YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUSRAPORTTI 293 Tapio Toivonen YLISTAROSSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and peat reserves of Ylistaro Kuopio 1995

Toivonen, Tapio, 1995. Ylistarossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Geologian tutkimuskeskus, T urvetutkimukset, Turvetutkimusraportti 293, 36 sivua, 3 kuvaaja 2 liitettä. Ylistaron kunnan alueella tutkittiin Geologian tutkimuskeskuksen toimesta vuosina 1984, 1985, 1991 ja 1994 49 suota yhteispinta-alaltaan 5 541 ha. Kaikki kunnan alueella sijaitsevat 20 ha ja sitä suuremmat suot on tutkittu. Tutkituissa soissa on turvetta yhteensä 108,1 milj. suo-m3. Soiden keskisyvyys on 2,0 m, josta heikosti maatuneen pintarahkan osuus on 1,1 m. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,7. Yli 2 m syvän alueen pinta-ala on 2 801 ha ja turvemäärä 78,0 milj. suo-m3. Turpeista on rahkavaltaisia 89 %, ja loput 11 % ovat saravaltaisia. Ylistaron soille on tyypillistä paksu heikosti maatunut pintarahkakerros. Suurin osa soista on ojitettu. Yleisimmät suotyypit ovat keidasräme ja rahkaräme. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta on 92,1 %, kuiva-aineen määrä 76 kg/suo-m 3 ja rikkipitoisuus 0,13 % kuivapainosta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 19,8 MJ/kg. Tutkituista soista soveltuu 22 turvetuotantoon, näistä kymmenen ennen energiaturpeen nostoa kasvuturvetuotantoon, kymmenen pelkästään kasvuturvetuotantoon ja loput 2 energiaturvetuotantoon. Turvetuotantoon soveltuvien alueiden kokonaispinta-ala on 2 218 ha. Energiaturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 1 359 ha. Käyttökelpoiset energiaturvevarat tällä alueella ovat 12,4 milj. suo-m3 ja energiasisältö 50 % :n kosteudessa 5,5 milj. MWh. Kasvuturpeeksi soveltuvien alueiden pinta-ala on 2 173 haja käyttökelpoinen turvemäärä 33,3 milj. suo-m3. Avainsanat : suo, turve, inventointi, energiaturve, kasvuturve, Ylistaro Tapio Toivonen Geologian tutkimuskeskus Betonimiehenkuja 4 FIN-02150 ESPOO FINLAND

Toivonen, Tapio, 1995. Ylistarossa tutkitut suot ja niiden turvevarat - The mires and peat reserves of Ylistaro. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimukset - Geological Survey of Finland, Peat Researches, Turvetutkimusraportti - Report of Peat Investigation 293, 36 pages, 3 figures, 2 appendices. The Geological Survey of Finland studied peat reserves in the municipality of Ylistaro in 1984, 1985, 1991 and 1994. Forty-nine mires covering a total of 5 541 hectares were studied. The mires studied contain a total of 108.1 million m3 of peat in situ. The mean depth of the mires is 2.0 m, including the poorly humified Sphagnum predominant surface layer, which averages 1.1 m in thickness. The mean humification degree (H) of the peat is 4.7. The area deeper than 2 m covers 2 801 ha and contains 72 % of the total peat quantity (78.0 million m3). Eighty-nine per cent of the peat is Sphagnum predominant, and the remaining 11 % Carex predominant. The majority of the mires are drained. The most common site types are ridge-hollow pine bog and Sphagnum fuscum pine bog. The average ash content of peat is 2.6 % of dry weight, the water content 92.1 % of wet weight, the dry bulk density 76 kg per d in situ and the sulphur content 0.13 % of dry weight. The effective calorific value of the dry peat is 19.8 MJ/kg. Twenty-two of the investigated mires are suitable for peat production ; ten of them are suitable for horticultural peat production before fuel peat production and ten only for horticultural peat production. The total area suitable for peat production is 2 218 ha. The total area suitable for fuel peat production is 1 359 ha. The available amount of peat is 12.4 million m3 in situ and the energy content at 50 % moisture content 5.5 million MWh. The area suitable for horticultural peat is 2 173 ha and the available amount of the peat is 33.3 million m3 in situ. Key words : mire, peat, inventory, energy peat, horticultural peat, Ylistaro Tapio Toivonen Geological Survey of Finland Betonimiehenkuja 4 FIN-02150 ESPOO FINLAND

SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 7 TUTKIMUSMENETELMÄT 7 Kenttätutkimukset 7 Laboratoriotutkimukset 10 AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET 10 TUTKITUT SUOT 12 TULOSTEN TARKASTELU 33 KIRJALLISUUTTA 36 LIITTEET

7 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus on tehnyt maaperäkartoitukseen ja valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiin liittyviä turvetutkimuksia Ylistaron kunnan alueella vuosina 1984, 1985, 1991 ja 1994. Ylistaron kunnan alueella on tutkittu 49 suota yhteispinta-alaltaan 5 541 ha (kuva 1). Peruskartoilta tehtyjen pinta-alamittausten mukaan Ylistarossa on 5405 ha 20 ha ja sitä suurempia suoalueita (Lappalainen ja Häikiö 1985). Kaikki kunnan alueella olevat 20 ha ja sitä suuremmat yhtenäiset suoalueet on tutkittu. Tässä tutkimustuloksia esittelevässä raportissa on lyhyet suoselostukset kaikista Ylistarossa tutkituista soista sekä kuntakohtainen tulosten tarkasteluosa. Yksityiskohtaisemmat suoselostukset, jotka sisältävät suokartan, mahdolliset poikkileikkauskuvat ja laboratorioanalyysien tulokset, on tilattavissa GTK :n Etelä-Suomen aluetoimistosta. Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja poikkileikkauskuvasta kuvassa 3. TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että tutkittaville soille laadittiin linjaverkosto, joka koostuu suon hallitsevan osan poikki vedetystä selkälinjasta ja sitä vastaan kohtisuoraan sijoittuvista poikkilinjoista (Lappalainen, Sten ja Häikiö 1984). Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 m :n välein. Useimmat tutkimuslinjat vaaittiin suon pinnan kaltevuussuhteiden selvittämiseksi. Osa pienialaisista soista tutkittiin hajapistein. Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys 5-asteikolla (kuiva, normaali, vetinen, hyllyvä ja rimpinen), mättäisyys peittävyysprosentteina ja mättäiden keskimääräinen korkeus. Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet, tiheysluokka, mahdolliset hakkuut ja kehitysluokka. Kairauksin tutkittiin kerrostuman rakenne 10 cm :n tarkkuudella. Pääturvelajien ja mahdollisten lisätekijöiden suhteelliset osuudet määritettiin 6-asteikolla, turpeen maatuneisuus von Postin 10- asteikolla, kosteus 5-asteikolla sekä kuituisuus asteikolla 0-6. Lisäksi erotettiin mahdolliset liejukerrostumat ja määritettiin pohjamaalaji. Vuonna 1991 ja sitä myöhemmin tutkituissa soissa on heikosti maatunut pintarahka kenttätutkimuksen yhteydessä jaoteltu kasvijäännekoostumuksen mukaan kolmeen ryhmään (Acutifolia-, Cuspidataja Palustria-ryhmät). Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrän arvioimiseksi kunkin tutkimuspisteen ympäristö pliktattiin 2 m:n syvyyteen asti kymmenessä eri kohdassa.

