SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 268 Tapio Toivonen SEINAJOELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract: The mires and peat reserves of Seinäjoki Espoo 1993

Toivonen. Tapio. 1993. Seinäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimukset, Turvetutkimusraportti 268, 26 sivua, 3 kuvaa ja 2 liitettä. Geologian tutkimuskeskus tutki vuosina 1982, 1990, 1992 ja 1993 Seinäjoen kaupungin alueella yhteensa 15 suota yhteispinta-alaltaan 1 207 ha. Tämä on 95 % koko suoalasta. Tutkituissa soissa on turvetta yhteensa 12,77 milj. suo-m3. Soiden keskisyvyys on 1,l m, josta heikosti maatuneen pintarahkan osuus on 0,3 m. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,8. Yli 2 m syvän alueen pinta-ala on 159 ha ja turvemäärä 4,00 milj. suo-d. Turpeista on rahkavaltaisia 81 %, ja loput 19 % ovat saravaltaisia. Suurin osa soista on ojitettu. Yleisin suotyyppi on tupasvillaräme. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,2 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta on 90,4 %, kuiva-aineen määrä 97 kglsuo-m? ja rikkipitoisuus 0,12 % kuivapainosta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,s MJIkg. Tutkituista soista soveltuu viisi energiaturvetuotantoon ja yksi ennen energiaturpeen nostoa kasvuturvetuotantoon. Energiaturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 130 ha. Käyttökelpoiset energiaturvevarat tällä alueella ovat 2,28 milj. suo-m3 ja energiasisältö 50 % :n kosteudessa 1,12 milj. MWh. Avainsanat: suo, turve, inventointi, energiaturve, Seinäjoki Tapio Toivonen Geologian tutkimuskeskus Betonimiehenkuja 4 SF-02150 ESPOO FINLAND

Toivonen. Tapio 1993. Seinäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat - The mires and peat reserves of Seinajoki. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimukset - Geological Survey of Finland, Peat Researches, Turvetutkimusraportti - Report of Peat Investigation 268. 26 pages, 3 figures, 2 appendices. The Geological Survey of Finland studied peat reserves in the town of Seinajoki in 1982, 1990, 1992 and 1993. 15 mires covering a total of 1 207 hectares were studied. This is about 95 % of the total peatland area. The mires studied contain a total of 12.77 million rd of peat in situ. The mean depth of the mires is 1.1 m, including the poorly humified Sphagnum predominant surface layer, which averages 0.3 m in thickness. The mean humification degree (H) of the peat is 5.8. The area deeper than 2 m covers 159 ha and contains 31 % of the total peat quantity (4.00 million d). Eighty-one per cent of the peat is Sphagnum predominant, and the remaining 19 % Carex predominant. The majority of the mires are drained. The most common site type is Cotton grass pine bog. The average ash content of peat is 2.2 % of dry weight, the water content 90.4 % of wet weight, the dry bulk density 97 kg per rd in situ and the sulphur content 0.12 % of dry weight. The effective calorific value of the dry peat is 20.5 MJIkg. Five of the investigated mires are suitable for energy peat production, one of them being suitable also for horticultural peat production. The total area suitable for energy peat production is 130 ha. The available amount of peat is 2.28 million m3 in situ and the energy content at 50 % moisture 1.12 million MWh. Key words: mire, peat, inventory, energy peat, Seinajoki Tapio Toivonen Geological Survey of Finland Betonimiehenkuja 4 SF-02150 ESPOO FINLAND

1 JOHDANTO... 7 2 TUTKIMUSMENETELMAT... 7 2.1 Kenttätutkimukset... 7 2.2 Laboratoriotutkimukset... 10 4 TUTKITUT SUOT... 13 5 TULOSTENTARKASTELU... 22 KIRJALLISUUTTA... 26 LIITTEET

1 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus on tehnyt valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiin ja maaperäkartoitukseen liittyviä turvetutkimuksia Seinäjoen kaupungin alueella vuosina 1982, 1990, 1992 ja 1993. Kaupungin alueella on tutkittu kaikkiaan 15 suota yhteispintaalaltaan 1 207 ha (kuva 1). Vuonna 1982 tutkittiin geologi Jouko Kokon toimesta maaperäkartoitukseen liittyen 2 suota (Kokko 1983). Allekirjoittanut on vastannut muiden soiden tutkimuksista. Tutkitut suot kattavat 95 % koko suoalasta. Suurimmaksi osaksi Nurmon puolelle sijoittuvan Isonevan tiedot ovat Nurmon turvetutkimusraportissa (Toivonen 1993). Kaikki teolliseen turvetuotantoon kokonsa puolesta mahdollisesti soveltuvat suot on tutkittu. Tässä tutkimustuloksia esittelevässä raportissa on lyhyet suoselostukset kaikista Seinäjoella tutkituista soista sekä kuntakohtainen tulosten tarkasteluosa. Yksityiskohtaisemmat suoselostukset, jotka sisältävät suokartan, mahdolliset poikkileikkauskuvat ja laboratorioanalyysien tulokset, on tilattavissa GTK:n Etelä-Suomen aluetoimistosta. Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja poikkileikkauskuvasta kuvassa 3. 2.1 Kenttatutkimukset Kenttatutkimukset suoritettiin siten, että tutkittaville soille laadittiin linjaverkosto, joka koostuu suon hallitsevan osan poikki vedetystä selkälinjasta ja sitä vastaan kohtisuoraan sijoittuvista poikkilinjoista (Lappalainen, Sten ja Häikiö 1984). Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 m:n välein. Useimmat tutkimuslinjat vaaittiin suon pinnan kaltevuussuhteiden selvittämiseksi. Osa pienialaisista soista on tutkittu hajapistein. Tutkimuspisteillä maaritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys 5-asteikolla (kuiva, normaali, vetinen, hyllyvä ja rimpinen), mättäisyys 10 %:eina tasopinnasta ja mättäiden keskimääräinen korkeus. Lisäksi maaritettiin puuston puulajisuhteet, tiheysluokka, mahdolliset hakkuut ja kehitysluokka.

Kuva 1. Seinäjoella tutkitut suot. 1. Pentinnevat 6. Ruohoneva 11. Koninpaanneva 2. Kasperinneva 7. Joupinkytöperut 12. Heinineva 3. Alhonneva 8. Eskoonneva 13. Nevantausta 4. Kattilaneva 9. Kivenneva 14. Teerineva 5. Sahanneva 10. Karmesneva 15. Hautaneva

Kuva 2. Esimerkki suokartasta. Merkkien selite liitteessa 2. SW fl UPY MRRTUNEISUUS SUOTYYPIT-LIEKO-OSUMATtTURVELAJIT JR POHJRMARLRJIT VSRnURRM,,~~nu IRHU RR K GK 010 L/O 4/0 o/o 4/3 3/2 TR RRflU 412 PTK -. -.-. -. GEOLOGIRN TUTKIUUSKESKUS Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. Merkkien selite liitteessä 2.

