GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 218 MAAPERÄOSASTO Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen OULAISISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and their peat resources in Oulainen Kuopio 1988
Virtanen, Kimmo ja Herranen, Teuvo 1988. Oulaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Abstract : The mires and their peat resources in Oulainen. Geological Survey of Finland, Report of peat Investigation 218. The Geological Survey of Finland has studied the area of 8 372 hectars of mires in the town of Oulainen. Majority of the mires with industrial interest were included in the study. This work is a part of the total inventory of the peat resources of Finland. The detailed surveys were made using line grids, where study sites were staked out at 100 meter intervals. The cover type, the peat type, the decomposition degree of peat and the substratum of mires were determined at each study site. Laboratory samples were taken from selected sites to determine the ph value, ash content, heating value, bulk density and sulphur content of peat (459 samples). The mires of Oulainen are both ombrotrophic bogs and minerotrophic fens. 58 % of the peat deposits is composed of Carex and 39 % of Sphagnum peat. Paludification have started in Oulainen area about 7000 years ago after the land had emerged from the Baltic sea due to the crust uplifting. The mires of Oulainen are quite shallow. On an average they are 0,9 m deep. Of the surveyed mire area 17 % is over 1,5 m deep. The average ash content is 4,3 %, bulk density 102 kg/m³ (in situ), the heating value 21,2 MJ/kg and the sulphur content 0,25 %. Altogether 1 250 ha of mires were evaluated suitable for peat production. The amount of useful fuel peat is 16 milj. ³in msitu and the amount of useful horticultural peat is 0,6 milj. m ³ in situ. The energy content of fuel peat is 9 TWh on dry basis. Key words : peat, mire, inventory, resources, Oulainen Kimmo Virtanen and Teuvo Herranen Geological Survey of Finland P.O. Box 237 ISBN 951-690-313-4 SF-70101 KUOPIO ISSN 0782-8527 Finland
SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 5 2 TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITYS 8 2.1 Kenttätutkimukset 8 2.2 Laboratoriomääritykset 9 2.3 Tutkimusaineistojen käsittely ja tulosten esitys.. 9 3 SOIDEN SOVELTUVUUDESTA TURVETUOTANTOON 11 4 TUTKITUT SUOT 14 1. Mäyränneva 14 2. Likalampinneva 21 3. Kallioneva 25 4. Mikonneva 32 5. Korteneva (Leinonen) 33 6. Kusilaisräme 37 7. Isorahka 41 8. Lamppineva 45 9. Ruokoneva 50 10. Laitaneva 51 11. Lumineva 59 12. Nikkarinneva 61 13. Sivakkaneva 64 14. Hilluräme 65 15. Isoneva 67 16. Uusineva 70 17. Antikanneva 72 18. Ohineva 78 19. Kiimaneva 85 20. Lukkarinniittu 86 21. Jäneskuru 92 22. Äijönneva 94 23. Ritaneva 97 24. Iso Koiraneva 104 25. Pikku Koiraneva 110 26. Hanhineva 114 27. Kokkoräme 115 28. Korteneva (Juusola) 117 29. Lylyneva 118 30. Kosken Karahkaneva 121 31. Kotakuru 123
32. Ahtaanhaanräme 125 33. Verkkonen 133 34. Iso Perjakka 134 35. Lapinneva 138 36. Pökkelönneva 139 37. Hangasneva 140 38. Isokorpi 142 39. Hevosneva 143 40. Jouhtenenneva 146 41. Kurjenneva 150 42. Hurnasneva 152 43. Kaakkurinneva 153 44. Kivisalonneva 154 45. Piurukkaneva 163 46. Salmenneva 169 47. Paimenneva 175 48. Härkäräme 177 49. Rahkasuo 182 50. Kattilanneva 185 51. Lampinneva 190 52. Eteläselänneva 192 53. Matkaneva 198 54. Kasinneva 203 55. Hirvikuru 208 56. Kontuneva 209 57. Miksinneva 213 58. Jääskenneva 215 5 TULOSTEN TARKASTELUA 220 5.1 Suotyypit 220 5.2 Turvekerrostumat 220 5.3 Tutkittujen turpeiden fysikaaliset ominaisuudet...222 5.3.1 Happamuus ja tuhkapitoisuus 222 5.3.2 Vesipitoisuus ja kuivatilavuuspaino 225 5.3.3 Lämpöarvo 225 5.4 Rikkipitoisuus 225 6 SOIDEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET 229 6.1 Turvetuotanto 229 6.2 Soiden suojelu 232 7 YHTEENVETO 233 KIRJALLISUUS 234 LIITTEET
5 1 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus on tehnyt turvetutkimuksia Oulaisten kaupungissa vuosina 1985 ja 1986. Tutkimukset liittyvät valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiin. Turvetutkimusten tarkoituksena on ollut käyttökelpoisten poltto- ja kasvuturvevarojen selvittäminen, mutta tämän lisäksi on huomioitu myös turpeen ja soiden muut käyttömahdollisuudet. Oulaisissa tutkittiin 58 suota, joiden yhteenlaskettu pintaala on 8 372 ha (kuva 1). Tämä on noin 68 % kaupungin yli 20 ha :n suuruisten soiden pinta-alasta (12 380 ha) (Lappalainen ym. 1980). Tutkimatta Oulaisissa on ainoastaan joukko pieniä soita, joilla ei ole edellytyksiä turvetuotantoon, sekä Hirvineva (1 025 ha), joka kuuluu valtakunnalliseen soidensuojelun perusohjelmaan. Oulaisten lähialueilta on aiemmin julkaistu Geologian tutkimuskeskuksen turveraportteja Vihannista osat I ja II (Virtanen j a Herranen 1984 j a 1986), Pattij oelta (Virtanen 1985), Haapavedeltä osa I (Virtanen ja Herranen 1987) ja Ylivieskasta (Korpijaakko ja Koivisto 1987).