8 Kuva 1. Ylistarossa tutkitut suot. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1. Rukkistenluhdat 2. Perähaudanneva 3. "Nimetön" 4. Keskisenneva 5. Järvenneva 6. Kuokkamällinneva 7. Varisneva 8. Kärryneva 9. Nevaisenneva 10. Lakianeva 11. Läntineva 12. Riihineva 13. Peräneva W 14. Peräneva E 15. "Vähäjärvenneva" 16. Suuneva 17. Halkoneva 18. "Kuninkaanneva" 19. Karjansillanneva 20. Haudanneva 21. Voitonneva 22. Kitineva 23. Kinnarinneva 24. Laurikkalanneva 25. Honkirämäkkö 26. Hirvialhonneva 27. Kainastonneva 28. Tapaninneva 29. Pelmaanneva 30. Riutanneva 31. Sutelanneva 32. Kaukolanneva 33. Lähdesneva 34. Hiipakkalanneva 35. Partaneva 36. Yrköönneva 37. Kiimaneva 38. Eveliinanrämäkkö 39. Hangasneva 40. Herttuanneva 41. "Kujajärvenneva" 42. "Kirkkokallionneva" 43. "Patakallionneva" 44. Holmannevat 45. Hasusaarenneva 46. Untamalanneva 47. Kurtunneva 48. Rautaisenneva 49. Kiimaneva

. 9 A 1400-70m 7 00-250m 4.3 015 A1000-460m 7.5 550-,,-,-,* 'i~ 6.0 014% 6.4 2/V694"3.8 2/12 6 013.2 4 2 6.0 7/14 819G 2/18 60. 4.6 ;1 A 1650 m 5 ' 8 1/7 i/26 7 q Å 800-380. m s/7 % 7 13/254~. 6.4 7/9 53~-- *"\ 0121 6/32 ~ A t400.335m 1156:0F` silsfi 5 3 1/4 6.1/ /. 6/28 5.8 0/80 ~3 0/2863 1/9 55.3. 312 v 3 5.5 5 1/1161 1/2~60 3. lf 13 01 21A1200+465m 0/3s 60 FL9-8. i 6 ' 8 /10/20 1 0128 64. /96 54. 2/1761'. 2/901. ilo 5.6 2i21 ~26 6 7 0/ 8 513440. A600.265m` O'2E4.4 W I' 1114 010 Å 400. 315m 37.0 0/2 A1000.6 00m 8 00 340m N N 0 S00 M 1 1 1 t 1 1 OE0L00IRN TUTKIMUSKESKUS Kuva 2. Esimerkki suokartasta. Merkkien selite liitteessä 2. NW H MPY MRRTUNEISUUS SE M SPY 1'I H MPY 92 91 90 SUOTYYPPI.LIEKOISUUS.TURVELRJIT JA POHJRMRRLRJIT PSRMU o/0 KRKU 0/0 TRHU 2/0 TRHU 0/0 RR 0/0 LKN 0/0 LKN 1/0 RR 0/0 LKNR 0/0 YSRMU 0/0 PTK YSRSU 0/0. 0/1 M MPY _92 _91 _90 89 _8'9 88 _88 87 _87 86 _86 85 _85-626m -400-200 A800_0 200 i 400 5 00m WOt TVTXIM I J Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. Merkkien selite liitteessä 2.

10 Laboratoriotutkimukset Useimmista soista, jotka soveltuvat kenttätutkimusten perusteella turvetuotantoon, otettiin suon koosta riippuen 1-6 näytesarjaa laboratoriotutkimuksia varten. Näytteistä määritettiin laboratoriossa ph-arvo, vesipitoisuus painoprosentteina (105 C :ssa kuivaamalla), tuhkapitoisuus prosentteina (815 ± 25' C : ssa hehkutettuna) kuivapainosta sekä joka toisesta näytteestä lämpöarvo Leco AC-300 -kalorimetrillä (ASTM D 3286). Samoista näytteistä määritettiin rikkipitoisuus prosentteina kuivapainosta Leco SC-132 -rikkianalysaattorilla. Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin lisäksi kuiva-aineen määrä eli tiheys (kg/suo-m 3). Kasvuturveominaisuuksien selvittämiseksi on osasta näytteitä tehty vaihtokapasiteettimäärityksiä bariumasetaattimenetelmällä. AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajienja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen, Toivonen ja Grundström 1983). Siinä jokainen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä (0,3-0,9 m, 1,0-1,9 m jne.). Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä, jotka yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä selville. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät ja suhteet lasketaan turvemäärillä painottaen. Todetut lieko-osumat on laskettu erikseen 0-1 ja 1-2 m :n välisissä syvyyskerroksissa kantopitoisuusprosentteina turvemäärästä. Soiden soveltuvuus energiaturvetuotantoon riippuu mm. turvelajikoostumuksesta, maatumisasteesta ja tuhkapitoisuudesta. Rahkaturpeen (S) katsotaan soveltuvan energiaturpeeksi, jos sen maatumisaste on korkeampi kuin H4, kun taas saravaltainen (C) turve sopii energiaturpeeksi heikomminkin maatuneena. Toisinaan käytetään myös H4 maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta heikkolaatuisena energiaturpeena jyrsinmenetelmällä tuotettuna. Suota on suositeltu energiaturvetuotantoon, mikäli siltä löytyy vähintään noin 10 ha yhtenäistä turvelajin ja maatumisasteen puolesta tuotantoon soveltuvaa yli 1 1/z tai 2 m syvää aluetta. Paksu pintarahka on usein este palaturvetuotannon aloittamiselle. Ohutta pintarahkaa ei kuitenkaan ole vähennetty käyttökelpoista turvemäärää laskettaessa, koska se voidaan tuottaa heikkolaatuisena energiaturpeena. Tuotantoalueen tulee olla lisäksi ilman suuria pumppaustoimenpiteitä kuivattavissa. Asutuksen keskellä sijaitsevia soita ja vesistöihin rajoittuvia pienikokoisia soita ei ole suositeltu turvetuotantoon. Käyttökelpoisen turpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty tilanteesta riippuen noin 0,5 m, joka vastaa suon pohjalle jäävää, yleensä vaikeasti hyödynnettävää, runsastuhkaista kerrosta. Vain ne suot ovat mukana turvetuotantoon soveltuvien alueiden kokonaismäärässä, joista suoselostuksissa on ilmoitettu käyttökelpoinen pinta-ala. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta polttoaineeksi on nojauduttu polttoturpeen laatuohjeisiin (liite 1). Käyttökelpoisen turpeen energiasisältö on laskettu sekä kuivalle turpeelle että jyrsinturpeen käyttökosteudessa (50 %) olevalle turpeelle. Jos suolta ei ole otettu laboratorionäytteitä, on energiasisällön arvioimisessa käytetty Mäkilän (1994) esittämää menetelmää. Hyvälaatuisen (1. lk) kasvuturpeen laatuvaatimukset ovat tiukat. Siihen soveltuu vain H1-3 maatunut rahkaturve, josta valtaosa kuuluu Acutifolia-ryhmään. Arvioitaessa suon soveltuvuutta kasvuturvetuotantoon on arviointiperusteena pidetty Turveteollisuusliiton kasvuturvestandardia (1980). Kasvuturvetuotantoon soveltuvan alueen pintaala on ilmoitettu vain sellaisten soiden kohdalla, missä on vähintään noin 10 ha :n alueella yli 0,6 m paksu H1-3 maatunut pintarahkakerros, josta osa kuuluu Acutifolia-ryhmään. Ainakin osa tästä turpeesta soveltuu 1. luokan kasvuturpeeksi. Pelkästään tai valtaosin Cuspidata- ja Palustriaryhmiin kuuluva pintarahkakerrosta on mahdollista käyttää 2. luokan kasvuturpeena tai välttävästi kuiviketurpeena. Tällaista turvetta on kuitenkin pyritty välttämään käyttämästä näihin tarkoituksiin.

