Turvetutkimusraportti 425

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Abstract: The peatlands, peat resources and their potential use in Ylitornio, Norther Finland Part 2 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 425 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAN Report of Peat Investigation 425 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro YLITORNIOLLA TUTKITUT SUOT, NIIEN TURVEVARAT JA KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Abstract: The peatlands, peat resources and their potential use in Ylitornio, Northern Finland Part 2 Espoo 2012

3 Muurinen Tapio ja Aro Ilkka, Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 425, 79 sivua, 34 kuvaa, 33 taulukkoa ja 2 liitettä Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Ylitornion soita ja turvevaroja vuosina Tässä toisessa osaraportissa on vuosina 1993 ja 1995 tutkitut 31 suota kokonaispinta-alaltaan ha. Tutkituista soista on rämeitä 54 %, avosoita 29 %, korpia 10 % sekä turvekankaita ja peltoja yhteensä 7 %. Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 39 %. Tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,1 m ja kokonaisturvemäärä 75,18 milj. suo-m³. Yli 1,5 m:n syvyisiä alueita on ha (28 %). Kokonaisturvemäärästä on 51 % saravaltaisia, 47 % rahkavaltaisia ja 2 % ruskosammalvaltaisia. Energiantuotantoon soveltuvien turpeiden keskimaatuneisuus on von Postin asteikolla H4,4. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,4 % kuivapainosta, vesipitoisuus 89,4 % märkäpainosta ja kuiva-ainesisältö 106 kg/ suo-m³. Turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,8 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,28 % turpeen kuivapainosta. Energiaturvetuotantoon soveltuvaa suoalaa on yhteensä ha. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on 19,06 milj. suo-m³. Sen energiasisältö on 9,89 milj. MWh (50 %:n käyttökosteudessa). Avainsanat: turve, suo, inventointi, energiaturve, Ylitornio Tapio Muurinen, geologi Ilkka Aro, tutkimusassistentti Geologian tutkimuskeskus Rovaniemen yksikkö PL 77 FI ROVANIEMI FINLAN tapio.muurinen@gtk.fi ilkka.aro@gtk.fi ISBN (nid.) ISBN (PF) ISSN

4 Muurinen Tapio and Aro Ilkka, The peatlands, peat resources and their potential use in Ylitornio, Northern Finland, Part 2 Geological Survey of Finland, Report of peat investigation 425, 79 pages, 34 figures, 33 tables and 2 appendices. The Geological Survey of Finland studied peatlands and peat reserves in Ylitornio municipality (Northern Finland) in This report, part 2, contains the information of 31 mires studied 1993 and 1995; the total area of peatlands is hectares. The most common peatland types were pine mires (54%), open fens (29%), spruce mires (10%) and the cultivated peat soils or drained peatland forest types (7%). The proportion of undrained peat lands was 39%. The mean depth of studied peat lands was 1.1 m and the total storage of peat approximately million m³. The studied area deeper than 1.5 m covers hectares (28%). 51% of peat is Carex predominant, 47% is Sphagnum predominant and 2% is Bryales predominant. The mean humification degree (H) of the peat is 4.4. The average ash content of peat is 5.4% by dry weight and water content 89.4% by wet weight. The dry weight density is 106 kg/m³. The effective calorific value of dry peat is 20.8 MJ/kg and the sulphur content 0.28% of dry weight. Altogether hectares were evaluated to be suitable for energy peat production. The quantity of usable peat is million m³ in situ. The energy content is 9.89 million MWh at 50% moisture content. Key words: peat, mire, inventory, energy peat, Ylitornio Tapio Muurinen, geologist Ilkka Aro, research assistant Geological Survey of Finland P.O. Box 77 FI ROVANIEMI FINLAN tapio.muurinen@gtk.fi ilkka.aro@gtk.fi

5

6 SISÄLTÖ JOHANTO... 7 ALUEKUVAUS... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Laboratoriotutkimukset... 9 AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEN ESITYS... 9 Laskelmat... 9 Tuotan tokelpoisuus ja arviointiperusteet Tulosten esitys TUTKITUT SUOT Iso Rovavuoma Horilanvuoma Mustavuoma Pounijänkkä Jäivuoma Juopavuoma Hanhivuoma Honkamaanvuoma Merijänkkä Vaarajänkkä Hanhimaanvuoma Ruonavuoma Isovuoma Repojänkkä Pirttivuoma Kokkojoenlatvavuoma Kokkolehdonvuoma Niipajärvenjänkkä Alinen Riivinvuoma Keijastenvuoma Kapustavuoma Suukoskenvuoma Niipajänkkä Maunuksenvuoma Sikiömaanvuoma Leveänlahdenvuoma Särkivuoma Mustavuoma Taipaleenvuoma Heinivuoma Hangasvuoma ALUEEN SOIEN KEHITYKSESTÄ YHTEENVETO KIITOKSET KIRJALLISUUSLUETTELO LIITTEET

