Turvetutkimusraportti 377

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 377 2007 Pyhäjoella tutkitut suot, ja niiden turvevarat, osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Pyhäjoki, western Finland, Part I Jukka Turunen ja Matti Laatikainen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 377 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 377 Jukka Turunen & Matti Laatikainen PYHÄJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Pyhäjoki, western Finland Part 1 Espoo 2007

Turunen, Jukka & Laatikainen, Matti 2007. Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 377, 78 sivua, 48 kuvaa, 1 taulukko ja 4 liitettä. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut vuosina 1985 ja 2002 Pyhäjoella 42 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 6 430 ha. Maastossa määritettiin pinnan korkeus, suotyyppi, turvelaji, turpeen maatuneisuus, liekoisuus ja pohjamaalaji. Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 770 näytettä, joista kaikista määritet tiin ph-arvo, vesipitoisuus ja tuhkapitoisuus. Tiheysmäärityksiä tehtiin 662, lämpöarvomäärityksiä 351 ja rikkipitoisuusmäärityksiä 304. Tutkituista soista 40 % on rämeitä, 22 % avosoita, 2 % korpia ja loput 36 % turvekankaita ja peltoja. Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 23 % havainnoista. Tutkittujen soiden turpeista rahkavaltaisia on 44 %, saravaltaisia 54 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Turvekerrostumien keskimaatuneisuus on 4,8. Pyhäjoen suot ovat pääosin ohutturpeisia. Tässä raportissa tutkittujen soiden keskisyvyys on 0,9 m ja kokonaisturvemäärä 56,7 milj. suo-m 3. Tutkitusta suoalasta on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 930 ha, jonka kokonaisturvemäärä on noin 19 milj. suo-m 3. Pyhäjoen turvekerrostumien kuiva-ainemäärällä painotettu tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,2 %, turpeen kuiva-ainepitoisuus 96 kg/suo-m 3, tehollinen lämpöarvo 21,0 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,14 % turpeen kuivapainosta. Tutkituista soista energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 22 suolta yhteensä 854 ha. Tämä on 13 % tutkitusta kokonaissuoalasta. Tutkituista soista Jauhoneva kuuluu valtakunnalliseen soidensuojeluohjelmaan ja lisäksi Natura 2000 -verkostoon. Pyhäjoen soiden yhteenlaskettu käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 11,1 milj. suo-m 3 eli 1 067 000 tonnia kuiva-aineena. Soiden energiasisältö on (50 %:n käyttökosteudessa) vastaavasti 19,9 milj. GJ eli noin 5,5 TWh. Kasvuturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi yhdeltätoista suolta 235 ha. Käyttökelpoiset kasvuturvevarat ovat yhteensä noin 1,99 milj. suo-m 3. Avainsanat: suo, turve, energiaturve, kasvuturve, Pyhäjoki ISBN 978-952-217-018-7 ISSN 1235-9440

Turunen, Jukka & Laatikainen, Matti 2007. Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1. - The peatlands and peat resources of Pyhäjoki, western Finland, Part 1. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 377, Geological Survey of Finland, Report of peat investigation 377, 78 pages, 48 figures, 1 table and 4 appendices. Abstract: The Geological Survey of Finland studied 42 peatlands in Pyhäjoki municipality in 1985 and 2002. Elevation, site type, peat type and its decomposition degree, snag content and subsoil type were determined and recorded in the field. A total of 770 samples were analysed for ph, water and ash content, 662 samples for dry bulk density, 351 for net calorific value and 304 for sulphur content. The most common peatland types were pine bogs (40 %), open fens (22 %), spruce mires (2 %) and the cultivated peat soils or drained peatland forest types (36 %). The proportion of undrained peatlands was 23 %. The distribution of Sphagnum, Carex and Bryales dominated peat was 44, 54 and 2 %, respectively. The mean degree of peat humification (H1-10) was 4.8. The peatlands of Pyhäjoki area are relatively shallow. The mean depth of studied peatlands is 0.9 m and the total storage of peat approximately 56.7 million m 3. The studied area deeper than 1.5 m covers 930 hectares and contains about 19 million m 3 of peat. The peat volume weighted average ash content of peat was 4.2 % of dry weight, the dry bulk density 96 kg/m 3, effective calorific value of dry peat 21.0 MJ/kg and the sulphur content 0.14 % of dry weight. Altogether, 22 mires covering 854 hectares were evaluated to be suitable for fuel peat production. This is about 13 % of the studied total peatland area. Jauhoneva is part of the National Mire Protection Program and the Natura 2000 -network. The available amount of fuel peat is about 11 million m 3 or 1 067 000 tons of dry weight. The energy content is 19.9 milj. GJ or 5.5 TWh at 50 % moisture content. Eleven (11) peatlands were found suitable for horticultural peat production. The area and peat quantity of these areas is 235 hectares and 1.99 million m 3. Keywords: peatland, mire, peat, energy peat, horticultural peat, Pyhäjoki ISBN 978-952-217-018-7 ISSN 1235-9440

SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 Laboratoriomääritykset... 9 TUTKIMUSMENETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Aineiston käsittely ja tulokset... 10 SOIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON... 12 TUTKITUT SUOT... 14 1. Jääskenneva... 14 2. Josunkorpi... 15 3. Leivinneva... 16 4. Limpsiönneva... 17 5. Jauhoneva... 18 6. Takakorpi... 19 7. Heteneva... 20 8. Liminkaneva... 21 9. Takaneva... 22 10. Sydänneva... 23 11. Kotikorvenneva... 25 12. Pohjanneva... 26 13. Uimusräme... 27 14. Rahkaneva... 28 15. Umpilampi... 29 16. Kauhaneva... 31 17. Lampinneva... 33 18. Haapaneva... 34 19. Sammakkoneva... 35 20. Lumppineva... 36 21. Vasikkaneva... 37 22. Kahilasuo... 38 23. Yppärinneva... 39 24. Leppäkivenräme... 40 25. Rattineva... 41 26. Kydönräme... 42 27. Kivineva... 43 28. Hiukanneva... 44 29. Ymmyräiskorpi... 46 30. Kiukaanneva... 47 31. Ylineva... 48 32. Nypyläinen... 49 33. Reikäpetäjänräme... 50 34. Rämehaankorpi... 51 35. Lahdenneva... 52 36. Isoräme... 53 37. Hauksuonneva... 54 38. Peuraneva... 55 39. Jylhä... 56

40. Mehtikananräme... 57 41. Mustaneva... 58 42. Valkeus... 59 TULOSTEN TARKASTELU... 60 Soiden levinneisyys ja soistuminen... 60 Suoyhdistymät ja suotyypit... 60 Turvekerrostumat... 61 Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotantoon... 61 Soidensuojelu... 63 KIITOKSET... 63 KIRJALLISUUS... 64 LIITTEET VUOSIEN 1980 2007 AIKANA ILMESTYNEET TURVETUTKIMUSRAPORTIT

Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 JOHDANTO Pyhäjoen kunta sijaitsee Oulun läänin eteläosassa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa. Pyhäjoen turvetutkimukset liittyvät osana Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tehtävänä olevaan valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiin. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä energia- ja kasvuturvetuotantoon soveltuvia soita. Tutkimuksissa huomioidaan myös turpeen ja soiden muut käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat turvetuottajia ja turpeen käyttäjiä ja antavat myös tietoa soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen sekä soiden suojelu- ja virkistyskäyttöön. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Pyhäjoen turvevaroja vuosina 1985 ja 2002. Tähän raporttiin on koottu Pyhäjoella tutkitut 42 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 6430 ha (kuva 1). Suot on ryhmitelty vesistöalueittain (Ekholm 1993). Kunnan metsätieteellinen suoala on 23 330 ha (Tomppo ym. 1998) eli noin 49 % kunnan metsätalousmaasta. Pyhäjoen kunnan maapinta-alasta yli 20 hehtaarin kokoisia soita on 12 275 ha (Virtanen ym. 2003), joten Pyhäjoella tutkittu suoala on noin 52 % yli 20 ha:n soiden pinta-alasta. Alueen suurin energiaturpeen käyttäjä on Fortumin Haapaveden lauhdevoimala, jonka vuotuinen turpeen käyttö on yli 3 milj. m 3. Turvetta käyttäviin Kokkolan ja Ylivieskan sähkö- ja lämpölaitoksiin on Pyhäjoelta alle 100 km:n kuljetusmatka. Pyhäjoen suot ovat Oulun suuren turvevoimalan ja myös Pietarsaaren suurvoimalan turpeen hankinta-alueella. Pyhäjoen ympäristössä on lisäksi monia energiaturvetta käyttäviä kunnallisia lämpölaitoksia. Tässä raportissa julkaistaan yleiskuvaus jokaisesta tutkitusta suosta, turvemääristä ja soiden soveltuvuudesta turvetuotantoon. Geologian tutkimuskeskuksen turveinventoinnin kehittäminen ja maksullisuus -raportin (KTM, Energiaosasto 1990) mukaisesti yksityiskohtaisia tutkimustuloksia ei julkaista, vaan niitä voi tilata GTK:n Kuopion yksiköstä. Yksityiskohtaiset suoselosteet sisältävät mm. erilaisia suokarttoja, turvekerrostuman poikkileikkauskuvia sekä tarkempia tietoja turpeen laadusta, määrästä ja laboratorioanalyysien tuloksista. 7

Jukka Turunen & Matti Laatikainen Kuva 1. Pyhäjoella tutkitut suot 1. Jääskenneva 2. Josunkorpi 3. Leivinneva 4. Limpsiönneva 5. Jauhoneva 6. Takakorpi 7. Heteneva 8. Liminkaneva 9. Takaneva 10. Sydänneva 11. Kotikorvenneva 12. Pohjanneva 13. Uimusräme 14. Rahkaneva 15. Umpilampi 16. Kauhaneva 17. Lampinneva 18. Haapaneva 19. Sammakkoneva 20. Lumppineva 21. Vasikkaneva 22. Kahilasuo 23. Yppärinneva 24. Leppäkivenräme 25. Rattineva 26. Kydönräme 27. Kivineva 28. Hiukanneva 29. Ymmyräiskorpi 30. Kiukaanneva 31. Ylineva 32. Nypyläinen 33. Reikäpetäjänräme 34. Rämehaankorpi 35. Lahdenneva 36. Isoräme 37. Hauksuonneva 38. Peuraneva 39. Jylhä 40. Mehtikananräme 41. Mustaneva 42. Valkeus 8

Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Tutkittujen soiden valinnassa käytettiin apuna GTK:n lentomittausaineistosta tulostettuja gammakarttoja (Virtanen 1997). Kenttätutkimuksissa on noudatettu Geologian tutkimuskeskuksen Turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen ym. 1984). Isot, yhtenäiset suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan poikki on vedetty selkälinja ja sitä vastaan kohtisuoraan poikkilinjoja yleensä 200 metrin välein. Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 tai 200 metrin välein. Tutkimuslinjoilla tutkimuspisteiden välisiltä pisteiltä on turvekerrostuman paksuus kairattu 50 metrin välein. Lisäksi soille on tehty pelkkiä syvyysmittauslinjoja, joilta turvekerrostuman paksuus on kairattu 50 metrin välein. Pienet ja rikkonaiset suot on tutkittu hajapistemenetelmällä. Soilla on tutkimuspisteitä 1,3 9,3 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 1,3 10,0 kpl/10 ha. Suopinnan korkeuden ja laskusuhteiden selvittämiseksi tutkimuslinjat on vaaittu, ja korkeudet yhdistetty valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaiselta tutkimuspisteeltä määritettiin suotyyppi ja mättäisyys (peittävyys -% ja korkeus). Puustosta havainnoitiin puulajisuhteet prosenttiosuuksina sekä kehitys- ja tiheysluokka. Kairauksin selvitettiin turvekerrosten paksuus, pääturvelajit ja turpeen lisätekijät (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikko), tupasvillakuitujen määrä (6-asteikko) ja liekoisuus (%-osuus). Lisäksi kairauksissa tutkittiin soiden liejukerrostumat sekä suon pohjamaalaji. Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella valittiin pisteet, joiden turpeet edustivat mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa ja niiltä otettiin tilavuustarkalla mäntäkairalla laboratorionäytteet (Korpijaakko 1981). Turvenäytteistä määritettiin Kuopion Geologian tutkimuskeskuksen turvelaboratoriossa happamuus, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino ja tuhkapitoisuus. Osasta näytteitä määritettiin myös lämpöarvo ja rikkipitoisuus. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina mär käpainosta ja tuhkapitoisuus prosentteina kuivan tur peen painosta 815 ± 25ºC:ssa hehkutettuna. Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa olevan turpeen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suo-m3). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteistä IKA (C5000 DUO) kalorimetrillä (ASTM D5865-77). Tulokset ilmoitetaan tehollisina läm pöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle (MJ/kg). Turpeen rikkipitoisuus on analysoitu LECO SC-32 rikkianalysaattorilla (menetelmä 810L). Osasta turvenäytteistä on analysoitu hiili- ja typpipitoisuuksia (menetelmä 820L) sekä alkuainepitoisuuksia, kuten raskasmetalleja ja hivenalkuaineita ICP-AES tekniikalla (menetelmä 503P). Polttoturpeen laatuohjeet ovat liitteessä 2. Turvenäytteitä otettiin myös kasvuturvetuotantoon soveltuvista soista kasvuturpeen laadun määrittämiseksi. Näytteet jaettiin rahkasammallajikoostumuksen ja muiden turvetekijöiden perusteella eri kasvuturveluokkiin (Kasvuturpeen laadunmääritysohje, Turveteollisuusliitto 2000 & Toivonen 1997, liite 3). Näytteistä määritettiin maatuneisuus, ph, tuhkapitoisuus ja kationinvaihtokapasiteetti (CEC), osasta näytteitä myös turpeen rikkipitoisuus ja johtokyky. Kationinvaihtokapasiteetilla määritetään turpeen ravinteiden ja veden pidätyskyky. Hyvän vaihtokapasiteetin raja-arvona pidetään 100 me/100 g (Puustjärvi 1973). 9

