Turvetutkimusraportti 378

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat Abstract: The peatlands and peat reserves of Alahärmä, Western Finland Tapio Toivonen ja Onerva Valo

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 378 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 378 TAPIO TOIVONEN JA ONERVA VALO ALAHÄRMÄSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The peatlands and peat reserves of Alahärmä, Western Finland Espoo 2007

3 Toivonen, Tapio ja Valo, Onerva Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turve varat. Geologian tutkimus keskus, Turvetutkimusraportti 378, 80 sivua, 49 kuvaa, 3 tauluk koa ja 5 liitettä. Geologian tutkimuskeskus (GTK) tutki Alahärmän alueella vuosina 1989 ja 2004 valta kunnan turve varojen kartoitukseen liittyen 42 suoaluetta yhteispinta-alaltaan ha. Alahärmässä on tutkittu kaikki kokonsa puolesta turvetuotantoon mahdollisesti soveltuvat suot. Alahärmässä tutki tuissa soissa on turvetta yhteensä 56,6 milj. suo-m 3. Soiden keski syvyys on 1,3 m, josta heikosti maatu neen rahka valtaisen pintakerroksen osuus on 0,5 m. Turpeen keski maatu neisuus on 4,8. Yli 2 m syvän alueen pinta-ala on 980 ha ja turve määrä 26,2 milj. suo-m 3. Turpeista on rahka valtaisia 81 % ja loput 19 % sara valtaisia. Alahärmän soille on tyypillistä paksuhko heikosti maatunut rahka valtainen pinta kerros, jonka alla on maatuneempaa rahka turvetta. Pohjaa kohti turve muuttuu yleensä sara pitoiseksi tai -valtaiseksi. Suoalasta on ojitettu 74 %. Yleisimpiä suo tyyppejä ovat rahkaräme, isovarpu räme ja tupasvillaräme. Turpeen keski määräinen tuhka pitoisuus on 2,6 % kuiva painosta, vesipitoisuus märkä painosta 91,4 %, kuiva-aineen määrä eli tiheys 79 kg/suo-m 3 ja rikkipitoisuus 0,12 % kuiva painosta. Kuivan turpeen teholli nen lämpö arvo on keski määrin 19,8 MJ/kg. Tutkituista soista 25 soveltuu turve tuotantoon. Niistä 16 suota soveltuu aluksi kasvu- tai ympäristö turve tuotantoon ja sen jälkeen energia turvetuotantoon ja loput 9 energia turve tuotantoon. Turve tuotantoon sovel tuvien alueiden kokonais pinta-ala on 994 ha. Tuotanto kelpoiset energia turve varat ovat 14,1 milj. suo-m 3 ja energia sisältö 50 %:n kosteu dessa 5,9 milj. MWh. Kasvu- ja ympäristö turpeen tuotantoon soveltuvien alueiden pinta-ala on 560 ha ja tuotanto kelpoinen turve määrä 7,0 milj. suo-m 3. Avainsanat: suo, turve, inventointi, energiaturve, kasvuturve, Alahärmä Tapio Toivonen ja Onerva Valo Geologian tutkimuskeskus PL Kokkola Sähköposti: tapio.toivonen@gtk.fi onerva.valo@gtk.fi ISBN ISSN

4 Toivonen, Tapio ja Valo, Onerva Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. The peatlands and peat reserves of Alahärmä, Western Finland. Geologian tutkimus keskus, Turve tutkimus raportti 378. Geological Survey of Finland, Peat Researches, Report of Peat Investigation 378, 80 pages, 49 figures, 3 tables and 5 appendices. The Geological Survey of Finland studied peatlands and peat reserves in the municipality of Alahärmä, 420 km northwest of Helsinki. The field studies took place in 1989 and forty two mires covering a total of hectares were studied. The mires studied contain a total of 56.6 million m 3 of peat in situ. The mean depth of the mires is 1.3 m, including the poorly humified Sphagnum predominant sur face layer, which averages 0.5 m in thickness. The mean humification degree (H) of the peat is 4.8. The area deeper than 2 m covers 980 ha and contains 47% of the total peat quantity (26.2 million m 3 ). Eighty-one per cent of the peat is Sphagnum predominant, and the remaining 19% Carex predominant. The majority of the mires is drained. The most common site types are Sphagnum fuscum pine bog, dwarf-shrub pine bog and cottongrass pine bog. The average ash content of peat is 2.6% of dry weight, the water content 91.4% of wet weight, the dry bulk density 79 kg per m 3 in situ and the sulphur content 0.12% of dry weight. The effective calorific value of the dry peat is 19.8 MJ/kg on an average. Twenty-five of the investigated mires are suitable for peat production; 16 of them are suitable for horticultural peat production before fuel peat production and nine only for fuel peat production. The total area suitable for peat production is 994 ha. The available amount of fuel peat is 14.1 million m 3 in situ and the energy content at 50% moisture content 5.9 million MWh. The area suitable for horticultural and environmental peat is 560 ha and the available amount of the peat is 7.0 million m 3 in situ. Key words: raised bog, peatland, mire, peat, inventory, fuel peat, horticultural peat, Alahärmä Tapio Toivonen and Onerva Valo Geological Survey of Finland P.O. Box 97 FI Kokkola Finland tapio.toivonen@gtk.fi onerva.valo@gtk.fi

5 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 7 Kenttätutkimukset... 7 Laboratoriotutkimukset... 7 AINEISTON KÄSITTELY ARVIOINTIPERUSTEET Energiaturve Kasvu- ja ympäristöturve TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET ALAHÄRMÄSSÄ TUTKITUT SUOT Jänisneva Sammusneva Rumppoosneva Hässärinsaari Ränkineva Polvijärvenneva Hanhijärvi Kurjenneva Pitkänportaanneva Paljakanneva Aitasaarenneva Kalliojärvi Niittypakka Pässinmäenneva Santaneva Penkkineva Ekoneva Nassarinneva Martinneva-Saarineva Vuosneva Vuosmaanneva Lippineva Porolamminneva Rahkaneva Risiaaninneva Kakkurinneva Ämmänneva Tuomaalanneva Pömpelinneva Lykättävänneva Pohjoiskorpi Kärrytienmäki Hautamäenräme Plakkarinneva Tervaneva Karjanneva...55

6 37. Kivineva Kangasaneva Köhköröneva Tuohineva Pikkuluhta Heinineva...61 TULOSTEN TARKASTELU...62 Suot ja turvekerrostumat Laboratoriomääritysten tulokset Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Soidensuojelu Kiitokset KIRJALLISUUTTA...68 LIITTEET...69

