Maaperäosasto, raportti P 13.4/83/12 1

Transkriptio

1 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S Maaperäosasto, raportti P 13.4/83/12 1 Tapio Toivone n JAALAN TURVEVARAT JA NIIDE N KÄYTTÖKELPOISUU S Espoo 1983

2 Tekijän osoite : Geologinen tutkimuslaito s Kivimiehentie Espoo 15

3 3 Sisältö 1 JOHDANTO Tutkimuksen tarkoitus Tutkimusmenetelmät ja aineistot 5 2 ALUEEN LUONNONOLOT Maa- ja kallioperä Soiden yleinen kuvaus TURPEEN ERI KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUU S TURVETUOTANTOON 1 6 Vahteristonsuo 1 7 Seivässuo 1 8 Terniemensuo 2 5 Lääväsuo 2 6 Suursuo 2 9 Rahkasuo 3 5 Letkunsuo 3 9 Salmensuo 4 0 "Likolammensuo" 4 5 Tuorestenpohjansuo 4 7 Hyvikkäänsuo W 4 8 Hyvikkäänsuo E 5 4 Rahkosuo-Kolosuo 5 8 Karstavansuo 6 0 "Lahnajärvensuo" 6 2 Vuurttinsuo 6 4 Pyöriänlamminlakia 6 8 Räsänsuo 7 0 Kivistönsuo TULOSTEN TARKASTELUA Turpeen paksuus ja turvemäärä Suotyypit Turvelajit ja turvetekijät Maatuneisuus Happamuus Tuhkapitoisuus ja tuhkan sulamisominaisuudet Vesipitoisuus 82

4 5.8 Kuivatilavuuspaino Lämpöarvo Rikki ja lyijy Turvetuotantoon soveltuvat suot YHTEENVETO KIRJALLISUUTTA 88

5 5 1 JOHDANT O 1.1 Tutkimuksen tarkoitus Geologinen tutkimuslaitos suoritti kesällä 1982 maaperä - kar toitukseen liittyviä turvetutkimuksia Jaalan kunna n alueella. Tutkimus suoritettiin yhteistyössä Jaalan kunna n kanssa siten, että kunta palkkasi tarvittavan aputyövoimaa. Kunnan alueelta tutkittiin kaikki yli 20 hain suuruise t suot. Kaikkiaan tutkittiin 19 suota yhteispinta-alaltaa n ha. Tutkittujen soiden sijainti näkyy kuvassa 1. Tutkimuksen tarkoituksena on antaa mandollisimman moni puolinen ja luotettava kuva Jaalan kunnan alueella olevista soista, niiden sisältämistä turvemääristä, turvelajeista, turpee n kerrosjärjestyksestä sekä turpeen keskeisimmistä fysikaaliskemiallisista ominaisuuksista. Tutkimuksessa on pääpain o asetettu turvetuotantoon soveltuvien suoalueiden sekä näide n turvemäärän, -laadun ja energiasisällön selvittämiseen. 1.2 Tutkimusmenetelmät ja aineisto t Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että kullekin tutkittavalle suolle laadittiin linjaverkosto, joka koostuu suon hallitsevan osan poikki vedetystä selkälinjasta ja sit ä vastaan kohtisuoraan olevista poikkilinjoista (Lappalaine n et al. 1978). Poikkilinjojen väli on yleensä m. 100 m :n välein suoritetun normaalin tutkimuksen lisäks i mitattiin turpeen paksuus tutkimuslinjoilta 50 m :n välein. Tutkimuslinjat vaaittiin suon pinnan kaltevuussuhteide n selvittämiseksi. Osa pienialaisista soista tutkittiin hajap isteillä. Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi, suon pinnan veti - syys 5-asteikolla (kuiva, normaali, vetinen, hyllyvä j a rimpinen), mättäisyys (10 % :eina) ja mättäiden keskimääräinen korkeus. Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet, tiheysluokka ja mandolliset hakkuut.

6 6 1. Vahteristonsuo 2. Seivässuo 3. Terniemensuo 4. Lääväsuo 5. Suursuo 6. Rahkasuo 7. Letkunsuo 8. Salmensuo 9. "Likolammensuo " 10. Tuox'estenpohjansu o 11. Hyvikkää.nsuo W 12. HyVikkäänsuo E 13. Rahkosuo-Kolosuo 14. Karstavansuo 15. "Lahnajärvensuo " 16. Vuurttinsuo 17. Pyöriänlamminlaki a 18. Räsänsuo 19. Kivistönsuo Kuva 1. Jaalan kunnan alueella vuonna 1982 tutkitut suot.

7 7 Turvekerrostumien kairauksissa tutkittiin 10 cm :n tarkkuu - della pääturvelajien ja mandollisten lisätekijöiden suhteelliset osuudet (6-asteikolla), turpeen maatuneisuus (von Postin l0-asteikolla), kosteus (5-asteikolla) sekä kuitui - suus (0-6-asteikolla). Lisäksi erotettiin mandolliset lie - jukerrostumat ja määritettiin pohjamaan laatu. Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrän arvioimiseksi kunkin tutkimuspisteen ympäristö pliktattii n 2 m syvyyteen asti kymmenessä eri kohdassa. Todetut lieko - osumat on ilmoitettu erikseen 0-1 m :n ja 1-2 m :n väli - sissä syvyyskerroksissa kantopitoisuusprosentteina turvemä ä- rästä. Prosenttiluvut on laskettu ns. Pavlovin menetelmä n mukaan, jossa kantopitoisuus on jaettu viiteen eri ryhmään : liekoja on erittäin vähän (alle 1 %), vähän (1,0-1,9 %), kohtalaisesti (2,0-2,9 %), runsaasti (3,0-3,9 %) j a erittäin runsaasti (yli 4 %). Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetek i - jöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa noudattaen. Siinä kanden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän j a suon reunan välinen alue käsitetään omana syvyysvyöhykke e - nään (0,3-0,9 m, 1,0-1,9 m jne.). Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä, jotka yhdistämäll ä saadaan suon kokonaisturvemäärä selville. Maatuneisuude t sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät ja suhteet las - ketaan turvemääriin painottaen. Vyöhykelaskutavan avull a saadaan tarkemmat tulokset entiseen koko suon tutkimuspis - teiden keskiarvoon perustuvaan laskutapaan verrattuna. Useimmista soista, jäiden kenttätutkimusten perusteell a voidaan katsoa soveltuvan turvetuotantoon, otettiin suo n koosta riippuen 1-2 pinnasta pohjaan ulottuvaa näyte - sarjaa laboratoriotutkimuksia varten. Näytteenottopistee t valittiin siten, että ne edustavat mandollisimman hyvi n suon turvekerrostumia.

8 S 2 8 Suotyyppien sekä turpeen lyhenteet ovat seuraavat : I Avosuot 1. Varsinainen letto VL 2. Rimpiletto RI L 3. Ruohoinen saraneva RHS N 4. Varsinainen saraneva VS N 5. Rimpineva RIN 6. Lyhytkortinen neva LKN 7. Kalvakkaneva KN 8. Silmäkeneva SIN 9. Rahkaneva RN 10. Luhtaneva LUN III Korve t 1. Lettokorpi LK 2. Koivuletto KOL 3. Lehtokorpi LHK 4. Ruoho- ja heinäkorpi RH K 5. Kangaskorpi KGK 6. Varsinainen korpi VK 7. Nevakorpi NK 8. Rääseikkö RAK Pääturvelaji t 1. Rahkaturve. Sararahkaturve CS 3. Ruskosammalrahkaturve BS 4. Saraturve C 5. Rahkasaraturve S C 6. Ruskosammalsaraturve B C 7. Ruskosammalturve B 8. Rahkaruskosammalturve SB 9. Sararuskosammalturve CB II Rämeet 1. Lettoräme LR 2. Ruohoinen sararäme RHS R 3. Varsinainen sararäme VS R 4. Lyhytkorsinevaräme LKN R 5. Tupasvillaräme T R 6. Pallosararäme PS R 7. Korpiräme KR 8. Kangasräme KGR 9. Isovarpuräme I R 10. Rahkaräme RR 11. Keidasräme KER IV Muuttuneetsuotyypit 1. Ojikko OJ 2. Muuttu ma MU 3. Karhunsammalmuuttuma KSMU 4. Ruohoturvekangas RHTK 5. Mustikkaturvekangas MT K 6. Puolukkaturvekangas PTK 7. Varputurvekangas VATK 8. Jäkäläturvekangas JATK 9. Kytöheitto KH 10. Pelto P E 11. Palaturpeen nostoalue PTA 12. Jyrsinturpeen nostoalue JTA Lisätekijä t 1. Tupasvilla (Eriophorurn) ER 2. Puuaines (Lignidi) L 3. Varpuaines (NQnoZignidi) N 4. Korte (Equisetum) EQ 5. Järviruoko (Phragmites) PR 6. Suoleväkkö (Scheuchzeria) S H 7. Tupasluikka (Trichophorum) TR 8. Raate (Menyanthes) MN 9. Siniheinä (MoZinia) ML 10. Järvikaisla (Scirrous) S P '

