GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turveraportti 254 Markku Mäkilä ja Ale Grundström TUULOKSEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUUS Abstract : The peat reserves of Tuulos and their usefulness Espoo 1992
Mäkilä, Markku ja Grundström, Ale, 1992. Tuuloksen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 254. 36 sivua, 4 kuvaa, 1 taulukko ja 3 liitettä. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geologian tutkimuskeskus tutki vuonna 1989 Tuuloksessa 24 suota, yhteensä 964 ha. Tutkitusta suoalasta soveltuu energiaturvetuotantoon 130 ha. Energiaturvetta on alueella 2,58 milj. suo-m3. Sen energiasisältö on 1,33 milj. MWh turpeen käyttökosteuden ollessa 50 %. Kasvuturvetuotantoon soveltuva suopinta-ala on 21 ha, joka sisältää 0,21 milj. suo-m3 turvetta. Turvekerrostumien keskipaksuus on 1,8 m, josta heikosti maatunutta pintaturvetta on 0,4 m. Turpeen kokonaismäärä on 17,04 milj. suo-nf, josta on rahkavaltaista 49 % ja saravaltaista 51 %. Turpeen tehollinen lämpöarvo on kuivalla turpeella 21,3 MJ/kg ja 50 % kosteudessa 9,4 MJ/kg. Keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 108 kg/suom3, vesipitoisuus 89,0 % märkäpainosta, ph-arvo 4,1, tuhkapitoisuus 2,6 % ja rikkipitoisuus 0,21 % kuivapainosta. Avainsanat : suo, turve, turveinventointi, energiaturvevarat, kasvuturvevarat, Tuulos. Markku Mäkilä & Ale Grundström Geologian tutkimuskeskus Betonimiehenkuja 4 SF-02150 Espoo FINLAND
Mäkilä, Markku ja Grundström, Ale 1992. Tuuloksen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Abstract : The peat reserves of Tuulos and their usefulness. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 254. 36 pages, 4 figures, 1 table and 3 appendices. The Geological Survey of Finland investigated the quantity and quality of the industrially exploitable peatlands in the municipality of Tuulos, southern Finland, during 1989. Altogether 964 hectares of peatland were studied. This area covers 5.8 % of the land area. The total peatland area suitable for fuel peat production is 130 hectares. Fuel peat reserves are 2.58 million m3 in situ. The energy content equals to 1.33 million MWh as calculated for 50 % moisture content. The area suitable for horticultural peat production is 21 hectares, containing about 0.21 million m3 of peat in situ. The average thickness of peat deposits is 1.8 m, including 0.4 m of slightly humified surface layer. The total amount of peat is 17.04 million na. Area deeper than 2 m contains 10.59 million m3 or 62 % of the total reserves including 7.92 million m3 of well humified peat. 49 % of the peat layers are composed of Sphagnum and 51 % Carex. The average net calorific value of dry peat is 21.3 MJ/kg and 9.4 MJ/kg when calculated for 50 % moisture content. The average dry bulk density of the samples is 108 kg/m3 in situ, moisture content 89.0 % of wet weight, ph-value 4.1, ash content 2.6 % and sulphur content 0.21 % on dry bases. Key words : bog, peat inventory, energy peat, horticultural peat, Tuulos. Markku Mäkilä & Ale Grundström Geological Survey of Finland Betonimiehenkuja 4 SF-02150 Espoo FINLAND
SISÄLTÖ JOHDANTO 7 TUTKIMUSMENETELMÄT JA AINEISTOT 7 Kenttätutkimukset 7 Laboratoriotutkimukset 9 AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET 9 Laskentatavat 9 Tulosteet 11 TUTKITUT SUOT 14 TULOSTEN TARKASTELU.. 31 Soiden pinta-ala, turpeen paksuus ja turvemäärä 31 Suotyypit 31 Turvelajit ja turvetekijät 32 Maatuneisuus 32 Liekoisuus 32 Pohjamaalajit ja liejut 32 Happamuus 33 Tuhkapitoisuus 33 Vesipitoisuus 33 Kuivatilavuuspaino 33 Lämpöarvo 34 Energiasisältö 34 Rikkipitoisuus 34 TURVETUOTANTOON SOVELTUVAT SUOT 35 SUOJELUSUOT 35 KIRJALLISUUTTA 36 LIITTEET 1. Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeet 2. Käytetyt symbolit ja lyhenteet 3. Suotyyppien, turvelajien ja lisätekijöiden lyhenteet
7 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus teki vuonna 1989 valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiin ja maaperäkartoitukseen liittyviä tutkimuksia Tuuloksen kunnan alueella. Tarkoituksena oli selvittää soihin sisältyvän turpeen määrä ja laatu sekä turvetuotantoon soveltuvat alueet. Tutkimuksessa on mukana Tuuloksen yli 20 ha :n suot ja viisi pienialaisempaa suota. Kaikkiaan tutkittiin 964 ha suota eli 5,8 % maa-alasta. Tuuloksessa tutkituilla 24 suolla on tutkimuspisteitä yhteensä 645 kpl. Soilta tutkittiin mm. suotyyppi, turvelaji ja maatuneisuus. Turpeen tarkemman käyttökelpoisuuden selvittämiseksi otettiin soista näytteitä laboratorioanalyysejä varten. Tutkittujen soiden sijainti näkyy kuvassa 1. Tässä raportissa on esitetty tutkittujen soiden sijainti ja tarkasteltu tuloksia yleisesti. Tarkkoja suokohtaisia tuloksia on tilattavissa Geologian tutkimuskeskuksesta Espoosta (puh. 90-46932360). Suokohtaisiin tuloksiin on liitetty mukaan karttoja, poikkileikkauksia, taulukoita ja laboratoriomäärityksiä. TUTKIMUSMENETELMÄT JA AINEISTOT Kenttätutkimukset Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että tutkittavalle suolle laadittiin linjaverkosto, joka koostuu suon hallitsevan osan poikki vedetystä selkälinjasta ja sitä vastaan kohtisuoraan olevista poikkilinjoista (Lappalainen, Sten ja Häikiö, 1984). Poikkilinjojen väli on yleensä 400 m. Tutkimuspisteiden väli on 100 m. Linjojen päissä käytettiin tiheämpää pisteväliä. Tutkimuslinjat on vaaittu ja korkeudet on sidottu mahdollisuuksien mukaan valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Osa soista tutkittiin hajapistein.
