GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS. Turvetutkimusraportti 306. Carl-Göran Sten & Markku Moisanen

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 306 Carl-Göran Sten & Markku Moisanen INKOON, SIUNTION JA KIRKKONUMMEN TUTKITUT SUOT SEKÄ TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS Sammandrag: Torvens användbarhet i de undersökta myrarna i Ingä, Sjundeä och Kyrkslätt Summary : The mires investigated in Inkoo, Siuntio and Kirkkonummi, southern Finland, and the usefulness of their peat Espoo 1997

2 Sten, Carl-Göran & Moisanen, Markku, Inkoon, Siuntion ja Kirkkonummen tutkitut suot sekä turpeen käyttökelpoisuus. Summary : The mires investigated in Inkoo, Siuntio and Kirkkonummi, southern Finland, and the usefulness of their peat. Geologian tutkimuskeskus. Turvetutkimusraportti sivua, 13 kuvaaja 3 liitettä. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut kaksikymmentäviisi Länsi- Uudellamaan suota, joista kahdeksan on Inkoossa, kolme Siuntiossa ja neljätoista Kirkkonummella. Tutkittujen soiden pinta-ala on 1160 ha ja niiden turvemäärä on yhteensä 31,7 milj. suo-m 3. Kaikkien tutkittujen soiden keskisyvyys on 2,7 m, josta Inkoon soiden 3,0 m, Siuntion 2,4 m ja Kirkkonummen 2,5 m. Suurin turpeen paksuus, 8,0 m, on mitattu Kirkkonummen Evitskog Degermossenista. Yli kahden metrin syvyisen alueen pinta-ala on 697 ha ja turvemäärä 26,8 milj. suo-m3. Koko turvemäärän keskimaatuneisuus von Postin 10-asteikolla mitattuna on 4,3 ja hyvin maatuneen turpeen 5,9. Turpeista on rahkavaltaisia 61 % ja saravaltaisia 39 %. Suotyypeistä on rämeitä 56 %, nevoja 9 % ja korpia 9 %. Turvekankaita on 13 %, turvetuotanto- ja pehkunnostoalueita 12 % ja turvepeltoja 1 %. Suurin osa eli 66 % suoalasta on ojitettu lähinnä metsänkasvatusta, maataloutta tai turvetuotantoa varten. Savi on suoaltaiden yleisin mineraalimaalaji. Teolliseen turvetuotantoon soveltuu 16 suota, yhteensä 566 ha:n alalta, jossa on 14,4 milj. suo-m 3 turvetta.tuotantokelpoiseksi voidaan siis katsoa noin puolet tutkitusta suoalasta. Viidessätoista suossa on kasvuturpeen, pääosin viljelyturpeen raaka-aineeksi soveltuvaa Acutifolia-valtaista rahkaturvetta 550 ha :n alalla. Tämän alueen kasvuturvemäärä on 9,9 milj. suoma. Kasvuturvetuotannossa on kaksi Inkoon suota noin 74 ha :n alueella. Energiakäyttöön soveltuvaa polttoturvetta tai vaihtoehtoisesti turvemullan raaka-ainetta on kymmenessä suossa 371 ha :n alalla 4,5 milj. suo-m3, useimmiten heikosti maatuneen turvekerroksen peittämänä. Turpeen energiasisältö 50 % :n kosteudessa on 8,2 milj. GJ eli noin 2,3 milj. MWh. Erilaisiin suojeluohjelmiin kuuluu soita yhteensä 653 ha, josta 255 ha on tutkittu. Avainsanat : suo, inventointi, energiasisältö, kasvuturve, polttoturve, suojelu, turve, Inkoo, Siuntio, Kirkkonummi. Carl-Göran Sten ja Markku Moisanen Geologian tutkimuskeskus PL ESPOO carl-gora n sten@gsffi markku. moisanen@gsffi ISBN ISSN

3 .. Sten, Carl-Göran & Moisanen, Markku, Inkoon Siuntion ja Kirkkonummen tutkitut suot sekäturpeen käyttökelpoisuus. Summary : The mires investigated in Inkoo, Siuntio and Kirkkonummi, southern Finland, and the usefulness of their peat. [Svenskt sammandrag : De undersökta myrarna i IngA, Sjundeå och Kyrkslätt samt torvens användbarhet.] Geologian tutkimuskeskus. Turvetutkimusraportti sidor, 13 figurer och 3 bilagor. Geologiska forskningscentralen (GFC) har vid torvundersökningar inventerat 25 myrar i västra Nyland, varav åtta myrar i IngA, tre i SjundeA och fjorton i Kyrkslätt. Den sammanlagda arealen är 1160 ha. Myrarnas medeldjup är 2,7 m och det största uppmätta torvdjupet, 8 m, har uppmätts på Evitskog Degermossen i Kyrkslätt. Myrarnas torvinnehall är sammanlagt 31,7 miljoner myr-m3. Det Over tva meter djupa myromradets areal uppgar till 697 ha och torvmängden inom detta område uppgar till 26,8 milj. myrm3. Torvens medelhumifieringsgrad matt med von Posts 10-gradiga skala är 4,3 och den höghumifierade torvens 5,9. Av torvmängden utgör den vitmossdominerade torven 61 % och den starrdominerade 31 % Tallmyrarna utgör 56 %, de öppna, trädlösa myrarna 9 % och skogskärren 9 %. Utdikade torvmoar utgör 13 %, torvtäkterna 12 % och torvakrar 1 %. Största delen eller 66 % av myrarna har utdikats närmast för skogsförbättringsåtgärder, men delvis Aven för jordbruk och torvtäkt. Den allmännast förekommande mineraljordarten i myrarna är lera. Sexton myrar med en torvmängd av 14,4 milj. myr-m 3 på sammanlagt 566 ha eller ca. hälften av den undersökta myrarealen lämpar sig för torvproduktion. Sammanlagt 15 myrar med en areal av 550 ha innehaller 9,9 milj. myrm3 råmaterial för industriell växttorvproduktion, varav största delen Ar Acutifolia-dominerad o dlingstorv. P A tva av myrarna i IngA produceras växttorv på en areal av ca. 74 ha Torven i tio myrar lampar sig för energiproduktion eller alternativt som jordförbättringsmedel eller ramaterial för torvmylla på en areal av 371 ha. Torvmängden i dessa myrar uppgar till 4,5 milj. myr-m 3, ofta under ett tjockt täcke av laghumifierad vitmosstorv. Torvens energiinnehåll med en fukthalt av 50 % uppgär till 8,2 milj. GJ eller 2,3 milj. MWh. Myrar ingår i olika skyddsprogram på en areal av sammanlagt 653 ha, varav 255 ha undersökts. Nyckelord : myr, inventering, bränntorv, energivärde, växttorv, myrskydd, torvtillgangar, Ingå, SjundeA, Kyrkslätt. Carl-Göran Sten och Markku Moisanen Geologiska forskningscentralen PB ESBO E-post : carl-goran sten@gsfft markku. moisanen@gsffi

4 Sten, Carl-Göran & Moisanen, Markku, Inkoon, Siuntion ja Kirkkonummen tutkitut suot ja turpeen käyttökelpoisuus. - The mires investigated in Inkoo, Siuntio and Kirkkonummi, southern Finland, and the usefulness of their peat. Geologian tutkimuskeskus - Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation pages, 13 figures and 3 appendices. Peatland inventories were made by the Geological Survey of Finland (GSF) in an area of about km west of Helsinki (60 N, 24 E) in southern Finland. Twenty-five mires covering a total area of 1160 ha and containing 31.7 million m' of peat in situ were studied in the municipalities of Inkoo, Siuntio and Kirkkonummi. The mean depth of the peat layers is 2.7 m, and the greatest peat depth found 8 m. The mean humification (H) degree of the peat on von Post's scale is 4.3. The area deeper than 2 m covers 697 ha and contains 26.8 million m3 of peat in situ. Sixty-one per cent of the peat is Sphagnum predominant and the remainder 39 % Carex predominant. The majority of the peatland areas (66 %) have been drained, mainly for forestry, agriculture and peat production. The most common mineral soil of the peatlands is clay. The peatlands investigated are suitable for peat production in an area of 566 ha, which is about half of the area investigated, and mineable peat amounts to 14.4 million m' in situ. Horticultural peat production is proposed for 15 peatlands in an area of 550 ha, and mineable peat, mostly Acutifolia-peat, totals to 9.9 million m' in situ. Horticultural peat is already produced in an area of about 74 ha in two peatlands in Inkoo. Ten peatlands were found suitable for fuel peat production in an area of 371 ha. The amount of fuel peat or, alternatively, raw material for mulch available is 4.5 million m' in situ. The energy content of the fuel peat at 50 % moisture content is about 8.2 million GJ or 2.3 million MWh. The mires are included in various protection programmes covering an area of 653 ha, of which 255 ha have been investigated. Key words : mire, inventory, fuel peat, energy content, horticultural peat, conservation, Holocene, Inkoo, Siuntio, Kirkkonummi, Finland. Carl-Göran Sten and Markku Moisanen Geological Survey of Finland PO Box 96 FIN ESPOO FINLAND carl-gora n sten@gsfjr markku. moisanen@gsfji

