Turvetutkimusraportti 405

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Uusikaarlepyy, Part 1 Abstrakt: Undersökta myrar i Nykarleby och deras torvtillgångar, Del 1 Tapio Toivonen ja Onerva Valo

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 405 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 405 Tapio Toivonen ja Onerva Valo UUDESSAKAARLEPYYSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1 Abstract: The peatlands and peat reserves of Uusikaarlepyy, Part 1 Abstrakt: Undersökta myrar i Nykarleby och deras torvtillgångar, Del 1 Espoo 2010

3

4 Toivonen, Tapio ja Valo, Onerva Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turve varat. Osa 1. Geologian tutkimus keskus, Turve tutkimus raportti 405, 127 sivua, 77 kuvaa, 3 tauluk koa ja 3 liitettä. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Uudenkaarlepyyn turvevaroja vuosina 1997, 2004, 2006 ja Kaikkiaan on tutkittu 110 suota yhteispinta-alaltaan ha. Kaikki kokonsa puolesta turve tuotantoon mahdollisesti soveltuvat suot on tutkittu. Tässä osaraportissa on tiedot 68:sta vuosina 2006 ja 2007 tutkitusta suosta, joiden yhteispinta-ala on ha. Soissa on turvetta yhteensä 44,9 milj. suom 3. Soiden keski syvyys on 0,8 m, josta heikosti maatu neen rahka valtaisen pintaturvekerroksen osuus on 0,2 m. Turpeen keski maatu neisuus on 5,0. Yli 1,5 m syvän alueen pinta-ala on 900 ha ja sen turvemäärä on 18,6 milj. suo m 3. Turpeista on rahka valtaisia 54 % ja loput 46 % sara valtaisia. Uudenkaarlepyyn soille on tyypillistä ohuehko heikosti maatunut rahka valtainen pintaturvekerros, jonka alla on maatu neempaa sararahka- tai rahkasaraturvetta. Suoalasta on ojitettu yli 91 %. Yleisimpiä suo tyyppejä ovat turvekankaiden ohella rahka räme, isovarpu räme ja tupasvillaräme. Turpeen keski määräinen tuhka pitoisuus on 3,1 % kuiva painosta, vesipitoisuus märkä painosta 91,3%, kuiva-aineen määrä eli tiheys 90 kg/suo m 3 ja rikkipitoisuus 0,18 % kuiva painosta. Kuivan turpeen teholli nen lämpö arvo on keski määrin 19,4 MJ/kg. Tutkituista soista 22 soveltuu turve tuotantoon. Niistä yksi soveltuu pelkästään kasvu- tai ympäristöturvetuotantoon, 15 aluksi parhaiten kasvu- tai ympäristöturve tuotantoon ja sen jälkeen energia turve tuotantoon, ja loput 6 energiaturve tuotantoon. Turve tuotantoon sovel tuvien alueiden kokonais pinta-ala on 741 ha. Tuotanto kelpoiset energia turve varat ovat 8,83 milj. suo m 3 ja energiasisältö 50 %:n kosteu dessa 4,13 milj. MWh. Kasvu- ja ympäristö turpeen tuotantoon soveltuvien alueiden pinta-ala on 345 ha ja tuotanto kelpoinen turvemäärä 4,63 milj. suo m 3. Avainsanat: suo, turve, inventointi, energiaturve, kasvuturve, ympäristöturve, Uusikaarlepyy Tapio Toivonen ja Onerva Valo Geologian tutkimuskeskus PL Kokkola Sähköposti: tapio.toivonen@gtk.fi onerva.valo@gtk.fi ISBN ISSN

5 Toivonen, Tapio and Valo, Onerva Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. The peatlands and peat reserves of Uusikaarlepyy. Part 1. Geologian tutkimus keskus, Turve tutkimus raportti 40x. Geological Survey of Finland, Peat Researches, Report of Peat Investigation 405, 127 pages, 77 figures, 3 tables and 3 appendices. The Geological Survey of Finland studied peatlands and peat reserves in the area of Uusikaarlepyy in 1997, 2004, 2006 and mires covering a total of hectares were studied. This report contains the information of 68 mires studied in 2006 and The total area of studied peatland is hectares, which contains 44.9 million m 3 peat in situ. The mean depth of the mires is 0.8 m, including the averagely 0.2 m thick poorly humified Sphagnum predominant sur face layer. The mean humification degree (H) of the peat is 5.0. The area deeper than 1.5 m covers 900 ha and contains 41% of the total peat quantity (18.6 million m 3 ). Fifty-four per cent of the peat is Sphagnum predominant, and the remaining 46% is Carex predominant. The majority of the mires is drained. The most common mire site types are Sphagnum fuscum pine bog, dwarf-shrub pine bog and cottongrass pine bog. The average ash content of peat is 3.1% of dry weight, the water content 91.3% of wet weight, the dry bulk density 90 kg per m 3 in situ and the sulphur content 0.18% of dry weight. The effective calorific value of the dry peat is 19.4 MJ/kg on an average. Twenty two of the investigated mires are suitable for peat production. One mire suits only for horticultural peat production, and 15 of them for horticultural peat production before fuel peat production. The total area suitable for peat production is 741 ha. The available amount of fuel peat is 8.83 million m 3 in situ and the energy content is 4.13 million MWh at 50% moisture content. The area suitable for horticultural and environmental peat production is 345 ha and the available amount of the peat is 4.63 million m 3 in situ. Key words: raised bog, peatland, mire, peat, inventory, fuel peat, horticultural peat, environmental peat, Uusikaarlepyy Tapio Toivonen and Onerva Valo Geological Survey of Finland P.O. Box 97 FI Kokkola Finland tapio.toivonen@gtk.fi onerva.valo@gtk.fi

6 Toivonen, Tapio och Valo, Onerva Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Undersökta myrar i Nykarleby och deras torvtillgångar, del 1. Geolo gi an tutki muskeskus, Turve tut kimus raportti - Geologiska forskningscentralen, Torvundersökningsrapport 405, 127 sidor, 77 figurer, 3 tabeller och 3 bilagor. Geologiska forskningscentralen har åren 1997, 2004, 2006 och 2007 undersökt 110 myrar med en sammanlagd areal av ha inom Nykarleby stads gränser. Denna delraport innehåller information om 68 myrar som har undersökts 2006 och Deras sammanlagd areal är ha och torvmängden 44,9 milj. myr-m 3. Myrarnas medeldjup är 0,8 m, varav det låghumifierade, vitmossdominerade ytlagrets andel är 0,2 m. Torvens medelhumifieringsgrad är 5,0. Den över 1,5 m djupa myrarealen är 900 ha och torvmängden 18,6 milj. myr-m 3. Den vitmossdominerade torven uppgår till 54 % och resten, 46 %, är starrdominerad. Typiskt för myrarna i Nykarleby är det grunda låghumifierade, vitmossdominerade ytlagret, under vilket det finns en mera humifierad starrvitmosstorv. Myrarealen har till 91 % utdikats. De allmännaste myrtyperna är fuscum-tallmyr (RR), rismyr (IR) och tuvdunmyr (TR). Askhalten i torven är i medeltal 3,1 % av torrvikten. Vattenhalten är 91,3 % av våtvikten, torrsubstansen eller torvens täthet är 90 kg/myr-m 3 och svavelhalten är 0,18 % av torrvikten i medeltal. Torrsubstansens effektiva värmevärde är i medeltal 19,4 MJ/kg. 22 av de undersökta myrarna är lämpliga för torvproduktion. En av myrarna är lämpad bara för växt- eller miljötorvproduktion, och 15 av dem först för växt- eller miljötorvproduktion och sedan för energitorvproduktion. De sista sex myrarna är lämpliga för energitorv produktion. Den sammanlagda arealen som lämpar sig för torvproduktion är 741 ha. De energitorvtillgångar som är lämpade för torvproduktion uppgår till 8,83 milj. myr m 3 och energiinnehållet med 50 %:s fukthalt är 4,13 milj. MWh. Växt- och miljötorvmängden uppgår till 4,63 milj. myr-m 3. Nyckelord: myr, torv, inventering, energitorv, växttorv, miljötorv, Nykarleby Tapio Toivonen och Onerva Valo Geologiska forskningscentralen PB Karleby E-post: tapio.toivonen@gtk.fi onerva.valo@gtk.fi

7

8 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 9 TUTKIMUSMENETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Laboratoriotutkimukset... 9 AINEISTON KÄSITTELY ARVIOINTIPERUSTEET Energiaturve Kasvu- ja ympäristöturve TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET UUDESSAKAARLEPYYSSÄ TUTKITUT SUOT Larvmossen Storträsket Långrapan Klubbkärret Forsmossen Norrmossen Pömpölinmäki Pässinmäki Suckholmsmossen Träskesmossen Hirvineva Lilla Hirvane Storkärret Dalamossen Vattumossen Järvimossen Kontan Bergträsket Stormossen Kvarnträskmossen Söderhaimik Slätbergen Slätmossen Lenikamossen Norrmossen Stormossen Torkaträsket Degelmossen Stavurkärret Turuträsket Bovallsträsket Göstahagamossen Stormossen Dragsmed Hakolamossen Tistronfallmossen Timmerbackmossen... 66

9 38. Ormmossen Paikanmossen Brunnilandet Untippmossen Inmossen Skottasmossen Makkarusneva Runkkoosneva Tierimossen Kainuunlampi Kaitsarmossen Jinjärvträsket Dansarmossen Marbackmossen Stenmossen Sakarihaudanmäki Storträsket Rudmossen Rudsjön Hästmossen Skutsundsmossen Åkerholmsmossen Stormossen Småholmsviken Abborvattenmossen Soldatlampen Ämträsket Västermossen Kalimossen Brännmossen Mudine TULOSTEN TARKASTELU Suot ja turvekerrostumat Laboratoriomääritysten tulokset Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Soidensuojelu Kiitokset KIRJALLISUUTTA LIITTEET

10 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tehnyt valtakunnalliseen turvevarojen kartoitukseen liittyviä turve tutkimuksia Uudenkaarlepyyn kaupungin alueella vuosina 1997, 2004, 2006 ja Valtaosa soista on tutkittu vuosina 2006 ja Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä kasvu- ja ympäristöturve tuotantoon sekä energia turve tuotantoon soveltuvat suoalueet huomioiden myös soiden mahdolliset luontoarvot. Uudessakaarlepyyssä on tutkittu kaikkiaan 110 suota yhteispinta-alaltaan ha. Tutkimukset ovat kohdis tuneet yli 20 ha suuruisiin soihin. Kaikki kokonsa puolesta turve tuotantoon mahdolli sesti soveltuvat suot on tutkittu. Tähän osaraporttiin on koottu 68 suota, joiden yhteispinta-ala on ha (kuva 1). Loput suot raportoidaan myöhemmin ilmestyvässä toisessa osaraportissa. Tässä tutkimus tuloksia esittelevässä raportissa on lyhyet selostukset tutkituista soista sekä yhteenveto tutkimustuloksista. Jokaisesta tutkitusta suosta esitetään tutkimus piste kartta, jonka mittakaava on 1:20 000, ellei toisin mainita. Tämä paperitulosteena tehty raportti löytyy myös GTK:n internet-sivuilta ( Raportissa esitettyjen soiden yksityis kohtai semmat suo selostukset, jotka sisältävät suo kartan, suurim mista soista poikki leikkaus kuvat ja laboratorioanalyysien tulokset, ovat tilattavissa GTK:n Länsi- Suomen yksiköstä. Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja suon poikki leikkauksesta kuvassa 3. TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että suurimmille tutkit taville soille laadittiin kartta pohjalle linjaverkosto, joka koostuu suon hallit sevan osan poikki vedetystä selkä linjasta ja sitä vastaan kohti suoraan sijoittuvista poikki linjoista (Lappalainen, Stén ja Häikiö 1984). Tutkimus pisteet ovat linjoilla 100 m:n välein. Useimmat tutkimus linjat vaaittiin suon pinnan kaltevuus suhteiden selvit tämiseksi. Pieni alaiset ja rikkonaiset suoalueet tutkittiin hajapistein. Tutkimuspisteillä määritettiin suo tyyppi (liite 1), mättäisyys peittävyys prosentteina taso pinnasta ja mättäi den keski määräinen korkeus. Lisäksi määritettiin puuston puu laji suhteet, tiheys luokka ja kehitysluokka. Kairauksin tutkittiin turve kerros tuman rakenne 10 cm:n tark kuudella. Pääturve lajien ja mahdollisten lisä tekijöiden suhteel liset osuudet määritettiin 6 asteikolla, turpeen maatu neisuus von Postin 10 asteikolla, kosteus 5 asteikolla sekä kuitui suus asteikolla 0 6. Lisäksi ero tettiin mahdol liset liejukerros tumat ja määri tettiin pohja maalaji. Tutkimustiedot tallennettiin maastossa tietokoneelle paikkatietoineen. Heikosti maatunut (H1 4) rahka turve on kenttätutki muksen yhteydessä jaoteltu kasvi jäänne koostu muksen mukaan kol meen ryhmään (Acuti folia-, Cus pi data- ja Pa lustria ryhmät). Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrän arvi oimi seksi kunkin yli metrin syvyisen tutkimus pisteen ympäristö pliktattiin metallisauvalla 2 m:n syvyyteen asti kymmenessä eri kohdassa. Laboratoriotutkimukset Useimmista soista, jotka kenttä tutkimusten perusteella soveltuvat turve tuotantoon, otettiin suon koosta riippuen 1 2 näyte sarjaa laboratorio tutkimuksia varten. Näytt eistä määri tettiin Kuopiossa Labtium Oy:n laborato riossa ph-arvo, vesi pitoisuus painoprosentteina (105 C:ssa kuivaa malla) ja tuhkapitoisuus prosent teina (815 ± 25 C:ssa hehkutettuna) kuiva painosta. Lämpö arvot on määri tetty laboratoriossa IKA (C 5000 DUO) kalorimetrillä (ASTM D ). Samoista näyt teistä analysoitiin rikki pitoisuus prosent teina kuiva painosta Leco SC- 132 rikkianalysaattorilla. Tilavuus tarkoista näytteistä määri tettiin lisäksi kuiva-aineen määrä eli tiheys (kg/suo m 3 ). Laboratoriotutkimusten perusteella määritetään mm. energiaturpeen laatu uusien ohjearvojen mukaisesti (Energia turpeen laatuohje 2006). 9

11 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 1. Uudenkaarlepyyn turvetutkimusraportin osan 1 suot. 1 Larvmossen 2 Storträsket 3 Långrapan 4 Klubbkärret 5 Forsmossen 6 Norrmossen 7 Pömpölinmäki 8 Pässinmäki 9 Suckholmsmossen 10 Träskesmossen 11 Hirvineva 12 Lilla Hirvane 13 Storkärret 14 Dalamossen 15 Vattumossen 16 Järvineva 17 Kontan 18 Bergträsket 19 Stormossen 20 Kvarnträskmossen 21 Söderhaimik 22 Slätbergen 23 Slätmossen 24 Lenikamossen 25 Norrmossen 26 Stormossen 27 Torkaträsket 28 Degelmossen 29 Stavukärret 30 Turuträsket 31 Bovallträsket 32 Göstahagamossen 33 Stormossen 34 Dragsmed 35 Hakolamossen 36 Tistronfallmossen 37 Timmerbackmossen 38 Ormmossen 39 Paikanmossen 40 Brunnilandet 41 Untippmossen 42 Inmossen 43 Skottasmossen 44 Makkarusneva 45 Runkkoosneva 46 Tierimossen 47 Kainuunlampi 48 Kaitsarmossen 49 Jinjärvträsket 50 Dansarmossen 51 Marbackmossen 52 Stenmossen 53 Sakarihaudanmäki 54 Storträsket 55 Rudmossen 56 Rudsjön 57 Hästmossen 58 Skutssundsmossen 59 Åkerholmsmossen 60 Stormossen 61 Smalholmsviken 62 Abborvattenmossen 63 Soldatlampen 64 Ämträsket 65 Västermossen 66 Kalimossen 67 Brännmossen 68 Mudine 10

12 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 2. Esimerkki suokartasta. 11

13 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 3. Esimerkki turvelaji- ja maatuneisuusprofiilista. 12

14 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 AINEISTON KÄSITTELY Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turve lajien ja turve tekijöiden osuudet on laskettu GTK:ssa laaditulla vuonna 2009 käyttöön otetulla laskentaohjelmalla ns. vyöhyke lasku tapaa käyttäen, joka perustuu v kehitettyyn laskentamenetelmään (Hänninen, Toivonen ja Grund ström 1983). Siinä jokainen suo kartalle piir retyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyys käyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyys vyöhyk keensä (0,3 1 m, 1 1,5 m, 1,5 2 m jne). Jokaiselta syvyys vyöhykkeeltä lasketaan erikseen turve määrä, jotka yhdistämällä saadaan suon koko nais turve määrä selville. Maatu neisuudet sekä turve lajien ja turve tekijöiden määrät ja suhteet on laskettu turve määrillä painottaen. Pliktauksien lieko-osumat on laskettu erikseen 0 1 ja 1 2 m:n välisissä syvyys kerroksissa kantopitoisuus prosent teina turve määrästä. Kun liekoisuusprosentti on alle 1 %, liekoja on ilmoitettu olevan erittäin vähän. Liekoisuusprosentissa 1 2 % liekoja on vähän, 2 3 %:ssa kohtalaisesti, 3 4 %:ssa runsaasti ja yli 4 %:ssa erittäin runsaasti. Tuotantokelpoisen turpeen energia sisältö on laskettu sekä täysin kuivalle turpeelle että jyrsin turpeen tuotanto kosteu dessa (50 %) olevalle turpeelle. Jos suolta ei ole otettu tilavuustarkkoja laboratorionäytteitä, on energia sisällön arvioimisessa käytetty Mäkilän (1994) esittämää laskenta menetelmää. ARVIOINTIPERUSTEET Turvekerrostuman koko ja paksuus, turvelaji, turpeen maatuneisuus, muut fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet sekä kuivatettavuus ovat tärkeimpiä tekijöitä arvioitaessa suon soveltu-vuutta turvetuotantoon. Käyttösuosituksissa otetaan huomioon myös luonnonsuojelulliset arvot. Jos turvetuotantoalue on yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupa, jonka myöntää nykyisin aluehallintovirasto (Väyrynen ym. 2008). Luvassa lupa viranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristö vaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, sekä velvoitetarkkailusta ja mahdollisista korvausvelvoitteista. Alle 10 ha:n alueesta on tehtävä ilmoitus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA-lain mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista. Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly ja meluvaikutukset, maiseman muutokset, sekä vaikutukset terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Turveteollisuusliitto 2002). Energiaturve Soiden soveltuvuus energia turve tuotantoon riippuu mm. turvelaji koos tumuksesta, turpeen maatuneisuudesta ja tuhka pitoisuudesta. Rahka turpeen (S) katsotaan soveltuvan energia turpeeksi, jos sen maatuneisuus on korkeampi kuin H4, kun taas sara valtainen (C) turve sopii energia turpeeksi heikom min kin maatu neena. Toisinaan käyte tään myös H1 3 maatunutta rahka turvetta ja H4 maatu nutta rahka valtaista turvetta energia turpeena jyrsin menetelmällä tuotettuna varsinkin, jos kuljetusetäisyys tuotantoalueelta käyttökohteeseen ei ole kovin pitkä. Suon on tässä raportissa katsottu soveltuvan energiaturvetuotantoon, mikäli siltä löytyy vähin tään 5 ha:n laajuinen yhtenäinen, turve lajiltaan ja maatuneisuudeltaan tuotan toon soveltuva yli 1,5 m syvä alue. Paksu, heikosti maatunut rahka valtainen pintaturve kerros eli ns. pinta rahka on usein este pala turvetuotannon aloitta miselle. Ohutta pinta rahka kerrosta ei kuitenkaan ole vähen netty tuotanto kelpoista turvemäärää lasket taessa, koska se voidaan sekoittaa alla olevaan turpeeseen ja tuottaa heikko laatuisena energia turpeena. Tuotanto kelpoisen turpeen määrää laskettaessa on keski syvyydestä vähennetty pohjan epä tasaisuu desta riippuen 0,2 0,5 m, mikä vastaa suon pohjalle jäävää, yleensä vaikeasti hyödyn nettävää, usein runsas tuhkaista kerrosta. Suo kohtaisissa selostuksissa on ilmoitettu turve tuotantoon soveltuvaksi määritelty pinta-ala ja alueen tuotanto kelpoinen turvemäärä. Nämä suot ovat mukana turve tuotantoon sovel tuvien alueiden kokonais määrässä. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta poltto aineeksi on nojauduttu energia turpeen uusiin laatu ohjeisiin (Energia turpeen laatuohje 2006). Soista, joista on otettu turvenäytteitä laboratorio määrityksiä varten, ja jotka soveltuvat energia turve tuotantoon, on ilmoitettu jyrsin turpeen laatu luokka energia turpeen laatu ohjeessa olevan taulukon 6 mukaisesti (liite 3). Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus vastaa M50 kosteusarvoa. Palaturpeen laatuluokat ovat taulukossa 5 (liite 3). 13

