Turvetutkimusraportti 446

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 446 2013 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 6 Abstract: The peatlands, peat resources and their potential use of Ranua, Northern Finland Part 6 Janne Kivilompolo

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 446 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAN Report of Peat Investigation 446 Janne Kivilompolo RANUALLA TUTKITUT SUOT, NIIEN TURVEVARAT JA KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 6 Abstract: The peatlands, peat resources and their potential use in Ranua, Northern Finland Part 6 Espoo 2013

Kivilompolo, J. 2013. Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 446, 78 sivua, 33 kuvaa, 32 taulukkoa ja 4 liitettä. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Ranuan soita ja turvevarojen käyttökelpoisuutta vuosina 1986-87. Tässä kuudennessa raportissa esitellään 30 suota, joiden kokonaispinta-ala on yhteensä 6 659 ha. Ne on tutkittu vuosina 1986 1987. Tutkituista soista on avosoita 46 %, rämeitä 43 %, turvekankaita ja peltoja yhteensä 7 % sekä korpia 4 %. Ojittamattomien suotyyppien osuus on 64 %. Tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,2 m ja kokonaisturvemäärä 81,1 milj. suo-m 3. Yli 1,5 m:n syvyisiä alueita on 2 109 ha (32 %). Turpeista on 60 % rahkavaltaisia, 39 % saravaltaisia ja 1 % ruskosammalvaltaisia. Tutkittujen turpeiden keskimaatuneisuus on von Postin asteikolla 4,4. Keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,7 % kuivapainosta, vesipitoisuus 90,0 % märkäpainosta ja kuiva-ainesisältö 102 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,22 % turpeen kuivapainosta. Energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta on 16 suolla yhteensä 907 ha. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on 17,1 milj. suo-m 3. Sen energiasisältö on 9,0 milj. MWh 50 %:n käyttökosteudessa. Asiasanat (Geosanasto, GTK): turve-esiintymät, suot, turve, polttoturve, varat, Ranua Janne Kivilompolo, geologi Geologian tutkimuskeskus Pohjois-Suomen yksikkö PL 77 96101 ROVANIEMI Sähköposti: janne.kivilompolo@gtk.fi ISBN 978-952-217-275-4 (nid.) ISBN 978-952-217-276-1 (PF) ISSN 1235-9440

Kivilompolo, J. 2013. The peatlands, peat resources and their potential use in Ranua, Northern Finland. Part 5. Geological Survey of Finland, Report of peat investigation 446, 78 pages, 33 figures, 32 tables, 4 appendices. Abstract: The Geological Survey of Finland studied peatlands in Ranua municipality (Northern Finland) in 1986 87. This report presents 30 peatlands, the total area was 6 659 hectares. The most common peatland site types were open fens 46 %, pine mires 43 %, the cultivated peat soils or drained peatland forest 7 % and spruce mires 4 %. The proportion of undrained peatlands was 64 %. The mean depth of studied peatlands was 1.2 m and the total storage of peat approximately 81.1 million m 3. The studied area deeper than 1.5 m, covers 2 109 hectares. Sphagnum Carex and Bryales dominated peat layers were 60, 39 and 1 %, respectively. The mean degree of the peat humification (H1-10) is 4.4. The average ash content of peat is 3.7 % of dry weight and water content 90.0% by wet weight. The dry weight density is 102 kg/m 3. The effective calorific value of dry peat is 21.4MJ/kg and the sulphur content 0.22 % of dry weight. Altogether, 16 mires covering 907 hectares were evaluated to be suitable for energy peat production. The quantity of usable peat is 17.1 million m 3 in situ. The energy content is 9.0 million MWh at 50 % moisture content. Keywords (GeoRef Thesaurus, AGI): peat deposits, mires, peat, fuel peat, reserves, Ranua Janne Kivilompolo, geologist Geological Survey of Finland P.O. Box 77 FI-96101 ROVANIEMI FINLAN E-mail: janne.kivilompolo@gtk.fi

JOHANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Laboratoriomääritykset... 9 AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEN ESITYS... 9 Laskelmat... 9 Arviointiperusteet...10 Tulosten esitys...10 RANUALLA TUTKITUT SUOT...14 216. Väkkäräsuo...14 217. Majavasuot...16 218. Maisterisuo...18 219. Kutusuo...20 220. Juntinsuo...22 221. Tynnyrilamminsuo...24 222. Hakokoskensuo...26 223. Hiirimännikönsuo...28 224. Juntinlehdonsuo...30 225. Takasuo...32 226. Hongikkosuo...34 227. Latvasuo...36 228. Lakisuo...38 229. Teerisuo...40 230. Hautasuo...42 231. Laivasuo...44 232. Joutensuo...46 233. Heinisuo...48 234. Kuljunsuo...50 235. Syrjäojansuo...52 236. Äijänsuo...54 237. Rötköaapa...56 238. Latvasuo...58 239. Kaijonsuo...60 240. Korpijärvensuo...62 241. Lakisuo...64 242. Asmuntijoen laitasuo...66 243. Hetesuo...68 244. Kaitasuo...70 245. Kalliomaansuot...72 TULOSTEN TARKASTELU...74 Suot ja niiden turvekerrostumat...74 Laboratoriomääritysten tulokset...74 Soiden soveltuvuus turvetuotantoon...75 KIITOKSET...75 KIRJALLISUUSLUETTELO...76 LIITTEET

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. JOHANTO Ranuan kunnan alueella tehdyt turvetutkimukset liittyvät Geologian tutkimuskeskuksen tekemään valtakunnalliseen turvevarojen inventointiin. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon sekä energiaturvetuotantoon soveltuvia suoalueita. Tutkimuksissa huomioidaan myös turpeen ja soiden muut käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat turvetuottajia ja turpeen käyttäjiä ja antavat lisäksi tietoa soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen sekä soiden suojelu- ja virkistyskäyttöön. Ranuan kunnassa on yli 20 hehtaarin kokoisia soita 149 750 hehtaaria, mikä on 41 % kunnan maapintaalasta. Soita on yhteensä 494 kappaletta ja niiden keskikoko on 303 hehtaaria (Virtanen ym. 2003). Tähän raporttiin liittyvät tutkimukset suoritettiin kesän 1986 87 aikana. Raportoituja soita on 30 kappaletta ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala on 6 659 hehtaaria. Tutkittujen soiden sijainti on esitetty kuvassa 1. Edelliset Ranuan turveraportit, osat 1 5 sisältävät yhteensä 216 suota, yhteispinta-alaltaan 46 640 ha (Maunu 1985, Räisänen 2009, 2010, Räisänen & Kivilompolo 2011 ja Kivilompolo 2012). (Liite 1). Turveraportteja Ranuan kunnan alueelta tullaan julkaisemaan jatkossa lisää. Tässä raportissa julkaistaan lyhyet suoselostukset 30:sta tutkitusta suosta sekä kuntakohtainen tarkasteluosa. Tämä raportti on julkaistu myös GTK: n internet- sivuilla (http://www.gtk.fi/tietopalvelut/palvelukuvaukset/turvetutkimusraportit.html). Raportissa esitettyjen soiden yksityiskohtaisemmat suoselostukset, mitkä sisältävät suokartan, suurimmista soista poikkileikkauskuvat ja laboratorioanalyysien tulokset ovat tilattavissa GTK: n Pohjois-Suomen yksiköstä Rovaniemeltä. Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja suon poikkileikkauksesta kuvassa 3. 7

Janne Kivilompolo Ranua 234 233 244 237 236 Ranua G 221 232 219 229 231 217 218 224 216 220 227 243 241 223 230 225 238 239 240 235 242 228 245 222 226 Tutkittu suo Natura- ja suojelualueet Vesistö Suo 0 2 4 6 8 10 km Geologian tutkimuskeskus 2013 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/13 ja Logica Suomi Oy Kuva 1. Ranuan turvetutkimusraporttiin, osa 6, kuuluvat suot. 216. Väkkäräsuo 227. Latvasuo 238. Latvasuo 217. Majavasuot 228. Lakisuo 239. Kaijonsuo 218. Maisterisuo 229. Teerisuo 240. Korpijärvensuo 219. Kutusuo 230. Hautasuo 241. Lakisuo 220. Juntinsuo 231. Laivasuo 242. Asmuntijoen laitasuo 221. Tynnyrilamminsuo 232. Joutensuo 243. Hetesuo 222. Hakokoskensuo 233. Heinisuo 244. Kaitasuo 223. Hiirimännikönsuo 234. Kuljunsuo 245. Kalliomaansuot 224. Juntinlehdonsuo 235. Syrjäojansuo 225. Takasuo 236. Äijänsuo 226. Hongikkosuo 237. Rötköaapa 8

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa noudatettiin Geologian tutkimuskeskuksen turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen ym. 1984). Suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan halki tehtiin selkälinja ja sille poikkilinjoja useimmiten 400 metrin välein. Tutkimuspisteet sijoittuvat linjoille sadan metrin välein. Suon syvyystietojen tarkentamiseksi tehtiin poikkilinjojen puoliväliin niiden kanssa samansuuntaiset lisälinjat, ns. pliktauslinjat, joilta turvekerrostuman paksuus mitattiin sadan metrin välein. Tutkimuspisteiltä määritettiin suotyyppi, sekä mättäisyys peittävyysprosenttina tasopinnasta ja mättäiden keskimääräinen korkeus. Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet, tiheysluokka, kehitysluokka ja hakkuut. Kairauksin tutkittiin turvekerrostuman rakenne 10 cm:n tarkkuudella. Pääturvelajien ja mahdollisten lisätekijöiden suhteelliset osuudet määritettiin 6-asteikolla, turpeen maatuneisuus von Postin 10-asteikolla, kosteus 5-asteikolla ja tupasvillan tyvitupen kuitujen määrä asteikolla 0 6. Lisäksi erotettiin mahdolliset saostumat ja liejukerrostumat, sekä määritettiin pohjamaalajit. Maatumattoman puuaineksen eli liekoisuuden selvittämiseksi turvekerrostuma pliktattiin jokaisella yli metrin syvyisellä tutkimuspisteellä 2 metrin syvyyteen kymmenessä eri kohdassa. Linjastot vaaittiin tutkimuspisteittäin ja korkeudet sidottiin valtakunnalliseen N-60 järjestelmän mukaiseen kiintopistekorkeuteen tai vesistöjen pinnankorkeuteen. Laboratoriomääritykset Useimmista soista, jotka kenttätutkimusten perusteella soveltuisivat turvetuotantoon, otettiin tilavuustarkat näytesarjat laboratoriotutkimuksia varten. Näytteenottopisteet valittiin siten, että ne edustavat hyvin mahdollista suon tuotantokelpoista aluetta. Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin happamuus, kuivatilavuuspaino, tuhkapitoisuus ja lämpöarvo. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märkäpainosta (kuivatus 105 C:ssa) ja tuhkapitoisuus prosentteina turpeen kuivapainosta (hehkutus 815 ± 25 C:ssa). Kuivatilavuuspaino laskettiin veden haihduttamisen jälkeen ja ilmoitetaan kuiva-aineen massana luonnontilaista tilavuusyksikköä kohden (kg/suo-m 3 ). Lämpöarvomääritykset on tehty kuivatuista ja jauhetuista turvepuristeita LECO AC-300 kalorimetrillä. Tulokset ilmoitetaan tehollisina lämpöarvoina kuivalle ja 50 %:n kosteudessa olevalle turpeelle megajouleina kilogrammaa kohden (MJ/kg). Osasta näytteitä analysoitiin rikkipitoisuus prosentteina kuivapainosta LECO SC-132 rikkianalysaattorilla. Laboratoriomääritykset tehtiin rikkimäärityksiä lukuun ottamatta Geologian tutkimuskeskuksen turvelaboratoriossa Rovaniemellä. Rikkimääritykset tehtiin Otaniemessä geokemian laboratoriossa. AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEN ESITYS Laskelmat Turvemäärät, maatuneisuudet ja turvelajien sekä turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen ym. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue muodostaa oman syvyysvyöhykkeensä (0,1 1 m, 1 1,5 m, 1,5 2 m jne.). Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä, ja näin saadut turvemäärät yhdistämällä saadaan selville suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja -tekijöiden määrät on laskettu turvemäärillä painottaen. Turpeesta havaitut lieko-osumat on muunnettu tilastollisesti kantopitoisuusprosenteiksi turvemäärästä erikseen 0 1 ja 1 2 metrin syvyyskerroksissa. Kun liekoisuusprosentti on alle 1 %, liekoja on ilmoitettu olevan erittäin vähän. Liekoisuusprosentissa 1 2 % liekoja on vähän, 2-3 %:ssa kohtalaisesti, 3 4 %:ssa runsaasti ja yli 4 %:ssa erittäin runsaasti. Tuotantokelpoinen turvemäärä (milj. suo-m 3 ) on saatu kertomalla pinta-ala yli 1,5 metrin syvyisen alueen keskisyvyydellä, josta on vähennetty suon kunnostuksen ja tuotannon aikaisen hävikin sekä suon pohjalle jäävän turpeen osuutena keskimäärin 0,5 metriä paksu kerros. Osassa soista vähennyksenä on käytetty 0,3 m paksua kerrosta. Näissä tapauksissa suon pohja on varsin tasainen ja pohjamaalajina on 9

Janne Kivilompolo yleensä hiekka tai hieta. Vähennyksenä käytetyn kerroksen paksuus on mainittu kunkin suon kohdalla. Kuiva-ainemäärä on saatu kertomalla suokuutioiden määrä yhden suokuution sisältämällä kuiva-ainemäärällä. Energiasisältö on laskettu kuivalle sekä 50 % käyttökosteudessa olevalle turpeelle. Osasta soista ei ole määritetty lämpöarvoa, joten näiden soiden laskelmissa on käytetty lämpöarvoina tässä raportissa tutkittujen soiden keskiarvoja. Arviointiperusteet Turvekerrostuman koko ja paksuus, turvelajit, turpeen maatuneisuus sekä muut fysikaaliset ja tietyt kemialliset ominaisuudet ovat tärkeimpiä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta turvetuotantoon. Jatkossa myös Valtioneuvoston soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön periaatepäätöksen mukanaan tuomalla luonnontilaisuusasteikolla on suuri merkitys soiden turvetuotantoon soveltuvuuden arvioinnissa (Liite 4). Tuotantoon sopivan alueen turvekerrostuman vähimmäispaksuutena pidetään nykyisin 1,5 metriä. Tämä voi olla alempikin, jos suo on ojitettu, pohja on tasainen ja muodostunut kantavasta maalajista. Jos turvetuotantoalue on yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupa. Sen myöntää paikallinen aluehallintovirasto (AVI). (Ympäristöministeriö 2013) Luvassa lupaviranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristövaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä, suojaalueista ja puhdistuslaitteista, sekä velvoitetarkkailusta ja puhdistuslaitteista ja mahdollisista korvausvelvoitteista. Alle 10 ha: n alueesta on tehtävä ilmoitus ELY-keskukselle. Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA-lain mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista. Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly- ja meluvaikutukset, maiseman muutokset sekä vaikutus terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Turveteollisuusliitto 2002). Turveteollisuus on ottanut käyttöön uudet linjaukset turvetuotannon ympäristövastuun nostamiseksi. Tuotantolupia ei tulla enää hakemaan luonnontilaisuusluokituksen 4 ja 5 saaneille soille. Jatkossa toimitaan suo- ja turvemaiden strategian linjausten mukaisesti ja keskitetään toiminta luonnontilaltaan muuttuneille ja pääasiassa jo ojitetuille turvemaille. Luonnontilaisuusluokan 4 ja 5 saaneet suot ovat näin ollen tuotantoon kelpaamattomia eikä niiden sisältämiä turvemääriä huomioida myöskään tässä raportissa. Energiaturpeeksi soveltuvina pidetään yleensä saravaltaisia turpeita ja maatuneisuudeltaan vähintään H4 rahkaturpeita. Energiaturvekerrostumia peittää usein ohut, alle 0,6 metrin paksuinen heikosti maatunut rahkaturvevaltainen pintakerros. Tätä ei kuitenkaan ole vähennetty tuotantokelpoista turvemäärää laskiessa, koska se voidaan sekoittaa alla olevaan turpeeseen ja tuottaa heikkolaatuisena energiaturpeena. Ympäristöturpeina käytetään pääasiassa heikosti maatuneita rahkaturpeita. Käyttökohteita ovat esimerkiksi kasvuturve viljelykäytössä, tummat turpeet pitkälle automatisoidussa lasinalaisviljelyssä, kuiviketurve eläinsuojissa, imeytysturve lietelannan käsittelyssä, öljynimeytysturve ja kompostiturve. Koska raportoidut suot on tutkittu jo vuonna 1986 87, niiden ojitustilanne ja suotyypit ovat voineet muuttua vuosien myötä. Ojitustilanteet ja suotyyppien muutokset on pyritty tarkistamaan mm. ilmakuvia apuna käyttäen ja suokohtaisessa selostuksessa on mainittu esim. ojituksen tämän hetkinen tilanne, mikäli siihen on tullut muutoksia tutkimushetkestä. Sen sijaan turvekerrostumiin viive tutkimusajankohdan ja raportoinnin välillä ei ole oleellisesti vaikuttanut. Tuotantomenetelmiä ovat jyrsinturvetuotanto ja palaturvetuotanto. Edellinen on aina suurimittaista teollista turvetuotantoa, joka vaatii aina laajan tuotantokentän, mutta ei ole niinkään riippuvainen turvelajista ja maatuneisuudesta. Jälkimmäinen edellyttää palan koossapysymisen kannalta turpeelta vähintään H4- maatuneisuutta. Tätä heikommin maatuneen turpeen joukossa pitäisi olla sitovana aineksena myös hyvin maatunutta turvetta. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta energiaturpeeksi nojaudutaan Energiaturpeen laatuohjeeseen (2006). Jyrsin- ja palaturpeen laatuluokat on esitetty liitteessä 2. Tulosten esitys Tähän raporttiin on kirjoitettu jokaisesta suosta selostus, jossa esitellään suon sijainti, kulkuyhteydet, tiedot suon ympäristöstä, laskusuhteet ja ojitus. Lisäksi esitetään yleisimmät suotyypit, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit ja liejut. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty arvio ja energiasisältö on laskettu laboratoriomäärityksistä saatujen tulosten perusteella. Myös turvetuotannon kannalta haitalliset omi- 10

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. naisuudet, kuten korkea tuhka- ja rikkipitoisuus, ja niistä johtuvat mahdolliset rajoitukset on huomioitu. Suokartoissa on esitelty tutkimuslinjojen ja -pisteiden sijainti. Jokaisesta suosta on myös laadittu yksityiskohtaisempi suoselostus, jossa on tutkimuslinjojen ja -pisteiden lisäksi tiedot turvekerrostuman paksuudesta tutkimuspisteillä, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus ja turpeen keskimääräinen maatuneisuus. Kartoissa on myös turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyyskäyrät (kuva 2). Tutkimuslinjoista voidaan piirtää poikkileikkauskuvia eli profiileja (kuva 3), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit, ja suon kaltevuus. Nykyisillä ATK-ohjelmilla saadaan monipuolisia tulosteita suosta tai halutusta suon osasta. Tulosteet voivat olla karttoja, taulukkomuotoisia listauksia tai näiden yhdistelmiä. Tällaisia ovat esimerkiksi kartat joilla voidaan esittää tutkimuspisteittäin mm. suotyyppi, liekoisuus, suon pinnan korkeus, pohjamaalaji, liejukerroksen paksuus, tietoja puustosta, suon pinnan mättäisyys ja vetisyys. Tässä painetussa raportissa kaikkia edellä mainittuja tietoja ei kuitenkaan julkaista, vaan niitä voi tilata GTK:lta. Raportissa olevien karttojen kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. 11