9 9 Näytteistä määritettiin laboratoriossa ph-arvo, vesipitoisuus painoprosentteina (105 C :ssa kuivaamalla), tuhkapitoisuus prosentteina (815 ± 25 C :ssa hehkutettuna) kuiva - painosta sekä lämpöarvo Leco AC-200 -kalorimetrillä. Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin lisäksi kuivatilavuuspaino (kg/suo-m 3 ) ja vesipitoisuus tilavuusprosentteina. Joistakin näytteistä on määritetty rikki- ja lyijypitoisuu s kuiva-aineesta. Tuhkan sulamiskäyttäytymismääritykset on teht y Leizin kuumennusmikroskoopilla. Kairaustulosten tulkintaa on havainnollistettu karttojen j a profiilien avulla. Suokohtaisista kartoista ilmenevät linja - verkosto ja tutkimuspisteittäin heikosti maatuneen (H 1-4 ) pintaturpeen ja koko kerrostuman paksuus sekä keskimääräine n maatuneisuus. Karttoihin on piirretty myös turvekerrokse n paksuutta esittävät syvyyskäyrät 1 m :n välein sekä suon pinnan korkeuskäyrät. Maatuneisuusprofiileissa on von Postin 10-asteikko jaett u kolmeen osaan : Heikosti (H 1-3) maatunut, vähän (H 4) maatunut sekä kohtalaisesti ja hyvin maatunut (H 5-10). Turvelajiprofiileissa on kunkin kairauspisteen yläpuolella esitett y suotyyppi ja liekoisuus (0-1 m syvyyskerroksen osumat / 1-2 m syvyyskerroksen osumat). Turvelajit ja pohjamaalaji t on esitetty symbolein (kuva 2). Muu tässä raportissa julkaisematon tutkimusaineisto o n arkistoituna Geologisen tutkimuslaitoksen turvearkistossa.

10 1 0 SUOKARTTA : Kuva 2. Käytetyt symbolit ja lyhenteet.

11 1 1 2 ALUEEN LUONNONOLO T 2.1 Maa- ja kallioper ä Jaalan kunta on vesistöjen rikkoma maisemallisesti pikkupiirteissään erittäin vaihteleva ja moni-ilmeinen. Kunnan pinta - alasta on vettä yli viidesosa eli 21,8 %. Toinen Salpausselk ä kulkee kunnan eteläosan poikki itä-länsisuunnassa. Se e i esiinny yhtenäisenä vyöhykkeenä, vaan katkeilee monin paikoin. Edustavimmillaan Salpausselkä on Ison Ruhmaan eteläpuolella, missä se on noin 50 m ympäristöään korkeammalla. Kunnan keskellä kulkee lisäksi pohjois-eteläsuuntainen pitkittäisharju. Korkeimmillaan maasto on kunnan keski- ja pohjoisosissa, missä korkeimmat, usein kallioiset mäet ulottuvat yli 150 m korkeuteen merenpinnasta. Yleisin maalaji onimoreeni, jok a peittää kallioperää paikoin melko paksuinakin kerrostumina, joskin kalliopaljastumia esiintyy alueella erittäin runsaasti. Suuri osa Jaalan keski- ja itäosasta kuuluu Kaakkois-Suome n rapakivialueeseen, joka Jaalan keskustan länsipuolella j a Hartolassa rajoittuu jyrkästi tasarakeisiin graniitteihin. Kunnan pohjoisosassa on gabro-, anortosiitti- ja granodiori.ittialue. Lautaniemessä on yhtenäinen diabaasialue. Lisäksi esiintyy kunnan länsiosassa pienialaisia amfiboli- ja kiillegneissialueita. 2.2 Soiden yleinen kuvaus Jaalan kunnan maapinta-ala on 438,9 km 2. Tästä alasta o n suota noin 2,5 %. Tämä on selvästi alhaisempi arvo kui n Kymen läänissä keskimäärin, jossa suota on keskimäärin 6,3 % maa-alasta. Alue kuuluu Sisä-Suomen keidassuoalueesee n (Eurola 1962). Suot ovat yleensä maastonmyötäisiä ja suurimmat usein eksentrisiä. Kunnan alueella olevat suot ovat melko pienialaisia (keskikoko 58 ha). Pääosa soista sijoittuu Siikavan kylän ympäristöön. Toinen alue on kunna n luoteisosassa.

12 1 2 Alueen soille on tyypillistä sijoittuminen vesistöjen äärel - le. Tämä haittaa oleellisesti muuten sopivan suon kelpoisuut - ta turvetuotantoon. Soiden turvepaksuus vaihtelee suokohtai - sesti huomattavasti., Kaikki suot ovat joko kokonaan tai osit - tain ojitettu. Pohja on yleensä melko tasainen. Hieta j a hiesu ovat yleisiä pohjamaalajeja, joskin myös kivistä ta i lohkareista moreenia esiintyy monin paikoin. Yksikään tutki - tuista 19 suosta ei ole nykyisin turvetuotannossa, joski n vanhoja hylättyjä turpeennostopaikkoja on runsaasti. 3 TURPEEN ERI KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET Turvetta voidaan ja on käytetty moneen eri tarkoitukseen. Pääkäyttömuodot ovat nykyisin poltto- ja kasvuturve, joiden raaka-ainevaatimukset ovat hyvinkin erilaiset. Tässä kappa - leessa käsitellään yleisesti turpeen eri käyttömuotoja j a niiden raaka-ainevaatimuksia keskittyen poltto- ja.kasvutur - peeseen. Polttoturpeella tarkoitetaan energiahuollossa lämmön ja säh - kön tuotantoon käytettävää turvetta. Nostotekniikan perusteella voidaan puhua joko pala- tai jyrsinturpeesta. Soiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon riippuu mm. turvelajikoostumuksesta, maatumisasteesta ja tuhkapitoisuudesta. Maatumisen edistyessä kasviaineksen hiilipitoisuus lisääntyy ja lämpöarvo kasvaa. Maatuminen vaikuttaa turpeen lämpöarvoon myös siten, että kuivatilavuuspainon suuretessa energia - sisältö tilavuusyksikköä kohden kasvaa. Rahkaturpeen katsotaan soveltuvan polttoturpeeksi, jos sen maatumisaste o n korkeampi kuin H 4, kun taas saraturve sopii polttoturpeeks i heikomminkin maatuneena. Maatumisen edistyessä kasvaa kivennäisaineksen (tuhkan ) osuus turpeessa. Tuhkapitoisuutta kasvattaa myös tulvan suol - le mandollisesti tuoma kivennäisaines. Tuhka alentaa lämpö-

