Turvetutkimusraportti 418

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 418 2011 Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Uusikaarlepyy, Part 2 Abstrakt: Undersökta myrar i Nykarleby och deras torvtillgångar, Del 2 Tapio Toivonen ja Onerva Valo

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 418 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 418 Tapio Toivonen ja Onerva Valo UUDESSAKAARLEPYYSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves of Uusikaarlepyy, Part 2 Abstrakt: Undersökta myrar i Nykarleby och deras torvtillgångar, Del 2 Espoo 2011

Toivonen, Tapio ja Valo, Onerva 2011. Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turve varat. Osa 2. Geologian tutkimus keskus, Turve tutkimus raportti 418, 106 sivua, 56 kuvaa, 3 tauluk koa ja 4 liitettä. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Uudenkaarlepyyn turvevaroja vuosina 1997, 2004, 2006 ja 2007. Kaikkiaan on tutkittu 111 suota yhteispinta-alaltaan 11 920 ha. Kaikki kokonsa puolesta turve tuotantoon mahdollisesti soveltuvat suot on tutkittu. Raportin lopussa on yhteenveto kaikista Uudenkaarlepyyn alueella tutkituista soista. Tässä osaraportissa on tiedot 43:sta tutkitusta suosta, joiden yhteispinta-ala on 6 239 ha. Näissä soissa on turvetta yhteensä 51,4 milj. suo-m 3. Soiden keskisyvyys on 0,8 m, josta heikosti maatu neen rahka valtaisen pintaturvekerroksen osuus on 0,2 m. Turpeen keski maatu neisuus on 4,8. Yli 1,5 m syvän alueen pinta-ala on 1 075 ha ja sen turvemäärä on 21,5 milj. suo m 3. Turpeista on 50% rahkavaltaisia ja 50 % sara valtaisia. Uudenkaarlepyyn soille on tyypillistä ohuehko heikosti maatunut rahka valtainen pintaturvekerros, jonka alla on maatu neempaa sararahka- tai rahkasaraturvetta. Suoalasta on ojitettu yli 78 %. Yleisimpiä suo tyyppejä ovat turvekankaiden ohella rahka räme, isovarpu räme ja tupasvillaräme. Turpeen keski määräinen tuhka pitoisuus on 3,2 % kuiva painosta, vesi pitoisuus märkä painosta 91,1 %, kuiva-aineen määrä eli tiheys 86 kg/suo m 3 ja rikkipitoisuus 0,18 % kuiva painosta. Kuivan turpeen teholli nen lämpö arvo on keskimäärin 19,3 MJ/kg. Tutkituista soista 14 soveltuu turve tuotantoon. Niistä 9 soveltuu aluksi parhaiten kasvu- tai ympäristö turve tuotantoon ja sen jälkeen energia turvetuotantoon, ja loput 5 energia turve tuotantoon. Turve tuotantoon sovel tuvien alueiden kokonais pinta-ala on 769 ha. Tuotanto kelpoiset energia turve varat ovat 11,48 milj. suo m 3 ja energia sisältö 50 %:n kosteu dessa 4,65 milj. MWh. Kasvu- ja ympäristö turpeen tuotantoon soveltuvien alueiden pinta-ala on 215 ha ja tuotanto kelpoinen turve määrä 2,20 milj. suo m 3. Avainsanat: suo, turve, inventointi, energiaturve, kasvuturve, ympäristöturve, Uusikaarlepyy Tapio Toivonen ja Onerva Valo Geologian tutkimuskeskus PL 97 67101 Kokkola Sähköposti: tapio.toivonen@gtk.fi onerva.valo@gtk.fi ISBN 978-952-217-157-3 ISSN 1235-9440

Toivonen, Tapio and Valo, Onerva 2011. Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. The peatlands and peat reserves of Uusikaarlepyy. Part 2. Geologian tutkimus keskus, Turve tutkimus raportti 418. Geological Survey of Finland, Peat Researches, Report of Peat Investigation 418, 106 pages, 56 figures, 3 tables and 4 appendices. The Geological Survey of Finland studied peatlands and peat reserves in the area of Uusikaarlepyy in 1997, 2004, 2006 and 2007. In all, 111 mires covering a total of 11 920 hectares were studied, including all mires potentially suitable for peat production. In this report, there is a summary of all mires studied in Uusikaarlepyy. This report contains the information of 43 mires. The total area of studied peatland in this report is 6 239 hectares, which contains 51,4 million m 3 peat in situ. The mean depth of the mires is 0.8 m, including the averagely 0.2 m thick poorly humified Sphagnum predominant sur face layer. The mean humification degree (H) of the peat is 4.8. The area deeper than 1.5 m covers 1 075 ha and contains 42% of the total peat quantity (21.5 million m 3 ). Fifty per cent of the peat is Sphagnum predominant, and the remaining 50% is Carex predominant. The majority of the mires is drained. The most common mire site types are Sphagnum fuscum pine bog, dwarf-shrub pine bog and cottongrass pine bog. The average ash content of peat is 3.2% of dry weight, the water content 91.1% of wet weight, the dry bulk density 86 kg per m 3 in situ and the sulphur content 0.18% of dry weight. The effective calorific value of the dry peat is 19.3 MJ/ kg on an average. Fourteen of the investigated mires are suitable for peat production, and 9 of them for horticultural peat production before fuel peat production. The total area suitable for peat production is 769 ha. The available amount of fuel peat is 11.48 million m 3 in situ and the energy content is 4.65 million MWh at 50% moisture content. The area suitable for horticultural and environmental peat production is 215 ha and the available amount of the peat is 2.20 million m 3 in situ. Key words: raised bog, peatland, mire, peat, inventory, fuel peat, horticultural peat, environmental peat, Uusikaarlepyy Tapio Toivonen and Onerva Valo Geological Survey of Finland P.O. Box 97 FI-67101 Kokkola Finland E-mail: tapio.toivonen@gtk.fi onerva.valo@gtk.fi

Toivonen, Tapio och Valo, Onerva 2011. Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 2. Undersökta myrar i Nykarleby och deras torvtillgångar, Del 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 418. Geologiska forskningscentralen, Torvundersökningsrapport 418, 106 sidor, 56 figurer, 3 tabeller och 4 bilagor. Geologiska forskningscentralen har åren 1997, 2004, 2006 och 2007 undersökt 111 myrar med en sammanlagd areal av 11 920 ha inom Nykarleby stads gränser. Alla myrar potentiellt lämpliga för torvproduktion har undersökts. I slutet av denna rapport finns en sammandrag om alla undersökta myrar i Nykarleby. Denna delrapport innehåller information om 43 undesökta myrar. Deras sammanlagd areal är 6 239 ha och torvmängden 51,4 milj. myr-m 3. Myrarnas medeldjup är 0,8 m, varav det låghumifierade, vitmossdominerade ytlagrets andel är 0,2 m. Torvens medelhumifieringsgrad är 4,8. Den över 1,5 m djupa myrarealen är 1 075 ha och torvmängden 21,5 milj. myr-m 3. Den vitmossdominerade torven uppgår till 50 % och resten, 50 %, är starrdominerad. Typiskt för myrarna i Nykarleby är det grunda låghumifierade, vitmossdominerade ytlagret, under vilket det finns en mera humifierad starrvitmosstorv. Myrarealen har till 78 % utdikats. De allmännaste myrtyperna är fuscum-tallmyr (RR), rismyr (IR) och tuvdunmyr (TR). Askhalten i torven är i medeltal 3,2 % av torrvikten. Vattenhalten är 91,1 % av våtvikten, torrsubstansen eller torvens täthet är 86 kg/myr-m 3 och svavelhalten är 0,18 % av torrvikten i medeltal. Torrsubstansens effektiva värmevärde är i medeltal 19,3 MJ/kg. 14 av de undersökta myrarna är lämpliga för torvproduktion, och 9 av dem först för växt- eller miljötorvproduktion och sedan för energitorvproduktion. De sista fem myrarna är lämpliga för energitorv produktion. Den sammanlagda arealen som lämpar sig för torvproduktion är 769 ha. De energitorvtillgångar som är lämpade för torvproduktion uppgår till 11,48 milj. myr m 3 och energiinnehållet med 50 %:s fukthalt är 2,20 milj. MWh. Växt- och miljötorvmängden uppgår till 2,15 milj. myr-m 3. Nyckelord: myr, torv, inventering, energitorv, växttorv, miljötorv, Nykarleby Tapio Toivonen och Onerva Valo Geologiska forskningscentralen PB 97 67101 Karleby E-post: tapio.toivonen@gtk.fi onerva.valo@gtk.fi

SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 8 Kenttätutkimukset... 8 Laboratoriotutkimukset... 8 AINEISTON KÄSITTELY... 12 ARVIOINTIPERUSTEET... 12 Energiaturve... 12 Kasvu- ja ympäristöturve... 13 TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET... 14 UUDESSAKAARLEPYYSSÄ TUTKITUT SUOT (SUOT 69-111)... 15 69. Kilismossen... 15 70. Vitholmsmossen... 17 71. Nyängsmossen... 19 72. Långkärret... 20 73. Fabrosmossen... 21 74. Stormossen... 22 75. Tuksormossen... 23 76. Hästmossen... 24 77. Fattigmossen... 25 78. Svartholmsmossen... 27 79. Svalgen... 30 80. Sorvistmossen... 31 81. Fattigmossen... 32 82. Prostasskogen... 33 83. Mejmossen... 35 84. Nyåkersbacken... 38 85. Palommossen... 39 86. Boxalbacken... 41 87. Halvvägsmossen... 43 88. Boxalmossen... 45 89. Tjäderrapan... 46 90. Snodlandsmossen... 48 91. Byggmossen... 49 92. Nevasjömyran... 51 93. Pilnamossen... 54 94. Kackurträsket... 55 95. Tattarmossen... 57 96. Storträsket... 58 97. Päramossen... 59 98. Storträsket... 60 99. Purmomossen... 61 100. Vannäsmossen... 62 101. Listesmossen-Stormossen... 64 102. Karviken... 66 103. Englandsmossen... 68 104. Hästeslandet... 69 105. Södermossen... 71

106. Trullbackmossen... 73 107. Fagerlandsmossen... 75 108. Stormossen... 78 109. Skitujussmossarna... 80 110. Finängen... 81 111. Runkåsmossen... 82 TULOSTEN TARKASTELU... 84 Suot ja turvekerrostumat... 84 Laboratoriomääritysten tulokset... 85 Soiden soveltuvuus turvetuotantoon... 86 Soiden suojelu... 90 YHTEENVETO KAIKISTA UUDESSAKAARLEPYYSSÄ TUTKITUISTA SOISTA... 90 SAMMANDRAG OM UNDERSÖKTA MYRAR I NYKARLEBY... 92 KIITOKSET... 93 KIRJALLISUUTTA... 94 LIITTEET

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tehnyt valtakunnalliseen turvevarojen kartoitukseen liittyviä turve tutkimuksia Uudenkaarlepyyn kaupungin alueella vuosina 1997, 2004, 2006 ja 2007. Valtaosa soista on tutkittu vuosina 2006 ja 2007. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon sekä energiaturvetuotantoon soveltuvat suoalueet huomioiden myös soiden mahdolliset luontoarvot. Uudessakaarlepyyssä on tutkittu kaikkiaan 111 suota yhteispinta-alaltaan 11 920 ha. Tutkimukset ovat kohdis tuneet yli 20 ha suuruisiin soihin. Kaikki kokonsa puolesta turve tuotantoon mahdolli sesti soveltuvat suot on tutkittu. Ensimmäinen osaraportti on julkaistu vuonna 2010 (Toivonen ja Valo 2010). Tähän toiseen osaraporttiin on koottu loput 43 suota, joiden yhteispinta-ala on 6 239 ha (kuva 1). Raportin lopussa on lisäksi yhteenveto kaikista Uudenkaarlepyyn alueella tutkituista soista. Tässä tutkimus tuloksia esittelevässä raportissa on lyhyet selostukset tutkituista soista sekä yhteenveto tutkimustuloksista. Jokaisesta tutkitusta suosta esitetään tutkimus piste kartta, jonka mittakaava on 1:20 000, ellei toisin mainita. Tämä paperitulosteena tehty raportti löytyy myös GTK:n internet-sivuilta (www.geo.fi). Raportissa esitettyjen soiden yksityiskohtaisemmat suo selostukset, jotka sisältävät suokartan, suurimmista soista poikki leikkaus kuvat ja laboratorio analyysien tulokset, ovat tilattavissa GTK:n Länsi-Suomen yksiköstä. Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja suon poikki leikkauksesta kuvassa 3. 7

Tapio Toivonen ja Onerva Valo TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että suurimmille tutkit taville soille laadittiin kartta pohjalle linjaverkosto, joka koostuu suon hallit sevan osan poikki vedetystä selkä linjasta ja sitä vastaan kohti suoraan sijoittuvista poikki linjoista (Lappalainen, Stén ja Häikiö 1984). Tutkimus pisteet ovat linjoilla 100 m:n välein. Useimmat tutkimus linjat vaaittiin suon pinnan kaltevuussuhteiden selvittämiseksi. Pienialaiset ja rikkonaiset suoalueet tutkittiin hajapistein. Tutkimuspisteillä määritettiin suo tyyppi (liite 1), mättäisyys peittävyys prosentteina taso pinnasta ja mättäi den keski määräinen korkeus. Lisäksi määritettiin puuston puu laji suhteet, tiheys luokka ja kehitysluokka. Kairauksin tutkittiin turve kerros tuman rakenne 10 cm:n tark kuudella. Pääturve lajien ja mahdollisten lisä tekijöiden suhteel liset osuudet määritettiin 6 asteikolla, turpeen maatu neisuus von Postin 10 asteikolla, kosteus 5 asteikolla sekä kuitui suus asteikolla 0 6. Lisäksi ero tettiin mahdol liset liejukerrostumat ja määritettiin pohjamaalaji. Tutkimustiedot tallennettiin maastossa tietokoneelle paikkatietoineen. Heikosti maatunut (H1 4) rahka turve on kenttätutkimuksen yhteydessä jaoteltu kasvijäännekoostumuksen mukaan kol meen ryhmään (Acuti folia-, Cuspi data- ja Palustria ryhmät). Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrän arvioimi seksi kunkin yli metrin syvyisen tutkimus pisteen ympäristö pliktattiin metallisauvalla 2 m:n syvyyteen asti kymmenessä eri kohdassa. Laboratoriotutkimukset Useimmista soista, jotka kenttä tutkimusten perusteella soveltuvat turve tuotantoon, otettiin suon koosta riippuen 1 2 näyte sarjaa laboratorio tutkimuksia varten. Näytt eistä määri tettiin Kuopiossa Labtium Oy:n laborato riossa ph-arvo, vesi pitoisuus painoprosentteina (105 C:ssa kuivaa malla) ja tuhkapitoisuus prosent teina (815 ± 25 C:ssa hehkutettuna) kuiva painosta. Lämpö arvot on määri tetty laboratoriossa IKA (C 5000 DUO) kalorimetrillä (ASTM D 3286-77). Samoista näyt teistä analysoitiin rikkipitoisuus prosentteina kuivapainosta Leco SC- 132 rikkianalysaattorilla. Tilavuus tarkoista näytteistä määri tettiin lisäksi kuiva-aineen määrä eli tiheys (kg/suo m 3 ). Laboratoriotutkimusten perusteella määritetään mm. energiaturpeen laatu uusien ohjearvojen mukaisesti (Energia turpeen laatuohje 2006). 8

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 1. Uudenkaarlepyyn turvetutkimusraportin osan 2 suot. 69 Kilismossen 70 Vitholmsmossen 71 Nyängsmossen 72 Långkärret 73 Fabrosmossen 74 Stormossen 75 Tuksormossen 76 Hästmossen 77 Fattigmossen 78 Svartholmsmossen 79 Svalgen 80 Sorvistmossen 81 Fattigmossen 82 Prostasskogen 83 Mejmossen 84 Nyåkersbacken 85 Palommossen 86 Boxalbacken 87 Halvvägsmossen 88 Boxalmossen 89 Tjäderrapan 90 Snodlandsmossen 91 Byggmossen 92 Nevasjomyran 93 Pilnamossen 94 Kakurträsket 95 Tattarmossen 96 Storträsket 97 Paramossen 98 Storträsket 99 Purmomossen 100 Vannäsmossen 101 Listesmossen 102 Karviken 103 Englandsmossen 104 Hästeslandet 105 Sodermossen 106 Trullbackmossen 107 Fagerlandsmossen 108 Stormossen 109 Skitujussmossarna 110 Finängen 111 Runkåsmossen 9

Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 2. Esimerkki suokartasta. Tutkimuspisteen yläpuolella oleva luku ilmoittaa turpeen keski maatuneisuuden ja alapuolella olevat luvut heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuuden ja koko turvekerroksen paksuuden desimetreinä. 10

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 3. Esimerkki turvelaji- ja maatuneisuusprofiilista. 11

Tapio Toivonen ja Onerva Valo AINEISTON KÄSITTELY Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turve lajien ja turve tekijöiden osuudet on laskettu GTK:ssa laaditulla vuonna 2009 käyttöön otetulla laskentaohjelmalla ns. vyöhyke lasku tapaa käyttäen, joka perustuu v. 1983 kehitettyyn laskentamenetelmään (Hänninen, Toivonen ja Grund ström 1983). Siinä jokainen suo kartalle piir retyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyys käyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyys vyöhyk keensä (0,3 1 m, 1 1,5 m, 1,5 2 m jne). Jokaiselta syvyys vyöhykkeeltä lasketaan erikseen turve määrä, jotka yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä selville. Maatu neisuudet sekä turve lajien ja turve tekijöiden määrät ja suhteet on laskettu turve määrillä painottaen. Pliktauksien lieko-osumat on laskettu erikseen 0 1 ja 1 2 m:n välisissä syvyys kerroksissa kantopitoisuusprosentteina turvemäärästä. Kun liekoisuusprosentti on alle 1 %, liekoja on ilmoitettu olevan erittäin vähän. Liekoisuusprosentissa 1 2 % liekoja on vähän, 2 3 %:ssa kohtalaisesti, 3 4 %:ssa runsaasti ja yli 4 %:ssa erittäin runsaasti. Tuotantokelpoisen turpeen energia sisältö on laskettu sekä täysin kuivalle turpeelle että jyrsin turpeen tuotanto kosteu dessa (50 %) olevalle turpeelle. Jos suolta ei ole otettu tilavuustarkkoja laboratorionäytteitä, on energia sisällön arvioimisessa käytetty Mäkilän (1994) esittämää laskenta menetelmää. ARVIOINTIPERUSTEET Turvekerrostuman koko ja paksuus, turvelaji, turpeen maatuneisuus, muut fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet sekä kuivatettavuus ovat tärkeimpiä tekijöitä arvioitaessa suon soveltu-vuutta turvetuotantoon. Käyttösuosituksissa otetaan huomioon myös luonnonsuojelulliset arvot. Jos turvetuotantoalue on yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäristölupa, jonka myöntää nykyisin aluehallintovirasto (Väyrynen ym. 2008). Luvassa lupa viranomainen ottaa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristö vaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrätään mm. sallituista päästöistä suoja-alueista ja puhdistuslaitteista, sekä velvoitetarkkailusta ja mahdollisista korvausvelvoitteista. Alle 10 ha:n alueesta on tehtävä ilmoitus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA-lain mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista. Uusille turvetuotantoon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly ja meluvaikutukset, maiseman muutokset, sekä vaikutukset terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Turveteollisuusliitto 2002). Energiaturve Soiden soveltuvuus energia turve tuotantoon riippuu mm. turvelaji koos tumuksesta, turpeen maatuneisuudesta ja tuhka pitoisuudesta. Rahka turpeen (S) katsotaan soveltuvan energia turpeeksi, jos sen maatuneisuus on korkeampi kuin H4, kun taas saravaltainen (C) turve sopii energia turpeeksi heikomminkin maatu neena. Toisinaan käyte tään myös H1 3 maatunutta rahka turvetta ja H4 maatu nutta rahkavaltaista turvetta energia turpeena jyrsin menetelmällä tuotettuna varsinkin, jos kuljetusetäisyys tuotantoalueelta käyttökohteeseen ei ole kovin pitkä. Suon on tässä raportissa katsottu soveltuvan energiaturvetuotantoon, mikäli siltä löytyy vähin tään 5 ha:n laajuinen yhtenäinen, turve lajiltaan ja maatuneisuudeltaan tuotan toon soveltuva yli 1,5 m syvä alue. Paksu, heikosti maatunut rahka valtainen pintaturve kerros eli ns. pinta rahka on usein este palaturvetuotannon aloittamiselle. Ohutta pintarahkakerrosta ei kuitenkaan ole vähen netty tuotantokelpoista turve määrää lasket taessa, koska se voidaan sekoittaa alla olevaan turpeeseen ja tuottaa heikkolaatuisena energiaturpeena. Tuotantokelpoisen turpeen määrää laskettaessa on keski syvyydestä vähennetty pohjan epä tasaisuu desta riippuen 0,2 0,5 m, mikä vastaa suon pohjalle jäävää, yleensä vaikeasti hyödyn nettävää, usein runsas tuhkaista kerrosta. Suo kohtaisissa selos tuksissa on ilmoitettu turve tuotantoon soveltuvaksi määritelty pinta-ala ja alueen tuotanto kelpoinen turvemäärä. Nämä suot ovat mukana turve tuotantoon sovel tuvien alueiden kokonaismäärässä. 12

