GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, KEURUULLA TUTKITUT SUOT JA MAAPERÄOSASTO TURVERAPORTTI 221 RIITTA KORHONEN. Abstract : The mires and their peat resources in

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 221 MAAPERÄOSASTO RIITTA KORHONEN KEURUULLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA I Abstract : The mires and their peat resources in Keuruu ESPOO 1988

2 Korhonen, Riitta Keuruulla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. The mires and their peat resources in Keuruu. Part I. Geologisal Survey of Finland, Report of Peat Investigation. 175 pages, 95 figures, and 69 tables. The Geological Survey of Finland studied these mires and peat deposits in Keuruu in 1983 and Forty mires covering a total of 2164 hectares were studied. The main goal of studies is to locate the peat resources with industrial interest main emphasis beeing on fuel peat production. Anyway, also other important wayes to use mires are taken into account including conservation and recreation. The mires studied contain a total of million m 3 of peat in situ. The mean deposit of mires is 1.74 m, including the poorly humified surface layer, wich averages 0.57 m in thickness. The mean humification degree (H) of the peat is 5.5. Sixty-three per cent of the total peat, or million m, is at a depth of over 2 m in an area covering 751 hectares. 64 per cent of the peat is Carex predominant, and the remaining 36 % Sphagnum predominant. Almost every mires are drained. The most common types of mire are sphagnum mire with pines. The average net calorific value of dry peat is 21.1 MJ/kg and 9.4 MJ/kg when calculated for 50 % moisture content. The average bulk density of the samples is 87.9 kg/m 3 in situ, moisture content 91.0 % of wet weight, ph-value 4.2, ash content 2.7 % and the sulphure content of the three mires 0.28 % on dry bases. The energy content at 50 % moisture of the eighteen mires suitable for fuel peat production is 6.25 million MWh. Twenty-eight of the mires studied are almost partly suitable for fuel peat production ; none of them are suitable for horticultural peat production. The total area of mire parts suitable for fuel peat production is 630 ha, and the available amount of peat being million m 3 in situ. One of the mires studied, Lempaatsuo with a area of 226 ha, is suitable for conservation. Key words : bog, peat, resources, fuel peat, horticultural peat, production, Keuruu Riitta Korhonen Geological Survey of Finland Betonimiehenkuja ESPOO FINLAND ISBN ISSN

3 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 5 2 TUTKIMUSMENETELMÄT, TUTKIMUSAINEISTON KÄSITTELY JA TULOKSET Maastotutkimukset Laboratoriotutkimukset Tutkimusaineiston käsittely ja tulokset 10 3 SOIDEN YLEINEN KUVAUS 11 4 TUTKITUT SUOT 12 5 TUTKIMUSTULOKSET Pinta-ala Keskisyvyys Keskimaatuneisuus Turvemäärä Suotyypit Turvelajit ja turvetekijät Liekoisuus Pohjamaalajit ja liejut Happamuus Tuhkapitoisuus Vesipitoisuus Kuivatilavuuspaino Lämpöarvo Energiasisältö Rikkipitoisuus POLTTOTURVEVARAT YHTEENVETO 173 YHTEENVETOTAULUKOT KIRJALLISUUS

4 - 5-1 JOHDANTO Suomen suovarojen laskelmien mukaan Keuruulla on 142 suota, joiden pinta-ala on 20 hehtaaria tai sitä suurempi. Soiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin hehtaaria, mikä on 8 % Keuruun maapinta-alasta (Lappalainen et al. 1980). Alustavat turvetutkimukset Keuruun turvevaroista on Geologian tutkimuskeskus tehnyt jo vuonna Seuraava tutkimus on vuodelta 1968, jolloin on tutittu 11 suota yhteispinta-alaltaan 873 hehtaaria (Toivonen 1982). Tässä raportissa esitetään tulokset vuosina 1983 ja 1984 tutkituista Petäjäveden karttalehden (2234) alueella sijaitsevista Keuruun soista. Tutkimukset liittyvät Petäjäveden kartta-alueen maaperäkartoitukseen ja palvelevat samalla maamme turvevarojen kokonaisinventointia. Inventoinnin tarkoituksena on käyttökelpoisten poltto- ja kavuturvevarojen selvittäminen sekä soiden muidenkin käyttömahdollisuuksien huomioon ottaminen. Tutkittavien soiden vähimmäispinta-alana pidetään 20 hehtaaria. Vuosina 1983 ja 1984 Keuruulla tutkittiin yhteensä 40 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 2164 ha, mikä on 21 % Keuruun suo-alasta.

5 Kuva 1. Tutkittujen soiden sijainti

6 - 7 - Keuruulla tutkitut suot sivu sivu 1 Linnasensuo Isosuo Kaakkosuo Kurkisuo-Soikonsuo Nuuvasensuo Ukonmurronsuo Syrjäsuo Raatesuo Haarasuo Moskuvansuo Lamminsuo Kangastensuo Ronankorpi Turvesuo Havujoensuo Vehkosuo Papinahonsuo Riitalamminsuo Lempaatsuo Honkasuo Seiväslahdensuo Köpänlamminsuo Vuorenalasensuo Löytynsuo Perälänsuo Kaalisuo Heinsuo Hetonsuo Soidinsuo Peräsuo Pyöreäsuo Pääsuo Kirnusuo-Maununsuo Hinkkasuo Saarisuo Heinäsuo Kaivossuo Paskonsuo Penkkisuo Pirttisuo 101

