Turvetutkimusraportti 384

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Iisalmi, part 2 Ari Luukkanen

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 384 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 384 Ari Luukkanen IISALMESSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Iisalmi Part 2 Espoo 2008

3 Luukkanen Ari Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 384, 62 sivua, 39 kuvaa, 3 taulukkoa ja 2 liitettä. Geologian tutkimuskeskus tutki vuosina 1990, 2004, 2005 ja 2006 Iisalmen kaupungin alueella 23 suota yhteispinta-alaltaan 837 ha. Tutkituissa soissa on turvetta yhteensä 10,83 milj. suo-m 3. Soiden keskisyvyys on 1,2 m, josta heikosti maatuneen rahkaturpeen osuus on keskimäärin 0,2 m. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,8. Yli kaksi metriä syvän alueen pinta-ala on 124 ha ja turvemäärä 15 % koko tutkitun alan turpeesta. Turpeista on saravaltaisia 66 %, rahkavaltaisia 33 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Lähes kaikki suot on ojitettu. Luonnontilaisen suon osuus on vain 4 % suotyyppihavainnoista pinta-alalla painotettuna. Turvekankaiden osuus on 55 %. Turvetuotantoon soveltuvan turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,5 % kuivapainosta. Turpeen kuiva-aineen määrä on 89 kg/m 3 ja rikkipitoisuus 0,21 % kuivapainosta. Energiaturpeeksi soveltuvan kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg. Tutkituista soista 17 soveltuu energiaturvekäyttöön. Energiaturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 223 ha. Käyttökelpoiset turvevarat tällä alueella ovat 3,79 milj. suo-m 3 ja energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa 1,63 milj. MWh. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen turpeen määrä on niin vähäinen, ettei sillä ole turvetuotannollista merkitystä. Avainsanat: suo, turvevarat, energiaturve, Iisalmi Ari Luukkanen Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO sähköposti: ari.luukkanen@gtk.fi ISBN ISSN

4 Luukkanen Ari Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. The peatlands and peat reserves of Iisalmi, Part 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 384, 62 pages, 39 figures, 3 tables and 2 appendices. The Geological Survey of Finland studied peat reserves in the town of Iisalmi in 1990, 2004, 2005 and Totally 23 peatlands and bogs covering 837 hectares were studied. The peatlands studied contain a total of million m 3 of peat in situ. The mean thickness of peat is 1.2 m, including the slightly humified Sphagnum predominant surface layer which averages 0.2 m in thickness. The mean humification degree of peat is 4.8. The area deeper than two meters covers 124 hectares and contains 15 % of the total quantity of peat. Sixtysix per cent of the peat is Carex predominant and 33 % Sphagnum predominant. Pristine peatland covers 4 % of the total peatland area. Old drained peatland forest cover 55 per cent of the studied peatland area. The average ash content of peat is 4.5 % of dry weight and sulfur content 0.21 %. The average dry bulk density of energy peat is 89 kg per m 3 in situ and the average effective caloric value of dry energy peat 20.9 MJ/kg. Seventeen of the investigated mires are suitable for energy peat production. The total area suitable for energy peat production is 223 hectares. The amount of mineable energy peat is 3.79 million m 3 in situ. The energy content at 50% moisture content is 1.63 million MWh. The amount of weakly decomposed surface peat layer is so low that it has no importance to peat production. Key words: mire, bog, peat reserves, energy peat, Iisalmi Ari Luukkanen Geological Survey of Finland P.O. Box 1237 FIN KUOPIO ari.luukkanen@gtk.fi

5 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Laboratoriomääritykset AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET ARVIOINTIPERUSTEET TUTKITUT SUOT Siltasuo Karkusuo Joutensuo Nälkösuo Ilvessuo Seppälänkorpi Paskosuo Laidinlamminsuo Seiskankorpi Suokylänsuo Honkasuo Muurainsuo Suurisuo Hanhisuo Pykäläsuo Hetesuo Jokisuo Pölöhsuo Kumpusensuo Kuohusuo Rahkasuo Kortteisensuo Huoripojansuo TULOSTEN TARKASTELU Suot ja soistuminen Suoyhdistymät ja suotyypit Turvekerrostumat Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotannossa Soidensuojelu KIITOKSET KIRJALLISUUTTA VUOSIEN AIKANA ILMESTYNEET TURVETUTKIMUSRAPORTIT... 57

6 Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 2 JOHDANTO Iisalmi kuuluu maakunnallisesti Ylä-Savoon rajanaapureinaan Kiuruvesi, Vieremä, Sonkajärvi, Varpaisjärvi, Lapinlahti, Maaninka ja Pielavesi. Kaikki Iisalmen suot, joilla on mahdollista turvetuotannollista merkitystä tutkitaan ja raportoidaan. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Iisalmen turvevaroja ensimmäisen kerran vuonna 1990 geologi Jukka Leinon toimesta Iisalmen karttalehden maaperäkartta-aineistoa varten. Tämän jälkeen Iisalmen alueella tutkittiin vuosina 2002, 2004, 2005 ja Tähän toiseen Iisalmen turvetutkimusraporttiin on koottu 23 kappaletta vuosina 1990, 2004, 2005 ja 2006 kartoitettuja soita yhteispinta-alaltaan 837 ha (kuva 1). Loput suot sisältyvät Iisalmen kolmanteen raporttiin. Iisalmen turvetutkimukset ovat osa Geologian tutkimuskeskuksen tekemästä valtakunnan turvevarojen kokonaiskartoituksesta. Tulokset palvelevat turpeen käyttäjiä ja antavat myös tietoja soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen sekä suojeluun ja virkistyskäyttöön. Tässä julkaisussa on lyhyt kuvaus tutkituista soista ja arvio hyödyntämismahdollisuuksista sekä tulosten tarkasteluosa. Soista on mahdollisuus tilata monipuolisia suoselostuksia, yksityiskohtaisia karttoja ja turvekerrostumien poikkileikkauskuvia sekä tietoja turpeen laadusta ja määrästä. Tuloksia on saatavissa palstoittain, soittain, kunnittain tai vesistöalueittain. Lisäksi on mahdollisuus saada tietoja laboratorioanalyyseistä. Yksityiskohtaiset tutkimustiedot säilytetään GTK:n Itä-Suomen yksikössä Kuopiossa. 7

7 Ari Luukkanen Iisalmi Iisalmi Tutkitut suot (osa 1) 35 Tutkitut suot (osa 2) Valuma-alue Natura-alueet Suot Vesistöt Pelto 44 Rautatie Tiet 0 10 km C Geologian tutkimuskeskus 2008 Pohjakartta C Maanmittauslaitos lupanro 520/MLL/08 Kuva 1. Iisalmessa vuosina 1990, 2004, 2005 ja 2006 tutkitut suot ja niiden sijoittuminen vesistö- ja valuma-alueisiin nähden. 22. Siltasuo 23. Karkusuo 24. Joutensuo 25. Nälkösuo 26. Ilvessuo 27. Seppälänkorpi 28. Paskosuo 29. Laidinlamminsuo 30. Seiskankorpi 31. Suokylänsuo 32. Honkasuo 33. Muurainsuo 34. Suurisuo 35. Hanhisuo 36. Pykäläsuo 37. Hetesuo 38. Jokisuo 39. Pölöhsuo 40. Kumpusensuo 41. Kuohusuo 42. Rahkasuo 43. Kortteisensuo 44. Huoripojansuo 4. VUOKSEN VESISTÖALUE 4.2 Haukiveden Kallaveden a 4.28 Kallaveden yläosan a Maaninkajärven Ylä-Ruokoveden a 4.5. Iisalmen reitin va 4.51 Onkiveden a Onkiveden lähialue Nerkoonjärven a Myllyjoen va Koivujoen va Hanhijoen va Kirmanjoen va Mätäsjoen va 4.52 Poroveden a Poroveden lähialue Haapajärven a Kiuruveden a Porosuonkanavan va Ruotaanpuron va Haukijoen va Kourupuron va Joutsenjoen va 4.53 Iso-Iin a Iso-Iin lähialue Kaarakkalanjoen va Riikinjoen va 4.57 Luupujoen va Luupujoen alaosan a Saarispuron va 4.58 Sonkajärven reitin va Kilpijärven Hernejärven a Matkusjoen alaosan a Varpasjoen va 14. KYMIJOEN VESISTÖALUE Rautalamminreitin va Pielaveden a Lampaanjärven va 8

8 Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 2 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa noudatettiin GTK:n turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen, Sten & Häikiö 1984). Suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa GPS- satelliittipaikantimen avulla suon hallitsevan osan poikki paikannettiin selkälinja ja tälle poikkilinjoja. Poikkilinjat ovat yleensä 200 metrin etäisyydellä toisistaan (kuva 2). Tutkimuspisteet ovat selkälinjoilla 100 metrin välein. Lisäksi soilla on syvyysmittauslinjoja ja syvyyspisteitä, joilta mitattiin turvekerrostuman paksuudet 50 metrin välein. Tärkeimmät tutkimuslinjat vaaittiin ja korkeudet kiinnitettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaiselta tutkimuspisteeltä määritettiin suotyyppi ja suon pinnan mättäisyys (peittävyys-% ja korkeus). Suon kasvukerroksesta havainnoitiin hillan, karpalon ja kihokkien määrät (3-asteikko). Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet sekä tiheys- ja kehitysluokka. Turvekerrostumien kairauksissa selvitettiin turvelajit lisätekijöineen (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (10-asteikko), kosteus (5-asteikko), tupasvillan kuitujen määrä (6-asteikko) ja liekoisuus (%-osuus) yli metrin syvyiseltä alueelta. Lisäksi erotettiin mahdolliset liejukerrostumat ja määritettiin pohjamaalaji (kuva 3). B0-100m -165m -200m A900m B600m B m B m A0 A m Turvekerrostuman paksuus 0-1m 1-1,5m 17 Turvekerrostuman paksuus (dm) 1,5-2m 17 Turvekerrostuman paksuus (dm) 0 1: m 2-3m 3-4m 4-5m C Geologian tutkimuskeskus 2008 Pohjakartta C Maanmittauslaitos lupanro 520/MLL/08 Kuva 2. Esimerkki suokartasta. 9