8 0 1 I 1 1 10 km GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Kuva 1. Tuuloksessa tutkitut suot. 1. Jytisniitty 2. Järventaustansuo 3. Jänisjoenkorpi 4. "Nimetönsuo" 5. Hiekkasillankorpi 6. Sikosuo 7. "Karuttanojansuo" 8. Matinojannoro 9. Niiniojansuo 10. Heposuo 11. Hatinsuo 12. Suurisuo 13. Talokankaansuo 14. Lakeissuo 15. Lakkasuo 16. "Hosionlamminsuo" 17. Haarainkorpi 18. Poutunsuo 19. Soidinsuo 20. Salimäensuo 21. "Toivoniemensuo" 22. Koveroistensuo 23. Rapakoistensuo 24. Iilijärvensuo
9 Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys 5-asteikolla (kuiva, normaali, vetinen, hyllyvä, rimpinen) sekä mättäiden peittävyysprosentti ja mättäisyyden keskimääräinen korkeus. Edelleen huomioitiin puuston puulajisuhteet, tiheysluokka, mahdolliset hakkuut ja kehitysluokka. Turvekerrostumien kairauksissa määritettiin pääturvelaji sekä siinä mahdollisesti olevien lisätekijöiden suhteelliset osuudet (6-asteikolla). Turpeen maatuneisuus määritettiin von Postin maastotöihin soveltuvalla menetelmällä (10-asteikko), kosteus (5-asteikolla) sekä tupasvillan kuitujen määrä (0-6,-asteikolla). Lisäksi määritettiin mahdolliset liejukerrokset ja pohjamaan laatu. Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrän arvioimiseksi kunkin tutkimuspisteen ympäristö luodattiin kahden metrin syvyyteen asti kymmenessä eri kohdassa. Laboratoriotutkimukset Merkittävimmiltä soilta otettiin pinnasta pohjaan ulottuvat näytesarjat laboratoriotutkimuksia varten. Näytteenottopaikat valittiin siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin suon turvekerrostumaa. Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin laboratoriossa ph-arvo, vesipitoisuus painoprosentteina (105' C: ssa kuivaamalla), kuivatilavuuspaino (suossa olevan turpeen kuiva-aineen määrä tilavuusyksikköä kohden kg/suo-m 3), tuhkapitoisuus prosentteina kuivapainosta (815 ± 25' C : ssa hehkutettuna). Lämpöarvo (MJ/kg) on laskettu erikseen kuivalle turpeelle sekä 50 % :n käyttökosteudessa olevalle turpeelle. Osasta näytteitä on määritetty lisäksi rikkipitoisuus prosentteina turpeen kuivapainosta. AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET Laskentatavat Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen, Toivonen ja Grundström 1983). Siinä suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue
10 käsitetään omana syvyysvyöhykkeenään (0,3-0,9 m, 1,0-1,9 m jne.). Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä, jotka yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä selville. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät ja suhteet lasketaan turvemääriin painottaen. Todetut lieko-osumat on ilmoitettu erikseen 0-1 m :n ja 1-2 m :n välisissä syvyyskerroksissa kantopitoisuusprosentteina turvemäärästä. Prosenttiluvut on laskettu ns. Pavlovin menetelmän mukaan, jossa kantopitoisuus on jaettu viiteen eri luokkaan : liekoja on erittäin vähän (alle 1 %), vähän (1-2 %), kohtalaisesti (2-3 %), runsaasti (3-4 % ) ja erittäin runsaasti (yli 4 %). Turvetuotantoon soveltuvina alueina on yleensä pidetty suon yli 2 m syvää osaa. Laskettaessa käyttökelpoisia energiaturvevaroja on alueen turvemäärästä vähennetty suon pohjalle jäävä 0,5 metrin kerros. Turpeen ominaisuuksia on tarkasteltu energiaturpeen kannalta. Laskettaessa laboratoriomääritysten keskiarvoja käyttökelpoiselle turvekerrostumalle on näytesarjojen ylin ja alin näyte jätetty pois. Lisäksi jos näytesarjan toiseksi alimman näytteen tuhkapitoisuus on ylittänyt 10 % on myös se jätetty pois. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta polttoaineeksi on nojauduttu Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeisiin (liite 1). Suon energiasisältö on laskettu kuivatilavuuspainon, lämpöarvon ja turvemäärän avulla (Mäkilä 1981). Energiasisällöt on laskettu erikseen kuivalle turpelle ja 50 % :n kosteudessa olevalle turpelle. Niiden soiden osalta, joilta ei ole otettu laboratorionäytteitä, on käytetty energiasisällön laskemisessa maatumis- ja kosteusasteen kaavaa (Mäkilä 1987). Kasvualusta-, komposti- tai viherrakentamiseen soveltuvaksi on laskettu heikosti maatunut H1-4 rahkavaltainen pintaturve, joka voi sisältää saraturvetta ja eri lisätekijöitä. Turveteollisuusliiton (1980) kasvuturvestandardin mukaan turve kuuluu lähinnä II laatuluokkaan.
1 1 Tulosteet Jokaisesta suosta on tilattavissa arkistoitu yksityiskohtainen tutkimus selostus, josta selviävät turvemäärät, turvelajit, laboratoriotulokset ym. sekä suon soveltuvuus turvetuotantoon. Soista on piirretty suokartat ja poikkileikkausprofiilit. Kartoista ilmenevät linjaverkosto, keskimääräinen maatuneisuus tutkimuspisteittäin sekä heikosti maatuneen (H1-4) pintaturpeen ja koko kerrostuman paksuus. Karttoihin on piirretty myös turpeen paksuutta 1 m :n välein esittävät syvyyskäyrät sekä joissakin tapauksissa suon pinnan korkeuskäyrät, esimerkkinä kuva 2. Maatuneisuusprofiileissa on turpeet jaettu maatuneisuuden mukaan kolmeen ryhmään : Hi-3, H4 ja H5-10. Turvelajiprofiileissa on, kunkin kairauspisteen yläpuolella esitetty suotyyppi ja liekoisuus (0-1 m :n syvyyskerroksen osumat/1-2 m :n syvyyskerroksen osumat), esimerkkinä kuva 3. Lisäksi on ilmoitettu kunkin kairauspisteen pohjamaan laatu. Turvelajit ja pohjamaalajit on esitetty symbolein (liitteet 2 ja 3). Lisäksi on tilattavissa suon ja turpeen ominaisuuksia kuvaavia karttoja ja profiileja, joista eräänä esimerkkinä kuva 4.
1 2 A 1400 m': 0f10 0 G 9, ~. 0/2? \7.5 Ö/19 a 7.1 1166 r- A900.2I0m 0/ ro.0 /0 6.9 0/3 \6.6 0/27 A 900-250m0 %0 0127 2 o/22 26 7.2 0; ~.s 0/Cf 0/27 7.3 7.0 0127 0/24 7.5 \) 7.0 A 400-290m~ 0/24 0/0 B 400 290m. 01 ~~ 0/15 0116 6123 6 19 6.6 /`l5.7 \0112 5 5.g 0124 2/23 71~? ~~`~ 123ö 6~..~ 8 0/46-0/0~,~ 3'/ 31 \7;2 B 0 0/29 3m _5.8 B 550 0 57010 7 27 5151 122,p 5 :4-6.4 6~5 4/35 0132 5 40 31,z7 ~_ 118 010 B 50 + 130m B400.350m 6. i' 2 2/Z9 0 olo AO N m 0 S00 M i l I I I 1 GEOLOGIRN TUTKIMUSKESKUS Kuva 2. Jänisjoenkorven tutkimuslinjasto, turpeen maatuneisuus ja paksuus. NW I1 MPY MRRTUNEISUUS SE M MPY 128 128 127 127 126 125 124 ~ nl 126 125 124 123 123 122 122 121 121 120 _120 M OPT 128-127 - 126 - VKMU 0/0 SUOTYYPPI.LIEKOISUUS.TURVELRJIT JA POHJRMRRLRJIT Y Km,U YKMU 3/0 0/0 IRMU 0/0 1RMU olo KRMU 4/0 VK olo M MPY _t28 _127-126 125 _ 124., _125 _124 123-123 122 - _122 121 - _12t 120 - _120 At400m 1200 1302 610 600 403 200 A0 Kuva 3. Jänisjoenkorven A-selkälinjan maatuneisuus- ja turvelajiprofiili.
