Turvetutkimusraportti 420

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Pedersöre, Part 1 Abstrakt: Undersökta myrar i Pedersöre och deras torvtillgångar, Del 1 Tapio Toivonen ja Onerva Valo

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 420 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 420 Tapio Toivonen ja Onerva Valo PEDERSÖRESSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat resources of Pedersöre, Part 1 Abstrakt: Undersökta myrar i Pedersöre och deras torvtillgångar, Del 1 Espoo 2011

3 Toivonen, Tapio ja Valo, Onerva Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turve varat. Osa 1. Geologian tutkimus keskus, Turve tutkimus raportti 420, 137 sivua, 84 kuvaa, 3 tauluk koa ja 4 liitettä. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Pedersören turvevaroja vuosina ja Kaikkiaan on tutkittu 214 suota yhteispintaalaltaan ha. Kaikki kokonsa puolesta turve tuotantoon mahdollisesti soveltuvat suot on tutkittu. Tässä ensimmäisessä osaraportissa on tiedot 70:sta tutkitusta suosta, joiden yhteispinta-ala on ha. Näissä soissa on turvetta yhteensä 59,0 milj. suom3. Soiden keski syvyys on 1,0 m, josta heikosti maatu neen rahka valtaisen pintaturvekerroksen osuus on 0,2 m. Turpeen keski maatu neisuus on 5,2. Yli 1,5 m syvän alueen pinta-ala on ha ja sen turvemäärä on 29,7 milj. suo m 3. Turpeista on 65 % rahkavaltaisia ja 35 % sara valtaisia. Pedersören soille on tyypillistä ohuehko heikosti maatunut rahka valtainen pintaturvekerros, jonka alla on maatu neempaa sararahka- tai rahkasaraturvetta. Suoalasta on ojitettu yli 88 %. Yleisimpiä suo tyyppejä ovat rahka räme, isovarpu räme ja tupasvillaräme sekä erilaiset turvekankaat. Turpeen keski määräinen tuhka pitoisuus on 3,2 % kuiva painosta, vesipitoisuus märkä painosta 90,5 %, kuiva-aineen määrä eli tiheys 90 kg/suo m 3 ja rikkipitoisuus 0,19 % kuiva painosta. Kuivan turpeen teholli nen lämpö arvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg. Tutkituista soista 45 soveltuu turve tuotantoon. Niistä yksi soveltuu pelkästään kasvu- tai ympäristöturvetuotantoon, 14 aluksi parhaiten kasvu- tai ympäristö turve tuotantoon ja sen jälkeen energia turve tuotantoon, ja loput 30 energiaturvetuotantoon. Turvetuotantoon soveltuvien alueiden kokonaispintaala on ha. Tuotanto kelpoiset energia turve varat ovat 16,75 milj. suo m 3 ja energia sisältö 50 %:n kosteu dessa 7,75 milj. MWh. Kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvien alueiden pinta-ala on 291 ha ja tuotantokelpoinen turve määrä 3,49 milj. suo m 3. Avainsanat: suo, turve, inventointi, energiaturve, kasvuturve, ympäristöturve, Pedersöre Tapio Toivonen ja Onerva Valo Geologian tutkimuskeskus PL Kokkola Sähköposti: tapio.toivonen@gtk.fi onerva.valo@gtk.fi ISBN (nid.) ISBN (PDF) ISSN

4 Toivonen, Tapio and Valo, Onerva Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. The peatlands and peat reserves of Pedersöre. Part 1. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 420. Geological Survey of Finland, Peat Researches, Report of Peat Investigation 420, 137 pages, 84 figures, 3 tables and 4 appendices. The Geological Survey of Finland studied peatlands and peat reserves in the area of Pedersöre in and In all, 214 mires covering a total of hectares were studied, including all mires potentially suitable for peat production. This report contains the information of 70 peatlands. The total area of studied peatland in this report is hectares, which contains 59,0 million m 3 peat in situ. The mean depth of the mires is 1.0 m, including the averagely 0.2 m thick poorly humified Sphagnum predominant sur face layer. The mean humification degree (H) of the peat is 5.2. The area deeper than 1.5 m covers ha and contains 42% of the total peat quantity (29.7 million m3). Sixty five per cent of the peat is Sphagnum predominant, and the remaining 35% is Carex predominant. The majority of the mires is drained. The most common mire site types are Sphagnum fuscum pine bog, dwarf-shrub pine bog and cottongrass pine bog. The average ash content of peat is 3.2% of dry weight, the water content 90.5% of wet weight, the dry bulk density 90.5 kg per m 3 in situ and the sulphur content 0.19% of dry weight. The effective calorific value of the dry peat is 20.3 MJ/kg on an average. Fourty five of the investigated mires are suitable for peat production, one of them only for horticultural peat production, 14 of them for horticultural peat production before fuel peat production. The total area suitable for peat production is ha. The available amount of fuel peat is million m 3 in situ and the energy content is 7.75 million MWh at 50% moisture content. The area suitable for horticultural and environmental peat production is 291 ha and the available amount of the peat is 3.49 million m 3 in situ. Key words: raised bog, peatland, mire, peat, inventory, fuel peat, horticultural peat, environmental peat, Pedersöre Tapio Toivonen and Onerva Valo Geological Survey of Finland P.O. Box 97 FI Kokkola Finland tapio.toivonen@gtk.fi onerva.valo@gtk.fi

5 Toivonen, Tapio och Valo, Onerva Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1. Undersökta myrar i Pedersöre och deras torvtillgångar, Del 1. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 420. Geologiska forskningscentralen, Torvundersökningsrapport 420, 137 sidor, 84 figurer, 3 tabeller och 4 bilagor. Geologiska forskningscentralen har åren och undersökt 214 myrar med en sammanlagd areal av ha inom Pedersöre kommuns gränser. Alla myrar potentiellt lämpliga för torvproduktion har undersökts. Denna delrapport innehåller information om 70 undesökta myrar. Deras sammanlagd areal är ha och torvmängden 59,0 milj. myr-m 3. Myrarnas medeldjup är 1,0 m, varav det låghumifierade, vitmossdominerade ytlagrets andel är 0,2 m. Torvens medelhumifieringsgrad är 5,2. Den över 1,5 m djupa myrarealen är ha och torvmängden 29,7 milj. myr-m 3. Den vitmossdominerade torven uppgår till 65 % och resten, 35 %, är starrdominerad. Typiskt för myrarna i Pedersöre är det grunda låghumifierade, vitmossdominerade ytlagret, under vilket det finns en mera humifierad starrvitmosstorv. Myrarealen har till 88 % utdikats. De allmännaste myrtyperna är fuscum-tallmyr (RR), rismyr (IR) och tuvdunmyr (TR). Askhalten i torven är i medeltal 3,2 % av torrvikten. Vattenhalten är 90.5 % av våtvikten, torrsubstansen eller torvens täthet är 90,5 kg/myr-m3 och svavelhalten är 0,19 % av torrvikten i medeltal. Torrsubstansens effektiva värmevärde är i medeltal 20,3 MJ/kg. 45 av de undersökta myrarna är lämpliga för torvproduktion, en av dem endast för växt- eller miljötorvproduktion och 14 av dem först för växt- eller miljötorvproduktion och sedan för energitorvproduktion. De sista 30 myrarna är lämpliga för energitorv produktion. Den sammanlagda arealen som lämpar sig för torvproduktion är ha. De energitorvtillgångar som är lämpade för torvproduktion uppgår till 16,75 milj. myr m 3 och energiinnehållet med 50 %:s fukthalt är 7,75 milj. MWh. Växt- och miljötorvmängden uppgår till 3,49 milj. myr-m 3. Nyckelord: myr, torv, inventering, energitorv, växttorv, miljötorv, Pedersöre Tapio Toivonen och Onerva Valo Geologiska forskningscentralen PB Karleby E-post: tapio.toivonen@gtk.fi onerva.valo@gtk.fi

6 SISÄLTÖ SISÄLLYSLUETTELO... 5 JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 7 Kenttätutkimukset... 7 Laboratoriotutkimukset... 7 AINEISTON KÄSITTELY ARVIOINTIPERUSTEET Energiaturve Kasvu- ja ympäristöturve TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET PEDERSÖRESSÄ TUTKITUT SUOT Kasackmossen Gammelholmsmossen Larvomossen Kauhajärvmossen Storbackmossen Långnabbmossen Hirvijärvi Hundbackmossen Halmespakanneva Granbacken Sarimossen Rutmossen Kalimossen Timmermyran Kärrändmossen Mårtensmyran Kokkoneva (Kuckmossen) Stormossen Långbackkärret Stormyran Långkärret Råholmsmyran Hansasholmsmossen Stormossen Trångtågskyttan Sandnabbsjön Kornisjön Backgärdsmossen Västermossen Storsilandsmyran Brännan Narsbackmossen Granqvist Tranumyran Kåtamossen... 66

7 36. Lillkvistmyran Vistbackmossen Höykjärv Suddasmossen Pikkujärvenneva Saarineva Hemsjön Narsbackyttan Norrmossen Skjorsmossen Puukkopohja Källbackkärret Hembackmossen Gransjön Lillsjön Kingelmossen Gäddsjömossen Stormyran Storträsket Lampmossen Fingervantmossen Stormossen Vibergsmyran Kalimossen Hömossen Tagelstarrmossen Fagerbackmossen Källmossen Karrsvedmossen Storängsmossen Karikmossen Hemmossen Fungmossen Stormyran Nörråmossen TULOSTEN TARKASTELU Suot ja turvekerrostumat Laboratoriomääritysten tulokset Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Soidensuojelu KIITOKSET KIRJALLISUUTTA LIITTEET

8 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tehnyt valtakunnalliseen turvevarojen kartoitukseen liittyviä turve tutkimuksia Pedersöressä vuosina ja Valtaosa soista on tutkittu vuosina 2006 ja Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä kasvu- ja ympäristö turve tuotantoon sekä energiaturve tuotantoon soveltuvat suoalueet huomioiden myös soiden mahdolliset luontoarvot. Pedersöressä on tutkittu kaikkiaan 214 suota yhteispinta-alaltaan ha. Tutkimukset ovat kohdis tuneet lähinnä yli 20 ha suuruisiin soihin. Kaikki kokonsa puolesta turve tuotantoon mahdolli sesti soveltuvat suot on tutkittu. Tutkimustulokset julkaistaan kolmena osaraporttina. Tähän ensimmäiseen osaraporttiin on koottu 70 suota, joiden yhteispinta-ala on ha (kuva 1). Tässä tutkimus tuloksia esittelevässä raportissa on lyhyet selostukset tutkituista soista sekä yhteenveto tutkimustuloksista. Jokaisesta tutkitusta suosta esitetään tutkimus piste kartta, jonka mittakaava on 1:20 000, ellei toisin mainita. Tämä paperitulosteena tehty raportti löytyy myös GTK:n internet-sivuilta ( Raportissa esitettyjen soiden yksityiskohtaisemmat suo selostukset, jotka sisältävät suo kartan, suurimmista soista poikki leikkaus kuvat ja laboratorioanalyysien tulokset, ovat tilattavissa GTK:n Länsi- Suomen yksiköstä. Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja suon poikki leikkauksesta kuvassa 3. TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että suurimmille tutkit taville soille laadittiin kartta pohjalle linjaverkosto, joka koostuu suon hallit sevan osan poikki vedetystä selkä linjasta ja sitä vastaan kohti suoraan sijoittuvista poikki linjoista (Lappalainen, Stén ja Häikiö 1984). Tutkimus pisteet ovat linjoilla 100 m:n välein. Useimmat tutkimus linjat vaaittiin suon pinnan kaltevuussuhteiden selvittämiseksi. Pienialaiset ja rikkonaiset suoalueet tutkittiin hajapistein. Tutkimuspisteillä määritettiin suo tyyppi (liite 1), mättäisyys peittävyys prosentteina taso pinnasta ja mättäi den keski määräinen korkeus. Lisäksi määritettiin puuston puu laji suhteet, tiheys luokka ja kehitysluokka. Kairauksin tutkittiin turve kerros tuman rakenne 10 cm:n tark kuudella. Pääturve lajien ja mahdollisten lisä tekijöiden suhteel liset osuudet määritettiin 6 asteikolla, turpeen maatu neisuus von Postin 10 asteikolla, kosteus 5 asteikolla sekä kuitui suus asteikolla 0 6. Lisäksi ero tettiin mahdol liset liejukerrostumat ja määritettiin pohjamaalaji. Tutkimustiedot tallennettiin maastossa tietokoneelle paikkatietoineen. Heikosti maatunut (H1 4) rahka turve on vuosien kenttä tutki muksen yhteydessä jaoteltu kasvijäännekoostumuksen mukaan kolmeen ryhmään (Acutifolia-, Cuspidata- ja Palustria ryhmät). Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrän arvioimi seksi kunkin yli metrin syvyisen tutkimus pisteen ympäristö pliktattiin metallisauvalla 2 m:n syvyyteen asti kymmenessä eri kohdassa. Laboratoriotutkimukset Useimmista soista, jotka kenttä tutkimusten perusteella soveltuvat turve tuotantoon, otettiin suon koosta riippuen 1 3 näyte sarjaa laboratorio tutkimuksia varten. Näytt eistä määri tettiin Kuopiossa Labtium Oy:n laboratoriossa vesipitoisuus painoprosentteina (105 C:ssa kuivaa malla) ja tuhka pitoisuus prosentteina (815 ± 25 C:ssa hehkutettuna) kuivapainosta. Lämpö arvot on määri tetty laboratoriossa IKA (C 5000 DUO) kalorimetrillä (ASTM D ). Samoista näyt teistä analysoitiin rikki pitoisuus prosent teina kuiva painosta Leco SC-132 rikkianalysaattorilla. Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin lisäksi kuiva-aineen määrä eli tiheys (kg/suo m 3 ). Laboratoriotutkimusten perusteella määritetään mm. energiaturpeen laatu uusien ohjearvojen mukaisesti (Energia turpeen laatuohje 2006). 7

9 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 1.Pedersören turvetutkimusraportin osan 1 suot. 1 Kasackmossen 2 Gammelholmsmossen 3 Larvomossen 4 Kauhajärvmossen 5 Storbackmossen 6 Långnabbmossen 7 Hirvijärvi 8 Hundbackmossen 9 Halmespakanneva 10 Granbacken 11 Sarimossen 12 Rutmossen 13 Kalimossen 14 Timmermyran 15 Kärrändmossen 16 Mårtensmyran 17 Kokkoneva 18 Stormossen 19 Långbackkärret 20 Stormyran 21 Långkärret 22 Råholmsmyran 23 Hansasholmsmossen 24 Stormossen 25 Trångtågskyttan 26 Sandnabbsjön 27 Kornisjön 28 Backgärdsmossen 29 Västermossen 30 Storsilandsmyran 31 Brännan 32 Narsbackmossen 33 Granqvist 34 Tranumyran 35 Kåtamossen 36 Lillkvistmyran 37 Vistbackmossen 38 Höykjärv 39 Suddasmossen 40 Pikkujärvenneva 41 Saarineva 42 Hemmsjön 43 Narsbackyttan 44 Norrmossen 45 Skjorsmossen 46 Puukkopohja 47 Källbackkärret 48 Hembackmossen 49 Gransjön 50 Lillsjön 51 Kingelmossen 52 Gäddsjömossen 53 Stormyran 54 Storträsket 55 Lampmossen 56 Fingervantmossen 57 Stormossen 58 Vibergsmyran 59 Kalimossen 60 Hömossen 61 Tagelstarrmossen 62 Fagerbackmossen 63 Kallmossen 64 Karrsvedmossen 65 Storängsmossen 66 Karikmossen 67 Hemmossen 68 Pungmossen 69 Stormyran 70 Norramossen 8

10 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 Kuva 2. Esimerkki suokartasta. Tutkimuspisteen yläpuolella oleva luku ilmoittaa turpeen keski maatuneisuuden ja alapuolella olevat luvut heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuuden ja koko turvekerroksen paksuuden desimetreinä. 9

11 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 3. Esimerkki turvelaji- ja maatuneisuusprofiilista. 10

12 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 AINEISTON KÄSITTELY Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turve lajien ja turve tekijöiden osuudet on laskettu GTK:ssa laaditulla vuonna 2009 käyttöön otetulla laskentaohjelmalla ns. vyöhyke lasku tapaa käyttäen, joka perustuu v kehitettyyn laskentamenetelmään (Hänninen, Toivonen ja Grund ström 1983). Siinä jokainen suo kartalle piir retyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyys käyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyys vyöhyk keensä (0,3 1 m, 1 1,5 m, 1,5 2 m jne). Jokaiselta syvyys vyöhykkeeltä lasketaan erikseen turve määrä, jotka yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä selville. Jokaisesta suosta on määritetty luonnontilaisuusluokka (liite 4), joka perustuu soiden ja turvemaiden kansallista strategiaa valmistelleen työryhmän loppuraporttiin (Maa- ja metsätalousministeriö 2011). Luokittelu on toistaiseksi epävirallinen ja alustava. Luokituksessa on käytetty hyväksi GTK:n tietoaineiston lisäksi uusimpia ilmakuvia ja peruskartta-aineistoa. Maatu neisuudet sekä turve lajien ja turvetekijöiden määrät ja suhteet on laskettu turve määrillä painottaen. Pliktauksien lieko-osumat on laskettu erikseen 0 1 ja 1 2 m:n välisissä syvyys kerroksissa kantopitoisuusprosentteina turvemäärästä. Kun liekoisuusprosentti on alle 1 %, liekoja on ilmoitettu olevan erittäin vähän. Liekoisuusprosentissa 1 2 % liekoja on vähän, 2 3 %:ssa kohtalaisesti, 3 4 %:ssa runsaasti ja yli 4 %:ssa erittäin runsaasti. Tuotantokelpoisen turpeen energia sisältö on laskettu sekä täysin kuivalle turpeelle että jyrsin turpeen tuotanto kosteu dessa (50 %) olevalle turpeelle. Jos suolta ei ole otettu tilavuustarkkoja laboratorionäytteitä, on energia sisällön arvioimisessa käytetty Mäkilän (1994) esittämää laskenta menetelmää. ARVIOINTIPERUSTEET Turvekerrostuman koko ja paksuus, turvelaji, turpeen maatuneisuus, muut fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet sekä kuivatettavuus ovat tärkeimpiä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta turvetuotantoon. Käyttösuosituksissa otetaan huomioon myös luonnonsuojelulliset arvot. Jos turvetuotantoalue on yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupa, jonka myöntää nykyisin aluehallintovirasto (Väyrynen ym. 2008). Luvassa lupa viranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristö vaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä, suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, sekä velvoitetarkkailusta ja mahdollisista korvausvelvoitteista. Alle 10 ha:n alueesta on tehtävä ilmoitus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Mikäli turve tuotanto alue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA-lain mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista. Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luonto selvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly ja meluvaikutukset, maiseman muutokset, sekä vaikutukset terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Turveteollisuusliitto 2002). Energiaturve Soiden soveltuvuus energia turve tuotantoon riippuu mm. turvelaji koostumuksesta, turpeen maatuneisuudesta ja tuhka pitoisuudesta. Rahka turpeen (S) katsotaan soveltuvan energia turpeeksi, jos sen maatuneisuus on korkeampi kuin H4, kun taas sara valtainen (C) turve sopii energia turpeeksi heikom minkin maatuneena. Toisinaan käyte tään myös H1 3 maatunutta rahka turvetta ja H4 maatu nutta rahka valtaista turvetta energia turpeena jyrsin menetelmällä tuotettuna varsinkin, jos kuljetusetäisyys tuotantoalueelta käyttökohteeseen ei ole kovin pitkä. Suon on tässä raportissa katsottu soveltuvan energiaturvetuotantoon, mikäli siltä löytyy vähin tään 5 ha:n laajuinen yhtenäinen, turve lajiltaan ja maatuneisuudeltaan tuotan toon soveltuva yli 1,5 m syvä alue. Paksu, heikosti maatunut rahka valtainen pintaturve kerros eli ns. pinta rahka on usein este pala turvetuotannon aloittamiselle. Ohutta pintarahkakerrosta ei kuitenkaan ole vähennetty tuotantokelpoista turve määrää lasket taessa, koska se voidaan sekoittaa alla olevaan turpeeseen ja tuottaa heikko laatuisena energiaturpeena. Tuotantokelpoisen turpeen määrää laskettaessa on keski syvyydestä vähennetty pohjan epä tasaisuu desta riippuen 0,2 0,5 m, mikä vastaa suon pohjalle jäävää, yleensä vaikeasti hyödynnettävää, usein runsas tuhkaista kerrosta. Yleensä vähennys on ollut 0,3 m. Suo kohtaisissa selos tuksissa on ilmoitettu turve tuotantoon soveltuvaksi määritelty pinta-ala ja alueen tuotanto kelpoinen turvemäärä. Nämä suot ovat mukana turve tuotantoon sovel tuvien alueiden kokonaismäärässä. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta poltto aineeksi 11

13 Tapio Toivonen ja Onerva Valo on nojauduttu energia turpeen uusiin laatu ohjeisiin (Energia turpeen laatuohje 2006, liite 3). Soista, joista on otettu turvenäytteitä laboratorio määrityksiä varten, ja jotka soveltuvat energia turve tuotantoon, on ilmoitettu jyrsin turpeen laatu luokka energiaturpeen laatu ohjeessa olevan taulukon 6 mukaisesti (liite 4). Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus vastaa M50 kosteusarvoa. Palaturpeen laatuluokat ovat taulukossa 5 (liite 3). Kasvu- ja ympäristöturve Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään ympäristö- ja kasvualustakäytössä. Ympäristö turpeella tarkoitetaan viherrakentamiseen, maatalouskäyttöön, nesteiden, kaasujen, ravinteiden ja raskasmetallien sitomiseen sekä erilaisten jätteiden kompostointiin ja biologiseen hajotukseen soveltuvia turpeita. Heikosti maatunut rahkaturve soveltuu hyvin karjan ja turkiseläinten kuivikkeeksi. Jätehuollossa turve soveltuu orgaanisten yhdyskunta- ja teollisuusjätteiden, kuten jätevesilietteiden ja elintarviketeollisuusjätteiden kompostointiin. Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään myös jonkin verran öljyntorjunnassa sekä suodatinaineena ilman ja jäteveden puhdistuksessa. Teollisuudessa ja jätevesien puhdistuk sessa turve toimii paitsi ravinteiden pidättäjänä, myös tehokkaana raskasmetallien sitojana. Vaaleaa rahkaturvetta käytetään lisäksi maataloudessa maanparannusaineena lisäämässä maaperän kuohkeutta ja orgaanisen aineksen määrää. Korkealaatuisen kuivike- ja jätevesien imeytysturpeen tunnus merkkejä ovat hyvä nesteen ja hajun pidätyskyky sekä kompostoitavuus. Parhaiten ne täyttyvät tutkimusten mukaan Acutifolia-valtaisella rahkaturpeella (mätästurve) ja heikoimmin Cuspidatavaltaisella rahkaturpeella (kuljuturve). Kasvualustakäytössä vaalea rahkaturve on kasvien lasinalaisviljelyn tuotantomenetelmien uudistumisen myötä menettämässä aiempaa valta-asemaansa tummille turvelaaduille. Heikosti maatuneiden vaaleiden rahkaturpeiden käyttö kasvuturpeina perustuu rahka sammalten veden ja ravinteiden pidätyskykyyn sekä suureen huokostilavuuteen, joilla ei ole nykyisessä lasin alais viljelytekniikassa niin suurta merkitystä kuin aiemmin. Vihannesten ja kukkien kasvihuone viljelyssä ollaan usein siirtymässä maatuneen kasvuturpeen käyttöön. Uudet kasvuturpeet koostuvat usein eri maatumisasteella olevien turvelaatujen ja muiden materiaalien sekoituksista. Arvioitaessa suon soveltu vuutta kasvuturvetuotantoon on arviointi perus teina huomioitu myös Maa- ja metsä talous ministeriön päätöstä eräistä lannoite valmisteista (Suomen säädös kokoelma N:o ) ja siihen liittyvät täydennykset sekä Kauppapuutarhaliiton, Turveteollisuusliiton ja Viherympäristöliiton (2009) laatima Kasvuturpeen ja turvepohjaisten kasvualustojen laatuohje. Kasvuja maan parannus turpeen määri telmä on melko väljä. Turpeen on oltava koostu mukseltaan vain pääosin suo kasvien jäännöksiä ja orgaanisen aineksen määrän on oltava vähintään 80 % kuiva-aineesta. Kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on ilmoitettu raportissa vain sellaisten soiden kohdalla, joissa on ainakin 5 ha:n laajuisella alueella vähintään 0,6 m paksu H1 4 maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Tutkittujen soiden tuotanto kelpoisen alueen heikosti maatunut (H1 3) rahka turve on tässä raportissa jaettu rahkasammalkoostumuksen perusteella kolmeen pää laatu luokkaan, joiden määräytymisperusteet on selitetty liitteessä 2 (Toivonen 1997). H4 maatunut rahka valtainen turve on jaettu kahteen laatu luokkaan, mikäli kerros on yhtenäinen. Usein tämä kerros on kuitenkin hyvin epä yhtenäinen. Pinta kerroksen maatuneisuus vaihtelun takia kaikkien tuotantoon soveltuvien soiden rahka valtaista pinta kerrosta ei ole voitu jakaa eri laatuluokkiin. 12

14 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET Jokaisesta tutkitusta suosta on tässä raportissa olevan selostuksen lisäksi laadittu yksityis kohtaisempi tutkimus selostus, jossa on tiedot suon sijainnista, ympäristöstä, suo tyypeistä, ojitus tilanteesta, laskusuhteista, turvemääristä, turvelajeista, maatuneisuudesta, liekoisuudesta, laboratorio tuloksista sekä soveltuvuudesta turvetuotantoon. Yksityiskohtaiseen tutkimus selostukseen liittyy suo kartta, johon on merkitty tutkimus linjat ja pisteet, turve paksuudet sekä turpeen keski mä äräinen maatuneisuus tutkimus pisteillä. Suo kartassa on erotettu turve kerrostuman paksuutta osoit tavat syvyysvyöhykkeet eri väreillä (kuva 2). Turvekerrostuman rakenteen selven tämiseksi on vaaituista linjoista laadittu poikki leikkaus profiileja, joihin maatu neisuudet, turve lajit ja pohja maa lajit on merkitty symbolein (kuva 3). Niihin on lisäksi merkitty lyhen tein suo tyypit (liite 2). Edellä mainittujen perus tulosteiden lisäksi GTK:n turve tutkimuksista on laadittu atk-ohjelmia, joiden avulla on mahdollista saada moni puolisia tulosteita suosta tai halutusta suon osasta. Tulosteet voivat olla karttoja, taulukko muotoisia listauksia tai näiden yhdistelmiä. Tällaisia ovat esi merkiksi kartat, joilla tutkimus pisteittäin voidaan esittää mm. suotyyppi, liekoisuus, suon pinnan korkeus, pohja maa laji, lieju kerroksen paksuus, tietoja puustosta, suon pinnan mättäi syys ja vetisyys. Samaan karttaan yhdelle tutkimus pisteelle voidaan merkitä kerralla kaksi edellä mainittua tietoa. 13

