Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 367 KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Kalajoki, western Finland, part 1 Geologian tutkimuskeskus Espoo 2006 1
2
Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 GEOLOGIA TUTKIMUSKESKUS GEOLOGICAL SURVEY OF FILAD Turvetutkimusraportti 367 Report of Peat Investigation 367 KALAJOELLA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Kalajoki, western Finland, part 1 Espoo 2006 3
4
Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 Turunen Jukka 2005. Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 367, 67 sivua, 45 kuvaa, 1 taulukko ja 4 liitettä. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut vuosina 1998 2001 Kalajoella 42 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 6 709 ha. Kalajoen maa-alasta yli 20 hehtaarin kokoisia soita on 14 785 ha, joten tässä raportissa tutkittu suoala on noin 45 % kunnan yli 20 ha:n suuruisten soiden pinta-alasta. Tutkituista soista 49 % on rämeitä, 13 % avosoita, 1 % korpia ja loput 37 % turvekankaita ja peltoja. Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 23 % havainnoista. Tutkittujen soiden turpeista rahkavaltaisia on 63 %, saravaltaisia 36 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Turvekerrostumien keskimaatuneisuus on 4,6. Kalajoen suot ovat pääosin ohutturpeisia. Tässä raportissa tutkittujen soiden keskisyvyys oli 0,9 m ja kokonaisturvemäärä 63,2 milj. suo-m 3. Tutkitusta suoalasta on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 1 217 ha, jonka kokonaisturvemäärä on noin 26 milj. suo-m 3. Kalajoen turvekerrostumien kuiva-ainemäärällä painotettu tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,3 %, turpeen kuiva-ainepitoisuus 97 kg/suo-m 3, tehollinen lämpöarvo 19,5 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,17 % turpeen kuivapainosta. Tutkituista soista energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 30 suolta yhteensä 883 ha. Tämä on 13 % tutkitusta kokonaissuoalasta. Tutkituista soista Kaakkurinneva ja Jäkäläneva kuuluvat valtakunnalliseen soidensuojeluohjelmaan ja Jäkäläneva lisäksi ehdotettuun atura 2000-verkostoon. Kalajoen soiden yhteenlaskettu käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 9,1 milj. suo-m 3 eli 912 000 tonnia kuiva-aineena. Soiden energiasisältö on 50 %:n käyttökosteudessa) vastaavasti 8,4 milj. GJ eli noin 2,3 TWh. Kasvuturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 15 suolta yhteensä 363 ha, yhteensä noin 3,1 milj. suo-m 3. Avainsanat: suo, turve, energiaturve, kasvuturve, Kalajoki 5
Turunen Jukka 2005. The peatlands and peat resources of Kalajoki, western Finland, part 1. Geological Survey of Finland, Report of peat investigation 367, 67 pages, 45 figures, 1 table and 4 appendices. Abstract: The Geological Survey of Finland studied 42 peatlands in Kalajoki municipality in 1998 2001. The total area of studied peatlands was 6 709 hectares, which is about 45 % of the total peatland area of Kalajoki municipality exceeding 20 hectares. The most common peatland types were pine bogs 49%), open fens 13%), spruce mires 1%) and the cultivated peat soils or drained peatland forest types 37%). The proportion of undrained peatlands was 23 %. The distribution of Sphagnum, Carex and Bryales dominated peat was 63, 36 and 1 %, respectively. The mean degree of peat humification H 1-10 ) was 4.6. The peatlands of Kalajoki area are relatively shallow. The mean depth of studied peatlands was 0.9 m and the total storage of peat approximately 63.2 million m 3. The studied area deeper than 1.5 m covers 1 217 hectares and contains about 26 million m 3 of peat. The peatland area weighted average ash content of peat was 3.3 % of dry weight, the dry bulk density 97 kg/m 3, effective calorific value of dry peat 19.5 MJ/kg and the sulphur content 0.17 % of dry weight. Altogether, 30 mires covering 883 hectares were evaluated to be suitable for fuel peat production. This is about 13 % of the studied total peatland area. Kaakkurinneva and Jäkäläneva are part of the ational Mire Protection Program and Jäkäläneva is also a candidate to the atura 2000-network. The available amount of fuel peat is about 9.1 million m 3 or 912 000 tons of dry weight. The energy content is 8.4 milj. GJ or 2.3 TWh at 50 % moisture content. Fifteen 15) peatlands were found suitable for horticultural peat production. The area and peat quantity of these areas is 363 hectares and 3.1 million m 3. Keywords: peatland, mire, peat, energy peat, horticultural peat, Kalajoki 6
Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDATO... 9 TUTKIMUSMEETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Laboratoriomääritykset... 9 TUTKITUT SUOT 1. Mustilansuo... 14 2. Marjaneva... 15 3. Haisukangas... 16 4. Kaakkurinneva... 17 5. Kylmäräme... 19 6. Puumaanneva... 20 7. Saranpäänneva... 22 8. Kiukuraneva... 23 9. Lähdeneva... 25 10. Virppa... 26 11. Rounionneva... 28 12. Peräräme... 29 13. Loopi... 30 14. Mustaneva... 32 15. Rahkaneva... 33 16. Jäkäläneva... 34 17. Kiviniemenneva... 36 18. Kaivoräme... 37 19. Etu-Hakoräme... 38 20. Taka-Hakoräme... 39 21. Susineva... 41 22. Pieni Susineva... 42 23. Marjaneva... 43 24. Sarpaneva... 44 25. Roikonräme... 46 26. Kehäräme... 47 27. Alalampinneva... 48 28. Lampinneva... 49 29. Merikallio... 51 30. Vasanneva... 52 31. Marjaräme... 53 32. Sydänneva... 54 33. Yli-Limpsiänneva... 55 34. Yli-Vääräneva... 56 35. Ala-Vääräneva... 58 36. Karsikko-Isoräme... 60 37. Limpsiänneva... 61 38. Juurakkoneva... 63 39. Huttulanräme... 64 40. Sikoräme... 65 41. Paasineva... 66 42. Rahkaräme... 67 TULOSTE TARKASTELU... 68 Soiden levinneisyys ja soistuminen... 68 Suoyhdistymät ja suotyypit... 68 Turvekerrostumat... 68 Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotantoon... 68 Soidensuojelu... 69 Kiitokset... 69 KIRJALLISUUS... 69 LIITTEET... 70 7
8
Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 JOHDATO Kalajoen kunta sijaitsee Oulun läänin eteläosassa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa. Kalajoen turvetutkimukset liittyvät osana Geologian tutkimuskeskuksen GTK) tehtävänä olevaan valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiin. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä energia- ja kasvuturvetuotantoon soveltuvia soita. Tutkimuksissa huomioidaan myös turpeen ja soiden muut käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat turvetuottajia ja turpeen käyttäjiä ja antavat myös tietoa soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen sekä soiden suojelu- ja virkistyskäyttöön. Geologian tutkimuskeskus GTK) on tutkinut Kalajoen turvevaroja vuosina 1997, 1999 2001 ja 2004. Tähän raporttiin on koottu Kalajoella tutkitut 42 suota, joiden yhteenlaskettu pinta- ala on 6 709 ha kuva 1). Suot on ryhmitelty vesistöalueittain Ekholm 1993). Kalajoen kunnan maapinta-alasta yli 20 ha:n kokoisia soita on 14 785 ha Lappalainen ym. 1980), joten Kalajoella tutkittu suoala on noin 45 % yli 20 ha:n soiden pinta-alasta. Kunnan metsätieteellinen suoala on 26 380 ha Tomppo ym. 1998) eli noin 48 % kunnan metsätalousmaasta. Alueen suurin energiaturpeen käyttäjä on Fortumin Haapaveden lauhdevoimala, jonka vuotuinen turpeen käyttö voi olla yli 3 milj. m 3. Turvetta käyttäviin Kokkolan ja Ylivieskan sähkö- ja lämpölaitoksiin on Kalajoelta alle 100 km:n kuljetusmatka. Kalajoen suot ovat Oulun suuren turvevoimalan ja myös Pietarsaaren suurvoimalan turpeen hankinta-alueella. Kalajoen ympäristössä on lisäksi monia energiaturvetta käyttäviä kunnallisia lämpölaitoksia. Kalajoen turvetutkimuksista ovat vastanneet tutkija Jukka Häikiö ja erikoistutkija. Tutkimuksia ovat maastossa tehneet tutkimusassistentti Teuvo Herranen, työnjohtajat Hannu Kinnunen ja Reijo Rantapelkonen, fil.yo. Anu Eskelinen ja Leena iska sekä erikoistutkija. Tässä raportissa julkaistaan yleiskuvaus jokaisesta tutkitusta suosta, turvemääristä ja soiden soveltuvuudesta turvetuotantoon. Geologian tutkimuskeskuksen turveinventoinnin kehittäminen ja maksullisuus -raportin KTM, Energiaosasto 1990) mukaisesti yksityiskohtaisia tutkimustuloksia ei julkaista, vaan niitä voi tilata GTK:n Kuopion yksiköstä. Yksityiskohtaiset suoselosteet sisältävät mm. erilaisia suokarttoja, turvekerrostuman poikkileikkauskuvia sekä tarkempia tietoja turpeen laadusta, määrästä ja laboratorioanalyysien tuloksista. TUTKIMUSMEETELMÄT Kenttätutkimukset Tutkittujen soiden valinnassa käytettiin apuna GTK:n lentomittausaineistosta tulostettuja gammakarttoja Virtanen 1997). Kenttätutkimuksissa on noudatettu Geologian tutkimuskeskuksen Turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä Lappalainen et al. 1984). Isot, yhtenäiset suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan poikki on vedetty selkälinja ja sitä vastaan kohtisuoraan poikkilinjoja yleensä 200 metrin välein. Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 tai 200 metrin välein, ja ne on merkitty maastoon paaluin. Tutkimuslinjoilla tutkimuspisteiden välisiltä pisteiltä on turvekerrostuman paksuus kairattu 50 metrin välein. Lisäksi soille on tehty pelkkiä syvyysmittauslinjoja, joilta turvekerrostuman paksuus on kairattu 50 metrin välein. Pienet ja rikkonaiset suot on tutkittu hajapistemenetelmällä. Soilla on tutkimuspisteitä 0,7 7,9 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 1,2 7,8 kpl/10 ha. Suopinnan korkeuden ja laskusuhteiden selvittämiseksi tutkimuslinjat on vaaittu, ja korkeudet yhdistetty valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaiselta tutkimuspisteeltä määritettiin suotyyppi ja mättäisyys peittävyys -% ja korkeus). Puustosta havainnoitiin puulajisuhteet prosenttiosuuksina sekä kehitys- ja tiheysluokka. Kairauksin selvitettiin turvekerrosten paksuus, pääturvelajit ja turpeen lisätekijät 6-asteikko), turpeen maatuneisuus von Postin 10-asteikko), tupasvillakuitujen määrä 6-asteikko) ja liekoisuus %-osuus). Lisäksi kairauksissa tutkittiin soiden liejukerrostumat sekä suon pohjamaalaji. Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella valittiin pisteet, joiden turpeet edustivat mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa ja niiltä otettiin tilavuustarkalla mäntäkairalla laboratorionäytteet Korpijaakko 1981). Turvenäytteistä määritettiin Kuopion Geologian tutkimuskeskuksen turvelaboratoriossa happamuus, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino ja tuhkapitoisuus. Osasta näytteitä määritettiin myös lämpöarvo ja rikkipitoisuus. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina 9
Kalajoella tutkitut suot 2414 10 84V073 84V071 84.072 53.015 09 12 84V070 03 53.014 84.069 53.016 02 84V078 84V076 31 84.077 39 30 38 84.075 29 84V074 32 36 27 28 37 84.079 5 33 2432 01 42 4 35 3 2 53.011 1 34 Kalajoki 53.013 Ñ 53.021 6 53.012 7 13 11 53.023 02 41 40 26 54.019 12 25 23 24 04 06 2413 08 11 Tutkittu suo Suo Pelto atura 2000 Valuma-alue 52.003 Järvi Tie Joki 9 10 53.091 53.017 05 52.004 14 15 53.029 8 20 16 17 19 53.096 18 2431 01 52.003 53.099 53.092 21 22 04 2342 03 06 0 10km Kuva 1. Kalajoella tutkitut suot. 1. Mustilansuo 2. Marjaneva 3. Haisukangas 4. Kaakkurinneva 5. Kylmäräme 6. Puumaanneva 7. Saranpäänneva 8. Kiukuraneva 9. Lähdeneva 10. Virppa 11. Rounionneva 12. Peräräme 13. Loopi 14. Mustaneva 15. Rahkaneva 16. Jäkäläneva 17. Kiviniemenneva 18. Kaivoräme 19. Etu-Hakoräme 20. Taka-Hakoräme 21. Susineva 22. Pieni Susineva 23. Marjaneva 24. Sarpaneva 25. Roikonräme 26. Kehäräme 27. Alalampinneva 28. Lampinneva 29. Merikallio 30. Vasanneva 31. Marjaräme 32. Sydänneva 33. Yli-Limpsiänneva 34. Yli-Vääräneva 35. Ala-Vääräneva 36. Karsikko-Isoräme 37. Limpsiänneva 38. Juurakkoneva 39. Huttulanräme 40. Sikoräme 41. Paasineva 42. Rahkaräme 10
Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 märkäpainosta ja tuhkapitoisuus prosentteina kuivan turpeen painosta 815 ± 25ºC:ssa hehkutettuna. Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa olevan turpeen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden kg/suom 3 ). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteistä IKA C5000 DUO) -kalorimetrillä ASTM D5865-77). Tulokset ilmoitetaan tehollisina lämpöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle MJ/kg). Turpeen rikkipitoisuus on analysoitu LECO SC-32 -rikkianalysaattorilla menetelmä 810L). Osasta turvenäytteistä on analysoitu hiili- ja typpipitoisuuksia menetelmä 820L) sekä alkuainepitoisuuksia, kuten raskasmetalleja ja hivenalkuaineita ICP-AES -tekniikalla menetelmä 503P). Polttoturpeen laatuohjeet ovat liitteessä 2. Turvenäytteitä otettiin myös kasvuturvetuotantoon soveltuvista soista kasvuturpeen laadun määrittämiseksi. äytteet jaettiin rahkasammallajikoostumuksen ja muiden turvetekijöiden perusteella eri kasvuturveluokkiin Kasvuturpeen laadunmääritysohje, Turveteollisuusliitto 2000 & Toivonen 1997, liite 3). äytteistä määritettiin maatuneisuus, ph, tuhkapitoisuus ja kationinvaihtokapasiteetti CEC), osasta näytteitä myös turpeen rikkipitoisuus ja johtokyky. Kationinvaihtokapasiteetilla määritetään turpeen ravinteiden ja veden pidätyskyky. Hyvän vaihtokapasiteetin raja-arvona pidetään 100 me/100 g Puustjärvi 1973). Aineiston käsittely ja tulokset Tutkimusaineistot on tallennettu numeeriseen muotoon. Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja -tekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen Hänninen et al. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja -tekijöiden määrät on laskettu turvemäärillä painottaen. Turpeessa havaitut lieko-osumat on muunnettu kantopitoisuusprosenteiksi 0 1 ja 1 2 metrin syvyyskerroksille. Jokaisesta tutkitusta suosta on GTK:n turvearkistoon arkistoitu suoseloste ja piirretty suokartta. Suoselosteissa on tietoja suon sijainnista, ympäristöstä, laskusuhteista, pinta-aloista, syvyyksistä, suotyypeistä, ojitustilanteesta, turvelajeista ja turpeen maatuneisuudesta. Turvenäytteiden laboratoriomääritystulokset on esitetty taulukkomuodossa ja tuloksista on laadittu lyhyt yhteenveto. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty arvio, jossa on pyritty huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Suokartasta kuva 2) ilmenee tutkimuslinjojen ja pisteiden sijainti, tutkimuspisteiden syvyydet, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus ja turpeen keskimaatuneisuus. Kartalle on piirretty myös turpeen syvyyskäyrät. Soiden syvimmistä tutkimuslinjoista on piirretty poikkileikkausprofiileja kuva 3), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit sekä suopinnan ja -pohjan korkeudet. Edellä mainittujen perustulosten lisäksi GTK:n turvetutkimusaineistosta on saatavissa tasokarttoja ja listauksia esim. suotyypeistä, liekoisuudesta, suopinnan ja -pohjan korkeudesta, liejuista ja pohjamaalajeista. Yksityiskohtaisia suoselosteita, laboratoriotuloksia, erilaisia suokarttoja ja turvekerrostuman poikkileikkausprofiileja voi tilata Geologian tutkimuskeskuksen Kuopion yksiköstä. SOIDE SOVELTUVUUS TURVETUOTATOO Turpeen ominaisuudet ja suon luontoarvot vaikuttavat ratkaisevasti, onko suo turvetuotantoon soveltuva. Merkittäviä luontoarvoja ovat harvinaiset eliölajit ja ns. avainbiotoopit, jotka on kuvattu metsälaissa Savolainen 1997a) ja luonnonsuojelulaissa Savolainen 1997b). ykyisin turvetuotantoon pyritään ensisijaisesti ottamaan metsäojitettuja soita. Turvetuotannon laajuuden mukaan voidaan erottaa kolme tuotantomuotoa: teollinen, pienimuotoinen ja kotitarveturvetuotanto. Teollinen turvetuotanto on joko jyrsin- tai palaturvetuotantoa. Pienimuotoisella tuotannolla tarkoitetaan palaturvetuotantoa, jossa tuotantoyksikkö on pieni, mutta turve markkinoidaan muualle. Kotitarvetuotannolla tarkoitetaan palaturve- tuotantoa, jossa tuotettu turve käytetään omalla tai lähitiloilla. Kotitarvetuotantoon soveltuvien soiden syvyydelle, turpeiden tuhkapitoisuudelle, turvelajille ja tilavuuspainolle ei ole asetettu niin tiukkoja laatuvaatimuksia kuin pienimuotoiseen tai teolliseen tuotantoon soveltuvien soiden turpeille. Pienimuotoisen turvetuotantoalueen vähimmäispinta-ala on 5 ha. Tämä voi koostua useasta lähekkäin olevasta alueesta. Kotitarveturvetuotannolle ei ole asetettu pinta-alarajaa. Kotitarve- ja pienimuotoisessa turvetuotannossa kulkuyhteys suolle olisi oltava valmiina jo ennen tuotannon aloittamista alkukustannusten pienentämiseksi. Esim. turvepohjaiset pellot ovat usein helposti otet- 11
-395m -185m A0-425m 5.5 A300+415m 56.2 0 / 6 12 2 / 4 6.4 6.3 17 7 19 A500+500m 0 / 8 19 2 / 19 7.0 86.6 16 0 / 7 5 1 / 1014 5.0 11 0 / 4 5.5 5.8 4 9 12 18 17 4 2 / 13 3 / 22 5.3 165.6 22 22 12 0 / 15 7 4 3 / 2021 5.4 5.0 5.2 18 16 15 17 21 20 1 / 15 15 1 / 22 21 2 / 19 4.2 9 12 245.0 19 3 2 13 / 17 5 1 / 22 22 21 23 6.1 4.5 5.0 23 24 26 7 26 0 / 22 3 / 22 19 0 / 3 4.9 20 244.3 21 1 / 13 6.2 17 4 / 2421 15 1 / 5 24 5.5 4.2 6.3 15 16 26 25 16 2 / 2325 8 / 23 0 / 16 22 265.4 5.2 18 3 / 22 22 18 17 14 14 1 / 6 6.1 6.0 4.3 22 23 21 15 15-450m 1 / 1220 1 / 20 17 1 / 15-270m 3 20 5.2 17 5 / 2220-90m 21 204.9 5.3 13 1 / 19 16 0 / 16 175.5 16 0 / 1617-90m 7 155.7 0 / 15 15 A700+610m A900+550m 5.9 1 / 12 9 11 11 5.5 0 / 15 165.9 0 / 15 125.1 0 / 10 A1100+430m A1300+480m A1500 +540m 4.6 0 / 10 A1900m 8 6 Yli-Vääräneva, Kalajoki, kl. 2431 03, 2432 01 Turvekerrostuman paksuus 0-1m 3.5 Keskimääräinen maatuneisuus 1-1,5m 2/15 Heikosti maatuneen pintakerroksen / 1,5-2m koko turvekerrostuman paksuus dm) 2-3m 18 Turvekerrostuman paksuus dm) Saareke 0 500m Kuva 2. Esimerkki suokartasta. Merkkien selite liitteessä 4. 12
Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvalajiprofiilista. Merkkien selite liitteessä 4. tavissa turvetuotantoon. Puuston ei katsota nykyisin olevan ongelma teollista turvetuotantoa suunniteltaessa, mutta pienimuotoisessa ja kotitarvetuotannossa se on kustannuksia lisäävä ja tuotannon aloittamista vaikeuttava tekijä. Turvetuotanto on luvanvaraista toimintaa. Jos turvetuotantoalue on yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupaviraston myöntämä ympäristölupa Ympäristönsuojeluasetus 2000). Luvassa lupaviranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristövaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä, suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, velvoitetarkkailusta ja mahdollisista korvausvelvoitteista. Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA -lain 1994) mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista. Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly- ja meluvaikutukset, maiseman muutokset, sekä vaikutukset terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen Turveteollisuusliitto 2002). Turvekerrostuman paksuus, turvelaji, maatuneisuus sekä turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat määrääviä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Suon muoto, suopohjan topografia ja kuivatusmahdollisuudet on myös otettava huomioon turvetuotantoa suunniteltaessa, mm. sarkaojien kaltevuuden on vesiensuojelusyistä oltava alle 1,5 m/ km. Fysikaalisten ominaisuuksien osalta on noudatettu soveltaen Energiataloudellisen yhdistyksen, Lämpölaitosyhdistyksen ja Turveteollisuusliiton 1991) esittämiä laatuvaatimuksia jyrsin- ja palapolttoturpeelle Liite 2). Laatuvaatimusten mukaan turpeen tuhkapitoisuus ei saa ylittää 10 %, eikä rikkipitoisuus 0,3 %. Arvioitaessa suon soveltuvuutta kasvuturvetuotantoon kiinnitetään huomiota erityisesti turpeen rahkasammaltyyppiin, maatuneisuuteen ja kerrostuman paksuuteen. Arvioinnissa on noudatettu Toivosen 1997) esittämää heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitusta ja soveltaen Turveteollisuusliiton 2000) kasvuturpeen laadunmääritysohjetta Liite 3). Määriteltäessä suon soveltuvuutta energia- ja kasvuturvetuotantoon on käytetty seuraavia maatuneisuus-, turvelaji- ja syvyysarvoja: 13
