GELGIA TUTKIMUSKESKUS, TURVETUTKIMUS TURVERAPRTTI 234 Carl-Göran Sten ja Lasse Svahnbäck PARKA SUT JA TURVEVARJE KÄYTTÖKELPISUUS SA 1 Abstract : Inventory of Mires and Peat Resources. Parkano, Western Finland Part 1 Kuopio 1989
Stän, Carl-Göran ja Svahnbäck, Lasse 1989. Parkanon suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. sa 1. Abstrackt : Inventory of Mires and Peat Resources. Parkano, Western Finland. Part 1. Geological Survey of Finland. Report of Peat Investigation 234. 174 pages, 85 figures, 50 tables and 2 appendix. The Geological Survey of Finland studied peat resources in the town of Parkano, western Finland in 1980-83. Altogether 43 mires covering a total of 4280 hectares were studied. According to this peat inventory the most common site types are pine mires, (76 of the number of observations). ineteen (19) % of the study sites are in treeless mires, 3 % in hardwood-spruce mires and 7 in old peatland forests. The mires studied contain a total of 60.3 million m 3 of peat. Fifty four per cent of the amount is Sphagnum predominant and 46 % Carex predominant. The mean depth of the mires is 1.4 m including the slightly humified surface layer, which averages 0.3 m in thickness. The mean humification degree (H) of the peat is 5.8 (V. Posts scale). The average acidity (ph) of the peat samples tested in the laboratory is 4.4, the average ash content is 3,7 % of dry weight, the water content 90,1 % of wet weight and the bulk density 86 kg per m 3 in situ. The effective calorific value of the dry peat is 22.1 MJ/kg. Areas good for fuel peat production were found in 19 mires. They cover altogether 696 hectares. The average depth of the areas is 2.4 meters. The amount of useful peat is 16.4 million cubic meters in situ. The energy content of the fuel peat at 50 % moisture content is 28.1 mill. GJ or 7.8 mill. MWh. Horticultural peat was found in two peat bogs. The total area is 25 hectares with an average thickness of 1.3 m. The amount of horticultural peat is 0.3 mill.m3 in situ. Key words : mire, raised bog, horticultural peat, fuel peat, Parkano. Carl-Göran Stan and Lasse Svahnbäck Geological Survey of Finland Betonimiehenkuja 4 SF-02150 ESP FILAD ISB 951-690-367-3 ISS 0782-8527
SISÄLLYSLUETTEL 1 JHDAT 5 2 TUTKIMUSMEETELMÄT 6 2.1 Maastotutkimukset 6 2.2 Tutkimusaineiston käsittely 10 2.3 Laboratoriotutkimukset 10 2.4 Suokartat ja profiilit 10 3 SIDE KÄYTTÖMAHDLLISUUKSIA 11 3.1 Soveltuvuus kasvuturpeeksi 12 3.2 Soveltuvuus polttoturpeeksi 13 4 SUKHTAIE TARKASTELU 16 5 TUTKIMUSTULKSET 151 5.1 Pinta-ala 151 5.2 Suotyypit ja ojitus 151 5.3 Keskisyvyys ja turvemäärä 152 5.4 Turvelajit ja liekoisuus 152 5.5 Turpeen maatuneisuus 153 5.6 Turpeen kemialliset ja fysikaaliset ominaisuudet 153 5.7 Happamuus 154 5.8 Vesipitoisuus 154 5.9 Tuhkapitoisuus 154 5.10 Kuivatilavuuspaino 156 5.11 Tehollinen lämpöarvo 156 5.12 Pohjamaalajit 158 6 TURVEVARJE KÄYTTÖKELPISUUS 158 6.1 Kasvuturvevarat 158 6.2 Polttoturvevarat 159 6.3 Soiden suojelu 159 7 YHTEEVET 160 KIRJALLISUUS LIITTEET
1 JHDAT Geologian tutkimuskeskuksen maaperäosasto suoritti alustavan turvetutkimuksen Pohjois-Satakunnassa ja mm. Parkanossa vuonna 1960. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Tampereen talousalueen polttoturvevarojen käyttömahdollisuudet Tampereella perustettavan voimalämpölaitoksen polttoaineena (Salmi 1960). Geologian tutkimuskeskus on jatkanut Parkanon kunnan alueella (lehdet 2211 02-12 ja 2212 02-12 ja 2212 07) turvetutkimuksia vuosina 1980-1983. Turvevarojen kokonaisinventoinnin ensisijaisena tarkoituksena on palvella turpeen teollisen hyötykäytön suunnittelua. Myös turpeen pientuotantomahdollisuuksia on selvitetty. Erityisesti huomiota on kiinnitetty polttoturpeeksi soveltuvien turpeiden ja niiden hyödyntämiseen kelpaavien alueiden etsimiseen. Lisäksi on pyritty selvittämään turpeen soveltuvuus kasvuturpeeksi. Suoritetut tutkimukset liittyvät myos maanmittaushallituksen kanssa suoritettavaan maaperän yhteistyökartoitukseen mittakaavassa 1 : 20 000. Parkanon kaupungin alueelta on julkaistu 13 maaperäkarttaa selostuksineen. Parkano on Etelä-Suomen suorikkain kunta. Parkanossa on yli 20 ha :n kokoisia soita 24 350 ha (Lappalainen ja Toivonen, 1985). Tässä raportissa esitettyjen tutkittujen soiden yhteispinta-ala on 4 280 ha eli noin 18 % soiden kokonaispinta-alasta. Suoritetuissa tutkimuksissa on selvitetty 43 yli 20 hain suuruisen suon turvemäärät ja turpeen laatu (kuva 1). Parkanon suot sijaitsevat Etelä- Suomen rannikkoalueen konsentristen kermikeidassoiden ja Järvi-Suomen eksentristen keidassoiden ja sphagnum fuscum soiden rajavyöhykkeessä. Soiden osuus maa-alasta vaihtelee kunnan eteläosan 20 % :n osuudesta pohjoisosien 50 % :iin.
6 2 TUTKIMUSMEETELMÄT 2.1 Maastotutkimukset Maastotutkimuksissa on noudatettu Geologisen tutkimuslaitoksen "Turvetutkimusten maasto-oppaan" (Lappalainen, Sten ja Häikiö 1978) menetelmiä. Merkittävimmät suot tutkittiin linjaverkostomenetelmällä ja pienet suot hajapistein, jolloin pyrittiin 2-3 pisteen tiheyteen kymmentä hehtaaria kohti. Linjaverkosto laadittiin peruskartan (1 : 20 000) avulla siten, että selkälinja kattaa suon hallitsevan osan. Selkälinjaa täydennettiin tarpeen mukaan kohtisuorilla poikkilinjoilla. Apulinjat ovat poikkilinjojen väleissä ja syvyyden luotauspisteet ovat 50 m :n välein ja tutkimuslinjastolla aina 50 m :n kohdalla kairauspisteiden välissä. Tutkimuslinjat vaa'ittiin 50 metrin välein ja korkeudet sidottiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon 60-korkeustasoon. Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi luonnontilaisena tai ojituksen myötä muuttuneena (taulukko 1), suon pinnan vetisyys 5-asteikolla (kuiva, normaali, vetinen, hyllyvä, rimpinen), mättäisyys prosentteina suon pinta-alasta sekä mättäiden keskimääräinen korkeus (dm :einä), puuston puulajisuhteet prosentteina, puuston tiheysluokka ja mahdolliset hakkuut. Kairaukset on suoritettu 50 cm :n kannulla varustetuilla Hiller- tai venäläisellä kairalla. Kairauksin turvekerrostumista määritettiin desimetrin tarkkuudella pääturvelajit lisätekijöineen sekä niiden suhteelliset osuudet (6-asteikolla), turpeen' maatuneisuus (10-asteikolla), kosteus (5-asteikolla) ja tupasvillan kuitujen määrä (6-asteikolla). Lisäksi huomioitiin suon pohjamaalajit. Turvelajit ja pohjamaalajit sekä niiden symbolit on esitetty kuvassa 2. Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen osuus (liekoisuus) määritettiin siten, että tutkimuspisteen ympäristö luodattiin kahden metrin syvyyteen kymmenessä eri kohdassa. Todetut lieko-osumat ilmoitetaan suon yli 2 metrin syvyiseltä osalta 0-1 metrin sekä 1 ja 2 metrin välisestä syvyyskerroksesta kantopitoisuusprosentteina turvemäärästä.
