Kuntapalvelukysely 2008

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntapalvelukysely 2008"

Transkriptio

1 Tarjous Kuntapalvelukysely 2008 Tarjoamme kunnille asukastyytyväisyyden mittausta vuonna Mittaus sisältää osiot: KUNTAPALVELUJEN LAATU NYT UUSI! TYYTYVÄISYYS KAUPALLISIIN PALVELUIHIN JA OSTOSUUNTAUTUNEISUUS Tutkimuksen tavoitteet Tutkimustapa Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää keskeisten kunnallisen ja kunnan alueella olevien kaupallisten palvelujen laatu asukkaiden arvioimana. Tutkimus on osa järjestelmää, jossa kerran valtuustokaudessa tehdään laaja KAPA -tutkimus ja tarvittaessa tässä tarjouksessa kuvattu suppeampi palvelujen laatuun keskittyvä tutkimus. Molempien tutkimusten kuntapalvelujen laatua mittaava osio on sama. Kaikkiaan vertailukelpoisia tuloksia on jo yli 50 kunnasta vuosilta Nyt uutena osiona tutkimuksessa arvioidaan kunnan alueella olevia kaupallisia palveluja ja kuntalaisten ostosuuntautuneisuutta. Tutkimuksen tulokset antavat nyt myös pohjaa elinkeinotoiminnan kehittämiseksi. Alustava lomake on liitteenä. Mukaan tulevien kuntien yhteisestä sopimuksesta lomaketta voidaan muokata. Kunta valitsee otoksen koon. Otos poimitaan väestötietojärjestelmästä. Lomake postitetaan satunnaisesti valittaville vuotiaille henkilöille. Vastaamattomille lähetetään oletuksena yksi aktivointikirje. Myös tutkimuslomake lähetetään jokaisella aktivointikierroksella. Vastaajien kesken arvotaan yksi 100 euron lahjakortti otoksen 1000 henkilöä kohti. FCG Efeko arpoo palkinnot ja palkintojen hinta sisältyy tarjoukseen. Postinumeron perusteella voidaan laskea tulokset tarvittaessa kunnan osa-alueille. FCG Efeko Oy Osmontie 34, PL 900, Helsinki Puh , fax , Y-tunnus

2 FCG EFEKO OY Tarjous Raportointi Mukaan tuleville kunnille tuotetaan yhteinen raportti. Erikseen tulostetaan mahdolliset kuntakohtaiset lisäkysymykset, ostosuuntautuneisuuskartat ja kuntien haluamat muut taulukot. Raportti toimitetaan myös tiedostona PDF-muodossa. Paperikappaleita voidaan painaa painokuluja vastaan. Aikataulu Ilmoittautumisaika tutkimukseen on saakka. Kyselyt postitetaan elosyyskuussa 2008 ja raportti valmistuu marraskuussa Jos ilmoittautuminen tapahtuu tämän jälkeen, aikataulu ja hinta sovitaan tilaajan kanssa. Tutkimuksen hinta Hinta riippuu otoksen koosta. Seuraavasta taulukosta selviää tutkimuksen molemmilla asetelmilla. Mahdolliset kuntakohtaiset lisäkysymykset veloitamme erikseen sopimuksen mukaan. Kunnan koko Otoksen ohjeellinen koko Hinta euroa, alv 0 % Hinta euroa, alv 22 % Alle Yli Laskutus Tutkimus laskutetaan kahdessa tasasuuressa erässä. Ensimmäinen erä laskutetaan tutkimuksen käynnistyessä, toinen tutkimuksen valmistuttua. Lisätiedot Lisätietoja tutkimuksesta antavat tutkimuspäällikkö Heikki Miettinen, p , heikki.miettinen@fcg.fi ja tutkija Johanna Utriainen, p , johanna.utriainen@fcg.fi. Tämä tarjous on voimassa saakka. Heikki Miettinen Tutkimuspäällikkö Liitteet: Liite 1 Esimerkki raportoinnista yhden palvelun osalta Liite 2 Referenssit Liite 3 Lomake

3 FCG EFEKO OY LIITE1 Raporttimalleja Kuva 1 Tyytyväisyys hammaslääkäripalveluihin Hyvin Ei osaa sanoa Huonosti Tarjous % vastaajista 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % JOENSUU,2005, n=473 ka.=3, Jyväskylä,2005, n=496 ka.=3, Kotka,2001, n=479 ka.=3, Kouvola,2005, n=282 ka.=3, Lappeenranta,2005, n=368 ka.=3, Vertailutiedot Mikkeli,2005, n=405 ka.=3,32 Rovaniemi,2005, n=294 ka.=3, Vaasa,2005, n=260 ka.=3, VERTAILUKUNNAT, ka.=3, Kuva 2 Ostosuuntautuneisuus Kuva 3 Onko seuraavia ostospaikkoja tarpeisiinne nähden kunnassa riittävästi? Liian vähän Sopivasti Liikaa En osaa sanoa % vastaajista 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Tavarataloja Halpahintatavarataloja Suuria super- ja hypermarketteja Ostoskeskuksia Erikoistavaroiden myymälöitä Lähikauppoja Kyläkauppoja

4 FCG EFEKO OY LIITE 2 Referenssit KAPA Kuntapalvejen laatu - tutkimus Tarjous Alavus Anjalankoski Espoo Forssa Haapavesi Halikko Helsinki Hyvinkää Hämeenlinna Imatra Inari Joensuu Jokioinen Joutseno Jyväskylä Jyväskylän mlk Jämsänkoski Järvenpää Kaarina-Piikkiö Kangasala Kankaanpää Karkkila Karvia Kemi Kempele Kerava Kiiminki Kokkola Kotka Kouvola Kristiinankaupunki Kuopio Kuusankoski Lahti Laitila Lappeenranta Lappi Lieto Liminka

5 FCG EFEKO OY Tarjous 5 KAPA Kuntapalvejen laatu - tutkimus Loimaa Loviisa Lumijoki Mikkeli Nokia Nurmijärvi Orimattila Oulu Oulunsalo Parainen Pietarsaari Pori Porvoo Pukkila Pöytyä Raahe Rantsila Rauma Rautjärvi Rovaniemi Ruokolahti Salo Sastamala Savonlinna Siilinjärvi Suomussalmi Taipalsaari Tammisaari Tampere Akaa Turku Tuusula Vaasa Valkeakoski Valkeala Vantaa Vihti