7

8 Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 2. JOHANTO Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut vuosina Ylitornion soita ja niiden sisältämiä turvevaroja. Työ kuuluu osana valtakun nan turvevarojen kokonaisinventointiin. Tutkimuksilla saadaan monipuolista tietoa soista, tur vevaroista ja turpeen laadusta. Tulokset palvelevat talousalueen nykyisiä ja tulevia turpeen käyttäjiä, sekä antavat tietoja soista esimerkiksi maankäytön suunnittelun, luonnonsuojelun, maa- ja metsätalo uden tai vir kistyskäytön kannal ta. Tulokset julkaistaan kuntakohtaisina turvetutkimusraportteina. Ylitorniolla on luetteloitu yli 20 ha:n kokoisia soita 363 kpl yh teispin ta-alaltaan ha, mikä on 31 % kunnan maa-alasta (Lappalainen ym ja Virtanen ym. 2003). Nyt raportoitavat 31 suota on tutkittu vuosina 1993 ja 1995 (kuva 1). Soiden kokonaispinta-ala on ha (10 % suoalasta). Ensimmäinen osa Ylitornion turvetutkimuksista sisältää 27 suota pinta-alaltaan ha (Muurinen ja Aro 2010). Tämä on Ylitornion tutkimusten toinen osaraportti. Tämä Ylitornion turvetutkimusraportti on julkaistu painettuna, sekä internetissä osoitteessa www. geo.fi > Turvepaikka > Palveluun > Turvetutkimusraportit (kunnittain). ALUEKUVAUS Ylitornion kallioperä jakautuu kahteen geologiseen yksikköön; eteläosa kuuluu Peräpohjolan liuskealueeseen ja pohjoisosa Keski-Lapin granitoidikompleksiin. Liuskealuetta leikkaavat diabaasijuonet. Granitoidikompleksi on lähinnä graniittia sekä metamorfoitunutta gneissiä. Maaperä on enimmäkseen moreenia, joka peittää niin laaksoja kuin vaara-alueitakin. Korkeimmat vaarat kohoavat yli 200 m merenpinnasta. Ne ovat osaksi avokallioita tai rakkakivikoita. Suhteelliset korkeuserot ovat yli 100 m. Matalimmat alueet ovat olleet Litorinameren lahtia. Nämä muinaiset lahdet ovat savi-, hiesu- ja liejupohjaisia, joiden sedimenttipaksuudet ovat paikoitellen 2 3 m. Tutkituista soista alimmalla korkeustasolla sijaitsevat Isovuoma ja Iso Rovavuoma (n m nykyisestä merenpinnasta) ja korkeimmalla tasolla sijaitsee Hangasvuoma (n m). Valtaosa tämän raportin soista sijaitsee Ylitornion kunnan länsiosassa noin 100 metrin tasossa, tai sen alapuolella (kuva 1). Ylitornion alueella on paikoitellen Ancylusjärven ja Litorinameren moreenista huuhtomia muinaisrantoja. Kunnan länsi- ja eteläosassa on kumpumoreenikenttiä, jotka lisäävät soiden rikkonaisuutta. Turpeen alla olevat hiesu-, savi- ja liejukerrostumat ovat laaksojen pohjalla paksuimmillaan useita metrejä. Ylitornion vanhimmat todetut turvekerrostumat ovat yli 8700 vuotta vanhoja (Mäkilä ja Muurinen 2008). Tutkituista soista suurin osa kuuluu valuma-alueiltaan Tornionjoen alaosan ensimmäisen jakovaiheen osa-alueeseen (67.1) ja Tengeliönjoen valumaalueeseen (67.9). Vedet laskevat Tornionjokeen Martimojoen ja Tengeliönjoen kautta (Ekholm 1993). Alueen suu rimmat järvet ovat Iso-Lohijärvi ja Törmäsjärvi. Lisäksi on pienempiä järviä ja lampia kpl. 7

9 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro Kuva 1. Ylitornion turvetutkimusraporttiin, osa 2, kuuluvat suot (tummanvihreä) ja suojelusoita sisältävät alueet (punainen rasteri). 28. Ylinen Rovavuoma 29. Horilanvuoma 30. Mustavuoma 31. Puonijänkkä 32. Jäivuoma 33. Juopavuoma 34. Hanhivuoma 35. Honkamaanvuoma 36. Merijänkkä 37. Vaarajänkkä 38. Haapamaanvuoma 39. Ruonavuoma 40. Isovuoma 41. Repojänkkä 42. Pirttivuoma 43. Kokkojoenlatvavuoma 44. Kokkolehdonvuoma 45. Niipajärvenjänkkä 46. Alinen Riivinvuoma 47. Keijastenvuoma 48. Kapustavuoma 49. Suukoskenvuoma 50. Niipajänkkä 51. Maunuksenvuoma 52. Sikiömaanvuoma 53. Leveänlahdenvuoma 54. Särkivuoma 55. Mustavuoma 56. Taipaleenvuoma 57. Heinivuoma 58. Hangasvuoma 8

10 Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 2. TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että tutkittaville soille laadittiin linjaverkosto, joka muodostuu suon läpi kulkevasta selkälinjasta ja sitä vastaan kohtisuorista poikkilinjoista (Lap palainen ym. 1984). Tutkimuspisteet ovat linjastoilla 100 metrin välein. Suon muodosta riippuen voi linjas toja olla use ampia A, B, C jne. Tutkimusajankohtana linjastot raivattiin ja merkittiin maas toon. Rikkonaisia suoalueita täydennettiin hajapistein. Tarkemman syvyystiedon saamiseksi tehtiin poikkilinjojen puoliväliin yhdensuuntaiset lisälinjat, ns. pliktauslinjat, joilta turvepaksuus mitattiin 50 m:n välein. Tällaisia linjoja tehtiin tarvit taessa muual le kin. Lähes kaikki tutkimuslinjat vaaittiin suon korkeus- ja kaltevuussuhteiden selvittämiseksi. Tutkimuspisteellä määritettiin suotyyppi ja luonnontilaisuus, mät täisyys peittävyysprosentteina tasopinnasta ja mättäiden keskimääräinen korkeus. Lisäksi määritettiin puulajisuhteet, puuston tiheys- ja kehitysluokka. Kairauksin tutkittiin turvekerrostuman paksuus ja rakenne 10 cm:n tarkkuudella. Pääturvelajien ja mahdollisten lisätekijöiden suhteelliset osuudet määritettiin 6-asteikolla. Turpeen maatuneisuus (H) määritettiin von Postin puristusmenetelmällä 10-asteikolla (1 10), kosteus 5-asteikolla (1 5) ja kuituisuus 6-asteikolla (0 6). Myös mahdolliset kemialliset saostumat sekä järvimuta- ja liejukerrostumat määritettiin ja mitattiin niiden paksuudet. Lopuksi havainnoitiin poh jamaa laji. (Ks. myös liite 1). Laboratoriotutkimukset Kenttätutkimustietojen perusteella valittiin lähes jokaiselta suolta yksi, tai useampi piste suon koosta riippuen, joista otettiin tilavuus tarkalla mäntäkairalla turvenäytesarjat laboratoriotutkimuksia varten. Näytepis teet valit tiin siten, että ne edus tai sivat mahdollisimman hyvin soiden turvekerrostumia. Näytteistä määritettiin laboratoriossa happamuus (ph-arvo), vesipitoi suus painoprosentteina (105 C:ssa kuivaamalla), kuiva-aineen määrä eli tiheys (kg/suom 3 ), tuh kapitoi suus prosentteina (815 +/- 25 C:ssa hehkutettuna) kuivapainosta ja lämpöarvo. Lämpöarvomääritykset on tehty kuiva tuista ja jauhetuista turvepuristeista LECO AC-300 kalorimet rillä (ASTM 3286). Tulokset ilmoitetaan tehollisina lämpöarvoina kuivalle, sekä 50 %:n ja 35 %:n käyttökos teudessa olevalle turpeelle megajouleina kilogrammaa kohden (MJ/kg). Osasta näytteitä analysoitiin rikki pitoi suus prosentteina kuivapainosta LECO SC-132-rikkianalysaattorilla. Pistekohtaisissa keskiarvoissa ylimmät ja alimmat näytteet eivät mukana. AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEN ESITYS Laskelmat Turvemäärät, maatuneisuudet ja turvelajien sekä turvetekijöiden osuudet on saatu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen, ym. 1983). Syvyysvyöhykkeellä tarkoitetaan kahden syvyyskäy rän vä lissä olevaa aluetta. Syvyysvyöhykkeiden pinta-alatiedot perustuvat alkuperäiseen aineistoon. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä on laskettu erikseen turvemäärä ja näin saadut turvemäärät yhdistämällä saadaan kokonaisturvemäärä. Erikseen on laskettu heikosti maatuneen (H1-3 ja H4) rahkavaltaisen pintaturpeen osuudet. Maatuneisuudet sekä eri turvelajien ja -tekijöiden määrät on laskettu turvemäärillä painottaen. Turvemäärät on ilmoitettu miljoonina suokuutiometreinä (milj. suo-m 3 ). Kes kisyvyy det eri syvyysalueille ja koko suolle on saatu jaka malla turvemäärä vastaavalla pinta-alalla. Käyttökelpoinen turvemäärä (milj. suo-m 3 ) on saatu kerto malla pinta-ala yli 1,5 m syvyisen alueen kes kisyvyydel lä, josta on vähennetty hävikkinä käyttämättä jäävä 0,5 m:n kerros pinnan muokkauksesta ja pohjalle jäävästä turpeesta. Turpeen kuivaainemäärä (massa, t) on saatu kertomalla suokuutioiden mää rä yhden suokuu tion sisältämäl lä kuiva-ainemäärällä. Ener giasisältö on lasket tu kuival le sekä 50 %:n käyttö kos teudes sa ole valle turpeelle. Kuivan turpeen energiasisältö saa daan kaavasta 1 ja kostean turpeen kaava sta 2. 9

