto kelpoinen turvemäärä. Nämä suot ovat mukana turve tuotantoon sovel tuvien alueiden kokonais määrässä. Tuotantokelpoista aluetta arvioitaessa on vesistöihin ja suojelualueisiin jätetty 100 m leveä suojavyöhyke. Vesistöjen osalta kuivatusmahdollisuudet ja pumppauksen tarve selvitetään tarkemman tutkimuksen yhteydessä. Energiaturpeen tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turve on saravaltaista (H 1 10 ) tai maatunutta rahkavaltaista (yli H 4 ) * luonnontilaisen suon syvyys on yli 1,5 m * tasapohjaisten turvepeltojen ja ojitusalueiden syvyys on yli 1 m * maatumaton pintakerros (H 1 4 ) on alle 0,6 m paksu * tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 5 ha 14

16 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 KRUUNUPYYSSÄ TUTKITUT SUOT (OSA 1) 1. Tranumossen Tranumossen (kl , x = 7075,4, y = 3308,1) sijaitsee Påraksen kylällä noin 4 km Kruunupyyn keskustasta itään ja lentokentän luoteispuolella (kuva 5). Se rajoittuu pääosin hiekkakankaisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon eteläpäätä sivuaa Ventjärven paikallistie. Suolla on 32 tutkimuspistettä ja 30 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 4,6/10 ha ja syvyyspisteitä 4,3/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,8/10 ha. Suon pinta viettää länteen. Tranumossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Suon keskiosan itäpuoli on ojittamatonta. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Stordiksbäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen alaosan alue. Suon kokonaisala on 69 ha. Yli metrin syvyistä aluetta ei ole tavattu. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (0,6 m) on pisteellä B350. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (98 %) ja moreeni (2 %). Liejua ei ole tavattu. Tranumossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 53 % ja turvekankaalla 47 %. Yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararämemuuttuma sekä puolukka- ja mustikkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 12 % ja mättäiden korkeus 1,3 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää riuku-, tukkipuu- tai pinotavara-asteen mäntyä. Tranumossenin turpeista on rahkavaltaisia 23 % ja saravaltaisia 77 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 5 %, sararahkaturve (CS) 18 % ja rahkasaraturve (SC) 77 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 57 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut kerros kohtalaisen hyvin maatunutta enimmäkseen saravaltaista turvetta. Puu on yleinen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,6. Ohutturpeisuutensa vuoksi suo ei sovellu turvetuotantoon. Suolta ei otettu näytteitä, eikä suota myöskään vaaittu. Kuva 5. Tranumossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 15

17 Teuvo Herranen 2. Lågdalsmossen Lågdalsmossen (kl , x = 7070,4, y = 3307,0) sijaitsee noin 6 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 6). Se rajoittuu moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon keskiosan halki johtaa metsäautotie. Myös suon pohjois- ja länsipuolelle johtaa metsäautotiet. Suolla on 45 tutkimuspistettä ja 44 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 3,4/10 ha ja syvyyspisteitä 3,3/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 6,7/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen noin 3 m/km. Lågdalsmossenin pohjoispää on ojitettu, suon keski- ja eteläosassa on lähinnä reunaojitusta. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Suon eteläosan vedet valuvat länteen Jämnmossenin kautta Kidroniin ja edelleen Tränusbäckeniin, josta Kruunupyynjokeen. Pohjoisosan vedet valuvat ojia myöten Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen alaosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 131 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 34 ha, yli 1,5 metrin 17 ha ja yli 2 metrin 11 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,0 m) on pisteellä A1750. Suon pohja on melko vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (70 %) ja savi (15 %). Liejua ei ole tavattu. Lågdalsmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 94 % ja avosuolla 6 %. Vallitsevana suotyyppinä on luonnontilainen rahkaräme. Myös luonnontilainen tai ojitettu pallosararäme on yleinen. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 34 % ja mättäiden korkeus 1,5 dm. Suopuusto on pääosin melkein avoimesta harvaan vajaatuottoista mäntyä. Lågdalsmossenin turpeet ovat rahkavaltaisia. Turvelajina on rahkaturve (S) 100 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 53 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suon eteläosan yli 1,5 m:n syvyisellä alueella on paksu ( cm) heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Suon pohjoisosassa pintarahkakerros on ohuempi. Tupasvilla on melko yleinen lisätekijä. Pohjalla on yleensä paksu kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,1. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Lågdalsmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 0,9 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,5 1,7), ph-arvo 3,5 (3,0 4,0), vesipitoisuus märkäpainosta 93,2 % (91,7 94,2) ja kuiva-ainemäärä 65,9 kg/suo-m 3 (56,9 82,5). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,9 MJ/kg (17,8 20,6) ja 50 %:n kosteudessa 8,2 MJ/kg (7,7 9,1). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,07 % kuivapainosta (0,04 0,12). Suosta soveltuu turvetuotantoon eteläosan yli 1,5 m:n syvyinen alue (16 ha). Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Tuotantokelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on noin 0,22 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,06 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,004 milj. t (65,9 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,07 milj. GJ eli 0,02 milj. MWh (18,9 MJ/ kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,06 milj. GJ eli 0,02 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,33 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A2.0,Q8.0,S

18 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 6. Lågdalsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 17

19 Teuvo Herranen 3. Storbackramset Storbackramset (kl , x = 7069,8, y = 3308,0) sijaitsee noin 8 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 7). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon pohjoispuolelle sekä suon keski-ja eteläosaan johtaa metsäautotiet. Suolla on 21 tutkimuspistettä ja 24 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 3,5/10 ha ja syvyyspisteitä 4,0/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,5/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon pohjoisosassa pohjoiseen ja suon eteläosassa itään noin 1 m/km. Storbackramset on kokonaan ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suon pohjoisosasta ojia myöten Hallonbackmossenin kautta Kruunupyynjokeen. Suon eteläosan vedet laskevat etelään Ollömosenille ja kaakkoon Stormossenille. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen alaosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 60 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 25 ha, yli 1,5 metrin 18 ha ja yli 2 metrin 6 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,4 m) on pisteellä A550. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (58 %), moreeni (24 %) ja hiesu (13 %). Storbackramsetin tutkimuspisteistä on rämeellä 96 %, korvessa 2 % ja turvekankaalla 2 %. Yleisimmät suotyypit ovat ojikko- tai muuttuma-asteella olevat rahka- ja tupasvillaräme. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 22 % ja mättäiden korkeus 1,6 dm. Suopuusto on pääosin harvaa vajaatuottoista mäntyä. Storbackramsetin turpeista on rahkavaltaisia 97 % ja saravaltaisia 3 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 79 %, sararahkaturve (CS) 18 % ja rahkasaraturve (SC) 3 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 76 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 8 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suon yli 1,5 metrin syvyisellä alueella on suon pohjoisosaa lukuun ottamatta paksu ( cm) heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla on melko yleinen lisätekijä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Storbackramsetilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,5 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,8 2,8), ph-arvo 3,4 (3,0 4,1), vesipitoisuus märkäpainosta 92,0 % (89,5 93,6) ja kuiva-ainemäärä 70,6 kg/suo-m 3 (62,0 86,9). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,3 MJ/kg (18,3 20,6) ja 50 %:n kosteudessa 8,4 MJ/kg (7,9 9,1). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,11 % kuivapainosta (0,07 0,18). Suon yli 1,5 metrin syvyisen alueen (18 ha) heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on noin 0,16 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,07 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,005 milj. t (70,6 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,10 milj. GJ eli 0,03 milj. MWh (19,3 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,08 milj. GJ eli 0,02 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,29 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A2.0,Q8.0,S

20 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 7. Storbackramsetin tutkimus- ja syvyyspisteet. 19

21 Teuvo Herranen 4. Hallonbackmossen Hallonbackmossen (kl , x = 7070,3, y = 3308,6) sijaitsee noin 7 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 8). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon eri puolille johtaa metsäautoteitä. Suolla on 16 tutkimuspistettä ja 17 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 4,7/10 ha ja syvyyspisteitä 5,0/10 ha. Tutkimusja syvyyspisteitä on yhteensä 9,7/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 3 m/km. Hallonbackmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Suon eteläosassa on lähinnä reunaojitusta. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Kruunupyynjokeen Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen alaosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 34 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 17 ha, yli 1,5 metrin 11 ha ja yli 2 metrin 4 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,7 m) on pisteellä A Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat hiesu (54 %), moreeni (32 %) ja hieta (14 %). Liejua ei juuri tavattu. Hallonbackmossenin suotyypeistä on rämeellä 91 %, avosuolla 6 % ja korvessa 3 %. Vallitsevana suotyyppinä on luonnontilainen tai muuttumaasteella oleva tupasvillaräme. Myös luonnontilaiset rahka- ja lyhytkorsinevaräme sekä muuttuma-asteella oleva korpiräme ovat yleisiä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 44 % ja mättäiden korkeus 2,6 dm. Suopuusto on pääosin harvaa tai keskitiheää riuku-asteen tai vajaatuottoista mäntyä ja koivua. Suon keskiosissa on hillaa. Hallonbackmossenin turpeet ovat rahkavaltaisia. Rahkaturvetta (S) on 100 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 70 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä. Suon yli 1,5 metrin syvyisellä alueella on paksu ( cm) heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla on melko yleinen lisätekijä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,9. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Hallonbackmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,9 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,6 5,0), vesipitoisuus märkäpainosta 90,5 % (85,9 94,3) ja kuiva-ainemäärä 85,1 kg/suo-m 3 (56,3 132,6). Pohjaturvekerroksesta on tavattu korkea tuhkapitoisuus (25,0 %). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg (18,9 21,9) ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg (8,2 9,7). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 % kuivapainosta (0,09 0,36). Suosta soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue (11 ha). Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu parhaiten kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Tuotantokelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on noin 0,13 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,03 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,003 milj. t (85,1 kg/ m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,05 milj. GJ eli 0,01 milj. MWh (20,1 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,04 milj. GJ eli 0,01 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,33 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A6.0,Q8.0,S

22 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 8. Hallonbackmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 21

23 Teuvo Herranen 5. Jämnmossen Jämnmossen (kl , x = 7070,5, y = 3306,0) sijaitsee noin 6 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 9). Se rajoittuu moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon pohjois- ja eteläpuolelle johtaa metsäautotiet. Suolla on 40 tutkimuspistettä ja 53 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 3,6/10 ha ja syvyyspisteitä 4,8/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,4/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen noin 2 m/km. Jämnmossenin pohjoisosa on kokonaan ojitettu, eteläosan ojitus on keskittynyt reunoille. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta länteen Kidroniin, josta Tränusbäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen alaosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 110 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 66 ha, yli 1,5 metrin 45 ha ja yli 2 metrin 14 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,7 m) on pisteellä A Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (42 %), hiekka (38 %) ja savi (10 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Jämnmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 74 %, avosuolla 10 %, turvekankaalla 9 %, korvessa 3 % ja muita 4 %. Yleisimmät suotyypit ovat luonnontilaiset rahka- ja tupasvillaräme sekä muuttumaasteella olevat tupasvillaräme ja isovarpuinen räme. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 43 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Suopuusto on pääosin melkein avoimesta keskitiheään riuku-asteen tai vajaatuottoista mäntyä. Jämnmossenin turpeista on rahkavaltaisia 60 % ja saravaltaisia 40 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 38 %, rahkasaraturve (SC) 27 %, sararahkaturve (CS) 21 % ja saraturve (C) 13 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 19 % kokonaisturvemäärästä. Suon länsiosan yli 1,5 m:n syvyisellä alueella on yleensä paksu ( cm) heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla on melko yleinen lisätekijä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,2. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 0,2 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,0 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 0,2 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,1 %. Jämnmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,9 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,9 4,9), ph-arvo 4,1 (3,5 4,6), vesipitoisuus märkäpainosta 91,2 % (88,9 92,7) ja kuiva-ainemäärä 78,3 kg/suo-m 3 (62,7 100,3). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg (19,4 21,3) ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg (8,5 9,4). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,25 % kuivapainosta (0,10 0,53). Suon länsiosan yli 1,5 m:n syvyinen alue lukuun ottamatta suon keskiosan järvien ympärille jätettävää noin 100 metrin suojavyöhykettä soveltuu turvetuotantoon. Tuotantokelpoinen ala on noin 19 ha. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Itäosan koko turvekerrostuma soveltuu energiaturvetuotantoon. Suosta soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue lukuun ottamatta järvien ympäristöä eli 35 ha. Suon käyttökelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on 0,23 milj. suo-m 3 ja energiaturvemäärä noin 0,23 milj. suo-m 3 (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,018 milj. t (78,3 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,37 milj. GJ eli 0,10 milj. MWh (20,5 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,32 milj. GJ eli 0,09 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,39 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q8.0,S0.25. Suolla olevat pikkujärvet Grötnästräsket, Smalaträsket ja Mörkträsket voivat vaikeuttaa turvetuotantoluvan saantia. Järvistä on haittaa myös suon kuivattamiselle. 22

24 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 9. Jämnmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 23

25 Teuvo Herranen 6. Rödbacken Rödbacken (kl , x = 7069,9, y = 3309,7) sijaitsee noin 12 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 10). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon ja idässä osaksi peltoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon pohjoisosan halki ja suon itäosaan johtaa metsäautotiet. Suolla on 51 tutkimuspistettä ja 58 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 5,4/10 ha ja syvyyspisteitä 6,1/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11,5/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja suon eteläosan pinta viettää luoteeseen noin 3,5 m/ km. Suon keskiosan pinta viettää itään noin 6-8 m/ km. Suon pohjoisosassa ei selvää viettoa voida havaita. Rödbacken on kokonaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen alaosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 94 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 10 ha ja yli 1,5 metrin 3 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,0 m) on pisteellä A250. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (72 %) ja hiesu (21 %). Liejua on suon pohjalla paikoin 7 20 cm. Rödbackenin tutkimuspisteistä on turvekankaalla 65 %, rämeellä 31 % ja avosuolla 4 %. Yleisimmät suotyypit ovat mustikka-, ruoho- ja puolukkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 18 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuu- tai riukuasteen mäntyä, kuusta ja koivua. Rödbackenin turpeista on rahkavaltaisia 92 % ja saravaltaisia 8 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 42 %, sararahkaturve (CS) 50 % ja rahkasaraturve (SC) 8 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 52 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 12 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohuehko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta pääosin rahkavaltaista turvetta. Puu on yleinen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,6. Liekoja on paljon. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 4,8 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,5 %. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 2,1 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,3 %. Rödbackenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,4 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,9 2,3), vesipitoisuus märkäpainosta 92,4 % (91,5 92,8) ja kuiva-ainemäärä 74,0 kg/suo-m3 (69,0 78,9). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,4 MJ/kg (17,9 19,0) ja 50 %:n kosteudessa 8,0 MJ/kg (7,7 8,3). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,09 % kuivapainosta (0,06 0,14). Suo ei sovellu turvetuotantoon ohutturpeisuudestaan, suon yli 1,5 metrin syvyisen alueen pienialaisuudesta ja hajanaisuudesta sekä paikoin paksusta pintarahkasta johtuen. 24

26 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 10. Rödbackenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 25

27 Teuvo Herranen 7. Kainsmossen Kainsmossen (kl , x = 7069,4, y = 3311,0) sijaitsee noin 12 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 11). Se rajoittuu kivikkoiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon itäreunaa sivuaa Jöusenin paikallistie, ja suon keskiosan halki johtaa metsäautotie. Suolla on 71 tutkimuspistettä ja 84 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 3,9/10 ha ja syvyyspisteitä 4,7/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,6/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon pohjoisosassa itään noin 6 m/ km. Suon eteläosassa ei selvää viettoa voida havaita. Kainsmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Suon itäpäässä on pieni ojittamaton alue. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen alaosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 178 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 144 ha, yli 1,5 metrin 106 ha ja yli 2 metrin 29 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,1 m) on pisteellä A Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (53 %) ja moreeni (4 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Kainsmossenin tutkimuspisteistä on turvekankaalla 67 %, rämeellä 16 %, avosuolla 15 %, korvessa 1 % ja pellolla 1 %. Yleisimmät suotyypit ovat ruoho- ja puolukkaturvekangas. Suon itäpäässä on lähes luonnontilainen variksenmarjarahkaneva ja rämealue (kuva 12). Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 25 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai tiheää tukkipuu-asteen mäntyä, koivua ja kuusta. Kainsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 38 % ja saravaltaisia 62 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 15 %, sararahkaturve (CS) 23 %, saraturve 2 % ja rahkasaraturve (SC) 59 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 18 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 12 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on yleensä ohut kerros kohtalaisen hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 4,4. Liekoja on paljon. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 4,9 % ja 1 2 m:n syvyydessä 2,2 %. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 4,0 % ja 1 2 m:n syvyydessä 3,4 %. Kainsmossenilta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,0 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,4 15,8), vesipitoisuus märkäpainosta 91,2 % (82,4 95,5) ja kuivaainemäärä 81,2 kg/suo-m 3 (54,3 120,2). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,3 MJ/ kg (17,5 20,5) ja 50 %:n kosteudessa 8,4 MJ/kg (7,6 9,0). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,27 % kuivapainosta (0,06 0,56). Suosta soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue (106 ha). Suon itäosan yli 2 metrin syvyisen alueen (26 ha) heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Muu osa suon yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta soveltuu energiaturvetuotantoon. Suon käyttökelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on 0,38 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla suon itäosan yli 2 metrin syvyisellä alueella ja muualla yli 1,5 metrin syvyisellä alueella koko turvekerrostumassa on noin 1,11 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,090 milj. t (81,2 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 1,74 milj. GJ eli 0,48 milj. MWh (19,3 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,51 milj. GJ eli 0,42 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,38 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A6.0,Q8.0,S0.30. Suon luoteispäässä on energiatuotantoon paikoin haitallisen paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. 26

28 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 11. Kainsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 27

29 Teuvo Herranen Kuva 12. Kainsmossenin itäpään rahkanevaa ja -rämettä (Kuva: Teuvo Herranen) 28

30 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 8. Inrättningsmossen Inrättningsmossen (kl , x = 7072,6, y = 3311,6) sijaitsee Merjärven kylällä noin 9 km Kruunupyyn keskustasta itäkaakkoon (kuva 13). Se rajoittuu idässä Storåseniin, luoteessa peltoihin ja muualla topografialtaan vaihtelevaan moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon eteläpuolella on lentokenttätie ja kaakkoispuolella Rönnbackan paikallistie. Suolla on 2 tutkimuspistettä ja 23 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 0,3/10 ha ja syvyyspisteitä 3,6/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 3,9/10 ha. Suon pinta viettää luoteeseen noin 3 m/km. Inrättningsmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Vain suon kaakkoispäässä on pieni ojittamaton alue. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen alaosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 63 ha. Yli metrin syvyistä aluetta ei tavattu. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (0,9 m) on pisteellä S25. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (84 %) ja hiesu (12 %). Inrättningsmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 48 % ja turvekankaalla 52 %. Yleisimmät suotyypit ovat muuttuma- tai ojikkoasteella oleva isovarpuinen räme ja ruohoturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai tiheää tukkipuuasteen kuusta, mäntyä ja koivua. Inrättningsmossenin turpeet ovat rahkavaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 30 % ja sararahkaturve (CS) 70 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 30 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 70 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 30 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Ohutturpeisuutensa vuoksi suo ei sovellu turvetuotantoon. Suolta ei otettu näytteitä, eikä suota myöskään vaaittu. Kuva 13. Inrättningmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 29

31 Teuvo Herranen 9. Kåtamossen Kåtamossen (kl , x = 7071,3, y = 3312,5) sijaitsee noin 10 km Kruunupyyn keskustasta itäkaakkoon (kuva 14). Se rajoittuu pohjoisessa, lännessä ja osin idässä Gammelmerjärvåseniin, etelässä ja osin idässä peltoihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon pohjoispuolella on Kruunupyyn paikallistie, länsipuolella Snåren paikallistie ja koillispuolella Fröjdön paikallistie. Suolla on 8 tutkimuspistettä ja 16 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 2,5/10 ha ja syvyyspisteitä 5,1/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,6/10 ha. Suon pinta viettää etelään. Kåtamossen on kokonaan ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen alaosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 31 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 8 ha ja yli 1,5 metrin 2 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,0 m) on pisteellä S3. Suon pohja on vaihteleva. Pohjamaalajit ovat hiesu (79 %), hieta (13 %) ja moreeni (8 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Kåtamossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 8 % ja turvekankaalla 92 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukka-, ruoho- ja varputurvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 4 % ja mättäiden korkeus 3,0 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai tiheää tukkipuuasteen kuusta, mäntyä ja koivua. Kåtamossenin turpeista on rahkavaltaisia 25 % ja saravaltaisia 75 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 2 %, sararahkaturve (CS) 23 % ja rahkasaraturve (SC) 75 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 28 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on ohuehko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Suo ei ohutturpeisuudestaan ja harjun läheisyydestä johtuen sovellu turvetuotantoon. Kruunupyynjoen läheisyydestä johtuen myös turpeen tuhkapitoisuus voi olla korkea. Suolta ei otettu näytteitä, eikä suota myöskään vaaittu. Kuva 14. Kåtamossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 30

32 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Vitmossen Vitmossen (kl , x = 7070,7, y = 3311,8) sijaitsee noin 10 km Kruunupyyn keskustasta itäkaakkoon (kuva 15). Se rajoittuu pohjoisessa harjuun, idässä peltoihin, etelässä Kruunupyynjokeen ja lännessä mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon koillispuolella on Snåren paikallistie. Lisäksi suon pohjoispuolelle johtaa kaksi metsäautotietä. Suolla on 26 tutkimuspistettä ja 33 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 6,1/10 ha ja syvyyspisteitä 7,8/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 13,9/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km. Vitmossenilla on vain reunaojituksia. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Suon itä- ja eteläpäästä on laskuojia Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen alaosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 42 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 36 ha, yli 1,5 metrin 30 ha ja yli 2 metrin 20 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,7 m) on pisteellä A Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (62 %) ja savi (29 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Vitmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 63 %, avosuolla 32 % ja korvessa 5 %. Yleisimmät suotyypit ovat luonnontilaiset rahkaneva ja räme. Yleisiä ovat myös ojitetut isovarpuinen räme ja korpiräme. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 54 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm. Suopuusto on pääosin melkein avoimesta keskitiheään taimi-asteen tai vajaatuottoista mäntyä. Vitmossenin turpeet ovat rahkavaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 93 % ja sararahkaturve (CS) 7 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 8 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suon yli 1,5 m:n syvyisellä alueella on paksu ( cm) heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on ohuehko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,3. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Vitmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,8 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,9 17,5), ph-arvo 4,3 (3,4 5,8), vesipitoisuus märkäpainosta 93,2 % (90,7 95,3) ja kuiva-ainemäärä 61,0 kg/suo-m 3 (43,7 76,9). Pohjaturvekerroksesta on tavattu korkea tuhkapitoisuus. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,6 MJ/kg (17,8 20,1) ja 50 %:n kosteudessa 8,1 MJ/kg (7,7 8,8). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,10 % kuivapainosta (0,06 0,17). Suosta soveltuu kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon yli 1,5 m:n syvyinen alue (30 ha). Tuotantokelpoinen turvemäärä on noin 0,51milj. suo-m 3 (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Kuva 15. Vitmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 31

