GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13.4/85/17 2

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13.4/85/17 2 Jukka Häikiö, Pirjo Löytynoja ja Heimo Porkka KAJAANISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA I I Kuopio 1985

2 Tekijöiden osoite : Geologian tutkimuskesku s PL KUOPIO 10

3 - 3 - JOHDANTO Geologian tutkimuskeskuksen tehtävänä on valtakunna n turvevarojen kokonaisselvitys. Tutkimuksia tehdään kuntakohtaisina selvityksinä turpeen käytön kannalta ajankohtaisill a alueilla. Kajaanin kaupungin alueella tutkimukset aloitettii n v yhteistyössä Kajaanin ja Iisalmen kaupunkien kanssa. Tällöin tutkittujen soiden osalta tutkimustulokset on julkaistu omassa tutkimusraportissaan(häikiö ja Porkka 1984). Tutkimuksia jatkettiin vuosina 1982 ja 1983 sekä muutamien soide n osalta vielä vuonna Vuodesta 1982 lukien työtä on tehty yhteistyössä Kainuun seutukaavaliiton kanssa, joka on osallistunut työhön KTM :n energiaosaston myöntämän erillisrahoituksen turvin. Tähän julkaisuun sisältyvät vuonna 1982 tutkitut suot. Tällöin tutkittiin 37 suota yhteisalaltaan 6270 ha. Tutkituista soista on 2 kpl (Rupukansuo ja Kokkosuo) Sotkamon kunna n puolella, mutta välittömästi Kajaanin soihin liittyvinä ne o n otettu mukaan. Vuosien tutkimuksista julkaistaa n oma raporttinsa. TUTKIMUSMENETELMAAT JA TULOSTEN ESITY S Kenttätutkimukse t Kenttätutkimuksissa noudatettiin Geologian tutkimuskeskuksen turvetutkimuksissa yleisesti käyttämiä menetelmiä (Lappalainen, Sten ja Häikiö 1978). Tutkittaville soille laadittiin linjastot, jotka koostuvat suon hallitsevan psan poikki vedetystä selkälinjasta ja sitä vastaan kohtisuoraan olevista poikkilinjoista, jotka ovat tavallisesti 400 m :n välein. Tutkimuspisteet sijaitsevat linjastolla 100 m :n välein, suo n reunoilla usein myös tiheämmässä syvyyssuhteiden selvittämiseksi. Syvyysmittauksia tehtiin myös poikkilinjojen välisille linjoilla. Tutkimuslinjastot on vaaittu ja vaaitukset pyritty kiinnittämään valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaisell a tutkimuspisteellä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys,

4 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 3 TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITYS 3 Kenttätutkimukset 3 Laboratoriotutkimukset 4 Tutkimusaineiston käsittely 4 TUTKITUT SUOT Alasuo-Hyttisuo Raatosuo Sikasuo Hirsisuo Ahveroisensuo Lautasuo Pyysuo Suovasuo Ritasuo Kuohunsuo Palosuo Varissuo Kiiskinen Rimminharjansuo Hallasuo Kalliomäensuo Niittysuo Kyntölänsuo Puironsuo-Vasikkasuo Lautasuo Kivisuo Syrjäsuo Hyyrönsuo Petäjäsuo Kaikosuo Pihlajasuo Raudansuo Pöllösensuo Sulatuksensuo 132

5 67. Kotisuo Peurasuo Raiskiosuo Haukijärvi Matosuo Talkkunasuo Rupukansuo Kokkosuo 17 1 TULOSTEN TARKASTELUA 17 6 KIRJALLISUUS 17 8 LIITTEET

6 - 4 - mättäisyys (peittävyys-%) ja mättäiden korkeus sekä puustoisilla suotyypeillä puulajisuhteet, tiheys- ja kehitysluokka ja mandolliset hakkuut. Kairalla otetuista turvenäytteist ä määritettiin turvelaji lisätekijöineen, maatuneisuus (H1-10), kosteus ja kuituisuus. Kairaushavaintoja tehtiin myös turpee n alla olevista maalajeista. Maatumattoman puuaineksen, ns. liekoisuuden, selvittämiseksi luodattiin turvekerrostuma tut - kimuspisteiden ympärillä kymmenen kertaa 2 m :n pituisella ras - silla. Tilavuustarkalla mäntäkairalla otettiin turvenäytteitä laboratoriotutkimuksia varten. Näytteenottopisteet valittiin siten, että ne edustavat mandollisimman hyvin ko. suon turvekerrostumaa. Laboratoriotutkimukse t Laboratoriossa määritettiin turvenäytteiden ph märäst ä näytteestä ja vesipitoisuus kuivaamalla turve C :ssa vakiopainoon. Ns. tilavuustarkoista näytteistä laskettiin kuiva-ainemäärä eli suo-m 3 :n irtotiheys. Kuivatuista turvenäytteistä määritettiin C :ssa hehkuttamalla tuhkapitoisuus ja osasta näytteitä lämpöarvo Leco AC-200 kalorimetrill ä (ASTM D 3286). Joistakin näytteistä määritettiin tuhkan sula - mispiste Leitz Wetzlar-kuumennusmikroskoopilla (DIN 51731). Tutkimusaineiston käsittel y Jokaisesta suosta piirrettiin kartta, josta selviää suo n turvekerrostuman paksuus, keskimaatuneisuus ja heikosti maatuneen pintakerroksen paksuus eri puolilla suota. Joistaki n soista on laadittu peruskarttapohjalle tutkimuspisteiden sijain - tia kuvaavat kartat. Soiden turvekerrostumia on havainnollistettu tutkimuslinjoilta piirretyillä turvelaji- ja maatunei - suusprofiileilla. Selitykset käytetyistä merkinnöistä ova t liitteessä 1. Turpeen käyttösuunnitelmien laatimisen kannalta välttä - mättömiä keskiarvoja on koottu taulukkoon (liite 2). Siin ä olevat turvekerrostumien keskisyvyydet ja turvemäärät

7 - 5 - laskettiin heikosti maatuneen pintakerroksen (H1-4), hyvin maa - tuneen pohjakerroksen(h5-10) ja koko turvekerrostuman (H1-10 ) osalta erikseen koko suolle sekä yli 1 m :n, yli 1,5 m :n ja yl i 2 m :n syvyisille osille. Keskimaatuneisuuksien erot suon er i syvyysalueilla ovat niin pieniä, ettei niiden laskeminen erik - seen ole tarpeellista. Pinta-alat määritettiin suokartoilt a planimetrillä. Turvemäärät on laskettu käyttäen vyöhykkeist ä laskutapaa. Syvyysvyöhyke on syvyyskäyrien välinen alue. Vyöhykkeen turvemäärä on saatu kertomalla pinta-ala vyöhykkeell ä olevien tutkimuspisteiden keskisyvyydellä. Syvyysalueiden tur - vemäärät on saatu laskemalla vyöhykkeiden turvemäärät yhteen. Syvyysalueiden keskisyvyydet on saatu jakamalla turvemäärä t pinta-aloilla. Tutkimus p istetiheys ja syvyysmittauspisteiden suotyypp i - määritysten perusteella laskettiin suotyyppien prosenttijakaum a (liite 3). Suotyypit on ryhmitelty avosoihin, rämeisiin, korpiin, turvekankaisiin ja peltoihin. Ojitustilanteen mukaan o n suotyypit jaettu luonnontilaisiin, ojikkoihin ja muuttumiin. Turvelajien prosenttijakauma esitetään liitteessä 4. Sii - nä turvelajit on jaettu rahka-, sara- ja ruskosammalvaltaisiin. Rahkavaltaiset on jaettu rahka- ja sararahkaturpeisiin, sara - valtaiset sara-, rahka- ja ruskosammalsaraturpeisiin sekä ruskosammalvaltaiset vastaavasti ruskosammal-, rahka- ja sararuskosammalturpeisiin. Erillisistä turvelajeista on otettu mukaa n vain yleisimmin tavatut. Liekojen määrää, eli soiden liekoisuutta on selvitett y soveltamalla Pavlovin menetelmää. Liekojen prosentuaalinen osuus tilavuudesta on laskettu turvekerrostuman 0-0,5, 0,5-1,0, 1,0-1,5 ja 1,5-2,0 m :n syvyysväleille soiden > 1 m : n syvyisten alueiden osalta (liite 5). Soista on kirjoitettu selostukset, joista selviää suo n sijainti, ympäristön topografia, suon koko ja kuivatusmandoll i - suus. Niissä kuvataan suotyyppien jakauma, puustoisuus j a ojitustilanne tutkimusajankohtana. Turvekerrostumaa koskevist a keskiarvotiedoista käsitellään turpeen käytön kannalta merkityksellisimpiä. Pintakerroksella tarkoitetaan näissä selostuk - sissa suon pintaosan käsittävää, yleensä yhtenäistä turveker - rosta, missä maatuneisuus on korkeintaan H4. Pohjaosalla tarkoitetaan tämän alle jäävää kerrostuman osaa, jonka maatumisaste on tavallisesti kohtalaisesta (H5-6) hyvään (H7-10).