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta poltto aineeksi on nojauduttu energia turpeen uusiin laatu ohjeisiin (Energia turpeen laatuohje 2006). Soista, joista on otettu turvenäytteitä laboratorio määrityksiä varten, ja jotka soveltuvat energia turve tuotantoon, on ilmoitettu jyrsinturpeen laatuluokka energiaturpeen laatu ohjeessa olevan taulukon 6 mukaisesti (liite 4). Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus vastaa M50 kosteusarvoa. Palaturpeen laatuluokat ovat taulukossa 5 (liite 4). Kasvu- ja ympäristöturve Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään ympäristö- ja kasvualustakäytössä. Ympäristöturpeella tarkoitetaan viherrakentamiseen, maatalouskäyttöön, nesteiden, kaasujen, ravinteiden ja raskasmetallien sitomiseen sekä erilaisten jätteiden kompostointiin ja biologiseen hajotukseen soveltuvia turpeita. Heikosti maatunut rahkaturve soveltuu hyvin karjan ja turkiseläinten kuivikkeeksi. Jätehuollossa turve soveltuu orgaanisten yhdyskunta- ja teollisuusjätteiden, kuten jätevesilietteiden ja elintarviketeollisuusjätteiden kompostointiin. Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään myös jonkin verran öljyntorjunnassa sekä suodatinaineena ilman ja jäteveden puhdistuksessa. Teollisuudessa ja jätevesien puhdistuk sessa turve toimii paitsi ravinteiden pidättäjänä, myös tehokkaana raskasmetallien sitojana. Vaaleaa rahkaturvetta käytetään lisäksi maataloudessa maanparannusaineena lisäämässä maaperän kuohkeutta ja orgaanisen aineksen määrää. Korkealaatuisen kuivike- ja jätevesien imeytysturpeen tunnus merkkejä ovat hyvä nesteen ja hajun pidätyskyky sekä kompostoitavuus. Parhaiten ne täyttyvät tutkimusten mukaan Acutifolia-valtaisella rahkaturpeella (mätästurve) ja heikoimmin Cuspidatavaltaisella rahkaturpeella (kuljuturve). Kasvualustakäytössä vaalea rahkaturve on kasvien lasinalaisviljelyn tuotantomenetelmien uudistumisen myötä menettämässä aiempaa valta-asemaansa tummille turvelaaduille. Heikosti maatuneiden vaaleiden rahkaturpeiden käyttö kasvuturpeina perustuu rahka sammalten veden ja ravinteiden pidätyskykyyn sekä suureen huokostilavuuteen, joilla ei ole nykyisessä lasinalaisviljelytekniikassa niin suurta merkitystä kuin aiemmin. Vihannesten ja kukkien kasvihuoneviljelyssä ollaan usein siirtymässä maatuneen kasvuturpeen käyttöön. Uudet kasvuturpeet koostuvat usein eri maatumisasteella olevien turvelaatujen ja muiden materiaalien sekoituksista. Arvioitaessa suon soveltu vuutta kasvu turvetuotantoon on arviointi perus teina huomioitu myös Maa- ja metsä talous ministeriön päätöstä eräistä lannoite valmisteista (Suomen säädös kokoelma N:o 45 47 1994) ja Kauppapuutarhaliiton, Turveteollisuusliiton ja Viherympäristöliiton (2009) laatima Kasvuturpeen ja turvepohjaisten kasvualustojen laatuohje. Kasvu- ja maan parannus turpeen määri telmä on melko väljä. Turpeen on oltava koostu mukseltaan vain pääosin suo kasvien jäännöksiä ja orgaanisen aineksen määrän on oltava vähintään 80 % kuiva-aineesta. Kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on ilmoitettu raportissa vain sellaisten soiden kohdalla, joissa on ainakin 5 ha:n laajuisella alueella vähintään 0,6 m paksu H1 4 maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Tutkittujen soiden tuotanto kelpoisen alueen heikosti maatunut (H1 3) rahka turve on tässä raportissa jaettu rahkasammalkoostumuksen perusteella kolmeen pää laatu luokkaan, joiden määräytymisperusteet on selitetty liitteessä 3 (Toivonen 1997). H4 maatunut rahka valtainen turve on jaettu kahteen laatu luokkaan, mikäli kerros on yhtenäinen. Usein tämä kerros on kuitenkin hyvin epä yhtenäinen. Pinta kerroksen maatuneisuus vaihtelun takia kaikkien tuotantoon soveltuvien soiden rahka valtaista pinta kerrosta ei ole voitu jakaa eri laatuluokkiin. 13

Tapio Toivonen ja Onerva Valo TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET Jokaisesta tutkitusta suosta on tässä raportissa olevan selostuksen lisäksi laadittu yksityis kohtaisempi tutkimus selostus, jossa on tiedot suon sijainnista, ympäristöstä, suo tyypeistä, ojitus tilanteesta, laskusuhteista, turvemääristä, turvelajeista, maatuneisuudesta, liekoisuudesta, laboratorio tuloksista sekä soveltuvuudesta turvetuotantoon. Yksityiskohtaiseen tutkimus selostukseen liittyy suo kartta, johon on merkitty tutkimus linjat ja pisteet, turve paksuudet sekä turpeen keski mä äräinen maatumis aste tutkimus pisteillä. Suo kartassa on erotettu turve kerrostuman paksuutta osoit tavat syvyysvyöhykkeet eri väreillä (kuva 2). Turvekerrostuman rakenteen selven tämiseksi on vaaituista linjoista laadittu poikki leikkaus profiileja, joihin maatu neisuudet, turve lajit ja pohja maa lajit on merkitty symbolein (kuva 3). Niihin on lisäksi merkitty lyhen tein suo tyypit (liite 2). Edellä mainittujen perus tulosteiden lisäksi GTK:n turve tutkimuksista on laadittu atk-ohjelmia, joiden avulla on mahdollista saada moni puolisia tulosteita suosta tai halutusta suon osasta. Tulosteet voivat olla karttoja, taulukko muotoisia listauksia tai näiden yhdistelmiä. Tällaisia ovat esi merkiksi kartat, joilla tutkimus pisteittäin voidaan esittää mm. suotyyppi, liekoisuus, suon pinnan korkeus, pohja maa laji, lieju kerroksen paksuus, tietoja puustosta, suon pinnan mättäi syys ja vetisyys. Samaan karttaan yhdelle tutkimus pisteelle voidaan merkitä kerralla kaksi edellä mainittua tietoa. 14

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 UUDESSAKAARLEPYYSSÄ TUTKITUT SUOT (NUMEROT 69-111) 69. Kilismossen Kilismossen (kl. 2312 05, x = 7036,0, y = 3280,7) sijaitsee noin 19 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu pohjoisessa ja lounaassa peltoihin, luoteessa maantiehen ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suo on muodoltaan rikkonainen, ja sillä on runsaasti moreenisaarekkeita. Suon luoteisreunaa sivuaa maantie, ja suon keskellä olevalle entiselle kaatopaikalle johtaa tie. Suolla on 191 tutkimuspistettä ja 164 syvyyspistettä (kuva 4). Tutkimuspisteitä on 3,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 478 ha, yli 1 m syvän alueen 309 ha, yli 1,5 m syvän 215 ha ja yli 2 m syvän 78 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 21 28 m, ja pinta viettää pääasiassa pohjoiseen noin 3 m/km. Kilismossen on kokonaan ojitettu. Suolta lähtee laskuoja pohjoiseen jatkuen Jeppobäckeninä kohti Lapuanjokea. Länsireunasta on laskuoja Munsalajokeen, joka johtaa mereen. Suurin osa suosta kuuluu vesistöalueeseen 44.017, Jeppöbäckenin valumaalue, länsiosa vesistöalueeseen 84.014, Norrmossbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (46 %), hieta (19 %) ja hiesu (18 %). Kilismossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 31 %, korvessa 1 % ja turvekankaalla 68 %. Suotyypit ovat yleensä pitkälle muuttuneita. Suon länsiosassa on isovarpurämemuuttumaa ja paikoin varsinaista sararämemuuttumaa. Reunoilla on turvekankaita. Suon keskiosassa varsinainen sararämemuuttuma on tyypillinen. Itä- ja pohjoisosassa sekä lahdekkeissa on mustikkaturvekangasta ja paikoin puolukkaturvekangasta. Lisäksi suolla tavataan mm. rahkarämemuuttumaa ja ruohoturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 8 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on yleensä keskitiheää tai tiheää varttunutta sekametsää. Kilismossenin turpeista on rahkavaltaisia 20 % ja saravaltaisia 80 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 4 %, sararahkaturve (CS) 16 %, saraturve (C) 31 % ja rahkasaraturve (SC) 49 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 4 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 14 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa suota on hyvin ohut tai kokonaan puuttuva heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Vain suon länsiosassa kerros on paikoin paksuhko. Suurin osa suon turvekerrostumasta koostuu heikosti tai kohtalaisesti (H5-6) maatuneesta rahkasaratai saraturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 4,7. Liekoja on erittäin vähän. Kilismossenilta on otettu näytteet viideltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,5 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,2 15,5), vesipitoisuus märkäpainosta 88,8 % (60,3 94,2) ja kuivaainemäärä 89,5 kg/suo m 3 (79,9 105). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 19,3 MJ/ kg (16,1 20,6) ja 50 %:n kosteudessa 8,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,29 % kuivapainosta (0,12 0,81). Tuhka- ja rikkipitoisuudet ovat paikoin korkeita. Turpeen hiilipitoisuus pisteellä A1500 on 50,4 % ja typpipitoisuus 2,1 %. Kilismossenin yhtenäisellä 210 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 3,46 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Turvetuotannossa huomioitavia seikkoja ovat paikoin korkeat tuhka- ja rikkipitoisuudet, suon rikkonainen muoto, kookas puusto ja kaatopaikka. 15

Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 4. Kilismossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 16

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 70. Vitholmsmossen Vitholmsmossen (kl. 2312 06, x = 7045,3, y = 3283,6) sijaitsee noin 14 km Uudenkaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu idässä paikoin peltoihin ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon pohjoispään poikki kulkee metsäautotie, ja suota halkovan rautatien vieressä on ajokelpoinen tie. Suolla on 61 tutkimuspistettä ja 48 syvyyspistettä (kuva 5). Tutkimuspisteitä on 4,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 134 ha, yli 1 m syvän alueen 31 ha ja yli 1,5 m syvän 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 23 25 m, ja pinta viettää etelään noin 1 m/km. Vitholmsmossen on kokonaan ojitettu. Suon eteläpäästä on ojayhteys Romarsbäckeniin, joka johtaa Lapuanjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 44.013, Romarsbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,9 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat hieta (51 %), hiesu (32 %) ja moreeni (17 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros. Vitholmsmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 24 %, turvekankaalla 68 % ja pellolla 8 %. Suurin osa suosta on turvekangasasteella. Puolukkaturvekangas on yleisin, mutta myös mustikka- ja ruohoturvekangasta on monin paikoin. Rautatien itäpuolella suon keskiosassa on kytöheittoalueita. Muista suotyypeistä ovat yleisiä varsinainen sararämemuuttuma ja isovarpurämemuuttuma. Puusto on yleensä keskitiheää harvennustai tukkipuuasteen mäntyvaltaista sekametsää. Vitholmsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 15 % ja saravaltaisia 85 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 7 %, sararahkaturve (CS) 8 %, saraturve (C) 34 % ja rahkasaraturve (SC) 51 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 27 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on hyvin ohut tai se puuttuu usein kokonaan. Turvekerros koostuu suurimmaksi osaksi kohtalaisesti maatuneesta rahkasaratai saraturpeesta. Puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,0. Liekoja on erittäin vähän. Turvelajin ja maatumisasteen puolesta Vitholmsmossen soveltuisi energiaturvetuotantoon. Suo on kuitenkin muodoltaan rikkonainen ja turvekerros on ohut; suurimmassa osassa suota alle metrin paksuinen. Suota ei suositella turvetuotantoon. 17

Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 5. Vitholmsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 18

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 71. Nyängsmossen Nyängsmossen (kl. 1343 10, x = 7049,3, y = 3275,1) sijaitsee noin 6 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään, ja se rajoittuu moreenimaastoon. Suon itäosan halki kulkee metsäautotie. Suolla on 14 tutkimuspistettä ja 10 syvyyspistettä (kuva 6). Tutkimuspisteitä on 4,4/10 ha. Suon kokonaispintaala on 32 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 14 15 m, ja pinta viettää etelään noin 1 m/km. Nyängsmossen on kokonaan ojitettu. Vedet laskevat ojia myöten etelään Loilaxbäckeniin, joka johtaa merenlahteen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84.016, Kvikantbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,6 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (88 %) ja hiesu (12 %). Nyängsmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 4 % ja turvekankaalla 96 %. Mustikka turve kangas on vallitseva suotyyppi. Puusto on keskitiheää tukkipuuasteen kuusivaltaista sekametsää. Nyängsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 3 % ja saravaltaisia 97 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 3 %, saraturve (C) 15 % ja rahkasaraturve (SC) 82 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 65 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonais turvemäärästä. Suurin osa suosta on ohutturpeista, lähes biologista suota. Eteläosassa turvetta on noin puoli metriä. Turvekerros koostuu kohtalaisesti maatuneesta rahkasara- ja saraturpeesta. Puun jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 1,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Ohuen turvekerroksen takia Nyängsmossen ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 6. Nyängsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 19

Tapio Toivonen ja Onerva Valo 72. Långkärret Långkärret (kl. 1243 10, x = 7050,0, y = 3275,0) sijaitsee noin 6 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään, ja se rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon. Suon eteläreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 4 tutkimuspistettä (kuva 7). Tutkimuspisteitä on 2,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 14 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 14 15 m, ja pinta viettää länteen noin 1 m/km. Långkärret on kokonaan ojitettu. Länsiosasta johtaa laskuoja mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84V017. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,4 m, on pisteellä P2. Suon pohja on epätasainen ja pohjamaalaji on moreeni. Långkärretin tutkimuspisteistä on turvekankaalla 100 %. Mustikka- ja puolukkaturvekangas ovat vallitsevat suotyypit. Puusto on tukkipuuasteen kuusivaltaista sekametsää. Långkärretin turpeista on saravaltaisia 100 %. Pääturvelajeittain jakauma on: saraturve (C) 13 % ja rahkasaraturve (SC) 87 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 100 % kokonaisturvemäärästä. Suo on ohutturpeista, lähes biologista suota. Kohtalaisen hyvin maatunut puun jäännöksiä lisätekijänä sisältävä rahkasaraturve on vallitseva turvelaji. Koko turvekerrostuman keski maatuneisuus on 6,4. Ohuen turvekerroksen takia Långkärret ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 7. Långkärretin tutkimuspisteet. 20

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 73. Fäbrosmossen Fäbrosmossen (kl. 2321 01, x = 7053,0, y = 3276,0) sijaitsee noin 2 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Luoteisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 6 tutkimuspistettä (kuva 8). Tutkimuspisteitä on 1,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 36 ha ja yli 1 m syvän alueen 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 17 19 m. Fäbrosmossen on kokonaan ojitettu. Suon itäreunasta lähtee laskuoja, Stennästräskdiket, itään Uudenkaarlepyynjokeen (Lapuanjokeen). Suo kuuluu vesistöalueeseen 44.011, Uusikaarlepyyn alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,3 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat hiesu (83 %) ja hieta (17 %). Fäbrosmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 33 % ja turvekankaalla 67 %. Suon eteläosassa on tupasvillarämemuuttumaa ja pohjoisosassa ruohoturvekangasta ja kytöheittoa. Puusto on suon keskija pohjoisosassa keskitiheää männyn ja koivun harvennusmetsää. Eteläosassa puusto on mäntyvaltaista. Fäbrosmossenin turpeista on rahkavaltaisia 70 % ja saravaltaisia 30 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 25 %, sararahkaturve (CS) 45 % ja rahkasaraturve (SC) 30 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 7 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 35 % kokonaisturvemäärästä. Suon eteläosassa pienehköllä alueella on paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros. Muualla turvekerros koostuu kohtalaisesti maatuneesta sararahkaja rahkasaraturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Ohuen turvekerroksen takia Fäbrosmossen ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 8. Fäbrosmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 21

Tapio Toivonen ja Onerva Valo 74. Stormossen Stormossen (kl. 2321 01, x = 7049,6, y = 3276,1) sijaitsee noin 5 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon. Suolle johtaa metsäautotie. Suolla on 42 tutkimuspistettä ja 32 syvyyspistettä (kuva 9). Tutkimuspisteitä on 4,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 93 ha, yli 1 m syvän alueen 32 ha ja yli 1,5 m syvän 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 19 20 m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 1 m/km. Stormossen on lähes kokonaan ojitettu. Suon pohjoispäästä lähtee Bonäsbäcken länteen kohti merenlahtea. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84.V17. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,2 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (51 %), hiesu (30 %) ja hieta (18 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa alle puolen metrin paksuinen kerros. Stormossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 51 %, korvessa 24 %, turvekankaalla 23 % ja pellolla 1 %. Suon keskiosassa on tupasvillaräme- ja tupasvillarahkarämemuuttumaa sekä paikoin isovarpurämemuuttumaa. Eteläpäässä on ruohoheinäkorpimuuttumaa. Reunaosissa esiintyy turvekankaita, joista mustikkaturvekangas on yleisin. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 11 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm. Puusto on kehitys- ja tiheysluokaltaan vaihtelevaa, keskiosassa suota mäntyvaltaista ja reunaosissa osin kookasta sekapuustoa. Stormossenin turpeista on rahkavaltaisia 51 % ja saravaltaisia 49 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 26 %, sararahkaturve (CS) 25 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 46 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 48 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 49 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 9 % kokonaisturvemäärästä. Suon paksuturpeisimmalla alueella koillis- ja länsiosassa on yli metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka koostuu suureksi osaksi Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Tupasvillan jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä tässä kerroksessa. Alle metrin syvyisellä alueella rahkavaltainen pintaturvekerros on ohut, ja turve koostuu kohtalaisen hyvin maatuneesta rahkasara- ja sararahkaturpeesta. Puun jäännökset ovat tässä kerroksessa yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on erittäin vähän. Stormossenin heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros soveltuu laatunsa puolesta lähinnä ympäristöturvetuotantoon. Käyttökelpoinen alue jää kuitenkin hyvin pieneksi. 22 Kuva 9. Stormossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 75. Tuksormossen Tuksormossen (kl. 2321 01, x = 7049,4, y = 3280,5) sijaitsee noin 8 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon. Suon halki kulkee metsäautotie. Suolla on 19 tutkimuspistettä ja 15 syvyyspistettä (kuva 10). Tutkimuspisteitä on 6,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 31 ha, yli 1 m syvän alueen 18 ha ja yli 1,5 m syvän 7 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 24 25 m, ja pinta viettää loivasti lounaaseen. Tuksormossen on kokonaan ojitettu. Suon länsireunasta ja eteläpäästä on laskuoja Marjasdiketiin, joka johtaa Uudenkaarlepyynjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 44.011, Uusikaarlepyyn alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,0 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (65 %), hiesu (29 %) ja savi (6 %). Liejua on suon pohjalla pienehköllä alueella alle puolen metrin paksuinen kerros. Tuksormossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 53 % ja turvekankaalla 47 %. Suon keskiosa on pääasiassa isovarpurämemuuttumaa, paikoin varpurahkarämemuuttumaa. Koillisosassa on varsinaista sararämemuuttumaa ja mustikkaturvekangasta, jota on yleisesti myös muualla reunaosissa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Puusto on suon keskellä riuku- ja harvennusvaiheen mäntyä. Koillisosassa ja reunempana on kookkaampaa mäntyvaltaista sekapuustoa. Tuksormossenin turpeista on rahkavaltaisia 52 % ja saravaltaisia 48 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 38 %, sararahkaturve (CS) 14 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 47 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 30 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 47 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on suolla ohut. Lounaisosan yli 1,5 m syvällä alueella on pohjaan asti kohtalaisen hyvin maatunutta rahkaturvetta, kun taas suon koillisosassa saravaltainen turve ulottuu pintaan asti. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Liekoja on paikoin kohtalaisesti. Tuksormossen soveltuu turvetuotantoon. Suon 7 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,10 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Tuotantokelpoisen alueen halki kulkee metsäautotie. Kuva 10. Tuksormossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 23

Tapio Toivonen ja Onerva Valo 76. Hästmossen Hästmossen (kl. 2321 04, x = 7051,2, y = 3281,6) sijaitsee noin 5 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu idässä valtatiehen ja muualla moreenimaastoon. Suon pohjois- ja itäreunaa sivuaa maantie. Suolla on 43 tutkimuspistettä ja 35 syvyyspistettä (kuva 11). Tutkimuspisteitä on 4,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 89 ha ja yli 1 m syvän alueen 33 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 22 25 m, ja pinta viettää luoteeseen noin 2 m/km. Hästmossen on kokonaan ojitettu. Suon pohjoispäästä on laskuojia Fattigmossenille, jonka pohjoisreunasta lähtee Pilnadiket pohjoiseen yhtyen Soklotdiketiin, joka johtaa mereen (Faret). Suo kuuluu vesistöalueeseen 84.019, Soklotdiketin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,4 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (50 %), moreeni (41 %) ja hiesu (8 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros. Hästmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 35 %, korvessa 18 % ja turvekankaalla 47 %. Suon keskiosassa on mm. varsinaista sararämemuuttumaa ja ruohoheinäkorpimuuttumaa. Varsinkin luoteisosassa on ruohoturvekangas tyypillinen. Lisäksi suolla esiintyy yleisesti puolukka turve kangasta, korpirämemuuttumaa ja mustikkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamät täisyys on 6 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on yleensä keskitiheää harvennustai tukkipuuasteen sekametsää. Hästmossenin turpeista on rahkavaltaisia 37 % ja saravaltaisia 63 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 11 %, sararahkaturve (CS) 27 %, saraturve (C) 12 % ja rahkasaraturve (SC) 51 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 75 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman paksuus vaihtelee suurimmassa osassa suota 0,5 ja 1,0 m:n välissä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on hyvin ohut tai se puuttuu monin paikoin kokonaan. Suurin osa turvekerrostumasta on kohtalaisesti maatunutta puun jäännöksiä lisätekijänä sisältävää rahkasaratai sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 1,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6.0. Liekoja on paikoin kohtalaisesti. Ohuen turvekerroksen takia Hästmossen ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 11. Hästmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 24