Kuva 1. Oulaisissa tutkitut suot. Fig. 1. Location of the investigated mires. 6
7 Kuva 1. Oulaisissa tutkitut suot. Fig. 1. Names of the investigated mires. 1. Mäyränneva 30. Koskenrahkanneva 2. Likalampinneva 31. Kotakuru 3. Kallioneva 32. Ahtaanhaanräme 4. Mikonneva 33. Verkkonen 5. Korteneva (Leinonen) 34. Iso Perjakka 6. Kusilaisräme 35. Lapinneva 7. Isorahka 36. Pökkelönneva 8. Lamppineva 37. Hangasneva 9. Ruokoneva 38. Isokorpi 10. Laitaneva 39. Hevosneva 11. Lumineva 40. Joutenenneva 12. Nikkarinneva 41. Kurjenneva 13. Sivakkaneva 42. Hurnasneva 14. Hilluräme 43. Kaakkurinneva 15. Isoneva 44. Kivisalonneva 16. Uusineva 45. Piurukkaneva 17. Antikanneva 46. Salmenneva 18. Ohineva 47. Paimenneva 19. Kiimaneva 48. Härkäräme 20. Lukkarinniittu 49. Rahkasuo 21. Jäneskuru 50. Kattilanneva 22. Äijönneva 51. Lampinneva 23. Ritaneva 52. Eteläselänneva 24. Iso Koiraneva 53. Matkaneva 25. Pikku Koiraneva 54. Kasinneva 26. Hanhineva 55. Hirvikuru 27. Kokkoräme 56. Kontuneva 28. Korteneva (Juusola) 57. Miksinneva 29. Lylyneva 58. Jääskenneva
8 2 TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITYS 2.1 Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa on noudatettu Geologian tutkimuskeskuksen Turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen, Sten, Häikiö 1984). Tutkittavat suoalueet valittiin käyttäen aerofysikaalisia matalalentokarttoja, joilta suon gammasäteilyarvoista voitiin etukäteen arvioida alustavasti turpeen paksuutta (Virtanen & Vironmäki 1985). Isot, yhtenäiset suot tutkittiin käyttäen linjatutkimusmenetelmää, jossa suon hallitsevan osan poikki vedettiin selkälinja ja tälle poikkilinjoja, jotka ovat yleensä 400 metrin etäisyydellä toisistaan. Tutkimuspisteet ovat linjoilla sadan metrin välein ja ne on merkitty maastoon paaluin. Lisäksi soille on tehty syvyysmittauslinjoja, joilta mitattiin turvekerrostuman paksuus 50 m :n välein. Pienet ja rikkonaiset suot tutkittiin hajapistemenetelmällä. Jokaiselta tutkimuspisteeltä havainnoitiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys (5-asteikko) ja mättäisyys (peittävyys-% ja korkeus) sekä puuston tila (kehitysluokka ja tiheys). Kairauksin selvitettiin turvelajit lisätekijöineen (6-asteikko), kosteus (5-asteikko), tupasvillan kuitujen määrä (6- asteikko), liekoisuus (%-osuus) ja turpeen maatuneisuus (10- asteikko). Lisäksi tehtiin havaintoja turvekerrostuman alla olevista maalajeista. Tutkimuslinjat vaaittiin ja korkeudet yhdistettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon.
9 2.2 Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella otettiin laboratorionäytteet siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa. Näytteistä määritettiin Geologian tutkimuskeskuksen turvelaboratoriossa Kuopiossa happamuus, tuhkapitoisuus, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino ja lämpöarvo. Tuhkapitoisuus ilmoitetaan prosentteina kuivan turpeen painosta 815 ± 25 ºC :ssa hehkutettuna. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märkäpainosta. Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa olevan turpeen kuivaaineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suo-m³ ). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteistä LECO AC-200 isotermisellä kalorimetrillä (ASTM D3286). Tulokset ilmoitetaan tehollisina lämpöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 % :n käyttökosteudelle (MJ/kg). Muutamista näytteistä on analysoitu turpeen rikkipitoisuus LECO SC-32 -rikkianalysaattorilla. 2.3 Tutkimusaineistojen käsittely ja tulosten esitys Jokaisesta tutkitusta suosta on kirjoitettu selostus sekä piirretty kartta ja profiileja. Piirroksissa käytetyt symbolit on esitetty liitteessä 1. Selostuksissa käsitellään tietoja suon sijainnista, ympäristöstä, suon pinta-aloista ja syvyyksistä, suotyypeistä, ojitustilanteesta ja laskusuhteista sekä suon stratigrafiasta, turvelajeista ja maatuneisuudesta. Laboratoriotuloksia on käsitelty lyhyesti ja lisäksi ne on esitetty taulukoissa. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty selvitys, jossa on pyritty huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Osa laskelmista on tehty ATK :ta apuna käyttäen, osa käsin. Laskentamenetelmät on selvitetty Geologian tutkimuskeskuksen maaperäosaston raportissa P 13,4/83/131 (Hänninen ym. 1983).
1 0 Suotyyppien jakaumat on laskettu havaintojen kokonaismäärästä, joten niitä ei suoraan voi muuttaa pinta-aloiksi. Suon pintaalat on ilmoitettu eri syvyysalueille hehtaarin tarkkuudella. Turvemäärät on laskettu syvyysvyöhykeittäin, mutta ilmoitettu syvyysalueittain. Suon eri syvyysalueiden keskisyvyydet on saatu jakamalla syvyysalueiden turvemäärä vastaavalla pinta-alalla. Tästä syystä keskisyvyys ei ole sama kuin tutkimuspisteiden syvyyksien keskiarvo kullakin syvyysalueella. Liekoisuudet on laskettu soveltaen Pavlovin kokeellista menetelmää. Tässä sovellutuksessa lieko-osumien lukumäärä muutetaan prosenttiluvuksi, joka ilmoittaa lahoamattoman puuaineksen osuuden suon tilavuudesta. Liekojen määrä on luokiteltu seuraavasti : erittäin pieni (alle 1 %), pieni (1,0-1,9 %), keskimääräinen (2,0-2,9 %), suuri (3,0-3,9 %) ja erittäin suuri (yli 4 %). Suokartoissa on ilmoitettu jokaisen tutkimuspisteen yhteydessä pisteen yläpuolella turpeen keskimaatuneisuus ja pisteen alapuolella heikosti maatuneen pintakerroksen (H1-4) ja koko turvekerroksen paksuus (desimetreinä). Turvetuotantoon sopiviksi alueiksi on yleensä katsottu joko yli 1 m :n, yli 1,5 m :n tai yli 2 m :n syvyiset alueet riippuen tuotantotavasta, turpeen laadusta, kosteudesta sekä suon pohjan muodoista jne.. Tuotantokelpoisen alueen turvemäärää arvioitaessa on pohjalta yleensä vähennetty 0,5 metrin kerros. Soilta, joilta ei ole otettu tilavuustarkkoja näytteitä, on turpeen kuivatilavuuspaino arvioitu suon ojitustilanteen sekä turpeen maatuneisuuden ja turvelajin perusteella (mm. Mäkilä 1987).
1 1 3 SOIDEN SOVELTUVUUDESTA TURVETUOTANTOON Turvetuotannon laajuuden mukaan voidaan erottaa kolme tuotantomuotoa : teollinen, pienimuotoinen ja tilakohtainen. Teollinen turvetuotanto on joko jyrsinturve- tai palaturvetuotantoa ja kaksi viimeksi mainittua tuotantomuotoa ovat pelkästään palaturvetuotantoa. Tilakohtaisella turvetuotannolla tarkoitetaan sellaista tuotantoa, jossa palaturve käytetään omalla tai lähitiloilla. Pienimuotoisella tuotannolla tarkoitetaan sellaista turvetuotantoa, jolloin tuotantoyksikkö on pieni, mutta turve markkinoidaan muualle. Tilakohtaiseen tuotantoon soveltuvien soiden turpeille ei ole asetettu tuhkapitoisuuden, turvelajin ja tilavuuspainon suhteen niin suuria laatuvaatimuksia kuin pienimuotoiseen ja teolliseen tuotantoon soveltuvien soiden turpeille. Pienimuotoisen tuotantoalueen vähimmäispinta-alana on pidetty 5 ha. Tämä voi koostua useasta lähekkäin olevasta alueesta. Tilakohtaiselle tuotantomuodolle ei ole asetettu pintaalarajaa. Teollisessa turvetuotannossa pidetään sopivana kuljetusetäisyytenä maantiekuljetuksissa alle 100 km, mutta yleisiä ovat myös pitemmät kuljetusmatkat. Tilakohtaisessa ja pienimuotoisessa turvetuotannossa kulkuyhteys suolle olisi syytä olla jo valmiina ennen tuotannon aloittamista alkukustannusten pienentämiseksi. Puuston ei katsota nykyisin olevan ongelmana teollista turvetuotantoa suunniteltaessa. Pienimuotoisessa ja tilakohtaisessa tuotannossa se on kuitenkin kustannuksia lisäävän vaikutuksensa vuoksi rajoittava tekijä. Tilakohtaiselle tuotantomuodolle turvepohjaiset pellot ovat usein erinomaisia tuotantoalueita. Liekojen eli turpeessa olevan lahoamattoman puun (kannot,rungot ym) poisto on tuntuva lisäkustannuksia aiheuttava tekijä suon kunnostus- ja tuotantovaiheessa.