Jukka Turunen & Matti Laatikainen Aineiston käsittely ja tulokset Tutkimusaineistot on tallennettu numeeriseen muotoon. Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja -tekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen ym. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja -tekijöiden määrät on laskettu turvemäärillä painottaen. Turpeessa havaitut lieko-osumat on muunnettu tilastollisesti kantopitoisuusprosenteiksi 0-1 ja 1-2 metrin syvyyskerroksille. Jokaisesta tutkitusta suosta on GTK:n turvearkistoon arkistoitu suoseloste ja piirretty suokartta. Suoselosteissa on tietoja suon sijainnista, ympäristöstä, laskusuhteista, pinta-aloista, syvyyksistä, suotyypeistä, ojitustilanteesta, turvelajeista ja turpeen maatuneisuudesta. Turvenäytteiden laboratoriomääritystulokset on esitetty taulukkomuodossa ja tuloksista on laadittu lyhyt yhteenveto. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty arvio, jossa on pyritty huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Suokartasta (kuva 2) ilmenee tutkimuslinjojen ja pisteiden sijainti, tutkimuspisteiden syvyydet, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus ja turpeen keskimaatuneisuus. Kartalle on piirretty myös turpeen syvyyskäyrät. Soiden syvimmistä tutkimuslinjoista on piirretty poikkileikkausprofiileja (kuva 3), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit sekä suopinnan ja -pohjan korkeudet. Edellä mainittujen perustulosten lisäksi GTK:n turvetutkimusaineistosta on saatavissa tasokarttoja ja listauksia esim. suotyypeistä, liekoisuudesta, suopinnan ja -pohjan korkeudesta, liejuista ja pohjamaalajeista. Yksityiskohtaisia suoselosteita, laboratoriotuloksia, erilaisia suokarttoja ja turvekerrostuman poikkileikkausprofiileja voi tilata Geologian tutkimuskeskuksen Kuopion yksiköstä. 3 145.2 5.5 12 1 / 13 15 2 / 12 154.8 14 19 2 / 1317 7 5.9 5.8 0 / 5 5 5 11 10 3 16 14 5.8 0 / 12 14 3 / 10 5 1 / 13 195.2 20 5.1 2 / 18 1 / 18 1 / 10 195.3 3 / 19 8 175.3 10 12 1 / 13 13 6 8 156 1 / 5 14 Turvekerrostuman paksuus 0-1m 1-1,5m 1,5-2m 2-3m 6,4 2/17 15 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen pintakerroksen/ koko turvekerrostuman paksuus (dm) Turvekerrostuman paksuus (dm) 0 5 00m c Geologian tutkimuskeskus 2007 Pohjakartta c Maanmittauslaitos lupanro 709/MLL/07 Kuva 2. Esimerkki suokartasta. Merkkien selite liitteessä 4. 10

Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. Merkkien selite liitteessä 4. 11

Jukka Turunen & Matti Laatikainen SOIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON Turpeen ominaisuudet ja suon luontoarvot vaikuttavat ratkaisevasti siihen, onko suo turvetuotantoon soveltuva. Merkittäviä luontoarvoja ovat harvinaiset eliölajit ja ns. avainbiotoopit, jotka on kuvattu metsälaissa (Savolainen 1997a) ja luonnonsuojelulaissa (Savolainen 1997b). Nykyisin turvetuotantoon pyritään ensisijaisesti ottamaan metsäojitettuja soita. Turvetuotannon laajuuden mukaan voidaan erottaa kolme tuotantomuotoa: teollinen, pk-turvetuotanto ja kotitarvetuotanto. Teollinen turvetuotanto ja pk-tuotanto ovat joko jyrsin- tai palaturvetuotantoa. Teollisen- ja pk-tuotannon tuotantoalat ovat yleensä kymmeniä tai satoja hehtaareja. Kotitarvetuotannolla tarkoitetaan palaturvetuotantoa, jossa tuotettu turve käytetään omalla tai lähitiloilla. Kotitarvetuotantoon soveltuvien soiden syvyydelle, turpeiden tuhkapitoisuudelle, turvelajille ja tilavuuspainolle ei ole asetettu niin tiukkoja laatuvaatimuksia kuin teolliseen - tai pk- tuotantoon soveltuvien soiden turpeille. Teollisen - ja pk-tuotannon vähimmäispinta-ala on 5 ha. Tämä voi koostua useasta lähekkäin olevasta alueesta. Kotitarvetuotannolle ei ole asetettu pinta-alarajaa. Kotitarvetuotannossa kulkuyhteys suolle olisi oltava valmiina jo ennen tuotannon aloittamista alkukustannusten pienentämiseksi. Esim. turvepohjaiset pellot ovat usein helposti otettavissa turvetuotantoon. Puuston ei katsota nykyisin olevan ongelma teollista turvetuotantoa suunniteltaessa, mutta kotitarvetuotannossa se on kustannuksia lisäävä ja tuotannon aloittamista vaikeuttava tekijä. Turvetuotanto on luvanvaraista toimintaa. Jos turvetuotantoalue on kooltaan yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupaviraston myöntämä ympäristölupa (Ympäristönsuojeluasetus 2000). Luvassa lupaviranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristövaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä, suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, velvoitetarkkailusta ja mahdollisista korvausvelvoitteista. Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA -lain (1994) mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista. Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly- ja meluvaikutukset, maiseman muutokset, sekä vaikutukset terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Turveteollisuusliitto 2002). Turvekerrostuman paksuus, turvelaji, maatuneisuus sekä turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat määrääviä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Suon muoto, suopohjan topografia ja kuivatusmahdollisuudet on myös otettava huomioon turvetuotantoa suunniteltaessa, mm. sarkaojien kaltevuuden on vesiensuojelusyistä oltava alle 1,5 m/km. Tuotantokelpoisena pidettiin yleensä yli 1,5 m:n syvyistä aluetta. Koska turvekerrosta ei voida käyttää mineraalimaata myöten, vähennettiin tuotantokelpoista turvemäärää laskettaessa keskisyvyydestä 0,3-0,5 m. Käytännössä suon pohjalle jäävän kerroksen paksuus vaihtelee pohjan kivisyyden, turpeen laadun ja suon jälkikäytön mukaan. Fysikaalisten ominaisuuksien osalta on noudatettu soveltaen Energiateollisuuden, Metsäteollisuuden ja Turveteollisuusliiton (2006) esittämiä laatuvaatimuksia jyrsin- ja palapolttoturpeelle (liite 2). Laatuvaatimusten mukaan turpeen tuhkapitoisuus ei saa ylittää 10 %, eikä rikkipitoisuus 0,3 %. Arvioitaessa suon soveltuvuutta kasvuturvetuotantoon kiinnitetään huomiota erityisesti turpeen rahkasammaltyyppiin, maatuneisuuteen ja kerrostuman paksuuteen. Arvioinnissa on noudatettu Toivosen (1997) esittämää heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitusta ja soveltaen Turveteollisuusliiton (2000) kasvuturpeen laadunmääritysohjetta (liite 3). Määriteltäessä suon soveltuvuutta energia- ja kasvuturvetuotantoon on käytetty seuraavia maatuneisuus-, turvelaji- ja syvyysarvoja: Energiaturpeen tuotantoon palaturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turpeen maatuneisuus on yli H 4 * turve ei ole puhdasta saraturvetta (palat murenevat) * luonnontilaisen suon syvyys on yli 1,5 m * tasapohjaisen turvepellon ja ojitusalueen syvyys on yli 1 m * maatumaton pintakerros (H 1-4) on alle 0,6 m paksu Energiaturpeen tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turve on saravaltaista (H 1-10) tai maatunutta rahkavaltaista (yli H 4) * luonnontilaisen suon syvyys on yli 1,5 m * tasapohjaisten turvepeltojen ja ojitusalueiden syvyys on yli 1 m * maatumaton pintakerros (H 1-4) on alle 0,6 m paksu * tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 15 ha 12

Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 Viljelyturpeen (parhaan kasvuturpeen) tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turve on heikosti maatunutta (H 1-3) ja sisältää yli 90 % rahkasammaljäänteitä, joista yli 80 % Acutifolia -ryhmään kuuluvia * varpujen ja muiden puumaisten kasvien jäänteitä on alle 3 % ja tupasvillan jäänteitä alle 6 % kuivaaineen painosta * luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on 1,5 m, josta viljelyturpeeksi soveltuvaa vähintään 0,8 m * tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 15 ha 13

Jukka Turunen & Matti Laatikainen TUTKITUT SUOT 1. Jääskenneva Jääskenneva (kl. 2434 02, x = 7144,1, y = 2540,1) sijaitsee n. 29 km Pyhäjoen keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu kallio- ja moreenikankaisiin. Suon länsipuolella kulkee metsäautotie (kuva 4). Jääskennevan kokonaispinta-ala on noin 155 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 48 ha, yli 1,5 m:n aluetta 26 ha ja yli 2 m:n aluetta 11 ha. Suo kuuluu Liminkaojan vesistöalueeseen (55.00) ja tarkemmin Liminkaojan yläosan valuma-alueeseen (55.003). Suopinta on n. 105-106 m mpy. Suon länsiosasta vedet laskevat ojaverkostoa pitkin luoteeseen Pelkosjärveen. Suon itä- ja eteläosista vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Penikkalampeen, josta edelleen Lehtilampeen. Tutkimuspisteitä on 2,5 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 4,5 kpl/10 ha. Jääskennevasta on ojitettu noin puolet. Luonnontilaista aluetta löytyy suon keskiosasta. Tutkimuspisteistä 54 % on avosoilla, 36 % rämeillä, 2 % korvessa ja 8 % turvekankailla. Suopuusto on joko aukeata tai melkein aukeata männikköä tai keskinkertaisen tiheää taimisto- ja riukuasteen mänty-koivu -metsää. Yleisinä suotyyppeinä ovat luonnontilaiset ja muuttuneet varsinaiset saranevat ja rämeet sekä rahkaneva- ja rahkarämeojikot. Turpeesta 82 % on rahka- ja 18 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 30 %, sararahkaturve (CS) 52 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 17 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 23 %, tupasvillan 21 % ja varpujen jäännöksiä sisältävien 2 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (55 %), hieta (26 %) ja hiekka (19 %). Liejuja ei havaittu. Jääskennevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 100 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,0 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 6,5. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 22,3 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,9 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuutta ei ole analysoitu. Jääskennevasta soveltuu turvetuotantoon suon yli 1,5 metrin syvyinen alue (26 ha). Alueen käyttökelpoinen energiaturvemäärä on n. 420 000 suo-m 3. Kuva 4. Jääskennevan tutkimuslinjasto. 14

Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 2. Josunkorpi Josunkorpi (kl. 2434 02, x = 7144,2, y = 2541,8) sijaitsee n. 30 km Pyhäjoen keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon, lännessä Jääskennevaan. Suon keskiosan läpi kulkee metsäautotie (kuva 5). Josunkorven kokonaispinta-ala on noin 46 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 17 ha, yli 1,5 m:n aluetta 6 ha ja yli 2 m:n aluetta 1 ha. Suo kuuluu Liminkaojan vesistöalueeseen (55.00) ja tarkemmin Liminkaojan yläosan valuma-alueeseen (55.003). Suopinta on noin 107-110 m mpy ja viettää länteen n. 1,8 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin länteen Jääskennevalle. Tutkimuspisteitä on 1,3 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 4,6 kpl/10 ha. Josunkorpi on ojitettu lähes kokonaan. Suon itäosassa on pienehkö luonnontilainen alue. Tutkimuspisteistä 17 % on avosuolla ja 83 % on rämeellä. Suopuusto on joko harvahkoa taimisto- tai riukuvaiheen männikköä. Vallitsevina suotyyppeinä ovat tupasvillaräme- ja rahkarämemuuttumat. Suolla on myös luonnontilaista rahkanevaa ja -rämettä. Turpeesta 80 % on rahka- ja 20 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 64 %, sararahkaturve (CS) 16 % ja rahkasaraturve (SC) 20 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 18 % ja tupasvillaa sisältävien 50 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (50 %), moreeni (33 %) ja hiekka (17 %). Liejuja ei havaittu. Josunkorvesta ei otettu laboratorionäytteitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan 7,1. Josunkorven yli 1,5 metrin syvyinen alue (6 ha) soveltuu pienimuotoiseen energiaturpeen kotitarvetuotantoon. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on n. 84 000 suo-m 3. Kuva 5. Josunkorven tutkimuslinjasto. 15