Turvekerrostumien kairauksissa tutkittiin 10 cm:n tarkkuudella paaturvelajien ja mahdollisten lisatekijöiden suhteelliset osuudet 6-asteikolla, turpeen maatuneisuus Von Postin 10- asteikolla, kosteus 5-asteikolla seka kuituisuus asteikolla 0-6. Lisäksi erotettiin mahdolliset liejukerrostumat ja maaritettiin pohjamaan laatu. Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) maaran arvioimiseksi kunkin tutkimuspisteen ympäristö pliktattiin 2 m:n syvyyteen asti kymmenessä eri kohdassa. 2.2 Laboratoriotutkimukset Useimmista soista, jotka soveltuvat kenttätutkimusten perusteella turvetuotantoon, otettiin suon koosta riippuen 1-2 naytesarjaa laboratoriotutkimuksia varten. Naytteista maaritettiin laboratoriossa ph-arvo, vesipitoisuus painoprosentteina (105 "C:ssa kuivaamalla), tuhkapitoisuus prosentteina (815 f 25 "C:ssa hehkutettuna) kuivapainosta seka lampöarvo Leco AC-300 -kalorimetrilla (ASTM D 3286). Tilavuustarkoista naytteista maaritettiin lisäksi kuiva-aineen maara (kg/suo-m3). Osasta näytteitä on maaritetty rikkipitoisuus prosentteina kuivapainosta LECO SC-39 -rikkianalysaattorilla. 3 AINEISTON KASITTELY JA TULOSTEET Turvemaarat, maatuneisuudet seka turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hanninen, Toivonen ja Grundström 1983). Siinä suokartalle piirretyn kahden vierekkaisen syvyyskayran tai syvyyskayran ja suon reunan välinen alue käsitetään omana syvyysvyöhykkeenaan (0,3-0,9 m, 1,O - 1,9 m jne.). Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemaara, jotka yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemaara selville. Maatuneisuudet seka turvelajien ja turvetekijöiden maarat ja suhteet lasketaan turvemaarilla painottaen. Todetut lieko-osumat on laskettu erikseen 0-1 ja 1-2 m:n välisissä syvyyskerroksissa kantopitoisuusprosentteina turvemaarasta. Prosenttiluvut on laskettu ns. Pavlovin menetelmän mukaan, jossa kantopitoisuus on jaettu viiteen eri ryhmään: liekoja on erittain vahan (alle 1 %), vahan (1,O - 1,9 %), kohtalaisesti (2,O - 2,9 %) runsaasti (3,O - 3,9 %) ja erittain runsaasti (yli 4 %).

Soiden soveltuvuus energiaturvetuotantoon riippuu mm. turvelajikoostumuksesta, maatumisasteesta ja tuhkapitoisuudesta. Rahkaturpeen (S) katsotaan soveltuvan energiaturpeeksi, jos sen maatumisaste on korkeampi kuin H 4, kun taas saravaltainen (C) turve sopii energiaturpeeksi heikomminkin maatuneena. Toisinaan käytetään myös myös H 4 maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta heikkolaatuisena energiaturpeena jyrsinmenetelmällä tuotettuna. Suota on suositeltu energiaturvetuotantoon, mikäli siltä löytyy vähintään noin 10 ha yhtenaista turvelajin ja maatumisasteen puolesta tuotantoon soveltuvaa yli 1,5 tai 2 m syvää yhtenaista aluetta. Joillakin soilla tuotantokelpoiseksi alueeksi on laskettu yli 1 m syvä suon osa. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros ei saa olla yli 0,6 m paksu. Paksu pintarahka on usein yksi merkittävimmistä esteistä palaturvetuotannon aloittamiselle. Ohutta pintarahkaa ei kuitenkaan ole vahennetty käyttökelpoista turvemäärää laskettaessa, koska se useimmiten kuitenkin tuotetaan heikkolaatuisena energiaturpeena, jos suo otetaan turvetuotantoon. Tuotantoalueen tulee olla lisäksi ilman pumppaustoimenpiteitä kuivattavissa. Kayttökelpoisen turpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vahennetty tilanteesta riippuen noin 0,5 m, joka vastaa suon pohjalle jäävää yleensä vaikeasti hyödynnettävissä olevaa runsastuhkaista kerrosta. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta polttoaineeksi on nojauduttu Energiataloudellisen yhdistyksen, Lämpölaitosyhdistyksen ja Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeisiin (liite 1). Kayttökelpoisen turpeen energiasisältö on laskettu sekä täysin kuivalle turpeelle että käyttökosteudessa (50 %) olevalle turpeelle. Jos suolta ei ole otettu laboratorionäytteitä, on energiasisällön arvioimisessa käytetty Mäkilän (1987) esittämää menetelmää. Hyvälaatuisen (1. lk) kasvuturpeen laatuvaatimukset ovat melko tiukat. Siihen soveltuu vain H 1-3 maatunut rahkaturve, josta valtaosa kuuluu Acutifolia-ryhmään. Arvioitaessa suon soveltuvuutta kasvuturvetuotantoon on arviointiperustana pidetty Turveteollisuusliiton kasvuturvestandardia (1980) (liite 1). Jokaisesta tutkitusta suosta on tässä raportissa olevan suppean selostuksen lisäksi laadittu yksityiskohtainen tutkimusselostus, jossa on tiedot suon sijainnista, ympäristöstä, suotyy-

peistä, ojitustilanteesta, laskusuhteista, turvemaarista, turvelajeista, maatumisasteesta, liekoisuudesta, laboratoriotuloksista sekä soveltuvuudesta turvetuotantoon. Yksityiskohtaiseen tutkimusselostukseen liittyy suokartta, johon on merkitty tutkimuslinjat, tutkimus- ja syvyydenmittauspisteet, pisteiden syvyydet seka turpeen keskimaärainen maatumisaste pisteellä. Suokartassa on lisaksi turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyyskayrat. Turvekerrostuman rakenteen selventämiseksi on vaaituista linjoista laadittu poikkileik- kausprofiileita, joihin maatuneisuudet, turvelajit ja pohjamaalajit on merkitty symbolein. Niihin on lisaksi merkitty lyhentein suotyypit seka lieko-osumien määrät. Edellä mainittujen perustulostusten lisaksi GTK:n turvetutkimuksista on laadittu atkohjelmia, joilla saadaan varsin monipuolinen kuva suosta tai halutusta tutkimusalueesta. Tulosteet ovat tasokarttoja ja listauksia tai näiden yhdistelmiä. Tällaisia ovat esimerkiksi tasokartat, joilla tutkimuspisteittain voidaan esittää mm. suotyyppi, liekoisuus, suon pinnan korkeus, pohjamaalaji, liejukerroksen paksuus, tietoja puustosta, suon pinnan mattaisyys ja vetisyys. Yhdelle tutkimuspisteelle voidaan piirtää kerralla kaksi edellä mainittua tietoa.

