GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 213 MAAPERÄOSASTO Markku Mäkilä ja Ale Grundström KUUSANKOSKELLA JA KOUVOLASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The peat resources of Kuusankoski and Kouvola Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation Espoo 1988
Mäkilä, Markku ja Grundström, Ale 1988. Kuusankoskella ja Kouvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Abstract : The peat resources of Kuusankoski and Kouvola. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation. 56 pages, 18 figures and 20 tables. Geological Survey of Finland investigated the quantity and quality of peatlands in the towns of Kuusankoski and Kouvola, southeastern Finland, during 1986. Altogether 997 hectares of peatland were studied. This area covers 6.7 % of the land area. The total peatland area suitable for fuel peat production is 103 hectares. Useful peat resources are 1.48 million m³ in situ. The energy content equals to 0.70 million MWh as calculated for 50 % moisture content. The area suitable for horticultural peat production is 104 hectares, containing about 1.27 million m³ of peat in situ. The average depth of peat deposits is 1.34 m, including 0.48 m of slightly humified surfical layer. The total amount of peat of the studied peatlands is 13.4 million m³. Area deeper than 2 m contains 6.3 million m³ or 47 % of the total reserves including 3.7 million m³ of better humified peat. 32 % of the peat layers are S phagnum predominant, 66 % of the peat is Carex predominant and rest of the peat is Bryales predominant. The average net calorific value of dry peat is 20.9 MJ/kg and 9.2 MJ/kg when calculated for 50 % moisture content. The average dry bulk density of the samples is 84.3 kg/m³ in situ, moisture content 91.3 % of wet weight, ph-value 4.6, ash content 3.0 % and sulphure content 0.15 % on dry bases. The part of Savonsuo (12) belongs to The National Mire Preservation Programme. Key words : bog, peat, inventory, fuel peat production, horticultural peat, Kuusankoski, Kouvola. Markku Mäkilä and Ale Grundström Geological Survey of Finland Kivimiehentie 1 SF-02150 ESPOO FINLAND ISBN 951-690-293-6 ISSN 0782-8527
SISÄLTÖ Sivu 1 JOHDANTO 5 1.1 Tutkimuksen tarkoitus 5 1.2 Tutkimusmenetelmät ja aineistot 5 1.3 Turpeen hyödyntäminen, siihen vaikuttavat tekijät sekä tuotantomenetelmät 11 2 ALUEEN LUONNONOLOT 14 2.1 Maa- ja kallioperä 14 2.2 Maanpinnan topografia 14 2.3 Soiden yleinen kuvaus 14 3 TUTKITUT SUOT 17 Kuusankoski Sivu Sivu 1. Kurikansuo 17 5. Laukassuo 26 2. Voijärvi 18 6. Huhdinsuo 31 3. Porrassuo 20 7. Kaakkolamminsuo 36 4. Kollinsuo - Laurinsuo 22 Kouvola 8. Hinkissuo 38 11. Vaivaisensuo 42 9. Kotiharjunsuo 39 12. Savonsuo 43 10. Viilansuo 41 4 TULOSTEN TARKASTELU 44 4.1 Turpeen paksuus ja turvemäärä 44 4.2 Suotyypit 44 4.3 Turvelajit ja turvetekijät 48 4.4 Maatuneisuus 48 4.5 Liekoisuus 48 4.6 Pohjamaalajit ja liejut 50 4.7 Happamuus 50 4.8 Tuhkapitoisuus 50 4.9 Vesipitoisuus 50 4.10 Kuivatilavuuspaino 50 4.11 Lämpöarvo 51 4.12 Energiasisältö 51 4.13 Rikkipitoisuus 51
5 TURVETUOTANTOON SOVELTUVAT SUOT 52 6 YHTEENVETO 54 KIRJALLISUUTTA 56
- 5-1 JOHDANTO 1.1 Tutkimuksen tarkoitus Geologian tutkimuskeskus on tehnyt vuosina 1964 ja 1985 turveraaka-aineen teollista soveltuvuutta selvittäviä sekä maaperäkartoituksiin liittyviä turvetutkimuksia Kuusankosken ja Kouvolan suoalueilla. Tutkittujen soiden sijainti näkyy kuvassa 1. 1.2 Tutkimusmenetelmät ja aineistot Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että isoimmille soille laadittiin linjaverkosto, joka koostuu suon hallitsevan osan poikki vedetystä selkälinjasta ja sitä vastaan kohtisuoraan olevista poikkilinjoista (Lappalainen, Stén, Häikiö, 1984). Poikkilinjojen väli on yleensä 400 m. Näin laaditulla linjastolla tutkimuspisteiden väli on 100 m. Linjoilta mitattiin lisäksi turpeen paksuus 50 m :n välein ja reunaosissa tiheämminkin. Tutkimuslinjat on vaaittu ja korkeudet on pyritty mahdollisuuksien mukaan sitomaan valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Osa soista tutkittiin hajapistein. Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys 5-asteikolla (kuiva, normaali, vetinen, hyllyvä, rimpinen) sekä mättäiden peittävyysprosentti ja mättäisyyden keskimääräinen korkeus. Edelleen huomioitiin puulajisuhteet, puuston tiheysluokka, kehitysluokka ja mahdolliset hakkuut. Turvekerrostumien kairauksissa tutkittiin pääturvelaji sekä siinä mahdollisesti olevien lisätekijöiden määrä (6-asteikolla). Turpeen maatuneisuus määritettiin von Postin maastotöihin soveltuvalla menetelmällä (10-asteikko), kosteus (5-asteikolla) sekä kuituisuus (0-6-asteikolla). Lisäksi määritettiin mahdolliset liejukerrokset ja pohjamaan laatu. Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) määrän arvioimiseksi kunkin tutkimuspisteen ympäristö luodattiin kahden metrin syvyyteen asti kymmenessä eri kohdassa. Todetut lieko-osumat on ilmoitettu erikseen 0-1 m :n ja 1-2 m:n välisissä syvyyskerroksissa kantopitoisuusprosentteina turvemäärästä. Prosenttiluvut on laskettu ns. Pavlovin menetelmän mukaan,
- 6 - Kuva 1. Kuusankoskella ja Kouvolassa tutkitut suot. Kuusankoski 1. Kurikansuo 1985 2. Voijärvi 1985 3. Porrassuo 1985 4. Kollinsuo - Laurinsuo 1964 5. Laukassuo 1964 6. Huhdinsuo 1985 7. Kaakkolamminsuo 1985 Kouvola 8. Hinkissuo 1985 9. Kotiharjunsuo 1985 10. Viilansuo 1985 11. Vaivaisensuo 1985 12. Savonsuo 1985
- 7 - jossa kantopitoisuus on jaettu viiteen eri luokkaan : liekoja on erittäin vähän (alle 1 %), vähän (1-2 %), kohtalaisesti (2-3 %), runsaasti (3-4 %) ja erittäin runsaasti (yli 4 %). Kolmelta suolta otettiin 1-2 pinnasta pohjaan ulottuvaa näytesarjaa laboratoriotutkimuksia varten. Näytteenottopaikka valittiin siten, että se edustaa mahdollisimman hyvin suon turvekerrostumia. Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin laboratoriossa ph-arvo, vesipitoisuus painoprosentteina (105 C :ssa kuivaamalla), kuivatilavuuspaino (kg/suo-m³ ), tuhkapitoisuus prosentteina kuivapainosta (815 ± 25 C :ssa hehkutettuna) sekä lämpöarvo Leco AC 200 -kalorimetrillä (ASTM D 3286). Lämpöarvo on laskettu erikseen kuivalle turpeelle sekä 50 % :n käyttökosteudessa olevalle turpeelle. Osasta näytteitä on määritetty lisäksi rikkipitoisuus. Tavoitteena on tarkastella ominaisuuksia lähinnä käyttökelpoisen polttoturpeen kannalta, jolloin näytesarjan ensimmäinen ja viimeinen näyte on jätetty huomioimatta. Suoselostusten yhteydessä on mainittu erikseen energiasisällön laskennassa käytetyt keskiarvot. Tutkittujen soiden polttoturve- sekä kuivike- ja kasvuturvemääristä on kerätty tiedot soveltuvuustaulukkoon, jossa on erikseen ilmoitettu kasvuja polttoturvemäärät. Kasvu- ja kuiviketurpeeksi on laskettu heikosti maatunut H1 - H4 rahkavaltainen pintaturve. Laskettaessa käyttökelpoisia polttoturvevaroja on alueen turvemäärästä vähennetty suon pohjalle jäävä keskimäärin 50 cm :n paksuinen runsastuhkainen turvekerros, jota ei käytännössä voi hyödyntää. Muita teknillistaloudellisia tekijöitä ei ole huomioitu. Soveltuvuustaulukossa ilmoitettu energiasisältö on paremmin maatuneen pohjaturpeen sisältämä energiamäärä. Suoselostuksen yhteydessä on ilmoitettu myös suon koko turvemäärän energiasisältö. Tutkimuspisteiden syvyyden aritmeettinen keskiarvo voi antaa suon turvevaroista virheellisen kuvan. Tutkimuksessa on käytetty turvemäärien laskussa syvyysvyöhykkeittäin pinta-alaan painotettuja keskisyvyyksiä, jolloin saadaan luotettavampi kuva suon todellisista turvevaroista.
