HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT. Abstract: The mires and peat reserves of Honkajoki

Transkriptio

1 Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 347 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 347 TapioToivonen HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The mires and peat reserves of Honkajoki Espoo

2 Toivonen, Tapio Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 347, 40 sivua, 4 kuvaa, 3 taulukkoa ja 4 liitettä. Honkajoen kunnan alueella tutkittiin Geologian tutkimuskeskuksen toimesta vuosina 1989 ja valtakunnan turvevarojen kartoitukseen liittyen 49 suoaluetta yhteispinta-alaltaan ha. Tämä on noin 75 % alueen geologisesta yli 20 ha:n suuruisten soiden suoalasta. Valtaosa jäljelle jäävästä suoalasta on joko turvetuotannossa tai suojelun piirissä. Honkajoella tutkituissa soissa on turvetta yhteensä 61,5 milj. suo-m 3. Soiden keskisyvyys on 1,4 m, josta heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen osuus on 0,4 m. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,3. Yli 2 m syvän alueen pinta-ala on ha ja turvemäärä 34,2 milj. suo-m 3. Turpeista on rahkavaltaisia 63 %, ja loput 37 % ovat saravaltaisia. Honkajoen soille on tyypillistä vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on maatuneempaa sararahkaturvetta, joka pohjaa kohti muuttuu saravaltaiseksi. Suoalasta on ojitettu 66 %. Yleisimmät suotyypit ovat rahkaräme, keidasräme ja tupasvillaräme. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,4 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta on 91,3 %, kuiva-aineen määrä eli tiheys 83 kg/suo-m 3 ja rikkipitoisuus 0,14 % kuivapainosta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,2 MJ/kg. Tutkituista soista soveltuu 18 turvetuotantoon. Näistä 11 suota soveltuu aluksi kasvu- tai ympäristöturvetuotantoon ja lopuksi energiaturvetuotantoon, kaksi vain kasvuturvetuotantoon ja loput viisi energiaturvetuotantoon. Turvetuotantoon soveltuvien alueiden kokonaispinta-ala on 682 ha. Käyttökelpoiset energiaturvevarat ovat 8,1 milj. suo-m 3 ja energiasisältö 50 %:n kosteudessa 3,7 milj. MWh. Kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvien alueiden pinta-ala on 549 ha ja käyttökelpoinen turvemäärä 6,3 milj. suo-m 3. Avainsanat: suo, turve, inventointi, energiaturve, kasvuturve, Honkajoki Geologian tutkimuskeskus PL ESPOO Sähköposti: tapio.toivonen@gsf.fi ISBN ISSN

3 Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat Toivonen, Tapio Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. The mires and peat reserves of Honkajoki. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti - Geological Survey of Finland, Peat Researches, Report of Peat Investigation 347, 40 pages, 4 figures, 3 tables and 4 appendices. The Geological Survey of Finland studied peat reserves in the municipality of Honkajoki 1989 and Forty nine mires covering a total of hectares were studied. The mires studied contain a total of 61.5 million m 3 of peat in situ. The mean depth of the mires is 1.4 m, including the poorly humified Sphagnum predominant surface layer, which averages 0.4 m in thickness. The mean humification degree (H) of the peat is 5.3. The area deeper than 2 m covers ha and contains 56 % of the total peat quantity (34.2 million m 3 ). Sixty three per cent of the peat is Sphagnum predominant, and the remaining 37 % Carex predominant. The majority of the mires is drained. The most common site types are Sphagnum fuscum pine bog, ridge-hollow pine bog and cottongrass pine bog. The average ash content of peat is 1.4 % of dry weight, the water content 91.3 % of wet weight, the dry bulk density 83 kg per m 3 in situ and the sulphur content 0.14 % of dry weight. The effective calorific value of the dry peat is 20.2 MJ/kg on an average. Eighteen of the investigated mires are suitable for peat production; eleven of them are suitable for horticultural peat production before fuel peat production and two only for horticultural and environmental peat production and five only for fuel peat production. The total area suitable for peat production is 682 ha. The available amount of fuel peat is 8.1 million m 3 in situ and the energy content at 50 % moisture content 3.7 million MWh. The area suitable for horticultural and environmental peat is 549 ha and the available amount of the peat is 6.3 million m 3 in situ. Key words: mire, peat, inventory, fuel peat, horticultural peat, Honkajoki Geological Survey of Finland P.O. Box 96 FIN ESPOO FINLAND tapio.toivonen@gsf.fi 3

4 4

5 Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 7 Kenttätutkimukset... 7 Laboratoriotutkimukset... 7 AINEISTON KÄSITTELY ARVIOINTIPERUSTEET Energiaturve Kasvu- ja ympäristöturve TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT Mustakeidas Matokeidas Kortesneva Keskolankeidas Putkineva Harjunneva Rynkäkeidas Kuuskeidas Rojonkeidas Rynkäinen Huidankeidas Mätäskeidas Pirttikeidas Aittomäenkeidas Kotokeidas Kavojärvensuo Paholamminkeidas Lintusaarenkeidas Lakkikeidas S Lakkikeidas Vähä Lakkikeidas Marjakeidas Ketistönkeidas Annalansuo Kodesjoenkeidas Tervasillanrämäkkä Erämaankytö Lettokeidas Pitkänsalonkeidas Raatokeidas Seivästettykeidas Pikkukytö Pehkusuulinkeidas Marjakeidas Murhikorpi Marjasuo Paulapuskanlakso Pälvisaarenkeidas Kankaanmaannneva Lammasviidankeidas

6 41. Pikkujoenmaa Kuttikeidas Kytöharjunsuo Polvenkeidas Vahonkeidas Laineskankaanneva Jussinkeidas Hirvikeidas Rahkakeidas TULOSTEN TARKASTELU Suot ja turvekerrostumat Laboratoriomääritysten tulokset Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Soidensuojelu KIRJALLISUUTTA LIITTEET 6