33 Teuvo Herranen 11. Brännässkatan Brännässkatan (kl , x = 7070,5, y = 3312,3) sijaitsee noin 11 km Kruunupyyn keskustasta itä-kaakkoon (kuva 16). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon. Pohjoisessa suo rajoittuu peltoihin ja Kruunupyynjokeen. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon itäpuolelle ulottuu tilustie. Suolla on 16 tutkimuspistettä ja 22 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 6,9/10 ha ja syvyyspisteitä 9,5/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 16,4/10 ha. Suon pinta viettää pohjoiseen. Brännässkatan on kokonaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen alaosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 23 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 10 ha ja yli 1,5 metrin 4 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,0 m) on pisteellä A Suon pohja on melko tasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni (84 %). Liejua on suon pohjalla yleisesti cm. Brännässkatanin tutkimuspisteistä on rämeellä 71 %, avosuolla 3 % ja turvekankaalla 26 %. Vallitsevana suotyyppinä on isovarpuinen rämemuuttuma. Myös variksenmarjarahkarämemuuttuma ja mustikkaturvekangas ovat yleisiä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 23 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-, riuku- tai tukkipuuasteen mäntyä ja kuusta. Brännässkatanin turpeista on rahkavaltaisia 90 % ja saravaltaisia 10 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 44 %, sararahkaturve (CS) 46 % ja rahkasaraturve (SC) 10 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 68 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 21 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla on yleinen lisätekijä. Pohjalla on ohuehko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Suon heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on monin paikoin haitallisen paksu energiaturvetuotantoon, ja kasvuturvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen tuotantoon sopiva alue on liian pieni. Siten suota ei suositella turvetuotantoon. Lisäksi Kruunupyynjoen läheisyydestä johtuen turpeen tuhkapitoisuus voi olla korkea. Suolta ei otettu näytteitä, eikä suota myöskään vaaittu. Kuva 16. Brännässkatanin tutkimus- ja syvyyspisteet. 32

34 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Kvickkällmossen Kvickkällmossen (kl , x = 7068,1, y = 3312,6) sijaitsee noin 12 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 17). Se rajoittuu pohjoisessa ja lännessä mäkiseen moreenimaastoon, idässä Kruunupyynjokeen ja etelässä peltoihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon länsireunaa sivuaa Jöusenin paikallistie. Suolla on 69 tutkimuspistettä ja 64 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 4,6/10 ha ja syvyyspisteitä 4,3/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,8/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää koilliseen noin 2 m/km. Kvickkällmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Vain suon keskiosassa on ojittamaton alue. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen alaosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 147 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 60 ha ja yli 1,5 metrin 30 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (1,8 m) on pisteellä A750. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (80 %) ja moreeni (18 %). Liejua ei juuri ole tavattu. Kvickkällmossenin tutkimuspisteistä on turvekankaalla 51 %, rämeellä 44 %, korvessa 3 % ja pellolla 2 %. Yleisimmät suotyypit ovat ruoho- ja puolukkaturvekangas sekä korpirämemuuttuma. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai tiheää tukkipuu- tai pinotavara-asteen mäntyä, kuusta ja koivua. Kvickkällmossenin turpeista on rahkavaltaisia 59 % ja saravaltaisia 41 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 26 %, sararahkaturve (CS) 33 % ja rahkasaraturve (SC) 41 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 21 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 24 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Puu on melko yleinen lisätekijä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Suon yli 1,5 metrin syvyinen alue soveltuu parhaiten energiaturvetuotantoon. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on vaihtelevan paksuinen, joten mahdolliset kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoalueet olisivat pieniä ja rikkonaisia. Toisaalta pintarahkakerros on monin paikoin haitallisen paksu energiaturvetuotantoon. Suolla on noin 0,33 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Kuivan turpeen energiasisältö on noin 0,61 milj. GJ eli 0,17 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,52 milj. GJ eli 0,15 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,44 MWh. Suolta ei otettu näytteitä. Laboratoriotulosten puuttumisen vuoksi energialaskelmissa on käytetty turvelajille tyypillisiä laskennallisia arvoja. 33

35 Teuvo Herranen Kuva 17. Kvickkällmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 34

36 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Bäcksömossen Bäcksömossen (kl , x = 7068,2, y = 3314,2) sijaitsee noin 13 km Kruunupyyn keskustasta itä-kaakkoon (kuva 18). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon itäpuolella on Fröjdön paikallistie ja länsipuolella Snåren paikallistie. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 29 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 6,5/10 ha ja syvyyspisteitä 7,6/10 ha. Tutkimusja syvyyspisteitä on yhteensä 14,1/10 ha. Suon pinta viettää pohjoiseen. Bäcksömossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Mullbrodiketin ja Starrmossbäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen alaosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 38 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 17 ha, yli 1,5 metrin 4 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (1,9 m) on pisteellä A450. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (87 %) ja moreeni (11 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Bäcksömossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 58 % ja turvekankaalla 42 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukka- ja mustikkaturvekangas sekä isovarpuinen rämemuuttuma ja variksenmarjarahkarämemuuttuma. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 24 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Suopuusto on pääosin harvaa tai keskitiheää pinotavara- tai tukkipuuasteen mäntyä ja koivua. Bäcksömossenin turpeista on rahkavaltaisia 87 % ja saravaltaisia 13 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 47 %, sararahkaturve (CS) 40 % ja rahkasaraturve (SC) 13 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 10 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on yleensä vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Suon yli 1,5 metrin syvyisen alueen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on yleisesti haitallisen paksu energiaturvetuotantoon, ja kasvuturvetuotantoon alue on liian pieni. Siten suo ei sovellu turvetuotantoon. Suolta ei otettu näytteitä, eikä suota myöskään vaaittu. Kuva 18. Bäcksömossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 35

37 Teuvo Herranen 14. Furumossen Furumossen (kl , x = 7070,6, y = 3315,0) sijaitsee noin 12 km Kruunupyyn keskustasta itäkaakkoon (kuva 19). Se rajoittuu pohjoisessa Backändåseniin ja muualla moreenimaastoon, etelässä osaksi peltoihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon lounaispuolella on Fröjdön paikallistie. Suolla on 23 tutkimuspistettä ja 23 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 4,5/10 ha ja syvyyspisteitä 4,5/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,0/10 ha. Suon pinta viettää etelään noin 2,5 m/km. Furumossen on kokonaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Starrmossbäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen alaosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 51 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 17 ha ja yli 1,5 metrin 4 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (1,9 m) on pisteellä A Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat hiesu (76 %), hiekka (15 %) ja hieta (9 %). Furumossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 28 %, korvessa 4 % ja turvekankaalla 63 %. Vallitsevana suotyyppinä on ruohoturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 4 % ja mättäiden korkeus 1,8 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai tiheää tukkipuuasteen mäntyä, kuusta ja koivua. Furumossenin turpeista on rahkavaltaisia 18 % ja saravaltaisia 82 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 3 %, sararahkaturve (CS) 14 %, saraturve (C) 23 % ja rahkasaraturve (SC) 59 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 4 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 54 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Turve on yleensä kohtalaisen maatunutta saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,2. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Suosta soveltuu energiaturvetuotantoon suon keskiosan yli 1,4 metrin syvyinen alue (4 ha). Käyttökelpoinen turvemäärä on noin 0,05 milj. suo-m 3 (pohjalta vähennetty 0,3 m paksu kerros). Kuivan turpeen energiasisältö on noin 0,10 milj. GJ eli 0,03 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,09 milj. GJ eli 0,03 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,49 MWh. Suolta ei otettu näytteitä, eikä suota myöskään vaaittu. Laboratoriotulosten puuttumisen vuoksi energialaskelmissa on käytetty turvelajille tyypillisiä laskennallisia arvoja. Kuva 19. Furumossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 36

38 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Dalbackramset Dalbackramset (kl , x = 7067,0, y = 3318,6) sijaitsee noin 19 km Kruunupyyn keskustasta itä-kaakkoon (kuva 20). Se rajoittuu pohjoisessa peltoihin ja muualla pääosin topografialtaan vaihtelevaan moreenimaastoon. Etelässä suo rajoittuu Vandbackharjuun. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon eteläosan halki johtaa paikallistie Kruunupyyhyn. Suolla on 16 tutkimuspistettä ja 16 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 4,7/10 ha ja syvyyspisteitä 4,7/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,4/10 ha. Suon pinta viettää pohjoiseen. Dalbackramset on suurimmaksi osaksi ojitettu. Vain suon itäosassa on ojittamaton alue. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Drycksbäckenin ja Starrmossbäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen alaosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 34 ha. Yli metrin syvyistä aluetta ei tavattu. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (0,8 m) on pisteellä A900. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (59 %), moreeni (28 %) ja hiesu (13 %). Liejua ei ole tavattu. Dalbackramsetin tutkimuspisteistä on turvekankaalla 59 %, pellolla 25 % ja rämeellä 16 %. Vallitsevana suotyyppinä on puolukkaturvekangas. Yleisiä ovat myös pelto ja mustikkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 12 % ja mättäiden korkeus 1,8 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää taimikko-, riuku- tai pinotavara-asteen mäntyä ja koivua. Dalbackramsetin turpeista on rahkavaltaisia 20 % ja saravaltaisia 80 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 11 %, sararahkaturve (CS) 9 % ja rahkasaraturve (SC) 80 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 82 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suon turpeet ovat yleensä hyvin maatuneita saravaltaisia turpeita. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,1. Ohutturpeisuutensa vuoksi suo ei sovellu turvetuotantoon. Suolta ei ole näytteitä, eikä sitä vaaittu. Kuva 20. Dalbackramsetin tutkimus- ja syvyyspisteet. 37

39 Teuvo Herranen 16. Revamossen Revamossen (kl , x = 7065,8, y = 3319,2) sijaitsee Snåren kylällä noin 20 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 21). Se rajoittuu pohjoisessa Vandbackharjuun ja muualla pääosin louhikkoiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Luoteessa suo rajoittuu peltoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon itäpuolella on Kruunupyyn paikallistie ja eteläpuolella Pietarsaareen johtava maantie n:o 747. Tilustie johtaa suon läpi. Suolla on 33 tutkimuspistettä ja 40 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 6,0/10 ha ja syvyyspisteitä 7,2/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 13,2/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen noin 5 6 m/km. Revamossen on kokonaan ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suon luoteispäästä Starrmossbäckeniin, josta edelleen Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen alaosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 55 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 42 ha, yli 1,5 metrin 16 ha ja yli 2 metrin 4 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,2 m) on pisteellä A Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (71 %), hiekka (17 %) ja moreeni (11 %). Liejua ei juuri ole tavattu. Revamossenin suotyypeistä on turvekankaalla 73 %, rämeellä 19 % ja korvessa 8 %. Vallitsevana suotyyppinä on ruohoturvekangas. Yleinen on myös muuttuma-asteella oleva ruohoinen sararäme. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 17 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara- tai tukkipuuasteen koivua, mäntyä ja kuusta. Revamossenin turpeista on rahkavaltaisia 14 % ja saravaltaisia 86 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 68 %, sararahkaturve (CS) 13 %, saraturve (C) 3 % ja rahkaturve (S) 1 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 32 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 13 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros puuttuu tai on ohut. Varpu ja puu ovat melko yleisiä lisätekijöitä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta pääosin saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Revamossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,0 % kuivapainosta (vaihteluväli 3,1 11,0), ph-arvo 4,0 (3,1 4,9), vesipitoisuus märkäpainosta 87,8 % (73,8 91,5) ja kuiva-ainemäärä 103,8 kg/suo-m3 (84,3 125,4). Suon pinnasta ja pohjalta on tavattu korkeat tuhkapitoisuudet. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg (20,9 22,0) ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg (9,2 9,8). Suon yli 1,5 m:n syvyinen alue (16 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,19 milj. suo-m 3 (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,020 milj. t (103,8 kg/ m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,42 milj. GJ eli 0,12 milj. MWh (21,4 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,37 milj. GJ eli 0,10 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,53 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A6.0,Q

40 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 21. Revamossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 39

41 Teuvo Herranen 17. Vitsjömossen-Borrbackramset Vitsjömossen-Borrbackramset (kl , x = 7067,1, y = 3313,7) sijaitsee noin 15 km Kruunupyyn keskustasta itäkaakkoon (kuva 22). Se rajoittuu pohjoisessa ja idässä peltoihin ja Kruunupyynjokeen, lännessä peltoihin ja etelässä mäkiseen moreenimaastoon. Suo muodostuu kahdesta suoaltaasta, joista läntisempi on paksuturpeinen Vitsjömossen ja itäisempi ohutturpeinen Borrbackramset. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon länsiosaan johtaa tilustie ja itäpuolelle paikallistie. Suolla on 33 tutkimuspistettä ja 45 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 3,1/10 ha ja syvyyspisteitä 4,2/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,3/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 1 m/km. Vitsjömossen-Borrbackramset on suurimmaksi osaksi ojitettu. Suon länsiosan keskusta on ojittamaton. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 106 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 35 ha, yli 1,5 metrin 17 ha ja yli 2 metrin 8 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,7 m) on pisteellä A Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (60 %), hieta (19 %) ja hiesu (13 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Vitsjömossen-Borrbackramsetin tutkimuspisteistä on rämeellä 47 %, turvekankaalla 46 % ja korvessa 6 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukkaturvekangas sekä muuttuma-asteella olevat isovarpuinen räme ja varsinainen sararäme. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 35 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Suopuusto on pääosin harvaa tai keskitiheää pinotavara-asteen mäntyä ja koivua. Vitsjömossen-Borrbackramsetin turpeista on rahkavaltaisia 97 % ja saravaltaisia 3 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve (CS) 53 %, rahkaturve (S) 44 % ja rahkasaraturve (SC) 3 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 35 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 17 % kokonaisturvemäärästä. Suon länsiosan yli 1,5 metrin syvyisellä alueella on paksu ( cm) heikosti (H1 4) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla, varpu ja puu ovat melko yleisiä lisätekijöitä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahkatai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,4. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Vitsjömossen-Borrbackramsetilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,9 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,1 6,5), ph-arvo 3,9 (2,9 5,2), vesipitoisuus märkäpainosta 93,1 % (91,9 94,3) ja kuiva-ainemäärä 65,9 kg/suo-m3 (53,8 77,6). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,8 MJ/kg (17,9 20,4) ja 50 %:n kosteudessa 8,2 MJ/kg (7,7 9,0). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,09 % kuivapainosta (0,05 0,14). Suon länsiosan yli 1,5 m:n syvyisen alueen (17 ha) heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Tuotantokelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on 0,19 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,07 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,005 milj. t (65,9 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,09 milj. GJ eli 0,02 milj. MWh (18,8 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,08 milj. GJ eli 0,02 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,29 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q8.0,S

42 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 22. Vitsjömossen-Borrbackramsetin tutkimus- ja syvyyspisteet. 41

43 Teuvo Herranen 18. Nylandsmossen Nylandsmossen (kl , x = 7067,1, y = 3316,1) sijaitsee noin 15 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 23). Suon läntisempi allas on Nylandsmossen ja itäisempi Röstamossen. Suo rajoittuu idässä, etelässä ja osin pohjoisessa mäkiseen moreenimaastoon. Suon länsiosan pohjoispuolella on Fällmossen ja länsipuolellla Snåren paikallistie. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suolla on 58 tutkimuspistettä ja 50 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 4,7/10 ha ja syvyyspisteitä 4,0/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,7/10 ha. Suon pinta viettää länteen noin 2,5 m/km. Nylandsmossen on kokonaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten länteen Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 123 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 29 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (1,6 m) on pisteellä A Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (87 %) ja moreeni (10 %). Suon pinnasta ja turvekerrostumasta on tavattu rautasaostumaa. Nylandsmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 13 %, korvessa 5 %, pellolla 3 % ja turvekankaalla 80 %. Vallitsevana suotyyppinä on ruohoturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 8 % ja mättäiden korkeus 1,7 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuuasteen kuusta, mäntyä ja koivua. Suon kasvillisuus on rehevää. Suolla kasvaa mm. terttuselja Sambucus racemosa. Nylandsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 52 % ja saravaltaisia 48 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 8 %, sararahkaturve (CS) 44 % ja rahkasaraturve (SC) 48 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 3 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 62 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H 1 4 ) maatunut rahkavaltainen pintakerros. Pohjalla on ohut kerros kohtalaisen hyvin maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta. Puu on yleinen lisätekijä koko turvekerrostumassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Suo ei ohutturpeisuutensa ja rautasaostumien vuoksi sovellu turvetuotantoon. Suolta ei ole näytteitä, eikä sitä vaaittu. Kuva 23. Nylandsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 42

44 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Björkmossen Björkmossen (kl , x = 7064,7, y = 3315,4) sijaitsee noin 18 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 24). Se rajoittuu pohjoisessa Åsbackavägeniin, peltoihin ja mäkiseen moreenimaastoon. Etelässä ja lännessä suo rajoittuu suurelta osin peltoihin, idässä mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon keskiosan halki johtaa Kolamin paikallistie. Suolla on 31 tutkimuspistettä ja 37 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 5,0/10 ha ja syvyyspisteitä 6,0/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11,0/10 ha. Suon pinta viettää länteen noin 2,5 m/km. Björkmossen on kokonaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten länteen Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 61 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta vain 2 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (1,2 m) on pisteellä A1250. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (85 %) ja moreeni (13 %). Liejua ei juuri ole tavattu. Björkmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 31 %, korvessa 1 % ja turvekankaalla 66 %. Yleisimmät suotyypit ovat mustikka- ja ruohoturvekangas sekä isovarpuinen rämemuuttuma. Myös puolukkaturvekangas ja korpirämemuuttuma ovat yleisiä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuuasteen mäntyä, kuusta ja koivua. Björkmossenin turpeista on rahkavaltaisia 86 % ja saravaltaisia 14 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 24 %, sararahkaturve (CS) 62 % ja rahkasaraturve (SC) 14 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 67 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H 1 4 ) maatunut rahkavaltainen pintakerros. Pohjalla on ohuehko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Puu on yleinen lisätekijä koko turvekerrostumassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Suo ei ohutturpeisuutensa vuoksi sovellu turvetuotantoon. Suolta ei ole näytteitä, eikä sitä vaaittu. Kuva 24. Björkmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 43

45 Teuvo Herranen 20. Simonsbackkärret Simonsbackkärret (kl , x = 7064,1, y = 3315,8) sijaitsee noin 19 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 25). Se rajoittuu pääosin peltoihin ja etelässä mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon luoteispuolella on Kolamin paikallistie. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 26 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 8,9/10 ha ja syvyyspisteitä 9,2/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 18,1/10 ha. Suon pinta viettää länsiluoteeseen noin 4 m/km. Simonsbackkärret on kokonaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Björkmossenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 28 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta vain 4 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (1,4 m) on pisteellä S11. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat hiesu (92 %), hieta (4 %) ja moreeni (4 %). Simonsbackkärretin tutkimuspisteet ovat turvekankaalla. Yleisimmät suotyypit ovat mustikka- ja puolukkaturvekangas. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuuasteen kuusta, mäntyä ja koivua. Simonsbackkärretin turpeista on rahkavaltaisia 59 % ja saravaltaisia 41 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 6 %, sararahkaturve (CS) 53 % ja rahkasaraturve (SC) 41 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 77 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohuehko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Puu on yleinen lisätekijä koko turvekerrostumassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,6. Suo ei sovellu turvetuotantoon ohutturpeisuudestaan johtuen. Suolta ei ole näytteitä, eikä sitä vaaittu. Kuva 25. Simonsbackkärretin tutkimus- ja syvyyspisteet. 44

46 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Rägumossen Rägumossen (kl , x = 7060,8, y = 3314,3) sijaitsee Jöusenin kylän eteläpuolella noin 22 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 26). Se rajoittuu louhikkoiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon kaakkoisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 36 tutkimuspistettä ja 39 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 6,6/10 ha ja syvyyspisteitä 7,2/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 13,8/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 2 m/km. Rägumossenilla on vain reunaojitusta. Kuivatus mahdollisuudet ovat kohtalaiset. Vedet laskevat suon eteläosasta ojia myöten Kruunupyynjokeen, eteläosasta luoteispään ojien kautta Björnskinsmossenille ja edelleen Kulasbäckeniä Jöusbäckeniin. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 54 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 40 ha, yli 1,5 metrin 30 ha ja yli 2 metrin 24 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,5 m) on pisteellä A Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (71 %) ja hieta (27 %). Liejua ei tavattu. Rägumossenin suotyypeistä on rämeellä 52 %, avosuolla 41 % ja korvessa 7 %. Yleisimmät suotyypit ovat luonnontilaiset silmäkeneva, lyhytkortinen neva ja rahkaneva. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 36 % ja mättäiden korkeus 2,6 dm. Suopuusto on pääosin melkein avointa taimikkoa, riukuasteen tai vajaatuottoista mäntyä, koivua tai kuusta. Rägumossenin turpeista on rahkavaltaisia 99 % ja saravaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 60 %, sararahkaturve (CS) 39 % ja rahkasaraturve (SC) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 47 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 7 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on yli 2 m paksu heikosti (H 1-4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla on yleinen lisätekijä. Pohjalla on ohuehko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Rägumossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,8 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,8 37,3), ph-arvo 3,7 (3,3 4,7), vesipitoisuus märkäpainosta 93,6 % (88,3 96,7) ja kuiva-ainemäärä 57,8 kg/suo-m 3 (33,1 113,8). Suon pohjaturpeesta on tavattu korkea tuhkapitoisuus. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,1 MJ/kg (17,7 22,2) ja 50 %:n kosteudessa 8,3 MJ/kg (7,6 9,9). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,08 % kuivapainosta (0,02 0,15). Rägumossenin yli 1,5 m:n syvyisen alueen (30 ha) heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon. Tuotantokelpoinen turvemäärä on noin 0,60 milj. suo-m 3 (pohjalta vähennetty 0,6 m paksu kerros). Tuotantoon sopiva alue koostuu kahdesta erillisestä altaasta. 45