- 8 - Kairaustulosten tulkintaa on havainnollistettu karttojen ja profiilien avulla. Suokohtaisista kartoista ilmenevät linjaverkosto, tutkimuspisteittäin keskimääräinen maatuneisuus sekä heikosti maatuneen (H1 - H4) pintaturpeen ja koko kerrostuman paksuus. Karttoihin on piirretty myös turpeen paksuutta 1 m :n välein esittävät syvyyskäyrät sekä suon pinnan korkeuskäyrät. Maatuneisuusprofiileissa on turpeet jaettu maatuneisuuden mukaan kolmeen ryhmään : H1 - H3, H4 ja H5 - H10. Turvelajiprofiileissa on kunkin kairauspisteen yläpuolella esitetty suotyyppi ja liekoisuus (0-1 m :n syvyyskerroksen osumat / 1-2 m :n syvyyskerroksen osumat). Turvelajit on esitetty symbolein (kuva 2). Lisäksi on ilmoitettu kunkin kairauspisteen pohjamaan laatu. Kahdelta suolta on laadittu kolmiulotteinen profiili, jossa on selkälinjan lisäksi poikkilinjat kuvaamassa suon pinnan ja pohjan muotoja. Muu tutkimusaineisto on arkistoitu Geologian tutkimuskeskuksen turvearkistoon.
- 9 - SUO KARTTA : Kuva 2. Käytetyt symbolit ja lyhenteet.
- 1 0 - Suotyyppien sekä turpeen lyhenteet ovat seuraavat : I Avosuot 1. Varsinainen letto VL 2. Rimpiletto RIL 3. Ruohoinen saraneva RHSN 4. Varsinainen saraneva VSN 5. Rimpineva RIN 6. Lyhytkortinen neva LKN 7. Kalvakkaneva KN 8. Silmäkeneva SIN 9. Rahkaneva RN 10. Luhtaneva LUN II Rämeet 1. Lettoräme LR 2. Ruohoinen sararäme RHSR 3. Varsinainen sararäme VSR 4. Lyhytkorsinevaräme LKNR 5. Tupasvillaräme TR 6. Pallosararäme PSR 7. Korpiräme KR 8. Kangasräme KGR 9. Isovarpuräme IR 10. Rahkaräme RR 11. Keidasräme KER III Korvet 1. Lettokorpi LK 2. Koivuletto KOL 3. Lehtokorpi LHK 4. Ruoho- ja heinäkorpi RHK 5. Kangaskorpi KGK 6. Varsinainen korpi VK 7. Nevakorpi NK 8. Rääseikkö RAK IV Muuttuneetsuotyypit 1. Ojikko OJ 2. Muuttuma MU 3. Karhunsammalmuuttuma KSMU 4. Ruohoturvekangas RHTK 5. Mustikkaturvekangas MTK 6. Puolukkaturvekangas PTK 7. Varputurvekangas VATK 8. Jäkäläturvekangas JATK 9. Kytöheitto KH 10. Pelto PE 11. Palaturpeen nostoalue PTA 12. Jyrsinturpeen nostoalue JTA Pääturvelajit 1. Rahkaturve S 2. Sararahkaturve CS 3. Ruskosammalrahkaturve BS 4. Saraturve C 5. Rahkasaraturve SC 6. Ruskosammalsaraturve BC 7. Ruskosammalturve B 8. Rahkaruskosammalturve SB 9. Sararuskosammalturve CB Lisätekijät 1. Tupasvilla (Eriophorum) ER 2. Puuaines (Lignidi) L 3. Varpuaines (Nanolignidi) N 4. Korte (Equisetum) EQ 5. Järviruoko (Phragmites) PR 6. Suoleväkkö (Scheuchzeria) SH 7. Tupasluikka (Trichophorum) TR 8. Raate (Menyanthes) MN 9. Siniheinä (Molinia) ML 10. Järvikaisla (Scirpus) SP
- 1 1-1.3 Turpeen hyödyntäminen, siihen vaikuttavat tekijät sekä tuotantomenetelmät Turpeen pääasiallisia lämmönlähteitä ovat hiili ja vety. Maatumisen edistyessä kasviaineksen hiilipitoisuus lisääntyy ja lämpöarvo kasvaa. Maatuminen vaikuttaa turpeen lämpöarvoon myös siten, että maatumisen kasvaessa kuivatilavuuspaino suurenee ja lämpöarvo tilavuusyksikköä kohden kasvaa. Merkitys tuntuu mm. kuljetuskustannusten alenemisena. Myös itse turvelaji vaikuttaa turpeen käyttökelpoisuuteen siten, että saraturve soveltuu polttoturpeeksi heikommin maatuneena kuin rahkaturve. Maatumisen edistyessä kasvaa kivennäisaineksen (tuhkan) osuus turpeessa. Sen lisäksi, että tuhka alentaa lämpöarvoa, se sintraantumalla kattiloihin hankaloittaa polttoa ja aiheuttaa polttokattiloiden mekaanista kulumista. Happamien turpeiden on puolestaan todettu aiheuttavan enemmän korroosiota kuin vähemmän happamien. Turpeen ph-asteella on tässä mielessä merkitystä. Rikki on vähemmän toivottava aine polttoturpeeksa, koska se aiheuttaa lämmityskattiloiden syöpymistä ja ympäristön saastekuormituksen lisääntymistä. Tärkeä laatutekijä on myös puuaineksen osuus turpeessa. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta polttoaineeksi nojaudutaan Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeisiin (taulukko 1). Turpeen tuotantokustannuksiin vaikuttavia seikkoja edellä mainittujen turvetekijöiden ohella ovat suotekijät, joista tärkeimpiä ovat suon sijainti kulutuskohteeseen nähden ja tieyhteydet. Myös kantoisuus ja liekoisuus ovat taloudellisesti merkittäviä tekijöitä. Muita tuotantokustannuksiin vaikuttavia seikkoja ovat mm. turvekerrostumien paksuus, pohjamaan laatu, suon koko ja muoto, kuivatusmahdollisuudet ja ilmastolliset olosuhteet. Polttoturpeella tarkoitetaan energiahuollossa lämmön ja sähkön tuotantoon käytettävää turvetta. Nostotekniikan perusteella voidaan puhua joko palatai jyrsinturpeesta. Palaturvemenetelmässä suosta nostettu turve sekoitetaan ja muokataan sekä puristetaan lopuksi suuttimen läpi tuotantokentän pinnalle kuivumaan. Palaturpeen valmistusmenetelmien kehittyminen on tehnyt siitä varteenotettavan vaihtoehdon jyrsinturpeelle.