6 LIITE 3 Kysymyslomake Perusasetelmassa palvelutyytyväisyys ja palvelujen käyttö: 1 Jos ajattelette elämistä asuinkunnassa yleensä, miten hyvin seuraavat asiat on hoidettu? Erittäin hyvin Melko hyvin En osaa sanoa Melko huonosti Erittäin huonosti YLEISET ASIAT 1 Yleinen järjestys ja turvallisuus Asuinalueen turvallisuus Yritystoiminnan edistäminen Rakennetun ympäristön viihtyisyys ja kauneus TIEDOTTAMINEN JA NEUVONTAPALVELUT 5 Tiedottaminen kunnan palveluista Kunnan virastojen asiakaspalvelu yleensä Kuluttajaneuvonta Kuntalaisten vaikuttamisen mahdollisuudet KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT 9 Kunnan terveyskeskuksen lääkäripalvelut Kunnan terveyskeskuksen vuodeosasto Sairaalapalvelut Sairaankuljetus Äitiys- ja lastenneuvola Vanhusten kotihoito (kotipalvelu ja kotisairaanhoito) Kunnan hammaslääkäripalvelut Lasten päivähoito Vanhusten asumis- ja laitoshoitopalvelut (esim. palveluasunnot ja vanhainkodit) Vammaispalvelut Toimeentulotuki Perheneuvola Sosiaalityö KUNNAN OPETUS- JA SIVISTYSPALVELUT 22 Peruskoulu Lukio Aikuisten ammatillinen koulutus Nuorten ammatillinen koulutus Kansalais- ja työväenopistot Kirjastopalvelut KUNNAN VAPAA-AIKA- JA LIIKUNTAPALVELUT 28 Nuorten harrastustoiminta Museot Torit ja torikauppa Kulttuuripalvelut, esim. teatteri-, musiikki- ja taide Urheilu- ja pelikentät Sisäliikuntatilat Uimahallit Uimarannat ja maauimalat Kuntoradat ja ulkoilureitit Ulkoilualueet ja puistot Tiedottaminen liikuntapalveluista Lasten leikkipaikat käännä-->

7 Erittäin hyvin Melko hyvin En osaa sanoa Melko huonosti KUNNAN YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 40 Katujen ja teiden hoito Jätehuolto Kierrätystoiminta, paperit, lasit, paristot Puistojen ja viheralueiden hoito Juomaveden laatu LIIKENNE KUNNASSA 45 Liikenneolot jalankulkijan ja pyöräilijän kannalta Liikenneolot autoilijan kannalta Julkinen liikenne LIIKENNETURVALLISUUS KUNNASSA 48 Liikenneturvallisuus jalankulkijan ja pyöräilijän kannalta Liikenneturvallisuus autoilijan kannalta YMPÄRISTÖPALVELUT JA PELASTUSTOIMI 50 Luonnon suojelu Ilman laatu Vesistöjen puhtaus Melun torjunta Ympäristön siisteys Luonto- ja retkeilyreitit Rakennetun ympäristön valvonta Pelastustoiminta (esim. tulipalojen ja liikenneonnettomuuksien yhteydessä) Palotarkastus Nuohous MUUT ASIAT 60 Kunnan omien luottamushenkilöiden toiminta Kunnan talousasioiden hoito Kunnan yhteistyö naapurikuntien kanssa Asuntojen, työpaikkojen ja palvelujen sijoittelu Pientalotontin saanti Vuokra-asunnon saanti Erittäin huonosti 2 Mitkä edellisistä kunnan hoitamista tai järjestämistä asioista koette sellaisiksi, joissa palvelua tulisi parantaa? 1 Ensisijassa asioissa (numerot),,, ja 2 Palveluja ei tarvitse mielestäni parantaa 3 En osaa sanoa 3 Onko asioita, joissa kunta voisi mielestänne vähentää panostuksiansa tai tehostaa toimintaansa talouden tasapainottamiseksi? 1 Kyllä on, ensisijassa asioissa (numerot),,, ja 2 Ei ole 3 En osaa sanoa 4 Minkä kokonaisarvosanan asteikolla 4-10 annatte asuinkuntanne kuntapalveluista? erittäin huono erittäin hyvä

8 5 Mitä seuraavista palveluista olette itse käyttänyt tai joku perheenne jäsen on käyttänyt edellisten 12 kuukauden aikana nykyisessä asuinkunnassanne? Olen käyttänyt Kukaan tai perheenjäsen perheestämme on käyttänyt ei ole käyttänyt KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT 1 Kunnan terveyskeskuksen lääkäripalvelut Julkiset sairaalapalvelut Äitiys- ja lastenneuvola Kunnan hammaslääkäripalvelut Lasten päivähoito Toimeentulotuki KUNNAN OPETUS- JA SIVISTYSPALVELUT 7 Peruskoulu Lukio Kansalais- ja työväenopistot Kirjastopalvelut KUNNAN VAPAA-AIKA- JA LIIKUNTAPALVELUT 11 Nuorten harrastustoiminta Museot Torit ja torikauppa Kulttuuripalvelut, esim. teatteri-, musiikki- ja taide Urheilu- ja pelikentät Sisäliikuntatilat Uimahallit Uimarannat ja maauimalat Kuntoradat ja ulkoilureitit Ulkoilualueet ja puistot Lasten leikkipaikat LIIKENNE KUNNASSA 22 Julkinen liikenne YMPÄRISTÖPALVELUT JA PELASTUSTOIMI 23 Rakennusvalvonta ja -neuvonta Palotarkastus Nuohous Jos kävitte (tai perheen jäsenenne kävi) edellisten 12 kuukauden aikana kunnallisessa terveyskeskuksessa, miten tyytyväinen olitte viimeisellä käynnillänne seuraaviin asioihin? Erittäin tyytyväinen Melko tyytyväinen En kumpaakaan Melko tyytymätön 1 Ajan saanti Kulkuyhteydet Jonotusaika Henkilökunnan palvelualttius Hoidon laatu Tutkimusten laatu ja määrä Lääkkeiden saanti Hoitotarvikkeiden saanti Terveyskeskuksen tilat Erittäin tyytymätön