1 1 Viimeksi mainittuihin ryhmiin kuuluvien soiden pintarahkaa ei ole laskettu mukaan käyttökelpoisen turpeen määrään. Pintarahkan H1-3 ja H4 maatuneen turpeen määrät on laskettu erillisellä kasvuturveohjelmalla. Jokaisesta tutkitusta suosta on tässä raportissa olevan suppean selostuksen lisäksi laadittu yksityiskohtainen tutkimusselostus, jossa on tiedot suon sijainnista, ympäristöstä, suotyypeistä, ojitustilanteesta, laskusuhteista, turvemääristä, turvelajeista, maatumisasteesta, liekoisuudesta, laboratoriotuloksista sekä soveltuvuudesta turvetuotantoon. Yksityiskohtaiseen tutkimusselostukseen liittyy suokartta, johon on merkitty tutkimuslinjat, tutkimus- ja syvyydenmittauspisteet, pisteiden turvepaksuudet sekä turpeen keskimääräinen maatumisaste. Suokartassa on lisäksi turvekerros- tuman paksuutta osoittavat syvyyskäyrät (kuva 2). Turvekerrostuman rakenteen selventämiseksi on vaaituista linjoista laadittu poikkileikkausprofiileita, joihin maatuneisuudet, turvelajit ja pohjamaalajit on merkitty symbolein. Niihin on lisäksi merkitty lyhentein suotyypit sekä lieko-osumien määrät (kuva 3). Edellä mainittujen perustulostusten lisäksi GTK :n turvetutkimuksistaon laadittu atk-ohjelmia, joilla saadaan monipuolinen kuva suosta tai halutusta tutkimusalueesta. Tulosteet ovat tasokarttoja ja listauksia tai näiden yhdistelmiä. Tällaisia ovat esimerkiksi kartat, joilla tutkimuspisteittäin voidaan esittää mm. suotyyppi, liekoisuus, suon pinnan korkeus, pohjamaalaji, liejukerroksen paksuus, tietoja puustosta, suon pinnan mättäisyys ja vetisyys. Yhdelle tutkimuspisteelle voidaan piirtää kerralla kaksi edellä mainittua tietoa.

1 2 TUTKITUT SUOT 1. Rukkistenluhdat Rukkistenluhdat (kl. 1244 08) sijaitsee osittain Ilmajoen puolella noin 24 km Ylistaron keskustasta etelälounaaseen. Suo rajoittuu idässä harjuun, etelässä Järvennevaan ja muualla moreenimaastoon. Eteläosaan on raivattu peltoja. Itäreunaa sivuaa paikallistie, ja suolle johtaa useita tilusteitä. Suo on tutkittu hajapistein. Tutkimuspistetiheys on 1,3 kpl/10 ha. Kokonaispinta-ala on 106 ha, yli 1 m syvän alueen 66 ha, yli 1,5 m syvän 26 ha ja yli 2 m syvän alueen 6 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 58-62 m, ja pinta viettää luoteeseen. Rukkistenluhdat on kokonaan ojitettu. Vedet laskevat suon länsiosan halki virtaavaan puroon, joka johtaa pohjoiseen Orismalanjokeen, joka laskee Kotilampeen ja lopulta Kyrönjokeen. Rukkistenluhtain yleisimmät suotyypit ovat puolukka- ja varputurvekangas. Eteläosassa on korpimuuttumaa. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,7. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja savi. Liejua on suon pohjalla monin paikoin vaihtelevan paksuinen kerros. Turpeista on rahkavaltaisia (S ja CS) 54 % ja saravaltaisia (C ja SC) 46 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 12 %, CS 42 %, C 1 % ja SC 45 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 53 ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 12 %. Turvelajin ja maatumisasteen puolesta Rukkistenluhdat soveltuu energiaturvetuotantoon. Suurin osa suosta on kuitenkin ohutturpeista. Lisäksi puusto on monin paikoin kookasta ja tiheää sekä liekoisuus korkea. Pienimuotoiseen turvetuotantoon soveltuu suon yli 1,5 m syvä 26 ha :n alue, josta osa on raivattu pelloiksi. 2. Perähaudanneva Perähaudanneva (kl. 1244 11) sijaitsee noin 24 km Ylistaron keskustasta etelälounaaseen. Suo rajoittuu kaakossa peltoon ja muualla moreenimäkiin. Suolle ei ole ajokelpoista tietä. Suo on tutkittu hajapistein. Tutkimuspistetiheys on 1,8 kpl/ 10 ha. Kokonaispinta-ala on 40 ha, yli 1 m syvän alueen 11 haja yli 2 m syvän 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 67-70 m, ja pinta viettää etelään ja länteen. Perähaudanneva on kokonaan ojitettu. Suon eteläpäästä lähtee laskuoja Nahkaluomaan, joka johtaa Kyrönjokeen. Perähaudannevan yleisimmät suotyypit ovat erilaiset turvekankaat sekä rahka- ja tupasvillarä- memuuttumat. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (59 %), moreeni ja savi. Liejua on suon pohjalla syvimmissä kohdissa vaihtelevan paksuinen kerros. Turpeista on rahkavaltaisia 39 % ja saravaltaisia 61 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 20 %, CS 19 % ja SC 61 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 21 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 28 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 6 %. Suurin osa Perähaudannevasta on ohutturpeista. Suota ei suositella turvetuotantoon.

1 3 3. "Nimetön" "Nimetön" (kl. 1244 11) sijaitsee noin 23 km Ylistaron keskustasta etelälounaaseen. Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Pohjoisreunaa sivuaa metsäautotie. Suo on tutkittu hajapistein. Tutkimuspistetiheys on 1,9 kpl/10 ha. Kokonaispinta-ala on 27 ha ja yli 1 m syvän alueen 5 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 75-76 m. "Nimetön" on kokonaan ojitettu. Suolta on laskuoja etelään Perähaudannevalle ja edelleen Kyrönjokeen. Pohjois- ja länsireunasta on lisäksi ojayhteys Kyrönjokeen. "Nimettömän" yleisimmät suotyypit ovat suon keskellä isovarpurämemuuttuma ja muualla sara- rämememuuttuma sekä varputurvekangas. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Suon pohja on paikoin epätasainen. Vallitseva pohjamaalaji on moreeni. Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros. Turpeista on rahkavaltaisia 55 % ja saravaltaisia 45 %. Pääturvelaj eittain j akaantuma on S 30 %, CS 25 % ja SC 45 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 11 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 22 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 8 %. Ohuen turvekerroksen takia suo ei sovellu turvetuotantoon. 4. Keskisenneva Keskisenneva (kl. 1244 08) sijaitsee noin 21 km Ylistaron keskustasta etelälounaaseen. Suo rajoittuu idässä hiesupeltoihin ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon itäpuolelle ulottuu tilustie. Suo on tutkittu hajapistein. Tutkimuspistetiheys on 3,3 kpl/10 ha. Kokonaispinta-ala on 55 ha ja yli 1 m syvän alueen 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 55-60 m, ja pinta viettää itään ja koilliseen. Keskisenneva on kokonaan ojitettu. Vedet laskevat itäreunassa virtaavan puron kautta Orismalanjokeen, joka johtaa Kyrönjokeen. Keskisennevan yleisimmät suotyypit ovat turvekankaat ja korpimuuttumat. Paikoin on tupas- villa- ja sararämemuuttumaa. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,6. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, savi ja hieta. Liejua on suon pohjalla laajahkolla alueella vaihtelevan paksuinen kerros. Turpeista on rahkavaltaisia 66 % ja saravaltaisia 34 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 19 %, CS 47 % ja SC 34 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 50 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 4%. Ohuen turvekerroksen takia Keskisenneva ei sovellu turvetuotantoon. 5. Järvenneva Järvenneva (kl. 1244 11) sijaitsee noin 19 km Ylistaron keskustasta etelälounaaseen. Suo on moreenisaarekkeiden rikkoma, ja se rajoittuu mäkiseen sekä osin kallioiseen moreenimaastoon. Luoteisosassa sijaitsee umpeenkasvanut Lauttajärvi. Pohjoisreunaa sivuaa metsäautotie. Tutkimuspistetiheys on 1,1 kpl/10 ha. Kokonaispinta-ala on 150 ha, yli 1 m syvän alueen 89 ha ja yli 2 m syvän 48 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 78-80 m ja pinta viettää luoteeseen. Järvenneva on suurimmaksi osaksi ojitettu. Keskiosassa on pari pienehköä ojittamatonta aluetta. Vedet laskevat Lauttajärven (76 m mpy) kautta luoteeseen Ulvilanluomaan, joka yhtyy Orismalanjokeen, joka taas laskee Kyrönjokeen. Järvennevan yleisin suotyyppi on ojittamattomilla alueilla rahkaräme. Järven läheisyydessä on varsinaista saranevaa ja ruohoista saranevaa.