47 Teuvo Herranen Kuva 26. Rägumossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 46

48 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Långbackkärret Långbackkärret (kl , x = 7058,8, y = 3315,9) sijaitsee noin 25 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 27). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, Kulanilta johtaa metsäautotie suon länsiosan halki. Suolla on 12 tutkimuspistettä ja 26 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 3,4/10 ha ja syvyyspisteitä 7,4/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,8/10 ha. Suon pinta viettää pohjoiseen. Långbackkärret on kokonaan ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten pohjoiseen Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 35 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta vain 7 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (1,8 m) on pisteellä S18. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (89 %) ja hiesu (11 %). Långbackkärretin tutkimuspisteistä on rämeellä 29 % ja turvekankaalla 71 %. Vallitsevana suotyyppinä on puolukkaturvekangas. Myös mustikkaturvekangas on yleinen. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 5 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai tiheää pinotavara- tai tukkipuuasteen mäntyä, koivua ja kuusta. Långbackkärretin turpeista on rahkavaltaisia 81 % ja saravaltaisia 19 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 2 %, sararahkaturve (CS) 78 % ja rahkasaraturve (SC) 19 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 81 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on ohuehko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Puu on yleinen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Suo ei ohutturpeisuutensa vuoksi sovellu turvetuotantoon. Suolta ei ole näytteitä, eikä sitä vaaittu. Kuva 27. Långbackkärretin tutkimus- ja syvyyspisteet. 47

49 Teuvo Herranen 23. Stenbäcksängarna Stenbäcksängarna (kl , x = 7056,7, y = 3316,5) sijaitsee noin 30 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 28). Se rajoittuu louhikkoiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon itä- ja länsipuolelle johtaa metsäautotiet. Suolla on 57 tutkimuspistettä ja 88 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 4,7/10 ha ja syvyyspisteitä 7,3/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12,0/10 ha. Suon pinta viettää pohjoiseen. Stenbäcksängarna on lähes kokonaan ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Stenbäckeniin, josta edelleen Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 120 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 27 ha, yli 1,5 metrin 4 ha ja yli 2 metrin 1 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,7 m) on pisteellä P3. Suon pohja on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (63 %) ja moreeni (34 %). Suon pohjalla on paikoin paksuja liejukerroksia. Stenbäcksängarnan tutkimuspisteistä on turvekankaalla 72 %, rämeellä 24 % ja korvessa 1 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukka- ja ruohoturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 14 % ja mättäiden korkeus 1,0 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukki- tai pinotavara-asteen koivua, kuusta ja mäntyä. Stenbäcksängarnan turpeista on rahkavaltaisia 60 % ja saravaltaisia 40 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 9 %, sararahkaturve (CS) 51 % ja rahkasaraturve (SC) 40 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 11 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 64 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla, puu ja varpu ovat yleisiä lisätekijöitä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Suo ei ohutturpeisuutensa ja rikkonaisuutensa vuoksi sovellu turvetuotantoon. Suolta ei ole näytteitä, eikä sitä vaaittu. Kuva 28. Stenbäcksängarnan tutkimus- ja syvyyspisteet. 48

50 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Kålkärret Kålkärret (kl , x = 7058,4, y = 3316,7) sijaitsee noin 25 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 29). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon länsipuolelle ja eteläpäähän johtaa metsäautotiet. Suolla on 42 tutkimuspistettä ja 44 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 6,0/10 ha ja syvyyspisteitä 6,2/10 ha. Tutkimusja syvyyspisteitä on yhteensä 12,2/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itään noin 1 2,5 m/km. Kålkärret on lähes kokonaan ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rekijärvsjön alue. Suon kokonaispinta-ala on 71 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 38 ha ja yli 1,5 metrin 18 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (1,9 m) on pisteellä A Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat sulfidipitoinen hiesu (83 %) ja moreeni (13 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Kålkärretin suotyypeistä on rämeellä 78 %, korvessa 9 %, turvekankaalla 7 % ja pellolla 6 %. Yleisimmät suotyypit ovat muuttuma-asteella olevat tupasvillaräme ja isovarpuinen räme. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 32 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Suopuusto on pääosin harvaa tai keskitiheää riuku- tai pinotavara-asteen tai vajaatuottoista mäntyä, koivua ja kuusta. Kålkärretin turpeista on rahkavaltaisia 74 % ja saravaltaisia 26 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 22 %, sararahkaturve (CS) 52 % ja rahkasaraturve (SC) 26 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 49 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 11 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla on melko yleinen lisätekijä. Pohjalla on paksu kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Suon eteläosan yli 1,5 m:n syvyinen alue (17 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantokelpoinen turvemäärä on noin 0,20 milj. suo-m 3 (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Kuivan turpeen energiasisältö on noin 0,37 milj. GJ eli 0,10 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,33 milj. GJ eli 0,09 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,45 MWh. Suolta ei otettu näytteitä. Laboratoriotulosten puuttumisen vuoksi on energialaskelmissa käytetty turvelajille tyypillisiä laskennallisia arvoja. Suon heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on paikoin haitallisen paksu. Kuva 29. Kålkärretin tutkimus- ja syvyyspisteet. 49

51 Teuvo Herranen 25. Hamniusmossen Hamniusmossen (kl , x = 7056,1, y = 3317,9) sijaitsee noin 28 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 30). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon keskiosan halki johtaa metsäautotie. Suolla on 21 tutkimuspistettä ja 26 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 5,8/10 ha ja syvyyspisteitä 7,2/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 13,0/10 ha. Suon pinta viettää luoteeseen noin 2,5 m/km. Hamniusmossen on kokonaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Kackurmossenin, Storkärretin ja Kålkärretin kautta Stenbäckeniin ja edelleen Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 36 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 19 ha, yli 1,5 metrin 7 ha ja yli 2 metrin 1 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,4 m) on pisteellä A Suon pohja on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (62 %) ja hiesu (34 %). Liejua ei tavattu. Hamniusmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 51 % ja turvekankaalla 49 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukka- ja mustikkaturvekangas sekä isovarpuinen rämemuuttuma. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 19 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara- tai riukuasteen mäntyä, koivua ja kuusta. Hamniusmossenin turpeista on rahkavaltaisia 89 % ja saravaltaisia 11 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 13 %, sararahkaturve (CS) 76 % ja rahkasaraturve (SC) 11 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 50 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 67 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H 1 4 ) maatunut rahkavaltainen pintakerros. Puu ja tupasvilla ovat yleisiä lisätekijöitä koko turvekerrostumassa. Pohjalla on paksuhko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Suo ei rikkonaisuutensa ja paikoin paksun heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen vuoksi sovellu turvetuotantoon. Suolta ei ole näytteitä, eikä sitä vaaittu. Kuva 30. Hamniusmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 50

52 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Bäcksängsmossen Bäcksängsmossen (kl , x = 7055,5, y = 3317,7) sijaitsee noin 31 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 31). Se rajoittuu lohkareiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon kaakkoispuolella on Gökbackan paikallistie. Suolla on 26 tutkimuspistettä ja 44 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 5,7/10 ha ja syvyyspisteitä 9,7/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 15,4/10 ha. Suon pinta viettää etelään noin 2 m/km. Bäcksängsmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Suon länsiosan keskusta on ojittamaton. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Stenbäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 45 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 29 ha, yli 1,5 metrin 14 ha ja yli 2 metrin 5 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,4 m) on pisteellä S25. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (59 %) ja hiesu (39 %). Liejua on suon pohjalla paikoin 10 cm. Bäcksängsmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 60 %, turvekankaalla 39 %, avosuolla 1 %. Suon itäosassa yleisimmät suotyypit ovat isovarpuinen rämemuuttuma sekä puolukka- ja varputurvekangas. Länsiosassa vallitseva suotyyppi on ojitettu variksenmarjarahkaräme. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 36 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuuasteen tai vajaatuottoista mäntyä ja koivua. Bäcksängsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 63 % ja saravaltaisia 37 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 24 %, sararahkaturve (CS) 39 % ja rahkasaraturve (SC) 37 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 30 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 47 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 14 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla ja varpu ovat yleisiä lisätekijöitä pintaturvekerroksessa. Pohjalla on paksuhko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta. Puu on yleinen lisätekijä pohjaturvekerroksessa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja on paljon. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 5,9 % ja 1 2 m:n syvyydessä 2,0 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 4,2 % ja 1 2 m:n syvyydessä 3,1 %. Bäcksängsmossenilta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,4 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,1 7,9), vesipitoisuus märkäpainosta 90,3 % (86,2 93,6) ja kuiva-ainemäärä 103,8 kg/suo-m 3 (67,7 139,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,4 MJ/kg (17,6 22,8) ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg (7,6 10,2). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,23 % kuivapainosta (0,08 0,61). Suo ei rikkonaisuutensa ja monin paikoin paksun heikosti maatuneen pintarahkakerroksen vuoksi sovellu turvetuotantoon. Kuva 31. Bäcksängsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 51

53 Teuvo Herranen 27. Skitumossen Skitumossen (kl , x = 7054,7, y = 3319,2) sijaitsee noin 37 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 32). Se rajoittuu pohjoisessa peltoihin ja muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon luoteisreunaan ulottuu tilustie. Suolla on 71 tutkimuspistettä ja 64 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 6,1/10 ha ja syvyyspisteitä 5,5/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11,6/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja suon pinta viettää pohjoiseen noin 1 2,5 m/km. Skitumossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Suon keskiosassa on laaja ojittamaton alue Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Vitsjön ja Lampmossenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 115 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 101 ha, yli 1,5 metrin 87 ha ja yli 2 metrin 76 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (4,5 m) on pisteellä A Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (87 %), savi (7 %) ja hiesu (4 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Skitumossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 71 %, avosuolla 1 %, korvessa 1 % ja turvekankaalla 27 %. Vallitseva suotyyppi on puolukkaturvekangas. Yleisiä ovat myös eri kehitysasteilla olevat isovarpuinen räme, tupasvillarahkaräme ja tupasvillaräme. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 19 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai tiheää riuku- tai pinotavaraasteen mäntyä. Skitumossenin turpeista on rahkavaltaisia 60 % ja saravaltaisia 40 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 45 %, sararahkaturve (CS) 15 %, saraturve (C) 11 % ja rahkasaraturve (SC) 29 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 38 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 34 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla on yleinen lisätekijä lähes koko turvekerrostumassa. Pohjalla on paksu kerros kohtalaisen hyvin maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja on erittäin vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 1,2 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,2 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 1,2 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,2 %. Skitumossenilta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,1 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,8 14,8), vesipitoisuus märkäpainosta 91,4 % (88,0 94,5) ja kuivaainemäärä 83,8 kg/suo-m 3 (66,1 103,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,6 MJ/ kg (17,6 21,1) ja 50 %:n kosteudessa 8,6 MJ/kg (7,6 9,4). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,41 % kuivapainosta (0,06 1,44). Suon yhtenäinen yli 1,5 m syvä alue (85 ha) soveltuu turvetuotantoon. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon. Kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon sopiva pinta-ala on noin 47 ha ja tuotantokelpoinen turvemäärä noin 0,58 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja muualla yli 1,5 metrin syvyisellä alueella on noin 1,38 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,116 milj. t (83,8 kg/ m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 2,27 milj. GJ eli 0,63 milj. MWh (19,6 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,99 milj. GJ eli 0,55 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,40 MWh. 52

54 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 32. Skitumossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 53

55 Teuvo Herranen Kuva 33. Tuore ojitus Skitumossenilla (Kuva: Samu Valpola). 54

56 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Lampmossen Lampmossen (kl , x = 7056,9, y = 3319,1) sijaitsee noin 28 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 34). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suon pohjoisosassa on Kolampen. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon pohjois- ja länsipuolella kiertää Kristjansin paikallistie. Suolla on 20 tutkimuspistettä ja 16 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 8,0/10 ha ja syvyyspisteitä 6,4/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 14,4/10 ha. Suon pinta viettää koilliseen noin 6 m/km. Lampmossenin eteläosa on ojitettu ja pohjoisosa ojittamaton. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 25 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 8 ha ja yli 1,5 metrin 2 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (1,7 m) on pisteellä A Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat hiesu (36 %), moreeni (33 %), hieta (25 %) ja savi (6 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Lampmossenin suotyypeistä on rämeellä 70 %, avosuolla 19 % ja turvekankaalla 11 %. Suon pohjoisosassa yleisimmät suotyypit ovat muuttuma-asteella olevat ruohoiset saraneva ja sararäme. Eteläosassa on vallitsevana isovarpuinen rämemuuttuma. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 1 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuuasteen mäntyä ja koivua. Lampmossenin turpeista on rahkavaltaisia 60 % ja saravaltaisia 40 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 46 %, sararahkaturve (CS) 14 % ja rahkasaraturve (SC) 40 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 35 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 34 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on yleensä ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Kolampenin ympäristössä kerros puuttuu kokonaan. Pohjalla on ohuehko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Suo ei sovellu turvetuotantoon ohutturpeisuutensa vuoksi. Lisäksi suon pohjoisosan keskellä on Kolampen. Suolta ei ole näytteitä, eikä sitä vaaittu. Kuva 34. Lampmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet 55

57 Teuvo Herranen 29. Torrkullrödningen Torrkullrödningen (kl , x = 7063,1, y = 3318,7) sijaitsee noin 23 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 35). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon. Eteläosassa on myös kivikoita. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon eteläosan halki johtaa metsäautoteitä. Suolla on 61 tutkimuspistettä ja 67 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 3,5/10 ha ja syvyyspisteitä 3,9/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,4/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja suon pohjoisosan pinta viettää pohjoiseen noin 2,5 m/km ja eteläosan pinta lounaaseen noin 4 20 m/km. Torrkullrödningen on lähes kokonaan ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Kivjärvbäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 171 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 14 ha ja yli 1,5 metrin 3 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,1 m) on pisteellä B Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (32 %), hieta (41 %) ja moreeni (23 %). Liejua on suon pohjalla paikoin 10 cm. Torrkullrödningenin suotyypeistä on rämeell ä 31 %, korvessa 9 % ja turvekankaalla 60 %. Yleisimmät suotyypit ovat ruohoturvekangas ja isovarpuinen rämemuuttuma. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 4 % ja mättäiden korkeus 3,0 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tiheää tukkipuuasteen kuusta, mäntyä ja koivua. Torrkullrödningenin turpeista on rahkavaltaisia 90 %, ruskosammalvaltaisia 1 % ja saravaltaisia 9 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 25 %, sararahkaturve (CS) 65 %, ja rahkasaraturve (SC) 9 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 69 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on ohuehko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahkatai saravaltaista turvetta. Tupasvilla ja puu ovat melko yleisiä lisätekijöitä koko turvekerrostumassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,5. Liekoja on kohtalaisesti. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 5,9 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,6 %. Yli 1,5 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 4,1 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,3 %. Torrkullrödningenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,8 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,3 5,4), vesipitoisuus märkäpainosta 88,7 % (86,6 90,6) ja kuiva-ainemäärä 117,5 kg/suo-m3 (97,8 127,4). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg (19,4 22,2) ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg (8,5 9,9). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,23 % kuivapainosta (0,14 0,40). Suo ei ohutturpeisuutensa ja yli 1,5 metrin syvyisen alueen paksun heikosti (H1-4) maatuneen pintarahkakerroksen vuoksi sovellu turvetuotantoon. Suota ei vaaittu. 56

58 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 35. Torrkullrödningenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 57

59 Teuvo Herranen 30. Lanjärvmossen Lanjärvmossen (kl , x = 7060,5, y = 3322,4) sijaitsee noin 26 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 36). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon länsi- ja koillispuolelle johtaa metsäautotiet. Lounaassa suo rajoittuu metsäautotien välityksellä Treslingomosseniin. Suolla on 45 tutkimuspistettä ja 60 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 3,7/10 ha ja syvyyspisteitä 4,9/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,6/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään Lanjärvbäckeniin noin 3 m/ km. Lanjärvmossen on kokonaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten suon läpi virtaavaan Lanjärvbäckeniin, joka laskee Stora Lanjärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 121 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 60 ha, yli 1,5 metrin 35 ha ja yli 2 metrin 8 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,9 m) on pisteellä A Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (62 %) ja moreeni (29 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Lanjärvmossenin suotyypeistä on rämeellä 96 %, avosuolla 1 %, korvessa 1 % turvekankaalla 1 % ja muita 1 %. Vallitsevana suotyyppinä on ojikko- tai muuttuma-asteella oleva tupasvillaräme. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 36 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-asteen mäntyä ja koivua. Lanjärvmossenin turpeista on rahkavaltaisia 73 % ja saravaltaisia 27 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 36 %, sararahkaturve (CS) 38 % ja rahkasaraturve (SC) 27 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 28 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 38 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla on yleinen lisätekijä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta, jossa puu on yleinen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 4,9. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Lanjärvmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,0 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,9 6,2), ph-arvo 4,4 (3,0 5,0), vesipitoisuus märkäpainosta 89,6 % (87,0 92,8) ja kuiva-ainemäärä 95,2 kg/suo-m 3 (56,1 119,2). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,8 MJ/kg (20,5 23,1) ja 50 %:n kosteudessa 9,7 MJ/kg (9,0 10,3). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,45 % kuivapainosta (0,16 0,97). Suon yli 1,5 m:n syvyinen alue (35 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantokelpoinen turvemäärä on noin 0,46 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,044 milj. t (95,2 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,95 milj. GJ eli 0,27 milj. MWh (21,8 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,85 milj. GJ eli 0,24 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,52 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q8.0,S0.45. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on paikoin haitallisen paksu. 58

60 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 36. Lanjärvmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 59

61 Teuvo Herranen 31. Fagerbackmossen Fagerbackmossen (kl , x = 7059,7, y = 3318,4) sijaitsee noin 26 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 37). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon. Lännessä suo rajoittuu Kolamin paikallistiehen. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon keskiosan halki johtaa metsäautotie. Suolla on 27 tutkimuspistettä ja 22 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 5,1/10 ha ja syvyyspisteitä 4,2/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,3/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja suon pinta viettää lounaaseen noin 5 7 m/km. Fagerbackmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Suon itäosan keskellä on ojittamaton alue. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Stampasmossenin ja Lyttsmossenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 52 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 10 ha, yli 1,5 metrin 7 ha ja yli 2 metrin 5 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,0 m) on pisteellä A450. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (76 %) ja hiekka (22 %). Liejua on suon pohjalla paikoin 10 cm. Fagerbackmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 67 %, avosuolla 2 % ja turvekankaalla 31 %. Suon itäosan harvapuustoinen alue on luonnontilaista variksenmarja- ja kanervarahkarämettä sekä keidasrämettä. Suon länsiosa on pääosin puolukkaturvekangasta ja isovarpuista rämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rah kamättäisyys on 29 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuuasteen tai vajaatuottoista mäntyä ja koivua. Fagerbackmossenin turpeista on rahkavaltaisia 97 % ja saravaltaisia 3 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 61 %, sararahkaturve (CS) 37 % ja rahkasaraturve (SC) 2 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 58 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 30 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 14 % kokonaisturvemäärästä. Suon itäosan neva-alueella on cm paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla on melko yleinen lisätekijä. Pohjalla on ohuehko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,5. Liekoja on vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 1,3 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,1 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 1,0 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,7 %. Fagerbackmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,7 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,1 2,6), vesipitoisuus märkäpainosta 91,8 % (89,8 93,6) ja kuivaainemäärä 86,1 kg/suo-m 3 (75,1 110,8). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,0 MJ/ kg (18,4 19,6) ja 50 %:n kosteudessa 8,3 MJ/kg (8,0 8,6). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,11 % kuivapainosta (0,08 0,16). Suo ei ohutturpeisuutensa ja yli 1,5 metrin syvyisen alueen pienuuden ja paksun pintarahkan vuoksi sovellu turvetuotantoon. Kuva 37. Fagerbackmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 60