5 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 7 TUTKIMUSMENETELMÄT JA -AINEISTOT 7 Kenttätutkimukset 7 Laboratoriotutkimukset 9 Kasvuturvemääritykset 9 Polttoturvemääritykset 9 TUTKIMUSAINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET 9 Tutkimusaineiston laskentaperusteet 9 Tutkimusaineiston tulosteet 10 INKOON TUTKITUT SUOT Bolstad Stormossen Vassböle Stormossen Norrmossen Alkua Stormossen Joddböle Stormossen eli Joddbölemossen Västankvarnmossen Mossabölemossen Römossen eli Rödmossen 20 SIUNTION TUTKITUT SUOT Djupbäck Degermossen Vargmossen Tjärnmossen 24 KIRKKONUMMEN TUTKITUT SUOT Vols Stormossen Gillermossen Getberg Stormossen Molnmossen Evitskog Degermossen Kantvik Stormossen Jorvas Stormossen Hjortronmossen eli Orrmossen Hirlamsmossen Hila Stormossen Kurkisuo eli Soidensuo Ahvenlammensuo Alhonsuo Sundsberg Stormossen 36 YHTEENVETO 37 INKOON SUOT 37 SIUNTION SUOT 39 KIRKKONUMMEN SUOT 41 INKOON, SIUNTION JA KIRKKONUMMEN SOIDEN ALUEELLINEN TARKASTELU 44 Pinta-ala 44 Suotyypit ja ojitus 44 Turvelajit ja liekoisuus 46 Turpeen maatuneisuus 46 Keskipaksuus ja turvemäärä 47

6 Pohjamaalajit 47 Laboratoriotulokset 48 Soiden käyttökelpoisuus 48 Soiden suojelu 49 YHTEENVETO INKOON, SIUNTION JA KIRKKONUMMEN SOISTA 51 SAMMANDRAG 51 MYRARNA I INGÅ 51 MYRARNA I SJUNDEÅ 53 MYRARNA I KYRKSLÄTT 54 REGIONALA RESULTAT 55 SUMMARY 57 THE MIRES IN INKOO 57 THE MIRES IN SIUNTIO 58 THE MIRES IN KIRKKONUMMI 58 REGIONAL RESULTS 59 Kirjallisuus - Litteratur - References 60

7 Inkoon, Siuntion ja Kirkkonummien tutkitut suot sekä turpeen käyttökelpoisuus JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus (GTK) on inventoinut Inkoon, Siuntion ja Kirkkonummen turvevarojavuonna Turvevarojen inventoinnin ensisijaisena tarkoituksena on etsiä kasvuturpeen raakaaineeksi ja energian tuotantoon soveltuvaa turvetta sekä osoittaa hyödyntämiseen kelpaavia alueita. Kenttätutkimuksista vastasi geologi Carl-Göran Sten tutkimusassistentti Markku Moisanen ja kausiapulainen Seija Kultin avustamana. Tutkimusassistentti Antti Leinon vuonna 1972 Tammisaaren maaperäkartoituksen yhteydessä (Kujansuu ym. 1975, Kujansuu ym. 1993) tutkimat Inkoon viisi suota on liitetty tähän raporttiin. Länsi-Uudenmaan soista on aikaisemmin julkaistu Tammisaaren turveraportti (Sten & Moisanen 1994). Tutkimusalueen maaperää on kartoitettu mittakaavassa 1 : (Repo 1969), ja tästä on julkaistu myös maaperäkartan selitys (Repo ym. 1970). Alueen kallioperää on kartoitettu mittakaavassa l : (Laitala 1960), ja selostuksen on laatinut Laitala (1961). Tässä tutkimuksessa on selvitetty 25 suon turvemäärät ja turpeen laatu. Soista on kahdeksan Inkoossa, kolme Siuntiossa ja neljätoista Kirkkonummella (kuva 1). Sekaannusten välttämiseksi samannimisille soille on annettu kullekin lisänimi, yleensä kylän mukaan, esimerkiksi Joddböle Stormossen. Tämä turvetutkimusraportti sisältää keskeiset tulokset tutkituista, yleensä yli 20 ha :n kokoisista soista, niiden turvevaroista jaturpeen käyttökelpoisuudesta sekä tutkimusten yhteenvedon. Turvenäytteiden laboratoriomääritykset ovat tehneet laborantti Tarja Koski ja laboratorioapulainen Pirkko Böök, raportin piirrokset on tehnyt kartanpiirtäjä Reetta Strang ja englanninkielisen osan on tarkastanut Gillian Häkli, joille tekijät esittävät parhaat kiitoksensa. TUTKIMUSMENETELMÄT JA -AINEISTOT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa soille laadittiin linjaverkostot. Ne koostuvat kunkin suon hallitsevan osan poikki vedetystä selkälinjasta ja sitä vastaan kohtisuorista poikkilinjoista (Lappalainen, Sten ja Häikiö 1984). Poikkilinj ojen väli on yleensä 400 m, ja tutkimuslinjoilla paaluin merkityt kairaus- ja syvyyspisteet vuorottelevat 50 m :n välein. Pienet suot tutkittiin hajapistein. Myös tällöin pyrittiin 5-10 pisteen tiheyteen kymmentä hehtaaria kohti. Tutkimuslinjat on vaaittu vähintään 50 metrin pistevälein. Korkeudet sidottiin valtakunnallisen kiintopisteverkon N60 -korkeustasoon. Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys 5-asteikolla (kuiva, normaali, vetinen, hyllyvä, rimpinen), mättäisyys prosentteina suon pinta-alasta sekä mättäiden keskimääräinen korkeus (dm), puuston puulajisuhteet prosentteina, puuston tiheys-ja kehitysluokat ja mahdolliset hakkuut. Kairaukset tehtiin 50 cm :n kannulla varustetulla suokairalla. Kairauksin turvekerrostumista määri- tettiin desimetrin tarkkuudella turpeen maatuneisuus (H) von Postin 10-asteikolla, pääturvelajit lisätekijöineen ja niiden suhteelliset osuudet (6- asteikolla), kosteus (5-asteikolla) ja tupasvillan kuitujen määrä (6-asteikolla). Lahoamattoman puuaineksen osuus (liekoisuus) määritettiin siten, että tutkimuspisteen ympärillä pliktattiin 10 kertaa kahden metrin syvyyteen. Todetut lieko-osumat ilmoitetaan suon yli metrin syvyiseltä osalta 0-1 metrin sekä 1-2 metrin välisestä syvyyskerroksesta kantopitoisuusprosentteina turvemäärästä. Lisäksi määritettiin suon pohjamaalajit. Soista, jotka kenttätutkimusten perusteella soveltuvat joko kasvuturve- tai polttoturvetuotantoon, otettiin näytteet laboratoriomäärityksiä varten. Näytteet otettiin suon pinnasta pohjaan jatkuvana sarjana käyttäen halkaisijaltaan 80 mm :n tarkkatilavuuksista mäntäkairaa. (Lappalainen, Sten ja Häikiö 1984). 7

8 Carl-Göran Sten & Markku Moisanen Kuva 1. Inkoon, Siuntion ja Kirkkonummen tutkitut suot sijaitsevat laakiokeitaiden (1) alueella Suomen suoaluejaon mukaan (Ruuhijärvi 1983). Figur 1. De inventerade myrarna i Inga, Sjundeå och Kyrkslätt ligger inom platåhögmossarnas område (1) i Finlands myrregioindelning (Ruuhijärvi 1983). Fig. 1. The peatlands investigated in Inkoo, Siuntio and Kirkkonummi are located in the plateau bog area (1) in the regional distribution of mires in Finland (Ruuhijärvi 1982). INKOO, INGÅ SIUNTIO, SJUNDEA 1. Bollstad Stormossen 9. Djupbäck Degermossen 16. Evitskog Degermossen 2. Vassböle Stormossen 10. Vargmossen 17. Kantvik Stormossen 3. Norrmossen 11. Tjärnmossen 18. Jorvas Stormossen 4. Alkua Stormossen KIRKKONUMMI. 19. Hjortronmossen 5. Joddböle Stormossen KYRKSLÄTT 20. Hirlamsmossen 6. Västankvarnmossen 12. Vols Stormossen 21. Hila Stormossen 7. Mossabölemossen 13. Gillermossen 22. Kurkisuo-Soidensuo 8. Römossen 14. Getberg Stormossen 23. Ahvenlammensuo 15. Molnmossen 24. Alhonsuo 25. Sundsberg Stormossen 8

