Turvetutkimusraportti 402

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 402 2009 Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern Finland Part 2 Jukka Räisänen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 402 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 402 Jukka Räisänen RANUALLA TUTKITUT SUOT, NIIDEN TURVEVARAT JA KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 2 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern Finland Part 2 Espoo 2009

Räisänen Jukka, 2009. Ranualla tutkitut suot, niiden tur vevarat ja käyt tökelpoisuus. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 402, 85 sivua, 32 kuvaa, 2 taulukkoa ja 2 liitettä. Geologian tutkimuskeskus tutki Ranuan soita ja turvevarojen käyttökelpoisuutta vuonna 1984. Tänä aikana tutkittiin 29 suota kokonaispinta-alaltaan 5 935 ha. Tutkituista sois ta on rämeitä 51 %, avosoita 37 %, tur vekankaita ja peltoja yhteensä 7 % sekä korpia 5 %. Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 68 %. Tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,3 m ja kokonaisturvemäärä 81,8 milj. suo-m 3. Yli 1,5 m:n syvyisiä alueita on 2 282 ha (38 %). Turpeista on 64 % saravaltaisia, 34 % rahkavaltaisia ja 2 % ruskosammalvaltaisia. Kaikkien turpeiden keskimaatuneisuus on von Postin asteikolla 4,3. Keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,9 % kuivapainosta, vesipitoisuus 90,7 % märkäpainosta ja kuiva-ainesisältö 98 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,9 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,23 % turpeen kuivapainosta. Energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta on 23 suolla yhteensä 1 741 ha. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on 30,2 milj. suo-m 3. Sen energiasisältö on 58,7 milj. GJ eli 16,3 milj. MWh, ja 50,7 milj. GJ eli 14,1 milj. MWh (50 %:n käyttökosteudessa). Avainsanoja: turve, suo, inventointi, energiaturve, Ranua Jukka Räisänen, geologi Geologian tutkimuskeskus Pohjois-Suomen yksikkö PL 77 96101 ROVANIEMI Sähköposti: jukka.raisanen@gtk.fi ISBN 978-952-217-104-7 ISSN 1235-9440

Räisänen Jukka, 2009. The mires, peat resources and their potential use in Ranua, Northern Finland. Geological Survey of Finland, Report of peat investigation 402, 85 pages, 32 figures, 2 tables, 2 appendices. Abstract: The Geological Survey of Finland studied 29 peatlands in Ranua municipality (Northern Finland) in 1984. The total area of studied peatlands was 5 935 hectares. The most common peatland types were pine mires 51 %, open fens 37 %, the cultivated peat soils or drained peatland forest types 7 % and spruce mires 5 %. The proportion of undrained peatlands was 68 %. The mean depth of studied peatlands was 1,3 m and the total storage of peat approximately 81,8 million m 3. The studied area deeper than 1,5 m covers 2 282 hectares. Carex predominant of the peat layers is 64 %, Sphagnum predominant is 34 % and Bryales predominant is 2 %. The mean humification degree (H) of the peat is 4,3. The average ash content of peat is 4,9 % by dry weight and water content 90,7 % by wet weight. The dry weight density is 98 kg/m 3. The effective calorific value of dry peat is 20,9 MJ/kg and the sulphur content 0,23 % of dry weight. Altogether, 23 mires covering 1 741 hectares were evaluated to be suitable for energy peat production. The quantity of usable peat is 30,2 million m 3 in situ. The energy content is 58,7 million GJ or 16,3 million MWh, and 50,7 million GJ or 14,1 million MWh at 50 % moisture content. Key words: peat, mire, inventory, energy peat, Ranua Jukka Räisänen, geologist Geological Survey of Finland P.O. Box 77 FI-96101 ROVANIEMI FINLAND E-mail: jukka.raisanen@gtk.fi

SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Laboratoriomääritykset... 9 AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEN ESITYS... 10 Laskelmat... 10 Arviointiperusteet... 10 Tulosten esitys... 11 TUTKITUT SUOT... 14 73. Nuupaskummunsuo... 14 74. Honkisuo... 16 75. Kirkisensuo... 18 76. Heinisuo... 20 77. Puuroräme... 22 78. Pyöriäsuo... 24 79. Hirsisuo... 26 80. Hirsimaantaussuo... 28 81. Joutensuo... 30 82. Varpusuo... 32 83. Jänismaansuo... 34 84. Juustosuo... 36 85. Härkäpuronsuo... 38 86. Ylilamminsuo... 40 87. Latvasuo... 42 88. Jussinsuo... 44 89. Sadinahonsuo... 46 90. Perimaantaussuo... 48 91. Takalamminsuo... 50 92. Kylmäsuo... 52 93. Taka-aapa... 54 94. Suhangonsuo... 56 95. Hartaansuo... 58 96. Kivessuo... 60 97. Sääskisuo... 62 98. Tulussuo... 64 99. Portimolehdonsuo... 66 100. Mokonaapa... 68 101. Suhankolamminsuo... 69 TULOSTEN TARKASTELU Suot ja turvekerrostumat... 71 Laboratoriomääritysten tulokset... 71 Soiden soveltuvuus turvetuotantoon... 72 KIRJALLISUUSLUETTELO... 73 LIITTEET... 76

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 JOHDANTO Ranuan kunnan alueella tehdyt turvetutkimukset liittyvät Geologian tutkimuskeskuksen tekemään valtakunnalliseen turvevarojen inventointiin. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon sekä energiaturvetuotantoon soveltuvia suoalueita. Tutkimuksissa huomioidaan myös turpeen ja soiden muut käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat turvetuottajia ja turpeen käyttäjiä ja antavat lisäksi tietoa soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen sekä soiden suojelu- ja virkistyskäyttöön. Tähän raporttiin liittyvät tutkimukset suoritettiin kesän 1984 aikana. Tutkittuja soita oli 29 kappaletta ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala on 5 935 hehtaaria. Tutkittujen soiden sijainti on esitetty kuvassa 1. Aikaisemmin Ranuan soita on tutkittu vuosina 1981-83. Tällöin tutkittuja soita on 72 kappaletta ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala on 18 803 hehtaaria (Maunu 1985). Ranuan tutkimuksia on jatkettu vuoteen 1992 saakka, joten turveraportteja Ranuan kunnan alueelta tullaan julkaisemaan jatkossa lisää. Ranuan kunnassa on yli 20 hehtaarin kokoisia soita 149 750 hehtaaria, mikä on 41 % kunnan maapinta-alasta. Soita on yhteensä 494 kappaletta ja niiden keskikoko on 303 hehtaaria (Virtanen ym. 2003). Tutkijoina toimivat Geologi Matti Maunu, tutkimusassistentti Anne Sandberg ja tutkimusavustaja Timo Hirvasniemi. Tutkimuksiin liittyvistä maastotöistä vastasivat tutkimusavustajat Tauno Hakala, Hannu Hirvasniemi, Arto Illikainen ja Markku Virtanen. Tässä raportissa julkaistaan lyhyet suoselostukset jokaisesta Ranualla 1984 tutkitusta suosta sekä kuntakohtainen tarkasteluosa. Tämä raportti on julkaistu myös GTK:n karttapalveluiden internet-sivuilla (WWW.geo.fi). Raportissa esitettyjen soiden yksityiskohtaisemmat suoselostukset, mitkä sisältävät suokartan, suurimmista soista poikkileikkauskuvat ja laboratorioanalyysien tulokset ovat tilattavissa GTK:n Pohjois-Suomen yksiköstä Rovaniemeltä. Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja suon poikkileikkauksesta kuvassa 3. 7

Jukka Räisänen Kuva 1. Ranualla vuonna 1984 tutkitut suot. Numeroilla 1-72 olevat suot on esitelty Ranualla tutkitut suot ja niiden turvevarat- raportissa (Maunu 1985). 73. Nuupaskummunsuo 88. Jussinsuo 74. Honkisuo 89. Sadinahonsuo 75. Kirkisensuo 90. Perimaantaussuo 76. Heinisuo 91. Takalamminsuo 77. Puuroräme 92. Kylmäsuo 78. Pyöriäsuo 93. Taka-aapa 79. Hirsisuo 94. Suhangonsuo 80. Hirsimaantaussuo 95. Hartaansuo 81. Joutensuo 96. Kivessuo 82. Varpusuo 97. Sääskisuo 83. Jänismaansuo 98. Tulussuo 84. Juustosuo 99. Portimolehdonsuo 85. Härkäpuronsuo 100. Mokonaapa 86. Ylilamminsuo 101. Suhankolamminsuo 87. Latvasuo 8

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa noudatettiin Geologian tutkimuskeskuksen turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen ym. 1984). Suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan halki tehtiin selkälinja ja sille poikkilinjoja 400 metrin välein. Tutkimuspisteet sijoittuvat linjoille sadan metrin välein. Suon syvyystietojen tarkentamiseksi tehtiin poikkilinjojen puoliväliin niiden kanssa samansuuntaiset pliktauslinjat, joilta turvekerrostuman paksuus mitattiin sadan metrin välein. Tutkimuspisteiltä määritettiin suotyyppi, sekä mättäisyys peittävyysprosenttina tasopinnasta ja mättäiden keskimääräinen korkeus. Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet, tiheysluokka, kehitysluokka ja hakkuut. Kairauksin tutkittiin turvekerrostuman rakenne 10 cm:n tarkkuudella. Pääturvelajien ja mahdollisten lisätekijöiden suhteelliset osuudet määritettiin 6-asteikolla, turpeen maatuneisuus von Postin 10-asteikolla, kosteus 5-asteikolla ja tupasvillan tyvitupen kuitujen määrä asteikolla 0-6. Lisäksi erotettiin mahdolliset saostumat ja liejukerrostuma sekä määritettiin pohjamaalaji. Maatumattoman puuaineksen eli liekoisuuden selvittämiseksi pliktattiin turvekerrostuma jokaisella yli metrin syvyisen tutkimuspisteen ympärillä 2 metrin syvyyteen saakka kymmenessä eri kohdassa. Linjastot vaaittiin tutkimuspisteittäin ja korkeudet sidottiin valtakunnalliseen N-60 järjestelmän mukaiseen kiintopistekorkeuteen. Laboratoriomääritykset Jokaiselta tutkitulta suolta otettiin 1-8 tilavuustarkkaa näytesarjaa laboratoriomäärityksiä varten. Näytteenottopisteet valittiin siten, että ne edustavat hyvin mahdollista suon tuotantokelpoista aluetta. Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin happamuus, kuivatilavuuspaino, tuhkapitoisuus ja lämpöarvo. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märkäpainosta (kuivatus 105 C:ssa) ja tuhkapitoisuus prosentteina turpeen kuivapainosta (hehkutus 815 ± 25 C:ssa). Kuivatilavuuspaino laskettiin veden haihduttamisen jälkeen ja ilmoitetaan kuiva-aineen massana luonnontilaista tilavuusyksikköä kohden (kg/ suo-m3). Lämpöarvot määritettiin kuivasta ja hienoksi jauhetusta turpeesta Gallenkamp- kalorimetrillä. Teholliset lämpöarvot ilmoitetaan kuivalle ja 50 %:n kosteudessa olevalle turpeelle. Laboratoriotutkimukset tehtiin rikkimäärityksiä lukuun ottamatta Geologian tutkimuskeskuksen turvelaboratoriossa Rovaniemellä. Rikkimääritykset tehtiin Otaniemessä geokemian laboratoriossa. 9

Jukka Räisänen AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEN ESITYS Laskelmat Turvemäärät, maatuneisuudet ja turvelajien sekä turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen ym. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue muodostaa oman syvyysvyöhykkeensä (0-1 m, 1-1,5 m, 1,5-2 m jne). Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä, ja näin saadut turvemäärät yhdistämällä saadaan selville suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja -tekijöiden määrät on laskettu turvemäärillä painottaen. Turpeesta havaitut lieko-osumat on muunnettu tilastollisesti kantopitoisuusprosenteiksi turvemäärästä erikseen 0 1 ja 1 2 metrin syvyyskerroksissa. Kun liekoisuusprosentti on alle 1 %, liekoja on ilmoitettu olevan erittäin vähän. Liekoisuusprosentissa 1-2 % liekoja on vähän, 2-3 %:ssa kohtalaisesti, 3-4 %:ssa runsaasti ja yli 4 %:ssa erittäin runsaasti. Tuotantokelpoinen turvemäärä (milj. suo-m3) on saatu kertomalla pinta-ala yli 1,5 metrin syvyisen alueen keskisyvyydellä, josta on vähennetty suon kunnostuksen ja tuotannon aikaisen hävikin sekä suon pohjalle jäävän turpeen osuutena keskimäärin 0,5 metriä paksu kerros. Kuiva-ainemäärä on saatu kertomalla suokuutioiden määrä yhden suokuution sisältämällä kuiva-ainemäärällä. Energiasisältö on laskettu kuivalle sekä 50 % käyttökosteudessa olevalle turpeelle. Osasta soista ei ole määritetty lämpöarvoa, joten näiden soiden laskelmissa on käytetty lämpöarvoina Ranuan kunnan alueella tutkittujen soiden keskiarvoja. Arviointiperusteet Turvekerrostuman koko ja paksuus, turvelajit, turpeen maatuneisuus sekä muut fysikaaliset ja tietyt kemialliset ominaisuudet ja kuivatettavuus ovat tärkeimpiä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta turvetuotantoon. Tuotantoon sopivan alueen turvekerrostuman vähimmäispaksuutena pidetään nykyisin 1,5 metriä. Tämä voi olla alempikin, jos suo on ojitettu, pohja on tasainen ja muodostunut kantavasta maalajista. Jos turvetuotantoalue on yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupa. Sen myöntää ympäristölupavirasto (Väyrynen ym. 2008). Luvassa lupaviranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristövaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä, suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, sekä velvoitetarkkailusta ja puhdistuslaitteista ja mahdollisista korvausvelvotteista. Alle 10 ha:n alueesta on tehtävä ilmoitus ympäristökeskukselle. Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA-lain mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista. Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly- ja meluvaikutukset, maiseman muutokset sekä vaikutus terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Turveteollisuusliitto 2002.). Energiaturpeeksi soveltuvina pidetään yleensä saravaltaisia turpeita ja maatuneisuudeltaan vähintään H5 olevia rahkaturpeita. Energiaturvekerrostumia peittää usein ohut, alle 0,6 metrin paksuinen heikosti maatunut rahkaturvevaltainen pintakerros. Tätä ei kuitenkaan ole vähennetty tuotantokelpoista turvemäärää laskiessa, koska se voidaan sekoittaa alla olevaan turpeeseen ja tuottaa heikkolaatuisena energiaturpeena. Ympäristöturpeina käytetään pääasiassa heikosti maatuneita rahkaturpeita. Käyttökohteita ovat esimerkiksi kasvuturve viljelykäytössä, kuiviketurve eläinsuojissa, imeytysturve lietelannan käsittelyssä, öljynimeytysturve ja kompostiturve. Koska raportoidut suot on tutkittu jo vuonna 1984, niiden ojitustilanne ja suotyypit ovat voineet muuttua vuosien myötä. Sen sijaan turvekerrostumiin viive tutkimusajankohdan ja raportoinnin välillä ei ole oleellisesti vaikuttanut. Tuotantomenetelmiä ovat jyrsinturvetuotanto ja palaturvetuotanto. Edellinen on aina suurimittaista teollista turvetuotantoa, joka vaatii aina laajan tuotantokentän, mutta ei ole niinkään riippuvainen turvelajista ja maatuneisuudesta. Jälkimmäinen edellyttää palan koossapysymisen kannalta turpeelta vähintään H4- maatuneisuutta. Tätä heikommin maatuneen turpeen joukossa pitäisi olla sitovana aineksena myös hyvin maatunutta turvetta. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta energiaturpeeksi nojaudutaan 10