15 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kasvu- ja ympäristöturve Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään ympäristö- ja kasvualustakäytössä. Ympäristöturpeella tarkoitetaan viherrakentamiseen, maatalouskäyttöön, nesteiden, kaasujen, ravinteiden ja raskasmetallien sitomiseen sekä erilaisten jätteiden kompostointiin ja biologiseen hajotukseen soveltuvia turpeita. Heikosti maatunut rahkaturve soveltuu hyvin karjan ja turkiseläinten kuivikkeeksi. Jätehuollossa turve soveltuu orgaanisten yhdyskunta- ja teollisuusjätteiden, kuten jätevesilietteiden ja elintarviketeollisuusjätteiden kompostointiin. Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään myös jonkin verran öljyntorjunnassa sekä suodatinaineena ilman ja jäteveden puhdistuksessa. Teollisuudessa ja jätevesien puhdistuk sessa turve toimii paitsi ravinteiden pidättäjänä, myös tehokkaana raskasmetallien sitojana. Vaaleaa rahkaturvetta käytetään lisäksi maataloudessa maanparannusaineena lisäämässä maaperän kuohkeutta ja orgaanisen aineksen määrää. Korkealaatuisen kuivike- ja jätevesien imeytysturpeen tunnus merkkejä ovat hyvä nesteen ja hajun pidätyskyky sekä kompostoitavuus. Parhaiten ne täyttyvät tutkimusten mukaan Acutifolia-valtaisella rahkaturpeella (mätästurve) ja heikoimmin Cuspidatavaltaisella rahkaturpeella (kuljuturve). Kasvualustakäytössä vaalea rahkaturve on kasvien lasinalaisviljelyn tuotantomenetelmien uudistumisen myötä menettämässä aiempaa valta-asemaansa tummille turvelaaduille. Heikosti maatuneiden vaaleiden rahkaturpeiden käyttö kasvuturpeina perustuu rahka sammalten veden ja ravinteiden pidätyskykyyn sekä suureen huokostilavuuteen, joilla ei ole nykyisessä lasinalaisviljelytekniikassa niin suurta merkitystä kuin aiemmin. Vihannesten ja kukkien kasvihuoneviljelyssä ollaan usein siirtymässä maatuneen kasvuturpeen käyttöön. Uudet kasvuturpeet koostuvat usein eri maatumisasteella olevien turvelaatujen ja muiden materiaalien sekoituksista. Arvioitaessa suon soveltu vuutta kasvu turvetuotantoon on arviointi perus teina huomioitu myös Maa- ja metsä talous ministeriön päätöstä eräistä lannoite valmisteista (Suomen säädös kokoelma N:o ) ja Kauppapuutarhaliiton, Turveteolli suusliiton ja Viherympäristöliiton (2009) laatima Kasvuturpeen ja turvepohjaisten kasvualustojen laatuohje. Kasvu- ja maan parannus turpeen määri telmä on melko väljä. Turpeen on oltava koostu mukseltaan vain pääosin suo kasvien jäännöksiä ja orgaanisen aineksen määrän on oltava vähintään 80 % kuiva-aineesta. Kasvu- ja ympäristö turve tuotantoon sovel tuvan alueen pinta-ala on ilmoitettu raportissa vain sellaisten soiden kohdalla, joissa on ainakin 5 ha:n laajuisella alueella vähintään 0,6 m paksu H1 4 maatunut rahka valtainen pinta turvekerros. Tutkittujen soiden tuotanto kelpoisen alueen heikosti maatunut (H1 3) rahka turve on tässä raportissa jaettu rahkasammalkoostumuksen perusteella kolmeen pää laatu luokkaan, joiden määräytymisperusteet on selitetty liitteessä 2 (Toivonen 1997). H4 maatunut rahka valtainen turve on jaettu kahteen laatu luokkaan, mikäli kerros on yhtenäinen. Usein tämä kerros on kuitenkin hyvin epä yhtenäinen. Pinta kerroksen maatuneisuus vaihtelun takia kaikkien tuotantoon soveltuvien soiden rahka valtaista pinta kerrosta ei ole voitu jakaa eri laatuluokkiin. TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET Jokaisesta tutkitusta suosta on tässä raportissa olevan selostuksen lisäksi laadittu yksityis kohtaisempi tutkimus selostus, jossa on tiedot suon sijainnista, ympäristöstä, suo tyypeistä, ojitus tilanteesta, lasku suhteista, turve määristä, turve lajeista, maatuneisuudesta, liekoi suudesta, laboratorio tuloksista sekä soveltu vuudesta turve tuotantoon. Yksityiskohtaiseen tutkimus selostukseen liittyy suo kartta, johon on merkitty tutkimus linjat ja pisteet, turve paksuudet sekä turpeen keski mä äräinen maatumis aste tutkimus pisteillä. Suo kartassa on erotettu turve kerrostuman paksuutta osoit tavat syvyysvyöhykkeet eri väreillä (kuva 2). Turvekerrostuman rakenteen selven tämiseksi on vaaituista linjoista laadittu poikki leikkaus profiileja, joihin maatu neisuudet, turve lajit ja pohja maa lajit on merkitty symbolein. Niihin on lisäksi merkitty lyhen tein suo tyypit (liite 1) sekä lieko-osumien määrät (kuva 3). Edellä mainittujen perus tulosteiden lisäksi GTK:n turve tutkimuksista on laadittu atk-ohjelmia, joiden avulla on mahdollista saada moni puolisia tulosteita suosta tai halutusta suon osasta. Tulosteet voivat olla karttoja, taulukko muotoisia listauksia tai näiden yhdistelmiä. Tällaisia ovat esi merkiksi kartat, joilla tutkimus pisteittäin voidaan esittää mm. suotyyppi, liekoisuus, suon pinnan korkeus, pohja maa laji, lieju kerroksen paksuus, tietoja puustosta, suon pinnan mättäi syys ja vetisyys. Samaan karttaan yhdelle tutkimus pisteelle voidaan merkitä kerralla kaksi edellä mainittua tietoa. 14

16 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 UUDESSAKAARLEPYYSSÄ TUTKITUT SUOT 1. Larvmossen Larvmossen (kl , x = 7028,4, y = 3280,9) sijaitsee noin 31 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään, osittain Kauhavan (Alahärmä) puolella. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Länsi- ja pohjoisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 38 tutkimuspistettä ja 32 syvyyspistettä (kuva 4). Tutkimuspisteitä on 5,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 73 ha, yli 1 m syvän alueen 42 ha, yli 1,5 m syvän 33 ha ja yli 2 m syvän 17 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää keskeltä pohjoiseen ja etelään. Larvmossen on kokonaan ojitettu. Suon eteläosan vedet virtaavat etelään Puni järven ojaan ja edelleen Ekoluoman kautta Lapuanjokeen. Pohjoisosasta vedet virtaavat pohjoiseen Kruunun ojaan ja siitä Munsalajokeen. Suon eteläosa kuuluu vesistöalueeseen , Ekoluoman valuma-alue; pohjoisosa vesistöalueeseen , Munsalajoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (70 %) ja moreeni (21 %). Larvmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 66 %, korvessa 1 % ja turvekankaalla 33 %. Suon keskiosa on pääasiassa isovarpuräme- ja tupasvillarämemuuttumaa. Reunoilla on yleisimmin mustikkaturvekangasta. Keskimääräinen suon pinnan rahkamättäisyys on 9 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Puusto on harvaa, paikoin keskitiheää, nuorehkoa mäntyvaltaista sekametsää. Larvmossenin turpeista on rahkavaltaisia 40 % ja saravaltaisia 60 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 21 %, sararahkaturve (CS) 19 %, saraturve (C) 18 % ja rahkasara turve (SC) 42 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 62 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 46 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonais turvemäärästä. Suon keskellä on turvekerrostuman pintaosassa paikoin yli metrin paksuinen heikosti (H1 4) maatunut rahkaturve kerros, joka koostuu pääosin Cuspidata- ja Palustria ryhmien rahka sammalien jäännöksistä. Tupasvillan jäännökset ovat tässä kerroksessa yleinen turpeen lisätekijä. Syvemmällä ja suon pohjois- ja eteläosassa on yleensä maatu neempaa rahkasara- ja saraturvetta, missä puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintaturve kerroksen maatuneisuus on 2,5 ja hyvin maatuneen pohja kerroksen 5,8. Liekoja on erittäin vähän. Larvmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 2,6 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkä painosta 89,6 % ja kuiva-ainemäärä 111 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,22 % kuivapainosta. Larvmossen soveltuu turvetuotantoon. Suon 33 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on 0,56 milj. suo m 3 parhaiten energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Tarvittaessa suon keskeltä on tuotettavissa aluksi jonkin verran ympäristöturvetta (0,17 milj. suo-m 3 ). Suositeltava tuotantomuoto on jyrsinturvemenetelmä. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

17 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 4. Larvmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

18 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 2. Storträsket Storträsket (kl , x = 7035,9, y = 3271,3) sijaitsee noin 21 km Uudenkaarlepyyn keskustasta lounaaseen. Se rajoittuu lännessä peltoihin ja idässä jyrkkärinteiseen moreeni maastoon. Itäreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 16 tutkimuspistettä ja 13 syvyys pistettä (kuva 5). Tutkimus pisteitä on 6,0/10 ha. Kokonaispinta-ala on 27 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 8 10 m, ja pinta viettää loivasti länteen. Storträsket on kokonaan ojitettu. Vedet virtaavat suon länsireunaa sivuavaan Rutubäckeniin ja siitä Kimojokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Munsolbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,9 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat hieta (59 %), savi (17 %) ja savilieju (24 %). Liejua on pohjalla laajalla alueella keskimäärin puolen metrin paksuinen kerros. Storträsketin tutkimuspisteistä on avosuolla 10 %, korvessa 17 % ja turvekankaalla 73 %. Yleisimmät suotyypit ovat mustikkaturvekangas, ruoho- ja heinäkorpimuuttuma ja puolukka turvekangas. Rahkamättäisyyttä ei ole havaittu. Puusto on melko kookasta kuusen, koivun ja männyn sekametsää. Storträsketin turpeista on rahkavaltaisia 8 %, saravaltaisia 89 % ja rusko sammal valtaisia 3 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 8 %, saraturve (C) 27 %, rahkasaraturve (SC) 62 % ja ruskosammalturve (B) 3 %. Tupasvillaa (ER) lisä tekijänä sisältäviä turpeita on 2 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonais turvemäärästä. Suon turvekerros koostuu valtaosin kohtalaisen hyvin maatuneesta rahkasara- ja sara turpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 1,4 ja hyvin maatuneen pohja kerroksen 5,6. Ohuen turvekerroksen takia Storträsket ei sovellu turvetuotantoon Kuva 5. Storträsketin tutkimus- ja syvyyspisteet

19 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 3. Långrapan Långrapan (kl , x = 7035,5, y = 3272,2) sijaitsee noin 23 km Uudenkaarlepyyn keskustasta lounaaseen. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon länsipuolella kulkee noin puolen kilometrin etäisyydellä metsäautotie. Suolla on 7 tutkimuspistettä ja 2 syvyyspistettä (kuva 6). Tutkimuspisteitä on 3,1/10 ha. Kokonaispinta-ala on 22 ha ja yli 1 m syvän alueen 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km. Långrapan on kokonaan ojitettu. Vedet virtaavat ojia pitkin etelään Munsolbäckeniin ja edelleen Kimojokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Munsolbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,0 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (67 %), hiekka (22 %) ja hieta (11 %). Långrapanin tutkimuspisteistä on rämeellä 67 % ja turvekankaalla 33 %. Eteläosassa on eniten isovarpurämemuuttumaa, pohjoisosassa puolukka- ja mustikka turvekangasta. Keski määräinen pinnan rahkamättäisyys on 14 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Suo on kauttaaltaan keskitiheän, nuorehkon mäntyvaltaisen puuston peitossa. Långrapanin turpeista on rahkavaltaisia 26 % ja saravaltaisia 74 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 12 %, sararahkaturve (CS) 14 % ja rahkasaraturve (SC) 74 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 34 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerros koostuu suurimmaksi osaksi hyvin maa tuneesta rahkasaraturpeesta. Muutamassa kohdas sa pintaosassa on alle puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkaturvekerros. Puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 1,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,5. Liekoja on vähän. Ohuen turvekerroksen takia Långrapan ei sovellu turvetuotantoon Kuva 6. Långrapanin tutkimus- ja syvyyspisteet

20 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 4. Klubbkärret Klubbkärret (kl , x = 7036,1, y = 3272,3) sijaitsee noin 23 km Uudenkaarlepyyn keskustasta lounaaseen. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Itäosaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 16 tutkimuspistettä ja 13 syvyyspistettä (kuva 7). Tutkimus pisteitä on 4,9/10 ha. Kokonaispinta-ala on 33 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 7 m/km. Klubbkärret on kokonaan ojitettu. Vedet virtaavat luoteeseen Kvarnbäckeniin ja edelleen Rutubäckenin kautta Kimo jokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Munsolbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,7 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalaji on moreeni. Klubbkärretin tutkimuspisteet sijoittuvat kaikki turvekankaalle. Suolla esiintyy vaihtelevasti puolukka-, mustikka- ja ruohoturvekangasta. Puusto on keskitiheää, varttunutta koivuvaltaista sekametsää. Klubbkärretin turpeista on rahkavaltaisia 19 % ja saravaltaisia 81 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 16 %, sararahkaturve (CS) 3 % ja rahkasara turve (SC) 81 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 47 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon turvekerros on ohut, ja se koostuu valtaosin hyvin maatuneesta rahkasara turpeesta. Puun jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 1,0 ja hyvin maatuneen pohja kerroksen 7,5. Ohuen turvekerroksen takia Klubbkärret ei sovellu turvetuotantoon Kuva 7. Klubbkärretin tutkimus- ja syvyyspisteet

21 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 5. Forsmossen Forsmossen (kl , x = 7035,3, y = 3275,0) sijaitsee noin 22 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon kaakkoispuolella on muinaishautoja. Pohjois- ja lounaisosan tuntumaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 20 syvyyspistettä (kuva 8). Tutkimuspisteitä on 6,0/10 ha. Kokonaispinta-ala on 42 ha, yli 1 m syvän alueen 6 ha ja yli 1,5 m syvän 3 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 4 m/km. Forsmossen on kokonaan ojitettu. Pohjoispäästä on laskuoja Mossabäckeniin, joka johtaa Munsalajokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Munsalajoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,2 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (71 %) ja hiesu (29 %). Forsmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 32 % ja turvekankaalla 68 %. Suo on pääosin mustikkaturve kangasta. Paksuturpeisempi alue eteläosassa on tupasvilla räme muuttumaa. Rahkamättäisyyttä ei ole havaittu. Puusto on keskitiheää, melko varttunutta männyn, koivun ja kuusen muodostamaa sekametsää. Forsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 33 % ja saravaltaisia 67 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 26 %, sararahkaturve (CS) 7 %, saraturve (C) 17 % ja rahkasara turve (SC) 50 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 55 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerros koostuu suurimmaksi osaksi kohtalaisesti maatuneesta rahkasara- ja saraturpeesta. Pienialaisen yli 1,5 m syvän alueen pintaosassa on yli metrin paksuinen heikosti rahkaturvekerros. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maa tuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,9. Liekoja on erittäin vähän. Ohuen turvekerroksen takia Forsmossenia ei suositella turvetuotantoon Kuva 8. Forsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

22 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 6. Norrmossen Norrmossen (kl , x = 7035,7, y = 3275,6) sijaitsee noin 22 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon pohjoisosaa on raivattu pelloksi, eteläpuolella on muinaishautoja. Etelä-, itäja pohjoispuolella kulkee metsäautotie. Suolla on 22 tutkimuspistettä ja 19 syvyyspistettä (kuva 9). Tutkimuspisteitä on 5,8/10 ha. Kokonaispinta-ala on 37 ha ja yli 1 m syvän alueen 9 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti itään. Norrmossen on kokonaan ojitettu. Vedet virtaavat ojia pitkin itään Munsalajokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Munsalajoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,4 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (74 %) ja hiesu (26 %). Norrmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 41 %, turvekankaalla 49 % ja pellolla 10 %. Suon keskiosa on pääasiassa tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttumaa. Reuna-alueet ovat lähinnä mustikka- ja puolukkaturvekangasta. Puusto on enimmäkseen keskitiheää, männyn, koivun ja kuusen muodostamaa harvennusmetsää. Norrmossenin turpeista on rahkavaltaisia 27 % ja saravaltaisia 73 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 16 %, sararahkaturve (CS) 11 %, saraturve (C) 31 % ja rahkasara turve (SC) 42 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 5 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 48 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Suurin osa turvekerroksesta koostuu kohtalaisesti maatuneesta rahkasara- ja saraturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohja kerroksen 5,5. Liekoja on erittäin vähän. Ohuen turvekerroksen takia Norrmossen ei sovellu turvetuotantoon Kuva 9. Norrmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

23 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 7. Pömpölinmäki Pömpölinmäki (kl , x = 7028,9, y = 3282,3) sijaitsee noin 31 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään, osittain Kauhavan (Alahärmä) puolella. Suo on muodoltaan rikkonainen, ja se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Pohjoisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 19 tutkimuspistettä, yhteensä 2,0/10 ha (kuva 10). Kokonaispinta-ala on 95 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää eri suuntiin. Pömpölinmäki on kokonaan ojitettu. Koillislahdekkeista vedet valuvat pohjoiseen Kruununojaan ja siitä Munsalajokeen. Suon muista osista vedet virtaavat etelään Korvenojaan ja edelleen Ekoluoman kautta Lapuanjokeen. Koillisosa kuuluu vesistöalueeseen , Munsalajoen valuma-alue; suon muut osat kuuluvat vesistöalueeseen , Ekoluoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,9 m. Suon pohja on kohtalaisen tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (74 %), hiekka (16 %) ja hieta (10 %). Pömpölinmäen tutkimuspisteistä on rämeellä 32 % ja turvekankaalla 68 %. Ylei simmät suotyypit ovat puolukka turvekangas ja isovarpu rämemuuttuma. Keski määräinen pinnan rahka mättäisyys on 18 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on enimmäkseen keskitiheää, kehitysluokaltaan vaihtelevaa mäntyvaltaista sekametsää. Pömpölinmäen turve on rahkavaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 7 % ja sararahkaturve (CS) 93 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 11 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suo on hyvin ohutturpeinen, monin paikoin biologista suota. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on ohut tai se puuttuu usein kokonaan. Valtaosa turvekerroksesta on kohtalaisen hyvin maatunutta sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintaker roksen maa tuneisuus on 1,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Ohuen turvekerroksen takia Pömpölinmäki ei sovellu turvetuotantoon Kuva 10. Pömpölinmäen tutkimus- ja syvyyspisteet

24 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 8. Pässinmäki Pässinmäki (kl , x = 7029,0, y = 3282,7) sijaitsee noin 32 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään, osittain Kauhavan (Alahärmä) puolella. Se rajoittuu etelässä peltoihin ja muualla moreenimaastoon. Luoteisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 5 tutkimuspistettä, yhteensä 3,1/10 ha (kuva 11). Kokonaispinta-ala on 16 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 4 m/km. Pässinmäki on kokonaan ojitettu. Vedet virtaavat kaakkoon Koskenojaan ja edelleen Ekoluoman kautta Lapuanjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Ekoluoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,5 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (80 %) ja hieta (20 %). Pässinmäki on kokonaan puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 2 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on keskitiheää, melko varttunutta männikköä. Pässinmäen koko turvekerros on sararahkaturvetta (CS). Tupasvillan (ER), puun (L) tai varpujen jäännöksiä (N) ei ole havaittu lainkaan. Suo on hyvin ohutturpeinen, suureksi osaksi biolo gista suota. Turvekerros on kohtalaisen hyvin maatu nutta rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman kes kimaatuneisuus on 6,0. Ohuen turvekerroksen takia Pässinmäki ei sovellu turvetuotantoon Kuva 11. Pässinmäen tutkimus- ja syvyyspisteet

25 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 9. Suckholmsmossen Suckholmsmossen (kl , x = 7030,8, y = 3278,6) sijaitsee noin 30 km Uuden kaarle pyyn keskustasta etelään, Oravaisten rajan tuntumassa. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Pohjoisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 22 tutkimuspistettä ja 19 syvyyspistettä (kuva 12). Tutkimuspisteitä on 6,0/10 ha. Kokonaispinta-ala on 37 ha, yli 1 m syvän alueen 13 ha, yli 1,5 m syvän 10 ha ja yli 2 m syvän 5 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti luoteeseen. Suckholmsmossen on kokonaan ojitettu. Vedet virtaavat suoojia myöten luoteeseen Rauskasbäckeniin ja edelleen Munsalajokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Munsalajoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (64 %), hiesu (29 %) ja hieta (7 %). Liejua on suon pohjalla etelä- ja keskiosassa paikoin ohut kerros. Suckholmsmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 97 % ja turvekankaalla 3 %. Pohjoisosa on pääasiassa pallosara räme muuttumaa, keski- ja eteläosa on tupasvilla räme- ja rahkaräme muuttumaa. Puusto on suon keskellä harvaa ja kitukasvuista, reunemmalla keskitiheää, kehitysluokaltaan vaihtelevaa männikköä. Suckholmsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 95 % ja saravaltaisia 5 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 45 %, sararahkaturve (CS) 50 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 5 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 28 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 21 % kokonaisturvemäärästä. Suon kaakkoisosassa on paikoin yli metrin paksuinen heikosti (H1 4) maatunut rahka valtainen pin taturvekerros, joka koostuu suurimmaksi osaksi Cuspidata-ryhmän rahka sammalien jäännöksistä. Tupasvillan jäännökset ovat kerroksessa yleinen turpeen lisätekijä. Muualla rahkavaltainen pintaturvekerros on selvästi ohuempi. Syvemmällä on kohtalaisesti maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen pohja ker roksen 5,6. Liekoja on erittäin vähän. Suckholmsmossenilla on 10 ha:n laajuinen yli 1,5 m syvä alue, joka soveltuu pienimuotoiseen turvetuotantoon. Turvekerroksen pintaosasta on tuotettavissa aluksi ympäristö turvetta 0,08 milj. suo m 3. Kerroksessa on hyvin maatuneita rahkalinssejä. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,09 milj. suo m 3 energia turve tuotantoon soveltuvaa turvetta Kuva 12. Suckholmsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

26 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Träskesmossen Träskesmossen (kl , x = 7030,6, y = 3279,3) sijaitsee noin 29 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu mäkiseen ja osin lohkareiseen moreenimaastoon. Suon pohjoispuolella on muinaishautoja. Pohjois-, itä- ja lounaisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 116 tutkimuspistettä ja 94 syvyyspistettä (kuva 13). Tutkimuspisteitä on 5,0/10 ha. Kokonaispinta-ala on 234 ha, yli 1 m syvän alueen 139 ha, yli 1,5 m syvän 84 ha ja yli 2 m syvän 40 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen ja koilliseen noin 4 m/ km. Träskesmossen on kokonaan ojitettu. Pohjois- ja luoteispäästä on laskuojat Munsalajokeen. Suo kuuluu vesistö alueeseen , Munsalajoen valumaalue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,6 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (71 %), hiesu (11 %) ja hieta (9 %). Liejua on suon pohjalla pienellä alueella lammen ympärillä ohut kerros. Träskesmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 61 % ja turvekankaalla 39 %. Suon keskiosa on pääasiassa isovarpuräme- ja tupasvilla räme muuttumaa. Paikoin on myös kanerva- ja variksenmarjarahkarämemuuttumaa. Reunoilla ja eteläosassa on lähinnä puolukka- ja mustikka turvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on keskitiheää tai tiheää, kehitysluokaltaan vaihtelevaa mäntyvaltaista sekametsää. Träskesmossenin turpeista on rahkavaltaisia 84 % ja saravaltaisia 16 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 36 %, sararahkaturve (CS) 48 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasara turve (SC) 15 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 41 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 21 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Suon paksuturpeisimmalla alueella on paikoin yli 2 m:n paksuinen heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jossa on kuitenkin maatuneempia rahka linssejä. Muualla heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on oleellisesti ohuempi. Etelälahdekkeesta se puuttuu lähes kokonaan. Tupasvillan jäännökset ovat tässä kerroksessa erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Syvemmällä on yleensä kohta laisen hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Etelälahdekkeen turvekangasalueella turvekerros on pinnasta asti melko hyvin maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintaker roksen maatuneisuus on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on vähän. Träskesmossenilta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keski määräinen tuhka pitoisuus on 4,1 % kuivapainosta, vesi pitoisuus märkäpainosta 90,1 % ja kuiva-ainemäärä 99,6 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,27 % kuivapainosta. Träskesmossenin pohjoisosassa on 70 ha:n laajuinen, yhtenäinen yli 1,5 m syvä alue, joka soveltuu turvetuotantoon. Myös suon eteläosassa on noin 14 ha:n laajuinen yli 1,5 m syvä turvetuotantoon soveltuva alue. Paksuturpeisimmalla noin 10 ha:n alueella on tuotettavissa ensin noin 0,08 milj. suo m 3 ympäristöturvetta. Koko tuotantoon soveltu valla 84 ha:n alueella on noin 1,34 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan suurin osa turpeesta kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.30. Turvetuotantoa suunni teltaessa on huomioitava syvimmän alueen pohjaturpeen korkea tuhka- ja rikkipitoisuus (0,4 0,8 %). 25

27 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 13. Träskesmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