7 LI JAVERKSTTUTKIMUS I^` MAATIE HAJAPISTETUTKIMUS RAUTATIE SIDESUJELU PERUS - HJELMAA KUULUVA SU 0 10km VESISTÖ sivu sivu sivu 1. KUUSIKEIDAS 17 15. MURREVA 60 31. HÄRKÄLÄHTEEEVA... 109 2. KYTÖMÄEKEIDAS 20 17. SUSILLAEVA 66 32. LIESIEVA E 111 3. PITKÄSALKEIDAS... 23 18. RUKEVA 66 33. KARHUVUREEVA.... 115 4. VIITASAAREKEIDAS... 26 19. TAKALSU 70 34. ISLEHMIEVA 117 5. KIVIEVA 28 20. KETTUKEIDAS 74 35. KAPPERAEVA 121 6. HRJUKEIDAS 30 21. KETTUKEIDAS 77 36. VIRKAEVA 124 7. MATEVA 34 22. MUSTAKEIDAS 80 37. KTEVA 127 8. KIIMAKEIDAS 37 23. ISEVA 83 38. LAADUVIIDAEVA... 130 9. HAAKEIDAS 39 24. HAUTALAMMIEVA... 87 39. HAGASDEVA 133 10. KAGASLAMMIEVA.... 43 25. LETTLAMMIKEIDAS. 90 40. LIESIEVA 138 11. MUSTAEVA 46 26. VALKEISEVA 93 41. SILMÄEEVA 140 12. ÄKYVÄEVA 49 27. LEHTLAMMEEVA... 96 42. SILEVA 143 13. KTEVA 51 28. VÄLIEVA 98 43. LUHIEVA 147 14. VÄLIKRVEEVA 54 29. TEERIEVA 102 15k. VARPUSUEVA 57 30. KIIMAEVA 105 Kuva 1. Parkanossa tutkitut suot 1-43.
8 Taulukko 1. Suotyyppien ja turpeen lyhenteet. I Avosuot 1. Varsinainen letto VL 2. Rimpiletto RIL 3. Ruohoinen saraneva RHS 4. Varsinainen saraneva VS 5. Rimpineva RI 6. Lyhytkortinen neva U 7. Kalvakkaneva K 8. Silmäkeneva SI 9. Rahkaneva R 10. Luhtaneva LU II Rämeet 1. Lettoräme LR 2. Ruohoinen sararäme RHSR 3. Varsinainen sararäme VSR 4. Lyhytkorsinevaräme LKR 5. Tupasvillaräme TR 6. Pallosararäme PSR 7. Korpiräme KR 8. Kangasräme KGR 9. Isovarpuräme IR 10. Rahkaräme RR 11. Keidasräme KER III Korvet 1. Lettokorpi LK 2. Koivuletto KL 3. Lehtokorpi LHK 4. Ruoho- ja heinäkorpi RHK 5. Kangaskorpi KGK 6. Varsinainen korpi VK 7. evakorpi K 8. Rääseikkö RAK IV Muuttuneetsuotyypit 1. jikko J 2. Muuttuma MU 3. Karhunsammalmuuttuma KSMU 4. Ruohoturvekangas RHTK 5. Mustikkaturvekangas MTK 6. Puolukkaturvekangas PTK 7. Varputurvekangas VATK 8. Jäkäläturvekangas JATK 9. Kytöheitto KH 10. Pelto PE 11. Palaturpeen nostoalue PTA 12. Jyrsinturpeen nostoalue JTA Pääturvelajit 1. Rahkaturve S 2. Sararahkaturve CS 3. Ruskosammalrahkaturve BS 4. Saraturve c 5. Rahkasaraturve SC 6. Ruskosammalsaraturve BC 7. Ruskosammalturve B 8. Rahkaruskosammalturve SB 9. Sararuskosammalturve CB Lisätekijät 1. Tupasvilla (Eriophorum) ER 2. Puuaines (Lignidi) L 3. Varpuaines (anolignidi) 4. Korte (Equisetum) EQ 5. Järviruoko (Phragmites) PR 6. Suoleväkkö (Scheuchzeria) SH 7. Tupasluikka (Trichophorum) TR 8. Raate (Menyanthes) M 9. Siniheinä (Molinia) ML 10. Järvikaisla (Scirpus) SP
9 LI a Suon ja mineraalimaan raja SU KARTTA : Epämääräinen rantaviiva Joki f Järvi tai lampi Pelto Puro ja oja sekä veden virtaussuunta Lohkare Tie Rautatie / 2m Syvyyskayrä Korkeuskäyrä 6,0 Keskimääräinen maatuneisuus 3/14 Heikosti moatuneen pintakerroksen/ koko turvek.rrostumon paksuus dm P3. Hajopiste x Turvek.rrostuman paksuus dm 22 äytepiste PRFIILIT : Turvelajit : Rahka (Sphagnum) S IS f Tupasvilla (Eriophorum) ER Järvikaisla (Scirpus) SP 11111 a- Sara (Carex) Ruskosammal (Bryales) Sararahka (Carex-Sphagnum) C B CS S r ö r b Tupasluikka (Trichophorum) Suoleväkkö (Scheuchzeria) Siniheinä (Molinia) TR SH ML IEI Järviruoko (Phragmites) Raate (Menyanthes) PR M Varpuaines "' (anolignidi) ^ Rahkasara (Sphagnum-Carex) SC i Korte (Equisetum) E A Puuaines n (Lignidi) L r Ruskosammalsara (Bryales.-Carex) BC Pohjamaalajit : Lohkareita L Hiekka HK Savi SA Moreeni MR Hieta HT 1+++ Liejusavi USA R R R R R, p / Sora SR Savilieju SALJ Järvimuta JAMU Hienodetrituslieju HDLJ m I...... Hiesu HS Liejut : Karkeadetrituslieju KDLJ Piilevälieju PILJ Piimaa PIMA I I Kallio U HS U HT U HK U SR v_ Veden pinta KA Liekoisuus : Turpeen maatuneisuus : 3/2 Lieko-osumien määrä 0-1/ 1-2 m : n syvyydessä H 1-3 H 4 Xffl H 5-10 Kuva 2. Käytetyt symbolit ja lyhenteet.
- 1 0-2.2 Tutkimusaineiston käsittely Kenttätutkimusaineisto on kerätty yhtenä tavoitteena suo- ja turvetietojen atk-pohjainen jatkokäsittely. Tiedostoon tallennetusta aineistosta on voitu tulostaa mm. suotyyppien esiintyminen, turpeen määrät, keskisyvyydet, keskimaatuneisuudet, turvelajit, liekoisuus, ja osittain myös teollisesti käyttökelpoisen turpeen määrä ja ominaisuudet. Turvetutkimustietojen laskentamenetelmät on esitetty Geologian tutkimuskeskuksen raportissa (Hänninen et al. 1983). 2.3 Laboratoriotutkimukset sasta soista on otettu näytteet laboratorioanalyysejä varten. äytteenottopaikka valittiin siten, että sen turve edustaisi suon turpeiden keskimääräisiä ominaisuuksia. äytteenotossa on käytetty mäntäkairoja, jotka ovat halkaisijaltaan 50 ja 80 mm. 80 mm :n kairalla otetut näytteet ovat tarkkatilavuuksisia (Lappalainen, Sten ja Häikiö 1984). äytteistä määritettiin näytteenottohetkellä kentällä turvelaji ja maatuneisuus. Laboratoriossa määritettiin happamuus (ph-aste), vesipitoisuus % :eina märkäpainosta (105 C :ssa kuivattuna), kuiva-aineen määrä tilavuusyksikössä (kg/suo-m 3 ), tuhkapitoisuus % :eina kuiva-aineesta (815 ± 25 C :ssa poltettuna) sekä lämpöarvo (MJ/kg). Vesipitoisuus ja kuivaaineen määrä on ilmoitettu vain tarkkatilavuuksisista näytteistä. Lämpöarvot on laskettu tehollisina. Joistakin näytteistä on määritetty rikkipitoisuus Leco SC32 -analysaattorilla ja tulokset ilmoitetaan prosentteina kuivapainosta. Eri käyttökosteudella olevien turpeiden lämpöarvot nähdään liitteestä 2. 2.4 Suokartat ja profiilit Jokaisesta tutkitusta suosta on laadittu suokartta (1 : 10 000) helpottamaan tulosten tulkintaa. Kartasta ilmenevät kairauspisteiden sijainnit ja kairauspistetiedot. Pisteen yläpuolella oleva luku ilmoittaa pisteen keskimaatuneisuuden ja alapuolella olevan luvun osoittaja heikosti maatuneen pintakerroksen ja nimittäjä koko turvekerroksen paksuuden dm :einä. Karttoihin on piirretty myös turpeen paksuutta osoittavat syvyyskäyrät (1 m, 2 m, 3 m jne.). Karttoihin piirretty yhtenäinen rajaviiva on kairauksin todettu geologisen suon (turvetta yli 0,3 m) raja.
