415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s. Hannu Pajunen (2011). Siikalatvan turvevarat. Osa 2. 57 s. Teuvo Herranen (2011). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 144 s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2011). Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 106 s. Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto (2011). Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 87 s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2011). Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 137 s. Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo (2011). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 4. 111 s. Tapio Toivonen ja Asta Harju (2011). Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 106 s. Timo Suomi ja Ale Grundström (2011). Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat. 83 s. Ari Luukkanen (2011). Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 66 s. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2012). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 2. 89 s. Jukka Leino (2012). Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 105 s. Hannu Pajunen (2012). Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 51 s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2012). Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 136 s. Teuvo Herranen (2012). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 150 s. Tutustu turvepaikkaan: http://www.geo.fi Julkaisun myynti: Geologian tutkimuskeskus / Kirjasto PL 1237, 70211 Kuopio Puh. 029 503 3250 tai 029 503 3255 Fax 029 503 3901 s-posti: kuolibrary@gtk.fi KOPIJYVÄ OY Kuopio 2012 ISBN 978-952-217-211-2 ISBN 978-952-217-211-2 (nid.) ISBN 978-952-217-212-9 (PDF) ISSN 1235-9440 9 789522 172112 GTK Turvetutkimusraportti 429 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3 Teuvo Herranen www.gtk.fi info@gtk.fi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 429 2012 Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstrakt: De undersökta myrarna i Kronoby och deras torvtillgångar Del 3 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Kruunupyy, Ostrobothnia Part 3 Teuvo Herranen
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 429 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 429 Teuvo Herranen KRUUNUPYYSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 3 Abstrakt: De undersökta myrarna i Kronoby och deras torvtillgångar Del 3 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Kruunupyy, Ostrobothnia Part 3 Espoo 2012
Herranen, Teuvo 2012. Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turve varat, Osa 3. Geologian tutkimus keskus, Turve tutkimus raportti 429, 133 sivua, 72 kuvaa, 5 tauluk koa ja 5 liitettä. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Kruunupyyn turvevaroja vuosina 1987, 1997 2000 ja 2007 2010. Tutkimukset julkaistaan kolmena raporttina. Tähän raporttiin on koottu Kruunupyynjoen, Perhonjoen ja Kälviänjoen vesistöalueiden soita (55 kpl), joiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 6 201 ha ja kokonaisturvemäärä noin 83 milj.suo-m 3. Suot on ryhmitelty vesistöalueittain. Digitoinnin yhteydessä tarkistettu tutkittu kokonaissuoala Kruunupyyssä on 14 984 ha. Raportti sisältää myös yhteenvedon kaikista kunnan alueella tutkituista soista. Kruunupyyn suot ovat yleensä ohutturpeisia. Tähän raporttiin tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,3 m, josta heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta on keskimäärin 0,5 m. Tuotantokelpoisena alueena yleisesti pidettyä yli 1, 5 metrin syvyistä suota on noin 41 % tutkitusta alasta (2 531 ha). Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturpeen (S H1 4 ) osuus on 39 % koko turvemäärästä. Yli 1,5 m syvällä alueella sen osuus on 43 %. Koko turvemäärästä 68 % (n. 56 milj. suo-m 3 ) on yli 1,5 m syvällä alueella. Tutkittujen soiden turpeista rahkavaltaisia on 77 % ja saravaltaisia 23 %. Yleensä ravinteikkaita saraturpeita tavataan soiden pohjalla, ja tupasvillaa sisältävät rahkaturpeet muodostavat suon pintakerroksen. Usein tupasvillapitoisia turpeita tavataan myös pohjaturvekerroksessa ja puuainespitoisia turpeita pintaturvekerroksessa. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,6, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen (S H1 4 ) 3,1 ja hyvin maatuneen turpeen (S H5-10, C H1-10 ) 5,6. Suurin osa suoalasta, 69 % on ojitettu lähinnä metsänkasvatusta varten. Luonnontilaista suota on 31 %. Tutkittujen soiden suotyypeistä yleisimpiä ovat erilaiset rämeet, joita on 59 % pinta-alasta. Avosoita eli nevoja on 14 % pintaalasta ja korpia 2 %. Turvekankaiden, turvepeltojen ja turvetuotantoalueiden osuus on yhteensä 24 %. Energiaturpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,2 %. Turpeen kuiva-ainepitoisuus on vastaavasti keskimäärin 83,2 kg/suo-m 3, ph 4,0, vesipitoisuus 90,9 % märkäpainosta ja tehollinen lämpöarvo 20,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,29 % turpeen kuivapainosta. Raportin 55 suosta energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 29 suolta yhteensä 1 733 ha sekä kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvia 20 suolta yhteensä 1 432 ha. Tutkitusta suoalasta (6 201 ha) noin 28 % (1 762 ha) soveltuu turvetuotantoon. Teolliseen turvetuotantoon soveltuu 26 suota 30 tuotantokelpoisesta suosta. Tutkittujen soiden käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 14 milj. suo-m 3 eli n. 1 203 000 tonnia. Soiden energiasisältö on vastaavasti noin 21,7 milj. GJ eli 6,0 TWh (50 %:n käyttökosteudessa). Raportin soissa on kasvuturvevaroja yhteensä noin 16 milj. suo-m 3 eli keskimäärin 1,1 metrin kerros tuotantokelpoisella alueella. Usein Kruunupyyssä on kerros kasvuturpeen raaka-ainetta energiakäyttöön sopivan turpeen päällä. Asiasanat (Geosanasto, GTK): turve-esiintymät, suot, turve, polttoturve, kasvuturve, ympäristöturve, varat, Kruunupyy Teuvo Herranen Geologian tutkimuskeskus PL 97 67101 Kokkola Sähköposti: teuvo.herranen@gtk.fi ISBN 978-952-217-211-2 (nid.) ISBN 978-952-217-212-9 (PDF) ISSN 1235-9440