7 8 2 TUTKIMUSMENETELMÄT, TUTKIMUSAINEISTON KÄSITTELY JA TULOKSET 2.1 Maastotutkimukset Maastotutkimuksissa on käytetty Geologian tutkimuskeskuksen Turvetutkimusten maasto-oppaassa (Lappalainen et al., 1984) esitettyjä menetelmiä. Suot on tutkittu suon koosta ja muodosta riippuen joko linjaverkosto- tai hajapistemenetelmällä. Linjaverkostomenetelmässä suon hallitsevan osan poikki tehdään selkälinja ja kohtisuoraan sitä vastaan poikkilinjoja yleensä metrin välein. Varsinaiset tutkimuspisteet sijaitsevat suolla 100 metrin välein, paitsi suon reunoilla, missä tutkimuspisteiden väli on 50 metriä. Soiden keskiosissa 50 metrin ns. välipisteissä on tutkittu turvekerrostuman ja mahdollisten liejukerrostumien paksuus. Soiden reunaosissa on selvitetty myös turvekerrostumien 1 ja 2 metrin syvyysvyöhykkeiden sijainnit. Soiden pinnanmuodot, laskusuhteet ja korkeus merenpinnasta on selvitetty vaaitsemalla. Hajapistetutkimuksissa on pyritty 2 pist./10 ha :n tutkimustarkkuuteen ja pisteet on pyritty valitsemaan suon eri syvyysalueilta. Tutkimuspisteillä on määritetty suotyyppi kasvillisuuden perusteella, suon pinnan vetisyys 5-asteikolla (kuiva, normaali, vetinen, hyllyvä, rimpinen), mättäisyys (10 % :eina) ja mättäiden keskimääräinen korkeus (dm :einä). Lisäksi on todettu puuston koko, tiheys ja puulajisuhteet sekä mahdolliset hakkuut. Turvekerrostumat on kairattu pinnasta kovaan pohjan mineraalimaahan saakka ja turvelajit on tutkittu 10 cm :n tarkkuudella. Turpeesta on tutkittu pääturvelajien ja mahdollisten lisätekijöiden suhteelliset osuudet (6-asteikolla), turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikolla), kosteus (5-asteikolla) sekä tupasvillan kuitujen määrä (0-6 -asteikolla). Lisäksi on todettu esiintyneiden liejukerrostumien paksuudet ja laadut sekä määritetty pohjamaan laatu. Käytetyt symbolit on esitetty kuvassa 2. Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrän arvioimiseksi kunkin tutkimuspisteen ympäristö on pliktattu 2 metrin syvyyteen saakka kymmenessä eri kohdassa. Lieko-osumat on ilmoitettu 0-1 ja 1-2 metrin kerrostumissa kantoisuusprosentteina turvemäärästä.

8 - 9 - Kuva 2. Käytetyt symbolit ja lyhenteet.

9 2.2 Laboratoriotutkimukset Laboratoriotutkimuksia varten on tilavuustarkalla kairalla otettu näytesarjat 20 suosta. Näytteenottopisteet on valittu siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin suon keskimääräisiä turvekerrostumia. Näytteistä määritettiin laboratoriossa happamuus (ph), vesipitoisuus painoprosentteina (+105 C :ssa kuivattuna), tuhkapitoisuus prosentteina (+815 ± 25 C :ssa hehkutettuna) kuivapainosta sekä lämpöarvo Leco AC 200 isometrisellä kalorimetrillä ja kuivatilavuuspaino (kg/suo-m 3 ). Kolmen suon näytteistä määritettiin myös rikkipitoisuus prosentteina. 2.3 Tutkimusaineiston käsittely ja tulokset Tutkimusaineiston käsittely ja tulostus tapahtuvat tutkimuskeskuksen tietokonetta hyväksi käyttäen. Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen siten, että suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue käsitetään omana syvyysvyöhykkeenään (0,3-0,9 m, 1,0-1,9 m jne.). Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä ja koko suon turvemäärä on eri vyöhykkeiden turvemäärien summa. Maatuneisuudet, turvelajien ja turvetekijöiden määrät ja suhteet lasketaan turvemääriin painotettuina. Todetut lieko-osumat on ilmoitettu erikseen 0-1 ja 1-2 metrin välisissä syvyyskerroksissa kantopitoisuusprosentteina turvemäärästä. Prosenttiluvut on laskettu ns. Pavlovin menetelmän mukaan. Liekoisuus on jaettu viiteen eri ryhmään : alle 1 %, 1,0 1,9 %, 2,0 2,9 %, 3,0-3,9 % ja yli 4 %. Kairaustulosten tulkintaa on havainnollistettu karttojen ja profiilien avulla. Suokohtaisista kartoista ilmenevät linjaverkosto ja tutkimuspisteittäin heikosti maatuneen (H 1-4) pintaturpeen ja koko kerrostuman paksuus sekä keskimääräinen maatuneisuus. Karttoihin on piirretty myös turvekerroksen paksuutta 1 m :n välein esittävät syvyyskäyrät ja suon pinnan korkeuskäyrät.

10 Maatuneisuusprofiileissa on von Postin 10-asteikko jaettu kolmeen osaan : heikosti maatunut ( H1-3), vähän maatunut (H 4) sekä kohtalaisesti ja hyvin maatunut (H 5-10). Turvelajiprofiileissa on kunkin kairauspisteen yläpuolella esitetty suotyyppi ja liekoisuus (0-1 m syvyyskerroksen osumat / 1-2 m syvyyskerroksen osumat). Turvelajit ja pohjamaalajit on esitetty symbolein (kuva 2) ja rahkavaltaiset turvelajit on erotettu yhtenäisellä viivalla saravaltaisista turvelajeista. 3 SOIDEN YLEINEN KUVAUS Suot jaetaan kasvillisuuden perusteella yleensä neljään eri päätyyppiin, jotka ovat korvet, rämeet, nevat ja letot. Geologian tutkimuskeskuksen tutkimuksissa käytetään kolmijakoa ; korvet, rämeet ja avosuot, jotka jaetaan yksityiskohtaisimpiin suotyyppeihin.. Suoyhdistymätyypeiksi taas sanotaan suoyhdistymiä, jotka kasvillisuudeltaan, eläimistöltään, ekologialtaan, morfologialtaan ja turvekerrosten rakenteeltaan muistuttavat toisiaan ja usein esiintyvät samalla alueella (Ruuhijärvi 1982). Tässä mielessä Suomi jaetaan kahteen suoyhdistymätyyppiin ; keidassoihin ja aapasoihin. Keidassuot jaetaan vielä alueellisesti kolmeen eri ryhmään ; laakiokeitaisiin, kilpikeitaisiin sekä vietto- ja rahkakeitaisiin. Aapasuot jaetaan viiteen alaryhmään ; Pohjanmaan aapasoihin, Peräpohjolan aapasoihin, Metsä-Lapin aapasoihin, palsasoihin ja paljakkasoihin (Ruuhijärvi 1983). Keuruun suot sijoittuvat vietto- ja rahkakeitaiden alueelle. Viettokeitaat ovat yhteen suuntaan viettäviä eksentrisiä kermikeitaita, jotka ovat syntyneet kaltevalle alustalle. Reunaluisua ei yleensä ole ja laidekin tavallisesti puuttuu. Pienmuotoja ovat kermit ja kuljut kuten muillakin keidassoilla, mutta ne sijaitsevat peräkkäin kaltevuutta vastaan kohtisuorassa suunnassa. Rahkakeitaat taas ovat kuivia Sphagnum fuscum -keitaita ja niitä on runsaimmin Sisä-Suomen järvialueella (Ruuhijärvi 1983).