Turvekerrostumien rakennetta kuvataan poikkileikkausprofiilein. Maatuneisuutta kuvaavissa profiileissa v. Postin 10-asteikko on jaettu kolmeen eri luokkaan : heikosti maatunut (H 1-3), keskinkertaisesti maatunut (H 4) ja kohtalaisesti ja hyvin maatunut (H 5-10). Turvelajiprofiileissa on kairauspisteen yläpuolella esitetty suotyyppi (luonnontilaisena tai muuttuneena) ja liekoisuus (osoittajassa ovat 0-1 m :n syvyydessä tavatut osumat ja nimittäjässä 1-2 m :n syvyydessä tavatut osumat). Linjan suunta ja suon absoluuttiset korkeudet ovat profiilikehyksien yläreunoissa. Edellä kuvatut suokartat ja profiilit ovat apuna selvitettäessä mahdollisesti teolliseen tuotantoon soveltuvien kasvu- ja poittoturpeiden esiintymisen laajuutta ja määrää. 3 SIDE KÄYTTÖMAHDLLISUUKSIA Soiden hyödyntämismahdollisuuksia on useita. Rehevät ohutturpeiset suot ja soiden reunaosat on paikoin raivattu viljelymaaksi. Ravinteikkaat suot ja suon osat ovat myös kelvollisia metsänkasvatukseen, suon pintakerroksen kuivattavan ojituksen jälkeen. Turvetta käytetään yleisesti maanparannusaineena. Saraturve ja puusaraturve soveltuvat sinänsä maanparannukseen. Toisaalta käyttämällä turvepehkua kuivikkeena on saatu runsastyppistä maanparannusainetta. Joillakin soilla tämän tapaisesta käytöstä ovat muistoina vanhat, umpeenkasvavat turpeennostohaudat. ykyisin turvetta käytetään yleisimmin polttoturpeena energiantuotantoon ja kasvuturpeena viljelytarkoituksiin. Turpeesta voidaan lisäksi valmistaa metallurgista koksia, aktiivihiiltä, turvevahaa ja useita muita kemiallisia tuotteita. Maastamme puuttuu Keski-Euroopassa hyvin merkittävä turpeen käyttö terveyttävänä, ns. balneoterapisena kylpyturpeena. Soilla, välittömien hyödyntämismahdollisuuksien lisäksi, on myös merkitystä luonnonsuojelullisesti arvokkaina alueina. Valtakunnalliseen soidensuojelun perusohjelmaan (1981) on valittu soita, jotka ovat säilyttäneet alkuperäisen suoluontonsa ja jotka edustavat alueellisesti tyypillisiä suoekosysteemejä.
3.1 Soveltuvuus kasvuturpeeksi Kasvuturpeella tarkoitetaan kasvualustaksi ja, maanparannuskäyttöön soveltuvaa heikosti tai heikohkosti maatunutta rahkaturvetta. Paras kasvualusta saadaan acutifol_ia ryhmään kuuluvista rahkasammalista. Erityisesti rahkanevoille ja rahkarämeille tyypillinen Sphagnum fuscum -turve on erittäin hyvälaatuista. Rahkaturve on yleensä muodostunut monista rahkasammallajeista. Siinä on paikoin lisätekijänä tupasvillaa, tupasluikkaa, suoleväkköä tai varpuainesta. ämä lisätekijät heikentävät rahkaturpeen ominaisuuksia kasvuturpeen raaka-aineena. Heikosti maatunut, rahkaturve (H 1-3) soveltuu hyvin kasvuturpeeksi, heikohkosti maatunut (H 4) soveltuu vähemmän vaativaan kasvuturvekäyttöön ja viherrakentamiseen. Turveteollisuusliiton viljelyturpeen turveraaka-aineen standardin mukaiset luokitukset ovat : 1. Laatuluokka. Hyväksyttävän turpeen tulee olla vaaleaa turvetta, H 1-3, jossa on vähintään 90 % rahkasammaljäänteitä, ja joista valtaosa, yli 80 % on acutifolia ryhmän jäänteitä. Varpujen ja muiden puumaisten kasvien jäänteitä saa olla korkeintaan 3 % ja tupasvillan jäänteitä korkeintaan 6 % painosta. II Laatuluokka. Hyväksyttävän turpeen tulee olla vaaleaa, H 1-3, tai tummaa, H 4-5 turvetta, jossa on vähintään 80 % rahkasammalien jäänteitä. Allikkoiset ja silmäkkeiset keidassuot ovat joko tuotantoon kelpaamattomia tai vaikeasti käyttöön otettavissa. Keidassoiden reunaluisuilla liekoisuus, varpumaisten kasvien jäännökset ja turvekerroksissa esiintyvät keskinkertaisesti tai hyvin maatuneet turvelinssit alentavat turpeen käyttöarvoa siten, että niistä on saatavissa korkeintaan laatuluokkaan II kuuluvaa kasvuturvetta. Teolliseen kasvuturvetuotantoon soveltuvat yli 20 ha :n suuruiset suoalueet. Pienemmissä soissa (1-20 ha) olevat turpeet, samoin kuin soiden ohuet (0,5-1,0 m) heikosti maatuneet pintaturpeet pientuotantoon. soveltuvat
- 13-3.2 Soveltuvuus polttoturpeeksi Polttoturpeeksi soveltuvat kaikki riittävästi maatuneet ja vähätuhkaiset turpeet. Rahkavaltaisten turpeiden maatuneisuuden tulisi olla H 5 - H 10 ja saravaltaisten H 3 - H 10. Parkanossa on monia polttoturvetuotantoon soveltuvia kokonaisia soita, lisäksi useiden soiden lahdekkeet ja reuna-alueet soveltuvat pienimuotoiseen polttoturvetuotantoon. Turveteollisuusliiton polttoturpeen laadunmääritysohjeen (Turveteollisuusliitto 1976 ja 1982) mukaiset laatuvaatimukset on esitetty liitteessä 1. Heikosti maatuneen rahkaturpeen poltto ei ole yleensä taloudellisesti kannattavaa. Käyttöä rajoittaa turpeen alhainen kuljetustilavuuspaino (n. 150-200 kg /M3), mistä johtuen tilavuusyksikön energiasisältö (MWh /M3) on pieni ja kuljetuskustannukset korkeat. Myös turpeen kasvikoostumus vaikuttaa sen palamisominaisuuksiin. Saravaltaisilla, heikosti ja kohtalaisesti maatuneilla turpeilla lämpöarvo on jonkin verran korkeampi kuin rahkavaltaisilla. Tosin edellisten tuhkapitoisuus on selvästi suurempi kuin jälkimmäisten. Heikosti maatuneiden rahkaturpeiden lämpöarvo on keidassuoalueella keskimäärin 13 % alhaisempi kuin polttoturpeeksi soveltuvien turpeiden. Alueen soiden turvekerrostumissa on usein päällimmäisenä ohut kerros heikosti maatunutta rahkaturvetta. Tämä kerros on joko poistettava tai, sen ollessa riittävän ohut, sekoitettava alla olevaan paremmin maatuneeseen kerrokseen. Parkanon soilla tämä kerros on yleensä melko ohut. Heikosti maatuneen kerroksen paksuuden ollessa yli 1 metriä, on se tarkoituksenmukaista käyttää esimerkiksi kasvuturpeena tai maanparannusturpeena. Pintaturpeen käyttö kasvuturpeena tai maanparannusaineena on itsenäinen, usean vuoden kestävä vaihe turvetuotannossa. Tämän jälkeen tulee polttoturpeeksi soveltuvan turpeen tuotanto mahdolliseksi. Parkanon soista suurimmalla osalla ovat niiden kehityksen aikana vallinneet erilaiset avosuotyypit. äin myös turvekerrostumissa liekojen osuus on yleensä melko alhainen.