11 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 1. E = N suo-m 3. d. H u 2. E = N suo-m 3. d. [100/(100 - K)]. H u, jossa E = energiasisältö, N suo-m 3 = suokuutioiden lukumäärä, d = suokuution sisältämä kuiva-ainemäärä (kg/suo-m 3 ), Hu = kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), H u = kosteudessa K ole van turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), K = turpeen kosteus (%). Laskettu energiasisältö on milj. gigajoulea (milj. GJ), joka on muutettu myös megawattitunneiksi (MWh) kertoimel la 0,278. Turvelajit on jaettu pääryhmittäin rahka-, sara- ja ruskosammalvaltaisiin. Ne ovat kerrostuneet joko sellaisenaan, mutta yleensä muodos tavat toisten sa kanssa sekaturpeita. Suhteelliset turvelajija kaumat on ilmoitettu prosentteina. Suotyyppimääritysten perusteella laskettiin soittain suotyyp pija kaumat, jotka on saatu suon havaintopisteistä. Linjaverkostosta joh tuu, että soiden keskustojen suotyypit painottuvat reunaosien suotyyppejä enemmän. Kuitenkin saadut tulokset kuvastavat san gen hyvin eri suotyyppien suhteita ja antavat kuvan esimerkik si ojituksen laajuu desta tutkimusajankohtana. Samoin on laskettu tutkimuspisteistä muitakin suhteellisia osuuksia, kuten puustojakaumaa, pohjamaalajeja ja liejukerrostumien esiintymistä. Tuotantokelpoisuus ja arviointiperusteet Soiden eri käyttömahdollisuuksia ovat turvetuotanto joko energia- tai ympäristö turpeeksi, metsit täminen tai raivaaminen pelloksi, rauhoittaminen suojelusuoksi tai käyttö sellaisenaan marjastukseen, virkistykseen ja pohjoisessa porolaitumina. Turvetuotantoon vaikuttavat tekijät muuttuvat ajan kuluessa. Sellaisia ovat mm. energian hinta, tuotantotekniikan kehittyminen, alueellinen tarve turpeen hyödyntämiseen ja erilaiset ympäristötekijät. Tuo tantomenetelmiin tai tuotannon taloudellisiin riippuvuuksiin, kuten lunastus- ja kuljetuskysymyksiin ei arvioinnissa puututtu. Turvetuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on noin 1,5 m. Kun suo on ojitettu ja pohja on suhteellisen tasainen ja vähäkivinen, voidaan tuotantoon ottaa turvepaksuudeltaan ohuempiakin alueita. Vaaitustuloksista saatujen suon korkeus- ja vaaitustietojen perusteella on arvioitu kuivatusmahdollisuuksia ja pintaalarajauksia suhteessa läheisiin vesistöihin. Tuotantomenetelmiä ovat jyrsinturvetuotanto ja palatur vetuotan to. Edellinen on yleensä suurimittaista tur vetuotantoa, joka vaatii laajan tuotantokentän, mutta ei ole niinkään riip puvainen turvelajista ja maatuneisuudesta. Jäl kimmäinen edel lyttää turvepalan koossapysymisen kannalta turpeelta vähintään H4-maatuneisuutta. Tätä heikommin maatuneen turpeen joukossa on hyvä olla sitova na aineena myös paremmin maatunutta turvetta tai kuituisuutta. Energiaturpeeksi soveltuu H5 10 maatu nut rahka turve sekä kaikki saraturpeet. Käytännössä myös H4-maatunut rahkavaltainen turve, ns. väliturve voidaan käyttää energiaturpeena. Heikosti maatunut rahkainen pinta turve (taulukoissa H1-3S-t) voidaan tuottaa ympäristöturpeena, jos sitä on yli 0,6 m:n kerros. Ympäristöturvetta käytetään esim. karjatiloilla kuivikkeena, kompostoinnissa, maanparannuksessa, kasvualustoina tai imeytysturpeena. Ohut heikosti maatunut rahkainen pintaturvekerros voidaan sekoittaa alla olevaan maatuneeseen turpeeseen ja käyttää energiaturpeena. Jyrsin turvetuotantoon soveltuvan alueen vä himmäiskokona pidetään yleensä ha. Pienemmätkin alueet soveltuvat, mikäli ne ovat lähekkäin tai jon kin isomman tuotantoalueen vieressä. Tilakohtaiseen tarpeeseen palaturvetuotantoalueeksi soveltuvat myös pienet alueet, kuten vanhat suopellot. Turpeiden käyttökelpoisuutta selvitettäessä on nojauduttu pää piir teissään Energiaturpeen laatuohjeeseen (2006). Energiasisältöjä laskettaessa on käytetty jyrsinturpeen lämpöarvoa 50 %:n kosteudessa (M50). Mikäli turpeen tuhka- ja rik kipitoisuus täyttävät laatuohjeen vaatimukset, sitä on pidetty käyttökelpoisena energiaturpeena. 10