15 Tapio Toivonen ja Onerva Valo PEDERSÖRESSÄ TUTKITUT SUOT (NUMEROT 1-70) 1. Kasackmossen Kasackmossen (kl , x = 7039,4, y = 3297,0) sijaitsee noin 32 km Pedersören keskustasta kaakkoon, lähellä Uudenkaarlepyyn rajaa. Se rajoittuu etelässä peltoihin ja muualla louhikkoiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Myös suon keskellä on lohkareita, ja moreeniharjanteet jakavat suon kolmeen lähes erilliseen osaan. Suon luoteisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 1 syvyyspiste (kuva 4). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 1,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 60 ha, yli 1 m syvän alueen 5 ha ja yli 1,5 m syvän 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti etelään. Kasackmossen on pohjoisosiltaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Suon eteläpäästä on laskuojat Lillkauhajärveen, mistä lähtee Åvistinjoki, joka johtaa Kovjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Åvistån valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,9 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (55 %), kallio (27 %) ja hiekka (18 %). Suon pohjalla pohjoislahdekkeissa on ohut liejukerros. Kasackmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 36 % ja turvekankaalla 64 %. Suo on enimmäkseen varpu- ja puolukkaturvekangasta. Keskiosassa on rahkarämettä, paikoin myös isovarpu- ja tupasvillarämettä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 12 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on enimmäkseen nuorehkoa, keskitiheää männikköä. Kasackmossenin turpeista on rahkavaltaisia 31 % ja saravaltaisia 69 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 23 %, sararahkaturve (CS) 8 % ja rahkasaraturve (SC) 69 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 73 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Suuri osa suosta on ohutturpeista (alle metrin paksuista). Suon keskellä on pienehköllä alueella paikoin noin puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Muualla tämä kerros on ohut tai se puuttuu kokonaan. Suuri osa turvekerrostumasta on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkasaraturvetta. Puun jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Liekoja on erittäin vähän. Ohuen turvekerroksen takia Kasackmossen ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 4. Kasackmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 14

16 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 Kuva 5. Tupasvillarämettä Kasackmossenilla (kuva Samu Valpola). 15

17 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 2. Gammelholmsmossen Gammelholmsmossen (kl , x = 7041,0, y = 3296,6) sijaitsee noin 26 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu lännessä ja kaakossa peltoihin ja muualla suohon sekä kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon keskellä on Abborrvattnet-lampi (45,6 m mpy). Luoteisreunaa sivuaa paikallistie, ja metsäautoteitä kulkee suon poikki. Suolla on 147 tutkimuspistettä ja 130 syvyyspistettä (kuva 6). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 5,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 505 ha, yli 1 m syvän alueen 134 ha, yli 1,5 m syvän 64 ha ja yli 2 m syvän 15 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 3 m/km. Gammelholmsmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Suon etelä- ja lounaisosasta vedet laskevat ojia pitkin lounaaseen Åvistinjokeen ja edelleen Kovjokeen. Tämä osa suosta kuuluu vesistöalueeseen , Åvistån valuma-alue. Itä- ja pohjoisosan vedet valuvat ojia pitkin luoteeseen, Storträskbäckenin ja Träskbäckenin kautta Kovjokeen. Suon itä- ja pohjoispuoli kuuluu vesistöalueeseen , Träskbäckenin valumaalue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 2,6 m, on pisteellä S2. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (87 %), hiekka (10 %) ja hieta (3 %). Liejua on suon pohjalla vain paikoin ohut kerros. Gammelholmsmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 78 %, korvessa 1 % ja turvekankaalla 21 %. Suon etelä- ja länsiosassa yleisimmät suotyypit ovat tupasvilla räme- ja isovarpuräme muuttuma, pohjoislahdekkeessa varsinainen sara räme muuttuma ja rahka rämemuuttumat. Lammen pohjoispuolella on pienehkö ojittamaton lyhytkorsi neva laikku. Reunoilla ja ohut turpeisilla alueilla on puolukka- ja mustikkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 22 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm. Puusto on enimmäkseen nuorehkoa, keskitiheää tai harvaa männikköä, seassa koivua. Gammelholmsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 41 % ja saravaltaisia 59 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 20 %, sararahkaturve (CS) 21 %, saraturve (C) 12 % ja rahka saraturve (SC) 47 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 48 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 28 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa suosta on melko ohutturpeista. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on yleensä selvästi alle puolen metrin paksuinen. Kerroksen alla on yleensä kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka- tai rahkasaraturvetta. Paikoin saravaltainen turve ulottuu pintaan asti. Tupasvillan jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Pohjalla on lisätekijänä paikoin runsaasti puun jäännöksiä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,9. Liekoja on vähän. Gammelholmsmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 3,9 % kuivapainosta (vaihteluväli 2,4 5,6), vesipitoisuus märkäpainosta 87,5 % (81,9 119,0) ja kuiva-ainemäärä 110,0 kg/suo m3 (100,0 119,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/kg (18,5 22,0) ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Rikki pitoisuus on keskimäärin 0,24 % kuivapainosta (0,17 0,38). Gammelholmsmossen soveltuu turvetuotantoon. Suon länsiosan noin 46 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,69 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

18 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 Kuva 6. Gammelholmsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 17

19 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 3. Larvomossen Larvomossen (kl , x = 7041,3, y = 3298,4) sijaitsee noin 25 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu paikoin suohon (Hansasholmsmossen ja Långkärret), pääasiassa kuitenkin lohkareiseen moreenimaastoon. Suon pohjoisosassa on Stipiksjön-lampi (44,5 m mpy). Suota halkoo suurjännitelinja. Pohjoisreunaan ulottuu paikallis tie, ja itä- ja lounaisreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 152 tutkimus pistettä ja 137 syvyyspistettä (kuva 7). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 6,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 446 ha, yli 1 m syvän alueen 152 ha, yli 1,5 m syvän 88 ha ja yli 2 m syvän 36 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 3 m/km. Larvomossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Suolla on muutamia pienialaisia ojittamattomia laikkuja, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet valuvat ojia pitkin luoteeseen, Storträskbäckenin ja Träskbäckenin kautta Kovjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Träskbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,2 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (94 %), hiekka (4 %) ja hieta (2 %). Liejua on suon pohjalla ohuelti lammen kaakkoispuolella. Larvomossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 56 % ja turvekankaalla 44 %. Suon keskiosissa yleisin suotyyppi on varsinainen sararämemuuttuma. Paikoin on myös rahkarämemuuttumaa sekä tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttumaa. Reunoilla ja ohutturpeisilla alueilla esiintyy puolukka-, varpu- ja mustikkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 18 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on kehitysasteeltaan vaihtelevaa, enimmäkseen keskitiheää männikköä. Larvomossenin turpeista on rahkavaltaisia 50 % ja saravaltaisia 50 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 9 %, sararahkaturve (CS) 41 %, saraturve (C) 8 % ja rahka saraturve (SC) 42 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 27 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % kokonaisturve määrästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on yleensä ohuehko, ja siinä on monin paikoin toisena pääturvetekijänä saraa. Kerroksen alla on yleensä kohtalaisesti maatunutta sararahka turvetta, joka muuttuu pohjaa kohti saravaltaiseksi. Paikoin sarapitoinen tai valtainen turve ulottuu lähelle pintaa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Liekoja on erittäin vähän. Larvomossenilta on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,1 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,8 21,5), vesipitoisuus märkäpainosta 89,7 % (84,4 92,2) ja kuivaainemäärä 95,8 kg/suo m3 (84,5 139,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 20,0 MJ/ kg (16,2 21,2) ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 % kuivapainosta (0,11 0,87). Larvomossen soveltuu turvetuotantoon. Suon etelä- ja keskiosan yhtenäisellä 71 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 1,21 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

20 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 Kuva 7. Larvomossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 19

21 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 4. Kauhajärvmossen Kauhajärvmossen (kl , x = 7037,5, y = 3299,7) sijaitsee noin 31 km Pedersören keskustasta kaakkoon, osittain Kortesjärven puolella. Se rajoittuu pohjoisessa peltoihin ja muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon keskeltä kulkee tie, ja itä-, etelä- ja länsireunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 93 tutkimuspistettä ja 122 syvyyspistettä (kuva 8). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 187 ha, yli 1 m syvän alueen 152 ha, yli 1,5 m syvän 126 ha ja yli 2 m syvän 107 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti eri suuntiin. Tutkimusajankohdan (1996) jälkeen Kauhajärvmossen on suurimmaksi osaksi otettu viljely- ja turvetuotanto käyttöön. Reunoilla on lisäksi ojitusta, ja lounaisosassa on laajahko ojittamaton alue. Suon ojittamaton alue kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 2. Suon keski- ja pohjoisosan vedet laskevat ojia pitkin länteen, Kauhajärvsjön ja Lillkauhan kautta Åvistin jokeen ja edelleen Kovjokeen. Eteläosasta vedet laskevat ojia pitkin kaakkoon, Saukko päkin kautta Purmonjoen eteläiseen haaraan (Purmo södra å). Suon keski- ja pohjoisosa kuuluu vesistö alueeseen , Åvistån valuma-alue, eteläosa vesistö alueeseen , Ylikosken alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,4 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (40 %), savi (29 %) ja moreeni (27 %). Eteläosassa on suon pohjalla laajalla alueella paikoin jopa metrin paksuinen liejukerros. Tutkimusajankohtana Kauhajärvmossenin tutkimuspisteistä oli rämeellä 83 %, avo suolla 14 % ja turvekankaalla 3 %. Nykyisin ojittamattomalla alueella lounaisosassa esiintyy mm. rahkanevaa, lyhytkorsinevaa, varsinaista ja ruohoista saranevaa ja rahkarämettä. Suon pohjoispäässä on tupasvilla- ja rahkarämettä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys oli 35 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Puusto oli suurimmaksi osaksi vajaatuottoista mäntyä. Kauhajärvmossenin turpeista on rahkavaltaisia 78 % ja saravaltaisia 22 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 59 %, sararahkaturve (CS) 19 %, saraturve (C) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 17 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 32 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 8 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on tutkimushetkellä ollut paikoin yli 1,5 m paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä tässä kerroksessa. Paikoin sarapitoinen turve ulottuu lähelle pintaa. Syvemmällä turve muuttuu sarapitoiseksi tai valtaiseksi, joskaan keskimaatuneisuus ei nouse kovin korkeaksi. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,9. Liekoja on erittäin vähän. Kauhajärvmossenilta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 2,0 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,9 5,7), ph-arvo 3,7 (3,2 4,8), vesipitoisuus märkäpainosta 91,9 % (88,7 95,1) ja kuiva-ainemäärä 78,2 kg/suo m 3 (45,6 114,2). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,0 MJ/kg (17,9 22,4) ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 % kuivapainosta (0,06 0,24). Kauhajärvmossen soveltuu turvetuotantoon. Suon 126 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on ollut ennen tuotannon alkua 1,52 milj. suo m 3 parhaiten ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta rahkavaltaista turvetta. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 1,13 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kun nykyinen tuotantoalue (n. 48 ha) jätetään pois, on peltoalueella ja muualla yli 1,5 m syvällä noin 78 ha:n laajuisella alueella noin 0,93 milj. suo-m 3 parhaiten ympäristö turve tuotantoon soveltuvaa turvetta ja 0,70 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

22 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 Kuva 8. Kauhajärvmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 21

23 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 5. Storbackmossen Storbackmossen (kl , x = 7038,2, y = 3301,0) sijaitsee noin 29 km Pedersören keskustasta kaakkoon, lähellä Kortesjärven rajaa. Se rajoittuu lounaassa ja koillisessa moreeni maastoon ja pohjoisessa Långnabbmosseniin, jolla on turvetuotantoalue. Suon pohjoisreunaa sivuaa kylätie ja länsiosaan johtaa metsäautotie. Suolla on 47 tutkimuspistettä ja 60 syvyyspistettä (kuva 9). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 109 ha, yli 1 m syvän alueen 72 ha, yli 1,5 m syvän 52 ha ja yli 2 m syvän 27 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 2 m/km. Storbackmossen on kokonaan ojitettu, ja suurelta osin turvetuotannossa. Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon kaakkoispäästä on ojayhteys Purmonjoen eteläiseen haaraan (Purmo södra å). Suo kuuluu vesistöalueeseen , Edenin alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (70 %) ja hiekka (28 %). Suon pohjalla on laajalla alueella vaihtelevan paksuinen liejukerros. Tutkimusajankohtana (1996) Storbackmossenin tutkimuspisteistä oli rämeellä 96 %, turvekankaalla 2 % ja pellolla 2 %. Yleisimmät suotyypit olivat varsinainen sararäme muuttuma, isovarpurämemuuttuma ja ojikko sekä pallosararämeojikko. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys oli 41 % ja mättäiden korkeus 3,4 dm. Puusto oli kehitysasteeltaan vaihtelevaa, keskitiheää tai tiheää mäntyvaltaista sekametsää. Storbackmossenin turpeista on rahkavaltaisia 74 % ja saravaltaisia 26 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 40 %, sararahkaturve (CS) 34 % ja rahkasaraturve (SC) 26 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 43 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 32 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 16 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on yleensä alle puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on kohtalaisesti maatunutta sararahka- tai rahkasaraturvetta. Monin paikoin sara pitoinen turve ulottuu lähelle pintaa. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Storbackmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,9 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,0 14,4), vesipitoisuus märkä painosta 91,1 % (89,3 92,6) ja kuiva-ainemäärä 82,5 kg/suo m 3 (66,7 103,5). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,4 MJ/kg (18,8 21,2) ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,13 % kuivapainosta (0,08 0,17). Storbackmossen soveltuu turvetuotantoon. Nykyisen turvetuotantoalueen (30 ha) ulkopuolisella noin 22 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on 0,37 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

24 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 Kuva 9. Storbackmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 23

25 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 6. Långnabbmossen Långnabbmossen (kl , x = 7038,9, y = 3300,8) sijaitsee noin 28 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu etelässä Storbackmosseniin ja muualla ja moreenimaastoon. Eteläreunaa sivuaa maantie ja pohjoisosaa halkoo metsäautotie. Suolla on 38 tutkimuspistettä ja 45 syvyyspistettä (kuva 10). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,3/10 ha. Suon kokonais pinta-ala on 79 ha, yli 1 m syvän alueen 39 ha, yli 1,5 m syvän 25 ha ja yli 2 m syvän 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itään noin 2 m/km. Långnabbmossen on ojitettu ja tutkimuksen jälkeen raivattu suureksi osaksi turvetuotantoon. Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Vedet virtaavat suon itäreunasta ojia pitkin Blomster ängs bäckenin kautta Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Edenin alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (96 %), hieta (3 %) ja hiesu (1 %). Liejua on suon pohjalla vain pienellä alueella ohut kerros. Tutkimusajankohtana (1998) Långnabbmossenin tutkimuspisteistä oli rämeellä 99 % ja turvekankaalla 1 %. Yleisimmät suotyypit olivat tupasvillaräme-, rahkaräme- ja isovarpuräme muuttuma. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys oli 41 % ja mättäiden korkeus 2,8 dm. Puusto oli melko harvaa, nuorta tai vajaatuottoista männikköä. Långnabbmossenin turve on kokonaan rahkavaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 43 % ja sararahkaturve (CS) 57 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 61 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 9 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonais turvemäärästä. Suon keskellä on paikoin yli metri heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta, jonka alla on hieman maatuneempaa rahkaturvetta. Pohjalla on yleensä sararahkaturvetta. Tupasvillan jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja on erittäin vähän. Långnabbmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,3 % kuivapainosta (vaihteluväli 2,1 2,7), ph-arvo 3,4 (2,9 4,1), vesipitoisuus märkä painosta 89,1 % (87,0 91,4) ja kuiva-ainemäärä 103,2 kg/suo m 3 (83,7 117,8). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg (19,9 21,8) ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,12 % kuivapainosta (0,11 0,14). Långnabbmossen soveltuu turvetuotantoon. Nykyisen turvetuotantoalueen (25 ha) itäpuolella on noin 9 ha yli 1,5 m syvää lähinnä energiaturvetuotantoon jyrsinmenetelmällä soveltuvaa aluetta, jossa on tuotantokelpoista turvetta noin 0,11 milj. suo m 3, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.15. Kuva 10. Långnabbmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 24

26 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 7. Hirvijärvi Hirvijärvi (kl , x = 7034,9, y = 3304,3) sijaitsee noin 33 km Pedersören keskustasta kaakkoon, osittain Kortesjärven puolella. Se rajoittuu etelässä peltoihin ja muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon pohjoispuolella noin 300 m etäisyydellä kulkee tie. Suolla on 16 tutkimuspistettä ja 14 syvyyspistettä (kuva 11). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12,2/10 ha. Suon kokonaispintaala on 25 ha ja yli 1 m syvän alueen 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti pohjoiseen. Umpeenkasvanut Hirvijärvi on ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Suon kautta kulkee valtaoja, Hirvipäkki jatkuen pohjoiseen Härjesjöbäckeninä Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Härjesbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,5 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (90 %), lieju (7 %) ja savi (3 %). Pohjalla on koko suon alueella 1 3 m:n paksuinen liejukerros. Hirvijärven tutkimuspisteistä on rämeellä 50 %, korvessa 25 % ja turvekankaalla 25 %. Suon keski- osa on pääasiassa ruohokorpea ja korpirämettä, vaihtelevasti muuttuneena. Paikoin on varpurahkarämettä. Suon pohjois- ja eteläpäässä on turvekankaita. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 3 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on melko tiheää, nuorehkoa mänty- ja koivumetsää. Hirvijärven turpeista on rahkavaltaisia 68 % ja saravaltaisia 32 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 60 %, sararahkaturve (CS) 8 % ja rahkasaraturve (SC) 32 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 3 % ja puun jäännöksiä (N) sisältäviä 32 % kokonais turvemäärästä. Hirvijärvi on umpeenkasvanut järvi. Turve koostuu pääasiassa pintaosassa heikosti maatuneesta rahkaturpeesta, jonka alla on rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Ohuen turvekerroksen takia Hirvijärvi ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 11. Hirvijärven tutkimus- ja syvyyspisteet. 25

27 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 8. Hundbackmossen Hundbackmossen (kl , x = 7034,2, y = 3306,1) sijaitsee noin 41 km Pedersören keskustasta kaakkoon, osittain Kortesjärven puolella. Suo on muodoltaan rikkonainen, ja se rajoittuu idässä peltoon ja muualla kallioiseen ja mäkiseen, monin paikoin louhikkoiseen moreenimaastoon. Pohjoisosa suosta kuuluu pohjavesialueeseen. Suon etelä- ja länsireunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 11 tutkimuspistettä ja 1 syvyyspistettä (kuva 12). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 2,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 54 ha, yli 1 m syvän alueen 22 ha, yli 1,5 m syvän 10 ha ja yli 2 m syvän 3 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 3 m/km. Hundbackmossen on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon vedet kulkeutuvat pohjoispäästä Saribäckenin kautta Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Saribäckenin valumaalue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalaji on moreeni (100 %). Liejua on suon pohjalla monin paikoin noin puolen metrin paksuinen kerros. Hundbackmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 83 % ja turvekankaalla 17 %. Suon pohjoisosa on pääasiassa varpurahkaräme muuttumaa, eteläosa isovarpu räme muuttumaa. Paikoin on puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 25 % ja mättäiden korkeus 3,0 dm. Puusto on melko tiheää nuorta männikköä. Hundbackmossenin turpeista on rahkavaltaisia 58 % ja saravaltaisia 42 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 41 %, sararahkaturve (CS) 17 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 41 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 60 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 34 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on yleensä alle puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros, jonka alla on maatuneempaa rahkavaltaista turvetta, joka pohjaa kohti muuttuu saravaltaiseksi. Paikoin saravaltainen turve ulottuu lähelle pintaa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Liekoja on kohtalaisesti. Hundbackmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,2 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,5 3,3), vesipitoisuus märkä painosta 89,1 % (84,1 93,4) ja kuiva-ainemäärä 131,9 kg/suo m 3 (105,6 168,8). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg (19,0 22,6) ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 % kuivapainosta (0,13 0,23). Hundbackmossenin yli 1,5 m syvä alue koostuu kahdesta pienehköstä altaasta. Pohjoinen allas sijoittuu pohjavesialueelle. Pienimuotoinen energiaturvetuotanto suolla on mahdollista. Kuva 12. Hundbackmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 26

28 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 9. Halmespakanneva Halmespakanneva (kl , x = 7035,0, y = 3307,1) sijaitsee noin 35 km Pedersören keskustasta kaakkoon, osittain Kortesjärven puolella. Suo on muodoltaan rikkonainen, ja se rajoittuu idässä peltoihin ja muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Pohjoisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 30 syvyyspistettä (kuva 13). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 3,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 122 ha, yli 1 m syvän alueen 65 ha, yli 1,5 m syvän 40 ha ja yli 2 m syvän 17 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 2 m/km. Halmespakanneva on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet virtaavat kaakkoispäästä pelto-ojien kautta Saarijärveen ja edelleen Saribäckenin kautta Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Saribäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,4 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (57 %), hieta (35 %) ja hiekka (8 %). Suon pohjalla on monin paikoin lähes metrin paksuinen liejukerros. Halmespakannevan tutkimuspisteistä on rämeellä 5 %, avosuolla 28 % ja turvekankaalla 67 %. Suon luoteisosa on pääasiassa lyhytkorsinevamuuttumaa, muualla varputurvekangas on yleisin suotyyppi. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 42 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm. Puusto on turvekangasalueella keskitiheää, kehitysasteeltaan vaihtelevaa männikköä. Halmespakannevan turpeista on rahkavaltaisia 99 % ja saravaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 44 %, sararahkaturve (CS) 55 % ja rahkasaraturve (SC) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 54 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 20 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 28 % kokonaisturvemäärästä. Varsinkin suon pohjoisosassa on monin paikoin yli 1,5 m paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Kerroksen alla on yleensä hieman maatuneempaa sararahkaturvetta. Tupasvillan jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Liekoja on erittäin runsaasti. Halmespakanneva soveltuu turvetuotantoon. Haittana on suon rikkonainen muoto ja korkea liekoisuus. Pohjoisosassa on pinnassa noin 24 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä 0,24 milj. suo m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta. Heikosti maatuneen rahka kerroksen alla ja eteläosassa pinnasta asti noin 12 ha:n alueella on noin 0,40 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 13. Halmespakanevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 27

29 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 10. Granbacken Granbacken (kl , x = 7035,8, y = 3307,2) sijaitsee noin 35 km Pedersören keskustasta kaakkoon, osittain Kortesjärven puolella. Se rajoittuu mäkiseen moreeni maastoon. Pohjoisosan poikki kulkee metsäautotie. Suolla on 37 tutkimuspistettä ja 30 syvyyspistettä (kuva 14). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12,3/10 ha. Suon kokonais pintaala on 54 ha, yli 1 m syvän alueen 34 ha, yli 1,5 m syvän 20 ha ja yli 2 m syvän 12 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti kaakkoon. Granbacken on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon kaakkois päästä on ojayhteys Saarijärveen, joka laskee Saribäckenin kautta Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Saribäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 2,5 m, on pisteellä A550. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (97 %) ja hiesu (3 %). Suon pohjalla on laajalla alueella keskimäärin puolen metrin paksuinen liejukerros. Granbackenin tutkimuspisteistä on rämeellä 85 % ja turvekankaalla 15 %. Suon paksu turpeisin osa keskellä on enimmäkseen varpurahkaräme muuttumaa, muualla esiintyy isovarpuräme muuttumaa ja paikoin myös tupasvillaräme muuttumaa. Reunoilla on puolukka turvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on enimmäkseen keskitiheää nuorehkoa männikköä. Granbackenin turpeista on rahkavaltaisia 60 % ja saravaltaisia 40 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 33 %, sararahkaturve (CS) 27 % ja rahkasaraturve (SC) 40 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 53 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 43 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon paksuturpeisella alueella on keskimäärin puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on selvästi maatuneempaa rahka- tai sararahka turvetta. Pohjaa kohti turve muuttuu saravaltaiseksi. Tupasvillan jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,5. Liekoja on erittäin runsaasti. Granbackenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,5 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,7 3,4), vesipitoisuus märkäpainosta 90,7 % (87,7 92,6) ja kuivaainemäärä 99,8 kg/suo m 3 ( ,4). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 21,2 MJ/ kg (18,8 22,8) ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 % kuivapainosta (0,11 0,25). Granbacken soveltuu turvetuotantoon. Suon yhtenäisellä 16 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,27 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S

30 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 Kuva 14. Granbackenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 29

31 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 11. Sarimossen Sarimossen (kl , x=7035,9, y=3307,7) sijaitsee noin 35 km Pedersören keskustasta kaakkoon, ja se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Pohjois- ja länsipuolelle ulottuu metsäautotie. Suolla on 39 tutkimuspistettä ja 45 syvyyspistettä (kuva 15). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 80 ha, yli 1 m syvän alueen 46 ha, yli 1,5 m syvän 34 ha ja yli 2 m syvän 16 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti pohjoiseen. Sarimossen on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suolta lähtee laskuojia läheiseen Kalijärveen (59,8 m mpy), josta on ojayhteys länteen Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistö alueeseen , Saribäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,8 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (87 %) ja hiekka (13 %). Suon pohjalla on laajahkolla alueella cm:n paksuinen liejukerros. Sarimossenin suotyypeistä on rämeellä 100 %. Tupasvilla- ja isovarpurämemuuttuma ovat selvästi yleisimmät suotyypit, mutta suolla on myös rahkarämemuuttumaa ja varsinkin reunaosissa pallosararämemuuttumaa ja varsinaista sararämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 40 % ja mättäiden korkeus 3,5 dm. Puusto on yleensä keskitiheää pinotavara-asteen männikköä, reunaosissa myös kookkaampaa männyn ja koivun sekapuustoa. Sarimossenin turpeista on rahkavaltaisia 78 % ja saravaltaisia 22 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 58 %, sararahkaturve (CS) 21 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasara turve (SC) 20 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 32 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 24 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on keskimäärin alle puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta. Paikoin on myös saravaltaista turvetta. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Suon pohjalla on hyvin maatunutta puuta ja kortetta lisätekijänä sisältävää rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Sarimossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,2 % kuivapainosta (vaihteluväli 2,0 4,4), vesipitoisuus märkäpainosta 89,9 % (85,7 91,7) ja kuivaainemäärä 89 kg/suo m 3 (70 110). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg (20,0 23,2) ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 % kuivapainosta (0,15 0,19). Sarimossen soveltuu turvetuotantoon. Suon 34 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on 0,58 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

32 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 Kuva 15. Sarimossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 31