Janne Kivilompolo A0 0.0 0/0 Pieni Heinilampi 22 3 A200-150 0.0 0/0 3.9 7/21 4.6 23 2/11 25 4.5 0.0 4/25 0/0 18 A200+50 Kulju A500-160 0.0 6 4.4 0/0 5/19 3 18 A800-110 0.0 4.5 0/07/23 33 20 20 29 4.3 14/22 6 4.0 4/22 2.9 10 2/10 38 3.6 10 4/46 10 51 30 3.3 34 11 25/50 3 44 5.2 7/26 0.0 0/0 A1140 4.5 4/13 15 4.5 5/22 22 4.3 21 5/29 4.6 27 7/23 18 4.9 0.0 30 5/16 A500+250 4.0 0/0 12/39 28 17 9 28 10 10 3.8 4.5 0.0 6/20 25 A800+320 6/110/0 26 52 15 47 39 29 Iso Heinilampi Heinisuo 48 Pitkämaa 24 31 31 Kuljunsuo, 7975, Ranua Turvekerrostuman paksuus Tutkimuspiste 0-1m 5-6m 6,4 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen rahkavaltaisen 1-1,5m 6-7m 2/17 pintakerroksen/turvekerrostuman 1,5-2m 7-8m paksuus (dm) Syvyystutkimuspiste 2-3m 8-9m Turvekerrostuman paksuus (dm) 3-4m 4-5m > 9m 17 0 40 80 120 160 200 m Geologian tutkimuskeskus 2013 Pohjakartta Maanmittauslaitos ja Hallinnon tietotekniikkakeskus Hirsimaa Kuva 2. Esimerkki suokartasta syvyysvyöhykkeineen ja tutkimuslinjastoineen. 12

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. Kuva 3a. Esimerkki turvelajiprofiilista. Merkkien selitykset on esitetty liitteessä 2. Kuva 3b. Esimerkki maatuneisuusprofiilista. Merkkien selitykset on esitetty liitteessä 2. 13

Janne Kivilompolo RANUALLA TUTKITUT SUOT 216. Väkkäräsuo Väkkäräsuo (kl. 3523 12, x=7307,3, y=3493,5) sijaitsee noin 18 km Ranuan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pohjoisosastaan Juntinlampeen. Muualla suota rajaavat matalat moreenimaat ja näiden väliset soistumat. Suolla on 46 tutkimuspistettä ja 65 syvyyspistettä (kuva 4). Tutkimuspisteitä on 5,0/10 ha ja syvyyspisteitä 7,1/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 158-168 m, ja se viettää pohjoiseen. Vedet valuvat ojituksia pitkin Juntinlampeen, josta edelleen Juntinojaa pitkin Luiminkajokeen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Luiminkajoen keskiosan valuma-alueeseen (61.473). Taulukko 1. Väkkäräsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 91 0,3 0,3 0,6 1,2 0,29 0,30 0,55 1,14 Yli 1,0 m 55 0,4 0,4 0,9 1,7 0,23 0,21 0,49 0,93 Yli 1,5 m 35 0,5 0,3 1,1 1,9 0,17 0,12 0,39 0,68 Yli 2,0 m 14 0,5 0,3 1,6 2,4 0,07 0,05 0,22 0,34 Väkkäräsuon suotyypeistä on rämeellä 39 %, avosuolla 35 %, pellolla 11 %, turvekankaalla 9 % ja korvessa 7 %. Rämeisillä reuna-alueilla esiintyy yleisimmin pallosararämettä ja tupasvillarämettä. Etelä- ja keskiosien avosuoalueilla yleisimmät suotyypit ovat lyhytkortinen neva ja ruohoinen saraneva. Suon keski- ja itäosissa myös karhunsammalmuuttuma on yleinen. Eteläosaan on raivattu peltoja. Suo on lähes kokonaan ojitettu, ja nykyään suurin osa suotyypeistä on ojikko- tai muuttuma-asteella. Väkkäräsuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1 (Liite 4). Väkkäräsuon turpeista on rahkavaltaisia 84 % ja saravaltaisia 16 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 47 %, sararahkaturve (CS) 35 %, rahkasaraturve (SC) 12 %, saraturve (C) 3 % ja ruskosammalrahkaturve (BS) 2 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä turpeita 15 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon heikosti maatuneen rahkavaltaisen Cuspidata-tyypin pintakerroksen paksuus on 20 80 cm ja se kattaa suureen osan suota. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,3 m. Liekoja on havaittu erittäin vähän. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6 ja energiaturpeen 5,4. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni 66 %, hiesu 17 % ja hieta 14 %. Liejupohjaisia tutkimuspisteitä on 7 %. Liejua esiintyy Juntinlammen läheisyydessä, jossa liejukerrostumien paksuus on 60 360 cm. Väkkäräsuolta on otettu tilavuustarkat näytteet suon keskiosasta. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,5 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 87,9 % ja kuiva-ainemäärä 120 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/kg. Rikkipitoisuutta ei ole määritetty. Suolla on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta neljällä erillisellä alueella yhteensä 28 ha. Käyttökelpoinen kokonaisturvemäärä on noin 0,43 milj.suo-m 3, josta energiaturvetta on 0,29 milj.suo-m 3 (vähennetty 0,5 m kerros). Kuiva-ainemäärä on 0,04 milj.t ja energiasisältö 0,76 milj.gj eli 0,21 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,67 milj.gj eli 0,19 milj. MWh. Yhden suokuution sisältämä energiamäärä on käyttökosteudessa 0,64 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0. Suon heikosti maatuneesta rahkavaltaisesta Cuspidata-tyypin pintakerroksesta voidaan mahdollisesti tuottaa myös heikkolaatuista kuivike- ja ympäristöturvetta. Heikosti maatunutta rahkaturvetta on noin 0,14 milj.suo-m 3. 14

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 3493000 3494000 3495000 7307000 7307000 7308000 7308000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 3493000 3494000 3495000 Kuva 4. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Väkkäräsuolla. 15

Janne Kivilompolo 217. Majavasuot Majavasuot (kl. 3524 10, x=7311,7, y=3491,3) sijaitsee noin 15 km Ranuan keskustasta itään. Lahdekkeinen suo rajoittuu moreenimaihin ja näiden välisiin soistumiin. Koillisessa suo yhtyy Sulaojansuohon (nro 178, osa 4). Suolla on 86 tutkimuspistettä ja 132 syvyyspistettä (kuva 5). Tutkimuspisteitä on 4,6/10 ha ja syvyyspisteitä 7,2/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 155 174 m, ja se viettää pääasiassa etelään. Suon itäinen keskiosa on pinnaltaan varsin tasainen. Vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin Luiminkajokeen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Luiminkajoen keskiosan alueeseen (61.473). Taulukko 2. Majavasoiden eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 183 0,3 0,2 0,7 1,2 0,59 0,36 1,36 2,31 Yli 1,0 m 101 0,4 0,3 1,2 1,9 0,37 0,30 1,18 1,85 Yli 1,5 m 65 0,4 0,3 1,5 2,2 0,24 0,22 0,97 1,43 Yli 2,0 m 40 0,3 0,4 1,8 2,5 0,13 0,17 0,69 0,99 Majavasoiden suotyypeistä on rämeellä 49 %, avosuolla 33 %, turvekankaalla 10 % ja pellolla 8 %. Suon rämeisillä reuna-alueilla yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme, pallosararäme ja kangasräme. Itäosan avosuoalue on pääasiassa lyhytkortista nevaa. Keski- ja eteläosassa on turvekankaita ja peltoa. Ojituksia on suon pohjois- ja eteläosissa. Majavasuot kuuluvat luonnontilaisuusluokkaan 2 (Liite 4). Majavasoiden turpeista on rahkavaltaisia 73 % ja saravaltaisia 27 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 53 %, sararahkaturve (CS) 20 %, rahkasaraturve (SC) 18 % ja saraturve (C) 9 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 34 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä turpeita 14 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon eteläosan turvekerrostumat ovat saravaltaisia. Heikosti maatunutta Cuspidata-tyypin rahkaturvetta esiintyy pääasiassa suon keski-, itä- ja pohjoisosissa 30 100 cm kerrostumina. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,0 m. Liekoja on havaittu erittäin vähän. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,5 ja energiaturpeen 5,3. Suon pohja kuvastaa ympäristönsä topografiaa. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni 86 % ja hiekka 8 %. Liejupohjaisia pisteitä on 6 %. Liejua esiintyy 40 160 cm paksuisina kerroksina suon itäosan syvimmällä alueella. Majavasoilta on otettu tilavuustarkat näytteet neljältä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,5 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 91,6 % ja kuiva-ainemäärä 86 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuutta ei ole määritetty. Suolla on kolme erillistä aluetta, yhteispinta-alaltaan 54 ha, joissa on tuotantoon soveltuvaa turvetta. Käyttökelpoinen turvemäärä on noin 0,97 milj.suom 3, josta energiaturvetta on 0,82 milj.suo-m 3 (vähennetty 0,5 m). Kuiva-ainemäärä on 0,07 milj.t ja energiasisältö 1,48 milj.gj eli 0,41 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,31 milj.gj eli 0,36 milj. MWh. Yhden suokuution sisältämä energiamäärä käyttökosteudessa on 0,45 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0. Suon heikosti maatuneesta rahkavaltaisesta Cuspidata-tyypin pintakerroksesta voidaan mahdollisesti tuottaa myös heikkolaatuista kuivike- ja ympäristöturvetta. Heikosti maatunutta rahkaturvetta on noin 0,15 milj.suo-m 3. 16

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 3490000 3491000 3492000 7310000 7310000 7311000 7311000 7312000 7312000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 3490000 3491000 3492000 Kuva 5. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Majavasoilla. 17

Janne Kivilompolo 218. Maisterisuo Maisterisuo (kl. 3523 09, x=7309,0, y=3488,2) sijaitsee noin 12 km Ranuan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu etelässä Syötteentiehen ja pohjoisessa Kuhan Takajärveen. Muualla suota rajoittavat moreenimaat ja näiden väliset soistumat. Suolla on 35 tutkimuspistettä ja 55 syvyyspistettä (kuva 6). Tutkimuspisteitä on 4,4/10 ha ja syvyyspisteitä 7,0/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 156 163 m, ja sen pääasiallinen viettosuunta on pohjoiseen. Vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin Kuhan Takajärveen. Vedenjakaja jakaa suon isompaan pohjoisosaan, joka kuuluu Luhtaojan valuma-alueeseen (61.468) ja pienempään eteläosaan, joka kuuluu Luiminkajärven Kuusijärven alajakoalueeseen (61.472). Taulukko 3. Maisterisuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 78 0,1 0,1 0,8 1,0 0,08 0,09 0,61 0,78 Yli 1,0 m 29 0,1 0,1 1,5 1,7 0,03 0,03 0,45 0,51 Yli 1,5 m 15 0,0 0,1 2,1 2,2 0,01 0,02 0,31 0,34 Yli 2,0 m 11 0,1 0,0 2,4 2,5 0,01 0,00 0,25 0,26 Maisterisuon suotyypeistä on rämeellä 66 %, avosuolla 26 % ja turvekankaalla 9 %. Yleisimmät rämesuotyypit ovat pallosararäme, kangasräme ja varsinainen sararäme. Keskiosan avosuoalue on pääasiassa lyhytkortista nevaa. Suon pohjoisosissa esiintyy jonkin verran karhunsammalmuuttumaa. Ojituksia on suon reunoilla ja tiheämmin suon pohjoisosassa. Nykyään yli puolet suotyypeistä on ojikko- tai muuttuma-asteella. Maisterisuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 2 (Liite 4). Maisterisuon turpeista on saravaltaisia 60 %, rahkavaltaisia 37 % ja ruskosammalvaltaisia 3 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 52 %, sararahkaturve (CS) 20 %, rahkaturve (S) 17 %, saraturve (C) 4 % ruskosammalsaraturve (BC) 4 %, sararuskosammalturve (CB) 2 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 11 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunutta pintarahkaa esiintyy paikoitellen ohuina kerroksina suon pohjoisosassa. Turve on pääasiassa saravaltaista ja kohtuullisesti maatunutta. Ruskosammalvaltaisia pohjaturpeita esiintyy ohuina kerrostumina pohjoisosan liejukerrostumien päällä. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,2 m. Liekoja on erittäin vähän. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,4 ja energiaturpeen 5,0. Suon pohja kuvastaa ympäristönsä kumpuilevaa topografiaa. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni 68 % ja hieta 21 %. Liejupohjaisia tutkimuspisteitä on 10 %. Liejua esiintyy Kuhan Takajärven läheisyydessä 10 40 cm paksuisina kerroksina. Maisterinsuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltä pisteeltä suon pohjoisosasta. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,1 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 88,7 % ja kuiva-ainemäärä 111 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuutta ei ole määritetty. Maisterinsuo on varsin matala ja sen syvimmät alueet rajautuvat kiinni vesistöön, minkä vuoksi se ei sovellu turvetuotantoon. Suo ei tämän vuoksi ole mukana kuntakohtaisissa laskelmissa. 18

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 3487000 3488000 3489000 7308000 7309000 7308000 7309000 7310000 7310000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 3487000 3488000 3489000 Kuva 6. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Maisterisuolla. 19

Janne Kivilompolo 219. Kutusuo Kutusuo (kl. 3524 07, x=7316,6, y=3488,4) sijaitsee noin 11 km Ranuan keskustasta itään. Suo rajoittuu etelässä paikoin Simojokeen. Muualla suota rajoittavat moreenimaat ja näiden väliset soistumat. Suolla on 53 tutkimuspistettä ja 98 syvyyspistettä (kuva 7). Tutkimuspisteitä on 3,8/10 ha ja syvyyspisteitä 7,1/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 156 167 m, ja se viettää etelään. Vedet valuvat pintavalumana Simojokeen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Toljan Auralammen alajakoalueeseen (64.041). Taulukko 4. Kutusuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 138 0,0 0,3 1,2 1,5 0,06 0,38 1,73 2,17 Yli 1,0 m 98 0,1 0,2 1,6 1,9 0,05 0,22 1,61 1,88 Yli 1,5 m 71 0,1 0,2 1,9 2,2 0,05 0,13 1,37 1,55 Yli 2,0 m 41 0,1 0,2 2,3 2,6 0,03 0,09 0,92 1,04 Kutusuon suotyypeistä on avosuolla 72 %, rämeellä 26 % ja korvessa 2 %. Avosuoalueet ovat pääasiassa varsinaista saranevaa. Reuna-alueiden rämeillä yleisimmin esiintyy varsinaista sararämettä ja pallosararämettä. Suo on lähes täysin luonnontilainen, lukuun ottamatta länsi- ja pohjoisosien reunaojituksia. Kutusuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 4 (Liite 4). Kutusuon turpeista on saravaltaisia 67 %, rahkavaltaisia 32 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 55 %, sararahkaturve (CS) 27 %, saraturve (C) 10 %, rahkaturve (S) 6 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 2 %. Varpuja (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 13 %, tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 10 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 5 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunutta pintarahkaa esiintyy 20 110 cm kerrostumina pienillä alueilla suon pohjois-, länsi- ja eteläosissa. Turve on pääasiassa saravaltaista, jossa suon syvimpien altaiden pohjalla, liejukerrostumien päällä tavataan myös ruskosammalia. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,2 m. Liekoja on erittäin vähän. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,4 ja energiaturpeen 4,3. Suon pohja kuvastaa ympäristönsä kumpuilevaa topografiaa. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni 50 % ja hieta 31 %. Liejupohjaisia tutkimuspisteitä on 6 %. Liejua esiintyy suon etelä- ja keskiosien syvimpien altaiden pohjilla. Paksuimmat (130 cm) kerrostumat sijaitsevat Simojoen läheisyydessä. Kutusuolta on otettu tilavuustarkat näytteet pohjois- ja länsiosista. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,8 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 90 % ja kuiva-ainemäärä 102 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,4 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuutta ei ole määritetty. Kutusuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 4 eikä näin ollen sovellu turvetuotantoon. 20

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 7318000 3487000 3488000 3489000 7316000 7316000 7318000 7317000 7317000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 3487000 3488000 3489000 Kuva 7. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Kutusuolla. 21

Janne Kivilompolo 220. Juntinsuo Juntinsuo (kl. 3523 12, x=7305,9, y=3497,3) sijaitsee noin 22 km Ranuan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenimaihin ja näiden välisiin soistumiin. Suolla on 68 tutkimuspistettä ja 94 syvyyspistettä (kuva 8). Tutkimuspisteitä on 4,1/10 ha ja syvyyspisteitä 5,7/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 178 207 m, ja se viettää itään. Vedet valuvat pintavalumana, ojituksia ja luonnonojia pitkin Kelajokeen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Kelajoen vesistöalueeseen (61.437). Taulukko 5. Juntinsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 164 0,1 0,3 0,8 1,2 0,10 0,45 1,37 1,92 Yli 1,0 m 80 0,1 0,3 1,4 1,8 0,08 0,23 1,13 1,44 Yli 1,5 m 50 0,1 0,4 1,7 2,2 0,07 0,18 0,87 1,12 Yli 2,0 m 31 0,1 0,4 2,1 2,6 0,02 0,12 0,65 0,79 Juntinsuon suotyypeistä on rämeellä 53 %, avosuolla 44 % ja korvessa 3 %. Rämeellä yleisimmät suotyypit ovat pallosararäme ja lyhytkortinen nevaräme. Avosuolla yleisin suotyyppi on varsinainen saraneva. Kaikki suotyypit ovat pääasiassa luonnontilaisia lukuun ottamatta itäosan ojitusaluetta, joka kattaa noin kolmasosan suon pinta-alasta. Juntinsuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 3 (Liite 4). Juntinsuon turpeista on rahkavaltaisia 54 % ja saravaltaisia 46 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 39 %, sararahkaturve (CS) 34 %, rahkaturve (S) 20 %, saraturve (C) 7 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 21 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä turpeita 3 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunutta pintarahkaa esiintyy vähän ja sen kerrospaksuudet ovat ohuita (alle 30 cm). Suon keskiosissa turve on saravaltaista. Rahkavaltaisia turpeita esiintyy eniten suon reunoilla. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,7 m. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,6 ja energiaturpeen 4,3. Liekoja on erittäin vähän. Suon pohja on loivasti kumpuileva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni 54 % ja hieta 29 %. Liejua ei esiinny. Juntinsuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä suon itä- ja länsiosista. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,2 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 89,6 % ja kuiva-ainemäärä 106 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/kg. Rikkipitoisuutta ei ole määritetty. Suolla on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta kahdella erillisellä alueella yhteensä 46 hehtaaria. Käyttökelpoinen turvemäärä on noin 0,88 milj. suo-m 3. Kuiva-ainemäärä on 0,09 milj.t ja energiasisältö 2,02 milj.gj eli 0,56 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,80 milj.gj eli 0,50 milj. MWh. Yhden suokuution sisältämä energiamäärä käyttökosteudessa on 0,57 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0. 22