12 Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 2. Tulosten esitys Jokaisesta suosta on GTK:n turvearkistossa yksityiskohtainen suoseloste, jossa on käsi telty kunkin suon ympä ristöä, sijaintia vesistöalueisiin nähden ja kulkuyh teyksiä. Suotyypeistä on mainittu yleisimmät ja kerrottu oji tusti lan teesta sekä suon kuivatusmahdollisuuksista. Turvemää rät koko suolle, yli 1 m:n, yli 1,5 m:n ja yli 2 m:n syvyysalueelle ovat taulukkomuodossa, jossa jako on turpeen maatuneisuuden mukaan; rahkavaltaiset H1 3S-t (vaalea rahkaturve) ja H4S-t (väliturve), sekä rahkavaltaiset H5 10S-t että saravaltaiset H1 10C-t (tumma turve). Suoselostuksissa on mainittu yleisimmät turvelajit, lisäksi tupasvillan kuituja, varpuja ja puuainesta sisältävät turpeet, jos niiden osuus ylittää 10 % kokonaisturvemäärästä. Keski maa tunei suus on lasket tu koko suolle sekä suon tuotantokel poi selle osalle. Yleisin tai yleisimmät pohjamaalajit ja mahdolliset liejukerrostumat paksuuksineen on myös mai nittu. Laboratoriotulokset on esi tetty taulu kkoi na ja tuloksia on käsitelty lyhyesti. Suon käyttökelpoisista turvevaroista on laskelmat ympäristöturpeena tai energiaturpeena energiasisältöineen. Myös haitalli- set ominaisuudet, kuten korkea tuhka- ja rikkipitoisuus on huomioitu. Suokar toissa on pisteittäin turvekerros tuman keskimaatuneisuus sekä heikosti maatuneen (H1 4S-t) rahkavaltaisen pintaturvekerroksen/koko turveker roksen paksuus dm: nä. Myös hajapistein tehdyt tutki mukset ja kaikki syvyystie dot on merkitty. Suokarttaan on syvyys tietojen perus teella piir retty syvyys käyrät: 1 m, 1,5 m, 2 m, 3 m, jne. metrin välein. Suokartat ja suoprofiilit, joissa kuvataan turvekerrostuman rakenne, turvelajit lisätekijöineen, maatuneisuus, pohjamaalajit sekä suon pinnan ja pohjan korkeudet saadaan turvetietokannasta esimerkkikuvien mukaisina tulosteina (kuvat 2 ja 3). Profiileissa käytettyjen merkkien selostukset ovat liitteessä 1. Tässä raportissa kaikkia tietoja ei julkaista. Yksityiskohtaisia selosteita, suokarttoja turveprofiileineen, sekä tutkimus- ja laboratoriotuloksia taulukoina voi tilata GTK:n Pohjois- tai Itä-Suomen yksiköstä. Tietoja on saatavana esimerkiksi maakunnittain, vesistöalueittain, kunnittain, soittain tai tilakohtaisesti joko sähköisinä tiedostoina tai paperitulosteina. 11

13 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro Kuva 2. Malli suokartasta. 12

14 Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 2. Kuva 3. Esimerkkiprofiilit suon turvekerrostumasta (3a, ylempi) ja maatuneisuudesta (3b, alempi); leikkaukset A-selkälinjalta. Käytetyt merkinnät ovat liitteessä 1. 13

15 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro TUTKITUT SUOT 28. Iso Rovavuoma Iso Rovavuoma (kl , x=7374,2, y=3356,1) sijaitsee noin 13 km Ylitornion keskustasta pohjoiskoilliseen (kuva 4). Suo on vaarojen välissä rajoittuen eteläpuolella Vähä Rovavaaraan, lännessä Kytömaahan ja koillisessa Suolamaahan. Pohjoisreunaa sivuaa tie. Suolla on 96 tutkimuspistettä (4,5/10 ha) ja 174 syvyyspistettä (8,2/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on m. Viettosuunta on pääasiassa etelään, mutta kaakkoinen lahdeke viettää kohti suon keskustaa. Suo on lähes luonnontilainen, sillä vain pieniä ohutturpeisia alueita pohjois- ja eteläosassa on ojitettu. Vedet kertyvät Rovaojaan, joka laskee etelään. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suo ympäristöineen kuuluu Puoniojan valuma-alueeseen (67.914). Taulukko 1. Ison Rovavuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 211 0,0 0,4 1,5 1,9 0,06 0,73 3,19 3,98 Yli 1,0 m 138 0,0 0,5 2,2 2,7 0,01 0,64 2,99 3,64 Yli 1,5 m 123 0,0 0,4 2,4 2,8 0,01 0,55 2,91 3,47 Yli 2,0 m 108 0,0 0,4 2,5 2,9 0,01 0,47 2,73 3,21 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 4,4 m. Suon yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (67 %), savi (18 %) ja hiesu (10 %). Liejupohjaisia pisteitä on 46 %. Liejukerrostumat ovat paksuimmillaan yli 2 m. Yhdessä liejuisen saven kanssa pehmeitä pohjasedimenttejä on yli 5 m. Ison Rovavuoman tutkimuspisteistä on avosuolla 55 %, korvessa 32 % ja rämeellä 13 %. Yleisimmät suotyypit ovat luhtaneva ja ruohoinen saraneva, joita on yhteensä lähes puolet havainnoista. Reuna-alueilla on eniten nevakorpea. Puustoiset alueet ovat koivuvaltaista ja vajaatuottoisia. Turpeista on saravaltaisia 53 %, rahkavaltaisia 47 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 48 %, sararahkaturve (CS) 36 % ja rahkaturve (S) 10 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 31 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 9 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan turpeen H4,3. Isolta Rovavuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet (yhteensä 65 kpl) neljältä pisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 8,6 % kuivapainosta, ph-arvo 5,3, vesipitoisuus märkäpainosta 90,1 % ja kuiva-ainemäärä 101 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,4 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus (5 näytettä) on keskimäärin 0,27 %. Turvetuotantoon suota ei suositella, sillä alue kuuluu Aavasaksan maisemakokonaisuuteen (Natura 2002). Lisäksi näytteiden tuhkapitoisuus ylittää 15 % jo 1,5 m syvyydestä alkaen. 14

16 Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa Kuva 4. Ison Rovavuoman tutkimuslinjasto ja valuma-alue Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ Iso Rovavuoma km