33 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 12. Rutmossen Rutmossen (kl , x=7037,4, y=3308,7) sijaitsee Narrsjön lounaispuolella noin 28 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon poikki kulkee paikallistie, ja reunoja sivuaa paikoin metsäauto- ja tilusteitä. Suolla on 93 tutkimuspistettä ja 88 syvyyspistettä (kuva 16). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 6,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 268 ha, yli 1 m syvän alueen 132 ha, yli 1,5 m syvän 81 ha ja yli 2 m syvän 32 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää eteläosassa pohjoiseen ja pohjoisosassa koilliseen. Rutmossen on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnon tilaisuus luokkaan 0. Suon pohjoisosassa on pienialainen umpeenkasvanut lampi, Lillsjön. Suolta on useita laskuojia läheiseen Narssjöhön (57,1 m mpy), josta lähtee Narsbäcken luoteeseen jatkuen Purmonjokena mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Narsbäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,9 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (62 %), hieta (24 %), hiekka (13 %) ja hiesu (1 %), Pohjoisosassa suon pohjalla on paikoin yli metrin paksuinen liejukerros. Rutmossenin suotyypeistä on rämeellä 43 %, avosuolla 2 %, korvessa 1 % ja turvekankaalla 54 %. Isovarpu- ja tupasvillarämemuuttuma ovat yleisimmät suotyypit eri puolilla suota. Suon keskiosassa on variksenmarjahkarämemuuttumaa. Reunoilla ja ohutturpeisilla alueilla ovat puolukka- ja varputurvekangas luonteenomaisia. Varputurvekangasta on myös suon keskellä suota halkovan tien kummallakin puolella. Suon pohjoisosassa on myös mustikkaturvekangasta ja pohjoispäässä kytöheittoa. Puusto on turvekangasalueilla keskitiheää, varttunutta kasvatus metsää. Mänty on valtapuulaji, mutta paikoin koivua on runsaasti seassa. Muualla on pääasiassa keskitiheää harvennusvaiheen männikköä. Rutmossenin turpeista on rahkavaltaisia 46 % ja saravaltaisia 54 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 23 %, sararahkaturve (CS) 23 %, saraturve (C) 6 % ja rahkasaraturve (SC) 48 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 19 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjoisosassa turve on keskimäärin kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on ohut. Suon keskiosassa suota halkovan tien kummallakin puolella on myös melko ohut heikosti maatunut rahkavaltainen pinta kerros, jonka alla on paksuturpeisella alueella selvästi maatuneempaa rahkaturvetta. Syvemmällä turve muuttuu selvästi saravaltaiseksi. Myös ohutturpeisella alueella saravaltainen turve ulottuu lähelle pintaa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,9. Liekoja on vähän. Rutmossenilta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,1 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,8 16,2), vesipitoisuus märkäpainosta 88,6 % (84,9 90,8) ja kuiva-ainemäärä 112 kg/suo m 3 (97 137). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/ kg (20,0 23,2) ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 % kuivapainosta (0,15 0,31). Rutmossen soveltuu turvetuotantoon. Suolla on kolme yhteensä 69 ha:n laajuista yli 1,5 m syvää aluetta, joissa on 1,10 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energia turpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S

34 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 Kuva 16. Rutmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 33

35 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 13. Kalimossen Kalimossen (kl , x=7039,0, y=3306,8) sijaitsee noin 30 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Eteläosassa on osittain umpeen kasvanut Kalijärvi (59,8 m mpy), joka kuuluu Natura 2006 alueisiin. Suon eteläosan poikki kulkee paikallistie, keskiosan metsäautotie samoin länsi- ja eteläpuolella on metsäautotie. Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 35 syvyyspistettä (kuva 17). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 3,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 123 ha, yli 1 m syvän alueen 20 ha ja yli 1,5 m syvän 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon pohjoisosassa etelään. Kalimossen on osittain ojitettu ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 2. Suon pohjoispää ja Kalijärven ympäristö on luonnontilassa. Suon vedet laskevat Kalijärveen, jonka lounaisreunasta lähtee laskuoja, Kalibäcken, kohti Purmonjokea. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Saribäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,0 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (46 %), hiekka (38 %) ja hieta (13 %). Liejua on suon pohjalla Kalijärven ympärillä paikoin yli metri. Kalimossenin suotyypeistä on rämeellä 31 %, avosuolla 9 % ja turvekankaalla 60 %. Kalijärven ympärillä on luhtanevaa. Ojitusalueella on varputurvekangas tyypillinen ja pohjoisosan luonnontilaisella alueella tupasvillarahkaräme. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 26 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm. Puusto on rämealueilla pääasiassa harvahkoa tai keskitiheää taimi- tai riukuasteen mäntyä. Kalimossenin turpeista on rahkavaltaisia 91 % ja saravaltaisia 9 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 49 %, sararahkaturve (CS) 42 % ja rahkasaraturve (SC) 9 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 25 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on yleensä melko hyvin maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta. Tupasvillan ja varpujen jäännökset ovat yleisiä turpeen lisätekijöitä. Suurimmassa osassa suota turvekerros on alle metrin paksuinen. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja on paikoin erittäin runsaasti. Ohuen turvekerroksen takia Kalimossenia ei suositella turvetuotantoon. 34

36 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 Kuva 17. Kalimossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 35

37 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 14. Timmermyran Timmermyran (kl , x=7039,7, y=3304,4) sijaitsee noin 28 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu lännessä peltoon ja muualla lohkareiseen moreenimaastoon. Suolla on 24 tutkimuspistettä ja 22 syvyyspistettä (kuva 18). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 53 ha, yli 1 m syvän alueen 15 ha ja yli 1,5 m syvän 8 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää voimakkaasti länteen. Timmermyran on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet laskevat länteen läheiseen Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Edenin alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,0 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (70 %), hiekka (26 %), hiesu (2 %) ja hieta (2 %). Timmermyranin suotyypeistä on rämeellä 26 %, korvessa 2 % ja turvekankaalla 72 %. Puolukkaturvekangas on paikoin lähes vallitseva suotyyppi. Itäosassa on myös tupasvilla rämettä ja kaakkoisosassa varsinaista sararämemuuttumaa. Länsiosassa on variksenmarjarahkarämemuuttumaa. Keskimää- räinen pinnan mättäisyys on 9 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm. Puusto on yleensä keskitiheää männyn ja koivun sekaista harvennusmetsää. Timmermyranin turpeista on rahkavaltaisia 52 % ja saravaltaisia 48 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 7 %, sararahkaturve (CS) 42 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasara turve (SC) 47 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa suosta on ohutturpeista. Suolla on yleensä ohut heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka- tai rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 1,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on paikoin runsaasti. Suon yli 1,5 m syvä alue koostuu kolmesta pienehköstä altaasta, joista suurimmankin suon länsiosassa sijaitsevan alueen pinta-ala jää hieman alle viiden hehtaarin. Timmermyrania ei suositella turvetuotantoon. Kuva 18. Timmermyranin tutkimus- ja syvyyspisteet. 36

38 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Kärrändmossen Kärrändmossen (kl , x=7039,2, y=3305,8) sijaitsee noin 29 km Pedersören keskustasta kaakkoon, ja se rajoittuu etelässä peltoon ja muualla moreenimaastoon. Suota ympäröi idässä, pohjoisessa ja lännessä metsäautotie. Suolla on 46 tutkimuspistettä ja 33 syvyyspistettä (kuva 19). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 5,6/10 ha. Suon kokonais pintaala on 137 ha, yli 1 m syvän alueen 23 ha, yli 1,5 m syvän 10 ha ja yli 2 m syvän 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää voimakkaasti länteen ja lounaaseen. Kärrändmossenin eteläosa on ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 2. Vedet laskevat suo lounaisreunaa sivuavaan Kalibäckeniin, joka johtaa Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Saribäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,2 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (99 %) ja hiekka (1 %). Suon keskiosassa on paksuturpeisimman alueen pohjalla paikoin lähes metrin paksuinen liejukerros. Kärrändmossenin suotyypeistä on rämeellä 68 %, korvessa 5 % ja turvekankaalla 17 %. Suon keskiosan paksuturpeisella alueella on mm. varsinaista sararämemuuttumaa ja puolukkaturve kangasta. Luonnontilaisella alueella etenkin suon pohjoisosassa on kangasrämettä, korpirämettä ja tupasvillarämettä. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 6 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on yleensä keskitiheää harvennusvaiheen männyn ja koivun sekametsää. Paikoin on kuusta runsaasti seassa. Kärrändmossenin turpeista on rahkavaltaisia 25 % ja saravaltaisia 75 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 12 %, sararahkaturve (CS) 12 %, saraturve (C) 8 % ja rahkasaraturve (SC) 68 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 37 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 48 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa suosta on hyvin ohutturpeista. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on hyvin ohut tai se puuttuu usein kokonaan. Turvekerros koostuu yleensä kohtalaisen hyvin maatuneesta rahkasaraturpeesta. Tupasvillan ja puun jäännökset ovat erittäin yleisiä turpeen lisätekijöitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja on paikoin kohtalaisesti. Kärränmossenin keskiosan yli 1,5 m syvä noin 8 ha:n alue soveltuu pienimuotoiseen energiaturvetuotantoon. Tällä alueella on 0,11 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. 37

39 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 19. Kärrandmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 38

40 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Mårtensmyran Mårtensmyran (kl , x=7038,6, y=3307,5) sijaitsee noin 30 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Pohjoisosan poikki kulkee metsäautotie, eteläosan paikallistie ja itäreunaa sivuaa tilustie. Suolla on 36 tutkimus pistettä ja 31 syvyyspistettä (kuva 20). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 71 ha ja yli 1 m syvän alueen 5 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoisessa etelään ja eteläosassa itään. Mårtensmyran on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Pohjois- ja keskiosan vedet laskevat itään Rutmossenin halki Narsjöhön, josta lähtee laskuoja Narsbäcken luoteeseen kohti Purmonjokea. Eteläpään vedet laskevat läheiseen Kalijärveen, josta lähtee laskuoja länteen Purmonjokeen. Suon pohjois- ja keskiosa kuuluu vesistöalueeseen , Narsbäckenin valuma-alue ja eteläpää vesistöalueeseen , Saribäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 1,5 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (82 %), hiekka (16 %) ja hieta (2 %). Mårtensmyranin suotyypeistä on rämeellä 47 %, korvessa 3 % ja turvekankaalla 50 %. Suon pohjoisosassa puolukkaturvekangas on lähes vallitseva suo- tyyppi. Paikoin esiintyy myös varpu- ja mustikkaturvekangasta. Keskiosassa on isovarpurämemuuttuma tyypillinen. Paikoin on myös variksenmarjarahkarämemuuttumaa. Reunoilla on turvekankaita ja suon eteläpäässä nevakorpi ojikkoa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus 2,6 dm. Puusto on yleensä keskitiheää harvennus- tai tukkipuuasteen männikköä. Mårtensmyranin turpeista on rahkavaltaisia 82 % ja saravaltaisia 18 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 47 %, sararahkaturve (CS) 36 % ja rahkasaraturve (SC) 18 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 35 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota turvekerros on hyvin ohut, selvästi alle puolen metrin paksuinen. Turvekerros koostuu suurimmaksi osaksi melko hyvin maatuneesta rahka- tai sararahkaturpeesta. Puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,8. Liekoja on paikoin runsaasti. Ohuen turvekerroksen takia Mårtensmyran ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 20. Mårtensmyranin tutkimus- ja syvyyspisteet. 39

41 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 17. Kokkoneva Kokkoneva (Kuckmossen) (kl , x=7037,9, y=3310,1) sijaitsee osittain Kortesjärven puolella noin 33 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu pohjoisessa peltoon ja muualla moreenimaastoon. Länsipuolella kulkee paikallistie. Suolla on 21 tutkimuspistettä ja 17 syvyyspistettä (kuva 21). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 13,5/10 ha. Suon kokonais pinta-ala on 29 ha, yli 1 m syvän alueen 18 ha, yli 1,5 m syvän 14 ha ja yli 2 m syvän 10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 60 62,5 m, ja pinta viettää pohjoiseen. Kokkoneva on osittain ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 2. Suon keskellä on laajahko luonnon tilainen alue. Suon pohjoispäästä lähtee laskuoja, Kielibäcken, Narssjöhön (857,1 m mpy), josta lähtee laskuoja, Narsbäcken, luoteeseen kohti Purmonjokea. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Narsbäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,2 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (97 %) ja hiesu (3 %). Suon pohjalla on laajalla alueella paikoin yli puolen metrin paksuinen liejukerros. Kokkonevan suotyypeistä on rämeellä 65 %, avosuolla 16 %, korvessa 3 % ja turvekankaalla 16 %. Suon keskellä on lyhytkorsinevarämettä ja lyhytkorsinevaa. Ojitusalueella suon reunaosissa on mm. tupasvillaräme-, tupasvillarahkarämemuuttumaa ja puolukka turve kangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 14 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Puusto on luonnontilaisella rämealueella harvaa ja kitukasvuista mäntyä. Reunaosien ojitus alueella on kookkaampaa, keskitiheää mäntyvaltaista puustoa (kuva 22). Kokkonevan turpeista on rahkavaltaisia 84 % ja saravaltaisia 16 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 62 %, sararahkaturve (CS) 22 % ja rahkasaraturve (SC) 16 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 34 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 10 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskellä on paikoin yli 2 m:n paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka koostuu suurimmaksi osaksi Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Tupasvillan jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä tässä kerroksessa. Syvemmällä on kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,6. Liekoja on erittäin vähän. Kokkonevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,1 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,2 3,0), vesipitoisuus märkäpainosta 92,1 % (88,3 95,4) ja kuiva-ainemäärä 103 kg/suo m 3 (84,9 105,2). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg (18,3 22,9) ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 % kuivapainosta (0,09 0,18). Kokkoneva soveltuu turvetuotantoon. Suon 14 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,21 milj. suo m 3 lähinnä ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,056 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q10.0, S

42 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 Kuva 21. Kokkonevan tutkimus- ja syvyyspisteet. Kuva 22. Näkymä Kokkonevan keskiosasta (kuva Tapio Toivonen). 41

43 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 18. Stormossen Stormossen (kl , x=7038,7, y=3310,3) sijaitsee osittain Kortesjärven puolella noin 32 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu etelässä Katilalampeen ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon poikki kulkee metsäautotie. Suolla on 24 tutkimuspistettä ja 21 syvyyspistettä (kuva 23). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,3/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen. Stormossen on lähes kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Pohjoispäästä lähtee laskuoja Lillbäckeniin, joka johtaa Narssjöhön ja edelleen Narsjöbäckenin kautta Purmon jokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Narsbäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,8 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (82 %), hiesu (11 %), sora (4 %) ja hiekka (2 %). Suon pohjois- ja eteläosassa on laajalla alueella alle puolen metrin paksuinen liejukerros. Stormossenin suotyypeistä on rämeellä 70 % ja turvekankaalla 30 %. Suon pohjoisosassa on isovarpurämemuuttumaa, reunoilla ja ohutturpeisilla alueilla puolukka- ja mustikkaturve kangasta. Eteläosassa Katilalammen luoteispuolella on kanervarahkarämemuuttumaa ja isovarpurämettä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 18 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on ojitusalueella keskitiheää harvennus- tai tukkipuuasteen mäntyä. Stormossenin turpeista on rahkavaltaisia 69 % ja saravaltaisia 31 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 46 %, sararahkaturve (CS) 22 % ja rahkasaraturve (SC) 31 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 21 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 21 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on Katilalammen ympäristöä lukuunottamatta ohuehko heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, jonka alla on suon pohjoisosassa melko hyvin maatunutta rahka- tai sararahka turvetta. Suon eteläosassa turvekerros on rahkaturvetta pohjaan asti. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,6. Liekoja on erittäin vähän. Stormossenin pohjoisosa soveltuu pienimuotoiseen turvetuotantoon. Eteläosan paksuturpeinen alue rajoittuu Katilalampeen. Suon pohjoisosan noin 5 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,09 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 23. Stormossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 42

44 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Långbackkärret Långbackkärret (kl , x=7040,5, y=3310,0) sijaitsee noin 32 km Pedersören keskustasta kaakkoon, ja se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Pohjois- ja eteläreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 19 syvyyspistettä (kuva 24). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 6,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 67 ha, yli 1 m syvän alueen 24 ha, yli 1,5 m syvän 12 ha ja yli 2 m syvän 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kohti suon eteläosassa sijaitsevaa Sorsajärveä (59,8 m mpy). Suo on Sorsajärven ympäristöä lukuun ottamatta ojitettu. Se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet virtaavat laskuojaa myöten Sorsa järveen, josta lähtee Lillbäcken länteen kohti Narssjötä, josta on Närsbäckenin kautta yhteys Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Narsbäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (59 %) ja hiesu (41 %). Suon pohjalla on eteläosassa laajalla alueella selvästi alle puolen metrin paksuinen liejukerros. Långbackkärretin suotyypeistä on rämeellä 62 %, korvessa 2 % ja turvekankaalla 36 %. Suon pohjoisosassa on puolukka- ja mustikkaturvekangasta. Keskiosan paksuturpeisella alueella on mm. tupasvillarahkaräme- ja variksenmarjarahkarämemuuttumaa. Sorsajärven pohjoisreunalla on nevakorpea. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 23 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Puusto on suon keskellä yleensä keskitiheää riuku- tai harvennusvaiheen männikköä. Turvekangas alueilla on kookkaampaa puustoa. Långbackkärretin turpeista on rahkavaltaisia 70 % ja saravaltaisia 30 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 37 %, sararahkaturve (CS) 32 % ja rahkasaraturve (SC) 30 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 30 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskiosan paksuturpeisella alueella on puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on selvästi maatuneempaa rahka- tai sararahkaturvetta. Pohjoisosassa turve on sarapitoisempaa. Heikosti maatunut pintakerros on ohut, ja saravaltainen turve voi ulottua lähelle pintaa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,0. Liekoja on paikoin runsaasti. Långbackkärret soveltuu pienimuotoiseen turvetuotantoon. Suon noin 10 ha:n laajuisella yhtenäisellä yli 1,5 m syvällä alueella on 0,15 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 24. Långbackkärretin tutkimus- ja syvyyspisteet. 43

45 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 20. Stormyran Stormyran (kl , x=7045,6, y=3294,4) sijaitsee noin 25 km Pedersören keskustasta etelään. Se rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon. Eteläreunaa sivuaa maantie ja itäreunaan ulottuu metsäautotien pää. Suolla on 32 tutkimuspistettä ja 28 syvyyspistettä (kuva 25). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 58 ha, yli 1 m syvän alueen 18 ha ja yli 1,5 m syvän 12 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon. Stormyran on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Keskellä on pienehkö ojittamaton alue. Suolta on ojayhteyksiä länteen Kovjokeen, joka laskee Pohjanlahteen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kovjoen keskiosan alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,6 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (95 %) ja hiesu (5 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros. Stormyranin suotyypeistä on rämeellä 85 %, avosuolla 5 % ja turvekankaalla 10 %. Suon keskellä on ojittamaton alue, jossa on variksenmarja rahkarämettä ja nevaa (kuva 26). Ympärillä on variksenmarjarahkaräme muuttumaa. Ohutturpeisilla alueilla esiintyy mm. kangasräme muuttumaa, tupasvilla rämemuuttumaa ja puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 28 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä. Reunemmalla on keskitiheää riuku- tai harvennusvaiheen mäntyvaltaista puustoa. Stormyranin turpeista on rahkavaltaisia 91 % ja saravaltaisia 9 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 75 %, sararahkaturve (CS) 16 % ja rahkasaraturve (SC) 9 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 32 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 7 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskellä on yli 1,5 m:n paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka koostuu Acutifolia- ja Cuspidata-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Pohjalla on ohuehko kerros maatuneempaa sararahka- tai rahkasaraturvetta. Keskiosan paksuturpeisen alueen ulkopuolella turvekerros on ohut, yleensä selvästi alle puolen metrin paksuinen. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on vähän. Stormyranilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,5 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,6 17,4), vesipitoisuus märkäpainosta 92,5 % (91,5 93,5) ja kuiva-ainemäärä 72,0 kg/suo m 3 (59,6 83,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 19,4 MJ/kg (18,3 22,3) ja 50 %:n kosteudessa 8,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 % kuivapainosta (0,07 0,32). Stormyranin keskiosa soveltuu turvetuotantoon. Suon 12 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,16 milj. suo m 3 kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 2. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,04 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S

46 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 Kuva 25. Stormyranin tutkimus- ja syvyyspisteet. Kuva 26. Variksenmarjarahkarämettä Stormyranilla (kuva Tapio Toivonen). 45

47 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 21. Långkärret Långkärret (kl , x=7043,5, y=3295,6) koostuu kahdesta erillisestä osasta, ja se sijaitsee noin 24 km Pedersören keskustasta etelään. Se rajoittuu loivapiirteiseen moreeni maastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, suon eteläisen ja pohjoisen osan välissä kulkee paikallistie. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 24 syvyyspistettä (kuva 27). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 4,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 98 ha ja yli 1 m syvän alueen 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen. Långkärret on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon pohjoispäästä lähtee laskuoja Träskbäckeniin, joka johtaa Kovjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Träskbäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 1,4 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (98 %) ja hieta (2 %). Långkärretin suotyypeistä on rämeellä 24 % ja turvekankaalla 76 %. Suon eteläisellä alueella on varputurvekangas luonteenomainen. Lisäksi alueella on mm. isovarpurämemuuttumaa ja pallosararä- memuuttumaa. Pohjoisella alueella on näiden lisäksi yleisesti puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 3 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on yleensä keskitiheää mäntyvaltaista harvennusmetsää. Långkärretin turpeista on rahkavaltaisia 87 % ja saravaltaisia 13 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 42 %, sararahkaturve (CS) 45 % ja rahkasaraturve (SC) 13 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 54 % kokonaisturvemäärästä. Långkärretin turvekerros on hyvin ohut. Suurin osa suoalueesta on ohutturpeista, lähes biologista suota. Turvekerros koostuu osaksi hyvin maatuneesta rahka- ja sararahkaturpeesta. Paikoin taas koko ohut turvekerros on heikosti maatunutta rahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 1,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,9. Ohuen turvekerroksen takia Långkärret ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 27. Långkärretin tutkimus- ja syvyyspisteet. 46

48 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Råholmsmyran Råholmsmyran (kl , x=7042,5, y=3295,1) sijaitsee noin 25 km Pedersören keskustasta etelään, ja se rajoittuu etelässä peltoihin ja muualla loivapiirteiseen moreeni maastoon. Suon pohjoispään poikki kulkee paikallistie. Suolla on 17 tutkimuspistettä ja 14 syvyyspistettä (kuva 28). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 33 ha, yli 1 m syvän alueen 9 ha ja yli 1,5 m syvän 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen. Råholmmyran on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon länsireunasta on ojayhteyksiä länteen Kovjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Åvisån valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 1,9 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (81 %), hiekka (16 %) ja hieta (3 %). Råholmsmyranin suotyypeistä on rämeellä 45 % ja turvekankaalla 55 %. Suon keskellä on tupasvilla- ja isovarpurämemuuttumaa. Reunemmalla, ohutturpeisella alueella, puolukkaturve kangas on tyypil- linen. Puusto on yleensä keskitiheää harvennus- tai tukkipuuasteen männikköä. Råholmsmyranin turpeista on rahkavaltaisia 53 % ja saravaltaisia 47 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 13 %, sararahkaturve (CS) 39 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 45 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 16 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa suosta on ohutturpeista. Suon keskellä on pienellä alueella yli puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Muualla turvekerros koostuu kohtalaisen hyvin maatuneesta sararahka- tai rahkasaraturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Liekoja on vähän. Suurin osa suosta on ohutturpeista. Råholmsmyrania ei suositella turvetuotantoon. Kuva 28. Råholmsmyranin tutkimus- ja syvyyspisteet. 47

49 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 23. Hansasholmsmossen Hansasholmsmossen (kl , x=7040,6, y=3295,4) sijaitsee noin 28 km Pedersören keskustasta etelään. Se rajoittuu lännessä ja pohjoisessa peltoihin. Myös suon keskiosassa on nykyisin pelto. Itä- ja eteläpuolella on moreenimaastoa. Suon luoteisreunaan ulottuu tilustie. Suolla on 22 tutkimuspistettä ja 16 syvyyspistettä (kuva 29). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 43 ha, yli 1 m syvän alueen 16 ha ja yli 1,5 m syvän 8 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen. Hansasholms mossen on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suolta lähtee laskuojia länteen Åviståhon, joka jatkuu Kovjokena mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Åvistån valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,0 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (74 %) ja moreeni (26 %). Pohjalla on muutamassa kohdassa 10 cm:n paksuinen liejukerros. Hansasholmsmossenin suotyypeistä on rämeellä 49 %, turvekankaalla 46 % ja pellolla 5 %. Suon keskellä on variksenmarja rahkaräme- ja isovarpurämemuuttumaa. Reunaosien ohutturpeisilla alueilla ovat varpu- ja puolukkaturvekangas luonteenomaisia. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 7 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm. Puusto on yleensä keskitiheää kehitysluokaltaan vaihtelevaa männikköä. Hansasholmsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 50 % ja saravaltaisia 50 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 19 %, sararahkaturve (CS) 31 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 47 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 59 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 29 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on yleensä alle puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros, jonka alla on kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka- tai rahkasaraturvetta. Tupasvillan jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Liekoja on paikoin kohtalaisesti. Yli 1,5 m syvä alue koostuu kahdesta pellon erottamasta erillisestä alueesta, joiden kummankin pintaala on selvästi alle 5 ha. Pienimuotoinen energiaturvetuotanto on Hansasholmsmossenilla mahdollista. Kuva 29. Hansasholmsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 48

50 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Stormossen Stormossen (kl , x=7041,3, y=3299,9) sijaitsee noin 26 km Pedersören keskustasta eteläkaakkoon. Suo on muodoltaan hyvin rikkonainen, ja se rajoittuu kaakossa peltoon ja muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon. Länsi- ja eteläreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 148 tutkimuspistettä ja 149 syvyyspistettä (kuva 30). Tutkimuspisteitä on 4,3 /10 ha ja syvyyspisteitä 4,4 /10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 339 ha, yli 1 m syvän alueen 112 ha, yli 1,5 m syvän 62 ha ja yli 2 m syvän 26 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon eteläosassa kaakkoon ja pohjoisosassa länteen ja luoteeseen. Stormossen on suurimmaksi osaksi ojitettu ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1 (koillisosa luokkaan 2). Koillisosassa on laajahko osin reunoille asti ojittamaton alue. Eteläosan vedet laskevat Purmonjokeen ja pohjoisosan luoteeseen kohti Kovjokea. Suon etelä- ja keskiosa kuuluu vesistöalueeseen , Edenin alue ja pohjoisosa vesistöalueeseen , Emausbäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,8 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (75 %) ja hiekka (25 %). Paksuturpeisimmilla alueilla on pohjalla laajalla alueella alle puolen metrin paksuinen liejukerros. Stormossenin suotyypeistä on rämeellä 82 %, avosuolla 4 % ja turvekankaalla 14 %. Suon lounaisosassa rahkaräme- ja isovarpurämeojikko ovat luonteenomaisia. Lounaisosassa esiintyy näiden lisäksi yleisesti tupasvillaräme- ja kangasrämemuuttumaa. Pohjoisosan ojittamattomalla alueella on mm. lyhytkorsinevaa, keidasrämettä, rahkarämettä ja lyhytkorsinevarämettä. Länsi- ja pohjoisosan ojitetulla ja yleensä ohutturpeisella alueella on mm. puolukka- ja mustikkaturvekangasta, tupasvillarämemuuttumaa ja isovarpuräme muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 33 % ja mättäiden korkeus 2,9 dm. Puusto on ojitusalueilla yleensä keskitiheää riuku- tai harvennusvaiheen männikköä. Stormossenin turpeista on rahkavaltaisia 89 % ja saravaltaisia 11 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 48 %, sararahkaturve (CS) 42 % ja rahkasaraturve (SC) 11 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 41 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 23 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Ojittamattomalla alueella on paikoin yli 2 m:n paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka koostuu vaihtelevasti Acutifolia- ja Cuspidata-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Muualla heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on yleensä selvästi alle puolen metrin paksuinen, ja sen alla turve on kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai sararahka turvetta. Tupasvillan jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä koko suolla. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on erittäin vähän. Stormossenilta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,0 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,6 1,5), vesipitoisuus märkäpainosta 91,9 % (87,5 93,5) ja kuivaainemäärä 83,2 kg/suo m 3 (61,4 128,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 19,6 MJ/ kg (18,2 21,5) ja 50 %:n kosteudessa 8,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,11 % kuivapainosta (0,04 0,45). Stormossen soveltuu turvetuotantoon. Suon pohjoisosan yli 1,5 m syvällä noin 15 ha:n laajuisella alueella on 0,22 milj. suo m 3 kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta. Kerroksen alla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, kuten myös suon kahdella muulla yli 1,5 m syvällä, yhteensä 57 ha:n laajuisella alueella. Energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta on yhteensä noin 0,69 milj. suo m 3, ja energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan se kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S