11 TUTKITUT SUOT 1. Linnasensuo (kl , x = 68860, y = 25449) sijaitsee noin 20 km Keuruun keskustasta etelä-kaakkoon. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen. Vedet laskevat Myllypuroa pitkin Keurusselkään. Topografisesti suo sijaitsee Kaakkokankaan harjumuodostuman ja moreenimuodostumien välisessä painanteessa. Suon eteläpuolella on kalliopaljastumia. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suolla on 36 tutkimuspistettä ja 21 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 9/10 ha. pituus on 2690 m (kuva 3). Tutkimuslinjaston

12 Linnasensuon yleisimmät suotyypit ovat suon keskiosassa rahkaräme (RR) ja tupasvillaräme (TR), reunaosissa isovarpuinen räme (IR), reunoilla korpiräme (KR) ja varsinainen korpi (VK). Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus on 1,7 dm. Puusto on harvaa tai keskitiheää pääasiassa pinotavara-asteella olevaa mäntyä. Linnastensuo on kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaiset. Suon lounaisosassa sijaitsee Linnasen lampi. Taulukko 1. Linnasensuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) pinta H1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 pinta H1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 Koko suo 41 0,23 2,14 2,37 0,09 0,88 0, Yli 1 m 36 0,26 2,36 2,62 0,09 0,85 0,94 97 Yli 2 m 24 0,26 2,93 3,19 0,06 0,70 0,76 78 Turpeen keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 4,0 ja hyvin maatuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 6,0. Suurin turpeen paksuus, 7,3 m, on tavattu pisteessä A 300. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (72 %), hieta (16 %) ja kallio (10 %). Liejua on yhdessä pisteessä 10 cm (kuvat 4 ja 5). Linnasensuon turpeista on saravaltaisia 82 % ja rahkavaltaisia 18 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 4 %, CS 14 %, C 54 % ja SC 28 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 10 % ja varpuja sisältäviä 7 %. Liekoja on koko suoalueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 1,0 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,2 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 0,6 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,3 %.

13 Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteessä B on 2,9 (vaihteluväli 2,5-3,6) kuivapainosta, ph-arvo 4,7 (3,7-5,1), vesipitoisuus märkäpainosta 92,7 (91,3-93,8), vesipitoisuus tilavuudesta 91,3 % (88,5-93,8 %) ja kuivatilavuuspaino 76,7 kg /M3 (66,1-86,1). Keskimääräinen tehollinen lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle on 21,0 MJ/kg (20,2-21,7) ja 50 % :n kosteudessa 9,3 MJ/kg (taulukko 2).

14 Taulukko 2. Laboratoriomääritysten tuloksia Linnasensuolta. Syvyys cm ph Tutkimuspiste Turvelaji Maatumis- aste Vesipitois. märkäp. Kuivatilav. paino kg/m3 Tuhka- pitoi- suus % Tehollinen lämpöarvo MJ/kg kuiva 50 % :n turve kosteus B (00-50 * ERS 4 3,7 90,6 2,7 19,4 8,5) * ERSC 4 4,2 91,3 2,5 20,2 8,9-120 C 4 4,5 92,6 71,2 2,6 20,9 9,2-140 C 4 4,6 91,6 82,0 2,9 21,3 9,4-160 Sc 4 4,7 91,8 82,0 2,9 21,5 9,5-180 C 5 4,7 92,0 80,5 3,1 21,7 9,6-200 C 4 5,0 93,1 66,1 2,9 21,0 9,3-220 EQC 4 5,0 93,9 68,2 3,2 20,9 9,2-240 C 5 5,1 92,2 77,7 3,4 21,3 9,4-260 C 5 5,1 91,6 86,1 3,6 21,1 9,3 (- 280 EQC 6 5,2 90,6 93,8 8,0 20,2 8,9) Painotetut keski arvot Kaikki näytteet 4,4 4,5 91,7 78,6 3,3 20,6 9,1 Käyttökelpoiset näytteet 4,3 4,7 92,1 76,7 2,9 21,0 9,3 * ei tilavuustarkka näyte Suluissa olevia näytteitä ei ole huomioitu keskiarvolaskuissa. Linnasensuon soveltuvuus turvetuotantoon Turvelajiensa ja turpeen laadun perusteella Linnasensuo soveltuu turvetuotantoon. Suon eteläosan saarekkeisuuden takia tuotantokelpoinen pinta-ala on noin 22 ha ja tämän alueen turvevarat ovat noin 0,59 milj. suo-m 3, kuiva-ainemäärä 0,047 milj. tn ja energiasisältö 0,98 milj. GJ eli 0,27 milj. MWh. Tuotantokosteuteen (50 %) laskettuna energiasisältö on 0,86 milj. GJ eli 0,24 milj. MWh. Käyttökelpoisen turpeen määrä hehtaaria kohden on suo-m 3, kuivaainemäärä 2055 tn ja energiasisältö tuotantokosteudessa MWh/ha. Tuhkaa yhdessä suokuutiossa on keskimäärin 2,3 kg. 2. Kaakkosuo (kl , x = 68859, y = 25433) sijaitsee noin 20 km Keuruun keskustasta etelään. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen. Vedet laskevat Myllypuron ja Ukonpuron kautta Keurusselkään. Suo rajoittuu Kaakkokangas-harjumuodostumaan ja Hallinmäkeen. Kulkuyhteydet ovat kohtalaiset. Suolla on 24 tutkimuspistettä ja 13 syvyyspistettä. Tutkimuspsitetiheys on 8/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 1680 m (kuva 6).

15 Kaakkosuon yleisimmät suotyypit ovat suon keskiosassa rahkaräme (RR) ja isovarpuinen rämemuuttuma (IRmu), reunaosissa korpirämemuuttuma (KRmu) ja varsinainen korpi (VK). Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 13 % ja mättäiden korkeus on 1,4 dm. Puusto on pääasiassa keskitiheää mäntyä, paikoin esiintyy myös kuusta ja koivua. Kehitysluokka vaihtelee pinotavarasta tukkipuu-asteelle. Kaakkosuo on kokonaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 4,0 ja hyvin maatuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 5,9. Suurin turpeen paksuus, 3,5 m, on tavattu pisteessä A 650. Pohjamaalaji on hiekka (100 %) (kuva 7).

16 Taulukko 3. Kaakkosuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 % Koko suo 32 0,08 1,20 1,28 0,03 0,38 0, Yli 1 m 17 0,13 1,72 1,85 0,02 0,29 0,31 76 Yli 2 m 8 0,21 2,38 2,59 0,02 0,19 0,21 51 Kaakkosuon turpeista on saravaltaisia 84 % ja rahkavaltaisia 16 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 4 %, CS 12 %, C 45 % ja SC 39 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 %, puun jäännöksiä sisältäviä 8 % ja varpuja sisältäviä 3 %. Liekoja on koko suoalueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 3,5 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,1 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 2,2 % ja 1-2 m :n syvyydessä 1,6 %. Kaakkosuon soveltuvuus turvetuotantoon Turvelajiensa ja turpeen maatuneisuuden perusteella Kaakkosuo soveltuu pienimuotoiseen palaturvetuotantoon. Tuotantokelpoinen pinta-ala on noin 12 ha ja alueen turvemäärä noin 0,24 milj. suo-m Nuuvasensuo (kl , x = 68879, y = 25414) sijaitsee noin 18 km Keuruun keskustasta etelään. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen, vedet laskevat pohjoispuolella olevaan Keurusselkään. Suo rajoittuu moreenipeitteisiin mäkiin. Lähimmästä maantiestä on matkaa suolle noin puoli kilometriä. Suolla on 40 tutkimuspistettä ja 25 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 8/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 3070 m (kuva 8). Nuuvasensuon yleisimmät suotyypit ovat suon keskiosassa isovarpuinen räme (IR) sekä reunaosissa korpiräme (KR) ja varsinainen korpi (VK). Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 11 % ja mättäiden korkeus on 1,4 dm. Puusto on pääasiassa keskitiheää tukkipuuasteella olevaa mäntyä, paikoin esiintyy myös kuusta ja koivua.