Jukka Turunen & Matti Laatikainen 3. Leivinneva Leivinneva (kl. 2432 11, x = 7144,4, y = 2531,5) sijaitsee n. 21 km Pyhäjoen keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pohjoisessa peltoihin ja Liminkaojaan, idässä paikallistiehen nro. 18281, etelässä suoalueisiin ja lännessa hiekkakankaisiin (kuva 6). Leivinnevan kokonaispinta-ala on noin 320 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 140 ha, yli 1,5 m:n aluetta 105 ha ja yli 2 m:n aluetta 65 ha. Suo kuuluu Liminkaojan vesistöalueeseen (55.00) ja tarkemmin Liminkaojan keskiosan alueeseen (55.002). Suopinta on n. 80-85 m mpy ja viettää pohjoiseen n. 2 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin pohjoiseen Liminkaojaan, mistä edelleen Pohjanlahteen. Tutkimuspisteitä on 2,3 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,1 kpl/10 ha. Leivinneva on lähes kokonaan luonnontilassa, ainoastaan reunaosat on ojitettu. Tutkimuspisteistä 59 % on avosuolla, 27 % rämeellä, 8 % korvessa, 5 % turvekankaalla ja 1 % pellolla. Suopuusto on pääosin lähes aukeaa, vajaatuottoista männikköä. Vallitsevana suotyyppinä on rahkaneva, yleisiä ovat myös lyhytkorsineva ja varsinainen saraneva. Turpeesta 57 % on rahka- ja 43 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 22 %, sararahkaturve (CS) 35 % ja rahkasaraturve (SC) 43 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 18 %, tupasvillaa sisältävien 17 % ja varpuainesta sisältävien 8 %. Pohjamaalajeina ovat hiekka (91 %) ja moreeni (9 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä 19 %. Leivinnevasta otettiin tilavuustarkat näytteet kolmelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 109 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 5,1 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan 6,1. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,1 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,26 %. Yhden tutkimuspisteen pohjaturvenäytteestä löytyi ilmoitustason ylittävä pitoisuus (>0,30 %). Leivinnevasta soveltuu turvetuotantoon suon yli 1,5 metrin syvyinen alue (105 ha). Tuotantokelpoisen alueen pinnassa on 72 ha:n alueella paksu (70 cm) heikosti maatunut pintarahkakerros, josta on saatavissa 590 000 suo-m 3 laatuluokkaan 3a kuuluvaa ympäristöturvetta. Alueen käyttökelpoinen energiaturvemäärä on n. 1 090 000 suo-m 3. Kuva 6. Leivinnevan tutkimuslinjasto. 16

Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 4. Limpsiönneva Limpsiönneva (kl. 2432 11, x = 7142,9, y = 2532,6) sijaitsee n. 22 km Pyhäjoen keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon. Suon pohjois- ja koillisosissa on hiekkakankaita. Suon länsiosassa kulkee paikallistie nro. 18281 (kuva 7). Limpsiönnevan kokonaispinta-ala on 105 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 6 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 2 ha. Suo kuuluu Liminkaojan vesistöalueeseen (55.00) ja tarkemmin Liminkaojan keskiosan alueeseen (55.002). Suopinta on noin 87-88 m mpy. Vedet laskevat suon itä- ja keskiosista pohjoiseen Liminkajokeen. Suon etelä- ja lounaisosista vedet valuvat ojia pitkin lounaaseen Viirelänojaan ja edelleen Pyhäjokeen. Tutkimuspisteitä on 1,4 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 1,3 kpl/10 ha. Limpsiönneva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 20 % on avosuolla, 53 % rämeellä ja 27 % turvekankaalla. Suopuusto on joko keskinkertaisen tiheää mänty-koivu -harvennusmetsää tai taimisto- ja riukuasteen männikköä, jossa sekapuuna koivua. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rahkanevaojikot ja ruohoturvekankaat. Turpeesta 100 % on rahkavaltaista. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 60 % ja sararahkaturve (CS) 40 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 54 % ja varpuainesta sisältävien 13 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 7,6. Vallitseva pohjamaalaji on hiekka (100 %). Liejupisteitä ei havaittu. Limpsiönnevalta ei otettu laboratorionäytteitä. Ohutturpeisuudestaan johtuen suo ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 7. Limpsiönnevan tutkimuslinjasto. 17

Jukka Turunen & Matti Laatikainen 5. Jauhoneva Jauhoneva (kl. 2432 11, x = 7143,4, y = 2534,4) sijaitsee n. 24 km Pyhäjoen keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pääosin kallio- ja moreenisaarekkeisiin. Länsiosastaan suo rajoittuu tiehen nro. 18281 ja peltoon. Suon länsi- ja pohjoispuolella kulkee lisäksi metsäautotie (kuva 8). Jauhonevan kokonaispinta-ala on 290 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 105 ha, yli 1,5 m:n aluetta 42 ha ja yli 2 m:n aluetta 9 ha. Suo kuuluu Liminkaojan vesistöalueeseen (55.00) ja Viirelänojan valuma-alueeseen (54.06) ja tarkemmin Liminkaojan keskiosan alueeseen (55.002) sekä Paskaojan valuma-alueeseen (54.062). Suopinta on noin 86-91 m mpy ja viettää suon pohjoisosissa luoteeseen n. 3,0 m/km. Keski- ja eteläosissa suon pinta viettää lounaaseen n. 2,5 m/km. Vedet laskevat suon keski- ja eteläosassa lounaaseen Järviojaan, josta Likalanjärven kautta Viirelänojaan ja edelleen Pyhäjokeen. Suon pohjoisosassa vedet virtaavat metsäojia pitkin luoteeseen Liminkajokeen. Tutkimuspisteitä on 2,9 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 2,8 kpl/10 ha. Jauhoneva on pääosin luonnontilassa. Ojitusaluetta löytyy hiukan suon lounaisosasta. Tutkimuspisteistä 44 % on avosuolla, 50 % rämeellä, 1 % korvessa ja 5 % turvekankaalla. Suopuusto on hyvin vaihtelevaa. Suolta löytyy keskinkertaisen tiheää harven- nusmännikköä, harvaa taimisto- ja riukuasteen männikköä sekä aukeaa tai melkein aukeaa aluetta. Yleisinä suotyyppeinä ovat rahkanevat, rahkarämemuuttumat, varsinaiset sararämeet ja -nevat. Turpeesta 85 % on rahka- ja 15 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 34 %, sararahkaturve (CS) 49 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 15 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 28 %, tupasvillaa sisältävien 17 % ja varpuainesta sisältävien 12 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (70 %), hieta (15 %), moreeni (12 %) ja hiesu (3 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on 4 %. Jauhonevasta otettiin tilavuustarkat näytteet kolmelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 109 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,2 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan 6,5. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,2 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 %. Yhden tutkimuspisteen pohjaturvenäytteestä löytyi ilmoitustason ylittävä pitoisuus (>0,30 %). Jauhoneva kuuluu valtion luonnonsuojelualueeseen ja Natura 2000 -verkostoon, eikä se sovel lu energia- ja/tai kasvuturvetuotantoon. Kuva 8. Jauhonevan tutkimuslinjasto. 18

Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 6. Takakorpi Takakorpi (kl. 2432 11, x = 7145,9, y = 2539,9) sijaitsee n. 28 km Pyhäjoen keskustasta itä-kaakkoon. Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon. Suon länsireunalle tulee metsäautotie ja pohjoispuolella kulkee paikallistie nro. 790 (kuva 9). Takakorven kokonaispinta-ala on 250 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 85 ha, yli 1,5 m:n aluetta 55 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 25 ha. Suo kuuluu Liminkaojan vesistöalueeseen (55.00) ja tarkemmin Liminkaojan yläosan valuma-alueeseen (55.003). Suopinta on noin 100-106 m mpy ja viettää länteen n. 4,8 m/km. Vedet laskevat suo- ja metsäojia pitkin Pelkosjärveen, mistä edelleen Liminkaojaan. Tutkimuspisteitä on 2,0 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,1 kpl/10 ha. Takakorpi on ojitettu lähes kokonaan, ainoastaan suon eteläosassa on pieni luonnontilainen alue, joka jatkuu etelään Jääskennevalle. Tutkimuspisteistä 10 % on avosuolla, 24 % rämeellä, 8 % korvessa ja 58 % turvekankaalla. Suopuusto on joko keskinkertaisen tiheää tai tiheää mänty-koivu -harvennusmetsää. Yleisinä suotyyppeinä ovat peltojen lisäksi ruoho- ja varputurvekankaat sekä karhunsammalmuuttumat. Turpeesta 7 % on rahka- ja 93 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 1 %, sararahkaturve (CS) 6 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 92 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 41 %, tupasvillaa sisältävien 2 % ja varpuainesta sisältävien 15 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (43 %), hiekka (33 %), hieta (22 %) ja hiesu (2 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on alhainen (3 %). Takakorvesta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 87 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 5,4 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0, energiaturpeeksi soveltuvan 6,0. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,5 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuutta ei ole analysoitu. Takakorvesta soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue (55 ha). Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n. 830 000 suo-m 3. Kuva 9. Takakorven tutkimuslinjasto. 19

Jukka Turunen & Matti Laatikainen 7. Heteneva Heteneva (kl. 2432 11, x = 7149,7, y = 2537,1) sijaitsee n. 25 km Pyhäjoen keskustasta itäkaakkoon. Suo rajoittuu topografialtaan vaihtelevaan moreenimaastoon. Suon halki ja suon pohjoispuolella kulkevat metsäautotiet. Suon eteläpuolella kulkee Vihanti-Pyhäjoki -maantie. Suon keskellä sijaitsevat Pienija Iso Hetelampi (kuva 10). Hetenevan kokonaispinta-ala on 530 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 260 ha, yli 1,5 m:n aluetta 170 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 85 ha. Suo kuuluu Liminkaojan vesistöalueeseen (55.00) ja tarkemmin Liminkaojan yläosan valuma-alueeseen (55.003). Suopinta on noin 102-111 m mpy ja viettää suon eteläosissa lounaaseen n. 3,9 m/km ja pohjoisosissa lounaaseen n. 0,4 m/km. Vedet laskevat suon eteläosista suo-ojia pitkin Levänojaan, mistä edelleen Pelkosjärveen. Suon pohjoisosista vedet laskevat suo-ojia pitkin Kirnulanojaan ja siitä edelleen Polusjärveen. Tutkimuspisteitä on 4,0 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,6 kpl/10 ha. Heteneva on ojitettu etelä- ja reunaosistaan. Suon pohjoisosassa Hetelampien länsi- ja luoteispuolella on laaja ojittamaton suoalue. Tutkimuspisteistä 22 % on avosuolla, 66 % rämeellä, 2 % korvessa, 9 % turvekankaalla ja 1 % pellolla. Suopuusto on joko keskinkertaisen tiheää tai harvaa mäntyharvennusmetsää, jossa on sekapuuna koivua. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rahkanevat sekä tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttumat. Turpeesta 69 % on rahka- ja 31 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 32 %, sararahkaturve (CS) 37 % ja rahkasaraturve (SC) 31 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 10 %, tupasvillaa sisältävien 28 % ja varpuainesta sisältävien 5 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (54 %), hiekka (40 %), hieta (4 %) ja hiesu (2 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on 27 %. Hetenevalta otettiin tilavuustarkat näytteet viideltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 101 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,7 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,4 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuutta ei ole analysoitu. Hetenevasta soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen kolmesta altaasta koostuva alue (170 ha). Suon pohjoisosan altaan (33 ha) pinnassa on paksu (n. 70 cm) heikosti maatunut rahkaturvekerros kasvuturpeeksi. Pintaturpeesta n. 20 cm on Acutifolia-valtaista ja kuuluu laatuluokkaan 1 eli sopii viljelyturpeeksi. Loppuosa (n. 50 cm) on Cuspidata-valtaista laatuluokan 3a ympäristöturvetta. Alueen käyttökelpoinen kasvuturvemäärä on n. 230 000 suo-m 3. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n. 2 490 000 suo-m 3. Turpeen rikkipitoisuus on selvitettävä ennen tuotannon aloittamista. Kuva 10. Hetenevan tutkimuslinjasto. 20

Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 8. Liminkaneva Liminkaneva (kl. 2432 09, x = 7152,4, y = 2525,0) sijaitsee n. 12 km Pyhäjoen keskustasta itään. Suo rajoittuu pääosin lohkareiseen moreenimaastoon. Suon pohjois- ja itäpuolelle tulee metsäautotiet ja länsipuolelle peltotie (kuva 11). Liminkanevan kokonaispinta-ala on 800 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 190 ha, yli 1,5 m:n aluetta 75 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 24 ha. Suo kuuluu Perämeren rannikkoalueen (84) valuma-alueeseen nro. 84.085. Suopinta on noin 48-56 m mpy ja viettää länteen n. 2,3 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Mustaojaan, mistä edelleen kohti Pohjanlahtea. Tutkimuspisteitä on 2,5 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 4,8 kpl/10 ha. Liminkanevan reunaosat on ojitettu, suon keskiosat ovat luonnontilaista tai ojikkoasteella. Tutkimuspisteistä 37 % on avosuolla, 39 % rämeellä, 1 % korvessa, 18 % turvekankaalla ja 5 % pellolla. Suopuusto on joko harvaa tai keskinkertaisen tiheää taimisto- ja riukuasteen männikköä ja mänty-koivu - harvennusmetsää. Myös vajaatuottoisia männiköitä on runsaasti. Ojitetulla alueella yleisinä suotyyppeinä ovat rimpinevaojikot ja muuttumat sekä puolukkaturvekankaat. Luonnontilaisella alueella vallitsevia ovat rimpineva ja varsinainen sararäme. Turpeesta 18 % on rahka-, 81 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 7 %, sararahkaturve (CS) 11 %, saraturve (C) 13 %, rahkasaraturve (SC) 68 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 1 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 14 %, tupasvillaa sisältävien 6 % ja varpuainesta sisältävien 4 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (57 %), hiekka (28 %), hieta (14 %) ja kallio (1 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on alhainen, 0,2 %. Liminkanevasta otettiin tilavuustarkat näytteet neljältä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 92 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 7,2 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 8,9 MJ/ kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,26 %. Kolmen tutkimuspisteen turvenäytteistä löytyi ilmoitustason ylittäviä pitoisuuksia (>0,30 %). Liminkanevasta soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen yhtenäinen alue (75 ha). Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n. 980 000 suo-m 3. Kuva 11. Liminkanevan tutkimuslinjasto. 21