9 Ari Luukkanen Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiileista. Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella otettiin tilavuustarkat laboratorionäytteet siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin käyttökelpoista turvekerrostumaa. Näytteistä määritettiin GTK:n Geolaboratorioon kuuluvassa Maaperälaboratoriossa, Itä-Suomen yksikössä Kuopiossa turpeen happamuus eli ph-arvo, vesipitoisuus painoprosentteina ( C:ssa kui - vaamalla), tuhkapitoisuus prosentteina (+ 815 ± 250 :ssa hehkutettuna) kuivapainosta sekä lämpöarvo IKA (C 5000 DUO) kalorimetrillä (ASTM D ). Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin lisäksi kuiva-aineen määrä (kg/suo-m3). Samalla analysoitiin, osasta näytteistä rikkipitoisuus rikkianalysaattorilla (810L) ja hiili- sekä typpipitoisuus hiilityppi-analysaattorilla (820L). Osasta näytteitä analysoitiin ryhmä alkuaineita (menetelmänä 503P) kuningasvesiuutolla + 90o C:ssa ICP- AES- tekniikalla. Analysoidut alkuaineet olivat: Al, As, B, Ca, Cd, Co, Cr, Cu, Fe, K, La, Mg, Mn, Mo, Na, Ni, P, Pb, S, Sb, Sn, Sr, Ti, V, ja Zn. 10

10 Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 2 AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET Tutkimusaineisto on tallennettu GTK:n turvetietokantaan (geotietoytimeen). Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen et al. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä, ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät ja suhteet on laskettu turvemäärillä painottaen. Lieko-osumat on muutettu kantopitoisuusprosenteiksi turvemäärästä erikseen 0-1 ja 1-2 metrin välisissä syvyyskerroksissa. Jokaisesta suosta on tässä raportissa olevan suppean kuvauksen lisäksi laadittu yksityiskohtainen tutkimusselostus, suokartta ja poikkileikkauskuvia. Suokartassa on tutkimus- ja syvyysmittauspisteet, pistekohtaiset turvepaksuudet sekä turpeen keskimääräinen maatuneisuus. Kartassa on lisäksi turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyyskäyrät (kuva 2). Poikkileikkauskuvilla selvennetään turvekerrostuman rakennetta. Kuvista käyvät ilmi turvelajit, turpeen maatuneisuus, pohjamaalajit, suotyypit ja lieko-osumat (kuva 3). Edellä mainittujen perustulostusten lisäksi GTK:n turvetutkimusaineistosta on saatavissa atk-tulosteita tasokarttoina ja listauksina esimerkiksi suotyypeistä, liekoisuudesta, suon pinnan ja pohjan korkeudesta, liejuista sekä pohjamaalajeista. Samaan karttaan, yhdelle tutkimuspisteelle voidaan merkitä kerralla kaksi eri tietoa. ARVIOINTIPERUSTEET Turvekerrostuman koko ja paksuus, turvelajit, turpeen maatuneisuus sekä turpeen muut fysikaaliset ja tietyt kemialliset ominaisuudet ja kuivatettavuus ovat tärkeimpiä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Rahkaturve soveltuu energiaturpeeksi, jos sen maatumisaste on vähintään H5. Saraturve soveltuu energiakäyttöön heikomminkin maatuneena. Jos heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus on yli 0,6 m se soveltuu käytettäväksi ympäristöturpeena. Ympäristöturpeella ymmärretään tässä raportissa kaikkea heikosti maatunutta (H1-4) rahkavaltaista turvetta. Ohut heikosti maatunut pintarahkakerros on luokiteltu energiaturpeeksi, koska se kunnostusvaiheessa sekoittuu alla olevaan maatuneempaan rahkaturpeeseen tai saraturpeeseen ja voidaan siten tuottaa energiaturpeena. Turpeiden ja soiden käyttökelpoisuutta arvioitaessa on nojauduttu Turveteollisuusliiton laadunmäärittelyohjeeseen. Tuhka- ja rikkipitoisuuden osalta on sovellettu jyrsin- ja palapolttoturpeille asetettuja laatuvaatimuksia (liite 2). Tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on pidetty 1,5 metriä. Parantuneen tuotantotekniikan ansiosta tuotetaan nykyisin vieläkin matalampia alueita. Tuotantoon soveltuvalle alueelle ei ole asetettu vähimmäiskokoa vaan pienetkin alueet on huomioitu. Käyttökelpoisen energiaturpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty 0,3-0,5 m, mikä vastaa tuotannon jälkeen suon pohjalle jäävää turvekerrosta. Ympäristöturpeena käytettävän vaalean rahkavaltaisen turpeen vähimmäissyvyytenä on pidetty 0,6 metriä. Soiden käyttömuotoja arvioitaessa on myös otettu huomioon soiden sijainti vesistöjen suhteen sekä luonnonsuojelulliset näkökohdat. Soiden omistussuhteita ei ole selvitetty. 11

11 Ari Luukkanen TUTKITUT SUOT 22. Siltasuo Siltasuo (kl ) sijaitsee 10 km Iisalmen keskustasta etelälounaaseen loivapiirteisessä, soistuvassa hienoainesmoreenimaastossa. Suon keskellä on pienialainen hiekkamuodostuma. Suo on tutkittu hajapistein v Suon korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin kaakkoon Hanhijokeen, jota pitkin edelleen itään Onkiveden (84,7 m mpy) Lampaanjärveen. Suo on ojitettu kauttaaltaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Siltasuo kuuluu Onkiveden alueeseen (4.51) ja siinä lähemmin Hanhijoen vesistöalueeseen (4.515). Suon pinta-ala on 40 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 8 ha ja yli 1,5 m aluetta 1 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on vain 0,7 m. Tutkimuspistetiheys on 1 kpl/10 ha (kuva 4). Suo oli tutkimuskesänä 1990 suotyypiltään pääosin rämettä. Yleisin suotyyppi oli tupasvillarämeen muuttuma, jota oli laajalti suon keskiosassa. Suon laidoilla oli kangaskorven ja kangasrämeen muuttumaa. Turve on rahkavaltaista (88 %). Saravaltaisen turpeen osuus on 12 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillasararahkaturve (ErCS-t) 29 %, puupitoinen sararahkaturve (LCS-t) 16 % ja puupitoinen tupasvillasararahkaturve (LErCS-t). Tupasvillan jäänteitä sisältävien turpeiden osuus on huomattavan suuri (64 %). Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on myös suuri, 35 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on korkea, keskimäärin 6,3. Liekojen määrä on alhainen. Suon pohja on pääosin moreenia (55 %). Hiekan osuus on 20 %. Siltasuo on niin matala, ettei sieltä ole otettu tilavuustarkkoja laboratorionäytteitä. Pohjakartta C Maanmittauslaitos, lupanro 520/MLL/08 Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Siltasuolla. 12

12 Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Karkusuo Karkusuo (karttalehti ) sijaitsee linnuntietä 10 km Iisalmen keskustasta etelään loivapiirteisessä hienoainesmoreenimaastossa. Suon koillisja kaakkoislaidalla on laaja savikerrostuma. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pääosin itään. Vedet laskevat ojia pitkin itään Pohjinkanavaan, jota pitkin edelleen eteläkaakkoon Onkiveden (84,7 m mpy) Lampaanjärveen. Suo on ojitettu kokonaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Karkusuo kuuluu Onkiveden alueeseen (4.51) ja siinä lähemmin Onkiveden lähialueeseen (4.511). Suon pinta-ala on 48 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 24 ha, yli 1,5 metrin aluetta 14 ha ja yli kahden metrin aluetta 4 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 m. Tutkimuspistetiheys on 10,0 kpl/10 ha (kuva 5). Tutkimuspisteistä on 63 % turvekankaalla ja 37 % rämeellä. Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas, jota on laajalti suon luoteis-, kaakkois- ja keskiosassa. Lähes kaikkialla suon laitaosissa on mustikkaturvekangasta. Varsinaisen sararämeen muuttumaa on runsaasti suon keski- ja lounaisosassa. Turve on saravaltaista. Saraturpeen osuus on 80 % ja rahkavaltaisen turpeen 20 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 29 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 19 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,4. Liekoja on koko suossa kohtalaisesti. Suon pohjamaalajeina vaihtelevat savi (35 %), hiesu (32 %), hieta (14 %) ja hiekka (11 %). Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta ja puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,3 % ja rikkipitoisuus 0,18 %. Kuiva-aineen määrä suossa on alhainen, keskimäärin 76 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg. Karkusuolla on 14 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,19 milj. suo-m 3. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa aluetta on suon itälaidalla. Pohjakartta C Maanmittauslaitos, lupanro 520/MLL/08 Kuva 5. Vanhojen ja uusien tutkimuspisteiden sijainti Karkusuolla. 13