17 Nuuvasensuo on kokonaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suon pinta viettää noin 10 m/km. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,9. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 4,0 ja hyvin maatuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 6,2. Suurin turpeen paksuus, 3,4 m, havaittiin pistessä A 900. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (96 %) ja hieta (4 %) (kuvat 9 ja 10).

18 -22- Taulukko 4. Nuuvasensuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. su o-m 3 ) alue ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 H1-10 % Koko suo 52 0,24 1,34 1,58 0,12 0,70 0, Yli 1 m 35 0,31 1,69 1,99 0,11 0,59 0,70 85 Yli 2 m 18 0,52 2,00 2,52 0,09 0,36 0,45 55

19 Nuuvasensuon turpeista on saravaltaisia 78 % ja rahkavaltaisia 22 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 6 %, CS 16 %, C 45 % ja SC 33 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 10 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 15 % ja varpuja sisältäviä 7 %. Liekoja on koko suoalueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 2,6 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,6 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 0,4 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,5 %. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteessä A 500 on 2,6 % (vaihteluväli 1,9-3,9) kuivapainosta, ph-arvo 4,3 (3,9-4,7), vesipitoisuus märkäpainosta 91,6 % (91,0-92,0), vesipitoisuus tilavuudesta 89,2 % (87,1-90,7) ja kuivatilavuuspaino 81,9 kg/m 3 (76,1-89,6). Keskimääräinen tehollinen lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle on 21,5 MJ/kg (19,5-21,7) ja 50 % :n kosteudessa 9,5 MJ/kg (taulukko 5). Nuuvasensuon soveltuvuus turvetuotantoon Turvelajiensa ja turpeen laadun perusteella Nuuvasensuo soveltuu polttoturvetuotantoon. Tuotantokelpoinen pinta-ala on noin 23 ha ja tämän alueen turvevarat ovat 0,39 milj. suo-m 3, kuiva-ainemäärä 0,032 milj. tn ja energiasisältö 0,67 milj. GJ eli 0,19 milj. MWh. Tuotantokosteuteen (50 %)

20 laskettuna energiasisältö on 0,59 milj. GJ eli 0,16 milj. MWh. Käyttökelpoisen turpeen määrä hehtaaria kohden on suo-m 3, kuivaainemäärä 1390 tn ja energiasisältö tuotantokosteudessa 6970 MWh. Tuhkaa yhdessä suokuutiossa on keskimäärin 2,1 kg. 4. Syrjäsuo (kl , x = 68946, y = 25449) sijaitsee noin 12 km Keuruun keskustasta kaakkoon. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään. Suon vedet virtaavat Myllypuroon, josta edelleen Huhkojärveen. Suo rajoittuu pohjoisosastaan Laurinvuoreen (n. 220 m mpy) ja muilta osiltaan moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon poikki kulkee tilustie. Suolla on 35 tutkimuspsitettä ja 20 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 9/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 2050 m (kuva 11). Syrjäsuon yleisimmät suotyypit ovat suon keskiosassa korpirämeojikko (KRoj), tupasvillarämemuuttuma ja -ojikko (TRmu/oj), kangaskorpiojikko (KGKoj) ja kangasrämeojikko (KGRoj). Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 3 % ja mättäiden korkeus on 2,3 dm. Puusto on pääasiassa keskinkertaisen tiheää pinotavara- tai tukkipuuasteella olevaa mäntyä, kuusta ja koivua. Syrjäsuo on kokonaan ojitettu ja suotyypit ovat ojikkoasteella. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Taulukko 6. Syrjäsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. alue ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. (ha) H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 H1-10 % Koko suo 41 0,34 1,14 1,48 0,14 0,47 0, Yli 1 m 29 0,43 1,45 1,88 0,12 0,42 0,54 89 Yli 2 m 11 0,76 1,82 2,58 0,08 0,20 0,28 46 Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Syvyys- Turpeen keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,7 ja hyvin maatuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 6,1. Suurin turpeen paksuus, 3,8 m, on tavattu pisteessä A Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (81 %) ja hieta (19 %) (kuva 12).

21 Syrjäsuon turpeista on saravaltaisia 78 % ja rahkavaltaisia 22 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 6 %, CS 16 %, C 25 % ha SC 53 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 24 % ja varpuja sisältäviä 24 %. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteessä A 900 on 4,7 % (vaihteluväli 3,0-5,8) kuivapainosta, ph-arvo 4,8 (4,2-5,1), vesipitoisuus märkäpainosta 91,4 % (90,9-91,8), vesipitoisuus tilavuudesta 88,1 % (80,4-92,0) ja kuivatilavuuspaino 82,4 kg /M3 (80,5-85,1). Keskimääräinen tehollinen lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle on 20,5 MJ/kg (20,0-21,0) ja 50 % :n kosteudessa 9,0 MJ/kg. Keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,25 % (taulukko 7).

22 Syrjäsuonsoveltuvuus turvetuotantoon Turvelajiensa ja turpeen laadun perusteella Syrjäsuo soveltuu pienimuotoiseen polttoturvetuotantoon. Tuotantokelpoinen pinta-ala on noin 20 ha ja tämän alueen turvevarat ovat noin 0,32 milj. suo-m 3 kuivaainemäärä 0,030 milj. tn ja energiasisältö 0,53 milj. GJ eli 0,15 milj. MWh. Tuotantokosteuteen (50 %) laskettuna energiasisältö on 0,48 milj. GJ eli 0,14 milj. MWh. Käyttökelpoisen turpeen määrä hehtaaria kohden on noin suo-m 3, kuiva-ainemäärä 1318 tn ja energiasisältö tuotantokosteudessa 6750 MWh. Tuhkaa yhdessä suokuutiossa on keskimäärin 3,9 kg. 5. Haarasuo (kl , x = 68953, y = 25417) sijaitsee noin 10 km Keuruun keskustasta kaakkoon. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen. Suon vedet virtaavat Haarajärveen, josta edelleen Likolammen kautta Keurusselkään. Suo rajoittuu luoteessa Haarajärveen, idässä harjumuodostumaan ja muualla moreenimäkiin. Kulkuyhteydet ovat kohtalaiset. Suolla on 16 tutkimuspistettä ja 11 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 8/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 1260 m (kuva 13).

