GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 401 2009 Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Reisjärvi, western Finland Part 2 Jukka Turunen ja Matti Laatikainen
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 401 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 401 Jukka Turunen ja Matti Laatikainen REISJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat resources of Reisjärvi, western Finland Part 2 Espoo 2009
Turunen, Jukka ja Laatikainen, Matti 2009. Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 401, 73 sivua, 42 kuvaa, 1 taulukko ja 3 liitettä. Geologian tutkimuskeskus tutki vuosina 2005-2007 Reisjärvellä 33 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 3 784 ha. Maastossa määritettiin suon pinnan korkeus, suotyyppi, turvelaji, turpeen maatuneisuus, liekoisuus ja pohjamaalaji. Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 829 näytettä, joista kaikista määritettiin vesipitoisuus ja tuhkapitoisuus. Tiheysmäärityksiä tehtiin 773, lämpöarvo-, hiili-, typpi- ja rikkipitoisuusmäärityksiä kutakin 223 kappaletta. Pinta-alalla painotettuna tutkittujen soiden suotyyppihavainnoista oli 66 % rämeitä, 9 % avosoita, 21 % turvekankaita, 3 % peltoja ja 1 % korpia. Luonnontilaisten tai luonnontilaista vastaavien suotyyppien osuus oli 14 % havainnoista. Tutkittujen soiden turpeista rahkavaltaisia oli 44 %, saravaltaisia 55 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Turvekerrostumien keskimaatuneisuus on 5,8. Tässä raportissa tutkittujen soiden keskisyvyys oli 1,6 m ja kokonaisturvemäärä 58,6 milj. suo-m 3. Tutkitusta suoalasta oli yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 1624 ha, jonka kokonaisturvemäärä on noin 41,7 milj. suo-m 3. Reisjärven turvekerrostumien kuiva-ainemäärällä painotettu tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,2 %, turpeen kuiva-ainepitoisuus 98 kg/suo-m 3, tehollinen lämpöarvo 20,7 MJ/kg, hiilipitoisuus 53,1 %, typpipitoisuus 1,88 % ja rikkipitoisuus 0,23 % turpeen kuivapainosta. Tutkituista soista energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 30 suolta yhteensä 1540 ha. Tämä on 41 % tutkitusta kokonaissuoalasta. Reisjärven soiden yhteenlaskettu käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 34,1 milj. suo-m 3 eli 3,34 milj. tonnia kuiva-aineena. Soiden energiasisältö on (50 %:n käyttökosteudessa) vastaavasti 61,2 milj. GJ eli noin 17,0 TWh. Vaalean rahkaturpeen tuotantoon soveltuvia alueita löytyi viideltä suolta 85 ha. Käyttökelpoiset vaaleat rahkaturvevarat ovat yhteensä noin 0,53 milj. suo-m 3. Avainsanat: suo, turve, energiaturve, kasvuturve, Reisjärvi Jukka Turunen ja Matti Laatikainen Geologian tutkimuskeskus PL 1237 70211 Kuopio E-mail: jukka.turunen@gtk.fi matti.laatikainen@gtk.fi ISBN 978-952-217-103-0 ISSN 1235-9440
Turunen, Jukka ja Laatikainen, Matti 2009. Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 2. - The peatlands and peat resources of Reisjärvi, western Finland, Part 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 401, Geological Survey of Finland, Report of peat investigation 401, 73 pages, 42 figures, 1 table and 3 appendices. Abstract: The Geological Survey of Finland studied 33 peatlands (total 3 784 ha) in Reisjärvi municipality in 2005-2007. Elevation, site type, peat type and its decomposition degree, snag content and subsoil type were determined and recorded in the field. A total of 829 samples were analysed for water and ash content, 773 samples for dry bulk density and 223 samples for net calorific value, carbon, nitrogen and sulphur content. The most common peatland types were pine bogs (66%), open fens (9%), drained peatland forest types (21%), cultivated peat soils (3%) and spruce mires (1%). The proportion of undrained peatlands was 14%. The distribution of Sphagnum, Carex and Bryales dominated peat was 44, 55 and 1%, respectively. The mean degree of peat humification (H1-10) was 5.8. The mean depth of studied peatlands was 1.6 m and the total storage of peat approximately 58.6 million m 3. The studied area deeper than 1.5 m covers 1624 hectares and contains about 41.7 million m 3 of peat. The peat volume weighted average ash content of peat was 4.2% of dry weight, the dry bulk density 98 kg/m 3, effective calorific value of dry peat 20.7 MJ/kg, carbon concentration 53.1%, nitrogen concentration 1.88% and the sulphur concentration 0.23% of dry weight. Altogether, 30 mires covering 1540 hectares were evaluated to be suitable for fuel peat production. This is about 41% of the studied total peatland area. The available amount of fuel peat is about 34.1 million m 3 or 3.34 million tons of dry weight. The energy content is 61.2 milj. GJ or 17.0 TWh at 50% moisture content. Five (5) peatlands were found suitable for horticultural peat production. The area and peat quantity of these areas is 86 hectares and 0.53 million m 3. Keywords: peatland, mire, peat, energy peat, horticultural peat, Reisjärvi Jukka Turunen and Matti Laatikainen Geologian tutkimuskeskus P.O. Box 1237 FI-70211 Kuopio Finland E-mail: jukka.turunen@gtk.fi matti.laatikainen@gtk.fi
SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Laboratoriomääritykset... 9 Aineiston käsittely ja tulokset... 10 TUTKITUT SUOT 18. Isoneva... 15 19. Risuneva... 18 20. Haukilamminneva... 19 21. Pajusalmenneva... 20 22. Siiponneva... 21 23. Vehkalamminneva... 23 24. Viitalanneva... 24 25. Punakivensuo... 26 26. Ristineva... 28 27. Ristinkuru... 30 28. Pölkkyneva... 32 29. Lankkuneva... 34 30. Pökköpohja... 36 31. Isoneva 3... 37 32. Isoneva 4... 38 33. Karinneva... 40 34. Isoneva 2... 41 35. Ranskansuo... 42 36. Kiiskineva... 43 37. Talvilahdenneva... 44 38. Heikinneva... 45 39. Kivineva... 46 40. Isoräme... 47 41. Heinineva... 48 42. Hepolamminneva... 49 43. Riitoneva... 50 44. Teerineva... 52 45. Vanhansuonneva... 53 46. Lakkaräme... 54 47. Pitkänsillanneva... 55 48. Heinineva 2... 56 49. Soidinneva... 57 50. Likoneva... 58 TULOSTEN TARKASTELU... 59 Soiden levinneisyys ja soistuminen... 59 Suoyhdistymät ja suotyypit... 59 Turvekerrostumat... 60 Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotantoon... 60 Soidensuojelu... 60 Kiitokset... 63 KIRJALLISUUS... 64 LIITTEET... 65
Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 JOHDANTO Reisjärven turvetutkimukset liittyvät osana Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tehtävänä olevaan valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiin. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä energia- ja kasvuturvetuotantoon soveltuvia soita. Tutkimuksissa huomioidaan myös turpeen ja soiden muut käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat turvetuottajia ja turpeen käyttäjiä antaen tietoa soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen sekä soiden suojelu- ja virkistyskäyttöön. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Reisjärven turvevaroja vuosina 2005-2007. Reisjärven kunta sijaitsee Oulun läänin eteläosassa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa. Tähän raporttiin on koottu Reisjärvellä tutkitut 33 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 3 784 ha (kuva 1). Suot on ryhmitelty vesistöalueittain (Ekholm 1993). Kunnan metsätieteellinen suoala on 19 740 ha (Tomppo ym. 1998) eli noin 50 % kunnan metsätalousmaasta. Reisjärven kunnan maapinta-alasta yli 20 hehtaarin kokoisia soita on 10 205 ha (Virtanen ym. 2003). Reisjärven kunnan alueelta on aikaisemmin julkaistu yksi turveraportti (Korpijaakko & Koivisto 1989), jossa tutkittujen soiden pinta-ala oli 3 795 ha. Reisjärvellä tutkittujen soiden kokonaispinta-ala (7 579 ha) on täten noin 74 % yli 20 ha:n soiden pinta-alasta. Alueen suurin energiaturpeen käyttäjä on Fortumin Haapaveden lauhdevoimala, jonka vuotuinen turpeen käyttö on yli 3 milj. m 3. Turvetta käyttäviin Haapaveden, Ylivieskan ja Kokkolan sähkö- ja lämpölaitoksiin on Reisjärven soilta pääasiassa alle 100 km:n kuljetusmatka. Reisjärven suot ovat myös Oulun ja Pietarsaaren suurvoimaloiden hankinta-alueella (etäisyys 100-200 km). Tässä raportissa julkaistaan yleiskuvaus jokaisesta tutkitusta suosta, turvemääristä ja soiden soveltuvuudesta turvetuotantoon. Geologian tutkimuskeskuksen turveinventoinnin kehittäminen ja maksullisuus -raportin (KTM, Energiaosasto 1990) mukaisesti yksityiskohtaisia tutkimustuloksia ei julkaista, vaan niitä voi tilata GTK:n yksiköistä. Yksityiskohtaiset suoselosteet sisältävät mm. erilaisia suokarttoja, turvekerrostuman poikkileikkauskuvia sekä tarkempia tietoja turpeen laadusta, määrästä ja laboratorioanalyysien tuloksista. 7
Jukka Turunen ja Matti Laatikainen 37 19 33 31 32 36 29 28 27 21 26 30 25 20 24 22 23 34 49 45 35 47 44 50 Haapajärvi Reisjärvi 18 Reisjärvi 38 39 42 41 43 40 Lestijärvi 48 46 0 2 4 6 8 10km Geologian tutkimuskeskus 2009 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/09 ja Logica Suomi Oy Kuva 1. Reisjärvellä tutkitut suot. 18. Isoneva 19. Risuneva 20. Haukilamminneva 21. Pajusalmenneva 22. Siiponneva 23. Vehkalamminneva 24. Viitalanneva 25. Punakivensuo 26. Ristineva 27. Ristinkuru 28. Pölkkyneva 29. Lankkuneva 30. Pökköpohja 31. Isoneva 3 32. Isoneva 4 33. Karinneva 34. Isoneva 2 35. Ranskansuo 36. Kiiskineva 37. Talvilahdenneva 38. Heikinneva 39. Kivineva 40. Isoräme 41. Heinineva 42. Hepolamminneva 43. Riitoneva 44. Teerineva 45. Vanhansuonneva 46. Lakkaräme 47. Pitkänsillanneva 48. Heinineva 49. Soidinneva 50. Likoneva 8
Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Tutkittujen soiden valinnassa käytettiin apuna GTK:n lentomittausaineiston gammakarttoja (Virtanen 1997). Kenttätutkimuksissa noudatetettiin Geologian tutkimuskeskuksen Turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen ym. 1984). Isot, yhtenäiset suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan poikki vedettiin selkälinja ja sitä vastaan kohtisuoraan poikkilinjoja yleensä 200 metrin välein. Tutkimuspisteet ovat linjoilla yleensä 100 metrin välein, joillakin laajoilla suoalueilla myös 200 metrin välein. Tutkimuspisteiden välisiltä pisteiltä turvekerrostuman paksuus kairattiin 50 metrin välein. Lisäksi soille on tehty pelkkiä syvyysmittauslinjoja, joilta turvekerrostuman paksuus kairattiin 50 metrin välein. Yhdellä laajalla suoalueella (Isoneva) suoritettiin myös maatutkausta turvesyvyyksien kartoittamiseksi. Soilla on tutkimuspisteitä 1,7 9,8 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 2,5 9,0 kpl/10 ha. Suopinnan korkeuden ja laskusuhteiden selvittämiseksi tutkimuslinjat vaaittiin, ja korkeudet yhdistettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaiselta tutkimuspisteeltä määritettiin suotyyppi ja mättäisyys (peittävyys -% ja korkeus). Puustosta havainnoitiin puulajisuhteet prosenttiosuuksina sekä kehitys- ja tiheysluokat. Kairauksin selvitettiin turvekerrosten paksuus, pääturvelajit ja turpeen lisätekijät (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikko), tupasvillakuitujen määrä (6-asteikko) ja turpeessa olevan lahoamattoman puuaineksen määrä (liekoisuus %). Lisäksi kairauksissa tutkittiin soiden liejukerrostumat sekä suon pohjamaalaji. Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella valittiin pisteet, joiden turpeet edustivat mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa ja niiltä otettiin tilavuustarkat laboratorionäytteet joko mäntäkairalla, laatikkokairalla tai venäläisellä turvekairalla. Turvenäytteistä määritettiin Kuopion Geologian tutkimuskeskuksen turvelaboratoriossa (nykyisin Labtium) happamuus, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino ja tuhkapitoisuus. Osasta näytteitä määritettiin myös lämpöarvo ja rikkipitoisuus. Vesipitoisuus ilmoitetaan pro sentteina mär käpainosta ja tuhkapitoisuus prosentteina kuivan tur peen painosta 815 ± 25ºC:ssa hehkutettuna. Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa ole van turpeen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suo-m 3 ). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteistä IKA (C5000 DUO) kalorimetrillä (ASTM D5865-77). Tulokset ilmoitetaan tehollisina läm pöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle (MJ/kg). Turpeen rikkipitoisuus on analysoitu LECO SC-32 rikkianalysaattorilla (menetelmä 810L). Osasta turvenäytteistä on analysoitu hiili- ja typpipitoisuuksia (menetelmä 820L) sekä alkuainepitoisuuksia, kuten raskasmetalleja ja hivenalkuaineita ICP-AES tekniikalla (menetelmä 503P). Polttoturpeen laatuohjeet ovat liitteessä 2. Turvenäytteitä otettiin myös kasvuturvetuotantoon soveltuvien soiden pintaturpeista kasvuturpeen laadun määrittämiseksi. Näytteet jaettiin rahkasammallajikoostumuksen ja muiden turvetekijöiden perusteella eri kasvuturveluokkiin (Toivonen 1997). Näytteistä määritettiin maatuneisuus, ph ja tuhkapitoisuus, osasta näytteitä myös turpeen hiili-, typpi- ja rikkipitoisuus. 9