17 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 29. Horilanvuoma Horilanvuoma (kl , x=7378,0, y=3365,5) sijaitsee osittain Pellon puolella noin 21 km Ylitornion keskustasta koilliseen (kuva 5). Länsipuolella kohoaa Paherovaara ja itäpuolella Iso-Horila. Suon pohjoisosaan tulee metsäautotie. Suolla on 94 tutkimuspistettä (4,4/10 ha) ja 174 syvyyspistettä (8,3/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on m. Keskivaiheilla on rimpinen vedenjakaja, jonka pohjoispuolen vedet laskevat viereisen Laajamaansuon kautta Vuomajokeen, ja jonka valuma-alueeseen (67.272) pohjoisosa kuuluu. Eteläosan vedet laskevat Tengeliönjokeen Koskenojan valumaalueen (67.917) kautta. Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Kuivatusmahdollisuudet ovat syvimpiä altaita lukuun ottamatta kohtalaisen hyvät. Taulukko 2. Horilanvuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 209 0,1 0,2 1,3 1,6 0,18 0,39 2,76 3,33 Yli 1,0 m 119 0,1 0,3 2,0 2,4 0,07 0,31 2,44 2,82 Yli 1,5 m 84 0,1 0,3 2,5 2,9 0,05 0,23 2,11 2,39 Yli 2,0 m 59 0,1 0,3 3,0 3,4 0,04 0,19 1,75 1,98 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 5,4 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (56 %) ja hiekka (40 %). Liejupohjaisia pisteitä on 12 %, ja liejukerrostumien paksuus on cm. Horilanvuoman suotyypeistä on avosuolla 56 %, rämeellä 42 % ja korvessa 2 %. Yleisimmät suotyypit ovat keskialueiden rimpineva ja varsinainen saraneva. Kaikista havainnoista luonnontilaisia avosoita on yli puolet. Reunarämeet on enimmäkseen ojitettu, ja niiden mäntyvaltainen puusto on vajaatuottoista. Turpeista on saravaltaisia 59 %, rahkavaltaisia 40 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 47 %, sararahkaturve (CS) 23 % ja rahkaturve (S) 16 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan turpeen H4,7. Horilanvuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet (yhteensä 96 kpl) viideltä pisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,5 % kuivapainosta, ph-arvo 5,0, vesipitoisuus märkäpainosta 91,3 % ja kuiva-ainemäärä 87 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus (23 näytettä) on keskimäärin 0,14 %. Suolla on kaksi yli 1,5 m syvää aluetta 39 ha ja 26 ha, yhteensä 65 ha, jotka sisältävät 1,56 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Alueet sijaitsevat vajaan kilometrin etäisyydellä toisistaan. Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on 0,14 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 2,81 milj. GJ eli 0,78 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 2,48 milj. GJ eli 0,69 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,44 MWh. Laskelmissa on käytetty laboratoriotulosten yllä olevia keskiarvoja. 16

18 Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa Kuva 5. Horilanvuoman tutkimuslinjasto ja valuma-alueet Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/ km Horilanvuoma

19 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 30. Mustavuoma Mustavuoma (kl , x=7364,9, y=3379,5) sijaitsee noin 29 km Ylitornion keskustasta itään (kuva 6). Suo rajoittuu lounaispuolella kohoavaan Vajovaaraan, muualla mataliin moreenisaarekkeisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät itä- ja eteläpuolen paikallisteiden johdosta. Suolla on 51 tutkimuspistettä (4,3/10 ha) ja 101 syvyyspistettä (8,7/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on m. Pääallas viettää loivasti pohjoiseen. Alue on rimpinen ja sen keskellä on lampi (+109,0 m). Suo on märkää keskiosaa lukuun ottamatta ojitettu. Itäosan läpi virtaa Mustaoja. Peltoja on raivattu pohjois-, itäja kaakkoisosaan. Kuivatusmahdollisuudet ovat parhaat suon kaakkoisosassa. Suo ympäristöineen kuuluu Ahvenjoen valuma-alueeseen (67.999). Taulukko 3. Mustanvuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 121 0,0 0,0 1,1 1,1 0,04 0,07 1,27 1,38 Yli 1,0 m 71 0,0 0,0 1,6 1,6 0,01 0,01 1,14 1,16 Yli 1,5 m 41 0,0 0,0 1,9 1,9 0,00 0,00 0,80 0,80 Yli 2,0 m 17 0,0 0,0 2,3 2,3 0,00 0,00 0,40 0,40 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 3,3 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni (90 %). Liejupohjaisia pisteitä on 16 %. Paksuimmillaan liejua on 70 cm. Mustanvuoman suotyypeistä on avosuolla 44 %, rämeellä 41 %, korvessa 5 %, turvekankaalla 5 % ja pellolla 5 %. Yleisin suotyyppi on rimpineva, jota keskiosa on kokonaan. Muita yleisiä suotyyppejä ovat ojitettujen alueiden rimpinevamuuttuma ja varsinainen sararämemuuttuma. Puustoisilla alueilla kasvava rämemänty on riukuasteella. Turpeista on saravaltaisia 65 %, rahkavaltaisia 18 % ja ruskosammalvaltaisia 17 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 49 %, sararuskosammalturve (CB) 17 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 15 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 10 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan turpeen H4,5. Mustaltavuomalta otettiin tilavuustarkat turvenäytteet (yhteensä 19 kpl) kahdelta pisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,1 % kuivapainosta, ph-arvo 5,3, vesipitoisuus märkäpainosta 89,1 % ja kuiva-ainemäärä 103,8 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus (5 näytettä) on keskimäärin 0,19 %. Suon kahdesta yli 1,5 m syvästä altaasta vain pienempi kaakkoisosan allas soveltuu turvetuotantoon. Tällä 10 ha:n alueella on 0,14 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Kuiva-ainemäärä on 0,02 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 0,31 milj. GJ eli 0,09 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,27 milj. GJ eli 0,08 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,53 MWh. Laskelmissa on käytetty tämän 10 ha:n alueen laboratoriotulosten keskiarvoja: Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on 109 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 19,8 MJ/kg ja 50 % kostean turpeen lämpöarvo 8,7 MJ/kg. Suon pääallas on tasaista rimpinevaa suurine allikoineen. Lisäksi sen keskellä on lampi, joten kuivatusvaikeuksien takia tämä alue ei sisälly edellä olevaan laskelmaan. 18

20 Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa Kuva 6. Mustavuoman tutkimuslinjasto ja valuma-alue Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/11 0 0,5 km Mustavuoma