51 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 30. Stormossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 50

52 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Trångtågskyttan Trångtågskyttan (kl , x=7041,6, y=3300,8) sijaitsee noin 26 km Pedersören keskustasta kaakkoon, ja se rajoittuu moreenimaastoon. Itäpuolella kulkee maantie. Suolla on 8 tutkimuspistettä (kuva 31); tutkimuspisteitä on yhteensä 1,9/10 ha. Suon kokonais pinta-ala on 42 ha ja yli 1 m syvän alueen 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen. Trångtågskyttan on ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon pohjoispäästä lähtee laskuoja pohjoiseen kohti Purmonjokea. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Emausbäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 1,2 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalaji on moreenia (100 %). Trångtågskyttanin suotyypeistä on rämeellä 29 % ja turvekankaalla 71 %. Suon pohjois- ja keski osassa on varpu- ja puolukkaturvekangasta ja eteläosassa tupasvillarämemuuttumaa (kuva 32). Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 2 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on keskitiheää kehitysluokaltaan vaihtelevaa mäntyä. Trångtågskyttanin turpeista on rahkavaltaisia 65 % ja saravaltaisia 35 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 22 %, sararahkaturve (CS) 43 % ja rahkasaraturve (SC) 35 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 63 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 64 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä. Suon turvekerros on ohut. Suurin osa turvekerroksesta on kohtalaisesti maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta. Tupasvillan ja puun jäännökset ovat erittäin yleisiä turpeen lisätekijöitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen pohjaosan 6,4. Liekoja on vähän. Ohuen turvekerroksen takia Trångtågskyttan ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 31. Trångtågskyttanin tutkimus- ja syvyyspisteet. 51

53 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 32. Tupasvillarämettä Trångtågskyttanilla (kuva Samu Valpola). 52

54 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Sandnabbsjön Sandnabbsjön (kl , x=7041,3, y=3302,2) sijaitsee noin 26 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Suon länsiosa on umpeenkasvanut soistunut lampi. Suo rajoittuu pohjoisessa, lännessä ja etelässä paikoin peltoihin ja muualla mäkiseen ja osin lohkareiseen moreenimaastoon. Länsipuolella kulkee maantie. Suolla on 8 tutkimuspistettä ja 1 syvyyspistettä (kuva 33). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 2,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 39 ha, yli 1 m syvän alueen 10 ha, yli 1,5 m syvän 5 ha ja yli 2 m syvän 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoisessa länteen ja etelään ja etelässä pohjoiseen. Sandnabbsjön on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Suon keskiosasta lähtee laskuoja, Blomsterängsbäcken, itään kohti läheistä Purmonjokea. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Edenin alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,1 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (67 %), hiesu (11 %) ja hieta (11 %). Lähes koko suon alueella on pohjalla paikoin lähes neljän metrin paksuinen liejukerros. Sandnabbsjönin suotyypeistä on rämeellä 56 %, korvessa 33 % ja pellolla 11 %. Suon pohjois osassa on kanerva rahkaräme muuttumaa, itäosassa isovarpuräme muuttumaa ja länsiosan umpeen kasvaneella alueella ruoho heinäkorpi muuttumaa sekä pajuviitakorpea. Sandnabbsjönin turpeista on rahkavaltaisia 66 % ja saravaltaisia 34 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 22 %, sararahkaturve (CS) 44 % ja rahkasaraturve (SC) 34 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 33 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 46 % kokonais turvemäärästä. Länsiosan umpeenkasvaneen lammen kohdalla turvekerros on ohut. Pohjois- ja kaakkoisosan pienialaisilla paksuturpeisilla alueilla on ohuehko heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros, jonka alla on kohtalaisen hyvin maatunutta sararahkatai rahkasaraturvetta. Tupasvillan ja puun jäännökset ovat näillä alueilla yleisiä turpeen lisätekijöitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Liekoja on paikoin erittäin runsaasti. Sandnabbsjönin yli 1,5 m syvä alue koostuu kahdesta pienestä alueesta. Suota ei suositella turvetuotantoon. Kuva 33. Sandnabbsjönin tutkimus- ja syvyyspisteet. 53

55 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 27. Kornisjön Kornisjön (kl , x=7042,8, y=3301,2) sijaitsee noin 25 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu pohjoisessa, etelässä ja osin idässä peltoon, muualla moreenimaastoon. Itäreunaan ulottuu tilustie. Suolla on 3 tutkimuspistettä ja 3 syvyyspistettä (kuva 34). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 3,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 20 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen. Kornisjön on ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon pohjoispäästä lähtee laskuoja koilliseen kohti Purmonjokea. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Emausbäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 0,6 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat hieta (67 %) ja moreeni (33 %). Lähes koko suon alueella on paikoin yli 3 m:n paksuinen liejukerros. Kornisjönin suotyypeistä on turvekankaalla 100 %. Ruohoturvekangas on vallitseva suotyyppi. Puusto on tiheää koivuvaltaista harvennusmetsää. Kornisjönin turpeista on rahkavaltaisia 100 %. Pääturvelaji on sararahkaturve (CS) 100 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 33 % kokonaisturvemäärästä. Kornisjön on entinen umpeenkasvanut ja soistunut lampi. Turvekerros on ohut (keskimäärin 0,3 m). Heikohkosti maatunut sararahkaturve, jossa on usein lisätekijänä puun jäännöksiä, on vallitseva turvelaji. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Ohuen turvekerroksen takia Kornisjön ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 34. Kornisjönin tutkimus- ja syvyyspisteet. 54

56 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Backgärdsmossen Backgärdsmossen (kl , x=7043,2, y=3300,4) sijaitsee noin 23 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu osin lohkareiseen moreenimaastoon. Pohjoisreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 44 tutkimuspistettä ja 44 syvyyspistettä (kuva 35). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 90 ha, yli 1 m syvän alueen 28 ha, yli 1,5 m syvän 19 ha ja yli 2 m syvän 13 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen. Backgärdsmossen on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet laskevat suon pohjoispään laskuojan kautta Västermossenille, josta on yhteys Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Emausbäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,3 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni (96 %). Suon pohjalla on liejua laajahkolla alueella, syvimmässä kohdassa alle puolen metrin paksuinen kerros. Backgärdsmossenin suotyypeistä on rämeellä 71 % ja turvekankaalla 29 %. Suon itäosan paksu turpeisella alueella esiintyy mm. keidasräme- ja kanervarahkaräme muuttumaa. Reunemmalla on isovarpuräme muuttumaa ja pallosararämemuuttumaa. Länsiosassa on puolukka turvekangas tyypillinen. Paikoin esiintyy myös varsinaista sararäme muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 16 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on yleensä mäntyvaltaista ja tiheys- ja kehitysluokaltaan vaihtelevaa. Backgärdsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 58 % ja saravaltaisia 42 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 26 %, sararahkaturve (CS) 32 % ja rahkasaraturve (SC) 42 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 29 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suon itäosan paksuturpeisella alueella on paikoin yli 1,5 m paksu heikosti maatunut rahka valtainen pintaturvekerros, jonka alla on kohtalaisesti maatunutta sararahkaturvetta. Muualla heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on ohut, ja turve koostuu kohtalaisen hyvin maatuneesta sararahka- tai rahkasaraturpeesta. Paikoin sarapitoinen turve ulottuu pintaan asti. Suon länsiosa on hyvin ohutturpeista. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta tur vekerroksen maatuneisuus on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja on erittäin vähän Backgärdsmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,0 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,7 4,9), vesipitoisuus märkäpainosta 90,4 % (87,8 92,5) ja kuivaainemäärä 92,3 kg/suo m 3 (89,5 91,5). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 20,6 MJ/ kg (18,1 21,2) ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 % kuivapainosta (0,11 0,25). Hiilipitoisuus on keskimäärin 51,5 % ja typpipitoisuus 1,6 % kuivapainosta. Backgärdsmossen soveltuu turvetuotantoon. Suon 19 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,38 milj. suo m 3 lähinnä energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,3 m paksu kerros). Pienimuotoinen ympäristöturpeen nosto on paikoin mahdollista, joskin kerros on paksuudeltaan hyvin epätasainen. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

57 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 35. Backgärdsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 56

58 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Västermossen Västermossen (kl , x=7044,6, y=3299,4) sijaitsee noin 23 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu pohjoisessa peltoihin ja muualla moreenimaastoon. Suon pohjois puolella kulkee maantie, länsi- ja eteläpuolelle johtaa metsäautotie. Suolla on 77 tutkimus pistettä ja 101 syvyyspistettä (kuva 36). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 198 ha, yli 1 m syvän alueen 135 ha, yli 1,5 m syvän 110 ha ja yli 2 m syvän 91 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itäosassa länteen, lännessä luoteeseen ja pohjoisreunassa koilliseen. Västermossenin itäosa on ojittamaton. Muutoin suo on ojitettu. Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 2. Suon pohjoisreunasta lähtee laskuoja (Karik bäcken) pohjoiseen kohti Purmonjokea. Suon kuuluu vesistöalueeseen , Karikbäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,7 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (49 %), moreeni (28 %) ja hieta (10 %). Länsiosassa suon pohjalla on laajalla alueella paikoin yli metrin paksuinen liejukerros. Västermossenin suotyypeistä on rämeellä 70 %, avosuolla 7 %, korvessa 6 %, turvekankaalla 15 % ja pellolla 2 %. Ojittamattomalla alueella ovat tupasvillaräme ja lyhytkorsinevaräme tyypillisiä. Paikoin on myös varsinaista sararämettä. Länsiosan ojitusalueella on mm. tupasvilla räme muuttumaa, rahkarämemuuttumaa sekä paikoin isovarpuräme- ja sararämemuuttumaa. Suon itäosassa on mm. ruohoista- ja varsinaista sararämemuuttumaa sekä mustikkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 31 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on luonnontilaisella alueella harvaa ja kitukasvuista mäntyä. Ojitusalueilla puusto on kookkaampaa ja tiheämpää männikköä tai sekametsää. Västermossenin turpeista on rahkavaltaisia 68 % ja saravaltaisia 32 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 24 %, sararahkaturve (CS) 45 % ja rahkasaraturve (SC) 32 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 29 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 17 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 12 % kokonaisturvemäärästä. Suon länsiosassa on paikoin yli metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros. Muualla se on yleensä alle metrin paksuinen. Kerroksen alaosa voi olla paikoin sarapitoinen. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä pintakerroksessa. Pinta kerroksen alla turve on yleensä kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka- tai rahkasaraturvetta. Suon itä- ja pohjoisosassa saravaltainen turvekerros ulottuu paikoin lähelle pintaa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,3. Liekoja on erittäin vähän. Västermossenilta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,3 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,7 5,3), vesipitoisuus märkäpainosta 91,4 % (80,8 93,6) ja kuivaainemäärä 77,8 kg/suo m 3 (59,7 99,3). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 21,2 MJ/ kg (19,7 22,1) ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,24 % kuivapainosta (0,09 0,56). Västermossen soveltuu turvetuotantoon. Suon länsiosassa on noin 30 ha:n laajuisella yli 2 m syvällä alueella 0,20 milj. suo m 3 kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4-maatunutta rahkavaltaista turvetta. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja muualla yli 1,5 m syvällä noin 100 ha:n alueella on 2,00 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

59 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 36. Västermossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 58

60 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Storsilandsmyran Storsilandsmyran (kl , x=7043,0, y=3302,6) sijaitsee noin 27 km Pedersören keskustasta kaakkoon, ja se rajoittuu mäkiseen ja lohkareiseen moreenimaastoon. Itäreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 15 tutkimuspistettä ja 8 syvyyspistettä (kuva 37). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 29 ha, yli 1 m syvän alueen 20 ha ja yli 1,5 m syvän 10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon keskeltä etelään ja pohjoiseen. Storsilandsmyranin pohjois- ja keskiosa on ojitettu. Eteläosassa on umpeenkasvanut lampi. Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1 2. Suon pohjois- ja eteläpäästä on laskuoja itään läheiseen Purmonjokeen. Suon pohjoisosa kuuluu vesistöalueeseen , Emausbäckenin valuma-alue ja eteläosa vesistöalueeseen Edenin alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,2 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (48 %) ja hiesu (9 %). Eteläosassa on laajalla alueella lähes kolmen metrin paksuinen liejukerros. Storsilandsmyranin suotyypeistä on rämeellä 34 %, avosuolla 22 %, korvessa 22 % ja turvekankaalla 22 %. Suon eteläosassa on varsinaista saranevaa ja nevakorpea. Keski- ja pohjoisosassa on mm. puolukka turvekangasta, isovarpuräme- muuttumaa ja kanervarahkaräme muuttumaa. Reunaosissa on pallosararämemuuttuma tyypillinen. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 2 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on keski- ja pohjoisosassa yleensä tiheää mäntyvaltaista riukua tai harvennusmetsää. Storsilandsmyranin turpeista on rahkavaltaisia 39 % ja saravaltaisia 61 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 11 %, sararahkaturve (CS) 28 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 59 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 25 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 34 % kokonaisturvemäärästä. Suon eteläosassa on liejun päällä noin 1,5 m:n paksuudelta heikosti maatunutta rahkasaraturvetta. Keski- ja pohjoisosassa on melko hyvin maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 1,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Liekoja on paikoin kohtalaisesti. Storsilandsmyranin eteläisen liejualueen pohjoispuolella on kapea noin 5 ha:n laajuinen alue, jolla pienimuotoinen energiaturvetuotanto on mahdollista. Alueella on noin 0,07 milj suo m 3 tuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 37. Storsilandsmyranin tutkimus- ja syvyyspisteet. 59

61 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 31. Brännan Brännan (kl , x=7041,1, y=3306,1) sijaitsee noin 28 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu osin lohkareiseen moreenimaastoon. Itä- ja länsireunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 11 tutkimuspistettä ja 9 syvyyspistettä (kuva 38). Tutkimusja syvyys pisteitä on yhteensä 2,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 69 ha, yli 1 m syvän alueen 2 ha ja yli 1,5 m syvän 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itään. Brännan on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet virtaavat laskuojia myöten itään Narsbäckeniin, joka johtaa pohjoiseen kohti Purmonjokea. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Narsbäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalaji on moreenia (100 %). Brännanin suotyypeistä on rämeellä 75 % ja turvekankaalla 25 %. Kangasrämemuuttuma, puolukkaturvekangas ja itäosassa tupasvillarämemuuttuma ovat yleisimpiä suotyyppejä. Keski määräinen pinnan rahkamättäisyys on 9 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on yleensä keskitiheää, paikoin tiheääkin mäntyvaltaista riukua tai harvennusmetsää. Brännanin turpeista on rahkavaltaisia 73 % ja saravaltaisia 27 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 37 %, sararahkaturve (CS) 35 % ja rahkasaraturve (SC) 27 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 60 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa suosta on hyvin ohutturpeista, osin biologista suota. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on 0 2 dm paksu. Kerroksen alla on lähinnä suon itäosassa hyvin maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta. Puun jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,5 ja hyvin maatuneen pohjaturvekerroksen 7,2. Liekoja on paikoin erittäin runsaasti. Ohuen turvekerroksen takia Brännan ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 38. Brännanin tutkimus- ja syvyyspisteet. 60

62 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Narsbackmossen Narsbackmossen (kl , x=7041,6, y=3307,9) sijaitsee noin 28 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu moreenimaastoon. Eteläreunaa sivuaa paikallistie. Suolla on 34 tutkimuspistettä ja 30 syvyyspistettä (kuva 39). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 14,4/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 44 ha, yli 1 m syvän alueen 35 ha, yli 1,5 m syvän 29 ha ja yli 2 m syvän 21 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 57,5 60 m, ja pinta viettää suon keskeltä etelään ja pohjoiseen. Narsbackmossen on lähes kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Eteläosan vedet laskevat läheiseen Narsjöhön (57,1 m mpy) ja pohjoisosan vedet luoteeseen Nybäckeniin, joka johtaa Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Narsbäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,6 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Pohjamaa lajit ovat moreeni (96 %) ja hiekka (4 %). Suon pohjalla on laajalla alueella alle puolen metrin paksuinen liejukerros. Narsbackmossenin suotyypeistä on rämeellä 100 %. Tupasvillarämemuuttuma on selvästi yleisin suotyyppi, mutta suolla esiintyy myös isovarpuräme- ja rahkaräme muuttumaa. Reunoilla on paikoin varsinaista sararäme muuttumaa ja pohjoisosassa on pienialainen lyhytkorsi nevarämealue. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 40 % ja mättäiden korkeus 3,8 dm. Puusto on suon keskellä osin vajaatuottoista ja muualla harvennusvaiheen männikköä. Reunaosissa on paikoin koivua runsaasti seassa. Narsbackmossenin turpeista on rahkavaltaisia 100 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 83 % ja sararahkaturve (CS) 16 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 35 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 23 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on keskimäärin noin puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pinta turvekerros, jonka alla on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkaturvetta. Tässä kerroksessa on kuitenkin paikoin heikohkosti maatuneita rahkakerroksia tai linssejä. Sarapitoisia turpeita on vähän, ja ne sijoittuvat suon reuna- ja pohjaosiin. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,2 ja energiaturpeen 5,8. Liekoja on erittäin vähän. Narsbackmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,1 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,7 2,2), vesipitoisuus märkäpainosta 91,3 % (88,9 94,4) ja kuivaainemäärä 83,4 kg/suo m 3 (46,4 121,3). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,0 MJ/ kg (17,7 22,6) ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,09 % kuivapainosta (0,05 0,13). Narsbackmossen soveltuu turvetuotantoon. Suon 29 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on 0,64 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S0.15. Kuva 39. Narsbackmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 61

63 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 33. Granqvist Granqvist (kl , x=7040,6, y=3309,2) sijaitsee noin 30 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu lounaassa peltoon ja muualla moreenimaastoon. Luoteisreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 20 tutkimuspistettä ja 20 syvyyspistettä (kuva 40). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 37 ha, yli 1 m syvän alueen 18 ha, yli 1,5 m syvän 14 ha ja yli 2 m syvän 10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen. Granqvist on lähes kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet laskevat lounaaseen läheiseen Narssjöhön (57,1 m mpy), josta lähtee laskuoja, Narsbäcken, luoteeseen kohti Purmon jokea. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Narsbäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,5 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Pohjamaalajit ovat hiesu (52 %) ja moreeni (48 %). Suon pohjalla on laajahkolla alueella yleensä alle puolen metrin paksuinen liejukerros. Granqvistin suotyypeistä on rämeellä 60 % ja turvekankaalla 40 %. Suon keskiosassa on kanerva- ja tupasvilla rahkaräme muuttumaa, reunemmalla isovarpuräme muuttumaa. Reunaosat ovat turvekangasasteella. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on mäntyvaltaista keskitiheää tai tiheää harvennusmetsää tai tukkipuustoa. Granqvistin turpeista on rahkavaltaisia 71 % ja saravaltaisia 29 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rah- katurve (S) 26 %, sararahkaturve (CS) 45 % ja rahkasaraturve (SC) 29 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 49 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskiosassa on paikoin yli metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros, jonka alla on kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka- tai rahkasaraturvetta. Puun jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,6. Liekoja on erittäin runsaasti. Granqvistilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,8 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,9 5,8), vesipitoisuus märkäpainosta 90,7 % (88,0 91,7) ja kuiva-ainemäärä 73,4 kg/suo m 3 (71,7 117,1). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 20,4 MJ/kg (18,6 22,3) ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,21 % kuivapainosta (0,07 0,48). Granqvist soveltuu turvetuotantoon. Suon 14 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,28 milj. suo m 3 lähinnä energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta (pohjalta vähennetty 0,3 m paksu kerros). Pinnasta on tarvittaessa paikoin tuotettavissa hieman ympäristöturvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S Kuva 40. Granqvistin tutkimus- ja syvyyspisteet.

64 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Tranumyran Tranumyran (kl , x=7040,7, y=3310,9) sijaitsee noin 32 km Pedersören keskustasta kaakkoon, ja se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Länsireunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 45 tutkimuspistettä ja 37 syvyyspistettä (kuva 41). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 73 ha, yli 1 m syvän alueen 52 ha, yli 1,5 m syvän 40 ha ja yli 2 m syvän 24 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen. Tranumyran on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Vedet laskevat suon pohjoisosassa sijaitsevaan Kurkilampeen (59,1 m mpy), josta lähtee Kutubäcken kohti Purmonjokea. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Sexsjön valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,1 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (99 %) ja hiesu (1 %). Suon pohjalla on laajalla alueella monin paikoin yli metrin paksuinen liejukerros. Tranumyranin suotyypeistä on rämeellä 53 %, avosuolla 4 %, korvessa 1 % ja turvekankaalla 42 %. Suon keskellä on tupasvilla- ja variksenmarjarahkaräme muuttumaa, sekä eteläosassa näiden ohella varputurvekangasta. Suon pohjoisosassa on mm kanerva rahkaräme muuttumaa (kuva 42) ja Kurkijärven etelärannalla ruohoista saranevaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 16 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on yleensä keskitiheää tai tiheää mäntyvaltaista riukua tai harvennuspuustoa. Paikoin koivua on runsaasti seassa. Tranumyranin turpeista on rahkavaltaisia 49 % ja saravaltaisia 51 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 22 %, sararahkaturve (CS) 27 %, sa- raturve (C) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 46 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 44 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 52 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on yleensä alle puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros, jonka alla on kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka- tai rahkasaraturvetta. Paikoin on myös puusaraturvetta. Tupasvillan jäännökset ovat turvekerroksen yläosassa ja puun jäännökset alaosassa erittäin yleisiä turpeen lisätekijöitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,6. Liekoja on erittäin runsaasti. Tranumyranilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,6 % kuivapainosta (vaihteluväli 2,1 8,2), vesipitoisuus märkäpainosta 90,9 % (88,5 93,2) ja kuivaainemäärä 86,8 kg/suo m 3 (66,1 102,7). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 20,9 MJ/ kg (19,7 21,5) ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,46 % kuivapainosta (0,17 1,15). Tranumyran soveltuu turvetuotantoon. Suon kahdella suurimmalla, yhteensä 32 ha:n laajuisilla, yli 1,5 m syvillä alueilla on noin 0,64 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan se kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.50. Turpeen rikkipitoisuus on yli 2 m:n syvyydessä selvästi keskimääräistä korkeampi. 63

65 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 41. Tranumyranin tutkimus- ja syvyyspisteet. 64

66 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 Kuva 42. Pitkälle muuttunutta rahkarämettä Tranumyranilla (kuva Samu Valpola). 65

67 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 35. Kåtamossen Kåtamossen (kl , x=7042,8, y=3305,2) sijaitsee noin 22 km Pedersören keskustasta kaakkoon, ja se rajoittuu moreenimaastoon. Kaakkois- ja lounaisreunaa sivuaa metsäautotie ja pohjoisreunaa paikallistie. Suolla on 44 tutkimuspistettä ja 53 syvyyspistettä (kuva 43). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,7/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 111 ha, yli 1 m syvän alueen 67 ha, yli 1,5 m syvän 45 ha ja yli 2 m syvän 31 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen. Kåtamossen on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1 (0). Länsireunasta lähtee laskuojia läheiseen Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Edenin alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,7 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (68 %), hiekka (31 %) ja kallio (1 %). Pohjalla on laajahkolla alueella alle puolen metrin paksuinen liejukerros. Kåtamossenin suotyypeistä on rämeellä 91 %, avosuolla 7 % ja turvekankaalla 2 %. Suon keskellä on lyhytkorsi neva muuttumaa ja tupasvilla rämemuuttumaa. Rahkaräme- ja isovarpu räme muuttuma ovat myös yleisiä. Ohutturpeisilla alueilla suon reunaosissa on pallosara räme muuttuma luonteenomainen suotyyppi. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 38 % ja mättäiden korkeus 3,6 dm. Puusto on suon keskellä yleensä harvahkoa ja kitukasvuista mäntyä. Reunemmalla on kookkaampaa mänty valtaista puustoa. Kåtamossenin turpeista on rahkavaltaisia 89 % ja saravaltaisia 11 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 68 %, sararahkaturve (CS) 21 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 10 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 52 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 9 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 29 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskellä on paikoin yli 2 m:n paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, jossa tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Syvemmällä ja reunemmalla lähempänä pintaa on kohtalaisesti maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,2. Liekoja on hyvin vähän. Kåtamossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 2,4 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,6 3,8), ph-arvo 3,8, vesipitoisuus märkäpainosta 92,1 % (89,0 93,5) ja kuiva-ainemäärä 70,6 kg/suo m 3 (53,0 85,5). Kuivan turpeen tehollinen lämpö arvo on keskimäärin 19,5 MJ/kg (19,0 20,0) ja 50 %:n kosteudessa 8,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,13 % kuivapainosta (0,10 0,16). Kåtamossen soveltuu turvetuotantoon. Suon pinnassa on kahdella yli 2 m syvällä noin 20 ha:n alueella 0,30 milj. suo m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja muualla yli 1,5 m syvällä yhteensä 45 ha:n laajuisella alueella on noin 0,69 milj. suo m 3 energiaturve tuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatu luokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

68 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 Kuva 43. Kåtamossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 67