8 - 6 - Siinä voi esiintyä myös heikostikin maatuneita kerroksia. Suo n keskustan turvekerrostuman rakenteesta on lyhyt kuvaus. Liekoisuutta tarkastellaan suon yli metrin syvyisillä alueilla. Liekoisuutta ja liekojen määrää kuvattaessa on käytetty seuraa - vaa luokittelua : Liekoisuus-% Liekoja on < 1 erittäin vähän 1-1,9 vähän 2-2,9 kohtalaisest i 3-3,9 runsaast i > 4 erittäin runsaast i Turvenäytteistä. tehdyistä laboratoriomää.rityksistä. esitetään ph, tuhkapitoisuus (% :eina kuivapainosta), vesipitoisuu s (% :eina märkäpainosta, kuiva-ainemäärä (kg/suo- m 3 ) ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo sekä näiden keskiarvot. Keskiarvoja laskettaessa on näytesarjan alin cm :n pituine n näyte jätetty huomioimatta. Alimpaan näytteeseen vaikutta a suon pohjan mineraalimaa ja toisaalta tämä osa jää turvetuotannossa käyttämättä. Suon aivan pinnimmainen kerros on jätet - ty huomioimatta, jos se on katsottu tulevan poistetuksi ennen polttoturvetuotantoa. Turvemäärätietojen jälkeen on annettu arvio ko. suon turvekerrostuman käyttömandollisuudesta ja sii - hen vaikuttavista tekijöistä. Turvetuotantoon soveltuvist a soista on esitetty arvio tuotantokelpoisesta alasta ja sen si - sältämästä tuotantokelpoisesta luonnontilaisesta turvemääräs - tä. Tätä turvemäärää laskettaessa on huomioitu suon pohjall e jäävä turvekerros (0,5 m) ja mandollisesti pinnasta poistetta - va kerros. Käyttökelpoisten turvevarojen energiasisältö o n laskettu seuraavalla kaavalla : E = N 3. Dd. H u suo-m E = enegiasisältö (GJ ) Nsuo-m3 = suokuutioiden lukumäär ä Dd = suokuution sisältämä kuivan turpeen määr ä (kg/m 3 ) Hu = kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg)

9 38. Alasuo-Hyttisuo 50. Kiiskinen 62. Kaikosuo 39. Raatosuo 51. Rimminharjansuo 63. Pihlajasu o 40. Sikasuo 52. Hallasuo 64. Raudansuo 41. Hirsisuo 53. Kalliomäensuo 65. Pöllösensuo 42. Ahveroisensuo 54. Niittysuo 66. Sulatuksensu o 43. Lautasuo Kyntölänsuo 67. Kotisu o 44. Pyysuo 56. Puironsuo -Vasikkasuo 68. Peurasu o 45. Suovasuo 57. Lautasuo Raiskiosu o 46. Ritasuo 58. Kivisuo 70. Haukijärv i 47. Kuohunsuo 59. Syrjäsuo 71. Matosuo 48. Palosuo 60. Hyyrönsuo 72. Talkkunasuo 49. Varissuo 61. Petäjäsuo 73. Rupukansu o 74. Kokkosu o Kuva 1. Kajaanissa vuonna 1982 tutkitut suot.

10 - 8 - TUTKITUT SUOT 38. Alasuo-Hyttisuo (kl , x = 7104, y = 518 ) sijaitsee Kajaanin eteläosassa valtatie 5 :n länsipuolella. Kajaanin keskustasta on suoalueelle matkaa maanteitse vajaa t 40 km. Suon länsipuolella on metsäautotie. Länsipuolelt a suota rajoittaa kapea luode-kaakkosuuntainen moreeniselänn e ja muualta matalat, rikkonaiset ja suuntautumattomat moreeni - kankaat. Suoalueella on useita saarekkeita. Tutkimuspistetiheys on 5,8 kpl/10 ha (kuva 2). Suon pinta on m mpy ja viettää koilliseen noi n 7 m/km. Suon eteläosassa pienehköllä alueella on vanhaa, län - si- ja pohjoisreunalla uutta ojitusta. Vedet laskevat suo n itäpuolella virtaavaan Myllypuroon. Kuivatusmandollisuude t ovat erittäin hyvät. Valtaosa Alasuosta on rimpinevaa, eteläosa kuitenkin rim - pinevaojikkoa. Hyttisuon keskusta on rimpinevaa ja lyhytkortista nevaa. Reunoilla on erilaisia rämeitä, joista on yleisin tupasvillarämeen ojikko. Luonnontilaisten suotyyppie n osuus on 55 %, ojikkojen 30 % ja muuttumien 15 %. Reunamill a on kapea vyöhyke harvaa riukuasteen männikköä. Keskimääräine n pinnan mättäisyys on 11 % ja mättäiden korkeus on 0,2 m. Suo on kokonaan erittäin matala. Vain pienellä alueell a Alasuon ja Hyttisuon rajamailla turvetta on yli 1,5 metriä. Taulukosta 1 näkyvät pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärä t syvyysalueittain. Taulukko 1. Alasuo-Hyttisuon pinta-alat, keskisyvyydet j a turvemäärät. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) ala - (ha) pinta pohja yht. pinta pohja yht. % H 1-4 H5-10 H 1-10 H 1-4 H5-10 H Koko suo 210 0,2 0,5 0,7 0,47 1,05 1, Yli 1 m 33 0,4 0,9 1,3 0,12 0,31 0, Yli 1,5 m 10 0,6 1,1 1,7 0,06 0,11 0, Yli 2 m

11 Alasuon ja Hyttisuon turpeista on 69 % sara- ja 31 % rahkavaltaisia. Yksittäisistä turvelajeista yleisin on SC - turve (50 %). Puunjäänteitä sisältäviä turpeita on 16 %. Heikosti maatunut pintaturvekerros on ohut (kuva 4A). Vallit - seva pohjamaalaji on etelä- ja keskiosassa hiekka, pohjois - osassa moreeni. Liekoja on 0-1 metrin syvyydessä vähän (1,5 %) j a 1-2 metrin syvyydessä erittäin vähän (0,1 %). Liekoja tavataan lähinnä suon länsiosassa. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2, heikosti maa - tuneen pintakerroksen 3,6 ja hyvin maatuneen pohjakerrokse n 5,9. Tältä. suolta ei ole otettu laboratorionäytteitä. Alasuo-Hyttisuossa on yli 1,5 m syvää aluetta 10 ha. Heikosti maatuneen pintaturpeen paksuus on tällä alueella kes - kimäärin 0,6 m. Turve on pääasiassa rahkasaraturvetta ja s e soveltuu sekä pala- että jyrsinturvetuotantoon. Käyttökel - poista turvetta on 0,12 milj. suo-m 3. Tuotannon kannalta hai - tallisia tekijöitä ovat pieni koko, mataluus ja suhteellise n paksu maatumaton pintakerros.