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 3496000 3497000 3498000 7305000 7305000 7306000 7306000 7307000 7307000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 3496000 3497000 3498000 Kuva 8. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Juntinsuolla. 23

Janne Kivilompolo 221. Tynnyrilamminsuo Tynnyrilamminsuo (kl. 3524 04, x=7318,7, y=3479,4) sijaitsee noin 3 km Ranuan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu kaakossa Ranua Juotasniemi maantiehen. Muualla suo rajoittuu moreenimaihin ja niiden välisiin soistumiin. Suon eteläosassa sijaitsee Tynnyrilampi (150.8 m mpy). Suolla on 36 tutkimuspistettä ja 52 syvyyspistettä (kuva 9). Tutkimuspisteitä on 4,8/10 ha ja syvyyspisteitä 7,0/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 151 154 m, ja sen pääasiallisin viettosuunta on etelään. Vedet valuvat pääasiassa pintavalumana suon eteläosassa sijaitsevaan Tynnyrilampeen, josta edelleen Tynnyriojaa ja Luhtaojaa pitkin Ranuanjärveen. Suo kuuluu lähes kokonaan Luhtaojan vesistöalueeseen (61.468). Taulukko 6. Tynnyrilamminsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 74 0,1 0,6 0,7 1,4 0,05 0,42 0,49 0,96 Yli 1,0 m 48 0,1 0,7 0,9 1,7 0,05 0,36 0,41 0,82 Yli 1,5 m 36 0,1 0,8 1,0 1,9 0,05 0,28 0,35 0,68 Yli 2,0 m 11 0,1 0,8 1,3 2,2 0,01 0,09 0,14 0,24 Tynnyrilamminsuon suotyypeistä on avosuolla 44 %, rämeellä 39 % ja korvessa 17 %. Avosuoalueet ovat pääasiassa luonnontilaista varsinaista saranevaa. Rämeillä yleisimmin esiintyy varsinaista sararämettä. Rämesuotyypit ovat lähes kokonaan luonnontilaisia, lukuun ottamatta kaakkoisosan pientä ojitusaluetta. Tynnyrilamminsuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 4 (Liite 4). Tynnyrilamminsuon turpeista on rahkavaltaisia 73 %, saravaltaisia 22 % ja ruskosammalvaltaisia 5 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve (CS) 47 %, rahkasaraturve (SC) 22 %, rahkaturve (S) 21 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 5 %, rahkaruskosammalturve (SB) 4 % ja ruskosammalturve (B) 1 %. Varpuja (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 %, tupasvillan jäännöksiä (ER) sisältäviä turpeita 8 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Liekoja on vähän. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6 ja energiaturpeen 5,0. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni 59 % ja hiesu 37 %. Liejupohjaisia tutkimuspisteitä on 26 %. Paksuimmat liejukerrostumat esiintyvät suon eteläosassa Tynnyrilammen lounaispuolella, jossa kerrostumien paksuus on 110 260 cm. Tynnyrilamminsuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä suon keski- ja eteläosista. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,2 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 88,2 % ja kuiva-ainemäärä 120 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,9 MJ/kg. Rikkipitoisuutta ei ole määritetty. Tynnyrilamminsuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 4, eikä näin ollen sovellu turvetuotantoon. 24

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 3478000 3479000 3480000 7318000 7318000 7319000 7319000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 3478000 3479000 3480000 Kuva 9. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Tynnyrilamminsuolla. 25

Janne Kivilompolo 222. Hakokoskensuo Hakokoskensuo (kl. 3523 11, x=7294,9, y=3494,5) sijaitsee noin 26 km Ranuan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pohjois- ja itäosistaan Siuruanjokeen. Pohjoisessa suota rajoittaa osin myös peltoalue. Muualla suo rajoittuu moreenimaihin ja näiden välisiin soistumiin. Kaakossa, alle puolen kilometrin päässä Siuruanjoen toisella puolella sijaitsee Tuomisuon turvetuotantoalue. Suolla on 37 tutkimuspistettä ja 48 syvyyspistettä (kuva 10). Tutkimuspisteitä on 4,5/10 ha ja syvyyspisteitä 5,9/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 138 148 m, ja se viettää koilliseen. Vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin Siuruanjokeen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Telkkälän Majovakylän alajakoalueeseen (61.431). Taulukko 7. Hakokoskensuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 81 0,1 0,2 0,6 0,9 0,09 0,17 0,49 0,75 Yli 1,0 m 30 0,2 0,1 1,3 1,6 0,05 0,04 0,38 0,47 Yli 1,5 m 16 0,2 0,1 1,6 1,9 0,04 0,01 0,26 0,31 Yli 2,0 m 4 0,1 0,2 2,1 2,4 0,01 0,01 0,08 0,10 Hakokoskensuon suotyypeistä on rämeellä 78 %, avosuolla 14 % ja korvessa 8 %. Rämeellä yleisimmät suotyypit ovat ojikko- tai muuttuma-asteella olevat pallosararäme, tupasvillaräme ja varsinainen sararäme. Avosuoalueet ovat pääasiassa varsinaista saranevaa. Ojitettuina ovat suon luoteis-, keski- ja kaakkoisosat. Hakokoskensuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 2 (Liite 4). Hakokoskensuon turpeista on rahkavaltaisia 68 % ja saravaltaisia 32 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve (CS) 53 %, rahkasaraturve (SC) 31 % ja rahkaturve (S) 15 %. Puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita on 20 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 14 % ja tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä on 12 % kokonaisturvemäärästä. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,8 m. Liekoja on erittäin vähän. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja energiaturpeen 4,8. Suon pohja on epätasainen ja pohjalla on paikoin yli 2 metrin paksuiset savikerrostumat. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni 71 %, hiekka 13 % ja hieta 10 %. Liejupohjaisia tutkimuspisteitä on 1 %. Hakokoskensuolta on otettu tilavuustarkat näytteet suon keskiosasta. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 87,3 % ja kuiva-ainemäärä 128 kg/suom 3. Lämpöarvoja ja rikkipitoisuutta ei ole määritetty. Hakokoskensuolla on useita turvetuotantoa hankaloittavia tekijöitä. Suon sijaitsee paikassa, jossa lähimmän maantien ja suon välissä kulkee Siuruanjoki. Suon yli 1,5 metrin alue on pienehkö ja suon syvimpien alueiden pohjalla olevat, paikoin yli 2 metrin paksuiset savikerrostumat voivat aiheuttaa kuivatuksellisia ongelmia. Lisäksi suon vedet valuvat kunnostettuun Siuruanjokeen. Näiden seikkojen vuoksi suolla ei katsota olevan turvetuotannollista merkitystä, eikä se ole mukana kuntakohtaisissa laskelmissa. 26

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 3493000 3494000 3495000 7294000 7295000 7294000 7295000 7296000 7296000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 3493000 3494000 3495000 Kuva 10. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Hakokoskensuolla. 27

Janne Kivilompolo 223. Hiirimännikönsuo Hiirimännikönsuo (kl. 3523 09, x=7300,9, y=3486,5) sijaitsee noin 18 km Ranuan keskustasta kaakkoon. Luiminkajoki halkaisee suon sen keskiosista läntiseen ja itäiseen osaan. Ne rajoittuvat moreenimaihin ja näiden välisiin soistumiin, itäosan koillisreunaa rajoittaa lisäksi kallioinen Poutavaara ja maantie. Suolla on 47 tutkimuspistettä ja 67 syvyyspistettä (kuva 11). Tutkimuspisteitä on 5,4/10 ha ja syvyyspisteitä 7,7/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 138 149 m. Länsiosan pääasiallisin viettosuunta on itään, vesien valuessa pintavalumana ja eteläisen ojituksen kautta Luiminkajokeen. Itäosa viettää länsilounaaseen, vesien valuessa pääasiassa ojituksia pitkin Luiminkajokeen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Luiminkajoen alaosan alueeseen (61.471). Taulukko 8. Hiirimännikönsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 86 0,2 0,2 0,6 1,0 0,16 0,15 0,54 0,85 Yli 1,0 m 36 0,3 0,3 1,1 1,7 0,10 0,09 0,39 0,58 Yli 1,5 m 20 0,3 0,4 1,3 2,0 0,06 0,08 0,25 0,39 Yli 2,0 m 8 0,4 0,4 1,5 2,3 0,04 0,03 0,12 0,19 Hiirimännikönsuon suotyypeistä on rämeellä 62 %, avosuolla 23 %, turvekankaalla 9 % ja korvessa 6 %. Rämeillä yleisimmät suotyypit ovat lyhytkorsinevaräme ja pallosararäme. Pienet avosuoalueet ovat pääasiassa varsinaista saranevaa. Suon itäosassa esiintyy varputurvekangasta. Suon länsiosan eteläosassa on harvahko ojitusalue. Länsiosa kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 4. Itäosan länsi- ja keskiosissa on harvaa ojitusta. Itäosa kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 2 (Liite 4). Hiirimännikönsuon turpeista on rahkavaltaisia 56 % ja saravaltaisia 44 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 38 %, rahkaturve (S) 29 %, sararahkaturve (CS) 27 % ja saraturve (C) 7 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 %, tupasvillaa sisältäviä turpeita 8 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 4 % kokonaisturvemäärästä. Rahkavaltaisimmat turpeet ovat suon länsiosassa ja itäosan pohjoisosassa. Heikosti maatunutta pintarahkaa esiintyy näillä alueilla keskimäärin 30 60 cm kerroksina. Saravaltaisia turpeita esiintyy suon itäosan eteläisessä osassa. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,6 m. Liekoja on erittäin vähän. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6 ja energiaturpeen 4,9. Suon pohja on varsin tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni 66 % ja hiekka 17 %. Liejua ei ole havaittu. Hiirimännikönsuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä länsi- ja itäosien keskiosista. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,7 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 89,5 % ja kuiva-ainemäärä 106 kg/suo-m 3. Lämpöarvot ovat määritetty länsiosan näytesarjasta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,9 MJ/kg. Suon yli 1,5 metrin syvyiset alueet ovat Luiminkajoen toisistaan erottamia ja kooltaan varsin pieniä, alle 10 hehtaaria. Tämän vuoksi suolla ei ole turvetuotannollista merkitystä eikä sitä näin ollen ole huomioitu kuntakohtaisissa laskelmissa. 28

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 3485000 3486000 3487000 3488000 7299000 7300000 7300000 7299000 7301000 7301000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 3485000 3486000 3487000 3488000 Kuva 11. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Hiirimännikönsuolla 29

Janne Kivilompolo 224. Juntinlehdonsuo Juntinlehdonsuo (kl. 3523 12, x=7307,8, y=3492,6) sijaitsee noin 17 km Ranuan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pohjoisessa osittain Luiminkajokeen. Muualla suota rajoittavat moreenimaat ja näiden väliset soistumat. Suolla on 21 tutkimuspistettä ja 24 syvyyspistettä (kuva 12). Tutkimuspisteitä on 5,6/10 ha ja syvyyspisteitä 6,4/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 151 157 m, ja se viettää pohjoiskoilliseen. Vedet valuvat ojituksia pitkin Luiminkajokeen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Luiminkajoen keskiosan alajakoalueeseen (61.473). Taulukko 9. Juntinlehdonsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 37 0,4 0,5 0,6 1,5 0,15 0,19 0,22 0,56 Yli 1,0 m 19 0,5 1,0 0,9 2,4 0,10 0,19 0,17 0,46 Yli 1,5 m 15 0,6 1,3 0,9 2,8 0,08 0,19 0,14 0,41 Yli 2,0 m 11 0,8 1,6 0,8 3,2 0,08 0,18 0,09 0,35 Juntinlehdonsuon suotyypeistä on avosuolla 67 %, rämeellä 29 % ja korvessa 5 %. Avosuot ovat pääasiassa luonnontilaista lyhytkortista nevaa. Suon ojitetuilla reuna-alueilla tavataan kangasräme ja korpiräme muuttumaa. Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 2 (Liite 4). Juntinlehdonsuon turpeista on rahkavaltaisia 90 % ja saravaltaisia 10 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 71 %, sararahkaturve (CS) 18 % ja rahkasaraturve (SC) 10 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä turpeita 25 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suon turvekerrostumat ovat suurimmaksi osaksi rahkavaltaisia ja heikosti maatuneita. Muutamilla pisteillä aivan suon pohjakerroksissa turve on saravaltaista ja kohtalaisesti maatunutta. Heikosti maatunutta pintarahkaa on 70 150 cm kerroksena pienellä, alle 4 hehtaarin alueella suon keskiosassa. Alue on kuitenkin pieni ja koostuu Cuspidata-rahkasammalryhmän muodostamasta heikkolaatuisemmasta turpeesta, jolloin sen merkitys kasvuturvetuotantoa ajatellen on vähäinen. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,2 m. Liekoja on erittäin vähän. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja energiaturpeen 4,8 Suon pohja on loivasti kumpuileva. Pohjamaalajeina ovat hiesu 33 %, hiekka 27 %, moreeni 20 % ja hieta 20 %. Liejupohjaisia tutkimuspisteitä on 25 %. Liejua esiintyy suon keski- ja pohjoisosissa. Paksuimmat liejukerrostumat ovat aivan Luiminkajoen läheisyydessä, jossa kerrostumien paksuus on 210 270 cm. Juntinlehdonsuolta on otettu tilavuustarkat näytteet suon keskiosasta. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,4 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 91,9 % ja kuiva-ainemäärä 81 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Rikkipitoisuutta ei ole määritetty. Suolla on varauksella energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta 11 hehtaarin alueella yhteensä arviolta 0,29 milj.suo-m 3 (vähennetty 0,5 m). Kuiva-ainemäärä on 0,02 milj.t ja energiasisältö 0,48 milj.gj eli 0,13 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,42 milj.gj eli 0,12 milj. MWh. Yhden suokuution sisältämä energiamäärä käyttökosteudessa on 0,40 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0. Turvetuotantoon soveltuva ala on varsin pieni ja suon sijainti kunnostetun Luiminkajoen läheisyydessä vähentää suon turvetuotantopotentiaalia. 30

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 7309000 3492000 3493000 3494000 7307000 7307000 7309000 7308000 7308000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 3492000 3493000 3494000 Kuva 12. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Juntinlehdonsuolla. 31

Janne Kivilompolo 225. Takasuo Takasuo (kl. 3523 11, x=7299,6, y=3497,1) sijaitsee noin 25 km Ranuan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu luoteessa Heinisuohon (nro 214) ja kaakossa Kynäkankaantaussuohon (nro 192). Muualla suota rajoittavat moreenimaat. Suolla on 15 tutkimuspistettä ja 23 syvyyspistettä (kuva 13). Tutkimuspisteitä on 5,0/10 ha ja syvyyspisteitä 7,6/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 168 174 m, ja se viettää itäkaakkoon. Vedet valuvat ojituksia pitkin ja osittain pintavalumana Kuukaslampeen (157.3 m mpy). Vedenjakaja kulkee suon poikki jakaen sen pienempään luoteisosaan ja isompaan kaakkoisosaan. Luoteisosa kuuluu Kuukkaanojan vesistöalueeseen (61.477) ja kaakkoisosa Telkkälän Majovakylän alajakoalueeseen (61.431). Taulukko 10. Takasuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 30 0,1 0,2 0,5 0,8 0,02 0,06 0,16 0,24 Yli 1,0 m 6 0,1 0,4 1,0 1,5 0,01 0,03 0,06 0,10 Yli 1,5 m 2 0,0 0,5 1,3 1,8 0,00 0,01 0,03 0,04 Yli 2,0 m 2 0,0 0,5 1,3 1,8 0,00 0,01 0,03 0,04 Takasuon suotyypeistä on rämeellä 67 %, avosuolla 20 % ja pellolla 13 %. Rämeellä yleisimmät suotyypit ovat pallosararäme ja varsinainen sararäme. Pienet avosuoalueet ovat varsinaista saranevaa ja lyhytkortista nevaa. Nykyään yli puolet suotyypeistä on ojikko- tai muuttuma-asteella. Suo on suurelta osin harvaan ojitettu ja suon keskiosaan on raivattu peltoa. Takasuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1 (Liite 4). Takasuon turpeista on rahkavaltaisia 77 % ja saravaltaisia 23 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: sararahkaturve (CS) 67 %, rahkasaraturve (SC) 23 % ja rahkaturve (S) 10 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,9 m. Liekoja on vähän. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja energiaturpeen 4,8. Suon pohja on tasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni 92 %. Liejua ei ole havaittu. Suolta ei ole otettu tilavuustarkkoja näytteitä. Suon yli 1,5 metrin alue on pieni, vain noin 2 ha, eikä sillä näin ollen ole turveteollista merkitystä. 32

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 3496000 3497000 3498000 7299000 7299000 7300000 7300000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 3496000 3497000 3498000 Kuva 13. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Takasuolla. 33

Janne Kivilompolo 226. Hongikkosuo Hongikkosuo, nykyään kartalla myös nimellä Honkisuo, (kl. 3523 11, x=7291,1, y=3495,2) sijaitsee noin 30 km Ranuan keskustasta kaakkoon, Ranuan ja Pudasjärven kuntien rajalla. Hieman yli puolet suosta sijaitsee Pudasjärven puolella. Suo rajoittuu idässä Susisuohon. Muualla suota rajaavat vaaramaisemat ja näiden väliset soistumat. Suolla on 125 tutkimuspistettä ja 228 syvyyspistettä (kuva 14). Tutkimuspisteitä on 2,8/10 ha ja syvyyspisteitä 5,2/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 141 182 m, ja se viettää itäkoilliseen. Vedet valuvat pääasiassa ojituksia ja luonnonojia pitkin viereiselle Susisuolle. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Susiojan vesistöalueeseen (61.439). Taulukko 11. Hongikkosuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 433 0,2 0,2 1,0 1,4 0,92 1,00 4,33 6,25 Yli 1,0 m 269 0,2 0,3 1,4 1,9 0,65 0,76 3,83 5,24 Yli 1,5 m 188 0,3 0,3 1,7 2,3 0,51 0,57 3,20 4,28 Yli 2,0 m 110 0,3 0,4 2,1 2,8 0,30 0,40 2,26 2,96 Hongikkosuon suotyypeistä on rämeellä 58 %, avosuolla 34 %, korvessa 8 % ja turvekankaalla 1 %. Rämeillä tavataan lukuisa määrä eri suotyyppejä, joista yleisimpiä ovat pallosararäme, tupasvillaräme, rahkaräme ja varsinainen sararäme. Rämesuotyypeistä hieman yli puolet on ojikko- tai muuttuma-asteella. Itäosan avosuoalueet ovat pääasiassa luonnontilaista varsinaista saranevaa, lyhytkortista nevaa ja rimpinevaa. Ranuan puolella oleva suon pohjoislänsiosa on kokonaan ojitettu. Pudasjärven puolella suo on ojittamaton, lukuun ottamatta pientä ojitusaluetta itäkaakkoisosassa. Hongikkosuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 3 (Liite 4). Hongikkosuon turpeista on rahkavaltaisia 55 % ja saravaltaisia 44 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 30 %, rahkasaraturve (SC) 30 %, sararahkaturve (CS) 25 % ja saraturve (C) 14 %. Varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä turpeita on 18 %, tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 10 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 6 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunutta pintarahkaa esiintyy lähes koko suolla, pääasiassa 10 70 cm kerroksina. Saravaltaisia turpeita tavataan syvemmistä kerrostumista, erityisesti suon keski- ja itäosista. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,2 m. Liekoja on erittäin vähän. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,7 ja energiaturpeen 5,0. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni 32 %, hiesu 28 % ja hieta 27 %. Liejupohjaisia pisteitä on 4 %. Liejua esiintyy 10 40 cm kerroksina luonnonojien läheisyydessä suon keski- ja itäosissa. Keskiosien turvekerrostumissa liejua esiintyy myös ohuina välikerroksina. Hongikkosuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kolmelta pisteeltä suon keskiosista. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,2 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 90,2 % ja kuiva-ainemäärä 100 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuutta ei ole määritetty. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta kolmella, yhteensä 162 hehtaarin alueella arviolta 3,40 milj.suo-m 3 (vähennetty 0,3 m kerros). Kuivaainemäärä on 0,34 milj.t ja energiasisältö 7,32 milj.gj eli 2,03 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 6,47 milj.gj eli 1,80 milj. MWh. Yhden suokuution sisältämä energiamäärä käyttökosteudessa 0,53 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0. 34