- 1 4 - Polttoturvesuon tulee sijaita riittävän lähellä kulutuspistettä - autokuljetuksessa yleensä alle 100 km :n etäisyydellä, mutta rautateitse turpeen kuljettaminen kannattaa yli kaksikin kertaa kauempaa. Suon pinta-alan tulisi olla teollista tuotantoa ajatellen yleensä yli 50 ha :n suuruinen, mutta pienyrittäjän tarpeisiin riittää alle 10 ha :n suo. Tilakohtaiseen tuotantoon riittävänä suoalana voidaan pitää jo alle 1 ha :n aluetta. Tekijöitä, jotka vaikuttavat edullisesti suon hyödyntämiseen, ovat suon yhtenäinen muoto, riittävä syvyys (keskimäärin vähintään 1,5 m), aikaisempi ojitus ja hyvät tieyhteydet. Haittaa aiheuttavat suon pohjan huomattava epätasaisuus ja kivisyys, suon pinnan kulju- ja allikkoalueet sekä turpeen korkea tuhkapitoisuus. Polttoturve voidaan jakaa tuotantomenetelmien mukaisesti jyrsinturpeeseen ja palaturpeeseen. Edellinen on suon pinnalta jyrsittynä koottava, joka on tällä hetkellä yleisempää etenkin suurkulutuksessa. Palaturvemenetelmällä saadaan kappalemaista polttoainetta. Se soveltuu pääasiassa pienkattiloihin. äin palaturpeen käyttökohteina ovat lähinnä yksityiset kiinteistöt ja pienet kuntakohtaiset aluelämpökeskukset (palaturpeen tuotanto). Polttoturpeen tuottamiseen soveltuvan suon luokittelu perustuu pääasiassa turpeen laatuun ja suon muotoon. Suon koko ei ole palaturvesoilla kovinkaan ratkaiseva päinvastoin kuin jyrsinturvesoilla. Maaseudulla pientuottajien tai sivuelinkeinona turvetta nostavien maanviljelijöiden panos on merkittävä kuntakohtaisten tai pienempien 1ämmitysyksiköiden polttoaineen tuottamisessa. Palaturpeen vuosisato on 300-700 tuotanto-m 3 /ha, pääasiassa sääoloista ja tuotantomenetelmistä riippuen.
Taulukko 2. Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeet. PALATURPEE LUKITUS 1982 PS. * MIAISUUS YKSIKKÖ LAATU P10 LAATU P12 LAATU P13 3 Kosteus, toimituserä % 30-50 30-45 20-38 4.4 Tehollinen lämpöarvo MJ/kg 10 12 13 saapumistilassa, vähintään MWh/m' 1,0 1,2 1,3 5.1 Tuhka kuiva-aineessa, max - kuukausikeskiarvo % 10 10 7 - toimituserä (tarvitteessa) % 15 15 10 Tuhkan sulamiskäyttäytyminen** 8 Kappalekoko, max mitat mm 150x200x 150x200x 10x100x 300 300 200 10 Murskan määrä, alle 20 mm, max % 20 15 5 11 Rikkipitoisuus, ilmoitetaan jos yli % 0,3 0,3 0,3 * Positionumerot viittaavat Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeeseen ** Ilmoitetaan, jos puolipallopiste on alle 1120 C (Turveteollisuus 3-1982) JYRSITURPEE LUKITUS 1976 PS. MIAISUUS YKSIKKÖ LAATU J9 LAATU 41 LAATU J11S 3 Kosteus % 40-55 40-55 40-55 4.4 Tehollinen lämpöarvo Hu MJ/kg yli 8 11 ± 2 11 ± 2 MJ/m' yli 2500 yli 3000 yli 3000 5.1 Tuhka, kuukausikeskiarvo, max % 10 8 8 yksittäinen näyte, max % 14 12 12 5.2 Tuhkan sulamiskäyttäytyminen x x x 5.3 Tuhkan kemiallinen koostumus x x 6 Kuljetustilavuuspaino likimain kg/m' 250-450 250-450 250-450 Karkeus, ritilän mitat mm 100 x 200 100 x 200 40 x 40 9 Puun määrä, max % 8 8 8 11 Rikkipitoisuus % y y Tuotanto-, käsittely- ja kuljetustapa ym. lisätiedot x x x HUM. : Turpeen tulisi olla olosuhteisiin nähden mahdollisimman vapaa lumesta ja jäästä. x - ilmoitetaan tarvittaessa y - ilmoitetaan, jos on yli 0,3 % Eo. standardiluokituksen ohella voidaan kaupassa tarvittaessa yksittäistapauksissa soveltaa poikkeavia laatuvaatimuksia. Pos.-numerot viittaavat Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeeseen (Turveteollisuus 3-1976)
- 17-1. Kuusikeidas (kl. 2211 02, x = 6874,3, y = 428,8) sijaitsee noin 21 km Parkanon keskustasta länteen. Suon pinta on 133-141 m mpy, ja viettää itään ja etelään, jonne myös vedet laskevat. Suo rajoittuu loivapiirteisiin moreenimäkiin. Suolla on 43 tutkimuspistettä ja 63 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 4,5/10 ha (kuva 3). Kuva 3. Kuusikeitaan tutkimuslinjasto, turpeen maatuneisuus ja paksuus.
- 1 8 - Kuusikeitaan yleisimpinä suotyyppeinä ovat rämeet (89 % suoalasta), joista vallitsevimpina ovat kangasräme (26 %), rahkaräme (20 %) ja tupasvillaräme (13 %). Avosoita on 10 %. Yleisimpiä nevatyyppejä ovat varsinainen saraneva (6 %) ja lyhytkortinen neva (3 %). Korpityypeistä ainoa on ruohoja heinäkorpi (7 %). Turvekankaita ja muita on 1 % (taulukko 49). Tutkimuspistehavaintojen perusteella 25 % suoalasta on luonnontilaista. Puuston kehitys on pääosin taimikko- ja pinotavara-asteella. Se on mäntyvaltaista ja harvaa sekä keskitiheää. Suon pinnan keskimääräinen rahkamättäisyys on 34 % ja mättäiden korkeus on 3 dm. Suo on pääosin ojitettu ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat melko hyvät. Turpeen keskimaatuneisuus on 6,4. Heikosti maatuneen pintakerroksen 3,7 ja kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,6. Taulukossa 3 on esitetty Kuusikeitaan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Suurin turvepaksuus, 4,1 m, on tavattu pisteestä A 1000 + 50 (taulukko 46 ja kuvat 3 ja 4). Taulukko 3. Kuusikeitaan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyys- alueittain. I Syvyys-1 Pinta-I Keskisyvyys (m) 1 Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) I 1 alue 1 ala 1 pinta 1 pohja 1 yht. 1 pinta 1 pohja 1 yht. 1 1 1 (ha) 1 H1-4 1 H5-10 1 H1-10 1 Hl-4 1 H5-10 1 H1-10 1 1Koko suot 95 1 0,1 1 1,2 1 1,3 1 0,09 1 1,16 1 1,25 1 100 1 IYli 1 m 1 49 1 0,2 1 1,9 1 2,1 1 0,08 1 0,93 1 1,01 1 81 1 JYli 2 m 1 21 1 0,2 1 2,7 1 2,9 1 0,05 1 0,56 1 0,61 1 49 1 Kuusikeitaassa on rahkavaltaisia turpeita 53 %. Saravaltaisia turpeita on 47 %. Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on 29 % ja tupasvillarahkaturpeita 27 %. Saravaltaisissa turpeissa yleisimpinä lisätekijöinä tavataan varpuja ja puuainesta turpeista (taulukko 48). Yleisimpinä turvetekijöinä Kuusikeitaassa ovat rahka (S) 43 %, sara (C) 37 %, tupasvilla (Er) 12 %, varpuaines () 3 % ja puuaines (L) 3 %. Kuusikeitaan yleisin pohjamaalaji on moreeni, jonka osuus on 97 % ja kallion on 3 %. Liekoja on suon yli 2 m :n syvyisellä alueella 0-1 m :n syvyydessä 0,2 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,6 %.