1 2 Suon muoto, pohjan topografia ja kuivatusmahdollisuudet on myös otettava huomioon turvetuotantoa suunniteltaessa. Turvekerrostuman maatuneisuus, turvelaji ja paksuus sekä turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat määrääviä tekijöitä, kun arvioidaan suon soveltuvuutta polttoturvetuotantoon. Fysikaalisten ominaisuuksien osalta on noudatettu turveteollisuusliiton esittämiä laatuvaatimuksia jyrsin- ja palapolttoturpeille (liite 2). Arvioitaessa soveltuvuutta kasvuturvetuotantoon kiinnitetään huomiota erityisesti turpeen maatuneisuuteen, sen rahkasammaltyyppiin ja kerrostuman paksuuteen (liite 3). Seuraavassa esitetään arvoja turvelajin, maatuneisuuden ja suon syvyyden suhteen, joita on käytetty määrättäessä suon soveltuvuutta polttoturve- ja kasvuturvetuotantoon. Palaturvemenetelmällä polttoturpeeksi soveltuvalta suolta edellytetään, että - turpeen maatuneisuus on yli H4 - turve ei ole puhdasta saraturvetta (tällaisesta turpeesta tehdyt turvepalat murenevat helposti) - luonnontilaisen alueen vähimmäissyvyytenä on 1,5 metriä (ei koske tilakohtaiseen tuotantoon otettavia turvepeltoja) - heikosti maatuneen pintakerroksen (H1-4) on oltava alle 0,5 metrin paksuinen (luonnontilaisella suolla) - pienimuotoisen tuotantoalueen pinta-ala on vähintään 5 ha. Jyrsinturvemenetelmällä polttoturpeeksi soveltuvalta suolta edellytetään, että - mikäli turve on puhdasta rahkaturvetta, sen maatuneisuuden on oltava yli H4 - luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on 1,5 metriä - heikosti maatuneen rahkaisen pintakerroksen (H1-3) on oltava alle 0,6 metrin paksuinen (luonnontilaisella suolla) - tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 25 ha.
1 3 Jyrsinturvemenetelmällä kasvuturpeeksi soveltuvalta edellytetään, että - turve on heikosti maatunutta (H1-3) ja valtaosa acutifolia- tyypin rahkaturvetta - turpeessa ei ole haittaavia määriä lisätekijöitä suolta (tupasvillaa, leväkköä, varpua, saraa yms.) - luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on 1,5 metriä, josta kasvuturpeeksi sopivaa raaka-ainetta vähintään 1 metri - tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 25 ha
1 4 4 TUTKITUT SUOT 1. Mäyränneva (kl. 2431 11, x = 7115,9 ja y = 2539,8) sijaitsee 14 km Oulaisten keskustasta etelään. Suo on muodostunut kahdesta saarekkeiden erottamasta altaasta (kuva 2). Suo rajoittuu loivapiirteisiin moreenimaihin muualla, paitsi lounaassa Mertosenjärveen ja Mertonevaan. Kulkuyhteydet ovat heikot, sillä suolle ei ole tietä (kuva 3). Suon pinta-ala on 167 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 71 ha, yli 1,5 metrin 42 ha ja yli kahden metrin 22 ha. Tutkimuspisteitä on 3,5 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 3,7 kpl/10 ha. Vallitsevana suotyyppinä on suon pohjoisosassa rimpinevamuuttuma, keskiosassa lyhytkorsinevamuuttuma. Eteläosassa sararämemuuttuma on yleisin suotyyppi. Puusto on pääosin keskitiheää tai harvaa mänty- ja koivutaimistoa. Tutkimuspisteistä on avosoilla 49 %, rämeillä 34 % ja turvekankailla 17 %. Suo on kokonaan ojitettu. Vedet valuvat suon eteläosasta ojia myöten Mertosen kautta Mertuanojaan ja edelleen Kalajokeen. Pohjoisosasta vedet laskevat ojia pitkin Vaikonojan kautta Pyhäjokeen. Mäyrännevan turvekerrostuman keskisyvyys on 1,0 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,6 m. Tästä on pintakerrosta 0,8 m ja pohjakerrosta 0,8 m. Suon pohja on topografialtaan vaihteleva. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Suon pohjoisosassa on paksu liejukerros turpeen ja moreenin välissä. Mäyrännevassa on rahkavaltaisia turpeita 22 % ja saravaltaisia 78 % (kuvat 4-6). Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (31 %) ja kortetta sisältävä rahkasaraturve (32 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2, pintakerroksen 3,4 ja pohjakerroksen 5,2. Liekoja on erittäin vähän. Suosta on otettu tilavuustarkat näytteet pisteistä A 200 ja
1 6 B 600 (taulukko 1). Turpeen tuhkapitoisuus on korkea (ka. 5,9 %). Suokuutiossa on kuiva-ainetta keskimäärin 91 kg. Suon pintakerroksessa kuiva-ainemäärät ovat korkeita ja pohjakerroksessa vaihtelevia (61,2-109,3 kg/suo-m³ ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg eli 50 % :n käyttökosteudessa 9,4 MJ/kg.
1 8 Mäyrännevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m³ ) heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 0,92 0,78 1,70 yli 1 m 0,58 0,59 1,17 yli 1,5 m 0,44 0,39 0,83 yli 2 m 0,25 0,24 0,49 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 50 % pohjaturvetta.
1 9 Mäyränneva soveltuu polttoturvetuotantoon yli 1,5 m :n syvyiseltä osaltaan, lukuun ottamatta Mertosenjärven ranta-alueita. Tuotantoon sopivan alueen pinta-ala on n. 40 ha ja se muodostuu kahdesta erillisestä osasta. Suossa on tuotantokelpoista turvetta kaikkiaan noin 0,6 milj. suo-m³. Tuotettavan turpeen laatua alentaa sen korkeahko tuhkapitoisuus. Palaturpeen koossa pysymistä haittaa turpeen saravaltaisuus.
2 1 2. Likalampinneva (kl. 2431 11, x = 7117,1 ja y = 2536,0) sijaitsee 13 km Oulaisten keskustasta etelä-lounaaseen (kuva 7). Suo rajoittuu luoteessa rautatiehen ja kaakossa maantiehen. Suon koillis- ja lounaispuolella on luode-kaakkosuuntaisia moreenipeitteisiä kalliomäkiä.