14 Ojitusalueella on mm. sararämemuuttumaa, rahkarämemuuttumaa, isovarpurämemuuttumaa sekä tupasvillarämemuuttumaa. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (53 %), hiesu ja hiekka. Liejua on suon pohjalla laajalla alueella vaihtelevan paksuinen kerros. Järvennevan turpeista on rahkavaltaisia 50 % ja saravaltaisia 50 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 29 %, CS 21 % ja SC 50 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 40 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 37 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 2 %. Turvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat suon rikkonaisuus ja paikoin paksuhko heikkolaatuinen pintarahkakerros. Suota ei suositella turvetuotantoon. 6. Kuokkamällinneva Kuokkamällinneva (kl. 1244 12) sijaitsee noin 17 km Ylistaron keskustasta etelälounaaseen. Suo rajoittuu paikoin kallioiseen moreenimaastoon. Suon itä- ja länsipuolella kulkee metsäautotie. Tutkimuspistetiheys on 4,5 kpl/10 ha. Kokonaispinta-ala on 56 ha, yli 1 m syvän alueen 35 ha ja yli 2 m syvän 3 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 62-67 m, ja pinta viettää luoteeseen. Kuokkamällinneva on kokonaan ojitettu. Länsireunasta on ojayhteys Ulvilanluomaan, joka johtaa Orismalanjokeen. Pohjoispäästä on samoin laskuoja Orismalanjokeen, joka yhtyy Kyrönjokeen. Kuokkamällinnevan keskiosa on isovarpurämemuuttumaa. Reunaosissa on lisäksi tupasvillarä- me- ja sararämemuuttumaa. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,3. Suon pohja on epätasainen. Vallitseva pohjamaalaji on moreeni, joka on lohkareista. Liejua on suon pohjalla parissa pisteessä ohut kerros. Turpeista on rahkavaltaisia 62 % ja saravaltaisia 38 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 28 %, CS 34 %, C 8 % ja SC 30 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 33 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 12 %. Suurin osa Kuokkamällinnevasta on ohutturpeista. Lisäksi suolla on epätasainen ja lohkareinen moreenipohja. Suota ei suositella turvetuotantoon. 7. Varisneva Varisneva (kl. 2222 03) sijaitsee noin 15 km Ylistaron keskustasta etelään. Suo rajoittuu etelässä ja pohjoisessa osittain turvepohjaisiin peltoihin ja muualla moreenimaastoon. Suon itäpuolella kulkee maantie. Tutkimuspistetiheys on 3,3 kpl/ 10 ha. Kokonaispinta-ala on 206 ha, yli 1 m syvän alueen 172 ha ja yli 2 m syvän 133 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 49-52 m, ja pinta viettää suon keskeltä etelään ja pohjoiseen. Varisneva on suureksi osaksi ojitettu. Osa ojista on uusia. Suon keskellä on luonnontilainen alue. Eteläosasta lähtee laskuojia Könninluomaan, joka jatkuu Tieksinluomana Kyrönjokeen. Pohjoispäästä on laskuoja Jääskänjoen kautta Kyrönjokeen. Varisnevan keskiosan yleisimmät suotyypit ovat keidasräme, lyhytkorsineva ja rahkaneva. Reunemmalla on näiden ojikkomuotojen lisäksi rahkaräme-, tupasvillaräme-, lyhytkorsinevaräme- ja isovarpurämeojikoita ja -muuttumia. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (86 %) ja moreeni. Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros. Turpeista on rahkavaltaisia 84 % ja saravaltaisia 16 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 63 %, CS 21 % ja SC 16 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 20 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 2 %.

15 Varisnevan heikosti maatunut pintarahkakerros soveltuu varauksin kasvuturvetuotantoon. Käyttökelpoisuutta heikentää Acutifolia- ja Cuspidataryhmien vaihtelu horisontaali- ja vertikaalisuunnassa. Näytteiden vaihtokapasiteettiarvot ovat pai- koin alhaisia. Yli 2 m syvän 133 ha :n alueen pintarahkasta osa soveltuu 1. luokan kasvuturpeen raaka-aineeksi. Pintarahkan alapuolella on noin metrin paksuinen kerros energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. 8. Kärryneva Kärryneva (kl. 2222 03) sijaitsee noin 13 km Ylistaron keskustasta etelään. Suo rajoittuu kallioisiin moreenimäkiin. Suolla on useita kallio- ja moreenisaarekkeita. Länsireunaa sivuaa maantie ja pohjoisreunaa läheiselle louhokselle johtava tie. Suo on tutkittu hajapistein. Tutkimuspistetiheys on 3,3 kpl/10 ha. Kokonaispinta-ala on 42 ha, yli 1 m syvän alueen 35 ha ja yli 2 m syvän 16 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 56-57 m. Kärryneva on kokonaan ojitettu. Itäpäästä lähtee laskuoja Saarikkonevalle, jolta on ojayhteys Kyrönjokeen. Kärrynevan yleisimmät suotyypit ovat isovarpuräme- (53 %), rahkaräme- ja tupasvillaräme- muuttuma. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi, hieta ja moreeni. Kärrynevan turpeet ovat rahkavaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 83 % ja CS 17 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 30 %. Suo on hyvin rikkonainen. Turvetuotannon kannalta paksuhko heikosti maatunut pintarahka on ongelmallinen. Se on kasvuturpeeksi heikkolaatuista, ja sitä on liian ohut kerros. Energiaturvetuotannon kannalta kerros on taas haitallisen paksu. Lisäksi liekoisuus suolla on erittäin korkea. Suota ei suositella turvetuotantoon. 9. Nevaisenneva Nevaisenneva (kl. 1244 12) sijaitsee noin 13 km Ylistaron keskustasta etelään. Suo erittäin rikkonainen, ja se rajoittuu koillisessa paikoin Lakianevaan ja muualla moreenimaastoon. Suon pohjoispuolelle ulottuu metsäautotien pää. Suo on tutkittu hajapistein. Tutkimuspistetiheys on 2,4 kpl /10 ha. Kokonaispinta-ala on 45 ha ja yli 1 m syvän alueen 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 42-45 m, ja pinta viettää pohjoiseen. Nevaisenneva on kokonaan ojitettu. Pohjoispäästä lähtee laskujoki Alhojokeen, joka johtaa Kyrönjokeen. Nevaisennevan yleisimmät suotyypit ovat puolukka- ja varputurvekangas. Lisäksi suon poh- joisosassa on ruohoturvekangasta ja muualla paikoin tupasvilla- ja pallosararämemuuttumaa. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,2. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi ja moreeni, joka on usein lohkareista. Turpeista on rahkavaltaisia 48 % ja saravaltaisia 52 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 9 %, CS 39 % ja SC 52 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä tarpeita on 3 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 77 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 1 %. Ohuen turvekerroksen takia Nevaisenneva ei sovellu turvetuotantoon.