13 Ari Luukkanen 24. Joutensuo Joutensuo (kl ) sijaitsee 8 km Iisalmen keskustasta lounaaseen hienoainesmoreenimaastossa. Suon luoteislaidalla on hietapitoista, ja kaakkoislaidalla savipitoista maastoa. Suon korkeus merenpinnasta on metriä ja pinta viettää pohjoiseen. Vedet laskevat ojia pitkin pohjoiseen Myllypuroon, jota pitkin edelleen koilliseen Kakkisenlampeen (90,3 m mpy). Kakkisenlammen vedet laskevat pohjoisluoteeseen Porosuonkanavaan ja Poroveteen (85,8 m mpy). Suo on ojitettu kauttaaltaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Joutensuo kuuluu Poroveden alueeseen (4.52) ja siinä lähemmin Porosuonkanavan vesistöalueeseen (4.524). Suon pinta-ala on 90 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 34 ha, yli 1,5 m aluetta 22 ha ja yli kahden metrin aluetta 9 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 m. Tutkimuspistetiheys on 5,7 kpl/10 ha (kuva 6). Tutkimuspisteistä on 52 % turvekankaalla, 40 % rämeellä ja 7 % korvessa. Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas, jota on laajalti suon keski- ja eteläosassa. Suon pohjoisosassa on ruohoturvekangasta ja keskiosassa varsinaisen sararämeen muuttumaa. Turve on saravaltaista. Saravaltaisen turpeen osuus on 62 % ja rahkavaltaisen 38 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 14 %, suoleväkkörahkasaraturve (ShSC-t) 14 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t) 13 % ja tupasvillasararahkaturve (ErCS-t) 13 %. Puun jäännöksiä sisältäviä turpeita on runsaasti (30 %). Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 19 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,3. Liekoja on runsaasti syvyysvälillä 0,6 1,0 m. Suon etelä- ja itäosan pohjamaalajina on hiesu. Pohjoispäässä on hietaa. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu korpirämeen muuttumalta ja varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on melko alhainen, keskimäärin 3,8 %. Rikkipitoisuus on normaali (0,17 %). Turpeen kuiva-aineen määrä suokuutiossa on alhainen, keskimäärin 66 kg/m 3. Turpeen vesipitoisuus on korkea, keskimäärin 92,4 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on kunnan keskiarvoa alhaisempi, keskimäärin 19,8 MJ/kg. Suon eteläosan pintaturpeen raskasmetalleista ovat raudan (Fe), lyijyn (Pb) ja sinkin (Zn) pitoisuudet selvästi korkeammat kuin Iisalmen soiden pintaturpeiden keskimäärin. Pohjaturpeessa ovat taas koboltin (Co), kuparin (Cu), raudan (Fe) ja nikkelin (Ni) pitoisuudet selvästi korkeammat kuin pitoisuudet keskimäärin. Lisäksi kalsiumin (Ca) ja arseenin (As) pitoisuudet ovat pohjaturpeessa selvästi korkeammat kuin Iisalmen pohjaturpeissa keskimäärin. Suon itäosan turpeiden alkuainepitoisuudet ovat normaaleja tai alhaisia. Pohjakartta C Maanmittauslaitos, lupanro 520/MLL/08 Kuva 6. Tutkimuspisteiden sijainti Joutensuolla. 14

14 Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 2 Taulukko 1. Joutensuon pinta-, väli- ja pohjaturpeiden fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia sekä alkuainepitoisuuksia mg/kg ( Fe- ja S- pitoisuudet %: na) Näytepiste B300 C200 Syvyys 0-30 cm cm 0-30 cm cm cm Turvelaji SC-t EqSC-t ErCS-t SC-t ShSC-t Maatumisaste (H) Vesipitoisuus % Kuiva-aine kg/m Tuhkapitoisuus Lämpöarvo MJ/kg C % N % Al mg/kg As mg/kg alle 10 alle 10 alle 10 Ca mg/kg Cd mg/kg alle 0.5 alle 0.5 alle 0.5 alle 0.5 alle 0.5 Co mg/kg Cr mg/kg Cu mg/kg Fe % K mg/kg alle Mg mg/kg Mn mg/kg Ni mg/kg P mg/kg Pb mg/kg 84.5 alle alle 5 alle 5 S % Zn mg/kg Joutensuolla on energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 28 ha:n alueella 0,39 milj. suo-m 3. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua turvealuetta on suon pohjois-, koillis- ja etelälaidalla. 15

15 Ari Luukkanen 25. Nälkösuo Nälkösuo (kl ) sijaitsee 6 km Iisalmen keskustasta etelälounaaseen jyrkkäpiirteisessä hienoainesmoreenimaastossa. Suon pohjoispäässä on hiekkamuodostuma ja eteläpäässä hietakerrostumia. Suon korkeus merenpinnasta on metriä ja pinta viettää etelään. Vedet laskevat ojia pitkin kaakkoon Akkopuroon, jota pitkin edelleen kaakkoon Nerkoonjärveen (85,8 m mpy). Suo on ojitettu kauttaaltaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Nälkösuo kuuluu Onkiveden alueeseen (4.51) ja siinä lähemmin Nerkoonjärven alueeseen (4.512). Suon pinta-ala on 22 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 3 ha, yli 1,5 m:n aluetta 2 ha ja yli kahden metrin aluetta 1 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on vain 0,7 m. Tutkimuspistetiheys on 10,0 kpl/10 ha (kuva 7). Tutkimuspisteistä on 47 % turvekankaalla, 30 % korvessa ja 23 % rämeellä. Lähes kolmasosa suosta on puolukkaturvekangasta, yleisimmillään suon keski- ja eteläosassa. Suon keskiosassa on laajalti myös mustikka- ja ruohoturvekangasta. Ruohoheinäkorpea on runsaasti suon pohjois- ja kaakkoislaidalla. Turve on rahkavaltaista (75 %). Saravaltaisen turpeen osuus on 25 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS-t) 66 % ja rahkasaraturve (SC-t) 24 %. Puun jäännöksiä sisältäviä turpeita on erittäin paljon (49 %). Varpuainesta sisältävien turpeiden osuus on 10 % ja tupasvillan jäänteitä sisältävien 9 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Suon yleisin pohjamaalaji on hiekka. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu ruohoturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on ilman runsastuhkaisia pohjaturpeita keskimäärin 5,7 % ja rikkipitoisuus 0,24 %. Suossa olevan turpeen kuiva-aineen määrä on 110 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg. Nälkösuolla on 3 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,05 milj. suo-m 3. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon etelälaidalla. Pohjakartta C Maanmittauslaitos, lupanro 520/MLL/08 Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Nälkösuolla. 16

16 Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Ilvessuo Ilvessuo (kl ) sijaitsee 11 km Iisalmen keskustasta lounaaseen vaihtelevapiirteisessä hienoainesmoreenimaastossa. Suon ympäristössä on lisäksi hietakerrostumia ja etelälaidalla kalliomaastoa. Suon korkeus merenpinnasta on metriä, ja pinta viettää kaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin suon halki kaakkoon virtaavaan Ilvespuroon, jota pitkin edelleen kaakkoon Hanhipuroon ja Hanhijokeen sekä Lampaanjärveen (84,7 m mpy). Suo on ojitettu kokonaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Ilvessuo kuuluu Onkiveden alueeseen (4.51) ja siinä lähemmin Hanhijoen vesistöalueeseen (4.515). Suon pinta-ala on 46 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 30 ha, yli 1,5 m:n aluetta 22 ha ja yli kahden metrin aluetta 9 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 2,1 m. Tutkimuspistetiheys on 7,3 kpl/10 ha (kuva 8). Tutkimuspisteistä on noin puolet turvekankaalla. Rämeen osuus on 37 %, korven 8 %, avosuon 5 % ja turvepellon 2 %. Yleisin suotyyppi on varsinaisen sararämeen muuttuma ja sitä on laajalti suon keski- ja luoteisosassa (kuva 9). Suon luoteisosassa on myös runsaasti puolukkaturvekangasta. Eteläosa on mustikkaturvekangasta ja pohjoisosa ruohoturvekangasta. Turve on saravaltaista (89 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 11 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 80 %, saraturve (C-t) 9 % ja sararahkaturve (CS-t) 7 %. Puun jäännöksiä sisältäviä turpeita on 22 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 12 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältäviä turpeita on niukasti (4 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,6. Lähes kolmannes suon pohjamaalajista on moreenia. Hiekan osuus on 11 % sekä hiedan ja hiesun 6 %. Suoturpeen alla on laajalti liejua. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu korpirämeen muuttumalta ja karhunsammalmuuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,4 % ja rikkipitoisuus 0,20 %. Turpeen vesipitoisuus on melko korkea (91,9 %), ja näin ollen kuiva-aineen määrä suokuutiossa alhainen, keskimäärin 74 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,2 MJ/kg. Ilvessuon turvenäytteiden alkuainepitoisuudet ovat joko alhaisia tai normaaleja Iisalmen vastaaviin pitoisuuksiin verrattuna (Luukkanen 2006). Ilvessuolla on 28 ha: n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,47 milj. m 3. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa, osittain ojitettua aluetta on suon kaakkoislaidalla. Pohjakartta C Maanmittauslaitos, lupanro 520/MLL/08 Kuva 8. Tutkimuspisteiden sijainti Ilvessuolla. 17

17 Ari Luukkanen Kuva 9. Varsinaisen sararämeen muuttumaa Ilvessuon pohjoisosassa. Turpeen syvyys kuvanottopaikalla on 3,5 m (kuva Reijo Rantapelkonen). 18

18 Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Seppälänkorpi Seppälänkorpi (kl ) sijaitsee 8 km Iisalmen keskustasta lounaaseen loivapiirteisessä hienoainesmoreenimaastossa. Suon eteläpuolella on korkea kallioinen mäki. Suon korkeus merenpinnasta on metriä ja pinta viettää itäkaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin kaakkoon Myllypuroon, jota pitkin itään Kakkisenlampeen (90,3 m mpy), josta pohjoisluoteeseen Porosuonkanavaan ja Poroveteen (85,8 m mpy). Suo on ojitettu kauttaaltaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Seppälänkorpi kuuluu Poroveden alueeseen (4.52) ja siinä lähemmin Porosuonkanavan vesistöalueeseen (4.524). Suon pinta-ala on 51 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 14 ha, yli 1,5 m:n aluetta 10 ha ja yli kahden metrin aluetta 6 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 m. Tutkimuspistetiheys on 5,8 kpl/10 ha (kuva 10). Tutkimuspisteistä on 35 % korvessa ja 32% turvekankaalla. Rämeen osuus on 25 % ja turvepellon 6 %. Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas, jota on laajalti suon keski-, länsi- ja luoteisosassa. Kangaskorven ja varsinaisen korven muuttumaa on runsaasti suon keskiosassa. Suon etelälaidalla on turvepeltoa. Turve on saravaltaista (71 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 29 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 33 %, korterahkasaraturve (EqSCt) 14 % ja puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t) 13 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 26 % ja varputurpeita sisältävien 15 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,9. Suon yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (47 %), hiekka (28 %) ja hiesu (54 %). Turpeen alla on laajoja liejukerrostumia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu korpirämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,6 % ja rikkipitoisuus 0,20 %. Turpeen kuiva-aineen määrä suossa on keskimäärin 78 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,4 MJ/kg. Seppälänkorvessa on 12 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,19 milj. suo-m 3. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon kaakkoislaidalla. Pohjakartta C Maanmittauslaitos, lupanro 520/MLL/08 Kuva 10. Tutkimuspisteiden sijainti Seppälänkorvessa. 19