13 1 3 arvoa osuutensa verran ja sintraantumalla kattiloihin hankaloittaa samalla polttoa. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutt a polttoaineeksi nojaudutaan Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeisiin. Turpeen tuotantokustannuksiin vaikuttavia seikkoja edell ä mainittujen turvetekijöiden ohella ovat suotekijät, joist a tärkeimpiä ovat suon sijainti kulutuskohteeseen nähden j a tieyhteydet. Myös puuston laatu ja liekoisuus vaikuttava t tuotantokustannuksiin. Muita huomioon otettavia seikkoj a arvioitaessa suon kelpoisuutta turvetuotantoon ovat mm. turvekerrostuman paksuus, suon koko ja muoto, pohjamaa n laatu, kuivatusmandollisuudet ja ilmastolliset olosuhteet. Palaturvemenetelmässä suosta nostettu turve sekoitetaan j a muokataan sekä puristetaan lopuksi suuttimen läpi tuotantokehtän pinnalle kuivumaan. Palaturpeen valmistusmenetelmie n kehittyminen ja palakoon pienentäminen ovat tehneet siitä varteenotettavan vaihtoehdon jyrsinturpeelle. Polttoturpeen käytön yleistyminen pienissä yksiköissä, kute n maatiloilla, pientaloissa ja kuntien aluelämpökeskuksissa, suosii tuotantojärjestelmässä pientuottajia. Uusimmat maataloustraktorin perään kiinnitettävät palaturvekoneet mahdollistavat yhä pienempien, käytännössä jona alle 10 hai n tuotantokenttien käyttöönoton. Siten mm. monet hylätyt turve - pellot soveltuvat palaturvetuotantoon. Jyrsinturpeella tarkoitetaan ohuina kerroksina suon pinnalt a jyrsimällä irrotettua turvejauhoa. Jyrsinturvetuotanto vaati i laajahkoja tuotantokenttiä ja melko kalliita koneinvestointeja. Jyrsinturvemenetelmällä on myös heikosti maatunu t pintakerros helposti hyödynnettävissä. Menetelmää käytetää n laajasti sekä poltto- että kasvuturpeen tuottamisessa. Kasvuturpeella tarkoitetaan kasvualusta- tai maanparannuskäyttöön tarkoitettua turvetta. Suomessa käytetään kasvuturpeena pääasiassa heikosti maatunutta rahkaturvetta.

14 1 4 Hyvältä kasvuturpeelta vaaditaan alhaista maatumisastetta, korkeaa vaihtokapasiteettia ja hyvää vedenpidätyskykyä. Lisäksi turpeen lisätekijöitä tulee olla mandollisimman vähän. Edellä mainitut vaatimukset täyttävät parhaite n Acutifolia-ryhmän rahkaturpeet heikosti maatuneena. Vanhastaan turvetta on käytetty maanparannusaineena ja kuivikeaineena (turvepehku) karjataloudessa. Näistä käyttömuodoista on nähtävissä selviä merkkejä useilla tutkituill a soilla, joskin toiminnassa olevia nostoalueita ei ole havai t - tu. Kuiviketurpeeksi soveltuu parhaiten heikosti maatunu t rahkavaltainen turve. Raaka-aineen laatuvaatimukset ova t kuitenkin huomattavasti väljeliunät kuin kasvuturpeen kohdalla. Samoin maanparannusaineeksi soveltuvan turpeen vaatimukset ovat melko väljät. Kuljetusetäisyys onkin usein ratkaisev a tekijä tällaisen turpeen käyttöönotolle. Turpeen kuivikekäyttöä ollaan uudestaan herättämässä eloo n pitkähkön hiljaiselon jälkeen, koska raaka-aine ja työ ova t täysin kotimaista ja kuivikkeena käytetty turve sopii hyvi n maanparannusaineeksi pelloille. Useimpia Jaalan soita voidaan ainakin tilakohtaisesti käyttää tähän tarkoitukseen, vaikka suo ei kokonsa tai muusta syystä kasvu- tai polttoturvetuotantoon soveltuisikaan. Kasvu- ja polttoturvekäytön ohella turve soveltuu myö s kemianteollisuuden raaka-aineeksi. Valmistettavista lopputuotteista riippuen raaka-aineen laatuvaatimukset ovat hie - man erilaiset kuin kasvu- ja polttoturpeen kohdalla, mutt a tuotantomenetelmät ovat pääpiirteissään samoja. Turvetta käytetään tai on käytetty maassamme öljyn sitomiseen, suodatinaineena, aktiivihiilen ja turvekoksin raakaaineena, eristysaineena ja pakkausmateriaalina. Maatumisasteella ja kasvilajikoostumuksella on keskeinen merkity s käytettäessä turvetta edellämainittuihin tarkoituksiin. Useimpiin käyttömuotoihin soveltuu parhaiten heikosti maatunut rahkaturve.

15 1 5 Turpeen kemiallisessa hyödyntämisessä tulevat kasvilajikoostumus, maatumisaste ja useat fysikaalis-kemialliset ominaisuudet yleensä huomattavasti tärkeämmiksi kuin esimerkiks i polttoturvetuotannossa. Turpeen kemiallis-tekniset jalostusmuodot pohjautuva t ensisijaisesti joko turpeen hiiliaineksen hyväksikäyttöön, turpeen sisältämien ainesosien eristämiseen ja näide n edelleen jalostukseen tai turpeen fysikaalisten ja kemiallisten erikoisominaisuuksien hyväksikäyttöön (Ekman 1982). Lopputuotteista riippuen ei kemialliseen turvetuotantoon muuten soveltuvan suoalan tarvitse välttämättä oll a kovinkaan laaja. Jo 100 ha laajuinen suo voi riittää tuotantolaitoksen raaka-ainelähteeksi (Pihlaja 1982).

16 1 6 4 TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOO N Tässä osassa käsitellään tutkittujen soiden yleis- ja erikois - piirteitä sekä soveltuvuutta turvetuotantoon. Suokohtaisest i on esitetty mm. eri syyyysalueiden pinta-alat (koko suo, yl i 1 m :n syvyinen alue ja yli 2 m :n syvyinen alue), tyypillisimmät suotyypit, turvelajisuhteet, turvepaksuudet sekä turvemää - rät suokuutioina. Ilmoitetut pintakerroksen paksuus-, maatunei - suus- ja turvemäärätiedot tarkoittavat H1-4 maatuneen pintatur - peen tietoja, ja hyvin maatuneen pohjakerroksen tiedot edell ä mainitun kerroksen alla olevan pohjaturpeen tietoja. Suotyyppi- ja ojitustiedot kuvastavat tutkimushetken tilannetta. Suon pinnan keskikorkeus ja viettosuunta perustuu vaaitus- ja / tai peruskarttatietoihin. Arviot kuivatusmandollisuuksista ova t suuntaa-antavia. Laboratoriomääritysten tulokset ilmoitetaan näyte- ja pistekoh - taisesti taulukoituna sekä keskiarvoina vaihteluväleineen kok o suon osalta. Keskiarvoja laskettaessa on kunkin näytesarja n alin näyte jätetty huomioimatta, koska tähän näytteeseen vaikut - taa yleensä pohjan mineraalimaa ja mandollisessa turvetuotannos - sa kerros jää käyttämättä. Ilmoitetut käyttökelpoiset turvevarat ovat suon ojitustilantees - ta ja rikkonaisuudesta riippuen yleensä yli 2 m :n syvyisten alueiden turvevaroja, joista on vähennetty laadullisesti kelpaa - mattomat alueet ja suon pohjalle jäävä keskimäärin 50 cm :n paksuinen runsastuhkainen turvekerros, jota ei käytännössä vo i hyödyntää. Suon kuivatusmandollisuudet on mandollisuuksien mukaan huomioitu. Muita tuotantöteknillisiä ja taloudellisia teki - jöitä, kuten suon omistussuhteita ja mandollisten teiden j a varastojen alle jääviä alueita, ei ole otettu huomioon. Käyttökelpoisen turpeen energiasisältö on laskettu sekä täysi n kuivalle turpeelle että käyttökosteudessa (50 %) olevalle tur - peelle. Lisäksi on ilmoitettu käyttökelpoisen turpeen määr ä (suo-m 3 ), kuiva-aineen määrä (tn) ja energiasisältö 50 % :n