1 6 10. Lakianeva Lakianeva (kl. 1244 12) sijaitsee noin 11 km Ylistaron keskustasta etelään. Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suon kaakkois- ja luoteispuolelle ulottuu metsäautotie. Tutkimuspistetiheys on 5,0 kpl/10 ha. Kokonaispinta-ala on 86 ha, yli 1 m syvän alueen 53 ha ja yli 2 m syvän 24 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 43-45 m, ja pinta viettää loivasti luoteeseen. Lakianeva on suurimmaksi osaksi ojitettu. Kaakkoisosassa on ojittamaton alue. Suon pohjois-, itä- ja länsireunasta on ojayhteys Jääskänjokeen, joka johtaa Alhojokeen ja edelleen Kyrönjokeen. Lakianevan yleisimmät suotyypit ovat ojittamattomalla alueella rahkaräme ja -neva. Muualla on isovarpuräme-, tupasvillaräme- ja rahkaräme- muuttumaa. Reunaosissa ovat turvekankaat, korpimuuttumat ja sararämemuuttumat tyypillisiä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (50 %) ja moreeni. Liejua on suon pohjalla laajalla alueella paksuhko kerros. Turpeista on rahkavaltaisia 73 % ja saravaltaisia 27 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 39 %, CS 34 % ja SC 27 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 10 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 54 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 4 %. Lakianevalla on turvetuotannon kannalta hankalan paksu melko heikkolaatuinen pintarahkakerros. Suota ei suositella turvetuotantoon. 11. Läntineva Läntineva (kl. 2222 03) sijaitsee noin 14 km Ylistaron keskustasta eteläkaakkoon. Suo rajoittuu vaihtelevapiirteiseenmoreenimaastoon. Suon eteläpuolella kulkee paikallistie, ja länsipuolelle ulottuu tilusteitä. Tutkimuspistetiheys on 3,1 kpl/10 ha. Kokonaispinta-ala on 292 ha, yli 1 m syvän alueen 236 ha ja yli 2 m syvän 185 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 46-49 m ja pinta on melko tasainen. Läntinevan reunat ja pohjoispää on ojitettu. Suon länsireunasta lähtee laskuoja pohjoiseen Taipaleenluomaan, joka johtaa Kyrönjokeen. Myös itäreunasta on ojayhteys Kainastonluoman kautta Kyrönjokeen. Läntinevan pohjois- ja keskiosassa on keidasrämettä, joka kaakkoa kohti muuttuu lyhytkorsinevaksi. Reunemmalla ovat rahka- ja isovarpurämemuuttuma tyypillisiä. Reunaosissa on mm. sararäme- ja tupasvillarämemuuttumia. Luoteisosan keidasrämealuetta on ojitettu ja raivattu pelloksi (savettu) huonolla menestyksellä. Ojat ovat paikoin syviä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (41 % ),savi ja hiekka. Liejua on suon pohjalla laajalla alueella paikoin paksunakin kerroksena. Läntinevan turpeista on rahkavaltaisia 92 % ja saravaltaisia 8 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 70 %, CS 22 % ja SC 7 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 11 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 1 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 3 %. Paksu heikosti maatunut pintarahkakerros soveltuuvarauksinkasvuturvetuotantoon. Pintarahkan laatu vaihtelee sekä vertikaali- että horisontaalitasossa. Läntinevalla on noin 100 ha kasvuturvetuotantoon soveltuvaa aluetta. Pintarahkan alapuolella on lisäksi energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta.

1 7 12. Riihineva Riihineva (kl. 2222 03) sijaitsee noin 8 km Ylistaron keskustasta etelään. Suo rajoittuu idässä paikoin moreenimaastoon ja muualla peltoihin. Ylistaron ja Ilmajoen välinen maantie sivuaa suon itäreunaa. Tutkimuspistetiheys on 4,2 kpl/10 ha. Kokonaispinta-ala on 106 ha, yli 1 m syvän alueen 93 ha ja yli 2 m syvän 56 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 35-37 m, ja pinta viettää loivasti luoteeseen. Riihinevan etelä- ja pohjoispää sekä reunaosat on ojitettu. Suon keskellä on ojittamaton alue. Länsiosaan on raivattu uutta peltoa. Vedet laskevat suon länsipuolella virtaavaan Jääskänjokeen, joka yhtyy Orismalanjokeen ja edelleen Kyrönjokeen. Riihinevan keskiosa on keidasrämettä, jonka ympärillä on rahkarämemuuttumaa. Reunaosissa on isovarpurämemuuttumaa ja turvekankaita. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (82 %) ja hieta. Turpeista on rahkavaltaisia 82 % ja saravaltaisia 18 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 64 %, CS 18 % ja SC 18 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 17 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 5 %. Riihinevalla on paksu heikosti maatunut pintarahkakerros, joka koostuu suurimmaksi osaksi Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Paikoin on kuitenkin selvästi Acutifolia-valtaisia kohtia. Siksi suurin osa yli 2 m syvän 56 hain alueen pintarahkasta soveltuu vain 2. luokan kasvuturpeen tai kuiviketurpeen raaka-aineeksi. 13. Peräneva W Peräneva W (kl. 2222 06) sijaitsee noin 13 km Ylistaron keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pohjoisessa ja lännessä peltoon ja muualla moreenimaastoon. Suon pohjoispäähän ulottuu heikkokuntoinen tilustie. Itäreunassa kulkee korkeajännitelinja. Suo on tutkittu hajapistein. Tutkimuspistetiheys on 3,7 kpl/10 ha. Kokonaispinta-ala on 30 ha ja yli 1 m syvän alueen 21 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 38-40 m, ja pinta viettää pohjoiseen. Peräneva on kokonaan ojitettu. Vedet laskevat pohjoiseen Kainastonluomaan, joka yhtyy Kyrönjokeen. Peränevan yleisimmät suotyypit ovat suon ete- läosassa tupasvillarämemuuttuma, pohjoisessa isovarpurämemuuttuma ja reunoilla turvekankaat. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Suon pohja on tasainen. Yleisin pohjamaalaji on savi. Turpeista on rahkavaltaisia 83 % ja saravaltaisia 17 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 41 %, CS 42 % ja SC 17 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 21 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 48 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 5 %. Ohuen turvekerroksen takia Peränevaa ei suositella turvetuotantoon. 14. Peräneva E Peräneva E (kl. 2222 06) sijaitsee noin 14 km Ylistaron keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pohjoisessa peltoihinja muualla moreenimaastoon. Suon eteläpuolitse kulkee metsäautotie ja koillisosaa halkoo rautatie. Suo on tutkittu hajapistein. Tutkimuspistetiheys on 3,9 kpl/10 ha. Kokonaispinta-ala on 31 ha, yli 1 m syvän alueen 17 ha ja yli 2 m syvän 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 39-40 m, ja pinta viettää pohoiseen. Peräneva E on kokonaan ojitettu. Vedet virtaavat laskuojia myöten pohjoiseen Kainastonluomaan, joka johtaa Kyrönjokeen. Peränevan yleisimmät suotyypit ovat tupasvillarämemuuttuma ja etenkin pohjoisosassa ja reunoilla puolukka- ja mustikkaturvekankaat. Turveker-