21 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 31. Puonijänkkä Puonijänkkä (kl , x=7369,4, y=3370,2) sijaitsee Puonivaaran ja Vajovaaran välisessä laaksossa noin 21 km Ylitornion keskustasta itäkoilliseen (kuva 7). Luoteisosassa on Puonilampi (+122,3 m), jonka luoteispäätä sivuaa tie. Suolla on 33 tutkimuspistettä (5,8/10 ha) ja 56 syvyyspistettä (10,0/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo on lähes luonnontilainen luoteis- ja kaakkois- pään matalia reuna-alueita lukuun ottamatta. Kuivatusmahdollisuudet ovat rimpisellä luoteisosalla tasaisuudesta ja vedenjakajasta johtuen huonot, mutta kaltevuus lisääntyy kaakkoon ja kuivatusmahdollisuus paranee. Suurin osa suosta kuuluu Törmäsjärven valuma-alueeseen (67.927). Luoteispää kuuluu Tengeliönjoen yläosan valuma-alueeseen (67.913). Taulukko 4. Puonijänkän eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 57 0,0 0,1 1,5 1,6 0,01 0,07 0,83 0,91 Yli 1,0 m 33 0,0 0,1 2,2 2,3 0,00 0,04 0,72 0,76 Yli 1,5 m 22 0,0 0,1 2,8 2,9 0,00 0,03 0,61 0,64 Yli 2,0 m 16 0,0 0,1 3,3 3,4 0,00 0,02 0,52 0,54 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 5,5 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (53 %) ja hiekka (43 %). Liejupohjaisia pisteitä on 35 %, ja paksuimmat liejukerrostumat ovat 70 cm. Puonijänkän suotyypeistä on avosuolla 53 %, rämeellä 45 % ja korvessa 2 %. Suon keskiosa on rimpinevaa, joka on varsinaisen saranevan ohella yleisin suotyyppi. Yhteensä näitä on lähes puolet kaikista havainnoista. Rämeiden mäntyvaltainen puusto on enimmäkseen riukuasteella. Turpeista on saravaltaisia 64 %, rahkavaltaisia 24 % ja ruskosammalvaltaisia 12 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 51 %, sararahkaturve (CS) 20 %, ruskosammalsaraturve (BC) 13 % ja sararuskosammalturve (CB) 12 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan turpeen H4,2. Puonijänkältä otettiin tilavuustarkat näytteet (yhteensä 19 kpl) yhdeltä pisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,7 % kuivapainosta, ph-arvo 5,4, vesipitoisuus märkäpainosta 92,0 % ja kuiva-ainemäärä 80,3 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuutta ei määritetty. Suon yli 1,5 m syvästä altaasta, joka sijaitsee Puonilammen ja vedenjakajan kaakkoispuolella, soveltuu turvetuotantoon 10 ha. Tällä alueella on 0,24 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Kuivaainemäärä on 0,02 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 0,41 milj. GJ eli 0,11 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,36 milj. GJ eli 0,01 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,42 MWh. Allas on rimpinevaa, ja syvempien turvekerrostumien kuivatusvaikeudet ovat todennäköisiä. Laskelmissa on käytetty laboratoriotulosten yllä olevia keskiarvoja. 20

22 Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa Kuva 7. Puonijänkän tutkimuslinjasto ja valuma-alueet Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/11 0 0,5 km Puonijänkkä

23 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 32. Jäivuoma Jäivuoma (kl , x=7373,8, y=3365,0) sijaitsee noin 18 km Ylitornion keskustasta koilliseen (kuva 8). Suo syvät osat rajoittuvat pohjois- ja länsireunastaan Jäivaaraan. Muualla suo jatkuu osittain ohutturpeisena ja jyrkästi kaakkoon viettävänä rinnesuona. Suolla on 61 tutkimuspistettä (4,7/10 ha) ja 103 syvyyspistettä (8,0/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on m. Pääviettosuunta on kaakkoon. Jäivaaran luoteispuolella on vedenjakaja, joka on tasaista ja rimpistä. Jäivaaran koillispuoli kuuluu Tengeliönjoen yläosan alajakoalueeseen (67.913). Länsipuoli kuuluu Kuerojan valuma-alueeseen (67.916), joka sekin laskee Tengeliönjoen kautta noin 6 km päässä Portimojärveen. Taulukko 5. Jäivuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 118 0,1 0,1 1,6 1,8 0,07 0,15 1,89 2,11 Yli 1,0 m 68 0,0 0,2 2,6 2,8 0,02 0,12 1,74 1,88 Yli 1,5 m 55 0,0 0,2 2,9 3,1 0,02 0,11 1,61 1,74 Yli 2,0 m 44 0,0 0,2 3,3 3,5 0,02 0,09 1,45 1,56 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 5,7 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (48 %), hiekka (30 %) ja savi (10 %). Liejupohjaisia pisteitä on 25 %. Lammen läheisyydessä paksuimmat liejukerrostumat ovat yli 2 m. Jäivuoman suotyypeistä on avosuolla 47 %, rämeellä 28 %, turvekankaalla 13 %, korvessa 10 % ja pellolla 2 %. Näistä luonnontilaisia suotyyppejä on 62 %. Suon keskiosa on luhtanevaa, kalvakkanevaa ja varsinaista saranevaa. Ne ovat yleisimmät suotyypit. Mäntyä ja koivua kasvavat puustoiset alueet ovat harvennushakkuuvaiheessa. Turpeista on saravaltaisia 67 %, rahkavaltaisia 32 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 47 %, sararahkaturve (CS) 20 %, rahkaturve (S) 11 % ja saraturve (C) 11 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 21 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,2 ja energiaturpeeksi soveltuvan turpeen H4,4. Jäivuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet (yhteensä 77 kpl) neljältä pisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,2 % kuivapainosta, ph-arvo 5,4, vesipitoisuus märkäpainosta 91,3 % ja kuiva-ainemäärä 87,7 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Yhdeltä pisteeltä määritetty rikkipitoisuus (8 näytettä) on 0,15 %. Suon yli 1,5 m syvät alueet sijaitsevat Jäivaaran pohjois- ja länsipuolella. Vaikka alue on yhtenäinen, se kuroutuu lähes kahtia ja ne kuuluvat eri valumaalueisiin. Vaaran pohjoispuolella, suon reunassa on kunnan vedenottamon pohjavesikaivoja. Pohjavesialueen vuoksi suon tätä osaa ei suositella turvetuotantoon. Sen sijaan vaaran länsipuolen syvässä altaassa on noin 30 ha:n alalla käyttökelpoista energiaturvetta 0,78 milj. suo-m 3. Tuotantoon soveltuvan turpeen kuiva-ainemäärä on 0,07 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 1,38 milj. GJ eli 0,38 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) turpeen energiasisältö on 1,22 milj. GJ eli 0,34 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,44 MWh. Laskelmissa on käytetty länsiosan kahden pisteen laboratoriotulosten keskiarvoja: Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on 89 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 19,9 MJ/kg ja 50 % kostean turpeen lämpöarvo 8,8 MJ/kg. Syvän altaan keskellä on pieni lampi, jonka ympäristö on tasaista ja rimpistä. Nämä voivat haitata alueen kuivatusta. 22

24 Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa Kuva 8. Jäivuoman tutkimuslinjasto ja valuma-alueet Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ km Jäivuoma