- 20 - Turpeen tuhkapitoisuus pisteessä A 300 on 3,3 % ( vaihteluväli 1,6-4,3) kuivapainosta, ph-arvo 4,2 (3,3-4,7), vesipitoisuus märkäpainosta 89,6 (85,0-91,9) ja kuivatilavuuspaino 95 kg/m3 (76-127). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,8 MJ/kg (18,3-20,8) ja 50 % :n kosteudessa 8,7 MJ/kg. Käyttökelpoisuus Kuusikeitaan yli 2 metrin syvyisellä, eteläisellä (A-linjasto) alueella on polttoturpeeksi soveltuvaa hyvin maatunutta rahkaturvetta. Suo on vain osittain ojitettu koillis- ja lounaisosaltaan, mutta sen jatko-ojitus on mahdollista. Kuusikeitaassa on polttoturpeeksi soveltuvaa turvetta yli 2 metrin syvyisellä 20 ha :n alueella keskimäärin 2,4 metrin paksuudelta 0,48 milj. suo-m 3. Turpeen kuiva-ainemäärä on 0,05 m ilj. t n ja kuivan turpeen energiasisältö 0,89 milj. GJ eli 0,25 milj. MWh. 50 % :n käyttökosteudella turpeen energiasisältö on 0,79 milj. GJ eli 0,22 milj. MWh (taulukko 50). 2. Kytömäenkeidas (kl. 2211 02, x = 6876,3, y = 427,2) sijaitsee noin 22 km Parkanon keskustasta länteen. Suon pinta on 140-143 m mpy, ja viettää kaakkoon, jonne myös vedet laskevat. Suo rajoittuu loivapiirteisiin moreenimaihin ja suoalueisiin. Suolla on 29 tutkimuspistettä ja 26 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 5,3/10 ha (kuva 5). Kytömäenkeitaan yleisimpinä suotyyppeinä ovat rämeet (51 % suoalasta), joista vallitsevimpina ovat rahkaräme (28 %), isovarpuinen räme (11 %) ja tupasvillaräme (7 %). Ainoa nevatyyppi on varsinainen saraneva (2 %). Korpityypeistä (14 %) yleisimmät ovat kangaskorpi (7 %) ja ruoho- ja heinäkorpi (7 %). Turvekankaita ja muita on 42 %. Tutkimuspistehavaintojen perusteella 4 % suoalasta on luonnontilaista (taulukko 49). Puuston kehitys on pääosin taimikko- ja pinotavara-asteella. Se on mänty- ja koivuvaltaista ja harvaa ja keskitiheää. Suon pinnan keskimääräinen rahkamättäisyys on 23 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Suo on kauttaaltaan ojitettu ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat melko hyvät.
Kuva 5. Kytömäenkeitaan tutkimuslinjasto, turpeen maatuneisuus ja paksuus. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,1, heikosti maatuneen pintakerroksen on 4,0 ja kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,6. Taulukossa 4 on esitetty Kytömäenkeitaan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Suurin turvepaksuus, 4,8 m, havaittiin pisteellä A 1200-200 (taulukko 46 ja kuva 6). Kytömäenkeitaassa on saravaltaisia turpeita (73 %). Rahkavaltaisia turpeita on 27 %. Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on 36 % ja tupasvillarahkaturpeita 8 %. Saravaltaisissa turpeissa yleisimpinä lisätekijöinä ovat varvut ja järviruoko (taulukko 48). Yleisimpinä turvetekijöinä Kytömäenkeitaassa esiintyvät sara (C) 66 %, rahka (S) 21 %, varpuaines () 6 %, tupasvilla (Er) 4 % ja korte (EQ) 2 %.
- 23 - Taulukko 4. Kytömäenkeitaan pinta-alat, keskisyvyydet turvemäärät syvyysalueittain. I Syvyys-I Pinta-I Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 I alue I ala I pinta 1 pohja I yht. I pinta I pohja I yht. 1 I (ha) I H1-4 I H5-10 I H1-10 1 H1-4 I H5-10 I H1-10 IKoko suol 55 I 0,6 I 1,2 I 1,8 1 0,35 I 0,66 I 1,01 1 100 I 1Yli 1 m 1 40 I 0,9 I 1,5 1 2,4 I 0,35 1 0,59 1 0,94 93 I IYli 2 m 1 26 1 1,2 1 1,6 1 2,8 1 0,31 1 0,43 1 0,74 74 I Kytömäenkeitaan yleisin pohjamaalaji on moreeni, jonka osuus on 63 %, hiesun 22 % ja hiedan 12 %. Liekoja on suon yli 2 m :n syvyisellä alueella 0-1 m :n syvyydessä 0,3 %, ja 1-2 m :n syvyydessä niitä ei ole havaittu. Käyttökelpoisuus Kytömäenkeidas soveltuu vain välttävästi teolliseen turvetuotantoon, lähinnä suon pienen koon vuoksi. Suon yli 2 metrin syvyisellä 26 hain alueella on pienimuotoiseen palaturvetuotantoon soveltuvaa kohtalaisesti maatunutta sara- ja rahkasaraturvetta keskimäärin 2,3 metrin paksuudelta 0,60 milj. suo-m 3 (taulukko 50). 3. Pitkänsalonkeidas (kl. 2211 02, x = 6877,9, y = 425,5) sijaitsee noin 24 km Parkanon keskustasta. Suon pinta on 138-141 m mpy, ja viettää länteen, jonne myös vedet laskevat. Suo rajoittuu moreeni- ja kalliomäkiin ja suoalueisiin. Suolla on 54 tutkimuspistettä ja 47 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 5,1/10 ha (kuva 7). Pitkänsalonkeitaan yleisimpinä suotyyppeinä ovat rämeet (65 % suoalasta), joista vallitsevimpina ovat kangasräme (26 %), isovarpuinen räme (14 % ja rahkaräme (7 %). Avosoita on 7 %. Yleisimmät nevatyypit ovat lyhytkortinen neva (3 %) ja rahkaneva (2 %). Turvekankaita ja muita on 35 %. Tutkimuspistehavaintojen perusteella 3 % suoalasta on luonnontilaista (taulukko 49). Puuston kehitys on pääosin taimikko- ja pinotavara-asteella. Se on mäntyvaltaista ja harvaa sekä keskitiheää. Suon pinnan keskimääräinen rahkamättäisyys on 36 % ja mättäiden korkeus on 2,7 dm. Suo on kauttaaltaan ojitetu ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat vain kohtalaiset.
Kuva 7. Pitkänsalonkeitaan tutkimuslinjasto, turpeen maatuneisuus ja paksuus. Turpeen keskimaatuneisuus on 6,6, heikosti maatuneen pintakerroksen on 3,2 ja kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,0. Taulukossa 5 on esitetty Pitkänsalonkeitaan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Suurin turvepaksuus, 2,7 m, havaittiin pisteellä A 400 (taulukko 46 ja kuva 8).
-26- Taulukko 5. Pitkänsalonkeitaan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. j Syvyys-l Pinta-J Keskisyvyys (m) I Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) j I alue I ala (ha) I pinta I pohja I yht. I pinta I pohja I yht. 1 H1-4 1 H5-10 1 H1-10 1 H1-4 1 H5-10 1 H1-10 1 % 1 1 Koko suol 105 j 0,2 1 1,1 1 1,3 1 0,15 1 1,19 1 1,34 1 100 1 (Yli 1 m 1 73 1 0,2 1 1,5 1 1,7 1 0,13 1 1,08 1 1,21 1 90 1 IYli 2 m 1 16 1 0,4 1 2,0 1 2,4 1 0,06 1 0,33 1 0,39 1 30 1 Pitkänsalonkeitaassa ovat rahkavaltaiset turpeet vallitsevia (54 %). Saravaltaisia turpeita on 25 %. Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on 25 % ja tupasvillarahkaturpeita 29 %. Saravaltaisissa turpeista yleisimpinä lisätekijöinä esiintyy varpuainesta ja puuainesta (taulukko 48). Yleisimpinä turvetekijöinä Pitkänsalonkeitaassa esiintyvät rahka (S) 42 %, sara (C) 42 %, tupasvilla (Er) 9 %, varpuaines () 3 % ja puuaines (L) 2 %. Pitkänsalonkeitaan yleisin pohjamaalaji on moreeni, jonka osuus on 71 %, hiesua on 13 % ja hietaa 7 %. Liejua on turpeen ja pohjamaan välissä. Liekoja on suon yli 2 m :n syvyisellä alueella 0-1 m :n syvyydessä 0,2 ja 1-2 m :n syvyydessä niitä ei ole havaittu. Käyttökelpoisuus Pitkänsalonkeidas ei sovellu teolliseen turvetuotantoon suon pienen koon vuoksi. Suon eteläosassa on yli 2 metrin syvyisellä noin 12 hain alalla pienimuotoiseen polttoturvetuotantoon soveltuvaa pääosin kohtalaisesti ja hyvin maatunutta rahkaturvetta 1,9 metrin paksuudelta 0,23 milj. suo-m 3. 4. Viitasaarenkeidas (kl. 2211 02, x = 6878,2, y = 426,9) sijaitsee noin 22 km Parkanon keskustasta länteen. Suon pinta on noin 139-144 m mpy, ja viettää pohjoiseen, jonne myös vedet laskevat. Suo rajoittuu moreenimaihin ja suoalueisiin. Suolla on 9 tutkimuspistettä ja tutkimuspistetiheys on 1,0/10 ha (kuva 9).