7 Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tehnyt valtakunnan turvevarojen kartoitukseen liittyviä turvetutkimuksia Honkajoen kunnan alueella vuosina 1989 ja Pääosa tutkimuksista on tehty vuosina 1999 ja Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon ja energiaturvetuotantoon soveltuvat suoalueet huomioimalla myös soiden mahdolliset luontoarvot. Tähän raporttiin on koottu alueella eri aikoina tutkittujen soiden perustiedot. Honkajoella on tutkittu kaikkiaan 49 suota tai suon osaa yhteispintaalaltaan ha (kuva 1). Tutkimukset ovat kohdistuneet lähinnä yli 20 ha suuruisiin soihin, jotka eivät ole turvetuotannossa tai suojelussa. Suot, jotka eivät ole vielä suojelussa, mutta ovat Natura 2000-ohjelmassa, on myös tutkittu. Kaikki kokonsa puolesta teolliseen turvetuotantoon mahdollisesti soveltuvat suot on tutkittu. Honkajoen alueella on tällä hetkellä soidensuojelun piirissä neljä suurehkoa suota tai suon osaa. Turvetuotantoa on ainakin kahdeksalla erillisellä alueella. Tässä tutkimustuloksia esittelevässä raportissa on lyhyet suoselostukset kaikista Honkajoella tutkituista soista sekä kuntakohtainen tulosten tarkasteluosa. Raportissa esitettyjen soiden yksityiskohtaisemmat suoselostukset, jotka sisältävät suokartan, suurimmista soista poikkileikkauskuvat ja laboratorioanalyysien tulokset, ovat tilattavissa GTK:n Espoon yksiköstä. Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja suon poikkileikkauskuvasta kuvassa 3. TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että suurimmille tutkittaville soille laadittiin linjaverkosto, joka koostuu suon hallitsevan osan poikki vedetystä selkälinjasta ja sitä vastaan kohtisuoraan sijoittuvista poikkilinjoista (Lappalainen, Stén ja Häikiö 1984). Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 m:n välein. Useimmat tutkimuslinjat vaaittiin suon pinnan kaltevuussuhteiden selvittämiseksi. Pienialaiset ja rikkonaiset suoalueet tutkittiin hajapistein. Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi, mättäisyys peittävyysprosentteina tasopinnasta ja mättäiden keskimääräinen korkeus. Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet, tiheysluokka ja kehitysluokka. Kairauksin tutkittiin turvekerrostuman rakenne 10 cm:n tarkkuudella. Pääturvelajien ja mahdollisten lisätekijöiden suhteelliset osuudet määritettiin 6-asteikolla, turpeen maatuneisuus von Postin 10-asteikolla, kosteus 5-asteikolla sekä kuituisuus asteikolla 0-6. Lisäksi erotettiin mahdolliset liejukerrostumat ja määritettiin pohjamaalaji. Kaikkien vuonna 1992 tai sen jälkeen tutkittujen soiden (suot 1-6 ja 8-49) heikosti maatunut (H1-4) rahkaturve on kenttätutkimuksen yhteydessä jaoteltu kasvijäännekoostumuksen mukaan kolmeen ryhmään (Acutifolia-, Cuspidata- ja Palustria-ryhmät). Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrän arvioimiseksi kunkin yli metrin syvyisen tutkimuspisteen ympäristö pliktattiin 2 m:n syvyyteen asti kymmenessä eri kohdassa. Laboratoriotutkimukset Useimmista soista, jotka soveltuvat kenttätutkimusten perusteella turvetuotantoon, otettiin suon koosta riippuen 1-3 näytesarjaa laboratoriotutkimuksia varten. Näytteistä määritettiin laboratoriossa ph-arvo, vesipitoisuus painoprosentteina (105 C:ssa kuivaamalla), tuhkapitoisuus prosentteina (815 ± 25 C:ssa hehkutettuna) kuivapainosta sekä yleensä joka toisesta näytteestä lämpöarvo Leco AC-300 -kalorimetrillä (ASTM D 3286). Samoista näytteistä analysoitiin rikkipitoisuus prosentteina kuivapainosta Leco SC-132 -rikkianalysaattorilla. Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin lisäksi kuiva-aineen määrä eli tiheys (kg/suom 3 ). 7

8 HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT + Suotiedot ja karttatuloste Copyright Geologian tutkimuskeskus, Espoo 2003 Pohjakartta Copyright Maanmittauslaitos, lupa nro 13/MYY/ Natura 2000-alue HONKAJOKI Ñ km 49 Kuva 1. Honkajoella tutkitut suot. 1. MUSTAKEIDAS 18. LINTUSAARENKEIDAS 35. MURHIKORPI 2. MATOKEIDAS 19. LAKKIKEIDAS S 36. MARJASUO 3. KORTESNEVA 20. LAKKIKEIDAS 37. PAULAPUSKANLAKSO 4. KESKOLANKEIDAS 21. VÄHÄ LAKKIKEIDAS 38. PÄLVISAARENKEIDAS 5. PUTKINEVA 22. MARJAKEIDAS 39. KANKAANMAANNEVA 6. HARJUNNEVA 23. KETISTÖNKEIDAS 40. LAMMASVIIDANKEIDAS 7. RYNKÄKEIDAS 24. ANNALANSUO 41. PIKKUJOENMAA 8. KUUSKEIDAS 25. KODESJOENKEIDAS 42. KUTTIKEIDAS 9. ROJONKEIDAS 26. TERVASILLANRÄMÄKKÄ 43. KYTÖHARJUNSUO 10. RYNKÄINEN 27. ERÄMAANKYTÖ 44. POLVENKEIDAS 11. HUIDANKEIDAS 28. LETTOKEIDAS 45. VAHONKEIDAS 12. MÄTÄSKEIDAS 29. PITKÄNSALONKEIDAS 46. LAINESKANKAANNEVA 13. PIRTTIKEIDAS 30. RAATOKEIDAS 47. JUSSINKEIDAS 14. AITTOMÄENKEIDAS 31. SEIVÄSTETTYKEIDAS 48. HIRVIKEIDAS 15. KOTOKEIDAS 32. PIKKUKYTÖ 49. RAHKAKEIDAS 16. KAVOJÄRVENSUO 33. PEHKUSUULINKEIDAS 17. PAHOLAMMINKEIDAS 34. MARJAKEIDAS 8

9 Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat A A /3 0/3 4.7 A / / / / /25 0/ / / /30 10/30 0/ /25 0/ /13 + A /3 A TURPEEN PAKSUUS 0-1 m 4-5 m S Tutk.piste 1-2 m 5-6 m Y Näytepiste 2-3 m Yli 6 m Saareke 3-4 m Vesistö m 7.7 0/9 A / / /8 2/4 0/3 A /3 A1170 Pohjakartta Copyright Maanmittauslaitos, lupa nro 13/MYY/03. Suotiedot ja karttatuloste Copyright Geologian tutkimuskeskus, Espoo. Kuva 2. Esimerkki suokartasta. Tutkimuspisteen yläpuolella oleva luku ilmoittaa keskimaatuneisuuden ja alapuolella olevat luvut heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuuden/koko turvekerroksen paksuuden desimetreinä. Kuva 3. Esimerkki turvelaji- ja maatumisasteprofiilista. Merkkien selitykset liitteessä 4. 9

