GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 422 2011 Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Soini, Part 2 Tapio Toivonen ja Asta Harju
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 422 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 422 Tapio Toivonen ja Asta Harju SOINISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Soini, Part 2 Espoo 2011
Toivonen, Tapio ja Harju, Asta 2011. Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 422, 106 sivua, 55 kuvaa, 4 taulukkoa ja 5 liitettä. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Soinin (nykyisin osana Alajärveä) turvevaroja vuosina 1987 2006. Kaikkiaan on tutkittu 109 suota yhteispinta-alaltaan 10 347 ha. Tässä toisessa osaraportissa on tiedot 49 tutkitusta suosta, joiden yhteispinta-ala on 3 343 ha. Näissä soissa on turvetta yhteensä 48,3 milj. suo-m 3. Soiden keskisyvyys on 1,4 m, josta heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen osuus on 0,4 m. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,0. Yli 1,5 m syvän alueen pinta-ala on 1 404 ha ja sen turvemäärä on 33,03 milj. suo-m 3. Turpeista on rahkavaltaisia 66 % ja loput 34 % saravaltaisia. Soille on tyypillistä vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on maatuneempaa sararahka- tai rahkasaraturvetta. Suoalasta on ojitettu noin 70 %. Yleisimpiä suotyyppejä ovat tupasvillaräme, rahkaräme, isovarpuräme, lyhytkorsinevaräme ja varsinainen saraneva. Tutkittujen soiden turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,6 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 90,7 %, kuiva-aineen määrä eli tiheys 88 kg/suo-m 3 ja rikkipitoisuus 0,19 % kuivapainosta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg. Tutkituista soista 34 soveltuu turvetuotantoon. Näistä soveltuu 14 aluksi tarvittaessa kasvu- tai ympäristöturvetuotantoon ja sen jälkeen energiaturvetuotantoon ja loput 20 pelkästään energiaturvetuotantoon. Turvetuotantoon soveltuvien alueiden kokonaispinta-ala on 786 ha. Tuotantokelpoiset energiaturvevarat ovat 14,0 milj. suo-m 3 ja energiasisältö 50 %:n kosteudessa 6,95 milj. MWh. Kasvu- ja ympäristöturpeen tuotantoon soveltuvien alueiden pinta-ala on 236 ha ja tuotantokelpoinen turvemäärä 2,2 milj. suo-m 3. Avainsanat: suo, turve, inventointi, energiaturve, kasvuturve, ympäristöturve, Soini, Alajärvi Tapio Toivonen ja Asta Harju Geologian tutkimuskeskus PL 97 67101 Kokkola Sähköposti: tapio.toivonen@gtk.fi asta.harju@gtk.fi ISBN 978-952-217-180-1 (nid.) ISBN 978-952-217-181-8 (PDF) ISSN 1235-9440
Toivonen, Tapio and Harju, Asta 2011. Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. The peatlands and peat reserves of Soini. Part 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 422. Geological Survey of Finland, Peat Researches, Report of Peat Investigation 422, 106 pages, 55 figures, 4 tables and 5 appendices. The Geological Survey of Finland studied peatlands and peat reserves in the area of Soini in 1987 2006. Soini is now a part of Alajärvi municipality. 109 mires covering a total of 10 347 hectares were studied. This report contains the information of 49 mires studied. The total area of studied peatland is 3 343 hectares, which contains 48.3 million m 3 peat in situ. The mean depth of the peatlands is 1.4 m, including the averagely 0.4 m thick poorly humified Sphagnum predominant surface layer. The mean humification degree (H) of the peat is 5.0. The area deeper than 1.5 m covers 1 404 ha and contains 68% of the total peat quantity (33.0 million m 3 ). Sixty six per cent of the peat is Sphagnum predominant, and the remaining 34% is Carex predominant. The majority of the mires are drained. The most common mire site types are cottongrass pine bog, Sphagnum fuscum pine bog, dwarf-shrub pine bog, low-sedge pine fen and tall-sedge fen. The average ash content of peat is 3.6% of dry weight, the water content 90.7% of wet weight, the dry bulk density 88 kg per m 3 in situ and the sulphur content 0.19% of dry weight. The effective calorific value of the dry peat is 21.4 MJ/kg on an average. Thirty four of the investigated peatlands are suitable for peat production. 14 of them are suitable for horticultural peat production before fuel peat production. The total area suitable for peat production is 786 ha. The available amount of fuel peat is 14.0 million m 3 in situ and the energy content is 6.95 million MWh at 50% moisture content. The area suitable for horticultural and environmental peat production is 236 ha and the available amount of the peat is 2.2 million m 3 in situ. Key words: raised bog, peatland, mire, peat, inventory, fuel peat, horticultural peat, environmental peat, Soini, Alajärvi Tapio Toivonen and Asta Harju Geological Survey of Finland P.O. Box 97 FI-67101 Kokkola Finland E-mail: tapio.toivonen@gtk.fi asta.harju@gtk.fi
SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 5 JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 7 Kenttätutkimukset... 7 Laboratoriotutkimukset... 7 AINEISTON KÄSITTELY... 11 ARVIOINTIPERUSTEET... 11 Energiaturve... 11 Kasvu- ja ympäristöturve... 12 TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET... 12 SOINISSA TUTKITUT SUOT... 13 61. Riuttosuo... 13 62. Peurasuo... 14 63. Matosuo... 15 64. Riita-ahonsuo... 17 65. Vatneva... 18 66. Mustikkasuo... 20 67. Isosaarenneva... 22 68. Murronmäenneva... 23 69. Lylyneva... 24 70. Nurkka-ahonneva... 25 71. Ruokosuo... 26 72. Rätvänänneva... 27 73. Mustassuo... 28 74. Mäntysneva... 30 75. Saunakankaanneva... 32 76. Viitajoenneva... 33 77. Valkeisenneva... 34 78. Muuranneva... 35 79. Kattilapuronneva... 37 80. Kalliolamminsuo... 39 81. Tuohisuo... 40 82. Ahonkoskenneva... 41 83. Kuninkaansuo... 43 84. Penkkikankaanneva... 44 85. Murtoneva... 45 86. Katossaarenneva... 47 87. Kivikankaanneva... 49 88. Kusiaissaarenneva... 51 89. Ritolanmäenneva... 53 90. Onkilamminneva... 55 91. Pirttineva... 57 92. Iso-Ruokosenneva... 59 93. Paskolamminkytö... 61 94. Rasinneva... 63 95. Pirttilamminneva... 64 96. Lamminpäänneva... 66
97. Halttuskankaanneva... 68 98. Silmäkeneva... 70 99. Paskolamminkankaanneva... 72 100. Vehmasmäensuo... 74 101. Vanhanhaudanneva... 76 102. Ukonahonneva... 77 103. Alaneva... 78 104. Nihtilamminneva... 80 105. Aita-ahonsuo... 81 106. Rajapuronneva... 82 107. Viitapuronneva... 83 108. Särkijärvenneva... 84 109. Lillukanneva... 85 TULOSTEN TARKASTELU... 86 Suot ja turvekerrostumat... 86 Laboratoriomääritysten tulokset... 87 Soiden soveltuvuus turvetuotantoon... 87 Soidensuojelu... 92 YHTEENVETO KAIKISTA SOININ ALUEELLA TUTKITUISTA SOISTA... 92 KIITOKSET... 94 KIRJALLISUUS... 94 LIITTEET... 95
Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tehnyt valtakunnalliseen turvevarojen kartoitukseen liittyviä turvetutkimuksia Soinin (Soini kuuluu nykyisin Alajärven kaupunkiin) alueella vuosina 1987, 1989, 1990, 1992, 1999, 2000, 2001, 2002, 2003, 2005 ja 2006. Vuosien 1987 2001 kenttätutkimuksista on vastannut geologi Martti Korpijaakko ja vuosien 2002 2006 geologi Riitta-Liisa Kallinen. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon sekä energiaturvetuotantoon soveltuvat suoalueet huomioiden myös soiden mahdolliset luontoarvot. Soinissa on tutkittu kaikkiaan 109 suota yhteispintaalaltaan 10 347 ha. Tutkimukset ovat kohdistuneet yli 20 ha:n suuruisiin soihin. Useimmat kokonsa puolesta turvetuotantoon mahdollisesti soveltuvat suot on tutkittu. Tähän toiseen osaraporttiin on koottu 49 suota, joiden yhteispinta-ala on 3 343 ha (kuva 1). Ensimmäinen osaraportti on julkaistu vuonna 2010 (Toivonen ja Harju 2010). Tässä tutkimustuloksia esittelevässä raportissa on lyhyet selostukset tutkituista soista sekä yhteenveto tutkimustuloksista. Jokaisesta tutkitusta suosta esitetään tutkimuspistekartta, jonka mittakaava on 1:20 000, ellei toisin mainita. Tämä paperitulosteena tehty raportti on luettavissa myös GTK:n internet-sivuilta (www.gtk.fi). Raportissa esitettyjen soiden yksityiskohtaisemmat suoselostukset, jotka sisältävät suokartan, suurimmista soista poikkileikkauskuvat ja laboratorioanalyysien tulokset, ovat tilattavissa GTK:n Länsi- Suomen yksiköstä. Esimerkki suokartasta on kuvassa 2. ja suon poikkileikkauksesta kuvassa 3. TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että suurimmille tutkittaville soille laadittiin karttapohjalle linjaverkosto, joka koostuu suon hallitsevan osan poikki vedetystä selkälinjasta ja sitä vastaan kohtisuoraan sijoittuvista poikkilinjoista (Lappalainen, Stén ja Häikiö 1984). Tutkimuspisteet ovat linjoilla 100 m:n välein. Useimmat tutkimuslinjat vaaittiin suon pinnan kaltevuussuhteiden selvittämiseksi. Pienialaiset ja rikkonaiset suoalueet tutkittiin hajapistein. Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi (liite 2), mättäisyys peittävyysprosentteina tasopinnasta ja mättäiden keskimääräinen korkeus. Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet, tiheysluokka ja kehitysluokka. Kairauksin tutkittiin turvekerrostuman rakenne 10 cm:n tarkkuudella. Pääturvelajien ja mahdollisten lisätekijöiden suhteelliset osuudet määritettiin 6asteikolla, turpeen maatuneisuus von Postin 10asteikolla, kosteus 5asteikolla sekä kuituisuus asteikolla 0 6. Lisäksi erotettiin mahdolliset liejukerrostumat ja määritettiin pohjamaalaji. Tutkimustiedot tallennettiin maastossa tietokoneelle paikkatietoineen. Laboratoriotutkimukset Useimmista soista, jotka kenttätutkimusten perusteella soveltuvat turvetuotantoon, otettiin suon koosta riippuen 1 4 näytesarjaa laboratoriotutkimuksia varten. Näytteistä määritettiin Kuopiossa GTK:n turvelaboratoriossa ph-arvo, vesipitoisuus painoprosentteina (105 C:ssa kuivaamalla) ja tuhkapitoisuus prosentteina (815 ± 25 C:ssa hehkutettuna) kuivapainosta. Lämpöarvot on määritetty laboratoriossa IKA (C 5000 DUO) kalorimetrillä (ASTM D 3286-77). Samoista näytteistä analysoitiin rikkipitoisuus prosentteina kuivapainosta Leco SC-132 rikkianalysaattorilla. Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin lisäksi kuiva-aineen määrä eli tiheys (kg/suom3). Laboratoriotutkimusten perusteella määritetään mm. suon energiasisältö ja energiaturpeen laatu uusien ohjearvojen mukaisesti (Energiaturpeen laatuohje 2006). 7
Tapio Toivonen ja Asta Harju Kuva 1. Soinin turvetutkimusraportin osan 2 suot. 61 Riuttosuo 62 Peurasuo 63 Matosuo 64 Riita-Ahonsuo 65 Vatneva 66 Mustikkasuo 67 Isosaarenneva 68 Murronmäenneva 69 Lylyneva 70 Nurkka-ahonneva 71 Ruokosuo 72 Rätvänänneva 73 Mustassuo 74 Mäntysneva 75 Saunakankaanneva 76 Viitajoenneva 77 Valkeisenneva 8 78 Muuranneva 79 Kattilapuronneva 80 Kalliolamminsuo 81 Tuohisuo 82 Ahonkoskenneva 83 Kuninkaansuo 84 Penkkikankaanneva 85 Murtoneva 86 Katossaarenneva 87 Kivikankaanneva 88 Kusiaissaarenneva 89 Ritolanmaenneva 90 Onkilamminneva 91 Pirttineva 92 Iso-Ruokosenneva 93 Paskolamminkyto 94 Rasinneva 95 Pirttilamminneva 96 Lamminpaanneva 97 Halttuskankaanneva 98 Silmäkeneva 99 Paskolamminkankaanneva 100 Vehmasmäensuo 101 Vanhanhaudanneva 102 Ukonahonneva 103 Alaneva 104 Nihtilamminneva 105 Aita-Ahonsuo 106 Rajapuronneva 107 Viitapuronneva 108 Särkijärvenneva 109 Lillukanneva
Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 2. Esimerkki suokartasta. 9
Tapio Toivonen ja Asta Harju Kuva 3. Esimerkki turvelaji- ja maatuneisuusprofiilista. 10
Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEN ESITYS Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu GTK:ssa laaditulla vuonna 2009 käyttöön otetulla laskentaohjelmalla ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen, joka perustuu vuonna 1983 kehitettyyn laskentamenetelmään (Hänninen, Toivonen ja Grundström 1983). Siinä jokainen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä (0,1 1 m, 1 1,5 m, 1,5 2 m jne). Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä, jotka yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä selville. Jokaisesta suosta on määritetty luonnontilaisuusluokka (liite 5), joka perustuu soiden ja turvemaiden kansallista strategiaa valmistelleen työryhmän loppuraporttiin (Maa- ja metsätalousministeriö 2011). Luokittelu on toistaiseksi epävirallinen ja alustava. Luokituksessa on käytetty hyväksi GTK:n tietoaineiston lisäksi uusimpia ilmakuvia ja peruskartta-aineistoa. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät ja suhteet on laskettu turvemäärillä painottaen. Tuotantokelpoisen turpeen energiasisältö on laskettu sekä täysin kuivalle turpeelle että jyrsinturpeen tuotantokosteudessa (50 %) olevalle turpeelle. Jos suolta ei ole otettu tilavuustarkkoja laboratorionäytteitä, on energiasisällön arvioimisessa käytetty Mäkilän (1994) esittämää laskentamenetelmää. ARVIOINTIPERUSTEET Turvekerrostuman koko ja paksuus, turvelaji, turpeen maatuneisuus, muut fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet sekä kuivatettavuus ovat tärkeimpiä tekijöitä arvioitaessa suon soveltu-vuutta turvetuotantoon. Käyttösuosituksissa otetaan huomioon myös luonnonsuojelulliset arvot. Jos turvetuotantoalue on yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupa, jonka myöntää nykyisin aluehallintovirasto (Väyrynen ym. 2008). Luvassa lupaviranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristövaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, sekä velvoitetarkkailusta ja mahdollisista korvausvelvoitteista. Alle 10 ha:n alueesta on tehtävä ilmoitus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA-lain mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista. Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly ja meluvaikutukset, maiseman muutokset, sekä vaikutukset terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Turveteollisuusliitto 2002). Energiaturve Soiden soveltuvuus energiaturvetuotantoon riippuu mm. turvelajikoostumuksesta, turpeen maatuneisuudesta ja tuhkapitoisuudesta. Rahkaturpeen (S) katsotaan soveltuvan energiaturpeeksi, jos sen maatuneisuus on korkeampi kuin H4, kun taas saravaltainen (C) turve sopii energiaturpeeksi heikomminkin maatuneena. Toisinaan käytetään myös H1 3maatunutta rahkaturvetta ja H4maatunutta rahkavaltaista turvetta energiaturpeena jyrsinmenetelmällä tuotettuna varsinkin, jos kuljetusetäisyys tuotantoalueelta käyttökohteeseen ei ole kovin pitkä. Suon on tässä raportissa katsottu soveltuvan energiaturvetuotantoon, mikäli siltä löytyy vähintään 5 ha:n laajuinen yhtenäinen, turvelajiltaan ja maatuneisuudeltaan tuotantoon soveltuva yli 1,5 m syvä alue. Paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros eli ns. pintarahka on usein este palaturvetuotannon aloittamiselle. Ohutta pintarahkakerrosta ei kuitenkaan ole vähennetty tuotantokelpoista turvemäärää laskettaessa, koska se voidaan sekoittaa alla olevaan turpeeseen ja tuottaa heikkolaatuisena energiaturpeena. Tuotantokelpoisen turpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty pohjan epätasaisuudesta riippuen 0,2 0,5 m (yleensä 0,3 m), mikä vastaa suon pohjalle jäävää, yleensä vaikeasti hyödynnettävää, usein runsastuhkaista kerrosta. Suokohtaisissa selostuksissa on ilmoitettu turvetuotantoon soveltuvaksi määritelty pinta-ala ja alueen tuotantokelpoinen turvemäärä. Nämä suot ovat mukana turvetuotantoon soveltuvien alueiden kokonaismäärässä. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta polttoaineeksi on nojauduttu energiaturpeen laatuohjeisiin (Energiaturpeen laatuohje 2006). Soista, joista on otettu turvenäytteitä laboratoriomäärityksiä varten, ja jotka soveltuvat energiaturvetuotantoon, on ilmoitettu jyrsinturpeen laatuluokka energiaturpeen laatuohjeessa olevan taulukon 6 mukaisesti (liite 4). Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus vastaa M50kosteusarvoa. Palaturpeen laatuluokat ovat taulukossa 5 (liite 4). 11
Tapio Toivonen ja Asta Harju Kasvu- ja ympäristöturve Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään ympäristö- ja kasvualustakäytössä. Ympäristöturpeella tarkoitetaan viherrakentamiseen, maatalouskäyttöön, nesteiden, kaasujen, ravinteiden ja raskasmetallien sitomiseen sekä erilaisten jätteiden kompostointiin ja biologiseen hajotukseen soveltuvia turpeita. Heikosti maatunut rahkaturve soveltuu hyvin karjan ja turkiseläinten kuivikkeeksi. Jätehuollossa turve soveltuu orgaanisten yhdyskunta- ja teollisuusjätteiden, kuten jätevesilietteiden ja elintarviketeollisuusjätteiden kompostointiin. Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään myös jonkin verran öljyntorjunnassa sekä suodatinaineena ilman ja jäteveden puhdistuksessa. Teollisuudessa ja jätevesien puhdistuksessa turve toimii paitsi ravinteiden pidättäjänä, myös tehokkaana raskasmetallien sitojana. Vaaleaa rahkaturvetta käytetään lisäksi maataloudessa isäämässä maaperän kuohkeutta ja orgaanisen aineksen määrää. Korkealaatuisen kuivike- ja jätevesien imeytysturpeen tunnusmerkkejä ovat hyvä nesteen ja hajun pidätyskyky sekä kompostoitavuus. Parhaiten ne täyttyvät tutkimusten mukaan Acutifolia-valtaisella rahkaturpeella (mätästurve) ja heikoimmin Cuspidatavaltaisella rahkaturpeella (kuljuturve). Kasvualustakäytössä vaalea rahkaturve on kasvien lasinalaisviljelyn tuotantomenetelmien uudistumisen myötä menettämässä aiempaa valta-asemaansa tummille turvelaaduille. Heikosti maatuneiden vaaleiden rahkaturpeiden käyttö kasvuturpeina perustuu rahkasammalten veden ja ravinteiden pidätyskykyyn sekä suureen huokostilavuuteen, joilla ei ole nykyisessä lasinalaisviljelytekniikassa niin suurta merkitystä kuin aiemmin. Vihannesten ja kukkien kasvihuoneviljelyssä ollaan usein siirtymässä maatuneen kasvuturpeen käyttöön. Uudet kasvuturpeet koostuvat usein eri maatumisasteella olevien turvelaatujen ja muiden materiaalien sekoituksista. Arvioitaessa suon soveltuvuutta kasvuturvetuotantoon on arviointiperusteina huomioitu myös Maa- ja metsätalousministeriön päätöstä eräistä lannoitevalmisteista (Suomen säädöskokoelma N:o 45 47 1994) ja Kauppapuutarhaliiton, Turveteollisuusliiton ja Viherympäristöliiton (2009) laatima Kasvuturpeen ja turvepohjaisten kasvualustojen laatuohje. Kasvu- ja maanparannusturpeen määritelmä on melko väljä. Turpeen on oltava koostumukseltaan vain pääosin suokasvien jäännöksiä ja orgaanisen aineksen määrän on oltava vähintään 80 % kuiva-aineesta. Kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on ilmoitettu raportissa vain sellaisten soiden kohdalla, joissa on ainakin 5 ha:n laajuisella alueella vähintään 0,6 m paksu H1 4 maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Tutkittujen soiden tuotantokelpoisen alueen heikosti maatunut (H1-3) rahkaturve on joillakin soilla ollut mahdollista jakaa rahkasammalkoostumuksen perusteella kolmeen päälaatuluokkaan, joiden määräytymisperusteet on selitetty liitteessä 4 (Toivonen 1997). H4-maatunut rahkavaltainen turve on jaettu kahteen luokkaan, mikäli kerros on yhtenäinen. TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET Jokaisesta tutkitusta suosta on tässä raportissa olevan selostuksen lisäksi laadittu yksityiskohtaisempi tutkimusselostus, jossa on tiedot suon sijainnista, ympäristöstä, suotyypeistä, ojitustilanteesta, laskusuhteista, turvemääristä, turvelajeista, maatuneisuudesta, laboratoriotuloksista ja soveltuvuudesta turvetuotantoon. Yksityiskohtaiseen tutkimusselostukseen liittyy suokartta, johon on merkitty tutkimuslinjat ja pisteet, turvepaksuudet sekä turpeen keskimääräinen maatumisaste tutkimuspisteillä. Suokartassa on erotettu turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyysvyöhykkeet eri väreillä (kuva 2). Turvekerrostuman rakenteen selventämiseksi on vaaituista linjoista laadittu poikkileikkausprofiileja, joihin maatuneisuudet, turvelajit ja pohjamaalajit on merkitty symbolein. Niihin on lisäksi merkitty lyhentein suotyypit (liite 2). Edellä mainittujen perustulosteiden lisäksi GTK:n turvetietokannasta on mahdollista saada monipuolisia tulosteita suosta tai halutusta suon osasta. Tulosteet voivat olla karttoja, taulukkomuotoisia listauksia tai näiden yhdistelmiä. Tällaisia ovat esimerkiksi kartat, joilla tutkimuspisteittäin voidaan esittää mm. suotyyppi, liekoisuus, suon pinnan korkeus, pohjamaalaji, liejukerroksen paksuus, tietoja puustosta, suon pinnan mättäisyys ja vetisyys. Samaan karttaan yhdelle tutkimuspisteelle voidaan merkitä kerralla kaksi edellä mainittua tietoa. 12
Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 SOINISSA TUTKITUT SUOT 61. Riuttosuo Riuttosuo (kl. 2242 06, x=6975,1, y=3360,8) sijaitsee noin 4 km Soinin keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu idässä harjumuodostumaan ja muualla moreenimaastoon. Suon poikki kulkee metsäautotie ja eteläreunalla maantie. Suolla on 33 tutkimuspistettä ja 47 syvyyspistettä (kuva 4). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 19,9/10 ha. Suon kokonaispintaala on 40 ha, yli 1 m syvän alueen 27 ha, yli 1,5 m syvän 20 ha ja yli 2 m syvän 9 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 188 195 m, ja pinta viettää koilliseen. Riuttosuo on kokonaan ojitettu ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon vedet valuvat länsiosan laskuojaa pitkin pohjoiseen hiekkamuodostumien läpi Kuninkaanjokeen, joka laskee Alajärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 47.053, Kuninkaanjoen yläosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,5 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (41 %), moreeni (38 %) ja hiesu (18 %). Suon pohjalla on monin paikoin ohut kerros liejua. Riuttosuon tutkimuspisteistä on rämeellä 98 % ja avosuolla 2 %. Suo on pääasiassa isovarpurämemuuttumaa, reunaosiltaan myös kangasrämemuuttumaa. Suon itäreunalla on lisäksi pienialainen rimpinevalaikku. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 21 % ja mättäiden korkeus 1,4 dm. Puusto on keskitiheää riukuasteista mäntyä. Riuttosuon turpeista on rahkavaltaisia 89 % ja saravaltaisia 11 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 55 %, sararahkaturve (CS) 34 % ja rahkasaraturve (SC) 11 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 16 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on ohut heikosti maatunut pintarahkakerros, jonka alla kohtalaisesti maatunutta pääasiassa rahkavaltaista sekaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Riuttosuolta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,7 % kuivapainosta, ph-arvo 4,1 %, vesipitoisuus märkäpainosta 91,6 % ja kuiva-ainemäärä 79,9 kg/suom 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 % kuivapainosta. Riuttosuo soveltuu turvetuotantoon. Noin 18 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,32 milj. suom 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20. Kuva 4. Riuttosuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 13
Tapio Toivonen ja Asta Harju 62. Peurasuo Peurasuo (kl. 2242 05, x = 6970,3, y = 3362,4) sijaitsee noin 11 km Soinin keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu viereisiin soihin sekä moreenimaastoon ja sen pohjoisreunalla on Pieni Kurkilampi (188,6 m mpy). Suon luoteis- ja kaakkoisreunalle ulottuu metsäautotie. Suolla on 87 tutkimuspistettä ja 75 syvyyspistettä (kuva 5). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 14,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 109 ha, yli 1 m syvän alueen 75 ha, yli 1,5 m syvän 51 ha ja yli 2 m syvän 20 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 189 200 m, ja pinta viettää länsiluoteeseen. Peurasuo on koilliskulmaansa lukuun ottamatta ojittamaton. Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 4. Suon vedet valuvat pohjoiseen Pieneen ja Isoon Kurkilampeen ja edelleen puroja pitkin Isoon Heinäjärveen ja Välijokeen tai länteen Matosuon kautta suoraan Välijokeen. Välijoen vedet valuvat Pirttijoen, Syväjoen ja Kolunjoen kautta Ähtärinjärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 35.463, Syväjoen alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,7 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (54 %), moreeni (33 %) ja hieta (9 %). Peurasuon tutkimuspisteistä on rämeellä 56 %, avosuolla 43 % ja korvessa 1 %. Suon länsiosa on pääasiassa lyhytkortista nevaa ja itäosa tupasvillarämettä. Paikoin on myös varsinaista saranevaa, lyhytkorsinevarämettä ja rahkarämettä sekä suon reunoilla pallosararämettä. Keskimääräinen pinnan rah- kamättäisyys on 21 % ja mättäiden korkeus 1,8 dm. Suo on valtaosin avosuota tai vajaatuottoista mäntyä kasvavaa. Peurasuon turpeista on rahkavaltaisia 75 % ja saravaltaisia 25 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 54 %, sararahkaturve (CS) 21 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 22 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 29 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 6 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on yli puolen metrin paksuinen heikosti maatunut pintarahkakerros. Pintarahkan alla on melko heikosti tai kohtalaisesti maatunutta rahkasaraturvetta ja pohjakerroksissa hyvin maatunutta rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Peurasuolta on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,9 % kuivapainosta, ph-arvo 4,2 %, vesipitoisuus märkäpainosta 91,8 % ja kuiva-ainemäärä 85,7 kg/suom 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 23,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 10,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 % kuivapainosta. Peurasuo kuuluu kokonaisuudessaan Natura2000- verkoston Matosuon suojelukohteeseen. Kuva 5. Peurasuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 14
Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 63. Matosuo Matosuo (kl. 2242 05, x=6969,6, y=3361,7) sijaitsee noin 11 km Soinin keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu naapurisoiden lisäksi moreenimaastoon ja eteläosassa Läskilampiin (192,5 m mpy). Myös suon pohjoisosassa on pieniä lampia. Suon reunan läheisyyteen ulottuu metsäautoteitä. Suolla on 111 tutkimuspistettä ja 133 syvyyspistettä (kuva 6.). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 14,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 204 ha, yli 1 m syvän alueen 166 ha, yli 1,5 m syvän 142 ha ja yli 2 m syvän 113 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 192 199 m, ja pinta viettää luoteeseen. Matosuo on ojittamaton mutta sen reuna-alueille ulottuu muutamia ojia, joten suo kuuluu kokonaisuutena luonnontilaisuusluokkaan 4. Suon vedet valuvat luoteisosan purkausuoman kautta Pirttijokeen ja edelleen Syväjoen ja Kolunjoen kautta Ähtärinjärveen. Suo kuuluu vesistöalueisiin 35.463 Syväjoen alue ja 35.464, Alajoen alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 5,4 m. Suon pohja melko epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (59 %), moreeni (25 %) ja hieta (9 %). Liejua on vain paikoin ohut kerros. Matosuon suotyypeistä on avosuolla (73 %) ja rämeellä (27 %). Suo on pääosin lyhytkortista nevaa, keskiosissa yleisesti myös rimpinevaa. Suon reunaosissa varsinainen saraneva ja isovarpuräme ovat tyypillisiä. Myös tupasvillarämettä ja rahkarämettä esiintyy. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus 1,9 dm. Suo on valtaosin puuton tai vajaatuottoista mäntyä hyvin harvaan kasvava. Matosuon turpeista on rahkavaltaisia 52 % ja saravaltaisia 48 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 40 %, sararahkaturve (CS) 12 %, saraturve (C) 33 % ja rahkasaraturve (SC) 15 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 1 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on laajalla alueella keskimäärin puolen metrin paksuinen heikosti maatunut pintarahkakerros. Pintarahkan alla on suon keskiosissa saraturvetta tai saravaltaista turvetta, jonka maatuneisuus kasvaa pohjaa kohti mentäessä melko heikosti maatuneesta hyvin maatuneeseen. Suon reunaosissa pintarahkan alla oleva turvekerros on pääasiassa kohtalaisesti tai hyvin maatunutta rahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,0 ja energiaturpeen 5,5. Peurasuolta on otettu näytteet neljältä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,7 % kuivapainosta, ph-arvo 4,1 %, vesipitoisuus märkäpainosta 92,1 % ja kuiva-ainemäärä 77,7 kg/suom 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,0 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 % kuivapainosta. Matosuo kuuluu Natura-suojelualueverkostoon ja on rauhoitettu luontodirektiivin perusteella mm. suolla esiintyvien luontotyyppien vuoksi. 15
Tapio Toivonen ja Asta Harju Kuva 6. Matosuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 16
Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 64. Riita-ahonsuo Riita-ahonsuo (kl. 2242 05, x=6969,2, y=3363,5) sijaitsee noin 12 km Soinin keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu viereisiin soihin ja moreenimaastoon ja suon reunalle ulottuu metsäautoteitä. Suolla on 68 tutkimuspistettä ja 63 syvyyspistettä (kuva 7). Tutkimuspisteitä on yhteensä 23,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 57 ha, yli 1 m syvän alueen 44 ha, yli 1,5 m syvän 36 ha ja yli 2 m syvän 20 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta 194 200 m, ja pinta viettää länteen. Riita-ahonsuo on valtaosin ojittamaton, ojitusta on vain pohjoisreunassa sekä suon eteläosassa. Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 4. Suon vedet valuvat pohjoisosissa laskuojien kautta pohjoiseen Näätäpuroon ja edelleen Välijokeen, josta Pirttijoen kautta Syväjokeen. Suon eteläosien vedet valuvat ojaverkostojen kautta etelään Löytöjokeen ja edelleen Alajoen kautta Syväjokeen. Syväjoesta vedet kulkeutuvat Kolunjoen kautta Ähtärinjärveen. Suo kuuluu valuma-alueeseen 35.464, Alajoen valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,6 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (58 %) hiekka (34 %) ja hieta (6 %). Riita-ahonsuon suotyypeistä on rämeellä (75 %), avosuolla (19 %) ja turvekankaalla (6 %). Suon tyypillisin suotyyppi on tupasvillaräme, mutta myös lyhytkortinen neva on yleinen. Lisäksi esiintyy rahkarämettä, keidasrämettä ja rahkanevaa. Suon reunaosissa varsinainen sararäme ja pallosararäme ovat yleisiä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 31 % ja mättäiden korkeus on 2,3 dm. Puusto on mäntyvaltaista, pääasiassa vajaatuottoista ja tiheydeltään vaihtelevaa. Riita-ahonsuon turpeista on rahkavaltaisia 89 % ja saravaltaisia 11 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 59 %, sararahkaturve (CS) 30 % ja rahkasaraturve (SC) 11 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 55 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 11 %. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut pintarahkakerros. Pintarahkan alla on suon keskiosassa sararahkaturvetta ja muualla rahkaturvetta. Turpeen maatuneisuus kasvaa kohtalaisesti maatuneesta hyvin maatuneeseen tasaisesti pohjaa kohden. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja energiaturpeen 6,2. Riita-ahonsuolta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,5 % kuivapainosta, ph-arvo 3,9 %, vesipitoisuus märkäpainosta 90,6 % ja kuiva-ainemäärä 98,6 kg/ suom 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,8 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 10,2 MJ/ kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,13 % kuivapainosta. Riita-ahonsuo kuuluu eteläosan ojitettua aluetta lukuun ottamatta Matosuon Natura-suojelukohteeseen. Kuva 7. Riita-ahonsuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 17