9 7 Kuinka usein harrastatte vapaa-ajan liikuntaa? (huom! älä laske työmatkoja mukaan) 1 Viisi kertaa viikossa tai useammin 2 Neljä kertaa viikossa 3 Kolme kertaa viikossa 4 Kaksi kertaa viikossa 5 Kerran viikossa 6 Pari kolme kertaa kuukaudessa 7 Kerran kuukaudessa 8 Harvemmin kuin kerran kuukaudessa 9 En osaa sanoa 8 Kuinka pitkään harrastatte vapaa-ajan liikuntaa kerralla keskimäärin? (huom! älä laske työmatkoja mukaan) 1 Alle 20 minuuttia minuuttia minuuttia 4 Yli 40 minuuttia 5 En osaa sanoa 9 Kuinka rasittavaa vapaa-ajan liikuntanne on tavallisesti? (huom! älä laske työmatkoja mukaan ) 1 Verkkaista ja rauhallista, ei hikoilua tai hengityksen kiihtymistä 2 Ripeää ja reipasta, jonkin verran hikoilua ja hengityksen kiihtymistä 3 Voimaperäistä ja rasittavaa, voimakasta hikoilua ja hengityksen kiihtymistä 4 En osaa sanoa Tyytyväisyys kaupallisiin palveluihin: 10 Onko asuinkunnassanne riittävästi seuraavia palveluja/ tuotteita Teidän tarpeitanne ajatellen? Liian vähän Sopivasti Liikaa En osaa sanoa KAUPPATYYPIT 1 Tavarataloja Halpahintatavarataloja Suuria super- ja hypermarketteja Ostoskeskuksia Erikoistavaroiden myymälöitä Lähikauppoja Kyläkauppoja ERIKOISTUOTTEET 8 Luomuruokaa Luksustuotteita Merkkituotteita Eettisesti valmistettuja tuotteita Etnisiä tuotteita Ympäristöystävällisiä tuotteita Lähiympäristössä valmistettuja/ tuotettuja tuotteita OSTOSMAHDOLLISUUDET 15 Ruokakauppoja Vaateliikkeitä Kenkäliikkeitä Urheilu- ja vapaa-ajan välineitä sekä -vaatteita myyviä liikkeitä Lastentarvikeliikkeitä Apteekkeja

10 21 Optikkoja ja silmälasiliikkeitä Alkoholimyymälöitä Autoliikkeitä Moottoripyöräliikkeitä Veneliikkeitä Rautakauppoja Sisustusliikkeitä Kodin elektroniikkaliikkeitä Kukkakauppoja Puutarhataimistoja ja puutarhatarvikeliikkeitä Antikvariaatteja ja kirpputoreja Koru- ja kelloliikkeitä Kosmetiikkaliikkeitä Kirja- ja paperikauppoja Kangaskauppoja Metsästys- ja kalastustarvikeliikkeitä Musiikki-instrumentteja Valokuvausvälineitä myyviä liikkeitä Eläinkauppoja Käsityöliikkeitä PALVELUT 41 Hammaslääkäreitä Lääkäreitä ja lääkärikeskuksia Hierojia Eläinlääkäreitä Videovuokraamoita Kampaamoita ja partureita Kosmetologeja Suutareita Ompelimoja Valokuvaamoja Hautaustoimistoja Aikakausi- ja sanomalehtiä Pysäköintihalleja ja -paikkoja Autokouluja Autonhuoltoa, -korjausta ja varaosia Autonvuokrausta Huoltoasemia Katsastuspalveluja Kodin elektroniikan asennuksia ja huoltoja Siivous- ja puhdistuspalveluja Pitopalveluja Pesuloita Kotihoitopalveluja Lukkoliikkeitä Turvallisuus- ja vartioimispalveluja Isännöitsijäpalveluja ja kiinteistöhuoltoa LVI-asennuksia ja -alan töitä Muuttokuljetuksia ja -laatikoita Kehystysliikkeitä Huonekalujen korjaus- ja entisöintiliikkeitä Arkkitehti- ja suunnittelutoimistoja Asianajotoimistoja Postipalveluja Rekrytointipalveluja

11 75 Tilitoimistoja ja tilintarkastajia Pankkipalveluja Vakuutuspalveluja Kiinteistönvälitystä VAPAA-AIKA 79 Ruokaravintoloita Henkilöstöravintoloita Grillikioskeja Kahviloita Leipomoita ja konditorioita Olut- ja drinkkibaareja Yökerhoja Tanssilavoja ja -paikkoja Teattereja Konsertteja Taidenäyttelyjä Museoita Elokuvia Urheilukilpailuja Uimahalleja Kuntosaleja Keilahalleja Tennis- ja sulkapallokenttiä Muita sisäliikuntatiloja Ulkoilualueita ja ulkoilureittejä Urheilu- ja pelikenttiä Järjestötoimintaa ja yhdistyksiä Rahapelipaikkoja Hotelleja ja majoituspalveluja Matka- ja matkailutoimistoja Laivaristeilyjä Leirintäalueita Viisumipalveluja Missä kunnassa pääasiassa käytte ostoksilla? 1 Oma kunta 2 Lähikunta 1 3 Lähikunta 2 4 Lähikunta 3 5 Lähikunta 4 6 Lähikunta 5 7 Lähikunta 6 8 Muu kunta, mikä 12 Mikäli käytte pääasiallisesti ostoksilla oman asuinkuntanne ulkopuolella, mikä saisi teidät keskittämään ostoksenne omaan kotikuntaanne? 1 Parempi valikoima tuotteita 2 Parempi valikoima palveluja 3 Kauppojen ja palvelujen sijainti 4 Pidemmät aukioloajat 5 Parempi palvelu 6 Paremmat pysäköintimahdollisuudet 7 Viihtyisämpi ostosalue 8 Paremmat liikenneyhteydet 9 Jokin muu, mikä

12 13 Mihin suuntaan kaupungissa olevat kaupalliset palvelut ovat kehittyneet viimeisen vuoden aikana Teidän tarpeitanne ajatellen? 1 Huonontuneet 2 Pysyneet ennallaan 3 Parantuneet 4 En osaa sanoa 14 Onko asuinkunnassanne ja asuinkuntaanne riittävästi liikenneyhteyksiä? Liian vähän Sopivasti Liikaa En osaa sanoa 1 Lentoliikennettä Linja-autoliikennettä Raitiotieliikennettä Metroliikennettä Rautatieliikennettä Taksiliikennöintiä Vesiliikennettä Taustakysymykset T1 Oletteko (ympyröikää numero) 1 Mies 2 Nainen T2 Oletteko tällä hetkellä 1 Opiskelija tai koululainen 5 Eläkkeellä 2 Työssä 6 Yrittäjä 3 Työtön 7 Muu 4 Kotona oleva, kotiäiti tai -isä T3 Minkä ikäinen olette? vuotta T4 Missä asutte? 1 Keskustassa 2 Lähiössä tai muussa taajamassa 3 Haja-asutusalueella T5 Mikä on postinumeronne? T6 Mikä on asuinkuntanne? <kuntaluettelo> Kiitos vastauksestanne!