17 1 7 kosteudessa (MWh) tuotantokelpoiselta alueelta hehtaari a kohden. Keskimääräinen tuhkapitoisuus on ilmoitettu kiloin a suokuutiota kohti. Myös niiltä soilta, joita ei varsinaisesti ole esitett y soveltuviksi turvetuotantoon, voi löytyä pienialaisia tur - peen pientuotantoon soveltuvia alueita. Suokohtaiset yhteen - vetotaulukot on esitetty tulosten tarkastelun yhteydessä. Tutkitut suot : 1. Vahteristonsuo (kl , 04, x = 6772,2, y = 3470,0 ) sijaitsee noin 1,5 km Jaalan keskustasta länteen toisell a Salpausselällä. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noi n 86 m ja pinta viettää lounaaseen. Kokonaispinta-ala on 26 ha, josta on yli 1 m :n syvyistä aluetta 4 ha ja yli 2 m :n 1 ha. Suo on tutkittu 5 hajapisteellä. Tutkimuspistetiheys o n 1,5 kappaletta 10 hehtaarilla (kuva 3). Suo on kokonaan ojitettu. Suotyypit ovat pääasiassa turve - kangasasteella, joista yleisin on ruohoturvekangas. Koilli s - osassa vallitsee varsinainen sararämemuuttuma. Puusto o n koivuvaltaista ja p aikoin tiheää. Turvekerrostuman keskipaksuus on koko suolla 0,69 m, yli 1 m :n syvyisellä alueella 1,50 ja yli 2 m :n alueella 2,10 m. Suurin turvepaksuus, 2,10 m, on tavattu pisteeltä P 1. Pohjamaalajeina esiintyvät hiesu ja hiekka. Turpeista on saravaltaisia 50 %, ruskosammalvaltaisia 44 % ja loput ovat rahkavaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on CS 6 SC 50 % ja CB 44 Puun jäänteitä lisätekijän ä sisältäviä turpeita on 44 % koko turvemäärästä. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti (H 1-4) maatuneen pintakerrok - sen (0,27 m) maatuneisuus on 4,0 ja hyvin (H 5-10) maatunee n pohjakerroksen 4,9.

18 1 8 Vahteristonsuon turvemäärä on 0,18 milj. suo-m 3, josta 38,9 % eli 0,07 milj. m 3 on heikosti maatunutta pintakerrosta. Yli 1 m :n syvyisellä suon osalla on 33,3 % koko turvemäärästä eli 0,06 milj. m 3, joka on kokonaan hyvin maatunutt a turvetta. Yli 2 m :n syvyisellä alueella on 11,1 % koko turve - määrästä eli 0,02 milj. m 3. Liekoja on 0-1 m :n syvyydess ä 0,3 % turvemäärästä. Soveltuvuus turvetuotantoon Suolla on runsaasti vanhoja hylättyjä turpeennostoalueita. Länsiosasta turve on nostettu paikoin pohjaan saakka. Mataluutensa ja vähäisen turvemääränsä takia suo ei sovellu turve - tuotantoon. 2. Seivässuo (kl , x = 6776, 3, y =3469,8) sijaitse e noin 5 km Jaalan keskustasta luoteeseen. Suon pinnan korkeu s merenpinnasta vaihtelee 89,7 ja 83,5 m :n välillä ja pinta viettää koilliseen. Suo rajoittuu koillisessa Aninginlampeen, muualla ympäröivät moreenimäet. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Länsireunaa sivuaa Heinola-Kouvola maantie.

19 1 9 Suon pinta-ala on 105 ha, josta on yli 1 m :n syvyistä aluet - ta 85 ha ja yli 2 m :n 51 ha. Tutkimuslinjaston pituus o n 3925 m (46 tutkimuspistettä ja 37 syvyyspistettä). Tutkimus - pistetiheys on 4,4 kappaletta 10 hehtaarilla (kuva 4). Seivässuon yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararäme, tupasvillaräme ja varsinainen saraneva, jotka ovat pääosi n ojikko- tai muuttuma-asteella. Turvekangasasteella on 19,5 % havaintopisteiden suotyypeistä. Puusto on melko tiheää j a pääasiassa varttunutta mäntyvaltaista taimikkoa, joskin koi - vua esiintyy myös runsaasti. Suo on kokonaan ojitettu. Lounaisosa on kuivattavissa, koska pohja on siellä yleens ä Aninginlammen pintaa (83,2 m) ylempänä. Keskimääräinen p innan mättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Turvekerrostuman keskipaksuus on 2,20 m, yli 1 m :n syvyisell ä alueella 2,61 m ja yli 2 m :n alueella 3,31 m. Suurin turve - paksuus, 5,80 m, on tavattu pisteeltä A Suon pohj a on melko tasainen. Pohjamaalajeina esiintyvät moreeni j a hiesu. Turpeista on saravaltaisia 60 %,.rahkavaltaisia 38 % ja lopu t ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma o n S 17 %, CS 21 %, C 12 %, SC 43 %, BC 5 %, B 0,2 % ja CB 1,6 %. Puun jäänteitä lisätekijänä sisältäviä turpeita on 22 %, jär - viruokoa sisältäviä 26 % ja tupasvillaa sisältäviä 9 %. Ylei - sempien turvetekijöiden osuudet koko turvemäärästä ovat C45 %, S 39 %, L5 %, PR 5 % ja ER 2 %. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen pintakerroksen (0,10 m) maatuneisuus o n 3,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Varsinkin A 0 - A 600 välisellä alueella esiintyy hyvin maatuneen turpee n välissä H 4 maatuneita linssejä ja kerroksia (kuvat 5 ja 6). Seivässuon turvemäärä on 2,32 milj. suo-m3, josta 4,5 % el i 0,10 milj. m 3 on heikosti maatunutta pintakerrosta. Yli 1 m : n syvyisellä suon osalla on 95,7 % koko turvemäärästä el i 2,22 milj. m3, josta on hyvin maatunutta pohjakerrost a 2,12 milj. m3. Yli 2 mun syvyisellä suon osalla on 72,5 %

20 2 0 koko turvemäärästä eli 1,68 milj. m 3, josta on hyvin maatunutta pohjakerrosta 1,60 milj. m 3. Liekoja on 0-1 m : n syvyydessä 2,7 % ja 1-2 m :n syvyydessä 1,5

21 2 3 Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteillä A 100 j a A 500 on 3,6 % (vaihteluväli 1,2-23,2) kuivapainosta, ph - arvo 4,6 (3,5-5,4), vesipitoisuuus märkäpainosta 91,4 % (80,8-95,6), vesipitoisuus tilavuudesta 86,6 % (78,4-93,5) ja kuivatilavuuspaino 85 kg/ m3 (69-119). Keskimääräi - nen lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle on 21,1 MJ/k g (17,3-24,1) ja 50 % :n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuu s kuiva-aineesta on keskimäärin 0,29 % (0,13-0,54). Viiden näytteen keskimääräinen lyijypitoisuus on 0,43 mg/kg (tau - lukko 1). Soveltuvuus turvetuotantoo n Turvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat koillisosan hei - kot kuivatusmandollisuudet. Suon lounaisosa on kuivattaviss a melko helposti runsaan 3 m syvyyteen asti. Liekoja vo i esiintyä paikoin runsaasti. Turvelajinsa ja maatumisasteens a puolesta suo soveltuu poittoturvetuotantoon. Seivässuon lounaisosan yli 2 m :n syvyinen 40 ha :n alue sovel - tuu polttoturvetuotantoon. Tämän alueen käyttökelpoiset tur - vevarat ovat 1,08 milj. suo-m 3, kuiva-aineen määrä 0,092 milj. tn ja sen energiasisältö 1,94 milj. GJ eli 0,54 milj. MWh. Tuotantokosteuteen (50 %) laskettuna energiasisältö o n 1,71 milj. GJ eli 0,48 milj. MWh. Käyttökelpoisen turpeen määrä hehtaaria kohden on noi n suo- m3, kuiva-aineen määrä 2295 tn ja energiasisält ö tuotantokosteudessa MWh. 50 % kostean turpeen saant o yhdestä suokuutiosta on keskimäärin 170 kg ja tämän energia - sisältö 0,44 MWh. Tuhkaa on yhdessä suokuutiossa keskimääri n 3,1 kg.