Tapio Toivonen ja Asta Harju 65. Vatneva Vatneva (kl. 2242 05, x=6970,8, y=3364,3) sijaitsee noin 10 km Soinin keskustasta kaakkoon. Suon rajoittuu länsiosistaan Natura-alueisiin kuuluviin soihin, koillisosastaan lyhyellä matkalla Iiroonjärveen ja muualla moreenimaastoon. Suon itäpuolella kulkee maantie. Suolla on 111 tutkimuspistettä ja 128 syvyyspistettä (kuva 8). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12,4/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 193 ha, yli 1 m syvän alueen 131 ha, yli 1,5 m syvän 104 ha ja yli 2 m syvän 83 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 195-200 m, ja se viettää lähinnä eteläosissa loivasti pohjoisluoteeseen. Vatneva on valtaosin ojitettu, mutta suon itä- ja eteläosissa on myös ojittamattomia alueita. Suon lounaiskulman ojittamaton alue kuuluu suurempaan ojittamattomaan ja suojeltuun suokokonaisuuteen. Suo kuuluu kokonaisuutena luonnontilaisuusluokkaan 1. Suon vedet valuvat pohjoiseen ja luoteeseen Näätäpuron kautta Välijokeen ja edelleen Syväjoen ja Kolunjoen kautta Ähtärinjärveen. Suo kuuluu vesistöalueisiin 35.463, Syväjoen alue, ja 35.464, Alajoen valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 6,2 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (60 %), hiekka (19 %) ja hiesu (10 %). Suon pohjalla on laajahkolla alueella vaihtelevan paksuinen liejukerros. Vatnevan suotyypeistä on rämeellä 88 %, avosuolla 7 %, korvessa 2 % ja turvekankaalla 3 %. Suon yleisin suotyyppi on tupasvillaräme muuttumineen. Myös lyhytkortinen neva ja lyhytkorsinevaräme sekä niiden muuttuvat ovat tyypillisiä. Kangasrämemuuttuma on tavallinen suotyyppi suon reunaosissa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 28 % ja mättäiden korkeus on 2,2 dm. Puusto on yleisesti joko vajaatuottoista tai harvennusasteista keskitiheää mäntyä. Vatnevan turpeista on rahkavaltaisia 80 % ja saravaltaisia 20 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 36 %, sararahkaturve (CS) 44 % ja rahkasaraturve (SC) 20 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 40 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 18 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on laajahkolla alueella paksuhko heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Pintakerroksen alla turve on kohtalaisesti maatunutta rahkavaltaista sekaturvetta, jonka seassa on yleisesti tupasvillan jäänteitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,3 ja energiaturpeen 5,6. Vatnevalta on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,8 % kuivapainosta, ph-arvo 4,2 %, vesipitoisuus märkäpainosta 92,0 % ja kuiva-ainemäärä 81,1 kg/suom 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 % kuivapainosta. Vatneva soveltuu turvetuotantoon. Suon kahdesta erillisestä alueesta koostuvalla, 70 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on 0,70 milj. suom 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta. Tämän alueen alla ja muualla yli 1,5 m syvällä 104 ha:n alueella on noin 1,99 milj. suom 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.15. Yhden suokuutiometrin energiasisältö tuotantokosteudessa on keskimäärin 0,43 MWh. 18
Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 8. Vatnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 19
Tapio Toivonen ja Asta Harju 66. Mustikkasuo Mustikkasuo (kl. 2242 05, x=6968,5, y=3362,7) sijaitsee noin 13 km Soinin keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pohjoisessa Natura-alueisiin kuuluviin soihin, lännessä harjualueeseen ja muualla moreenimaastoon. Suon poikki kulkee metsäautotie. Suolla on 69 tutkimuspistettä ja 83 syvyyspistettä (kuva 9). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 11,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 131 ha, yli 1 m syvän alueen 79 ha, yli 1,5 m syvän 54 ha ja yli 2 m syvän 34 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 190 197 m, ja pinta viettää loivasti länteen ja lounaaseen. Suon pohjoisosassa on laaja ojittamaton alue, reunaosat ja eteläosa sen sijaan ovat ojitettuja. Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 2, lähes erillinen eteläosa voitaisiin kuitenkin luokitella paremmin luokkaan 0 kuuluvaksi. Suon vedet valuvat pääasiassa lounaan kautta Löytöjokeen ja edelleen Alajoen ja Kolunjoen kautta Ähtärinjärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 35.464, Alajoen valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,9 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (60 %) ja hiekka (39 %). Mustikkasuon suotyypeistä on rämeellä 93 %, avosuolla 3 % ja turvekankaalla 4 %. Suon ojittamaton alue on pääasiassa keidasrämettä, ojitetuilla alueilla yleisiä ovat tupasvillarämemuuttuma ja suon eteläosassa varsinainen sararämemuuttuma. Myös rahkarämettä esiintyy paikoin. Suon reunaosissa pallosararämemuuttuma ja kangasrämemuuttuma ovat tyypillisiä. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 29 % ja mättäiden korkeus on 2,5 dm. Suon mäntyvaltainen puusto on ojittamattomalla alueella vajaatuottoista ja harvaa, ojitetuilla alueilla harvennusasteista ja keskitiheää. Mustikkasuon turpeista on rahkavaltaisia 57 % ja saravaltaisia 43 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 23 %, sararahkaturve (CS) 34 % ja rahkasaraturve (SC) 43 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 13 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon ojittamattomalla alueella on keskimäärin yli metrin paksuinen heikosti maatunut pintarahkakerros, jonka alla on kohtalaisesti maatunutta rahkavaltaista sekaturvetta. Altaan syvimmissä osissa on kerros heikosti tai kohtalaisesti maatunutta rahkasaraturvetta. Suon eteläosassa turve on pääasiassa heikosti tai kohtalaisesti maatunutta saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,1 ja energiaturpeen 5,1. Mustikkasuolta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,4 % kuivapainosta, ph-arvo 4,1 % vesipitoisuus märkäpainosta 91,0 % ja kuiva-ainemäärä 85,1 kg/ suom3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/ kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 % kuivapainosta. Mustikkasuo soveltuu turvetuotantoon. Suon 20 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,22 milj. suom 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4maatunutta turvetta. Tämän alueen alla ja muualla yli 1,5 m syvällä 48 ha:n alueella on noin 0,76 milj. suom 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.15. 20
Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 9. Mustikkasuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 21