7 Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tehnyt valtakunnan turvevarojen kartoitukseen liittyviä turvetutkimuksia Alahärmän kunnan alueella vuosina 1989 ja Pääosa tutkimuksista on tehty vuonna Vain Paljakanneva (suo nro 10) ja Aitasaarenneva (11) on tutkittu vuonna Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä kasvu- ja ympäristö turve tuotantoon sekä energia turvetuotantoon soveltuvat suoalueet huomioiden myös soiden mahdolliset luontoarvot. Tähän raporttiin on koottu alueella eri aikoina tutkittujen soiden perustiedot. Alahärmässä on tutkittu kaikkiaan 42 suota yhteispinta-alaltaan ha (kuva 1). Tutkimukset ovat kohdis tuneet lähinnä yli 20 ha suuruisiin soihin. Kaikki kokonsa puolesta turve tuotantoon mahdollisesti soveltuvat suot on tutkittu. Tässä tutkimus tuloksia esittelevässä raportissa on lyhyet suo selostukset kaikista Alahärmässä tutkituista soista sekä kunta kohtainen tulosten tarkasteluosa. Jokaisesta tutkitusta suosta esitetään tutkimuspistekartta, jonka mittakaava on 1:20 000, ellei muuta mainita. Tämä paperitulosteena tehty raportti löytyy myös GTK:n internet-sivuilta ( Raportissa esitettyjen soiden yksityis kohtaisemmat suo selostukset, jotka sisältävät suo kartan, suurimmista soista poikki leikkaus kuvat ja laboratorioanalyysien tulokset, ovat tilattavissa GTK:n Länsi- Suomen yksiköstä. Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja suon poikki leikkauksesta kuvassa 3. TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että suurimmille tutkit taville soille laadittiin linja verkosto, joka koostuu suon hallit sevan osan poikki vedetystä selkä linjasta ja sitä vastaan kohti suoraan sijoittuvista poikki linjoista (Lappalainen, Stén ja Häikiö 1984). Tutkimus pisteet ovat linjoilla 100 m:n välein. Useimmat tutkimus linjat vaaittiin suon pinnan kaltevuussuhteiden selvittämiseksi. Pieni alaiset ja rikkonaiset suoalueet tutkittiin hajapistein. Tutkimuspisteillä määritettiin suo tyyppi, mättäisyys peittävyys prosentteina taso pinnasta ja mättäiden keski määräinen korkeus. Lisäksi määritettiin puuston puu laji suhteet, tiheys luokka ja kehitysluokka. Kairauksin tutkittiin turve kerros tuman rakenne 10 cm:n tark kuudella. Pääturve lajien ja mah- dollisten lisä tekijöiden suhteel liset osuudet määritettiin 6-asteikolla, turpeen maatu neisuus von Postin 10-asteikolla, kosteus 5-asteikolla sekä kuitui suus asteikolla 0 6. Lisäksi ero tettiin mahdol liset liejukerros tumat ja määri tettiin pohja maalaji. Kaikkien vuonna 1992 tai sen jälkeen tutkit tujen soiden heikosti maatunut (H1 4) rahka turve on kenttä tutki muksen yhteydessä jaoteltu kasvi jäännekoostu muksen mukaan kol meen ryhmään (Acutifolia-, Cuspi data- ja Pa lustria -ryhmät). Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrän arvi oimi seksi kunkin yli metrin syvyisen tutkimus pisteen ympäristö pliktattiin metallisauvalla 2 m:n syvyyteen asti kymmenessä eri kohdassa. Laboratoriotutkimukset Useimmista soista, jotka kenttä tutkimusten perusteella soveltuvat turve tuotantoon, otettiin suon koosta riippuen 1 3 näyte sarjaa laboratorio tutkimuksia varten. Näytt eistä määri tettiin laborato riossa ph-arvo, vesipitoisuus painoprosentteina (105 C:ssa kuivaamalla), tuhka pitoisuus prosent teina (815 ± 25 C:ssa hehkutettuna) kuiva painosta. Lämpö arvot on määritetty Kuopiossa IKA (C 5000 DUO) -kalorimetrillä (ASTM D ). Samoista näyt teistä analysoitiin rikki pitoisuus prosent teina kuiva painosta Leco SC-132 -rikkianalysaattorilla. Tilavuus tarkoista näyt teistä määri tettiin lisäksi kuiva-aineen määrä eli tiheys (kg/suo-m 3 ). Laboratoriotutkimusten perusteella määritetään mm. energiaturpeen laatu uusien ohjearvojen mukaisesti (Energia turpeen laatuohje 2006). 7

8 Tapio Toivonen and Onerva Valo Kuva 1. Alahärmässä tutkitut suot. 1. JÄNISNEVA 2. SAMMUSNEVA 3. RUMPPOOSNEVA 4. HÄSSÄRINSAARI 5. RÄNKINEVA 6. POLVIJÄRVENNEVA 7. HANHIJÄRVI 8. KURJENNEVA 9. PITKÄNPORTAANNEVA 10. PALJAKANNEVA 11. AITASAARENNEVA 12. KALLIOJÄRVI 13. NIITTYPAKKA 14. PÄSSINMÄENNEVA 15. SANTANEVA 16. PENKKINEVA 17. EKONEVA 18. NASSARINNEVA 19. MARTINNEVA- 19. SAARINEVA 20. VUOSNEVA 21. VUOSMAANNEVA 22. LIPPINEVA 23. POROLAMMINNEVA 24. RAHKANEVA 25. RISIAANINNEVA 26. KAKKURINNEVA 27. ÄMMÄNNEVA 28. TUOMAALANNEVA 29. PÖMPELINNEVA 30. LYKÄTTÄVÄNNEVA 31. POHJOISKORPI 32. KÄRRYTIENMÄKI 33. HAUTAMÄENRÄME 34. PLAKKARINNEVA 35. TERVANEVA 36. KARJANNEVA 37. KIVINEVA 38. KANGASANEVA 39. KÖHKÖRÖNEVA 40. TUOHINEVA 41. PIKKULUHTA 42. HEININEVA 8

9 Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat Kuva 2. Esimerkki suokartasta. Tutkimuspisteen yläpuolella oleva luku ilmoittaa keskimaatuneisuuden ja alapuolella olevat heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuuden ja koko turvekerroksen paksuuden desimetreinä. Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. Merkkien selitykset ovat liitteissä 1 ja 2. 9