23 28 Haarasuon yleisimmät suotyypit ovat suon keskiosassa tupasvillarämemuuttuma (TRmu), joka vaihettuu reunoille mentäessä korpirämeojikoksi (KRoj) ja reunoilla varsinaiseksi korpiojikoksi (VKoj). Luoteisosassa on pieni ruohoisen sararämeen alue (RHSR). Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 1 % ja mättäiden korkeus on 2,0 dm. Puusto on keskiosassa mäntyä, muualla sekametsää. Haarasuo on kokonaan ojitettu. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 5,8. Suurin turpeen paksuus, 5,0 m, on tavattu pisteessä A 650. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (79 %), moreeni (17 %) ja hiekka (4 %). Liejua tavattiin neljässä pisteessä cm :n kerroksena. Kahdelta liejupisteeltä löydettiin vesipähkinän (Trapa natans) palasia (kuvat 14 ja 15).

24 % -29- Taulukko 8. Haarasuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 21 0,29 2,00 2,29 0,06 0,42 0, Yli 1 m 15 0,34 2,61 2,95 0,05 0,39 0,44 92 Yli 2 m 9 0,43 3,54 3,97 0,04 0,32 0,36 75

25 Haarasuon turpeista on saravaltaisia 65 % ja rahkavaltaisia 35 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 22 %, CS 13 %, C 10 % ja SC 55 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 28 % ja varpuja sisältäviä 27 %. Liekoja on koko suon alueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 3,1 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,6 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 1,0 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,4 %. Haarasuonsoveltuvuus turvetuotantoon Turvelajien ja turpeen maatuneisuuden perusteella Haarasuo soveltuu pienimuotoiseen polttoturvetuotantoon. Soveltuva ala on noin 12 ha alueen turvemäärä noin 0,38 milj. suo-m 3. ja 6. Lamminsuo (kl , x = 68987, y = 25461) sijaitsee non 10 km Keuruun keskustasta kaakkoon. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon. Suon vedet valuvat Lamminmäenlammen kautta Havujärveen, josta edelleen Asuntajärveen. Suo rajoittuu itäosassa soistuvaan metsämaastoon, kaakkoisosassa lampeen ja muilta osin moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon pohjoisosassa kulkee tilustie. Suolla on 23 tutkimuspistettä ja 11 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 9/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 1420 m (kuva 16). Lamminsuon yleisin suotyyppi on suon keskiosassa tupasvillarämemuuttuma (TRmu) joka reunaosiin mennessä vaihettuu isovarpuisesta rämemuuttumasta (IRmu) korpirämeojikkoon (KRoj). Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 4 ja mättäiden korkeus on 1,4 dm. Puusto on kehitys- ja tiheysluokaltaan vaihtelevaa mäntyä, kuusta ja koivua. Lamminsuo on kokonaan ojitettu. Turpeen keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 6,7. Suurin turpeen paksuus, 6,9 m, on tavattu pisteessä A Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (55 %), hiekka (33 %), savi (9 %) ja hieta (3 %). Liejua on yhdessä pisteessä 30 cm (kuva 17).

26 % Taulukko 9. Lamminsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 25 0,40 1,40 1,80 0,10 0,35 0, Yli 1 m 14 0,72 1,96 2,68 0,10 0,27 0,37 82 Yli 2 m 9 0,89 2,40 3,29 0,08 0,21 0,29 64

27 Lamminsuon turpeista on saravaltaisia 62 % ja rahkavaltaisia 38 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 19 %, CS 19 %, C 11 % ja SC 51 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 25 % ja varpuja sisältäviä 9 %. Liekoja on koko suoalueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 1,5 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,4 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 1,1 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,4 %.

28 Lamminsuon soveltuvuus turvetuotantoon Turvelajien ja turpeen maatuneisuuden puolesta Lamminsuo soveltuu pienimuotoiseen polttoturvetuotantoon. Tuotantoon soveltuva ala on noin 11 ha ja turvetta alueella on noin 0,38 milj. suo-m Ronankorpi (kl , x = 68983, y = 25452) sijaitsee noin 10 km Keuruun keskustasta kaakkoon. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen. Suon vedet laskevat Ohrapuroon, josta edelleen Honganpuroa Pohjoisjärveen. Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon eteläosan halki kulkee tilustie. Suolla on 17 tutkimuspistettä ja 9 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 7/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 1130 m (kuva 18).

29 % Ronankorven yleisimmät suotyypit ovat korpiräme- (KRmu), varsinainen korpi- (VKmu) ja ruohoinen sararämemuuttuma (RHSRmu). Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 30 % ja mättäiden korkeus on 2,0 dm. Puusto on keskinkertaisen tiheää kehitysluokaltaan vaihtelevaa mäntyä, kuusta ja koivua. Ronankorpi on kokonaan ojitettu. Taulukko 10. Ronankorven pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 26 0,03 1,78 1,81 0,01 0,46 0, Yli 1 m 20 0,03 2,14 2,17 0,01 0,42 0,43 91 Yli 2 m 11 0,05 2,63 2,68 0,01 0,28 0,29 62 Turpeen keskimaatuneisuus on 7,4. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 7,4. Suurin turpeen paksuus, 3,3 m, on tavattu pistessä A 650. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (88 %) ja hiesu (12 %). Liejua on yhdessä pisteessä 20 cm (kuva 19). Ronankorven turpeista on saravaltaisia 93 % ja rahkavaltaisia 7 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 2 %, CS 5 %, C 50 %, SC 32 % ja BC 11 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 4 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 26 % ja varpuja sisältäviä 26 %. Liekoja on koko suoalueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 5,0 % ja 1-2 m :n syvyydessä 1,4 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 3,8 % ja 1-2 m :n syvyydessä 2,3 %. Ronankorven soveltuvuus turvetuotantoon Ronankorpi on pinta-alaltaan pieni ja turvelajeista on suurin osa saraturvetta ja saravaltaista turvetta. Turvelajien maatuneisuus on hyvä, mutta saraturpeen runsaudesta johtuen pienillä soilla käytettävä palaturvetuotanto voi olla soveltumaton palojen herkän rikkoontumisen takia. Ronankorpi soveltuu ensisijaisesti metsätalouskäyttöön.