Kuntapalvelut asukkaiden arvioimina Porvoossa vuonna 2007. FCG Efeko Tutkimuksia 315/2007 Heikki Miettinen Johanna Utriainen

Kuntapalvelut asukkaiden arvioimina Porvoossa vuonna 2007. FCG Efeko Tutkimuksia 315/2007 Heikki Miettinen Johanna Utriainen Kuntapalvelut asukkaiden arvioimina ssa vuonna FCG Efeko Tutkimuksia 3/ Heikki Miettinen Johanna Utriainen Sisällys Johdanto 1 1. Kokonaisarvosana 2 2. Palvelutyytyväisyys palveluryhmittäin 3 3. Palvelutyytyväisyys

Lisätiedot

KUNTAPALVELUJEN LAATU VIHDISSÄ VUONNA 2007. Tutkimuksia 299/2007 Heikki Miettinen

KUNTAPALVELUJEN LAATU VIHDISSÄ VUONNA 2007. Tutkimuksia 299/2007 Heikki Miettinen KUNTAPALVELUJEN LAATU VIHDISSÄ VUONNA 0 Tutkimuksia 2/0 Heikki Miettinen 1. Johdanto 2 2. Tulokset palveluryhmittäin vuonna 0 3 3. Tulokset palveluittain vuonna 0 Yleinen järjestys ja turvallisuus, ka.=3,

Lisätiedot

Kuntapalvelut Kempeleessä vuonna 2011 23.8.2011

Kuntapalvelut Kempeleessä vuonna 2011 23.8.2011 ..20 Sisällys Johdanto 1 Urheilu ja pelikentät 2 1. Kokonaisarvosana 2 Sisäliikuntatilat 3 2. Tyytyväisyys asuinkuntaan: Laaja asuinkuntaindeksi 3 Uimahallit 3.Tyytyväisyys asuinkuntaan: Palveluryhmäkohtaiset

Lisätiedot

Kuntapalvelut asukkaiden arvioimina Jyväskylässä vuonna 2007. Tutkimuksia 296/2007 Heikki Miettinen

Kuntapalvelut asukkaiden arvioimina Jyväskylässä vuonna 2007. Tutkimuksia 296/2007 Heikki Miettinen Kuntapalvelut asukkaiden arvioimina ssä Tutkimuksia 26/0 Heikki Miettinen 1 Johdanto Tämän tutkimuksen toteutti viiden kaupungin toimeksianntosta. Tutkimuksessa kysyttiin asukkaiden mielipiteitä kunnallisten

Lisätiedot

Kuntapalvelut Kempeleessä vuonna 2012 14.12.2012 HM

Kuntapalvelut Kempeleessä vuonna 2012 14.12.2012 HM 1..0 HM Sisällys Johdanto 1 Urheilu ja pelikentät 1. Kokonaisarvosana Sisäliikuntatilat. Tyytyväisyys asuinkuntaan: Laaja asuinkuntaindeksi Uimahallit. Tyytyväisyys asuinkuntaan: Palveluryhmäkohtaiset

Lisätiedot

Kuntapalvelut Torniossa vuonna 2013 8.4.2013 HM

Kuntapalvelut Torniossa vuonna 2013 8.4.2013 HM 8.4.213 HM Sisällys Johdanto 1 Torit ja torikauppa 42 1. Kokonaisarvosana 2 Urheilu ja pelikentät 43 2. Tyytyväisyys asuinkuntaan: Laaja asuinkuntaindeksi 3 Sisäliikuntatilat 44 3. Tyytyväisyys asuinkuntaan:

Lisätiedot

Kaupunki ja kunta palvelut Lahdessa ja Nastolassa 2015

Kaupunki ja kunta palvelut Lahdessa ja Nastolassa 2015 Kaupunki ja kunta palvelut Lahdessa ja Nastolassa.. Kaupunki ja kuntapalvelut Lahdessa ja Nastolassa JOHDANTO Kaupunki ja kuntapalvelut tutkimuksen historia alkoi vuonna käynnistetyllä tutkimuksella, jonka

Lisätiedot

KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 2016 Asukastyytyväisyystulokset (lomakkeen kysymyssarja 2) Vantaa FCG Konsultointi Oy HM

KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 2016 Asukastyytyväisyystulokset (lomakkeen kysymyssarja 2) Vantaa FCG Konsultointi Oy HM KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 20 Asukastyytyväisyystulokset (lomakkeen kysymyssarja 2) 29.8.20 HM Sisällys Taustaa 1 Yleinen kehitys 2 Sisäliikuntatilat 3 Tyytyväisyys asuinkuntaan: suppea asuinkuntaindeksi

Lisätiedot

KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 2016 Asukastyytyväisyystulokset (lomakkeen kysymyssarja 2) Forssa FCG Konsultointi Oy HM

KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 2016 Asukastyytyväisyystulokset (lomakkeen kysymyssarja 2) Forssa FCG Konsultointi Oy HM KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 2 Asukastyytyväisyystulokset (lomakkeen kysymyssarja 2)..2 HM Sisällys Taustaa 1 Yleinen kehitys 2 Sisäliikuntatilat Tyytyväisyys asuinkuntaan: suppea asuinkuntaindeksi

Lisätiedot

KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 2016 Asukastyytyväisyystulokset (lomakkeen kysymyssarja 2) Oulu FCG Konsultointi Oy HM

KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 2016 Asukastyytyväisyystulokset (lomakkeen kysymyssarja 2) Oulu FCG Konsultointi Oy HM KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 2 Asukastyytyväisyystulokset (lomakkeen kysymyssarja 2) 2.9.2 HM Sisällys Taustaa 1 Yleinen kehitys 2 Sisäliikuntatilat Tyytyväisyys asuinkuntaan: suppea asuinkuntaindeksi

Lisätiedot

Kuntapalvelut Turussa vuonna 2015. 14.12.2015 Heikki Miettinen

Kuntapalvelut Turussa vuonna 2015. 14.12.2015 Heikki Miettinen Kuntapalvelut Turussa vuonna 201 14.12.201 Heikki Miettinen 1 Kuntapalvelut Turussa vuonna 201 Johdanto Tutkimuksessa selvitettiin asukkaiden mielipiteitä kunnallisten palvelujen laadusta ja palvelujen

Lisätiedot

KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 2012 Asukastyytyväisyystulokset Forssa FCG Koulutus- ja konsultointi Oy HM

KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 2012 Asukastyytyväisyystulokset Forssa FCG Koulutus- ja konsultointi Oy HM KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 212 Asukastyytyväisyystulokset 1212 FCG Koulutus- ja konsultointi Oy HM KAPA Kaupunki ja kuntapalvelut 212 ssa Taustaa Kaupunki ja kuntapalvelut tutkimuksen eli KAPAn

Lisätiedot

KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 2016 Asukastyytyväisyystulokset (lomakkeen kysymyssarja 2) Espoo FCG Konsultointi Oy HM

KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 2016 Asukastyytyväisyystulokset (lomakkeen kysymyssarja 2) Espoo FCG Konsultointi Oy HM KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 1 Asukastyytyväisyystulokset (lomakkeen kysymyssarja )..1 HM Sisällys Taustaa 1 Yleinen kehitys Sisäliikuntatilat Tyytyväisyys asuinkuntaan: suppea asuinkuntaindeksi Uimahallit

Lisätiedot

KUNTAPALVELUT ASUKKAIDEN ARVIOIMINA ESPOOSSA VUONNA 2006. Tutkimuksia 283/2006 Heikki Miettinen

KUNTAPALVELUT ASUKKAIDEN ARVIOIMINA ESPOOSSA VUONNA 2006. Tutkimuksia 283/2006 Heikki Miettinen KUNTAPALVELUT ASUKKAIDEN ARVIOIMINA ESPOOSSA VUONNA 2006 Tutkimuksia 283/2006 Heikki Miettinen Sisällys Johdanto 1 1. Yeinen kehitys, indeksit 3 2. Palvelutyytyväisyys palveluryhmittäin vuonna 2006 5 3.