28 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Hirvineva Hirvineva (kl , x = 7031,0, y = 3281,0) sijaitsee noin 28 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu moreenimaastoon. Luoteisosaa sekä etelä- ja itäreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 75 tutkimuspistettä ja 65 syvyyspistettä (kuva 14). Tutkimus pisteitä on 5,0/10 ha. Kokonaispintaala on 150 ha, yli 1 m syvän alueen 103 ha, yli 1,5 m syvän 77 ha ja yli 2 m syvän 61 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 3 m/km. Hirvineva on kokonaan ojitettu. Suon halki virtaa Kruununoja, jota pitkin vedet virtaavat pohjoiseen Munsalajokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Munsalajoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,3 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (38 %), hiesu (24 %) ja hieta (20 %). Liejua on suon pohjalla pohjoisosassa paikoin ohut kerros. Hirvinevan tutkimuspisteistä on rämeellä 41 % ja turvekankaalla 59 %. Pohjoispään keskiosa on pääasiassa varsinaista sararämemuuttumaa; eteläpäässä vallitsee tupasvilla räme muuttuma. Paikoin on myös isovarpurämemuuttumaa. Reuna-alueet ja luoteislahdeke ovat puolukka- ja mustikkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 8 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on keskitiheää, melko varttunutta mäntyvaltaista sekametsää. Hirvinevan turpeista on rahkavaltaisia 48 % ja saravaltaisia 52 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 13 %, sararahkaturve (CS) 35 %, saraturve (C) 7 % ja rahkasaraturve (SC) 45 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 11 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 21 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjoisosassa turvekerros on yleensä pinnasta pohjaan asti saravaltaista. Turve on paikoin puhdasta saraturvetta. Turpeen keski maatuneisuus on alle H5. Suon keski- ja eteläosassa on pinnassa paksu kerros (paikoin yli 2 m) heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta, joka sisältää usein toisena päätekijänä saraa. Suoleväkön jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä tässä kerroksessa. Pohjalla on kohtalaisesti maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta, jossa on lisätekijänä puun tai kortteen jäännöksiä. Luoteislahdekkeessa on maatumisasteeltaan vaihtelevaa sararahka- ja rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maa tuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen pohja kerroksen 5,2. Liekoja on erittäin vähän. Hirvinevalta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,1 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkä painosta 91,2 % ja kuiva-ainemäärä 84,3 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 % kuivapainosta. Hirvineva soveltuu turvetuotantoon. Suolla on 75 ha:n laajuinen, yhtenäinen yli 1,5 m syvä alue, jolla on 1,87 milj. suo m 3 parhaiten energiaturvetuotantoon jyrsin menetel mällä soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,3 m paksu kerros). Koska suon eteläosan paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros sisältää monin paikoin toisena päätekijänä saraa ja lisätekijänä suoleväkön jäännöksiä, se on laskettu mukaan energiaturvemäärään. Turpeen kuiva-ainemäärä tilavuus yksikköä kohden jää kuitenkin tällä alueella melko alhaiseksi. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S

29 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 14. Hirvinevan tutkimus- ja syvyyspisteet

30 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Lilla Hirvane Lilla Hirvane (kl , x = 7030,9, y = 3281,8) sijaitsee noin 29 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään, osittain Kauhavan (Alahärmä) puolella. Se rajoittuu kallioiseen ja lohkareiseen moreenimaastoon. Länsireunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 19 tutkimus pistettä ja 14 syvyyspistettä (kuva 15). Tutkimuspisteitä on 3,7/10 ha. Kokonaispinta-ala on 52 ha, yli 1 m syvän alueen 15 ha ja yli 1,5 m syvän 5 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 2 m/km. Lilla Hirvane on kokonaan ojitettu. Vedet virtaavat ojia pitkin Kruununojaan ja edelleen Munsalajokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Munsalajoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,0 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (97 %) ja kallio (3 %). Lilla Hirvasen tutkimuspisteistä on rämeellä 97 % ja avosuolla 3 %. Suon keskiosa on pääasiassa variksenmarja rahkaräme muuttumaa ja ojikkoa. Paikoin on pallosara räme- ja isovarpu räme muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 62 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on enimmäkseen keskitiheää, nuorta männikköä. Lilla Hirvasen turpeista on rahkavaltaisia 75 % ja saravaltaisia 25 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 24 %, sararahkaturve (CS) 51 % ja rahkasara turve (SC) 25 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 5 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonais turvemäärästä. Suon keskellä on yli puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pinta turve kerros, joka koostuu vaihtelevasti Cuspidata- ja Acutifolia ryhmän rahka sammalien jäännöksistä. Kerroksen alla on maatuneempaa rahka- ja sararahka turvetta. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Suurimmassa osassa suota turvekerros on alle metrin paksuinen. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintaker roksen maa tuneisuus on 2,1 ja hyvin maatuneen pohja kerrok sen 6,4. Liekoja on vähän. Suo on suurimmaksi osaksi ohutturpeinen. Lilla Hirvasta ei suositella turvetuotantoon Kuva 15. Lilla Hirvasen tutkimus- ja syvyyspisteet

31 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 13. Storkärret Storkärret (kl , x = 7033,9, y = 3281,6) sijaitsee noin 24 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon. Suon eteläpuolella on muinaishautoja. Eteläja kaakkoisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 19 tutkimuspistettä ja 14 syvyyspistettä (kuva 16). Tutkimuspisteitä on 6,1/10 ha. Kokonaispinta-ala on 31 ha ja yli 1 m syvän alueen 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 3 m/km. Storkärret on kokonaan ojitettu. Suon kautta virtaa Kruununoja, jota pitkin vedet virtaavat pohjoiseen Munsalajokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Munsalajoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,1 m. Pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (70 %), hiesu (15 %) ja hieta (15 %). Liejua ei ole havaittu. Storkärretin tutkimuspisteistä on korvessa 18 % ja turvekankaalla 82 %. Suo on suurim maksi osaksi mustikkaturvekangasta. Eteläosassa on jonkin verran mustikkakorpea. Puusto on enimmäkseen harvaa tai keskitiheää, melko nuorta koivun ja kuusen sekapuustoa. Storkärretin turpeista on rahkavaltaisia 54 % ja saravaltaisia 46 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 5 %, sararahkaturve (CS) 49 % ja rahkasaraturve (SC) 46 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 91 % kokonais turvemäärästä. Suon turvekerros koostuu kohtalaisen hyvin maatuneesta sararahka- ja rahkasaraturpeesta. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros puuttuu lähes kokonaan. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,7 ja hyvin maatuneen pohja kerroksen 6,5. Liekoja on vähän. Ohuen turvekerroksen takia Storkärret ei sovellu turvetuotantoon Kuva 16. Storkärretin tutkimus- ja syvyyspisteet

32 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Dalamossen Dalamossen (kl , x = 7032,3, y = 3282,9) sijaitsee noin 25 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään, osittain Kauhavan (Alahärmä) puolella. Se rajoittuu etelässä ja pohjoi sessa paikoin suohon, muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Eteläosan moreenikumpareilla on muinaishautoja. Keski osan noin 12 ha:n laajuinen turvetuotantoalue on jätetty tutkimusten ulko puolelle. Suon pohjoisreunaan sekä keskelle turvetuotanto alueelle ulottuu tie. Suolla on 52 tutkimuspistettä ja 48 syvyyspistettä (kuva 17). Tutkimus pisteitä on 4,6/10 ha. Kokonaispinta-ala on 113 ha, yli 1 m syvän alueen 69 ha, yli 1,5 m syvän 50 ha ja yli 2 m syvän 34 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 5 m/km. Dalamossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Pohjoispäästä lähtee laskuoja, joka johtaa Jeppobäckenin kautta Lapuanjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Jeppobäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,6 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (68 %), hieta (14 %) ja hiekka (7 %). Liejua ei ole havaittu. Dalamossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 55 %, avosuolla 15 %, korvessa 1 % ja turve kankaalla 29 %. Turvetuotanto alueella ei ole tutkimuspisteitä. Suon eteläosassa on keskellä luonnontilaista lyhytkorsinevaa ja lyhytkorsi neva rämettä, reunoilla enimmäkseen tupasvilla räme muuttumaa. Suon pohjoisosassa vallitseva suotyyppi on puolukka turvekangas. Tuotanto alueen pohjoispuolella on lyhytkorsinevaja tupasvillaräme muuttumaa. Keski määräinen pinnan rahkamättäisyys on 9 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Eteläosa on puustoltaan harvaa, kitukasvuista tai nuorta männikköä, pohjoisosassa on tiheämpää, varttunutta mäntyvaltaista sekametsää. Dalamossenin turpeista on rahkavaltaisia 66 % ja saravaltaisia 34 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 38 %, sararahkaturve (CS) 28 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasara turve (SC) 33 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 11 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjoispäässä turvekerros on pinnasta asti sarapitoista ja muuttuu melko nopeasti saravaltaiseksi. Keskimaatuneisuus on yleensä alle H5. Tuotantoalueen pohjoispuolella on pinnassa 1,5 m paksu kerros heikosti maatunutta rahkaturvetta, joka koostuu Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Syvemmällä turve muuttuu sarapitoiseksi tai valtaiseksi. Tuotantoalueen eteläpuolella on pinnassa paksu kerros heikosti maatunutta Cuspidata-valtaista rahkaturvetta, jonka alla on yleensä hieman maatuneempaa rahkavaltaista turvetta. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta ker roksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,6. Liekoja on erittäin vähän. Dalamossenilta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,5 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkä painosta 91,7 % ja kuiva-ainemäärä 81,7 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 % kuivapainosta. Dalamossen soveltuu turvetuotantoon. Tuotantoalueen pohjois- ja eteläpuolella on yhteensä noin 30 ha lähinnä yli 1,5 m syvää tuotantoon soveltuvaa aluetta. Noin 15 ha:n alueella on välttävästi ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa heikosti maatunutta (H1 4) rahkaturvetta noin 0,23 milj. suo m 3. Kerroksen ympärillä ja alla on 0,57 milj. suo m 3 energia turve tuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatu luokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

33 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 17. Dalamossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

34 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Vattumossen Vattumossen (kl , x = 7032,5, y = 3284,4) sijaitsee noin 25 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään, osittain Kauhavan (Alahärmä) puolella. Se rajoittuu etelässä peltoihin ja muualla moreenimaastoon. Pelloille johtaa tilustie. Suolla on 32 tutkimuspistettä ja 28 syvyyspistettä (kuva 18). Tutkimuspisteitä on 3,5/10 ha. Kokonaispinta-ala on 90 ha, yli 1 m syvän alueen 17 ha ja yli 1,5 m syvän 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 4 m/km. Vattumossen on kokonaan ojitettu. Vedet virtaavat suon kautta kulkevaa Vesinevanojaa pitkin pohjoiseen Lapuanjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Uusikaarlepyyn alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,1 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (57 %), hiekka (27 %) ja hieta (13 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa yleensä alle puolen metrin paksuinen kerros. Vattumossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 29 %, turvekankaalla 55 % ja pellolla 16 %. Keskiosa on pääasiassa isovarpurämemuuttumaa, muualla vallitseva suotyyppi on puolukka turvekangas (kuva 19). Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 26 % ja mättäiden korkeus 2,8 dm. Puusto on enimmäkseen keskitiheää, kehitysasteeltaan vaihtelevaa mäntyvaltaista sekametsää. Vattumossenin turpeista on rahkavaltaisia 34 % ja saravaltaisia 66 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 5 %, sararahkaturve (CS) 28 %, ruskosammal rahkaturve (BS) 1 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 65 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 10 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 12 % kokonais turve määrästä. Suon heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on ohut tai se puuttuu kokonaan. Turvekerros koostuu suurimmaksi osaksi kohtalaisen hyvin maatuneesta rahkasara- ja sararahka turpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta ker roksen maa tuneisuus on 2,5 ja hyvin maatuneen poh ja kerroksen 6,5. Liekoja on vähän. Ohuen turvekerroksen takia Vattumossenia ei suositella turvetuotantoon Kuva 18. Vattumossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

35 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 19. Umpeenkasvanut oja Vattumossenin keskiosan isovarpurämealueella (kuva Samu Valpola). 34

36 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Järvimossen Järvimossen (kl , x = 7034,4, y = 3284,2) sijaitsee noin 23 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu koillisessa ja luoteessa peltoihin ja muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Suon ympärillä on muinais hautoja. Lounaiskulmaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 34 tutkimuspistettä ja 28 syvyyspistettä (kuva 20). Tutkimuspisteitä on 4,6/10 ha. Kokonaispinta-ala on 74 ha, yli 1 m syvän alueen 51 ha, yli 1,5 m syvän 27 ha ja yli 2 m syvän 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti pohjoiseen. Järvimossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, keskiosa vain reunoilta. Vedet virtaavat Järvimossadiketiä pitkin pohjoiseen Lapuanjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Uusikaarlepyyn alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (89 %), hiekka (8 %) ja hieta (3 %). Liejua on suon pohjalla lähes koko alueella, pohjoislahdeketta lukuun ottamatta, keskimäärin puolen metrin paksuinen kerros. Järvimossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 68 %, avosuolla 2 %, korvessa 3 %, turve kankaalla 19 %, pellolla 5 % ja turvetuotantoalueella 3 %. Suon keskiosa on pääasiassa isovarpu rahkarämettä, sekä luonnontilaisena että muuttumana. Paikoin on tupasvilla räme muuttumaa ja reunoilla puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 42 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa männikköä, reunaosissa paikoin tiheämpää ja varttuneempaa mäntyvaltaista metsää. Järvimossenin turpeista on rahkavaltaisia 56 % ja saravaltaisia 44 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 31 %, sararahkaturve (CS) 25 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasara turve (SC) 41 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 39 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 13 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonais turvemäärästä. Suon itäosassa on yli metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka koostuu vaihtelevasti Acutifolia-, Cuspidata- ja Palustria-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Muualla tämä kerros on huomattavasti ohuempi. Syvemmällä on kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,4 ja hyvin maatuneen pohja kerroksen 6,6. Liekoja on paikoin erittäin runsaasti. Järvimossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 1,0 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 92,2 % ja kuiva-ainemäärä 66,9 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 7,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,08 % kuivapainosta. Järvimossen soveltuu turvetuotantoon. Suon itäosassa on noin 6 ha:n laajuisella alueella 0,07 milj. suo m 3 ympäristö turve tuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3a. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja muualla yli 1,5 m syvällä noin 22 ha:n alueella on noin 0,21 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. 35

37 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 20. Järvimossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

38 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Kontan Kontan (kl , x = 7036,4, y = 3282,8) sijaitsee noin 20 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu idässä peltoihin ja muualla moreenimaastoon. Suon poikki kulkee suurjännitelinja. Pohjoisreunaan ulottuu tilustie. Suolla on 39 tutkimuspistettä ja 36 syvyyspistettä (kuva 21). Tutkimuspisteitä on 5,0/10 ha. Kokonaispinta-ala on 78 ha, yli 1 m syvän alueen 32 ha, yli 1,5 m syvän 18 ha ja yli 2 m syvän 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää koilliseen noin 3 m/km. Kontan on kokonaan ojitettu. Pohjoispäästä on laskuoja Lapuanjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Uusikaarlepyyn alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,1 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (32 %), hiesu (32 %) ja hieta (25 %). Liejua on suon pohjalla pohjoisosassa pienellä alueella yli metrin paksuinen kerros. Kontanin tutkimuspisteistä on rämeellä 44 %, turvekankaalla 49 % ja pellolla 7 %. Keskiosa on pääasiassa isovarpuräme- ja tupasvillarämemuuttumaa. Reunaosat ja lahdekkeet ovat lähinnä puolukka- ja mustikkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 11 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Puusto on enimmäkseen keskitiheää, keskiosassa riukumaista, reunoilla varttu neempaa mäntyvaltaista sekametsää. Kontanin turpeista on rahkavaltaisia 58 % ja saravaltaisia 42 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 33 %, sararahkaturve (CS) 25 %, saraturve (C) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 37 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 32 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 36 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 18 % kokonaisturvemäärästä. Suon itäosassa on paikoin yli metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros, joka koostuu suurimmaksi osaksi Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Suurin osa suon turvekerrostumasta on kohtalaisesti maatunutta sararahka- ja rahkasara turvetta. Tupasvillan jäännökset ovat pintakerroksessa ja puun jäännökset syvemmällä yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Heikosti maatuneen rahka valtai sen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,1 ja hyvin maatuneen pohja kerroksen 5,9. Liekoja on kohtalaisesti. Kontanilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,0 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 89,4 % ja kuiva-ainemäärä 98,0 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,10 % kuivapainosta. Kontan soveltuu turvetuotantoon. Suon itäosassa on noin 5 ha:n laajuisella alueella noin 0,05 milj. suo m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa, laatuluokkaan 3 sijoittuvaa turvetta. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja muualla yli 1,5 m syvällä 18 ha:n alueella on noin 0,18 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

39 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 21. Kontanin tutkimus- ja syvyyspisteet

40 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Bergträsket Bergträsket (kl , x = 7037,9, y = 3270,5) sijaitsee noin 22 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Eteläosassa on Bergträsket-lampi (16,3 m mpy). Länsipuolella kulkee paikallistie. Suolla on 10 tutkimus pistettä, yhteensä 4,1/10 ha (kuva 22). Kokonaispinta-ala on 24 ha ja yli 1 m syvän alueen 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lampeen päin. Bergträsket on kokonaan ojitettu. Suolammesta lähtevä laskuoja, Bergträskbäcken, laskee Gunilack sundetin kautta Pohjanlahteen. Suo kuuluu vesistö alueeseen 84V013. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,3 m. Suon pohja on epätasainen. Pohja maalajit ovat hiesu (50 %), moreeni (30 %) ja hiekka (20 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella jopa yli metrin paksuinen kerros. Bergträsketin tutkimuspisteistä on rämeellä 40 %, avosuolla 10 %, korvessa 10 % ja turvekankaalla 40 %. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillarämemuuttuma ja varpu turve kangas. Lammen luoteispuolella on nevakorpea. Rahkamättäisyyttä ei ole havaittu. Puusto on enimmäkseen keski tiheää, nuorehkoa männyn ja koivun muodostamaa sekametsää. Bergträsketin turpeista on rahkavaltaisia 73 % ja saravaltaisia 27 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 44 %, sararahkaturve (CS) 29 % ja rahkasaraturve (SC) 27 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 20 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus vaihtelee huomattavasti. Paikoin se ulottuu pohjaan asti. Muu turvekerrostuma on kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Liekoja on erittäin vähän. Ohuen turvekerroksen takia Bergträsket ei sovellu turvetuotantoon Kuva 22. Bergträsketin tutkimus- ja syvyyspisteet

41 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 19. Stormossen Stormossen (kl , x = 7039,1, y = 3272,5) sijaitsee noin 18 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu lännessä valtatie 8:aan ja muualla moreenimaastoon. Suolla on 5 tutkimuspistettä ja 5 syvyyspistettä (kuva 23). Tutkimuspisteitä on 1,7/10 ha. Kokonais pinta-ala on 29 ha ja yli 1 m syvän alueen 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää koilliseen noin 2 m/km. Stormossen on kokonaan ojitettu. Pohjoispäästä on laskuoja Granträskbäckeniin ja edelleen Munsalajokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Munsalajoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,3 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalaji on moreeni. Liejua on suon pohjalla pohjoisosassa parilla pisteellä noin puolen metrin paksuinen kerros. Stormossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 11 %, korvessa 11 % ja turvekankaalla 78 %. Suo on pääosin ruoho- ja puolukkaturvekangasta. Pohjoisosassa on pienellä alueella varsi naista korpea ja korpiräme muuttumaa. Rahkamättäisyyttä ei ole havaittu. Puusto on melko tiheää koivun ja kuusen muodostamaa tukkipuumetsää. Stormossenin turpeista on rahkavaltaisia 38 % ja saravaltaisia 62 %. Pääturve lajeittain jakauma on: sararahkaturve (CS) 38 % ja rahkasaraturve (SC) 62 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 41 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 39 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerros koostuu kohtalaisen hyvin maatuneesta rahkasara- ja sararahkaturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Ohuen turvekerrostuman takia Stormossen ei sovellu turvetuotantoon Kuva 23. Stormossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

42 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Kvarnträskmossen Kvarnträskmossen (kl , x = 7037,3, y = 3272,7) sijaitsee noin 19 km Uuden kaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu koillisessa Nörrträsketiin (26,8 m mpy) ja muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Eteläosassa on Kvarnträsket (27,2 m mpy). Lounaisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 54 tutkimuspistettä ja 38 syvyyspistettä (kuva 24). Tutkimus pisteitä on 5,4/10 ha. Kokonaispinta-ala on 99 ha, yli 1 m syvän alueen 28 ha, yli 1,5 m syvän 9 ha ja yli 2 m syvän 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää eri suuntiin. Kvarnträskmossen on harvaan ojitettu, järvien ympäristöt ovat luonnontilassa. Suurimmalta osalta suota vedet valuvat Nörrträsketin kautta pohjoiseen, ojia pitkin Granträskbäckeniin ja edelleen Munsala jokeen. Suon pääosa kuuluu vesistöalueeseen , Munsala joen valuma-alue. Lähes erillisestä länsilahdekkeesta vedet laskevat lounaaseen Rutubäckeniin ja edelleen Kimojokeen. Länsiosa kuuluu vesistöalueeseen , Munsol bäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (61 %), hiekka (26 %) ja hieta (7 %). Liejua on suon pohjalla itäosassa lampien ympärillä alle metrin paksuudelta. Kvarnträskmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 51 %, avosuolla 13 % ja turvekankaalla 36 %. Luonnontilaiset osat ovat pääasiassa lyhytkorsinevaa ja lyhytkorsi nevarämettä. Ojitetulla alueella yleisimmät suotyypit ovat isovarpu räme muuttuma ja puolukka turvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus 1,4 dm. Puusto on enimmäkseen keskitiheää mäntyvaltaista harvennusmetsää. Kvarnträskmossenin turpeista on rahkavaltaisia 76 % ja saravaltaisia 24 %. Pää turve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 38 %, sararahkaturve (CS) 38 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasara turve (SC) 23 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 30 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 24 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä. Yli metrin syvyisillä alueilla on yleensä yli metrin paksuinen heikosti maatunut rahka valtainen pintaturvekerros. Sen alla ja muualla ohutturpeisilla alueilla on kohtalaisen hyvin maatunutta sararahkaja rahkasaraturvetta. Puun ja tupasvillan jäännökset ovat yleisiä turpeen lisätekijöitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 1,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,5. Liekoja on erittäin vähän. Suurin osa Kvarnträskmossenista on melko ohutturpeista. Paksuturpeisin alue rajoittuu Nörrträsketin kaakkoisreunaan. Tällä alueella pienimuotoinen ympäristöturpeen tuotanto on mahdollista. Muuten suota ei suositella turvetuotantoon. 41

43 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 24. Kvarnträskmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