10 Tapio Toivonen and Onerva Valo AINEISTON KÄSITTELY Laskelmat Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turve lajien ja turve tekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhyke laskutapaa käyttäen (Hänninen, Toivonen ja Grund ström 1983). Siinä jokainen suo kartalle piir retyn kahden vierekkäisen syvyys käyrän tai syvyys käyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyys vyöhykkeensä (0,3 1 m, 1 1,5 m, 1,5 2 m jne). Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä laske taan erikseen turve määrä, jotka yhdistämällä saadaan suon koko nais turve määrä selville. Heikosti maatuneen pinta rahka turpeen (H1 3) ja H4 -maatu neen rahka valtaisen väli turpeen määrät ja turve teki jöiden osuudet on laskettu eril lisellä kasvuturveohjelmalla. Maatu neisuudet sekä turve lajien ja turve tekijöiden määrät ja suhteet on laskettu turve määrillä painottaen. Pliktauksien lieko-osumat on laskettu erikseen 0 1 ja 1 2 m:n välisissä syvyys kerroksissa kantopitoisuusprosentteina turvemäärästä. Kun liekoisuusprosentti on alle 1 %, liekoja on ilmoitettu olevan erittäin vähän. Liekoisuusprosentissa 1 2 % liekoja on vähän, 2 3 %:ssa kohtalaisesti, 3 4 %:ssa runsaasti ja yli 4 %:ssa erittäin runsaasti. Tuotantokelpoisen turpeen energia sisältö on laskettu sekä täysin kuivalle turpeelle että jyrsin turpeen tuotanto kosteu dessa (50 %) olevalle turpeelle. Jos suolta ei ole otettu tilavuustarkkoja laboratorionäytteitä, on energia sisällön arvioimisessa käytetty Mäkilän (1994) esittämää laskenta menetelmää. ARVIOINTIPERUSTEET Energiaturve Soiden soveltuvuus energia turve tuotantoon riippuu mm. turvelajikoostumuksesta, maatuneisuudesta ja tuhkapitoisuudesta. Rahkaturpeen (S) katsotaan soveltuvan energia turpeeksi, jos sen maatuneisuus on korkeampi kuin H4, kun taas sara valtainen (C) turve sopii energiaturpeeksi heikomminkin maatuneena. Toisinaan käyte tään myös H1 3 -maatunutta rahkaturvetta ja H4 -maatu nutta rahka valtaista turvetta energia turpeena jyrsin menetelmällä tuotettuna varsinkin, jos kuljetusetäisyys tuotantoalueelta käyttökohteeseen ei ole kovin pitkä. Suota on tässä raportissa suositeltu energia turvetuotantoon, mikäli siltä löytyy vähin tään 5 ha:n laajuinen yhtenäinen, turve lajiltaan ja maatuneisuudeltaan tuotan toon soveltuva yli 1,5 m syvä alue. Paksu, heikosti maatunut rahka valtainen pinta turve kerros eli ns. pinta rahka on usein este pala turve tuotannon aloittamiselle. Ohutta pintarahkakerrosta ei kuitenkaan ole vähen netty tuotanto kelpoista turve määrää lasket taessa, koska se voidaan sekoittaa alla olevaan turpeeseen ja tuottaa heikko laatuisena energiaturpeena. Tuotanto kelpoisen turpeen määrää laskettaessa on keski syvyydestä vähennetty pohjan epätasaisuu desta riippuen 0,2 0,5 m, mikä vastaa suon pohjalle jäävää, yleensä vaikeasti hyödyn nettävää, usein runsas tuhkaista kerrosta. Suo kohtaisissa selostuksissa on ilmoitettu turve tuotantoon soveltuvaksi määritelty pinta-ala ja alueen tuotanto kelpoinen turvemäärä. Nämä suot ovat mukana turve tuotantoon soveltuvien alueiden kokonaismäärässä. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta poltto aineeksi on nojauduttu energia turpeen uusiin laatu ohjeisiin (Energia turpeen laatuohje 2006). Soista, joista on otettu näytteitä laboratorio määrityksiä varten, ja jotka soveltuvat energia turve tuotantoon, on ilmoitettu jyrsin turpeen laatu luokka energia turpeen laatuohjeessa olevan taulukon 6 mukaisesti (liite 4). Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus vastaa M50-kosteusarvoa. Palaturpeen laatuluokat ovat taulukossa 5 (liite 4). Kasvu- ja ympäristöturve Hyvälaatuisen kasvuturpeen eli viljely turpeen laatuvaatimukset ovat tiukat. Siihen soveltuu vain H1 3 -maatunut rahka turve, josta valtaosa kuuluu Acutifolia -ryhmään. Arvioitaessa suon soveltu vuutta kasvuturvetuotantoon on arviointiperusteena pidetty Turveteollisuusliiton kasvuturpeen laadunmääritysohjetta (liite 4) sekä Maa- ja metsä talousministeriön päätöstä eräistä lannoite valmisteista (Suomen sää- 10

11 Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat döskokoelma N:o ). Laissa viljely turpeella tarkoi tetaan H1 3 -maatunutta vaaleaa rahka turvetta, joka sisältää vähintään 90 % rahka sammal jäännöksiä, joista yli 80 % tulee olla Acutifolia -ryhmän jäännöksiä. Se vastaa kasvu turpeen laadun määritysohjeessa viljely turvetta. Kasvu- ja maan parannusturpeen määritelmä on laissa melko väljä. Turpeen on oltava koostumukseltaan vain pääosin suo kasvien jäännöksiä ja maatuneisuuden H1 6. Hyvälaatuisen kasvu- ja ympäristö turpeen tunnusmerkkejä ovat hyvä nesteen imu- ja pidätyskyky sekä kestävä rakenne. Parhaiten ne täyttyvät tutkimusten mukaan Acutifolia -valtaisella rahkaturpeella (mätästurve) ja heikoimmin Cuspidata -valtaisella rahkaturpeella (kuljuturve). Nykyään on alettu käyttää enenevässä määrin myös hyvin maatuneita rahkavaltaisia turpeita kasvuturpeen raaka-aineena. Mikäli tällaisia turpeita halutaan etsiä tutkituista soista, otollisimpia kohteita ovat suot, joissa suurin osa turpeista on rahkavaltaisia, heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on ohut ja maatumisaste mahdollisimman korkea. Kasvu-, kuivike- tai imeytys turve tuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on ilmoitettu vain sellaisten soiden kohdalla, missä on ainakin 5 ha:n laajuisella alueella vähintään 0,6 m paksu H1 4 -maatunut rahka valtainen pinta kerros, josta huomattava osa koostuu Acutifolia- tai Palustria -ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Mikäli suota on suositeltu ensisijaisesti viljelyturvetuotantoon, on Acutifolia -turvetekijän osuus pinta rahkasta vähintään 72 %. Pelkästään tai valta osin Cuspidata -ryhmän sammalista koostuvaa pinta rahka kerrosta on mah dollista käyttää kasvu turpeena, maan parannusturpeena tai välttä västi kuivike turpeena. Tällaista turvetta on kuitenkin pyritty heikon laadun takia välttä mään käyttämästä näihin tarkoituksiin. Ympäristöturpeella tarkoitetaan lähinnä karjanlannan ja orgaanisten jätteiden ja jäte vesien imeyttämiseen ja sito miseen käytet tävää turvetta, mutta termi sisältää myös muihin ympäristön suojelutarkoituksiin käytettävän turpeen. Käytet tävällä turpeella ei ole tarkkoja laatu kriteereitä, mutta valtaosa käytetystä turpeesta on H1 4 -maatunutta rahkaturvetta, jossa tulisi olla mahdolli simman runsaasti Acutifolia -ryhmän rahka sammalien jäännöksiä. Suon tuotanto kelpoisen alueen heikosti maatunut (H1 3) rahka turve on jaettu laadun mukaan kolmeen päälaatuluokkaan, joiden määräytymisperusteet on selitetty liitteessä 3 (Toivonen 1997). H4 -maatunut rahka valtainen väli turve on jaettu kahteen laatuluokkaan, mikäli kerros on yhtenäinen. Usein tämä kerros on kuitenkin hyvin epä yhtenäinen. Pintakerroksen maatuneisuus vaihtelun takia kaikkien tuotantoon soveltuvien soiden rahka valtaista pintakerrosta ei ole voitu jakaa eri laatuluokkiin. TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET Jokaisesta tutkitusta suosta on tässä raportissa olevan selostuksen lisäksi laadittu yksityis kohtaisempi tutkimus selostus, jossa on tiedot suon sijainnista, ympäristöstä, suo tyypeistä, ojitus tilanteesta, laskusuhteista, turvemääristä, turvelajeista, maatuneisuudesta, liekoisuudesta, laboratoriotuloksista sekä soveltu vuudesta turve tuotantoon. Yksityiskohtaiseen tutkimus selostukseen liittyy suo kartta, johon on merkitty tutkimus linjat ja -pisteet, pisteiden turve paksuudet sekä turpeen keski määräinen maatumis aste. Suo kartassa on erotettu turvekerrostuman paksuutta osoit tavat syvyys vyöhykkeet eri väreillä (kuva 2). Turvekerrostuman rakenteen selven tämiseksi on vaaituista linjoista laadittu poikki leikkausprofiileja, joihin maatu neisuudet, turve lajit ja pohja maalajit on merkitty symbolein. Niihin on lisäksi merkitty lyhentein suo tyypit sekä lieko-osumien määrät (kuva 3). Edellä mainittujen perus tulosteiden lisäksi GTK:n turve tutkimuksista on laadittu atk-ohjelmia, joiden avulla on mahdollista saada moni puolisia tulosteita suosta tai halutusta suon osasta. Tulosteet voivat olla karttoja, taulukko muotoisia listauksia tai näiden yhdistelmiä. Tällaisia ovat esi merkiksi kartat, joilla tutkimus pisteittäin voidaan esittää mm. suotyyppi, liekoisuus, suon pinnan korkeus, pohja maa laji, lieju kerroksen paksuus, tietoja puustosta, suon pinnan mättäi syys ja vetisyys. Samaan karttaan yhdelle tutkimus pisteelle voidaan merkitä kerralla kaksi edellä mainittua tietoa. 11