- 1 2 - Taulukko 1. Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeet. PALATURPEEN LUOKITUS 1982 POS. * OMINAISUUS YKSIKKÖ LAATU P10 LAATU P12 LAATU P13 3 Kosteus, toimituserä % 30-50 30-45 20-38 4.4 Tehollinen lämpöarvo MJ/kg 10 12 13 saapumistilassa, vähintään MWh/m³ 1,0 1,2 1,3 5.1 Tuhka kuiva-aineessa, max - kuukausikeskiarvo % 10 10 7 - toimituserä (tarvitteessa) % 15 15 10 6 Tuhkan sulamis- 8 käyttäytyminen** Kappalekoko, max mitat mm 150x200x 150x200x 1Ox100x 10 Murskan määrä, 300 300 200 alle 20 mm, max % 20 15 5 11 Rikkipitoisuus, ilmoitetaan jos yli % 0,3 0,3 0,3 * Positionumerot viittaavat Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeeseen ** Ilmoitetaan, jos puolipallopiste on alle 1120 º C (Turveteollisuus 3-1982) JYRSINTURPEEN LUOKITUS 1976 POS. OMINAISUUS YKSIKKÖ LAATU J9 LAATU J11 LAATU J11S 3 Kosteus % 40-55 40-55 40-55 4.4 Tehollinen lämpöarvo Hu MJ/kg yli 8 11 ± 2 11 ± 2 5.1 Tuhka, kuukausikeskiarvo, MJ/m³ yli 2500 yli 3000 yli 3000 max % 10 8 8 yksittäinen näyte, max % 14 12 12 5.2 Tuhkan sulamiskäyttäytyminen x x x 5.3 Tuhkan kemiallinen koostumus x x x 6 Kuljetustilavuuspaino likimain kg/m³ 250-450 250-450 250-450 7 Karkeus, ritilän mitat mm 100 x 200 100 x 200 40 x 40 9 Puun määrä, max % 8 8 8 11 Rikkipitoisuus % y y y Tuotanto-, käsittely- ja kuljetustapa ym. lisätiedot x x x HUOM. : Turpeen tulisi olla olosuhteisiin nähden mahdollisimman vapaa lumesta ja jäästä. x - ilmoitetaan tarvittaessa y - ilmoitetaan, jos on yli 0,3 % Eo. standardiluokituksen ohella voidaan kaupassa tarvittaessa yksittäistapauksissa soveltaa poikkeavia laatuvaatimuksia. Pos.-numerot viittaavat Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeeseen (Turveteollisuus 3-1976)
- 13 - Polttoturpeen käytön yleistyminen pienissä yksiköissä, kuten maatiloilla, pientaloissa ja kuntien aluelämpökeskuksissa, heijastuu tuotantojärjestelmään pientuottajia suosivasti. Uusimmat maataloustraktorin perään kiinnitettävät palaturvekoneet mahdollistavat yhä pienempien, käytännössä alle 10 ha :n suuruisten tuotantokenttien käyttöönoton. Siten mm. monet hylätyt turvepellot soveltuvat palaturvetuotantoon (Leinonen, A. ja Luukkanen, V.-M., 1986). Jyrsinturpeella tarkoitetaan ohuina kerroksina suon pinnalta jyrsimällä irrotettua turvejauhoa. Jyrsinturvetuotanto vaatii laajoja tuotantokenttiä ja koneinvestointeja. Lisäksi jyrsinturpeen laatu vaihtelee tuntuvasti aiheuttaen vaikeuksia polton säädössä. Turpeen tilavuuspaino on alhainen, mikä lisää kuljetus- ja varastointikustannuksia. Turpeen keskeinen käyttömuoto on myös käyttö kasvuturpeena. Parasta kasvuturvetta on heikosti (H1 - H3) maatunut rahkaturve, ennen kaikkea sphagnum fuscum -turve, jolla on korkea ravinteiden pidätys- ja luovutuskyky. Kasvuturpeen tuotantoa harjoitettaessa laajassa mittakaavassa edellytetään, että suossa on vähintään 1 m :n paksuinen kerros kunnollista raaka-ainetta. Tuotantoon suunniteltavan alueen tulisi olla mieluimmin avosuota tai vähäpuustoista. Kuiviketurpeeksi soveltuu heikosti (H1 - H4) maatunut rahkaturve. Kuiviketurve näyttää olevan taloudellisesti varsin järkevä keino edistää karjatalouden jätehuoltoa pienillä tiloilla. Turpeeseen sidottuna lannan ravinnehävikki pienenee ja näin sitä on helppo varastoida ja levittää pelloille. Kuiviketurpeen nosto mahdollistaa myös isäntälinjan polttoturvetuotannon varsinkin pienehköillä soilla, koska tällöin heikosti maatunut pintarahkaturve poistetaan ennen tuotantoa.
- 1 4-2 ALUEEN LUONNONOLOT 2.1 Maa- ja kallioperä Kuusankoski ja Kouvola kuuluvat Kaakkois-Suomen rapakivialueeseen. Kuusankoskella avokallio on osin moroutunut paikoilleen. Mäkisessä maastossa on irtaimena maalajina moreeni. Alavilla paikoilla, etenkin Kymijoen laaksossa, on hiesua sekä verraten paksuja savikerrostumia. Kouvolan maaperä on pohjoisosassa moreenia. Salpausselällä on soraa. Hiekkamaita on alueen koillisosassa ja savikoita Kymen uoman tuntumassa ja lounaisosan alavilla tasanteilla. 2.2 Maanpinnan topografia Maasto on pääpiirteiltään kumpareista. Kymijoki ja Salpausselkä hallitsevat maisemaa. Alueen itäosassa Salpausselän laki on laaja ja yhtenäinen ja ulottuu huomattavasti etelänpuoleista savitasankoa ja pohjoisia korpinotkelmia korkeammalle. Länsipuolella se on muodoltaan rikkonaisempi. Kuusankoskella on lisäksi kaksi lyhyttä Salpausselän suuntaista harjua. Keskustan lounaispuolella sijaitsee Heinharju ja pohjoisempana Voikkaanharju, joka kohoaa paikoin yli 40 m ympäristöään ylemmäksi. Kallioiset mäet kohoavat useassa kohdin yli 100 m mpy. 2.3 Soiden yleinen kuvaus Kaikkiaan tutkittiin 997 ha :n suoalueet, joista Kuusankosken alueelle sijoittuu 933 ha (8,2 % maa-alasta) ja Kouvolan alueelle 64 ha (1,9 maa-alasta). Tässä tutkimuksessa ovat mukana Kuusankosken yli 20 ha :n suot sekä Kouvolasta myös pienempialaisia soita. Lisäksi on esitetty suoselostukset Kouvolassa orientoivasti tutkituista Savonsuosta ja Vaivasensuosta. Savonsuo on ohutturpeisena (alle 30 cm) ainoastaan biologisessa mielessä suo ja Vaivasensuo on pienialainen (5 ha). Kumpaakaan suota ei ole huomioitu yhteenvetotiedoissa eikä taulukoinnissa. Kuusankoski ja Kouvola kuuluvat Rannikko-Suomen kermikeidassoiden ja Sisä-Suomen keidassoiden vaihettumisvyöhykkeeseen. Laajimmat suoalueet ovat sijoittuneet Kuusankosken pohjoisosaan (kuva 3). Suurin osa alueen soista on ojitettu. Laajin ojittamaton alue on Kollinsuon koillisosa.