12 Raatosuo (kl , x = 7102, y = 518) sijaitsee Kajaanin eteläosassa valtatie 5 :n länsipuolella. Maanteit - se Kajaanista suoalueelle on matkaa noin 35 km. Sekä länsi - että itäpuolella on metsäautotie. Suo on luode-kaakkosuuntai - sessa moreeniselänteiden ja -mäkien rajoittamassa altaassa. Tutkimuspistetiheys on 7,9/10 ha (kuva 4). Pinta on m mpy ja viettää itään. Uutta ojitus - ta on suon reuna-alueilla, keskusta on luonnontilainen. Suo o n kuivattavissa eteläpään kautta. Keskustan avosuoalueella on lyhytkortista nevaa ja varsinaista saranevaa. Muuten keskiosat ovat rahkoittunutta tupasvillarämettä, jonka harva puusto on vajaatuottoista. Laidoilla yleisimpiä tyyppejä ovat varsinaisen sararämeen ja iso - varpuisen rämeen ojikot. Laidoilla on harvaa riukuasteen männikköä. Kiimamäen reunalla on paikoin kuusikkoa. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 34 %,ja mättäiden keskikorkeus o n 0,3 m. Raatosuo on matala. Suurin tavattu syvyys on 2,6 m. Syvyysalueiden pinta-alat, syvyydet ja turvemäärät näkyvät taulukosta 2. Taulukko 2. Raatosuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemää - rät. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) al a pinta (ha) pohja yht. pinta pohja yht. H 1-4 H5-10 H 1-10 H 1-4 H5-10 H Koko suo 85 0,4 0,5 0,9 0,32 0,42 0,7 4 Yli 1 m 24 0,5 0,9 1,4 0,12 0,20 0, Yli 1,5 m 4 0,7 1,5 2,2 0,03 0,06 0, Yli 2 m 3 0,7 1,7 2,4 0,02 0,05 0,07 9 Raatosuon turpeista 85 % on rahka- ja 15 % saravaltaisia. ErS-t (38 %), LCS-t (14 %) ja ErCS-t (13 %) ovat yleisimmä t turvelajit. Puuta sisältävien turpeiden osuus on 33 %. Suon pinnassa on ohut heikosti maatunut tupasvillarahkakerros. Sen alla on keskinkertaisesti maatunutta tupasvillarahka- ja tupas - villasararahkaturvetta. Pohjalla on hyvin maatunutta, puuta

13 sisältävää sararahkaturvetta. Liekoja on 0-1 metrin syvyydessä vähän (1,4 %), 1-2 metrin syvyydessä erittäin vähän (0,3 %). Heikosti maatuneen kerroksen maatuneisuus on 2,5, hyvin maatuneen 6,3 ja koko kerrostuman keskimäärin 4,7. Laboratorionäytteet on otettu suon pohjoispään syvänteestä (taulukko 3). Tuhkapitoisuus on keskimäärin 2,4 % eli tyypillinen rahkavaltaiselle turpeelle. Vesipitoisuus on 89, 9 Tehollinen lämpöarvo on kuivalla turpeella 22,3 MJ/kg ja 50 % : n kosteudessa 9,9 MJ/kg. Raatosuo ei sovellu turvetuotantoon suon mataluuden j a paksuhkon heikosti maatuneen pintakerroksen vuoksi.

14 Sikasuo (kl , x = 7101, y = 519) nimellä o n tutkittu kaksi eri suoaluetta, pohjoisosassa sijaitseva Kummunkorpi ja eteläosan Sikasuo. Suoalue sijaitsee Kajaani n eteläosassa valtatie 5 :n länsipuolella noin 35 kilometri n etäisyydellä keskustasta. Suoalueen eteläpään poikki ja län - sireunaa seuraillen kulkee metsäautotie. Suo on pohjois-etel ä - suuntainen, pitkä, landekkeinen ja moreenisaarekkeiden rikk o - ma (kuva 5). Suon pinta on m mpy ja viettää pohjoiseen noi n 7 m/km. Kaakkoisosan lahdeketta lukuunottamatta suo on ojitettu. Ojitus on uutta ja pohjois-eteläsuuntaista. Vedet virtaavat ojia myöten Myllypuroon. Perusteellinen kuivatu s nykyistä ojitusta syventämällä on mahdollista. Vallitseva suotyyppi on tupasvillarämeen ojikko, jot a esiintyy suon keski- ja eteläosassa. Reunoilla yleisin tyy p - pi on siniheinää kasvava sararämeojikko, pohjoisosassa suot a on lisäksi varsinaisen sararämeen ja lyhytkortisen nevarämee n ojikkoa. Ojikkoasteella olevien suotyyppien osuus on 76 %, muuttumien 14 %, luonnontilaisten tyyppien 8 % ja turvekanka i - den 1 %. Mäntyvaltainen puusto on enimmäkseen keskitiheää, osittain riuku-, osittain harvennusasteella. Keskimääräine n mättäisyys on 12 % ja mättäiden korkeus on keskimäärin 0,2 m. Kummunkorven alue suon pohjoisosassa on matala. Sikasuo n keskiosassa on pienialainen mutta syvä painanne, muuten Sika - suokin on suhteellisen matala. Taulukosta 4 näkyvät suo n pinta-alat, syvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Taulukko 4. Sikasuon pinta-alat, syvyydet ja turvemäärät sy - vyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) % H 1-4 H 5-10 H1-10 H 1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 90 0,3 0,8 1,1 0,29 0,68 0,6 7 Yli 1 m 36 0,6 1,3 1,9 0,20 0,47 0, Yli 1,5 m 19 0,7 1,8 2,5 0,13 0,35 0, Yli 2 m 10 1,0 2,3 3,3 0,10 0,23 0,33 49

15 Saravaltaisten turpeiden osuus on Sikasuossa 78 % ja rahkavaltaisten 22 Yleisimmät turvelajit ovat LC-t (27 %) j a MNLC-t (11 %). Puunjäänteitä sisältäviä turpeita on 5 7 Puuta sisältävä saraturve on vallitsevana turvelajina koko suo - alueella. Pinnassa on ohut sararahka- ja rahkasaraturvekerros (kuva 6). Heikosti maatunut pintakerros on Sikasuon puolella paksu, mutta Kummunkorven puolella ohut tai puuttuu kokonaan. Suon reunamilla ja saarekkeiden liepeillä pohjamaalajina on hiekkamoreeni, muualla hiekka. Eteläosassa sijaitsevassa syvänteessä on turpeen alla ohut liejukerros (kuva 6). Valtaosa turpeesta on keskinkertaisesti maatunutta. Maatuneisuus on keskimäärin 5,1, pintakerroksen osalt a 3,7 ja maatuneen kerroksen osalta 5,7. Liekoja on 0-1 metrin syvyydessä runsaasti (3,0 %), 1-2 metrin syvyydessä sen sijaan erittäin vähän (0,6 å). Pinta - liekoja tavataan lähinnä suoalueen eteläosassa Sikasuon alueel - la sekä Kummunkorven keskiosassa. Laboratorionäytteet on otettu suon eteläosasta pisteelt ä A 1500 (taulukko 5). Tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,7 % el i tyypillinen saravaltaiselle turpeelle. Vesipitoisuus on keskimäärin 90,9 Melko uusi ojitus on kuivattanut turvepatjan pintaosia jonkin verran. Tehollinen lämpöarvo on kuivalla turpeella 22,3 MJ/kg ja 50 % :n kosteudessa 9,9 MJ/kg.

16 Sikasuon eteläosissa on 16 ha yli 1,5 m syvää aluett a ja sillä turvetta 0,40 milj. suo-m 3. Alueen pienen koon lisäksi turpeen hyödyntämistä haittaavat keskimäärin O,R m paksu, heikosti maatunut ja vain jyrsinturpeeksi sopiva pintakerro s sekä paikoin suuri liekopitoisuus.

17 Hirsisuo (kl , x = 7100, y = 518) sijait - see 35 km Kajaanista etelä-lounaaseen 5-tien länsipuolella. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä lisäksi suon pohjoispuolelt a kulkee metsäautotie. Itä-koillisessa kohoaa korkea Hatulamäki. Muualla on matalaa moreenimaastoa suon reunoilla. Altaa n kaakkoispää on saarekkeiden rikkoma. Pohjamaa on moreenia. Suon pintakorkeus on 179 m mpy ja viettää lounaaseen n. 4 m/km. Tutkimuspistetiheys on 8,6 kpl/10 ha (kuva 7).