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 energiaturpeen laatuohjeisiin (2006). Jyrsin- ja palaturpeen laatuluokat on esitetty liitteessä 2. Soista, joista on otettu näytteitä laboratoriomäärityksiä varten, ja jotka soveltuvat energiaturvetuotantoon, on määritetty Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan laatuluokat tuhkapitoisuudelle (A), teholliselle lämpöarvolle (Q) ja rikkipitoisuudelle (S). Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus on 50 % (M50). Suot sijoittuvat yleensä tuhkapitoisuuden perusteella luokkiin A4.0 ja A6.0, tehollisen lämpöarvon perusteella luokkaan Q8.0 ja rikkipitoisuuden perusteella luokkiin S0.20 ja S0.25. Kaikilta soilta ei ole tehty lämpöarvo- tai rikkiarvomäärityksiä, joten laatuluokkia ei näille soille voitu ilmoittaa. Raportissa olevat laatuluokat ovat lähinnä suuntaa antavia. Tulosten esitys Tähän raporttiin on kirjoitettu jokaisesta suosta selostus, jossa esitellään suon sijainti, kulkuyhteydet, tiedot suon ympäristöstä, laskusuhteet ja ojitus. Lisäksi esitetään yleisimmät suotyypit, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit ja liejut. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty arvio ja mahdollinen energiasisältö on laskettu laboratoriotuloksista saatujen tulosten perusteella. Myös haitalliset ominaisuudet, kuten korkea tuhka- ja rikkipitoisuus, ja niistä johtuvat mahdolliset rajoitukset on huomioitu. Suokartoissa on esitelty tutkimuslinjojen ja -pisteiden sijainti. Jokaisesta suosta on myös laadittu yksityiskohtaisempi tutkimussuoselostus, jossa tutkimuslinjojen ja -pisteiden lisäksi on tiedot turvekerrostuman paksuudesta tutkimuspisteillä, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus ja turpeen keskimääräinen maatuneisuus. Kartoissa on myös turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyyskäyrät (kuva 2). Syvimmistä tutkimuslinjoista voidaan piirtää poikkileikkauskuvia eli profiileja (kuva 3), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit, ja suon kaltevuus. Edellä mainittujen perustulosteiden lisäksi GTK:n turvetutkimuksista on laadittu ATK-ohjelmia, joiden avulla on mahdollista saada monipuolisia tulosteita suosta tai halutusta suon osasta. Tulosteet voivat olla karttoja, taulukkomuotoisia listauksia tai näiden yhdistelmiä. Tällaisia ovat esimerkiksi kartat joilla tutkimuspisteittäin voidaan esittää mm. suotyyppi, liekoisuus, suon pinnan korkeus, pohjamaalaji, liejukerroksen paksuus, tietoja puustosta, suon pinnan mättäisyys ja vetisyys. 11

Jukka Räisänen Kuva 2. Esimerkki suokartasta syvyysvyöhykkeineen ja tutkimuslinjastoineen. 12

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. Merkkien selitykset esitetty liitteessä 1. 13

Jukka Räisänen RANUALLA TUTKITUT SUOT 73. Nuupaskummunsuo Nuupaskummunsuo (kl. 3524 02, x=7325,8, y=3470,3) sijaitsee noin 13 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu länsipuolelta Ranuan- Rovaniemen väliseen maantiehen, eteläosasta Nuupasjärveen. Muilta osin suo rajautuu rikkonaisiin moreenimaihin tai soihin. Kulkuyhteydet ovat länsiosan maantien ansiosta hyvät. Suolla on 56 tutkimuspistettä ja 79 syvyyspistettä (kuva 4). Tutkimuspisteitä on 3,6/10 ha. Suon pinta-ala on 153 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 104 ha, yli 1,5 m:n syvyistä 85 ha ja yli kahden metrin aluetta 61 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,7 m ja yli 1,5 m:n alueella 2,3 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 3,9 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 157-162 m ja pinnan vietto on kaakkoon. Suon eteläpuoli on ojitettu. Vedet valuvat suolta Nuupasjärveen. Suo kuuluu Nuupasjoen vesistöalueeseen (63.054). Kuivatusta haittaavat korkeusvaihtelut suon pohjassa. Nuupaskummunsuon suotyypeistä on avosuolla 53 %, rämeellä 38 %, korvessa 7 % ja pellolla 2 %. Yleisimpiä suotyyppejä ovat varsinainen saraneva ja rimpineva. Reuna-alueilla yleisiä ovat korpiräme ja isovarpuräme. Tutkimusajankohdan jälkeen osa suosta on raivattu pelloksi, joten nykyisin pellon osuus suotyypeistä on selvästi suurempi. Nuupaskummunsuon turpeista on saravaltaisia 84 %, rahkavaltaisia 13 % ja ruskosammalvaltaisia 3 %. Varpujen jäännöksiä lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (37 %) ja ruskosammalsaraturve (33 %). Rahkavaltaiset turpeet esiintyvät suon matalilla reuna-alueilla. Paksut turvekerrostumat ovat saravaltaisia, joskin ruskosammalen osuus lisääntyy pohjaa kohti mentäessä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,8 ja energiaturpeen 4,5. Liekoja on hyvin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Suon pohja on runsaskivinen. Paksuhkoja liejukerroksia esiintyy suon länsiosissa. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,1 % kuivapainosta, ph-arvo 4,2, vesipitoisuus märkäpainosta 91,2 % ja kuiva-ainemäärä 87 kg/ suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 %. Nuupaskummunsuolla on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta 65 ha ja sen turvemäärä on 1,13 milj. suo-m3. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,50 milj. MWh. Yhden suokuution sisältämä energiasisältö käyttökosteudessa on 0,44 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Tuotantoa haittaavat suon pohjan epätasaisuuden aiheuttamat ongelmat suon kuivatuksessa ja lohkareiden runsas esiintyminen suon pohjalla. 14

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 4. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Nuupaskummunsuolla. 15

Jukka Räisänen 74. Honkisuo Honkisuo (kl. 3523 06, x=7307,8, y=3476,6) sijaitsee noin 8 km Ranuan keskustasta etelään. Suo rajoittuu länsiosastaan maantiehen. Muualta suo rajautuu pääosin rikkonaisiin moreenimaihin. Honkisuon eteläpuolella sijaitsee Asmuntinsuon soidensuojelualue. Suolla on 129 tutkimuspistettä ja 207 syvyyspistettä (kuva 5). Tutkimuspisteitä on 3,1/10 ha. Suon pinta-ala on 413 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 255 ha, yli 1,5 m:n 195 ha ja yli kahden metrin 137 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,5 m ja yli 1,5 m:n alueella 2,4 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 4,3 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 151-171 m. Suo viettää pohjois-koilliseen. Suon pinta-alasta hieman yli puolet on ojitettu. Vedet valuvat ojituksia pitkin Näätäojaan, josta edelleen Ranuanjokeen. Suo kuuluu Näätäojan vesistöalueeseen (61.466). Honkisuon suotyypeistä on avosuolla 44 %, rämeellä 39 %, pellolla 8 %, korvessa 5 % ja turvekankaalla 4 %. Suon avosuoalueet ovat rimpinevaa tai varsinaista saranevaa. Rämeistä yleisimmät ovat ruohoinen sararäme ja reuna-alueilla esiintyvät tupasvillaräme ja pallosararäme. Nykyisin alueella on noin 20 ha:n kokoinen turvetuotantoalue, joka sijoittuu lähinnä pelto- ja turvekangaspisteille. Honkisuon turpeista on saravaltaisia 72 %, rahkavaltaisia 27 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja saraturve. Varpujen jäännöksiä lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 3 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon syvät keskialueet ovat saravaltaisia. Rahkavaltaista turvetta esiintyy lähinnä reuna-alueilla. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja energiaturpeen 4,4. Liekoja on erittäin vähän. Pohjamaalaji on moreenia tai hiekkaa. Harvat liejukerrokset ovat ohuita. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin neljältä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,9 % kuivapainosta, ph-arvo 4,3, vesipitoisuus märkäpainosta 90,6 ja kuiva-ainemäärä 91 kg/suom3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,4. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,23 %. Honkisuolla on energiaturvekäyttöön soveltuvaa aluetta yhteensä 170 ha, ja sen turvemäärä on 2,98 milj. suo-m3. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,39 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on 0,47 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.25. Edellä mainitut arvot kuvaavat vuoden 1984 tilannetta. Honkisuolla on nykyisin tuotannossa noin 20 ha:n suuruinen alue, joten esimerkiksi energiaturvemäärä on jonkin verran muuttunut. 16

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 5. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Honkisuolla. 17

Jukka Räisänen 75. Kirkisensuo Kirkisensuo ( kl. 3523 06, x=7308,0, y=3474,0) sijaitsee noin 7 km Ranuan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu lähinnä rikkonaisiin moreenimaihin. Moreenisaarekkeita on runsaasti myös suon sisällä. Lounaisosastaan suo rajautuu Nuolisuohon, jossa on turvetuotantoalue. Suota reunustaa länsi- ja pohjoisosasta metsäautotie, joten kulkuyhteydet ovat kohtalaiset. Suolla on 121 tutkimuspistettä ja 164 syvyyspistettä (kuva 6). Tutkimuspisteitä on 4,0/10 ha. Suon pinta-ala on 302 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 130 ha, yli 1,5 m:n aluetta 62 ha ja yli kahden metrin aluetta 16 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,0 m ja yli 1,5 m:n alueella 1,8 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 2,9 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 143-163 m. Suo on luonnontilainen reuna-alueita lukuun ottamatta Pääosa suosta viettää länsi-lounaaseen ja vedet valuvat ojituksia pitkin Nuolisuon kautta Lapioojaan, josta edelleen Kivijokeen. Suon pohjoisosan vietto on pohjoiseen. Vedet valuvat ojituksia pitkin Heiniojaan, josta edelleen Kivijokeen. Vesistöaluejaossa pääosa suosta kuuluu Lapio-ojan alueeseen (63.044) ja suon pohjoisosa Heiniojan alueeseen (63.055). Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät, koska suon vietto on melko voimakas. Kirkisensuon suotyypeistä on rämeitä 54 %, avosoita 40 % ja korpea 6 %. Yleisimmät suotyypit ovat lyhytkortinen neva, lyhytkortinen nevaräme ja varsinainen saraneva. Nämä ovat pääosin luonnontilaisia. Reuna-alueilla yleisin suotyyppi on pallosararäme. Kirkisensuon turpeista on rahkavaltaisia 71 %, saravaltaisia 28 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Puun jäännöksiä lisätekijänä sisältäviä turpeita on 7 %, varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita 5 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Sararahkaturve on yleisin turvetyyppi. Suon pohjaosien turve on yleensä saravaltaista ja kohtalaisesti maatunutta. Pintaa kohti mentäessä rahkan osuus turpeessa kasvaa ja maatuneisuus laskee heikosti maatuneeksi. Suon luoteisosassa on pintaturpeena vajaan metrin paksuinen, pienehkö alue heikosti maatunutta puhdasta rahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja energiaturpeen 4,6. Liekoja on erittäin vähän. Vallitseva pohjamaalaji on moreeni. Liejukerroksia ei ole. Tilavuustarkka turvenäyte on otettu yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,8 % kuivapainosta ph-arvo 4,5, vesipitoisuus märkäpainosta 91,0 % ja kuiva-ainemäärä 99 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/kg. Kirkisensuosta soveltuu turvetuotantoon yhteensä noin 65 ha:n suuruinen alue. Tällä alueella on turvetta kaikkiaan 0,84 milj. suo-m3. Suon luoteisosassa on 12 ha:n suuruinen alue ympäristöturpeeksi kelpaavaa heikosti maatunutta rahkaturvetta. Ympäristöturvekerroksen keskimääräinen paksuus on 0,7 m ja sen tilavuus on noin 0,08 milj suo-m3. Suon energiaturpeen määrä on 0,76 suo-m3. Käyttökosteudessa (50 %) sen energiasisältö on 0,40 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,53 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan suo kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. 18

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 6. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Kirkisensuolla. 19