Jukka Turunen & Matti Laatikainen 9. Takaneva Takaneva (kl. 2432 05, x = 7141,7, y = 2515,3) sijaitsee n. 10 km Pyhäjoen keskustasta eteläkaakkoon. Suo rajoittuu lähinnä moreenimaastoon, itäpuolella Pyhäjoen läheisyydessä paikoitellen hietamaastoon. Suon itäpuolella kulkee maantie n:o 787 (kuva 12). Takanevan kokonaispinta-ala on 126 ha. Suo on ohutturpeinen, yli 1 m:n syvyistä aluetta ei havaittu. Suo kuuluu Pyhäjoen alaosan alueeseen (54.01) ja tarkemmin Pirttikosken alueeseen (54.011). Suopinta on noin 23-25 m mpy ja viettää pääosin koilliseen n. 2,5 m/km. Vedet laskevat suo- ja pelto-ojia pitkin Pyhäjokeen, mistä edelleen Pohjanlahteen. Tutkimuspisteitä on 4,0 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 6,6 kpl/10 ha. Takaneva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 27 % rämeellä, 14 % korvessa 34 % turvekankaalla ja 25 % pellolla. Suopuusto on pääosin keskinkertaisen tiheää mänty-koivu -harvennusmet- sää. Yleisinä suotyyppeinä ovat peltojen lisäksi puolukka-, mustikka- ja ruohoturvekankaat sekä ruohoja heinäkorpimuuttumat. Turpeesta 33 % on rahka-, 63 % sara- ja 4 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 3 %, sararahkaturve (CS) 29 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 1 %, rahkasaraturve (SC) 61 %, saraturve (C) 2 %, ruskosammalturve (B) 1 %, rahkaruskosammalturve 2 % ja sararuskosammalturve (CB) 1 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 18 %, tupasvillaa sisältävien 3 % ja varpuainesta sisältävien 9 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (61 %), moreeni (24 %) ja hiekka (15 %). Liejupisteitä ei havaittu. Takanevasta ei otettu laboratorionäytteitä. Ohutturpeisuudestaan johtuen Takaneva ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 12. Takanevan tutkimuslinjasto. 22

Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 10. Sydänneva Sydänneva (kl. 2432 04, x = 7137,9, y = 2511,1) sijaitsee n. 14 km Pyhäjoen keskustasta etelään. Suo rajoittuu pääosin kallioihin ja moreenimaastoon. Etelässä suo rajoittuu Kauhanevaan ja idässä Yppärinnevaan. Suon lähistölle tulee etelässä kaksi metsäautotietä (kuva 14). Sydännevan kokonaispinta-ala on 260 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 125 ha, yli 1,5 m:n aluetta 75 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 38 ha. Suo kuuluu Perämeren rannikkoalueen (84) valuma-alueeseen nro. 84.079. Suopinta on noin 29-34 m mpy ja viettää länteen n. 1,6 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Levänojan kautta Yppärijokeen ja edelleen Pohjanlahteen. Tutkimuspisteitä on 4,2 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,1 kpl/10 ha. Sydännevan reunaosat on ojitettu, keskiosa on ojittamatonta (kuva 13). Tutkimuspisteistä 45 % on avosuolla, 38 % rämeellä ja 17 % turvekankaalla. Suopuusto on pääosin keskinkertaisen tiheää mäntyharvennusmetsää. Myös harvoja, vajaatuottoisia männiköitä esiintyy runsaasti etenkin luonnontilaisella alueella. Ojitetulla alueella yleisinä suotyyppeinä ovat karhunsammalmuuttumat ja varputurvekankaat. Luonnontilaisella alueella varsinainen sararäme, lyhytkortinen neva ja -nevaräme ovat yleisiä. Turpeesta 63 % on rahka-, 36 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 22 %, sararahkaturve (CS) 41 %, saraturve (C) 2 %, rahkasaraturve (SC) 34 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 1 %. Puujäännöksiä sisäl- tävien turpeiden osuus on 8 %, tupasvillaa sisältävien 39 % ja varpuainesta sisältävien 11 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (48 %), hieta (25 %), hiesu (19 %) ja hiekka (8 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on 4 %. Sydännevalta otettiin tilavuustarkat näytteet viideltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 79 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 2,9 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,2. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,2 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 8,9 MJ/ kg. Turpeen rikkipitoisuus on alhainen, keskimäärin 0,17 %. Yhden näytepisteen pohjaturvenäytteestä löytyi ilmoitustason ylittävä pitoisuus (>0,30 %). Sydännevasta soveltuu turvetuotantoon kahdesta lähekkäisestä altaasta koostuva yli 1,5 metrin syvyinen alue (75 ha). Tästä alueesta noin 57 ha soveltuu kasvuturvetuotantoon. Läntisen altaan (11 ha) pinnassa on paksu (70 cm) heikosti maatunut Acutifolia - Cuspidata valtainen rahkaturvekerros, josta on saatavissa 2a -laatuluokan kasvuturvetta n. 77 000 suo-m 3. Itäisen altaan pohjoisosasta on saatavissa 2a -laatuluokan kasvuturvetta n. 53 000 suo-m 3. Loppuosa (n. 370 000 suo-m 3 ) kasvuturvetuotantoon sopivista alueista soveltuu laatuluokan 3b ympäristöturpeeksi. Muu osa suon yli 1,5 metrin syvyisen alueen turpeista soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n. 620 000 suo-m 3. Kuva 13. Rimpinevaa Sydännevan keskiosasta. Turpeen syvyys kuvanottopaikalla on 120 cm (kuva Teuvo Herranen). 23