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 3494000 3495000 3496000 3497000 7290000 7290000 7291000 7291000 7292000 7292000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 3494000 3495000 3496000 3497000 Kuva 14. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Hongikkosuolla. 35

Janne Kivilompolo 227. Latvasuo Latvasuo (kl. 3523 12, x=7304,3, y=3497,3) sijaitsee noin 22 km Ranuan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenimaihin ja näiden välisiin soistumiin. Suolla on kahdella linjastolla yhteensä 43 tutkimuspistettä ja 91 syvyyspistettä (kuva 15). Tutkimuspisteitä on 3,6/10 ha ja syvyyspisteitä 7,6/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 182 207 m, ja se viettää itään. Vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin Heiniojaan, josta edelleen Kelajokeen. Suo kuuluu lähes kokonaan Kelajoen vesistöalueeseen (61.437). Taulukko 12. Latvasuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 119 0,2 0,2 0,5 0,9 0,23 0,26 0,63 1,12 Yli 1,0 m 46 0,3 0,2 1,0 1,5 0,12 0,10 0,46 0,68 Yli 1,5 m 16 0,2 0,3 1,4 1,9 0,03 0,05 0,23 0,31 Yli 2,0 m 6 0,1 0,3 2,0 2,4 0,01 0,02 0,11 0,14 Latvasuon suotyypeistä on rämeellä 63 %, turvekankaalla 19 % ja avosuolla 19 %. Rämeellä yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme, pallosararäme ja kangasräme. Avosuot ovat pääasiassa lyhytkortista nevaa. Suon eteläisessä keskiosassa on peltoa ja ojitusta. Harvaan ojitettuja alueita on lisäksi pohjoisja itäosissa. Latvasuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 3 (Liite 4). Latvasuon turpeista on rahkavaltaisia 72 % ja saravaltaisia 28 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 42 %, sararahkaturve (CS) 30 % ja rahkasaraturve (SC) 28 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 33 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 5 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunutta pintarahkaa, esiintyy yleisesti koko suolla 10 40 cm paksuisina kerrostumina. Tupasvilla on hyvin yleinen lisätekijä rahkaturpeen joukossa. Syvemmissä kerrostumissa turve on paikoin saravaltaista. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,7 m. Liekoja ei ole havaittu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja energiaturpeen 4,8. Suon pohja on loivasti kumpuileva. Pohjamaalajit ovat moreeni 66 % ja hiekka 34 %. Liejupohjaisia tutkimuspisteitä on 5 %. Liejua esiintyy ohuina, alle 20 cm kerroksina suon keski- ja pohjoisosissa. Latvasuolta on otettu tilavuustarkat näytteet suon eteläisestä keskiosasta. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,3 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 88,4 % ja kuiva-ainemäärä 116 kg/ suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 10,1 MJ/ kg. Rikkipitoisuutta ei ole määritetty. Suolla on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta kahdella pienellä, yhteensä 9 hehtaarin alueella, noin 0,16 milj.suo-m 3 (vähennetty 0,50 m). Kuiva-ainemäärä on 0,02 milj.t ja energiasisältö 0,43 milj.gj eli 0,12 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,38 milj.gj eli 0,11 milj. MWh. Yhden suokuution sisältämä energiamäärä käyttökosteudessa on 0,65 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0. Suon yli 1,5 metrin alueet ovat pieniä ja erillään toisistaan, joten suolla on lähinnä kotitarvetuotannollista merkitystä. 36

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 3496000 3497000 3498000 3499000 7304000 7304000 7305000 7305000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 3496000 3497000 3498000 3499000 Kuva 15. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Latvasuolla. 37

Janne Kivilompolo 228. Lakisuo Lakisuo (kl. 3523 05, x=7291,7, y=3477,9) sijaitsee noin 23 km Ranuan keskustasta etelään, aivan Ranuan ja Pudasjärven kunnan rajalla. Se rajoittuu idässä Asmuntinjokeen ja etelässä osittain metsäautotiehen. Muualla suo rajoittuu viereisiin suoalueisiin ja pienehköihin moreenisaarekkeisiin. Moreenisaarekkeita esiintyy myös suon ulkorajojen sisäpuolella, tehden sen pinnasta rikkonaisen. Suolla on 173 tutkimuspistettä ja 267 syvyyspistettä (kuva 16). Tutkimuspisteitä on 3,3/10 ha ja syvyyspisteitä 5,2/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 132 147 m. Vedenjakaja kulkee suon poikki pohjois-eteläsuunnassa jakaen sen läntiseen ja itäiseen osaan. Länsiosa kuuluu Korpijoen yläosan vesistöalueeseen (61.433). Vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin Korpijokeen. Itäosa kuuluu Asmuntinjoen keskiosan alajakoalueeseen (61.452). Vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin Asmuntinjokeen. Taulukko 13. Lakisuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 512 0,2 0,1 0,6 0,9 0,83 0,65 3,26 4,74 Yli 1,0 m 194 0,2 0,1 1,1 1,4 0,40 0,28 2,06 2,74 Yli 1,5 m 70 0,2 0,1 1,5 1,8 0,15 0,06 1,03 1,24 Yli 2,0 m 17 0,2 0,0 2,0 2,2 0,03 0,01 0,33 0,37 Lakisuon suotyypeistä on avosuolla 52 %, rämeellä 43 %, turvekankaalla 2 % ja korvessa 2 %. Avosuolla yleisimpiä suotyyppejä ovat varsinainen sararäme, lyhytkortinen neva, ruohoinen saraneva ja rimpineva. Suurin osa on luonnontilaisia. Rämeellä esiintyy vaihtelevasti lukuisia eri suotyyppejä, joista yleisimpinä isovarpuinen räme, pallosararäme ja ruohoinen sararäme. Näistä noin kolmasosa on muuttuma-asteella. Ojitusalueita on pienillä aloilla suon luoteisja itäosissa. Lakisuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 4 (Liite 4). Lakisuon turpeista on rahkavaltaisia 74 % ja saravaltaisia 26 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 45 %, sararahkaturve (CS) 29 % ja rahkasaraturve (SC) 26 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 35 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä turpeita 3 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Vaaleaa heikosti maatunutta pintarahkaa esiintyy lähes koko suon kattavana 10 40 cm kerroksena. Saravaltaisia turpeita esiintyy eniten suon itäosan syvemmissä kerrostumissa. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,6 m. Liekoja ei ole havaittu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja energiaturpeen 5,2. Pohjamaalaji on moreeni 100 %. Liejua ei ole havaittu. Lakisuolta on otettu tilavuustarkat näytteet viideltä pisteeltä. Keskiarvot on laskettu kuitenkin vain suon itäosasta otetuista kahdesta näytepisteestä, jossa turvetuotanto olisi mahdollista turpeen riittävän määrän vuoksi. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,2 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 87,7 % ja kuiva-ainemäärä 124 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,8 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 10,2 MJ/kg. Rikkipitoisuutta ei ole määritetty. Lakisuo ei korkean luonnontilaisuusasteen vuoksi ole turvetuotantoon soveltuva, joten sitä ei ole huomioitu mukaan kuntakohtaisiin laskelmiin. 38

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 3476000 3477000 3478000 3479000 7291000 7292000 7292000 7291000 7293000 7293000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 3476000 3477000 3478000 3479000 Kuva 16. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Lakisuolla. 39

Janne Kivilompolo 229. Teerisuo Teerisuo (kl. 3542 01, x=7314,3, y=3509,9) sijaitsee noin 32 km Ranuan keskustasta itään. Suo rajoittuu itäkaakkoisosasta Mämmilampeen (191.8 m mpy), muualla moreenimaihin. Suolla on 48 tutkimuspistettä ja 79 syvyyspistettä (kuva 17). Tutkimuspisteitä on 3,3/10 ha ja syvyyspisteitä 5,5/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 193 205 m, ja sen pääasiallinen viettosuunta on itäkaakkoon. Vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin Mämmilampeen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Impiönjärven valuma-alueeseen (64.059). Taulukko 14. Teerisuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 143 0,1 0,3 1,0 1,4 0,20 0,38 1,37 1,95 Yli 1,0 m 84 0,2 0,3 1,5 2,0 0,14 0,23 1,24 1,61 Yli 1,5 m 60 0,1 0,3 1,8 2,2 0,08 0,18 1,06 1,32 Yli 2,0 m 43 0,1 0,3 2,0 2,4 0,06 0,13 0,85 1,04 Teerisuon suotyypeistä on rämeellä 63 %, avosuolla 17 %, pellolla 10 %, korvessa 6 % ja turvekankaalla 4 %. Rämeellä tavataan runsaasti eri suotyyppejä, joista yleisimpinä lyhytkortista nevaa, rahkarämettä ja pallosararämettä. Rämeistä suurin osa on ojikkotai muuttuma-asteella. Länsi- ja pohjoisosien avosuot ovat pääasiassa varsinaista saranevaa ja lyhytkorsinevaa. Näistä puolet on ojikko- tai muuttuma-asteella. Ojituksia on harvakseltaan ja keskiosaan on raivattu peltoja. Teerisuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1 (Liite 4). Teerisuon turpeista on rahkavaltaisia 60 %, saravaltaisia 39 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 36 %, rahkaturve (S) 33 %, sararahkaturve (CS) 26 %, ruskosammalsaraturve (BC) 2 %, saraturve (C) 1 % ja ruskosammalrahkaturve (BS) 1 % ja sararuskosammalturve (CB) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 14 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 13 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunutta pintarahkaa esiintyy yleisemmin suon itäosissa, jossa kerrostumien paksuus on 10 40 cm. Saravaltaisia turpeita esiintyy eniten suon länsi- ja keskiosissa. Ruskosammalia esiintyy vähäisiä määriä suon keski- ja itäosien syvemmissä turvekerrostumissa. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,4 m. Liekoja on erittäin vähän. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja energiaturpeen 5,1. Yleisin pohjamaalaji on moreeni 95 %. Liejupohjaisia tutkimuspisteitä on 5 %. Liejua esiintyy ohuina, alle 20 cm kerroksina suon luoteis- keski- ja kaakkoisosissa. Teerisuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä suon länsi- ja keskiosista. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,5 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 89,2 % ja kuiva-ainemäärä 105 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus, 0,25 %, määritettiin yhdeltä pisteeltä suon länsiosasta. Suolla on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 53 hehtaarin alueella arviolta 0,93 milj.suo-m 3 (vähennetty 0,5 m). Kuiva-ainemäärä on 0,10 milj.t ja energiasisältö 2,17 milj.gj eli 0,60 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,93 milj.gj eli 0,54 milj. MWh. Yhden suokuution sisältämä energiamäärä käyttökosteudessa on 0,58 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.25. 40

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 41 3509000 3509000 3510000 3510000 3511000 3511000 7313000 7313000 7314000 7314000 7315000 7315000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 0 1 km Kuva 17. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Teerisuolla.

Janne Kivilompolo 230. Hautasuo Hautasuo (kl. 3523 12, x=7301,6, y=3495,5) sijaitsee noin 22 km Ranuan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu lounais- eteläosistaan hiekka- ja soraharjuun, muualla moreenimaihin. Suolla on 18 tutkimuspistettä ja 28 syvyyspistettä (kuva 18). Tutkimuspisteitä on 7,2/10 ha ja syvyyspisteitä 11,2/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 175 183 m, ja se viettää itäkoilliseen. Vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin Pikku Kuukasjärveen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Kuukkaanojan vesistöalueeseen (61.477). Taulukko 15. Hautasuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 25 0,2 0,2 0,3 0,7 0,06 0,06 0,09 0,21 Yli 1,0 m 9 0,2 0,3 0,8 1,3 0,02 0,03 0,07 0,12 Yli 1,5 m 3 0,3 0,2 1,1 1,6 0,01 0,01 0,04 0,06 Yli 2,0 m 1 0,5 0,1 1,5 2,1 0,00 0,00 0,01 0,01 Hautasuon suotyypeistä on rämeellä 67 % ja avosuolla 33 %. Rämeellä yleisimmät suotyypit ovat kangasräme, isovarpuräme ja lyhytkorsinevaräme. Avosuolla yleisimmin tavataan lyhytkorsinevaa. Ojitustilanne on muuttunut hieman tutkimushetkestä, ja nykyään noin vajaa puolet suotyypeistä on ojikko- tai muuttuma-asteella. Ojituksia on suon luoteis-, keski- ja eteläosissa. Hautasuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 2 (Liite 4). Hautasuon turpeista on rahkavaltaisia 95 % ja saravaltaisia 5 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 72 %, sararahkaturve (CS) 23 %, rahkasaraturve (SC) 4 % ja saraturve (C) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 59 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunutta pintarahkaa esiintyy 20 60 cm kerroksina lähinnä suon keski- ja kaakkoisosissa. Tupasvilla on hyvin yleinen lisätekijä. Saravaltaisia turpeita esiintyy suon kaakkoisosan syvemmissä kerrostumissa. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,1 m. Liekoja ei ole havaittu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja energiaturpeen 5,1. Pohjamaalaji on hiekka 100 %. Liejua ei ole havaittu. Hautasuolta ei ole otettu tilavuustarkkoja näytteitä. Hautasuo on pieni ja matala eikä sillä näin ollen ole turveteollista merkitystä. Suo ei ole mukana kuntakohtaisissa laskelmissa. 42

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 3495000 3496000 3497000 7301000 7301000 7302000 7302000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 3495000 Kuva 18. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Hautasuolla. 3496000 3497000 43

Janne Kivilompolo 231. Laivasuo Laivasuo (kl. 3524 07, x=7312,2, y=3483,7) sijaitsee noin 7 km Ranuan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pohjoisessa osittain Ranua Posio maantiehen. Idässä suota rajoittaa kallioinen Kuiva Luolavaara (195.3 m mpy). Muualla suota rajaavat moreenimaat ja näiden väliset soistumat. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 40 syvyyspistettä (kuva 19). Tutkimuspisteitä on 4,9/10 ha ja syvyyspisteitä 7,8/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 153 163 m, ja se viettää pohjoiskoilliseen. Vedet valuvat ojituksia pitkin Rapalampeen ja Syvälampeen, josta edelleen Ranuanjärveen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Ranuanjärven alajakoalueeseen (61.463). Taulukko 16. Laivasuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 51 0,1 0,2 1,0 1,3 0,04 0,08 0,49 0,61 Yli 1,0 m 25 0,1 0,1 1,7 1,9 0,02 0,02 0,43 0,47 Yli 1,5 m 17 0,1 0,1 1,9 2,1 0,02 0,02 0,33 0,37 Yli 2,0 m 8 0,1 0,1 2,4 2,6 0,01 0,01 0,20 0,22 Laivasuon suotyypeistä on rämeellä 48 %, avosuolla 36 %, turvekankaalla 8 % ja korvessa 8 %. Rämeellä yleisimmät suotyypit ovat pallosararäme, isovarpuräme ja kangasräme. Avosuolla tavataan varsinaista saranevaa, lyhytkorsinevaa ja rimpinevaa. Suon pohjoisosassa on pieni alue kytöheittoa. Laivasuo on lähes kokonaan ojitettu ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1 (Liite 4). Laivasuon turpeista on saravaltaisia 51 % ja rahkavaltaisia 49 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 48 %, sararahkaturve (CS) 25 %, rahkaturve (S) 24 % ja saraturve (C) 3 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä turpeita 10 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,8 m. Liekoja ei ole havaittu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja energiaturpeen 4,8. Suon pohja on loivasti kumpuileva. Pohjamaalaji on moreeni 100 %. Liejupohjaisia tutkimuspisteitä on 5 %. Liejua on havaittu ohuina 10 cm kerroksina suon pohjoisosan syvän altaan pohjalla. Laivasuolta on otettu tilavuustarkat näytteet suon eteläosasta. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,0 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 89,5 % ja kuiva-ainemäärä 104 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,4 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 10,0 MJ/kg. Rikkipitoisuutta ei ole määritetty. Suolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta kahdella erillisellä, yhteensä 16 hehtaarin alueella, arviolta 0,28 milj.suo-m 3 (vähennetty 0,5 m). Kuiva-ainemäärä on 0,03 milj.t ja energiasisältö 0,64 milj.gj eli 0,18 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,57 milj.gj eli 0,16 milj. MWh. Yhden suokuution sisältämä energiamäärä käyttökosteudessa on 0,58 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0. 44

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 3483000 3484000 3485000 7311000 7312000 7312000 7311000 7313000 7313000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 3483000 3484000 3485000 Kuva 19. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Laivasuolla. 45

Janne Kivilompolo 232. Joutensuo Joutensuo (kl. 3524 07, x=7316,9, y=3480,6) sijaitsee noin 3 km Ranuan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu moreenimaihin ja näiden välisiin soistumiin. Suolla on 59 tutkimuspistettä ja 87 syvyyspistettä (kuva 20). Tutkimuspisteitä on 4,0/10 ha ja syvyyspisteitä 6,0/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 144 150 m, ja se viettää itäkoilliseen. Vedet valuvat pääasiassa ojituksia ja luonnonojaa pitkin Ranuanjärveen. Suo kuuluu suurelta osin Luhtaojan vesistöalueeseen (61.468). Taulukko 17. Joutensuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 145 0,1 0,1 0,9 1,1 0,10 0,19 1,23 1,52 Yli 1,0 m 70 0,1 0,1 1,4 1,6 0,06 0,07 0,96 1,09 Yli 1,5 m 39 0,1 0,0 1,6 1,7 0,04 0,02 0,64 0,70 Yli 2,0 m 9 0,1 0,1 2,0 2,2 0,01 0,01 0,17 0,19 Joutensuon suotyypeistä on rämeellä 29 %, pellolla 24 %, avosuolla 24 %, korvessa 17 % ja turvekankaalla 7 %. Rämeellä yleisimmät suotyypit ovat korpiräme, ruohoinen sararäme ja tupasvillaräme. Avosuot ovat varsin ravinteikkaita ruohoista saranevaa ja luhtanevaa. Korvet ovat pääasiassa kangaskorpea. Lähes kaikki suotyypit ovat muuttuma-asteella. Suolle on raivattu peltoja ja se on lähes kokonaan ojitettu. Joutensuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1 (Liite 4). Joutensuon turpeista on rahkavaltaisia 55 %, saravaltaisia 39 % ja ruskosammalvaltaisia 6 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 38 %, sararahkaturve (CS) 34 %, rahkaturve (S) 21 %, rahkaruskosammalturve (SB) 4 %, saraturve (C) 1 %, ruskosammalrahkaturve (BS) 1 % ja sararuskosammalturve (CB) 1 %. Varpuja (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 25 %, tupasvillan jäännöksiä (ER) sisältäviä turpeita 6 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunutta pintarahkaa esiintyy ohuina 10 0 cm kerroksina pääasiassa suon itäosassa. Tutkimuspisteillä, joiden pohjalla on havaittu liejukerrostumia, esiintyy hyvin yleisesti liejun päällä ruskosammalvaltaisia turpeita. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,8 m. Liekoja ei ole havaittu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja energiaturpeen 4,8. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu 62 % ja moreeni 32 %. Liejupohjaisia tutkimuspisteitä on 20 %. Paksuimmat 30 350 cm liejukerrostumat sijaitsevat suon itäosassa, Luhtajärven ja Ranuanjärven välisen luonnonojan läheisyydessä. Joutensuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä suon etelä- ja keskiosista. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,7 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 87,2 % ja kuiva-ainemäärä 128 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,7 MJ/kg. Rikkipitoisuutta ei ole määritetty. Suolla on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 35 hehtaarin alueella arviolta 0,55 milj.suo-m 3 (vähennetty 0,3 m). Kuiva-ainemäärä on 0,07 milj.t ja energiasisältö 1,53 milj.gj eli 0,43 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,36 milj.gj eli 0,38 milj. MWh. Yhden suokuution sisältämä energiamäärä käyttökosteudessa on 0,69 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. Suon sijainti asutuksen ja järvien läheisyydessä tekevät sen turvetuotannollisen merkityksen vähäiseksi. 46