62 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Stormossen-Lanjärvmossen Stormossen-Lanjärvmossen (kl , x = 7060,1, y = 3319,6) sijaitsee noin 28 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 38). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suo on rikkonainen. Suon länsi- ja pohjoisosassa Stormossenilla on useita suoaltaita. Pohjoisosassa on myös Pastorsrödningenin suoallas. Itäosassa on Lanjärvmossen ja siihen liittyvä Lanjärvkärret. Suon keski- ja eteläosassa on osittain umpeenkasvanut Stora Lanjärv. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon kaakkoisreunaa sivuaa Krasslandet-Kolam paikallistie, ja siltä johtaa metsäautotie suon viereiselle Orrnabban autoradalle. Suolla on 84 tutkimuspistettä ja 86 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 3,8/10 ha ja syvyyspisteitä 3,8/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,6/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja suon pinta viettää Stormossenilla itään noin 2,5 m/ km. Suon pohjoisosassa pinta viettää luoteeseen noin 4 m/km. Suon itäpäässä suo viettää länteen noin 8 m/km. Stormossen-Lanjärvmossenin länsiosa on suurimmaksi osaksi ojitettu, mutta keskiosassa on Stora Lanjärven ympäristössä ja Lanjärvmossenin keskustassa laaja ojittamaton alue. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon eteläosan vedet laskevat suolta ojia myöten Stora Lanjärvenin kautta Kruunupyynjokeen. Suon pohjoisosan vedet laskevat ojia myöten Kivsjön kautta Forsängsbäckeniin ja edelleen Kivjärvbäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 221 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 79 ha, yli 1,5 metrin 41 ha ja yli 2 metrin 15 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,9 m) on pisteellä C Suon pohja on melko vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (66 %) ja hiesu (32 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Stormossen-Lanjärvmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 34 %, avosuolla 21 %, korvessa 1 % ja turvekankaalla 45 %. Stormossen on pääasiassa ojitettua variksenmarjarahkanevaa Stormossen ja luonnontilaista variksenmarjarahkarämettä. Lanjärvmossen on variksenmarjarahkarämettä, joka on osaksi ojituksen vaikutuspiirissä. Stora Lanjärven ympärillä on luonnontilaista luhtanevaa, jolla kasvaa mm. järviruokoa Phragmites communis, leveäosmankäämiä Typha latifolia ja kurjenjalkaa Potentilla palustris (kuva 39). Stockholmenin länsiosassa Stora Lanjärven luoteispuolella on luonnontilaista varsinaista saranevaa. Puolukkaturvekangas on yleinen erityisesti suon pohjois- ja kaakkoisosassa. Isovarpuista rämemuuttumaa esiintyy eri puolilla suota. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 24 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuu-, riuku- ja pinotavara-asteen tai vajaatuottoista mäntyä ja koivua. Stormossen-Lanjärvmossenin turpeista on rahkavaltaisia 80 %, ruskosammalvaltaisia 1 % ja saravaltaisia 19 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 30 %, sararahkaturve (CS) 50 %, ruskosammalturve (B) 1 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 18 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 25 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 43 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Lähinnä suon keskiosan länsipuoliskolla (Stormossenilla) kerros on paksu. Tupasvilla ja puu ovat melko yleisiä lisätekijöitä koko turvekerrostumassa. Pohjalla on vaihteleva kerros kohtalaisen hyvin maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 2,5 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,5 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 1,7 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,7 %. Stormossen-Lanjärvmossenilta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 14,8 % kuivapainosta (vaihteluväli 2,4 33,5), vesipitoisuus märkäpainosta 84,6 % (78,5 88,1) ja kuiva-ainemäärä 162,0 kg/suo-m 3 (115,5 243,7). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 15,3 MJ/kg (7,4 21,9) ja 50 %:n kosteudessa 6,4 MJ/kg (2,5 9,8). Rikkipitoisuus on keskimäärin 8,16 % kuivapainosta (0,37 21,36). Kuivaainepitoisuus etenkin suon kaakkoisosasta otetussa näytesarjassa on poikkeuksellisen korkea, mutta niin on myös tuhka- ja rikkipitoisuus. Viime mainitusta johtuen myös turpeen lämpöarvot ovat poikkeuksellisen alhaiset. Suon pohjoisosasta otetussa näytesarjassa lämpöarvo on normaali, vaikka sielläkin turpeen rikkipitoisuus on korkea samoin kuin pohjaturvekerroksen tuhkapitoisuus. Suon länsi- ja keskiosan (Stormossenin) yli 1,5 metrin syvyisen alueen (15 ha) heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturpeen tuotantoon. Tuotantokelpoinen ala on muodostunut kahdesta osasta. Käyttökelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on 0,15 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,06 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltu- 61

63 Teuvo Herranen vaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Suolta otetut kaksi näytesarjaa osoittavat turpeen tuhka- ja rikkipitoisuuden ainakin suon kaakkois- ja luoteisosassa olevan korkeita, joten ainakaan nämä alueet eivät sovellu turvetuotantoon. Pastörsrödningenin pienen erillisen alueen ottaminen tuotantoon ei myöskään ole kannattavaa. Suon itäosassa Lanjärvmossenilla heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros voi olla haitallisen paksu, ja korkeat tuhka- ja rikkipitoisuudet voivat ulottua sinnekin. Alueen mahdollinen tuotantoon ottaminen edellyttäisi lisätutkimuksia. Kuivan turpeen energiasisältö on 0,10 milj. GJ eli 0,03 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,08 milj. GJ eli 0,02 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,41 MWh. Kuva 38. Stormossen-Lanjärvmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 62

64 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 39. Järviruoko- ja osmankäämikasvustoa Stormossen-Lanjärvmossenin eteläosan luhtaneva-alueella (Kuva: Teuvo Herranen). 63

65 Teuvo Herranen 33. Karmmossen Karmmossen (kl , x = 7058,6, y = 3320,7) sijaitsee noin 29 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 40). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon, mutta suon pohjois- ja eteläpäässä myös peltoihin. Suo on muodostunut kahdesta suoaltaasta, joista läntisempi on Långbackmossen ja itäisempi Karmmossen. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon kaakkoisreunaan ulottuu Kolamin paikallistie, ja suon eteläpuolelle johtaa tilustie. Suolla on 36 tutkimuspistettä ja 43 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 7,2/10 ha ja syvyyspisteitä 8,6/10 ha. Tutkimusja syvyyspisteitä on yhteensä 15,8/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja suon pinta viettää länteen noin 2 m/km. Karmmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 50 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 35 ha, yli 1,5 metrin 27 ha ja yli 2 metrin 18 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,5 m) on pisteellä A Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (47 %), hiesu (44 %) ja hieta (9 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Karmmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 78 % ja turvekankaalla 22 %. Yleisimmät suotyypit ovat muuttuma-asteella olevat isovarpuinen räme, kanervarahkaräme ja tupasvillaräme sekä suon reunaosissa puolukkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 30 % ja mättäiden korkeus 1,7 dm. Suopuusto on pääosin harvaa tai keskitiheää pinotavara- tai tukkipuuasteen mäntyä. Karmmossenin turpeista on rahkavaltaisia 96 % ja saravaltaisia 4 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 73 %, sararahkaturve (CS) 24 % ja rahkasaraturve (SC) 4 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 19 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suuressa osassa suon yli 1,5 metrin syvyistä aluetta on paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros ( cm). Tupasvilla on melko yleinen lisätekijä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,7. Liekoja on vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 3,6 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,8 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 2,4 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,7 %. Karmmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,0 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,8 9,5), vesipitoisuus märkäpainosta 92,5 % (90,2 94,3) ja kuivaainemäärä 74,4 kg/suo-m 3 (53,1 91,7). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,8 MJ/ kg (17,8 19,7) ja 50 %:n kosteudessa 8,2 MJ/kg (7,7 8,6). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,08 % kuivapainosta (0,05 0,14). Suon yli 1,5 metrin syvyisen alueen etelä- ja keskiosan (13 ha) heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristö turpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Muu osa suon yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta soveltuu energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on 0,22 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja suon pohjoisosassa myös suon pinnassa on 27 ha:n alueella noin 0,27 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,020 milj. t (74,4 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,38 milj. GJ eli 0,10 milj. MWh (18,8 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,33 milj. GJ eli 0,09 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,33 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A2.0,Q8.0,S

66 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 40. Karmmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 65

67 Teuvo Herranen 34. Treslingomossen Treslingomossen (kl , x = 7058,8, y = 3321,5) sijaitsee noin 28 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 41). Se rajoittuu pääosin mäkiseen luode-kaakko-suuntaiseen moreenimaastoon. Etelässä suo on yhteydessä Sumlumosseniin ja kaakossa Hömosseniin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon pohjois- ja länsipuolelta menee paikallistie Kolamille. Myös suon itäpuolelle johtaa metsäautotie. Suolla on 37 tutkimuspistettä ja 40 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 5,8/10 ha ja syvyyspisteitä 6,3/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12,1/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää yleensä luoteeseen noin 1 m/ km. Treslingomossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Suon itäosassa on laaja lähes ojittamaton alue. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Lanjärvbäckeniin, josta Stora Lanjärven kautta Kruunupyynjokeen. Suon eteläpään vedet laskevat etelään Sumlumossenille, josta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 63 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 52 ha, yli 1,5 metrin 39 ha ja yli 2 metrin 23 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (4,1 m) on pisteellä A1200. Suon pohja on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (44 %), savi (29 %) ja hiesu (26 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Treslingomossenin suotyypeistä on rämeellä 60 %, turvekankaalla 35 %, avosuolla 3 % ja korvessa 3%. Suon pohjoisosa on mustikka- ja puolukkaturvekangasta. Suon muut osat ovat yleisesti lyhytkorsinevarämettä ja tupasvillarämettä, jotka ovat paikoin ojikko- tai muuttuma-asteella. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 32 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää riuku- tai pinotavara-asteen mäntyä ja koivua. Suon luoteisosassa on tavattu hillaa. Treslingomossenin turpeista on rahkavaltaisia 85 % ja saravaltaisia 15 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 24 %, sararahkaturve (CS) 60 % ja rahkasaraturve (SC) 13 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 34 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 25 % kokonaisturvemäärästä. Suon itäosan yli 3 m:n syvyisessä syvänteessä on paksu ( cm) heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Muualla pintarahkakerros on ohut. Tupasvilla ja varpu ovat yleisiä lisätekijöitä pintarahkakerroksessa. Pohjalla on yleensä paksu kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Treslingomossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,3 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,2 20,2), ph-arvo 4,5 (2,7 5,6), vesipitoisuus märkäpainosta 91,8 % (85,1 94,3) ja kuiva-ainemäärä 81,3 kg/ suo-m 3 (55,3 128,9). Suon pohjaturpeesta on tavattu korkea tuhkapitoisuus. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,8 MJ/kg (16,8 22,1) ja 50 %:n kosteudessa 8,6 MJ/kg (7,2 9,8). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,80 % kuivapainosta (0,10 3,11). Treslingomossenin itäosan yli 3 m:n syvyisen alueen (10 ha) heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon. Alueen pohjaturvekerros ja muu osa suon yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta (39 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantokelpoista kasvu- ja ympäristöturvetta on noin 0,21 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja ympärillä on noin 0,53 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,043 milj. t (81,3 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,85 milj. GJ eli 0,24 milj. MWh (19,8 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,74 milj. GJ eli 0,21 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,40 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A6.0,Q8.0,S

68 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 41. Treslingomossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 67

69 Teuvo Herranen 35. Sumlumossen Sumlumossen (kl , x = 7057,8, y = 3321,6) sijaitsee noin 29 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 42). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon. Kaakossa suo rajoittuu osaksi peltoihin sekä lännessä osaksi Kolamin paikallistiehen ja peltoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon eteläpuolitse johtaa paikallistie myös Smedjebackaan. Suolla on 17 tutkimuspistettä ja 53 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 2,3/10 ha ja syvyyspisteitä 7,3/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,6/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2 4 m/km. Sumlumossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten etelään Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 72 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 50 ha, yli 1,5 metrin 35 ha ja yli 2 metrin 23 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,5 m) on pisteellä S7. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (63 %), hieta (17 %), savi (11 %) ja hiesu (9 %). Liejua ei ole tavattu. Sumlumossenin suotyypeistä on rämeellä 81 %, korvessa 14 % ja turvekankaalla 4 %. Vallitsevana suotyyppinä on muuttuma-asteella oleva lyhytkorsinevaräme. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 31 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Suopuusto on pääosin harvaa tai keskitiheää riuku-, tukkipuu- ja pinotavara-asteen mäntyä. Sumlumossenin turpeista on rahkavaltaisia 98 % ja saravaltaisia 2 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 48 %, sararahkaturve (CS) 50 % ja rahkasaraturve (SC) 2 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 42 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 21 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla on yleinen lisätekijä. Pohjalla on yleensä paksu kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Suoleväkkö on yleinen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Sumlumossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,3 % kuivapainosta (vaihteluväli 2,6 3,6), ph-arvo 5,3 (4,3 5,8), vesipitoisuus märkäpainosta 90,9 % (89,4 92,3) ja kuiva-ainemäärä 83,2 kg/suo-m 3 (69,0 103,3). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg (20,5 21,8) ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg (9,0 9,7). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 % kuivapainosta (0,13 0,16). Sumlumossenin yli 1,5 m:n syvyinen alue (35 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantokelpoinen turvemäärä on noin 0,53 milj. suo-m 3 (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,044 milj. t (83,2 kg/ m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,93 milj. GJ eli 0,26 milj. MWh (21,2 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,83 milj. GJ eli 0,23 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,43 MWh. Tuotantoon sopiva alue koostuu kahdesta erillisestä altaasta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q8.0,S

70 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 42. Sumlumossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 69

71 Teuvo Herranen 36. Storhagen Storhagen (kl , x = 7056,7, y = 3321,2) sijaitsee noin 29 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 43). Se rajoittuu etelässä ja osin myös idässä ja pohjoisessa peltoihin, muualla mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon pohjoispäähän ulottuu Kolamin paikallistie. Suolla on 36 tutkimuspistettä ja 38 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 6,1/10 ha ja syvyyspisteitä 6,4/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12,5/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja suon pinta viettää etelään noin 2,5 5,5 m/km. Storhagen on kokonaan ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten peltojen kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 60 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 38 ha, yli 1,5 metrin 23 ha ja yli 2 metrin 9 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,8) m on pisteellä B450. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (57 %) ja hiesu (35 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Storhagenin tutkimuspisteistä on rämeellä 50 %, turvekankaalla 45 % ja pellolla 5 %. Vallitsevana suotyyppinä on tupasvillarämemuuttuma. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 14 % ja mättäiden korkeus 1,8 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara- tai tukkipuuasteen mäntyä. Storhagenin turpeista on rahkavaltaisia 74 % ja saravaltaisia 26 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 33 %, sararahkaturve (CS) 41 % ja rahkasaraturve (SC) 26 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 55 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 33 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suon itäosassa on paksu ( cm) heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla on melko yleinen lisätekijä. Pohjalla on vaihteleva kerros kohtalaisen hyvin maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on erittäin vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 1,1 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,4 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 0,1 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,1 %. Storhagenilta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,1 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,0 5,8), vesipitoisuus märkäpainosta 90,6 % (86,7 92,4) ja kuiva-ainemäärä 96,3 kg/suo-m 3 (79,8 132,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg (18,6 22,3) ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg (8,1 9,9). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 % kuivapainosta (0,09 0,30). Suon itäosan yli 2 m:n syvyisen alueen (8 ha) heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon. Käyttökelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on 0,07 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla itäosan yli 2 metrin syvyisellä alueella ja muualla suon yli 1,5 m:n syvyisellä alueella on noin 0,25 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Tuotantokelpoinen ala on 23 ha. Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,024 milj. t (96.3 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,49 milj. GJ eli 0,14 milj. MWh (20,5 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,43 milj. GJ eli 0,12 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,48 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q8.0,S

72 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 43. Storhagenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 71

73 Teuvo Herranen 37. Hömossen Hömossen (kl , x = 7057,8, y = 3322,5) sijaitsee noin 30 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 44). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon, luoteessa osittain Treslingomosseniin ja lännessä osaksi Sumlumosseniin ja peltoihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon pohjoispäätä sivuaa metsäautotie. Suolla on 61 tutkimuspistettä ja 84 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 4,3/10 ha ja syvyyspisteitä 5,9/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,2/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km. Hömossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Suon keskiosa on lähes ojittamaton. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Mossabäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 141 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 90 ha, yli 1,5 metrin 63 ha ja yli 2 metrin 42 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,0 m) on pisteellä A Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (43 %), hiesu (41 %) ja hieta (15 %). Suon itäosassa pisteellä A on tavattu rautasaostumia. Hömossenin suotyypeistä on rämeellä 56 %, turvekankaalla 34 %, korvessa 6 %, pellolla 2 % ja avosuolla 1 %. Yleisimmät suotyypit ovat muuttuma-asteella olevat varsinainen ja ruohoinen sararäme sekä tupasvillaräme. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 31 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai harvaa riuku- tai pinotavara-asteen mäntyä ja koivua. Hömossenin turpeista on rahkavaltaisia 54 %, saravaltaisia 45 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 9 %, sararahkaturve (CS) 45 % ja rahkasaraturve (SC) 42 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 46 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjoisosassa on paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on paksu kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,3. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Hömossenilta on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,4 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,4 18,6), ph-arvo 4,2 (2,7 5,3), vesipitoisuus märkäpainosta 88,3 % (74,2 93,1) ja kuiva-ainemäärä 102,0 kg/suo-m 3 (56,1 139,4). Suon pohjaturpeesta on tavattu korkea tuhkapitoisuus. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg (17,9 21,9) ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg (7,7 9,7). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,34 % kuivapainosta (0,07 1,04). Hömossenin pohjoisosan yli 1,5 metrin syvyisen alueen (10 ha) heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Muu osa suon yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta (62 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Kasvuja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa turvetta on 0,10 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla suon pohjoisosassa ja suon eteläosan koko turvekerrostumassa on noin 0,95 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,097 milj. t (102,0 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 1,95 milj. GJ eli 0,54 milj. MWh (20,1 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,71 milj. GJ eli 0,47 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,49 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A6.0,Q8.0,S

74 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 44. Hömossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 73

75 Teuvo Herranen 38. Rödbron Rödbron (kl , x = 7055,7, y = 3323,4) sijaitsee noin 32 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 45). Se rajoittuu luoteessa sekä osin lännessä ja etelässä peltoihin, muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suo muodostuu suon pohjoispään Rödbromossenista sekä keski- ja eteläosan Farklandsmossenista. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon lounaisreunaan ulottuu Hästbackan paikallistie ja suon halki johtaa metsäautotie. Suolla on 16 tutkimuspistettä ja 13 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 3,7/10 ha ja syvyyspisteitä 3,0/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 6,7/10 ha. Suon pinta viettää luoteeseen. Rödbron on kokonaan ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat kohtalaiset. Vedet laskevat suolta ojia myöten luoteeseen Mossabäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 44 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 13 ha, yli 1,5 metrin 3 ha ja yli 2 metrin 1 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,5 m) on pisteellä S6. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (66 %), hieta (21 %) ja moreeni (10 %). Liejua ei tavattu. Rödbron suotyypeistä on turvekankaalla 62 %, rämeellä 34 % ja pellolla 3 %. Vallitsevana suotyyppinä on puolukkaturvekangas. Yleisiä ovat myös muuttuma-asteella olevat tupasvillaräme ja isovarpuinen räme sekä kytöheitto. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 6 % ja mättäiden korkeus 1,3 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuutai pinotavara-asteen mäntyä ja koivua. Rödbron turpeista on rahkavaltaisia 76 % ja saravaltaisia 24 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 16 %, sararahkaturve (CS) 60 % ja rahkasaraturve (SC) 24 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 34 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 72 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,6. Suolta ei ole näytteitä, eikä sitä vaaittu. Suo ei sovellu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyisen alueen pienialaisuuden ja hajanaisuuden sekä syvimmän alueen paksun heikosti maatuneen pintarahkan vuoksi. Kuva 45. Rödbronin tutkimus- ja syvyyspisteet. 74

76 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Södermossen Södermossen (kl , x = 7053,7, y = 3321,4) sijaitsee noin 32 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 46). Se rajoittuu lohkareiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon eteläpään halki johtaa suon lounaispuolelle metsäautotie. Suolla on 28 tutkimuspistettä ja 40 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 4,0/10 ha ja syvyyspisteitä 5,7/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,7/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja suon pinta viettää pohjoiseen noin 3,5 m/km. Södermossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Storbäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 70 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 51 ha, yli 1,5 metrin 33 ha ja yli 2 metrin 22 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,3 m) on pisteellä A Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (47 %) ja moreeni (47 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Södermossenin suotyypeistä on rämeellä 71 %, turvekankaalla 28 % ja avosuolla 1 %. Yleisin suotyyppi on eri kehitysasteilla oleva kanervarahkaräme. Yleisiä ovat myös puolukkaturvekangas ja isovarpuinen rämemuuttuma. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 35 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää vajaatuottoista tai pinotavara- ja tukkipuuasteen mäntyä ja koivua. Södermossenin turpeista on rahkavaltaisia 63 % ja saravaltaisia 37 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 35 %, sararahkaturve (CS) 28 % ja rahkasaraturve (SC) 37 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 41 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 30 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 13 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskiosan syvissä suoaltaissa on isomman altaan itäreunaa lukuun ottamatta paksu ( cm) heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla on yleinen lisätekijä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,9. Liekoja on vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 2,8 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,8 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 1,6 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,6 %. Södermossenilta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,2 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,2 9,2), vesipitoisuus märkäpainosta 90,8 % (86,4 94,1) ja kuivaainemäärä 93,3 kg/suo-m 3 (63,7 135,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,9 MJ/ kg (18,2 21,6) ja 50 %:n kosteudessa 8,7 MJ/kg (7,9 9,6). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,38 % kuivapainosta (0,08 1,60). Suon yli 2 m:n syvyisen alueen (22 ha) pintakerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on noin 0,25 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja muualla suon yli 1,5 metrin syvyisellä alueella (33 ha) on noin 0,34 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,032 milj. t (93,3 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,63 milj. GJ eli 0,18 milj. MWh (19,9 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,55 milj. GJ eli 0,15 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,44 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q8.0,S

77 Teuvo Herranen Kuva 46. Södermossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 76

78 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Särsmossen Särsmossen (kl , x = 7052,9, y = 3323,4) sijaitsee noin 33 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 47). Se rajoittuu pohjoisessa peltoihin ja muualla pääosin mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon länsiosan halki johtaa Skogsbyn paikallistie. Suolla on 45 tutkimuspistettä ja 55 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 3,8/10 ha ja syvyyspisteitä 4,7/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,5/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja suon pinta viettää pohjoiseen noin 7 m/km. Särsmossen on kokonaan ojitettu (kuva 48). Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 117 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 102 ha, yli 1,5 metrin 59 ha ja yli 2 metrin 28 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,8 m) on pisteellä A Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (28 %), hieta (38 %), moreeni (16 %) ja savi (14 %). Yleisesti tavataan vaihtelevan paksuisia ( cm) liejukerroksia suon pohjalla. Särsmossenin suotyypeistä on rämeellä 52 %, turvekankaalla 31 % ja pellolla 17 %. Vallitsevana suotyyppinä on tupasvillarämemuuttuma. Peltoa ja kytöheittoa on myös paljon. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai tiheää pinotavara- tai tukkipuuasteen mäntyä, koivua ja kuusta. Särsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 78 % ja saravaltaisia 22 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 46 %, sararahkaturve (CS) 32 % ja rahkasaraturve (SC) 22 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 67 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 44 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla ja puu ovat melko yleisiä lisätekijöitä. Pohjalla on yleensä vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 0,5 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,1 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 0,5 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,1 %. Särsmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,1 % kuivapainosta (vaihteluväli 4,0 9,8), vesipitoisuus märkäpainosta 90,5 % (87,1 92,5) ja kuiva-ainemäärä 86,9 kg/suo-m 3 (76,9 98,1). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,0 MJ/kg (18,9 21,1) ja 50 %:n kosteudessa 8,7 MJ/kg (8,2 9,3). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,36 % kuivapainosta (0,13 0,57). Suon yli 1,5 m:n syvyinen alue (59 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen turvemäärä on noin 0,89 milj. suo-m 3 (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,077 milj. t (86,9 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 1,55 milj. GJ eli 0,43 milj. MWh (20,0 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,35 milj. GJ eli 0,37 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,42 MWh. Heikosti maatunut pintarahkakerros on paikoin haitallisen paksu. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A6.0,Q8.0,S