12 Tapio Toivonen and Onerva Valo ALAHÄRMÄSSÄ TUTKITUT SUOT 1. Jänisneva Jänisneva (kl , x = 7010,0, y = 2431,4) sijaitsee osittain Ylihärmän puolella noin 18 km Alahärmän keskustasta lounaaseen. Suo on muodoltaan rikkonainen, ja se rajoittuu kallioiseen moreenimaastoon. Eteläpään poikki kulkee metsäautotie ja pohjoisreunaan ulottuu metsäautotien pää. Jänisnevalla on 81 tutkimuspistettä ja 73 syvyyspistettä (kuva 4). Tutkimus pisteitä on 5,0/10 ha. Suon kokonaispintaala on 161 ha, yli 1 m syvän alueen 98 ha, yli 1,5 m syvän 68 ha ja yli 2 m syvän 24 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää eteläosassa etelään ja pohjoisosassa koilliseen noin 1 2 m/km. Jänisneva on lähes kokonaan ojitettu. Suon pohjois päästä on laskuoja pohjoiseen Ekoluomaan, joka johtaa Lapuanjokeen ja edelleen Pohjan lahteen. Eteläosan vedet kulkeutuvat kaakkoon Haapojanluomaan ja siitä Lapuanjokeen. Suon keski- ja pohjoisosa kuuluu vesistöalueeseen , Ekoluoman valuma-alue, ja eteläosa vesistöalueeseen , Haapojanluoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (52 %) ja savi (47 %). Moreeni on paikoin lohkareista. Jänisnevan suotyypeistä on rämeellä 86 %, avosuolla 7 %, turvekankaalla 6 % ja pellolla 1 %. Suon pohjoisosassa on lyhytkorsinevaräme-, rahkarämeja tupasvillarämemuuttumaa. Itäreunalla on ruohoturvekangasta. Keskiosassa on pienehkö ojittamaton kalvakkaneva-alue. Eteläosassa rahkarämemuuttuma on tyypillinen. Reunaosien ohutturpeisilla alueilla on mm. pallosararäme- ja kangasrämemuuttumaa ja turvekankaita. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 34 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on varsinkin suon pohjoisosassa harvahkoa ja vajaatuottoista männikköä. Eteläosassa on taimija riukuasteen männikköä. Reunoilla puusto on paikoin kookkaampaa ja tiheämpää. Jänisnevan turpeista on rahkavaltaisia 84 % ja saravaltaisia 16 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 50 %, sararahkaturve (CS) 34 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 15 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 36 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 17 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon eteläosassa on ohuehko heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, mutta pohjoisosassa kerros on paikoin yli metrin paksuinen. Turve koostuu pääasiassa Cuspidata -ryhmän rahkasammalien jäännöksistä, joskin kalvakkaneva-alueella Palustria -ryhmän rahka sammalien jäännökset ovat vallitsevia. Pintakerroksen alla on yleensä kohtalaisen hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta, joka pohjaa kohti muuttuu sarapitoiseksi tai -valtaiseksi. Tupasvilla on yleinen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,5. Liekoja on paikoin runsaasti. Jänisnevalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten yhdeltä pisteeltä. Jänisnevan rikkonainen muoto ja pohjoisosan paikoin paksuhko heikkolaatuinen rahka valtainen pintakerros rajoittavat käyttöä turvetuotantoon. Suolla on noin 50 ha tuotantoon välttävästi soveltuvaa aluetta, joka koostuu kahdesta lähes erillisestä altaasta. Suon pohjois osassa noin 20 ha:n laajuisella alueella on 0,10 milj. suo-m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 -maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3. Sen alla ja muualla pinnasta asti on 0,70 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energia turpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S

13 Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat Kuva 4. Jänisnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 13