Kuva 9. Viitasaarenkeitaan tutkimuslinjasto, turpeen maatuneisuus ja paksuus. Viitasaarenkeitaan yleisimpinä suotyyppeinä ovat rämeet (83 %suoalasta), joista vallitsevina ovat varsinainen sararäme (42 %) ja rahkaräme (41 %). Turvekankaita ja muita on (17 %). Tutkimuspistehavaintojen perusteella 18 % suoalasta on luonnontilaista (taulukko 49). Puuston kehitys on pääosin taimikko- ja pinotavara-asteella. Se on koivu- ja mäntyvaltaista ja keskitiheää. Suon pinnan keskimääräinen rahkamättäisyys on 26 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Suo on kauttaaltaan ojitettu ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen pintakerroksen maatuneisuus on 4,0 ja kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Taulukossa 6 on esitetty Viitasaarenkeitaan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Suurin turvepaksuus, 2,8 m, havaittiin pisteellä P 3 (taulukko 46).
- 28 - Taulukko 6. Viitasaarenkeitaan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. 1 Syvyys-1 Pinta-I Keskisyvyys (m) 1 Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) I 1 alue 1 ala 1 pinta 1 pohja 1 yht. 1 pinta 1 pohja I yht. I 1 1 1 (ha) 1 H1-4 1 H5-10 1 H1-10 1 Hl-4 1 H5-10 1 H1-10 1 % 1 1Koko suot 89 1 0,1 1 1,4 1 1,5 1 0,11 1 1,24 1 1,35 1 100 1 lyli 1 m 1 57 1 0,2 1 1,8 1 2,0 1 0,09 1 1,03 1 1,12 1 83 1 lyli 2 m 1 25 1 0,3 1 2,2 1 2,5 1 0,09 1 0,54 1 0,63 1 46 1 Viitasaarenkeitaassa on saravaltaisia turpeita 86 %. Rahkavaltaisia turpeita on 14 %. Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on 31 %. Saravaltaisissa turpeissa yleisimpinä lisätekijöinä on varpuja ja puuainesta (taulukko 48). Yleisimpinä turvetekijöinä Viitasaarenkeitaassa esiintyvät sara (C) 68 %, rahka (S) 20 %, tupasvilla (Er) 6 %, varpuaines () 3 % ja puuaines (L) 2 %. Viitasaarenkeitaan yleisin pohjamaalaji on moreeni, jonka osuus on 89 %, ja hiekan 11 %. Liejua ei ole tavattu turpeen ja pohjamaan välistä. Liekoja suon yli 2 m :n syvyisellä alueella ei ole havaittu. Käyttökelpoisuus Viitasaarenkeitaassa on polttoturpeeksi soveltuvaa rahkasaraturvetta suon yli 2 metrin syvyisellä alueella. Suon pohjoisosan teolliseen tuotantoon soveltuva alue on lähes turvekangasasteella ja alueen puusto on pinotavara-asteella. Viitasaarenkeitaassa on polttoturpeeksi soveltuvaa turvetta yli 2 metrin syvyisellä 25 ha :n alueella keskimäärin 2,0 metrin paksuudelta 0,50 milj. suo-m 3 (taulukko 50). 5. Kivineva (kl. 2211 02, x = 6878,8, y = 427,8) sijaitsee noin 21 km Parkanon keskustasta länteen. Suon pinta on noin 141-144 m mpy, ja viettää länteen ja etelään, jonne myös vedet laskevat. Suo rajoittuu loivapiirteisiin moreenimahin ja suoalueisiin. Suolla on 11 tutkimuspistettä ja tutkimuspistetiheys on 2,8/10 ha (kuva 10).
Kuva 10. Kivinevan tutkimuslinjasto, turpeen maatuneisuus ja paksuus. Kivinevan yleisimpinä suotyyppeinä ovat rämeet (78 %), joista vallitsevina ovat varsinainen sararäme (55 %) ja tupasvillaräme (23 %). Turvekankaita ja muita on 22 %. Puuston kehitysluokka on pääosin taimikkoasteella (taulukko 49). Se on mänty- ja koivuvaltaista ja keskitiheää sekä tiheää. Suon pinnan keskimääräinen rahkamättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus on 2 dm. Suo on kauttaaltaan ojitettu ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,6, heikosti maatuneen pintakerroksen 4,0 ja kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Taulukossa 7 on esitetty Kivinevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Suurin turvepaksuus, 2,2 m, havaittiin pisteellä P 4 (taulukko 46).
- 3 0 - Taulukko 7. Kivinevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. I Syvyys-1 Pinta-I Keskisyvyys (m) 1 Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) I 1 alue 1 ala 1 pinta 1 pohja 1 yht. 1 pinta 1 pohja 1 yht. 1 I (ha) 1 H1-4 1 H5-10 1 H1-10 1 H1-4 1 H5-10 1 H1-10 1 % 1 1Koko suot 40 1 0,2 1 1,1 1 1,3 I 0,06 1 0,45 1 0,51 1 100 1 lyli 1 m 1 24 1 0,1 1 1,6 1 1,7 1 0,02 1 '0,38 1 0,40 1 78 1 IYli 2 m 1 9 1 0,1 1 2,0 1 2,1 1 0,01 1 0,18 1 0,19 1 36 1 Kivinevassa ovat saravaltaiset turpeet vallitsevia (99 %). Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on 10 %. Saravaltaisissa turpeissa yleisimpinä lisätekijöinä tavataan tupasvillaa ja varpuja (taulukko 48). Yleisimpinä turvetekijöinä Kivinevassa esiintyvät sara (C) 78 %, rahka (S) 15 %, tupasvilla (Er) 5 % ja varpuaines () 2 %. Kivinevan pohjamaalaji on moreeni. Liekoja suon yli 2 m :n syvyisellä alueella ei esiinny. Käyttökelpoisuus Kivineva ei sovellu yli 2 metrin syvyisen alueen pienuuden vuoksi teolliseen turvetuotantoon. 6.Horjunkeidas (kl. 2211 03, x = 6882,3, y = 427,8) sijaitsee noin 22 km Parkanon keskustasta luoteeseen. Suon pinta on 146-150 m mpy, ja viettää etelään, jonne myös vedet laskevat. Suo rajoittuu loiviin moreenisaarekkeisiin ja suoalueisiin. Suolla on 88 tutkimuspistettä ja 83 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 2,6/10 ha (kuva 11). Horjunkeitaan yleisimpinä suotyyppeinä ovat nevat (39 % suoalasta), joista vallitsevimpina ovat rahkaneva (18 %), lyhytkortinen neva (11 %) ja silmäkeneva (5 %). Rämeitä on 38 %, joista yleisimpiä ovat varsinainen sararäme (12 %) ja rahkaräme (9 %). Korpityypeistä ainoa on nevakorpi (3 %). Turvekankaita ja muita on 20 %. Tutkimuspistehavaintojen perusteella 55 % suoalasta on luonnontilaista (taulukko 49).
Kuva 11. Horjunkeitaan tutkimuslinjasto, turpeen maatuneisuus ja paksuus. Puuston kehitys on pääosin taimikko- ja riukuasteella. Se on mänty- ja koivuvaltaista ja harvaa tai keskitiheää. Suon pinnan keskimääräinen rahkamättäisyys on 33 % ja mättäiden korkeus 2,6 dm. Suo on reunaosiltaan ojitettu ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaiset. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen pintakerroksen maatuneisuus on 3,2 ja kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,4. Taulukossa 8 on esitetty Horjunkeitaan pinta-alat, keskisyvyydet ja
- 3 2 - turvemäärät syvyysalueittain. Suurin turvepaksuus, 4,0 m, havaittiin pisteellä A 800 + 100 (taulukko 46 ja kuva 12). Taulukko 8. Horjunkeitaan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. I Syvyys-I Pinta-I Keskisyvyys (m) I Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) I alue 1 ala I pinta I pohja 1 yht. 1 pinta I pohja I yht. I I I (ha) I H1-4 1 H5-10 I H1-10 1 H1-4 I H5-10 I H1-10 1 IKoko suol 340 1 0,4 I 0,9 I 1,3 1 1,19 I 3,15 I 4,34 I 100 I IYli 1 m 1 200 1 0,4 1 1,3 1 1,7 1 0,85 1 2,65 1 3,50 1 81 I IYli 2 m 1 60 1 0,8 1 1,8 1 2,6 1 0,46 1 1,10 1 1,56 1 36 I Horjunkeitaassa ovat saravaltaiset turpeet vallitsevia (54 %). Rahkavaltaisia turpeita on 46 %. Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on 12 % ja tupasvillarahkaturpeita 26 %. Saravaltaisissa turpeista yleisimpinä lisätekijöinä ovat tupasvilla ja järviruoko (taulukko 48). Yleisimpinä turvetekijöinä Horjunkeitaassa esiintyvät sara (C) 45 %, rahka (S) 41 %, tupasvilla (Er) 10 %, korte (Eq) 1 % ja varpuaines () 1 %. Horjunkeitaan yleisin pohjamaalaji on moreeni, jonka osuus on 87 %, hiesun 8 % ja hiedan 3 %. Liejua on tavattu turpeen ja pohjamaan välistä keskimäärin 7 % :sta tutkimuspisteistä. Liekoja on koko suon alueella erittäin vähän (alle 1 %). Käyttökelpoisuus Horjunkeitaan länsiosan yli 2 metrin syvyinen 50 hain alue soveltuu välttävästi polttoturvetuotantoon. Turvelaji vaihtelee pintakerroksen rahkaturpeista syvemmällä saraturpeisiin ja maatuneisuus on melko vaihtelevaa. Turpeen vaihteleva maatuneisuus ja suon melko epätasainen pohja heikentävät suon käyttökelpoisuutta. Horjunkeitaassa on polttoturpeeksi soveltuvaa turvetta yli 2 metrin syvyisellä 50 hain alueella keskimäärin 2,1 metrin paksuudelta 1,05 milj. suo-m3 (taulukko 50).