2 2 Pinta-ala on 51 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 29 ha, yli 1,5 metrin 18 ha ja yli kahden metrin 6 ha. Tutkimuspiteitä on 4,9 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 9,4 kpl/10 ha. Vallitsevana suotyyppinä on tupasvillaräme. Puusto on pääosin keskitiheää mänty- ja koivutaimistoa. Tutkimuspisteistä on avosoilla 4 % ja rämeillä 96 %. Suoalasta on ojitettu 12 %. Vedet valuvat suon etelä- ja kaakkoisosasta Asemanevan kautta Kallionevanojaan. Pohjois- ja luoteisosasta vedet laskevat suoraan Kallionevanojaan, josta Vaikonojaan ja edelleen Pyhäjokeen. Likalampinnevan turvekerrostuman keskisyvyys on 1,2 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,6 m. Tästä on pintakerrosta 0,7 m ja pohjakerrosta 0,9 m. Suon pohja on topografialtaan leva. Pohjamaalajina on moreeni. Likalampinnevassa on rahkavaltaisia turpeita 64 % ja saravaltaisia 36 % (kuvat 8-9). Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 37 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (17 %), tupasvillaa sisältävä sararahkaturve (17 %) ja rahkasaraturve (16 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3, pintakerroksen 2,8 ja pohjakerroksen 5,6. Liekoja ei juuri ole. Suosta on otettu tilavuustarkat näytteet pisteestä A 200 (taulukko 2). Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen (ka. 2,1 %). Suokuutiossa on kuiva-ainetta keskimäärin 99 kg. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on korkea (ka. 21,9 MJ/kg eli 50 % :n käyttökosteudessa 9,7 MJ/kg). Likalampinnevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m³ ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 0,27 0,32 0,59 yli 1 m 0,19 0,29 0,48 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 60 % pohjaturvetta. yli 1,5 m 0,14 0,20 0,34 yli 2 m 0,07 0,07 0,14
2 4 Likalampinneva ei sovellu turvetuotantoon johtuen paksusta heikosti maatuneesta rahkavaltaisesta pintakerroksesta ja yli 1,5 m :n syvyisen alueen rikkonaisuudesta.
25 3. Kallioneva (kl. 2431 12, x = 7120,3, y = 2533,9) sijaitsee 12 km Oulaisten keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu pääosin loivapiirteiseen peitemoreenimaastoon. Sen pohjoisosan halki kulkee maantie ja eteläosan halki metsäautotie. Suo on moreenisaarekkeiden ja useiden lampien rikkoma (kuva 10). Pinta-ala on 353 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 155 ha, yli 1,5 metrin 76 ha ja yli kahden metrin 18 ha. Tutkimuspisteitä on 2,5 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 5,8 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon pohjoisosassa lyhytkortinen nevarämemuuttuma ja ruohoturvekangas. Maantien kaakkoispuolella on peltoalue. Osa pelloista on kytöheittoa. Suon keski- ja eteläosassa on rimpinevamuuttuma yleisin suotyyppi. Varsinaista sararämemuuttumaa on suon eteläosassa. Puolukkaturvekangasta on koko suolla paikoitellen. Puusto
28 on pääosin keskitiheää mänty- ja koivuvaltaista harvennusmetsikköä tai taimistoa. Tutkimuspisteistä on avosoilla 23 %, rämeillä 27 %, korvissa 2 %, turvekankailla 29 % ja pelloilla 19 %. Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Vedet valuvat suolta ojia myöten luoteeseen, Kallionevanojan kautta Vaikonojaan ja edelleen Pyhäjokeen. Kallionevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,0 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,5 m. Tästä on pintakerrosta 0,7 m ja pohjakerrosta 0,8 m. Suon pohja on topografialtaan vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, moreeni ja hieta. Kallionevassa on rahkavaltaisia turpeita 5 % ja saravaltaisia 95 % (kuvat 12-14). Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (34 %) ja kortetta sisältävä rahkasaraturve (38 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6, pintakerroksen 3,5 ja pohjakerroksen 5,5. Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,6-1,0 m (0,1 %). Suosta on otettu tilavuustarkat näytteet pisteestä A 800 (taulukko 3). Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,2 %. Kuiva-ainemäärä on normaali (ka. 87 kg/suo-m³ ). Suon pintakerroksessa se on korkea (115 kg/suo-m³ ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on korkea (ka. 21,8 MJ/kg eli 50 % :n käyttökosteudessa 9,7 MJ/kg). Kallionevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m³ ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 1,60 1,99 3,59 yli 1 m 1,05 1,27 2,33 yli 1,5 m 0,65 0,74 1,39 yli 2 m 0,2 0,23 0,43 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 55 % pohjaturvetta. Kallioneva soveltuu polttoturvetuotantoon. Tuotantoon soveltuva alue (n. 55 ha) on neljässä osassa. Alue on pääosin yli
2 9 1,5 m :n syvyistä. Turve on laadultaan sellaista, että palaturpeeksi tuotettuna se saattaa murentua kuljetuksessa. Suon käyttökelpoiset turvevarat ovat noin 0,7 milj. suo-m³.
32 4. Mikonneva (kl. 2431 12, x = 7120,4, y = 2531,3) sijaitsee 12 km Oulaisten keskustasta lounaaseen (kuva 15). Suo rajoittuu moreenimaastoon.
3 3 Pinta-ala on 53 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 2 ha. Tutkimuspisteitä on 0,9 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 3,0 kpl/10 ha. Vallitsevana suotyyppinä on ruohoturvekangas. Suon keskellä on laaja peltoalue. Suo on kokonaan ojitettu. Vedet valuvat ojista Mikonnevan kanavaan ja päätyvät lopulta Pyhäjokeen. Mikonnevan turvekerrostuman keskisyvyys on 0,6 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Mikonlammen ympärillä on paksu kerros järvimutaa ja liejua. Mikonnevan turpeet ovat saravaltaisia. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 37 %. Yleisemmät turvelajit ovat rahkasaraturve (59 %) ja puuta sisältävä rahkasaraturve (37 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0. Liekoja on erittäin vähän. Mikonnevassa on turvetta kaikkiaan noin 330 000 suo-m³, mutta mataluudestaan johtuen se ei sovellu turvetuotantoon. 5. Korteneva (kl. 2431 09, x = 7122,7 ja y = 2529,4) sijaitsee 12 km Oulaisten keskustasta lounaaseen. Suo muodostuu pitkänomaisesta pohjois-eteläsuuntaisesta laaksosta (kuva 16), jota moreenimaasto ympäröi. Suon keskellä on peltoja ja tilustie. Suon läpi virtaa Korteoja. Pinta-ala on 130 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 59 ha, yli 1,5 metrin 32 ha ja yli kahden metrin 14 ha. Tutkimuspisteitä on 0,7 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 1,8 kpl/10 ha. Vallitsevana suotyyppinä on ruohoturvekangas. Puusto on keskitiheää koivu- ja mäntyvaltaista harvennusmetsikköä. Tutkimuspisteistä on avosoilla 14 %, rämeillä 3 %, turvekankailla 53 % ja pelloilla 31 %. Suo on kokonaan ojitettu. Vedet valuvat Korteojan ja Vähäojan kautta Vasikanojaan ja edelleen Pyhäjokeen. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät, sillä suon pinta viettää pohjoiseen n. 2 m/km.