10 AINEISTON KÄSITTELY Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen, Toivonen ja Grundström 1983). Siinä jokainen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä (0,3-0,9 m, 1,0-1,9 m jne.). Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä, jotka yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä selville. Heikosti maatuneen pintarahkaturpeen (H1-3) ja H4 maatuneen rahkavaltaisen väliturpeen määrät ja turvetekijöiden osuudet on laskettu erillisellä kasvuturveohjelmalla. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät ja suhteet on laskettu turvemäärillä painottaen. Pliktauksien lieko-osumat on laskettu erikseen 0-1 ja 1-2 m:n välisissä syvyyskerroksissa kantopitoisuusprosentteina turvemäärästä. Käyttökelpoisen turpeen energiasisältö on laskettu sekä täysin kuivalle turpeelle että jyrsinturpeen käyttökosteudessa (50 %) olevalle turpeelle. Jos suolta ei ole otettu laboratorionäytteitä, on energiasisällön arvioimisessa käytetty Mäkilän (1994) esittämää menetelmää. ARVIOINTIPERUSTEET Energiaturve Soiden soveltuvuus energiaturvetuotantoon riippuu mm. turvelajikoostumuksesta, maatumisasteesta ja tuhkapitoisuudesta. Rahkaturpeen (S) katsotaan soveltuvan energiaturpeeksi, jos sen maatumisaste on korkeampi kuin H4, kun taas saravaltainen (C) turve sopii energiaturpeeksi heikomminkin maatuneena. Toisinaan käytetään myös H4 maatunutta rahkavaltaista turvetta heikkolaatuisena energiaturpeena jyrsinmenetelmällä tuotettuna. Suota on suositeltu tässä raportissa energiaturvetuotantoon, mikäli siltä löytyy vähintään noin 10 ha yhtenäistä turvelajin ja maatumisasteen puolesta tuotantoon soveltuvaa yli 1 ½ tai 2 m syvää aluetta. Paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros eli ns. pintarahka on usein este palaturvetuotannon aloittamiselle. Ohutta pintarahkakerrosta ei kuitenkaan ole vähennetty käyttökelpoista turvemäärää laskettaessa, koska se voidaan sekoittaa alla olevaan turpeeseen ja tuottaa heikkolaatuisena energiaturpeena. Tuotantoalueen tulee olla lisäksi ilman suuria pumppaustoimenpiteitä kuivattavissa. Käyttökelpoisen turpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty tilanteesta riippuen noin 0,5 m, joka vastaa suon pohjalle jäävää, yleensä vaikeasti hyödynnettävää, runsastuhkaista kerrosta. Suokohtaisissa selostuksissa on ilmoitettu turvetuotantoon käyttökelpoinen pinta-ala. Nämä suot ovat mukana turvetuotantoon soveltuvien alueiden kokonaismäärässä. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta polttoaineeksi on nojauduttu polttoturpeen laatuohjeisiin (liite 1). Kasvu- ja ympäristöturve Hyvälaatuisen kasvuturpeen eli viljelyturpeen laatuvaatimukset ovat tiukat. Siihen soveltuu vain H1-3 maatunut rahkaturve, josta valtaosa kuuluu Acutifolia-ryhmään. Arvioitaessa suon soveltuvuutta kasvuturvetuotantoon on arviointiperusteena pidetty Turveteollisuusliiton kasvuturpeen laadunmääritysohjetta (liite 2) sekä maa- ja metsätalousministeriön päätöstä eräistä lannoitevalmisteista (Suomen säädöskokoelma N:o ). Laissa viljelyturpeella tarkoitetaan H1-3 maatunutta vaaleaa rahkaturvetta, joka sisältää vähintään 90 % rahkasammaljäännöksiä, joista yli 80 % tulee olla Acutifolia-ryhmän jäännöksiä. Se vastaa kasvuturpeen laadunmääritysohjeessa viljelyturvetta. Kasvu- ja maanparannusturpeen määritelmä on laissa melko väljä. Turpeen on oltava koostumukseltaan vain pääosin suokasvien jäännöksiä ja maatumisasteen H1-6. Kasvu-, kuivike- tai imeytysturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on ilmoitettu vain sellaisten soiden kohdalla, missä on vähintään noin 10 ha:n alueella yli 0,6 m paksu H1-3 maatunut rahkavaltainen pintakerros, josta huomattava osa koostuu Acutifolia- tai Palustria-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Mikäli suota on suositeltu ensisijaisesti viljelyturvetuotantoon, on Acutifolia-turvetekijän osuus pintarahkasta vähintään 72 %. Pelkästään tai valtaosin Cuspidata-ryhmän sammalista koostuvaa pintarahkakerrosta on mahdollista käyttää kasvuturpeena, maanparannustur- 10

11 Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat peena tai välttävästi kuiviketurpeena. Tällaista turvetta on kuitenkin pyritty heikon laadun takia välttämään käyttämästä näihin tarkoituksiin. Viimeksi mainittuun ryhmään kuuluvien soiden pintarahkaa ei ole laskettu mukaan käyttökelpoisen turpeen määrään. Ympäristöturpeella tarkoitetaan lähinnä karjanlannan ja jätevesien imeyttämiseen ja sitomiseen käytettävää turvetta, mutta termi sisältää myös muihin ympäristösuojelutarkoituksiin käytettävän turpeen. Käytettävällä turpeella ei ole tarkkoja laatukriteereitä, mutta valtaosa käytetystä turpeesta on H1-4 maatunutta rahkaturvetta, jossa tulisi olla mahdollisimman runsaasti Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksiä. Tässä raportissa suon käyttökelpoisen alueen heikosti maatunut (H1-3) rahkaturve on jaettu laadun mukaan kolmeen päälaatuluokkaan, joiden määräytymisperusteet on selitetty liitteessä 3 (Toivonen 1997). H4 maatunut rahkavaltainen väliturve on jaettu kahteen laatuluokkaan, mikäli kerros on yhtenäinen. Usein tämä kerros on kuitenkin hyvin epäyhtenäinen. Pintakerroksen maatumisastevaihtelun takia kaikkien tuotantoon soveltuvien soiden rahkavaltaista pintakerrosta ei ole voitu jakaa eri laatuluokkiin. TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET Jokaisesta tutkitusta suosta on tässä raportissa olevan suppean selostuksen lisäksi laadittu yksityiskohtainen tutkimusselostus, jossa on tiedot suon sijainnista, ympäristöstä, suotyypeistä, ojitustilanteesta, laskusuhteista, turvemääristä, turvelajeista, maatumisasteesta, liekoisuudesta, laboratoriotuloksista sekä soveltuvuudesta turvetuotantoon. Yksityiskohtaiseen tutkimusselostukseen liittyy suokartta, johon on merkitty tutkimuslinjat ja tutkimuspisteet, pisteiden turvepaksuudet sekä turpeen keskimääräinen maatumisaste. Suokartassa on erotettu turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyysvyöhykkeet eri väreillä (kuva 2). Turvekerrostuman rakenteen selventämiseksi on vaaituista linjoista laadittu poikkileikkausprofiileita, joihin maatuneisuudet, turvelajit ja pohjamaalajit on merkitty symbolein. Niihin on lisäksi merkitty lyhentein suotyypit sekä lieko-osumien määrät (kuva 3). Edellä mainittujen perustulostusten lisäksi GTK:n turvetutkimuksista on laadittu atk-ohjelmia, joilla saadaan monipuolinen kuva suosta tai halutusta tutkimusalueesta. Tulosteet ovat tasokarttoja ja listauksia tai näiden yhdistelmiä. Tällaisia ovat esimerkiksi kartat, joilla tutkimuspisteittäin voidaan esittää mm. suotyyppi, liekoisuus, suon pinnan korkeus, pohjamaalaji, liejukerroksen paksuus, tietoja puustosta, suon pinnan mättäisyys ja vetisyys. Samaan karttaan yhdelle tutkimuspisteelle voidaan merkitä kerralla kaksi edellä mainittua tietoa. 11