69 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 36. Lillkvistmyran Lillkvistmyran (kl , x=7043,9, y=3304,4) sijaitsee noin 25 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon, ja pohjoisreunaa sivuaa paikallistie. Suolla on 19 tutkimuspistettä ja 17 syvyyspistettä (kuva 44). Tutkimus- ja syvyys pisteitä on yhteensä 5,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 68 ha, yli 1 m syvän alueen 13 ha, yli 1,5 m syvän 7 ha ja yli 2 m syvän 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää voimakkaasti länteen. Suo on kokonaan ojitettu ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Vedet laskevat läheiseen Purmon jokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Edenin alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,3 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (58 %), hiesu (28 %) ja hieta (8 %). Liejua ei ole havaittu. Lillkvistmyranin suotyypeistä on rämeellä 48 % ja turvekankaalla 52 %. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 8 % ja mättäiden korkeus 1,5 dm. Puusto on kehitysasteeltaan vaihtelevaa keskitiheää tai tiheää männikköä tai sekametsää. Lillkvistmyranin turpeista on rahkavaltaisia 33 % ja saravaltaisia 67 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 11 %, sararahkaturve (CS) 22 % ja rahkasaraturve (SC) 67 %. Tupas villaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 48 %. Suurin osa suosta on ohutturpeista soistumaa. Pienehköllä yli 1 m syvällä alueella suon luoteis osassa on ohut heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on kohtalaisen hyvin maatunutta, runsaasti puun jäännöksiä sisältävää rahkasaratai sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja on yleensä vähän. Lillkvistmyranilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,7 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,6 10,2), vesipitoisuus märkäpainosta 90,0 % (87,3 92,0) ja kuivaainemäärä 99,0 kg/suo m 3 (90,1 113,3). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 20,1 MJ/ kg (19,5 21,3) ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,26 % kuivapainosta (0,18 0,45). Lillkvistmyranin 7 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on pienimuotoinen turvetuotanto mahdollista. Alueella on lähinnä energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,13 milj. suo-m 3, ja energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan se kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.30. Kuva 44. Lillkvistmyranin tutkimus- ja syvyyspisteet. 68

70 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Vistbackmossen Vistbackmossen (kl , x=7040,9, y=3307,4) sijaitsee noin 26 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu eteläpäässä peltoon ja muualla moreenimaastoon. Itäpuolella kulkee paikallistie ja länsipuolella metsäautotie. Suolla on 46 tutkimuspistettä ja 60 syvyys pistettä (kuva 45). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,7/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 122 ha, yli 1 m syvän alueen 26 ha, yli 1,5 m syvän 13 ha ja yli 2 m syvän 7 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen. Suo on suureksi osaksi ojitettu. Etelä- ja luoteisosassa on ojittamaton alue. Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1 (2). Suon halki virtaa Narsjönistä (57,1 m mpy) lähtevä Narsbäcken luoteeseen kohti Purmon jokea. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Narsbäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,8 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (53 %) ja moreeni (47 %). Suon pohjalla on laajalla alueella paikoin yli 2 m:n paksuinen liejukerros. Vistbackmossenin suotyypeistä on rämeellä 93 %, avosuolla 3 %, korvessa 1 %, ja turve kankaalla 3 %. Luonnontilaisilla alueilla on mm. pallosararämettä, varsinaista sararämettä ja tupasvilla rämettä. Ojitetuilla alueilla on pallosararäme muuttuman ohella mm. korpiräme muuttumaa ja varsinaista sararämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 34 % ja mättäiden korkeus 3,5 dm. Puusto on luonnontilaisilla alueilla yleensä vajaatuottoista sekapuustoa. Ojitetuilla alueilla on keskitiheää tai tiheää usein harvennusvaiheen sekapuustoa. Vistbackmossenin turpeista on rahkavaltaisia 86 % ja saravaltaisia 14 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 50 %, sararahkaturve (CS) 36 %, ja rahkasaraturve (SC) 14 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 46 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa suosta on ohutturpeista soistumaa, varsinkin Narsbäckenin lähellä ja sen itäpuolella. Paksuturpeisimmalla alueella suon luoteisosassa heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros on alle puolen metrin paksuinen. Kerroksen alla on kohtalaisesti maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta. Puun jäännökset ovat hyvin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,6. Vistbackmossenin luoteisosassa on turvetuotantoon soveltuva, noin 13 ha:n laajuinen yli 1,5 m syvä alue, jolla on 0,21 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Yhden suokuutio metrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,50 MWh. 69

71 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 45. Vistbackmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 70

72 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Höykjärv Höykjärv (kl , x=7042,6, y=3308,3) sijaitsee noin 26 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu moreenimaastoon, ja itäreunaa sivuaa paikallistie. Suolla on 30 tutkimuspistettä ja 24 syvyyspistettä (kuva 46). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,7/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 56 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itään. Suo on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Vedet johtuvat suon keskellä virtaavaan valtaojaan, joka jatkuu Nybäckeninä luoteeseen kohti Purmonjokea. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Sexsjön valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 1,0 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalaji on moreeni (100 %). Liejua on suon pohjalla koko suon alueella paikoin lähes neljän metrin paksuisena kerroksena. Höykjärven suotyypeistä on avosuolla 22 %, turvekankaalla 69 % ja kytöheittoa 9 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi, mutta suon keskellä on myös laajahko alue varsinaista saranevamuuttumaa. Suon itäosassa on kytöheittoa. Höykjärven turpeista on rahkavaltaisia 86 % ja saravaltaisia 14 %. Pääturvelajeittain jakauma on: sararahkaturve (CS) 86 % ja rahkasaraturve (SC) 14 %. Höykjärv on entinen umpeenkasvanut lampi. Liejukerroksen päällä oleva turvekerros on hyvin ohut. Vallitseva turvelaji on heikohkosti maatunut sararahkaturve. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,6 ja pohjakerroksen 4,9. Ohuen turvekerroksen takia Höykjärv ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 46. Höykijärven tutkimus- ja syvyyspisteet. 71

73 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 39. Suddasmossen Suddasmossen (kl , x=7042,1, y=3309,0) sijaitsee noin 30 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu moreenimaastoon, ja länsireunaa sivuaa paikallistie. Suolla on 33 tutkimuspistettä ja 37 syvyyspistettä (kuva 47). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 59 ha, yli 1 m syvän alueen 38 ha, yli 1,5 m syvän 28 ha ja yli 2 m syvän 18 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen. Suddasmossen on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Vedet laskevat luoteeseen ja pohjoiseen Nybäckeniin, joka johtaa Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Sexsjön valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,6 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalaji on moreenia (100 %). Suon pohjalla on laajalla alueella paikoin metrin paksuinen liejukerros. Suddasmossenin suotyypeistä on rämeellä 92 %, korvessa 7 % ja turvekankaalla 1 %. Tupasvilla rämemuuttuma on selvästi yleisin suotyyppi. Lisäksi suolla esiintyy isovarpurämemuuttumaa ja varsinaista korpimuuttumaa. Reunaosissa on mm. pallosararäme- ja korpiräme muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 33 % ja mättäiden korkeus 3,6 dm. Puusto on yleensä mäntyvaltaista, keskitiheää tai paikoin tiheääkin vajaatuottoista tai harvennusmetsää Suddasmossenin turpeista on rahkavaltaisia 100 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 86 % ja sararahkaturve (CS) 14 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 32 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 54 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonais turvemäärästä. Suolla on yleensä alle puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros, jonka alla on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkaturvetta. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä pintakerroksessa ja puun jäännökset pohjakerroksessa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Liekoja on hyvin vähän. Suddasmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,0 % kuivapainosta (vaihteluväli 3,3 6,7), vesipitoisuus märkäpainosta 85,8 % (77,3 92,3) ja kuiva-ainemäärä 126,4 kg/suo m 3 (76,9 143,9). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 20,3 MJ/kg (8,5 9,0) ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/ kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,89 % kuivapainosta (0,27 0,1,60). Suddasmossen soveltuu välttävästi turvetuotantoon. Suon 26 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,44 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energia turpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S Turpeen tuhka pitoisuus ja varsinkin rikkipitoisuus yli metrin syvyydessä on korkea. Kuva 47. Suddasmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 72

74 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Pikkujärvenneva Pikkujärvenneva (kl , x=7042,2, y=3311,4) sijaitsee noin 32 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Kaakkoisosan poikki kulkee metsäautotie. Suolla on 26 tutkimuspistettä ja 23 syvyyspistettä (kuva 48). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,7/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 63 ha, yli 1 m syvän alueen 45 ha, yli 1,5 m syvän 37 ha ja yli 2 m syvän 19 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon keskeltä kaakkoon ja länteen. Pikkujärvenneva on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuus luokkaan 1. Suon keskellä on pieni ojittamaton alue. Suon pohjoisosassa on pieni lampi, Pikkujärvi (61,8 m mpy). Länsireunasta lähtee laskuoja (Kutubäcken) luoteeseen kohti Purmon jokea. Myös kaakkoisosasta on ojayhteys Purmonjokeen (Purmon pohjoinen joki). Suon länsiosa kuuluu vesistöalueeseen , Sexsjön valuma-alue ja itäosa vesistöalueeseen , Kerttuanjärven alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,5 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (57 %), hieta (21 %) ja hiesu (12 %). Pohjalla on laajalla alueella yleensä alle puolen metrin paksuinen liejukerros. Pikkujärvennevan suotyypeistä on rämeellä 68 %, avosuolla 14 % ja turvekankaalla 18 %, Suon keskellä on lyhytkorsinevaa. Ympärillä on variksenmarjarahkaräme ojikkoa ja muuttumaa. Suon kaakkoisosassa on tupasvilla rahkaräme - ja tupasvillarämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 33 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on ojitusalueella yleensä keskitiheää mäntyvaltaista riuku- tai harvennusmetsää. Pikkujärvennevan turpeista on rahkavaltaisia 54 % ja saravaltaisia 46 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 37 %, sararahkaturve (CS) 17 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 43 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 50 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 43 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskellä on paikoin yli 2 m paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros, joka sisältää lisätekijänä runsaasti tupasvillan jäännöksiä. Kerroksen alla on yleensä hieman maatuneempaa rahkasaraturvetta, jossa on lisätekijänä tupasvillan ohella puun jäännöksiä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatuneisuus on 2,7 ja maatuneemman pohjaturvekerroksen 6,1. Liekoja on erittäin vähän. Pikkujärvennevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,3 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,8 2,2) ja vesipitoisuus märkäpainosta 94,6 % (93,3 96,5). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,7 MJ/kg (17,3 21,0) ja 50 %:n kosteudessa 8,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,10 % kuivapainosta (0,05 0,21). Pikkujärvenneva soveltuu varauksin turvetuotantoon. Suon pohjoisosassa sijaitsevan lammen ympäristöä ei ole laskettu mukaan tuotantokelpoiseen alueeseen. Suolla on noin 24 ha tuotanto kelpoista yli 1,5 m syvää aluetta. Pinnasta on tuotettavissa noin 20 ha:n alueelta 0,20 milj. suo m 3 parhaiten ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta, joka kuuluu laatu luokkaan 3. Lähinnä heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,28 milj. suo m 3 energia turve tuotantoon soveltuvaa turvetta. 73

75 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 48. Pikkujärvennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 74

76 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Saarineva Saarineva (kl , x=7044,1, y=3311,9) sijaitsee noin 30 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suon länsipuolella ja pohjoisen ja eteläisen osan välissä kulkee metsäautotie. Suolla on 75 tutkimuspistettä ja 78 syvyyspistettä (kuva 49). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 13,9/10 ha. Suon kokonaispintaala on 110 ha, yli 1 m syvän alueen 74 ha, yli 1,5 m syvän 52 ha ja yli 2 m syvän 37 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoisosassa pohjoiseen ja eteläosassa etelään. Saarineva on suurimmaksi osaksi ojitettu. Eteläosassa on pienehkö ojitta maton alue pienen Polvijärven (60,1 m mpy) länsipuolella. Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Suon pohjoispäästä lähtee laskuoja pohjoiseen kohti Purmonjokea. Eteläosan vedet laskevat Polvijärven kautta Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Purmo norra ån keskiosan alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 5,1 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (71 %), hieta (16 %) ja hiesu (10 %). Suon eteläosassa on laajalla alueella yleensä alle metrin paksuinen liejukerros. Saarinevan suotyypeistä on rämeellä 82 %, avosuolla 7 %, korvessa 8 % ja turvekankaalla 3 %. Suon pohjoisosassa on varsinaista- ja ruohoista sararämemuuttumaa, ruohoheinäkorpi muuttumaa ja ohutturpeisella alueella pallosara räme muuttumaa. Etelämpänä ovat tupasvillaräme- ja rahkaräme muuttuma tyypillisiä. Suon eteläisellä alueella on mm. isovarpu- ja tupasvilla räme muuttumaa ja lyhytkorsinevaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 35 % ja mättäiden korkeus 2,9 dm. Puusto on kehitys- ja tiheysluokaltaan vaihtelevaa, yleensä mänty valtaista sekapuustoa. Paikoin koivua ja kuusta on runsaasti. Saarinevan turpeista on rahkavaltaisia 72 % ja saravaltaisia 28 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 45 %, sararahkaturve (CS) 27 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 25 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 43 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 31 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjoisen altaan etelä- ja keskiosassa on paikoin paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on ohut kerros hieman maatuneempaa rahkavaltaista turvetta. Alueen pohjoisosassa turve on saravaltaista pinnasta pohjaan asti. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Liekoja on yleensä vähän. Saarinevalta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,6 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,9 7,2), ph-arvo 4,4 (3,3 5,5), vesipitoisuus märkäpainosta 90,9 % (87,3 93,8) ja kuiva-ainemäärä 85,8 kg/suo m 3 (62,4 125,9). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg (18,5 22,0) ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikki pitoisuus on keskimäärin 0,35 % kuivapainosta (0,05 1,03). Saarinevan pohjoisosassa on pinnassa noin 10 ha:n alueella 0,15 milj. suo-m 3 parhaiten ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kerroksen alla ja muualla yli 1,5 m syvällä, yhteensä 45 ha:n alueella on 1,08 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.35. Suon pohjois osassa pohjaturpeen rikkipitoisuus on korkea. 75

77 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 49. Saarinevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 76

78 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Hemsjön Hemsjön (kl , x=7043,0, y=3309,5) sijaitsee noin 29 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu moreenimaastoon. Pohjois- ja länsireunaa sivuaa paikallistie. Suolla on 17 tutkimuspistettä ja 14 syvyyspistettä (kuva 50). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 44 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti pohjoisen. Hemsjön on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Vedet laskevat suon halki virtaavaan valtaojaan, Nybäckenin kautta pohjoiseen kohti Purmonjokea. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Sexsjön valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 0,6 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalaji on moreenia (100 %). Pohjalla on lähes koko alueella jopa yli 1,5 m paksu liejukerros. Hemsjön suotyypeistä on rämeellä 20 %, avosuolla 32 % ja turvekankaalla 48 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukkaturvekangas, alueen keskellä varsinainen saranevamuuttuma ja varsinainen sararämemuuttuma. Puusto on riuku- tai harvennusvaiheen keskitiheää tai tiheää paikoin koivuvaltaista sekapuustoa. Hemsjön turpeista on rahkavaltaisia 3 %, ja saravaltaisia 97 %. Pääturvelajeittain jakauma on: sararahkaturve (CS) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 97 %. Hemsjön on entinen umpeenkasvanut lampi. Turvekerros on hyvin ohut, ja se koostuu kohta laisen hyvin maatuneesta rahkasaraturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Ohuen turvekerroksen takia Hemsjön ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 50. Hemsjön tutkimus- ja syvyyspisteet. 77

79 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 43. Narsbackyttan Narsbackyttan (kl , x=7042,6, y=3307,4) sijaitsee noin 27 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu etelässä Narsbackmosseniin ja muualla moreenimaastoon. Suon länsipuolella kulkee paikallistie ja pohjoispuolella metsäautotie. Suolla on 18 tutkimus pistettä ja 15 syvyyspistettä (kuva 51). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,7/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 43 ha ja yli 1 m syvän alueen 8 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itään. Narsbackyttan on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suolta on laskuojia itään kohti Nybäckeniä, joka johtaa Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Sexsjön valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 1,7 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (79 %), hiesu (15 %), hiekka (6 %). Pohjalla on muutamassa kohdassa noin puolen metrin paksuinen liejukerros. Narsbackyttanin suotyypeistä on rämeellä 45 % ja turvekankaalla 55 %. Suon eteläosassa on puolukka- ja mustikkaturvekangasta. Pohjoisosassa on tupasvillarahkarämemuuttuma tyypillinen. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 16 % ja mättäiden korkeus 3,3 dm. Puusto on keskitiheää yleensä harvennus- tai tukkipuuasteen mäntyvaltaista sekapuustoa. Narsbackyttanin turpeista on rahkavaltaisia 63 % ja saravaltaisia 37 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 25 %, sararahkaturve (CS) 38 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 35 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 39 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Suurin osa turvekerrostumasta koostuu kohtalaisen hyvin maatuneesta sararahkaja rahkasaraturpeesta. Puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatuneen pohjaturvekerroksen 6,1. Liekoja on paikoin erittäin runsaasti. Ohuen turvekerroksen takia Narsbackkyttan ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 52. Narsbackyttanin tutkimus- ja syvyyspisteet. 78

80 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Norrmossen Norrmossen (kl , x=7043,6, y=3307,5) sijaitsee noin 27 km Pedersören keskustasta kaakkoon, ja se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Itäpuolella kulkee paikallistie, josta lähtee metsäautotie suon poikki. Suolla on 18 tutkimuspistettä ja 17 syvyyspistettä (kuva 53). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 29 ha, yli 1 m syvän alueen 8 ha, yli 1,5 m syvän 5 ha ja yli 2 m syvän 0,5 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen. Norrmossen on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon pohjoispäästä lähtee laskuoja luoteeseen kohti Narsbäckeniä, joka johtaa Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Narsbäckenin valumaalue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,3 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (60 %), hiesu (20 %) ja hiekka (20 %). Liejua ei ole havaittu. Norrmossenin suotyypeistä on rämeellä 37 % ja turvekankaalla 63 %. Suon pohjoisosassa on mustikka-, puolukka- ja ruohoturvekangasta. Eteläosassa esiintyy kanervarahkaräme-, varpurahkaräme- ja isovarpurämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 16 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on suon pohjoisosassa keskitiheää tai tiheää tukkipuuasteen männyn, koivun ja kuusen sekametsää, eteläosassa on mäntyvaltaista riukua. Norrmossenin turpeista on rahkavaltaisia 54 % ja saravaltaisia 46 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 28 %, sararahkaturve (CS) 26 % ja rahkasaraturve (SC) 46 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 47 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjoisosassa turvekerros on ohut, ja se koostuu hyvin maatuneesta rahkasaraturpeesta, jossa on lisätekijänä runsaasti puun jäännöksiä. Eteläosan paksuturpeisemmalla alueella on noin puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,1. Liekoja on paikoin erittäin runsaasti. Norrmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,4 6,1), vesipitoisuus märkäpainosta 89,7 % (88,3 91,9) ja kuiva-ainemäärä 107,4 kg/suo m 3 (91,1 114,1). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 21,0 MJ/ kg (20,4 21,7) ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,13 % kuivapainosta (0,12 0,14). Norrmossenin eteläosassa on noin 5 ha yli 1,5 m syvää aluetta, jolla pienimuotoinen energia turvetuotanto on mahdollista. Alueella on noin 0,07 milj. suo m 3 tuotantoon soveltuvaa turvetta, ja energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan se kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.15. Kuva 53. Normossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 79

81 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 45. Skjorsmossen Skjorsmossen (kl , x=7044,7, y=3310,3) sijaitsee noin 28 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon, ja länsipuolelle johtaa metsä auto tie. Suolla on 34 tutkimuspistettä ja 30 syvyyspistettä (kuva 54). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 6,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 107 ha, yli 1 m syvän alueen 40 ha, yli 1,5 m syvän 20 ha ja yli 2 m syvän 11 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen ja länteen. Skjorsmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Pohjoisosassa on ojittamaton alue. Suo kuuluu lähinnä luonnontilaisuusluokkaan 1. Suon länsireunasta on laskuoja Kutubäckeniin, joka johtaa luoteeseen kohti Purmonjokea. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Sexsjön valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,4 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalaji on moreenia (100 %). Pohjalla on laajahkolla alueella alle puolen metrin paksuinen liejukerros. Skjorsmossenin suotyypeistä on rämeellä 68 %, avosuolla 5 %, korvessa 2 %, turvekankaalla 25 %. Ojittamattomalla alueella on lyhytkorsinevaa, varpurahkarämettä ja tupasvillarahkarämettä. Suon eteläosassa on pienialainen luhtanevaojikkoalue. Muualla eteläosassa on puolukka turvekangas tyypillinen suotyyppi (kuva 55). Pohjoisen ojitusalueella on mm. variksenmarja rahkarämeojikkoa ja tupasvillarämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 35 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Puusto on ojitusalueella yleensä tiheysasteeltaan vaihtelevaa mäntyvaltaista taimikkoa tai riukua. Turvekangas alueella on kookkaampaa puustoa. Skjorsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 60 % ja saravaltaisia 40 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 35 %, sararahkaturve (CS) 25 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 38 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 19 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjoisosassa on paikoin paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, ja sen alla on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkaturvetta. Muualla rahkavaltainen pintakerros on ohut, ja turvekerros on muutoin yleensä kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka- tai rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 1,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja on vähän. Skjorsmossenita on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,0 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,8 1,1), vesipitoisuus märkäpainosta 91,6 % (86,9 94,8) ja kuiva-ainemäärä 83,7 kg/suo m 3 (68,7 100,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 19,32 MJ/kg (17,6 21,34) ja 50 %:n kosteudessa 8,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keski määrin 0,09 % kuivapainosta (0,05 0,13). Skjorsmossenin pohjoisosa soveltuu varauksin pienimuotoiseen turvetuotantoon. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus vaihtelee huomattavasti. Suon yhtenäi sellä noin 17 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,30 milj. suo m 3 lähinnä energia turve tuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan se kuuluu laatu luokkaan M50, A2.0, Q8.0, S

82 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 Kuva 54. Skjorsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. Kuva 55. Puolukkaturvekangasta Skjorsmossenin eteläosassa (kuva Samu Valpola). 81

83 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 46. Puukkopohja Puukkopohja (kl , x=7045,9, y=3311,4) sijaitsee noin 33 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenimaastoon, ja sen itäreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 11 tutkimuspistettä (kuva 56). Tutkimuspisteitä on yhteensä 2,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 49 ha, yli 1 m syvän alueen 9 ha ja yli 1,5 m syvän 3 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen. Suo on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Vedet laskevat suon halki virtaavaan Purmon pohjoiseen jokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Purmo norra ån keskiosan alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 1,8 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (91 %) ja hiesu (9 %). Pohjalla on laajahkolla alueella paikoin metrin paksuinen liejukerros. Puukkopohjan suotyypeistä on rämeellä 18 % ja turvekankaalla 82 %. Puolukka-, varpu- ja ruohoturvekangas ovat yleisiä. Lisäksi suolla esiintyy mm. variksenmarjarahkarämemuuttumaa ja korpirämettä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 8 % ja mättäiden korkeus 3,0 dm. Puusto on yleensä keskitiheää harvennusvaiheen sekapuustoa. Puukkopohjan turpeista on rahkavaltaisia 20 % ja saravaltaisia 80 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 15 %, sararahkaturve (CS) 5 %, ja rahkasaraturve (SC) 80 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 3 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 74 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerros on suolla yleensä ohut, ja se koostuu kohtalaisen hyvin maatuneesta rahkasara turpeesta, jossa on lisätekijänä puun jäännöksiä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,4. Liekoja on paikoin erittäin runsaasti. Ohuen turvekerroksen takia Puukkopohja ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 56. Puukkopohjan tutkimuspisteet. 82

84 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Källbackkärret Källbackkärret (kl , x=7044,5, y=3304,7) sijaitsee noin 25 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Suo on muodoltaan rikkonainen, ja se rajoittuu lännessä paikoin peltoihin ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Pohjois- ja eteläpuolella kulkee paikallistie. Suolla on 29 tutkimuspistettä ja 16 syvyyspistettä (kuva 57). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 4,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 107 ha, yli 1 m syvän alueen 12 ha ja yli 1,5 m syvän 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää voimakkaasti luoteeseen ja länteen. Källbackkärret on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon länsi reunasta lähtee laskuojia kohti Purmonjokea. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Edenin alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,1 m. Suon pohja on epätasainen. Pohja maa lajit ovat moreeni (89 %), hiekka (9 %) ja hieta (2 %). Källbackkärretin suotyypeistä on rämeellä 68 %, korvessa 7 %, turvekankaalla 23 % ja pellolla 2 %. Suon länsiosassa on isovarpurämemuuttuma tyypillinen (kuva 58). Muualla on mm. tupasvillaräme- ja korpirämemuuttumaa sekä varsinaista korpimuuttu- maa. Ohutturpeisilla alueilla esiintyy mm. pallosararämemuuttumaa ja puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 4 % ja mättäiden korkeus 1,7 dm. Puusto on yleensä mäntyvaltaista ja tiheys- ja kehitysluokaltaan vaihtelevaa. Källbackkärretin turpeista on rahkavaltaisia 55 % ja saravaltaisia 45 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 17 %, sararahkaturve (CS) 38 % ja rahkasaraturve (SC) 45 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 39 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa suosta on hyvin ohutturpeista, lähes biologista suota. Heikosti maatunut rahka valtainen pintaturvekerros on suolla hyvin ohut. Turvekerros koostuu kohtalaisen hyvin maatuneesta sararahka- ja rahkasaraturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,4 ja energiaturpeen 6,5. Liekoja on paikoin erittäin runsaasti. Ohuen turvekerroksen takia Källbackkärret ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 57. Källbackkärretin tutkimus- ja syvyyspisteet. 83

85 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 58. Isovarpurämemuuttumaa Källbackkärretillä (kuva Tapio Toivonen). 84

86 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Hembackmossen Hembackmossen (kl , x=7043,9, y=3306,6) sijaitsee noin 25 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu pohjoisessa paikoin peltoihin ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Eteläpuolella kulkee paikallistie. Suolla on 39 tutkimuspistettä ja 35 syvyyspistettä (kuva 59). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 81 ha, yli 1 m syvän alueen 21 ha, yli 1,5 m syvän 13 ha ja yli 2 m syvän 6 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pääasiassa pohjoiseen ja luoteeseen. Hembackmossen on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Vedet laskevat ojia myöten suon halki virtaavaan Narsbäckeniin, joka johtaa Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Narsbäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,7 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (50 %), hiesu (27 %), hiekka (12 %) ja hieta (11 %). Pohjalla on laajahkolla alueella yleensä alle puolen metrin paksuinen liejukerros. Hembackmossenin suotyypeistä on rämeellä 34 %, korvessa 3 % ja turvekankaalla 63 %. Suon itäosassa on tupasvillaräme muuttuma luonteenomainen. Alueella on myös variksenmarja rahkarämemuuttumaa ja isovarpurämemuuttumaa. Länsi- ja eteläosassa on mustikka-, puolukka- ja ruohoturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 6 % ja mättäiden korkeus 1,8 dm. Puusto on turvekangasalueilla kookasta sekapuustoa. Itäosassa on mäntyvaltaista harvennusmetsää. Hembackmossenin turpeista on rahkavaltaisia 68 % ja saravaltaisia 32 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 20 %, sararahkaturve (CS) 48 % ja rahkasaraturve (SC) 32 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 46 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suon länsi- ja eteläosa on ohutturpeista. Näillä alueilla turvekerros koostuu hyvin maatuneesta rahkasara- ja sararahkaturpeesta, jossa on lisätekijänä puun jäännöksiä. Itäosan paksuturpeisella alueella on ohuehko heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on melko hyvin maatunutta rahka- ja sararahkaturvetta, jossa on myös lisätekijänä usein puun jäännöksiä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,8. Liekoja on paikoin kohtalaisesti. Hembackmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,6 4,3), vesipitoisuus märkäpainosta 90,7 % (89,0 91,9) ja kuivaainemäärä 86,9 kg/suo m 3 (77,7 101,3). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 21,2 MJ/ kg (19,9 22,7) ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % kuivapainosta (0,14 0,19). Hembackmossenin itäosan 12 ha:n laajuinen yli 1,5 m syvä alue soveltuu turvetuotantoon. Alueella on 0,20 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