3 5 Kortenevan turvekerrostuman keskisyvyys on 1,1 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,7 m. Tästä on pintakerrosta 0,6 m ja pohjakerrosta 1,1 m. Suon pohja on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja savi. Niiden alla on hieta. Kortenevassa on rahkavaltaisia turpeita 5 % ja saravaltaisia 95 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 11 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (36 %), kortetta sisältävä rahkasaraturve (42 %) ja puuta sisältävä rahkasaraturve (10 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7, pintakerroksen 3,9 ja pohjakerroksen 5,2. Liekoja on erittäin vähän. Suosta on otettu tilavuustarkat näytteet pisteistä P4 ja P7 (taulukko 4). Turpeen vesipitoisuus on alhainen (ka. 87,2 %). Kuiva-ainepitoisuus on keskimäärin 108 kg/suo-m³. Turpeen tuhkapitoisuus on 5,8 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,4 MJ/kg eli 50 % :n käyttökosteudessa 9,0 MJ/kg. Kortenevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m³ ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 0,55 0,88 1,43 yli 1 m 0,35 0,69 0,97 yli 1,5 m 0,22 0,41 0,63 yli 2 m 0,12 0,21 0,33 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 61 % pohjaturvetta. Kortenevalla on jyrsinpolttoturvetuotantoon soveltuvaa aluetta noin 40 ha. Sen käyttökelpoiset turvevarat ovat noin 0,5 milj. suo-m³. Turpeen rikkipitoisuus ylittää paikoin Turveteollisuusliiton ilmoitusrajan (0,3 %). Ennen tuotannon aloittamista tulisi turpeen tuhka- ja rikkipitoisuutta selvittää tarkemmin, etenkin peltoalueiden ja Korteojan läheisyydestä.
3 7 6. Kusilaisräme (kl. 2431 09, x = 7125,5 ja y = 2529,8) sijaitsee 11 km Oulaisten keskustasta länsi-lounaaseen. Suo muodostuu yhdestä pohjois-eteläsuuntaisesta altaasta ja se rajoittuu pääosin loivapiirteiseen peitemoreenimaastoon. Suon länsipuolella on Korteoja ja pohjoispuolella Vaikonoja. Lännessä ja osittain myös pohjoisessa suo rajoittuu hiesupeltoihin, joille on kulkuyhteydet (kuva 17).
3 8 Pinta-ala on 210 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 47 ha, yli 1,5 metrin 21 ha ja yli kahden metrin 2 ha. Tutkimuspisteitä on 2,3 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on 5,8 kpl/10 ha. Vallitsevana suotyyppinä on rahkanevamuuttuma. Puusto on pääosin keskitiheää mänty- ja koivutaimistoa. Tutkimuspisteistä on avosoilla 21 %, rämeillä 31 %, korvissa 6 %, turvekankailla 21 % ja pelloilla 21 %. Suo on kokonaan ojitettu. Vedet valuvat Korteojan ja Vaikonojan kautta Pyhäjokeen. Kusilaisrämeen turvekerrostuman keskipaksuus on 0,8 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä on pintakerrosta 0,6 m ja pohjakerrosta 0,8 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja hieta. Suolla on paikoin paksu hiesuliejukerros. Kusilaisrämeessä on rahkavaltaisia turpeita 46 % ja saravaltaisia 54 % (kuvat 18-19). Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 11 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (42 %) ja sararahkaturve (24 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3, pintakerroksen 3,1 ja pohjakerroksen 5,2. Suosta on otettu tilavuustarkat näytteet pisteeltä A 500 (taulukko 5). Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen (ka. 2,2 %). Kuiva-ainemäärä on korkea (ka. 123 kg/suo-m³ ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg eli 50 % :n käyttökosteudessa 9,2 MJ/kg. Pohjakerroksen lämpöarvot ovat korkeita. Kusilaisrämeessä turvemäärä jakautuu (milj. suo-m³ ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 0,73 0,89 1,62 yli 1 m 0,27 0,41 0,68 yli 1,5 m 0,15 0,21 0,36 yli 2 m 0,02 0,02 0,04 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 55 % pohjaturvetta.
3 9 Kusilaisräme soveltuu turvetuotantoon. Turvetuotantoon voidaan ottaa n. 25 hehtaarin alue, joka pääosin on yli 1,5 m :n syvyistä. Suolla on keskimäärin 0,6 m paksu heikosti maatunut rahkaturvekerros, joka soveltuu kasvuturpeeksi. Pintarahka on tuotettava kasvuturpeena ennen polttoturvetuotantoa. Suon kasvuturvevarat ovat n. 0,1 milj. suo-m³ ja polttoturvevarat n. 0,2 milj. suo-m³.
4 1 7. Isorahka (kl. 2431 12, x = 7127,2 ja y = 2530,1) sijaitsee 9 km Oulaisten keskustasta länteen. Suo muodostuu luodekaakkosuuntaisesta saarekkeiden rikkomasta altaasta (kuva 20). Suo rajoittuu mataliin suuntautuneisiin peitemoreeniharjanteisiin. Pinta-ala on 90 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 40 ha, yli 1,5 metrin 25 ha ja yli kahden metrin 8 ha. Tutkimuspisteitä on 3,0 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on 6,3 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat eriasteiset rahkanevat ja -rämeet. Tutkimuspisteistä on avosoilla 52 %, rämeillä 41 % ja turvekankailla 7 %. Suosta on ojitettu 2/3. Vedet valuvat suon eteläosassa ojia myöten Vaikonojan kautta Pyhäjokeen ja puita viettää kaakkoon n. 2 m/km. Suon pohjoisosasta vedet laskevat ojia pitkin suoraan Pyhäjokeen.
4 2 Isorahkan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,0 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,6 m. Tästä on pintakerrosta 1,3 m ja pohjakerrosta 0,3 m. Suon pohja on topografialtaan vaihteleva. Yleisin pohjamaalaji suon kaakkoisosassa ja reunamilla on moreeni. Hiesu on yleisin luoteisosassa. Isorahkassa on rahkavaltaisia turpeita 74 %, saravaltaisia 25 % ja ruskosammalvaltaisia 1 % (kuvat 21 ja 22). Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 28 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (31 %) ja tupasvillan jäänteitä sisältävä sararahkaturve (18 %). Turvekerroksen keskimaatuneisuus on 3,8, pintakerroksen 3,2 ja pohjakerroksen 5,3. Liekoja on koko suossa erittäin vähän.
4 3 Suosta on otettu tilavuustarkat näytteet pisteestä A 700 (taulukko 6). Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen (ka.1,6 %). Kuiva-ainemäärä on keskimäärin 84 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on alhainen (ka. 18,9 MJ/kg eli 50 % :n käyttökosteudessa ka. 8,2 MJ/kg).
4 4 Isorahkassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m³ ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 0,67 0,27 0,94 yli 1 m 0,50 0,14 0,64 yli 1,5 m 0,40 0,05 0,45 yli 2 m 0,16 0,01 0,17 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 21 % pohjaturvetta.
4 5 Isorahkasta soveltuu turvetuotantoon jyrsinturvemenetelmällä sen yli 1,5 m :n syvyinen yhtenäinen alue (25 ha), jolla on kasvuturveeksi soveltuvaa turvetta n. 0,1 milj. suo-m³ ja polttoturpeeksi soveltuvaa turvetta n. 0,2 milj. suo-m³. Alhainen lämpöarvo heikentää polttoturpeen laatua. 8. Lamppineva (kl. 2431 09, x = 7128,5 ja y = 2526,5) sijaitsee 13 km Oulaisten keskustasta länteen. Suo rajoittuu jyrkkärinteisiin luode-kaakkosuuntaisiin moreenipeitteisiin kalliomäkiin. Suolle ei ole tietä (kuva 23). Pinta-ala on 59 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 25 ha, yli 1,5 metrin 16 ha ja yli kahden metrin 3 ha. Tutkimuspisteitä on 4,4 kpl/10 ha.