14 Tapio Toivonen and Onerva Valo 2. Sammusneva Sammusneva (kl , x = 7010,3, y = 2430,2) sijaitsee noin 19 km Alahärmän keskustasta lounaaseen. Se rajoittuu etelässä Sammusjärveen (58,8 m mpy) ja muualla kallioiseen ja lohkareiseen moreenimaastoon. Suon poikki kulkee metsäautotie. Sammus nevalla on 9 tutkimuspistettä ja 11 syvyyspistettä (kuva 5). Tutkimuspisteitä on 2,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 40 ha, yli 1 m syvän alueen 31 ha, yli 1,5 m syvän 12 ha ja yli 2 m syvän 8 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km. Sammusneva on kokonaan ojitettu. Länsireunasta on laskuoja länteen Sammusluomaan, joka johtaa Röykäsjärveen. Järvestä johtaa Kimojoki kohti Pohjanlahtea. Suo kuuluu vesistö alueeseen , Röykästräskin alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,9 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (45 %), savi (30 %) ja hiesu (20 %). Suon pohjalla on liejua laajahkolla alueella ohut kerros. Sammusnevan suotyypeistä on rämeellä 95 % ja avosuolla 5 %. Yleisimmät suotyypit ovat rahkaräme- ja isovarpurämemuuttuma. Sammusjärven rannalla on luhtanevaa. Keski määräinen pinnan rahkamättäisyys on 43 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on harvahkoa taimi- ja riukuasteen männikköä. Sammusnevan turpeista on rahkavaltaisia 100 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 63 %, sararahkaturve (CS) 37 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 38 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 19 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonais turvemäärästä. Suolla on keskimäärin puolen metrin, eteläpäässä yli metrin paksuinen, heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, josta yli puolet koostuu Acutifolia -ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Sen alla on kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- ja sararahkaturvetta. Tupas villaa on yleisesti lisätekijänä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,4. Liekoja on vähän. Turvetuotantoon vaikuttavia seikkoja ovat eteläosan paksuturpeisen alueen rajoittuminen Sammusjärveen ja suon rikkonaisuus. Sammusnevaa ei suositella turvetuotantoon. Kuva 5. Sammusnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 14

15 Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat 3. Rumppoosneva Rumppoosneva (kl , x = 7011,8, y = 2435,7) sijaitsee noin 13 km Alahärmän keskustasta lounaaseen, lähellä Ylihärmän rajaa. Se rajoittuu lounaassa ja etelässä hiekka kankaaseen ja muualla lohkareiseen moreenimaastoon, ja lounaispuolella kulkee metsäautotie. Suolla on 22 tutkimuspistettä ja 18 syvyyspistettä (kuva 6). Tutkimuspisteitä on 5,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 42 ha, yli 1 m syvän alueen 14 ha ja yli 1,5 m syvän 8 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta on tasainen. Rumppoosneva on kokonaan ojitettu. Pohjoispäästä on laskuoja pohjoiseen Ekoluomaan, joka johtaa Lapuan jokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Ekoluoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,0 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat paikoin lohkareinen moreeni (50 %), savi (33 %) ja hiekka (8 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros. Rumppoosnevan suotyypeistä on rämeellä 67 % ja turvekankaalla 33 %. Suon keskiosa on pääasiassa varsinaista sararämemuuttumaa. Paikoin on karhunsammalmuuttumaa. Reuna osissa on puolukkaturvekangasta sekä tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttumaa. Keski määräinen pinnan rahkamättäisyys on 12 % ja mättäiden korkeus 3,0 dm. Puusto on suon keskellä keskitiheää ja paikoin tiheääkin, osin vajaatuottoista tai taimi- ja riukuasteen männikköä. Reunemmalla on kookkaampaa mäntyvaltaista puustoa. Rumppoosnevan turpeista on rahkavaltaisia 29 %, saravaltaisia 69 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 16 %, sararahkaturve (CS) 11 %, rusko sammal rahkaturve (BS) 2 %, rahkasaraturve (SC) 69 % ja ruskosammalturve (B) 2 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 5 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on ohut. Suurin osa turvekerroksesta on heikohkosti maatunutta rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 4,9. Liekoja on paikoin kohtalaisesti. Turvelajin puolesta Rumppoosneva soveltuu energiaturvetuotantoon. Turvekerros suolla on kuitenkin ohuehko, ja palaturvetuotannon kannalta maatuneisuus on liian alhainen. Suon 8 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,10 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 6. Rumppoosnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 15

16 Tapio Toivonen and Onerva Valo 4. Hässärinsaari Hässärinsaari (kl , x = 7011,5, y = 2436,5) sijaitsee noin 12 km Alahärmän keskustasta lounaaseen. Se rajoittuu lounaassa hiekkakankaaseen, idässä paikoin peltoihin ja muualla lohkareiseen moreenimaastoon. Suon lounaispuolella kulkee metsäautotie. Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 9 syvyyspistettä (kuva 7). Tutkimuspisteitä on 3,6/10 ha. Suon kokonais pinta-ala on 28 ha, mistä yli 1 m syvää aluetta on 11 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää koilliseen noin 5 m/km. Hässärinsaari on kokonaan ojitettu. Vedet kulkeutuvat suon itäpuolella virtaavaan laskuojaan, joka johtaa pohjoiseen Hanhiluomaan ja siitä edelleen Ekoluoman kautta Lapuanjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Ekoluoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,5 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (84 %), savi (11 %) ja hiesu (5 %). Hässärinsaaren suotyypeistä on rämeellä 47 %, turvekankaalla 42 % ja pellolla 11 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukkaturvekangas sekä tupasvillaräme-, rahkaräme- ja varsinainen sararämemuuttuma. Lisäksi suolla on kytöheittoa. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on keskitiheää, toisinaan tiheääkin kehitysluokaltaan vaihtelevaa männikköä, jossa on paikoin runsaasti koivua seassa. Hässärinsaaren turpeista on rahkavaltaisia 36 %, saravaltaisia 55 % ja ruskosammalvaltaisia 9 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 6 %, sararahkaturve (CS) 30 %, rahka saraturve (SC) 55 % ja ruskosammalturve (B) 9 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 3 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on hyvin ohut ja monin paikoin kokonaan puuttuva heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Turve on suurimmaksi osaksi kohtalaisesti maatunutta rahkasara- ja sararahka turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 4,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Liekoja on vähän. Suurimmassa osassa suota turvekerros on alle metrin paksuinen, ja yli 1 m syvä aluekin on vain hieman yli metrin paksuinen. Siksi Hässärinsaarta ei suositella turvetuotantoon. Kuva 7. Hässärinsaaren tutkimus- ja syvyyspisteet. 16