87 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 59. Hembackmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 86

88 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Gransjön Gransjön (kl , x=7044,2, y=3307,8) sijaitsee noin 25 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon, ja pohjoisreunaan johtaa metsäautotie. Suolla on 4 tutkimuspistettä ja 2 syvyyspistettä (kuva 60). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 4,7/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 13 ha, yli 1 m syvän alueen 5 ha ja yli 1,5 m syvän 3 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itään. Gransjön on ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Suon itäosassa sijaitsee pieni lampi, Gransjön (57,0 m mpy). Suolta on laskuoja itään, joka johtaa Sääksjärveen, josta vedet virtaavat Purmon pohjoiseen jokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Sexsjön valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,3 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalaji on moreenia (100 %). Pohjalla on laajalla alueella paikoin metrin paksuinen liejukerros. Gransjönin suotyypeistä on rämeellä 33 %, korvessa 17 % ja turvekankaalla 50 %. Suolla olevan lammen ympärillä on nevakorpea ja varsinaista sa- rarämettä, ja länsiosassa on puolukka turve kangasta. Puusto on yleensä mäntyvaltaista, melko kookasta ja keskitiheää. Gransjönin turpeista on rahkavaltaisia 51 % ja saravaltaisia 49 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 26 %, sararahkaturve (CS) 24 % ja rahkasaraturve (SC) 49 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 59 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 13 % kokonaisturvemäärästä. Lammen lähellä on paikoin paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Muualla suota turvekerros on melko hyvin maatunutta rahkasaratai sararahkaturvetta. Puun jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,8 ja hyvin maatuneen kerroksen 6,8. Liekoja on erittäin runsaasti. Gransjönin pieni koko ja itäosan lampi ovat esteenä turvetuotannolle. Kuva 60. Gransjönin tutkimus- ja syvyyspisteet. 87

89 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 50. Lillsjön Lillsjön (kl , x=7044,7, y=3308,3) sijaitsee noin 25 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon, ja sen itäreunaa sivuaa maantie. Suolla on 5 tutkimuspistettä (kuva 61). Tutkimuspisteitä on 3,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 17 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti luoteeseen. Lillsjön on entinen umpeenkasvanut lampi, jonka reunat on pengerretty veden pinnan nostamiseksi. Se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Lammen ulkopuolinen alue on ojitettu. Vedet laskevat suon halki virtaavaan Nybäckeniin, joka johtaa Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Sexsjön valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 0,9 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalaji on moreeni (100 %). Suon pohjalla on laajalla alueella paikoin yli metrin paksuinen liejukerros. Lillsjönin suotyypeistä on rämeellä 20 % ja turvekankaalla 80 %. Suolla on puolukka- ja ruohoturvekangasta sekä isovarpuräme muuttumaa. Rahkamättäisyyttä ei havaittu. Puusto on lammen ympärillä keskitiheää tai tiheää, kehitysluokaltaan vaihtelevaa mäntyvaltaista sekapuustoa. Lillsjönin turpeista on rahkavaltaisia 63 % ja saravaltaisia 37 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 15 %, sararahkaturve (CS) 48 % ja rahkasaraturve (SC) 37 %. Tupasvillaa (ER) lisä tekijänä sisältäviä turpeita on 15 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 52 % kokonais turvemäärästä. Turvekerros on ohut, ja se koostuu suurimmaksi osaksi melko hyvin maatuneesta sararahka- ja rahkasaraturpeesta. Puun jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,6. Ohuen turvekerroksen takia Lillsjön ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 61. Lillsjönin tutkimuspisteet. 88

90 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Kingelmossen Kingelmossen (kl , x=7043,9, y=3309,3) sijaitsee noin 28 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu pohjoisessa ja lännessä peltoihin, muualla mäkiseen moreeni maastoon. Suon halki kulkee metsäautotie. Suolla on 14 tutkimuspistettä ja 10 syvyyspistettä (kuva 62). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,4/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 28 ha, yli 1 m syvän alueen 8 ha ja yli 1,5 m syvän 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 3 m/km. Suo on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Eteläosan vedet laskevat eteläosan halki virtaavaan Kutubäckeniin, joka johtaa Sääksjärveen. Myös suon pohjoispäästä on suora ojayhteys Sääksjärveen, josta on laskuoja Purmonjokeen (Purmo norra å). Suo kuuluu vesistöalueeseen , Sexsjön valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 1,7 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (79 %) ja hieta (21 %). Pohjalla on muutamassa kohdassa yleensä alle puolen metrin paksuinen liejukerros. Kingelmossenin suotyypeistä on rämeellä 13 % ja turvekankaalla 87 %. Mustikka- ja puolukkaturvekangas ovat suolle luonteenomaisia. Lisäksi suon pohjoisosassa on kytöheittoa. Rahka mättäisyyttä ei havaittu. Puusto on keskitiheää, paikoin tiheääkin tukkipuuasteella olevaa männyn, koivun ja kuusen sekapuustoa. Kingelmossenin turpeista on rahkavaltaisia 51 % ja saravaltaisia 49 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 6 %, sararahkaturve (CS) 46 % ja rahkasaraturve (SC) 49 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 74 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros puuttuu lähes kokonaan. Turvekerrostuma koostuu kohtalaisen hyvin maatuneesta rahkasara- ja sararahkaturpeesta, jossa on lisätekijänä erittäin runsaasti puun jäännöksiä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on vähän. Suurin osa Kingelmossenista on ohutturpeista. Suota ei suositella turvetuotantoon. Kuva 62. Kingelmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 89

91 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 52. Gäddsjömossen Gäddsjömossen (kl , x=7046,0, y=3312,8) sijaitsee noin 32 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu luoteessa Särssinjärveen (57,2 m mpy) ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Etelä- ja lounaispuolella kulkee metsäautotie. Suolla on 29 tutkimuspistettä ja 31 syvyyspistettä (kuva 63). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11,1/10 ha. Suon kokonais pinta-ala on 54 ha, yli 1 m syvän alueen 38 ha, yli 1,5 m syvän 31 ha ja yli 2 m syvän 23 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lähinnä luoteeseen. Gäddsjö mossen on suurimmaksi osaksi luonnontilainen, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 3. Vain etelä- ja itäreunassa on ojitusta. Suon keskellä on pienehkö järvi, Gäddsjön (59,0 m mpy), josta on laskuoja Särssinjärveen. Järvestä on ojayhteys Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Purmo norra ån keskiosan alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,9 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (50 %)ja hiekka (50 %). Suon pohjalla on laajalla alueella yleensä alle puolen metrin paksuinen liejukerros. Gäddsjömossenin suotyypeistä on rämeellä 92 % ja avosuolla 8 %. Tupasvillaräme ja rahkaräme ovat yleisiä. Länsiosassa on lyhytkorsinevaa. Reunaosissa on yleisesti pallosararämettä ja korpirämettä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 42 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Puusto on yleensä harvahkoa ja vajaatuottoista mäntyä. Gäddsjömossenin turpeista on rahkavaltaisia 100 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 85 % ja sararahkaturve (CS) 15 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 38 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 9 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on monin paikoin yli 2 m paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka sisältää lisätekijänä yleisesti tupasvillan jäännöksiä. Kerroksen alla on hieman maatuneempaa rahka- tai sararahkaturvetta pohjaan asti. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta turve kerroksen maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Suurin osa Gäddsmossenia on luonnontilassa. Suon keskellä on järvi, joka haittaa mahdollista kuivatusta. Suota ei suositella turvetuotantoon. Kuva 63. Gäddsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 90

92 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Stormyran Stormyran (kl , x=7043,1, y=3293,2) sijaitsee noin 24 km Pedersören keskustasta etelään. Se rajoittuu pohjoisessa paikoin peltoihin ja muualla loivapiirteiseen moreeni- ja hiekka maastoon. Itäreunaa sivuaa paikallistie. Suolla on 35 tutkimuspistettä ja 31 syvyys pistettä (kuva 64). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 88 ha, yli 1 m syvän alueen 9 ha ja yli 1,5 m syvän 3 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen ja länteen noin 2 m/km. Sormyran on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Suolta lähtee useita laskuojia läheiseen Kovjokeen, joka johtaa mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Åvisån valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 1,6 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohja maalajit ovat hiekka (33 %), moreeni (30 %) ja hieta (21 %). Suon pohjalla on muutamassa kohdassa ohut liejukerros. Stormyranin suotyypeistä on rämeellä 18 % ja turvekankaalla 82 %. Suurin osa suotyypeistä on turvekangasasteella, josta puolukka- ja mustikkaturvekangas ovat vallitsevia. Lisäksi suolla esiintyy paikoin varsinaista sararämemuuttumaa ja pallosararämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 2 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on keskitiheää tai tiheää pinotavara- tai tukkipuuasteen sekapuustoa. Stormyranin turpeista on rahkavaltaisia 27 % ja saravaltaisia 73 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 6 %, sararahkaturve (CS) 21 %, saraturve (C) 4 % ja rahkasaraturve (SC) 69 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 5 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 36 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota turvekerros on alle puolen metrin paksuinen. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros puuttuu suolta lähes kokonaan. Turvekerros koostuu valtaosin kohtalaisen hyvin maatuneesta rahkasaraturpeesta, jossa on lisätekijänä yleisesti puun jäännöksiä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta turve kerroksen maatuneisuus on 2,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,4. Liekoja on vähän. Ohuen turvekerroksen takia Stormyrania ei suositella turvetuotantoon. Kuva 64. Stormyranin tutkimus- ja syvyyspisteet. 91

93 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 54. Storträsket Storträsket (kl , x=7045,0, y=3295,2) sijaitsee noin 25 km Pedersören keskustasta etelään. Se rajoittuu idässä Lampmosseniin ja muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon. Pohjois osan poikki kulkee metsäautotie, ja eteläreunaa sivuaa paikallistie. Suolla on 49 tutkimuspistettä ja 48 syvyyspistettä (kuva 65). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 139 ha ja yli 1 m syvän alueen 8 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoisosassa loivasti etelään. Storträsket on lähes kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Suon keskellä ja kaakkoisosassa on umpeenkasvanut kuivahtanut lampi, jonka kautta virtaa Träskbäcken lounaaseen kohti Kovjokea, joka laskee mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Träsk bäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 1,8 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (96 %), hiesu (3 %) ja hieta (1 %). Umpeenkasvaneen lammen alueella on liejua alle puolen metrin paksuinen kerros. Storträsketin suotyypeistä on rämeellä 40 %, avosuolla 31 %, korvessa 5 % ja turvekankaalla 24 %. Pohjoisosassa ovat rahkaräme, kangasräme ja paikoin varsinainen sararämemuuttuma tyypillisiä. Umpeenkasvaneen lammen alueella on luhtanevamuuttumaa. Suon länsi- ja itäosassa ovat puolukkaja mustikkaturvekangas luonteenomaisia. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 8 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm. Puusto on kehitys- ja tiheysluokaltaan vaihtelevaa, yleensä mäntyvaltaista, mutta paikoin koivua on runsaasti. Storträsketin turpeista on rahkavaltaisia 58 % ja saravaltaisia 42 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 31 %, sararahkaturve (CS) 27 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 41 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 41 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota turvekerros on selvästi alle puolen metrin paksuinen, kuivaneen lammen alueella pelkkää suokasvillisuutta liejun päällä. Pohjoisosassa on paikoin noin puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Kerroksen alla ja muualla pinnasta asti on kohtalaisesti maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta, jossa on lisätekijänä runsaasti puun jäännöksiä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta turve kerroksen maatuneisuus on 1,9 ja hyvin maatuneen pohjaturpeen 5,9. Liekoja on paikoin runsaasti. Ohuen turvekerroksen takia Storträsket ei sovellu turvetuotantoon. 92

94 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 Kuva 65. Storträsketin tutkimus- ja syvyyspisteet. 93

95 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 55. Lampmossen Lampmossen (kl , x=7045,0, y=3296,3) sijaitsee noin 23 km Pedersören keskustasta eteläkaakkoon. Se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon ja sen pohjoisreunaa sivuaa paikallistie. Suolla on 54 tutkimuspistettä ja 53 syvyyspistettä (kuva 66). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 6,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 169 ha, yli 1 m syvän alueen 63 ha ja yli 1,5 m syvän 23 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km. Lampmossen on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vedet laskevat suon eteläosan halki virtaavaan Storträsbäckeniin, joka johtaa länteen kohti Kovjokea. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Träskbäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,0 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (80 %), hiekka (15 %), hiesu (4 %) ja hieta (1 %). Pohjalla on laajahkolla alueella yleensä alle puolen metrin paksuinen liejukerros. Lampmossenin suotyypeistä on rämeellä 76 %, avosuolla 5 % ja turvekankaalla 19 %, Tupasvillaräme- ja varsinainen sararämemuuttuma ovat suolla yleisiä. Lisäksi esiintyy variksenmarja rahkarämemuuttumaa ja etenkin ohutturpeisilla alueilla pallosarärämemuuttumaa ja puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 21 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on pääasiassa kehitys- ja tiheysluokaltaan vaihtelevaa männikköä, joskin paikoin koivua tai kuusta on runsaasti seassa. Lampmossenin turpeista on rahkavaltaisia 45 % ja saravaltaisia 55 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 20 %, sararahkaturve (CS) 26 %, saraturve (C) 13 % ja rahkasaraturve (SC) 42 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 21 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa suosta on ohutturpeista. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on yleensä ohut tai se puuttuu kokonaan. Varsinkin suon eteläosassa turvekerros koostuu pinnasta pohjaan kohtalaisesti maatuneesta sararahka- ja rahkasaraturpeesta. Luoteisosassa rahkavaltainen turve on vallitseva. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta turvekerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,6. Liekoja on paikoin kohtalaisesti. Lampmossenilla on kaksi yhteensä noin 21 ha:n laajuista yli 1,5 m syvää aluetta, jotka soveltuvat turvetuotantoon. Niillä on yhteensä noin 0,27 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 66. Lampmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 94

96 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Fingervantmossen Fingervantmossen (kl , x=7046,5, y=3297,1) sijaitsee noin 21 km Pedersören keskustasta eteläkaakkoon. Se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Itä- ja eteläreunaa sivuaa paikallistie ja pohjoisreunaa metsäautotie. Suolla on 18 tutkimuspistettä ja 18 syvyys pistettä (kuva 67). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 5,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 68 ha, yli 1 m syvän alueen 13 ha, yli 1,5 m syvän 7 ha ja yli 2 m syvän 3 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 2,5 m/km. Fingervantmossen on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Vedet laskevat kaakkoon kohti Karikbäckeniä, joka johtaa pohjoiseen Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistö alueeseen , Karikbäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (78 %) ja hiesu (22 %). Liejua ei ole havaittu. Fingervantmossenin suotyypeistä on rämeellä 58 % ja turvekankaalla 48 %. Suon keskellä ovat tupasvilla- ja variksenmarja rahkaräme muuttuma yleisiä. Reunemmalla on puolukka- ja mustikkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 16 % ja mättäiden korkeus 2,6 dm. Puusto on keski tiheää tai tiheää riuku- tai pinotavara-asteen männikköä, reunemmalla myös kookasta seka puustoa. Fingervantmossenin turpeista on rahkavaltaisia 88 % ja saravaltaisia 12 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 23 %, sararahkaturve (CS) 64 % ja rahkasaraturve (SC) 12 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 40 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 54 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskellä on yli puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka sisältää yleisesti lisätekijänä tupasvillan jäännöksiä. Kerroksen alla ja reunemmalla paikoin pinnasta asti on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,6. Liekoja on paikoin kohtalaisesti. Fingervantmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,8 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,1 6,1), vesipitoisuus märkäpainosta 89,9 % (86,1 91,9) ja kuiva-ainemäärä 106,3 kg/suo m 3 (75,8 142,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 19,9 MJ/ kg (18,4 21,2) ja 50 %:n kosteudessa 8,7 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 % kuivapainosta (0,08 0,30). Pienimuotoinen turvetuotanto on mahdollista Fingervantmossenin 7 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella. Pintakerroksesta on mahdollista nostaa ensin noin 0,05 milj. suo m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,07 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Kuva 67. Fingervatmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 95

97 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 57. Stormossen Stormossen (kl , x=7048,2, y=3296,4) sijaitsee noin 18 km Pedersören keskustasta eteläkaakkoon, ja se rajoittuu moreenimaastoon. Pohjoisreunaa sivuaa paikallistie ja eteläreunaa metsäautotie. Suolla on 52 tutkimuspistettä ja 38 syvyyspistettä (kuva 68). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 100 ha, yli 1 m syvän alueen 34 ha, yli 1,5 m syvän 11 ha ja yli 2 m syvän 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 2 m/km. Stormossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Vain suon keskellä on pienehkö ojittamaton alue. Pohjoisosassa on pieni umpeenkasvanut lampi. Suon keski- ja itäosan vedet laskevat suon halki virtaavan laskuojan kautta itään kohti Karikbäckeniä, joka johtaa pohjoiseen kohti Purmonjokea. Luoteislahdekkeen vedet virtaavat Kalimossenin kautta Mörbäckeniin,joka johtaa Kovjokeen. Suon itäosa kuuluu vesistöalueeseen , Karikbäckenin valuma-alue ja luoteisosa vesistöalueeseen , Kovjoen keskiosan alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (66 %), hiesu (31 %) ja sora (3 %). Pohjalla on laajahkolla alueella ohut liejukerros. Stormossenin suotyypeistä on rämeellä 35 %, avosuolla 1 %, korvessa 2 % ja turvekankaalla 62 %. Ohutturpeisilla alueilla on puolukkaturvekangas tyypillinen. Lisäksi suolla on mm. isovarpurämemuuttumaa, varsinaista sararäme muuttumaa ja mustikkaturvekangasta. Pienellä ojittamattomalla alueella on lähinnä tupasvillarämettä. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 5 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Puusto on paksuturpeisilla alueilla keskitiheää pinotavara-asteen männikköä. Turvekangasalueilla on kookasta sekapuustoa. Stormossenin turpeista on rahkavaltaisia 37 % ja saravaltaisia 63 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 14 %, sararahkaturve (CS) 23 %, saraturve (C) 11 % ja rahkasara turve (SC) 53 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 10 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 39 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa suosta on ohutturpeista. Pohjoisosassa on pieni alue, jossa on yli 2 m:n paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Muualla tämä kerros joko puuttuu tai on hyvin ohut. Suurin osa suon turvekerrostumasta on kohtalaisesti maatunutta rahkasaraturvetta. Ohutturpeisilla alueilla maatumisaste voi olla kuitenkin melko korkea. Puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Liekoja on yleensä vähän. Stormossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,3 % kuivapainosta (vaihteluväli 4,8 6,8), vesipitoisuus märkäpainosta 89,1 % (85,5 90,9) ja kuiva-ainemäärä 95,2 kg/suo m 3 (90,9 99,7). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 20,3 MJ/kg (19,9 20,7) ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,21 % kuivapainosta (0,04 0,42). Stormossenin eteläosassa on 9 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä turvetuotantoon soveltuvalla alueella 0,13 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S

98 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 Kuva 68. Stormossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 97

99 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 58. Vibergsmyran Vibergsmyran (kl , x=7049,4, y=3294,3) sijaitsee noin 21 km Pedersören keskustasta etelään. Se rajoittuu etelässä peltoon ja muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon länsi- ja eteläreunaa sivuaa paikallistie. Suolla on 44 tutkimuspistettä ja 41 syvyyspistettä (kuva 69). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 85 ha, yli 1 m syvän alueen 14 ha, yli 1,5 m syvän 9 ha ja yli 2 m syvän 3 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti luoteeseen. Vibergsmyran on osittain ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1 2. Suon eteläosa on luonnontilassa. Koillisosasta on ojayhteys Mörbäckeniin, joka johtaa Kovjokeen. Myös suon luoteis reunasta on ojayhteys Kovjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kovjoen keskiosan alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (91 %) ja hiesu (9 %). Eteläosassa on suon pohjalla pienehköllä alueella alle puolen metrin paksuinen liejukerros. Vibergsmyranin suotyypeistä on rämeellä 69 %, turvekankaalla 30 % ja pellolla 1 %. Eteläosan luonnontilaisella alueella on variksenmarja- ja tupasvillarahkarämettä, tupasvillarämettä ja isovarpurämettä. Suon pohjoisosassa on mm. puolukkaturvekangasta, kangasräme- ja tupasvilla rämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 12 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on ojitusalueella keskitiheää tai tiheää riuku- tai harvennusvaiheen männikköä tai mäntyvaltaista sekapuustoa. Luonnontilaisella alueella on vajaatuottoista mäntyä. Vibergsmyranin turpeista on rahkavaltaisia 76 %, ja saravaltaisia 24 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 52 %, sararahkaturve (CS) 24 % ja rahkasaraturve (SC) 24 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 34 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjois- ja keskiosa on pääasiassa hyvin ohutturpeista, monin paikoin biologista suota. Eteläosan pienehköllä paksuturpeisella alueella on yli 1,5 m paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka koostuu suureksi osaksi Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Kerroksen alla ja suon eteläpäässä on kohtalaisesti maatunutta sarapitoista tai valtaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjaturvekerroksen 6,5. Liekoja on erittäin vähän. Vibergsmyranin eteläosan yli 1,5 m syvä 8 ha:n laajuinen alue soveltuu pienimuotoiseen ympäristöturve tuotantoon. Alueella on noin 0,09 milj. suo m 3 tuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 2. Heikosti maatuneen rahka kerroksen alla on noin 0,04 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 69. Vibergsmyranin tutkimus- ja syvyyspisteet. 98

100 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Kalimossen Kalimossen (kl , x=7049,6, y=3295,0) sijaitsee noin 18 km Pedersören keskustasta etelään. Se rajoittuu lounaassa peltoon ja muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon. Itä- ja eteläreunaa sivuaa paikallistie. Suolla on 55 tutkimuspistettä ja 47 syvyyspistettä (kuva 70). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 96 ha, yli 1 m syvän alueen 34 ha ja yli 1,5 m syvän 13 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 2 m/km. Kalimossen on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Vedet virtaavat suon pohjoisosan halki virtaavaan Mörbäckeniin, joka johtaa Kovjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kovjoen keskiosan alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 1,7 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (66 %), hiesu (15 %) ja hiekka (15 %). Suon pohjalla on paikoin alle 0,3 m:n paksuinen liejukerros. Kalimossenin suotyypeistä on rämeellä 28 % ja turvekankaalla 72 %. Suurin osa suosta on turvekangas asteella. Puolukkaturvekangas on selvästi yleisin, mutta monin paikoin on myös mustikkaturvekangasta. Suon etelä- ja pohjoisosassa on myös varsinaista sararämemuuttumaa. Keski määräinen pinnan rahkamättäisyys on 3 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Puusto on yleensä keskitiheää, paikoin tiheääkin tukkipuuasteen mäntyvaltaista sekapuustoa. Kalimossenin turpeista on rahkavaltaisia 19 % ja saravaltaisia 81 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 4 %, sararahkaturve (CS) 16 %, saraturve (C) 17 % ja rahkasaraturve (SC) 64 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 7 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 28 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa suosta on ohutturpeista. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros puuttuu yleensä kokonaan. Suurin osa turvekerrostumasta koostuu kohtalaisesti maatuneesta rahkasaraturpeesta. Paikoin on myös puhdasta saraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta turvekerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,3. Liekoja on hyvin vähän. Kalimossenin keskiosassa on noin 11 ha:n laajuinen varauksin turvetuotantoon soveltuva yli 1,5 m syvä alue. Puusto on alueella kookasta. Alueella on noin 0,14 milj. suo m 3 energiaturve tuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatu luokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Kuva 70. Kalimossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 99

101 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 60. Hömossen Hömossen (kl , x=7046,6, y=3297,8) sijaitsee noin 21 km Pedersören keskustasta eteläkaakkoon. Se rajoittuu kaakossa peltoon ja muualla moreenimaastoon. Lounaisreunaa sivuaa paikallistie. Suolla on 13 tutkimuspistettä ja 8 syvyyspistettä (kuva 71). Tutkimus- ja syvyys pisteitä on yhteensä 10,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 20 ha ja yli 1 m syvän alueen 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 2 m/km. Hömossen on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon pohjoispäästä lähtee laskuoja pohjoiseen kohti Karikbäckeniä, joka johtaa pohjoiseen kohti Purmonjokea. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Karikbäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 1,2 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat hiesu (57 %), hieta (29 % ja moreeni (14 %). Hömossenin suotyypeistä on turvekankaalla 100 %. Ruohoturvekangas on vallitseva suotyyppi, lisäksi suolla esiintyy puolukkaturvekangasta. Rahkamättäisyyttä ei havaittu. Puusto on tiheää kuusen ja koivun sekametsää, mänty on selvästi vähemmistönä. Hömossenin turpeista on rahkavaltaisia 38 % ja saravaltaisia 62 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 7 %, sararahkaturve (CS) 31 % ja rahkasaraturve (SC) 62 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 83 % kokonaisturvemäärästä. Suon turvekerros on ohut, yleensä alle puolen metrin paksuinen. Heikosti maatunut rahka valtainen pintaturvekerros puuttuu lähes kokonaan. Turvekerrostuma koostuu kohtalaisen hyvin maatuneesta sararahka- ja rahkasaraturpeesta. Puun jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 4,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,5. Liekoja on erittäin runsaasti. Ohuen turvekerroksen takia Hömossen ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 71. Hömossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 100

102 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Tagelstarrmossen Tagelstarrmossen (kl , x=7045,2, y=3297,5) sijaitsee noin 22 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu kaakossa peltoon, etelässä suohon ja muualla moreeni maastoon. Suon itäja eteläosassa on peltoja. Eteläreunaa sivuaa paikallistie ja itä- ja pohjoisreunaa metsäautotie. Suolla on 48 tutkimuspistettä ja 56 syvyyspistettä (kuva 72). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 111 ha, yli 1 m syvän alueen 43 ha, yli 1,5 m syvän 17 ha ja yli 2 m syvän 7 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itäosassa kaakkoon ja länsiosassa länteen ja pohjoiseen. Tagelstarrmossen on kokonaan ojitettu. Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon kaakkoisreunasta on laskuoja Västermossenille, josta vedet kulkeutuvat pohjoiseen Karibäckeniin ja edelleen Purmonjokeen. Myös suon pohjoispäästä on ojayhteys Karibäckeniin. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Karikbäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,8 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (69 %), hiesu (30 %) ja hiekka (1 %). Suon pohjalla on muutamassa kohdassa ohut liejukerros. Tagelstarrmossenin suotyypeistä on rämeellä 58 %, korvessa 2 %, turvekankaalla 25 % ja pellolla 15 %. Suon länsiosassa ovat varsinainen sararämemuuttuma ja puolukka turvekangas luonteenomaisia. Paikoin esiintyy myös tupasvillarämemuuttumaa. Suon itäosassa esiintyy mm. variksemarjarahkaräme- ja isovarpurämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus 1,7 dm. Puusto on yleensä keskitiheää mäntyvaltaista harvennus metsää tai riukua, suon länsiosassa paikoin kookasta sekapuustoa. Tagelstarrmossenin turpeista on rahkavaltaisia 44 % ja saravaltaisia 56 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 17 %, sararahkaturve (CS) 27 %, saraturve (C) 11 % ja rahkasara turve (SC) 45 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 23 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on suon länsiosassa ohut tai puuttuu kokonaan. Turvekerros on yleensä kohtalaisen hyvin maatunutta rahkasaraturvetta. Paikoin on myös puhdasta saraturvetta. Suon itäosassa heikosti maatunutta pintarahkaa on paikoin yli metrin paksuudelta, ja turve on yleensä rahkavaltaista. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta turvekerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Liekoja on erittäin vähän. Tagelstarrmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,6 5,3), vesipitoisuus märkäpainosta 91,7 % (90,7 92,4) ja kuivaainemäärä 80,4 kg/suo m 3 (76,1 86,5). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 20,2 MJ/ kg (19,2 21,4) ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,12 % kuivapainosta (0,09 0,15). Tagelstarrmossen soveltuu turvetuotantoon. Suon kahdella yhteensä 17 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,27 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energia turpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