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 77. Fattigmossen Fattigmossen (kl. 2321 03, x = 7052,4, y = 3282,0) sijaitsee noin 5 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu kaakossa valtatiehen ja muualla kallioiseen moreenimaastoon. Suon kaakkois- ja eteläreunaa sivuaa maantie. Suolla on 51 tutkimuspistettä ja 44 syvyyspistettä (kuva 12). Tutkimuspisteitä on 4,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 127 ha, yli 1 m syvän alueen 25 ha ja yli 1,5 m syvän 6 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 22 26 m, ja pinta viettää luoteeseen noin 2 m/km. Fattigmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Kaakkoisosassa on ojittamatonta aluetta. Suon pohjoispäästä lähtee Pilnadiket pohjoiseen yhtyen Soklotdiketiin, joka johtaa mereen (Faret). Suo kuuluu vesistöalueeseen 84.019, Soklotdiketin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,9 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (63 %), hieta (24 %) ja hiekka (6 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros. Fattigmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 54 %, avosuolla 2 %, korvessa 2 % ja turve kankaalla 42 %. Suon kaakkoisosassa on tupasvilla- ja varpurahkarämettä sekä näiden muuttuma muotoja. Keski- ja pohjoisosassa on mm. puolukka- ja ruohoturvekangasta, tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 19 % ja mättäiden korkeus 2,7 dm. Puusto on ojitusalueilla yleensä keskitiheää, kehitysluokaltaan vaihtelevaa männikköä tai sekapuustoa. Fattigmossenin turpeista on rahkavaltaisia 69 % ja saravaltaisia 31 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 32 %, sararahkaturve (CS) 37 %, saraturve (C) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 26 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 44 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 41 % ja varpujen jään- nöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suon kaakkoisosassa on paikoin yli metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka koostuu sekä Cuspidata- että Acutifoliaryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Kerroksen alla on kohtalaisesti maatunutta rahkasaraturvetta. Muualla turvekerros on yleensä alle metrin paksuinen, ja heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on ohut tai puuttuu kokonaan. Turvekerros koostuu yleensä kohtalaisen hyvin maatuneesta sararahka- tai rahkasaraturpeesta, ja puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on paikoin kohtalaisesti. Fattigmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,1 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,5 3,4) ja vesipitoisuus märkäpainosta 91,9 % (89,6 94,3). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,3 MJ/kg (17,5 21,2) ja 50 %:n kosteudessa 8,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,13 % kuivapainosta (0,09 0,17). Fattigmossenin kaakkoisosassa on 6 ha:n laajuinen yli 1,5 m syvä alue, joka soveltuu varauksin pienimuotoiseen turvetuotantoon. Alueella on noin 0,05 milj. suo m 3 lähinnä ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3. Turve sisältää runsaasti tupasvillan jäännöksiä ja paikoin toisena pääturvetekijänä saraa. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,03 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. 25

Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 12. Fattigmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 26

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 78. Svartholmsmossen Svartholmsmossen (kl. 2321 04, x = 7041,5, y = 2432,0) sijaitsee noin 7 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu loivapiirteiseen ja osin kallioiseen moreenimaastoon, ja sillä on useita osin lohkareisia moreenisaarekkeita. Länsireunaa sivuaa valtatie, ja lisäksi länsireunassa kulkee voimalinja. Suolla on 106 tutkimuspistettä ja 108 syvyyspistettä (kuva 13). Tutkimuspisteitä on 3,7/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 289 ha, yli 1 m syvän alueen 197 ha, yli 1,5 m syvän 143 ha ja yli 2 m syvän 95 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 25 28 m, ja pinta viettää suon keskeltä loivasti pohjoiseen ja kaakkoon. Suo on suurimmaksi osaksi ojittamaton. Pohjois- ja kaakkoisosassa on ojitusta. Pohjoisosan ojitusalueelta on ojayhteys Sorvistdigetiin, joka johtaa pohjoiseen jatkuen Soklotdiketinä kohti merta. Suon etelä- ja keskiosan vedet kulkeutuvat eteläreunasta lähtevien laskuojien kautta Lapuanjokeen. Suon pohjoisosa kuuluu vesistöalueeseen 84.019, Soklotdiketin valuma-alue ja etelä- ja keskiosa vesistöalueeseen 44.011, Uusikaarlepyyn alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,5 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (30 %), moreeni (29 %) ja savi (26 %). Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros. Svartholmsmossenin suotyypeistä on rämeellä 59 %, avosuolla 34 % ja turvekankaalla 7 %. Paksuturpeisimmilla alueilla ovat rahkaneva ja rahkaräme yleisiä. Lounais- ja itäosassa on lyhytkorsinevaa. Ohutturpeisilla alueilla ja reunoilla on lyhytkorsine- varämettä, tupasvilla rämettä ja isovarpurämettä. Lisäksi suolla esiintyy mm. keidasrämettä ja silmäkenevaa. Keski määräinen pinnan rahkamättäisyys on 32 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Puusto on rämealueilla yleensä harvahkoa ja kitukasvuista mäntyä (kuva 14). Ojitusalueilla on tiheämpää mäntyvaltaista puustoa. Svartholmsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 92 % ja saravaltaisia 8 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 77 %, sararahkaturve (CS) 15 %, ja rahkasaraturve (SC) 8 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 34 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 8 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on paksu heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu vaihtelevasti Acutifolia- ja Cuspidata-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Tupasvilla on kerroksessa yleinen turpeen lisätekijä. Paikoin on myös suoleväkön jäännöksiä. Tämän kerroksen alla on ohuehko kerros maatuneempaa, yleensä rahkavaltaista turvetta. Reunaosissa ja ohutturpeisilla alueilla on myös saravaltaista turvetta. Heikosti maatunut rahkavaltainen turve ulottuu yli 2 m syvällä alueella paikoin pohjaan asti. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,9. Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,8 ja muun osan 6,1. Suurin osa Svartholmsmossenista kuuluu Naturasuojelun piiriin. 27

Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 13. Svartholmsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 28

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 14. Rahkarämettä Svartholmsmossenilla (kuva Tapio Toivonen). 29

Tapio Toivonen ja Onerva Valo 79. Svalgen Svalgen (kl. 2321 04, x = 7048,4, y = 3283,8) sijaitsee noin 8 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu idässä paikoin rautatiehen ja muualla osin kallioiseen moreenimaastoon. Länsiosaan johtaa metsäautotie. Suolla on 52 tutkimuspistettä ja 32 syvyyspistettä (kuva 15). Tutkimuspisteitä on 4,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 120 ha, yli 1 m syvän alueen 4 ha ja yli 1,5 m syvän 0,4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 22 27 m, ja pinta viettää itään noin 4 m/km. Svalgen on kokonaan ojitettu. Suon itäreunasta lähtee puro, Sorvistdiket, pohjoiseen jatkuen Soklotdiketinä merenlahteen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84.019, Soklotdiketin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,7 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (70 %), hieta (15 %) ja hiekka (10 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros. Svalgenin tutkimuspisteistä on rämeellä 6 %, avosuolla 5 % ja turvekankaalla 89 %. Suotyypit ovat lähes kokonaan turvekangasasteella. Mustikka- ja puolukkaturvekangas ovat tyypillisiä, mutta paikoin on myös varputurvekangasta. Suon eteläpäässä on pienialainen luhtaneva-alue. Lisäksi suolla esiintyy paikoin isovarpurämemuuttumaa. Puusto on yleensä keskitiheää harvennustai tukkipuuasteen männyn, kuusen ja paikoin koivun sekapuustoa. Svalgenin turpeista on rahkavaltaisia 20 % ja saravaltaisia 80 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 4 %, sararahkaturve (CS) 16 %, saraturve (C) 7 % ja rahkasaraturve (SC) 73 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 5 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 22 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suon turvekerros on ohut. Varsinkin länsiosa on monin paikoin ns. biologista suota. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros puuttuu lähes kokonaan. Turvekerros on pääosin kohtalaisesti maatunutta rahkasaraturvetta. Puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Liekoja on kohtalaisesti. Ohuen turvekerroksen takia Svalgen ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 15. Svalgenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 30

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 80. Sorvistmossen Sorvistmossen (kl. 2321 04, x = 7050,1, y = 3283,3) sijaitsee noin 6 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu idässä peltoon ja muualla osin kallioiseen moreenimaastoon. Suon pohjoisosan poikki kulkee maantie. Suolla on 32 tutkimuspistettä ja 22 syvyyspistettä (kuva 16). Tutkimuspisteitä on 4,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 74 ha ja yli 1 m syvän alueen 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 22 25 m, ja pinta viettää pohjoisosassa etelään ja muualla itään. Sorvistmossen on kokonaan ojitettu. Vedet virtaavat laskuojia myöten suon itäpuolella virtaavaan Sorvistdiketiin, joka jatkuu Soklotdiketinä kohti merenlahtea. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84.019, Soklotdiketin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,2 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (98 %) ja hiekka (2 %). Liejua on suon pohjalla paikoin alle puolen metrin paksuinen kerros. Sorvistmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 7 %, turvekankaalla 91 % ja pellolla 2 %. Puolukka- turvekangas on vallitseva suotyyppi, mutta paikoin on myös mustikkaturvekangasta ja varsinaista sararämemuuttumaa. Puusto on keskitiheää harvennustai tukkipuuasteen sekapuustoa. Sorvistmossenin turpeista on rahkavaltaisia 9 % ja saravaltaisia 91 %. Pääturvelajeittain jakauma on: sararahkaturve (CS) 9 %, saraturve (C) 19 % ja rahkasaraturve (SC) 72 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 11 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjoisosa on lähes biologista suota. Eteläosassa turvekerros on keskimäärin puolen metrin paksuinen. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros puuttuu lähes kokonaan. Turvekerros on kohtalaisesti maatunutta rahkasara- ja saraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 4,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,6. Ohuen turvekerroksen takia Sorvistmossen ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 16. Sorvistmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 31

Tapio Toivonen ja Onerva Valo 81. Fattigmossen Fattigmossen (kl. 2321 04, x = 7051,1, y = 3284,2) sijaitsee noin 8 km Uudenkaarlepyyn keskustasta itäkaakkoon. Se rajoittuu idässä rautatiehen, koillisessa hiekkamaastoon ja muualla moreenimaastoon. Suon halki kulkee paikallistie. Suolla on 39 tutkimuspistettä ja 27 syvyyspistettä (kuva 17). Tutkimuspisteitä on 4,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 81 ha ja yli 1 m syvän alueen 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 21 22 m, ja pinta on melko tasainen. Fattigmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Eteläosassa on ojittamatonta aluetta. Suon luoteispäästä on laskuoja Sorvistdiketiin, joka jatkuu Soklotdiketinä mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84.019, Soklotdiketin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,9 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekkamoreeni (98 %), hiekka (2 %). Fattigmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 38 % ja turvekankaalla 62 %. Ojittamattomalla alueella on rahka- ja tupasvillarämettä. Muualla puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi. Paikoin esiintyy mm. isovarpuräme- ja tupasvillarämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 7 % ja mättäiden korkeus 1,9 dm. Puusto on ojitusalueella keskitiheää, yleensä harvennusasteen männikköä. Paikoin on myös kookasta tukkipuustoa. Fattigmossenin turpeista on rahkavaltaisia 80 % ja saravaltaisia 20 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 29 %, sararahkaturve (CS) 51 %, saraturve (C) 6 % ja rahkasaraturve (SC) 14 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 43 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 3 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on ohut lukuun ottamatta yli 1 m syviä alueita, joissa se voi olla yli metrin paksuinen. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Muualla turvekerrostuma koostuu yleensä kohtalaisesti maatuneesta sararahkaja rahkaturpeesta. Pohjalla on paikoin saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,4. Liekoja on erittäin vähän. Ohuen turvekerroksen takia Fattigmossenia ei suositella turvetuotantoon. Kuva 17. Fattigmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 32

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 82. Prostasskogen Prostasskogen (kl. 2321 04, x = 7051,4, y = 3285,5) sijaitsee noin 9 km Uudenkaarlepyyn keskustasta itäkaakkoon. Se rajoittuu tasaiseen hiekkamaastoon. Suon läheisyydessä on pohjavesikaivoja. Eteläreunaa sivuaa paikallistie ja pohjoispään poikki kulkee voimalinja. Suolla on 14 tutkimuspistettä ja 12 syvyyspistettä (kuva 18). Tutkimuspisteitä on 5,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 28 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 21 m, ja pinta on melko tasainen. Prostasskogen on kokonaan ojitettu. Suon eteläpäästä on ojayhteys Hysalträsketiin (20,4 m mpy), josta lähtee laskuoja itään Dalasbäckeniin, joka yhtyy Kovjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 45.005, Dalasbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,8 m. Suon pohja on tasainen, ja pohjamaalaji on hiekka. Prostasskogenin tutkimuspisteistä on rämeellä 42 % ja turvekankaalla 58 %. Suurin osa suosta on puolukkaturvekangasta. Lisäksi suolla on mm. tupasvillaräme-, varpurahkaräme- ja varsinaista sara- rämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 6 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on pääasiassa keskitiheää tai tiheää harvennusvaiheen mäntyä. Prostasskogenin turpeista on rahkavaltaisia 51 % ja saravaltaisia 49 %. Pääturvelajeittain jakauma on: sararahkaturve (CS) 51 % ja rahkasaraturve (SC) 49 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 70 % kokonaisturvemäärästä. Suon turvekerros on hyvin ohut, ja se koostuu suurimmaksi osaksi kohtalaisen hyvin maatuneesta sararahkaja rahkasaraturpeesta. Puun jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 1,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Ohuen turvekerroksen takia Prostasskogen ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 18. Prostasskogenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 33

Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 19. Tupasvillarämemuuttumaa Prostasskogenilla (kuva Samu Valpola). 34

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 83. Mejmossen Mejmossen (kl. 2321 04, 2312 06, x = 7046,5, y = 3286,2) sijaitsee noin 12 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon, ja sillä on useita osin lohkareisia moreenisaarekkeita. Pohjoisreunaan johtaa metsäautoteitä. Suolla on 165 tutkimuspistettä ja 151 syvyyspistettä (kuva 20). Tutkimuspisteitä on 3,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 462 ha, yli 1 m syvän alueen 218 ha, yli 1,5 m syvän 62 ha ja yli 2 m syvän 6 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 28 30 m, ja pinta on melko tasainen. Suo on suurimmaksi osaksi ojittamaton. Ohutturpeisilla reuna-alueilla on ojitusta. Eteläosan vedet laskevat Sorvistmossenin kautta Romarsbäckeniin, joka johtaa Lapuanjokeen. Pohjoisreunasta lähtee laskuoja, Palombäcken, pohjoiseen kohti Kovjokea. Suon eteläosa kuuluu vesistöalueeseen 44.013, Romarsbäckenin valuma-alue ja pohjoisosa vesistöalueeseen 45.005, Dalasbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (48 %), hieta (25 %) ja hiekka (25 %). Mejmossenin suotyypeistä on rämeellä 52 %, avosuolla 44 % ja turvekankaalla 4 %. Suon keskiosassa on laajoilla alueilla rahkanevaa (kuva 21) ja paikoin lyhytkortista nevaa. Reunaosien rämealueilla rahkaräme ja lyhytkorsi nevaräme ovat luonteenomaisia. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 45 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on rämealueilla yleensä harvahkoa ja kitukasvuista mäntyä. Ojitusalueilla on tiheämpää mäntyvaltaista puustoa. Mejmossenin turpeista on rahkavaltaisia 81 % ja saravaltaisia 19 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on: rahkaturve (S) 68 %, sararahkaturve (CS) 13 %, saraturve (C) 4 % ja rahkasaraturve (SC) 15 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on paksu heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka koostuu vaihtelevasti Acutifolia- ja Cuspidata-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä jälkimmäisen ryhmän ollessa selvänä enemmistönä. Rahkaneva- ja rahkarämealueilla on pinnassa muutaman kymmenen senttimetrin paksuinen Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä koostuva kerros, jonka alla on vetistä Cuspidata-turvetta. Lyhytkorsineva- ja nevarämealueilla vetinen Cuspidata-turve on vallitsevana. Suon pohjalla on usein runsaan puolen metrin paksuinen selvästi maatuneempi sararahka- tai rahkasarakerros. Tupasvilla on yleinen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus von Postin kymmenasteikolla (H1 10) on 3,9. Heikosti maatuneen (H1 4) rahkavaltaisen pintakerroksen maatumisaste on 2,0 ja hyvin maatuneen pohjaosan 6,3. Mejmossen kuuluu Natura-suojelun piiriin. 35

Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 20. Mejmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 36

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 21. Rahkanevaa Mejmossenin keskiosassa (kuva Tapio Toivonen). 37

Tapio Toivonen ja Onerva Valo 84. Nyåkersbacken Nyåkersbacken (kl. 2321 04, x = 7047,3, y = 3288,0) sijaitsee noin 13 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu pohjoisessa peltoon ja muualla hiekka- ja moreenimaastoon. Pohjoisreunaa sivuaa paikallistie ja länsireunaa metsäautotie. Suolla on 30 tutkimuspistettä ja 22 syvyyspistettä (kuva 22). Tutkimuspisteitä on 5,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 57 ha ja yli 1 m syvän alueen 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 27,5 30 m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 2 m/km. Nyåkersbacken on kokonaan ojitettu. Vedet kulkeutuvat laskuojia myöten suon itäpuolella virtaavaan Dalasbäckeniin, joka johtaa Kovjokeen ja edelleen mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 45.005, Dalasbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,5 m. Suon pohja on tasainen. Vallitseva pohjamaalaji on hiekkamoreeni. Nyåkersbackenin tutkimuspisteistä on rämeellä 20 % ja turvekankaalla 80 %. Puolukka turve kangas on tyypillisin suotyyppi. Lisäksi suolla esiintyy mustikkaturvekangasta, ruohoturve kangasta, isovarpuräme- ja pallosararämemuuttumaa. Puusto on yleensä keskitiheää, mäntyvaltaista varttunutta kasvatusmetsää. Nyåkersbackenin turpeista on rahkavaltaisia 50 % ja saravaltaisia 50 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 20 %, sararahkaturve (CS) 30 %, saraturve (C) 46 % ja rahkasara turve (SC) 4 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 43 % kokonaisturvemäärästä. Suon turvekerros on ohut, yleensä alle puoli metriä paksu. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros puuttuu lähes kokonaan. Turvekerros koostuu suurimmaksi osaksi kohtalaisen hyvin maatuneesta sara- ja rahkasaraturpeesta, jossa on lisätekijänä yleisesti puun jäännöksiä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Ohuen turvekerroksen takia Nyåkersbacken ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 22. Nyåkersbackenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 38

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 85. Palommossen Palommossen (kl. 2321 04, x = 7049,1, y = 3286,1) sijaitsee noin 9 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Suo on muodoltaan erittäin rikkonainen, ja se rajoittuu pohjoisessa hiekkamaastoon ja Hysalträsket-järveen ja muualla pääasiassa moreenimaastoon. Suon halki kulkee metsäautotie ja itäpuolella paikallistie. Suolla on 126 tutkimuspistettä ja 101 syvyyspistettä (kuva 23). Tutkimuspisteitä on 4,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 311 ha, yli 1 m syvän alueen 73 ha ja yli 1,5 m syvän 6 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 20,5 30 m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 5 m/km. Palommossen on lähes kokonaan ojitettu. Länsi ja pohjoisosan vedet laskevat Hysalträsketiin (20,4 m mpy), josta lähtee laskuoja itään Dalasbäckeniin, joka yhtyy Kovjokeen. Itäosan halki virtaa Mejmossenilta lähtevä Palombäcken pohjoiseen yhtyen Dalasbäckeniin. Suo kuuluu vesistöalueeseen 45.005, Dalasbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,0 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (88 %), hiekka (11 %) ja hiesu (1 %). Liejua on suon pohjalla paksuturpeisimmalla alueella alle puolen metrin paksuinen kerros. Palommossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 19 %, avosuolla 1 % ja turvekankaalla 74 %. Suurin osa suotyypeistä on turvekangasasteella. Suo on suureksi osaksi puolukkaturvekangasta, mutta myös mustikkaturvekangasta esiintyy paikoin. Itäosan pienellä ojittamattomalla alueella on tupasvillarahkarä- mettä. Muita suolla esiintyviä suotyyppejä ovat mm. varsinainen sararäme ja tupasvillarämemuuttuma. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 5 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on yleensä keskitiheää ja mäntyvaltaista. Kehitysluokka vaihtelee, mutta harvennusasteella olevat ja varttuneet kasvatusmetsiköt ovat tyypillisiä. Palommossenin turpeista on rahkavaltaisia 26 % ja saravaltaisia 74 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 7 %, sararahkaturve (CS) 19 %, saraturve (C) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 69 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 23 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Suurimmassa osassa Palommossenia turvekerros on alle puolen metrin paksuinen. Itäosan pienehköllä yli metrin syvyisellä ojittamattomalla alueella on yli puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Muualla tämä kerros puuttuu lähes kokonaan. Suurimmassa osassa suota turvekerros koostuu kohtalaisesti maatuneesta rahkasara- ja sararahkaturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,4. Liekoja on vähän. Suurin osa Palommossenista on ohutturpeista. Pienimuotoinen ympäristöturpeen tuotanto on mahdollista suon yli 1,5 m syvällä alueella. 39

Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 23. Palommossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 40