Energiaturpeen tuotantoon palaturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turpeen maatuneisuus on yli H 4 * turve ei ole puhdasta saraturvetta palat murenevat) * luonnontilaisen suon syvyys on yli 1,5 m * tasapohjaisen turvepellon ja ojitusalueen syvyys on yli 1 m * maatumaton pintakerros H 1-4 ) on alle 0,6 m paksu Energiaturpeen tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turve on saravaltaista H 1-10 ) tai maatunutta rahkavaltaista yli H 4 ) * luonnontilaisen suon syvyys on yli 1,5 m * tasapohjaisten turvepeltojen ja ojitusalueiden syvyys on yli 1 m * maatumaton pintakerros H 1-4 ) on alle 0,6 m paksu * tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 15 ha Viljelyturpeen parhaan kasvuturpeen) tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turve on heikosti maatunutta H 1-3 ) ja sisältää yli 90 % rahkasammaljäänteitä, joista yli 80 % Acutifolia -ryhmään kuuluvia * varpujen ja muiden puumaisten kasvien jäänteitä on alle 3 % ja tupasvillan jäänteitä alle 6 % kuivaaineen painosta * luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on 1,5 m, josta viljelyturpeeksi soveltuvaa vähintään 0,8 m * tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 15 ha TUTKITUT SUOT 1. Mustilansuo 1. Mustilansuo kl. 2431 03, x = 7128,9, y = 2504,4) sijaitsee n. 7 km Kalajoen keskustasta itään. Suo rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon. Suon itä-, länsi-, etelä- ja pohjoispuolella kulkee metsäautoteitä kuva 4). Mustilansuon kokonaispinta-ala on noin 102 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 22 ha, yli 1,5 m:n aluetta 16 ha ja yli 2 m:n aluetta 7 ha. Suo kuuluu Siiponjoen-Kalajoensuun alueeseen 53.01) ja tarkemmin Kalajoensuun alueeseen 53.011). Suonpinta on n. 41-43 metriä merenpinnan yläpuolella mpy) ja viettää etelä-lounaaseen n. 1,6 m/km. Vedet laskevat suo-ojaverkostoa pitkin lounaaseen, josta peltoojia pitkin Kalajokeen. Tutkimuspisteitä on 1,8 kpl/ 10 ha ja syvyyspisteitä 2,7 kpl/10 ha. Mustilansuo on ojitettu kokonaan. Tutkimuspisteistä 87 % on rämeillä ja loput 13 % turvekankailla. Suopuusto on pääosin taimistoa ja riukuasteella olevaa, keskinkertaisen tiheää mänty-koivumetsää, turvekankailla myös varttunutta mäntykasvatusmetsää. Yleisimpinä suotyyppeinä ovat rahka- ja tupasvillarämeojikot sekä varputurvekankaat. Turpeesta 45 % on rahka- ja 55 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve S) 19 %, sararahkaturve CS) 26 %, rahkasaraturve SC) 54 % ja saraturve C) 1 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 29 %, tupasvillan 37 % ja varpujen jäännöksiä sisältävien 7 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni 39 %), hieta 34 %), hiesu 17 %) ja hiekka 10 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on 12 %. Mustilansuosta otettiin tilavuustarkat turvenäytteet kahdelta näytepisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 107 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,9 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,8. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,9 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,2 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on alhainen, keskimäärin 0,27 %. Molempien näytepisteiden pohjilta otetuissa turvenäytteissä havaittiin kuitenkin ilmoitustason ylittävät pitoisuudet >0,30 %). Mustilansuosta soveltuu turvetuotantoon suon yli 1,5 metrin syvyinen alue 16 ha). Alueen käyttökelpoinen energiaturvemäärä on n. 160 000 suo-m 3. Suon pohjalle oletetaan jäävän 0,5 metriä vastaava turvekerros. Suolla havaittiin sinisuohaukka, riekkoja ja runsaasti hirven makuupaikkoja. 14
Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Mustilansuolla. 2. Marjaneva 2. Marjaneva kl. 2431 03, x = 7129,9, y = 2502,0) sijaitsee n. 5 km Kalajoen keskustasta itäkoilliseen. Suo rajoittuu pääosin hiekkamaastoon, länsireunalla moreenimaastoon. Suon itäosan lävitse kulkee peltotie ja luoteisosaan johtaa metsäautotie kuva 5). Marjanevan kokonaispinta-ala on noin 82 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 3 ha. Suo kuuluu Siiponjoen-Kalajoensuun alueeseen 53.01) ja tarkemmin Kalajoensuun alueeseen 53.011). Suonpinta on noin 25 30 m mpy ja viettää lounaaseen. Vedet laskevat suolta pelto-ojien kautta Luutaojaan ja edelleen Kalajokeen. Tutkimuspisteitä on 2,6 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 4,1 kpl/10 ha. Marjaneva on ojitettu kokonaan. Tutkimuspisteistä 18 % on rämeellä, 60 % turvekankaalla ja 22 % pellolla. Suopuusto on pääosin keskinkertaisen tiheää mänty-koivuharvennusmetsää, mutta myös aukeata alaa esiintyy runsaasti. Yleisimpinä suotyyppeinä ovat varpu-, puolukka- ja ruohoturvekankaat sekä isovar- puiset rämemuuttumat. Turpeesta 55 % on rahka- ja 45 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve S) 15 %, sararahkaturve CS) 40 % ja rahkasaraturve SC) 45 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 51 %, tupasvillaa sisältävien 7 % ja varpuainesta sisältävien 19 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka 87 %) ja moreeni 13 %). Liejuja ei havaittu. Marjanevasta otettiin tilavuustarkat turvenäytteet kahdelta näytepisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 122 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,2 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,0. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,2 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on alhainen, keskimäärin 0,19 %. Ohutturpeisuudestaan johtuen Marjaneva ei sovellu turvetuotantoon. 15
Kuva 5. Tutkimuspisteiden sijainti Marjanevalla. 3. Haisukangas 3. Haisukangas kl. 2431 03, x = 7129,4, y = 2500,4) sijaitsee n. 3 km Kalajoen keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu peltoihin ja moreenimaastoon. Suon länsi- ja eteläpuolella kulkee peltotie kuva 6). Haisukankaan kokonaispinta-ala on noin 65 ha. Suo on matalaturpeinen ja yli 1 m:n syvyistä aluetta ei havaittu. Suo kuuluu valuma-alueeseen 84V074. Suonpinta on n. 19 22 m mpy ja viettää lounaaseen n. 2,5 m/km. Vedet laskevat suolta pelto-ojia pitkin Merenojaan, josta edelleen Kalajokeen. Tutkimuspisteitä on 1,2 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 2,5 kpl/10 ha. Haisukangas on ojitettu kokonaan. Tutkimuspisteis- tä 29 % on turvekankaalla ja 71 % pellolla. Turvekankailla oleva suopuusto on pääosin varttunutta, keskinkertaisen tiheää koivukasvatusmetsää. Suolta löytyy myös varsin harvaa metsää. Peltojen lisäksi yleisinä suotyyppeinä ovat puolukka-, mustikka- ja ruohoturvekankaat. Yleisin turvelaji on varpupitoinen sararahkaturve CS-t, 100%). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni 94%) ja hieta 6%). Liejuja ei havaittu. Haisukankaalta ei otettu laboratorionäytteitä. Ohutturpeisuudestaan johtuen Haisukangas ei sovellu turvetuotantoon. 16
Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 Kuva 6. Tutkimuspisteiden sijainti Haisukankaalla. 4. Kaakkurinneva 4. Kaakkurinneva kl. 2432 01, x = 7131,1, y = 2505,9) sijaitsee n. 9 km Kalajoen keskustasta itäkoilliseen maantie n:o 786 eteläpuolella. Suo rajoittuu pääosin moreeni- ja kalliomaastoon. Koillisosissaan suo rajoittuu hiekkakaartoihin ja -kankaisiin ja idässä suo on yhteydessä Ala-Vääränevaan. Suon länsi-, etelä- ja itäpuolella on metsäautoteitä kuva 7). Kaakkurinnevan kokonaispinta-ala on 645 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 295 ha, yli 1,5 m:n aluetta 170 ha ja yli 2 m:n aluetta 55 ha. Suo kuuluu Siiponjoen-Kalajoensuun alueeseen 53.01) ja tarkemmin Kalajoensuun alueeseen 53.011). Suonpinta on noin 45 49 m mpy ja viettää suon pohjois- ja keskiosissa länteen n. 1,3 2,4 m/km. Suon eteläosassa pinta viettää etelään n. 1,0 m/km. Vedet laskevat suon pohjoisja keskiosissa länteen Kylmärämeelle, josta metsäja pelto-ojia pitkin Marjanevalle, josta Luutaojan kautta Kalajokeen. Suon eteläosista vedet valuvat ojia pitkin Tupamaannevan ja Sääskirämeen kautta Kalajokeen. Tutkimuspisteitä on 1,2 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 2,9 kpl/10 ha. Kaakkurinneva on pääosin luonnontilainen. Ojitusta on runsaammin suon etelä- ja reunaosissa. Suon keskiosan itäreunalta on nostettu jonkin verran turvepehkua. Tutkimuspisteistä 24 % on avosuolla, 73 % rä- meellä ja 3 % turvekankaalla. Suopuusto on pääosin aukeaa tai melkein aukeaa männikköä. Vallitsevina suotyyppeinä ovat keidasräme ja rahkaneva. Turpeesta on 98 % rahka- ja 2 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve S) 78 %, sararahkaturve CS) 20 %, rahkasaraturve SC) 2 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 10 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 74 % ja varpuainesta sisältävien 3 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni 70 %), hiekka 20 %) ja hieta 9 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on alhainen 3 %). Kaakkurinnevasta otettiin tilavuustarkat turvenäytteet kuudelta näytepisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 104 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 1,7 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,2. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,9 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 8,7 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on alhainen, keskimäärin 0,12 %. Kaakkurinneva kuuluu valtakunnalliseen soidensuojeluohjelmaan, eikä sovellu energia- ja/tai kasvuturvetuotantoon. Potentiaalisesti Kaakkurinnevasta soveltuisi turvetuotantoon yhtenäinen yli 1,5 metrin syvyinen alue 170 ha). Suon pinnassa on heikosti 17
18 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 367, 2006 Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Kaakkurinnevalla. 0 200 400 600 800 1000 m
Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 maatunutta rahkaturvetta noin 130 cm. Alueen kokonaiskasvuturvevarat ovat noin 2,20 milj. suo-m 3, josta heikosti H 1-3 ) maatuneen rahkaturpeen osuus on 1,40 milj. suo-m 3. Energiaturvetuotantoon soveltuisi yli 1,5 metrin syvyiseltä alueelta ainoastaan n. 0,16 milj. suo-m 3. Suon pohjalle oletetaan jäävän 0,5 met- riä vastaava turvekerros. Suolla havaittiin mm. kaksi nuorta uroshirveä, pikkukuovi, kapustarintoja, harmaalokkeja ja riekkopoikue. Suon itäosassa on umpeenkasvaneita turvehautoja, joista on otettu turvepehkua. Kuva 8. Keidasrämettä Kaakkurinnevan pohjoisosasta. Turpeen syvyys kuvanottopaikalla on 140 cm kuva Teuvo Herranen). Kuva 9. Rahkanevaa ja turvehautoja Kaakkurinnevan itäosassa. Turpeen syvyys kuvanottopaikalla on 180 cm kuva Teuvo Herranen). 5. Kylmäräme 5. Kylmäräme kl. 2432 01, x = 7131,7, y = 2504,2) sijaitsee n. 8 km Kalajoen keskustasta itä-koilliseen maantie n:o 786 eteläpuolella. Suo rajoittuu loivapiirteisiin lohkaremoreenikankaisiin. Pohjoisessa suo rajoittuu osittain peltoihin ja idässä suo on yhteydessä Kaakkurinnevaan. Suon länsipuolella kulkee metsäautotie kuva 10). Kylmärämeen kokonaispinta-ala on 119 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 19 ha, yli 1,5 m:n aluetta 6 ha ja yli 2 m:n aluetta 2 ha. Suo kuuluu Siiponjoen- Kalajoensuun alueeseen 53.01) ja tarkemmin Kalajoensuun alueeseen 53.011). Suonpinta on noin 41-45 m mpy ja viettää lounaaseen n. 1,8 m/km. Vedet laskevat metsäojia pitkin Marjanevalle, josta Luutaojan kautta Kalajokeen. Tutkimuspisteitä on 5,5 kpl/ 10 ha ja syvyyspisteitä 4,3 kpl/10 ha. Kylmäräme on ojitettu lähes kokonaan, luonnontilaista aluetta löytyy ainoastaan suon kaakkoisoista lähellä Kaakkurinlampea. Tutkimuspisteistä 24 % on rämeellä, 4 % korvessa, 69 % turvekankaalla ja 3 % pellolla. Suopuusto on pääosin tiheää mänty-koivuharvennusmetsää tai varttunutta kasvatusmetsää. Yleisinä suotyyppeinä ovat mustikka-, puolukka- ja var- puturvekankaat sekä isovarpurämemuuttumat. Turpeesta 63 % on rahka-, 36 % sara- ja alle 1 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve S) 32 %, sararahkaturve CS) 31 %, rahkasaraturve SC) 36 % ja ruskosammalturve B) noin 1 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 24 %, tupasvillaa sisältävien 3 % ja varpuainesta sisältävien 29 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat lohkare- tai hiekkamoreenia 95 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on alhainen 3 %). Kylmärämeestä otettiin tilavuustarkat turvenäytteet kahdelta näytepisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 90 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,2 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,9. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/ kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,0 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on alhainen, keskimäärin 0,16 %. Kylmärämeen länsiosasta soveltuu kotitarvetuotantoon suon yli 1,5 metrin syvyinen yhtenäinen alue 6 ha). Alueen käyttökelpoinen energiaturvemäärä on n. 60 000 suo-m 3. Suon pohjalle oletetaan jäävän 0,5 metriä vastaava turvekerros. 19