18 Hirsisuolla vallitsevina suotyyppeinä ovat lounaispää n keskiosissa heikosti kehittynyt rimpineva ja sen ympärillä ly - hytkortinen neva. Kaakkoispäässä on paikoin kalvakkanevaa. Suuri osa suosta on varsinaista sararämettä ja tupasvillarä - mettä. Keskimääräinen mättäisyys on 15 %, ja mättäiden korkeus on keskimäärin 0,3 m. Suoalasta on ojitettu 20 %. Ojitusta on laita-alueilla ja suon keskiosien poikki kulkee Hir - sipuro. Taulukossa 6 on esitetty Hirsisuon pinta-alat, keski - syvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Taulukko 6. Hirsisuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemää - rat. 3! Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo- m ala (ha) pinta pohja yht. Pinta pohja yht. H 1-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H5-10 H 1-10 Koko suo 230 0,35 0,86 1,21 0,80 1,98 2, Yli 1 m 124 0,42 1,32 1,74 0,52 1,64 2,16 78 f Yli 1,5 m 78 0,45 1,65 2,10 0,35 1,28 1, Yli 2 m 45 0,47 1,98 2,45 0,21 0,89 1, I s r Hirsisuossa on saravaltaisia turpeita noin 54 %. Rahka - valtaisia on 46 % ja ne keskittyvät pääasiassa suon kaakkois - osiin sekä suon syvimmille alueille (kuva 8 ). Turpeen lisä - tekijöinä tavataan puuta saraturpeissa ja tupasvillaa rahk a - turpeissa. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuu s on 41 %. Liekoja on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä runsaast i (3,8 %) ja 1-2 metrin vyöhykkeessä vähän (1, 1 %). Laboratorionäytteet on kahdelta pisteeltä, joista A 30 0 piste on ojitetulla alueella ja A luonnontilaisell a rimpinevalla (taulukko 7). Tuhkapitoisuuden keskiarvo on vai n 2,1 % ja vesipitoisuuden 90,8 %. Tehollinen lämpöarvo o n keskimäärin 22,1 MJ/kg kuivalla turpeella ja 10,1 MJ/kg 50 % : n kosteuteen laskettuna. Kuivatilavuuspainoa ei voitu laskea, koska näytteet eivät olleet tilavuustarkkoja. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maa - tuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,7 ja hyvin

19 maatuneen pohjakerroksen 6,2. Hirsisuossa on yli 1,5 m syvää aluetta 78 ha. Turvelajiensa ja maatuneisuutensa puolesta Hirsisuo voidaan jaka a kahteen osaan. Kaakkoispää A 800-pisteelle saakka on kohtalaisesti maatunutta rahkavaltaista turvetta, joka sopii pala - turve- sekä jyrsinturvetuotantoon. Luoteisosat ovat pääasiassa heikosti maatunutta saravaltaista turvetta, joka soveltu u lähinnä jyrsinturvetuotantoon. Palaturpeelle soveltuvall a alueella on yli 2 m syvää suota 25 ha ja sillä turvetta 0, 5 milj. suo-m 3. Jyrsinturpeelle soveltuvaa yli 1,5 m syvä ä aluetta on luoteisosassa noin 45 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta 0,7 milj. suo-m 3, Mandollisen turvetuotanno n haittana on korkea liekoisuus suon kaakkoisosissa ja luoteis - osissa paikoin heikosti maatunut rahkainen pintakerros.

20 Ahveroisensuo (kl , x = 7098, y = 518 ) sijaitsee 36 km Kajaanista etelä-lounaaseen 5-tien länsipuo - lella lähellä Kuopion läänin rajaa. Suon kaakkoispää rajoittuu em. tiehen ja koillispuolitse kiertää metsäautotie suo n pohjoisosiin. Suo rajoittuu itäosistaan Tavikankaaseen. Länsipuoliset alueet rajoittuvat luode-kaakko-suuntaisii n katkeileviin moreeniselänteisiin sekä Ahveroisen lampeen. Suon pinta on m mpy ja viettää. noin 2 m/km Ahveroi - seen. Tutkimuspistetiheys on 10,1 kpl/10 ha (kuva 9). Suoalasta on ojitettu noin 80 %. Vallitsevina suotyyp - peinä ovat rimpinevamuuttumat (13 %) ja varsinaisen sararämeen muuttumat (17 %). Kolmasosa suosta on turvekangasasteella. Suurin ojittamaton alue on luoteispään keskiosissa. Suoallas on pitkänomainen ja siinä on kaksi syvännettä, toinen kaakkois- ja toinen luoteispäässä. Pohjamaalaji o n pääasiassa moreenia, hiesua ja hietaa. Syvimmissä painen - teissa on turpeen alla yli metrikin liejua. Taulukossa 8 o n esitetty Ahveroisensuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turve - määrät syvyysalueittain. Taulukko 8. Ahveroisensuon pinta-alat, keskisyvyydet ja tur - vemäärät. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) % H 1-4 H5-10 H 1-10 H 1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 190 0,45 0,98 1,43 0,86 1,86 2, Yli 1 m 113 0,60 1,40 2,00 0,68 1,58 2,26 83 Yli 1,5 m 75 0,76 1,65 2,41 0,57 1,23 1, Yli 2 m 44 1,04 1,90 2,94 0,46 0,83 1, Ahveroisensuossa on saravaltaisia turpeita noin 70 %. Rahkavaltaisia on 30 % ja ne sijoittuvat pääasiassa turvepat - jan pintaosiin (kuvat 10 ja 11). Turpeen lisätekijöinä tavataan puuta ja raatetta saravaltaisissa ja tupasvillaa rah - kavaltaisissa turpeissa. Puunjäännöksiä sisältävien tarpeiden kokonaisosuus on 32 %.

21 Liekoja on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä kohtalaisesti (2,7 %) ja 1-2 metrin vyöhykkeessä erittäin vähä n (0,6 %). Turpeen keskimaatuneisuus on 4,9, heikosti maatuneen pintakerroksen maatuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen pohja - kerroksen 5,5. Ahveroisensuolta on laboratorionäytteet vain yhdelt ä pisteeltä (taulukko 9). Tuhkapitoisuus on keskimäärin 2,9 % ja vesipitoisuus 90,9 Kuiva-ainepitoisuus on 81,8 kg/m 3, Tehollinen lämpöarvo on kuivalla turpeella 21,0 MJ/kq j a 50 % :n kosteudessa 9,3 MJ/kq.

22 Ahveroisensuon yli 1,5 m syvä alue sopii turvelajiens a puolesta polttoturvetuotantoon lukuunottamatta luoteis- j a kaakkoispäitä, joissa on liian paksulti heikosti maatunutt a tupasvillarahkaturvetta. Turpeet sopivat sekä jyrsin- että palaturvetuotantoon. A 600 ja B 700 pisteiden välisellä noi n 60 ha :n alueella on tuotantokelpoista turvetta noin 1,1 milj. suo-m3. Syvimpien altaiden pohjat ovat Ahveroisen pinnan tasossa ja jopa alapuolellakin, mutta pienialaisuutensa vuoks i ne jäisivät muutenkin mandollisen turvetuotannon ulkopuolelle. 43. T.autasuo2 (kl , x = 7097, y = 519) sijaitsee valtatie 5 :n itäpuolella noin 35 km Kajaanista etelään. Tie leikkaa suoalueen länsireunaa. Suo rajoittuu mataliin luode-kaakkosuuntaisiin moreenimaihin. Tutkimuspistetiheys on 5,7 kpl/10 ha (kuva 12). Lautasuon suotyypit ovat pitkälle muuttuneita. Pohjois - ja länsiosa ovat siniheinää kasvavaa turvekangasta, etelä- j a itäosassa vallitsee varsinaisen sararämeen muuttuma. Etelä - reunalla tavataan isovarpuisen rämeen ja tupasvillarämee n muuttumaa. Muuttumien osuus suotvypeistä on 58 %,

23 turvekankaiden 39 % ja luonnontilaisten tyyppien 3 %. Puusto n tiheysluokka vaihtelee keskitiheästä tiheään. Riukuasteen metsiköt vallitsevat, mutta runsaasti esiintyy myös harven - nus- ja lihotusvaiheessa olevaa puustoa. Valtapuuna o n mänty, sekapuuna varsinkin turvekangasalueella koivua ja kuus - ta. Pohjoisreunalla tavataan varttunutta kuusikkoa. Keskimääräinen mättäisyys on 27 %, ja mättäiden korkeus on keski - määrin 0,2 m. Suon pinta on m mpy ja viettää kaakkoon noi n 7 m/km. Suolla on vanha ja tehokas ojitus. Suon kaakkoisku l - masta lähtee Lautapuro, johon suon vedet laskevat. Suo on erittäin matala. Eteläosassa on pienialaine n painanne, jossa syvyys jää kuitenkin alle 1,5 metrin (taulu k - ko 1 0). Taulukko 10. Lautasuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turve - määrät. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) al a pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) % H 1-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H5-10 H Koko suo 165 0,17 0,56 0,73 0,27 0,93 1, Yli 1 m 37 0,23 0,90 1,13 0,09 0,33 0,42 35 Yli 1,5 m 4 0,44 1,11 1,55 0,02 0,04 0,06 5 Yli 2 m Saravaltaisten turpeiden osuus on Lautasuossa 77 % j a rahkavaltaisten 23 %. Vallitsevat turvelajit ovat SC-t (34 %), C-t (28 %) ja ErCS-t (19 %). Liekoja on 0-1 metrin syvyydessä vähän (1,9 %) j a - 2 metrin syvyydessä erittäin vähän (0,1 %). Liekoja esiin - tyy lähinnä eteläosan painanteen alueella. Laboratorionäytteitä ei ole Lautasuolta otettu. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatunee n turpeen keskimaatuneisuus on 4,0 ja hyvin maatuneen 5,6. Lautasuo on liian ohutturpeinen polttoturvetuotantoon.