Jukka Räisänen 76. Heinisuo Heinisuo (kl. 3524 04, x=7312,8, y=3471,4) sijaitsee noin 9 km Ranuan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu etelä- ja länsiosastaan Heinijokeen. Pohjois- ja koillisosastaan suo yhtyy Puuro- ja Pyöriäsuohon. Muutoin suo rajautuu rikkonaisiin moreenisaarekkeihin. Suon läpi kulkee pieniselänteinen harjujakso. Suon luoteisosan moreenisaarekkeet ovat kumpumoreenimuodostumia. Suon lounaisosa on Lapiosuon soidensuojelualueen vieressä. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon halki kulkee maantie. Suolla on 390 tutkimuspistettä ja 563 syvyyspistettä (kuva 7). Tutkimuspisteitä on 2,8/10 ha. Suon pinta-ala on 1129 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 811 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 673 ha ja yli 2 m:n aluetta 532 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,9 m ja yli 1,5 m:n syvyisellä alueella 2,8 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 4,6 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 129-147 m. Suurin osa suosta on ojitettu. Suon läntisin ja lounaisin osa on luonnontilaista ja märkää. Suo viettää lounaaseen, paitsi suon aivan luoteisosa, jossa vietto on pohjoiseen. Vedet valuvat suon eteläosassa virtaavaa Heinijokea tai suon länsipuolella virtaavaa Heiniojaa pitkin Kivijokeen. Suon luoteisosa kuuluu Kivisuon vesistöalueeseen (63.051). Muualta suo kuuluu Heinijoen vesistöalueeseen (63.055). Suon kuivatus on ongelmallinen johtuen vesien valumisesta Kivijokeen. Ympäristökeskuksen näkemyksen mukaan Kivijoen valuma-alueella joen liiallisen kuormittumisen vuoksi ei toistaiseksi voida oleellisesti lisätä turvetuotantoa. (Pohjois-Suomen Ympäristölupavirasto 2005). Muutoin suon kuivatusominaisuudet ovat hyvät. Heinisuon suotyypeistä on avosuolla 44 %, rämeellä 37 %, korvessa 8 %, pellolla 6 % ja turvekankaalla 4 %. Suon valtavasta pinta-alasta johtuen suolla on lähes kaikkia suotyyppejä. Koillisosa suosta on lähinnä rimpinevaa ja sen muuttumaa. Kaakkoisosassa on rämettä, joka on lähinnä tupasvillarämettä ja pallosararämeen muuttumaa ja ojikkoa. Suon etelä- ja lounaisosa on rimpi-, lyhytkorsi- ja varsinaista saranevaa. Suon lounaisosa on hyvin märkä. Heinijokivarressa esiintyy rämeitä: rahkarämettä, tupasvillarämettä ja lyhytkorsinevarämettä. Suon länsiosassa esiintyy laajahko avosuoalue, joka on pääasiassa rimpi-, lyhytkorsi- ja varsinaista saranevaa. Aivan Kivijokivarressa on rikkonainen alue, joka on pääasiassa rämettä: tupasvilla-, pallosara,- lyhytkorsineva,- kangas,- ja korpirämettä, sekä näiden ojikoita ja muuttumia. Suon keskiosissa on suota raivattu pelloiksi. Heinisuon turpeista on saravaltaisia 75 %, rahkavaltaisia 23 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Varpujen jäännöksiä lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 %, tupasvillan jäännöksiä sisältäviä turpeita 5 % ja puun jäännöksiä sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvetyypit ovat rahkasaraturve ja saraturve. Rahkavaltaisia turpeita esiintyy suon reunoilla ja suon luoteisosan matalilla alueilla. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja energiaturpeen 4,6. Liekoja on hyvin vähän. Hiekka on selvästi yleisin pohjamaalaji. Moreenin osuus pohjamaalajeista on noin neljännes. Liejukerrostumat ovat ohuita ja niitä esiintyy melko vähäiset määrät. Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu kahdeksalta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,3 % kuivapainosta, ph-arvo 4,4, vesipitoisuus märkäpainosta 90,9 % ja kuiva-ainemäärä 91 kg/suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,27 %. Heinisuolla on yhteensä 620 ha:n suuruisella alueella 12,56 milj. suo-m3 energiaturpeeksi soveltuvaa aluetta. Turpeen energiasisältö on käyttökosteudessa (50 %) 5,81 milj. MWh. Yhden suokuution sisältämä energiasisältö käyttökosteudessa on 0,46 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.30. Mahdollista turvetuotantoa vaikeuttaa kuivatusongelmat Kivijoen valuma-alueella. 20

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 7. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Heinisuolla. 21

Jukka Räisänen 77. Puuroräme Puuroräme ( kl. 3524 04, x=7314,3, y=3472,1) sijaitsee noin 5 km Ranuan keskustasta länteen. Suo rajoittuu länsi- ja pohjoisosastaan maantiehen. Itä- ja kaakkoisosastaan suo yhtyy Heinisuohon tai rajautuu moreenikumpuihin. Kulkuyhteydet ovat maantien johdosta hyvät. Suolla on 60 tutkimuspistettä ja 82 syvyyspistettä (kuva 8). Tutkimuspisteitä on 3,5/10 ha. Suon pinta-ala on 169 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 56 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 33 ha ja yli 2 m:n aluetta 20 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 m ja yli 1,5 m:n syvyisellä alueella 2,0 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 3,2 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 136-145 m. Viettosuunta on etelä. Suo on pääosin ojitettu. Vedet valuvat ojituksia pitkin Heinijokeen, josta edelleen Kivijokeen. Suo kuuluu Heiniojan vesistöalueeseen (63.055). Suon kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Kuivatusta heikentää kuitenkin se, että Heinijoen vesistöalue liittyy myöhemmin Kivijoen valuma-alueeseen (63.03), joka omaa kuormitusriskin. Puurorämeen suotyypeistä on rämeellä 55 %, avosuolla 38 %, pellolla 5 % ja avosuolla 2 %. Ojituksia on jonkin verran lisätty tutkimusajankohdan jälkeen, joten nykyisellään avosuon osuus lienee pienempi. Vallitsevat suotyypit ovat keskialueilla tupasvillaräme ja rimpineva. Reuna-alueilla on pallosararäme yleisin. Puurorämeen turpeista on saravaltaisia 56 % ja rahkavaltaisia 44 %. Varpua lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 %, tupasvillan jäännöksiä sisältäviä turpeita 10 % ja puun jäännöksiä sisältäviä 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Rahkaturpeita on suon pintaosissa ja pohjoisosan rämealueilla. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja energiaturpeen 4,7. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Liejukerrokset ovat harvinaisia ja hyvin ohuita. Tilavuustarkat turvenäytteet otettiin yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,6 % kuivapainosta, ph-arvo 4,9, vesipitoisuus märkäpainosta 90,2 % ja kuiva-ainemäärä 98 kg/suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Puurorämeestä soveltuu turvetuotantoon noin 36 ha:n suuruinen alue. Tällä alueella on kaikkiaan 0,61 milj. suo-m3 turvetta. Käyttökosteudessa (50 %) turpeen energiasisältö on 0,32 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,53 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. 22

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 8. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Puurorämeellä. 23

Jukka Räisänen 78. Pyöriäsuo Pyöriäsuo (kl. 3524 04, x=7313,8, y=3474,5) sijaitsee noin 4 km Ranuan keskustasta länsi-luoteeseen. Suo yhtyy länsiosastaan Heinisuohon ja itäosastaan Hirsisuohon. Muualta suo rajautuu moreenimaihin. Aivan suon pohjoisosasta suo rajautuu maantiehen. Suon sisäosiin kulkee peltotie, joten kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suolla on 104 tutkimuspistettä ja 161 syvyyspistettä. Tutkimuspisteitä on 4,7/10 ha. (Kuva 9). Suon pinta-ala on 311 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 178 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 111 ha ja yli 2 m:n aluetta 72 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,3 m ja yli 1,5 m:n syvyisellä alueella 2,1 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 3,5 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 141-154 m. Suo viettää lounaaseen ja vedet valuvat ojituksia pitkin Heinijokeen, josta edelleen Kivijokeen. Suo kuuluu Heinijoen vesistöalueeseen (63.055). Ojitukset kattavat lähes koko suon. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Kuivatusta heikentää kuitenkin se, että Heinijoen vesistöalue liittyy myöhemmin Kivijoen valuma-alueeseen (63.03), joka omaa kuormitusriskin. Pyöriäsuon suotyypeistä on rämeellä 68 %, avosuolla 13 %, pellolla 8 %, turvekankaalla 6 % ja korvessa 5 %. Yleisimmät suotyypit suon keskialueilla ovat ruohoinen sararäme ja rahkaräme sekä pelto. Reuna-alueilla yleisin suotyyppi on pallosararäme. Pyöriäsuon turpeista on rahkavaltaisia 40 % ja saravaltaisia 60 %. Varpujen jäännöksiä lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 7 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvetyypit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja energiaturpeen 4,6. Liekoja on hyvin vähän. Pohjamaalaji on moreenia tai hiekkaa. Liejuja ei esiinny. Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,3 % kuivapainosta, ph-arvo 4,6, vesipitoisuus märkäpainosta 88,4 % ja kuiva-ainemäärä 112 kg/ suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,25 %. Pyöriäsuosta soveltuu turvetuotantoon yhteensä noin 90 ha:n suuruinen alue. Tällä alueella on kaikkiaan 1,30 milj. suo-m3 turvetta. Tuotantoon soveltuva alue on yhdessä altaassa. Käyttökosteudessa 50 % energiasisältö on 0,74 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,57 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.25. Kaakkoisosan pelloilta on nostettu pienimuotoisesti palaturvetta. 24

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 9. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Pyöriäsuolla. 25

Jukka Räisänen 79. Hirsisuo Hirsisuo (kl. 3524 04, x=7313,9, y=3475,2) sijaitsee noin 2 km Ranuan keskustasta lounaaseen. Suota ympäröivät moreenisaarekkeet ja luoteisosastaan se yhtyy Pyöriäsuohon sekä eteläosastaan Hirsimaantaussuohon. Suon länsireunan tuntumassa kulkee maantie, josta erkaantuu suon länsireunaan ulottuva viljelystie. Suolla on 78 tutkimuspistettä ja 111 syvyystutkimuspistettä (Kuva 10). Tutkimuspisteitä on 4,0/10 ha. Suon pinta-ala on 171 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 92 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 60 ha ja yli 2 m:n aluetta 34 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,3 m ja yli 1,5 m:n syvyisellä alueella 2,0 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 4,0 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 151-164 m. Suo on luonnontilainen lukuun ottamatta sen pohjois- ja luoteisosia, jotka on ojitettu. Suo viettää luoteeseen ja vedet valuvat ojia pitkin Pyöriä- ja Heinisuon kautta Heinijokeen, josta edelleen Kivijokeen. Suo kuuluu Heinijoen vesistöalueeseen (63.055). Suo on melko hyvin kuivatettavissa sen kohtuullisen voimakkaan vieton ansiosta. Kuivatusta heikentää kuitenkin se, että Heinijoen vesistöalue liittyy myöhemmin Kivijoen valuma-alueeseen (63.03), joka omaa kuormitusriskin. Hirsisuon suotyypeistä on rämeellä 50 %, avosuolla 36 %, korvessa 9 %, pellolla 4 % ja turvekankaalla 1 %. Suon keskiosien avosuoalueiden vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinainen sararäme ja rimpineva. Reuna-alueiden rämetyypeistä yleisimpiä ovat ruohoinen sararäme ja varsinainen sararäme. Hirsisuon turpeista on saravaltaisia 57 % ja rahkavaltaisia 43 %. Puun jäännöksiä lisätekijänä sisältäviä turpeita on 5 %, tupasvillan jäännöksiä sisältäviä turpeita 3 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Yleisin turvetyyppi on rahkasaraturve, jonka jälkeen yleisin on sararahkaturve. Rahkaturpeita esiintyy suon reuna-alueilla. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja energiaturpeen 4,5. Liekoja on vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Lohkareita esiintyy jonkin verran suon syvempien osien pohjalla. Liejujen määrä on hyvin vähäinen. Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,6 % kuivapainosta, ph-arvo 4,5, vesipitoisuus märkäpainosta 90,3 % ja kuiva-ainemäärä 101 kg/ suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Hirsisuolta soveltuu energiaturvetuotantoon yhteensä 60 ha:n suuruinen alue. Tuotantokelpoisella alueella on turvetta 0,93 milj. suo-m3. Käyttökosteudessa 50 % turpeen energiasisältö on 0,48 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö 50 % käyttökosteudessa on keskimäärin 0,52 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. 26

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 10. Tutkimus- ja syvyystutkimuspisteiden sijainti Hirsisuolla. 27

Jukka Räisänen 80. Hirsimaantaussuo Hirsimaantaussuo (kl. 3524 04, x=7312,8, y=3475,6) sijaitsee noin 3 km Ranuan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu pääosin moreenisaarekkeisiin. Pohjoisosastaan suo yhtyy Hirsisuohon. Hirsimaantaussuohon on rajattu mukaan myös sen eteläpuoleinen Konttiahontaussuo. Suon eteläpuolella kulkee maantie, lisäksi suon länsiosan tuntumassa kulkee metsäautotie. Suolla on 31 tutkimuspistettä ja 58 syvyystutkimuspistettä (Kuva 11). Tutkimuspisteitä on 2,7/10 ha. Suon pinta-ala on 112 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 53 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 25 ha ja yli 2 m:n aluetta 6 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 m ja yli 1,5 m:n syvyisellä alueella 1,8 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 1,9 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 151-156 m. Suo on harvakseltaan ojitettu. Noin puolet suoalasta on luonnontilaista. Suon vietto on kaakkoon. Vedet valuvat ojia pitkin Heinijokeen, josta edelleen Kivijokeen. Suo kuuluu Heinijoen vesistöalueeseen (63.055). Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtuullisen hyvät. Kuivatusta heikentää kuitenkin se, että Heinijoen vesistöalue liittyy myöhemmin Kivijoen valuma-alueeseen (63.03), joka omaa kuormitusriskin. Hirsimaantaussuon suotyypeistä on rämeellä 61 %, avosuolla 16 %, korvessa 13 % ja pellolla 10 %. Vallitsevat suotyypit ovat varsinainen sararäme ja sen muuttuma sekä varsinainen saraneva. Reunoilla kangaskorpi on yleinen. Hirsimaantaussuon turpeista on saravaltaisia 60 % ja rahkavaltaisia 40 %. Puun jäännöksiä lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältäviä turpeita 5 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,5 ja energiaturpeen 3,7. Liekoja on vähän. Pohjamaalaji on lähes kokonaan hiekkaa. Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 7,1 % kuivapainosta, ph-arvo 4,7, vesipitoisuus märkäpainosta 92,3 % ja kuiva-ainemäärä 76 kg/suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Hirsimaansuota ei suositella turvetuotantoon sen mataluuden ja alhaisen keskimaatuneisuuden takia. 28

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 11. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Hirsimaantaussuolla. 29