Kuva 10. Tutkimuspisteiden sijainti Kylmärämeellä. 6. Puumaanneva 6. Puumaanneva kl. 2431 02, x = 7116,9, y = 2503,0) sijaitsee n. 12 km Kalajoen keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon. Suon pohjoisja itäreunalle johtaa metsäautotie kuva 11). Puumaannevan kokonaispinta-ala on 222 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 46 ha, yli 1,5 m:n aluetta 26 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 6 ha. Suo kuuluu Siiponjoen-Kalajoensuun alueeseen 53.01) ja tarkemmin uoraojan valuma-alueeseen 53.014). Suonpinta on noin 43 44 m mpy ja viettää itäkaakkoon. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Vääräjokeen, josta edelleen Kalajokeen. Tutkimuspisteitä on 1,3 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 3,1 kpl/10 ha. Puumaanneva on ojitettu pohjois-, etelä- ja reunaosiltaan, mutta suon keskiosassa on laaja alue luonnontilassa. Tutkimuspisteistä 16 % on avosuolla, 68 % rämeellä ja 16 % turvekankaalla. Suopuusto on ojitusalueilla pääosin varttunutta, keskinkertaisen tiheää mäntykasvatusmetsää. Luonnontilaisilta alueilta löytyy runsaasti vajaatuottoisia ja aukeita suotyyppejä. Yleisimpinä suotyyppeinä ovat rahkarämeet, rahkarämeojikot ja muuttumat sekä puolukkaturvekankaat. Turpeesta 87 % on rahka- ja 13 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve S) 64 %, sararahkaturve CS) 23 % ja rahkasaraturve SC) 13 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 15 %, tupasvillaa sisältävien 77 % ja varpuainesta sisältävien 5 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu 48 %), moreeni 40 %) ja hieta 12 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on alhainen 1 %). Puumaannevasta otettiin tilavuustarkat turvenäytteet kahdelta näytepisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 100 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 1,4 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0, energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,2. Puumaannevasta soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue 26 ha). Paikka paikoin suon pinnassa on paksuhko 30 50 cm), heikosti maatunut rahkaturvekerros, joka koostuu Cuspidata- ja Acutifoliaryhmien rahkasammaljäänteistä. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n. 180 000 suo-m 3. Suon pohjalle oletetaan jäävän 0,5 metriä vastaava turvekerros. Puumaannevalla havaittiin mm. käki ja sinisuohaukka. 20
Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Puumaannevalla. Kuva 12. Rahkanevaojikkoa Puumaannevan lounaisosasta. Turpeen syvyys kuvanottopaikalla on 160 cm kuva Teuvo Herranen). 21
7. Saranpäänneva 7. Saranpäänneva kl. 2431 02, x = 7115,5, y = 2503,0) sijaitsee n. 13 km Kalajoen keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon Suon pohjois- ja kaakkoispuolella kulkee metsäautotie kuva 13). Saranpäännevan kokonaispinta-ala on 133 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 15 ha, yli 1,5 m:n aluetta 4 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 1 ha. Suo kuuluu Siiponjoen-Kalajoensuun alueeseen 53.01) ja tarkemmin Siiponjoen yläosan alueeseen 53.016). Suonpinta on noin 42-44 m mpy ja viettää etelään n. 4,1 m/km. Vedet laskevat pääosin suo- ja pelto-ojia pitkin etelään Siiponjokeen, josta edelleen Kalajokeen. Suon luoteisosista vedet laskevat suo-ojaverkostoa pitkin luoteeseen/pohjoiseen päätyen Vääräjokeen. Tutkimuspisteitä on 1,2 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 2,5 kpl/10 ha. Saranpäänneva on ojitettu etelä- ja reunaosistaan. Suon keskiosassa on laaja, ojittamaton alue. Tutkimuspisteistä 5 % on avosuolla, 90 % rämeellä ja 5 % turvekankaalla. Suopuusto on pääosin harvaa tai keskinkertaisen tiheää mäntyharvennusmetsää. Yleisimpinä suotyyppeinä ovat tupasvillaräme- ja rahkarämemuuttumat sekä luonnontilaisella alueella rahkaräme. Turpeesta 62 % on rahka- ja 38 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve S) 57 %, sararahkaturve CS) 6 % ja rahkasaraturve SC) 37 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 9 %, tupasvillaa sisältävien 44 % ja varpuainesta sisältävien 54 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni 59 %), hiesu 39 %) ja hiekka 2 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on 5 %. Saranpäännevalta otettiin tilavuustarkat turvenäytteet yhdeltä näytepisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 109 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 2,7 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,1. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,4 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on alhainen, keskimäärin 0,15 %. Saranpäännevalta soveltuu kotitarvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen yhtenäinen alue 4 ha). Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n. 40 000 suo-m 3. Suon pohjalle oletetaan jäävän 0,5 metriä vastaava turvekerros. Suolla havaittiin useita siirtolohkareita. Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Saranpäännevalla. 22
Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 8. Kiukuraneva 8. Kiukuraneva kl. 2431 01, x = 7104,7, y = 2504,8) sijaitsee n. 23 km Kalajoen keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon. Suon pohjoispuolella on paikallistie n:o 7720, itä- ja länsipuolella kulkee metsäautotie kuva 14). Kiukuranevan kokonaispinta-ala on 110 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 70 ha, yli 1,5 m:n aluetta 47 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 28 ha. Suo kuuluu Siiponjoen-Kalajoensuun alueeseen 53.01) ja tarkemmin Isoojan valuma-alueeseen 53.017). Suonpinta on noin 66 68 m mpy ja viettää lounaaseen n. 0,6 m/km. Vedet laskevat suo- ja pelto-ojia pitkin lounaaseen Pöntiönojaan. Tutkimuspisteitä on 4,9 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,9 kpl/10 ha. Kiukuraneva on ojitettu itäosistaan, länsiosat ovat luonnontilaista suoaluetta. Tutkimuspisteistä 24 % on avosuolla, 49 % rämeellä, 2 % korvessa ja 25 % turvekankaalla. Suopuusto on pääosin keskinkertaisen tiheää mänty-koivuharvennusmetsää sekä taimisto ja riukuasteen metsää. Ojitetulla alueella vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinainen sararämemuuttuma ja puolukkaturvekangas sekä luonnontilaisella alueella rahkaneva. Turpeesta 40 % on rahka-, 58 % sara- ja 2 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve S) 17 %, sararahkaturve CS) 23 %, rahkasaraturve SC) 56 %, ruskosammalsaraturve BC) 2 % ja sararuskosammalturve CB) 2 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 22 %, tupasvillaa sisältävien 14 % ja varpuainesta sisältävien 1 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu 63 %), moreeni 19 %) ja hieta 18 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on 12 %. Kiukuranevasta otettiin tilavuustarkat turvenäytteet neljältä näytepisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 94 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,2 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,1. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,1 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on alhainen, keskimäärin 0,21 %. Kiukuranevasta soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 Kuva 14. Tutkimuspisteiden sijainti Kiukuranevalla. 23