Lisätiedot

Kuntapalvelut Tuusulassa vuonna 2011 8.11.2011

Kuntapalvelut Tuusulassa vuonna 2011 8.11.2011 .. Sisällys Johdanto 1 Urheilu ja pelikentät 2 1. Tyytyväisyys asuinkuntaan: Laaja asuinkuntaindeksi 3 Sisäliikuntatilat 3 2. Tyytyväisyys asuinkuntaan: Palveluryhmäkohtaiset indeksit Uimahallit 3. Palvelutyytyväisyys

Lisätiedot

Kuntapalvelut Turussa vuonna Heikki Miettinen

Kuntapalvelut Turussa vuonna Heikki Miettinen Kuntapalvelut Turussa vuonna 01.1.01 Heikki Miettinen Kuntapalvelut Turussa vuonna 01 Johdanto 1 Tutkimuksessa selvitettiin asukkaiden mielipiteitä kunnallisten palvelujen laadusta ja palvelujen kaytöstä.

Lisätiedot

Kuntapalvelut Turussa vuonna HM ja JP

Kuntapalvelut Turussa vuonna HM ja JP 1.1.01 HM ja JP Johdanto 1 Tutkimuksessa selvitettiin asukkaiden mielipiteitä kunnallisten palvelujen laadusta ja palvelujen kaytöstä. Tutkimuksen toteutti Turun kaupungin toimeksiannosta. Kysely lähettiin

Lisätiedot

Kuntapalvelut l t Espoossa 2010

Kuntapalvelut l t Espoossa 2010 Kuntapalvelut l t Espoossa 2.2. HM 1 FCG Johdanto Tutkimuksessa selvitettiin espoolaisten mielipiteitä kunnallisten palvelujen laadusta ja käsityksiä omasta hyvinvoinnista. Tutkimuksen toteutti Espoon

Lisätiedot

KUNTALAISKYSELY KEMPELEEN KUNNAN ASUKKAILLE. Taustatiedot. Ikä. Taloudessamme asuu. Lapsia taloudessa

KUNTALAISKYSELY KEMPELEEN KUNNAN ASUKKAILLE. Taustatiedot. Ikä. Taloudessamme asuu. Lapsia taloudessa KUNTALAISKYSELY KEMPELEEN KUNNAN ASUKKAILLE Raportti ajalta 21.11.2016-20..2016. Vastauksia annettu yhteensä 400 kpl. Taustatiedot Ikä - 21 (5.3%) 26-35 99 (24.8%) 36-45 117 (29.3%) 45-60 3 (.8%) 61-53

Lisätiedot

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 2012 1.2.2013 HM

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 2012 1.2.2013 HM Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa HM Kaupunki ja kuntapalvelut Espoossa FCG Johdanto Tutkimuksessa selvitettiin espoolaisten mielipiteitä kunnallisten palvelujen laadusta ja käsityksiä omasta hyvinvoinnistaan

Lisätiedot

1. Ikä. Vastaajien määrä: 605. Asukastyytyväisyyskysely

1. Ikä. Vastaajien määrä: 605. Asukastyytyväisyyskysely Asukastyytyväisyyskysely 2018 1. Ikä Vastaajien määrä: 605 0% 2% 4% 6% 8% 10% 12% 14% 16% 18% 20% 22% 24% 26% 28% 30% 32% 18-25 7% 26-35 22% 36-45 32% 46-60 26% 61-13% N Prosentti 18-25 43 7,11% 26-35

Lisätiedot

Kaupunki ja kuntapalvelut 2016

Kaupunki ja kuntapalvelut 2016 Kaupunki ja kuntapalvelut 0 FCG KONSULTOINTI OY SISÄLLYS Tiivistelmä Johdanto Vastaajien taustatiedot Tutkimustuloksia Tyytyväisyys asuinkuntaan Tyytyväisyys asuinkunnan palveluihin ja palvelujen käyttö

Lisätiedot

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 2015 16.12.2015 HM

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 2015 16.12.2015 HM Kaupunki- ja kuntapalvelut ssa.. HM Kaupunki ja kuntapalvelut ssa Johdanto Tutkimuksessa selvitettiin espoolaisten mielipiteitä kunnallisten palvelujen laadusta ja käsityksiä omasta hyvinvoinnistaan. Tutkimuksen

Lisätiedot

Kaupunki- ja kuntapalvelut Lahdessa 2017 (N=745)

Kaupunki- ja kuntapalvelut Lahdessa 2017 (N=745) Kaupunki- ja kuntapalvelut Lahdessa 2017 (N=745) Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tarkoitus: selvittää asukkaiden mielipiteitä kuntapalvelujen toteuttamisesta. Osa yhdistymisen arviointia. Kyselyaineisto

Lisätiedot

Tilastokatsaus 12:2012

Tilastokatsaus 12:2012 Tilastokatsaus 12:2012 Tilastokatsaus 6:2012 Vantaa 1 20.12.2012 Tietopalvelu B15:2012 Kaupunkipalvelututkimus 2012: Vantaa ja muita suuria kaupunkeja palveluvertailussa Asukkaille osoitetuista mielipide-

Lisätiedot

Lohjan kuntapalvelut 2006 LOHJA

Lohjan kuntapalvelut 2006 LOHJA .. 1 TAUSTAA Kuntapalvelut -tutkimuksen historia alkoi vuonna 12 käynnistetyllä KAPA-tutkimuksella, jonka päämääränä oli palvella kuntien palveluvarustuksen suunnittelua ja kehittämistä. Lohjalla toteutettiin

Lisätiedot

FSD3130. Kaupunkipalvelututkimus Koodikirja

FSD3130. Kaupunkipalvelututkimus Koodikirja FSD3130 Kaupunkipalvelututkimus 2012 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: Kaupunkipalvelututkimus 2012 [koodikirja]. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [tuottaja ja jakaja], 2018.