9 Inkoon, Siuntion ja Kirkkonummien tutkitut suot sekä turpeen käyttökelpoisuus Laboratoriotutkimukset Laboratorionäytteistä määritettiin heti näytteenottohetkellä maastossa turvelaji ja maatuneisuus. Laboratoriossa määritettiin vesipitoisuus prosentteina märkäpainosta (kuivatus lämpökaapissa 105 C :ssa). Kaikkien näytteiden kuiva-aineen määrä on ilmoitettu tilavuusyksikössä (kg/suo-m 3 ), ja tuhkapitoisuus (hehkutusjäännös) prosentteina kuiva-aineesta (poltto 815 ± 25 C :ssa). Kasvuturvemääritykset Kasvuturvenäytteet on luokiteltu kolmeen ryhmään : Acutifolia, Cuspidataja Palustria. Näytteet kuivatettiin 40 C :ssa ja happamuus (ph-arvo) ja johtokyky määritettiin 3 g :sta kuivaa turvetta sekoitettuna 50 ml : aan tislattua vettä. Turve/vesiseos saa seistä yön yli ennen ph :n ja johtoluvun määritystä. Johtoluku (jl) ilmoitetaan millisiemenseinä/ metri (ms/m). Vaihtokapasiteetti ilmentää turpeen ravinteiden pidätyskykyä. Vaihtokapasiteetti (CEC) määritetään ph 7 :ssä ja ph 9 :ssä bariumasetaattimenetelmää käyttäen ja tulokset ilmoitetaan ph 7 :ssä milliekvivalentteina/100 g (meq/100 g) (Puustjärvi 1956). Polttoturvemääritykset Polttoturvenäytteistä määritetään ph-arvo märästä turpeesta. Lämpöarvo määritetään LECO AC kalorimetrillä (ASTM D 3286). Tehollinen lämpöarvo lasketaan sekä kuivalle turpeelle että turpeelle, jonka kosteusprosentti on 50 ja 35. Osasta näytteistä on määritetty rikkipitoisuus LECO SC rikkianalysaattorillaja tulokset ilmoitetaan % :eina kuiva-aineesta. TUTKIMUSAINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET Tutkimusaineiston laskentaperusteet Tutkimuspisteiden perusteella suo jaetaan syvyysvyöhykkeisiin, joiden rajat ovat 0,3 ; 1,0 ; 2,0 ; 3,0 ; 4,0 ; 5,0 ja 6,0 m. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä erikseen lasketut turvemäärät yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä selville. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät ja suhteet lasketaan turvemääriin painottaen. Turve jaetaan käyttökelpoisuuden mukaan potentiaaliseen kasvuturpeeseen, väliturpeeseen ja polttoturpeeseen. Kullekin ryhmälle lasketaan syvyysvyöhykkeittäin keskimääräinen turvepaksuus ja turvemäärät sekä kokonaismaatuneisuus. Suota on suositeltu polttoturvetuotantoon, mikäli siellä on vähintään 10 ha turvelajin ja maatumisasteen (yleensä yli 5,0) puolesta tuotantoon soveltuvaa yhtenäistä, yli 2 m :n syvyistä aluetta. Käyttökelpoisen polttoturpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty 0,5 m :n turvekerros, joka vastaa suon pohjalle jäävää runsastuhkaista kerrosta. Turpeen tuhkapitoisuus (hehkutusjäännös) ei saa ylittää 10 % :a, eikä rikkipitoisuus 0,3 % :a (Polttoturpeen laatuohje 1989). Suota on suositeltu teolliseen kasvuturvetuotantoon, mikäli siellä on vähintään 10 ha turvelajin ja maatumisasteen puolesta tuotantoon soveltuvaa 9

10 Carl-Göran Sten & Markku Moisanen yhtenäistä, yli metrin syvyistä aluetta. Heikosti maatuneet rahkaturpeet määritetään ja erotetaan jo maastossa kolmeen ryhmään : Acutifolia (A)-, Palustria (P)- ja Cuspidata (Q) -turpeisiin (Lappalainen, Sten ja Häikiö 1984, s ). Rahkaturve sopii viljelyturpeen raaka-aineeksi, jos sen maatuneisuus on Hl _ 3 ja siitä on Acutifoliaryhmään kuuluvaa rahkaturvetta vähintään 5/6. Muina turvetekijöinä saavat olla ainoastaan tupasvilla (Er) tai tupasluikka (Tr), joita voi olla korkeintaan 2/6. Potentiaalinen kasvuturvekerros on yleensä suon päällimmäisin osa, jonka alla ovat mahdolliset väli- japolttoturpeet. Rahkasammalista Acutifolia-ryhmän ruskorahkasammal (Sphagnum fuscum) soveltuu parhaiten I luokan, muiden ryhmien rahkasammalet II luokan kasvuturpeen raa- ka-aineeksi (Kasvuturvestandardi 1980) (Liite 3). Väliturpeisiin kuuluvat ne rahkavaltaiset turpeet, joiden keskimaatuneisuus on korkeintaan H4 ja jotka eivät kuulu edellä määriteltyihin potentiaalisiin kasvuturpeisiin. Potentiaalinen kasvuturve saa sisältää väliturvetta enintään 20 cm :n kerroksina. Jos väliturvetta on yli 20 cm, määritellään sen alla oleva potentiaalinen kasvuturvekin väliturpeeksi. Väliturvetta käytetään lähinnä ns. viherrakentamiseen. Poittoturpeita ovat maatuneet rahkaturpeet (St H 5 _ 10 ) sekä kaikki sara- ja ruskosammalturpeet (Ct ja Bt H,_ 10). Polttoturpeen katsotaan alkavan ensimmäisestä sara- tai ruskosammalvaltaisesta turvekerroksesta. Tällöin polttoturpeeksi luetaan myös saraturpeen alainen rahkaturve. Tutkimusaineiston tulosteet Tutkituista soista on laadittu suokartat (1 :10 000). Kartoista ilmenevät kairauspisteiden sijainti, turpeen keskimaatuneisuus sekä heikosti maatuneen, rahkavaltaisen pintakerroksen ja koko turvekerroksen paksuus (kuva 2). Karttoihin on piirretty myös turpeen paksuutta osoittavat syvyyskäyrät (1 m, 2 m,3mjne.). Turvekerrostumien rakennetta kuvataan poikkileikkausprofiilein (kuva 3). Maatuneisuutta kuvaavissa profiileissa von Postin 10-asteikko on jaettu kolmeen eri luokkaan : heikosti maatunut (H l _ 3 ), keskinkertaisesti maatunut (H 4 ) sekä kohtalaisesti ja hyvin maatunut (H5-10). Turvelajiprofiileihin on merkitty kairauspisteen yläpuolelle suotyyppi, luonnontilaisena tai muuttuneena, sekä liekoisuus murtolukuna : osoittajassa lieko-osumien määrä 0-1 m :n syvyydessä ja nimittäjässä osumien määrä 1-2 m :n syvyydessä. Prosenttiluvut on laskettu ns. Pavlovin menetelmän mu- kaan, jossa kantopitoisuus on jaettu viiteen eri luokkaan : liekoja on erittäin vähän (alle 1 %), vähän (1,0-1,9 %), kohtalaisesti (2,0-2,9 %), runsaasti (3,0-3,9 %) ja erittäin runsaasti (yli 4%). Tutkimuslinjan ilmansuunta ja suon absoluuttiset korkeudet ovat profiilikehyksien reunoissa. Edellä kuvattuja suokarttoja ja -profiileja on käytetty hyväksi selvitettäessä teolliseen tuotantoon soveltuvien kasvu- ja polttoturpeiden määrää ja niiden esiintymisen laajuutta. Suoselostukset, jotka sisältävät suokartan, mahdolliset poikki leikkauskuvat ja laboratorioanalyysien tulokset, säilytetään kuntakohtaisina arkistoraportteinageologian tutkimuskeskuksessa (Sten & Moisanen 1997a, b, c). Tästä aineistosta voi tilata suo- tai tilakohtaisia tulosteita, kuten karttoja ja poikkileikkauskuvia selostuksineen. 1 0