4 TUTKITUT SUOT 1. Pentinnevat (kl. 2222 08) sijaitsee noin 5 km Seinajoen keskustasta kaakkoon. Topografisesti suo sijaitsee Pappilankallioiden kahta puolen kallioisten moreenimaiden ympäröimissä painanteissa. Kulkuyhteydet ovat kohtalaisen hyvat. Suoaltaita erottavan kallioharjanteen halki kulkee paikallistie. Pentinnevat on tutkittu hajapistein. Suolla on 10 tutkimuspistetta ja 13 syvyyspistettä. Suon kokonaispinta-ala on 85 ha, yli 1 m syvan alueen 25 haja yli 2 m syvan 5 ha. Pentinnevat on ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvat. Eteläosan vedet laskevat länteen Pajuluomaan ja pohjoisosan suon halki virtaavan Perkiönojan kautta Seinäjokeen. Yleisimmat suotyypit ovat pohjoisosassa isovarpuramemuuttuma seka reunoilla ja ojien varsilla ruohoturvekangas. Eteläisen suoaltaan pohjoispaassa on tupasvillaramemuuttumaa, länsireunassa rahkanevaojikkoa, eteläosassa rahkaramemuuttumaa ja reunoilla pallosararamemuuttumaa. Turpeista on saravaltaisia 51 % ja rahkavaltaisia 49 %. Paaturvelajeittain jakaantuma on S 26 %, CS 23 %, C 7 % ja SC 44 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Vallitseva pohjamaalaji on moreeni, jota peittää syvimmissa paikoissa ohut liejukerros. Pentinnevoilla on 18 ha yli 1 m syvää valttavasti pienimuotoiseen energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta. Tuotantoa haittaava tekijä on erittäin korkea liekoisuus. 2. Kasperinneva (kl. 2222 08) sijaitsee noin 4 km Seinajoen keskustasta kaakkoon Parkanon ja Haapamäen radan risteyksessä. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvat. Länsireunaan ulottuu asuntoalue. Kasperinneva on tutkittu hajapistein, ja sillä on 4 tutkimuspistettä ja 10 syvyyspistetta. Suon kokonaispinta-ala on 40 haja yli 1 m syvan alueen 10 ha.

Kasperinneva on ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvat. Vedet laskevat pohjoiseen Lellunnevalle ja länteen Perkiönojaan. Yleisimmat suotyypit ovat isovarpurame-, rahkarame- ja pallosararamemuuttumat. Turpeista on rahkavaltaisia 60 % ja saravaltaisia 40 %. Paaturvelajeittain jakaantuma on S 9 %, CS 51 % ja SC 40 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,s. Vallitseva pohjamaalaji on moreeni. Turvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat suon halki kulkeva rautatie, paikoin korkea liekoisuus ja asuntoalueen läheisyys. Kasperinnevaa ei suositella turvetuotantoon. 3. Alhonneva (kl. 2222 05) sijaitsee noin 5 km Seinäjoen keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu lounaassa Kattilanevaan ja muualla makiseen ja kallioiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat tyydyttävät. Suon pohjoispuolelle ulottuu metsäautotien pää. Pohjoisosan poikki kulkee suurjännitelinja. Suolla on 26 tutkimuspistettä ja 17 syvyyspistetta. Suon kokonaispinta-ala on 42 ha, yli 1 m syvan alueen 17 haja yli 2 m syvan 3 ha. Alhonneva on kokonaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvat. Suon pohjoispaasta lähtee laskuoja pohjoiseen kohti Seinäjokea. Yleisimmat suotyypit ovat suon eteläosassa rahkaramemuuttuma ja pohjoisosassa varsinainen sararamemuuttuma seka ruohoinen sararamemuuttuma. Paikoin on myös sa- ranevamuuttumaa. Reunaosissa on pallosararamemuuttumia. Alhonnevan turpeista on rahkavaltaisia 55 % ja saravaltaisia 45 %. Paaturvelajeittain jakaantuma on S 27 %, CS 28 %, C 12 % ja SC 33 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Suon pohja on melko epätasainen. Yleisimmat pohjamaalajit ovat moreeni, hiesu ja savi. Turvelajin ja maatumisasteen puolesta Alhonneva soveltuu pienimuotoiseen energiatur- vetuotantoon. Haittana ovat käyttökelpoisen alueen pieni koko ja korkea liekoisuus, joten suota ei suositella turvetuotantoon.

4. Kattilaneva (kl. 2222 05) sijaitsee Ilmajoen vastaisella rajalla noin 6 km Seinajoen keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu idässä Kyrkösjarven tekojarveen, pohjoisessa Alhonnevaan ja muualla moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat heikot. Suon itareunaan ulottuu padon paalla kulkeva heikkokuntoinen tie. Suolla on 22 tutkimuspistetta ja 21 syvyyspistetta. Suon kokonaispinta-ala on 56 haja yli 1 m syvan alueen 20 ha. Lähellä Kyrkösjarvea on pieni ojittamaton alue. Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Pohjoispaasta on ojayhteys Alhonnevalle. Länsireunasta lahtee lisaksi laskuoja Tuomi- luomaan, joka laskee Kyrönjokeen. Kattilanevan keskiosissa on rahkarame- ja tupasvillaramemuuttumia. Reunaosissa ja ohutturpeisilla alueilla on pallosara- ja kangasrämemuuttumia. Turpeista on rahkavaltaisia 98 % ja saravaltaisia 2 %. Paaturvelajeittain jakaantuma on S 91 %, CS 7 % ja SC 2 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,O. Suon pohja on melko epätasainen. Vallitseva pohjamaalaji on moreeni. Ohuen turvekerroksen takia Kattilannevaa ei suositella turvetuotantoon. 5. Sahanneva (kl. 2222 07) sijaitsee noin 10 km Seinajoen keskustasta etelään. Suo rajoittuu etelässä Sauralaksonnevaan ja muualla loivapiirteiseen ja usein kallioiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat erittäin hyvat. Suon itapuolitse kulkee Seinajoen ja Peraseinajoen välinen maantie. Pohjoispaan poikki kulkee lisaksi paikallistie. Suolla on 70 tutkimuspistetta ja 59 syvyyspistettä. Suon kokonaispinta-ala on 200 ha, yli 1 m syvan alueen 118 haja yli 2 m syvan 59 ha. Sahannevan itareuna ja pohjoispaa on ojitettu. Keskiosan halki on kaivettu lisaksi luode- kaakkosuuntainen valtaoja. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvat. Suon pohjoispaasta lahtee laskuojia pohjoiseen ja luoteeseen kohti Seinäjokea. Sahannevan keskiosan vallitseva suotyyppi on rahkarame. Paikoin on myös keidasrametta, rahkanevaa ja tupasvillarametta. Reunaosissa ja varsinkin suon etelapaassä on varsinaista sararametta. Reunoilla on lisaksi kangasrame- ja pallosararamemuuttumia. Suotyyppihavainnoista on 69 % luonnontilaisella alueella.