79 Teuvo Herranen Kuva 47. Särsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 78

80 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 48. Kairamies Toni Pesola tarkastelemassa juuri kaivinkoneella kaivetun ison ojan ylitysmahdollisuuksia Särsmossenin itäpäässä (Kuva: Joni Palola). 79

81 Teuvo Herranen 41. Stormossen Stormossen (kl , x = 7054,4, y = 3324,1) sijaitsee noin 32 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 49). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon länsi- ja eteläpuolella on Hästbackan paikallistie. Suolla on 40 tutkimuspistettä ja 32 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 6,6/10 ha ja syvyyspisteitä 5,3/10 ha. Tutkimusja syvyyspisteitä on yhteensä 11,8/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja suon pinta viettää luoteeseen noin 0,5 m/km. Stormossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaiset. Vedet laskevat suolta ojia myöten Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 60 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 39 ha, yli 1,5 metrin 25 ha ja yli 2 metrin 17 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,4 m) on pisteellä A700. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (90 %) ja savi (7 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Stormossenin suotyypeistä on rämeellä 88 %, turvekankaalla 11 % ja avosuolla 1 %. Vallitsevana suotyyppinä on isovarpuinen rämemuuttuma. Yleisiä ovat myös muuttuma-asteella olevat kanervarahkaräme ja keidasräme. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 11 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara- tai tukkipuuasteen mäntyä. Stormossenin turpeista on rahkavaltaisia 95 % ja saravaltaisia 5 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 78 %, sararahkaturve (CS) 17 % ja rahkasaraturve (SC) 5 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 62 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 29 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskiosassa lähinnä yli 3 m:n syvyisellä alueella on paksu ( cm) heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla on melko yleinen lisätekijä. Muualla heikosti maatunut pintarahkakerros on ohut tai puuttuu kokonaan. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Liekoja on vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 2,0 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,7 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 0,1 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,3 %. Stormossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,8 5,5), vesipitoisuus märkäpainosta 92,2 % (89,7 94,2) ja kuiva-ainemäärä 77,8 kg/suo-m 3 (59,1 97,7). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,4 MJ/kg (17,9 21,6) ja 50 %:n kosteudessa 8,5 MJ/kg (7,7 9,6). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 % kuivapainosta (0,05 0,61). Suon keskiosasta soveltuu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon soveltuva ala on noin 6 ha. Käyttökelpoinen kasvuja ympäristöturvemäärä on noin 0,07 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja muualla suon länsiosan yhtenäisellä yli 1,5 metrin syvyisellä alueella (22 ha) on noin 0,35 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,027 milj. t (77,8 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,53 milj. GJ eli 0,15 milj. MWh (19,4 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,46 milj. GJ eli 0,13 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,37 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q8.0,S

82 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 49. Stormossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 81

83 Teuvo Herranen 42. Samsmossen Samsmossen (kl , x = 7060,0, y = 3323,9) sijaitsee noin 28 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 50). Se rajoittuu pohjoisessa ja idässä suurelta osin Vibergåsenin harjuun ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon luoteispäässä on Kackopotten ja itäpäässä Samspotten. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon koillispuolella on Krasslandetin tie ja valtatie n:o 13. Suolla on 22 tutkimuspistettä ja 25 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 8,1/10 ha ja syvyyspisteitä 9,2/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 17,2/10 ha. Suon pinta viettää luoteeseen. Samsmossenin itäosassa on ojitusta, länsiosa on ojittamaton. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta Lanjärvmossenille, josta Lanjärvbäckenin ja Stora Lanjärven kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rekijärvsjön alue. Suon kokonaispinta-ala on 27 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 7 ha ja yli 1,5 metrin 3 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (1,9 m) on pisteellä A Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (40 %), moreeni (28 %), hiesu (17 %) ja hieta (15 %). Liejua ei tavattu. Samsmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 88 %, avosuolla 10 % ja turvekankaalla 2 %. Vallitseva suotyyppi suon länsiosassa on luonnontilainen isovarpuinen räme ja keskiosassa luonnontilainen keidasräme. Suon itäosan ojitusalueen yleisimmät suotyypit ovat muuttuma-asteella olevat kangasräme ja isovarpuinen räme. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 17 % ja mättäiden korkeus 1,7 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-, riuku- tai tukkipuuasteen mäntyä. Samsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 98 % ja saravaltaisia 2 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 86 %, sararahkaturve (CS) 12 % ja rahkasaraturve (SC) 2 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 8 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Suolta ei ole näytteitä, eikä sitä vaaittu. Suo ei sovellu turvetuotantoon ohutturpeisuudestaan sekä yli 1,5 m:n syvyisen alueen pienialaisuudesta ja paksusta heikosti maatuneesta pintarahkasta johtuen. Kuva 50. Samsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 82

84 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Djupsjömossen-Sjömossen Djupsjömossen-Sjömossen (kl , x = 7058,7, y = 3324,0) sijaitsee noin 30 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 51). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon. Koillisessa suo rajoittuu peltoihin ja idässä osaksi Höträskmosseniin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon koillispuolelle ulottuu tilustie, ja lounaispuolella on metsäautotie. Suolla on 65 tutkimuspistettä ja 69 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 5,4/10 ha ja syvyyspisteitä 5,7/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11,1/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja suon eteläosan pinta viettää itään noin 2 4,5 m/ km. Suon keski- ja pohjoisosan vietto on Djupsjöniin. Djupsjömossen-Sjömossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Djupsjönin ympärillä on ojittamattomia alueita. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten itään Sjöbäckeniin ja Nevalandsbäckeniin, josta edelleen Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rekijärvsjön alue. Suon kokonaispinta-ala on 119 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 79 ha, yli 1,5 metrin 65 ha ja yli 2 metrin 49 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (4,4 m) on pisteellä A Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (41 %), hieta (26 %) ja hiesu (25 %). Liejua on suon pohjalla paikoin 9 11 cm. Djupsjömossen-Sjömossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 67 %, avosuolla 7 % ja turvekankaalla 26 %. Vallitseva suotyyppi on eri ojitusasteilla oleva kanervarahkaräme. Suon keskiosassa Djupsjönin ympäristössä luonnontilainen keidasräme on vallitseva suotyyppi (kuva 52). Luonnontilainen variksenmarjarahkaräme on yleinen Djupsjönin itäpuolella. Suon reunaosissa isovarpuinen rämemuuttuma ja varputurvekangas ovat yleisiä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 37 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuutai pinotavara-asteen mäntyä ja koivua. Djupsjömossen-Sjömossenin turpeista on rahkavaltaisia 97 % ja saravaltaisia 3 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 76 %, sararahkaturve (CS) 21 % ja rahkasaraturve (SC) 3 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 67 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on yli 2 m paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla ja varpu ovat melko yleisiä lisätekijöitä. Pohjalla on ohuehko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahkatai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on paljon. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 5,1 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,9 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 5,5 % ja 1 2 m:n syvyydessä 2,1 %. Djupsjömossen-Sjömossenilta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,4 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,8 2,8), vesipitoisuus märkäpainosta 91,6 % (87,5 93,7) ja kuiva-ainemäärä 84,0 kg/suo-m 3 (65,8 131,1). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,2 MJ/kg (17,7 21,7) ja 50 %:n kosteudessa 8,4 MJ/kg (7,6 9,7). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,11 % kuivapainosta (0,06 0,23). Suon pohjois-, länsi- ja keskiosan lähes luonnontilainen suoallas, jonka keskellä on Djupsjön, ei sovellu turvetuotantoon, sillä suon pinta on vain vähän järven pinnan yläpuolella. Järven ympärille vaadittavan suojavyöhykkeen jälkeen ei tuotantokelpoista aluetta paljon jää, ja jäljelle jäävällä tuotantokelpoisella alueella on paksu heikosti maatunut pintarahka. Järven ja sitä ympäröivän harvinaisen kauniin keidasrämealueen maisema-arvo on myös huomattava. Suon kaakkoisosan yli 1,5 metrin syvyinen alue (11 ha) soveltuu turvetuotantoon. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on noin 0,20 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,04 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,003 milj. t (84 kg/ m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,06 milj. GJ eli 0,02 milj. MWh (19,2 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,06 milj. GJ eli 0,02 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,50 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A2.0,Q8.0,S

85 Teuvo Herranen Kuva 51. Djupsjömossen-Sjömossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 84

86 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 52. Djupsjömossen-Sjömossenin keskiosan keidasrämealuetta (Kuva: Teuvo Herranen). 85

87 Teuvo Herranen 44. Höträskmossen Höträskmossen (kl , x = 7058,6, y = 3324,9) sijaitsee noin 30 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 53). Se rajoittuu pääosin peltoihin sekä lännessä ja osin pohjoisessa mäkiseen moreenimaastoon. Etelässä suo rajoittuu Nevalandsbäckeniin. Luoteessa suo on yhteydessä Djupsjömossen-Sjömosseniin. Suon kaakkoispuolella on Frödömossenin turvetuotantoalue. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon pohjoispuolella on tilustie, ja suon eteläosaan johtaa metsäautotie. Suolla on 17 tutkimuspistettä ja 24 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 5,3/10 ha ja syvyyspisteitä 7,5/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12,8/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja suon pinta viettää kaakkoon Nevalandsbäckeniin noin 3 5 m/km. Höträskmossen on kokonaan ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Nevalandsbäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rekijärvsjön alue. Suon kokonaispinta-ala on 33 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 26 ha, yli 1,5 metrin 12 ha ja yli 2 metrin 7 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,6 m) on pisteellä A450. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat hiesu (59 %), hiekka (24 %), moreeni (10 %) ja hieta (7 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Höträskmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 61 %, pellolla 20 % ja turvekankaalla 20 %. Vallitsevana suotyyppinä on isovarpuinen rämemuuttuma. Myös peltoa on paljon. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-asteen mäntyä, koivua ja kuusta. Höträskmossenin turpeista on rahkavaltaisia 44 % ja saravaltaisia 56 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 30 %, sararahkaturve (CS) 14 % ja rahkasaraturve (SC) 56 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 50 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 60 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on paksu kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Puu on yleinen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,6. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 0,6 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,1 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 0,8 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,1 %. Höträskmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,7 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,3 5,6), vesipitoisuus märkäpainosta 88,8 % (86,1 90,4) ja kuiva-ainemäärä 107,4 kg/suo-m 3 (95,8 134,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg (20,7 21,6) ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg (9,1 9,6). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 % kuivapainosta (0,15 0,19). Suon yli 1,5 metrin syvyinen alue (12 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,19 milj. suo-m 3 (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,020 milj. t (107,4 kg/ m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,43 milj. GJ eli 0,12 milj. MWh (21,1 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,38 milj. GJ eli 0,11 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,58 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q8.0,S

88 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 53. Höträskmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 87

89 Teuvo Herranen 45. Höträsket Höträsket (kl , x = 7058,6, y = 3326,0) sijaitsee noin 31 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 54). Se rajoittuu pohjoisessa peltoihin, valtatiehen 13 ja hiekkakankaisiin, idässä ja etelässä mäkiseen moreenimaastoon sekä lännessä peltoihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon pohjois- ja koillispuolella on valtatie 13 ja itäpuolella Teerijärven paikallistie. Suolla on 22 tutkimuspistettä ja 23 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 5,3/10 ha ja syvyyspisteitä 5,5/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,8/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen noin 2 4 m/km. Höträsket on suurimmaksi osaksi ojitettu. Suon keskiosa on lähes ojittamaton. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Nevalandsbäckeniin, josta edelleen Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rekijärvsjön alue. Suon kokonaispinta-ala on 41 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 28 ha, yli 1,5 metrin 21 ha ja yli 2 metrin 15 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,4 m) on pisteellä A350. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (62 %) ja moreeni (38 %). Liejua ei juuri tavattu. Höträsketin suotyypeistä on rämeellä 98 % ja avosuolla 2 %. Vallitsevana suotyyppinä on luonnontilainen tai muuttunut rahkaräme. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 33 % ja mättäiden korkeus 2,6 dm. Suopuusto on pääosin harvaa tai keskitiheää riuku- tai pinotavara-asteen ja vajaatuottoista mäntyä. Höträsketin turpeista on rahkavaltaisia 99 % ja saravaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 62 %, sararahkaturve (CS) 37 % ja rahkasaraturve (SC) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 13 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 17 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on paksu ( cm) heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla on yleinen lisätekijä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Reunoilla tämä kerros ulottuu lähelle pintaa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Höträsketiltä on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,0 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,1 2,8), ph-arvo 3,8 (3,0 5,2), vesipitoisuus märkäpainosta 93,4 % (91,0 94,8) ja kuiva-ainemäärä 66,6 kg/suo-m 3 (48,0 83,5). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg (18,9 21,2) ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg (8,2 9,4). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 % kuivapainosta (0,07 0,27). Höträsketin heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjakerros energiaturvetuotantoon. Suon 21 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,21 milj. suo-m 3 kasvuturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,17 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,011 milj. t (66,6 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,23 milj. GJ eli 0,06 milj. MWh (20,3 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,20 milj. GJ eli 0,06 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,35 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A2.0,Q8.0,S

90 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 54. Höträsketin tutkimus- ja syvyyspisteet. 89

91 Teuvo Herranen 46. Frödomossen Frödomossen (kl , x = 7057,9, y = 3325,4) sijaitsee noin 35 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 55). Se rajoittuu pohjoisessa ja etelässä peltoihin, muualla mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon länsireunaan johtaa tilustie. Suolla on 21 tutkimuspistettä ja 22 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 4,0/10 ha ja syvyyspisteitä 4,2/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,2/10 ha. Frödomossen on suurimmaksi osaksi ojitettu turvetuotantoon. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Nevalandsbäckeniin, josta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rekijärvsjön alue. Suon kokonaispinta-ala on 40 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 30 ha, yli 1,5 metrin 16 ha ja yli 2 metrin 10 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,8 m) on pisteellä A600. Suon pohja on melko tasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni (93 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Frödomossenin vallitsevana suotyyppinä on tutkimusaikaan ollut muuttuma-asteella oleva lyhytkorsinevaräme. Nykyisin pääosa suosta on turvetuotannossa ja peltoina. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on ollut 20 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Suopuusto on ollut pääosin harvaa tai keskitiheää pinotavara- ja riukuasteen mäntyä ja koivua. Frödomossenin turpeista on rahkavaltaisia 72 % ja saravaltaisia 28 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 18 %, sararahkaturve (CS) 54 % ja rahkasaraturve (SC) 28 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 10 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 32 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on hyvin vaihtelevan paksuinen heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla, puu ja varpu ovat melko yleisiä lisätekijöitä. Pohjalla on yleensä paksu kerros kohtalaisen hyvin maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,2. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Suota ei ole vaaittu. Frödomossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,6 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,2 3,1), ph-arvo 3,2 (2,8 3,5), vesipitoisuus märkäpainosta 88,4 % (84,4 93,0) ja kuiva-ainemäärä 105,1 kg/suo-m 3 (67,9 140,2). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg (18,3 21,6) ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg (7,9 9,6). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 % kuivapainosta (0,01 0,52). Frödomossenin yli 1,5 metrin syvyinen alue (16 ha) soveltuu turvetuotantoon. Karttakuvan perusteella turvetuotannossa on noin 14 ha. Suolla on ennen turvetuotannon aloittamista ollut noin 0,26 milj. suo-m 3 käyttökelpoista turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Suolla on osittain paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka soveltuisi kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon. Kasvuturvetuotantoon soveltuvan alueen hajanaisuuden ja pienialaisuuden vuoksi suon turpeet soveltuvat parhaiten tuotettavaksi energiaturpeena. Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on ollut noin 0,027 milj. t (105,1 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,55 milj. GJ eli 0,15 milj. MWh (20,3 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,49 milj. GJ eli 0,14 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,54 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A2.0,Q8.0,S

92 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 55. Frödomossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 91

93 Teuvo Herranen 47. Roskmossen Roskmossen (kl , x = 7057,8, y = 3326,5) sijaitsee noin 32 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 56). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon. Pohjoisessa suo rajoittuu Höträsketiin sekä lännessä osittain myös peltoon. Idässä Teerijärven paikallistie erottaa suon Furubackmossenista. Suon länsipuolella on Frödömossenin turvetuotantoalue. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon eteläreunaa sivuaa Brinkasin paikallistie, jolta metsäautotie johtaa suon lounaispuolelta Frödömossenin turvetuotantoalueelle. Suolla on 11 tutkimuspistettä ja 36 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 2,0/10 ha ja syvyyspisteitä 6,5/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,5/10 ha. Suon pinta viettää etelään noin 2 m/km. Suota ei vaaittu. Roskmossen on kokonaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten länteen, ja edelleen Nevalandsbäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rekijärvsjön alue. Suon kokonaispinta-ala on 55 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 26 ha, yli 1,5 metrin 15 ha ja yli 2 metrin 8 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,9 m) on pisteellä P2. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (47 %), hiesu (28 %), hieta (17 %) ja savi (8 %) ja. Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Roskmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 49 %, pellolla 40 % ja turvekankaalla 11 %. Suon pohjois- ja itäosan suoalueella on isovarpuinen rämemuuttuma vallitseva suotyyppi. Suon länsi- ja eteläosassa on laaja peltoalue. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 9 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara- tai tukkipuuasteen mäntyä. Roskmossenin turpeista on rahkavaltaisia 97 % ja saravaltaisia 3 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 82 %, sararahkaturve (CS) 15 % ja rahkasaraturve (SC) 3 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 49 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 30 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 18 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 0,5 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,3 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 0,7 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,5 %. Roskmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,4 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,7 7,0), vesipitoisuus märkäpainosta 90,4 % (87,5 93,6) ja kuiva-ainemäärä 106,7 kg/suo-m 3 (72,6 130,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,9 MJ/ kg (17,8 21,9) ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg (7,7 9,7). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,29 % kuivapainosta (0,06 0,85). Suon pohjois- ja keskiosan yhtenäinen yli 1,5 metrin syvyinen alue (14 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantokelpoisen alueen eteläosassa heikosti maatunut pintarahka on haitallisen paksu. Käyttökelpoinen turvemäärä on noin 0,22 milj. suo-m 3 (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,023 milj. t (106,7 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,47 milj. GJ eli 0,13 milj. MWh (19,9 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,41 milj. GJ eli 0,11 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,50 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q8.0,S

94 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 56. Roskmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 93

95 Teuvo Herranen 48. Högmossen Högmossen (kl , x = 7056,9, y = 3325,2) sijaitsee noin 33 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 57). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon. Pohjoisessa ja etelässä suo rajoittuu osaksi metsäautoteihin, idässä osaksi peltoihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon pohjois- ja eteläreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 12 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 3,3/10 ha ja syvyyspisteitä 4,0/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,3/10 ha. Suon pinta viettää etelään. Suota ei vaaittu. Högmossen on kokonaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Hömossdiketin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rekijärvsjön alue. Suon kokonaispinta-ala on 30 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 12 ha ja yli 1,5 metrin 2 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (1,9 m) on pisteellä P8. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat hiesu (68 %) ja moreeni (32 %). Liejua ei juuri tavattu. Högmossenin suotyypeistä on pellolla 14 %, rämeellä 9 %, korvessa 5 % ja turvekankaalla 73 %. Yleisimmät suotyypit ovat ruohoturve-, puolukkaja mustikkaturvekangas sekä pelto. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuuasteen kuusta, mäntyä ja koivua. Högmossenin turpeista on rahkavaltaisia 74 % ja saravaltaisia 26 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 8 %, sararahkaturve (CS) 66 % ja rahkasaraturve (SC) 26 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 2 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 67 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on vaihtelevasti. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 6,1 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,0 %. Högmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 13,3 % kuivapainosta (vaihteluväli 3,3 27,4), vesipitoisuus märkäpainosta 84,1 % (80,9 85,9) ja kuiva-ainemäärä 169,2 kg/suo-m 3 (150,0 191,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,8 MJ/kg (16,2 22,4) ja 50 %:n kosteudessa 8,2 MJ/kg (6,9 10,0). Rikkipitoisuus on keskimäärin 6,13 % kuivapainosta (1,08 10,50). Suo ei sovellu turvetuotantoon turpeen korkean tuhka- ja rikkipitoisuuden sekä suon ohutturpeisuuden vuoksi. Kuva 57. Högmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 94

96 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Nymossen Nymossen (kl , x = 7055,4, y = 3324,8) sijaitsee noin 33 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 58). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon. Pohjoisessa suo rajoittuu peltoon ja Kalvhagakärretiin. Suon luoteiosan lahdeke on Källmossen ja eteläosa Ölmeskärret. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon luoteisosan halki johtaa metsäautotie. Myös suon pohjoispäätä sivuaa metsäautotie. Suolla on 24 tutkimuspistettä ja 24 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 2,6/10 ha ja syvyyspisteitä 2,6/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 5,2/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja suon pinta viettää etelään noin 2 m/km. Nymossen on kokonaan ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Hömossdiketin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rekijärvsjön alue. Suon kokonaispinta-ala on 91 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 30 ha, yli 1,5 metrin 18 ha ja yli 2 metrin 10 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,3 m) on pisteellä A450. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (56 %) ja moreeni (38 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Nymossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 56 %, pellolla 4 % ja turvekankaalla 40 %. Yleisimmät suotyypit ovat eri ojitusvaiheessa oleva variksenmarjarahkaräme, ojitettu tai muuttunut isovarpuinen räme, kytöheitto ja ruohoturvekagas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 34 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuu- tai pinotavara-asteen tai vajaatuottoista mäntyä, kuusta ja koivua. Nymossenin turpeista on rahkavaltaisia 70 % ja saravaltaisia 30 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 16 %, sararahkaturve (CS) 54 % ja rahkasaraturve (SC) 30 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 28 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 36 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 19 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjois- ja keskiosassa on paksu ( cm) heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla ja varpu ovat yleisiä lisätekijöitä. Pohjalla on paksuhko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Liekoja on kohtalaisesti. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 3,7 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,9 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 2,8 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,4 %. Nymossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,1 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,3 11,5), vesipitoisuus märkäpainosta 91,9 % (90,4 93,7) ja kuiva-ainemäärä 82,5 kg/suo-m 3 (61,8 100,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,4 MJ/kg (17,7 20,6) ja 50 %:n kosteudessa 8,5 MJ/kg (7,7 9,1). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,23 % kuivapainosta (0,09 0,87). Suon pohjois- ja keskiosan paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon soveltuva ala on 5 ha. Käyttökelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on noin 0,05 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja muualla suon pohjois- ja keskiosan yhtenäisellä yli 1,5 metrin syvyisellä alueella (17 ha) on noin 0,22 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,018 milj. t (82,5 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,35 milj. GJ eli 0,10 milj. MWh (19,4 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,31 milj. GJ eli 0,09 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,41 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q8.0,S