11 Inkoon, Siuntion ja Kirkkonummien tutkitut suot sekä turpeen käyttökelpoisuus I NORRMOSSEN, INKOO - INGA N 5iu61100x_ i0 SIUNTIO LOHJAN KUNT NkOp 0 1 A m P A o,, PO ~ M 0/ A / Flyd :9 019~ i14 0/1 0/27 2m 0110 ; 6 /ratk~~ 5.7 T' P 2 `! 4.6 5~ 6 ~ m 0 6,9 /24 3/26 2/24.5. _Ö/IS / ~ö/s A i % :5. 3 ~.7 1 N ' 7~00/3 0/3 0,p 0 \6.0 i I I 'R200-~90m :. 0/l n600.23hm. B.0 0 yr R P.. I I GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimukset n Kuva 2. Esimerkki suokartasta, johon on merkitty tutkimuslinjasto sekä tutkimuspisteittäin turpeen maatuneisuus ja paksuus. Merkkien selite liitteessä 1. Figur 2. Ett exempel på en myrkarta med forskningslinjernas borrpunkter sarat torvens humifieringsgrad och djup. Teckenförklaring i bilaga 1. Fig. 2. A mire map showing the peat investigation sites with degree of humification and depth ofpeat layer. For abbreviations, see appendix

12 Carl-Göran Sten & Markku Moisanen VARGMOSSEN SIUNTIO R-SELKML I NJR. KL M MPY MRRTUNEISUUS SSW 52 M MPY NNE _52 _51 _50 P III 11II, I I _49 48 _47 _46 _45-44 A 'RHSNMU SUOTYYPIT,LIEKO-OSUMRT,TURVELRJIT JR POHJRMRRLRJIT NKOJ IR IR 5/1 0/1 1R 1/4 IR IR IR NK NK TR IR 0/4 O/0 2/0 1/1 3/1 3/1 3/2 2/2 A AL o i i i I I A 950m AO GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimukset 1994 Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- (yllä) ja turvelajiprofiilista (alla). Merkkien selite liitteissä 1-2. Figur 3. Ett exempel på humifierings- (ovan) och torvslagsproiiler (under). Teckenförklaring i bilaga 1-2. Fig. 3. Humilcation (above) and peat types (below) in a mire cross-section. For abbreviations, see appendices

13

14 Carl-Göran Sten & Markku Moisanen Kohtalaisesti ja hyvin maatuneen turvekerroksen keskimaatuneisuus on 4,6 ja koko turvekerrostuman 4,0. Suon pohjoisosassa heikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturve ulottuu paikoin neljän ja puolen metrin syvyyteen. Suurin turvepaksuus, 5,1 m, on mitattu suon eteläosasta. Rahkavaltaisia turpeita on 54 % ja saravaltaisia 46 % turpeen kokonaismäärästä. Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästä määrästä 25 % ja tupasvillarahkaturpeita 24 %. Turpeiden yleisimmät lisätekijät ovat lähinnä saraturpeisiin liittyvä puuaines ja rahkaturpeiden tupasvilla, jotka kumpikin muodostavat noin 6 % suon turvemassasta. Tästä on kuljuturpeille tyypillisen leväkön osuus tästä on viitisen prosenttia ja saraturpeiden kortteen vajaat neljä. Varpuainesta on noin prosentti. Pääturvelajit ja niiden prosenttiosuudet suon turvemäärästä ovat : rahka 48 %, rahkasara 41 %, sararahka 6 % ja sara 5 %. Suon tavallisin pohjamaalaji on liejusavi ja savi ; reunoilla on lisäksi kalliota, moreenia ja hiekkaa. Hiekka esiintyy myös cm :n savi- ja cm :n liejusavikerroksen alla sekä 3-10 cm :n paksuisena kerroksena liejusavi- ja savikerrosten välissä. Pohjakerrostumien monipuolisuutta vielä lisää suon eteläreunalta liejusaven ja pohjahiekan välistä, m :n syvyydestä löydetty kuorisora- eli simpukkamaakerrostuma, joka koostuu eloperäisen ja mineraaliaineksen ohella muinaisen Itämeren aallokon rannalle huuhtomista sinisimpukan (Mytilus edulis) kuoren palasista. Liejuja on suoaltaan pohjamaan päällä 5-35 cm :n paksuisena kerrostumana. Suossa on heikosti maatunutta rahkaturvetta, pääosin II luokan kasvuturvetta, yli metrin syvyisellä 62 hain alueella. Yli metrin syvyisen suon osan kasvuturvemäärästä on Acutifolia-ryhmän turpeita 36 %, Palustria-turpeita 4 %, Cuspidataturpeita 52 % ja muita Sphagnum-turpeita 8 %. Suon luoteisosan turvekerrostumasta on otettu näytteet laboratorioanalyysejä varten. Täältä on aikoinaan nostettu hiukan rahkaturvetta kuivikekäyttöön. Heikosti maatuneen rahkaturvekerroksen alla on suon yli kahden metrin syvyisellä 49 ha :n alalla energiantuotantoon tai vaihtoehtoisesti turvemullan raaka-aineeksi soveltuvaa turvetta. Kokonsa ja turvemääriensä puolesta Bollstad Stormossen soveltuu teolliseen turvetuotantoon. Turpeen laatu sekä ennen kaikkea suon kaakkoislaidan kaatopaikka ja siitä johtuvat kuivatusvaikeudet ympäristöriskeineen asettavat omat rajoituksensa turvetuotannolle. Suon luonnontilaiset osat vaihtelevine suotyyppeineen sopisivat mainiosti suojelukohteeksi esimerkkinä laakiokeitaasta, jonka sarajuotti jakaa kahdeksi erilliseksi rahka-alueeksi. Suon itäreunaa seurailee vielä luonnonpuro, tosin enimmäkseen rehevän kasvillisuuden peittämänä. 2. Vassböle Stormossen Vassböle Stormossen (kl ) sijaitsee noin 8 km Inkoon keskustasta koilliseen (kuva 1). Suon pinta on 26,5-31 m mpy ja viettää lounaaseen. Ojien ja suon eteläreunalla virtaavan "salapuron" keräämät vedet purkautuvat lounaisreunalta lähtevään laskuojaan ja edelleen Ingarskilaån - Torbackaånin kautta Degeröfjärdeniin (Suomenlahteen). Lounaassa, lännessä ja luoteessa suo rajoittuu lähinnä turvepohjaisiin peltoihin, mutta paikoin myös savikoihin, kaakossa savipeltoon. Muualla suota rajoittavat kalliopaljastumat sekä näiden väliset moreeni- ja hiekkakerrostumat. Hiekkakerrostumia on erityisesti suon eteläreunalla (Repo 1969). Kulkuyhteydet suolle ovat erinomaiset sen keski- ja pohjoisosassa sijaitsevalle turvetuotantoalueelle johtavan tien ansiosta. Vassböle Stormossenin kokonaispinta-ala on 112 ha, yli metrin syvyisen alueen 103 haja yli kahden metrin syvyisen 91 ha. Tutkimuspisteitä on 47 jatutkimuspistetiheys 4,2/10 ha (kuva 5). Yleisimmät suotyypit ovat keski-ja pohjoisosan jyrsin- ja palaturpeen nostoalueet, joita on yhteensä 36 % suotyyppihavainnoista, sekä lähinnä suon keskiosassatavattavat isovarpuräme jakeidasräme rahkarämekermeineen ja lyhytkorsineva- sekä silmäkenevakuljuineen. Suon reunojen ja laitaosien suotyypeistä tavallisimpia ovat ruoho- ja heinäkorpi sekä ruohoturvekangas. Suon pinnan keskimääräinen rahkamättäisyys on 19 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Ojituksen ja turvetuotantoalueiden vuoksi suon luonnontilaisuusaste on vain noin 8 %. Eniten ojitusta on suon länsi- ja luoteisosassa, luonnontilaisia suotyyppejä puolestaan lähinnä suon itäosassa. Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaisen hyvät, joskin voimaperäisempi kuivatus vaatisi lounaisreunalta lähtevän lasku-uoman syventämistä ja siis suon kynnyskorkeuden alentamista. Kohtalaisesti ja hyvin maatuneen turvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,4 ja koko turvekerrostuman 4,6. Suon kaakkoisosassa heikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturve ulottuu paikoin neljän ja puolen metrin syvyyteen. Suurin turvepaksuus, 5,9 m, on mitattu suon kaakkoisosasta. Rahkavaltaisia turpeita on 62 % ja saravaltaisia 38 % turpeen kokonaismäärästä. Tupasvillarahkaturpeita on tästä määrästä 25 % ja puun sekä 1 4