Turpeista on rahkavaltaisia 86 % ja saravaltaisia 14 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 66 %, CS 20 %, C 1 % ja SC 13 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,l. Vallitseva pohjamaalaji on moreeni. Sahanneva soveltuu energiaturvetuotantoon, mikäli heikosti maatunut pintarahka hyödyn- netään ensin kasvu- tai kuiviketurpeena. Käyttökelpoisen yli 2 m syvan alueen pinta-ala on 59 ha. 6. Ruohoneva (kl. 2222 06) sijaitsee noin 7 km Seinajoen keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu lähes joka puolella peltoihin. Kulkuyhteydet ovat hyvat. Itäreunaa sivuaa paikallistie. Suo on tutkittu hajapistein, ja sillä on 6 tutkimuspistetta ja 2 syvyyspistetta. Suon kokonaispinta-ala on 29 ha, yli 1 m syvan alueen 25 haja yli 2 m syvan 16 ha. Ruohoneva on suurimmaksi osaksi ojitettu. Suon keskiosassa on pienehkö ojittamaton alue. Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaisen hyvat. Pohjois- ja eteläosasta on laskuojia läheiseen Kyrönjokeen. Ruohonevan yleisimmät suotyypit ovat isovarpuräme-, rahkaräme- ja tupasvillarämemuut- tuma. Keskiosassa on lisäksi pienehkö rahkanevamuuttuma-alue. Reunaosat ovat turve- kangasasteella. Turpeista on rahkavaltaisia 76 % ja saravaltaisia 24 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 63 %, CS 13 % ja SC 24 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,l. Vallit- seva pohjamaalaji on savi. Liejua on suon pohjalla paikoin paksuhko kerros. Paksuhko pintarahka, paikoin korkea liekoisuus ja tiheä puusto haittaavat oleellisesti Ruohonevan käyttöä turvetuotantoon. 7. Joupinkvtöperut (kl. 2222 07) sijaitsee noin 7 km Seinäjoen keskustasta etelään. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvat. Suon itä- ja länsipuolelle johtaa metsäautotie. Suolla on 23 tutkimuspistetta ja 23 syvyyspistetta. Suon kokonaispinta-ala on 67 ha, yli 1 m syvan alueen 18 haja yli 2 m syvan 6 ha.

Joupinkytöperut on suurimmaksi osaksi ojitettu. Suon keskiosassa on pienehkö luonnonti- lainen alue. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvat. Luoteisreunasta lähtee laskuoja läheiseen Seinajokeen. Yleisin suotyyppi suon keskiosassa on rahkarame. Paikoin on myös rahkanevaa ja tupasvillarametta. Reunemmalla on tupasvillaräme-, isovarpurame- ja kangasramemuut- tumia seka turvekangasta. Turpeista on rahkavaltaisia 93 % ja saravaltaisia 7 %. Paaturvelajeittain jakaantuma on S 71 %, CS 22 % ja SC 7 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5. Vallitseva pohjamaalaji on moreeni. Liejua pohjoisosassa suon pohjalla pienellä alalla ohut kerros. Suurin osa suosta on melko ohutturpeista. Paksuturpeisimmalla alueella suon keskiosassa on noin 0,6 m paksu heikosti maatunut pintarahkakerros, joka koostuu suureksi osaksi Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jaanteista. Joupinkytöperuja ei suositella turvetuotantoon. 8, Eskoonneva (kl. 2222 07) sijaitsee noin 6 km Seinäjoen keskustasta etelään. Suo rajoittuu loivapiirteiseen ja paikoin kallioiseen moreenimastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvat. Peraseinajoelle johtava tie sivuaa suon itäreunaa. Suolla on 15 tutkimuspistetta ja 23 syvyyspistettä. Suon kokonaispinta-ala on 117 haja yli 1 m syvän alueen 8 ha. Eskoonneva on ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvat. Vedet virtaavat ojia myöten pohjoiseen Seinajokeen. Yleisimmat suotyypit suon pohjoisosassa ovat pallosararame- ja varsinainen sararamemuuttuma. Eteläosassa on lisäksi mm. isovarpuramemuuttumaa. Ohuen turvekerroksen takia suuri osa suosta on ns. biologista suota. Turpeista on rahkavaltaisia 86 % ja saravaltaisia 14 %. Paaturvelajeittain jakaantuma on S 17 %, CS 69 % ja SC 14 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,l. Suon pohja on melko epätasainen. Vallitseva pohjamaalaji on moreeni. Ohuen turvekerroksen takia Eskoonneva ei sovellu turvetuotantoon. Mahdollisuudet metsänkasvatukseen ovat hyvat.

9. Kivenneva (kl. 2222 07) sijaitsee noin 6 km Seinäjoen keskustasta etelaan. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvat. Länsi- ja etelareunaa sivuaa maantie. Suolla on 4 tutkimuspistetta ja 4 syvyyspistetta. Suon kokonaispintaala on 35 haja yli 1 m syvan alueen 1 ha. Kivenneva on ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvat. Vedet virtaavat ojia myöten luoteeseen ja pohjoiseen Karmesnevalle ja edelleen Seinajokeen. Yleisimmat suotyypit ovat pitkälle muuttuneet pallosara- ja kangasrame seka kangaskorpi. Paikoin on myös turvekankaita. Suuri osa suosta on ns. biologista suota. Turpeista on rahkavaltaisia 62 % ja saravaltaisia 38 %. Paaturvelajeittain jakaantuma on S 6 %, CS 56 % ja SC 38 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 73. Vallit- seva pohjamaalaji on moreeni. Ohuen turvekerroksen takia Kivenneva ei sovellu turvetuotantoon. Mahdollisuudet metsänkasvatukseen ovat hyvat. 10. Karmesneva (kl. 2222 07) sijaitsee noin 5 km Seinajoen keskustasta etelaan. Suo rajoittuu etelässä turvepeltoon ja Koninpaannevaan seka muualla paikoin kallioiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat kohtalaisen hyvat. Suon etelapaahan ulottuu tilustie. Suolla on 25 tutkimuspistetta ja 22 syvyyspistetta. Suon kokonaispinta-ala on 57 ha, yli 1 m syvan alueen 30 haja yli 2 m syvan 14 ha. Karmesneva on ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvat. Lansireunassa virtaa valtaoja pohjoiseen Seinajokeen. Karmesnevan keskiosassa on isovarpuramemuuttumaa. Reunemmalla on tupasvillaramemuuttumien ohella kangasramemuuttumia seka paikoin ruohoheinakorpimuuttumia. Suon etelapaassa on kytöheittoa. Turpeista on rahkavaltaisia 80 % ja saravaltaisia 20 %. Paaturvelajeittain jakaantuma on S 29 %, CS 51 %, C 2 % ja SC 18 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,9. Yleisimmat pohjamaalajit ovat suon keskellä hiesu ja muualla moreeni. Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros.