- 1 5 - Kuva 3. Soiden sijainti Kuusankoskella ja Kouvolassa. (Suomen tiekartan GT-suomaski)
- 1 6 - Taulukko 2. Tutkittujen soiden pinta-ala (ha) ja lukumäärä kokoluokittain Kuusankoskella ja Kouvolassa. Tutkittujen soiden pinta-ala ja lkm. (kpl) (ha) < 50 51-100 > 101 997 181 178 638 10 7 2 1
- 1 7-3 TUTKITUT SUOT 1. Kurikansuo (kl. 3113 05, x = 6755,6, y = 3476,0) sijaitsee noin 5 km Kuusankosken keskustasta länteen ja sille johtaa metsäautotie. Suolla on 13 tutkimuspistettä ja 7 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 4,8/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 890 m (kuva 4). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 74-76 m, ja pinta viettää länsiosassa länteen ja itäosassa itään. Suo rajoittuu idässä umpeenkasvaneeseen Voijärveen ja muualla jyrkkäpiirteiseen moreeni- ja kalliomaastoon. Kurikansuon yleisimmät suotyypit ovat tupasvilla- ja isovarpuräme. Reunoilla on erilaisia korpityyppejä sekä korpirämettä. Suotyypit ovat ojikko- ja muuttuma-asteella. Suolta on nostettu kuiviketurvetta. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 12 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on riuku- tai pinotavara-asteella. Tiheys vaihtelee keskitiheästä tiheään. Kurikansuo on kokonaan ojitettu. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen, yleensä rahkavaltaisen, pintakerroksen maatuneisuus on 3,7 ja hyvin maatuneen, pääasiassa saravaltaisen, pohjakerroksen 5,5. Suurin turpeen paksuus, 5,60 m, on tavattu pisteessä A 100-100. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja hiekka. Liejua on suon keskiosan pohjalla.
% - 1 8 - Taulukko 3. Kurikansuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 27 1,02 1,71 2,73 0,27 0,47 0,74 100,0 Yli 1 m 22 1,18 2,06 3,24 0,26 0,45 0,71 95,9 Yli 2 m 16 1.51 2.42 3.93 0.24 0.39 0.63 85.1 Kurikansuon turpeista on rahkavaltaisia 55 % ja saravaltaisia 45 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 46 %, CS 9 %, C 12 %, SC 28 % ja BC 5 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 16 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 54 %, C 34 %, L 3 % ja ER 3 %. Liekoja on koko suon alueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 1,5 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,1 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 0,9 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,1 %. Käyttökelpoisuus Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Polttoturpeen noston estää käytännössä paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka soveltuu lähinnä kasvu- tai kuiviketurpeeksi ja sitä saadaan suon yli 4 m syvän 8 ha alueen keskimäärin 2,18 m paksusta kerroksesta 0,17 milj. suo-m³. 2. Voijärvi (kl. 3113 05, x = 6755,7, y = 3476,5) sijaitsee noin 5 km Kuusankosken keskustasta länteen ja sille johtaa metsäautotie. Suolla on 12 tutkimuspistettä ja 7 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 4,4/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 900 m (kuva 5). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 71-73 m, ja pinta viettää itään. Suo rajoittuu lännessä Kurikansuohon ja etelässä moreeni- ja kalliomäkiin. Itäpuolella on loivapiirteistä hiekkakangasta. Voijärven yleisimmät suotyypit ovat luhtaneva- ja karhunsammalmuuttuma. Reunoilla on ruoho- ja heinäkorpea. Suo on suurimmalta osalta ohutturpeinen, umpeenkasvanut järvi. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 3 ja mättäiden korkeus on 2 dm.
% - 1 9 - Taulukko 4. Voijärven pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 27 0,26 0,27 0,53 0,07 0,07 0,14 100,0 Yli 1 m - - - - - - - - Yli 2 m - - - - - - - - Puuston kehitysluokka vaihtelee keskiosan puuttomista ja kitukasvuisista alueista reunaosien riuku- ja pinotavara-asteelle. Voijärvi on reunaosistaan ojitettu. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen pintakerroksen maatuneisuus on 3,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 4,8. Suurin turpeen paksuus, 1,00 m, on tavattu pisteissä A 0 ja A 200 + 400. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja savi. Suon pohjalla on liejua paksu kerros. Voijärven turpeista on rahkavaltaisia 23 % ja saravaltaisia 77 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 9 %, CS 15 %, C 23 %, SC 18 % ja BC 35 %. Puunjäänteitä lisätekijänä sisältäviä turpeita on 56 %.
- 2 0 - Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 21 %, C 54 %, B 10 %, L 11 % ja EQ 4 %. Liekoja on koko suon alueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 0,3 %. Käyttökelpoisuus Suo ei sovellu mataluutensa takia turvetuotantoon. 3. Porrassuo (kl. 3113 05, x = 6756,5, y = 3476,9) sijaitsee noin 4 km Kuusankosken keskustasta luoteeseen ja sen halki kulkee metsäautotie. Suolla on 7 tutkimuspistettä ja 2 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 2,2/10 ha (kuva 6). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 72-74 m, ja pinta viettää pohjoisosassa pohjoiseen ja etelässä etelään. Suo rajoittuu etelässä ja pohjoisessa peltoon. Lännessä ja idässä on jyrkkäpiirteisiä moreeni- ja kalliomäkiä.
% - 21 - Porrassuon yleisimmät suotyypit ovat eteläosassa ojikko- tai muuttumaasteella oleva isovarpuräme ja pohjoisosassa puolukkaturvekangas. Suolta on nostettu kuiviketurvetta. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 17 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Puusto on pääosin keskitiheää pinotavaraa. Porrassuo on kokonaan ojitettu. Taulukko 5. Porrassuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) pinta H1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 pinta H1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 Koko suo 32 0,64 1,42 2,06 0,20 0,46 0,66 100,0 Yli 1 m 26 0,74 1,65 2,39 0,19 0,43 0,62 93,9 Yli 2 m 17 0,87 1,99 2,86 0,15 0,34 0,49 74,2 Turpeen keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen, yleensä rahkavaltaisen, pintakerroksen maatuneisuus on 3,9 ja hyvin maatuneen, pääasiassa saravaltaisen, pohjakerroksen 6,1. Suurin turpeen paksuus, 3,80 m, on tavattu pisteessä P 7. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, hiekka ja savi. Liejua on suon eteläosan pohjalla. Porrassuon turpeista on rahkavaltaisia 33 %, saravaltaisia 65 % ja loput ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 27 %, CS 6 %, C 28 %, SC 37 %, BC 1 % ja CB 1 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 % ja puunjäännöksiä sisältäviä turpeita 57 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 37 %, C 43 %, L 12 % ja PR 4 %. Liekoja on koko suon alueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 4,6 % ja 1-2 m :n syvyydessä 1,2 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 4,7 % ja 1-2 m :n syvyydessä 1,3 %. Käyttökelpoisuus Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Polttoturpeen noston estää paikoin paksu heikosti maatunut pintarahkakerros. Kasvuturpeen nostoa heikentävät liekojen suuri määrä ja paikoin melko kookas puusto.
% - 22-4.Kollinsuo-Laurinsuo (kl. 3113 06, x = 6762,3, y = 3474,3) sijaitsee noin 8 km Kuusankosken keskustasta luoteeseen ja sen eri puolille johtaa teitä. Suolla on 82 tutkimuspistettä ja 2 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 1,3/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 9465 m (kuva 7). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 64-67 m, ja pinta viettää pohjoiseen kohti Pyhäjärveä. Suo rajoittuu pohjoisessa Pyhäjärveen ja muualla tasaisiin savipeltoihin. Suon reunaosia ja eteläpäätä on suurelta osin raivattu pelloksi. Kollinsuo - Laurinsuon yleisimmät suotyypit ovat Kollinsuon osalla isovarpuräme ja Laurinsuon osalla saraneva sekä sara- ja tupasvillaräme. Eteläosien reunoilla on erilaisia korpityyppejä. Kollinsuolta on nostettu kuiviketurvetta. Puusto on riukuasteella ja keskitiheää. Kollinsuo - Laurinsuo on suurimmaksi osaksi ojitettu. Kollinsuon ja Laurinsuon väliin jää laaja kuivattu Kollinlampi (207 ha), joka on pääosin ruovikkoa ja kaislikkoa. Kuivio on mukana Kollinsuo - Laurinsuon pinta-alassa. Taulukko 6. Kollinsuo - Laurinsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 638 0,31 0,68 0,99 2,01 4,28 6,29 100,0 Yli 1 m 286 0,48 1,03 1,51 1,36 2,97 4,33 68,8 Yli 2 m 43 1,02 1,34 2,36 0,44 0,58 1,02 16,2 Turpeen keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen pintakerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Suurin turpeen paksuus, 3,30 m, on tavattu pisteessä A 4000 + 200. Yleisin pohjamaalaji on savi. Suon pohjalla on liejua vaihtelevanpaksuinen kerros (kuva 8). Muutamalla tutkimuspisteellä on liejua myös turpeiden välissä. Kollinsuo - Laurinsuon turpeista on rahkavaltaisia 22 % ja saravaltaisia 75 % ja loput ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 19 %, CS 3 %, C 72 %, SC 3 % ja CB 3 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 % ja puun jäännöksiä sisältäviä turpeita 6 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 18 %, C61 %, EQ10 %, PR5 % ja ER4 %.