15 Inkoon, Siuntion ja Kirkkonummien tutkitut suot sekä turpeen käyttökelpoisuus varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita 28 % (kuva 6). Turpeiden yleisimmät lisätekijät ovat useimmiten saraturpeisiin liittyvä puuaines ja rahkaturpeiden tupasvilla, jotka kumpikin muodostavat noin 6 % suon turvemassasta. Varpuainesta on vajaat 2 % ja saraturpeiden kortetta ja järviruokoa kumpaakin noin prosentti. Pääturvelajit ja niiden prosenttiosuudet suon turvemäärästä ovat : rahka 59 %, rahkasara 35 %, sararahka 3 % ja sara 3 %. Suon tavallisin pohjamaalaji on liejusavi ja savi ; reunoilla on myös kalliota, moreenia, hiekkaa ja paikoin hiesua. Suon itäosan pohjakerrostumista on tavattu liejusavessa cm :n saviliejukerros ja hienodetritusliejusta 10 cm :n liejusavikerros, todisteet suon paikalla olleen muinaisaltaan vedenpinnan korkeusvaihteluista. Liejuja esiintyy yleisesti miltei koko suoaltaassa pohjamaan päällä 0,1-1,1 m :n kerrostumana. Vassböle Stormossenissa on heikosti maatunutta rahkaturvetta yli metrin syvyisellä 103 ha :n alueella. Yli metrin syvyisen suon osan kasvuturvemäärästä on Acutifolia-valtaisia turpeita 73 %, Palustria-turpeita 9 %, Cuspidata-turpeita 14 % ja muita Sphagnum-turpeita 4 %. Suon keski- ja pohjoisosassa on yhtenäinen noin 24 ha :n jyrsinturvekenttä, josta toiminimi Ingå Torv nostaa kasvuturvetta (kuva 6). Jyrsinturvekentän länsi-, itä- ja kaakkoispuolella on laajoilla alueilla vanhoja, yleensä alle puolen metrin syvyisiä turvehautoja, joista aikoinaan on nostettu heikosti maatunutta rahkaturvetta kuivikkeeksi. Jyrsinturvekentän reunasta, suon länsiosan entisen pehkualueen turvekerrostumista on otettu näytteet laboratorioanalyysejä varten. Heikosti maatuneen rahkaturvekerroksen alla on energiantuotantoon soveltuvaa turvetta tai vaihtoehtoisesti turvemullan raaka-ainetta suon yli kahden metrin syvyisellä 91 ha :n alueella. Kuva 5. Tutkimuspisteiden sijainti Vassböle Stormossenilla. Peruskarttalehti mittakaava 1 : Maanmittauslaitos, Helsinki 1990, julkaisulupa nro 43/MAR/97. Figur 5. Borrpunkternas lage på Vassböle Stormossen. Grundkarta i skala 1 : Lantymäteristyrelsen, Helsingfors 1990, publikationstillstånd n :r 43/MAR/97. Fig. 5. Location o investigation sites on the mire Vassböle Stormossen on basic map sheet , scale 1 : By permission ofthe National Land Survey of Finland, licence no. 43/MAR

16

17 Inkoon, Siuntion ja Kirkkonummien tutkitut suot sekä turpeen käyttökelpoisuus si suolla ei ole lainkaan luonnontilaisia suotyyppejä. Kuivatusmahdollisuudet ovat erinomaiset. Kohtalaisesti ja hyvin maatuneen turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,4 ja koko turvekerrostuman lähes sama eli 5,3. Heikosti maatunutta, rahkavaltaista pintaturvetta on suossa vain nimeksi itäosan isovarpurämettä lukuun ottamatta, missä heikosti maatunut rahkaturve ulottuu suppealla alueella 2,5 m :n syvyyteen. Suurin turvepaksuus, 3,3 m, on mitattu suon itäosasta. Saravaltaisia turpeita on 95 % ja rahkavaltaisia 5 % turpeen kokonaismäärästä. Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästä määrästä 54 % ja tupasvillarahkaturpeita vain noin 2 %. Turpeiden yleisimmät lisätekijät ovat saraturpeiden puuaines, jota on 14 % turvemassasta, korte (9 %) ja järviruoko (3 %). Varpuainesta on vajaat kaksi prosenttia. Pääturvelaj it ja niiden prosenttiosuudet suon turvemäärästä ovat : rahkasara 74 %, sara 21 % ja rahka 5 %. Suon pohjamaalajeja ovat yksinomaan liejusavi ja savi. Liejuja on erityisesti suon keski- ja itäosassa 0,1-2,4 m :n paksuisena kerrostumana pohjamaan päällä. Täältä on löydetty myös vesipähkinän (Trapa natans) hedelmiä karkeadetritusliejusta. Muualla liejukerrostumat ovat ohuita (5-15 cm), ja koostuvat lähinnä vain saviliejusta. Suon länsiosasta on löydetty rautaokrasaostuma liejusavesta cm :n syvyydestä. Norrmossenissa on energiantuotantoon tai vaihtoehtoisesti turvemullan raaka-aineeksi soveltuvaa hyvin maatunutta turvetta suon yli kahden metrin syvyisellä 16 ha :n alalla. Suon itäosassa on yhtenäinen, vain noin hehtaarin laajuinen ja yli kolmen metrin syvyinen alue, jossa on heikosti maatunutta rahkaturvetta. Tämä rahkaturve on erinomaista, I luokan kasvuturpeen raaka-ainetta. 4. Alkila Stormossen Alkua Stormossen (kl ) sijaitsee runsaat 5 km Inkoon keskustasta koilliseen Helsinki-Hanko -tien pohjoispuolella (kuva 1). Suon pinta on m mpy ja viettää länteen ja lounaaseen. Länsiosasta lähteviä ojia myöten vesiä purkautuu sekä suon pohjoispuolella virtaavaan Ingarskilaåniin että etelään Sjöängsbäckeniin. Eteläreunalta lähtevää ojaa myöten laskee suon vesiä niinikään Sjöängsbäckeniin ja edelleen Kyrkfjärdenin Dalsundetiin. Ingarsilaån-Torbackaån laskee Suomenlahden Degeröfjärdeniin. Lännessä suo rajoittuu turvepeltoon ja -niittyyn, muualla kalliopaljastumiin ja näiden välisiin hiekkakerrostumiin (Repo 1969). Kulkuyhteydet ovat kohtalaisen hyvät suon länsi- ja itäpäähän, muualle huonot. Alkila Stormossenin kokonaispinta-ala on 102 ha, yli metrin syvyisen alueen 93 haja yli kahden metrin syvyisen 84 ha. Tutkimuspisteitä on 39 ja tutkimuspistetiheys 3,8/10 ha. Yleisin suotyyppi on keskiosan keidasräme rahkarämekermeineen ja lyhytkorsineva- sekä silmäkenevakuljuineen. Keidasrämettä on kaikkiaan 46 % suotyyppihavainnoista. Suon reunoilla ja laitamilla on rahkarämettä, kangasrämettä, varsinaista saranevaa ja isovarpurämettä. Ojitusta on vain suon länsi- ja lounaisreunalla sekä paikoin pohjois- ja eteläreunalla, joskin eteläreunan ojat ovat hyvin vanhoja. Kaakkoisosassa on lähde ja siitä lähtevä oja sekä aivan suon kaakkoisreunalla pieni lampi. Suon luonnontilaisuusaste on tutkimuspistehavaintojen perusteella noin 92 %. Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaisen hyvät. Kohtalaisesti ja hyvin maatuneen turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,2 ja koko turvekerrostuman 3,4. Suon keskiosassa heikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturve ulottuu paikoin viiden ja puolen metrin syvyyteen. Suurin turvepaksuus, 6,3 m, on mitattu suon keskeltä. Rahkavaltaisia turpeita on 86 % ja saravaltaisia 14 % turpeen kokonaismäärästä. Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästä määrästä 4 % ja tupasvillarahkaturpeita 51 %. Turpeiden yleisin lisätekijä on rahkaturpeissa, joskus myös saraturvekerroksen yläosassa esiintyvä tupasvilla, jonka jäännökset muodostavat noin 11 % suon turvemassasta. Kuljuturpeille tyypillisen leväkön osuus tästä on vajaat kaksi prosenttia ja saraturpeiden järviruo'on vähän alle prosentti. Puuainesta, joka liittyy saraturpeisiin ja maatuneisiin rahkaturpeisiin, on runsas prosentti kokonaisturvemäärästä. Pääturvelaj itja niiden prosenttiosuudet suon turvemäärästä ovat : rahka 73 %, rahkasara 14 %, ja sararahka 13 %. Suon tavallisimmat pohjamaalaj it ovat liejusavi ja savi, reunoilla hiekka ja kallio. Liejuja on suoaltaan syvimmissä osissa pohjamaan päällä cm :n paksuisena kerrostumana. Liejun ja saven välissä, liejusaven ja saven välissä sekä savessa on yleisesti 2-30 cm :n hiekka- ja hietakerroksia. Suon pinta-alasta 100 ha sisältyy valtakunnalliseen soidensuojelun perusohjelmaan (Komiteamietintö 1977, 1980). Etelä-Suomen rannikkoalueen laakiokeitaiden tyypillisenä edustajana, helpohkojen kulkuyhteyksien takia ja luonnontilaisuutensa puolesta suo soveltuu myös erinomaisesti koulutus- ja virkistysalueeksi. Kokonsa ja turvemääriensä puolesta Ålkila Stormossen soveltuisi teolliseen kasvuturvetuotantoon. 1 7