Herranen, Teuvo 2012. Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turve varat, Osa 3. De undersökta myrarna i Kronoby och deras torvtillgångar, Del 3. Geologian tutkimus keskus, Turve tutkimus raportti 429. Geologiska forskningscentralen, Torvforskningsrapport 429, 133 sidor, 72 bilder, 5 tabeller och 5 bilagor. Geologiska forskningscentralen (GTK) har undersökt torvtillgångar i Kronoby under åren 1987, 1997 2000 och 2007 2010. Forskningarna publiceras som tre rapporter. Till denna rapport samlades 55 myrar från vattenområdet vid Kronoby å, Perho å och Kelviå å med en areal på sammanlagt 6 201 ha, och sammanlagt kvantitet på ca. 83 milj.myr-m 3. Myrarna är grupperade enligt vattenområden. Den sammanlagda i samband med digitering uppdaterade forskade myrarealen i Kronoby är 14 984 ha. Rapporten innehåller ocksåsammandraget av alla forskade myrarna i kommun Kronobys myrar är i allmänhet tunntorviga. Torvavlagringarnas medeldjup, forskade till denna rapport är 1,3 m, varav det låghumifierade vitmossytlagrets andel är 0,5 m. Det 1,5 m djupa myrområdet, som i allmänhet anses vara lämpligt för torvtäkt, omfattar cirka 41 % av den forskade arealen (2 531 ha). Det låghumifierade vitmossytlagret(s H1 4 ) utgör 39 % av hela torvmängden. Andelen i torvmängden i den över 1,5 meter djupa arealen är 43 %. Av hela torvmängden är 68 % (ca. 56 milj. myr-m 3 ) på den över 1,5 m djupa arealen. Torvmängden ända upp till 77 % består av vitmossdominerad torv och till 23 % av starrdominerad. Vanligen finns eutrof starrtorv på botten av myrarna, medan tuvull innehållande vitmosstorv bildar ytlagret. Ofta finns det tuvull innehållande torv också på botten och torv med vedrester i ytlagret. Torvens humifieringsgrad är i medeltal 4,6, den låghumifierade vitmossytlagrets (S H1 4 ) 3,1 och den höghumifierade torvens (S H5-10, C H1-10 ) 5,6. Den största delen av myrarnas areal, 69 % har utdikats närmast med tanke på skogsproduktion. Ända upp till 31 % av myrarealen är i naturtillstånd. De vanligaste myrtyperna är olika slags tallmyrar, vilka täcker 59 % av hela arealen. Öppna myrar täcker 14 % av arealen. Bränntorvens askhalt är i medeltal 3,2 % av torrvikten, torrsubstans 83,2 kg/ myr-m 3, ph 4,0, fukthalt 90,9 % av våtvikten och den torra torvens effektiva värmevärde 20,4 MJ/kg. Svavelhalten är i medeltal 0,29 % av torvens torrsubstans. Tjugo nio av de undersökta 55 myrarna lämpar sig för energitorvproduktion på ett område av 1 733 ha. Tjugo myrar lämpar sig för växt- och miljötorvproduktion på ett område av 1 432 ha. Av den forskade arealen (6 201 ha) lämpar sig cirka 28 % (1762 ha) för torvproduktion. Tjugo sex av 30 myrar lämpliga för torvproduktion, lämpar sig för industriell torvproduktion. Den användbara energitorvmängden är cirka 14 milj. myr-m 3 eller cirka 1 203 000 t. Bränntorvens energiinnehåll vid en användningsfuktighet av 50 % är cirka 21,7 milj. GJ eller 6, 0 TWh. Råvara lämplig för växt- och miljötorvproduktion är cirka 16 milj. myr-m 3 eller i medeltal ett 1,1 m tjockt torvlager på den produktionslämpliga arealen. I Kronoby är lagret av råvara lämplig för växt- och miljötorvproduktion ofta ovanpå lagret av råvara lämplig för energitorvproduktion. Nyckelord: torvförekomst, myrar, torv, energitorv, växttorv, miljötorv, reserver, Kronoby Teuvo Herranen Geologiska forskningscentralen PB 97, 67101 Karleby E-post: teuvo.herranen@gtk.fi ISBN 978-952-217-211-2 (nid.) ISBN 978-952-217-212-9 (PDF) ISSN 1235-9440
Herranen, Teuvo 2012. Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 3. The Peatlands and Peat Reserves of Kruunupyy, Ostrobothnia, Part 3. Geologian tutkimus keskus, Turve tutkimus raportti 429. Geological Survey of Finland, Peat Researches, Report of Peat Investigation 429, 133 pages, 72 figures, 5 tables and 5 appendices. The Geological Survey of Finland has studied peatlands and peat reserves in Kruunupyy municipality. The field studies took place in 1987, 1997 2000 and 2007 2010. This third volume includes 55 peatlands situated at the rivers Kruunupyynjoki, Perhonjoki and Kälviänjoki drainage basins. The total peatland area studied is 6 201 ha. The studied peatlands contain a total of 83 million m 3 of peat in situ. The peatlands of Kruunupyy have usually a thin peatlayer, the mean depth of the peatlands in this report is 1.3 m, including the poorly humified Sphagnum predominant sur face layer(s H1 4 ), which averages 0.5 m in thickness. The area deeper than 1.5 m covers 2 531 ha (41% of total peatland area studied) and contains 68% of the total peat quantity (56 million m 3 ). Total 77% of the peat is Sphagnum predominant and 23% Carex predominant. The mean humification degree (H) of the peat is 4.6, poorly humified Sphagnum predominant sur face layer (S H1 4 ) 3.1 and that of highly humified peat (S H5-10, C H1-10 ) 5.6. The majority (69%) of the peatlands is drained mainly for forestry, and 31% are in a natural condition. 59% of peatland types are pine bogs and 14% fens. The average ash content of peat is 3.2% of dry weight, ph 4.0, the water content 90.9% of wet weight, the dry bulk density 83.2 kg per m 3 in situ and the sulphur content 0.29% of dry weight. The average effective calorific value of the dry peat is 20.4 MJ/kg. Twenty nine of the investigated peatlands are suitable for fuel peat production. In general, 20 peatlands are suitable for horticultural and environmental peat production, in general before fuel peat production. The total area suitable for peat production is 1 762 ha. The area suitable for energy peat production is 1 733 ha. The area suitable for harvesting horticultural and environmental peat is 1 432 ha. The feasible amount of fuel peat is about 14 million m 3 in situ with the energy content of 6.0 TWh at 50% moisture content. For horticultural and environmental uses, the feasible amount of peat is 16 million m 3 in situ (average 1.1 m on the area available for production). In Kruunupyy, there is often a layer of rawmaterial for horticultural and environmental uses on top of the more humified peat layer fitting for energy peat production. Keywords (GeoRef Thesaurus, AGI): peat deposits, mires, peat, fuel peat, horticultural peat, environmental peat, reserves, Kruunupyy Teuvo Herranen Geological Survey of Finland P.O. Box 97 FI-67101 Kokkola Finland E-mail: teuvo.herranen@gtk.fi
SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 10 Kenttätutkimukset... 10 Laboratoriomääritykset... 10 Tulosten esitys... 10 SOIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON... 14 KRUUNUPYYSSÄ TUTKITUT SUOT (OSA 3)... 16 122. Fällmossen... 16 123. Stubbgärdskärret... 18 124. Åsmossen... 19 125. Hakoskmossen... 21 126. Torrfurumossen... 23 127. Salmjärvmossen... 24 128. Storkärret... 26 129. Kackurmossen... 27 130. Kalvhagakärret... 29 131. Bastubackensmossen... 31 132. Stormossen... 32 133. Kuddmossen... 35 134. Borrmossen... 37 135. Honkobackmossen... 40 136. Röstermossen... 42 137. Kolmasaarenneva... 44 138. Nissamossen... 46 139. Jossmossen... 48 140. Storkärrmossen... 50 141. Lillemetmossen... 51 142. Bäcksmossen... 53 143. Karjaneva... 55 144. Dragbackmossen... 57 145. Lillmossen... 59 146. Harjumossen... 61 147. Ristineva... 63 148. Harjumossen... 65 149. Seljesbäckskärret... 67 150. Hevosneva... 70 151. Långmossen... 72 152. Paloniemi... 74 153. Honkarämemossen... 76 154. Peuraneva... 78 155. Valkiavedenneva... 80 156. Kotkamamossen... 83 157. Granbacken... 85 158. Isoneva... 86 159. Kivineva... 88 160. Jylhäänget... 90 161. Pohjanperänneva... 92 162. Jäkäläneva... 94 163. Järvenpäänneva... 96 164. Iso Vehkaneva... 98
165. Länkkyjärvenneva... 100 166. Metilmossen-Niittumossem... 102 167. Ruokosträsket... 104 168. Köyrismossen... 106 169. Latoneva... 108 170. Ristineva... 110 171. Brännträsket... 113 172. Bredvikstranden... 114 173. Kattgullkärret... 115 174. Jämnträsket... 116 175. Tuuraneva... 117 176. Afijärv... 119 TULOSTEN TARKASTELU... 120 Soiden levinneisyys ja soistuminen... 120 Suoyhdistymät ja suotyypit... 120 Turvekerrostumat... 121 Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotantoon... 121 YHTEENVETO... 125 KIITOKSET... 131 KIRJALLISUUS... 132 LIITTEET... 134
Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. JOHDANTO Kruunupyy sijaitsee Pohjanmaan pohjoisosassa Kokkolan, Luodon, Pedersören, Kaustisen, Evijärven ja Vetelin naapurissa. Kruunupyyn turvetutkimukset liittyvät osana Geologian tutkimuskeskuksen tekemään valtakunnalliseen turvevarojen kokonaisarviointiin. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä energia- ja kasvuturvetuotantoon soveltuvia soita. Tutkimuksissa huomioidaan myös turpeen ja soiden muut käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat turvetuottajia ja turpeen käyttäjiä antamalla tietoa soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi energia- tai kasvuturvetuotantoon, maa- ja metsätalouskäyttöön soiden suojelu- ja virkistysarvojakaan unohtamatta. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Kruunupyyn turvevaroja vuosina 1987, 1994, 1997 2000 ja 2007 2010. Tutkimukset julkaistaan kolmena raporttina. Tähän raporttiin on koottu Kruunupyynjoen, Perhonjoen ja Kälviänjoen vesistöalueiden soita (55 kpl), joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 6 201 ha (kuva 1). Suot on ryhmitelty vesistöalueittain (Ekholm 1993). Digitoinnin yhteydessä tarkistettu tutkittu kokonaissuoala Kruunupyyssä on 14 984 ha. Kunnan metsätieteellinen suoala on 22 600 ha (Tomppo et al. 1998), eli 32 % kunnan maa-alasta. 7
Teuvo Herranen Kuva 1. Kruunupyyssä tutkitut suot (osa 3). Figur 1. De undersökta myrarna i Kronoby (del 3). Fig. 1. The studied peatlands in Kruunupyy (part 3). 8
Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. Kruunupyyssä tutkitut suot (osa 3) KRUUNUPYYNJOEN VESISTÖALUE 48 48.002 Kruunupyynjoen keskiosan alue 122. Fällmossen, kl. 2323 03 123. Stubbgärdskärret, kl. 2323 03 124. Åsmossen, kl. 2323 02 125. Hakoskmossen, kl. 2323 02 126. Torrfurumossen, kl. 2323 02, 05 127. Salmjärvmossen, kl. 2323 02, 05 128. Grötklubben, kl. 2323 02 129. Kackurmossen, kl. 2323 02 130. Kalvhagakärret, kl. 2323 05 48.009 Jöusbäckenin valuma-alue 131. Bastubackensmossen, kl. 2321 12 132. Stormossen, kl. 2321 12 133. Kuddmossen, kl. 2321 12 134. Borrmossen, kl. 232302, 03 PERHONJOEN VESISTÖALUE 49 49.013 Hömossadiketin valuma-alue 135. Honkobackmossen, kl. 2323 06 49.023 Kaustisen alue 136. Röstermossen, kl. 2323 05 137. Kolmasaarenneva, kl. 2323 05 138. Nissamossen, kl. 2323 05 49.026 Kainobäckenin valuma-alue 139. Jossmossen, kl. 232306, 03 140. Storkärrmossen, kl. 2323 06 141. Lillemetmossen, kl. 2323 05, 02 142. Bäcksmossen, kl. 2323 05, 06 143. Karjaneva, kl. 2323 05, 06 144. Dragbackmossen, kl. 2323 05 145. Lillmossen, kl. 2323 05 49.051 Ullavanjoen alaosan alue 146. Harjumossen, kl. 2323 06 147. Ristineva, kl. 2323 06 148. Harjumossen, kl. 2323 06 149. Seljesbäckskärret, kl. 2323 06 150. Hevosneva, kl. 2323 06, 09 151. Långmossen, kl. 2323 06 152. Paloniemi, kl. 2323 06 153. Honkarämemossen, kl. 2323 09 154. Peuraneva, kl. 2323 09 155. Valkiavedenneva, kl. 2323 09 156. Kotkamamossen, kl 2323 09 157. Granbacken, kl. 232309 158. Isoneva, kl. 2323 09 159. Kivineva, kl. 2323 09 160. Jylhäänget, kl. 2323 06 161. Pohjanperänneva, kl. 2323 09 162. Jäkäläneva, kl. 2323 09 163. Järvenpäänneva, kl. 2323 09 164. Iso Vehkaneva, kl. 2323 09 165. Länkkyjärvenneva, kl 2323 09 KÄLVIÄNJOEN VESISTÖALUE 50 50.007 Köyrisenojan valuma-alue 166. Metilmossen-Niittumossen, kl. 232306+ 167. Ruokosträsket, kl. 2323 06, 09 168. Köyrismossen, kl. 2323 09 169. Latoneva, kl. 2323 09 PERÄMEREN RANNIKKOALUE 84 170. Ristineva, kl. 2324 04 171. Brännträsket, kl. 2322 07 172. Bredvikstranden, kl. 232210 173. Kattgullkärret, kl. 2322 10 174. Jämnträsket, kl. 232112 175. Tuuraneva, kl. 2324 04 176. Afijärv, kl. 2324 04 Alueen suurin energiaturpeen käyttäjä on Alholmens Kraftin Pietarsaaren biovoimalaitos, jonka vuotuinen turpeen käyttö on noin 1700 GWh. Kokkolan Energia käyttää turvetta noin 500 GWh vuodessa. Tässä raportissa julkaistaan yleiskuvaus jokaisesta tutkitusta suosta, turvemääristä ja soiden soveltuvuudesta turvetuotantoon. Jokaisesta tutkitusta suosta on tutkimuspistekartta mittakaavassa 1:20 000, ellei toisin mainita. Tämä raportti löytyy painettuna ja myös GTK:n internet-sivuilta (www.geo.fi). Geologian tutkimuskeskuksen turveinventoinnin kehittäminen ja maksullisuus -raportin (KTM, Energiaosasto 1990) mukaisesti yksityiskohtaisia tutkimustuloksia ei julkaista, vaan niitä voi tilata GTK:n Länsi-Suomen yksiköstä Kokkolasta. Yksityiskohtaiset suoselosteet sisältävät mm. erilaisia suokarttoja, turvekerrostuman poikkileikkauskuvia sekä tarkempia tietoja turpeen laadusta, määrästä ja laboratorioanalyysien tuloksista. Tutkimustuloksia on mahdollista tilata kiinteistöittäin, soittain, kunnittain, maakunnittain tai vesistöalueittain. Tietoja voi tilata myös tiedostoina. 9