12 HONKAJOELLA TUTKITUT SUOT 1.Mustakeidas Mustakeidas (kl , 08) sijaitsee noin 8 km Honkajoen keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu rikkonaiseen moreenimaastoon. Suolla on 200 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 4,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 446 ha, yli 1 m syvän alueen 331 ha ja yli 2 m syvän 208 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoisosassa länteen ja lounaaseen ja eteläosassa kaakkoon. Mustakeitaan tutkimuspisteistä puolet on luonnontilassa. Eteläja keskiosissa on reunoilla ojitusta. Pohjoisosa on suurimmaksi osaksi ojitettu. Suon etelä- ja pohjoisosasta on laskuojia, jotka johtavat länteen Saaresojaan, joka yhtyy Samminjokeen. Samminjoki johtaa Hirvijärveen, josta on lasku-uoma Siikaisjärveen, joka on yhteydessä Isojärveen. Isojärvestä johtaa Merikarvianjoki Selkämerelle. Mustakeitaan yleisimmät suotyypit ovat erilaiset rämeet, joita on 78 % havainnoista. Nevoja on 10 %, korpia 1 % ja muita lähinnä turvekankaita 11 %. Pohjoisosassa on rahkaräme (ojitusalueella rahkarämemuuttuma) vallitseva suotyyppi. Reunoilla on tupasvillarämemuuttumaa ja puolukkaturvekangasta. Keskiosassa on keidasrämettä ja silmäkenevaa. Reunoilla on puolukkaturvekangasta, tupasvillarämemuuttumaa ja rahkarämemuuttumaa. Eteläosassa ovat keidasräme ja silmäkeneva vallitsevia. Reunemmalla on puolukkaturvekangasta. Puusto on suon keskiosissa harvahkoa ja kitukasvuista mäntyä. Reunaosien ojitusalueilla on usein keskitiheää pinotavara-asteen mäntyvaltaista puustoa. Paikoin koivua on runsaasti seassa. Mustakeitaan turpeista on rahkavaltaisia 64 % ja saravaltaisia 36 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 55 %, sararahkaturve (CS) 8 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 36 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 30 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 9 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. 5,1. Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja muun osan 5,8. Suurin havaittu turpeen paksuus on 4,5 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (55 %), hiekka ja savi. Liejua on suon pohjalla useassa kohdassa vaihtelevan paksuinen kerros. Suon etelä ja keskiosassa on paksu heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu vaihtelevasti Acutifolia- ja Cuspidata-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Kerroksessa on kuitenkin runsaasti maatuneempia rahkalinssejä ja kerroksia, jotka näkyvät profiileissa. Tupasvilla on yleinen lisätekijä. Pohjalla on ohuehko kerros maatuneempaa saravaltaista turvetta. Suon pohjoisosassa heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on oleellisesti ohuempi (yleensä alle puoli metriä). Tämän kerroksen alapuolella on maatuneempaa ja selvästi saravaltaista turvetta pohjaan asti. Mustakeitaan etelä- ja keskiosassa on kaksi laajaa yli 2 m syvää aluetta joiden yhteispinta-ala on noin 110 ha. Yli 2 m syvällä alueella on noin 2,20 milj. suo-m 3 2a- ja 2b-laatuluokan vaalean kasvuturpeen tai kuivike- ja imeytysturpeen (ympäristöturve) raaka-ainetta. Lähinnä tämän kerroksen alapuolella on noin 0,55 milj. suo-m 3 välttävästi lähinnä energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta, josta osaa voidaan tarvittaessa hyödyntää myös kuivikkeena tai ympäristöturpeena. Suon pohjoisosassa turve soveltuu lähinnä energiaturpeen raaka-aineeksi. Pinnasta voidaan tarvittaessa aluksi nostaa jonkin verran kuiviketta (yleensä alle 0,5 m paksu kerros). Käyttökelpoisen alueen pinta-ala on noin 40 ha ja käyttökelpoiset kuiviketurvevarat 0,16 milj. suo-m 3 ja energiaturvevarat 0,68 milj. suo-m 3. Energiaturvevarat ovat yhteensä 1,29 milj. suo-m Matokeidas Matokeidas (kl ) sijaitsee Honkajoen ja Kankaanpään rajalla noin 14 km Honkajoen keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu mäkiseen ja osin kallioiseen moreenimaastoon. Suolla on 40 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 3,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 106 ha, yli 1 m syvän alueen 56 ha ja yli 2 m syvän 38 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen ja etelään. Matokeitaan pohjoispää ja reunat ojitettu. Suon lounais- ja eteläreunasta on ojayhteys Kortesnevan kautta Saaresojaan, joka laskee Samminjokeen. Matokeitaan yleisimmät suotyypit ovat rämeet, joita on 83 % havainnoista. Avosoita on 3 %, korpia 2 % ja turvekankaita 13 %. Suon keskellä on keidasrämettä ja rahkarämettä. Reunaosissa ovat erilaiset turvekankaat ja tupasvillarämemuuttuma tyypillisiä. Puusto on suon keskellä harvaa ja kitukasvuista mäntyä. Reunaosien ojitusalueilla on 12