4 6 Vallitsevina suotyyppeinä ovat muuttuneet lyhytkortinen neva, lyhytkortinen nevaräme ja rimpineva sekä puolukkaturvekangas. Puusto on keskitiheää mänty- ja koivuvaltaista taimistoa. Tutkimuspisteistä on avosoilla 46 %, rämeillä 23 %, korvissa 8 % ja turvekankailla 23 %. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Vedet valuvat keski- ja luoteisosasta ojia myöten Kaivosojaan, kaakoisosasta Vaikonojaan. Näistä vedet laskevat Pyhäjokeen.
4 7 Lamppinevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,6 m. Tästä on pintakerrosta 0,7 m ja pohjakerrosta 0,9 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiesu. Lamppinevassa on rahkavaltaisia turpeita 22 % ja saravaltaisia 78 % (kuva 24). Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 13 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (30 %) ja kortetta sisältävä rahkasaraturve (27 %). Kortetta on koko suolla pohjakerroksessa. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6, pintakerroksen 3,3 ja pohjakerroksen 5,3. Liekoisuus on erittäin alhainen (0,1 %). Suosta on otettu tilavuustarkat näytteet pisteistä A 400 ja A 1000 (taulukko 7). Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,2 %. Suokuutiossa on kuiva-ainetta keskimäärin 102 kg (73-134 kg/suo-m³ ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg eli 50 % :n käyttökosteudessa 9,3 MJ/kg. Lamppinevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m³ ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 0,22 0,41 0,63 yli 1 m 0,17 0,23 0,40 yli 1,5 m 0,16 0,13 0,29 yli 2 m 0,04 0,03 0,07 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 56 % pohjaturvetta. Lamppinevasta soveltuu polttoturvetuotantoon sen yli 1,5 m :n syvyinen alue (16 ha). Käyttökelpoiset turvevarat ovat noin 0,2 milj. suo-m³. Ennen tuotannon aloittamista tulee tuhkapitoisuusmäärityksiä lisätä. Suolta tuotettu palaturve voi olla turvelajista johtuen murenevaa.
50 9. Ruokoneva (kl. 2433 02, x = 7116,9 ja y = 2541,7) sijaitsee 13 km Oulaisten keskustasta etelään (kuva 25) rajoittuen kallioiseen moreenimaastoon. Pohjoisessa suo liittyy kapean salmen välityksellä Laitanevaan, idässä Pieneen Honkanevaan. Ruokonevan eteläpuolella on tilustie ja eteläosassa Ruokolampi. Pinta-ala on 61 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 20 ha ja yli 1, 5 m : n 3 ha. Tutkimuspisteitä on 1, 1 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 1,5 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat ojikko- tai muuttuma-asteella oleva sararäme ja ruohoturvekangas, lammen rannalla on pienialainen luhtaneva. Tutkimuspisteistä on rämeillä 71 % ja turvekankailla 29 %. Suo on kokonaan ojitettu. Vedet valuvat Mato-ojaa ja muita ojia myöten osittain Ruokolammen kautta Vaikonojaan ja edelleen Pyhäjokeen.
5 1 Ruokonevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,2 m. Tästä on pintakerrosta 0,6 m ja pohjakerrosta 0,6 m. Suon pohja on vaihteleva. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Ruokolammen ympäristössä on paksu liejukerros. Ruokonevassa on rahkavaltaisia turpeita 4 % ja saravaltaisia 96 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (66 %) ja kortetta sisältävä rahkasaraturve (17 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,6, pintakerroksen 3,2 ja pohjakerroksen 4,7. Liekoja ei ole tavattu. Ruokonevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m³ ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 0,40 0,13 0,53 yli 1 m 0,11 0,14 0,25 yli 1,5 m 0,01 0,04 0,05 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 55 % pohjaturvetta. Ruokoneva ei mataluudestaan johtuen sovellu turvetuotantoon. 10. Laitaneva (kl. 2433 02, x = 7117,9 ja y = 2541,5) sijaitsee 12 km Oulaisten keskustasta etelään (kuva 26). Suo rajoittuu mataliin, loivapiirteisiin peitemoreenikumpareisiin. Etelässä Laitaneva rajoittuu osin Pieneen Honkanevaan ja Ruokonevaan. Kulkuyhteydet suolle ovat heikot. Pinta-ala on 284 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 104 ha, yli 1,5 metrin 59 ha ja yli kahden metrin 19 ha. Tutkimuspisteitä on 2,4 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 5,2 kpl/10 ha (kuva 27). Vallitsevana suotyyppinä on suon eteläosassa pääosin muuttumaasteella oleva rimpineva. Pohjoisosassa (Lippinevalla) ovat vallitsevana eriasteiset sararämeet ja -nevat. Puusto on
54 pääosin keskitiheää tai harvaa mänty- ja koivutaimistoa. Tutkimuspisteistä on avosoilla 54 %, rämeillä 37 % ja turvekankailla 9 %. Suo on kokonaan ojitettu. Vedet valuvat ojia myöten länteen ja pohjoiseen Nuhanojan ja Nevanojan kautta Pyhäjokeen. Kuivatusmahdolllisuudet ovat hyvät, sillä suon pinta viettää länteen ja pohjoiseen 2,5-5 m/km. Laitanevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,6 m. Tästä on pintakerrosta 0,8 m ja pohjakerrosta 0,8 m. Suon pohja on topografialtaan vaihteleva. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Turpeen ja mineraalimaan välissä on yleisesti liejukerroksia, paksuimmillaan n. 50 cm. Laitanevassa on rahkavaltaisia turpeita 19 % ja saravaltaisia 81 % (kuvat 28-31). Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 10 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (31 %), kortetta sisältävä rahkasaraturve (33 %) ja sekä varpua että kortetta sisältävä rahkasaraturve (12 %). Liekoja on erittäin vähän. Suosta on otettu tilavuustarkat näytteet pisteistä A 400, A 1000 ja B 500 (taulukko 8). Turpeen tuhkapitoisuus on A-linjastolla korkea (ka. 6,5 %) ja B-linjastolla matala (ka. 1,5 %). Kuivatilavuuspaino on keskimäärin 95 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg eli 50 % :n käyttökosteudessa 9,1 MJ/kg. Laitanevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m³ ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 1,23 1,42 2,65 yli 1 m 0,81 0,84 1,65 yli 1,5 m 0,61 0,49 1,10 yli 2 m 0,20 0,23 0,43 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 51 % pohjaturvetta.
5 5 Laitanevan eteläosa (A-linjasto) soveltuu polttoturvetuotantoon sen yli 1,5 m :n syvyiseltä osalta (n. 40 ha). Sen sijaan suon pohjoisosa (B-linjasto) ei sovellu polttoturvetuotantoon paksun heikosti maatuneen pintarahkaturpeen takia. Pohjoisosa ei myöskään pienialaisuutensa vuoksi sovellu kasvuturvetuotantoon. Suon eteläosan käyttökelpoiset polttoturvevarat ovat n. 0,6 milj. suo-m³. Turpeen tuhkapitoisuus on korkea ja ennen turvetuotannon aloitusta on tuhkamäärityksiä tehtävä lisää.