Teuvo Herranen TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa on noudatettu Geologian tutkimuskeskuksen Turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lap palainen et al. 1984). Isot, yhtenäiset suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan poikki on vedetty selkälinja ja sitä vastaan kohtisuoraan poikkilinjoja yleensä 200 300 metrin välein. Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 tai 200 metrin välein. Tutkimuslinjoilla tutkimuspisteiden välisiltä pisteiltä on turvekerrostuman paksuus kairattu 50 metrin välein. Pienet ja rikkonaiset suot on tutkittu hajapistemenetelmällä. Selkälinjan tutkimustietojen perusteella ohutturpeisilla soilla on linjaverkostoa harvennettu. Soilla on tutkimuspisteitä keskimäärin 3,5 kpl/10 ha (0,1 8,9 kpl/10 ha) ja syvyyspisteitä keskimäärin 4,8 kpl/10 ha (0,0 9,0 kpl/10 ha). Suon pinnan korkeuden ja laskusuhteiden selvittämiseksi syvyyksiltään, pituudeltaan ja tutkimustiheydeltään edustavimmat tutkimuslinjat on vaaittu, ja korkeudet on yhdistetty valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaiselta tutkimuspisteeltä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys (5-asteikko) ja mättäisyys (peittävyys-% ja korkeus). Puustosta havainnoitiin puulajisuhteet prosenttiosuuksina sekä kehitys- ja tiheysluokka. Kairauksin selvitettiin turvekerrosten paksuus, pääturvelajit ja turpeen lisätekijät (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikko), kosteus (5-asteikko), tupasvillakuitujen määrä (6-asteikko) ja liekoisuus (%-osuus). Lisäksi kairauksissa havainnoitiin soiden liejukerrostumat sekä suon pohjan mineraalimaalajit. Vaalean rahkaturpeen tuotantoon soveltuvista soista määritettiin rahkavaltaisen pintaturvekerroksen rahkasammallaji kasvuturpeen laadun määrittämiseksi. Turpeet jaettiin rahkasammallajikoostumuksen ja muiden turvetekijöiden perusteella eri kasvuturveluokkiin (Toivonen 1997). Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella valittiin pisteet, joiden turpeet edustivat mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa ja niiltä otettiin näytteet laboratoriotutkimuksia varten. Turvenäytteistä määritettiin happamuus, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino ja tuhkapitoisuus Geologian tutkimuskeskuksen turvelaboratoriossa (nykyisin osa Labtiumia) Kuopiossa. Osasta näytteitä määritettiin myös lämpöarvo ja rikkipitoisuus. Vesipitoisuus ilmoitetaan pro sentteina märkäpainosta ja tuhkapitoisuus prosentteina kuivan turpeen painosta 815±25 C:ssa hehkutettuna. Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa ole van turpeen kuiva-ai- neen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suo-m 3 ). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteistä LECO AC- 300 kalorimetrillä (ASTM D 3286). Tulokset ilmoitetaan tehollisina läm pöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle (MJ/ kg). Turpeen rikkipitoisuus on analysoitu LECO SC- 32-rikkianalysaattorilla. Osasta turvenäytteitä on analysoitu hiili-typpianalysaattorilla hiili- ja typpipitoisuus (menetelmä 820L) sekä ICP-AES-tekniikalla (menetelmä 503P) alkuainepitoisuuksia. Aineiston käsittely ja tulosteet Tutkimusaineistot on tallennettu atk:lle numeeriseen muotoon. Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen et al. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä (0,0 0,9, 1,0 1,4, 1,5 1,9, 2,0 2,9 jne.). Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät on laskettu turvemäärillä painottaen. Maastossa yli metrin syvyysalueella havaitut lieko-osumat on muunnettu tilastollisesti kantopitoisuusprosenteiksi turvemäärästä erikseen 0 1 ja 1 2 metrin syvyyskerroksissa. Prosenttiluvut on laskettu soveltaen Pavlovin menetelmää, jossa kantopitoisuus on jaettu viiteen ryhmään: liekoja on erittäin vähän (< 1 %), vähän (1,0 1,9 %), kohtalaisesti (2,0 2,9 %), runsaasti (3,0 3,9 %) ja erittäin runsaasti (> 4 %). Jokaisesta tutkitusta suosta on GTK:n turvearkistoon arkistoitu suoseloste ja piirretty suokartta. Suoselosteissa on tietoja suon sijainnista, ympäristöstä, laskusuhteista, pinta-aloista, syvyyksistä, suo- 10
Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. tyypeistä, ojitustilanteesta, turvelajeista ja turpeen maatuneisuudesta. Turvenäytteiden laboratoriomääritystulokset on esitetty taulukkomuodossa ja tuloksista on laadittu lyhyt yhteenveto. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty arvio, jossa on pyritty huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Tuotantokelpoisen turpeen energiasisältö on laskettu sekä täysin kuivalle turpeelle että jyrsintur peen tuotantokosteudessa (50 %) olevalle turpeelle. Jos suolta ei ole otettu tilavuustarkkoja laboratorio näytteitä, on energiasisällön arvioimisessa käytetty Mäkilän (1994) esittämää laskentamenetelmää. Suokartasta (kuva 2) ilmenee tutkimuslinjojen ja -pisteiden sijainti, tutkimuspisteiden syvyydet, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus ja turpeen keskimaatuneisuus. Kartalle on piirretty myös turpeen syvyyskäyrät. Soiden tutkimuslinjoista saadaan poikkileikkausprofiileja (kuvat 3 ja 4), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit ja suon pinnan sekä pohjan korkeus. Edellä mainittujen perustulostusten lisäksi GTK:n turvetutkimusaineistosta on saatavissa atk-tulosteita tasokarttoina ja listauksina esim. suotyypeistä, liekoisuudesta, suon pinnan ja pohjan korkeudesta, liejuista ja pohjamaalajeista. Yksityiskohtaisia suoselosteita, laboratoriotuloksia, erilaisia suokarttoja ja turvekerrostuman poikkileikkausprofiileja voi tilata Geologian tutkimuskeskuksen Kokkolan yksiköstä. 11
Teuvo Herranen Kuva 2. Esimerkki suokartasta. Tutkimuspisteen yläpuolella oleva luku ilmoittaa keskimaatuneisuuden, alapuolella olevat heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen ja koko turvekerroksen paksuuden desimetreinä. Figur 2. Ett exempel på en myrkarta. Siffran ovanför en forskningspunkt föresteller torvens medelhumifieringsgrad och siffrorna nedanför djup av den låghumifierade vitmossytlagrets (S H1 4 ) och hela torvlagrets i decimeter. Fig. 2. An example of a mire map. The number above a study point showing the mean degree of decomposition and the numbers beneath study point showing the depth of poorly humified peat layer and the whole peat layer in decimeters. 12
Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. Kuva 3. Esimerkki turvelajiprofiilista. Figur 3. Ett exempel på en torvprofil. Fig. 3. An example of a peatprofil. Kuva 4. Esimerkki maatuneisuusprofiilista. Figur 4. Ett exempel på en humifieringsprofil. Fig. 4. An example of a decompositionprofil. 13