1 8 rostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Suon pohja on paikoin epätasainen. Pohjamaalajina on pohjoisosassa savi ja eteläosassa lohkareinen moreeni. Turpeista on rahkavaltaisia 66 % ja saravaltaisia 34 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 24 %, CS 42 %ja SC 34 %. Tupasvillaa lisätekijänä si- sältäviä turpeita on 17 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 59 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 9 %. Rikkonaisuuden ja ohuen turvekerroksen takia Peräneva E ei sovellu turvetuotantoon. 15. "Vähäjärvenneva" "Vähäjärvenneva" (kl. 2222 06) sijaitsee noin 12 km Ylistaron keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenimaastoon ja on muodoltaan erittäin rikkonainen. Eteläpäässä sijaitsee Vähäjärvi. Pohjoisosaa halkoo valtatie, itä- ja eteläpuolella on metstäautotie ja keskiosan poikki kulkee rautatie. Suo on tutkittu hajapistein. Tutkimuspistetiheys on 3,2 kpl/10 ha. Kokonaispinta-ala on 56 ha, yli 1 m syvän alueen 30 ha ja yli 2 m syvän 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 41-43 m, ja pinta viettää pohjoiseen. "Vähäjärvenneva" on kokonaan ojitettu. Vähäjärvestä ja suon pohjoiosasta lähtee laskuojia Kainastonluomaan, joka laskee Kyrönjokeen. "Vähäjärvennevan" yleisimmät suotyypit ovat suon pohjoisosassa isovarpurämemuuttuma ja erilaiset turvekankaat. Valtatien pohjoispuolella on osittain hakattu korpialue. Eteläosissa isovarpurämemuuttuma on tyypillisin suotyyppi. Paikoin on sararämemuuttumaa. Turvekerrostumankeskimaatuneisuus on 6,6. Suon pohja on paikoin epätasainen. Pohjamaalajeina ovat savi (54 %) ja moreeni. Liejua on suon pohjalla monella pisteellä ohut kerros. Turpeista on rahkavaltaisia 74 % ja saravaltaisia 26 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 36 %, CS 38 %, C 2 % ja SC 24 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 4 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 54 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 4 %. Rikkonaisuuden ja yleensä ohuen turvekerroksen takia "Vähäjärvennevaa" ei suositella turvetuotantoon. 16. Suuneva Suuneva (kl. 2222 06) sijaitsee noin 12 km Ylistaron keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pohjoisessa ja etelässä peltoon ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon itäreunaa sivuaa kaatopaikalle johtava tie. Tutkimuspistetiheys on 4,5 kpl/ 10 ha. Kokonaispinta-ala on 60 ha, yli 1 m syvän alueen 44 ha ja yli 2 m syvän 24 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 44-45 m, ja pinta viettää loivasti etelään. Suuneva on kokonaan ojitettu. Vedet laskevat etelään läheiseen Kainastonluomaan, joka johtaa Kyrönjokeen. Suunevan keskiosa on rahkarämemuuttumaa. Reunaosissa on tupasvillarämemuuttumaa ja turvekankaita. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (72 %) ja moreeni. Turpeista on rahkavaltaisia 72 % ja saravaltaisia 28 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 42 %, CS 30 % ja SC 28 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 47 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 2 %. Suuneva on turvetuotannon kannalta ongelmallinen, koska suolla on melko paksu heikkolaatuinen pintarahkakerros, joka ei sovellu 1. luokan kasvuturpeeksi eikä energiaturpeeksi. Suota ei suositella turvetuotantoon.

19 17. Halkoneva Halkoneva (kl. 2222 06) sijaitsee noin 15 km Ylistaron keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pohjoisessa ja lännessä moreenimaastoon ja muualla pääasiassa turvepohjaisiin peltoihin. Eteläosan poikki kulkee valtatie ja itäosan paikallistie. Lisäksi länsireunaan ulottuu ajokelpoinen tie. Tutkimuspistetiheys on 2,8 kpl/10 ha. Kokonaispinta-ala on 503 ha, yli 1 m syvän alueen 426 ha ja yli 2 m syvän 299 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 39-43 m ja pinta viettää loivasti etelään. Halkoneva on osittain ojitettu. Suon pohjois- ja eteläosassa on laajahko luonnontilainen alue. Suurin osa vesistä virtaa laskuojia myöten kaakkoon Kyrönjokeen. Luoteisnurkasta on lisäksi laskuoja Varrasjärveen, josta lähtee Kainastonluoma luoteeseen kohti Kyrönjokea. Halkonevan luonnontilaisilla alueilla on pääasiassa keidasrämettä ja paikoin rahkarämettä sekä lyhytkorsinevaa. Ojitetulla alueella on näiden lisäksi mm. rahkaneva- ja isovarpurämemuuttumaa. Itäpäässä ja reunoilla on turvekankaita. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Suon pohja on tasainen. Vallitseva pohjamaalaji on savi. Länsi- ja pohjoisreunassa on moreenia. Liejua on suon pohjalla muutamassa pisteessä ohut kerros. Turpeista on rahkavaltaisia 96 % ja saravaltaisia 4 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 69 %, CS 28 % ja SC 3 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 27 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 1 %. Halkonevan yli 2 m syvän 299 ha :n alueen paksu heikosti maatunut pintarahkakerros soveltuu varauksin kasvuturvetuotantoon. Osa turpeesta soveltuu 1. luokan kasvuturpeen raaka-aineeksi, mutta laatua heikentää Acutifolia- ja Cuspidataryhmien mosaiikkimainen esiintyminen sekä horisontaali- että vertikaalisuunnassa. Pintarahkan alapuolella on lisäksi energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. 18. "Kuninkaanneva" "Kuninkaanneva" (kl. 2222 06) sijaitsee noin 17 km Ylistaron keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenimaastoon ja etelässä turvepohjaisiin peltoihin. Eteläpään poikki kulkee maantie ja pohjoispuolitsepaikallistie. Tutkimuspistetiheys on 3,8 kpl/10 ha. Kokonaispinta-ala on 86 ha, yli 1 m syvän alueen 52 ha ja yli 2 m syvän 6 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 39-41 m, ja pinta viettää loivasti etelään. "Kuninkaanneva" on kokonaan ojitettu. Suon itä- ja eteläreunasta on laskuojia kaakkoon Kyrönjokeen. "Kuninkaannevan" yleisimmät suotyypit ovat keski- ja pohjoisosassa isovarpu- ja rahkarämemuuttuma. Eteläosassa ja reunoilla on yleensä varpu- tai puolukkaturvekangasta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Suon pohja on tasainen. Yleisin pohjamaalaji on savi. Turpeista on rahkavaltaisia 80 % ja saravaltaisia 20 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 50 %, CS 30 % ja SC 20 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 36 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 2 %. Suurin osa "Kuninkaannevasta" on melko ohutturpeista. Suolla on paikoin runsaan puolen metrin paksuinen heikosti maatunut pintarahkakerros, joka ei sovellu hyvälaatuiseksi kasvuturpeeksi. Suota ei suositella turvetuotantoon.