Jukka Räisänen 81. Joutensuo Joutensuo (kl. 3524 04, x=7315,8, y=3474,2) sijaitsee noin 3 km Ranuan keskustasta länteen. Suon pohjoisosa rajautuu kalliomaahan ja luoteisosa yhtyy Varpusuohon. Muutoin suo rajautuu moreenimaihin. Suon eteläpuolta sivuaa maantie. Kulkuyhteydet suolle ovat kohtuulliset. Suolla on 38 tutkimuspistettä ja 42 syvyyspistettä (Kuva 12). Tutkimuspisteitä on 5,4/10 ha. Suon pinta-ala on 77 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 43 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 28 ha ja yli 2 m:n aluetta 12 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 m ja yli 1,5 m:n syvyisellä alueella 2,1 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 3,9 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 153-158 m. Suo on ojitettu lähes kokonaan. Suo viettää länsiluoteeseen. Vedet valuvat ojia pitkin Kivijärveen tai Takkuojan kautta Kivijärveen. Suo kuuluu Kivijärven vesistöalueeseen (63.052). Joutensuon suotyypeistä on avosuolla 36 %, pellolla 24 %, rämeellä 16 %, korvessa 16 % ja turvekankaalla 8 %. Suon keskialue on yleensä peltoa tai rimpinevamuuttumaa. Reunoilla on kangas- ja varsinaisia korpia sekä tupasvilla- ja pallosararämettä. Joutensuon turpeista on saravaltaisia 67 % ja rahkavaltaisia 33 %. Varpujen jäännöksiä lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 %, tupasvillan jäännöksiä sisältäviä turpeita 3 % ja puun jäännöksiä sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvetyypit ovat rahkasara- ja sararahkaturve. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja energiaturpeen 4,5. Liekoja on hyvin vähän. Pohjamaalaji on pääasiassa moreenia. Liejuja ei ole. Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,1 % kuivapainosta, ph-arvo 4,3, vesipitoisuus märkäpainosta 89,0 % ja kuiva-ainemäärä 104 kg/suom3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Suolla on yhdessä altaassa noin 29 ha:n alueella 0,41 milj. suo-m3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö 0,23 milj. MWh. Yhden suokuution sisältämä energiasisältö on käyttökosteudessa 0,56 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. Tuotantoon soveltuva alue on suurelta osin peltoa. 30

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 12. Tutkimus- syvyyspisteiden sijainti Joutensuolla. 31

Jukka Räisänen 82. Varpusuo Varpusuo (kl. 3524 04, x=7316,1, y=3473,3) sijaitsee noin 4 km Ranuan keskustasta länteen. Suo yhtyy koillisosastaan Joutensuohon ja länsiosastaan Kivisuohon. Muutoin suo rajoittuu moreenimaihin. Suon länsipuolta sivuaa metsäautotie. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 22 syvyyspistettä (kuva 13). Tutkimuspisteitä on 5,4/ 10 ha. Suon pinta-ala on 46 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 19 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 11 ha ja yli 2 m:n aluetta 4 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,0 m ja yli 1,5 m:n syvyisellä alueella 1,9 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 2,8 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 146-154 m. Suo on ojitettu lukuun ottamatta sen itä- ja kaakkoisosia. Suon länsiosa kuuluu Kivisuon vesistöalueeseen (63.051) ja vedet valuvat tältä alueelta syvää viemäriojaa pitkin länteen Kivijokeen. Pääosa suosta kuuluu Kivijärven vesistöalueeseen (63.052). Tämä alue viettää pohjoiseen ja vedet valuvat ojituksia ja Takkuojaa pitkin Kivijärveen. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Kuivatusta haittaa kuitenkin suon kuuluminen kuormitusriskin omaavan Kivijoen valuma- alueeseen. Varpusuon suotyypeistä on rämeellä 64 %, pellolla 16 %, avosuolla 12 % ja korvessa 8 % Vallitsevia suotyyppejä ovat varsinainen sararäme ja pallosararäme. Suon länsiosassa on peltoa. Varpusuon turpeista on saravaltaisia 54 %, rahkavaltaisia 45 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Puun jäännöksiä lisätekijänä sisältäviä turpeita on 7 %, varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita 6 % ja tupasvillan jäänteitä sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvetyypit ovat rahkasara- ja sararahkaturve. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja energiaturpeen 4,6. Liekoja on vähän. Pohjamaalaji on moreenia tai hiekkaa. Liejupisteitä ei ole. Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,8 % kuivapainosta, ph-arvo 4,1, vesipitoisuus märkäpainosta 86,9 % ja kuiva-ainemäärä 126 kg/ suo-m3. Varpusuolla on energiaturvekäyttöön soveltuvaa aluetta 11 ha, ja sen turvemäärä on 0,154 milj. suom3. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,10 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö on 0,64 MWh. Laskelmissa on käytetty lämpöarvona Ranuan kunnan alueella tutkittujen soiden keskiarvoa. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0. 32

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 13. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Varpusuolla. 33

Jukka Räisänen 83. Jänismaansuo Jänismaansuo (kl. 3524 05, x=7329,0, y=3470,2) sijaitsee noin 15 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu moreenimaihin tai länsiosastaan soistuma-alueisiin. Suon kaakkoisosaa sivuaa Rovaniemi-Ranua- maantie. Lisäksi pohjoisosan läpi kulkee pienempi maantie. Suolla on 49 tutkimuspistettä ja 66 syvyyspistettä. (kuva 14). Tutkimuspisteitä on 4,7/10 ha. Suon pinta-ala on 104 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 28 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 18 ha ja yli 2 m:n aluetta 9 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 m ja yli 1,5 m:n syvyisellä alueella 2,0 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 2,7 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 150-163 m. Suo on ojitettu lähes kokonaan. Suo viettää länteen. Vedet valuvat ojituksia ja Sääskiojaa pitkin Simojokeen. Suo kuuluu Rovastinahon vesistöalueeseen (63.032). Jänismaansuon suotyypeistä on rämeellä 58 %, pellolla 22 %, korvessa 12 % ja avosuolla 8 %. Suon pohjoisosassa on laaja peltoalue. Keskiosassa suota on pieni avosuoalue, joka on varsinaista saranevaa. Muualla vallitsevina suotyyppeinä ovat tupasvilla- ja isovarpuräme sekä varsinainen sararämemuuttuma. Jänismaansuon turpeista on saravaltaisia 61 %, rahkavaltaisia 36 % ja ruskosammalvaltaisia 3 %. Varpujen jäännöksiä lisätekijänä sisältäviä turpeita on 11 %, puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 9 % ja tupasvillaa sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- ja sararahkaturve. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,0 ja energiaturpeen 4,6. Liekojen määrä on vähäinen. Pohjamaalaji on pääasiassa hiekkaa. Lohkareita esiintyy jonkin verran suon pohjalla. Liejuja ei ole. Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,2 % kuivapainosta, ph-arvo 4,5, vesipitoisuus märkäpainosta 91,3 % ja kuiva-ainemäärä 85 kg/suo-m3. Jänismaansuolla on energiaturvekäyttöön soveltuvaa aluetta 18 ha, ja sen turvemäärä on 0,27 milj. suo-m3. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,12 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö on 0,43 MWh. Laskelmissa on käytetty lämpöarvona Ranuan kunnan alueella tutkittujen soiden keskiarvoa. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0. 34

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 14. Tutkimuspisteiden sijainti Jänismaansuolla. 35

Jukka Räisänen 84. Juustosuo Juustosuo (kl. 3524 02, x=7322,3, y=3465,7) sijaitsee noin 12 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu länsiosastaan harjuun ja muualta moreenimaihin. Suon pohjoispuolta sivuaa Simoon johtava maantie. Lisäksi harjua pitkin kulkee metsäautotie. Suolla on 56 tutkimuspistettä ja 91 syvyyspistettä. (kuva 15). Tutkimuspisteitä on 4,7/ 10 ha. Suon pinta-ala on 119 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 54 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 25 ha ja yli 2 m:n aluetta 7 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,0 m ja yli 1,5 m:n syvyisellä alueella 1,8 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 2,6 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 134-151 m. Juustosuo on pääosin luonnontilainen. Suo viettää luoteeseen ja vedet valuvat ojituksia pitkin Simojokeen. Suo kuuluu Rovastinahon vesistöalueeseen (64.032). Juustosuon suotyypeistä on rämeellä 61 %, avosuolla 27 %, korvessa 7 % ja pellolla 5 %. Vallitsevina suotyyppeinä ovat länsi- ja eteläosassa tupasvillaräme, isovarpuräme ja varsinainen sararäme. Suon keskiosassa selkälinjan itäpuolella on avosuoalue, jossa yleisimmät suotyypit ovat rimpineva, varsinainen saraneva ja rahkaneva. Pohjoisosa on peltoa ja avosuota, yleensä varsinaista saranevaa ja lyhytkortista nevaa. Ojitusta on lähinnä suon pohjoisosassa. Juustosuon turpeista on saravaltaisia 58 % ja rahkavaltaisia 42 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 32 %, varpujen jäännöksiä sisältäviä 17 % ja puun jäännöksiä sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- ja rahkaturve. Rahkaturvetta esiintyy lähinnä suon etelä- ja länsiosissa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6 ja energiaturpeen 4,2. Liekoja on hyvin vähän. Pohjamaalaji on pääasiassa hiekkaa tai hietaa. Liejuja ei esiinny. Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,1 % kuivapainosta, ph-arvo 3,4, vesipitoisuus märkäpainosta 89,3 % ja kuiva-ainemäärä 117 kg/ suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5. Juustosuo on matala ja rikkonainen. Sillä ei ole turveteollista merkitystä. 36

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 15. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Juustosuolla. 37

Jukka Räisänen 85. Härkäpuronsuo Härkäpuronsuo (kl. 3524 02, x=7321,1, y=3464,4) sijaitsee noin 15 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu pohjoisosastaan harjuun ja sen lievehiekkoihin. Muualta suo rajoittuu moreenimaihin. Simoon johtava maantie kulkee muutaman sadan metrin päästä suon länsireunasta. Suolla on 61 tutkimuspistettä ja 88 syvyyspistettä. (kuva 16). Tutkimuspisteitä on 6,2/10 ha. Suon pinta-ala on 97 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 71 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 53 ha ja yli 2 m:n aluetta 37 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,8 m ja yli 1,5 m:n syvyisellä alueella 2,6 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 4,3 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 135-149 m. Suo on harvakseltaan ojitettu. Suo viettää lounaaseen ja vedet valuvat reuna-ojia pitkin Härkäpuroon, josta edelleen Simojokeen. Suo kuuluu Rovastinahon vesistöalueeseen (64.032). Suon keskiosa on varsin syvä, joten kuivatus edellyttänee syvää viemäriojaa. Härkäpuronsuon suotyypeistä on rämeellä 51 %, avosuolla 39 %, korvessa 8 % ja turvekankaalla 2 %. Suon etelä-, itä- ja pohjoisosassa on avosuota, joka on varsinaista saranevaa ja rimpinevaa sekä näiden ojikkoa. Suon keski- ja reunaosissa on rämettä, joka vaihtelee melkoisesti. Rämetyypeistä yleisimmät ovat varsinainen sararäme, lyhytkortinen nevaräme, kangasräme, tupasvilla- ja rahkaräme sekä isovarpuinen räme ja lisäksi näiden ojikot ja muuttumat. Härkäpuronsuon turpeista on saravaltaisia 60 %, rahkavaltaisia 35 % ja ruskosammalvaltaisia 5 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 21 %, varpujen jäännöksiä sisältäviä 13 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 6 % kokonaisturvemäärästä. Tupasvillapitoisia rahkaturpeita esiintyy eniten suon pohjoisosissa. Rahkaturvekerrokset ovat kuitenkin melko ohuet ja maatuneisuus ympäristöturpeeksi korkeahko, joten rahkaiset alueet on laskettu jyrsinturvealueeseen kuuluviksi. Suon yleisimmät turvetyypit ovat rahkasara- ja sararahkaturve. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,7 ja energiaturpeen 4,2. Liekoja on hyvin vähän. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Lohkareita esiintyy jonkin verran suon pohjalla. Ohuita liejukerroksia esiintyy jonkin verran suon syvien osien pohjalla. Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,1 % kuivapainosta, ph-arvo 4,9, vesipitoisuus märkäpainosta 89,9 % ja kuiva-ainemäärä 101 kg/suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Härkäpurosuolla on jyrsinturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 40 ha. Tämän alueen energiaturvemäärä on 0,69 milj. suo-m3. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,35 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö 50 % käyttökosteudessa on 0,50 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. 38

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 16. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Härkäpuronsuolla. 39

Jukka Räisänen 86. Ylilamminsuo Ylilamminsuo (kl. 3524 05, x=7321,5, y=3478,8) sijaitsee noin 5 km Ranuan keskustasta pohjoiseen (kuva 18). Suo rajoittuu eteläosastaan Toljaan johtavaan maantiehen, lännessä ja idässä moreenivaaroihin, jotka ovat drumliineja. Pohjoisosastaan suo yhtyy viereiseen suohon tai rajautuu Ylilampeen. Suolla on 58 tutkimuspistettä ja 89 syvyyspistettä (kuva 17). Tutkimuspisteitä on 4,3/10 ha. Suon pinta-ala on 133 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 46 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 24 ha ja yli 2 m:n aluetta 10 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 m ja yli 1,5 m:n syvyisellä alueella 2,1 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 3,4 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 150 158 m. Ylilamminsuo on ojitettu kokonaan Suo viettää pääosin kaakkoon ja vedet valuvat ojia pitkin Rekijärveen. Suo kuuluu Luhtaojan vesistöalueeseen (61.468). Ylilamminsuon suotyypeistä on rämeellä 60 %, turvekankaalla 31 % ja pellolla 9 %. Suon keskiosat ovat kytöheittoa, karhunsammalmuuttumaa ja peltoa. Reunamien rämetyypeistä yleisimpiä ovat varsinainen sararäme, korpiräme ja isovarpuräme, ollen joko ojikkoja tai muuttumia. Ylilamminsuon turpeista on rahkavaltaisia 80 %, saravaltaisia 19 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- ja rahkasaraturve. Heikosti maatunut rahkainen pintakerros on ohut. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja energiaturpeen 5,5. Liekoja on hyvin vähän. Moreenin osuus pohjamaalajeista on hieman yli puolet. Seuraavaksi yleisimmät maalajit ovat hiekka ja hiesu. Suo on melko rikkonainen ja sisältää useita pieniä altaita. Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,9 % kuivapainosta, ph-arvo 4,7, vesipitoisuus märkäpainosta 88,6 % ja kuiva-ainemäärä 109 kg/suom3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Ylilamminsuo ei sovellu jyrsinturvetuotantoon. Pienimuotoinen palaturvetuotanto muutaman hehtaarin alueilla on kuitenkin mahdollista. 40

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 17. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Ylilamminsuolla. 41