24 Pyysuo (kl , x = 7097, y = 522) sijaitse e Kajaanin etelärajalla valtatie 5 :n ja Kajaani-Iisalmi-rautatien välissä. Kajaanin keskustasta on suolle matkaa maanteitse noin 35 km. Maantie sivuaa suon pohjoispäätä ja metsäautotie kulkee sen itäreunalla. Suo rajoittuu mataliin moreenimaihin. Itäpuolella on hiekkapeitteinen pohjois-eteläsuuntainen moreeniharjanne. Suon reunat ovat melko epämääräise t ja suoalueella on useita saarekkeita. Tutkimuspistetihey s on 7,8 kpl/10 ha (kuva 13). Tutkimuspisteiden sijainti o n kuvassa 16.

25 Suon pinta on m mpy ja viettää lounaasee n noin 5 m/km. Suon läntisellä puoliskolla on vanha ja tihe ä ojitus, itäpuolisko on ojittamatta. Vedet laskevat suon halki kaivettua kanavaa myöten suon lounaispuolella virtaavaa n Lautapuroon. Mandollisuudet perusteelliseen kuivatukseen ova t hyvät. Pyysuon pohjoisosa on varputurvekangasta. Keskustass a on pieni rimpineva- ja rimpinevamuuttuma-alue. Eteläosass a vallitsevat lyhytkortinen neva ja -nevaräme. Turvekankaide n osuus suotyypeistä on 52 %, luonnontilaisten tyyppien 40 % j a muuttumien 8 %. Turvekangasalueelle keskittyvä puusto on kes - kitiheää riuku- ja harvennusvaiheen männikköä. Pyysuo on hyvin matala. Ainoastaan suon eteläpäässä o n pieni syvempi alue (taulukko 11). Taulukko 11. Pyysuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemää - rät. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H 1-4 H5-10 H 1-10 H 1-4 H 5-10 H1-1 0 g Koko suo 115 0,16 0,52 0,68 0,19 0,59 0, Yli 1 m 16 0,17 1,33 1,50 0,03 0,21 0, yli 1,5 m 7 0,22 1,65 1,87 0,01 0,12 0, Yli 2 m 2 0,20 2,14 2,34 0,01 0,04 0,05 6 Saraturpeiden osuus on Pyysuossa 66 % ja rahkaturpeiden 34 %. Yleisimmät turvelajit ovat LSC-t (25 %), SC-t (19 %) j a ErCS-t (11 %). Puuta sisältäviä turpeita on 46 %. Suon pinnassa on ohut heikosti maatunut tupasvillasararahkakerros. Pääosa kerrostumasta on keskinkertaisesti tai hyvin maatunutta, runsaasti puunjäänteitä sisältävää rahkasaraturvetta. Pohjamaalaji on moreeni. Liekoja on 0-1 metrin syvyydessä runsaasti (3,9 %), 1-2 metrin syvyydessä erittäin vähän (0,1 %). Turpeen keskimaatuneisuus on 5,7. Heikosti maatuneen pin - takerroksen osalta luku on 3,6 ja maatuneen kerroksen 6,1.

26 Maatumisasteen vaihtelu käy ilmi kuvasta 14. Laboratorionäytesarja on otettu suon keskiosasta pisteeltä A Tuhkapitoisuus on korkea, keskimäärin 8, 8 Suon pohjakerrostumassa se on peräti yli 14 %, mutta metri n syvyyteen saakka vain 5,0 Vesipitoisuus on pudonnut tällä pisteellä tehokkaan vanhan ojituksen johdosta 87,0 % :iin. Kuiva-ainepitoisuus on keskimäärin 122,8 kg/m 3, Teholline n lämpöarvo on kuivalla turpeella 21,0 MJ/kg ja 50 % :n kosteudessa 9,3 MJ/k g (taulukko 12). Pyysuon eteläosassa on 5 ha ;n yhtenäinen, palaturvetuo - tantoon soveltuva alue. Siinä on tuotantokelpoista turvett a 0,07 milj. suo-m 3, Sen kuiva-ainesisältö on 9 x 10 3, jok a vastaa energiasisällöltään 0,18 milj. GJ kuivana ja 0,16 milj. GJ 50 % :n käyttökosteudessa. Laskelmissa on oletettu suo n pohjalle jäävän 0,5 m hyödyntämätöntä turvetta. Ennen mandollista tuotannon aloittamista on syytä tehdä lisää tuhkapitoisuusmäärityksiä.

27 Suovasuo (kl , x = 7095, y = 522) sijaitsee 40 km Kajaanista etelään Rasimäen rautatieseisakkeen lounaispuolella. Suon luoteispäähän tulee metsäautotie ja suo n itäpään poikki kulkee rautatie. Suo rajoittuu länsiosistaa n Kukkopuroon. Muualla on matalien moreenikankaiden luonnehti - maa maastoa. Suoallas on yhtenäinen ja sen pohja on tasaine n (kuva 15). Tutkimuspisteitä on 7,6 kpl/10 ha ja niiden sijainti näkyy kuvasta 16. Pinta on m mpy ja viettää länteen kohti Kukkopuroa n. 5 m/km. Suo on ojitettu kokonaan. Suovasuon keskiosissa vallitsevina suotyyppeinä ovat rimpinevamuuttumat ja lyhytkorsinevamuuttumat. Rämeistä ova t yleisimpiä varsinainen sararämemuuttuma ja tupasvillarämemuuttuma. Neljäsosa suosta on vanhan ojituksen vaikutuksest a turvekangasasteella. Keskiosat ovat lähes aukeita, mutta veto - ojan varrella on pinotavara-asteella oleva metsikkö. Puusto n kasvu on hyvin elpynyt.

28 Suoaltaan poikki kulkee itä-länsisunnassa noin 200 m leveä yli 3 m :n syvänne. Yli 2 m syvä alue on yhtenäinen j a suhteellisen tasapohjainen (kuva 15). Taulukossa 13 on esitetty Suovasuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Taulukko 13. Suovasuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turve - määrät. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H 1-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H5-10 H I-1 0 Koko suo 205 0,89 0,87 1,76 1,83 1,77 3, Yli 1 m 130 1,16 1,17 2,33 0,51 1,52 3, Yli 1,5 m 106 1,33 1,27 2,60 1,41 1,34 2, Yli 2 m 92 1,40 1,34 2,74 1,29 1,23 2,52 70

29 Suovasuossa on saravaltaisia turpeita noin 89 %. Rahka - valtaisia turpeita on 11 % ja ne sijaitsevat turvepatjan pin - taosissa suon itäpäässä (kuva 17). Turpeen lisätekijöinä ta - vataan saravaltaisissa turpeissa puuta ja kortetta sekä rah - kavaltaisissa tupasvillaa. Puunjäännöksiä sisältävien turpei - den kokonaisosuus on 29 %. Liekoja on 0-1 metrin syvyydessä erittäin vähän (0,3 % ) kuten myös 1-2 metrin syvyydessä (0,1 %). Laboratorionäytteet on otettu neljältä pisteeltä (tauluk - ko 14). Tuhkapitoisuudet ovat keskimäärin 2,1 %, 2,8 %, 4,0 % ja 2,9 % eli suhteellisen alhaiset. Poikkeuksen tekee A pisteen pintakerros, jossa tuhka-% on peräti 33,9. Tämä joh - tuu veto-ojasta levinneestä tulvalietteestä. Tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg kuivalla turpeella ja 9, 2 MJ/kg 50 % :n kosteudessa. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maa - tuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Suovasuossa on yli 1,5 m syvää aluetta 106 ha. Kuivatus - mandollisuudet ovat hyvät. Turpeet ovat pääasiassa heikost i maatuneita saraturpeita, mutta suon itäosissa on pinnall a toista metriä lähes maatumatonta tupasvillarahkaturvetta, jok a estää tämän osan käytön polttoturvetuotantoon. Jyrsinturvetuotantoon soveltuvaa on A 400-poikkilinjan länsipuolinen yl i 1,5 m syvä 76 ha :n alue, jolla on tuotantokelpoista turvett a 1, 6 milj. suo-m 3.