- 25 - Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteissä A 4000 ja P 1 on 3,3 (vaihteluväli 0,8-7,4) kuivapainosta, ph-arvo 4,3 (3,4-5,2), vesipitoisuus märkäpainosta 90,7 % (86,2-93,9), ja kuivatilavuuspaino 91,4 kg /m³ (59,3-124,2). Keskimääräinen lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle on 20,5 MJ/kg (17,7-22,5) ja 50 % :n kosteudessa 9,0 MJ/kg (taulukko 7).
- 2 6 - Käyttökelpoisuus Kuivatusmahdollisuudet ovat huonot. Kollinsuo - Laurinsuo ei sovellu mataluutensa, kuivatusvaikeuksiensa ja syvimpien alueiden heikosti maatuneen pintarahkaturpeen paksuuden takia polttoturvetuotantoon. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve soveltuu lähinnä kasvu- tai kuiviketurpeeksi ja sitä saadaan suon pohjoisosan (Kollinsuo) yli 2 m syvän 35 ha alueen keskimäärin 1,23 m paksusta kerroksesta 0,43 milj. suo-m³. 5. Laukassuo (kl. 3113 09, x = 6760,3, y = 3480,6) sijaitsee noin 7 km Kuusankosken keskustasta pohjoiseen ja sille johtaa metsäautotie. Suolla on 32 tutkimuspistettä. Tutkimuspistetiheys on 3,9/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 2850 m (kuva 9). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 74-76 m, ja pinta viettää etelään (kuva 10). Suo rajoittuu jyrkkäpiirteiseen moreenimaastoon.
- 2 8 - Laukassuon yleisimmät suotyypit ovat keskiosassa keidasräme ja reunemmalla isovarpu- ja tupasvillaräme. Suotyypit ovat ojikkoasteella. Puusto on kitukasvuista tai riukuasteella. Tiheys vaihtelee harvasta keskitiheään. Laukassuo on kokonaan ojitettu. Taulukko 8. Laukassuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 % Koko suo 83 1,24 0,70 1,94 1,03 0,58 1,61 100,0 Yli 1 m 57 1,76 0,89 2,65 1,00 0,51 1,51 93,8 Yli 2 m 42 2,04 1,02 3,06 0,86 0,42 1,28 79,5 Turpeen keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen, yleensä rahkavaltaisen, pintakerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen, pääasiassa saravaltaisen, pohjakerroksen 5,8. Suurin turpeen paksuus, 4,30 m, on tavattu pisteessä A 1100 + 100. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi ja moreeni. Suon pohjalla on liejua ohut kerros (kuva 11). Laukassuon turpeista on rahkavaltaisia 81 % ja saravaltaisia 19 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 63 %, CS 18 %, C 11 % ja SC 8 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 % ja puunjäännöksiä sisältäviä turpeita 11 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 64 %, C 17 %, SH 9 %, EQ 4 % ja ER 3 %. Käyttökelpoisen turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteessä P 1 on 2,8 % (vaihteluväli 1,7-4,9) kuivapainosta, ph-arvo 4,6 (4,1-5,1), vesipitoisuus märkäpainosta 91,5 % (89,4-93,0), ja kuivatilavuuspaino 80,1 kg/m³ (64,6-103,9). Keskimääräinen lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle on 21,0 MJ/kg (19,9-22,2) ja 50 % :n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Näytteiden keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,13 % (vaihteluväli 0,08-0,15) kuivapainosta (taulukko 9).
-30- Käyttökelpoisuus Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve soveltuu lähinnä kasvu- tai kuiviketurpeeksi ja sitä saadaan suon yli 2 m syvän, 42 ha alueen, keskimäärin 1,26 m paksusta kerroksesta 0,53 milj. suo-m³. Turpeen käyttökelpoisuutta heikentää runsas suoleväkön ja tupasvillan määrä. Laukassuolla on yli 2 m :n syvyisellä, 42 ha :n alueella polttoturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,55 milj. suo-m³. Tämän kuiva-ainemäärä on 0,045 milj. tn ja energiasisältö 1,04 milj. GJ eli 0,29 milj. MWh. Turpeen käyttökosteuden ollessa 50 % on energiasisältö 0,92 milj. GJ eli 0,26 milj. MWh. Laskelmassa on käytetty paremmin maatuneen turpeen käyttökelpoisten näytteiden keskiarvoja. Mikäli heikosti maatunut turve lasketaan mukaan polttoturvemäärään ovat Laukassuon yli 2 m syvän, 42 ha alueen turvevarat 1,08 milj. suo-m³. Tämän kuiva-ainemäärä on 0,086 milj. tn ja energiasisältö 1,81 milj GJ eli 0,50 milj. MWh. Turpeen käyttökosteuden ollessa 50 % on energiasisältö 1,60 milj. GJ eli 0,45 milj. MWh. Laskelmassa on käytetty suon kaikkien käyttökelpoisten näytteiden keskiarvoja.
- 3 1-6. Huhdinsuo (kl. 3113 09, x = 6762,4, y = 3483,0) sijaitsee noin 11 km Kuusankosken keskustasta pohjoiseen ja sille johtaa metsäautotie. Suolla on 42 tutkimuspistettä ja 31 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 4,4/10 ha. Tutkimuslinjaston pituus on 3430 m (kuva 12). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 75-77 m, ja pinta viettää pohjoiseen (kuva 13). Suo rajoittuu idässä rautatiehen ja muualla moreenimäkiin. Huhdinsuon yleisimmät suotyypit ovat suon keski- ja länsiosissa tupasvillarämemuuttuma ja itäosassa sararämemuuttuma. Suolta on nostettu kuiviketurvetta. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 7 % ja mättäiden korkeus on 2 dm. Puusto on riuku- tai pinotavara-asteella ja keskitiheää. Huhdinsuo on kokonaan ojitettu.
- 3 3 - Taulukko 10. Huhdinsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 % Koko suo 95 0,84 1,36 2,20 0,80 1,29 2,09 100,0 Yli 1 m 84 0,92 1,51 2,43 0,78 1,26 2,04 97,6 Yli 2 m 61 1,11 1,66 2,77 0,68 1,01 1,69 80,9 Turpeen keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen pintakerroksen maatuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Suurin turpeen paksuus, 3,90 m, on tavattu pisteessä A 400 + 100.Yleisin pohjamaalaji on hieta (kuva 14). Huhdinsuon turpeista on rahkavaltaisia 23 % ja saravaltaisia 77 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 18 %, CS 5 %, C 29 %, SC 47 % ja BC 1 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 19 % ja puunjäännöksiä sisältäviä turpeita 38 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 27 %, C 55 %, L 7 %, ER 3 %, EQ 3 % ja PR 2 %. Liekoja on koko suon alueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 0,4 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,2 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 0,3 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,3 %. Käyttökelpoisen turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteissä A 400 ja A 800-300 on 3,0 % (vaihteluväli 0,8-8,2) kuivapainosta, ph-arvo 4,8 (3,3-5,8), vesipitoisuus märkäpainosta 91,4 % (88,1-93,2), ja kuivatilavuuspaino 83,2 kg/m³ (65,6-113,3). Keskimääräinen lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle on 21,0 MJ/kg (18,9-23,1) ja 50 % :n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Näytteiden keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,15 (vaihteluväli 0,06-0,24) kuivapainosta (taulukko 11).