Jukka Räisänen 87. Latvasuo Latvasuo (kl. 3524 05, x=7320,6, y=3476,8) sijaitsee noin 5 km Ranuan keskustasta pohjoiseen. Suo yhtyy kaakkoisosastaan Lakisuohon ja rajautuu muualta moreenimaihin. Suon läpi kulkee Toljaan johtava maantie. Suolla on 32 tutkimuspistettä ja 50 syvyyspistettä (kuva 18). Tutkimuspisteitä on 5,4/10 ha. Suon pinta-ala on 92 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 47 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 29 ha ja yli 2 m:n aluetta 6 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 m ja yli 1,5 m:n syvyisellä alueella 1,9 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 3,0 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 161-167 m. Suo on kokonaan ojitettu. Suon pinta viettää kaakkoon ja vedet valuvat suolta alkavia ojia pitkin Sammakkolampeen ja edelleen Kanto-ojaa pitkin Rekijärveen. Suo kuuluu Luhta-ojan valuma-alueeseen (61.468). Latvasuon suotyypeistä on rämeellä 55 %, avosuolla 34 %, turvekankaalla 6 % ja korvessa 3 %. Vallitsevina suotyyppeinä suon itäosassa ovat rimpineva- ja varsinainen sararäme muuttuma. Länsiosassa ovat varsinainen saraneva- ja varsinainen sararäme muuttumat yleisimmät suotyypit. Latvasuon turpeista on rahkavaltaisia 60 % ja saravaltaisia 40 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- ja rahkasaraturve. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,7 ja energiaturpeen 5,4. Liekoja on hyvin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni, jonkin verran on myös hiesua. Ohuita liejukerroksia esiintyy turpeen alla jonkin verran eri puolilla suota. Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 7,5 % kuivapainosta, ph-arvo 5,0, vesipitoisuus märkäpainosta 89,2 % ja kuiva-ainemäärä 102 kg/ suo-m3. Latvasuolla on jyrsinturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 27 ha. Tämän alueen energiaturvemäärä on 0,32 milj. suo-m3. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,17 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö 50 % käyttökosteudessa on 0,52 MWh. Laskelmissa on käytetty lämpöarvona Ranuan kunnan alueella tutkittujen soiden keskiarvoa. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A8.0. 42

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 18. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Latvasuolla. 43

Jukka Räisänen 88. Jussinsuo Jussinsuo (kl. 3524 04, x=7318,1, y=3477,6) sijaitsee noin 3 km Ranuan keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu koillisosastaan hiekkakankaaseen ja muualta moreenimaihin. Toljaan johtava maantie kulkee parisadan metrin etäisyydellä suon pohjoisreunasta. Suon pohjoisosaan tulee peltotie. Suolla on 43 tutkimuspistettä ja 40 syvyyspistettä (kuva 19). Tutkimuspisteitä on 6,5/10 ha. Suon pinta-ala on 66 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 21 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 13 ha ja yli 2 m:n aluetta 7 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,0 m ja yli 1,5 m:n syvyisellä alueella 2,3 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 3,2 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 156-166 m. Suo on kokonaan ojitettu. Suo kuuluu kolmeen eri vesistöalueeseen. Pääosa suosta kuuluu Kangasojan vesistöalueeseen (61.467), vedet valuvat tällä alueella lounaaseen, Kangaslampeen, josta edelleen Kangasojaa pitkin Ranuanjärveen. Suon aivan eteläosa kuuluu Ranuanjärven vesistöalueeseen (61.463). Suon vietto tällä alueella on etelään ja vedet valuvat ojia pitkin Ranuanjärveen. Suon luoteisosa kuuluu Luhtaojan vesistöalueeseen (61.468). Siellä suo viettää pohjoiseen ja vedet valuvat ojia pitkin Ranuanjärveen. Jussinsuon suotyypeistä on rämeellä 81 % ja avosuolla 19 %. Vallitsevina suotyyppeinä suon pohjoisosassa sekä reuna-osissa ovat pallosararäme- ja tupasvillarämeojikko. Suon keski- ja eteläosassa on luonnontilainen avosuoalue, missä yleisimmät suotyypit ovat lyhytkorsineva ja varsinainen saraneva. Tutkimusten jälkeen suon keski- ja eteläosa on kuitenkin muuttunut, koska sinne on raivattu pelto. Jussinsuon turpeista on saravaltaisia 57 %, rahkavaltaisia 41 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 31 %, varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita 5 % ja puun jäännöksiä sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Rahkaturpeita esiintyy lähinnä matalilla jännealueilla. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,3 ja energiaturpeen 4,8. Liekoja on vähän. Pohjamaalaji on lähes kokonaan hiekkaa. Pieni liejualue sijoittuu suon eteläosiin. Liejukerroksen paksuus on enimmillään noin puoli metriä. Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,8 % kuivapainosta, ph-arvo 4,7, vesipitoisuus märkäpainosta 90,3 % ja kuiva-ainemäärä 114 kg/ suo-m3. Jussinsuolla on jyrsinturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 11 ha. Tämän alueen energiaturvemäärä on 0,18 milj. suo-m3. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,1 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö 50 % käyttökosteudessa on 0,58 MWh. Laskelmissa on käytetty lämpöarvona Ranuan kunnan alueella tutkittujen soiden keskiarvoa. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0. 44

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 19. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Jussinsuolla. 45

Jukka Räisänen 89. Sadinahonsuo Sadinahonsuo (kl. 3524 05, x=7322,5, y=3475,2) sijaitsee noin 7 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo yhtyy länsiosastaan Perimaantaussuohon. Muualta suo rajoittuu moreenimaihin. Suon pohjoisreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 42 tutkimuspistettä ja 49 syvyyspistettä (kuva 20). Tutkimuspisteitä on 5,6/10 ha. Suon pinta-ala on 74 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 36 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 18 ha ja yli 2 m:n aluetta 3 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,0 m ja yli 1,5 m:n syvyisellä alueella 1,7 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 2,2 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 176-180 m. Suo on reuna-alueita lukuun ottamatta luonnontilainen. Pääosa suosta viettää lounaaseen vesien valuessa Perimaantaussuon kautta Tervonjärveen. Tämä osa suosta kuuluu Tervonojan vesistöalueeseen (63.053). Suon koillisosa kuuluu Kuopasojan vesistöalueeseen (64.039), vedet valuvat tältä alueelta itään Kuopasjärveen. Sadinahonsuon suotyypeistä on rämeellä 64 % ja avosuolla 36 %. Suon keskiosissa on avosuota, joka on pääasiassa lyhytkortista nevaa tai varsinaista saranevaa. Suon reunaosat ovat rämettä, suotyyppien ollessa lyhytkortista nevarämettä, varsinaista sararämettä, isovarpurämettä ja tupasvillarämettä. Sadinahonsuon turpeista on rahkavaltaisia 93 % ja saravaltaisia 7 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 52 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- ja rahkaturve. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja energiaturpeen 5,6. Liekoja on hyvin vähän. Pohjamaalaji on hiekkaa tai moreenia. Liejukerrostumia ei esiinny. Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,0 % kuivapainosta, ph-arvo 3,4, vesipitoisuus märkäpainosta 90,3 % ja kuiva-ainemäärä 110 kg/ suo-m3. Sadinahonsuo on matala ja syvempi alue jakautuu useaan eri osaan. Suolla ei ole turveteollista merkitystä. 46

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 20. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Sadinahonsuolla. 47

Jukka Räisänen 90. Perimaantaussuo Perimaantaussuo (kl. 3524 05, x=7320,6, y=3475,3) sijaitsee noin 5 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo ympäröivät moreenisaarekkeet. Pohjoisosastaan se yhtyy Sadinahonsuohon. Suon läpi kulkee metsäautotie. Suolla on 98 tutkimuspistettä ja 145 syvyyspistettä (kuva 21). Tutkimuspisteitä on 5,2/10 ha. Suon pinta-ala on 183 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 79 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 43 ha ja yli 2 m:n aluetta 21 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 m ja yli 1,5 m:n syvyisellä alueella 2,0 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 3,7 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 164-178 m. Suon eteläosa on kokonaan ojitettu. Muualta lähinnä suon reunat on ojitettu. Luonnontilaista aluetta on noin puolet suon pinta-alasta. Suon pinta viettää lounaaseen ja vedet valuvat eteläosasta alkavia ojia pitkin Tervonojaan ja edelleen Kivijärveen. Suo kuuluu Tervonojan vesistöalueeseen (63.053). Perimaantaussuon suotyypeistä on rämeellä 64 % ja avosuolla 36 %. Suon luoteisosassa on laajempi avosuoalue, joka on rimpi-, lyhytkorsi- tai varsinaista saranevaa. Suon koillisosassa on pienempiä avosuoalueita, jotka ovat lyhytkortista ja varsinaista saranevaa. Suon eteläosassa on myös avosuoalue, joka on rimpi- tai varsinaista saranevaa, sekä paikoin rimpilettoa. Suon reunaosat ja keskiosa ovat rämettä, lähinnä ruohoista sararämettä ja lyhytkortista nevarämettä. Aivan reunoilla esiintyy korpi- ja kangasrämettä. Perimaantaussuon turpeista on rahkavaltaisia 55 % ja saravaltaisia 45 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 30 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- ja sararahkaturve. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,4 ja energiaturpeen 5,3. Yleisin pohjamaalaji on moreeni ja hiekka seuraavaksi yleisin. Liekoja on vähän. Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,2 % kuivapainosta, ph-arvo 4,4, vesipitoisuus märkäpainosta 90,6 % ja kuiva-ainemäärä 101 kg/ suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Turveominaisuuksiltaan Perimaantaussuo soveltuu jyrsinturvetuotantoon. Tuotantokelpoista aluetta on kahdessa eri altaassa yhteensä 40 ha, joissa on energiaturvetta 0,46 milj. suo-m3. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,24 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,51 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. 48

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 21. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Perimaantaussuolla. 49

Jukka Räisänen 91. Takalamminsuo Takalamminsuo (kl. 3524 05, x=7323,9, y=3473,8) sijaitsee noin 9 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suota ympäröivät moreenikankaat ja näiden välistä se yhtyy muihin soihin kapeiden suokaistaleiden välityksellä. Suon kaakkoisreunan lähistölle tulee metsäautotie. Suolla on 101 tutkimuspistettä ja 174 syvyyspistettä (kuva 22). Tutkimuspisteitä on 4,8/10 ha. Suon pinta-ala on 209 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 96 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 46 ha ja yli 2 m:n aluetta 25 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 m ja yli 1,5 m:n syvyisellä alueella 2,2 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 3,9 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 162-177 m. Suon keski- ja koillisosa on luonnontilaista. Muualta suo on ojitettu. Pääosa suosta viettää koilliseen ja vedet valuvat pintavalumana tai ojituksia pitkin Takalampeen, josta Takalamminojaa pitkin Kuopasjärveen. Tämä alue kuuluu Kuopasojan vesistöalueeseen (64.039). Suon länsiosa viettää lounaaseen ja vedet valuvat ojia pitkin Tervonojaan. Tämä alue kuuluu Tervonojan vesistöalueeseen (63.053). Takalamminsuon suotyypeistä on rämeellä 73 %, avosuolla 25 % ja turvekankaalla 2 %. Suon pohjoispuolella on avosuoalueita, joissa yleisiä suotyyppejä ovat varsinainen saraneva, rimpineva ja ruohoinen saraneva. Suon eteläpuolella on rämeisiä tyyppejä, kuten varsinainen sararäme, lyhytkortinen nevaräme ja korpiräme. Takalamminsuon turpeista on rahkavaltaisia 83 %, saravaltaisia 16 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 37 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaja rahkaturve. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,5 ja energiaturpeen 5,5. Liekojen määrä on erittäin pieni. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Suon keskiosissa on liejualue, jonka paksuus on enimmillään noin metrin. Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,2 % kuivapainosta, ph-arvo 3,7, vesipitoisuus märkäpainosta 90,6 % ja kuiva-ainemäärä 101 kg/ suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/kg. Takalamminsuon keskiosan yli 1,5 metrin syvyinen 30 ha:n suuruinen alue soveltuu polttoturvetuotantoon. Tämä alue sisältää 0,37 milj. suo-m3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,20 Milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö on käyttökosteudessa 0,56 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0. 50

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 22. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Takalamminsuolla. 51

Jukka Räisänen 92. Kylmäsuo Kylmäsuo (kl. 3524 05, x=7327,5, y=3474,6) sijaitsee noin 10 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajautuu rikkonaisiin moreenisaarekkeisiin, jotka ovat suon eteläosissa kumpumoreenimuodostumia. Suo yhtyy pohjoisosastaan Kylmänpohjanvaaransuohon. Suon itäreunan läheisyyteen tulee metsäautotie. Suolla on 180 tutkimuspistettä ja 303 syvyyspistettä (kuva 23). Tutkimuspisteitä on 4,1/10 ha. Suon pinta-ala on 430 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 187 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 126 ha ja yli 2 m:n aluetta 90 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,3 m ja yli 1,5 m:n syvyisellä alueella 2,7 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 4,7 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 153-165 m. Suo on luoteisosaa lukuun ottamatta luonnontilainen. Suo viettää pääasiassa itään ja vedet valuvat pintavalumana ja itäreunasta alkavaa Kylmäojaa pitkin Saarijärveen. Pääosa suosta kuuluu Portimojärven- Toljanjärven vesistöalueeseen (64.033). Suon aivan eteläosa kuuluu Kuopasojan vesistöalueeseen (64.039), vedet valuvat tältä alueelta ojituksia pitkin itään Kuopasjärveen. Kuivatusta haittaavat suon sisällä oleva Kylmänsuonlampi ja suon itäreunaan sijoittuva Kylmälampi, joka toimii kalankasvatusaltaana. Kylmälammen veden kulkua säännöstellään. Kylmäsuon suotyypeistä on rämeellä 62 %, avosuolla 34 %, korvessa 3 % ja turvekankaalla 1 %. Suon keskiosissa on avosuoalue, joka on pääasiassa rimpinevaa ja varsinaista saranevaa. Reunat ovat rämettä ja suotyypeiltään ne ovat varsinaista sararämettä, korpirämettä ja paikoin jopa lettorämettä. Suon länsiosassa avosuo ja räme vuorottelevat. Avosuotyypeistä varsinainen saraneva ja lyhytkortinen neva ovat yleisimpiä. Rämeet reunustavat avosuoalueita. Rämetyypeistä yleisimpiä ovat varsinainen sararäme, lyhytkortinen nevaräme ja korpiräme. Kylmäsuon turpeista on saravaltaisia 59 %, rahkavaltaisia 39 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- ja sararahkaturve. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja energiaturpeen 4,9. Liekoja on hyvin vähän. Moreeni on yleisin pohjamaalaji ja hiekka seuraavaksi yleisin. Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,7 % kuivapainosta, ph-arvo 4,5, vesipitoisuus märkäpainosta 91,1 % ja kuiva-ainemäärä 91 kg/ suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 %. Kylmäsuolla on sen itäosan yhtenäisellä yli 1,5 m:n alueella polttoturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 60 ha. Käyttökelpoiset turvevarat ovat 1,18 milj. suo-m3. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,56 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on 0,47 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.15. 52