19 Ari Luukkanen 28. Paskosuo Paskosuo (kl ) sijaitsee 10 km Iisalmen keskustasta länsilounaaseen savikkoalueella Savonselän NATURA- alueen vieressä. Suo on tutkittu hajapistein vuonna Suon korkeus merenpinnasta on metriä ja pinta viettää pohjoisosasta pohjoiseen ja muualta kaakkoon. Pohjoisosan vedet laskevat ojaa pitkin Haapajärven (85,8 m mpy) Kevatoslahteen ja loput vesistä ojaa pitkin kaakkoon Haapajärven Haukilahteen. Suo on ojitettu kokonaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Paskosuo kuuluu Poroveden alueeseen (4.52) ja siinä lähemmin Haapajärven alueeseen (4.522). Suon pinta-ala on 14 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 9 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 2 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,0 m. Tutkimuspistetiheys on 2,1 kpl/10 ha (kuva 11). Lähes koko suo oli kesällä 1990 tupasvillarämeen ja isovarpurämeen muuttumaa. Suon eteläosassa oli rahkarämeen ojikkoa. Turve on saravaltaista (66 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on kolmannes kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahkasaraturve (ErSC-t) 22 %, tupasvillarahkaturve (ErS-t) 20 % ja puupitoinen tupasvillarahkasaraturve (LErSC-t) 13 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältäviä turpeita on erittäin runsaasti, ja niiden osuus koko turvemäärästä on 55 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 13 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,5. Suon pohjamaalajina on savi. Paskosuo sijaitsee NATURA- alueen vieressä ja on niin matala, ettei siltä ole otettu tarkkatilavuuksisia laboratorionäytteitä. Suo ei sovellu turvetuotantoon. Pohjakartta C Maanmittauslaitos, lupanro 520/MLL/08 Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Paskosuolla. 20

20 Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Laidinlamminsuo Laidinlamminsuo (kl ) sijaitsee 6 km Iisalmen keskustasta lounaaseen. Suo on sijoittunut hienoainesmoreenimaastoon mutta suon etelä- ja keskiosat ovat savikerrostumien ympäröiminä. Lisäksi suon luoteispuolella on hiekkakerrostumia. Suon lounaispuolella on korkea Laidinmäki, jonka juurella eli nykyisen suon paikalla oli lampi vielä luvulla. Sen jälkeen lammen pintaa laskettiin noin metrin verran, ja kaivettiin kanava Porosuolle. Vanha kapulasilta kulki suon yli nykyisten pitkospuiden kohdalta. Suon korkeus merenpinnasta on metriä ja pinta viettää kaakkoon. Vedet laskevat suolta alkunsa saavaa Laidinpuroa pitkin itäkaakkoon Porosuonkanavaan, jota pitkin edelleen luoteeseen Poroveteen (85,8 m mpy). Suon laidoilla on lähteitä, ja suon poikki kulkee vanha luontopolku. Suo on puoliksi luonnontilainen. Laidinlamminsuo kuuluu Poroveden alueeseen (4.52) ja siinä lähemmin Porosuonkanavan vesistöalueeseen (4.524). Suon pinta-ala on 18 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 5 ha, yli 1,5 m:n aluetta 2 ha ja yli kahden metrin aluetta 1 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 m. Tutkimuspistetiheys on 11,6 kpl/10 ha (kuva 12). Lähes puolet suosta on luonnontilaista avosuota ja nevakorpea(kuva 13). Suon reunaosat ovat turvekangasta ja pohjoisosa kytöheittona. Puolukkaturvekangas on ojitetun alueen yleisin suotyyppi. Suon eteläosassa on laajalti soistuvaa turvekangasta. Luonnontilaisen alueen yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararäme ja ruohoinen saraneva, jolla kasvaa mm. rentukkaa (Caltha palustris), suokortetta (Equisetum palustris) ja raatetta (Menyanthis trifoliata) (kuva 14). Pitkospuiden kohdalla suotyyppinä on luhtainen neva (kuva 15). Luhtaisen nevan laidalla on Ruostelähde (kuva 16). Pohjakartta C Maanmittauslaitos, lupanro 520/MLL/08 Kuva 12. Tutkimuspisteiden sijainti Laidinlamminsuolla. 21

21 Ari Luukkanen Kuva 13. Nevakorpea Laidinlammensuon keskiosassa (kuva AL) Kuva 14. Laidinsuon nevapinnalla kasvaa mm. rentukkaa, suokortetta ja raatetta (kuva AL). 22

22 Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 2 Kuva 15. Laidinlamminsuon poikki kulkevat pitkospuut toimivat mm. Peltosalmen koululasten kulkureittinä Laidinmäen Almilan pirttiin, jossa vuonna 1905 aloitti toimintansa kylien yhteinen ja ensimmäinen koulu (kuva AL). 23

23 Ari Luukkanen Kuva 16. Laidinlamminsuon laidalla sijaitseva Ruostelähde, jonka vesi on samantapaista kuin noin 15 km:n päässä sijaitsevassa Runnin terveyslähteessäkin (kuva AL). Turve on suurin piirtein puoliksi rahkavaltaista (51 %) ja saravaltaista (49 %). Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS-t) 39 %, rahkasaraturve (SC-t) 16 % ja korterahkasaraturve (EqSC-t) 8 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on alhainen (6 %), samoin kuin varpuainesta sisältävien turpeidenkin (5 %). Tupasvillan jäänteitä ei turvekerrostumassa ole juuri lainkaan. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus (H 3,2) on alhainen. Suo on syntynyt lammen umpeenkasvun seurauksena eli sen pohjalla on paksuja liejukerrostumia, maksimissaan 3,7 metriä. Liejun alla on, lähes koko suon laajuudelta, hiesua. Suon laitaosien pohjamaalajina on moreeni. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu lähdesoistumalta. Koko luonnontilaisen alueen turvekerrostuma on märkä. Turvenäytteiden vesipitoisuus on keskimäärin 93,4 %. Tuhkapitoisuus on korkea, keskimäärin 9,9 %. Suon pintanäyteessä on fosforia (P) 1020 mg/kg, magnesiumia (Mg) 2120 mg/kg ja kalsiumia (Ca) 5430 mg/kg eli kutakin suurin piirtein normaalit pitoisuudet verrattuna Iisalmen turvenäytteiden pitoisuuksiin. Näytteiden raskasmetallipitoisuudet ovat myös normaaleja (Luukkanen 2006). 24

24 Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Seiskankorpi Seiskankorpi (kl ) sijaitsee 5 km Iisalmen keskustasta länteen. Suo sijoittuu savikerrostuman ja jyrkkäpiirteisen hienoainesmoreenin vaihettumisvyöhykkeeseen. Suon korkeus merenpinnasta on metriä ja pinta viettää pääosin luoteeseen. Vedet laskevat ojia pitkin suon lounaispuolitse virtaavaan Porosuonkanavaan, jota pitkin edelleen Poroveteen (85,8 m mpy). Suo on ojitettu kokonaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Seiskankorpi kuuluu Poroveden alueeseen (4.52) ja siinä lähemmin Porosuonkanavan vesistöalueeseen (4.524). Suon pinta-ala on 14 ha ja koko suo on alle metrin syvyinen. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 m. Tutkimuspistetiheys on 10,7 kpl/10 ha (kuva 17). Tutkimuspisteistä on 80 % turvekankaalla. Rämeen osuus on 20 %. Puolukkaturvekangasta on runsaat puolet suotyyppihavainnoista, ja sitä on laajalti suon etelä-, keski- ja pohjoisosassa. Suon länsi- ja itälaidalla on mustikka- ja ruohoturvekangasta. Varsinaisen sararämeen muuttumaa on paikoitellen suon keskiosassa. Turve on puoliksi sara- puoliksi rahkavaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS-t) 37 %, saraturve (C-t) 23 %, rahkasaraturve (SC-t) 17 % ja rahkaturve (S-t) 13 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältäviä turpeita on 7 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Suon pohja on savea ja hiesua. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on ilman runsastuhkaisia pohjanäytteitä keskimäärin 7,3 %. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 %. Kuiva-aineen määrä suossa on korkea, keskimäärin 134 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,2 MJ/kg. Seiskankorven pohjaturpeen mangaanin (Mn) (436 mg/kg) ja sinkin (Zn) (37,8 mg/kg) pitoisuudet ovat lievästi koholla. Muuten alkuainepitoisuudet ovat normaaleja verrattuna Iisalmen turpeiden pitoisuuksiin (Luukkanen 2006). Seiskankorpi on niin matala ja pienialainen ettei se sovellu turvetuotantoon. Pohjakartta C Maanmittauslaitos, lupanro 520/MLL/08 Kuva 17. Tutkimuspisteiden sijainti Seiskankorvessa. 25