20 19. Karjansillanneva Karjansillanneva (kl. 2222 06) sijaitsee noin 19 km Ylistaron keskustasta itäkaakkoon. Suo rajoittuu lähes joka puolella peltoihin. Itäreunaa sivuaa paikallistie. Tutkimuspistetiheys on 4,6 kpl/ 10 ha. Kokonaispinta-ala on 71 ha, yli 1 m syvän alueen 62 ha ja yli 2 m syvän 45 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 39-41 m, ja pinta on melko tasainen. Karjansillanneva on kokonaan ojitettu. Pohjois- ja eteläosasta lähtee laskuojia itään läheiseen Kyrönjokeen. Itäreunaan on kaivettu valtaoja. Karjansillannevan pohjoisosassa on keidasrämeja rahkarämemuuttumaa. Keskiosassa on metsittynyt peltoalue ja eteläosassa pääasiassa rahkarämemuuttumaa. Reunoilla on turvekangasta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4, 8. Suon pohja on tasainen. Vallitseva pohjamaalaji on savi. Liejua on suon pohjalla muutamassa pisteessä ohut kerros. Turpeista on rahkavaltaisia 97 % ja saravaltaisia 3 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 80 %, CS 17 % ja SC 3 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 11 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 1 %. Turvelaj inja maatumisasteen puolesta Karjansillannevan yli 2 m syvän 45 ha :n alueen heikosti maatunut pintarahka soveltuu kasvuturvetuotantoon. Suurin osa H1-3 maatuneesta pintarahkasta soveltuu kasvijäännekoostumuksen perusteella 1. luokan kasvuturpeen raaka-aineeksi. Pintarahkan hyödyntämisen jälkeen maatuneempaa ohuehkoa pohjakerrosta on mahdollista käyttää energiaturvetuotantoon. 20. Haudanneva Haudanneva (kl. 2222 06) sijaitsee noin 10 km Ylistaron keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu koillisessa Voitonnevaan ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Itäpuolella on kaatopaikka. Suon itäreunaan ulottuu metsäautotien pää.tutkimuspistetiheys on 4,9 kpl/10 ha. Kokonaispintaala on 49 ha, yli 1 m syvän alueen 33 ha ja yli 2 m syvän 14 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 44-45 m, ja pinta viettää loivasti itään. Haudanneva on kokonaan ojitettu. Itäreunasta on laskuoja Kruununojaan, joka yhtyy Kainastonluomaan ja edelleen Kyrönjokeen. Pohjoisreunasta on myös ojayhteys Kyrönjokeen. Haudannevan keskiosassa on rahkarämemuuttumaa sekä paikoin tupasvilla- ja isovarpurämemuuttumaa. Reunaosissa on ruohoista sararäme- muuttumaa ja varsinaista sararämemuuttmaa. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (57 %) ja moreeni. Liejua on suon pohjalla laajalla alueella vajaa metrin paksuinen kerros. Turpeista on rahkavaltaisia 81 % ja saravaltaisia 19 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 52 %, CS 29 % ja SC 19 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 32 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 36 %. Suon yli 1,5 m syvä 20 hain alue soveltuu varauksin energiaturvetuotantoon. Alueella on noin 0,4 m paksu H1-3 maatunut pintarahkakerros, joka tulisi ensin hyödyntää kasvu- tai kuviketurpeena tai poistaa.

2 1 21. Voitonneva Voitonneva (kl. 2222 06) sijaitsee noin 11 km Ylistaron keskustasta itäkaakkoon. Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Koillis- ja lounaisreunassa on peltoja. Suo on erittäin rikkonainen, ja se koostuu useasta toisiinsa liittyvästä altaasta. Suon ympärille on rakennettu useita metsäautoteitä. Tutkimuspistetiheys on 4,3 kpl/10 ha. Kokonaispinta-ala on 684 ha, yli 1 m syvän alueen 553 ha ja yli 2 m syvän alueen 368 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 43-49 m, ja pinta viettää suon keskeltä sekä etelään että pohjoiseen. Voitonneva on suureksi osaksi ojitettu. Suon keskiosissa on kuitenkin luonnontilaisia alueita. Suon halki on kaivettu valtaoja, jonka keskiosassa on vedenjakaja. Pohjoisosan vedet laskevat Pukkilanluoman kautta Kyrönjokeen ja eteläosan Kainastonluoman kautta Kyrönjokeen. Voitonnevan yleisimmät suotyypit ovat erilaiset rämeet, joita on 69 % havainnoista. Rämetyypeistä yleisimmät ovat rahka-, keidas- ja isovarpurämeet.karämemuuttumia sekä paikoin turvekankaita. Nevoja on 11 %, ja niistä yleisin on lyhytkorsineva. Turvekankaita on 16 %, ja ne keskittyvät reunaosiin ja ohutturpeisille alueille. Korpia on vähän. Luonnontilaisia suotyyppejä on 36 % ha- vainnoista. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, moreeni ja savi. Voitonnevan turpeista on rahkavaltaisia 97 % ja saravaltaisia 3 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 58 %, CS 39 % ja SC 3 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 29 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 31 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 7 %. Turvetuotantoa haittaavia tekijöitä ovat suon rikkonaisuus ja epätasainen pohja. Suolla on runsaasti turpeenalaisia moreeni- tai kalliosaarekkeita. Tuotantoalueiden suunnittelua haittaa myös suon halki kaivettu valtaoja. Suolla on useita laajahkoja yli 2 m syviä alueita, joilla on yleensä yli metri H1-3 maatunutta pintarahkaa. Rahkan laatu ei kuitenkaan täytä monin paikoin ensimmäisen luokan kasvuturpeelle asetettuja vaatimuksia. Lisäksi kerroksen paksuus vaihtelee huomattavasti. Suolla on yhteensä noin 160 ha yli 2 m syvää aluetta, joka soveltuu varauksin kasvu- ja kuiviketurvetuotantoon. Pintarahkan käytön jälkeen alueelta on mahdollista nostaa lopuksi energiaturvetta. 22. Kitinneva Kitinneva (kl. 2311 04) sijaitsee noin 16 km Ylistaron keskustasta itään. Suo rajoittuu etelässä ja lännessä turvepohjaisiin peltoihin ja muualla moreenimäkiin. Suuri osa suosta on raivattu aikoinaan pelloksi, ja osa on metsitetty uudelleen. Länsireunaa sivuaa paikallistie. Tutkimuspistetiheys on 3,7 kpl/10 ha. Kokonaispinta-ala on 100 ha, yli 1 m syvän alueen 71 ha ja yli 2 m syvän 33 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 40-50 m, ja pinta viettää kaakkoon. Kitinneva on kokonaan ojitettu. Kruununoja virtaa suon eteläosan halki itään yhtyen Kyrönjokeen. Kitinnevan yleisimmät suotyypit pohjois- ja keskiosassa ovat rahkaräme- ja keidasrämemuuttuma sekä rahkanevamuuttuma. Eteläosassa sekä reunoilla on turvekankaita. Suolla on myös laajahkoja metsitettyjä kytöheittoalueita. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Suon pohja on tasainen. Yleisin pohjamaalaji on savi. Turpeista on rahkavaltaisia 80 % ja saravaltaisia 20 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 50 %, CS 30 % ja SC 20 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 28 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 6 %. Kitinnevan pohjoisosassa on noin 32 ha yli 2 m syvää aluetta, joka soveltuu tyydyttävästi kasvutai kuiviketurvetuotantoon. Koska pintarahka koostuu vaihtelevasti sekä Acutifolia- että Cuspidataryhmien rahkasammalien jäännöksistä, suuri osa turpeesta soveltuu vain 2. luokan kasvuturpeeksi. Pintarahkan alapuolella ja eteläosan kytöheittoalueella on noin metri maatuneempaa ja usein sarapitoista turvetta, joka soveltuu energiaturpeen raaka-aineeksi. Käyttökelpoisen yli 1,5 m syvän alueen pinta-ala on noin 40 ha.