13 Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat kookkaampaa ja tiheämpää mäntyvaltaista puustoa. 4,7. Heikosti (H1-4) maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja muun osan 5,4. Suurin havaittu turpeen paksuus on 4,4 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (38 %), hiekka ja moreeni. Liejua on suon pohjalla paikoitellen ohut kerros. Matokeitaan turpeista on rahkavaltaisia 54% ja saravaltaisia 46 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 43 %, sararahkaturve (CS) 11 %, saraturve (C) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 41 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 29 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskellä on pinnassa keskimäärin vajaa metri H1 3 maatunutta rahkaturvetta, josta selvästi yli puolet koostuu Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Pohjoisosassa on pinnassa paksuhko kerros lähinnä H4 maatunutta rahkavaltaista turvetta. Heikosti maatuneessa rahkavaltaisessa pintakerroksessa on paikoin maatuneempia rahkalinssejä. Tupasvilla on yleinen lisätekijä. Suon pohjalla on 1,5 2 m maatuneempaa saravaltaista turvetta. Matokeitaan yli 2 m syvällä 38 ha:n alueella on pinnassa keskimäärin 0,8 m 2a-laatuluokan rahkaturvetta, joka soveltuu vaalean kasvuturpeen tai kuiviketurpeen tuotantoon. Käyttökelpoiset turvevarat ovat 0,30 milj. suo-m 3. Pääosin tämän kerroksen alla on tyydyttävästi energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta 0,68 milj. suo-m Kortesneva Kortesneva (kl ) sijaitsee Honkajoen ja Kankaanpään rajalla noin 14 km Honkajoen keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suon pohjoisreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 50 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 4,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 107 ha, yli 1 m syvän alueen 57 ha ja yli 2 m syvän 3 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti lounaaseen. Kortesneva on lähes kokonaan ojitettu. Vain suon keskellä on pienialainen luonnontilainen alue. Suolla on majavan tekemiä patoja, mikä on aiheuttanut ojien tulvimista. Suon halki on kaivettu valtaoja, joka johtaa länteen Saaresojaan, joka laskee Samminjokeen. Kortesnevan yleisimmät suotyypit ovat rämeet, joita on 50 % havainnoista. Korpia on 10 %, avosoita 8 % ja turvekankaita 32 %. Paikoin suotyypit ovat melko reheviä. Tupasvillarämemuuttuma, varsinainen sararämemuuttuma ja rahkarämemuuttuma ovat yleisiä, mutta suolla tavataan myös varsinaista sararämemuuttumaa ja isovarpurämemuuttumaa. Vaateliaista suotyypeistä ovat tyypillisiä ruohoinen saraneva- ja sararämemuuttuma sekä ruohoheinäkorpi. Turvekankaista ruohoturvekangas ja karhunsammalmuuttuma ovat yleisimmät. Puusto on pääasiassa keskitiheää tai tíheää pinotavara- ja tukkipuuasteen männyn ja koivun sekapuustoa, joskin paikoin kuustakin on runsaasti. 5,4. Heikosti (H1-4) maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja muun osan 5,7. Suurin havaittu turpeen paksuus on 2,2 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (40 %), hiekka ja moreeni. Liejua on suon pohjalla laajalla alueella paikoin yli 1,5 m paksu kerros. Liejukerroksia on paikoin myös turpeen välissä. Kortesnevan turpeista on rahkavaltaisia 23 % ja saravaltaisia 77 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 15 %, sararahkaturve (CS) 8 %, saraturve (C) 16 % ja rahkasaraturve (SC) 61 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros on yleensä hyvin ohut tai puuttuu paikoin kokonaan. Suurin osa turvekerroksesta koostuu keskinkertaisesti maatuneesta saravaltaisesta turpeesta. Tupasvillan ja puun jäännökset ovat yleisiä lisätekijöitä. Ohuen turvekerroksen, kookkaan puuston ja tulvariskin takia suota ei suositella turvetuotantoon, vaikka turvelajin ja maatumisasteen puolesta suo soveltuisikin energiaturvetuotantoon. 4. Keskolankeidas Keskolankeidas (kl ) sijaitsee noin 17 km Honkajoen keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suon pohjois-, länsija eteläpuolella kulkee metsäautotie. Suolla on 18 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 5,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 34 ha, yli 1 m syvän alueen 23 ha ja yli 2 m syvän 9 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km. Suo on kokonaan ojitettu. Pohjoisosasta on laskuoja (Saaresoja) länteen, joka yhtyy Samminjokeen. Lisäksi 13

14 eteläosasta on ojayhteys Kortesnevan kautta Saaresojaan. Keskolankeitaan suotyypeistä on rämeitä 91 % ja turvekankaita 9 %. Yleisimmät rämetyypit ovat rahkaräme- ja isovarpurämemuuttuma sekä tupasvillarämemuuttuma. Reunaosissa on puolukka- ja mustikkaturvekangasta. Puusto on keskitiheää riuku- ja pinotavara-asteen mäntyä. Keskolankeitaan turpeista on rahkavaltaisia 45 % ja saravaltaisia 55 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 34 %, sararahkaturve (CS) 11 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 54 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 11 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 0,4 % kokonaisturvemäärästä. 6,2. Heikosti (H1 4) maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,5 ja muun osan 6,8. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,6 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (52 %), hiesu (21 %) ja hieta (18 %). Liejua on suon pohjalla useassa pisteessä ohuehko kerros. Suolla on ohuehko heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu vaihtelevasti Acutifolia- ja Cuspidata-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Suon pohjoisosassa tämä kerros on paikoin paksuhko. Tämän kerroksen alla on melko hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta, joka pohjaa kohti muuttuu saravaltaiseksi. Keskolankeitaan yli 2 m syvä alue koostuu kahdesta pienehköstä erillisestä altaasta. Pohjoisemman altaan pinnassa on yli 0,5 m vaihtelevanlaatuista heikosti maatunutta rahkaturvetta. Eteläosassa tämä kerros on ohut, ja alue soveltuu tarvittaessa pienimuotoiseen energiaturvetuotantoon. 5. Putkineva Putkineva (kl ) sijaitsee noin 17 km Honkajoen keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu kallioiseen moreenimaastoon. Itäosassa on runsaasti moreeni- ja kalliosaarekkeita. Suon länsi- ja eteläpuolella kulkee metsäautotie. Lisäksi suon pohjoisosaan on rakennettu uutta metsäautotietä. Suolla on 23 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 2,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 81 ha ja yli 1 m syvän alueen 19 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km. Putkineva on kokonaan ojitettu. Sekä läntisen että itäisen altaan keskeltä on iso laskuoja etelään Keskolankeitaalle, josta lähtee laskuoja länteen yhtyen Saaresojaan, joka johtaa Samminjokeen. Putkinevan suotyypeistä on rämeitä 43 % ja turvekankaita 57 %. Rämeistä varsinainen sararämemuuttuma on vallitseva ja turvekankaista puolukkaturvekangas. Puusto on keskitiheää pinotavara- tai tukkipuuasteen männyn ja koivun sekapuustoa. Putkinevan turpeista on rahkavaltaisia 1 % ja saravaltaisia 99 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve (CS) 1 %, saraturve (C) 38 % ja rahkasaraturve (SC) 61 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 2 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 19 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. 6,4. Heikosti (H1 4) maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta ei juuri ole. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,0 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (43 %), hieta (38 %) ja hiesu (11 %). Liejua on länsiosassa suon pohjalla ohut kerros muutamalla pisteellä. Koko suoalueen turvekerros on kohtalaisesti maatunutta rahkasara- ja saraturvetta. Puun jäännökset ovat melko yleinen lisätekijä. Turvelajin ja maatumisasteen puolesta Putkineva soveltuisi energiaturvetuotantoon. Ohuen turvekerroksen ja suon itäosan rikkonaisuuden takia suota ei kuitenkaan suositella tähän tarkoitukseen. Edellytykset metsänkasvatukselle ovat hyvät. 6. Harjunneva Harjunneva (kl ) sijaitsee noin 14 km Honkajoen keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon pohjoisreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 14 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 4,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 31 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 0,5 m/km. Suo on kokonaan ojitettu. Suon eteläreunasta on laskuoja etelään kohti Saaresojaa, joka johtaa Samminjokeen. Harjunnevan suotyypeistä on rämeitä 35 % ja turvekankaita 65 %. Puolukkaturvekangas on vallitseva suotyyppi. Lisäksi alueella on tupasvillaräme- ja kangasrämemuuttumaa. Suuri osa suosta on lähes biologista suota. Puusto on keskitiheää tukkipuu- tai pinotavara-asteen mäntyä. Paikoin on koivua seassa. Harjunnevan turpeista on rahkavaltaisia 89 % ja saravaltaisia 11 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 42 %, sararahkaturve (CS) 42 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 5 % ja rahkasaratur- 14