Jukka Turunen ja Matti Laatikainen Aineiston käsittely ja tulokset Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja -tekijöiden osuudet laskettiin ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen ym. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja -tekijöiden määrät laskettiin turvemäärillä painottaen. Turpeessa havaitut lieko-osumat muunnettiin tilastollisesti kantopitoisuusprosenteiksi 0-1 ja 1-2 metrin syvyyskerroksille. Jokaisesta tutkitusta suosta on GTK:n turvearkistoon tehty laaja ja yksityiskohtainen tutkimusselostus. Tutkimusselosteissa on tiedot suon sijainnista, ympäristöstä, laskusuhteista, suotyypeistä, pintaaloista, turvesyvyyksistä, ojitustilanteesta, turvelajeista ja turpeen maatuneisuudesta sekä havaituista luonto- ja suojeluarvoista. Turvenäytteiden laboratoriomääritystulokset on esitetty taulukkomuodossa ja tuloksista on laadittu yhteenveto. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty arvio, jossa on pyritty huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Suokartasta (kuva 2) ilmenee tutkimuslinjojen ja pisteiden sijainti, tutkimuspisteiden syvyydet, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus ja turpeen keskimaatuneisuus. Kartalle on piirretty myös turpeen syvyyskäyrät. Soiden syvimmistä tutkimuslinjoista on piirretty poikkileikkausprofiileja (kuva 3), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit sekä suopinnan ja -pohjan korkeudet. Edellä mainittujen perustulosten lisäksi GTK:n turvetutkimusaineistosta on saatavissa tasokarttoja ja listauksia esim. suotyypeistä, liekoisuudesta, suopinnan ja -pohjan korkeudesta, liejuista ja pohjamaalajeista. Yksityiskohtaisia suoselosteita, laboratoriotuloksia, erilaisia suokarttoja ja turvekerrostuman poikkileikkausprofiileja voi tilata Geologian tutkimuskeskukselta. 10
Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 A0 0.0 Pohjoiskangas 0/0 3 4.9 A200-80 A400-130 0.0 0/7 0/0 4 5.3 4 A600-200 A200+130 0.0 0/6 7 5.9 0/0 0/7 9 4.5 0.0 5.6 5 2/4 0/0 8 5.5 0/7 0/8 4 5.7 A400+50 A800-100 A600+70 0.0 0/4 0/0 7 5 5.5 4 0.0 3 1/6 4 6.1 0/0 Soidinneva 2/7 3.0 4 3/3 A1000-150 A1200-240 A800+100 0.0 5 0/0 5.8 5/13 A1000+100 0.0 5.4 9 0/0 0.0 0/0 9 4/14 13 5.8 3/12 0.0 6.5 5 0/0 6.2 1/11 12 6.2 A1400-100 A1200+100 A1600-70 A1400+160 0.0 1/9 5.3 9 2/12 12 0/0 5.8 0/6 14 2/14 12 6.3 Lähdeaho Peltola A1600+150 5.7 0.0 2/16 6.3 2/11 0/0 16 0.0 1/15 0/0 12 0.0 0/0 A1720 Soidinneva, 12807, Reisjärvi Turvekerrostuman paksuus Tutkimuspiste 0-1m 6,4 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen rahkavaltaisen 1-1,5m 1,5-2m 2/17 pintakerroksen/turvekerrostuman paksuus (dm) Syvyystutkimuspiste Turvekerrostuman paksuus (dm) 17 0 50 100 200 300 400 500m Geologian tutkimuskeskus 2009 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/09 ja Logica Suomi Oy Kuva 2. Esimerkki suokartasta. 11
Jukka Turunen ja Matti Laatikainen Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. 12
Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 SOIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON Turpeen laatu ja määrä sekä suon luontoarvot vaikuttavat ratkaisevasti siihen, onko suo turvetuotantoon soveltuva. Merkittäviä luontoarvoja ovat harvinaiset eliölajit ja ns. avainbiotoopit, jotka on kuvattu metsälaissa (Savolainen 1997a) ja luonnonsuojelulaissa (Savolainen 1997b). Nykyisin turvetuotantoon tulisi ottaa ensisijaisesti suopeltoja ja metsäojitettuja soita (Valtion alueiden käyttötavoitteet 2008). Turvekerrostuman paksuus, turvelaji, maatuneisuus sekä turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat määrääviä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Suon muoto, suopohjan topografia, kuivatusmahdollisuudet ja suon yleinen sijainti on myös otettava huomioon turvetuotantoa suunniteltaessa, mm. sarkaojien kaltevuuden on vesiensuojelusyistä oltava alle 1,5 m/km. Tuotantokelpoisena pidetään yleensä yli 1,5 m:n syvyistä aluetta. Mikäli turvekerros on hyvin tiivistynyttä (pellot ja turvekankaat), voidaan tuotantokelpoinen alue ulottaa myös metrin syvyiselle alueelle. Koska turvekerrosta ei voida käyttää aivan mineraalimaata myöten, on tässä raportissa vähennetty tuotantokelpoista turvemäärää laskettaessa turpeen keskisyvyydestä 0,2-0,3 m. Käytännössä suon pohjalle jäävän kerroksen paksuus vaihtelee mm. pohjamaalajin, pohjan kivisyyden, turpeen laadun ja suon jälkikäytön mukaan. Fysikaalisten ominaisuuksien osalta on noudatettu soveltaen Energiateollisuuden, Metsäteollisuuden ja Turveteollisuusliiton (2006) sopimia laatuvaatimuksia jyrsin- ja palapolttoturpeelle (liite 2). Määriteltäessä suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon on käytetty seuraavia maatuneisuus-, turvelaji- ja syvyysarvoja: Energiaturpeen tuotantoon palaturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turpeen maatuneisuus on yli H 4 * turve ei ole puhdasta saraturvetta (palat murenevat) * suon syvyys on yli 1,5 m * tasapohjaisen turvepellon ja ojitusalueen syvyys on yli 1 m * maatumaton pintakerros (H 1-4) on alle 0,6 m paksu Energiaturpeen tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turve on saravaltaista (H 1-10) tai maatunutta rahkavaltaista (yli H 4) * suon syvyys on yli 1,5 m * tasapohjaisten turvepeltojen ja ojitusalueiden syvyys on yli 1 m * maatumaton pintakerros (H 1-4) on alle 0,6 m paksu * tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 15 ha Turvetuotannon laajuuden mukaan voidaan erottaa kolme tuotantomuotoa: teollinen, pk-turvetuotanto ja kotitarvetuotanto. Teollinen turvetuotanto ja pk-tuotanto ovat joko jyrsin- tai palaturvetuotantoa. Teollisen- ja pk-tuotannon tuotantoalat ovat yleensä kymmeniä tai satoja hehtaareja. Kotitarvetuotannolla tarkoitetaan palaturvetuotantoa, jossa tuotettu turve käytetään omalla tai lähitiloilla. Kotitarvetuotantoon soveltuvien soiden syvyydelle, turpeiden tuhkapitoisuudelle, turvelajille ja tilavuuspainolle ei ole asetettu niin tiukkoja laatuvaatimuksia kuin teolliseen - tai pk- tuotantoon soveltuvien soiden turpeille. Teollisen - ja pk-tuotannon vähimmäispinta-ala on noin 5 ha. Tämä voi koostua useasta lähekkäin olevasta alueesta. Kotitarvetuotannolle ei ole asetettu pinta-alarajaa. Kotitarvetuotannossa kulkuyhteyden suolle olisi oltava valmiina jo ennen tuotannon aloittamista alkukustannusten pienentämiseksi. Esim. turvepohjaiset pellot ovat usein helposti otettavissa turvetuotantoon. Puuston ei katsota nykyisin olevan ongelma teollista turvetuotantoa suunniteltaessa, mutta kotitarvetuotannossa se voi olla kustannuksia lisäävä ja tuotannon aloittamista vaikeuttava tekijä. Arvioitaessa suon soveltuvuutta ympäristöturpeeksi (mm. kasvuturve, viherrakentaminen, maatalouskäyttö, öljyntorjunta ja jätevesien puhdistus) kiinnitetään huomiota erityisesti turpeen rahkasammaltyyppiin, maatuneisuuteen ja kerrostuman paksuuteen. Arvioinnissa on noudatettu Toivosen (1997) esittämää heikosti maatuneen eli vaalean rahkaturpeen (H 1-4) laatuluokitusta. Nykyisin vaaleiden rahkaturpeiden rinnalla käytetään myös tummia turvelaatuja. Nämä tummat turpeet ovat pitemmälle maatuneita, usein eri maatumisasteilla olevia turpeita tai turpeiden ja muiden materiaalien sekoituksia. Turvetuotanto on luvanvaraista toimintaa. Jos turvetuotantoalue on kooltaan yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupaviraston myöntämä ympäristölupa (Ympäristönsuojeluasetus 2000). Luvassa lupaviranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristövaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä, suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, velvoitetarkkailusta ja mahdollisista korvausvelvoitteista.) Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA -lain mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista 13
Jukka Turunen ja Matti Laatikainen (Valtioneuvoston asetus 2006). Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly- ja meluvaikutukset, maiseman muutokset, sekä vaikutukset terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Väyrynen ja muut 2008). Mikäli turvetuotantoalue on alle 10 ha, tuotantoalueesta on tehtävä ilmoitus alueelliseen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen (ELY, 1.1.2010 lukien). 14
Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 TUTKITUT SUOT 18. Isoneva Isoneva (Atk nro. 3277, kl. 2343 02, x = 7055,5, y = 3392,0) sijaitsee n. 6 km Reisjärven keskustasta länteen. Suo rajoittuu pääosin moreenikankaisiin. Suolle tulee runsaasti metsäautoteitä ja suon lävitse kulkee paikallistie nro. 58 eli Lestijärventie. Isonevan keskiosissa on laaja turvetuotantoalue (kuva 4). Isonevan kokonaispinta-ala on noin 1539 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 951 ha, yli 1,5 m:n aluetta 631 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 456 ha. Syvin turvekerros (5,7 m) löydettiin pisteeltä A7900+1000. Isonevan laajuudesta johtuen suo sijaitsee kolmella valuma-alueella. Suon pohjoisosa kuuluu Vääräjoen valuma-alueeseen (53.09) ja tarkemmin Pitkäjärven valuma-alueeseen (53.095). Suon keskiosa kuuluu Kalajanjoen valuma-alueeseen (53.05) ja tarkemmin Reis-Vuohtajärven alueeseen (53.053). Suon eteläosa kuuluu puolestaan Kalajanjoen valuma-alueeseen (53.05) ja tarkemmin Lestinpuron valuma-alueeseen (53.056). Suopinta on n. 127-134 m mpy. Suon pohjoisosa viettää pohjoiseen n. 1,6 m/km ja vedet laskevat Eteläpuron kautta Pitkäjärveen. Suon keskiosa viettää pääosin itä-koilliseen n. 2,0 m/km, mutta valuma-alueen pohjoisosassa Onkilampien alueella kaakkoon n. 5,0 m/km. Vedet laskevat suo keskiosassa suo-ojia pitkin Haijokeen, josta edelleen Vuohtajärveen. Suon eteläosa viettää pohjois-koilliseen noin 3,4 m/km ja vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Lestinpuroon, josta edelleen Vuohtajärveen. Tutkimuspisteitä on 1,7 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 3,8 kpl/10 ha. Isonevan keskiosaan tehtiin myös maatutkalinjoja turvesyvyyksien kartoittamiseksi talvella 2006. Isoneva on pääosin ojitettu ja suon keskiosassa on laaja turvetuotantoalue. Luonnontilaista aluetta on jonkin verran suon keskiosassa Onkilampien ympäristössä ja suon eteläosassa Korkiasaaren ympäristössä. Tutkimuspisteistä 63 % on rämeillä, 16 % avosuolla, 1 % korvessa, 16 % turvekankailla ja 4 % pellolla. Puusto on laajalla suoalueella hyvin vaihtelevaa. Puusto on valtaosin harvaa tai keskinkertaisen tiheää harvennusikäistä männikköä, jossa on sekapuuna koivua. Taimisto- ja riukuasteen männiköitä sekä varttuneita kasvatusmetsiä on myös runsaasti. Yleisinä suotyyppeinä ovat ojitetulla alueella varsinaiset sararäme- ja saranevamuuttumat sekä tupasvillarämemuuttumat. Luonnontilaisilla alueilla yleisiä ovat varsinaiset sararämeet ja lyhytkorsinevarämeet. Turpeesta 26 % on rahka, 73 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 11 %, sararahkaturve (CS) 14 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 1 %, saraturve (C) 2 %, rahkasaraturve (SC) 69 %, ruskosammalsaraturve (BC) 1 %, ruskosammalturve (B) 1 % ja rahkaruskosammalturve (1 %). Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 9 %, tupasvillan 12 % ja varpujen jäännöksiä sisältävien 2 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (61 %), moreeni (35 %) ja hieta (4 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 39 %. Isonevalta otettiin tilavuustarkat näytteet neljältä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 95 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 5,1 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,9. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,4 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,0 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 52,7 %, typpipitoisuus 2,01 % ja rikkipitoisuus 0,24 %. Yhdellä tutkimuspisteellä havaittiin korkeita tuhkapitoisuuksia Isonevalla on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 631 ha, joka koostuu kolmesta altaasta. Pinta-alaan eivät sisälly jo turvetuotannossa olevat alueet. Suon keskiosassa ovat Iso ja Pieni Onkilampi, jotka pienentävät käyttökelpoista aluetta. Tuotantokelpoinen kokonaispinta-ala on 585 ha, jonka energiaturvemäärä on n. 14 000 000 suo-m 3. Isonevalla havaittiin runsaasti metsäpeuroja sekä kalasääsken pesä. 15