44 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Söderhaimik Söderhaimik (kl , x = 7039,4, y = 3274,1) sijaitsee noin 17 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Pohjoisreunan tuntumaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 13 tutkimuspistettä ja 9 syvyyspistettä (kuva 25). Tutkimuspisteitä on 5,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 22 ha, yli 1 m syvän alueen 7 ha ja yli 1,5 m syvän 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti pohjoiseen. Söderhaimik on kokonaan ojitettu. Suon kautta kulkee laskuoja, joka johtaa pohjoiseen Munsalajokeen. Suo kuuluu vesistö alueeseen , Munsalajoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,7 m. Pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (82 %) ja hiekka (18 %). Liejua on suon pohjalla pienellä alueella keskellä noin puolen metrin paksuinen kerros. Söderhaimikin tutkimuspisteistä on rämeellä 62 % ja turvekankaalla 38 %. Keskiosa on varpu rahkaräme-, isovarpuräme- ja tupasvilla räme muuttumaa. Reunoilla on yleisimmin puolukka turvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on suon keskiosassa kitukasvuista ja harvaa mäntyä, reunoilla on paikoin tukkipuustoa. Söderhaimikin turpeista on rahkavaltaisia 48 % ja saravaltaisia 62 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 27 %, sararahkaturve (CS) 21 %, saraturve (C) 10 % ja rahkasara turve (SC) 42 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 50 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 26 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonais turvemäärästä. Suon keskellä on paksuhko heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Muuten turvekerros koostuu pääasiassa kohtalaisesti maatuneesta rahkasara- ja sararahkaturpeesta. Tupasvillan jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Liekoja on erittäin vähän. Ohuen turvekerroksen takia Söderhaimikia ei suositella turvetuotantoon Kuva 25. Söderhaimikin tutkimus- ja syvyyspisteet

45 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 22. Slätbergen Slätbergen (kl , x = 7039,2, y = 3276,3) sijaitsee noin 19 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu lännessä Munsalajokeen, idässä kallioiseen moreenimaastoon ja muualla peltoihin. Koillisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 17 tutkimuspistettä ja 3 syvyyspistettä (kuva 26). Tutkimuspisteitä on 3,0/10 ha. Kokonaispinta-ala on 56 h Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää voimakkaasti länteen, noin 7 m/km. Slätbergen on kokonaan ojitettu. Laskuojat johtavat Munsalajokeen, joko suoraan tai Rankasbäckenin kautta. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Munsalajoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,4 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (90 %) ja hieta (10 %). Slätbergen on kokonaan turvekangasta, yleisimpänä mustikkaturvekangas. Rahkamättäisyyttä ei ole havaittu. Puusto on melko tiheää ja varttunutta kuusikkoa. Slätbergenin turve on rahkasaraturvetta (SC). Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 96 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonais turvemäärästä. Suurin osa suosta on ns. biologista suota. Ohut turvekerros on kohtalaisen hyvin maatunutta puurahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Ohuen turvekerroksen takia Slätbergen ei sovellu turvetuotantoon Kuva 26. Slätbergenin tutkimus- ja syvyyspisteet

46 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Slätmossen Slätmossen (kl , x = 7038,8, y = 3277,4) sijaitsee noin 20 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreeni maastoon. Pohjois- ja lounais reunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 36 tutkimuspistettä ja 30 syvyyspistettä (kuva 27). Tutkimuspisteitä on 4,7/10 ha. Kokonaispinta-ala on 77 ha, yli 1 m syvän alueen 21 ha ja yli 1,5 m syvän 9 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti lounaaseen. Slätmossen on kokonaan ojitettu. Vedet valuvat ojia pitkin lounaaseen Munsalajokeen. Suo kuuluu vesistö alueeseen , Munsalajoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,9 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (92 %), kallio (5 %) ja (savi 3 %). Liejua on suon pohjalla keskiosassa paksuimmillaan metrin paksuinen kerros. Slätmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 68 % ja turvekankaalla 32 %. Keskiosa on pääasiassa isovarpuräme- ja variksenmarja rahkaräme muuttumaa sekä varsinaista sararäme muuttumaa. Reunoilla on yleisesti puolukka turve kangasta. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 12 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Puusto on enimmäkseen melko nuorta, keskitiheää männikköä. Slätmossenin turpeista on rahkavaltaisia 49 % ja saravaltaisia 51 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 25 %, sararahkaturve (CS) 24 % ja rahkasaraturve (SC) 51 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 38 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 39 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 15 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskellä on yli metrin paksuinen kerros heikosti maatunutta rahkaturvetta, joka koostuu suureksi osaksi Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Kerroksen alla ja muualla usein pinnasta asti on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkasara- ja sararahkaturvetta. Tupasvillan ja puun jäännökset ovat yleisiä turpeen lisätekijöitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohja kerroksen 5,9. Liekoja on vähän. Slätmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 2,2 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkä painosta 91,0 % ja kuiva-ainemäärä 89,3 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on 0,11 % kuivapainosta. Slätmossen soveltuu pienimuotoiseen turvetuotantoon. Suon 9 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on 0,06 milj. suo m 3 kasvu- ja ympäristöturve tuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta, joka kuuluu lähinnä laatuluokkaan 2. Heikosti maatuneen rahka kerroksen alla on noin 0,06 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q

47 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 27. Slätmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 46

48 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Lenikamossen Lenikamossen (kl , x = 7038,1, y = 3278,4) sijaitsee noin 21 km Uudenkaarle pyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu luoteessa peltoon ja muualla kallioiseen ja mäkiseen moreeni maastoon. Itä- ja kaakkoisreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 35 tutkimus pistettä ja 29 syvyyspistettä (kuva 28). Tutkimuspisteitä on 5,9/10 ha. Kokonaispinta-ala on 59 ha, yli 1 m syvän alueen 14 ha, yli 1,5 m syvän 9 ha ja yli 2 m syvän 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 2 m/km. Lenikamossen on kokonaan ojitettu. Vedet valuvat suon poikki kulkevaa Lenikadiketiä pitkin luoteeseen, Rankasbäckenin kautta Munsala jokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Munsala joen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,1 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisin pohja maalaji on moreeni (98 %). Liejua on suon pohjalla eteläosassa syvimmillään metrin paksuinen kerros. Lenikamossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 39 % ja turvekankaalla 61 %. Kapean suon eteläosa on rämettä, yleisimpänä tupasvilla räme muuttuma. Muu osa suosta on ruoho- ja mustikkaturve kangasta sekä kytöheittoa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 12 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Puusto on kehitysasteeltaan vaihtelevaa, melko tiheää havupuu valtaista sekametsää. Lenikamossenin turpeista on rahkavaltaisia 32 % ja saravaltaisia 68 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 33 %, sararahkaturve (CS) 9 %, saraturve (C) 24 % ja rahkasara turve (SC) 44 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 31 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 61 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suon eteläosan paksuturpeisella alueella on paikoin yli metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka muualla puuttuu lähes kokonaan. Kerroksen alla ja suon muissa osissa on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkasara- ja saraturvetta. Puun jäännökset ovat hyvin maatuneessa kerroksessa erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maa tuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on vähän. Lenikamossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 3,9 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 91,3 % ja kuiva-ainemäärä 83,4 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,7 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 % kuivapainosta. Lenikamossen soveltuu pienimuotoiseen turvetuotantoon. Suon yhtenäisellä 8 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,05 milj. suo m 3 ympäristö turve tuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,06 milj. suo m 3 energia turve tuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

49 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 28. Lenikamossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

50 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Norrmossen Norrmossen (kl , x = 7037,5, y = 3279,5) sijaitsee noin 22 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu koillisessa, idässä ja etelässä paikoin peltoihin ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Koillisreunaa sivuaa suurjännitelinja. Suon kaakkoisreunaa sivuaa paikallistie sekä lounais- ja pohjoisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 80 tutkimuspistettä ja 71 syvyyspistettä (kuva 29). Tutkimuspisteitä on 3,0/10 ha. Kokonaispinta-ala on 266 ha, yli 1 m syvän alueen 177 ha, yli 1,5 m syvän 125 ha ja yli 2 m syvän 89 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti koilliseen. Norrmossen on vain reunaosiltaan ojitettu. Suon lounaisosasta vedet laskevat Lenikadiketin ja Rankasbäckenin kautta Munsala jokeen; se kuuluu vesistöalueeseen , Munsalajoen valuma-alue. Suon keski- ja pohjoisosasta vedet virtaavat pelto-ojia pitkin koilliseen Mjuback diketiin ja siitä Lapuanjokeen. Tämä osa kuuluu vesistöalueeseen , Uusikaarlepyyn alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,8 m. Pohja on tasainen. Yleisimmät pohja maalajit ovat savi (62 %), moreeni (22 %) ja hiesu (7 %). Liejua on suon pohjalla ohuelti vain yhdellä pisteellä. Norrmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 25 %, avosuolla 47 %, korvessa 1 % ja turve kan kaalla 27 %. Suon luonnontilainen keskiosa on pääasiassa oligotrofista lyhytkorsi nevaa. Muutamia allikoita esiintyy (kuva 30). Rämeistä yleisin on lyhytkorsinevaräme. Pohjoisosa ja reunat ovat yleisimmin mustikkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 16 % ja mättäiden korkeus 1,8 dm. Puusto on räme- ja turvekangasalueilla melko tiheää, nuorehkoa mäntyvaltaista sekametsää. Norrmossenin turpeista on rahkavaltaisia 77 % ja saravaltaisia 23 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 38 %, sararahkaturve (CS) 39 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasara turve (SC) 20 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 75 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on erittäin paksu (keskellä suota yli 2 m) hyvin heikosti maatunut ja vetinen rahkavaltainen pintaturvekerros. Paikoin heikosti maatunut turve ulottuu pohjaan asti. Turve koostuu Cuspidataja Palustria-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Tupasvillan ja syvemmällä suoleväkön jäännökset ovat erittäin yleisiä turpeen lisätekijöitä. Pohjaa kohti turve muuttuu monin paikoin sarapitoiseksi (sararahkaturve). Pohjalla ja reuna-alueilla on kohtalaisesti maatunutta rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,4 ja hyvin maatuneen pohja kerroksen 5,4. Liekoja on erittäin vähän. Norrmossenilta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keski määräinen tuhkapitoisuus on 1,6 % kuivapainosta ja vesi pitoisuus märkäpainosta 94,5 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % kuivapainosta. Norrmossenin turvekerros on turvetuotannon kannalta heikkolaatuista. Maatumisaste on hyvin alhainen, turve on vetistä ja siten energiasisältö tilavuusyksikköä kohden jää alhaiseksi. Mikäli suo otetaan turvetuotantoon, on yhtenäisellä, yli 1,5 m syvällä 120 ha:n laajuisella alueella noin 0,72 milj. suo m 3 ympäristöturvetuotantoon välttävästi soveltuvaa H1 3-maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3a. Lähinnä H2 4 maatunutta laatuluokkaan 3b sijoittuvaa turvetta on 1,80 milj. suo m 3. Vastaavia turvelaatuja on käytetty jonkin verran myös energiaturpeena, varsinkin mikäli kuljetusmatka jää lyhyeksi. Heikosti maatuneen rahka kerroksen alla on noin 0,24 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon välttävästi soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q6.0, S0.20. Koska suo on yksi harvoja lähes kokonaan luonnontilaisia avosoita Uudessakaarlepyyssä, tulisi myös sen mahdolliset luontoarvot huomioida, vaikka suolla ei ole havaittu vaateliaita suo tyyppejä tai suokasveja. 49

51 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 29. Norrmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

52 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Kuva 30. Allikko Norrmossenin keskiosan lyhytkorsineva-alueella (kuva Tapio Toivonen). 51

53 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 26. Stormossen Stormossen (kl , x = 7042,1, y = 3271,1) sijaitsee noin 14 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu moreenimaastoon. Suon poikki kulkee metsäautotie. Tutkimuspisteitä on 44 ja syvyyspisteitä 36 (kuva 31). Tutkimuspistetiheys on 3,8/10 ha. Kokonaispinta-ala on 116 ha, yli 1 m syvän alueen 69 ha ja yli 1,5 m syvän 21 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen noin 2 m/km. Stormossen on kokonaan ojitettu. Ojista vedet virtaavat länteen Hirvlaxbäckeniin ja sitä kautta mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Munsalajoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,1 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (43 %), moreeni (23 %) ja hieta (18 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin puolen metrin paksuinen kerros. Stormossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 61 %, korvessa 9 % ja turvekankaalla 30 %. Keskiosat ovat pääasiassa tupasvillaräme muuttumaa. Reunoilla ja lahdek keissa on mustikka- ja puolukka turvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 7 % ja mättäiden korkeus 1,6 dm. Puusto on nuorta, melko tiheää havupuuvaltaista sekametsää. Stormossenin turpeista on rahkavaltaisia 39 % ja saravaltaisia 61 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 20 %, sararahkaturve (CS) 19 %, saraturve (C) 25 % ja rahkasara turve (SC) 36 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 57 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 10 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 20 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on paikoin yli metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka sisältää usein toisena päätekijänä saraa. Tupasvillan jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä pintakerroksessa. Syvemmällä turve muuttuu saravaltaiseksi, mutta maatuneisuus jää alhaiseksi. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,7. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maa tuneisuus on 2,6 ja hyvin maatuneen pohja kerroksen 4,3. Liekoja on erittäin vähän. Stormossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 3,3 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 91,1 % ja kuiva-ainemäärä 88,5 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,26 % kuivapainosta. Stormossenin yli 1,5 m syvä alue koostuu useasta erillisestä altaasta. Turvekerroksen maatuneisuus jää alhaiseksi, ja turve on laadultaan heikkoa niin ympäristö- kuin energia turpeenakin käytettäessä. Stormossenia ei suositella turvetuotantoon. 52

54 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Kuva 31. Stormossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

55 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 27. Torkaträsket Torkaträsket (kl , x = 7040,6, y = 3276,9) sijaitsee noin 17 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu lännessä moreenimaastoon ja muualla peltoihin. Itäreunaa sivuaa tilustie. Suolla on 8 tutkimuspistettä ja 7 syvyyspistettä (kuva 32). Tutkimuspisteitä on 4,5/10 ha. Kokonaispinta-ala on 18 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta on tasainen. Torkaträsket on kokonaan ojitettu. Pohjoispäästä lähtevä laskuoja, Rankasbäcken, johtaa länteen Munsala jokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Munsalajoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,2 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat hiesu (60 %), lieju (27 %) ja moreeni (13 %). Torkaträsket on kokonaan turvekankaisiin luettavaa kytöheittoa eli entistä peltoa. Rahka mättäisyyttä ei ole havaittu. Puusto on keskitiheää, harvennusvaiheessa olevaa koivikkoa, jonka seassa on mäntyä. Torkaträsketin turpeista on rahkavaltaisia 11 % ja saravaltaisia 89 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 11 % ja rahkasaraturve (SC) 89 %. Suon turvekerros on erittäin ohut, ja se koostuu hyvin maatuneesta rahkasaraturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,7. Heikosti maatuneen rahka valtai sen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohja kerroksen 7,1. Liekoja ei ole havaittu. Ohuen turvekerroksen takia Torkaträsket ei sovellu turvetuotantoon Kuva 32. Torkaträsketin tutkimus- ja syvyyspisteet

56 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Degelmossen Degelmossen (kl , x = 7040,6, y = 3278,8) sijaitsee noin 18 km Uudenkaarle pyyn keskustasta etelään. Suo on muodoltaan erittäin rikkonainen, ja se rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon. Länsiosassa on Rumikaträsket-järvi (21,1 m mpy). Länsilahdekkeen poikki kulkee metsäautotie. Suolla on 19 tutkimuspistettä ja 12 syvyyspistettä (kuva 33). Tutkimus pisteitä on 4,2/10 ha. Kokonaispinta-ala on 46 ha, yli 1 m syvän alueen 11 ha, yli 1,5 m syvän 4 ha ja yli 2 m syvän 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 2 m/km. Degelmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, itälahdeke ja Rumikaträsketin ympäristö on ojittamatonta. Vedet virtaavat ojia pitkin Rumikaträsketiin ja siitä Rumikabäcketin ja Rankas bäcketin kautta Munsalajokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Munsalajoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (81 %), lieju (13 %) ja savi (6 %). Suon pohjalla on laajalla alueella liejua keskimäärin metrin paksuinen kerros. Degelmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 36 %, avosuolla 18 % ja turvekankaalla 46 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukkaturvekangas, varsinainen sararäme muuttuma ja meso trofinen lyhytkorsineva. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 4 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on keskitiheää harvennusasteella olevaa mäntyvaltaista sekametsää. Degelmossenin turpeista on rahkavaltaisia 49 % ja saravaltaisia 51 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 28 %, sararahkaturve (CS) 21 % ja rahkasaraturve (SC) 51 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 30 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 48 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä. Suon itäosan pienialaisella paksuturpeisella alueella on paikoin yli 2 m paksu heikosti maatu nut rahkavaltainen pintaturvekerros. Muualla tämä kerros on hyvin ohut, tai se puuttuu koko naan. Suurin osa suon turvekerrostumasta on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkasara turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahka valtai sen pinta kerroksen maat uneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,6. Liekoja on vähän. Degelmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 1,4 % kuivapainosta ja vesipitoisuus märkä painosta 94,5 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,11 % kuivapainosta. Degelmossenin paksuturpeinen alue on hyvin pieni. Suota ei suositella turve tuotantoon Kuva 33. Degelmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

57 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 29. Stavurkärret Stavurkärret (kl , x = 7040,1, y = 3280,0) sijaitsee noin 16 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu idässä peltoihin ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suolle ulottuu tilustie. Tutkimuspisteitä on 15 ja syvyyspisteitä 11 (kuva 34). Tutkimuspiste tiheys on 4,1/10 ha. Kokonaispinta-ala on 38 ha ja yli 1 m syvän alueen 6 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itään noin 2 m/km. Stavurkärret on kokonaan ojitettu. Vedet virtaavat itään Jeppobäckeniin ja siitä Lapuanjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Jeppobäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,4 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (77 %) ja hiesu (23 %). Liejua ei ole havaittu. Stavurkärret on kokonaan turvekangasta, vallitsevana suotyyppinä puolukka turvekangas. Rahkamättäisyyttä ei ole havaittu. Puusto on keskitiheää, enimmäkseen tukkipuuasteella olevaa mäntyvaltaista sekametsää. Stavurkärretin turve on saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: saraturve (C) 30 % ja rahkasaraturve (SC) 70 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 38 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerros koostuu hyvin maatuneesta rahkasaraturpeesta. Heikosti maatunutta rahka valtais ta pintakerrosta ei tutkimuspisteillä havaittu. Koko turvekerrostuman keski maatunei suus on 6,9. Liekoja ei ole havaittu. Ohuen turvekerroksen takia Stavurkärret ei sovellu turvetuotantoon Kuva 34. Stavurkärretin tutkimus- ja syvyyspisteet

58 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Turuträsket Turuträsket (kl , x = 7042,5, y = 3263,3) sijaitsee noin 13 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu etelässä peltoihin, luoteessa vt 8:aan ja muualla moreeni maastoon. Lounaassa ja kaakossa suota sivuavat suurjännitelinjat. Luoteisreunaa sivuaa valtatie 8. Suolla on 27 tutkimuspistettä ja 21 syvyyspistettä (kuva 35). Tutkimuspisteitä on 3,2/10 ha. Kokonaispinta-ala on 84 ha ja yli 1 m syvän alueen 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää eri suuntiin. Turuträsket on reunoiltaan ojitettu. Suon itäpäästä on laskuoja Jeppobäcketin kautta Lapuanjokeen. Länsi osan vedet valuvat Munsalajokeen. Suon itäosa kuuluu vesistöalueeseen , Jeppo bäckenin valuma-alue; länsiosa kuuluu vesistöalueeseen , Munsalajoen valuma-alue Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,1 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (50 %), hiesu (33 %) ja hiekka (17 %). Suon keskiosassa turvekerrostuman alla on liejua monin paikoin alle puolen metrin paksuinen kerros. Turuträsketin tutkimuspisteistä on rämeellä 19 %, avosuolla 28 %, korvessa 4 % ja turve kankaalla 49 %. Suon keskiosassa yleisimmät suotyypit ovat luhtaneva (luonnontilaisena ja muuttumana), ruohoinen saraneva ja isovarpuräme muuttuma. Reunoilla on mustikka-, puolukka- ja varputurvekangasta. Rahkamättäisyyttä ei ole havaittu. Puusto on keskitiheää, enimmäkseen harvennusasteella olevaa männyn ja koivun muodostamaa sekametsää. Turuträsketin turpeista on rahkavaltaisia 56 % ja saravaltaisia 44 %. Pääturve lajeit tain jakauma on: rahkaturve (S) 42 %, sararahkaturve (CS) 14 % ja rahkasara turve (SC) 44 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 11 % kokonaisturvemäärästä. Suon turvekerros on yleensä alle puolen metrin paksuinen. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus vaihtelee: paikoin se on koko turvekerroksen paksuinen, paikoin olematon. Muutoin turvekerros koostuu pääasiassa kohtalaisen hyvin maatuneesta rahkasara turpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahka valtai sen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,4. Liekoja on vähän. Ohuen turvekerroksen takia Turuträsket ei sovellu turvetuotantoon Kuva 35. Turuträsketin tutkimus- ja syvyyspisteet. 57

59 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 31. Bovallsträsket Bovallsträsket (kl , x = 7043,0, y = 3277,3) sijaitsee noin 11 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu pohjoisessa, kaakossa ja lounaassa peltoihin ja muualla moreeni maastoon. Suon halki kulkee korkeajännitejohtoja, ja suon läheisyyteen johtaa tilus teitä. Tutkimuspisteitä on 7 ja syvyyspisteitä 5 (kuva 36). Tutkimuspistetiheys on 1,8/10 ha. Kokonaispinta-ala on 38 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 17 m, ja pinta viettää loivasti pohjoiseen. Bolvallsträsket on kokonaan ojitettu. Keskiosan kautta virtaa leveä laskuoja, Jeppo bäcken, pohjoiseen Lapuanjokeen. Osa suo-ojista on syviä ja leveitä. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Jeppobäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,2 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalaji on moreeni. Bollvallsträsketin tutkimuspisteistä on korvessa 17 % ja turvekankaalla 83 %. Suuri osa suosta on kytöheittoa. Alueella on myös ruohoturvekangasta ja ruoho- ja heinäkorpimuuttumaa. Puusto on pääasiassa keskitiheää koivuvaltaista harvennusmetsää. Bollvallsträsketin turve on saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkasaraturve (SC) 100 %. Suurin osa suosta on ns. biologista suota. Ohut turvekerros on hyvin maatunutta rahkasaraturvetta, keskimaatuneisuus on 7,1. Ohuen turvekerroksen takia Bollvallsträsket ei sovellu turvetuotantoon Kuva 36. Bovallträsketin tutkimus- ja syvyyspisteet