18 Carl-Göran Sten & Markku Moisanen 5. Joddböle Stormossen eli Joddbölemossen Joddböle Stormossen eli Joddbölemossen (kl ) sijaitsee 4,5 km Inkoon keskustasta länsilounaaseen Inkoon syväsataman pohjoispuolella (kuva 1). Suon pinta on 17-19,5 m mpy ja viettää reunoille sekä kokonaisuudessaan itään ja kaakkoon. Ojaverkoston keräämät vedet purkautuvat kaakkoisosasta lähtevää laskuojaa myöten Norrf ärdenin Djupvikeniin (Suomenlahteen). Suo rajoittuu suurimmaksi osaksi kalliopaljastumiin sekä näiden väliseen moreenimaastoon. Lännessä ja luoteessa on hiekkakerrostumia, pohjoisessa ja koillisessa kalliosaarekkeita (Kujansuu ym. 1975). Kaakkoisreunalla kulkee Inkoon voimalaan ja syväsatamaanjohtava maantie, ja länsireunaa sivuaa tie turvetuotantoalueelle. Kulkuyhteydet ovat erinomaiset. Joddböle Stormossenin kokonaispintaala on 93 ha, yli metrin syvyisen alueen 83 haja yli kahden metrin syvyisen 68 ha. Tutkimuspisteitä on 17jatutkimuspistetiheys 1,8/10 ha. On huomattava, että tiedot turvekerrostumien paksuudesta sekä turpeiden laadusta, keskimaatuneisuudesta ym. ominaisuuksista perustuvat tutkimuksiin,jotkatehtiin ennen kuin laajamittainen turvetuotanto suolla aloitettiin. Suon pinta-alasta on nykyisin noin 50 ha jyrsinturvekenttänä, josta nostetaan kasvuturvetta. Turvetuotanto on aloitettu 1970-luvun alkupuolella. Jyrsinturvealuetta, joka oli alunperin enimmäkseen keidasrämettä lyhytkorsineva- ja silmäkenevakuljuineen, on suotyyppihavainnoista 82 %. Tämän alueen ulkopuolella suon reunoilla on mm. isovarpurämettä, korpirämettä ja nevakorpea. Reunamien mäntyvaltaisissa, keskitiheissä sekametsiköissä puut ovat yleensä taimikko- ja riuku- sekä pinotavara-asteella. Järeämpiä runkoja on erityisesti suon itäreunalla. Ojituksen ja turvetuotantoalueen vuoksi luonnontilaisia suotyyppejä on vain laitaosissa nimeksi. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät, ainakin siihen saakka, kunnes suon pinta on jyrsitty kynnyskorkeuden (n. 17 m mpy) tasolle. Kohtalaisesti ja hyvin maatuneen turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,9 ja koko turvekerrostuman 3,9. Suon keskiosassa heikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturve ulottuu paksuimmillaan noin 4,5 metrin syvyyteen. Suurin turvepaksuus, 5,5 m, on mitattu suon keskiosasta. Rahkavaltaisia turpeita on 68 % ja saravaltaisia 32 % turpeen kokonaismäärästä. Tupasvillarahkaturpeita on tästä määrästä 41 % ja puun sekä varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita 29 %. Turpeiden yleisimmät lisätekijät ovat tupasvilla ja puuaines. Rahkaturpeisiin, vain harvoin saratur- peisiin liittyvät tupasvillan jäännökset muodostavat noin 10 % suon turvemassasta. Saraturpeiden ja maatuneiden rahkaturpeiden puuaineksen osuus tästä on vähän yli 8 % ja saraturpeiden järviruo'on vajaat kaksi prosenttia. Varpuainesta on vajaa prosentti. Pääturvelajit ja niiden prosenttiosuudet suon turvemäärästä ovat: rahka 59 %, rahkasara 32 % ja sararahka 9 %. Suon tavallisimmat pohjamaalajit ovat savi sekä reunoilla kallio ja moreeni. Reunoilla on paikoin myös hiekkaa ja keskiosassa satunnaisesti saven päällä liejusavea. Suoaltaan itäosassa on suppeahkolla alueella pohjamaan päällä liejua cm :n paksuisena kerrostumana. Joddböle Stormossenissa on noin 50 ha :n jyrsinturvekentältä nostettu kasvuturvetta 1970-luvun alkupuolelta lähtien, joten heikosti maatuneesta rahkapatjasta lienee jäljellä vain noin 0,5-1 m :n kerros saraturpeen päällä. Alunperin suon yli metrin syvyisellä 83 hain alueella oli heikosti maatunuttaacutifolia- ja Cuspidata-rahkaturvettatupasvillan ja leväkön jäännöksineen keskimäärin 2,2 m :n paksuudelta. Jäljellä olevan rahkakerroksen alla on energian tuottamiseen tai turvemullan raaka-aineeksi soveltuvaa turvetta yli kahden metrin syvyisellä 68 ha :n alalla. Polttoturpeeksi tai turvemullaksi luokiteltava turve on vielä lähestulkoon kokonaan hyödyntämättä. Joddböle Stormossenin koillisosasta noin 10 ha on metsähallituksen aarnialuetta, joka on jätetty tämän tutkimuksen ulkopuolelle. 6. Västankvarnmossen Västankvarnmossen (kl ) sijaitsee Inkoon ja Karjaan rajalla noin 9,5 km Inkoon keskustasta länsiluoteeseen (kuva 1). Suon pinta on 17-18,5 m mpy ja viettää koilliseen ja koillisosassa kaakkoon. Ojaverkoston keräämät vedet purkautuvat suon pohjois- ja koillisreunalla virtaavaan valtaojaan ja edelleen Ingå ån kautta Inkoon satamaan eli Suomenlahden Kyrk f ärdeniin. Lännessä ja luoteessa suo rajoittuu savipeltoihin, idässä ja koillisessa turvepeltoihin. Etelässä suota rajoittavat moreeni ja kalliopaljastumat, pohjoisessa savikko ja hiekkakerrostuma (Kujansuu ym. 1975). Eteläreunaa sivuaa vanhan Helsinki-Karjaa -rautatien osa, joka radan oikaisun vuoksi on poistettu rautatieliikenteestä. Kulkuyhteydet ovat hyvät, vanha radan pohja mukaanluettuna erinomaiset. Västankvarnmossenin kokonaispinta-ala on 30 ha, yli metrin syvyisen alueen 21 haja yli puolentoista metrin syvyisen 9 ha. Tutkimuspisteitä on 10 ja tutkimuspistetiheys 3,3/10 ha. Västankvarnmos- 1 8