22 Terniemensuo (kl , x = 6776,0, y = 3468,3) sijaitsee noin 5 km Jaalan keskustasta luoteeseen. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon pinnan korkeus merenpinnasta o n noin 86 m ja pinta viettää luoteeseen. Suo rajoittuu luoteessa Raajärveen, muualla moreenimäkiin. Suon pinta-ala on 40 ha, josta on yli 1 m :n syvyistä aluetta 23 ha ja yli 2 m :n 10 ha. Suo on tutkittu 4 hajapisteellä. Tutkimuspistetiheys on 1,0 kappaletta 10 hehtaarill a (kuva 7). Yleisimmät suotyypit ovat ruohoheinäkorpi, varsinainen sara - räme ja koillisessa nevakorpi, jotka ovat p ääasiassa ojikkotai muuttuma-asteella. Puusto on melko kookasta, keskitiheä ä ja koivuvaltaista. Suo on kokonaan ojitettu. Kuivatusmandollisuudet ovat heikot. Suolla on kaksi lampea, ja Seivässuo n laskuoja kulkee sen halki Raajärveen. Keskimääräinen pinna n mättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus 4 dm. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,43 m, yli 1 m :n syvyisellä alueella 2,00 m ja yli 2 m :n alueella 2,60 m. Suurin turvepaksuus, 3,00 m, on tavattu pisteeltä P 1. Pohjamaalajein a esiintyvät hiesu ja moreeni. Pisteen P 3 kohdalla on pohjalla noin 0,7 m paksuinen liejukerros. Turpeista on saravaltaisia 85 % ja rahkavaltaisia loput 15 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on CS 15 %, C 3 % ja SC 82 %. Järviruokoa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 30 % ja puun jäänteitä sisältäviä tur peita 30 %. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen pintakerroksen (0,05 m) maatuneisuus on 4,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Terniemensuon turvemäärä on 0,57 milj. suo-m3, josta 3,5 % eli 0,02 milj. m3 on heikosti maatunutta p intakerrosta. Yl i 1 m :n syvyisellä suon osalla on 80,7 % koko turvemääräst ä eli 0,46 milj. m3, josta on hyvin maatunutta pohjakerrost a 0,44 milj. m3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 45,6 % koko turvemäärästä eli 0,26 milj. m, 3 josta on hyvin

23 2 6 maatunutta pohjakerrosta 0,24 milj. m 3. Liekoja on 0-1 m : n syvyydessä runsaasti, 3,4 % ja 1-2 m :n syvyydessä 1, 3 Soveltuvuus turvetuotantoon Kuivatusvaikeuksien vuoksi Terniemensuo ei sovellu turvetuotan - toon. 4. Lääväsuo (kl , x = 6777,5, y = 3468,3) sijaitse e noin 6 km Jaalan keskustasta luoteeseen. Suon pinnan korkeu s merenpinnasta on noin 88 m ja pinta viettää lounaaseen. Suo rajoittuu ympäröiviin moreenimäkiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Pohjois-, itä- ja eteläpuolella on hyväkuntoinen maantie.

24 2 7 Suon pinta-ala on 32 ha, josta on yli 1 m :n syvyistä aluett a 15 ha ja yli 2 m :n 2 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 1785 m (21 tutkimuspistettä ja 16 syvyyspistettä). Tutkimuspistetiheys on 6,6 kappaletta 10 hehtaarilla (kuva 8). Lääväsuon yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararäme, korpiräme ja isovarpuinen räme, jotka ovat joko ojikko- ta i muuttuma-asteella. Puusto on pääasiassa harvahkoa tai keski - tiheää mänty-koivusekametsää. Suo on kokonaan ojitettu. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät. Keskimääräinen pinna n mättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus 4 dm.

25 2 9 Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,03 m, yli 1 m :n syvyisellä alueella 1,60 m ja yli 2 m :n alueella 2,20 m. Suurin turvepaksuus, 2,50 m, on tavattu pisteeltä A 850. Pohjamaalajina esiintyy pääasiassa moreeni, joka on paikoin lohkareista. Turpeista on rahkavaltaisia 51 % ja saravaltaisia loput 49 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 9 %, CS 42 % ja SC 49 %. Puun jäänteitä lisätekijänä sisältäviä turpeita on 39 % j a järviruokoa sisältäviä turpeita 8 %.Yleisimpien turvetekijöiden osuudet koko turvemäärästä ovat S 47 %, C 42 %, B 0,6 %, L 8 % ja PR 2 %. Turpeen keskimaatuneisuus on 6,2. Heikosti maatuneen pintakerroksen (0,03 m) maatuneisuus o n 4,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,3 (kuva 9). Lääväsuon turvemäärä on 0,33 milj. suo-m 3, josta 3,0 % el i 0,01 milj. m3 on heikosti maatunutta pintakerrosta. Yli 1 m : n syvyisellä suon osalla on 72,7 % koko turvemäärästä el i 0,24 milj. m3, josta on hyvin maatunutta pohjakerrost a 0,23 milj. m3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 12,1 % koko turvemäärästä eli 0,04 milj. m3, josta on hyvin maatunutta pohjakerrosta 0,03 milj. m3. Liekoja on 0-1 m :n syvyydessä erittäin runsaasti, 5,5 % ja 1-2 m :n syvyydess ä 0,9 %. Soveltuvuus turvetuotantoon Turvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat suon mataluus j a erittäin korkea liekoisuus. Suon länsireunassa on vanh a hylätty turvepehkun nostoalue. Käytännössä Lääväsuo soveltu u parhaiten metsänkasvatukseen. 5. Suursuo (kl , x = 6778,8, y = 3469,0) sijaitse e noin 8 km Jaalan keskustasta luoteeseen. Suon pinnan korkeu s merenpinnasta on noin 86,5 m, ja sitä ympäröivät loivat moreenimäet. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suota sivuavat ajokelpoiset tiet lähes joka suunnalta.

26 3 0 Suon pinta-ala on 88 ha, josta on yli 1 m :n syvyistä aluett a 67 ha ja yli 2 m :n 39 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 3115 m (34 tutkimuspistettä ja 31 syvyyspistettä). Tutkimuspistetiheys on 3,9 kappaletta 10 hehtaarilla (kuva 10). Suursuon yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararäme j a ruohoinen sararäme. Havaintopisteiden suotyypeistä on noi n 78 % muuttuma-asteella ja 17 % turvekangasasteella. Puusto on suurimmaksi osaksi hakattu, minkä jälkeen alueelle o n muodostunut uusi taimikko, joka on pääasiassa mänty-koivusekapuustoa. Suo on kokonaan ojitettu. Kuivatusmandollisuudet ovat tyydyttävät. Keskimääräinen pinnan mättäisyys o n 10 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,72 m, yli 1 m :n syvyisel - lä alueella 2,10 m ja yli 2 m :n alueella 2,56 m. Suurin turve - paksuus, 3,90 m, on tavattu pisteeltä A 150. Suon pohjall a on pisteiden A 50 ja A 750 välissä liejukerros, jonka paksuu s on paikoin yli 1,5 m. Pohjamaalajeina esiintyvät moreeni, hiesu ja hiesusavi. Turpeista on saravaltaisia 81 %, rahkavaltaisia 18 % ja lopu t ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma o n S 1 %, CS 17 %, C 24 %, SC 54 %, BC 3 % ja CB 1 %. Puun jään - teitä lisätekijänä sisältäviä turpeita on 37 % ja järviruoko a sisältäviä turpeita 9 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuude t koko turvemäärästä ovat C 61 %, S 24 %, B 1 %, L 9 % ja PR 2 %. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen pinta - kerroksen (0,01 m) maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,6. Hyvin maatuneessa saravaltaisessa turpeess a esiintyy H 3-4 maatuneita linssejä ja kerroksia (kuvat 11 j a 12). Suursuon turvemäärä on 1,51 milj. suo-m 3, josta 0,7 % el i 0,01 milj. m 3 on heikosti maatunutta pintakerrosta. Yli 1 m : n syvyisellä suon osalla on 93,4 % koko turvemäärästä el i 1,41 milj. m 3, josta on hyvin maatunutta pohjakerrost a 1,40 milj. m3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 66,2 %

27 3 1 koko turvemäärästä eli 1,00 milj. m 3, josta on hyvin maatunutta pohjakerrosta 0,99 milj. m 3. Liekoja on 0-1 m : n syvyydessä runsaasti, 3,4 % ja 1-2 m :n syvyydessä 1, 2 Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteellä A 500 o n 3,5 % kuivapainosta (vaihteluväli 2,5-5,3), ph-arvo 4, 9 (3,8-5,4), vesipitoisuus märkäpainosta 90,3 % (85,2-93,1), vesipitoisuus tilavuudesta 87,5 % ( 75,5-91,8) j a kuivatilavuuspaino 93 kg/m 3 (67-131).