-35- Käyttökelpoisuus Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve soveltuu lähinnä kasvu- tai kuiviketurpeeksi ja sitä saadaan suon yli 3 m syvän, 19 ha alueen, keskimäärin 0,74 m paksusta kerroksesta noin 0,14 milj. suo-m³.
% - 3 6 - Huhdinsuolla on yli 2 m :n syvyisellä 61 ha :n alueella polttoturpeksi soveltuvaa paremmin maatunutta turvetta 0,93 milj. suo-m³. Tämän kuivaainemäärä on 0,079 milj. tn ja energiasisältö 1,79 milj. GJ eli 0,50 milj. MWh. Turpeen käyttökosteuden ollessa 50 % on energiasisältö 1,59 milj. GJ eli 0,44 milj. MWh. Laskelmassa on käytetty polttoturpeeksi soveltuvan turpeen näytteiden keskiarvoja. Mikäli heikosti maatunut turve lasketaan mukaan polttoturvemäärään ovat Huhdinsuon yli 2 m syvän 61 ha alueen turvevarat 1,38 milj. suo-m³. Tämän kuiva-ainemäärä on 0,115 milj. tn ja energiasisältö 2,54 milj. GJ eli 0,71 milj. MWh. Turpeen käyttökosteuden ollessa 50 % on energiasisältö 2,14 milj. GJ eli 0,60 milj. MWh. Laskelmassa on käytetty suon kaikkien käyttökelpoisten näytteiden keskiarvoja. 7. Kaakkolanminsuo (kl. 3113 09, x = 6762,2, y = 3484,0) sijaitsee noin 12 km Kuusankosken keskustasta koilliseen ja sen läpi kulkee autotie. Suolla on 8 tutkimuspistettä ja 5 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 2,6/10 ha (kuva 15). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 75-77 m, ja pinta viettää pohjoiseen. Suo rajoittuu jyrkkäpiirteiseen kalliomaastoon. Lännessä rautatie erottaa Kaakkolamminsuon Huhdinsuosta. Kaakkolamminsuon yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas. Lisäksi Kaakkolammin ympäristössä on muuttuma-asteella olevaa isovarpu- ja tupasvillarämettä. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 14 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Puusto on suon keskiosassa riukuasteella ja reunoilla pinotavaratai tukkipuuasteella. Kaakkolamminsuo on kokonaan ojitettu. Taulukko 19. Kaakkolamminsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 31 0,63 1,25 1,88 0,20 0,38 0,58 100,0 Yli 1 m 25 0,78 1,39 2,17 0,19 0,35 0,54 93,1 Yli 2 m 16 1,15 1,41 2,56 0,18 0,23 0,41 70,7
- 3 7 - Turpeen keskimaatuneisuus on 5,1. Heikosti maatuneen yleensä rahkavaltaisen, pintakerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen, pääasiassa saravaltaisen, pohjakerroksen 6,0. Suurin turpeen paksuus, 3,50 m, on tavattu pisteessä P 3. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, hieta ja hiekka. Itäosassa on suon pohjalla liejua. Kaakkolamminsuon turpeista on rahkavaltaisia 28 % ja saravaltaisia 72 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 17 %, CS 12 %, C 23 % ja SC 48 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 6 % ja puunjäännöksiä sisältäviä turpeita 48 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 34 %, C 47 %, L 8 % ja PR 7 %. Liekoja on koko suon alueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 0,7 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,8 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 0,3 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,7 %.
% - 3 9 - Puusto on suon keskiosassa kitukasvuista ja reunaosissa pinotavara- tai tukkipuuasteella. Hinkissuo on, suon keskiosasta etelään johtavan vanhaa laskuojaa lukuun ottamatta, ojittamaton. Taulukko 13. Hinkissuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 15 0,30 1,29 1,59 0,04 0,20 0,24 100,0 Yli 1 m 10 0,36 1,70 2,06 0,04 0,17 0,21 87,5 Yli 0,33 2,37 2,70 0,02 0,11 0,13 54,2 Turpeen keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen, yleensä rahkavaltaisen, pintakerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen, pääasiassa saravaltaisen, pohjakerroksen 5,9. Suurin turpeen paksuus, 3,20 m, on tavattu pisteessä P 4. Yleisimmät pohjamaalajit ovat eteläpäässä hiekka ja pohjoispäässä hiesu. Suon pohjoisosassa on turpeen alla liejua. Hinkissuon turpeista on rahkavaltaisia 45 % ja saravaltaisia 55 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 20 %, CS 25 %, C 12 %, SC 32 % ja BC 11 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 6 % ja puunjäännöksiä sisältäviä turpeita 49 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 37 %, C 44 %, L 8 % ja EQ 5 %. Liekoja on koko suon alueella 0-1 m :n syvyydessä kohtalaisesti (2,0 %) ja 1-2 m :n syvyydessä vähän (1,5 %). Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 2,8 % ja 1-2 m :n syvyydessä 3,0 %. Käyttökelpoisuus Suo ei sovellu turvetuotantoon pienen kokonsa takia. Suon läpi kulkee maakaasuputki ja sähkölinja. 9. Kotiharjunsuo (kl. 3113 08, x = 6752,0, y = 3483,5) sijaitsee noin 1 km Kouvolankeskustasta pohjoiseen ja sen läpi johtaa kävelytie. Suolla on 10 tutkimuspistettä ja 3 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 2,9/10 ha (kuva 17). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 62-64 m, ja pinta viettää luoteeseen. Suo sijaitsee aivan Kouvolan keskustan tuntumassa ja
- 38 - Käyttökelpoisuus Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Suo ei sovellu rikkonaisuutensa ja paksun heikosti maatuneen pintaturpeensa takia polttoturvetuotantoon. Turvelajikoostumus ja paikoin kookas puusto estävät pintaturpeen käytön myös kasvuturpeena. 8. Hinkissuo (kl. 3113 08, x = 6751,9, y = 3482,1) sijaitsee noin 3 km Kouvolan keskustasta luoteeseen Lahdesta Lappeenrantaan johtavan tien eteläpuolella. Suolla on 4 tutkimuspistettä ja 1 syvyyspiste. Tutkimuspistetiheys on 2,7/10 ha (kuva 16). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 63-64 m, ja pinta viettää lounaaseen. Suo rajoittuu pohjoisessa autotiehen ja etelässä rautatiehen. Muualla suon ympäristö on loivapiirteistä hiekkakangasta. Hinkissuon yleisimmät suotyypit ovat keidasräme ja isovarpuräme. Keskiosassa on pienehköllä alueella sararämettä ja eteläosassa kangasrämettä. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 25 % ja mättäiden korkeus 3 dm.
% - 4 0 - Taulukko 14. Kotiharjunsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. su o-m³ ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 34 0,25 1,30 1,55 0,09 0,44 0,53 100,0 Yli 1 m 24 0,20 1,74 1,94 0,05 0,42 0,47 88,7 Yli 2 m 10 0,26 2,36 2,62 0,03 0,23 0,26 49,1 sen ympäristö on rakennettua aluetta. Suo rajoittuu hiekkakankaisiin. Kotiharjunsuon yleisimmät suotyypit ovat keskiosassa mustikkaturvekangas ja pohjoisosassa ruohoturvekangas. Eteläosassa on lisäksi sararämettä ja nevakorpea. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 3 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Puusto on pääosin keskitiheää tukkipuuta. Kotiharjunsuo on lähes kokonaan ojitettu. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen pintakerroksen maatuneisuus on 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Suurin turpeen paksuus, 3,00 m, on tavattu pisteessä P 4. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi ja hiesu. Liejua on suon keskiosan pohjalla paksu kerros.