30 36 8.Havujoensuo (kl , x = 69003, y = 25480) sijaitse noin 10 km Keuruun keskustasta itään. Suon pinnan korkeus merenpinasta on noin 133 m, ja pinta viettää loivasti pohjoiseen. Suon vedet virtaavat suon halki kulkevaa Havujokea Asuntajärveen. Suo rajoittuu melko korkeisiin moreenimäkiin. Suo on tutkittu hajapistemenetelmällä. Suolla on 6 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 2/10 ha (kuva 20).

31 Havujoensuon yleisimmät suotyypit ovat suon keskiosassa tupasvillaräme (TR) ja korpiräme (KR). Suon pohjoisosassa esiintyy pallosararämettä (PSR) ja Havujoen rannoilla on nevakorpea (NK). Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 38 % ja mättäiden korkeus on 2,4 dm. Puusto on keskinkertaisen tiheää. Pääasiassa pinotavara-asteella olevaa mäntyä ja koivua. Paikoin esiintyy myös kuusta. Havujoensuon eteläosa on ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät.

32 Taulukko 11. Havujoensuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 29 0,24 1,39 1,63 0,07 0,43 0, Yli 1 m 22 0,25 1,69 1,94 0,05 0,37 0,42 89 Yli 2 m 8 0,19 2,39 2,58 0,01 0,19 0,20 43 Turpeen keskimaatuneisuus on 6,2. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,1 ja hyvin maatuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 6,7. Suurin turpeen paksuus, 3,0 m, on tavattu pisteessä P 6. Vallitseva pohjamaalaji on hiesu (100 %). Liejua on kolmessa pisteessä cm :n kerroksena. Havujoensuon turpeista on saravaltaisia 68 %, rahkavaltaisia 29 % ja loput ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 12 %, CS 17 %, C 25 %, SC 38 %, BC 5 % ja CB 3 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 24 % ja varpuja sisältäviä 7 %. Liekoja on koko suoalueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 5,0 % ja 1-2 m :n syvyydessä liekoja ei tavattu. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 4,0 % ja 1-2 m :n syvyydessä ei yhtään. Havujoensuo on pieni jokivarsisoistuma, joka ei sovellu polttoturvetuotantoon. 9. Papinahonsuo (kl , x = 69006, y = 25486) sijaitsee noin 10 km Keuruun keskustasta itäkaakkoon. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään ja pohjoiseen. Suon vedet purkautuvat eteläosasta Havujokeen ja siitä edelleen Asuntajärveen. Pohjoisosan vedet suotautuvat Vuorenalasen lammen kautta Asuntajärveen. Suo rajoittuu kallioisiin moreenipeitteisiin mäkiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon pohjoisosan halki kulkee autotie. Suolla on 27 tutkimuspistettä ja 15 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 11/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 2000 m (kuva 21).

33 39 Papinahonsuon yleisimmät suotyypit ovat suon keskiosassa rahkaräme- (RRmu) ja tupasvillarämemuuttuma (TRmu). Papinlammin reunalla esiintyy lyhytkortista nevaa (LKN) ja Takalammin reunalla on kapea saranevavyöhyke (SN). Suon itäreunalla tavataan sararämettä (SR) ja ruoho- ja heinäkorpea MK). Länsireunalla on pallosararämettä (PSR). Keskimääräinen pinnan

34 mättäisyys on 30 % ja mättäiden korkeus on 2,4 dm. Puusto on tiheysluokaltaan vaihtelevaa siemenpuu- ja riukuasteella olevaa mäntyä. Myös kuusta ja koivua esiintyy paikoitellen. Papinahonsuon etelä- ja pohjoispää on ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaiset. Taulukko 12. Papinahonsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) S Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. o-m 3 ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 25 0,63 1,89 2,52 0,16 0,47 0, Yli 1 m 19 0,80 2,30 3,10 0,15 0,44 0,59 94 Yli 9 m 19 n RR an n 1a n an n 'a Rti Turpeen keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 6,8. Suurin turpeen paksuus, 5,5 m, on tavattu pistessä A Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (50 %), hiekka (28 %) ja moreeni (22 %). Liejua on 11 pisteessä cm :n kerroksena (kuva 22). Papinahonsuon turpeista on rahkavaltaisia 51 %, saravaltaisia 48 % ja loput ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 35 %, CS 15 %, BS 1 %, C 17 %, SC 26 %, BS 5 %, B 0,2 %, SB 0,4 % ja CB 0,4 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 41 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 19 % ja varpuja sisältäviä 14 %. Liekoja on koko suoalueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 3,5 % ja 1-2 m :n syvyydessä 1,6 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 3,1 % ja 1-2 m :n syvyydessä 2,0 %. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteessä A 800 on 3,6 % (vaihteluväli 1,1-6,4) kuivapainosta, ph-arvo 4,3 (3,3-5,2), vesipitoisuus märkäpainosta 90,6 % (88,6-93,4), vesipitoisuus tilavuudesta 91,1 (85,5-93,6) ja kuivatilavuuspaino 89,0 kg /M3 (60,8-116,6).

35 Keskimääräinen tehollinen lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle on 22,1 MJ/kg (18,1-23,3) ja 50 % :n kosteudessa 9,8 MJ/kg (taulukko 13). Papinahonsuon soveltuvuus turvetuotantoon Turvelajien ja turpeen laadun perusteella Papinahonsuon turvekerrostumat soveltuvat pienimuotoiseen polttoturvetuotantoon. Tuotantoon soveltuva pinta-ala on noin 16 ha ja tämän alueen käyttökelpoiset turvevarat noin 0,46 milj. suo-m 3, kuiva-ainemäärä 0,04 milj. tn ja energiasisältö 0,87 milj. GJ eli 0,24 milj. MWh. Tuotantokosteuteen (50 %) laskettuna energiasisältö on 0,77 milj. GJ eli 0,21 milj. MWh. Käyttökelpoisen turpeen määrä hehtaaria kohden on suo-m 3, kuivaainemäärä 2559 tn ja energiasisältö tuotantokosteudessa MWh. Tuhkaa yhdessä suokuutiossa on keskimäärin 2,7 kg.

36 Lempaatsuo (kl , x = 69010, y = 25505) sijaitsee noin 14 km Keuruun keskustasta itään. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen. Vedet laskevat Lempaatpuroa Asuntajärveen. Suo rajoittuu hiekkamoreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat kohtalaiset. Suolla on 73 tutkimuspistettä ja 81 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 3/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on m (kuva 23). Lempaatsuon yleisimmät suotyypit ovat suon pohjoisosassa varsinainen sararäme (VSR), varsinainen sararämemuuttuma (VSRmu) ja tupasvillaräme (TR), keski- ja eteläosissa vallitsevat varsinainen saraneva- (VSNmu) ja karhunsammalmuuttuma (KSmu). Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 18 % ja mättäiden korkeus on 1,8 dm. Puusto on mäntyvaltaista. Lempaatsuo on osittain ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Taulukko 14. Lempaatsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 226 1,82 0,55 2,36 4,10 1,24 5, Yli 1 m 180 2,14 0,65 2,79 3,85 1,17 5,02 94 Yli 2 m 125 2,65 0,74 3,39 3,31 0,93 4,24 79 Turpeen keskimaatuneisuus on 3,9. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,5 ja hyvin maatuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 5,6. Suurin turpeen paksuus, 7,2 m, on tavattu pisteessä A Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (92 %), savi (3 %) ja hiesu (3 %). Liejua on 17 pisteellä cm :n kerroksena (kuvat 24 ja 25). Lempaatsuon turpeista on saravaltaisia 71 % ja rahkavaltaisia 29 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 11 %, CS 18 %, C 50 % ja SC 21 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 6 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 9 % ja varpuja sisältäviä 12 %.