Lisätiedot

Kaupunki- ja kuntapalvelut Efeko Oy Tutkimuksia 241/

Kaupunki- ja kuntapalvelut Efeko Oy Tutkimuksia 241/ Kaupunki- ja kuntapalvelut Tutkimuksia / SISÄLLYS Esipuhe i Tiivistelmä ii JOHDANTO VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT TUTKIMUSTULOKSIA Tyytyväisyys asuinkuntaan Tyytyväisyys asuinkunnan palveluihin ja palvelujen

Lisätiedot

Kaupunki- ja kuntapalvelut 2012

Kaupunki- ja kuntapalvelut 2012 Kaupunki- ja kuntapalvelut 0 FCG KOULUTUS JA KONSULTOINTI OY 0 P Sisältö TAUSTAA TIIVISTELMÄ JOHDANTO VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT TUTKIMUSTULOKSIA 0 Tyytyväisyys asuinkuntaan 0 Tyytyväisyys asuinkuntaan ja

Lisätiedot

Kaupunki- ja kuntapalvelut 2008

Kaupunki- ja kuntapalvelut 2008 Kyselytutkimuksen tulokset SISÄLLYS Esipuhe Tiivistelmä JOHDANTO VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT TUTKIMUSTULOKSIA Tyytyväisyys asuinkuntaan Tyytyväisyys asuinkunnan palveluihin ja palvelujen käyttö Arvio kunnan

Lisätiedot

Kuntapalvelut Espoossa HM

Kuntapalvelut Espoossa HM Kuntapalvelut Espoossa.. HM Kuntapalvelut Espoossa FCG Johdanto Tutkimuksessa selvitettiin espoolaisten mielipiteitä kunnallisten palvelujen laadusta ja käsityksiä omasta hyvinvoinnista. Tutkimuksen toteutti

Lisätiedot

KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 2012 Asukastyytyväisyystulokset Oulu. 23.8.2012 FCG Koulutus- ja konsultointi Oy HM

KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 2012 Asukastyytyväisyystulokset Oulu. 23.8.2012 FCG Koulutus- ja konsultointi Oy HM KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 20 Asukastyytyväisyystulokset Oulu..20 FCG Koulutus- ja konsultointi Oy HM Taustaa Kaupunki ja kuntapalvelut tutkimuksen eli KAPAn historia alkoi vuonna 2 käynnistetyllä

Lisätiedot

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa HM

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa HM ..HM Johdanto Tutkimuksessa selvitettiin espoolaisten mielipiteitä kunnallisten palvelujen laadusta ja käsityksiä omasta hyvinvoinnistaan. Tutkimuksen toteutti n kaupungin toimeksiannosta. Otokseen valittujen

Lisätiedot

FSD2465. Kaupunkipalvelututkimus Koodikirja

FSD2465. Kaupunkipalvelututkimus Koodikirja FSD2465 Kaupunkipalvelututkimus 2008 Koodikirja YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIETOARKISTO c Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, 2009 Tämän koodikirjan viittaustiedot: Kaupunkipalvelututkimus 2008 [koodikirja].

Lisätiedot

Kaupunki- ja kuntapalvelut 2008 Palvelutyytyväisyystulokset Espoo

Kaupunki- ja kuntapalvelut 2008 Palvelutyytyväisyystulokset Espoo Palvelutyytyväisyystulokset 2..200 HM 1 Taustaa Kaupunki- ja kuntapalvelut -tutkimuksen historia alkoi vuonna 12 käynnistetyllä tutkimuksella, jonka päämääränä oli palvella kuntien palveluvarustuksen suunnittelua

Lisätiedot

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa HM

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa HM Kaupunki- ja kuntapalvelut ssa.. HM Kaupunki ja kuntapalvelut ssa FCG Johdanto Tutkimuksessa selvitettiin espoolaisten mielipiteitä kunnallisten palvelujen laadusta ja käsityksiä omasta hyvinvoinnistaan.

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSLYLOMAK Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2465 Kaupunkipalvelututkimus 2008 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2325 Kaupunkipalvelututkimus 2005 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

Kaupunki- ja kuntapalvelut 2008

Kaupunki- ja kuntapalvelut 2008 Kyselytutkimuksen tulokset SISÄLLYS Esipuhe Tiivistelmä JOHDANTO VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT TUTKIMUSTULOKSIA Tyytyväisyys asuinkuntaan Tyytyväisyys asuinkunnan palveluihin ja palvelujen käyttö Arvio kunnan

Lisätiedot

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa Yhdyskuntatekniset palvelut 04 3 1 Johdanto 1.1 Selvityksen taustaa Vuonna 1992 toteutettiin ensimmäisen kerran tämän tutkimusasetelman mukainen selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä.

Lisätiedot

Sipoo. Kunnallisia palveluja koskevat kysymykset Valitse kunta tästä. Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaiskyselyt 2008 ja 2011

Sipoo. Kunnallisia palveluja koskevat kysymykset Valitse kunta tästä. Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaiskyselyt 2008 ja 2011 Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaiskyselyt 2008 ja 2011 Suomen Kuntaliitto: Marianne Pekola-Sjöblom Kunnallisia palveluja koskevat kysymykset Valitse kunta tästä Sipoo Kunta 2011 Kaikki kunnat

Lisätiedot

TIETOISKU 2/

TIETOISKU 2/ TIETOISKU 2/2006 23.3.2006 ESPOOLAISTEN MIELIPITEET PALVELUISTA 2005 Tuula Miettinen 1 Espoolaisten tyytyväisyys asuinkuntaansa lisääntynyt Espoolaisten tyytyväisyys asuinkuntaansa on lisääntynyt vuodesta

Lisätiedot

Uuden Jyväskylän palvelut

Uuden Jyväskylän palvelut Asukaskyselyn tulokset FCG.. Sisällys Johdanto 1 Vastaajien taustatiedot 2 Tulokset 3 Tyytyväisyys asuinkuntaan: Laaja asuinkuntaindeksi 4 Palvelutyytyväisyys Yleinen järjestys ja turvallisuus Asuinalueen

Lisätiedot

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa HM

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa HM Kaupunki- ja kuntapalvelut ssa.. HM Kaupunki ja kuntapalvelut ssa Johdanto Tutkimuksessa selvitettiin espoolaisten mielipiteitä kunnallisten palvelujen laadusta ja käsityksiä omasta hyvinvoinnistaan. Tutkimuksen

Lisätiedot

Otos, lkm Vastanneet, lkm % Otos, lkm Vast. lkm % , ,4. ARTTU-Tutkimuskunnat. Siilinjärvi.