1 3 0 N z I I I I I I I N ED td v M N.-I N N N N N N N n. E
1 4 TUTKITUT SUOT 1. Jytisniitty (kl. 2133 03) sijaitsee noin 23 km Tuuloksen kirkolta etelään. Suon eteläja pohjoisosaan johtaa metsäautotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 130-134 m, ja pinta viettää loivasti itään kohti Jytisjärveä. Länsiosassa pinta viettää länteen. Suo rajoittuu etelässä moreenimaihin, idässä Jytisjärveen ja muualla harjuun. Suolla on 33 tutkimuspistettä ja 23 syvyyspistettä. Suon kokonaispinta-ala on 101 ha, yli 1 m syvän alueen 60 haja yli 2 m syvän 10 ha. Jytisniityn yleisimmät suotyypit ovat isovarpu-, korpi- ja tupasvillarämeojikko ja -muuttuma. Jytisniitty on kokonaan ojitettu lukuun ottamatta Jytisjärven rantavyöhykettä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja muun osan 5,5. Suurin turpeen paksuus, 3,6 m, on pisteessä A 600 +100. Jytisniityn turpeista on rahkavaltaisia 41 % ja saravaltaisia 59 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 34 %, CS 7 %, C 7 % ja SC 52 %. Liekoja on yli 2 m syvällä alueella erittäin vähän, keskimäärin 0,3 %. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Liejua on ohuena kerroksena turpeen ja mineraalimaan välissä. Suo ei sovellu mataluutensa ja kuivatusvaikeuksien takia teolliseen turvetuotantoon. 2. Järventaustansuo (kl. 2133 03) sijaitsee noin 24 km Tuuloksen kirkolta etelään. Suon itä- ja länsipuolitse kulkee metsäautotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 128- -130 m, ja pinta viettää loivasti luoteeseen, josta vedet virtaavat Jänisjokeen. Suo rajoittuu pohjoisessa Jänisjärveen, koillisessa moreenimäkeen ja muualla hiekkakankaisiin ja harjuihin. Suolla on 28 tutkimuspistettä ja 17 syvyyspistettä. Suon kokonaispinta-ala on 69 ha, yli 1 m syvän alueen 55 ha ja yli 2 m syvän 30 ha. Järventaustansuon yleisimmät suotyypit ovat suon keskiosassa ojikko- ja muuttumaasteella oleva isovarpuräme. Reunaosat ovat pääasiassa ruoho- ja heinäturvekangasta ja
lyhytkorsinevaojikkoa ja -muuttumaa. Järventaustansuo on kokonaan ojitettu. 1 5 Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja muun osan 5,7. Suurin turpeen paksuus on 3,5 m. Järventaustansuon turpeista on rahkavaltaisia 37 % ja saravaltaisia 63 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 21 %, CS 16 %, C 33 % ja SC 30 %. Liekoja on yli 2 m syvällä alueella runsaasti, keskimäärin 3,3 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja savi. Liejua on paksuna kerroksena suon syvimmissä osissa turpeen ja mineraalimaan välissä. Järventaustansuo ei sovellu kuivatusvaikeuksien ja paksun liejukerroksen takia teolliseen turvetuotantoon. 3. Jänisjoenkorpi (kl. 2133 03) sijaitsee noin 23 km Tuuloksen kirkolta etelään. Suon itä- ja länsiosiin kulkee metsäautotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 125-128 m, ja pinta viettää luoteeseen. Vedet virtaavat Jänisjokea pitkin Iso Roineveteen. Suo rajoittuu hiekka- ja moreenimaastoon. Suolla on 55 tutkimuspistettä ja 34 syvyyspistettä. Suon kokonaispinta-ala on 103 ha, yli 1 m syvän alueen 80 ha ja yli 2 m syvän 49 ha. Jänisjoenkorven yleisimmät suotyypit ovat ojikko- ja muuttuma-asteella olevat korpi- ja isovarpuräme sekä varsinainen korpi. Jänisjoenkorpi on kokonaan ojitettu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,0 ja muun osan 6,9. Suurin turpeen paksuus on 3,6 m. Jänisjoenkorven turpeista on rahkavaltaisia 25 %, saravaltaisia 74 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittainjakaantuma on S 18 %, CS 7 %, C 31 %, SC 40 %, BC 3%jaCB1 %. Liekoja on yli 2 m syvällä alueella erittäin vähän, keskimäärin 0,2 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hieta ja savi. Liejua on turpeen ja mineraalimaan välissä paikoin yli 1 m. Liejusta on löydetty runsaasti vesipähkinöitä.
16 Jänisjoenkorpi soveltuu turvelaatunsa puolesta energiaturvetuotantoon. Turvetuotantoa vaikeuttavat suon rikkonainen muoto ja pohjaosien kuivatusvaikeudet. 4. "Nimetönsuo" (kl. 2133 03) sijaitsee noin 20 km Tuuloksen kirkolta etelään ja sille johtaa autotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 125-120 m, ja pinta viettää loivasti pohjoiseen, josta vedet laskevat Jänisjokeen. Suo rajoittuu hiekka- ja moreenimaastoon. Suolla on 9 tutkimuspistettä ja 8 syvyspistettä. 35 ha, yli 1 m syvän alueen 22 ha ja yli 2 m syvän 6 ha. Suon kokonaispinta-ala on "Nimettömänsuon" yleisimmät suotyypit ovat ojikko- ja muuttuma-asteella olevat isovarpu-ja varsinainen sararäme. "Nimetönsuo" on länsiosaa lukuun ottamatta ojitettu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,8 ja muun osan 6,2. Suurin turpeen paksuus, 3,0 m, on pisteessä P 7. "Nimettömänsuon" turpeista on rahkavaltaisia 78 % ja saravaltaisia 22 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 39 %, CS 39 % ja SC 22 %. Liekoja on yli 2 m syvällä alueella vähän, keskimäärin 1,7 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hieta ja moreeni. Liejua on suon länsiosassa sijaitsevan lammen läheisyydessä turpeen ja mineraalimaan välissä. "Nimetönsuo" ei sovellu mataluutensa ja länsiosan kuivatusvaikeuksien takia teolliseen turvetuotantoon. 5. Hiekkasillankorpi (kl. 2134 01) sijaitsee noin 17 km Tuuloksen kirkolta etelään. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 128 m, ja pinta viettää luoteisosassa luoteeseen ja kaakkoisosassa kaakkoon. Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suolla on 2 tutkimuspistettä ja 1 syvyyspiste. Suon kokonaispinta-ala on 9 ha, yli 1 m syvän alueen 6 ha ja yli 2 m syvän 3 ha.
1 7 Hiekkasillankorven suotyyppihavainnot ovat korpirämeoj ikko, varsinainen korpimuuttuma ja mustikkaturvekangas. Hiekkasillankorpi on kokonaan ojitettu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja muun osan 6,5. Suurin turpeen paksuus on 2,1 m. Hiekkasillankorven turpeista on saravaltaisia 85 % ja rahkavaltasia 15 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 15 %, C 63 % ja SC 22 %. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Hiekkasillankorpi ei sovellu kokonsa ja mataluutensa takia teolliseen turvetuotantoon. 6. Sikosuo (kl. 2132 10) sijaitsee noin 14 km Tuuloksen kirkolta etelään ja sille johtaa metsäautotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 125-127 m, ja pinta viettää luoteeseen. Suo rajoittuu moreenimäkiin. Suolla on 5 tutkimuspistettä ja 3 syvyyspistettä. Suon kokonaispinta-ala on 17 ha, yli 1 m syvän alueen 15 ha ja yli 2 m syvän 13 ha. Sikosuon yleisimmät suotyypit ovat isovarpurämeojikko ja -muuttuma sekä länsiosassa korpiräme ja ruoho- ja heinäkorpi. Sikosuo on kokonaan ojitettu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,9 ja muun osan 6,6. Suurin turpeen paksuus on 4,5 m. Sikosuon turpeista on rahkavaltaisia 55 % ja saravaltaisia 45 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 25 %, CS 30 %, C 11 % ja SC 34 %. Liekoja on yli 2 m syvällä alueella runsaasti, keskimäärin 3,5 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hieta ja savi. Sikosuon yli 2 m syvä 13 hain alue soveltuu tilakohtaiseen energiaturvetuotantoon. Kustannuksia lisäävä tekijä on liekojen suuri määrä.