97 Teuvo Herranen Kuva 58. Nymossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 96

98 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Frödbackmossen Frödbackmossen (kl , x = 7050,1, y = 3325,9) sijaitsee noin 41 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 59). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon. Idässä ja pohjoisessa suo rajoittuu osin peltoihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon länsipuolella on metsäautotie. Suolla on 31 tutkimuspistettä ja 26 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 4,5/10 ha ja syvyyspisteitä 3,8/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,3/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja suon pinta viettää itään noin 1,5 m/km. Frödbackmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Suon länsiosassa on pieni ojittamaton alue. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Sågs lampin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rekijärvsjön alue. Suon kokonaispinta-ala on 68 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 32 ha, yli 1,5 metrin 18 ha ja yli 2 metrin 4 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,3 m) on pisteellä A Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (60 %), hieta (14 %), hiesu (12 %) ja hiekka (9 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Frödbackmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 72 %, turvekankaalla 21 % ja pellolla 7 %. Vallitseva suotyyppi on isovarpuinen rämemuuttuma. Myös tupasvillarahkarämemuuttuma on yleinen. Suon eteläosa on puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 25 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-asteen mäntyä. Frödbackmossenin turpeista on rahkavaltaisia 54 % ja saravaltaisia 46 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 41 %, sararahkaturve (CS) 13 % ja rahkasaraturve (SC) 46 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 44 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 64 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Puu on melko yleinen lisätekijä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,4. Liekoja on vaihtelevasti. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 2,8 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,6 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 1,3 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,5 %. Frödbackmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,0 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,0 4,5), vesipitoisuus märkäpainosta 90,9 % (88,4 93,6) ja kuivaainemäärä 97,5 kg/suo-m 3 (79,7 115,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/ kg (18,2 22,3) ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg (7,9 9,9). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,12 % kuivapainosta (0,09 0,18). Suon pohjoisosan länsipuoliskon yli 1,5 metrin syvyinen alue (12 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,17 milj. suo-m 3 (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,017 milj. t (97,5 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,34 milj. GJ eli 0,09 milj. MWh (20,3 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,30 milj. GJ eli 0,08 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,47 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A2.0,Q8.0,S

99 Teuvo Herranen Kuva 59. Frödbackmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 98

100 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Stormossen Stormossen (kl , x = 7050,6, y = 3327,3) sijaitsee noin 40 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 60). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon, luoteessa peltoihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon itäreunaan ulottuu paikallistie. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 22 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 6,9/10 ha ja syvyyspisteitä 6,1/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 13,0/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 1,5 m/km. Stormossen on suurimmaksi osaksi ojittamaton. Suolla on reunaojitus, ja suon pohjoispää on ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Sågs lampin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rekijärvsjön alue. Suon kokonaispinta-ala on 36 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 35 ha, yli 1,5 metrin 22 ha ja yli 2 metrin 17 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,3 m) on pisteellä A Suon pohja on melko tasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni (93 %). Liejua on suon pohjalla yleisesti cm. Stormossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 92 %, pellolla 6 % ja turvekankaalla 2 %. Vallitsevana suotyyppinä on luonnontilainen rahkaräme. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 45 % ja mättäiden korkeus 2,6 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai tiheää pinotavara-asteen tai vajaatuottoista mäntyä. Stormossenin turpeista on rahkavaltaisia 95 % ja saravaltaisia 5 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 70 %, sararahkaturve (CS) 26 % ja rahkasaraturve (SC) 5 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 21 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 16 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on paksu ( cm) heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros, joka ulottuu yleisesti suon pohjalle saakka. Tupasvilla on melko yleinen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 4,9. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Stormossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,6 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,7 2,9), ph-arvo 3,6 (2,5 4,4), vesipitoisuus märkäpainosta 91,4 % (78,9 94,6) ja kuiva-ainemäärä 68,4 kg/suo-m 3 (52,2 89,6). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,9 MJ/kg (18,3 19,6) ja 50 %:n kosteudessa 8,2 MJ/kg (7,9 8,6). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,06 % kuivapainosta (0,05 0,08). Stormossenin yli 1,5 m:n syvyinen alue (22 ha) soveltuu parhaiten kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon. Tuotantokelpoinen turvemäärä on 0,42 milj. suo-m 3 (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Kuva 60. Stormossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 99

101 Teuvo Herranen 52. Mossen Mossen (kl , x = 7049,1, y = 3327,1) sijaitsee noin 44 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 61). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon. Idässä ja pohjoisessa suo rajoittuu osaksi peltoihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon itäpuolella on Emasin paikallistie. Suolla on 7 tutkimuspistettä ja 18 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 2,6/10 ha ja syvyyspisteitä 6,9/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,5/10 ha. Suon pinta viettää suon koillisosaa halkovaan Sågsbäckeniin. Suota ei vaaittu. Mossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Sågsbäckenin kautta Sågs lampeen, josta edelleen Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rekijärvsjön alue. Suon kokonaispinta-ala on 26 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 13 ha, yli 1,5 metrin 7 ha ja yli 2 metrin 1 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,4 m) on pisteellä P4. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (80 %), hiekka (12 %) ja hiesu (8 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Mossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 52 %, turvekankaalla 32 % ja pellolla 12 %. Yleisimmät suotyypit ovat muuttuma-asteella olevat isovarpuinen räme ja pallosararäme sekä ruohoturvekangas ja pelto. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 23 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara- tai tukkipuuasteen mäntyä. Mossenin turpeista on rahkavaltaisia 76 % ja saravaltaisia 24 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 66 %, sararahkaturve (CS) 10 % ja rahkasaraturve (SC) 24 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 59 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 49 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta tupasvilla- ja puuainespitoista rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on kohtalaisesti. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 2,0 % ja 1 2 m:n syvyydessä 3,1 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 1,1 % ja 1 2 m:n syvyydessä 2,4 %. Suon yli 1,5 metrin syvyiset alueet soveltuvat energiaturvetuotantoon. Tuotantokelpoinen turvemäärä on noin 0,09 milj. suo-m 3 (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Kuivan turpeen energiasisältö on noin 0,18 milj. GJ eli 0,05 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,16 milj. GJ eli 0,04 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,49 MWh. Suolta ei otettu näytteitä. Laboratoriotulosten puuttumisen vuoksi on energialaskelmissa käytetty turvelajille tyypillisiä laskennallisia arvoja. Kuva 61. Mossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 100

102 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Velakmossen Velakmossen (kl , x = 7048,4, y = 3328,3) sijaitsee noin 42 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 62). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon, pohjoisessa ja kaakossa osaksi peltoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon luoteisreunaan ulottuu paikallistie. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 27 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 5,5/10 ha ja syvyyspisteitä 6,0/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11,5/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 2 m/km. Velakmossen on suurimmaksi osaksi ojittamaton. Suolla on harva ojitus. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Kaitsjöniin, josta Kaitbäckenin kautta Hemsjöniin ja edelleen Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rekijärvsjön alue. Suon kokonaispinta-ala on 45 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 29 ha, yli 1,5 metrin 24 ha ja yli 2 metrin 15 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,8 m) on pisteellä A450. Suon pohja on vaihteleva. Pohjamaalajit ovat moreeni (60 %), hiekka (24 %) ja hieta (16 %). Liejua ei juuri ole. Velakmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 87 %, pellolla 8 % ja korvessa 6 %. Suon keskiosa on pääasiassa luonnontilaista isovarpuista ja tupasvillarämettä. Eteläosassa ovat yleisimmät muuttuma-asteella olevat tupasvilla- ja rahkaräme. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 37 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Suopuusto on pääosin harvasta tiheään vajaatuottoista tai pinotavara- tai tukkipuuasteen mäntyä, kuusta ja koivua. Velakmossenin turpeista on rahkavaltaisia 88 % ja saravaltaisia 12 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 46 %, sararahkaturve (CS) 42 % ja rahkasaraturve (SC) 12 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 36 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on paksu ( cm) heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla on yleinen lisätekijä. Pohjalla on paksu kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,3. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Velakmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,0 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,0 2,9), ph-arvo 3,4 (3,0 4,0), vesipitoisuus märkäpainosta 90,6 % (86,6 93,0) ja kuiva-ainemäärä 91,9 kg/suo-m 3 (68,2 129,7). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,6 MJ/kg (18,5 21,4) ja 50 %:n kosteudessa 8,6 MJ/kg (8,0 9,5). Rikkipitoisuus on 0,07 % kuivapainosta. Velakmossenin heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaosa energiaturvetuotantoon. Suosta soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 m:n syvyinen alue (24 ha). Alueen käyttökelpoiset kasvu- ja ympäristöturvevarat ovat noin 0,29 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,12 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,011 milj. t (91,9 kg/ m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,22 milj. GJ eli 0,06 milj. MWh (19,6 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,19 milj. GJ eli 0,05 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,42 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A2.0,Q8.0,S

103 Teuvo Herranen Kuva 62. Velakmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 102

104 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Skitujärvmossen Skitujärvmossen (kl , x = 7047,6, y = 3326,9) sijaitsee noin 44 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 63). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon, idässä osaksi peltoihin. Suon itäreunalla on Skitujärv. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon kaakkoisosan halki johtaa paikallistie, ja länsipuolella on metsäautotie. Suolla on 29 tutkimuspistettä ja 34 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 7,2/10 ha ja syvyyspisteitä 8,5/10 ha. Tutkimusja syvyyspisteitä on yhteensä 15,7/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon keskiosan pellolle ja itään noin 3 4 m/km. Skitujärvmossen on osaksi ojitettu. Suon keskiosassa Skitujärven länsi- ja lounaispuolella on laaja ojittamaton alue. Myös suon eteläosan keskusta on ojittamaton. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Sågs lampin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rekijärvsjön alue. Suon kokonaispinta-ala on 40 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 34 ha, yli 1,5 metrin 27 ha ja yli 2 metrin 18 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,8 m) on pisteellä A Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (63 %) ja hiekka (24 %). Liejua on Skitujärven läheisyydessä suon pohjalla paikoin cm. Skitujärvmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 79 %, korvessa 11 %, turvekankaalla 6 % ja pellolla 3 %. Suon pohjoisosassa on vallitsevana luonnontilainen rahkaräme, eteläosassa ojitettu isovarpuinen räme. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 35 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai tiheää tukkipuu- ja pinotavara-asteen tai vajaatuottoista mäntyä, koivua ja kuusta. Skitujärvmossenin turpeista on rahkavaltaisia 94 % ja saravaltaisia 6 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 35 %, sararahkaturve (CS) 59 % ja rahkasaraturve (SC) 6 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 11 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 59 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on yleensä paksu ( cm) heikosti maatunut (H 1-4 ) rahkavaltainen turvekerros. Suon pohjalla on paksu kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,3. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Skitujärvmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,8 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,3 2,6), ph-arvo 3,3 (3,0 3,8), vesipitoisuus märkäpainosta 91,4 % (89,6 93,0) ja kuiva-ainemäärä 83,8 kg/suo-m 3 (68,3 98,8). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,9 MJ/kg (18,4 21,5) ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg (8,0 9,5). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,27 % kuivapainosta (0,12 0,48). Skitujärvmossenin heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaosa energiaturvetuotantoon. Skitujärven ympärille on jätettävä 100 m leveä suojavyöhyke. Suosta soveltuu turvetuotantoon noin 22 ha yli 1,5 m syvää aluetta, tästä kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon noin 20 ha. Alueen käyttökelpoiset kasvu- ja ympäristöturvevarat ovat noin 0,15 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,24 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,020 milj. t (83,8 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,40 milj. GJ eli 0,11 milj. MWh (19,9 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,35 milj. GJ eli 0,10 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,42 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A2.0,Q8.0,S

105 Teuvo Herranen Kuva 63. Skitujärvmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 104

106 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Furubackmossen Furubackmossen (kl , x = 7057,5, y = 3326,9) sijaitsee noin 33 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 64). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon. Etelässä ja pohjoisessa suo rajoittuu osaksi peltoihin ja lännessä osaksi Teerijärven paikallistiehen. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suolla on 16 tutkimuspistettä ja 20 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 6,9/10 ha ja syvyyspisteitä 8,6/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 15,5/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja suon pinta viettää luoteeseen noin 1,5 m/km. Furubackmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rekijärvsjön alue. Suon kokonaispinta-ala on 23 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 13 ha, yli 1,5 metrin 8 ha ja yli 2 metrin 5 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,5 m) on pisteellä A200. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (47 %), moreeni (28 %) ja hieta (19 %). Liejua ei tavattu. Furubackmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 40 %, pellolla 37 % ja turvekankaalla 23 %. Suon pohjoisosa on pääasiassa peltoa ja eteläosa luonnontilaista keidasrämettä. Suon itäosan ohutturpeisilla alueilla puolukkaturvekangas on yleinen. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 19 % ja mättäiden korkeus 1,5 dm. Suopuusto on pääosin melkein aukeaa tai harvaa taimi- tai riukuasteen mäntyä ja koivua. Furubackmossenin turpeista on rahkavaltaisia 93 % ja saravaltaisia 7 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 49 %, sararahkaturve (CS) 44 % ja rahkasaraturve (SC) 7 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 74 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 21 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskiosassa yli 2 metrin syvyisellä alueella on paksu ( cm) heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla on melko yleinen lisätekijä. Pohjalla on ohuehko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,9. Liekoja on erittäin vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 0,4 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,5 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 0,0 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,8 %. Furubackmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,6 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,0 3,8), vesipitoisuus märkäpainosta 91,3 % (86,3 94,2) ja kuivaainemäärä 86,6 kg/suo-m 3 (58,4 137,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,4 MJ/ kg (17,9 22,1) ja 50 %:n kosteudessa 8,5 MJ/kg (7,7 9,8). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,11 % kuivapainosta (0,06 0,20). Suon yli 2 metrin syvyisen alueen (5 ha) paksu ( cm) heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Muu osa suon yli 1,5 m:n syvyisestä alueesta (8 ha) soveltuu energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on noin 0,07 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja suon yli 1,5 metrin syvyysvyöhykkeellä on noin 0,08 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,007 milj. t (86,6 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,13 milj. GJ eli 0,04 milj. MWh (19,4 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,12 milj. GJ eli 0,03 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,38 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A2.0,Q8.0,S

107 Teuvo Herranen Kuva 64. Furubackmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 106

108 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Långbackmossen Långbackmossen (kl , x = 7057,8, y = 3327,5) sijaitsee noin 32 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 65). Se rajoittuu pohjoisessa harjumaastoon ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon pohjoispuolella on valtatie 13 ja länsipuolella Teerijärven paikallistie. Suolla on 39 tutkimuspistettä ja 42 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 5,2/10 ha ja syvyyspisteitä 5,6/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,8/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suolla ei ole selvää viettoa. Långbackmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Suon länsiosan keskustassa on vähän ojittamatonta ja suon itäosa Åsaträsket on lähes ojittamaton. Kuivatus mahdollisuudet ovat kohtalaiset Åsaträsketille. Vedet valuvat suolta ojia myöten kaakkoon Hömossdiketiin, josta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rekijärvsjön alue. Suon kokonaispinta-ala on 90 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 21 ha ja yli 1,5 metrin 9 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,0 m) on pisteellä A Suon pohja on vaihteleva. Pohjamaalajit ovat moreeni (59 %) ja hiekka (41 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Långbackmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 77 %, avosuolla 5 %, korvessa 2 ja turvekankaalla 16 %. Yleisimmät suotyypit ovat muuttuma-asteella olevat isovarpuinen ja tupasvillaräme. Suon itäosassa Åsaträsketillä on muuttuma-asteella oleva luhtaneva vallitsevana. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 25 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Suopuusto on pääosin harvaa tai keskitiheää riuku- tai pinotavara-asteen mäntyä. Långbackmossenin turpeista on rahkavaltaisia 86 % ja saravaltaisia 14 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 38 %, sararahkaturve (CS) 48 % ja rahkasaraturve (SC) 12 % ja saraturve (C) 2 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 47 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 22 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla on yleinen lisätekijä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,3. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Långbackmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,2 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,2 4,7), ph-arvo 3,2 (3,0 3,8), vesipitoisuus märkäpainosta 91,2 % (86,3 93,7) ja kuiva-ainemäärä 88,1 kg/suo-m 3 (62,4 134,1). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg (18,5 21,4) ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg (8,0 9,5). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,09 % kuivapainosta (0,06 0,13). Suon heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on paikoin haitallisen paksu energiaturvetuotantoon ja kasvuturvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen tuotantoon sopiva alue on liian pieni. Siten suo ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 65. Långbackmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 107

109 Teuvo Herranen 57. Skrottmossen Skrottmossen (kl , x = 7056,1, y = 3328,4) sijaitsee noin 36 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 66). Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon ja peltoihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon länsi- ja pohjoispuolelle sekä kaakkoispäähän johtaa metsäautotiet. Suolla on 31 tutkimuspistettä ja 43 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 5,6/10 ha ja syvyyspisteitä 7,8/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 13,4/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 1 m/km. Skrottmossen on suurimmaksi osaksi ojittamaton. Ojitusta on lähinnä suon reunoilla. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta kaakkoon Hömossdiketiin, josta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rekijärvsjön alue. Suon kokonaispinta-ala on 55 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 47 ha, yli 1,5 metrin 44 ha ja yli 2 metrin 33 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,6 m) on pisteellä A650. Suon pohja on melko tasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni (93 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Skrottmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 78 % ja avosuolla 22 %. Yleisimmät suotyypit ovat luonnontilaiset tupasvillaräme ja rimpineva. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 33 % ja mättäiden korkeus 3,6 dm. Suopuusto on pääosin harvaa tai keskitiheää pinotavara-asteen tai vajaatuottoista mäntyä. Skrottmossenin turpeista on rahkavaltaisia 93 % ja saravaltaisia 7 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 84 %, sararahkaturve (CS) 9 % ja rahkasaraturve (SC) 6 % ja saraturve (C) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 11 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on yli 2 m paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla on yleinen lisätekijä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahkatai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,2. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Skrottmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 0,9 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,6 1,8), ph-arvo 3,4 (3,0 4,0), vesipitoisuus märkäpainosta 92,7 % (89,0 94,5) ja kuiva-ainemäärä 71,9 kg/suo-m 3 (53,9 104,3). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,5 MJ/kg (19,0 20,1) ja 50 %:n kosteudessa 8,5 MJ/kg (8,3 8,8). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,08 % kuivapainosta (0,05 0,13). Skrottmossenista soveltuu parhaiten kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue (44 ha). Tuotantokelpoinen turvemäärä on noin 0,92 milj. suo-m 3 (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Kuva 66. Skrottmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 108

110 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Plattermossen Plattermossen (kl , x = 7054,5, y = 3329,4) sijaitsee noin 37 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 67). Se rajoittuu osaksi mäkiseen moreenimaastoon ja osaksi peltoihin. Pohjoisessa suo rajoittuu osaksi Skrottmosseniin ja etelässä osaksi Rekjärveen. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon luoteisreunaan ulottuu tilustie. Suolla on 106 tutkimuspistettä ja 139 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 4,3/10 ha ja syvyyspisteitä 5,6/10 ha. Tutkimusja syvyyspisteitä on yhteensä 9,8/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon pohjoisosassa (Hömossenilla) pohjoiseen noin 1 m/km, länsiosassa (Plattermossenilla) länteen noin 2 m/km ja itäosassa (Långbromossenilla) kaakkoon noin 1 m/km. Plattermossen on suurimmaksi osaksi ojittamaton. Ojitusta on lähinnä suon reunoilla ja pohjoisosassa. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Hömossdiketin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rekijärvsjön alue. Suon kokonaispinta-ala on 244 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 197 ha, yli 1,5 metrin 146 ha ja yli 2 metrin 91 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,8 m) on pisteellä A Suon pohja on yleensä melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (54 %) ja hiekka (38 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Plattermossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 88 %, avosuolla 9 %, korvessa 1 %, turvekankaalla 1 % ja pellolla 1 %. Yleisiä suotyyppejä ovat luonnontilaiset keidas-, tupasvilla- ja rahkaräme sekä lyhytkortinen neva sekä muuttuma-asteella oleva isovarpuinen räme (kuva 68). Luonnontilaisten havaintopisteiden osuus on 47 %. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 32 % ja mättäiden korkeus 3,0 dm. Suopuusto on pääosin harvaa tai keskitiheää pinotavara-asteen tai vajaatuottoista mäntyä. Hillaa esiintyy paikoin. Plattermossenin turpeista on rahkavaltaisia 84 % ja saravaltaisia 15 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 63 %, sararahkaturve (CS) 21 % ja rahkasaraturve (SC) 13 % ja saraturve (C) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 14 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla on melko yleinen lisätekijä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,4. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Plattermossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,5 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,6 3,7), ph-arvo 3,5 (2,8 4,7), vesipitoisuus märkäpainosta 91,0 % (87,2 95,9) ja kuiva-ainemäärä 88,6 kg/suo-m 3 (66,7 128,4). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg (18,4 22,0) ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg (8,0 9,8). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,21 % kuivapainosta (0,05 0,65). Suon pohjaturvekerroksessa on korkea rikkipitoisuus. Suosta soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue (146 ha). Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaosa energiaturvetuotantoon. Tuotantokelpoinen kasvuturveala on noin 90 ha ja käyttökelpoinen turvemäärä noin 1,08 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja kasvuturvealueen ulkopuolella on noin 1,37 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,121 milj. t (88,6 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 2,44 milj. GJ eli 0,68 milj. MWh (20,1 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 2,14 milj. GJ eli 0,59 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,43 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A2.0,Q8.0,S