15 Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat ve (SC) 11 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 11 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 42 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. 7,3. Heikosti (H1 4) maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja muun osan 8,2. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,7 m. Suon pohja on melko tasainen. Vallitseva pohjamaalaji on moreeni. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on ohut. Suurin osa turvekerroksesta on hyvin maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta, jossa on lisätekijänä runsaasti puun jäännöksiä. Ohuen turvekerroksen takia Harjunneva ei sovellu turvetuotantoon. 7. Rynkäkeidas Rynkäkeidas (kl ) sijaitsee noin 15 km Honkajoen keskustasta länteen. Vuonna 1989 tutkittu alue rajoittuu etelässä Rynkäharjuun ja pohjoisessa Rynkäkeitaan alkuperäiseen soidensuojelualueeseen. Tutkittu alue kuuluu soidensuojelualueen tulevaan laajennusosaan. Eteläreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 24 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 5,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 43 ha, yli 1 m syvän alueen 33 ha ja yli 2 m syvän 12 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää paikoin loivasti länteen. Alueen länsireuna on ojitettu. Laskuojat johtavat länteen Rynkäjokeen, joka laskee Hirvijärveen. Rynkäkeitaan tyypillisin suotyyppi on keidasräme, mutta paikoin on myös silmäkenevaa ja reunemmalla tupasvilla- ja rahkarämettä. Ojitettu länsireuna on turvekangasasteella. Puusto on luonnontilaisella rämealueella kitukasvuista ja harvaa männikköä. Suolla on ohut heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on selvästi maatuneempaa rahkaturvetta. Tässä kerroksessa on kuitenkin runsaasti heikosti maatuneita linssejä ja kerroksia. Pohjalla on ohut kerros saravaltaista turvetta. Rynkäkeitaan turpeista on rahkavaltaisia 83% ja saravaltaisia 17 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 77 %, sararahkaturve (CS) 6 %, saraturve (C) 6 % ja rahkasaraturve (SC) 11 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 %, ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 12 % kokonaisturvemäärästä. 6,0. Heikosti (H1-4) maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja muun osan 6,4. Suurin havaittu turpeen paksuus on 2,8 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (86 %) ja hiekka. 8. Kuuskeidas Kuuskeidas (kl ) sijaitsee noin 13 km Honkajoen keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu idässä Kuuskeitaan soidensuojelualueeseen ja muualla osin kallioiseen moreenimaastoon. Suon lounaispuolelle ulottuu metsäautotien pää. Suolla on 39 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 4,0/ 10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 79 ha, yli 1 m syvän alueen 59 ha ja yli 2 m syvän 46 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen ja luoteeseen. Kuuskeitaan reunaosissa on ojitusta. Suurin osa suosta on luonnontilassa. Suon länsireunasta on laskuojia Rynkäjokeen, joka johtaa Samminjokeen. Kuuskeitaan yleisimmät suotyypit ovat rämeet, joita on 77 % havainnoista. Avosoita on 11 %, korpia 3 % ja turvekankaita 9 %. Suon keskiosa on keidasrämettä, jonka ympärillä on rahkarämettä. Lisäksi luonnontilaisella alueella on mm. lyhytkorsinevaa ja tupasvillarämettä. Reunaosien ojitusalueella on turvekankaiden ohella mm. tupasvillarämemuuttumaa ja rahkarämemuuttumaa. Puusto on suon keskellä kitukasvuista mäntyä. Reunaosissa on keskitiheää pinotavara-asteen männikköä, jossa on paikoin koivua seassa. Kuuskeitaan turpeista on rahkavaltaisia 71 % ja saravaltaisia 29 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 60 %, sararahkaturve (CS) 11 %, saraturve (C) 7 % ja rahkasaraturve (SC) 22 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 7 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. 4,8. Heikosti (H1 4) maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja muun osan 5,3. Suurin havaittu turpeen paksuus on 4,0 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (33 %), savi, hieta ja hiekka. Liejua on suon keskellä pohjalla ohut kerros. Suon keskellä on paksuhko heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, josta yli puolet koostuu Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Kerroksessa on paikoin maatuneempia rahkalinssejä. Tupasvilla on melko yleinen lisätekijä. Tämän kerroksen alla on yleensä kerros selvästi maatuneempaa rahkaturvetta, jonka alla voi uudestaan olla paksuhko kerros H3 maatunutta Acutifolia-turvetta. Pohjalla on yleensä saraval- 15