Otos, lkm Vastanneet, lkm % Otos, lkm Vast. lkm % , ,4. ARTTU-Tutkimuskunnat. Siilinjärvi. Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaiskyselyt 2008 ja 20 Suomen Kuntaliitto: Marianne Pekola-Sjöblom Kunnallisia palveluja koskevat kysymykset Valitse kunta tästä Äänekoski Kunta 20 Kaikki kunnat

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD3130 KAUPUNKIPALVELUTUTKIMUS 2012 QUESTIONNAIRE: FSD3130 CITY SERVICE SURVEY 2012

KYSELYLOMAKE: FSD3130 KAUPUNKIPALVELUTUTKIMUS 2012 QUESTIONNAIRE: FSD3130 CITY SERVICE SURVEY 2012 KYSELYLOMAKE: FS3130 KAUPUNKIPALVELUTUTKIMUS 2012 QUESTIONNAIRE: FS3130 CITY SERVICE SURVEY 2012 Tämä kyselylomake on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa.

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELU Kyselytutkimuksen tulokset Kajaanissa ja 29 vertailukunnassa. Efeko Oy Tutkimuksia 289 2006 Heikki Miettinen

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELU Kyselytutkimuksen tulokset Kajaanissa ja 29 vertailukunnassa. Efeko Oy Tutkimuksia 289 2006 Heikki Miettinen YHDYSKUNTATEKNISET PALVELU Kyselytutkimuksen tulokset Kajaanissa ja vertailukunnassa Tutkimuksia Heikki Miettinen Sisällys Johdanto Selvityksen taustaa Otos ja vastaukset Otos ja vastaukset Kadut Puistojen

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008 YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008 FCG Efeko Oy:n tekemä kyselytutkimus 40 kunnassa Selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 1992. Vuoden 2008

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT Palvelutyytyväisyystutkimuksen tulokset 37 kunnassa

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT Palvelutyytyväisyystutkimuksen tulokset 37 kunnassa YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 04 Palvelutyytyväisyystutkimuksen tulokset kunnassa Yhdyskuntatekniset palvelut 04 3 1 Johdanto 1.1 Selvityksen taustaa Vuonna 2 toteutettiin ensimmäisen kerran tämän tutkimusasetelman

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Kuntalaiskyselyn tuloksia 2008 ja 2011 Karkkilan osalta

Kuntalaiskyselyn tuloksia 2008 ja 2011 Karkkilan osalta Kuntalaiskyselyn tuloksia 2008 ja 2011 Karkkilan osalta ARTTU-Kuntalaiskyselyt syksyllä 2008 ja 2011 Marianne Pekola-Sjöblom, Kuntaliitto Kunnallisten palvelujen käyttö kyselyyn vastanneiden kuntalaisten

Lisätiedot

Vimpeli. Kuntalaiskysely Kuntalaiset ja kunnalliset palvelut ARTTU2-Tutkimuskunnat. Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Vimpeli. Kuntalaiskysely Kuntalaiset ja kunnalliset palvelut ARTTU2-Tutkimuskunnat. Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom Kuntalaiset ja kunnalliset palvelut 2015 Vimpeli Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta Kunta Kaikki kunnat (N=42) Otos, lkm Vastanneet, lkm % Otos,

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2012 Kyselytutkimuksen tulokset 31 kunnassa. 6.9.2012 Heikki Miettinen

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2012 Kyselytutkimuksen tulokset 31 kunnassa. 6.9.2012 Heikki Miettinen Kyselytutkimuksen tulokset 31 kunnassa 20 Heikki Miettinen SISÄLLYS 1 Johdanto Selvityksen taustaa 2 Otos ja vastaukset 3 Vastaajien taustatiedot 4 2 Yhteenveto tuloksista 5 3 Kadut 3 4 Puistojen hoito

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa HM

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa HM Kaupunki- ja kuntapalvelut ssa.. HM Kaupunki ja kuntapalvelut ssa i FCG Johdanto Tutkimuksessa selvitettiin espoolaisten mielipiteitä kunnallisten palvelujen laadusta ja käsityksiä omasta hyvinvoinnistaan.

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

Kuntalaisten arviot kunnallisista palveluista 2017

Kuntalaisten arviot kunnallisista palveluista 2017 Kuntalaisten arviot kunnallisista palveluista 2017 Palvelujen käyttö Arviot palvelujen hoidosta (palvelutyytyväisyys) Arviot palvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta Marianne Pekola-Sjöblom Tiedote

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2010. Kyselytutkimuksen tulokset 33 kunnassa

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2010. Kyselytutkimuksen tulokset 33 kunnassa YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 00 Kyselytutkimuksen tulokset kunnassa 00 YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT Kyselytutkimuksen tulokset kunnassa Heikki Miettinen Yhdyskuntatekniset palv 00 Johdanto Selvityksen taustaa

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT Kyselytutkimuksen tulokset 40 kunnassa

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT Kyselytutkimuksen tulokset 40 kunnassa YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 00 Kyselytutkimuksen tulokset 0 kunnassa Tutkimuksia 0 00 YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT Kyselytutkimuksen tulokset 0 kunnassa Tutkimuksia 0 00 Heikki Miettinen SISÄLLYS Johdanto

Lisätiedot

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 2014

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 2014 Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 0 Valtuustoseminaari..0 Kaupunkikehitysyksikkö Tuula Miettinen/Teuvo Savikko Lähde: FCG Kaupunkilaisten tyytyväisyys palveluihin kasvussa Espoolaisten tyytyväisyys kaupungin

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Kuntalaisten arviot kunnallisista palveluista 2015

Kuntalaisten arviot kunnallisista palveluista 2015 Kuntalaisten arviot kunnallisista palveluista 2015 Palvelujen käyttö Arviot palvelujen hoidosta (palvelutyytyväisyys), Arviot palvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta. Liite Kuntaliiton tiedotteeseen

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina 2006 2011 Liite 1 Lähde: Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta, Asemakaavojen seurantalomakkeet,

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk)

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk) . KIINTEISTÖNMUODOSTUSTOIMINTA. Tontinlohk omisia suoritettu.. Näissä tontteja yhteensä (kpl).2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksiä (kpl).3 Tontin lohkomistoimituksen kesto

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2016 Kyselytutkimuksen tulokset 27 kunnassa Paimio Heikki Miettinen

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2016 Kyselytutkimuksen tulokset 27 kunnassa Paimio Heikki Miettinen Kyselytutkimuksen tulokset 2 kunnassa Paimio..1 Heikki Miettinen 1 SISÄLLYS 1 Johdanto Selvityksen taustaa 2 Otos ja vastaukset 3 Vastaajien taustatiedot 4 2 Yhteenveto tuloksista 3 Kadut 4 Puistojen hoito

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Asukasvaikuttaminen Espoossa. Kaupunginsihteeri Mari Immonen Konserniesikunta