30 Ritasuo (kl , x = 7095, y = 523) sijaitse e 38 km Kajaanista etelään Rasimäen eteläpuolella. Suon länsi - puolelle tulee metsäautotie ja rautatie halkoo suon länsiosaa. Ritasuo rajoittuu itäosistaan selvärajaisesti korkeahkoon Ri - tamäkeen. Muualla reuna-alueita luonnehtivat matalat soide n rikkomat moreenimaat. Tutkimuspistetiheys on 6,3 kpl/10 ha (kuvat 16 ja 18). Pinta on m mpy ja viettää 5 m/km länsilouna a seen. Vedet purkautuvat sekä lounais- että luoteispäästä län - sipuolella virtaavaan Kukkopuroon. Vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinainen saranevamuut - tuma (30 %) ja varsinainen sararämemuuttuma (18 %). Suotyypei s - tä on 35 % turvekanaasasteella. Suo on ojitettu kokonaan. Puusto on taimikko- ja riukuasteella. Keskimääräinen mättäisyys on 10 % ja mättäiden keskikorkeus on 0,2 m. Suoallas on pitkänomainen, eteläpäästään kapeneva ja se n rikkoo vain yksi saareke altaan keskellä. Turvekerrostuma syvenee itäosissa nopeasti heti kankaan laidasta, muualla matala t laitaosat ovat laajemmat (kuva 18). Taulukossa 15 on esitett y Ritasuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueit - tain. Taulukko 15. Ritasuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemää - rät. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) % H 1-4 H 5-10 H1-10 H 1-4 H 5-10 H1-1 0 Koko suo 145 0,08 1,09 1,17 0,11 1,58 1, Yli 1 m 80 0,14 1,52 1,66 0,11 1,22 1, Yli 1,5 m 46 0,20 1,78 1,98 0,09 0,82 0, Yli 2 m 22 0,31 2,00 2,31 0,07 0,44 0, Ritasuossa on saravaltaisia turpeita noin 81 %. Rahkavaltaisia turpeita on 19 % ja ne sijoittuvat pääasiassa turve - patjan pintaosiin (kuva 19). Turpeen lisätekijöinä tavataa n s :Araturpeissa puuta ja kortetta sekä rahkaturpeissa

31 tupasvillaa. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonais - osuus on 29 %. Liekoja on 0-1 metrin syvyydessä kohtalaisesti (2,1 % ) ja 1-2 metrin vyöhykkeessä vähän (0,3 %). Laboratorionäytteitä on kolmelta pisteeltä (taulukko 16).

32 Tuhkapitoisuuden keskiarvo on radan länsipuolisella pisteell ä 3,4 %, itäpuolisilla pisteillä 5,9 % ja 4,8 %. Vesipitoisuu s on keskimäärin 89,6 %. Ojitus on kuivattanut turvepatjaa jon - kun verran. Tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg kui - valla turpeella ja 9,6 MJ/kg 50 % :n kosteudessa. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Heikosti maa - tuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,9 ja hyvin maatu - neen pohjakerroksen 6,4. Ritasuossa on yli 1,5 m syvää aluetta 46 ha, jolla on tuotantokelpoista kohtalaisesti maatunutta rahkasaraturvett a 0,69 milj. suo-m3. Se soveltuu sekä pala- että jyrsinturpeen tuotantoon. Liekoisuus voi olla paikoin ongelma. 47. Kuohunsuo (kl , x = 7100, y = 522) sijaitsee Kajaanin eteläosassa, valtatie 5 :n itäpuolella. Maanteitse Kajaanin keskustasta suoalueelle on matkaa noin 35 km. Val - tatie 5 sivuaa suon länsireunaa ja siitä erkaneva maantie ete - läreunaan. Kuohunsuo rajoittuu luode-kaakkosuuntaisiin moreenimaihin. Lounais- ja luoteispuolella mäet ovat metriä korkeita, koillis- ja kaakkoispuolella matalahkoja. Tutkimuspistetiheys on 5,7 kpl/10 ha (kuva 20). Suon pinnan korkeus on m mpy ja viettää kaakkoon noin 5 m/km. Koko suoalue on ojitettu. Vedet laskeva t suon halki virtaavaan Kukkopuroon. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät. Valtaosa Kuohunsuon suotyypeistä on muuttuneita. Muuttumien osuus on 81 %, ojikkojen 9 %, luonnontilaisten tyyppie n 6 % ja turvekankaiden 4 %. Suon eteläosassa vallitsevat tupas - villarämeen ja lyhytkortisen nevarämeen muuttumat, keskiosiss a rimpinevamuuttuma ja pohjoispäässä varsinaisen sararämeen muut - tuma. Suon reunoilla ja matalassa eteläosassa puusto on osittain lihotus-, osittain harvennusvaiheessa olevaa keskitiheä ä männikköä. Sekapuuna tavataan reunoilla yleisesti kuusta. Suon keskiosassa puusto on harvempaa ja nuorempaa. Länsireunalla on tehty avohakkuita. Kuohunsuo on varsin matala (taulukko 17). Eteläosass a ja reunamilla on laajalti alueita, missä turvepaksuus jää all e metrin. Moreenisaarekkeita on runsaasti. Suon keski- ja

33 pohjoisosassa on luode-kaakkosuuntainen syvänne, joskin senki n syvyys jää vähäiseksi. Taulukko 17. Kuohunsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemää - rät. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) ala (ha) pinta pohja yht. pinta pohja yht. H I-4 H5-10 H 1-10 H I-4 H5-10 H 1-10 Koko suo 200 0,24 0,64 0,88 0,48 1,29 1, Yli 1 m 60 0,31 1,07 1,38 0,19 0,64 0,83 47 Yli 1,5 m 24 0,23 1,53 1,76 0,05 0,37 0, Yli 2 m 3 0,00 2,25 2,25 0,00 0,07 0,07 4 % Yleisimmät turvelajit ovat ErCS-t (32 %), SC-t (25 % ) ja ErSC-t (14 %). Saravaltaisten turpeiden osuus on 57 % j a rahkavaltaisten 43 %. Puunjäännettä sisältävien turpeide n osuus on 2 %. Suon pohjoisosan turve on saravaltaista ja kes - kinkertaisesti maatunutta. Lisätekijöitä on vähän. Etelä - osassa vallitsee tupasvillaa sisältävä sararahkaturve. Pinta - turve on heikosti tai keskinkertaisesti, pohjaturve hyvin maa - tunutta (kuva 21). Liekoja on turvekerrostuman yläosissa (0-1 m :n syv. ) erittäin runsaasti (4,6 %), syvemmällä (1-2 m :n syv.) sen si - jaan erittäin vähän (0,3 %). Erityisen runsaasti pintaliekoj a tavataan suon keskiosassa A 1100-poikkilinjan alueella. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5, heikost i maatuneen pintakerroksen 3,7 ja hyvin maatuneen pohjan 5,9. Kuohunsuosta on laboratorionäytteet yhdeltä pisteelt ä (taulukko 18). Tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,1 % ja vesipi - toisuus 89,6 %. Vanha ojitus on kuivattanut turvepatjan jon - kin verran. Tehollinen lämpöarvo on kuivalla turpeella 23, 2 MJ/kq ja 50 % :n kosteudessa 10,4 MJ/kg. Kuohunsuossa on yli 1,5 m syvää aluetta 24 ha ja sill ä pääasiassa rahkasaraturvetta 0,42 milj. suo-m 3. Heikosti maa - tuneen pintakerroksen paksuus on keskimäärin vain 0,2 m. Tur - velajiensa ja maatuneisuutensa puolesta soveltuvat Kuohunsuon