55 Laitanevan eteläosa (A-linjasto) soveltuu polttoturvetuotantoon sen yli 1,5 m :n syvyiseltä osalta (n. 40 ha). Sen sijaan suon pohjoisosa (B-linjasto) ei sovellu polttoturvetuotantoon paksun heikosti maatuneen pintarahkaturpeen takia. Pohjoisosa ei myöskään pienialaisuutensa vuoksi sovellu kasvuturvetuotantoon. Suon eteläosan käyttökelpoiset polttoturvevarat ovat n. 0,6 milj. suo-m³. Turpeen tuhkapitoisuus on korkea ja ennen turvetuotannon aloitusta on tuhkamäärityksiä tehtävä lisää.
59 11. Lumineva (kl. 2431 11, x = 7119,6 ja y = 2539,3) sijaitsee 10 km Oulaisten keskustasta etelään. Suo muodostuu luodekaakkosuuntaisesta lampien ja saarekkeiden rikkomasta altaasta (kuva 32). Se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon keskellä on tilustie ja eteläosassa Nikulampi. Pinta-ala on 98 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 20 ha ja yli 1,5 metrin 4 ha. Tutkimuspisteitä on 0,4 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 1,6 kpl/10 ha. Vallitsevana suotyyppinä ovat ruohoturvekangas. Suon keskellä on laaja peltoalue. Puusto on pääosin keskitiheää mänty- ja koivuvaltaista taimistoa tai harvennusmetsikköä. Tutkimuspisteistä on avosoilla 10 %, rämeillä 25 %, turvekankailla 45 % ja pelloilla 20 %. Vain suon kaakkoisosa Nikulammen ympäristössä on ojittamatonta. Vedet valuvat suon etelä- ja kaakkoisosasta Nikulampeen. Luminevan pohjoisosan pinta viettää luoteeseen. Vedet valuvat ojia pitkin Isonnevanojaan ja edelleen Nuhaojan kautta Pyhäjokeen.
6 0 Luminevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,7 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä on pintakerrosta 0, 4 m ja pohjakerrosta 1, 0 m. Suon pohja on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Luminevassa on rahkavaltaisia turpeita 18 % ja saravaltaisia 82 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (19 %) ja kortetta sisältävä rahkasaraturve (30 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3, pintakerroksen 3,2 ja pohjakerroksen 4,8. Liekoja suossa on erittäin vähän.
6 1 Luminevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m³ ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 0,21 0,50 0,71 yli 1 m 0,07 0,20 0,27 yli 1,5 m 0,01 0,06 0,07 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 73 % pohjaturvetta. Lumineva ei sovellu turvetuotantoon mataluudestaan ja heikosti maatuneen pintaturpeen paksuudesta johtuen. 12. Nikkarinneva (kl. 2431 12, x = 7121,3 ja y = 2536,8) sijaitsee 10 km Oulaisten keskustasta etelä-lounaaseen. Suo muodostuu kahdesta moreenisaarekkeiden erottamasta luodekaakkosuuntaisesta altaasta (kuva 33). Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon. Lännessä Nikkarinneva rajoittuu Vaikonojaan. Suon halki kulkee rautatie ja suon kaakkoispäässä on kantatie 86. Pinta-ala on 145 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 76 ha ja yli 1,5 metrin 24 ha. Tutkimuspisteitä on 0,6 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 2,7 kpl/10 ha. Vallitsevana suotyyppinä on rimpinevamuuttuma. Suon keskiosassa on laajoja peltoalueita. Metsäosien puusto on pääosin keskitiheää, mänty- ja koivutaimistoa. Tutkimuspisteistä on avosoilla 59 %, turvekankailla 29 % ja pelloilla 12 %. Suo on kokonaan ojitettu, lukuun ottamatta rautatien molemmin puolin olevia alueita. Vedet valuvat ojia pitkin Vaikonojaan ja edelleen Pyhäjokeen. Nikkarinnevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä on pintakerrosta 0,7 m ja pohjakerrosta 0,7 m. Suon pohja on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiesu ja hiekka.
6 2 Nikkarinnevassa on rahkavaltaisia turpeita 24 % ja saravaltaisia 76 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 20 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve
6 3 (27 %), kortetta sisältävä rahkasaraturve (40 %) ja tupasvillan jäänteitä sisältävä sararahkaturve (20 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6, pintakerroksen 3,6 ja pohjakerroksen 5,2. Liekoja on erittäin vähän. Suosta on otettu tilavuustarkat näytteet pisteestä P 1 (taulukko 9). Turpeen vesipitoisuus on keskimäärin 89,4 %. Kuiva-ainepitoisuus on keskimäärin 102 kg/suo-m³ ja tuhkapitoisuus 3,4 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg eli 50 % :n käyttökosteudessa 9,0 MJ/kg. Nikkarinnevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m³ ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 0,52 1,04 1,56 yli 1 m 0,52 0,53 1,05 yli 1,5 m 0,15 0,26 0,41 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 50 % pohjaturvetta. Nikkarinnevalla on jyrsinturvemenetelmällä tuotettavaksi soveltuvaa aluetta noin 40 ha, jonka käyttökelpoiset turvevarat ovat n. 0,5 milj. suo-m³ polttoturvetta.
6 4 13. Sivakkaneva (kl. 2431 12, x = 7120,8 ja y = 2535,3) sijaitsee 10 km Oulaisten keskustasta lounaaseen (kuva 34). Suo rajoittuu matalaan, osittain moreenipeitteiseen kalliomaastoon. Suon pohjoispuolella on tilustie. Pinta-ala on 152 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 20 ha ja yli 1,5 metrin 11 ha. Tutkimuspisteitä on 0,4 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 1,2 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat lyhytkortinen neva ja varsinainen sararäme. Myös rahkaräme on yleinen. Puusto on pääosin harvaa mäntytaimistoa. Tutkimuspisteet ovat rämeillä. Suo on ojittamaton. Vedet valuvat ojia pitkin Vaikonojaan ja edelleen Pyhäjokeen.
6 5 Sivakkanevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,8 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,5 m. Tästä on pintakerrosta 0,9 m ja pohjakerrosta 0,6 m. Suon pohja on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Sivakkanevassa on rahkavaltaisia turpeita 40 % ja saravaltaisia 60 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (50 %) ja sararahkaturve (32 %). Pintakerros on rahkavaltainen ja pohjakerros saravaltainen. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,7, pintakerroksen 2,8 ja pohjakerroksen 5,3. Liekoja on suossa erittäin vähän. Sivakkanevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m³ ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 0,80 0,43 1,23 yli 1 m 0,17 0,12 0,29 yli 1,5 m 0,11 0,07 0,18 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 40,3 % pohjaturvetta. Sivakkaneva ei sovellu turvetuotantoon, koska se on muodoltaan rikkonainen ja koska suolla on paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros. 14. Hilluräme (kl. 2431 12, x = 7123,7 ja y = 2535,4) sijaitsee 8 km Oulaisten keskustasta lounaaseen (kuva 35). Suo muodostaa verkoston moreenisaarien ja maiden välissä. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon halki kulkee tilustie. Pinta-ala on 122 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 5 ha ja yli 1,5 metrin 1 ha. Tutkimuspisteitä on 0,6 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 1,8 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat pohjoisosassa tupasvillarämemuuttuma, muualla sararämemuuttuma ja isovarpurämemuuttuma.