2 2 23. Kinnarinneva Kinnarinneva (kl. 231104) sijaitsee noin 17 km Ylistaron keskustasta itään. Suo rajoittuu etelässä ja lännessä peltoihin ja muualla moreenimaastoon. Eteläreunaa sivuaa tilustie. Suo on tutkittu hajapistein. Tutkimuspistetiheys on 3,3 kpl/10 ha. Kokonaispinta-ala on 30 ha, yli 1 m syvän alueen 20 ha ja yli 2 m syvän 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 39-41 m, ja pinta viettää etelään. Kinnarinneva on kokonaan ojitettu. Vedet virtaavat suon eteläosasta laskuojia myöten läheiseen Kyrönjokeen. Kinnarinnevan yleisimmät suotyypit ovat isovarpuräme- ja tupasvillarämemuuttuma. Reunaosissa on puolukkaturvekangasta. Turvekerrostu- man keskimaatuneisuus on 6,0. Suon pohja on tasainen. Vallitseva pohjamaalaji on savi, joskin paikoin lohkareinen moreeni tulee saven läpi. Turpeista on rahkavaltaisia 86 % ja saravaltaisia 14 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 60 %, CS 26 % ja SC 14 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 51 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 3 %. Kinnarinneva on turvetuotannon kannalta melko ohutturpeinen. Paikoin ojat ulottuvat mineraalimaahan asti. Lisäksi suolla on lohkareita. Suota ei suositella turvetuotantoon. 24. Laurikkalanneva Laurikkalanneva (kl. 2311 04) sijaitsee noin 11 km Ylistaron keskustasta itään. Suo rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon. Suon kaakkois- ja luoteispuolellakulkeemetsäautotie. Tutkimuspistetiheys on 3,5 kpl/10 ha. Kokonaispinta-ala on 46 ha, yli 1 m syvän alueen 32 ha ja yli 2 m syvän 15 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 45-48 m, ja pinta viettää pohjoiseen. Laurikkalanneva on kauttaaltaan ojitettu. Suon itäosan poikki virtaa Pukkilanluoma pohjoiseen läheiseen Kyrönjokeen. Laurikkalannevan yleisimmät suotyypit ovat rahkaräme- ja isovarpurämemuuttuma. Paikoin on tupasvillarämemuuttumaa. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (61 %) ja moreeni, joka on paikoin lohkareista. Turpeista on rahkavaltaisia 73 % ja saravaltaisia 27 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 51 %, CS 22 %, C 1 % ja SC 26 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 41 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 5 %. Paksun heikkolaatuisen pintarahkan takia Laurikkalannevaa ei suositella turvetuotantoon. 25. Honkirämäkkö Honkirämäkkö (kl. 2311 04) sijaitsee noin 10 km Ylistaron keskustasta itään. Suo rajoittuu mäkiseen ja lohkareiseen moreenimaastoon.tutkimuspistetiheys on 4,4 kpl/10 ha. Kokonaispintaala on 39 ha, yli 1 m syvän alueen 27 ha ja yli 2 m syvän 7 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 46-47 m. Honkirämäkkö on kokonaan ojitettu. Pohjoisosan erillisestä altaasta on laskuoja Pukkilanluomaan, joka johtaa läheiseen Kyrönjokeen. Länsireunasta on lisäksi ojayhteys Varesvuonluomaan. Honkirämäkön yleisimmät suotyypit ovat rahkaräme- ja isovarpurämemuuttuma. Paikoin on tupasvillarämemuuttumaa. Kaakkoisosassa on puolukka- ja varputurvekangasta. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,3. Yleisimmät pohjamaalajit ovat lohkareinen moreeni ja savi. Liejua on suon pohjalla useassa pisteessä vaihtelevan paksuinen kerros.

23 Turpeista on rahkavaltaisia 77 % ja saravaltaisia 23 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 48 %, CS 29 % ja SC 23 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 42 % ja varpujen jäännöksiä si- sältäviä 1 %. Turvetuotantoa haittaavia tekijöitä Honkirämäköllä ovat epätasainen lohkareinen moreenipohja, korkea liekoisuus ja ohuehko turvekerros. Suota ei suositella turvetuotantoon. 26. Hirvialhonneva Hirvialhonneva (kl. 2311 01) sijaitsee noin 7 km Ylistaron keskustasta itään. Suo rajoittuu pohjoisessa ja etelässä peltoihin ja muualla kallioiseen moreenimaastoon. Suon länsipuolella kulkee paikallistie, ja suolle johtaa tilusteitä. Tutkimuspistetiheys on 5,6 kpl/10 ha. Kokonaispinta-ala on 59 ha, yli 1 m syvän alueen 52 ha ja yli 2 m syvän 40 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 36-38 m ja pinta viettää keskeltä loivasti pohjoiseen ja etelään. Hirvialhonneva on kokonaan ojitettu. Pohjoispäästä on suora ojayhteys Kyrönjokeen. Eteläpäästä on lisäksi laskuoja Korvenojaan, joka johtaa Kainastonluomaan ja edelleen länteen Kyrönjokeen. Hirvialhonnevan keskiosa on rahkarämemuuttumaa. Paikoin on tupasvillarämemuuttumaa. Reunaosissa on isovarpurämemuuttuma tyypillinen. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Suon pohja on tasainen. Yleisin pohjamaalaji on savi (85 %). Itä- ja länsireunassa on moreenia. Hirvialhonnevan turpeet ovat rahkavaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 73 %,ja CS 27 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 28 %,puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 36 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 3 %. Suolla on paksu heikosti maatunut pintarahkakerros, joka soveltuu varauksin kasvu- tai kuiviketurpeen raaka-aineeksi. Turvetuotantoon soveltuu parhaiten yli 2 m syvä yhtenäinen 40 ha :n alue. 27. Kainastonneva Kainastonneva (kl. 231101) sijaitsee noin 4 km Ylistaron keskustasta eteläkaakkoon. Suo rajoittuu peltoihin. Seinäjoelle vievä maantie sivuaa suota etelässä ja lännessä. Tutkimuspistetiheys on 4,2 kpl/10 ha. Kokonaispinta-ala on 167 ha, yli 1 m syvän alueen 157 ha ja yli 2 m syvän 113 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 28-33 m, ja pinta viettää paikoin etelään. Kainastonneva on kokonaan ojitettu. Vedet virtaavat laskuojia myöten suon eteläpuolella olevaan puroon, joka johtaa Kyrönjokeen. Kainastonnevan keskiosien yleisimmät suotyypit ovat keidasräme ja rahkarämeojikot sekä -muuttumat. Reunaosissa on isovarpurämemuuttumia ja turvekankaita. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiesu. Liejua on suon pohjalla paikoitellen ohut kerros. Turpeista on rahkavaltaisia 99 % ja saravaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 78 %, CS 21 % ja SC 1 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 13 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 4%. Kainastonnevan soveltuvuutta turvetuotantoon heikentää sen läheisyys kuntakeskukseen, jolloin vesistökuormitus- ja pölykysymykset tulevat voimakkaasti esille. Suolla on yhtenäinen laaja yli 2 m syvä alue (113 ha), jolla on keskimäärin runsaan metrin paksuinen H3 maatunut pintarahkakerros, joka soveltuu kasvuturvetuotantoon. Tämän kerroksen alla oleva yleensä H4 maatunut rahkavaltainen kerros soveltuu kasvuturvetuotantoon selvästi huonommin mm. suoleväkön jäänteiden runsauden takia.