17 Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat 5. Ränkineva Ränkineva (kl , x = 7013,8, y = 2430,4) sijaitsee noin 11 km Alahärmän keskustasta länteen. Se rajoittuu pohjoisessa ja koillisessa peltoihin, etelässä kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon sekä lännessä loivapiirteiseen moreenimaastoon. Itäosassa on useita kalliosaarekkeita. Suon pohjoispuolella kulkee maantie, ja länsireunaan ulottuu metsäautotien pää. Suolla on 82 tutkimuspistettä ja 75 syvyyspistettä (kuva 8). Tutkimus pisteitä on 3,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 210 ha, yli 1 m syvän alueen 187 ha, yli 1,5 m syvän 173 ha ja yli 2 m syvän 152 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää suon keskeltä loivasti koilliseen ja länteen. Ränkineva on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Länsiosassa ja reunoilla on ojitusta. Länsireunasta on laskuoja Röykäsjärveen, josta lähtee Kimojoki kohti Pohjanlahtea. Itäreunasta on peltojen kautta laskuoja Ekoluomaan, joka johtaa Lapuanjokeen. Suon länsiosa kuuluu vesistöalueeseen , Kimojoen yläosan alue, ja itäosa vesistö alueeseen , Ekoluoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,8 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohja maalajit ovat savi (75 %), moreeni (16 %) ja hieta (5 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros. Ränkinevan suotyypeistä on rämeellä 31 %, avosuolla 58 %, turvekankaalla 10 % ja pellolla 1 %. Suon keskiosa on pääasiassa lyhytkorsinevaa (kuva 9), joskin monin paikoin on myös kalvakkanevaa. Myös muutamia saranevalaikkuja esiintyy. Suon länsiosassa on laaja vetinen kohta, johon sulamisvedet ovat menneinä vuosina kerääntyneet ja muodostaneet joksikin aikaa lammen suon pinnalle. Turpeessa ei kuitenkaan ole merkkejä siitä, että alueella olisi ollut lampi suon syntyessä tai missään kehitysvaiheessa. Ojitusalueella suon länsiosassa on varsinaista sararämemuuttumaa. Lisäksi reunoilla on puolukkaturvekangasta sekä rahkaräme-, lyhytkorsinevaräme- ja varsinaista sararäme muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 18 % ja mättäiden korkeus 1,8 dm. Puusto on suon reunaosien ojitusalueella harvahkoa tai keskitiheää, kehitysasteeltaan vaihtelevaa männikköä. Ränkinevan turpeista on rahkavaltaisia 79 % ja saravaltaisia 21 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 37 %, sararahkaturve (CS) 42 % ja rahkasaraturve (SC) 21 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 29 %, puun jäännöksiä Kuva 8. Ränkinevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 17

18 Tapio Toivonen and Onerva Valo (L) sisältäviä 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on paksu ja vetinen, hyvin heikosti (H1 2) maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu suureksi osaksi Cuspidata- ja Palustria -ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Tupasvillan ja suoleväkön jäännöksiä on yleisesti lisätekijänä. Monin paikoin toisena pääturvetekijänä on myös saraa. Sarapitoinen turve ulottuukin paikoin lähelle pintaa. Suon länsiosassa saravaltainen, joskin heikohkosti maatunut turve ulottuu lähelle pintaa. Maatumisaste ei nouse suon pohjallakaan yleensä yli neljän, mutta saran osuus lisääntyy, ja suoleväkkö on yleinen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,9 ja maatuneemman pohjakerroksen 4,7. Liekoja on erittäin vähän. Suolta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten kolmelta pisteeltä. Ränkinevan turvekerros on heikkolaatuinen niin ympäristö- kuin energiaturvekäytössä. Vetisen, heikosti maatuneen turpeen kuiva-ainemäärä tilavuusyksikköä kohden on alhainen. Kasvijäännekoostumuksen perusteella turvetta ei voi suositella kasvutai ympäristö turve käyttöön. Suositeltavaa on antaa suon olla nykyisenkaltaisena, suurimmaksi osaksi luonnon tilaisena, ilman lisäojitusta. Mikäli suo halutaan turvetuotantoon, tulee kyseeseen lähinnä energiaturvetuotanto jyrsinmenetelmällä. Ränkinevalla on noin 160 ha yli 1,5 m syvää aluetta, jossa on teknisesti tuotantoon soveltuvaa turvetta 4,96 milj. suo-m 3. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan se kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q6.0, S0.15. Kuva 9. Vetistä lyhytkorsinevaa Ränkinevan keskellä (kuva Tapio Toivonen). 18

19 Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat 6. Polvijärvenneva Polvijärvenneva (kl , x = 7014,0, y = 2435,8) sijaitsee noin 7 km Alahärmän keskustasta länteen. Se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Länsi- ja itäpuolella kulkee paikallistie. Suolla on 47 tutkimuspistettä ja 38 syvyyspistettä (kuva 10). Tutkimus pisteitä on 3,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 119 ha, yli 1 m syvän alueen 50 ha, yli 1,5 m syvän 36 ha ja yli 2 m syvän 14 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää loivasti itään ja kaakkoon. Polvijärvenneva on kokonaan ojitettu. Itäreunasta lähtee laskuojia Hanhiluomaan, joka johtaa pohjoiseen Ekoluomaan ja edelleen Lapuanjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Ekoluoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (60 %), hiesu (30 %) ja hiekka (10 %). Suon pohjalla on Polvijärvenholman kaakkoispuolella laajahkolla alueella liejua paikoin yli puolen metrin paksuinen kerros. Polvijärvennevan suotyypeistä on rämeellä 94 %, avosuolla 5 % ja korvessa 1 %. Suon keskiosassa on tupasvillarämemuuttumaa ja paikoin isovarpuräme- ja rahkarämemuuttumaa. Alueella on myös pieni silmäkenevalaikku. Reunemmalla on kangasrämemuuttumaa. Keski määräinen pinnan rahkamättäisyys on 18 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Puusto on yleensä keskitiheää riuku- tai pinotavara-asteen männikköä. Polvijärvennevan turpeista on rahkavaltaisia 92 % ja saravaltaisia 8 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 44 %, sararahkaturve (CS) 48 % ja rahkasaraturve (SC) 8 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 33 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 43 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 11 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on keskimäärin puolen metrin paksuinen, heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros, joka koostuu suurimmaksi osaksi Cuspidata -ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Lisätekijöinä on usein tupasvillan ja suoleväkön jäännöksiä. Pintakerroksen alla on kohta laisen hyvin maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta. Puun jäännöksiä on yleisesti suon pohjaosassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,7. Liekoja on paikoin kohtalaisesti. Suuri osa Polvijärvennevaa on ohutturpeista. Suolla on kuitenkin noin 30 ha yli 1,5 m syvää aluetta, jolla turvetuotanto on mahdollista. Alueella on 0,18 milj. suom 3 lähinnä ympäristö turve tuotantoon soveltuvaa H1 4 -maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3. Sen alla on 0,30 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 10. Polvijärvennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 19