28 Keskimääräinen lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle o n 21,2 MJ/kg (19,3-22,2) ja 50 % :n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus kuiva aineesta on keskimäärin 0,18 % (taulukko 2). 3 4 Soveltuvuus turvetuotantoo n Suurin mandollista turvetuotantoa haittaava tekijä on korke a liekoisuus varsinkin 0,6-1 m :n syvyydessä. Suolla o n lisäksi kaksi osittain kuivattua lampea, jotka ovat kuitenki n kuivattavissa, koska vajaan kilometrin etäisyydellä suon itä - puolella sijaitsevan Karijärven pinta on noin 8 m suon pinta a alempana. Tuhkapitoisuus voi paikoin olla korkeahko, vaikk a näytepisteen melko alhaiset arvot eivät tähän viittaakaan. Saravaltaisen turvelajinsa ja maatumisasteen puolesta turv e soveltuu polttotarkoitukseen. Suursuon yli 2 m :n syvyinen 39 ha :n alue soveltuu välttäväst i polttoturvetuotantoon. Tämän alueen käyttökelpoiset turve - varat ovat noin 0,78 milj. suo-m 3, kuiva-ainemäärä 0,072 milj. tn ja kuiva-aineen energiasisältö 1,53 milj. GJ eli 0,43 milj. MWh. Tuotantokosteuteen (50 %) laskettuna energiasisältö on 1,35 milj. GJ eli 0,38 milj. MWh.

29 3 5 Käyttökelpoisen turpeen määrä hehtaaria kohden on noi n suo-m 3, kuiva-ainemäärä 1860 tn ja energiasisält ö tuotantokosteudessa 9700 MWh. 50 % kostean turpeen saant o yhdestä suokuutiosta on noin 186 kg ja tämän energiasisält ö 0,49 MWh. Tuhkaa on yhdessä suokuutiossa keskimäärin 3,3 kg. 6. Rahkasuo (kl , 06, x = 6791, 5, y = 3469,5) sijait - see noin 26 km Jaalan keskustasta pohjoiseen. Suon pinna n korkeus merenpinnasta vaihtelee 96,3 ja 99 m :n välillä j a pinta viettää pohjoiseen. Suo rajoittuu pohjoisessa Märkjärveen, muualla moreenimäkiin. Suon läheisyyteen johtaa metsäautoteitä. Suon pinta-ala on 103 ha, josta on yli 1 m :n syvyistä aluett a 67 ha ja yli 2 m :n 32 ha. Tutkimuslinjaston pituus o n 2905 m (32 tutkimuspistettä ja 26 syvyyspistettä). Tutkimuspistetiheys on 3,1 kappaletta 10 hehtaarilla (kuva 13). Rahkasuon yleisimmät suotyypit etelä- ja keskiosissa ova t varsinainen sararäme ja saraneva, luoteis- ja pohjoisosass a esiintyy näiden lisäksi tupasvilla- ja isovarpurämettä. Reuna - osissa on yleisesti korpisuutta. Suotyypit ovat pääasiass a muuttuma-asteella. Puusto on pääasiassa varttunutta keskitiheää tai tiheää män - tyvaltaista taimikkoa. Suo on kokonaan ojitettu. Kuivatus - mandollisuudet turvetuotantoa ajatellen ovat heikot, kosk a ojien laskusuunnassa olevan Märkjärven pinta on keskimääri n vain noin metrin suon pintaa alempana. Keskimääräinen pinna n mättäisyys on 25 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,47 m, yli 1 m :n syvyisel - lä alueella 1,97 m ja yli 2 m :n alueella 2,47 m. Suurin tur - vepaksuus, 3,20 m, on tavattu pisteeltä A 800. Suon pohja o n pikkupiirteissään epätasainen. Pohjamaalajina esiintyy pää - asiassa moreeni.

30 3 6 Turpeista on saravaltaisia 64 %, rahkavaltaisia 35 % ja loput ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 8 %, CS 27 %, C 9 %, SC 52 %, BC 3 % ja CB 1 %. Puun jään - teitä lisätekijänä sisältäviä turpeita on 39 % ja järviruokoa sisältäviä 4 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet koko turvemäärästä ovat C 53 %, S 36 %, L 9 % ja PR 1 %. Turpeen keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen pinta - kerroksen (0,04 m) maatuneisuus on 4,0 ja hyvin maatunee n yleensä saravaltaisen pohjakerroksen 6,1 (kuva 14).

31 3 8 Rahkasuossa on turvetta 1,52 milj. suo-m 3, josta 2,6 % el i 0,04 milj. m 3 on heikosti maatunutta pintakerrosta. Yli 1 m : n syvyisellä suon osalla on 86,8 % koko turvemäärästä el i 1,32 milj. m 3, josta on hyvin maatunutta pohjakerrost a 1,29 milj. m 3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 51,9 % ko - ko turvemäärästä eli 0,79 milj. m 3, josta on hyvin maatunutt a pohjakerrosta 0,78 milj. m 3. Liekoja on 0-1 m :n syvyydess ä erittäin runsaasti, 6,1 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0, 8 Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteellä A 450 on 5,1 % kuivapainosta (vaihteluväli 2,2-11,8), ph-arvo 4,5 (3,8-4,8), vesipitoisuus märkäpainosta 88,9 % (83,6-91,3), vesi - pitoisuus tilavuudesta 84,9 % (62,7-91,8) ja kuivatilavuuspaino 104 kg/m 3 (87-133). Keskimääräinen lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle on 22,3 MJ/kg (19,7-24,1) ja 50 kosteudessa 9,9 MJ/kg (taulukko 3). % : n Soveltuvuus turvetuotantoo n Turvelajin ja maatumisasteen puolesta Rahkasuo soveltuisi polttoturvetuotantoon, mutta kuivatusvaikeuksien ja korkean liekoisuuden takia suota ei voi suositella taloudelliseen turve - tuotantoon.

32 Letkunsuo (kl , x = 6771, 9, y = 3476,3) sijaitse e noin 5 km Jaalan keskustasta itään. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 80 m ja pinta viettää kaakkoon. Suo rajoittuu luoteessa Letkunharjuun, muualla rnoreenimäkiin. Kulkuyhteydet ovat melko hyvät. Kokonaispinta-ala on 30 ha, josta on yli 1 m :n syvyistä aluetta 14 ha ja yli 2 m :n 3 ha. Suo on tutkittu 5 hajapisteellä. Tutkimuspistetiheys on 1, 7 kappaletta 10 hehtaarilla (kuva 15). Suotyypit ovat pitkälle muuttuneita. Yleisin suotyyppi o n ruohoturvekangas. Puusto on yleensä tiheää ja melko kookasta. Koivu on valtapuulajina. Suo on kokonaan ojitettu. Kuivatus - mandollisuudet ovat hyvät. Suon halki on kaivettu valtaoja. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,20 m, yli 1 m :n syvyisell ä alueella 1,86 m ja yli 2 m :n alueella 2,60 rn. Suurin turve - paksuus, 3,20 m, on tavattu pisteeltä P 4. Pohjamaalajin a esiintyy reunoilla moreeni ja keskellä hiesu ja hieta. Piileväpitoista liejua esiintyy pisteellä P 4 suon pohjaosiss a noin 0,70 m paksu kerros. Turpeista on saravaltaisia 71 %, rahkavaltaisia 28 % ja lopu t ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma o n CS 28 %, C 2 %, SC 61 %, BC 8 % ja CB 1 %. Järviruokoa lisä - tekijänä sisältäviä turpeita on 3 % ja puun jäänteitä sisältäviä turpeita 22 %. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,6. Hei - kosti maatunutta pintakerrosta ei käytännössä esiinny. Letkunsuon turvemaarä on 0,36 milj. suo-m 3, josta 72,2 % el i 0,26 milj. m 3 on yli 1 m :n syvyisellä alueella ja 22,2 % eli 0,08 milj. m 3 yli 2 m :n syvyisellä alueella. Liekoja o n 0-1 m :n syvyydessä runsaasti, 3,3 % ja 1-2 m :n syvyydes - sä 0,3 %. Soveltuvuus turvetuotantoo n Suolla on vanhoja hylättyjä palaturvehautoja. Yli 2 m syv ä alue sopii turvelajinsa ja maatumisasteensa puolesta poltto-