Turvelajin ja maatumisasteen puolesta Karmesnevan yli 2 m syva 14 ha alue soveltuu energiaturvetuotantoon. Suurin haittaava tekijä on kookas ja paikoin tiheä puusto. 11. Koninpaanneva, (kl. 2222 07) sijaitsee noin 5 km Seinajoen keskustasta etelaan. Suo rajoittuu pohjoisessa turvepeltoon ja muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat kohtalaisen hyvat. Pohjoispaan pellolle ulottuu tilustie. Suolla on 12 tutkimuspistetta ja 14 syvyyspistetta. Suon kokonaispinta-ala on 35 ha, yli 1 m syvan alueen 25 haja yli 2 m syvan 6 ha. Koninpaanneva on ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvat. Vedet virtaavat ojia myöten Kärmesnevan kautta pohjoiseen päätyen Seinajokeen. Yleisimmat suotyypit ovat suon keskiosissa isovarpu- ja varsinainen sararamemuuttuma. Reunemmalla on runsaasti pallosararamemuuttumia ja paikoin tupasvillaramemuuttumaa., Turpeista on rahkavaltaisia 87 % ja saravaltaisia 13 %. Paaturvelajeittain jakaantuma on S 14 %, CS 73 %, C 3 % ja SC 10 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,s. Yleisimmat pohjamaalajit ovat moreeni ja hieta. Turvetuotantoa haittaavia tekijöitä ovat Koninpaannevan pieni koko ja kookas puusto. Turvelajin ja maatumisasteen puolesta suon yli 2 m syva 6 ha:n alue soveltuu energiatur- vetuotantoon. 12. Heininevq (kl. 2222 07) sijaitsee noin 7 km Seinajoen keskustasta etelaan. Suo rajoittuu yleensä loivapiirteiseen moreenimaastoon, koillisessa kuitenkin hiekka-alueeseen. Kulkuyhteydet ovat kohtalaisen hyvat. Suon itäreunaan ulottuu metsäautotie, ja pohjoisreunaa sivuaa maantie. Suolla on 75 tutkimuspistetta ja 66 syvyyspistetta. Suon kokonaispinta-ala on 210 ha, yli 1 m syvan alueen 88 haja yli 2 m syvan 3 ha. Heinineva on suurimmaksi osaksi ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvat. Suolta lähtee useita laskuojia pohjoiseen, joista osa johtaa Pajuluoman kautta ja osa suoraan Seinajokeen.

Heininevan pohjoisosassa on pääosin tupasvillaramemuuttumaa. Etelämpänä isovarpuräme vaihtuu rahkarameeksi. Reunaosissa on tupasvillaramemuuttumien ohella mm. turvekan- kaita, korpiramemuuttumia seka pallosararamemuuttumia. Turpeista on rahkavaltaisia 93 % ja saravaltaisia 7 %. Paaturvelajeittain jakaantuma on S 53 %, CS 40 % ja SC 7 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Yleisimmat pohjamaalajit ovat moreeni (89 %) ja hieta. Heinineva on melko ohutturpeinen. Heikosti maatunut pintarahkakerros on lisäksi paikoin yli 0,5 m paksu. Yli 2 m syvä alue koostuu kolmesta pienestä altaasta, joten teollinen turvetuotanto ei ole mahdollista. Pienimuotoinen palaturvetuotanto on kuitenkin paikoin mahdollista. 13. Nevantausta (kl. 2222 07) sijaitsee Ämmalankylassa noin 19 km Nurmon keskustasta etelaan. Suo rajoittuu etelässä ja pohjoisessa peltoihin. Myös suon keskiosaan on raivattu peltoja. Kulkuyhteydet ovat kohtalaisen hyvat. Suon keskiosan poikki kulkee tilustie. Suolla on 15 tutkimuspistettä ja 16 syvyyspistettä. Suon kokonaispinta-ala on 74 haja yli 1 m syvän alueen 3 ha. Nevantausta on ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvat. Suon etelä- ja pohjoispaasta lähtee laskuoja länteen Pajuluomaan, joka laskee Nurmonjokeen. Suo on suureksi osaksi lähes biologista suota. Yleisimmat suotyypit paksuturpeisimmalla alueella ovat pallosara-, isovarpu-, tupasvilla- ja rahkaramemuuttumat. Turpeista on rahkavaltaisia 99 % ja saravaltaisia 1 %. Paaturvelajeittain jakaantuma on S 51 %, CS 48 % ja SC 1 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,3. Ylei- simmat pohjamaalajit ovat hiekka, moreeni ja hiesu. Ohuen turvekerroksen takia Nevantausta ei sovellu turvetuotantoon. 14. Teerineva (kl. 2222 07) sijaitsee Peraseinajoelle johtavan tien itäpuolella noin 10 km Seinäjoen keskustasta etelaan. Suo rajoittuu itäosassa monin paikoin Karvasuohon, lounaassa maantiehen ja muualla moreenimakiin. Kulkuyhteydet ovat erittäin hyvat.

Suolla on 60 tutkimuspistettä ja 52 syvyyspistetta. Suon kokonaispinta-ala on 129 ha, yli 1 m syvan alueen 97 haja yli 2 m syvan 46 ha. Teerinevan pohjoisosa on ojitettu. Eteläosa on suurimmaksi osaksi luonnontilassa. Kuiva- tusmahdollisuudet ovat melko hyvat. Vedet virtaavat pohjoiseen Heininevan kautta Pajuluomaan, joka johtaa lopulta Kyrönjokeen. Teerinevan pohjoisosassa on tupasvillarame-, rahkaräme- ja paikoin keidasramemuuttumia. Keskiosassa on rehevahkö ruohoinen sararame- ja -neva-alue seka varsinaista saranevaa. Etelapaa on selvästi karumpi, ja siellä on rahkarametta, tupasvillarametta ja lyhytkorsinevaa. Turpeista on rahkavaltaisia 66 % ja saravaltaisia 34 %. Paaturvelajeittain jakaantuma on S 45 %, CS 21 %, C 8 % ja SC 26 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,l. Suon pohja on paikoin epatasainen. Y leisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (64 %), hieta ja hiekka. Teerinevalla on 33 ha yli 2 m syvää energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta. 15. Hautanevq (kl. 2222 05) sijaitsee noin 8 km Seinäjoen keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu kallioiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat kohtalaisen hyvat. Suon eteläpuolella kulkee metsäautotie. Suolla on 6 tutkimuspistetta ja 5 syvyyspistetta. Suon kokonaispinta-ala on 31 ha, yli 1 m syvan alueen 16 haja yli 2 m syvan 1 ha. Hautaneva on kokonaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvat. Suon kaakkoispäästä lähtee laskuoja etelään kohti Tuomiluomaa, joka päätyy Kyrönjokeen. Yleisimmat suotyy- pit ovat rahkarame- ja isovarpurameojikot ja -muuttumat. Hautanevan turpeet ovat rahkavaltaisia. Paäturvelajeittain jakaantuma on S 75 % ja CS 25 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Suon pohja on epatasainen. Vallitseva pohjamaalaji on moreeni. Ohuen turvekerroksen ja epätasaisen pohjan takia Hautaneva ei sovellu turvetuotantoon.