- 3 4-7.Matoneva (kl. 2211 05, x = 6878,8, y = 437,5) sijaitsee noin 13 km Parkanon keskustasta lounaaseen. Suon pinta on 133-140 m mpy, ja viettää pohjoiseen, jonne myös vedet laskevat. Suo rajoittuu moreenipeitteisiin mäkiin ja saarekkeisiin. Suolla on 43 tutkimuspistettä ja 37 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 5,9/10 ha (kuva 13). Matonevan yleisimpinä suotyyppeinä ovat rämeet (71 % suoalasta), joista vallitsevimpina ovat rahkaräme (26 %), korpiräme (10 %) ja pallosararäme (10 %). Ainoa nevatyyppi on lyhytkortinen neva (4 %). Korpityypeistä (17 %) yleisimmät ovat varsinainen korpi (9 %) ja kangaskorpi (5 %). Tutkimuspistehavaintojen perusteella 24 % suoalasta on luonnontilaista (taulukko 49). MAT EVA, Parkano, Ikaalinen k1.2211 05 Kuva 13. Matonevan tutkimuslinjasto, turpeen maatuneisuus ja paksuus.
- 3 5 - Puusto on pääosin taimikko- ja pinotavara-asteella. Se on mänty- ja koivuvaltaista ja harvaa tai keskitiheää. Suon pinnan keskimääräinen rahkamättäiden peittävyys on 28 % ja mättäiden korkeus on 2,5 dm. Suo on pääosin ojitettu ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Turpeen keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen pintakerroksen maatuneisuus on 3,8 ja kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,6. Taulukossa 9 on esitetty Matonevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Suurin turvepaksuus, 4,7 m, havaittiin pisteellä A 700 (taulukko 46 ja kuvat 14a ja b). Taulukko 9. Matonevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. I Syvyys-I Pinta-I Keskisyvyys (m) I Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) I alue I ala I pinta I pohja I yht. I pinta I pohja I yht. I ( ( ha) I Hl-4 I H5-10 I H1-10 I H1-4 I H5-10 I H1-10 I % I IKoko suol 73 1 0,4 I 1,6 1 2,0 1 0,32 1 1,18 1 1,50 1 100 I IYli 1 m 1 53 1 0,6 1 2,1 1 2,7 1 0,30 1 1,10 1 1,40 1 94 1 IYli 2 m 1 38 1 0,7 1 2,4 I 3,1 1 0,26 1 0,92 1 1,18 1 78 1 Matonevassa ovat saravaltaiset turpeet vallitsevia (55 %). Rahkavaltaisia turpeita on 45 %. Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on 34 ja tupasvillarahkaturpeita 17 %. Saravaltaisissa turpeissa yleisimpinä lisätekijöinä esiintyy varpuja ja puuainesta (taulukko 48). Yleisimpinä turvetekijöinä Matonevassa esiintyvät sara (C) 40 %, rahka (S) 38 %, tupasvilla (Er) 12 %, varpuaines () 3 % ja puuaines (L) 3 %. Matonevan yleisin pohjamaalaji on moreeni, jonka osuus on 57 %, hiedan 21 % ja hiekan 12 %. Liejua on tavattu turpeen ja pohjamaan välistä keskimäärin 4 % :sta tutkimuspisteistä. Liekoja on suon yli 2 m :n syvyisellä alueella 0-1 m :n syvyydessä 0,2 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,2 %.
- 36 - MRTEVR PRRKR R-SELKnLIJR. KL.2211 05 M MPY MRRTUEISUUS Kuva 14a. Matonevan A-selkälinjan maatuneisuus- ja turvelajiprofiili. Käyttökelpoisuus Matonevassa on yli 2 metrin syvyisellä 38 ha :n alueella polttoturpeeksi kohtalaisesti soveltuvaa turvetta. Turve on paikoitellen 1-1,5 metrin paksuisessa pintakerroksessa vain kohtalaisesti maatunutta (H 4), muuten turve on hyvin maatunutta. Suo on lähes kokonaan muuttuma-asteella ja sen jatkokuivatus on myös mahdollista. Matonevassa on polttoturpeeksi soveltuvaa turvetta yli 2 metrin syvyisellä 38 ha :n alueella keskimäärin 2,5 metrin paksuudelta 0,95 milj. suo-m 3 (taulukko 50).
- 3 7 - MRTEVR PRRKR B-SELKPLIJR. KL.2211 05 W M MPY 142 141 140 139 138 137 136 135 M MPY 142-141 140-139 - 138 137 136 135 Kuva 14b. Matonevan B-selkälinjan maatuneisuus- ja turvelajiprofiili. 8. Kiimakeidas (kl. 2211 05, x = 6875,7, y = 434,5) sijaitsee noin 15 km Parkanon keskustasta länteen. Suon pinta on noin 138 m mpy, ja viettää länteen, jonne myös vedet laskevat. Suo rajoittuu moreenimaastoon ja suoalueisiin. Suolla on 4 tutkimuspistettä ja 24 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 0,7/10 ha (kuva 15). Kiimakeitaan yleisimpinä suotyyppeinä ovat rämeet (72 % suoalasta), joista vallitsevimpina ovat rahkaräme (31 %), varsinainen sararäme (26 %) ja tupasvillaräme (12 %). Avosuota on 28 % tutkimuspistehavainnoista. Yleisimmät nevatyypit ovat lyhytkortinen neva (25 %) ja rahkaneva (3 %). Tutkimuspistehavaintojen perusteella 55 % suoalasta on luonnontilaista (taulukko 49).
KIIMAKEIDAS KL 2211 05 PARKA L I I I I I 0 500M GELGIA TUTKIMUSKESKUS Kuva 15. Kiimakeitaan tutkimuslinjasto, turpeen maatuneisuus ja paksuus. Puusto on pääosin taimikkoasteella. Se on mäntyvaltaista ja harvaa tai keskitiheää. Suon pinnan keskimääräinen rahkamättäiden peittävyys on 25 ja mättäiden korkeus on 2,5 dm. Suo on reunaosiltaan ojitettu ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat melko hyvät. Turpeen keskimaatuneisuus on 7,0. Heikosti maatuneen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,3. Taulukossa 10 on esitetty Kiimakeitaan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Suurin turvepaksuus, 5,3 m, on havaittiin pisteellä A 400-50 (taulukko 46).