33 4 0 turvetuotantoon, mutta alueen pieni koko, suon poikki kulkev a sähkölinja ja paikoin runsas liekoisuus asettavat esteit ä taloudelliselle turvetuotannolle. 8. Salmensuo (kl , x = 6773,4, y = 3476,5) sijaitse e noin 6 km Jaalan keskustasta itään. Suon pinnan korkeus meren - pinnasta vaihtelee 76,2 ja 79 m :n välillä ja pinta viettä ä luoteeseen. Suo rajoittuu lounaassa Vähä Kortejärveen, muuall a pääasiassa loiviin moreenimäkiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Koillisreunaa sivuaa hyväkuntoinen paikallistie. Suon pinta-ala on 100 ha, josta on yli 1 m :n syvyistä aluett a 48 ha ja yli 2 m :n 24 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 3710 m (41 tutkimuspistettä ja 36 syvyyspistettä). Tutkimuspistetiheys on 4,1 kappaletta 10 hehtaarilla (kuva 16). Salmensuon kaakkoisosan yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme ja isovarpuinen räme, jotka ovat pääasiassa ojikkoasteella. Luoteisosan suosta muodostaa umpeenkasvanut järvenlandeke,

34 4 1 jossa on turvetta noin 30 cm. Yleisimmät suotyypit täll ä alueella ovat luhtaneva ja ruohoinen saraneva. Puusto on pää - asiassa harvaa tai keskitiheää taimikko- ja riukuasteell a olevaa männikköä. Länsiosaa lukuun ottamatta suo on ojitettu. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 25 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,14 m, yli 1 m :n syvyisell ä alueella 1,98 m ja yli 2 m :n alueella 2,38 m. Suurin turve - paksuus, 3,30 m, on tavattu pisteeltä A 750. Pohjamaalajina esiintyy pääasiassa hiesu,. paikoin moreeni. Liejua on pohjalla suon länsi- ja keskiosissa runsaasti, paikoin yli 3 m : n paksuisena kerroksena.

35 Turpeista on rahkavaltaisia 79 % ja saravaltaisia 21 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 57 %, CS 22 %, C 2 %, SC 17 %, BC 2 % ja CB 0,4 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 21 % ja puun jäänteitä sisältäviä turpeita 8 %. Ylei - simpien turvetekijöiden osuudet koko turvemäärästä ovat S 68 %, C 16 %, ER 5 %, EQ 5 % ja L 2 %. Turpeen keskimaatuneisuus o n 5,3. Heikosti maatuneen pintakerroksen (0,28 m) maatuneisuu s on 3,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,0 (kuvat 17 ja 18). Salmensuon turvemäärä on 1,14 milj. suo-m3, josta 24,6 % el i 0,28 milj. m3 on heikosti maatunutta pintakerrosta. Yli 1 m : n syvyisellä suon osalla on 83,3 % koko turvemäärästä el i 0,95 milj. m3, josta on hyvin maatunutta pohjakerrost a 0,78 milj. m3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 50,0 % kok o turvemäärästä eli 0,57 milj. m3, josta on hyvin maatunutt a pohjakerrosta 0,47 milj. m 3. Liekoja on 0-1 m :n syvyydess ä 2,5 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,5 %. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteellä A 600 on 0,9 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,7-1,2), ph-arvo 3,5 (3,2-3,8), vesipitoisuus märkäpainosta 91,6 %, ves i pitoisuus tila - vuudesta 89,7 % (85,5-93,1) ja kuivatilavuuspaino 82 kg/m 3 (53-106). Keskimääräinen rikkipitoisuus kuiva-aineesta o n 0,14 %, lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle 20,0 MJ/kg (18,3-21,7) ja 50 % :n kosteudessa 8,8 MJ/kg (taulukko 4). Soveltuvuus turvetuotantoo n Suurin mandollista turvetuotantoa haittaava tekijä on kuivatusvaikeudet. Läheisten järvien pinta on keskimäärin 76,6 m : n korkeudessa mpy. Siksi vain tämän korkeuden yläpuolella oleva turve on hyödynnettävissä. Rahkavaltaisen runsaasti tupasvillaa sisältävän turpeen lämpöarvo ei ole kovin korkea. Suolla on runsaasti vanhoja hylättyjä palaturpeennostoalueita, joista on nostettu heikosti maatunutta rahkaturvetta. 4 2

36 4 5 Salmensuon yli 2 m :n syvyinen 24 ha :n alue soveltuu välttävästi polttoturpeen pienimuotoiseen tuotantoon. Tämän aluee n käyttökelpoiset turvevarat ovat noin 0,40 milj. suo-m 3, kuiva-ainemäärä 0,033 milj. tn ja kuiva-aineen energiasisältö 0,66 milj. GJ eli 0,18 milj. MWh. Tuotantokosteutee n (50 %) laskettuna energiasisältö on 0,58 milj. GJ el i 0,16 milj. MWh. Käyttökelpoisen turpeen määrä hehtaaria kohden on noi n suo-m 3, kuiva-ainemäärä 1360 tn ja energiasisältö tuotantokosteudessa 6600 MWh. 50 % kostean turpeen saanto yhdestä suokuutiometristä on 164 kg ja tämän energiasisält ö 0,40 MWh. Tuhkaa on yhdessä suokuutiossa keskimäärin 0,7 kg. 9. "Likolammensuo" (kl , x = 6776,4, y = 3472,3) sijaitsee noin 6 km Jaalan keskustasta pohjoiseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 97 m. Suo rajoittuu idäss ä hiekkakankaaseen, lännessä moreenialueeseen. Kulkuyhteyde t ovat hyvät. Kokonaispinta-ala on 16 ha, josta on yli 1 m : n syvyistä aluetta 12 ha ja yli 2 m :n 7 ha. Suo on tutkitt u orientoivasti 2 hajapisteellä. Tutkimuspistetiheys on 1,3 kp l 10 hehtaarilla (kuva 19).

37 4 6 Likolammensuon yleisin suotyyppi on tupasvillaräme. Puusto on pääasiassa mäntyä. Eteläosa on ojitettu. Keskellä suota sijaitseva Likolampi haittaa perusteellista kuivatusta. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,75 m, yli 1 m :n syvyisellä alueella 2,08 m ja yli 2 m :n alueella 2,57 m. Suuri n turvepaksuus, 3,40 m, on tavattu pisteeltä P 2. Pohjamaalajina on pääasiassa moreeni. Turpeista on saravaltaisia 88 % ja rahkavaltaisia lopu t 12 Pääturvelajeittain jakaantuma on S 10 %, CS 2 %, C 46 % ja SC 42 Puun jäänteistä lisätekijänä sisältävi ä turpeita on 25 % ja järviruo'on jäänteitä sisältäviä tur - peita 31 Turpeen keskimaatuneisuus on 5,7. Heikosti maa - tunutta pintakerrosta ei tutkimuspisteillä tavattu.