37 46 Liekoja on koko suoalueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 1,9 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,6 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 1,1 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,6 %. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteissä A ja A 1300 on 3,8 % (vaihteluväli 2,5-7,3) kuivapainosta, ph-arvo 4,5 (3,5-5,1), vesipitoisuus märkäpainosta 90,5 % (86,5-93,5), vesipitoisuus tilavuudesta 89,3 % (78,8-94,2) ja kuivatilavuuspaino 93,7 kg /M3 (63,7-136,4). Keskimääräinen tehollinen lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle on 22,5 MJ/kg (20,3-24,1) ja 50 % :n kosteudessa 10,0 MJ/kg (taulukko 15).

38 Lempaatsuon soveltuvuus turvetuotantoon Lempaatsuo on suokuvioltaan epäyhtenäinen ja saarekkeinen, sen keskiosassa sijaitsee Lempaatlampi ja pohjoisosassa Pitäjänlampi ja Kapalolampi. Lähes kokonaan luonnontilaisena suo soveltuisi hyvin suojelukohteeksi.

39 -48-, Turvetuotantoa ajatellen suon etelä- ja keskiosaan voidaan rajata noin 93 ha :n suuruinen turvetuotantoon soveltuva alue, jossa on noin 3 milj. suokuutiota käyttökelpoista turvetta. Tuotantomuodoksi soveltuu teollinen tuotanto. Tuotantoon soveltuvan alueen kuiva-ainemäärä on 0,28 milj. tn ja energiasisältö 6,34 milj. GJ eli 1,76 milj. MWh. Tuotantokosteuteen (50 %) laskettuna energiasisältö on 5,60 milj. GJ eli 1,56 milj. MWh. Käyttökelpoisen turpeen määrä hehtaaria kohden on suo-m 3, kuivaainemäärä tn ja energiasisältö tuotantokosteudessa MWh. Tuhkaa yhdessä suokuutiossa on keskimäärin 3,6 kg. 11. Seiväslahdensuo (kl , x = 69021, y = 25470) sijaitsee noin 10 km Keuruun keskustasta itään Asuntajärven etelärannalla. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen. Suon vedet laskevat Havujokea Asuntajärveen. Suo rajoittuu pohjoisosaltaan Asuntajärveen ja muilta osin moreenimaastoon. Suo on tutkittu hajapistemenetelmällä. Suolla on 5 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 2/10 (kuva 26). ha Seiväslahdensuon yleisin suotyyppi on isovarpuinen rämemuuttuma (IRmu). Jokivarressa on kapea nevakorpivyöhyke (NK). Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 8 % ja mättäiden korkeus on 2,3 dm. Puusto on pääasiassa keskinkertaisen tiheää riuku- tai pinotavara-asteella olevaa mäntyä ja koivua. Seiväslahdensuo on kokonaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Taulukko 16. Seiväslahdensuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 23 0,13 1,83 1,96 0,02 0,33 0, Yli 1 m 15 0,10 1,90 2,00 0,01 0,28 0,30 86 Yli 2 m 8 0,10 2,30 2,40 0,01 0,18 0,19 54

40 Turpeen keskimaatuneisuus on 6,5. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 6,7. Suurin turpeen paksuus, 2,6 m, on tavattu pisteissä P 2 ja P 5. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (60 %) ja savi (40 %). Liejua on neljässä pisteessä cm :n paksuisena kerroksena. Seiväslahdensuon turpeista on saravaltaisia 65 %, rahkavaltaisia 32 % ja loput ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 11 %, CS 21 %, C 20 %, SC 42 %, BC 3 % ja CB 3 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 14 % ja varpuja sisältäviä 5 %.

41 - 50- Liekoja on koko suoalueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 3,7 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,4 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 3,9 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,5 %. Seiväslahdensuo on pienikokoinen järvenrantasoistuma, joka ei sovellu turvetuotantoon. 12. Vuorenalasensuo (kl , x = 69026, y = 25488) sijaitsee noin 12 km Keuruun keskustasta itään Asuntajärven kaakkoisrannalla. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti pohjoiseen Asuntajärveen, jonne myös suon vedet purkautuvat. Suo rajoittuu etelässä kallioiseen mäkeen, kaakossa Vuorenalasen lampeen, pohjoispuolella Asuntajärveen ja länsipuolella moreenipeitteiseen mäkeen. Suo on tutkittu hajapistemenetelmällä. Suolla on 4 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 2/10 ha (kuva 27). Vuorenalasensuon yleisimmät suotyypit ovat suon keskiosassa rahkarämeojikko (RRoj) reunoilla korpiräme (KR) ja varsinainen sararäme (VSR) sekä Asuntajärven reunalla varsinainen saraneva (VSN). Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 38 % ja mättäiden korkeus on 2,7 dm. Puusto on aukeasta keskinkertaisen tiheään vaihtelevaa pinotavara-asteella olevaa mäntyä. Myös koivua ja kuusta esiintyy paikoin. Vuorenalasensuo on länsiosastaan ojitettu. Taulukko 17. Vuorenalasensuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 22 0,57 1,23 1,80 0,13 0,27 0, Yli 1 m 16 0,61 1,62 2,23 0,09 0,26 0,35 88 Yli 2 m 9 0,61 2,18 2,79 0,05 0,20 0,25 63

42 Turpeen keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,8 ja hyvin maatuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 6,4. Suurin turpeen paksuus, 3,1 m, on tavattu pisteessä P 3. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (75 %) ja hiekka (25 %). Liejua on kaikilla neljällä pisteellä cm :n kerroksena. Vuorenalasensuon turpeista on rahkavaltaisia 62 % ja saravaltaisia 38 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 10 %, CS 28 %, C 28 %, SC 31 % ja BC 3 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 17 % ja varpuja sisältäviä 4 %.