103 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 72. Tagelstarrmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 102

104 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Fagerbackmossen Fagerbackmossen (kl , x=7048,2, y=3297,5) sijaitsee noin 19 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu pohjoisessa ja kaakossa peltoihin ja muualla mäkiseen moreeni maastoon. Itäosan poikki kulkee paikallistie ja eteläreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 19 syvyyspistettä (kuva 73). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 49 ha, yli 1 m syvän alueen 11 ha, yli 1,5 m syvän 7 ha ja yli 2 m syvän 3 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 3 m/km. Fagerbackmossen on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon pohjoisreunasta lähtee laskuoja, joka johtaa Karibäckeniin, joka puolestaan yhtyy Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Karikbäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,2 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (59 %), moreeni (23 %) ja hieta (11 %). Liejua ei ole havaittu. Fagerbackmossenin suotyypeistä on rämeellä 34 %, korvessa 2 %, turvekankaalla 43 % ja pellolla 21 %. Suon luoteisosassa on lähinnä isovarpurämemuuttumaa. Etelämpänä ovat puolukka- ja mustikkaturvekangas luonteenomaisia. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 5 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on kehitys- ja tiheysluokaltaan vaihtelevaa, yleensä mäntyvaltaista sekapuustoa, luoteisosassa männikköä. Fagerbackmossenin turpeista on rahkavaltaisia 71 % ja saravaltaisia 29 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 40 %, sararahkaturve (CS) 31 % ja rahkasaraturve (SC) 29 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 29 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 55 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 26 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa suosta on ohutturpeista, lähes biologista suota. Luoteisosassa on paikoin yli metrin paksuudelta heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta, jonka alla on kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta. Ohutturpeisilla alueilla turvekerros on hyvin maatunutta rahkasara- tai sararahkaturvetta. Puun jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatuneisuus on 3,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja on yleensä vähän. Fagerbackmossenin luoteisosan 7 ha:n laajuinen yli 1,5 m syvä alue soveltuu pieni muotoiseen turvetuotantoon. Pinnassa on noin 0,04 milj. suo m 3 kasvu- ja ympäristöturve tuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 2. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,07 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 73. Fagerbackmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 103

105 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 63. Källmossen Källmossen (kl , x=7047,1, y=3298,7) sijaitsee noin 19 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu etelässä ja pohjoisessa peltoihin ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Pohjoisreunaan johtaa tilustie. Suolla on 30 tutkimuspistettä ja 25 syvyyspistettä (kuva 74). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 19,4/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 28 ha, yli 1 m syvän alueen 12 ha, yli 1,5 m syvän 8 ha ja yli 2 m syvän 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lähinnä luoteeseen noin 5 m/km. Källmossen on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Vedet laskevat suon länsiosan halki virtaavaan Karibäckeniin, joka johtaa pohjoiseen kohti Purmon jokea. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Karikbäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (62 %), hieta (25 %) ja hiekka (11 %). Koillisosassa on suon pohjalla paikoin yli 2 m:n paksuinen liejukerros. Källmossenin suotyypeistä on rämeellä 19 %, korvessa 12 %, turvekankaalla 62 % ja pellolla 7 %. Suon koillisosassa on kanervarahkaräme- ja isovarpurämemuuttumaa. Suurin osa suosta on kuitenkin turvekangasta. Mustikkaturvekangas on tyypillinen, mutta paikoin esiintyy myös ruohoturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 4 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on yleensä kookasta tukkipuuasteen sekametsää. Källmossenin turpeista on rahkavaltaisia 51 % ja saravaltaisia 49 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 21 %, sararahkaturve (CS) 31 % ja rahkasaraturve (SC) 49 %, Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 73 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 23 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on ohut tai puuttuu kokonaan. Suurin osa turvekerrostumasta koostuu kohtalaisen hyvin maatuneesta rahkasara- tai sararahkaturpeesta, jossa on lisätekijänä erittäin paljon puun jäännöksiä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta turvekerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Liekoja on vähän. Källmossenin 8 ha:n laajuinen yli 1,5 m syvä alue soveltuu pienimuotoiseen turvetuotantoon. Alueella on 0,12 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 74. Källmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 104

106 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Karrsvedmossen Karrsvedmossen (kl , x=7048,5, y=3299,4) sijaitsee noin 18 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu kaakossa peltoihin ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Osa suosta on raivattu pelloksi. Länsipuolella kulkee metsäautotie. Suolla on 21 tutkimus pistettä ja 24 syvyyspistettä (kuva 75). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 41 ha, yli 1 m syvän alueen 32 ha, yli 1,5 m syvän 25 ha ja yli 2 m syvän 10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lähinnä pohjoiseen ja itään. Karrsvedmossen on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Itä- ja pohjois reunasta lähtee laskuoja, jotka johtavat itään kohti Purmonjokea. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Karikbäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,6 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat hiesu (67 %), savi (22 %) ja moreeni (11 %). Liejua ei ole havaittu. Karrsvedmossenin suotyypeistä on rämeellä 56 %, turvekankaalla 11 % ja pellolla 33 %. Suon itäosassa on kanervarahkaräme- ja variksenmarjarahkarämemuuttumaa sekä isovarpurämemuuttumaa (kuva 74). Suon reunaosissa on lähinnä puolukkaturvekangasta. Suuri osa suosta on raivattu pelloksi. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus 1,9 dm. Puusto on pääasiassa keskitiheää harvennus- tai tukkipuuasteen männikköä. Karrsvedmossenin turpeista on rahkavaltaisia 44 % ja saravaltaisia 56 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 31 %, sararahkaturve (CS) 13 %, saraturve (C) 7 % ja rahkasaraturve (SC) 49 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suon koillisosassa on paikoin yli 2 m:n paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros, joka koostuu vaihtelevasti Acutifolia- ja Cuspidataryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Kerroksen alla ja suon eteläosassa pinnasta asti on kohtalaisesti maatunutta rahkasara- tai sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,1. Liekoja on eritäin vähän. Karrsvedmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,4 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,1 5,6), vesipitoisuus märkäpainosta 91,2 % (88,8 92,2) ja kuivaainemäärä 78,2 kg/suo m 3 (69,7 92,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 19,6 MJ/ kg (18,7 21,0) ja 50 %:n kosteudessa 8,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,12 % kuivapainosta (0,07 0,18). Karrsvedmossen soveltuu turvetuotantoon. Suon 10 ha:n laajuisella, yli 2 m syvällä alueella on 0,14 milj. suo m 3 kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 2. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja muualla yli 1,5 m syvällä 25 ha:n alueella (pelto mukana) on noin 0,25 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.15. Kuva 75. Karrsvedmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 105

107 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 76. Isovarpurämemuuttumaa Karrsvedmossenilla (kuva Tapio Toivonen). 106

108 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Storängsmossen Storängsmossen (kl , x=7049,5, y=3299,7) sijaitsee noin 17 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu idässä peltoon ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon länsipuolella kulkee metsäautotie. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 22 syvyyspistettä (kuva 77). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 10,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 44 ha, yli 1 m syvän alueen 30 ha, yli 1,5 m syvän 26 ha ja yli 2 m syvän 20 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää keskeltä itään ja länteen. Storängsmossen on kokonaan ojitettu, ja suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Itäreunasta lähtee laskuoja kohti Purmonjokea. Suo kuuluu vesistöalueeseen numero , Karikbäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,6 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (79 %) ja moreeni (19 %). Liejua ei ole havaittu. Storängsmossenin suotyypeistä on rämeellä 83 % ja turvekankaalla 17 %. Suon keskiosa on pääasiassa kanerva rahkaräme muuttumaa. Paikoin esiintyy keidasrämemuuttumaa ja jäkälä turvekangasta. Reunaosissa on isovarpuräme muuttuma yleinen. Vanhasta ojituksesta huolimatta suotyypit eivät ole suon keskellä kovin paljon muuttuneet. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 40 % ja mättäiden korkeus 1,7 dm. Puusto on suon keskellä harvahkoa ja kitukasvuista mäntyä. Reunaosissa on kookkaampaa ja tiheämpää mäntyvaltaista puustoa. Storängsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 88 % ja saravaltaisia 12 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 76 %, sararahkaturve (CS) 12 % ja rahkasaraturve (SC) 12 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 8 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskiosassa on laajalla alueella yli 2 m:n paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, josta suurin osa koostuu Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Pohjalla on ohut kerros hieman maatuneempaa rahkasara- ja sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta turvekerroksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,2. Liekoja on erittäin vähän. Storängsmossenilta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,3 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,6 3,7), vesipitoisuus märkäpainosta 92,6 % (90,9 94,6) ja kuivaainemäärä 71,6 kg/suo m 3 (58,2 104,8). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 18,6 MJ/ kg (17,9 19,6) ja 50 %:n kosteudessa 8,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,09 % kuivapainosta (0,05 0,13). Storängsmossen soveltuu turvetuotantoon. Suon 26 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,46 milj. suo m 3 kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 1 2. Kuva 77. Storängsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 107

109 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 66. Karikmossen Karikmossen (kl , x=7049,8, y=3297,4) sijaitsee noin 17 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu koillisessa peltoon ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Tiet sivuavat suota joka puolelta. Suolla on 36 tutkimuspistettä ja 34 syvyyspistettä (kuva 78). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 64 ha, yli 1 m syvän alueen 42 ha, yli 1,5 m syvän 30 ha ja yli 2 m syvän 14 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 2 m/km. Karikmossenin pohjois- ja itäosa on ojitettu. Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Lounais lahdeke on luonnontilassa. Suon pohjoispäästä on laskuojia Överbäckeniin, joka johtaa Purmon jokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Hömossbäckenin valumaalue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,7 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat hiesu (84 %) ja moreeni (16 %). Suon pohjoisosassa on pohjalla pienehköllä alueella alle puolen metrin paksuinen liejukerros. Karikmossenin suotyypeistä on rämeellä 51 %, turvekankaalla 40 % ja pellolla 9 %. Suon itäosassa ovat variksenmarjarahkaräme- ja tupasvillarämemuuttuma luonteen omaisia. Reuna osissa on puolukka- tai mustikkaturvekangasta. Luoteisosassa on laajahko kytöheittoalue. Lounais lahdekkeessa on tupasvilla- ja variksenmarjarahkarämettä. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 23 % ja mättäiden korkeus 1,7 dm. Puusto on kytöheitto- ja turvekangas alueilla kookasta sekapuustoa, muualla yleensä riuku- tai pinotavara-asteen mäntyvaltaista puustoa. Karikmossenin turpeista on rahkavaltaisia 48 % ja saravaltaisia 52 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 13 %, sararahkaturve (CS) 35 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 50 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 48 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 34 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Sekä suon itä- että länsiosassa on pinnassa paikoin yli metrin paksuinen kerros heikosti maatunutta rahkaturvetta, joka sisältää lisätekijänä yleisesti tupasvillan jäännöksiä. Kerroksen alla on kohtalaisesti maatunutta sararahkaturvetta, joka muuttuu pohjaa kohti saravaltaiseksi. Kytöheittoalueella heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros puuttuu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Liekoja on erittäin vähän. Karikmossenilta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,1 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,6 7,4), vesipitoisuus märkäpainosta 92,1 % (89,2 94,6) ja kuivaainemäärä 62,1 kg/suo m 3 (50,4 94,4). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 20,1 MJ/ kg (18,6 20,8) ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 % kuivapainosta (0,11 0,20). Karikmossen soveltuu pintarahkan paksuusvaihtelun takia parhaiten energiaturvetuotantoon jyrsinturvemenetelmällä. Tarvittaessa pinnasta on nostettavissa paikoin jonkin verran ympäristö turvetta. Suon kahdella yhteensä 30 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,63 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

110 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 Kuva 78. Karikmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 109

111 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 67. Hemmossen Hemmossen (kl , x=7048,0, y=3302,5) sijaitsee noin 20 km Pedersören keskustasta kaakkoon, ja se rajoittuu lähes joka puolelta peltoon. Suon pohjois- ja eteläpuolella kulkee tilustie. Suolla on 17 tutkimuspistettä ja 20 syvyyspistettä (kuva 79). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 13,7/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 27 ha, yli 1 m syvän alueen 18 ha, yli 1,5 m syvän 14 ha ja yli 2 m syvän 10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti länteen. Hemmossen on suurimmaksi osaksi harvaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Suon länsireunasta lähtee laskuojia länteen läheiseen Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen numero , Purmon alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,7 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (86 %) ja hiesu (14 %). Suon pohjalla on keskimäärin puolen metrin paksuinen liejuinen hiesukerros, jonka alla on moreenia. Hemmossenin suotyypeistä on rämeellä 55 %, turvekankaalla 34 % ja pellolla 11 %. Suon keskellä on keidasräme- ja kanervarahkarämeojikkoa. Länsiosassa ja reunoilla on puolukka turvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 34 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm. Puusto on suon keskellä harvahkoa ja vajaatuottoista mäntyä. Turvekangasalueilla on kookkaampaa ja tiheämpää mäntyvaltaista puustoa. Hemmossenin turpeista on rahkavaltaisia 91 % ja saravaltaisia 9 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 62 %, sararahkaturve (CS) 29 % ja rahkasaraturve (SC) 9 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 36 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 24 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskellä on paikoin yli 1,5 m:n paksuinen heikosti maatunut pintarahkakerros, joka koostuu pääosin Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Tupasvillan jäännökset ovat kerroksessa yleinen turpeen lisätekijä. Paikoin turvekerros koostuu kuitenkin lähes pinnasta asti kohtalaisesti maatuneesta rahkaturpeesta. Pohjalla on ohuehko kerros melko hyvin maatunutta sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatuneisuus on 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Liekoja on erittäin vähän. Hemmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,2 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,6 1,9), vesipitoisuus märkäpainosta 92,7 % (91,6 93,9) ja kuivaainemäärä 69,2 kg/suo m 3 (58,6 88,1). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 18,3 MJ/ kg (17,7 18,6) ja 50 %:n kosteudessa 7,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,08 % kuivapainosta (0,07 0,09). Hemmossen soveltuu turvetuotantoon. Suolla on noin 10 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella 0,10 milj. suo m 3 kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 2. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja muualla yli 1,5 m syvällä 14 ha:n alueella on noin 0,17 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan se kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S0.15. Kuva 79. Hemmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 110

112 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Pungmossen Pungmossen (kl , x=7045,6, y=3304,4) sijaitsee noin 25 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu etelässä ja lounaassa peltoon ja muualla osin lohkareiseen moreeni maastoon. Suon länsipuolelle johtaa tilustie ja itäpuolelle metsäautotien pää. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 24 syvyyspistettä (kuva 80). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 54 ha, yli 1 m syvän alueen 26 ha, yli 1,5 m syvän 16 ha ja yli 2 m syvän 6 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää 1 2 m/km länteen. Pungmossen on kokonaan ojitettu, ja se kuuluun luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon länsireunasta lähtee laskuojia kohti Purmonjokea. Suo kuuluu vesistöalueeseen numero 46:022, Edenin alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,6 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (74 %), hieta (20 %) ja hiesu (4 %). Suon pohjalla on liejua laajahkolla alueella alle puolen metrin paksuinen kerros. Pungmossenin suotyypeistä on rämeellä 60 %, turvekankaalla 36 % ja pellolla 4 %. Suon keskiosassa on pääasiassa kanervarahkarämemuuttumaa, paikoin isovarpurämemuuttumaa. Reunaosissa on puolukkaturvekangas tyypillinen. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 7 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on suon keskellä harvahkoa tai keskitiheää männikköä. Reunaosissa on kookasta mäntyvaltaista tukkipuustoa. Pungmossenin turpeista on rahkavaltaisia 77 % ja saravaltaisia 23 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 8 %, sararahkaturve (CS) 69 % ja rahkasaraturve (SC) 23 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 44 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 38 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 60 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on hyvin ohut heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Suurin osa turve kerroksesta on kohtalaisen hyvin maatunutta sararahkaturvetta. Tupasvillan ja varpujen jäännökset ovat yleisiä turpeen lisätekijöitä, pohjaosassa myös puun jäännökset. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta turvekerroksen maatuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Liekoja on erittäin vähän. Pungmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,1 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,3 3,8), vesipitoisuus märkäpainosta 90,2 % (87,4 92,1) ja kuivaainemäärä 89,9 kg/suo m 3 (73,4 127,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 20,0 MJ/ kg (19,2 20,3) ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,23 % kuivapainosta (0,11 0,41). Pungmossen soveltuu turvetuotantoon. Suon 16 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,26 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.25. Kuva 80. Pungmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 111

113 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 69. Stormyran Stormyran (kl , x=7045,3, y=3306,3) sijaitsee noin 25 km Pedersören keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu lounaassa peltoon ja muualla moreenimaastoon. Osa suosta on raivattu pelloksi. Suolla olevalle pellolle johtaa tilustie ja eteläreunaa sivuaa paikallistie. Suolla on 30 tutkimuspistettä ja 34 syvyyspistettä (kuva 81). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 77 ha, yli 1 m syvän alueen 21 ha, yli 1,5 m syvän 13 ha ja yli 2 m syvän 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteisosassa kaakkoon ja eteläosassa luoteeseen ja keskellä länteen. Stormyran on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnon tilaisuusluokkaan 0. Vedet laskevat suon länsireunaa sivuavaan Narsbäckeniin, joka johtaa pohjoiseen kohti Purmonjokea. Suo kuuluu vesistöalueeseen numero , Narsbäckenin valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (86 %), hiesu (8 %), hieta (3 %) ja hiekka (3 %). Pohjalla on paikoin alle puolen metrin paksuinen liejukerros. Stormyranin suotyypeistä on rämeellä 36 %, turvekankaalla 44 % ja pellolla 20 %. Suon luoteis- ja keskiosassa on puolukkaturvekangas tyypillinen. Lisäksi suolla esiintyy mm. tupasvillaräme muuttumaa, mustikkaturvekangasta ja reunaosissa kangasrämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 6 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Puusto on yleensä keskitiheää harvennus- tai tukkipuuasteen männikköä tai mäntyvaltaista sekapuustoa. Stormyranin turpeista on rahkavaltaisia 66 % ja saravaltaisia 34 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 28 %, sararahkaturve (CS) 38 %, saraturve (C) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 29 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 23 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on suolla hyvin ohut tai se puuttuu kokonaan. Turvekerros koostuu suurimmaksi osaksi kohtalaisen hyvin maatuneesta rahkasara- ja sararahka turpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta turvekerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,4. Liekoja on erittäin vähän. Stormyranilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,3 % kuivapainosta (vaihteluväli 2,8 4,0), vesipitoisuus märkäpainosta 87,6 % (77,7 91,0) ja kuiva-ainemäärä 108,1 kg/suo m 3 (91,5 140,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 20,8 MJ/ kg (20,2 21,5) ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % kuivapainosta (0,13 0,18). Stormyranin 13 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,20 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Kuva 81. Stormyranin tutkimus- ja syvyyspisteet. 112

114 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa Nörråmossen Nörråmossen (kl , x=7048,5, y=3304,8) sijaitsee noin 22 km Pedersören keskustasta kaakkoon, ja se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Itäreunaa sivuaa maantie ja luoteisreunaa paikallistie. Suolla on 27 tutkimuspistettä ja 29 syvyyspistettä (kuva 82). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 51 ha, yli 1 m syvän alueen 20 ha, yli 1,5 m syvän 10 ha ja yli 2 m syvän 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 2 m/km. Nörråmossen on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon itä- ja pohjoisreunasta lähtee laskuoja läheiseen Purmonjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen numero , Purmo norra ån keskiosan alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,2 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Pohja maalajit ovat moreeni (52 %), hiesu (34 %) ja hieta (14 %). Liejua ei ole havaittu. Nörråmossenin suotyypeistä on rämeellä 32 % ja turvekankaalla 68 %. Suon etelä- ja pohjoisosan ohutturpeisilla alueilla on lähinnä puolukkaturvekangasta, paikoin mustikkaturvekangasta. Suon keskiosassa on isovarpu- ja tupasvillarämemuuttumaa ja paikoin puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 2 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on yleensä harvennus- tai tukkipuuasteen mäntyvaltaista sekametsää. Nörråmossenin turpeista on rahkavaltaisia 37 % ja saravaltaisia 63 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 8 %, sararahkaturve (CS) 29 % ja rahkasaraturve (SC) 63 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 62 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 15 % kokonaisturvemäärästä (kuva 83). Suon pohjois- ja eteläosa on ohutturpeista. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros puuttuu monin paikoin kokonaan. Turvekerros koostuu suurimmaksi osaksi kohtalaisen hyvin maatuneesta rahkasara- ja sararahkaturpeesta. Puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta turvekerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,6. Liekoja on paikoin runsaasti. Nörråmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,2 % kuivapainosta (vaihteluväli 2,4 5,6), vesipitoisuus märkäpainosta 88,5 % (85,1 90,9) ja kuiva-ainemäärä 107,7 kg/suo m 3 (97,0 125,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 21,8 MJ/ kg (21,5 22,6) ja 50 %:n kosteudessa 9,7 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,42 % kuivapainosta (0,26 0,67). Nörråmossen soveltuu turvetuotantoon. Turpeen rikkipitoisuus on keskimääräistä korkeampi. Suon 10 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,15 milj. suo m 3 energiaturve tuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatu luokkaan M50, A6.0, Q8.0, S

115 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 82. Nörråmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 114

116 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 Kuva 83. Turvekairausta Nörråmossenilla (kuva Tapio Toivonen). 115

117 Tapio Toivonen ja Onerva Valo TULOSTEN TARKASTELU Suot ja turvekerrostumat Pedersören maapinta-ala on 790 km2. Peruskartoilta tehdyn soiden pinta-alamittausten (Virtanen ym. 2003) mukaan Pedersöressä on geologisten, 20 ha ja sitä suurempien soiden kokonaispinta-ala ha, mikä on 15 % maa-alasta. Kaikkien soiden ja soistumien pinta-ala on ha (metsätieteellinen suoala), mikä on 23 % maa-alasta (Tomppo ym. 1998). Pedersöressä on paljon ojitettuja suoalueita, jotka on merkitty peruskartoilla mineraalimaaksi sekä ohutturpeisia soistumiksi merkittyjä alueita, joilla voi olla turvetta yli metrin. Toisaalta peruskartoilla suoksi merkityillä alueilla turvekerros voi paikoin jäädä hyvin ohueksi. Pedersören suot kuuluvat suoyhdistymätyypiltään vietto- ja rahkakeitaiden alueeseen, jossa tyypil liset keidas suot ovat pinnan- ja pohjan muodoltaan johonkin suuntaan viettäviä. Monilla soilla on kuitenkin selviä aapasoiden piirteitä. Suot sijaitsevat melko tasaisesti eri puolilla kuntaa. Vain rannikon läheisyydessä valtatie 8 länsipuolella on vähemmän soita. Joitakin soita on myös lähellä merenrantaa. Suurin osa soista sijoittuu m:n korkeuteen merenpinnasta. Tällä korkeudella useimmat suot ovat syntyneet vuotta sitten. Kunnan kaakkoisosassa on muutama suo yli 60 m:n korkeudessa. Rannikon lähellä olevat soistumat ovat alle 10 m merenpinnan yläpuolella. Pedersöressä tutkittujen 214 suon tiedot julkaistaan kolmena osaraporttina. Tässä osaraportissa on tiedot 70 suosta, ja kaikki jäljempänä esitettävät tiedot koskevat näitä soita. Suurin tässä raportissa esitetty suoalue on 506 ha:n laajuinen Gammelholmsmossen (numero 2). Tutkittujen soiden keski koko on 89 ha, mutta soiden koko vaihtelee paljon. Tutkituilla soilla tehtiin kaikkiaan suotyyppihavaintoa. Yleisimpiä suotyyppejä ovat erilaiset rämeet, joita on 60 % tutkitusta suopinta-alasta (suo kohtaisesti pinta-aloihin paino tettu keski arvo). Rämetyypeistä yleisimpiä ovat rahkaräme, isovarpu räme ja tupasvilla räme. Rämeet ovat valtaosin muuttuma-asteella. Turvekankaita on 33 %. Turvekankaista yleisimpiä ovat puolukka- ja mustikkaturvekangas. Turvekankaiden runsaus merkitsee sitä, että monet suot ovat olleet jo pitkään ojitettuina, metsä kasvillisuus on vallannut tilaa alkuperäiseltä suokasvillisuudelta ja puuston kasvu on ollut voimakasta. Avosoita eli nevoja on 4 % ja korpia 2 % pinta-alasta. Lyhytkorsi neva ja rahka neva ovat useimmin esiintyviä nevatyyppejä. Turvepelloilla on 1 % tutkimus- ja syvyyspisteistä. Ojikkoja on 12 % ja muuttuma vaiheessa olevia 42 % tutkitusta suopinta-alasta. Ojittamattoman suon osuus on 12 %. Ojituksen vaiku tuksen alaista suota on kaikkiaan 88 % tutkitusta suopinta-alasta. Kaikki tutkitut suot ovatkin joko kokonaan tai ainakin osittain ojitettuja. Useimmat suot ovat kasvillisuudeltaan melko karuja. Useimmat tutkitut suot kuuluvat luonnontilaisuusluokkaan 0 tai 1, eli suot ovat kokonaan tai lähes kokonaan ojitettuja ja vesitalous on kokonaan muuttunut (liite 4). Luokkaan 2 kuuluvia soita on 7 kpl. Luokkaan 3 kuuluvia soita on vain 1 kpl, Gäddsjömossen (52). Tutkitut suot kuuluvat lännessä Kovjoen vesistöalueeseen (nro 45) ja itä- ja kaakkoisosassa vesistöalueeseen nro 46, Purmonjoen vesistöalue (Ekholm 1993). Useimpien soiden kuivatus mahdolli suudet turve tuotannon tai metsänkasvatuksen kannalta ovat melko hyvät. Taulukossa 1 esitetään tutkittujen soiden turvemäärät pää turve lajin ja maatunei suuden mukaan. Heikosti (H1 4) maatuneen rahka valtaisen (S) pinta turpeen osuus on 25 % koko turve määrästä. Yli 1,5 m syvällä alueella sen osuus on 30 %. Koko turve määrästä 50 % on yli 1,5 m syvällä alueella. Monille tutkituille soille on ominaista ohut turvekerros, vaikka ne sijaitsevat yleensä yli 20 m merenpinnan yläpuolella. Teoriassa tällä korkeudella sijaitsevien soiden turve kerroksen paksuus voi olla hyvinkin yli 3 m. Monilla soilla turvekerros on suuressa osassa suoaluetta vain 0,1 0,3 m paksu, ja se koostuu kohtalaisen hyvin maatuneesta sara pitoisesta tai valtaisesta turpeesta. Vanhasta ojituksesta johtuen turvekerros on huomattavasti tiivistynyt. Ennen ojitusta turve kerroksen paksuus on voinut olla näillä alueilla kaksinkertainen nykyiseen verrattuna. Ohut turvekerros johtuu tasaisesta topografiasta ja vettä läpäisevästä pohjamaalajista, joka on usein hieta, hiekka tai hiekkainen moreeni. Tässä raportissa esitettyjen soiden keskisyvyys on vain 1,0 m, josta heikosti (H1 4) maatu neen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen osuus on 0,2 m. Turvekerroksen keskipaksuutta laskevat useat laajaalaiset ja ohutturpeiset suot. Yli 1,5 m syvän alueen osuus tutkitusta suo alasta on 22 %. Tutkittujen soiden yli metrin syvyisten alueiden turve kerrostu man keski paksuus on 1,7 m, yli 1,5 m syvien 2,1 m ja yli 2 m syvien alueiden 2,5 m. Suurin havaittu pistekohtainen turve paksuus, 5,1 m, on Saarinevalla (suo nro 41). 116