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 3480000 3481000 3482000 7316000 7316000 7317000 7317000 7318000 7318000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 3480000 3481000 3482000 Kuva 20. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Joutensuolla. 47

Janne Kivilompolo 233. Heinisuo Heinisuo (kl. 3524 08, x=7328,8, y=3480,5) sijaitsee noin 13 km Ranuan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu kumpumoreeneihin ja näiden välisiin soistumiin. Suolla on 26 tutkimuspistettä ja 52 syvyyspistettä (kuva 21). Tutkimuspisteitä on 7,2/10 ha ja syvyyspisteitä 14,4/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 154 161 m, ja sen pääasiallinen viettosuunta on etelälounaaseen. Vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin Kelukkajokeen. Suo kuuluu lähes kokonaan Portimojärven Toljanjärven alajakoalueeseen (64.033). Taulukko 18. Heinisuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 36 0,2 0,3 1,8 2,3 0,08 0,11 0,66 0,85 Yli 1,0 m 29 0,2 0,3 2,2 2,7 0,06 0,10 0,63 0,79 Yli 1,5 m 24 0,2 0,3 2,5 3,0 0,06 0,08 0,59 0,73 Yli 2,0 m 19 0,3 0,4 2,7 3,4 0,05 0,08 0,53 0,66 Heinisuon suotyypeistä on rämeellä 46 %, avosuolla 31 %, pellolla 19 % ja turvekankaalla 4 %. Rämeellä yleisimmin esiintyy luonnontilaista kangasrämettä ja pallosararämettä. Avosuot ovat pääasiassa luonnontilaista lyhytkorsinevaa ja rimpinevaa. Suon länsiosassa on peltoa ja pohjoisosassa harvaa ojitusta. Heinisuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 3 (Liite 4). Heinisuon turpeista on rahkavaltaisia 51 %, saravaltaisia 48 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 33 %, rahkasaraturve (SC) 24 %, sararahkaturve (CS) 18 %, saraturve (C) 14 %, ruskosammalsaraturve (BC) 10 % ja sararuskosammalturve (CB) 1 %. Varpuja (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 29 %, tupasvillan jäännöksiä (ER) sisältäviä 18 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunutta pintarahkaa esiintyy 30 70 cm kerroksina lähinnä suon keski- ja eteläosissa. Ruskosammalta esiintyy saravaltaisen turpeen joukossa suon syvien altaiden pohjakerrostumissa. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,6 m. Liekoja ei ole havaittu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja energiaturpeen 4,5. Suon pohja kuvastaa ympäristönsä kumpuilevaa topografiaa. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni 44 % ja hiesu 44 %. Liejupohjaisia tutkimuspisteitä on 7 %. Liejua esiintyy pohjois-, keski- ja eteläosien syvimpien altaiden pohjilla 10 100 cm kerrostumina. Heinisuolta on otettu tilavuustarkat näytteet suon keskiosasta. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,3 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 91,3 % ja kuiva-ainemäärä 88 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/ kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuutta ei ole määritetty. Suolla on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 22 hehtaarin alueella 0,59 milj.suo-m 3 (vähennetty 0,5 m). Kuiva-ainemäärä on 0,05 milj.t ja energiasisältö 1,12 milj.gj eli 0,31 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,99 milj.gj eli 0,28 milj. MWh. Yhden suokuution sisältämä energiamäärä käyttökosteudessa on 0,47 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. 48

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 7330000 3480000 3481000 3482000 7328000 7328000 7330000 7329000 7329000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 3480000 3481000 3482000 Kuva 21. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Heinisuolla. 49

Janne Kivilompolo 234. Kuljunsuo Kuljunsuo (kl. 3524 05, x=7329,1, y=3479,9) sijaitsee noin 13 km Ranuan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu kumpumoreeneihin ja näiden välisiin soistumiin. Suolla on 27 tutkimuspistettä ja 46 syvyyspistettä (kuva 22). Tutkimuspisteitä on 7,1/10 ha ja syvyyspisteitä 12,1/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 157 159 m. Suon pinta on varsin tasainen ja viettää loivasti reunoiltaan kohti suon keskustaa. Osa suon vesistä valuu pohjoisosan harvan ojituksen kautta pohjoiseen Heiniojaan, josta edelleen Iso Rynkänlampeen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Portimojärven Toljanjärven vesistöalueeseen (64.033). Taulukko 19. Kuljunsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 38 0,3 0,2 1,4 1,9 0,10 0,09 0,53 0,72 Yli 1,0 m 32 0,3 0,3 1,6 2,2 0,10 0,09 0,51 0,70 Yli 1,5 m 25 0,3 0,3 1,8 2,4 0,09 0,08 0,46 0,63 Yli 2,0 m 18 0,4 0,4 2,1 2,9 0,07 0,07 0,38 0,52 Kuljunsuon suotyypeistä on rämeellä 56 %, avosuolla 41 % ja korvessa 4 %. Rämeitä esiintyy eniten suon pohjoisosassa, jossa yleisimpiä ovat pallosararäme ja rahkaräme. Näistä noin puolet on ojikkotai muuttuma-asteella. Avosuot ovat pääasiassa luonnontilaista lyhytkorsinevaa ja rimpinevaa. Kuljunsuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 4 (Liite 4). Kuljunsuon turpeista on rahkavaltaisia 56 %, saravaltaisia 42 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 36 %, rahkasaraturve (SC) 31 % sararahkaturve (CS) 20 %, ruskosammalsaraturve (BC) 8 %, saraturve (C) 3 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 21 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä turpeita 14 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunutta pintarahkaa esiintyy 20 80 cm paksuisina kerrostumina tasaisesti koko suolla. Saran osuus turvekerrostumissa lisääntyy syvemmälle mentäessä. Ruskosammalta esiintyy yleisesti saran joukossa suon syvimpien altaiden pohjilla, liejukerrostumien päällä. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,2 m. Liekoja on erittäin vähän. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja energiaturpeen 4,7. Suon pohja kuvastaa ympäristönsä kumpuilevaa topografiaa. Yleisin pohjamaalaji on moreeni 84 %. Liejupohjaisia tutkimuspisteitä on 14 %. Liejua esiintyy 10 70 cm paksuisina kerrostumina suon syvimpien altaiden pohjilla. Kuljunsuolta on otettu tilavuustarkat näytteet suon keskiosasta. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,8 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 91,3 % ja kuiva-ainemäärä 89 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/ kg ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Kuljunsuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 4, eikä se näin ollen ole turvetuotantoon soveltuva. 50

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 3479000 3480000 3481000 7329000 7328000 7329000 7330000 7330000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 3479000 3480000 3481000 7328000 Kuva 22. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Kuljunsuolla. 51

Janne Kivilompolo 235. Syrjäojansuo Syrjäojansuo (kl. 3523 05, x=7291,8, y=3474,1) sijaitsee noin 23 km Ranuan keskustasta etelään, aivan Ranuan ja Pudasjärven kunnan rajalla. Suo rajoittuu länsiluoteessa kallioiseen ja kivikkoiseen Ala-Korpivaaraan (167,5 m mpy) sekä luoteessa metsäautotiehen. Muualla suota rajaavat matalat moreenimaat ja näiden väliset soistumat. Moreenimaita esiintyy myös suon sisällä, tehden sen pinnasta rikkonaisen. Suolla on kolmella eri linjastolla yhteensä 122 tutkimuspistettä ja 204 syvyyspistettä (kuva 23). Tutkimuspisteitä on 3,5/10 ha ja syvyyspisteitä 6,0/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 132 147 m, ja sen pääasiallinen viettosuunta on kaakkoon. Vedet valuvat ojituksia pitkin kaakossa virtaavaan Korpijokeen. Suo kuuluu lähes kokonaan Korpijoen yläosan vesistöalueeseen (61.443). Taulukko 20. Syrjäojansuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 339 0,1 0,1 0,6 0,8 0,49 0,47 1,97 2,93 Yli 1,0 m 119 0,2 0,1 1,0 1,3 0,20 0,18 1,22 1,60 Yli 1,5 m 34 0,2 0,1 1,4 1,7 0,07 0,04 0,47 0,58 Yli 2,0 m 4 0,2 0,2 1,8 2,2 0,01 0,01 0,08 0,10 Syrjäojansuon suotyypeistä on rämeellä 53 %, avosuolla 38 %, korvessa 7 % ja turvekankaalla 2 %. Rämeellä yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme, pallosararäme ja varsinainen sararäme. Suo on lähes kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 2 (Liite 4). Syrjäojansuon turpeista on rahkavaltaisia 67 % ja saravaltaisia 33 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 36 %, sararahkaturve (CS) 31 %, rahkasaraturve (SC) 31 % ja saraturve (C) 1 % Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä turpeita 7 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunutta pintarahkaa esiintyy lähes koko suolla 10 50 cm paksuina kerroksina. Saravaltaisia turpeita esiintyy eniten suon etelä- ja itäosien syvemmissä kerrostumissa. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Liekoja on erittäin vähän. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,8 ja energiaturpeen 5,7. Suon pohja on epätasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni 91 %. Liejua on havaittu yhden tutkimuspisteen pohjalla suon koillisosassa. Syrjäojansuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kolmelta pisteeltä etelä- ja itäosista. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,2 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 88,2 % ja kuiva-ainemäärä 118 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 10,2 MJ/kg. Rikkipitoisuutta ei ole määritetty. Suolla on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta neljällä erillisellä, yhteensä 25 hehtaarin alueella arviolta 0,31 milj.suo-m 3 (vähennetty 0,5 m). Kuiva-ainemäärä on 0,04 milj.t ja energiasisältö 0,85 milj.gj eli 0,24 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,75 milj.gj eli 0,21 milj. MWh. Yhden suokuution sisältämä energiamäärä käyttökosteudessa on 0,67 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0. Suon yli 1,5 metrin syvyysalueet ovat melko pieniä ja erillään toisistaan. Tämän vuoksi suolla ei ole suurta turvetuotannollista merkitystä. 52

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 53 Kuva 23. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Syrjäojansuolla. 3473000 3473000 3474000 3474000 3475000 3475000 7291000 7291000 7292000 7292000 7293000 7293000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 0 1 km

Janne Kivilompolo 236. Äijänsuo Äijänsuo (kl. 3522 11, x=7321,0, y=3458,9) sijaitsee noin 20 km Ranuan keskustasta länteen. Suo rajoittuu moreenimaihin ja näiden välisiin soistumiin. Suolla on 52 tutkimuspistettä ja 76 syvyyspistettä (kuva 24). Tutkimuspisteitä on 4,4/10 ha ja syvyyspisteitä 6,5/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 128 140 m. Vedenjakaja kulkee suon keskiosassa jakaen sen luoteis- ja kaakkoisosiin. Luoteisosa kuuluu Suhankojoen vesistöalueeseen (64.084). Vedet valuvat täältä pintavalumana ja ojituksia pitkin luoteeseen ja Suhankojokeen, josta edelleen Simojokeen. Kaakkoisosa kuuluu Rovastinahon alajakoalueeseen (64.032). Vedet valuvat pääasiassa ojituksia pitkin etelä- kaakkoon ja Simojokeen. Taulukko 21. Äijänsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 116 0,1 0,2 0,9 1,2 0,10 0,20 1,00 1,30 Yli 1,0 m 45 0,1 0,2 1,6 1,9 0,05 0,08 0,70 0,83 Yli 1,5 m 24 0,1 0,2 2,2 2,5 0,03 0,04 0,52 0,59 Yli 2,0 m 17 0,1 0,2 2,5 2,8 0,02 0,03 0,42 0,47 Äijänsuon suotyypeistä on rämeellä 48 %, avosuolla 27 %, korvessa 15 %, pellolla 6 % ja turvekankaalla 4 %. Rämeellä yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme ja varsinainen sararäme. Näistä yli puolet on ojikko- ja muuttuma-asteella. Avosuolla yleisimmin esiintyy ruohoista saranevaa, varsinaista saranevaa ja rimpinevaa. Näistä puolet on muuttuma-asteella. Suon etelä- itäosat ja luoteisosa ovat ojitettuja. Lisäksi eteläosaan on raivattu peltoja. Äijänsuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 2 (Liite 4). Äijänsuon turpeista on rahkavaltaisia 65 % ja saravaltaisia 35 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 38 %, rahkasaraturve (SC) 31 %, sararahkaturve (CS) 27 %, saraturve (C) 2 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 2 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 12 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä turpeita 3 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunutta pintarahkaa esiintyy mainittavasti vain suon luoteisosassa 20 40 cm kerrostumina. Saravaltaista turvetta esiintyy eniten suon keski- ja kaakkoisosissa. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,1 m. Liekoja ei ole havaittu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja energiaturpeen 5,2. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni 78 % ja hiesu 22 %. Liejupohjaisia tutkimuspisteitä on 10 %. Liejua esiintyy suon kaakkois- ja luoteisosissa 10 20 cm paksuisina kerrostumina. Äijänsuolta on otettu tilavuustarkat näytteet suon keskiosasta. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,2 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 90,4 % ja kuiva-ainemäärä 98,3 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuutta ei ole määritetty. Suolla on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 22 hehtaarin alueella arviolta 0,47 milj.suo-m 3 (vähennetty 0,5 m). Kuiva-ainemäärä on 0,05 milj.t ja energiasisältö 0,95 milj.gj eli 0,26 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,84 milj.gj eli 0,23 milj. MWh. Yhden suokuution sisältämä energiamäärä käyttökosteudessa on 0,50 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. 54

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 55 3457000 3457000 3458000 3458000 3459000 3459000 7321000 7321000 7322000 7322000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 0 1 km Kuva 24. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Äijänsuolla.

Janne Kivilompolo 237. Rötköaapa Rötköaapa (kl. 3524 02, x=7325,7, y=3464,2) sijaitsee noin 17 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu moreenimaihin ja näiden välisiin soistumiin. Suolla on 57 tutkimuspistettä ja 98 syvyyspistettä (kuva 25). Tutkimuspisteitä on 3,3/10 ha ja syvyyspisteitä 5,7/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 135 145 m, ja se viettää eteläkaakkoon. Vedet valuvat ojituksia pitkin Simojokeen. Suo kuuluu suurimmaksi osaksi Rovastinahon alajakoalueeseen (64.032). Taulukko 22. Rötköaavan eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 170 0,1 0,1 1,1 1,3 0,13 0,12 1,86 2,11 Yli 1,0 m 78 0,1 0,0 2,0 2,1 0,04 0,03 1,54 1,61 Yli 1,5 m 61 0,0 0,0 2,3 2,3 0,02 0,01 1,38 1,41 Yli 2,0 m 42 0,0 0,0 2,6 2,6 0,01 0,00 1,08 1,09 Rötköaavan suotyypeistä on pellolla 47 %, rämeellä 28 %, korvessa 11 %, turvekankaalla 9 % ja avosuolla 5 %. Rämeellä yleisimmät suotyypit ovat pallosararäme ja varsinainen sararäme. Suuri osa suon pinta-alasta on peltoa ja karhunsammalmuuttumaa. Rötköaapa kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0 (Liite 4). Rötköaavan turpeista on saravaltaisia 67 %, rahkavaltaisia 32 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 57 %, sararahkaturve (CS) 17 %, rahkaturve (S) 14 %, saraturve (C) 6 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 4 % ja sararuskosammalturve (CB) 1 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 9 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunutta pintarahkaa esiintyy lähinnä suon eteläosissa 20 70 cm paksuisina kerrostumina. Suon keskiosien syvemmissä kerrostumissa esiintyy saraturpeen ohessa myös ruskosammalia. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,8 m. Liekoja ei ole havaittu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja energiaturpeen 5,0. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu 50 % ja moreeni 41 %. Liejupohjaisia tutkimuspisteitä on 4 %. Liejua esiintyy suon eteläja keskiosissa 10 cm kerroksina. Rötköaavalta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä suon etelä- ja keskiosista. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,8 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 89,1 % ja kuiva-ainemäärä 109 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuutta ei ole määritetty. Suolla on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 54 hehtaarin alueella arviolta 1,13 milj.suo-m 3 (vähennetty 0,3 m). Kuiva-ainemäärä on 0,12 milj.t ja energiasisältö 2,59 milj.gj eli 0,72 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 2,28 milj.gj eli 0,63 milj. MWh. Yhden suokuution sisältämä energiamäärä käyttökosteudessa on 0,56 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. 56

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 57 3463000 3463000 3464000 3464000 3465000 3465000 7325000 7325000 7326000 7326000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 0 1 km Kuva 25. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Rötköaavalla.