Jukka Turunen ja Matti Laatikainen 3388000 3389000 3390000 3391000 3392000 3393000 3394000 3395000 3396000 7051000 7051000 7050000 7052000 7052000 7053000 7053000 7054000 7050000 7054000 7055000 7055000 7056000 7056000 7057000 7057000 7058000 7058000 7059000 7059000 7060000 7060000 7061000 7061000 7062000 7062000 7063000 7063000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 3388000 3389000 3390000 3391000 3392000 3393000 3394000 3395000 3396000 Kuva 4. Isonevan tutkimuslinjasto. 16
Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 5. Mesotrofista rimpinevaa Isonevan pohjoisosasta, Iso Onkilammen läheisyydestä. Turpeen syvyys kuvanottopaikalla on 170 cm (kuva Jukka Turunen). Kuva 6. Lyhytkorsinevarämettä Isonevan keskiosasta. Turpeen syvyys kuvanottopaikalla on 440 cm (kuva Jukka Turunen). 17
Jukka Turunen ja Matti Laatikainen 19. Risuneva Risuneva (Atk nro. 12764, kl. 2343 03, x = 7065,8, y = 3393,4) sijaitsee n. 9 km Reisjärven keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu hieta- ja lohkaremoreenimaastoon. Suon länsipuolella kulkee paikallistie nro. 760 ja suon lävitse kulkee metsäautoteitä (kuva 7). Risunevan kokonaispinta-ala on noin 104 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 52 ha, yli 1,5 m:n aluetta 30 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 12 ha. Syvin turvekerros (4,3 m) löydettiin pisteeltä A100+50. Suo kuuluu Kalajanjoen valuma-alueeseen (53) ja tarkemmin Kiljanjärven valuma-alueeseen (53.057). Suopinta on noin 130-137 m mpy ja viettää kaakkoon n. 3,9 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Risunevanojaan, josta edelleen Haarapuron kautta Kiljanjärveen. Tutkimuspisteitä on 6,0 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,8 kpl/10 ha. Risuneva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 64 % on rämeellä, 1 % avosuolla, 33 % turvekankaalla ja 2 % pellolla. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä, jossa on sekapuuna hiukan koivua. Yleisinä suotyyppeinä ovat varsinainen sararämemuuttuma, pallosararämemuuttuma sekä puolukka- ja mustikkaturvekankaat. Turpeesta 23 % on rahka-, 74 % sara- ja 3 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 8 %, sararahkaturve (CS) 11 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 4 %, saraturve (C) 24 %, rahkasaraturve (SC) 49 %, ruskosammalsaraturve (BC) 1 %, ruskosammalturve (B) 1 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 2 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 18 %, tupasvillaa sisältävien 9 % ja varpuainesta sisältäviä 10 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (18 %), hiesu (36 %), hieta (44 %) ja hiekka (2 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 39 %. Risunevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 115 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 8,0 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,5. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,1 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 52,4 %, typpipitoisuus 2,04 % ja rikkipitoisuus 0,50 %. Yhdellä tutkimuspisteellä havaittiin erittäin korkeita tuhka- ja rikkipitoisuuksia. Risunevalla on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 30 ha, joka koostuu yhdestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n. 560 000 suo-m 3. 3392000 3393000 3394000 7065000 7065000 7066000 7066000 7067000 7067000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 3392000 Kuva 7. Risunevan tutkimuslinjasto. 3393000 3394000 18
Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 20. Haukilamminneva Haukilamminneva (Atk nro. 12763, ( kl. 2343 03, x = 7064,3, y = 3395,8) sijaitsee n. 7 km Reisjärven keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu lohkaremoreenikankaisiin. Suo on metsäautoteiden ympäröimä (kuva 8). Haukilamminnevan kokonaispinta-ala on 97 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 70 ha, yli 1,5 m:n aluetta 54 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 39 ha. Syvin turvekerros (4,1 m) löydettiin pisteeltä A1200+150. Suo kuuluu Kalajanjoen valuma-alueeseen (53.05) ja tarkemmin Kiljanjärven valuma-alueeseen (53.057). Suopinta on n. 134-136 m mpy ja viettää pääosin länteen n. 1,1 m/km. Vedet laskevat suon itä- ja eteläosista suo-ojia pitkin Isoon Haukilampeen. Suon muista osista vedet laskevat Pieneen Haukilampeen, mistä edelleen Haarapuron kautta Kiljanjärveen. Tutkimuspisteitä on 5,7 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 6,1 kpl/10 ha. Haukilamminneva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 79 % on rämeellä, 1 % avosuolla ja 25 % turvekankaalla. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua. Yleisinä suotyyppeinä ovat varsinainen sararämemuuttuma, lyhytkortinen nevarämemuuttuma sekä puolukkaturvekangas. Turpeesta 36 % on rahka-, 62 % sara- ja 2 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: 3395000 rahkaturve (S) 9 %, sararahkaturve (CS) 26 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 2 %, saraturve (C) 2 %, rahkasaraturve (SC) 58 %, ruskosammalsaraturve (BC) 1 %, ruskosammalturve (B) 1 % ja sararuskosammalturve (CB) 1 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 16 %, tupasvillaa sisältävien 10 % ja varpuainesta sisältävien 3 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (60 %), moreeni (31 %) ja hieta (8 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 34 %. Haukilamminnevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kolmelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 97 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,8 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,8. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,1 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 53,5 %, typpipitoisuus 2,06 % ja rikkipitoisuus 0,23 %. Kahden tutkimuspisteen pohjaturpeissa havaittiin korkeita tuhkapitoisuuksia. Haukilamminnevalla on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 54 ha, joka koostuu yhdestä altaasta. Suon eteläosassa on Iso Haukilampi, joka on huomioitava mahdollista turvetuotantoa suunniteltaessa. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n. 1 140 000 suo-m 3. 3396000 3397000 7064000 7064000 7065000 7065000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 3395000 Kuva 8. Haukilammennevan tutkimuslinjasto. 3396000 3397000 19
Jukka Turunen ja Matti Laatikainen 21. Pajusalmenneva Pajusalmenneva (Atk nro. 12766, kl. 2343 03, x = 7066,1, y = 3395,1) sijaitsee n. 9 km Reisjärven keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu pääosin lohkaremoreenimaastoon. Suon länsi- ja itäosaan tulee metsäautotiet (kuva 9). Pajusalmennevan kokonaispinta-ala on 40 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 22 ha, yli 1,5 m:n aluetta 17 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 12 ha. Syvin turvekerros (4,6 m) löydettiin pisteeltä A100+50. Suo kuuluu Kalajanjoen valuma-alueeseen (53.05) ja tarkemmin Kiljanjärven valuma-alueeseen (53.057). Suopinta on noin 136-141 m mpy ja viettää lounaaseen n. 3,5 m/km. Vedet laskevat Haarapuroon, josta edelleen Kiljanjärveen. Tutkimuspisteitä on 6,2 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,4 kpl/10 ha. Pajusalmenneva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 89 % on rämeellä ja 11 % turvekankaalla. Puusto on pääosin harvaa taimisto- ja riukuasteen männikköä, jossa on sekapuuna kuusta ja koivua. Yleisinä suotyyppeinä ovat varsinaiset sararämemuuttumat, isovarpu- ja pallosararämemuuttumat sekä puolukkaturvekankaat. Turpeesta 29 % on rahka- ja 71 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 3 %, sararahkaturve (CS) 26 %, rahkasaraturve (SC) 70 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 1 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 22 % ja tupasvillaa sisältävien 7 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (54 %), hiesu (41 %) ja hieta (5 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 24 %. Pajusalmennevalta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 99 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,7 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,1 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,8. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,4 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 8,5 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 53,2 %, typpipitoisuus 2,20 % ja rikkipitoisuus 0,34 %. Tutkimuspisteen pohjaturpeissa havaittiin kohonneita rikkipitoisuuksia. Pajusalmennevalla on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 17 ha, joka koostuu kahdesta vierekkäisestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n. 410 000 suo-m 3. 7067000 3394000 3395000 3396000 7066000 7066000 7067000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 3394000 Kuva 9. Pajusalmennevan tutkimuslinjasto. 3395000 3396000 20
Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 22. Siiponneva Siiponneva (Atk nro. 12767, kl. 2343 03, x = 7062,9, y = 3396,8) sijaitsee n. 5 km Reisjärven keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon. Suo on metsäautoteiden ympäröimä ja suon lävitse kulkee myös metsäautotie (kuva 10). Siiponnevan kokonaispinta-ala on 188 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 122 ha, yli 1,5 m:n aluetta 95 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 68 ha. Syvin turvekerros (6,5 m) löydettiin pisteeltä A700+650. Suo kuuluu Kalajanjoen valuma-alueeseen (53.05) ja tarkemmin Reis-Vuohtajärven alueeseen (53.053). Suopinta on noin 124 135 m mpy ja viettää kaakkoon n. 3,3 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Siiponpuroon, josta edelleen Reisjärveen. Tutkimuspisteitä on 5,5 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 4,9 kpl/10 ha. Siiponneva on ojitettu lähes kokonaisuudessaan. Suon pohjoisosassa on luonnontilaista aluetta pienialaisesti. Tutkimuspisteistä 4 % on avosuolla, 75 % rämeellä, 1 % korvessa ja 20 % turvekankaalla. Puusto on pääosin harvaa harvennusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua. Myös varttuneita kasvatusmetsiä ja taimisto- ja riukuasteen mäntymetsiä esiintyy. Yleisinä suotyyppeinä ovat varsinainen sararäme-, pallosararäme- ja tupasvillarämemuuttumat sekä puolukkaturvekankaat. Turpeesta 31 % on rahka-, 68 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 7 %, sararahkaturve (CS) 24 %, saraturve (C) 1 %, rahkasaraturve (SC) 67 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 1 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 10 %, tupasvillaa sisältävien 8 % ja varpuainesta sisältävien 2 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (59 %), moreeni (37 %) ja hieta (4 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 18 %. Siiponnevalta otettiin tilavuustarkat näytteet neljältä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 83 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 2,8 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,2. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,1 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 52,8 %, typpipitoisuus 1,70 % ja rikkipitoisuus 0,16 %. Siiponnevalla on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 95 ha, joka koostuu yhdestä lahdekkeisesta kaakko-luode -suuntaisesta altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n. 2 380 000 suo-m 3. 21