Jukka Turunen & Matti Laatikainen Kuva 14. Sydännevan tutkimuslinjasto. 24

Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 11. Kotikorvenneva Kotikorvenneva (kl. 2432 08, x = 7146,3, y = 2526,2) sijaitsee n. 15 km Pyhäjoen keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu moreeni- tai lohkaremoreenimaastoon. Suon itäpuolella kulkee tie nro. 18241 ja eteläpuolella metsäautotie (kuva 15). Kotikorvennevan kokonaispinta-ala on 209 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 40 ha, yli 1,5 m:n aluetta 11 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 4 ha. Suo kuuluu Liminkaojan vesistöalueeseen (55.00) ja tarkemmin Liminkajoen keskiosan alueeseen (55.002) sekä Kauniinkorvenojan valuma-alueeseen (55.004). Suopinta on n. 59 65 m mpy ja viettää luoteeseen n. 0,8 m/km. Suon eteläosan vedet laskevat Nasinojaan ja pohjoisosan vedet Korvenojan kautta Liminganojaan. Tutkimuspisteitä on 4,0 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,2 kpl/10 ha. Kotikorvenneva on ojitettu kokonaan. Tutkimuspisteistä 8 % on avosuolla, 59 % rämeellä, 4 % korvessa, 28 % turvekankaalla ja 1 % pellolla. Suopuusto on pääosin keskinkertaisen tiheätä mänty-koivu - harvennusmetsää. Yleisinä suotyyppeinä ovat varsinainen sararämemuuttuma, ruohoturvekangas ja isovarpurämemuuttumat. Turpeesta 19 % on rahka-, 78 % sara- ja 3 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 11 %, sararahkaturve (CS) 8 %, saraturve (C) 7 %, rahkasaraturve (SC) 71 % ja sararuskosammalturve (CB) 3 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 29 %, tupasvillaa sisältävien 6 % ja varpuainesta sisältävien 6 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (81 %), hiekka (11 %), hieta (7 %) ja hiesu (1 %). Liejupisteitä ei havaittu. Kotikorvennevasta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 108 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 8,5 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan 5,8. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,4 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,0 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,26 %. Yhden näytepisteen pohjaturvenäytteestä löytyi ilmoitustason ylittävä pitoisuus (>0,30 %). Kotikorvennevasta soveltuu pk-turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen yhtenäinen alue (11 ha). Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n. 143 00 suo-m 3. Kuva 15. Kotikorvennevan tutkimuslinjasto. 25

Jukka Turunen & Matti Laatikainen 12. Pohjanneva Pohjanneva (kl. 2432 08, x = 7144,1, y = 2521,4) sijaitsee n. 12 km Pyhäjoen keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pääosin moreeni- tai lohkaremoreenimaastoon. Suon pohjoispuolella on ampumarata. Eteläosiin tulee peltoteitä (kuva 16). Pohjannevan kokonaispinta-ala on 185 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 31 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 6 ha. Suo kuuluu Pyhäjoen vesistöalueeseen (54) ja tarkemmin Pirttikosken alueeseen (54.011) sekä Lampinnevanojan valuma-alueeseen (54.013). Suonpinta on n. 33 37 m mpy ja viettää länsiluoteeseen n. 1,5 m/km. Vedet laskevat suon pohjoisosassa suoja pelto-ojia pitkin Juolukanojaan, mistä edelleen Lampinnevanojan kautta Pyhäjokeen ja suon eteläosassa vedet laskevat Kupulisojan kautta Lampinnevanojaan ja siitä Pyhäjokeen. Tutkimuspisteitä on 4,0 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 6,1 kpl/10 ha. Pohjanneva on ojitettu kokonaan. Tutkimuspisteistä 19 % on avosuolla, 11 % rämeellä, 1 % korvessa, 36 % turvekankaalla ja 33 % pellolla. Peltojen ulkopuolisilla ojitusalueilla suopuusto on joko tiheää tai keskinkertaisen tiheää, varttunutta mänty-koivu -kasvatusmetsää. Yleisinä suotyyppeinä ovat pellot sekä puolukka- ja ruohoturvekankaat. Turpeesta 7 % on rahka- ja 93 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 1 %, sararahkaturve (CS) 6 %, saraturve (C) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 88 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 20 %, tupasvillaa sisältävien 1 % ja varpuainesta sisältävien 3 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (62 %), hieta (22 %) ja hiekka (16 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on 1 %. Pohjannevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 119 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 7,8 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan 5,1. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 8,9 MJ/ kg. Turpeen rikkipitoisuus on varsin korkea, keskimäärin 0,32 %. Molempien tutkimuspisteiden turvenäytteissä havaittiin ilmoitustason ylittäviä rikkipitoisuuksia (>0,30 %). Pohjannevasta soveltuu pk-turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue (6 ha). Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n. 70 000 suo-m 3. Kuva 16. Pohjannevan tutkimuslinjasto. 26

Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1 13. Uimusräme Uimusräme (kl. 2432 05, x = 7142,8, y = 2511,8) sijaitsee n. 9 km Pyhäjoen keskustasta etelälounaaseen. Suo rajoittuu idässä hiekka- ja hietamaastoon, muualla pääosin lohkaremoreenimaastoon ja kallioihin. Suon lounaisosaan tulee metsäautotie (kuva 17). Uimusrämeen kokonaispinta-ala on 160 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 17 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 2 ha. Suo kuuluu Perämeren rannikkoalueen (84) valuma-alueeseen nro. 84.079. Suonpinta on n. 21 24 m mpy ja viettää luoteeseen n. 1,0 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Kaivosojaan ja siitä edelleen Yppärinjoen kautta Pohjanlahteen. Tutkimuspisteitä on 2,8 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,9 kpl/10 ha. Uimusräme on ojitettu kokonaan. Tutkimuspisteistä 13 % on avosuolla, 45 % rämeellä ja 42 % turvekankaalla. Suopuusto on pääosin varttunutta, keskinkertaisen tiheää, mänty-koivu -kasvatusmetsää. Yleisinä suotyyppeinä ovat puolukka-, varpu- ja ruohoturvekankaat sekä isovarpurämemuuttumat. Turpeesta 33 % on rahka- ja 67 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 12 %, sararahkaturve (CS) 20 %, ruskosammalrahka (BS) 1 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 66 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 24 %, tupasvillaa sisältävien 25 % ja varpuainesta sisältävien 8 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (62 %), hieta (32 %), hiekka (5 %) ja hiesu (1 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on 1 %. Uimusrämeeltä otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 94 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,5 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan 4,6. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,1 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 8,4 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,23 %. Uimusrämeellä on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta ainoastaan 2 ha, eikä suo sovellu energia- ja/tai kasvuturvetuotantoon. Kuva 17. Uimusrämeen tutkimuslinjasto. 27