1 8 7."Karuttanojansuo" (kl. 2134 01) sijaitsee noin 12 km Tuuloksen kirkolta etelään ja sille johtaa metsäautotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 109-111 m, ja pinta viettää sen keskustan halki länteen virtaavaa Karuttanojaa kohti. Suo rajoittuu hieta- ja moreenimaastoon. Suolla on 34 tutkimuspistettä ja 25 syvyyspistettä. Suon kokonaispintaala on 80 ha, yli 1 m syvän alueen 33 ha ja yli 2 m syvän 5 ha. "Karuttanojansuon" yleisimmät suotyypit keskiosassa ovat korpiräme- ja isovarpurämemuuttuma. Reunoilla on mustikkaturvekangasta ja ruoho- ja heinäkorpiojikkoa ja -muuttumaa. Karuttanojansuo on kokonaan ojitettu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja muun osan 5,7. Suurin turpeen paksuus on 3,0 m. Karuttanojansuon turpeista on saravaltaisia 66 % ja rahkavaltaisia 34 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 17 %, CS 17 %, C 28 % ja SC 38 %. Liekoja on yli 1 m syvällä alueella runsaasti, keskimäärin 3,8 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hieta ja moreeni. Liejua on ohuena kerroksena turpeen ja mineraalimaan välissä. Turvetuotantoa haittaavat suon mataluus, rikkonainen muoto ja pintaturpeen korkea liekoisuus. Tilakohtaista energiaturpeen nostoa voidaan harjoittaa suon itäosassa noin 15 ha :n alueella. 8. Matino_jannoro (kl. 2134 01) sijaitsee noin 14 km Tuuloksen kirkolta etelään ja sille johtaa metsäautotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 119-122 m, ja pinta viettää luoteeseen. Suo rajoittuu moreenimäkiin. Suolla on 4 tutkimuspistettä ja 2 syvyyspistettä. Suon kokonaispinta-ala on 22 ha, yli 1 m syvän alueen 14 ha ja yli 2 m syvän 4 ha. Matinojannoron yleisimmät suotyypit ovat reunaosissa varsinainen korpi- ja korpirämemuuttuma, keskiosassa isovarpurämemuuttuma. Matinojannoro on kokonaan ojitettu.
1 9 Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 4,0 ja muun osan 6,7. Suurin turpeen paksuus on 2,8 m. Matinojannoron turpeista on rahkavaltaisia 56 % ja saravaltaisia 44 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 5 %, CS 51 % ja SC 44 %. Liekoja on yli 2 m syvällä alueella kohtalaisesti, keskimäärin 2,6 % moreeni.. Pohjamaalaji on Matinojannoro ei sovellu turvelaatunsa ja muotonsa takia teolliseen turvetuotantoon. 9. Niiniojansuo (kl. 2134 01) sijaitsee noin 13 km Tuuloksen kirkolta etelään ja sille johtaa autotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 113-117 m, ja pinta viettää luoteeseen, josta vedet valuvat Sorsamo-lampeen. Suo rajoittuu pohjoisessa hietapeltoon, luoteessa Sorsamolampeen ja muualla moreenimäkiin. Suolla on 17 tutkimuspistettä ja 10 syvyyspistettä. Suon kokonaispinta-ala on 28 ha, yli 1 m syvän alueen 16 ha ja yli 2 m syvän 5 ha. Niiniojansuon yleisimmät suotyypit ovat keskiosassa mustikkaturvekangasta ja korpirämemuuttumaa. Reunaosat ovat pääosin ruoho ja heinäkorpi- ja varsinaista korpimuuttumaa. Niiniojansuo on kokonaan ojitettu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja muun osan 5,5. Suurin turpeen paksuus on 5,1 m. Niiniojansuon turpeista on saravaltaisia 51 % ja rahkavaltaisia 49 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 31 %, CS 18 %, C 21 % ja SC 30 %. Liekoja on yli 2 m syvällä alueella vähän, keskimäärin 1,7 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta, hiesu ja savi. Liejua on paikoin ohuena kerroksena turpeen ja mineraalimaan välissä.
20 Niiniojansuo ei sovellu turvelaatunsa ja kuivatusvaikeuksien takia teolliseen turvetuotantoon. 10. Heposuo (kl. 2134 01) sijaitsee noin 15 km Tuuloksen kirkolta etelään ja sille johtaa metsäautotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 120-122 m, ja pinta viettää kohti suon keskustassa olevaa Hepojärvi-lampea. Suota ympäröi mäkinen moreenimaasto. Suolla on 38 tutkimuspistettä ja 29 syvyyspistettä. Suon kokonaispinta-ala on 90 ha, yli 1 m syvän alueen 66 ha ja yli 2 m syvän 45 ha. Heposuon yleisimmät suotyypit ovat keskiosassa isovarpurämemuuttuma ja -ojikko, reunaosissa mustikka- ja ruohoturvekangas. Heposuo on kokonaan ojitettu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja muun osan 5,6. Suurin turpeen paksuus on 4,3 m. Heposuon turpeista on saravaltaisia 66 % ja rahkavaltaisia 34 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 17 %, CS 17 %, C 25 % ja SC 41 %. Liekoja on yli 2 m syvällä alueella kohtalaisesti, keskimäärin 2,9 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiesu ja savi. Liejua on suon syvimmillä alueilla turpeen ja mineraalimaan välissä. Heposuon on yli 2 m syvä 45 ha :n alue soveltuu energiaturpeen tuotantoon. Turvekerrostuman alemman osan hyödyntämisen estää turpeen korkea tuhka- ja rikkipitoisuus. 11. Hatinsuo (kl. 2134 01) sijaitsee noin 18 km Tuuloksen kirkolta etelään ja sille johtaa metsäautotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 132-134 m, ja pinta viettää kohti Majavinjärveä, josta vedet virtaavat ojia pitkin itään Kurkijokeen. Suo rajoittuu pohjoisessa harjumuodostumaan, idässä Majavinjärveen ja muualla moreenimaastoon. Suolla on
21 14 tutkimuspistettä ja 8 syvyyspistettä. Suon kokonaispinta-ala on 43 ha, yli 1 m syvän alueen 30 ha ja yli 2 m syvän 16 ha. Hatinsuon yleisimmät suotyypit ovat länsi- ja pohjoisosissa isovarpurämeojikko ja -muuttuma. Suon kaakkoisosassa on varsinaista korpiojikkoa ja -muuttumaa sekä nevakorpimuuttumaa. Reunoilla on varsinaista sararämeojikkoa ja -muuttumaa. Hatinsuo on kokonaan ojitettu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,7 ja muun osan 6,0. Suurin turpeen paksuus on 3,1 m. Hatinsuon turpeista on rahkavaltaisia 50 % ja saravaltaisia 50 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 26 %, CS 24 % ja SC 50 %. Liekoja on yli 2 m syvällä alueella runsaasti, keskimäärin 3,2 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hieta. Liejua esiintyy paikoin, lähinnä Majavinjärven ympäristössä, paksuna kerroksena turpeen ja mineraalimaan välissä. Hatinsuo ei sovellu turvelaatunsa, rikkonaisuutensa ja kuivatusvaikeuksien takia teolliseen turvetuotantoon. 12. Suurisuo (kl. 2134 01) sijaitsee noin 10 km Tuuloksen kirkolta kaakkoon ja sille johtaa metsäautotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 117-119 m, ja pinta viettää lounaaseen, josta vedet laskevat ojaa myöten Teuronjärveen. Suo rajoittuu hietamaastoon ja lounaisosaan on raivattu peltoa. Suon kokonaispinta-ala on 13 ha. Suolla on 4 tutkimuspistettä ja 2 syvyyspistettä. Suurisuon yleisimmät suotyypit ovat korpiräme- ja kangasrämemuuttuma sekä puolukkaturvekangas. Suurisuo on kokonaan ojitettu. Suurisuon turpeista on rahkavaltaisia 56 % ja saravaltaisia 44 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 38 %, CS 18 % ja SC 44 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja muun osan 5,1. Suurin turpeen paksuus on 0,5 m. Pohjamaalaji on hiekka.