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 23. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijoittuminen Kylmäsuolla. 53

Jukka Räisänen 93. Taka-aapa Taka-aapa (kl. 3524 03, x=7334,4, y=3466,3) sijaitsee noin 25 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo ympäröivät moreenikankaat ja pohjoisosastaan se liittyy Mokonaapaan. Kulkuyhteydet ovat heikohkot, koska Taka-aavalle ei ole välitöntä tieyhteyttä. Suolla on 54 tutkimuspistettä ja 72 syvyyspistettä (kuva 24). Tutkimuspisteitä on 5,1/10 ha. Suon pinta-ala on 106 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 52 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 32 ha ja yli 2 m:n aluetta 19 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 m ja yli 1,5 m:n syvyisellä alueella 2,3 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 3,7 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 152-159 m. Suo on pääasiassa luonnontilainen. Pääosa suosta viettää itään ja vedet laskevat pintavalumana ja ojituksia pitkin Portimojärveen. Tämä alue kuuluu Portimojärven- Tolvanjärven vesistöalueeseen (64.033). Suon pohjoisosa viettää pohjoiseen ja vedet valuvat ojia pitkin Ylijokeen. Pohjoisalue kuuluu Ylijoen vesistöalueeseen (64.037). Suon eteläosa viettää etelään ja vedet valuvat ojia pitkin Välilampeen. Eteläosa kuuluu Väliojan vesistöalueeseen (64.037). Kuivatusmahdollisuudet ovat suon pohjan epätasaisuuden takia melko huonot. Taka-aavan suotyypeistä on rämeellä 56 %, avosuolla 41 % ja korvessa 3 %. Taka-aavan keskiosassa on avosuoalue, joka on pääasiassa rimpinevaa sekä varsinaista saranevaa. Suon eteläosa ja reunaosat ovat rämettä. Eteläosassa on tupasvillarämeojikkoa ja pallosararämettä. Reunaosissa on pallosararämettä, varsinaista sararämettä ja korpirämettä. Taka-aapan turpeista on saravaltaisia 66 % ja rahkavaltaisia 34 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 %, varpujen jäännöksiä sisältäviä 7 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 1 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvetyypit ovat rahkasara- ja sararahkaturve. Rahkavaltaisia turpeita esiintyy pääasiassa suon keski- ja itäosissa. Heikosti maatuneen pintaturpeen osuus on suuri koko suon alueella. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,5 ja energiaturpeen 4,4. Liekoja on hyvin vähän. Pohjamaalaji on lähes kokonaan moreenia, hiekkapohjaisia alueita on hieman. Liejukerrokset ovat ohuita, mutta suon eteläpuolelle sijoittuvan altaan pohjalla liejun paksuus on yli metrin. Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,9 % kuivapainosta, ph-arvo 4,1, vesipitoisuus märkäpainosta 93,1 % ja kuiva-ainemäärä 74 kg/suo-m3 Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Taka-aavalla on jyrsinturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 30 ha ja käyttökelpoiset turvevarat ovat 0,43 milj suo-m3. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,17 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on 0,38 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. Suon pohja on keskiosasta epätasainen, eikä turvekerrostumaa pystytä kuivaamaan kokonaan. 54

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 24. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Taka-aavalla. 55

Jukka Räisänen 94. Suhangonsuo Suhangonsuo (kl. 3524 03, x=7332,9, y=3466,8) sijaitsee noin 22 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Pohjoisessa ja etelässä suo rajoittuu moreenikankaisiin, lännessä Suhankolampeen ja idässä Tulussuohon. Suon itäreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 49 tutkimuspistettä ja 63 syvyyspistettä (kuva 25). Tutkimuspisteitä on 5,8/10 ha. Suon pinta-ala on 84 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 55 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 39 ha ja yli 2 m:n aluetta 20 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 m ja yli 1,5 m:n syvyisellä alueella 2,1 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 3,0 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 147-152 m. Suo on melkein luonnontilainen. Suon länsiosa viettää länteen ja vedet valuvat Suhankolampeen, josta edelleen Simojokeen. Tämä alue kuuluu Väliojan vesistöalueeseen (64.036). Muu alue suosta viettää kaakkoon ja vedet valuvat ojia pitkin Simojokeen. Alue kuuluu Rovastinahon vesistöalueeseen (64.032). Kuivatusta haittaa Suhankolampi. Suhangonsuon suotyypeistä on rämeellä 51 %, avosuolla 45 % ja korvessa 4 %. Suon keskiosat ovat avosuota, suotyyppien ollessa rimpinevaa, lyhytkortista nevaa tai varsinaista saranevaa. Reunaosat ovat erilaisia rämeitä, kuten pallosararämettä, varsinaista sararämettä ja korpirämettä. Suhangonsuon turpeista on saravaltaisia 78 %, rahkavaltaisia 21 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Varpujen jäännöksiä lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 % ja tupasvillaa sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Turve on pääasiassa rahkasaraturvetta. Heikosti maatunut pintakerros on paksu. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,1 ja energiaturpeen 4,2. Liekoja on hyvin vähän. Pohjamaalaji on lähes kokonaan moreenia. Liejukerroksia on melko paljon, syvimmät kerrostumat sijoittuvat Suhankolammen läheisyyteen. Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,1 % kuivapainosta, ph-arvo 4,5, vesipitoisuus märkäpainosta 91,1 % ja kuiva-ainemäärä 93 kg/suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Suhangonsuolla on 30 ha jyrsinturvetuotantoon soveltuvaa aluetta. Käyttökelpoiset turvevarat ovat 0,40 milj. suo-m3. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,20 milj. MWh. Yhden suokuution sisältämä energiasisältö käyttökosteudessa on 0,50 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0. Suon länsiosan yli 1,5 metrin syvyistä aluetta ei suositella turvetuotantoon Suhankolammesta johtuvien kuivatusongelmien sekä paksujen liejukerrosten takia. 56

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 25. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijoittuminen Suhangonsuolla. 57

Jukka Räisänen 95. Hartaansuo Hartaansuo (kl. 3524 03, x=7331,4, y=3467,0) sijaitsee noin 20 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajautuu moreenimaihin. Suon pohjoisosan läpi kulkee metsäautotie. Suolla on 61 tutkimuspistettä ja 97 syvyyspistettä (kuva 26). Tutkimuspisteitä on 6,5/10 ha. Suon pinta-ala on 146 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 108 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 85 ha ja yli 2 m:n aluetta 61 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,8 m ja yli 1,5 m:n syvyisellä alueella 2,5 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 3,9 m Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 150-152 m. Suon pinta-alasta yli puolet on luonnontilaista aluetta. Suon pinta viettää etelään ja vedet laskevat ojia pitkin Simojokeen. Suo kuuluu Rovastinahon vesistöalueeseen (64.032). Suo on hyvin tasainen, mikä heikentää hieman suon kuivatettavuutta. Lisäksi suon itäpuolella sijaitsee pieni Kiveslampi. Hartaansuon suotyypeistä on rämeellä 48 %, avosuolla 36 % ja korvessa 16 %. Suon eteläosassa on avosuoalue, joka on pääasiassa rimpi- ja lyhytkortista nevaa. Suon pohjoisosa ja reuna-alueet ovat rämettä. Rämeistä yleisimmät ovat varsinainen sararäme, korpiräme ja tupasvillaräme. Kangaskorpia esiintyy aivan reuna-alueilla. Hartaansuon turpeista on rahkavaltaisia 52 %, saravaltaisia 40 % ja ruskosammalvaltaisia 8 %. Varpujen jäännöksiä lisätekijänä sisältäviä turpeita on 10 %, tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä 9 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 1 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvetyypit ovat sararahka- ja rahkasaraturve. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,6 ja energiaturpeen 4,4. Liekoja on hyvin vähän. Hiekka on selvästi yleisin pohjamaalaji. Lohkareiden määrä suon pohjalla on varsin runsas. Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,5 % kuivapainosta, ph-arvo 4,1, vesi pitoisuus märkäpainosta 92,1 % ja kuiva-ainemäärä 86 kg/ suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 %. Suolla on jyrsinturpeeksi soveltuvaa aluetta yhteensä 70 ha. Tämän energiaturvemäärä on 1,12 milj. suo-m3. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,44 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on 0,40 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Tuotantoa haittaa jonkin verran Kiveslammen sijainti suon syvällä alueella. 58

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 26. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Hartaansuolla. 59

Jukka Räisänen 96. Kivessuo Kivessuo (kl. 3524 02, x=7329,7, y=3466,7) sijaitsee noin 19 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajautuu pääasiassa moreenimaihin. Itäosastaan suo jatkuu matalaturpeisena soistumana. Suon eteläosan tuntumassa kulkee maantie. Suolla on 32 tutkimuspistettä ja 43 syvyyspistettä (kuva 27). Tutkimuspisteitä on 4,9/10 ha. Suon pinta-ala on 65 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 41 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 32 ha ja yli 2 m:n aluetta 25 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,8 m ja yli 1,5 m:n syvyisellä alueella 2,8 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 4,6 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 142-147 m. Suosta noin puolet on luonnontilaista. Suon pinta viettää lounaaseen ja vedet valuvat ojia pitkin Simojokeen. Suo kuuluu Rovastinahon vesistöalueeseen (64.032). Kivessuon suotyypeistä on avosuolla 44 %, rämeellä 25 %, korvessa 9 % ja pellolla 3 %. Suon keskiosa on ruohoista saranevaa. Suon reunaosat ovat rämettä, lähinnä ruohoista sararämettä tai ruoho- ja heinäkorpea. Suon eteläosa on ojitettua rämettä, ollen suotyypeiltään isovarpuräme muuttumaa ja ruohoisen sararämeen muuttumaa. Suon eteläosassa on peltoa. Kivessuon turpeista on saravaltaisia 90 %, rahkavaltaisia 7 % ja ruskosammalvaltaisia 3 %. Varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on 13 % ja puun jäännöksiä sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suon turvetyypeistä pääosa on rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,4 ja energiaturpeen 4,3. Liekoja on erittäin vähän. Hieta ja hiekka ovat yleisimmät pohjamaalajit. Ohuita liejukerrostumia esiintyy vähäisiä määriä. Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,9 % kuivapainosta, ph-arvo 4,5, vesipitoisuus märkäpainosta 91,4 % ja kuiva-ainemäärä 93 kg/suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Suolla on yli 1,5 metriä syvää aluetta 32 ha ja se soveltuu kokonaan jyrsinturvetuotantoon. Energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta on 0,69 milj. suo-m3. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,33 Milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on 0,47 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0. 60

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 27. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Kivessuolla. 61

Jukka Räisänen 97. Sääskisuo Sääskisuo (kl. 3524 05, x=7326,5, y=3471,9) sijaitsee noin 13 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu moreenisaarekkeisiin. Suon kaakkoisosan moreenisaaret ovat kumpumoreenimuodostumia. Suon sisällä on kolme lampea. Suon pohjoisosan lähistöllä kulkee maantie. Suolla on 214 tutkimuspistettä ja 325 syvyyspistettä (kuva 28). Tutkimuspisteitä on 3,8/10 ha. Suon pinta-ala on 550 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 329 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 230 ha ja yli 2 m:n aluetta 146 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 m ja yli 1,5 m:n syvyisellä alueella 2,3 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 4,0 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 162-169 m. Suon pohjois- ja lounaisosat on ojitettu. Suon pääasiallinen viettosuunta on luoteeseen ja vedet valuvat sääskilampien kautta ja ojituksia pitkin Simojokeen. Tämä alue kuuluu Rovastinahon vesistöalueeseen (64.032). Suon lounaisosa viettää länteen ja vedet valuvat ojia pitkin Nuupasjärveen. Alue kuuluu Nuupasjoen vesistöalueeseen (63.054). Kuivatusmahdollisuudet ovat melko vaikeat johtuen suon keskellä olevista lammista. Sääskisuon suotyypeistä on rämeellä 53 %, avosuolla 45 % ja korvessa 2 %. Suon avosuoalueet ovat yleensä rimpinevaa tai varsinaista saranevaa. Rämeiset alueet ovat yleensä korpirämettä tai varsinaista sararämettä. Pohjoisosissa on yleisesti tupasvillarämettä. Lettoja esiintyy myös jonkin verran, ne sijaitsevat lampien lähistöllä. Sääskisuon turpeista on saravaltaisia 71 %, rahkavaltaisia 28 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Yleisin turvetyyppi on rahkasaraturve. Tämän jälkeen yleisimmät ovat sararahka- ja ruskosammalsaraturve. Rahkavaltaisia turpeita esiintyy lähinnä suon reuna-alueilla. Ruskosammalta esiintyy lähinnä syvien turvekerrosten pohjaosissa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja energiaturpeen 4,8. Liekoja on hyvin vähän. Hiekka ja moreeni ovat yleisimmät pohjamaalajit. Lohkareita on jonkin verran turpeen alla. Liejukerrostumia on suon lounaisosassa ja lampien ympäristössä. Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu seitsemältä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,6 % kuivapainosta, ph-arvo 4,1, vesipitoisuus märkäpainosta 91,8 % ja kuiva-ainemäärä 86 kg/suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 %. Suolla on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta 130 ha. Tällä alueella energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta on 2,02 milj. suo-m3. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,90 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on 0,44 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.20. Suon energiaturvekäyttöön soveltuvaa aluetta pienentää suon rikkonaisuus sekä lampien sijoittuminen suon syville alueille. 62

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 28. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Sääskisuolla. 63