metrin syvyinen yhtenäinen alue 47 ha). Suon länsiosan rahkaneva-alueella n. 16 ha) on paksu, heikosti maatunut rahkaturvekerros n. 70 cm), joka soveltuu kasvuturvetuotantoon. Pintaturpeesta pääosa kuuluu 1-laatuluokkaan eli turve soveltuu viljelyturpeen raaka-aineeksi. Syvemmällä oleva turve kuuluu Cuspidata-valtaisena 3a-laatuluokkaan eli ympäristötur- peeksi. Alueen käyttökelpoinen kasvuturvemäärä on n. 120 000 suo-m 3. Muu osa suon yli 1,5 metrin syvyisen alueen turpeista soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n. 530 000 suo-m 3. Suon pohjalle oletetaan jäävän 0,5 metriä vastaava turvekerros. Suolla havaittiin myös siirtolohkareita. 9. Lähdeneva 9. Lähdeneva kl. 2431 02, x = 7110,6, y = 2500,8) sijaitsee n. 17 km Kalajoen keskustasta eteläkaakkoon. Suo rajoittuu hiekkamaastoon, eteläosassa dyynikenttään/rantavalleihin. Metsä- ja peltotiet johtavat suon koillis- ja lounaispuolelle kuva 15). Lähdenevan kokonaispinta-ala on 194 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 17 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 1 ha. Suo kuuluu Siiponjoen-Kalajoensuun alueeseen 53.01) ja tarkemmin Iso-ojan valuma-alueeseen 53.017). Suonpinta on noin 46-50 m mpy ja viettää pääosin koilliseen n. 3,6 m/km. Vedet laskevat suon koillis- ja itäosista Iso-ojaan ja edelleen Siiponjokeen. Suon länsiosan vedet laskevat suo-ojia pitkin länteen Kortesalmenojaan, josta Pitkäjärveen ja edelleen Ruonojaan. Tutkimuspisteitä on 1,8 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,0 kpl/10 ha. Lähdeneva on ojitettu länsi- ja koillisosistaan. Uutta ojitusta on myös eteläosassa, mutta itä- ja keskiosissa on hiukan luonnontilaista suoaluetta. Tutkimuspisteistä 2 % on avosuolla, 82 % rämeellä, 1 % korvessa ja 15 % turvekankaalla. Suopuusto on pääosin keskinkertaisen tiheää tai tiheää mäntyharvennusmetsää. Myös harvoja, vajaatuottoisia männiköitä esiintyy runsaasti. Ojitetulla alueella yleisimpinä suotyyppei- Kuva 15. Tutkimuspisteiden sijainti Lähdenevalla. 24
Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 nä ovat keidasrämeojikot, tupasvillarämeojikot ja -muuttumat sekä rahkarämeojikot ja isovarpuiset rämemuuttumat. Luonnontilaisella alueella rahkanevat ovat vallitsevina. Turpeesta 83 % on rahka-, 15 % sara- ja 2 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve S) 60 %, sararahkaturve CS) 23 %, rahkasaraturve SC) 10 %, saraturve C) 5 % ja ruskosammalturve B) 2 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 40 %, tupasvillaa sisältävien 73 % ja varpuainesta sisältävien 7 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka 71 %) ja hieta 29 %). Liejupisteiden osuus tutkimusja syvyyspisteistä on alhainen 1 %). Lähdenevasta otettiin tilavuustarkat turvenäytteet yhdeltä näytepisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 113 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 1,1 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,8. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,1 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on alhainen, keskimäärin 0,13 %. Lähdenevalla on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta ainoastaan 1 ha, eikä suo sovellu energia- tai kasvuturvetuotantoon. Suolla havaittiin käki sekä kurkipariskunta. Kuva 16. Rahkarämeojikkoa Lähdenevan itäosasta. Turpeen syvyys kuvanottopaikalla on 80 cm kuva Teuvo Herranen). 10. Virppa 10. Virppa kl. 2431 02, x = 7111,6, y = 2503,0) sijaitsee n. 16 km Kalajoen keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu etupäässä moreenimaastoon, itä- ja koillisosissa lohkaremoreeniin. Suon läpi kulkee tie, samoin suon itä- ja länsipuolella kulkee metsäautotie kuva 17). Virpan kokonaispinta-ala on 144 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 50 ha, yli 1,5 m:n aluetta 23 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 8 ha. Suo kuuluu Siiponjoen-Kalajo- ensuun alueeseen 53.01) ja tarkemmin Iso-ojan valuma-alueeseen 53.017). Suonpinta on noin 45-50 m mpy ja viettää lounaaseen n. 1,5 m/km. Vedet laskevat suo- ja pelto-ojia pitkin lounaaseen Iso-ojaan ja edelleen Siiponjokeen. Tutkimuspisteitä on 3,1 kpl/ 10 ha ja syvyyspisteitä 6,8 kpl/10 ha. Virpan kaakkois- ja luodeosat on ojitettu, keskiosat ovat luonnontilaista suoaluetta. Tutkimuspisteistä 2 % on avosuolla, 86 % rämeellä, 10 % turvekankaalla ja 25
2 % pellolla. Suopuusto on pääosin keskinkertaisen tiheää tai tiheää mäntyharvennusmetsää, jossa on sekapuuna koivua. Myös harvoja, vajaatuottoisia männiköitä esiintyy runsaasti etenkin luonnontilaisella alueella. Ojitetulla alueella yleisimmät suotyypit ovat tupasvillarämeojikkoja ja -muuttumia, isovarpuisia rämemuuttumia sekä mustikka- ja puolukkaturvekankaita. Luonnontilaisella alueella tupasvillaräme ja rahkaräme ovat vallitsevina. Turpeesta 70 % on rahka- ja 30 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve S) 44 %, sararahkaturve CS) 25 % ja rahkasaraturve SC) 31 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 33 %, tupasvillaa sisältävien 49 % ja varpuainesta sisältävien 19 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu 32 %), moreeni 31 %), hieta 27 %) ja hiekka 10 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on 11 %. Virpalta otettiin tilavuustarkat turvenäytteet kahdelta näytepisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 99 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 1,9 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,5. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 8,9 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on alhainen, keskimäärin 0,13 %. Virpan pohjoisosasta soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue 23 ha), joka koostuu kahdesta lähekkäisestä altaasta. Suon pinnassa on yleensä paksu n. 90 cm) Cuspidata-valtainen rahkaturvekerros, jonka keskimääräinen maatumisaste on H 4. Tämä rahkaturvekerros kuuluu laatuluokkaan 3b eli ympäristöturpeeksi. Alueen käyttökelpoinen kasvuturvemäärä on n. 210 000 suo-m 3. Muu osa suon yli 1,5 metrin syvyisen alueen turpeista soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n. 71 000 suo-m 3. Suon pohjalle oletetaan jäävän 0,5 metriä vastaava turvekerros. Luonnontilaisella suoalueella havaittiin riekkoja, riekkopoikue ja käki. 0 250 500 750 1000 m Kuva 17. Tutkimuspisteiden sijainti Virppaalla. 26
Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 Kuva 18. Rahkarämettä Virpan pohjoisosasta. Turpeen syvyys kuvanottopaikalla on 190 cm kuva Teuvo Herranen). 11. Rounionneva 11. Rounionneva kl. 2431 02, x = 7118,6, y = 2506,3) sijaitsee n. 13 km Kalajoen keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon. Suon itäpuolella on Rouniojärven turvetuotantoalue. Suon länsi-, pohjois- ja itäpuolella kulkee metsä- ja peltoteitä kuva 19). Rounionnevan kokonaispinta-ala on 418 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 95 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 10 ha. Suo kuuluu Kalajoen alaosan alueeseen 53.02) ja tarkemmin Hihnalankosken alueeseen 53.021). Suonpinta on n. 38 40 m mpy ja viettää luoteeseen n. 1,7 m/km. Vedet laskevat suon pohjoisosista Rounionojaan, josta edelleen Kalajokeen. Aivan suon eteläosista vedet laskevat metsä- ja pelto-ojia pitkin länteen Vääräjokeen, josta edelleen Kalajokeen. Tutkimuspisteitä on 0,9 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 2,8 kpl/ 10 ha. Rounionneva on ojitettu kokonaan. Tutkimuspisteistä 9 % on avosuolla, 33 % rämeellä, 33 % turvekankaalla, 15 % pellolla ja 10 % jyrsinturpeen nostoalueella. Suopuusto on pääosin varttunutta, keskinkertaisen tiheätä, mänty-koivukasvatusmetsää, mut- ta myös aukeita alueita esiintyy. Vallitsevana suotyyppinä on puolukkaturvekangas, mutta myös isovarpurämeojikot ja -muuttumat sekä rahkanevaojikot ovat yleisiä. Turpeesta 32 % on rahka-, 67 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve S) 8 %, sararahkaturve CS) 24 %, rahkasaraturve SC) 67 % ja ruskosammalturve C) 1 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 27 %, tupasvillaa sisältävien 6 % ja varpuainesta sisältävien 6 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni 53 %), hiekka 17 %), hieta 16 %), hiesu 9 %) ja savi 5 %). Suon keskiosissa on varsin paksuja savi- ja hiesukerrostumia. Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on 11 %. Rounionnevasta otettiin tilavuustarkat turvenäytteet kolmelta näytepisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 112 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 5,0 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,2 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 8,9 MJ/kg. Tur- 27
peen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,25 %. Yhdeltä näytepisteeltä löydettiin useita ilmoitustason ylittäviä rikkipitoisuuksia >0,30 %). Rounionnevasta soveltuu pienimuotoiseen turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen yhtenäinen alue 10 ha). Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n. 100 00 suo-m 3. Suon pohjalle oletetaan jäävän 0,5 metriä vastaava turvekerros. Kuva 19. Tutkimuspisteiden sijainti Rounionnevalla. 12. Peräräme 12. Peräräme kl. 2431 06, x = 7123,1, y = 2510,5) sijaitsee n. 14 km Kalajoen keskustasta itä-kaakkoon. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suon länsi- ja pohjoispuolella kulkee metsä- ja peltotie. Suon lävitse kulkee lisäksi luode-kaakkosuuntainen peltotie kuva 20). Perärämeen kokonaispinta-ala on 80 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 25 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 6 ha. Suo kuuluu Kalajoen alaosan alueeseen 53.02) ja tarkemmin Vetenojan valuma-alueeseen 53.023). Suonpinta on n. 39 40 m mpy ja viettää luoteeseen n. 1,3 m/km. Vedet laskevat suo- ja pelto-ojia pitkin- Vetenojaan, josta edelleen Kalajokeen. Tutkimuspisteitä on 3,1 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,9 kpl/10 ha. Peräräme on ojitettu kokonaan. Tutkimuspisteistä 14 % on rämeellä, 3 % korvessa, 36 % turvekankaal- la ja 47 % pellolla. Peltojen ulkopuolisilla ojitusalueilla suopuusto on pääosin tiheää tai keskinkertaisen tiheää, varttunutta mänty-koivukasvatusmetsää. Yleisinä suotyyppeinä ovat pellot, puolukkaturvekangas ja isovarpurämemuuttuma. Turpeesta 36 % on rahka- ja 64 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve S) 8 %, sararahkaturve CS) 28 % ja rahkasaraturve SC) 64 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 42 %, tupasvillaa sisältävien 13 % ja varpuainesta sisältävien 6 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu 65 %), moreeni 19 %), hiekka 10 %) ja hieta 6 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on 2 %. Perärämeeltä otettiin tilavuustarkat turvenäytteet kahdelta näytepisteeltä. Turpeen keskimääräinen kui- 28
Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 vatilavuuspaino on 135 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 6,1 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,4. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,8 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,7 MJ/kg. Tur- peen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 %. Perärämeestä soveltuu kotitarvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue 6 ha). Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n. 50 000 suo-m 3. Suon pohjalle oletetaan jäävän 0,5 metriä vastaava turvekerros. Kuva 20. Tutkimuspisteiden sijainti Perärämeellä. 13. Loopi 13. Loopi kl. 2431 03, x = 7124,8, y = 2505,6) sijaitsee n. 9 km Kalajoen keskustasta itäkaakkoon. Suo rajoittuu pohjoisessa moreenimaastoon, koillisessa lohkareiseen moreeniin, lännessä hiekkamoreeniin sekä etelässä peltoihin. Suon halki johtaa useita peltoteitä kuva 21). Loopin kokonaispinta-ala on 105 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 7 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 1 ha. Suo kuuluu Kalajoen alaosan alueeseen 53.02) ja tarkemmin Vetenojan valuma-alueeseen 53.023). Suonpinta on n. 33 35 m mpy ja viettää pääosin etelään n. 0,4 2,0 m/km. Vedet laskevat pelto-ojia pitkin Kalajokeen. Tutkimuspisteitä on 2,5 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 7,4 kpl/10 ha. Loopi on ojitettu kokonaan ja otettu pääosin vilje- lyskäyttöön. Tutkimuspisteistä 1 % on rämeellä, 1 % korvessa, 26 % turvekankaalla ja 72 % pellolla. Peltojen ulkopuolisilla ojitusalueilla suopuusto on pääosin keskinkertaisen tiheää, mänty-kuusi-koivuharvennusmetsää. Vallitsevina suotyyppeinä ovat pellot ja puolukkaturvekankaat. Turpeesta 7 % on rahka- ja 93 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve S) 2 %, sararahkaturve CS) 5 %, rahkasaraturve SC) 12 % ja saraturve C) 81 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 25 %, tupasvillaa sisältävien 1 % ja varpuainesta sisältävien 7 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta 48 %), hiekka 24 %), hiesu 14 %) ja moreeni 12 %). Liejuja ei havaittu. Loopilta otettiin tilavuustarkat turvenäytteet yhdeltä 29