34 turpeet sekä pala- että jyrsinturvetuotantoon. Hankaluutena o n paikoin erittäin korkea liekoisuus. Lisäksi Kukkopuron ympäristössä saattaa olla suuria tuhkapitoisuuksia, joten tuhka - näytteitä tulisi ottaa lisää ennen mandollisen tuotantopäätöksen tekoa. Jos oletetaan suon pohjalle jäävän hyödyntämätt ä 0,5 metrin kerros, on yli 1,5 m syvällä alueella käyttökelpoista turvetta 0,31 milj. suo-m 3, 48. Palosuo (kl , x = 7098, y = 523) sijaitse e 36 km Kajaanista etelään Rasimäen seisakkeen pohjoispuolella. Kajaani-Iisalmi -rautatie jakaa suon kahteen osaan. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Län - siosassa on reunoilla paikoin avokallioita. on 9,4 kpl/10 ha (kuvat 16 ja 22). Tutkimuspisteit ä Suon pinta on A-linjastolla m mpy ja B-linjastolla m mpy. Pinta viettää länteen 5 m/km. Vede t laskevat Kukkopuroon ja sitä pitkin etelään Sukevajärveen. Palosuolla vallitsevana suotyyppinä on länsipuolen keski - osissa avovesirimpinen rimpineva. Kuivemmat neva-alueet ova t lyhytkortista nevaa. Etelä- ja laitaosien rämealueet ova t varsinaista sararämettä. Eteläpään vanhan ojikon alueella suo - tyypit ovat paikoin muuttuma- ja turvekangasasteella. B-lin - jaston länsiosat ovat keskiosiltaan harvajänteistä rimpineva a ja lyhytkortista nevaa. Rämealueet laidoilla ovat tupasvillarämettä. Suoalasta on ojitettu 20 Ojitus keskittyy suon

35 laitaosiin. Palosuolla on kaksi yli 2 m :n syvyistä allasta, joista läntisempi on keskiosiltaan yli 5 m syvä. Niiden pinta - alat ovat 50 ha ja 10 ha. Taulukossa 19 on esitetty Palosuo n pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Taulukko 19. Palosuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemää - rät. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) ala. pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) % H 1-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H5-10 H I-1 0 Koko suo 280 0,54 0,75 1,29 1,52 2,08 3, Yli 1 m 156 0,74 1,07 1,81 1,15 1,67 2,82 78 Yli 1,5 m 8 4 0,97 1,40 2,37 0,81 1,18 1, Yli 2 m 60 0,95 1,69 2,64 0,57 1,02 1, Turpeista on saravaltaisia noin 79 %. Rahkavaltaisi a turpeita on 21 % ja ne sijoittuvat pääasiassa turvepatjan pin - taosiin. Turpeen lisätekijöinä tavataan saraturpeissa puut a ja kortetta sekä rahkaturpeissa tupasvillaa. Puunjäännöksi ä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 30 %. Pohjamaalaji o n moreenia (kuvat 23-25). Liekoja on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä vähän (1,8 % ) ja 1-2 metrin vyöhykkeessä erittäin vähän (0,3 %). Laidoil - la liekoja on paikoin kohtalaisesti. Laboratorionäytteet on otettu kahdelta pisteeltä (tauluk - ko 20). Tuhkapitoisuuden keskiarvo on A 700 pisteellä 7,3 % ja B pisteellä 3,6 %. Vesipitoisuuden keskiarvo t ovat 91,8 ja 91,9 %. Kuivatilavuuspainot ovat keskimääri n 82,8 ja 77,0 kg/suo-m 3. Teholliset lämpöarvot ovat keskimäärin 20,9 ja 21,9 MJ/kg kuivalle turpeelle sekä 9,2 ja 9,7 MJ / kg 50 % :n kosteudelle laskettuna. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikost i maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,7 ja hyvi n maatuneen pohjakerroksen 5,7. Palosuon länsiosassa on yli 2 m syvää aluetta 50 ha. Tämä alue soveltuu jyrsinturvetuotantoon,vaikka heikosti maatu - neen pintaturpeen paksuus on noin 1 m, sillä turpeet ovat

36 saravaltaisia. B-linjaston alueella pintakerroksessa on lähe s maatumatonta rahkaa 0,8 m, joten se ei sovellu polttoturvetuotantoon. Länsiosan 50 ha :n alueella on käyttökelpoist a turvetta 1,07 milj. suo-m 3. Tällöin on oletettu suon pohjalle jäävän turvetta keskimäärin 0,5 m :n kerros. Suosta on tehtävä lisää tuhkapitoisuusmäärityksiä.

37 Varissuo (kl , x = 7099, y = 526) sijaitsee Kajaanin eteläosassa Kajaani-Iisalmi -rautatien itäpuolel - la. Kajaanin keskustasta suoalueelle on rautateitse matka a noin 30 km ja maanteitse noin 40 km. Suoalueen sekä pohjois - että eteläreunalle tulevat metsäautotiet. Varissuo on sokkeloinen, moreenisaarekkeiden rikkoma ja se liittyy salmie n kautta ympäröiviin suoalueisiin. Koilliskulmasta on yhtey s Rimminharjansuohon ja lounaasta Sonkajärven puolella Pihlaja - suohon. Varissuo rajoittuu luode-kaakko -suuntautuneisiin mo - reenimäkiin. Tutkimuspisteitä on 6,5 kpl/10 ha (kuvat 26 ja 27). Pinta on m mpy. Pääosa suosta viettää luoteispäähän, (noin 4 m/km), josta vedet laskevat Syväjokea myöten Oulujärveen. Itäosasta vedet virtaavat Pihlajalammen kautta Pihlajapuroa Raudanveteen. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Valtaosa Varissuosta on välipintajänteistä rimpinevaa, joka on paikoin niin vetistä, että suo on ylipääsemätöntä. Rimpineva-alueiden liepeillä on varsinaista saranevaa ja ulom - pana varsinaista sararämettä. Suon etelälaidalla tavataa n rimpineva- ja tupasvillarämemuuttumaa. Pihlajalammen itäpuolel - la sijaitsevassa lahdekkeessa vallitsevat isovarpurämeen j a tupasvillarämeen muuttumat. Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 64 %, muuttumien 34 %, ojikkojen 1 % ja kytöheittoje n 1 %. Suon ojitetussa eteläosassa vallitsee keskitiheä, riukuasteen männikkö. Lounais- ja luoteisosissa on harvaa riukuasteen puustoa, jossa valtapuuna on mänty ja sekapuuna hie - man koivua. Varissuo muodostuu kolmesta luode-kaakkosuuntaisest a altaasta, joita erottavat samansuuntaiset, paikoin saarekkeina suon pinnan yläpuolelle nousevat matalikot. Suon keskiosa n kaksi suurta syvännettä ovat matalahkoja, lounaisosan pienialaisempi syvänne on sen sijaan jyrkkäreunainen ja suhteelli - sen syvä. Pienoiirteissään suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajina on hiekkamoreeni. Syvimmällä alueell a Pihlajalammen pohjoispuolella on turvekerrostuman alla ohues - ti liejua ja pohjamaalajina hiesu. Taulukossa 21 on esitett y Varissuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyys - alueittain.