118 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 Taulukko 1. Pedersöressä (osaraportti 1) tutkittujen soiden turvemäärät eri syvyysalueilla. Syvyysalue Pinta-ala Pintarahka (S) milj. suo-m 3 Muu turve S H5-10 Yhteensä milj. ha H1 3 H4 C H1-10 milj. suo-m 3 suo-m 3 Kokonaissuoala ,80 5,68 44,50 58,98 Yli 1 m syvä alue ,40 4,21 29,48 40,09 Yli 1,5 m syvä alue ,04 3,57 21,09 29,70 Yli 2 m syvä alue 747 3,59 2,89 12,13 18,61 Tutkituissa soissa rahkavaltaisen turpeen osuus on 65 %, kun se Pohjanmaan tutkituissa soissa on keskimäärin 77 % (Virtanen ym. 2003). Sara valtaisten turpeiden osuus on 35 %. Tutkituille soille on tyypillistä ohuehko heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Paksu turpei silla soilla tämä kerros voi olla selvästi yli metrin paksuinen, kun taas ohutturpeisilla soilla se voi puuttua lähes kokonaan. Joillakin, usein ohutturpeisilla soilla tai alueilla turvekerros voi olla pinnasta asti saravaltaista. Turpeen lisätekijöistä tupasvillan jäännökset ovat yleisimpiä. Tupas villan jäännöksiä sisältäviä turpeita on 31 % kokonaisturvemäärästä. Puun jäännökset sijoittuvat yleensä turvekerroksen pohjaosiin ja ohutturpeisille alueille. Puun jäännöksiä sisältäviä turpeita on 28 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Suokohtaisesti turvemääriin painotettu turpeen keski maatuneisuus on 5,2 (von Postin kymmenasteikko). Heikosti (H1 4) maatuneen rahka valtaisen pintaturvekerroksen keski maatu neisuus on 3,0 ja maatuneemman pohjaosan 6,0. Turvekerroksessa olevan lahoamattoman puuaineksen eli liekojen määrä on suurimmilla tutkituilla soilla yleensä alhainen, mutta joillakin pienillä ja usein metsäisillä soilla liekoisuus on paikoin korkea. Korkea liekoisuus (yli 3 %) aiheuttaa lisäkustannuksia turve tuotannossa, varsinkin jos kyseessä on pien tuotanto tai tila kohtainen pala turvetuotanto. Nykyisillä tuotanto menetelmillä liekoisuus ei kuitenkaan ole este tuotannon aloittamiselle. Tutkittujen soiden yleisin pohja maa laji on moreeni, jota esiin tyy 72 %:ssa suoalasta (suo kohtaisesti pinta-aloihin painotettu keskiarvo). Hiekka on pohjamaalajina 11 %:ssa suo alasta, hiesu 9 %:ssa, hieta 5 %:ssa ja savi 1 %:ssa. Sulfidipitoiset hiesut ovat paikoin yleisiä. Liejua on havaittu 59 suon pohjalla. Liejukerrokset ovat yleensä alle metrin paksuisia, joskin paikoin laaja-alaisia. Tutkittujen soiden tutkimuspisteistä laskettu ja pinta-aloihin painotettu liejun esiinty misprosentti on 18,5. Liejuja on soiden pohjalla kaikkiaan noin ha:n alueella. Lieju osoittaa suon syntyneen vesistön, yleensä lammen tai merenlahden umpeen kasvun seurauksena. Laboratoriomääritysten tulokset Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 35 suosta 44 näyte pisteeltä yhteensä 484 turve näytettä. Turpeiden keski määräinen tuhka pitoisuus on 3,2 % kuivapainosta. Turpeen vesipitoisuus riippuu mm. turvelajista, maatunei suudesta sekä suon ojituksesta. Keski määräinen vesi pitoisuus on 90,5 % märkäpainosta. Turpeen tiheydellä eli kuiva-aineen määrällä tarkoitetaan sitä, minkä verran luonnon tilassa olevassa tilavuus yksikössä on kuiva-ainetta. Suhde ilmaistaan tavallisesti kilogrammoina suokuutiometriä kohti. Tutkituissa soissa on kuiva-ainetta keski määrin 90 kg/suo m3. Suossa olevan turpeen kuiva-ainepitoisuuteen vaikuttaa ennen kaikkea vesi pitoisuus sekä maatu neisuus ja turvelaji. Turpeen kuiva-ainemäärä on tärkein vaikut taja suo kuution energiasisältöä laskettaessa. Ojitetun suon pinta osan turpeen energia sisältö tilavuus yksikköä kohden on usein selvästi korkeampi ojittamattomaan suohon verrattuna. Energiaturpeen yksi tärkeä soveltuvuuden mitta on sen tehol linen lämpö arvo, joka riippuu turvelajista, maatu neisuudesta, tuhka pitoisuudesta ja vesipitoisuudesta. Tutkittujen soiden turvemääriin paino tettu keski määräinen tehollinen lämpö arvo kuivalla turpeella on 20,3 MJ/kg. Vastaava arvo 50 %:n kosteu dessa on 9,0 MJ/kg. Turpeen keski määräinen rikki pitoisuus on 0,19 % kuiva painosta. Energiaturpeen laatu ohjeen (liite 4) mukaan turpeen eräänä velvoittavana luokitteluarvona on rikkipitoisuus, jonka todellinen arvo tulee ilmoittaa, mikäli se ylittää 0,50 %:n pitoisuuden. Turpeen rikki pitoisuus nousee yleen sä jonkin verran suon pohjaturpeessa, ja varsinkin järvi ruoko turpeen lisä tekijänä kohottaa arvoja. 117

119 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Tutkituista soista 45 soveltuu turvelajin, maatuneisuuden ja turve määrän perusteella turve tuotantoon (kuva 84, taulukko 2). Neljäntoista suon pintakerroksesta on ensin nostet tavissa vaaleaa rahkaturvetta kasvu- tai ympäristö turpeeksi, minkä jälkeen loppuosa turpeesta soveltuu energia turve tuotantoon ja yhden suon turve soveltuu kokonaisuudessaan parhaiten kasvu- tai ympäristöturpeeksi. Monet tuotantokelpoiset alueet ovat melko pieniä, alle 10 ha:n laajuisia. Taulukossa 2 lueteltujen soiden lisäksi on joillakin soilla pieniä, lähinnä tila kohtaiseen turvetuotantoon soveltuvia alueita, joista ei ole erikseen laskettu tuotanto kelpoista turve määrää. Turvetuotantoon (sekä kasvu- että energia turve) soveltuvien alueiden yhteis pinta-ala on ha. Kasvu- ja ympäristö turve tuotantoon soveltuu 15 suota, joiden tuotanto kelpoinen pinta-ala on yhteensä 291 ha. Tuotanto kelpoista, heikosti maatunutta pinta turve tta on 3,49 milj. suo m 3. Turve soveltuu lähinnä vaalean kasvu turpeen tai kuivike- ja imeytysturpeen (ympäristö turve) raaka-aineeksi. Hyvälaatuista viljely turve tuotantoon soveltuvaa aluetta ja turvetta on vähän. Energiaturve tuotantoon soveltuvaa aluetta on 44 suolla, ja tuotanto kelpoinen pinta-ala on ha. 31 suolla on yhteensä 604 hehtaaria pelkästään energia turve tuotantoon soveltuvaa aluetta. Muilla alueilla on hyödyn nettävä ensin heikosti maatunut rahka valtainen pinta kerros kasvu- tai ympäristöturpeena tai tarvittaessa energiaturpeena. Tuotantokelpoisen energia turpeen kokonais määrä on 16,75 milj. suo-m3, ja kuivan turpeen energiasisältö on 8,74 milj. MWh. Jyrsin turpeelle lasketussa tuotanto kosteudessa (50 %) energia sisältö on 7,75 milj. MWh, jolloin yhden suo kuution keskimääräinen energia sisältö on 0,46 MWh. Pala turpeen tuotantokosteuteen (35 %) laskettuna suokuution energia sisältö on noin 5,5 % korkeampi. Koska energia turpeen laatu vaatimukset ovat melko väljät, on kasvu- tai ympäristö turve tuotan toon suositeltuja pintaturve kerroksia mahdollista käyttää myös energia turpeen raaka-aineeksi. Tällöin energiasisältö tilavuusyksikköä kohden jää kuitenkin melko alhaiseksi ja tuotantomuoto on jyrsinturvemenetelmä. Soista, joista on otettu turvenäytteitä laboratoriomäärityksiä varten, ja jotka soveltuvat energiaturve tuotantoon, on määritetty Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaisesti laatuluokat tuhkapitoisuudelle (A), teholliselle lämpöarvolle (Q) ja rikkipitoisuudelle (S). Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus on 50 % (M50). Useimmat suot sijoittuvat tuhkapitoisuuden perusteella luokkiin A2.0 ja A4.0, tehollisen lämpöarvon perusteella luokkaan Q8 ja rikkipitoisuuden perusteella luokkiin S0.15 ja S0.20. Mikäli heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta käytetään energiaturpeena, sen lämpöarvoluokka on usein Q6. Ilmoitetut laatuluokat ovat lähinnä suuntaa-antavia, ja ne ovat riippuvaisia mm. toimitetun turpeen kosteudesta ja mineraalimaan sekoittu misesta turpeeseen tuotantoprosessissa. 118

120 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 Kuva 84. Pedersören turvetutkimusraportin osan 1 turvetuotantoon soveltuvat suot. 119

121 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Taulukko 2, Pedersören turvetutkimusraportin osan 1 turvetuotantoon soveltuvat suot. Energiaturve Kasvu- ja ympäristöturve Energiasis. Tuotantokelp. 50 %:n Tuotantokelp. Tuotantokelp. turvemäärä kosteudessa Tuotantokelp. turvemäärä Nro Suon nimi pinta-ala ha milj. suo-m³ milj. MWh pinta-ala ha milj. suo-m³ 2 Gammelholmsmossen 46 0,69 0, Larvomossen 71 1,21 0, Kauhajärvmossen 78 0,70 0, ,93 5 Storbackmossen 22 0,37 0, Långnabbmossen 9 0,11 0, Halmespakkaneva 36 0,40 0, ,24 10 Granbacken 16 0,27 0, Sarimossen 34 0,58 0, Rutmossen 69 1,10 0, Kärrändmossen 8 0,11 0, Kokkoneva 14 0,06 0, ,21 18 Stormyran 5 0,09 0, Lånbackkärret 10 0,15 0, Stormyran 12 0,04 0, ,16 24 Stormossen 57 0,69 0, ,22 28 Backgärdsmossen 19 0,38 0, Västermossen 100 2,00 0, ,20 30 Storsilandsmossen 5 0,07 0, Narsbackmossen 29 0,64 0, Granqvist 14 0,28 0, Tranumyran 32 0,64 0, Kåtamossen 45 0,69 0, ,30 36 Lillkvistmyran 7 0,13 0, Vistbackmossen 13 0,21 0, Suddasmossen 26 0,44 0, Pikkujärvenneva 24 0,28 0, ,20 41 Saarineva 45 1,08 0, ,15 44 Norrmossen 5 0,07 0, Skjorsmossen 17 0,30 0, Hembackmossen 12 0,20 0, Lampmossen 21 0,27 0, Fingervantmossen 7 0,07 0,04 7 0,05 57 Stormossen 9 0,13 0, Vibergsmyran 8 0,04 0,02 8 0,09 59 Kalimossen 11 0,14 0, Tagelstarrmossen 17 0,27 0, Fagerbackmossen 7 0,07 0,04 7 0,04 63 Källmossen 8 0,12 0, Karrvedsmossen 25 0,25 0, ,14 65 Storängsmossen 0 0,00 0, ,46 66 Karikmossen 30 0,63 0, Hemmossen 14 0,17 0, ,10 68 Pungmossen 16 0,26 0, Stormyran 13 0,20 0, Nörråmossen 10 0,15 0,09 0 Yhteensä ,75 7, ,49 120

122 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 Taulukko 3. Tutkittujen soiden atk-numero, luonnontilaisuusluokka, pinta-ala, heikosti maatuneen pintakerroksen paksuus, keskisyvyys, keskimaatuneisuus, kokonaisturvemäärä ja vesistöalueen numero. Pinta- Luonnon- kerros Keski- Keski Turve- Vesistö- Atk- tilaisuus- Pinta- H1-4S syvyys maatu- määrä milj. alueen numero luokka ala ha m m neisuus suo-m³ numero 1 Kasackmossen ,1 0,6 5,8 0, Gammelholmsmossen ,1 0,8 5,5 4, Larvomossen ,1 0,9 5,5 3, Kauhajärvmossen ,9 1,9 4,5 3, Storbackmossen ,3 1,4 5,2 1, Långnabbmossen ,5 1,1 4,6 0, Hirvijärvi ,3 0,5 4,6 0, Hundbackmossen ,2 1,0 5,1 0, Halmespakanneva ,3 1,2 5,2 1, Granbacken ,3 1,3 5,7 0, Sarimossen ,3 1,3 5,0 1, Rutmossen ,1 1,0 5,5 2, Kalimossen ,4 0,7 4,2 0, Timmermyran ,1 0,8 5,6 0, Kärrändmossen ,1 0,5 5,8 0, Mårtensmyran ,1 0,5 6,4 0, Kokkoneva ,9 1,4 4,0 0, Stormossen ,2 1,1 5,9 0, Långbackkärret ,2 0,8 5,9 0, Stormyran ,4 0,7 4,3 0, Långkärret ,1 0,3 4,8 0, Råholmsmyran ,1 0,8 5,5 0, Hansasholmsmossen ,2 0,9 5,8 0, Stormossen ,3 0,9 5,0 3, Trångtågskyttan ,1 0,5 5,8 0, Sandnabbsjön ,1 0,6 5,9 0, Kornisjön ,2 0,3 4,0 0, Backgärdsmossen ,2 0,9 5,5 0, Västermossen ,5 1,7 4,8 3, Storsilandsmyran ,2 1,1 5,0 0, Brännan ,2 0,5 5,6 0, Narsbackmossen ,4 1,9 5,3 0, Granqvist ,2 1,3 6,1 0, Tranumyran ,2 1,6 6,1 1, Kåtamossen ,6 1,5 4,6 1, Lillkvistmyran ,0 0,6 6,1 0, Vistbackmossen ,2 0,8 4,9 0, Höykjärv ,1 0,2 4,5 0, Suddasmossen ,3 1,4 5,6 0, Pikkujärvenneva ,5 1,6 5,0 1, Saarineva ,6 1,6 4,8 1, Hemmsjön ,0 0,3 5,7 0, Narsbackyttan ,1 0,6 5,5 0, Norrmossen ,1 0,9 6,6 0, Skjorsmossen ,2 1,0 5,3 1, Puukkopohja ,1 0,5 6,0 0, Källbackkärret ,1 0,5 6,1 0,

123 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 48 Hembackmossen ,1 0,8 6,4 0, Gransjön ,3 1,0 5,5 0, Lillsjön ,2 0,5 5,7 0, Kingelmossen ,0 0,7 6,0 0, Gäddsjömossen ,1 1,6 4,1 0, Stormyran ,0 0,5 5,3 0, Storträsket ,1 0,4 4,7 0, Lampmossen ,1 0,9 5,1 1, Fingervantmossen ,1 0,6 6,0 0, Stormossen ,1 0,8 5,4 0, Vibergsmyran ,2 0,5 5,2 0, Kalimossen ,0 0,8 5,2 0, Hömossen ,0 0,5 6,4 0, Tagelstarrmossen ,1 0,9 5,4 0, Fagerbackmossen ,1 0,7 5,8 0, Kallmossen ,1 1,0 6,2 0, Karrsvedmossen ,4 1,5 4,6 0, Storängsmossen ,2 1,6 3,7 0, Karikmossen ,2 1,4 5,5 0, Hemmossen ,5 1,4 5,0 0, Pungmossen ,0 1,0 6,0 0, Stormyran ,1 0,7 6,1 0, Norramossen ,1 0,9 6,4 0, Yhteensä/keskimäärin ,2 1,0 5,2 58,99 122

124 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 Soidensuojelu Tutkituista soista yksikään ei ole suojeltu tai kuulu soidensuojeluohjelmiin. Vain Gäddsjömossen (52) on suurimmaksi osaksi ojittamaton ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 3. Luonnontilaisuusluokkaan kaksi kuuluvia soita on 7 kpl. KIITOKSET Pedersören turvetutkimusten maastotöihin osallistuivat vuosina geologi Samu Valpola ja kausiapulaiset Asta Harju, Tuukka Mäki-Torkko (2006), Janne Kivilompolo (2007) ja Maaret Kukkonen (2008) sekä tutkimus työntekijät Jouko Pöytälaakso ( ), Joni Palola (2007), Matias Leppisaari (2007), Dan Saarenpää (2007), Panu Breilin (2007), Sven Larsson (2007), Harri Karjalainen (2006), Jakub Bazia (2006) ja Niklas Sundström (2006). Ennen vuotta 2006 tehdyistä kenttätutki- muksista on vastannut geologi Martti Korpijaakko. Laboratorio näytteet analysoitiin Labtium Oy:n Kuopion laboratoriossa. Suokarttojen digitoinnista on vastannut tutkimus avustaja Heikki Kujala ja indeksikartat on laatinut geologi Tuija Vähäkuopus. Raportin on tarkas tanut geologi Kaisa-Maria Remes ja taittanut Anne Räisänen/Kopijyvä Oy. Tekijät esittävät parhaat kiitoksensa kaikille raportin eri vaiheisiin osallistuneille. 123

125 Tapio Toivonen ja Onerva Valo KIRJALLISUUS Ekholm, M Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja. Sarja A s. Energiaturpeen laatuohje Polttoaineluokitus ja laadunmääritys, näytteenotto ja ominaisuuksien määritys. Nordic Innovation Centre Nordtest, NT ENVIR 009. Method. 23 s. Hänninen, P., Toivonen, T. ja Grundström, A Turvetutkimustietojen laskentamenetelmät. Geologinen tutkimus laitos, maaperäosasto, raportti P 13.4/83/ s. Kauppapuutarhaliitto ry, Turveteollisuusliitto ry ja Viherympäristöliitto ry Kasvuturpeen ja turvepohjaisten kasvualustojen laatuohje. 12 s. Lappalainen, E., Stén, C-G. ja Häikiö, J Turvetutkimusten maasto-opas. Geologian tutkimuskeskus, Opas N:o s. Maa- ja metsätalousministeriö Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi. Työryhmämuistio, MMM 2011:1. 94 s. Mäkilä, M Suon energiasisällön laskeminen turpeen ominaisuuksien avulla. Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti s. Suomen säädöskokoelma N:o 45-47, Maa- ja metsätalous ministeriön päätös eräistä lannoitevalmisteista N:o Toivonen, T Heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitus. Geologian tutkimus keskus, Turvetutkimusraportti s. Tomppo, E., Katila, M., Moilanen, J., Mäkelä, H. ja Peräsaari, J Kunnittaiset metsävaratiedot Folia Forestalia 4B/1998: Turveteollisuusliitto Turvetuotannon ympäristövaikutusten arviointi. Ohjeita turvetuotannon luonto- ja naapuruussuhdevaikutusten arvioimiseksi. 66 s. Virtanen, K., Hänninen, P., Kallinen R.-L., Vartiainen, S., Herranen, T. & Jokisaari, R Suomen turvevarat Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti s. Väyrynen, T., Aaltonen, R., Haavikko, H., Juntunen, M., Kalliokoski, K., Niskala, A-L. ja Tukiainen, O Turvetuotannon ympäristönsuojeluopas. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. 87 s. 124

126 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1

127 Tapio Toivonen ja Onerva Valo

128 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1 HEIKOSTI MAATUNEEN RAHKATURPEEN LAATULUOKITUS, GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Tapio Toivonen LIITE 2 Peruslähtökohta käyttökelpoiselle suolle: Vähintään 10 ha:n laajuinen yhtenäinen alue, jossa on yli 0,6 m paksu pintaker ros heikosti maa tunutta rahkatur vetta, jonka keskimaa tuneisuus on kor keintaan 3,0, 1-laatuluokka eli viljelyturve Heikosti maatunutta (H1-3) turvetta, jossa on vähintään 90 % rah kasammalien jään nöksiä, Näistä yli 80 % täytyy kuulua Acutifo lia-ryhmään, Acutifolia-turvetekijää on oltava koko turvemääräs tä yli 72 %, Turveinven toinnissa heikosti maatunut rahkaturve jaetaan kolmeen ryhmään (A, Q, P), Lisätekijöinä saa paikallisesti olla tupasvillan, tupas luikan ja varpujen jään nöksiä, Tupasvillaturvetekijän määrä ei saisi ylittää 6 % eikä varputurve tekijän määrä 3 %, Muutamia ohuita maa tuneem pia rahka valtaisia lins sejä saa olla, Laa tuluok kaan 1 kuuluvaa turvetta on pääasias sa keidassuo alu een soissa, joiden val litsevia suotyyppe jä ovat rahkaneva, rahkarä me, kei das rä me sekä näiden ojik ko- ja muuttuma muodot, Mättäi syys on runsasta, Mikäli suolla on sarapitoisia alueita, on ne rajattava käyttökelpoisen alueen ulkopuolelle, Vaihtokapasiteettimäärityksissä näytteiden kes kiarvon tulee olla yli 100 mek/100 g, Mikäli turve koostuu lähes puhtaasta H1-3 maatuneesta Acutifo lia-turvetekijästä, eikä siinä ole juuri lainkaan havaittavissa varpujen jäännöksiä, ja turvekerros on vähintään 1 m paksu, voidaan puhua EKSTRA-laatuluo kan viljelyturpeesta, Tällaiset turvealueet ovat harvinaisia, 1-laatuluokkaan sijoittuva suo ja turve soveltuu viljelyturpeen, vaalean kasvuturpeen sekä kuivike- ja imeytysturpeen raaka-aineeksi, 2-laatuluokka Heikosti maatunutta (H1-4) turvetta, jossa on vähintään 80 % rahkasammalien jäännöksiä, Keskimaa tunei suus on korkeintaan H4, Maatuneempia cm paksuja rahkavaltaisia linssejä saa olla, Turvetekijöiden kokonaismää rästä tulee yli 50 % kuulua Acutifolia- tai Palustria-ryhmään, Lisätekijöiden kokonaismäärä ei saa ylittää 20 %, Tyypillisiä suotyyppe jä, joiden alueella on 2-laatuluokan turvetta, ovat 1-laatuluokan kohdalla mainittujen suotyyppien lisäksi isovarpuräme, lyhytkorsinevaräme ja silmä kene va sekä näiden ojikko- ja muuttu ma muodot, Mättäisyys on yleensä runsasta, Tämä laatuluok ka voidaan jakaa maatu misasteen perusteella kahteen alaluokkaan: 2a-laatuluokka Maatumisaste on H1-3, 2b-laatuluokka Maatumisaste on keskimäärin H4, 2-laatuluokkaan sijoittuva suo ja turve soveltuu osin vaalean kasvuturpeen (2a), osin tumman kasvuturpeen (2b) sekä kuivike- ja imeytysturpeen raaka-aineeksi, 3-laatuluokka Tähän ryhmään kuuluu kaikki muu heikosti maatunut (H1-4) rahkavaltainen pintatur ve, jossa on vähintään 80 % rahkasammalien jäännöksiä, Eli ryhmään kuuluu mm, lähes kaikki heikosti maatunut (H1-4), selvästi Cuspidata-valtainen rahkaturve, Tyypillisiä suo tyyppejä, joiden alueella on 3-laatuluo kan turvetta, ovat lyhytkor sineva, kalvak kaneva, lyhytkorsinevaräme ja tupasvilla räme sekä näiden ojikko- ja muuttuma muodot, Mättäisyys on ojittamatto malla alueella vähäistä, Tämä laatuluokka voidaan jakaa maatumisasteen perusteella kahteen alaluokkaan: 3a-laatuluokka Maatumisaste on H1-3, 3b-laatuluokka Maatumisaste on keskimäärin H4, 3-laatuluokkaan sijoittuvaa suota tai turvetta ei yleensä suositella kasvu-, kuivike- tai imeytysturvetuotantoon, mutta tähän ryhmään sijoittuvia turpeita on käytetty jonkin verran kuivike- ja imeytysturpeena, Määrittelemätön rahkaturve sijoittuu aina 3-luokkaan, Raja 1- ja 2-luo kan välillä on helppo, Se on suoraan luettavissa lannoitelaissa, 2- ja 3-luokan välistä rajaa ei ole missään määritelty, mutta käytännössä paksun heikosti maatuneen, selvästi Cuspidata-valtaisen pintaturpeen omaavat suot ovat jääneet hyödyntämättä, Edellä kuvatun luokituksen lisäksi voidaan suot esimerkiksi kunta- tai kuntainliit tokohtaisessa tarkastelussa asettaa heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen sisältämien turvetekijöi den osuuksi en perusteella parem muus järjes tykseen, jolloin on entistä helpompi valita kiinnostavimmat suot lähemmän tarkastelun kohteeksi, Yksinkertaistettuna 1-laatuluokkaan sijoittuva turve on hyvää kasvu-, kuivike- ja imeytysturpeen raaka-ainetta, 2-laatuluokkaan kuuluva turve keskinkertaista ja 3-laatuluokkaan kuuluva huonoa raaka-ainetta,

129 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Liite 3 (1)

130 Liite 3 (2) Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 420, 2011 Pedersöressä tutkitut suot ja niiiden turvevarat Osa 1