22 Suurisuo ei sovellu mataluutensa takia teolliseen turvetuotantoon. 13. Talokankaansuo (kl. 2134 01) sijaitsee noin 8 km Tuuloksen kirkolta etelään ja sille johtaa autotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 118 m, ja pinta viettää loivasti koilliseen, josta vedet valuvat Pahaojaa myöten Teuronjokeen. Suo rajoittuu etelässä moreenimaastoon ja muualla hietamaastoon. Suolla on 7 tutkimuspistettä. kokonaispinta-ala on 18 haja yli 1 m syvän alueen 1 ha. Suon Talokankaansuon yleisimmät suotyypit ovat pohjoisosassa varsinainen sararämeojikko, keskiosassa nevakorpimuuttuma sekä varsinainen korpiojikko ja eteläosassa korpiräme. Talokankaansuon pohjoisosa on ojitettu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 4,0 ja muun osan 5,3. Suurin turpeen paksuus on 1,3 m. Talokankaansuon turpeista on saravaltaisia 76 % ja rahkavaltaisia 24 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on CS 24 %, C 13 % ja SC 63 %. Pohjamaalaji on hiekka. Talokankaansuo ei sovellu mataluutensa takia teolliseen turvetuotantoon. 14. Lakeissuo (kl. 2134 01) sijaitsee noin 9 km Tuuloksen kirkolta etelään ja sen poikki kulkee autotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 126-130 m, ja pinta viettää kaakkoon. Suo rajoittuu hiekkakankaisiin. Suolla on 5 tutkimuspistettä ja 3 syvyyspistettä. Suon kokonaispinta-ala on 21 ha, yli 1 m syvän alueen 18 ha ja yli 2 m syvän 10 ha. Lakeissuon yleisimmät suotyypit ovat suon pohjoisosassa tupasvillaräme, keskiosassa rahkarämeojikko ja -muuttuma sekä tien eteläpuoleisessa osassa korpirämeojikko. Lakeissuon keski- ja eteläosa on ojitettu.
23 Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja muun osan 5,9. Suurin turpeen paksuus on 6,0 m. Lakeissuon turpeista on rahkavaltaisia 68 % ja saravaltaisia 32 %. jakaantuma on S 51 %, CS 17 % ja C 32 %. Pääturvelajeittain Liekoja on yli 2 m syvällä alueella kohtalaisesti, 2,6 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja hieta. Liejua on ohut kerros suon syvimmässä osassa turpeen ja mineraalimaan välissä. Lakeissuo ei sovellu turvelaatunsa takia teolliseen turvetuotantoon. 15. Lakkasuo (kl. 2134 01) sijaitsee noin 9 km Tuuloksen kirkolta etelään ja sen poikki kulkee autotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 114 m, ja pinta viettää tien pohjoispuolella itään ja eteläpuolella etelään. Suo rajoittuu etelässä hietapeltoihin, idässä ja pohjoisessa harjumuodostumiin, muualla hiekkakankaisiin. Suolla on 26 tutkimuspistettä ja 14 syvyyspistettä. Suon kokonaispinta-ala on 34 ha, yli 1 m syvän alueen 27 ha ja yli 2 m syvän 22 ha. Lakkasuon yleisimmät suotyypit ovat tien pohjoispuoleisella osalla varsinainen sararämemuuttuma ja ruoho- sekä mustikkaturvekangas. Eteläpuolen keskiosassa on rahkarämeojikkoa ja -muuttumaa ja reunoilla mustikka- sekä ruohoturvekangasta. Lakkasuo on etelälahdeketta lukuun ottamatta kokonaan ojitettu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja muun osan 5,8. Suurin turpeen paksuus on 7,0 m. Lakkasuon turpeista on saravaltaisia 57 % ja rahkavaltaisia 43 %. jakaantuma on S 35 %, CS 8 %, C 5 % ja SC 52 %. Pääturvelajeittain Liekoja on yli 2 m syvällä alueella erittäin vähän, keskimäärin 0,4 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat eteläosassa hiekka ja pohjoisosassa hieta ja savi. Liejua on eteläisessä lahdekkeessa olevien rimpien kohdalla huomattavan paksu kerros turpeen ja mineraalimaan välissä.
24 Lakkasuo ei sovellu turvelaatunsa takia teolliseen turvetuotantoon. 16. "Hosiolamminsuo" (kl. 2134 01) sijaitsee noin 8 km Tuuloksen kirkolta etelään ja sen pohjoisosaan johtaa metsäautotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 129 m, ja pinta viettää lounaaseen. Suo rajoittuu etelässä hiekka- ja soraharjuun, muualla hiekkakankaisiin. Suolla on 5 tutkimuspistettä ja 4 syvyyspistettä. Suon kokonaispinta-ala on 19 ha, yli 1 m syvän alueen 10 ha ja yli 2 m syvän 3 ha. "Hosiolamminsuon" yleisin suotyyppi on isovarpurämeojikko ja -muuttuma. Suo on kokonaan ojitettu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja muun osan 6,5. Suurin turpeen paksuus on 3,8 m. "Hosiolamminsuon" turpeista on rahkavaltaisia 78 % ja saravaltaisia 22 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 36 %, CS 42 %, C 3 % ja SC 19 %. Liekoja on yli 2 m syvällä alueella erittäin vähän, 0,3 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja sora. Suo ei sovellu rikkonaisuutensa ja kuivatusvaikeuksien takia teolliseen turvetuotantoon. 17. Haarainkorpi (kl. 2134 01) sijaitsee noin 14 km Tuuloksen kirkolta kaakkoon ja sille johtaa metsäautoteitä. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 122-126 m, ja pinta viettää kaakkoon kohti Haukilammia, josta vedet laskevat Maaherranojaa myöten Suolijärveen. Suo rajoittuu etelässä hiekka- ja soraharjuun ja muualla hiekkakankaisiin. Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 6 syvyyspistettä. Suon kokonaispinta-ala on 34 ha, yli 1 m syvän alueen 28 ha ja yli 2 m syvän 10 ha.
2 5 Haarainkorven yleisimmät suotyypit ovat pohjoisosassa mustikkaturvekangas ja isovarpurämemuuttuma, keskiosassa korpirämemuuttuma ja eteläosassa varpu-, mustikka- sekä ruohoturvekangas. Haarainkorpi on kokonaan ojitettu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,9 ja muun osan 5,8. Suurin turpeen paksuus on 4,6 m. Haarainkorven turpeista on rahkavaltaisia 58 % ja saravaltaisia 42 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 5 %, CS 53 % ja SC 42 %. Liekoja on yli 2 m syvällä alueella vähän, keskimäärin 1,2 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja sora. Liejua on paikoin ohut kerros turpeen ja mineraalimaan välissä. Haarainkorpi soveltuu eteläosaa lukuun ottamatta pienimuotoiseen energiaturvetuotantoon. Eteläosan hyödyntämistä heikentävät kuivatusvaikeudet. Haarainkorvessa on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta pohjoisosan yli 2 m syvällä 8 ha :n alueella. 18. Poutunsuo (kl. 2134 01) sijaitsee noin 15 km Tuuloksen kirkolta lounaaseen ja sille johtaa metsäautotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 126-128 m, ja pinta viettää lounaaseen. Suo rajoittuu pohjoisessa moreenimaastoon, lännessä ja etelässä sora- ja hiekkaharjuun ja muualla hiekkamaastoon. Suolla on 22 tutkimuspistettä ja 11 syvyyspistettä. Suon kokonaispinta-ala on 27 ha, yli 1 m syvän alueen 23 ha ja yli 2 m syvän 21 ha. Poutunsuon yleisimmät suotyypit ovat keskiosassa keidasräme ja silmäkeneva. Pohjoisosan reuna-alueet ovat ruohoista saranevaa ja ruoho- ja heinäkorpea. Eteläosan reunat ovat nevakorpea. Poutunsuo on kokonaan luonnontilainen. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja muun osan 5,2. Suurin turpeen paksuus on 9,6 m. Poutunsuon turpeista on rahkavaltaisia 82 % ja saravaltaisia 18 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 50 %, CS 32 % ja SC 18 %.