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 86. Boxalbacken Boxalbacken (kl. 2321 04, x = 7050,1, y = 3287,7) sijaitsee noin 10 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu vaihtelevasti moreeni- ja hietamaastoon. Suon keskiosan poikki kulkee metsäautotie ja eteläpäätä sivuaa paikallistie. Suolla on 119 tutkimuspistettä ja 99 syvyyspistettä (kuva 24). Tutkimuspisteitä on 4,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 244 ha, yli 1 m syvän alueen 31 ha, yli 1,5 m syvän 16 ha ja yli 2 m syvän 11 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 20 31 m, ja pinta viettää luoteeseen noin 3 m/km. Boxalbacken on lähes kokonaan ojitettu, mutta keskellä on pienehkö ojittamaton alue. Suolta lähtee useita laskuojia länsipuolella virtaavaan Dalasbäckeniin, joka johtaa pohjoiseen Kovjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 45.005, Dalasbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (69 %), hieta (24 %) ja hiesu (2 %). Liejua on suon pohjalla paksuturpeisimmalla alueella alle puolen metrin paksuinen kerros. Boxalbackenin tutkimuspisteistä on rämeellä 28 %, avosuolla 6 %, korvessa 10 % ja turvekankaalla 56 %. Suon ojittamattomalla alueella on rahkanevaa ja lyhytkorsinevaa, reunemmalla isovarpuja rahkarämettä. Muualla turvekankaat ovat monin paikoin vallitsevia. Mustikkaturvekangas on yleisin, mutta myös puolukka- ja ruohoturvekangasta esiintyy. Lisäksi suolla esiintyy mm. tupasvillaräme- ja varsinaista sararämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 6 % ja mättäiden korkeus 1,9 dm. Puusto on tiheys- ja kehitysluokaltaan vaihtelevaa sekametsää. Keskitiheä mäntyvaltainen pinotavara-asteen metsikkö on tyypillinen, mutta myös tukkipuustoa esiintyy monin paikoin. Boxalbackenin turpeista on rahkavaltaisia 52 % ja saravaltaisia 48 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 22 %, sararahkaturve (CS) 30 %, saraturve (C) 20 % ja rahkasaraturve (SC) 28 %. Tu- pasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 50 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 53 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskiosan paksuturpeisella alueella on paikoin yli 2 m paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka koostuu vaihtelevasti Acutifolia- ja Cuspidata-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Tupasvillan jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Muualla turvekerros on yleensä alle metrin paksuinen, ja heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on ohut tai puuttuu kokonaan. Turve on enimmäkseen kohtalaisen hyvin maatunutta rahkasara-, sara- tai sararahkaturvetta. Puun jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Suon pohjoispäässä saravaltainen turvekerros on kuitenkin melko heikosti maatunutta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on erittäin vähän. Boxalbackenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,7 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,2 13,7), vesipitoisuus märkäpainosta 93,7 % (91,8 94,8) ja kuivaainemäärä 60,0 kg/suo m 3 (53,5 68,9). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 18,7 MJ/ kg (17,5 20,2) ja 50 %:n kosteudessa 8,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,13 % kuivapainosta (0,05 0,54). Boxalbacken soveltuu turvetuotantoon. Suon 16 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,14 milj. suo m 3 kasvu- ja ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 3 maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3a. Lähinnä H4 maatunutta ympäristöturveturvetuotantoon soveltuvaa, laatuluokkaan 3b sijoittuvaa turvetta on 0,06 milj. suo m 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,11 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. 41

Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 24. Boxalbackenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 42

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 87. Halvvägsmossen Halvvägsmossen (kl. 2321 04, x = 7051,3, y = 3288,8) sijaitsee noin 13 km Uudenkaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu etelässä peltoon ja muualla loivapiirteiseen hiekka- ja moreenimaastoon. Suon itäpuolella on paikallistie ja eteläosan poikki kulkee metsäautotie. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 20 syvyyspistettä (kuva 25). Tutkimuspisteitä on 3,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 79 ha ja yli 1 m syvän alueen 6 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 23 25 m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 2 m/km. Halvvägsmossen on kokonaan ojitettu. Suolta lähtee useita laskuojia länsipuolella virtaavaan Boxalbäckeniin, joka johtaa kohti Kovjokea. Suo kuuluu vesistöalueeseen 45.005, Dalasbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,3 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (80 %), moreeni (11 %) ja hieta (7 %). Liejua on suon pohjalla pohjoisosassa pienehköllä alueella yli puolen metrin paksuinen kerros. Halvvägsmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 22 %, korvessa 2 % ja turvekankaalla 76 %. Puolukkaturvekangas on lähes vallitseva suotyyppi. Paikoin esiintyy myös tupasvillaräme muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 14 % ja mättäiden korkeus 3,0 dm. Puusto on yleensä mäntyvaltaista, keskitiheää ja monin paikoin tukkipuuasteella. Halvvägsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 10 % ja saravaltaisia 90 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 4 %, sararahkaturve (CS) 4 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 88 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 5 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 8 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa suosta on ohutturpeista. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on ohut tai se puuttuu kokonaan. Turvekerros koostuu valtaosin kohtalaisen hyvin maatuneesta rahkasara turpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 1,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,6. Liekoja on runsaasti. Ohuen turvekerroksen takia Halvvägsmossen ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 25. Halvvägsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 43

Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 26. Tiheäkasvuista puolukkaturvekangasta Halvvägsmossenilla (kuva Samu Valpola). 44

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 88. Boxalmossen Boxalmossen (kl. 2321 04, x = 7049,6, y = 3288,9) sijaitsee noin 15 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Suohon kuuluu myös eteläinen Svedjemossenin alue, ja se rajoittuu etelässä peltoihin ja muualla yleensä hiekka- ja hietamaastoon. Itäpuolella kulkee paikallistie, lounaisreunaa sivuaa tilustie ja pohjoisosan poikki kulkee metsäautotie. Suolla on 40 tutkimuspistettä ja 31 syvyyspistettä (kuva 27); tutkimuspistetiheys on 2,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 142 ha ja yli 1 m syvän alueen 5 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 23 30 m, ja pinta viettää luoteeseen noin 2,5 m/km. Boxalmossen on kokonaan ojitettu. Suolta on useita laskuojia länsipuolella virtaavaan Boxalbäckeniin, joka johtaa Dalasbäskeniin ja edelleen Kovjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 45.005, Dalasbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,4 m, ja suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (85 %), hieta (10 %) ja moreeni (3 %). Boxalmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 17 %, korvessa 16 % ja turvekankaalla 67 %. Suon luoteis- ja pohjoisosa on pääasiassa mustikkaturvekangasta. Etelämpänä ovat puolukka- ja varputurvekangas yleisiä. Paikoin esiintyy myös varsinaista korpimuuttumaa, tupasvillaräme- ja isovarpurämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 4 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on keskitiheää tai tiheää, yleensä harvennusvaiheen tai paikoin tukkipuuasteen mäntyvaltaista sekapuustoa. Paikoin kuusta ja koivua voi olla runsaasti. Boxalmossenin turpeista on rahkavaltaisia 61 % ja saravaltaisia 39 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 31 %, sararahkaturve (CS) 29 %, saraturve (C) 4 % ja rahkasaraturve (SC) 36 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 21 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 25 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Liekoja on erittäin vähän. Ohuen turvekerroksen takia Boxalmossen ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 27. Boxalmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 45

Tapio Toivonen ja Onerva Valo 89. Tjäderrapan Tjäderrapan (kl. 2321 07, x = 7048,5, y = 3291,8) sijaitsee noin 17 km Uudenkaarlepyyn keskustasta itään, Pedersören rajan tuntumassa. Suo koostuu kolmesta lähes erillisestä altaasta, ja se rajoittuu idässä ja lounaassa paikoin peltoihin, muualla pääosin hiekkamaastoon. Suon eteläreunan tuntumassa kulkee paikallistie ja pohjoisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 36 tutkimuspistettä ja 34 syvyyspistettä (kuva 28). Tutkimuspisteitä on 3,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 118 ha, yli 1 m syvän alueen 55 ha, yli 1,5 m syvän 26 ha ja yli 2 m syvän 10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 26 31 m, ja pinta viettää koilliseen noin 3 m/km. Tjäderrapan on kokonaan ojitettu, lounaislahdeketta tosin harvakseltaan. Suon koillis- ja kaakkoispäästä on laskuojat läheiseen Kovjokeen. Lounaisimmasta osasta vedet valuvat lounaaseen Boxalbäckeniin ja siitä Kovjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 45.002, Kovjoen keskiosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,6 m ja suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (63 %), hieta (29 %) ja moreeni (6 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin puolen metrin paksuinen kerros. Tjäderrapanin tutkimuspisteistä on rämeellä 69 %, korvessa 7 % ja turvekankaalla 24 %. Suon koillisosa on pääasiassa tupasvillaräme- ja isovarpu rämemuuttumaa, reunoilla on puolukka turvekangasta ja kangaskorpi muuttumaa. Keski- ja eteläosassa on eniten variksenmarjarahkarämemuuttumaa. Keski- määräinen pinnan rahka mättäisyys on 26 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on keskitiheää tai tiheää mäntyvaltaista harvennusmetsää, reunoilla myös tukkipuustoa. Tjäderrapanin turpeista on rahkavaltaisia 24 % ja saravaltaisia 76 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 12 %, sararahkaturve (CS) 11 %, rusko sammal rahkaturve (BS) 1 %, saraturve (C) 15 % ja rahkasaraturve (SC) 61 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 8 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 14 % kokonais turvemäärästä. Suon keskiosan paksuturpeisella alueella on paikoin yli 2 m:n paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Muualla tämä kerros on ohut. Suon pohjoisosassa turvekerros on lähes pinnasta asti kohtalaisesti maatunutta sararahka- tai rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,6 ja hyvin maatuneen pohja kerroksen 6,1. Liekoja on erittäin vähän. Tjäderrapannin keskiosan paksuturpeinen alue soveltuu turvetuotantoon. Yli 1,5 m syvällä noin 18 ha:n laajuisella alueella on 0,19 milj. suo m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3. Heikosti maatuneen rahkaturvekerroksen alla on noin 0,12 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. 46

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 28. Tjäderrapanin tutkimus- ja syvyyspisteet. 47

Tapio Toivonen ja Onerva Valo 90. Snodlandsmossen Snodlandsmossen (kl. 2321 07, x = 7049,6, y = 3290,9) sijaitsee noin 15 km Uudenkaarle pyyn keskustasta itään. Se rajoittuu luoteessa peltoihin ja muualla hiekka- ja moreenimaastoon. Suon länsi- ja eteläreunaa sivuaa tie. Suolla on 48 tutkimuspistettä ja 40 syvyyspistettä (kuva 29). Tutkimuspisteitä on 4,7/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 102 ha ja yli 1 m syvän alueen 3 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 27 30 m, ja pinta viettää luoteeseen noin 2 m/km. Snodlandsmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Suon vedet valuvat valtaojaa pitkin Fångdiketiin ja siitä Dalasbäckenin kautta Kovjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 45.005, Dalasbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,3 m. Suon pohja on tasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni (98 %). Snodlandsmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 28 % ja turvekankaalla 72 %. Vallitseva suotyyppi on puolukkaturvekangas. Paikoin esiintyy tupasvillaräme- ja isovarpuräme muuttumaa sekä varsinaista sararämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 3 % ja mättäiden korkeus 1,6 dm. Puusto on keskitiheää, mäntyvaltaista harvennusmetsää, reunoilla myös tukkipuustoa. Snodlandsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 37 % ja saravaltaisia 63 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 21 %, sararahkaturve (CS) 16 %, saraturve (C) 9 % ja rahkasaraturve (SC) 54 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 10 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 37 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on ohuehko kerros kohtalaisesti maatunutta rahkasaratai sararahkaturvetta. Puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,0 ja hyvin maatuneen pohja kerroksen 6,6. Liekoja ei ole havaittu. Kuva 29. Snodlandsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 48

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 91. Byggmossen Byggmossen (kl. 2321 07, x = 7051,4, y = 3293,2) sijaitsee noin 17 km Uudenkaarlepyyn keskustasta itään, suureksi osaksi Pedersören puolella. Se rajoittuu idässä Kovjokeen ja muualla hiekkamoreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat tyydyttävät, suon pohjois- ja länsireunaan ulottuu vaikeakulkuinen autotie. Pedersören suuntaan on paremmin liikennöitävä tie. Suolla on 48 tutkimuspistettä ja 44 syvyyspistettä (kuva 30). Tutkimuspisteitä on 3,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 125 ha, yli 1 m syvän alueen 32 ha ja yli 1,5 m syvän 9 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 25 28 m, ja pinta viettää itään noin 3 m/km. Byggmossen on keskiosaa lukuun ottamatta ojitettu. Suon vedet valuvat ojia pitkin itään Kovjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 45.002, Kovjoen keskiosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,2 m. Suon pohja on tasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni (98 %). Liejua on suon eteläosassa laajalla alueella alle puolen metrin paksuinen kerros. Byggmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 55 %, avosuolla 2 % ja turvekankaalla 43 %. Yleisintä suotyyppiä, tupasvillarämettä, esiintyy suon keskiosissa sekä ojittamattomana, ojikkona että muuttumana. Reunaosissa on turvekankaita, runsaimpana puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 20 % ja mättäi den korkeus 3,1 dm. Puusto on suon ojittamattomassa keskiosassa kitukasvuista ja harvaa, muualla keskitiheää, mäntyvaltaista harvennusmetsää. Byggmossenin turpeista on rahkavaltaisia 74 % ja saravaltaisia 26 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 33 %, sararahkaturve (CS) 40 %, ruskosammal rahkaturve (BS) 1 %, saraturve (C) 7 %, rahkasaraturve (SC) 18 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 49 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 10 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjoisosa on ohutturpeista. Eteläosan paksuturpeisemmalla alueella on keskimäärin 0,5 m paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on kohtalaisen hyvin maatunutta sararahkaja rahkasaraturvetta. Tupasvillan jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,4 ja hyvin maatuneen pohja kerroksen 6,7. Liekoja on vähän. Byggmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,1 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,9 8,0), vesipitoisuus märkä painosta 90,3 % (88,2 92,7) ja kuiva-ainemäärä 101,5 kg/suo m 3 (76,0 122,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,4 MJ/ kg (18,1 20,8) ja 50 %:n kosteudessa 8,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % kuivapainosta (0,07 0,39). Byggmossen soveltuu pienimuotoiseen turvetuotantoon. Suon keskiosan lähinnä yli 1,5 m syvällä noin 10 ha:n alueella on 0,06 milj. suo m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Tämän kerroksen alla on 0,09 milj. suo-m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. 49

Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 30. Byggmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 50

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 92. Nevasjömyran Nevasjömyran (kl. 2321 07, x = 7051,5, y = 3291,9) sijaitsee noin 16 km Uudenkaarlepyyn keskustasta itään, osittain Pedersören puolella. Se rajoittuu länsiosassa osin hiekkaiseen maastoon ja muualla moreenimaastoon. Eteläosassa on lampi, Nevasjön (25,9 m mpy). Suon kaakkois reunan tuntumaan ulottuu metsäautotie, lisäksi pohjoisosaan johtaa heikkokuntoinen ajoura. Suolla on 63 tutkimuspistettä ja 64 syvyyspistettä (kuva 31). Tutkimuspisteitä on 3,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 205 ha, yli 1 m syvän alueen 95 ha, yli 1,5 m syvän 51 ha ja yli 2 m syvän 31 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 26 28 m, ja pinta viettää loivasti eri suuntiin. Nevasjömyran on reunoiltaan ojitettu mutta suuri osa suosta on ojittamatonta. Vedet valuvat ojia pitkin itään Kovjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 45.002, Kovjoen keskiosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (41 %), moreeni (41 %) ja hiesu (14 %). Liejua on suon pohjalla monin paikoin alle puolen metrin paksuinen kerros, lammen ympärillä kuitenkin lähes metrin paksuudelta. Nevasjömyranin tutkimuspisteistä on rämeellä 71 %, avosuolla 6 %, korvessa 4 % ja turvekankaalla 19 %. Suon ojittamattoman keskiosan avosuoalue on pääasiassa lyhyt korsi nevaa, ympärillä on rahkanevaa, kanerva- ja varpu rahkarämettä. Nevasjön ympärillä on nevakorpea ja varsinaista saranevaa. Ojitetuilla alueilla on mm. isovarpuräme- ja tupasvillaräme muuttumaa. Ohutturpeiset länsi- ja pohjois lahdekkeet ovat lähinnä puolukkaturvekangasta. Keski määräinen pinnan rahkamättäisyys on 40 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa, reunemmalla keskitiheää ja järeämpää mäntyvaltaista metsää. Nevasjömyranin turpeista on rahkavaltaisia 54 % ja saravaltaisia 46 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 37 %, sararahkaturve (CS) 16 %, rusko sammal rahkaturve (BS) 1 %, saraturve (C) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 44 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 31 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 7 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 15 % kokonaisturvemäärästä. Nevasjön pohjoisosan paksuturpeisella, pääosin ojittamattomalla alueella on paikoin yli 2 m:n paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on kohtalaisesti maatunutta sararahkaja rahkasaraturvetta. Muualla heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on ohuehko, ja turvekerros koostuu suurimmaksi osaksi kohtalaisen hyvin maatuneesta sararahkaja rahkasaraturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,4 ja hyvin maatuneen pohja kerroksen 6,1. Liekoja on erittäin vähän. Nevasjömyranilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,4 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,7 4,0), vesipitoisuus märkä painosta 92,3 % (90,9 94,7) ja kuivaainemäärä 69,6 kg/suo m 3 (51,4 83,1). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 19,1 MJ/ kg (17,6 20,7) ja 50 %:n kosteudessa 8,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 % kuivapainosta (0,06 0,66). Nevasjömyranin paksuturpeinen alue on ojittamaton. Suon 31 ha:n laajuisella, yli 2 m syvällä alueella on pinnassa 0,44 milj. suo m 3 välttävästi ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa rahka valtaista turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,24 milj. suo m 3 välttävästi energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Turvetuotantoon vaikuttavia seikkoja ovat suon ojittamattomuus ja alhainen energiasisältö. 51

Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 31. Nevasjömyranin tutkimus- ja syvyyspisteet. 52

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 32. Rahkanevaa Nevasjömyranilla (kuva Samu Valpola). 53

Tapio Toivonen ja Onerva Valo 93. Pilnamossen Pilnamossen (kl. 2321 01, x = 7053,0, y = 3280,4) sijaitsee noin 2 km Uudenkaarlepyyn keskustasta itään. Se rajoittuu kallioiseen ja lohkareiseen moreeni maastoon. Luoteispuolella on Uudenkaarlepyyn ravirata. Raviradalle ja suon kaakkoispuolelle ulottuu tie. Suolla on 10 tutkimus pistettä ja 30 syvyyspistettä (kuva 33). Tutkimuspisteitä on 1,0/10 ha. Suon kokonais pinta-ala on 99 ha, yli 1 m syvän alueen 29 ha, yli 1,5 m syvän 7 ha ja yli 2 m syvän 3 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 20 23 m, ja pinta viettää eri suuntiin. Pilnamossen on muuten kokonaan ojitettu, mutta luoteislahdekkeessa on vain reuna ojat. Suon keskija länsiosasta vedet valuvat ojia pitkin länteen Lapuanjokeen; itäosan vedet valuvat Pilnadiketin, Soklot diketin ja Faretin kautta mereen. Suon keskija länsiosa kuuluu vesistöalueeseen 44.011, Uusi kaarle pyyn alue, itäosa vesistöalueeseen 84.019, Soklot diketin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,2 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat hieta (57 %), hiekka (23 %) ja moreeni (20 %). Liejua on suon pohjalla keskiosassa sekä luoteis lahdekkeessa alle puolen metrin paksuinen kerros. Pilnamossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 3 % ja turvekankaalla 97 %. Suo on lähes kokonaan varpu- tai puolukka turvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 25 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on enimmäkseen keski tiheää nuorta männikköä. Pilnamossenin turve on rahkavaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 48 % ja sararahkaturve (CS) 52 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 34 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 16 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 45 % kokonaisturvemäärästä. Suon luoteisosan paksuturpeisella alueella on paikoin 2 m:n paksuinen heikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerros. Muualla tämä kerros on alle puolen metrin paksuinen. Kerroksen alla on yleensä kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta. Varpujen ja tupasvillan jäännökset ovat yleisiä turpeen lisätekijöitä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohja kerroksen 6,2. Liekoja on erittäin vähän. Suurin osa Pilnamossenista on ohutturpeista. Paksuturpeinen alue sijoittuu asutuksen ja raviradan lähelle, ja sen halki kulkee vanha rautatien pohja. Suota ei suositella turvetuotantoon. Kuva 33. Pilnamossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 54

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 94. Kackurträsket Kackurträsket (kl. 2321 01, x = 7056,1, y = 3280,3) sijaitsee noin 3 km Uudenkaarlepyyn keskustasta koilliseen. Se on muodoltaan rikkonainen rajoittuen kallioiseen ja mäkiseen moreeni maastoon, ja suon keskellä on Kackurträsket-lampi (15,5 m mpy). Suon poikki kulkee metsäauto tie. Suolla on 27 tutkimuspistettä ja 19 syvyyspistettä (kuva 34); tutkimuspistetiheys on 4,0/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 67 ha ja yli 1 m syvän alueen 7 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 11 16 m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 6 m/km. Kackurträsket on lammen ympäristöä lukuun ottamatta ojitettu. Suon vedet virtaavat ojista Soklotdiketin ja Faretin kautta mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84.019, Soklotdiketin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,6 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (74 %), hiekka (24 %) ja kallio (2 %). Liejua on lammen ympärillä alle puolen metrin paksuinen kerros. Kackurträsketin tutkimuspisteistä on rämeellä 33 % ja turvekankaalla 67 %. Suon keskiosa on ojittamatonta tupasvillarämettä ja varpurahkarämettä. Muuten suo on lähes kokonaan turve kangasta, yleisimpänä puolukkaturvekangas. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 12 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on enimmäk seen keskitiheää, taimikko- tai harvennusasteen mäntyvaltaista seka metsää. Kackurträsketin turpeista on rahkavaltaisia 31 % ja saravaltaisia 69 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 17 %, sararahkaturve (CS) 14 %, saraturve (C) 12 % ja rahkasaraturve (SC) 57 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 57 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 15 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskellä olevan lammen ympärillä on paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros. Muualla turve koostuu lähinnä kohtalaisen hyvin maatuneesta rahkasaraturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohja kerroksen 5,8. Liekoja ei ole havaittu. Ohuen turvekerroksen takia Kackurträsketiä ei suositella turvetuotantoon. Kuva 34. Kackurträsketin tutkimus- ja syvyyspisteet. 55

Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 35. Puolukkaturvekangasta Kackurträsketillä (kuva Samu Valpola). 56

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 95. Tattarmossen Tattarmossen (kl. 2321 04, x = 7054,6, y = 3283,8) sijaitsee noin 6 km Uudenkaarlepyyn keskustasta itään. Se rajoittuu hiesu- ja moreeni maastoon. Suon kaakkoisreunaa sivuaa vt 8 ja pohjoisreunaa paikallistie. Suolla on 41 tutkimuspistettä ja 39 syvyyspistettä (kuva 36); tutkimuspistetiheys on 5,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 80 ha ja yli 1 m syvän alueen 6 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 14 17 m, ja pinta viettää länteen noin 1 m/km. Tattarmossen on kokonaan ojitettu. Vedet virtaavat suon länsipuolella kulkevan ojan kautta Soklotdiketiin ja edelleen Faretin kautta mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84.019, Soklot diketin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,6 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (44 %), hieta (28 %) ja hiekka (18 %). Liejua on yhdellä pisteellä ohut kerros. Tattarmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 4 %, korvessa 1 % ja turvekankaalla 95 %. Suo on lähes kokonaan turvekangasta. Länsiosassa ruohoturvekangas on hyvin yleinen, kun taas itäosassa vallitsee puolukka- ja paikoin mustikka turvekangas. Rahkamättäisyyttä ei ole havaittu. Puusto on itäosas- sa enimmäkseen tiheää mäntyvaltaista harvennustai tukkipuustoa. Länsiosassa on monin paikoin kookasta kuusivaltaista sekapuustoa. Tattarmossenin turpeista on rahkavaltaisia 28 %, sara valtaisia 68 % ja rusko sammal valtaisia 4 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 3 %, sararahka turve (CS) 25 %, saraturve (C) 11 %, rahkasaraturve (SC) 53 %, ruskosammalsaraturve (BC) 4 % ja rusko sammal turve (B) 4 %. Puun jäännöksiä lisätekijänä (L) sisältäviä turpeita on 32 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros puuttuu lähes kokonaan. Turvekerros koostuu heikohkosti maatuneesta rahkasara- ja sararahkaturpeesta. Puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,9 ja hyvin maatuneen pohja kerroksen 4,9. Liekoja on erittäin vähän. Ohuen turvekerroksen takia Tattarmossen ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 36. Tattarmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 57

Tapio Toivonen ja Onerva Valo 96. Storträsket Storträsket (kl. 2321 04, x = 7056,6, y = 3281,8) sijaitsee noin 7 km Uuden kaarlepyyn keskustasta koilliseen. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreeni maastoon. Suon lounais- ja kaakkoisreunan tuntumaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 8 tutkimuspistettä, pistetiheys on 2,3/10 ha (kuva 37). Suon kokonaispinta-ala on 35 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 12 15 m, ja pinta viettää loivasti luoteeseen. Storträsket on kokonaan ojitettu. Suon vedet virtaavat Soklotdiketin ja Faretin kautta mereen, ja se kuuluu vesistöalueeseen 84.019, Soklotdiketin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,0 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (87 %) ja hiekka (13 %). Liejua on suon pohjalla eteläosassa paikoin yli metrin paksuinen kerros. Storträsketin tutkimuspisteistä on rämeellä 17 %, korvessa 17 % ja turvekankaalla 66 %. Pohjoisosa on soistumaa, keskija eteläosa ruohoturvekangasta. Lännessä on kangaskorpiojikkoa ja variksen marja- rahka räme muuttumaa. Rahkamättäisyyttä ei ole havaittu. Puusto on melko tiheää kuusivaltaista metsää. Storträsketin turpeista on rahkavaltaisia 31 % ja saravaltaisia 69 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 31 %, saraturve (C) 10 % ja rahkasaraturve (SC) 59 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 69 % kokonaisturvemäärästä. Suuri osa suosta on ohutturpeista, osin biologista suota. Turvekerros koostuu valtaosin kohtalaisen hyvin maatuneesta rahkasaraturpeesta, joka sisältää lisätekijänä runsaasti puun jäännöksiä. Vain suon lounaisosassa on pienellä alueella heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Ohuen turvekerroksen takia Storträsket ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 37. Storträsketin tutkimus- ja syvyyspisteet. 58

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 97. Päramossen Päramossen (kl. 2321 04, x = 7056,2, y = 3282,9) sijaitsee noin 6 km Uudenkaarlepyyn keskustasta itään. Se rajoittuu pohjoisessa mäkiseen moreenimaastoon ja muualla hiekka- ja hietamaastoon. Suon itäpuolella on ampumarata. Eteläpuolella kulkee paikallistie, ja metsäautotie johtaa keskelle suota. Suolla on 37 tutkimuspistettä ja 27 syvyyspistettä (kuva 38). Tutkimus pisteitä on 3,4/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 110 ha ja yli 1 m syvän alueen 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 12 17 m, ja pinta viettää lounaaseen noin 3 m/km. Päramossen on kokonaan ojitettu. Suon lounaispäästä on laskuoja länteen Soklotdiketiin, joka johtaa Faretin kautta mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84.019, Soklotdiketin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,4 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (66 %), hieta (31 %) ja moreeni (3 %). Liejua on suon pohjalla pohjoisosassa pienellä alueella ohut kerros. Päramossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 23 %, korvessa 2 % ja turvekankaalla 75 %. Pohjoi simmassa lahdekkeessa on tupasvillaräme- ja isovarpu räme muuttumaa, muuten suo on puolukka-, mustikka- tai ruohoturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 4 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on enimmäkseen keskitiheää, mäntyvaltaista harvennusmetsää. Päramossenin turpeista on rahkavaltaisia 71 % ja saravaltaisia 29 %. Pääturve lajeit tain jakauma on: rahkaturve (S) 48 %, sararahkaturve (CS) 23 % ja rahkasara turve (SC) 29 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 17 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suon pohjoisosassa on pienellä alueella yli metrin paksuinen, lähes pohjaan asti ulottuva heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Muutoin yleensä alle puoli metriä paksu turvekerros koostuu kohtalaisesti maatuneesta rahkasara- ja sararahkaturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatuneen pohja kerroksen 6,1. Liekoja on erittäin vähän. Ohuen turvekerroksen takia Päramossen ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 38. Päramossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 59

Tapio Toivonen ja Onerva Valo 98. Storträsket Storträsket (kl. 2321 04, x = 7054,0, y = 3288,2) sijaitsee noin 12 km Uudenkaarlepyyn keskustasta itään. Se rajoittuu lounaassa peltoihin, pohjoisessa ja lännessä osin hiekkamaastoon ja muualla kallioiseen moreeni maastoon. Itäosaa halkoo suurjännitelinja. Suon kaakkois- ja luoteisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 42 tutkimuspistettä ja 35 syvyyspistettä (kuva 39). Tutkimuspisteitä on 5,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 79 ha ja yli 1 m syvän alueen 3 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 17 20 m, ja pinta viettää länteen noin 3 m/km. Storträsket on kokonaan ojitettu. Suon vedet kulkeutuvat ojia pitkin valtaojaan, joka johtaa Träskesbäckenin kautta Kovjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 45.002, Kovjoen keskiosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,2 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (62 %), hiekka (22 %) ja moreeni (12 %). Liejua on suon pohjalla itäosassa pienellä alueella ohut kerros. Storträsketin tutkimuspisteistä on rämeellä 16 %, korvessa 13 % ja turvekankaalla 71 %. Suo on suurimmaksi osaksi mustikka- ja ruoho turvekangasta. Paikoin on korpiräme- ja isovarpu rämemuuttumaa. Itäosassa on ruohokorpi- ja mustikkakorpimuuttumaa. Rahka mättäisyyttä ei ole havaittu. Puusto on harvahkoa männyn, kuusen ja koivun muodostamaa harvennusmetsää. Storträsketin turpeista on rahkavaltaisia 4 % ja saravaltaisia 96 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 1 %, sararahkaturve (CS) 3 %, saraturve (C) 18 % ja rahkasaraturve (SC) 78 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 86 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa suosta on ohutturpeista. Turvekerros on yleensä alle puolen metrin paksuinen. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvekerrosta ei juuri havaittu. Turve koostuu suurimmaksi osaksi kohtalaisesti maatuneesta rahkasaraturpeesta, jossa on lisätekijänä erittäin runsaasti puun jäännöksiä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 1,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,5. Ohuen turvekerroksen takia Storträsket ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 39. Storträsketin tutkimus- ja syvyyspisteet. 60

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 99. Purmomossen Purmomossen (kl. 2321 04, x = 7053,9, y = 3289,7) sijaitsee noin 13 km Uudenkaarlepyyn keskustasta itään. Se rajoittuu etelässä Englandsmosseniin ja muualla loivapiirteiseen, osin kallioiseen ja lohkareiseen moreenimaastoon. Etelä- ja pohjoispäähän ulottuu metsäautotie. Suolla on 46 tutkimuspistettä ja 38 syvyyspistettä (kuva 40). Tutkimuspisteitä on 3,7/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 125 ha ja yli 1 m syvän alueen 1 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 21 25 m, ja pinta viettää luoteeseen noin 3 m/km. Purmomossen on kokonaan ojitettu. Suon kautta virtaava valtaoja jatkuu suo-ojana koilliseen ja laskee Kovjoen kautta mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 45.002, Kovjoen keskiosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,1 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (70 %), moreeni (21 %) ja hieta (5 %). Purmomossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 35 % ja turvekankaalla 65 %. Suon keskija pohjois osassa on ruoho- ja mustikkaturvekangasta, paikoin myös puolukkaturvekangasta. Kaakkois osassa esiintyy varsinaista sararämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahka mättäi syys on 2 % ja mättäiden korkeus 3,0 dm. Puusto on yleensä keskitiheää mäntyvaltaista sekametsää. Purmomossenin turpeista on rahkavaltaisia 15 % ja saravaltaisia 85 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 3 %, sararahkaturve (CS) 12 %, saraturve (C) 8 % ja rahkasaraturve (SC) 77 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 22 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 74 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerros on yleensä alle puolen metrin paksuinen. Heikosti maatunut rahkavaltainen pinta turvekerros puuttuu lähes kokonaan. Turvekerros koostuu suurimmaksi osaksi kohtalaisen hyvin maatuneesta rahkasaraturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 1,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on erittäin vähän. Ohuen turvekerroksen takia Purmomossen ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 40. Purmomossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 61

Tapio Toivonen ja Onerva Valo 100. Vannäsmossen Vannäsmossen (kl. 2321 04, x = 7051,7, y = 3289,4) sijaitsee noin 13 km Uudenkaarlepyyn keskustasta itään. Suo rajoittuu etelä- ja länsiosassa paikoin peltoihin ja muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon. Länsireunaa sivuaa paikallistie, josta lähtee suon poikki useita metsäautoteitä. Suolla on 88 tutkimuspistettä ja 74 syvyyspistettä (kuva 40). Tutkimuspisteitä on 4,2/10 ha. Suon kokonaispintaala on 209 ha ja yli 1 m syvän alueen 5 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 20 27 m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 2 m/km. Vannäsmossen on kokonaan ojitettu. Eteläosan halki virtaa Kronodiket kohti Kovjokea, joka johtaa Pohjanlahteen. Suo kuuluu suurimmaksi osaksi vesistöalueeseen 45.005, Dalasbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,6 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (93 %), hiesu (3 %) ja hieta (2 %). Vannäsmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 14 % ja turvekankaalla 86 %. Lähes koko suo on turvekangasasteella. Puolukkaturvekangas on selvästi yleisin, mutta myös mustikka- ja varpu turvekangasta esiintyy paikoitellen. Rämetyypeistä tu- pasvillaräme- ja pallosararäme muuttuma ovat yleisimmät. Rahkamättäisyyttä ei juuri ole. Puusto on yleensä keskitiheää tukkipuu- tai harvennus vaiheen mäntyvaltaista sekametsää. Vannäsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 28 % ja saravaltaisia 72 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 15 %, sararahkaturve (CS) 13 %, saraturve (C) 50 % ja rahkasara turve (SC) 22 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 3 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 40 % kokonaisturvemäärästä. Suo on hyvin ohutturpeinen. Turvekerros on yleensä selvästi alle puolen metrin paksuinen, ja heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros puuttuu lähes kokonaan. Turvekerros koostuu yleensä kohtalaisen hyvin maatuneesta sara- tai rahkasaraturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on kohtalaisesti. Ohuen turvekerroksen takia Vannäsmossen ei sovellu turvetuotantoon. 62

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 40. Vannäsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 63

Tapio Toivonen ja Onerva Valo 101. Listesmossen-Stormossen Listesmossen-Stormossen (kl. 2321 04, x = 7046,5, y = 3289,3) sijaitsee noin 18 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu pohjoisessa ja idässä paikoin peltoihin ja hiekkamaastoon, muualla moreenimaastoon. Suon pohjoisreunaa sivuaa paikallistie ja länsi reunaa metsäautotie, lisäksi suon eteläreunaan johtaa metsäautotie. Suolla on 90 tutkimuspistettä ja 80 syvyyspistettä (kuva 41). Tutkimuspistetiheys on 3,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 229 ha, yli 1 m syvän alueen 86 ha, yli 1,5 m syvän 31 ha ja yli 2 m syvän 10 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 27 30 m, ja pinta viettää noin 2 m/km. Listesmossen-Stormossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, lukuunottamatta kahta pienehköä aluetta suon keskellä. Suon länsiosan vedet laskevat Dalasbäckeniin, joka johtaa Kovjokeen ja edelleen Pohjanlahteen. Lisäksi pohjoisreunasta lähtee laskuojia pohjoiseen yhtyen Dalasbäckeniniin. Suo kuuluu vesistöalueeseen 45.005, Dalasbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (53 %), hiesu (20 %) ja hieta (16 %). Listesmossen-Stormossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 62 %, korvessa 1 %, turvekankaalla 34 % ja pellolla 3 %. Suon keskiosan ojittamattomilla alueilla on pääasiassa tupasvilla rahka rämettä ja ympärillä rahkarämemuuttumaa, muualla puolukkaturvekangas ja tupasvillaräme muuttuma ovat luonteenomaisia. Lisäksi suolla tavataan mm. mustikkaturvekangasta ja isovarpu räme muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 23 % ja mättäiden korkeus 2,8 dm. Puusto on suon ojittamattomilla alueilla harvahkoa ja osin kitukasvuista mäntyä. Ojitusalueilla on kookkaampaa ja tiheämpää, yleensä mäntyvaltaista puustoa, mutta paikoin kuusi ja koivu ovat yleisiä. Listesmossen-Stormossenin turpeista on rahkavaltaisia 45 % ja saravaltaisia 55 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 26 %, sararahkaturve (CS) 19 %, saraturve (C) 16 % ja rahkasaraturve (SC) 39 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 74 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 7 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa suosta on ohutturpeista. Suon keskiosan paksuturpeisilla, ojittamattomilla alueilla on paikoin yli 2 m paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka muualla on yleensä ohut tai puuttuu kokonaan. Pohjalla ja ohutturpeisilla alueilla on yleensä kohtalaisesti maatunutta rahkasaratai saraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Liekoja on erittäin vähän. Listesmossen-Stormossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keski määräinen tuhkapitoisuus on 1,5 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,9 2,8), vesipitoi suus märkäpainosta 90,9 % (89,2 92,8) ja kuiva-ainemäärä 86,3 kg/suo m 3 (72,6 105,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpö arvo on keskimäärin 19,0 MJ/kg (18,0 20,7) ja 50 %:n kosteudessa 8,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,11 % kuiva painosta (0,06 0,22). Listesmossen-Stormossen soveltuu turvetuotantoon. Suon kahdella yli 1,5 m syvällä, yhteensä noin 23 ha:n laajuisella alueella on 0,27 milj. suo m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4 maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,07 milj. suo m 3 energia turve tuotantoon soveltuvaa turvetta. 64

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 41. Listesmossen-Stormossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 65

Tapio Toivonen ja Onerva Valo 102. Karviken Karviken (kl. 2321 02, x = 7062,0, y = 3279,9) sijaitsee noin 8 km Uudenkaarlepyyn keskustasta pohjoiseen, osittain Pedersören puolella. Suo on umpeenkasvanut ja soistunut meren lahti, joka rajoittuu lounaassa soraharjuun ja muualla moreenimaastoon. Suon lounais reunaa sivuaa paikallistie ja koillisreunaa metsäautotie. Suolla on 11 tutkimuspistettä, ja pistetiheys on 2,1/10 ha (kuva 42). Suon kokonaispinta-ala on 53 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 0,5 m, ja pinta viettää luoteeseen noin 0,1 m/km. Karviken on suurimmaksi osaksi ojittamaton. Länsireunaa mukaillen lähtee laskuoja (Jåpan) kohti Pohjanlahtea. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84.021, Jåpanin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,5 m. Suon pohja on tasainen, ja pohjamaalaji on moreeni. Suon pohjalla laajalla alueella 1 2 m:n paksuinen kerros sulfidiliejua. Karvikenin tutkimuspisteistä on rämeellä 9 %, avosuolla 82 % ja korvessa 9 %. Vallitseva suotyyppi on luhtaneva, alueen eteläosassa on myös nevakorpea. Puusto on nevakorpialueella kitukasvuista koivua. Karvikenin turpeista on rahkavaltaisia 11 % ja saravaltaisia 89 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 11 % ja saraturve (C) 89 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 % kokonaisturvemäärästä. Suon turvekerros on ohut. Valtaosa turvekerrostumasta koostuu heikosti maatuneesta saraturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 2,1. Ohuen turvekerrostuman takia Karviken ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 42. Karvikenin tutkimuspisteet. 66

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 43. Luhtanevaa Karvikenillä (kuva Samu Valpola). 67

Tapio Toivonen ja Onerva Valo 103. Englandsmossen Englandsmossen (kl. 2321 04, x = 7051,8, y = 3290,4) sijaitsee noin 15 km Uudenkaarlepyyn keskustasta itään, osittain Pedersören puolella. Se rajoittuu koillisessa kallio alueeseen ja muualla osin lohkareiseen moreenimaastoon. Suon pohjois- ja eteläreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 32 tutkimuspistettä ja 22 syvyyspistettä (kuva 44). Tutkimuspisteitä on 3,6/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 90 ha ja yli 1 m syvän alueen 3 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 24 27 m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 2 m/km. Englandsmossen on kokonaan ojitettu. Suon pohjoispäästä on laskuoja Kovjokeen, joka johtaa Pohjanlahteen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 45.002, Kovjoen keskiosan alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,6 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (89 %), hiekka (9 %) ja hieta (2 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa alle 20 cm paksu kerros. Englandsmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 28 % ja turvekankaalla 72 %. Suon luoteis- ja keskiosassa on puolukkaturvekangasta, kaakkoisosassa myös varsinaista sararämemuuttumaa. Itäosassa on mm. isovarpuräme- ja tupasvillarahkaräme- muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 6 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Puusto on yleensä keskitiheää harvennustai tukkipuuasteen männikköä. Englandsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 28 % ja saravaltaisia 72 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 18 %, sararahkaturve (CS) 10 %, saraturve (C) 16 % ja rahkasara turve (SC) 56 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 3 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 47 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä. Suo on hyvin ohutturpeinen. Turvekerrostuma on yleensä selvästi alle puolen metrin paksuinen, ja se koostuu suurimmaksi osaksi kohtalaisen hyvin maatuneesta rahkasara- ja saraturpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 1,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,9. Liekoja on erittäin runsaasti. Yli 1 m syvällä suoalueella liekoja on 0 1 m:n syvyydessä keskimäärin 4,1 %. Ohuen turvekerroksen takia Englandsmossen ei sovellu turvetuotantoon. Kuva 44. Englandsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 68

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 104. Hästeslandet Hästeslandet (kl. 2321 04, x = 7047,1, y = 3284,7) sijaitsee noin 14 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu idässä paikoin Mejmosseniin, etelässä peltoon ja muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon länsireunaa sivuavan rautatien vieressä kulkee ajo kelpoinen tie, samoin eteläosaan johtaa metsäautotie. Suolla on 75 tutkimuspistettä ja 63 syvyys pistettä (kuva 45); tutkimuspistetiheys on 4,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 166 ha, yli 1 m syvän alueen 11 ha ja yli 1,5 m syvän 4 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 25 30 m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km. Hästes landet on kokonaan ojitettu. Suon länsireunasta lähtee laskuojia Sorvistdigetiin, joka johtaa Soklotdiketiin (Faret) ja edelleen Pohjanlahteen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 44.013, Romars bäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,2 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (99 %) ja hiekka (1 %). Hästeslandetin tutkimuspisteistä on rämeellä 26 %, turvekankaalla 72 % ja pellolla 2 %. Suon keski osassa on tupasvillarämemuuttumaa, muualla vallitseva suotyyppi on puolukkaturvekangas. Lisäksi suolla esiintyy paikoitellen mustikka- ja varputurvekangasta sekä varsinaista sararäme muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 2 % ja mättäiden korkeus 1,4 dm. Puusto on yleensä keskitiheää mäntyvaltaista harvennusmetsää, paikoin myös tukkipuuasteen sekametsää. Hästeslandetin turpeista on rahkavaltaisia 41 % ja saravaltaisia 59 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 20 %, sararahkaturve (CS) 21 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 56 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 25 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 28 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa suosta on hyvin ohutturpeista, ja turvekerros on yleensä alle puolen metrin paksuinen. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros puuttuu tupasvillarämealuetta lukuun otta matta lähes kokonaan. Kohtalaisen hyvin maatunut rahkasara- ja sararahkaturve on tyypillistä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,9. Liekoja on paikoin kohtalaisesti. Ohuen turvekerroksen takia Hästeslandetia ei suositella turvetuotantoon. 69

Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 45. Hästeslandetin tutkimus- ja syvyyspisteet. 70

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 105. Södermossen Södermossen (kl. 2312 06, x = 7038,4, y = 3289,6) sijaitsee noin 24 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu pohjoisessa Fagerlandsmosseniin, idässä paikoin Trullback mosseniin, etelässä turvepohjaiseen peltoalueeseen ja muualla moreenimaastoon. Aivan suon eteläpäässä on kapea suojelualue. Suon pohjois- ja itäreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 48 tutkimuspistettä ja 49 syvyyspistettä (kuva 46); tutkimuspistetiheys on 2,7/10 ha. Suon kokonais pinta-ala on 177 ha, yli 1 m syvän alueen 99 ha, yli 1,5 m syvän 55 ha ja yli 2 m syvän 25 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 30 33 m, ja pinta viettää loivasti lounaaseen. Söder mossenin reunat ja osin keskiosa on ojitettu. Pohjois- ja eteläosassa on ojittamatonta aluetta, joskin ympäröivä ojitus on vaikuttanut alueen puuston kasvuun. Eteläosasta on ojayhteys Stormossadiketiin, joka johtaa Lapuanjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 44.012, Jungrån alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,7 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (49 %), hiesu (28 %) ja hieta (15 %). Södermossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 52 %, avosuolla 20 % ja turvekankaalla 28 %. Suon keskiosan ojittamattomilla alueilla on lyhytkorsinevaa ja lyhytkorsinevarämettä. Ojitetulla alueella on lyhytkorsineva- ja tupasvillarämemuuttumaa ja reunoilla turvekankaita. Länsi osassa, peltoalueen pohjoispuolella on laaja, metsittynyt kytöheittoalue. Keskimääräinen pinnan rahka mättäi syys on 12 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on ojitusalueella harvahkoa tai keski tiheää mäntyvaltaista taimikkoa tai riukua. Kytöheittoalueella on kookasta koivuvaltaista puustoa. Södermossenin turpeista on rahkavaltaisia 61 % ja saravaltaisia 39 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 18 %, sararahkaturve (CS) 43 %, saraturve (C) 3 % ja rahkasaraturve (SC) 36 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 16 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskellä on paikoin yli merin paksuinen kerros heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta, joka koostuu valtaosin Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Paikoin kerroksen alaosassa on kuitenkin toisena pääturvetekijänä saraa. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä tässä kerroksessa. Syvemmällä ja suon etelä- ja länsiosassa osin pinnasta asti turve muuttuu sarapitoiseksi tai valtaiseksi. Suoleväkön jäännökset ovat paikoin yleinen turpeen lisätekijä, pohjalla myös puun ja kortteen jäännökset. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Liekoja on erittäin vähän. Södermossenilta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,1 % kuivapainosta (vaihteluväli 2,5 5,9), vesipitoisuus märkä painosta 91,0 % (87,0 92,7) ja kuivaainemäärä 77,5 kg/suo m 3 (68,3 84,7). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 19,5 MJ/ kg (16,6 21,1) ja 50 %:n kosteudessa 8,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,24 % kuivapainosta (0,17 0,38). Hiilipitoisuus on pisteellä A200 keskimäärin 51,1 % ja typpipitoisuus 2,0 % kuivapainosta. Södermossenin yhtenäisellä 52 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,88 milj. suo m 3 parhaiten energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. 71

Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 46. Södermossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 72

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 106. Trullbackmossen Trullbackmossen (kl. 2312 09, x = 7038,0, y = 3290,9) sijaitsee noin 25 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu pohjoisessa Kaitsarmosseniin, etelässä Skitujussmossarrnaan ja muualla mäkiseen ja osin lohkareiseen moreenimaastoon. Suon pohjois-, itä- ja länsireunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 87 tutkimuspistettä ja 81 syvyyspistettä (kuva 47). Tutkimuspisteitä on 3,9/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 225 ha, yli 1 m syvän alueen 133 ha, yli 1,5 m syvän 78 ha ja yli 2 m syvän 44 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 32 35 m, ja pinta viettää keskeltä etelään ja pohjoiseen. Trullbackmossenin keskiosa on ojittamaton, reunat sekä pohjoispää ja kaakkoislahdeke on ojitettu. Suon eteläosan vedet laskevat länteen kohti Storrmossadiketiä, joka johtaa Lapuan jokeen. Pohjois- ja itäosan vedet laskevat pohjoiseen kohti Dalasbäckeniä, joka johtaa Kovjokeen ja edelleen Pohjanlahteen. Suon pohjois- ja keskiosa kuuluu vesistöalueeseen 45.005, Dalas bäckenin valuma-alue ja eteläosa vesistöalueeseen 44.012, Jungrån alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,1 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (38 %), hiesu (35 %) ja hieta (24 %). Liejua on suon pohjalla kaakkoislahdekkeessa pienellä alueella alle metrin paksuinen kerros. Trullbackmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 53 %, avosuolla 16 %, korvessa 1 % ja turve kankaalla 30 %. Suon ojittamattoman alueen pohjoisosassa on lyhytkorsinevaa ja variksenmarja rahkanevaa. Alueen keskiosassa on variksenmarja- ja kanervarahkarämettä ja eteläosassa lyhyt korsi nevaa. Ojitusalueella pohjoisosassa ja reunoilla on puolukkaturvekangas tyypillinen. Lisäksi pohjoisosassa esiintyy varsinaista sararämemuuttumaa. Muita reunaalueiden suotyyppejä ovat mm. tupasvillaräme- ja pallosararämemuuttuma sekä mustikkaturvekangas. Kaakkois lahdek keessa on yleisesti ruohoista ja varsinaista sararämemuuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on suon keskiosan rämealuilla harvaa männikköä, ojitusalueilla on monin paikoin kookasta sekapuustoa. Trullbackmossenin turpeista on rahkavaltaisia 44 % ja saravaltaisia 56 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 26 %, sararahkaturve (CS) 18 %, saraturve (C) 8 % ja rahkasaraturve (SC) 48 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 18 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonaisturvemäärästä. Suon keskiosan ojittamattomalla alueella on paikoin yli 2 m:n paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka koostuu vaihtelevasti Acutifolia- ja Cuspidata-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Pohjalla on vaihtelevan paksuinen kerros sararahka- tai rahkasara turvetta. Suon pohjoisosassa turve on pinnasta asti hyvin saravaltaista, joskin maatumisaste jää alle viiden. Myös suon eteläpäässä ja kaakkoislahdekkeessa turvekerros on yleensä pinnasta asti saravaltaista. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,1. Liekoja on erittäin vähän. Trullbackmossenilta on otettu näytteet kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,9 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,7 8,2), vesipitoisuus märkäpainosta 91,7 % (88,4 94,0) ja kuivaainemäärä 80,5 kg/suo m 3 (58,6 103,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 19,2 MJ/ kg (14,0 21,6) ja 50 %:n kosteudessa 8,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 % kuivapainosta (0,05 0,57). Trullbackmossen soveltuu turvetuotantoon. Suon 44 ha:n laajuisella, yli 2,0 m syvällä alueella on pinnassa 0,47 milj. suo m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 3 maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 2a. Heikosti maatuneen rahkaturvekerroksen alla ja muualla noin 73 ha:n laajuisella yhtenäisellä yli 1,5 m syvällä alueella on 0,92 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. 73

Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 47. Trullbackmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 74

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 107. Fagerlandsmossen Fagerlandsmossen (kl. 2312 06, x = 7040,8, y = 3289,9) sijaitsee noin 23 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu etelässä Södermosseniin, kaakossa Trullbackmosseniin, koillisessa Kaitsarmosseniin ja muualla moreenimaastoon. Suon pohjois-, itä-, länsi- ja eteläreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 182 tutkimuspistettä ja 169 syvyyspistettä (kuva 48). Tutkimuspisteitä on 4,1/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 449 ha, yli 1 m syvän alueen 305 ha, yli 1,5 m syvän 205 ha ja yli 2 m syvän 113 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 30 35 m, ja pinta viettää pohjoisosassa pohjoiseen ja länsiosassa lounaaseen. Fagerlandsmossenin itä- ja pohjoisosa sekä reunat on ojitettu. Länsi- ja eteläosassa on laajahko ojittamaton alue. Itäosan vedet laskevat itäosan halki virtaavan Stormossadiketin kautta pohjoiseen Dalasbäckeniin, joka johtaa Kovjokeen. Länsiosan vedet virtaavat suon luoteisosasta lähtevään Stormossadiketiin, joka johtaa etelään Lapuanjokeen. Suon länsiosa kuuluu vesistöalueeseen 44.012, Jungrån alue ja itäosa vesistöalueeseen 45.005, Dalasbäckenin valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,2 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (77 %), hiekka (8 %) ja hieta (7 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin alle metrin paksuinen kerros. Fagerlandsmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 57 %, avosuolla 12 %, korvessa 1 %, turvekankaalla 29 % ja pellolla 1 %. Länsi- ja eteläosan ojittamattomalla alueella on lyhytkorsineva tyypillisin suotyyppi, alueella esiintyy myös runsaasti lyhytkorsinevarämettä. Luoteisosassa tupasvilla- ja variksenmarjarahkaräme ovat luonteenomaisia. Alueella on myös keidasrämettä ja variksenmarjarahkanevaa. Eteläosassa on lyhytkorsinevan ohella mm. tupasvillarahkarämettä. Itäosan ojitusalueella on varsinaista sararämemuuttumaa sekä puolukkaturvekangasta. Keski määräinen pinnan rahkamättäisyys on 17 % ja mättäiden korkeus 0,1 dm. Puusto on ojitusalueella yleensä keskitiheää harvennustai paikoin tukkipuuasteen mäntyvaltaista sekametsää. Fagerlandsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 39 % ja saravaltaisia 61 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 25 %, sararahkaturve (CS) 14 %, saraturve (C) 30 % ja rahkasara turve (SC) 31 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 5 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä. Suon itä- ja pohjoisosan ojitusalueella heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros puuttuu yleensä kokonaan. Turve on heikohkosti maatunutta rahkasaratai saraturvetta. Länsiosan ojittamattomalla alueella heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on paikoin yli metrin paksuinen. Sen alla on hieman maatuneempaa rahka- tai sararahkaturvetta. Reunaosissa ja pohjalla on paikoin myös saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,4. Liekoja on erittäin vähän. Fagerlandsmossenilta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoi suus on 2,4 % kuivapainosta (vaihteluväli 0,9 7,7), vesipitoisuus märkäpainosta 91,0 % (88,0 92,8) ja kuivaainemäärä 79,3 kg/suo m 3 (66,7 93,5). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 19,3 MJ/ kg (17,7 21,0) ja 50 %:n kosteudessa 8,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keski määrin 0,13 % kuivapainosta (0,06 0,25). Fagerlandsmossen soveltuu turvetuotantoon. Suon länsiosassa on noin 30 ha:n laajuisella, yli 2,0 m syvällä alueella noin 0,30 milj. suo m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 4-maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja muualla yli 1,5 m syvällä noin 200 ha:n laajuisella alueella on 3,30 milj. suo m 3 energiaturve tuotantoon soveltuvaa turvetta. 75

Tapio Toivonen ja Onerva Valo Kuva 48. Fagerlandsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 76

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 49. Lyhytkorsinevaa Fagerlandsmossenilla (kuva Samu Valpola). Kuva 50. Puolukkaturvekangasta Fagerlandsmossenin itäosassa (kuva Samu Valpola). 77

Tapio Toivonen ja Onerva Valo 108. Stormossen Stormossen (kl. 2312 06, x = 7036,4, y = 3289,7) sijaitsee noin 24 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu luoteessa ja etelässä peltoihin ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suon pohjois- ja itäosaan johtaa metsäautotie, länsi- ja eteläpuolen pelloille puolestaan tilusteitä. Suolla on 113 tutkimuspistettä ja 103 syvyyspistettä (kuva 51). Tutkimus pistetiheys on 4,5/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 251 ha, yli 1 m syvän alueen 164 ha, yli 1,5 m syvän 91 ha ja yli 2 m syvän 37 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 27 35 m, ja pinta viettää länteen noin 5 m/km. Stormossenin itä- ja pohjoisosa sekä reunat on ojitettu, mutta suon keskellä on kaksi ojittamatonta aluetta. Vedet laskevat länsi- ja eteläosista laskuojia myöten etelään Lapuanjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 44.012, Jungrån alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,7 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (38 %), moreeni (35 %) ja hiekka (16 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa vaihtelevan paksuinen kerros. Stormossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 43 %, avosuolla 19 %, korvessa 4 % ja turvekankaal la 34 %. Suon keskiosan ojittamattomilla alueilla on oligotrofista lyhytkorsinevaa ja paikoin tupas villa rahkanevaa. Pohjoisosan ojitusalueella on karhunsammal muuttuma yleinen. Alueella on myös ruohot urvekangasta ja tupasvilla rämemuuttumaa. Itäosan ojitusalueella on mm. pallosararäme- ja tupasvillaräme muuttumaa sekä mustikkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 31 % ja mättäiden korkeus 1,8 dm. Puusto on ojitusalueella yleensä keskitiheää harvennustai tukkipuuasteen mäntyvaltaista sekapuustoa. Paikoin koivua ja kuusta voi olla runsaasti. Stormossenin turpeista on rahkavaltaisia 82 % ja saravaltaisia 18 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 39 %, sararahkaturve (CS) 43 % ja rahkasaraturve (SC) 18 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 29 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 20 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 16 % kokonaisturvemäärästä. Etenkin suon länsiosan ojittamattomalla alueella on keskimäärin yli metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka sisältää lisätekijänä runsaasti tupasvillan jäännöksiä. Kerroksen alla on hieman maatuneempaa rahka- tai sararahkaturvetta, joka pohjaa kohti muuttuu usein saravaltaiseksi. Pohjalla kortteen ja raatteen jäännökset ovat yleisiä turpeen lisätekijöitä. Suon pohjoisosassa turvekerros on yleensä pinnasta asti sarapitoista tai valtaista. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,6. Liekoja on erittäin vähän. Stormossenilta on otettu näytteet kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,8 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,3 9,9), vesipitoisuus märkäpainosta 91,6 % (88,7 95,4) ja kuivaainemäärä 90,6 kg/suo m 3 (65,5 116,0). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 19,2 MJ/ kg (17,2 21,1) ja 50 %:n kosteudessa 8,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % kuivapainosta (0,08 0,31). Stormossen soveltuu turvetuotantoon. Suon kolmella yhteensä 37 ha:n laajuisilla, yli 2,0 m syvillä alueilla on noin 0,22 milj. suo m 3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa H1 3 maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3. Kerroksen alapuolella ja muualla yli 1,5 m syvällä, yhteensä 91 ha:n alueella on noin 1,45 milj. suo m 3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. 78

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 51. Stormossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 79

Tapio Toivonen ja Onerva Valo 109. Skitujussmossarna Skitujussmossarna (kl. 2312 09, x = 7037,0, y = 3290,0) sijaitsee noin 24 km Uuden kaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu idässä Trullbackmosseniin ja muualla moreeni maastoon. Suon länsipuolella kulkee metsäautotie. Suolla on 14 tutkimuspistettä ja 12 syvyys pistettä (kuva 52). Tutkimuspisteitä on 2,4/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 58 ha, yli 1 m syvän alueen 23 ha, yli 1,5 m syvän 12 ha ja yli 2 m syvän 0,5 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 32 35 m, ja pinta viettää länteen noin 3 m/km. Skitujussmossarna on kokonaan ojitettu. Suon luoteispäästä on laskuoja Södermossenille, josta vedet virtaavat länteen kohti Lapuanjokea. Myös suon länsireunasta lähtee laskuoja Stormossenin kautta kohti Lapuanjokea. Suo kuuluu vesistöalueeseen 44.012, Jungrån alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,1 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (61 %), hiesu (35 %) ja savi (4 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin alle puolen metrin paksuinen kerros. Skitujussmossarnan tutkimuspisteistä on rämeellä 46 % ja turvekankaalla 54 %. Suon pohjois- ja keskiosassa on puolukka- ja mustikkaturvekangasta. Eteläpäässä on yleisesti isovarpuräme ojikkoa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 6 % ja mät- täiden korkeus 2,3 dm. Puusto on yleensä keskitiheää, paikoin tiheääkin harvennustai tukkipuuasteen mäntyä, pohjoisosassa myös sekapuustoa. Skitujussmossarnan turpeista on rahkavaltaisia 76 % ja saravaltaisia 24 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 30 %, sararahkaturve (CS) 46 % ja rahkasaraturve (SC) 24 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 24 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Suolla on ohut heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on suon pohjois- ja keskiosassa kohtalaisen hyvin maatunutta sararahkaja rahkasaraturvetta. Suon eteläpäässä rahkavaltainen turve ulottuu pohjaan asti. Puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä keskija pohjoisosassa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerrok sen maatuneisuus on 2,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on paikoin erittäin runsaasti. Skitujussmossarnan yhtenäinen, noin 10 ha:n laajuinen yli 1,5 m syvä alue soveltuu varauksin turvetuotantoon. Alueella on noin 0,14 milj. suo m 3 energia turve tuotantoon soveltuvaa turvetta. Suolla on melko kookas puusto ja korkea liekoisuus. Kuva 52. Skitujussmossarnan tutkimus- ja syvyyspisteet. 80

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 110. Finängen Finängen (kl. 2312 09, x = 7035,9, y = 3297,4) sijaitsee noin 29 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu osin kallioiseen moreenimaastoon. Suon itäreunaa sivuaa metsä auto tie. Suolla on 22 tutkimuspistettä ja 24 syvyyspistettä (kuva 53). Tutkimuspisteitä on 3,2/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 68 ha, yli 1 m syvän alueen 21 ha ja yli 1,5 m syvän 2 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 52 57 m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 3 m/km. Finängen on kokonaan ojitettu. Suon pohjoispäästä ja länsireunasta lähtee laskuoja Lillkauha järveen, josta lähtee Åvistjoki pohjoiseen jatkuen Kovjokena Pohjanlahteen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 45.003, Åvistån valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,6 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (88 %), hiekka (8 %) ja hieta (3 %). Finängenin tutkimuspisteistä on rämeellä 48 %, avosuolla 37 %, korvessa 6% ja turvekankaalla 9 %. Suon keskiosassa on varsinaista saranevamuuttumaa, reunemmalla varsinainen sararäme muut tuma ja karhunsammalmuuttuma ovat tyypillisiä. Reu- noilla on yleisesti korpiräme muut tumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 33 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on yleensä keskitiheää mäntyvaltaista riukua tai harvennusmetsää. Paikoin koivua on runsaasti. Finnängenin turpeista on rahkavaltaisia 71 % ja saravaltaisia 29 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 6 %, sararahkaturve (CS) 65 % ja rahkasaraturve (SC) 28 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 31 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 8 % kokonaisturvemäärästä. Suurin osa suosta on ohutturpeista. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on hyvin ohut. Turvekerros koostuu suurimmaksi osaksi kohtalaisesti maatuneesta rahkasara- ja sara turpeesta. Puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Liekoja on erittäin vähän. Ohuen turvekerroksen takia Finnängeniä ei suositella turvetuotantoon. Kuva 53. Finnängenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 81