5 TULOSTEN TARKASTELU Seinajoen maapinta-ala on 134,3 km2. Tästä alasta on 20 haja sitä suurempia yhtenäisiä pääosin Seinajoen alueella sijaitsevia soita 1 275 ha eli 9,5 % pinta-alasta. Luku on selvästi alhaisempi kuin Vaasan läänin keskiarvo, joka on 20,5 % (Lappalainen ja Toivonen 1985). Suurin osa soista sijoittuu lohkareiselle moreenialueelle kunnan eteläosaan. Suot ovat yleensa melko karuja ja ohutturpeisia. Suurin turvepaksuus, 4,4 m, on Sahannevalla (5). Suurin yksittäinen suoalue on Heinineva, jonka kokonaispinta-ala on 210 ha. Seinäjoella tutkittujen soiden turpeen keskipaksuus on 1,l m, josta heikosti (H 1-4) maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen osuus on 0,3 m. Soiden keskisyvyys on alhaisempi kuin kaikkien Vaasan läänissä tutkittujen soiden keskisyvyys, joka on 1,26 m (Lappalainen ja Toivonen 1985). Tutkittujen soiden yli 1 m:n syvyisten alueiden turvekerrosten keskipaksuus on 1,8 m ja yli 2 m:n syvyisten alueiden 2,5 m. Tutkituissa 15:ssä suossa, joiden yhteispinta-ala on 1 207 ha, on turvetta kaikkiaan 12,77 milj. suo-m3, josta heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen osuus on 3,43 milj. suo-m3 eli 26,8 %. Yli 1 m:n syvyisillä 497 ha:n alueilla on turvetta 8,86 milj. suo-m3, josta hyvin maatuneen pohjakerroksen ja saravaltaisen turpeen osuus on 71,8 % eli 6,36 milj. suo-m3. Yli 2 m:n syvyisilla 159 ha:n alueilla on turvetta 4,00 milj. suo-m3, josta hyvin maatuneen pohjakerroksen ja saravaltaisen turpeen osuus on 71,2 % eli 2,85 milj. suo-m3. Yli 2 m:n syvyisten alueiden turvemaärän osuus koko turvemäärästä on 31,3 %. Tutkituilla soilla tehtiin kaikkiaan 695 suotyyppihavaintoa. Suotyypit ovat yleensa melko karuja. Yleisimmat suotyypit ovat erilaiset rameet, joita on 84 % kaikista suotyypeistä. Rämetyypeistä ovat tupasvillaräme ja varsinainen sararäme yleisimmat. Avosoita eli nevoja on 7 % ja korpia 1 %. Suotyypeistä on 9 % ojikkoasteella (OJ) ja 60 % muuttuma-asteella (MU). Luonnontilaisia suotyyppejä on 24 %. Turvekankaiden (TK), peltojen (PE) ja turpeennostoalueiden (PTA) osuus on yhteensä 8 %. Kaikkiaan ojituksen vaikutuksen alaisia suotyyppejä on 76 %. Laajoja ojittamattomia alueita ei tutkituilla soilla ole. Suurimmat lähes luonnontilaiset alueet löytyvät Sahannevan (5) keskiosista sekä Teerinevalta (14).

Turpeista on rahkavaltaisia 81 %. Saravaltaisia turpeita on 19 %. Ruskosammalvaltaisia turpeita ei tutkituissa soissa juuri ole. Keskimäärin Vaasan läänissä on rahkavaltaisia turpeita noin 68 %. Lisätekijöistä ovat tupasvillan (ER) jäänteet yleisimpiä. Niitä on jokaisen tutkitun suon turpeessa. Tupasvillapitoisen turpeen osuus kokonaisturvemäarasta on 32 %. Tupasvilla on yleisin lisatekijä rahkavaltaisessa pintakerroksessa. Puun jäänteitä sisältäviä turpeita on 30 %, ja ne keskittyvät yleensa suon pohjaosiin. Suokohtaisesti turvemääriin painotettu turvekerrostumien keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti (H 1-4) maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 2,8 ja hyvin maatuneen pohjaosan 6,8. Turvekerrostumien keskimaatuneisuus on selvästi korkeampi kuin Vaasan läänin kaikkien tutkittujen soiden keskiarvo, joka on 5,O. Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen eli liekojen määrä on tutkituilla soilla yleensa alhainen. Joillakin pienillä ja yleensa puustoisilla soilla liekoisuus on paikoin korkea. Korkea liekoisuus (yli 3 %) aiheuttaa yleensa tuntuvia lisäkustannuksia turvetuotannossa, varsinkin jos kyseessä on pientuotanto tai tilakohtainen palaturvetuotanto. Tutkittujen soiden yleisin pohjamaalaji on moreeni, jota esiintyy 81 %:ssa suoalasta (suokohtaisesti pinta-aloihin painotettu keskiarvo). Hiekkaa esiintyy 6 % : ssa suoalasta, hietaa 5 %:ssa, hiesua 4 %:ssa, savea 3 %:ssa ja kalliota 1 %:ssa. Liejua on suon pohjalla 7 suolla 15:stä. Liejukerrokset ovat yleensa melko pienialaisia ja ohuita. Soiden pinta-aloihin painotettu liejun esiintymisprosentti on 5,4. Siten liejuja olisi suon pohjalla karkeasti laskien noin 65 ha. Lieju kuvastaa suon syntytapaa. Se on merkkinä suon synnystä vesistön umpeenkasvun tuloksena. Turpeiden keskimääräinen ph-arvo on 33. Pintanäytteet ovat happamampia kuin syvemmältä otetut näytteet. Samoin rahkavaltaiset turpeet ovat saravaltaisia happamampia. Keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,2 % kuivapainosta. Suokohtaiset tuhkapitoisuudet ovat yleensa niin alhaisia, että ne eivät ole esteenä turvetuotantoa suunniteltaessa. Korkeimmat tuhkapitoisuudet ovat lähellä suon pohjaa, koska turve voi siellä sisältää runsaasti sekundaäristä mineraalimaa-ainesta.