- 3 9 - Taulukko 10. Kiimakeitaan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyys-I Pinta-[ Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) alue 1 ala 1 pinta I pohja 1 yht. 1 pinta 1 pohja I yht. I 1 1 (ha) 1 H1-4 1 H5-10 1 H1-10 1 H1-4 I H5-10 I H1-10 1Koko suot 55 1 0,1 1 2,2 1 2,3 1 0,07 1 1,19 1 1,26 1 100 I IYli 1 m 1 40 1 0,2 1 2,7 1 2,9 1 0,07 1 1,09 1 1,16 1 92 1 IYli 2 m 1 27 1 0,3 1 3,3 1 3,6 I 0,07 1 0,89 1 0,96 1 76 1 Kiimakeitaassa ovat saravaltaiset turpeet vallitsevia (77 %). Rahkavaltaisia turpeita on 23 %. Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on 13 % ja tupasvillarahkaturpeita on 12 %. Saravaltaisissa turpeissa yleisimpinä lisätekijöinä tavataan kortetta ja järviruokoa (taulukko 48). Yleisimpinä turvetekijöinä Kiimakeitaassa esiintyvät sara (C) 57 %, rahka (S) 31 %, korte (Eq) 6 %, tupasvilla (Er) 3 % ja varpuaines () 2 %. Kiimakeitaan yleisin pohjamaalaji on moreeni, jonka osuus on 42 %, hiesun 38 % ja hiekan 8 %. Liejua on tavattu turpeen ja pohjamaan välistä keskimäärin 8 % :sta tutkimuspisteistä. Liekoja on suon yli 2 m :n syvyisellä alueella 0-1 m :n syvyydessä 0,5 %, ja 1-2 m :n syvyydessä niitä ei yleensä esiinny. Käyttökelpoisuus Kiimakeidas on Mesäntutkimuslaitoksen koealueena, eikä sen näin voida katsoa kuuluvan teollisesti käyttökelpoisiin suoalueisiin. 9. Hannankeidas (kl. 2211 05, x = 6878,9, y = 430,7) sijaitsee noin 18 km Parkanon keskustasta länteen. Suon pinta on 142-147 m mpy, ja viettää itään, jonne myös vedet laskevat. Suo rajoittuu loivapiirteisiin moreenimaihin ja suoalueisiin. Suolla on 68 tutkimuspistettä ja 106 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 4,4/10 ha (kuva 16). Hannankeitaan yleisimpinä suotyyppeinä ovat rämeet (72 % suoalasta), joista vallitsevimpina ovat rahkaräme (41 %), tupasvillaräme (12 %) ja kangasräme (7 %). Avosoita on 23 %. Yleisimmät nevatyypit ovat lyhytkortinen neva (14 %) ja rahkaneva (9 %). Korpityypeistä ainoa on
- 40 - HAAKEIDAS, Parkano k1.2211 05 Kuva 16. Hannankeitaan tutkimuslinjasto, turpeen maatuneisuus ja paksuus. varsinainen korpi (1 %). Turvekankaita ja muita on 4 %. Tutkimuspistehavaintojen perusteella 62 % suoalasta on luonnontilaista (taulukko 49). Puusto on pääosin taimikko- ja riukuasteella. Se on mäntyvaltaista ja harvaa tai keskitiheää. Suon pinnan keskimääräinen rahkamättäiden peittävyys on 38 % ja mättäiden korkeus on 3 dm. Suo on itäosaltaan ojitettu ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaisen hyvät. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen pintakerroksen maatuneisuus on 3,3 ja kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,5. Taulukossa 11 on esitetty Hannankeitaan pinta-alat, keskisyvyydet
- 4 1 - ja turvemäärät syvyysalueittain. Suurin turvepaksuus, pisteellä A 600 (taulukko 46 ja kuva 17). 2,9 m, havaittiin Taulukko 11. Hannankeitaan pinta-alat, keskisyvyydet ja syvyysalueittain. turvemäärät 1 Syvyys-l Pinta-I Keskisyvyys (m) 1 Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) I 1 alue 1 ala 1 pinta 1 pohja I yht. 1 pinta 1 pohja 1 yht. 1 1 1 1 (ha) 1 H1-4 1 H5-10 1 H1-10 1 H1-4 1 H5-10 1 H1-10 1 % 1 1Koko suot 155 1 0,4 1 0,8 1 1,2 1 0,58 1 1,30 1 1,88 I 100 1 lyli 1 m 1 83 1 0,5 1 1,2 1 1,7 1 0,43 1 1,00 1 1,43 1 76 1 IYli 2 m 1 29 1 0,8 1 1,6 1 2,4 1 0,23 1 0,45 1 0,68 1 36 1 Hannankeitaassa on rahkavaltaisia turpeita 78 %. Saravaltaisia turpeita on 22 %. Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on 16 % ja tupasvillarahkaturpeita 2 %. Saravaltaisissa turpeissa on yleisimpinä lisätekijöinä kortetta ja puuainesta (taulukko 48). Yleisimpinä turvetekijöinä Hannankeitaassa esiintyvät rahka (S) 57 %, sara (C) 22 %, tupasvilla (Er) 17 %, puuaines (L) 2 % ja varpuaines () 1 %. Hannankeitaan yleisin pohjamaalaji on moreeni, jonka osuus on 95 %. Liekoja on suon yli 2 m :n syvyisellä alueella 0-1 m :n syvyydessä 0,1 %, ja 1-2 m :n syvyydessä niitä ei ole havaittu. Turpeen tuhkapitoisuus pisteellä A 1000 on keskimäärin 2,3 % (vaihteluväli 2,0-3,1) kuivapainosta, ph-arvo 3,6 (3,5-3,9), vesipitoisuus märkäpainosta 89,6 % (83,3-95,5) ja kuivatilavuuspaino 104 kg/m 3 (45-171). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg ja 50 % :n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Käyttökelpoisuus Hannankeitaan keskiosan yli 2 metrin syvyinen 29 ha :n alue soveltuu kohtalaisesti polttoturvetuotantoon. Turve on suon pintaosassa (0-0,8 m) heikosti maatunutta rahkaturvetta ja soveltuu vain välttävästi polttoturvekäyttöön. Syvemmällä turve on kohtalaisesti ja hyvin maatunutta rahkaturvetta.
- 4 3 - Hannankeitassa on polttoturpeeksi soveltuvaa turvetta yli 2 metrin syvyisellä, 29 ha :n alueella keskimäärin 1,9 metrin paksuudelta 0,55 milj. suo-m 3. Turpeen kuiva-ainemäärä on 0,06 m ilj. t n ja kuivan turpeen energiasisältö noin 1,20 milj. GJ eli noin 0,33 milj. MWh. 50 % :n käyttökosteudella turpeen energiasisältö on noin 1,06 milj. GJ eli 0,30 milj. MWh (taulukko 50). 10. Kangaslanminneva (kl. 2211 05, x = 6877,3, y = 439,5) sijaitsee noin 10 km Parkanon keskustasta länteen. Suon pinta on 166-173 m mpy, ja viettää länteen, jonne myös vedet laskevat. Suo rajoittuu idässä hiekkakankaaseen, loiviin moreenimaihin sekä etelässä turvetuotantoalueeseen. Suolla on 24 tutkimuspistettä ja 12 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 7,1/10 ha (kuva 18). K A t3 A SL A MM I E VA, Par kano kl.221105 Kuva 18. Kangaslamminnevan tutkimuslinjasto, turpeen maatuneisuus ja paksuus.
- 44 - Kangaslamminnevan yleisimpinä suotyyppeinä ovat rämeet (78 % suoalasta), joista vallitsevimpina ovat rahkaräme (47 %), isovarpuinen räme (15 %) ja keidasräme (12 %). Turvekankaita ja muita on 4 %. Tutkimuspistehavaintojen perusteella 62 % suoalasta on luonnontilaista (taulukko 49). Puusto on pääosin taimikko- ja pinotavara-asteella. Se on mäntyvaltaista ja harvaa tai keskitiheää. Suon pinnan keskimääräinen rahkamättäisyyden peittävyys on 47 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Suo on kauttaaltaan ojitettu ja sen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen pintakerroksen maatuneisuus on 3,6 ja kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,6. Taulukossa 12 on esitetty Kangaslamminnevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Suurin turvepaksuus, 2,7 m, havaittiin pisteellä A 700 (taulukko 46 ja kuva 19). Taulukko 12. Kangaslamminnevan pinta-alat, syvyysalueittain. keskisyvyydet ja turvemäärät j Syvyys-I Pinta-I Keskisyvyys (m) I Turvemäärä (milj. suo-m3 ) I j alue j ala j pinta I pohja j yht. j pinta 1 pohja j yht. j j 1 1 (ha) j H1-4 1 H5-10 1 H1-10 1 H1-4 1 H5-10 1 H1-10 IKoko suol 34 1 0,5 1 0,6 1 1,1 1 0,16 1 0,21 1 0,37 1 100 1 IYli 1 m 1 17 I 0,7 1 1,0 1 1,7 I 0,12 1 0,16 1 0,28 1 77 1 1 Yli 2 m 1 5 1 1,1 1 1,4 1 2,5 1 0,06 1 0,07 1 0,13 1 34 1 Kangaslamminnevassa ovat rahkavaltaiset turpeet vallitsevia (88 %). Saravaltaisia turpeita on 12 %. Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on 23 % ja tupasvillarahkaturpeita on 51 %. Saravaltaisten turpeiden yleisin lisätekijä on varpu (taulukko 48). Yleisimpinä turvetekijöinä Kangaslamminnevassa esiintyvät rahka (S) 67 %, tupasvilla (Er) 17 %, sara (C) 12 %, varpuaines () 3 % ja puuaines (L) 1 %. Kangaslamminnevan yleisin pohjamaalaji on hiekka, jonka osuus on 56 %, ja hiedan 44 %. Liejua ei ole tavattu turpeen ja pohjamaan välistä. Liekoja suon yli 2 m :n syvyisellä alueella ei yleensä esiinny.