- 4 1 - Kotiharjunsuon turpeista on rahkavaltaisia 5 % ja saravaltaisia 95 %. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 2 %, CS 3 %, C 56 %, SC 33 % ja BC 6 %. Puunjäännöksiä sisältäviä turpeita on 52 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S 9 %, C 67 %, L 10 %, PR 5 % ja EQ 3 %. Liekoja on koko suon alueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 2,6 % ja yli 2 m :n syvyisellä alueella 0-1 m :n syvyydessä 3,1 %. 10. Viilansuo (kl. 3113 08, x = 6752,4, y = 3486,6) sijaitsee noin 3 km Kouvolan keskustasta koilliseen. Suolla on 8 tutkimuspistettä ja 7 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 5,3/10 ha (kuva 18). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 70-73 m, ja pinta viettää koilliseen. Suo rajoittuu Salpausselkään. Viilansuon yleisin suotyyppi on isovarpuräme. Suon eteläosassa on vanhoja kuiviketurpeen nostoalueita. Keskimääräinen pinnan mättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Puusto on riuku- tai pinotavara-asteella ja keksitiheää. Pohjoisosan halki kulkevaa Torniojaa myöten vedet kulkeutuvat Käyrälampeen.
% - 4 2 - Taulukko 15. Viilansuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysaluala Pinta- (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³ ) pinta pohja yht. pinta pohja H1-4 H5-10 H1-10 H1-4 H5-10 yht. H1-10 Koko suo 15 0,38 2,50 2,88 0,06 0,37 0,43 100,0 Yli 1 m 12 0,43 3,05 3,48 0,05 0,37 0,42 97,7 Yli 2 m 10 0,42 3,45 3,87 0,04 0,35 0,39 90,7 Turpeen keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen, yleensä rahkavaltaisen, pintakerroksen maatuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen, pääasiassa saravaltaisen, pohjakerroksen 4,5. Suurin turpeen paksuus, 6,20 m, on tavattu pisteessä P 2. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja hieta. Viilansuon turpeista on rahkavaltaisia 44 %, saravaltaisia 48 % ja loput ovat ruskosammalvaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 17 %, CS 26 %, C 10 %, SC 12 %, BC 26 %, B 1 % ja CB 17 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältäviä turpeita on 4 % ja puunjäännöksiä sisältäviä turpeita 18 %. Yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä ovat S35%, C 39 %, B 15 %, PR 5 % ja L 3 %. Liekoja on koko suon alueella 0-1 m :n syvyydessä keskimäärin 0,2 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella liekoja on 0-1 m :n syvyydessä 1,7 %. Kuivatusmahdollisuudet ovat tyydyttävät. Suon länsipuolella on urheilukenttä ja asumalähiö. 11. Vaivaisensuo (kl. 3113 08, x = 6752,0, y = 3487,0) sijaitsee Salpausselällä noin 3 km Kouvolan keskustasta itään. Suo on orientoivasti tutkittu ja sen pinnan korkeus merenpinnasta on noin 90 m. Suo rajoittuu hiekkamaastoon ja sitä ympäröi asuntoalue. Vaivaisensuo on vanhaa kuiviketurpeen nostoaluetta. Nykyisin suotyypit ovat lähinnä tupasvillarämettä, lyhytkorsi- ja silmäkenevaa. Puusto on kitukasvuista ja harvaa. Suo on ojittamaton. Vaivaisensuon pinta-ala on 5 ha ja syvin kohta noin 4 m.
- 4 3-12.Savonsuo (kl. 3113 08, x = 6753,2, y = 3483,0) sijaitsee noin 2 km Kouvolan keskustasta pohjoiseen. Pohjoisosaa sivuaa maantie ja muualla rautatie. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 56 m, ja pinta viettää pohjoiseen kohti Kymijokea. Suo rajoittuu moreenimaastoon ja hiekkakankaisiin. Savonsuon yleisimmät suotyypit ovat luhtaneva sekä tervaleppä- ja ruohoja heinäkorpi. Savonsuo ei ole geologisessa mielessä suo, sillä suolla on turvetta alle 30 cm. Suon pohjoisosassa on kaatopaikka. Eteläosa on luonnontilainen ja osa siitä (10 ha) kuuluu soidensuojelun perusohjelmaan.
- 44-4 TULOSTEN TARKASTELUA 4.1 Turpeen paksuus ja turvemäärä Kuusankoskella ja Kouvolassa tutkittujen soiden turpeen keskipaksuus on 1,34 m, josta heikosti (H1 - H4) maatuneen pintakerroksen osuus on 0,48 m (taulukko 16). Soiden keskisyvyys on selvästi pienempi kuin kaikkien Kymen läänissä tutkittujen soiden keskisyvyys, joka on 2,37 m (Lappalainen ja Toivonen 1985). Heikosti maatuneen pintakerroksen paksuus on hieman läänin keskiarvoa (0,63 m) pienempi. Tutkittujen soiden yli 1 m :n syvyisen turvekerroksen keskipaksuus on 1,99 m ja yli 2 m :n alueen 2,87 m (taulukko 17). Turvekerrostuman keskipaksuuteen vaikuttaa alentavasti Kollinsuo - Laurinsuon alhainen keskisyvyys suon pinta-alan ollessa lähes 2/3 koko alueen suopinta-alasta. Tutkituissa 10 suossa, yhteispinta-alaltaan 997 ha, on turvetta kaikkiaan 13,34 milj. suo-m³, josta heikosti maatuneen pintakerroksen osuus on 4,80 milj. suo-m³ eli 36 %. Yli 1 m :n syvyisillä 546 ha :n alueilla on turvetta 10,85 milj. suo-m³, josta hyvin maatuneen pohjakerroksen osuus on 64 % eli 6,94 milj. suo-m³. Yli 2 m :n syvyisillä 220 ha :n alueilla on turvetta 6,31 milj. suo-m³, josta hyvin maatuneen pohjakerroksen osuus on 58 % eli 3,68 milj. suo-m³. Yli 2 m :n syvyisten alueiden turvemäärän osuus koko turvemäärästä on 47 %. Yli 2 m :n syvyisellä alueella on luonnontilaista turvetta keskimäärin 28 700 m ³ /ha, joka sisältää kuiva-ainetta noin 2440 tonnia. 4.2 Suotyypit Tutkituilla soilla tehtiin kaikkiaan 283 suotyyppihavaintoa. Taulukossa 18 on suotyypit jaettu neljään pääryhmään. Suokohtaisissa sarakkeissa olevat luvut ovat prosentteja havaintojen kokonaismäärästä. "Keskimäärin" -sarakkeessa on suokohtaiset prosentit painotettu soiden pinta-aloihin. Rämeitä on 50 %, korpia 14 % ja alkuperäisen suotyypin mukaan avosoita 8 %. Loput ovat turvekankaita, peltoja ja turpeennostoalueita. Yleisimmät suotyypit ovat isovarpu-, tupasvilla- ja sararäme sekä lyhytkorsineva.