Turpeen vesipitoisuus riipuu mm. turvelajista, maatumisasteesta sekä suon ojituksesta kuivatussyvyyteen asti. Keskimääräinen vesipitoisuus Seinäjoella on 90,4 % märkäpainosta. Turpeen kuivatilavuuspainolla eli kuiva-aineen määrällä tarkoitetaan sitä painoa, minkä verran tietyn tilavuusyksikön (yleensa yksi suokuutiometri) sisältämä täysin kuiva turve painaa. Keskimäärin kuiva-ainetta on 97 kglsuo-m3. Kuiva-aineen maara on sama kuin Vaasan läänissä keskimaarin. Suossa olevan turpeen kuiva-aineen määrään (kglsuom3) vaikuttaa ennen kaikkea vesipitoisuus sekä maatumisaste ja turvelaji. Ojitetulla suolla pintaturpeen kuiva-aineen maara on yleensa keskimääräistä korkeampi turvelajista tai maatumisasteesta riippumatta. Tämä johtuu pintakerroksen alhaisesta vesipitoisuudesta ja turpeen tiivistymisestä. Turpeen kuiva-ainemäärä on tärkein vaikuttaja suokuution energiasisältöä laskettaessa. Ojitetun suon pintaosan turpeen energiasisältö tilavuusyksikköä kohden on usein selvästi korkeampi ojittamattomaan suohon verrattuna. Energiaturpeen yhtenä tärkeänä kelpoisuuden mittana on sen tehollinen lampöarvo. Se riippuu turvelajista, maatuneisuudesta, tuhkapitoisuudesta sekä vesipitoisuudesta. Suokohtaisesti turvemääriin painotettu keskimaarainen tehollinen lampöarvo,täysin kuivalla turpeella on 20,5 MJIkg. 50 %:n kosteudessa vastaava arvo on 9,O MJIkg. Vaasan läänin tutkittujen soiden turpeen tehollinen lampöarvo on keskimaarin 21,6 MJIkg. Tutkittujen soiden keskimaarainen rikkipitoisuus on 0,12 % kuivapainosta. Turveteollisuusliiton energiaturveluokituksen (liite 1) mukaan rikkipitoisuus tulee ilmoittaa, mikäli se ylittää arvon 0,30 %. Rikkipitoisuus nousee yleensa jonkin verran syvyyden kasvaessa, ja varsinkin turpeessa lisätekijänä esiintyvä järviruoko kohottaa arvoja. Tutkituista 15 suosta soveltuu 5 energiaturvetuotantoon. Turvetuotantoon soveltuviksi osoitettujen soiden lisäksi on joillakin soilla pienialaisia lähinnä tilakohtaiseen palaturvetuotantoon soveltuvia alueita, joista ei ole erikseen laskettu käyttökelpoista turvemäärää. Turvetuotannon haittana tai esteenä on monilla soilla ohut turvekerros ja joillakin soilla paksuhko heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka sisältää yleensa runsaasti tupasvillan jäänteitä. Kerroksen paksuus vaihtelee usein samallakin suolla huomattavasti, ja suuri osa siitä on maatumisasteeltaan H 4. Lisäksi osa tästä turpeesta voi olla hyvinkin sarapitoista. Siksi pintakerrosta ei ole erikseen suositeltu kasvuturpeeksi. Pintakerrosta

ei ole vähennetty näillä soilla käyttökelpoisesta turpeesta, koska kerros tiivistyy ja ohenee ojituksen ja tuotantokentän muotoilun aikana oleellisesti. Suositeltavin tuotantomuoto tällaisilla soilla on jyrsinturvemenetelmä. Tuotantomuoto jyrsin- ja palaturpeen välillä jää kuitenkin aina viime kädessä tuottajan harkittavaksi. Energiaturvetuotantoon soveltuvien alueiden yhteenlaskettu pinta-ala on 130 ha eli noin 10,8 % tutkitusta suoalasta. Käyttökelpoisen turpeen määrä on 2,28 milj. suo-m3 ja täysin kuivan turpeen energiasisaltö 1,24 milj. MWh. Jyrsinturpeelle lasketussa tuotantokosteudessa (50 %) energiasisaltö on 1,12 milj. MWh, jolloin yhden suokuution keskimaaräiseksi energiasisällöksi saadaan 0,49 MWh. Lähinnä II luokan kasvuturvetta on saatavissa Sahannevalta 59 ha:n alueelta ennen energiaturpeen nostoa noin 0,32 milj. suo-m3. Kasvuturvetuotantoon soveltuva pinta-ala sisältyy energiaturpeeksi soveltuvaan pinta-alaan.

KIRJALLISUUTTA Energiataloudellinen yhdistys, Lämpölaitosyhdistys ry ja Turveteollisuusliitto ry 1991. Polttoturpeen laatuohje. Hänninen, P., Toivonen, T. ja Grundström, A. 1983. Turvetutkimustietojen laskenta- menetelmät. Geologinen tutkimuslaitos, maaperaosasto, raportti P 13.41831131. 30 s. Kokko, J. 1983. Karttalehdillä 2222 (Seinäjoki) ja 2311 (Lapua) V. 1982 tutkitut suot ja niiden turvevarat. Geologinen tutkimuslaitos, maaperaosasto, raportti P 13.41831134. 111 s. Lappalainen, E., Stén, C-G. ja Häikiö, J. 1984. Turvetutkimusten maasto-opas. Geolo- gian tutkimuskeskus, Opas N:o 12. 62 s. Lappalainen, E. ja Toivonen, T. 1985. Laskelmat Suomen turvevaroista. Yhteenveto vuosien 1975-1983 turvetutkimuksista. Geologian tutkimuskeskus, tutkimusraportti 72. 109 s. Mäkilä, M. 1987. Suon energiasisällön laskeminen turpeen vesipitoisuuden ja maatumis- asteen perusteella. Geologian tutkimuskeskus, tutkimusraportti 77. 35 s. Toivonen, T. 1993. Nurmossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Geologian tutkimuskes- kus, turvetutkimusraportti 258. 50 s. Turveteollisuusliitto, 1980. Kasvuturvestandardi. Helsinki.