16 taista turvetta. Turvetuotantoa vaikeuttava tekijä on turvekerroksen maatumisastevaihtelu. Kuuskeitaalla on periaatteessa hyvinkin paksu Acutifolia-valtainen heikosti maatunut pintakerros, jossa on kuitenkin runsaasti maatuneempia rahkakerroksia ja linssejä. Siksi turve ei sovellu hyvin kasvu- tai energiaturvekäyttöön. Parhaiten alue soveltuukin viereisen suojelualueen laajennukseksi. Mikäli suo kuitenkin halutaan turvetuotantoon, on yli 2 m syvältä 46 ha:n alueelta nostettavissa ensin 2alaatuluokan kasvu- tai ympäristöturvetta noin 0,30 milj. suo-m 3. Tämän kerroksen alla on noin 0,83 milj. suo-m 3 maatumisasteeltaan vaihtelevaa energiaturvetta. 9. Rojonkeidas Rojonkeidas (kl ) sijaitsee Honkajoen ja Isojoen rajalla noin 15 km Honkajoen keskustasta länteen. Suo rajoittuu pohjoisessa Erkinrajankeitaaseen ja muualla moreenimaastoon. Suon länsipuolella kulkee metsäautotie. Suolla on 152 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 4,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 338 ha, yli 1 m syvän alueen 285 ha, yli 1,5 m syvän 219 ha ja yli 2 m syvän 189 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään. Rojonkeidas on suureksi osaksi ojitettu. Suon pohjoisosassa, luoteessa ja keskellä on kuitenkin luonnontilaisia alueita. Suon eteläosasta on laskuojia Rynkäjokeen, joka johtaa Samminjokeen. Samminjoki laskee Hirvijärveen, josta on yhteys Siikaisjärveen. Rojonkeitaan yleisimmät suotyypit ovat rämeet, joita on 65 % havainnoista. Avosoita on 6 %, korpia 1 % ja turvekankaita 28 %. Suon keskellä on rahkarämettä ja keidasrämettä, ja pohjoisosassa rahkarämeen ohella saranevaa ja lyhytkorsinevaa. Ojitusalueilla ovat varsinainen sararämemuuttuma, tupasvillarämemuuttuma ja isovarpurämemuuttuma tyypillisiä. Reunaosissa ja A2100-poikkilinjalla on runsaasti turvekankaita, joista puolukkaturvekangas on yleisin. Puusto on suon keskellä kitukasvuista mäntyä. Ojitusalueilla on keskitiheää ja paikoin tiheääkin pinotavara- tai tukkipuuasteen mäntyvaltaista metsää, jossa on monin paikoin runsaasti koivua seassa. Rojonkeitaan turpeista on rahkavaltaisia 34 % ja saravaltaisia 66 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 27 %, sararahkaturve (CS) 7 %, saraturve (C) 19 % ja rahkasaraturve (SC) 47 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. 4,7. Heikosti (H1-4) maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,4 ja muun osan 5,0. Suurin havaittu turpeen paksuus on 4,0 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (41 %), moreeni ja sora. Liejua on suon pohjalla muutamassa pisteessä ohut kerros. Suon keskiosan luonnontilaisella alueella ja paikoin B-linjan keskellä on paksuhko heikosti (H1 3) maatunut rahkavaltainen pintakerros, josta yli puolet koostuu Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Muualla heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on ohut. Suurin osa turvekerroksesta on H4 5 maatunutta rahkasara- tai sararahkaturvetta. Suurin osa Rojonkeitaasta kuuluu Natura ohjelman suojeluvarausalueeseen. 10. Rynkäinen Rynkäinen (kl ) sijaitsee noin 13 km Honkajoen keskustasta länteen. Suo rajoittuu koillisessa Huidankeitaaseen ja muualla moreenimaastoon. Suon itäpuolelle ulottuu metsäautotien pää. Suolla on 35 tutkimuspistettä. Tutkimuspisteitä on 3,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 91 ha, yli 1 m syvän alueen 58 ha, yli 1,5 m syvän 42 ha ja yli 2 m syvän 31 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pääasiassa etelään noin 2,5m/ km. Suon eteläosa on lähes kokonaan ojitettu. Pohjoisosa on luonnontilainen. Suon eteläosasta on kaksi laskuojaa länteen Rojonkeitaalle, josta vedet laskevat etelään Rynkäjokeen. Rynkäisen suotyypeistä on rämeitä 50 %, avosoita 23 %, korpia 3 % ja turvekankaita 23 %. Suon pohjoisosassa on pääasiassa luonnontilaista rahkanevaa ja paikoin rahkarämettä. Eteläosan ojitusalueella on pääasiassa varsinaista sararämemuuttumaa ja turvekankaita, joista mustikkaturvekangas on yleisin. Alueella on lisäksi mm. tupasvillarämemuuttumaa ja varsinaista korpimuuttumaa. Puusto on suon eteläosassa keskitiheää pinotavara- tai tukkipuuasteen männyn ja koivun sekametsää. Paikoin myös kuusta on runsaasti. Rynkäisen turpeista on rahkavaltaisia 30 % ja saravaltaisia 70 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 22 %, sararahkaturve (CS) 8 %, saraturve (C) 42 % ja rahkasaraturve (SC) 28 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 25 % 16