25 Ari Luukkanen 31. Suokylänsuo Suokylänsuo (kl ) sijaitsee 6 km Iisalmen keskustasta länteen, ja on savikoiden ympäröimänä. Suon korkeus merenpinnasta on metriä, ja pinta viettää koilliseen. Vedet laskevat suo-ojia pitkin koilliseen Poroveteen (85,8 m mpy). Suo on ojitettu kauttaaltaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Suokylänsuo kuuluu Poroveden alueeseen (4.52) ja siinä lähemmin Poroveden lähialueeseen (4.521). Suon pinta-ala on 37 ha ja koko suo on alle metrin syvyinen. Turvekerrostuman keskipaksuus on vain 0,8 m. Tutkimuspistetiheys on 8,3 kpl/10 ha (kuva 18). Tutkimuspisteistä on 65 % turvekankaalla, 29 % rämeellä ja 6 % turvepellolla. Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas, jota on noin puolet suotyyppihavainnoista. Suon laidoilla on runsaasti ruohoturvekangasta. Suon keskiosassa sijaitsevat turvekankaat ovat paikoitellen alkaneet uudelleensoistua. Turpeesta on 63 % saravaltaista ja 37 % rahkavaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 58 %, sararahkaturve (CS-t) 24 % ja rahkaturve (S-t) 14 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältäviä turpeita on runsaasti (29 % turvelajihavainnoista). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Suon pohjamaalajina on savi. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,4 %. Pintaturpeen rikkipitoisuus on 0,12 %. Kuiva-aineen määrä suossa on keskimäärin 105 kg/m 3, ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,8 MJ/kg. Pintaturpeen typpipitoisuus (N) on 1,12 % ja pohjaturpeen 2,42 %. Suokylänsuo ei mataluutensa takia sovellu turvetuotantoon. Pohjakartta C Maanmittauslaitos, lupanro 520/MLL/08 Kuva 18. Tutkimuspisteiden sijainti Suokylänsuolla. 26

26 Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Honkasuo Honkasuo (kl ) sijaitsee 10 km Iisalmen keskustasta länsiluoteeseen kohtalaisen jyrkkäpiirteisessä hienoainesmoreenimaastossa. Suon luoteisja kaakkoispäässä on hietamuodostuma. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itään. Vedet laskevat ojia pitkin itään Muurainsuolle, josta edelleen ojia pitkin itäkaakkoon Joutsenjärveen (91,6 m mpy). Suo on ojitettu kauttaaltaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Honkasuo kuuluu Poroveden alueeseen (4.52) ja siinä lähemmin Joutsenjoen vesistöalueeseen (4.529). Suon pinta-ala on 11 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 6 ha, yli 1,5 m:n aluetta 3 ha ja yli kahden metrin aluetta 1 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,3 m. Tutkimuspistetiheys on 10,0 kpl/10 ha (kuva 19). Tutkimuspisteistä on puolet rämeellä, 42 % turvekankaalla ja 8 % korvessa. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi, ja sitä on laajalti suon itä- ja eteläosassa. Suon keskiosassa on runsaasti tupasvillarämeen muuttumaa. Mustikkaturvekangasta on suon pohjoispäässä. Turpeesta on 61 % rahkavaltaista ja 39 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS-t) 51 %, rahkasaraturve (SC-t) 25 %, saraturve (C-t) 14 % ja rahkaturve (S-t) 10 %. Puun jäännöksiä sisältäviä turpeita on erittäin runsaasti (79 %). Varpuainesta sisältävien turpeiden osuus on 9 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 6 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9 ja energiatuotantoon soveltuvan osan 7,3. Suon länsi- ja itäreunan pohjamaalajina on moreeni. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu tupasvillarämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 3,1 %. Ilman runsastuhkaista pintanäytettä tuhkapitoisuus on keskimäärin 2,2 %. Rikkipitoisuus on normaali (0,17 %), paitsi pohjaturpeessa 0,43 %. Suossa olevan turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 101 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 22,1 MJ/kg. Honkasuon alkuainepitoisuudet ovat normaaleja verrattuna Iisalmen turvenäytteiden vastaaviin pitoisuuksiin (Luukkanen 2006). Honkasuolla on 4 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,06 milj. suo-m 3. Pohjakartta C Maanmittauslaitos, lupanro 520/MLL/08 Kuva 19. Tutkimuspisteiden sijainti Honkasuolla. 27

27 Ari Luukkanen 33. Muurainsuo Muurainsuo (kl ) sijaitsee 10 km Iisalmen keskustasta länsiluoteeseen savi- ja hiesumaastossa. Suon etelä- ja länsilaidalla on lisäksi hienoainesmoreenia sekä lounaislaidalla hietamuodostuma. Suon korkeus merenpinnasta on metriä, ja pinta viettää itäkaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin kaakkoon Joutsenjärveen (91,6 m mpy), josta edelleen Joutsenjokea pitkin etelään Poroveteen (85,8 m mpy). Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Muurainsuo kuuluu Poroveden alueeseen (4.52) ja siinä lähemmin Joutsenjoen vesistöalueeseen (4.529). Suon pinta-ala on 21 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 9 ha, yli 1,5 m:n aluetta on 5 ha ja yli kahden metrin aluetta 3 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,6 m, ja tutkimuspistetiheys 10,4 kpl/10 ha (kuva 20). Tutkimuspisteistä on 45 % turvekankaalla, 40 % rämeellä, 10 % korvessa ja 5 % turvepellolla. Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas, jota on laajalti suon itä- ja länsiosassa. Suon keskiosassa on mustikkaturvekangasta. Turvepeltoja on suon etelä- ja pohjoislaidalla. Turve on saravaltaista (85 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 15 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 76 %, sararahkaturve (CS-t) 12 % ja saraturve (C-t) 8 %. Puun jäännöksiä sisältäviä turpeita on runsaasti (38 %). Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,4. Suon pohja on pääasiassa hiesumoreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on ilman runsastuhkaista pohjaturvetta keskimäärin 4,2 % ja rikkipitoisuus 0,21 %. Kuivan turpeen määrä suossa on 80 kg/m 3 ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,7 MJ/kg. Muurainsuon pintaturpeen alkuainepitoisuudet ovat normaaleja verrattuna keskimäärin Iisalmen soiden pintaturpeiden pitoisuuksiin. Pohjaturpeen kuparin (Cu) (57.2 mg/kg) ja sinkin (Zn) (17.3 mg/ kg) pitoisuudet ovat lievästi koholla verrattuna Iisalmen pohjaturpeiden keskimääräisiin pitoisuuksiin (Luukkanen 2006) (taulukko 2). Muurainsuolla on 5 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0.07 milj. suo-m 3. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on erittäin niukasti suon itälaidalla. Pohjakartta C Maanmittauslaitos, lupanro 520/MLL/08 Kuva 20. Tutkimuspisteiden sijainti Muurainsuolla. 28

28 Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 2 Taulukko 2. Muurainsuon pinta- ja pohjaturpeiden fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia sekä alkuainepitoisuuksia mg/kg (Fe- ja S- pitoisuudet %: eina). Näytepiste A 200 Syvyys 0-30 cm cm Turvelaji ErCS EqLSC Maatumisaste (H) 3 6 Vesipitoisuus % Tuhkapitoisuus C % N % Al mg/kg As mg/kg alle 10 alle 10 Ca mg/kg Cd mg/kg alle 0.5 alle 0.5 Co mg/kg Cr mg/kg Cu mg/kg Fe % K mg/kg Mg mg/kg Mn mg/kg Ni mg/kg P mg/kg Pb mg/kg S % Zn mg/kg

29 Ari Luukkanen 34. Suurisuo Suurisuo (kl ) sijaitsee 8 km Iisalmen keskustasta luoteeseen loivapiirteisessä hienoainesmoreenimaastossa. Suon etelä- ja luoteislaidalla on savi- ja hiesumaastoa. Suon eteläpuolella on myös pieni hiekkamuodostuma. Hietakerrostuma löytyy suon kaakkoispuolelta. Suon korkeus merenpinnasta on metriä, ja pinta viettää pääosin luoteeseen. Vedet laskevat suon keski- ja pohjoisosasta ojia pitkin luoteeseen Hanhipuroon, josta edelleen lounaaseen Joutsenjokeen. Eteläosan vedet laskevat ojia pitkin lounaaseen Joutsenjokeen ja Poroveteen (85,8 m mpy). Suo on ojitettu kauttaaltaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Suurisuo kuuluu Poroveden alueeseen (4.52) ja siinä lähemmin Joutsenjoen vesistöalueeseen (4.529). Suon pinta-ala on 49 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 12 ha, yli 1,5 m:n aluetta 7 ha ja yli kahden metrin aluetta 4 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,5 m. Tutkimuspistetiheys on 4,8 kpl/10 ha (kuva 21). Tutkimuspisteistä on 85 % turvekankaalla. Korven osuus on 8 %, rämeen 5 % ja turvepellon 2 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon itä-, etelä- ja pohjoisosassa. Suon keskiosassa on mustikka- ja ruohoturvekangasta. Turve on saravaltaista (81 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 15 %. Ruskosammalvaltaista turvetta (4 %) on huomattavan runsaasti verrattuna Iisalmen soiden keskiarvolukuihin (Luukkanen 2006). Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 54 %, saraturve (C-t) 15 %, sararahkaturve (CS-t) 12 % ja sararuskosammalturve (CB-t) 4 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 15 % ja varpujen jäännöksiä sisältävien 9 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,0. Suon pohja on pääosin hieta- ja hiekkamoreenia. Hiesun ja saven osuus on noin viidennes tutkimuspistehavainnoista. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 6,8 % ja rikkipitoisuus 0,23 %. Suossa on kuiva-ainetta keskimäärin 101 kg/m 3, ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,3 MJ/kg. Suurisuolla on 7 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,13 milj. suo-m 3. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa osittain ojitettua aluetta on suon pohjoislaidalla. Pohjakartta C Maanmittauslaitos, lupanro 520/MLL/08 Kuva 21. Tutkimuspisteiden sijainti Suurisuolla. 30