60 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Göstahagamossen Göstahagamossen (kl , x = 7041,7, y = 3278,8) sijaitsee noin 12 km Uudenkaarle pyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu pohjoisessa ja idässä paikoin peltoihin ja muualla lohkareiseen moreenimaastoon. Pohjoispuolelle johtaa tilustie ja länsipuolella kulkee metsä auto tie. Suolla on 34 tutkimuspistettä ja 27 syvyyspistettä (kuva 37). Tutkimuspisteitä on 6,2/10 ha. Kokonaispinta-ala on 54 ha, yli 1 m syvän alueen 38 ha, yli 1,5 m syvän 22 ha ja yli 2 m syvän 7 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länsiosassa luoteeseen. Göstahagamossen on kokonaan ojitettu. Pohjois- ja itäreunasta on laskuojia pohjoiseen Jeppo bäckeniin, joka johtaa Lapuanjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Jeppobäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (49 %), hieta (38 %) ja hiesu (5 %). Liejua on pohjalla lähes koko suon alueella monin paikoin yli metrin paksuinen kerros. Göstahagamossen tutkimuspisteistä on rämeellä 10 %, avosuolla 15 % ja turvekankaalla 75 %. Itä- ja keskiosassa vallitseva suotyyppi on varpu turve kangas. Länsiosan keskellä on lyhytkorsi neva muuttumaa ja reunoilla turvekankaita. Lisäksi suon reunaosissa on paikoin kangasräme- ja pallosararäme muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 25 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on turvekangasalueilla keskitiheää mäntyvaltaista harvennus metsikköä tai tukkipuustoa. Göstahagamossen turpeista on rahkavaltaisia 69 % ja saravaltaisia 29 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 35 %, sararahkaturve (CS) 33 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasara turve (SC) 28 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 6 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 7 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonais turvemäärästä. Suon itä- ja länsiosassa on paikoin yli 1,5 m paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pinta turvekerros, joka koostuu suurimmaksi osaksi Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Alueiden välissä turvekerros on yleensä alle puolen metrin paksuinen. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on kohtalaisesti maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta. Suon keskiosassa ja reunoilla sarapitoinen turve ulottuu paikoin lähelle pintaa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maa tuneisuus on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,1. Liekoja on erittäin vähän. Göstahagamossenilta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keski määräinen tuhka pitoisuus on 1,6 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 91,3 % ja kuiva-ainemäärä 84,0 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 % kuivapainosta. Göstahagamossen soveltuu turvetuotantoon. Suon 22 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on 0,23 milj. suo m 3 H1 4 maatunutta ympäristö turvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kerroksen alla on 0,13 milj. suo m 3 energia turve tuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energia turpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

61 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 37. Göstahagamossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 60

62 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Stormossen Stormossen (kl , , x = 7043,0, y = 3275,6) sijaitsee noin 10 km Uuden kaarlepyyn keskustasta etelään. Suoalue on muodoltaan hyvin rikkonainen, ja se rajoittuu lounaassa peltoihin ja muualla moreenimaastoon. Suon halki kulkee metsäautotie. Tutkimus pisteitä on 59 ja syvyyspisteitä 35 (kuva 38). Tutkimuspistetiheys on 2,6/10 ha. Kokonais pinta-ala on 225 ha, yli 1 m syvän alueen 8 ha ja yli 1,5 m syvän 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää lounaaseen noin 5 m/km. Stormossen on kokonaan ojitettu. Vedet virtaavat useita laskuojia myöten lounaaseen Munsala jokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Normossbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,7 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (70 %), hieta (13 %) ja hiesu (10 %). Stormossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 16 % ja turvekankaalla 84 %. Suuri osa alueesta on ns. biologista suota. Mustikka- ja puolukkaturvekangas ovat vallitsevat suotyypit. Paksu turpei simmilla alueilla on rahkaräme- ja isovarpurämemuuttumaa. Keski määräinen pinnan rahkamättäisyys on 4 % ja mättäiden korkeus 2,6 dm. Puusto on suuressa osassa suota keski tiheää tai paikoin tiheääkin pinotavaratai tukkipuu asteella olevaa männyn, koivun ja kuusen sekapuustoa. Myös mäntyvaltaista taimikkoa ja riukua esiintyy. Stormossenin turpeista on rahkavaltaisia 76 % ja saravaltaisia 24 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 23 %, sararahkaturve (CS) 53 % ja rahkasaraturve (SC) 24 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 7 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 53 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota turvekerros on vain 0,1 0,3 m paksu, ja turvekerros koostuu kohta laisen hyvin maatuneesta sararahka- tai rahkasaraturpeesta. Heikosti maatunut rahka valtainen pintaturvekerros on hyvin ohut tai se puuttuu kokonaan. Suolla on kaksi pienehköä yli metrin syvyistä aluetta, joissa on pinnassa yli metrin paksuudelta heikosti maatunutta rahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja on vähän. Ohuen turvekerroksen takia Stormossen ei sovellu turvetuotantoon. 61

63 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 38. Stormossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

64 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Dragsmed Dragsmed (kl , x = 7045,0, y = 3276,4) sijaitsee noin 9 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu idässä paikoin peltoihin ja muualla moreenimaastoon. Suon poikki kulkee metsäautotie. Tutkimuspisteitä on 6 ja syvyyspisteitä 5 (kuva 39). Tutkimus piste tiheys on 1,2/10 ha. Kokonaispinta-ala on 49 ha ja yli 1 m syvän alueen 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen. Dragsmed on kokonaan ojitettu. Länsiosasta lähtee laskuoja, Jeppomossdiket, luoteeseen kohti merta. Itäosasta on ojayhteys Jeppobäckenin kautta Lapuanjokeen. Suon länsiosa kuuluu vesistö alueeseen , Kvikantbäckenin valuma-alue ja itäosa vesistöalueeseen , Jeppo bäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,6 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohja maalajit ovat hiesu (36 %), hieta (36 %) ja hiekka (18 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros. Dragsmedin tutkimuspisteistä on rämeellä 55 % ja turvekankaalla 45 %. Turvekankaista yleisin on mustikka turvekangas. Lisäksi suolla on mm. rahkaräme-, isovarpu räme- ja tupasvilla räme muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on etenkin turvekangas alueilla paikoin tiheääkin tukkipuuasteen mäntyvaltaista sekapuustoa. Dragsmedin turpeista on rahkavaltaisia 72 % ja saravaltaisia 28 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 45 %, sararahkaturve (CS) 27 % ja rahkasaraturve (SC) 28 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 57 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on suolla ohut tai se puuttuu monin paikoin kokonaan. Suurin osa turvekerroksesta on kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta. Paikoin varsinkin pohjaosassa on myös rahkasaraturvetta. Puun jäännökset ovat turpeessa erittäin yleinen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maa tuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja on vähän. Ohuen turvekerroksen takia Dragsmed ei sovellu turvetuotantoon Kuva 39. Dragsmedin tutkimus- ja syvyyspisteet

65 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 35. Hakolamossen Hakolamossen (kl , x = 7043,4, y = 3279,8) sijaitsee noin 10 km Uudenkaarle pyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu idässä ja etelässä peltoihin ja muualla lohkareiseen moreenimaastoon. Eteläpään poikki kulkee tilustie. Suolla on 5 tutkimuspistettä ja 4 syvyys pistettä (kuva 40). Tutkimuspisteitä on 2,0/10 ha. Kokonaispinta-ala on 25 ha ja yli 1 m syvän alueen 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää koilliseen noin 3 m/km. Hakolamossen on kokonaan ojitettu. Pohjoispäästä ja itäosasta on laskuojia Lapuan jokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Uusikaarlepyyn alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,5 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (56 %) ja moreeni (44 %). Liejua on suon pohjalla laajahkolla alueella keski määrin puolen metrin paksuinen kerros. Hakolamossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 89 % ja turvekankaalla 11 %. Isovarpu räme muuttuma on yleisin suotyyppi, mutta suolla tavataan myös mm. tupasvillaräme- ja korpi räme muuttumaa sekä puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahka mättäi syys on 24 % ja mättäiden korkeus 3,0 dm. Puusto on keskitiheää tai tiheää mäntyvaltaista harvennus metsää. Hakolamossenin turpeista on rahkavaltaisia 82 % ja saravaltaisia 18 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 45 %, sararahkaturve (CS) 37 % ja rahkasaraturve (SC) 18 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 36 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 72 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 11 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa suosta on ohutturpeista. Yli 1 m syvällä alueella on vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on yleensä maatu neempaa rahka- tai sararahkaturvetta. Puun jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on erittäin runsaasti. Ohuen turvekerroksen takia Hakolamossenia ei suositella turvetuotantoon Kuva 40. Hakolamossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

66 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Tistronfallmossen Tistronfallmossen (kl , x = 7045,0, y = 3274,8) sijaitsee noin 9 km Uudenkaarle pyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu moreenimaastoon. Luoteisreunaan ulottuu metsä auto tie. Suolla on 9 tutkimuspistettä. (kuva 41). Tutkimuspisteitä on 2,6/10 ha. Kokonaispinta-ala on 34 ha ja yli 1 m syvän alueen 7 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 17 m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 2 m/km. Tistronfallmossen on kokonaan ojitettu. Suon pohjoispäästä lähtee Bäckesdiket pohjoiseen merta kohti. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kvikantbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,5 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat hiesu (67 %) ja hieta (33 %). Tistrofallmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 33 % ja turvekankaalla 67 %. Suon kaakkois osassa on tupasvilla räme muuttumaa. Muualla ovat turvekankaat, erityisesti puolukka turve kangas, vallitsevia. Puusto on yleensä keskitiheää harvennus- tai tukkipuuasteen männikköä. Tistronfallmossenin turpeista on rahkavaltaisia 72 % ja saravaltaisia 28 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 15 %, sararahkaturve (CS) 57 % ja rahkasaraturve (SC) 28 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 45 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 24 % kokonaisturvemäärästä. Suon kaakkoisosan yli metrin syvällä alueella on paksuhko, heikosti maatunut rahka valtainen pintaturvekerros. Muualla turve koostuu kohtalaisesti maatuneesta sararahka- tai rahkasara turpeesta. Puun jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,2. Liekoja on erittäin vähän. Ohuen turvekerroksen takia Tistronfallmossenia ei suositella turvetuotantoon Kuva 41. Tistronfallmossenin tutkimuspisteet

67 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 37. Timmerbackmossen Timmerbackmossen (kl , x = 7045,0, y = 3276,8) sijaitsee noin 8 km Uuden kaarle pyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Länsireunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 14 tutkimuspistettä ja 13 syvyyspistettä (kuva 42). Tutkimus pisteitä on 2,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 64 ha, yli 1 m syvän alueen 13 ha ja yli 1,5 m syvän 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km. Timmerbackmossen on kokonaan ojitettu. Itä- ja eteläpäästä lähtee laskuoja kohti Lapuan jokea. Suon pohjoisosa kuuluu vesistö alueeseen , Uusikaarlepyyn alue, ja eteläosa vesistö alueeseen , Jeppobäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,6 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (44 %), hieta (33 %) ja moreeni (19 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros. Timmerbackmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 52 % ja turvekankaalla 46 %. Suon keskija eteläosassa on isovarpuräme-, tupasvillaräme- ja rahkarämemuuttumaa. Pohjoisosa on turvekangasasteella, yleisimpinä ruoho- ja puolukka turvekangas. Keski määräinen pinnan rahkamättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on yleensä tukkipuuasteen sekametsää, etelä- ja keskiosassa mäntyvaltaista riuku- tai harvennusmetsää. Timmerbackmossenin turpeista on rahkavaltaisia 65 % ja saravaltaisia 35 %. Pääturve lajeit tain jakauma on: rahkaturve (S) 43 %, sararahkaturve (CS) 22 % ja rahkasaraturve (SC) 35 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 29 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 21 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskiosassa on paikoin paksuhko heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros, jonka alla on kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- ja sararahkaturvetta. Pohjois osassa on rahkasara turve vallitsevana. Puun ja tupasvillan jäännökset ovat yleisiä turpeen lisätekijöitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on paikoin erittäin runsaasti. Ohuen turvekerrostuman takia Timmerbackmossenia ei suositella turvetuotantoon Kuva 42. Timmerbackmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

68 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Ormmossen Ormmossen (kl , x = 7045,3, y = 3282,4) sijaitsee noin 11 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon. Pohjoisosassa suota on raivattu laajalti pelloksi. Suon pohjois osaan johtaa tilustie. Tutkimuspisteitä on 16 ja syvyyspisteitä 11 (kuva 43). Tutkimuspistetiheys on 6,4/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 25 ha, yli 1 m syvän alueen 6 ha ja yli 1,5 m syvän 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 2 m/km. Ormmossen on kokonaan ojitettu. Pohjoispäästä on laskuoja Helikodiketiin, joka laskee Lapuan jokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Uusikaarlepyyn alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,6 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohja maalajit ovat hiesu (81 %), moreeni (11 %) ja savi (4 %). Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros. Ormmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 69 %, turvekankaalla 27 % ja pellolla 4 %. Suon keski- ja eteläosa on pääasiassa tupasvillarämemuuttumaa. Pohjoisosassa on turvekangasta. Puusto on keskitiheää mäntyvaltaista pinotavara-asteen metsää. Ormmossenin turpeista on rahkavaltaisia 37 % ja saravaltaisia 63 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 5 %, sararahkaturve (CS) 32 %, saraturve (C) 8 % ja rahkasara turve (SC) 54 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 37 % kokonaisturvemäärästä. Suon eteläosassa on yli metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros, joka sisältää lisätekijänä tupasvillan jäännöksiä. Sen alla ja muualla usein pinnasta asti on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkasara- ja sararahkaturvetta, jossa puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Liekoja on vähän. Ohuehkon turvekerroksen ja suon pienen koon takia Ormmossenia ei suositella turve tuotantoon Kuva 43. Ormmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

69 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 39. Paikanmossen Paikanmossen (kl , x = 7044,7, y = 3285,0) sijaitsee noin 18 km Uudenkaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu kaakossa suohon ja muualla pääasiassa hiekkamaastoon. Suon pohjoispäässä sijaitsee umpeenkasvanut Paikanteenjärvi. Eteläpäähän johtaa metsäautoteitä. Suolla on 65 tutkimuspistettä ja 55 syvyys pistettä (kuva 44). Tutkimus pisteitä on 3,8/10 ha. Kokonaispinta-ala on 169 ha ja yli 1 m syvän alueen 15 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 2 m/km. Paikanneva on suurimmaksi osaksi ojitettu. Lounaisosassa on ojittamatonta aluetta. Pohjois päästä on ojayhteys Romars bäckenin kautta Lapuanjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Romarsbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,5 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (87 %) ja moreeni (13 %). Paikanmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 56 %, korvessa 2 % ja turve kankaalla 42 %. Luonnontilaisella alueella suon lounaisosassa esiintyy lähinnä rahkarämettä ja tupasvilla rämettä. Pohjoisja itäosassa sekä reunoilla on puolukka turve kangas tyypillinen. Suon keski osaa luonnehtii varsinainen sararämemuuttuma. Lisäksi suolla on mm. isovarpuräme-, tupasvilla räme- ja pallosararämemuuttumia. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 16 % ja mättäiden korkeus 2,6 dm. Puusto on yleensä mäntyvaltaista, keskitiheää ja kehitys luokaltaan vaihtelevaa. Paikanmossen turpeista on rahkavaltaisia 19 % ja saravaltaisia 81 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 11 %, sararahkaturve (CS) 8 %, saraturve (C) 16 % ja rahkasara turve (SC) 65 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 2 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonais turve määrästä. Suon turvekerros on lähes kauttaaltaan alle metrin paksuinen. Lounaisosan luonnon tilaisella alueella on paikoin yli puoli metriä paksu heikosti maatunut rahka valtainen pinta turvekerros, joka muualta puuttuu yleensä kokonaan. Suurin osa suon turvekerrostu masta on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkasaraturvetta, mutta paikoin on myös puhdasta saraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Liekoja on erittäin vähän. Ohuen turvekerrostuman takia Paikanmossenia ei suositella turvetuotantoon. 68

70 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Kuva 44. Paikanmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 69

71 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 40. Brunnilandet Brunnilandet (kl , x = 7041,5, y = 3287,8) sijaitsee noin 18 km Uuden kaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu lännessä ja pohjoisessa paikoin peltoon ja muualla loivapiirteiseen hiekkamaastoon. Keskiosan poikki on raivattu kapea ja pitkä peltoalue. Suon poikki kulkee paikallistie ja itäreunaa sivuaa metsäautotie. Tutkimuspisteitä on 108 ja syvyyspistettä 97 (kuva 45). Tutkimuspistetiheys on 3,3/10 ha. Kokonaispinta-ala on 320 ha, yli 1 m syvän alueen 4 ha ja yli 1,5 m syvän 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Pinta viettää loivasti länteen paitsi pohjoisessa pohjoiseen. Brunnilandet on suurimmaksi osaksi ojitettu. Suon keskellä on pienehkö ojittamaton alue. Eteläosasta on laskuoja Lapuanjokeen. Pohjoisosan vedet virtaavat Dalasbäckeniin ja siitä edelleen Kovjokeen ja mereen. Suon eteläosa kuuluu vesistöalueeseen , Uusikaarlepyyn alue, ja pohjoisosa vesistöalueeseen , Björkkärrdiketin valumaalue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,2 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (86 %), moreeni (8 %) ja hieta (6 %). Brunnilandetin tutkimuspisteistä on rämeellä 25 %, turvekankaalla 74 % ja pellolla 1 %. Puolukkaturvekangas on selvästi yleisin suotyyppi eri puolilla suota. Paikoin esiintyy myös mm. varputurvekangasta ja rahkaräme muuttumaa. Ojittamattomalla alueella on mm. kangas rämettä, rahkarämettä ja korpirämettä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 8 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on ojitusalueella yleensä keski tiheää ja melko kookasta, usein tukkipuuasteen männikköä. Brunnilandetin turpeista on rahkavaltaisia 77 % ja saravaltaisia 21 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 20 %, sararahkaturve (CS) 47 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 10 %, ruskosammalsaraturve (BC) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 19 %. Tupasvillaa (ER) lisä tekijänä sisältäviä turpeita on 3 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 11 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 20 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa suosta on hyvin ohutturpeista. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on yleensä ohut tai se puuttuu monin paikoin kokonaan. Suurin osa turvekerrostumasta on kohtalaisesti maatunutta sararahka- tai rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,4. Liekoja on erittäin vähän. Ohuen turvekerroksen takia Brunnilandet ei sovellu turvetuotantoon. 70

72 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Kuva 45. Brunnilandetin tutkimus- ja syvyyspisteet

73 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 41. Untippmossen Untippmossen (kl , x = 7037,7, y = 3291,9) sijaitsee noin 28 km Uudenkaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu mäkiseen ja lohkareiseen moreenimaastoon. Metsä autotiet ympäröivät suota lähes joka puolelta. Suolla on 34 tutkimuspistettä ja 34 syvyys pistettä (kuva 46). Tutkimuspisteitä on 3,6/10 ha. Kokonaispinta-ala on 93 ha, yli 1 m syvän alueen 44 ha, yli 1,5 m syvän 23 ha ja yli 2 m syvän 7 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti luoteeseen ja pohjoiseen. Untippmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Pohjoispäästä lähtee laskuoja, Stormossadiket, pohjoiseen päätyen Kovjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Dalas bäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (59 %), moreeni (25 %) ja hieta (7 %). Liejua on länsiosassa suon pohjalla laajahkolla alueella alle puolen metrin paksuinen kerros. Untippmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 67 %, korvessa 1 % ja turvekankaalla 32 %. Suon länsiosassa on rahkarämeojikkoa ja tupasvillarämemuuttumaa. Itä- ja pohjoisosassa ovat varsinainen sararämemuuttuma ja puolukkaturvekangas tyypillisiä. Luonnontilaisella alueella suon länsiosassa on lyhytkorsinevarämettä ja varsinaista sararämettä. Lisäksi suolla on mm. mustikka - ja ruohoturvekangasta sekä ruohoista sararäme muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on turvekangasalueilla yleensä keskitiheää ja melko kookasta sekapuustoa. Länsiosassa on harvahkoa taimi- tai riukuasteen männikköä. Untippmossenin turpeista on rahkavaltaisia 43 % ja saravaltaisia 57 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 28 %, sararahkaturve (CS) 15 %, saraturve (C) 6 % ja rahkasara turve (SC) 51 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 45 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonais turvemäärästä. Suon länsiosassa on paikoin yli metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pinta turvekerros, joka koostuu pääasiassa Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Muualla heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros on ohut tai se puuttuu kokonaan. Suon länsiosassa rahkaturve ulottuu suon pohjaan asti, muualla on kohtalaisesti maatunutta rahkasara- ja sararahkaturvetta. Puun jäännökset ovat sara pitoisessa ja valtaisessa turvekerroksessa erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Liekoja on paikoin runsaasti. Untippmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 1,4 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 93,3 % ja kuiva-ainemäärä 69,6 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,07 % kuivapainosta. Untippmossenilla on noin 20 ha:n laajuinen yli 1,5 m syvä alue, joka soveltuu parhaiten energia turve tuotantoon. Tarvittaessa suon länsiosassa on tuotettavissa pinnasta aluksi jonkin verran ym pä ristöturvetta. Energia turpeen määrä on noin 0,32 milj. suo m 3. Jyrsin turve menetelmä on suosi teltavin tuotantomuoto. 72

74 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Kuva 46. Untippmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

75 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 42. Inmossen Inmossen (kl x = 7038,8, y = 3293,8) sijaitsee noin 29 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon, Pedersören rajan tuntumassa. Se rajoittuu pohjoisessa peltoon, idässä hiekka-alueeseen ja muualla osin lohkareiseen moreenimaastoon. Länsipuolelle johtaa metsäautotie ja pohjoispuolen pelloille tilustie. Suolla on 40 tutkimuspistettä ja 34 syvyyspistettä (kuva 47). Tutkimuspisteitä on 4,2/10 ha. Kokonaispinta-ala on 94 ha, yli 1 m syvän alueen 29 ha, yli 1,5 m syvän 25 ha ja yli 2 m syvän 22 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länsiosassa loivasti kaakkoon. Inmossenin keskiosan keidassuoalue on luonnontilainen, muutoin suo on ojitettu. Suon koillisreunoilta on ojayhteyksiä Åvistjokeen, joka jatkuu Kovjokena mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Åvistån valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,7 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohja maalajit ovat hiesu (38 %), moreeni (30 %) ja hiekka (26 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin alle puolen metrin paksuinen kerros. Inmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 69 %, avosuolla 4 %, turvekankaalla 25 % ja pellolla 2 %. Suon luonnontilainen keskiosa on pääosin keidasrämettä, joka muuttuu reunemmalla rahka rämeeksi. Kaakkoisosassa on puolukkaturvekangasta. Pohjoislahdekkeessa on isovarpuräme-, rahkaräme- ja kangasräme muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 28 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on luonnontilaisella alueella suon keskellä kitukasvuista ja harvaa mäntyä. Ojitusalueilla on kookkaampaa, keskitiheää mäntyvaltaista puustoa. Inmossenin turpeista on rahkavaltaisia 85 % ja saravaltaisia 15 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 59 %, sararahkaturve (CS) 26 %, saraturve (C) 2 % ja rahka sara turve (SC) 14 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 13 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % kokonais turvemäärästä. Suon luonnontilaisella keidasrämealueella on yli 2 m:n paksuinen heikosti maatunut rahka valtainen pintaturvekerros, joka koostuu suurimmaksi osaksi Acutifolia-ryhmän rahka sammalien jäännöksistä. Pohjalla on noin metrin paksuudelta kohtalaisen hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Alle metrin syvyisellä alueella on ohuen, heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen alla yleensä kohtalaisesti maatunutta sararahka- tai rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,9. Liekoja on erittäin vähän. Inmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,3 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 93,7 % ja kuiva-ainemäärä 59,9 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,10 % kuivapainosta. Inmossenin paksuturpeinen alue soveltuu turvetuotantoon. Suolla on 25 ha:n laajuinen yli 1,5 m syvä alue, jolla on 0,32 milj. suo m 3 viljelyturvetuotantoon soveltuvaa, laatuluokkaan 1 kuuluvaa H1 3 maatunutta turvetta. Lähinnä H4 maatunutta kuivike turve tuotantoon sovel tuvaa, laatu luokkaan 2b sijoittuvaa turvetta on 0,12 milj. suo m 3. Heikosti maatuneen rahka kerroksen alla on noin 0,18 milj. suo m 3 energia turve tuotantoon soveltuvaa turvetta. 74