Teuvo Herranen SOIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOON Turvetuotannon laajuuden mukaan voidaan erottaa kolme tuotantomuotoa: valtakunnallinen, pien ja keskisuuri tuotanto sekä kotitarveturvetuotanto. Valtakunnallinen ja PK-turvetuotanto ovat laajamittaista jyrsin- tai palaturvetuotantoa. Kotitarveturvetuotanto on pienialaista palaturvetuotantoa. Valtakunnallisilla tuottajilla on tuhansia hehtaareja turvetuotannossa. PK-tuotannolla tarkoitetaan turvetuotantoa, jossa tuottaja saa pääasiallisen toimeentulonsa turvetuotannosta, ja turve markkinoidaan muualle esimerkiksi voimalaitoskäyttöön. Kotitarvetuotannolla tarkoitetaan turvetuotantoa, jossa tuotettu turve käytetään omalla tai lähitiloilla. Kun turvetta käytetään kauppatavarana, turpeen laatuominaisuuksien suhteen sopimuksissa noudatetaan soveltaen Energiateollisuus ry:n, Metsäteollisuus ry:n, Turveteollisuusliitto ry:n ja Suomen turvetuottajat ry:n hyväksymää Energiaturpeen laatuohjetta 2006 (Virtanen & Hirvasniemi 2007). Kotitarvetuotantoon soveltuvien soiden syvyydelle, turpeiden tuhka- ja rikkipitoisuudelle, turvelajille ja tilavuuspainolle ei ole asetettu niin tiukkoja laatuvaatimuksia kuin PK- tai valtakunnalliseen tuotantoon soveltuvien soiden turpeille. PK- ja valtakunnallisen tason turvetuotannon yksittäisen tuotantoalueen vähimmäispinta-alana on pidetty 5 ha:n suuruista aluetta, joka voi koostua useasta lähekkäin olevasta lohkosta. Kotitarvetuotannolle ei ole asetettu pinta-alarajaa. Kotitarveturvetuotannossa kulkuyhteys suolle olisi oltava valmiina jo ennen tuotannon aloittamista alkukustannusten pienentämiseksi. Esim. turvepohjaiset pellot ovat usein helposti otettavissa turvetuotantoon. Suopeltojen ongelmana on kuitenkin usein ohutturpeisuus ja turpeen huono laatu. Peltojen turpeessa on usein korkea tuhkapitoisuus ja epäedulliset tuhkan sulamisominaisuudet pellolle vietyjen maa-ainesten ja lannoitteiden johdosta. Energiaturpeen tuhkan muodonmuutoslämpötila on ilmoitettava käyttäjälle, jos lämpötila on alle 1100 C (Energiaturpeen laatuohje 2006). Puuston ei katsota nykyisin olevan ongelma valtakunnallista tai PK-turvetuotantoa suunniteltaessa, mutta kotitarvetuotannossa se on kustannuksia lisäävän vaikutuksensa vuoksi tuotannon aloittamista vaikeuttava tekijä. Toisaalta metsäojitettujen soiden puustosta voidaan saada tarvepuuta ja myyntituloja tuotannon alkuvaiheessa. Suon muoto, suon pohjan topografia ja kuivatusmahdollisuudet on myös otettava huomioon turvetuotantoa suunniteltaessa. Turvetuotantoaluetta suunniteltaessa on huomioitava, että sarkaojien kaltevuuden on vesiensuojelusyistä oltava alle 1,5 m/km. Suon luontoarvot määräävät nykyisin yhä enemmän, voidaanko suo ottaa turvetuotantoon. Merkittäviä luontoarvoja ovat harvinaiset eliölajit ja ns. avainbiotoopit, jotka on kuvattu metsälaissa (Savolainen 1997b) ja luonnonsuojelulaissa (Savolainen 1997a). Nykyisin turvetuotantoon otettavat suot ovat yleensä metsäojitettuja soita. Luonnontilaisia soita otetaan nykyisin turvetuotantoon erittäin vähän. Jokaisesta suosta on määritetty luonnontilaisuusluokka (liite 5), joka perustuu soiden ja turvemaiden kansallista strategiaa valmistelleen työryhmän muistioon. Valtioneuvoston periaatepäätös (30.8.2012) sekä sen taustaraportti (Kansallinen suo- ja turvemaastrategiatyöryhmä 2012) koskien soiden ja turvemaiden kestävää ja vastuullista käyttöä ja suojelua määrittelevät tavoitteet ja toimenpiteet soiden kestävälle ja vastuulliselle käytölle (Valtioneuvosto 2012). Luonnontilaisuusluokituksessa on käytetty hyväksi GTK:n tietoai neiston lisäksi uusimpia ilmakuvia ja peruskartta-ai neistoa. Luonnontilaisuusasteikon luokittelu perustuu suoalueen ojitustilanteeseen, kasvillisuuden tilaan ja vesitalouteen. Asteikko sisältää kuusi luokkaa luonnontilansa kokonaan menettäneistä luonnontilaisina säilyneisiin soihin. Tämä luonnontilaisuuteen perustuva yleisen luontoarvon luokittelu antaa perustan, joka ohjaa muuttavan käytön luonnontilaltaan merkittävästi muuttuneille soille. Turvetuotanto on luvanvaraista toimintaa. Jos turvetuotantoalue on yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupa. Sen myöntää ympäristölupavirasto (laki ympäristölupavirastoista 87/2000). Luvassa lupaviranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristövaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, sekä velvoitetarkkailusta ja mahdollisista korvausvelvoitteista. Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA -lain (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 468/1994) mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista (Ranta 2007). Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly ja meluvaikutukset, maiseman muutokset, sekä vaikutukset terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Turveteollisuusliitto 2002). Turvekerrostuman paksuus, maatuneisuus ja turvelaji sekä turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat määrääviä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta poltto aineeksi on nojauduttu energia turpeen uusiin laatu ohjeisiin (Energia turpeen laatuohje 2006). Soista, joista on otettu näytteitä laboratorio määrityksiä 14
Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. varten, ja jotka soveltuvat energia turve tuotantoon, on ilmoitettu jyrsinturpeen laatuluokka energiaturpeen laatu ohjeessa olevan taulukon 6 mukaisesti. Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus vastaa M50 kosteusarvoa. Palaturpeen laatuluokat ovat taulukossa 5 (liite 3). Arvioitaessa suon soveltuvuutta kasvuturvetuotantoon kiinnitetään huomiota erityisesti turpeen maatuneisuuteen, rahkasammaltyyppiin ja kerrostuman paksuuteen. Arvioinnissa on noudatettu Toivosen (1997) esittämää heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitusta (liite 4). Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään ympäristö- ja kasvualustakäytössä. Ympäristöturpeella tarkoitetaan viherrakentamiseen, maatalouskäyttöön, nesteiden, kaasujen, ravinteiden ja raskasmetallien sitomiseen sekä erilaisten jätteiden kompostointiin ja biologiseen hajotukseen soveltuvia turpeita. Heikosti maatunut rahkaturve soveltuu hyvin karjan ja turkiseläinten kuivikkeeksi. Turpeen etuina ovat hyvä nesteen- ja hajun pidätyskyky sekä kompostoitavuus. Yhdyskuntien ja teollisuuden jätehuollossa turve soveltuu erilaisten orgaanisten jätteiden, kuten jätevesilietteiden ja elintarviketeollisuuden jätteiden, kompostointiin. Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään myös jonkin verran öljyntorjunnassa ja suodatinaineena sekä ilman että jäteveden puhdistuksessa. Teollisuudessa ja jätevesien puhdistuksessa turve toimii paitsi ravinteiden pidättäjänä, myös tehokkaana raskasmetallien sitojana. Vaaleaa rahkaturvetta käytetään lisäksi maataloudessa maanparannusaineena lisäämässä maaperän kuohkeutta ja orgaanisen aineksen määrää. Kasvualustakäytössä vaalea rahkaturve on, kasvien lasinalaisviljelyn tuotantomenetelmien uudistumisen myötä, menettämässä aiempaa valta-asemaansa tummille turvelaaduille. Heikosti maatuneiden vaaleiden rahkaturpeiden käyttö kasvuturpeina perustuu rahkasammalten veden- ja ravinteiden pidätyskykyyn sekä suureen huokostilavuuteen, joilla ei ole nykyisessä lasinalaisviljelytekniikassa niin suurta merkitystä kuin aikaisemmin. Lasinalaisviljelyssä, kuten vihannesten ja kukkien kasvattamisessa, ollaan siirtymässä maatuneen kasvuturpeen käyttöön. Nykyisin kasvuturpeet koostuvat usein eri maatumisasteella olevien turvelaatujen ja muiden materiaalien sekoituksista. Määriteltäessä suon soveltuvuutta energia- ja kasvuturvetuotantoon on käytetty seuraavia maatuneisuus-, turvelaji- ja syvyysarvoja: Energiaturpeen tuotantoon palaturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turpeen maatuneisuus on yli H 4 * turve ei ole puhdasta saraturvetta (palat murenevat) * luonnontilaisen suon syvyys on yli 1,5 m * tasapohjaisen turvepellon ja ojitusalueen syvyys on yli 1 m * maatumaton pintakerros (H 1 4 ) on alle 0,6 m paksu Energiaturpeen tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turve on saravaltaista (H 1 10 ) tai maatunutta rahkavaltaista (yli H 4 ) * luonnontilaisen suon syvyys on yli 1,5 m * tasapohjaisten turvepeltojen ja ojitusalueiden syvyys on yli 1m * maatumaton pintakerros (H 1 4 ) on alle 0,6 m paksu * tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 5 ha Vaalean rahkaturpeen tuotantoon jyrsinturvemenetelmällä soveltuvalta suolta edellytetään: * turve on heikosti maatunutta (H 1 3 ) ja sisältää yli 90 % rahkasammaljäänteitä * luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on 1,5 m, josta vaalean rahkaturpeen osuus on vähintään 0,8 m * tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 5 ha Ympäristöturve käsittää kaikki heikosti maatuneet (H 1 4 ) rahkavaltaiset turpeet. Turvekerrostuman heikosti maatunut pintaosa sisältää rahkasammalien jäännösten ohella usein sarojen, suoleväkön ja tupasvillan jäännöksiä. Tällainen sekaturve voidaan käyttää joko ympäristö- tai energiaturpeena. Käyttökelpoisuus määräytyy lähinnä pintakerroksen paksuuden perusteella siten, että yli 0,5 m:n keskimääräinen paksuus riittää ympäristöturpeen tuotantoon ja tätä ohuemmat kerrokset soveltuvat energiaturpeen tuotantoon. Osa pintaturvekerroksesta sekoittuu alla olevan pohjaturvekerroksen energiaturpeeksi soveltuviin turpeisiin kunnostustoimien yhteydessä. Tuotanto kelpoisen turpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty pohjan epätasaisuudesta riippuen 0,3 0,5 m, mikä vastaa suon pohjalle jäävää, yleensä vaikeasti hyödyn nettävää, usein runsastuhkaista kerrosta. Suo kohtaisissa selos tuksissa on ilmoitettu turve tuotantoon soveltuvaksi määritelty pinta-ala ja alueen tuotanto kelpoinen turvemäärä. Nämä suot ovat mukana turve tuotantoon sovel tuvien alueiden kokonaismäärässä. Tuotantokelpoista aluetta arvioitaessa on vesistöihin jätetty 100 m leveä suojavyöhyke ja suojelualueisiin jopa 1 km:n levyinen suojavyöhyke. Vesistöjen osalta kuivatusmahdollisuudet ja pumppauksen tarve selvitetään tarkemman tutkimuksen yhteydessä. 15
Teuvo Herranen TUTKITUT SUOT (OSA 3) 122. Fällmossen Fällmossen (kl. 2323 03, x = 7068,2, y = 3315,3) sijaitsee noin 13 km Kruunupyyn keskustasta itä-kaakkoon (kuva 5). Suo rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon ja peltoihin, etelässä Nylandsmosseniin. Suon pohjois- ja koillispuolella on tärkeä pohjavesialue Backändåsen-Smalaåsen. Smalaåsenilla on vedenottamo. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Fröjdön kylätie johtaa suon pohjoispään halki suon länsipuolelle. Suolla on 81 tutkimuspistettä ja 103 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 3,4/10 ha ja syvyyspisteitä 4,3/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 7,7/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 21 23 m, ja pinta on lähes tasainen. Suon eteläpäästä on vietto lounaaseen Kruunupyynjokeen (noin 1 m/km). Fällmossenin pohjois- ja eteläosa on ojitettu. Keskiosassa on laaja ojittamaton alue. Suon pohjois- osan luonnontilaisuusluokka on 0, eteläpään 1 ja keskiosan (suon tuotantokelpoisen osan) 2 (liite 5). Kuivatusmahdollisuudet ovat välttävät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 48.002, Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 237 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 136 ha, yli 1,5 metrin 76 ha ja yli 2 metrin 33 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,8 m. Suon pohja on vaihteleva. Pohjamaalajit ovat savi (41 %), hiekka (25 %), hiesu (22 %), hieta (7 %) ja moreeni (5 %). Liejua on suon pohjalla yleisesti 10 80 cm. Fällmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 78 %, turvekankaalla 9 %, avosuolla 6 %, pellolla 5 % ja korvessa 2 %. Suon keskiosa on pääasiassa luonnontilaista rahkarämettä ja lyhytkortista nevaa. Ympärillä on ojitettua ja luonnontilaista tupasvillarämettä ja isovarpurämettä. Reunoilla ja suon eteläpäässä on muuttunut varsinainen sararäme vallitseva suotyyppi. Suon pohjoisosassa on yleisesti ruohoturvekangasta ja peltoa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 30 % ja mättäiden korkeus 3,0 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai tiheää vajaatuottoista ja tukkipuuasteen mäntyä, koivua ja kuusta. Fällmossenin turpeista on rahkavaltaisia 49 % ja saravaltaisia 51 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 27 %, sararahkaturve (CS) 22 % ja rahkasaraturve (SC) 51 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 35 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Erityisesti pohjaturvekerrostumassa on paljon puuta. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros kohtalaisen hyvin maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 4,7. Liekoja on koko suolla tavattu erittäin vähän, joten turvekerroksen puuaines on hyvin lahonnutta. Fällmossenista otettiin näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,5 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,7 11,9), vesipitoisuus märkäpainosta 91,2 % (85,9 94,3) ja kuiva-ainemäärä 79,8 kg/suo m 3 (55,2 136,1). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,4 MJ/kg (18,0 20,5) ja 50 %:n kosteudessa 8,4 MJ/kg (7,8 9,0). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,33 % kuivapainosta (0,05 0,91). Pohjaturpeen rikkipitoisuus on korkea. Suon eteläosan yhtenäinen yli 1,5 metrin syvyinen alue (n. 66 ha) soveltuu turvetuotantoon. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros n. 60 hehtaarin alalta soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon, pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on noin 0,60 milj. suo m 3. Pääosin heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,55 milj. suo m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,3 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,044 milj. t (79,8 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,85 milj. GJ eli 0,24 milj. MWh (19,4 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,74 milj. GJ eli 0,20 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,36 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.35. Pohjaturpeen tuhka- ja rikkipitoisuus on haitallisen korkea. 16
Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. Kuva 5. Fällmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. Figur 5. Fällmossens forskning- och djuppunkter. Fig. 5. The study- and deptpoints of Fällmossen. 17
Teuvo Herranen 123. Stubbgärdskärret Stubbgärdskärret (kl. 2323 03, x = 7065,9, y = 3317,5) sijaitsee noin 20 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 6). Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon ja peltoihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Snåren kylätie johtaa suon länsipuolelle. Suolla on 30 tutkimuspistettä ja 36 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 5,0/10 ha ja syvyyspisteitä 6,1/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11,1/10 ha. Suon pinta viettää lounaaseen. Stubbgärdskärret on kokonaan ojitettu. Luonnontilaisuusluokka on 0 (liite 5). Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Kivjärvbäckeniin, josta edelleen Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 48.002, Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 59 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 37 ha ja yli 1,5 metrin 1 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,7 m. Suon pohja on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (61 %), moreeni (27 %) ja hieta (9 %). Liejua ei ole tavattu. Stubbgärdskärretin tutkimuspisteistä on turvekankaalla 77 %, rämeellä 19 %, avosuolla 2 % ja korvessa 2 %. Yleisimmät suotyypit ovat ruohoturvekangas, varputurvekangas, puolukkaturvekangas ja muuttunut isovarpuräme. Keskimääräinen pinnan rahkamät- täisyys on 18 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tukkipuuasteen mäntyä, koivua ja kuusta. Stubbgärdskärretin turpeista on rahkavaltaisia 58 % ja saravaltaisia 42 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 18 %, sararahkaturve (CS) 40 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 40 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 34 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Pohjalla on ohuehko kerros kohtalaisen hyvin maatunutta sara- tai rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Liekoja on yli 1 m syvällä suoalueella 0 1 m:n syvyydessä erittäin paljon (ka. 9,4 %) mutta muuten erittäin vähän. Turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta ei suolla juuri ole, mutta suon pohjoisosassa on laaja yli metrin syvyinen ojitettu suoalue. Tämä alue voisi soveltua energiaturvetuotantoon. Suolta ei ole näytteitä, eikä sitä ole vaaittu. Kuva 6. Stubbgärdskärretin tutkimus- ja syvyyspisteet. 18
Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 124. Åsmossen Åsmossen (kl. 2323 02, x = 7064,4, y = 3319,4) sijaitsee noin 21 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 7). Suo rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon, pohjoisessa osaksi Revamosseniin. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Maantie n:o 747 johtaa suon pohjoispuolitse. Suolla on 44 tutkimuspistettä ja 41 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 5,1/10 ha ja syvyyspisteitä 4,8/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,8/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 34 37 m, ja pinta viettää länsiluoteeseen. Åsmossen on kokonaan ojitettu. Luonnontilaisuusluokka on 0 (liite 5). Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Torrkullrödningenin ja Kivjärvbäckenin kautta Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 48.002, Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 85 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 39 ha, yli 1,5 metrin 26 ha ja yli 2 metrin 10 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,1 m. Suon pohja on vaihteleva. Pohjamaalajit ovat hieta (54 %), moreeni (24 %), hiesu (20 %) ja hiekka (2 %). Liejua on suon pohjalla paikoin 10 60 cm. Åsmossenin tutkimuspisteistä on turvekankaalla 89 %, rämeellä 5 %, pellolla 5 % ja korvessa 1 %. Vallitseva suotyyppi on mustikkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 1 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai tiheää tukkipuu- ja pinotavara-asteen kuusta, koivua ja mäntyä. Åsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 8 % ja saravaltaisia 92 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve (CS) 8 % ja rahkasaraturve (SC) 92 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 11 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 82 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,8. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 0,7 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,2 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 0,3 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,1 %. Åsmossenista otettiin näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 8,3 % kuivapainosta (vaihteluväli 5,5 17,6), vesipitoisuus märkäpainosta 86,8 % (76,5 89,2) ja kuiva-ainemäärä 110,7 kg/suo m 3 (101,0 122,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,8 MJ/kg (15,7 20,3) ja 50 %:n kosteudessa 8,2 MJ/kg (6,6 8,9). Rikkipitoisuus on keskimäärin 1,13 % kuivapainosta (0,38 2,27). Pintakerrosta lukuun ottamatta turpeen rikkipitoisuus on korkea. Suon yli 1, 5 metrin syvyinen alue (26 ha) soveltuu varauksin energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on noin 0,36 milj. suo m 3 (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energia turpeen kuivaainemäärä on noin 0,040 milj. t (110.7 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 0,75 milj. GJ eli 0,21 milj. MWh (18,8 MJ/kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,65 milj. GJ eli 0,18 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,50 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A10.0, Q8.0, S0.50+. Turpeen tuhka- ja rikkipitoisuus on yhden näytepisteen perusteella arvioituna haitallisen korkea lähes koko turvekerrostumassa. Ennen mahdollista turvetuotannon aloittamista tulisi turpeen tuhka- rikkipitoisuus selvittää tarkemmin lisänäyttein. 19