Tapio Toivonen ja Asta Harju 67. Isosaarenneva Isosaarenneva (kl. 2331 04, x=6986,2, y=3365,1) sijaitsee noin 14 km Soinin keskustasta koilliseen, Karstulan kunnan rajan tuntumassa. Suo rajoittuu pohjoisessa turvetuotantoalueisiin, etelässä harjumuodostumaan ja muualla moreenimaastoon tai viereisiin soihin. Suon reunassa kulkee maantie. Suolla on 39 tutkimuspistettä ja 55 syvyyspistettä (kuva 10). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 78 ha, yli 1 m syvän alueen 27 ha ja yli 1,5 m syvän 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 189 192 m, ja pinta viettää itään ja kaakkoon. Suo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon vedet valuvat kaakkoon Haukipuroon ja edelleen Mustapuron kautta Vahankaan ja edelleen pääjärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 14.674, Mustapuron valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (80 %) ja moreeni (17 %) Isosaarennevan suotyypeistä on rämeellä 90 % ja turvekankaalla 10 %. Suon yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararämemuuttuma ja tupasvillarämemuuttuma. Myös isovarpurämemuuttumaa esiintyy. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus on 2,4 dm. Suon puusto keskitiheää harvennusasteista mäntyä. Isosaarennevan turpeista on rahkavaltaisia 49 % ja saravaltaisia 51 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 21 %, sararahkaturve (CS) 28 %, saraturve (C) 6 % ja rahkasaraturve (SC) 45 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 31 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 19 %. Suon keskiosassa turve on heikosti tai kohtalaisesti maatunutta saravaltaista turvetta, pohjois- ja eteläosissa sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,2 ja energiaturpeen 5,1. Ohuen turvekerroksen vuoksi Isosaarenneva ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 10. Isosaarennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 22
Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 68. Murronmäenneva Murronmäenneva (kl. 2242 01, x=6959,5, y=3354,1) sijaitsee noin 20 km Soinin keskustasta etelälounaaseen, Ähtärin kunnan rajalla. Suo rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon ja kallioihin. Suon pohjoisreunalla on myös pieni Kannuslampi (183,4 m mpy). Suon reunoja sivuaa usea metsäautotie. Suolla on 30 tutkimuspistettä ja 30 syvyyspistettä (kuva 11). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 9,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 65 ha, yli 1 m syvän alueen 30 ha, yli 1,5 m syvän 6 ha ja yli 2 m syvän 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 176 186 m, ja pinta viettää etelälounaaseen. Suo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon vedet valuvat etelään laskuojan kautta Likopuroon ja edelleen Kolunjoen kautta Ähtärinjärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 35.461, Kolunjoen alaosan alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (73 %) ja hiekka (25 %). Murronmäennevan suotyypeistä on rämeellä 68 % ja turvekankaalla 32 %. Suo on pääasiassa tupasvillarämemuuttumaa, reunoilla puolukkaturvekangas on tyypillinen. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 27 % ja mättäiden korkeus on 2,3 dm. Suon puusto vaihtelee keskitiheästä harvennusasteisesta harvaan riukuasteiseen mäntymetsään. Murronmäennevan turpeista on rahkavaltaisia 87 % ja saravaltaisia 13 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 39 %, sararahkaturve (CS) 48 %, rahkasaraturve (SC) 11 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 2 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 51 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 3 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on vaihtelevan paksuinen heikosti maatunut pintarahkakerros, jonka alla on suon eteläosissa rahkavaltaista ja pohjoisosissa saravaltaista maatuneisuusasteeltaan vaihtelevaa sekaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 3,8 ja energiaturpeen 5,5. Ohuen turvekerroksen vuoksi Murronmäenneva ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 11. Murronmäennevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 23
Tapio Toivonen ja Asta Harju 69. Lylyneva Lylyneva (kl. 2242 07, x=6960,6, y=3367,7) sijaitsee noin 22 km Soinin keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu luoteisosastaan Lylylampeen (208,8 m mpy) ja Lylypuroon ja muualla moreenimaastoon. Suon itäpuolella kulkee maantie. Suolla on 27 tutkimuspistettä ja 31 syvyyspistettä (kuva 12). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 12,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 45 ha, yli 1 m syvän alueen 30 ha, yli 1,5 m syvän 22 ha ja yli 2 m syvän 12 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 209 215 m, ja pinta viettää loivasti lounaaseen. Suo on pääosin ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Suon vedet valuvat suoraan tai Lylylammen kautta Lylypuroon ja edelleen Ison Koirajärven kautta Hirvijokeen ja Tyystänjokeen, josta edelleen useiden joki- ja järvivaiheiden jälkeen Niemisveteen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 35.475, Tyystänjoen valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 4,9 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (82 %) ja hiekka (8 %). Paikoin suon pohjalla on ohut liejukerros. Lylynevan suotyypeistä on rämeellä 55 %, avosuolla 9 % ja turvekankaalla 36 %. Suon eteläosassa tupasvillarämemuuttuma on yleinen suotyyppi, pohjoisosassa varsinainen sararäme sekä lyhytkorsinevarämemuttuma ovat tyypillisiä. Paikoin esiintyy rahkarämettä ja suon reunaosat ovat yleisesti puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 23 % ja mättäiden korkeus on 2,2 dm. Puusto on pääasiassa riuku- tai harvennusasteista mäntyä. Lylynevan turpeista on rahkavaltaisia 77 %, sara- valtaisia 22 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 32 %, sararahkaturve (CS) 45 %, saraturve (C) 1 %, rahkasaraturve (SC) 17 %, ruskosammalsaraturve (BC) 4 % ja sararuskosammalturve (CB) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 34 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 9 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 16 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on laajalla alueella keskimäärin metrin paksuinen heikosti maatunut pintarahkakerros, jonka alla on heikosti tai kohtalaisesti maatunutta sararahkaturvetta. Suon pohjakerroksissa turve on kohtalaisesti tai hyvin maatunutta rahkasaraturvetta ja paikoin myös ruskosammalsaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 4,0 ja energiaturpeen 5,6. Lylynevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,3 % kuivapainosta, ph-arvo 3,9 %, vesipitoisuus märkäpainosta 91,2 % ja kuiva-ainemäärä 83,8 kg/suom 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 % kuivapainosta. Lylylampeen pohjoisessa rajoittuva Lylyneva soveltuu varauksin turvetuotantoon. Suon 18 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,18 milj. suom 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4maatunutta turvetta. Tämän alueen alla ja muualla yli 1,5 m syvällä 20 ha:n alueella on lisäksi noin 0,20 milj. suom 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.15. 24 Kuva 12. Lylynevan tutkimus- ja syvyyspisteet.
Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 70. Nurkka-ahonneva Nurkka-ahonneva (kl. 2242 06, x=6979,6, y=3365,3) sijaitsee noin 8 km Soinin keskustasta länteen. Suo rajoittuu pohjoisessa Valkeinen-järveen ja etelässä lyhyellä matkalla Hankajärveen sekä muualla moreenimaastoon. Suon eteläreunalla kulkee maantie. Suolla on 29 tutkimuspistettä ja 34 syvyyspistettä (kuva 13). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 13,7/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 46 ha, yli 1 m syvän alueen 32 ha, yli 1,5 m syvän 25 ha ja yli 2 m syvän 16 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 187 189 m, ja pinta on melko tasainen. Suo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon vedet valuvat laskuojien kautta etelään Hankajärveen ja Iso-Punsaan ja edelleen Punsanjoen ja Mustapuron kautta Vahankaan, josta Vahanganjoen kautta Pääjärveen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 14.674, Mustapuron valuma-alue. Suurin tavattu turvekerroksen paksuus on 3,6 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (67 %), hiekka (22 %) ja savi (9 %). Suon pohjalla on paikoin vaihtelevan paksuinen kerros liejua. Nurkka-ahonnevan suotyypeistä on rämeellä 96 %, avosuolla 2 % ja turvekankaalla 2 %. Suon tyypillisimpiä suotyyppejä ovat tupasvillarämemuuttuma ja isovarpurämemuuttuma, keskiosissa myös keidasrämemuuttuma ja rahkarämemuuttuma. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 33 % ja mättäiden korkeus on 2,5 dm Suon puusto on pääasiassa keskitiheää riuku- tai harvennusasteista mäntyä. Nurkka-ahonnevan turpeista on rahkavaltaisia 87 % ja saravaltaisia 13 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 52 %, sararahkaturve (CS) 35 % ja rahkasaraturve (SC) 13 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 36 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 11 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä. Suon länsiosassa on paksuhko heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Pintakerroksen alla on kohtalaisesti tai hyvin maatunutta rahkaturvetta, syvemmällä myös sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,8 ja energiaturpeen 5,7. Nurkka-ahonnevalta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,1 % kuivapainosta, ph-arvo 3,0 % vesipitoisuus märkäpainosta 90,6 % ja kuiva-ainemäärä 89,1 kg/ suom 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/ kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,11 % kuivapainosta. Nurkka-ahonneva soveltuu varauksin turvetuotantoon. Suo on osin rikkonainen ja rajoittuu lyhyellä matkalla useisiin vesistöihin. Suon 14 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,13 milj. suom 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4maatunutta turvetta. Tämän alueen alla ja muualla yli 1,5 m syvällä 18 ha:n alueella on lisäksi noin 0,22 milj. suom 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S0.15. Kuva 13. Nurkka-ahonnevan tutkimus- ja syvyyspisteet. 25
Tapio Toivonen ja Asta Harju 71. Ruokosuo Ruokosuo (kl. 2331 01, x = 6987,5, y = 3356,6) sijaitsee noin 11 km Soinin keskustasta pohjoiseen, ja se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suolle johtaa metsäautotie. Suolla on 16 tutkimuspistettä ja 15 syvyyspistettä (kuva 14). Tutkimus- ja syvyyspisteitä on yhteensä 14,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 21 ha, yli 1 m syvän alueen 10 ha, yli 1,5 m syvän 3 ha ja yli 2 m syvän 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 165 170 m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 5 m/km. Ruokosuo on kokonaan ojitettu, ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Suon pohjoispäästä on laskuoja kohti Löytöpuroa, joka johtaa Kuninkaanjokeen ja edelleen Ähtävänjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 47.052, Kuninkaanjoen keskiosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,8 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (83 %) ja hiekka (17 %). Ruokosuon tutkimuspisteistä on rämeellä 42 %, avosuolla 10 %, korvessa 3 % ja turvekankaalla 45 %. Suon keskiosassa on ruohoista sararämemuuttumaa, paikoin varsinaista sararämemuuttumaa ja rimpinevamuuttumaa. Reunaosissa on puolukkaturvekangas tyypillinen. Keskimääräinen pinnan rah- kamättäisyys on 26 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on kehitys- ja tiheysluokaltaan vaihtelevaa sekapuustoa. Ruokosuon turpeista on rahkavaltaisia 48 % ja saravaltaisia 52 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 17 %, sararahkaturve (CS) 32 %,ruskosammalsaraturve (BC) 26 % ja rahkasaraturve (SC) 26 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 5 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 3 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros puuttuu suolta lähes kokonaan. Suon turvekerros koostuu suureksi osaksi heikohkosti maatuneesta sararahka- ja rahkasaraturpeesta, mutta myös ruskosammalsaraturve on hyvin yleinen. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen maatuneisuus on 4,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 4,7. Ruokosuon yli 1,5 m syvä alue on hyvin pienialainen, ja turve on heikohkosti maatunutta. Suota ei suositella turvetuotantoon. Kuva 14. Ruokosuon tutkimus- ja syvyyspisteet. 26