Asukasvaikuttaminen Espoossa. Kaupunginsihteeri Mari Immonen Konserniesikunta Asukasvaikuttaminen Espoossa Kaupunginsihteeri Mari Immonen Konserniesikunta Espoon arvot Asukas- ja asiakaslähtöisyys Asukas- ja asiakaslähtöisyydellä tarkoitamme asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden arvostamista

Lisätiedot

Säkylä. Kuntalaiskysely 2015. Kuntalaiset ja kunnalliset palvelut 2015. ARTTU2-Tutkimuskunnat. Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Säkylä. Kuntalaiskysely 2015. Kuntalaiset ja kunnalliset palvelut 2015. ARTTU2-Tutkimuskunnat. Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta Kuntalaiskysely 2015 Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom Kuntalaiset ja kunnalliset palvelut 2015 Säkylä Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta Kunta Kaikki kunnat (N=42) Otos, lkm Vastanneet,

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö Palvelut - Terveyspalvelut - Sosiaalipalvelut ja etuudet - Varhaiskasvatus ja perusopetus - Nuorten ja aikuisten toisen asteen koulutus ja muu aikuiskoulutus - Kulttuuri, liikunta ja vapaa-ajanpalvelut

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen Kuntien yritysilmasto 2012 Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä

Lisätiedot

Kunnan talousasioiden hoito. Hyvin Ei osaa sanoa Huonosti. Kuntapalvelut Espoossa 2009

Kunnan talousasioiden hoito. Hyvin Ei osaa sanoa Huonosti. Kuntapalvelut Espoossa 2009 Kuntapalvelut Espoossa Kunnan talousasioiden hoito Kunnan talousasioiden hoitoa piti Espoossa vastaajista % (¹) hyvin hoidettuna. Osuus on vertailuryhmän keskiarvoon nähden alhainen. On huomioitava,että

Lisätiedot

Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaistutkimus 2008

Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaistutkimus 2008 Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaistutkimus 2008 Kuntalaiset ja kuntapalvelut ARTTU-tutkimuskunnissa: Mielipiteet kunnallisveron korotuksesta palvelujen karsinnan sijaan Mielipiteet kunnan järjestämän

Lisätiedot

Kuntalaisten arviot kunnallisista palveluista 2015 Tulosjakaumia ARTTU2- tutkimuskunnista 2015

Kuntalaisten arviot kunnallisista palveluista 2015 Tulosjakaumia ARTTU2- tutkimuskunnista 2015 Kuntalaisten arviot kunnallisista palveluista 2015 Tulosjakaumia ARTTU2- tutkimuskunnista 2015 *Arviot palvelujen hoidosta (palvelutyytyväisyys) *Arviot palvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta Marianne

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT Kyselytutkimuksen tulokset 30 kunnassa

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT Kyselytutkimuksen tulokset 30 kunnassa YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 00 Kyselytutkimuksen tulokset 0 kunnassa Tutkimuksia 0 00 Heikki Miettinen YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT Kyselytutkimuksen tulokset 0 kunnassa Yhdyskuntatekniset palvelut 00 Johdanto

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2018 Kyselytutkimuksen tulokset Kuopio Heikki Miettinen & Jarno Parviainen

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2018 Kyselytutkimuksen tulokset Kuopio Heikki Miettinen & Jarno Parviainen Kyselytutkimuksen tulokset Kuopio 1..1 Heikki Miettinen & Jarno Parviainen 1 Johdanto 2 Selvityksen taustaa Tutkimus asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä toteutettiin ensimmäisen kerran

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsingin seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsingin seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Helsingin seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Vaasan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Vaasan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Vaasan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw) N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014 1140/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Lahden seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Lahden seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Lahden seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Osatuloksia ARTTU2 -tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 2015

Osatuloksia ARTTU2 -tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 2015 Osatuloksia ARTTU2 -tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 2015 Postikyselyn toteutusajankohta: maalis-toukokuu 2015. Kyselyn kohdekunnat: 40 (+2) kuntaa. Kyselyn kohdejoukko: 31 50 kuntalaista (1v täyttäneet,

Lisätiedot

MÄÄRÄYS 31.12.2001. Valtuutussäännös Liikennevakuutuslain 16 22/002/2001. Voimassaoloaika 1.1.2002 toistaiseksi

MÄÄRÄYS 31.12.2001. Valtuutussäännös Liikennevakuutuslain 16 22/002/2001. Voimassaoloaika 1.1.2002 toistaiseksi 1 (2) MÄÄRÄYS 31.12.2001 Valtuutussäännös Dnro Liikennevakuutuslain 16 22/002/2001 Voimassaoloaika 1.1.2002 toistaiseksi Kumoaa Sosiaali- ja terveysministeriön määräys 181/411/95 Asia Liikennevakuutuksen

Lisätiedot

TIETOISKU 3/

TIETOISKU 3/ TIETOISKU 3/2007 19.4.2007 ESPOOLAISTEN ARVIOT KUNTAPALVELUISTA JA SUHTAUTUMINEN KUNTALIITOKSIIN 2006 Tiivistelmä Espoolaisten tyytyväisyys palveluihin on hieman lisääntynyt Kuntapalvelujen laatu -tutkimuksen

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1205 Kaupunkipalvelututkimus 2001 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

KEMPELEEN KUNTA MUISTIO 1/2010

KEMPELEEN KUNTA MUISTIO 1/2010 KEMPELEEN KUNTA MUISTIO 1/2010 PALVELUVALIOKUNTA Aika 13.01.2010 klo 17.00 20.00 Paikka Läsnä talo Pirilä Tiili-Pirilä 2. kerroksen kokoustila Asheesh Sirkku Gärding Impi Heikkinen Janne Karasti Annakaisa

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2017 Kyselytutkimuksentulokset18kunnassa Kuopio HeikkiMiettinen&JarnoParviainen

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2017 Kyselytutkimuksentulokset18kunnassa Kuopio HeikkiMiettinen&JarnoParviainen YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 1 Kyselytutkimuksentulokset1kunnassa Kuopio..1HeikkiMiettinen&JarnoParviainen 1 SISÄLLYS 1 Johdanto Selvityksen taustaa 2 Otosjavastaukset 3 Vastaajientaustatiedot 4 2 Yhteenveto

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2017

HÄMEENKYRÖN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2017 HÄMEENKYRÖN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2009 2016 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2017 Päästölaskennan sektorit Kuluttajien sähkönkulutus Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Tieliikenne

Lisätiedot

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) 15.2.2005/MK Lääni, Saapuneet asiat, kpl Käsitellyt asiat,kpl Käsitellyt tiedoksiantoasiat, kpl Avoinna ulosottoasioita kpl Henkilökunta,

Lisätiedot