26 Liekoja on yli 2 m syvällä alueella erittäin vähän, keskimäärin 0,2 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiekka. Heikosti maatunut (H1-3) rahkavaltainen pintaturve soveltuu kasvuturpeeksi. Tuotantoon sopivaa aluetta on 21 ha. 19. Soidinsuo (kl. 2134 01) sijaitsee noin 6 km Tuuloksen kirkolta lounaaseen ja sen pohjoisosaan johtaa metsäautotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 135-138 m, ja pinta viettää itään. Suo rajoittuu etelässä hiekka- ja sorakankaisiin ja muualla moreenimaastoon. Suolla on 29 tutkimuspistettä ja 17 syvyyspistettä. Suon kokonaispinta-ala on 41 ha, yli 1 m syvän alueen 29 ha ja yli 2 m syvän 21 ha. Soidinsuon yleisimmät suotyypit ovat länsiosan keskustassa rahkaräme ja -muuttuma sekä reunaosissa varsinainen sararäme. Itäosan keskustassa on yleisenä mustikka- ja puolukkaturvekangas ja reunaosassa varsinainen korpimuuttuma ja kangaskorpimuuttuma. Soidinsuo on keski- ja itäosastaan ojitettu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja muun osan 5,9. Suurin turpeen paksuus on 5,9 m. Soidinsuon turpeista on rahkavaltaisia 74 %, saravaltaisia 25 % ja loput ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 49 %, CS 25 %, SC 24 %, BC 1 % ja CB 1 %. Liekoja on yli 2 m syvällä alueella kohtalaisesti, keskimäärin 2,5 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja hieta. Liejua on paikoin ohuehkona kerroksena turpeen ja mineraalimaan välissä. Soidinsuo ei sovellu paksun heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen takia energiaturvetuotantoon. Heikosti maatunut pintaturve ei sovellu kasvuturpeen teolliseen tuotantoon.
27 20.Salimäensuo (kl. 2134 02) sijaitsee noin 2 km Tuuloksen kirkolta länteen ja sille johtaa metsäautotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 154 m. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suolla on 6 tutkimuspistettä ja 4 syvyyspistettä. Suon kokonaispintaala on 21 ha, yli 1 m syvän alueen 11 haja yli 2 m syvän 2 ha. Salimäensuon yleisimmät suotyypit ovat pohjoispään itäosassa isovarpurämeojikko, pohjoispään länsiosassa korpirämemuuttuma, keskiosassa varsinainen sararämemuuttuma ja kytöheittoalue sekä suon eteläpäässä korpirämemuuttuma. Salimäensuo on kokonaan ojitettu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja muun osan 6,8. Suurin turpeen paksuus on 2,0 m. Salimäensuon turpeista on saravaltaisia 52 % ja rahkavaltaisia 48 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 17 %, CS 31 % ja SC 52 %. Liekoja on yli 2 m syvällä alueella erittäin vähän, 0,9 %. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Käyttökeinoisuus Salimäensuo ei sovellu mataluutensa ja rikkonaisuutensa takia teolliseen turvetuotantoon. 21. "Toivoniemensuo" (kl. 2134 02) sijaitsee noin 2 km Tuuloksen kirkolta pohjoiseen ja sille johtaa autotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 86 m, ja pinta viettää pohjoiseen, josta vedet valuvat Kylänjokea pitkin Leheenjärveen. Suo rajoittuu savipeltoihin. Suolla on 4 tutkimuspistettä ja 4 syvyyspistettä. Suon kokonaispinta-ala on 36 haja yli 1 m syvän alueen 4 ha. Suon pohjoisosassa on Alinen Tuuloslammi ja eteläosassa Ylinen Tuuloslammi, jotka eivät sisälly suopinta-alaan. Umpeenkasvavien Tuuloslammien luhta-alueiden lisäksi "Toivoniemensuon" yleisimmät suotyypit ovat ruohoinen saraneva ja -muuttuma sekä varsinainen saranevamuuttuma. Toivoniemensuolla on harvaa ojitusta.
28 Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Suurin turpeen paksuus on 1,4 m. "Toivoniemensuon" turpeet ovat saravaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on C 97 ja SC 3 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi, hiesu ja hieta. Liejua on turpeen ja mineraalimaan välissä paksuna kerroksena lampien läheisyydessä, muualla ohuena kerroksena. "Toivoniemensuo" ei sovellu mataluutensa johdosta turvetuotantoon. 22.Koveroistensuo (kl. 2134 02) sijaitsee noin 5 km Tuuloksen kirkolta itään ja sille johtaa metsäautotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 137-140 m, ja pinta viettää lounaaseen, josta vedet virtaavat Kämpiänojaa myöten Suolijärveen. Suo rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon. Suolla on 22 tutkimuspistettä ja 14 syvyyspistettä. Suon kokonaispinta-ala on 51 ha, yli 1 m syvän alueen 41 ha ja yli 2 m syvän 30 ha. Koveroistensuon yleisin suotyyppi on pääosin ojikko- ja muuttuma-asteella oleva isovarpuräme. Reunaosissa on kangaskorpiojikkoa ja -muuttumaa ja nevakorpimuuttumaa. Koveroistensuo on kokonaan ojitettu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja muun osan 6,3. Suurin turpeen paksuus on 5,2 m. Koveroistensuon turpeista on rahkavaltaisia 82 % ja saravaltaisia 18 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 42 %, CS 40 % ja SC 18 %. Liekoja on yli 2 m syvällä alueella kohtalaisesti, keskimäärin 2,7 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiesu ja hieta. Liejua on paikoin ohuehkona kerroksena turpeen ja mineraalimaan välissä. Koveroistensuo ei sovellu rikkonaisuutensa ja energiaturvetuotantoon. kuivatusvaikeuksien takia teolliseen
29 23. Rapakoistensuo (kl. 2134 02) sijaitsee noin 11 km Tuuloksen kirkolta itään ja sille johtaa metsäautotie. Suon pinnan korkeus merenpinasta on 137-139 m, ja pinta viettää eteläosassa länteen ja pohjoisosassa pohjoiseen. Suo rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon. Suolla on 11 tutkimuspistettä ja 7 syvyyspistettä. Suon kokonaispinta-ala on 32 ha, yli 1 m syvän alueen 25 ha ja yli 2 m syvän 15 ha. Rapakoistensuon yleisimmät suotyypit ovat suon pohjoisosassa ruoho- ja heinäkorpimuuttuma ja muualla isovarpurämeojikko. Lounaisessa lahdekkeessa on myös muuttumaasteella olevaa tupasvilla- ja lyhytkorsinevarämettä. Suo on kokonaan ojitettu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja muun osan 6,1. Suurin turpeen paksuus on 6,0 m. Rapakoistensuon turpeista on rahkavaltaisia 55 % ja saravaltaisia 45 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 13 %, CS 42 %, C 1 % ja SC 44 %. Liekoja on yli 2 m syvällä alueella kohtalaisesti, keskimäärin 2,4 %. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hieta. Liejua on paikoin ohuena kerroksena mineraalimaan välissä. turpeen ja Rapakoistensuo ei sovellu turvelaatunsa ja rikkonaisuutensa takia teolliseen turvetuotantoon. 24. Iilijärvensuo (kl. 2134 02) sijaitsee noin 5 km Tuuloksen kirkolta koilliseen, ja sille johtaa metsäautotie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 136 m, ja pinta viettää koilliseen, josta vedet virtaavat ojaa myöten Oksjärveen. Suo rajoittuu kumpuilevaan moreenimaastoon. Suolla on 5 tutkimuspistettä ja 4 syvyyspistettä. Suon kokonaispinta-ala on 15 ha, yli 1 m syvän alueen 10 ha ja yli 2 m syvän 5 ha. Iilijärvensuon yleisin suotyyppi on isovarpuräme. Itä- ja koillisosa on varsinaista korpea ja länsiosa pääosin varsinaista sararämettä. Suon länsiosaa lukuun ottamatta suotyypit ovat muuttuma-asteella. Iilijärvensuo on ojitettu lukuun ottamatta lilijärven länsi- ja pohjoispuolista osaa.