Tapio Toivonen ja Onerva Valo 111. Runkåsmossen Runkåsmossen (kl. 2312 09, x = 7036,7, y = 3295,4) sijaitsee noin 28 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu lännessä ja pohjoisessa paikoin hiekkamaastoon, pohjoisessa Lillkauhajärveen (44,5 m mpy) ja muualla lohkareiseen moreenimaastoon. Pohjois- ja eteläosassa on pelto, ja länsiosassa noin 8 ha:n laajuinen turvetuotantoalue, joka ei tutkimushetkellä (2009) ollut käytössä. Suon länsipuolella kulkee maantie. Suolla on 56 tutkimuspistettä ja 84 syvyys pistettä (kuva 54). Tutkimuspisteitä on 2,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 200 ha, yli 1 m syvän alueen 58 ha, yli 1,5 m syvän 40 ha ja yli 2 m syvän 26 ha. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 45 52 m, ja pinta viettää luoteeseen noin 4 m/km. Runkåsmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, pohjoisosassa on ojittamaton alue. Koillis osassa sijaitsevasta Brännvatnet-lammesta (46,8 m mpy) lähtee laskuoja länteen jatkuen Stormossadikettinä ja Dalasbäckeninä kohti Kovjokea. Etelä- ja keskiosasta sekä turvetuotanto alueelta lähtevät vedet on ohjattu virtaamaan Brännvatnetin eteläpuolitse suolta lähtevään lasku ojaan. Brännvatnet on virkistyskalastusalueena. Suon pohjoispään vedet laskevat Lillkauhaan ja siitä edelleen pohjoiseen Åvistjokeen. Suon etelä ja keskiosa kuuluu vesistö alueeseen 45.005, Dalasbäckenin valuma-alue ja pohjoisosa vesistöalueeseen 45.003, Åvist ån valuma-alue. Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,7 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (74 %), moreeni (19 %) ja hieta (4 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa alle puolen metrin paksuinen kerros. Runkåsmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 80 %, avosuolla 8 %, korvessa 1 %, turve kankaalla 8 % ja pellolla 3 %. Suon pohjoisosan ojittamattomalla alueella on varsinaista saranevaa ja rämettä, tupasvillarämettä ja kaakkoisosassa rahkarämettä. Etelä- ja keskiosan ojitusalueella esiintyy mm. puolukkaturvekangasta, varsinaista sararämemuuttumaa, variksenmarjarahkarämemuuttumaa ja kanervarahkaräme muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahka mät täi syys on 39 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on ojitusalueella yleensä keskitiheää riuku- tai harvennusvaiheen männikköä, paikoin seassa on runsaasti koivua. Runkåsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 32 % ja saravaltaisia 68 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 24%, sararahkaturve (CS) 8 %, saraturve (C) 13 % ja rahkasaraturve (SC) 55 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 17 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros on suurimmassa osassa suota ohut. Vain pohjoisosan rahkarämealueella se on paikoin metrin paksuinen. Turvekerros koostuu yleensä heikohkosti maatuneesta rahkasaraturpeesta. Paikoin esiintyy myös puhdasta saraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,0. Liekoja on erittäin vähän. Runkåsmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 9,1 % kuivapainosta (vaihteluväli 1,8 28,7), vesipitoisuus märkäpainosta 92,2 % (88,8 93,9) ja kuivaainemäärä 76,5 kg/suo m 3 (61,4 114,6). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keski määrin 19,1 MJ/ kg (15,2 21,2) ja 50 %:n kosteudessa 8,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,13 % kuivapainosta (0,13 0,22). Runkåsmossenin länsiosassa on noin 8 ha:n laajuinen turvetuotantoalue. Alueella on noin 0,08 milj. suo-m 3 energiaturvetta. Läheinen virkistyskalastuslampi voi vaikuttaa turvetuotantoon. Pohjois osan osin ojittamattomalla, noin 26 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,57 milj. suo m 3 välttävästi energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Turvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat pohjoisosan paksuturpeisella alueella sijaitseva pienialainen Kackurlampi ja viereisen näytepisteen korkea tuhkapitoisuus (17 28 %) 1 1,4 m:n syvyydessä. 82

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 54. Runkåsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet. 83

Tapio Toivonen ja Onerva Valo TULOSTEN TARKASTELU Suot ja turvekerrostumat Uudenkaarlepyyn maapinta-ala on 732 km 2. Peruskartoilta tehdyn soiden pinta-alamittausten (Virtanen ym. 2003) mukaan Uudessakaarlepyyssä on geologisten, 20 ha ja sitä suurempien soiden kokonaispinta-ala 10 615 ha, mikä on 14,5 % maa-alasta. Kaikkien soiden ja soistumien pinta-ala on 14 230 ha (metsätieteellinen suoala), mikä on 19,4 % maaalasta (Tomppo ym. 1998). Uudenkaarlepyyn suot kuuluvat suoyhdistymätyypiltään viettokeitaiden alueeseen, jossa tyypil liset keidas suot ovat pinnan- ja pohjan muodoltaan johonkin suuntaan viettäviä. Monilla soilla on kuitenkin selviä aapasoiden piirteitä. Suot sijaitsevat pääasiassa Lapuanjokilaakson itä- ja länsi puolella. Joitakin soita on myös lähellä merenrantaa. Suurin osa soista sijoittuu 20 40 m:n korkeuteen merenpinnasta. Tällä korkeudella useimmat suot ovat syntyneet 2000 3000 vuotta sitten. Kunnan kaakkoisosassa on muutama suo yli 60 m:n korkeudessa. Rannikon lähellä olevat soistumat ovat alle 3 m merenpinnan yläpuolella. Uudessakaarlepyyssä tutkittujen 111 suon tiedot on julkaistu kahtena osaraporttina. Tässä osaraportissa on tiedot 43 suosta, ja kaikki jäljempänä esitettävät tiedot koskevat näitä soita. Suurin tutkittu suoalue on 478 ha:n laajuinen Kilismossen (numero 69). Tutkittujen soiden keski koko on 145 ha, mutta soiden koko vaihtelee paljon. Tutkituilla soilla tehtiin kaikkiaan 4 439 suotyyppihavaintoa. Yleisimpiä suo tyyppejä ovat erilaiset turvekankaat, joita on 47 % tutkitusta suopinta-alasta (suo kohtaisesti pinta-aloihin paino tettu keskiarvo). Turvekankaista yleisimpiä ovat puolukka- ja mustikkaturvekangas. Turvekankaiden runsaus merkitsee sitä, että monet suot ovat olleet jo pitkään ojitettuina, metsä kasvillisuus on vallannut tilaa alkuperäiseltä suokasvillisuudelta ja puuston kasvu on ollut voimakasta. Myös erilaisia rämeitä on 40 % tutkitusta pinta-alasta. Rämetyypeistä yleisimpiä ovat rahka räme, isovarpu räme ja tupasvilla räme. Rämeet ovat valtaosin muuttuma-asteella. Avosoita eli nevoja on 10 % ja korpia 2 % pinta-alasta. Lyhytkorsineva ja rahka neva ovat useimmin esiintyviä nevatyyppejä. Pelloilla on 1 % tutkimus- ja syvyyspisteistä. Ojikkoja on 3 % ja muuttuma vaiheessa olevia 29 % tutkitusta suopinta-alasta. Ojittamattoman suon osuus on 21 %. Peltopisteiden osuus on yhteensä 1 %. Ojituksen vaiku tuksen alaista suota on kaikkiaan 79 % tutkitusta suopinta-alasta. Lähes kokonaan ojittamattomat Svartholmsmossen (78) ja Mejmossen (83) nostavat ojittamattoman alueen osuutta. Kaikki tutkitut suot ovatkin joko kokonaan tai ainakin osittain ojitettuja. Useimmat suot ovat kasvillisuudeltaan melko karuja. Uudenkaarlepyyn länsiosa kuuluu Lapuanjoen vesistöalueeseen (nro 44) ja itäosa vesistö alueeseen nro 45, Kovjoen vesistöalue (Ekholm 1993). Lähelle merenrantaa sijoittuvat suot kuuluvat vesistöalueeseen 84, Perämeren rannikkoalue. Useimpien soiden kuivatus mahdolli suudet turve tuotannon tai metsänkasvatuksen kannalta ovat melko hyvät. Taulukossa 1 esitetään tutkittujen soiden turvemäärät pää turve lajin ja maatunei suuden mukaan. Heikosti (H1 4) maatuneen rahka valtaisen (S) pinta turpeen osuus on 28 % koko turve määrästä. Yli 1,5 m syvällä alueella sen osuus on 37 %. Koko turve määrästä 42 % on yli 1,5 m syvällä alueella. Monille tutkituille soille on ominaista ohut turvekerros, vaikka ne sijaitsevat yleensä yli 20 m merenpinnan yläpuolella. Teoriassa tällä korkeudella sijaitsevien soiden turve kerroksen paksuus voi olla hyvinkin yli 3 m. Monilla soilla turvekerros on suuressa osassa suoaluetta vain 0,1 0,3 m paksu, ja se koostuu kohtalaisen hyvin maatuneesta sara pitoisesta tai valtaisesta turpeesta. Vanhasta ojituksesta johtuen turvekerros on huomatta vasti tiivistynyt. Ennen ojitusta turvekerroksen paksuus on voinut olla näillä alueilla kaksinkertainen nykyiseen verrattuna. Ohut turvekerros johtuu tasaisesta topografiasta ja vettä läpäisevästä pohjamaalajista, joka on usein hieta, hiekka tai hiekkainen moreeni. Tässä raportissa esitettyjen soiden keskisyvyys on vain 0,8 m, josta heikosti (H1 4) maatu neen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen osuus on 0,2 m. Turvekerroksen keskipaksuutta laskevat useat laajaalaiset ja ohutturpeiset suot. Yli 1,5 m syvän alueen osuus tutkitusta suo alasta on 17 %. Tutkittujen soiden yli metrin syvyisten alueiden turve kerrostu man keski paksuus on 1,6 m, yli 1,5 m syvien 2,0 m ja yli 2 m syvien alueiden 2,4 m. Suurin havaittu pistekohtainen turve paksuus, 3,7 m, on Runkåsmossenilla (suo nro 111). 84

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Taulukko 1. Uudessakaarlepyyssä tutkittujen soiden turvemäärät eri syvyysalueilla. Syvyysalue Pinta-ala ha Pintarahka (S) milj. suo-m 3 H1 3 H4 Muu turve S H5-10 C H1-10 milj. suo-m 3 Yhteensä milj. suo-m 3 Kokonaissuoala 6239 10,23 4,37 36,80 51,40 Yli 1 m syvä alue 2040 7,82 3,40 21,75 32,97 Yli 1,5 m syvä alue 1075 5,41 2,53 13,54 21,48 Yli 2 m syvä alue 489 3,61 1,62 6,39 11,62 Tutkituissa soissa rahkavaltaisen turpeen osuus on 50 %, kun se Pohjanmaan tutkituissa soissa on keskimäärin 77 % (Virtanen ym. 2003). Sara valtaisten turpeiden osuus on 50 %. Tutkituille soille on tyypillistä ohuehko heikosti (H1 4) maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Paksu turpei silla soilla tämä kerros voi olla selvästi yli metrin paksuinen, kun taas ohutturpeisilla soilla se voi puuttua lähes kokonaan. Joillakin, usein ohutturpeisilla soilla tai alueilla turvekerros voi olla pinnasta asti saravaltaista. Turpeen lisätekijöistä tupasvillan jäännökset ovat yleisimpiä. Tupas villan jäännöksiä sisältäviä turpeita on 24 % kokonaisturvemäärästä. Puun jäännökset sijoittuvat yleensä turvekerroksen pohjaosiin ja ohutturpeisille alueille. Puun jäännöksiä sisältäviä turpeita on 18 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Suokohtaisesti turvemääriin painotettu turpeen keski maatuneisuus on 4,8 (von Postin kymmenasteikko). Heikosti (H1 4) maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen keski maatu neisuus on 2,7 ja maatu neemman pohjaosan 5,6. Turvekerroksessa olevan lahoamattoman puuaineksen eli liekojen määrä on suurimmilla tutkituilla soilla yleensä alhainen, mutta joillakin pienillä ja usein metsäisillä soilla liekoisuus on paikoin korkea. Korkea liekoisuus (yli 3 %) aiheuttaa lisäkustannuksia turve tuotannossa, varsinkin jos kyseessä on pien tuotanto tai tila kohtainen pala turvetuotanto. Nykyisillä tuotanto menetelmillä liekoisuus ei kuitenkaan ole este tuotannon aloittamiselle. Tutkittujen soiden yleisin pohja maa laji on moreeni, jota esiin tyy 53 %:ssa suoalasta (suo kohtaisesti pinta-aloihin painotettu keskiarvo). Hiekka on pohjamaalajina 20 %:ssa suo alasta, hieta 15 %:ssa, hiesu 10 %:ssa ja savi 2 %:ssa. Sulfidipitoiset hiesut ovat paikoin yleisiä. Liejua on havaittu 32 suon pohjalla. Lieju kerrokset ovat paikoin paksuja ja laaja-alaisia. Tutkittujen soiden tutkimuspisteistä laskettu ja pinta-aloihin painotettu liejun esiinty mis prosentti on 10. Liejuja on soiden pohjalla kaikkiaan noin 600 ha:n alueella. Lieju osoittaa suon syntyneen vesistön umpeen kasvun seurauksena. Laboratoriomääritysten tulokset Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 9 suosta 20 näyte pisteeltä yhteensä 218 turve näytettä. Turpeiden keski määräinen tuhka pitoisuus on 3,2 % kuiva painosta. Turpeen vesipitoisuus riippuu mm. turve lajista, maatunei suudesta sekä suon ojituksesta. Keski määräinen vesi pitoisuus on 91,1 % märkäpainosta. Turpeen tiheydellä eli kuiva-aineen määrällä tarkoitetaan sitä, minkä verran luonnon tilassa olevassa tilavuus yksikössä on kuiva-ainetta. Suhde ilmaistaan tavallisesti kilogrammoina suokuutiometriä kohti. Tutkituissa soissa on kuiva-ainetta keski määrin 86 kg/suo m 3. Suossa olevan turpeen kuiva-ainepitoisuuteen vaikuttaa ennen kaikkea vesi pitoisuus sekä maatu neisuus ja turvelaji. Turpeen kuiva-ainemäärä on tärkein vaikut taja suo kuution energiasisältöä laskettaessa. Ojitetun suon pinta osan turpeen energia sisältö tilavuus yksikköä kohden on usein selvästi korkeampi ojittamattomaan suohon verrattuna. Energiaturpeen yksi tärkeä soveltuvuuden mitta on sen tehol linen lämpö arvo, joka riippuu turvelajista, maatu neisuudesta, tuhka pitoisuudesta ja vesipitoisuudesta. Tutkittujen soiden turvemääriin paino tettu keski määräinen tehollinen lämpö arvo kuivalla turpeella on 19,3 MJ/kg. Vastaava arvo 50 %:n kosteu dessa on 8,4 MJ/kg. Turpeen keski määräinen rikki pitoisuus on 0,18 % kuiva painosta. Energiaturpeen laatu ohjeen (liite 4) mukaan turpeen eräänä velvoittavana luokitteluarvona on rikkipitoisuus, jonka todellinen arvo tulee ilmoittaa, mikäli se ylittää 0,50 %:n pitoisuuden. Turpeen rikki pitoisuus nousee yleen sä jonkin verran suon pohjaturpeessa, ja varsinkin järvi ruoko turpeen lisä tekijänä kohottaa arvoja. 85

Tapio Toivonen ja Onerva Valo Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Tutkituista soista 14 soveltuu turvelajin, maatuneisuuden ja turve määrän perusteella turve tuotantoon (kuva 55, taulukko 2). Yhdeksän suon pintakerroksesta on ensin nostet tavissa vaaleaa rahkaturvetta kasvu- tai ympäristö turpeeksi, minkä jälkeen loppuosa turpeesta soveltuu energia turvetuotantoon. Taulukossa 2 lueteltujen soiden lisäksi on joillakin soilla pieni alaisia, lähinnä tila kohtaiseen turve tuotantoon soveltuvia alueita, joista ei ole erikseen laskettu tuotanto kelpoista turve määrää. Turvetuotantoon (sekä kasvu- että energia turve) soveltuvien alueiden yhteis pinta-ala on 769 ha. Kasvu- ja ympäristö turve tuotantoon soveltuu 9 suota, joiden tuotanto kelpoinen pinta-ala on yhteensä 215 ha. Tuotanto kelpoista, heikosti maatunutta pinta turve tta on 2,20 milj. suo m 3. Turve soveltuu lähinnä vaalean kasvu turpeen tai kuivike- ja imeytysturpeen (ympäristö turve) raaka-aineeksi. Hyvälaatuista viljely turve tuotantoon soveltuvaa aluetta ja turvetta on vähän. Energiaturve tuotantoon soveltuvaa aluetta on 14 suolla, ja tuotanto kelpoinen pinta-ala on 769 ha. Viidellä suolla on yhteensä 305 hehtaaria pelkästään energia turve tuotantoon soveltuvaa aluetta. Muilla alueilla on hyödyn nettävä ensin heikosti maatunut rahka valtainen pinta kerros kasvu- tai ympäristöturpeena tai tarvittaessa energiaturpeena. Tuotantokelpoisen energia turpeen kokonais määrä on 11.48 milj. suo-m 3, ja kuivan turpeen energiasisältö on 5.37 milj. MWh. Jyrsin turpeelle lasketussa tuotanto kosteudessa (50 %) energia sisältö on 4.65 milj. MWh, jolloin yhden suo kuution keskimääräinen energia sisältö on 0,41 MWh. Pala turpeen tuotantokosteuteen (35 %) laskettuna suokuution energia sisältö on noin 5,5 % korkeampi. Koska energia turpeen laatu vaatimukset ovat melko väljät, on kasvu- tai ympäristö turve tuotan toon suositeltuja pintaturve kerroksia mahdollista käyttää myös energia turpeen raaka-aineeksi. Tällöin energiasisältö tilavuusyksikköä kohden jää kuitenkin melko alhaiseksi ja tuotantomuoto on jyrsinturvemenetelmä. Soista, joista on otettu turvenäytteitä laboratoriomäärityksiä varten, ja jotka soveltuvat energiaturve tuotantoon, on määritetty Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaisesti laatuluokat tuhkapitoisuudelle (A), teholliselle lämpöarvolle (Q) ja rikkipitoisuudelle (S). Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus on 50 % (M50). Useimmat suot sijoittuvat tuhkapitoisuuden perusteella luokkiin A2.0 ja A4.0, tehollisen lämpöarvon perusteella luokkaan Q8 ja rikkipitoisuuden perusteella luokkiin S0.15 ja S0.20. Mikäli heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta käytetään energiaturpeena, sen lämpöarvoluokka on usein Q6. Ilmoitetut laatuluokat ovat lähinnä suuntaa-antavia, ja ne ovat riippuvaisia mm. toimitetun turpeen kosteudesta ja mineraalimaan sekoittu misesta turpeeseen tuotantoprosessissa. 86

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 55. Uudenkaarlepyyn turvetutkimusraportin osan 2 turvetuotantoon soveltuvat suot. 87

Tapio Toivonen ja Onerva Valo Taulukko 2. Uudenkaarlepyyn turvetutkimusraportin osan 2 turvetuotantoon soveltuvat suot. Nro Suon nimi Tuotantokelp. pinta-ala ha Energiaturve Tuotantokelp. turvemäärä milj. suo-m³ Energiasis. 50 %:n kosteudessa milj. MWh Kasvu- ja ympäristöturve Tuotantokelp. pinta-ala ha Tuotantokelp. turvemäärä milj. suo-m³ 69 Kilismossen 210 3,46 1,43 0 75 Tuksormossen 7 0,10 0,05 0 77 Fattigmossen 6 0,03 0,01 6 0,05 86 Boxalbacken 16 0,11 0,04 16 0,20 89 Tjäderrapan 18 0,12 0,07 18 0,19 91 Byggmossen 6 0,09 0,05 10 0,06 92 Nevasjömyran 31 0,24 0,08 31 0,44 101 Listesmossen-Stormossen 23 0,07 0,03 23 0,27 105 Södermossen 52 0,88 0,32 0 106 Trullbackmossen 73 0,92 0,42 44 0,47 107 Fagerlandsmossen 200 3,30 1,24 30 0,30 108 Stormossen 91 1,45 0,64 37 0,22 109 Skitujussmossarna 10 0,14 0,07 0 111 Runkåsmossen 26 0,57 0,20 0 Yhteensä 769 11,48 4,65 215 2,20 88

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Taulukko 3. Tutkittujen soiden pinta-ala, heikosti maatuneen pintakerroksen paksuus, keskisyvyys, keskimaatuneisuus, kokonaisturvemäärä ja vesistöalueen numero. Nro Suon nimi Karttalehti Pintaala ha Pintakerros H1-4S m Keskisyvyys m Keskimaatuneisuus Turvemäärä milj. suo-m³ Vesistöalueen numero 69 Kilismossen 231205 478 0,10 1,27 4,6 6,07 44.017, 84.014 70 Vitholmsmossen 231206 134 0,06 0,73 4,9 0,99 44.013 71 Nyängsmossen 134310 32 0,01 0,23 5,5 0,07 84.016 72 Långkärret 134310 14 0,00 0,27 6,4 0,04 84.V017 73 Fabrosmossen 134310 36 0,14 0,44 4,4 0,16 44.011 74 Stormossen 232101 93 0,25 0,74 4,9 0,69 84.V017 75 Tuksormossen 232101 31 0,06 1,02 5,8 0,32 44.011 76 Hästmossen 232104 89 0,05 0,53 5,5 0,47 84.019 77 Fattigmossen 232104 127 0,19 0,57 4,9 0,72 84.019 78 Svartholmsmossen 232104 289 1,02 1,49 3,9 4,29 84.019, 44.011 79 Svalgen 232104 120 0,05 0,51 5,5 0,61 84.019 80 Sorvistmossen 232104 74 0,00 0,54 5,6 0,40 84.019 81 Fattigmossen 232104 81 0,12 0,33 4,5 0,26 84.019 82 Prostasskogen 232104 28 0,01 0,33 6,1 0,09 45.005 83 Mejmossen 232104 462 0,53 0,92 3,9 4,26 45.005 84 Nyåkersbacken 232104 57 0,03 0,36 6,0 0,21 45.005 85 Palommossen 232104 311 0,04 0,37 5,1 1,16 45.005 86 Boxalbacken 232104 244 0,13 0,53 5,3 1,28 45.005 87 Halvvägsmossen 232104 79 0,03 0,58 6,3 0,46 45.005 88 Boxalmossen 232104 142 0,06 0,24 5,2 0,34 45.005 89 Tjäderrapan 232107 118 0,17 0,97 5,5 1,14 45.002 90 Snodlandsmossen 232107 102 0,07 0,33 5,7 0,34 45.005 91 Byggmossen 232107 125 0,15 0,69 5,7 0,87 45.002 92 Nevasjomyran 232107 205 0,40 1,02 4,7 2,09 45.002 93 Pilnamossen 232101 99 0,35 0,77 4,9 0,77 44.011, 84.019 94 Kakurträsket 232101 67 0,06 0,38 5,3 0,26 84.019 95 Tattarmossen 232104 80 0,03 0,57 4,9 0,46 84.019 96 Storträsket 232104 35 0,17 0,53 4,8 0,19 84.019 97 Paramossen 232104 110 0,07 0,24 5,3 0,27 84.019 98 Storträsket 232104 79 0,00 0,44 6,5 0,35 45.002 99 Purmomossen 232104 125 0,01 0,44 5,9 0,55 45.002 100 Vannäsmossen 232104 209 0,05 0,41 5,7 0,86 45.005 101 Listesmossen 232104 229 0,32 0,88 4,5 2,02 45.005 102 Karviken 232102 53 0,03 0,28 2,1 0,15 84.021 103 Englandsmossen 232104 90 0,07 0,41 6,0 0,37 45.002 104 Hästeslandet 232104 166 0,06 0,43 5,4 0,71 44.013 105 Sodermossen 231206 177 0,35 1,11 4,8 1,98 44.012 106 Trullbackmossen 231209 225 0,38 1,28 4,5 2,89 44.012, 44.005 107 Fagerlandsmossen 231206 449 0,28 1,40 4,8 6,29 44.012, 44.005 108 Stormossen 231206 251 0,48 1,23 4,8 3,09 44.012 109 Skitujussmossarna 231209 58 0,19 0,94 5,4 0,55 44.012 110 Finängen 231209 68 0,18 0,79 4,9 0,54 45.003 111 Runkåsmossen 231209 200 0,16 0,91 4,6 1,82 45.003, 45.005 Yhteensä/keskimäärin 6239 0,2 0,8 4,8 51,40 89