30 Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Hanhisuo Hanhisuo (kl ) sijaitsee 9 km Iisalmen keskustasta luoteeseen jyrkkäpiirteisten hienoainesmoreenimäkien painanteessa. Suon ympäristössä on laaja-alaisia hietakerrostumia. Suon kaakkoisnurkassa sijaitsee Pikku Hanhilampi, ja eteläpuolella Iso Hanhilampi (121,9 m mpy). Suon korkeus merenpinnasta on metriä, ja pinta viettää lounaaseen. Vedet laskevat ojia pitkin Hanhilammista lähtevään Hanhipuroon, jota pitkin edelleen lounaaseen Joutsenpuroon ja Poroveteen (85,8 m mpy). Suo on ojitettu kauttaaltaan. Parin aarin kokoinen Pikku Hanhilampi vaikeuttaa suon kuivatusta. Hanhisuo kuuluu Poroveden alueeseen (4.52) ja siinä lähemmin Joutsenjoen vesistöalueeseen (4.529). Suon pinta-ala on 34 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 12 ha, yli 1,5 m:n aluetta 5 ha ja yli kahden metrin aluetta 2 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on vain 0,9 m. Tutkimuspistetiheys on 7,3 kpl/10 ha (kuva 22). Tutkimuspisteistä on rämeellä 42 %, turvekankaalla 37 %, korvessa 16 % ja avosuolla 4 %. Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas, jota on laajalti suon keski- ja itäosassa. Suon keskiosassa on varsinaisen sararämeen muuttumaa. Pikku Hanhilammen ympäristössä on varsinaista saranevaa. Turve on saravaltaista (86 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 14 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 49 %, saraturve (C-t) 36 % ja sararahkaturve (CS-t) 13 %. Puun jäännöksiä sisältäviä turpeita on runsaasti (49 %). Tupasvillaa lisätekijänä sisältävien turpeiden osuus on myös huomattava (25 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,4. Pikku Hanhilammen ympäristössä on vajaan metrin paksuinen järvimutakerros, ja tämän alla vajaan kahden metrin paksuinen liejukerros. Suon pohja on pääosin hiesu- tai hiekkamoreenia. Suon eteläosan moreeni on kivistä. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 5,6 % ja rikkipitoisuus 0,21 %. Suossa olevan turpeen kuiva-aineen määrä on melko korkea, keskimäärin 119 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 21,4 MJ/kg. Hanhisuolla on 2 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,03 milj. suo-m 3. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on niukalti suon etelälaidalla. Pohjakartta C Maanmittauslaitos, lupanro 520/MLL/08 Kuva 22. Tutkimuspisteiden sijainti Hanhisuolla. 31

31 Ari Luukkanen 36. Pykäläsuo Pykäläsuo (kl ) sijaitsee 11 km Iisalmen keskustasta luoteeseen jyrkkien hienoainesmoreenimäkien ympäröimänä. Suon pohjoispuolella on hienoa hietaa sisältävä muodostuma. Itälaidalla on sekä pienialainen hiesun että hiekan kerrostuma. Suon lounaislaidalla on lisäksi hietakerrostuma, ja eteläosassa vajaan hehtaarin kokoinen Pykälälampi. Suon korkeus merenpinnasta on metriä, ja pinta viettää pääosin koilliseen. Vedet laskevat ojia pitkin itäkaakkoon Kohisevanpuroon, jota pitkin edelleen itään Tikanpuroon ja Iso-Iihin (85,9 m mpy). Suo on ojitettu kauttaaltaan. Pykälälammen sijainti suon eteläosassa vaikeuttaa suoaltaan kuivatusta. Pykäläsuo kuuluu Iso-Iin alueeseen (4.53) ja siinä lähemmin Iso-Iin lähi alueeseen (4.531). Suon pinta-ala on 42 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 27 ha, yli 1,5 m:n aluetta 17 ha ja yli kahden metrin aluetta 14 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 2,0 m. Tutkimuspistetiheys on 6,9 kpl/10 ha (kuva 23). Tutkimuspisteistä on 43 % turvekankaalla, 30 % korvessa ja 27 % rämeellä. Korven osuus on huomattavan suuri. Puolukkaturvekangas ja ruohoheinäkorven muuttuma ovat yleisimmät suotyypit. Puolukkaturvekangasta on laajalti suon etelä- ja pohjoisosassa, ja sen kenttäkerroksessa viihtyy mm. hilla (kuva 24). Suon keskiosassa on runsaasti ruohoheinäkorven muuttumaa. Pohjakartta C Maanmittauslaitos, lupanro 520/MLL/08 Kuva 23. Tutkimuspisteiden sijainti Pykäläsuolla. 32

32 Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 2 Kuva 24. Muurain (Rubus chamaemorus) on ruusukasvien heimoon kuuluva suokasvi, joka viihtyy hyvin ravinteisuuden suhteen erilaisilla kasvualustoilla. Pykäläsuolla muurainta kasvaa, paikoin runsaastikin suon pohjoisosan puolukkaturvekankaalla. Kuvan urosyksilön heteiden ponnet erottuvat selvästi (kuva Ari Luukkanen 2006). Ruohoheinäkorven muuttumaa on runsaasti suon keskiosassa. Ruohoturvekangas on suon pohjoisosan ja korpirämeen muuttuma (kuva 25) suon keskiosan vallitseva suotyyppi. Turve on saravaltaista (91 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 5 % ja ruskosammalvaltaisen 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 34 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t) 19 % ja varpusuokortesaraturve (NEqC-t) 15 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 22 % ja varpuainesta sisältävien 20 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,9. Suon pohjamaalaji on pääasiassa hienoainesmoreenia, reunaosissa hiekkamoreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta ja ruohoheinäkorven muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on ilman runsastuhkaisia pinta- ja pohjaturpeita keskimäärin 5,3 %. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,21 %. Kuiva-aineen määrä suossa, ilman runsastuhkaisia näytteitä on 97 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8 MJ/kg. Pykäläsuon pohjoisosan pintaturpeen lyijypitoisuus (Pb) (22,9 mg/kg) on lievästi koholla. Muuten alkuainepitoisuudet ovat normaaleja verrattuna Iisalmen turpeiden vastaaviin pitoisuuksiin (Luukkanen 2006). Pykäläsuolla on 12 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,30 milj. suo-m 3. Pykälälampi vaikeuttaa suon eteläosan kuivatusta. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua ja matalaa turvealuetta on suon pohjois- ja koillislaidalla. 33

33 Ari Luukkanen Kuva 25. Korpirämeen muuttumaa Pykäläsuon keskiosassa (kuva Reijo Rantapelkonen 2006). 34

34 Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Hetesuo Hetesuo (kl ) sijaitsee 10 km Iisalmen keskustasta luoteeseen savi- ja hiesumaastossa. Suon pohjoispuolella on jyrkkäpiirteinen kallioydin-moreenimäki, ja länsipuolella hiekkamuodostuma, jonka liepeillä on hietakerrostumaa. Suo on tutkittu hajapistein kesällä 1990, ja sen korkeus merenpinnasta on metriä. Suon pinta viettää itäkaakkoon. Tikanpuro virtaa suon itäosan halki luoteesta kaakkoon, ja Jyrkkäpuro suon eteläosan halki lännestä itää. Suovedet laskevat ojia pitkin Tikanpuroon, jota pitkin edelleen itäkaakkoon Iso-Ii`hin (85,9 m mpy). Suo on ojitettu kauttaaltaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Hetesuo kuuluu Iso-Iin alueeseen (4.53) ja siinä lähemmin Iso-Iin lähialueeseen (4.531). Suon pinta-ala on 19 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 7 ha, yli 1,5 m:n aluetta 4 ha ja yli kahden metrin aluetta 1 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,0 m. Tutkimuspistetiheys on 2,6 kpl/10 ha (kuva 26). Lähes koko suo oli turvekangasta kesällä Yleisin suotyyppi oli mustikkaturvekangas. Turve on saravaltaista (82 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 14 % ja ruskosammalvaltaisen 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 31 %, suoleväkkö-suokorterahkasaraturve (ShEqSCt) 25 % ja suokortesararahkaturve (EqCS-t) 12 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 12 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan samoin 3,4. Suon pohja on pääosin savea ja hiesua. Hetesuolta ei ole otettu laboratorionäytteitä. Hetesuolla on 4 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,05 milj. suo-m 3. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa aluetta on erittäin niukasti suon kaakkoisnurkassa. Pohjakartta C Maanmittauslaitos, lupanro 520/MLL/08 Kuva 26. Tutkimuspisteiden sijainti Hetesuolla. 35

35 Ari Luukkanen 38. Jokisuo Jokisuo (kl ) sijaitsee 13 km Iisalmen keskustasta kaakkoon hienoainesmoreenimaastossa. Suon itälaidalla on hiesukerrostumia, ja pohjoislaidalla savikerrostumia. Suon korkeus merenpinnasta on metriä, ja pinta viettää pohjoiskoilliseen. Vedet laskevat ojia pitkin suon koillispuolitse luoteeseen virtaavaan Heinäjokeen. Heinäjoki laskee luoteeseen Pölöhlampeen, josta edelleen pohjoisluoteeseen Kilpijärveen (85,9 m mpy). Suo on ojitettu kauttaaltaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Jokisuo kuuluu Sonkajärven reitin vesistöalueeseen (4.58) ja siinä lähemmin Kilpijärven - Hernejärven alueeseen (4.581). Suon pinta-ala on 27 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 7 ha, yli 1,5 m:n aluetta 3 ha ja yli kahden metrin aluetta 2 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 m. Tutkimuspistetiheys on 6,8 kpl/10 ha (kuva 27). Tutkimuspisteistä on valtaosa (91 % tutkimushavainnoista) turvekankaalla. Rämeen osuus on 9 %. Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas, jota on laajalti suon länsi- ja keskiosassa (kuva 28). Ruohoturvekangasta on runsaasti suon itä- ja pohjoisosassa. Suon keskiosassa on lisäksi mustikkaturvekangasta ja varsinaisen sararämeen muuttumaa. Saravaltaisen turpeen osuus on 54 % ja rahkavaltaisen 46 %. Yleisimmät pääturvelajit ovat sararahkaturve (CS-t) 46 %, rahkasaraturve (SC-t) 45 % ja saraturve (C-t) 7 %. Ruskosammalsaraturvetta (BCt) on merkittävästi suon syvällä alueella. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 18 %, samoin kuin varpuainesta sisältävien turpeidenkin. Tupasvillan jäänteitä sisältävien turpeiden osuus on 7 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,5. Suon pohja on pääosin hiesua ja savea (52 %). Hiedan ja hiekan osuus on 24 % samoin kuin moreeninkin. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,3 % ja rikkipitoisuus 0,25 %. Kuivaaineen määrä suossa on 85 kg/m 3, ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg. Jokisuolla on 4 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,05 milj. suo-m 3. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa aluetta on niukalti suon länsilaidalla. Pohjakartta C Maanmittauslaitos, lupanro 520/MLL/08 Kuva 27. Tutkimuspisteiden sijainti Jokisuolla. 36