6 7 Puusto on pääosin harvaa tai keskitiheää mänty- ja koivutaimistoa. Tutkimuspisteistä on rämeillä 88 % ja turvekankailla 12 %. Suo on kokonaan ojitettu. Vedet valuvat ojia myöten Vaikonojan kautta Pyhäjokeen. Hillurämeen turvekerrostuman keskipaksuus on 0,7 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,3 m. Tästä on pintakerrosta 0,7 m ja pohjakerrosta 0,6 m. Suon pohja on vaihteleva. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Hillurämeessä on rahkavaltaisia turpeita 39 % ja saravaltaisia 61 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (49 %) ja sararahkaturve (20 %). Korte on yleinen lisätekijä suon länsiosan pohjakerroksessa. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5, 3, pintakerroksen 3,6 ja pohjakerroksen 7, 2. Liekoja ei ole tavattu. Hillurämeessä turvemäärä jakautuu (milj. suo-m³ ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 0,44 0,40 0,83 yli 1 m 0,03 0,03 0,06 yli 1,5 m 0,01 0,01 0,02 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 45 % pohjaturvetta. Hilluräme ei mataluudestaan johtuen turvetuotantoon. 15. Isoneva (kl. 2431 12, x = 7121,8 ja y = 2538,6) sijaitsee 7 km Oulaisten keskustasta etelä-lounaaseen, moreenisaarekkeiden rikkomassa luode-kaakkosuuntaisessa altaassa (kuva 36). Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suon keskiosan halki kulkee likimain pohjois-eteläsuunnassa rautatie, maantie ja kantatie n :o 86. Suon keskiosan halki luoteeseen laskee Isonnevanoja. Pinta-ala on 253 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 113 ha, yli 1,5 metrin 43 ha ja yli kahden metrin 6 ha.
6 8 Tutkimuspisteitä on 0,6 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 1,7 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rimpinevamuuttuma ja ruohoturvekangas. Suo on suurimmaksi osaksi peltoa ja kytöheittoa. Tutkimuspisteistä on avosoilla 22 %, rämeillä 4 %, turvekankailla 28 % ja pelloilla 46 %. Suo on kokonaan ojitettu. Vedet valuvat Isonnevanojan kautta Nuhaojaan ja edelleen Pyhäjokeen.
6 9 Isonnevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,0 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,3 m. Tästä on pintakerrosta 0,4 m ja pohjakerrosta 0,9 m. Suon pohja on vaihteleva. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Järvimutaa on Isonnevanojan varrella paikoin paksu kerros turpeen ja mineraalimaan välissä. Isossanevassa lähes kaikki turpeet ovat saravaltaisia. Yleisimmät turvelajit ovat kortetta sisältävä rahkasaraturve (45 %) ja rahkasaraturve (34 %). Pohjakerroksessa on turpeen lisätekijänä runsaasti kortetta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6, pintakerroksen 4,0 ja pohjakerroksen 5,0. Liekoja ei ole tavattu. Suosta on otettu tilavuustarkat näytteet pisteestä P 13 (taulukko 10). Turpeen vesipitoisuus on keskimäärin 89,6 %, kuiva-ainepitoisuus 99 kg/suo-m³ ja tuhkapitoisuus 4,7 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,8 MJ/kg eli 50 % :n käyttökosteudessa 8,7 MJ/ kg. Isossanevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m³ ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 0,93 1,50 2,43 yli 1 m 0,42 1,09 1,51 yli 1,5 m 0,24 0,51 0,75 yli 2 m 0,03 0,09 0,12 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 72 % pohjaturvetta. Isoneva soveltuu tilakohtaiseen ja pienimuotoiseen polttoturvetuotantoon. Suosta voidaan tuotantoon ottaa noin 45 ha, joka kuitenkin jakautuu rautatien, kanavien ja teiden takia kymmeneen erilliseen pikku alueeseen. Turvelajista ja maatuneisuudesta johtuen tulee tuotetusta palaturpeesta murenevaa. Ennen tuotannon aloitusta on suolta (varsinkin peltoalueilta) tehtävä lisää tuhkamäärityksiä. Suon käyttökelpoiset turvevarat ovat n. 0,5 milj.suo-m³.
7 0 16. Uusineva (kl. 2433 02, x = 71179 ja y = 25468) sijaitsee 14 km Oulaisten keskustasta kaakkoon (kuva 37). Suo muodostuu rikkonaisesta altaasta saarekkeiden ja moreenimaiden välissä. Suo rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon. Pinta-ala on 239 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 16 ha ja yli 1,5 metrin 2 ha. Tutkimuspisteitä on 0,3 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 1,2 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat Uudennevan pohjoisosassa rahkaneva ja rahkaräme, keskiosassa varsinainen sararäme ja ruohoinen saraneva. Eteläosassa ovat vallitsevina ruohoturvekangas ja ruohoheinäkorpi. Suotyypit ovat muuttuma-asteella. Tutkimuspisteistä on avosoilla 4 %, rämeillä 80 %, korvissa 8 % ja turvekankailla 8 %. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Vedet valuvat suon eteläosasta Mattisenojan kautta Isojärveen ja edelleen Pyhäjokeen. Pohjoisosasta vedet laskevat Kyrönlammen ja Pohjanlammen kautta Ohinojaan ja edelleen Pyhäjokeen.
7 2 Uusinevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,6 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,2 m. Tästä on pintakerrosta 0,7 m ja pohjakerrosta 0,5 m. Suon pohja on topografialtaan vaihteleva ja yleisin pohjamaalaji on moreeni. Uusinevassa on rahkavaltaisia turpeita 28 % ja saravaltaisia 72 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (72 %) ja kortetta sisältävä sararahkaturve (12 %). Rahkaturve on pintakerroksena suon keski- ja pohjoisosan rahkaneva- ja rahkarämealueella. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1, pintakerroksen 3,7 ja pohjakerroksen 7,1. Liekoisuus on erittäin alhainen (0,2 %). Uusinevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m³ ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 0,82 0,62 1,44 yli 1 m 0,10 0,09 0,19 yli 1,5 m 0,02 0,02 0,04 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 45 % pohjaturvetta. Uusineva ei mataluudestaan johtuen sovellu turvetuotantoon. 17. Antikanneva (kl. 2433 03, x = 7122,5 ja y = 2548,3) sijaitsee 10 km Oulaisten keskustasta kaakkoon Oulainen-Haapavesi tien lounaispuolella (kuva 38). Suo rajoittuu luoteessa Ohinevaan ja muualla moreenimaastoon. Pinta-ala on 120 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 71 ha, yli 1,5 metrin 42 ha ja yli kahden metrin 14 ha. Tutkimuspisteitä on 1,6 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on 8,6 kpl/10 ha (kuva 39). Suurin osa suosta on peltona. Vallitsevana suotyyppinä on metsäalueella sararämemuuttuma. Myös isovarpurämemuuttuma
7 3 on yleinen. Puusto on pääosin keskitiheää tai harvaa mäntyja koivuvaltaista harvennusmetsikköä. Tutkimuspisteitä on rämeillä 58 %,korvissa 5 % ja turvekankailla 26 %. Suo on kokonaan ojitettu. Vedet valuvat Sankonojan ja Ohinojan kautta Pyhäjokeen. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät, sillä suon pinta viettää pohjoiseen 2,5-7 m/km. Antikannevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,6 m. Tästä on pintakerrosta 0,1 m ja pohjakerrosta 1,5 m. Suon pohja on vaihteleva. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Antikannevassa on rahkavaltaisia turpeita 22 % ja saravaltaisia 78 % (kuvat 40 ja 41). Yleisimmät turvelajit ovat