20 Tapio Toivonen and Onerva Valo 7. Hanhijärvi Hanhijärvi (kl , x = 7013,2, y = 2437,1) sijaitsee noin 7 km Alahärmän keskustasta länteen. Se rajoittuu lännessä ja etelässä paikoin peltoihin ja muualla loiva piirteiseen moreenimaastoon. Etelä- ja länsipuolella kulkee tilustie. Suolla on 8 tutkimuspistettä ja 4 syvyyspistettä (kuva 11). Tutkimuspisteitä on 3,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 23 ha, yli 1 m syvän alueen 13 ha ja yli 1,5 m syvän 8 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 42 m, ja pinta viettää luoteeseen noin 2 m/km. Hanhijärvi on kokonaan ojitettu. Länsireunasta lähtee Hanhiluoma pohjoiseen yhtyen Ekoluomaan, joka johtaa Lapuanjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen , Ekoluoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,7 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (42 %), hiekka (33 %) ja savi (17 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin puolen metrin paksuinen kerros. Hanhijärven suotyypeistä on rämeellä 84 %, korvessa 8 % ja turvekankaalla 8 %. Suon keskiosa on pääasiassa isovarpurämemuuttumaa. Paikoin on mm. tupasvillaräme-, rahkaräme- ja pallosararämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 21 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on keskitiheää, kehitysluokaltaan vaihtelevaa männikköä. Hanhijärven turpeista on rahkavaltaisia 84 % ja saravaltaisia 16 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 57 %, sararahkaturve (CS) 27 % ja rahkasaraturve (SC) 16 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 35 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 31 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 17 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut, heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Pohjalla on yleensä sarapitoista tai -valtaista turvetta. Lisätekijöinä on usein tupasvillan ja puun jäännöksiä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5. Ohuen heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 4,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 7,0. Liekoja on erittäin runsaasti. Turvelajin ja maatuneisuuden puolesta Hanhijärvi soveltuu energiaturvetuotantoon. Tuotantoa voivat hankaloittaa korkea liekoisuus ja ohuehko turvekerros. Suon 8 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on 0,10 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 11. Hanhijärven tutkimus- ja syvyyspisteet. 20

21 Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat 8. Kurjenneva Kurjenneva (kl , x = 7014,6, y = 2438,4) sijaitsee noin 4 km Alahärmän keskustasta länteen. Se rajoittuu lännessä, pohjoisessa ja etelässä peltoihin ja idässä kallioiseen moreenimaastoon. Eteläreunaa sivuaa maantie. Suolla on 75 tutkimuspistettä ja 72 syvyyspistettä (kuva 12). Tutkimuspisteitä on 4,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 162 ha, yli 1 m syvän alueen 147 ha, yli 1,5 m syvän 128 ha ja yli 2 m syvän 110 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää keskeltä loivasti luoteeseen ja kaakkoon. Kurjenneva on suurimmaksi osaksi luonnontilainen, reunoilla ja kaakkoisosassa on ojitusta. Länsireunasta on laskuojia läheiseen Hanhiluomaan, josta vedet virtaavat Ekoluomaan ja edelleen Lapuanjokeen. Kaakkoisosasta lähtee Kurjenluoma kohti Lapuan jokea. Suon luoteisosa kuuluu vesistöalueeseen , Ekoluoman valuma-alue, ja kaakkoisosa vesistöalueeseen , Alahärmän alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,2 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (44 %), hiesu (25 %) ja hieta (20 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros. Kurjennevan suotyypeistä on rämeellä 65 %, avosuolla 13 %, turvekankaalla 18 % ja pellolla 2 %. Vanhaa turpeennostoaluetta on 2 % pinta-alasta. Suon keskiosa on pääasiassa keidasrämettä (kuva 13). Länsiosassa on lyhytkorsinevaa. Keskustan keidasrämealueen ympärillä on rahkarämettä ja isovarpurämettä. Reunoilla ojitusalueilla on isovarpurämemuuttumaa sekä puolukka- ja varputurvekangasta. Kaakkois lahdekkeessa on vanhoja turvepehkun nostohautoja. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 29 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on suon keskellä keidasrämealueella kitukasvuista ja harvaa männikköä. Reunoilla on mäntyvaltaista harvennus- ja tukkipuustoa. Kurjennevan turpeista on rahkavaltaisia 94 % ja saravaltaisia 6 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 73 %, sararahkaturve (CS) 21 % ja rahkasaraturve (SC) 6 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 31 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on yleisesti yli 2 m:n paksuinen, heikosti Kuva 12. Kurjennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 21

22 Tapio Toivonen and Onerva Valo maatunut pintarahkakerros, jossa on lisätekijänä tupasvillan jäännöksiä. Turpeesta selvästi yli puolet koostuu Cuspidata -ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Pohjalla on ohut kerros kohtalaisesti maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Liekoja on erittäin vähän. Kurjennevalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten kahdelta pisteeltä. Kurjennevan paksu, heikosti maatunut pintarahkakerros soveltuu lähinnä ympäristöturpeen tai varauksin vaalean kasvuturpeen raaka-aineeksi. Länsiosan lyhytkorsineva-alueella turpeen laatu on heikko. Lisäksi tulee huomioida itäosassa olevat lohkaresaarekkeet. Suolla on noin 120 ha lähinnä yli 1,5 m syvää, tuotantoon soveltuvaa aluetta, jossa on 1,56 milj. suo-m 3 kasvu- ja ympäristö turvetuotantoon soveltuvaa H1 3 -maatunutta turvetta. Turve kuuluu laatuluokkaan 3a. Lähinnä H4-maatunutta ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa laatuluokkaan 3b sijoittuvaa turvetta on 0,60 milj. suom 3. Pintakerroksen alla on 0,48 milj. suo-m 3 energiaturve tuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Kuva 13. Keidasrämettä Kurjennevan itäosassa (kuva Tapio Toivonen). 22

23 Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat 9. Pitkänportaanneva Pitkänportaanneva (kl , x = 7017,3, y = 2439,7) sijaitsee noin 2 km Alahärmän keskustasta länteen. Se rajoittuu vaihtelevapiirteiseen moreenimaastoon. Keskiosassa on laajahko peltoalue. Suon poikki kulkee paikallis- ja tilustie. Suolla on 20 tutkimuspistettä ja 16 syvyyspistettä (kuva 14). Tutkimuspisteitä on 4,9/10 ha. Kokonaispinta-ala on 41 ha, yli 1 m syvän alueen 19 ha ja yli 1,5 m syvän 7 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää keskiosassa länteen. Pitkänportaanneva on kokonaan ojitettu. Suon keskeltä on laskuoja länteen Halmesluomaan, joka johtaa pohjoiseen Ekoluomaan ja edelleen Lapuanjokeen. Myös suon pohjoispäästä on ojayhteys Lapuanjokeen. Suo kuuluu pääosin vesistöalueeseen , Ekoluoman valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,0 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (36 %), savi (31 %) ja paikoin lohkareinen moreeni (22 %). Liejua on suon pohjalla laajahkolla alueella ohut kerros. Pitkänportaannevan suotyypeistä on rämeellä 44 %, turvekankaalla 44 % ja pellolla 9 %. Vanhaa turpeennostoaluetta on 3 % pinta-alasta. Suon pohjoisosassa on isovarpuräme- ja tupasvilla rämemuuttumia. Keski- ja eteläosassa yleisin tyyppi on puolukkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan rah- kamättäisyys on 9 % ja mättäiden korkeus 2,8 dm. Puusto on keskitiheää tai tiheää, kehitysasteeltaan vaihtelevaa männyn ja koivun sekametsää. Pitkänportaannevan turpeista on rahkavaltaisia 93 %, saravaltaisia 6 % ja ruskosammal valtaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 70 %, sararahkaturve (CS) 22 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 1 %, rahkasaraturve (SC) 6 % ja ruskosammalturve (B) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 36 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 9 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut, heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on hieman maatuneempaa rahka- tai sararahkaturvetta. Tupasvillaa on yleisesti lisätekijänä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Liekoja on yleensä vähän. Suurin osa Pitkänportaannevasta on ohutturpeista. Vain suon pohjoisosassa on yhtenäinen 7 ha:n laajuinen yli 1,5 m syvä alue, joka soveltuu varauksella pienimuotoiseen energiaturve tuotantoon. Turvekerroksen maatumisaste ei ole kovin korkea. Alueella on 0,09 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Kuva 14. Pitkänportaannevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 23