38 4 7 Likolammensuon turvemäärä`on 0,28 milj. suo-m3. Yli 1 m : n syvyisellä suon osalla on turvetta 0,25 milj. m3 ja yl i 2 m :n alueella 0,18 milj. m3. Suolla on vanha hylätty turpeennostoalue. Kuivatusvaikeudet haittaavat suon taloudellis - ta hyväksikäyttöä turvetuotantoon. 10. Tuorestenpohjansuo (kl , x = 6777,6, y = 3470,7 ) sijaitsee noin 8 km Jaalan keskustasta pohjoiseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 81 m ja pinta viettää koil - liseen. Suo rajoittuu koillisessa hietapeltoon, muuall a moreenikankaisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon kokonaispinta-ala on 33 ha, josta on yli 1 m :n syvyistä aluetta 4 ha. Suo on tutkittu 5 hajapisteellä. Tutkimuspistetiheys o n 1,2 kappaletta 10 hehtaarilla (kuva 20). Tuorestenpohjansuon yleisimmät suotyypit ovat varsinaine n sararäme, ruohoinen sararäme ja itäosassa pallosararäme. Suo - tyypit ovat itäosan luonnontilaista aluetta lukuun ottamatt a ojikko- tai muuttuma-asteella. Puusto on pohjoisosassa osit - tain hakattu. Muualla se on pääasiassa pinotavara-asteell a ja mäntyvaltaista, joskin paikoin koivua esiintyy melko run - saasti. Kuivatusmandollisuudet ovat metsänkasvatukseen riit - tävät. Keskimääräinen p innan mättäisyys on 25 % ja mättäide n korkeus 2,5 dm. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,64 m ja yli 1 m :n syvyi - sellä alueella 1,40 m. Suurin turvepaksuus, 1,70 m, on tavat - tu pisteeltä P 3. Pohjamaalajeina esiintyvät moreeni, hiekka ja hiesu. Turpeista on saravaltäisia 90 % ja loput 10 % rahkavaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on CS 10 %, C 5 % ja SC 85 %. Puun jäänteitä lisätekijänä sisältäviä turpeita on 79 %. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatunut pintaker - ros on hyvin ohut.

39 4 8 Tuorestenpohjansuon turvemäärä on 0,21 milj. suo-m 3, josta 23,8 % eli 0,05 milj. m 3 on yli 1 m :n syvyisellä suon osalla. Liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 0, 2 Soveltuvuus turvetuotantoo n Mataluutensa vuoksi suo ei sovellu turvetuotantoon. 11. Hyvikkäänsuo W (kl , x = 6778, 0, y = 3473,0 sijaitsee noin 7 km Jaalan keskustasta pohjoiseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 94 m ja pinta viettää eteläosass a pohjoiseen, pohjoisessa itään ja koilliseen. Suo rajoittuu idässä Hyvikkääseen, pohjoisessa ja kaakossa harjuun ja länness ä moreenikankaisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Länsireunaa sivua a hyväkuntoinen maantie.

40 4 9 Suon pinta-ala on 80 ha, josta on yli 1 m :n syvyistä aluet - ta 70 ha ja yli 2 m :n 56 ha. Pinta-aloihin on laskettu mu - kaan myös Hyvikkään eteläpuolinen erillinen suoalue. Tutki - muslinjaston pituus on 2640 m (33 tutkimuspistettä ja 2 5 syvyyspistettä). Tutkimuspistetiheys on 4,1 kappalett a 10- hehtaarilla (kuva 21). Hyvikkäänsuon yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme j a isovarpuinen räme, reunoilla kangasräme ja varsinainen sa - raräme. Suotyypit ovat pääasiassa ojikko- tai muuttumaasteella. Turvekangasasteella on noin 7 % tutkimuspisteide n suotyyppihavainnoista. Puusto on pääasiassa taimikko- j a riukuasteella olevaa männikköä. Paikoin esiintyy joukoss a myös koivuja. Suo on koillisosan pientä luonnontilaist a aluetta lukuun ottamatta ojitettu. Kuivatusmandollisuude t ovat heikohkot. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 20 % j a mättäiden korkeus 3 dm. Turvekerrostuman keskipaksuus on 2,53 m, yli 1 m :n syvyisel - lä alueella 2,83 m ja yli 2 m :n alueella 3,20 m. Suurin tur - vepaksuus, 4,80 m, on tavattu pisteeltä A Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajeina esiintyvät pää - asiassa hiekka ja hieta, paikoin moreeni. Turpeista on rahkavaltaisia 64 % ja saravaltaisia 36 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on $ 51 %, CS 13 %, C 11 %, S C 24 %, BC 1 % ja CB 0,2 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisält ä - viä turpeita on 21 %, ja puun jäänteitä sisältäviä turpeit a 8 Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturve - määrästä ovat S 64 %, C 30 %, ER 4 % ja L 1 %. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahka - valtaisen p intakerroksen (0,54 m) maatuneisuus on 3,7 j a hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Pohjakerroksessa esiin - tyy paikoin heikosti maatuneita linssejä ja kerroksi a (kuvat 22 ja 23).

41 5 2 Hyvikkäänsuon turvemäärä on 2,03 milj. suo-m 3, josta 21,7 % eli 0,44 milj. m 3 on heikosti maatunutta pintakerrosta. Yl i 1 m :n syvyisellä suon osalla on 97,5 % koko turvemääräst ä eli 1,98 milj. m 3, josta on hyvin maatunutta pohjakerrost a 1,54 milj. m 3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 88,2 % koko turvemäärästä eli 1,79 milj. m 3, josta on hyvin

42 5 3 maatunutta pohjakerrosta 1,35 milj. m 3. Liekoja on 0-1 m : n syvyydessä 1,4 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0, 6 Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteellä A 500 o n 1,3 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,7-4,2), ph-arvo 3, 7 (3,4-4,2), vesipitoisuus märkäpainosta 91,3 % (88,8-92,8), vesipitoisuus tilavuudesta 88,7 % (85,2-90,9) j a kuivatilavuuspaino 84 kg/m 3 (66-111). Keskimääräine n lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle on 20,5 MJ/kg (18, 3-23,5) ja 50 % :n kosteudessa 9,0 MJ/kg (taulukko 5). Soveltuvuus turvetuotantoon Hyvikkäänsuon itäreunaan rajoittuva järvi vaikeuttaa oleellisesti perusteellista kuivatusta, koska suon pohja on keski - määrin 1-2 m järven pintaa alempana. Suolla on runsaasti

43 vanhoja hylättyjä palaturpeennostoalueita, joilta on ainakin osittain poistettu heikosti maatunut rahkavaltainen pinta - kerros. 5 4 Hyvikkäänsuon linjastolla tutkitun osan eteläpään (A 600 -poik - kilinjan eteläpuoli) yli 2 m syvä noin 14 hain järven pinna n yläpuolinen osa soveltuu välttävästi pienimuotoiseen polttoturvetuotantoon. Turve on pääasiassa H 4-5 maatunutta tupasvillarahkaturvetta, ja sen energiasisältö on melko alhainen. Tämän alueen käyttökelpoisen turvekerroksen keskimääräinen paksuus on noin 2,0 m ja käyttökelpoiset turvevarat 0,28 milj. suo-m3, kuiva-ainemäärä 0,020 milj. tn (72 kg/m3 ) ja energiasisältö 0,37 milj. GJ eli 0,10 milj. MWh. Tuotantokosteutee n (50 %) laskettuna energiasisältö on 0,32 milj. GJ eli 0,09 milj. MWh. Käyttökelpoisen turpeen määrä hehtaaria kohden on noi n suo- m3, kuiva-ainemäärä 1400 tn ja energiasisältö tuotan - tokosteudessa 6300 MWh. 50 % kostean turpeen saanto yhdestä suo - kuutiometristä on 144 kg ja tämän energiasisältö 0,32 MWh. Tuhkaa on yhdessä suokuutiossa keskimäärin 0,9 kg. 12. Hyvikkäänsuo E (kl , x = 6778,2, y = 3474,3) sijait - see noin 8 km Jaalan keskustasta pohjoiseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 92 m, ja se rajoittuu lännessä Hyvik - kääseen, muualla moreenikankaisiin. Kulkuyhteydet ovat tyydyttävät. Suon pohjois- ja eteläpäähän ulottuu ajokelpoinen metsä - autotie. Suon pinta-ala on 65 ha, josta on yli 1 m :n syvyistä aluett a 56 ha ja yli 2 m :n 40 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 2530 m (30 tutkimuspistettä ja 26 syvyyspistettä). Tutkimuspistetihey s on 4,6 kappaletta 10 hehtaarilla (kuva 24). Hyvikkäänsuon yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme, varsi - nainen sararäme ja isovarpuinen räme. Suotyypit ovat pääasiass a ojikko- tai muuttuma-asteella. Turvekankaita on noin 7 % tutkimuspisteiden suotyyppihavainnoista. Puusto on pääasiassa

44 5 5 taimikko- ja riukuasteella olevaa keskitiheää männikköä. Myös koivua esiintyy paikoin. Suo on kokonaan ojitettu. Pin - ta on keskimäärin vain runsas metri järven pintaa korkeammalla. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 20 % ja mättäide n korkeus 2 dm.