38 Taulukko 21. Varissuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turve - määrät. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) al a pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) % H 1-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 600 0,60 0,59 1,19 3,59 3,57 7, Yli 1 m 315 0,87 0,82 1,69 2,74 2,59 5, Yli 1,5 m 180 1,09 0,99 2,08 1,96 1,77 3, Yli 2 m 75, 1,31 1,32 2,63 0,98 0,99 1,97 28 Varissuon turpeista 88 % on saravaltaisia ja 14 % rahkavaltaisia. Kolmasosa (33 %) on puhtaita saraturpeita, SC-t : n ja ErSC-t :n osuus on lähes 20 % kummankin. Yleisin rahkaturvelaji on ErCS-t, jonka osuus on 6 %. Puunjäänteitä sisältäviä turpeita on 5 %. Suon etelä- ja itäosan turpeet ovat rahkasaraturpeita, joissa yleisenä lisätekijänä esiintyy tupasvillaa. Itäpään syvänteessä on lisäksi runsaasti suoleväkkö ä (kuva 28). Länsiosassa on pinnalla epäyhtenäinen sararahkatur - peen kerros, matalikoilla on rahkasaraturvetta (kuva 29). Molemmissa on tupasvillaa lisätekijänä. Syvänteessä on puhdast a saraturvetta. Lounaaseen pistävässä lahdekkeessa on niinikää n vallitsevana saraturve, pinnalla ja matalikoilla kuitenkin rah - kasaraturve (kuva 30). Lisätekijöitä tällä alueella on vähän. Heikosti maatunut pintakerros on koko suoalueella paksu. Var - sinkin suon länsiosassa H4-asteella oleva turve ulottuu paikoin pohjaan saakka. Useimmiten pohjaturve on kuitenkin keskinkertaisesti maatunutta. Liekojen määrä on 0-1 metrin syvyydessä pieni (1,2 % ) ja 1-2 metrin syvyydessä erittäin pieni (0,2 %). Liekoj a esiintyy hieman suon kaikissa matalissa osissa. Laboratorionäytteitä on otettu suon itäosasta kolmelt a pisteeltä, länsiosasta yhdeltä sekä lounaisosan lahdekkeest a yhdeltä pisteeltä (taulukko 22). Tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,3 % ja se on korkeimmillaan suon länsiosissa C- ja D - linjastoilla. Pintaturpeessa etenkin on suuria tuhkapitoisuuk - sia. Vesipitoisuuden keskiarvo on 91,1 % eli tyypillinen

39 luonnontilaiselle suolle. Kuivatilavuuspaino on kohtuulline n 85 kg/suo-m 3. Tehollinen lämpöarvo on 21,8 MJ/kg ja 50 % : n kosteudelle laskettuna 9,7 MJ/kg. Turpeen keskimaatuneisuus on Varissuossa 4,5. Heikosti maatuneen pintaturpeen osalta keskiarvo on 3,4 ja hyvi n maatuneen turpeen osalta 5,6. Heikosti maatunut pintakerro s on paksu (kuvat 28-30). Varissuo on moreenisaarekkeiden rikkoma lähes luonnon - tilainen aapasuoalue, jonka pohja on hyvin vaihteleva ja epätasainen. Suon keskiosat C-linjaston alueella ovat hyvin märkiä. ja heikosti maatunut rahkainen pintakerros on keskimäärin metri n paksuinen, joten polttoturvetuotanto ei tule kysymykseen tällä alueella. A- ja D-linjastojen alueella on samaten heikosti maatunut pintakerros paksu, mutta saraturpeena se soveltu u jyrsinturvetuotantoon. A-linjaston alkupäässä on tuotantokelpoista yli 2 m syvää aluetta n. 24 ha. D-linjaston alueell a on yli 1,5 m syvää tuotantokelpoista aluetta n. 30 ha.

40 Kiiskinen (kl , x = 7100, y = 528) sijaitsee 35 km Kajaanista etelä-kaakkoon, voimakkaasti luode-kaakk o -suuntautuneiden drumliinimaisten moreeniselänteiden välisessä painanteessa. Altaan jakaa keskeltä kahtia yksi tällaine n selännejono. Suon molemmille sivuille tulee metsäautotie. Tutkimuspisteitä on 9,1 kpl/10 ha (kuvat 26 ja 31). Pinta on m mpy. Pääasiallinen viettosuunt a on kaakkoon, mutta pieniltä alueilta myös luoteeseen ja koilliseen. Syvimpien altaiden osalta suo on vaikeasti kuivattavissa. Pohjamaa on pääasiassa moreenia. Vallitsevina suotyyppeinä ovat keskiosissa tasapintaine n lyhytkortinen neva sekä välipintajänteinen rimpineva. Laidoilla on tupasvillarämettä. Suoalasta on ojitettu vain 10 %. Keskiosat ovat hyvin vetisia. Keskimääräinen mättäisyys on 18 % ja mättäiden korkeus on 0,3 m. Suon pohja on hyvin epätasainen suon pituussuntaiste n moreeniselänteiden takia. Taulukossa 23 on esitetty Kiiskise n pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Taulukko 23. Kiiskisen pinta-alat, keskisyvyydet ja turve - määrät. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (m :ilj. suo-m ) al a pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) % H 1-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 500 0,53 0,79 1,32 2,66 3,93 6, Yli. 1 m 271 0,75 1,14 1,89 2,04 3,07 5,11 78 Yli 1,5 m 212 0,81 1,27 2,08 1,72 2,70 4,42 67 Yli 2 m 105 0,96 1,52 2,48 1,01 1,59 2, Kiiskisessä on rahkavaltaisia turpeita noin 54 %. Sara - valtaisia turpeita on 46 % ja ne sijaitsevat turvepatjan pohjaosissa. Turpeen lisätekijöinä tavataan tupasvillaa rahkaturpeissa ja puuta saraturpeissa (kuvat 32 ja 33). Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 25 %. on 0-1 metrin vyöhykkeessä erittäin vähän (0,5 %). Liekoj a Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti

41 maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,1 ja hyvi n maatuneen pohjakerroksen 6,3. Laboratorionäytteet on kolmelta pisteeltä (taulukko 24). Tuhkapitoisuuden keskiarvo koko suolla on 2,0 % eli hyvin pie - ni. Vesipitoisuus on luonnontilaiselle suolle tyypilline n 91,3 Kuivatilavuuspaino on keskimäärin 96 kg/suo-m 3 j a tehollinen lämpöarvo 21,9 MJ/kg. Kiiskinen on rikkonainen, keskiosistaan vetinen suo, jonka heikosti maatunut pintakerros on yli 2 m syvillä alueilla lähes metrin paksuinen. Koska paksu pintakerros on pää - asiassa rahkaturvetta, ei suo sovi polttoturvetuotantoon.

42 Rimminharjansuo (kl , x = 7107, y = 525 ) sijaitsee Kajaani-Iisalmi -rautatien itäpuolella noin 30 km Kajaanista. Suon itäpuolelle johtaa metsäautotie. Suo rajoittuu luode-kaakkosuuntaisiin moreenikankaisiin. Tutkimus - pisteitä on 8 kpl/10 ha (kuvat 26 ja 35). Suon pinta on m mpy. Pinta viettää molemmis - ta päistä kohti suon keskiosaa, josta vedet laskevat Pahapu - roa ja edelleen Syväjokea myöten Vuottolahteen. Kuivatusmah - dollisuudet ovat hyvät. Suon märkä. keskiosa on välipintajänteistä rimpineva a ja rimpinevamuuttumaa. Avosuoalueen reunamilla on varsinais - ta saranevaa luonnontilaisena ja muuttumana ja tämän aluee n ympärillä varsinaisen sararämeen ja tupasvillarämeen muuttumaa. Suon matalassa pohjoispäässä on karhunsammalmuuttuma a ja turvekankaita. Muuttuneiden suotyyppien osuus on 60 %, luonnontilaisten suotyyppien 30 %, ojikkojen 6 % ja turvekan - kaiden 7 %. Suo on ojitettu keskustaa ja Varissuolle johta - vaa salmea lukuunottamatta. Ojittamattomilla alueilla suo o n hyvin vetinen. Ojitetuilla alueilla puuston kasvu on elpynyt. Puusto on mäntyvaltaista, reunamilla sekapuuna kuusta ja koi - vua. Valtaosa suosta on alle metrin syvyistä. Suon keskell ä ja eteläosassa on luode-kaakkosuuntaiset syvänteet. Taulukos - sa 25 on esitetty Rimminharjansuon pinta-alat, keskisyvyyde t ja turvemäärät syvyysalueittain. Taulukko 25. Rimminharjansuon pinta-alat, keskisyvyydet j a turvemäärät. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m ' ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H 1-4 H5-10 H I-10 H 1-4 H5-10 H Koko suo 200 0,59 0,41 1,00 1,17 0,82 1, Yli 1 m 62 1,17 0,37 1,74 0,72 0,36 1, Yli 1,5 m 38 1,46 0,62 2,08 0,55 0,24 0, Yli 2 m 23 1,68 0,71 2,39 0,39 0,16 0,55 28