24 Tapio Toivonen and Onerva Valo 10. Paljakanneva Paljakanneva (kl , x = 7017,3, y = 2428,7) sijaitsee noin 13 km Alahärmän keskustasta länteen, osittain Oravaisten puolella. Se rajoittuu idässä ja luoteessa hiekka-alueeseen ja muualla yleensä loivapiirteiseen, paikoin kallioiseen ja lohkareiseen moreeni maastoon. Suon eteläpuolella kulkee maantie, ja pohjoisosan pelloille johtaa tilustie. Suolla on 165 tutkimuspistettä ja 403 syvyyspistettä (kuva 15). Tutkimuspisteitä on 3,1/10 ha. Kokonais pinta-ala on 540 ha, yli 1 m syvän alueen 165 ha, yli 1,5 m syvän 59 ha ja yli 2 m syvän 15 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää itäosassa kaakkoon ja pohjoispäässä pohjoiseen. Paljakanneva on suurimmaksi osaksi luonnontilainen; itäosassa, pohjoispäässä ja länsireunalla on ojitusta. Suon kaakkoisreunasta on laskuoja Ekoluomaan, joka johtaa Lapuanjokeen. Pohjoispäästä on laskuoja kohti Munsalanjokea. Suo kuuluu vesistöalueisiin , Ekoluoman valumaalue, sekä , Munsolbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,9 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (81 %), moreeni (11 %) ja hieta (4 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros. Paljakannevan suotyypeistä on rämeellä 67 %, avosuolla 25 %, korvessa 1 %, turvekankaalla 2 % ja pellolla 5 %. Suon eteläosan neva-alueella on pää- asiassa lyhytkorsinevaa, paikoin varsinaista saranevaa ja rahkanevaa. Rämealueilla rahkaräme, tupasvillaräme ja kangasräme ovat tyypillisiä. Ojitusalueilla varsinainen sararäme-, rahkaräme- ja tupasvillarämemuuttuma ovat yleisiä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 50 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on rämealueilla yleensä harvahkoa, vajaatuottoista männikköä. Ojitusalueella on tiheämpää ja kookkaampaa mäntyvaltaista puustoa. Paljakannevan turpeista on rahkavaltaisia 89 % ja saravaltaisia 11 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 75 %, sararahkaturve (CS) 14 % ja rahkasaraturve (SC) 11 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 41 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 7 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa suosta on ohutturpeista. Yli metrin syvyinen alue sijoittuu suon etelä- ja keskiosaan. Suolla on paksu heikosti maatunut pintarahkakerros, jonka alla on ohuehko kerros selvästi maatuneempaa sararahka- ja rahkasaraturvetta. Tupasvilla on erittäin yleinen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on erittäin vähän. Paljakanneva kuuluu Natura-verkoston suojelusoiden joukkoon. 24

25 Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat Kuva 15. Paljakannevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 25

26 Tapio Toivonen and Onerva Valo 11. Aitasaarenneva Aitasaarenneva (kl , x = 7019,5, y = 2430,4) sijaitsee noin 14 km Alahärmän keskustasta länteen. Se rajoittuu etelässä ja idässä peltoihin, muualla rikkonaiseen moreenimaastoon. Pohjoisosat sijaitsevat Oravaisten ja Uudenkaarlepyyn alueella. Suon luoteispuolelle johtaa metsäautotietie. Suolla on 182 tutkimus pistettä ja 176 syvyyspistettä (kuva 16). Tutkimuspisteitä on 4,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 400 ha, yli 1 m syvän alueen 330 ha, yli 1,5 m syvän 280 ha ja yli 2 m syvän 180 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on m, ja pinta viettää kaakkoon noin 2 m/km. Aitasaarenneva on lähes kokonaan luonnontilainen, vain reunoilla on paikoin ojitusta. Keskellä on pieni Åkantinjärvi (47,8 m mpy). Suon kaakkoispäästä ojat laskevat Punijärven ojaan, Pihlajabäckeniin ja edelleen Ekoluoman kautta Polijokeen ja siitä Lapuanjokeen. Suo kuuluu suurimmaksi osaksi vesistöalueeseen , Ekoluoman valuma-alue. Suon luoteisosan vedet laskevat ojia pitkin Salmdiketin kautta Rauskasbäckeniin, Jossholms bäckeniin ja edelleen Munsalanjokeen. Tämä osa suosta kuuluu Perämereen laskevaan vesistöalueeseen Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,9 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (24 %), savi (21 %) ja moreeni (19 %). Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros. Aitasaarennevan suotyypeistä on rämeellä 69 %, avosuolla 19 %, korvessa 7 % ja turve kankaalla 5 %. Luoteisosassa vallitsevat rahkaräme, tupasvillaräme ja lyhytkorsinevaräme. Länsiosassa on koivulettokorpea, ja eteläosassa rahkarämettä ja tupasvillarämettä. Itäosassa on mm. lyhytkorsinevaa, varsinaista saranevaa ja tupasvillarämettä. Lisäksi suolla on mm. lettorämettä, varsinaista sararämettä, isovarpurämettä ja kangasrämettä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 42 % ja mättäiden korkeus 2,8 dm. Puusto on rämealueilla yleensä harvahkoa ja kitukasvuista männikköä. Paikoin on seassa runsaasti koivua. Aitasaarennevan turpeista on rahkavaltaisia 88 % ja saravaltaisia 12 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 73 %, sararahkaturve (CS) 15 %, saraturve (C) 6 % ja rahka saraturve (SC) 6 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 59 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 4 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonais turvemäärästä. Suolla on keskimäärin noin metrin paksuinen heikosti maatunut pintarahkakerros, jossa on lisätekijänä erittäin runsaasti tupasvillan jäännöksiä. Pintakerroksen alla on maatuneempaa rahkavaltaista turvetta, joka pohjaa kohti muuttuu usein sarapitoiseksi tai -valtaiseksi. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pinta kerroksen maatumisaste on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Liekoja on erittäin vähän. Aitasaarennevalta on otettu näytteet laboratoriomäärityksiä varten kahdelta pisteeltä. 26