Jukka Räisänen 98. Tulussuo Tulussuo (kl. 3524 03, x=7332,7, y=3468,3) sijaitsee noin 21 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo sijoittuu moreenikankaiden ja Simojoen väliin sekä yhtyy pohjoisessa Portimolehdonsuohon ja lännessä Suhangonsuohon. Suon lounaisosaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 36 syvyyspistettä (kuva 29). Tutkimuspisteitä on 4,2/10 ha. Suon pinta-ala on 60 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 28 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 19 ha ja yli 2 m:n aluetta 8 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 m ja yli 1,5 m:n syvyisellä alueella 2,0 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 2,8 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 141-147 m. Suo on harvakseltaan ojitettu. Suon pinta viettää itään ja vedet valuvat ojia pitkin Simojokeen. Suo kuuluu Portimojärven-Toljanjärven vesistöalueeseen (64.033). Tulussuon suotyypeistä on avosuolla 56 %, rämeellä 40 % ja turvekankaalla 4 %. Suon keskiosat ovat avosuota, lähinnä rimpinevaa, paikoin myös lyhytkortista nevaa sekä varsinaista saranevaa. Suon reunaosat ovat rämettä, lähinnä pallosararämettä sekä varsinaista sararämettä. Tulussuon turpeista on saravaltaisia 82 % ja rahkavaltaisia 18 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 6 %, varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita 4 % ja puun jäännöksiä sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Selvästi yleisin turvetyyppi on rahkasaraturve. Rahkavaltaisia turpeita esiintyy lähinnä suon pohjoisosissa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,4 ja energiaturpeen 4,4. Liekoja on hyvin vähän. Pohjamaalaji on pääosin moreenia. Suon koillisosassa pohjamaana on jonkin verran savea. Liejukerroksia esiintyy suon etelä- ja koillisosissa. Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 6,2 % kuivapainosta, ph-arvo 4,5, vesipitoisuus märkäpainosta 90,0 % ja kuiva-ainemäärä 104 kg/ suo-m3. Tulussuolla on energiaturvekäyttöön soveltuvaa aluetta 17 ha, ja sen turvemäärä on 0,20 milj. suom3. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,11 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on 0,53 MWh. Laskelmissa on käytetty lämpöarvona Ranuan kunnan alueella tutkittujen soiden keskiarvoa. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A8.0. 64

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 29. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Tulussuolla. 65

Jukka Räisänen 99. Portimolehdonsuo Portimonlehdonsuo (kl. 3524 03, x=7333,7, y=3468,3) sijaitsee noin 23 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu länsiosastaan Portimojärveen ja muualta moreenimaihin. Eteläosastaan suo yhtyy Tulussuohon. Suon luoteisosaan tulee metsäautotie. Suolla on 92 tutkimuspistettä ja 108 syvyyspistettä (kuva 30). Tutkimuspisteitä on 4,2/10 ha. Suon pinta-ala on 60 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 28 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 19 ha ja yli 2 m:n aluetta 8 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 m ja yli 1,5 m:n syvyisellä alueella 2,0 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 2,8 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 142-147 m. Suosta on ojitettu vajaat puolet. Suon pinta viettää länteen. Vedet valuvat pintavalumana Portimojärveen. Suo kuuluu Portimojärven- Toljanjärven vesistöalueeseen (64.033). Kuivatusmahdollisuudet ovat Portimojärven takia huonot. Portimonlehdonsuon suotyypeistä on rämeellä 71 %, avosuolla 17 %, korvessa 9 % ja turvekankaalla 3 %. Suon pohjois- ja eteläosissa on kaksi yhtenäistä avosuoaluetta, jotka ovat pääasiassa lyhytkortista nevaa sekä varsinaista saranevaa. Suurin osa suosta on rämettä, joka on pääasiassa varsinaista sararämettä ja kangas- sekä korpirämettä. Portimonlehdonsuon turpeista on saravaltasia 70 %, rahkavaltaisia 29 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Varpua lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 %, tupasvillan jäännöksiä sisältäviä turpeita 7 % ja puun jäännöksiä sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvetyypit ovat rahkasara- ja sararahkaturve. Rahkaturpeita esiintyy reunojen rämealueilla. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,9 ja energiaturpeen 4,4. Liekoja on vähän. Pohjamaalaji on lähes kokonaan moreenia. Paksuja liejusavikerroksia esiintyy pohjamaalajin päällä lähes koko suon alueella. Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 12,7 % kuivapainosta, ph-arvo 4,4, vesipitoisuus märkäpainosta 89,3 % ja kuiva-ainemäärä 123 kg/ suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Korkeiden tuhkapitoisuuksien ja kuivatusvaikeuksien takia suo ei sovellu turvetuotantoon. 66

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Kuva 30. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Portimolehdonsuolla. 67

Jukka Räisänen 100. Mokonaapa Mokonaapa (kl. 3524 03, x=7335,4, y=3464,9) sijaitsee noin 25 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo on moreenimaiden ympäröimä. Metsäautotie kulkee suon läpi. Suolla on 64 tutkimuspistettä ja 73 syvyyspistettä (kuva 31). Tutkimuspisteitä on 2,9/10 ha. Suon pinta-ala on 171 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 37 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 17 ha ja yli 2 m:n aluetta 8 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,8 m ja yli 1,5 m:n syvyisellä alueella 2,1 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 3,3 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 151-164 m. Suo on melkein kokonaan ojitettu. Suo viettää koilliseen. Vedet valuvat koillisosan ojia pitkin Ylijokeen. Suo kuuluu Ylijoen vesistöalueeseen (64.037). Mokonaapan suotyypeistä on rämeellä 41 %, avosuolla 40 %, pellolla 13 %, korvessa 3 % ja turvekankaalla 3 %. Suon keskiosat ovat avonaisia. Osa avosuoalueesta on peltoa ja osa rimpinevaa, ruohoista saranevaa sekä varsinaista saranevaa. Suon koillisosassa on kytöheittoa. Suon reunaosat ovat rämeitä, jotka ovat lähinnä pallosararämettä, kangasrämettä sekä varsinaista sararämettä. Ohuita liejukerroksia on suon keskiosassa. Mokonaapan turpeista on saravaltaisia 87 %, rahkavaltaisia 12 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 6 %, varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita 6 % ja puun jäännöksiä sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suon turve on lähes kokonaan rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja energiaturpeen 4,2. Liekoja on hyvin vähän. Pohjamaa on moreenia. Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,5 % kuivapainosta, ph-arvo 4,3, vesipitoisuus märkäpainosta 92,9 % ja kuiva-ainemäärä 92 kg/suo-m3. Mokonaapa on suurimmalta osin matala, joten se ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 31. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Mokonaapalla. 68

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 101. Suhankolamminsuo Suhankolamminsuo (kl. 3524 03, x=7333,4, y=3464,9) sijaitsee noin 23 km Ranuan keskustasta luoteeseen. Suo rajautuu moreenimaihin, paitsi suon itäosa, joka rajautuu Suhankolampeen. Suon länsipuolen moreenisaarekkeet ovat kumpumoreenimuodostumia. Suon lounaisosan läpi kulkee metsäautotie. Suolla on 64 tutkimuspistettä ja 80 syvyyspistettä (kuva 32). Tutkimuspisteitä on 4,1/10 ha. Suon pinta-ala on 165 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 98 ha, yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 76 ha ja yli 2 m:n aluetta 47 ha. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,8 m ja yli 1,5 m:n syvyisellä alueella 2,1 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 4,4 m. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 147 160 m. Suo on koillis- ja lounaisosaa lukuun ottamatta luonnontilainen. Suon pinta viettää itään kohti Suhankolampea ja vedet valuvat luonnonojia pitkin Suhankolampeen, josta Väliojaa pitkin Simojokeen. Suo kuuluu Väliojan vesistöalueeseen (64.036). Suhankolamminsuon suotyypeistä on avosuolla 64 %, rämeellä 33 %, ja korvessa 3 %. Suon keskiosa on avosuota. Valtaosa siitä on rimpinevaa tai varsinaista saranevaa, paikoin myös ruohoista saranevaa. Avosuota reunustavat erityyppiset rämeet, jotka ovat lähinnä ruohoista sararämettä, pallosararämettä sekä kangasrämettä. Suhankolamminsuon turpeista on saravaltaisia 80 %, rahkavaltaisia 20 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Puun jäännöksiä lisätekijänä sisältäviä turpeita on 7 %, tupasvillan jäännöksiä sisältäviä turpeita 4 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraja saraturve. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2.4 ja energiaturpeen 4,3. Moreeni on selvästi yleisin ja hiekka seuraavaksi yleisin pohjamaalaji. Ohuehkoja liejukerroksia on suon keskiosissa. Suhankolammen läheisyydessä on paksuja liejukerroksia. Liekoja on hyvin vähän. Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 6,1 % kuivapainosta, ph-arvo 4,6, vesipitoisuus märkäpainosta 91,1 % ja kuiva-ainemäärä 91 kg/suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,31 %. Suhankolamminsuolla on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta 60 ha ja käyttökelpoiset turvevarat 1,04 milj. suo-m3. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,47 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on 0,45 MWh. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A8.0, Q8.0, S0.35. Turvetuotantoa vaikeuttavana tekijänä on alueen rikkonaisuus. Myös rikkipitoisuus toisella näytepisteellä ylittää lievästi ilmoitusrajan (0,3 %). 69

Jukka Räisänen Kuva 32. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Suhankolamminaavalla. 70

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 TULOSTEN TARKASTELU Suot ja niiden turvekerrostumat Ranuan maapinta-ala on 3465 km2. Ranualla vuonna 1984 tutkittujen soiden kokonaispinta-ala on 5 935 hehtaaria ja niiden keskikoko 205 hehtaaria. (taulukko 1.) Suurimmat suot ovat Heinisuo (1129 ha), Sääskisuo (550 ha) ja Kylmäsuo (430 ha). Soiden painotettu keskisyvyys on 1,4 metriä. Suurin tavattu turvepaksuus on Kylmäsuolla, 4,7 metriä. Yli metrin syvyisiä alueita on 3 250 hehtaaria, yli 1,5 metrin alueita 2 282 ha ja yli kahden metrin alueita 1 490 ha. Aikaisemmin julkaistussa Ranualla tutkitut suot ja niiden turvevarat osa 1- raportissa (Maunu 1985) käsitellyt 72 Ranuan suota mukaan laskien on Ranualta nyt raportoitu yhteensä 101 suota, pintaalaltaan 61 233 hehtaaria. Kallioperältään tutkimusalue kuuluu Pudasjärven arkeeiseen alueeseen (Lehtinen ym.1998). Pääkivilajeina ovat granitoidiset gneissit ja migmatiitit sekä niiden sisään sulkeutuvat amfiboliitit. Topografialtaan alue on varsin tasainen, mikä on yhtenä syynä alueen suurelle soistumisasteelle. Maaperä on enimmäkseen moreenia. Kumpumoreenimuodostumia esiintyy jonkin verran tutkimusalueen pohjoisosissa. Tutkimusalueen eteläosassa kulkee pieni ja katkonainen harjumuodostuma (Johansson ym. 2005). Jäätikön vetäydyttyä alueelta noin 10 500 vuotta sitten alue peittyi alavimmilta osiltaan Ancylusjärveksi nimetyn Itämerenvaiheen peittoon (Johansson ym. 2005). Ancylusjärven jälkeensä jättämiä savija hiesukerroksia esiintyy useiden soiden pohjilla. Lisäksi rantavoimat huuhtoivat järvivaiheen aikana rinteitä, jolloin tulevien suoaltaiden pohjille huuhtoutui hieta- ja hiekkakerroksia. Ancylusjärvivaiheen päätyttyä alueella hieman yli 9000 vuotta sitten käynnistyi soistuminen alavilta alueilta ja maaston painanteista. Osa soista on syntynyt vesistön umpeenkasvun seurauksena, mistä kertoo soiden pohjalla oleva liejukerrostuma. Liejupohjaisia soita on noin 6 % tutkitusta suoalasta. Yleisin pohjamaalaji on moreeni (47 %). Sen jälkeen hiekka (42 %) ja hieta (4 %). Suurin osa soista kuuluu Simojoen päävesistöalueeseen. Tutkimusalueen eteläosan suot sijoittuvat Kuivajoen päävesistöalueeseen. Suot sijoittuvat korkeustasolle, joka on 129-180 metriä merenpinnan yläpuolella. Tutkitusta suopinta-alasta on ojitettu 32 %. Rämeitä on 51 %, avosoita 37 %, turvekankaita ja peltoja 7 % sekä korpia 5 %. Yleisimpiä suotyyppejä ovat avosuoalueilla rimpineva, ruohoinen saraneva ja varsinainen saraneva. Puustoisilla alueilla esiintyy yleisesti pallosararämettä, tupasvillarämettä ja varsinaista saranevarämettä. Ravinteikkaimpien suotyyppien, lettojen määrä on hyvin vähäinen. Suoyhdistymätyyppijaotuksen mukaan Ranuan alue kuuluu Peräpohjolan aapasoihin, eli ns. sara-aapojen alueeseen, joille on tyypillistä suhteellisen kuivat, laajalti välipintaiset suot (Ruuhijärvi 1983). Turpeista on saravaltaisia 64 %, rahkavaltaisia 34 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (37 %), sararahkaturve (23 %) ja saraturve (10 %). Turpeen seassa olevista lisätekijöistä on yleisin varpuaines, jota esiintyy 12 %:ssa turpeista. Tupasvillan jäänteitä esiintyy 9 %:ssa ja puuainesta 2 %:ssa turpeista. Turvekerroksessa olevan maatumattoman puuaineksen eli liekojen määrä on tutkituilla soilla erittäin vähäinen. Turpeiden keskimääräinen maatuneisuus on 4,3 ja energiaturpeeksi sopivien 4,6. Laboratoriomääritysten tulokset Laboratoriomäärityksiä varten Ranualla otettiin vuoden 1984 tutkimusten yhteydessä 29 suolta yhteensä 61 näytepisteeltä 854 turvenäytettä. Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin turpeen fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia. Energiaturpeeksi soveltuvien turpeiden ph-luku on keskimäärin 4,5, tuhkapitoisuus 4,9 % kuivapainosta ja vesipitoisuus 90,7 % märkäpainosta. Suo-m3:ssä on kuiva-ainetta keskimäärin 98 kg. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/ kg. Tuotantokelpoisten soiden näytteistä määritetty rikkipitoisuus on keskimäärin 0,23 % kuiva-aineesta. 71

Jukka Räisänen Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Raportissa käsitellyistä soista on tällä hetkellä turvetuotantoa Honkisuolla. Muualla Ranuan kunnan alueella on tällä hetkellä turvetuotantoa 7:llä suolla: Karttalehdellä 352401 Näätäaapa; karttalehdellä 352207 Lumiaapa; karttalehdellä 352208 Hirviojanaapa; karttalehdellä 352408 Raakunsuo; karttalehdellä 352404 Karsikkosuo; karttalehdellä 352309 Sääskisuo ja karttalehdellä 352311 Tuomisuo. Tutkituista soista on turvelajin, maatuneisuuden ja turvemäärän perusteella energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita 23 suolla yhteensä 1741 hehtaaria. Tämä on noin 29 % tutkitusta suoalasta. Soista 6 todettiin turvekerrostuman mataluuden, suon rikkonaisuuden, kuivatusongelmien tai korkeiden tuhkapitoisuuksien takia turvetuotantoon kelpaamattomiksi. Suot eivät sijoitu soidensuojelualueille. Kasvu/ ympäristöturvetuotantoon soveltuvia turpeita on hyvin vähän. Ainoastaan Kirkisensuolta löytyy pienehkö alue ympäristöturpeeksi kelpaavaa rahkaturvetta. Tuotantoon soveltuvat suot on esitelty taulukossa 2. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on 30,20 milj. suo-m3. Turpeen kuiva-ainemäärä on 2,80 milj. tn. Turpeen energiasisältö on 16,30 milj. MWh ja 50 %:n käyttökosteudessa 14,08 milj. MWh. Yhden suo-m3:n sisältämä energiamäärä on keskimäärin 0,49 MWh 50 %:n käyttökosteudelle laskettuna. 72