30 Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 4,0 ja muun osan 5,7. Suurin turpeen paksuus on 4,1 m. lilijärvensuon turpeista on saravaltaisia 52 % ja rahkavaltaisia 48 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 8 %, CS 40 %, C 9 % ja SC 43 %. Liekoja on yli 2 m syvällä alueella runsaasti, keskimäärin 3,2 %. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Liejua on ohuena kerroksena lilijärven ympärillä turpeen ja mineraalimaan välissä. Iilijärvensuo ei sovellu kokonsa ja kuivatusvaikeuksien takia teolliseen turvetuotantoon.
3 1 TULOSTEN TARKASTELU Soiden pinta-ala, turpeen paksuus ja turvemäärä Laajimmat suoalueet ovat kunnan etelä- ja keskiosassa. Pohjoisosassa ei ole merkittäviä soita. Kunnan soiden keskikoko on 40 ha, yli 100 hain laajuisia soita on kaksi kappaletta. Taulukko 1. Tutkittujen soiden pinta-ala (ha) ja lukumäärä kokoluokittain Tuuloksessa. ---------------------------------------------------------------------- Tutkittujen soiden pinta-ala (ha) ja < 50 51-100 > 101 lkm (kpl) ha ha ha 964 ha 470 290 204 24 kpl 18 4 2 ----------------------------------------------------------------------- Tutkittujen soiden turpeen keskipaksuus on 1,8 m, josta heikosti (H1-4) maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen osuus on keskimäärin 0,4 m. Koko maan vastaavat arvot ovat 1,5 m ja 0,6 m. Tutkittujen soiden yli 1 m :n syvyisen turvekerroksen keskipaksuus on 2,4 m ja yli 2 m :n alueen 3,2 m. Tutkituissa 24 suossa, yhteispinta-alaltaan 964 ha, on turvetta kaikkiaan 17,04 milj. suom a, josta heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen osuus on 3,65 milj. suo-m3 eli 21 %. Yli 1 m :n syvyisellä 624 ha :n alueella on turvetta 15,05 milj. suo-m 3, josta hyvin maatuneen pohjakerroksen osuus on 78 % eli 11,73 milj. suo-m3. Yli 2 m :n syvyisellä 325 ha :n alueella on turvetta 10,59 milj. suo-m3, josta hyvin maatuneen pohjakerroksen osuus on 75 % eli 7,92 milj. suo-m3. Yli 2 m :n syvyisen alueen turvemäärän osuus koko turvemäärästä on 62 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella on luonnontilaista turvetta keskimäärin 32 000 m 3/ha, joka sisältää kuiva-ainetta noin 3400 tonnia. Suotyypit Tuuloksen suot kuuluvat suoyhdistymätyypiltään Sisä-Suomen keidassuovyöhykkeeseen. Tutkituilla soilla tehtiin kaikkiaan 645 suotyyppihavaintoa. Rämeitä on 69 % suoalasta.
32 Korpien osuus on 11 % ja avosoiden 4 %. Loput ovat turvekankaita, peltoja ja vanhoja turpeennostoalueita. Yleisimmät suotyypit ovat isovarpu- ja tupasvillaräme. Suotyypeistä on 24 % ojikkoasteella ja 49 % muuttuma-asteella. 14 %. Luonnontilaisia suotyypeistä on Turvelajit ja turvetekijät Turpeista on rahkavaltaisia 49 % ja saravaltaisia 51 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on rahkaturve 27 %, sararahkaturve 22 %, saraturve 14 % ja rahkasaraturve 37 %. Saravaltaiset turpeet ovat yleensä suon pohjalla ja soiden reunaosissa. jäänteet ja tupasvilla ovat yleisimpiä. Lisätekijöistä puun Maatuneisuus Suokohtaisesti turvemääriin painotettu turvekerrostumien keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti (H1-4) maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen (H5-10) pohjakerroksen 6,0. Liekoisuus Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen eli liekojen määrä vaihtelee tutkituilla soilla ja soiden eri osissakin huomattavasti. Pohjamaalajit ja liejut Tutkittujen soiden yleisin pohjamaalaji on hiekka. Seuraavaksi yleisimmät maalajit ovat moreeni ja hieta. Tutkimuspisteistä noin 34 % :lla on liejua suon pohjalla. Lieju on merkkinä suon synnystä vesistön umpeenkasvun tuloksena.
33 Happamuus Turvenäytteiden keskimääräinen ph-arvo on 4,1. Pintaturvenäytteet ovat happamampia kuin syvemmältä suosta otetut näytteet. Rahkavaltaiset turpeet ovat saravaltaisia happamampia. Tuhkapitoisuus Näytteiden tuhkapitoisuuksien keskiarvo on 2,6 % kuivapainosta. Suokuutiossa on tuhkaa keskimäärin 2,81 kg ja tuotettua MWh :a kohden keskimäärin 5,02 kg. Arvo on laskettu 50 % :n kosteudessa olevalle turpeelle. Vesipitoisuus Turpeen vesipitoisuus riippuu mm. turvelajista, maatumisasteesta sekä suon ojituksesta kuivatussyvyyteen asti. Näytteiden keskimääräinen suokohtaisesti turvemääriin painotettu vesipitoisuus on 89,0 % märkäpainosta. Ku ivatilavuus paino Turpeen kuivatilavuuspainolla tarkoitetaan suossa olevan tilavuusyksikön sisältämän kuiva-aineen määrää. Se ilmoitetaan kilogrammoina suokuutiota kohden (kg/suo-m 3 ). Keskimääräinen kuivatilavuuspaino on 108 kg/suo-m 3. Tämä on laskettu suokohtaisesti turvenäytteistä, jotka on painotettu turvemääriin. Tilavuuspainoon vaikuttavat ennen kaikkea vesipitoisuus, maatumisaste ja turvelaji. Ojitetuilla soilla pintaturpeen kuivatilavuuspaino on keskimääräistä korkeampi turvelajista tai maatumisasteesta riippumatta. Tämä johtuu pintakerroksen keskimääräistä alhaisemmasta vesipitoisuudesta ja turpeen tiivistymisestä. Maatuneisuuden lisääntyessä kasvaa yleensä myös kuivatilavuuspaino.
34 Lämpöarvo Energiaturpeen yhtenä tärkeänä kelpoisuuden mittana on sen tehollinen lämpöarvo. Se riippuu turvelajista, maatuneisuudesta, tuhkapitoisuudesta sekä vesipitoisuudesta. Näytteiden suokohtaisesti turvemääriin painotettu keskimääräinen tehollinen lämpöarvo kuivalla turpeella on 21,3 MJ/kg. 50 % :n kosteudessa vastaava arvo on 9,4 MJ/kg. Energiasisältö Keskimääräinen suokuution energiasisältö kuivalla turpeella on 0,64 MWh ja 50 % :n kosteudessa 0,56 MWh. Hehtaaria kohden energiasisältö on yli 2 m :n syvyisellä alueella kuivalla turpeella keskimäärin 20 480 MWh ja 50 % :n kosteudessa 17 920 MWh. Rikkipitoisuus Turpeessa oleva rikki aiheuttaa lämmityskattiloiden syöpymistä ja ympäristön saastekuormituksen lisääntymistä. Turvenäytteiden keskimääräinen rikkipitoisuus kuiva-aineesta on 0,21 %. Energiaturveluokituksen mukaan tulisi rikkipitoisuus ilmoittaa, mikäli se ylittää arvon 0,3 %.