Janne Kivilompolo 238. Latvasuo Latvasuo (kl. 3523 05, x=7296,9, y=3472,2) sijaitsee noin 20 km Ranuan keskustasta etelään. Suo rajoittuu kivikkoisiin moreenimaihin, joissa lännessä ja pohjoisessa myös kalliopaljastumia. Länsipuolella, noin kilometrin päässä sijaitsee Lapiosuon Ison Äijänsuon soidensuojelualue. Suolla on 125 tutkimuspistettä ja 200 syvyyspistettä (kuva 26). Tutkimuspisteitä on 4,1/10 ha ja syvyyspisteitä 6,6/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 150 158 m, ja sen pääasiallinen viettosuunta on länsiluoteeseen. Suon eteläosa on pinnaltaan varsin tasainen, viettäen loivasti kaakkoon. Vedenjakaja jakaa suon isompaan pohjoisosaan, joka kuuluu Tervonojan valuma-alueeseen (63.045). Vedet valuvat pintavalumana, ojituksia ja luonnonojia pitkin Tervonjärveen ja viereisille suoalueille. Pienempi eteläosa kuuluu Korpijoen yläosan valuma-alueeseen (61.443), vesien valuessa Korpijokeen Taulukko 23. Latvasuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 301 0,3 0,3 0,7 1,3 1,03 0,90 2,08 4,01 Yli 1,0 m 164 0,4 0,4 1,1 1,9 0,69 0,67 1,79 3,15 Yli 1,5 m 111 0,5 0,5 1,3 2,3 0,51 0,58 1,44 2,53 Yli 2,0 m 74 0,5 0,6 1,5 2,6 0,33 0,48 1,10 1,91 Latvasuon suotyypeistä on avosuolla 58 %, rämeellä 42 % ja korvessa 1 %. Avosuot ovat pääasiassa luonnontilaista lyhytkorsinevaa. Rämeillä yleisimmin esiintyy pallosararämettä, lyhytkorsinevarämettä ja kangasrämettä. Ojituksia on etelä-, pohjois- ja itäosien reunoilla, jotka eivät kuitenkaan aiheuta näkyvää muutosta suon muissa osissa. Latvasuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 4 (Liite 4). Latvasuon turpeista on rahkavaltaisia 84 %, saravaltaisia 16 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 45 %, sararahkaturve (CS) 39 %, rahkasaraturve (SC) 15 % ja sararuskosammalturve (CB) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä turpeita 7 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunutta pintarahkaa esiintyy lähes koko suolla 20 100 cm paksuisina kerrostumina. Saravaltaisia ja kohtalaisesti maatuneita turpeita esiintyy suon syvimpien osien pohjakerroksissa. Paikoitellen saran joukossa suon keskiosissa esiintyy myös ruskosammalia. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,7 m. Liekoja on erittäin vähän. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja energiaturpeen 5,4. Yleisin pohjamaalaji on moreeni 90 %. Liejua ei ole havaittu. Latvasuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kolmelta pisteeltä suon etelä-, keski- ja pohjoisosista. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,0 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 90,7 % ja kuiva-ainemäärä 92 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus (0,21 %) määritettiin yhdeltä pisteeltä suon keskiosista. Latvasuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 4, joten se on jätetty pois kuntakohtaisista, energiaturpeeksi soveltuvista laskelmista. 58

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 59 3471000 3471000 3472000 3472000 3473000 3473000 3474000 3474000 7295000 7295000 7296000 7296000 7297000 7297000 7298000 7298000 7299000 7299000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 0 1 km Kuva 26. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Latvasuolla.

Janne Kivilompolo 239. Kaijonsuo Kaijonsuo (kl. 3523 02, x=7295,8, y=3469,9) sijaitsee noin 20 km Ranuan keskustasta etelään. Suo rajoittuu moreenimaihin ja muihin suoalueisiin. Kaijonsuo kuuluu Lapionsuon Ison Äijönsuon soidensuojelualueeseen. Suolla on neljällä eri linjastolla yhteensä 317 tutkimuspistettä ja 544 syvyyspistettä (kuva 27). Tutkimuspisteitä on 3,2/10 ha ja syvyyspisteitä 5,5/10 ha. Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 8,7/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 137 151 m, ja sen pääasiallinen viettosuunta on eteläkaakkoon. Pohjoisosa viettää loivasti länteen. Vedet valuvat pääasiassa pintavalumana ja luonnonojia pitkin viereisille suoalueille ja vesistöihin. Suon pohjois- ja länsiosat kuuluvat Tervonojan valuma-alueeseen (63.045) ja eteläosa Polveksenojan valuma-alueeseen (61.445). Taulukko 24. Kaijonsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 976 0,2 0,2 1,0 1,4 1,68 1,52 9,88 13,08 Yli 1,0 m 611 0,2 0,2 1,4 1,8 1,27 0,99 8,60 10,86 Yli 1,5 m 384 0,2 0,2 1,7 2,1 0,91 0,64 6,63 8,18 Yli 2,0 m 198 0,2 0,2 2,1 2,5 0,48 0,36 4,22 5,06 Kaijonsuon suotyypeistä on avosuolla 61 %, rämeellä 31 %, turvekankaalla 6 % ja korvessa 2 %. Suotyypeiltään suo on runsas. Rämeillä esiintyy vaihtelevasti mm. pallosararämettä, isovarpurämettä, ruohoista sararämettä ja tupasvillarämettä. Avosoista yleisimpiä ovat rimpineva, lyhytkorsineva ja varsinainen saraneva. Suon pohjois- itäosissa on ojitusalue, joka on rajattu soidensuojelualueen ulkopuolelle. Kaijonsuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 4 (Liite 4). Kaijonsuon turpeista on rahkavaltaisia 57 % ja saravaltaisia 43 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 41 %, rahkaturve (S) 34 %, sararahkaturve (CS) 24 % ja saraturve (C) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä turpeita 6 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,2 m. Liekoja on erittäin vähän. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja energiaturpeen 5,1. Yleisin pohjamaalaji on moreeni 94 %. Liejupohjaisia tutkimuspisteitä on 6 %. Kaijonsuolta on otettu tilavuustarkat näytteet yhdeltätoista (11) pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,6 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 89,8 % ja kuiva-ainemäärä 103 kg/ suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/ kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,21 %. Suo on suojeltu, joten sillä ei ole turvetuotannollista merkitystä eikä se ole mukana kuntakohtaisissa laskelmissa. 60

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 61 3468000 3468000 3469000 3469000 3470000 3470000 3471000 3471000 7294000 7294000 7295000 7295000 7296000 7296000 7297000 7297000 7298000 7298000 7299000 7299000 7300000 7300000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 0 1 km Kuva 27. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Kaijosuolla.

Janne Kivilompolo 240. Korpijärvensuo Korpijärvensuo (kl. 3523 05, x=7292,8, y=3471,5) sijaitsee noin 22 km Ranuan keskustasta etelään. Suo rajoittuu moreenimaihin ja läheisiin suoalueisiin. Idässä sijaitsevat moreenimaat sisältävät kalliopaljastumia ja louhikkoja. Suon pinta-alasta vajaa puolet kuuluu Lapiosuon Ison Äijänsuon soidensuojelualueeseen. Suolla on 163 tutkimuspistettä ja 303 syvyyspistettä (kuva 28). Tutkimuspisteitä on 2,9/10 ha ja syvyyspisteitä 5,4/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 135 249 m, ja sen pääasiallisin viettosuunta on etelälounaaseen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Polveksenojan valuma-alueeseen (61.445). Vedet valuvat pääasiassa pinta-valumana ja luonnonojia pitkin alueella sijaitseviin lampiin ja viereisille suoalueille, joista edelleen Korpijokeen. Taulukko 25. Korpijärvensuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 551 0,1 0,3 0,9 1,3 0,62 1,87 5,23 7,72 Yli 1,0 m 355 0,1 0,4 1,3 1,8 0,43 1,36 4,71 6,50 Yli 1,5 m 239 0,1 0,4 1,6 2,1 0,22 1,07 3,79 5,08 Yli 2,0 m 131 0,1 0,5 1,9 2,5 0,16 0,62 2,49 3,27 Korpijärvensuon suotyypeistä on avosuolla 53 %, rämeellä 38 % ja korvessa 9 %. Rämeet ovat suotyypeiltään runsaita. Yleisimpinä esiintyy mm. luonnontilaista varsinaista sararämettä, tupasvillarämettä ja pallosararämettä. Avosuot ovat pääasiassa luonnontilaista varsinaista saranevaa, lyhytkortista nevaa ja rimpinevaa. Suon itäreunassa on pienehkö ojitusalue, jolla ei kuitenkaan ole näkyvää vaikutusta suon muihin osiin. Korpijärvensuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 4 (Liite 4). Korpijärvensuon turpeista on rahkavaltaisia 58 %, saravaltaisia 40 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on sararahkaturve (CS) 40 %, rahkasaraturve (SC) 37 %, rahkaturve (S) 18 %, ruskosammalsaraturve (BC) 2 %, sararuskosammalturve (CB) 2 % ja saraturve (C) 1 %. Varpujen (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 %, tupasvillan jäännöksiä (ER) sisältäviä turpeita 13 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,0 m. Liekoja on erittäin vähän. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,8 ja energiaturpeen 4,9. Yleisin pohjamaalaji on moreeni 91 %. Liejupohjaisia tutkimuspisteitä on 7 %. Korpijärvensuolta on otettu tilavuustarkat näytteet viideltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,4 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 90,0 % ja kuiva-ainemäärä 101 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 %. Suosta osa kuuluu soidensuojelualueeseen, joten sillä ei ole turvetuotannollista merkitystä eikä se ole mukana kuntakohtaisissa laskelmissa. 62

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 63 3470000 3470000 3471000 3471000 3472000 3472000 3473000 3473000 7291000 7291000 7292000 7292000 7293000 7293000 7294000 7294000 7295000 7295000 7296000 7296000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 0 1 km Kuva 28. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Korpijärvensuolla.

Janne Kivilompolo 241. Lakisuo Lakisuo (kl. 3523 06, x=7300,4, y=3472,4) sijaitsee noin 16 km Ranuan keskustasta etelään. Suo rajoittuu kallioisiin ja kivisiin moreenimaihin ja näiden välisiin soistumiin. Suolla on 165 tutkimuspistettä ja 279 syvyyspistettä (kuva 29). Tutkimuspisteitä on 3,2/10 ha ja syvyyspisteitä 5,5/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 152 164 m, ja sen pääasiallisin viettosuunta on itäkaakkoon. Vedenjakaja jakaa suon pohjois-eteläsuunnassa kahteen, läntiseen ja itäiseen osaan. Länsiosa kuuluu Tervonojan valuma-alueeseen (63.045) ja itäosa Korpijoen yläosan valuma-alueeseen (61.443). Vedet valuvat länsiosasta pintavalumana ja ojituksia pitkin lännessä oleville viereisille suoalueille ja Tervonjärveen. Itäosasta vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin viereisille suoalueille ja Asmuntijärveen. Taulukko 26. Lakisuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 503 0,2 0,1 1,0 1,3 1,22 0,58 5,12 6,92 Yli 1,0 m 297 0,3 0,1 1,5 1,9 0,85 0,38 4,41 5,64 Yli 1,5 m 198 0,3 0,1 1,8 2,2 0,55 0,30 3,61 4,46 Yli 2,0 m 126 0,3 0,2 2,1 2,6 0,38 0,19 2,68 3,25 Lakisuon suotyypeistä on avosuolla 56 %, rämeellä 34 %, turvekankaalla 9 % ja korvessa 1 %. Avosuolla yleisimmät suotyypit ovat varsinainen saraneva ja rimpineva. Rämeellä yleisimmät suotyypit ovat isovarpuinen räme, tupasvillaräme ja varsinainen sararäme. Rämeistä kolmannes on ojikko- tai muuttuma-asteella. Turvekankaat ovat karhunsammalmuuttumaa. Lakisuo on ojitettu reunoiltaan, laajimmat ojitusalueet ovat suon itä- ja kaakkoisosissa. Lakisuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 2 (Liite 4). Lakisuon turpeista on rahkavaltaisia 65 % ja saravaltaisia 35 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 45 %, rahkasaraturve (SC) 35 % ja sararahkaturve (CS) 20 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 34 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä turpeita 6 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunutta pintarahkaa esiintyy suolla 10 60 cm paksuisina kerrostumina. Saravaltaisia turpeita esiintyy eniten suon keski- ja eteläosien syvemmissä kerrostumissa. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,7 m. Liekoja ei ole havaittu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,8 ja energiaturpeen 5,2. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalaji on moreeni 100 %. Liejua on havaittu 3 %:ssa tutkimuspisteistä. Liejukerrostumien paksuus on 10 90 cm ja sitä esiintyy eniten suon keskiosan syvimmän turvealtaan pohjalla. Lakisuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kuudelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,9 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 90,7 % ja kuiva-ainemäärä 96 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,9 MJ/ kg ja 50 %:n kosteudessa 9,7 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,22 % ja se on määritetty kahdelta pisteeltä suon keski- ja eteläosista. Suolla on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta kuudella erillisellä, yhteensä 185 hehtaarin alueella arviolta 3,33 milj.suo-m 3 (vähennetty 0,5 m). Kuivaainemäärä on 0,32 milj.t ja energiasisältö 7,01 milj.gj eli 1,95 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 6,21 milj.gj eli 1,72 milj. MWh. Yhden suokuution sisältämä energiamäärä käyttökosteudessa on 0,52 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.25. 64

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 65 3472000 3472000 3473000 3473000 3474000 3474000 7299000 7299000 7300000 7300000 7301000 7301000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 0 1 km Kuva 29. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Lakisuolla.

Janne Kivilompolo 242. Asmuntijoen laitasuo Asmuntijoen laitasuo (kl. 3523 05, x=7294,0, y=3478,4) sijaitsee noin 21 km Ranua keskustasta etelään. Suo rajoittuu idässä Asmuntinjokeen, muualla viereisiin suoalueisiin sekä moreenimaihin. Suolla on 162 tutkimuspistettä ja 246 syvyyspistettä (kuva 30). Tutkimuspisteitä on 3,5/10 ha ja syvyyspisteitä 5,3/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 131 149 m. Suon länsiosa viettää etelään, josta vedet valuvat pääasiassa pintavalumana etelässä sijaitsevan ojitusalueen kautta Asmuntinjokeen. Suon itäosa viettää itään, vesien valuessa pintavalumana ja ojituksia pitkin Asmuntijokeen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Asmuntinjoen keskisosan vesistöalueeseen (61.452). Taulukko 27. Asmuntijoen laitasuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 461 0,2 0,3 0,5 1,0 0,77 1,18 2,47 4,42 Yli 1,0 m 204 0,2 0,3 0,9 1,4 0,43 0,59 1,76 2,78 Yli 1,5 m 73 0,2 0,3 1,1 1,6 0,17 0,25 0,81 1,23 Yli 2,0 m 5 0,3 0,2 1,6 2,1 0,02 0,01 0,08 0,11 Asmuntijoen laitasuon suotyypeistä on rämeellä 50 %, avosuolla 48 %, turvekankaalla 1 % ja korvessa 1 %. Rämeellä yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararäme, pallosararäme, rahkaräme ja isovarpuinen räme. Avosuot ovat pääasiassa lyhytkortista nevaa ja varsinaista saranevaa. Pieniä ojitusalueita on suon pohjois-, itä-, ja eteläosien reunoilla. Asmuntijoen laitasuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 4 (Liite 4). Asmuntijoen laitasuon turpeista on rahkavaltaisia 87 %, saravaltaisia 13 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 51 %, sararahkaturve (CS) 35 %, rahkasaraturve (SC) 13 % ja rahkaruskosammalturve (SB) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä turpeita 4 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Liekoja ei ole havaittu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja energiaturpeen 5,5. Suon pohja on epätasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni 95 %. Liejua on havaittu 3 %:ssa tutkimuspisteistä. Liejua esiintyy 10 90 cm kerrostumina suon itäosan syvimmän turvealtaan pohjalla, Asmuntinjoen läheisyydessä. Asmuntijoen laitasuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,5 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 87,8 % ja kuiva-ainemäärä 124 kg/ suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 10,1 MJ/ kg. Asmuntinjoen laitasuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 4 eikä näin ollen sovellu turvetuotantoon. 66

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 67 3477000 3477000 3478000 3478000 3479000 3479000 7293000 7293000 7294000 7294000 7295000 7295000 7296000 7296000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 0 1 km Kuva 30. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Asmuntinjoen laitasuolla.

Janne Kivilompolo 243. Hetesuo Hetesuo (kl. 3523 03, x=7300,1, y=3469,8) sijaitsee noin 17 km Ranuan keskustasta lounaaseen ja sijaitsee aivan Lapiosuon Ison Äijönsuon soidensuojelualueen läheisyydessä. Idässä suo rajoittuu Lanssisuohon, muualla moreenimaihin ja näiden välisiin ojitettuihin soistumiin. Suolla on 41 tutkimuspistettä ja 73 syvyyspistettä (kuva 31). Tutkimuspisteitä on 3,9/10 ha ja syvyyspisteitä 7,0/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 139 145 m, ja se viettää länsiluoteeseen. Vedet valuvat ojituksia pitkin itään, josta edelleen Tervonojaa pitkin Tervonjärveen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Tervonojan valuma-alueeseen (63.045). Taulukko 28. Hetesuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 104 0,1 0,1 0,9 1,1 0,12 0,06 0,91 1,09 Yli 1,0 m 44 0,1 0,1 1,6 1,8 0,06 0,02 0,69 0,77 Yli 1,5 m 26 0,1 0,1 2,0 2,2 0,02 0,02 0,52 0,56 Yli 2,0 m 14 0,1 0,1 2,3 2,5 0,02 0,02 0,33 0,37 Hetesuon suotyypeistä on avosuolla 44 %, rämeellä 41 % ja turvekankaalla 15 %. Avosuolla yleisimmät suotyypit ovat ruohoinen saraneva ja rimpineva. Rämeillä yleisimmin esiintyy isovarpuista rämettä ja varsinaista sararämettä. Hetesuo on suurelta osin ojitettu ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1 (Liite 4). Hetesuon turpeista on rahkavaltaisia 66 % ja saravaltaisia 34 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 44 %, rahkasaraturve (SC) 34 % ja sararahkaturve (CS) 22 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 %, varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä turpeita 11 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,1 m. Liekoja ei ole havaittu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,8 ja energiaturpeen 5,3. Suon pohja on epätasainen. Yleisin pohjamaalajin on moreeni 100 %. Liejua on havaittu 2 %:ssa tutkimuspisteistä. Sitä esiintyy alle 10 cm paksuisina kerrostumina suon eteläosassa. Hetesuolta on otettu tilavuustarkka näyte suon eteläosasta. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,2 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 90,3 % ja kuiva-ainemäärä 96 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,0 MJ/ kg ja 50 %:n kosteudessa 9,8 MJ/kg. Rikkipitoisuutta ei ole määritetty. Suolla on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 22 hehtaarin alueella arviolta 0,40 milj.suo-m 3 (vähennetty 0,5 m). Kuiva-ainemäärä on 0,04 milj.t ja energiasisältö 0,84 milj.gj eli 0,23 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,75 milj.gj eli 0,21 milj. MWh. Yhden suokuution sisältämä energiamäärä käyttökosteudessa on 0,52 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0. Suon sijainti soidensuojelualueen välittömässä läheisyydessä asettaa omat esteensä turvetuotantoa ajatellen. 68

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 69 3469000 3469000 3470000 3470000 3471000 3471000 7299000 7299000 7300000 7300000 7301000 7301000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 0 1 km Kuva 31. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Hetesuolla.