Jukka Turunen ja Matti Laatikainen 3396000 3397000 3398000 3399000 7060000 7060000 7061000 7061000 7062000 7062000 7063000 7063000 7064000 7064000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 3396000 Kuva 10. Siiponnevan tutkimuslinjasto. 3397000 3398000 3399000 22
Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 23. Vehkalamminneva Vehkalamminneva (Atk nro. 12768, kl. 2343 03, x = 7061,8, y = 3399,3) sijaitsee n. 5 km Reisjärven keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu pääosin lohkareiseen moreenimaastoon. Suo on kaikista ilmansuunnista metsäautoteiden ympäröimä (kuva 11). Vehkalamminnevan kokonaispinta-ala on noin 69 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 58 ha, yli 1,5 m:n aluetta 50 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 36 ha. Syvin turvekerros (4,3 m) löydettiin pisteeltä A200. Suo kuuluu Kalajanjoen valuma-alueeseen (53.05) ja tarkemmin Reis-Vuohtajärven alueeseen (53.053). Suopinta on noin 124-128 m mpy. Suo viettää pääosin kaakkoon n. 2,0 m/km ja suon pohjoisosassa länsiluoteeseen n. 3,7 m/km. Vedet laskevat suoojia pitkin Ajakainen-lampeen, mistä Ajakaisenojan kautta Kalajanjokeen. Tutkimuspisteitä on 7,2 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 7,5 kpl/10 ha. Vehkalamminneva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 2 % on korvessa, 44 % rämeellä, 10 % avosuolla ja 44 % turvekankaalla. Suon pohjoisosassa puusto on harvaa, vajaatuottoisista männikköä, jossa on sekapuuna koivua, mutta myös harvaa koivu-mänty harvennusmetsää esiintyy. Suon keski- ja eteläosissa puusto on pääosin harvaa koivumänty harvennusmetsää, jossa on myös usein sekapuuna kuusta. Yleisinä suotyyppeinä ovat puolukkaturvekankaat, varsinainen sararäme-, varsinainen saraneva- ja lyhytkortinen nevarämemuuttuma. Turpeesta 71 % on rahka-, 24 % sara- ja 5 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: 7063000 3398000 3399000 rahkaturve (S) 19 %, sararahkaturve (CS) 53 %, rahkasaraturve (SC) 23 %, ruskosammalturve (B) 1 % ja sararuskosammalturve (CB) 4 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 23 %, tupasvillaa sisältävien 11 % ja varpuainesta sisältävien 2 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (28 %), hiesu (61 %) ja hieta (11 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 39 %. Vehkalamminnevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kolmelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 108 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,5 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,6. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,5 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 53,9 %, typpipitoisuus 2,05 % ja rikkipitoisuus 0,34 %. Vehkalamminnevalla on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 50 ha, joka koostuu kolmesta vierekkäisestä altaasta. Käytännössä teknisesti turvetuotantoon soveltuva ala on kuitenkin pienempi (noin 47 ha), koska osa yli 1,5 m:n alueesta rajoittuu suon pohjoisja eteläosassa sijaitseviin Huttu- ja Vehkalampiin. Suon pohjoisosan pinnassa (noin 6 ha) on paksuhko (60-100 cm) Cuspidata -valtainen rahkaturvekerros, joka soveltuu ympäristöturpeeksi. Alueen käyttökelpoinen vaalea rahkaturvemäärä on n. 45 000 suo-m 3. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n. 980 000 suo-m 3. 3400000 7063000 7062000 7062000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 3398000 3399000 Kuva 11. Vehkalamminnevan tutkimuslinjasto. 3400000 23
Jukka Turunen ja Matti Laatikainen 24. Viitalanneva Viitalanneva (Atk nro. 12761, kl. 2343 03, x = 7064,8, y = 3399,2) sijaitsee n. 7 km Reisjärven keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu pääosin lohkareiseen moreenimaastoon. Suon länsi- ja itäosaan tulee metsäautotiet (kuva 12). Viitalannevan kokonaispinta-ala on 58 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 23 ha, yli 1,5 m:n aluetta 13 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 9 ha. Syvin turvekerros (5,1 m) löydettiin pisteeltä A450. Suo kuuluu Kalajanjoen valuma-alueeseen (53.05) ja tarkemmin Reis-Vuohtajärven alueeseen (53.053). Suopinta on noin 126-131 m mpy ja viettää kaakkoon n. 3,3 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Kortepuroon, mistä edelleen Huttulammen ja Vehkalamminnevan kautta Ajakainen-lampeen ja Ajakaisenojan kautta Kalajanjokeen. Tutkimuspisteitä on 4,0 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 4,0 kpl/10 ha. Viitalanneva on ojitettu lähes kokonaisuudessaan. Suon pohjoisosassa on kuitenkin pienialainen ojittamaton suoalue. Tutkimuspisteistä 2 % on avosuolla, 80 % rämeellä, 2 % korvessa ja 15 % turvekankaalla. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä, jossa esiintyy sekapuuna koivua ja kuusta. Ojitetulla alueella yleisinä suotyyppeinä ovat varsinainen sararäme- ja tupasvillarämemuuttumat, lyhytkorsinevarämemuuttumat, korpirämemuuttumat sekä puolukkaturvekankaat. Luonnontilaisella alueella vallitsevana on lyhytkorsinevaräme. Turpeesta 44 % on rahka- ja 56 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 12 %, sararahkaturve (CS) 32 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 54 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 12 %, tupasvillaa sisältävien 8 % ja varpuainesta sisältävien 5 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (57 %), moreeni (39 %) ja hieta (4 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 23 %. Viitalannevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 80 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 2,5 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,7. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,4 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,0 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 52,2 %, typpipitoisuus 1,57 % ja rikkipitoisuus 0,14 %. Viitalannevasta soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue (13 ha), joka koostuu kahdesta vierekkäisestä altaasta. Suon pohjoisosan luonnontilaisella alueella on pienialainen (noin 1 ha), paikoin jopa metrin paksuinen, heikosti maatunut Cuspidata-Acutifolia -valtainen pintarahkaturvekerros. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on kaikkiaan n. 340 000 suo-m 3. 24
Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 3398000 3399000 3400000 7064000 7064000 7065000 7065000 7066000 7066000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 3398000 Kuva 12. Viitalannevan tutkimuslinjasto. 3399000 3400000 25
Jukka Turunen ja Matti Laatikainen 25. Punakivensuo Punakivensuo (Atk nro. 12769, kl. 2343 03, x = 7066,2, y = 3398,9) sijaitsee n. 9 km Reisjärven keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu pääosin lohkareiseen moreenimaastoon. Suon länsi- ja itäpuolelle tulee metsäautotiet (kuva 13). Punakivensuon kokonaispinta-ala on 61 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 32 ha, yli 1,5 m:n aluetta 21 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 9 ha. Syvin turvekerros (4,0 m) löydettiin pisteeltä A700-50. Suo kuuluu Kalajanjoen valuma-alueeseen (53.05) ja tarkemmin Korpijoen valuma-alueeseen (53.058). Suopinta on noin 129-132 m mpy ja viettää pääosin kaakkoon n. 1,8 m/km. Suon eteläosassa pinta viettää lounaaseen n. 2,9 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Korpijokeen, mistä edelleen kanavien kautta Hautaperän tekojärveen. Tutkimuspisteitä on 5,4 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,9 kpl/10 ha. Punakivensuo on pääosin ojitettu, mutta suon eteläosassa on ojittamatonta suoaluetta. Tutkimuspisteistä 91 % on rämeellä, 7 % turvekankaalla ja 2 % korvessa. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää taimisto ja riukuasteen männikköä, jossa on sekapuuna koivua. Ojitetulla alueella vallitsevana suotyyppinä on tupasvillarämemuuttuma. Luonnontilaisella alueella vallitsevina ovat tupasvillarahkaräme ja tupasvillaräme. Turpeesta 99 % on rahka- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 54 %, sararahkaturve (CS) 45 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 1 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 11 % ja tupasvillaa sisältävien 61 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (51 %) ja moreeni (49 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 5 %. Punakivensuolta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 117 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 5,1 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,0. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,2 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 52,5 %, typpipitoisuus 1,77 % ja rikkipitoisuus 0,23 %. Punakivensuosta soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue (21 ha), joka koostuu yhdestä yhtenäisestä altaasta. Suon länsiosassa on varsin laaja alue, jossa on noin 50 cm:n paksuinen, heikosti maatunut Cuspidata -valtainen pintarahkaturvekerros. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on kaikkiaan n. 380 000 suo-m 3. 26
Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 3398000 3399000 3400000 7065000 7066000 7065000 7066000 7067000 7067000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 3398000 Kuva 13. Punakivensuon tutkimuslinjasto. 3399000 3400000 27
Jukka Turunen ja Matti Laatikainen 26. Ristineva Ristineva (Atk nro. 12771, kl. 2343 03, x = 7068,1, y = 3399,5) sijaitsee n. 10 km Reisjärven keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon. Suon itä- ja länsipuolelle tulee metsäautotiet (kuva 14). Ristinevan kokonaispinta-ala on 83 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 38 ha, yli 1,5 m:n aluetta 24 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 16 ha. Syvin turvekerros (5,2 m) löydettiin pisteeltä B300-400. Suo kuuluu Kalajanjoen valuma-alueeseen (53.05) ja tarkemmin Korpijoen valuma-alueeseen (53.058). Suopinta on noin 134-137 m mpy ja viettää suon itäosassa pääosin etelään n. 3,0 m/km ja länsiosassa lounaaseen n. 4,1 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Mustapuroon, mistä edelleen Korpijoen kautta Hautaperän tekojärveen. Tutkimuspisteitä on 7,4 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 6,5 kpl/10 ha. Ristineva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 8 % on avosuolla, 66 % rämeellä, 1 % korvessa ja 25 % turvekankaalla. Puusto on harvaa tai keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua ja kuusta. Yleisinä suotyyppeinä ovat varsinainen sararämemuuttuma, tupasvillarämemuuttuma sekä puolukkaturvekankaat. Turpeesta 50 % on rahka-, 1 % ruskosammal- ja 49 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 14 %, sararahkaturve (CS) 36 %, rahkasaraturve (SC) 49 % ja ruskosammalturve (B) 1 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 18 %, tupasvillaa sisältävien 25 % ja varpuainesta sisältävien 2 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (70 %), hiesu (25 %), hiekka (4 %) ja savi (1 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 6 %. Ristinevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 102 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,6 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,4. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,5 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 54,6 %, typpipitoisuus 1,80 % ja rikkipitoisuus 0,24 %. Yhden tutkimuspisteen pohjaturpeissa havaittiin varsin korkeita rikkipitoisuuksia. Ristinevasta soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue (24 ha), joka koostuu kolmesta vierekkäisestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on kaikkiaan n. 600 000 suo-m 3. 28
Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 3399000 3400000 3401000 7067000 7068000 7067000 7068000 7069000 7069000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 3399000 Kuva 14. Ristinevan tutkimuslinjasto. 3400000 3401000 29
Jukka Turunen ja Matti Laatikainen 27. Ristinkuru Ristinkuru (Atk nro. 12762, kl. 2343 03, x = 7069,1, y = 3400,3) sijaitsee n. 11 km Reisjärven keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu pääosin lohkareiseen moreenimaastoon. Suo on metsäautoteiden ympäröimä ja myös suon pohjois- ja keskiosan lävitse kulkee metsäautotiet (kuva 15). Ristinkurun kokonaispinta-ala on 42 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 14 ha, yli 1,5 m:n aluetta 7 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 1 ha. Syvin turvekerros (2,3 m) löydettiin pisteeltä A500. Suo kuuluu Kalajanjoen valuma-alueeseen (53) ja tarkemmin Kalajanjärven alueeseen (53.052). Suopinta on noin 139-144 m mpy ja viettää kaakkoon n. 3,9 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Luotoselle, josta Kaakkurinojan kautta edelleen Hautaperän tekojärveen. Tutkimuspisteitä on 8,4 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 7,5 kpl/10 ha. Ristinkuru on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 65 % on rämeellä ja 35 % turvekankaalla. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua. Yleisinä suotyyppeinä ovat puolukkaturvekankaat sekä isovarpuräme- ja lyhytkorsinevarämemuuttumat. Turpeesta 35 % on rahka-, 5 % ruskosammal- ja 60 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 10 %, sararahkaturve (CS) 22 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 3 %, rahkasaraturve (SC) 60 %, ruskosammalturve (B) 1 %, rahkaruskosammalturve (SB) 2 % ja sararuskosammalturve (CB) 2 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 16 % ja tupasvillaa sisältävien 7 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (97 %) ja hiesu (3 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 4 %. Ristinkurulta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 100 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,3 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,7. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,0 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,8 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 55,1 %, typpipitoisuus 2,27 % ja rikkipitoisuus 0,21 %. Ristinkurusta soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue (7 ha), joka koostuu yhdestä yhtenäisestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on kaikkiaan n. 96 000 suo-m 3. 30
Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 3399000 3400000 3401000 7068000 7068000 7069000 7069000 7070000 7070000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 3399000 Kuva 15. Ristinkurun tutkimuslinjasto. 3400000 3401000 31
Jukka Turunen ja Matti Laatikainen 28. Pölkkyneva Pölkkyneva (Atk nro. 12772, kl. 2343 03, x = 7068,9, y = 3398,4) sijaitsee n. 11 km Reisjärven keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu lohkaremoreenimaastoon. Suon pohjois- ja kaakkoispuolelle tulee metsäautotiet (kuva 16). Pölkkynevan kokonaispinta-ala on noin 72 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 39 ha, yli 1,5 m:n aluetta 26 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 18 ha. Syvin turvekerros (4,6 m) löydettiin pisteeltä A150-200. Suo kuuluu Kalajanjoen valuma-alueeseen (53.05) ja tarkemmin Korpijoen valuma-alueeseen (53.058). Suopinta on n. 134 138 m mpy ja viettää suon pohjoiosassa kaakkoon n. 1,8 m/km ja suon eteläosassa itään n. 2,7 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Mustapuroon, mistä edelleen Korpijoen kautta Hautaperän tekojärveen. Tutkimuspisteitä on 5,8 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,4 kpl/10 ha. Pölkkyneva on ojitettu lähes kokonaisuudessaan, ainoastaan suon pohjoisosassa on ojittamatonta suoaluetta. Tutkimuspisteistä 17 % on avosuolla, 74 % on rämeellä ja 9 % turvekankaalla. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua. Yleisinä suotyyppeinä ovat korpirämemuuttumat, lyhytkorsinevarämemuuttumat sekä varsinainen sararäme- ja isovarpurämemuuttumat. Turpeesta 62 % on rahka-, 1 % rahkasammal- ja 37 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 15 %, sararahkaturve (CS) 45 %, saraturve (C) 1 %, rahkasaraturve (SC) 38 % ja ruskosammalturve (B) 1 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 32 % ja tupasvillaa sisältävien 14 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (56 %), hiesu (39 %) ja hieta (5 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 16 %. Pölkkynevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 98 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,5 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,1. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,5 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 54,7 %, typpipitoisuus 1,83 % ja rikkipitoisuus 0,18 %. Pölkkynevalla on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 26 ha, joka koostuu kahdesta vierekkäisestä altaasta. Käytännössä teknisesti turvetuotantoon soveltuva ala on kuitenkin pienempi (noin 23 ha), koska osa yli 1,5 m:n alueesta rajoittuu suon pohjoisosassa sijaitseviin Pölkkylampiin. Pölkkylampien ympäristön luonnontilaisella alueella on paikoin myös paksu (60-80 cm), heikosti maatunut Acutifolia-Cuspidata -valtainen pintarahkaturvekerros. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on kaikkiaan n. 510 000 suo-m 3. 32
Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 3398000 3399000 3400000 7068000 7068000 7069000 7069000 7070000 7070000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 3398000 Kuva 16. Pölkkynevan tutkimuslinjasto. 3399000 3400000 33
Jukka Turunen ja Matti Laatikainen 29. Lankkuneva Lankkuneva (Atk nro. 12760, kl. 2343 03, x = 7070,0, y = 3399,1) sijaitsee n. 13 km Reisjärven keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu lohkaremoreenimaastoon. Suon pohjois-, etelä- ja itäosaan johtaa metsäautoteitä (kuva 17). Lankkunevan kokonaispinta-ala on 129 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 62 ha, yli 1,5 m:n aluetta 41 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 22 ha. Syvin turvekerros (4,0 m) löydettiin pisteeltä B600. Suo koostuu kahdesta vierekkäisestä suoaltaasta, jotka ovat pääosin mineraalimaan erottamat. Suo kuuluu Kalajanjoen valuma-alueeseen (53.05) ja tarkemmin Korpijoen valuma-alueeseen (53.058). Suonpinta on n. 138 145 m mpy ja viettää suon länsiosan altaassa etelään n. 6,2 m/km ja suon itäosan altaassa myös etelään n. 1,4 m/km. Vedet laskevat suon länsiosasta Heinäjärveen, josta Heinäpuron kautta Ylijokeen ja Korpinen-järveen. Suon itäosasta vedet laskevat Pölkkynevalle, josta edelleen Mustapuron ja Korpijoen kautta Hautaperän tekojärveen. Tutkimuspisteitä on 6,3 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,8 kpl/10 ha. Lankkuneva on ojitettu kokonaisuudessaan, mutta suolla on alueita, jotka ovat ojaverkoston harvuudesta johtuen lähes luonnontilaista suota vastaavassa tilassa. Tutkimuspisteistä 4 % on avosuolla, 88 % on rämeellä, 1 % korvessa ja 7 % turvekankaalla. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua. Yleisinä suotyyppeinä ovat lyhytkorsinevarämeojikot, varsinaiset sararämemuuttumat, ruohoiset sararämemuuttumat sekä pallosararämemuuttumat. Turpeesta 55 % on rahka-, 2 % ruskosammal- ja 43 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 16 %, sararahkaturve (CS) 36 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 3 %, saraturve (C) 3 %, rahkasaraturve (SC) 40 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 2 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 5 %, tupasvillaa sisältävien 27 % ja varpuainesta sisältävien 2 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (61 %), hieta (15 %), hiesu (14 %), hiekka (3 %) sekä lohkareet ja kivet (7 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 4 %. Lankkunevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteetä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 80 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,3 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,8. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,4 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 54,1 %, typpipitoisuus 1,76 % ja rikkipitoisuus 0,20 %. Lankkunevan yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta soveltuu turvetuotantoon 40 ha, joka koostuu kolmesta vierekkäisestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on kaikkiaan n. 760 000 suo-m 3. Mahdollista turvetuotantoa suunniteltaessa on otettava erityisesti huomioon suon eteläosassa sijaitseva Heinäjärvi, koska suon länsiosan vedet laskevat ko. järveen. 34
Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 3398000 3399000 3400000 7070000 7070000 7069000 7071000 7071000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 3398000 Kuva 17. Lankkunevan tutkimuslinjasto. 3399000 3400000 7069000 Kuva 18. Lyhytkorsinevarämeojikkoa Lankkunevan itäosasta. Turpeen syvyys kuvanottopaikalla on 290 cm (kuva Jukka Turunen). 35
Jukka Turunen ja Matti Laatikainen 30. Pökköpohja Pökköpohja (Atk nro. 12770, kl. 2343 03, x = 7067,1, y = 3400,1) sijaitsee n. 10 km Reisjärven keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu lohkaremoreenimaastoon. Suon lävitse kulkee metsäautotie (kuva 19). Pökköpohjan kokonaispinta-ala on 23 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 12 ha, yli 1,5 m:n aluetta 9 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 6 ha. Syvin turvekerros (4,3 m) löydettiin pisteeltä A800. Suo kuuluu Kalajanjoen valuma-alueeseen (53.05) ja tarkemmin Korpijoen valuma-alueeseen (53.058). Suonpinta on n. 130 134 m mpy ja viettää suon itäosassa länteen n. 3,8 m/km ja suon länsiosassa etelään Ristilammen suuntaan n. 5,8 m/km. Vedet laskevat Ristilammen kautta Mustapuroon, josta Korpijoen kautta Hautaperän tekojärveen. Tutkimuspisteitä on 9,6 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 7,4 kpl/10 ha. Pökköpohja on ojitettu lähes kokonaisuudessaan. Suon länsiosassa, Ristilammen ympäristössä on pienialaisesti ojittamatonta suoaluetta. Tutkimuspisteistä 62 % on rämeellä ja 38 % turvekankaalla. Suoalueen puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää tai tiheää harvennusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua. Myös varttunutta kasvatusmetsää esiintyy runsaasti. Yleisinä suotyyppeinä ovat mustikkaturvekankaat, varsinaiset sararämemuuttumat sekä pallosararämemuuttumat. 3399000 3400000 Turpeesta 52 % on rahka-, 45 % sara- ja 3 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 29 %, sararahkaturve (CS) 23 % ruskosammalrahkaturve (BS) 1 %, saraturve (C) 12 %, rahkasaraturve (SC) 31 %, ruskosammalsaraturve (BC) 2 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 2 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 37 %, tupasvillaa sisältävien 11 % ja varpuainesta sisältävien 7 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (69 %) ja hiesu (31 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 33 %. Pökköpohjalta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 95 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,0 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,6. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,9 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,7 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 55,3 %, typpipitoisuus 2,02 % ja rikkipitoisuus 0,15 %. Pökköpohjalla on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 9 ha, joka koostuu kahdesta vierekkäisestä altaasta. Ristilammen välitön ympäristö poislukien, tuotantokelpoinen pinta-ala on noin 8 ha, jonka energiaturvemäärä on kaikkiaan n. 187 000 suo-m 3. 3401000 7067000 7067000 7066000 7068000 7068000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 3399000 3400000 3401000 7066000 Kuva 19. Pökköpohjan tutkimuslinjasto. 36
Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 31. Isoneva 3 7064000 3389000 3390000 Isoneva 3 (Atk nro. 12788, kl. 2341 12, x = 7062,7, y = 3390,3) sijaitsee n. 9 km Reisjärven keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu pääosin lohkareiseen moreenimaastoon. Suon länsi-, etelä- ja itäpuolella kulkee metsäautoteitä (kuva 20). Isonevan kokonaispinta-ala on noin 112 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 88 ha, yli 1,5 m:n aluetta 72 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 62 ha. Syvin turvekerros (5,0 m) löydettiin pisteeltä A350. Suo kuuluu kuuluu Vääräjoen valuma-alueeseen (53.09) ja tarkemmin Pitkäjärven valuma-alueeseen (53.095). Suopinta on n. 127 129 m mpy ja viettää suon pohjoisosassa länteen n. 2,5 m/km ja suon eteläosassa etelään n. 1,3 m/km. Vedet laskevat viereiseen Pitkäjärveen. Tutkimuspisteitä on 5,3 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 6,0 kpl/10 ha. Isoneva on luonnontilainen suo. Tutkimuspisteistä 13 % on avosuolla, 84 % rämeellä, 1 % pellolla ja 2 % turvekankaalla. Puusto on pääosin vajaatuottoista, harvaa tai keskinkertaisen tiheää männikköä. Yleisinä suotyyppeinä ovat tupasvillarämeet, lyhytkortiset nevat, lyhytkortiset nevarämeet, keidasrämeet sekä isovarpurämeet. Turpeesta 76 % on rahka- ja 24 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 57 %, sararahkaturve (CS) 19 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 21 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 14 %, tupasvillaa sisältävien 45 % ja varpuainesta sisältävien 1 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (68 %), moreeni (26 %) ja hieta (6 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 17 %. Isonevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kolmelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 91 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 1,7 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,4. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,1 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 53,2 %, typpipitoisuus 1,35 % ja rikkipitoisuus 0,12 %. Isonevalla on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 72 ha, joka koostuu yhdestä kaakko-luode -suuntaisesta altaasta. Suon pohjois-ja keskiosan pinnassa (noin 54 ha) on paksuhko (50-120 cm) Cuspidata -valtainen rahkaturvekerros. Pintarahkaturvekerrokset ovat soveliaita ympäristöturpeeksi. Alueen käyttökelpoinen vaalea rahkaturvemäärä on n. 275 000 suo-m 3. Tervalammen välitön ympäristö poislukien, tuotantokelpoinen pinta-ala energiaturvetuotantoon on noin 70 ha, jonka energiaturvemäärä on kaikkiaan n. 1 600 000 suo-m 3. Isoneva on luonnontilainen suo, jonka syvimmät alueet sijaitsevat pohjoisessa Tervalammen ympäristössä. Suo sijaitsee lisäksi Pitkäjärven itärannalla, jossa on runsaasti kesämökkiasutusta. Näistä syistä johtuen suota ei suositella turvetuotantoon. Isonevalla havaittiin metsäpeuroja. 3391000 7064000 7062000 7062000 7063000 7063000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 3389000 3390000 Kuva 20. Isoneva 3 tutkimuslinjasto. 3391000 37
Jukka Turunen ja Matti Laatikainen 32. Isoneva 4 Isoneva 4 (Atk nro. 12789, kl. 2343 03, x = 7061,9, y = 3392,5) sijaitsee n. 6 km Reisjärven keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu lohkare- ja hietamoreenimaastoon. Suo on teiden ympäröimä, länsi- ja pohjoispuolelle johtaa metsäautotiet ja suon eteläpuolella kulkee paikallistie (kuva 21). Isonevan kokonaispinta-ala on 127 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 84 ha, yli 1,5 m:n aluetta 64 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 46 ha. Syvin turvekerros (4,7 m) löydettiin pisteeltä A500+150. Suo sijaitsee Kalajoen vesistöalueella (53), Pitkäjärven valuma-alueen (53.095) ja Kiljanjärven valuma-alueen (53.057) rajalla. Suopinta on n. 129 131 m mpy ja viettää suon länsiosassa länteen n. 0,9 m/km, suon keskiosassa itään n. 1,1 m/km ja suon länsiosassa länteen n. 1,5 m/km. Vedet laskevat suon länsiosasta suo-ojien kautta Pitkäjärveen ja suon keski- ja itäosista suoja pelto-ojia pitkin Kotijokeen ja siitä edelleen Kiljanjärveen. Tutkimuspisteitä on 7,5 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,5 kpl/10 ha. Isoneva on valtaosin ojitettu. Ojittamatonta suoaluetta on Tielammen ympäristössä suon länsiosassa. Tutkimuspisteistä 95 % rämeellä ja 5 % turvekankaalla. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua. Myös taimisto- ja riukuasteen männiköitä esiintyy runsaasti. Yleisinä suotyyppeinä ovat suon keskiosassa varsinaiset sararämemuuttumat, suon reunaosissa tupasvillaräme- ja pallosararämemuuttumat sekä ojittamattomalla alueella lyhytkorsinevaräme. Turpeesta 63 % on rahka-, 35 % sara- ja 2 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 35 %, sararahkaturve (CS) 26 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 2 %, saraturve (C) 5 %, rahkasaraturve (SC) 28 %, ruskosammalsaraturve (BC) 2 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 2 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 5 %, tupasvillaa sisältävien 42 % ja varpuainesta sisältä vien 1 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (49 %), moreeni (36 %) ja hieta (15 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 14 %. Isonevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kolmelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 101 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 2,1 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,7. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,4 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 53,9 %, typpipitoisuus 1,42 % ja rikkipitoisuus 0,12 %. Isonevalla on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 64 ha, joka koostuu neljästä erillisestä altaasta. Suolla on runsaasti metsäsaarekkeita ja Tielampi. Suon keskiosan pinnassa (15 ha) on paksuhko (noin 80 cm) Cuspidata -valtainen rahkaturvekerros. Alueen käyttökelpoinen vaalea rahkaturvemäärä on n. 120 000 suo-m 3. Tuotantokelpoinen pinta-ala energiaturvetuotantoon on noin 60 ha, jonka energiaturvemäärä on n. 1 310 000 suo-m 3. 38
Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 3392000 3393000 3394000 7061000 7061000 7062000 7062000 7063000 7063000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 3392000 Kuva 21. Isoneva 4 tutkimuslinjasto. 3393000 3394000 Kuva 22. Keidasrämettä Isonevan länsiosasta Tielammen läheisyydestä. Turpeen syvyys kuvanottopaikalla on 340 cm (kuva Jukka Turunen). 39
Jukka Turunen ja Matti Laatikainen 33. Karinneva Karinneva (Atk nro. 12790, kl. 2341 12, x = 7064,0, y = 3389,1) sijaitsee n. 11 km Reisjärven keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu pääosin lohkareiseen moreenimaastoon, lännessä Pitkäjärveen. Suon itäpuolella kulkee metsäautotie ja suon länsiosaan johtaa useita mökkiteitä (kuva 23). Karinnevan kokonaispinta-ala on 102 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 81 ha, yli 1,5 m:n aluetta 64 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 43 ha. Syvin turvekerros (4,7 m) löydettiin pisteeltä A200-600. Suo kuuluu kuuluu Vääräjoen valuma-alueeseen (53.09) ja tarkemmin Pitkäjärven valuma-alueeseen (53.095). Suopinta on n. 127 129 m mpy ja viettää länteen n. 1,0 m/km. Vedet laskevat viereiseen Pitkäjärveen. Tutkimuspisteitä on 5,8 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 6,0 kpl/10 ha. Karinnevan itäosa on ojitettu kokonaisuudessaan, mutta Pitkäjärven rannalla suon länsi- ja eteläosassa on ojittamatonta suoaluetta. Tutkimuspisteistä 2 % on avosuolla, 74 % rämeellä ja 24 % turvekankaalla. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua. Myös taimisto- ja riukuasteen männiköitä esiintyy runsaasti. Yleisinä suotyyppeinä ovat tupasvillarämemuuttumat, varsinaiset sararämemuuttumat, isovarpurämemuuttumat, puolukkaturvekankaat sekä ojittamattomalla alueella isovarpurämeet. Turpeesta 59 % on rahka-, 39 % sara- ja 2 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: 3388000 rahkaturve (S) 22 %, sararahkaturve (CS) 35 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 3 %, saraturve (C) 4 %, rahkasaraturve (SC) 34 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 2 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 22 %, tupasvillaa sisältävien 24 % ja varpuainesta sisältävien 3 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (61 %), moreeni (33 %) ja hieta (6 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 2 %. Karinnevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kolmelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 98 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 2,3 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,7. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,2 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 53,0 %, typpipitoisuus 1,59 % ja rikkipitoisuus 0,16 %. Karinnevalla on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 64 ha, joka koostuu yhdestä altaasta. Suo sijaitsee Pitkäjärven itärannalla, jossa on ojittamatonta suoaluetta sekä runsaasti kesämökkejä. Näistä syistä johtuen suon länsiosa ei sovellu turvetuotantoon. Tuotantokelpoinen pinta-ala suo itäosassa on noin 35 ha, jonka energiaturvemäärä on kaikkiaan n. 730 000 suo-m 3. 3389000 3390000 7063000 7064000 7063000 7064000 7065000 7065000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 3388000 Kuva 23. Karinnevan tutkimuslinjasto. 3389000 3390000 40
Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 34. Isoneva 2 Isoneva 2 (Atk nro. 12791, kl. 2343 02, x = 7059,6, y = 3399,2) sijaitsee n. 2,5 km Reisjärven keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu pääosin lohkareiseen moreenimaastoon. Suo on metsäautotieverkoston ympäröimä (kuva 24). Isonevan kokonaispinta-ala on 32 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 21 ha, yli 1,5 m:n aluetta 14 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 6 ha. Syvin turvekerros (2,8 m) löydettiin pisteeltä A400+50. Suo kuuluu Kalajanjoen valuma-alueeseen (53.05) ja tarkemmin Reis- Vuohtajärven alueeseen (53.053). Suopinta on n. 123 126 m mpy ja viettää lounaaseen n. 2,0 m/km. Vedet laskevat suo- ja pelto-ojia pitkin Kiljanjokeen, josta edelleen Reisjärveen. Tutkimuspisteitä on 7,9 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 6,3 kpl/10 ha. Isoneva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 67 % on rämeellä, 2 % korvessa ja 31 % turvekankaalla. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua. Taimisto- ja riukuasteen männiköitä sekä varttuneita kasvatusmetsiä esiintyy myös runsaasti. Vallitsevina suotyyppeinä ovat tupasvillarämemuuttumat ja puolukkaturvekankaat. Turpeesta 87 % on rahka-, 5 % sara- ja 8 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 56 %, sararahkaturve (CS) 28 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 3 %, rahkasaraturve (SC) 6 %, ruskosammalturve (B) 1 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 6 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 28 %, tupasvillaa sisältävien 45 % ja varpuainesta sisältävien 5 %. Vallitsevat pohjamaalajit ovat hiesu (69 %) ja moreeni (31 %). Liejupisteitä ei havaittu. Isonevalta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 125 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 2,2 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan 6,2. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,6 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 55,1 %, typpipitoisuus 1,39 % ja rikkipitoisuus 0,13 %. Isonevalla on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 14 ha, joka koostuu yhdestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on kaikkiaan n. 250 000 suo-m 3. 3398000 3399000 3400000 7059000 7059000 7060000 7060000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 3398000 Kuva 24. Isoneva 2 tutkimuslinjasto. 3399000 3400000 41