36 Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 2 Kuva 28. Puolukkaturvekangasta Jokisuon keskiosassa. Kuvanottopaikalla on turvetta 1,9 metriä, ja pohjamaalajina on hiesu (kuva Kalle Husso). 37

37 Ari Luukkanen 39. Pölöhsuo Pölöhsuo (kl ) sijaitsee 10 km Iisalmen keskustasta kaakkoon hienoainesmoreenimaastossa. Suon koillis-, itä- ja kaakkoispuolella on laajoja kalliopaljastumia ja pienialaisia hiekkakerrostumia. Suon etelä- ja länsipuolella on pienimuotoisia hiesuesiintymiä. Suo on tutkittu v eli tämä näkyy suotyyppien jakautumassa turvekankaiden osuus oli tuolloin selvästi pienempi kuin nykyään. Suon korkeus merenpinnasta on metriä, ja pinta viettää pohjoisosastaan pohjoiseen ja muualla pääosin länsilounaaseen. Pohjoisosan vedet laskevat ojia pitkin luoteeseen Kilpijärven Levälahteen (85,9 m mpy). Keskiosan vedet virtaavat ojia pitkin länsilounaaseen Pölöhlampeen, joka on yhteydessä pohjoiseen Kilpijärveen. Suon eteläosan vedet laskevat ojaa pitkin lounaaseen Heinäjokeen, joka laskee pohjoiseen Pölöhlampeen. Suo on ojitettu kauttaaltaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Pölöhsuo kuuluu Sonkajärven reitin vesistöalueeseen (4.58) ja siinä lähemmin Kilpijärven-Hernejärven alueeseen (4.581). Suon pinta-ala on 77 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 55 ha, yli 1,5 m:n aluetta 37 ha ja yli kahden metrin aluetta 22 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,6 m. Tutkimuspistetiheys on 5,1 kpl/10 ha (kuva 29). Tutkimuspisteistä oli kesällä 1990 rämeellä 71 %, korvessa 25 % ja turvekankaalla vain 4 %. Yleisin suotyyppi oli tupasvillarämeen ojikko, jota oli runsaasti suon keskiosassa. Varsinaisen korven muuttumaa oli laajalti suon keski- ja pohjoisosan laiteilla. Turve on saravaltaista (80 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 20 %. Yleisimmät turvelajit ovat suoleväkkökorterahkasaraturve (ShEqSC-t) 12 %, rahkasaraturve (SC-t) 10 % ja suoleväkkörahkasaraturve (ShSC-t) 8 %. Suoleväkköä (Sh) sisältävien turpeiden osuus (28 %) on huomattavan suuri. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 19 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 14 %. Varpuainesta sisältävien turpeiden osuus on 9 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,9. Suon pohja on pääasiassa hiesua. Matalat alueet ovat pohjaltaan moreenia. Syvimpien altaiden pohjalla on ohuelti liejua. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu tupasvillarämeen ojikolta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 3,3 %. Rikkipitoisuus on myös melko alhainen, keskimäärin 0,17 %. Turpeen kuiva-aineen määrä suossa on 88 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/ kg. Pölöhsuolla on 45 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,81 milj. suo-m 3. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon pohjois-, länsi- ja eteläosassa. 38

38 Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 2 Pohjakartta C Maanmittauslaitos, lupanro 520/MLL/08 Kuva 29. Tutkimuspisteiden sijainti Pölöhsuolla. 39

39 Ari Luukkanen 40. Kumpusensuo Kumpusensuo (kl ) sijaitsee 10 km Iisalmen keskustasta itäkaakkoon hienoainesmoreenin ja savikerrostumien ympäröimänä. Suo on tutkittu hajapistein kesällä 1990, ja sen korkeus merenpinnasta on metriä. Suon pinta viettää kaakkoon. Suovedet laskevat ojia pitkin itäkaakkoon Kumpuseen (94,5 m mpy). Kumpunen laskee pohjoiseen Paununpuroon, joka laskee edelleen luoteeseen Koukunjoen Paununlahteen ja Viitaanjärveen (86,0 m mpy). Suo on ojitettu kauttaaltaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Kumpusensuo kuuluu Sonkajärven reitin vesistöalueeseen (4.58) ja siinä lähemmin Kilpijärven-Hernejärven alueeseen (4.581). Suon pinta-ala on 28 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 18 ha ja yli 1,5 metrin aluetta 8 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 m. Tutkimuspistetiheys on 1,1 kpl/ 10 ha (kuva 30). Suon etelä- ja pohjoisosa oli kesällä 1990 mustikkaturvekangasta. Itäosassa oli varsinaisen korven muuttumaa. Turve on saravaltaista (97 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat korterahkasaraturve (EqSC-t) 53 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t) 16 % ja puupitoinen kortesaraturve (LEqC-t) 14 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus (39 %) on suuri. Koko turvekerrostuman, samoin kuin energiaturpeeksi soveltuvan osankin (3,9) keskimaatuneisuus on alhainen. Suon pohja on savea. Kumpusensuolta ei ole otettu laboratorionäytteitä. Kumpusensuolla on 13 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,14 milj. suo-m 3. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa, ojitettua aluetta on suon kaakkoislaidalla. Pohjakartta C Maanmittauslaitos, lupanro 520/MLL/08 Kuva 30. Tutkimuspisteiden sijainti Kumpusensuolla. 40

40 Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Kuohusuo Kuohusuo (kl ) sijaitsee 27 km Iisalmen keskustasta etelälounaaseen jyrkkäpiirteisessä hiekkamoreenimaastossa. Suon itäpuolella on korkea Tähysmäki (205,8 m mpy) ja länsipuolella Pahakalan (145,3 m mpy) järvi. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin länteen ja etelään. Kuohusuo sijaitsee Kymijoen (14) ja Vuoksen vesistöalueen (4) rajalla. Suon pohjoisosan vedet laskevat ojia pitkin luoteeseen puroon, joka virtaa Kortteisesta (146,5 m mpy) etelään Pahakalaan. Länsiosan vedet laskevat ojia pitkin länteen Pahakalaan, josta edelleen luoteeseen virtaavaan Pahankalanpuroon. Pahankalanpuro laskee soistuneeseen Pieni Lampaanjärveen. Suon lounaisosan vedet laskevat ojia pitkin lounaaseen Haukilampeen (148,0 m mpy), ja sieltä edelleen kaakkoon Leppäjärveen (143,8 m mpy). Eteläosan vedet laskevat ojia pitkin etelään Leppäjärveen. Suo on ojitettu kauttaaltaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Suon länsi-, pohjois- ja keskiosa kuuluu Kymijoen vesistöalueeseen (14), siinä Pielaveden alueeseen (14.74) ja Lampaanjärven vesistöalueeseen (14.747). Suon eteläosa kuuluu Vuoksen vesistöalueeseen (4) ja siinä Kallaveden yläosan alueeseen (4.28) sekä lähemmin Maaninkajärven Ylä- Ruokoveden alueeseen (4.282). Suon pinta-ala on 50 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 32 ha, yli 1,5 m:n aluetta 28 ha ja yli kahden metrin aluetta 25 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 2,0 m. Tutkimuspistetiheys on 7,6 kpl/10 ha (kuva 31). Tutkimuspisteistä on 56 % rämeellä, 35 % turvekankaalla, 5 % avosuolla ja 5 % korvessa. Varsinaisen sararämeen muuttuma on yleisin suotyyppi, ja sitä on laajalti suon pohjois-, keski- ja itäosassa (kuva 32). Puolukkaturvekangasta on suon pohjois- ja itäosan laitamilla. Mustikkaturvekangas on levittäytynyt suon länsi- ja eteläosan laidoille. Suon keskiosassa on lyhytkortisen nevarämeen muuttumaa (kuva 33). Pohjakartta C Maanmittauslaitos, lupanro 520/MLL/08 Kuva 31. Tutkimuspisteiden sijainti Kuohusuolla. 41

41 Ari Luukkanen Kuva 32. Varsinaisen sararämeen muuttumaa Kuohusuon pohjoisosassa. Turpeen paksuus kuvan etualalla on 1,9 m (kuva Kalle Husso). Kuva 33. Rämemuuttumaa Kuohusuon keskiosassa. Tämän kuvan ottopaikka sijaitsee juuri vedenjakajalla etelään virtaavat vedet laskevat Vuoksen vesistöön (4.0), ja länteen virtaavat Kymijoen vesistöön (14.0). Turpeen paksuus kuvassa on 3,0 m (kuva Kalle Husso). 42

42 Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 2 Turve on saravaltaista (93 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 7 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 56 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t) 18 % ja tupasvillarahkasaraturve (ErSC-t) 10 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 19 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 14 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,6. Suon pohja on pääosin hiekkamoreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen (2,8 %) samoin kuin rikkipitoisuuskin (0,17 %). Turpeen kuiva-aineen määrä suossa on alhainen (76 kg/m3) ja vesipitoisuus huomattavan korkea (92,0 %), vaikka suolla on vanhaa ojitusta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg. Kuohusuolla on 23 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,53 milj. suo-m 3. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa, osittain ojitettua aluetta on suon länsilaidalla. 43