25 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 33. Juopavuoma Juopavuoma (kl , x=7373,5, y=3362,3) sijaitsee noin 15 km Ylitornion keskustasta koilliseen (kuva 9). Etelässä ja lounaassa suo rajoittuu Juopavaaraan, muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon. Länsipäätä sivuaa metsäautotie. Suolla on 52 tutkimuspistettä (4,2/10 ha) ja 94 syvyyspistettä (7,6/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on m. Viettosuunnat vaihtelevat suon eri osissa. Lännessä on vedenjakaja. Itäosa on tasaista ja rimpistä. Eteläosa viettää loivasti etelään. Suo on reunaojitusta lukuun ottamatta luonnontilainen. Suurin osa suosta kuuluu Kuerojan valuma-alueeseen (67.916). Länsiosa kuuluu Sammaljoen valuma-alueeseen (67.915). Molempien vedet laskevat Portimojärveen. Taulukko 6. Juopavuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 121 0,1 0,1 1,2 1,4 0,06 0,11 1,46 1,63 Yli 1,0 m 65 0,1 0,1 1,9 2,1 0,04 0,04 1,26 1,34 Yli 1,5 m 45 0,1 0,1 2,3 2,5 0,03 0,03 1,04 1,10 Yli 2,0 m 30 0,0 0,0 2,7 2,7 0,01 0,01 0,82 0,84 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 4,9 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (77 %) ja hiekka (21 %). Liejupohjaisia pisteitä on 9 %. Paksuimmat liejukerrostumat ovat cm. Juopavuoman suotyypeistä on avosuolla 69 %, rämeellä 29 % ja korvessa 1 %. Näistä on luonnontilaisia 72 %. Suon keskiosa on rimpinevaa ja ruohoista saranevaa, joita ovat suon yleisimpiä suotyyppejä. Niitä on lähes puolet kaikista suotyyppihavainnoista. Reunarämeiden mäntyvaltainen puusto on riukuasteella. Turpeista on saravaltaisia 61 %, rahkavaltaisia 38 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 54 %, sararahkaturve (CS) 23 % ja rahkaturve (S) 15 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan turpeen H4,9. Juopavuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet (yhteensä 45 kpl) kolmelta pisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,1 % kuivapainosta, ph-arvo 5,3, vesipitoisuus märkäpainosta 90,6 % ja kuiva-ainemäärä 94,1 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Kahdelta pisteeltä määritetty rikkipitoisuus (9 näytettä) on 0,22 %. Suon yli 1,5 m syvät alueet ovat kolmessa eri altaassa. Näiden tuotantokelpoisiksi arvioitujen alueiden pinta-alat ovat 5 ha, 8 ha ja 21 ha. Ne sijaitsevat m etäisyydellä toisistaan. Suurin alue on länsiosassa. Tämän alueen haittana on vedenjakaja, joka jakaa sen puoliksi eri valuma-alueisiin. Itäosassa sijaitseva 8 ha:n alue on rimpinen, ja on tasaisuudesta johtuen hankala kuivattaa. Yhteensä nämä 34 ha:n alueet sisältävät käyttökelpoista energiaturvetta 0,67 milj. suo-m 3. Kuiva-ainemäärä on 0,06 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 1,30 milj. GJ eli 0,36 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,14 milj. GJ eli 0,32 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,48 MWh. Laskelmissa on käytetty näytteiden laboratoriotulosten yllä olevia keskiarvoja. 24

26 Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa Kuva 9. Juopavuoman tutkimuslinjasto ja valuma-alueet Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ km Juopavuoma

27 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 34. Hanhivuoma Hanhivuoma (kl , x=7368,7, y=3376,9) sijaitsee Törmäsjärven itäpuolella noin 26 km Ylitornion keskustasta itäkoilliseen (kuva 10). Suo on yli 4 km pitkä rajoittuen useisiin vaaroihin. Keskiosaa on raivattu pelloksi, ja sinne tulee tie. Suolla on 142 tutkimuspistettä (4,9/10 ha) ja 283 syvyyspistettä (9,8/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on m. Suon pohjoisosa on luonnontilaista. Kuivatus- mahdollisuudet vaihtelevat suon eri osissa. Hanhilampi (+105,8 m) sijaitsee rimpisen pohjoisosan keskellä. Rikkonaista eteläosaa ei vaaittu. Suurin osa suosta kuuluu Merijärven valuma-alueeseen (67.926), jonka vedet laskevat Hanhiojan kautta koilliseen ja edelleen Merijärveen. Eteläosa kuuluu Ahvenjoen valuma-alueeseen (67.999), jonka vedet laskevat etelään Ahvenjärveen. Taulukko 7. Hanhivuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 293 0,0 0,4 0,9 1,3 0,11 1,10 2,65 3,86 Yli 1,0 m 172 0,0 0,4 1,4 1,8 0,06 0,72 2,41 3,19 Yli 1,5 m 112 0,0 0,4 1,7 2,1 0,03 0,50 1,94 2,47 Yli 2,0 m 60 0,0 0,5 2,1 2,6 0,03 0,33 1,25 1,61 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 4,3 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni (82 %). Syvien alueiden pohjalla on hieman savea (7 %) ja hietaa (5 %). Liejupohjaisia pisteitä on 37 %. Yleensä liejukerrostumien paksuudet ovat alle 50 cm. Hanhivuoman suotyypeistä on rämeellä 63 %, avosuolla 32 %, korvessa 2 %, turvekankaalla 2 % ja pellolla 1 %. Yleisin suotyyppi on varsinainen sararämemuuttuma, jota ojitetut alueet suurelta osaltaan ovat. Luonnontilaisista suotyypeistä on eniten rimpinevaa ja varsinaista saranevaa, joita on yhteensä kolmasosa kaikista havainnoista. Turpeista on rahkavaltaisia 79 % ja saravaltaisia 21 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 74 % ja rahkasaraturve (SC) 21 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 46 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H3,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan turpeen H4,0. Hanhivuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet (yhteensä 86 kpl) seitsemältä pisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 6,7 % kuivapainosta, ph-arvo 5,5, vesipitoisuus märkäpainosta 89,5 % ja kuiva-ainemäärä 105,4 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,3 MJ/kg. Kolmelta pisteeltä määritetty rikkipitoisuus (13 näytettä) on 0,54 %. Eteläosassa todettiin yhdessä näytteessä rikkiä jopa 3,6 %. Suon yli 1,5 m syvät alueet ovat neljässä eri altaassa, mutta tuotantokelpoisiksi niistä on arvioitu muiden alueiden kuivatusvaikeuksien ja korkean rikkipitoisuuden vuoksi vain kaksi aluetta suon keskiosasta. Tuotantoon soveltuvien alueiden pintaalat ovat 37 ha ja 10 ha. Molemmat ovat ojitettuja, ja suurempi niistä on osittain peltoa. Alueet sijaitsevat 300 m:n päässä toisistaan. Yhteensä nämä 47 ha sisältävät käyttökelpoista energiaturvetta 0,80 milj. suo-m 3. Kuiva-ainemäärä on 0,084 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 1,72 milj. GJ eli 0,48 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,52 milj. GJ eli 0,42 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,53 MWh. Laskelmissa on käytetty tuotantoon soveltuvien alueiden kolmelta pisteeltä otettujen näytteiden keskiarvoja: Suokuution sisältämän kuivaaineen määrä on 105 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,4 MJ/kg ja 50 % kostean turpeen lämpöarvo 9,0 MJ/kg. 26