Janne Kivilompolo 244. Kaitasuo Kaitasuo (kl. 3524 11, x=7329,5, y=3493,5) sijaitsee noin 20 km Ranuan keskustasta koilliseen. Kumpumoreenikenttä rajoittaa suota etelässä, idässä suo rajoittuu paikoin maantiehen. Muualla suo rajoittuu mataliin moreenimaihin ja näiden välisiin soistumiin. Suolla on 189 tutkimuspistettä ja 370 syvyyspistettä (kuva 32). Tutkimuspisteitä on 3,0/10 ha ja syvyyspisteitä 6,0/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 176 200 m, ja sen viettosuunta on itäkaakkoon. Vedet valuvat pintavalumana ja ojituksia pitkin Kaitajärveen ja Auralampeen, josta edelleen Simojokeen. Suo kuuluu lähes kokonaisuudessaan Kaitaojan valuma-alueeseen (64.045). Taulukko 29. Kaitasuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 614 0,1 0,1 1,0 1,2 0,46 0,69 6,42 7,57 Yli 1,0 m 295 0,1 0,1 1,8 2,0 0,20 0,35 5,22 5,77 Yli 1,5 m 189 0,1 0,1 2,2 2,4 0,10 0,26 4,15 4,51 Yli 2,0 m 122 0,1 0,1 2,6 2,8 0,06 0,15 3,17 3,38 Kaitasuon suotyypeistä on avosuolla 54 %, rämeellä 37 %, pellolla 5 %, korvessa 2 % ja turvekankaalla 2 %. Avosuolla yleisimmät suotyypit ovat luonnontilaiset rimpineva ja lyhytkortinen neva. Rämeet ovat yleisimmin luonnontilaista varsinaista sararämettä ja pallosararämettä. Ojituksia on suon länsi-, keski- ja itäosissa. Keski- ja itäosiin on raivattu myös peltoja. Kaitasuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 3 (Liite 4). Kaitasuon turpeista on saravaltaisia 64 %, rahkavaltaisia 32 %, ja ruskosammalvaltaisia 3 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkasaraturve (SC) 58 %, sararahkaturve (CS) 21 %, rahkaturve (S) 11 %, ruskosammalsaraturve (BC) 6 % ja sararuskosammalturve (CB) 3 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunutta pintarahkaa esiintyy ohuina kerroksina suon pohjois- ja koillisosassa. Turve on pääasiassa kohtalaisesti, paikoin hyvinkin maatunutta saravaltaista turvetta. Suon keskiosissa turvekerrostumien alaosissa esiintyy paikoin myös runsaasti ruskosammalta. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,8 m. Liekoja ei ole havaittu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,5 ja energiaturpeen 4,6. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalaji on moreeni 100 %. Liejua on havaittu 2 %:ssa tutkimuspisteistä. Kaitasuolta on otettu tilavuustarkat näytteet kahdelta pisteeltä suon länsi- ja itäosista. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,8 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 90,8 % ja kuiva-ainemäärä 93 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,23 %. Suolla on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 163 hehtaarin alueella arviolta 3,28 milj.suo-m 3 (vähennetty 0,5 m). Kuiva-ainemäärä on 0,31 milj.t ja energiasisältö 6,50 milj.gj eli 1,80 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 5,73 milj.gj eli 1,59 milj. MWh. Yhden suokuution sisältämä energiamäärä käyttökosteudessa on 0,49 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.25. 70

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 71 3491000 3491000 3492000 3492000 3493000 3493000 3494000 3494000 7328000 7328000 7329000 7329000 7330000 7330000 7331000 7331000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 0 1 km Kuva 32. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Kaitasuolla.

Janne Kivilompolo 245. Kalliomaansuot Kalliomaansuot (kl. 3523 08, x=7295,6, y=3482,6) sijaitsee noin 20 km Ranuan keskustasta etelään. Suo rajoittuu moreenimaihin. Suolla on kahdella erillisellä tutkimuslinjastolla yhteensä 35 tutkimuspistettä ja 51 syvyyspistettä (kuva 29). Tutkimuspisteitä on 5,5/10 ha ja syvyyspisteitä 8,0/10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 132 145 m. Eteläosan pinta viettää etelään, vesien valuessa ojituksia pitkin Ranuanjokeen. Pohjoisosa viettää länsiluoteeseen, josta vedet valuvat myös Ranuanjokeen. Suo kuuluu kokonaisuudessaan Ranuanjoen alaosan valuma-alueeseen (61.461). Taulukko 30. Kalliomaansoiden eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 63 0,3 0,2 0,3 0,8 0,16 0,10 0,20 0,46 Yli 1,0 m 10 0,3 0,3 0,8 1,4 0,03 0,03 0,08 0,14 Yli 1,5 m 3 0,4 0,6 1,1 2,1 0,01 0,02 0,04 0,07 Yli 2,0 m 2 0,5 1,1 0,9 2,5 0,01 0,02 0,02 0,05 Kalliomaansoiden suotyypeistä on rämeellä 71 %, avosuolla 20 % ja korvessa 9 %. Rämeellä yleisimmin tavataan tupasvillarämettä ja pallosararämettä. Avosuot ovat lyhytkorsinevaa. Suo on lähes kokonaan ojitettu ja suon eteläiseen keskiosaan on raivattu pelto. Kalliomaansuot kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1 (Liite 4). Kalliomaansoiden turpeet ovat rahkavaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 88 % ja sararahkaturve (CS) 12 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 53 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 4 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunutta pintarahkaa esiintyy tasaisesti koko suolla 10 40 cm kerrostumina. Saraturvetta esiintyy hiukan rahkaturpeen joukossa suon pohjoisosan pohjakerrostumissa. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,6 m. Liekoja ei ole havaittu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja energiaturpeen 6,7. Pohjamaalaji on moreeni 100 %. Liejua ei ole havaittu. Kalliomaansuot on matala eikä siltä ole otettu tilavuustarkkoja näytteitä. Suolla ei ole käyttökelpoisia turvevaroja. 72

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. 73 3481000 3481000 3482000 3482000 3483000 3483000 7295000 7295000 7296000 7296000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/13 0 1 km Kuva 33. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Kalliomaansoilla

Janne Kivilompolo TULOSTEN TARKASTELU Suot ja niiden turvekerrostumat Ranuan maapinta-ala on 3 465 km 2. Tässä raportissa käsiteltyjen soiden kokonaispinta-ala on 6 659 hehtaaria ja soiden keskikoko 222 hehtaaria (Taulukko 31.) Suurimmat suot ovat Kaijonsuo (nro 239, 976 ha), Kaitasuo (nro 244, 614 ha) ja Korpijärvensuo (nro 240, 551 ha). Soiden painotettu keskisyvyys on 1,2 metriä. Suurin tavattu turvepaksuus on Heinisuolla, 5,6 metriä. Yli metrin syvyisiä alueita on 3 479 hehtaaria, yli 1,5 metrin alueita 2 109 ha ja yli kahden metrin alueita 1 134 ha. Aikaisemmin julkaistuissa raporteissa (Maunu 1985, Räisänen 2009, 2010, Räisänen & Kivilompolo 2011 ja Kivilompolo 2012) käsitellyt suot mukaan laskien on Ranualta nyt raportoitu yhteensä 245 suota, pinta-alaltaan 53 299 hehtaaria. Kallioperältään tutkimusalue kuuluu Pudasjärven arkeeiseen alueeseen (Lehtinen ym.1998). Pääkivilajeina ovat granitoidiset gneissit ja migmatiitit sekä niiden sisään sulkeutuvat amfiboliitit. Alueen suot sijoittuvat pääosin itäosaan, granitoidiseen gneissialueeseen. Topografialtaan alue on varsin tasainen, mikä on yhtenä syynä alueen suurelle soistumisasteelle. Alueen maaperä on pääosin mannerjäätikön toiminnan seurauksena syntynyttä moreenia. Sitä esiintyy vaihtelevan paksuisina kerroksina kallioperän päällä ja se on myös yleinen pohjamaalaji turvekerrostumien alla. Kumpumoreenimuodostumia esiintyy jonkin verran tutkimusalueen pohjoisosissa. (Johansson ym. 2005). Moreenikumpuja esiintyy myös saarekkeina suoaltaiden sisällä rikkoen niiden pintaa. Jokien läheisyydessä tavataan lajittuneiden ainesten, hiedan ja hiekan kerroksia, jotka ovat syntyneet jokien kuljetustoiminnan seurauksena. Jäätikön vetäydyttyä alueelta noin 10 500 vuotta sitten alue peittyi alavimmilta osiltaan Ancylusjärveksi nimetyn Itämerenvaiheen peittoon (Johansson ym. 2005). Ancylusjärven jälkeensä jättämiä savi- ja hiesukerroksia esiintyy useiden soiden pohjilla. Lisäksi rantavoimat huuhtoivat järvivaiheen aikana rinteitä, jolloin tulevien suoaltaiden pohjille huuhtoutui hieta- ja hiekkakerroksia. Ancylus- järvivaiheen päätyttyä alueella hieman yli 9000 vuotta sitten käynnistyi soistuminen alavilta alueilta ja maaston painanteista. Osa soista on syntynyt vesistön umpeenkasvun seurauksena, mistä kertoo soiden pohjalla oleva liejukerrostuma. Liejupohjaisia soita on noin 5 % tutkitusta suoalasta. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (82 %), hiesu (8 %) ja hieta (5 %). Suurin osa soista kuuluu Iijoen päävesistöalueeseen. Tutkimusalueen pohjoisosassa muutamat suot sijoittuvat Simojoen päävesistöalueeseen (Ekholm 1993). Suot sijoittuvat korkeustasolle, joka on 128 250 metriä merenpinnan yläpuolella. Tutkitusta suopinta-alasta oli tutkimushetkellä (1986 87) ojitettu 36 %. Avosoita on 46 %, rämeitä 43 %, korpia 4 % sekä turvekankaita ja peltoja 7 %. Yleisimpiä suotyyppejä ovat avosuoalueilla rimpineva, ruohoinen saraneva, varsinainen saraneva ja lyhytkortinen neva. Puustoisilla alueilla esiintyy yleisesti pallosararämettä, tupasvillarämettä, varsinaista sararämettä ja kangasrämettä. Ravinteikkaimpia suotyyppejä, lettoja esiintyy pienialaisena vain muutamalla suolla. Suoyhdistymätyyppijaotuksen mukaan Ranuan alue kuuluu Peräpohjolan aapasoihin, eli ns. saraaapojen alueeseen, joille on tyypillistä suhteellisen kuivat, laajalti välipintaiset suot (Ruuhijärvi 1983). Turpeesta on rahkavaltaista 60 %, saravaltaista 39 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (35 %), rahkaturve (32 %) ja sararahkaturve (28 %). Turpeen seassa olevista lisätekijöistä on yleisin tupasvilla, jota esiintyy 20 %:ssa turpeista. Varpujen jäänteitä esiintyy 10 %:ssa ja puuainesta 3 %:ssa turpeista. Turvekerroksessa olevan maatumattoman puuaineksen eli liekojen määrä on tutkituilla soilla yleensä erittäin vähäinen. Turpeiden keskimääräinen maatuneisuus on 4,4 ja energiaturpeeksi sopivien 5,0. Laboratoriomääritysten tulokset Laboratoriomäärityksiä varten Ranualla otettiin vuoden 1986 87 tutkimusten yhteydessä 27 suolta yhteensä 69 pisteeltä 1 228 turvenäytettä. Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin turpeen fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia. Edellä ilmoitetuista keskiarvoista on jätetty pois näytepisteiden ylimpien ja alimpien näytteiden arvot. Energiaturpeeksi soveltuvien turpeiden ph-arvo on keskimäärin 4,5. Pintaturve on yleensä happamampaa kuin syvemmällä oleva turve. Samoin rahkavaltaiset turpeet ovat saravaltaisia happamampia. Tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,7 % kuivapainosta. Tuhkapitoisuus kertoo turpeessa olevien kivennäisravinteiden, tulvakerrostumien ja kemiallisten saostumien yhteisvaikutuksen (Virtanen 2003). Korkeahkoja tuhkapitoisuuksia (yli 10 %) havaittiin vain muutaman suon pohjimmaisessa näytteessä. Turpeen vesipitoisuus riippuu mm. turvelajista, 74

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. maatuneisuudesta sekä suon ojituksesta. Keskimääräinen vesipitoisuus on 90,0 % märkäpainosta. Turpeen kuiva-ainepitoisuus suo-m 3 :ssä on keskimäärin 102 kg. Kuiva-aineen määrällä eli turpeen tiheydellä tarkoitetaan sitä, minkä verran luonnollisessa kosteustilassa olevassa turpeessa on kuiva-ainetta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo turvemääriin painotettuna on 21,4MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,7 MJ/kg. Lämpöarvo on tärkeä mittari arvioitaessa energiaturpeen kelpoisuutta. Tuotantokelpoisten soiden näytteistä määritetty rikkipitoisuus on keskimäärin 0,22 % kuiva-aineesta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan todellinen rikkipitoisuus tulee ilmoittaa jos rikkipitoisuus on yli 0,50 % kuivapainosta, muutoin rikkipitoisuus ilmoitetaan luokkana esim. S0.25. Rikkipitoisuus ei ylittänyt 0,50 %:n arvoa yhdelläkään suolla. Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Raportissa käsitellyillä soilla ei tällä hetkellä ole turvetuotantoa. Ranuan kunnan alueella on tällä hetkellä turvetuotantoa yhdeksällä (9) suolla: Näätäaapa, Lumiaapa, Hiiskuanojan Latva-aapa, Raakunsuo, Karsikkosuo, Honkisuo, Sääskisuo ja Tuomisuo. Tutkituista soista on turvelajin, maatuneisuuden ja turvemäärän perusteella energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita 16 suolla yhteensä 907 hehtaaria (taulukko 32). Tämä on noin 14 % tutkitusta suoalasta. Laajimmat tuotantokelpoiset alueet ovat Lakisuolla (nro 241, 185 ha), Kaitasuolla (nro 244, 163 ha) ja Hongikkosuolla (nro 226, 162 ha). Tutkittujen soiden käyttökelpoinen energiaturvemäärä on 17,11 milj. suo-m 3 ja turpeen kuiva-ainemäärä on 1,71 milj. t. Turpeen energiasisältö on 10,18 milj. MWh ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,03 milj. MWh. Yhden suo-m 3 :n sisältämä energiamäärä on keskimäärin 0,55 MWh 50 %:n käyttökosteudelle laskettuna. Tutkituista soista neljätoista (14) todettiin turvekerrostuman mataluuden, pienuuden, korkean luonnontilaisuusluokan tai muun syyn vuoksi kokonaan tuotantoon kelpaamattomiksi. Turvetuotantoalueen muodostamista haittaavat joidenkin soiden rikkonainen muoto ja varsinkin kumpumoreenialueilla suon sisällä olevat moreenisaarekkeet. Joillakin soilla on lampia, tai ne rajoittuvat vesistöön. Osa soista sijoittuu hyvin lähelle Simojokea, joka on suojeltu Natura- alue. Tämä on huomioitava mahdollista turvetuotantoa suunnitellessa. Myös asutusten läheisyys voi vaikeuttaa joidenkin soiden kohdalla suon luvitukseen. Tärkeä soiden käyttöä ohjaava toiminto on 30.8.2012 voimaan astunut valtioneuvoston periaatepäätös. Sen mukaan merkittävästi soita muuttava toiminta kohdennetaan ojitetuille ja luonnontilaltaan muuten merkittävästi muuttuneille soille ja turvemaille. Näin ollen soiden luonnontilaisuusasteen määrittely tulee jatkossa ohjaamaan soiden käyttöä (Kansallinen suo- ja turvemaastrategia työryhmä 2011). Osa raportin soista on lähes kokonaan luonnontilaisia, jolloin ne rajautuvat pois tuotantokelpoisten soiden joukosta. Soidensuojeluohjelmaan raportin soista kuuluvat Kaijonsuo (nro 239) ja Korpijärvensuo (nro 240). Tutkituilla soilla ei yleensä ole energiaturpeen laatua heikentävää, heikosti maatunutta pintakerrosta. Kasvu/ympäristöturvetuotantoon soveltuvia turpeita on Ranualla yleisesti hyvin vähän. Soista, joista on otettu näytteitä laboratoriomäärityksiä varten, ja jotka soveltuvat energiaturvetuotantoon, on määritetty Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan laatuluokat tuhkapitoisuudelle (A), teholliselle lämpöarvolle (Q) ja rikkipitoisuudelle (S). Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus on 50 % (M50). Suot sijoittuvat yleensä tuhkapitoisuuden perusteella luokkiin A4.0 ja A6.0, tehollisen lämpöarvon perusteella luokkaan Q8.0 ja rikkipitoisuuden perusteella luokkiin S0.20 ja S0.25. Kaikilta soilta, joilta on otettu tilavuustarkat näytteet, ei ole tehty lämpöarvo- tai rikkiarvomäärityksiä, joten laatuluokkia ei näille soille tehollisen lämpöarvon ja rikkipitoisuuden suhteen voitu ilmoittaa. Raportissa olevat laatuluokat ovat lähinnä suuntaa antavia. KIITOKSET Ranuan turvetutkimusten maastotöihin osallistuivat kesällä 1986 87 tutkijoina geologi Matti Maunu, tutkimusassistentti Anne Sandberg ja tutkimusavustaja Timo Hirvasniemi. Tutkimuksiin liittyvistä maastotöistä vastasivat tutkimusavustajat Tauno Hakala, Hannu Hirvasniemi, Arto Illikainen ja Markku Virtanen. Turvenäytteiden analyysit rikkimäärityksiä lukuun ottamatta on Rovaniemellä tehnyt Maija Ylijääskö. Aineistoja ovat käsitelleet Timo Hirvasniemi, Ilkka Aro ja Markku Virtanen vuosina 2012 2013. Raportin käsikirjoituksen on tarkastanut erikoistutkija Jukka Turunen. Tekijä kiittää kaikkia eri työvaiheisiin osallistuneita. 75

Janne Kivilompolo KIRJALLISUUSLUETTELO Ekholm, M. 1993. Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja. Sarja 126. 163 s. Energiaturpeen laatuohje 2006. Polttoaineluokitus ja laadunmääritys, näytteenotto ja ominaisuuksien määritys. Nordic Innovation centre 2006. Nordtest, NT ENVIR 009. Method 23 s. Hänninen, P., Toivonen, T. & Grundström, A. 1983. Turvetutkimusten laskentamenetelmät. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti P 13.4/ 83/131. 30 s. Johansson, P. (toim.), Kujansuu, R. (toim.), Eriksson, B., Grönlund, T., Kejonen, A., Maunu, M., Mäkinen, K., Saarnisto, M., Virtanen, K. & Väisänen, U. 2005. Pohjois-Suomen maaperä : maaperäkarttojen 1:400 000 selitys. Espoo: Geologian tutkimuskeskus. 236 s. Kansallinen suo- ja turvemaastrategia työryhmä 2011. Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi. Valtioneuvoston periaatepäätöksen taustaraportti Työryhmämuistio, MMM 2011:1. 160s. + Liitteet 94s. Kivilompolo, J. 2012. Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 5. Geologian tutkimuskeskus, turveraportti 433. 93 s. Lappalainen, E., Sten, C.-G. & Häikiö, J. 1984. Turvetutkimusten maasto-opas. Geologian tutkimuskeskus, Opas N:o 12. 62 s. Lehtinen, M., Nurmi, P. & Rämö, T. (toim.) 1998. Suomen kallioperä 3000 vuosimiljoonaa. Helsinki: Suomen geologinen seura. 375 s.. Maunu, M. 1985. Ranualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. Geologian tutkimuskeskus, maaperäosasto, raportti P 13.4/85/177. 234 s. Ruuhijärvi, R. 1983. Suomen suoyhdistymätyypit. Suomen suot ja niiden käyttö. Suoseura ry. Helsinki. S. 24 28. Räisänen, J. 2009. Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 2. Geologian tutkimuskeskus, turveraportti 402. 85 s. Räisänen, J. 2010. Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 3. Geologian tutkimuskeskus, turveraportti 413. 100 s. Räisänen, J. & Kivilompolo, J. 2011. Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 4. Geologian tutkimuskeskus, turveraportti 421. 100 s. Turveteollisuusliitto 2002. Turvetuotannon ympäristövaikutusten arviointi. Ohjeita turvetuotannon luonto- ja naapuruussuhdevaikutusten arvioimiseksi. 66 s. Valtioneuvosto 2012. Valtioneuvoston periaatepäätös soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta. 19 s. [WWW-dokumentti] [Viitattu 31.12.2013] Saatavissa: http://www.mmm.fi/attachments/ymparisto/suojaturvemaat/6ak6or04e/mmm-119690-v5-suostrategia_valtioneuvoston_periaatepaatos_v4_2.pdf Virtanen, K., Hänninen, P., Kallinen, R.-L., Vartiainen, S., Herranen, T. & Jokisaari, R. 2003. Suomen turvevarat 2000. Geologian tutkimuskeskus. Tutkimusraportti 156. 101 s. Väyrynen, T., Aaltonen, R., Haavikko, H., Juntunen, M., Kalliokoski, K., Niskala, A.-L. & Tukiainen, O. 2008. Turvetuotannon ympäristönsuojeluopas. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. 87 s. 76