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 KIRJALLISUUSLUETTELO Ekholm, M., 1993. Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja. Sarja 126. 163 s. Energiaturpeen laatuohje 2006. Polttoaineluokitus ja laadunmääritys, näytteenotto ja ominaisuuksien määritys. Nordic Innovation centre 2006. Nordtest, NT ENVIR 009. Method 23 s. Hänninen, P., Toivonen, T. ja Grundström, A. 1983. Turvetutkimusten laskentamenetelmät. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti P 13.4/ 83/131. 30 s. Johansson, P. (toim.); Kujansuu, R. (toim.); Eriksson, B., Grönlund, T., Kejonen, A., Maunu, M., Mäkinen, K., Saarnisto, M., Virtanen, K., Väisänen, U., 2005. Pohjois-Suomen maaperä : maaperäkarttojen 1:400 000 selitys. Espoo: Geologian tutkimuskeskus. 236 s. Lappalainen, E. ja Pajunen, H., 1980. Lapin turvevarat, yhteenveto vuosina 1962-1975 Lapissa tehdyistä turvetutkimuksista. 229 s. Lappalainen, E., Sten, C-G. ja Häikiö, J., 1984. Turvetutkimusten maasto-opas. Geologian tutkimuskeskus, Opas N:o 12. 62 s. Maunu, M., 1985. Ranualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. Geologian tutkimuskeskus, maaperäosasto, raportti P 13.4/85/177. 234 s. Pohjois-Suomen ympäristölupavirasto, 2005. YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS, Nro 55/05/1 Ruuhijärvi, R. 1983. Suomen suoyhdistymätyypit. Suomen suot ja niiden käyttö. Suoseura ry. Helsinki. S. 24-28. Virtanen, K.,Hänninen, P., Kallinen, R-K., Vartiainen, S., Herranen, T., Jokisaari, R., 2003. Suomen turvevarat 2000. Geologian tutkimuskeskus. Tutkimusraportti 156. 101 s. Väyrynen, T., Aaltonen, R., Haavikko, H., Juntunen, M., Kalliokoski, K., Niskala, A.-L. ja tukiainen, O. 2008. Turvetuotannon ympäristönsuojeluopas. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. 87 s. 73

Jukka Räisänen Taulukko 1. Ranualla tutkittujen soiden pinta-ala, turvekerrostumien paksuus, maatuneisuus ja turvemäärä. Suon Suon nimi Kartta- Pinta- Keskisyvyys (m) Yht. Keskimaat. Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) nro lehti ala (ha) S1-3 S4 S5-10 (m) S5-10 Koko S1-3 S4 S5-10 Yht C1-10 C1-10 suo C1-10 1 Nuupaskummunsuo 352402 153 0,1 0,1 1,5 1,7 4,5 4,3 0,11 0,11 2,29 2,51 2 Honkisuo 352306 413 0,0 0,2 1,3 1,5 4,4 4,2 0,.20 0,65 5,44 6,29 3 Kirkisensuo 352306 302 0,1 0,2 0,7 1,0 4,6 4,2 0,29 0,53 2,14 2,96 4 Heinisuo 352404 1129 0,1 0,1 1,7 1,9 4,6 4,4 0,92 1,57 1,.34 21,83 5 Puuroräme 352404 169 0,1 0,1 0,7 0,9 4,7 4,4 0,11 0,19 1,27 1,57 6 Pyöriäsuo 352404 311 0,1 0,2 1,0 1,3 4,6 4,4 0,22 0,45 3,23 3,90 7 Hirsisuo 352404 171 0,0 0,3 1,0 1,3 4,5 4,2 0,06 0,42 1,73 2,21 8 Hirsimaantaussuo 352404 112 0,0 0,2 0,9 1,1 3,7 3,5 0,02 0,16 1,07 1,25 9 Joutensuo 352404 77 0,1 0,1 1,0 1,2 4,5 4,4 0,05 0,08 0,82 0,95 10 Varpusuo 352404 46 0,0 0,1 0,8 1,0 4,6 4,3 0,02 0,06 0,36 0,44 11 Jänismaansuo 352405 104 0,0 0,1 0,8 0,9 4,6 4,5 0,00 0,08 0,84 0,91 12 Juustosuo 352402 119 0,1 0,1 0,8 1,0 4,2 3,9 0,11 0,11 0,97 1,19 13 Härkäpuronsuo 352402 97 0,1 0,2 1,5 1,8 4,2 4,0 0,09 0,17 1,52 1,78 14 Ylilamminsuo 352405 133 0,0 0,1 0,8 0,9 5,5 5,3 0,04 0,09 1,10 1,23 15 Latvasuo 352405 92 0,0 0,1 1,0 1,1 5,4 5,2 0,03 0,11 0,91 1,05 16 Jussinsuo 352404 66 0,1 0,2 0,7 1,0 4,8 4,3 0,06 0,09 0,51 0,66 17 Sadinahonsuo 352405 74 0,2 0,2 0,6 1,0 5,6 4,6 0,18 0,15 0,39 0,72 18 Perimaantaussuo 352405 183 0,1 0,1 0,9 1,1 5,3 4,9 0,12 0,27 1,57 1,94 19 Takalamminsuo 352405 209 0,1 0,2 0,8 1,1 5,5 5,0 0,28 0,36 1,63 2,27 20 Kylmäsuo 352405 430 0,1 0,2 1,1 1,3 4,9 4,6 0,52 0,43 4,46 5,41 21 Taka-aapa 352403 106 0,0 0,2 0,9 1,2 4,4 3,9 0,04 0,26 1,01 1,31 22 Suhangonsuo 352403 84 0,0 0,2 1,2 1,4 4,2 4,0 0,02 0,12 1,04 1,18 23 Hartaansuo 352403 146 0,1 0,3 1,4 1,8 4,4 4,0 0,15 0,45 1,99 2,59 24 Kivessuo 352402 65 0,0 0,1 1,7 1,8 4,3 4,2 0,00 0,04 1,11 1,15 25 Sääskisuo 352405 550 0,1 0,1 1,2 1,4 4,8 4,5 0,76 0,64 6,35 7,75 26 Tulussuo 352403 60 0,0 0,1 1,0 1,1 4,4 4,2 0,02 0,04 0,60 0,66 27 Portimolehdonsuo 352403 198 0,0 0,2 1,0 1,2 4,4 4,1 0,03 0,37 1,98 2,38 28 Mokonaapa 352403 171 0,0 0,0 0,8 0,8 4,2 4,2 0,00 0,08 1,26 1,34 29 Suhankolamminsuo 352403 165 0,0 0,1 1,3 1,4 4,3 4,1 0,02 0,19 2,15 2,36 YHTEENSÄ/ KA 5935 0,1 0,2 1,0 1,3 4,6 4,3 4,47 8,27 69,08 81,79 74

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 Taulukko 2. Suot (nro ja nimi), joilla on käyttökelpoisia turvevaroja: 1 = käyt tökelpoinen pinta-ala (ha), 2 = käyttökelpoinen energiaturvemäärä (milj. suo-m 3 ), 3 = vastaava kuiva-ainesisältö (mil j. t), 4 = kuivan turpeen energiasisältö (milj. MWh), 5 = 50% :n kosteudessa olevan turpeen energiasisältö (milj. MWh ), 6 = energiamäärä (MWh) / suo-m 3 :n turvesisältö (50 %:n käyttökosteudessa). Suon nimi 1 2 3 4 5 6 1. Nuupaskummunsuo 65 1,130 0,100 0,568 0,500 0,44 2. Honkisuo 170 2,978 0,265 1,574 1,394 0,47 3. Kirkisensuo 65 0,760 0,075 0,454 0,402 0,53 4. Heinisuo 620 12,559 1,152 6,593 5,811 0,46 5 Puuroräme 36 0,610 0,061 0,350 0,323 0,53 6. Pyöriäsuo 90 1,300 0,147 0,843 0,744 0,57 7. Hirsisuo 60 0,925 0,093 0,541 0,479 0,52 9. Joutensuo 29 0,405 0,043 0,254 0,225 0,56 10. Varpusuo 11 0,154 0,019 0,113 0,099 0,64 11. Jänismaansuo 18 0,270 0,023 0,133 0,117 0,43 13. Härkäpuronsuo 40 0,693 0,068 0,395 0,349 0,50 15. Latvasuo 27 0,324 0,033 0,192 0,169 0,52 16. Jussinsuo 11 0,176 0,020 0,117 0,103 0,58 18. Perimaantaussuo 40 0,463 0,045 0,271 0,240 0,51 19. Takalamminsuo 30 0,366 0,038 0,229 0,203 0,56 20. Kylmäsuo 60 1,183 0,109 0,633 0,559 0,47 21. Taka-aapa 30 0,434 0,033 0,187 0,165 0,38 22. Suhangonsuo 30 0,402 0,038 0,228 0,202 0,50 23. Hartaansuo 70 1,117 0,091 0,503 0,441 0,40 24. Kivessuo 32 0,689 0,064 0,368 0,325 0,47 25. Sääskisuo 130 2,021 0,172 1,101 0,897 0,44 26. Tulussuo 17 0,204 0,021 0,123 0,109 0,53 29. Suhankolamminsuo 60 1,039 0,094 0,532 0,468 0,45 YHTEENSÄ 1741 30,202 2,804 16,302 14,084 Ka 0,49 75

Jukka Räisänen LEIKKAUSPROFIILEISSA KÄYTETYT MERKINNÄT JA LYHENTEET LIITE 1(1) TURVEPROFIILIT: SUOTYYPIT Letot Rämeet WAL Warnstorfii -letto RHSR Ruohoinen sararäme CAL Campylium -letto VSR Varsinainen sararäme SRIL Scorpidium -rimpiletto LKNR Lyhytkorsinevaräme DRIL Revolvens -rimpiletto TR Tupasvillaräme CRIL Calliergon richardsonii -rimpiletto PSR Pallosararäme KOL Koivuletto KR Korpiräme LUL Luhtaletto KGR Kangasräme LASU Lähdesuo IR Isovarpuinen räme VKR Vaivaiskoivuräme Nevat RR Rahkaräme (vanh.) LUN Luhtaneva KARR Kanervarahkaräme RHSN Ruohoinen saraneva VARR Variksenmarjarahkaräme VSN Varsinainen saraneva TURR Tupasvillarahkaräme ORIN Oligotrofinen rimpineva MURR Muurainrahkaräme MRIN Mesotrofinen rimpineva KER Keidasräme OLKN Ombrotrofinen lyhytkortinen neva KANR Kalvakkanevaräme MLKN Minerotrofinen lyhytkortinen neva RINR Rimpinevaräme OKN Oligotrofinen kalvakkaneva LR Lettoräme MKN Mesotrofinen kalvakkaneva SIN Silmäkeneva Korvet RN Rahkaneva (vanh.) VK Varsinainen korpi (vanh.) KARN Kanervarahkaneva VLK Varsinainen lettokorpi VARN Variksenmarja rahkaneva KOLK Koivulettokorpi TURN Tupasvilla rahkaneva LHK Lehtokorpi MURN Muurainrahkaneva RHK Ruoho- ja heinäkorpi TIHP Tihkupinnat KGK Kangaskorpi KUN Kuljuneva VTEK Varsinainen tervaleppakorpi RTEK Ruohoinen tervaleppäkorpi Muuttumat MSK Mustikkakorpi SOTK Soistuva turvekangas MRK Muurainkorpi KSMU Karhunsammalmuuttuma MKK Metsäkortekorpi RHTK Ruohoturvekangas KUK Kurjenpolvikorpi MTK Mustikkaturvekangas SAK Saniaiskorpi PTK Puolukkaturvekangas NK Nevakorpi VATK Varputurvekangas PAVI Pajuviita JATK Jäkäläturvekangas RAK Rääseikkö KH Kytöheitto PE Pelto (turvepohjainen) Lisämerkinnät TA Tuotantoalue LU Luonnontilainen YHJA Yhdyskuntajäte alue OJ Ojikko MU Muuttuma TK Turvekangas UK Uusiokäyttö 76

Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 2 LIITE 1(2) Turvelajit Värikoodi S Rahka (Sphagnum) Vihreä CS Carex-Sphagnum (sara-rahka) Vihreä BS Bryales-Sphagnum (ruskosammal-rahka) Vihreä C Sara (Carex) Oranssi SC Sphagnum-Carex (rahka-sara) Oranssi BC Bryales-Carex (ruskosammal-sara) Oranssi B Ruskosammal (Bryales) Violetti CB Carex-Bryales (sara-ruskosammal) Violetti SB Sphagnum-Bryales (rahka-ruskosammal) Violetti Turpeen lisätekijät ER Tupasvilla (Eriophorum) L Puuaines (Lignidi) N Varpuaines (Nanolignidi) EQ Korte (Equisetum) PR Järviruoko (Phragmites) SH Suoleväkkö (Scheuchzeria) TR Tupasluikka (Trichophorum) MN Raate (Menyanthes) ML Siniheinä (Molinia) SP Järvikaisla (Scirpus) SUON POHJALLA Liejut Mineraalimaalajeja JAMU Järvimuta SA Savi HDLJ Hieno detrituslieju HS Hiesu KDLJ Karkea detrituslieju HT Hieta SALJ Savilieju HK Hiekka HSLJ Hiesuinen lieju SR Sora MR Moreeni KI Kivikko LO Lohkareikko Kemiallisia saostumia (välikerroksina tai pinnassa/pohjalla) SISS Rautakarbonaatti (Sideriitti) LISS Suomalmi (Limoniitti) RASS Keltamulta (Rautaokra) VISS Sinimaa (Ferrofosfaatti, Vivianiitti) ALSS Aluna DOSS Doppleriitti MAATUNEISUUSPROFIILIT Maatuneisuus Värikoodi H1-3 Heikosti maatuneet pintaturpeet Tumman vihreä H4 Väliturpeet Keltainen H5-6 Kohtalaisen hyvin maatuneet turpeet Punainen H7- Hyvin maatuneet turpeet Vaalean ruskea 77

Jukka Räisänen 78