76 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Kuva 47. Inmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

77 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 43. Skottasmossen Skottasmossen (kl , x = 7038,2, y = 3296,1) sijaitsee noin 30 km Uudenkaarle pyyn keskustasta kaakkoon, osittain Pedersören puolella. Se rajoittuu pohjoisessa peltoon, lännessä ja etelässä lohkareiseen moreenimaastoon, lounaassa Lillkauhajärveen ja idässä hiekkamaastoon. Pohjoisreunaa sivuaa paikallistie. Suolla on 39 tutkimuspistettä ja 32 syvyyspistettä (kuva 48). Tutkimus pisteitä on 5,1/10 ha. Kokonaispinta-ala on 76 ha, yli 1 m syvän alueen 36 ha, yli 1,5 m syvän 17 ha ja yli 2 m syvän 3 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km. Skottasmossen on kokonaan ojitettu. Vedet laskevat ojia myöten etelään Lillkauhajärveen (44,5 m mpy). Järveen laskee myös Kauhajärvestä puro suon eteläpään halki. Lillkauha järvestä lähtee laskuoja (Åvistjoki) pohjoiseen jatkuen Kovjokena mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Åvistån valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (58 %), hieta (25 %), moreeni (10 %) ja hiesu (7 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin 0,1 0,4 m paksu kerros. Skottasmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 62 %, korvessa 3 % ja turvekankaalla 35 %. Suon keskiosa on pääasiassa isovarpurämemuuttumaa, jolla on tiheä suopursukasvusto. Reunaosissa on yleisesti puolukkaturvekangasta ja järven rannalla nevakorpea. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 32 % ja mättäiden korkeus 3,3 dm. Puusto on suon keskellä riukumaista, keskitiheää männikköä, reunaosissa on tukkipuustoa. Skottasmossenin turpeista on rahkavaltaisia 8 % ja saravaltaisia 92 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 4 %, sararahkaturve (CS) 4 %, saraturve (C) 7 %, ruskosammal saraturve (BC) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 84 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 26 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on ohut. Suurin osa turve kerrostu masta on hyvin maatunutta rahkasaraturvetta. Puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä suon pohjaosassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 1,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,7. Liekoja on erittäin runsaasti. Skottasmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 3,8 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 89,2 % ja kuiva-ainemäärä 106,2 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,21 % kuivapainosta. Skottasmossen soveltuu turvetuotantoon. Suon 17 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,26 milj. suo m 3 energia turve tuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energia turpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.25. Turve tuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat korkea liekoisuus ja kuivatusvesien johtaminen läheiseen järveen. 76

78 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Kuva 48. Skottasmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 77

79 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 44. Makkarusneva Makkarusneva (kl , x = 7035,1, y = 3294,7) sijaitsee noin 35 km Uudenkaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu lännessä hiekkakankaaseen ja idässä lohkareiseen moreenimaastoon. Keskiosa on raivattu pelloksi. Suolle johtaa tilustie. Tutkimuspisteitä on 13 ja syvyys pisteitä 14 (kuva 49). Tutkimuspistetiheys on 3,6/10 ha. Kokonais pinta-ala on 36 ha, yli 1 m syvän alueen 20 ha, yli 1,5 m syvän 13 ha ja yli 2 m syvän 7 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää keskeltä loivasti etelään ja pohjoiseen. Makkarusneva on kokonaan ojitettu. Suolta on laskuoja etelään Jussinjärvenojaan, joka johtaa Lapuanjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Koukkuluoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,6 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (70 %) ja moreeni (30 %). Liejua on suon pohjalla laajahkolla alueella alle puolen metrin paksuinen kerros. Makkarusnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 69 %, turvekankaalla 19 % ja pellolla 12 %. Suon keskellä on kanervarahkaräme- ja isovarpurämeojikkoa ja -muuttumaa. Pohjois- ja itäreunassa on puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 31 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on suon keskellä osin kitukasvuista, keskitiheää männikköä. Reunoilla on kookkaampaa mäntyvaltaista puustoa. Makkarusnevan turpeista on rahkavaltaisia 62 % ja saravaltaisia 38 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 45 %, sararahkaturve (CS) 17 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasara turve (SC) 37 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 40 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 51 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonais turvemäärästä. Suolla on hyvin ohut heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros ja sen alla kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta. Paikoin on myös sara valtaista turvetta. Tupasvillan ja puun jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Liekoja on paikoin kohtalaisesti. Makkarusnevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 1,6 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 90,5 % ja kuiva-ainemäärä 100,3 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,11 % kuivapainosta. Makkarusnevan 13 ha:n laajuinen yli 1,5 m syvä alue soveltuu energia turve tuotantoon (pelto alue mukana). Alueella on noin 0,22 milj. suo m 3 tuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energia turpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S Kuva 49. Makkarusnevan tutkimus- ja syvyyspisteet

80 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Runkkoosneva Runkkoosneva (kl , x = 7034,7, y = 3296,0) sijaitsee noin 37 km Uudenkaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon. Länsiosan halki kulkee metsäautotie. Suolla on 51 tutkimuspistettä ja 40 syvyyspistettä (kuva 50). Tutkimus pisteitä on 5,9/10 ha. Kokonaispinta-ala on 86 ha, yli 1 m syvän alueen 7 ha ja yli 1,5 m syvän 0,4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 8 m/km. Runkkoosneva on kokonaan ojitettu. Pohjoispään laskuojat johtavat Stormossadiketiin, joka laskee Kovjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Koukkuluoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksu on 1,7 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (84 %), hieta (9 %) ja hiekka (9 %). Runkkoosnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 72 % ja turvekankaalla 28 %. Länsiosassa on isovarpuräme- ja tupasvilla räme muuttumaa. Muualla on näiden lisäksi varsinaista sara räme muuttumaa ja puolukkaturvekangasta. Reunaosissa pallosara rämemuuttuma on luonteen omainen. Puusto on suureksi osaksi keskitiheää, mänty valtaista harvennusmetsää. Paikoin on myös taimi- ja riukuasteen metsiköitä. Runkkoosnevan turpeista on rahkavaltaisia 75 % ja saravaltaisia 25 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 33 %, sararahkaturve (CS) 42 %, saraturve (C) 8 % ja rahkasara turve (SC) 17 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 10 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 31 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota turvekerros on alle metrin paksuinen. Heikosti maatunut rahka valtainen pintaturvekerros on ohut. Turvekerros on suurimmak si osaksi kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka- tai rahkasaraturvetta. Puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 6,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 3,1. Liekoja on paikoin kohtalaisesti. Ohuen turvekerroksen takia Runkkoosneva ei sovellu turvetuotantoon Kuva 50. Runkkoosnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 79

81 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 46. Tierimossen Tierimossen (kl , x = 7033,3, y = 3286,7) sijaitsee noin 24 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Tutkittu suon osa rajoittuu luoteessa turvetuotantoalueeseen ja muualla lähinnä peltoihin. Itäpuolella kulkee valtatie. Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 5 syvyyspistettä (kuva 51). Tutkimuspisteitä on 5,4/10 ha. Kokonaispinta-ala on 19 ha, yli 1 m syvän alueen 10 ha, yli 1,5 m syvän 8 ha ja yli 2 m syvän 6 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 29 m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km. Tierimossen on kokonaan ojitettu. Eteläreunasta lähtee lasku oja Lapuanjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Jungrån alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (40 %), hieta (33 %) ja hiesu (20 %). Tierimossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 20 %, turvekankaalla 27 % ja pellolla 53 %. Yleisim mät suo tyypit ovat varpu turvekangas ja isovarpu rämemuut tuma. Keski määräinen pinnan rahkamättäisyys on 9 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on keskitiheää, kehitys asteeltaan vaihtelevaa männikköä. Tierimossenin turpeista on rahkavaltaisia 90 % ja saravaltaisia 10 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 67 %, sararahkaturve (CS) 23 % ja rahkasara turve (SC) 10 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 10 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonais turvemäärästä. Suolla on paikoin yli 2 m:n paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros, josta suu ri osa koostuu Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Pohjalla on ohuehko kerros kohtalai sesti maatunutta sararahka- tai rahkasara tur vetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta ker roksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohja kerrok sen 5,8. Liekoja on erittäin vähän. Tierimossen soveltuu turvetuotantoon. Kaakkoisosan tutkitulla 8 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,13 milj. suo m 3 H1 4 maatunutta turvetta, joka soveltuu parhaiten kasvu- ja ympäristöturve tuotantoon Kuva 51. Tierimossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

82 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Kainuunlampi Kainuunlampi (kl , x = 7033,8, y = 3296,9) sijaitsee noin 39 km Uudenkaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu lännessä hiekkakankaaseen, jossa on vedenottamo, ja muualla lohkareiseen moreenimaastoon. Luoteisnurkassa on pienialainen Kainuunlampi. Luoteis- ja länsireunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 23 tutkimus pistettä ja 19 syvyyspistettä (kuva 52). Tutkimuspisteitä on 6,7/10 ha. Kokonaispinta-ala on 34 ha, yli 1 m syvän alueen 7 ha, yli 1,5 m syvän 2 ha ja yli 2 m syvän 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 64 m, ja pinta viettää etelään. Kainuun lampi on kokonaan ojitettu. Suolta on laskuoja etelään kohti Myllyniemen luomaa, joka johtaa Lapuan jokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Koukkuluoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 3,3 m, on pisteellä A450. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (45 %), hiekka (52 %) ja hieta (3 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros. Kainuunlammen tutkimuspisteistä on rämeellä 95 % ja turvekankaalla 5 %. Suo on pääasiassa rahkaräm eojikkoa ja muuttumaa. Paikoin tavataan varpu turve kangasta ja tupasvilla räme muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 40 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on tiheydeltään vaihtelevaa, vajaatuottoista tai taimi- ja riukuasteen männikköä. Kainuunlammen turpeista on rahkavaltaisia 83 % ja saravaltaisia 17 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 52 %, sararahkaturve (CS) 31 % ja rahkasara turve (SC) 17 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 58 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 9 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturve määrästä. Suon keskiosassa on noin puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pinta turvekerros, jonka alla on yleensä kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai sara rahka turvetta. Tupasvillan jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on vähän. Ohuen turvekerroksen takia Kainuunlampea ei suositella turvetuotantoon Kuva 52. Kainuunlammen tutkimus- ja syvyyspisteet

83 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 48. Kaitsarmossen Kaitsarmossen (kl , x = 7042,0, y = 3290,9) sijaitsee noin 22 km Uudenkaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Suoalue käsittää myös pohjoisen Lilljinjärvmossenin alueen. Kaitsar mossen rajoittuu luoteessa hieta-alueeseen ja muualla osin mäkiseen moreenimaastoon. Suon poikki kulkee maantie, ja etelä-, itä- ja luoteisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 125 tutkimus pistettä ja 108 syvyyspistettä (kuva 53). Tutkimuspisteitä on 3,6/10 ha. Kokonaispinta-ala on 341 ha, yli 1 m syvän alueen 148 ha ja yli 1,5 m syvän 83 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Eteläosan pinta viettää loivasti pohjoiseen ja pohjoisosan lounaaseen. Kaitsarmossen on kokonaan ojitettu. Eteläosan halki virtaa valtaoja, Lilljinjärvbäcken, joka laskee pohjoiseen Dalasbäckeninä kohti Kovjokea. Suo kuuluu vesistö alueeseen , Dalasbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,0 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (38 %), hieta (28 %) ja hiesu (19 %). Kaitsarmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 69 %, avosuolla 4 %, korvessa 4 % ja turve kankaalla 23 %. Suon eteläosassa on rahkaräme muuttumaa. Pohjoisempana vallitseva suotyyppi on varsinainen sararäme muuttuma. Paikoin esiintyy varsinaista saraneva muuttumaa ja reuna osissa puolukka- ja mustikka turvekankaita. Pohjoisosassa on yleisimmin tupasvilla räme muuttumaa sekä myös kytöheittoa ja reunaosissa turve kankaita. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 18 % ja mättäiden korkeus 1,9 dm. Puusto on suurimmassa osassa suota harvahkoa tai keskitiheää männyn ja koivun, paikoin myös kuusen sekapuustoa. Kehitysluokka vaihtelee taimikosta tukki puustoon, joskin harvennus metsä on tyypillisin. Kaitsarmossenin turpeista on rahkavaltaisia 23 % ja saravaltaisia 77 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 8 %, sararahkaturve (CS) 15 %, saraturve (C) 18 % ja rahkasara turve (SC) 59 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 24 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suon eteläosan rahkarämealueella on yli metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka muualla on hyvin ohut tai puuttuu kokonaan. Suurin osa turve kerrok sesta on kohtalaisesti maatunutta rahkasara- tai sararahkaturvetta, mutta myös puhdasta saraturvetta esiintyy paikoin. Puun jäännökset ovat melko yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Liekoja on erittäin vähän. Kaitsarmossenilta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keski määräinen tuhka pitoisuus on 6,1 % kuivapainosta, vesi pitoisuus märkäpainosta 89,7 % ja kuiva-ainemäärä 99,3 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 % kuivapainosta. Turvelajin ja maatumisasteen puolesta Kaitsarmossenin eteläosan yhtenäinen, noin 78 ha:n laajuinen yli 1,5 m syvä alue soveltuu energia turvetuotantoon. Turvekerros ei kuitenkaan ole kovin paksu, ja paikoin ojat ulottuvat mineraali maahan asti. Lisäksi alueen halki virtaa valtaoja pohjoiseen. Alueen eteläosasta noin 10 ha:n alueelta on tuotettavissa ensin noin 0,10 milj. suo m 3 ympäristöturvetta. Energia turve tuotantoon soveltuvaa turvetta on noin 0,99 milj. suo m 3, ja energia turpeen laatuohjeen (2006) mukaan se kuuluu laatuluokkaan M50, A8.0, Q8.0, S

84 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Kuva 53. Kaitsarmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

85 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 49. Jinjärvträsket Jinjärvträsket (kl , x = 7044,9, y = 3289,3) sijaitsee noin 17 km Uudenkaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Itä- ja kaakkois reunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 72 tutkimuspistettä ja 67 syvyyspistettä (kuva 54). Tutkimuspisteitä on 3,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 218 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen ja luoteeseen. Jinjärvträsket on lähes kokonaan ojitettu. Suon halki virtaa Dalasbäcken pohjoiseen kohti Kovjokea. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Dalasbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,0 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (46 %), hieta (24 %) ja moreeni (21 %). Jinjärvträsketin tutkimuspisteistä on rämeellä 24 %, avosuolla 20 %, korvessa 1 %, turve kankaalla 54 % ja pellolla 1 %. Länsiosan luonnon tilaisella alueella on pääasiassa varsinaista saranevaa. Ojitusalueella mustikka- ja puolukka turvekangas ovat luonteenomaisia, mutta myös varsinainen sararämemuuttuma on yleinen. Lisäksi suolla on mm. ruohoturvekangasta, pallosara räme muuttumaa ja länsiosassa varsinaista sararäme muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 6 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on ojitusalueella keskitiheää tai tiheää, yleensä melko kookasta männyn ja koivun mutta paikoin myös kuusen sekapuustoa. Jinjärvträsketin turpeista on rahkavaltaisia 58 % ja saravaltaisia 42 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 10 %, sararahkaturve (CS) 48 %, saraturve (C) 13 % ja rahkasara turve (SC) 29 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 1 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 8 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonais turvemäärästä. Suuri osa suoalueesta on ohutturpeista, lähes biologista suota. Turvekerros on laajoilla alueilla vain cm paksu, ja se koostuu kohtalaisesti maatuneesta sararahka- ja rahkasara turpeesta. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros puuttuu lähes kokonaan. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta ker roksen maatuneisuus on 2,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Ohuen turvekerroksen takia Jinjärvträsket ei sovellu turvetuotantoon Kuva 54. Jinjärvträsketin tutkimus- ja syvyyspisteet. 84

86 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Dansarmossen Dansarmossen (kl , x = 7039,7, y = 3292,7) sijaitsee noin 27 km Uudenkaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu lounaassa ja koillisessa toiseen suohon ja muualla osin hiekkaiseen moreenimaastoon. Suon halki kulkee metsäautotie, myös itä- ja länsireunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 101 tutkimuspistettä ja 86 syvyyspistettä (kuva 55). Tutkimuspisteitä on 4,2/10 ha. Kokonaispinta-ala on 236 ha, yli 1 m syvän alueen 112 ha, yli 1,5 m syvän 59 ha ja yli 2 m syvän 14 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m. Pinta viettää koillisosassa etelään ja muualla lähinnä pohjoiseen ja luoteeseen noin 3 m/km. Dansarmossen on kokonaan ojitettu. Länsi osasta lähtee Kronodiket luoteeseen Kaitsarmossenille jatkuen Jinjärvsbäckeninä kohti Kovjokea. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Dalasbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,3 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohja maalajit ovat hieta (44 %), hiekka (30 %) ja moreeni (13 %). Liejua on suon pohjalla etelä osassa laajahkolla alueella alle puolen metrin paksuinen kerros. Dansarmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 69 %, korvessa 2 % ja turvekankaalla 29 %. Länsiosan vallitseva suotyyppi on varsinainen sararämemuuttuma. Reunaosissa on mustikka turvekangasta. Eteläosan keskellä on rahkarämemuuttumaa, reunem malla varsinaista sara räme muuttumaa ja mustikka turvekangasta. Koillisosassa ovat tupasvillaräme- ja varsinainen sararäme muuttuma tyypillisiä. Reunaosissa on turvekankaita. Keski määräinen pinnan rahka mättäisyys on 18 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on suon eteläosan paksuturpeisella alueella taimi- tai riukuasteen männikköä. Muualla puusto on yleensä keskitiheää tai paikoin tiheääkin mänty valtaista harvennus metsää. Ohutturpeisilla alueilla ja reunaosissa on paikoin tukkipuustoa, jossa männyn seassa on koivua, paikoin kuustakin. Dansarmossenin turpeista on rahkavaltaisia 34 % ja saravaltaisia 66 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 14 %, sararahkaturve (CS) 20 %, saraturve (C) 29 % ja rahkasara turve (SC) 37 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 24 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on eteläosan rahkarämealuetta lukuun ottamatta ohut tai se puuttuu kokonaan. Suurin osa suon turvekerroksesta on kohtalaisesti tai heikohkosti maatunutta rahkasara- tai saraturvetta. Puun jäännökset ovat pohjaturpeessa yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,3. Liekoja on vähän. Dansarmossenilta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 5,4 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkä painosta 89,0 % ja kuiva-ainemäärä 116,6 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,25 % kuivapainosta. Dansarmossenin itä- ja eteläosassa on yhtenäinen yli 1,5 m syvä alue, joka soveltuu turve tuotantoon. Eteläosan noin 12 ha:n laajuisella yli 2 m syvällä alueella on pinnassa 0,058 milj. suo m 3 ympäristö turve - tuotantoon soveltuvaa heikosti (H1 4) maatunutta rahka valtaista turvetta. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja muualla yli 1,5 m syvällä 57 ha:n alueella on noin 0,81 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatu ohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S

87 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 55. Dansarmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

88 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Marbackmossen Marbackmossen (kl , x = 7043,2, y = 3289,5) sijaitsee noin 23 km Uudenkaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu pohjoisessa peltoon, etelässä toiseen suohon ja muualla osin mäkiseen moreenimaastoon. pohjoisreunaan ulottuu tilustie, ja eteläreunaa sivuaa paikallistie. Suolla on 30 tutkimuspistettä ja 28 syvyyspistettä (kuva 56). Tutkimuspisteitä on 4,7/10 ha. Kokonaispinta-ala on 62 ha ja yli 1 m syvän alueen 3 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti pohjoiseen. Marback mossen on kokonaan ojitettu. Pohjoispäästä lähtee laskuoja (Dalasbäcken), joka laskee Kovjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Dalasbäckenin valumaalue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,3 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (48 %), hieta (36 %) ja hiesu (16 %). Marbackmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 3 %, korvessa 2 % ja turvekankaalla 95 %. Mustikka- ja puolukka turvekangas ovat vallitsevat suotyypit. Lisäksi jonkin verran esiintyy mm. ruohoturvekangasta. Rahkamättäisyyttä ei juuri ole. Puusto on kookasta, keskitiheää tai tiheää männyn, koivun ja kuusen tukkipuustoa. Marbackmossenin turpeista on rahkavaltaisia 41 % ja saravaltaisia 59 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 4 %, sararahkaturve (CS) 37 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasara turve (SC) 58 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 % kokonais turvemäärästä. Turvekerros on yleensä selvästi alle metrin paksuinen, ja se koostuu kohtalaisen hyvin maatuneesta rahkasara- ja sararahkaturpeesta. Puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta ei juuri esiinny. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Liekoja on erittäin vähän. Ohuen turvekerroksen takia Marbackmossen ei sovellu turvetuotantoon Kuva 56. Marbackmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

89 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 52. Stenmossen Stenmossen (kl , x = 7043,7, y = 3287,0) sijaitsee noin 22 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu luoteessa suohon (Paikanmossen), idässä hiekkamaastoon ja muualla moreenimaastoon. Itä- ja eteläreunaa sivuaa metsäautotie, lisäksi pohjoisosaan johtaa metsä auto tien pää. Suolla on 128 tutkimuspistettä ja 112 syvyyspistettä (kuva 57). Tutkimuspisteitä on 4,1/10 ha. Kokonaispintaala on 310 ha, yli 1 m syvän alueen 83 ha, yli 1,5 m syvän 46 ha ja yli 2 m syvän 6 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 2 m/km. Stenmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu; kaakkois osassa on ojittamatto mia alueita. Länsi osasta on ojayhteys Romarbäckeniin, joka johtaa Lapuanjokeen. Suon länsiosa kuuluu vesistö alueeseen , Romarsbäckenin valuma-alue ja kaakkoisosa vesistöalueeseen , Dalasbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohja maalajit ovat hiekka (43 %), moreeni (33 %) ja hieta (20 %). Stenmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 65 %, avosuolla 1 %, korvessa 1 % ja turve kankaalla 33 %. Suon kaakkois osan luonnon tilaisella alueella on varpu- ja tupasvilla rahka rämettä ja läheisillä ojitusalueilla näiden muuttumia sekä tupasvilla rämemuuttumaa. Suon pohjois- ja länsiosassa puolukkaturve kangas on tyypillinen. Paikoin esiintyy laikkuina tupasvillaräme- ja isovarpu räme muuttuma a. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 24 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on suon luonnontilaisella alueella kitukasvuista ja harvaa männikköä. Muualla on yleensä keskitiheää, kohtalaisen kookasta, mäntyvaltaista puustoa. Stenmossenin turpeista on rahkavaltaisia 75 % ja saravaltaisia 25 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 47 %, sararahkaturve (CS) 28 %, saraturve (C) 5 % ja rahkasara turve (SC) 20 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 31 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 23 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonais turvemäärästä. Suurin osa suon turvekerrostumasta on alle metrin paksuinen. Yli metrin syvyisellä alueella on paikoin paksuhko heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on kohtalaisesti maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta. Ohutturpeisella alueella on yleensä kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä pintakerroksessa ja puun jäännökset pohjakerroksessa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Liekoja on yleensä vähän. Stenmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 1,4 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkä painosta 89,9 % ja kuiva-ainemäärä 101,7 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 % kuivapainosta. Stenmossenin kaakkoisosassa on noin 39 ha:n laajuinen yli 1,5 m syvä alue, joka soveltuu välttävästi turvetuotantoon. Alueella on useita moreenisaarekkeita. Pinnas sa on noin 0,27 milj. suo m 3 ympäristöturve tuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta rahkaturvetta, ja sen alla noin 0,27 milj. suo m 3 energiaturve tuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S