POLTTOTURPEEN LAATUOHJE 199 1 LIITE 1 (1) JYRSINPOLTTOTURPEEN LAATULUOKAT, OMINAISUUKSIEN RAJA-ARVOT Kohin Ominnisuus Raja-mm kobdinmiincn Yksi!& Ilmoitusinrkhais Raja-arvot Lanluluokiiinin Townieinpp - hslinwus ja laajuus 16 18 110 1. KOSTEUS SAAPUMIS- TILASSA Toimituserä -v&i,,,&, P% 91 40,O P% 0.1 60.0 Yhiittoi hu>rmn -~&i,,,&, P% 0. 1 38,O P% 0.1 6.v 40,O 56.0 3,o 63,O 40.0 5o,o 38.0 M.0 A, l/vrk A, Ilvrk C 2. TEHOLLINEN LAMMARVO SAAPUMIS- TiLASSA Toimiitmerä, vähin& Mlk 0.1 6.0 8.0 10,O A, lfvrk 3. ENERGIA- TIHEYS SAAPUMIS- TILASSA ToLnituscrä, vihlitmn MWWd 0.01 0.50 0,m 0,m A, Ihrk 4. TEHOUEN L~IF~ARVO KUIVA- AINEESSA Kuukuusierä, MJk 0,01 18.00 18,00 19.00 B, Ihrk 5. TUHKA- PITOISUUS KUIVA- AINEESSA Kuukuusierä.ntiianO Toimituscrä ja ~ ~ i e r ä yldclin toimi- Nspsihlin P% F- % 091 0,1 10.0 15,O 10.0 15,O 10.0 15,O B, Iikk C 6. TUHKAN SULAMIS KÄYTI'ÄWYM. Kuukuusierä, piolipsllopistc vähintään 'C 10 +lla) +IIa) +11a) cllei clukä(cni toisin ok ilmoitctlu C 7. RMKI- PITOISUUS KUIVA- AINEESSA Kuukuusierä, P% 0,Ol 0 3 0 3 ellei ctukiiicni toisin ob ilmoitcitu B, I/kk 8. SUURET KAF'PALEEF Kuomip. silmäblisnn mm mm inryritilälk jäävä ceuus enin& P% 0~2 18 1.0 0.5 C Yksitläii m C cllci clukä1.cn Mm olo swiilu Raja-arvo( Kallawus Tsnjw Omlliaiuuien arvon katso(aan okwn ihnoitciun m m mukiin, mikäli 8c poikkcsn raja-awcein enintään puokl ilmoiiuslarlhadssin epkduliiin suumm. A. Koko huvcmöärän kalinvn sapnmu'i aninniindcn miärilys turpeen arvon mäirittamistä vartcn. B. Koko huvcmää ran - kailava dbmöllhn OMMidn määritys, ei ole suoraan sidottu t~upccn arvoon. C. Ominaiiiols mapritc& sntunnaieceli lai laipocn vanlicssa. Ilmoitctiu laajuus m vähimmäistssjuus, jolla aninsisuus määritctaan.

POLTTOTURPEEN LAATUOHJE 1991 LIITE 1 (2) PALATURPEEN LAATULUOKAT, OMINAISUUKSIEN RAJA-ARVOT Rajn-arvot KAYITÄYTYM. ~imää,, clki etukäteen toisi ok ilmoilctlu 7. RIKKI- PITOISUUS KUNA- AINEESSA Kuulrsusicri, enininpn P% 0.01 0.30 0.30 0,30 0,30 clki ctukäiscn toisi ok ilmoitettu B, l/kk 8. s m KAPPALEEC K-, suuria ulottwinri mm 10 300 300 300 a X ) C muu9 enin& P% 091 1.0 1 1.0 1 1" 1 1.0 elki etukäteen toisi ok sovittu 9. PALAKOKO KcslMuu<Iäiit mitat -hallraisijn mm 10 m... 80 clki ctukäiccn toisi C -pituw mm 10 SU...m ok sovittu 10. HIENOAINEKSEN OSWS K-, silmblooli~~n ahia) mm wrk- Loseulna Iäpäisnn osuw P% 1 20 15 5") tai 10 5") C ellei etukäteen toisi ok ilmoitettu 11. IRTOTMEYS Kuom -vähintään ir%d 10 280 280 300 3 0 0 C snintään Wd 10 550 550 520 500 HUOMAWUKSET: 3 nniláyttöluokka, jo& osalta to(camiptapa (-knttawus ja laajuus) sovitaan tapuskohtaisceti. 7 Erityisrajoitus kddaesa 5.2 7 Sovitaan (OimiiwopimUJf9CBBP koytetäänkö Mlkg vai MWhld, ci mola@a snmnnnilraiti. Liiutus: MJ/l;g- ja MWh/m'- arvoja ci ok Iáetä syystä synkrmoitu hskdän. ") scd~l~hw>niiplg~ihkssn. Raja-arvot omin&& arvon katsotaan obvan ilmoitetun arvon m uhii mikäli sc poikkeaa raja-arvosta enintään puolet ilwitustarlhadcsta epkidlisocn smintapn. Kaltaviaa Taajuw A. Koko hwc4ä mn kattava säädlli omlliaiuudm määritys turptcn arvon määritlamisl var(cn. B.Kokohwc4ä mn - kattava säädllimn ominamuudm määritys ei ole s u m sidottu turpstn arvoon. C. Omtisisuw miärite(pm saluminiaesti tai tarpeen vsaticsss. Ilmoitettu mjuw on vwistaajuus, jolla ominaisuus määritetaän.

LIITE 2 SUOKARTTA: ''. Epamaarainen. rantaviiva Suon ja mineraalimaan raja fl ' Järvi tai lampi Lohkare Puro ja o'a seka veden vir/aussuunta 6,O Keskimaarainen maatuneisuus 3/1L Heikosli maatuneen rahkavaltoisen pintakerroksen 1 koko turvekerroslumon paksuus dm P3, Hajapiste x 22 Turvekerrostuman paksuus dm & Tie 1 Rautatie Q Naytepiste gl!;num) Pl:ex) I_PI Ruskosammal (Bryales) Dl Sararahka (Carex-Sphagnum) KQI Rahkasara (Sphagnum-Carex) Ruskosammalsara (Bryales-Carex) S PROFIILIT: Turvelajit: Tupasvilla E R Tupasluikka C (Trichophorum) TR Suoleväkkö B (Scheuchzeria) SH Siniheina CS (Molinial ML SC BC Lohkareita LO Hiekka.,;:.,'.,.'..',..:.;........ Pohjamaalajit: E Q MR Hieta HT Järvikaisla (Scirpus) Jarviruoko (Phragmites) Liejusavi SP PR S A LJSA 0 SR - Hiesu Liejut: Savilieju Karkeadetrituslieju KDLJ Levalieju LEL J JAMU Piilevälieju PILJ Kalkkiiieju KALJ Hienodetrituslieju HDLJ Muita symboleja: Hiilikerros Saostuma B Piimaa Liekoisuus: PIMA, Lieko-osumien mäara 0-11 1-2m:n syvyydessä Simpukkamaa ja kuorisora SMLJ Turpeen maatuneisuus:...... Rekurenssipinta v Veden pinta Käytetyt symbolit ja lyhenteet.