19 Inkoon, Siuntion ja Kirkkonummien tutkitut suot sekä turpeen käyttökelpoisuus senista on 15 ha Karjaan kunnan puolella, mutta suota on kuitenkin turvemääriensä, turpeittensa laadun ym. ominaisuuksiensa puolesta käsitelty kokonaisuutena. Turvemääriensä puolesta suo painottuu Inkoon kuntaan. Suotyypit ovat muuttumiajaturvekankaita,joista yleisimpiä, ruoho- ja heinäturvekangasta ja puolukkaturvekangasta on yhteensä 70 % suotyyppihavainnoista. Reheviä turvekankaita, myös mustikkaturvekangasta on suon reunoilla, keskiosassa on puolukkaturvekankaan ohella mm. tupasvillarämemuuttumaa. Voimakkaan ojituksen vuoksi suolla ei ole lainkaan luonnontilaisia suotyyppejä. Kuivatusmahdollisuudet ovat erinomaiset. Kohtalaisesti ja hyvin maatuneen turvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,4 ja koko turvekerrostuman 5,8. Heikosti maatunutta, rahkavaltaista pintaturvetta on suon keskiosassa paksuimmillaan 1,2 m. Myös suurin turvepaksuus, 1,8 m, on mitattu suon keskiosasta. Saravaltaisia turpeita on 68 % ja rahkavaltaisia 32 % turpeen kokonaismäärästä. Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästä määrästä 58 % ja tupasvillarahkaturpeita 33 %. Turpeiden yleisimmät lisätekijät ovat saraturpeissa, joskus rahkaturpeissakin esiintyvä puuaines, jota on 17 turvemassasta, sekä tupasvilla runsaan 8 % :n osuuksineen. Tupasvillan jäännökset liittyvät pääasiassa rahkaturpeisiin, satunnaisesti suon reunamilla myös saraturpeisiin. Varpuainesta on vajaan prosentin verran, ja sitä on lähinnä heikosti maatuneessa rahkaturpeessa. Pääturvelajit ja niiden prosenttiosuudet suon kokonaisturvemäärästä ovat : rahkasara 68 %, rahka 21 % ja sararahka 11 %. Yleisin pohjamaalaji on savi, vain reunoilla on paikoin kalliota, moreenia ja hiekkaa. Västankvarnmossen on kokonaan ojitettu metsänkasvatusta varten. Tämän ohella suo soveltuu myös pienimuotoiseen polttoturpeen ja turvemullan raaka-aineen tuotantoon. 7. Mossabölemossen Mossabölemossen (kl ) sijaitsee vajaat 11,5 km Inkoon keskustasta luoteeseen Högbensjönin koillisrannalla (kuva 1). Suon pinta on 29-33,5 m mpy ja viettää keskustasta reunoille sekä kokonaisuudessaan lounaaseen kohden Högbensjöniä, johon vedet purkautuvat etelä- ja lounaisreunalta ojia myöten. Suo rajoittuu lähes kauttaaltaan savipeltoihin, ainoastaan eteläreunalta osittain Högbensjönin Gunnarsvikeniin sekä itä- ja koillisreunalta savikon ohella kalliopaljastumiin jamoreeniin. Eteläreunalla savipel loista pistää esiin pienehköjä kalliopaljastumia (Kujansuu ym. 1975). Tiet sivuavat suon reunaa sekä lounaassa että koillisessa, ja suon halki kulkee reunapeltoja yhdistävä ajoura. Kulkuyhteydet suolle ovat näin ollen hyvät. Mossabölemossenin kokonaispinta-ala on 28 ha, yli metrin syvyisen alueen 23 ha ja yli kahden metrin syvyisen 20 ha. Tutkimuspisteitä on 10 ja tutkimuspistetiheys 3,6/10 ha. Yleisin suotyyppi on keskiosan rahkaräme, jota on 40 % suotyyppihavainnoista. Suon reunoilla ja laitamilla on isovarpurämettä, varputurvekangasta sekä ruoho- ja heinäkorpimuuttumaa. Itä- ja koillisosassa on muutaman hehtaarin laajuinen vanha turvehauta-alue. Vain reunoiltaan ojitetun suon luonnontilaisuusaste on tutkimuspistehavaintojen perusteella noin 50 %. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät Högbensjönin vedenpinnan tasoon saakka. Kohtalaisesti ja hyvin maatuneen turvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,2 ja koko turvekerrostuman 4,2. Suon keskiosassa heikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturve ulottuu paikoin viiden ja puolen metrin syvyyteen. Suurin turvepaksuus, 6,5 m, on mitattu samoin suon keskeltä. Rahkavaltaisia turpeita on 78 % ja saravaltaisia 22 % turpeen kokonaismäärästä. Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästä määrästä 20 % ja tupasvillarahkaturpeita 39 %. Turpeiden yleisin lisätekijä on rahkaturpeissa, joskus harvoin myös saraturvekerroksen yläosassa esiintyvä tupasvilla, jonka jäännökset muodostavat vajaat 8 suon turvemassasta. Puuainesta, joka liittyy saraturpeisiin ja maatuneisiin rahkaturpeisiin, on tästä noin 4 %. Varpuaineksen osuus on vajaa prosentti ja saraturpeiden järviruo'on vähän alle kaksi prosenttia. Pääturvelajit ja niiden prosenttiosuudet suon kokonaisturvemäärästä ovat : rahka 67 %, rahkasara 22 %, ja sararahka 11 %. Suon tavallisimmat pohjamaalajit ovat liejusavi ja savi, vain reunoilla on paikoin kalliota ja moreenia. Liejuja on reunoja lukuun ottamatta koko suoaltaassa pohjamaan päällä cm :n paksuisena kerrostumana. Mossabölemossenissa on kasvuturvetuotantoon soveltuvaa heikosti maatunutta rahkaturvetta yli metrin syvyisellä 23 ha :n alueella. Rahkapatjan pinta- ja pohjaosassa on jonkin verran tupasvillan jäännöksiä, mutta kokonaisuutena ottaen rahkaturve on hyvää I luokan kasvuturpeen raaka-ainetta. Heikosti maatuneen rahkaturvekerroksen alla on suon yli kahden metrin syvyisellä 20 ha :n alalla energian tuottamiseen soveltuvaa polttoturvetta tai vaihtoehtoisesti turvemullan raaka-ainetta. Kokonsa ja turvemääriensä puolesta Mossabölemossen soveltuu teolliseen turvetuotantoon, jota 1 9

20 Carl-Göran St6n & Markku Moisanen suunniteltaessa on kuitenkin otettava huomioon Högbensjönin läheisyydestä johtuvat kuivatusvaikeudet. Lisäksi suon keskiosan halki kaakosta luoteeseen ja myös sen länsireunalla kulkee sähkölinja. Suon itä- ja koillisosasta on aikoinaan jo nostettu heikosti maatunutta rahkaturvetta kuivikkeeksi noin neljän hehtaarin alalta. 8. Römossen eli Rödmossen Römossen eli Rödmossen (kl ) sijaitsee 8,5 km Inkoon keskustasta pohjoisluoteeseen Inkoon syväsatama-virkkala -tien länsipuolella (kuva 1). Suon pinta on 32,5-35 m mpy ja viettää keskustasta reunoille ja kokonaisuutena ottaen etelään sekä etelä- ja kaakkoisreunalla myös koilliseen. Vedet purkautuvat lounaisreunalta lähtevän Mörkbäckin ja edelleen Mossautfalletin kautta Ingarskilaåniin sekä itäreunalta valtaojaa pitkin niinikään Ingarskilaåniin. Ingarskilaån-Torbackaån laskee Suomenlahden Degeröfärdeniin. Suo rajoittuu idässä ja pohjoisessa sekä luoteessa vähäisin osin turve- ja savipohjaisiin peltoihin, muualla hiesuja hietakerrostumaan, joka etelä- ja lounaisreunaa lukuun ottamatta esiintyy vain kapeana vyöhykkeenä kalliopaljastumien ja näiden välisen moreenimaaston edessä (Kujansuu ym. 1975). Koillisreunaa sivuaa peltotie, joten kulkuyhteydet suon pohjoisosaan ovat hyvät. Muualle kulkuyhteydet ovat sitävastoin huonot. Römossenin kokonaispinta-ala on 20 ha, yli metrin syvyisen alueen 17 haja yli kahden metrin syvyisen 13 ha. Tutkimuspisteitä on 6 ja tutkimuspistetiheys 3,0/10 ha. Yleisimmät suotyypit ovat isovarpuräme, jota on 67 % suotyyppihavainnoista, sekä rahkaräme. Näitä suotyyppejä on sekä keskiosassa että laidoilla, hieman rehevämpiä, esim. korpirämettä ja kangasrämettä tavataan vain reunoilla. Suo on kauttaaltaan tiheästi ojitettu ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Kohtalaisesti ja hyvin maatuneen turvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,6 ja koko turvekerrostuman 4,2. Suon pohjoisosassa, tosin vain suppealla alueella, heikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturve ulottuu paksuimmillaan peräti kuuden metrin syvyyteen. Suurin turvepaksuus, 6,8 m, on mitattu tältä samalta alueelta. Rahkavaltaisia turpeita on 82 % ja saravaltaisia 18 % turpeen kokonaismäärästä. Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästä määrästä 22 % ja tupasvillarahkaturpeita 53 %. Turpeiden yleisin lisätekijä on rahkaturpeissa,joskus harvoin myös saraturvekerroksen yläosassa esiintyvä tupasvilla, jonka jäännökset muodostavat runsaat 11 % suon turvemassasta. Puuainesta, joka liittyy tavallisesti saraturpeisiin ja maatuneisiin rahkaturpeisiin, on tästä noin 5 %. Saraturpeiden järviruo'on osuus on vajaat kolme prosenttia ja leväkön hiukan yli prosentti. Leväkkö kuuluu tyypillisesti Cuspidata-rahkaturpeisiin, mutta Römossenissa sitä on rahka- ja sarakerroksen vaihettumavyöhykkeessä sekä saraturpeessa liejun päällä. Pääturvelajit ja niiden prosenttiosuudet suon kokonaisturvemäärästä ovat : rahka 73 %, rahkasara 18 %, ja sararahka 9 %. Tavallisimmat pohjamaalaj it ovat savi sekä suon reunoilla hiesu ja hieta, vain paikoin tavataan reunoilla kalliota. Liejuja on reunoja lukuun ottamatta koko suoaltaassa pohjamaan päällä 0,2-1,0 m :n kerrostumana. Römossenissa on heikosti maatunutta rahkaturvetta 17 ha :n alueella. Erityisesti rahkapatjan pintaosassa on tupasvillan jäännöksiä, mutta kokonaisuutena ottaen rahkaturve on kohtalaisen hyvää, lähestulkoon I luokan kasvuturpeen raakaainetta. Heikosti maatuneen rahkaturvekerroksen alla on suon yli kahden metrin syvyisellä 13 ha :n alalla energian tuottamiseen tai vaihtoehtoisesti turvemullan raaka-aineeksi soveltuvaa turvetta vain noin metrin paksuudelta. Turvemääriensä ja kokonsa puolesta Römossen soveltuu teolliseenkin kasvuturvetuotantoon. 2 0