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. Taulukko 31. Ranualla tutkittujen soiden pinta-ala, turvekerrostumien paksuus, maatuneisuus ja turvemäärä. Suon nro Suon nimi Keskipaksuus (m) Keskimaat. Turvemäärä (milj.suo-m 3 ) S1-3 S4 S5-10 Yht. S1-4 S5-10 Yht. S1-3 S4 S5-10 Yht. C1-10 (m) C1-10 C1-10 216 Väkkäräsuo 91 0.3 0.3 0.6 1.2 2.6 5.4 3.9 0.288 0.296 0.551 1.135 217 Majavasuot 183 0.3 0.2 0.7 1.3 2.5 5.3 4.1 0.586 0.358 1.357 2.301 218 Maisterisuo 78 0.1 0.1 0.8 1.0 2.4 5.0 4.5 0.079 0.085 0.610 0.774 219 Kutusuo 138 0.0 0.3 1.2 1.6 2.4 4.3 3.9 0.059 0.378 1.726 2.163 220 Juntinsuo 164 0.1 0.3 0.8 1.2 3.6 4.3 4.1 0.101 0.451 1.366 1.918 221 Pintaala Tynnyrilamminsuo 74 0.1 0.6 0.7 1.3 2.6 5.0 3.7 0.050 0.419 0.490 0.960 222 Hakokoskensuo 81 0.1 0.2 0.6 0.9 2.9 4.8 4.1 0.091 0.166 0.490 0.748 223 Hiirimännikönsuo 86 0.2 0.2 0.6 1.0 2.6 4.9 4.0 0.162 0.152 0.540 0.854 224 Juntinlehdonsuo 37 0.4 0.5 0.6 1.5 3.0 4.8 3.6 0.145 0.194 0.223 0.562 225 Takasuo 30 0.1 0.2 0.5 0.8 3.0 4.8 4.2 0.019 0.056 0.156 0.231 226 Hongikkosuo 433 0.2 0.2 1.0 1.4 2.7 5.0 4.3 0.914 1.000 4.331 6.245 227 Latvasuo 119 0.2 0.2 0.5 0.9 2.9 4.8 3.9 0.229 0.262 0.631 1.122 228 Lakisuo 512 0.2 0.1 0.6 0.9 2.9 5.2 4.5 0.824 0.650 3.253 4.727 229 Teerisuo 143 0.1 0.3 1.0 1.4 3.2 5.1 4.6 0.197 0.379 1.371 1.947 230 Hautasuo 25 0.2 0.2 0.3 0.8 3.0 5.1 3.9 0.055 0.058 0.084 0.197 231 Laivasuo 51 0.1 0.2 1.0 1.2 3.1 4.8 4.5 0.041 0.079 0.493 0.613 232 Joutensuo 145 0.1 0.1 0.9 1.1 3.1 4.8 4.4 0.095 0.193 1.230 1.518 233 Heinisuo 36 0.2 0.3 1.8 2.3 3.0 4.5 4.2 0.075 0.107 0.656 0.838 234 Kuljunsuo 38 0.3 0.2 1.4 1.9 2.9 4.7 4.1 0.103 0.093 0.532 0.728 235 Syrjäojansuo 339 0.1 0.1 0.6 0.9 2.8 5.7 4.8 0.486 0.470 1.965 2.921 236 Äijänsuo 116 0.1 0.2 0.9 1.1 2.9 5.2 4.7 0.104 0.198 1.002 1.304 237 Rötköaapa 170 0.1 0.1 1.1 1.2 2.9 5.0 4.8 0.129 0.122 1.859 2.110 238 Latvasuo 301 0.3 0.3 0.7 1.3 2.9 5.4 4.2 1.026 0.895 2.079 4.000 239 Kaijonsuo 976 0.2 0.2 1.0 1.3 2.9 5.1 4.5 1.680 1.520 9.871 13.071 240 Korpijärvensuo 551 0.1 0.3 0.9 1.4 2.8 4.9 4.2 0.615 1.871 5.222 7.708 241 Lakisuo 503 0.2 0.1 1.0 1.4 2.8 5.2 4.6 1.223 0.578 5.116 6.918 242 Asmuntijoen Laitasuo 460 0.2 0.3 0.5 1.0 3.0 5.5 4.3 0.767 1.176 2.464 4.407 243 Hetesuo 104 0.1 0.1 0.9 1.0 2.8 5.3 4.8 0.118 0.062 0.912 1.092 244 Kaitasuo 614 0.1 0.1 1.0 1.2 2.5 4.6 4.3 0.463 0.689 6.412 7.564 245 Kalliomaansuot 63 0.3 0.2 0.3 0.7 2.9 6.7 4.6 0.158 0.095 0.195 0.448 YHTEENSÄ/ PAINOTETTU KA 6 659 0.16 0.20 0.86 1.22 2.8 5.0 4.4 10.88 13.05 57.19 81.12 77

Janne Kivilompolo Taulukko 32. Suot, joilla on käyttökelpoisia turvevaroja. (*Sisältää mahdollisesti myös käyttökelpoista ympäristöturvetta) Suon nro Suon nimi Pinta-ala (ha) Käyttökelp. energiaturve (milj. suom 3 ) Kuivaainesisältö (milj.t.) Energiasisältö (milj. MWh) 50 % energiasisältö (milj. MWh) Suo-m 3 energiamäärä 216 Väkkäräsuo* 2 0.29 0.04 0.21 0.19 0.64 217 Majavasuot* 54 0.82 0.07 0.41 0.36 0.45 220 Juntinsuo 46 0.88 0.09 0.56 0.50 0.57 224 Juntinlehdonsuo 11 0.29 0.02 0.13 0.12 0.40 226 Hongikkosuo 162 3.40 0.34 2.03 1.8 0.53 227 Latvasuo 9 0.16 0.02 0.12 0.11 0.65 229 Teerisuo 53 0.93 0.10 0.60 0.54 0.58 231 Laivasuo 16 0.28 0.03 0.18 0.16 0.58 232 Joutensuo 35 0.55 0.07 0.43 0.38 0.69 233 Heinisuo 22 0.59 0.05 0.31 0.28 0.47 235 Syrjäojansuo 25 0.31 0.04 0.24 0.21 0.67 236 Äijänsuo 22 0.47 0.05 0.26 0.23 0.50 237 Rötköaapa 54 1.13 0.12 0.72 0.63 0.56 241 Lakisuo 185 3.33 0.32 1.95 1.72 0.52 243 Hetesuo 22 0.40 0.04 0.23 0.21 0.52 244 Kaitasuo 163 3.28 0.31 1.80 1.59 0.49 Yhteensä 907 17.11 1.71 10.18 9.03 Ka 0.55 78

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. LIITE 1(1) RANUALLA TÄHÄN MENNESSÄ TUTKITUT JA RAPORTOIUT SUOT Turvetutkimusraportti 177. Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, Osa 1. (1985) 1. Makkaralamminaapa 37. Lakisuo 2. Makkara-aapa 38. Laukkusuo 3. Palosuonkaista 39. Teerisuo 4. Palosuon pohjoisosa 40. Siimansuo 5. Kuusikko-Romuselänsuo 41. Pieni Palosuo 6. Palosuo 42. Palosuo 7. Kivisuo 43. Nastankankaansuo 8. Rytisuo 44. Heiniojansuo 9. Ukonsuo 45. Ristisuo 10. Karsikkosuo 46. Kotisuo 11. Lietesuo 47. Telkkäsuo 12. Härkäsuo 48. Koivusuo 13. Takasuo 49. Tikansuo 14. Kuoheikonsuo 50. Paloselänsuo 15. Hirvassuo 51. Rämäsuo 16. Takasuo 52. Haapasuo 17. Sääskisuo 53. Haapasuon pohjoisosa 18. Liedelamminsuo 54. Mustakummunsuo 19. Salonsuo 55. Hyöteikkösuo 20. Sonnikorpi 56. Loukkasuo 21. Vihtasuo 57. Loukasojanlatvasuo 22. Purnusuo 58. Paljakanalussuo 23. Kirvesojansuo 59. Takasuo 24. Kirvessuo 60. Majavasuo 25. Näätäsuo 61. Metsorämiö 26. Nuolisuo 62. Metsosuo 27. Asmuntinsuo 63. Ison 28. Pyöriäsuo 64. Välisuo 29. Ellalansuo 65. Palosaarensuo 30. Tonttivitikonsuo 66. Tuomisuo 31. Tonttisuo 67. Vihtasuo 32. Isonojansuo 68. Oravisuo 33. Kaihuavaaransuo 69. Keskussuo 34. Niskasuo 70. Kolmisoppisenahonsuo 35. Hillikkosuo 71. Kotasuo 36. Hiidensuo 72. Vähä Varpusuo Turvetutkimusraportti 402. Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, Osa 2. (2009) 73. Nuupaskummunsuo 87. Latvasuo 74. Honkisuo 88. Jussinsuo 75. Kirkisensuo 89. Sadinahonsuo 76. Heinisuo 90. Perimaantaussuo 77. Puuroräme 91. Takalamminsuo 78. Pyöriäsuo 92. Kylmäsuo 79. Hirsisuo 93. Taka-aapa 80. Hirsimaantaussuo 94. Suhangonsuo 81. Joutensuo 95. Hartaansuo 82. Varpusuo 96. Kivessuo 83. Jänismaansuo 97. Sääskisuo 84. Juustosuo 98. Tulussuo 85. Härkäpuronsuo 99. Portimolehdonsuo 86. Ylilamminsuo 100. Mokonaapa 101. Suhankolamminsuo

Janne Kivilompolo LIITE 1(2) Turvetutkimusraportti 413. Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, Osa 3. (2010) 102. Nimetönsuo 120. Nuupasjärvensuo 103. Niittylamminaapa 121. Näätäsuo 104. Autionaapa 122. Järvenpäänsuo 105. Peura-aapa 123. Lakikummunsuo 106. Peurajärvensuo 124. Särkilamminsuo 107. Rytisuo 125. Kotiojanvarsisuo 108. Autiokankaansuo 126. Rovastinaapa 109. Tuumasuo 127. Äijänsuo 110. Rautasuo 128. Teerisuo 111. Roominlamminsuo 129. Kotisuo 112. Kylmänpohjanvaaransuo 130. Kaakkurisuo 113. Saarisuo 131. Vesilaskunsuo 114. Siltasuo 132. Porokuusikonsuot 115. Isosuo 133. Ylimmäinen Makkara-aapa 116. Iso Latvasuo 134. Lassinsuo 117. Pajusuo 135. Kaarlesuo 118. Ryyppysaarensuo 136. Korkiakummunsuo 119. Isoaapa 137. Mutjunlatvasuo Turvetutkimusraportti 421. Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, Osa 4. (2011) 138. Näverrysaapa 158. Sääskisuo 139. Kaarrontakustansuo 159. Toljansuo 140. Lamminsuo 160. Pikku 141. Lakkisuo 161. Raatosuo 142. Tuohisuo 162. Pienen 143. Kortesuo 163. Takasuo 144. Risulansuo 164. Sankapalontaussuot 145. Vaaranalussuo 165. Patvikkoaapa 146. Kotisuo 166. Närhinpalonsuo 147. Palosuo 167. Isopalonsuo 148. Takkisuo 168. Murto-ojansuo 149. Kaitasuo 169. Kantoahonsuo 150. Kortesuo 170. Pyöriäsuo 151. Joutenrimminsuo 171. Isonahontaussuo 152. Hiisisuo 172. Poutasuo 153. Liippasuo 173. Pouta-ahonsuo 154. Haapasuo 174. Sapilasvaaransuo 155. Hiiskuanojansuo 175. Rekisuo 156. Ruonalaiskummunsuo 176. Lumivaaransuo 157. Hoikkasuo 177. Korppilamminsuo 178. Sulaojansuo

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. LIITE 1(3) Turvetutkimusraportti 431. Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, Osa 5. (2012) 179. Suoperänsuo 197. Tuohisuo 180. Pitkäsuo 198. Riitasuo 181. Välisuo 199. Löylysuo 182. Marjosuo 200. Kelajoenlatvasuo 183. Lakisuo 201. Heinisuo 184. Särkisuo 202. Reposuo 185. Murtosuo 203. Susisuo 186. Kelasuo 204. Ustinkivaaransuo 187. Nassakkasuo 205. Lämsänsuo 188. Hirsisuo 206. Lehtosuo 189. Varpuojanlatvasuo 207. Hoikkasuo 190. Latvasuo 208. Liippasuon 191. Kuusisuo 209. Kivisuo 192. Kynäkankaantaussuo 210. Hirsikaistonsuo 193. Paskolamminsuo 211. Kivisuo-Vaaranpäänsuo 194. Paskosuo 212. Lautakankaansuo 195. Kaukasuo 213. Porttilomansuo 196. Petäjäsuo 214. Heinisuo 215. Kahasuo Turvetutkimusraportti 446. Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus, Osa 6. (2013) 216. Väkkäräsuo 231. Laivasuo 217. Majavasuot 232. Joutensuo 218. Maisterisuo 233. Heinisuo 219. Kutusuo 234. Kuljunsuo 220. Juntinsuo 235. Syrjäojansuo 221. Tynnyrilamminsuo 236. Äijänsuo 222. Hakokoskensuo 237. Rötköaapa 223. Hiirimännikönsuo 238. Latvasuo 224. Juntinlehdonsuo 239. Kaijonsuo 225. Takasuo 240. Korpijärvensuo 226. Hongikko 241. Lakisuo 227. Latvasuo 242. Asmuntijoen 228. Lakisuo 243. Hetesuo 229. Teerisuo 244. Kaitasuo 230. Hautasuo 245. Kalliomaansuot

Janne Kivilompolo LIITE 2(1) LEIKKAUSPROFIILEISSA KÄYTETYT MERKINNÄT JA LYHENTEET TURVEPROFIILIT: SUOTYYPIT Letot Rämeet WAL Warnstorfii RHSR Ruohoinen sararäme CAL Campylium VSR Varsinainen sararäme SRIL Scorpidium LKNR Lyhytkorsinevaräme RIL Revolvens TR Tupasvillaräme CRIL Calliergon PSR Pallosararäme KOL Koivuletto KR Korpiräme LUL Luhtaletto KGR Kangasräme LASU Lähdesuo IR Isovarpuinen VKR Vaivaiskoivuräme Nevat RR Rahkaräme (vanh.) LUN Luhtaneva KARR Kanervarahkaräme RHSN Ruohoinen saraneva VARR Variksenmarjarahkaräme VSN Varsinainen saraneva TURR Tupasvillarahkaräme ORIN Oligotrofinen MURR Muurainrahkaräme MRIN Mesotrofinen KER Keidasräme OLKN Ombrotrofinen KANR Kalvakkanevaräme MLKN Minerotrofinen RINR Rimpinevaräme OKN Oligotrofinen LR Lettoräme MKN Mesotrofinen SIN Silmäkeneva Korvet RN Rahkaneva (vanh.) VK Varsinainen korpi (vanh.) KARN Kanervarahkaneva VLK Varsinainen lettokorpi VARN Variksenmarja rahkaneva KOLK Koivulettokorpi TURN Tupasvilla rahkaneva LHK Lehtokorpi MURN Muurainrahkaneva RHK Ruoho- ja heinäkorpi TIHP Tihkupinnat KGK Kangaskorpi KUN Kuljuneva VTEK Varsinainen RTEK Ruohoinen tervaleppäkorpi Muuttumat MSK Mustikkakorpi SOTK Soistuva turvekangas MRK Muurainkorpi KSMU Karhunsammalmuuttuma MKK Metsäkortekorpi RHTK Ruohoturvekangas KUK Kurjenpolvikorpi MTK Mustikkaturvekangas SAK Saniaiskorpi PTK Puolukkaturvekangas NK Nevakorpi VATK Varputurvekangas PAVI Pajuviita JATK Jäkäläturvekangas RAK Rääseikkö KH Kytöheitto PE Pelto (turvepohjainen) Lisämerkinnät TA Tuotantoalue LU Luonnontilainen YHJA Yhdyskuntajäte alue OJ Ojikko MU Muuttuma TK Turvekangas UK Uusiokäyttö

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. Turvelajit Värikoodi S Rahka (Sphagnum) Vihreä CS Carex-Sphagnum (sara-rahka) Vihreä BS Bryales-Sphagnum (runskosammal-rahka) Vihreä C Sara (Carex) Oranssi SC Sphagnum-Carex (rahka-sara) Oranssi BC Bryales-Carex (ruskosammal-sara) Oranssi B Ruskosammal (Bryales) Violetti CB Carex-Bryales (sara-ruskosammal) Violetti SB Sphagnum-Bryales (rahka-ruskosammal) Violetti Turpeen lisätekijät ER Tupasvilla (Eriophorum) L Puuaines (Lignidi) N Varpuaines (Nanolignidi) EQ Korte (Equisetum) PR Järviruoko (Phragmites) SH Suoleväkkö (Scheuchzeria) TR Tupasluikka (Trichophorum) MN Raate (Menyanthes) ML Siniheinä (Molinia) SP Järvikaisla (Scirpus) SUON POHJALLA Liejut Mineraalimaalajeja JAMU Järvimuta SA Savi HLJ Hieno HS Hiesu KLJ Karkea HT Hieta SALJ Savilieju HK Hiekka HSLJ Hiesuinen lieju SR Sora MR Moreeni KI Kivikko LO Lohkareikko Kemiallisia saostumia (välikerroksina tai pinnassa/pohjalla) SISS Rautakarbonaatti (Sideriitti) LISS Suomalmi (Limoniitti) RASS Keltamulta (Rautaokra) VISS Sinimaa (Ferrofosfaatti, Vivianiitti) ALSS Aluna OSS oppleriitti LIITE 2(2) MAATUNEISUUSPROFIILIT Maatuneisuus Värikoodi H1-3 Heikosti maatuneet pintaturpeet Tumman vihreä H4 Väliturpeet Keltainen H5-6 Kohtalaisen hyvin maatuneet turpeet Punainen H7- Hyvin maatuneet turpeet Vaalean ruskea

Janne Kivilompolo LIITE 3(1)

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 6. LIITE 3(2)

Janne Kivilompolo LIITE 4 Soiden ja turvemaiden luonnontilaisuusluokittelu ja suositukset