17 Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 16 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjoisosan luonnontilaisella alueella on paikoin paksuhko heikosti (H 1-4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu vaihtelevasti Acutifolia- ja Cuspidata-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Pohjaa kohti turve muuttuu maatuneemmaksi ja saravaltaiseksi. Eteläosan ojitusalueella on hyvin ohut heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros. Suurin osa turvekerroksesta on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkasara- tai saraturvetta, jossa on lisätekijänä usein puun tai kortteen jäännöksiä. 6,1. Heikosti (H1 4) maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja muun osan 6,6. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,2 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (94 %) ja hiekka (5 %). Liejua on suon pohjalla pohjoisosassa paikoin yli metrin paksuinen kerros. Rynkäisen pohjoisosa kuuluu Natura-suojeluvaraukseen. Eteläosa soveltuu turvelajin ja maatumisasteen puolesta energiaturvetuotantoon. Haittana on kookas puusto. Alueella on noin 13 ha lähinnä yli 1,5 m syvää turvetuotantoon soveltuvaa aluetta, jonka turvevarat ovat noin 0,18 milj. suom Huidankeidas Huidankeidas (kl ) sijaitsee noin 10 km Honkajoen keskustasta länteen. Tutkittu alue rajoittuu pohjoisessa Huidankeitaan soidensuojelualueeseen, idässä turvetuotantoalueeseen ja muualla hiekka- ja moreenimaastoon. Suon itä- ja länsipuolella kulkee tilusteitä. Suolla on 82 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 4,2/10 ha. Tutkitun alueen kokonaispinta-ala on 194 ha, yli 1 m syvän alueen 148 ha, yli 1,5 m syvän 116 ha ja yli 2 m syvän 89 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 3,5 m/km. Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Etelä- ja länsiosa on ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Vedet virtaavat suon itäosasta lähtevän Tunniluoman kautta etelään Rynkäjokeen, joka laskee Samminjokeen. Huidankeitaan suotyypeistä on rämeitä 64 %, avosoita 14 %, korpia 1 % ja turvekankaita 21 %. Suon pohjois- ja itäosan luonnontilaisella alueella on keidas- ja rahkarämettä, silmäkenevaa sekä paikoin tupasvilla- ja isovarpurämettä. Eteläosan ojitusalueella on mm. tupasvillaräme- ja rahkanevamuuttumaa sekä rahkarämemuuttumaa. Lisäksi alueella on puolukka- ja ruohoturvekangasta. Puusto on luonnontilaisella alueella harvaa ja kitukasvuista mäntyä. Ojitusalueella on paikoin tiheääkin usein pinotavara-asteen männyn ja koivun sekapuustoa. Huidankeitaan turpeista on rahkavaltaisia 58 % ja saravaltaisia 42 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 51 %, sararahkaturve (CS) 7 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 40 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suon keski ja pohjoisosan paksuturpeisella luonnontilaisella alueella on vaihtelevan paksuinen heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, jossa on paikoin maatuneempia rahkalinssejä. Kerros koostuu vaihtelevasti Acutifoliaja Cuspidata-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Pohjaa kohti turve muuttuu saravaltaiseksi. Eteläosan ojitusalueella heikosti maatunut pintarahkakerros on ohut tai puuttuu monin paikoin kokonaan. Turve on pinnassa yleensä rahkavaltaista muuttuen pohjaa kohti saravaltaiseksi. 4,9. Heikosti (H1 4) maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja muun osan 5,2. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,2 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (55 %), hiekka (32 %) ja savi (9 %). Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros. Huidankeitaan pohjoisosa kuuluu Natura-suojeluvarausalueeseen. 12. Mätäskeidas Mätäskeidas (kl ) sijaitsee noin 7 km Honkajoen keskustasta länteen. Suo rajoittuu hiekka- ja moreenimaastoon. Suon pohjoisreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 16 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 5,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 31 ha, yli 1 m syvän alueen 16 ha, yli 1,5 m syvän 11 ha ja yli 2 m syvän 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Suo on kokonaan luonnontilainen. Suolta ei ole havaittavissa varsinaista lasku-uomaa. Mätäskeitaan suotyypeistä on rämeitä 60 % ja avosoita 40 %. Suon keskellä on rahkanevaa ja ympärillä rahkarämettä. Itäosassa on lyhytkorsinevarämettä. Länsireunassa on saranevalaide. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 59 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on rämealueilla 17

18 harvaa ja kitukasvuista mäntyä. Mätäskeitaan turpeista on rahkavaltaisia 90 % ja saravaltaisia 10 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 71 %, sararahkaturve (CS) 19 %, saraturve (C) 8 % ja rahkasaraturve (SC) 2 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 25 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 1 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskellä on runsaan puolen metrin paksuinen heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu vaihtelevasti Acutifoliaja Cuspidata-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Tämän kerroksen alla on hyvin maatunutta rahkaturvetta, joka pohjaa kohti muuttuu sarapitoiseksi. 5,4. Heikosti (H1 4) maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 1,9 ja muun osan 7,5. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,2 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Vallitseva pohjamaalaji on moreeni. Mätäskeidas on kokonaan luonnontilainen, mikä on alueella poikkeuksellista. Kokonaisuutena suo on melko ohutturpeinen ja pintarahkan laatu on vaihteleva. Mätäskeidas kuuluu Natura-suojeluvarausalueeseen. 13. Pirttikeidas Pirttikeidas (kl ) sijaitsee noin 8 km Honkajoen keskustasta länteen. Suo rajoittuu lännessä paikallistiehen ja muualla hiekkakankaaseen. Suon keskelle on raivattu laajahko peltoalue. Suolla on 14 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 5,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 25 ha, yli 1 m syvän alueen 11 ha ja yli 2 m syvän 6 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen. Pirttikeidas on ojitettu. Vedet virtaavat ojia myöten länteen Huidankeitaalle, josta lähtee lasku-uoma, Haukanjoki jatkuen Siiroonjokena länteen ja luoteeseen. Siiroonjoki yhtyy Lapväärtinjokeen, joka laskee Pohjanlahteen. Pirttikeitaan yleisimmät suotyypit ovat keidasräme ja rahkarämeojikko ja muuttuma. Reunoilla on kangasrämettä. Tutkimuspisteistä 44 % on pellolla. Puusto on keskitiheää kehitysluokaltaan vaihtelevaa mäntyä, joskin paikoin koivua on runsaasti seassa. Pirttikeitaan turpeista on rahkavaltaisia 89 % ja saravaltaisia 11 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 84 %, sararahkaturve (CS) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 11%. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 30 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 4 % kokonaisturvemäärästä. 5,1. Heikosti (H1-4) maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja muun osan 6,0. Suurin havaittu turpeen paksuus on 3,0 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (87 %) ja moreeni. Suon paksuturpeisella alueella on runsaan metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, josta yli puolet koostuu Acutifoliaryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Syvemmällä turve muuttuu maatuneemmaksi ja saran osuus lisääntyy. Pohjalla on ohuehko kerros saravaltaista turvetta. Suurin osa Pirttikeitaan paksuturpeisesta alueesta on raivattu pelloksi. Mikäli peltokäytöstä luovutaan, pintakerros soveltuu kasvu- tai ympäristöturvetuotantoon ja pohjaosa energiaturvetuotantoon. 14. Aittomäenkeidas Aittomäenkeidas (kl ) sijaitsee noin 6 km Honkajoen keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon eteläpuolella kulkee metsäautotie. Suolla on 59 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 4,7/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 124 ha, yli 1 m syvän alueen 67 ha, yli 1,5 m syvän 52 ha ja yli 2 m syvän 37 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen. Aittomäenkeidas on suurimmaksi osaksi ojitettu. Itäosan linjoitusalueen keskiosa on luonnontilassa. Samoin länsiosassa on pienehkö ojittamaton alue. Itäreunasta on laskuojia läheiseen Karvianjokeen. Länsipäästä lähtee laskuoja lounaaseen kohti Saaresojaa ja Samminjokea, joka laskee Hirvijärveen. Aittomäenkeitaan yleisimmät suotyypit ovat erilaiset rämeet, joita on 77 % havainnoista. Itäosan luonnontilaisella alueella on keidasrämettä, rahkarämettä ja silmäkenevaa. Muualla rahkarämeen ja tupasvillarämeen ojikko- ja muuttumamuodot ovat tyypillisiä. Reunaosissa ja ohutturpeisilla alueilla on turvekankaita ja kangasrämeojikkoa ja -muuttumaa. Puusto on ojitusalueella harvahkoa riuku- tai pinotavara-asteen männikköä. Paikoin koivua on runsaasti seassa. 5,5. Heikosti (H1 4) maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,7 ja muun osan 6,4. Suurin havaittu turpeen paksuus on 3,5 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (82 %), hiesu ja hieta. 18