35 TURVETUOTANTOON SOVELTUVAT SUOT Energiaturvetta on viidellä suolla kaikkiaan 130 ha :n alueella. Energiaturvemäärä on 2,58 milj. suo-m3 ja energiasisältö 50 % :n käyttökosteudessa 1,33 milj. MWh. Kasvualusta-, komposti- tai viherrakentamiskäyttöön soveltuvaa turvetta on yhdellä suolla 21 ha :n alueella 0,21 milj. suo-m 3. Turveteollisuusliiton (1980) kasvuturvestandardin mukaan turve kuuluu lähinnä II laatuluokkaan. Energia- ja kasvuturvetuotantoon soveltuviksi osoitettujen soiden lisäksi on joillakin soilla maatilakohtaisiin tarpeisiin pala- ja kuiviketurpeen nostoon soveltuvia pieniä alueita, joita ei ole erikseen mainittu. Energiaturpeeksi soveltuvaa hyvälaatuista saraturvetta löytyy lähinnä isompien soiden reunaosista ja pienemmiltä soilta. Kustannuksia lisääviä tekijöitä ovat näillä alueilla usein puusto ja alueen rikkonaisuus. SUOJELUSUOT Tuuloksen kunnan alueella ei ole soidensuojelun perusohjelmaan kuuluvia soita.
36 KIRJALLISUUTTA Energiataloudellinen yhdistys ja Turveteollisuusliitto ry, 1989. Energiaturpeen laatuohje 1989. Hänninen, P., Toivonen, T. ja Grundström, A., 1983. Turvetutkimustietojen laskentamenetelmät. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto. Raportti P 13.4/83/ 131. 30 s. Lappalainen, E., St6n, C.-G. ja Häikiö, J., 1984. Turvetutkimusten maasto-opas. Geologian tutkimuskeskus, Opas n :o 12. 62 s. Maa- ja metsätalousministeriö, 1981. Valtakunnallinen soidensuojelun perusohjelma. 164 s. Mäkilä, Markku, 1981. Toholammin turvevarojen käyttökelpoisuus ja turpeen ominaisuuksien välinen riippuvuus. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto. Raportti 5. 149 s. Mäkilä, Markku, 1987. Suon energiasisällön laskeminen turpeen vesipitoisuuden ja maatumisasteen perusteella Geologian tutkimuskeskus, tutkimusraportti 77. 35 s. Puustjärvi, Viljo, 1973. Kasvuturve ja sen käyttö. Turveteollisuusliitto, julkaisu 1. 172 s. Turveteollisuusliitto ry, 1980. Kasvuturvestandardi. Turveteollisuusliitto ry, Turveteollisuus 1982 (3) s. 64.
Turveteollisuusliiton laadunmaaritysohjeet. LIITE 1 PALATURPEEN LUOKITUS 1982 Pos.* Ominaisuus Yksikkö Laatu P10 Laatu P12 Laatu P13 3 Kosteus, toimituserä % 30-50 30-45 20-38 4.4 Tehollinen lämpöarvo Ml/kg 10 12 13 saapumistilassa, vähintään MWh/m3 1,0 1,2 1,3 5.1 Tuhka, kuiva-aineessa, max - kuukausikeskiarvo % 10 10 7 - toimituserä (tarvittaessa) % 15 15 10 6 Tuhkan sulamiskäyttäytyminen** 8 Kappalekoko, max mitat mm 150x200x 150x200x 1Ox100x 300 300 200 10 Murskan määrä, alle 20 mm, max % 20 15 5 11 Rikkipitoisuus, ilmoitetaan jos yli % 0,3 0,3 0,3 * Positionumerot viittaavat Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeeseen ** Ilmoitetaan, jos puolipallopiste on alle 1120 C (Turveteollisuus 3-1982) JYRSINTURPEEN LUOKITUS 1989 Ominaisuus Raja-arvot Raja-arvon Yks Ilikkö moitus- : Laatuluokittain kohdistuminen tarkkuus J6 18 110 Kosteus Toimituserä vähintään p-% 0,1 40,0 40,0 40,0 saapumistilassa Toimituserä enintään p-% 0,1 60,0 56,0 50,0 Yksittäinen kuorma vähintään p-% 0,1 38,0 38,0 38,0 Yksittäinen kuorma enintään p-% 0,1 65,0 63,0 60,0 Tehollinen lämpöarvo saapumistilassa Toimituserä vähintään MJ/kg 0,1 6,0 8,0 10,0 Energiatiheys Toimituserä, saapumistilassa vähintään MWh/m3 0,01 0,50 0,70 0,80 Tehollinen lämpöarvo Kuukausierä, kuiva-aineessa vähintään MJ/kg 0,01 18,00 18,00 19,00 Tuhkapitoisuus Kuukausierä enintään p-% 0,1 10,0 10,0 10,0 kuiva-aineessa Toimituserä ja kuukausierä yhdeltä toimipaikalta enintään p-% 0,1 15,0 15,0 15,0 Tuhkan sulamis- Kuukausierä, puolipallopiste käyttäytyminen vähintään C 10 +1120 +1120 +1120 ellei etukäteen toisin ole ilmoitettu Rikkipitoisuus Kuukausierä p-% 0,01 0,30 0,30 0,30 kuiva-aineessa ellei etukäteen toisin ole ilmoitettu Irtotiheys Kuorma - enintään kg/m3 10 200 220 240 - vähintään kg/m3 10 450 450 450 TURVETEOLLISUUSLIITON (1980) KASVUTURVESTANDARDI VILJELYTURPEEN, TURVERAAKA-AINEEN, STANDARDIN MUKAISET LAATULUOKAT I Laatuluokka. Hyväksyttävän turpeen tulee olla vaaleaa turvetta, H1-H3, jossa on vähintään 90 % rahkasammaljäänteitä, ja joista valtaosa, yli 80 % on Acutifolia-ryhmän jäänteitä. Varpujen ja muiden puumaisten kasvien jäänteitä saa olla korkeintaan 3 % ja tupasvillan jäänteitä korkeintaan 6 % painosta II Laatuluokka. Hyväksyttävän turpeen tulee olla vaaleaa, H1--H3, tai tummaa, H4-H5 turvetta, jossa on vähintään 80% rahkasammalien jäänteitä.
LIITE 2 Suon ja mineraalimaan raja SUO KARTTA : Epämääräinen rantaviiva 6,0 Joki P Järvi tai lampi 3/14 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen pintakerroksen/ koko turvekerrostuman paksuus dm Pelto Lohkare, 2m Tie Puro ja oja sekä veden virtaussuunta Syvyyskäyrä ~1 Rautatie /0,~ Korkeuskäyrä P3. x 22 p Hajapiste Turvekerrostuman paksuus dm Näytepiste PROFIILIT : Turvelajit : Rahka (Sphagnum) S Tu p asvilla (Eriophorum) ER y Järvikaisla (Scirpus) SP ~~ Sara (Carex) C Tupasluikka (Trichophorum) TR Järviruoko (Phragmites) PR c-- Ruskosammal (Bryales) B r p. Suoleväkkö (Scheuchzeria) SH M M Raate (Menyanthes) MN Sararahka (Carex-Sphagnum) CS u O Siniheinä (Molinia) ML Varpuaines (Nanolignidi) N Rahkasara (Sphagnum-Carex) SC Korte (Equisetum) EQ A A Puuaines (Lignidi) L a Ruskosammalsara (Bryales-Carex) BC Pohjamaalajit : Lohkareita LO Hiekka HK Savi SA A Moreeni MR Hieta HT ++ Liejusavi USA Sora SR Hiesu HS Kallio KA Liejut : Savilieju Järvimuta Hienodetrituslieju SALJ JAMU HDLJ 141,. E, R ffiffi I... I.I........ In Ii Karkeadetrituslieju KDLJ Piitevälieju Piimaa PILJ PIMA U HS U HT U HK U SR _ v Veden pinta Liekoisuus : 3/2 Lieko -osu mien määrä 0-111-2 m :n syvyydessä Turpeen maatuneisuus : II II IIIII H 1-3 H 4 H 5-10 Käytetyt symbolit ja lyhenteet.