111 Teuvo Herranen Kuva 67. Plattermossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 110

112 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 68. Plattermossenin keskiosan keidasrämettä. 111

113 Teuvo Herranen 59. Broändmossen Broändmossen (kl , x = 7053,6, y = 3328,2) sijaitsee noin 38 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 69). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon. Lännessä, lounaassa ja idässä suo rajoittuu osaksi peltoihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon länsiosaan johtaa puhdistamon tie, ja suon itäosan halki johtaa Näsetin paikallistie. Kaakossa suo rajoittuu Rekjärveen. Suon keskiosassa on jätevedenpuhdistamo ja länsipuolella ampumarata. Suolla on 63 tutkimuspistettä ja 48 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 7,4/10 ha ja syvyyspisteitä 5,6/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 13,0/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja suon pinta viettää kaakkoon noin 3 m/km. Suota ei vaaittu. Broändmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Suon vedet laskevat pääosin ojia myöten Rekjärveen, josta Kruunupyynjokeen. Suon pohjoispään vedet laskevat Hömossdiketin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rekijärvsjön alue. Suon kokonaispinta-ala on 85 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 46 ha, yli 1,5 metrin 22 ha ja yli 2 metrin 15 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (3,4 m) on pisteellä B Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (41 %), moreeni (32 %) ja hieta (16 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Broändmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 69 %, turvekankaalla 23 %, avosuolla 6 % ja korvessa 1 %. Suon keski- ja länsiosassa on vallitsevana luonnontilainen tai muuttunut tupasvillarahkaräme, suon etelä- ja itäosassa isovarpuinen rämemuuttuma. Suon pohjois- ja itäpäässä puolukkaturvekangas on vallitseva. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 24 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara-asteen mäntyä ja koivua. Broändmossenin turpeista on rahkavaltaisia 77 % ja saravaltaisia 23 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 60 %, sararahkaturve (CS) 17 % ja rahkasaraturve (SC) 23 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 49 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 26 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on ohuehko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahkatai saravaltaista turvetta. Tupasvilla ja puu ovat yleisiä lisätekijöitä koko turvekerrostumassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 0,6 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,2 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 0,0 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,2 %. Broändmossenilta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,6 27,6), vesipitoisuus märkäpainosta 86,8 % (79,8 94,0) ja kuivaainemäärä 78,5 kg/suo-m 3 (62,7 144,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,1 MJ/ kg (17,9 20,8) ja 50 %:n kosteudessa 8,3 MJ/kg (7,7 9,4). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,11 % kuivapainosta (0,04 0,47). Suon länsiosasta on havaittu korkea tuhkapitoisuus pohjaturpeessa. Suon pohjoisosan yli 1,5 metrin syvyinen alue (12 ha) jätevedenpuhdistamon ympärille jätettävää suojavyöhykettä lukuun ottamatta soveltuu varauksin energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,23 milj. suo-m 3 (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,018 milj. t (78,5 kg/ m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,34 milj. GJ eli 0,10 milj. MWh (19,1 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,30 milj. GJ eli 0,08 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,35 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A4.0,Q8.0,S0.15. Jätevedenpuhdistamon sijainti keskellä tuotantokelpoista aluetta ja sen mahdolliset nykyiset tai tulevat aluevaraukset suolla sekä mahdollisen suoja-alueen tarve puhdistamon ympärillä voivat estää turvetuotannon suolla tai tehdä sen kannattamattomaksi. 112

114 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 69. Broändmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 113

115 Teuvo Herranen 60. Petomossen Petomossen (kl , x = 7052,8, y = 3328,4) sijaitsee noin 39 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 70). Se rajoittuu luoteessa ja kaakossa pääosin peltoihin, pohjoisessa ja koillisessa Kruunupyynjokeen, idässä Rekjärveen sekä lounaassa ja lännessä mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon lounaispuolella on Teerijärvi- Kaustinen-tie. Suolla on 13 tutkimuspistettä ja 14 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 7,2/10 ha ja syvyyspisteitä 7,7/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 14,9/10 ha. Selvää viettosuuntaa ei voida havaita. Ojitusta on lähinnä suon keskiosassa. Kuivatus mahdollisuudet ovat jokivarressa huonot. Vedet laskevat suolta Rekjärveen ja Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rekijärvsjön alue. Suon kokonaispinta-ala on 18 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 7 ha ja yli 1,5 metrin 3 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (1,9 m) on pisteellä S1. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (85 %) ja hiesu (15 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Petomossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 56 % ja turvekankaalla 44 %. Suon luoteisosan syvänteen alueella on vallitsevana isovarpuinen rämemuuttuma, kaakkoispäässä ruohoinen sararämemuuttuma. Suon reunoilla ovat vallitsevana ruoho-, puolukka- ja mustikkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 8 % ja mättäiden korkeus 1,3 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää pinotavara- tai tukkipuuasteen mäntyä ja koivua. Petomossenin turpeista on rahkavaltaisia 62 % ja saravaltaisia 38 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 17 %, sararahkaturve (CS) 44 %, saraturve (1 %) ja rahkasaraturve (SC) 38 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 40 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on ohuehko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta. Tupasvilla ja puu ovat melko yleisiä lisätekijöitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Kruunupyynjoen läheisyydestä johtuen turpeen tuhkapitoisuus on todennäköisesti korkea, eikä turpeennosto jokivarressa muutenkaan onnistuisi. Lisäksi suon yli 1,5 metrin syvyinen alue on pieni ja hajanainen. Siksi suo ei sovellu turvetuotantoon. Suolta ei ole näytteitä, eikä sitä vaaittu. Kuva 70. Petomossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 114

116 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Kåtabackmossen Kåtabackmossen (kl , x = 7052,5, y = 3331,3) sijaitsee noin 44 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 71). Se rajoittuu pohjoisessa, idässä ja lännessä osaksi Kruunupyynjokeen, pohjoisessa ja etelässä osaksi peltoihin, lounaassa Rekjärveen ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon eteläpuolella on Teerijärvi-Kaustinen-tie ja suon keskiosan lähelle johtaa tilustie. Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 13 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 2,5/10 ha ja syvyyspisteitä 3,2/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 5,7/10 ha. Selvää viettosuuntaa ei voida havaita. Kåtabackmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat joen ympäröimällä suolla huonot. Vedet laskevat suolta ojia myöten Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rekijärvsjön alue. Suon kokonaispinta-ala on 40 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 18 ha, yli 1,5 metrin 8 ha ja yli 2 metrin 2 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (2,2 m) on pisteellä P7. Suon pohja on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (48 %) ja moreeni (43 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Kåtabackmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 43 %, avosuolla 13, korvessa 4 % ja turvekankaalla 39 %. Vallitseva suotyyppi on muuttuma- tai ojikkoasteella oleva isovarpuinen räme. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 36 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuu- tai riukuasteen mäntyä ja koivua. Kåtamossenin turpeista on rahkavaltaisia 75 % ja saravaltaisia 25 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 57 %, sararahkaturve (CS) 18 % ja rahkasaraturve (SC) 25 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 47 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 22 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 17 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,7. Liekoja on paljon. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 5,6 % ja 1 2 m:n syvyydessä 1,5 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 3,9 % ja 1 2 m:n syvyydessä 2,8 %. Suo on suurelta osin Kruunupyynjoen ja Rekjärven ympäröimä, ja turve todennäköisesti runsastuhkaista. Suon pinnan tasaisuudesta sekä joen ja järven läheisyydestä johtuen suon kuivattaminen on vaikeaa. Siksi suo ei sovellu turvetuotantoon. Suolta ei ole näytteitä, eikä sitä vaaittu. Kuva 71. Kåtabackmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 115

117 Teuvo Herranen 62. Petomossen Petomossen (kl , x = 7044,7, y = 3329,3) sijaitsee noin 45 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 72). Se rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon itäpuolella on Småböndersin paikallistie. Suolla on 22 tutkimuspistettä ja 28 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 5,6/10 ha ja syvyyspisteitä 7,1/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12,7/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja suon eteläosan pinta viettää itään noin 11 m/km. Petomossenin länsi- ja pohjoisosa on ojitettu, itä- ja eteläosa suurimmaksi osaksi ojittamaton. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suon eteläosasta ojia myöten Peckassjöniin, josta Tvärasjönin, Djupsjönin ja Kortjärvsjönin kautta Kruunupyynjokeen. Pohjoisosasta vedet laskevat ojia myöten Lotasjöniin, josta Visjärvbäckeniä Visjärvelle ja edelleen Sågsbäckeniä Sågs lampeen. Tästä vedet laskevat Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Rekijärvsjön alue. Suon kokonaispinta-ala on 39 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 33 ha, yli 1,5 metrin 29 ha ja yli 2 metrin 25 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus (4,5 m) on pisteellä A Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (64 %) ja hiesu (32 %). Liejua on suon pohjalla paikoin cm. Petomossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 76 %, turvekankaalla 20 %, korvessa 2 % ja pellolla 2 %. Vallitsevana suotyyppinä on pääosin luonnontilainen kanervarahkaräme. Myös luonnontilainen keidasräme on yleinen samoin kuin luonnontilainen tai muuttunut variksenmarjarahkaräme. Kytöheitto on yleinen suon reunoilla. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 43 % ja mättäiden korkeus 1,7 dm. Suopuusto on pääosin harvaa vajaatuottoista tai riukuasteen mäntyä, kuusta ja koivua. Petomossenin turpeista on rahkavaltaisia 94 % ja saravaltaisia 6 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 78 %, sararahkaturve (CS) 17 % ja rahkasaraturve (SC) 6 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 20 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on paksu ( cm) heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Tupasvilla on melko yleinen lisätekijä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,5. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 0,2 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,3 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 0,1 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,3 %. Petomossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,7 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,9 2,9), vesipitoisuus märkäpainosta 93,1 % (91,2 94,9) ja kuiva-ainemäärä 67,2 kg/suo-m 3 (52,6 84,7). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,9 MJ/kg (17,8 20,0) ja 50 %:n kosteudessa 8,2 MJ/kg (7,7 8,8). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,11 % kuivapainosta (0,07 0,20). Suon yli 2 metrin syvyisen alueen paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon. Kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon soveltuva ala on noin 22 ha, ja tuotantokelpoinen turvemäärä noin 0,35 milj. suo-m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja muualla suon yli 1,5 metrin syvyisellä alueella (29 ha) on noin 0,37 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,025 milj. t (67,2 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,47 milj. GJ eli 0,13 milj. MWh (18,9 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,41 milj. GJ eli 0,11 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,30 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50,A2.0,Q8.0,S

118 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 72. Petomossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 117

119 Teuvo Herranen TULOSTEN TARKASTELUA Soiden levinneisyys ja soistuminen Koko kunnan alue on muinaista meren pohjaa. Soistuminen Kruunupyyssä on alkanut alueen kohottua merenpinnan yläpuolelle. Maalahdella noin 130 km Kruunupyystä etelälounaaseen on tehty kahdella suolla turpeesta radiohiiliajoituksia soiden syntyajankohdan ja turpeen kasvunopeuden selvittämiseksi. Långträskmossenin pohjaturpeesta tehdyn radiohiiliajoituksen perusteella suo on syntynyt noin 660 vuotta sitten. Suon pinta näytepisteellä on 11,3 m merenpinnasta ja turvekerroksen paksuus 1,96 m. Siten keskimääräinen turpeen kasvunopeus on ollut 2,97 mm vuodessa. Vastaavasti Helne Vitmossenin pohjaturpeesta tehdyn ajoituksen mukaan tämä suo on syntynyt noin 1550 vuotta sitten. Suon pinta näytepisteellä on 17,4 m merenpinnasta ja turvekerroksen paksuus 2,32 m. Keskimääräinen turpeen kasvunopeus on ollut 1,50 mm vuodessa (Toivonen 1999). Kunnan metsätieteellinen suoala on ha. Tutkittu kokonaissuoala Kruunupyyssä on ha. Käytännössä kaikki yli 20 ha:n suot on tutkittu. Tähän raporttiin on koottu Kruunupyynjoen vesistöalueen soita (62 kpl), joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha. Suot sijoittuvat kunnan keskustan itä- ja kaakkoispuolelle, ja ne on ryhmitelty vesistöalueittain. Kaikki tulosten tarkastelussa esiintyvät luvut ja keskiarvot koskevat näitä soita. Rapo rtissa esitettyjen Kruunupyyn soiden yleisin pohjamaalaji on moreeni, jota on 43 % (pinta-alalla painotettu keskiarvo). Hiesua on 31 %, hiekkaa 12 %, hietaa 9 % ja savea 5 %. Suon pohjalla turpeen ja mineraalimaan välissä olevia liejukerrostumia havaittiin noin 24 %:lla tutkituista pisteistä. Yleisin Kruunupyyn soiden soistumistapa on meren alta maankohoamisen tuloksena paljastuneen maan primäärinen soistuminen. Alueella on kuitenkin jossain määrin myös lampien ja järvien umpeenkasvun tuloksena syntyneitä soistumia. Useimmat tutkitut suot ovat muodoltaan rikkonaisia, niillä on usein mineraalimaasaarekkeita, ja ne liittyvät osin toisiinsa muodostaen verkkomaisen kuvion. Suoyhdistymät ja suotyypit Suoyhdistymällä tarkoitetaan soiden kasviyhdyskuntien samankaltaisuutta, joka on syntynyt eri soiden samanlaisen hydrologian ja kasvien ravinteiden saannin seurauksena. Kruunupyy on suoyhdistymiltään vaihettumisvyöhykkeessä. Suot kuuluvat pääosin viettokeitaiden alaryhmään Pohjanmaan vietto- ja rahkakeitaat ja osaksi Pohjanmaan aapasoiden alaryhmään Suomenselän aapasuot (Vasander 1998). Suoyhdistymätyypit muodostavat alueella vaihtelevan, mosaiikkimaisen kuvioituksen, sillä suot kehittyvät paikallisten hydrologisten olosuhteiden määrääminä. Tutkimusalueella suoyhdistymät vaihettuvat toisikseen leveässä vyöhykkeessä, eikä eri suoyhdistymien välillä ole mitään selvää rajaa. Useat Kruunupyyn suot ovat osittain minerotrofista aapasuota, osittain ombrotrofista keidassuota. Suomenselän aapasoille tyypillisiä piirteitä ovat kuivahkot välipintakasvustot, jotka ovat pääosin Sphagnum papillosum -nevoja ja usein niihin liittyy Carex lasiocarpa -välipintajänteitä. Näiden nevojen rimpisyys ja jänteisyys ovat heikosti kehittyneitä. Suon reunoilla esiintyy yleensä tupasvilla-, pallosara- ja nevarämeitä (Ruuhijärvi 1988). Pohjanmaan kermikeitaille on tyypillistä, että ne ovat usein viettäviä eli eksentrisiä, jolloin kuljuissa vallitsevat tavallisesti Scheuchzeria - Sphagnum balticum - kasvustot ja kermeillä yleisiä ovat Sphagnum fuscum ja Empetrun nigrum. Erityisen tyypillisiä tälle suoyhdistymätyypille ovat Sphagnum fuscum -keidassuot (Ruuhijärvi 1988). Kruunupyyssä suot ovat ojitustoiminnan seurauksena osittain rahkoittuneet, mikä on lisännyt keidassuotyyppisten niukkaravinteisten soiden määrää kunnassa. Tähän raporttiin tutkituista soista yleisimpiä suotyyppejä ovat erilaiset rämeet, joita on 57 % pintaalasta. Rämetyypeistä yleisimpiä ovat isovarpuinen räme, rahkaräme ja tupasvillaräme. Avosoita eli nevoja on 5 % pinta-alasta. Ojikkovaiheessa olevaa suota on 12 % tutkitusta suopinta-alasta ja muuttumavaiheessa 35 %. Luonnontilaisen suon osuus on 16 %. Turvekankaiden, turvepeltojen ja turvetuotantoalueiden osuus on yhteensä 36 %. Puolukka- ja mustikkaturvekangas ovat yleisimmät turvekangastyypit. Ojituksen vaikutuksen alaista suota on havainnoista kaikkiaan 84 %. 118

120 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Turvekerrostumat Kruunupyyn suot ovat yleensä ohutturpeisia, sillä tähän raporttiin tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,2 m, kun koko Suomen tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,4 m (Virtanen ym. 2003). Tuotantokelpoisen suon syvyyden alarajana yleisesti pidettyä yli 1, 5 metrin syvyistä aluetta on 31 % tutkitusta alasta. Taulukossa 1 on luokiteltu tutkittujen soiden turvemäärät pääturvelajin ja maatuneisuuden mukaan. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen (S) pintaturpeen ( H1-4 ) osuus on 31 % koko turvemäärästä. Yli 1,5 m syvällä alueella sen osuus on 38 %. Koko turvemäärästä 57 % on yli 1,5 m syvällä alueella. Taulukko 1. Tutkittujen soiden turvemäärät eri syvyysalueilla Syvyysalue Pinta-ala Pintarahka (S) milj. suo-m 3 Muu turve S H5-10 Yhteensä milj. ha H1 3 H4 C H1-10 milj. suo-m 3 suo-m 3 Kokonaissuoala ,17 7,92 35,95 52,04 Yli 1 m syvä alue ,94 6,43 26,43 39,80 Yli 1,5 m syvä alue ,96 5,35 18,55 29,86 Yli 2 m syvä alue 735 4,60 4,01 10,39 18,99 Tutkittujen soiden turpeista rahkavaltaisia on 76 % ja saravaltaisia 24 %. Tutkituista turpeista on tupasvillapitoisia 31 %, puuainespitoisia 31 % ja varpupitoisia 7 %. Yleensä ravinteikkaita saraturpeita tavataan soiden pohjalla, ja tupasvillaa sisältävät rahkaturpeet muodostavat suon pintakerroksen. Tällainen kerrosjärjestys on merkkinä turpeen paksuuskasvun kiihtymisestä ja suon pinnan kuivumisesta joko luonnollisesti suon kehityksen tai ojitustoiminnan seurauksena. Soiden kuivuminen ja rahkoittuminen on aiheuttanut soiden pintakerroksissa myös turpeen ph:n laskua. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,0 (von Postin kymmenasteikko). Heikosti (H 1-4 ) maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen keskimaatuneisuus on 3,2 ja pohjaturvekerroksen 5,8. Kruunupyyn Kruunupyynjoen vesistön tähän raporttiin tutkittujen soiden turvekerrostumien energiaturvemäärällä painotettu tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,3 %. Turpeen kuiva-ainepitoisuus on vastaavasti keskimäärin 85,5 kg/suo-m 3, vesipitoisuus 90,7 % märkäpainosta ja tehollinen lämpöarvo 19,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,30 % turpeen kuivapainosta. Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotantoon Alueen suurin energiaturpeen käyttäjä on Ahlholmens Kraftin Pietarsaaren biovoimalaitos, jonka vuotuinen turpeen käyttö on noin 4 milj. suo-m 3. Kokkolan biopolttoaineita käyttävä yhteistuotantolaitos käyttää turvetta noin 0,5 milj. suo-m 3. Tiedot Kruunupyyn Kruunupyynjoen vesistöalueen tuotantoon soveltuvista soista, niiden käyttökelpoisista turvevaroista ja energiasisällöstä on koottu taulukkoon 2. Kruunupyyssä tutkituista soista turvetuotannossa ovat Länkkyjärvenneva, sen länsipuolella olevat Iso Vehkaneva ja Kötyskäsaarenneva sekä Frödomossen. Tämän raportin 62 suosta energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 35 suolta yhteensä ha (kuva 73) sekä kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvia alueita 26 suolta yhteensä 562 ha. Raporttiin tutkitusta suoalasta (4 466 ha) noin 26 % soveltuu turvetuotantoon. Teolliseen turvetuotantoon soveltuu raportin soista 36 kpl. Suurimpia turvetuotantoon soveltuvia alueita on Plattermossenilla (58) 146 ha, Kainsmossenilla (7) 106 ha, Skitumossenilla (27) 85 ha, Hömossenilla (37) 62 ha ja Särsmossenilla (40) 59 ha. Soiden heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvekerrosta käytetään myös energiaturpeena kuljetusmatkojen ollessa sopivan lyhyitä, ja jollei paremmin maatunutta turvetta ole riittävästi saatavissa kohtuullisella kuljetusetäisyydellä. Pintarahkan (S H1-4 ) energiasisältö tilavuusyksikköä kohden on kuitenkin huomattavasti alempi kuin hyvin maatuneen turpeen. 119

121 Teuvo Herranen Kuva 73. Turvetuotantoon soveltuvat suot Kruunupyyssä (osa 1). 120

122 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Taulukko 2. Turvetuotantoon soveltuvat suot. Energiaturve Kasvu- ja ympäristöturve Nro Suon nimi Tuotantokelp. pinta-ala ha Tuotantokelp. turvemäärä milj. suo-m 3 Energiasis. 50 %:n kosteudes-sa milj. MWh Tuotantokelp. pinta-ala ha Tuotantokelp. turvemäärä milj. suo-m 3 2 Lågdalsmossen 16 0,06 0, ,22 3 Storbackramset 18 0,07 0, ,16 4 Hallonbackmossen 11 0,03 0, ,13 5 Jämnmossen 35 0,23 0, ,23 7 Kainsmossen 106 1,11 0, ,38 10 Vitmossen 30 0,51 12 Kvickkällmossen* 30 0,33 0,15 14 Furumossen* 4 0,05 0,03 16 Revamossen 16 0,19 0,10 17 Vitsjömossen-Borrbackramset 17 0,07 0, ,19 21 Rägumossen 30 0,60 24 Kålkärret* 17 0,20 0,09 27 Skitumossen 85 1,38 0, ,58 30 Lanjärvmossen 35 0,46 0,24 32 Stormossen-Lanjärvmossen* 15 0,06 0, ,15 33 Karmmossen 27 0,27 0, ,22 34 Treslingomossen 39 0,53 0, ,20 35 Sumlumossen 35 0,53 0,23 36 Storhagen 23 0,25 0,12 8 0,07 37 Hömossen 62 0,95 0, ,10 39 Södermossen 33 0,34 0, ,25 40 Särsmossen 59 0,89 0,37 41 Stormossen 22 0,35 0,13 6 0,07 43 Djupsjömossen-Sjömossen 11 0,04 0, ,20 44 Höträskmossen 12 0,19 0,11 45 Höträsket 21 0,17 0, ,21 46 Frödomossen 16 0,26 0,14 47 Roskmossen 14 0,22 0,11 49 Nymossen 17 0,22 0,09 5 0,05 50 Frödbackmossen 12 0,17 0,08 51 Stormossen 22 0,42 52 Mossen* 7 0,09 0,04 53 Velakmossen 24 0,12 0, ,29 54 Skitujärvmossen 22 0,24 0, ,15 55 Furubackmossen 8 0,08 0,03 5 0,07 57 Skrottmossen 44 0,92 58 Plattermossen 146 1,37 0, ,08 59 Broändmossen 12 0,23 0,08 62 Petomossen 29 0,37 0, ,35 Yhteensä ,12 5, ,80 * = laskelmissa on käytetty laboratorionäytteiden puuttuessa laskennallisia arvoja eri turvelaaduille 121