43 Ari Luukkanen 42. Rahkasuo Rahkasuo (kl ) sijaitsee 12 km Iisalmen keskustasta pohjoiskoilliseen hienoainesmoreenipeitteisen Vattuvuoren luoteislaidalla. Suon luoteisreunalla on lisäksi hiesua ja hietamuodostuma. Suo on tutkittu kesällä 1990, ja sen korkeus merenpinnasta on m. Suon pinta viettää länsilounaaseen. Vedet laskevat ojia pitkin länteen Rahkapuroon, jota pitkin edelleen lounaaseen Soinjokeen ja Koskilammen kautta Riikinjokeen sekä Iso Iihin (85,9 m mpy). Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Suo kuuluu Iso Iin alueeseen (4.53) ja siinä lähemmin Riikinjoen vesistöalueeseen (4.539). Suon pinta-ala on 30 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 10 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,8 m. Tutkimuspistetiheys on 5,0 kpl/10 ha (kuva 34). Tutkimuspisteistä oli kesällä % sekä turvekankaalla että rämeellä. Korven osuus oli 4 %. Pallosararämeen ojikko oli yleisin suotyyppi, ja sitä oli laajalti suon keskiosassa. Suon lounaisosassa oli runsaasti mustikkaturvekangasta, ja keski- sekä koillisosassa puolukkaturvekangasta. Turve on rahkavaltaista (65 %). Saravaltaisen turpeen osuus on 35 %. Yleisimmät turvelajit ovat puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t) 35 %, tupasvillasararahkaturve (ErCS-t) 32 % ja tupasvillarahkaturve (ErS-t) 8 %. Puun jäännöksiä sisältäviä turpeita on runsaasti (51 %), samoin kuin tupasvillan jäänteitä (41 %) sisältäviäkin. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,3. Liekoja on erittäin runsaasti syvyysvälillä 0,1-0,5 metriä. Suon pohja on pääasiassa hietaa. Rahkasuolta ei ole otettu laboratorionäytteitä. Rahkasuo on niin matala, ettei se sovellu turvetuotantoon. Pohjakartta C Maanmittauslaitos, lupanro 520/MLL/08 Kuva 34. Tutkimuspisteiden sijainti Rahkasuolla. 44

44 Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa Kortteisensuo Kortteisensuo (kl ) sijaitsee 24 km Iisalmen keskustasta lounaaseen pienipiirteisessä hienoainesmoreenimaastossa. Suon eteläosassa on noin 5 ha:n kokoinen Kortteisen (146,5 m mpy) lampi. Suon korkeus merenpinnasta on metriä, ja sen pinta viettää pääosin kaakkoon. Kortteisensuo sijaitsee Vuoksen ja Kymijoen vesistöalueen rajalla. Suon luoteisnurkkauksen vedet virtaavat luoteeseen Huoripoikaan (145,3 m mpy), josta edelleen Huoripojanpuroon. Loput suovesistä laskevat ojia pitkin Kortteisen lampeen, ja sieltä edelleen ojaa pitkin etelään Pahakalan (145,3 m mpy) lampeen. Pahakalasta luoteeseen lähtee Pahankalanpuro, joka virtaa luoteeseen soistuneeseen Pieni Lampaanjärveen, ja sieltä edelleen Välikanavaa pitkin Koskilampeen (129,4 m mpy). Kortteisensuo on ojitettu kauttaaltaan. Kortteinen vaikeuttaa suon kuivatusta. Kortteisensuon luoteisnurkkaus kuuluu Vuoksen vesistön (4.) Iisalmen reittiin (4.5) ja Poroveden alueeseen (4.52) sekä siinä lähemmin Haukijoen vesistöalueeseen (4.526). Pääosa suosta kuuluu siis Kymijoen vesistöalueen (14.) Rautalamminreitin vesistöalueen (14.7) Pielaveden alueeseen (14.74) ja siinä lähemmin Lampaanjärven vesistöalueeseen (14.747). Suon pinta-ala on 42 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 29 ha, yli 1,5 m:n aluetta 24 ha ja yli kahden metrin aluetta 20 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,7 m. Tutkimuspistetiheys on 8,8 kpl/10 ha (kuva 35). Tutkimuspisteistä on 47 % rämeellä, 33 % turvekankaalla ja 17 % korvessa. Avosuon osuus on 1 % samoin kuin turvepellonkin. Varsinaisen sararämeen muuttuma on yleisin suotyyppi, ja sitä on laajalti suon keskiosassa. Korpirämeen muuttumaa on runsaasti Kortteisen ympäristössä. Suon eteläosassa on puolukkaturvekangasta sekä ruoho- ja heinäkorven muuttumaa. Turve on saravaltaista (94 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 5 % ja ruskosammalvaltaisen 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 50 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t) 9 % ja raaterahkasaraturve (MnSC-t) 7 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 11 % ja varpuainesta sisältävien 5 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,2. Liekoja on erittäin runsaasti syvyysvälillä 0,6-1,0 metriä. Suon pohja on pääosin moreenia. Pohjoispään pohjamaalajina on savensekainen hiesu. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,4 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Kuiva-aineen määrä suossa on 100 kg/m 3, ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo keskimäärin 21,3 MJ/kg. Kortteisensuon pintaturpeen lyijypitoisuus (Pb) (23,1 mg/kg) on lievästi koholla samoin kuin pohjaturpeen ravinteisuutta ilmentävät kalsium (Ca) ( mg/kg) ja magnesium (Mg) (1.100 mg/kg). Muuten alkuainepitoisuudet ovat normaaleja verrattuna Iisalmen vastaaviin pitoisuuksiin (Luukkanen 2006). Kortteisensuolla on 14 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,26 milj. suo-m 3. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa, osittain ojitettua aluetta on suon eteläpuolella. Pohjakartta C Maanmittauslaitos, lupanro 520/MLL/08 Kuva 35. Tutkimuspisteiden sijainti Kortteisensuolla. 45

45 Ari Luukkanen 44. Huoripojansuo Huoripojansuo (kl ) sijaitsee 24 km Iisalmen keskustasta lounaaseen vaihtelevapiirteisessä hienoainesmoreenimaastossa. Suon luoteispäässä on Huoripojan lampi (145,3 m mpy), jonka pintaa on viime vuosikymmeninä laskettu. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin luoteeseen. Vedet laskevat ojia pitkin luoteeseen Huoripoikaan, josta edelleen Huoripojanpuroa pitkin pohjoiseen soistuneeseen Onkijärveen. Suo on ojitettu kauttaaltaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Huoripojansuo kuuluu Iisalmen reitin Poroveden alueeseen (4.52) ja siinä lähemmin Haukijoen vesistöalueeseen (4.526). Suon pinta-ala on 27 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 8 ha, yli 1,5 m:n aluetta 4 ha ja yli kahden metrin aluetta 1 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 m. Tutkimuspistetiheys on 7,8 kpl/10 ha (kuva 36). Tutkimuspisteistä on 47 % turvekankaalla (kuva 37), 25 % pellolla (kuva 38), 14 % korvessa ja 11 % rämeellä. Yleisin suotyyppi on turvepelto (kuva 38), ja sen osuus on neljännes kaikista suotyyppihavainnoista. Turvepellon koillislaidan ojassa kasvaa runsaasti kukkakasveja (kuva 39). Mustikkaturvekankaan osuus on 17 % ja sitä on laajalti suon pohjoisosassa. Suon eteläosassa on ruohoturvekangasta ja länsiosassa puolukkaturvekangasta. Pohjakartta C Maanmittauslaitos, lupanro 520/MLL/08 Kuva 36. Tutkimuspisteiden sijainti Huoripojansuolla. 46

46 Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 2 Kuva 37. Puolukkaturvekangasta Huoripojansuon eteläosassa. Turpeen paksuus on kuvanottopaikalla noin 1,7 metriä (kuva Ari Luukkanen 2004). Kuva 38. Turvepeltoa Huoripojansuon keskiosassa. Turpeen paksuus on kuvan etuosassa vain 0,3 metriä, mutta suometsän reunassa noin 1,9 metriä. Kairanvarressa Petteri Nevalainen (kuva Ari Luukkanen 2004). 47

47 Ari Luukkanen Turve on saravaltaista (70 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 29 % ja ruskosammalvaltaisen 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 38 %, sararahkaturve (CS-t) 24 %, korterahkasaraturve (EqSC-t) 15 % ja varpurahkasaraturve (NSC-t) 9 %. Varpuainesta sisältävien turpeiden osuus on 11 % ja puun jäännöksiä sisältävien 7 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,5. Liekoja on erittäin runsaasti syvyysvälillä 0,1-0,5 metriä. Suon pohja on pääosin hiesua ja hietaa. Reuna-alueet ovat moreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu turvepellolta. Turpeen tuhkapitoisuus on pintanäytteessä huomattavan korkea (75,8 %), mutta rikkipitoisuus alhainen (0,07 %). Ilman runsastuhkaista pintanäytettä turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 7,2 %. Kuiva-aineen määrä suossa on korkeahko (106 kg/m3). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,4 MJ/kg. Suon pinta-, väli- ja pohjaturpeiden alkuainepitoisuudet ovat normaaleja verrattuna Iisalmen turpeiden pitoisuuksiin (Luukkanen 2006). Huoripojansuolla on 5 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,07 milj. suo-m 3. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa, ojitettua aluetta on niukalti suon länsi- ja luoteislaidalla. Kuva 39. Heinää kasvavaa turvepeltoa Huoripojansuon pohjoisosassa. Punaailakki ja peltokanankaali viihtyvät erinomaisesti turvepellon ojanpenkalla. Turpeen paksuus on kuvanottopaikalla 1,5 metriä ja pohjamaalajina on hiesu (kuva Ari Luukkanen 2004). 48