Jukka Turunen ja Matti Laatikainen 35. Ranskansuo Ranskansuo (Atk nro. 12792, kl. 2343 06, x = 7063,3, y = 3403,8) sijaitsee n. 8 km Reisjärven keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon, osittain myös peltoihin suon koillis- ja lounaisosissa. Suon läheisyyteen tulee useita peltoteitä (kuva 25). Ranskansuon kokonaispinta-ala on 32 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 15 ha, yli 1,5 m:n aluetta 9 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 3 ha. Syvin turvekerros (2,6 m) löydettiin pisteeltä A1000+100. Suo sijaitsee Kalajoen vesistöalueella (53), Kalajanjärven alueen (53.052) ja Korpijoen valuma-alueen (53.058) rajalla. Suopinta on n. 114 116 m mpy ja viettää suon eteläosassa lounaaseen n. 0,9 m/km ja suon pohjoisosassa pohjoiseen n. 2,2 m/km. Vedet laskevat eteläosasta suo-ojia pitkin lounaaseen Salmelanlampeen, mistä kanavaverkostoa pitkin edelleen Hautaperän tekojärveen. Suon pohjoisosassa vedet laskevat suoja pelto-ojia pitkin Korpijokeen, josta edelleen Hautaperän tekojärveen. Tutkimuspisteitä on 9,7 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 8,5 kpl/10 ha. Ranskansuo on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 34 % on rämeellä, 2 % pellolla ja 64 % turvekankaalla. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää mänty-koivu- harvennusmetsää tai varttunutta kasvatusmetsää. Yleisinä suotyyppeinä ovat puolukka-, mustikka- ja varputurvekankaat sekä isovarpuräme- ja tupasvillarämemuuttumat. Turpeesta 100 % on rahkavaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 79 % ja sararahkaturve (CS) 21 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 13 %, tupasvillaa sisältävien 52 % ja varpuainesta sisältävien 22 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (72 %), moreeni (21 %) ja hieta (7 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 29 %. Ranskansuolta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 111 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 1,2 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan 5,6. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,8 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,7 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 54,8 %, typpipitoisuus 1,31 % ja rikkipitoisuus 0,11 %. Ranskansuolla on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 9 ha, joka koostuu kolmesta erillisestä altaasta. Tuotantokelpoinen pinta-ala on noin 8 ha, jonka energiaturvemäärä on kaikkiaan n. 128 000 suo-m 3. 3403000 3404000 3405000 7063000 7063000 7064000 7064000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 3403000 Kuva 25. Ranskansuon tutkimuslinjasto. 3404000 3405000 42
Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 36. Kiiskineva Kiiskineva (Atk nro. 12794, kl. 2344 01, x = 7071,1, y = 3399,8) sijaitsee n. 14 km Reisjärven keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu pääosin lohkareiseen moreenimaastoon. Suo on metsäautoteiden ympäröimä ja suon lävitse kulkee myös metsäautotie (kuva 26). Kiiskinevan kokonaispinta-ala on 119 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 43 ha, yli 1,5 m:n aluetta 27 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 18 ha. Syvin turvekerros (3,8 m) löydettiin pisteeltä A1600-50. Suo kuuluu Kalajoen vesistöalueeseen (53) ja tarkemmin Levonperänkanavan valuma-alueeseen (53.059). Suopinta on n. 130 148 m mpy ja viettää kaakkoon n. 5,0 m/ km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Korkiasuonnevalle, josta edelleen Juurikkaojan kautta Levonperänkanavaan ja Hautaperän tekojärveen. Tutkimuspisteitä on 6,8 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 5,6 kpl/10 ha. Kiiskineva on ojitettu lähes kokonaisuudessaan. Suon keskiosassa on hiukan ojittamatonta suoaluetta. Tutkimuspisteistä 6 % on avosuolla, 56 % rämeellä ja 38 % turvekankaalla. Puusto on keskinkertaisen tiheää tai tiheää, pääosin mänty-koivu -harvennusmetsää. Yleisinä suotyyppeinä ovat mustikka- ja puolukkaturvekankaat sekä pallosararäme-, tupasvillaräme- ja varsinaiset sararämemuuttumat. Turpeesta 55 % on rahka-, 44 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 23 %, sararahkaturve (CS) 31 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 2 %, saraturve (C) 3 %, rahkasaraturve (SC) 40 %, ruskosammalsaraturve (BC) 1 % ja ruskosammalturve (B) 1 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 19 %, tupasvillaa sisältävien 16 % ja varpuainesta sisältävien 3 %. Vallitseva pohjamaalaji on moreeni (100 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä oli 2 %. Kiiskinevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 91 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,6 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan 5,8. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,5 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 54,7 %, typpipitoisuus 2,04 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Kiiskinevalla on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 27 ha, joka koostuu kahdesta erillisestä altaasta. Tuotantokelpoinen pinta-ala on noin 26 ha, jonka energiaturvemäärä on n. 560 000 suo-m 3. 3399000 3400000 3401000 7071000 7071000 7070000 7072000 7072000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 3399000 3400000 3401000 7070000 Kuva 26. Kiiskinevan tutkimuslinjasto. 43
Jukka Turunen ja Matti Laatikainen 37. Talvilahdenneva Talvilahdenneva (Atk nro. 12795, kl. 2341 12, x = 7068,0, y = 3391,1) sijaitsee n. 12 km Reisjärven keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu lohkare- ja hiekkamoreenimaastoon. Suolle johtaa useita metsäauto- ja peltoteitä (kuva 27). Talvilahdennevan kokonaispinta-ala on 38 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta ainoastaan 4 ha. Syvin turvekerros (1,5 m) löydettiin pisteeltä A500-150. Suo kuuluu Kalajanjoen valuma-alueeseen (53) ja tarkemmin Kiljanjärven valuma-alueeseen (53.057). Suopinta on n. 136 139 m mpy ja viettää lounaaseen n. 3,0 m/km. Vedet laskevat suo-ja peltoojaverkostoa pitkin Norssinjärveen. Tutkimuspisteitä on 8,2 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 7,1 kpl/10 ha. Talvilahdenneva on ojitettu kauttaaltaan. Tutkimuspisteistä 3 % on avosuolla, 71 % rämeellä ja 26 % turvekankaalla. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä, jossa on sekapuuna koivua. Vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinaiset sararämemuuttumat ja mustikkaturvekankaat sekä reunaosissa pallosararämemuuttumat. Turpeesta 50 % on rahka-, 43 % sara- ja 7 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 21 %, sararahkaturve (CS) 21 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 8 %, rahkasaraturve (SC) 43 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 7 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 22 % ja varpuainesta sisältävien 5 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (36 %), hiekka (35 %) ja moreeni (29 %). Liejupisteitä ei havaittu. Talvilahdennevalta ei otettu laboratorionäytteitä. Ohutturpeisuudestaan johtuen suo ei sovellu turvetuotantoon. 3390000 3391000 3392000 7067000 7068000 7068000 7067000 7069000 7069000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 3390000 Kuva 27. Talvilahdennevan tutkimuslinjasto. 3391000 3392000 44
Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 38. Heikinneva Heikinneva (Atk nro. 12796, kl. 2343 05, x = 7055,1, y = 3402,2) sijaitsee n. 5 km Reisjärven keskustasta itäkaakkoon. Suo rajoittuu lännessä peltoihin, pohjoisessa hiesumoreeni- ja muualla pääosin lohkaremoreenimaastoon. Suon länsi- ja pohjoisosiin tulee metsäautoteitä (kuva 28). Heikinnevan kokonaispinta-ala on 131 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 101 ha, yli 1,5 m:n aluetta 77 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 47 ha. Syvin turvekerros (4,7 m) löydettiin pisteeltä A1400+550. Suo kuuluu Kalajanjoen valuma-alueeseen (53.05) ja tarkemmin Reis-Vuohtajärven alueeseen (53.053). Suopinta on n. 120 125 m mpy ja viettää länteen n. 2,7 m/ km. Suon vedet laskevat suo-ojia pitkin Salojokeen ja siitä edelleen Reisjärveen. Tutkimuspisteitä on 5,8 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 7,1 kpl/10 ha. Heikinneva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 23 % on rämeellä, 41 % turvekankaalla ja 36 % pellolla. Puusto on keskinkertaisen tiheää tai tiheää harvennusmännikköä tai varttunutta männikköä, jossa on sekapuuna koivua ja kuusta. Yleisinä suotyyppeinä ovat suon pohjois- ja länsiosien peltojen lisäksi puolukka- ja mustikkaturvekankaat sekä isovarpurämemuuttumat. Turpeesta 76 % on rahka-, 20 % sara- ja 4 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 6 %, sararahkaturve (CS) 66 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 4 %, saraturve (C) 2 %, rahkasaraturve (SC) 18 %, ruskosammalturve (B) 1 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 3 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 39 %, tupasvillaa sisältävien 8 % ja varpuainesta sisältävien 8 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (79 %), moreeni (19 %) ja hieta (2 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on 8 %. Heikinnevalta otettiin tilavuustarkat näytteet neljältä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 116 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 4,6 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan 6,1. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,3 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 53,0 %, typpipitoisuus 1,95 % ja rikkipitoisuus 0,34 %. Heikinnevasta soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue (77 ha), joka koostuu yhdestä altaasta. Paikoin korkeat tuhkapitoisuudet ja suon itäosan keskivaiheilla paksu (n. 80 cm) ja heikosti maatunut Acutifolia-valtainen rahkaturvekerros voivat alentaa energiaturpeen laatua. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n. 1,66 milj. suo-m 3. 3401000 3402000 3403000 7054000 7055000 7054000 7055000 7056000 7056000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 3401000 3402000 Kuva 28. Heikinnevan tutkimuslinjasto. 3403000 45
Jukka Turunen ja Matti Laatikainen Kivineva (Atk nro. 12797, kl. 2343 05, x=7053,9, y=3404,2) sijaitsee n. 7 km Reisjärven keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pääosin lohkareiseen moreenimaastoon, suon kaakkoisosassa Isorämeeseen. Suon eteläpuolella kulkee metsäautotie (kuva 29). Kivinevan kokonaispinta-ala on 30 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 16 ha, yli 1,5 m:n aluetta 12 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 9 ha. Syvin turvekerros (3,0 m) löydettiin pisteeltä A500-150. Suo kuuluu Kalajanjoen valuma-alueeseen (53.05) ja tarkemmin Reis- Vuohtajärven alueeseen (53.053). Suopinta on n. 129 131 m mpy ja viettää luoteeseen n. 1,0 m/km. Vedet laskevat suo- ja metsäojia pitkin Heikinnevalle, mistä edelleen Salojoen kautta Reisjärveen. Tutkimuspisteitä on 9,5 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 6,1 kpl/10 ha. Kivineva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 67 % on rämeellä ja 33 % turvekankaalla. Puusto on keskinkertaisen tiheää mäntyvaltaista harvennusmetsää, jossa on sekapuuna koivua ja suon reunaosissa myös kuusta. Yleisinä suotyyppeinä ovat pallosara- ja tupasvillarämemuuttumat sekä puolukkat urvekankaat. 3403000 39. Kivineva 3404000 Turpeesta 85 % on rahka-, 12 % sara- ja 3 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 36 %, sararahkaturve (CS) 46 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 3 %, saraturve (C) 2 %, rahkasaraturve (SC) 11 %, ruskosammalturve (B) 1 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 1 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 51 %, tupasvillaa sisältävien 29 % ja varpuainesta sisältävien 3 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (87 %) ja hiesu (13 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on 9 %. Kivinevalta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 141 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,5 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan 5,9. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,6 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 57,2 %, typpipitoisuus 1,56 % ja rikkipitoisuus 0,21 %. Kivinevasta soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue (12 ha), joka koostuu yhdestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n. 240 000 suo-m 3. 3405000 7053000 7054000 7054000 7053000 7055000 7055000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 3403000 Kuva 29. Kivinevan tutkimuslinjasto. 3404000 3405000 46
Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 40. Isoräme Isoräme (Atk nro. 12798, kl. 2343 05, x=7053,3, y=3405,0) sijaitsee n. 8 km Reisjärven keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon sekä luoteessa Kivinevaan. Suon pohjois- ja itäpuolella kulkee metsäautotiet (kuva 30). Isorämeen kokonaispinta-ala on 50 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 39 ha, yli 1,5 m:n aluetta 30 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 23 ha. Syvin turvekerros (4,8 m) löydettiin pisteeltä A700-150. Suo kuuluu Kalajanjoen valuma-alueeseen (53.05) ja tarkemmin Köyhänjoen valuma-alueeseen (53.054). Suopinta on n. 130 133 m mpy ja viettää itään n. 1,8 m/km. Vedet laskevat suo,- metsä- ja pelto-ojia pitkin Köyhänjärveen, josta edelleen Köyhänjoen kautta Kalajanjokeen. Tutkimuspisteitä on 9,8 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 7,2 kpl/10 ha. Isoräme on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 87 % on rämeellä, 8 % korvessa ja 4 % turvekankaalla. Puusto vaihtelee suon keskiosissa harvasta vajaatuottoisesta männiköstä keskikertaisen tiheään riukuasteen männikköön. Suon reunaosissa puusto on keskinkertaisen tiheää tai tiheää mäntyvaltaista harvennus- tai varttunutta kasvatusmetsää, jossa sekapuuna koivua ja kuusta. Yleisinä suotyyppeinä ovat tupasvilla-, pallosara- ja kanervarahkarämemuuttumat. Turpeesta 89 % on rahka-, 3 % ruskosammal ja 8 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 60 %, sararahkaturve (CS) 27 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 1 %, rahkasaraturve (SC) 8 %, ruskosammalsaraturve (BC) 1 %, rahkaruskosammalturve (SB) 2 % ja sararuskosammalturve (CB) 1 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 45 %, tupasvillaa sisältävien 27 % ja varpuainesta sisältävien 4 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (61 %) ja hiesu (39 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on 24 %. Isorämeeltä otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 102 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,5 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan myös 6,0. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,3 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 53,9 %, typpipitoisuus 1,31 % ja rikkipitoisuus 0,17 %. Isorämeestä soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue (30 ha), joka koostuu kahdesta vierekkäisestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n. 600 000 suo-m 3. 3404000 3405000 3406000 7053000 7053000 7054000 7054000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 3404000 Kuva 30. Isorämeen tutkimuslinjasto. 3405000 3406000 47
Jukka Turunen ja Matti Laatikainen Heinineva (Atk nro. 12800, kl. 2343 05, x = 7057,0, y = 3406,9) sijaitsee n. 9 km Reisjärven keskustasta itään. Suo rajoittuu pääosin lohkaremoreenimaastoon. Suon ympäristöön tulee useita metsäautoteitä (kuva 31). Heininevan kokonaispinta-ala on 31 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 19 ha, yli 1,5 m:n aluetta 15 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 12 ha. Syvin turvekerros (4,1 m) löydettiin pisteeltä A450. Suo kuuluu Kalajanjoen valuma-alueeseen (53.05) ja tarkemmin Köyhänjoen valuma-alueeseen (53.054). Suopinta on n. 123 128 m mpy ja viettää suon itäosassa länteen n. 5,8 m/km ja suon länsiosassa kaakkoon n. 1,5 m/km. Vedet laskevat suo- ja pelto-ojia pitkin lounaaseen Kopanpuroon, josta edelleen Köyhänjärveen. Tutkimuspisteitä on 9,5 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 8,8 kpl/10 ha. Heinineva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 31 % rämeellä, 55 % turvekankaalla ja 14 % pellolla. Puusto on hyvin vaihtelevaa, pääosin keskinkertaisen tiheää tai tiheää harvennusmännikköä tai varttunutta kasvatusmetsää, jossa on sekapuuna koivua ja kuusta. Yleisinä suotyyppeinä ovat ruoho-, mustikka- ja puolukkaturvekankaat sekä varsinaiset sararämemuuttumat. 3406000 41. Heinineva Turpeesta 68 % on rahka- ja 32 % saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 8 %, sararahkaturve (CS) 60 % ja rahkasaraturve (SC) 32 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 56 %, tupasvillaa sisältävien 14 % ja varpuainesta sisältävien 27 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (67 %), moreeni (31 %) ja hieta (2 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on 36 %. Heininevalta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 115 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 6,3 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan 5,7. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,9 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 8,7 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 52,1 %, typpipitoisuus 2,24 % ja rikkipitoisuus 0,40 %. Tutkimuspisteen pohjaturpeissa havaittiin korkeita tuhka- ja rikkipitoisuuksia. Heininevasta soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyinen alue (15 ha), joka koostuu yhdestä altaasta. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n. 320 000 suo-m 3. 3407000 3408000 7056000 7057000 7056000 7057000 7058000 7058000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 3406000 Kuva 31. Heininevan tutkimuslinjasto. 48 3407000 3408000
Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 42. Hepolamminneva Hepolamminneva (Atk nro. 12801, kl. 2343 05, x = 7057,7, y = 3407,1) sijaitsee n. 10 km Reisjärven keskustasta itään. Suo rajoittuu pääosin lohkaremoreenimaastoon. Suon kaakkoispuolella ja keskiosan lävitse kulkee metsäautotie (kuva 32). Hepolamminnevan kokonaispinta-ala on 38 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 17 ha, yli 1,5 m:n aluetta 11 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 5 ha. Syvin turvekerros (3,4 m) löydettiin pisteeltä A1000+50. Suo sijaitsee Kalajoen vesistöalueella (53), Köyhänjoen valuma-alueen (53.054) ja Kalajanjärven alueen (53.052) rajalla. Suopinta on n. 125 127 m mpy ja viettää suon pohjoisosassa lounaaseen n. 1,9 m/km. Suon eteläosa Hepolammen ympäristössä on korkeussuhteiltaan selvästi tasaisempaa. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Heininevalle, josta Kopanpuron kautta Köyhänjärveen. Tutkimuspisteitä on 8,2 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä 7,7 kpl/10 ha. Hepolamminneva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 2 % on avosuolla, 66 % rämeellä ja 32 % turvekankaalla. Puusto on mäntyvaltaista, mutta kehitysluokaltaan ja tiheydeltään hyvin vaihtelevaa. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää harvennusmännikköä, mutta myös varttunutta kasvatusmetsikköä ja taimisto- ja riukuvaiheen männikköä esiintyy. Yleisinä suotyyppeinä ovat tupasvillarämemuuttumat sekä mustikka- ja puolukkaturvekankaat. 3406000 3407000 Turpeesta 95 % on rahka-, 1 % sara- ja 4 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 76 %, sararahkaturve (CS) 16 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 2 %, saraturve (C) 1 %, rahkasaraturve (SC) 1 %, ruskosammalturve (B) 2 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 2 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 17 %, tupasvillaa sisältävien 63 % ja varpuainesta sisältävien 1 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (87 %), hiesu (12 %) ja hiekka (2 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on 11 %. Hepolamminnevalta otettiin tilavuustarkat näytteet yhdeltä tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 84 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 1,7 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan 5,9. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,3 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 54,1 %, typpipitoisuus 1,04 % ja rikkipitoisuus 0,09 %. Hepolamminnevan yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta soveltuu turvetuotantoon noin 10 ha. Suon lounaisosassa on Hepolampi, joka pienentää käyttökelpoista aluetta. Tuotantokelpoinen suoalue koostuu kahdesta altaasta, jonka energiaturvemäärä on n. 180 000 suo-m 3. 3408000 7057000 7058000 7057000 7058000 7059000 7059000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 3406000 3407000 Kuva 32. Hepolamminnevan tutkimuslinjasto. 3408000 49
Jukka Turunen ja Matti Laatikainen 3408000 43. Riitoneva Riitoneva (Atk nro. 12802, kl. 2343 05, x = 7055,4, y = 3409,3) sijaitsee n. 13 km Reisjärven keskustasta itäkaakkoon. Suo rajoittuu lohkaremoreenimaastoon. Suon lävitse kulkee metsäautotie (kuva 33). Riitonevan kokonaispinta-ala on noin 76 ha, mistä yli 1 m:n syvyistä aluetta 47 ha, yli 1,5 m:n aluetta 33 ha ja yli 2,0 m:n aluetta 24 ha. Syvin turvekerros (5,5 m) löydettiin pisteeltä A400+50. Suo kuuluu Kymijoen vesistöalueeseen (14) ja tarkemmin Junganjoen valuma-alueeseen (14.488). Suopinta on n. 129 134 m mpy ja viettää suo itäosassa lounaaseen n. 3,2 m/km. Suon länsiosan keskeltä kulkee Riito-oja. Tällä alueella suon pohjoisosa viettää etelään ja eteläosa pohjoiseen n. 1,2 m/km. Vedet laskevat suo-ojia pitkin Riito-ojaan, josta Pajupuroon ja Murtojoen kautta Muurasjärveen. Tutkimuspisteitä on 8,5/10 ha ja syvyyspisteitä 6,7/10 ha. Riitoneva on ojitettu kokonaisuudessaan. Tutkimuspisteistä 4 % on korvessa, 52 % rämeellä ja 44 % turvekankaalla. Puusto on vaihtelevaa, pääosin tiheää tai keskinkertaisen tiheää, mäntyvaltaista harvennusmetsää tai varttunutta kasvatusmetsää, jossa on sekapuuna koivua. Myös koivu- ja kuusivaltaisia metsiä esiintyy varsinkin suon pohjois- ja länsiosissa. Yleisinä suotyyppeinä ovat tupasvillarämemuuttumat sekä mustikka- ja puolukkaturvekankaat. Turpeesta 66 % on rahka-, 32 % sara- ja 2 % ruskosammalvaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 26 %, sararahkaturve (CS) 39 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 1 %, saraturve (C) 1 %, rahkasaraturve (SC) 31 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 2 %. Puujäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 43 %, tupasvillaa sisältävien 21 % ja varpuainesta sisältävien 13 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (55 %), hiesu (42%) ja hieta (3 %). Liejupisteiden osuus tutkimus- ja syvyyspisteistä on 23 %. Riitonevalta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdelta tutkimuspisteeltä. Turpeen keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 108 kg/suo-m 3 ja tuhkapitoisuus 3,7 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan 6,0. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,2 MJ/kg. Turpeen keskimääräinen hiilipitoisuus on 53,8 %, typpipitoisuus 1,76 % ja rikkipitoisuus 0,24 %. Riitonevan yli 1,5 metrin syvyisestä alueesta soveltuu turvetuotantoon n. 33 ha, joka koostuu neljästä vierekkäisestä altaasta. Suon itäosan pinnassa on pienialainen, paksu Cuspidata -valtainen rahkaturvekerros (120-150 cm). Tuotantokelpoiselta alueelta (n. 1,5 ha) on saatavissa vaaleaa rahkaturvetta n. 20 000 suo-m 3. Tuotantokelpoinen energiaturvemäärä on n. 900 000 suo-m 3. 3409000 3410000 7055000 7055000 7056000 7056000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 3408000 Kuva 33. Riitonevan tutkimuslinjasto. 3409000 3410000 50
Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 34. Tupasvillarämeojikkoa Riitonevan itäosasta. Turpeen syvyys kuvanottopaikalla on 490 cm (kuva Jukka Turunen). 51