Taulukko 16. Keskiarvotietoja Kuusankosken ja Kouvolan alueella tutkituista soista. numero Pinta-ala ha Koko suo koko suo ha yli 1 m syvä yli 2 m syvä Keskisyvyys m Keskimaatuneisuus Turvemäärä milj. suo-m³ alue alue H1-H4 H5-H1O H1-H10 H1-H4 H5-H10 H1-H10 H1-H4 H5-H10 H1-H10 Suon nimi Karttalehden Tutkimuspisteitä kpl kpl/ yht. 10 ha 0-1 1-2 Liekoisuus m m % KUUSANKOSKI 1. Kurikansuo 3113 05 27 22 16 1,02 1,71 2,73 3,7 5,5 4,8 0,28 0,46 0,74 13 4,8 1,5 0,1 2. Voijärvi 3113 05 27 - - 0,26 0,27 0,53 3,7 4,8 4,2 0,07 0,07 0,14 12 4,4 0,3 0,0 3. Porrassuo 3113 05 32 26 17 0,64 1,42 2,06 3,9 6,1 5,4 0,21 0,45 0,66 7 2,2 4,6 1,2 4. Kollinsuo - Laurinsuo 3113 06 638 286 43 0,31 0,68 0,99 3,3 5,5 4,8 2,01 4,29 6,30 82 1,3 * 5. Laukassuo 3113 09 83 57 42 1,24 0,70 1,94 3,3 5,8 4,2 1,03 0,58 1,61 32 3,9 6. Huhdinsuo 3113 09 95 84 61 0,84 1,36 2,20 3,6 6,2 5,2 0,80 1,29 2,09 42 4,4 0,4 0,2 7. Kaakkolamminsuo 3113 09 31 25 16 0,63 1,25 1,88 3,3 6,0 5,1 0,20 0,38 0,58 8 2,6 0,7 0,8 Yhteensä/keskimäärin 933 500 195 0,49 0,81 1,30 3,4 5,7 4,8 4,60 7,52 12,12 196 2,1 1,2 0,4 KOUVOLA 8. Hinkissuo 3113 08 15 10 5 0,30 1,29 1,59 3,3 5,9 5,4 0,05 0,19 0,24 5 2,7 2,0 1,5 9. Kotiharjunsuo 3113 08 34 24 10 0,25 1,30 1,55 3,5 5,5 5,2 0,09 0,44 0,53 10 2,9 2,6 0,0 10. Viilansuo 3113 08 15 12 10 0,38 2,50 2,88 3,6 4,5 4,4 0,06 0,37 0,43 15 5,3 0,2 0,0 Yhteensä/keskimäärin 64 46 25 0,31 1,56 1,87 3,5 5,2 4,9 0,20 1,00 1,20 30 3,4 1,9 0,3 Kaikki yhteensä/keskim. 997 546 220 0,48 0,86 1,34 3,4 5,6 4,8 4,80 8,52 13,32 226 2,3 1,4 0,4 * Suolta ei ole tutkittu liekojen määrää
m m Taulukko 17. Keskiarvotietoja Kuusankosken ja Kouvolan alueella tutkituista soista. Suon nimi Yli 1 m :n syvyinen alue Yli 2 m :n syvyinen alue Pintaala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. m³) Pintaala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. m³) ha H1-H4 H5-H10 H1-H10 H1-H4 H5-H10 H1-H10 ha H1-H4 H5-H10 H1-H10 H1-H4 H5-H10 H1-H10 Liekoisuus% 0-1 1-2 KUUSANKOSKI 1. Kurikansuo 22 1,18 2,06 3,24 0,26 0,45 0,71 16 1,51 2,42 3,93 0,24 0,39 0,63 0,9 0,1 2. Voijärvi - - 3. Porrassuo 26 0,74 1,65 2,39 0,19 0,43 0,62 17 0,87 1,99 2,86 0,15 0,34 0,49 4,7 1,3 4. Kollinsuo - Laurinsuo 286 0,48 1,03 1,51 1,36 2,97 4,33 43 1,02 1,34 2,36 0,44 0,58 1,02 * 5. Laukassuo 57 1,76 0,89 2,65 1,00 0,51 1,51 42 2,04 1,02 3,06 0,85 0,43 1,28 6. Huhdinsuo 84 0,92 1,51 2,43 0,77 1,27 2,04 61 1,11 1,66 2,77 0,68 1,01 1,69 0,3 0,3 7. Kaakkolamminsuo 25 0,78 1,39 2,17 0,19 0,35 0,54 16 1,15 1,41 2,56 0,18 0,23 0,41 0,3 0,7 Yhteensä/keskimäärin 500 0,75 1,20 1,95 3,77 5,98 9,75 195 1,30 1,53 2,83 2,54 2,98 5,52 1,1 0,5 KOUVOLA 8. Hinkissuo 10 0,36 1,70 2,06 0,04 0,17 0,21 5 0,33 2,37 2,70 0,02 0,12 0,14 2,8 3,0 9. Kotiharjunsuo 24 0,20 1,74 1,94 0,05 0,42 0,47 10 0,26 2,36 2,62 0,03 0,23 0,26 3,1 0,0 10. Viilansuo 12 0,43 3,05 3,48 0,05 0,37 0,42 10 0,42 3,45 3,87 0,04 0,35 0,39 1,7 0,0 Yhteensä/keskimäärin 46 0,30 2,09 2,39 0,14 0,96 1,10 25 0,36 2,80 3,16 0,09 0,70 0,79 2,5 0,6 Kaikki vhteensä/keskim. 546 0.72 1.27 1.99 3.91 6.94 10.85 220 1.20. 1.67 2.87 2.63 3.68 6.31 1.4 0.5 * Suolta ei ole tutkittu liekojen määrää
Taulukko 18. Suotyyppien %-osuudet tehdyistä havainnoista. Suon nimi Avosuot Rämeet Korvet Muut Suotyyppihav LU OJ MU Yht. LU OJ MU Yht. LU OJ MU Yht. TK PE PTA Yht.. kpl KUUSANKOSKI 1. Kurikansuo 35 45 80 5 10 15 5 5 20 2. Voijärvi 5 69 74 5 5 16 16 5 5 19 3. Porrassuo 11 33 44 56 56 9 4. Kollinsuo - 9 9 28 5 11 44 5 11 16 27 4 31 84 Laurinsuo 5. Laukassuo 6 6 53 19 72 9 10 19 3 3 32 6. Huhdinsuo 1 80 81 1 3 4 12 1 2 15 73 7. Kaakkolamminsuo 7 31 38 8 8 54 54 13 Keskimäärin/yhteensä 7 2 9 24 7 19 50 4 2 8 14 5 19 3 27 250 KOUVOLA 8. Hinkissuo 80 20 100 5 9. Kotiharjunsuo 7 8 15 16 16 69 69 13 10. Viilansuo 60 7 67 6 7 13 13 7 20 15 Keskimäärin/yhteensä 0 37 4 6 47 10 2 12 40 1 41 33 Kaikki keskim./yht. 6 2 8 1 25 7 18 50 4 2, 8 14 7 18 3 28 283
- 48 - Varsinaisista suotyypeistä on 11 % ojikkoasteella (OJ) ja 38 % muuttumaasteella (MU). Luonnontilaisia (LU) suotyyppejä on 51 %. Sarakkeessa "Muut" on esitetty turvekankaiden (TK), peltojen (PE) ja turpeennostoalueiden (PTA) %-osuudet kaikista suotyypeistä. 4.3 Turvelajit ja turvetekijät Taulukossa 19 on esitetty soittain pääturvelajien prosenttiset osuudet kokonaisturvemäärästä sekä puu- ja tupasvillapitoisen turpeen osuus kokonaisturvemäärästä. Turpeista on rahkavaltaisia (S) 32 %, saravaltaisia 66 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Rahkavaltaisia turpeita on huomattavasti vähemmän kuin Kymen läänin soissa keskimäärin (59 %). Lisätekijöistä tupasvilla ja puun jäänteet ovat yleisimpiä. Suoselostuksissa on ilmoitettu yleisimpien turvetekijöiden osuudet kokonaisturvemäärästä. Vertaamalla esimerkiksi tupasviilapitoisen turpeen osuutta ja puhtaan tupasvillan osuutta keskenään voidaan päätellä mm. lisätekijän yleisyyttä turpeessa ja mahdollista haittavaikutusta tai etua turvetuotannossa. Yleensä puhtaan lisätekijän määrä turpeessa on oleellisesti pienempi kuin lisätekijää sisältävän turpeen kokonaismäärä. 4.4 Maatuneisuus Suokohtaisesti turvemääriin painotettu turvekerrostumien keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti (H1 - H4) maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,4 ja hyvin maatuneen (H5 - H10) pohjakerroksen 5,6. 4.5 Liekoisuus Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen eli liekojen määrä vaihtelee tutkituilla soilla ja soiden eri osissakin huomattavasti. Suokohtaiset tiedot koko suon ja yli 2 m alueen osalta on esitetty suoselostuksissa ja yhteenvetotaulukoisssa. Korkea liekoisuus (yli 3 %) aiheuttaa yleensä tuntuvia lisäkustannuksia turvetuotannossa, varsinkin mikäli kyseessä on pien- tai tilakohtainen palaturvetuotanto. Nykyisin on kuitenkin laitteita, joiden avulla lie'ot voidaan jyrsiä turpeen sekaan.