Teuvo Herranen Kuva 7. Åsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 20
Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 125. Hakoskmossen Hakoskmossen (kl. 2323 02, x = 7061,3, y = 3316,6) sijaitsee noin 21 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 8). Suo rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Kolamin kylätie johtaa suon länsiosan halki. Suolla on 78 tutkimuspistettä ja 107 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 2,8/10 ha ja syvyyspisteitä 3,9/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 6,7/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 33 41 m, ja pinta viettää lounaaseen Kruunupyynjokeen n. 1,5 4 m/km. Hakoskmossen on ojitettu lähes kokonaan. Keskiosassa on pieniä ojittamattomia alueita. Suon koillisosassa on laaja ojittamaton alue. Luonnontilaisuusluokka on 2 (liite 5). Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 48.002, Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 270 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 140 ha, yli 1,5 metrin 106 ha ja yli 2 metrin 63 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,5 m. Suon pohja on vaihteleva. Pohjamaalajit ovat moreeni (57 %), hiesu (21 %), savi (15 %), hieta (6 %) ja hiekka (1 %). Liejua ei ole tavattu. Hakoskmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 74 %, avosuolla 10 %, korvessa 5 % ja turvekankaalla 11 %. Yleisimmät suotyypit ovat eri ojitusasteilla olevat lyhytkorsinevaräme ja rahkaräme. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 35 % ja mättäiden korkeus 2,6 dm. Suopuusto on pääosin harvaa tai keskitiheää vajaatuottoista tai pinotavara-asteen mäntyä ja koivua. Hakoskmossenin turpeista on rahkavaltaisia 94 % ja saravaltaisia 6 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 47 %, sararahkaturve (CS) 46 %, ja rahkasaraturve (SC) 6 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 35 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 29 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 17 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 0,1 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,2 %. Yli 2 m:n syvyisellä alueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä 0,2 % ja 1 2 m:n syvyydessä 0,1 %. Hakoskmossenista otettiin näytteet neljältä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,4 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,1 11,2), vesipitoisuus märkäpainosta 90,4 % (86,8 93,5) ja kuivaainemäärä 93,1 kg/suo m 3 (65,9 122,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,8 MJ/ kg (17,2 22,4) ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg (7,4 10,0). Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 % kuivapainosta (0,02 0,48). Suon yli 1,5 metrin syvyinen yhtenäinen alue (101 ha) soveltuu turvetuotantoon. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon ja pohjaturvekerros energiaturvetuotantoon. Käyttökelpoinen kasvu- ja ympäristöturvemäärä on noin 0,91 milj. suo m 3. Pääosin heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,86 milj. suo m3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on noin 0,080 milj. t (93.1 kg/m 3 ) ja kuivan turpeen energiasisältö 1,67 milj. GJ eli 0,46 milj. MWh (20,8 MJ/ kg). Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,47 milj. GJ eli 0,41 milj. MWh. Yhden suokuutiometrin energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,48 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. 21
Teuvo Herranen Kuva 8. Hakoskmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 22
Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 126. Torrfurumossen Torrfurumossen (kl. 2323 02, x = 7062,4, y = 3321,1) sijaitsee noin 24 km Kruunupyyn keskustasta kaakkoon (kuva 9). Suo rajoittuu pääosin mäkiseen moreenimaastoon, koillisessa ja idässä tärkeään pohjavesialueeseen. Suon pohjoispuolella on vedenottamo. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Krasslandetin tie johtaa suon itäpuolitse. Tien itäpuolella on Emmeträsketin uimaranta. Suolla on 36 tutkimuspistettä ja 49 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 3,4/10 ha ja syvyyspisteitä 4,6/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,0/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 43 47 m, ja pinta viettää suon keskiosassa länteen n. 4 m/km. Suon pohjois- ja eteläreunat viettävät keskelle n. 2 3 m/km. Torrfurumossen on ojitettu lähes kokonaan. Itäosassa on pieni ojittamaton kaistale. Luonnontilaisuusluokka on 0 (liite 5). Kuivatus mahdollisuudet ovat hyvät. Vedet laskevat suolta ojia myöten länteen Småsjöniin, josta Torrkullrödningenin kautta Kivjärvbäckeniin ja edelleen Kruunupyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 48.002, Kruunupyynjoen keskiosan alue. Suon kokonaispinta-ala on 105 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 57 ha, yli 1,5 metrin 12 ha ja yli 2 metrin 1 ha. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon pohja on vaihteleva. Pohjamaalajit ovat moreeni (51 %), hiesu (36 %), hieta (9 %) ja hiek- ka (4 %). Liejua on suon pohjalla paikoin 10 40 cm. Torrfurumossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 32 %, korvessa 14 %, turvekankaalla 51 % ja pellolla 3 %. Vallitseva suotyyppi on puolukkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 31 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Suopuusto on pääosin keskitiheää tai harvaa pinotavara- ja riukuasteen mäntyä, koivua ja kuusta,. Torrfurumossenin turpeista on rahkavaltaisia 52 % ja saravaltaisia 48 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 11 %, sararahkaturve (CS) 41 % ja rahkasaraturve (SC) 48 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 57 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Osassa suota on paksu heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,2. Liekoja on koko suolla erittäin vähän. Suon yli 1,5 metrin syvyiset alueet ovat pieniä ja hajallaan. Suo rajoittuu koillisessa ja idässä tärkeään pohjavesialueeseen. Lisäksi heikosti (H 1 4 ) maatunut pintarahkakerros on paikoin haitallisen paksu energiaturvetuotantoon. Siten suo ei sovellu turvetuotantoon. Suolta ei ole näytteitä. Kuva 9. Torrfurumossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 23