21 Inkoon, Siuntion ja Kirkkonummien tutkitut suot sekä turpeen käyttökelpoisuus SIUNTION TUTKITUT SUOT 9. Djupbäck Degermossen Djupbäck Degermossen (kl ) sijaitsee noin 6 km Siuntion keskustasta itäkaakkoon Djupbäckin kylän itäpuolella, lähellä Siuntion ja Kirkkonummen rajaa (kuva 1). Suon pinta on 44,5-49,5 m mpy ja viettää kaakkoon sekä länsiosassa pohjoiseen ja luoteeseen. Luoteisreunalta lähtevään ojaan purkautuvat vedet j outuvat reittiä Kvarnbäcken - Harvsån - Björnträsk - Siuntionjoki - Tjusträsk myöten Sjundbyåniin, jonne päätyvät myös suon länsireunalta lähteviin ojiin purkautuvat vedet. Sjundbyån laskee Vikträskiin, josta on yhteys Pickalaånin kautta Pikkalanlahteen (Suomenlahteen). Kaakkoisreunalta lähtevää ojaa, Korsobäckeniä, myöten suon vesiä virtaa Ingelsåniin ja edelleen reitin Kvarnbyån - Tollsån - Hilabäckån - Estbyån - Sperrings sund - Vårnäs sund kautta Tavastfjärdeniin (Suomenlahteen). Suo rajoittuu kalliopaljastumiin sekä näiden välisiin hiekka- ja moreeni-kerrostumiin. Hiekkaa on lähinnä suon länsi-ja lounaisreunalla (Repo 1969). Kulkuyhteydet ovat hyvät suota sivuavien metsäteiden ansiosta, joskin lännestä päin pääsy näille metsäteille on estetty puomilla. Djupbäck Degermossenin kokonaispinta-ala on 3 8 ha, yli metrin syvyisen alueen 28 haja yli kahden metrin syvyisen 21 ha. Tutkimuspisteitäon38 jatutkimuspistetiheys 10,0/ 10 ha. Yleisimpiä suotyyppejä ovat keskiosan keidasräme lyhytkorsineva- ja silmäkenevakuljuineen, jota on noin 25 % suotyyppihavainnoista, sekä paikoin reunoillakin tavattavat isovarpuräme ja rahkaräme. Reunaosissa yleisiä ovat varsinainen sararäme, varsinainen korpi ja mustikkaturvekangas. Koilliseen pistävän lahdekkeen suulla kulkee suon poikki sarajuotti, joka koostuu etupäässä varsinaisesta sararämeestä. Suon pinnan keskimääräinen rahkamättäisyys on 25 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Suo on kauttaaltaan kohtalaisen tiheästi ojitettu ; vain länsiosassa on jonkin verran yhtenäistä luonnontilaista aluetta. Suon luonnontilaisuusaste on siten vain noin 9 %. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Kohtalaisesti ja hyvin maatuneen turvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,1 ja koko turvekerrostuman 4,9. Heikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturve ulottuu suon keskiosassa paksuimmillaan 2,3 m :n syvyyteen. Suurin turvepaksuus, 4,7 m on kuitenkin mitattu suon koillisosasta. Saravaltaisia turpeita on 57 % ja rahkavaltaisia 43 % turpeen kokonaismäärästä. Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästä määrästä 49 % ja tupasvillarahkaturpeita 19 %. Turpeiden yleisin lisätekijä on puuaines, joka liittyy miltei yksinomaan saraturpeisiin ja maatuneisiin, rahkavaltaisiin turpeisiin. Se muodostaa yksinään noin 15 % suon turvemassasta, kun taas tupasvillan jäännösten osuus on runsaat 4 % ja saraturpeiden järviruo'on noin 2 %. Varpuainesta on prosentin verran. Pääturvelaj itja niiden prosenttiosuudet suon turvemäärästä ovat : rahkasara 55 %, rahka 40 %, sararahka 3 % ja sara 2 %. Suon keskiosassa pohjamaalajina on savi ja liejusavi ; reunoilla ja saarekkeiden ympärillä on moreenia, kalliota ja erityisesti länsi-, lounais- ja luoteisosassa hiekkaa. Hiekan päällä on paikoin cm :n kerros liejusavea ja joskus 35 cm :n kerros hietaa. Keskiosassa liejusaven ja saven välissä sekä saven päällä on yleisesti 1-30 cm :n paksuinen hiekkakerros, toisinaan myös savessa ohut, 1-5 cm :n hiekkakerros. Hiekka on aikoinaan huuhtoutunut suon paikalla sijainneen muinaisen meren lahden savipohjalle ympäröiviltä mineraalimailta. Liejua on tavattu 5-15 cm :n kerrostumana pohjamaan päältä vain suon koillisosasta. Suon koillisreunalla sijaitsevan suolähteen ympäristöstä on löydetty moreenin päällä olevan hiekan ja turpeen välistä 70 cm paksu saostumakerrostuma, joka on joko järvimutaa tai mahdollisesti doppleriittia eli lähes puhdasta humusta. Djupbäck Degermossenissa on yli metrin syvyisellä 25 ha :n saraturvejuotin jakamalla kahdella rahka-alueella kasvuturvetuotantoon soveltuvaa heikosti maatunutta rahkaturvetta. Rahkakerroksen alla suon yli kahden metrin syvyisellä 21 ha :n alalla on käyttökelpoista energiantuotantoon tai vaihtoehtoisesti turvemullan raaka-aineeksi soveltuvaa turvetta. 10. Vargmossen Vargmossen (kl ) sijaitsee Siuntion ja Kirkkonummen rajan tuntumassa n. 6,5 km Siuntion keskustasta koilliseen (kuva 1). Suon pinta on 48-51,5 m mpy ja viettää etelään ja lounaaseen. Vedet purkautuvat lounaisreunalta lähtevää ojaa myöten etelään Lilla Lonoksiin ja edelleen Harvsånia pitkin Björnträskiin. Björnträskistä lähtevä Siuntionjoki laskee Siuntion Tjusträskiin, josta on Sjundbyånin, Vikträskin ja Pickalaånin kautta yhteys Pikkalanlahteen (Suomenlahteen). Suo rajoittuu pääosin kalliopaljastumiin ja näiden väli- 2 1