90 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Kuva 57. Stenmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

91 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 53. Sakarihaudanmäki Sakarihaudanmäki (kl , x = 7034,5, y = 3297,4) sijaitsee noin 40 km Uuden kaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu kaakossa Rajanevaan ja muualla lohkareiseen moreenimaastoon. Pohjoisreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 27 tutkimuspistettä ja 19 syvyys pistettä (kuva 58). Tutkimuspisteitä on 4,1/10 ha. Kokonaispinta-ala on 65 ha ja yli 1 m syvän alueen 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 2 m/km. Sakarihaudanmäki on lähes kokonaan ojitettu. Suolta lähtee ojia kohti Rajanevaa, josta on laskuoja etelään kohti Purmojokea. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Isonnevanpäkin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,5 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalaji on moreeni, joka on paikoin lohkareista.. Sakarihaudanmäen tutkimuspisteistä on rämeellä 61 % ja turvekankaalla 38 %. Keskiosassa on pääasiassa rahkaräme- ja isovarpu räme muuttumaa. Reunemmalla on yleisesti puolukka turve kangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 17 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on yleensä keskitiheää taimi- tai riuku asteen männikköä, reunaosissa on kookkaampaa mänty valtaista puustoa. Sakarihaudanmäen turpeista on rahkavaltaisia 35 % ja saravaltaisia 65 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 21 %, sararahkaturve (CS) 14 % ja rahkasara turve (SC) 65 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 %, puun jäännök siä (L) sisältäviä 51 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 18 % kokonais turvemäärästä. Suurin osa suosta on ohutturpeista, usein ns. biologista suota. Turvekerros on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkasara- ja sararahkaturvetta. Puun jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2.3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on paikoin runsaasti. Ohuen turvekerroksen takia Sakarihaudanmäki ei sovellu turvetuotantoon Kuva 58. Sakarihaudanmäen tutkimus- ja syvyyspisteet. 90

92 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Storträsket Storträsket (kl , x = 7056,4, y = 3268,2) sijaitsee noin 18 km Uudenkaarlepyyn keskustasta länteen. Se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon reunoille johtaa useita metsäautoteitä. Tutkimuspisteitä on 4 ja syvyyspisteitä 6 (kuva 59). Tutkimuspistetiheys on 0,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 62 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 1 2 m, ja pinta on tasainen. Storträsket on osittain ojitettu. Alueen keskellä sijaitsevasta lammesta (Storträsket) lähtee laskuoja itään Bastusund bäckeniin, joka johtaa mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84V015. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,4 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalaji on moreeni. Storträsketin tutkimuspisteistä on rämeellä 75 % ja korvessa 25 %. Suo on suurimmaksi osaksi merenpohjan soistumaa. Alueen keskelle on jäänyt matala umpeenkasvava Storträsket-lampi. Pohjoisosassa on tupasvillarämemuuttumaa. Storträsketin pohjoisosan turvekerros on heikosti maatunutta rahkasaraturvetta. Koko turve kerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0. Ohuen turvekerroksen takia Storträsket ei sovellu turvetuotantoon Kuva 59. Storträsketin tutkimus- ja syvyyspisteet

93 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 55. Rudmossen Rudmossen (kl , x = 7045,7, y = 3292,2) sijaitsee noin 17 km Uuden kaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu idässä ja pohjoisessa peltoihin, muualla moreenimaastoon. Suon halki kulkee paikallis tie. Tutkimuspisteitä on 21 ja syvyyspisteitä 18 (kuva 60). Tutkimus pistetiheys on 5,3/10 ha. Kokonaispinta-ala on 39 ha, yli 1 m syvän alueen 15 ha, yli 1,5 m syvän 11 ha ja yli 2 m syvän 5 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää koilliseen. Rud mossen on kokonaan ojitettu. Suolta lähtee laskuoja läheiseen Kovjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kovjoen keskiosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (41 %), hiekka (41 %) ja hiesu (18 %). Liejua on suon pohjalla pienellä alueella ohut kerros. Rudmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 51 %, turvekankaalla 43 % ja pellolla 6 %. Keski osa on lähinnä rahkaräme muuttumaa. Eteläosassa on kytöheittoa ja reunoilla usein puolukka turve kangasta. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 16 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on yleensä keskitiheää ja kehitysluokaltaan vaihtelevaa, joskin usein tukkipuuasteella olevaa männikköä tai männyn ja koivun sekapuustoa. Rudmossenin turpeista on rahkavaltaisia 37 % ja saravaltaisia 63 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 31 %, sararahkaturve (CS) 6 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasara turve (SC) 60 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 34 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 47 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonais turvemäärästä. Suon pohjoisosassa on vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pinta turve kerros, jonka alla on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Pohjaosassa ja ohut turpeisella eteläosalla on hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. Tupasvillan ja puun jäännökset ovat erittäin yleisiä turpeen lisätekijöitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja on vähän. Rudmossenilta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 2,9 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkä painosta 90,3 % ja kuiva-ainemäärä 97,7 kg/suo m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,0 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,11 % kuivapainosta. Suon pohjoisosan paksuturpeisen alueen rikkovat tie ja alueen keskellä oleva mineraali maa saareke. Maa tumisasteessa on vaihtelua, joten pala- tai ympäristö turpeen tuotanto olisi vaikeaa. Siksi suota ei suositella turvetuotantoon Kuva 60. Rudmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

94 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Rudsjön Rudsjön (kl , x = 7046,1, y = 3291,4) sijaitsee noin 16 km Uuden kaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu idässä ja luoteessa paikoin peltoihin ja muualla moreeni maastoon. Itäpuolella kulkee paikallistie. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 20 syvyyspistettä (kuva 61). Tutkimuspisteitä on 3,9/10 ha. Kokonaispinta-ala on 63 ha ja yli 1 m syvän alueen 5 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää koilliseen noin 2 m/km. Rudsjön on kokonaan ojitettu. Itäreunasta on laskuoja läheiseen Kovjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kov joen keskiosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,7 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (44 %), hiekka (36 %) ja hiesu (7 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin alle puolen metrin paksuinen kerros. Rudsjön tutkimuspisteistä on rämeellä 56 % ja turvekankaalla 44 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukka- ja mustikka turve kangas sekä varsinainen sararäme muuttuma. Paikoin esiintyy myös mm. lyhytkorsi nevaräme- ja isovarpuräme muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 2 % ja mättäiden korkeus 1,0 dm. Puusto on melko kookasta, keskitiheää mänty valtaista sekapuustoa. Rudsjön turpeista on rahkavaltaisia 22 % ja saravaltaisia 78 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 11 %, sararahkaturve (CS) 11 %, saraturve (C) 11 % ja rahkasaraturve (SC) 67 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 3 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 21 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 14 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota turvekerros on noin puolen metrin paksuinen. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on ohut tai se puuttuu kokonaan. Turve kerros koostuu suurimmaksi osaksi kohtalaisen hyvin maatuneesta rahkasara turpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,6. Liekoja on erittäin vähän. Ohuen turvekerroksen takia Rudsjön ei sovellu turvetuotantoon Kuva 61. Rudsjön tutkimus- ja syvyyspisteet

95 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 57. Hästmossen Hästmossen (kl , x = 7048,5, y = 3264,1) sijaitsee noin 24 km Uudenkaarlepyyn keskustasta lounaaseen. Se rajoittuu mäkiseen ja kallioiseen moreeni maastoon. Lähes koko suo on soidensuojelualuetta. Lounaispuolelle johtaa metsäautotie. Suolla on 32 tutkimus pistettä ja 29 syvyyspistettä (kuva 62). Tutkimuspisteitä on 4,9/10 ha. Kokonaispintaala on 65 ha, yli 1 m syvän alueen 41 ha, yli 1,5 m syvän 35 ha ja yli 2 m syvän 21 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 12 m, ja pinta viettää keskeltä loivasti itään. Hästmossen on lähes kokonaan luonnontilainen; ojitusta on vain suon itäreunalla ja eteläpäässä. Suolla on useita avovesi lampia (kuva 63). Eteläpäästä lähtevä laskuoja, Långviksbäcken, laskee etelään päätyen mereen. Myös suon itäreunasta on ojayhteys mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84V013. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,2 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohja maalajit ovat hiekka (52 %), hieta (25 %) ja moreeni (3 %). Hiesuista liejua on suon pohjalla laajalla alueella monin paikoin yli metrin paksuudelta. Hästmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 38 %, avosuolla 41 %, korvessa 10 % ja turvekankaalla 11 %. Keskiosa on pääasiassa vetistä lyhytkorsi- ja silmäke nevaa (kuva 63). Länsi osassa on lyhytkorsi neva rämettä ja nevakorpea. Etelälahdekkeessa on rahka räme ojikkoa ja puolukkaturve kangasta. Itäosan ojitus alueella esiintyy mm. puolukka turvekangasta ja kangas korpi muuttumaa. Lisäksi suolla on mm. tupasvilla rämettä ja varsinaista saranevaa. Keski määräinen pinnan rahka mättäisyys on 18 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on rämealueilla yleensä harvaa ja osin kitukasvuista männikköä, nevakorpi alueella koivua. Ojitus alueilla on kookkaampaa, yleensä mäntyvaltaista puustoa. Hästmossenin turpeista on rahkavaltaisia 71 % ja saravaltaisia 29 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 45 %, sararahkaturve (CS) 26 %, saraturve (C) 3 %, rahka sara turve (SC) 25 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 42 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 2 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 21 % kokonais turve määrästä. Suon keskellä on paksu, pohjaan asti ulottuva heikosti maatunut rahkavaltainen turvekerros, joka koostuu suurimmaksi osaksi Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä (kuva 64). Paikoin esiintyy myös Palustria-ryhmän rahkasamma lien jäännöksiä ja saraa. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen tur peen lisätekijä. Reunaosissa ja paikoin keskemmäl läkin sarapitoinen tai valtainen turve ulottuu lähelle pintaa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,3. Liekoja on erittäin vähän. Hästmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 3,2 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 93,6 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 7,9 MJ/kg. Rikki pitoisuus on keskimäärin 0,24 % kuivapainosta. Lähes koko suo kuuluu nykyisin soidensuojeluohjelmaan. 94

96 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Kuva 62. Hästmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

97 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 63. Näkymä Hästmossenille eteläpuolella sijaitsevilta kallioilta (kuva Tapio Toivonen). Kuva 64. Vetistä ja hyvin heikosti maatunutta Cuspidata-turvetta Hästmossenin keskiosasta (kuva Tapio Toivonen). 96

98 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Skutsundsmossen Skutsundsmossen (kl , x = 7053,3, y = 3267,3) sijaitsee noin 17 km Uuden kaarle pyyn keskustasta länteen. Suo koostuu kahdesta erillisestä altaasta, ja se rajoittuu loiva piirteiseen, osin kallioiseen moreenimaastoon. Itäpuolelle johtaa metsäautotie. Suolla on 6 tutkimus pistettä ja 5 syvyyspistettä (kuva 65). Tutkimuspisteitä on 2,5/10 ha. Kokonaispinta-ala on 24 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 2 5 m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km. Skutsundsmossen on vain osittain ojitettu, pohjoinen allas on lähes luonnontilassa. Kummankin altaan alueella on umpeenkasvava lampi. Suon eteläpäästä lähtee Sandskabäcken läheiseen merenlahteen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84V015. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,6 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (91 %) ja hiekka (9 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin alle puolen metrin paksuinen kerros. Skutsundsmossenin tutkimuspisteistä on avosuolla 67 %, korvessa 22 % ja pellolla 5 %. Pohjois osassa on ruohoista saranevaa, nevakorpea ja lyhytkorsinevaa. Eteläosassa on varsinaista saraneva muuttumaa, ruoho heinäkorpi ojikkoa ja puolukka turvekangasta. Neva-alueiden ympärillä on yleensä koivuvaltaista keski tiheää tai tiheää puustoa, joka on taimi- tai riukuasteella. Skutsundsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 45 % ja saravaltaisia 55 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 35 %, sararahkaturve (CS) 10 %, saraturve (C) 5 % ja rahkasara turve (SC) 50 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 60 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä. Suon turvekerros on ohut. Pohjoisosassa kerros on noin puolen metrin paksuinen. Pinnassa on heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta, joka pohjaa kohti muuttuu saravaltaiseksi. Eteläosan turvekerros on vieläkin ohuempi (0,1 0,4 m) ja turve on heikosti maatunutta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 2,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta ker roksen maa tu neisuus on 1,4 ja pohjakerroksen 3,4. Ohuen turvekerroksen takia Skutsundsmossen ei sovellu turvetuotantoon Kuva 65. Skutsundsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

99 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 59. Åkerholmsmossen Åkerholmsmossen (kl , x = 7046,9, y = 3294,1) sijaitsee noin 21 km Uuden kaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu loivapiirteiseen hiekka- ja moreeni maastoon. Etelä- ja länsipuolella kulkee metsäautotie. Suolla on 6 tutkimuspistettä ja 1 syvyyspistettä (kuva 66). Tutkimus pisteitä on 1,5/10 ha. Kokonaispinta-ala on 39 ha, yli 1 m syvän alueen 14 ha, yli 1,5 m syvän 7 ha ja yli 2 m syvän 3 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää eteläosassa pohjoiseen. Suo on kokonaan ojitettu. Läheisen Nåpisjönin (31,5 m mpy) laskuoja johtaa Åkerholms mossenille, jonka pohjoispäästä lähtee laskuoja, Kelibäcken, pohjoiseen kohti Kovjokea. Suo kuuluu vesistö alueeseen , Kovjoen keskiosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (72 %), moreeni (14 %) ja hiesu (14 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella alle metrin paksuinen kerros. Åkerholmsmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 71 % ja turvekankaalla 29 %. Pohjois osassa on puolukka turve kangasta ja muualla pääasiassa tupasvilla räme ojikkoa ja muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on suon pohjoisosassa melko kookasta ja keski tiheää, keskellä suota kitukasvuista ja harvaa männikköä. Åkerholmsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 89 % ja saravaltaisia 11 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 4 %, sararahkaturve (CS) 85 % ja rahkasara turve (SC) 11 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 48 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 34 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonais turvemäärästä. Suurin osa turvekerroksesta on kohtalaisen hyvin maatunutta, tupasvillaa lisä tekijänä sisältävää rahkasaraturvetta. Pohjakerroksessa puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,2. Liekoja on paikoin kohtalaisesti. Åkerholmsmossen soveltuu varauksin pienimuotoiseen energia turve tuotantoon. Turvetuotantoon vaikut tavia seikkoja ovat läheisen lammen laskuoja suon kautta ja paksu turpeisimmalla alueella paikoin paksuhko heikosti maatunut pintakerros. Suon 7 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,11 milj. suo m 3 energiaturve tuotantoon soveltuvaa turvetta Kuva 66. Åkerholmmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

100 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Stormossen Stormossen (kl , x = 7049,9, y = 3262,3) sijaitsee noin 26 km Uudenkaarle pyyn keskustasta lounaaseen. Se rajoittuu kallioiseen moreeni maastoon. Länsipuolella kulkee metsä autotie. Suolla on 3 tutkimuspistettä ja 3 syvyyspistettä (kuva 67). Tutkimuspisteitä on 1,5/10 ha. Kokonaispinta-ala on 19 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 4 5 m. Stormossen on kokonaan ojitettu. Suon pohjois- ja eteläpäästä on ojayhteys mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84V013. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,2 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (67 %) ja moreeni (33 %). Stormossen on kokonaan rämettä, pääosin kangasräme muuttumaa. Paikoin esiintyy myös pallo sararäme muuttumaa. Puusto on keskitiheää, paikoin kookastakin männyn ja koivun sekapuustoa. Stormossenin turve on saravaltaista. Vallitseva turvelaji on hyvin maatunut rahka sara turve (SC). Suo on suureksi osaksi ojitettua ohutturpeista soistumaa. Koko turvekerrostuman keskimaatu neisuus on 7,0. Ohuen turvekerroksen takia Stormossen ei sovellu turvetuotantoon Kuva 67. Stormossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

101 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 61. Småholmsviken Småholmsviken (kl , x = 7052,3, y = 3270,6) sijaitsee noin 14 km Uuden kaarlepyyn keskustasta länteen. Se rajoittuu loivapiirteiseen moreeni maastoon. Suolle johtaa metsä autotie. Tutkimus pisteitä on 6 ja syvyyspisteitä 4 (kuva 68). Tutkimuspiste tiheys on 1,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 47 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 5 m. Småholmsviken on suurimmaksi osaksi ojitettu. Itäreunassa on pieni umpeenkasvava lampi, jonka ympärillä ei ole ojia. Suon pohjois- ja eteläpäästä on laskuoja merenlahteen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84V015. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,3 m. Suon pohja on tasainen, pohjamaalaji on moreeni. Småholmsviken on kokonaan turvekangasta, vallitsevana suotyyppinä mustikka turvekangas. Lisäksi suolla on puolukkaturvekangasta. Puusto on kookasta, keski tiheää tai tiheää, usein kuusivaltaista sekapuustoa. Småholmsvikenin turve on kokonaan rahkavaltaista, pääturvelaji on sararahka turve (CS). Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 60 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä. Suo on hyvin ohutturpeinen, monin paikoin lähes biologista suota. Ohut turvekerros koostuu kohtalaisen hyvin maatuneesta sararahkaturpeesta, jossa on lisätekijänä runsaasti puun jäännöksiä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Ohuen turvekerroksen takia Småholmsviken ei sovellu turvetuotantoon Kuva 68. Småholmsvikenin tutkimus- ja syvyyspisteet

102 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Abborvattenmossen Abborvattenmossen (kl , x = 7047,7, y = 3295,7) sijaitsee noin 23 km Uuden kaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu pohjoisessa peltoon ja muualla loivapiirteiseen moreeni- ja hiekkamaastoon. Eteläreunaa sivuaa paikallistie ja länsireunaa metsäautotie. Suolla on 85 tutkimus pistettä ja 79 syvyyspistettä (kuva 69). Tutkimuspisteitä on 4,8/10 ha. Kokonaispinta-ala on 177 ha, yli 1 m syvän alueen 54 ha ja yli 1,5 m syvän 34 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen noin 3 m/km. Abborvattenmossen on kokonaan ojitettu. Suon keskellä on umpeen kasvanut lampi, Abborvattnet. Pohjois päästä lähtee Nåpidiket päätyen Kovjokeen. Suo kuuluu vesistö alueeseen , Kovjoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,0 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (65 %), moreeni (18 %) ja hieta (8 %). Liejua on umpeenkasvaneen lammen pohjalla yli metrin paksuinen kerros. Abborvattenmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 32 %, avosuolla 1 %, korvessa 1 % ja turvekankaalla 66 %. Yleisin suotyyppi on puolukka turvekangas (kuva 70). Pohjois päässä, suon keskellä ja paikoin muuallakin on varsinaista sararäme muuttumaa. Lisäksi esiintyy mm. ruoho turvekangasta sekä rahkaräme- ja isovarpu räme muuttumaa. Umpeenkasvaneen lammen kohdalla on saranevaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 7,5 % ja mättäiden korkeus 2,6 dm. Puusto on keski tiheää tai tiheää, ja sen kehitys luokka vaihtelee mutta on yleensä harvennustai tukki puu asteella. Puusto on yleensä mäntyvaltaista, mutta monin paikoin koivua ja kuusta on runsaasti seassa. Abborvattenmossenin turpeista on rahkavaltaisia 15 % ja saravaltaisia 85 %. Pääturve lajeit tain jakauma on: rahkaturve (S) 4 %, sararahkaturve (CS) 11 %, saraturve (C) 37 % ja rahka sara turve (SC) 43 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännök siä (L) sisältäviä 18 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on hyvin ohut tai se puuttuu monin paikoin kokonaan. Turvekerros on yleensä kohtalaisen hyvin maatunutta rahkasara- tai saraturvetta pinnasta pohjaan asti. Vain lammen eteläpuolella on jonkin verran rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,5. Liekoja on paikoin kohtalaisesti. Abborvattenmossen soveltuu turvelajin ja maatumisasteen puolesta energia turve tuotantoon. Turvekerros ei ole kovin paksu, mutta suon keskiosassa on kuitenkin 33 ha yli 1,5 m syvää aluetta, jossa on noin 0,46 milj. suo m 3 energia turve tuotantoon soveltuvaa turvetta. 101

103 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 69. Abborvattenmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet Kuva 70. Puolukkaturvekangasta Abborvattenmossenin keskiosassa (kuva Samu Valpola). 102

104 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Soldatlampen Soldatlampen (kl , x = 7040,0, y = 3270,0) sijaitsee noin 9 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu osin kallioiseen moreenimaastoon. Itäreunaa sivuaa metsä auto tie. Suolla on 21 tutkimuspistettä ja 16 syvyyspistettä (kuva 71). Tutkimuspisteitä on 4,4/10 ha. Kokonaispinta-ala on 47 ha ja yli 1 m syvän alueen 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää luoteeseen. Soldat lampen on kokonaan ojitettu. Pohjois päästä lähtee laskuoja, Lampdiket, luoteeseen kohti merta. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Loilaxbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,2 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (76 %), hieta (21 %) ja hiekka (3 %). Liejua on suon pohjalla laajahkolla alueella alle puolen metrin paksuinen kerros. Soldatlampenin tutkimuspisteistä on korvessa 11 % ja turvekankaalla 89 %. Mustikka- ja puolukkatur ve kangas ovat tyypillisiä, mutta suolla tavataan myös ruoho turvekangasta ja ruoho heinäkorpi muuttumaa. Puusto on kookasta, keskitiheää kuusen, koivun ja männyn sekapuustoa. Soldatlampenin turpeista on rahkavaltaisia 9 % ja saravaltaisia 91 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 9 %, saraturve (C) 33 % ja rahkasaraturve (SC) 58 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 47 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonais turvemäärästä. Suon turvekerros on ohut. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros puuttuu lähes kokonaan. Suurin osa turvekerroksesta koostuu hyvin maatuneesta rahkasara- ja saraturpeesta. Puun jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 1,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,0. Ohuen turvekerroksen takia Soldatlampen ei sovellu turvetuotantoon Kuva 71. Soldatlampenin tutkimus- ja syvyyspisteet

105 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 64. Ämträsket Ämträsket (kl , x = 7049,4, y = 3264,9) sijaitsee noin 26 km Uuden kaarlepyyn keskustasta länteen. Se rajoittuu kaakossa peltoon ja muualla kallioiseen moreenimaastoon. Itäpuolelle johtaa tilustie. Suolla on 4 tutkimuspistettä ja 3 syvyyspistettä (kuva 72). Tutkimus pisteitä on 0,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 47 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 7 8 m. Ämträsket on kokonaan ojitettu. Itäreunasta lähtee ojia läheiseen laskuojaan, joka johtaa mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84V013. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,3 m. Suon pohja on tasainen ja pohjamaalaji on hiekka. Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros. Ämträsket on hyvin ohutturpeinen entisen merenpohjan soistuma. Tutkimuspisteistä on rämeellä 60 %, korvessa 20 % ja turvekankaalla 20 %. Suolla esiintyy mm kangas räme muuttumaa ja korpisuutta. Puusto on keskitiheää tai tiheää sekapuustoa. Ämträsketin turve on saravaltaista. Vallitseva turvelaji on hyvin maatunut rahkasaraturve, joka sisältää lisätekijänä puun jäännöksiä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,0. Ohuen turvekerroksen takia Ämträsket ei sovellu turvetuotantoon Kuva 72. Ämträsketin tutkimus- ja syvyyspisteet