123 Teuvo Herranen Osa soista soveltuu turvetuotantoon yksinään, mutta osa soista on pieniä ja ne voidaan ottaa teolliseen turvetuotantoon vain jonkin toisen suon lisäalueena. Osa soista soveltuu vain joko kasvu- tai energiaturpeen tuotantoon. Useimmista tuotantoon soveltuvista soista voidaan tuottaa sekä kasvu- että energiaturvetta. Loput soveltuvista soista ovat kooltaan niin pieniä, että ne soveltuvat vain kotitarve- tai pienimuotoiseen turvetuotantoon. Muutamissa soissa on tavattu korkeita tuhka- ja rikkipitoisuuksia, mikä alentaa tuotettavan turpeen laatua. Myös pintarahka on paikoin haitallisen paksu energiaturvetuotantoon. Kruunupyynjoen vesistön tähän raporttiin tutkittujen soiden energiaturvetuotantoon soveltuva ala on noin 1056 ha ja käyttökelpoinen energiaturvemäärä noin 12,12 milj. suo-m 3 eli n tonnia. Soiden energiasisältö on vastaavasti noin 18,55 milj. GJ eli 5,14 TWh (50 %:n käyttökosteudessa). Kasvu- ja ympäristöturpeen raaka-aineeksi sopiva turve on soiden vaaleaa, heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta. Raportin soissa on vaaleaa rahkaturvetta kaikkiaan noin 562 hehtaarin alueella yhteensä noin 7,80 milj. suo-m 3 eli keskimäärin 0,9 metrin kerros tuotantokelpoisella alueella. Useimmiten Kruunupyyssä on kerros kasvuturpeen raaka-ainetta energiakäyttöön sopivan turpeen päällä. 122

124 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Taulukko 3. Kruunupyynjoen vesistöalueen tutkittujen soiden pinta-ala, heikosti maatuneen pintaturvekerroksen paksuus, keskisyvyys, keskimaatuneisuus ja kokonaisturvemäärä. Nro Suon nimi Karttalehti Pinta-ala ha Pintakerros H1-4S m Keskisyvyys m Keskimaatuneisuus Turvemäärä milj. suo-m 3 1 TRANUMOSSEN ,0 0,3 6,6 0,22 2 LÅGDALSMOSSEN ,5 0,9 4,2 1,19 3 STORBACKRAMSET ,3 1,1 5,0 0,65 4 HALLONBACKMOSSEN ,8 1,3 4,2 0,42 5 JÄMNMOSSEN ,3 1,2 4,6 1,37 6 RÖDBACKEN ,2 0,6 5,6 0,52 7 KAINSMOSSEN ,4 1,5 4,1 2,59 8 INRÄTTNINGSMOSSEN ,1 0,3 4,1 0,21 9 KÅTAMOSSEN ,0 0,8 5,4 0,24 10 VITMOSSEN ,5 1,8 3,2 0,76 11 BRÄNNÄSSKATAN ,5 0,9 4,3 0,21 12 KVICKKÄLLMOSSEN ,3 0,9 4,8 1,36 13 BÄCKSÖMOSSEN ,2 0,9 5,7 0,34 14 FURUMOSSEN ,0 0,8 5,2 0,41 15 DALBACKRAMSET ,0 0,5 7,1 0,16 16 REVAMOSSEN ,0 1,3 4,3 0,71 17 VITSJÖMOSSEN-BORRBACKRAMSET ,5 0,9 4,4 0,95 18 NYLANDSMOSSEN ,0 0,8 5,4 0,94 19 BJÖRKMOSSEN , ,2 0,7 5,9 0,44 20 SIMONSBACKKÄRRET ,0 0,6 6,6 0,17 21 RÄGUMOSSEN ,2 1,8 4,1 0,97 22 LÅNGBACKKÄRRET ,0 0,7 6,0 0,25 23 STENBÄCKSÄNGARNA ,1 0,7 5,8 0,87 24 KÅLKÄRRET ,2 1,1 4,9 0,75 25 HAMNIUSMOSSEN ,1 1,0 6,1 0,35 26 BÄCKSÄNGSMOSSEN ,3 1,2 5,4 0,54 27 SKITUMOSSEN , ,5 2,3 5,6 2,63 28 LAMPMOSSEN ,1 0,8 5,9 0,20 29 TORRKULLRÖDNINGEN ,1 0,6 5,9 1,03 30 LANJÄRVMOSSEN ,4 1,1 4,1 1,28 31 FAGERBACKMOSSEN ,4 0,8 5,1 0,40 32 STORMOSSEN-LANJÄRVMOSSEN ,3 0,9 5,0 1,93 33 KARMMOSSEN , ,5 1,6 5,6 0,78 34 TRESLINGOMOSSEN ,5 1,8 5,1 1,15 35 SUMLUMOSSEN ,2 1,3 5,2 0,95 36 STORHAGEN , ,2 1,2 5,7 0,72 37 HÖMOSSEN ,3 1,4 4,9 2,04 38 RÖDBRON ,1 0,8 6,6 0,36 39 SÖDERMOSSEN ,5 1,5 5,0 1,06 40 SÄRSMOSSEN ,1 1,5 5,8 1,75 41 STORMOSSEN , ,2 1,4 5,3 0,85 42 SAMSMOSSEN ,2 0,5 4,6 0,15 43 DJUPSJÖMOSSEN-SJÖMOSSEN ,1 1,7 4,1 2,02 44 HÖTRÄSKMOSSEN ,0 1,4 6,5 0,46 45 HÖTRÄSKET ,6 1,5 5,2 0,63 46 FRÖDOMOSSEN ,4 1,4 4,7 0,56 47 ROSKMOSSEN ,1 1,2 5,4 0,64 48 HÖGMOSSEN ,0 0,8 5,9 0,25 49 NYMOSSEN ,2 0,9 5,2 0,77 50 FRÖDBACKMOSSEN ,1 1,0 6,2 0,69 51 STORMOSSEN ,1 1,7 4,1 0,62 52 MOSSEN ,2 1,0 5,6 0,26 53 VELAKMOSSEN ,8 1,5 4,5 0,69 54 SKITUJÄRVMOSSEN ,7 1,9 4,6 0,75 55 FURUBACKMOSSEN ,4 1,2 5,1 0,26 56 LÅNGBACKMOSSEN ,3 0,7 4,6 0,65 57 SKROTTMOSSEN ,6 2,2 4,0 1,21 58 PLATTERMOSSEN , ,6 1,7 4,6 4,14 59 BROÄNDMOSSEN ,2 1,2 5,7 1,00 60 PETOMOSSEN ,0 0,9 6,0 0,17 61 KÅTABACKMOSSEN , ,5 1,0 4,3 0,40 62 PETOMOSSEN ,1 2,5 5,0 0,96 YHTEENSÄ/KESKIMÄÄRIN ,4 1,2 5,1 52,00 123

125 Teuvo Herranen Soidensuojelu Kruunupyyn soista vain Ristineva kuuluu Natura ohjelmaan. Stormossen-Lanjärvmossenin keskiosassa Stora Lanjärven ympärillä on laaja vetinen ja ojittamaton luhtaneva-alue, jolta on tavattu rautasaostumaa ja öljyvettä suon pinnasta. Alueella kasvaa mm. runsaasti järviruokoa sekä jonkin verran leveäosmankäämiä ja kurjenjalkaa. Stockholmenilla Stora Lanjärven luoteispuolella on luonnontilainen saraneva-alue. Stormossenilla on luonnontilainen variksenmarjarahkarämealue ja ojitettu variksenmarjarahkaneva-alue. Lanjärvmossenilla on variksenmarjarahkarämettä, joka reunaosiltaan on ojituksen vaikutuspiirissä. Djupsjömossen- Sjömossenin pohjois-, länsi- ja keskiosassa on lähes luonnontilainen suoallas, jonka keskellä on Djupsjön, Järven ja sitä ympäröivän harvinaisen kauniin keidasrämealueen maisema-arvo on huomattava. YHTEENVETO Tähän raporttiin on koottu Kruunupyynjoen vesistöalueen soita (62 kpl), joiden yhteenlaskettu pintaala on ha. Raporttiin tutkituista soista 20 suota on ollut ojitettu täysin tutkimusajankohtana. Suotyypeistä 57 % on rämeitä, 34 % turvekankaita, 5 % nevoja, 2 % korpia ja 2 % peltoja. Tutkimuspisteistä 16 % on luonnontilaisilla soilla. Ojitusvaiheessa olevien suotyyppien osuus on 12 % ja muuttumavaiheessa olevien 35 %. Tutkitut suot ovat yleensä ohutturpeisia. Turpeen keskipaksuus on 1,2 m. Tutkitusta suoalasta yli 1,5 metrin syvyistä on 31 % (1 376 ha). Tutkittujen soiden turpeista rahkavaltaisia on 76 %, saravaltaisia 24 %. Turpeiden lisätekijöinä on tupasvillaa 31 %:ssa turpeista, puuta 31 %:ssa turpeista ja varpua 7 %:ssa turpeista. Tutkituilta soilta on otettu turvenäytteitä laboratoriomäärityksiä varten energiaturvetuotantoon soveltuvista turpeista. Kruunupyynjoen vesistöalueen tähän raporttiin tutkittujen soiden turvekerrostumien turvemäärällä painotettu tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,3 %. Turpeen kuiva-ainepitoisuus on vastaavasti keskimäärin 85,5 kg/suo-m 3 ja tehollinen lämpöarvo 19,6 MJ/ kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,30 % turpeen kuivapainosta. Pintarahkan (S H 1-4 ) keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 72,3 kg/suo-m 3 (vaihteluväli 35,4 131,5 kg/suo-m 3 ) ja muun turpeen (S H 5-10 ja C 1-10 ) 95,6 kg/suo-m 3 (vaihteluväli 33,1 243,7 kg/ suo-m 3 ). Tämän raportin 62 suosta energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 35 suolta yhteensä ha sekä kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvia alueita 26 suolta yhteensä 562 ha. Raporttiin tutkitusta suoalasta (4 466 ha) noin 26 % soveltuu turvetuotantoon. Yhteenlaskettu tuotantokelpoinen ala on noin ha ja turvemäärä noin 19,92 milj. suo-m 3. Tähän raporttiin tutkittujen soiden yhteenlaskettu turvemäärä on noin 52 milj. suo-m 3, josta yli 1,5 metrin syvyisellä alueella noin 29,9 milj. suo-m 3. KIITOKSET Tämän raportin soiden turvetutkimuksista ovat vastanneet geologit Martti Korpijaakko ja Tapio Toivonen. Tutkimuksia ovat maastossa tehneet edellä mainittujen lisäksi geologit Markku Koivisto, Jukka Räisänen, Teuvo Herranen, Tuija Vähäkuopus, Maarit Kukkonen ja Samu Valpola, tutkimusassistentit Pertti Silén ja Joni Palola sekä fil.yo Vesa Juntunen ja fil.yo Rauno Malinen. Linjoitus-, syvyyspliktaus-, vaaitus-, näytteenotto- ja kairaustyötä ovat lisäksi tehneet mm. tutkimustyöntekijät Lauri Harju, Jouko Korpi, Matias Leppisaari ja Kristian Åbacka. Pistekartat on tehnyt tutkija Onerva Valo, indeksikartat ja profiilit Tuija Vähäkuopus sekä esimerkkisuokartan tutkimusavustaja Heikki Kujala. Raportin tekijän lisäksi valokuvia raporttiin ovat antaneet Samu Valpola ja Joni Palola. Laboratorio näytteet analysoivat laboratoriomestari Seija Parviainen sekä laborantit Anne Backman ja Arja Salpakari Kuopiossa GTK:n turve laboratoriossa ja viime vuosina Labtiumin laboratoriossa. Raportin taittoversion kokosi tutkimusavustaja Pirkko Surakka. Raportin on tarkastanut geologi Matti Laatikainen ja taittanut Edita Prima Oy. Tekijä esittää parhaat kiitoksensa kaikille raportin eri vaiheisiin osallistuneille. 124

126 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 KIRJALLISUUS Ekholm, M Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja - sarja A s. Energiaturpeen laatuohje Polttoaineluokitus ja laadunmääritys, näytteenotto ja ominaisuuksien määritys. Nordic Innovation Centre Nordtest, NT ENVIR 009. Method. 23 s. Hänninen, P., Toivonen, T. & Grundström, A Turvetutkimustietojen laskentamenetelmät. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti P 13,4/83/ s. KTM, Energiaosasto Geologian tutkimuskeskuksen turveinventoinnin kehittäminen ja maksullisuus. Työryhmän raportti. Lappalainen, E., Sten, C.-G.,Häikiö, J Turvetutkimus ten maasto-opas. Geologian tutkimuskeskus. Opas n:o 12, 62 s. Ranta, H. (toim.) Ympäristölainsäädäntö Talentum. Helsinki s. ISBN: Ruuhijärvi, R Suomen kasvillisuuden pääpiirteet: Suokas villisuus. Suomen kartasto. Vihko 141 Kasvillisuus ja kasvisto Savolainen, J. (toim.) 1997a. Luonnonsuojelulaki perusteluineen. Edita. Helsinki. 95 s. ISBN: Savolainen, J. (toim.) 1997b. Metsälaki perusteluineen. Edita. Helsinki. 53 [13] s. ISBN: Toivonen, T Heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitus. Geologian tutkimuskeskus. Turvetutkimusraportti s. Toivonen, T Maalahdessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Geologian tutkimuskeskus, turvetutkimusraportti 319, 42 s., 4 kuvaa, 2 taulukkoa ja 4 liitettä. Tomppo, E.; Katila, M.; Moilanen, J.; Mäkelä, H.; Peräsaari, J Kunnittaiset metsävaratiedot Metsätieteen aikakauskirja ; 4B (1998):, 839 s. ISSN Turveteollisuusliitto Turvetuotannon ympäristövaikutusten arviointi. Ohjeita turvetuotannon luonto- ja naapuruussuhdevaikutusten arvioimiseksi. 66 s. Vasander, H.(toim.) Suomen suot. Suoseura ry, 168 s. Virtanen, K Lentomittausten gamma-aineisto - Menetelmä arvioida turvekerrostumien paksuutta. Suo ja tur ve 3/97. s liitteet. Virtanen, K., Hänninen, P., Kallinen, R-L., Vartiainen, S., Herranen, T. & Jokisaari, R Suomen turvevarat Geologian tutkimuskeskus, tutkimusraportti s., 7 liitettä. Virtanen, K. & Hirvasniemi, T Turvetuotantoalueiden hankintaopas PK-turvetuottajille. Geologian tutkimuskeskus, turvetutkimusraportti 379, 45 s. 125

127 Teuvo Herranen LIITE 1(1) KRUUNUPYYSSÄ TUTKITUT SUOT Suon nimi KL Raportti Afijärv III Bastubackenmossen III Bastuåsmossen II Björkbackmossen II Björkmossen , 03 I Björnskinnsmossen II Borrmossen , 03 III Bredvikstranden III Broändmossen I Brunnilandsmossen II Brännträsket III Brännässkatan I Bäcksmossen , 06 III Bäcksängsmossen I Bäcksömossen I Dalbackramset I Djupsjömossen-Sjömossen I Dragbackmossen III Dragsjömossen II Enrismossen II Fagerbackmossen I Fräknesmossen II Frödbackmossen I Frödomossen I Fulesmossen II Furubackmossen I Furumossen I Fällmossen III Fämossen-Jolkaträsket II Granbacken III Grötklubben III Hakoskmossen III Hallonbackmossen I Hamniusmossen I Harjumossen (Emmes) III Harjumossen III Helveteskärret II Hevosneva , 09 III Honkarämemossen III Honkobackmossen III Honkomossen II Höbäcksängarna II Högmossen I Högnäsmossen , 05 II Hömossen (Smedjebacka) I Hömossen (Alskog) II Höträsket I Höträskmossen I Ilvesneva , 04 II Inrättningsmossen I Iso Vehkaneva III 126

128 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Suon nimi KL Raportti Isoneva III Jossmossen , 03 III Jylhäänget III Jäkäläneva III Jämnmossen I Jämnträsket III Järvenpäänneva III Kackurmossen III Kainsmossen I Kalvhagakärret III Karjaneva , 06 III Karmmossen , 05 I Kattgullkärret III Kiimakorpi II Kirvesmossen II Kittelmossen II Kivineva III Koivuskärret II Kolmasaarenneva III Kuddmossen III Kutuskärret II Kvarnbackmossen I Kvickkällmossen I Kålkärret I Kåtabackmossen , 04 I Kåtakärret , 03 II Kåtamossen I Köyrisharjumossen III Köyrismossen III Lampmossen I Lanjärvmossen I Larikmossen II Lastas II Lastaskohmo II Latoneva III Lill-Emas mossen II Lillemetmossen , 02 III Lillmossen III Lokalampi II Lågdalsmossen I Långbackkärret I Långbackmossen (Granöbyn) I Långbackmossen (Vistbacka) II Långkohmo II Långmossen III Långsvedjemossen II Långvattensmossen II Länkkyjärvenneva III Metilmossen-Niittumossen III Mossen III Nisamossen III Nylandsmossen I Nymossen I Ollömossen II LIITE 1(2) 127

129 Teuvo Herranen LIITE 1(3) Suon nimi KL Raportti Paloharjumossen II Paloniemi III Petomossen (Haltas) I Petomossen (Lyttsbacka) I Peuraneva III Plattermossen , 04 I Pohjanperänneva III Pålsmossen II Reposmossen II Revamossen I Ristimossen III Ristineva III Roskmossen I Ruokosträsket , 09 III Rägumossen I Rävisängarna , 02 II Rödbacken I Rödbron I Rönnmossen II Röstarmossen II Röstermossen III Saarukka Storträsket II Salmjärvmossen , 05 III Samsmossen I Seljesbäckkärret III Simonsbackkärret I Skitujärvmossen I Skitumossen , 02 I Skitupottmossen II Skriko-Stormossen II Skrottmossen I Skrottmossen II Stenbacksmossen II Stenbäcksängarna I Stenmossen II Stjänsarkohmo II Stora-Kärkismossen II Storbackramset I Storhagen , 02 I Storkärret II Storkärrmossen III Stormossen (Pecka) II Stormossen (Kaitåsen) I Stormossen (Klockargården) , 05 I Stormossen (Mårtens) III Stormossen-Lanjärvmossen I Storsundmossen II Stubbgärdskärret III Sumlumossen I Sunnistomossen II Svartklubben II Särsbäckmossen II Särsmossen I Södermossen I 128

130 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Suon nimi KL Raportti Taralampmossen II Tattarmossen II Tilibrokärret II Titurmossen II Torrfurumossen , 05 III Torrkullrödningen I Toskbromossen II Tranumossen I Treslingomossen I Tuuraneva III Tväramossen II Törvesbäcken II Valkiavedenneva III Velakmossen I Vitmossen I Vitsjömossen-Borrbackramset I Åsmossen III LIITE 1(4) 129

131 Teuvo Herranen LIITE 2 Geologian tutkimuskeskus Suotyyppien sekä turpeen lyhenteet ovat seuraavat: I Avosuot II Rämeet 1. Varsinainen letto VL 1. Lettoräme LR 2. Rimpiletto RIL 2. Ruohoinen sararäme RHSR 3. Ruohoinen saraneva RHSN 3. Varsinainen sararäme VSR 4. Varsinainen saraneva VSN 4. Lyhytkorsinevaräme LKNR 5. Rimpineva RIN 5. Tupavillaräme TR 6. Lyhytkortinen neva LKN 6. Pallosararäme PSR 7. Kalvakkaneva KN 7. Korpiräme KR 8. Silmäkeneva SIN 8. Kangasräme KGR 9. Rahkaneva RN 9. Isovarpuräme IR 10. Luhtaneva LUN 10. Rahkaräme RR 11. Keidasräme KER III Korvet IV Muuttuneet suotyypit 1. Lettokorpi LK 1. Ojikko OJ 2. Koivuletto KOL 2. Muuttuma MU 3. Lehtokorpi LHK 3. Karhunsammalmuuttuma KSMU 4. Ruoho- ja heinäkorpi RHK 4. Ruohoturvekangas RHTK 5. Kangaskorpi KGK 5. Mustikkaturvekangas MTK 6. Varsinainen korpi VK 6. Puolukkaturvekangas PTK 7. Nevakorpi NK 7. Varputurvekangas VATK 8. Rääseikkö RAK 8. Jäkäläturvekangas JATK 9. Kytöheitto KH 10. Pelto PE 11. Palaturpeen nostoalue PTA 12. Jyrsinturpeen nostoalue JTA Pääturvelajit Lisätekijät 1. Rahkaturve S 1. Tupasvilla (Eriophorum) ER 2. Sararahkaturve CS 2. Puuaines (Lignidi) L 3. Ruskosammalrahkaturve BS 3. Varpuaines (Nanolignidi) N 4. Saraturve C 4. Korte (Equisetum) EQ 5. Rahkasaraturve SC 5. Järviruoko (Phragmites) PR 6. Ruskosammalsaraturve BC 6. Suoleväkkö (Scheuchzeria) SH 7. Ruskosammalturve B 7. Tupasluikka (Trichophorum) TR 8. Rahkaruskosammalturve SB 8. Raate (Menyanthes) MN 9. Sararuskosammalturve CB 9. Siniheinä (Molinia) ML 10. Järvikaisla (Scirpus) SP 130

132 LIITE 3 (1)

133 LIITE 3 (2)