28 Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa Kuva 10. Hanhivuoman tutkimuslinjasto ja valuma-alueet Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ km Hanhivuoma

29 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 35. Honkamaanvuoma Honkamaanvuoma (kl , x=7368,7, y=3377,9) sijaitsee noin 27 km Ylitornion keskustasta itäkoilliseen (kuva 11). Suo rajoittuu vaaroihin ja moreenisaarekkeisiin. Idässä on Honkamaa ja etelässä Kotamaa. Lännessä suo yhtyy saarekkeiden välistä viereiseen Hanhivuomaan. Kulkuyhteys suolle on Honkamaan läpi johtavan metsäautotien kautta. Suolla on 47 tutkimuspistettä (6,0/10 ha) ja 66 syvyyspistettä (8,4/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on m. Viettosuunta on laidoilta kohti suon keskustaa, josta vedet laskevat pohjoiseen. Suo on Honkamaahan rajoittuvaa märkää osaa lukuun ottamatta ojitettu. Se kuuluu Merijärven valuma-alueeseen (67.926), jonka vedet laskevat Hanhiojan kautta. Taulukko 8. Honkamaanvuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 78 0,0 0,1 0,8 0,9 0,01 0,08 0,61 0,70 Yli 1,0 m 27 0,1 0,1 1,3 1,5 0,01 0,02 0,35 0,38 Yli 1,5 m 13 0,0 0,0 1,6 1,6 0,01 0,01 0,21 0,23 Yli 2,0 m 2 0,2 0,1 1,7 2,0 0,00 0,00 0,03 0,03 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (55 %), moreeni (33 %) ja hiekka (10 %). Pohjaliejua todettiin vain kolmella pisteellä paksuimmillaan 1,1 m. Honkamaanvuoman suotyypeistä on rämeellä 71 %, avosuolla 27 % ja korvessa 2 %. Yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararäme- ja pallosararämeojikko, sekä luonnontilaisella Honkamaahan rajoittuvalla alueella varsinainen saraneva. Puusto on harvaa ja riukuasteella. Turpeista on rahkavaltaisia 53 % ja saravaltaisia 47 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 47 % ja rahkasaraturve (SC) 46 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan turpeen H4,8. Honkamaanvuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet (yhteensä 17 kpl) kahdelta pisteeltä. Turvenäytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,8 % kuivapainosta, ph-arvo 5,3, vesipitoisuus märkäpainosta 88,1 % ja kuiva-ainemäärä 120,7 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,0 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,7 MJ/kg. Rikkipitoisuutta ei määritetty. Suon syvästä alueesta, joka on muodoltaan pitkä ja m leveä, on arvioitu tuotantoon soveltuvaksi 16 ha. Käyttökelpoista energiaturvetta tällä alueella on 0,19 milj. suo-m 3. Kuiva-ainemäärä on 0,02 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 0,51 milj. GJ eli 0,14 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,45 milj. GJ eli 0,12 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,65 MWh. Laskelmissa on käytetty yllä olevia näytteiden keskiarvoja. 28

30 Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa Kuva 11. Honkamaanvuoman tutkimuslinjasto ja valuma-alue Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/ km Honkamaanvuoma

31 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 36. Merijänkkä Merijänkkä (kl , x=7370,3, y=3378,6) sijaitsee Merijärven eteläpuolella noin 28 km Ylitornion keskustasta itäkoilliseen (kuva 12). Suo on vaarojen välissä rajoittuen itäpuolella kohoavaan Merivaaraan ja Korkeaviiaan, sekä länsipuolella Honkamaahan. Pohjoisessa suo rajoittuu Merijärveen. Kulkuyhteys suolle on Honkamaan läpi Merijärven rantaan johtavan tien kautta. Suolla on 41 tutkimuspistettä (4,4/10 ha) ja 79 syvyyspistettä (8,4/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on m ja viettosuunta on pohjoiseen. Suo on itäosan ohutturpeisia alueita lukuun ottamatta luonnontilainen. Suon halki virtaa Lehdonoja. Kuivatusmahdollisuudet ovat Merijärvestä (+87,3 m) huolimatta hyvät. Suo kuuluu Merijärven valuma-alueeseen (67.926). Taulukko 9. Merijänkän eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue (ha) Pintakerros H 1 10 C-t Yht. Pintakerros H 1 10 C-t Yht. H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 H 1 3 S-t H 4 S-t H 5 10 S-t H 1 10 Koko suo 93 0,0 0,0 1,4 1,4 0,00 0,03 1,24 1,27 Yli 1,0 m 53 0,0 0,0 2,0 2,0 0,00 0,02 1,06 1,08 Yli 1,5 m 36 0,0 0,0 2,4 2,4 0,00 0,01 0,87 0,88 Yli 2,0 m 25 0,0 0,0 2,7 2,7 0,00 0,01 0,68 0,69 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 4,0 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (86 %) ja hiesu (10 %). Liejupohjaisia pisteitä on 18 % havaintojen määrästä. Liejukerrostumat ovat paksuudeltaan cm. Merijänkän suotyypeistä on rämeellä 58 %, korvessa 29 % ja avosuolla 13 %. Yleisimmät suotyypit ovat ruohoinen sararäme, varsinainen sararäme ja nevakorpi. Näitä on suunnilleen saman verran, ja yhteensä yli 70 % havainnoista. Vajaatuottoinen sekapuusto on mäntyvaltaista. Turpeista on saravaltaisia 81 %, rahkavaltaisia 17 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 71, sararahkaturve (CS) 17 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 10 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman ja energiaturpeeksi soveltuvan turpeen keskimaatuneisuus on H4,1. Merijänkältä otettiin tilavuustarkat näytteet (yhteensä 24 kpl) kahdelta pisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,4 % kuivapainosta, ph-arvo 5,5, vesipitoisuus märkäpainosta 90,3 % ja kuiva-ainemäärä 98,8 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuuksia ei määritetty. Suon yli 1,5 m syvästä alueesta on arvioitu tuotantoon soveltuvaksi yhteensä 27 ha. Alue koostuu kahdesta osasta, jonka Lehdonoja jakaa suurempaan länsipuoliskoon (20 ha) ja pienempää kaakkoispuoliskoon (7 ha). Näillä alueilla on käyttökelpoista energiaturvetta on 0,52 milj. suo-m 3. Kuiva-ainemäärä on 0,05 milj. t ja kuivan turpeen energiasisältö 1,07 milj. GJ eli 0,30 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,94 milj. GJ eli 0,26 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,50 MWh. Laskelmissa on käytetty yllä olevia näytteiden keskiarvoja. 30