Tapio Toivonen ja Onerva Valo Tämän raportin soista Svartholmsmossen (suo nro 78) ja Mejmossen (83) kuuluvat Natura-ohjelman suojeltujen soiden piiriin. Soidensuojelu YHTEENVETO KAIKISTA UUDENKAARLEPYYN ALUEELLA TUTKITUISTA SOISTA Uudenkaarlepyyn alueella on tutkittu kaikkiaan 111 erillistä suoaluetta yhteispinta-alaltaan 11 920 ha (kuva 56). Kaikki kunnan alueella sijaitsevat yhtenäiset yli 20 ha:n laajuiset geologiset suoalueet on tutkittu. Listaus tutkituista soista on liitteessä 1. Tutkittujen soiden eri syvyysalueiden pinta-ala ja turvemäärä ovat taulukossa 4. Suot ovat varsinkin rannikon läheisyydessä yleensä ohutturpeisia. Soiden keskisyvyys on vain 0,8 m, josta heikosti maatuneen (H1-4) rahkavaltaisen pintaturvekerroksen osuus on 0,2 m. Suurin havaittu turvepaksuus, 4,3 m, on Hirvinevalla (suo nro 11). Taulukko 4. Kaikkien Uudenkaarlepyyn alueella tutkittujen soiden turvemäärät eri syvyysalueilla. Pinta-ala Pintarahka (S) milj. suo-m Syvyysalue 3 Muu turve S H5-10 Yhteensä milj. ha H1 3 H4 C H1-10 milj. suo-m 3 suo-m 3 Kokonaissuoala 11 920 16,62 10,27 69,44 96,33 Yli 1 m syvä alue 3 662 12,57 8,23 39,48 60,28 Yli 1,5 m syvä alue 1 955 9,18 6,63 24,29 40,10 Yli 2 m syvä alue 855 5,83 4,66 10,77 21,26 Valtaosa soista on kokonaan ojitettuja. Täysin reunoja myöten ojittamattomia soita ei ole. Tutkittujen soiden ojitusprosentti on 85 (havaintopisteiden suokohtaisesti pinta-alaan painotettu keskiarvo). Yleisimmät suotyypit ovat rämeet, joita on 43 %, avosoita on 8 % ja korpia vain 2 %. Muita suotyyppejä, lähinnä turvekankaita, on 47 %. Turvekerrostumien keskimaatuneisuus von Postin kymmenasteikolla on 4,9. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Tutkittujen soiden turpeista on rahkavaltaisia 52 % ja saravaltaisia 48 %. Ruskosammalvaltaisia turpeita on hyvin vähän. Turpeen lisätekijöistä ovat tupasvillan jäännökset yleisimpiä. Tupasvillapitoisia turpeita on 26 %, puun jäännöksiä lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. 90

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Kuva 56. Uudenkaarlepyyn alueella tutkitut suot. Uudenkaarlepyyn soiden keskimääräinen turpeen tuhkapitoisuus on 3,2 %, kuiva-ainemäärä 86 kg/ suo-m 3 ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 19,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 % turpeen kuivapainosta. Uudenkaarlepyyn alueella on hyvin vähän turvetuotannossa olevia soita. Tutkituista soista 36 soveltuu turvetuotantoon. Tuotantokelpoisen alueen kokonaispinta-ala on 1 502 ha. Tuotanto kelpoista energiaturvetta on 20,31 milj. suo-m 3 ja kasvu- ja ympäristöturvetta 6,83 milj. suo-m 3. Kasvu- ja ympäristöturvetta voidaan tarvittaessa käyttää myös energiaturpeena. Uudenkaarlepyyn alueella on kolme suojeltua suota, Hästmossen (57), Svartholmossen (78) ja Mejmossen (83). 91

Tapio Toivonen ja Onerva Valo SAMMANDRAG OM UNDERSÖKTA MYRAR I NYKARLEBY Geologiska forskningscentralen har i Nykarleby utfört torvundersökningar på 111 myrar med en sammanlagd areal på 11 920 ha (fig. 56). I praktiken har alla sådana geologiska myrar undersökts, som till sin storlek är över 20 ha. De undersökta myrarna är listade i bilaga 1. Myrarnas totalareal, arealer på olika djup och deras torvmängd ges i bilaga 4. Myrarna har i synnerhet nära kusten tunna torvlager. Myrarnas medeldjup är bara 0,8 m, varav det svagt humifierade vitmossadominerade ytlagrets andel är 0,2 m. Största uppmättad torvtjocklek, 4,3 m, finns på Hirvineva (11). Tabell 4. De undersökta myrarnas torvmämgd på olika djuparealer. Djupareal Areal ha Svagt humifierad vitmossa (S) milj. myr-m 3 H1 3 H4 Annan torv S H5-10 C H1-10 milj. myr-m 3 Summa milj. myr-m 3 Totalareal 11 920 16,62 10,27 69,44 96,33 Över 1 m djup 3 662 12,57 8,23 39,48 60,28 Över 1,5 m djup 1 955 9,18 6,63 24,29 40,10 Över 2 m djup 855 5,83 4,66 10,77 21,26 Största delen av myrarealen, 85 %, är utdikad. Myrar i helt naturligt tillstånd finns inte. Av myrarna är 85 % i utdikat stadium. De vanligaste myrtyperna är olika tallmyrar, som utgör 43 % av alla myrtyper. Öppna myrar utgör 8 % och grankärr bara 2 %. Andra myrtyper, närmast torvmoar, utgör 47 %. Torvavlagringarnas medelhumifiering är 4,9 på von Posts 10-gradiga skala, den svagt humifierade vitmossens 2,7 och den höghumifierade (H5-10) torvens 5,7. Av den undersökta torven är 52 % vitmossadominerad och resten, 48 %, starrdominerad. Brunmossatorv finns ytterst lite. Torv som innehåller rester av tuvdun påträffas i 26 % av torvmängden. Torv som innehåller trädrester uppgår till 20 % och risrester 6 % av torvmängden. Myrarnas askhalt är i medeltal 3,2 % av torrvikten, torrdensiteten 86 kg/myr m 3, den torra torvens effektiva värmevärde är i medeltal 19,3 MJ/kg och svavelhalten i medeltal 0,18 % av torrvikten. Ytterst få myrar i Nykarleby är i torvproduktion. Av de undersökta myrarna lämpar sig 36 för torvproduktion. Den sammanlagda ytan av de användbara områdena är 1502 ha. Där finns 20,31 milj. myr m 3 energitorv och 6,83 milj. myr m 3 växt- och miljötorv, som kan används också som energitorv. Av de undersökta myrarna hör Hästmossen (57), Svartholmmossen (78) och Mejmossen (83) till det riksomfattande myrskyddsprogrammet. 92

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 kiitokset Uudenkaarlepyyn turvetutkimusten maastotöihin osallistuivat vuosina 2006 ja 2007 geologi Samu Valpola ja kausiapulaiset Asta Harju, Tuukka Mäki-Torkko (2006) ja Janne Kivilompolo (2007) sekä tutkimus työntekijät Jouko Pöytä laakso (2006 ja 2007), Joni Palola (2007), Matias Leppisaari (2007), Dan Saarenpää (2007), Panu Breilin (2007), Sven Larsson (2007), Harri Karjalainen (2006), Jakub Bazia (2006), Niklas Sundström (2006) ja Juha Halonen (2006). Laboratorio näytteet analysoitiin Labtium Oy:n Kuopion laboratoriossa. Suokarttojen digitoinnista on vastannut tutkimus avustaja Heikki Kujala ja indeksikartat on laatinut geologi Tuija Vähäkuopus. Ruotsinkieliset osuudet on tarkastanut geologi Peter Edén. Raportin on tarkas tanut geologi Jukka Räisänen ja taittanut Lassi Miettinen, Kopijyvä Oy. Tekijät esittävät parhaat kiitoksensa kaikille raportin eri vaiheisiin osallistuneille. 93

Tapio Toivonen ja Onerva Valo KIRJALLISUUtta Ekholm, M. 1993. Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja. Sarja A 126. 163 s. Energiaturpeen laatuohje 2006. Polttoaineluokitus ja laadunmääritys, näytteenotto ja ominaisuuksien määritys. Nordic Innovation Centre 2006. Nordtest, NT ENVIR 009. Method. 23 s. Hänninen, P., Toivonen, T. ja Grundström, A. 1983. Turvetutkimustietojen laskentamenetelmät. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti P 13.4/83/131. 30 s. Kauppapuutarhaliitto ry, Turveteollisuusliitto ry ja Viherympäristöliitto ry 2009. Kasvuturpeen ja turvepohjaisten kasvualustojen laatuohje. 12 s. Lappalainen, E., Stén, C-G. ja Häikiö, J. 1984. Turvetutkimusten maasto-opas. Geologian tutkimuskeskus, Opas N:o 12. 62 s. Maa- ja metsätalousministeriö 1981. Valtakunnallinen soiden suojelun perus ohjelma. 164 s. ja 1 liite. Mäkilä, M. 1994. Suon energiasisällön laskeminen turpeen ominaisuuksien avulla. Geologian tutkimus keskus, Tutkimusraportti 121. 84 s. Suomen säädöskokoelma N:o 45-47, 1994. Maa- ja metsätalous ministeriön päätös eräistä lannoite valmisteista N:o 46. 164-174. Toivonen, T. 1997. Heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitus. Geologian tutkimus keskus, Turvetutkimusraportti 308. 38 s. Toivonen, T. ja Valo, O. 2010. Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat, Osa 1. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 405. 127 s. Tomppo, E., Katila, M., Moilanen, J., Mäkelä, H. ja Peräsaari, J. 1998. Kunnittaiset metsävaratiedot 1990-94. Folia Forestalia 4B/1998: 619-839. Turveteollisuusliitto 2002. Turvetuotannon ympäristövaikutusten arviointi. Ohjeita turvetuotannon luonto- ja naapuruussuhdevaikutusten arvioimiseksi. 66 s. Virtanen, K., Hänninen, P., Kallinen R.-L., Vartiainen, S., Herranen, T. & Jokisaari, R. 2003. Suomen turvevarat 2000. Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti 156. 101 s. Väyrynen, T., Aaltonen, R., Haavikko, H., Juntunen, m., Kalliokoski, K., Niskala, A-L. ja Tukiainen, O. 2008. Turvetuotannon ympäristönsuojeluopas. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. 87 s 94

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 LIITTEET UUDESSAKAARLEPYYSSÄ TUTKITUT SUOT LIITE1 Nro Suon nimi ATKnumero Pintaala ha Raportti nro Nro Suon nimi ATKnumero Pintaala ha Raportti nro 1 Larvmossen 32393 73 I 57 Hästmossen 32454 65 I 2 Storträsket 32386 27 I 58 Skutsundsmossen 32458 24 I 3 Långrapan 32387 22 I 59 Åkerholmsmossen 32452 39 I 4 Klubbkärret 32388 33 I 60 Stormossen 32455 19 I 5 Forsmossen 32389 42 I 61 Smaholmsviken 32457 46 I 6 Norrmossen 32390 38 I 62 Abborvattenmossen 32453 177 I 7 Pömpölinmäki 32394 95 I 63 Soldatlampen 32460 47 I 8 Pässinmäki 32395 16 I 64 Ämträsket 32456 47 I 9 Suckholmsmossen 32391 37 I 65 Västermossen 32447 49 I 10 Träskesmossen 32392 234 I 66 Kalimossen 32451 83 I 11 Hirvineva 32396 150 I 67 Brännmossen 32448 81 I 12 Lilla Hirvane 32397 52 I 68 Mudine 32461 27 I 13 Storkärret 32398 31 I 69 Kilismossen 32404 478 II 14 Dalamossen 32399 113 I 70 Vitholmsmossen 32428 134 II 15 Vattumossen 32400 90 I 71 Nyängsmossen 32462 32 II 16 Järvineva 32402 74 I 72 Långkärret 32463 14 II 17 Kontan 32405 78 I 73 Fäbrosmossen 32464 36 II 18 Bergträsket 32406 24 I 74 Stormossen 32465 93 II 19 Stormossen 32421 29 I 75 Tuksormossen 32466 31 II 20 Kvarnträskmossen 32408 99 I 76 Hästmossen 32467 89 II 21 Söderhaimik 32409 22 I 77 Fattigmossen 32468 127 II 22 Slätbergen 32410 56 I 78 Svartholmsmossen 32060 289 II 23 Slätmossen 32411 77 I 79 Svalgen 32469 120 II 24 Lenikamossen 32412 59 I 80 Sorvistmossen 32470 74 II 25 Norrmossen 32413 266 I 81 Fattigmossen 32471 81 II 26 Stormossen 32414 116 I 82 Prostasskogen 32472 28 II 27 Torkaträsket 32415 18 I 83 Mejmossen 32061 462 II 28 Degelmossen 32416 46 I 84 Nyåkersbacken 32473 57 II 29 Stavurkärret 32417 38 I 85 Palommossen 32474 311 II 30 Turuträsket 32418 84 I 86 Boxalbacken 32475 244 II 31 Bovallsträsket 32419 38 I 87 Halvvägsmossen 32476 79 II 32 Göstahagamossen 32420 54 I 88 Boxalmossen 32477 142 II 33 Stormossen 32407 225 I 89 Tjäderrapan 32478 118 II 34 Dragsmed 32422 48 I 90 Snodlandsmossen 32479 102 II 35 Hakolamossen 32424 25 I 91 Byggmossen 32480 125 II 36 Tistronfallmossen 32425 34 I 92 Nevasjomyran 32481 205 II 37 Timmerbackmossen 32426 64 I 93 Pilnamossen 32482 99 II 38 Ormmossen 32427 25 I 94 Kackurträsket 32483 67 II 39 Paikanmossen 32430 169 I 95 Tattarmossen 32484 80 II 40 Brunnilandet 32432 320 I 96 Storträsket 32485 35 II 41 Untippmossen 32434 93 I 97 Päramossen 32486 110 II 42 Inmossen 32435 94 I 98 Storträsket 32487 79 II 43 Skottasmossen 32436 76 I 99 Purmomossen 32488 125 II 44 Makkarusneva 32437 36 I 100 Vannäsmossen 32490 209 II 45 Runkkoosneva 32438 86 I 101 Listesmossen 32491 229 II 46 Tierimossen 32401 18 I 102 Karviken 32492 53 II 47 Kainuunlampi 32439 34 I 103 Englandsmossen 32496 90 II 48 Kaitsarmossen 32443 342 I 104 Hästeslandet 32497 166 II 49 Jinjärvträsket 32445 218 I 105 Södermossen 32440 177 II 50 Dansarmossen 32442 236 I 106 Trullbackmossen 32493 225 II 51 Marbackmossen 32446 63 I 107 Fagerlandsmossen 32433 449 II 52 Stenmossen 32444 310 I 108 Stormossen 32494 251 II 53 Sakarihaudanmäki 32498 65 I 109 Skitujussmossarna 32495 58 II 54 Storträsket 32459 62 I 110 Finängen 3847 68 II 55 Rudmossen 32450 39 I 111 Runkåsmossen 3845 200 II 56 Rudsjön 32449 63 I 95

Tapio Toivonen ja Onerva Valo 96

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 97

Tapio Toivonen ja Onerva Valo LIITE 3 HEIKOSTI MAATUNEEN RAHKATURPEEN LAATULUOKITUS, GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Tapio Toivonen Peruslähtökohta käyttökelpoiselle suolle: Vähintään 10 ha:n laajuinen yhtenäinen alue, jossa on yli 0,6 m paksu pintakerros heikosti maatunutta rahkaturvetta, jonka keskimaatuneisuus on korkeintaan 3,0, 1-laatuluokka eli viljelyturve Heikosti maatunutta (H1-3) turvetta, jossa on vähintään 90 % rahkasammalien jäännöksiä, Näistä yli 80 % täytyy kuulua Acutifoliaryhmään, Acutifolia-turvetekijää on oltava koko turvemäärästä yli 72 %, Turveinventoinnissa heikosti maatunut rahkaturve jaetaan kolmeen ryhmään (A, Q, P), Lisätekijöinä saa paikallisesti olla tupasvillan, tupasluikan ja varpujen jäännöksiä, Tupasvillaturvetekijän määrä ei saisi ylittää 6 % eikä varputurvetekijän määrä 3 %, Muutamia ohuita maatuneempia rahkavaltaisia linssejä saa olla, Laatuluokkaan 1 kuuluvaa turvetta on pääasiassa keidassuoalueen soissa, joiden vallitsevia suotyyppejä ovat rahkaneva, rahkaräme, keidasräme sekä näiden ojikkoja muuttumamuodot, Mättäisyys on runsasta, Mikäli suolla on sarapitoisia alueita, on ne rajattava käyttökelpoisen alueen ulkopuolelle, Vaihtokapasiteettimäärityksissä näytteiden keskiarvon tulee olla yli 100 mek/100 g, Mikäli turve koostuu lähes puhtaasta H1-3 maatuneesta Acutifolia-turvetekijästä, eikä siinä ole juuri lainkaan havaittavissa varpujen jäännöksiä, ja turvekerros on vähintään 1 m paksu, voidaan puhua EKSTRA-laatuluokan viljelyturpeesta, Tällaiset turvealueet ovat harvinaisia, 1-laatuluokkaan sijoittuva suo ja turve soveltuu viljelyturpeen, vaalean kasvuturpeen sekä kuivike- ja imeytysturpeen raaka-aineeksi, 2-laatuluokka Heikosti maatunutta (H1-4) turvetta, jossa on vähintään 80 % rahkasammalien jäännöksiä, Keskimaatuneisuus on korkeintaan H4, Maatuneempia 10-50 cm paksuja rahkavaltaisia linssejä saa olla, Turvetekijöiden kokonaismäärästä tulee yli 50 % kuulua Acutifoliatai Palustria-ryhmään, Lisätekijöiden kokonaismäärä ei saa ylittää 20 %, Tyypillisiä suotyyppejä, joiden alueella on 2-laatuluokan turvetta, ovat 1-laatuluokan kohdalla mainittujen suotyyppien lisäksi isovarpuräme, lyhytkorsinevaräme ja silmäkeneva sekä näiden ojikkoja muuttumamuodot, Mättäisyys on yleensä runsasta, Tämä laatuluokka voidaan jakaa maatumisasteen perusteella kahteen alaluokkaan: 2a-laatuluokka Maatumisaste on H1-3, 2b-laatuluokka Maatumisaste on keskimäärin H4, 2-laatuluokkaan sijoittuva suo ja turve soveltuu osin vaalean kasvuturpeen (2a), osin tumman kasvuturpeen (2b) sekä kuivike- ja imeytysturpeen raaka-aineeksi, 3-laatuluokka Tähän ryhmään kuuluu kaikki muu heikosti maatunut (H1-4) rahkavaltainen pintaturve, jossa on vähintään 80 % rahkasammalien jäännöksiä, Eli ryhmään kuuluu mm, lähes kaikki heikosti maatunut (H1-4), selvästi Cuspidata-valtainen rahkaturve, Tyypillisiä suotyyppejä, joiden alueella on 3-laatuluokan turvetta, ovat lyhytkorsineva, kalvakkaneva, lyhytkorsinevaräme ja tupasvillaräme sekä näiden ojikkoja muuttumamuodot, Mättäisyys on ojittamattomalla alueella vähäistä, Tämä laatuluokka voidaan jakaa maatumisasteen perusteella kahteen alaluokkaan: 3a-laatuluokka Maatumisaste on H1-3, 3b-laatuluokka Maatumisaste on keskimäärin H4, 3-laatuluokkaan sijoittuvaa suota tai turvetta ei yleensä suositella kasvu-, kuivike- tai imeytysturvetuotantoon, mutta tähän ryhmään sijoittuvia turpeita on käytetty jonkin verran kuivike- ja imeytysturpeena, Määrittelemätön rahkaturve sijoittuu aina 3-luokkaan, Raja 1- ja 2-luokan välillä on helppo, Se on suoraan luettavissa lannoitelaissa, 2- ja 3-luokan välistä rajaa ei ole missään määritelty, mutta käytännössä paksun heikosti maatuneen, selvästi Cuspidata-valtaisen pintaturpeen omaavat suot ovat jääneet hyödyntämättä, Edellä kuvatun luokituksen lisäksi voidaan suot esimerkiksi kunta- tai kuntainliittokohtaisessa tarkastelussa asettaa heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen sisältämien turvetekijöiden osuuksien perusteella paremmuusjärjestykseen, jolloin on entistä helpompi valita kiinnostavimmat suot lähemmän tarkastelun kohteeksi, Yksinkertaistettuna 1-laatuluokkaan sijoittuva turve on hyvää kasvu-, kuivike- ja imeytysturpeen raaka-ainetta, 2-laatuluokkaan kuuluva turve keskinkertaista ja 3-laatuluokkaan kuuluva huonoa raaka-ainetta, 98

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Liite 4 (1) 99