106 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Västermossen Västermossen (kl , x = 7045,0, y = 3291,0) sijaitsee noin 17 km Uuden kaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu moreenimaastoon. Pohjoisreunaa sivuaa metsäauto tie. Suolla on 29 tutkimuspistettä ja 25 syvyyspistettä (kuva 73). Tutkimuspisteitä on 5,9/10 ha. Kokonaispinta-ala on 48 ha, yli 1 m syvän alueen 23 ha, yli 1,5 m syvän 13 ha ja yli 2 m syvän 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km. Västermossen on suureksi osaksi ojitettu; keskellä on luonnontilainen alue. Suolta lähtee laskuoja etelään Lilljinjärvmossenin kautta Jinjärvbäckeniin, joka johtaa Dalasbäckeniin ja edelleen Kovjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Dalasbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,6 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (54 %), hiekka (26 %) ja hieta (7 %). Liejua on suon pohjalla laajahkolla alueella alle puolen metrin paksuinen kerros. Västermossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 48 %, avosuolla 7 % ja turvekankaalla 44 %. Keskiosan luonnontilaisella alueella on lyhytkorsinevaa ja rah karämettä, sen ympärillä rahka räme muuttumaa. Ete läosassa on mm. tupasvillaräme muuttumaa. Reuna osissa ovat turve kankaat, etenkin mustikka turve kangas luonteenomaisia. Keskimääräinen pinnan rahka mättäi syys on 23 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa männikköä, reunemmalla yleensä kookasta, paikoin tiheääkin mäntyvaltaista sekapuustoa. Västermossenin turpeista on rahkavaltaisia 64 % ja saravaltaisia 36 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 48 %, sararahkaturve (CS) 16 %, saraturve (C) 4 % ja rahka sara turve (SC) 32 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 30 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 8 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonais turve määrästä. Suon keski- ja pohjoisosassa on paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros, joka koostuu suureksi osaksi Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännök sistä. Kerroksessa on kuitenkin paksujakin maatuneempia rahkalinssejä tai kerroksia. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Suon eteläosassa on yleensä sarapitoista tai valtaista turvetta pinnasta pohjaan. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Liekoja on vähän. Västermossen soveltuu turvetuotantoon. Suon 13 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,14 milj. suo m 3 ympäristö turve tuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3. Heikosti maatuneen rahkaturvekerroksen alla on noin 0,065 milj. suo m 3 energia turve tuotantoon soveltuvaa turvetta Kuva 73. Västermossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

107 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 66. Kalimossen Kalimossen (kl , x = 7046,4, y = 3293,1) sijaitsee noin 8 km Uudenkaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu lännessä ja etelässä peltoon ja muualla hiekka- ja moreenimaastoon. Itä- ja lounaispuolella kulkee metsäautotie. Suolla on 28 tutkimuspistettä ja 39 syvyyspistettä (kuva 74). Tutkimuspisteitä on 4,5/10 ha. Kokonaispinta-ala on 83 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen noin 2 m/km. Kali mossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Vedet laskevat useita laskuojia myöten suon länsi puolella virtaavaan Kovjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Kovjoen keskiosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,0 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (62 %), hieta (23 %) ja hiesu (9 %). Kalimossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 22 %, korvessa 14 %, turvekankaalla 63 % ja pellolla 1 %. Suon pohjois- ja koillisosassa on pääasiassa puolukka-, ruoho- ja mustikka turve kangasta. Lounaisosassa on tupasvilla räme muuttumaa ja etelä osassa mm. isovarpu räme muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 5 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on varsinkin turvekangasalueilla keski tiheää tai tiheää, usein tukkipuu asteella olevaa sekapuustoa. Kalimossenin turpeista on rahkavaltaisia 6 %, ruskosammalvaltaisia 1 % ja sara valtaisia 93 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 4 %, sararahkaturve (CS) 4 %, rusko sammal turve (B) 1 %, saraturve (C) 2%, ruskosammal saraturve (BC) 2 % ja rahkasara turve (SC) 89 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 %, puun jäännök siä (L) sisältäviä 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonais turvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros puuttuu suurimmasta osasta suota kokonaan. Turvekerros on selvästi alle metrin paksuinen ja suurimmaksi osaksi kohtalaisen hyvin maatunutta rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maa tuneisuus on 1,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,5. Ohuen turvekerroksen takia Kalimossen ei sovellu turvetuotantoon Kuva 74. Kalimossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

108 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa Brännmossen Brännmossen (kl , x = 7043,0, y = 3292,3) sijaitsee noin 18 km Uuden kaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu idässä peltoon ja muualla loiva piirteiseen moreeni maastoon. Pohjoisosan poikki kulkee maantie ja länsireunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 31 tutkimuspistettä ja 22 syvyyspistettä (kuva 75). Tutkimus pisteitä on 3,8/10 ha. Kokonaispinta-ala on 81 ha, yli 1 m syvän alueen 22 ha ja yli 1,5 m syvän 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen noin 2 m/km. Brännmossen on kokonaan ojitettu. Länsiosasta on ojayhteys Lilljinjärmossenille, josta vedet virtaavat Dalasbäckeniin ja edelleen Kovjokeen. Koillisosasta on suora ojayhteys Kovjokeen. Suo kuuluu suurimmaksi osaksi vesistöalueeseen , Dalasbäckenin valuma-alue, koillisosa vesistöalueeseen , Kovjoen keskiosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,3 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (47 %), hiekka (43 %) ja hieta (6 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella selvästi alle puolen metrin paksuinen kerros. Brännmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 76 % ja turvekankaalla 24 %. Keskiosa on pääasiassa tupasvillarämemuuttumaa. Reunaosissa ovat isovar puräme muuttuma ja puolukka turvekangas tyypillisiä. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 18 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on keskitiheää tai tiheää riuku- tai pinotavara-asteen männikköä. Brännmossenin turpeista on rahkavaltaisia 18 % ja saravaltaisia 82 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 11 %, sararahkaturve (CS) 7 %, saraturve (C) 10 % ja rahkasara turve (SC) 72 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa suosta on ohutturpeista. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros on yleensä ohut. Suurin osa turvekerrostumasta koostuu kohtalaisesti maatuneesta rahkasara turpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 5,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 2,7. Liekoja on yleensä vähän. Turvelajin ja maatumisasteen puolesta Brännmossen soveltuisi energiaturve tuotantoon. Turve kerros on kuitenkin melko ohut: yli 1,5 m syvää aluetta on hyvin vähän. Suota ei suositella turvetuotantoon Kuva 75. Brännmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet

109 Tapio Toivonen ja Onerva Valo 68. Mudine Mudine (kl , x = 7048,4, y = 3275,0) sijaitsee noin 8 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suon halki kulkee metsäauto teitä. Tutkimus pisteitä on 7 (kuva 76), pistetiheys on 2,5/10 ha. Kokonaispintaala on 27 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää länteen. Mudine on kokonaan ojitettu. Pohjoisreunaa sivuaa Loilaxbäcken, joka johtaa mereen. Suo kuuluu vesistö alueeseen , Loilax bäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,9 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat hieta (43 %), hiesu (43 %) ja moreeni (14 %). Mudine on kokonaan turvekangasta. Mustikkaturvekankaan lisäksi alueella esiintyy ruoho- ja puolukkaturvekangasta. Puusto on kookasta männyn, kuusen ja koivun sekapuustoa. Mudinen turve on saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: saraturve (C) 41 % ja rahka sara turve (SC) 59 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 59 % kokonais turvemäärästä. Turvekerros koostuu kohtalaisesti tai hyvin maatuneesta rahkasara- ja saraturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Ohuen turvekerroksen takia Mudine ei sovellu turvetuotantoon Kuva 76. Mudinen tutkimuspisteet

110 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 TULOSTEN TARKASTELU Suot ja turvekerrostumat Uudenkaarlepyyn maapinta-ala on 732 km 2. Peruskartoilta tehdyn soiden pinta-alamittausten (Virtanen ym. 2003) mukaan Uudessakaarlepyyssä on geologisten, 20 ha ja sitä suurempien soiden kokonaispinta-ala ha, mikä on 14,5 % maa-alasta. Kaikkien soiden ja soistumien pinta-ala on ha (metsätieteellinen suoala), mikä on 19,4 % maaalasta (Tomppo ym. 1998). Uudenkaarlepyyn suot kuuluvat suoyhdistymätyypiltään viettokeitaiden alueeseen, jossa tyypilliset keidas suot ovat pinnan- ja pohjan muodoltaan johonkin suuntaan viettäviä. Monilla soilla on kuitenkin selviä aapasoiden piirteitä. Suot sijaitsevat pääasiassa Lapuanjokilaakson itä- ja länsipuolella. Joitakin soita on myös lähellä merenrantaa. Suurin osa soista sijoittuu m:n korkeuteen merenpinnasta. Kunnan kaakkoisosassa on muutama suo yli 60 m:n korkeudessa. Rannikon lähellä olevat soistumat ovat alle 3 m merenpinnan yläpuolella. Uudessakaarlepyyssä tutkittujen 110 suon tiedot julkaistaan kahtena osaraporttina. Tässä osaraportissa on tiedot 68 suosta, ja kaikki jäljempänä esitettävät tiedot koskevat näitä soita. Suurin suoalue on 342 ha:n laajuinen Kaitsarmossen (numero 48). Tutkittujen soiden keski koko on 84 ha, mutta soiden koko vaihtelee paljon. Tutkituilla soilla tehtiin kaikkiaan suotyyppihavaintoa. Yleisimpiä suo tyyppejä ovat erilaiset turvekankaat, joita on 46 % tutkitusta suopinta-alasta (suo kohtaisesti pinta-aloihin paino tettu keski arvo). Turvekankaista yleisimpiä ovat puolukka- ja mustikkaturvekangas. Turvekankaiden runsaus merkitsee sitä, että monet suot ovat olleet jo pitkään ojitettuina, metsäkasvillisuus vallannut tilan alkuperäiseltä suokasvillisuudelta ja puuston kasvu on ollut voimakasta. Myös erilaisia rämeitä on 46 % tutkitusta pinta-alasta. Rämetyypeistä yleisimpiä ovat rahka räme, isovarpu räme ja tupasvilla räme. Rämeet ovat valtaosin muuttuma-asteella. Avosoita eli nevoja on 5 % ja korpia 2 % pinta-alasta. Lyhytkorsi neva ja rahkaneva ovat useimmin esiintyviä nevatyyppejä. Pelloilla on 1 % tutkimus- ja syvyyspisteistä. Ojikkoja on 4 % ja muuttuma vaiheessa olevia 40 % tutkitusta suopinta-alasta. Luonnon tilaisen suon osuus on 9 %. Kytöheittojen eli vanhojen turvepeltojen ja entisten turvepehkun nosto alueiden osuus on yhteensä 1 %. Ojituksen vaiku tuksen alaista suota on kaikkiaan 91 % tutkitusta suopinta-alasta. Lähes kaikki tutkitut suot ovatkin joko kokonaan tai ainakin osittain ojitettuja. Useimmat suot ovat kasvillisuudeltaan melko karuja. Laajimmat suurimmaksi osaksi luonnon tilaiset suot ovat Norrmossen (25) ja Hästmossen (57) Uudenkaarlepyyn länsiosa kuuluu Lapuanjoen vesistöalueeseen (nro 44) ja itäosa vesistö alueeseen nro 45, Kovjoen vesistöalue (Ekholm 1993). Lähellä merenrantaa sijoittuvat suot kuuluvat vesistöalueeseen 84, Perämeren rannikkoalue. Useimpien soiden kuivatus mahdolli suudet turve tuotannon tai metsänkasvatuksen kannalta ovat melko hyvät. Taulukossa 1 esitetään tutkittujen soiden turvemäärät pää turve lajin ja maatunei suuden mukaan. Heikosti (H1 4) maatuneen rahka valtaisen (S) pinta turpeen osuus on 27 % koko turve määrästä. Yli 1,5 m syvällä alueella sen osuus on 42 %. Koko turve määrästä 41 % on yli 1,5 m syvällä alueella. Monille tutkituille soille on ominaista ohut turvekerros, vaikka ne sijaitsevat yleensä yli 20 m merenpinnan yläpuolella. Teoriassa tällä korkeudella sijaitsevien soiden turve kerroksen paksuus voi olla hyvinkin yli 3 m. Monilla soilla turvekerros on suuressa osassa suoaluetta vain 0,1 0,3 m, ja se koostuu kohtalaisen hyvin maatuneesta sara pitoisesta tai valtaisesta turpeesta. Vanhasta ojituksesta johtuen turvekerros on huomatta vasti tiivistynyt. Ennen ojitusta turvekerroksen paksuus on voinut olla näillä alueilla kaksinkertainen nykyiseen verrattuna. Ohut turvekerros johtuu tasaisesta topografiasta ja vettä läpäisevästä pohjamaalajista, joka on usein hieta, hiekka tai hiekkainen moreeni. Rannikon lähellä turvekerros voi kuitenkin kasvaa otollisissa olosuhteissa hyvinkin voimakkaasti, kuten on käynyt Hästmossenilla (57). Hästmossenin turvekerros on paksuimmillaan 3,2 m, ja pinta on vain 12,3 m meren pinnan yläpuolella. Tämä tarkoittaa sitä, että turvekerros on kasvanut keskimäärin yli 3 mm vuodessa. Tässä raportissa esitettyjen soiden keskisyvyys on vain 0,8 m, josta heikosti (H1 4) maatu neen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen osuus on 0,2 m. Turvekerroksen keskipaksuutta laskevat useat laaja-alaiset ja ohutturpeiset suot. Yli 1,5 m syvän alueen osuus tutkitusta suo alasta on 19 %. Tutkittujen soiden yli metrin syvyisten alueiden turve kerrostu man keskipaksuus on 1,7 m, yli 1,5 m syvien 2,1 m ja yli 2 m syvien alueiden 2,6 m. Suurin havaittu piste kohtainen turve paksuus, 4,3 m, on Hirvinevalla (suo nro 11). 109

111 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Taulukko 1. Uudessakaarlepyyssä tutkittujen soiden turvemäärät eri syvyysalueilla. Syvyysalue Pinta-ala ha Pintarahka (S) milj. suo-m 3 H1 3 H4 Muu turve S H5-10 C H1-10 milj. suo-m 3 Yhteensä milj. suo-m 3 Kokonaissuoala ,39 5,90 32,64 44,93 Yli 1 m syvä alue ,75 4,83 17,73 27,31 Yli 1,5 m syvä alue 900 3,78 4,10 10,74 18,62 Yli 2 m syvä alue 367 2,22 3,04 4,39 9,65 Tutkituissa soissa rahkavaltaisen turpeen osuus on 54 %, kun se Pohjanmaan tutkituissa soissa on keskimäärin 77 % (Virtanen ym. 2003). Sara valtaisten turpeiden osuus on 46 %. Alueen soille on tyypillistä ohuehko heikosti (H1 4) maatunut rahka valtainen pinta kerros. Paksuturpeisilla soilla tämä kerros voi olla selvästi yli metrin paksuinen, kun taas ohutturpeisilla soilla se voi puuttua lähes kokonaan. Joillakin, usein ohutturpeisilla soilla tai alueilla turvekerros voi olla pinnasta asti saravaltaista. Turpeen lisätekijöistä tupasvillan jäännökset ovat yleisimpiä. Tupasvillan jäännöksiä sisältäviä turpeita on 29 % kokonaisturvemäärästä. Puun jäännökset sijoittuvat yleensä turvekerroksen pohjaosiin ja ohutturpeisille alueille. Puun jäännöksiä sisältäviä turpeita on 22 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Suokohtaisesti turvemääriin painotettu turpeen keski maatuneisuus on 5,0 (von Postin kymmenasteikko). Heikosti (H1 4) maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen keski maatu neisuus on 2,8 ja maatu neemman pohjaosan 5,9. Turvekerroksessa olevan lahoamattoman puuaineksen eli liekojen määrä on suurimmilla tutkituilla soilla yleensä alhainen, mutta joillakin pienillä ja usein metsäisillä soilla liekoisuus on paikoin korkea. Korkea liekoisuus (yli 3 %) aiheuttaa lisäkustannuksia turve tuotannossa, varsinkin jos kyseessä on pien tuotanto tai tila kohtainen pala turvetuotanto. Nykyisillä tuotanto menetelmillä liekoisuus ei kuitenkaan ole este tuotannon aloittamiselle. Tutkittujen soiden yleisin pohja maa laji on moreeni, jota esiin tyy 42 %:ssa suoalasta (suo kohtaisesti pinta-aloihin painotettu keskiarvo). Hiekka on pohjamaalajina 27 %:ssa suo alasta, hieta 14 %:ssa, hiesu 13 %:ssa ja savi 4 %:ssa. Sulfidipitoiset hiesut ovat paikoin yleisiä. Liejua on havaittu 44 suon pohjalla. Lieju kerrokset ovat paikoin paksuja ja laaja-alaisia. Tutkittujen soiden tutkimuspisteistä laskettu ja pinta-aloihin painotettu liejun esiinty mis prosentti on 14. Liejuja on soiden pohjalla kaikkiaan noin 790 ha:n alueella. Lieju osoittaa suon syntyneen vesistön umpeen kasvun seurauksena. Laboratoriomääritysten tulokset Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 21 suosta 30 näyte pisteeltä yhteensä 323 turve näytettä. Turpeiden keski määräinen tuhka pitoisuus on 3,1 % kuiva painosta. Turpeen vesipitoisuus riippuu mm. turve lajista, maatunei suudesta sekä suon ojituksesta. Keski määräinen vesi pitoisuus on 91,3 % märkäpai nosta. Turpeen tiheydellä eli kuiva-aineen määrällä tarkoitetaan sitä, minkä verran luonnon tilassa olevassa tilavuus yksikössä on kuiva-ainetta. Suhde ilmaistaan tavalli sesti kilo grammoina suo kuutiometriä kohti. Tutkituissa soissa on kuiva-ainetta keski määrin 90 kg/suo m 3. Suossa olevan turpeen kuiva-aine pitoisuuteen vaikut taa ennen kaikkea vesi pitoisuus sekä maatu neisuus ja turvelaji. Turpeen kuiva-ainemäärä on tärkein vaikut taja suo kuution energia sisältöä laskettaessa. Ojitetun suon pinta osan turpeen energia sisältö tila vuus yksikköä kohden on usein selvästi korkeampi luon non tilaiseen suohon verrattuna. Energiaturpeen yksi tärkeä soveltuvuuden mitta on sen tehol linen lämpö arvo, joka riippuu turvelajista, maatu neisuudesta, tuhka pitoisuudesta ja vesi pitoisuudesta. Tutkittu jen soiden turve määriin paino tettu keski määräinen tehollinen lämpö arvo kuivalla turpeella on 19,4 MJ/kg. Vastaava arvo 50 %:n kos teu dessa on 8,5 MJ/kg. Turpeen keski määräinen rikki pitoisuus on 0,18 % kuiva painosta. Energiaturpeen laatu ohjeen (liite 3) mukaan turpeen eräänä velvoittavana luokitteluarvona on rikkipitoisuus, jonka todellinen arvo tulee ilmoittaa, mikäli se ylittää 0,50 %:n pitoisuuden. Turpeen rikki pitoisuus nousee yleensä jonkin verran suon pohjaturpeessa, ja varsinkin järvi ruoko turpeen lisä tekijänä kohottaa arvoja. 110

112 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1 Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Uudessakaarlepyyssä 22 tutkittua suota soveltuu turvelajin, maatu neisuuden ja turve määrän perusteella turvetuotantoon (kuva 77, taulukko 2). Tierimossen (suo nro 46) soveltuu parhaiten ympäristöturvetuotantoon. Lisäksi 15:n suon pinta kerroksesta on ensin nostet tavissa vaaleaa rahkaturvetta kasvutai ympäristö turpeeksi, minkä jälkeen loppuosa turpeesta soveltuu energia turve tuotantoon. Taulukossa 2 lueteltujen soiden lisäksi on joillakin soilla pienialaisia, lähinnä tila kohtaiseen turve tuotantoon soveltuvia alueita, joista ei ole erikseen laskettu tuotantokelpoista turve määrää. Turve tuotantoon (sekä kasvu- että energia turve) soveltuvien alueiden yhteispinta-ala on 741 ha. Kasvu- ja ympäristö turve tuotantoon soveltuu 16 suota, joiden tuotanto kelpoinen pinta-ala on yhteensä 345 ha. Tuotanto kelpoista, heikosti maatunutta pinta turve tta on 4,63 milj. suo m 3. Turve soveltuu lähinnä vaalean kasvu turpeen tai kuivike- ja imeytysturpeen (ympäristö turve) raaka-aineeksi. Hyvälaatuista viljely turve tuotantoon soveltuvaa aluetta ja turvetta on vähän. Energiaturve tuotantoon soveltuvaa aluetta on 21 suolla, ja tuotanto kelpoinen pinta-ala on 733 ha. Kuuden suon yhteensä 165 ha:n laajuinen alue soveltuu pelkästään energia turve tuotantoon. Muilla alueilla on hyödyn nettävä ensin heikosti maatunut rahka valtainen pinta kerros kasvu- tai ympäristöturpeena. Tuotantokelpoisen energia turpeen kokonaismäärä on 8,83 milj. suo-m 3, ja kuivan turpeen energia sisältö on 4,72 milj. MWh. Jyrsin turpeelle lasketussa tuotanto kosteudessa (50 %) energiasisältö on 4,13 milj. MWh, jolloin yhden suo kuution keski määräinen energia sisältö on 0,47 MWh. Palaturpeen tuotanto kosteuteen (35 %) lasket tuna suokuution energia sisältö on noin 5,5 % korkeampi. Koska energia turpeen laatu vaatimukset ovat melko väljät, on kasvu- tai ympäristö turve tuotantoon suositeltuja pintaturve kerroksia mahdollista käyttää myös energia turpeen raaka-aineeksi. Soista, joista on otettu turvenäytteitä laboratoriomäärityksiä varten, ja jotka soveltuvat energia turvetuotantoon, on määritetty Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaisesti laatuluokat tuhka pitoisuudelle (A), teholliselle lämpöarvolle (Q) ja rikkipitoisuudelle (S). Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus on 50 % (M50). Useimmat suot sijoittuvat tuhkapitoisuuden perusteella luokkiin A2.0 ja A4.0, tehollisen lämpöarvon perusteella luokkaan Q8 ja rikkipitoisuuden perusteella luokkiin S0.15 ja S0.20. Mikäli heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta käytetään energiaturpeena, sen lämpöarvoluokka on usein Q6. Ilmoitetut laatuluokat ovat lähinnä suuntaa-antavia, ja ne ovat riippuvaisia mm. toimitetun turpeen kosteudesta ja mineraalimaan sekoittumisesta turpeeseen tuotantoprosessissa. 111

113 Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 77. Raportissa ilmoitetut turvetuotantoon soveltuvat suot Uudessakaarlepyyssä. 112