43 Liekoja on koko suoalueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 3,4 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,9 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 4,1 % ja 1-2 m :n syvyydessä 1,8 %. Vuorenalasensuo on pieni järvenrantasoistuma, joka ei sovellu turvetuotantoon. 13. Perälänsuo (kl , x = 69031, y = 25505) sijaitsee noin 10 km Keuruun keskustasta itään. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen. Suon vedet laskevat Vilusenojaa Sammalisen järveen. Suo rajoittuu moreenipeitteisiin mäkiin, suon itäpuolella on 200 m korkea Mustolaisvuori. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon halki kulkee sekä maantie että rautatie. Suolla on 20 tutkimuspistettä ja 8 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 5/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 1120 m (kuva 28). Perälänsuon yleisimmät suotyypit ovat suon pohjoisosassa varsinainen sararämemuuttuma (VSRmu) ja ruohoinen sararämemuuttuma (RHSRmu), suon eteläosassa tupasvillarämemuuttuma (TRmu) ja reunoilla varsinainen korpimuuttuma (VKmu). Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 8 % ja mättäiden korkeus on 1,5 dm. Puusto on pääasiassa keskitiheää pinotavara-asteella olevaa mäntyä. Paikoin esiintyy myös koivua ja kuusta. Perälänsuo on kokonaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaiset. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 4,0 ja hyvin maatuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 5,8. Suurin turpeen paksuus, 5,4 m, on tavattu pisteessä A 200. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (89 %), heisu (7 %) ja hiekka (4 %) (kuva 29). Taulukko 18. Perälänsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) pinta H1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 pinta H1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 Koko suo 41 0,29 1,26 1,55 0,12 0,51 0,63 100, Yli 1 m 22 0,40 1,91 2,31 0,09 0,42 0,51 81 Yli 2 m 11 0,57 2,60 3,17 0,06 0,29 0,35 56

44 Perälänsuon turpeista on saravaltaisia 92 % ja rahkavaltaisia 8 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 3 %, CS 5 %, C 33 % ja SC 59 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 15 % ja varpuja sisältäviä 42 %.

45 Liekoja on koko suoalueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 0,8 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,1 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja ei tavattu 0-1 m :n syvyydessä ja 1. 2 m :n syvyydessä niitä oli 0,5 %. Perälänsuon soveltuvuus turvetuotantoon Turpeen maatuneisuuden puolesta Perälänsuo soveltuu pienimuotoiseen turvetuotantoon. Turvelajien saravaltaisuus saattaa kuitenkin vaikeuttaa turvepalojen koossapysymistä. Tuotantoon soveltuva ala on noin 15 ha ja sen sisältämä turvemäärä noin 0,4 milj. suokuutiometriä. 14. Heinsuo (kl , x = 69066, y = 25452) sijaitsee noin 9 km Keuruun keskustasta itään. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään. Suon vedet laskevat Kangasjärveen ja siitä edelleen Kangaspuroa ja Myllyjokea Pohjoisjärveen. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 15 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 8/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 2100 m (kuva 30). Heinsuon yleisin suotyyppi on pääasiassa suon keskiosassa tupasvillarämemuuttuma (TRmu), lounaisosa on peltoa ja suon reunaosat ovat varsinaista korpea (VK) ja korpirämemuuttumaa (KRmu). Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 27 % ja mättäiden korkeus on 2,0 dm. Puusto on pääasiassa keskinkertaisen tiheää pinotavara- ja tukkipuuasteella olevaa mäntyä, kuusta ja koivua. Heinsuo on kokonaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Taulukko 19. Heinsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. M Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. S o-m 3 ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 30 0,27 1,57 1,84 0,08 0,47 0, Yli 1 m 22 0,33 1,98 2,31 0,07 0,44 0,51 93 Yli 2 m 12 0,48 2,62 3,10 0,06 0,31 0,37 67 Turpeen keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 4,0 ja hyvin maatuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 5,9. Suurin turpeen paksuus, 4,8 m, on tavattu pisteessä A 200. Yleisin pohjamaalaji on moreeni (100 %) (kuva 31).

46 Heinsuon turpeista on saravaltaisia 65 %, rahkavaltaisia 33 % ja loput ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 9 %, CS 24 %, C 11 %, SC 53 %, BC 1 % ja B 1 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 21 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 21 % ja varpuja sisältäviä 16 %.

47 Liekoja on tavattu vain 0-1 m :n syvyydessä. Koko suoalueella 0-1 m :n syvyydessä olevien liekojen määrä on keskimäärin 0,6 % ja yli 2 m :n syvyisellä alueella se on 0-1 m :n syvyydessä 0,2 %. Heinsuon soveltuvuus turvetuotantoon Heinsuon turvekerrostumat soveltuvat maatuneisuuden ja turvelajiensa puolesta pienimuotoiseen polttoturvetuotantoon. Tuotantoon soveltuva ala on noin 15 ha ja sen sisältämä turvemäärä on noin 0,42 milj. suo-m Soidinsuo (kl , x = 69058, y = 25524) sijaitsee noin 15 km Keuruun keskustasta itään. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään ja pohjoiseen. Eteläosan vedet purkautuvat Mauliaispuroon, josta edelleen Vilusenojaa Sammalisen järveen. Pohjoisosan vedet kulkeutuvat suon pohjoispuolella olevalle Saarisuolle. Suo rajoittuu moreenimäkiin. Suolla on 18 tutkimuspistettä ja 9 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 6/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 1130 m (kuva 32). Soidinsuon yleisimmät suotyypit ovat suon keskiosassa tupasvillarämemuuttuma (TRmu). Reunoilla tavataan varsinaista korpimuuttumaa (VKmu), ruoho- ja heinäkorpimuuttumaa (RHKmu) ja ruohoturvekangasta (RHtk). Suon pohjoisosassa esiintyy luhtanevaa KUN). Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 16 % ja mättäiden korkeus on 1,8 dm. Puusto on keskinkertaisen tiheää pääasiassa pinotavara-asteella olevaa mäntyä ja koivua. Myös kuusta esiintyy paikoin. Soidinsuo on kokonaan ojitettu ja suotyypit ovat pääosin muuttuma-asteella. Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaiset. Taulukko 20. Soidinsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 30 0,61 0,97 1,58 0,18 0,29 0, Yli 1 m 18 0,88 1,36 2,24 0,16 0,24 0,40 85 Yli 2 m 9 1,50 1,57 3,

48 Turpeen keskimaatuneisuus on 5,7. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen pääasiassa saravaltaisen pohjakerroksen 7,1. Suurin turpeen paksuus, 5,3 m, on tavattu pisteessä A 250. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (48 %), hiekka (36 %) ja hiesu (16 %). Liejua tavattiin neljällä tutkimuspisteellä cm :n paksuisena kerroksena (kuva 33). Soidinsuon turpeista on saravaltaisia 51 % ja rahkavaltaisia 48 %, ja loput ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 40 %, CS 8 %, C 23 %, SC 27 %, BC 1 % ja CB 1 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 45 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 25 % ja varpuja sisältäviä 10 %.